Valekuollut : 3-näytöksinen ilveily

By Martti Wuori

The Project Gutenberg eBook of Valekuollut
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Valekuollut
        3-näytöksinen ilveily

Author: Martti Wuori

Release date: August 17, 2025 [eBook #76698]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Kirjapaino Gutenberg, 1913

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALEKUOLLUT ***

language: Finnish




VALEKUOLLUT

3-näytöksinen ilveily


Kirj.

MARTTI WUORI



Helsingissä,
Kirjapaino Gutenberg Boktryckeri,
1913.




HENKILÖT:

EERO LEHMUS, kirjailija.
ILMARI KALPA, kirjailija.
ARMI KANERVA, kirjailijatar.
VÄINÖ TURPAINEN, arvostelija.
NESTOR NOKKONEN, uutisten kerääjä.
EMMA NEMLANDER, leskirouva.

Tapaus Helsingissä nykyaikaan.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


(Eero Lehmuksen vuokrahuone leskirouva Nemlanderin asunnossa. Oikealla
leveä ikkunasyvennys kirjoituspöytineen ja kiikkutuolineen. Etualalla
samalla puelella leposohva ja tupakkapöytä, perällä kirjakaappi.
Vasemmalla ovi rouva Nemlanderin puolelle, keskellä uuni, ja samassa
seinässä taempana verhoilla varustettu vuodekomero. Peräseinässä ovi
pieneen eteiseen, johon eri sisäänkäytävä portailta. Ovesta vasemmalle
välisuojuksen takana pesulaite. Seinillä muutamia tauluja ja pari
kuivettunutta laakeriseppelettä nauhoineen).

EERO LEHMUS (Istua, pää vasemman käden varassa, kirjoituspöydän
ääressä, lukien sanomalehteä). Murhaavaa! Masennettu kokonaan! (Viskaa
hermostuneesti sanomalehden pois, sytyttää paperossin ja ryhtyy
kirjoittamaan. Kotvasen mietittyään hän viskaa kynänkin pöydälle.) Ei.
Ei suju. (Nousee ylös ja lähtee kävelemään edestakaisin huoneessaan.)

EMMA NEMLANDER (kolkuttaa vasemmalle vievälle ovelle). Saako tulla
sisään?

LEHMUS. Sisään, sisään!

EMMA. Huomenta, Eero!

LEHMUS. Huomenta, täti. Mitäs kuuluu?

EMMA. Kiitos. Mitäs itsellesi?

LEHMUS. Vielä häntä kysytte! — Mikäs lasku tuo on kädessänne?

EMMA. Pesusi tuotiin Elfsjön pesulaitoksesta.

LEHMUS. Tuotakoon se tänne sitte!

EMMA. Tyttö ei sano jättävänsä, ellei saa maksua.

LEHMUS. Maksakaa, täti! Tehän olette minun rahastonhoitajani.

EMMA. Mutta, Eero hyvä, minä en voi enää.

LEHMUS. Enkä minäkään. Vieköön tyttö pesun takaisin sitte!

EMMA. Eihän tämä nyt ole laitaa. Juurihan oli uuden näytelmäsi
ensi-ilta.

LEHMUS. Jolloin minut tapettiin täydellisesti.

EMMA. Vaan saithan näytelmästäsi kuitenkin tekijäpalkkion?

LEHMUS. Se on jo aikoja sitte syöty.

EMMA. Ja sinä lupasit, kun näytelmäsi oli esitetty, suorittaa minulle
vuokravelkasi, jota jo kolmatta kuukautta olen odottanut.

LEHMUS. Odotin prosentteja näytännöistä. Mutta toiveet pettävät, täti
kulta, — meitä kirjailijoita varsinkin useimmiten.

EMMA. Ymmärräthän kuitenkin, poikaseni, etten ajan pitkään enää voi
olla sinun tyhjän rahastosikaan hoitajana?

LEHMUS. Vaikeatahan se taitaa olla.

EMMA. Sillä eläähän minunkin pitää ja vuokrat maksaa myös.

LEHMUS. Niin, täti kulta, ei tässä nyt ole edessä muu kuin kuolla
ruumiillisestikin. Kuolkaamme sitte yhdessä! Sehän on aina helpompi —
hyvässä seurassa.

EMMA. Mitä sinä nyt, kultaseni, tuolla lailla leikkiä lasket vakavista
asioista? (Perällä soi eteisen kello.)

LEHMUS (menee ja aukaisee oven. Eteisessä.) Terve mieheen!

ILMARI KALPA (tulee). Terve, terve!

LEHMUS (palaten huoneeseen.) Käy sisään!

KALPA (riisuu päällystakkinsa eteiseen). Taisin tulla häiritsemään?
(Astuu sisään.)

LEHMUS. Et ollenkaan. Parahiksi tulit pelastajana. Täti tässä minua on
karhuamassa.

EMMA (on aikonut poistua, mutta seisoo vielä huoneessa, käsi oven
rivassa). Niin, ehkä herra Kalpa on niin hyvä ja auttaa ystävätään,
koska satuitte parahiksi tulemaan?

KALPA (katellen rouva Nemlanderia). Huomenta, täti! Että täti kehtaakin
ahdistella köyhiä nuoria miehiä ja näin varhain aamusella!

EMMA. Teitä, herra Kalpa, minä kehtaankin, sillä tehän saitte tuhat
markkaa valtion palkintoa viimeisestä romaanistanne.

KALPA. Sillä ei pitkälle pääse. Mutta jos hankitte Eerolle ja minulle
valtion eläkkeen, silloin lupaamme maksaa kaikki saatavanne.

LEHMUS. Niin, täti, pankaa parhaat voimanne liikkeelle, niin on
elämämme pelastettu.

EMMA. Tuomoiset miehet, kuin te, joutavat siinä tapauksessa pikemmin
kuolemaan. Sillä jos te eläkkeen saisitte, niin tuskinpa viitsisitte
enää mitään kirjoittaakaan. Nälkä se teitä vielä pakoittaa työtä
tekemään. Semmoisia te olette. (Poistuu vasemmalle.)

KALPA. Kuulitko mitä hän sanoi?

LEHMUS. Olikohan siinä vähän tottakin, hänen puheessaan?!

KALPA. Hän taitaa olla filosoofi, tämä sinun tätisi.

LEHMUS. Kuule! Onnistuitkos mitään hankkimaan?

KALPA. Tietysti. Tuossa ne viisisataa, (ottaa lompakostaan rahat ja
antaa Lehmukselle) jotka toivoit saavasi.

LEHMUS (kätellen) Oletpas sinä koko kelpo takoja, seppo Ilmari!

KALPA. Katoakin sitte täältä maalle uutta näytelmääsi viimeistelemään,
niinkuin halusit!

LEHMUS. Mistäs sinä nämät rahat hommasit?

KALPA. Mitä se sinua liikuttaa? Vai kadehditko vielä hyvää nimeäni?

LEHMUS. Siis vekselillä. No, sama se sitte. — Vaan voinhan nyt jäädä
tännekin viimeistelemään.

KALPA. Itsehän valitit mielesi niin masentuneeksi, ettet sanonut
kykeneväsi enää mitään aikaan saamaan. Siksipä arvelin, että sinun
pitäisi päästä pois täältä vähän haihduttamaan synkkämielisyyttäsi. Ja
samalla pääset karhujasikin näkemästä.

EMMA (tulee, tuoden pärekorissa Lehmuksen pesun). Tässä...

KALPA. Tuostakin!

LEHMUS. No, mitä nyt? Tätihän tuo ne sittenkin.

EMMA. Minä nyt vielä tämän viimeisen kerran maksoin Eeron pesun.

LEHMUS. Ihanko totta? Olettepa te kovin kiltti sittenkin, täti. Ihan
minun pitää saada pussata teitä. (Halailee Emmaa).

KALPA. Ja minä sitte myös. Yhdyn siihen täydestä sydämestäni. (Halailee
Emmaa toiselta puolen).

EMMA. Menkää matkaanne, senkin roikaleet! (Sysää heidät luotaan).

KALPA. Noin kiittämätön!

EMMA. He! No, ota sitte, Eero, ja korjaa paitasi tästä korista, että
tyttö saa sen takaisin!

LEHMUS. Pankaa ne tuonne vuoteelle! Ei minulla nyt ole aikaa, vieraan
läsnäollessa, niitä korjata.

EMMA. Vai vielä sekin minun pitää tehdä?! (Ottaa pesun korista ja
sijoittaa vuoteelle). Olettepas te kohteliaita, hyvät nuoret herrat!

LEHMUS. Anteeksi nyt, täti, mutta minä olen niin epäkäytännöllinen
talouden toimissa.

KALPA. Eikö täti ymmärrä, miksei Eero tahdo antaa koria tädille? Sehän
ruotsalaisilla merkitsee rukkasien antamista. Ja Eerohan niin syvästi
tätiä rakastaa. (Emmaa taputellen).

EMMA.(joka on sillä välin saanut pesun sijoitetuksi vuoteelle). Menkää
jo tiehenne, sanoin minä!

KALPA. Ai, ai, nyt täti taisi suuttua?!

LEHMUS. Ole jo vähemmällä, seppo!

EMMA. Minä tässä parastani koetan...

KALPA. Kuulkaa, Rouva Nemlander, paljonko se Eeron pesulasku teki?

EMMA. Neljä markkaa yhdeksänkymmentä penniä.

KALPA. No, sen minä maksan, koska olette noin herttainen ja kiltti
vuokralaistanne kohtaan. Kas tässä! (Ottaa lompakostaan viisimarkkaa).
Kymmenen penniä saa jäädä asiatytölle.

EMMA (joka ihmeissään ja hieman epäröiden ottaa Kalvalta setelin). En
minä uskonut, että herra Kalpa olisi näin hyväsydäminen.

LEHMUS. Mutta siinä sen näitte nyt.

EMMA. Oikein minun vuorostani pitää saada herra Kalpaa suudella
— (Heittää kätensä Kalvan kaulaan ja suutelee häntä). täydestä
sydämestäni.

KALPA. Menkää hiiteen, sanon minä! (Sysää Emman luotaan).

LEHMUS. Noin kiittämätön!

KALPA. Ja minä tahdon samalla varoittaa tätiä yhdestä asiasta.

EMMA. Minua? Mistä?

KALPA. Täti ei saa enää karhuta Eeroa vuokrasta, ennenkun hän itse
tulee maksamaan.

LEHMUS. Mikä ehkä tapahtuu hyvinkin pian.

KALPA. Lupaakos täti sen?

EMMA. No, jos se niin on, kuin Eero sanoo?...

LEHMUS. On, on.

KALPA. Täti saa nyt mennä jo!

EMMA (leppoisasti). No, no! No, no! (Peräytyy ovelle.) Hyvästi sitte,
mokomatkin...!

LEHMUS. Niin, anteeksi nyt, täti! Minä tulen toiste puheellenne
asioissamme.

EMMA (pyörähtää ympäri ja poistuu vasemmalle).

LEHMUS. Ihanhan sinä isännöit täällä kuin omassa talossasi. Täti raukan
melkein ajoit ulos.

KALPA. Sen se raha tekee. Sinä saat kuitenkin vielä jäädä.

LEHMUS. Vielä?

KALPA. Kunnes minä lähden. Tahdoin ensin kuulla, mitä sanot Turpaisen
viimeisestä arvostelusta.

LEHMUS Sen juuri tässä äsken luin. — Sika!

KALPA. Kuin aina. Ilman edesvastuun tunnetta kokonaan, se mies.

LEHMUS. "Täytyy olla olemassa sellaisiakin lurjuksia."

KALPA. Tuo alkaa jo olla liikaa suvaitsevaisuutta meikäläisiä
arvostelijoita kohtaan. Kun toinen valheella ja parjauksella, ilman
minkäänlaisia todisteita, riistää toiselta kunnian ja maineen...

LEHMUS. Ja leivän.

KALPA. Niin siitä jo haastettaisiin kaksintaisteluun muualla maailmassa.

LEHMUS. Vaan ei meillä.

KALPA. Siinä olisi kuitenkin saatava aikaan muutos meilläkin.

LEHMUS. Millä keinoin? Vastalauseilla ei asia parane eikä oikeudessa,
lauman silmissä maine puhdistu. Se on parjaustahra, joka ainoastaan
aikaa myöten voi kulua pois. Ei auta muu kuin kuolla tahi ampua
parjaaja kuoliaaksi.

KALPA. Ja sitte kirjailla Tuonentuvilla tahi tiilenpäitä lukiessa.

LEHMUS. Ainakaan ei tarvitsisi kummassakaan paikassa vuokrasta eikä
ruumiin ravinnosta huolehtia. (Eteisen kello soi.)

KALPA. Joko taaskin karhu on luoksesi tulossa? Älä aukaise! Sano, ettet
ole kotona!

LEHMUS (menee eteiseen). Kuka siellä.

ARMI KANERVA (ulkoa.) Ole huoleti! Minä se olen.

LEHMUS (huoneeseen päin). Se onkin Armi. (Aukaisee oven.)

KALPA (syrjään). Mielitietty! Tulee myötätuntoaan osoittamaan, hänkin.

ARMI (eteisessä). Häiritsenkö?

LEHMUS. Käy sisään vain! Ei täällä ole muita kuin Ilmari.

KALPA. Joka lähtee kohta pois.

ARMI (joka on riisunut päällysvaatteensa, tulee sisään ja tervehtii).
Minun puolestani on hauskempi, jos ette pidä kiirettä, ellei siihen
muuten pakkoa ole.

LEHMUS. Vapailla hengen lapsilla ei ole mitään pakkoa. — Sijoitelkaa
tomumajojanne, ellette seisoa suvaitse!

KALPA. Siinä tapauksessa saanen suitsuttaa hiukan pyhää savuakin
teille, neiti Kanerva? (Ottaa paperossin tupakkapöydältä.)

ARMI. Tehkää niin hyvin, herra Kalpa, koska minua niin jumaloitte!
— Ja minä käyn tähän (istuutuu rentonaan leposohvalle) kuuntelemaan
mielipiteitänne. Kuka haluaa ensin lausua ajatuksensa?

LEHMUS (ottaa tuolin, johon käy ratsain istumaan). Niistäkö hengen
valtakunnan teloittajista, Jumalan armosta, kirjallisuuden vainion
rikkaruohojen kitkijöistä?

ARMI. Juuri niistä... henkisesti köyhistä...

KALPA. Ja usein henkisen konkurssin tehneistä kirjailija-aluista.

LEHMUS. Hyvät ystävät, tiedättekös mitä?

ARMI ja KALPA (yht'aikaa.) No? No?

LEHMUS. Minäkin ai'on nyt ruveta arvostelijaksi.

KALPA. Niin surkeaan tilaan en luullut sinun vielä joutuneen, Eero
Lehmus.

ARMI. Pelkään, Eero, kuitenkin, että sinut hyvin vähällä riemulla
otettaisiin vastaan siihen seurakuntaan. Tuskinpa mikään sanomalehti
sinusta huolisikaan palstantäyttäjäksi — ei edes senttimetripalkalla.

LEHMUS. Millä perustelet tuomiosi?

ARMI. Et ole tarpeeksi häikäilemätön väärinkäyttääksesi julkista sanaa
pyövelin piiluna.

KALPA. Etkä osaa mahtailla tiedoillasi uhrisi kustannuksella.

ARMI. Et osaa filosofoida hänen mitättömyydestään oman suuruutesi
rinnalla niin hämärästi, ettei kukaan lukija sitä ymmärrä.

KALPA. Etkä osaa panna arvosteluusi tarpeeksi omiasi.

ARMI. Et osaa ivan nuolilla ampua uhriasi kuoliaaksi.

KALPA. Sanalla sanoen: sinulla ei ole kynsiä.

ARMI. Eikä hampaita.

KALPA. Eikä sarvia.

ARMI. Ja niin edespäin.

LEHMUS. Joka oli todistettava.

ARMI. Ja on todistettu juuri niillä arvosteluilla, jotka viimeistä
teostasi ovat kohdanneet. Eihän tuo Turpaisraukka selostele edes
rehellisesti kappaleesi sisällystä. Ja pitäisihän ainakin se tehdä.
Niin yli- ja kevytmielistä arvostelua en muista koskaan lukeneenikaan.

LEHMUS. Ja kuitenkin saa se mies vielä käydä vapaana kaduilla.

KALPA. Entäs H.H. sitte. Hänhän puhuu asioista, joita näytelmässäsi ei
ollenkaan ollutkaan. Melkein voisi vannoa, ettei hän itse ole ollut
sitä katsomassa. Ei ole vähääkään viitsinyt syventyä kappaleesesi.
Vai eikö ole ymmärtänyt? Vai onko se tahallista, persoonallista,
puolueellista?

LEHMUS. Kaikkihan on mahdollista tässä maassa.

ARMI. Ja suurien perässä juoksevat sitte pienet täällä ja pitkin
maaseutua, haukkuen samaan äänilajiin.

LEHMUS. Tuo muistuttaa vähän sitä, että kun joku koira alkaa kadulla
haukkua, niin lähtee porteista juoksemaan liuta muitakin koiria, jotka
haukkuvat vain haukkuakseen tietämättä itse mille.

KALPA. Juuri niin. Mutta semmoinen arvostelu vaikuttaa "laumaan", jolla
itsellään ei ole arvostelukykyä.

ARMI. Harva on, joka itse viitsii muodostaa mielipiteensä.

LEHMUS. Ja vielä harvempi uskaltaa lausua julki eroavan mielipiteensä.

KALPA. Siksipä moni jo sanoo ei enää viitsivänsä arvosteluja lukeakaan.

ARMI. Ja on vihdoin ostamatta kirjallisuuttakin.

LEHMUS. Ja loppujen lopuksi on kirjallisuutemme vaipuva mitä
viheliäisimpään alennuksen tilaan. Aamen. (Kaikki ovat vaiti ja
tuijottavat synkkinä eteensä.)

ARMI (hetkisen äänettömyyden jälkeen). No, miksi olette vaiti?

KALPA (nousee). Minä lähden pois.

LEHMUS. Niin. Kyllä se asia on auttamattomasti hukassa.

ARMI. Teillä siis ei ole mitään neuvoa?

KALPA. Ei minulla. Kysykää arvostelijoilta, niin ehkä saatte jonkun
neuvon.

ARMI. Heiltäkö? Joista juuri olemme sanoneet, että ovat järjettömiä
elukoita.

LEHMUS. Heidän neuvonsa tietysti on hyvin yksinkertainen. Sanovat:
kirjoittakaa paremmin, niin saatte paremmat arvostelut!

KALPA. Johon me voimme tokaista vastaan: kirjoittakaa te ja näyttäkää,
miten on hyvin kirjoitettava!

LEHMUS. Johon he tietysti sanovat: me emme yritäkkään olla
kirjailijoita. Se ei siis ole meidän asiamme.

ARMI. Osoittakoot sitte siivoissa arvosteluissa, miten heidän
mielestään olisi kirjoitettava. Opastaa kai on oikean arvostelun
tehtävä eikä mikään muu. Mutta siihenpä tarvitaan pystyviä miehiä.
Nuoret, tyhjänpäiväiset tuulenpieksijät siihen eivät kelpaa.

KALPA. Siinä se mätäpaise onkin. "Something is rotten", sanoi jo
Hamlet-vainaja.

LEHMUS. Jonka jo olemme kauan tietäneet, niinkuin senkin, ettei siitä
päästä yli eikä ympäri.

KALPA. Ja siksi minä nyt taas lähden. (Eteisen kello soi.) Kukas nyt?

LEHMUS. Katsokaamme! (Menee ja aukaisee eteisen oven.)

NESTOR NOKKONEN (astuu eteiseen). Nimeni on Nokkonen.

LEHMUS. Lehmus. (Kättely.)

NOKKONEN. Olettekos, herra kirjailija, puhuteltavissa?

LEHMUS. Niinkuin näette. Käykää sisään vain!

NOKKONEN. Minä tarkoitan: kahden kesken.

KALPA. Minä poistun. Olin juuri lähdössä.

ARMI. Ja minä siksi aikaa voin mennä rouva Nemlanderin luo.

LEHMUS (Armille ja Kalvalle). Minä pyydän: jääkää! (Nokkoselle.)
Minä tahdon ensin tietää, mistä on kysymys. Minulla ei ole mitään
salaisuuksia, joista ette voisi puhua ystävieni läsnäollessa.

NOKKONEN. Jos sallitte, riisun päällystakkini?

LEHMUS. Sanoinhan: käykää sisään vain. Se tarkoitti siis, että riisutte
päältänne niin paljon kuin luulette voivanne.

NOKKONEN (riisuttuaan päällysvaatteensa astuu huoneeseen). Olen "Uuden
ajan" toimituksessa uutisten kerääjänä.

LEHMUS. Luulen tietäväni sen ja nähneeni teidät (Esittää.) Neiti
Kanerva, herra Kalpa. (Tervehdys.) Tehkää hyvin. (Tarjoo istuinta.)

NOKKONEN (käymättä istumaan). Kiitän. — Minulla on puolestani
toimitettava luonanne, herra Lehmus, asia, jota varten pyytäisin saada
kutsua sisään myöskin ne kaksi vierasta miestä, jotka tulivat mukanani
ja ovat tuolla ulkona portailla.

LEHMUS. Olen aivan ymmällä. En käsitä yhtään mitään. Selittäkäähän
ensin vähän tarkemmin!

KALPA (Lehmukselle). Mitä hittoa! Oletko sinä, miesparka, varkaissa
käynyt?

ARMI. Tuntuu ihan kuin kunnianloukkausjuttu olisi tulossa.

LEHMUS (Nokkoselle). Niin. Suu puhtaaksi! Kenen puolesta puhutte, jos
saan luvan kysyä?

NOKKONEN. Olen tullut "Uuden Ajan" teatteriarvostelijan, Maisteri Väinö
Turpaisen puolesta.

LEHMUS, ARMI ja KALPA (purskahtavat yht'äkkiä sydämelliseen nauruun).

NOKKONEN (nolona). Minä pyydän, minä pyydän! Saanko minä kutsua vieraat
miehet sisään?

LEHMUS (nauraen). Ette saa vielä.

KALPA (samoin). Ei, mutta tämähän on mainiota.

ARMI (samoin) Alkaa kuulostaa kovin hauskalta, todellakin.

LEHMUS. Istukaahan toki, herra Nokkonen!

NOKKONEN. Pyydän ensin saada sanoa, että Neiti Kanerva on oikeassa.
Maisteri Turpainen katsoo, että kirjailija Lehmus on loukannut hänen
kunniaansa ja — —

LEHMUS, KALPA ja ARMI (purskahtavat jälleen, kovaan pitkään nauruun).

LEHMUS. Minä?! — Turpaisen kunniata?

ARMI (Lehmukselle). Kaksintaisteluko, todellakin? Toivotan onnea, Eero!

KALPA (taputtaen Lehmusta olkapäälle). Cherchez la femme! Cherchez la
femme! (Nokkoselle.) Rakkauden pohjalla, tietysti, eikö niin?

NOKKONEN (joka naurusta yhä enemmän on nolostunut ja kääntynyt jo
ikäänkuin pois lähteäkseen vihastuu, mutta hillitsee itseään). Minä
pyydän vieläkin, että vieraat miehet saavat tulla sisään.

LEHMUS. Asia siis on aivan vakava?

NOKKONEN. Minua kummastuttaa, että te, herra kirjailija — —

LEHMUS. Anteeksi! Siinä tapauksessa pyydän minä teitä puhumaan minun
vieraitten miesteni, herra Kalvan ja Neiti — —

KALPA. Minä kyllä olen vieras mies.

LEHMUS. Olen sen verran lakijuristi, että tiedän Neiti Kanervankin
kelpaavan vieraaksi mieheksi, vaikka hän suffragetti onkin.

ARMI (naurusuin.) Kyllä, kyllä.

NOKKONEN. Minulla ei ole valtuutta — muitten läsnäollessa —

LEHMUS. Mutta minun vieraitten miesteni läsnäollessa teidän nyt on
velvollisuus puhua suunne puhtaaksi.

NOKKONEN. Velvollisuuteni siinä tapauksessa on poistua. (Aikoo mennä).

LEHMUS. Herra Nokkonen, minä pyydän.

KALPA. Älkää hiidessä menkö! Lystihän loppuu kesken.

ARMI. Odottakaahan! Me poistumme sitte. Minä ainakin.

NOKKONEN (jääden). Jos suvaitsette.

ARMI. Tulkaa tekin herra Kalpa! Menkäämme siksi aikaa rouva Nemlanderin
puolelle!

KALPA. Mitäs arvelet, Eero menemmekö?

LEHMUS (puolikovaa Armille ja Kalvalle). Menkää! Kyllä minä hänen
kanssaan yksinkin toimeen tulen. (Tekee käsillään semmoisia eleitä
ikäänkuin hän aikoisi nyrkkivoimalla ajaa Nokkosen pellolle.) Parasta
onkin, että se tapahtuu ilman vieraita miehiä.

ARMI. Hyvä, hyvä.

KALPA (taputtaen jälleen Lehmusta olkapäälle; leikillisesti). Ai, ai!
Kyllä sinä oletkin ollut pahoissa pauloissa, kun et ilkiä enää ihmisten
ja ystäviesi kuullen asioitasi selvitellä.

LEHMUS. Jaa, jaa! Kaikkeen sitä joutuu tässä matoisessa maailmassa.

ARMI ja KALPA (poistuvat nauraen vasemmalle).

LEHMUS. Siis?...

NOKKONEN. Siis saanen nyt pyytää vieraat miehet sisään?

LEHMUS. Kuulkaa, herra Nokkonen, sanokaa minulle ensin: onko se herra
arvostelija, jonka puolesta olette luokseni tullut, ihan, tuota, kuinka
minä sanoisin... (tekee sormillaan otsansa kohdalla liikkeitä ikäänkuin
osoittaakseen, ettei tarkoitettu henkilö ole aivan täysijärkinen).

NOKKONEN. En ymmärrä oikein, mitä tarkoitatte?

LEHMUS. Minä kysyn sitte: tehän sanoitte, että minä muka olisin
loukannut sen miehen kunniata?

NOKKONEN. Niin hän väittää.

LEHMUS. Ja millä perusteilla, sallikaa kysyäni?

NOKKONEN. Teidän omille sanoillenne olen juuri tullut saamaan
vahvistusta todistajain läsnä ollessa.

LEHMUS. Minun sanoilleni?

NOKKONEN. Maisteri Turpainen väittää teidän eräälle henkilölle, jonka
olette kadulla tavanneet, sanoneen hänen, nimittäin Maisteri Turpaisen,
"Uudessa Ajassa" epärehellisesti arvostelleen teidän viimeistä
näytelmäänne.

LEHMUS. Aa! Nyt minä ymmärrän. Kysymys on siis eräästä lyhyestä
sananvaihdosta, joka minulla sivumennen oli Kirjailija Jorma Heinäsuon
kanssa toissa päivänä Aleksanterinkadulla.

NOKKONEN. Saanko minä ehkä nyt vierasten miesteni läsnäollessa kuulla
teidän myöntävän tuon väitteenne oikeaksi, jotta asia voidaan jättää
joko sovinto-oikeuden kautta tahi jollakin muulla lailla ratkaistavaksi?

LEHMUS. Ette, sanon minä.

NOKKONEN. Mitä sillä tarkoitatte?

LEHMUS. Etten minä myönnä noita sanoja oikeiksi. Jorma on väärin
tulkinnut sanani.

NOKKONEN. Te siis kiellätte mitään sellaista sanoneenne? Saanko sen
kuulla vierasten miesten läsnäollessa.

LEHMUS. Ette sitäkään. Sillä minä en tahdo olla missään tekemisissä
herra Turpaisen, en hänen lähettinsä enkä hänen vierasten miestensä
kanssa.

NOKKONEN. Onhan tuo selvää kieltä kyllä. (Tekee lähtöä).

LEHMUS. Se olikin tarkoitus. Sillä väkevämpiä keinoja minun tässä
tapauksessa ei tarvinne käyttää?

NOKKONEN. Ooho! Vieläkö uhkaus minulle?

LEHMUS. Ymmärtäkää kuinka tahdotte! Sillä tämä on jo liikaa. Ja
sanokaa terveiset herra Turpaiselle, että hän, päinvastoin, on minulta
riistänyt kunnian ja maineen, enkä minä hänen kunniaansa loukannut.

NOKKONEN. Johon voin siis lisätä teidän väittävän kirjailija Heinäsuon
levittäneen teistä väärän huhun.

LEHMUS. Ette. Omianne ette saa siihen mitään panna. Minä sanoin
Jorma Heinäsuolle että "Uuden Ajan" arvostelija Väinö Turpainen on
kevytmielisesti selostanut ja ylimielisesti arvostellut viimeistä
näytelmääni, vaan että hän sen olisi tehnyt _mala fide_, sitä en ole
sanonut, ja siinä on ero, jopa suurikin. Sat sapienti! Ne sanat voitte
levittää vaikka koko maailmalle. Ja nyt saatte mennä!

NOKKONEN. Te siis ajatte minut suoraan ulos ottamatta vastaan vieraita
miehiä, joiden kanssa olen luoksenne tullut selvitystä saamaan?

LEHMUS. Minun mielestäni olisi Turpainen itse voinut tulla tuosta
kunnianloukkausjutusta kanssani puhumaan, niin olisimme saanet nähdä
toinen toisemme silmästä silmään ja puhua toisillemme suut puhtaiksi
eikä lähettää parlamenttääriä ilvettä pitämään.

NOKKONEN. Onko minun siis ilmoitettava hänelle, että teidän
toivomuksenne ja ehkä aikeenne on saada puhutella häntä itseään?

LEHMUS. Ei. Sanoinhan teille jo...

NOKKONEN. Minä luulen siis, ettei asia tähän näin vain pääty.

LEHMUS. Luulkaa, mitä tahdotte!

NOKKONEN (kumartaa kohteliaasti). Hyvästi! (Menee eteiseen ja pukeutua).

LEHMUS (hänen jälkeensä). Minä puolestani luulen, että herra
Turpaisella nyt ainakin on sen verran järkeä, että hän tietää, mitä
hänen ei ole tehtävä, jos hän on oikeasta kunniakäsitteestä selvillä.

NOKKONEN (joka sillä välin on pukenut päällystakin ylleen, kumartaa
vielä kerran eteisessä, sanoen kohteliaasti) Hyvästi!

LEHMUS (lyhyesti, kuivasti). Hyvästi!

NOKKONEN (Menee ulos).

LEHMUS (Kävelee muutaman kerran hermostuneesti huoneessa edestakaisin).
Kaikkia sitä pitää maailmassa kuullakin. Kaikkia sitä pitää kuullakin.
(Purskahtaa sitten nauramaan). Hah-hah-hah-hah!

KALPA (Kurkistaa ovesta oikealta). Joko se on tapahtunut?

LEHMUS. Tulkaa sisään vain!

KALPA ja ARMI (tulevat).

ARMI. Sehän kävi niin siivosti, ettei kuultu yhtään mitään kolinaa.

LEHMUS. Mikä niin?

KALPA. Se pellolle ajaminen.

ARMI. Niin.

LEHMUS. Te olette kuunnelleet?

KALPA. Tietysti. Pitihän meidän olla varalla sinua auttamassa, jos
olisit apua tarvinnut.

LEHMUS. Mitäs nyt sanotte?

KALPA. Minä en mitään. Olen mykkä.

ARMI. Ihmettelen vain tämän maailman menoa.

LEHMUS. Sen ääretöntä nurinkurisuutta. Eikö niin? Onkos koskaan
kummempia kuultu, kuin tämä kunnianloukkausjuttu?

KALPA. Mutta mitäs itse nyt aiot tehdä?

ARMI. Niin. Sillä ei Turpainen sitä siihen jätä.

LEHMUS (hiukan mietittyään). Aion — kuolla.

KALPA. Häh?!

ARMI. Valekuoleman, tietysti. Lähtemällä pois maalle, niinkuin olet
tahtonut, hermojasi lepuuttamaan ja jos jaksat, uutta näytelmääsi
jatkamaan.

LEHMUS (iloisesti). Kuuleppas, Armi, sinäpä annoit minulle todellakin
oivan ajatuksen. Mitäs jos minä todenperään ottaisin ja kuolisin?
Olisin valekuollut olevinani?

KALPA. Ai, saamari! Se on oiva kepponen.

ARMI. "Elävä ruumis" à La Tolstoi.

LEHMUS. Lähden pois ihmisiä pakoon, tapan itseni ja saan sanomista
lukea, mitä jälkimaailma ja arvostelijat varsinkin minusta sitte
sanovat.

KALPA. Että olit pelkuri, sen Turpainen tietenkin tulee ihan
ensimäiseksi sanomaan sen asian jälkeen, jossa vast'ikään olemme
vieraina miehinä olleet.

ARMI. Se voi päinvastoin olla traagillinen syy Eeron kuolemaan.
Tuommoinen ihmisettömyyshän syvästi koskee tuntehikkaaseen
runoilijaluonteeseen.

LEHMUS. Luuletko ehkä, että Turpainen siitä saa omantunnonvaivoja?

ARMI. Mahdollisesti hän kirjoittaa sinusta kauniinpuoleisen nekroloogin.

LEHMUS. Hyvähän se olisi sekin; osoittaisihan se hänessä kääntymystä
parempaan päin.

KALPA. Hirteen hän ei ainakaan mene sinun kuolemasi tähden, siitä saat
olla varma.

ARMI. Mutta varoitukseksi ja ojennukseksi se kenties voi olla hänelle
ja kumppaneille. Ehkäpä aletaan meitä paremmin ymmärtää ja kohdella,
kun yksi kuolee puolestamme.

KALPA. Jos todellakin aika vaatii uhria, niin puhkaise tuo mätäpaise!
Ehkä alkaa sitte tässä maassa uusi _aera_.

LEHMUS. Se on päätetty. Minä kuolen.

KALPA. Kuten näet, emme me, sinun virkaveljesi, itke sinua lainkaan.

ARMI. Minä kyllä lasken kolmen markan seppeleen haudallesi.

LEHMUS. Ne minä kiellän, kuten kaikki suuret miehet ainakin. Mutta
hautapatsaan saatte kymmenen vuoden perästä juhlallisesti pystyttää
tomulleni.

KALPA Ja mitä siihen on kirjoitettava?

LEHMUS. "Vihattu, vainottu."

ARMI. Eläessään, niin, mutta paremmin ymmärretty kuoltuaan.

LEHMUS. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Joka tapauksessa
kiitos myötätunnostasi, Armi!

KALPA. Tässä taitaa alkaa hellät jäähyväiset, niin että minun
lopultakin täytyy lähteä.

LEHMUS. Yksi sana vielä! Voinko teidän vaitioloonne luottaa?

ARMI ja KALPA (nostaen oikeat kätensä). Pyhästi lupaamme ja vannomme.

LEHMUS. No, niin! Olen kohta valmis matkalle — Tuonen tuville. Pesuni
sain juuri. Vaatteet ja käsikirjoitukseni ynnä muut vehkeet paiskaan
tuota pikaa matkalaukkuuni. Ja ensi junassa katoan Helsingistä.

KALPA. Joko minä saan alkaa laulaa "Tuonen viita, rauhan viita"?

LEHMUS. Älä laske leikkiä, Ilmari! Tämä on vakava hetki. Näetsen, että
kaikki hyvin onnistuisi.

ARMI (hellästi). Kirjoitathan ainakin, minne pysähdyt lopullisesti
asumaan?

LEHMUS (samaan sävyyn). Tietysti. Ole huoleti!

KALPA (syrjään). Se on sittenkin vähän kamala, tuo eron hetki, kahdelle
lempivälle sydämelle.

LEHMUS. Ensi työkseni minun täytyy maksaa täti Nemlanderille yhden
kuukauden vuokra, ettei hän ainakaan ole huolissaan minusta.

KALPA (ojentaa kätensä). No hyvästi nyt sitte ja terveisiä kaikille,
jotka ovat ennen meitä sinne mennet.

LEHMUS (halaillen Ilmaria). Hyvästi, seppo Ilmari! Kiitos rahoista! Ja
jos tarvitsen lisää, niin toivon, että niitä hankit yhtä auliisti kuin
tähänkin saakka.

KALPA. Koeta nyt kuitenkin olla säästäväinen äläkä juo liian paljon,
vaikka siellä hiukan kuuma tulisikin!

LEHMUS. Sano sinä parhaat terveiseni ystävilleni ja vihamiehilleni,
lukijoilleni ja arvostelijoilleni, koko teatteriyleisölle, joka on
kappaleitani katsoessa joko itkenyt tahi nauranut, käsiään paukutellut
tahi selkäni takana panetellut minua, kaikille ruokarouville,
joiden luona olen asunut, Osmolalle, Ekbergin kahvilalle, josta
minulta on kaksi paria kalossia viety, Kansallis-Pankille ja muille
saamamiehilleni, suutari Ahoselle, joka paikkasi saappaani viimeisen
kerran, ja räätäli Kettuselle, jolle housuni jäivät korjattaviksi
j.n.e., kaikille, kaikille, koko maailmalle, joka iloita mahtakoon
edelleenkin niinkuin se on tehnyt tähän saakka! Amen!

KALPA. Kiitos jäähyväispuheestasi. Se oli tosin hieman pitkä, mutta
liikuttava. (Puristaa Lehmuksen kättä.) Näkemiin siis — toisessa
maailmassa!

LEHMUS. Se on ainakin varma, että siellä kerran tapaamme toisemme
kaikki.

KALPA (ojentaen kättä Armille). Näkemiin, Neiti Kanerva!

ARMI. Toivottavasti vielä tällä puolen Tuonelan jokea?

KALPA (vakuuttavasti). Kyllä. Minä tulen ankarasti pitämän teitä
silmällä, että pysytte uskollisena Eerolle vielä hänen kuolemansakin
jälkeen.

LEHMUS. Niin, seppo, ole hyvä ja käy vähän Armia tervehtimässä, jos
joudat!

KALPA. Jos suvaitsette? Albertinkatu... mikäs se olikaan taas?

ARMI. Minä aionkin muuttaa tänne Eeron huoneeseen. (Lehmukselle). Eihän
sinulla ole mitään sitä vastaan?

LEHMUS. Päinvastoin. Sehän sopii mainiosti.

ARMI. Olen jo kauan ollut tyytymätön asuntooni siellä. Niin että
tervetuloa vain tänne, herra Kalpa!

KALPA (paatoksella). Oi, täällä, näiden rakkaiden seinien sisällähän
meidän tulee niin hauska yhdessä muistella rakasta vainajata.
(Puristaen Armin kättä). Kiitos kiitos, minä käyn täällä hyvin usein
ja niin mielelläni, niin kovin mielelläni. (Lehmukselle). Vielä kerran
kätesi, Eero!

LEHMUS (katellen). No, mene jo! Hyvästi!

KALPA. Aa! Minä tunnen jo, että alat kylmetä, kätesi on kuin jää.
Melkein jo ruumiin haju pistää nokkaani. (Peräytyy, kauhun ilme
kasvoissa, eteiseen ja poistuu).

ARMI ja LEHMUS (huiskuttavat nauraen hänelle käsiään jäähyväiseksi).
Hyvästi, hyvästi!

LEHMUS. Minä luulen todellakin, että tästä tulee peevelin hauska juttu.

ARMI. Oikea huvinäytelmän aihe. Ajattelepas sitä siellä maalla, ehkä
saat kokoon oikean kassakappaleen.

LEHMUS. Aihehan on sinun keksimäsi. Sinun pitää siis olla yhteistyössä
kanssani edelleenkin.

ARMI. Tietysti. Minä johdan toimintaa täällä, sinä siellä. Teemme työtä
kukin tahollamme ja olemme kuitenkin yhteistyössä. Siten valmistamme
omankodin perustamiskassan.

LEHMUS (taputtaen Armia molemmin käsin poskille). Aa! Vai sitä se
kassakappale tiesikin? Kuuleppas, Armi, sinä olet oikein nerokas
kirjailijatar. Sinun pitää saada kunniadiploomi, koska varat eivät
riitä rahapalkinnoksi. (Suutelee Armia). Kas tuossa!

ARMI (väistellen). Nenän päähän! Hyi, sinua! (Pyyhkien nenäänsä).

LEHMUS. Miksikäs painoit kasvojasi alaspäin? — Muutenhan nenä on
ihmiskasvojen korkein ennätys. Ja minä rakastan ylänköjä, huippuja,
niinkuin tiedät, joista ihmishenki voi vapaasti liidellä yli maailman
alhaisuuden.

ARMI. Runoilija! Missä on matkalaukkusi? Minä autan sinua matkalle.

LEHMUS. Loiskis! Minä kyllä laitan sen itse. Nyt käyn pikimältäni täti
Nemlanderin luona.

ARMI. Mutta älä hiisku hänelle mitään vielä siitä, että minä muutan
tänne!

LEHMUS. Johan nyt! Minä lunnollisesti katoan täältä kenenkään
aavistamatta. Polta paperossi sillä aikaa! (Menee vasemmalle).

ARMI (vetää oven hänen jälkeensä kiinni ja aikoo mennä kirjoituspöydän
luo. Samassa soi eteisen kello. Miettii hetken, mennäkö aukaisemaan, ja
juoksee sitte eteiseen avaamaan).

VÄINÖ TURPAINEN (ilmestyy eteiseen). Vai niin! Pyydän anteeksi! Eikö
herra Lehmus ole tavattavissa?

ARMI. Ei ole.

TURPAINEN. Mutta hän lienee kuitenkin kotona? Ainakin kuuluu hän vielä
äsken olleen kotona.

ARMI. Sopii katsoa huoneeseen.

TURPAINEN (astuu askeleen huoneeseen ja katsoo ympärilleen).

ARMI. Niinkuin näkyy, olen täällä vain minä.

TURPAINEN. Ja myöskin minä.

ARMI. Tuon röyhkeyden tunnen kyllä ennestään. Ja kuitenkin toi kai
toimittaja Nokkonen jo Lehmuksen vastauksen?

TURPAINEN. Mutta minä tulin sittenkin, sillä minulla oli syytä otaksua,
että se oli toisen henkilön innoittama.

ARMI. Mikä kuitenkin on suuri erehdys.

TURPAINEN. Kuulin, ketä oli täällä, ja siitä tein johtopäätökseni.

ARMI. Parasta on olla tekemättä mitään johtopäätöksiä.

TURPAINEN. Minä huomaan, että puheemme käy aivan personattomasti ja
että vältetään kaikkia nimiä.

ARMI. Niitä on jo kauan vältetty ja syystä.

TURPAINEN. Ja kuitenkin olemme ennen olleet koko joukon likempänä
toisiamme.

ARMI. Onko siis viittaus tuohon jonkinlainen avain koko tähän juttuun?
Siinä tapauksessa olisi ollut parempi välttää myöskin personallista
kohtausta kanssani ja jättää kokonaan käynti täällä.

TURPAINEN. Syy käyntiini ei ole kuitenkaan enää mikään salaisuus.
Minulla lienee toki oikeus puolustaa kunniatani?

ARMI (nauraa pilkallisesti). Tämä on todellakin jo kovin naurettavaa.
Minä ymmärrän mainiosti, miksi tällä lailla sekä sanoin että teoin
olette käynyt Eero Lehmuksen kimppuun. Mutta kaikki tuo on liian
halpamaista. Minä en ole koskaan ollut millään lailla sidottu
teihin. Ja että ystävyyteni Eero Lehmuksen kanssa on vienyt teitä,
arvostelijana ja julkisen sanan palvelijana suorastaan kostoon, se
on... se on — en tiedä mitä sanoa — enemmän kuin inhoittavaa. Hyi!
Menkää tiehenne!

TURPAINEN. Kyllä, minä menen. Mutta minä tulen takaisin... ja jo
huomenna. Sillä minä tahdon tavata vain herra Lehmusta. Hänen tähtensä
tulinkin tänne enkä kenenkään muun. Hyvästi! (Poistuu).

ARMI. Hyvästi! Hyvästi! Menkää! Menkää! (Riennättää Turpaisen ulos
ja sulkee oven hänen jälkeensä). Oo! Onpas nämä oloja tässä meidän
rakkaassa Suomenmaassamme! Personallista, puolueellista kaikki, kaikki!
Kateutta, kostoa, panettelua, parjausta, vihaa, vainoa vain, — hyi,
kuinka inhoittavaa! Suoruus, rehellisyys, puhtaus, — niin hengen kuin
ruumiin, — kaikki on mennyttä, kuin pois pyyhitty hyveiden joukosta!
Riekaleissa vain rehentelee kansamme henki ulkonaisen rikkinäisyytensä
ohessa. (Heittäytyy istumaan kirjoituspöydän ääreen, pää käsien
nojassa).

LEHMUS (tulee vasemmalta). Kas niin! Nyt sekin asia on selvä. — No?
Mitäs sinä niin olet siihen mietteihisi vajonnut?

ARMI (heittäen päätään taaksepäin). Ah! En tiedä pitääkö itkeä vai
nauraa?

LEHMUS. Nauraa, tietysti. Maailmassa pitää kaikelle nauraa, kaikkein
surullisimmallekin, niin on helppo elää, ainakin helpompi. — Mutta
mitäs oikeastaan on tapahtunut? Siitäkö olet pahoillasi, etten sallinut
sinun taannoin matkalaukkuani valmistaa?

ARMI. Minun pitäisi sinulle, Eero, ehkä tehdä pieni tunnustus ennenkuin
lähdet.

LEHMUS. Ja se on?

ARMI. En tiedä oikeastaan, mikä olisi parempi, puhuako vai olla vaiti.

LEHMUS. Sano suoraan vain, kuinka paljon tarvitset. Minä annan niin
paljon kuin liikenee. Ja jos pitää, niin pyydän tädiltä takaisin, minkä
hänelle juuri vein.

ARMI. Äsh! Joutavia!

LEHMUS. Tuo sinun maailmantuskasi on kiusoittava. Jos olet
synnytyspoltteissa, niin pane runosi paperille läsnäolostani vähääkään
välittämättä!

ARMI. No, niin, minä puhun sittenkin.

LEHMUS. Tulee kai jotakin kauheata?

ARMI (nousee). Tule tähän leposohvalle viereeni istumaan! (vetää
Lehmusta kädestä viereensä).

LEHMUS (yhä edelleen leikkisästi). Ihan sinä, Armi, pelotat minua.
(Istuutuu.)

ARMI. Minä tahdoin sanoa sinulle, että minä oikeastaan olen syypää
tuohon juttuusi Turpaisen kanssa.

LEHMUS (peräytyy). Sinä? Millä lailla?

ARMI. Näetkös, vuosi sitte, kesällä me tutustuimme toisiimme
Punkaharjulla.

LEHMUS (mielenkiinnolla). Alku on lupaava. — Ja rakastuitte toisiinne?

ARMI. Minun puoleltani ei mitään semmoista ollut, sen tunnen nyt.

LEHMUS. Kunko olet minuun rakastunut?

ARMI. Älä viitsi! Odotahan nyt!

LEHMUS. Mutta silloin sitä semmoista kuitenkin oli — hänen puoleltaan,
niinkö?

ARMI. Otaksun, — koska hän minua kosi.

LEHMUS. Mutta sai rukkaset?

ARMI. Muuta hän ei voinutkaan saada.

LEHMUS. Miesparka! En olisi tahtonut olla hänen sijassaan.

ARMI. Ja siitä tietysti johtuu! tuo hänen kiukkunsa meitä ja
kirjallista tointamme kohtaan.

LEHMUS. No, nyt minä olen selvillä! Mustasukkaisuutta, kateutta,
kostoa, — kun me olemme löytäneet toisemme.

ARMI. Se on niin, Eero, olkoonpa kuinka paha tahansa otaksua tuommoisia
syitä. Mutta nuo intohimot ovat niin inhimillisiä ja siksi niin
oikeutettuja, jos niitä sillä voi puolustaa.

LEHMUS. Sinä olet jalo vihamiestäsikin kohtaan. Mutta kuinkas minun
silloin käy poissa ollessani? Kun en vain saisi Kalvalta toiseen
maailmaan mustareunaista kirjettä ilmoituksella, että minut sittenkin
olet hyljännyt Väinö Turpaisen tähden?

ARMI (viekkaasti). Sen saat sitte nähdä.

LEHMUS (katsoen pitkältä Armiin ja viivytellen repliikkiään). Vaimo,
sinun nimesi on — kavaluus.

ARMI. Ei puhuta siitä, nyt sen enempää. Sanon vain vielä kerran: sen
saat sitte nähdä.

LEHMUS. Aivoissani alkaa päivä sarastaa. Sinä aioit jollakin lailla
käyttää hyväksesi tuota vanhaa rakkautta.

ARMI. Sinun luvallasi vain, ei muutoin.

LEHMUS. Hyvä! Minä annan luvan. Minä luotan sinuun, Armi.

ARMI (Suutelee Lehmusta). Tuossa sinetti! Ja nyt ei enempää siitä
asiasta. (Nousee.) Minäkin nyt lähden. Ja sinä saat sonnustautua
matkalle.

LEHMUS (katsoen kelloaan). Kello yksi ja kymmenen lähtee minun junani.
Minulla on vielä tunti ja viisi minuuttia jälellä. Ja valmistautuminen
ei vie kuin neljännes tuntia aikaa.

ARMI. Siis — kuulumisiin ensin, niin pian kuin suinkin? (Molemmista
käsistä Lehmusta pidellen).

LEHMUS. Kuolleenakin pidän sinua _au courant des affaires_. (Suutelee
Armia).

ARMI (eteisessä). Hyvästi! Onnistukoon matkasi hyvin. (Poistuu).

LEHMUS. Iloksi ja huviksi koko maailmalle — tämä varsin harvinainen
kepponen! Niin toivon. (Sulkee oven Armin jälkeen ja palaa huoneeseen.
Hän näpäyttää iloisesti sormiaan, viheltää, vetää vuoteen alta
esille matkalaukkunsa, sulloo siihen sikin sokin vaatteitaan ja
käsikirjoituksiaan ja häärää kiireesti toimissaan, milloin lievästi
kiraisten, milloin nauraen omille ajatuksilleen).

EMMA (oven takana vasemmalla, kolkuttaen). Saanko minä häiritä vieläkin?

LEHMUS. Tulkaa sisään vain, täti!

EMMA (tulee). Minä tahdoin vain kysyä, kuinka kauan Eero viipyy
matkallaan?

LEHMUS. En tiedä mitään, täti. Ehkä tulen hyvinkin pian, mutta ehkä en
tule koskaan enää.

EMMA. Taivas varjelkoon! Ei nyt saa tuolla lailla puhua!

LEHMUS. Mistä sen tietää, täti? Kuolevaisiahan olemme kaikki.

EMMA. Se on kyllä niin. Mutta jos elää?

LEHMUS. Niin tulen jokatapauksessa heti, kun rahat ovat loppuneet.
Silloin saa täti minut varmasti takaisin.

EMMA (hiljaisesti). Sen minä kyllä luulen.

LEHMUS. Eikös se ole hauskaa, se? Ja minä kun luulin, että täti ottaa
minut avosylin vastaan.

EMMA. Mutta jos Eeroa kysytään, mitä minun on sanottava?

LEHMUS. Sanokaa vain, että "otti ja lähti sanomatta minne ja miten
pitkäksi aikaa. Ei kukaan tiedä minne hän on matkustanut, eivät edes
hänen läheisimmät ystävänsä."

EMMA. Nyt Eero laskee leikkiä. Eikös Eero maininnut mitään niille
tovereilleenkaan, jotka vast'ikään olivat täällä?

LEHMUS. Herran tähden, täti, niitähän minä juuri pakoonkin lähden, kuin
pahimpia karhujani. Ystäväthän ne aina hädässä hylkäävät, kun taas
pahimmat vihamiehet siinä aina ovat mukana puulla päähän lyömässä, jos
hiukankin yrittää päätään ylös nostaa.

EMMA. Eerohan nyt on kovin katkeralla ja synkällä tuulella.

LEHMUS. Sen luontoinen minä pohjaltani oikeastaan olenkin, vaikka vain
suottailen surustani ja olen iloinen olevinani, täti kulta. (On saanut
laukkunsa valmiiksi).

EMMA (silmiään pyyhkien ja Eeroa hyväillen). Rakas Eero! Et saa puhua
noin! Minun käy sinua jo kovin sääliksi.

LEHMUS (irroittautuen hänestä). Joutavia, täti! Hyvästi nyt! Ei ole
aikaa enää. (Pukeutuu eteisessä).

EMMA. Onnea nyt matkallesi, Eero kulta!

LEHMUS. Kiitos, täti! Ja terveisiä koko maailmalle, kaikille ihmisille,
niin hyville kuin pahoille! Pilvien tuolla puolen näemme toisemme
jälleen! (Menee).

    Esirippu.




TOINEN NÄYTÖS.


(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä).

ARMI (tulee vasemmalta). Minä saan siis asua tässä huoneessa niin kauan
kuin herra Lehmus on poissa?

EMMA (joka tulee hänen jäljessään). Samahan se minulle on, kuka tästä
vuokran maksaa.

ARMI. Eikös herra Lehmus pidättänyt tätä itselleen palatakseen?

EMMA. Kyllä, — tavallaan. Mutta hän oli niin omituinen lähtiessään,
— puhui niin ristiin ja sekaisin. Nähtävästi koetti hän teennäisellä
iloisuudella peittää synkkämielisyyttään.

ARMI. Niinkö? Ihanko totta?

EMMA. Eikös teistäkin sitte siltä näyttänyt, neiti? Tehän olitte
myöskin täällä vähää ennen hänen lähtöään?

ARMI. Ehkä vähän. Mutta minä olen jo niin tottunut hänen
omituisuuksiinsa.

EMMA. No, eikös hän teille mitään maininnut siitä, kuinka kauan aikoi
viipyä poissa?

ARMI. Tuossa kuukauden vaiheille hän arveli tarvitsevansa työtään
lopettaakseen jossakin maalla, rauhassa, kenenkään häiritsemättä.

EMMA. Sillä aikaahan neiti kyllä ehtii löytää itselleen toisen sopivan
asunnon. Niin että jääkää vain sitte toistaiseksi tähän huoneeseen,
niinkuin sanoin.

ARMI. Olen jo aikoja sitte sanonut itseni irti nykyisestä huoneestani.
Minä siis lähden noutamaan tavarani tänne heti paikalla.

EMMA. Tehkää niin hyvin, tehkää niin hyvin! — Niinkuin näette: huone on
jo siivottu ja laitettu siihen kuntoon, jossa se olla voi.

    (Eteisen kello soi).

ARMI. Mitäs vieraita tänne nyt on tulossa?

EMMA. Kai entisen vuokralaisen tuttavia, jotka eivät tiedä hänen
matkustaneen pois. (Menee ovea aukaisemaan).

NOKKONEN (astuu eteiseen). Eikös kirjailija Lehmus ole kotona?

EMMA. Ei ole.

NOKKONEN. Saanko kysyä: onko hän kaupungilla ja kaupungissa, vai...?

EMMA. Ei. Hän on matkustanut maalle.

NOKKONEN (tullen huoneeseen). Anteeksi! Koska näen Neiti Kanervan
olevan täällä, niin pyydän saada kysyä, tietääkö Neiti mitään
kirjailija Lehmuksen olinpaikasta?

ARMI. En, en mitään. Mutta kuinka niin, jos saan luvan kysyä?

NOKKONEN. Minä pyydän, että kysymyksiini suhtauduttaisiin ihan
rauhallisesti.

ARMI (pelästyvinään). Onko siis jotakin tapahtunut?

EMMA (pelästyen tosi teossa). Herra Jumala! Mitä on tapahtunut?

NOKKONEN. Varmaan ei tiedetä mitään ja sen tautta juuri tulin tänne
saadakseni tiedon joko todetuksi tahi kumotuksi.

ARMI. Minkä tiedon?

EMMA. Niin, minkä tiedon? Puhukaa!

NOKKONEN. Pyydän, rauhoittukaa, hyvät naiset! Asia on yksinkertaisesti
tämä. Olin juuri Uutistoimistossa. Sinne tuli Tammisaaresta
sähkösanoma...

EMMA (Armille). Hän lähti siis sinnepäin.

NOKKONEN. ... sähkösanoma, että rautatiesillan kohdalta oli löydetty
muutamia käsikirjoituslehtiä, joista yhdessä oli kirjailija Lehmuksen
nimi.

EMMA. Voi, taivas!

ARMI. Entä sitte? Entä sitte?

NOKKONEN. Ja koska järvestä löytyi miehen leveälierinen hattu, jonka
joku matkustaja tunsi kirjailija Lehmuksen hatuksi, hän kun oli nähnyt
hänet junassa...

EMMA. Enkös minä aavistanut jo jotakin semmoista?

ARMI. Sehän olisi kamalata! Mutta eihän se ole sanottu, että se oli
juuri hänen?

NOKKONEN. Sepäs se on, että kirjailija Lehmus oli sille matkustajalle
sanonut olevansa matkalla Hankoon, mutta kun häntä sitte ei junassa
ollutkaan, niin otaksutaan, että joku tapaturma todella olisi
tapahtunut.

ARMI (ottaa nenäliinansa, kääntyy poispäin ja pyyhkii silmiään).

EMMA. Voi, neiti hyvä! Voi, neiti hyvä!

NOKKONEN. Huomatkaa, hyvät naiset, että minä sanoin: otaksutaan. Sehän
ei vielä merkitse mitään varmaa.

EMMA. Mutta hyvin mahdollista se kyllä on.

NOKKONEN. Saanko luvan kysyä: millä perusteilla rouva niin luulee?

EMMA. Hänhän oli niin kovin synkkämielinen täältä lähtiessään, niin
äärettömän masentunut ja alakuloinen.

NOKKONEN. Todellakin? Todellakin? Sehän jotakin viittaisi sinnepäin
myös.

EMMA. Hänhän melkein puhui kuin olisi ollut valmis kuolemaan.

ARMI. Ei rouva Nemlander, se ei voi olla totta, se ei voi olla totta!

NOKKONEN. Mutta tietäähän Neiti Kanerva syyn tuohon synkkämielisyyteen?
Tunnettehan asian, joka koski herrojen Lehmuksen ja Turpaisen välejä?

EMMA. Minkä asian? Kertokaa!

ARMI Oi, joutavia! Siitä ei maksa puhua.

NOKKONEN. Minun mielestäni se ei ole joutava. Päinvastoin luulen, että
siinä syy mahdollisesti piileekin.

ARMI. No, jos niin todellakin on, niin on se kurja teko herra Turpaisen
puolelta.

EMMA. Minä en ymmärrä mitään.

NOKKONEN. Anteeksi, neiti, ja malttakaahan mielenne! Liian aikaista on
vielä ruveta ketään tuomitsemaan. Niinkuin sanoin, niin on tämä kaikki
vielä pelkkää otaksumista vain.

ARMI. Mitäs te sitte, herra Toimittaja, tuommoisia "ankkoja" laskette
liikkeelle, ennenkuin olette asiasta varma?

EMMA. En mitään ymmärrä.

NOKKONEN. Anteeksi, neiti, että pyydän teitä hiukan hillitsemään
kiukkuanne. Minä olen tänne tullut, niinkuin sanoin, saamaan
valaistusta tälle asialle. Ja sitä olen saanut jo osaksi. Ensiksi
tiedän nyt, että herra Lehmus on matkustanut kaupungista pois, ja
toiseksi, että hän lähtiessään on ollut kovin synkkämielinen, niinkuin
rouva Nemlander voi todistaa.

EMMA. Sen voin, vaikka valallani.

NOKKONEN. Ja siinä on koko lailla tukea otaksumisille tuon surullisen
sähkösanoman johdosta.

ARMI. No niin. Minä en kiellä. Päinvastoin pyydän nyt, että jos jotakin
vielä saatte kuulla, niin heti paikalla tuotte tiedon minulle.

EMMA. Niin, niin! Olkaa niin hyvä!

ARMI. Sillä minä tulen asumaan täällä.

NOKKONEN. Niinkö?

ARMI. Juuri tässä huoneessa. (Emmalle.) Lähden nyt siis vain hakemaan
tavarani. Näkemiin siis, rouva Nemlander! (On mennä eteiseen).

EMMA. Neidin vaatteet jäivät sinne minun puolelleni.

ARMI. Se on totta. Minähän tulin sitä kautta. Menenkin siis sitä tietä.
(Poistua vasemmalle).

NOKKONEN. Anteeksi, rouva Nemlander, minä pyytäisin nöyrimmästi,
äskeisten sanojenne johdosta, vielä saada haastatella teitä.

EMMA. Tehkää niin hyvin! Olen itsekin kovin utelias kuulemaan jotakin
lisää tästä asiasta.

NOKKONEN. En ole vielä tullut esitelleeksi itseäni: nimeni on Nokkonen.

EMMA. Tehkää hyvin ja istukaa, herra Nokkonen! (Istuutuvat.) Kuulin,
että olette sanomalehdentoimitlaja?

NOKKONEN. Niin, "Uuden Ajan" toimituksesta.

EMMA. Minä pyytäisin vain, hyvä herra Nokkonen, ettette minua
mainitsisi lehdessänne, ettette ainakaan mitään pahaa minusta puhuisi.

NOKKONEN. Varjelkoon! Ei se ole tapani. Eikähän ole vähintäkään syytä.

EMMA. Ei vähääkään, sen voin vakuuttaa. Mutta sanomalehdet kun niin
pian nimiä mainitsevat ja kaikellaisia "ankkoja", niinkuin sanotaan,
levittävät, niin...

NOKKONEN. "Uusi Aika" ei sitä tee. Virkaveljillemme se kyllä usemmiten
sattuu.

EMMA. Niin no, kun sen lupaatte... Minkä sanojeni johdosta, äsken
tarkoititte?

NOKKONEN ottaa esille muistikirjan ja lyijykynän. Sanoitte että
kirjailija Lehmus oli kovin synkkämielinen lähtiessään, — masentunut ja
alakuloinen.

EMMA. Niin, niin oli, — kovin, kovin.

NOKKONEN. Sanoiko hän olevansa valmis kuolemaan?

EMMA. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Pilvien tuolla puolen näemme
toisemme jälleen".

NOKKONEN. Niinkö? (Kirjoittaa.) Nämä sanathan todellakin ovat paljon
merkitseviä.

EMMA. Ne ovat todellakin hirvittäviä.

NOKKONEN. Muistatteko ehkä vielä joitakin muita hänen lauseitaan?

EMMA. Sanasta sanaan en. Mutta jotakin sinnepäin hän puhui, etteivät
hänen läheisimmät ystävänsäkään tiedä, minne hän matkustaa ja kuinka
pitkäksi aikaa, että ystävät kyllä hädässä aina hylkäävät, mutta että
vihamiehet silloin aina muistavat ja lyövät puulla päähän ja... ja ...
Niin, en minä todellakaan muuta muista. Mutta kovin eriskummainen ja
synkkämielinen hän vain oli lähtiessään.

NOKKONEN (joka sillä aikaa myös on tehnyt muistiinpanoja). Anteeksi:
hän siis vain lähtiessään oli eriskummainen?

EMMA. Niin, niin. Ennen en minä ainakaan ollut mitään semmoista
huomannut. Päinvastoin hän oli aina hyvin iloinen ja hauska.

NOKKONEN. Tämä on myöskin kovin tärkeä seikka. Se selvittää myös paljon
tätä tekoa, sen motiiveja oikeastaan.

EMMA. Kuinka niin, herra Nokkonen? Minä olen myös kovin utelias
kuulemaan. Teidän äskeisistä sanoistanne olin huomaavinani, että
jotakin oli tapahtunut, joka... Enkö minä, vuorostani, nyt saisi vähän
teitä haastatella? Olen niin kovin utelias kuulemaan.

NOKKONEN. Se nyt on vain eräs syrjäinen tapaus, joka voi olla
yhteydessä tämän asian kanssa. Mutta koska sitä ei ole täydellisesti
selvitetty, niin minun todellakin on vähän vaikea...

EMMA. Joku rakkausjuttu, eikö niin?

NOKKONEN. Ei, ei. Ei, ei.

EMMA. Sanokaa suoraan vain! Tietysti se on niin. Minä olen varma siitä.

NOKKONEN. Mutta minä vakuutan. Ainakaan en minä tiedä mitään sellaista.

EMMA. Mitäs sitte? Selittäkäähän! Parempihan on, ettei ruveta mitään
vääriä huhuja levittämään.

NOKKONEN. Niitä tietysti on vältettävä jo sanomalehtien oman arvon ja
kunnian vuoksi.

EMMA. Voittehan sen nyt minulle sanoa, herra Nokkonen — näin meidän
kesken. Minä lupaan, etten puhu kenellekään. Minä pyydän. No! No!

NOKKONEN. Lyhyesti sanoen: eräs... kirjallinen jupakka erään toisen...
kirjailijan kanssa eräästä kirjallisesta asiasta.

EMMA. Mitä se on? Minä en oikein ymmärrä. Kirjallinen tupakka? Mitä se
on?

NOKKONEN. Jupakka! Jupakka! Erimielisyys...

EMMA. Riita siis jonkun kanssa?

NOKKONEN. Niin, mutta hyvin kunnialle käypä.

EMMA. No, että se herra Lehmus viitsikin sitä niin sydämelleen ottaa!
Ja minä jo luulin jotakin pahempaa siinä olevan. Meillähän, Jumala
paratkoon, on riitaa ja erimielisyyttä joka päivä ja joka paikassa
ja joka ainoasta asiasta, jopa hyvinkin kunnialle käypää, niin että
olisihan sitä jo pitänyt siihen tottua. Jos kaikki kunniansa tähden
järveen juoksisivat, niin ei, totta tosiaan, montakaan henkeä meidän
maassamme enää kuivalle maalle jäisi. (Eteisen kello soi hyvin
kiireesti ja monia kertaa peräkkäin) Kas niin! Joko se Neiti Kanerva
ehti takaisin?

NOKKONEN (hyvästellen). Pyydän siis saada kiittää tiedoista. (Kello soi
jälleen monta kertaa.)

EMMA. Silläpäs nyt on kiire! (Rientää eteiseen.) Minä tulen
aukaisemaan, minä tulen. (Aukaisee oven.)

KALPA (hätääntyneenä, tulee). Hyvä päivää, rouva Nemlander! Onko Neiti
Kanerva täällä?

EMMA. Ei ole enää. Hän kävi taannoin, mutta läksi taas.

KALPA. Sepä nyt ikävä! Tiedättekö, minne hän meni?

EMMA. Kotiaan... asuntoonsa.

KALPA. Mutta minähän tulen juuri sieltä. Ei häntä kotona ollut.

EMMA. Sitte olette ehkä kulkeneet ristiin. Hän sanoi vain käyvänsä
tavaroitaan hakemassa.

KALPA. Hän siis tulee takaisin?

EMMA. Hän muuttaa tänne asumaan kokonaan.

KALPA. Sitte minä odotan häntä. (Riisuu päällysvaatteensa eteiseen).

EMMA. Tehkää niin hyvin, herra Kalpa. Täällä on toinenkin vieras, joka
voi kertoa teille uutisia, vaikka...

KALPA (tulee sisään ja tervehtii Nokkosta).

NOKKONEN. Ikävä kyllä — ikäviä.

KALPA. Te siis jo tiedätte?

NOKKONEN (pöyhkeilevästi). Kuinkas?... Mehän elämme aina muista edellä.

KALPA. Entäs Neiti Kanerva?

NOKKONEN. Hänkin.

EMMA. Mutta kuinka se on mahdollista, herra Kalpa? Kuinka se on
mahdollista?

KALPA. Minun on vaikea selittää. Se on aivan käsittämätöntä. En olisi
uskonut.

EMMA. Niin minunkin. En minäkään.

NOKKONEN. Onko teillä, herra Kalpa, siis ehkä varmoja tietoja asiasta?
Olen iloinen, että sain tavata teitä täällä. Sillä tulin juuri
tarkistamaan Uutistoimiston saaman sähkösanoman todenperäisyyttä.

EMMA. Niin, herra Kalpa, olisiko sittenkin siinä joku onneton
rakkausjuttu alla?

KALPA. Ei alla eikä yllä. Olkaa nyt huoleti, rouva Nemlander! Ja
anteeksi, että pyytäisin saada puhua muutaman minuutin kahden kesken
herra Nokkosen kanssa.

NOKKONEN. Niin, minäkin pyytäisin.

EMMA. Tehkää niin hyvin! Minä menen. Minä menen. (Menee vasemmalle).

KALPA (saattaen Emman ovelle). Anteeksi nyt ja kiitos! (Nokkoselle.)
Minä tunnen jo saamanne sähkösanoman sisällyksen.

NOKKONEN. Mitäs arvelette? Onko ehkä syytä epäillä sen todenperäisyyttä?

KALPA. Valitettavasti ei. En uskoisi sitä, ellen itse tänään olisi
saanut kirjettä ystävältäni.

NOKKONEN. Saanko ehkä tietää...?

KALPA. Kernaasti. Hän ilmoittaa suoraan, ettei jaksa kauempaa tätä
ilvettä kestää. "Kun luet nämä rivit", kirjoittaa hän minulle, "niin
olen jo Vellamon neitojen oma".

NOKKONEN. Ei siis tapaturma, niinkuin olisi voinut olettaa sähkösanoman
mukaan, vaan itsemurha?

KALPA. Sellaiseen epätoivon tekoon en todellakaan olisi luullut hänen
ryhtyvän.

NOKKONEN. Se on kovin surullinen tapaus, tosiaankin.

KALPA. Niin, mutta mikä siihen on syynä, sen te, herra Nokkonen,
tiedätte yhtä hyvin kuin minä.

NOKKONEN. Tekin luulette siis, että se kunnianloukkausjuttu...?

KALPA. Tietysti! Mikäs muu? Siinä sen näette, ettei saa laskea leikkiä
vakavilla asioilla. Minäkin luulin, että ystäväni otti kaikki vain
kevyesti kuin leikin kannalta, mutta nyt sen näen, kuinka syvästi
kaikki häneen oli koskenut. Hän ei jaksanut tuota häväistystä ja
parjausta enää kestää.

NOKKONEN. Voinko siis olla ihan varma siitä, että hän todellakin on
päättänyt päivänsä?

KALPA. Varma? Kuinka te voitte minulta semmoista kysyä?

NOKKONEN. Niin, tuota, — te pidätte sen ainakin mahdollisena,
todenmukaisena?

KALPA. Se on aivan toinen kysymys. Päinvastoin pyytäisin teitä niin
pian kuin suinkin hankkimaan lisää tietoja. Varmoja voimme olla vasta
sitte kun runoilijan ruumis on löydetty.

NOKKONEN. Aivan oikein. Niitä tietoja Uutistoimisto juuri odottaakin
joka hetki.

KALPA. No niin! Olkaa siis te niin hyvä ja ilmoittakaa minulle, mitä
saatte kuulla, heti paikalla! Tiedättehän, kuinka kallis tämä asia on
minulle. Lehmushan oli maamme eturivin kirjailijoita, vaikka häntä
niin väärin ymmärrettiin. Hän oli minun paras ystäväni. Minun on siis
ensi tilassa, kun tieto on saatu, lähdettävä pitämään huolta hänen
maallisista jäännöksistään.

NOKKONEN. Kyllä, kyllä. Minä lupaan sen. (Aikoo mennä perälle. Eteisen
kello soi).

KALPA. Varmaan neiti Kanerva. (Menee aukaisemaan ovea.)

ARMI (tulee, vetäen perässään juurikoria). Te, herra Kalpa?

KALPA. Kävin ensin turhaan tapaamassa teitä Albertinkadun varrelta,
kiirehdin sitte tänne ja päätin odottaa, kun kuulin teidän palaavan.

ARMI. Hyvin teitte (tullen sisään.) Aa! Toimittajakin on täällä.

NOKKONEN. Sanon nyt samalla hyvästi, saatuani herra Kalvalta uutta
vahvistusta tuolle surulliselle asialle.

ARMI. Silmänräpäys, minä pyydän.

NOKKONEN (jää ovensuuhun odottamaan).

KALPA. Kuulin, Neiti Kanerva, että olette jo selvillä kaikesta. Eikös
se ole kauheata?

ARMI. En tiedä mitä sanoa! En sanoja löydä.

KALPA. Jos se nyt vain on ihan varma?

ARMI. Kuinka niin? Mitä epäilemistä siinä enää on? Minä juuri sain
viestin, että hän on löydetty.

KALPA. Kuuletteko, herra Nokkonen? Ruumis on löydetty.

NOKKONEN. Nyt ei siis ole epäilemistä enää mitään. Se on varma. Se
oli tärkeä tieto. Minun täytyy kiirehtiä, pyydän anteeksi. Nöyrin
palvelijanne. Sulkeudun suosioonne. (Kumartaa, pyörähtää ympäri ja
rientää pois).

KALPA (katsellen pitkään Armiin). Te näytätte niin kummalliselta?!

ARMI (joka heittäytyy leposohvaan, kädet pään alle). Te olette saaneet
kirjeen — myöskin?

KALPA. En olisi uskonut, että Eero tekisi toden tästä leikistä.

ARMI. En olisi uskonut, että te piditte tätä hänen leikkiään totena.

KALPA. Mitä sanotte?

ARMI. Hänen kirjeensä teille oli tietysti vain pilaa.

KALPA. Saakelin veitikka!

ARMI. Mutta kun hän sen jo oli pannut postiin, niin hän tuli
ajatelleeksi, että ehkä se vaikuttaa teihin kovinkin pahasti....

KALPA. Niinkuin se on tehnytkin.

ARMI. Ja niin kirjoitti hän heti minulle ja pyysi selittämään...
Sitä paitsi hän pelkäsi, että voitte vielä panna poliisiviranomaiset
liikkeelle ja pilata koko asian.

KALPA. No, entäs Nokkonen sitte? Hänhän jäi siihen uskoon, että...

ARMI. Sehän oli tarkoituskin. Olette vastoin tahtoanne hyvin näytellyt
osanne.

KALPA. Mutta te, kuinka te voitte sanoa, että hän on löydetty?

ARMI. Minä en sanonut että ruumis oli löydetty. Sen lisäsitte te ja
Nokkonen uskoi sen heti.

KALPA. Kyllä te olette koko kavalaa sukua!

ARMI. Vastoin tahtoanne toimitte ihan niinkuin piti.

KALPA. Minä alan jo vähän pelätä koko tätä juonta. Siitähän voi johtua
ikäviä seurauksia, kun asia joutuu sanomiin.

ARMI. Mitä seurauksia? Ei mitään muuta kuin että vihamiehemme tulevat
aikalailla nolatuiksi.

KALPA. Nyt minä sitten jätän jo edesvastuun kokonaan teidän
niskoillenne.

ARMI. Sen otan mielelläni, olkaa huoleti, ja johdan toimintaa
edelleenkin. Mutta teidän täytyy vain auttaa minua — vaitiololla
etupäässä.

KALPA. No, jos ei muuta tarvita, niin kernaasti. Nyt minun tekisi jo
kuitenkin vähän mieli ruveta nauramaan.

ARMI. Sen saatte jättää tekemättä. Päinvastoin teidän pitää olla niin
surullisen näköinen kuin suinkin. Nyt olemme vasta huippukohdalle
pääsemässä. Muistattehan, että Turpainen uhkasi tulla tänään tänne?

KALPA. Oh yes, sanoi englantilainen.

ARMI. Mahdollista on että hänkin jo on saanut tiedon Eeron
vedenpinnalla kelluvasta leveälierisestä hatusta.

KALPA. Epäilemättä. Mutta ehkäpähän sen vuoksi ei enää tulekaan.

ARMI. Minäpä olen aivan varma, että hän tulee juuri sen tähden. Jos hän
tietäisi, että Eero tahallaan meni ulos vaunusta ja viskasi muutaman
joutavan käsikirjoituslehden tuulen viedä, jolloin samalla hänen
hattunsakin joutui tuulen uhriksi, sekä sitte, ostettuaan Tammisaaressa
lakin, matkusti yöllä Lohjalle...

KALPA. Semmoinenko se hänen katoamisensa sitte olikin?

ARMI. Semmoinen... Niin silloin Turpainen ehkä ei tulisi. Mutta nyt
hän on jo Nokkoselta kuullut minun muuttaneen tänne, — meillähän
Helsingissä huhut leviävät salaman nopeudella, — niin... (Eteisen kello
soi). Enkös minä sanonut?

KALPA. Olisiko todellakin hän?

ARMI. Minä pyydän saada yksin ottaa vieraani vastaan.

KALPA. Minä poistun siksi aikaa Rouva Nemlanderin luo.

ARMI. Sanokaa, että olen jo täällä. Mutta olkoon sydämenne kaipuuta
täynnä, muotonne kuin surullisen haahmon ritarin ja kielenne puhukoon
vain parasta lingottua hunajaa! (Uusi soitto.) Näkemiin!

KALPA. Te olette nero, Neiti Kanerva. (Menee vasemmalle).

ARMI. Todellakin, mitähän tästä lapsesta on vielä tuleva? (Juoksee
avaamaan eteisen ovea).

TURPAINEN (tulee). Toivon, ettei tuloni ole aivan odottamaton?

ARMI. Päinvastoin.

TURPAINEN. Niin. Minähän eilen uhkasin tänään käydä täällä.

ARMI. Aivan oikein.

TURPAINEN. Sen jälkeen ovat kuitenkin asiat paljon muuttuneet.

ARMI. Paljon.

TURPAINEN. Saanko näin ollen sittenkin tulla sisään?

ARMI. En kiellä.

TURPAINEN (riisuttuaan polttoonsa eteiseen, tulee huoneeseen).
Suvaitsetteko, että istumme?

ARMI. Voimme tehdä niinkin. (Istuu).

TURPAINEN (istuu myös). Olen kuullut toimittaja Nokkoselta mitä on
tapahtunut.

ARMI. Sen arvasin.

TURPAINEN. Ehkä siis näyttää hieman kummalliselta, että kuitenkin tulin
tänne?

ARMI. Minua ei kummastuta mikään.

TURPAINEN. Olen kuitenkin kovin pahoillani...

ARMI. Se todellakin minua hieman kummastuttaa.

TURPAINEN. En olisi luullut, että asia ottaisi tämmöisen käänteen.

ARMI. Tuo surunvalitus on kovin liikuttavaa.

TURPAINEN. Tuon pisteliäisyyden tunnen kyllä entuudestaan.

ARMI. Minä sitävastoin olen kaikki unhottanut.

TURPAINEN. Naiset puhuvat usein kuitenkin vastoin parempaa tietoaan.

ARMI. Minä tunnen vain yhden ja voin vastata hänen puolestaan.

TURPAINEN. Mutta että he osaisivat salata suruaan yhtä paljon kuin tämä
yksi, sitä en minä usko.

ARMI. Myönnän että siihen tarvitaan harvinainen sielun voima, mutta
sittenkin on tuo ylistys sen kunniaksi tällä hetkellä aivan liikaa.

TURPAINEN. Enkö minä siinä tapauksessa — tällä hetkellä voisi jollakin
lailla olla hyödyksi?

ARMI. En tullut ajatelleeksi että se saattoi olla käyntinne tarkoitus —
tänään.

TURPAINEN. Kentiesi se nyt sitte voisi todistaa, etten olekaan niin
tunnoton kuin miltä olen saattanut näyttää.

ARMI. Itseään kohtaan ei yksikään ihminen ole tunnoton.

TURPAINEN. Itsekkäisyys on suurin siinä tunteessa, joka on pyhin.

ARMI. Jopa siinä määrin, ettei se kunnioita toisen tunteen pyhyyttä
lainkaan.

TURPAINEN. Jos se on kunnioituksen puutetta, että kerran sen kaiun
kuultuaan, tilaisuuden tultua, huutaa sille uudelleen saadakseen
vastauksen.

ARMI. Tämäkö siis olisi se tilaisuus?

TURPAINEN. Otaksuin niin olevan.

ARMI. Otaksukaamme sitte, että se on oikein valittu.

TURPAINEN. Mitä olisi silloin minun tehtävä!

ARMI. Mitä tahtoisitte silloin tehdä?

TURPAINEN. Langeta eteenne.

ARMI. Se lankeemus olisi suuri.

TURPAINEN. Ei liian suuri sovitukseksi.

ARMI. Vaan sittenkin liian vähäinen voittaaksenne, mitä tarkoitatte.

TURPAINEN. Ehtojen määrääminen on siis teidän vallassanne.

ARMI. Ja ne suostutte täyttämään?

TURPAINEN. Koetan, elleivät ne ole ylivoimaisia.

ARMI. Millä voi sovittaa toiselta riistämänsä kunnian.

TURPAINEN. Minultako sitä kysytään?

ARMI. Otaksukaamme: — a priori.

TURPAINEN. Antamalla kunnia takaisin. Kelpaako se?

ARMI. Miten siinä tapauksessa vaatisitte teitä kohtaan menettelemään
sen, joka on teiltä kunnian riistänyt?

TURPAINEN. Puhdistamalla minut julkisesti, tietenkin.

ARMI. Taikka myös kaksintaistelulla: europalaisella tahi
amerikalaisella? Taikka harakirilla?

TURPAINEN. Vaikkapa niinkin.

ARMI. Kunniannehan on sitte jo pelastettu.

TURPAINEN. Kunniallinen mies on siitä aina hyvillään.

ARMI. Jalous on aina ihailtavin, kun uskaltaa uhrata elämänsä.

TURPAINEN. Osaan kyllä sille antaa arvoa.

ARMI. _De mortuis nil nisi bene_. Puhdistakaa nyt sitte vainajankin
maine!

TURPAINEN. Jos sillä voin tehdä vähäisen palveluksen.

ARMI. Ja täyttää velvollisuutenne.

TURPAINEN. Siinäkö siis ehtonne?

ARMI. Elleivät ne tule täytetyiksi vilpittömässä mielessä, omantunnon
mukaisesti, niin käännän teille selkäni.

TURPAINEN. Epäilettekö minun tähän saakka menetelleen toisin julkisen
sanan palveluksessa?

ARMI. Erehtyminen on inhimillistä. Jätän sen mietelauseen
suosiollisesti harkittavaksenne.

TURPAINEN. Vilpittömästi olen aina erehdykseni tunnustanut.

ARMI. Kun on ollut pakko. Se on siis tehtävä nytkin.

TURPAINEN. Ehdoissanne näkyy siis olevan tarkat määritelmät.

ARMI. Päinvastoin hyvin vapaat rajat. Kirjoittakaa vain huomiseen
lehteen vainajasta rehelliset muistosanat!

TURPAINEN. Rehelliset?

ARMI. Niin juuri. Rehellisyyden rajat ovat aina vapaimmat. Niiden
sisällä ei tarvitse luikerrella, ei kierrellä eikä kaarrella, eikä
aitojen yli loikkia.

TURPAINEN. Viittauksenne ovat kokolailla loukkaavia minulle.

ARMI. Taaskin päinvastoin. Kun tämmöisen luottamustoimen teille annan,
niin todistaa se, että uskon rehellisyyteenne täydellisesti.

TURPAINEN. Mutta voinkos minäkin puolestani uskoa ja luottaa...?

ARMI. Kummallinen kysymys! Milloinkas naiseen on voinut luottaa?!

TURPAINEN. Tuo oli ainakin rehellisesti lausuttu.

ARMI. Kunnioituksenne minua kohtaan ilahuttaa minua suuresti.

TURPAINEN. Ette liene epätietoinen siitä, että minussa on teitä kohtaan
paljon enemmänkin kuin kunnioitusta, paljon syvempiäkin tunteita.

ARMI. Vakuutuksenne nyt ainakin täydentää sen, mikä tiedoissani
mahdollisesti vielä on ollut puutteellista.

TURPAINEN. Ja sen tähden lupaan koettaa täyttää pyyntönne.

ARMI. Pyyntöni on, että tekonne myös tyydyttää minua täydellisesti.

TURPAINEN. Minun toivomuksenihan te sen kautta olette luvannut
tyydyttää. Jos minä siitä voin olla varma, niin voitte tekin olla
varma, että tulette tyydytetyksi.

ARMI. Varman vastaukseni saatte huomenna, kun kirjoittamanne
muistosanat olen lukenut.

TURPAINEN. Kiitos siitä lupauksesta jo... Saanko sanoa: Armi, kuin
ennen.

ARMI. Sen myönnytyksen voin tehdä näin kahden kesken.

TURPAINEN. Tunnen, että jo alkaa sulaa jää sydämeltäsi. (Tavoittelee
Armin kättä).

ARMI. (vetää kätensä pois) Anteeksi, etukäteen minä kuitenkaan en anna
niin paljoa.

TURPAINEN. Olet sama omituisen oikullinen kuin ennenkin.

ARMI. Kaikki pysymme, näen mä, jossakin määrin muuttumattomina,
oikeammin kehittymättöminä, tapoihimme nähden.

TURPAINEN. Sinun rinnallasi voi minussa kuitenkin paljon muuttua...
(Yrittää istuutua likemmäksi Armia)... likempänä, vieressäsi ollen.

ARMI (väistyen etemmäksi). Anteeksi: me emme nyt ole Punkaharjulla.

TURPAINEN. Niitä aikoja olisin kuitenkin tahtonut muistella.

ARMI. Täällä Helsingissä, tässä ympäristössä, on liian runotonta sitä
varten.

TURPAINEN. Sinun seurassasi saa mikä ympäristö tahansa kuitenkin
ihmeellisen tenhoavan runohohteen. Silloin unohtaa kaikki, kaikki.

ARMI. Se on kovin varomatonta.

TURPAINEN. Kärsimyksensä, loukkauksensa, niin hyvin entiset kuin
nykyiset, ja mieli lekottelee perhosena toiveiden kultaisessa
päivänpaisteessa.

ARMI. Se oli tosirunoilijan arvoinen runokuva.

TURPAINEN. Suottailuun tahdot peittää sieluni sisimmät sykähtelyt,
Armi. Mutta uskon sittenkin, että ne vielä tapaavat oikean kaikupohjan
sinunkin sydämessäsi. Ja siksi toivon, että oikein olet arvioiva nämä
vilpittömät tunteitteni ilmaisut.

ARMI. Sen teen. Sen lupaan. Sillä todellakin olen tällä hetkellä
nähnyt, kuinka syvällä ne piilevät ja ovat piilleet.

TURPAINEN. Ja sitä olet sinä voinut tähän saakka epäillä?

ARMI. Syy ei ole minun. Todisteet ovat olleet niin... niin
kieltoperäiset.

TURPAINEN. Mutta nyt olet näkevä toisellaiset... huomenna jo.

ARMI. Sen toivon vakavasti nyt minäkin.

TURPAINEN. Oi, Armi, salli, salli minun edes puristaa kättäsi, ellen
sitä suudella saa. (Tavoittelee jälleen Armin kättä.)

ARMI. Tiedäthän, etten rakasta mitään orjuuden merkkejä. Minun mieheni
ei saa myöskään olla herrani. Hänen on oltava samalla tasolla kuin minä.

TURPAINEN. Minä siis kumarran sinulle ja sanon: sinä olet nero.

ARMI. Tuopa oli jo hauska kuulla — arvostelijaltaan. Virkaveljiltään
sen kyllä saa kuulla toisinaan, vaikka harvoin heiltäkin. Ojennan siis
käteni. Tuossa!

TURPAINEN (tarttua siihen intohimoisesti ja painaa sitä huulilleen).
Minun täytyy, — minun täytyy.

ARMI. Sittenkin — tottelematon! (Vetää kätensä pois). Se oli kovin
varomaton teko.

TURPAINEN. Ihmisen onnellisimmalla hetkellä on hänelle paljon anteeksi
annettava.

ARMI. Oli hyvä, ettei herra Kalpa sattunut tänne tulemaan. Hän on
tuolla Rouva Nemlanderin puolella.

TURPAINEN. Hänelle olisin kyllä tahtonut onneni näyttää.

ARMI. Mutta hänen tähtensä on meidän nyt erottava heti.

TURPAINEN. Poistun käskemättäkin.

ARMI. Niin, meidän on molempien nyt huomiseksi oikein kunnollisesti
tuuletettava sielujamme, rakas ystävä.

TURPAINEN. Siinä tunteessa yhtyvät nyt sielumme. Näkemiin, rakas
ystävä! (Poistuu perälle).

ARMI jää Turpaisen mentyä keskelle huonetta seisomaan ja korottaa
ristiinpannut kätensä taivasta kohti. Mikä hölmö, mikä hölmö! Herra
suo hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä mitä tekee! (Menee sitte ja
aukaisee vasemmalle vievän oven.) Herra Kalpa! Saatte tulla!

KALPA (tulee). Olipas se pitkä istunto.

ARMI. Ja tulinen.

KALPA. Vaikka kaikki kävi kuin haudan hiljaisuudessa. Täältähän ei
kuulunut muuta kuin kaukaista kuisketta vain.

ARMI. Niinhän ne todelliset diplomaatit keskustelevatkin.

KALPA. Te näytätte, Neiti Kanerva, niin omituiselta. Kun ei vaan teidän
olisi käynyt hullusti?

ARMI. Te olette todellakin, herra Kalpa, huonosti valvonut minua Eeron
poissa ollessa.

KALPA. Joko sittenkin lankesitte viettelijän verkkoihin?

ARMI. Minun on teille se tunnustus tehtävä.

KALPA. Ei ole vielä sulhasenne haudattu, niin jo ehditte antautua
toiselle!

ARMI. Mitäpä sitä ei tee rakkaan vainajan kunniata puolustaakseen.

KALPA. Niin ylevässä tarkoituksessa on pieni harha-askelkin anteeksi
annettava. Mitä olette sillä sitte voittanut?

ARMI. Väinö Turpaisen sydämen ainakin täydellisesti.

KALPA. Siis kihlausilmoitus huomisessa lehdessä?

ARMI. Päinvastoin muistosanat vainajan kunniaksi.

KALPA. Sehän oli Napoleonin voitto teille.

ARMI. Ja Pyrrhon voitto on tämä oleva Turpaiselle.

KALPA. Ellei ystävämme sitä ennen herää kuolleista.

ARMI. Se olisi kauheata. Se on meidän nyt kaikilla tavoin estettävä,
herra Kalpa. Eero on oleva kuollut kunnes Turpaisen muistosanat ovat
painetut "Uudessa Ajassa".

KALPA. Minä kyllä teen voitavani tappaakseni hänet. Mutta jos Turpainen
pettää teidät, Neiti Kanerva? Kuinkas silloin käy?

ARMI. Millä lailla?

KALPA. Kirjoittamalla murhaavat muistosanat Eerosta.

ARMI. Sitä en ole hetkeäkään edes ajatellut.

KALPA. Olette siis niin varma asiastanne?

ARMI (miettien). Kyllä. Niin. Minä olen varma.

KALPA. Mietitte sitä mahdollisuutta kuitenkin?

ARMI (varmasti). En. En mieti. Meidän naisten sydän ei erehdy koskaan
näissä asioissa.

KALPA. Noin varmoja emme me, miehet, koskaan ole teistä. Sentähden
olemmekin epäilijöitä.

ARMI. Sillä me voitamme sydämillämme.

KALPA. Tahi kauneudellanne.

ARMI. Te taas voimallanne, joko henkisellä tahi ruumiillisella. Mutta
kun se kerran on jalkaimme juuressa, niin ovat aivonne pimitetyt,
silmänne so'aistut...

KALPA. Miesraukkoja!

ARMI. Ja silloin emme epäile enää. Miehet ovat valmiit vaikka mihin.

KALPA. Teillä on kuitenkin — pieneksi lohdutukseksi aika hyvä ajatus
miehistä ylimalkaan, päättäen kysymyksessä olevasta esimerkistä.

ARMI. Tahdoitteko sillä ehkä sanoa, että ainoastaan me, naiset,
kykenemme tällä lailla pettämään kuin minä?

KALPA. Kyllä minä tahdoin, mutta minä olin niin hienotunteinen, etten
sitä sanonut.

ARMI. Kysymyksessä olevassa tapauksessa olette varmaan kuitenkin
meidän, naisten, puolella — pieneksi lohdutukseksi minulle?

KALPA. Olen — kokonaan. Jopa ihaelen suuruuttanne.

ARMI. Kiitän kunniasta.

KALPA. Toivotan vain täydellistä menestystä.

ARMI. Mutta jos epäonnistun, kuten pelkäsitte?

KALPA. Silloin pesen käteni, kuin Pilatus.

ARMI. Siinä olette sitte koko mies, kuin miehet ainakin!

KALPA. En ole uhkapelaaja. Antaa tahrata ystäväni muutenkin syyttä
tahrattua nimeä olisi, lievimmin sanoen kevytmielistä.

ARMI. Niin kevytmielinen olen kuitenkin minä, että sydänverelläni
tahdon puhdistaa ystäväni tahratun nimen.

KALPA. Siinä mielessä kyllä kunnioitan aiettanne.

ARMI. Vaan jos se epäonnistuu, jota en luule, niin osaan kyllä uhrata
elämäni hänen hyväkseen vielä toisellakin lailla.

KALPA. Rakkauttanne, Neiti Kanerva, Eeroon, tunteenne pyhyyttä ja
syvyyttä en ole koskaan epäillyt. Loimutkoon se elämänne loppuun asti!
(Kolkutus ovelle vasemmalla).

EMMAN ÄÄNI. Neiti Kanerva! Herra Kalpa!

ARMI. Tulkaa sisään vain, rouva Nemlander!

EMMA (tulee hätääntyneenä, kädessä painettu sähkösanoma). Tässä on
sähkösanoma, — kaduilla juuri myydään. Voi minun päiviäni!

ARMI. Mitä siinä on?

KALPA (ottaa ja lukee). "Adrianopoli kaatunut. — Runoilija Eero
Lehmuksen ruumis on, saamiemme erikoistietojen mukaan, löydetty."

EMMA. Se on siis ihan varma sittenkin?

ARMI. Minä en epäillyt sitä enää vähääkään.

KALPA. Hyvin vähän oli minullakin jälellä toivoa.

EMMA. Poika parka! Ja eilen tähän aikaan oli hän tässä vielä iloisena
keskellämme. (Pyyhkii silmiään).

ARMI. Se on maailman meno.

KALPA. "Tänäpänä sinä, huomenna minä", niinkuin virsikirjassa lauletaan.

EMMA. Niin, niin, kaikkien on meidän sinne kerran mentävä eikä kukaan
sieltä koskaan palaa.

KALPA. Tulee mies merentakainen, vaan ei tule turpeenalainen, sanoo
sananparsi.

ARMI (Emmaa lohdutellen). Ei nyt pidä kuitenkaan noin itkeä, Rouva
Nemlander! Säästäkää toki kyyneleitänne ja silmiänne.

KALPA. Jäikös Lehmus vielä paljon velkaa rouva Nemlanderille?

EMMA (hiukan rauhoittuneena). Kaikeksi onneksi sain häneltä yhden
kuukauden vuokran. Toiselta hän lupasi maksaa palattuaan.

KALPA. No, sen hän kyllä tekeekin. Tuota, ihanhan minä olen päästä
sekaisin. Minä sen kyllä maksan, olkaa huoleti.

ARMI. Niin, olkaa nyt ihan huoleti vain. Kyllä me asiat selvitämme.

EMMA. No, no, enhän minä mitään kiirettä pidä. Tiedänhän minä saavani.

KALPA. Nyt vain on niin paljon muita menoja ensin, välttämättömiä.

EMMA. Tiedänhän minä, tiedänhän minä. Hautajaiset ja muut sen semmoiset.

ARMI. Herra Kalvan on nyt ihan ensimmäiseksi lähdettävä pitämään huolta
vainajan tänne tuomisesta.

KALPA. Tietysti. Ensi junassa lähden.

EMMA. Ei suinkaan hän tänne minun luokseni tuoda?

ARMI. Ei, ei, olkaa huoleti, rouva Nemlander.

KALPA. Patoloogiseen laitokseen tietysti.

ARMI. Ja minun on lähdettävä surupukua itselleni tilaamaan.

EMMA. Voi, teitä raukkoja! Kuinka paljon onkaan huolia ja puuhia, kun
ihminen kuolee. Niin, niin! Niin, niin! (Poistuu vasemmalle).

ARMI. Siltä puolen on siis asia varma.

KALPA. Herra Nokkonen on jo aika lailla polttanut näppinsä. (Eteisen
kello soi).

ARMI. Mikäs nyt? (Menee aukaisemaan oven. Pikku tyttö tulee eteiseen
sanomalehteen kääritty kukkavihko kädessä ja kysyy "Neiti Kanervaa").
Minä olen. Kiitos. (Sulkee oven ja tulee huoneeseen).

KALPA. Pelästyin jo kovin.

ARMI (repien paperin pois). Katsokaas tätä!

KALPA. Mitä ihania ruusuja!

ARMI. Tätä vain odotinkin.

KALPA. Mitä tarkoitatte?

ARMI (ojentaa hänelle mukana seurannutta korttia). Lukekaa!

KALPA (lukee). "Armilleni — armaalleni. Väinö."

ARMI. Sh! Hiljaa! Ette saa nauraa. Ette saa nauraa!

KALPA. Siinä tapauksessa minä vain istuudun hämmästyksestä. (Vaipuu
tuolille).

ARMI. Eikö tämä ole suuremmoista todellakin?

KALPA. Mainiota! Mainiota!

ARMI. Vieläkö nyt epäilette aikeeni onnistumista, herra Kalpa?

KALPA. Nyt olen yhtä varma sen onnistumisesta kuin te.

ARMI. Ja tämä ihana ruusukimppu, tiedättekös mitä sillä teen?

KALPA. Ettehän toki sitä uuniin viskaa?

ARMI. Johan nyt! Sen lasken Eero Lehmuksen tomulle hautajaispuhetta
pidettäessä hänen arvostelijansa, herra Väinö Turpaisen puolesta.

KALPA. Minä olen mykkä hämmästyksestä.

ARMI. Teidän on kuitenkin siitä heti toinnuttava ja lähdettävä vainajaa
hakemaan, niinkuin oli aikomuksenne.

KALPA (nousten). Mutta mistä? Tiedämmekö, mistä hän on löydetty ja
löydettävissä?

ARMI. Sen hän itse minulle kirjeessään ilmoitti: Lohjan aseman
läheisimmästä majatalosta.

KALPA. Ensi junassa olen matkalla.

ARMI. Ja huomenna tuotte hänet tänne. Mutta muistakaa tehtävänne on
mitä arkaluontoisin! Ei kellään saa olla vähintäkään aavistusta asiasta
ennenkuin hän on täällä omassa asunnossaan taas.

KALPA. Toimi, jonka minulle annatte, neiti Kanerva, tuottaa minulle
suurta kunniaa ja minä koetan parastani tyydyttääkseni korkeimmatkin
vaatimuksenne, mutta minun täytyy tunnustaa, että minua koko lailla
pelottaa matkustaa valekuolleen seurassa.

ARMI. Sitä suurempi on teidän ja meidän kaikkien ilo oleva, kun hän
herää kuolleista jälleen. Siis näkemiin!

KALPA. Näkemiin, te suuri... suuri nero!

    Rientää eteisen kautta ulos.

ARMI (pysähtyen haltioissaan). Minä voisin melkein jo itse luulla, että
olen nero.

    Esirippu.




KOLMAS NÄYTÖS.


(Sama huone kuin edellisissä näytöksissä).

ARMI (istuu pöydän ääressä, juoden kiireesti aamukahvia. Lopetettuaan,
hän menee eteiseen oven luo katsomaan, mutta palaa heti takaisin).
Ei vieläkään! Missä ihmeessä se "Uusi Aika" tänään viipyy? (Kävelee
hermostuneesti edestakaisin huoneessa). Jos sittenkin olisi jotakin
tielle tullut? (Pysähtyy.) Silloinhan minä olisin nolattu ja oikein
surkealla tavalla. (Kävelee taas ja pysähtyy, kotvan kuluttua
peräovelle kuuntelemaan). Nyt siellä joku juoksee portailla. Varmaan
sanomalehtipoika. (Kuuntelee.) Hän! Hän! (Sanomalehti putoaa ra'osta
eteisen lattialle). Siinä se on. Vihdoinkin! (Sieppaa lehden,
juoksee takaisin huoneeseen ja aukaisee lehden vapisevin käsin).
Oo! Tuossa! Jumalan kiitos! (Istuutuu leposohvalle ja silmäilee
kiireesti, huudahtaen silloin tällöin, hypähtäen palkaltaan ja
osoittaen kaikin tavoin iloisuutta). Ei ole hullumpaa! — Tietysti! —
Mainiosti! — Erinomaisesti! Totta kai! — No. No! — Ihan paikalleen!
— Suuremmoisesti! — Se nyt vielä puuttui! — "Ei kukaan ole ennen
kuolemaansa onnellinen" — juuri niin, juuri niin. — (Vasemman
puoliselle ovelle kolkutetaan). Sisään. Sisään.

EMMA (tulee). Kuulin, että jo kauan olette ollut ylhäällä, Neiti
Kanerva.

ARMI. Niinkuin näette, rouva Nemlander, on huoneeni jo siivottu ja
kahvinikin ehdin juuri juoda. Eipä muuten ole paljon nukutuksikaan
tullut. Tuossa vain sohvalla olen loikonut koko yön.

EMMA. Voi voi! Arvaahan sen, neiti kulta, semmoisen odottamattoman
tapauksen jälkeen.

ARMI. Niin, paljon olen miettinyt sitä asiaa. Ajatukset ovat pyörineet
päässäni oikeana pyörremyrskynä.

EMMA. Kun en minä tullut teille eilen Valerianaakaan tarjonneeksi.
Mutta ehkä minä nyt saan tuoda 30 tippaa? Se rauhoittaa niin sydäntä.

ARMI. Ei, kiitos, rouva Nemlander. En minä välitä. Kahvi tekee minuun
saman virkistävän vaikutuksen.

EMMA. No, kuinka vain. Mutta te näytätte niin kalpealta ja väsyneeltä,
neiti. — Onkos muuten jo lehdissä mitään mainittu tuosta tapauksesta?

ARMI. On. — tässä pitkät muistosanat vainajasta.

EMMA. Mitäs niissä sanotaan?

ARMI. Hyvää, paljon hyvää, pelkkää hyvää.

EMMA. Tietysti. Mitäs muuta voisikaan. Semmoinen herttainen mieshän hän
oli.

ARMI. Ja etevä kirjailija.

EMMA. Niinkö siinä sanotaan?

ARMI. Niin... tietysti.

EMMA. Sen minä kyllä uskon. Vaikka en ole lukenutkaan hänen teoksiaan.
Silmäni ovat viime aikoina yhä enemmän heikontuneet. En jaksa kaikkia
lukea, neiti hyvä, enkä ostaa.

ARMI. Kukapa sitä jaksaisikaan nykyään kaikkea kirjallisuutta seurata.

EMMA. Niin, neiti, kun sitä ilmestyy niin äärettömän paljo ja niinkuin
sanomalehdet arvostelevat, semmoista roskaa, semmoista roskaa! Minä
en suinkaan puhu vainajasta, enkä herra Kalvasta, enkä teistä, neiti.
Tehän myöskin olette kirjailijatar, minä tiedän sen.

ARMI. Läsnä olevat kuuluvat aina poikkeuksiin.

EMMA. Niin. — Matkustikos herra Kalpa sitte hakemaan ystävänsä ruumista?

ARMI. Tietysti. Häntä nyt odotankin tahi ainakin tietoja häneltä niin
pian kuin suinkin. (Telefooni soi rouva Nemlanderin puolella).

EMMA. Anteeksi! Siellä kuului telefoni soivan. (Rientää vasemmalle).

ARMI. Jokohan olisi minulle? Mutta mistäpäin? (Kävelee odotellen
edestakaisin).

EMMA (palaa) Neiti Kanervaa pyydetään telefoniin.

ARMI. Minua? (Aikoo juosta vasemmalle mutta pysähtyy.) Kysyittekö,
rouva Nemlander, kuka se on?

EMMA. Se on mieshenkilö. Hän sanoi: Turpa, Turpa...

ARMI. Sanokaa sitte, etten ole kotona... etten ole tavattavissa, etten
nyt voi tulla puhelimelle.

EMMA. No! Hyvä on. Minä sanon. (Menee jälleen vasemmalle).

ARMI (iloisesti lyöden kätensä yhteen). Turpainen! Sulhasmies! Jo näin
varhain aamusella! Ei malta odottaa! Varmaan ei ole hänkään nukkunut
koko yönä.

EMMA (palaa). Herra Turpa pyytää kuitenkin vielä kysyä, milloin hän
saisi neitiä tavata, — tulla neidin luo?

ARMI. Milloin? En minä osaa sanoa. En minä tiedä.

EMMA. Niin no, mitäs minä sitte hänelle sanon?

ARMI. Sanokaa... sanokaa: päivemmällä... silloin kuin muutkin ihmiset
käyvät toistensa luona.

EMMA. Mikä tunti se on? Eihän meillä täällä Helsingissä mitään
visiittiaikaa ole.

ARMI. Onpas. Kyllä hän tietää, jos sanotte hänelle vain, että hän olisi
niin hyvä ja tulisi tavalliseen visiittiaikaan.

EMMA. No, voinhan sen sanoa sitte. Neidilläpä on omat omituiset
tapansa! Näkemiin nyt sitte, neiti Kanerva!

ARMI. Näkemiin, rouva Nemlander!

EMMA. Minun on vielä torillakin käytävä. (Menee vasemmalle).

ARMI. Tässä alkaa todella korvia vähän kuumottaa. (Taputtaa molemmin
käsin korviaan). Mitenkähän tässä lopulta oikein selviydytään? (Yrittää
ottaa sanomalehden). (Eteisen kello soi). Jokohan he ovat siinä?
(Juoksee avaamaan ovea).

NOKKONEN (ilmestyy eteiseen hyvin hätääntyneenä). Hyvää huomenta, neiti
Kanerva! Anteeksi, että teitä vaivaan näin kovin varhain! Saisinko minä
teitä vähän puhutella?

ARMI. Tehkää niin! Käykää sisään!

NOKKONEN (heitettyään päällystakkinsa eteiseen). Pieni silmänräpäys
vain!

ARMI (istuutuu). Istukaa, olkaa niin hyvä! Mistä on kysymys?

NOKKONEN (istuutuen myös). Olkaa niin hyvä ja selittäkää minulle se
eilinen uutinen kirjailija Lehmuksen kuolemasta!

ARMI. Mitä tarkoitatte?

NOKKONEN. Nähkääs, kun Uutistoimisto tähän saakka ei ole saanut,
huolimatta kyselyistään, mitään varmaa tietoa siitä, että kirjailija
Lehmus olisi löydetty.

ARMI. Mutta levittihän lehtenne siitä eilen erikoissähkösanoman.

NOKKONEN. Se tapahtui juuri teidän tiedonantonne nojalla, neiti Kanerva.

ARMI. Sehän oli sitte kovin varomatonta teiltä levittää semmoinen
kuolinuutinen tarkistamatta sitä.

NOKKONEN. Mutta, hyvä neiti, sitähän juuri kävin tarkistamassa teidän
luonanne.

ARMI. Mutta, hyvä herra, minähän en ole mikään uutistoimisto.

NOKKONEN. Sehän olisi kamalata, jos tässä todellakin olisi tapahtunut
erehdys.

ARMI. Päinvastoinhan se erehdys olisi kovin ilahduttava.

NOKKONEN. Ehkä teille, vaan ei minulle, ei lehdellemme. Sehän olisi
kauhea skandaali.

ARMI. Eivätkös muut lehdet sitte tiedä siitä tapahtumasta mitään.

NOKKONEN. Siinähän se on, että ne ivallisesti kertovat meidän vain
levittäneen tuon erikoissähkösanoman Adrianopolin kaatumisesta ja
kirjailija Lehmuksen kuolemasta.

ARMI. Ovatko molemmat tiedot sitte väärät?

NOKKONEN. Ainakin on jo edellinen peruutettu.

ARMI. Toivokaamme sitte hartaasti, että jälkimäinenkin vielä
peruutetaan.

NOKKONEN. Tämä häpeähän joutuu sitte kokonaan minun niskoilleni.

ARMI. Niin, ei suinkaan minun.

NOKKONEN. Mutta tehän olitte niin varma saamastanne tiedosta, neiti
Kanerva. Mistä lähteestä se sitte oli kotoisin?

ARMI. Aivan yksityisestä, jota minulla ei ole oikeus enkä tahdo
ilmaista. Sen luotettavaisuutta en voinut tarkistaa, mutta epäillä sitä
en saattanut missään tapauksessa.

NOKKONEN. Näin ollen ei auta muu, kuin jäädä odottamaan lisätietoja.

ARMI. Niinkuin sanoin: odottakaamme parasta!

NOKKONEN. Ja lehtemme arvostelija kun jo ehti kirjoittaa muistosanatkin
kirjailija Lehmuksesta!

ARMI. Siitä kiittäkää puolestani Herra Turpaista vilpittömästi! Niin
kauniisti ei hän ole koskaan vielä kirjoittanut.

NOKKONEN. Olen varma, että hän suuttuu silmittömästi, jos kirjailija
Lehmuksen kuolema osottautuu perättömäksi.

ARMI. Sen uskon minäkin. Kunpa hän ei vain tekisi itsemurhaa!

NOKKONEN. Sen tapaista on minulla itsellänikin edessäni.

ARMI. Älkää nyt toki, herra Nokkonen! Sehän olisi korvaamaton vahinko
sanomalehdistöllemme.

NOKKONEN. Kyllä tämän jälkeen sanomalehtimiesurani on katkaistu, se on
varma.

ARMI. Joutavia! Tuommoisia "ankkojahan" sanomalehdet laskevat lentoon
melkein joka ikinen päivä. Kun ne ovat aikansa lentäneet, niin ne
unhottuvat. Toivon, että niin käy tässäkin tapauksessa. Älkää sitä siis
niin sydämelle ottako, herra Nokkonen!

NOKKONEN. Kiitän teitä myötätunnostanne, neiti Kanerva, mutta rauhaa
minä en saa ennenkuin asia on selvä. (Nousee.) Pyydän vielä kerran
anteeksi, että näin varhain tulin vaivaamaan.

ARMI. Ei mitään. Minä pyydän päinvastoin vieläkin, että jos jotakin
saatte tästä asiasta kuulla, niin tuokaa tieto minulle heti. Olette
tervetullut mihin aikaan päivästä tahansa.

NOKKONEN. Ja jos te, arvoisa neiti, saatte joitakin lisäuutisia, niin
voisinko minä...? Vai kuinka olisi minun meneteltävä saadakseni heti ne
tietooni?

ARMI. Voisittehan kyllä soittaa rouva Nemlanderin puhelimeen. Mutta
näin arkaluontoisessa asiassa...

NOKKONEN. Tietysti, tietysti! Minä kyllä hyvin mielelläni käväisen
täällä personallisesti milloin tahansa, kun niin suvaitsette.

ARMI. Tehkää niin hyvin!

NOKKONEN. Kiitoksia hyvin paljon! Näkemiin, neiti!

ARMI. Näkemiin, herra Nokkonen!

NOKKONEN (poistuu kiireesti).

ARMI. Poika parka! Minun on häntä ikäänkuin vähän sääli. Hän on
kuitenkin tehnyt niin suuren palveluksen minulle, että minä kyllä
mielelläni otan kaiken syyn niskoilleni, jahka aika tulee. (Ottaa
jälleen sanomalehden, heittäytyy leposohvalle ja alkaa sitä lukea kovin
hilpeällä mielellä. Kotvan kuluttua soi jälleen eteisen kello.) Siinä
he ovat! Nyt se on varma. (Juoksee ovea avaamaan).

KALPA (tulee, matkalaukkua kantaen, eteiseen). Huomenta! Terveisiä
Tuonelasta!

ARMI. No? Löytyikö kuollut?

KALPA (tulee palttoo päällä sisään). Tietysti! Elää ja voi hyvin.

ARMI. Minnekäs hänen jätitte?

KALPA. Tuolla istuu valtaoven edessä ajopelissä kuomin peitossa. Enhän
minä uskaltanut, — te kun eilen niin ankarasti varoititte, — tuoda
häntä tänne, ennenkuin olin käynyt katsomassa, saako hän tulla vai ei.

ARMI. Jos olisitte tulleet muutamia minuutteja aikaisemmin, niin
olisitte törmänneet yhteen täällä Nokkosen kanssa.

KALPA. Täälläkö hän kävi? Näin hänen kadulla juoksevan kuin hullu.

ARMI. Tieto Eeron kuolemasta alkaa näyttäytyä perättömäksi. Mutta
voitto on meidän. Tuossa on "Uusi Aika" ja risti Eeron muistosanojen
yläpuolella.

KALPA. Siinähän saadaan sitte paikalla tuliaiset!

ARMI. Ja hyvät! Käykää hakemassa hänet pian tänne!

KALPA. En. Se on teidän tehtävä.

ARMI. Minun? Kuinka niin?

KALPA. Teidän, teidän. Se sopii teille paremmin. Menkää, menkää!
Joutuun!

ARMI (ihmeissään). Minkäs yllätyksen te nyt olette minulle valmistaneet?

KALPA. Minkä kuollut valmistaa voi. Ei muuta. Joutuun nyt vain!

ARMI (heittää nopeasti jotakin päälleen). Ettehän te vain minulle
konnankoukkuja laita? Varokaa silloin teitänne! (Rientää perälle).

KALPA (hänen jälkeensä). Tuokaa mies tänne nyt pian! (Ottaa,
riisuttuaan päällysvaatteensa, sanomalehden, jota silmäilee, ja
purskahtaa hillittyyn nauruun.) Niin sitä on kirjoitettava! — Sen minä
ymmärrän! — Turpaisestahan on tullut Eeron paras ystävä.

ARMI (tulee juosten takaisin, molemmin käsin painaen suutaan naurua
pidättääkseen).

EERO (seuraa hänen jälessään. Hän on puettu homsuiseksi vanhaksi
tädiksi, jolla on vanhanaikuinen hattu päässä, kasvot harson peitossa
ja puuhka kädessä). Saakeli vieköön tätä reisua!

ARMI (käsiään paukuttaen ja räjähtäen nauruun). Mainiosti! Erinomainen!
Suurenmoinen!

KALPA. Olkaa toki hiljemmällä, kun on kuollut talossa!

ARMI (hoksaa yht'äkkiä, juoksee vasemmalle, katsoo sisälle ja panee
sitte oven lukkoon). Ei ole hätää. Emäntä meni torille. Katsokaa, herra
Kalpa, onko eteisen ovi oikein kiinni!

KALPA (tekee niin). Kiinni on.

EERO (Armille). Tämmöinen naamiaistäti minä nyt olen sinun armostasi.

ARMI. No, terve tuloa, rakas täti! Oikein minun täytyy suudella sinua.
(Heittäytyy Eeron kaulaan ja suutelee häntä).

EERO. No, sainhan minä nyt ainakin palkinnon vaivoistani.

KALPA (syrjään). Mutta minä taisin jäädä ilman?

ARMI (Eerolle). Annas, kun minä ihaelen sinua oikein joka puolelta!
(Pyörittelee Eeroa ja kiertää itse hänen ympärinsä).

EERO. Tämä taideteos on kuitenkin seppo Ilmarin ansiota.

ARMI. Niinkö? No, ihanhan minun pitäisi sitte teitäkin...

EERO. Suutele nyt kerta häntäkin!

KALPA. Niin, suudelkaa vain!

EERO. Pikimältään! Minä käännyn pois. (Kääntyy).

ARMI (suutelee Kalpaa). Noin! Te olette ansainnut tämän palkinnon,
herra Kalpa.

EERO (kääntyy takaisin). Joko se on tehty?

KALPA. Sepä maistui! Kovin lyhyt vain.

ARMI. Mutta kuulkaa nyt, rakkaat lapset. Nyt alkaa vyyhden
selvittäminen.

EERO. Sen saat sinä tehdä.

ARMI. Ja teenkin.

KALPA. Sillä me olemme tehtävämme tehneet. Näin vaivaloista matkaa ei
tässä maailmassa tehdä.

ARMI. Saatan uskoa. Mistä tuon oivallisen puvun saitte?

KALPA. Jaa-a! Sanokaas muuta!

EERO. Kaikki on omaani, joka rimpsu. Seppo on ne minulle lahjoittanut.

KALPA. Ja minä ne ostin. Tuossa Tuonelan majatalossa oli viime kesänä
asunut eräs vanha täti. Hän oli todellakin kuollut ja ylisille oli
jäänyt tämä hänen juhlapukunsa. Sanoin tarvitsevani sen maatilalleni
variksenpelättimeksi ja se myytiin minulle heti. Tänä aamuna pimeän
ollessa, Eero, siihen puettuna, katosi ennen minua majatalosta ja
suoritettuani laskun, seurasin minä häntä asemalle. Kukaan ei ole
luullut muuta, kuin että minä matkustan vanhan fasterini seurassa. Ja
näin saavuimme onnellisesti tänne, hänen komeutensa ja minä.

EERO. Hänen komeutensa olen minä.

ARMI. Minun täydellinen hyväksymiseni teille molemmille!

EERO. Joka merkitsee, että saan riisua yltäni tämän komeuden?

ARMI. Ei vielä, ei vielä. Ennenkuin poistun saadaksesi muuttaa pukua,
on meidän luettava tämän päivän "Uusi Aika", se on omistettu sinulle,
Eero. (Ottaa lehden).

KALPA. Ehdin jo vilaista siihen ja näin, että nimesi ja maineesi
todellakin vihdoinkin ovat asetetut oikeaan arvoonsa.

EERO. Todellako? Sen en olisi uskonut tapahtuvan kuoltuanikaan.

ARMI. Mutta nyt saat sen vielä kuulla eläessäsikin omin korvin.

EERO. Lue se sitte, Armi! Seppo ja minä muodostamme taiteellisen ryhmän
viereesi.

KALPA. Ja kuuntelemme mitä suurimmalla hartaudella.

ARMI (ottaa tuolin ja istuutuu keskelle lattiaa, Eeron ja Kalvan
asettuessa kummallekin puolen häntä). Tässä on risti kuvasi yllä, Eero.

EERO. Minä huomaan sen. Tämä on ylen harvinainen tapaus.

KALPA. Totta tosiaan ei tapahtu monelle ihmiselle, että itse saa kuulla
tässä maailmassa, mitä jälkimaailma hänestä arvelee.

ARMI. Vaiti nyt! Minä alan. (Lukee) "Surullinen velvollisuutemme".

KALPA. Kuuletko, Eero?

EERO (rykäisee). H-öm!

ARMI. "... surullinen velvollisuutemme on tänään piirtää risti sen
nimen päälle, jonka tässä luemme".

KALPA. Nenäliinat esille!

ARMI. "Aivan odottamatta tulee meille tieto, että nerokas."

EERO. Älä hiidessä!

ARMI. Siinä sen kuulit!

KALPA. Alku on jo kovin lupaava.

ARMI. "... että nerokas kirjailijamme Eero Lehmus eilen on muuttanut
manalan majoille".

KALPA. Kukas olisi uskonut!

ARMI. "Tämä kuolinsanoma on sitä valitettavampi, kun on syytä epäillä,
että hän itse on päättänyt päivänsä".

KALPA. Eikös olekin mainio tyyli?!

ARMI. "... vieläpä elämänsä ja kirjailija-uransa parhaimmillaan,
kukkeimmillaan ollessa".

KALPA. Kuinka liikuttavan kaunista!

EERO. En todellakaan olisi luullut Turpaista noin helläsydämiseksi.

ARMI "Vainaja oli syntynyt..."

EERO. Älä viitsi tuota lukea! Senhän tiedämme kyllä, milloin ja niissä.

KALPA. Ja sinun curriculum vltaesihän kyllä tunnemme.
Ylioppilastutkintoa etemmäksihän et ole ehtinyt.

ARMI. Minä hyppään sitte niiden tietojen yli. Mutta tässä on joukossa
hauskakin uutinen. Muudan sinun isoäitisi serkku kuuluu nuoruudessaan
kirjoittaneen runoja ja hänestä otaksutaan runoilijalahjan sinuun
periytyneen.

EERO. Kylläpäs Turpainen ottaa asian oikein perinpohjaisesti!

ARMI. Kun hyvä arvostelija ainakin!

KALPA. Joka saa maksun palstamitalta!

ARMI. Myöskin todistaa se arvostelijan suurta rakkautta vainajaa
kohtaan, mikä ilmenee vielä seuraavasta. Kuulkaa! (Jatkaa lukemista).
"Vainajan ensimäinen runokokoelma 'Hiirenkorvia', joka ilmestyi hänen
tuskin vielä koulupenkiltä päästyään, osoittaa kyllä jossakin määrin
kypsymättömyyttä, — eihän voikaan niin nuorelta runoilija-alulta
täydellisyyttä odottaa. —"

KALPA. Eipä tietenkään!

ARMI. "... mutta sittenkin ilmenee siinä jo niin paljon todellista,
omaperäistä runollisuutta, syvää, väärentämätöntä tunnetta ja niin
ihmeteltävä muodon hallitsemiskyky..."

EERO. Ooo-ho?!

KALPA. Aivan toista, mitä hän tätä ennen on sinusta sanonut.

ARMI. "... että yksin tästä teoksesta päättäen saattoi Eero Lehmukselle
ennustaa suurta tulevaisuutta".

KALPA. Mikä jo on toteutunut.

ARMI. "Esimerkkinä mainitsemme tuon viehättävän pikku runon
'Kissankellot', jonka sydämeen käyvät sanat suurimman säveltäjämme
siivestäminä..."

EERO (rykäisee). H-öm!

KALPA. Oivallinen tyylikukkanen!

ARMI "... kaikuvat jokaisen kansalaisen huulilta".

EERO. Tuo lause kuulostaa niin ihmeen tutulta!

KALPA. Älähän toki! Minusta se kuulostaa niin tavattoman
"omaperäiseltä", — tämä sana alleviivattuna.

ARMI. Kuulkaas nyt! (jatkaa). "Ei vähemmän onnistunut..."

KALPA. Onko se ruotsia?

ARMI. Siltä kuuluu.

EERO. Turpainenhan on käynyt Kuopion ruotsalaisen yhteiskoulun.

ARMI. "Ei vähemmin onnistunut ollut Eero Lehmuksen ensimäinen
novellikokoelma 'Kuusen juurella'."

EERO. Jonka Turpainen itse aikoinaan pani pataluhaksi.

KALPA. _Tempora mutantur_ eli suomeksi: niin ajat muuttuvat.

ARMI. "Mutta erittäin on muistettava hänen näytelmäesikoisensa 'Vipusen
vatsassa', jossa tekijä astuu aivan uusia uria ja aukoo kauas-kantavia
näköaloja vanhalle, ränstyneelle näytelmätaiteelle".

KALPA (Eerolle). Mitäs virkaveli siihen sanoo?

EERO. Sanon vain: sillä lailla!

ARMI. Turpaisparka siinä suorastaan kieltää vapahtajansa. Hän, joka
tähän saakka on ollut tuon uuden suunnan verivihollinen!

EERO. Entä sitte? Uteliaisuuteni ei ole enää pysyä aisoissakaan.

ARMI (jatkaa). "Seurasi sitte erittäin sukkela ja henkevä huvinäytelmä
'Lorujen loppu', joka on käynyt jo klassilliseksi ja jäänyt
pysyväiseksi Kansallisteatterimme ohjelmistoon..."

KALPA. Nyt maalataan jo kohta nimesi Aleksis Kiven ja Minna Canthin
rinnalle Kansallisteatterin katsomon katonrajaan — näkymättömälle
paikalle.

EERO (Armille). Annas tulla, annas tulla!

ARMI (jatkaa). "Mainitussa näytelmässä tekijä mitä purevimmalla
tavalla, satiirin hienolla attikalaisella suolalla, ruoskii..."

KALPA. "Ruoskii — suolalla"! Jopas tuli pikkunen kömpelyys!

EERO. Kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta!

ARMI. "... ruoskii omituisia, mädänneitä kotoisia olojamme, antaen
ansion mukaan, mutta silti kiitettävän ulkokohtaisesti, sekä oikealle
että vasemmalle..."

EERO. Siitä tunnustuksesta kiitän sydämeni pohjasta.

KALPA. Nyt puhutaan romaaneistasi.

ARMI "Tämän lisäksi on vainaja kansalleen lahjoittanut."

KALPA "Se on totta. Tekijäpalkkiosi on suhteellisesti ollut kovin
vähäinen."

ARMI "... kansalleen lahjoittanut koko joukon mieltäkiinnittäviä
romaaneja..."

EERO. Ennen niitä sanottiin pitkäpiimäisiksi.

ARMI "... joiden aiheet ovat valitut mitä erilaisimmilta yhteiskunnan,
sanottakoonpa suorastaan elämän aloilta, niin rikkaita ovat ne sekä
sisällykseensä, että mielikuvituksen valtavuuteen nähden".

KALPA. Kuulittekos, hyvät ihmiset?!

EERO. Tuntuu kuin yht'äkkiä köyhästä suomalaisesta salokylän pojasta
olisin muuttunut amerikkalaiseksi miljardööriksi.

ARMI. "Kaikkia suuren vainajan..."

EERO (rykäisee jälleen). H-öm!

KALPA (nopeasti). Kaupunginvaltuustolla tulee olemaan kova työ edessä
löytääkseen sopivan paikan muistopatsaallesi, jota varten yli maan
ulottuva kansalliskeräys viipymättä pannaan toimeen.

ARMI. Minä kiellän herra Kalvalta puheenvuoron. Te sitä väärinkäytätte.

KALPA. Minä olen vaiti. Olen puhunut.

ARMI. Minä jatkan. — "Kaikkia suuren vainajan teoksia on tässä mahdoton
luetella, niin pitkä on niiden sarja: mainitsemme kuitenkin todellisina
mestariluomina, 'standard works'."

EERO. Sitä vastasi ennen sana: "diletanttitekele".

KALPA. Juu!

ARMI. "... romaanit 'Kädestä kärsään' ja 'Suu säkkiä myöten' sekä
viimeisen näytelmän 'Kuperkeikka', joka valitettavasti..."

EERO. Juuri arvostelijain armosta teki kuperkeikan.

ARMI. "... yleisön puolesta ei saanut osakseen sitä ymmärtymystä, jonka
se olisi ansainnut..."

KALPA. Jesuiitta!

ARMI. "... mihin osaksi lienee ollut syynä myöskin se, vastoin
tavallisuutta, puutteellinen esitys, jonka todistajina me, ikävä kyllä,
Kansallisteatterissa saimme olla."

EERO. Voiko loistavammalla tavalla kumota kaikki, mitä ennen on sanonut?

ARMI. "Toivottavasti on jälkimaailma korjaava tämänkin vainajaa
kohdanneen vääryyden".

KALPA. Siitä olen jo vakuutettu.

ARMI. "Eläessään harvoin oikein ymmärretään suuret nerot".

EERO. Joko taas?!

KALPA. Nyt se taitaa vähän liioitella.

ARMI. "Ei kukaan ole ennen kuolemaansa onnellinen. -ö -nen".

KALPA. Se on niin paljon kuin: Väinö Turpainen.

EERO. Tuo viimeinen lause ainakin sisälsi äärettömän totuuden.

ARMI. Mutta viimeisen edellisessä hän todellakin ampui hiukan yli
maalin. Se tekee kiusallisen vaikutuksen.

KALPA. Se voi vaikuttaa, että yleisö alkaa epäillä koiruutta tämän
takana.

ARMI. Sen johdosta olisin valmis antamaan Turpaiselle rukkaset.

EERO. Mitä sanoit?

ARMI. Eikös herra Kalpa ole sinulle puhunut, miten olen saanut
Turpaisen kirjoittamaan sinusta nämä muistosanat?

EERO. Ei.

KALPA. Minä olen noissa asioissa kovin varovainen.

ARMI. Kun olit kuollut, kosi Turpainen minua silmänräpäyksessä ja minä
lupauduin...

EERO. Myöskin silmänräpäyksessä?

ARMI. Kun asia ei sietänyt lykkäystä. Ehdolla, että hän asettaa nimesi
ja maineesi oikeaan arvoonsa.

KALPA. Mikä on nyt tavallaan tehty.

EERO. Mutta kuitenkin niin, että hänen täytyy saada rukkaset.

ARMI. Siihenhän on kaksinkertainen syy. Kuolleista heräämisesi
ensimäinen.

KALPA. Se kai hyvinkin pian jo tulee yleisön tietoon?

ARMI. Nokkonen onkin jo käynyt tänään täällä lehtensä uutista
tarkistamassa. Oli kuin tulisilla kekäleillä, kun oli syytä epäillä,
että oletkin vielä elävitten joukossa.

EERO. Sitte kai on Turpainenkin kohta täällä.

ARMI. On jo kerran soittanut ja pyytänyt päästä morsiamensa puheille.
Hän tulee.

EERO. No, Armi, nyt en minä tahtoisi olla sinun housuissasi!

KALPA. Enkä minä!

ARMI. Olkaa huoleti, kyllä tästä selviydymme. Ensimäiseksi on kuitenkin
rouva Nemlanderille selvitettävä, ettet olekaan kuollut.

EERO. Joudu, joudu sitte!

ARMI. Sen saat itse tehdä. Minä pyydän hänet tänne.

EERO. Hulluko sinä olet?! Hänhän säikähtyy niin, että kuolee minun
sijassani.

KALPA. Sen minäkin uskosin.

ARMI. Kuule nyt, Eero! Sinähän et olekaan sinä, vaan oma fasterisi tahi
musterisi niinkuin matkalla olit herra Kalvan.

EERO. Voi, sun ilvettäsi!

ARMI. Harso silmillesi vain! Rouva Nemlanderhan lisäksi on hiukan
heikkosilmäinen. Hän kai on jo torilta palannut. (Avaa vasemmalle
vievän oven.) Me tulemme heti. (Menee vasemmalle.)

EERO (valmistaikse). Tämmöistä ilveilyä minä en ole koskaan vielä
nähnyt!

KALPA. Saatikka semmoista itse näytellyt!

EERO (istuutuu vakavasti). Olla noiden naisten kanssa tekemisissä!

KALPA. Jopa narrattavana! — Taitavat tulla. Istu paikoillasi nyt.

EERO. Istunhan minä.

KALPA. Ja koeta, osaatko vanhaa tätiä niin näytellä, että saat hyvän
arvostelun huomisissa lehdissä!

ARMI (palaa, vetäen rouva Nemlanderia kädestä perässään). Tulkaa,
tulkaa, rouva Nemlander! Herra Kalpa on jo palannut.

EMMA (tullen sisään). Hyvää huomenta, Herra Kalpa!

KALPA (tervehtien). Huomenta, rouva Nemlander! Ja terveisiä paljon!

ARMI. Ja tässä pyydän saada esittää herra Lehmuksen tädin, joka tuli
herra Kalvan kanssa. (Esittää). Neiti Hyppönen — Rouva Nemlander.

EMMA ja EERO (kättelevät toisiaan, Eeron niiata hypähdellessä,)

EMMA. Terve tuloa, neiti... Mikä se oli?

EERO (muuttuneella äänellä). Hyppönen, Hyppönen.

EMMA. Neiti Hyppönen... Olkaa hyvät ja istukaa!

ARMI. Niin, tehkää hyvin ja istukaa, hyvät vieraat.

KAIKKI (istuutuvat).

EMMA. Te olette siis herra Lehmuksen täti, neiti Hyppönen?

EERO. Niin, rasteri eli täti isän puolelta.

EMMA. Niin läheinen sukulainen! Yhtäläisyyttä on paljon äänessä.

EERO. Ihanko totta?

EMMA. Näköni on hiukan heikko, mutta minusta tuntuu, kuin sukulaisuutta
huomaisi ulkomuodossakin paljon.

EERO. Sehän on kovin hauska kuulla. Minä olen kuitenkin jo vanha.

KALPA. Sitä ei suinkaan voi sanoa. Eikö totta, rouva Nemlander?

EMMA. Ei, ei juuri.

ARMI. Kauneus on Neidillä säilynyt oikein hyvin.

EERO. Kuinka neiti nyt imartelee! Kiitoksia nyt joka tapauksessa
komppelimangista! (Nousee ja niiaa).

KALPA. Ainakaan ei nyt voi huomata yhtään ainoata ryppyä.

EERO (korjaten harsoa silmiensä eteen). Onneksi niitä ei olekaan.
Elämäni kun tähän asti on ollut niin surutonta.

EMMA. Mutta nyt sattui semmoinen surullinen tapaus hyvä neiti Hyppönen.

KALPA. Meillä on kuitenkin mukanamme hiukan rauhoittavia uutisia, rouva
Nemlander.

EMMA. Mitä uutisia? Minkälaisia?

ARMI. Rouva Nemlander ei ole vielä kuullut, ettei tuo "Uuden Ajan"
levittämä tieto olekaan aivan luotettava.

EMMA. Kuinka niin? En ole kuullut.

EERO. Siinä on varmaan tapahtunut joku ikävä erehdys, rouva Nemlander.

EMMA. Olisiko se mahdollista? Sehän olisi kovin suuri ilosanoma.

ARMI. Niinkö? Olisiko rouva Nemlander tyytyväinen, jos herra Lehmus
palaisi vielä takaisin?

EMMA. Hyvin, hyvin tyytyväinen. Minä rakastin sitä poikaa niin paljon.
Niin herttainen, hyväluontoinen, kunnon poika!

EERO. Sehän on minun kovin hauska kuulla, rouva Nemlander.

ARMI ja KALPA. Ja meidän myös, rouva Nemlander.

EMMA. Tosin hän oli hieman huolimaton raha-asioissaan, mutta sen minä
kyllä annoin anteeksi.

EERO. Semmoisiahan ne kirjailijat taitavat vähän olla kaikki, eikö
niin? (Kääntyen Kalvan ja Armin puoleen).

ARMI. Usein olojen pakosta.

KALPA. Minä luulisin, että se on panettelua.

EMMA. No, no, eivät ehkä kaikki. Sen minä myönnän. Herra Kalpa on
koettanut tovereitaankin auttaa.

KALPA. Niin että rouva Nemlander ottaisi herra Lehmuksen luokseen
jälleen, jos...?

EMMA. Tietysti, tietysti... avosylin. Vieläpä suutelisinkin häntä
päälle päätteeksi.

EERO (nousten ylös ja paljastaen kasvonsa). Tehkää niin! Tässä hän on.

EMMA (kirkaisten). Taivas siunatkoon! Mitä ilvettä tämä on? Mitä tämä
merkitsee?

ARMI. Suudelkaa nyt ensin niinkuin lupasitte!

EMMA. No, sen minä teen. (Halailee ja suutelee Eeroa). Terve tuloa
takaisin!

KALPA. Tämä on se suuri sanomalehtiankka ja elävä esimerkki sielujen
vaelluksesta.

EMMA. Kylläpä ne sanomalehdet todellakin jo osaavat liioitella ja panna
omiaan!

EERO. Kärpäsestä tekivät härkäsen! Siitä, että tuuli vei minun hattuni
järveen, olivat heti jo valmiit hautaamaan minut.

EMMA. Mutta minkäs tähden Eero sitte on tuollaisessa puvussa?

ARMI. Tämä kaikki on oikeastaan minun ansioni, rouva Nemlander. Mutta
nyt on minulla niin monta rautaa vielä tulessa, että sen selittäminen
teille on jätettävä toiseen kertaan. (Eteisen kello soi.) Kas niin!
Siinä onkin varmaan jo vieras, jota odotan.

KALPA. Ehkä minä näin ollen saan tulla teidän puolellenne, rouva
Nemlander, siksi aikaa kuin neiti Kanerva ottaa vastaan vieraansa?

EMMA. Tehkää niin hyvin!

ARMI. Herra Kalpa saakin sitte kertoa teille kaikki, mitä tietää tästä
asiasta. Sehän ei ole enää mikään salaisuus.

KALPA. Hyvä on! Mennään, rouva Nemlander! (Menee vasemmalle).

EMMA. Mennään! Mutta eikös neiti Hyppönen tule myös?

ARMI. Ei. Neiti Hyppönen saa jäädä.

EMMA. Herra Jesta! Sehän onkin Eero. Olen tässä jo ihan sekaisin.
(Menee myöskin vasemmalle. Uusi, voimakkaampi soitto eteisessä).

ARMI. Sillä on kiire. Mutta odottakoon!

EERO. Entäs minä? Minnekäs minut panet?

ARMI. En minä enää viitsisi sinua tätinä esittää.

EERO. Eikä ole aikaa mulla pukuakaan muuttaa.

ARMI. Mene tuonne vuoteellesi loikomaan! Minä vedän verhot eteen.

EERO. Se on ainoa keino. Näkemiin! (Tekee niin ja Armi vetää verhot
eteen).

ARMI. Noin! Ole hiljaa kuin hiiri siellä nyt, vaikka kuulisit mitä
tahansa! (Juoksee aukaisemaan eteisen ovea.) Anteeksi, rakas ystävä!

TURPAINEN (tulee eteiseen). Ellen olisi kuullut olevasi kotona, olisin
jo mennyt pois. (Riisuu päällysvaatteensa).

ARMI. Minulla oli täällä niin kiire laittaa kaikki kuntoon. Sisään,
pyydän!

TURPAINEN (joka on puettu pitkään mustaan takkiin, kukka napin lävessä,
ja jolla on silkkihattu sekä hansikkaat kädessä, tulee sisään). No,
hyvää huomenta!... (Kättelee Armia ja kurottaa samalla päätään kuin
suudellakseen häntä).

ARMI (Kääntää päänsä syrjään). Sittemmin! Vähä myöhemmin!

TURPAINEN. Taaskin! Oletko tyytymätön?

ARMI. Päinvastoin. Erittäin tyytyväinen.

TURPAINEN. Miksikäs sitte? Ajattelin, — kun en tuonut kukkasia tänään?

ARMI. Ai, kiitos niistä! Ne eilisethän ovat vielä ihan tuoreina tuolla
vesikannussa. — Istukaamme! (Istuutuu leposohvalle).

TURPAINEN (panee hattunsa pois ja istuu Armin viereen). En malttanut
olla soittamatta sinulle. (Aikoo tarttua Armin käteen, mutta tämä vetää
sen pois ja väistyy etemmäksi.) Miksikä olet noin omituinen, Armi kulta?

ARMI. Rouva Nemlander voi tulla. Ja kihlauksemmehan ei ole vielä
julaistu. Niin, minä en mitenkään silloin voinut tulla puhelimelle.

TURPAINEN. Olisin niin mielelläni jo varemmin tullut luoksesi.
Saadakseni sitte ajan kulumaan menin ensin parturille.

ARMI. Onkos mitään kuulumisia ulkoa? Herra Nokkonen kun on ollut niin
hädissään tuon eilisen tapauksen johdosta.

TURPAINEN. En ole kuullut enkä tavannut ketään. Onko Nokkonen käynyt
täällä?

ARMI On. Uutistoimisto kuuluu epäilevän, tokko "Uuden Ajan"
levittämässä tiedossa ollenkaan on perää.

TURPAINEN (hypähtää istualtaan). Se ei ole mahdollista! Se ei ole
mahdollista! (On kovin hämmästyneen ja nolon näköinen.) Ei, ei. Sinä
lasket leikkiä, Armi. Eikö totta? Sinä vain turhaan pelottelet minua.

ARMI. En, en. Päinvastoin iloitahan meidän pitäisi siitä, jos
meidän nerokas, suuri kirjailijamme, joksi häntä kirjoittamissasi
muistosanoissa nimität, vielä olisi hengissä ja voisi lahjoittaa
kansalleen monta mielenkiintoista teosta.

TURPAINEN (on pitkän aikaa kuin mykkä aivan). Totta puhuen, minä en
tiedä, mitä sanoa. Sinä olet kovin myr... tuota, leikkisällä tuulella
tänään, Armi. Sehän on mahdotonta. Nythän minä muistan: "Uuden Ajan"
erikoissähkösanomahan perustui juuri sinun antamiisi tietoihin.

ARMI. Sehän se on huolestuttavaa, jos ne ovat näyttäytyneet
perättömiksi.

TURPAINEN (aivan suunniltaan). Silloin... silloin... silloinhan on
kaikki mennyttä, Armi?!

ARMI. Paitsi Eero Lehmuksen elämä ja kirjailijanimi, jotka ovat
pelastetut.

TURPAINEN (hätääntyneenä). Minä, minä... Minun täytyy mennä. Minun
täytyy käydä kuulustelemassa. (Ottaa hattunsa.) Minä tulen niin pian
kuin suinkin takaisin. (Eteisen kello soi).

ARMI. Siinä on varmaan herra Nokkonen.

TURPAINEN. Häneltä kai saamme nyt kuulla asian oikean laidan.

ARMI. Niin, niin. Odottakaa! (Menee aukaisemaan eteisen oven). Niin
onkin! Herra Nokkonen!

NOKKONEN (tulee palttoo päällä sisään). Hyvänen aika, hyvänen aika,
neiti Kanerva! Herra Lehmus elää! Herra Lehmus on elossa!

ARMI. Jumalan kiitos!

TURPAINEN. Piru hänet periköön!

ARMI (Nokkoselle). Mistä te sen tiedätte?

TURPAINEN. Niin onko se nyt sitte varma? Senkin uutisten laittaja!

NOKKONEN. Ikävä kyllä se on varma. Henkilöt, jotka häntä tuntevat ja
joihin voi luottaa, ovat nähneet hänet ilmielävänä vielä tänä aamuna
Lohjalla, jossa hän kuuluu olleen, luultavasti, karhujaan paossa, koska
oli valepukua käyttänyt.

TURPAINEN. Seitsemän kertaa sitte piru hänet periköön!

ARMI. Anteeksi, anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy ehdottomasti
ruveta puolustamaan herra Lehmusta.

NOKKONEN. Sallikaa minun, neiti Kanerva, ensin tehdä teille pieni
kysymys.

ARMI. Tehkää hyvin!

NOKKONEN. Tehän ensin annoitte minulle tuon varman tiedon, että herra
Lehmus oli löydetty.

ARMI. Kyllä. Sitä en kiellä. Siinä pysyn vieläkin.

NOKKONEN. Kuinka niin? Mitä se merkitsee?

TURPAINEN. Mitä? Mitä? Nyt en minä ymmärrä mitään. Olisiko sittenkin...?

ARMI. Ehkä minä nyt saan kutsua herra Kalvan todistajaksi tässä
asiassa, herra Nokkonen? Hänhän oli läsnä täällä, kun eilen kävitte
minua haastattelemassa. Hän on täällä rouva Nemlanderin puolella
parastaikaa.

NOKKONEN. Olkaa niin hyvä! Pyytämällä pyydän!

TURPAINEN. Hauska tulee olemaan todellakin kuulla.

ARMI (menee ja aukaisee vasemmalle vievän oven). Herra Kalpa, olkaa
hyvä ja tulkaa tänne!

KALPA (tulee ja kumartaa).

TURPAINEN ja NOKKONEN (vastaavat kumarrukseen).

ARMI. Herrathan tuntevat kaikki toisensa?

KALPA, TURPAINEN ja NOKKONEN. Kyllä, kyllä, kyllä.

ARMI. Pyydän saada kysyä teiltä, herra Kalpa: minähän vakuutin eilen
herra Nokkoselle, että kirjailija Lehmus on löydetty.

KALPA. Aivan niin. Kieltääkös herra Nokkonen sen?

NOKKONEN. En suinkaan.

ARMI. Kuitenkin käsititte te, herra Kalpa, sekä teidän jälessänne herra
Nokkonen sanani niin, kuin herra Lehmuksen ruumis olisi löydetty.

KALPA. Minä tunnustan väärinkäsitykseni.

NOKKONEN. Mutta te ette sitä väärinkäsitystä oikaissut, neiti Kanerva?
Ettehän?

ARMI. En.

NOKKONEN. Ja miksi ette?

ARMI. En ehtinyt, teillä kun oli niin kauhea kiire saada kirjailija
Lehmus hengiltä.

TURPAINEN. Mikä katala juoni!

NOKKONEN. Oikea skandaali!

ARMI. Jos teitä haluttaa, hyvät herrat, niin kernaasti saatte
syyttää minua. Minä otan niin kovin mielelläni tuon väärinkäsityksen
niskoilleni.

TURPAINEN. Mutta tämähän ei ole viaton väärinkäsitys enää, vaan
tahallinen rikos.

ARMI. Kutsukaa sitä miksi tahansa! Te, herra Turpainen, yrititte hakea
muka loukatun kunnianne takaisin siltä, jonka nimi ja maine teidän
kynänne kautta oli tahrattu. Minun on kuitenkin onnistunut saada teidät
asettamaan Eero Lehmuksen nimi ja maine oikeaan arvoonsa ja siitä
palveluksesta teitä kiitän vilpittömästi.

KALPA. Siihen minä sydämestäni yhdyn.

NOKKONEN. Mikä katala juoni!

TURPAINEN. Oikea skandaali!

NOKKONEN. Ja tämäkö minun piti saada palkinnoksi siitä uutisesta, jonka
tänään juuri Senatista sain ja jonka ai'oin teille kertoa?

TURPAINEN. Mikä se on? Mikä se on?

NOKKONEN. Että hallitus on päättänyt tehdä korkeimpaan paikkaan
esityksen kolmentuhannen markan eläkkeen myöntämisestä kirjailija
Lehmukselle.

ARMI ja KALPA. Aaa!

TURPAINEN. Se vielä puuttui!

EERO (joka on puoleksi riisuutunut naispuvustaan, vetää verhot auki,
seisoen vuoteella, josta sitte hyppää maahan). Siitä uutisesta en malta
olla tulematta itse teitä kiittämään, herra Nokkonen.

NOKKONEN ja TURPAINEN (peräytyvät hämmästyneinä toiselle puolen
huoneita, tehden toisilleen vihaisia eleitä).

EERO (ojentaa kätensä Nokkoselle, joka ei tartu siihen, vaan kätkee
molemmat kätensä selän taa). No, sallikaa teitä sitte kiittää, herra
Turpainen, kauniista muistosanoistanne. (Ojentaa kätensä Turpalselle,
joka myöskään ei tartu siihen, vaan kätkee kätensä selän taa.) Vai
niin?! Minä tarjoan sovinnon kättä, mutta... taitaapa sittenkin vielä
olla odotettavissa kunnianloukkausjuttu.

TURPAINEN (katkeran pilkallisesti). Sekin olisi jo teille, herraseni,
nyt liian suuri kunnia. (Kääntyy poispäin).

KALPA (iloisesti nauraen). Victoria!

ARMI (joka sillä välin on noutanut vesikannusta Turpaisen hänelle
antaman kukkaskimpun, ojentaa sen Eerolle). Päinvastoin, Eero,
sovinnoksi on herra Turpainen tuonut nämä ihanat ruusut, jotka minä
pyydän saada hänen puolestaan ojentaa sinulle onnitellakseni sinua
tänä suurena ilon ja riemun päivänä. (Tekee samalla syvän, siron
kumarruksen).

EERO (ottaa juhlallisesti kukat vastaan). Minä kiitän sydämestäni
onnittelusta, mutta nämä ihanat ruusut pyydän saada kunnian palauttaa
niiden jalomieliselle tuojalle. (Tekee samalla syvän, siron kumarruksen
ja ojentaa kukat Turpaiselle).

TURPAINEN (sieppaa ne häneltä). Olisi todellakin vahinko jättää ne
tänne. Sillä luuletteko te, että muut kuin itserakkaat kirjailijat
uskovat todeksi sen, mitä noissa ennenaikaisissa muistosanoissa
kirjoitin. (Pilkallisesti nauraen Armiin päin). Hah-hah hah-hah!
Pelkkää ivaa se oli, ei muuta. — Kun sen nyt olen saanut sanotuksi,
niin lähden. (Nokkoselle). Tulkaa!

NOKKONEN (nauraen). Se oli hyvin! Mennään. (Marssivat eteiseen).

ARMI (eteisen ovella Turpaisen jälkeen). Ja luuletteko te, että kukaan
rehellinen ihminen enää uskoo tuommoista julkisen sanan palvelijaa kuin
te olette. Menkää! (Osoittaa ulos. Naurua).

EERO. Ja te, herra Nokkonen, julaiskaa heti lisälehti siitä, että minä
elän! (Uusi naurun rähäkkä).

TURPAINEN ja NOKKONEN (poistuvat eteisestä, paiskaten ulko-oven kiinni).

ARMI ja KALPA (iloiten Eeron ympärillä). Victoria! Victoria! Voitto on
sittenkin meidän.

EERO. Voineekohan vain tuohon Nokkosen uutiseen nytkään luottaa?

KALPA. Odotas! Minä soitan Kirkollisasiaintoimituskuntaan ja kysyn.
(Juoksee vasemmalle).

ARMI. Kyllä se on varminta.

EERO. Olisi se onnenpotkaus meille, jos se olisi totta.

ARMI. Ja kunnia Kaunokirjailijaliitolle, joka tuon esityksen teki.

EERO. Ja samalla meidän aatteittemme voitto viheliäisistä
arvostelijoistamme. Jos vain lopulta Senatin esitys saa vahvistuksen
"korkeimmassa paikassa", niinkuin sanotaan?

ARMI. Ethän sinä "Voima"-liitossa ole mukana ollut tahi muuten
valtiollisesti ole epäluotettava?

EERO. En, tietääkseni, — ikävä kyllä.

KALPA (palaa). Totta on! Totta on! Ei ole epäilemistä enää.

EMMA (tulee hänen jälessään). Mikä ihmeen ilo täällä on? Herra Kalpa
sanoi, että tulisin sisään.

ARMI. Niin, tulkaa ja iloitkaa kanssamme!

KALPA. Onnitelkaa neiti Hyppöstä! Hän saa valtion eläkkeen.

EERO. Niin, täti, kaksisataa viisikymmentä markkaa kuussa, Eikös se ole
hyvä?

EMMA (halaillen Eeroa). Valtionko eläkkeen? Niinkö paljon?! No,
toivotan onnea. Sydämestäni iloitsen.

ARMI. Hallitus näkyy välistä käsittävän asiat paremmin kuin jotkut muut.

KALPA. Kost' Jumala sitte sillekin ansion mukaan!

EERO (ottaen Armin kainaloonsa). Siellä yläilmoissa, nähkääs,
aavistettiin, että meillä oli aikomus perustaa Tuusulan järven rannalle
oma koti.

EMMA (taputellen Armia ja Eeroa). No, onnea, onnea! Ja pitkää ikää!
Eero tulee varmaan elämään sadan vuoden vanhaksi, koska hänet näin jo
elävänä tahdottiin haudata.

KALPA. Mutta, minnekäs minä raukka joudun? Ei rouva Nemlander taitaisi
minusta huolia?

EMMA. Olkaa vaiti! Minä, vanna leski.

KALPA. Sitähän minäkin! Minä olen niin huono vuokranmaksaja, ettei
minusta olisi teille kunnolliseksi vuokralaiseksikaan.

ARMI. Herra Kalpahan on maksanut vuokraa täällä Eeronkin puolesta.

EERO. Senpä tähden viemme sinut, seppo, sinne Tuusulaan ottopojaksemme.

ARMI. Ja kirjailemme siellä ahkerasti kaikki yhdessä.

    (Esirippu).

Loppu.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALEKUOLLUT ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.