The Project Gutenberg eBook of Musta naamio
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Musta naamio
Kertomus
Author: R. Waldheim
Release date: January 14, 2025 [eBook #75108]
Language: Finnish
Original publication: Hamina: Alfred Lagerbom, 1903
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUSTA NAAMIO ***
language: Finnish
MUSTA NAAMIO
Kertomus
Kirj.
R. WALDHEIM
Suomennos
Haminassa,
Alfred Lagerbom,
1903.
SISÄLLYS:
Pelastettu.
Farmilla.
Piilossa.
Onnettomuustoveri.
Takaa-ajo.
Kasvimaalla.
Taistelu vapaudesta.
Tähtilipun alla.
Musta naamio.
Pelastettu.
Syksy oli tullut, mutta aurinko paistoi kirkkaasti levittäen niin
tukahduttavaa kuumuutta, että olisi luullut olevansa keskellä kesää,
jollei puiden kirjavuus olisi ollut todisteena myöhäisestä vuodenajasta.
Orbonne-joen vesistä rannikkoa etelä-Arkansasissa kulki metsästäjä
pyssy kädessä ajamassa vesilintuja, ja hänen iso, täysinäinen
jahtilaukkunsa todisti metsästyksen onnistuneen.
Päättäen metsästäjän parrattomasta naamasta oli hän aivan nuori mies,
mutta hänen vartalonsa oli iso ja lujarakenteinen.
Metsän juhlallisen hiljaisuuden katkaisi äkisti koiran haukunta, joka,
kuului jokseenkin etäältä virran vastaiselta rannalta.
Nuori metsästäjä pysähtyi kuunnellen tarkkaavaisesti.
"Epäilemättä", mumisi hän itsekseen, "on taas päästy paenneen neekerin
jälille."
Tämä arvelu näyttäytyikin todeksi ennemmin kuin metsästäjä oli
odottanut; sillä muutama silmänräpäys myöhemmin ilmestyi vastaisen
rannan pensastosta musta olento, joka empimättä heittäytyi veteen ja
ui siihen suuntaan, jossa metsästäjä seisoi.
Tämä antoi pyssynperän vaipua maahan ja otti esille luodin, jonka hän
työnsi pyssynpiippuun haulipanoksen päälle.
Muutama sekunti jälkeenpäin oli pakolainen uinut virran yli, joka tältä
kohdalta oli aivan kapea, ja seisoi nyt metsästäjän edessä.
Nähdessään edessään seisovan aseellisen miehen, näkyi neekeriparan
kasvoilla toivottomuuden ja epäilyksen ilme, ja perin väsyneenä
kestämistään ponnistuksista, vaipui hän maahan odottamaan kohtaloaan.
"Älä ole peloissasi, poikani", sanoi metsästäjä ystävällisesti,
"sinä olet nyt vapaa, ja niin kauan kuin minä voin estää, en salli
hiuskarvaakaan päästäsi vahingoittaa."
Tämä äkillinen muutos toivottomuudesta ja epäilyksestä varmaan turvaan
ja tieto, että hän nyt oli kohdannut ihmisen, joka ei ole hänen
kiusaajansa eikä takaa-ajajansa, vaan suojelija ja auttaja, vaikutti
aivan valtavasti neekeriparkaan. Hän ei varmaan koskaan ollut saanut
osakseen näin ystävällistä kohtelua, ja hän voi ainoastaan sammaltaa
sanat: "kiitos massa", jolloin hänen silmänsä täyttyivät ilon ja
kiitollisuuden kyyneleistä. Hän tahtoi nyt tarttua pelastajansa, käteen
viedäkseen sen huulilleen, mutta tätä ei tämä kuitenkaan sallinut.
Nuoren metsästäjän koko huomio kiintyi nyt vastaiseen rantaan, josta
takaa-ajavan koiran haukunta lähenemistään läheni.
Mutta samalla kuului myös useamman miehen ääni, jotka ratsastaen
seurasivat koiraa.
Samasta paikasta, josta neekeri äsken oli ilmestynyt, tuli nyt koira
näkyviin ja heittäytyi myös veteen.
Jotta metsästäjä voisi pelastaa neekerin, oli hänen välttämätöntä estää
koiraa pääsemästä rannalle.
Kun eläin oli ennättänyt puolitiehen virtaa, tähtäsi metsästäjä
silmänräpäyksen ja laukasi.
Kun savu oli haihtunut, ei koiraa enää näkynyt ja ainoastaan tumma
veripilkku näytti paikan, mihin se oli vajonnut.
Pikaisesti latasi metsästäjä pyssynsä uudelleen, sillä hänen täytyi
nyt olla valmiina puolustamaan niin hyvin turvattiaan kuin itseäänkin
takaa-ajajilta.
Näitä ei tarvinnutkaan kauan odottaa, sillä kohta koiran kadottua,
ilmestyivät ne pensaikkoon.
Kuultuaan laukauksen, aavistivat he koiran kohtalon; ja kun he nyt
eivät nähneet koiraa vedessä eivätkä kuulleet sen haukuntaa, joka kyllä
äsken oli kaikunut, löytäessään jäljet vastaiselta rannalta, muuttui
heidän aavistuksensa varmuudeksi. Jos he olisivat tarvinneet tarkempaa
todistusta, olisi veripilkku vedessä sen kyllä voinut antaa.
"Kuka roisto on uskaltanut ampua koirani?" huusi yksi ratsastajista
vihanvimmoissa, nähtyään metsästäjän.
"Rauhoittukaa", vastasi tämä tyynesti. "Näin koiran ajavan ihmistä, ja
silloin oli velvollisuuteni pelastaa hänet."
"Jos näitte koiran ajaviin ihmistä, kuten sanoitte, niin tiedätte myös,
että se oli vain neekeri."
"Ja te tiedätte ehkä myös olevanne Arkansasissa, jossa neekereitäkin
pidetään ihmisinä. Siis samassa kun tulitte koirinanne rajan yli,
teitte itsenne syypääksi rangaistusta ansaitsevaan tekoon, joka voisi
saattaa teidät kuritushuoneeseen, jos laki kaikessa ankaruudessaan
pannaan täytäntöön."
"Kirottu saksalainen!" huusi orjametsästäjä vihasta kuohuen ja tarttui
samalla olallaan riippuvaan kivääriin.
"Tyyntykää, tai ammun teidät", sanoi metsästäjä lujalla, vakavalla
äänellä tähdäten vastustajaansa.
Niin kiihoittunut kuin tämä olikin, näki hän, ettei kannattanut ruveta
taisteluun näin rauhallisen vastustajan kanssa.. Hän ripusti siis
kiväärin taas olalleen ja kääntyi seuraajaansa, joka varon vuoksi oli
jo vetäytynyt takaperin.
"Olkaa varoillanne", huusi hän ratsastaessaan pois ja ojentaen
uhkaavasti kättään nuorelle metsästäjälle, "tätä en ole unhoittava
ja toivon, että pian koittaa se päivä, jolloin me etelä-valtioiden
asukkaat saamme tehdä tilin kanssanne, te orjain ystävät. Ja teitä,
kirottu saksalainen, muistetaan silloin ensi sijassa."
"Kuka tuo mies oli?" kysyi metsästäjä mustaihoiselta, joka nyt vasta,
ratsastajien poistuttua, tunsi olevansa täydessä turvassa.
"Se oli massa Jervis Coushattenista. Varokaa häntä, massa, sillä hän on
ilkeä ihminen, joka tappaa ihmisen yhtä helposti kuin koiran."
"Minusta se on jokseenkin yhdentekevää", sanoi metsästäjä hymyillen,
"ja jos herra Jervis ei olisi ollut kyllin viisas poistumaan, olisi hän
saanut saman kohtalon kuin koiransakin. Mutta tuleppa nyt, lähdetään
kotiin, sillä jos olet juossut koko tuon pitkän matkan Coushattenista
tänne, olet kaiketi väsynyt ja nälkäinen."
Farmilla.
Noin peninkulman päässä siitä paikasta, jossa kohtasimme metsästäjän,
oli saksalaisen uudisasukkaan Stefan Lignerin farmi, ja nuori
metsästäjä oli hänen vanhin poikansa Fritz.
Talo oli tilava, hyvin rakennettu puulinnoitus, jota ympäröivät talli-
ja varastorakennukset. Farmin ulkonäkö kaikessa yksinkertaisuudessaan
todisti asukkaiden järjestyksen- ja kauneudenaistia. Perheesen kuului
Ligner, hänen vaimonsa, kolme poikaa ja kaksi tytärtä.
Vähää ennen päivällisaikaa oli Fritz saapunut kotiin suojattineen ja
oli heti pitänyt huolen, että Sam, joksi neekeri itseään nimitti,
tuli hyvin ravituksi. Poika parka oli edellisenä iltana karannut
isäntänsä luota välttääkseen huomiseksi luvattua rangaistusta eikä
hän pakomatkalla ollut nauttinut ollenkaan ruokaa, koska pelko, ettei
ehtisi aamuksi Arkansasin rajan yli, ei ollut suonut hälle yhtään
rauhaa. Mutta aamun sarastaessa oli hän vielä monen tunnin matkan
päässä pelastavalta rajalta, jonne hän saapui vasta puolenpäivän
aikaan, takaa-ajajat aivan kintereillään.
Perheen istuessa päivällispöydässä lukuunottamatta isää, joka
sattumalla ei ollut kotona, kuului äkisti kavionkopsetta ulkoa.
Rouva. Ligner, joka istui lähinnä ikkunaa, kääntyi katsomaan ulos.
"Isä tulee!" huudahti hän kummastuneena. Aamulla oli Ligner ratsastanut
pieneen, tunnin matkan päässä olevaan Oaksvillen kaupunkiin, jossa oli
toripäivät.
Ei vielä koskaan ollut hän tällaisena päivänä palannut näin aikaseen.
Hänellä oli varmaan ollut joku erityinen syy lähteä kotiin näin pian.
Ligner jätti hevosen toiselle, neljäntoista vuotiaalle pojalleen, joka
heti oli kiiruhtanut häntä vastaan, ja astui itse sisään.
"Ei kai sinulle liene mitään onnettomuutta tapahtunut?" kysyi rouva
Ligner mieheltään, jonka kasvoilla näkyi alakuloinen ilme.
"En ole itse puolestani joutunut onnettomuuteen", vastasi Ligner,
"mutta olen saanut kuulla huolestuttavia uutisia, jotka myös koskevat
meitä, ja pelkään, että saamme kokea kovia aikoja. Täydellinen
riita on syttynyt Pohjois- ja Etelävaltioiden kesken; sota on jo
alkanut, ja Oaksvillessä kerrottiin Louisianan neekerinrääkkääjien
aikovan karkoittaa pois kaikki vapaat farmarit, koska he pitävät
näitä vihollisinaan. Mutta kuka tuo mies on?" keskeytti hän osottaen
innokkaasti aterioitsevaa Samia.
"Neekeri, joka on karannut isännältään", selitti Fritz. "Kohtasin hänet
tänä aamuna metsästysretkelläni virran luona, ja kun poika parka oli
aivan väsynyt ja nälkäinen, toin hänet tänne."
"Mielelläni suon hänen levätä luonamme", sanoi Ligner, "mutta sitten
hänen täytyy lähteä täältä, sillä ei ainoastaan hän ole vaarassa
näin lähellä rajaa uudelleen joutua isäntänsä huostaan, vaan myös me
panisimme itsemme alttiiksi vaaralle, jos hän jäisi luoksemme. Juuri
nyt pitää meidän välttää ärsyttämästä orjain omistajia, sillä pelkään
muutenkin joutuvamme heidän kanssaan tekemisiin."
Fritz ei voinut muuta kuin yhtyä isän mielipiteeseen ja sydämmessään
moitti hän itseään, kun oli esiintynyt niin jyrkästi orjanajajia
kohtaan. Hän katui katkerasti koiran tappamista ja sitä seuraavaa
riitaa sen isännän kanssa. Mutta mikä kerran oli tapahtunut, sitä
ei enää voitu muuttaa, eikä nyt ollut muuta tehtävää kuin tyynesti
odottaa seurauksia. Fritz oli toki iloinen, ettei ollut kertonut isälle
tarkemmin kohtauksestaan neekerin kanssa, ja hän päätti olla sitä
tekemättä, jottei enentäisi isän levottomuutta.
Aterian jälkeen vei hän neekerin erääseen varastohuoneesen, jossa tämä,
voisi rauhassa levätä lähteäkseen sitten matkaansa.
Neekeriä ei näkynyt koko päivänä; mutta kun otaksuttiin poika paran
olevan väsyneen yöllisistä vaivoista, ei Fritz hänestä välittänytkään.
Mutta kun hän seuraavana aamuna tuli varastohuoneesen, oli neekeri
kadonnut. Joskin Fritz piti tällaista hyvästijättöä jokseenkin
harvinaisena, oli hän toki iloinen, että Sam oli poissa, ja koska
kasvimaa, josta neekeri oli karannut, oli jokseenkin etäällä Lignerin
asunnosta, toivoi hän että koko tapahtuma pian unohtuisi.
Piilossa.
Dick Jervisilla, kuten kaikilla halpamaisilla luonteilla, oli hyvin
niukalti rohkeutta, ja siksi oli hän vetäytynyt takasin tavattuaan
Fritzin virran luona. Mutta siltä ei hän ollut luopunut aikeestaan
vielä kerran saada haltuunsa tuo karannut neekeri.
Seuralaisensa, erään lähiseudun kasvimaan omistajan kanssa, saapui hän
pitkän vaivaloisen ratsastuksen jälkeen pitkin karuja maita Oaksvillen
kaupunkiin tiedustellakseen siellä, kuka, se oli, jonka hän oli virran
luona kohdannut.
Ravintolan isäntä, jonka luokse hän asettui asumaan, arvasi tosin
heti, kuultuaan Jervisiltä nuoresta metsästäjästä, ettei se voinut
olla kukaan muu kuin Fritz Ligner. Mutta kun hän aavisti, mitä
muukalaisella oli mielessä, ei hän ollut halukas jättämään orjan
omistajan kostettavaksi nuorta farmaria, jonka hän kyllä tunsi. Teko
hänen mielestään oli sangen kiitettävä, ja siksi selitti hän vaan
Jervisille, että on aivan mahdotonta tuntea henkilöä tällaisesta
pintapuolisesta kuvauksesta. Samalla antoi hän Jervisille hyvän neuvon
olemaan varovainen kuulustellessaan karannutta orjaa Arkansasin rajojen
sisäpuolella, koska kaikki tämän maan farmarit paheksuivat näitä
takaa-ajoja.
Kun Jervis sitte oli tiedustellut asiaa monelta muulta tämän pikku
kaupungin asukkaalta, mutta yhtä huonolla menestyksellä, päätti hän
itse koettaa onneaan metsästäjän etsinnässä.
Muutaman tuntisen levon jälkeen läksi hän liikkeelle. Tiellä kohtasi
hän kaupunkilaisen, jolta hän tarkoin tiedusteli lähiseudun farmarien
nimet. Saatuaan tietää, että lähistöllä asui ainoastaan kaksi farmaria
ja kuultuaan tarkemmin näiden perheoloista, oli hän varma, että nuori
metsästäjä ei voinut olla kukaan muu kuin Stefan Lignerin vanhin poika.
Vaikka Jervis nyt luulikin olevansa varma asiastaan, tahtoi hän
kuitenkin ensin ottaa selkoa, oleskeliko karannut neekeri vielä
Lignerillä. Hän oli nyt tullut niin lähelle farmia, että voi nähdä
rakennukset.
Voidakseen huomaamatta tehdä havannoitaan, sitoi hän hevosensa
pensaikkoon ja lähestyi varovaisesti rakennusta, jonka läheisyyteen hän
piiloutui.
Puolen tunnin kuluttua näki hän kaikkien perheen jäsenten tulevan ulos
ja niiden joukossa myös vastustajansa; mutia musta-ihoista ei hän
voinut huomata, jonka vuoksi hän otaksui tämän jo lähteneen sieltä.
Perheen jäsenien joukossa oli myös Lignerin yhdeksäntoistavuotias tytär
Elsa. Nähtyään hänet, keksi Jervis äkkiä omituisen kostotuuman: hän
päätti viedä tytön mukanaan, koska hän siten varmasti luuli antavansa
tuolle vihatulle perheelle kovan iskun.
Voidakseen onnistua tässä tehtävässä, oli kasvimaan omistajalle
välttämätöntä turvautua toisten ihmisten apuun, ja sentähden täytyi
hänen palata Oaksvilleen neuvottelemaan naapurinsa kanssa, joka
odotteli häntä täällä.
Saavuttuaan kaupunkiin, kohtasi hän ystävänsä Tomkinsin edeltäpäin
sovitulla paikalla. Tämä näyttäytyi kuitenkin haluttomalta tekoon,
joka hänestä oli sangen vaarallinen. Vaikkei hän arvellutkaan,
ryhtyessään avustamaan ystäväänsä neekerin ajossa, josta ei mitään
vaaraa voinut olla, koska tämä oli aivan aseeton, ei hänellä kuitenkaan
ollut halua mahdollisesti joutua tekemisiin ihmisten kanssa, jotka —
päättäen nuoren miehen esiintymisestä — kyllä osaisivat puolustautua
urhollisesti. Hän kieltäytyi sentähden olemasta avullisena nuoren
tytön ryöväyksessä, eikä häntä voitu siihen taivuttaa nuhteilla eikä
pilanteolla. Jervis katsoi sentähden olevansa pakotettu lykkäämään
tuumansa toimeenpanon siksi, kunnes hänelle onnistuisi saada toinen
apulainen.
Onnettomuustoveri.
Vaikka Jervis mitä huolellisimmin koetti piiloutua tehdessään
havainnoitaan Lignerin farmilla, huomattiin hänet kuitenkin, ja hänet
näki juuri turhaan etsimänsä neekeri.
Kun Sam monta tuntia nukuttuaan heräsi, tuli hän sattumalta katsoneeksi
yhdestä varastohuoneen ilmareijistä ja silloin havaitsi hän ympäri
hiipivän kasvimaan omistajan.
Sam ymmärsi, että hänen entisen isäntänsä käynti tarkoitti juuri häntä
ja pysyttelihe huolellisesti piilossa päivän ajan; mutta illan tullen
jätti hän pakopaikkansa, joka ei enää tuntunut turvalliselta ja haki
itselleen varmemman piilopaikan metsässä.
Monivuotisen, aina aikaisimmasta nuoruudesta saakka kestäneen
orjuuden jälkeen tuntui Samista nyt vapaus siinä määrin suloiselta,
että hän päätti nauttia siitä eteenpäin, vaikkakin se toisi mukanaan
kieltäytymistä ja puutetta. Mieluummin tahtoi hän elättää itsensä
metsän antimilla, kuin heti ryhtyä työhön, vaikkakin vapaana työmiehenä.
Suojaksi tuulta ja ilmaa vastaan rakensi hän itselleen majan kauas
ihmisasunnoista tiheiden pensastojen suojelemaan, melkein läpi
pääsemättömään paikkaan ja kokosi sinne mitä hän retkeillessään
erämaissa löysi syötäväksi kelpaavaa.
Omituisella näppäryydellä, joka on huomattava ominaisuus neekereillä,
valmisti hän itselleen kalaverkon niinistä ja meriheinästä sekä joukon
pyydyksiä metsänriistaa varten, ja kun hänen metsästysyrityksensä
onnistuivat uskomattoman hyvin, voi hän tyyneesti odottaa lähimpää
tulevaisuutta.
Kun hän illalla toisena päivänä Arkansasiin tulostaan palasi
metsästysretkeltä, kuuli hän kaukaa koiran haukuntaa. Hän tunsi koiran
olevan entisen isäntänsä hirvittävän verikoiran.
Epäilemättä oli koira jonkun karanneen orjan jälillä — jonkun
Samin onnettomuustoverin, ja Sam päätti sentähden kiiruhtaa tälle
onnettomalle avuksi.
Hänellä tosin ei ollut muuta puolustusasetta kuin vahva puukkonsa, mutta
sellaisella ruumiinvoimalla, kuin Samilla oli, voi sitäkin asetta
käyttää menestyksellä puolustukseksi koiraa vastaan, olipa se sitten
kuinka iso ja vahva tahansa.
Empimättä kiiruhti rohkea neekeri siihen suuntaan, josta koiran
haukunta yhä selvemmin ja voimakkaammin kuului. Hetkisen kuluttua
näki hän raivoisan eläimen kita avoinna seisovan puun juurella, jonka
oksilla ahdistettu orja raukka oli hakenut turvaa koiralta, koska
hänen oli mahdoton pelastua pakenemalla. Hänellä ei ollut muuta neuvoa
kuin heittäytyä takaa-ajavien ratsastajien käsiin, koska nämä koiran
haukunnan ohjaamina yhä lähenivät, niin että heidän äänensä jo kaukaa
kuului.
Kun Sam lähestyi puuta, tunsi koira vaistomaisesti hänet vihollisekseen
ja syöksyi mielettömästi haukkuen hänen kimppuunsa.
Sam pysähtyi odottaakseen koiran hyökkäystä, ja kun eläin tuli
lähemmäksi, antoi hän sille päähän niin voimakkaan iskun oksaisella
sauvalla, että se kaatui maahan.
Sam tappoi sen täydellisesti lyömällä sitä uudelleen ja huusi sitten
puussa istuvalle, säikähtyneelle pakolaiselle käskien häntä kiireesti
seuraamaan itseään.
Ei ollutkaan varaa tuhlata aikaa, sillä tuskin olivat molemmat neekerit
kadonneet pensaikkoon, kun jo takaa-ajajat tulivat näkyviin, ja kun
koiran ohjaava haukunta nyt oli vaiennut, tähystelivät he innokkaasti
kaikille suunnille.
Ratsastajat, joita oli kolme, eivät voineet ymmärtää, miksi koira
näin äkisti vaikeni, vaikka se äsken kiivaalla haukunnallaan oli
ilmoittanut, että oli saanut pakolaisen kynsiinsä tai ainakin löytänyt
jäljet, kunnes he viimein löysivät sen kuolleen ruumiin.
Huomattuaan tämän, joutuivat orjan-ajajat vimmoihinsa, varsinkin kun he
äsken vannaan luulivat jo saavansa pakolaisen kynsiinsä.
Kun he huomasivat olevan turhaa pitkittää takaa-ajoa ilman koiran apua,
niin he tutkittuaan lähimmän ympäristön, kääntyivät pois ja ratsastivat
virran rantaa pitkin Oaksvilleen päin.
Sam oli maannut piiloutuneena tiheässä pensaikossa, josta hän
tarkasteli ratsastajia. Kun nämä olivat menneet, vei hän pelastamansa
neekerin, joka oli ollut hänen toverinaan Jervisin kasvimaalla,
pieneen majaansa, jossa pakolainen sai tyydyttää nälkänsä ja nauttia
tarpeellista lepoa.
Hän kertoi, että kun Jervis turhaan ajettuaan Samia oli tullut kotiin
ilman koiraa, oli hän kolmen toverin kanssa päättänyt paeta samaa tietä
kuin Sam oli kulkenut. Illalla olivat he lähteneet karkuretkelle ja
erosivat yöllä saattaakseen takaa-ajajat harhateille. Toby, jonka Sam
oli pelastanut, ei sentähden voinut kertoa mitään toveriensa kohtalosta.
Tobyn kertomus saattoi Samin miettiväiseksi.
Jos useampia tovereita oli paennut siihen suuntaan, missä he nyt
oleskelivat, oli otaksuttavaa, että Jervis, joka ei ollut takaa-ajajien
joukossa, oli koonnut vielä useampia ratsastajia ja koiria pakolaisia
takaa-ajaakseen. Siinä tapauksessa voivat molemmat neekerit pelätä,
että koirat viimein löytävät heidän jälkensä.
Jos he jäisivät majaan tai sen läheisyyteen, voisivat he helposti
joutua takaa-ajajien kynsiin, ja siksi oli heidän kiireimmiten
jätettävä tämä paikka.
Sam teki heti päätöksen. Otettuaan mukaansa majassa löytyvät
ruokaneuvot, läksi hän toverineen siihen paikkaan, jossa kuollut koira
oli. Siitä lähtivät molemmat Tobyn kulkemaa tietä aina virralle saakka,
jonka yli he uivat. Toisella puolen virtaa seurasivat he tarkoin Tobyn
entisiä jälkiä, jotka vallan hyvin näkyivät pitkässä heinikossa, ja
saapuivat pienelle purolle, joka etempänä yhdistyi virtaan.
Tässä he jättivät jäljet, menivät veteen, joka haihdutti kaikki
heidän jälkensä ja piiloutuivat sitte tiheään pensaikkoon virran
eteläpuolelle, siis Louisianan alueelle.
Tässä uudessa piilopaikassaan tunsivat pakolaiset olevansa jokseenkin
turvatut; sillä tusinakaan parhaita verikoiria ei voisi löytää heidän
jälkiänsä, jotka vesi oli täydelleen haihduttanut. Ja kukaan ei taas
arvaisi heitä etsiä täältä, sillit ei ollut otaksuttavaa, että paenneet
neekerit piiloutuisivat orjavaltion rajojen sisäpuolelle, kun kerran
vapaa valtio oli niin lähellä.
Jos koirat, jotka olivat lähetetyt ajamaan Tobya, mahdollisesti
seuraisivat hänen jälkiään purolle saakka, ei ollut luultavaa, että
orjan etsijät kiinnittäisivät siihen huomiota, koska he tiesivät Tobyn
juuri paenneen sitä tietä, eikä suinkaan kenenkään mieleen juolahtaisi
hänen palanneen samaa tietä Louisianaan.
Jo seuraavana aamuna kävi Samin arvelu toteen, että takaa-ajoa
alettaisiin uudelleen, sillä pakolaiset kuulivat seivästi
piilopaikastaan verikoirien rajua haukuntaa, kuu ne samoilivat metsissä
toisella puolen virtaa ja useamman kerran lähestyivät rantaa.
Melkein koko päivän vallitseva levottomuus todisti orjan etsijäin mitä
huolellisimmin tarkastavan koko metsän.
Vaikka illan tullen melu vaikeni, eikä enää ollenkaan kuulunut
koiran haukuntaa, eivät pakolaiset koko seuraavanakaan päivänä
uskaltaneet jättää piilopaikkaansa, joka tähän saakka oli näyttäytynyt
turvalliseksi. Vasta kolmantena päivänä, kun ruokaneuvot alkoivat olla
lopussa, jättivät he paikan.
He palasivat virralle samaa tietä kuin olivat tulleetkin, uivat yli ja
suuntasivat kulkunsa Samin majalle.
Mutta he eivät olleet kulkeneet montaakaan askelta, kun he kuulivat
päristelemistä läheisestä pensastosta.
Sam antoi toverilleen merkin piiloutua ja itse hiipi hän pensastoon,
josta oli kuullut pärskymisen.
Suureksi hämmästyksekseen huomasi hän silloin viisi satuloittua
hevosta, joiden joukossa oli myös hänen entisen isäntänsä raudikko.
Kiireesti palasi hän toverin luokse ilmoittaakseen tälle uhkaavasta
vaarasta ja etsiäkseen turvallisemman paikan. Mutta pakeneminen näytti
olevan jo liian myöhäistä, sillä vähän matkan päässä kuulivat he
orja-metsästäjäin lähestyvän, jotka nähtävästi olivat jalkaisin tehneet
tutkimusretken.
Pakolaiset ennättivät töin tuskin piiloutua lähimpään pensaikkoon, ja
he näkivät nyt sieltä entisen kiusaajansa Jervisin neljän tuntemattoman
miehen seurassa, jotka väkivallalla laahasivat muassaan vangittua
tyttöä.
Aivan lähelle molempien neekerien piilopaikkaa pysähtyivät
orja-metsästäjät, joita nyt täydellä syyllä voi sanoa
ihmismetsästäjiksi.
Vangittu tyttö viskattiin häntä varten varatun hevosen selkään, ja
senjälkeen hyppäsivät ratsastajat satulaan ja ratsastivat saaliineen
tiehensä etelään päin.
Takaa-ajo.
Niin pian kuin Jervis tovereineen oli kadonnut näkyvistä, ryömivät
neekerit pois pensaikosta ja riensivät heti Lignerin farmille kertomaan
nuoren tytön ryöstöstä. Sam oli näet tuntenut hänet Lignerin tyttäreksi.
Ettei siellä ollut aavistustakaan'tytön katoamisesta, sen arvasi Sam
osittain siitä, ettei farmilta kuulunut laukauksia eikä huutoakaan; ja
osittain siitä, että rosvot olivat sitoneet huivin tytön suun eteen
estääkseen häntä huutamasta. Tämä varokeino olisi näet muuten ollut
turha, jos olisi voinut otaksua tytön omaisten nähneen ryöväyksen.
Sam ei ollutkaan erehtynyt arveluissaan, sillä tullessaan farmille
näki hän pelastajansa, Lignerin vanhimman pojan kaikessa rauhassa
työskentelevän pihalla, niinkuin ei mitään erityistä olisi tapahtunut.
Sam hyökkäsi hengästyneenä ja liikutettuna nuoren miehen luo.
"Ilkeä massa Jervis!" huudahti hän, "on juuri nyt ryöstänyt nuoren
neidin ja vienyt hänet pois hevosellaan."
Fritz hämmästyi niin, että hän töin tuskin kykeni käsittämään Samin
sanojen merkitystä: vasta hetkisen mietittyään hän ymmärsi, mitä oli
tapahtunut.
"Onko hän vienyt sisareni?" kysyi hän säikähtyneenä.
"Niin, nuoren neidin täältä", vastasi neekeri, "Sam on nähnyt kaikki
tuolia metsässä."
"Ja missä se roisto on?" huudahti Fritz.
"Toisella puolen virtaa", samalla osotti Sam siihen suuntaan, johon
Jervis apulaisineen oli ratsastanut. Fritzin ja Samin kovaääninen
puhelu oli antanut aihetta perheen muille jäsenille tulemaan pihalle
heidän luokseen. Samalla kuin rouva Ligner puhkesi itkuun kuullessaan
tyttärensä ryöstöstä, kiiruhtivat miehet varustautumaan aseilla ja
noutamaan hevosia tallista.
"Sinun täytyy näyttää meille tietä!" huudahti Fritz neekerille tuoden
hevosen hänenkin varalleen.
Kun he olivat valmiit matkalle lähtemään, selitti Sam, että hänen
toverinsa Tobynkin täytyy tulla mukaan, koska heitä muuten tulee
liian vähän. Toby itsekin oli halukas seuraamaan heitä; mutta pian
huomattiin, ettei hän osannut ratsastaa. Hänet jätettiin sentähden
farmille rouva Lignerille turvaksi, mutta toiset, nimittäin Ligner
itse, hänen poikansa Fritz ja kahdeksantoistavuotias Barthel sekä Sam
tien näyttäjänä lähtivät matkalle.
Fritz Ligner esitti, että heti farmin läheltä pitäisi mennä virran
yli ja etsiä rosvojen jälkiä toiselta rannalta. Mutta varovainen Sam
kehoitti ratsastamaan virran rantaa pitkin aina sinne saakka, jossa hän
oli tavannut Jervisin seuralaisineen ja sieltä vasta ruveta etsimään
heidän jälkiään. Ja niin hartaasti kuin Stefan Ligner toivoikin
voivansa mahdollisimman pian saavuttaa tyttärensä ryöstäjät, suostui
hän kuitenkin Samin ehdotukseen, koska sillä näytti olevan parhaat
edellytykset yrityksen onnistumiseen.
Ratsastamalla samaa tietä, jota neekerit olivat tulleet farmille,
menetettiin tosin enemmän aikaa, kuin jos olisi menty suoraan
Coushatteniin, mutta vielä enemmän olisi mennyt aikaa hukkaan, jos
olisi ratsastettu ympäri metsiä löytämättä rosvojen jälkiä.
Vaikka orjametsästäjät olivat päässeet puolen tunnin matkan edelle,
heidän takaa-ajajiensa tehdessä kierroksen, pieneni tämä ero kuitenkin
vähitellen, kun Jervisillä oli tyttö mukanaan hevosen selässä, eikä
tämä siis voinut juosta yhtä nopeasti ja sitkeästi kuin toiset hevoset.
Sam ratsasti täyttä laukkaa muutaman askeleen seuraajainsa edellä,
tarkastellen vainukoiran tavoin haukan silmillään jälkiä maassa, ja
ainoastaan muutamin paikoin, missä jäljet olivat epäselvät, täytyi
hänen hetkeksi hiljentää vauhtia.
Ryövärien valitsema tie ei vienyt suoraapäätä Coushatteniin, vaan
enemmän lounaiseen, ja nyt huomasivat Samin toverit olleen edullista
seurata hänen neuvoansa, koska heidän muutoin olisi pitänyt valita
Oaksvillestä Coushatteniin vievä tie, kun taas Jervis oli valinnut
Haynesvillen ja Allansin kautta kulkevan tien, nähtävästi eksyttääkseen
takaa-ajajiaan. Tosin Coushatteniin olisi päästy toistakin tietä
vieläpä olisi pikemminkin saavuttu perille, koska tämä oli lyhempi kuin
Jervisin valitsema tie. Mutta Ligner poikineen toivoi saavuttavansa
rosvot, ennenkuin nämä ehtisivät. Coushatteniin, jossa olisi vaikeampi
kuin tiellä ryöstää Jervisiltä hänen saaliinsa.
Vasta eteläpuolella Haynesvilleä yhtyivät rosvojen jäljet maantiehen.
Epäilemättä he tahtoivat välttää tuota pikku kaupunkia, koska
pelkäsivät herättävänsä huomiota, kun heillä oli vangittu tyttö
muassaan, ja asukkaat ehkä olisivat kiiruhtaneet tälle avuksi.
Kun takaa-ajajat tuntia myöhemmin saapuivat Allansin pieneen kaupunkiin
ja kysyivät Jervisiä seuralaisineen, saivat he tietää, ettei Jervis
ollut ratsastanut kaupungin läpi; mutta vähää ennemmin olivat muutamat
kaupungin portilla leikkivät pojat nähneet pienen ratsastaja-parven,
joka kuletti mukanaan naishenkilöä, aivan lähellä kaupunkia poikkeavan
tieltä ja ratsastavan läheiseen metsään.
Oli päivän selvää, että Jervis oli välttänyt tätä paikkaa samasta
syystä kuin oli ratsastanut Haynesvillenkin sivu. Mutta koska
orjametsästäjät vasta vähän aikaa sitte olivat kulkeneet tästä ohi, ja
koska heidän valitsemansa kierros ainakin puolella tunnilla pitensi
heidän matkaansa, toivoi Ligner, että heidän onnistuu saapua perille
ennen Jervisiä.
Ratsastajat kulkivat nyt eteenpäin mahdollisimman nopeasti, ja kun he
saapuivat pienelle virralle noin peninkulman päähän Allansista etelään,
kuulivat he eräältä etelästäpäin tulevalta ratsastajalta, ettei heidän
takaa-ajettavansa vielä olleet saapuneetkaan maantielle. Heidän oli
siis onnistunut päästä rosvoista edelle, ja Ligner päätti piiloutua
poikineen rannalle puiden taakse, josta hyökkäisivät rosvojen kimppuun
näiden saavuttua paikalle. Ilta tuli ja pimeys laskeutui korkeiden
tuuheiden puiden ympäröimälle rantaseudulle.
Ligner nuoremman poikansa Barthelin seurassa asettui pensaikkoon
oikealle puolen tietä, Fritz ja Sam piiloutuivat toiselle puolelle.
Oltiin sovittu, että Fritz, Sam ja Barthel ampuisivat Jervisin
tovereita ja Ligner itse hyökkäisi Jervisin kimppuun.
Noin kymmenen minuuttia oli kulunut miesten tulosta virralle, eikä
vielä näkynyt Jervisiä kumppaneineen. Sentähden oli syytä pelätä heidän
kulkeneen virran yli toisesta paikasta ja olevan nyt takaa-ajajistaan
edellä. Siten olisi mahdollisesti menetetty niin vaivaloisesti
saavutettu ennätys, ja kun sen lisäksi yökin kohta tuli, oltiin vähällä
menettää toivo saada rosvot kiinni, kun nämä pimeässä helposti voisivat
päästä pakoon.
"Tuolla ne tulevat", kuultiin Barthelin äkisti kuiskaten sanovan, ja
nyt kuuluivat hevosten askeleet kuuntelevien korviin.
Joku minutti jälkeenpäin saapuivat ratsastajat rannalle; mutta nyt
oli tullut jo niin pimeä, ettei kukaan kyennyt tuntemaan heitä.
Ainoa, mikä pimeässä voitiin havaita oli se, että yhdellä, hevosella
ratsasti kaksi henkilöä, ja tässä oli kylliksi vakuutta Lignerille
ja hänen seuralaisilleen siitä, että ratsastajat todellakin olivat
heidän takaa-ajettaviansa. Kolme pyssymiestä tähtäsi, ja sillä aikaa
kuin Ligner hyökkäsi hevosen luo, jonka selässä oli kaksi ratsastajaa,
ampuivat hänen toverinsa toisia.
Ahdistetut, jotka pimeässä eivät voineet nähdä vastustajistansa muuta
kuin ainoastaan heidän kivääriensä tulen, hämmästyivät ja säikähtyivät,
niin etteivät yrittäneetkään tekemään vastarintaa, vaan ratsastivat
niin nopeaan kuin voivat matalan virran yli ja katosivat pimeyteen.
Mutta Jervis tunsi äkisti mustan olennon pidättävän itseään tarttumalla
hevosen ratsastimiin. Ratsastaja otti heti esille revolverin ampuakseen
tuntematonta päällekarkaajaa, samalla kun tämä taas kohotti kiväärinsä
perän häntä kohti.
Saatuaan kivääristä iskun kasvoihinsa, horjahti Jervis taaksepäin
hevosen selässä, joka karkasi pystyyn; mutta samassa kaatui Ligner
luodin satuttamana maahan.
Hetkisen näytti siltä, kuin Jervis saamastaan voimakkaasta lyönnistä
putoaisi hevosen selästä, mutta oltuaan pari kertaa vähällä keikahtaa
kumoon, tointui hän, ja ennenkuin toiset ahdistajat olivat ennättäneet
Lignerin avuksi, kannusti Jervis hevosta ja ajoi hurjaa vauhtia
vastaiselle rannalle.
"Me ratsastamme hänen jälkeensä!" huusi Fritz tovereilleen, mutia
ennenkuin he ennättivät hypätä hevosten selkään, oli Jervis vankineen
jo kadonnut pimeyteen.
Koska nyt oli turhaa ruveta pimeässä ajamaan takaa pakolaista, joka
aikoja sitten oli voinut poiketa tavalliselta kulkutieltä, jätti Fritz
takaa-ajon sikseen ja palasi isänsä luo tutkimaan hänen haavaansa.
Ligner makasi maassa luodinhaava jalassa.
Luoti oli tunkeutunut reiteen, mutta onneksi ei se näkynyt
vahingoittaneen reisiluuta, koska haavoitettu voi liikuttaa jalkaa,
josta tosin vuoti kovasti verta.
Kun hänelle ilmoitettiin rosvon paenneen, tuli hän hyvin
tyytymättömäksi ja sanoi, että olisi pitänyt seurata roistoa.
Fritz rauhoitti häntä sillä, että vaikk'ei takaa-ajo tosin tällä kertaa
ollut onnistunut, pitää heidän innokkaasti jatkaa sitä ja ratsastaa
suoraan Coushatteniin ottaakseen siellä kiinni rosvon, kunhan ensin
haavoitettu on viety kahden englannin peninkulman päässä olevaan
Allansin kaupunkiin.
Kasvimaalla.
Hankittuaan isälleen tarpeellista hoitoa Allansissa ja lähetettyään
veljensä kotiin noutamaan vaunuja, ratsasti Fritz Samin mukana samana
yönä Coushatteniin ja saapui sen läheisyyteen seuraavana aamupäivänä.
He pysähtyivät kasvimaan lähellä olevaan metsään ja olivat siellä koko
päivän vakoilemassa. Pimeän tullen läksi Sam neekerien asunnoille,
hankkiakseen tietoja Jervisin ryöstämästä nuoresta tytöstä.
Pimeän suojassa hiipi hän varovaisesti erääseen neekerimajaan ja
kuunneltuaan tarkoin, ettei sisällä ollut muita kuin mustia ystäviä,
astui hän sisään.
Hänen esiintymisensä herätti suurta kummastusta entisissä tovereissa.
Kun Jervis ilman koiraa ja alakuloisena oli palannut kotiin Samia
takaa-ajamasta, olivat he arvelleet Samin päässeen pakoon; mutta yhtä,
helposti olisi voinut tapahtua, että hän olisi saanut loppunsa koiran
lailla. Mutta nyt astui hän äkisti heidän keskeensä ilmi elävänä ja
koko hänen esiintymisessään ilmeni jonkinlaista varmuutta.
Kun Sam oli vastaillut kaikkiin uteleviin kysymyksiin, joita hänen
entiset toverinsa hänelle tekivät, tiedusteli hän, mihin Jervis oli
vienyt tyttö raukan.
Ihmeekseen sai hän kuulla, ettei Jervis ollut vielä tullut kotiin
retkeltään ja että ainoastaan muutamat hänen ystävistään olivat
palanneet, yksi karanneista neekereistä mukanaan.
Näine tietoineen Sam palasi Fritz Lignerin luo, joka nyt ei voinut
ymmärtää, mihin Jervis oli mennyt ja vienyt hänen sisarensa.
Nuoresta miehestä oli tosin hyvin vaikeata jäädä tähän paikkaan
toimettomaksi, kun oli epävarma sisarensa kohtalosta, mutta, hän piti
kuitenkin viisaampana odottaa täällä Jervisin palausta.
Kun hän seuraavana aamuna istui piilopaikassaan ja vaivasi aivojaan
keksiäkseen jotakin keinoa sisarensa pelastamiseksi, tuli yksi
kasvimaan orjista, joka tunsi Lignerin ja Samin piilopaikan, ja kertoi
kuulleensa eräältä kotiorjalta, että Jervis oli tullut, kotiin myöhään
edellisenä iltana ratsastaen yksin vieraalla hevosella ja kasvot
verissä.
Fritz ei tiennyt, mitä hän asiain näin ollen tekisi, mutta hän päätti
kuitenkin jäädä piilopaikkaansa saadakseen orjien kautta mahdollisesti
tietää sisarensa olinpaikan, ja hän pyysi Samia sitä tarkoitusta varten
vielä kerran menemään orjain luo.
Pimeän tultua hiipi Sam uudelleen neekerien asunnoille. Täällä vallitsi
nyt mitä suurin hämmästys.
Jervis oli näet, joko vihoissaan häntä kohdanneesta vastoinkäymisestä
tahi antaakseen neekereille kauhistuttavan esimerkin, käskenyt
pieksää kiinni saadun orjan kuoliaaksi tämän toverien läsnäollessa.
Kertomuksemme aikana ei ollenkaan ollut harvinaista, että orjia
rangaistukseksi mitättömistä syistä piiskattiin niin armottomasti,
että he muutamissa tapauksissa kuolivat rääkkäyksestä; mutta ei vielä
koskaan ollut orjan omistaja mennyt julmuudessa näin pitkälle, että hän
olisi käskenyt piiskata kuoliaaksi orjan, joka hänelle on melkein saman
arvoinen kuin hevonen maanviljelijälle; ja tämä tietysti oli 'pannut
neekerien mielet kuohuksiin.
Kun nyt Sam, joka pakenemalla oli saanut vapauden, ilmestyi heidän
luokseen ja kertoi, että myöskin Toby oli vapaana, heräsi kapinan halu
näissä muutoin niin kärsivällisissä ja nöyrissä orjissa. He saivat
Samilta tietää, että ainoastaan hieman enemmän kuin päivänmatkan päässä
löytyi maa, jossa kaikki orjat olivat vapaita, ja heidän toiveittensa
päämääränä oli nyt ainoastaan saavuttaa Samin johtamina tämä ihana maa.
Raaka ja julma isäntä ei kiiruhtanut panemaan toimeen kamalaa
rangaistusta. Hän aikoi odottaa siksi, kunnes hän itse olisi hieman
toipunut voidakseen olla läsnä julmassa näytöksessä, johon hän
sitäpaitsi aikoi kutsua muutamia naapureitaan.
Orja raukoilla, joita tunnottomat työnkaitsijat piiskaniskuillaan
joka päivä rääkkäsivät, oli vähemmän syytä, kuin heidän isännällään,
lykätä tuumansa toimeenpanoa, kun kapinan liekki kerran oli sytytetty.
He eivät tienneet, milloin heidän onnettoman toverinsa piti kärsiä
rangaistuksensa; mutta ei voinut vähintäkään aikaa hukata, voidakseen
pelastaa hänet.
Kolmas päivä Samin saapumisesta kasvimaalle, johon hän jäi siksi aikaa,
kuin Fritz Ligner palasi Allansiin, oli sunnuntai. Tänä päivänä,
jolloin neekerit olivat työstä vapaina, oli heillä tilaisuus kokoontua
tehdäkseen varustuksia taistelua varten, ja tänä päivänä voivat he myös
levähtää viikon vaivaloisen työn jälkeen ja koota tarpeellisia voimia
aiottua pakoa varten.
Koko päivän neekerit lepäsivät ja vasta myöhään illalla näkyi
yksinäisiä mustia olentoja hiipivän majasta majaan neuvotellakseen
toverien keralla.
Koko sunnuntain vallinneen hiljaisuuden tähden neekerien kylässä,
ei Jervisillä eikä hänen molemmilla työnkaitsijoillaan ollut
aavistustakaan siitä raju-ilmasta, joka uhkasi heitä, ja pimeän tultua
istuivat he kaikki kolme kuluttamaan aikaansa kortinpeluulla, kun
äkisti kova huuto kuului heidän korviinsa neekerien kylästä päin.
"Ihmettelen, mitä ne mustat roistot nyt aikovat", sanoi Jervis
vihaisella äänellä, sillä hän kärsi vielä haavoistaan ja oli sentähden
luonteeltaan hyvin ärtyisä. "Tombinson", sanoi hän nuoremmalle
työnkaitsijalle, "mene sinne ja rauhoita roskajoukko piiskalla."
Jälelle jääneet pelaajat heittivät pois korttinsa odottaakseen
toveriaan, joka kiroillen lähti huoneesta aseenaan suuri piiska ja
vihoissaan siitä, että neekerien takia täytyi keskeyttää pelinsä, ja
hän päätti oikein kunnollisesti kurittaa tuota "mustaa roskajoukkoa".
Kun Tombinson äkisti tuli ulos kirkkaasti valaistusta huoneesta, näytti
yö mustemmalta kuin se todellisuudessa oli ja esti häntä eroittamasta
läheisiä esineitä. Hän ei sentähden nähnyt, että hänen astuessaan
rakennuksesta ulos musta olento kiiruhti muurin varjosta ja katosi
taloa ympäröivään pensaikkoon.
Työnkaitsija oli tosin kuulevinaan ikäänkuin narinaa hiekassa, mutta
hän ei kiinnittänyt siihen huomiota, kun hänen ajatuksensa yksinomaan
olivat kiintyneet siihen, mitä mahtoi neekerikylässä tapailtua, sillä
hän ei voinut ymmärtää syytä meteliin. Hänellä ei ollut aavistustakaan,
että melu, joka oli lähtevinään riidasta, oli ainoastaan aiottu
houkuttelemaan toisen tai mahdollisesti molemmat työnkaitsijat sinne,
ja että neekerit olivat jo saaneet tiedon toisen työnkaitsijan
lähenemisestä erään toverin kautta, joka oli ollut piilossa heidän
isäntänsä huvilan lähellä, ja että he jo olivat valmiina ottamaan
vastaan vihattua kiusaajaansa.
Neekerien asuntoja ympäröi korkea aita, jossa oli portti. Kun Tombinson
saapui portille, huomasi hän sen olevan sisäpuolelta suljetun, sillä
hän ei voinut sitä avata, vaikk'ei siinä ollut ollenkaan lukkoa.
Tästä odottamattomasta esteestä kiihtyi Toinbinsonin viha, ja kun hän
käski aukasemaan porttia, eikä sitä toteltu, potki hän sitä huutaen ja
kiroten.
Kohta sen jälkeen kuultiin, että sisäpuolella jokin raskas esine
vieritettiin pois, joku hetki myöhemmin avattiin toinen portin puolisko
ja isokasvuinen neekeri näyttäytyi aukossa.
"Kuka on uskaltanut sulkea portin?" ärjäsi Tombinson neekerille,
kohottaen piiskaa lyödäkseen häntä.
Neekeri oli astunut pari askelta takaperin laskeakseen työnkaiisijan
sisään; mutta samassa silmänräpäyksessä kun tämä kohotti piiskan,
heittäytyi neekeri salamannopeudella kiusaajansa päälle ja tarttui
toisella kädellään häntä kurkkuun, pitäen piiskaa toisessa.
"Haa, kapina!" huusi Tombinson, joka kauhistuneena oli hypännyt
takaperin neekerin hyökätessä hänen päälleen. Samalla päästi hän
huudon, mutta se kuului aivan epäselvästi, siilit äkisti tarttui hänen
kurkkuunsa toinen neekeri, joka oli ollut vahdissa portin takana.
Muutama silmänräpäys senjälkeen ympäröi joukko neekereitä Tombhisonin
ja hänet sidottiin käsistä ja jaloista.
Vaikkakin neekerit olivat äkisti ehkäisseet Tombinsonin huudon, oli se
kuitenkin kuulunut kotona olijoiden korviin.
"Mikä se oli‘?" huudahti Jervis peljästyneenä.
"Se kuului kuin ehkäisty hätähuuto", lisäsi Glover, ensimmäinen
työnkaitsija. "Neekerit ovat varmaankin tapelleet keskenään. Tahdon
itse antaa heille tervehdyksen, ja ne, jotka ovat liian vilkkaita, minä
kylki tyynnytän kunnollisilla piiskanläimäyksillä. Sen jälkeen kun
Pohjoisvaltioissa on ruvettu pitämään noiden mustien roistojen puolta,
ei enää voi tulla toimeen heidän kanssaan; sillit he vaativat itseään
kohdeltavan samalla lailla kuin valkoihoisia ja tulevat päivä päivältä
yhä röyhkeämmiksi ja häpeämättömämmiksi."
Glover koetti näyttäytyä tyyneltä, mutta itsekseen pelkäsi hän pahinta,
sillä ulos lähteissään otti hän mukaansa revolverin, joka riippui
seinällä oven suussa.
Neekerikylässä melua yhä jatkui, ja kun Glover huomasi, ettei Tombinson
ollut voinut mitään saada aikaan, vaan että hän ehkä oli vaarassa,
alkoi hän juosta avuksi niin nopeasti kuin voi.
Neekerit, jotka kyllä olivat arvanneet, että Glover huomaa toverinsa
olevan vaarassa ja sen tähden varustautuu aseilla, olivat nyt ryhtyneet
toiseen keinoon, tehdäkseen työnkaitsijan heille vaarattomaksi,
kenenkään tovereista tarvitsematta olla vaaralle alttiina.
Kun Glover saapui neekerikylään, oli portti raollaan, ja melu kuului
kylän toiselta puolelta.
Hän juoksi edelleen tulisella vauhdilla, mutta juuri kun hän sivuutti
portinaukon, kaatui hän rentonaan maahan. Kaatumisen oli aiheuttanut
nuora, joka oli kiinnitetty tien poikki polven korkeudelle.
Koska Glover jo oli virittänyt revolverin hanan, laukesi panos hänen
kaatuessaan, eikä hän nyt ollut tilaisuudessa käyttämään asettaan,
sillä ennenkuin hän ehti tointua äkillisestä kaatumisestaan, hyökkäsi
hänen kimppuunsa joukko neekereitä, jotka olivat piiloutuneet portin
molemmille puolin. Glover ennätti toki päästää kovan hätähuudon,
ennenkuin voimakas nyrkinlyönti vasten hänen kasvojaan, saattoi hänet
vaikenemaan, ja kapula työnnettiin hänen suuhunsa.
"Nyt me noudamme massa Jervisin", huusivat muutamat, ja koko joukko
läksi portista isännän asunnolle.
Jo silloin, kun Tombinsonin huuto kuului, pelästyi Jervis ja tuli
epäluuloiseksi. Mutta kun laukaus pamahti ja toinen vielä kovempi
hätähuuto kaikui, arvasi hän, ettei nyt. ollut kysymyksessä neekerien
välinen riita, vaan että se nyt koski häntä itseään, ja hänen
omatuntonsa sanoi hänelle, että nyt oli tultu siihen, jota ei enää
voinut välttää.
Yhä läheni nyt kapinallisten orjain hurja huuto, ja Jervis tiesi
itsellään olevan odotettavissa yhtä vähän armoa heidän puoleltaan kuin
heillä oli ollut häneltä — hänen ainoa pelastuksensa oli sentähden
pikainen pako.
Kiireesti hän sammutti tulen, vaikeuttaakseen neekerien takaa-ajoa, ja
hyppäsi ulos rakennuksen takapuolisesta ikkunasta.
Puutarhan pensaiden suojaamana juoksi hän läheiseen metsään; mutta
sielläkään ei hän tuntenut olevansa aivan turvassa, sillä hän oli
varma, että neekerit etsisivät häntä metsästäkin, haettuaan ensin
turhaan asunnosta.
Hän hyökkäsi siis yhä eteenpäin pimeässä kompastuen lakkaamatta
kaatuneisiin puunrunkoihin ja kiertokasveihin. Kaatuessaan kerran löi
hän jo ennestään haavoitetut kasvonsa puun juureen, niin että hän
tuskasta melkein tunnotonna jäi makaamaan maahan.
Kun hän tuli tuntoihinsa, suuntasi hän kulkunsa metsän reunaan,
peittäen käsillään kasvonsa, joita ankarasti pakotti.
Kun neekerien huutoa ei kuulunut lähempää, toivoi hän näiden luopuneen
häntä ajamasta takaa, ja siinä tapauksessa saattoi hän aukealla
kentällä päästä nopeammin pakoon kuin metsässä.
Äkkiä huomasi Jervis kirkkaan tuliloimun valaisevan seudun, ja hän
ymmärsi kyllä hyvin, mistä se johtui. Hänen talostaan se kirkas liekki
levitti valoaan kauas metsiin ja maihin hävittäen samalla koko hänen
omaisuutensa, sillä kiireessä ei hän ollut tullut ajatelleeksi pelastaa
kirjoja, ei arvopapereita eikä rahoja.
Vielä kaikuivat neekerien huudot. Arvattavasti riemuitsivat he nyt
saatuaan haltuunsa talossa löytyvät viini- ja rommivarastot, mutta
kohta sen jälkeen tunkeutui sydäntä särkevä tuskanhuuto Jervisin
korviin.
Vaikk'ei hän suinkaan ollut tunteellinen, kun oli kysymyksessä
lähimmäisen kärsimykset, tunkeutui tämä kauhistuttava huuto kuitenkin
hänelle luihin ja ytimiin asti.
Hän oli vakuutettu, että se oli hänen onnettomien työnkaitsijainsa
kuolinhuuto, ja häntä puistatti ajatus, miten pian hän itsekin voisi
joutua saman kohtalon alaiseksi.
Kuten raivottarien ajamana syöksyi hän eteenpäin, kunnes hän tunnin
kuluttua saapui lähimmän naapurinsa luo, joka jo oli huomannut
tulipalon, ja Jervis pyysi nyt tätä avuksi kapinallisia neekerejä
vastaan.
Taistelu vapaudesta.
Neekerit olivat sytyttäneet kasvimaan omistajan kaikki huoneet ja
varastot. Asuinhuoneusto säästettiin viimeksi, koska sieltä löytyi
aseita, elintarpeita, rahaa ja muita kalleuksia, joita neekerit nyt
pitivät ominaan, työllään ja hiellään hankkimana omaisuutenaan.
Kun talo oli etsitty perustuksia myöten, täytettiin alakerta
maissinoljilla, jotka sitten sytytettiin.
"Tänne työnkaitsijat!" huusi Sam, joka oli johtaja. Molemmat onnettomat
tuotiin nyt taloon sidottuina kiinni toisiinsa, ja heitettiin
liekkeihin rangaistukseksi niistä julmuuksista, joita he niin usein
olivat tehneet neekereille.
Sam oli antanut ystäviensä puolen tunnin ajan tyydyttää kostonhaluaan,
mutta sen jälkeen käski hän heidän jättää talon, koska voitiin odottaa
Jervisin naapurien minä hetkenä tahansa tulevan heitä rankaisemaan.
Sam oli ollut kyllin varovainen ja lähettänyt jo pimeän tullen vaimot
ja lapset edeltäpäin, joten nämä olivat ennättäneet noin kahden tunnin
matkan edelle.
Puoliyön aikana saavuttivat miehet heidät.
Kahden aikaan namulla pysähtyivät neekerit monituntisen kulkemisen
'jälkeen hetkeksi nauttiakseen jotain ravintoa, kun samalla kumea
koiran haukunta kuului kaukaa.
Kaikki ymmärsivät, mitä tämä ääni merkitsi. Nyt ei maksanut vaivaa
jatkaa pakenemista, sillä näin lähellä ollen olisivat takaa-ajajat,
jotka kaikki olivat ratsain, saavuttaneet pakolaiset neljännestunnin
kuluttua.
Sam käski siis tovereita olemaan valmiina taisteluun, ja he marssivat
takaa-ajajia vastaan, kun taas vaimot ja lapset jäivät paikoilleen
odottamaan, mitä soutaisi.
Sam johti toverit pensastoon, jonka taakse he piiloutuivat. Hän itse
sekä viisi muuta neekeriä, jotka, olivat varustautuneet kasvimaalta
tuomillaan aseilla, asettuivat pensaston laitaan.
Mustat eivät olleet seisoneet siinä montakaan sekuntia, ennenkuin heitä
lähestyi kaksi koiraa, jotka olivat ratsastajien tiennäyttäjinä.
Samin käskystä antoivat neekerit eläinten tulla aivan lähelle
kiväärinsuuta, ennenkuin he laukasivat. Tätä varovaisuuskeinoa tulee
kiittää siitä, että luodit sattuivat, vaikkakin neekerit olivat
tottumattomia ampumaan: molemmat koirat vaipuivat haavoitettuina
maahan, ja pari muuta neekeriä tappoi ne ryhmysauvoillaan.
Sillit aikaa olivat ampujat uudelleen ladanneet kiväärinsä, ja kun
ratsastajat lähestyivät, otettiin heidät vastaan kiväärinlaukauksilla.
Kun Samille oli onnistunut tehdä takaa-ajajien vainukoirat
vaarattomiksi, oli hän muuttanut ennen tehdyn suunnitelmansa. Hän antoi
nyt erään toverin kautta naisille käskyn kulkea eteenpäin koilliseen,
etsiä Oaksvillen kaupunki ja odottaa siellä miehiä.
Melkein neljännestunnin ajan piti Sam joukkoineen puoltaan kasvimaan
omistajia vastaan, ja kun hän voi otaksua naisten ehtineen kylliksi
paljon edelle, vetäytyi hän hitaasti takasin luodetta kohti antaakseen
joukkonsa hajaantua lähimpään metsään, viekoteltuaan ensin kasvimaan
omistajat kylliksi kauas tähän suuntaan.
Kasvimaan omistajat näkivät kohta, että jatkuva takaa-ajo nykyisissä
olosuhteissa olisi aivan turhaa, jonka tähden he, Jervis-naapurin
hartaista pyynnöistä huolimatta, hylkäisivät takaa-ajon ja läksivät
palausmatkalle.
Seuraavana päivänä saavuttivat neekerit Samin johdolla Oaksvillen
pienen kaupungin, johon vaimot ja lapsetkin päivää myöhemmin
onnellisesti saapuivat.
Kun pakolaiset eivät tunteneet itseänsä turvatuiksi täällä näin lähellä
rajaa, vaelsi musta joukkue edelleen pohjoiseen Camdenin pieneen
kaupunkiin, jonka läheisyydessä mustat naiset saivat työtä vapaina
ihmisinä, kun miehet taas liittyivät heidän hyväkseen taistelevien
vapaaehtoisten joukkoon Pohjois-valtioiden armeijassa.
Tähtilipun alla.
Lignerin perhe sai tyttären ryöväyksen perästä kokea koko joukon ikäviä
päiviä ja viikkoja.
Isän haava oli, joskaan ei hengenvaarallinen, kuitenkin sangen paha.
Huolimatta molempien poikien innokkaasta etsinnästä, ei Elsaa oltu
voitu löytää, ja vaara yhä uhkasi lähellä olevan rajan takaa.
Tällaisten olosuhteitten vallitessa katsoi Fritz parhaaksi viedä
vanhempansa ja nuoremman sisarensa kauemmas pohjoiseen, varmaan
turvaan. Haavoitettu, joka alussa ei tahtonut kuulla puhuttavankaan
rakkaan kodin jättämisestä, myönsi lopulta poikansa tuumat viisaiksi
ja suostui muuttamaan toistaiseksi Little Rockissa asuvan veljensä
luo. Pian näkyikin, että hän menetteli viisaasti seuratessaan poikansa
neuvon.
Barthel seurasi vanhempiaan ja sisartaan Little Rockiin, joka oli
sadankahdenkymmenen englannin peninkulman päässä Oaksvillestä.
Kolmantena päivänä Barthelin kotiin palaamisesta, näki Fritz, joka
oli kotimatkalla Oaksvillestä, mustia savupilviä nousevan metsän yli
farmilta päin.
Onnettomuutta aavistaen kannusti hän hevostaan; mutta hän ei ollut
ennättänyt kauas, ennenkuin veli tuli ratsain häntä vastaan taluttaen
toista hevosta suitsista.
"Käänny", huusi tämä, "maankulkijajoukkue on anastanut farmin. Hädin
tuskin ennätin pelastaa molemmat hevoset. Kaikki muu on mennyttä, eikä
meillä ole muuta neuvona kuin hakea suojaa Oaksvillessä."
"Kuinka monta niitä roistoja on?" kysyi Fritz, jolla ei ollut halua
laskea rosvoja niin vähällä.
"Vähintäin tusina", vastasi Barthel.
Fritz näki, ettei maksanut vaivaa lähteä tällaista ylivoimaa vastaan,
hän kääntyi sentähden ympäri ja seurasi veljeänsä.
Kun farmi nyt oli hävitetty rakennuksineen ja kaikkineen, ei ollut
mitään, joka, olisi pidättänyt Fritziä siellä, ja näin olivat myös
kaikki esteet poistetut hänen kauan haluamansa toiveen toteuttamiseen
astua taistelevien riviin Etelävaltioita vastaan. Hän hankki
Barthelille, joka kumminkin mielellään olisi tahtonut seurata häntä,
kodin erään ystävän luona Oaksvillessä ja läksi pohjoista kohden.
Hänen ei tarvinnut ratsastaa pitkältä saadakseen nähdä hartaimman
toiveensa toteutuneena. Jo Camdenissa tapasi hän harjoittelevan
pataljonan, johon hän liittyi, ja täällä tapasi hän myös vanhan
ystävänsä Samin, jonka kautta hän tuli suuren mustan pakolaisjoukon
yhteyteen.
Hänen tuttavuutensa Samin kanssa vaikutti sen, että hän pian sai
jonkunlaisen uskotun miehen aseman tämän toverien keskuudessa.
Pataljonan komentaja huomasi tämän pian, ja koska sotilaallisen
sivistyksen saaneita henkilöitä puuttui, nimitettiin Fritz Ligner ennen
sotaan lähtöä neekerikomppanian luutnantiksi.
Musta naamio.
Jätämme kuvaamatta ne monet veriset taistelut, joissa Arkansasin
vapaaehtoiset ottelivat valkoihoiset ihmisyyden periaatteiden, ja
mustat vapauden puolesta, kilvoitellen keskenään urhollisuudessa.
Vuosia kestäneen, sitkeän taistelun perästä jäi voitto viimein oikeuden
ja ihmisyyden puolelle, sillä Etelävaltioiden armeija oli kärsinyt
tappioita kaikkialla, ja taistelu läheni loppuansa.
Joskin julkinen vastarinta Etelävaltioiden puolelta ei enää voinut
tulla kysymykseen, niin kävivät entiset orjain omistajat kuitenkin,
varsinkin rajavaltioissa, sitä verisempää ja julmempaa ryöstösotaa,
josta Arkansasin asukkaat kärsivät suuresti.
Tehdäkseen lopun näistä murhapoltto- ja ryöstämisretkistä, joita
orjain omistajain johtamat rosvojoukot tekivät, hajotettiin muutamia
rykmenttiä rajoja pitkin, ja se rykmentin osasto, jota Fritz Ligner
kapteeniksi ylennettynä johti, oli komennettu puhdistamaan Oaksvillen
ja Hillesboron väliset seudut näistä rosvojoukkioista.
Ei ollut kysymyksessä ainoastaan niiden karkoittaminen, kun ne ryöstäen
ja murhaten samosivat rajan yli, vaan niitä täytyi ajan takaa aina
niiden piilopaikkaan asti ja kurittaa perinpohjin.
Niistä monista rosvojoukkioista, jotka tekivät seudun rauhattomaksi,
oli etenkin yksi suuressa määrin tullut pelätyksi. Tätä joukkuetta
johti mies, joka tunnettiin siitä, että hän alituisesti käytti mustaa
silkkinaamaria kasvojensa edessä, ja koska ei kukaan tietänyt hänen
nimeänsä, kutsuttiin häntä yleisesti "Mustaksi naamioksi".
Eräänä päivänä sai kapteeni Ligner tietää, että Musta naamio taas
oli tehnyt retken Arkansasiin, polttanut ja hävittänyt useita farmia
Hillesboron itäpuolella ja ampunut erään farmarin, joka oli rohjennut
puolustaa itseään ja omaisuuttaan.
Kapteeni Ligner lähti heti tottuneen ratsastajajoukon seuraamana
kaakkoa kohti, hyökätäkseen takaapäin murhapolttajien kimppuun, ja
lähetti samalla puoli komppaniaa vapaaehtoisia suojelemaan uhattua
seutua.
Hänen onnistui täydellisesti katkaista rosvojen palausretki: ja nämä
vetäytyivät takaisin eräälle farmille, jonka he joku aika sitten olivat
perinpohjin hävittäneet, puolustautuakseen siellä hyökkääjiä vastaan.
Koska kapteeni Ligner useampia kertoja oli turhaan hakenut rosvojen
jälkiä, päätti hän nyt, kun hänelle kerran oli onnistunut löytää ne,
joko ottaa rosvot vangiksi, taikka jos se ei onnistuisi, tehdä asiasta
pikainen loppu ja surmata ne.
Hän antoi joukkonsa piirittää farmin joka taholta, pakottaakseen sitten
rosvo joukkiota antautumaan.
Tähän vaatimukseen vastattiin joukkion puolelta laukauksella, joka
kaatoi sinne lähetetyn lähettilään kuolleena maahan. Tämän, kaikkia
sodankäyntitapoja vastaan sotivan teon kautta, olivat rosvot lausuneet
oman tuomionsa.
Kapteeni Ligner komensi joukkonsa heti hyökkäämään farmille. Rosvot
tosin puolustautuivat suurelta urhollisuudella, mutta vapaaehtoiset,
joiden joukossa varsinkin mustat, täynnä vihaa entisiä kiusaajiansa
kohtaan, taistelivat kuten villit.
Kun taistelua oli kestänyt neljännestunnin, olivat joukot anastaneet
farmin, ja ne rosvot, jotka eivät olleet kaatuneet tappelussa, otettiin
vangiksi. Näiden jälkimäisten joukossa oli myös joukon johtaja,
mustanaamioinen mies.
Rosvoina olivat vangitut lain mukaan tuomitut kuolemaan ja sitä paitsi
olivat he menettelyllään kadottaneet kaiken oikeuden armonsaantiim.
Kun vangit vietiin puun luo, jossa heidät piti hirttää, komensi Ligner
joukkion johtajan ottamaan pois naamion, jota hän tähän saakka oli
käyttänyt. Tämä paljasti silloin hirveän rumat ja pelottavat kasvonsa.
"Haa, sehän on massa Jervis!" huudahti Sam, joka oli kapteeni Lignerin
joukossa, ja nyt tunsi Lignerkin kasvimaan omistajan.
"Minne olette vienyt sisareni?" kysyi Ligner.
"En tiedä, missä hän on", vastasi Jervis, "samana yönä, jolloin sain
tämän hirveän iskun, joka on tehnyt kasvoni muodottomiksi, pakeni hän
hevosellani, enkä senjälkeen ole nähnyt enkä kuullut hänestä mitään."
Jonkun hetken perästä oli viimeinen rosvoista heittänyt henkensä; ja
kapteeni Ligner marssi joukkoineen takaisin Oaksvilleen.
Kun Mustan naamion joukkue oli hävitetty, oli rauhakin palautettu
Arkansasin rajoille, ja vähitellen kävi kaikki vanhaa kulkuansa.
Stefan Ligner oli aikoja sitten tullut entiselleen ja hän palasi
vanhalle farmilleen, jonka hän rakennutti uudelleen.
Muutamia viikkoja Lignerin muutosta uudelle asunnolleen, tapasi Fritz,
kulkeissaan kedolla, nuoren farmarin, joka tuli Oaksvillesta päin, ja
kysyi, kuka on tuon uudesta rakennetun farmin omistaja.
"Se on Stefan Lignerin farmi", vastasi Fritz.
"Kummallista", mumisi nuori farmari, "minulle on kerrottu, että kaikki
sen perheen jäsenet ovat kuolleet, eikä vaimoinkaan ole muuta luullut."
"Kuka Te sitten olette, kun Teitä niin huvittaa perheen kohtalo?"
"Olen Bill Bradlaugh", vastasi vieras, "ja Stefan Lignerin tytär on
vaimonani."
"Onko Elsa vaimonanne?" huudahti Fritz, "Jumalan kiitos, että
vihdoinkin olemme hänet löytäneet — ja missä te asutte?"
"Kolme peninkulmaa tuolla puolen Allansia."
Riemuiten vei Fritz äsken löydetyn lankonsa vanhempiensa luokse, ja
samana päivänä iäksi koko perhe Bill Bradlaughin mukana tämän farmille
tervehtimään siskoa ja tytärtä, jota niin kauan oli pidetty kuolleena.
Ensimäisten rajujen ilonpurkausten jälkeen täytyi Elsan heti kertoa,
kuinka hän oli tullut sinne, ja miksei hän ollut niin pitkään aikaan
antanut itsestään mitään tietoja.
Kun Jervis oli haavoittanut Lignerin revolverin laukauksella, onnistuen
siten päästä takaa-ajajiensa käsistä, poikkesi hän tavalliselta tiellä
ja ratsasti saaliineen pitkin metsän laitaa pientä syrjätietä.
Täällä hän tunsi olevansa verrattain turvassa takaa-ajajiltaan.
Ratsastettuaan vielä peninkulman verran pienen joen rantaa pitkin, oli
arvattavasti kipeä haava pakottanut hänet laskeutumaan alas hevosen
selästä jäähdyttääkseen kasvojaan vedellä. Tätä tilaisuutta oli Elsa
käyttänyt hyväkseen ja pakeni. Hän käänsi hevosen ja ajoi täyttä
laukkaa niille paikoin, jossa hän tiesi isän ja veljien olevan. Mutta
kun hän saapui sinne, olivat he poissa. Elsa oli silloin ratsastanut
edelleen, mutta pimeän tähden ei hän löytänyt oikeaa tietä Allansiin,
vaan oli myöhään yöllä puolikuolleena tuskasta ja väsymyksestä saapunut
eräälle yksinäiselle farmille.
Farmin asukkaat olivat mitä ystävällisimmin pyytäneet häntä pysähtymään
sinne yöksi. Seuranvana päivänä sairastui hän ankarasti kuumeesen ja
makasi useampia päiviä kuoleman kanssa kamppaillen.
Kun hän viimeinkin oli tullut siksi voimiinsa, että olisi kyennyt,
lähtemään kotimatkalle, oli Stefan Lignerin farmi sillä aikaa palanut,
ja saavuttuaan nykyisen puolisonsa saattamana vanhaan rakkaasen
kotiinsa, löysi Elsa isänsä farmista ainoastaan hiiltyneet rauniot.
He tiedustelivat asiaa muutamilta lähiseudun farmareilta, mutta nämä
eivät voineet antaa mitään tietoja hänen omaisistaan. Hän palasi
sentähden nuoren Bradlaughin mukana tämän vanhempien luo ja tuli vuoden
perästä hänen vaimokseen.
Vanha Stefan Ligner laskeutui pian ikuiseen lepoon, jättäen farmin
molemmille pojilleen.
Ne vaikeat vammat, jotka sota oli maalle tuottanut, korjautuivat
sittemmin vähitellen, ja orjuuden asemasta kukoistaa nyt
Etelävaltioissakin vapaan työn siunaus.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUSTA NAAMIO ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
