The Project Gutenberg EBook of Pahassa pulassa, by Robert Kiljander
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Pahassa pulassa
Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Robert Kiljander
Release Date: January 11, 2007 [EBook #20339]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAHASSA PULASSA ***
Produced by Tapio Riikonen
PAHASSA PULASSA
Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
R. KILJANDER
Ensimmäisen kerran julkaissut
K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1889.
HENKILÖT:
KAMREERI.
EMMA, hänen rouvansa.
HILMA, heidän tyttärensä.
ONNI, Hilman sulhanen.
REETTA, palvelustyttö.
Eräs poliisipalvelija.
Tapahtuu eräässä pienessä maaseutukaupungissa.
(Sali kamreerin luona. Ovi perällä ja molemmilla puolilla. Oikealla
puolella näyttämöltä katsoen sohva ja sen edessä pieni pöytä.
Vasemmalta suurehko pöytä, jossa on laatikko. Samalla puolella,
keskellä seinää, vinoon asetettu sohva ja sen takana kukkapöytä
kukkineen. -- Kello on noin 10 ap.)
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Reetta. Onni.
REETTA (huivi päässä seisoo oikealla puolella pöydän ääressä lukien
sanomalehteä, toisella kädellä kantaa hän pientä koria, jossa on
seltteripulloja).
ONNI (pistää päänsä sisään peräovesta): Hyvää huomenta, Reetta! Onko
Hilma neiti jo ylhäällä?
REETTA (panematta pois lehteä): Päivää, Onni herra!
ONNI. Onko Hilma jo ylhäällä?
REETTA. Kyllä.
ONNI. Hyvä, sitten minä tulen sisään. (Kun hän astuu esille, huomataan
hänen piilottavan jotakin takkinsa alla.) No, mitä sinä siellä niin
ahkerasti lueskelet, Reetta? Naima-ilmoituksiako vai mitä? Ha ha ha!
REETTA. Eikö mitä, minä luen tuosta viime yön hirmuisesta tappelusta,
kun humalaiset herrat löivät tuota merimiestä niin hirveästi, että ihan
oli henki lähteä.
ONNI. Ohoh, oliko se niin vaarallista?
REETTA. Niin, tässä seisoo, että tohtori oli sanonut, että kyllä se on
niin ja näin, jos hänestä enää tulee miestä ollenkaan.
ONNI. Soo, soo! Mutta kuulepas, Reetta, voitko sinä sanoa minulle yhden
asian --?
REETTA. Jahah, kunhan vaan -- (Lukee:) »Sillä sekä oikeus että kohtuus
vaatii, että rikos mitä ankarimmin rangaistaan.» (Puhuu:) Voi, voi,
niitä herroja sentään! Niin, mitä Onni herralla --?
ONNI. Voitko sanoa minulle, millä tuulella Hilma neiti tänään on?
REETTA. Milläkö tuulella? Kuinka niin?
ONNI. Muuten vain. Näyttääkö hän iloiselta vai surulliselta?
REETTA. No, en minä nyt voi sanoa. Vähän kiukkuinen hän kumminkin näkyy
olevan, koska hän aamulla sanoi minua tomppeliksi, kun en oikein
osannut häntä auttaa pukiessaan, ja tuommoista sanaa en vielä häneltä
milloinkaan ole kuullut.
ONNI. Ai, ai, hän on siis vielä suutuksissaan! (Erikseen:) Mutta kyllä
minä hänet lepytän, kyllä minä hänet lepytän.
(Osoittaa pakettia povessaan).
REETTA. Mutta eihän tuo olisikaan niin kummallista, jos hän olisi
hiukan äreällä tuulella, koska koko talo on aivan ylös alaisin.
ONNI. Noh? Mitä nyt on tapahtunut?
REETTA. Eipä juuri mitään erityistä. Rouva vain pitää siitä niin
kauheata elämää, kun kamreeri eilen oli seurahuoneella lystäilemässä ja
tuli kotiin niin myöhään. Hän äyskii ja räiskii jokaiselle, ettei
tiedä, kuinka olla ja liikkua.
ONNI. Mitä hiiessä? Oliko ukko eilen viftillä? Sepä ei juuri usein
tapahdu.
REETTA. Ei, mutta kyllä hän tällä kertaa olikin aika tellukassa. Kello
yhden aikana kuulimme koputusta kyökin ovelta, ja kun menin
aukaisemaan, niin putosi kamreeri kynnykselle kuin mikäkin mytty, ja
samassa kuulin poisjuoksevien askelia ja hiljaista naurua ja
kikattamista. Rouva tuli sitten ja talutti hänet sänkykamariin -- ja en
minä sinä yönä olisi tahtonut olla kamreerin sijassa, se on nyt vissi.
ONNI. Ha ha ha! No, en minäkään! Mutta nyt hänellä luultavasti on
hirmuinen kohmelo, jos hänet oikein tunnen. Eikö niin?
REETTA. Niin onkin. Sen vuoksihan minutkin lähetettiin tätä
seltterivettä hakemaan. Mutta ei rouva sittenkään ole ripityksiään
lopettanut. Yhä niitä vain sataa, ja minä oikein surkuttelen herraa,
sillä niin harvoin kuin se --
TOINEN KOHTAUS.
Rouva. Edelliset.
ROUVA (oikealta, puhuen kulissien taakse): No kyllä, kyllä! Eikö
sinulla nyt, Herran nimessä, ole sen verran malttia, että voit odottaa,
siksi kuin hän -- (Huomaa Reetan). No, tuossahan sinä oletkin, sen
letus! Missä ihmeessä sinä taas olet viipynyt koko päivän? Tuo tänne se
seltteri pian!
(Vetäytyy takaisin Onnia huomaamatta.)
REETTA (rouvaa seuraten): Niin, kun sain niin kauan odottaa apteekissa
(hän on jo poissa näyttämöltä) ja kun sitten poikkesin tuota
sanomalehteä --
ROUVAN ÄÄNI. Ole vait äläkä mökötä!
KOLMAS KOHTAUS.
ONNI (yksin): Jaa-a, näkyypä todellakin olevan ukkosta ilmassa! Ehkä on
parasta, että pötkin tieheni ja tulen takaisin vasta myöhemmin. Niin,
mutta pitäisihän minun ensin saada tavata Hilmaa, sillä en saa rauhaa,
ennenkuin olen pyytänyt häneltä anteeksi ja antanut hänelle tämän
pienen lahjan. En ymmärräkään, mistä nuo juuttaan sanat eilen tulivat
suuhuni, ja leikillähän minä ne sanoinkin, vaikka --. Mutta kas, ovi
liikkuu! Eikö hän tuossa jo --?
NELJÄS KOHTAUS.
Reetta. Onni.
ONNI. Ei, Reettahan tuo vaan --. No, kuinka on sairaan laita? Vieläkö
hän makaa?
REETTA. Ei, ukko parka istuu pöydän ääressä ja särpii seltteriä että
silmät ovat nurin. Hän kysyi, olitteko te jo täällä.
ONNI. Josko minä olin täällä?
REETTA. Niin, hän sanoi, että hänellä oli asiaa herra Onnille, ja
pyysi, ettette menisi, ennenkuin hän on saanut teitä puhutella.
(Menee perältä).
ONNI. Jahah, kyllä. Minä odotan. Mikähän asia tuo mahtanee --?
REETTA (ovesta): Ei hän siitä sen enempää virkkanut.
(Menee).
VIIDES KOHTAUS.
ONNI (yksin): No, olkoon mitä tahansa -- minä jään siis. Mutta minne
minä siksi aikaa panen tämän paketin? En tahtoisi, että kukaan saisi
sitä nähdä, ennenkuin olen sen Hilmalle antanut. Pistäisinköhän sen
tuonne sohvan taakse? (Menee sinne katsomaan). Karasjoo, tässä
kukkapöydällähän sopii mainiosti. (Piilottaa paketin). Kas niin! (Tulee
esille). Jaa-a, olisipa todellakin kummallista, jos ei hänen
katsantonsa vähän kirkastuisi, kun hän saa tämmöisen sievän lahjan --
kaunein hartiahuivi koko kaupungissa, niinkuin puotineiti, jolta sen
ostin, minulle vakuutti. -- Mutta joku tulee!
KUUDES KOHTAUS.
Hilma (vasemmalta). Onni.
ONNI. Ah, Hilma!
HILMA (itsekseen): Niin, hän se olikin. Mutta minä en ole häntä
huomaavinanikaan. (On etsivinään jotakin). Missähän se lieneekään se
tämänpäiväinen lehti? Eikö Reetta sitä jo ole --?
ONNI (lähestyy): Hyvää päivää, rakas Hil -- --!
HILMA. Kah, Onni! Hyvää päivää! (Jatkaa etsimistään). En tiedä, mutta
tännehän sillä on aina tapana se --.
ONNI. Mitä haet, kultaseni?
HILMA. En mitään. Sanomalehteä vain --. (Erikseen:) Yhtä iloinen ja
ujostelematon hän vain on, niinkuin ei mitään välillämme olisi ollut.
ONNI (antaa Hilmalle lehden): Täällähän se onkin, Hilmaseni, täällähän
se on.
HILMA. Kiitos!
(Istuu ja rupeaa lukemaan. Äänettömyys).
ONNI. Hm, kuinka sinä nukuit viime yönä, sydänkäpyseni?
HILMA. Kuinkako nukuin? -- Huonosti.
ONNI. Niin, ukko taisi teitä häiritä, kun tuli kotiin vähän iloisella
tuulella, he he he.
HILMA. Se ei ole mikään naurun asia, ei yhtään. Muuten minulla oli
päänkivistystä jo ennen kuin panin maata.
ONNI. Ohoh! Mistä se tuli?
HILMA. Kuka sen tietää. (Pienen äänettömyyden perästä, ivallisesti:)
Ehkä liiallisesta illallisesta.
ONNI. Mutta kuulehan nyt, Hilma -- enhän minä noilla sanoilla mitään
pahaa tarkoittanut.
HILMA. No, eihän siinä olekaan mitään pahaa, että on hyvä ruokahalu.
ONNI. Mutta ethän sinä syönyt niin paljon.
HILMA. Mitä varten sinä sitten minua siitä pilkkasit?
ONNI. Enhän minä sinua pilkannut, en millään muotoa; mutta kun otit
tuon kolmannen makkarapalasen, niin --
HILMA. Se oli vaan puolikas. Mamma oli jo ottanut toisen puolen.
ONNI. Jahah, niin olikin. Niin no, kun sinä otit tuon palasen, niin
minä vähän naurahdin ja sanoa tokaisin: Hilmalla on ruokahalu kuin
hevosella.
HILMA. Niin, ja oliko tuo kauniisti sanottu, mitä? Varsinkin kun mamma
ja Reetta olivat saapuvilla.
ONNI. Ei, tuhmastihan tuo oli minulta, mutta --
HILMA. Ja näytänkö minä sitten minkäänlaiselta suursyöjältä? Luulenpa,
ettei minun vartaloni ole sen --
ONNI. Ei suinkaan. Kuka sitä on sanonut? Sinä olet sylfiidi --
keijukainen --!
(Lähestyy taas).
HILMA (väistyen): Sitä en ole, mutta en myöskään luule sen olevan niin
selvän osoituksen proosallisuudesta, että kolmesti päivässä
aterioitsee. Täytyyhän ylläpitää henkeänsä tässä matoisessa maailmassa,
tietääkseni.
ONNI. Milloinka minä olen sinua proosalliseksi sanonut, kultaseni? Jos
joku on proosaa täynnä, niin se olen minä itse. Ja juuri tuo minun
luontoni sai eilen voiton ja pakotti minut sanomaan jotakin karkeampaa
ja jokapäiväisempää kaiken tuon runollisuuden päälle, josta koko illan
olimme puhuneet. Siinä kaikki.
HILMA. Kaunis selitys todellakin! Miksi sinä viivyitkin niin kauan?
Olisit mennyt tiehesi, kun sinun rupesi tulemaan ikävä --
ONNI. Ei, kuulehan Hilma, heitä nyt jo helkkariin tuo huono tuulesi ja
ole niinkuin ennen! Katsos kuinka ulkona on kaunista! Päivä paistaa ja
ihmiset häärivät iloisina ja onnellisina. Ja kuule, sitten minulla
vielä on sinulle jotakin sanottavaa, jota et arvaakaan.
HILMA (vilkaisee häneen kysyvästi, sitten välinpitämättömästi): Vai
niin!
ONNI. Niin, väistyhän vähäisen, niin minä sen sinulle kerron.
HILMA (istuu paikallaan): Toisen kerran -- minä nyt tahtoisin tätä
sanomalehteä --
ONNI. Mutta se on todellakin asia, joka sinua tulee ilahduttamaan --
sen luulen voivani taata.
HILMA (kärsimättömästi): Anna minun olla rauhassa, sinä vaivaat minua!
ONNI (väistyy): Soo-o! Siltäkö se kuuluukin? No, suo anteeksi sitten!
En minä sinua tahdo häiritä. (Erikseen:) En, minä en voi häneen
suuttua, vaikka hän noin osoittaakin nurjaa mieltään -- viehättävä hän
on sittenkin. Parasta siis, että paikalla toimitan asiani, että kaikki
on selvä ennenkuin muut tulevat. (Aikoo mennä hakemaan pakettia, kun
kamreeri rouvansa seuraamana tulee oikealta). No, peeveli, tuossahan ne
jo --!
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Kamreeri. Rouva. Edelliset.
KAMREERI (yönutussa kärsivän näköisenä): Niin, niin, kyllähän sinä olet
oikeassa, Emmaseni, vallan oikeassa. Mutta älä nyt enää siitä viitsi
puhua -- olenhan minä sen jo kuullut niin monta kertaa että --
ROUVA. Niin, mutta sinun pitää se kuuleman vielä sata, vielä tuhat
kertaa, sillä eikö ole suuri skandaali, että vanha mies, perheen isä,
rahatoimiston kamreeri ja valtuusmiesten sihteeri esiintyy semmoisessa
tilassa kuin sinä eilen ja säikäytät kuoliaaksi vaimosi, lapsesi ja
koko talosi, ja jos tuo olisi ensimmäinen kerta, mutta kun --
KAMREERI. Niin, niin, minä myönnän, minä myönnän; mutta katsohan, Onni
on täällä -- älä nyt vieraitten läsnäollessa rupea --
ROUVA. Ei se mitään tee -- päivää! -- (Nyökkää sivumennen Onnille, joka
kumartaa vähän hämillään). Hyvä on, että hänkin saa sen kuulla. Ja
pitäisihän sinun, ymmärtäväisen miehen, nyt sen verran tietää, mitä
kestät, mitä et. Mutta ei, aina vain sama juttu. Ja mitä varten sinä
sitten pidät velvollisuutenasi juoda yhtä paljon kuin muut ratit. Juo
vähemmän, kastele vain huuliasi! Kun muut tilaavat totia, niin ota sinä
lasi viiniä, limonaadia tai yksi leivos, mutta --
KAMREERI. Kyllä, kyllä, vastedes -- mutta mene, hyvä Emma, paistamaan
minulle tuo silli, niinkuin lupasit! Päätäni kolottaa niin kauheasti.
ROUVA. Ähäh, se on oikein! Jos kolottaisi vieläkin kovemmin, että
viimein tulisit vahingosta viisaammaksi; sillä onhan se nyt oikein ihme
ja kumma, että vaikka hyvin tiedät, mitkä seuraukset siitä on sinulle,
niin et kumminkaan malta olla tuota elämää pitkittämättä. Niin se on
ollut jok'ikinen kerta ja niin se oli viimeinkin kun sinä -- --
KAMREERI. Mutta, Herra Jumala, onhan siitä jo kokonainen vuosi! Mitä
sinä nyt enää noista vanhoista jutuista viitsit --
ROUVA. Onko siitä vuosi? Sitäpä en luulisi. Kyllä sinä sen muistat,
Hilma. Sinulla oli vielä silloin hammastauti, ja me olimme juuri
lähettäneet Reetan apteekkiin, kun kuulimme naputusta ikkunalta ja --
HILMA. En minä muista.
ROUVA. Jassoo, vai et muista! No, no, kyllä se aika sinullekin vielä
koittaa, jolloin tuommoista panet mieleesi -- muuta en sano. Mutta
minäpä sen muistan vallan hyvin. Allakassani seisoo huhtikuun viidennen
päivän päällä: »Maitotinki maksettu» ja sitten vähän alempana: »Pappa
tuli kotiin hutikassa». Ja saa nähdä, vielä sinua kerran --
KAMREERI. Mutta nythän olemme jo maaliskuussa, niin etteihän tuota --
ONNI. Niin, me olemme todellakin maaliskuussa, täti hyvä --
ROUVA. Sinun ei tarvitse häntä puolustaa, ei ollenkaan. Missä se on
sanottu, että tuommoista pitää tapahtuman joka vuosi maaliskuussa,
missä? Ei, se ei milloinkaan saa tulla kysymykseen. Katso esimerkiksi
tuomaria, meidän naapuriamme! Vaikka hän niin paljon liikkuu
kaupungilla ja on niin monissa asioissa ihmisten kanssa, niin ei hän
koskaan mitään karvasta maista ja --
ONNI (keskeyttäen): Niin, kun hänellä on vatsakatarri, ja tohtori on
häntä kieltänyt --
ROUVA. Minä en ylipäätään puhu sinulle nyt tällä erää.
ONNI (kumartaa ja vetäytyy vähän takaisin): He, he, suokaa anteeksi!
ROUVA (miehelleen jatkaen): Ja paitsi häntä löytyy kaupungissamme monta
muutakin, jotka elävät yhtä säännöllisesti ja raittiisti ja joiden
seuraa sinun juuri pitäisi hakea, vaikka sinä, valitettavasti kyllä, et
siitä näy välittävän. Ja olkoon kuinka tahansa, niin onhan kuitenkin
sinun velvollisuutesi olla juomatta, koska terveytesi ei sitä salli,
sillä niinkuin jo sanoin --
KAMREERI. Voi, voi, lopeta nyt jo Herran nimessä --
ROUVA. En, kun minä puhun, niin minä puhun suuni puhtaaksi. Niin, mitä
minun pitikään -- niin, saa nähdä että sinulle vielä jotain tapahtuu
noilla juomaretkilläsi ja että sinut vielä jonakuna iltana kannetaan
kuolleena kotiin ja -- --
KAMREERI (pitäen päätään): Hoh hoo, kunhan nyt vain saisi tuota silliä!
Mene sinä Hilma, paistamaan se minulle!
HILMA. Miksei, jos pappa --
ROUVA. Älä mene -- et sinä sitä kumminkaan kunnollisesti osaa tehdä!
Jaa, jaa, varo vaan itseäsi, pappa, ettei käy sinulle niinkuin
tullinhoitajalle, joka humalapäissään putosi alas rappusilta ja löi
päänsä kiveen, että --
KAMREERI. Mutta enhän minä, hiiessä, ole mikään juoppolalli, jos kerran
tai pari käynkin ravintolassa, tietääkseni. Voi, voi, tuota päätä! Eikö
nyt kukaan --?
HILMA (nousee): Kyllä minä menen, pappa --
ONNI (lähestyy): Niin, ja minä tulen sinua auttamaan --
ROUVA. Joutavata! Kyllä minä sen itse toimitan, koska kerta lupasin.
Odota nyt sitten tuossa vähäisen, senkin riepu! (Mennessään
itseksensä:) Mutta kyllä minä sinua vielä ripitän, kunhan olemme kahden
kesken, sen lupaan!
(Menee peräovesta).
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Kamreeri. Hilma. Onni.
KAMREERI. No, olenpa saanut kuulla tänään, olenpa saanut kuulla, se on
vissi! (Puoleksi erikseen:) Ja kumminkaan hän ei vielä tiedä mitään
tuosta oikeasta asiasta. Puh, puh sentään, tätä elämää!
ONNI. Täti on huonolla tuulella tänään, he he he!
KAMREERI. Niin on, veliseni, niin on. Mutta kuulepas, sinä Hilma,
jätäpäs meidät hetkiseksi kahden; meillä olisi tässä vähän puhumista
Onnin kanssa.
HILMA. Kyllä --
ONNI. Mutta ei se kauan kestä. Eikö niin, eihän se kauan kestä, setä?
KAMREERI. Hm -- ei, pianhan se on puhuttu.
HILMA (lyhyesti): No, minun tähteni teidän ei suinkaan tarvitse
kiirehtiä.
(Aikoo mennä).
YHDEKSÄS KOHTAUS.
Reetta (perältä). Edelliset.
REETTA. Herra kamreeri, viskaali on porstuassa ja pyytää saada teitä
tavata.
KAMREERI (säikähtyneenä): Viskaali! (Erikseen). Herra Jumala, ne
tulevat jo! (Katsoo kelloaan). Nyt minä olen hukassa! (Ääneen:) Sano,
etten ole kotona -- että pikimältään olen pistäytynyt kaupungilla.
REETTA. Mutta kun jo tulin sanoneeksi, että kamreeri on kotona.
KAMREERI. No, sano sitten että vielä makaan -- ettei minua saa herättää
-- että olen sen kovasti kieltänyt. Ymmärrätkö?
REETTA. Kyllä. Mutta jos hän kysyy, milloinka hän saa tulla takaisin?
KAMREERI. Niin sano, että vähän myöhemmin, sillä määrätyllä ajalla --
kyllä hän tietää. Mutta joudu, ettei hän ennätä tulla sisään. Joudu,
joudu hiiessä!
REETTA. Kyllä, kyllä. (Mennessään erikseen). No, mikä nyt ukkoa vaivaa?
KYMMENES KOHTAUS.
Edelliset (paitsi Reetta).
HILMA. Mutta mitä ihmeessä pappa noin viskaalia pelkää? Sinun hyvä
ystäväsi!
KAMREERI. Pelkään! Kuka on sanonut, että minä häntä pelkään?
(Erikseen:) Hyvä, että sain hänet ajoissa estetyksi.
HILMA. Näinhän minä että oikein säpsähdit, kun --
KAMREERI (äkäisesti): Sinä näit ja sinä näit! Mene paikalla kamariisi
eläkä tuossa tuhmuuksia lörpöttele!
HILMA (mennessään vasemmalle, erikseen): Mitähän tämä merkitsee? Kunhan
pappa parka ei vain olisi joutunut ikävyyksiin.
YHDESTOISTA KOHTAUS.
Kamreeri, Onni.
KAMREERI (puoleksi itsekseen): En ymmärrä, kuinka hän noin aikaisin --?
Kello kaksitoistahan niiden muidenkin vasta piti --. No, se oli
semmoinen pieni peloitus vain.
ONNI. Mutta suokaa anteeksi, setä! Mitä te oikeastaan viskaalia
noin --?
KAMREERI. Niin, se on juuri sitä, josta tahtoisin puhua sinun kanssasi.
Sillä tiedä, veliseni, nyt on piru merrassa!
ONNI. No? Mitä nyt?
KAMREERI. Niin, istu nyt, niin kerron sen sinulle. Hoh hoo!
ONNI. Minä olen todellakin utelias.
(Istuutuu kamreerin viereen).
KAMREERI. Niinkuin tässä jo kuulit, niin olin minä eilen illalla --
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
Rouva. Kamreeri. Onni.
ROUVA (perältä esiliina edessä ja lautanen ja haarukka kädessä): Oliko
täällä viskaali?
KAMREERI. Viskaali? Kyllä. Taisihan tuo olla tuolla ulkona.
ROUVA. No, mitä varten sinä et ottanut häntä vastaan? Sepä kummallista!
KAMREERI. Mitäkö varten? No, kun minä nyt olin niin väsyksissä, niin en
tahtonut --
ROUVA. Kuulepas, Kalle! Katsohan minua silmiin!
KAMREERI. No, mitä joutavia!
ROUVA. Katsopas nyt vaan!
KAMREERI (Katsoo häneen epävarmasti).
ROUVA. Hm! Ei sinulle vain liene tapahtunut jotakin eilen?
KAMREERI. Tapahtunut? Kuinka niin?
ROUVA. Katso paremmin! Sano, oletko sinä rehellisesti kertonut minulle
kaikki tuosta eilisestä --!
KAMREERI (on suuttuvinaan): No, tämäpä nyt oikea tutkinto! Sinä
häpäiset itsesi, Emma. Mitä Onni kaikesta ajattelee? Ja kun minä
kerran olen sitä vakuuttanut sinulle, niin pitäisihän tuo olla
kylliksi, että --
ROUVA. Jaa, jaa, puhu sinä -- ei se asiaa auta! Mutta jos sinulla vain
on jokin salaisuus, niin varo itseäsi, sen sanon!
(Menee peräovesta).
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Kamreeri. Onni.
KAMREERI. Juutas kaikkia, kun jo oli tulla koko asian perille, tuo
mamma! Mutta kuule nyt, niin kerron sinulle tuon jutun kaikessa
lyhykäisyydessä, sillä aika on täpärällä. (Tarttuu Onnin takinnappiin
ja sanoo melkein kuiskaamalla:) Asian laita on semmoinen, että olen
kutsunut tänne viisitoista henkeä aamiaiselle.
ONNI (hämmästyneenä): Viisitoista henkeä aamiaisille! Ja täti ei tiedä
tuosta mitään?
KAMREERI. Ei tiedäkään, veliseni!
ONNI. Mutta kuinka, taivaan nimessä, te nyt aiotte menetellä, setä?
KAMREERI. Olenhan minä sitä jo vähän aprikoinut -- ja sitten minä olen
uskaltanut luottaa sinuun, jos nimittäin siihen suostut?
ONNI. Mielelläni, jos se vain minun vallassani on. Mutta en ymmärrä,
kuinka setä tuli noin --
KAMREERI (jatkaen): Noin rohkealle tuulelleko? aioit sanoa. En sitä
itsekään käsitä. Taisi olla viskaalin ja pormestarin syy. He seurasivat
meitä, kun valtuusmiesten kokouksesta menimme seurahuoneelle, ja
tarjosivat sitten minulle kilpaa totia. Ensin oli erittäin hauskaa.
Puhuttiin hauskoja juttuja, postisihteeri soitti pianoa ja pappi lauloi
ja löi eteispoikaa. Mutta sitten nuo irvihampaat rupesivat minua
pilkkaamaan.
ONNI. Ohoh! Vai pilkkaamaan?
KAMREERI. Niin, väittivät näet, etten muka ole herra talossani, että
olen tohvelin alla ja muuta semmoista, josta hiukan suutuin. Ja kun
sitten tulin tyrkänneeksi viskaalia rintaa vastaan, hän kun oli pahin
kaikista, niin siitäkös sitten melu nousi!
ONNI. Ha ha, vai niin!
KAMREERI. Huusivat, että tämä oli ihmisrääkkäämistä ja että siitä tulee
käräjäasia, ja eläintohtori, joka myöskin oli saapuvilla, koputti
viskaalia rintaan ja määräsi että sinne pitäisi panna jotakin
laastaria, ja kun pormestari siksi ehdotteli hienot aamiaiset kaikille
läsnäolijoille, niin ei ollut minulla muuta neuvoa, kuin myöntää vaan.
Ja sitten kaikki hurrasivat ja nauroivat ja nostivat minua -- ja sen
perästä en muista muuta, kuin että istuin vossikassa ja tulin kotiin.
ONNI. Ha ha ha! Niin, kyllä ne ovat semmoisia junkkareita, että menepäs
heidän kanssaan sormikoukkua vetämään, ha ha ha! Mutta eikö sitä voi
peruuttaa koko kutsua? Eihän setä silloin ollut aivan oikein --
KAMREERI. Ei, ei! Ei se sovi. Sittenhän ne nauraisivat minulle vielä
enemmän.
ONNI. Mutta tuossa tapauksessahan ei ole muuta jäljellä kuin ilmoittaa
kaikki tädille. Milloinka ne tulevat?
KAMREERI. Kello kaksitoistahan se oli puhe -- kahden tunnin perästä.
Ei, minulla onkin toinen tuuma.
ONNI. No, antakaapas kuulua!
KAMREERI. Minä en virkakaan mammalle mitään, ennenkuin vieraat ovat
täällä, silloin on hänen myöhäistä enää ruveta panemaan vastaan. No,
mitä siihen sanot, veliseni?
ONNI. Eipä hullumpaa! Setä aikoo tehdä tuommoisen äkkiarvaamattoman
rynnäkön, huomaan minä.
KAMREERI. Juuri niin. Äkkiarvaamaton rynnäkkö, se on oikea sana.
ONNI. Mutta, suokaa anteeksi, onko teillä niin paljon ruokatavaraa
kotona, että noin yks' kaks' voitte puhaltaa kokoon semmoisen aterian?
KAMREERI. Niin, siinäpä se juuri on, ettei --
ONNI. No, tarjotkaa niille, mitä itse aiotte päivälliseksi syödä. Eikö
se sovi!
KAMREERI. Ei aivan, meillä kun kuuluu olevan vain palttua ja luusoppaa.
ONNI. Palttua ja luusoppaa! Se on totta, eihän tuo oikein sovi vieraan
aamiaiseksi.
KAMREERI. En minä sitä ole ajatellutkaan. Minun tuumani on nimittäin
tämmöinen: Minä ostan mitä tarvitaan, tuotan ne salaa tänne, ja sitten
vasta, kun vieraat tulevat, vien ostokseni mammalle ja sanon: niin ja
niin on nyt asian laita, mamma hyvä! Ja menköön sitten kuinka tahansa,
tulkoon maanjäristys tai muita mullistuksia -- mikä on tehty, se on
tehty.
ONNI. Mutta jos hän suuttuu niin, ettei hän ryhdykään minkäänlaisiin
puuhiin?
KAMREERI. Niin, eihän tuota tiedä -- koettaa vain täytyy. Mutta nyt on
kysymys: kuka minulle nuo ostokset toimittaa? Reettaa en voi lähettää,
sillä silloin tulisi kaikki paikalla ilmi, ja Hilmalle taas en viitsi
tästä puhua, niin että olen senvuoksi ajatellut, että jos sinä, kunnon
veli, tekisit minulle sen hyvän työn ja auttaisit minua siitä pahasta
pulasta, johon nyt olen joutunut ja --
ONNI. Ha ha, sekö se olikin tuo asia, jos setä --?
KAMREERI. Sehän se oli. No, suostutko sinä?
ONNI. Hyvin mielelläni, jos ei minulta muuta vaadita. Mutta mistä --?
KAMREERI. Kiitos, veliseni, kiitos! Sitä minä sinulta odotinkin.
ONNI. Ei kestä, mutta mistä minä nämä tavarat hankin, sillä se on
todellakin ensimmäinen kerta, kun minä --
KAMREERI. Mistäkö hankit? Se on hyvin yksinkertaista. Kaikki tyyni sinä
saat Häkkisen ruokakaupasta. Pyydä vaan lohta, juustoa ja makkaraa
esimerkiksi 5 tai 6 naulaa kutakin. Sehän pitäisi riittää?
ONNI. Kyllä kai, mutta Häkkisellä taitaa olla monta sorttia. Mitä lajia
minä --?
KAMREERI. Se on yhden tekevä, kunhan se vain on hyvää. Sitten pitää
vielä olla yksi purkki sinappia.
ONNI. Ranskalaista vai »Non plus ultraa»?
KAMREERI. Ota nyt vaikka »Non plus ultraa», koska se on kotimaista
tekoa. Ja sitten viimeiseksi ja pääasiallisesti semmoinen lihapalanen,
joka sopii paahtopaistiksi, sillä se on helposti valmistettavaa ruokaa,
ja siitä kaikki pitävät.
ONNI. Niin, ja täti paistaakin sitä niin mainiosti. Mutta kuinka
paljon?
KAMREERI. No, pyydä nyt noin puoli leiviskää, totta kai se on kylliksi?
(Ottaa esille kukkaronsa).
ONNI. Jaa-a, en tiedä oikein --
KAMREERI. No, ota sitten leiviskä, ettei lopu kesken. Kas tuossa rahaa!
Ja nyt joudu, veli hyvä, sillä aika rientää.
ONNI. Kyllä, mutta yksi sana ensin, setä! Kuulkaapas, jos Hilma
sill'aikaa sattuisi minua kysymään, niin olkaa hyvä ja sanokaa, että
tuossa paikassa tulen takaisin, ihan tuossa paikassa. Muistatteko nyt?
KAMREERI. Kyllä, kyllä.
ONNI. Niin, se on hyvin tärkeätä, sillä hän voi muuten luulla, että
minä loukkaannuin tuosta --. No no, sama se, mitä -- pääasia on vain,
että hän saa tietää, että heti tulen takaisin --
KAMREERI. No, ole huoleti, kyllä minä --
ONNI. Niin kaikessa salaisuudessa minä sedälle voin ilmoittaa, että
minulla on hänelle pieni lahja -- tuommoinen vaatimaton ja
yksinkertainen vain. Mutta tämä on ainoastaan meidän kesken, pankaa se
mieleenne!
KAMREERI. Pieni lahja! No, mitä varten?
ONNI. Kyllä minä sen teille jäljestäpäin selitän. No, hyvästi sitten,
jos ei ole muuta --!
KAMREERI. Ei minun tietääkseni, mutta varo vain ettei mamma sinua näe,
kun takaisin tulet, varo kaikin mokomin, sillä --
ONNI. Koetan parastani. Ajöö so lenge!
(Menee perältä).
KAMREERI (yksin): No, niin pitkälle sitä siis nyt on päästy, mutta
pahin on vielä jäljellä. Puh -- uh, antaisin mielelläni yhden vuoden
elämästäni, jos tämä kirottu päivä olisi onnellisesti lopussa! Puh!
ONNI (pistää päänsä sisään): Muistakaa nyt, setä, tuo Hilmalle -- etten
viivy kuin hetkisen vain, hetkisen vain.
KAMREERI. No kyllä, kyllä -- mene nyt jo --
ONNI. Hyvä! Eikö siis mitään --? Onko pippuria?
KAMREERI. Kyllä sitä on mammalla yltä kyllin.
ONNI. Se on totta, hahaha, se on totta!
(Menee).
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
(Kamreeri yksin).
KAMREERI. Hm, enhän minä juuri tuota tarkoittanut, mutta voihan se
niinkin olla. (Istuutuu oikealle). Hoh hoo, voiko kukaan minulle sanoa,
mitä varten tässä maailmassa on niin järjestetty, että kun ensin on
ollut oikein lysti, niin sitten tulee jäljestäpäin niin penteleen
ikävä? Minä en ainakaan sitä ymmärrä. (Huokaa ja nojaa päänsä kättä
vastaan). Kunpa silli nyt edes joutuisi.
(Hetken äänettömyys).
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
Kamreeri. Hilma.
HILMA (vasemmalta, raottaa ovea; erikseen): En, minä en erehtynyt --
hän on todellakin poissa. (Tulee esille). Suuttuiko hän minuun ja meni
ilman jäähyväisiä, vai olisiko papalla ollut jotakin --? (Ääneen). Joko
Onni meni, pappa?
KAMREERI (muuttamatta asentoaan): Kyllä hän meni; mutta hän tulee kohta
takaisin.
HILMA. Kohta takaisin? Minnekä hän sitten --?
KAMREERI. Minun asialleni vain. Hän käski sanoa, että hän tuossa
paikassa on täällä taas. Kuule, se on hyvä mies, tuo sinun sulhosi,
Hilma.
HILMA. Kyllä. Kuinka niin?
KAMREERI Muuten vain. Hän antaa sinulle tänään -- --. Hm, jassoo -- ei
mitään. (Erikseen:) Kah, kun unohdinkin, kun pääni on niin sekaisin,
etten --
HILMA. Mitä hän minulle antaa?
KAMREERI. Antaa! Kuka tässä on antamisesta puhunut? Kuulepas, kuinka
monta paria veitsiä meillä on, tiedätkö sinä?
HILMA. Kuinka monta paria veitsiä?
KAMREERI (viittaa hänelle, ettei puhuisi niin kovaa): Hyss, hyss! Niin
juuri, kuinka monta?
HILMA. Lieneekö niitä noin neljä- tai viisitoista, en minä ole lukenut,
mutta --
KAMREERI (itsekseen mutisten): Neljä- tai viisitoista paria! Sitten
minun osakseni tulee puukko. (Vähän korkeammalla äänellä:) Niin, ei
auta -- minun täytyy ottaa puukko.
HILMA. Mutta mitä sinä oikeastaan höpiset, pappa? Mitä ne puukot ja
pöytäveitset --?
KAMREERI. Ole sinä vaiti äläkä seiso tässä ja urki minua! Mene kyökkiin
auttamaan mammaa, se on paljon parempi.
KUUDESTOISTA KOHTAUS.
Rouva. Edelliset.
KAMREERI. No tuossa hän tuleekin -- ja silli muassa! (Nousee). Kas,
sepä tulee maistumaan, se!
ROUVA (perältä, silliannos lautasella): No, tässä nyt on tuo siunattu
silli! Tulehan nyt, mokomakin potilas!
(Menee oikealle päin.)
KAMREERI. Kiitoksia, mamma kulta, kiitoksia paljon!
(Aikoo taputtaa häntä olkapäälle).
ROUVA (lyö häntä sonnille): Minä en ole mikään kulta mamma tänään,
tiedä se!
KAMREERI (pistää sormen suuhunsa): Ai, ai!
ROUVA (Hilmalle, joka aikoo mennä vasemmalle): Äläpäs mene, Hilma --
jää tänne hetkeksi! Vai niin, Onni on mennyt! Olipa hänellä kumminkin
sen verran ymmärrystä. -- Niin, odota minua täällä, Hilma!
(Kamreerille). No, tulehan nyt sitten!
KAMREERI. Tullaan, tullaan.
(Seuraa häntä oikealle raapien päätään).
SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.
Hilma (yksin).
HILMA. Jos minä tuota voisin ymmärtää? Hän antaa minulle jotakin, sanoi
pappa. Olisiko hän siis todellakin valmistanut minulle jonkin
odottamattoman ilon? Ja oliko se tuosta, josta hän äsken aikoi minulle
puhua, kun olin niin tyly häntä kohtaan? Oi, minä olen häijy tyttö!
Hyvin, hyvin häijy!
KAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.
Rouva. Hilma.
ROUVA (puhuen kulissien taakse): Mitä, eikö kylliksi paistettu? Syö
sinä vain, kyllä se kelpaa! (Hilmalle toisenlaisella äänellä:)
Kuulepas, Hilma! Reetta sanoi, että sinä myöskin olit saapuvilla, kun
hän papalle ilmoitti viskaalin tulosta. Miltä pappa silloin näytti?
Sanopas se minulle!
HILMA. Miltäkö näytti? Kuinka niin?
ROUVA. Muuten vain -- tahtoisin sen tietää.
HILMA. No, hän säpsähti hiukan ja katsoi kelloaan.
ROUVA. Mitä! Säpsähti ja katsoi kelloaan! Entäs sitten?
HILMA. Sitten käski hän Reetan sanomaan, että hän vielä makaa ja että
viskaali tulisi takaisin määrätyllä ajalla.
ROUVA. Määrätyllä ajalla! Hyvä! Enkös ollut oikeassa, kun häntä
jostakin epäilin. No, entä sitten?
HILMA. Sen perästä hän lähetti minut kamariini, hänellä kun oli jotakin
puhuttavaa Onnin kanssa.
ROUVA. Ahaa, sen vuoksiko Onni --? Ne ovat siis samassa liitossa, ne
junkkarit? No, ja sitten sinä menit?
HILMA. Niin, ja kun tulin takaisin, oli Onni poissa ja pappa höpisi,
mitä lie höpissyt, jota en ymmärtänyt.
ROUVA. Jaha! No, mistä hän puhui?
HILMA. Omituista kyllä, veitsistä ja puukoista ja semmoisista.
ROUVA. Herra Jumala, veitsistä ja puukoista! Se on varma, ihan varma,
että hänelle on jotakin tapahtunut, vaikka hän tahtoo sen minulta
salata!
HILMA. Mutta mitä se olisi voinut olla?
ROUVA. Mistä minä sen tiedän? Hän on eilen joutunut rettelöihin, ja nyt
hän siitä itsekseen puhuu. Niin se on.
HILMA. No, mutta pappa, joka on niin hiljainen luonteeltaan, ettei hän
milloinkaan riitaannu tahi --
ROUVA. Älä sano, välistä hän voi hyvinkin pian suuttua. Etkö muista,
kuinka hän löi tuota kerjäläispoikaa, joka kesällä tervasi kyökin
ikkunan? Ja kun sitten viinit ja konjakit vielä tekevät vaikutuksensa,
niin ei tappelu kovinkaan kaukana voi olla. Minä menen heti kysymään
häneltä, heti paikalla.
HILMA. Älä nyt ole joutava, mamma! Luuletko sinä todellakin että pappa
on tapellut? Ja oikein aseilla!
ROUVA. Aseilla tahi ilman, se on yhdentekevää, tappelevathan muutkin
herrat, niin sivistyneitä kuin ovat olevinaankin.
HILMA. Hm! Niin, se on totta --
ROUVA. Mitä? Oletko sinä kuullut jotakin?
HILMA. En -- en suinkaan. Minä muistin vain erästä asiaa.
ROUVA. Mitä sinä muistit? Puhu suusi puhtaaksi, puhu paikalla, sanon
minä!
HILMA. Mutta eihän se yhtään tähän kuulu, ei yhtään. Kun oli puhe
tappelusta, niin minä vain muistin, mitä äsken näin tuossa lehdessä ja
josta mamma luultavasti jo tietääkin.
ROUVA. Mitä lehdessä seisoo? Enhän minä tiedä mistään. Näytäpäs tänne!
HILMA. Mutta mamma ei saa tulla levottomaksi -- eihän koske pappaa --
(Antaa hänelle sanomalehden).
ROUVA. Annahan tänne nyt vain! Missä paikassa se on?
HILMA. Tuossa, mutta --
ROUVA. Jahah, jo löysin. (Lukee:) »Viime yönä tapahtui se ikävä seikka,
että jotkut kaupunkimme säätyläisistä tullessaan jostakin tilaisuudesta
kadulla riitaantuivat erään merimiehen kanssa ja löivät häntä niin
pahasti, että mies, joka vietiin sairaalaan, tohtorin lausunnon mukaan
kuuluu olevan arveluttavassa tilassa. Toivottava on, etteivät
asianomaiset jätä tätä asiaa sikseen. Sillä sekä oikeus että kohtuus
vaatii, että rikos, ilman minkäänlaista sääliä, mitä ankarimmin
rangaistaan». (Pudottaa lehden). Pidä kiinni minua Hilma, pidä kiinni!
Se tarkoittaa pappaa!
HILMA (vie häntä istumaan): No, kas niin! Enkö arvannut, että sinä
kuitenkin --
ROUVA (pyyhkii otsaansa): Huh, huh, kun rupesin hikoilemaan! Mutta
onhan asia aivan selvä. Pappa on kaupungin virkamies, siis säätyläinen,
hän oli eilen eräässä tilaisuudessa, viskaali on asianomainen ja tulee
nyt papan kanssa puhumaan tuosta merimiehestä, ehkä häntä
vangitsemaankin, jos mies on hyvin huonona; eihän sitä tiedä. Voi voi!
Pitää heti lähettää sairaalaan kysymään, kuinka on sen miehen laita.
HILMA. Mutta rauhoitu nyt, mamma! Eihän ole mahdollista, että pappa --
sinä teet itsesi naurunalaiseksi.
ROUVA. Tässä ei ole sijaa naurulle, ei rahtuakaan, sen sanon. En
ymmärrä, kuinka sinä voit olla noin välinpitämätön ja tyyni, vaikka
asia on niin hirveän epätietoinen. Ei, minä lähetän Reetan sairaalaan,
muu ei auta. (Huutaa:) Reetta!
HILMA. Mutta odota nyt edes siksi kun Onni tulee takaisin! Hän on ehkä
kuullut puhuttavan tuosta kahakasta ja voi sinulle antaa tietoja
osanottajista, ettei sinun suotta tarvitse --
ROUVA. Jahah, paras juuri, joka on papan uskottu ja yhdessä hänen
kanssaan koettaa minua pimittää. Ja paljon mahdollista, että hänet jo
on lähetetty juuri samaan paikkaan, kuka sen tietää? Mutta varokaa vain
itseänne sitten, kun asiat selviävät, kyllä minä teille molemmille
näytän, mistä Taavetti oluensa osti, sen saatte nähdä! (Taas surkealla
äänellä:) Mutta ajattelehan, jos tuo mies kuolee! Jos pappa viedään
Siperiaan ja tulee vedelle ja leivälle! -- Voi, voi, minua onnetonta
naista, voi minua poloista! (Vimmassa:) Reetta, sen kuhnus! Etkö kuule,
että sinua huudetaan, että seinät --!
YHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.
Reetta.
REETTA (avaa peräoven puoleksi): Koht'sillään, koht'sillään! (Kääntyy
ja puhuu jollekulle, jota ei näy:) Niin, hän makaa vielä. -- Kyllä --
Vai niin -- Hyvästi!
(Niiaa, sulkee ovea ja tulee esille).
ROUVA. Kuka se oli?
REETTA. Pormestari, joka --
ROUVA. Herra Jumala! Pormestari itse omassa persoonassaan!
REETTA. Niin, minä en tietänyt hänelle vastata muuta kuin
viskaalillekaan, että herra vielä makaa; mutta sanoinhan minä, että
rouvaa voi tavata, jos hän tahtoo --
ROUVA. No, mitä hän siihen sanoi?
REETTA. Hän vain väänsi suunsa ivalliseen nauruun ja sanoi että tämä
asia ei ole rouvan korville.
ROUVA. Ettei tämä asia ole minun korvilleni! Se on hirmuista! Kuulitko
sinä, Hilma? Ja sitten vielä nauroi! -- Kuulepas, Reetta, sinun pitää
paikalla mennä --
(Hillitsee itseään).
REETTA. Mihinkä sitten?
ROUVA. Niin -- tuota -- johtui tässä mieleeni, ettei menneen kuun
maitotinki vielä ole maksettu lasaretinrouvalle, (ottaa esille
kukkaronsa) ja sen vuoksi --
REETTA. Johan minä sen maksoin viime viikolla.
ROUVA. Maksoit? Ole vait! Kyllä minä sen paremmin muistan. Tuoss' on
nyt rahat -- siitä tulee viisi markkaa takaisin. Ja sitten sinä
sivumennen voit kysyä, mitenkä se on tuon merimiehen laita, joka yöllä
sinne tuotiin. Asia ei tosin meitä koske, mutta täytyyhän sitä sen
verran osoittaa myötätuntoisuuttaan lähimmäistä kohtaan, että --
REETTA. Voi, voi, hän kuuluu jo olevan kuolemaisillaan!
ROUVA. Kuolemaisillaan! Mitä sinä sanot?
REETTA. Niin, minä kuulin juuri tuolla pihalla tuomarin Tildalta, jonka
serkun sisarenpojan tyttö on lasaretilla pyykkiä pesemässä, että
söötterska oli sanonut, että pää on puhki.
ROUVA. Että pää on puhki? Se on kauheata!
REETTA. Niin, ja kaikki siellä olivat meinanneet, että koettakoot
herrat peittää asiata kuinka tahansa, niin kyllä siitä otetaan selvä,
kuka se oli, joka löi. Kuuluvat sanoneen, että mukana on ollut
kaupungin virkamiehiäkin.
ROUVA. Kaupungin virkamiehiä. -- No sittenhän kaikki --!
REETTA. Mitä? Tietääkö rouva, kuka se --?
ROUVA. Tiedänkö? Mitä minä tietäisin? Mutta joudu nyt! ja kuule! Älä
millään muotoa sano, että minä tuota käskin kysymään, tee se niinkuin
itsestäsi vain, muista se! Sillä eihän tuo asia minua yhtään liikuta
vaikka --
HILMA. Mutta kuulepas nyt, mamma --
ROUVA. Ole vait sinä! (Reetalle). No, ala lapata nyt, äläkä tuossa --!
REETTA. Kyllä, kyllä. (Mennessään:) Minä pelkään, että sekä herra että
rouva tänään ovat tulleet hulluiksi.
KAHDESKYMMENES KOHTAUS.
Rouva. Hilma.
HILMA. Nyt sinä teit ajattelemattomasi, mamma, kun noin Reetalle --
ROUVA. Ajattelemattomasti! Ajattelepas sinä, kun pääsi on surman
suussa! Mutta sinä sen kyllä voitkin, sillä sinulla ei ole sydäntä.
Sinä et rakasta pappa-raiskaa niinkuin minä, joka 20 vuotta olen elänyt
yhdessä hänen kanssaan ja kyllä tiedän, mitä se --
KAMREERI (Rykii huoneessaan).
ROUVA. Huh, mitä se oli?
HILMA. Pappa vain, joka rykäisi tuolla sisällä.
ROUVA. Pahuus kun vielä säikähdyttää; kun luulin vieraaksi! Huh, huh,
olenpa tosiaankin aivan läpimärkä! Täytyy muuttaa päälleni --
HILMA. Niin, se on parasta, tulehan nyt --
(Menee vasemmalle.)
ROUVA (mennessään): Voi, voi, tätä päivää! Allakkaan se on pantava, se
on vissi, jos vain niin kauan elän -- (Hän on jo kulissien takana).
Voi, noita miehiä, voi sentään!
(Näyttämö on hetken tyhjänä).
KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Onni, sitten kamreeri; viimein Hilma.
ONNI (kurkistaa sisään peräovesta): Ei ketään täällä? Tyhjä kuin
Tiihosen taskumatti. No sitten minä -- (Aikoo astua sisään, mutta
vetäytyy takaisin, kun samassa oikeanpuoleista ovea kosketetaan). Ah,
joku tulee!
KAMREERI (lautasliina kaulassa, raottaa ovea): Eikö se Onni jo --?
Kuului aivan kuin joku olisi rappusissa --?
ONNI (joka on huomannut kamreerin, pistää taas päänsä sisään): Hyss
setä! Minä se olen.
KAMREERI. No, tuossahan se -- (Astuu sisään). Tule sisään vain, tule
sisään pian!
ONNI (tulee sisään paketteja kainalossaan): No, tässä on minulla nyt
tavarat. Mutta kuinka oli? Kävikö Hilma sill'aikaa minua kysymässä?
Kävikö hän, mitä?
KAMREERI. No, kyllä, mutta --
ONNI. Ja setä sanoi aivan kuin minä neuvoin, että minä --?
KAMREERI. Sanoinhan, sanoinhan, mutta eihän nyt --
ONNI. Kiitoksia! Sitten minä olen rauhallinen. No, minnekä minä nyt
nämä panen, ettei kukaan --?
KAMREERI. Annahan nyt tänne vain, kyllä minä ne --
ONNI. Jahah! Täss' on nyt ensin makkarat. Oikein hyviä makkaroita,
tänään tehtyjä --
KAMREERI (panee paketin suuremmalle pöydälle): Hyvä --
ONNI. Täss' on sinappi -- täss' on kolme laatikkoa sardellia, otin
niitä, kun ei ollut lohta -- täss' on juustoa, erittäin hienoa Sippolan
juus --
ROUVAN ÄÄNI (ulkopuolelta näyttämöä): Mutta, kuulenhan minä selvästi,
että siellä joku --
ONNI. Helkkarissa, täti!
KAMREERI. Seiso edessä, mies, seiso edessä!
(Koettaa takinliepeillään peittää paketteja).
ONNI (vetäen viiksiään, hyräillen): La, la, la, la, la la, la!
HILMA (aukaisee oven ja katsoo sisään): Onko täällä --? Ah! Onni!
(Vetäytyy takaisin).
KAMREERI. Hyvä, se olikin vain Hilma! Pian nyt näitä tänne
pöytälaatikkoon, pian! (Rupeaa työntämään pakettia laatikkoon.) Mutta
kuule, missä biffiliha?
ONNI. Sitä en saanut. Ei ollut niillä niin suurta palasta -- neuvoivat
minua Hokkaseen, joka --
KAMREERI. Piru kaikkia! Tuo, joka asuu virstan matkan kaupungista!
Niin, sinun täytyy ottaa ajuri ja kiirehtiä minkä suinkin --
ONNI. Kyllä, kyllä, mutta onhan meillä vielä aikaa. Eihän ne --
KAMREERI. Aikaa? Ei suinkaan, voivathan nuo junkkarit milloin
tahansa --. (Ei saa mahtumaan laatikkoon suurinta pakettia).
Kiusan kappale tuo pakettikin, joka ei --
ONNI. Mutta kyllä minun ensin pitäisi saada tavata Hilmaa. Se olisi
niin tärkeätä.
KAMREERI. No, älä nyt turhia puhu, vaan auta minua niinkuin lupasit!
ROUVAN ÄÄNI (ulkopuolelta): Tee, niinkuin sanon, äläkä vastaa --
KAMREERI. Mamma! Minnekä hiiessä minä nyt tämän paketin --
ONNI. Antakaa tänne -- minä tiedän. (Panee sen kukkapöydälle sohvan
taakse). Kas niin! Mutta täytyykö minun todellakin aivan heti --?
KAMREERI. Jos sinulla on hiukankin ystävyyttä minua kohtaan, niin --
ONNI. No, kyllä, kyllä. Olkaa huoleti!
(Vasemmanpuoleista ovea kosketetaan).
KAMREERI. Hän tulee! Minä kiidän tieheni.
(Kiiruhtaa oikealle).
KAHDESKYMMENESTOINEN KOHTAUS.
Onni. Hilma.
ONNI. No, olkoon nyt miten tahansa; mutta Hilmaa minä kuitenkin ensin
tahdon tavata ja antaa hänelle tuon --
HILMA (vasemmalta).
ONNI. Kas tuossa hän onkin!
HILMA (jäykästi, mutta vähemmän kuin edellä): Mamma käskee minun
sanomaan, että odottaisit häntä täällä, hänellä on sinulle jotakin
puhumista.
ONNI. Vai niin. (Erikseen:) Hän myöskin. (Ääneen:) Jahah, kyllä minä
odotan, hyvin mielelläni. Mitähän se mahtanee olla, kultaseni?
HILMA. En tiedä ollenkaan.
(Ottaa pari askelta, niinkuin hänellä olisi aikomus mennä).
ONNI. No, joko sinä menet?
HILMA (pysähtyy): Minun pääni ei vielä ole oikein terve, niin etten --
ONNI. Oh, sehän on ikävää! Mutta eihän se tule paremmaksi tuolla
sisälläkään. Istupas nyt tuohon vähäisen!
HILMA. Teillä ehkä on vielä joku salaisuus papan kanssa --?
ONNI. Hahaha, salaisuus papan kanssa! Ei enää, kultaseni, ei enää. Ja
kyllä se kohta tulee ilmi, koko juttu. Mutta minullapa on toinen
salaisuus, ja se on sinulle, Hilma.
HILMA. Minulle?
ONNI. Mutta se ei milloinkaan tule ilmi, ellet sinä nyt kauniisti jää
tänne.
HILMA. Vai niin.
ONNI. No, jäätkö sinä?
HILMA (hymyillen): Täytyyhän tuota sitten.
(Istuutuu oikealle).
ONNI. Kas, se oli oikein! No, mitenkäs nyt on pääsi laita? Pakottaako
sitä niin kovasti?
HILMA (katsoo alas): Eihän tuo nyt niin järin kovasti.
ONNI. No, sitähän minäkin. (Istuutuu hänen viereensä). Kuule, Hilma,
ollaanko nyt ystäviä taas?
HILMA (häneen katsomatta): Olenhan minä aina ollut sinun ystäväsi,
mutta sattuuhan välistä niin, että tulee huonolle tuulelle, vaikka ei
tiedä oikeastaan mistä syystä.
ONNI. Sattuuhan sitä, sattuuhan sitä! Tiedänhän minä sen omasta
kokemuksestani.
HILMA (hymyillen): Oletko sinäkin välistä huonolla tuulella? Sitä ei
sinusta luulisi.
ONNI. Olenhan minä. Mutta silloin sanon aina itselleni: Älä ole tyhmä,
Onni -- niin, en minä sinua tarkoittanut; en, en millään muotoa. Se on
vain --
HILMA. No, kyllähän minä nyt toki sen verran --
ONNI. Niin -- älä ole tyhmä, Onni, sanon minä tuommoisessa tapauksessa.
Olethan sinä nuori ja terve, koko maailma on sinulle avoinna, ja sitten
on vielä sydännupukka morsiameksi, joka sinusta niin paljon pitää. Mitä
ihminen muuta tarvitseekaan? Niin, tuolla tavalla minä puhuttelen
itseäni, ja sitten tulen paikalla hyvälle humöörille taas. Mutta
kuulepas nyt, Hilma! Ummistapas hetkeksi silmäsi!
HILMA. Ummistaa silmäni?
ONNI. Niin, tee vain kuin sanon!
HILMA. Mutta mitä varten?
ONNI. No, silloin tapahtuu jotakin lystiä.
HILMA. Ei, ei -- sinä narraat minua.
ONNI. En suinkaan -- minä vakuutan. Muutamaksi sekunniksi vain.
HILMA. No, voinhan minä sitten. -- (Ummistaa silmänsä). Mutta jos
sinulla vaan on jotakin vehkeitä --
ONNI (nousee ja hiipii varpaillaan näyttämön toiselle puolelle): Ei
tule kysymykseen --
HILMA (aukaisee silmänsä): Minnekä sinä menit?
ONNI (pysähtyy): No, katso nyt, kun et malttanut --? Ummista nyt
uudestaan, äläkä aukaise ennenkuin luen kolmeen!
HILMA. No, olkoon menneeksi!
(Sulkee taas silmänsä).
ONNI. Ovatko ne nyt oikein hyvästi suljetut? Etkä tirkistä yhtään?
HILMA. En yhtään. Kaikki on mustaa kuin sydänyöllä.
ONNI (jää seisomaan hänen eteensä; erikseen): Oi, kuinka hän on
viehättävä sentään!
HILMA (silmät kiinni): No?
ONNI. Paikalla, paikalla! (Pujahtaa sohvan taakse ja sieppaa sieltä
paketin, jonka hän, käärelangasta pitäen ja ensin luettuaan kolmeen,
laskee Hilman syliin). Yks -- kaks -- kolme. No nyt!
HILMA (iloisesti): Mitä? Mitä tämä on?
ONNI. Salaisuus -- salaisuus vain.
(Menee toiselle puolelle näyttämöä tyytyväisen näköisenä).
HILMA. Mutta mitä ihmeessä --?
ONNI. Katso tarkkaan, katso tarkkaan, hahaha!
HILMA. (joka on aukaissut pakettia sen verran, että näkee, mitä se
sisältää): Hyi, mitä minä näen?
ONNI (kääntyy): Noo?
HILMA. Onko tämä leikkiä vai totta?
ONNI. Kuinka niin?
HILMA. Olkoon mitä tahansa, niin se on halpaa -- se on alhaista!
(Itku tukahduttaa hänen äänensä).
ONNI. Mutta mitä --?
HILMA. Että sillä tavalla kostaa! Sitä en olisi uskonut sinusta! Sinä,
joka olit minua rakastavinasi --!
ONNI. Mutta selitä --
HILMA. Selitä! Tuoss' on sinun makkarasi! Niillä sinun ei enää tarvitse
minua pilkata. Oi, minua onnetonta! Oi, minua petettyä tyttö raukkaa!
(Juoksee itkien vasemmalle).
ONNI. Makkarat! (Keikahtaa selälleen sohvaan). Taivaan vallat, mikä
hirmuinen erehdys, mikä hirmuinen erehdys!
(Peittää silmänsä).
KAHDESKYMMENESKOLMAS KOHTAUS.
Rouva. Onni.
ROUVAN ÄÄNI (ulkopuolelta): Sano heti! Mitä se on -- mitä on
tapahtunut?
HILMA (samoin): Ei, ei -- en minä -- Onni sen voi --
ROUVA (puettuna villatakkiin, jonka viimeistä nappia hän sisään
tullessaan panee kiinni): No, mitä nyt? Onko kaikki hukassa?
ONNI. Kaikki on hukassa!
ROUVA. Onko hän kuollut?
ONNI. Kaikki ihmiset ovat kuolleet! Koko maailma on kuollut!
ROUVA. Koko maailma --?
ONNI (syöksee yht'äkkiä ylös): Pois tieltä, ihminen! (Sieppaa
kukkapöydältä oikean paketin ja hyökkää ulos vasemmasta ovesta).
ROUVA. Hän sanoi minua ihmiseksi! Hän on sekaisin!
KAHDESKYMMENESNELJAS KOHTAUS.
Kamreeri. Rouva.
KAMREERI (pistää päänsä sisään): Mikä meteli täällä? Joko ne
hirviöt --?
ROUVA (huomaa kamreerin; juhlallisesti): Kalle, minun laillisesti
vihitty aviopuolisoni ja minun lapseni isä, astu sisään!
KAMREERI (tulee sisään, epävarmasti katsoen rouvaa; hän on heittänyt
pois lautasliinan): No, täällähän minä --
ROUVA. Kalle, sinä laiminlyöt velvollisuutesi. Sinä olet unohtanut,
tykkänään unhottanut, mitä pappi meille sanoi, kun seisoimme alttarin
edessä: että miehen on kunnioittaminen ja rakastaminen vaimoansa sekä
myötä- että vastoinkäymisessä.
KAMREERI. Mutta olenhan minä, tietääkseni --
ROUVA. Älä puhu -- synti on sinut sokaissut. Sinä et enää tiedäkään,
mitä on vaimonsa kunnioittaminen. Sinä et käsitä, ettei aviopuolisoiden
välillä pidä oleman mitään hämärää, mitään epäselvää -- että se on
rikollista ja kiellettyä. Jaa-a, sinä olet syvästi langennut, Kalle
parka!
KAMREERI. Hitto vieköön, jos minä tätä --?
ROUVA. Niin, sinä et sitä ymmärrä -- sitähän minä jo sanoinkin. Mutta
minä heikko nainen, minä olen pitänyt lupaukseni pyhinä, ja minä annan
sinulle anteeksi, jos sinä nyt rehellisesti kerrot minulle kaikki.
Sano, löitkö sinä kovasti?
KAMREERI. Josko löin --?
ROUVA. Niin -- eilen illalla?
KAMREERI (erikseen): Peijakas, hänellä on vihiä asiasta!
ROUVA. Tunnusta nyt, löitkö kovasti!
KAMREERI. Enhän minä lyönyt häntä.
ROUVA. Etkö lyönyt?
KAMREERI. En, vähän vain rintaa vastaan tyrkkäsin.
ROUVA. Ja mistä syystä?
KAMREERI. No, muuten vain.
ROUVA. Tunnusta nyt yht'aikaa kaikki, niin se on sinulle helpompi,
Kalle!
KAMREERI. No, kun hän puhui semmoista jonninjoutavaa ja pilkkasi minua.
ROUVA. Pilkkasi sinua! Mitä hän sitten sanoi?
KAMREERI. Hän sanoi, että -- No, se on nyt yhdentekevä, mitä hän --
ROUVA. Ei, sano vain -- minä vaadin sitä!
KAMREERI. Hän sanoi, että minä muka olen kovasti tohvelin alla, ja että
sinä oikeastaan olet herra talossamme.
ROUVA. Mutta mistä tuo mies sen tietää?
KAMREERI (erikseen): Mistäkö hän sen tietää? Sepä kysymys! (Ääneen:)
Niin, en minäkään sitä ymmärrä, ja vastasinhan minäkin hänelle, että
kyllä tuo on suuri erehdys ja että kyllä minä tässä --
ROUVA. No, olkoon nyt tuon asian laita kuinka tahansa, niin se on
kummallista, että oudot ihmiset --. No, niistä sanoistako sinä sitten
häntä tyrkkäsit, onneton?
KAMREERI. Niin tein kun teinkin.
ROUVA. Etkä yhtään ajatellut seurauksia, niitä hirveitä seurauksia?
KAMREERI. Kuka sitä nyt tuossa silmänräpäyksessä semmoista ehtii
ajatella? Eikä ne seuraukset niin vaarallisia taida ollakaan.
ROUVA. Eikö vaarallisia? Mutta jos hän kuolee, niin joudut
elinkautiseksi vangiksi.
KAMREERI. Jos hän kuolee?
ROUVA. Niin, pää kuuluu olevan vioitettu.
KAMREERI. No, jos hänellä on jotakin kipua päässään, niin kyllä se on
kohmelo niinkuin minullakin; sillä en suinkaan minä --
ROUVA. Kalle, Kalle, älä puhu noin kevytmielisesti! Koeta ottaa tämä
asia vakavammalta kannalta, ja ajattele, minkä rangaistuksen laki
tuommoisesta määrää, sillä --
KAMREERI. Joutavia! Saanhan minä sen sovittaa --
ROUVA. Niinivedellä ja leivällä. Voi, voi, Kalle, se on hirmuista! Minä
kuolen häpeästä ja surusta --!
KAMREERI. Vedellä ja leivällä? Niin, jos ne siihen tyytyisivät, mutta
kun pitää olla biff -- (Erikseen:) Perhana, kun aivan --!
ROUVA. Mitä pitää olla? Mitä sinä biffistä puhut?
KAMREERI. Biffistä? Olenko minä semmoista puhunut? No, se on
luultavasti siitä syystä, että minulle rupeaa tulemaan nälkä, sillä
onhan kello jo niin paljon että --
ROUVA. Vai nälkä, vaikka juuri söit voileipää ja silliä! Sinä puhut
sekaisin, Kalle raukka! Omantunnon vaivat ja katumus sen vaikuttaa.
Mutta istu nyt ja koeta kertoa minulle kaikki alusta loppuun, niin
että --
KAHDESKYMMENESVIIDES KOHTAUS.
Poliisipalvelija. Edelliset.
POLIISI (kirje kädessään): Päivää, hyvä herrasväki, päivää!
(Hän on hiljainen ja ystävällisen näköinen nuori mies).
ROUVA. Taivaan Herra! Poliisi!
KAMREERI. Niin, mitä hän --?
ROUVA (miettii hetkisen ja ottaa sitten yht'äkkiä tuolin, jolla hän
uhkaa poliisia): Ei askeltakaan lähemmäksi, sen sanon!
POLIISI (säikähtäneenä): Mi-mi-mitä nyt?
KAMREERI. Niin, mitä sinä, Emma --?
ROUVA. Pysy takanani, pysy takanani, Kalle! Hän tulee sinua
vangitsemaan.
KAMREERI. Vangitse --?
ROUVA (poliisille): Niin, mutta minä en häntä anna -- en kuuna päivänä
-- sillä se on vääryyttä, ilmeistä vääryyttä. Merimieshän se oli, joka
aloitti. Kuka käski häntä suututtamaan kamreeria? Ja jos kamreeri
sitten häntä vähän tyrkkäsikin, ja se sattui pahemmasti kuin oli
aiottu, niin eihän se ollut hänen syynsä, että -- (Kun poliisi vähäsen
lähestyy). Pysykää kauempana, muuten pamahtaa!
(Kohottaa tuolia).
POLIISI. Herra jestan, tämä kirjehän minun vain piti kamreerille --
KAMREERI (ottaa pari askelta poliisia kohti): Mutta, Emma, oletko
sinä --?
ROUVA (tarttuu hänen takinliepeisiinsä): Älä mene, Kalle! Älä mene! Se
on vain viekkautta ja kavaluutta. Eteisessä seisoo kuka tiesi kuinka
monta poliisia sinua odottamassa. (Menee tuoli koholla poliisia
vastaan). No, pakenetko tahi tämä on viimeinen hetkesi!
POLIISI. Voi, voi, rouva on tullut hulluksi! Tuoss' on kirje -- (viskaa
sen pöydälle) -- minä juoksen hakemaan tohtoria. (Huutaa mennessään).
Tohtoria, tohtoria.
KAHDESKYMMENESKUUDES KOHTAUS.
Kamreeri. Rouva. Onni. Hilma. Reetta.
ONNI ja HILMA (jolla on uusi, hieno huivi hartioillaan, yht'aikaa): No,
mitä nyt? Mikä täällä on hätänä?
KAMREERI. Ei mikään, mamma tässä vain poliisia puhutteli. (Rouvalle:)
Mutta mitä tämä nyt oikeastaan tietää, Emma? Mikä merimies se on, josta
sinä --?
ROUVA. Mikäkö merimies? Seisoohan koko juttu sanomalehdessä ja
tunnustithan sinä juuri itse --
KAMREERI. Tunnustinko? Mutta viskaaliahan minä tarkoitin, mamma,
viskaalia.
(Ottaa kirjeen pöydältä).
ROUVA (epäillen): Viskaalia? Älä sinä minua --
KAMREERI. No, niin totta kuin elän. Mutta kas! Häneltähän tämä kirje
näkyykin olevan. Mitä hän nyt minulle --?
(Aukaisee kirjeen).
ROUVA (kuin edellä): Lue minun kuulteni!
KAMREERI (lukee): »Veli hopea! Morjens ja elä terveenä! Koska en minä
eikä veli pormestarikaan saanut sinua tavata, niin tahdon minä täten
sinulle ilmoittaa, ett'ei meillä ollutkaan mikään tositarkoitus noilla
suurilla aamiaisilla, jotka sinun, sovinnoksi muka tuosta
tyrkkäämisestä, piti valmistaa minulle ja koko eiliselle seuralle;
mutta oli kaikki vain semmoista pientä, viatonta leikinlaskua, jonka
soisimme sinun meille antavan anteeksi. Vanha ystäväsi Mosse.»
KAMREERI (luettuaan): Nuo juuttaan veitikat! Että sillä tavalla
minua --! Puh, tuntuu kuin leiviskän paino olisi sydämeltäni pudonnut!
Puh -- uh!
ROUVA. Suuret aamiaiset! Tämäkö sitten tuo salaisuus olikin?
ONNI. No, eikö tullutkaan mitään noista kesteistä? Sittenhän minun
ostoksenikin olivat tarpeettomia, haha!
ROUVA. Mitä? Sinun ostoksesi?
ONNI. Niin, josta sitten syttyi tämmöisiä rettelöitä. (Hilmalle). Ethän
sinä enää ole suutuksissasi, kultaseni?
HILMA. Oi, älä siitä puhukaan, Onni!
REETTA (perältä): Rouva, rouva, se olikin aivan kuin minä sanoin, että
maitotinki oli maksettu. Ja mitä tuohon merimieheen tulee, niin hän
aamulla särki ikkunan ja karkasi teille tietämättömille, niin ettei se
ollutkaan niin vaarallista kuin --
ROUVA. Hyvä, hyvä, saat mennä -- me tiedämme sen jo.
REETTA (Menee).
ROUVA (pienen äänettömyyden perästä): Pappa!
KAMREERI. Mamma!
ROUVA. Pappa, me olemme kumpikin olleet tuhmia, oikein tuhmia!
KAMREERI. Niin, annatko sinä minulle anteeksi, Emma?
ROUVA. Kyllä, mutta ainoastaan yhdellä ehdolla.
KAMREERI. Ja se olisi?
ROUVA. Että nuo luvatut aamiaiset valmistetaan huomiseksi ja että minä
silloin saan pitää huolta ostoksista.
KAMREERI. Hyvin mielelläni, hyvin mielelläni! (Ottaa häntä
vyötäisiltä). Niin, olkoon kuinka tahansa, niin sinä olet kumminkin
aina minun oma mammani!
End of the Project Gutenberg EBook of Pahassa pulassa, by Robert Kiljander
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAHASSA PULASSA ***
***** This file should be named 20339-8.txt or 20339-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/2/0/3/3/20339/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
