Uskottomuus : 3-näytöksinen draama

By Lauri Haarla

The Project Gutenberg eBook of Uskottomuus
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Uskottomuus
        3-näytöksinen draama

Author: Lauri Haarla

Release date: September 12, 2025 [eBook #76863]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Otava, 1924

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK USKOTTOMUUS ***

language: Finnish




USKOTTOMUUS

3-näytöksinen draama


Kirj.

LAURI HAARLA





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1924.




HENKILÖT:

ABRAHAM SVART, entinen kartanonomistaja.
ASSER, liikemies      |
EELIS, maisteri       | Abraham Svartin lapsia.
RAUHA, ompelijatar    |
KAARIN, tarjoilijatar |
AGNES.
EERIK HERMALA.
PITKÄ-MARJA.
JALMIINA.

Tapahtuu Suomessa päättyneen vuosisadan viimeisinä vuosina.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


NÄYTTÄMÖ: Syrjäkaupungin ullakko-kamari, jonka matalahko katto taittuu
taka-alalla vielä alemmaksi. Peräseinässä oikealla matala ja leveä,
pieniruutuinen ikkuna, josta näkyy katonharjojen rykelmä, kaukana
taustalla sininen meri. Ikkunanvieressä päittäin on kulunut, mutta
vanhan-aikaista, hienoa tekoa oleva mahonkinen kirjoituspöytä ja tällä
suuri joukko paksuja kirjoja, papereita sekä pari valokuvaa kehyksien
varassa. Kirjoituspöydän takaisessa nurkassa on uuni.

Oikealla etualalla on nahkapäällyksinen sohva, selusta leikkauksin
koristettu, mutta päällys vanhuuttaan kiiltävä ja pääpuolet
värittömiksi hankautuneet. Sohvan lähettyvillä matala tupakkapöytä
hujan hajan heitettyine kapineineen. Ja oikealla seinässä korkea ja
sangen kapea yksiruutuinen ikkuna.

Vasemmanpuolinen seinä tekee taka-alalla ulkonevan kulmakkeen, joten
sen etualalle muodostuu suojaisa syvennys, jossa on ruokapöytä
ompeluksin koristeltuine liinoineen ja seinäpenkit sekä tuoli pöydän
oikealla puolella. Tämä siisti ja viihtyisä kolkka, joka loistaa
puhtauttaan, on kuin toista maailmaa verrattuna oikealla seinämällä
olevaan ränsistyneeseen kalustoon. — Lattialla on yksinkertaisia
mattoja. Peräseinässä vasemmalla ovi eteiseen ja vasemmalla ovi
viereiseen huoneeseen. Oikealla keskiseinämällä on myös kapea ovi,
joka vie pieneen huoneentapaiseen komeroon. — Takaseinällä kello, joka
osoittaa seitsentä. Ja vasemmalla seinällä pienehkö maalaus Abraham
Svartin vaimovainajasta, kauniista naisesta. On kevätilta. Ikkunoista
tulvii runsaasti valoa, joka heittää aluksi vihreitä ja violetteja
värisävyjä huonekaluille, mutta muuttuu vähitellen voimakkaan
kellerväksi valovirraksi.


1. KOHTAUS: Abraham Svart istuu ikkunan luona pöydän ääressä. Hän
on noin 50-vuotias lihavahko mies. Kasvojen profiilista näkee,
että ne kerran ovat olleet säännölliset ja kauniit. Mutta nyt ovat
silmänalukset turvonneet ja kasvolihakset veltostuneet, niin että enää
vain korkea otsa antaa arvokkuutta hänen kasvoilleen. Hiukset ovat
vielä täydet, mutta harmahtavat ja takkuiset. Samoin on paikoitellen
harmaa leukaparta huonosti hoidettu. Mutta ohuet, leukapartaan yhtyvät
viikset, jättävät täysin näkyviin paisuvat ja voimakkaat huulet.
Kulmalliset ovat raskaat ja paisuneet ja kulmakarvat suhteellisen
ohuet. Mutta kulmallisten kohotessa tulee silmiin vieläkin tuimuutta
ja tulisuutta. — Hänen pukunsa on sekä keikarimainen että ränsistynyt:
jalassa ratsuhousut ja kuluneet ratsusaappaat ja ratsupiiska työnnetty
saappaanvarteen. Takki tavallista mallia, liivit huolimattomasti
napitetut ja liian pienet, niin että kirjava paita, jonka kaulus on
auki, näkyy myös housunkauluksen ja liivin välistä.

ABR. SVART panee korteilla pasianssia ja siemaisee pari kertaa
sikarista sauhun.

RAUHA laulaa vasemmalta kamaristaan kirkkain ja voimakkain äänin, sanat
selvästi lausuen, seuraavat virrensäkeet, ja vanhain akkain särkyneet
äänet laulavat mukana:

    »Herra tulee! Ken nyt tahtoo
    Sotaan hänen puolestaan
    Vastaan merta möyryväistä,
    Myrskytuulta erämaan?

    Kupehenne vyöttäkäätte,
    Hengen miekka ottakaa,
    Autuuden myös rautalakki,
    Käykää vastaan maailmaa.»

ABR. SVART joka laulun alkaessa on kohauttanut harteitaan ja sen
kuluessa työntänyt synkkänä kortit syrjään, toistaa lopulta kuuluvasti
sanat:

»Käykää vastaan maailmaa.» (Pudistaa kärsimättömästi päätään, nousee
seisaalleen.) Ajatus synkkä ja kamala. (Kävelee oikealle, retkahtaa
sohvalle ja sytyttää tupakkapöydältä uuden sikarin, jonka aikana kuuluu
Rauhan ja vaimojen laulama kolmas säkeistö):

    »Kohta kaikuu voitonhuudot
    Ikirauhan ihanan:
    Kristukselle ijäisesti
    Tuli vallat maailman.»

ABR. SVART ikäänkuin heittäen synkät ajatukset tiehensä on laulun
loppupuolella ryhtynyt hyräilemään iloisen juomalaulun säveltä ja
laulaa nyt kuuluviin sanat:

     Tulehen, veljet, nyt sikarin pää,
    pohjahan, veljet, nyt pikari tää,

RAUHA kuuluvalla äänellä: Polvistukaamme rukoukseen. (Alkaa kuulua
hartaan rukouksen muminaa.)

Sionin kannel N:o 254.

ABR. SVART jatkaa römeästi, voimakkaalla äänellä, kuin taistellen
vastaan:

    Sikarin sytytät, tuhka vain jää,
    naisen jos sytytät, ruhka vain jää.

(Yltyy nauraa hohottamaan, kohentautuu istumaan ja jatkaa hosuen tahtia
molemmin käsin):

    Kiertele, kaartele sauhujen tie,
    hulmuvain helmojen luokse sa vie.


2. KOHTAUS: Rauha, Pitkä-Marja ja Jalmiina tulevat vasemmalta. — Rauha
on lähes 30-vuotias nainen, mutta, huolimatta kalpeasta hipiästään,
kirkkaina päilyvät silmät, raikkaat huulet ja nuortea vartalo
osoittavat hänet voimakkaaksi naiseksi.

RAUHA moittivasti: Isä!

ABR. SVART jatkaa kuin humalassa:

    Vaaksahan vaan, ihan vaaksa on vaan
    Sodoman portista Gomorraan.

RAUHA jyrkästi: Lopeta nyt, se on Jumalan pilkkaa!

ABR. SVART koomillisen mahtavasti, käsiä levitellen: Minä levitän
siipeni ylitse hänen piikansa — — —

JALMIINA: Niin, eikös sitä olekin sanottu, että ihmisen vihamiehet
on hänen perheensä. Vaiva ja vastus — — itku ja huokaus on Rauha
neidilläkin tästä herrasta ollut — — —

PITKÄ-MARJA: Niih — — ja kuun pitää muuttuman vereksi! Eikös herra ole
kuullut sitä sanaa sanottavaksi? Nih, ni — i — i, vertymän sen pitää
viimeisinä päivinä, että he tekisivät parannuksen ja — —

ABR. SVART: No — noo, te kääntymykseen tulleet saunapiiat. — Ettekö
muista, mitä nuorena saitte? Leivän ja lemmen ja ruoskan! Vain ruoska
on tallella. (Vetäen ratsupiiskan saappaanvarresta:) Heh, katsokaas,
sama ruoska! Tämän herran perinnöistä ainoa jäännös, joka vielä on
käyttökelpoinen. (Nousee uhkaavana.) Menkää, uskon varikset ja naakat!

RAUHA: Malta, isä, mielesi!

ABR. SVART: Pitääkö täälläkin nähdä nuo liejuiset naamat. Takaisin
maalle! Lääviinne läkähtymään!

RAUHA: Lie parasta, että me poistumme täältä. (Ohjaa vaimoja ulko-ovea
kohti.)

JALMIINA kääntyen vielä ovella, Abr. Kvartille; ilkeästi:
Vaivaistaloksi aikoo, kuulema, kunta sen Leiklahden raketa. Sopii sitä
sinne entisille mailleen Vartin herrankin tulla.

ABR. SVART: Pois!

RAUHA kiirehtien vaimoja lähtemään: Saatan teitä. (Rauha ja vaimot
poistuvat ulko-ovesta.)

ABR. SVART istuen sohvalle, yksin: Varikset ja naakat — — kyyhötelkööt
minun kartanoitteni raunioilla ja vaakkukoot viimeisen myllyni
seisoessa ja lahotessa maahan — — Vaakkukoot ja huutakoot, että
Abraham Svart on hävittänyt kaikki, tuhlannut isiensä maat ja mannut
ja tarjonnut alustalaisten rakastamalle vaimollensa, Aurora Svartille,
tarjonnut kuoleman sakramentin »kärsimyksen pikarista» — - muka
kärsimyksen pikarista. (Ponnahtaa seisaalleen, kävelee kiivaasti,
lyöden ruoskalla saapasvarteensa, peräovelle ja sieltä jälleen
etualalle.) Valhe sekin. Viattomalle muka — —. Luulkoot vaan — — se on
sittenkin valhe. (Jää tuijottamaan.)


3. KOHTAUS: Kaarin, Svartin tytär, puettuna hienoon päällystakkiin,
joka on edestä auki, ja sen alta näkyvään tarjoilijatarpukuun, tulee
kiireisesti ulko-ovesta.

ABR. SVART käännähtää tuimasti ympäri: Se on valhe!

KAARIN ilakoivasti: Juupelin hyvä, ettet puhu totuuksista, niinkuin
korkeasti oppinut veljeni Eelis.

ABR. SVART: Sinäkö, sinä kaunis ja oikea tyttäreni! Tule isäsi
ruhtinassyliin. (Pitäessään Kaarinia sylissään:) Valhetelkoot — — Sinut
ja Eeliksen minä siitä valheesta pelastan. Muut minua rääkätkööt.
Valhetelkoot — — —.

KAARIN yhä ilakoivasti: Mitä sinä taas siinä jankutat, isä. Valhe on
ihanaa! Ja valhetta saa olla kaikki, niin kauan kuin on sydämessä hurma
ja hurjuus. (Vetäen isänsä kädestä vasemmalle etualalle.) Kuulepas,
isä, missä on Eelis?

ABR. SVART: Asemalla veljeänsä vastassa.

KAARIN: Kuules, poika, pujahdin sisään Rauhan huomaamatta. (Nykäisten
isäänsä parrasta.) Ja nyt tehdään sopimus ikuisen valheen nimeen.

ABR. SVART: Ho — hoo, puhu valhetta omalla suulla. Sehän oli »ihanaa».

KAARIN puoliksi tosissaan, puoliksi ilakoiden: En osaa Rauhalle
valehdella enkä uskalla Eelikselle. Ne katsovat kuin profeetat vanhasta
kuvaraamatusta! Mutta sinä, vanha jäärä, sinä valhetta lasket kuin
totuutta vaan. Ja seikka on sitäpaitsi ihan viaton ja mitätön.

ABR. SVART viheltää ja katsoo syrjäsilmällä Kaarinin käsilaukkuun:
Tyttö, miksi on käsilaukkusi siunatussa tilassa?

KAAKIN laulavalla äänellä: Aa — — du alter Geniesser, du kvartta
Meukowia, ihan sitä vanhaa Leiklahden herran merkkiä. (Hyväillen ja
hyvitellen.) Tämän saat, jos päästät huuliltasi pikkuruikkusen valheen.

ABR. SVART teennäisen mahtavasti: Ehei, tyttö, Leiklahden herran
sanaa ei osteta. Jollet lahjoita ryypyllistä elämän riemua piinatulle
isällesi — —.

KAARIN: Lahjoitanhan toki! (Antaa pullon isälleen, joka istuutuu
sohvalle ja alkaa avata pulloa.) Mutta sanothan kumminkin, että menin
ravintolaan ylityöhön — — ja — — ja, että voin viipyä myöhään, ehkä
aamuun saakka.

ABR. SVART: Mihin sinä sitten menet?

KAARIN: Kaupungin hurjimman ja kauneimman kavaljeerin kanssa — —
maskeraadiin, naamioitten leikkiin ja ihmisten nauruun. — Sanotko?

ABR. SVART: Mutta — — etkö tahdo nähdä pitkästä aikaa vanhinta veljeäsi?

KAARIN: Senkin saituri ja rahasäkki! Riittääpä teitä täällä
riitelijöitä. Menen sinne, missä naamio peittää kapakkatytönkin häpeän.
Olenpa kaunis, eikä minun tarvitse siltä herralta juomarahoja kärkkyä.

ABR. SVART: So — soo, älä suutu. Riemuitse mielesi mukaan. Minä vastaan
kyllä. (Nousee ja vie konjakkipullon kirjoituspöydän kaappiin ja palaa
Kaarinin mentyä sohvan luo, jonne istuutuu.)

KAARIN kuin vihassa reväisten auki vaatteitaan: Ja nyt pois nämä
orjattaren ryysyt! (Kuulee oven käyvän eteisessä.) Muutan pukua
vaatekomerossa. (Kiirehtii oikealle pienestä ovesta.)


4. KOHTAUS: Rauha tulee peräovesta.

RAUHA: Isä, teit väärin. Mutta tänään riita pois, sillä ihmeen päivä on
tänään. Nyt on juhlapäivä!

ABR. SVART: Häät vai hautajaiset?

RAUHA: Hautajaiset tavallaan ja kuitenkin ihanimmat häät, mitä minun on
suotu viettää täällä. — —

ABR. SVART synkästi ja ivamielellä: Varmaan taas — — niitten
neitseellisten muistojen häät.

RAUHA sisäisellä riemulla; Isä, tänään on kymmenvuotispäivä.

ABR. SVART: Niinkö — — tänäänkö? (Kuohahtaen, nousten seisaalleen.) Ja
sitä, sitäkö päivää sinä muistutat minulle!

RAUHA painaa tyynnyttävästi isänsä takaisin sohvalle, valoisasti:
Odota, isä, niin kerron sinulle jotain. (Istuutuu vasemmalle pöydän
luo.)

ABR. SVART: Joka viikon päivä te juotatte minulle sitä myrkkyä, ja joka
vuosipäivä te sekoitatte sen pohjia myöten.

RAUHA: Kunnes myrkky siitä haihtuu, niinkuin minunkin sielustani on sen
haihduttanut kymmenvuotinen rukous.

ABR. SVART: En siedä sitä rukouksen muminaa. Sinun pitää se muistaa!

RAUHA: Hetkisen kuuntelet ja sinä iloitset minun mukanani. Katsos,
siitä vararikosta sain minäkin osani. (Tuijottaen muistojen vallassa
kaukaisuuteen.) Muistathan, kun vasara paukutti huutokauppaa kotini
porraskaiteeseen, silloin läksi Eerik Australiaan, sillä hän tahtoi
ottaa minut vaimokseen vasta sitten, kun oli voittanut kultaa ja
ostanut takaisin sukukartanomme. Hän oli sankari mieleltään, sillä hän
ryhtyi siihen, mikä oli vaikeaa. (Sytyttävästi.) Eikö ollutkin, isä.

ABR. SVART: Se sankaruus likoo Sydneyn katuojissa. Nulikkana luvataan
liikaakin. Se juttu tunnetaan. — —

RAUHA voittoisasti: Väärin, väärin. Hän on oikeana miehenä kuollut.
Viime yönä, isä, viime yönä vihdoinkin sain siitä Jumalalta merkin.
(Puoliksi itsekseen.) Miten kauan sainkaan odottaa. Kun parin vuoden
kuluttua Eerikin lähdöstä kirjeet jäivät tulematta, silloin painui
minun sieluni epäilyksen mutaan. Sairasta hikeä tihkuvat epätoivon
yöt olivat kuluttaa minut hautaan kaksikymmenvuotiaana. Joka ilta ja
yö minä rukoilin: Kristus, Jumalan poika, näytä kasvosi minulle, anna
mulle merkki, ettei Eerik ole sortunut lokaan ja syntiin, anna minulle
merkki siitä, että hän on murtunut ylenmääräisiin ponnistuksiin tai
kaatunut vaaraan kaukana siellä. — Niin rukoilin. Mutta lukemattomat
kerrat sain maata maassa vailla lievityksen pienintä pisaraa.
Kuukausiin pitkiin en enää rohjennut langeta rukoukseen, sillä pelkäsin
sieluni kapinaa taivasta vastaan.

ABR. SVART surumielisellä ivalla: Ja halveksimalla elämää sait palkaksi
kelmeän pyhimysnaaman. Autuus sekin.

RAUHA: Minä vihasin elämää — olin kurja ja pieni — nyt kannan sitä
kuin lintua kädellä. Sillä tiedä, eilisiltana, kun palasin kokouksesta
kotiin ja näin, miten kevät oli jo nostattanut silmut puihin ja
pensaisiin ja koko nurmi ja maa oli ikäänkuin lakannut pelkäämästä yötä
ja kylmää, silloin sain äkkiä kirkkaan mielen ja sydämeni lievittyi.
Tulin kotiin viivytellen, sillä tuntui, kuin olisi uskon käsivarsi
hyväillyt minua pitkin matkaa ja antanut minulle uskoa äärettömiin
saakka. Kun tulin huoneeseeni, ei ollut epäilyksellä mitään sijaa, enkä
tarvinnut monta rukouksen sanaa. Näytä totuus, salli minun sydämeni
kuolla tai autuudesta värähtää. Niin lausuin vain. (Hurmautuneena,
ikäänkuin näkynsä uudestaan nähden.) Ja minuun virtaa valo! Ei ole
huonetta, ei ole ympäri maailmaa. On korkeus ja holvi ja ihana ikkuna
taivasta kohti — — kasvot nään, ah, jälleen nään — — (Ojentaen
käsivarsiaan kurkoittavasti.) Ne on Eerikin kasvot, ja kauneus niillä
on Kristuksen! (Hiljeten, sulkien silmäluomet.) Ja kuitenkin: ne oli
Eerikin kerran. (Jää istumaan kuin unessa.)

ABR. SVART: Tyttö parka.

RAUHA kuin heräten, valoisan vakuuttavasti: Siinä oli uskoni voitto!
Eerik on menehtynyt sairauteen ylenmäärin ponnistaessaan meidän
puolestamme. Hän on eronnut täältä tahratonna sielu. Siksi on mulle
hänen kuolemansa murhe ihanampi maallisia häitä. Iloitsethan, isä? — —
Nuo unettomat yöt — — autuaitten unien öiksi ne muuttuvat nyt.

ABR. SVART: Nuo houreet olet saanut äitisi päästä.

RAUHA: Sen uskon, että onnettomin on lähellä Jumalaa, sen sain
äidiltäni. Ja sillä uskolla olen kestänyt nämä kymmenen vuotta. Onko
se houretta? Etkö näe, että kaikki, jotka rakastivat äitiäni, tulevat
uskoon — —

ABR. SVART katkeralla ivalla: Ja varsinkin se akkain alkulieju! Siinä
ei kivikkoon langennut se sinapin siemen.

RAUHA saaden kasvoilleen syyttävän sävyn: Niin, ne naiset, jotka
tahrasivat sielunsakin riettauden tähden, ne äitini pelasti.

ABR. SVART: Pelasti — — pelasti. Mutta tiedätkö, kuinka paljon maksoi
se pelastus? Et tietävän näy — — Se maksoi koko minun elämäni. — Etkö
usko? Saatpa kuulla.

RAUHA: Vain omaa riettauttasi syytä.

ABR. SVART: Siitä minä juuri haastankin, siitä, kuinka rikoin kaikki
aviollisen katkismuksen kiinalaiset käskyt ja horjahdin alustalaisteni
tyttäriin. Sen tein! Mutta — —

RAUHA: Älä jatka enää. En tahdo kuulla. (Kääntyy vasemmanpuoliselle
ovelle, jonne jää kuitenkin vielä seisomaan.)

ABR. SVART: Mutta mitä teki vaimo? Hän, hän yltyi hoitamaan heitä, kuin
lähetyssaarnajatar Ovambo-maan pakanatyttäriä. Hän jakoi jauhotuokkoset
mökistä mökkiin, supatteli aittojen ovilla, katsoi silmillään kuin
kärsivä karitsa, ja naiset määkivät myötä kuin uhrilampaat saadakseen
täyden maksun haureudestaan. Juuri noilla naisilla hän kehruutti villat
ja kudotti kankaat, juuri ne hän otti apumuijiksi ja lapsenpiioiksi.
Tottavie, hän liitti nuo naiset perheeseen, perheeseen! Ymmärrätkö,
mitä tämä merkitsee?

RAUHA: Hänen tekonsa oli oikea ja jalo, sillä se oli varmaankin vaikeaa.

ABR. SVART häijyn terävästi: Juttu on sama, kuin jos — — vaimot
täällä kaupungissa hakisivat miestensä rakastamat prostitueeratut ja
ottaisivat lapsenpiioiksi. Tjaa!

RAUHA: Turha jatkaa. (Katsahtaa seinäkelloon.) Juna taitaa jo olla
asemalla. Panen teeveden kiehumaan. (Menee ovesta vasemmalle.)

ABR. SVART hänen jälkeensä, ääntä koroittaen: Miksi hän ei pelastanut
minun sieluani, vaan akkojen ja piikain?

    Hetken vaitiolo.


5. KOHTAUS: Kaarin pistää päänsä esiin oikealta.

KAARIN: Sst, joko saarna loppui?

ABR. SVART tuijottaa väsyneenä eteensä.

KAARIN pyrähtää keskinäyttämälle, ojentaa toisella kädellä punaista
naamiota isäänsä kohti; melkein kuiskaavasti, mutta kiihkeästi: Tässä
on elämän liekki! (Astuu isäänsä lähemmäksi.) Mitä murjotat siinä!
(Kumartuen hänen puoleensa.) Muista sopimus.

ABR. SVART nousee, laskien kätensä Kaarinin olalle; vaimennetuin äänin:
Tytär, varjele vartesi nuoruus. (Puoliksi itsellensä.) Sielu kyllä
pitää huolen itsestänsä — — —.

KAARIN näyttää tulevan liikutetuksi, silittää haparoivasti hyväillen
isänsä hiuksia, kääntyy vaipunein päin ja kiirehtii peräovea kohti.


6. KOHTAUS: Rauha tulee kiireisesti vasemmalta ja pysähtyy äkkiä
nähdessään sisarensa juhlapukuisena.

KAARIN sävähtää kuin kiinni saatuna pahasta teosta.

RAUHA tutkivasti ja vavahtavasti: Mihin aiot? Juhlimaanko taas?

KAARIN hermostuneesti: Omat juhlansa kullakin.

ABR. SVART istuutuu sohvalle: Ja eri ylistyslaulut! Anna tytön mennä.
Kyllä elämän kidassa kaikuu niin Sionin virret kuin kapakkalaulut.

RAUHA pyytävästi: Jää kotiin, Kaarin. Meidän on kaikkien taivutettava
Asser auttamaan Eelistä vielä. Sinusta Asser pitää, sinulle hän
varmasti heltyy.

KAARIN: Heltyikö hän, kun minun piti jatkaa koulua? Ei! Heitti
orjattareksi. Mutta jollei se hirviö anna Eelikselle lukurahoja,
ansaitsen ne hänelle minä vaikka omalla ruumillani.

RAUHA hätäisesti: Minne sinä menet?

KAARIN heilauttaen uhmaavasti naamiota: Menen minne haluan! (Poistuu
ulko-ovesta.)

RAUHA: Mitä voin minä! Hän kerskaa kauhein sanoin, etkä sinä auta minua
häntä hillitsemään. — Mitä vastaat? Äitini hengelle on meidän hänestä
vastattava.

ABR. SVART: Totta jumalista! (Nauraa höröttävästi; viitaten
vaimovainajansa kuvaan.) Nuo autuaat ovat pitkävihaisia. Eläissään se
akkain aljo liitti lapsetkin minua vastaan. Ja nyt, vielä haudasta,
usuttaa hän ne joka päivä isäänsä piinaamaan.

RAUHA sisäisesti kauhistuneena: Etkö kauhistu solvatessasi vainajaa?

ABR. SVART: En! Enkä anna Kaarinin poskilta kummitusten nuolla elämän
punaa. Hän on minun luontoani hän, ja hän riemuitkoon. — Ja Eelis
poika, luuletko hänestä saavasi kolportöörin?

RAUHA voimistuen ja kirkastuen: Eelis! Nyt iskit, kiusaaja, väärin.
Ken oli äitimme rakkain poika? Kenen syntyissä lensi akkunaan onnekas
lintu? Ken nautitsi totisimmin hänen särjetyn sydämensä leivän ja
viinin? Eelis juuri. Hän sai hellimmän hoivan ja elävimmän hengen.
Ja sen voimalla suorittaa hän vielä suuria hengen töitä. Hän on
onnen poika. Työ on hänelle riemu. Ja morsian on hänellä kaunis ja
uskollinen, maallinen varjelus kaikesta rumuudesta. Miksi kiusaat meitä.

ABR. SVART: Muistan liian tarkkaan sen äitisi »elävän hengen». Se
siitti sen inhon, jonka tähden pakenin syrjätiloilleni ja hukkasin
hurjuuteen kaikki. (Katkeran häijystä.) Katsos, minä muistan.

RAUHA syvästi suuttuneena: Muista sitten myöskin se, että äitini tähden
olen tarjonnut sinulle kovalla ompelijattaren työllä asunnon ja hoivan,
äitini tähden, joka antoi sinulle anteeksi kuolinvuoteellaan — —

ABR. SVART: Ja oletko varma, että tarvitsin sitä anteeksiantoa, jota
kuolevain on tapana tyrkyttää eläville? Älä ole liian varma. Mutta — —
siitähän ei ole kysymys enää, vaan tuosta hengestä juuri. Siitä minä
poikani pelastan, sillä se on jokapäiväistä elämän murhaa. — Uskallatko
sotaan hänen sielustaan?

RAUHA hiljaisesti, mutta lujasti: Uskallan.

ABR. SVART nousee seisaalleen: Oikein. Nyt alkaa sielusta sota! Ahtakaa
aivoihin mitä tahansa, hänen suonissansa ei lakkaa minun vereni kohina.
(Ovikello soi äkkiä ja hätäisesti.)

RAUHA: Tulevatko he jo?

ABR. SVART: Eeliksellähän on avain.

RAUHA rientää eteiseen jättäen välioven auki; avattuaan: Agnes! Terve
tuloa maalta! (Syleillen häntä.) Koko tämän viikon on Eelis ollut kuin
taivasta vailla. Riisu yltä. Juoksen sillä välin keittiössä tuolla.
(Kiirehtii näyttämölle ja ovesta vasemmalle.)


7. KOHTAUS: Kaarin astuu sisään, sitten Agnes. Agnes on nuori tyttö.
Hänen hiuksensa ovat tuuheat ja tumman ruskeat, otsa on kupera ja
leveähkö. Silkkiset kulmakarvat tihenevät yhä tummemmiksi jyrketessään
voimakkaasti kohti silmän sisäkulmaa. Ja kun myöskin yläiset luomet
ovat hämärän tummat, on hänen silmäinsä ilme syvä, melkein uhmaava.
Kasvojen kellervässä hipiässä on ikäänkuin jotain elotonta verrattuna
katseen uhkuvaan tummuuteen. Varsinkin nyt, kun hänen huulensa ovat
avoinna ja kasvoilla melkein tuijottava kauhu. Vartalo on nuortea ja
pehmeä.

KAARIN isälleen: Tämä morsian raiska nojasi rappukäytävässä melkein
pyörtyneenä kaiteeseen —. Piti raahaamalla raahata sisään.

AGNES tulee, tuskin tukahduttaa huuliansa tervehdykseksi ja katsoo
hätäisenä ympärilleen, Svartille: Missä on Eelis?

ABR. SVART: Hän on varmaan jo asemalta tulossa. Asser poikani tuli
äskeisellä junalla.

AGNES: Eihän se sitten — — kahden kesken — — — (Kääntyy ulko-ovea
kohti.)

ABR. SVART istuutuu sohvalle.

KAARIN pidättäen Agneksen: Eihän toki — — täytyy hieman tointua ja
levätä myös. (Ohjaa Agnesta vasemmanpuolista ovea kohti.) Täällä,
Rauhan puolella. (Äkkiä pysähdyttää hänet, tutkivasti.) Mikä sinua
vaivaa?

AGNES säikähtyneenä: Vaivaa? Väsyttää — — —

KAARIN: Olitko vappuna maalla?

AGNES äänessä tuskaisa sävy: Maalla — — nuoressa metsikössä — — kokolla!

KAARIN: Ja koska palasit?

AGNES hämmästyneenä: Tänään! (Hätääntyneenä.) Koko viikko siellä piti
olla. (Teennäisen iloisesti.) Ja Eelis kun odottaa huomiseksi, mutta
minäpäs tulin tänään — — Tänään minä tulin! (Kuin väsähtyen.) Niin
kiireesti tulin, että näännyttää — —

KAARIN: Vai niin — — (Terävästi.) No, muotilehdet virkistävät, käy
sinne.

AGNES poistuu vasemmalle.

KAARIN kääntyy hitaasti kirjoituspöytää kohti: Kummallista — — (Ottaa
pöydältä käteensä Agneksen kuvan ja katsoo sitä aprikoiden.) Elääkö
veljessäni se pyhä ja julma, jota rakastan ja pelkään, nyt se nähdään!

ABR. SVART puoleksi leväten sohvalla, selkä Kaariniin päin: Nuoret ovat
aina julmia. (Nauraen.) Heillä on krokodiilin ahmari-siveys. Ja se on
oikein. Mutta pyhyys! Se on narrille kolportöörin valtakirja.

KAARIN lyö äkkiä pitämänsä kuvan tuimasti maahan, niin että lasi
särähtää rikki.

ABR. SVART kääntyy hämmästyneenä katsomaan: Noh, joko tuli
maskeraadi-humala?

KAARIN osoittaen maassa makaavaa kuvaa; syyttävästi: Tuo morsian on
valehdellut. Hän sanoi Eelikselle oleskelevansa maalla viikon. Hän
viipyi vain vappupäivän ja -yön. Tuli seuraavana päivänä. Hän astui
silloin asemalta ajuriin. Näin sen mennessäni iltavuorolle' Viisi
päivää hän on ollut kaupungissa Eeliksen tietämättä, hän, joka muuten
ei ole päivääkään käymättä meillä. Hän on valehdellut — ja Eelikselle!

ABR. SVART matkivalla äänellä, nauraen: Ja valhetta saa olla kaikki,
niin kauan kuin on sydämessä hurma ja hurjuus — — kananko päästä lähti
se samainen viisaus äsken?

KAARIN: Kapakkatytölle on valhetta kaikki. Likaisilla vesillä tarvitaan
valheen ja petoksen purjeet. Mutta — olen mikä olen — Eelikselle en
heittäisi valheen sanaa, vaikka henkeni menisi. Ja tuo letukka! Kuin
ilmetty valhe oli koko sen naama.

ABR. SVART tarttuen nyt vasta kiinteästi asiaan: Olisitko nähnyt oikein?

KAARIN: Hänellä on jotain tunnustettavaa.

ABR. SVART nousee rähmälleen tupakkapöytää vasten; melkein raivokkaana:
Silloinhan — — sota sielusta! Se on käynnissä parhaillaan.

KAARIN: Mutta — — nythän olen jo myöhästyä.


8. KOHTAUS: Rauha tulee vasemmalta kantaen teetarjotinta, jonka laskee
ruokapöydälle.

RAUHA kiireisesti: Pojat tulevat! Ajuri pysähtyi portille. (Poistuu
eteiseen.)

KAARIN: Menen keittiön kautta. En halua nähdä sitä herra Mammonaa.
(Poistuu vasemmalle.)

ABR. SVART nousten: Hä — hä — hä — — taitaa tulla hengen ja mammonan
kalabaliikki. (Hakee kirjoituspöydän kaapista konjakkipullon, siirtyy
ruokapöydän luo ja sekoittaa seisaaltaan itselleen totilasin, hyräillen
samalla juomalaulunsa säveltä. Kääntyy sitten lasi kädessä takaisin
sohvan luo ja istuutuu. Eteisestä ulkoa kuuluu liikettä.)


9. KOHTAUS: Rauha, Asser ja Eelis tulevat. Asser on pitkähkö, noin
30-vuotias mies. Lihavahkojen kasvojen lihakset ovat ikäänkuin kuluneet
ja venähtäneet tarmokkaiksi juonteiksi suun ympärille ja kulmallisten
ylle. Hänen kasvoillaan on näin kuin tarmokkuuden naamari, joka vain
joskus, kuin väkinäisestä ponnistuksesta, saattaa muuttaa muotoaan.
Huulet ovat intohimoisesti kaartuvat ja leuka jäykästi voimakas.
Eelis on tummahipiäinen ja tummatukkainen nuorukainen. Kasvot ovat
säännölliset. Mutta laihat, hieman esiintyöntyvät poskiluut ja kasvojen
kalvakkuus osoittavat rasittuneisuutta.

RAUHA: Tänne, pojat, pöydän ääreen. (Ryhtyy kaatamaan teetä laseihin.)

EELIS jää hetkeksi seisomaan kirjoituspöydän luo.

ABR. SVART on ojentanut kätensä, yhä istuen, Asseria kohti, joka tulee
tervehtimään isäänsä; tervehdittäessä: Noo, miten pyörivät herra
Mammonan tehtaat?

ASSER kylmästi: Paremmin kuin sinun laho myllysi Korpijoella.

ABR. SVART naurahtaa epävarmasti; kuin hämmennystään salatakseen,
viitaten pöytään: Etkö juo iltatotia seurakseni?

ASSER: Kiitos, yhden lasin. (Menee pöydän ääreen, istuutuu kasvot kohti
katsomoa ja sekoittaa nopeasti totilasin.)

RAUHA Eelikselle: Täällä, Eelis, teelasi sinulle. — Oitis olen
takaisin. (Poistuu tarjotin kädessä vasemmalle.)

EELIS menee pöydän taakse seinäpenkille istumaan.

ASSER panee taskukellon pöydälle eteensä; lyhyesti: Niin, ajuri
odottaa, aikaa neljännestunti.

EELIS: Niinkö? (Hieman epävarmoin äänin.) Käyn siis oitis asiaan. —
Katsos — — suorittaessani kandidaattitutkintoa olen nyt kuluttanut sen
lainaamasi summan — — —

ASSER: Ja tahtoisit lisää.

EELIS varmentuen: Tarvitsisin toisen lainan väitöskirjaa varten.
Minulla on suuri aihe, se on kohtalokäsite — — tuo. —

ASSER keskeyttäen: Pitkänkö ajan tuo työ vie?

EELIS: Luulen — — kaksi vuotta.

ASSER ärtyneesti: Luulet — — täytyy tietää varmasti.

EELIS värähtäen, mutta pidättäen sisäistä kuohahdustaan: Valehtelisin,
jos sanoisin tietäväni varmasti. Elotonta saalista voidaan punnita ja
jakaa. Minä en voi työtäni minuuteilla mitata.

ASSER: Hyvä veli, kaikki saalistavat. Mutta sinun aseesi ovat
vanhanaikaiset. Ja siksi — älä pane pahaksesi — olet perin epävarma
saatava.

EELIS innostuen: Tämä työ on minulle koko elämä. Katsos — — sattuma- ja
kohtaloihmisten kummallinen, melkein kauhistava erotus — — se tarjoaa
minulle aivan uuden lähtökohdan moraalifilosofiassa — — (Huomaa Asserin
vähäksyvän ilmeen.) Niin, uskon tuohon työhön ja olen onnistuva.

ASSER tyynesti ja kylmästi: Tuota kieltä en ymmärrä. Pääsin onnekseni
ajoissa irti tämän isämme konkurssipesästä ja säästyin uskosta ja
hourailusta, mikä on vain raunioitten työntämää rikkaruohoa.

ABR. SVART: Maljasi! (Nauraa hohottaen.) Vahinko, että sait kasteessa
kristillisen nimen, poikani Lurjus!

ASSER: Niin, luulen, että yhteiskunta ei tarvitse tätä sinun unelmaasi
kohtalosta.

EELIS: Se tarvitsee ja meidän sukumme tarvitsee.

ASSER kuivasti ja terävästi: Tämä yhteiskunta tarvitsee vain sen,
mitä raha ja minä tarvitsemme. Sillä filosofialla olen minä tullut
»kohtaloksi» kaikille itseäni heikommille.

EELIS nousee ylös, halveksien, melkein kauhistuneena: En kykene
jatkamaan keskustelua. (Kiertää pöydän editse kirjoituspöydän luo.)

ASSER ivallisesti: Tuollainen hieno lause on vain huonoa dialektiikkaa.
Jatkan siitä huolimatta tosiasioita.

RAUHA tulee vasemmalla ja pysähtyy taka-alalle.

ASSER kääntyy, edelleen istuen, Eelikseen päin: Minä tarvitsen
insinööriä, joka rakentaa eläissäni tehtaat ja pyramiidit kuoltuani,
tarvitsen parturit, räätälit ja teurastajat, vieläpä kuvanveistäjän,
joka koristaa palatsini. Mutta haihattelijoita, niitä ei tarvitse raha
eikä yhteiskunta. — Sinä olet väärällä uralla, hyvä veli. Sille tielle
en pane rahojani pyörimään.

RAUHA moittivasti ja hätääntyneenä: Asser!

EELIS: Hyvä. Luulin, että olit jotain velkaa suvullesi ja siksi myöskin
minulle — —

ASSER katkerasti: Suvulle! (Viitaten isäänsä.) Tältä patriarkalta perin
vain vararikon tahraaman nimen, joka esti minulta luoton vuosikaudet.
Henkirahan suoritan hänelle kuukausittain sikarirahoina. Sopiva
maksutapa vanhalle nautiskelijalle! Vai mitä?

ABR. SVART nousee tulistuneena, ottaa vaistomaisesti viereltään
sohvalta ruoskan, mutta antaa sen pudota tupakkapöydälle;
tukahtuneesti: Minun nimeni on puhdas, älä revi sitä. Kuka lie jo
syntymässä kalkinnut sinulta suonet, sillä pahasti on sinussa minun
vereni pilaantunut. Tai! Hä — hä — hä — — niissä taitaa kiertää
mustalaisverta. (Siirtyy, kuin aikoen poistua, keskinäyttämölle.)
Sinun kuukausirahojasi en ota enää vastaan. (Kääntyy menemään
vasemmanpuolista ovea kohti.)

ASSER: Ne tulevat edelleen, se on kohtuus ja tapa.

ABR. SVART palaten takaisin pari askelta: En ole pyytänyt lasteni
suojaa. Minulla on vielä jäljellä — Leiklahden nykyisen omistajan
armosta, ei teidän — on entisen myllärini mökki ja vieressä mylly.
Menen sinne. Te riepoititte minut tänne tunkkaiseen kaupunkiin ja
piinaatte päivästä päivään. Nyt se saa loppua. Lähden Korpijoelle.

RAUHA: Rauhoitu, isä.

ABR. SVART: Myllyni vesiratas kiertää kyllä sen verran vielä, että
voin panna myllynkivet pyörimään tyhjää viimeistä kertaa ja polttaa
koko röttelön isäntineen. (Asserille.) Pane mieleesi, poika, että
kivet pyörikööt minun kuolemaani, ennenkuin sinulta kerjään. (Poistuu
vasemmalle.)

ASSER nousee: No, niin. Tällaista tämä on aina. Onko muuta?

EELIS seisoen yhä liikkumattomana, sormella tuolia osoittaen; kylmästi
ja tuimasti: On. Istu alas.

ASSER katsoo ihmeissään ja tottelee vaistomaisesti; jää tuijottamaan
Eelikseen.

EELIS: Tämän saman elämän riekaleita olen minä saanut kantaa
kuusivuotiaasta saakka, vararikon tultua rikkaruohoineen — —
kuten sanoit itse. Ne olivat rumia! (Hiljemmin.) Riidan ja raivon
lonkerolta ne olivat. Ne kiersivät meidät kaikki ja kuristivat
maahan. Sinä hengitit kaukaa Korpijoen myrkkyä, mutta sinustakin tuli
keskinkertaisuuden hirviö —

ASSER: Minä olen saanut takoa nyrkkini soraan ja kallioon. (Miehekkään
valoisasti, melkein uljaasti.) Ja väljänä edessä on maailma nyt!

RAUHA kuin kaukaisena hätähuutona: Asser, olet saanut sielullesi
vahingon.

ASSER liikahtaa vaivautuneena, jää tuijottamaan eteensä.

EELIS jatkaen omaa ajatusjuoksuaan: Minä, minä olin meidän kurjuutemme
rumuutta niin lähellä, että minun täytyi nousta sen yläpuolelle, jos
aioin elää ja hengittää. (Voittoisasti ja valoisasti.) Minä loin
Korpijoen kaltaille ritarilinnat ja sankarisadut, ja aurinko paistoi
kuin minulle yksin. Ja myöhemmin: unelmalla ja haaveella, niin — —
mahdottomalla, tahdolla ja uskolla, olen rakentanut itselleni linnan ja
ympäri muurit. — Sinun sammakkototuutesi eivät ryömi niiden yli.

ASSER: Tosi. Siipiä minulla ei ole, ainoastaan nyrkki. Mutta juuri
tämän nyrkin lohkomaa kultapalasta itsellesi pyysit, siipiniekka.

EELIS: En itselleni, vaan suvullemme, jonka rikkirevitty sielu on
hengellä tehtävä terveeksi taas. Vain hengen kuuluisuudella ja
maineella saa se itseensä uskon.

RAUHA: sydämensä syvimmästä: Kuule, Asser, kuule mitä hän sanoo!

ASSER: Sievistelyä sanoilla ja nulikka-totuuksilla.

RAUHA kääntyy voihkaisten poispäin. Mutia jää vielä vasemmalle
jännittyneenä odottamaan.

EELIS pidätetysti, mutta sisimmässään syvää suuttumusta kuohuen;
katkonaisesti: Turhaan luulin, että me yhdessä voisimme sukumme nostaa.
Minun on yksin työ täytettävä. — Sitä parempi, sitä ylpeämpää! — — Tuon
teoksen kirjoitan, vaikka tarvitsisin siihen kymmenen nälkäistä vuotta.
Kuritan ruumiini, jos se aikoo väsyä kesken. Jokaisen, joka aikoo
hämärtää tai tahrata tätä unelmaa, lyön luotani pois. — Ja minulla
on oleva nautinto leikatessani vaikka omaa lihaa. (Viiltävästi.)
Ymmärrätkö? Sinä olet pahentajista yksi. Lähde täältä, äläkä koskaan
palaa.

ASSER nousee kohauttaen harteitaan, kulkee kohti ulko-ovea.

RAUHA: Eelis, et saa!

EELIS ojentaen kätensä käskevästi: Pysy siellä!

ASSER kääntyy ovella; välinpitämättömästi: Niin, en luota henkeen enkä
haamuun. Hyvästi. (Poistuu eteiseen.)

RAUHA rientää hänen jälkeensä.

EELIS yksin; jää tuijottamaan eteensä: Kummallista, nyt ei ole veljeä
minulla. (Huomaa hetken vaitiolon jälkeen rikkoutuneen valokuvakehyksen
lattialla, ottaa sen ajatuksissaan käteensä, katsoo kuvaa.) Mitä,
Agneksen kuva ja rikki?

RAUHA tulee peräovesta, lähestyy lempeän tuskaisena Eelistä: Eelis,
miksi teit näin!

EELIS: Kuka on rikkonut Agneksen kuvan?

RAUHA: En tiedä, siihen on hankittava uusi lasi. Muuten: Agnes on jo
palanut maalta, hän on täällä.

EELIS suuresti, melkein lapsellisesti riemastuen: Täällä! (Viitaten
vasemmanpuoliseen oveen.) Tuolla? (Lähtee rientämään ovea kohti.)

RAUHA: Odota täällä. Agnes pyyteli minulta moneen kertaan, että saisi
tavata sinut kahden kesken. — — Hän on jostain hyvin levoton —

EELIS: Levoton? Hae hänet pian tänne!

RAUHA poistuu vasemmalle.

EELIS siirtyy oikealle ja jää katsomaan iloisesti jännittyneenä ovea
kohti.


10. KOHTAUS: Agnes tulee vasemmalta kalpeana ja raskaasti hengittäen.

EELIS avaa käsivartensa, sulkee hänet syliinsä ja suutelee häntä:
Huulesi ovat kylmät? Ovat ikävästä sairaiksi tulleet — — niinkö?

AGNES tekeytyen iloiseksi: Suutelo toisen kerran, niin lämpenevät.
(Kurkoittaa huulensa Eeliksen suudeltaviksi.)

EELIS suudeltuaan: Kuljin täällä koko viikon katuja pitkin kuin orpo ja
rampa — —

AGNES tuskasta parahtaen: Suutelo vieläkin. Viimeistä kertaa! (Aikoo
heittäytyä Eeliksen syliin kasvot kädellä peittäen.)

EELIS äkkiä oudostuen: Viimeistä kertaa? Miksi on leikissäsi tuskaa?
(Ottaa Agneksen käden; huolissaan.) Sairauden hiki on sinun hipiälläsi.
— Tule istumaan.

AGNES: Ei, ei! (Seuraa kuitenkin Eelistä sohvalle, etsien jotain
sanottavaa.) Katsos — — kuulin tuonne teidän riitanne äsken — —

EELIS: Älä huolehdi. Ehjänä on varjeltu kaikki se, mikä meille on
yläpuolella elämää. Olin vain uskollinen itselleni ja meille. (Vetäen
Agnesta puoleensa.) Se oli helppoa, sillä sinussa on minulle kaikki
uskollisuus tullut riemuksi ja lihaksi.

AGNES värähtää ja kääntyy poispäin huoaten raskaasti.

EELIS voittoisasti ja valoisasti: Älä sure minun tähteni. Minä
suomennan, otan opettajatoimen, teen mitä tahansa, ja samalla syntyy
väitöskirja, se syntyy ja kasvaa kuin ihmeitten sarja. Minä valvon
ja teen työtä, ja sinä olet minulle uni ja uupumus ihana! Miten
yksinkertaista.

AGNES riistäytyy irti ja kavahtaa keskinäyttämölle; katkeran
epätoivoisesti: Yksinkertaista!

EELIS nousee, yhä riemukkaana ja voimaa täynnä: Niin, minulla on
kohtalo edessä, ja siksi on sieluni ikuisesti selvä ja nuori. Minusta
tuntuu usein kuin olisin raikas ja synnitön eläin. (Lähestyen.) Ja
sinä, kasveista kaunein, olet atria minulle — — jossain virtojen
varsilla — — aikaisin aamulla.

AGNES jälleen loitoten; katkerana, taistelevasti: Sinä saarnaat ja
opetat! Sinulle on kaikki yksinkertaista ja selvää. Sinulla on uskot
kohtaloihin ja totuuksiin. Sinulla on opit ja lait — — ja syyt ja
seuraukset — ja mitä kaikkia ne lienevätkin. — — Ja sydän ja pää!
(Melkein itkien.) Niin, sinulla ne eivät keskenänsä riitele! Mutta minä
— (kuin painuen häpeästä kokoon, puoliksi itsekseen) minä saan itseäni
peljätä ja hävetä.

EELIS? Meille ei ole olemassa häpeää.

AGNES katkeran pilkkaavasti: Mahtaapa tuo olla hauskaa! Eikös olekin?

EELIS: Hauskaa — —?

AGNES: Olla noin luonnostaan sankari ja pyhimys!

EELIS epätietoisena, joutuen hädän valtaan: Mitä sinä haastat?

AGNES yhä uhkaavammin: Pyhimykset eivät taida koskaan tuntea hirmuisia
himoja? Eivät taida. — (Hiljeten salaperäisen uhmaavaksi.) Niitä, jotka
kiemurtavat maassa ja nielevät mutaa — — —

EELIS: Minä kiellän sinua jatkamasta!

AGNES synkästi, kuin laahaten sanoja: Mitä se enää auttaa. — — (Äkkiä,
nopeasti.) Oletko koskaan kuullut naisista, »uskollisista» naisista,
jotka valtaa kamala himo juosta kadulle ja heittäytyä vieraitten
miesten valtaan? — Oletko kuullut?

EELIS painaa Agneksen pään lujasti rintaansa vasten: Agnes, Agnes,
katso minua! (Hyväillen ja katsoen silmiin.) Tummilla luomilla hämärä
murhe — — kuinka säälin sinua.

AGNES nojaten raukeana päätään Eeliksen käsivarteen: Et usko, kuinka
ne naiset aamulla lankeemustansa katuvat — — et usko, kuinka niiden
sielu ruumista vihaa. (Loitoten Eeliksestä.) Ne häpeävät kuin olisivat
maanneet koirain vieressä. Ja voi niitä, jotka eivät kykene häpeätänsä
peittämään — — valehtelemaan kuolinvuoteelle saakka! (Kuin unessa,
itsekseen.) Heitä ei auta myrkky eikä pohjaton lampi, heidän täytyy
huutaa häpeänsä julki juuri sille miehelle, jota rakastavat —

EELIS syöksähtää silmät kauhuisina Agnesta kohti, mutta loittonee
samassa: Minä näen — — minä tunnen jotain rumaa — — liejua ja lokaa. En
uskalla kysyä — — minun täytyy kysyä!

AGNES mielettömänä: Kysy, kysy, olenko valehdellut! Sen tein minä!
(Nopeasti.) Luulit olleeni maalla koko tämän viikon: Olin vain päivän
ja yön — siellä — — nuoressa metsikössä — — tanssimassa, vappuvalkean
ympärillä. Viisi päivää olen istunut kamarissani ja tuijottanut itseni
näännyksiin.

EELIS hengittää raivokkaasti, kädet puristuvat nyrkkiin.

AGNES asettuen alttiina Eeliksen eteen: Lyö, lyö minua — — se tekisi
hyvää.

EELIS käheästi: Kaikki — — puhu kaikki.

AGNES kuin unessa, melkein raa'asti: Sinä yönä minun vieressäni makasi
vieras mies.

EELIS syöksähtää tolkuttomana oikealle, silmät harhailevat, huomaavat
tupakkapöydällä ratsupiiskan. Hän ottaa sen käteensä ja nostaa
korkealle: Ulos! Pois — —

AGNES lysähtää maahan polvilleen: Sinulle minä annoin viattoman itseni!
Armahda!

EELIS lyö sanaa sanomatta Agnesta ruoskalla kasvoihin.

AGNES lyyhistyy yhä enemmän.

EELIS: Nouse!

AGNES nousee hoippuen ja horjuu peräovea kohti.

EELIS: Täältä — — pois täältä!

AGNES: Sinun ovellasi minä makaan.

EELIS kauhistuttavana: Makaa!

AGNES: — — Kunnes noudat minut!

EELIS syöksähtää, ratsupiiska yhä kädessä, kohti kirjoituspöydän
tuolia; läähättäen: Makaa — makaa — — —

AGNES on kadonnut peräovesta.

EELIS pudottaa ruoskan maahan, lysähtää tuolille, pää retkahtaa käsiin,
koko ruumis vavahtelee. Vaitiolo. On alkanut hämärtää.


11. KOHTAUS: Abr. Svart tulee vasemmalta, jättäen jäljessään oven auki,
katselee ympärilleen, havaitsee ratsupiiskan maassa.

ABR. SVART: Ahaa, poika on käyttänyt ruoskaa ja säästänyt sanoja.
(Melkein hellästi, laskien kätensä Eeliksen olalle.) Oikein, poika,
se on minun vertani se. — Se veri on kuolinvuoteella kuumempaa kuin
oli häävuoteessa sinun äidilläsi. Oikein, poika. Uskottoman naisen
loi Jumala vain napaan saakka, ja lopun teki saatana — —. Oikein
poika, itke poika — — se tekee tuolla iällä hyvää. (Ottaa ratsupiiskan
lattialta ja työntää sen saapasvarteen.) No, no — — koetapas tyyntyä.
(Menee tupakkapöydän luo ja ottaa sikarin, jota ryhtyy sytyttämään.)

EELIS kohoutuu istualleen, lopulta seisaalleen, jäykin, elottomin
kasvoin: Lähtekäämme pois — — maalle. Heti.

ABR. SVART: Totta kai — — kesäksi maalle. (Huudahtaen vasemmalle.)
Rauha!


12. KOHTAUS: Rauha tulee ovelle.

ABR. SVART: Kuulepas, tytär!

RAUHA: Tiedän — —

ABR. SVART: Me lähdemme maalle.

EELIS sairaan väsyneesti, puoleksi itsekseen: Me lähdemme Korpijoelle
täältä. Oitis — — oitis. (Ryhtyy haparoiden kokoamaan pöydältä
papereita ja kirjoja.)

ABR. SVART: Katsos, tämä poika on liha minun lihastani. Onkos hänellä
anteeksiantavan ja ruikuttajan imelätä naamaa? Se poika lyö ja käyttää
perintöruoskaa. Jukoliste, viisaampi siittäjäänsä, joka ei osannut
lyödä oikealla ajalla. — Nyt matkaan vaan. Tule mukaan, jos tahdot
jatkaa.

RAUHA hiljaisesti, mutta lujasti: Minä tulen mukaan — — pelastamaan
hänen sielunsa sinulta.

ABR. SVART nauraa hohottavasti: Tule, tytär parka, ja ota avuksesi
Sionin virret ja akkojen lauma.

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


NÄYTTÄMÖ: Myllärinasunto Korpijoen rantatöyräällä. Suurehko kamari.
Peräovi on auki, tämän takana eteinen, jonka kaksiosainen ovi on
myöskin auki. Ja kun eteisoven yläpuolella on lisäksi laajahko ikkuna,
jonka kehys ja ruutujenpuitteet ovat kaarevia, vanhanaikaista tekoa,
niin näkyy takana leviävä virtainen maisema niittyrantoineen ja
louhikkokumpuineen aika laajalti ja selvänä. Aivan lähistöllä, mutta
näkymättömissä oikealla on mylly Korpijoen putouksen alla. Kamarissa
on oikealla taka-alanurkassa rapattu, valkeaksi sivuttu muuri mustine,
uuninpelteineen. Matala ikkuna somine verhoineen on oikealla ja
sen alla seinäpenkki sekä pöytä puhtaine liinoineen ja kukkineen.
Pöydän pääpuolessa on korituoli, jonka selustalle on heitetty ohut,
heleänkirjava liina. Vasemmalla, aivan etualalla, on ovi keittiön
puolelle. Ja samalla seinällä irtonainen lyhyehkö penkki. Vasemmalla
taka-alalta nousevat kierteiset ullakkoportaat. Seinät ovat leveistä,
ajan ruskettamista hirsistä. Lattialla on vaaleita kesämattoja. Ollaan
elokuun alkupuolella. On kirkas keskipäivä, mutta taivaalle nousevat
vähitellen ukkospilvet, jotka varjostavat myöhemmin huoneen melkein
hämäräksi.


1. KOHTAUS: Abr. Svart istuu vasemmalla seinäpenkillä polttaen sikaria
ja paikaten kalahaavia. Lohionki on perällä ovipielessä. Hänen pukunsa,
on samanmallinen kuin edellisessäkin näytöksessä, mutta vaaleata
kangasta. Hyräilee haavia korjatessaan juomalaulunsa säveltä. Rauha
vasemmalta, kädessä postia.

RAUHA ojentaa kirjeen isälleen: Posti tuli juuri. Kirje näkyy olevan
Kaarinilta.

ABR. SVART avaa ja lukee kirjettä seuraavan keskustelun aikana.

RAUHA nousee ullakkoportaita pari askelmaa, kääntyy Svartin puoleen:
Isä eikö sittenkään ole mitään keinoa, että saisimme tämän Myllylän
pitää.

ABR. SVART tyynesti: Ei ole, eikä ole tarpeen. Kunta on Leiklahdesta
kaupat tehnyt. — Olen asunut tässä vanhan tuttavuuden nojalla ja
armosta. Nyt on tämä kunnan tulevan vaivaistalon mökki, ja odotan vain
ilmoitusta, koska on lähdettävä. Eikä minua sureta se lähtö.

RAUHA: Minua surettaa. Lapsuusmailta on vaikea erota. Kuule, jos
pyytäisit — —

ABR. SVART kärkevästi: Kunnan vaivaistalosta itselleni yksityisasuntoa
ja kesähuvilaa. Vai mitä?

RAUHA hetken epäröityään; nopeasti: Pyytäisit sittenkin Asserilta apua
— — hän ostaisi tämän kunnalta eri palstaksi, summahan ei olisi suuri,
ja kunnan miehet suostuisivat mielelläänkin, tämä kun on niin syrjässä
pääkartanosta.

ABR. SVART synkästi: Vaikene siitä. Kuulithan sanani, etten tässä
elämässä pyydä siltä mieheltä ropoakaan. (Ilostuen.) Eikä ole tarpeen.
Minä menen alaspäin, mutta Eelis poika (osoittaen kädellään ylös) — —
hän pysäyttää vaikka nuo longat taivaalla tuolla. Hän on kohta kuuluisa
mies, hänellä on syksystä opettajapaikka, ja kirjan se lyö kuin
leikillä kokoon. Hänen mukanansa lähden ja hyvällä päällä.

RAUHA: Hän ei voi kestää kauan tuota luonnotonta työmäärä.

ABR. SVART rehevästä: Kestää. Se juupeli voi vaikka ruoskia ruumistaan
kolme kertaa päivässä ja sittenkin valvoa aamuun asti. — Vie pojalle
uutiset vaan. — (Kirjeestä seuraten.) Ja — — nääpäs sitä tyttären
pakanaa! Se on muuttanut taloa — — toiseen, suurempaan ravintolaan — —
Pohatat käyvät ja shampanja virtaa — —

RAUHA: Mihin hän on muuttanut?

ABR. SVART: Ei sano nimeä — — ensiluokan laitos ja helppo homma. Sillä
tavalla.

RAUHA nousee huoahtaen rappusia.


2. KOHTAUS: Jalmiina tulee näkyviin oven takaa pihalta, kurkoittaa
ovelta ja huomaa Svartin.

JALMIINA: Häh, Vartin herra — — missäs se on Rauha neiti?

ABR. SVART: Korjaa luusi sieltä.

JALMIINA astuu sisään: Eipähän korjata. Pyykkäriksi tultiin! Vartin
herran kampsut reilaan, että pääsee pitäjästä pakoon. Häh, miltäs
tuntuu? Pitäis sen lyömän sekä hartioihin että kupeisiin — — viimeinkin
— jumalatonta ihmistä. (Menee ikkunan luo ja ryhtyy ottamaan alas
akkunaverhoja.)

ABR. SVART räjähtää nauramaan: Hä — hä — hä — — sinä ilkeys
luontokappaleiden seassa! Olet oikeata maata.

JALMIINA yhä akkunan luona: Häh, ilkeettääkös, että palkan sait? Kyllä
olet synnissä pelannut ja puijannut, neitseet ja raiskat ruoskalla
hoputtanut synnin saunaan. Ja mihinkäs tulit? Nyt se viimeinen tuomio
torvella soitetaan.

ABR. SVART hyvällä tuulella: Kuinkas vanha se Jalmiina taas onkaan.

JALMIINA on saanut akkunaverhot kainaloonsa, pysähtyy ällistyneenä:
Häh, mitäs se siitä. — Neljänkymmentähän minä — — —

ABR. SVART: Niin nuori vielä!

JALMIINA hörähtäen hyvillään: Nuorenakos sitä — — sellaisen laiskan
miesjuntin kanssa — — ottikos sen häreämmän kun oli langennut
ihminen — —

ABR. SVART puoliksi itsekseen: Parikymmentä vuotta sitten nuori ja
pehmeä. Ja nyt kuin satavuotias, latuskainen sammakko — —

JALMIINA: Häh!?

ABR. SVART: Elämä parka — —

JALMIINA: Parka ja sammakko! (Hysteerisen itkevästi.) Eipäs ole häpyä
— — Huoran huutoon kehtas saattaa — — ja vaivan puuskaa on elämä ollut
kaksikymmentä vuotta — — itkulla olen uittanut vuoteeni minäkin. Eipäs
ole ihmisellä häpyä — —

ABR. SVART ottaa haavin, melkein kauhuissaan: So — so — soo — — älä
uikuta. (Ulko-ovea kohti mennessään, mumisten.) Sinä ikuinen perikuva.
— —


3. KOHTAUS: Pitkä-Marja tulee vasemmalta tuokkonen kädessä.

PITKÄ-MARJA äänekkäästi: Päivää!

ABR. SVART kääntyy ympäri, ottaessaan onkivavan: Äsh — — (Poistuu
peräovesta.)

PITKÄ-MARJA: Häijyläistäkö se Jalmiina nuuskuttaa?

JALMIINA selviytyen entiselleen: Pyykkiämässähän minä — — vattujakos se
Marja?

PITKÄ-MARJA: Laivaan tyrkytin — — mutta pojanväkärät siinä tuokkosineen
vähtäsivät, jotta — — varpit kun hellättiin, niin minulla vielä tämä
tuohinen kourassa. Ja hohu kun kävi siitä kummasta tulijasta siellä — —

JALMIINA: Tulikos outoja, vai — —?


4. KOHTAUS: Rauha tulee ullakkorappusia alas kädessä kirja.

JALMIINA huomaa hänet; niiaten: Siellähän se neiti. Olisi vähän vattuja
Rauha neidille.

RAUHA: Kiitos, laskekaapa siihen penkille. (Menee ikkunapöydän luo,
jonne laskee kirjan.)

PITKÄ-MARJA: Nih, siellä se nähtiin taas mikä on synnin palkka. Kyllä
oli sallimus Rauha neidin yllä, että pelastui jo nuorena senkin
heittiön kelkkaan joutumasta.

RAUHA oudoksuen: Mitä te puhutte?

PITKÄ-MARJA: No, kun se vallesmannin poika, se Eerikki-herra, josta
insinyöriä kouluutettiin — —

RAUHA keskeyttää vaivautuneena: Niin, käykääpä sinne keittiön puolelle
— —

PITKÄ-MARJA: Se kun tulla tupsahti laivasta äsken.

RAUHA jälleen tyyntyen, hymyillen: Hermalan herra on kuollut. (Viitaten
keittiön oveen.) Oitis tulen sinne — —

JALMIINA: No, rantaanhan minä — — (Poistuu peräovesta.)

PITKÄ-MARJA: No, jopa nyt jotain! Ja sieltä se kumminkin tuli,
vähäläntä laukku kourassa ja kuluneet vaatteet päällä. Ihan ne
viipotti kintuissa väljät lahkeet — — ja kasvoilla kuoleman kelmä kuin
tuhlaajapojalla.

RAUHA kuin nähden kauhistavan näyn: Poistukaa — — sinne!

PITKÄ-MARJA hätääntyen: Enhän minä, hyvä neiti, mutta kun sanoi nimensä
— ja tunsihan sen muutenkin, kun on lapsesta nähnyt — ja kysyi Vartin
väkiä, minulta ihan kyseli ja minä viisasin tänne — —

RAUHA tolkuttomana: Tänne? — — Sinne — —

PITKÄ-MARJA poistuu keittiön ovesta.

RAUHA lyyhistyy oikealle seinäpenkille, vaitiolon jälkeen,
katkonaisesti: Eikö minua jo vapahtanut Jumalan merkki ja ihme? — Mistä
syntyy tuska taas? Ei — — vain autuaan vainajan voi näyssä nähdä. —
— Ja kuitenkin: täällä on entinen vaiva. (Kuin itseään hämmästyen.)
Mutta — — sinä kipeä sydän — — oletko turhasta toivosta riemuissasi?
(Nousten.) Ei, se ei ole totta! (Pysähtyy, sydämen pohjalla riemu.)
Ja kuitenkin uskon siihen. — — (Kulkee levottomana, kuin odottaisi
jonkun tulevaksi, ulko-ovelle ja katsoo maisemaa; nojaten ovipieleen,
kuin unessa.) Virta ja rantojen nurmet — — siellä hän suuteli minua
ensi kerran ja uuvuttava korkeuden silmä — — katsoi alas meihin. —
(Kuin heräten, vavahtaen.) Kerjurinko repaleet? (Tinkimättömästi.)
Kiertolaisenko sielu? (Siirtyy levottomana ikkunaa kohti; jää
tuijottamaan akkunasta ulos.) Yhä kertyvät ukkosen pilvet. (Loitoten
akkunasta.) Ja ilmassa tuskaisa hiki! (Yhä tuskaisemmin,) Tämä on
houretta kaikki! (Rientää ullakkoportaille, astuu pari askelmaa.)
Eelis, Eelis! (Kääntyy takaisin, nojaten kaiteeseen.) Kuitenkin: sinä
suloinen painajaisuni, käy kaikilta piiloon.


5. KOHTAUS: Eelis tulee mietteissään portaita alas, selän taakse
viedyissä käsissä kirja.

EELIS yhä sisäisesti poissa-olevana: Kutsuit minua.

RAUHA: Voiko ymmärtää väärin Jumalan ylhäisen merkin ja ihmeen?

EELIS kuin purkaen juuri haudottua ajatusta; katkerasti: Itse me
ymmärrämme itsemme väärin. (Astuu kiivaasti etunäyttämöä.) Lyö luotasi
ruoskalla uskoton nainen ja huuda: puhtauden tähden! ei se auta. Sydän
lyö ja veri kiertää, nukut tai valvot — se elättää muiston syöpää yhtä
hyvin kuin ruumisparkaa. (Iskien rystyillä kirjan kanteen.) Kierkegaard
sanoo väärin. Epätoivo on muka Jumalan onni? Se on hämärä manala, jossa
toisten synnit jäytää ytimeen ja omat — naurattavat. — Rauha, olet
ihmeellinen. Sinä olet voittanut menneisyyden murheen.

RAUHA kuin heräten, ajatuksia haparoiden: Olenko voittanut? Niin — —
voitinhan ja ympärilleni syntyi ilmava henki kuin elokuun ilta. (Kuin
itsekseen kamppaillen.) Mutta — — nyt en löydä sitä enää. Minä rakastan
ja pelkään — —

EELIS: Rakastaa ja peljätä — — kuin alkuaikojen hurskaat — sehän olisi
autuasta. Minä rakastin ja nyt minun täytyy vihata! — (Lähestyen
Rauhaa.) Kuule, se nainen — (vaivalla saaden sanotuksi nimen) Agnes hän
kulki taas joen takaa, Tuomelan tietä — —

RAUHA: Kummallista —

EELIS: Se oli kauhistavaa: hän nousee joka päivä mäkeä ylös ja katoo sen
taakse Saarekkeen suota kohti. En kestä sitä!

RAUHA: Eelis, nyt olemme vaikeimman edessä — — Tämä on ehtoollismalja!
Rukoile, ettemme tuomiota joisi.

EELIS epätoivoisen katkerasti: Rukoilenko Jumalalta valhetta maailmaan
lisää? Se olkoon pahan hengen virka, ei minun.

RAUHA: Hän on katumuksen tekijä.

EELIS: Minä tiedän sen. Suon partaalla siellä hän istuu varmaan tunnit
pitkät, sillä myöhään hän palaa. Kuin eksynyt lammas aitoviertä pitkin
hän kulkee epäröiden joka askeltansa. — Hän luulee, etten näe häntä.
Ja kuitenkin: vain hänen paluutansa varron akkunasta tuolla. — Ja
epätoivoani harakat räkättävät myötä.

RAUHA äkkiä, kuin löytäen hädässä avun: Muistatkos — —?

EELIS tullen vielä lähemmäksi; nopeasti: Tiedätkös, eilen hän pysähtyi
— — aidan luona, siihen, mistä polku lähtee tänne. Miten palaa tänään?
Pysähtyykö hän taas? (Käännähtäen keskinäyttämölle.) En kestä tätä!

RAUHA: Muistatkos, kun ennen muinoin luimme yhdessä Kierkegaardia? Hän
sanoi myöskin, että parantua epätoivosta, se on kristityn autuus. Siitä
täytyy parantua.

EELIS: Millä? Nielemälläkö joesta rutaa?

RAUHA: Älä riitele sydäntäsi vastaan. Kuuntele sitä kuin Jumalaa.

EELIS: Ei riidellä tarvis, ei kuunnella tarvis, se on tallattu maahan.
Ja nyt, nyt lyön sen hullujen koppiin! (Viittaa ullakkokamariin päin.)
Tuonne! (Nousee rappusia, mutisten.) Enkä sitä irti päästä — — (Katoo
ullakkokamariin.)


6. KOHTAUS: Eerik Hermala näkyy ulko-ovesta. Hän on vaaleaverinen mies,
mutta kasvot ovat paahtuneet ja riutuneet. Hänen tumma pukunsa on
vanha ja kulunut mutta kuitenkin siisti. Hän seisoo hetken epäröivänä
taustalla. Tekee vihdoin liikkeen astuakseen sisään.

RAUHA on nojannut hetken porraskaiteeseen ja astuu nyt huoahtaen
akkunapöytää kohti.

EERIK nähdessään Rauhan vavahtaa kuin perääntyäkseen, mutta astuu
sitten hitaasti sisään.

RAUHA aikoessaan juuri avata pöydälle jättämänsä kirjan havaitsee
Eerikin seisovan ovensuussa.

EERIK yhä ovensuussa: Minä olen Eerik — —

RAUHA seisoo paikallaan liikahtamatta, katsomatta nyt tulijaan;
vaitiolon jälkeen: Eerik Hermala — — tulit myöhään.

EERIK astuen pari askelta ja tarttuen korituolin selkänojaan: En
kysynyt aikaa, minun täytyi tulla.

RAUHA surullisen epäilevänä: Miksi täytyi?

EERIK: Rauha, olen kahlannut loputonta virtaa ja iskenyt joka askelella
jalkani verille. Kuljin myötä tai vastaan, en päässyt suvantoon, en
löytänyt latvoilta lähdettä mitään. Viimein ymmärsin: sinulla yksin
on ihana aamu ja rukoileva ilta. Muistin, että sinä olit jokaisena
aamuna kuin syntymisen raikas ihme — — ja illalla taas: kuin tuhanneksi
vuodeksi pelastava uni. Tätä pelastusta tulin sinulta anomaan.

RAUHA: Sinun piti pelastaa minut kurjuudesta ja häpeästä!

EERIK: Minä unohdin sinut. Ja keräsin sielulleni kurjuutta niin paljon,
että tuliaislahjaa ei minulla muuta kuin katumus. (Lähestyen pöytää ja
Rauhan vetäytyessä poispäin; hädässä.) Katumuksen sakramentin tulin
sinulta juomaan! (Nöyränä.) Sinä määräät, juonko itselleni tuomion vai
armon.

RAUHA kuin tapaillen hämärää ajatusta: Armon — — (Syttyy tuskaisaan
vihaan.) Sinä ryöstit minulta Jumalankin armon! Näyssä näin sinut.
Ja sinun kasvoillasi oli Kristuksen kauneus. Se oli minulle armo,
sillä luulin sinun kuolleen puhtaana miehenä meidän puolestamme. Ja
nyt. Senkin armeliaan valheen sinä riistit. — Sinun kasvosi? Niillä
on synnin harmaata tuhkaa. — Missä ovat valkeat hiuksesi? Ne ovat
muuttuneet rikoksista ruosteenkarvaisiksi!

EERIK tukahtuneesti: Siksi kävi vuosi vuodelta vaikeammaksi paluu.
Mutta kerran, kun kymmenes vuosi tuli lopulleen, ja oli tulossa taas
tuo häpeän ja tuskan vuosipäivä, silloin — voi jospa uskoisit minua! —
silloin lankesin maahan ja tahdoin reväistä rintani katumuksesta
auki — —

RAUHA: Silloin! Juuri silloin?

EERIK: En voinut kuolla, sillä katumus tuntee vain elämän — — (Jää
tuijottamaan murtuneena eteensä.)

RAUHA oman ajatusjuoksunsa vallassa: Miten sokea — — (Rientää
riemukkaana yli näyttämön.) Minä sokea ja hullu! (Ojentaa molemmat
kätensä Eerikiä kohti.) Siksi näin sinun kasvosi autuudessa ja valossa.
Olit kääntynyt hurjilta teiltä. Jumala sen minulle näytti. (Lähestyen
pari askelta.) Eerik, uskon sinua.

EERIK riemun ja tuskan vallassa: Rauha, mitä teen minä? Olen kuin
liinoihin kääritty sairas. En uskalla koskea sinuun.

RAUHA vetäen puoleensa Eerikin pään ja suudellen hänen hiuksiansa:
Minun on suotava armon merkki.

EERIK riemastuneena, painaen Rauhan syliinsä: Miksi viivyinkin, minä
hullu ja parka — —

RAUHA: Eerik, kutsunko Eeliksen tänne? (Rientää ullakkoportaiden luo.)
Hän on iloitseva meidän kanssamme.

EERIK: Ei, ei. En tahdo sinun häpeävän minun tähteni.

RAUHA kirkkaasti ja uljaasti: Katumus ja armo eivät ole häpeää.

EERIK: Tahdon näyttää sinulle jotain. Lähden työhön, ansaitsemaan, Ja
tulen takaisin voittaneena. Mutta nyt ei saa minua kukaan nähdä.

RAUHA: Olet ehkä oikeassa, en tahdo kenenkään sinua katsovan pahoin
silmin. (Menee ulko-ovelle.) Isä tulee rannasta päin.

EERIK: Menen täältä. (Siirtyy vasemmalle.)

RAUHA rientäen Eerikin syliin; hellästi: Sinä kaunis tuhlaajapoika, en
päästä sinua enää — —

EERIK suudellen: Jäähän — — suudelma sulle — — ja toinen mulle.
(Poistuu vasemmalle.)

RAUHA kääntyen ullakkoportaille: Eelikselle kerron — — (Pysähtyy.) Ei —
— se tie on yksin löydettävä. (Astuu portailta alas.)


7. KOHTAUS: Abr. Svart tulee eteiseen, panee onkivavan sinne nojalleen
ja heittää haavin kolahtaen seinäviereen.

ABR. SVART astuen sisään ja käyden korituolia kohti: Kävikö täällä
ketään?

RAUHA mennen ikkunapöydän luo: Näitkö jonkun?

ABR. SVART istuutuen korituoliin; ärtyneenä: Taisi olla haamu sekin.
Nythän on maailma haamuja ja akkoja täynnä, ja pohjassa lohi. Eikä
pinnalla hyttysen hiventä. Ne pelkäävät kaikki, sekä saaliit että
saalistajat — — tuota Jehovan ukkosenlonkaa. (Painostava vaitiolo.)
Tiedätkö, että se letukka on täällä? Tuolla Tuomelan mäellä näin
kyyhöttelemässä.

RAUHA: Niin, Eelis kertoi juuri — —

ABR. SVART: Mitä? Onko hän nähnyt? Mitä hän sanoi? — — Te salaatte
minulta jotain!

EELIS ullakolta: Agnes! — — Agnes!

ABR. SVART kavahtaa seisaalleen; Rauhalle: Aikooko hän — —?


8. KOHTAUS: Eelis kiirehtii portaita alas.

EELIS: Agnes! Minä noudan hänet — —

ABR. SVART asettuen ulko-ovelle: Jätä se tekemättä, poika!

EELIS: Hän pysähtyi, hän odottaa — —.

RAUHA: Isä, päästä, hän yksin tietää, mikä tässä on oikea teko.

ABR. SVART osoittaen keittiön ovea: Mene tuonne! Nyt puhuvat miehet.

RAUHA: Eelis, kuuntele sydämesi ääntä.

ABR. SVART: Mene! — — Mitä tietää nainen meidän sydämestä.

RAUHA poistuu vasemmalle.

ABR. SVART: Minä tiedän, poika. Usko minua, älä mene.

EELIS: Tahdon, unohtaa sen rumaa teon.

ABR. SVART ottaen Eelisiä hartioista ja vieden pöydän luo, heltyen:
Poikani; sitä et voi. Kaikkeen muuhun kykenet, sitä et voi. Siinä murtuu
pala palalta, työsi sortuu maahan, myrkytyt ydintä myöten tai hukutat
inhoasi hurjuuteen, ja sitäkin turhaan. (Murtuvana.) Älä jätä minua,
poika —

EELIS: En ymmärrä sinua — — minulla on kiire — —

ABR. SVART: Naisia on maailma täynnä, uskollisia ja kauniita myös — —

EELIS: Älä jatka sitä puhetta.

ABR. SVART: Kuuntele veresi kohinaa, siellä on julmia synkeitä voimia
paljon — — jokainen sen pisara on petojen ja sankareitten maailma.
Siellä ei anneta naiselle anteeksi uskottomuutta. Usko minua. — Sen
veren käskystä löit sitä naista!

EELIS: Tottakin — — olin kuin peto. Mutta — — sen pedon minä tuhoan nyt.

ABR. SVART kiihkeän vakuuttavasti: Sitä et voi riiteleväksi
kotielukaksi lannistaa — — se on mahdotonta. Minä tiedän sen.

EELIS: Mistä tiedät sen?

ABR. SVART tuskaisan epäröinnin jälkeen: Saat senkin kuulla, että
ymmärtäisit. Ylpeys ja häpeä on salvannut kieleni kolmekymmentä vuotta.
Nyt sen kuulet — —

EELIS on viimeisten sanojen aikana kiirehtinyt eteisen ovelle.

ABR. SVART: Älä lähde!

EELIS eteisen ovelta: Agnes! — — Odota! (Palaa takaisin.) Sano, mitä
aioit.

ABR. SVART hetken vaitiolon jälkeen: Sinun äitisi oli minulle uskoton
samalla tavalla.

EELIS: Valhe!

ABR. SVART: Tällaista ei valehdella, tiedät sen.

EELIS kuin tajutonna: Äitini — —?

ABR. SVART: Minäkin kokemattomana luulin, että voisin unohtaa. Mutta
en kyennyt siihen. Eikä siihen kykene poikanikaan. Älä tee itsemurhaa,
niinkuin minä olen tehnyt kolmekymmentä vuotta.

EELIS puoliksi itsekseen: Äitini — — ei, en kykene syyttämään. Näen
hänet puhtaana yhä.

ABR. SVART katkeralla ivalla: Valhekuvakin voi syöpyä lähtemättömiin.

EELIS puoliksi itsekseen; tapaillen ajatuksia: Mutta — — jos en voi
äitiäni syyttää, miksi tuomitsisin Agnesta enemmän? Niin! Hänen nöyrä
elämänsä lievitti kuolemansynnin. Etkä kyennyt unohtamaan? — Olit itse
sielulta mitätön. Et tehnyt oikeutta katumuksen tekijälle, et ollut
jalo. Himojesi orja olit, niiden tähden et kyennyt anteeksi antamaan.

ABR. SVART: Sanoja, sanoja — — Ne mykistyvät inhoon ja riitaan.

EELIS: Minä kykenen suurempaan kuin sinä. Ylellisyydessä tahtosi
heikoksi makasit. Minä olen sen köyhyydellä karaissut. Olet kiusaaja
jalolla tiellä. En kuuntele sinua. (Aikoo lähteä.)

ABR. SVART: Lähetä sana hänelle, että tulet tuonnempana — — nyt älä
mene.

EELIS: Koetatko kieroudella peittää vääryyttäsi? Minä lähden.

ABR. SVART: Jos lähdet, et tapaa minua elävänä enää!

EELIS pysähtyen ovella: Miksi uhkailet hulluuksilla?

ABR. SVART painuu korituoliin istumaan, väsyvällä äänellä: Olet minulle
ainoa turva ja toivo. Tiedän sinun sortuvan nyt. Sitä en tahdo olla
näkemässä. Se ei ole minulle uutta. Kymmenen vuotta olen sitä tahtonut.
— — Inhon kaipaama käsivarsi ei ole kestänyt koskaan. Nyt ei tarvita
uskallusta.

EELIS: Lepää siinä, rauhoitu siinä. Tulen takaisin pian.

ABR. SVART sammuvin äänin: Kuule vielä: lupaa ettet kenellekään puhu —
— äidistäsi mitään — —

EELIS: Kyllä, kyllä — — pian olen jälleen täällä. (Kiirehtii ulos,
ovella.) Agnes! Agnes!


9. KOHTAUS: Rauha tulee vasemmalta. Kiirehtii peräovelle, katsoo
vasemmalle.

RAUHA: Agnes tulee tänne päin ja Eelis juoksee vastaan kuin pieni
poika. (Palaa takaisin, isälleen.) Isä, siirrytään pois. He tulevat
tänne.

ABR. SVART: Niin — — mene sinne, lähden kyllä.

RAUHA poistuu vasemmalle.

ABR. SVART nousee hitaasti: Tyhjää — — pyörikööt tyhjää iankaikkisesti.
(Poistuu laahaavin askelin ulko-ovesta. Näyttämö on hetken tyhjä.
Huone hämärtyy. Salama välähtää jossain, ja hyvin kaukaa kuuluu vaimea
ukkosen jylinä.)


10. KOHTAUS: Eelis ja Agnes tulevat ulko-ovesta toisiaan kädestä pitäen.

EELIS vetäen Agneksen luokseen: Voisin murtaa salamalta kärjen, kun
sinä olet minulla.

AGNES painuen Eeliksen lähelle; tuskasta vavahdellen: Niin yksin olin,
rutarannalla olin, sumua, surua siellä oli kaikki.

EELIS suudellen: Nyt itku huulilta kauas — — sumu silmistä pois —

AGNES: Häpesin päivää ja pimeässä istuin — — olin rumempi suota ja
rämettä.

EELIS vetäen mukaansa uskollaan ja riemullaan: Se oli hulluuden häpeä,
se oli epätoivon rumuus — — ne sammakot rämpikööt suossa ja mudassa.
Sinä tulit kuin lintu yrttitarhasta kaukaa — — (Suudellen kaulaa ja
olkaa.) Vain siivet ovat pitkästä lennosta väsyneet.

AGNES: Sinä ihmeen poika! En uskaltanut toivoa siitä synnistä
sovitusta. Ja kuitenkin: tätä ihmettä odotin.

EELIS: Syntisten ja viheliäisten juhla! Se on sittenkin taivaista
parhain. Pyhimmät vainajat ovat syntiä tehneet ja sen nöyryyden
ihmeellä tuhonneet.

AGNES asettuen Eeliksen eteen; vakuuttavasti: Katso, minulla on nöyryys
— — joka päivä sen silmistäni näet.

EELIS painaen Agneksen rintaansa vasten: Tunne, miten sydämeni palaa.
Siellä on unohtamisen voima — — (Havahtuvat kuuntelemaan; siellä kuuluu
selvästi käymään pannun myllyn hyrinä ja tärinä.)

AGNES kuiskaavasti, iloisesti: Menipäs kauaksi pakoon se jyrinä.

EELIS aavistaen pahaa: Ei, ukkosta tämä ei ole. — Missä on isä? (Menee
pari askelmaa ullakkoportaita.) Isä, isä! (Kiirehtii alas ja avaa
keittiönoven.) Rauha, niissä on isä?


11. KOHTAUS: Rauha tulee vasemmalta.

RAUHA: En tiedä — — (Agnekselle, rientäen syleilemään, sydämellisesti.)
Agnes, tervetuloa.

EELIS kuunnellen, äkkiä: Mylly käy!

RAUHA: Isähän usein hulluttelee panemalla sen tyhjänä käyntiin.

EELIS mennen akkunaa kohti: Katson kuitenkin — —

JALMIINA ulkoa: Herra Jumala! — Nyt se sytytti myllyn! (Ulko-ovelta,
juosten sisään.) Apuun, hyvät ihmiset!

EELIS kiirehtii ulos.

RAUHA rientää ikkunaan.

JALMIINA: Savu sieltä pöllähti oven kamanasta — — ja minä kun karmasin
hynttyineni — —

RAUHA ikkunassa: Eelis juoksee. — Oven sai auki. —

JALMIINA: Olikos se, herja juovuksissa taas?

RAUHA: Jumalan kiitos — — tulee Eeliksen kanssa. (Hätääntyen.) Hervahti
nurmikolle! (Kiirehtiessään ulko-ovesta; Jalmiinalle.) Joutuin sankoja
sinne.

JALMIINA lähtiessään, voivotellen: Keskellä Jumalan ilmaa — — savun ja
suitsun se höperö tekee — — (Poistuu ulko-ovesta.)

AGNES rientää ulko-ovelle ja auttaa Rauhan kanssa Svartia sisään.


12. KOHTAUS: Abr. Svart autetaan korituoliin.

RAUHA: Haen vettä täältä. (Poistuu keittiöön.)

ABR. SVART katsoen vaivoin ympärilleen; näkee Agneksen, väsyneesti,
mutta inhoavasti: Niin, sinä olet täällä.

AGNES neuvottomana: Eelis — —

ABR. SVART: Kuulitko, kuinka myllynkivet pyörivät tyhjää? Ne räiskivät
ja rätisivät, kun Vartin herra teki ainoan sankaritekonsa ja senkin
naurettavasti. — Tiedätkös — — tästä alkaen ne jauhavat sieluja ja
luita.

RAUHA kiirehtien vasemmalta: Juo hieman vettä — —

ABR. SVART työntäen lasin pois: Ei ole tarpeen.

RAUHA: Kovin tuhmasti teit.

ABR. SVART: Niin viisaasti en enää koskaan kykene yrittämäänkään.


13. KOHTAUS: Eelis tulee ulko-ovesta.

EELIS jo tullessaan: Sammui toki helposti. Vain lastukko lattialla oli
tulessa. — Ja isä voi hyvin! Nyt on hyvin kaikki. (Lähestyen Agnesta.)
Isä, Agnes on nyt minun, ikuisesti minun.

RAUHA itsekseen: Nyt minä sen ilmoitan. — (Muille.) Kuule, Eelis — —
isä ja Agnes, kuulkaa. — Eerik on palannut kotiin — — hän kävi täällä.

EELIS: Ja sinä — —?

RAUHA: Luulen — — kaikki tulee hyväksi nyt — —

EELIS: Ja me lähdemme täältä niin pian kuin suinkin. Koulunihan on
lähellä Helsinkiä, ja sinä, Rauha — ja Eerik ja Kaarin — te tulette
joka sunnuntai meitä katsomaan. — Isä muuttaa tietenkin nyt meidän
luoksemme?

ABR. SVART: Raahatkaa minne haluatte tämä ruoriton runko.

EELIS: Siellä saat olla maalla ja vapaasti, kuin Leiklahden herrana
ikään.

ABR. SVART kaksimielisesti naurahtaen: Minulla täisikin olla turha
kiire sinne alimmaiseen helvettiin.

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


On seuraava kevättalvi ja pääsiäissunnuntain aamu.

NÄYTTÄMÖ: Kamari Eeliksen asunnossa. Peräseinässä on korkea ikkuna,
jonka takana alastoman omenapuun runko ojentelee kankeita oksiaan
ja josta näkyy kevättalven kirkas maisema. Ikkunasta näkyy oikealta
taustalta auringon kirkkaasti valaisema porstuan nurkkaus, jonka
ovesta tulevat ja menevät näkyvät peräakkunasta. Huoneessa ikkunan
edessä on pieni pöytä. Tämän edessä tuoli ja vieressä sama korituoli
kuin toisessa näytöksessä. Agneksen kengät ovat tuolin edessä.
Oikealla on etualalla ovi ja keskellä seinämällä kapea puusänky, joka
päiväsaikaan on ryijyllä peitetty ja jonka päätypuolelle on heitetty
Agneksen heleänvärinen aamuviitta. Oikeassa taka-alanurkassa on
toinen ovi, joka vie eteiseen. Vasemmanpuolisessa seinässä on ikkuna
ja tämän lähettyvillä leposohva ja matala turkkilaismallinen istuin.
Ikkunalaudoilla on kukkia. Seinillä on pari piirrosta sekä sama maalaus
Eeliksen äidistä kuin ensi näytöksen näyttämöllä. Väliverhon auetessa
huone on pimeä, sillä akkunaverhot ovat tiiviisti suljetut. Agnes
nukkuu vuoteessa.


1. KOHTAUS: Eelis tulee oikealta, haparoi pimeässä keskinäyttämölle.
Hänen yllään on tummanruskea puku.

EELIS naurahtaa kylmästi: Rouva makaa vielä.

AGNES havahtuu päästäen ahdistuneesti vaikeroivan äänen kuin
painajaisunesta herätessä; epäselvästi: Jyrsii ja jäytää — —.

EELIS asiallisen lyhyesti: Herää toki. (Menee peräikkunan luo ja avaa
verhot, jolloin valo tulvahtaa huoneeseen; ikkunan luona, katsellen
ulos.) On aika nousta.

AGNES: Väsyttää — —

EELIS: Huone on laitettava kuntoon. Vieraat ovat jo ylhäällä. (Menee
vasemmanpuolisen ikkunan luo ja avaa senkin verhot.)

AGNES: Se oli kamalaa — —

EELIS katsellen ulos; surumielisesti ihmetellen: Taitaa todella tuo
päivä kirkkaasti paistaa, kuin pääsiäisaikaan ainakin. — — Liekö
loistanut ihmeemmin ennenkään.

AGNES: Eelis, se oli julmempaa kuin mikään uni! Tuhannen harmaata
hiirtä jäyti ruumistani kaikkialta ja musta, märkä rotta painoi rintaa —

EELIS: Valvoit kai myöhään. Iltayöstä oli todellakin lattiain alla
oikea rottien meteli. (Äkkinäisin lausein; peitetyn katkerasti.) Ei
näytä pääsevän haaksirikkoon — — tämä meidän laiva.

AGNES: Mutta kuule, viimein hiiristä ilkein — —

EELIS: Vai tulisiko tulipaloja, kuin ennustivat, kuulema, Leiklahdessa
ennen — — isäparkojen aikana huonerotat, aittarotat, myllyrotat.

AGNES: Etkö kuule, se söi kylkiluiden lomitse itsensä sisään ja nakerti
— keuhkoja ja sydäntä. Näin, ihan näin revittyinä tummanpunaiset
keuhkot, ja sydän — — se retkotti siellä — —

EELIS naurahtaen: Vai sydämeen — — perin uudenaikainen rottalaji.

AGNES: Olipa hyvä, että herätit. (Pyytävästi.) Eelis — —

EELIS: Niin, laitapa nopsaan vuode, käyn sillä välin täällä isän
puolella. (Aikoo poistua peräovesta.)

AGNES ojentaen käsivarsiaan; arasti ilakoiden: Tule nostamaan!
Pakkaseenko nousisin? Enpä ole eskimo parka. Minä olen kasveista
kaunein, muistathan — —

EELIS epävarmasti: Pitäisi mennä kävelemäänkin — —

AGNES kurkoittaen käsivarsiaan; yhä kiihkeämmin: Ja tuotu etelämaalta —
— Bagdadin tarhoista tuotu. Jäävuorien hehkuvin poikahan ryöstäjä oli!
— Ken kalifin armeijoita pakoon juoksi tänne? Sama kaunis poika. Eikös
saaliistansa se ihanan atrian syönyt joka aamu ja ilta? — No, naura nyt
toki!

EELIS leppeämmin: Nyt ei aikaa hullutella — —

AGNES äänessä liikuttava, tuskaisa pyyntö: Se poika juuri oli hulluista
hurjin. Omasta rinnasta iski se tulen, poltti koko maailman suota
ja rämettä ja istutti kuumaan maahan — — sen kurjan lootuskukan. —
Tule pian, Eelis, ja nosta. Katso, kuin lootuksen raukeat kuidut on
käsivarret mulla. (Kohoutuen vuoteessa.) Nostat vain, sitten häärään
kuin varpunen.

EELIS joka on koko ajan taistellut kovuuden ja heltymisen välillä,
sulaa lopulta syvään liikutukseen ja rientää Agnesta nostamaan; kuin
muuttuneena äskeisestä, poikamaisesti: Pidä, varpunen, varasi!

AGNES Eeliksen aikoessa nostaa: Mutta enpäs täältä lähdekään! Petinpä
sinut, sinä veijari viisas, tänne vedän.

EELIS riistäytyen irti; tukahtuneesti: Päästä, päästä! (Loittonee
vasemmalle, jää katsomaan ikkunasta ulos.)

AGNES pelästyneenä: Taasko? Nyt älä moiti minua, säästä siltä
saarnaltasi tämä kerta! (Nousee ja heittää vuoteen pääpuolesta
aamuviitan ylleen ja vetää aamukengät jalkaansa.)

EELIS pitkän vaitiolon jälkeen, tukahtuneesti: Tahdoin — — vieraiden
tähden — — että tämä päivä olisi ollut rauhaa. Pakoittamalla pakoitin
itseni tyyneyteen. Miksi rikoit sen jäisen haarniskan? Houkutit luokse
— — leikilläsi muka — — väärin teit.

AGNES arasti: Olit vähän ystävällisempi ja — — luulin antavani pienen
pisaran lievitystä — —

EELIS: Lievitystä ja parannusta — — Ennestäänhän sen tiedät — —. Etkö
muista, että hiustesi tuoksu on minulle inho! Se syöksee päähän paksuna
veren, se tunkee katkuna kurkkuun ja kettää paljaiksi hermot — — Älä
sano mitään! — Etkö ole nähnyt tämän talven kuluessa, että — — unohtaa,
se oli nulikan valhetta itsellensä.

AGNES: Olit tosiaankin sanoissa jalo, mutta teoissa et.

EELIS: Mitä tiedät sinä siitä taistelusta, jota saan itseni kanssa
käydä — — tuolla, kun olen sulkenut oveni. Sinut — — tuon saman ruumiin
näen lauttana makaavan metsikössä, tympeästi lemuavalla, maalla, ja
kenen tahansa, kiertolaisten, jätkien, herrojen, renkien venyvän
vieressäsi. Tottakin: kuin laiskat rotat ne tulevat. Ja sinä — — sinä
makaat vaan kuin kuorsaava portto.

AGNES: Lakkaa! Olen ihminen sentään. Suostu eroon, niin rumasta pääset.

EELIS: Erolla ei poistu se liejuinen näky. Ei — — jotain — —
ihmeellistä ja korkeaa sovitukseen vaaditaan. — Sinäkö luotani pois?
Ei, vielä mahdottomampi on unohtaa sinut kuin — — se rumuuden teko.
(Ottaen Agnesta käsivarresta.) Minähän rakastan sinua! Omaa sydäntäni
vihaan, siksi — — ettei ole sillä unohtamisen voimaa. Kärsi vielä tämä
päivä, sitten — — löydämme lääkkeen kyllä.

AGNES: Olenhan koettanut! Ja turhaan kaikki — —

EELIS: Ihmelääkettä on mulla, jalompaa kuin viini, oikeaa
paratiisiviinaa — — kestä vielä tämä päivä.

AGNES: Koko talven olen värissyt täällä, vaiti olen ollut, säikkynyt
ja kärsinyt hiljaa, kun olen luullut nöyryyden auttavan jotain. Kun
on pilkekin pujahtanut kasvoillesi valoa, olen ilakoinut ja peittänyt
hätäni piiloon. En osaa enempää!

EELIS haparoivasti sairaasti: Yhdessä osaamme — — On sovitettava
tuhannen petosta! Katsos, sinä et ole syyllinen yksin. Niitä on monta.
Tiedätkös? Voinetko ymmärtää — — olen alkanut syyttää myöskin vainajia,
noita autuaita kristityitä, jotka ovat muka katumuksella sielunsa
pelastaneet. Ymmärrätkö? Se katumus on ollut vain kahden ihmisen
sortumista sairauteen. Katso itseäsi, katso minua: kaksi rumuuden
orjaa! (Hapuillen pelastavaa ajatusta.) Se katumus tässä ei riitä, on
tarpeen teko — — —

AGNES etääntyen, salaisella kauhulla: Eelis, olet hyvin sairas — —

EELIS: Kyllä tiedän, pyhimykset tehdään uskottomista naisista juuri.
Koko maailma niiden pyhyyttä huutaa. Ja isän se tuomitsi syyttömänä. —
Rauha elää petoksesta! Sen ymmärrän nyt — —

AGNES viihdytellen: Kuule, mene Eerikin kanssa kävelylle, saat raitista
ilmaa.

EELIS: Haen käsiini Rauhan. (Puoliksi itsekseen.) Hänen on kuultava
totuus, ettei koko elämäänsä pidä vääriä jumalia. (Poistuu peräovesta.
Vasemmalta alkaa kuulua kirkkoon ajavien hevosten kellojen ja kulkusten
helinää. Kokonaisia hevosten jonoja kuuluu menevän ohi synnyttäen
iloista helinää ja humua.)

AGNES yksin; laittaa vuoteen kuntoon.


2. KOHTAUS: Kaarin tulee peräovesta. Hän on nyt entistä ylellisemmin
puettu.

KAARIN: Saako tulla? Hyvää huomenta.

AGNES nyökäten huomenensa: Tule vain. Lopetin tässä juuri vuoteen
laiton.

KAARIN mennen vasemmalle ikkunan luo: Halusin katsella kirkkomiesten
hevosia.

AGNES: Hetkisen katselet — — käyn sillävälin pukeutumassa. (Poistuu
oikealle.)

KAARIN yksin, ikkunan luona: Täältä näkee hyvin. Ajavat kuin
laskiaista. Kokonainen jono — — Agnes! Tule katsomaan! (Purskahtaen
nauramaan.) Tuolta tulee oikea aasintamman varsa. Kirjava ruuna! Miten
hassusti se köpöttää. — Ja perässä kaksi akkaa, kuin Pitkä-Marja ja
Jalmiina ihan. Siinäpä olisi isälle näkemistä.

AGNES palaa oikealta, on saanut sukat jalkaansa ja menee hakemaan
korituolin luota kenkiänsä.

KAARIN Agneksen tullessa: Tule katsomaan.

AGNES: En jouda vielä. (Istuutuu korituoliin ja alkaa nauhoittaa
kenkiänsä.)

KAARIN: Tämä hurskasten teatteri tekee pilkkaajaksi. Sen koin jo
lapsena ennen. — Tuolla tulee isännän hevosella piika ja renki. Ne
ovat rakkausretkellä varmaan. — Entäs tämä verevä isäntämies? Taitaa
rakastella omia piikojansa. Sen on se näköinen — — (Junan vihellys
kuuluu kaukaa; painaen käden korvalle.) Uh, junako siellä viheltää.
Sepäs oli sopimaton teatterikeino!! Liian nykyaikaista — — (Katselee
ympärilleen.) Jaha — — olen nyt ensi kerran tässä siunatussa perheessä.
(Terävästi.) Tulin tänne oikeastaan urkkimaan.

AGNES väsyneen katkerasti: Lie paljonkin ilmi tullut?

KAARIN: Sangen paljon. Huonosti palaa tämä laillistettu» aviolempi.

AGNES käy neuvottomaksi.

KAARIN: Sen sylinhän pitäisi olla, kuulema, »luonnon alttareista»
kaunein — — Tuntuuko siltä — — sinustakin?

AGNES: En tiedä — — päätäni hieman särkee.

KAARIN: Annan sinulle erään neuvon.

AGNES kiusaantuneena: Eikö lie syytä sinun neuvoa itseäsi. Sinun
maailmasi on, kuulema, vaarallinen viattomalle tytölle.

KAARIN nauraen: Kas, tulipas sitä impeyden katkismusta taas. Tiedätkös?
Sen markkina-arvo on laskenut pahasti. Ja mitä minuun tulee — — no,
niin — minä olen vakuutettu haaksirikkoisten laitoksessa. Meillä ei ole
oikeuksia eikä velvollisuuksia. Mutta sinulla on. (Melkein kuiskaavasti
mutta kiivaasti.) Oliko sinulla oikeutta Eeliksen puolisoksi — — senkin
jälkeen? Vastaa.

AGNES nousee malttinsa menettäneenä; etääntyy vähitellen
keskinäyttämölle: En jaksa enää. Tuomiopäivää on tämä elämä aamusta
iltaan. Mitä te tahdotte minulta? Selvitystäkö? — En minä tiedä, miksi
olen langennut nainen ja petoksen-tekijä. En tiedä mitään. Ei minulla
ole teidän älyänne. Tuskin muistan mitään. Vain kamalat unet muistan
ja kummallisen autuaan unelman, jonka joskus olen kokenut, sen minä
muistan. Mutta — — sekin vaivaa minua — — Voin todella pahoin — —.

KAARIN: Tule tänne. (Ohjaa Agneksen leposohvalle.) Tahdon kuulla — —


3. KOHTAUS: Abr. Svart tulee peräovesta. Hän on nyt entisestään
huomattavasti harmaantunut, puettuna samaan pukuun kuin 1:ssä
näytöksessä.

ABR. SVART jo ovesta tullessaan: Mihin hemmettiin hukkui koko naisen
puoli? Eelis vei Rauhan, ja te leikitte haareminaisia täällä. Eikö edes
tämä kapakkatyttö tunne nautinnon lakeja? — Etkö tiedä, hupakko, mitä
on aamusikari ennen aamukahvia. Yhtä luonnotonta kuin suudella naista
ennen viettelemistä. Kahvia ei keitä kukaan. Tjaa!

KAARIN hyräilee pilailevasti: Aa — — du alter Geniesser du — —

ABR. SVART: Jaa, jaa! Viisaat neitseet ja Sarpatin lesket ovat kuolleet
teissä. Onko ihme, ettei profeetoita ilmesty enää. (Kuuluvat jälleen
hetkisen aikaa ohiajavain hevosten kulkuset.)

KAARIN nauraen: Vartin herran neitseet ja lesket ajavat kirkkoon.
Kuulepas tuota. Katso ikkunasta. Siellä ajoi äsken Jalmiina ja
Pitkä-Marja. Ja se Keulainmaan korea Selma ja Kapalaukeen kuuluisa
tytär, ne ajavat parhaillansa — rippikirkkoon.

ABR. SVART: Etkö sinä, juupelin tytär, kunnioita isääsi lainkaan!

KAARIN nousee, lähestyy hyväillen isäänsä: En, vaan rakastan ankarasti.
Ja nyt, mene panemaan hellaan tuli, sinä sulttaani siinä.

ABR. SVART mennessään peräovea kohti Kaarinin saattamana: Naa, naa —
— mutta huonosti olet selvillä isäsi historiasta. (Ovelta.) Kun minä
ennen muinoin seisoin sakastin ovella, punastui koko akkain puoli.
Tjaa! (Poistuu.)

KAARIN menee Agneksen luo ja istuutuu: Kuule, kerro siitä unesta jotain.

AGNES joka on edellisen keskustelun aikana tuijottanut mietteissään
eteensä; rauhallisesti: En ymmärrä sitä näkyä. Se on ollut erilainen
eri kertoina. Mutta joskus siinä on vuolteva virta ja ympäri kohiseva
metsä. Se on pinnalta tummansininen. Äänettömästi vaeltavat häränsilmät
ja nielut sen mukana — — On kuin makaisin pohjassa siellä ja katsoisin
ylhäälle päin. Ja sinne kuultaa ihmeitä kaikkialta. Kaukaisen kaukana
on aurinko, kuin himmeä, himoitseva jättiläissilmä, ja jossain pilviä
makaa — — kuin, kuin kylläisestä atriasta laiskat eläimet ne venyvät
siellä. — Alas virran pintaa pitkin tulevat sinisten ja punaisten
kukkien parvet, tulee lämpöisiä, suuria lehtiä ja — — ja vastavirtaa
pienet poikalapset uivat kuin nuoret jumalat. Ja kaikki, kukkaset,
kasvit ja kaikki, ne painuvat nieluihin, syliini tunkevat itsensä ja
kaikkia niitä saan hyväillä kuin omaa, rakkainta omaa — —. Ei, ei! Niin
kaunista siellä ei kai lie kaikki. Koskapa tulin samasta unelmasta
kerran — tulin — — kuin lankeemuksesta. — Niin, vain samaan hulluuteen
minä sorruin silloin — — kun surmasin Eeliksen uskon. Hymyile ja epäile
vaan. Sen muistan tunteneeni: joku käski ja jouduin kuin jonnekin
syvälle, kuin äskeiseen uneen.

KAARIN hieman ivallisesti: Miksi et sitten unohtanut sitä unena, miksi
tunnustit sen kuin suuren synnin?

AGNES: Se oli synti Eeliksen edessä, täällä — — hereillä — olijoitten
maailmassa. Aamulla tiesin sen, ja niin ajattelen vieläkin. — En
tarkoittanut itseäni puolustaa. Sanoin vain, miten olen itselleni
koettanut selvittää sitä tekoa, jota en vielä samana päivänä olisi
uskonut koskaan mahdolliseksi. — (Mietteissään, raskaasti.) Meissä lie
sieluja kaksi, vai tuhannenko lie — —

KAARIN vaitiolon jälkeen: Agnes, tahdotko pelastaa Eeliksen ja
itsesikin? Saat minulta neuvon.

AGNES: Ei ole keinoa enää — — (Vavahtaen, hätäisenä.) Pitäisikö kuolla?
Älä vaadi sitä! Minä pelkään kuolemaa. Tiedän sen, olen ajatellut sitä.

KAARIN: Lähde Eeliksen luota pois. Vaikka hän kärsisi siitä, pääsee
hän kuitenkin, yksin ollen, taas työhön kiinni. Nyt on väitöskirjatyö
ollut keskeytyneenä melkein koko talven. Ja työ, se on hänelle ainoa
pelastus. On paras erota.

AGNES: Eelis ei suostu eroon.

KAARIN: Sinun on paettava täältä.

AGNES nousten ja siirtyen oikealle: Paettava?

KAARIN nousee myös: Lähdet salaa, minun luokseni suoraan. Minulla on
nyt meidän hotellissa oma huone. Ei Rauha eikä kukaan tiedä siitä
mitään. Asut ensin siinä. — Sitten keksimme jotain muuta.

AGNES: Kaikiksi ajoiksi? Paettava pois?

KAARIN: Ehkä kokonaan, ehkä voit kerran palatakin. En tiedä, mutta — —
muuta keinoa ei ole kuin tämä teko.

AGNES: On tarpeen teko? Sen sanoi Eelis — — äsken. Olisitko oikeassa? —
Jokohan Eelis on tullut?

KAARIN mennen peräakkunan luo: Sanoivat tulevansa pian — — Kääntyvät
pihalle juuri. (Tullen Agneksen luo.) Sano selvästi nyt, aiotko lähteä.

AGNES: Jos se on ainoa tie, olen kulkeva sitä. Onhan sillä tiellä
kuitenkin toivoa vielä. Onhan? — (Rauha ja Eelis näkyvät tulevan
ulkoa eteiseen.)

KAARIN: Toivonhan sitä minäkin.

AGNES: Menen pukeutumaan. (Poistuu oikealle Kaarinin saattaessa ovelle
saakka.)


4. KOHTAUS: Rauha ja Eelis tulevat peräovesta.

KAARIN lähestyy Eelistä hyväilevästi: Eelis poika, tuskin olet huomenta
sanonut. Etkö välitä minusta enää mitään?

EELIS sydämellisesti, mutta haparoivasti: Välitänhän — — kuin kaikkein
kauneimmasta sisarestani välitän.

KAARIN: Niin olet väsyneen näköinen. — Mutta minä hoidan sinut, oikein
viisaasti hoidan.

RAUHA Kaarinille: Isä siellä jo kiirehti aamukahviansa. (Menee
leposohvalle istumaan.)

KAARIN: Sinne olen juuri menossa. (Nauraen kuin kyynelten lomitse.) Nyt
saakoon ukkeli oikeat kapakkakahvit! (Poistuu peräovesta.)

RAUHA: Niin — — viittailit äsken seikkaan ja toiseen. Mutta hieman
hämärästi. Nyt haasta aivan avoimesti, kuin sisarelle ainakin.

EELIS istuutuu vuoteen laidalle; äkkiä: Oletko onnellinen?

RAUHA arasti: Olen — — olenhan toki, niin — miten sanoisin — olen
tullut vähitellen onnelliseksi.

EELIS: Miksi niin? Vähitellenkö jaksoit unohtaa toisen lankeemukset?

RAUHA: Ei, unohtaminen ei ollut vaikeaa. Olihan mielessäni elävä muisto
äidin laupeudesta — —

EELIS katkerasti; lyhyesti naurahtaen: Vai äitimme muisto — —

RAUHA: Miksi naurat noin?

EELIS: Jatka vaan.

RAUHA iloisesti: Niin, Eerikin lähellä-olo oli aluksi liian
ihmeellistä. Se oli ihanaa ja samalla kuin — — rumaa. Olin elänyt
varmaan liian kauan kuolemalle. — — Suudelma oli kuin maallinen tahra.
Se peloitti minua. — Ei, eihän kaikesta tuosta voi puhua omalle
veljellensä. Sinäpä nyt kyselet. — Mitä katselet siinä? — Niin, Eerik
on ollut niin voimakas työssä ja toimessa, kohta on tuleva kotimme ihan
valmiiksi varustettu — —.

EELIS tuijottavasti, kylmästi: Valheelle perustettu sekin.

RAUHA katsoo äärimmäisen hämmästyneenä.

EELIS: Valheessa kuolleitten vainajien muistolle, haudan päälle. Se on
vaarallista!

RAUHA nousee: Tuolla tavalla ei puhuta leikkiä — —

EELIS: Mutta totuutta puhutaan, ja sen täytyy tulla ilmi vielä tänä
päivänä. Ei, oitis, juuri nyt on isän se valhe paljastettava. Se juuri
kukisti isän inhoon ja murheeseen. Siitä tuli vararikko. Se vei minun
sydämestäni voiman, vaikka ensi hetkessä hourailinkin toista. — Ja
siitä valheesta on sinunkin päästävä nyt.

RAUHA: Sano se valhe, en pelkää.

EELIS: Isän on se sanottava. Sitten — — tulkoon häpeä. Sen voi ainakin
myrkyllä pestä.

RAUHA: Puhut jotain luonnotonta. Mutta koska se tuntuu koskevan myöskin
äitiämme, vaadin selvää puhetta.

EELIS osoittaen vastapäiselle seinälle: Katsopas tuota äitimme kuvaa.
Hän oli kaunis nainen, syntisen kaunis. Hän on varmaan pettänyt
rakastettuansa. — Hänen äitinsä myöskin, ja esiäidit kaikki. — Ja
Agneksen äiti ja äitien äidit, elukkaan saakka — —

RAUHA kauhistuneena: Nyt alan ymmärtää! Tässä on isän juonet takana.
Hän tahtoo tuhota sinun sielusi sairauteen. Se mies on totisesti pahan
hengen kätyri! Tästä täytyy tulla selvä. (Menee peräovelle.) Isä, isä!

EELIS: Nyt nähdään, mitä siittävät pyhät valheet! (Istuu jälleen
vuoteen jalkapuoleen.)


5. KOHTAUS: Abr. Svart tulee. Polttaa sikaria.

RAUHA isälleen; viitaten sohvaan: Istu tuonne, on puhuttavaa.

ABR. SVART: Vai oikein puhuttavaa. (Istuutuu leposohvalle.) Antaa
kuulua vaan.

RAUHA: Olet uskotellut Eelikselle jotain katalaa. Peruuta se oitis.
Muuten ei saa Eelis sielullensa rauhaa.

ABR. SVART: Ahaa — — onko käynnissä taas se sota sielusta? Ja minä kun
jo aioin pitää välirauhaa aina taivaan portille saakka.

EELIS: Isä, sinun on puhuttava Rauhalle äidistämme totuus. Hänenkin on
päästävä valheesta irti. Ja meidän kaikkien!

ABR. SVART: Oletko, poika, hullu! Mikä vimma sinulla on möyriä rutaista
pohjaa?

EELIS: Tahdon sen. Ja sinulla on oikeus vapautua viimeinkin vääristä
tuomioista. Olet ollut katkera niiden tähden?

ABR. SVART: Voi olla. Mutta — — en tarvitse pyhimysglorioita vielä
taivaassakaan.

RAUHA: Miksi puhutte arvoituksin? Tahdon tietää, mitä olet puhunut
Eelikselle äidistämme.

ABR. SVART uhkaavasti: Vai tahdot tietää? Entä jos se himmentäisi
hieman sinunkin marttyyrikruunuasi? Se on vaarallista! Ja sitäpaitsi
turhaa — —

RAUHA: Aion varjella äiti vainajan puhtaan muiston ja pelastaa veljeni
mielenrauhan vääriltä syytöksiltä. Uskallat kai toistaa puheeni? — —
Vai pitääkö minun väittää omaa isääni valehtelijaksi?

ABR. SVART nousee, kävelee kiivaasti taka-alalle ja takaisin: Taisitpa
olla oikeassa, poika. Kanna taakkaa kolmekymmentä vuotta — — ja palkan
saat! (Eelikselle.) Oma tytär huutaa valehtelijaksi.

RAUHA: Pelkuriksi myös, jos et uskalla puhettasi toistaa.

ABR. SVART: Jumalauta! Ja pelkuriksi myös! — Mutta — — niin en ole
vielä ränsistynyt, että suostuisin konnan ja kätyrin maineeseen. Olet
oikeassa, poika, tämä valhe on naurettavaa. (Kävelee jälleen.) Antaa
mennä vaan, antaa mennä — — (Rauhalle.) Menköön sielusi siitä vaikka
helvettiin. Saat sen kuulla sinäkin. (Viitaten vaimovainajansa kuvaan.)
Katsos, tämä äitisi oli hurskas ja nöyrä koko elämänsä, koska häpesi
omaa lankeemustansa. Siksi hän nieli kuin lammas minun haureuteni.

RAUHA pyhässä vihassa; katkonaisesti: Tuonkaltaista — — noin voi puhua
vain Jumalan vihamies — — valheen palvelija — —

ABR. SVART: Oikein, hurskasta valhetta palvelin koko elämäni. Mutta
— — nyt taitaa se piru päästää palvelijansa rauhaan. Katsos, minulla
on palvelusajaltani oikein todistus, oikea myllynkivi sinun kaulaasi,
pyhimys. Niin, niin, mustaa valkoisella. Aikapa onkin. Ei ole sitä
enää kymmeneen vuoteen luettu kertaakaan. Mutta tässä paikassa juuri
se lyödään pöytään! — Ei, sepäs esitetään, hienosti kuin komeljantin
esipuhe murhenäytelmään. Ja koko perhe mukaan! Katsomo täyteen — —
(Mennessään peräovesta.) Kaarin ja Eerik!

EELIS: Agnes! (Menee ovelle.) Tule tänne.

RAUHA siirtyy taka-alalle, korituoliin istumaan.


6. KOHTAUS: Agnes tulee, jo pukeutuneena, oikealta.

EELIS saattaen Agnesta leposohvaa kohti: Nyt se tulee — — se kaikkien
häpeä. Istu siihen ja kuuntele. (Agnes istuutuu, Eelis siirtyy ikkunan
luo vasemmalle.)


7. KOHTAUS: Kaarin, Eerik ja Abr. Svart, jolla on kädessä kellastunut
paperi, tulevat peräovesta. Eerik on nyt mallikelpoisesti puettu.

ABR. SVART tullen edellisten jäljessä: Käykää sinne vaan.

KAARIN rientää Eeliksen luo ja vaihtaa kyselevästi pari sanaa.

EERIK jää ensin ovipieleen, siirtyy sitten Rauhan luo, vaihtaa muutaman
sanan hänen kanssaan ja istuutuu pöydän eteen tuolille, aluksi melkein
selin katsomoon.

ABR. SVART istuutuu vuoteen jalkapuoleen; kirjettä ahnaasti
hypistellen: Täällä, täällä se seisoo. Nyt esiintyy vainajan henki
ja Abraham Svart. Ja se henki kirjoitti näin: (Lukee.) »Ikuisesti
rakastettuni.» (Huomauttaen väliin.) Niin kuuluu päällekirjoitus.
(Jatkaa lukemista.) Olen omasta syystäni häpeässä ja toivottomuudessa.
Rukoilemalla kurkoitan vielä kerran Sinun puoleesi käteni. Älä
hyljää minua, pelasta minut. Voi, miksi et tullutkaan minua ennemmin
vaimoksesi hakemaan! Jospa olisit viipynyt täällä häihimme saakka.»
(Huomauttaen myrkyllisesti.) Minun olisi, nähkääs, pitänyt vyöttää
hänet rautavanteella kuin neekerinainen. — (Lukee edelleen.) »Maailman
turhuus ja kunnia vietteli ja langetti minut. Kuinka vihaankaan nyt
sitä kaikkea! Sinun, jota ainoata nöyrästi rakastan — —» (Väliin,
katkerasti matkien.) Nöyrästi — — (Jatkaa lukemista.) »Sinun on
tiedettävä kaikki. Täällä vietti kesää eräs kavaljeeri, kuuluisa
nimeltä. Hän osasi mielistellä ja mairitella. Luulin rakastuneeni,
syntisessä liehunnassa tulin hänen omaksensa. Uskoimme liittyvämme
avioon. Mutta nopsaan, kalveana syksyaamuna, putosi maahan syntimme
hedelmä. Eikä siinä ollut uskoa eikä rakkautta. Me kauhistuimme,
erosimme ja minä jäin tuomitsevan Jumalani eteen. Katumuksen tähden
Hän on oleva minulle armollinen. — — Täällä maailmassa olet Sinä minun
tuomarini ja tuomitsijani. Sinun eteesi lankean maahan ja rukoilen
vuodesta vuoteen: muista rakkauttamme. — — (Lukijan ääni värähtää ja
sortuu lopulta melkein nyyhkytykseen) rakkauttamme ja ota omaksesi — —
morsiamesi, joka on Sinua uskollisesti rakastava koko elämänsä ajan — —
Yksin Sinun armosi voi minulle elämän lahjoittaa. Tule ja nouda minut.
Sitä odottaa alati rukoileva Auroorasi.»

(Nousee hitaasti, tuijottaa kiinteästi vaimovainajansa kuvaan; huulet
vavahdellen, syvässä liikutuksessa.) Auroora — — teinkö väärin?
Tulisinhan — — vieläkin tulisin — — (Kaikille.) Älkää muistako tätä —
— älkää — — unohtakaa. (Kääntyen poispäin.) Voi, tätä häpeän päivää.
(Poistuu haparoiden peräovesta.)

(Pitkä vaitiolo. Rauha on painanut kasvonsa pöytää vasten. Kaarin on
kääntynyt akkunaan. Agnes istuu lyyhistyneenä, kädet kasvoilla. Vain
Eelis seisoo kiihkeänä ja taistelevana.)

KAARIN kääntyy akkunasta; puoliksi itsekseen: Isä parka — — (Poistuu
maahan katsoen peräovesta.)

RAUHA nousee väsyneesti; laskien kätensä Eerikin olalle: Eerik, minun
täytyy päästä — — yksinäni. (Lähtien oikeanpuolista ovea kohti.)
Jumalani eteen — — (Poistuu.)

EERIK nousee, katsoo Agnekseen ja sitten Eelikseen, kääntyy painunein
päin ja poistuu peräovesta.

EELIS: Katso, he kulkevat painunein päin, heidän silmänsä pimenevät
häpeästä, eivätkä he uskalla katsoa toisiansa silmiin. Nyt se on tullut
— — (Lähestyy Agnesta.) Agnes, me pelastamme heidät. (Istuutuu Agneksen
viereen.) Me teemme korkean teon, joka on synnyttävä surun ja ylentävä
heidän sielunsa häpeästä pois.

AGNES: Minusta on — — kuin olisin päässyt juuri nyt ensi kerran
häpeästä. Se oli lohdutus minulle.

EELIS nousee, tuijottaa hetken eteensä: Voi, keskinkertaisuuden
sieluja! Silläkö on tultu lohdutukseen, että valhe on muutettu
häpeäksi? Silläkö on sovitettu petos, että petoksen tekijä on luonnon
pakosta kuollut? »Ei vainajista mitään pahaa» — — se sopii hyvin
laiskaan järkeen ja pelkuri-sydämeen. Ihmiselle se ei riitä.

AGNES: En ymmärrä sinua. Tunsin äsken mieleni lievittyvän — — Et voi
olla oikeassa.

EELIS: Olen oikeassa. Taidan sen todistaa. En ole turhaan sitä koko
talvea järjellä seulonut.

AGNES: Sinun järkesi tappaa, en kestä sitä.

EELIS istuutuen jälleen Agneksen viereen: Se on myöskin sydämen sana.
Selitän sulle. Katsos — — meidän pyhimmissä totuuksissamme on aina
jotain luonnon alku-unelmaa. Meidän korkeimmalla haaveellamme lemmestä,
joka on uskollinen ja totinen kuin eläisi kuoleman alla, sillä on sisar
jossain — — liejussa, maan alla syvällä, on alkusolu, joka on lemmessä
uskollinen, koska siittyissänsä kuolee. Se on alku-unelma. Ken pettää,
ken eroittaa lemmen unelmasta uskollisuuden autuaan unen, hän ei muulla
tavoin voi itseänsä puhdistaa — — kuin palaamalla alku-unelmaan — —
kuolemalla.

AGNES pelästyy, kavahtaa ylös; loitoten Eeliksen läheltä
keskinäyttämölle: Olethan mielisairas?

EELIS nousee: Tämä on hulluutta sulle, ei mulle. Tie totuuden perille
on vaikeaa. Olin tosiaan järkeni menettää. Mutta nyt se on selvä.
Ja nyt pidän totuudestani kiinni! (Lähestyen Agnesta, joka pakenee
oikeanpuolisen ikkunan luo.) Sinun täytyy se ymmärtää ja itse tahtoa
samaa.

AGNES: Minä tahdon elää!

EELIS laskee kätensä Agneksen olalle ja johtaa hänet vähitellen
leposohvan luo: Ymmärräthän — — Täällä on ympärillämme häpeä,
itsessämme riita ja suudelmassa inho. Emme voi yhdessä elää, emme
erossa elää. Vain kuolema auttaa. (Istuutuu sohvalle ja Agnes lyyhistyy
hänen eteensä.) Se synnyttää sen kauniin surun, joka pelastaa toisetkin
häpeästä. Ja sen minä tunnen: viime suudelmassa ei ole inhoa enää.

AGNES: En uskalla kuolla — — et voi sitä vaatia! Murhaako tahdot? Minua
rakastathan! Itse sen sanoit — —

EELIS: Siksi kuolemme kumpikin. Mulla on oivaa myrkkyä — — (viitaten
oikeanpuoliseen oveen) tuolla! Unisen Morfeuksen maljasta juomme
ikuisen unen. — — (Aikoen nousta.) Sen haen, sen haen — —

AGNES tarttuen lujasti Eelistä käsivarteen; suuressa hädässä: Sinut
estän siitä! — — Katso akkunasta maailmaa. Hanget kantavat meitä. Me
laskettelemme. — — Sitten — — on kevät Ja ruskeat, lämpöiset pälvet
katsovat meitä kuin elämän silmä. Elämä on mahtavampi kuin totuudet ja
taivaat. — (Painautuen Eelistä lähelle.) Tunne huulilta tuoksu — — se
kestää sata vuotta — —

EELIS työntäen Agneksen luotaan; nousten: En tahdo tuntea! En aio olla
sattuman leikkikalu. Odotin — — tältä elämältä muka — — saavani korkean
kohtalon. En tullut kohtaloksi edes sinulle! Sattuma-ihmisten on
viisainta kuolla. Mitä pikemmin sitä parempi! (Siirtyy vasemmanpuolisen
ikkunan luo.)

AGNES vetäytyen peräovelle: Minä taistelen vastaan, sinun ja oman
elämäni puolesta. Minä pakenen täältä, juoksen asemalle, siellä et voi
minulle myrkkyä juottaa.

EELIS: Mene, mene — — petä toinenkin kerta!

AGNES: Sitten — — kerran palaan — —

EELIS: Voin yksinkin kuolla! Mitä katkerampi myrkky sitä tehoisampi.
(Tekee liikkeen lähteäkseen oikeanpuolista ovea kohti, itsekseen.)
Yksin sen teen.

AGNES: Eelis!


8. KOHTAUS: Rauha tulee oikealta. Hänen olennostaan uhoo valoisa
kauneus, ja kelmeänkuultavalla otsalla on rukouksen rauha.

RAUHA etenee keskinäyttämölle, Eelikselle: Eelis, sain suuren rauhan
ja tuon sen sinullekin. Olit oikeassa. Se valhe oli onnettomuuksien
ja riitojen syy. Mutta — — tuskin olisimme ennemmin totuutta
ymmärtäneetkään. Nyt se tuli kuin Jumalan kämmeneltä. Se toi oikeutta
isälle ja vihdoinkin sopua.

EELIS katkonaisesti, iskevästi: Missä on sitten — se häpeä?

RAUHA: Häpeätäkään ei ole enää. Muistin äsken tuolla — — suuressa
hädässä, muistin äitimme sinun ja Kaarinin kehdon ääressä. Näin hänen
monien kyyneltänsä kimmellyksen. Jokainen niistä riittää pesemään
rumimman häpeän, sillä katumuksen täytyy auttaa — — sen täytyy, muuten
on elämämme vain kadotettujen tuskaa ja vaivaa, kyyneletöntä, ikuista
pimeyttä.

EELIS: En usko, en usko! Koristellako sielujen murhaajaa? Kuoleman
syntiä, sydämen paisetta laastaroida? (Nauraa hurjasti.) Turha vaiva.
Miekka sydämeen! Se on ainoa sovitus.

RAUHA: Sinä katumuksen pilkkaaja! Etkö, mieletön, ymmärrä, että se on
ihmiselle elävän Jumalan armo. Se on yksin Jumalallekin täytymys. Ja
ihmiselle? Jos sen kiellät, silloin teet kuolemansynnin. Luonnotonta
puhetta. En kuuntele sitä. (Kulkee peräovea kohti, kääntyen jälleen.)
Ja muista: juuri tämä usko katumukseen saa minut luottamaan siihen,
että nyt saan itse isältä anteeksiannon, vaikka olen häntä koko elämäni
ajan tuominnut väärin. Tätä menen nyt hänen eteensä katumaan. (Poistuu
peräovesta.)

AGNES: Katso, riita lakkaa, nyt tulee kaikille sovitus.

EELIS: Eikö ole häpeätä — — eikö ole riitaa? En ymmärrä tätä — —

AGNES: rientäen Eeliksen luo: Ei tarvitse ymmärtää. (Painaen arasti
päänsä Eeliksen puoleen.) Paina hiuksiini pää — — ei ole inhoa enää, ei
ole katkeruutta mitään. Eelis — —

EELIS hyväillen haparoivasti Agneksen päätä: On äänesi kaunis — —
(Kääntyen poispäin.) Mutta — — minun totuuteni! Se on oikea ja kaunis.
En kiellä sitä. Se älköön hukkuko multa!

AGNES: Se ei hukkua voi, se valvoo meitä kuin tulinen silmä. Se on
aurinko meille!

EELIS: Mutta — — jos toiset lohdutuksen saavatkin — — mitä meistä tulee?


9. KOHTAUS: Kaarin tulee peräovesta.

KAARIN rientäen Eelistä kohti: Eelis, isä on onnellinen, kun Rauhakin
tuli hänen luokseen. Eikö tehnytkin isä kaikille hyvän työn?
(Hiljaisesti.) Se oli lohdutus minullekin.

EELIS: Sinullekin? (Äkkiä, kiihkeästi.) Mitä meistä sitten tulee? Miten
kaksi raajarikkoa voi päästä eteenpäin?

KAARIN: Meiltä lie jokaiselta leikattu jäsen ja toinen. Mutta nythän
onkin ilmassa jotain ihmeellistä. Raajarikotkin nyt käyvät ontumatta!
— Matkustan seuraavalla junalla. Pian saatte uutisia minulta. Riennän
panemaan tavaroitani kokoon. (Kääntyen vielä, taka-alalla, Agnekselle.)
Agnes, nyt ei tarvitse paeta enää. Luulen, nyt on kaikki helpompaa.
(Aikoo poistua.)

EELIS: Mitä Eerik sanoo?

KAARIN: Mukana riemuitsee hän ja sanoo, että nyt vasta palasi Rauhakin
kuoleman varjosta meidän luo. Nyt on kaikki helpompaa, se uskokaa.
(Poistuu peräovesta.)

AGNES puoliksi itsekseen: Helpompaa? Niin onkin! Väkeviä virtoja tulvii
suonesta suoneen — — kuin kummassa unessa siinä. Nyt voitan tuhannen
kuolemaa. (Eelikselle, lähestyen.) Ja elämä voittaa. Mitä epäilemme
enää?

EELIS: En jaksa ajatella. Mutta — — on kuin olisi helpompaa. Miten
suloista väsyä — —

AGNES painuen lähelle: Uuvuit siellä kuoleman tiellä. Suutelemalla saat
voimasi jälleen — — kuin jättiläinen vielä työtä teet.

EELIS laajoin vaitioloin: Mitä sanot! Sen riemunko saisin vielä? — —
(Kuin kaiken ratkaisuna.) Sen tahdon tietää! (Suutelee Agnesta pitkään
ja janoisesti; kuin ihmetellen.) Olet lämmin ja hyvä. Palaako uskoni
jostain kaukaa? — — Mitä uskon minä? Enkö jaksakaan taistella enää — —
elämätä vastaan?

AGNES riemuitsevasti: Ei enää jaksamista mitään! Sen tunsithan — —

EELIS: Pysy siinä — — Jotain autuasta on tässä tappiossa.


10. KOHTAUS: Abr. Svart tulee peräovesta.

ABR. SVART alkaen jo ovesta tullessaan: Jukoliste, poika! Nyt on
maailma nurin. Ja sinä olet taitanut astua ristiltä alas. Hitto
vieköön, tästä taitaa tulla kakaraksi jälleen. Mutta — — olipa se
oikeata Pitkää Perjantaita.

EELIS puoliksi itsekseen: Kuin näännyttävää ukkosenilmaa. — Ja tämä?
Tämä ei ole kevättä, ei ole syksyäkään? — On kuin elokuun vilpoisaa
ilmaa. (Isälleen, melkein iloisesti.) Isä, luulen — — jostain sattumain
ja kohtaloitten välimailta taitaa virrata sittenkin se — — elämä.

    Väliverho.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK USKOTTOMUUS ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.