Nainen sen tietää : Kolminäytöksinen näytelmä

By Kaarle Halme

The Project Gutenberg eBook of Nainen sen tietää
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Nainen sen tietää
        Kolminäytöksinen näytelmä

Author: Kaarle Halme

Release date: November 9, 2025 [eBook #77206]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1920

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NAINEN SEN TIETÄÄ ***
language: Finnish



NAINEN SEN TIETÄÄ

Kolminäytöksinen näytelmä


Kirj.

KAARLE HALME



»Seuranäytelmiä» 217





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1920.




HENKILÖT:

KAUKO HELOTIE, kirjailija.
MAURI SUVIALHO, insinööri.
SIRKKU.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


KAUKO Helotien asunto. Yksinkertaisesti kalustettu. Makuuhuoneen ovi
vasemmalla. Oikealla ikkuna. Perällä ovi eteiseen.

SIRKKU (hommailee siistimispuuhissa, asetellen puhtaita pöytäliinoja
y.m.s.). Kas noin! Noin! Ja sitten noin! Alkaapa tulla siistiä —
poikaselle. Runoilijan töherrysjäljet ovat vähitellen kadonneet.
Höh, höh! (Katselee ympärilleen.) Valmista on! Nyt voisin vaikka
soitella Kertulle — ennenkuin Kauko tulee kotia. (Katsoo sormusta
nimettömässään.) Onko tullut naarmuja luudan varresta? — Eikä ole!
(Kohottaa kätensä.) Kirkkaana loistaa — kirkkaana! (Hyppelee iloisena
eteiseen, soittaa.) Saako apteekkiin? — Kiitos! — Onko Kerttu? — Mitä?
Toimessaniko? Enkä ole! Minä en olekaan mikään pillerinpyörittäjä.
Kirjoituskoneeni nököttää tuomarin työhuoneen nurkassa. Onhan nyt
juhannusaatto. — Minäkö? Minä istun täällä kirjailija Helotien
työpöydän ääressä. — Eei! — Hän on ulkona. Meni setänsä luo — kauppias
Malkalan — tiedäthän. Niin on — pahasti sairaana — meni katsomaan.
— Mitä? — Huvimatkalleko? En tiedä. Ajatteles, kuinka ihmeellisiä
asioita minulle on tapahtunut sitte eilisen. Mutta ota nyt ensin
sydämenvahvistustippoja, että kestät! — Niin olenkin! Mistä sinä
arvasit? Kihloihin olen mennyt. — Hyi sinua! Tiedäthän, että Kaukon
kanssa. — Mitä? — Voi, voi, kun olet tyhmä! Kirjailija Kauko Kelotien
kanssa' Noh! Ja ota nyt hiuspiritystä sielusi vahvikkeeksi! — Kiitos
vain, marakatti! — Ei! Ei yksin kihlauksen tähden. Laivamatkahan
juuri sopisikin tällaiseen tapaukseen. Mutta minulle on tapahtunut
vieläkin ihmeellisempi juttu. Minun isäni on tullut. — Mitä? Niin!
Juuri hän, jota en ole koskaan nähnyt. Hän on nyt tullut kotiin
Afrikasta. — Näköinenkö? Ei hän ainakaan ole yhtään minun näköiseni!
— Häh? Neekerikö? (Nauraa.) Miltähän näyttäisinkään — jos isäni olisi
neekeri! — Mitä? — Oikein totta! Hän tuli eilen illalla — suoraa päätä
Afrikasta. Enkä minä sentähden osaa sanoa huvimatkasta yhtään mitään
— nyt tällä syömisellä. — No, niin! Soitetaan sitten! — Herjemmeri
sentään! Olen unohtanut avata ikkunan, vaikka ulkona on mitä ihanin
ilma. No, terve nyt! (Soittaa kiinni ja juoksee avaamaan ikkunan.)
Aika tyhmeliini, tuo ikkuna! Kuinka minä sen unohdinkin. (Kurkistaa
ikkunasta.) Kauko!? Sielläkö sinä istut — lehtimajassa?

KAUKO. Tulin juuri! Ajattelin, että täti on siellä siivoomishommissa.

SIRKKU. Ei ole. Täti on sairas —

KAUKO. Sinäkö siellä puuhaat?

SIRKKU. Minä.

KAUKO. Sitten tulen heti sisään:

SIRKKU. Älä tule! Onhan täti sanonut, etten saa olla täällä sinun
ollessasi kotona.

KAUKO. Olemmehan me kihloissa.

SIRKKU. Vasta toista tuntia! Olisipa edes toista vuotta!

KAUKO. Sittenkö saisin tulla?

SIRKKU. En tiedä. Ehket vielä sittenkään.

KAUKO. Ehkä vasta sitten, kun olemme olleet toista vuotta — naimisissa?

SIRKKU. Jos lupaat olla hyvin vanha, niin saat tulla.

KAUKO. Kuinka vanha? Satavuotiasko?

SIRKKU. Ole niinkuin olisimme jo toista vuotta naimisissa! Sitten on
hyvä! (Poistuu ikkunasta, järjestellen vielä jotakin kohtaa.)

KAUKO (tulee). No, pikku Sirkkuseni! Onko sinulla ollut ikävä?

SIRKKU. Ei! Ketä sitten?

KAUKO (menee lähelle). Oletko unohtanut, että olemme kihloissa? (Aikoo
suudella Sirkkua.)

SIRKKU. Käyttäydy nyt vanhasti! Ajattele, että olemme olleet jo toista
vuotta naimisissa.

KAUKO. Mutta minähän aion vielä silloinkin suudella sinua.

SIRKKU (työntää hänet leikillisesti luotaan). Ole sitten satavuotias!

KAUKO. Minä vielä silloinkin aion hyväillä noin nättiä tyttöä.

SIRKKU. Lasket leikkiä tapasi mukaan — vaikka et ole leikkituulella.
Näen sen silmistäsi.

KAUKO (vakavammin). Olet oikeassa! Olen ärtynyt — olen järkytetty.
(Istuutuu pöydän ääreen.)

SIRKKU (istuutuu keinutuoliin). Mitä on tapahtunut?

KAUKO. Ei oikeastaan mitään ole tapahtunut. Vanha Malkala vain sanoi
minulle jäähyväisensä.

SIRKKU. Setäsi? Onko hän siis sairas?

KAUKO. Ei hän pahasti sairaalta näyttänyt — mutta hän sanoi kuolevansa.

SIRKKU. Ja se vaikutti sinuun pahasti?

KAUKO. Hm! En tiedä mikä minuun vaikutti, mutta hermoni ärtyivät
heti, kun tuohon taloon astuin. Kaikki siellä oli vastenmielistä ja
nurinkurista — ja valheellista.

SIRKKU. Valheellista?

KAUKO. Niin — valheellista! Huone ja huonekalut — ja sairas! Minä en
uskonut hänen sairauteensa — en hänen hyvästijättöönsä — en hänen
lähestyvään kuolemaansa.

SIRKKU. Sepä kummallista!

KAUKO. Minä en voinut ottaa tilannetta vakavasti — ja se kai
hermostutti minua.

SIRKKU. On ikävä, kun et voi antaa hänelle myötätuntoasi.

KAUKO. Miksi ikävä?

SIRKKU. Kun hän antaa sinulle kaiken omaisuutensa — kun olet hänen
ainoa perijänsä.

KAUKO (nousee). Se kai tässä onkin asian pohjana ja ytimenä. Se kai
minua on ärryttänytkin. Minä en välitä hänen omaisuudestaan yhtään
enempää kuin hän on välittänyt äiti-vainajasta ja minusta. Emmekä
me ole kuitenkaan kumpainenkaan monista puutteistamme huolimatta
kaupanneet itseämme hänelle. Älköön hänkään kaupatko minulle
omaisuuttaan! Minulle ei sovi hänen rikkautensa enempää kuin hänelle
sopi meidän köyhyytemme. (Kävelee.)

SIRKKU. Puhuiko hän sinulle perinnöstä?

KAUKO (pysähtyy). Ei! Ei onneksi puhunut. Mutta rikkaudestaan hän kyllä
puhui. (Pyyhkii otsaansa.) Joutavia! Miksi pilaamme juhannuksemme
tällaisella — juhannuksemme ja kihlauspäivämme! (Ottaa tuolin ja
istuutuu Sirkun viereen.) Sirkku — sinä! — Minä kerron sinulle pikku
salaisuuden, joka oikeastaan kuuluukin sinulle.

SIRKKU. Minulle? No?

KAUKO. Minä valvoin melkein koko yön — nukuin ainoastaan pari tuntia
pimeintä aikaa.

SIRKKU. Mitä sitten teit?

KAUKO. Minä kirjoitin.

SIRKKU. Runojako?

KAUKO. Ainoastaan yhden runon kirjoitin. Lähetin sen äsken
kustantajalleni, pantavaksi ensisyksyisen runovihkoni ensimmäiseksi.
Kirjan nimikin tulee nyt muuttumaan tämän uuden runon mukaan.

SIRKKU. Mikä se nyt tulee olemaan?

KAUKO. Muistatko, mitä sanoin sinulle, kun kiinnitin tuon tuohon?
(Osoittaa Sirkun sormusta.)

SIRKKU. Juhannusmorsian?

KAUKO. Niin. Juuri niin.

SIRKKU. Sellaisestako kirjoitit yöllä?

KAUKO. Kotipihlajasta kirjoitin — keskikesän morsiamesta, joka
pihanurmen valtiaana seisoo seppelpäisenä ja hulmehtii hempeyttään kuin
kukkea nainen ja viihdyttävää valtaansa kuin talon hyvä haltia.

SIRKKU. Näit pihlajan tuossa kartanolla.

KAUKO. Kukkivan pihapihlajan näin — ja hengessäni näin sinut. Siten
syntyi teistä molemmista juhannusmorsian.

SIRKKU. Entä sitten?

KAUKO. Sittenkö?

SIRKKU. Näitkö hallan ja kuulitko syksytuulen?

KAUKO. En, Sirkkuseni! Kun elämä hehkuu, en halua ajatella kuolemaa.

SIRKKU. Kerran sinun pihlajankukkasi putoilevat —

KAUKO (nousee). No, sitten! Kirjoitan uuden runon — siitä — silloin.
Nyt en halua ajatella syksyä enkä hallaa. Keskikesä on muutenkin niin
lyhyt.

SIRKKU (sulkee silmänsä). Suuri, ääretön onni on kai kuin lyhyt
keskikesä — tulee halla ja syysmyrskyt.

KAUKO (silittää Sirkun päätä hymyillen). Joko näet unta
pihlajanmarjoista?

SIRKKU (hypähtää ylös). En! Minä haluan kukkia kesät ja syksyt! (Painaa
päänsä Kaukon rinnalle.) Minä olen niin onnellinen — onnellinen!

KAUKO (suutelee Sirkun otsaa). Minun juhannusmorsiameni!

SIRKKU (entiseen vallattomaan tapaansa). No, no! Satavuotias! Varo
vanhuuttasi! (Pyöräyttää Kaukoa ympäri.) Mitä arvelet, Kauko? Menemmekö
huvimatkalle?

KAUKO. Mennään vain minun puolestani! Entä isäsi?

SIRKKU. Sehän se juuri on. Täti on sairas ja —

KAUKO. Pahastiko?

SIRKKU. Ei suinkaan pahasti, mutta leini pitää sängyssä. Siksi minä
siivosin täällä tämän kerran. Vanha Martta kyllä hoitaa sinut eteenpäin.

KAUKO. Majatalossako isäsi asuu?

SIRKKU. Siellä hän kyllä asuu, mutta jos hän tahtoo viettää tädin luona
juhannusta, niin sitten en kai pääse — ja se on varmasti ikävää sinulle.

KAUKO. Vain sinun vuoksesi olisin mennyt tuohon kirjavaan huviseuraan.
Olen kernaammin kotona. Puhelen isäsi kanssa mielelläni.

SIRKKU. Eikös se ole hassua, kun minulla nyt on isä?

KAUKO. Ainahan sinulla on ollut —

SIRKKU. On kirjeissä ollut ja mielikuvituksessa — mutta nyt hän oikein
ottaa kädestä ja liikkuu edessäni ja puhuu — se on kovin outoa. Pidätkö
hänestä?

KAUKO. Pidän paljon. Hän on oikein minun maatani. Älykäs ja rehti ja
hyvä ihminen. Ihan toista kuin minun setäni. Isäsi pitää oikein pumputa
itsensä tyhjäksi minulle — kertoa kaikki tuolta Afrikan myrkkypesästä,
jossa hän on viettänyt puolet elämäänsä.

SIRKKU. Tuolla hän tuleekin portilla. Ota hänet huostaasi! Minä ohjaan
tänne. Siistin sillä aikaa vähän tädin puolella:

KAUKO. Sinusta on tullut tämän hotellin vakituinen siivooja! Kuulehan!
Jos minä muuttaisin johonkin muualle, niin isäsi saisi minun asuntoni.
Sehän minun tosiaankin pitäisi tehdä! Kas, kun en tuota heti älynnyt!

SIRKKU. Kysytään isältä, kuinka hän haluaa, sitten ensi viikolla.
Järjestyy kai se itsestään. Näkemiin nyt — sinä satavuotias! (Näyttää
pitkää nenää ja juoksee pois. Kauko kävelee tyytymättömänä pari kertaa
huoneen päästä päähän, pysähtyen pöydän ääreen.)

MAURI (tulee sisään). Juhannusrauha asuntoosi, kirjailija!

KAUKO (menee tervehtimään). Kiitos! Tervetultua! Käykää istumaan ja
koettakaa viihtyä kuin kotonanne!

MAURI. Häiritsenkö?

KAUKO. Ette ollenkaan! Pidän vapaata ainakin tänään ja huomenna.

MAURI (menee istumaan keinutuoliin). On kai suurenmoista, kun saa noin
vapaasti määrätä ajastaan.

KAUKO. Enpä juuri tiedä. Sen sijalla ovat sitten toisenmoiset työpäivät
kuin kahdeksantuntiset. Ja toisinaan yötkin. (Istuutuu.) No, miltä nyt
tuntuu tämä meidän pikku kylämme parinkymmenen vuoden kuluttua?

MAURI. Olen juuri ihmetellyt, kuinka uskomattoman vähän muutama
vuosikymmen muuttaa tällaisia syrjäseutuja.

KAUKO. Tunnette vielä entiset tiet ja polut?

MAURI. Kaikki. Olivat vain ennen tilavampia — laajempia.

KAUKO. Sen ymmärrän. Olette nähnyt niin paljon suurempaa ja avarampaa.
— Kuinkahan olisi, jos lähtisi täältä jonnekin — niin kauan kuin on
nuori.

MAURI. Kaikkialla on yhtä vaikeata.

KAUKO. Vaikeuksia en pelkää — mutta pitäisi nähdä maailmaa. — Millaista
siellä oli Afrikassa — Kongossa?

MAURI.. Kamalaa.

KAUKO. Ja sentään olitte siellä niin hirveän kauan!

MAURI. Oli pakko. Olin sitoutunut.

KAUKO. Ja nytkö on aika mennyt umpeen?

MAURI. Jo nelisen vuotta sitten olin vapaa sitoumuksesta — ja heti sen
täytyttyä lähdin sieltä.

KAUKO. No, miksi ette tullut suoraa päätä kotiin? Täällähän oli teitä
odottamassa tyttärenne — ja vaimonnekin eli vielä silloin.

MAURI. Pääsin vain Englantiin asti. Siellä pysäytettiin ja —
lähetettiin takaisin.

KAUKO. Onko sellainenkin mahdollista?

MAURI. Pitää muistaa, että nyt puhumme Kongosta — tuosta hirvittävästä —

KAUKO. No, miten pääsitte nyt sieltä?

MAURI. Karkasin. Tunsin voimieni pelottavasti vähenevän ja päätin panna
kaikki viimeiselle kortille.

KAUKO. Oliko siellä muita suomalaisia?

MAURI. Muutamia kymmeniä. Kaikkialla on suomalaisia — kuten muitakin.

KAUKO. Mitä työtä teitte siellä?

MAURI (hymyilee). Melkein kaikkea — kaivoksissa, metsissä, laivoissa,
rautateillä — viimeaikoina sentään vain mestarina ja insinöörinä.

KAUKO. Tuosta kaikesta saisi varmaankin mielenkiintoisen kuvauksen, jos
punoisi sen kirjaksi.

MAURI. Minä puolestani en juttele näistä mielelläni. Sain enemmän kuin
kyllikseni tuosta myrkkymaasta. Ilma, vesi ja maakin olivat siellä
myrkyllisiä — vieläpä osaksi ihmisetkin.

KAUKO. Pyydän anteeksi! Olin liian utelias vaivaamaan teitä —

MAURI. Sen kyllä ymmärrän. Myöhemmin ehkä kerron yhtä ja toista.
Outoahan se kaikki on tämän maan ihmisille — ja siksi myöskin
mielenkiintoista. Mutta nyt haluan vain nauttia tästä ihanasta
kuulakkuudesta ja kotoisesta tunnelmasta.

KAUKO. Minä olen mielipahoillani, että kaikki ei täällä ole niinkuin
pitäisi.

MAURI. Mitä tarkoitat?

KAUKO. Jos olisimme tietäneet tulostanne, niin olisimme järjestäneet
nämä minun huoneeni käytettäväksenne.

MAURI (torjuu kädellään). Joutavia!

KAUKO. Mutta heti ensi arkena siitä selviydytään. Täytyyhän teidän
saada asua omassa talossanne.

MAURI. Ei puhuta siitä nyt! Asu sinä edelleenkin aivan kuin ei mitään
olisi tapahtunut!

KAUKO. Kiitos vain, mutta —

MAURI. Oletkos huomannut, että minä sinuttelen vain noin ilman muuta —

KAUKO. Tehkää niin hyvin! Se miellyttää minua.

MAURI. Se johtuu monestakin asianhaarasta. En voinut tehdä toisin — kun
tunsin äitisi — siitä on nyt viisikolmatta vuotta —

KAUKO. Niin — tietysti tunsitte hänet — ja tunsitte kai isänikin?

MAURI. Isäsi? — Hm! — Kyllä. Olen tuntenut sangen hyvin molemmat
Malkalan veljekset — sekä sen, joka on kuollut, että sen, joka juuri
tekee kuolemaansa.

KAUKO. Niin. Setäni arvelee kuolevansa.

MAURI. Olen kuullut. — No, sinä et kai ole pitänyt Malkaloista, koska
olet ottanut äitisi nimen Helotie.

KAUKO. Äitini oli minulle kaikki kaikessa. Siksi otin hänen nimensä.
Isääni en ole koskaan nähnyt — tai en muista nähneeni — eikä minulla
ole koskaan ollut mitään tekemistä setäni kanssa.

MAURI. Minä tiedän, että nuorempi Malkala, joka oli naimisissa äitisi
kanssa, kuoli varhain. Mutta ehti kuitenkin tuhlata äitisi koko
omaisuuden.

KAUKO. Äiti kertoi, että me jäimme suureen puutteeseen.

MAURI. Eikö nykyinen Malkala avustanut äitiäsi?

KAUKO. Minusta tuntui, että äitini ponnisti viimeisetkin voimansa
pysyäkseen irrallaan Malkalasta. Hän karttoi kaikkea sukulaisuutta ja
vielä enemmän ystävyyttä Malkalan kanssa.

MAURI. Sen ymmärrän.

KAUKO. Niin — tehän olette tuntenut heidät kaikki nuoruudessanne.

MAURI. Kyllä.

KAUKO. Kertokaa vähän heistä!

MAURI (kuin heräisi). Mitä tarkoitat?

KAUKO. Kertokaa vähän äidistä, isästä ja sedästä. Mistä se johtui, että
äitini ei pitänyt Malkalasta? On kai siinä jokin syy.

MAURI. Syy — tietysti! Kaikella on oma syynsä.

KAUKO. Niin — minä ajattelin, ettei se ollut ainoastaan tavallista
pintapuolista vastenmielisyyttä.

MAURI (sytyttää tupakan). Arveletko, että voit jo puolueettomasti
keskustella näistä vanhoista asioista?

KAUKO. Olisiko niissä jotakin arkaa sitten?

MAURI. Kuka tietää.

KAUKO. Ei ainakaan äidin suhteen!

MAURI. Ei — ehkä ei — ei kylläkään —

KAUKO. Te epäröitte?

MAURI. En epäröi äitisi puolesta. Epäröin sinun puolestasi.

KAUKO. Minun?

MAURI. Niin! Oletko mies ymmärtämään kaikki oikealla ymmärtämyksellä?

KAUKO (hetken kuluttua). Olen — kun te sen kerrotte. Puhukaa suoraan
vain! Äitini oli rikas tyttönä ollessaan — ja isäni tuhlasi hänen
omaisuutensa ja joutui ennenaikaiseen kuolemaan. Kaiken tämän tiedän.
Mutta miksi äitini meni naimisiin isäni kanssa? Sitä en ole saanut
kuulla enkä koskaan voinut kysyä äidiltä.

MAURI. Miksi et?

KAUKO. Siksi, ettei äiti koskaan puhunut hänestä.

MAURI. Hm!

KAUKO. Kertokaa te aivan vapaasti! Minä luotan teihin.

MAURI. Äidilläsi oli salainen mielitietty, jonka kanssa hän halusi
mennä naimisiin, mutta rikkaan tytön vanhemmat eivät sitä sallineet,
sillä poika oli köyhä.

KAUKO. Kuka hän oli? Tunsitteko hänet?

MAURI (pitkään). Sanoin — salainen. Häntä ei tunnettu. Heidät
eroitettiin — ja tyttö naitettiin vasten tahtoaan Malkalan kanssa.

KAUKO. Isäni kanssa?

MAURI (hiljaisesti). Niin — isäsi —

KAUKO (nousee kävelemään, pysähtyy). Näin paljon minäkin luulen
ymmärtäneeni. Mutta tässä on vielä paljon muutakin.

MAURI. Mitä sitten?

KAUKO. Tässä on jotakin sellaista, jota ei voi selittää parilla
ulkonaisella tapahtumalla.

MAURI. Mitä se on?

KAUKO (pyyhkii otsaansa). Mutta ehkä se ei ole sen kummempaa — minun
oma hermostoni vain on virheellinen.

MAURI. Missä suhteessa — arvelet?

KAUKO (istuutuu). Se on kai äidiltä perittyä — kasvatuksen mukana
saatua. Muuta se ei varmaankaan ole.

MAURI. Millä tavalla perittyä?

KAUKO. Jostakin syystä ei äitini pitänyt Malkaloista — enkä minäkään
voi sietää setääni.

MAURI. Entä isääsi?

KAUKO. Isästä ei äiti koskaan puhunut. Sentähden kai en oppinut
ajattelemaan häntä. Ja kun häntä nyt ajattelen, ei se synnytä mitään
arvonantoa, ei lämpöä. Mutta sitä tunnetta ei ehkä synnytä muisto
isästäni. Sen mielialan synnyttää ehkä setäni — ajatus hänestä,
tarkoitan. Sen kaiken voi selittää siten. Ainoa hämärä kohta on äitini
vaiteliaisuus. Miksi hän kohteli isän muistoa siten, että se kasvatti
minussa vastenmielisyyden?

MAURI. Sanoinhan, että äitisi oli rakastunut toiseen.

KAUKO. Vaikka! Olihan hän sentään isäni.

MAURI (natisee). Hm! (Kävelee ylös ja sitten alas.) Nythän sinä
pääset kaikista Malkaloista. Setäsi kohta kuolee — ja kaiken
vastenmielisyytesi palkaksi saat periä hänen suuren omaisuutensa.

KAUKO (nousee kiivaasti). Minä en tahdo hänen omaisuuttaan!

MAURI. Et tahdo?

KAUKO. En!

MAURI. No, mutta, nuori mies! Tuo ei ollut viisas purkaus!

KAUKO. Oh! Te ette tiedä! Ja mistä tietäisittekään! Setäni ympärillä
olkoon kuinka paljon lokaa tahansa — sen voin sietää näin kaukaa
jotenkuten. Mutta jos hän aikoo minut kääriä siihen lokaan, niin
silloin koko olemukseni nousee vastarintaan. Minä en voi.

MAURI. Sinä lienet siis rikas?

KAUKO. En omista mitään.

MAURI. Sitten ansaitset kai hyvin paljon kirjoituksilla

KAUKO. Ymmärtäisin tuon ivaksi, jos sen sanoisi joku olojen tuntija.

MAURI (istuu). No, hyvä! Sinä et ole rikas etkä ansaitse paljon mitään,
ja sentään olet valmis hylkäämään, tai sanokaamme halveksimaan, rahoja,
jotka oikeutetusti ovat sinun.

KAUKO. Oikeutetusti?

MAURI. Oikeutetusti — niin! Ellei Malkala testamentissa toisin määrää.

KAUKO. Tekeekö hän testamentin?

MAURI. Niin kuulin.

KAUKO. No, suokoon jumala, että hän määräisi kaikki neekeripoikien
villapaitoihin — niin minä pääsisin rauhaan. Mitä minä tekisin Malkalan
taloilla ja kimsuilla ja kamsuilla! Ne suorastaan kaikki vihaavat minua
— ja minä niitä. (Istuutuu.)

MAURI. Vaihda kimsut rahaksi — osta rahalla maatiloja — vaihda
uudestaan ja osta taide-esineitä — vaihda vielä ja tee hyvää ihmisille!
Luuletko, että sittenkin vielä on tahraa niiden ympärillä?

KAUKO. Minä uskon, että äitini ajattelisi kuten minä.

MAURI. Minä en usko sitä hänestä, enkä — isästäsikään.

SIRKKU (tulee nopeasti). Tiedättekö missä olen ollut kesken kaiken?

KAUKO. No?

SIRKKU. Minut haettiin kiireimmän kaupalla tuomarin luo kirjoittamaan
koneella Malkalan testamentti.

KAUKO (nousee). Näinkö pian sen teit?

SIRKKU. Se oli lyhyt. Kymmenkunta riviä.

MAURI (nousee). No, kuka on perijä?

SIRKKU. Kirjailija Kauko Helotie perii kaikki.

KAUKO. Sepä typerää!

MAURI. Sepä järkevää!

SIRKKU. Tuomari odottaa tuossa pihalla. Tahtoo vaihtaa pari sanaa
kanssasi. Olisi tullut sisään, mutta kuuli, että oli vieraita. Kiirehdi!

MAURI. Viisas voi ajatella mitä tahansa, mutta varoo puhumasta
tyhmyyksiä.

KAUKO (ottaa lakkinsa). Se oli kai minulle.

SIRKKU. No, niin — tietysti! Eiväthän muut ole viisaita kuin sinä.
Riennä jo!

KAUKO. Saammeko sitten kahvia? (Menee.)

SIRKKU (seuraa häntä ovelle). Vanha Martta on jo laittanut kuntoon.

MAURI. No, Sirkkuseni! Siirrymmekö nyt tädin puolelle?

SIRKKU. Jos juodaan täällä kahvi! Minä luulen, että täti vähän nukkuu.

MAURI. Tehdään niin sitten! (Istuutuu). Aiotko mennä huvimatkalle
illalla?

SIRKKU. En. minä nyt — kun täällä on niin paljon tapahtunut —
ihmeellistä —

MAURI. Eivätkö sinne mene kaikki sinun ystäväsi? Täällähän kuuluu
olevan paljon tyttäriä perheissä.

SIRKKU. Eivät ne ole minun ystäviäni.

MAURI. Kuinka niin?

SIRKKU. Eivät perheitten tyttäret seurustele meidän kanssamme, jotka
teemme työtä.

MAURI. Mitä sinä puhut?

SIRKKU. Minä seurustelen vain apteekki-, posti- ja konttorineitojen
kanssa. Meillä on oma hauska piirimme.

MAURI. Sirkkuseni! Tule tänne! (Silittää Sirkun päätä.) Sinä olisitkin
liian hyvä niin ylpeitten ihmisten seuraan. Parempi onkin, että
pysytte erillänne tyhjäntoimittajista. — Katkeroittaako se teitä?

SIRKKU. Ei vähääkään! Meillä on hyvin hauskaa omassa keskuudessamme.
(Poistuu pöydän luo.) Nyt minä teen vähän tilaa kahvivehkeille.

MAURI. Me kyllä saamme täällä vähitellen kaikki järjestymään oikealle
tolalle. — Kirjailijan asema tuli nyt yhdellä iskulla vakiinnutetuksi.
Sinähän kirjoitit testamentin?

SIRKKU. Niin — kirjoitin.

MAURI. Oliko siinä mitään ehtoja?

SIRKKU. Ei mitään! Sehän oli kovin lyhyt. Mutta yksi ihmeellinen kohta
siinä oli.

MAURI. Mikä sitten?

SIRKKU. Siinä oli: jos kirjailija Kauko Helotie on minun veljeni poika.

MAURI. Niinkö?

SIRKKU. Niin. Ja jos-sana oikein piti harventaa ja vetää viiva alle.

MAURI. Tuomariko sanoi?

SIRKKU. Niin. Tuomari sanoi, että Malkala tahtoi siten.

MAURI. Jos — hän on Malkalan veljenpoika — (Nousee, kävelee.)

SIRKKU. Onkohan se jokin paha paikka Kaukolle?

MAURI (pysähtyy ja miettii). Sitä en tiedä — mutta tuskinpa vain.
Luulen, että hän itse on itselleen kaikkein vaarallisin.

SIRKKU. Itsekö? Miten?

MAURI. Hän ei juuri erikoisesti pidä Malkalasta.

SIRKKU. Ei, sen olen kyllä huomannut. (Kauko tulee kiihtyneenä.)

MAURI. Joko tuomari meni?

KAUKO. Jo. Tohtori lähetti kiirehtimään.

MAURI. Tohtori? (Katsoo akkunasta ja palaa heti vasemmalle.) Kunpa vain
tuomari ehtisi ajoissa!

KAUKO. Parempi jos ei ehdi! Vielä kuollessaankin tuo kauhea ihminen
heittää lokaa meidän silmillemme.

SIRKKU. Mitä sanot?

KAUKO. Kirjoitithan testamentin?

SIRKKU. Kyllä.

KAUKO. Näithän siinä! Hän sanoo: _jos_ Helotie on minun veljenpoikani.
Hän heittää varjon ja epäilyksen äitini muistolle, tahraa hänen
maineensa tuolla yhdellä sanalla, heittää sen koko maailman
raastettavaksi. (Kävelee.) Horna periköön hänen roskaiset rahansa!

MAURI. No, no! Rauhoituhan nyt! Eihän siitä mitään juttuja voi tulla.
Papinkirjahan todistaa sinun syntyperäsi. (Istuutuu.) Se puoli asiasta
on mielestäni vallan joutavaa. Mutta siinä on muuan tärkeämpikin seikka.

KAUKO. Mikä sitten?

MAURI. Sinä olet kai joskus antanut Malkalan huomata, että sinä et ole
ollut erittäin kärkäs hänen sukulaisuudelleen?

KAUKO. Kyllä, varmasti! Siitä en ole häntä jättänyt epätietoisuuteen.

MAURI. Etkä myöskään siitä, että halveksit hänen rahojaan?

KAUKO (istuutuu). En totisesti — siitäkään.

MAURI. Ja sen kai hän myöskin tietää, ettet halua hänen perillisekseen?

KAUKO. Siitäkin hänen pitäisi olla selvillä.

MAURI. No, niin! Tässä on tuon testamentin selvitys.

KAUKO. Kuinka? Minä en ymmärrä.

MAURI. Malkala on itsepintainen mies. Minkä on saanut päähänsä, ajaa
hän perille. Nyt on hän saanut päähänsä, että sinusta on tuleva hänen
perillisensä, tahdot tai et. Ja luottaen siihen, että sinä kyllin
voimakkaasti kunnioitat äitisi muistoa, hän keksi kaikkein varmimman
keinon.

KAUKO. En vieläkään ymmärrä.

MAURI. Jos hylkäät perinnön, tunnustat, ettet ole hänen veljensä poika.
Hän näet luottaa täysin sinun rehellisyyteesi. Jos otat perinnön
vastaan, pidät äitisi maineen tahrattomana — ja vastaat näin itse
tuohon jos-sanaan ja tunnustat samalla sukulaisuuden, joka näkyy olevan
Malkalalle hyvin tärkeä juttu.

SIRKKU. Kuulehan, kuinka selvää! Etkä sinä tätä kirjailijana keksinyt!

KAUKO. Selvää? Niin tosiaan! Hyvin selvää! Nyt olen kytketty Malkalan
omaisuuteen kuin kahlekoira koppiinsa.

MAURI (naurahtaa). Siinä on vain se eroitus, ettei sinun tarvitse luita
kaluta eikä elää armopaloista.

KAUKO. Mitä pitää minun sitten nyt tehdä?

MAURI. Odotat Malkalan kuolemaa, hautaat hänet ja synnyt sitten
varakkaaksi mieheksi.

KAUKO. Mutta — olisikohan tässä sittenkin jotakin muuta takana?

MAURI (katsoo pitkään Kaukoa). Mitä tuomari puhui sinulle?

KAUKO. Hän kyseli äitini ja Malkalan suhteista ja arveli, että Malkala
täten kostaisi äidilleni jotakin.

SIRKKU. Sehän olisi ruma arvelu kuolevasta miehestä.

MAURI. Oikein, Sirkku! Ei sellaiseen voi kiinnittää huomiota.

KAUKO (nojaten päätään käsiinsä). Mutta jos sittenkin tuo lause
testamentissa tähtäisi syvemmälle — paljon syvemmälle!

SIRKKU. Mitä ihmettä sinä nyt mietit?

MAURI. Sano, mitä ajattelet! Minuun voit luottaa! Olen ystäväsi, koska
olin — äitisikin ystävä.

KAUKO. En voi sitä sanoa! En voi! Rakastin äitiäni ja kunnioitan hänen
muistoaan. Mutta sittenkin — sittenkin! Kun ajattelen itseäni — ja
isääni sen mukaan, mitä hänestä on kerrottu — ja kun ajattelen tuota
kuolevaa miestä — niin — niin —

MAURI. Mitä sitten? Sano!

KAUKO. Onko meissä mitään yhteistä? Onko ainoatakaan luonteenpiirrettä,
joka osoittaisi sukulaisuutta? (Nostaa päänsä.) Tehän tunsitte nuo
molemmat miehet hyvin. Ajatelkaa, että he olivat silloin samanikäisiä
kuin minä nyt olen. Muistuttaako minussa mikään heitä kumpaistakaan?
Sanokaa!

MAURI (kartellen). Sitä en osaa niin tarkalleen sanoa. Mutta eihän se
mitään todista. Tulet enemmän ehkä äitiisi. Eihän Sirkkuakaan voisi
uskoa minun tyttärekseni. Niin erilaiset olemme joka suhteessa.

KAUKO (katsoo heitä). Niin — se on kyllä totta.

MAURI. Jos sinä rupeat syvemmältä asiaa kaivelemaan, niin joudut
kiertämään ikuista ympyrää.

KAUKO. Sanokaa te ajatuksenne! Tehän olitte täällä niihin aikoihin. Te
sanoitte, että äidilläni oli salainen mielitietty. Ettekö voi aavistaa,
kuka hän oli?

MAURI. En.

KAUKO. Ettekö kuullut mitään kulkupuheita?

MAURI. En.

KAUKO. No, eikö teissä herännyt mitään epäilyksiä, kun kuulitte
testamentin sisällön?

MAURI (moittien). Äitisi oli naisista kunnollisin.

KAUKO. Kuulkaahan nyt! Minussa on jonkun verran ihmistuntijaa. Olen
kirjailija! Teidän vastauksenne ovat karttelevia.

SIRKKU. Jos isä ei enää muista niin tarkoin —

KAUKO. Vasta äsken juuri hän niin erinomaisesti muisti kaikki.

MAURI (nousee, menee hitaasti Kaukon luo, tiukasti). Vasta äsken juuri
minä sinut ohjasin ainoalle oleelliselle tielle, jota rauhallisena
miehenä voit kulkea. Jos muita teitä yrität, sotket koko jutun ja
häiritset äitisi hautarauhan. (Poistuu Kaukosta.)

KAUKO. Minä huomaan, että te pidätte kaikkein tärkeimpänä tuon perinnön
siirtymistä minulle.

MAURI (kääntyy, eloisasti). Mikä on sinun mielestäsi tärkeämpää?

KAUKO. Totuus — ja riippumattomuus Malkaloista. Kosketus heihin —
tavalla tai toisella — ärryttää koko olemustani.

SIRKKU. Soisitko olevasi jonkun toisen poika?

KAUKO. Suoraan tunnustan: soisin!

MAURI (pitkään). Entä — mitä silloin ajattelisit äidistäsi?

KAUKO. Rakastaisin häntä kuin eläessään. Hän syntyisi minulle uudestaan
— kirkkaampana ja kauniimpana entistään.

MAURI (istuutuu hitaasti). Etkä silloin huolisi perinnöstä, vaikka
ihmiset mitä puhuisivat?

KAUKO. Kaiken uhalla — hylkäisin sen empimättä. Yksin minun
kunnioitukseni saisi riittää äitini muistolle.

MAURI. Ehkä äitisi henki iloitsee pojastaan — vaikka —

KAUKO. Vaikka?

MAURI. Vaikka tuo henki ei voisikaan sinun korotettua kunnioitustasi
hyväkseen käyttää.

KAUKO. Te sanoitte: ehkä?

MAURI (moittien). Niin sanoin! Ja sanon vieläkin toisinpäin: ehkä sinä
tahdot luoda menneet tosiseikat uudelleen — vääristelemättä niitä!

SIRKKU (menee Kaukon luo ja silittää hänen päätään). Olet kenties
kiihtynyt, Kauko! Valvoit koko yön — ja nyt tuo testamentti-juttu saa
sinun mielikuvituksessasi vallan suhteettomat muodot. Anna asioitten
kulkea omaa kulkuaan!

KAUKO. Olet oikeassa, Sirkku!

SIRKKU. Sanoit kerran, ettei saa ruveta ohjailemaan elämän virtaa. Eikö
tämä olisi juuri sellaista ohjailemista?

KAUKO. Ehkä. On kai pidettävä kiinni vain siitä, mikä näyttää
todelliselta. Se on kyllä pelottavan pintapuolinen maailmankatsomus,
mutta — (hypähtää ylös) — olkoon sitten! Sinä, Sirkku, ainakin olet
todellinen — olet minun juhannusmorsiameni!

MAURI (hypähtää ylös kauhistuneena). Mitä? Mitä sinä sanot?

KAUKO. Oh! Anteeksi! En tullut ajatelleeksi, että hämmästytte. Emme ole
vielä ehtineet selvittää teille suhdettamme. Tehän olette niin uppo
uusi tulokas meidän pikkumaailmaamme.

MAURI (saa tuskin puhutuksi). Mitä? Mitä sitten?

KAUKO. Sirkku ja minä olemme tänään menneet kihloihin —

MAURI. Ooh! (Voi tuskin hengittää, painaa rintaansa ja vaipuu istumaan.)

KAUKO. Ikävä kyllä, ettemme älynneet noudattaa tavallisia
muodollisuuksia teihin nähden, kun —

SIRKKU. Katso, mikä häneen tuli! Katso, Kauko! (Juoksee Maurin luo.)
Mikä Sinua vaivaa, isä! (Kaukolle.) Katso häntä! Hän tuskin voi
hengittää.

KAUKO (menee toiselle puolen Mauria). Sehän on sydämenkouristusta!
Siltä minusta näyttää —

SIRKKU. Pitäisikö kutsua lääkäri?

MAURI (viittaa heikosti kädellään). Ei — ei! Se kyllä menee — ohi —
tunnen sen. Vettä!

SIRKKU (tuo vesilasin). Tässä!

MAURI (juo). Kiitos! — Ohi se menee — ainakin tällä kertaa — Kuule,
Sirkku! Mennään tädin luo! Minulla on siellä — lääkepullo —

KAUKO. Jaksatteko kävellä? Vai panetteko lepäämään minun sänkyyni?

MAURI. Ei, ei! Sirkku ja minä menemme. Kyllä jaksan. Tämä on Afrikan
perintöä —

KAUKO. Mutta mikä teitä niin kiihoitti? Meidän kihlauksemmeko?

MAURI (nousee vaivaloisesti). Siitä puhumme myöhemmin. Tulen tapaamaan
sinua — tänne — vielä tänään — aivan heti. Älä lähde ulos! Odota minua!
Tule, Sirkku! (Menee hitaasti Sirkun kanssa, kääntyy ovella.) Odota
minua! Palaan aivan heti! (Mauri ja Sirkku menevät.)

KAUKO (jää seisomaan hyvin hämmästyneenä ja liikkumattomana, kääntyy
sitten hitaasti). Outo tapaus! Jotakin salaperäistä on tuossa väsyneessä
Kongon miehessä. Hän tahtoo sanoa minulle hyvin tärkeätä — näin sen
hänen katseestaan. Se tunkeutui aivoihini asti. (Istuutuu hitaasti.)
Tämäpä oli omituista! Outo tapaus!

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Sama huone. Hetkeä myöhemmin. — Kauko istuu keinutuolissa, pää käsissä.
Mauri tulee hitaasti.

KAUKO (nousee nopeasti ja menee vastaan). Jaksatteko nyt paremmin?

MAURI. Kyllä — kiitos! Vielä näkyi antaneen armoa.

KAUKO. Käykää istumaan tuohon keinutuoliin niin mukavasti kuin vain
voitte!

MAURI (istuutuu keinutuoliin). Kiitos! Kyllä kestän taas — seuraavaan
kertaan asti.

KAUKO. Te nähtävästi ette kestä mielen jännitystä.

MAURI. Jännitystä kyllä — mutta en yllättäviä järkytyksiä.

KAUKO. Keskustellaan nyt sitten hyvin rauhallisesti — ellemme voi
jättää keskustelua kokonaan tuonnemmaksi.

MAURI. Emme voi jättää. Eikä minulle enää tapahdu mitään — niin
tärisyttävää.

KAUKO. Mikä ihme se nyt sitten niin voimakkaasti vaikutti? Meidän
kihlauksemmeko?

MAURI. Niin!

KAUKO. Mutta selittäkäähän toki! Minä en ymmärrä teitä ollenkaan. Sen
odottamattomuusko teihin koski?

MAURI. Yllätys koski — niin!

KAUKO. Mutta nyt kai ymmärrätte sen luonnollisuuden ja olette
rauhoittunut.

MAURI. Rauhoittunut olen — sillä siitä ei tule mitään!

KAUKO. Mistä?

MAURI. Sirkun ja sinun kihlauksestasi.

KAUKO. Siinä sanoitte liikaa! Me olemme jo kiilloissa.

MAURI. Se on purettava!

KAUKO. Mitä te sanotte?

MAURI. Se on purettava! Minä tahdon sen.

KAUKO. Ymmärrätte kai, ettei tässä määrää teidän tahtonne, vaan meidän,
asianomaisten.

MAURI. Minä sanon aivan vakavasti jo heti tämän keskustelun alussa:
minä en tätä kihlausta salli — ja sanon, että — minä ajan tahtoni läpi
tavalla tai toisella. Tästä selvästä seikasta on meidän siis lähdettävä
eteenpäin.

KAUKO (pyyhkii otsaansa). Hm! No, niin! (Istuutuu.) Teidän syynne?

MAURI (vähän epäröiden). Ne ovat monet — ja niistä haluaisin —

KAUKO. Kuulkaahan, Afrikan mies! Minä olen nuori, enkä saa
sydänhalvausta — mutta minun hermoni voivat pettää — ja silloin
minä lopetan keskustelun. Teidän pitää tietää, että tässä ei puhuta
jonninjoutavista tyhjänpäiväisyyksistä, vaan kahden ihmisen onnesta.

MAURI. Kauanko olette tunteneet toisenne?

KAUKO. Lapsuudesta asti, tietysti. Mutta mitä se tähän kuuluu?

MAURI. Arvelin vain, että onko kiintymisenne hetkellistä vai
pitempiaikaista.

KAUKO. Meidän kiintymisemme on peruuttamatonta.

MAURI. Pitempiaikaisenkin kiintymyksen ratkeaminen käy teidän iällänne
verrattain helposti.

KAUKO. Tiedättekö sen kokemuksestanne?

MAURI. Tiedän.

KAUKO. Tiedättekö myöskin, että sellainen tapaus vaikuttaa eri
luonteisiin eri tavalla.

MAURI. Hyvin eri tavalla.

KAUKO. Tässä tapauksessa niin, että ratkominen on mahdotonta.

MAURI (pienellä ivalla) Sinunko puoleltasi?

KAUKO. Erittäinkin Sirkun — mutta myöskin minun. Sirkku siihen sortuisi.

MAURI (synkästi). Senkin uhalla on kihlaus purettava!

KAUKO. Minä olen vielä rauhallinen, kuten huomaatte. Minä olen ottanut
huomioon teidän heikon terveytenne. Mutta minä sanon vielä kerran, että
minä voin hermostua.

MAURI (vakavasti). Sinun pitää olla nyt mies — ja kestää tämän asian
ratkaisu.

KAUKO. Sentähden, että olette Sirkun isä, koetan kestää mahdollisimman
paljon. Mutta puhutte lievimmin sanoen omituista kieltä. Vaaditte minua
mitä mahdottomimpaan menettelyyn, selittämättä syitä.

MAURI. Syyt ovat sellaisia, etten minä voi niitä selittää. Mutta sanon
vielä kerran, että minä olen aivan järkkymätön. Minä ajan päätökseni
läpi, vaikka mitä tapahtuisi.

KAUKO. Minkä päätöksen?

MAURI. Eroittaa teidät. Sentähden — kun ei ole olemassa mitään toista
mahdollisuutta, pyydän sinua hartaasti taipumaan tähän, päästäksemme
asiasta mahdollisimman kivuttomasti.

KAUKO (kiivaasti). En tietysti suostu.

MAURI (hetken kuluttua matalasti). Minä rukoilen sinua — äitisi muiston
nimessä.

KAUKO. Älkää sotkeko vainajia elävien asioihin!

MAURI. Vasta äsken juuri sekoitit itse äitisi muiston
testamenttijuttuun!

KAUKO. Hän liittyi siihen oleellisesti.

MAURI. Ehkä yhtä hyvin tähän.

KAUKO. Mitenkä?

MAURI. Olethan sinä hänen poikansa.

KAUKO. Äitini ei minua vaatisi pettämään rakastamaani naista.

MAURI (hillitysti, mutta varmasti). Jos hän olisi tässä, niin hän sen
tekisi.

KAUKO (on jo pitkän aikaa epäillyt Maurin järkeä, tarkastelee häntä
syrjästä). Jos me molemmat jyrkästi hylkäämme teidän ehdotuksenne, niin
— niin mitä tapahtuu silloin?

MAURI (tuskastuneen ärtyisesti). Olenhan sen sanonut.

KAUKO (vitkaan ja epäillen). Mitä se olikaan?

MAURI. Minä ratkaisen asian joka tapauksessa.

KAUKO. Miten?

MAURI. Omalla tavallani.

KAUKO. Vaikka. Sirkku tulisi iäkseen onnettomaksi?

MAURI (tarmokkaasti). Vaikka!

KAUKO (hymähtää kärtyisenä). Suokaa anteeksi, jos sanon, että tuo
tuntuu — tuntuu — kuinka sanoisin —

MAURI. Hullulta! Sano pois vain!

KAUKO (terävästi). Eikö se sitten ole sitä?

MAURI (tarmokkaasti). Ei! Minä tulen toimimaan pelottavan
kylmäjärkisesti.

KAUKO. Ja ajatte päätöksenne perille?

MAURI. Ajan!

KAUKO. Ja otatte hartioillenne kaikki seuraukset?

MAURI. Kaikki!

KAUKO. Eikä mikään voi muuttaa päätöstänne?

MAURI. Ei mikään mahti maailmassa!

KAUKO. Te olette hyvin avomielinen kaikessa — paitsi yhdessä. Syitänne
ette sano.

MAURI. En.

KAUKO. Mutta eikö se teidänkin mielestänne tunnu hyvin omituiselta
menettelyltä?

MAURI. Myönnän sen. Hyvin omituiselta. Mutta minä vetoan teidän
molempien kehittyneeseen järkeenne. En minä tyhjän takia tätä
päätöstäni toteuta.

KAUKO. Entä — miten aiotte menetellä?

MAURI. Aion käyttää kaikkea, mitä on käytettävissäni.

KAUKO (ylimielisesti). Se ei liene paljon?

MAURI (tiukasti). Se kuitenkin riittää. Ja tiedätkö miksi se riittää?
Se riittää siksi, että minä en hellitä, ennenkuin olen saavuttanut
tarkoitukseni.

KAUKO. Meidän eromme?

MAURI. Niin! — Sentähden olen sinua rukoillut taipumaan, kun ei
kuitenkaan mikään muu auta.

KAUKO. Te olette kovin ystävällinen kaikessa — paitsi siinä yhdessä.

MAURI (hetken kuluttua hellästi). Olen Sirkun isä — ja sinun —
ystäväsi. Harrastan teidän suurinta onneanne.

KAUKO. Estäen sen?

MAURI (ärtyisesti). Estäen onnettomuuden.

KAUKO (vitkaan). Sekö koituisi — jos menisimme naimisiin?

MAURI. Se!

KAUKO (tekee hermostuneen liikkeen, voi tuskin enää hillitä itseään).
Aiotteko käyttää inhimillisiä keinoja?

MAURI (hymähtää halveksivasti). Maailman tavallisimpia: rahan valtaa ja
väkivaltaa.

KAUKO (pilkallisesti). Te olette rikas?

MAURI (tiukasti). Tarpeeksi! Tätä asiaa varten uhraan kaikkeni.

KAUKO (kiihtyneesti). Ja olette varma onnistumisestanne?

MAURI. Täydellisesti.

KAUKO (nousee). Alkakaa sitten taistelu, koska ette muuta voi! (Aikoo
lähteä.)

MAURI. Minne menet?

KAUKO. Kuulutuksen-ottoon. Huomenna on sunnuntai. (Menee.)

MAURI (masentuen toivottomaksi). Näin arvasin tämän päättyvän.
Itsepäinen kuin — hm! — hm! (Menee pöydän luo katselemaan ulos,
naputtaa pöytää nyrkillään, suuttuneesti.) Itsepintainen kuin — hm! —
hm! (Naurahtaa hermostuneesti.) Hm! — Hm! (Menee takaisin istumaan ja
sytyttää tupakan, naurahtaa.) — Itsepintainen kuin — hm!

SIRKKU (tulee). Kas! Yksinkö oletkin? Luulin, että Kaukokin on täällä.

MAURI. Lähti juuri. (Kevyesti.) No, Sirkkuseni! Istuhan nyt, että
saamme kaikessa rauhassa vähän keskustella. Paljon meillä ei vielä ole
tilaisuutta ollutkaan.

SIRKKU. Voitko nyt paremmin?

MAURI (nousee). Käyhän se jo taas. — Sinä olet kai viettänyt täällä
hyvin yksinäistä elämää koko pikku ikäsi ajan?

SIRKKU. En sentään. Olen hyvin tyytyväinen, kouluaikani kului hauskasti
— ja nythän minulla on hyvä paikka. Ansaitsen hyvin toimeentuloni.

MAURI (äkkiä). Sinä et ole yhtään matkustellut?

SIRKKU (naurahtaa hämmästyneesti). Ee—en! Missäs minä olisin!

MAURI. Sinun pitäisi välttämättä nähdä vähän suurta maailmaa.

SIRKKU. Olisiko se niin välttämätöntä?

MAURI (hermostuneesti). Se avaisi silmät — näkemään vähän toisin —

SIRKKU. Minä en ole utelias näkemään mitään toisin.

MAURI (tyytymättömästi). Siinäpä se! Tämä pikku nurkka on jo tehnyt
sinut sokeaksi. Nuorena täytyy avartua. Vanhana se on vaikeata.
(Herttaisesti.) Mitä arvelet, jos lähtisimme pienelle huvimatkalle?

SIRKKU. Illallako — Kalliosaareen juhannuskokkoa polttamaan?

MAURI. Ei — vaan pitemmälle — ulkomaille.

SIRKKU. Ulkomaille?

MAURI (viekoitellen). Niin — näkemään vieraita, ihmeellisiä seutuja
ja kaupunkeja — vieraita kansoja. Kulkisimme komeilla laivoilla ja
nopeasti kiitävillä junilla —

SIRKKU. Etkö ole jo väsynyt tuohon kaikkeen? Olet kai nähnyt hirveän
paljon? Etkö jo tahdo levähtää?

MAURI. Minä kyllä olen jo nähnyt kaikki maapallon maanosat, mutta sinä
et —

SIRKKU. Minua jo pyörryttää ajatuskin! Kuinka kävisikään
todellisuudessa!

MAURI. Sinä ihastuisit — ja aivan kuin syntyisit uudelleen. Saisit
elämällesi uuden sisällyksen ja oppisit näkemään ympäristösi uudessa
valaistuksessa.

SIRKKU. Sinä vain narrailet minua ja viekoittelet esiin
uteliaisuuttani, näädäksesi olenko turhamainen. Mutta se on ihan
suotta! Minä en haluaisi kadottaa rippustakaan siitä, mitä minulla nyt
on.

MAURI. Ei sinun tarvitse mitään kadottaa. Sinä vain suurentaisit
entistä arvoa.

SIRKKU. Ei, isä-kulta! Säästä vain rahasi minun osaltani! Tai jos ne
välttämättä tahdot menettää, niin pane talosi korjauksiin!

MAURI (tyytymättömästi). Minun varani riittävät vielä siihenkin. Olehan
nyt järkevä ja ajattele omaa tulevaisuuttasi! Sinä olet vielä liian
nuori sitä selvästi tajuamaan. Sentähden minä olen vakavasti päättänyt
meidän matkamme.

SIRKKU (hämmästyy). Meidän matkamme?

MAURI. Niin.

SIRKKU (päättävästi). Minä en lähde mihinkään. En voi lähteä.

MAURI. Et voi?

SIRKKU. Kahdestakaan syystä en voi. Ensiksikin täti on sairas —

MAURI. Vanha Martta kyllä hoitaa hänet.

SIRKKU. Ja sitten — olen juuri — mennyt kihloihin —

MAURI (ärtyneesti). Oh! Sirkku! Olet vielä liian nuori sellaiseen.
Tänään pikiintynyt — huomenna et sitä usko enää itsekään.

SIRKKU (hiljaisesti). Se on ainoa, joka on saanut koko minun sieluni
uskon.

MAURI. Oletko kokeillut sen kestävyyttä?

SIRKKU. Miten?

MAURI (herttaisesti). Olehan erossa Kaukosta jonkun aikaa — vaikkapa
vain puolisen vuottakaan, niin näet kiintymyksesi kestävyyden.

SIRKKU. Minä tunnen sen kestävyyden.

MAURI. Niin sinusta tuntuu nyt. Mutta koetahan! Jos vielä puolen vuoden
kuluttua olet sama kuin nyt, niin sitten minäkin uskon sinua.

SIRKKU (kiihtyneenä). Ei, ei! Minä en halua mitään muutoksia, enkä
matkoja, enkä kokeita!

MAURI (hiljaisesti, mutta varmasti). Mutta minä vaadin.

SIRKKU (hämmästyneenä). Vaadit?

MAURI. Niin, minulla on vakavat, järkkymättömät syyt.

SIRKKU. Syyt mihin?

MAURI. Sinun täytyy seurata minua pois täältä!

SIRKKU. Täytyykö minun? Mitä sinä tarkoitat? Tarkoitatko, että minun
täytyisi erota Kaukosta?

MAURI. Sinun täytyy erota hänestä —

SIRKKU (hypähtää ylös). Mitä sinä sanot?

MAURI (istuu). Ainakin toistaiseksi.

SIRKKU. Minkä tähden?

MAURI. Syyt selitän myöhemmin. Nyt sanon vain, että oma etusi,
oma onnesi sen vaatii. — Huomaa myöskin, että turha sinun on
vastustella. Minä ajan kuitenkin tahtoni perille. Ymmärrä tämä siis
välttämättömyydeksi, niin kaikki käy helpommin!

SIRKKU (kylmästi). Ja jos minä sanon — ei?

MAURI (ankarasti). Sanoinhan jo, ettei se muuta asiaa. Se vain tekee
sen ikäväksi.

SIRKKU. Vai niin! Minä olen elänyt täällä maalaiskylässä rauhallisena
ja onnellisena koko elämäni ajan — ja tahdon niin tehdä edelleenkin.
Mutta silloin tulee kaukaisesta maailmasta vieras mies, joka sanoo
olevansa minun isäni —

MAURI (suutahtaen). Joka on sinun isäsi!

SIRKKU (kiivaasti). Vaikka sata kertaa! Mutta teillä ei ole oikeutta
tulla tänne sanomaan kylmästi: hyvää päivää! nyt minä vaadin sinulta
sitä ja tätä — ja nyt minä rikon sinun rauhasi ja kukistan onnesi.
Sellaiseen teillä ei ole oikeutta. Teillä ei ole oikeutta tarttua
minun elämäni kulkuun ja murskata sitä. Nelivuotiaana lähetitte minut
äitini kanssa kotimaahan. Sen jälkeen, seitsemääntoista vuoteen, en ole
ollut teille näin tärkeä. Miksi minä ja minun onneni ovat nyt teidän
tiellänne?

MAURI (hetken kiduttua tuskaisesti). Sinä et usko kuinka onneton olen
— kuinka sydämeni vuotaa verta — kun — minun täytyy näin menetellä —
ja vaikka minä en nyt voi sanoa syitäni, niin pyydän sinua uskomaan ja
luottamaan minuun —

SIRKKU (hellästi). Miksi te ette yhtä hyvin luota minuun, kun sanon
teille, että Kauko on koko minun elämäni ja onneni. Jos te hänet
minulta riistätte, niin tapatte minut. Eikö se riitä vakuutukseksi yhtä
hyvin kuin teidän välttämättömyytenne?

MAURI (tuskallisesti). Minä uskon sinun suureen rakkauteesi — mutta —

SIRKKU (hellästi). Eikö totta? Te uskotte minun elämäni pyhimpään!
(Menee lähelle Mauria.) Te uskotte ja ymmärrätte. Ja jos te sen teette,
niin ette voi vaatia minulta sellaista, joka sotii tätä rakkautta
vastaan. Te vain tahdoitte koetella minua, koetella tunteitteni
kestävyyttä. Asetitte minut korkealta katselemaan maailman ihanuutta,
nähdäksenne kestäisinkö. Eikö niin?

MAURI. Ei, rakas Sirkkuseni!

SIRKKU. Ei?

MAURI. Minä olen aseeton asettumaan sinun puolellesi, sillä minä
taistelen sinun onnesi puolesta.

SIRKKU. Minua vastaan?

MAURI. Niin — sinua itseäsi vastaan (Järkytettynä.) Minä kysyn
vakavasti — viimeisen kerran: etkö alistu minun tahtooni?

SIRKKU. En. (Kääntyy poispäin, taistellen itkua vastaan.) Täytyyhän
sinun — jos olet isäni — täytyyhän sinun ymmärtää minut.

MAURI. Onnetonta, että äitisi ei elä. Hän puhuisi puolestani. Häntä
ehkä uskoisit.

SIRKKU (kuin heräten). Äiti!? Niin äiti! (Juoksee nopeasti lipaston
luo.) Kas! Kauko on pannut avaimet taskuunsa —

MAURI. Mitä nyt?

SIRKKU. Tämä on äidin lipasto — siellä on minulla hallussani laatikko —
toisia käyttää Kauko.

MAURI. Mitä sitten?

SIRKKU. Minä säilytän siellä äiti-vainajani kirjettä, jonka hän antoi
minulle ennen kuolemaansa.

MAURI. Mitä se sisältää?

SIRKKU. En tiedä. En ole sitä lukenut, enkä sen olemassaoloa
muistanutkaan pitkiin aikoihin.

MAURI (hermostuneesti). Miksi muistit sen nyt?

SIRKKU. Muistin — kun toivoit äidistä puoltajaasi. Mutta hän ehkä
puolustaakin minua.

MAURI. Miksi et ole kirjettä aikaisemmin lukenut?

SIRKKU. Lue vasta isäsi kuoleman jälkeen, sanoi äiti.

MAURI (masentuneesti). Enhän minä vielä ole kuollut.

SIRKKU (pitkään). Et — mutta sinä olet nyt kuollut — minulle.

MAURI (painaa pään käsiinsä, hiljaa). Huonosti minä olen hoitanut
leiviskäni.

SIRKKU (kuulematta). Ellei äiti minua puolustakaan, niin puolustan itse
itseäni. Älkäämme enää koskaan palatko tähän asiaan! Kauko on minulle
niin kallis, etten voi edes kuulla puhuttavankaan erosta.

MAURI (nostaa päätään ja ottaa Sirkkaa kädestä). Vaikka mitä tapahtuisi
— niin muista, että se tapahtuu sinun onneksesi. En sinulle pahaa tahdo.

SIRKKU (soinnuttomasti). Harvoin kenenkään onnea ulkoapäin oikein
arvataan. Olisin mielelläni pitänyt ystävyytesi, isä! Mutta sinä otit
sen minulta. (Menee nopeasti perälle.)

MAURI (oikaisee itseään tuolissa). Oh, olisipa minulla entinen voimani
jäljellä! Mutta tarmoni minulla on — voimaa saa ostaa. Hm! — Tänään
on lauantai — illalla lähtee laiva. (Katsoo kelloaan.) Aikaa on monin
kerroin. Hyvällä autolla ehtii parissa tunnissa. Laiva on huomenaamulla
Tukholmassa — sitten junalla — maanantai-aamuna — tai päivällä
Köpenhaminassa. Tiistai-aamuna lähtee valtamerilaiva Köpenhaminasta —
hm! Ehtii mainiosti. Hm! Muita keinojahan minulla ei ole — — paitsi
— ei, ei! Tämä on tehtävä! (Nousee, kävelee, katsoo ulos ikkunasta,
sitten pysähtyy lipaston eteen, katsellen sitä.) Hm! Hm! (Kurkistaa
vielä ikkunasta, menee sitten nopeasti puhelimen luo.) Saako Ahermalle!
Onko asioitsija Aherma? Täällä puhuu Suvialho — terve! En — kiitos
vain, mutta en ole vielä ehtinyt käymään. — No, niin kyllä. Kuulehan!
Sinullahan on umpinainen auto — mainitsit jotakin sellaista? — Onko
se nyt kotona? — Vai niin! — Vuokraatko sen pitkää matkaa varten? —
— Hyvä on! Hyvä on! Minä käyn siellä aivan heti sopimassa tarkemmin
ja maksamassa vuokran. — Jälkeenpäinkö? Minua miellyttää paremmin
maksaa heti. — Kallisko? — Otakin hyvä maksu, sillä minä haluan kulkea
nopeasti. — Niin — pidä minua varten! Tuliko juuri pihaan? — No, lähetä
tänne, niin pääsen kävelemästä. — Niin — tänne. — Terve! (Tulee alas,
katsoo ikkunasta, kääntyy sitten lipastoon päin, ottaa avainkimpun
taskustaan.) Tai (Katsoo akkunasta, miettii, kääntyy uudestaan
lipastoon päin.) Hm! Hm! (Pistää avainkimpun taskuunsa päättävästi ja
lähtee ulos.)

    Väliverho




KOLMAS NÄYTÖS.


Sama huone. Vähän myöhemmin.

SIRKKU (puhelinkeskustelussa). Älä nyt, Kerttu, viitsi lörpötellä
joutavia! En ole sillä tuulella. — Isäkö? — Hän sai jonkinlaisen
sydänkohtauksen. — Lääkettäkö? — Oli hänellä sellainen pieni pullo —
siitä kaadettiin muutama tippa vesilasiin. Pullo on vieläkin tuolla
tädin pöydällä. — Vai niin — vai teiltä hän otti sen tänä aamuna. —
Niin, niin kai — hän tunsi kai jotakin rasitusta matkan johdosta.
— Kyllä — kyllä hän nyt voi paremmin. — Varovako? — Minkätähden?
Vaarallista myrkkyäkö? — Sepä ihme! — Vai niin — vai tappaisi? —
Käskikö apteekkari sinun sanoa? — Hyvä, hyvä! Kiitos vain! Minäpä panen
sen talteen. — Niin — tietysti isälle, mutta hän ei ole nyt kotona. —
Vai et mene sinäkään huvimatkalle. — No, hyvä! Kyllä pistäydyn heti kun
ehdin. Terve!

KAUKO (tulee vakavana, hilliten kiihtymystään). Kas vain — Sirkku!
Oletko täällä?

SIRKKU. Odotin sinua!

KAUKO. Se oli hyvä! Aioin juuri mennä tädin luo etsimään sinua. Onko
isäsi siellä?

SIRKKU. Ei! Hän ajoi äsken autolla kirkolle päin.

KAUKO. Vai niin! — Istu nyt tuohon keinutuoliin! Puhutaan vähän
vakavista asioista!

SIRKKU (menee istumaan). Tule tänne viereeni! Nosta tuoli tänne! — Kas
noin! Sinulla on jotakin erikoista! Mistä sinä tulit?

KAUKO. Malkalasta.

SIRKKU. Onko siellä jotakin tapahtunut?

KAUKO. On.

SIRKKU. No?

KAUKO. Malkala on kuollut.

SIRKKU. Vai niin!

KAUKO. Niin — tällä kertaa hän oli tosi.

SIRKKU (melkein pyytäen). Nyt sinäkin olet ehkä suosiollisempi häntä
kohtaan?

KAUKO. Luulen — melkein. Kuolema sovittaa paljon.

Sillä on ihmeellinen voima.

SIRKKU. Kai hän sentään ehti testamentin allekirjoittaa?

KAUKO. Kyllä — tuon omituisen testamentin.

SIRKKU. Mitä aiot nyt tehdä?

KAUKO. Tuomarin mielestä minä en voi kieltäytyä.

SIRKKU. Luota sitten häneen! Hänhän on aina ollut ystäväsi.
Kieltäytymisellä et voittaisi mitään vaan menettäisit kaikki.

KAUKO. Samaa hänkin sanoi. Hän pyysi minua käymään luonaan
neuvottelemassa näistä lähitoimenpiteistä.

SIRKKU. Tietysti menet vielä tänään?

KAUKO. Lupasin pistäytyä aivan heti. Tahdoin vain ensin tavata sinut.

SIRKKU. Minäkin tahtoisin vielä puhua sinulle noista isän ihmeellisistä
vaatimuksista. Ehdimme äsken vaihtaa vain muutaman sanan. Mitä sinä
siitä kaikesta arvelet?

KAUKO. Hm! (Heittää hymyilevän syrjäsilmäyksen Sirkkuun.) Tiedätkö mitä?

SIRKKU. No?

KAUKO. Minä ensin viihdytän sinut. Sen jälkeen voimme ilman kiihtymystä
käsitellä asiaa.

SIRKKU. Mitä tarkoitat?

KAUKO. Minä kävin pappilassa.

SIRKKU. Pappilassa?

KAUKO. Niin — minä aion mennä naimisiin.

SIRKKU. Älä nyt lorua! En ole sillä tuulella.

KAUKO (vakavasti). En minäkään leiki elämän arvoilla. Minä kävin
pappilassa ja panin meidät kuulutuksiin. Se oli minun vastalauseeni
isäsi vaatimuksiin.

SIRKKU. Tietääkö isä sen?

KAUKO. Tietää. Sanoin sen hänelle lähtiessäni.

SIRKKU. Mutta miten se kävi päinsä —?

KAUKO. Ilman sinua — tarkoitat?

SIRKKU. Niin.

KAUKO. Se kävi päinsä siten, että asia on nyt selvä. Sinä vain
piipahdat rovastin luona ennen iltaa.

SIRKKU. Niinkö?

KAUKO. Niin — jos sinä tahdot.

SIRKKU (silittää Kaukon kättä). Tiedäthän, että sinun tahtosi on minun.

KAUKO (ottaa Sirkun käden ja suutelee sitä). Siihen minä luotinkin. —
Sinun on mentävä ennen iltaa.

SIRKKU. Kyllä — kyllä!

KAUKO (nousee). No, nyt voimme puhua isästäsi. Nyt et voi kiihoittua
mistään, mikä tätä asiaa koskee. (Kävelee.) Voin vieläkin sanoa sinulle
etukäteen, että se on aitoafrikalainen juttu — koko historia. Täysin
sopiva neekerimaahan ja Kongoon. Täällä se tuntuu sadulta.

SIRKKU. Sekö, että hän vaatii meidät eroamaan?

KAUKO. Ei se mitään. Se on kyllä täysin eurooppalaista.

SIRKKU. Mutta käsittämätöntä! Ymmärrätkö sinä hänet?

KAUKO (pysähtyy). Hm! Mitä itse arvelet?

SIRKKU. En osaa sanoa sinne enkä tänne. Sano sinä! Minä näen, että sinä
tiedät jotakin.

KAUKO. En minä tiedä mitään, mutta minä arvelen, että —

SIRKKU. Että mitä?

KAUKO. Että isälläsi on jokin kekseliäs päähänpisto.

SIRKKU. Sinä ärsytät minua! Sano niin, että ymmärrän.

KAUKO. Minä arvelen, että tuo epäterveellinen ilmanala, jossa hän on
elänyt parikymmentä vuotta, ei ole pilannut ainoastaan hänen sydäntään,
vaan —

SIRKKU (hypähtää seisomaan ja huudahtaa). Hänen järkensäkö?

KAUKO (vetää Sirkun hellästi istumaan). Älä säikähdä! Ehkei se ole niin
vaarallista.

SIRKKU (tuijottaa eteensä). Vai niin — isä parka!

KAUKO. Hm! Säälittävää kyllä. Mutta en minä ainakaan muuta selitystä
voi keksiä.

SIRKKU. Olisikohan tässä mitään tehtävä?

KAUKO (nousee). Katsotaan nyt ensin — kuinka pitkälle hän aikoo yrittää.

SIRKKU. Luuletko, että hän aikoo toimiakin?

KAUKO. Meidän pitää muistaa, että hän tulee villistä maasta Hänellä on
ehkä sivistyneen ihmisen käsitteet vähän sekaisin.

SIRKKU. Uhkasiko hän sitten?

KAUKO. Ei juuri enempää kuin sinuakaan. Mutta sanoihan hän, että hän
estää meidän liittomme joka tapauksessa. Hän sanoi tekevänsä kaikki,
mitä rahan valta ja väkivalta voi.

SIRKKU (hypähtää seisomaan ja ottaa kiinni päästään). Väkivalta! Odota
vähän!

KAUKO (nousee) Mihin menet?

SIRKKU. Odota vähäni Tulen heti! (Juoksee ulos. Kauko kävelee, katselee
ikkunasta, tupakoi ja kävelee taas. Sirkku palaa kiireesti, pieni pullo
kädessä.) Tämä on isän lääkepullo. Kerttu sanoi, että siinä on tuhoisaa
ainetta. Otin sen varmuuden vuoksi haltuuni, jos —

KAUKO. Joutavia! Ei hän mitään sellaista aio.

SIRKKU (tuskassa). Kukapa sen tietää —

KAUKO. Ei, ei! Ei varmasti mitään sellaista! Minä sen tiedän. Pistä
pullo mihin tahansa. Vallan toista hän tarkoittaa.

SIRKKU (epäillen). Tiedätkö varmasti?

KAUKO. Tiedän. — Minulle kertoi asioitsija Aherma äsken merkillisen
jutun tuossa tiellä.

SIRKKU. Aherma?

KAUKO. Niin — hän, joka omistaa umpinaisen auton — tiedäthän?

SIRKKU. Tiedän — tiedän.

KAUKO (taluttaa Sirkun uudelleen istumaan). Isäsi oli käynyt äsken
hänen luonaan ja tilannut tuon auton Turkuun tänä iltana.

SIRKKU. Hän aikoo siis matkustaa?

KAUKO (istuu). Niin — sinun kanssasi.

SIRKKU (hämmästyen). Minun?

KAUKO. Arvattavasti — koska hän pyysi Aherman sähköteitse tilaamaan
kaksi hyttipaikkaa Ruotsiin menevässä laivassa.

SIRKKU. Ahermako tämän kertoi?

KAUKO. Aherma kertoi — aavistamatta mitään sen enempää.

SIRKKU. Ja mitä sinä sanoit?

KAUKO. Minä etupäässä vain kuuntelin, etten herättäisi tarpeetonta
huomiota.

SIRKKU (ihmetellen). Sanoiko.Aherma, että juuri minä —

KAUKO. Ei sanonut — mutta kukapa toinenkaan se voisi olla.

SIRKKU. Kuinka ihmeessä isä voi kuvitellakaan, että minä lähtisin.
Hänhän kysyi minulta — ja minä kielsin peruuttamattomasti.

KAUKO. Tässäpä ilmeneekin hänen omituisuutensa — hänen
afrikalaisuutensa. Hänhän uhkasi käyttää rahaa ja väkivaltaa.

SIRKKU. Sehän on uskomatonta!

KAUKO. Tietysti uskomatonta — tietysti mahdotonta! Mutta välttääksemme
häväistysjuttua — jos hän kuitenkin yrittäisi — olisi parasta, että
poistuisit kotoa — ainakin ensi yöksi. Ai — mutta — menevätköhän ne
kaikki huvimatkalle?

SIRKKU. Kerttu ei mene. Soitin juuri äsken hänelle.

KAUKO. No, tee siis asia selväksi hänen kanssaan. Voithan sanoa syyksi
mitä tahansa — isäsi täälläolon — tai muuta —

SIRKKU. Ei minun Kertulle tarvitse mitään erikoisia syitä keksiä. Olen
hänen seuranaan ollut siellä ennenkin.

KAUKO. Asia on siis selvä! (Nousee.) Nyt käyt vain pappilassa aivan
ensimmäiseksi.

SIRKKU (nousee, hermostuneesti). Mitä minä siellä sanon?

KAUKO (leikillisesti). Sanot vain, että sinä olet juhannusmorsian.

SIRKKU. Älä nyt! Enhän minä sellaista voi.

KAUKO (rauhoittaen). Ei, ei! Tietysti! Sanot, että tulit toteamaan
minun kuulutuksenottoni — että olet kihloissa minun kanssani. Asia on
kovin yksinkertainen ja selvä. Rovastihan jo tietää jutun..

SIRKKU. Minä menen heti. Muutan vain pukua ensin.

KAUKO. Se ei ole ollenkaan tarpeellista. Päinvastoin! Jätä se tekemättä!

SIRKKU. Kuinka niin?

KAUKO. Et herätä kenenkään huomiota. Piipahdat vain aivan kuin
arkihommissasi olisit. Sanot vain tyttärille tai muille — jos tapaat —
että sinulla on vähän asiaa minulta — niin selviydyt hämmästelemättä.

SIRKKU. Tukkani ainakin menen laittamaan uudelleen. — Lähdetkö sinä
ulos?

KAUKO (katsoo kelloaan). Minä pistäydyn tuomarissa — vaikka hän on ehkä
juuri päivällisellä — mutta sama se — voinhan kuitenkin käydä, kun
lupasin.

SIRKKU. Minä olen niin hermostunut!

KAUKO (ottaa Sirkkua käsistä, herttaisesti). Mistä sitten?

SIRKKU. No, tästä kaikesta — ja sitten — tuosta pappilasta —

KAUKO. Sirkkuseni! Tee se repäisevästi, niin sitten siitä pääset!

SIRKKU. No, mennään sitten nopeasti!

(Menevät perältä. Näyttämö on hetken tyhjänä. Sitten Sirkku tulee
takaisin, vielä pullo kädessä.) Varminta on kuitenkin — (Katselee
lipastoa ja sitten pöytää, minne sen piilottaisi, keksii äkkiä,
juoksee Kaukon makuukamariin. Mauri tulee hitaasti, pysähtyy pöydän
luo katselemaan ulos. Sirkku aikoo tulla makuukamarista, mutta kun
huomaa Maurin, vetäytyy nopeasti takaisin ja panee oven hiljaa kiinni.
Mauri kääntyy lipastoon päin, katselee sitä hetken, ottaa sitten
avainkimppunsa ja menee lipaston luo, tarkastelee lukkoa ja avaimia,
koettaen sitten yhtä ja toista, kunnes viimein yksi sopii; aukaisee
laatikon, pistää avaimet taskuunsa ja alkaa etsiä Sirkun kirjettä; kun
ei löydä, ottaa kasan kirjeitä ja papereita, tulee pöydän luo ja alkaa
siinä tarkastuksen, löytää vihdoin yhden, jonka päällekirjoituksen
lukee tarkasti, ja kun huomaa, että kirje on avaamaton, heittää sen
pöydälle, kooten kaikki muut, jotka vie lakaisin laatikkoon, sulkien
sitten laatikon. Mutta hänen aikoessaan sitä lukita, kuuluu askeleita
ulkoa ja hän ehtii tuskin kääntyä, kun Kauko tulee sisään, mennen
suoraan pöydän luo ja heittäen hattunsa pöydälle, katsellen koko ajan
Maurin huomaamatta, että kirje hautaantuu hänen hattunsa alle.)

MAURI. Anteeksi, että jäin huoneeseesi, vaikka et ollut kotona.

KAUKO. Se miellyttää minua. Olkaa kuin kotonanne! Tehkää hyvin!
(Osoittaa istumaan.)

MAURI (katsoo pöytään kuin aikoisi mennä ottamaan kirjeen, mutta
jättää sen kuitenkin tekemättä). Kiitän! (Menee hitaasti keinutuoliin
istumaan, ei tiedä, kuinka alkaisi keskustelun, kun Kauko seisoo
liikkumattomana paikallaan ja on vaiti.) Noo — oletko kuullut, miten
Malkalassa nyt jaksetaan? Onko sairas yhä ennallaan?

KAUKO. Malkala on kuollut.

MAURI. Mitä? Kuollut?

KAUKO. Niin — noin tunti sitten.

MAURI. Entä testamentti? Ehtikö hän sen allekirjoittaa?

KAUKO (liikahtaa hermostuneesti). Kyllä ehti. (Kävelee.)

MAURI. Hermostuttaako se sinua?

KAUKO. Minua ärsyttää se, ettei kellään ole muuta sanottavaa Malkalan
kuolemasta kuin: ehtikö hän tehdä testamentin.

MAURI. Sehän on luonnollista! Kaikki ovat odottaneet häneltäkin jotakin
hyväätyötä. Nyt hän sen teki — hänkin. Onnittelen sinua!

KAUKO. Mitä onnea minulla siitä olisi?

MAURI. Mitäkö onnea? Varmuus, turva, riippumattomuus.

KAUKO (pysähtyy). Suotta kuvailette minulle onnea siellä, missä sitä ei
ole — kun kaadatte sen siellä, mistä minä sitä etsin.

MAURI. Siellä se ainakaan ei ole! Usko minua!

KAUKO (ojentaa kiihtyneenä kätensä). Minä sanon teille: tuo on minun
käteni! Te sanotte: ei ole, usko minua! — Onko sellaisessa mitään
järkeä? (Kävelee.)

MAURI (hetken perästä vitkaan). Onni, jota sanot etsiväsi, ei ole sinun
kädessäsi — eikä edes kätesi ulottuvissa.

KAUKO (istuu uhmamielisenä). Ei! Sillä se on jo minun sylissäni, minun
sydämessäni..

MAURI (hetken kuluttua, yksinkertaisesti). Kuulehan nyt, Kauko!
Älkäämme tuhlatko sanoja tyhjänpäiväiseen saivarteluun. Minulla ei ole
eläissäni ollut niin vakavaa hetkeä kuin tämä.

KAUKO. Ei minullakaan!

MAURI. No, olettakaamme, että se on molemmille vakava! Olettakaamme,
että me molemmat olemme peräänantamattomia. Kuinka käy silloin?

KAUKO. Toisen meistä täytyy taipua!

MAURI (katsoo Kaukoa, nousee). Aivan niin! Toisen täytyy taipua! Ja se
toinen olet sinä!

KAUKO. Miksi juuri minä? Miksi ette te?

MAURI. Siksi, että minä en voi taipua.

KAUKO. Enkä minä!

MAURI (pyyhkäisee otsaansa). Hm! — Sitten täytyy sinun taittua.

KAUKO (uhmaten). Miten? Voitteko sanoa sen?

MAURI (tiukasti). Voin. Minä voin sen sanoa. Mutta ensin tahdon koettaa
kaikkia muita mahdollisuuksia.

KAUKO. Sanokaa vain suoraan heti! Muita mahdollisuuksia teillä, ei ole,

MAURI (lämpimästi). Minä pidän sinusta paljon — hyvin paljon. Tahtoisin
säästää sinut — pelastaa sinut — millä keinoin tahansa. Olen valmis
taipumaan rukoukseen asti. — Älä kiihdy! Kuule minua! Minä rukoilen
sinua taipumaan johonkin, joka vie sinut erilleen Sirkusta —

KAUKO. läksikö?

MAURI (pysähtyy puheessaan, miettii, vitkaan). Oikeastaan minä
tarkoitan — niin — minähän tarkoitan vain — vaadin vain teidän
eroamistanne — nyt heti —. (Valoisammin.) Tulevaisuus järjestyisi
kyllä sitten itsestään. (Päättävämmin.) Aivan niin! Puhukaamme vain
nykyhetkestä! Minä rukoilen vieläkin sinua — kaiken sen nimessä, mikä
on sinulle kallista: myönny minun ehdotukseeni!

KAUKO. Mitä minun pitäisi tehdä?

MAURI (innostuneena). Tehdä — niin? (Kävelee.) Miten järjestäisimmekään
tämän pulman — parhaiten? — Hm! Jos —? (Pysähtyy äkkiä.) Kuulehan!
Äsken puhuit ulkomaanmatkasta! Etkö nyt haluaisi tehdä sitä? Minne
tahansa! Näkemään uutta ja oppimaan uutta! Minä maksan kaikki kulut —

KAUKO. Yksinkö minä lähtisin?

MAURI. Yksinkin — jos haluaisit. Mutta jos tahdot, niin tulen
mielelläni mukaan — ja minusta on sinulle paljon hyötyä —
olen matkustellut paljon ja osaan useita kieliä. Kiertäisimme
kulttuurikeskuksesta toiseen. Saisit tutkia taidetta ja
sivistyskansojen elämää, syventyä teattereihin ja kirjallisuuteen.
Sehän aukoisi sinulle kirjailijana uusia teitä ja uusia näkökohtia.
Sinä avartuisit — aivan kuin uudestaan syntyisit. Mitä arvelet?

KAUKO. Kauanko tuo kierteleminen kestäisi?

MAURI. Sen saisit itse päättää.

KAUKO. Vaikka palaisin jo ensimmäisestä kaupungista? Niinkö?

MAURI (miettii). No, vaikka niinkin! Jos sitä haluaisit.

KAUKO. Te luulette, että minä en haluaisi?

MAURI (kartellen). Sitä en tiedä. Saisit itse päättää.

KAUKO. Minulla on nyt itselläni varoja lähteä tuollaiselle matkalle —
jos minua haluttaa.

MAURI (kiihtyen). Niinpä kyllä. Sitten — kun saat nuo rahat käsiisi.
Mutta ei se käy niin nopeasti.

KAUKO. Kuinka nopeasti?

MAURI. Heti! Ehtoon kuuluu, että sinun avioliittopuuhasi keskeytyvät.
Sen kai olet ymmärtänyt. Ja sinähän kävit äsken pappilassa kuulutusta
varten?

KAUKO. Kävin.

MAURI. Sinä vain peruutat sen! Sanokaamme — vastaiseksi! Ja sitten
lähdemme.

KAUKO. Aherman autolla,— niinkö?

MAURI (hiukan hämmästyen). Vaikkapa — sillä! Ollaksemme riippumattomat
juna-aikataulusta.

KAUKO. Minuako varten oli se toinen hyttipaikka, jonka tilasitte?

MAURI (hämmästyy, on hetkisen vaiti). Sinä tiedät sen?

KAUKO. Tiedän.

MAURI (hiljaisesti). Ei se ollut sinua varten. Tämän ajatuksen sain
vasta juuri. Mutta tässä tapauksessa käyttäisit sinä sen.

KAUKO (nousee). Minä en sitä halua! Kertakaikkiaan: en!

MAURI (henkeään pidättäen). Et? Vaikka mitä tapahtuisi?

KAUKO. Mitään erikoista ei tule tapahtumaan!

MAURI (uhkaavasti). Oletko varma siitä?

KAUKO. Olen!

MAURI (hiljaa ja käheästi). Älä manaa esiin onnettomuutta! (Ankarasti.)
Se tulee, ellet nyt luota minuun. Ja silloin näet, että kuitenkin sinun
erosi tapahtuu.

KAUKO (varmasti). Ei tapahdu! Olen ryhtynyt varokeinoihin.

MAURI. Mihin?

KAUKO. Älkää yrittäkö viedä Sirkkua laivalle! Se ei onnistu! Siitä
tulee vain häväistysjuttu.

MAURI. Luuletko, että olen aikonut?

KAUKO. Tiedän sen.

MAURI (lysähtää toivottomuuteen). Vai tiedät —. (Menee raukeasti
istumaan.)

KAUKO. Varoitan teitä siis tarttumasta siihen keinoon!

MAURI (suuressa sisäisessä tuskassa). Kuinka voit olla varma, etten
siinä onnistu? Ethän tiedä suunnitelmaani.

KAUKO. Olkoon suunnitelmanne mikä tahansa — se menee pirstoiksi
sentähden, ettei Sirkku ole teidän tavoitettavissanne.

MAURI (ankarasti). Oletko piilottanut Sirkun?

KAUKO. Olen.

MAURI. Mutta jos valhettelet, niin kadut sitä valhetta elinikäsi —
niinkuin saat katua tekoasikin. Itse olet itsellesi kuopan kaivanut.

KAUKO. Minä en siihen kuoppaan putoa —

MAURI (nousee kiivaasti). Mutta minä pudotan sinut!

KAUKO. Ette! Te olette jo aseeton.

MAURI (raivostuu). Minä en ikinä ole ollut aseeton. En vielä eläissäni!
(Kävelee.) En ole vielä milloinkaan lähtenyt aseettomana taistelemaan
elämästä ja kuolemasta.

KAUKO (hätkähtää). Onko tässä kysymys kuolemasta?

MAURI (hurjana). Kunpa olisikin edes kysymys miestaposta — niin en
epäilisi tarttua vaikka sellaiseen. (Kauhistuu kiihtymystään ja
lyyhistyy velttouteen.)

KAUKO. Murhaa ette siis aio tehdä?

MAURI (katsoo Kaukoon pitkään). Murhaako? Sinutko nurhaisin? — En sinua
surmaa käsin, enkä asein — ja kuitenkin — kuitenkin —. (Menee väsyneesti
istumaan.) Olet ajanut minut äärimmäiseen rajaan asti. Armahda minua
— armahda itseäsi — armahda meitä kaikkia! Älä anna minun astua rajan
yli! Älä anna minun sanoa sitä sanaa, oka vie sinulta voiman ja
varmuuden — joka pimittää sinun elämäsi — joka tekee sinut höyhentä
keveämmäksi vastustamaan tahtoani.

KAUKO (katsoo kelloaan). Minun täytyy nyt mennä tuomarin luo, hän
odottaa minua.

MAURI (nousee nopeasti Kaukon eteen, kiivaasti). Sinä et mene
minnekään! Me olemme nyt tulleet niin pitkälle, ettei enää voi
perääntyä — eikä myöskään jäädä tähän. Nyt minä kuljen eteenpäin.
(Ottaa kiinni rinnastaan.) Minun täytyy se nyt tehdä — muuten se voisi
olla liian myhäistä.

KAUKO. Minä näen, että olette sairas. Istukaa lepäämään — ja jätetään
toiseen kertaan.

MAURI (kiivaasti). Ei, ei! (Ottaa kiinni keinutuolin selkänojasta.)
Sinä et voi mennä Sirkun kanssa — et voi mennä minun tyttäreni kanssa
naimisiin — sillä — sillä — sinä olet minun poikani. Olet Sirkun veli.
(Sirkku huudahtaa tukahutetusti makuuhuoneessa.)

KAUKO (horjahtaa askeleen taaksepäin kuin iskun saanut, ottaa kiinni
päästään.) Kuulitteko? Mikä se oli? Sirkun ääni! (Syöksyy katsomaan
ikkunasta ja sitten eteisestä, palaa hoiperrellen pöydän luo.) Sain
iskun päähäni — korvat soivat — luulin kuulleeni Sirkun äänen. Mitä se
oli? Mitä te sanoitte?

MAURI (lysähtää istumaan). Sinä olet minun poikani. Kauko. Ja Sirkku on
—?

MAURI. On sinun sisaresi.

KAUKO. Ooh, ooh! (Vaipuu tuolille pöydän taakse.)

MAURI (menee vaivaloisesti keinutuoliin). Sinä pakotit minut kulkemaan
rajan yli.

KAUKO (hypähtää hurjana ylös). Mutta jos — jos te erehdytte! Mistä te
sen tiedätte?

MAURI. Minä tiedän sen itse — ja äitisi tunnusti — silloin kun lähdin
— häntä ei annettu minulle — köyhälle pojalle — hänet naitettiin
Malkalalle — ja koko olemuksesi sen todistaa — eihän sinussa ole
hitustakaan malkalaisista —

KAUKO. Vannotteko jumalan nimessä, että puhutte totta?

MAURI (nousee vaivaloisesti). Kaiken sen nimessä — mikä on pyhää ja
korkeata: vannon.

KAUKO (lysähtää tuolille). Mitä Sirkusta ja minusta nyt tulee? Kuinka
meidän nyt käy?

MAURI (menee pöydän luo — ottaa kirjeen). Taistelin viimeiseen asti —
säilyttääkseni salaisuuden. Teidän tähtenne taistelin. Tartuin kaikkiin
mahdollisuuksiin — varastettuihinkin. Sinun äitisi ja Sirkun äiti
olivat hyvät ystävykset. Tässäkin se voi olla mainittuna — nyt eivät
salaisuudet enää meitä auta — ei meitä — mutta Sirkun ei tarvitse
tietää mitään. (Avaa kirjeen, yrittää lukea.) Lue sinä! Silmiäni niin
hämärtää.

KAUKO (ottaa kirjeen ja lukee). Rakas Sirkkuseni! Kaikesta huomaan,
että sinä ja Kauko tulette kerran menemään naimisiin. Minä tiedän, että
Kauko on mieheni poika —

MAURI. Niin — niin!

KAUKO (jatkaa lukemistaan). — mutta älä säikähdä — minä tunnustan nyt
sinulle, ettei Kaukon isä, Suvialho, ole sinun isäsi. Jumala antakoon
syntini anteeksi ja siunatkoon sinua!

MAURI (käheästi). Mitä? (Karjaisee.) Mitä? (Tarttuu Kaukon käsiin.)

KAUKO (hypähtää ylös). Mitä tämä on? (Lukee tarkasti uudelleen.) —
— ettei Kaukon isä, Suvialho, ole sinun isäsi. (Jää tuijottamaan
kirjettä.)

MAURI (ottaa hurjana päästään kiinni). Minun järkeni pysähtyy — mutta
— niin, niin — nainen sen tietää — nainen sen tietää — (Sirkku tempaa
oven auki ja horjahtaa ovipieleen.)

MAURI ja KAUKO. Mitä — Sirkku! Sinäkö?

SIRKKU. Kuulin kaikki — antakaa minulle anteeksi — anna anteeksi, Kauko
— join isän myrkyn —

MAURI (syöksyy Sirkkua tukemaan). Jumalan tähden!

KAUKO (juoksee tukemaan Sirkkua). Taivaan tähden! Mitä sinä sanot?

SIRKKU (talutetaan keinutuoliin). En olisi voinut elää sen jälkeen —
kun sain kuulla —

MAURI. Sinä et ole minun tyttäreni! Tuossa on äitisi kirje.

KAUKO. Sinä et ole minun sisareni —

SIRKKU. Se on hyvä — mutta —. (Kärsien tuskia.) Kuitenkin nyt — kuolen —

KAUKO (polvistuu Sirkun viereen). Älä, älä! Pikku Sirkkuseni!

MAURI (siirtyy äärimmäisessä tuskassa toiselle puolen huonetta). Mitä
minä olen tehnyt? Mitä minä olen tehnyt?

KAUKO. Olette tyrannin kädellä tarttunut elämän pyörään! Ettekö näe,
että Sirkku kuolee?

SIRKKU (hyvin heikosti). Kuolen sinun morsiamenasi. Olenhan sinun —
juhannusmorsiamesi — olenhan?

KAUKO. Olet, olet! — Oi, taivaan suuri laupeus, auta meitä! Rakas,
armas! Ikiarmas! (Sirkku saa äkillisen ja nopean kouristuskohtauksen,
kuolee. Mauri horjuu tuolin luo, ottaa sydämestään kiinni ja kaatuu
tuolille. Kauko painaa toisen kätensä Sirkun otsalle, pitäen Sirkun
kättä toisessa kädessään). Elämän virran pyörteeseen upposit — ihana
juhannusmorsiameni! (Pää painuu, hän suutelee Sirkun kättä.)

    Väliverho.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NAINEN SEN TIETÄÄ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.