The Project Gutenberg eBook of Ulos ikkunasta
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Ulos ikkunasta
Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä
Author: Eugène Scribe
Translator: Edw. Törmänen
Release date: September 23, 2024 [eBook #74464]
Language: Finnish
Original publication: Hämeenlinna: A. W. Lindgrenin kirjapaino
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ULOS IKKUNASTA ***
ULOS IKKUNASTA
Huvinäytelmä l:ssä näytöksessä.
Kirj.
AUGUSTIN SCRIBE
Tanskalaisesta käännöksestä suomentanut
Edvard Törmänen
Hämeenlinnassa,
A. W. Lindgrenin kirjapainossa ja kustannuksella,
1878.
Jäsenet:
_d'Havrecourt_, tehtaan-omistaja.
_Raoul_, hänen sisarensa-poika.
_Gabrielle_, Raoul'in vaimo.
_Markiisitar de Lesparre_, Gabrielien äiti.
_Jeanne Shoppen_, arentimiehen vaimo.
Vasemmalla, aivan etu-alalla, muhkea huvihuone ovineen ja balkonkineen,
jota kannattaa kaksi pylvästä. Taaempana huvihuoneesta puutarhan muuri.
Oikealla ajoportti vuokra-tilan pihaan. Perällä maantie. Kaukaa näkyypi
kylä. Oikealla vuokra-tilan pihan lähellä turvepenkki. Puutarhan
muurista ajo-porttiin aita, jonka veräjä on auki.
Ensimmäinen kohtaus.
d'Havrecourt.
_d'Havrecourt_ (tulee maantieltä päin oikealta, puhuu kulissiin).
Ää, sinä hölmö! Ajat nurin pari askelta linnasta, ja tiellä, joka
on tasainen, kuin laattia. (Kuultelee) Siinä oli kuoppa, sanot.
No, vaikkapa niinkin, mutta sinun olisi pitänyt katsoa eteesi eikä
töllistellä pilviin. (Tulee esiin). Ei, nyky-ajan kyyditsiät eivät
ole muinoisten vertaiset, rautatiet ovat ne tykkänään pilanneet. Ne
eivät enää tutkistele ammattiaan. (Katsellen kulissiin). Mitähän
tuo nyt jälleen tuumaillee? Hän aikoo, tottavie, yksinään nostaa
vaunut maantienojasta. (Viittaa vuokra-taloon). No, menehän toki
tuonne Shoppen'iile pyytämään apua. — Saatanhan minä jalkaisinkin
linnaan mennä. Ellen liiaksi erehdy, on tämä huvihuone linnan puiston
perällä, ja kun muuria seuraten astuskelen, on linnaan ainoastaan
neljännestunnin matka. (Huvihuoneen ovi aukenee). Tai jos menisin
puiston läpitse, joka olisi suorin tie. Ovi aukeaa, näen mä. Sepä
erinomaisen kohteliasta.
Toinen kohtaus.
Jeanne Shoppen (tulee huvihuoneesta kirje kädessä). d'Havrecourt.
_Jeanne_ (puhuen kulissiin'). Olkaa aivan huoletta vain. Kirje tulee
perille, niinkuin sanottu oli, eikä ainoankaan ihmissielun pidä
aavistaman, kenen kädestä se on lähtenyt. Jeanne Shoppen ei ole mikään
Hölö-Maija, hän.
_d'Havrecourt_. Saanko kysyä, neitsyt Shoppen — — —?
_Jeanne_ (Its.). Mikähän mokoma tuokin lienee?
_d'Havrecourt_. Eikö tämä ole Lesparre'n linna, jonka omistaja
hra Raoul d'Havrecourt on?
_Jeanne_. Onpa kyllä, mutta Raoul-herra ei asukkaan linnassa.
_d'Havrecourt_. Mitä se merkitsee?
_Jeanne_. Se merkitsee, ett'ei hän asu siellä enää.
_d'Havrecourt_. Koska hän sieltä muutti?
_Jeanne_. Noin kuukausi sitten.
_d'Havrecourt_. No, missä hän nyt asuu?
_Jeanne_. Tuossa huvihuoneessa.
_d'Havrecourt_. Mitä sanot?
Kolmas kohtaus.
Entiset. Raoul (tulee huvihuoneesta).
_Raoul_. Mutta herran-päivät, Jeanne, mitä sinä nyt jälleen
lörpöttelet? (Ilo-huudahduksella d'Havrecourt'in syliin).
Eno! Armas eno.
_Jeanne_. Vai on tuo hänen enonsa.
_Raoul_. Minä olen sanomattoman iloinen, nähdessäni teidät jälleen,
armas eno! (Jeannelle). Viehän nyt tuo kirje perille vihdoin!
_Jeanne_. Kyllä, minä menen, (itä.) Vaikkapa oikein erinomaisen hauskaa
olisi nyt jäädä tänne uutisia kuulemaan.
_Raoul_ (kärsimätönnä). No, mutta menehän toki, Jeanne! Johan minä olen
kaukana täältä (Kiitää perältä vasemmalle).
Neljäs kohtani.
Raoul. d'Havrecourt.
_Raoul_. Voi, ettepä saata aavistaa, kuinka minä olen kaivannut teitä
näinä kolmena kuukautena, kun en ole teitä nähnyt.
_d'Havrecourt_. Todellakin? Kiitos siitä. Oikeastaan olisi sulla jo
syytä suuttua minuun.
_Raoul_. Suuttua?
_d'Havrecourt_. Niin, luonnollisuuden mukaan olisi minun pitänyt olla
sinun häissäsi; vaan — minä olen tosin eno, mutta minä olen myöskin
tehtaanomistaja; ja juuri silloin oli minun tuiki mahdoton jättää
työmiehiäni, jotka nostivat metelin, melkeinpä olivat tehdä strike'n,
— ei senvuoksi, että niillä olisi ollut mitään minua vastaan, vaan ne
tekivät sen i pahojen ihmisten viettelyksestä.
_Raoul_. Ja eno oli pakoitettu myöntymään?
_d'Havrecourt_. Minäkö? En koskaan! Sinä ajattelet, kuulen ma, aivan
kuin moni muukin? Sin et tunne minua. — Minua on yhä luultu pöyhkeäksi
synnystäni, suvustani ja kreivin-arvonimestäni, ja kuitenkin olen
minä huoletonna luopunut kaikista noista herttaisuuksista, ruvetakseni
tehtaan-omistajaksi. Perheessänikin pidetään minua — ellei juuri
Lepu-Lassena, niin toki hurskaan kilttinä olentona, jolla ei ole omaa
tahtoa ja jota helposti voipi vetää — —
_Raoul_ (tekee liikkeen).
_d'Havrecourt_. Kyllä sen voipi helposti tehdäkkin, mutta ainoastaan
silloin, kuin minä sallin, ja niinkauvan, kuin minä sallin. Sen näytin
työväellenikin. Minä olisin antanut vaikka kaikkien tehtaitteni seisoa
toimettomina, ennenkuin olisin myöntynyt. Mutta kun ne palasivat,
katuivat käytöstään ja tyytyivät entisiin ehtoihinsa, annoin minä
heille anteeksi — ja olin sama, kuin ennenkin.
_Raoul_ (vilkkaasti). Niin, sen mä tiesin.
_d'Havrecourt_. Ja nyt nautin vapauttani, käyn tervehtimässä nuorta
Gabrielle'äni. Hän kuuluu olevan oikein suloisen herttainen.
_Raoul_ (hämillään). Erinomaisen — — —
_d'Havrecourt_. Niin, se on suvun-ansio. Hänen äitinsä, markiisitar
de Lesparre, oli aikoinaan Flanderimme kaunotar. Jalot kasvot, samoin
luonne.
_Raoul_. Vai niin, — te tunnette siis rouva de Lesparre'n?
_d'Havrecourt_. No, en enempää, kuin että kerran olin täpärällä mennä
hänen kanssaan naimisiin; mutta hänen erinomainen taipumuksensa
vallitsemaan ja komentamaan — — —
_Raoul_. Niin, se on varma tosi, se.
_d'Havrecourt_. No, mutta ethän sinä häntä ole nainutkaan, ja hänen
tyttärensä kuuluu, kaikkien kertomuksien mukaan, olevan itse lempeys ja
viehättäväisyys.
_Raoul_ (hämillään). Niin, enokulta, minä rakastan, minä jumaloitsen
häntä.
_d'Havrecourt_. Niin, sitä sinun ei tarvitse noin vakuuttaa. Sainhan
minä joka päivä sinulta kirjeen, jossa neljä täpösen täyttä sivua
sisälsi pelkkää lempeä ja herttaisuutta. Minun ei pitäisi sanoa sitä,
mutta minä toden totia pelkäsin niitä.
_Raoul_. Minkätähden?
_d'Havrecourt_. Sentähden että minä aina pelkään ylellisyyttä.
_Raoul_. Saattaakohan vaimoansa liiaksi rakastaa?
_d'Havrecourt_. Luonnollistahan se. Taloudessa pitää säästää kaikkea,
vieläpä rakkauttakin. Muuten tulee loppu kouraan — ajan pitkään.
_Raoul_. Niin, te puhutte aina vanhan-pojan kieltä, enokulta.
_d'Havrecourt_. En millään muotoa. Minä puhun varovaisen miehen
kieltä, miehen, joka ajattelee tulevaisuuttaan. Aivan kuherruskauden
ensipäivästä saakka pitää osoittaa vakavuutta, ja jos vain olet liian
lempeä, liian myöntyväinen, liian tottelevainen — niin voi sinua!
Se otetaan ad notam, sitä pidetään varsin välttämättömänä, ja jos
joskus sattuisit olemaan vähän veltto, tai (salaisesti) pikkuruikkusen
huolimaton, huudetaan heti paikalla (naisen äänellä): "Sin'et enää ole
sama, kuin ennen, sin'et rakasta minua enää!"
_Raoul_. Luuletteko todellakin?
_d'Havrecourt_. Se on aivan kuin kädessä. Vaan jos kokemus on sinun
käytöstapasi onnella kruunannut, niin älkäämme siitä sen enempää
haastelko. Minä toivotan vain onnea ja pyydän sinun esittelemään minut
vaimollesi. (Pari askelta paviljonkiin päin). Luulempa todella pyyntöni
saattavan sinut hämille. Enkö saa vaimoasi nähdä? Ehkä on rajaton
rakkautesi saanut sinut mustasukkaiseksi, — mustasukkaiseksi minua
kohtaan?
_Raoul_ (hämillään). Ei, ei millään muotoa, enokulta, — Mutta min'en
oikein tiedä, mitenkä sanani sovittaisin. Kuulkaahan, — min'en asu enää
linnassamme. Minä asun tätä nykyä tuossa huvihuoneessa — aivan yksinäni.
_d'Havrecourt_ (kummastellen). Yksinäni? Niin, tietysti päivittäin. Se
lienee työhuoneesi?
_Raoul_. Ei, kyllä minä asun siellä öisin myöskin.
_d'Havrecourt_. Mitä sanot?
_Raoul_ (äkkiä). Hyödytöntähän on salata teiltä onnettomuuttani? —
Niin, enokulta! Minua on pidetty onnellisen aviomiehen esikuvana, —
mutta minä olen onnettomin ihminen maailmassa. Minun avioelämäni on
manalan mallin mukaista; voi, minä olen sanomattoman onneton!
_d'Havrecourt_. Mutta kerrohan toki, usko minulle elämäsi salaiset
vaiheet, usko ne tälle vanhalle—pojalle. Vaikka itse olen onnellisesti
säästynyt avio-elämän myrskyistä ja vaarallisista kareista, niin
(syleillen Raoulia) säälin toki haaksirikkoon joutunutta ja tarjoan
sille kernaasti pelastavan käteni. (Istuu ruohopenkille). Tuleppas
nyt, poikaseni, istu tänne viereeni, ja kerro minulle koko hirmuinen
historiasi.
_Raoul_ (istuu). Tiedättehän, enokulta, että minä miellyttelin
Gabrielle'ä vuoden aikaa ennen naimistamme. Hän oli epäjumalani, ja
siksipä olinkin sanomattoman onnellinen saadessani omata hänet ja
kutsua häntä vaimokseni, niin onnellinen, ett'en luullut millään
uhraavaisuudella voivani maksaa moista autuutta.
_d'Havrecourt_ (kylmästi nuuskaten). Ensimmäinen tuhmuus!
_Raoul_. Ei, ei suinkaan. Kaikki hänen oikkunsakin olivat minusta
niin viehättävät, aivan umpimähkään seurasin hänen tahtoaan, hänen
vallitsemisessaan oli omituinen, käsittämätön tenho-voima, joka minut
tykkänään lumosi, minä olin onnellinen, saadessani tottelevaisesti
täyttää hänen toivojansa, saadessani olla hänen orjansa, saadessani
viettää elämäni hänen jalkojensa juuressa.
_d'Havrecourt_. Toinen tuhmuus!
_Raoul_. Mahdollista kyllä, mutta Gabrielle oli niin kaunis, niin
hurmaava, hänen kiekailunsa niin suloiset, hänen pienet itsepäisyytensä
niin lumoavat, että — — — oi, te ette tiedä, enokulta, miltä tuntuu,
kun nuori, suloinen vaimo nojautuu rintaa vastaan, lausuen —
puoleksi hymyillen, puoleksi rukoillen: (naisen äänellä) "Jos minua
lemmit — — —"
_d'Havrecourt_ (samoin naisen äänellä). Niin olet narri, tyhmikkö.
(Omalla äänellään) — Kolmas tuhmuus!
_Raoul_. Tarpeetonta on sitä kertoakaan, enokulta; siitä tulisi liian
pitkä kertoelma. Jo toisen kuukauden kuluessa huomasin Gabrielle'ssä,
jota siihen saakka olin pitänyt täydellisyyden esikuvana, kuitenkin
löytyvän (etsien sanaa) joitakuita vähäpätöisiä — — — heikkouksia.
_d'Havrecourt_. Aivan oikein, kaikki ne heikkoudet, jotka
kiihko-rakkaudellasi olit häneen kasvattanut.
_Raoul_. Ja ensi päivänä, kun uskalsin antaa tahtoni erota hänen
tahdostaan, kuulin äsken lausumanne sanat, jotka saivat jäseneni
jähmettymään, nuo kauheat sanat: "Voi, Raoul! Sin'et rakasta minua
enää! — Minäkö, huudahdin, minäkö en rakasta sinua? — Tee sitte mitä
ikinä tahdot, sano, käske — — —"
_d'Havrecourt_. Niin, siis on kaikki mennyttä, täydellinen anarkia,
laittomuus voimassaan, hallitus ei pääse jaloilleen enää milloinkaan.
_Raoul_. Anoppini, joka yhä kallisti vääryyden minun puolelleni, saapui
juuri silloin taloomme, vieraillakseen meillä moniaita päiviä.
_d'Havrecourt_ (pelästyen). Anoppisi?!
(Nousevat).
_Raoul_. Sitä oli mahdoton estää, vaimoni tahtoi välttämättömästi
äitiänsä onnellisuutemme todistajaksi. Mutta juuri siitä hetkestä
saakka on rauha paennut perheestämme; ja häveten heikkouttani, päätin
käyttää hyväkseni ensimmäistä sopivaa tilaisuutta, näyttääkseni mieleni
vakavuutta, ja jälleen perustaakseni kadotetun valtani.
_d'Havrecourt_. Sepä viisaasti!
_Raoul_. Eipähän; kovin tyhmästi, enokulta. Me olimme kutsutut pitoihin
naapurimme luoksi, jonne tuli eräs rouva Nanteuil, kaunis nainen,
jota kohtaan vaimoni, kiitos anopilleni, oli mustasukkainen; sillä
minä puolestani en ollut häntä edes nähnytkään. Gabrielle kielsi
kutsumukseen ja kielsi myöskin minua menemästä sinne.
_d'Havrecourt_. Aivan asianmukaisesti.
_Raoul_. Mutta minä olin jäykkä.
_d'Havrecourt_ (elävästi). Bravo!
_Raoul_ (samoin). Minä sanoin, että näyttäisi liian epäkohteliaalta, jos
me kumpikin jäisimme pois pidoista, että vaimoni kernaasti saisi jäädä,
jos se häntä niin erinomaisesti huvittaisi, vaan minä puolestani sanoin
suoraan, mistään huolimatta, lähteväni sinne, vaikkapa aivan yksinäni.
_d'Havrecourt_ (myöntävällä liikkeellä), Yhä paremmin!
_Raoul_. Markiisitar huusi hurjana, väittäin minua hirmuvaltiaaksi,
joka syöksi hänen tyttärensä maan mustaan multaan.
_d'Havrecourt_. Noo! Tavallisia vaimon-veisuja vain!
_Raoul_ (kiihoissaan). Minä käskin markiisittaren, siivosti sanoen,
menemään hiiden pisaan.
_d'Havrecourt_. Aivan niin olisin minäkin tehnyt.
_Raoul_. Ja illan tultua (painolla) minä pukeuduin —
_d'Havrecourt_. Hyvä!'
_Raoul_. Gabrielle ei sanonut sanaakaan enää, ja ehdotta, tahdottani
vallan kävin minä pikkuisen rauhattomaksi mokomasta vait'
olevaisuudesta.
_d'Havrecourt_ (kääntyy häneen selin). No, jopa heti horjahduit.
_Raoul_ (innolla). En millään muotoa; huomaattehan sen siitä, että
minä aivan täsmälleen kahdeksan lyömällä valmistauduin sanomaan
jäähyväiseni. Samassa syöksyi Gabrielle ikkunan ääreen, aukasl sen
selki selälleen, vakuutti hartaasti, että samassa kuin minä ottaisin
ainoankaan askeleen — —
_d'Havrecourt_ (hymyillen). Hyppäisi hän ulos ikkunasta.
_Raoul_. Niin, enokulta, siten juuri; ennenkuin minä sain hänestä kiini
(d'Havrecourt tekee liikkeen) syöksyi hän ikkunasta ulos — ja ellei
sattumalta, taivahan tahdon sallimasta, olisi ollut heinähäkki, joka
aiottiin ajaa latoon, ellei se olisi ollut aivan tuon ikkunan alla
(osoittaen balkonkiin). — —
_d'Havrecourt_ (hymyilee pilkallisesti). Heinähäkki? Wai — niin, vai
oli siinä heinähäkki, — johon hän putosi — —
_Raoul_. Niin, taivaalle kiitos, ja vähintäkään satuttamatta itseään.
_d'Havrecourt_. Niin, se on ero asiassa, sepä suuresti suhteet muuttaa.
_Raoul_. Ei suinkaan, ei ollenkaan — eihän se vähintäkään asiaan kuulu.
_d'Havrecourt_. Mahdollista kyllä. Minulle vain pisti päähäni sellainen
aatos.
_Raoul_. Millainen aatos?
_d'Havrecourt_. Mahdollista kyllä, että olen erehtynyt; eiköhän siitä
puhettakaan. Pää-asia on vain mitä sinä teit.
_Raoul_. Markiisitar oli vienyt tyttärensä linnaan, minä riensin
sinne, mutta turhaan. Anoppini julisti minulle juhlallisemmin ja
ylpeämmin kuin milloinkaan ennen, että hän, varjellen perheen kunniaa,
muka salaisi tapahtuneet seikat maailmalta; mutta lisäsi, että minun
yksi ainoa silmäykseni saattaisi murhata vaimoni, ja hän, siihen
katsoen, kielsi minun pienimmälläkään keinolla koettamasta saada nähdä
Gabrielien, ellen (painolla) kahdenkertaisesti tahtoisi olla hänen
murhaajansa.
_d'Havrecourt_ (kylmästi). Ja sitten?
_Raoul_. Niin, sitten, enokulta, siitä päivästä saakka, s.o., melkein
koko kuukauteen — (huokaa) en ole nähnyt vaimoani.
_d'Havrecourt_. Eihän se mitään kauhistavaa liene — vai?
_Raoul_. Onpahan toki, sillä minä kuolen kaipauksesta saada nähdä hänet
jälleen.
_d'Havrecourt_ (kuin ed.). Noo!
_Raoul_. Ja langeta polvilleni hänen eteensä, rukoilemaan anteeksi
vääryyttäni.
_d'Havrecourt_ (elävästi). Seis, poikaseni! Siihen pistän minäkin
sanasen sekaan. Koko vääryys on vaimosi puolella. Jos hän todellakin
aikoi ryhtyä itsemurhaan, jos hän turhanpäiväisen kemu-kutsumuksen
lähden tahtoi hyljätä miehensä, joka häntä jumaloitsee, aikoi heittää
hänet epätoivon ja ikuisen tuskan valtaan, — siinä katsannossa hän
ei ansaitse anteeksiantamista; mutta jos tämä, kuten toivon, on vain
pelkkää ilveilyä — — —
_Raoul_. Mitä, voitteko hetkeäkään epäillä — — —?
_d'Havrecourt_. Minun i'ässäni epäillään kaikkea, ystäväiseni, niinkuin
sinun i'ässäsi ollaan kaikesta varmat.
Wiides kohtaus.
Jeanne. Raoul. d'Havrecourt.
_Raoul_ (hämillään. Its.). Kas niin, tuoss'on jälleen Jeanne.
_Jeanne_. Uuh, kuinka kauheasti minä olen lentänyt, mutta minua
viivytettiin tiellä, sillä minä lapasin, sanonkohan ma Teille — —?
_Raoul_ (viittaa häntä vaikenemaan). Niin, niin — hyvä, hyvä, sano
joskus toisten.
_d'Havrecourt_. Mun aamuinen sulo flamlannittareni, — neitsyt Jeanne,
eikö niin?
_Jeanne_ (iloisesti). Neitsyt, — hui hai! Ee-e', — matami, jos
suvaitsette, matami Shoppen. Juuri tänään on täsmälleen vuosi
siitä, kuin menin naimisiin. Siitäpä syystä juuri aioimmekin
pitää pikku kekkerit, ja olimme jo kutsuneetkin kaikki tuttavamme
lähitienoilta — —
_d'Havrecourt_. Teniers'in taulu! Bravo! Minä pidän
paljon siitä, että ihmiset huvitteleivat.
_Jeanne_. Niin, mutta semmoinen ei, totfamari, ole suinkaan
sisarennepoika. Kun hän itse on synkkämielinen ja karttaa seuroja, emme
muka mekään saa juoda, tanssia, emmekä mitään. Kaikki ne pullakkaat
suorsat, jotka juhla-atriaksi valmistin, ne elukkaparat saavat vartoa —
Herra tiesi kuinka kauvan!
_d'Havrecourt_. Mitä tämä? Kiellätkö sinä näitä kelpo ihmisiä, omaa
vuokraväkeäsi, huvitteleimasta, — mitä?
_Raoul_. En, en suinkaan, eno! Mutta niiden tanssi ja hälinä kiusoittaa
minua, — se kuuluu aivan selvästi tänne. Ja paitsi sitä on Jeanne
aina miehensä ympärillä, hän suutelee ja taputtelee häntä ihan päivät
pääksytysten — —
_Jeanne_. No, sepä jotakin! Onhan hän minun mieheni. Pappi on antanut
minulle täydellisen luvan, tiedän mä.
_d'Havrecourt_ (Raoulille). Vaimo on oikeassa, ja ellet sinä itse
kykene huvitteleimaan, älä toki häiritse muiden iloa. Minä vastaan
kaikesta, matami Shoppen, ja kutsun itseni sekä juhla-atrialle että
tanssiin.
_Jeanne_ (hyppii ilosta). Ei mutta tuopas nyt reima ukko! Kas, nytpä
vasta lystiä saadaan. Seura on jo matkalla; ne oli juuri ne, jotka minä
tapasin, viedessäni kirjeen kartanoon.
_Raoul_ (kärsimätönnä). Sanoinhan jo kerran: Ole vaiti!
_d'Havrecourt_ (ryppyjä otsaan). Kirjeen — sisarenipojalta?
_Jeanne_ (Raoulille). Noo, älkää ollenkaan tehkö krimaasseja, eihän
siinä mitään pahaa — päin vastoin; (d'Havrecourl'ille) eihän se ollut
muuta kuin kirje rouvalle, mun hyvälle rouvalleni.
_d'Havrecourt_ (läheten Raoulia). Vai niin, sinä olet kirjoittanut
vaimollesi?
_Raoul_ (luoden silmänsä maahan). Olen.
_d'Havrecourt_ (kiivaasti). Ja pyytänyt häneltä anteeksi, tietysti.
_Raoul_ (vakaalla äänellä). Niin, teidän, eno, teidän on helppo puhua
noin, mutta minä, minä rakastan vaimoani, hän on nuori, suloinen,
hurmaava — niin, kysykääpä Jeanne'lta, ja siitä päivästä kuin olemme
olleet epä-sovussa, siitä kuin olen ollut hänestä erilläni, siitä
saakka olen tuntenut rakastavani häntä kahdenkertaisella innolla. Niin,
tämä kuukausi on ollut minulle vuosisadan pituinen, ja senvuoksi toivon
rauhaa, rauhaa ehdolla, millä hyvänsä. Toki, tätä te ette koskaan älyä.
_d'Havrecourt_. Ehk'en. Minä en ymmärrä paljon rakkautta, sen myönnän,
mutta sitä tarkemmin tunnen minä torat ja selkkaukset; muistathan mitä
taannoin kerroin sinulle työväestäni?
_Raoul_. Mutta sehän on vallan toista, se.
_d'Havrecourt_. Eikä, vaan aivan samaa. Minä en pitänyt sodasta,
minäkään, sillä pelkäsin sen hävittävän minut, mutta jos vain olisin
antanut myöten, olisi sama sota syttynyt seuraavana päivänä uudestaan;
jos minä olisin rukoillut rauhaa, olisi nyt jokainen isäntänä
vaaprikassani — paitsi minä itse, (kylmästi) niinkuin täällä nyt on
laita. (Jeannelle) No, ja mitä vastasi rouva?
_Jeanne_. Ei mitään, hän ei ollut yksinään, hänen äitinsä oli myöskin
lässä ja rouva markiisitar nappasi heti kirjeen kädestäni.
_Raoul_. Hävytön!
_d'Havrecourt_. Mitä mä sanoin?
_Jeanne_. Erehdys, rouvaseni, sanoin minä; se on herralta, herralta
itse, ja kirje on hänen vaimolleen, eikä kellekkään toisille.
_d'Havrecourt_. Oikein, matami Shoppen.
_Jeanne_. Mutta vastauksen sijaan, heitti hän minuun tuommoisen
silmäyksen, tuommoisen, noin puolenseitsemättä jalan korkuisen, avasi
ilman metkuitta kirjeen, nosteli olkapäitään — näin — ja virnuili,
(hiljemmin) niin, jos minä vain rohkeudessani virnuilisin siten
Shoppen'ille, niin pelkään pahoin, että kauvan aikaa saisin muistella
sitä, sillä Shoppen on vahva, sanomattoman vahva.
_Raoul_. Sitten, sitten.
_Jeanne_. Sitten asettihe anoppi istumaan kirjoitus-pöydän ääreen ja
tokeloi jotakin paperilapulle, jonka hän suurimman majesteetillisunden
ylevyydellä antoi minulle, näin sanoen: "Tuossa, siinä on minun
mullinautani". Niin hän sanoi, totta tosiaan sanoikin: Mullinautani.
Se lie varmaankin jotain pirullista, se. Minä pistin sen poveeni, ja
tässä se on (Antaa sen Raoulille).
_d'Havrecourt_. No, otahan se toki vastaan. Vai pelkäätkö hänen
käsialaansakin?
_Raoul_. En, vaan minusta tuntuu aivan kuin sisältäisi tuo kirje minun
kuolematuomioni.
_d'Havrecourt_ (ottaa kirjeen). Minua suuresti miellyttäisi — anteeksi
— tulla tuntemaan rouva markiisittaren käsi-alan ja sen, mitä matami
Shoppen nimittää hänen mullinaudakseen.
_Jeanne_. Tuo ukko ei suinkaan ole mieltä vailla, hän!
_d'Havrecourt_ (lukee). "Tämä on viimeinen sanani minun _ultimatumini_.
Tyttäreni suostuu sovintoon sillä ehdolla, että Te tulette linnaan
ja (painolla) minun läsnä-ollessani pyydätte vaimollanne rikostanne
anteeksi."
_Raoul_. Anteeksi — —
_Jeanne_. Vaimoltaan?
_d'Havrecourt_ (lystimäisesti). "Sillä ehdolla me ehkä suomme Teille
armoa. — Markiisitar Athenais de Lesparre".
_Raoul_. En, tuota en voi uskoa, (ottaa kirjeen).
_Jeanne_ (vihoissaan). Hävytöntä!
_d'Havrecourt_ (Raoulille, joka tuijottaa kirjeesen). Näetkös nyt, mitä
liikanainen myöntyväisyys vaikuttaa, — nöyryytyksen, josta saat kiittää
kirjettäsi.
_Jeanne_. Totta!
_d'Havrecourt_. Mitä myöntyväisempi olet, sitä enemmän sulta vaaditaan.
_Jeanne_. Aivan totta!
_d'Havrecourt_. Tästä huomannet nyt, että miehen tulee olla herra
talossaan.
_Jeanne_, Se on selvää!
_d'Havrecourt_. Ja toisien tulee totella.
_Jeanne_ (yhä kovemmin). Luonnollisesti! (d'Haorecourt'ille). Anteeksi!
_Raoul_ (istuu ruoho-istuimelle).
_d'Havrecourt_ (hymyillen). Vai tekin olette samaa ajatusta, matami
Shoppen.
_Jeanne_. Niin kaiketi. Nähkääs, ensi aikoina, kun olin naimisissa, en
ollenkaan ajatellut muuta, kuin lystäillä ja pyntätä itseäni koreaksi,
jotta pian oli kaikki "mennyt kuin Mänttälän kaivoon", sillä Shoppen
oli, kehumatta itseäni, niin syvälle iskenyt silmänsä minuun, ett'en
kuuna kulloin valkeana luullut hänen hennovan kieltää minulta mitään.
Vaan vielä mitä, — tiedättekö mitä hän sanoi? "Jeanne", sanoi hän, "sen
sanon sinulle", sanoi hän, "koko talon väen pitää totella sinua, sillä
sinä olet minun vaimoni, mutta sinun pitää totella minua, sillä minä
olen sinun miehesi." Ja mies on aina vahvempi; Shoppen, hän onkin
nyt niin tavattoman vahva. Silloin otin minä lusikan lilli-käteen
ja sanoin: Olkoon menneeks'! (Hilpeästi). Ja siitä hetkestä olemme
kumpikin hoitaneet omia asioitamme, eikä poikkipuoliaista sanaa ole
välillämme ollut.
_Raoul_ (huomio kiintyy Jeanne'en).
_Jeanne_. Shoppen onkin nyt niin mainio mies, alati iloinen ja alati
työssään, hänen mielessään on ainoastaan hänen tilansa ja vaimonsa,
ja hän rakastaa maailmassa ainoastaan minua ja — hyvää kaljaa; mutta
toisaalta, kun hän on jotain sanonut, niin se on sanottu — siin'ei ole
väitös-valtaa vähääkään, siksipä kaikki häntä kunnioittavatkin, ja
minä itse, minä rakastan häntä paljon hellemminkin kuin ennen, sillä
jos mies aina hyppii meidän pillimme mukaan, niin me käytämme sitä
hyväksemme tietysti ja lisäksi pidämme häntä pikkuisen narrinakin.
_Raoul_. Kiusa ja kadotus!
_d'Havrecourt_. Bravo! Matami Shoppen, teillä on mainio moraali ja
erinomainen äly. Sallikaa minun syleillä teitä.
_Jeanne_ (estää häntä). Mutta mitäs Shoppen siitä sanoo?
_d'Havrecourt_. Ensiksikin: Hän ei ole sitä näkemässä ja toiseksi:
Minun kauttani hän ei mitään vahinkoa kärsi (suutelee häntä otsalle).
_Jeanne_ (pyyhkien otsaansa). Minä pidän tuosta äijästä.
_d'Havrecourt_ (läheten Raoulia). Ja jos sinä vain vähäksi aikaa
siirrät minulle oikeutesi, jota et itse käytä hyväksesi, annat minun
toimia, ja joka tapauksessa seuraat minun neuvojani, vakuutan minä
olosi ja talosi vähän ajan kuluttua olevan aivan samalla pohjalla kuin
Shoppen'inkin.
_Jeanne_ (niiaa).
_Raoul_. Tehkää mitä tahdotte, kun vain saan Gabrielle'ni jälleen.
_d'Havrecourt_. Sinä saat hänet jälleen, lempeänä, viehättävänä, niin
— ja mikä tärkeämpää — kuuliaisena. Sinä, Jeanne — —
_Jeanne_ (äkkiä). Mitä minun pitää — — —?
_d'Havrecourt_ (samoin). Mennä suorsia paistamaan.
_Jeanne_. Niinkuin tuulessa!
_d'Havrecourt_. Laita sinä ruo'at reilaan ja kemut toimeen, minä maksan
koko riemun.
_Jeanne_. Sepä sana kuin kelpo miehen suusta! Minä pistäyn vain
pikkuisen tupaan katsomaan lapsiani.
_d'Havrecourt_ (hymyillen). Lapsiasi? Ja olet ollut ainoastaan vuoden
aikaa naimisissa?
_Jeanne_. Niin, mutta — kaksoiset.
_d'Havrecourt_ (tulisesti). Kaksoiset? Pahaksi onneksi en tunne
arvoisata miestäsi, mutta ole sinä hyvä sano hälle terveiseni, että
minä häntä suuresti kunnioitan...
_Jeanne_ (niiaa). Suurkiitos.
(Kiiruusti ulos).
Kuudes kohtaus.
Raoul. d'Havrecourt.
_d'Havrecourt_. Ja nyt tahdon pakinoita sinun kanssasi vähän.
Sanoppahan, mitä sinä oikeastaan olet toimittanut tämän kuukauden
kuluessa.
_Raoul_. Minä olen tuskitellut itsekseni, en ole käynyt kenenkään
luona, ja viimeksi tänään jäin pois metsästys-seurasta.
_d'Havrecourt_. Ja mintähden?
_Raoul_. Sentähden, että se on rouva de Nanteuil'in toimittama.
_d'Havrecourt_. Entäs sitten? Sinun pitää mennä mukaan.
_Raoul_. Niin, mutta siellä on niin ikävä.
_d'Havrecourt_. Vaikka vain. Ja ennenkuin menet metsästämään, pistäyt
vähäks' aikaa Shoppen'ille.
_Raoul_. Mutta siellähän on pidot, tanssijaiset.
_d'Havrecourt_. Niin juuri.
_Raoul_. Paljon nuoria neitosia.
_d'Havrecourt_. Sitä parempi.
_Raoul_. Mutta kun Gabrielle saapi sen tietää
_d'Havrecourt_. Sehän kaikkein paras.
_Raoul_. Mutta minun anoppini!
_d'Havrecourt_. No, luotahan toki sanoihini, minä vastaan kaikesta.
_Raoul_. Todentotta, eno, sinun rohkeamielisyytesi alkaa jo tarttua
minuunkin.
_d'Havrecourt_ (katsoen vuokratalon pihaan). Vihdoinkin. Soittajat
asettuvat jo paikoilleen.
_Raoul_. Te olette oikeassa, min'en koko elinkauttani kidu anoppini
talutus-nuorassa, minä tahdon ystävieni seuraan, minä tahdon
huvittaida; tuossa käteni: Minä seuraan neuvojanne.
_d'Havrecourt_. Sitä et koskaan kadukkaan.
_Raoul_. Ja minä huvitteluin, hulluttelun, ja metsästys-retkellämme
juon champanjaa, niin että — jos vain saatan.
_d'Havrecourt_. Noo — cbampanja kyllä luistaa entistä tietään, ole
huoletta vain.
(Lykkää hänet vuokra-tilan pihaan).
Seitsemäs kohtaus.
d'Havrecourt, sitten Markiisitar ja Gabrielle.
_d'Havrecourt_. Vihdoinkin sain hänet liikkeelle, vaikka kovalle koski;
ja nyt linnaan, armollisen rouva markiisittaren luoksi; todellinen
nautintoni on voittaa vastustajaltareni, joka on minun arvoiseni. Voi
kauhun kuvaa, tuoltapa hän jo tuleekin! Vihollinen astuu vastaani. (Yhä
katsoen vasemmalle). Niin, ihan varmaan hän, vähän rumempi, vaan aivan
yhtä ylevän uljas, kuin ennenkin. Nuori nainen, joka seuraa häntä,
on epäilemättä Gabrielle; se on hyvin kaunis. Nyt käsitän Raoul'in
epätoivon tuskat. Poika parka! Sakkosi on ollut liian ankara. (Menee
heitä vastaan ).
(Markiisitar tulee perällä, vasemmalta, Gabrielle;
palvelia seuraa heitä, kantaen kirjaa).
_d'Havrecourt_. Rouva markiisitar!
_Markiisitar_ (teeskennellen lempeyttä). Hra markiisi d'Havrecourt.
_d'Havrecourt_ (tervehtii). Mikä onnen sattuma!
_Markiisitar_ (astuen esiin). Me ai'emme juuri mennä kirkkoon.
(Viittaa, palvelia oikealla). Saanko esitellä tyttäreni Gabriellen.
Saammehan kunnian nähdä teidät luonamme? Olettehan hyvä, jäätte meille
pariksi päivää?
_d'Havrecourt_ (huokaa). Nöyrimmästi kiitän, vaan se on tuiki
mahdotonta. Ei pidä ystäväänsä hädässä heittämän, minun täytyy kantaa
puolet veljenipojan kohtalosta.
_Gabrielle_. Vai — te olette nähnyt hänet?!
_Markiisitar_ (ylevyydellä). Ja hän on sanonut teille — —
_d'Havrecourt_. Hän kertoi minulle kaikki, armollinen rouvani! Hän
ilmoitti minulle Teidän _ultimatum'innekin_.
_Markiisitar_ (ylpeästi). Hän on suuresti väärässä.
_Gabrielle_ (painolla). Niin, erinomaisen suuresti.
_d'Havrecourt_. Oi, sanomattoman suuresti.
_Markiisitar_. Vaan _enfin_, kun hän pyytää anteeksi —
_d'Havrecourt_. Hän ei ansaitse anteeksi-saamista; ei, hän ei
ansaitse sitä; hän huomaa itsekin olevansa kelvoton nauttimaan Teidän
jalomielistä armoittelemistanne, ja siksipä hän luopuukin siitä.
_Gabrielle_. Mitä?
_d'Havrecourt_.. Hän luopuu siitä.
_Markiisitar_. Mutta kun me, äsken mainituilla ehdoilla, annamme armon
tulla oikeuden sijaan?
_Gabrielle_. Niin, kun me annamme armon tulla oikeuden sijaan?
_d'Havrecourt_ (ulkokullatusti). Ei, rouva markiisitar, ei! '_te_ olette
liian hyvä, liian lempeä. Se tulee siitä, että olette nainen, mutta me
olemme kauheasti syntiä tehneet, meidän pitää kärsiä rangaistuksemmekin.
_Gabrielle_. Mutta onhan hän kärsinyt jo kokonaisen kuukauden.
_d'Havrecourt_. Mitä on yksi kuukaus?
_Gabrielle_ (kärsimätönnä). Se on hyvin pitkä aika.
_Markiisitar_ (hiljaa). Vait!
_d'Havrecourt_. Mutta ei kuitenkaan kylliksi pitkä. Koko elinaika on
liian lyhyt katumukseen semmoisesta rikoksesta.
_Gabrielle_. Koko elinaika? (Metsästystorvi). Mitä se?
_d'Havrecourt_. Ei mitään! Ainoastaan merkki Raoulille, että häntä
odotetaan metsästysretkelle, — jonka, mitä minä tiedän, rouva de
Nanteuil on toimeen pannut.
_Gabrielle_. Minä toivon toki hänen ei ottavan osaa siihen.
_d'Havrecourt_. Hän on jo satuloittanut hevosensa ja, kun kaikki
tarkoin punnitaan, yhdentekevähän on, missä hän rangaistustaan kärsii.
(Soitantoa vuokra-tilan pihasta).
_Jeanne_ (ulkona). Kaikki paikoilleen!
_Raoul_ (samoin). Herrat figureeraa!
_d'Havrecourt_. Niin, tiedättehän, että tänään on Shoppen'in häiden
vuosi-päivä. Raoul ei tietysti muuta saattanut, kuin aloittaa
tanssijaiset juhlan kuningattaren kanssa.
_Gabrielle_. Hän saattaa siis todellakin tanssia?
_d'Havrecourt_. Niin, lieventääkseen suruansa.
_Markiisitar_. Ja lisäksi talonpoikien seurassa. Se on liian siivotonta.
_Raoul_ (ulkona). Minä juon Shoppen'in perheen maljan.
_d'Havrecourt_ (viitaten oikeanpuoliseen kulissiin). Se oli hän, — Raoul!
_Raoul_ (ulkona). Kaikkien onnellisten avioliittojen malja!
(Talonpojat huutavat: "Kauvan eläköön Raoul herra, eläköön!")
_d'Havrecourt_. Kas, tuolla hän seisoo ihan noiden kunnon ihmisten
keskellä.
_Markiisitar_. Hän kilistää lasia Shoppen'in kanssa!
_Gabrielle_. Ja suutelee Jeanne'a.
(Askel vuokratilan pihaan päin).
_Markiisitar_ (estää häntä). Gabrielle, mitä ai'ot? Minä olen
vihasta menehtymäisilläni, aivan kuin sinäkin, vaan sitä ei
kukaan aavistakkaan. (Ään.). Tule lapseni! Miehesi on tänään
kruunannut häpeällisen käytöksensä, mutta turvaudu sinä vain äitiisi,
joka häntä kyllä tarpeeksi rankaisee, kostaa sinun puolestasi.
(Menee Gabrielien kanssa perältä oikealle).
_d'Havrecourt_ (tervehtii, seuraa heitä vähän matkaa; aituuksen viereen
hän seisahtaa ja tervehtii vähän ajan kuluttua vieläkin kerran,
kääntyy takaisin).
Kahdeksaa kohtaus.
d'Havrecourt (yksin).
_d'Havrecourt_. Mitä kummia hän nyt aikonee? Sit'en ymmärrä, mutta
jotain ylimääräisen erinomaista se lienee, sillä tuo eukko ei
helpolla anna myöten. Onneksemme on Gabrielle yhä vielä rakastunut,
hänen äitinsä haluaa ainoastaan sotaa. Hyvä! Hänen tahtonsa
täyttyköön, ja koska hän on lähettänyt meille _ultmaatum'insa_,
on aivan kohtuullista, että mekin lähetämme hänelle meidän
_ultimatum'imme_. Ja minä takaan, että se joka katsannossa vetää
vertoja hänen laatimallensa.
(Istuu ruoho-istuimelle, repäisee lehden muistikirjastaan,
kirjoittaa lyijykynällä).
Yhdeksäs kohtaus.
Raoul (tulee vuokra-tilan pihasta). d'Havrecourt.
_Raoul_ (hyvin iloisena). Mainiota! Taivaallista huvia! Pierre on
jo satuloinnut hevoseni ja hetken päästä lähden metsästys-retkelle;
mutta minun piti toki ensin sanoa teille, enokulta: Te olitte aivan
oikeassa. Minä vallan hurmaannuin noiden kunnon ihmisten iloisuuteen.
Ne joivat minun maljani semmoisella innostuksella, ja semmoisella
oluella (sylkäsee), pirullisella oluella, mutta — sen sijaan kiehui se
aivan kuin champanja, ja — kiehuupa jo pikkuisen päässänikin. Ja sitten
matami Shoppen ja ne toiset suloiset nais-nypäkät, jotka juoksivat ja
tanssivat ja hymyilivät kaiken aikaa, — se oli vallan mainiota! — Minä
tanssitin niitä jok'ainoaa, ja — yksi seikka minua vain kiusoittaa:
Hiis', kun ei anoppini nähnyt äskeistä elämääni tuolla!
_d'Havrecourt_ (on lopettanut kirjoituksensa). Toivoitko sitä?
_Raoul_ (naurahtaa). Minä antaisin 1,000 Louisdoria, jos hän olisi
ollut täällä.
_d'Havrecourt_ (hymyilee). Sinä pääset halvemmalla.
_Raoul_ (keskeyttää pelästyen). Mitä?
_d'Havrecourt_. Hän oli täällä ilmaiseksi.
_Raoul_. Minun anoppini!
_d'Havrecourt_. Ja vaimosi.
_Raoul_. Sitten olen minä hukassa.
_d'Havrecourt_. Päinvastoin; — ne lähtivät täältä julmistuneina, se on
hyvä merkki, ja päättääkseni, minkä sinä niin hyvin olet aloittanut,
olen tähän suunnitellut — —
_Raoul_. Minkä?
_d'Havrecourt_ (kuivasti). Meidän _ultimatnm'imme!_ Kohtuullista on,
että täällä jokaisella on omansa. Minä olen tähän piirtänyt moniaita
pikkuaatoksia, joita et sinä luultavasti ole joutunut ajattelemaan.
Sinä saatat kirjoittaa tämän puhtaaksi ja pistää nimesi alle.
(Nousee, antaa paperin Raoulille, joka kiireesti lukee sen).
_Raoul_. En koskaan!
_d'Havrecourt_. Sinun pitää!
_Raoul_. En koskaan, sanon minä. Aiotteko kaikin voimin pakoittaa häntä
vihaamaan minua, aiotteko iäksi eroittaa meidät?
_d'Havrecourt_ (on katsellut vuokra-tilan pihaan). Tuolta tulee
vaimosi. Pian paviljonkiin!
_Raoul_. Niin, mutta — — —
_d'Havrecourt_. Pian, sanon ma, muuten matkustan minä paikalla pois
(painolla) ja jätän sinut anoppisi valtaan.
_Raoul_. Taivas varjelkoon! Minä menen. Anopillani voitte ajaa minut
vaikka neulan-silmän läpitse.
_d'Havrecourt_ (lykkää hänet ulos vasemmalle). Kunhan nyt vain ensin
saisin sinut tuon oven läpitse.
_Raoul_. Minä menen. Mutta (pitäen paperia ilmassa) min'en kirjoita
alle.
_d'Havrecourt_. Siitä puhumme sittemmin. No, mene nyt vain! (Gabrielle
tulee). Kylläpä olikin jo aika.
(Menee Raoulin kanssa).
Kymmenes kohtaus.
Gabrielle, Jeanne, sitten d'Havrecourt.
_Gabrielle_. Minkätähden tanssit sinä hänen kanssaan, jos saan kysyä?
_Jeanne_. Minä kielsinkin ensin, mutta Shoppen sanoi: Tanssi!
_Gabrielle_. Mutta minkätähden annoit sinä suudella itseäsi?
_Jeanne_. Sentähden, että Shoppen sanoi — —
_Gabrielle_ (keskeyttää). No Shoppen, Shoppen! Olisithan saattanut
sanoa: Min'en tahdo, — sehän olisi ollut suoraa puhetta, se.
_Jeanne_. Hohoo! Ei, tietäkääs, meillä ei menetelläkkään sillä kurin;
sittehän Shoppen olisi tullut hurjapäiseksi — — —
_Gabrielle_. Sepä suuri onnettomuus!
_Jeanne_. Niin, 'avita, olisikin. Sillä kun hän tulee hurjapäiseksi,
niin — —
_Gabrielle_. Mitä sitten?
_Jeanne_. Minun aina pitää rukouskirjaan tarttua, ja se nyt on ilkeätä,
se semmoinen.
_Gabrielle_. Mutta ellet sitä tekisi?
_Jeanne_. Niin olisi kaikki mennyttä.
_Gabrielle_. Kaikki mennyltä?
_Jeanne_. Niin, minä sanoin: Niin olisi kaikki mennyttä. Ja se on minun
mielestäni jotenkin paljon, se.
_Gabrielle_. Luuletko —?
_Jeanne_. Ettekös te luule?
_Gabrielle_. No, minä — — —
(d'Havrecourt tulee).
_Gabrielle_. Taivas! Tuoss' on eno!
_d'Havrecourt_. Suloinen niece'ni! Te täällä? Ja teidän äiti-rouvanne?
(Jeanne vuokratilan pihaan).
_Gabrielle_. Hän matkusti kaupunkiin, kysymään neuvoa eräältä
lakimieheltä; siellä ei minua tarvittu.
_d'Havrecourt_. Vai niin!
_Gabrielle_ (katselee ympärilleen, kuni etsisi hän jotakuta). Ja minä
menen kotiin vuokra-tilan pihan poikki.
_d'Havrecourt_. Te yhä päilyilette ympärillenne. Saanko kysyä,
etsittekö te ketään?
_Gabrielle_. En, minä vain pelkään tavata miestäni.
_d'Havrecourt_. Siinä tapauksessa saatte olla aivan huolelta. Miehenne
lähti pois.
_Gabrielle_. Lähti pois? No, sitte jään minä teidän luoksenne, enokulta!
— Hän lähti luultavasti metsästys-retkelle?
_d'Havrecourt_. Mahdollista kyllä.
_Gabrielle_. Luultavasti tapaamaan rouva de Nanteuil'iä.
_d'Havrecourt_. Luultavasti.
_Gabrielle_. Niin, se on ihan varma. Pitihän tuon näppärän rouva
Nanteuil'in matkustaman Italiaan, — miksikäs hän nyt ei matkustakkaan, —
sanokaapa?
_d'Havrecourt_ (ylen kohteliaasti). Sitä en parhaalla tahdolla saata
sanoa.
_Gabrielle_. Muutoin on tämä kaikki luonnollisesti yhdentekevä.
Silloin, kun olin niin hupsu, että rakastin miestäni, olisi ehkä —
— mutta päättäin siitä mitä tänään olen nähnyt, hänen sanomattoman
huolimattomuutensa, — en sanokkaan minua kohti — vaan hänen
ajattelemattomuutensa sopivaisuudesta — — —
_d'Havrecourt_. Niin, min'en uskalla vastustella teitä — —
_Gabrielle_. Mutta kirje, jonka hän aamulla lähetti minulle, on
toki — —
_d'Havrecourt_. Aivan mitätön. Minä sanelin hänelle kirjeen sanat.
_Gabrielle_. Tekö, enokulta?
_d'Havrecourt_. Hän katui sitä aivan samassa, kuin oli sen lähettänyt,
ja äitinne vastaus on, hänen ajatuksensa mukaan, vapauttanut hänet
kaikista velvollisuuksista.
_Gabrielle_ (pelästyen). Voi, taivas! (Mielistellen). Mutta, Herralle
kiitos, te olette toki vielä täällä, enokulta! Ja te olette niin hyvä,
te pidätte minusta, siitä olen varma; sillä minä — minä pidän myöskin
niin erinomaisen paljon teistä — —
_d'Havrecourt_ (sivulle). Lapsi-rukka!
_Gabrielle_. Annattehan te minulle mieheni takaisin. Neuvottehan te
häntä, niinkuin aamullakin, — myöntymään.
_d'Havrecourt_. Myöntymään — — —
_Gabrielle_. Niin, minä tarkoitan, ainoastaan alkamaan, tekemään
jonkinlaisen anteeksi-pyynnön (äkkiä) niin pienen, kuin hän itse
tahtoo, kun vain näyttää siltä, että hän ottaa ensimmäisen askeleen
sovintoon, — siinä kaikki, mitä me pyydämme, emme mitään muuta.
_d'Havrecourt_ (ivaten). Ettekö muuta?
_Gabrielle_. Emme, jotta asia vihdoinkin päättyisi. — Vaan ettehän te
vastaa mitään, enokulta!
_d'Havrecourt_. Niin, kun en tiedä, mitä mun oikeastaan pitäisi
vastata. Minun on vaikea sanoa, vaan te ette tunne miestänne.
_Gabrielle_. Raoul'ia! Oi, hän on sanomattoman hyvä, armas,
myöntyväinen — — —
_d'Havrecourt_ (keskeyttää). Niin, ennen muinoin oli hän ehkä. Mutta
te ette voi aavistaa, kuinka yksinäisyys saattaa ihmisluonnon muuttaa.
Tuokin asia, tuo (osoittaen balkonkiin) — oli kova pisto hänen
sydämeensä — — —
_Gabrielle_. Kuinka — minähän sieltä — —
_d'Havrecourt_. Ei, älkää väärin käsittäkö; minä tarkoitan, se on
vaikuttanut hänen luonteesensa, ja tätä nykyä on hänellä kummallinen
halu itsehaltiaksi — hän tahtoo olla herra talossaan — ja aluksi —
tahtoo hän — vaatii hän — —
_Gabrielle_ (pelästyy). Mitä?
_d'Havrecourt_. Teidän kirjoittamaan hänelle lempi-kirjeen — — —
_Gabrielle_ (iloissaan). Lempi-kirjeen? Sen kyllä luulen tohtivani, —
niin, sen tohdin ihan varmaan.
_d'Havrecourt_ (ottaa häntä kädestä). Jossa valitatte, minä tarkoitan,
pyydätte anteeksi — —
_Gabrielle_ (muuttaa äkkiä äänensä). Minäkö?
_d'Havrecourt_. Sitä, mikä tapahtunut on.
_Gabrielle_. Minä? Pyytäisin anteeksi, myöntäisin olleeni väärässä? En
koskaan! Äitini on tuhannesti vakuuttanut, että mokoma alennus olisi
minun arvoani loukkaava, ja kun vain kerran myöntyy, on ikipäiviksi
kadottanut valtansa.
d'Havrecourt. Entäs tottelevaisuus miestänsä kohtaan?
_Gabrielle_. Tottelevaisuus? Sitä sanaa min'en tunne. (Malttaa). Ei, ei,
enokulta! Minä en tahdo olla epä-sovussa teidän kanssanne, ja teidän
tähtenne minä — myönnyn — —
_d'Havrecourt_. Mihin?
_Gabrielle_. Kaikkeen, mitä mieheni pyytää — paitsi ottamaan ensi
askelta — kuinka, te menette pois?
(Jeanne tulee vuokratilan pihasta, jääpi, kunnes
d'Havrecourt poistuu).
_d'Havrecourt_ (tervehtii). Kuni lähettiläs, joka on saanut passinsa,
sillä minä olen varma siitä, ett'ei Raoul suostu teidän ehdoituksiinne.
_Gabrielle_. Mutta, enokulta!
_d'Havrecourt_ (Menee paviijonkiin). Hän peräytyy, hän pakenee!
Yhdestoista kohtaus.
Gabrielle. Jeanne.
_Gabrielle_ (vihoissaan). Niin, koettakoon vain, jos uskaltaa.
_Jeanne_. Mitä nyt, rouvakulta?
_Gabrielle_. Onko koskaan kuultu mokomata itsenäisyyttä? Mutta se näkyy
olevan suku-virhe, eno on sisarenpojan ja sisarenpoika on enon lainen.
Minä olen ainoa älykäs, sillä minä myönnän toki jotakin.
_Jeanne_. Mutta kuinka te saatatte noin kovin suuttua, mokomastakin
seikasta?
_Gabrielle_. Kun minua pidetään pikku-lapsena, vaaditaan myöntymään, —
tottelemaan — —
_Jeanne_, (tutusti). Miestänne! Mitä pahaa siinä on? Ei, se ei
todentotta ole ollenkaan häpeällistä, päinvastoin erinomaisen kaunista,
minun mielestäni; se on, kun te rakastatte miestänne.
_Gabrielle_. Oi, enemmän kuin milloinkaan ennen, luulen ma. Sepä juuri
saapikin minut toivottomaksi.
_Jeanne_. Mikäs sitten enää esteenä on?
_Gabrielle_. Minä en ota ensimmäistä askelta sovintoon, minä en
nöyryytä itseäni.
_Jeanne_. Nöyryytä itseänne? Minun täytyy suoraan sanoa, te
kummittelette mieleenne niin hirmuisen kuvan vaimon nöyryydestä; se ei
merkitse mitään.
_Gabrielle_. Eikö? Vai ei sinun mielestäsi vankeus merkitse mitään?
_Jeanne_. No, nyt tulimme siihen. Shoppen'illa ei ole pienintäkään
toivoa, jota en minä silmänräpäyksessä täytä. Mutta hän ei voi
vähintäkään aavistaa, että hänen toivonsa aina ovat minun toivoni.
_Gabrielle_ (tarkkaa). Selitäppäs tuo vähän tarkemmin.
_Jeanne_ (katsottuaan varovasti ympärilleen). Ensiksikin, näettekös,
minä en koskaan sano: Minä tahdon! Vaan minä noin vain kierittelen,
kaarittelen, jotta hän aina käskee, mitä minä toivon, ja (sukkelaan)
sitte tottelen minä häntä sukkeluudella, joka miellyttää sekä häntä
että minua, ja siitä on seuraus se: Että me molemmat olemme tyytyväiset.
_Gabrielle_. Mutta sehän on toki, minun mielestäni, tavallansa petosta.
_Jeanne_. Siinä, Herran tieten, ei ole mitään pahaa, että miestä, jota
rakastetaan, välin vedetään varjoon pikkusen — ainoastaan hänen oman
onnellisuutensa tähden.
_Gabrielle_. Vait! Tuoss' on äitini!
(Jeanne vuokra-tilan pihaan).
Kahdestoista kohtaus.
Gabrielle. Markiisitar (tulee perältä). Sitten Raoul.
_Markiisitar_. Minä tulen nyt kaupungista, suoraan prokuraattorin
luota. Minä selitin hänelle koko asian, ja hän vakuuttaa meidän ihan
varmaan voittavan. Meidän pitää vain käyttää — — —
_Gabrielle_. Prokuraattoria, niin, sen kyllä uskon, mutta luultavasti
emme ollenkaan tarvitsekkaan prokuraattoria. Teidän poissa-ollessanne
puhuttelin minä hra d'Havrecourt'ia, joka sisarensa-pojan nimessä
ehdoitteli — — — —
_Markiisitar_ (voitonriemulla). Näetkös, mitä mä sanoin: Aikaa ja
jäykkyyttä vain! — Ne vihdoin tulevat itsestään.
_Raoul_ (tulee paviljongista). Sanokaa, eno, mitä tahdotte, vaan minä en
kirjoita alle. Vaimoni! (tulee Gabriellea kohti). Ja hänen äitinsä! Oi!
(Peräytyy sukkelaan, piileikse balkongia kannattavan
pylvään taakse).
_Gabrielle_. Niin, äitikulta! Hän neuvoi minua kirjoittamaan
miehelleni, — ainoastaan pienen pikkuruisen — lempi-kirjeen —
_Markiisitar_. Mahdotonta!
_Gabrielle_. Sitähän minäkin sanoin — jossa — ainoastaan näön vuoksi —
olisi — pari sanaa siitä, että — että minä valittaisin — noin jollain
tavoin pyytäisin anteeksi — — —
_Markiisitar_. Anteeksi! Ja sitä sinä kuultelit! Sinä sallit hänen
lausua mokomia sanoja — —
_Gabrielle_ (sukkelaan). En, en, minä kielsin, minä kielsin sen.
heti paikalla.
_Markiisitar_ (syleilee häntä, ratkeaa puhumaan juhlallisesti).
Mun rakas, armas lapseni! Pidä alati äidin rakkaus ja kunnioitus
parahimpana palkintonasi.
_Raoul_. Sepä suloinen aate!
_Markiisitar_. Mutta kuinka on mahdollista, että hän luulee meitä niin
heikoiksi, kun koko vääryys on miehesi puolella.
_Gabrielle_. Niin, niin on.
_Markiisitar_. Hänhän oli vähällä syöstä sinut kuolemaan.
_Gabrielle_. Niin, mitä siihen tulee, äitikulta, — täytyy minun sanoa —
minun henkeni ei koskaan ole vaarassa ollut.
_Raoul_. Mitä kummia!
_Markiisitar_. Eikö vaarassa? Ellei tuo heinähäkki sattumalla olisi
ollut ikkunan alla, olisithan sinä pudonnut kuoliaaksi, lapsi-parka! —
_Gabrielle_. Niin — mutta — minä tiesin sen olevan siinä, kun ikkunasta
hyppäsin.
_Raoul_. Mitä kuulen?
_Markiisitar_ (katselee tytärtään ihmetellen). Vai tiesit sinä? Oi, nyt
tunnen ylpeydellä, että sinä olet minun tyttäreni. (Puristaa häntä
rintaansa).
_Raoul_. Hän tiesi! Ja kokonaisen kuukauden on hän saattanut antaa
minun — hän ei rakasta minua, nyt kirjoitan minä vaikka minkä alle,
(Kiireesti paviljonkiin).
Kolmastoista kohtaus.
Gabrielle. Markiisitar.
_Gabrielle_. Kiitoksia, äitikulta! Kiitoksia tyytyväisyydestänne; mutta
huomaattehan toki, ettei hän olekkaan syypää juuri mihinkään.
_Markiisitar_. Mutta hän luulee olevansa, ja se on pää-asia! Ja meidän
velvollisuutemme on käyttää hyväksemme tuota luuloa, ikipäiviksi
perustaaksemme sinun valtasi. Kuten aina olen sanonut: Miehet ovat
joko tyranneja tahi orjia; ja sentähden pitää niiden — (liike, joka
merkitsee: polvistua).
_Gabrielle_. Niin, hyvä kyllä, mutta kun Raoul ei tahdo. Eno
d'Havrecourt sanoi — — —
_Markiisitar_. Niin, hänen kanssaan pitää minun myöskin pakinoida.
Minä vain epäilen, että juuri hän on saanut sisarensapojan siihen
päähän.
_Gabrielle_. Hänkö? Ei, ei koskaan!
_Markiisitar_ (saarnaten). Ja se, lapseni, joka sekaantuu avioparin
keskinäisiin asioihin, antaen pahoja neuvoja, se on henkilö,
joka — — — vait, tuoltapa hän tuleekin.
(Menee Gabrielle'n kanssa peremmälle).
Neljästoista kohtaus.
Entiset. d'Havrecourt (paviljongista). Sitten Jeanne.
_d'Havrecourt_ (kääntyen paviljonkiin päin, kovalla äänellä). Ole sinä
aivan huoletta vain. Illaksi on jo kaikki kunnossa, tai viimeistään
huomis-aamuksi. Vaunujen parantaminen ei vie pitkiä aikoja, ja
nyt menen minä itse sitä kiiruhtamaan. (Huomaa Jeanne'in tulevan
vuokratilan pihasta). Ahaa! Kuulkaapa, matami Shoppen, joko minun
matkavaununi on valmiit?
_Jeanne_. Aikoja sitte. Shoppen kävi itse työhön käsin, ja hänellä on
terveet voimat — — — —
_d'Havrecourt_ (keskeyttää). Niin, minä tiedän, minä tiedän.
_Jeanne_. Eihän niissä ollut mitään poikki.
_d'Havrecourt_. Sepä hyvä! Siis saatamme matkustaa milloin tahansa.
_Jeanne_. Ai'otteko matkustaa?
_d'Havrecourt_. Ai'on. Minä, ja sisarenipoika.
_Markiisitar_ ja _Gabrielle_. Kuinka? Teidän sisarennepoika?!
_d'Havrecourt_. Anteeksi, hyvät naiset, minä en huomannut Teitä.
_Gabrielle_. Te ai'olte matkustaa, sanoitte?
_d'Havrecourt_. Niin, niin! Se on ainoa keino huvittaakseni
Raoul-parkaa. Me aiomme tehdä pienen huvimatkan moniaiden hänen hyvien
ystäviensä kanssa — hra Nanteuil — —
_Gabrielle_ (äkkiä). Ja hänen vaimonsa?
_d'Havrecourt_ (kylmästi). Luonnollisesti. Me matkustamme ensin
Italiaan ja sitten Konstantinopoliin.
_Gabrielle_. Konstantinopoliin? Maahan, jossa mieheltä saapi olla monta
vaimoa!
_Markiisitar_ (liike).
_Gabrielle_. Ja sen te olette sallinut! Te ette ole estänyt häntä siitä
matkasta?
_d'Havrecourt_. Mitä minä voin? Te olisitte ennemmin saattanut sen
tehdä, vaan silloin te ette tahtonut, ja nyt — hänellä on, kuten jo
aavistinkin, vaatimuksia, niin liikamaisia, — ehtoja, niin järjettömiä
— —
_Markiisitar_ (askel häntä kohti). Ehtoja! Minulle, markiisitar de
Lesparre'lle.
_d'Havrecourt_. Luonnottomia, mahdottomia ehtoja, sen myönnän minäkin.
Hän pyysi minun ilmoittamaan nuo ehdot, mutta minä sanoin, ett'en
millään muotoa tohdi sitä.
_Markiisitar_. Siinä teitte aivan oikein.
_Gabrielle_. Mutta eihän toki olisi vahingoksi kuulla mitä hän pyytää.
_d'Havrecourt_. Ei, rouvaseni, — suoraan sanoen — minä neuvon teitä
olemaan niitä kuulematta.
_Gabrielle_. Ja minkätähden?
_d'Havrecourt_ (ottaa kirjeen taskustaan, pitää sen niin, ett'ei
Gabrielle ylety sitä tavoittamaan). Rouva Markiisittaren ultimatum
oli ainoastaan ankara, mutta tämä, teidän miehenne antama, on niin
suunnaton, että sitä tuskin voipi ajatellakkaan.
_Gabrielle_ (tavoittaa vihdoin kirjeen). Yhdentekevä, minä luen sen
kuitenkin.
_Markiisitar_ (ottaa sen häneltä). Et. sinä — vaan minä — — —
_Gabrielle_ (hiljaa d'Havrecourt'ille). Vai on se niin kauhea? Mitä?
_d'Havrecourt_. On. Ja paitsi sitä ainoa tie sovintoon.
_Gabrielle_ (lempeästi). Siis hän toki ajattelee sovintoa vielä.
_Markiisitar_ (huudahtaa). Ei, — minä voin pahoin!
_Jeanne_. No, mikäs tuota vaivaa!
_Gabrielle_. Mikä teidän on, äitikulta?
_Markiisitar_ (istuttuaan istuimelle). Mahdotonta — pelkkää hulluutta!
_d'Havrecourt_. Enkös minä sanonut.
_Markiisitar_ (lukee kirjeen ylenkatseella). "Onneni palajaisi
jälleen, jos sinut näkisin, jos saisin puristaa sinun sydäntäni
vastaan."
_Gabrielle_ (liikutettuna). Siitä kyllä olisimme yksimieliset.
_Markiisitar_. "Minä otan sinut vastaan tässä huoneessa, jossa ennen
yhdessä asuimme".
_Gabrielle_. Oi!
_Markiisitar_. "Ja jossa nyt niin pitkän ajan olen asunut yksin."
_Gabrielle_. Raoul-parka!
_Markiisitar_. "Mutta kun jätit minut, te kuljitte ikkunan kautta."
_Gabrielle_ (kärsimätönnä). Mitä nyt?
_Markiisitar_ (puoleksi tukahdutetulla äänellä). "Kohtuullista on,
että palajattekin" — —
_d'Havrecourt_ (nuuskaten). Samaa tietä.
_Gabrielle_. Taivas!
_Jeanne_ (nauraa). Mitä hän tahtoo? Tahtooko hän rouvan menemään
ikkunasta huoneesensa? Sepä naurattava aatos. Vai kuinka, rouva
markiisitar?
_Markiisitar_ (ylpeästi kohottaen päätään), Quoi?
_Jeanne_ (peräytyy kiireesti kaikkein suurimmalla kunnioituksella).
_Markiisitar_ (nousee). Hävytöntä, — ja te voitte uskoa?
_d'Havrecourt_. En silmänräpäystäkään. Mutta kun olen varma siitä,
ett'ei sisarenipoika muuta pilkkuakaan ultimatum'istaan, ja toisaalta
katsoen, olin yhtä varma siitä, että te ja niéce'ni hylkäätte sen,
olen kaikin voimin kiiruhtanut matkaamme, ja sanon nyt jäähyväiseni,
mennäkseni laittamaan kapineitamme kuntoon.
_Markiisitar_. Kaikki hyvin, minä äänestän myöskin eroa.
_Gabrielle_. Mutta, äitikulta!
_Markiisitar_. Minä ymmärrän ajatuksesi, lapseni. Minä kyllä päätän
asian hra d'Havrecourt'in kanssa. Mene sinä sill'aikaa kotiin. Nyt et
enää saata epäillä, kuinka sinun pitää tuomita miehesi aviorakkautta.
_Gabrielle_. En, selvän selväähän on, hän ei rakasta minua enää, koska
hän vaatii sellaista, joka (katsellen balkonkiin) on sula mahdottomuus.
_Markiisitar_ ja _d'Havrecourt_. Vallan totta.
_Jeanne_ (seisoo puun vieressä, hiljaa Gabrielle'lle, joka seisoo
toisella puolla). Mahdottomuus, — miksi niin?
_Gabrielle_ (samoin). Mitä tarkoitat?
_Jeanne_ (vetää hänet muassaan). Tulkaa, tulkaa vain minun kanssani ja
olkaa hiljaa.
(Menevät vuokra-tilan pihaan, alkaa pimetä).
Wiidestoista kohtaus.
d'Havrecourt. Markiisitar.
_Markiisitar_ (on hiljaa puhellut d'Havrecourt'in kanssa). Ei, herrani!
Te ette voi peittää minun silmiäni. Te olette ihan varmaan näiden
pommien valaja.
(Näyttää kirjettä).
_d'Havrecourt_. Minäkö? luuletteko minun todellakin voivan — —
_Markiisitar_. Kaikki.
_d'Havrecourt_. Oo, rouva markiisitar, Te mairittelette minua.
_Markiisitar_. No, minä tiedän vallan hyvin! Te ette ole voinut unohtaa
sitä, että minä kerran katsoin markiisi de Lesparre'n paremmaksi teitä.
_d'Havrecourt_. Väärä luulo, rouvani. Herra Lesparre oli todella tuo
onnellinen, mutta hän oli myöskin niin onnellinen, ett'ei kukaan
saattanut kadehtia sitä.
_Markiisitar_. Mitä sillä tarkoitatte?
_d'Havrecourt_. Minä tarkoitan: Minä matkustan sisarenipojan kanssa.
_Markiisitar_. Niinkuin tahdotte, vaan ette ennen, kuin ero on
julaistu.
_d'Havrecourt_. Mitä se hyödyttää? Hän matkustaa, onhan siinä jo eroa
kylliksi.
_Markiisitar_. Mutta eron pitää olla laillinen.
_d'Havrecourt_. Mutta kuinka ai'otte saada kelvollisia syitä lailliseen
naima-eroon?
_Markiisitar_. Aivan helposti. Minulla on jo prokuraattori.
_d'Havrecourt_. Minulla on kaksi.
_Markiisitar_. On tapahtunut häväistys, meitä on pahoin menetelty.
(Painolla) Te olette heittänyt meidät ulos ikkunasta.
_d'Havrecourt_. Kielletään. Te itse hyppäsitte.
_Markiisitar_. Me olisimme voineet pudota kuoliaaksi.
_d'Havrecourt_. Älkää unohtako heinähäkkiä.
_Markiisitar_. Lyhyesti lausuen, Te ette matkusta, (Muuttaa äkkiä
äänensä). Kunnioituksella sulkeudun Teidän suosioonne.
(Menee perälle).
_d'Havrecourt_. Nöyrin palvelianne!
Kuudestoista kohtaus.
Raoul (tulee paviljongista). d'Havrecourt.
_d'Havrecourt_ (nauraa täyttä kurkkua). Hahaha!!
_Raoul_. Taivahan ihme, enokulta, mitä täällä tapahtuu?
_d'Havrecourt_. Ei mitään. Minä täällä vain suurimmassa ystävyydessä
pakisin anoppisi kanssa — _mater dolorosa'n_ — hän on raivosa.
_Raoul_. Sen teki minun _ultimatum'ini_ tai oikeammin teidän.
_d'Havrecourt_. Se on tehnyt täydellisen mullistuksen, aivan minun
toivoni mukaan.
_Raoul_. Me olemme Varmaankin joutuneet liian loitos, enokulta. Herra
tietää, miten tämä päättynee.
_d'Havrecourt_. Päättynee? (Katsoo vuokra-tilan pihaan). Näetkö kuka
tuolla tulee?
_Raoul_. Jeanne — ja vaimoni!
_d'Havrecourt_. Hiljaa!
(Peräytyvät. On jo aivan pimeä).
Seitsemästoista kohtaus.
Entiset. Jeanne ja Gabrielle.
(Tulevat vuokra-tilan pihasta kantaen pitkiä tikapuita).
_Jeanne_ (pälyilee ympärilleen). Olkaa huoletta aivan, tääll' ei ole
kristin sielua.
_Gabrielle_ (heittää tikapuut maahan). Ohho, kuinka ne on raskaat!
_Jeanne_ (laskee kantamansa puolen myöskin maahan). No, levätkäämme
sitte hieman.
_Gabrielle_ (hieroen käsivarttaan). Olisithan sinä saattanut ottaa
pienemmätkin.
_Jeanne_. Nää on meidän palo-tikkaat. Ne toiset oli liian lyhyet
kaikkityyni. Miks'ette antanut minun kuiskata Shoppen'ille, hän olisi
tuonut nämät niinkuin ilman mitään.
_Gabrielle_. Etpä usko, kuinka minä olen peloissani.
_Jeanne_. Miksi niin? Teidän miehennehän tuolla on. Oma asianne,
menettekö ovesta vai ikkunasta. Niin jos jotakuta toisia tätä tietä
kävisitte tervehtimässä.
(Viepi tikkaat balkonkia kohti).
_Gabrielle_. Autanko mä sua?
_Jeanne_. Ei tarvita, kyllä minä sen paikoilleen asetan.
_Gabrielle_. Ole varoillasi.
_Jeanne_. Olkaa aivan huoletta, kyllä minä laivani tyyrään.
_Gabrielle_. Mutta puhu toki hiljemmin.
_Jeanne_ (hiljaa). Kyllä minä laivani tyyrään.
_Gabriielle_ (osoittaen ikkunaan). Siell' on valkea. — Raoul on kotona,
hän saattaa pian kuulla.
_Jeanne_. Kas niin, nyt on kaikki hyvin, nyt huikeasti!
_Gabrielle_ (koettelee tikkaita). En, — min'en uskalla — ne huiskuvat!
_Jeanne_. Kyllä minä pidän kiini.
_Gabrielle_ (astuu muutaman askeleen). Pidätkö sinä kiini?
_Jeanne_. Tottakai minä pidän.
(Raoul ja d'Havrecourt esiin).
_Gabrielle_. Voi voi!
_Jeanne_. Mikä nyt?
_Gabrielle_. Minä tallaan hameeni helmuksille.
_Jeanne_. Nostakaa ne ylös.
_Raoul_ (hiljaa). Mutta hän putoaa, eno!
_d'Havrecourt_ (samoin). Eikö mitä! lempivien retkiä tarkkaapi Jumalan
silmä.
_Gabrielle_. Oi, taivas!
_Jeanne_. Mitä nyt taas?
_Gabrielle_. Minun sääreni näkyvät varmaankin.
_Jeanne_. No kaikkia nyt vielä.
_Gabrielle_. Näkyvätpä!
_Jeanne_. Onhan täällä pilkkosen pimeä, jott'ei näe kättään nenänsä
edessä, ja olkoonpa nyt, että ne näkyvätkin — noita sääriä ei tarvitse
hävetä, kyllä niitä kernaasti katseleekin. — Kas niin, nyt olette jo
puoli-tiessä.
_Gabrielle_. Huu! (kapuaa kiireesti peloissaan alas). En, min'en tohdi,
vaikka mikä olkoon.
_Jeanne_. Voivoi, kuinka nuo fiinit rouvat ovat kömpelöitä.
(Viepi tikkaat toisaalle).
_Gabrielle_. Mitä ai'ol?
_Jeanne_. Minä muutan ne tälle puolelle, jotta voitto pitää muurista
kiini.
_Gabrielle_. Nyt on parempi.
_Jeanne_. Kas niin, onko nyt hyvin?
_Raoul_ (hiljaa). Nyt en näe häntä enää!
_d'Havrecourt_. Ole vaiti
_Gabrielle_. Minä kuulin jonkun puhuvan.
_Jeanne_. Eikö vähät, tarhapöllöt ovat vain tuulettelemassa.
_d'Havrecourt_. Erinomaisen mairittelevaa. Kiitos kunniasta!
_Gabrielle_. Jeanne! Nyt olen täällä ylhäällä.
(d'Havreccourt on lähestynyt, rykii).
_Gabrielle_. Herrainen aika, tuoll'on joku!
_d'Havrecourt_ (ottaa Jeanne'a kädestä). Minä.
_Jeanne_. Tuo vanha äijä.
_d'Havrecourt_ (yhä hiljaa ja hyvin reippaasti). Tuossa! (Antaa
kukkaron). Tuo on sinun, kun vain kiireesti juokset linnaan sanomaan
rouva markiisittarelle, että juuri tällä hetkellä eräs nuori nainen on
sisarenipojan makuukamarissa.
_Jeanne_. Tää ei ole hullumpaa!
(Säntää ulos).
_d'Havrecourt_. Varmuuden vuoksi tukkikaamme paluutie.
(Muuttaa pois tikkaat).
Kahdestoista kohtaus.
Gabrielle. d'Havrecourt (hiipii salaa) Raoul'in luo.
_Gabrielle_. Minusta on aivan, kuin olisin kuullut jonkun äänen. Se oli
toki varmaankin luulottelua. Jeanne! Jeanne! Kas niin! Nyt hänkin on
juossut tiehensä; mitäs nyt on tehtävä?
_d'Havrecourt_ (estää Raoul'ia). Olehan toki aloillasi. Ei olo aika
vielä.
_Gabrielle_ (koputtaa ikkunaan). Minä täällä olen — Gabrielle.
_Raoul_. Päästäkäähän minut toki.
_d'Havrecourt_. Tahdotko anastaa itsellesi onnen, nähdä kuinka syvästi
hän sua rakastaa.
_Gabrielle_ (koputtaa jälleen). Minä olen tahtosi täyttänyt, sanomalla
mitään äidilleni. Täällä minä olen — olethan hyvä, laske minut sisään!
_Raoul_. Gabrielle!
_d'Havrecourt_. Vaiti!
_Gabrielle_. Sin' et vastaa. Raoul, oletko minulle suutuksissa vielä?
_d'Havrecourt_. Ei vielä, sanon minä.
_Raoul_. Nyt hän on jo odottanut koko neljännestunnin.
_d'Havrecourt_. Hän antoi sinun odottaa kokonaisen kuukauden.
_Gabrielle_. Raoul! Minun on vilu — minä vilustun. (Polkee jalkaansa).
Mutta aukaisehan toki, minä jo pian tuskastun.
_d'Havrecourt_. Näetkös!
_Gabrielle_. En, en, en minä tuskastu.
_Raoul_. Näettekös!
_Gabrielle_. Me emme koskaan enään ole epäsopuisat, se on saattanut
minut niin onnettomaksi. Ystäväni, puolisoni, armahani! Minä kadun
vikojani ja pyydän sinulta anteeksi. Voitko vaatia enempää?
_Raoul_ (irroittaa itsensä, huutaa). Gabrielle!
_Gabrielle_. Taivas! Raoul! Kuinka sinä olet sinne tulin!?
_Raoul_. Entäs sinä, sulo-Gahrielle'ni! Kuinka sinä olet sinne tullut?
_Gabrielle_. Sit'en tiedä, minä tulin nousseeksi tänne. (Äkkiä). En,
en, miksi teeskentelen? (Nöyrästi). Sinä pyysit sitä, ja minä
tottelin — se oli velvollisuuteni.
_Raoul_ (syöksyy paviljonkiin).
Yhdeksästoista kohtaus.
Entiset. Markiisitar. Jeanne.
_Markiisitar_. Siellä on nuori nainen, sanoit sinä, vävyni luona —
tähän aikaan vuorokautta — —
_Gabrielle_. Taivas, äitini!
_Jeanne_. Niin, Teidän armonne.
_Markiisitar_ (katsoo balkongille). Niinpä, todentotta, sinä
olet, oikeassa. (Ikkuna aukeaa, Gabrielle astuu sisään). Ahaa, hra
d'Havrecourt! Te sanoitte minulta puuttuvan todistuksia, nyt minulla
niitä on, nyt puuttuu ainoastaan — —
d'Havreoourt. Todistajia.
_Markiisitar_. Niitäkin minulla on.
_d'Havrecourt_ (Jeannelle). Mitä hän sillä tarkoittaa?
_Jeanne_. Tuossa tuokiossa tulee pari palveliata soihtuineen.
_d'Havrecourt_ (Hieroo käsiään). Mainiota! Verratonta!
(Palveliat soihtuineen; näyttämö valoisa).
_Markiisitar_ (Menee paviljongin luo, aukasee oven). Tulkaahan vain
ulos, rouva Nanteuil, tai ken te lienettekään; kylläpä kohta saamme
tietää, ken te olette. (Raoul, pitäen Gabriellea kädestä). Taivas, mitä
näen? Tyttäreni?
_d'Havrecourt_. Ja hänen miehensä, joka ei koskaan ajatellutkaan eroa.
_Markiisitar_. Tyttäreni? Ja kuinka sinä pääsit tuonne ylös?
_Jeanne_ (on ottanut tikkaat, kurkistelee puolien valitse). Tikapuita
myöten.
_Markiisitar_ (ylpeästi). Ja sinun arvosi?
_Jeanne_ (markiisittaren äänellä). Kapusi aivan samaa tietä.
_d'Havrecourt_ (markiisittarelle). Antaa noiden olla olollaan,
armollinen rouva! Ja me, älkäämme enää milloinkaan sekaantuko heidän
asioihinsa. Uskokaa minua, joka talossa, joka on niinkuin sen oleman
pitää, on mies isäntänä.
_Jeanne_ (hiljaa Gabriellelle). Ja vaimo miehenä, — vaan sit' ei saa
kukaan huomata!
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ULOS IKKUNASTA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
