Shelleyn runoja

By Percy Bysshe Shelley

The Project Gutenberg eBook of Shelleyn runoja
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Shelleyn runoja

Author: Percy Bysshe Shelley

Translator: Jaakko Tuomikoski

Release date: May 25, 2025 [eBook #76161]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1929

Credits: Tuula Temonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SHELLEYN RUNOJA ***

language: Finnish




SHELLEYN RUNOJA

Kirj.

Percy Bysshe Shelley


Suomentanut

JAAKKO TUOMIKOSKI






Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1929.




SISÄLLYS

Lukijalle
Alastorin alkusäkeet
Hymni sisäiselle kauneudelle
Mennyt
Vihalaulu
Merenrannalla
Kutsu kurjuudelle
Oodi länsituulelle
Intialainen serenaadi
Leivoselle
Vapaus
Kukkia poimiessa
Kulkurit
Mimosa
Katoovaisuus
Yölle





LUKIJALLE


Suomentaja julkaisee nämä näytteet kuuluisan englantilaisen
lyyrikon runoudesta ilman enempiä selityksiä. Shelleystä on
kirjoitettu runsaasti, monet lukijat tuntevat hänen tuotantoaan ja
runoilijaluonnettaan, ja kuvaus hänen elämänsä Vaiheista on jo olemassa
suomeksi (André Maurois: Ariel eli Shelleyn elämä, Koy Kirja, 1925).

Shelleyn runouden hereä sade ja kirkas paiste oli lyhytaikainen,
mutta olen silti pitänyt asiallisena noudattaa suomennoskokoelmassa
vuosijärjestystä runojen syntyajan mukaan. Suomennetut runot ovat
vuosilta 1815—1822, jotka olivat hänen kolmikymmenvuotisen elämänsä
(1792—1822) viimeiset. Uskon, että suomalainen runous ei hyli tätä
suurta henkeä, ei käännöksissäkään, joiden täytyy monin kohdin olla
alkuperäisestä kalvenneita.

Helsingissä tammikuun lopulla 1929.

J. T.




ALASTORIN ALKUSÄKEET

(ALASTOR, OR THE SPIRIT OF SOLITUDE)


    Maa, meri, ilma, kalliit veljeni!
     Jos suurelt’ äidiltämme imin jotain
    niin harrasta ja totta, että voin
    tajuta rakkautenne lahjat runsaat
    ja palkita ne, — jos oon antaunut
    kasteiseen aamuun, keskipäivän tuoksuun
     ja illan loistoon laskuss’ auringon
    ja tähtiöiden soivaan hiljaisuuteen, —
    jos syksyn huokaus puissa kuolleissa
    ja lumiviitat vaarain hartioilla
    jäähelmin kirjaellut hurmas mua
     tai kenttäin värisevä hekuma,
    kun keväält’ ensi suudelmansa sai ne, —
    jos lintua, maan matelijaa, kukkaa
     en tieten loukannut, vaan rakastin
    ja hellin läheisinä, — sietäkää
    tää ylistys ja suokaa vieläkin
     mun pitää suosionne osanani!

    Maailman äiti, äärettömän alku,
     puhalla henkes lauluun, jonka luon!
    Sua vain on rakkauteni seurannut,
    sun hahmoas ja suuruutt’ askeltes
    ja syvyyttäs ja tutkimattomuuttas
     mun sielunsilmän’ aina luotaavat.
    Niin yövyin yksin ruumishuoneisiinkin,
    miss’ itse kuolo viepi kirjaan voitot
    suit’ ottamansa, sieltä toivoen
    tuon janon tyydytystä, joka etsii
     hellittämättä sua ja mit’ on sun,
    ja uskoin että haamut, sanantuojas,
    kun vannottaisin niitä, selon antais,
    mit’ oomme me. Niin hetkin hiljaisin,
    kun äänettömyys itse puhkee ääniin,
     ma haltioituna kuin alkemisti,
    jok’ elon uhraa epävarmaan toivoon,
    oon sekoittanut juhlalliset sanat,
    kysyvät katseet rakkauteen ja intoon
     ja viattoman mielen kyyneliin,
    niin luullen loihtineeni taikavoiman,
    jok’ innoittais yön töistäs kertomaan.
    Mut viel’ et mulle paljastanut koskaan
     sisintäs, pyhintäs, ja kylliks ovat
    jo unet, joita sanoiksi en saa,
    hämärän näyt ja päiväin arvoitukset
     mua seuranneet. Nyt varron liikkumatta
    ja ääneti kuin unhoitettu lyyra,
    jo ajat yksinänsä riippunut
    hylätyn, jylhän templin holvikossa,
    sun henkäystäs, suuri äiti — suo
     mun olla tulkki tuulen huminan
    ja metsien ja meren rytmin, soida
    elävän luonnon äänet, hymnit yön
     ja päivän, sykkeet ihmissydämen.

                        1816




HYMNI SISÄISELLE KAUNEUDELLE

(HYMN TO INTELLECTUAL BEAUTY)


    Keskellä maisen elon liikkuu täällä
      kuin outo aave vaiheill’ ihmisten,
      niin häälyvä ja hentosiipinen
    kuin tuulen henkäys tyvenellä säällä
    tai kuutamo ja tähtivalo tähkäin päällä,
      ja kenen luo se lehahtaa,
      sen, sielu ja sen kasvot saa
    pian katoavan herkän hohtehen,
      jonk’ ihanuus jää muistihin
      kuin kevätyön, kuin musiikin, —
      ei sulo vain, vaan taika tuo,
    jok’ ihmeellisin voimin vetää luo.

    Kauneuden henki, joka pyhyytes
      suot kaikkeen kajastaa, mit’ aatoksiin
      tai muotoon innoitat — miks häilyt niin?
    Miks yhä meiltä pois viet antimes
    vain kyynellaakson jättäin tänne jälkehes?
        Miks aurinko ei ainiaaksi
        tee sateenkaartaan metsän taaksi,
    miks häipyy se, jost’ äsken iloittiin,
        miks syntymää ja kuolemaa
        yö päiväin yli varjoaa,
        miks lempeä ja vihaa lie
    ja toivoa ja tuskaa elon tie?

    Vaikk’ kauan kysyneet on viisaimmat,
      ei vastannut oo ylhäält’ ääni mikään.
      Kuin turhan vaivan muistomerkit ikään
    on taivaat, henget, itse jumalat —
    sanoja vain, kuink’ armaina ne viettelikään —
        ja kaikki mitä kantaa maa
        on muuttuvaa ja katoovaa.
    Sä yksin suot — kun usvan kirkastat
        tai yhdyt tuulen huminaan
        yön sordiinia soittamaan
        tai kudot aallot kuutamoon —
    totes ja tenhos harhain vaihteloon.

    Kuin pilvi, joka pian kiitää pois,
      niin lempi, toivo, itsetunto on.
      Ois kaikkivoipa hän ja kuoloton,
    joll’ ihanuutes seura luonaan ois,
    jok’ elonvettäis, jalo henki, aina jois.
        Sä, joka katseet lempiväin
        viet kaivattuihin silmiin päin,
    jok’ annat aatokselle ravinnon
        kuin varjot liekin virvoittaa, —
        jää vielä, ettei kammon maa
        ja elo tää ja hauta harmaa
    jäis yksin siksi, mik’ on varmaa!

    Kun lapsena mä aaveit’ etsien
      hain rauniot ja hiivin mykät huoneet,
      niin selvityst’ ei henget mulle suoneet,
    ja tumma metsä, tähtiloisteinen,
    vait oli vain, kun haastoin haltioita sen.
        Mut kerran, syvin miettehin
        kun elon teitä tutkailin —
    juur’ oli kevättuulet sanomansa tuoneet
        herätä taasen maan ja puun
        kukkatuoksuun, lauleluun —
        niin äkkiä sun hahmos näin
    ja riemust’ autuaana etees jäin.

    Ma silloin vannoin palvella sua vain
      ja sulle elää — enkö tehnyt niin?
      Viel’ öin ja päivin puhkeen kyyneliin
    ja sydämeni lyö, kun innossain
    nään samat harhanäyt, joit’ ajoin takaa ain’,
        paloinpa maisiin iloihin
        tai tähtein taakse tapailin.
    Ne tietää, että uniin kauneimpiin
        toi kuteet toivo riemukas,
        ett’ otat pois, oi valtias,
        maailman yön ja orjuuden,
    ja mit’ ei sanat kuvaa, annat sen!

    Kuin iltaa kohti päivän kuulakkuus
      ja rauha syventyy, niin syksykin
      on sees, sen taivas siintää puhtaammin
    ja laajempana aukee avaruus
    kuin koko suven aikaan, ihmeellinen, uus!
        Niin anna voimas, jonka sain
        kuin sateen nuoruusvuosinain,
    kun tahdotonna jotain janosin,
        täst’ edespäin mua johdattaa
        syystyveneen, miss’ aukeaa
        sun valos kirkastama tie,
    jok’ yhteytees, pois itsestäin mun vie!

                              1817




MENNYT

(LINES)


    Se aik’ on mennyt menojaan.
    Se iäks tyhjiin juoksi!
        Täss’ seisomme vain,
        kun valituin
    käy hautoja haamut vainajain,
    nuo toivot, jotka tuonelaan
        vei elon tumma vuoksi.

    Niin vieri virta ohitse.
    Se oli kangastus vain!
        Siin’ aukeaa
        nyt erämaa,
    kaks kivettymää todistaa:
    täss’ sykki syömet harhoille
        elämän aamu-usvain.




VIHALAULU

(A HATE-SONG)


    Ojan partaalle istui mies vihassaan,
       ja vanha luuttu, jo halki-lauta,
    siin’ yhtyi lauluun raatelevaan
       naisesta, joka oli nauta.

                     1818




MERENRANNALLA

(STANZAS, WRITTEN IN DEJECTION, NEAR NAPLES)


      On lämmin, päivä kirkas on
        ja aallot juoksee kimmeltäin
      ja sininen ja aineeton
        on silta etäisyyteen päin.
        Maan tainten juuri herääväin
      on hetki kevyt hengittää.
        Ei missään sula äänet näin,
      tääll’ elon melu häviää
    ja sama lauha sointu vain ja ilo jää.

      Nään kuinka syvyys vihertää
        ja kuink’ on laajat salit sen,
      tuoss’ aallot rantaan tyrskyää
        kuin tähtikuurot välkkyen
        ja meren sävel tasainen
      soi iäisyyden tahdissa
        ja soluu läpi sydämen
      kuin virta — kuinka suloista,
    jos toinen sydän sykkis tässä rinnalla!

      Vaan toivoa ma löydä en,
        en mielen rauhaa, rattoa,
      en tyytymystä viisasten,
        jok’ antaa hengen kirkkaana
        maan varjoist’ ylös kohota.
      On onnen aika, lemmen kevät,
        on voiman päivät toisilla,
      jotk’ elävät ja hymyilevät, —
    mun vähät iloni jo pohjaa lähenevät.

      Mut tääll’ on epätoivokin
        kuin suvituuli leppeä.
      Nyt lapsen lailla tahtoisin
        täss’ itkeneenä levätä
        ja tuta, kuinka elämä
      ja murheet hiipis hiljaa pois
        ja kuolon käsi viileenä
        mua hyväilis, ja meri sois —
    se viihdyttävä viime laulu kuulla ois.

      Ehk’ itkis joku mua, kuin tätä
        ma suren päivää jälkeenpäin,
      jot’ elon autius, syömen hätä
        mun suuni kautta soimaa näin.
        Ehk’ itkis joku — koska jäin
      ma rakkaudetta — hartaammasti
        kuin hurmaa päiväin lähteväin,
      jotk’ ihailtuina iltaan asti
    viel’ loistelevat muistoissakin valoisasti.




KUTSU KURJUUDELLE

(INVOCATION TO MISERY)


    Tule, istu rinnallen,
    kurjuus surupukuinen!
    Hahmos, kainon morsion,
    vaikka mykkä, lohduton,
     jumalaisen ylväs on!

    Tule, istu rinnalleni
    Vaikk’ oon nähdä murheinen,
    onnellisemp’ oon kuin sa,
    jonka otsa ihana
     kantaa tuskan kruunua.

    Olethan jo tuttavani,
    monta vuotta majassani
    elit siskonani jo.
    Vielä meill’ on tuokio —
     vuosiksi se tulleeko?

    Kohtalomme okainen
    kantakaamme parhaiten.
    Jos lempi elää ilotta,
    rakastakaamme kivulla
     paratiisin toivossa.

    Tule onnen haaveiluun
    ruohikkoon jo leikattuun!
    Heinäsirkan soitto on
    hilpeä ja suruton
     keskell’ elon aution!

    Lehvät teltaksemme taipuu,
    käsivarteeni pääs vaipuu.
    Äänet, tuoksut — suruisat
    syksyn eellä — tuutivat
     uneen silmät raukeat.

    Lemmen, joka suoniis hyytyy,
    huules piilottamaan tyytyy!
    Poskellas on kyyneliä —
    voisko jäissä läikehtiä
     maininkeja lämpimiä?

    Suukkos tunnen kylmäksi,
    käsi, joka kaulaani
    kiertyy, mua väristää,
    kasvoilleni painuu pää
     niinkuin lyijy, niinkuin jää.

    Joutuos häävuoteeseen!
    Haudansyvään pimeyteen
    rakkautemme katetaan
    rauhaan jakamattomaan
     unhon vaate peittonaan.

    Syömen’ syleiltäväks tarjoon
    kunnes varjo yhtyy varjoon
    upottaen kauhun maan
    niinkuin usvaan harmajaan,
     uneen, jok’ ei lopukaan.

    Siellä, itkun takana,
    näämme unta ilosta,
    niinkuin itse onnikin
    usein kurjuus-unelmin
     eksyy surun laaksoihin.

    Kylliks ilon pitohon
    meille maiset varjot on,
    niinkuin pilvet juostessaan
    ohi kuun yömatkallaan
     saavat koirat haukkumaan.

    Maa ja maailma on jo
    niinkuin narrijoukkio
    näyttämöllä häälyvä.
    Kaikk’ on pelkkää ilvettä —
     missä lienen? — miss’ oot sä?

                   1819


OODI LÄNSITUULELLE

(ODE TO THE WEST WIND)


    1

    Oi länsituuli, syksyn henkäys tuima,
    jonk’ eestä lentää lehdet kuollehet
     kuin pakenevat haamut, parvi huima,

    kellervät, tummat, taudinpunaiset
    ja kalvenneet, vaan joka talteen kannat
    ja talven peittoon saatat siemenet,

    miss’ ohi kylmäin niiden piillä annat
    siks kunnes haudoissaan ne elon saa,
    kun sinertävät kevättaivaan rannat,

    kun suven soitto maassa humajaa
    ja multa tuoksuu, kuuluu kuiskailua
    ja kasvun toivo tienoot kirkastaa, —

    sa, jonka teill’ on käsky lakastua,
     tuhooja, tallettaja, kuule mua!


    2

    Sa, joka taivaan kuohutat ja ajat
    sen hyrskyyn pilvet tielles harhailleet,
     syysvaaleet, irralliset vaeltajat,

    salaman enteet, sateen airueet,
    jotk’ yli suuren sinen aaltoilevat
    kuin hiukset jätin päästä hulmunneet, —

    tuoll' ulapallas rannat tummenevat
    ja alkumerkit myrskyn ankaran
    sen suortuvissa hiljaa suhisevat!

    Sa surulaulu ajan katoovan,
    jonk’ yli haudan holvittaa tää yö
    sen kattain pimentoon ja usvahan, —

    ah, pian on puhkeeva sen tiivis työ,
     kun sade, salama ja rakeet lyö!


    3

    Sa, joka unelmista herätit
    sinisen Välimeren kirkkaat veet
     ja rikki puhalsit sen kristallit

    suvisen Bajaen suussa kareilleet,
    pois pyyhit kuvat palatsin ja linnan,
    vuossatain päivät veessä päilyneet

    ja kukkineet ja sammaltuneet rinnan, —
    näyt liian kauniit saada sanoihin!
    Sa, joka murrat valtameren pinnan,

    sa, joka nostat vuoriks Atlantin,
    niin että laaksot syvään lymyää
    ja puut ja lehvät pohjalietteenkin

    Sun ääntäs pelästyen säpsähtää
    Ja kauhun jäykkään kangistukseen jää!


    4

    Jos oisin kuollut lehti saatossas
    tai pilvi, jota kiidätät sä pois,
     tai vaahtopää, sun kuohuun nostamas

    ja innoittamas, vaikk’ en vapaa ois
    kuin oot sa, yli kaiken kahleeton —
    tai jos vain lapsuustanhuvilta vois

    kohota kanssas taivaslentohon
    kuin silloin, kun ei silmä epäillyt
    sen täyttymystä — niin ei kaipion

    ja kiihkon tuli polttais näin mua nyt!
    Vie aallon, lehden, pilven tietä minut!
    Elämä on mun veriin viiltänyt

    Ja maa niin ylvään mielen kahlehtinut,
    Jok’ omaks kaltaisekseen tunsi sinut!


    5

    Tee minut lyyrakses kuin metsän puut!
    Jos putoovatkin lehteni, ma soin,
     ja kohisten kuin kanteleesi muut

    ma syvän, syksyäänen antaa voin,
    surujen kaunistaman. Ole sa
    mun oma myrskyhenken’, ohjatoin!

    Vie aatosten! sirut, hajoita
    ja kylvä ne kuin kuolleet lehdetkin
    elämän alkajiksi tuhkasta!

    Ja mitä lauloin säkein hehkuvin,
    jotk’ yhä huulillani värisevät,
    sen kanna kipunat maan äärihin

    Ja niille ennusta, jotk’ epäilevät:
    Jos talvi saapuu, eikö pian oo kevät!




INTIALAINEN SERENAADI

(THE INDIAN SERENADE)


    Sinusta ma unta näin —
     uni silmistä jo karkaa.
    Tuolla tähdet loistavat,
    tuulen hengitys on arkaa.
     Sinusta ma unta näin —
    joku askeleeni ajaa
    kuin taian tenhoomat
     kohti kaivattua majaa!

    Yötuuli raukee jo
     ja tumma on virta tuo,
    joka yrttein tuoksuja
    kuin unelmia juo,
     satakielen soittelo
    sen sammuu rantoihin, —
    näin sua janoten,
     oi armain, ma kuolisin!

    Ma janoon akkunaas,
     ma sammun, raukenen!
    Anna lempesi, oi suo
    suudelmies satehen
     vuotaa huulilleni taas!
    Sydäntän’ ahdistaa,
    se laske sydämesi luo,
     jossa särkyä se saa.

                 1810




LEIVOSELLE

(TO A SKYLARK)


    Terve, raikas henki —
      lintu et sä lie,
    joll’ on taivaasenki
       laulun kirkas tie,
    jok’ innossa ja ilossa sua ylös vie!

    Sinne siipes ohjaa,
      sinne kimpoot sa
    kohti sinen pohjaa
      niinkuin kipuna
    ja yhä yltyy laulus ylivuotava.

    Missä hehkuu tultaan
      lasku auringon
    valain pilvet kultaan,
      lentos hilpee on,
    sa oot kuin irti päässyt ilo ruumiiton.

    Äänes sointuun jaloon
      sulaa hattarat.
    Niinkuin päivän valoon
      tähdet hukkuvat,
    niin sua en nää, kun raikuu tahtis riemuisat

    kimmeltäin ja vähäin
      sädekimppuin lailla,
    joita taivas kiiltäin
      välkyttää yön mailla —
    ne päivin tunnetaan vain silmän kuvaa vailla.

    Soittos linkoutuu
      halki ilman, maan,
    niinkuin öinen kuu
      pilvipiilostaan
    saa sädemeren yli taivaan tulvimaan.

    Mikä taikas suur’ on?
      Onko kaltaistas?
    Ei virta sadekuuron
      kirkas, kuulakas
    niin helmeile kuin lauluntuoreet pisaras.

    Runoilija vapaa
      aatelennossaan,
    jonka hymnit tapaa
      runottoman maan,
    mut liikuttaa sen toivollaan ja kaihollaan;

    linnan impi armain
      lemmen vankina,
    joka hetkin harmain
      soittaa tornissa
    ja kutoo ikävänsä siipiin kultia;

    kiiltomato palain
      kastehunnussaan,
    korsiin, kukkiin valain
      herkkää loistettaan
    mut muille näyttämättä taikalamppuaan;

    ruusu verhottuna
      oksiin lehteviin,
    joist’ ei lämmin puna
      näy, vaan tuoksuu niin,
    ett’ ahneet varkain-juojat vaipuu tainnoksiin;

    sade, jolla kevät
      huuhtoo nurmikon,
    kukat värisevät —
      mitä vehmast’ on
    ja raikast’ ikään, sa oot saavuttamaton.

    Viinin vilpoisen,
      lemmen autuaan
    ylistystä en
      kuullut milloinkaan
    niin janoovaa, niin jumalaista hurmassaan.

    Itse riemusoitto
      tai häähymni ois
    vain kuin kajo loitto —
      palavammin sois
    sun laulus, joka voittajaks sun laakerois.

    Minkä lähteen juomaa
      säveliis sä joit?
    Mink’ aaltoin, tuulten tuomaa
      tuo autuus, johon voit
    muun unhoittaa, kun taivaan-kieltäs tarinoit?

    Ilomieles avoin
      ei voi uupua,
    sua ei toisten tavoin
      murhe varjosta
    ja lempes ei oo sydänvaivan saartama.

    Valvot taikka et,
      varmaan kuolonkin
    näät sä syvyydet
      silmin selvemmin
    kuin me, vai mistä saat tuon äänes kristallin?

    Me luomme kaihon elein
      katseemme ees ja taa,
    naurummekin helein
      on kivun kalvamaa
    ja suurin laulu surustamme puhkeaa.

    Vaikk’ ei tuskaa ois
      alla auringon
    eikä tietää vois
      mitä kyynel on,
    niin kuinka nousta täältä ilos lentohon?

    Vaikka runo vuotais
      mittaan kauneimpaan
    ja syvimmällä luotais
      parhait’ aarteitaan,
    sun runos rikkaamp’ ois, sa halveksija maan!

    Oppisinpa suita
      puolet onnestas,
    niin, tuo sula kulta,
      hurma riemukas
    sois munkin huuliltain, jok’ on sun laulussasi




VAPAUS

(LIBERTY)


    Tulivuoret vastaavat toisillensa
      ja kauas jyriseepi ja kaikuu maa,
    meri heittää merelle myrskysoittimensa,
      ja talven jäinen valtikka vavahtaa
    taifunin kohinaa.

    Yksinäinen pilvi iskee tulta,
      sadat saaret laajalta vaikenee,
    maan järistessä hautaa multa
      kylät allensa, kaupungit kaatuilee,
    manan portit vapisee.

    Vaan sun silmäs on kirkkaampi salamaa
      ja askeles maan yli voittamaton,
    meren raivon sun mahtisi mykäksi saa,
      tulivuorten lieska ja auringon
    sun valossas virvaa on.

    Kuin kiito tuhannen' auringonsäteen
      läpi tuulten ja usvain ja aaltojen vie,
    niin kansasta kansaan ja kädestä käteen
      ja kylästä toiseen on kirkkautes tie,
    ja orjat ja tyrannit hiipivät pois
      saatosta aamunkois.




KUKKIA POIMIESSA

(SONG OF PROSERPINE)


    Jumalatar, äiti Maa,
      joka annat rintaas vasten
    elon, kasvun kukoistaa,
      jumalain ja ihmislasten,
    siunaa ikirunsaasti
    Proserpina, lapsesi.

    Sa, jok’ autat umpuistaan
      kukat kastees ruokkimina
    tuoksumaan ja loistamaan
      katoovista kauneimpina,
    siunaa ikirunsaasti
    Proserpina, lapsesi.




KULKURIT

(THE WORLD’S WANDERERS)


    Tuuli, kurja kulkija
    maailman porttein takana,
    saatko sa salaa huoata
       aallossa tai puussa?

    Kalvas kuu, jonka osa on
    taivaan kierto taloton,
    voitko levon tuokion
       löytää harhailuus sa?

    Tähti yötä kiitävä,
    sulkenetko silmäs sä
    avaruuden äärillä,
       iäisyyden suussa?




MIMOSA

(THE SENSITIVE PLANT)


    1

    Puutarhassa kasvoi mimosa.
    Se sai kasteensa tuulista kosteista,
    avas lehtensä viuhkat aamuisin
     ja sulki ne taas yön suukkoihin.

    Niin saapui kevät ja tullessaan
    kuin rakkaus täytti kukkamaan,
    ja talven unesta elämään
     joka ruoho ja yrtti kohotti pään.

    Vaan tarhassa, kedolla, erämaassa
    ei kukaan innossa autuaassa
    niin janonnut antia auringon
     kuin mimosa, kukka kumppaniton.

    Lumikello ja orvokki levittivät,
    juur’ ollen sateen-lämpimät,
    lemun raikkaan, mullasta kukkiin jääneen
     kuin soiva kieli jättää ääneen.

    Heräs vuokko ja solakka tulpaani
    ja ihanin kaikista, narsissi,
    joka katsoen virrasta kasvojaan
     jää kauneuteensa riutumaan;

    ja kielo, najaadi hurmaava,
    mut kaihoistaan niin kalpea,
    että valkeus sen kellojen väriseväin
     läpi lehtien kuultaa vihreäin;

    hyasintti, jonka tiuvuissa
    taas soi niin herkkä humina,
    niin hiuduttavan suloinen,
     ett’ aisti tunsi tuoksuna sen.

    Ja ruusu, nymfinä kylpien,
    avas povensa hehkuvan syvyyden
    terä terältä katseille paljastuvan,
     avas ihanuutensa koko kuvan.

    Ja lilja ruokovartinen
    nosti maljansa kuutamon värisen,
    ja sen tähtisilmä ihmeellinen
     näki kasteen lävitse taivaan sinen.

    Ja jasmiini hento ja suloisa
    tuberosa, Eedenin-tuoksuva,
    ja kukat muut lukemattomat
     siinä kevättarhassa rehoittivat.

    Ja yli virran soluvan juoksun,
    johon kukkasoksat satoivat tuoksun,
    väri kullan ja vihreän kimalteli
     ja kuultavat juonteet karehti.

    Veden kalvossa keinuivat ulpukat
    ja lumpeet tähtinä hohtavat,
    mut virta, pehmyt kuin sametti,
     ohi liukui, välkkyi, aaltoili.

    Puutarhaa halkoivat kierrellen
    polut poikki nurmen ja sammalen,
    välin aukeina tuulen ja auringon alla,
     välin lehvistöissä ja loitommalla.

    Ja kellot ja kaunokit valkeanaan
    niitä peitti kuin polkuja tarumaan,
    ja monet kukkaset illalla
    pääns’ antoivat teltaksi taipua,
     katoks kiiltomatojen kasteessa.

    Kuin äidin tuudittaessa lastaan
    hymy raikas kehdosta paistaa vastaan
    niin ennen unta kuin jälkeen sen —
     näiden Paratiisin lapsien,

    kun huomentuuli ne herätti,
    oli katse kirkas kuin kristalli
    ja ne hymyili taasen taivasta kohti,
     missä auringon lempeät kasvot hohti.

    Ja jokainen kukka toiseltaan
    imi valoa taivaan ja lemua maan
    kuin rakastavaiset yhdessä juo
     mit’ ikään lempi iloja suo.

    Mutta mimosa, köyhä anteihin suuriin,
    vaikka lemmessä eli se lehdistä juuriin,
    sai muilta kaikista enimmän
     ja tuns’ yhä lempensä yltyvän.

    Näet mimosan kukka on loistoton
    ja vähät sen huomenlahjat on,
    vaan mit’ ei sillä ole, sitä se halaa:
     sen sydän kauneuden kiihkossa palaa!

    Mitä tuuli humisi lentäissään
    tai sirotti haurailta siiviltään,
    mitä kukkain silmistä säteili
     ihanuuden loistetta ympäri —

    myös hyönteiset nopsat ja keveät
    kuin venheet paisteessa liitävät,
    jotka valo ja tuoksu lastinaan
     yli lentävät viheriöivän maan —

    ja kasteuntuvat, jotka hohtaa
    kukissa, kunnes ne auringon kohtaa
    ja kohoten ilmoihin sinisiin
     kuin henget häipyvät auteriin —

    ja lämmössä läikkyvät terhenet,
    joiss’ äänet, tuoksut ja sätehet
    ui niinkuin kimallus aalloilla
     tai häälyvät korret virrassa —

    ne kaikki kuin taivaan lähettämät
    mimosan mieltä viihdyttivät,
    kun hetket vierivät viipyen
     kuin pilvet tultua tyvenen.

    Ja kun ilta laskihe taivaalta,
    maa lepäsi, ilmojen ilossa
    oli rauhaa hämyn syventämää,
     johon päivätärtenkin unet jää.

    Ja mit’ eli ja lensi ja hengittikään,
    unimereen hukkui se äänettömään,
    jonk’ aallot huuhtoivat tajun rantaa,
     mut uurtelematta sen hienoa santaa.

    Vain satakielen ääni soi
    ihanammin kuin päivä sietää voi
    ja joku sointu taivaallinen
     siit’ yhtyi mimosan unehen.

    Niin mimosa vaipui jo aikaiseen
    levon helmaan, yöttären kätkyeen
    kuin' uupuu keskellä ilonsa
     laps heikko, mut kaikkien suosima.


    2

    Tätä sulon paikkaa valliten
    eli lempeä voima piirissä sen,
    ja hän oli kukilla kaitsijana
     kuin taivaan tähdillä Luojan sana.

    Tuo Eedenin Eeva ihmeellinen,
    jonk’ olento, ohjaama sydämen,
    oli ihana pehmeine piirteineen
     kuin kukan meressä auenneen,

    hän vaali tarhaansa aamusta aikain,
    ja sen kasvatit liikkuissa lempeiden jalkain
    hymys kirkkaina maisesta taivaastaan
     kuin tähdet yön kulkua vaivoissaan.

    Häll’ ei ollut ihmistä uskottuna,
    mut hento hengitys, posken puna
    jo kertoi aikuisen aamun koissa
     hänen olleen maallisista poissa,

    kuin ois joku henki valoisa
    hänen vuokseen laskeunut taivaasta
    ja vielä viipynyt lähimailla,
     vaikk’ oli yöhämyn turvaa vailla.

    Hänen jalkansa sääli ruohoja
    ja povensa tuskin kohoileva
    ilon kertoi jo, jonka tuuli kantoi,
     ja surun läikkeenkin ilmiantoi.

    Heti hengetär-askelten takana
    lakas tukka maahan aaltoileva
    ylös kevyttä höytyä nurmikosta
     kuin paisteinen myrsky merestä nostaa.

    Sitä enemmän tarhassa iloittiin,
    kun tiettiin lempeihin askeliin
    ja hahmoon niiden saattelemaan
     myös yhtyvän sydämen anteliaan.

    Hän pirskoitti vedellä raikkaalla
    ne, joill’ oli kuumuus ahdistava,
    ja sadekuuron jälkiä käyden
     taas kevensi toisten maljakon täyden.

    Hän nosti hentoja päitä varoin
    ja siteli varpuja sormin aroin —
    ei äitinä omiin lapsihin
     hän kiintyä voinut ois hellemmin.

    Tuhohyönteiset, toukat, nakertajat,
    kaikk’ olennot rumat ja inhoittavat
    hän poimi vakkaansa tiiviiseen
     ja vei pois korven syvyyteen —

    vaan sitä ennen hän vakkaan tuohon
    oli kerännyt aarteita vihannan ruohon
    iloks toukka-poloisten viattomain,
     jotka rikkoivat tietämättään vain.

    Mut mettinen ja hauras koi,
    jonka suukot ei kukkia loukata voi,
    ja päivänkorento, lentävä säen,
     oli virassa alttiin palveluväen.

    Ja haudat syntymätönten perhoin,
    jotka unelmoivat alla verhoin
    elon ihmeistä, peittivät vielä rinnan
     monen setrin tuoksuvan, tumman pinnan.

    Niin toi tuo ihanin ilmestys kevään
    puutarhaan kasvussa värisevään
    suvionnen, mut ennenkuin ensi lehti
     vielä tummeni — hän kuolla ehti.


    3

    Kukat kolme päivää arkailivat
    kuin tähdet kuutamon kalventamat
    tai meren aaltoset ennenkuin
     ne nousevat sumusta kirkastuin.

    Mut neljäntenä mimosa
    tuns hautavirren kaikua
    läpi saattaja-askelten lähestyväin
     ja surun nyyhkytysten syväin.

    Sävel murheinen, raskas huohotus
    ja kuoleman verkka vaellus
    ja lemu kylmä ja ahdistava,
     joka levisi kirstun vaiheilta,

    kun vainajaa ohi kannettiin,
    sai ruohot ja kukat kyyneliin,
    ja tuulikin äänin tuskaisin
     ja voihkivin kohisi mäntyihin.

    Tarumaa oli kourissa kolkon aren
    kuin ruumis sen entisen tenhottaren,
    tuon unen-armaana eläneen,
    jonk’ arkulle, tuhkaan ja tyhjyyteen,
     sydän kylminkin pudotti kyyneleen.

    Kesä meni, jo havisi syksyn siipi
    ja usvaviitassa halla hiipi,
    vaikk’ aurinko koitti kirkkaana palaa
     ja kieltää julki, mit’ yö teki salaa.

    Mutta ruusut ne varisti lehtensä pois
    kuin punaista lunta satanut ois
    ja liljat kelmeät, vilusta nuivat,
     kuin kuoleman syliin kumartuivat.

    Ja Intian kukat, tuoksussaan
    ja heleydessään suloimmat maan,
    nekin varsi varrelta kaatuivat
     ja toistensa päälle maatuivat.

    Ja lehdet keltaiset, harmajat
    ja punaiset, kalman valkeat
    kuin haamuparvet tuulessa liiti
     ja linnut säikkyi ja pakoon kiiti.

    Tuhoruohoista raju vihuri
    koteloiden siemenet karisti
    ja ne tarttuivat monen kukkasen vanaan
     sen vieden multaan saattajanaan.

    Vesikukat virrassa heiluessaan
    putos irti sorjista varsistaan,
    ja ne pyörteissä ees taas ajelehti
     kuin tuulessa maalla kukka ja lehti.

    Tuli sade ja varret kaatuivat lakoon
    joka polulle ja joka vakoon
    ja rönsyt sortuivat kierteistään
     kuin kauneimmat kukatkin mätänemään.

    Viel’ ennen lunta tähän kauneuden soraan
    rumat rikkaruohot nostivat oraan,
    joiden täpläiset ruumiit on nähdä pahat
     kuin sammakonselät ja käärmeenmahat.

    Nous ohdake, nokkonen, suolakka,
    hullukaali ja katko kostea,
    joill’ ontto runko on ja pöyhkä
     ja joiss’ on tunkka, katkera löyhkä.

    Ja toiset, joita runo karttaa,
    siin’ inhasti työnsivät piikkistä varttaan
    ja lehteä takkuista, tahmeaa,
     sinen, kellan ja lyijyn kimaltavaa.

    Tatit, rouskut ja muut uhos märästä maasta
    kuin sumu tai homeinen, ruosteinen saasta,
    kuin itse lahoova kuolo viel’ ois
     elon innoittama ja kasvua lois!

    Lika, roska ja kuona virrassa ui
    ja sumenti veden ja patoutui
    alajuoksussa kurjenmiekkoihin suuriin
     ja käärmeen-kiemuraisiin juuriin.

    Ja maasta kohosi yltyen
    tyven-aikana huuru myrkyllinen,
    jok’ aamulla näkyi, päivää kaartoi,
     öin tienoot tähdettömiksi saartoi.

    Ja päivän valossa lepattivat
    näkymättömät virvavalkeat,
    ruton henget, yli oksien arkain
     ja ne voimattomiksi purivat varkain.

    Ja mimosa itki kuin kiron alla
    ja sen joka lehdellä koveralla
    kuin luomen uurteissa kyyneleet
     pian kaikk’ oli liimaksi hyytyneet.

    Pian lehdetkin putos ja vihuri
    kuin piilu oksat pois katkaisi
    ja mahla pakeni juureen syvään
     kuin veri sydämeen läkähtyvään.

    Niin talvi saapui, ruoskana tuulet
    ja sierottuneina sormet ja huulet,
    ja koskien kohu, juur’ uhmaava, avoin,
     hänen vyöllään kalisi kahleiden tavoin.

    Hänen äänetön henkäyksensäkin
    pani maat, vedet, ilmat kahleihin,
    ja kun puhalti pohjois-vihuri tuima,
     oli valtias-vaunujen kiito huima.

    Tuhoruohot, elävän kuoleman puku,
    vilun tieltä pakeni koko suku —
    sen lakastuminen ja muutto pois
     oli kuin vain haamu hävinnyt ois!

    Myös kuolivat mimosan juurien alla
    maan myyrät ja päästäiset kitumalla
    ja linnut hyytyivät lennossaan
     ja jäivät oksista riippumaan.

    Viel’ lankesi sade vuolas, vaan häätyi
    häviölle: siit’ oksat vain lujemmin jäätyi
    ja itse raskaat pisarat
     pian kuuravaipassa torkkuivat.

    Ja pohjoinen puhuri, samotessaan
    kuin susi lapsen raadeltuaan,
    kävi kiinni jäykkiin oksihin
     ja katkoi ne kourin armottomin.

    Kun kevät joutui taas niille main,
    oli mimosa alaston hylky vain,
    mutta sienet ja lusteet ja suolakat
     kuin ruumiit haudoista nousivat.


    4

    Tokko mimosa itse tai henki se,
    jok’ antoi elon kasville
    ennenkuin kuihtui muoto sen,
     tuon muutoksen tunsi, ma tiedä en.

    Tokko jalon naisen sielu tuo,
    jok’ erkani ruumiista henkien luo,
    joka lempeä ja valoa loi,
     surun löysi itse, kun iloa toi,

    sit’ en tiedä. Mut elon harhoissa,
    miss’ etsimme emmekä tavoita,
    missä kaikki näkyy kangastain
     ja me olemme unen varjot vain,

    on usko yksinkertainen
    ja kiehtova tajutessamme sen,
    ett’ itse kuolo kaihtamaton
     kuin kaikki muukin harhaa on.

    Tuo sulojen tarha ja tuoksujen
    ja hyvä haltiatar sen,
    ne eivät ole kuolleetkaan:
     mit’ on meissä ja meidän, se muuttui vaan.

    Mut lempi ja ilo ja kauneus
    ei katoa — niiden kimallus
    on liian kirkas kestää vain
     elintemme hämyn saartamain.

                    1821




KATOOVAISUUS

(MUTABILITY)


    Tuo kukka hurmaava
          huomist’ ei nää.
    Mit’ enin halaat sa,
          se häviää.
    Mik’ onkaan ilo maan?
    Salaman lento vaan
          yökorussaan.

    Hyveet ne murentuu
          ja ystävyys!
    Pian lemmen toukokuu
          on tuskan syys!
    Me jäämme jälkeen vain
    autuuteen viittojain
          katoavain.

    Kun kukkain ilo saa
          ja taivaan sees
    hetkiksi haihduttaa
          sun kyynelees,
    unehdut onnelaas,
    heräjät unelmaas
          ja itket taas.




YÖLLE

(TO NIGHT)


    Joudu, lennä jo läntehen,
         yö himmeä,
    luolasta idän usvaisen,
    miss’ ikipitkän päivän sä
    teit ilon, pelon kudelmaas,
    tuo kauhus ja tuo lohtus taas —
         jo kiirehdä!

    Tumma viittasi kirjaile
         tähdillä,
    heitä hiukses päivän silmille
    ja suudelmiis se väsytä,
    viihdytä meri ja uuvuta maa,
    suo unisauvas koskettaa
         nääntyviä!

    Kun noustessain näin aamunkoin,
         sua ikävöin,
    kun päivän helle kasteetoin
    lepäsi yllä lehvikköin,
    kun ehtoo viipyi poistuissaan
    kuin vieras, jota kaihdetaan,
         sua ikävöin!

    Kun haastoi veljes kuolema:
         kaipaanko mua?
    kun lapses uni raukeena
    hyrisi mettis-laulelua:
    sun vierees pesän tekisin,
    kaipaanko mua? — ma huudahdin:
         ei, en sua!

    Kuolo ehtii mentyäs,
         pian, niin pian,
    uni kulkee jäljessäs,
    vaan ei kuule huokauksian’.
    Anna sinä, armas yö,
    lohdutus, kun hetkes lyö,
         tule pian!




LINNUT

(LINES)


    Pois, taakse taivalten,
     jäälinnut muistojen!
    Pesäks niin rauhaton
    hyljätty povi on.
     Keväänne pettävän
    vei talvi syömestän’.
    Paluu pois menneiden
        on myöhäinen!

    Vaan korppikotkat, te,
     jotka pilvilinnanne
    nostatte uljaina
    kuolleista toivoista:
     niit’ on kasoin karttunut,
    ja ilot kuristetut
    ne raadella tarjoovat
        monet atriat.




MUUTOS

(Katkelma)


    Tuuli vinkuu ja sataa
    muistoksi soittelon.
    Kylmät käärmeet mataa,
     miss’ äsken suudeltu on.




AIKA

TIME)


    Mitaton meri, ajan ulappa,
     jonk’ aaltoja on vuodet, jonka vesi
    on tuskan kyynelien suolaama!
    Sa rajaton, jok’ otsaan kuohujesi
    teet pyykit, missä päättyy elämä,
     ja uutta saalist’ ulvoin ylenannat

    hylyt ja täytät niillä karut rannat —
    kavala tyynnä, kauhee myrskyssä,
    ken voi sun kuvata,
     mitaton ulappa?

                     1822




SÄKEITÄ

(LINES)


       Missä liesi hajoo,
    ei lämpöä siitä saa.
       Päivä, jok’ aaltoon vajoo,
    valon mailta sammuttaa.
       Kun luutun kielet laukee,
    sävel kuoleva särähtää.
       Miss’ ei huulet enään aukee,
    sanat rakkaat unhoon jää.

       Siin’ ei vaikene mieli
    eikä puhkee lauluihin,
       miss’ on mykkänä kieli
    ja ääneti sydänkin —
       suru laulaa vain, raunion vahti,
    kuin tuuli vaikerois
       tai kuohujen murhetahti
    merimiehen haudalla sois.

       Sydänliitossa lempi karkaa
    lujast’ ensin ja heikkoon jää,
       ja pesää liian arkaa
    ilot menneet nyt myrkyttää.
       Oi lempi, kielsitkö ehtos,
    kun pysyväistä hait,
       mut hauraimmasta kehtos
    ja kotis ja paaris sait?

       Siell’ intohimot heittää
    sua myrskyssä tuutien,
       sinut järjen iva peittää
    kuin kuura talvinen.
       Pesästäs lahoo orret,
    pian ei kotkankotias näy,
       ihoos pistävät pilkan korret
    ja lehdet putoo ja viima käy.




SURULAULU

(A DIRGE)


    Tuuli, sa tuskan voihkija
      laulajatta jääneen,
    sade, jok’ yhtä vuolaana
      yön kaiken itket ääneen,
    myrsky kyynelin murheisin,
    puu paljas oksin alastomin,
    suon silmä, meri vaahtopää —
      maan vääryytt’ itkekää!








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SHELLEYN RUNOJA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.