The Project Gutenberg eBook of Kotikuusta kuunnellessa
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Kotikuusta kuunnellessa
Uusia runoelmia
Author: Niilo Mantere
Release date: March 2, 2026 [eBook #78093]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa, 1907
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/78093
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIKUUSTA KUUNNELLESSA ***
language: Finnish
KOTIKUUSTA KUUNNELLESSA
Uusia runoelmia
Kirj.
NIILO MANTERE [Juhani Merenheimo]
Helsingissä,
Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa,
1907.
SISÄLLYSLUETTELO:
1. Kun ma kuulin kotikuusta
I. Kotikuusi.
2. Proloogi J.V. Snellman'in satavuotisjuhlaan Vaasassa 12/V 1906
3. Limingan kansanopiston päättäjäisissä 1905
4. Juhlaruno "Pohjan Leimun" 20-vuotisjuhlaan Oulussa 16/X 04
5. Taas terve, kallis vapaus!
6. Puijo
7. Juhlaruno Oulunsalon kansakoulun urkuharmoonin hankkimista varten
pidettyihin arpajaisiin 17/VI 06
8. Nouskaa, nuoret!
9. Oi, sa järveni sininen! —
10. Juhlaruno 5:nteen yleiseen pikku- ja kiertokoulunopettajain
kokoukseen Oulussa 26/VI 07
11. Raittiuskansan laulu
12. Raitis Suomi!
13. Tie onnehen
II. Hän ja koti.
14. Sain paljon Luojalta, armahain
15. Sua lemmin —
16. Minä laulan nyt toden laulun
17. Sun äänesi soinnun, oi, armahin
18. Mä matkalla viikkoja viivyin vain
19. Kalervon kehtolaulu
20. Kaunolle 8-vuotiaana
III. Tunnelmia.
21. Syksyn tultua
22. Lapsen haudalla
23. Hautaa kohden, hautaa kohden
24. En ihaile yksin kevättä
25. Niin kuluvi päiväkullat
26. Mä olen tunne-ihminen
27. Atoomi olen pieni vain
28. Lasten iltarukous
29. Lasten aamurukous
30. Nyt veisatkaatte!
31. Miks sä huokaat, sydämeni
IV. Pyhä vuori.
32. On helluntai —
33. Diakonissojen laulu
34. Kiitä Herraa!
35. Oi, muistatko?
36. Iloitse, tytär sä Siionin!
37. Paimenvirka — kallis virka
38. Tänään vielä —
39. Oi, syy on soittaa —
40. Sun ristisi juurelle, Jeesus —
41. Lasten joululaulu
42. On joulu —
43. Luo, Herra, sa silmäsi!
KUN MA KUULIN KOTIKUUSTA
Mä lauloin vienot lauluni
kotoisen kuusen alla,
min juuret maass' on syvällä,
vaan latva taivahalla.
Mä lauloin vienot lauluni
sen kuusen kuiskiessa,
sen oksiss' ilman tuulien
säveltään soitellessa.
Kons' oli leuto tuulonen,
mi hiljaa lauloi, haastoi;
kons' idän, pohjan tuulispäät
mun kuustain repi, raastoi.
Mut mistä tuuli milloinkin,
se kuusi seisoi, säilyi,
vaikk' oksat murtui muutamat,
kun myrskyssä se häilyi.
Oi, kuusosein, oi, kuusosein,
kautt' aikain säily, kallis!
Sun sortuvan, sun murtuvan
en koskaan, koskaan sallis!
Ain' olkoot juures tervehet,
sa kuusi pyhä, jalo,
ja runkos terve! — hymyilköön
ain sulle taivaan valo!
Ja aikain vierren latvasi,
se nouskoon korkeemmalle!
Ja oksas, lehväs levitkööt
ylt’ympär' avaralle!
Ja kauniit tou'ot tuoksukoot
sun oksiesi alla,
ja kultakukat kukkikoot
sun luonas kaikkialla!
Ja rinnat Suomen lapsien
ain sulle sykkielkööt!
Ja käet, kultarintaiset,
ne sulle helkähdelkööt!
Oi, kuusosein, oi, kuusosein,
kautt’ aikain säily, kallis!
Sun sortuvan, sun murtuvan
en koskaan, koskaan sallis!
17/IX 07
I. KOTIKUUSI
PROLOOGI
J.V. Snellman'in satavuotisjuhlaan Vaasassa 12/V 1906
I.
Mikä juhla suuri, jalo,
tänään Suomenmaassa on,
kun niin raikuu juhlalaulut,
kaikuu soitot kantelon?
Oi, mi juhla kallis, armas,
kun nyt kautta kaiken maan
liehuu sinivalko-liput,
yli Suomen juhlitaan?
Oi, mi juhla! Pienet, suuret,
köyhät sekä rikkahat,
kansa kaupunkein ja korpein, —
miksi kaikki juhlivat?
Miksi juhlii? Ällös kysy!
Lapset korpein tölleinkin
tietää: muistopäiv' on tänään
suuren J.V. Snellmanin.
Tietää, että hän on ollut
poika suurin Suomenmaan,
ase vankka Kaikkivallan
Väinön kansaa nostamaan.
Että kansan uinuvaisen
hän se valveutti, hän;
hän se syntysanat lausui
Suomen uuden elämän.
Tietää: siksi juhlapäivää
tänään viettää Suomenmaa,
siksi raikuu tenholaulut,
kantelotkin kajahtaa;
siksi kautta Suomen liehuu
liput sinivalkoiset,
siksi on niin hartaat, syvät
kansan kaiken tuntehet, —
kun nyt suurint' urhoansa,
sankariaan valtavaa
kiitollisna muisteleepi
armas, kallis isänmaa.
II.
Yön, kuolon varjot peitti Suomenmaan,
ja suomen kieli kitui kahleissansa,
ja sivistyst' ei omaa ollutkaan,
ja henkist’ unta uinui Suomen kansa.
Ja näytti, että ijäks kuolohon
tää kansa kallis tuomittu on vallan,
ja sortuva se että kerran on
valoa vailla alle idän hallan.
Mut ei! Tään kansan pienen puolehen
loi Luoja suuri katsehensa armaan;
hän tahtoi valoon, riemuun, onnehen
maan nostaa keskelt’ öisen usvan harmaan.
Ja kas, jo nousi sankar' pystöpää,
mi terästahdoin ryhtyi suureen työhön: —
"Mun täytyy maani armas herättää,
se kuolla ei saa, sortua ei yöhön."
"Mun huutaa täytyy halki Suomenmaan:
nous' ylös, nouse, herää, Väinön kansa!
Sun on tää ihanainen maa, sun vaan,
nous', että henkes puhkee kukkanansa!"
"Nous' ylös! Vaali kieltäs ihanaa!
Sivistys oma luo sa suomen kielin!
Sua kohtaa turmiosi, synnyinmaa,
jos tietäs et käy suomalaisin mielin!"
Näin huusi Suomen suuri tietäjä,
ja kuni vetten pauhu ääni kaikui,
ja sytytti se monta sydäntä,
ja heräs laaksot, rannat vastaan raikui.
Ja vaikka vallat öiset elämöi,
ja pysähdytti sankaria hetken,
ei horjunut hän, — vartoi, taasen löi,
siks kunnes voitto kruunas urhon retken.
Ja vaikka hällen muukalainen maa
ois kunniata, kultaa, rauhaa suonut,
ja isäinmaa vain köyhyytt’ ankaraa
ja tuskaa teille poikans' oli luonut, —
oi, ennen suuri suomalainen tää
maass' isäin tahtoi elää sekä kuolla,
kuin vieraan rannan ilmaa hengittää,
vaikk' aarteet mitkä tarjoll' oisi tuolla!
Isäimme maa, oi Suomi ihana,
ilolla sulle uhraa poikas työnsä!
Sun tähtes, kulta-äiti, riemulla
hän päivin toimii, kärsii, valvoo yönsä!
Oi, Suomi, sulomaani, tähtes vaan
hän taisteli, sun poikas suuri, jalo,
ja taistons' uljaan kautta loistamaan
sai saloillesi uusi kevätvalo!
Nyt helmassas jo sankar' uinahtaa,
min kautta valkes sulle uusi huomen;
mut työnsä elää, — elää aikain taa,
niin kauvan kuin vaan säilyy kansa Suomen.
III.
On poissa jo sankari ponteva.
Hän nukkuvi nurmen alla.
Mut seista hän elonsa illalla
sai kunnian kunnahalla.
Hän nähdä jo sai, että kansa tää
hänen aatteilleen arvon antoi,
ja nähdä hän sai, että hedelmää
hänen työnsä tarmokas kantoi.
On poissa jo tietäjä verraton,
mut polvi uus työtänsä jatkaa.
Ja suurtakin Suomessa tehty jo on,
päämäärähän sentään on matkaa.
Viel' intoa, tarmoa tarvitaan,
työt' uurasta, uutterinta.
Siks leimutkoon lempeä isänmaan,
tult’ uhkukohon joka rinta!
Tiet', uraa Snellman'in viittaamaa
me tarmolla astukaamme,
niin silloin sorru ei Suomenmaa,
jos kovaakin kokea saamme!
Kun luottamus Luojahan meillä on,
ja jatkamme Snellman'in työtä,
niin Suomi on kallio sortumaton,
jos tulkoonkin myrskyä, yötä!
LIMINGAN KANSANOPISTON PÄÄTTÄJÄISISSÄ
/V 1905
Nuoret! Nyt on päivä tullut, jolloin päättyy yhteistyö,
päivä tullut, kaihon päivä, jolloin eronhetki lyö.
Talv' on pitkä työtä tehty, työtä sydämen ja pään,
nyt ne soivat eron kellot, eron juhlaa vietetään.
Talv' on pitkä työtä tehty suojiss' armaan ahjon tään,
kylvetty on valkeutta sydämeenne sykkivään.
Valon teille, Herran teille teitä, nuoret, ohjattiin,
pyrkimyksiin kehoitettiin pyhiin, suuriin, yleviin.
Oppia ja ihanteita varten vastaiselämää
pyytänyt on teille antaa valon, tiedon templi tää;
pyytänyt on teitä saada pystyviksi toimimaan
kunniaksi Korkehimman, iloks' armaan isänmaan.
Pyytänyt on teille, nuoret, antaa pohjan, jolle te
itsekasvatuksen työssä rakentaa nyt voisitte;
pyytänyt on näyttää teille suunnan, suuren määränpään,
johon Luoja suur' on luonut ihmiskunnan pyrkimään!
Opin aik' ei pitkä ollut, — yksi talvikausi vaan.
Mutta tiedon, tieteen haarat monet ovat luvultaan.
Tiedon valtakunt' on suuri, suuren suuri, rajaton, —
muutamat vain ääriviivat siitä vasta nähty on!
Mutta minkä näitte, saitte — oi, te kätkekäätte se,
evähäksi kätkekäätte elämänne matkalle!
Elon taisteloissa tuolla eväst' oivaa tarvitaan,
jott’ei sortuis onni oma, sortuis onni synnyinmaan !
Oi, te, nuoret, kätkekää siis, sydämiinne kätkekää,
mitä teille teroitellut ompi tiedon templi tää!
Valon, hyveen, Herran teitä aina, aina kulkekaa!
Silloin iloita voi teistä kotiseutu, isänmaa!
Muistakaa, oi, ystäväni: valon, hyvän voimat ne
yksin takaa onnen teille, takaa onnen Suomelle!
Muistakaatte: valo, tieto, minkä saitte, _velvoittaa:_
Sivistyksen siunausta kansa teissä tarkastaa!
Muistakaa, oi: parahimmin tällekin te templille
kannatusta, rakkautta kansan kesken voitatte,
kun teist’ armas kotiseudun kansa kuulla, nähdä saa:
"Onpas totta! Opisto se kasvattaa ja jalostaa!"
No, niin, neidot, nuorukaiset, — toivomukset hellät nää
tahtoi teille sydämiinne painaa valon templi tää,
kun nyt kaikuu eron kellot, eri suuntiin erotaan,
hajoo kallis, tuttu perhe kautta kaiken synnyinmaan.
Ja nyt, nuoret, oi, te nuoret, — Herran haltuun jääkäätte!
Hän ain' elon taisteloissa, myrskyiss' olkoon turvanne!
Hän, Hän teille voimaa suokoon kiusaukset voittamaan,
voimaa aina kulkemahan kohden rantaa taivaanmaan!
JUHLARUNO
raittiusseura "Pohjan Leimun" 20-vuotisjuhlaan Oulussa 16/X 1904
I.
On Suomea sortanut kauvan valta,
mi tuskaa ja turmaa kanssaan toi,
ja onnen mi karkoitti kaikkialta,
maan parhaille riennoille esteitä loi.
Sen vallan on painoa vaikeaa
myös kärsien kantanut Pohjanmaa.
On täälläkin tuskien huuto soinut,
ja riutunut rintoja tuhansin,
kun alkoholi on valtikoinut,
tuo kuningas kurjin ja ilke'in.
On täälläkin nähty sen ilkityöt,
on nähty päivät ja nähty yöt.
On nähty lapsia mieron tiellä,
on nähty nuorien sortuvan.
On nähty raukeevan ruusuin siellä,
miss' alkoholi sai valtikan:
on nähty raukeevan ruusujen
pois poskilta impien, äitien.
On nähty hourujenhoitoloita
sen uhrien kurjien täyttävän,
ja nähty hurjia tappeloita,
ja kuultu kahleiden helskävän,
ja nähty on tuhanten kärsiväin,
kuin haamujen, hoippuvan hautaan päin.
Oi, sulo Suomi, oi, Pohjolamme,
kuink' on sun lapsesi kärsineet!
Ja kuinka sä kaipaat rakkauttamme,
mi kuivaisi silmäisi kyyneleet!
Oi, pitk' oli lastesi murheen yö!
Ja konsa heill' onnensa hetki lyö?
Oi, konsa se koittavi hertas huomen,
mi turmion tulvalle telkeet lois?
Ja konsa se nousevi kansa Suomen
ja sortajan suistavi maastaan pois?
Ja konsa se valtias vaipuvi,
mi tuhanten onnen turmeli?
II.
Oi, Suomi-äiti, oi, Pohjanmaa,
viel' onnesi aika koittaa!
Sua alkohol' ain' ei sortaa saa,
ei sortaa, ei vahingoittaa!
Jo aljettu sortajaas vastaan on retki,
ja lyövä on kerran voittomme hetki!
Jo liehuvi pystössä lippunen,
ja sota käy sortajaa vastaan.
Ja jo riemuita armeija raittiuden
saa työstään ja toiminnastaan:
se iskuja antoi jo sortajalle,
sen taistellen salpasi ahtaammalle.
Ja varttunut, karttunut kautta maan
on aatteemme ylevän valta.
Ja tuhannet lapset jo Suomenmaan
nous' sortajan ansojen alta.
Ja tuhannet siunaapi jaloa työtä,
mi kirkasti kotien kolkkoa yötä.
Oi, tuhannet äityet, lapsoset
jo Luojalle kiitosta kantoi,
kun poisti hän tuskat ja puuttehet
ja valjeta aamun antoi,
ja syntyä antoi aattehemme
ja siunauksensa soi riennoillemme!
Pääs pystöhön siis, jalon aatteen mies
Ei turhiin sun työsi raukee!
Sen kautta on murtuva kauhea ies,
sen kautta tie onnehen aukee.
Pääs pystöhön! Sammua intos äl’ anna,
vaan uusihin voittoihin lippuas kanna!
Pääs pystöön, ja taistelon tietä vaan
sä tarmolla eespäin kulje,
ja sortaja piirihin ahtaampaan
vuos vuodelta sulje, sulje,
siks' kunnes sen murtuvi viimeinen ansa,
ja kansamme kallis on raitis kansa!
III.
Veljet! Viel' ei läsnä loista
taistelomme määränpää.
Viel' on tarpeen tarmo meillä,
viel' on syytä rynnistää!
Vielä vierii turman virta
yli Suomen, Pohjanmaan,
tuoden tuskaa, turmiota
isänmaahan ihanaan.
Vielä sadat Suomen äidit
rukoellen huutavat:
poistakaatte turman paulat,
kodin onnen uhkaajat.
Vielä satain Suomen lasten
ääni vieno väräjää:
poistakaatte väkijuomat!
Pienoisia säälikää!
Viel', oi, vielä Suomen miehet
kahlehia kantavat!
Vielä sadat Suomen sulhot
eivät ole vapahat!
Vielä tähden hornan myrkyn
särkyy rinnat tuhannet,
viel' oi, kuihtuu poskipäiltä
ihanaiset ruususet!
Poistakaatte väkijuomat!
kaikuu huuto kärsiväin.
Poistakaatte väkijuomat!
tuhannet ne huutaa näin.
Kuunnelkaamme, veljet, noiden
kärsivien huutoja!
Väkijuomain valtaa vastaan
taistelkaamme tarmolla!
Taistelkaamme, kunnes kerran
ihana se hetki lyö,
jolloin määränsä on päähän
päässyt Suomen raittiustyö: —
lakikirja kieltolailla
taistelomme kruunoaa,
yli raittiin Suomen kansan
uusi päivä leimuaa!
TAAS TERVE, KALLIS VAPAUS!
Taas terve, kallis vapaus, sa maani onnen ehto,
sa, pyhä kalleus kansani, sa hengen kukkain kehto!
Kun poissa olit, oli niin, kuin päivyt poissa oisi,
kuin tullut kylm' ois talviyö, mi kaikkeen jäätä loisi.
Kun poissa olit, oli niin, kuin kaikk' ois lyönyt halla:
ne itki kukat, huokas maat, soi kaiho kaikkialla.
Surua linnut liversi, se laineen laulut täytti,
ja hallan jälki kolkolta, jos minne katsoi, näytti.
Mut taas kun saimme, saimme sun, sa aarre pyhä, jalo,
niin on, kuin Suomeen helottais taas päivän hellä valo;
niin on, kuin talven jälkehen, kun lyöpi kevään hetki:
jäät lähtee, kukat puhkeaa, käy Suomeen lintuin retki.
Niin on, kuin juhannuksena, niin on, kuin kesäkuussa:
kauniina laihot lainehtii, soi ilmassa ja puussa
ihanat laulut lintujen, vapaina laineet läikkyy,
ja kylväjälle vastaisuus niin valoisana väikkyy.
Oi, terve, terve vapa'us, sa kansain onnen luoja,
sa ruusuista maan ihanin, sa kevään uuden tuoja!
Oi, terve, viesti pyhä sä, mi kerroit kautta Suomen:
jo sortui Suomen sortolait, jo yöst’ on tullut huomen!
Oi, terve, viesti tenhoovin, sa jota kuullessansa
urohot itki ilosta, syleillen toisiansa,
urohot itki, immetkin ja poi’at riemuin huusi,
ja oli, kuin ois auennut tääll' elo aivan uusi.
Oi, vapaus sa kultainen! Taas on, kuin poveltamme
pois kivi vieritetty ois; nyt taas me Suomessamme
vapaasti voimme hengittää ja tehdä kylvötöitä,
ja mielin reippain harrastaa pyhiä pyrinnöitä!
Oi, vapa'us! Kun koitit, niin uus' auvon aika koitti,
maa kallis, köyhä, sorrettu taas elinehdot voitti.
Ja mielet virkos murtuneet, ja huolten usva haipui,
ja taas nous katse pilvihin, mi äsken maahan vaipui.
Ja innoin kansa luomahan käy Suomea nyt uutta,
käy luomaan maalleen, itselleen ihanaa vastaisuutta.
ja vapauden auringon kun Luoja loistaa suopi,
niin vielä ihmekukkia ne Suomen laaksot luopi.
Ja vielä Pohjolastakin, tuhanten vetten maasta,
vie viesti tiedon maailmaan suvusta onnekkaasta,
mi sivistyksen lippua kohottaa korkealle,
ja haudatuksi tullut ei, ei hankein, sorron alle.
Ja vielä, vielä poistuvat ne sortovuotten vammat,
ja vielä meille koittavat taas olot armahammat,
kun toimia ja uhrata vain osaa miehet, naiset,
ja rakkaus kun soinnuttaa saa mielet eroovaiset.
Ja vielä Suomen kantelo kauniimmin kerran kaikuu,
ja sinivetten rannoilta ne suuret virret raikuu,
ja kansa tää se piiristään pois yön, pois puutteet sulkee,
ja Suomi eespäin rivissä sivistyskansain kulkee!
Oi, vapaus, sa vapaus, mun maani onnen ehto,
sa, pyhä kalleus kansani, sa hengen kukkain kehto!
Kun poissa olit, oli niin, kuin päivyt poissa oisi,
kuin tullut kylm' ois talviyö, mi kaikkeen jäätä loisi.
Mut taas kun saimme, saimme sun, sa aarre pyhä, jalo,
niin on, kuin Suomeen helottais taas päivän hellä valo;
niin on, kuin talven jälkehen, kun kevät kaunis koittaa: —
jäät lähtee, kukat puhkeaa, ja satakielet soittaa!
Oi, vapauden aurinko, kautt' aikain Suomeen loista!
Maa täytehen luo kukkia, ja varjot maasta poista!
Ja ett’et sortuis, sulkekoon sun Luoja suojahansa!
Eläös, vapaus! Eläköön myös Suomi, Suomen kansa!
17, 18/XII 1906
PUIJO
Oi, Puijo, sa Luojani valtava työ!
Sinä maisemat mainiot näytät.
Ylt’ympäri sun sinivetten on vyö,
sulotuntein sa mieleni täytät.
Siniharjut ja veet, jotka siintävi sulta,
ihan leimuamaan saa lempeni multa.
Oi, Puijo, sa Luojani valtava työ!
Sua, kaunista, ihailen, lemmin.
Sua katsoissa syömeni innosta lyö,
veri suonissain käy tulisemmin.
Oi, Puijo, mun Suomeni suloista maata
sa tuhannet syvemmin lempimään saata!
Sa, Puijoni, vallan oot voittamaton,
sun ei ole Suomessa vertaa.
Ken kerran sun harjultas katsellut on,
hän unelmoi uutta jo kertaa.
Hän unelmoi, että taas onnetar soisi
suvihetken, min viettää sun huipullas voisi.
Oi, Puijo, en unhoittaa sua voi,
sinä syntymäseutuni helmi.
Sa, min kuusissa keväisin käköset soi,
ikihongissa tuuloset telmii.
Sa korkea-otsa, sa suuri ja vapaa,
min vihreät metsät ne taivaita tapaa!
Myös huipultas veljille kaukomaan
kuvan kauniin voin Suomesta antaa,
voin viitata laaksohon vihantaan,
voin viitata vettä ja rantaa
ja kuiskata riemulla, ylpeydellä:
kell’ ois ihanamp' isänmaa, oi, kellä?
Oi, Puijo, sa Luojani valtava työ!
sinä maisemat mainiot näytät.
Ylt’ympäri sun sinivetten on vyö,
sulotuntein sa mieleni täytät.
Siniharjut ja veet, jotka siintävi sulta,
ihan saa salamoimaan tunteeni multa.
18/VIII 1907
JUHLARUNO
Oulunsalon Salonpään kansakoulun urkuharmoonin
hankkimista varten pidettyihin arpajaisiin 17/VI 1906
I.
Taas Suomessamme on sulo kesä:
jo pääskysillä on valmis pesä,
ja käki kukkuu, ja leivo soi,
ja aalto vapaana keinuu tuolla,
ja laihon laineet käy pellon puolla,
ja nurmen silkki se vihannoi.
Taas voitti taistossa valon valta,
taas talven kahleiden, lunten alta
on eloon uutehen noussut maa.
Kun päivät piteni, kevät koitti,
niin valon valta se silloin voitti, —
ja eloa loi se taas kukkivaa.
Ja oi, kuink' armas ja ihanainen
on synnyinseutus taas, pohjolainen,
tää virtain uurtama Pohjanmaasi
Tuoll’ uljas meri sun silmiis siintää,
tuoll’ ihastuttaa ja mieltäs kiintää
nuo virrat, mi vapaina vyöryy taas.
Ja tuoll’ on kosket, jotk' antaa lohta,
ja joiden pauhu kun korvaa kohtaa,
niin juhlalliseks käy mieleltään.
Ja tuoll’ on suuri tuo nurmitanner,
min vertaa toista ei Suomen manner
voi ilmi tuoda, ei yhtäkään!
Ja pohjoisempana tuolla sitten
on sarja tummien tunturitten,
on myöskin kukkula kuulu tuo,
min huipulle, kun lyö juhannushetki,
käy katsomaan vierahat kaukaisetki,
kuink' aurinko loisteli' yl' yönkin luo.
Ja taas kun saapuvi talvisaika,
niin revontultenpa sulotaika
sun mieltäsi silloin tenhoaa.
Ja kuu kun valaisee valkolunta,
ja vait' on metsä, kuin uinuis unta,
on kaunis silloinkin Pohjanmaa.
Oi, armas, ponteva Pohjolamme,
sua lemmimme, sua rakastamme,
oot meille helmi sä herttaisin!
Sun sinisalos, sun koskeis pauhut,
sun virtais välke, sun majais sauhut, —
ne meille on kauneus kallehin!
Oi, kallis, kultainen Pohjanmaamme,
sa, äiti armas, me jolta saamme
niin paljon kaunista, ihanaa,
sua rakastamme me kuoloon asti,
sun onnes templiä uutterasti
ja tarmolla tahoomme rakentaa!
Köyh’ olet sä tosin, et aarteit’ anna,
et lapsilles lahjoja liioin kanna,
et ilmaiseks heillen sä leipää suo,
mut siksipä asuukin vainioillansa
tääll' uuras, tarmokas, karkaistu kansa,
mi esteit’ ei säiky, vaan tieltään ne luo!
Oi, laaja, ponteva Pohjolamme,
sua lemmimme, sua rakastamme,
oot meille helmi sä herttaisin!
Sun sinisalos, sun koskeis pauhut,
sun virtais välke, sun majais sauhut,
ne meille on kauneus kallehin!
II.
Valo maasta poisti kirren,
valo soimaan uuden virren
sai taas saloillamme.
Valo meistäi sulattaapi
kirren, soimaan uuden saapi
laulun rinnoissamme.
Valon suuri tenhovalta
nosti kukat hangen alta
laaksoloissa tuolla.
Niinpä nostaa valon henki
kukat rinnoist’ ihmistenki.
Valoa siis puolla!
Vuokko, päivänkukka, lilja,
niityn nukka, pellon vilja, —
valon on ne työtä!
Inehmonkin aatteet hyvät,
tunteet jalot, suuret, syvät
seuraa valon myötä.
Estä valo kukkasilta,
silloin niill' on elonilta,
kuolohon ne nukkuu!
Estä valost’ ihmislasta,
niin se hyvän kukinnasta
lakkaa, — yöhön hukkuu!
Pimeys on kukkain turma,
hengen yö on hengen surma,
pois siis yöhyt maasta!
Pois yö hengen Pohjolasta!
Pois jo maata tahraamasta
elon öisen saasta!
Ylös siskot, ylös veikot,
poistamaan siis öiset peikot
majoist’ armaan Suomen!
Niillekin, jotk' eivät vielä
vaeltaa voi tiedon tiellä,
koittakoon uus huomen!
Lapset kurjimmankin majan
opist' oivan opastajan
saakoot vapahasti!
Sinnekin, miss' on nyt salo
pimein, synkin, pääsköön valo,
viime soppeen asti!
Ylös siis te, miehet, naiset!
Ylös työhön, pohjolaiset,
ett’ei jatkuis yötä!
Hyväks' valon, onneks maamme
riemuiten me uhratkaamme
varoja ja työtä!
Ylös valon taistoon innoin!
Ylös lempirikkain rinnoin
suojaks Suomellemme!
Työtä avulla kun Herran
teemme, suuremp' onni kerran
koittaa kansallemme!
Koittaa aamu armahampi,
kirkkahampi, ihanampi,
jolloin kaikki kansa
tuntee Suomen omaksensa,
sillen uhraa aartehensa,
vaikka ainoansa.
Ylös siis te miehet, naiset!
Ylös työhön, suomalaiset,
luomaan aikaa uutta!
Pois jo uinuminen yössä!
Onnen takeet meill' on työssä
varten vastaisuutta.
Ylös! Alttarille valon
uhris vie, jok' aatteen jalon
puolesta tee työtä!
Ällös jääkö kysymähän,
paljonko sä voit vai vähän,
voitko poistaa yötä!
Uskollisena uutterasti
tee vaan työtäs kuoloon asti,
Suomen mies ja nainen!
Silloin suojaat Suomeasi,
silloin näytät olevasi
kelpo suomalainen!
NOUSKAA, NUORET!
Nuoret voimat uhkuvaiset, yhtehen te liittykää!
Nuoret voimat, yhteisvoimin valon sotaan rientäkää!
Liput liehuu, kalvat kalskaa, rummut pärrää, torvet soi.
Nouskaa, nuoret! Suomen onni murtua se muutoin voi.
Nouskaa, nuoret! Valonlippu kätehenne temmatkaa!
Nouskaa, nuoret! Viipymist’ ei kestää jaksa synnyinmaa.
Tuolla, täällä taistelleitten rivit heikot, harvat on.
Öisten valtain kahlehissa riutuu rinnat nuorison.
Ylös, ylös, nuoret joukot! Rivit järjestyksehen!
Kylki kylkehen nyt kiinni, pienoisriidat unheesen!
Yhteisonni, Suomen onni, kaikill' olkoon korkein!
Kaikkein onni jokaiselle pyhin, suurin, kallehin!
Yhteen voimat! Yksinänsä mahtavinkin heikko on.
Heikoimmatkin mahtavat on liittyneinä liittohon.
Liitto voimat vahvistaapi, työhön pontta, voimaa luo,
mutta kiistain keskinäisten tuli turmaa aina tuo.
Katso, virran pisaraiset kuinka pienen pienet on!
Mutta miljoonien noiden liittyessä liittohon,
katso, mik' on voima niillä, mikä voima valtava:
paadet paukkuu, vuoret värjyy liittyneitten voimasta!
Katso ihmerakennusta "luonnon kruunun", ihmisen!
Jäsen jäsenehen liittyy, toinen toistaan palvellen.
Ruumis, sielu, silmät, korvat, kädet, jalat, sydän, pää, —
kaikki kannattaa ne yhdess’ ehjää voi vain elämää.
Katso jättipalatseita kaupunkien uljasten!
Miten nousi noitten seinät, yllättäin luo pilvien?
Yhteistyön ne kautta nousi, kautta yhteistoiminnan.
Satain, tuhanten on työtä suuret teot maailman!
Katso, noin on liitto voimaa, liitto satain, tuhanten!
Mit’ ei yksin aikaan saada, aikaan saadaan yhtyen.
Käsi kätehen siis, nuoret! Työhön voimin yhteisin!
Työhön puolest' ihanteitten, hengen valon kallihin!
Työhön, nuoret! Työhön nuoret! Työhön! huutaa isänmaa.
Yhteistyöllä Suomellemme suojamuuri muuratkaa!
Mutta työlle ylähältä anokaatte siunaus,
kylvöllenne, kukillenne Kaikkivallan varjelus!
Työ näin tehty turhiin konsaan, milloinkaan ei raukea.
Työssä moisessa on voima, vastuksetkin voittava.
Näyttäköhön hämärältä, himmeältä vastaisuus,
kautta työn ja Herran pelvon koittaa kerran aika uus!
Nuoret voimat uhkuvaiset, yhtehen siis liittykää!
Nuoret voimat, yhteisvoimin valon sotaan rientäkää!
Liput liehuu, kalvat kalskaa, rummut pärrää, torvet soi.
Nouskaa, nuoret! Suomen onni murtua se muutoin voi.
OI, SA JÄRVENI SININEN! −
Oi, sa, järveni sininen,
lampueni läikkyväinen,
rikas ahventen asunto,
linna kaunoinen kalojen,
sinisorsain sountipaikka,
kuikkain uinnin kultapaikka,
sievällä sinisalolla,
kankaan kaunihin takana!
Oi, sa, järveni sininen,
lampueni läikkyväinen,
vesinesi vienoisine,
armahine aaltoinesi,
rauhaisine rantoinesi,
"Urhon saarines" somine!
Oi, sa, järveni sininen,
kaunis lampeni kalainen,
hiekka helkkävä, heleä
verhoo venhevalkamasi,
petäjät perin soreat
reunustavi rantojasi.
Kelta-ulpukat upeat
ranta-aalloissas asuvi.
Sua, järveni sininen,
lampueni läikkyväinen,
sua muistelen, suloista,
sua, armast’, ajattelen
talven ankean ajalla,
lumituiskuin tuprutessa,
pohjan viimain viuhuessa,
pakkasenkin paukkuessa.
Oi, sa, järveni sininen,
kaunis lampeni kalainen!
Kuink' oi, kuljin ma monesti,
soudin, sorsana somasti,
liikuin veden lintusena
vesiäsi vienoisia
vienoisella venhollani!
Päivyt paisteli povehes’
kalvohosi kimmelteli,
kuuhut illoin, öin ihanin
hohti pinnalles hopeita.
Lintuin helkkyili liverrys,
tahi kaikui karjankellot, —
muutoin rauha rannoillasi,
lepo vienoilla vesilläs: —
ja mun huoleni hupeni,
surut liiti linnun teitä,
tuoksui tuomena elämä,
lemukukkana lemusi,
noita mun ihaillessani
ilman kaiken ihmehiä,
töitä taivasten tekijän.
Sulo järveni sininen,
lampueni läikkyväinen!
Monet aamut armahaiset,
monet illatkin ihanat,
kesä-yönkin hellät hetket
vietin onkien vesilläs,
kalamiesnä kalvollasi,
alta aaltojes vetelin
ahvenia aimolailla,
maultansa mainioita,
tai jos haukeja halusin,
toivoin vaikka vaihteheksi,
laskin ulos uistimeni,
sillä hauit ssieppaelin,
kalat kookkaat koppaelin.
Oi, sa, järveni sininen,
kaunis lampeni kalainen!
Herttaisesti vieri hetket,
tunnit siirtyi tuulen siivin,
päättyi kesken kesäpäivät,
venosessani vesilläs,
lainehillas läikkyvillä,
taikka saaressas somassa
pienessä kalamajassa,
jonka luona joutohetkin
pannu pantihin porohon,
kelpo kahvit keitettihin,
laitettihin laatujuomat,
sekä aimo ahvenia
päällä tuiskuvan tulosen,
hiilosilla hehkuvilla
pideltihin, paisteltihin,
suolavesin suolattihin,
sitten niitä miehin, naisin,
miehin, naisin nauravaisin
makoisina maisteltihin.
Sulojärveni sininen,
kaunis lampeni kalainen!
Oi, jos joutuis jo kesonen,
kevätkuita kerkeäisi,
lumet metsästä menisi,
jäät sulaisi järvistämme,
nähdä saisin taas sinesi,
katsella sun kauneuttas,
soutaa sorsana vesilläs,
ulpukkana uiskennella,
rantais rauhoa ihailla
kesäpäivän päilyessä,
taikka illan tuutiessa
armait’ aaltojas unehen!
Oi, jos joutuis jo kesonen,
kevätkulta kerkeäisi!
19/II 06
JUHLARUNO
5:nteen yleiseen pikku- ja kiertokoulun-opettajain
kokoukseen Oulussa 26/VI 1907
I.
Kas, tervehdys teille nyt lämpöisin,
suvun nousevan opastajat,
te tarhurit, taimensa kalleimmat
joille uskoivat Suomeni majat!
Kas, terve sä tarhuri Hämeenmaan,
ja sä Karjalan neito ja miesi,
ja sä veikko ja sisko myös Suomen muun,
joka ohjasit pohjolaan tiesi!
Oi, terve sä tänne, miss' aukeepi
sulle uljaana Pohjanlahti,
ja vapauden virttä soi Oulun vuo,
ja tenhoova öitten on mahti!
Oi, terve sä tänne, miss' unhoittaa
suvi-aurinko maillehen entää,
ja missä on tasaista kansa ja maa,
niin kau'as kuin katse lentää!
Oi, terve, oi, terve! — Pohjanmaa
tää tahtois nyt sullen antaa,
mitä herttaista helmansa tarjoaa,
mitä kaunista sylinsä kantaa.
Mut rinnalla suloisen Suomen muun
karu luonto on näillä mailla.
Tok' ei elo, luonto pohjolankaan
ole kaunista, armasta vailla.
Ja _sun _isänmaatasi tääkin on: —
nuo virrat, nuo kuohuvat kosket,
ja vainiot, niityt, niin kauniit nyt,
kuni morsiot ruusuposket!
Ja _sun _se on kansaasi kallista
tää pohjankin kulman kansa;
ja äidinkielesi kultainen
soi täälläkin sointujansa!
Soi äidinkielesi kultainen,
ja Väinön kannel se kaikuu,
ja yhteiset ilot ja murehet
sen kieliltä ilmi raikuu.
Oi terve, oi, terve siis pohjolaan,
meren siintävän rantamalle!
Oi, terve sun heimosi kalliin luo,
saman juhlivan lipun alle!
Oi, terve! Nyt pohjolan luonnossa
ylösnousemusjuhlan näät jalon;
näet äärillä pontevan pohjolan,
mitä tenho voi lämmön ja valon.
Oi, terve, oi, terve sä, vaalija,
maan jalointen taimilavain,
sa, joll' oli Suomeni lapsille
opin temppelin ensi avain!
Niin, — terve! — Sun työtäsi siunajaa
maan tuhannet, tuhannet kodit!
Hyvän taistelon Suomeni hyväksi
sinä vartiopaikallas sodit!
II.
Rakennuksen työssä, veljet, perustus on tärkeä,
tärkeä on pohja luja, kivijalka kestävä.
Tehtäneekö temppeliä taikka majaa matalaa,
perustus se ei saa pettää, vaipua ei pohja saa!
Kehno oisko kivijalka, pohja epävakainen,
olkoon sitten templin, tornin, hovin kuninkaallisen
taikka majan matalimman, — seuraus on sortumus:
— koko rakennus se raukee, jos vain pettää perustus!
Ja mit' uljaamp', ihanampi rakennus vain luodahan,
sitä kaunihimmat kivet kivijalkaan tuodahan,
sitä valppahammin pohjan kestävyyttä valvotaan,
sitä syvemmälle paalut lyödään sisään löyhän maan.
Niin on rakennuksen työssä; hengen alall' on myös näin: —
tärkeä on täälläi tehdä pohja lujaks' altapäin.
Valon templikin se pohjaa kallioista tarvitsee,
ett’ei sortuis, vaikka myrskyt mylvii, virrat vierinee.
Valon templikin, min torni aurinkohon nouskohon,
yli pilvein tuonne, missä tähtein pyhät tulet on,
valon temppelinkin pohja syvään paalutettakoon,
graniittiseen perustukseen, lujaan Kristus-kallioon!
Kalliolla tällä seisten sit’ ei kuohut kumoon lyö,
eikä ydintänsä vailla ole opetuksen työ: —
ikikalliosta tuosta virtaa voima, elo uus,
leviääpi elohomme uusi lemu, ihanuus.
Leviääpi valo uusi, valo, joka kirkastaa,
katseen nostaa korkealle, kohden taivast’ ihanaa
valo, joka sulattaapi rinnoist’ itsekkyyden jään,
tahoon terästääpi, voimaa antaa kaikkeen ylevään.
Torju päivyt kukkasilta, niin ne kuihtuu, lakastuu!
Taita juuret valkokoivun, niin se kuolee, kaunis puu!
Nosta aallost' ylös kala, — kuolon hetki sille lyö!
Riistä ihmisiltä Kristus, ja — on maassa kuolon-yö!
Riistä ihmisiltä Kristus, alku-aikain kallio,
siirrä syrjään pyhin aarre, elon ydin: — uskonto,
kuori, madon syömä, silloin kaikesta vain jälkeen jäis,
ihmisyyden aurinkokin yöhön hukkuis, häviäis!
Alku-aikain kalliolle nojatkoon siis meidän työ!
Sillä seiskoon Suomen kansa, ett’ei sitä myrskyt lyö!
Sillä seiskoon Suomen kansa, sillä valon-templimme,
mutta torni nouskoon ylös siintävälle taivolle!
Korkealle ylös torni aurinkohon nouskohon,
yli pilvein tuonne, missä tähtein pyhät tulet on!
Mutta perustus ja pohja syvään paalutettakoon,
lujaan graniittihin asti: — alku-aikain kallioon!
Silloin, vaikka sade lankee, virrat vierii, tuulet käy,
seisoo torni, seisoo templi, — kukistusta sen ei näy!
Seisoo torni, seisoo templi, seisoo Suomen kansa tää,
eikä meitä hautaa mikään ajan aalto vaahtopää!
III.
Te kalliopohjalle templiä teitte,
te Suomeni lapsia valoon veitte,
ja turhaa se työnne ei ollut, ei!
Se hiljaista oli ja vaatimatonta,
mut kallista siementä monta, monta
maan lapset mukaansa varmaan vei.
Te kylvitte Herran taimitarhaan,
te kylvitte siemenen pyhän, parhaan,
kun totuuden siementä kylvitte.
Te laskitte syvään kivijalkaa,
jost’ itse seinät ja torni alkaa, —
näin kannoitte uhria Suomelle!
Ja valjeta alkoi moni loukko,
sä, valon vartijain etujoukko,
kun viritit vartiotulesi: —
siell' ajan viestit ja sana Herran
jo selville saatiin, missä kerran
sun vartioliekkisi leimahti.
ja oloissa ahtaissa, vaikeoissa
sa Suomen tuhansiss' asunnoissa
näin kautta vuosien työtä teit.
Näit ehkä puutetta, kärsit hiljaa
ja kylvit kyynelin hengen viljaa
ja lapsia aarteille tiedon veit.
Oi, kiitokset etujoukolle sulle,
niin usein työssäsi unohdetulle! —
Ei ollut sun uhrisi arvoton: —
sun unhoiteta ei toimintaasi,
sen aikakirjoihin piirtää maasi, —
ja kiitollinen sun kansas on!
Oi, kiitokset vartiotoimestanne,
min uskollisina paikallanne
maass' isien suorititte te!
Oi kiitos! ja vartiotulten loistaa
te suokaa, pimeyttä yhä poistaa, —
ovet korkeiksi valolle tehkäätte!
Eespäin! Se olkohon tunnussana!
Eespäin iki-Luojahan luottavana!
Hän työtä siunaa ja voimaa suo.
Eespäin, valon vartijaketju taaja! —
Päämäärä on pyhä, työkenttä on laaja,
ja aika se uusia tarpeita tuo.
Eespäin! ja tehdyistä kylvötöistä
ja valon pyhistä pyrinnöistä
on nouseva uusi Suomenmaa!
Ja vartiotulista nyky-Suomen
on koittava viel' uus', kirkkaampi huomen,
ja Suomi se kukkivi aikain taa!
Oi, siunatkoon Luojamme kansaa meidän,
oi, siunatkoon vartijatointa teidän,
oi, siunatkoon lapsia synnyinmaan!
Kun Jumala seisovi puolellamme,
mit’olkoonkin vaiheita vastassamme,
ei sorru Suomemme koskonkaan.
RAITTIUSKANSAN LAULU
Sotarintahan riennä jo, nainen ja mies!
sotatorvet ne kutsuen pauhaa.
Tuhon, turmion vaarassa on kotilies,
vihamies sen sortavi rauhaa.
Tuhatmäärin se Suomeni kansaa jo kaatoi,
kevättoukoja tallas ja rintoja raatoi.
Tule, riennä jo, kansani, rintamaan!
Tule turvaksi synnyinmaan!
Väkijuomat ne Suomeni sortaja on,
ne on polkija kansani ponnen.
Tuhotyönsä on määrätön, kertomaton,
ne on tuhooja tuhanten onnen.
Ylös, kansani, sortajan kahleiden alta!
Ylös! Raittihin kansan tääll' olkohon valta!
Ylös, polvi sa vanha, ja polvi uus!
Suur luokaamme vastaisuus!
Ihanaisena, raittiina Suomenmaan
sukupolvi uus saakohon meiltä!
Ylös! Pauloja käykäämme poistamaan
tulevaisien polvien teiltä!
Ylös taistohon, taistohon eest' isänmaamme,
vihamiehen ett' ilkeän lyödyksi saamme!
Enemp' et sen sortoa sallia saa,
et sallia voi, jalo maa!
Sinun onnesi päivä jo loistakohon,
ikikallis Suomeni kansa!
Sinun lastesi lauma se poistava on
väkijuomien vuon kokonansa.
Tuhat muuria vaikkakin vastassa oisi,
yli niidenkin poikasi polkunsa loisi!
Ole huoleti, Suomeni! — voittoon vie
sinun valppaiden lastesi tie!
Ole huoleti, Suomeni! — surujes yö,
tulijuomat min tuottivat sulle,
jo on valkeneva, jalo hetki jo lyö,
sulle, Äidille kiusatulle,
jalo hetki jo lyö, jona poissa on maasta
satavuosien yö, satavuosien saasta!
Valan kalliin, oi, Äitini, teimme sen: —
iäks poistaa sen yöhyen!
Sotarintahan riennä jo, nainen ja mies!
Sotatorvet ne kutsuen pauhaa.
Tuhon, turmion vaarassa on kotilies,
vihamies sen sortavi rauhaa.
Tuhatmäärin se Suomeni kansaa jo kaatoi,
kevättoukoja tallas ja rintoja raatoi.
Tule, riennä jo, kansani, rintamaan!
Tule turvaksi synnyinmaan!
RAITIS SUOMI
Raitis Suomi! — täss' on ihanteemme,
puolesta min, veljet, työtä teemme,
raitis, onnellinen Suomi! — tää
taistojemme suur' on määränpää.
Raitis Suomi, miss' ei viinavalta
pohjaa uurra maani onnen alta;
raitis Suomi, jonka majoiss' on
kirkkautta onnen auringon!
Raitis Suomi, miss' ei äidit, lapset,
eikä vanhukset nuo valkohapset,
sorru helmaan murheen mustan yön
kautta tulijuomain tuhotyön!
Raitis Suomi, miss' ei hoippuin kulje
nuorukaiset, eikä linnat sulje
myrkkyjuomain tähden kansaa maan,
sortunutta loitos onnestaan.
Raitis Suomi, miss' ei pilvet peitä
otsaa naisten, eikä kyyneleitä
vuoda silmät vuoksi turmion,
mikä tullut tulijuomist' on.
Raitis Suomi, missä raitis kansa
mielin valppain vaalii vapauttansa;
pohjall' isäin uskon rakentaa
vastais-onneansa valoisaa.
Raitis Suomi, missä mies ja nainen
yhdess’ uhraa, toimii — siihen vainen
pyrinnöissään aina pyrkien,
mik' on onneks kokonaisuuden.
Suomi, missä laitkin lausuu, kaikuu
ääntä kansan, kansan kieli raikuu
huipuillakin yhteiskunnan, maan, —
sivistyskin sitä puhuu vaan; —
Suomi, oi sa olet ihanteemme,
tähtes, sun, oi, sun me työtä teemme!
Raitis kansa, raitis Suomenmaa, —
aate tää se hurmaa, innostaa!
Aatteen tään myös voiton juhla koittaa.
Vastustettakoonkin, niin se voittaa!
Voiton seppel _meille _kerran jää,
viinavallan muurit häviää!
Eespäin nyt vain, eespäin urheasti,
rivit raittihitten, voittoon asti!
Eespäin! Työtä tarmokasta vain!
Ja on lyövä hetki kieltolain!
Eespäin! Raitis, eheämpi kansa
asuu täällä kerran majoissansa,
kansa, joka Herran turvissa
kasvaa, kukkii onnen-kansana!
TIE ONNEHEN
Tien onnehenko löytää tahdot, veikko,
luo luotas silloin epäuskon peikko,
ja rukoellen toimi, työtä tee!
Tos'-onnesta ei tietää voi se miesi,
ja kylmä, köyhä on se kotiliesi,
jonk' ilmapiirist' usko loittonee!
Pois ihmishoureet! Luojahasi usko,
jos tahdot, että onnen kirkas rusko
sun poluillesi hohdettansa luo!
Pois ihmishoureet! Turh' on oma tarmo,
jos työt' ei siunaa taivahinen armo,
jos siunaa ei ja suojelust' ei suo!
Pois houre se, ett' aartehet luo onnen,
jos koht' on totta, että satain ponnen
on nähty murtuvan ali' ahdingon!
Pois haave, että taivas ois maan päällä,
jos ulko-olot onnellistuis täällä, —
kurjuuden juuret syvemmällä on!
On tosin oikein tiellä laillisella
oloja onnellistaa, tasoitella, —
on varmahan myös Herran tahto tää!
On oikein pyytää nostaa köyhää, kurjaa,
ja koittaa poistaa, mik' on väärää, nurjaa,
ja kehitystä tervett' edistää!
On oikein tää, on oikein se, oi, veikko,
sa kauvan kärsinyt ja köyhä, heikko,
ett' oikeuttas ryhdyit valvomaan!
On oikein se, mut käytä taistotapaa,
mi vihan, koston hengestä on vapaa,
ja minkä neuvoo Herra sanassaan!
Käy esiin, kristitty mies, nainen, kansa,
ja näytä, kuinka valvoo oikeuttansa
se kansa, joll' on Herra lippunaan!
Käy esiin nöyrin, rakastavin rinnoin!
Käy esiin suurin uskoin, suurin innoin!
Käy luomaan vastaisuutta synnyinmaan!
Käy esiin, kristitty! Ja muista: — virkas
on olla suola maan ja valo kirkas,
mädälle suola, yössä valkeus!
Ja muista, että sepä onni vainen
ei ole hetken ruusu raukeevainen,
min luopi usko, toivo, rakkaus!
Niin oli näät, kun kuljin elon teitä
ja katsoin kukkuloille ylenneitä
ja palatseja suurten, mahtavain,
tai tarkastelin kansaa turvemajain
takana vankkain viljaseutuin rajain,
joiss' aarre ainut hurskaus ol' vain, —
niin oli: — harvass' onnea näin noilla
ylhäisill' yhteiskunnan kukkuloilla,
keskellä silkin, kullan, nautintoin: —
väsymys, tyhjyys, rauhan puute siellä
ja elon onttous oli onnen tiellä
ja pelko kuolon, ruostehen ja koin!
Mut korven turvetölleihin kun astui,
niin silmä liikutuksest’ usein kastui,
kun näki, mikä rauha, rakkaus
siell' asui pukuin repaleisten alla,
ja kuinka ajallakin ahtaimmalla
soi kiitos, mieliss' eli luottamus.
Ja nähdessäin tään varmistui se usko:
on olemassa onni, jonka rusko
ei suhteist’ ulkoisista riipukaan!
On onni, joka kukkii, viihtyy siellä,
miss' aina Luojaan luottavalla miellä
ja tyytyen kaikk' ai'at kannetaan!
Oi, Herra, onnea tät' oikeata,
tät' onnea niin suurta, ihanata
suo tuntea maan lasten kaikkien!
Tään onnen maamme kattojen sa alla
suo asua, niin silloin parhaimmalla
on pohjall' onni Suomen majojen!
(Kesän Viestiin 1907.)
II. HÄN JA KOTI
SAIN PALJON LUOJALTA, ARMAHAIN –
Sain paljon Luojalta, armahain,
kun hältä sun ikiomaks sain,
kun kukkien keskeltä tuhanten
sain poimia liljan niin puhtoisen.
Sain paljon Luojalta, armahain,
kun kotini sieluksi sinut sain,
kun astahdit majaani kullaksein,
niin kirkastui kotini, sydämein.
Sa armasta auringonpaistetta toit,
sa kotini onnelaksi loit.
Yöst’ ihanaan päivähän sa mun veit
ja talven tuiskuista kevään teit.
Ja orpolapsille, armas, sä
soit todellist’ äidinlempeä.
Ja siitä orpojen kanssa me
sua riemukyynelin kiitämme.
Sain paljon Luojalta, armahain,
kun hältä sun ikiomaks sain,
kun kukkien keskeltä tuhanten
sain poimia liljan niin puhtoisen.
SUA LEMMIN —
Sua lemmin, armas, syvästi,
sun oon ma kokonaan.
Sua kaihoan, jos hetkenki
sa viivyt poissa vaan.
Sua kaihoan, ja koti, oi,
niin tyhjäks, tyhjäks käy,
jos äänesi ei mulle soi,
jos hetkeks' ei sua näy.
Ah, monestihan, armahain,
ma istuin ikkunaan,
ja kaihokatsein sua hain,
jos rahdun viivyit vaan.
Ja tunnit, minuutitkin, ne
oi, oli pitkät niin;
ja päivä — ijäisyydelle
se tuntui tunteisiin.
Sun äänes hellää kaikua
ja kuiskett', armahin,
ja suudelmaa ja katsetta
niin sulta kaihosin.
Kuin päivyt, kaste ruusullen,
niin olet mulle sa.
Sua läsnä elän, riemuitsen,
sua ilman kuihdun ma.
MINÄ LAULAN NYT TODEN LAULUN –
Minä laulan nyt toden laulun,
sinust’, armaani, laulan sen.
Ikilempemme syttymispäivää
minä, sirkkuni, siunailen.
Sitä siunaan ma päivää, jolloin
sulosuultas sen kuulla sain: —
sinä tahdot mun oman' olla,
oman' ainian, armahain!
Sitä siunaan ma päivää, — silloin
valo syömmeeni syttyi uus,
ja mun onneni aurinko nousi,
jaloks valkeni vastaisuus.
Sinä, kultani tummakutri,
sinä yöstä mun aamuun veit;
sinä surujen sortaman rinnan
ihan onnellisimmaks teit!
Kuni kumpua kukkivaa kulkee
elonpolkuni selvä nyt;
ilot kanssasi on ihanammat,
surun kärki on särkynyt.
Sulotoivein, niin onnellisna,
kuni lempivä lintunen lie,
sinun kanssasi, sirkkuni sievä,
minä käyn, kuhun kulkevi tie.
Minä lauloin nyt toden laulun,
sinust’, armaani, lauloin sen.
Ikilempemme syttymispäivää
minä, sirkkuni, siunailen.
SUN ÄÄNESI SOINNUN, OI, ARMAHIN —
Sun äänesi soinnun, oi, armahin,
mä tuhanten keskeltä tuntisin.
Sun astuntas armahan, joustavan
jo kaukoa, kallehin, eroitan.
Ja silmäsi tummat ja tukkas sun
myös tumman ja ylös solmitun,
ja pienoiset, hienoiset kätesi, —
ain' muistan ne, kultaisin kultani!
Ja kaikki, mi sinulla, sinuss' on,
joka piirrekin pienoinen, vaatimaton,
se painui syvälle sieluhun mun, —
niin tarkoin mä, kukkani, tunnen sun!
Sun äänesi soinnun, oi, armahin,
ma keskeltä tuhanten tuntisin,
ja astuntas armahan, joustavan
jo kaukoa, kallehin, eroitan.
MÄ MATKALLA VIIKKOJA VIIVYIN VAIN
Mä matkalla viikkoja viivyin vain
mun armahimpani luota poissa,
vain viikkoja, mutta syvään sain
jo uiskella kaihojen aaltoloissa.
Ja koti se mielessäin kultaisna väikkyi,
ja tuntehet liikkui, ja tuntehet läikkyi, —
sun luoksesi, kultani, kaihosin niin.
Sain matkalla nähdä mä Suomeni maan
suloisimpia seutuja monta, monta,
ja ma tunsin katsoissa kauneuttaan
ihastusta niin suurta, niin verratonta,
mut kuvas se kultaisna mielessäin väikkyi,
ja tuntehet liikkui, ja tuntehet läikkyi, —
sun luoksesi, kultani, kaihosin ma.
Niin vierasta siell' oli, outoa,
jos kohtakin kansa ja maa oli omaa.
Ei tuntunut kotoinen tunnelma,
ei majaa niin ollut herttaista, somaa,
kuin kotoni pienoinen tarjoaa mulle,
miss' auki sun sylis on mulle, mun sulle,
Ja jossa niin hellyyttä, lämpöä on!
Oli outoa päivin ja illoinkin,
oli vierahan vuodekin lämpöä vailla,
Se tehtynä kylmin lie sydämin,
ei kätösten rakkaitten, hellien lailla.
Ja hetkiä useinkin vierähti, haipui,
mun silmäni ennenkuin unehen vaipui,
niin oudolta tuntui mun rinnassain.
Oi, koti! Mik' aarre, mi kalleus oot,
kun asuvi onni sun ortesi alla!
Sa tyyntä suot, lämpöä, riehahtakoot
kuin myrskyt tuoll’ ulkona maailmalla!
Oi, koti, min järjesti puoliso hellä,
ja jossa on rakkautta väsynehellä,
sa heijastus taivahan mailta oot!
KALERVON KEHTOLAULU
Uinu, uinu, kukkaseni,
nuku, kultainen Kalervo,
äidin aarre armahuinen,
isän vieno, kallis virpi,
kotitarhan nuorin taimi!
Uinu sievästi unehen,
pian uuvu unten maille!
Uinu unten untuville,
levon vaivu lehväsille, —
unen untuvat on hienot,
levon lehväset suloiset
virven niillä viivähdellä,
umpueni uinaella,
nukahdella nuppuseni.
Uinu, uinu, kukkaseni,
nuku, kultainen Kalervo!
Uinu, uinu, kukkaseni
nuku, kultainen Kalervo,
äidin aarre armahuinen,
päiväpaiste päilyväinen!
Pysy, pulmut, tervehenä,
raittihina, rastahani,
pilttiseni pirteänä!
Luojan vaippa varjeleva,
siivet enkelten suloiset
ylläs, lieto, levitköhöt,
kaartukohot, keijuseni,
ett’et sairahaksi saisi,
vaipuis, marjut, vaivan alle,
mullan alle, armahani!
Uinu, uinu, kukkaseni,
nuku, kultainen Kalervo!
Uinu, uinu, kukkaseni,
nuku, kultainen Kalervo,
äidin aarre armahuinen,
siskoparven sirkkulainen!
Elontiehyt suokoon sulle
kultaisia kukkasia,
elon-aava armoansa
allilleni antakohon!
Päilyköön poluilles päivyt,
aurinkoinen askelilles,
valo venhoosi vesillä!
Kivet Herra kiusausten,
turmapaatoset paheitten,
vaarakarit kaikenlaiset
siirtäköhön tieltäs, sirkku,
poistakoon polultas, pulmut,
väylältäsi väistäköhön,
ett’et kaatuis, kaunoiseni,
sortuisi, siruni soma,
itkuks kerran itsellesi,
sydänvaivaks vanhemmilles,
suvullesi myös suruksi!
Uinu, uinu, kukkaseni,
nuku, kultainen Kalervo!
Uinu, uinu, kukkaseni,
nuku, kultainen Kalervo,
äidin aarre armahuinen,
veikkojen suloinen veito!veikkojen suloinen veito!
Nuku! — nouse nuorukaiseks
sekä mieheksi ylene,
mieleltäsi miehekkääksi,
poveltasi puhtoiseksi,
hurskahaksi hengeltäsi!
Nouse, kasva kaunihisti,
kuni nuori koivahainen
tuolla kukkakunnahalla: —
povin puhtoisin sa nouse,
kuin on puhdas koivun vyöhyt!
Kohti taivasta kohoa,
kuin tuon nuoren koivun latva!
Levitä lemua muille,
kuin nuo koivun kultalehvät!
Niin sa juurru synnyinmaahas,
kuin tuon juurtui koivun juuret!
Näin on nouse, nuppuseni,
kasva, kallis kukkaseni,
kunniaksi Korkehimman,
isänmaallekin iloksi!
Tai jos paatuisit pahaksi,
turmeltuisit, tuloseni,
luopuisit pois Luojan teiltä,
äitis särkisit sydämen,
isos rinnan rikki löisit,
silloinpa sun soisin piennä,
viatonna vierähtävän,
ikirauhaan raukeavan. —
Uinu, uinu, kukkaseni,
nuku, kultainen Kalervo!
KAUN0LLE KAHDEKSANVUOTIAANA
Vuotta, Kauno, kahdeksan
täsmälleen nyt täytit,
tähän asti armahan
ajan leikkiin käytit: —
kera pärräin, kiekkojen
kului aikakulta,
kera heppain, pallien
suli päivät sulta.
mutta nyt se hetki lyö,
jolloin alkaa toinen työ.
Kirjat, taulut, kynät, ne
kumppaliks nyt astuu.
Tiedon puusta irralle
moni opin lastu
nyt ois otettava sun,
kallis Kaunokulta!
Onko mieles lukuhun?
Sujuuko se sulta?
Ainakin kai ahkera
aina tahdot olla sa?
Kai myös tahdot vanhinna
pojist' esimerkin
oivan antaa, suomatta
ruman, vanhan Erkin
sua pahaan langettaa,
vaikkakin se koittaa!
Tahdot pahaa vastustaa,
tahdot sen myös voittaa!
Tee niin! Ja nyt: — onnea!
Siunatkoon sua, jumala!
III. TUNNELMIA
SYKSYN TULTUA
Saapunut taas syksy on,
syksy synkkä, valoton.
Lehdot paljahiksi käy,
laululintuja ei näy.
Halla kylmää hengittää,
kuihtuin vaipuu kukkain pää.
Pimeys maan valtoaa: —
päivyt tuskin pilkoittaa.
Pohjatuuli riehuva
vinkuu puissa, nurkissa.
Aalto kylmä, vaahtopää
rantakiviin räiskyttää.
Alla anturoiden maa
kummasti myös kumajaa.
Vesilammet verhoo jää,
jäiset hilseet heläjää.
Vetten väljienkin luo
pakkas-aamu kohta tuo
silta-arkkuin ainekset,
luoden sillat siniset.
Valkovaipan myöskin maa
kohta verhoksensa saa.
Hautakummut kukkien
haipuu alle hankien. —
Syksy kylmä, valoton
Suomehen siis tullut on,
vaan en sure: — aittoihin
saatiin riista runsahin!
Sitäpaitse kodissain
hausk' on kanssa armahain;
iltapuhtein puuhoan
luona takkavalkean.
Pirteät taas pilttimme
kouluapa käypi ne.
Ja kun suopi koulutyö,
hupaiset he leikit lyö.
Konsa lentää luistimet,
konsa kiitää kelkkaset,
konsa suksin survotaan
yli jäiden, yli maan.
Näin, kun Luoja armons' suo,
taittuu pitkä talvi tuo,
koittaa kevät kultainen
kera lauluin, kukkien.
LAPSEN HAUDALLA
Nuku rauhassa, Veikko kulta,
pienet taistos jo päättyi sulta!
Nuku, — myrskyt ne täällä pauhaa,
siellä nautit sä ikirauhaa!
Nuku, mullat ei paina lasta,
lasna kuolla on autuasta!
Nuku, — sielusi taivaan mailla
loistaa enkelin armaan lailla!
Nuku huostassa hellän Herran!
Maasta kirkasna nouset kerran,
nouset elohon pyhään, uuteen,
nouset taivahan ihanuuteen!
Nuku, — syytä ei surra lasta,
joka piennä pääs maailmasta!
Onhan onni se kaikkein parhain
päästä Jeesuksen luo jo varhain!
Nuku rauhassa, Veikko kulta,
pienet taistos jo päättyi sulta!
Nuku, — myrskyt ne täällä pauhaa,
siellä nautit sä ikirauhaa!
HAUTAA KOHDEN, HAUTAA KOHDEN
Hautaa kohden, hautaa kohden
rientää elo ihmisen.
Haudan lepoon kulkee matka
kautta elon taistojen.
Haudan lepoon ihmislapsi
valkoliinoin kannetaan.
Nuori niinkuin harmaahapsi,
haudan lepoon lasketaan.
Haudan valjuun valkamahan
päättyy kaiken kansan tie.
Kuninkaat kuin mierolaiset
kuolo kaataa, tempaa, vie.
Ei niin suurta, mahtavata,
jot’ ei kukistaa se voi;
ei niin pientä, viatonta,
jolle ei sen kellot soi.
Hauta harmaa, multa musta, —
siin' on osas, ihminen!
Synnyt, kasvat, kukit, kuihdut,
kuni korsi, kukkanen.
Suunnittelit kenties suurta, —
kuolo ovelles jo lyö!
Elämälle sykki rintas, —
silmäs peittääkin jo yö!
Solmit siteit’, ihanoita
kuvia sun henkes loi,
vastaisuutta kirkkahaksi
sydämesi unelmoi,
tuonen tummat vaunut silloin
luoksesi jo kiirehtää,
lähdön hetki lyö, ja piiriin
armahitten aukko jää...
Suru sentään pois! Ei elo
kuolemassa sammukaan;
kuolon rannan tuolla puolla
kalleimmat taas kohdataan!
Onnellisest’ erooville
uusi aamu aukeaa,
autuaasti nukkuville
ylhääll' uus' on taivas, maa.
Miks siis surtais, hautaa kohden
vaikka kulku täällä käy?
Miksi surtaisiin, vaikk' onni
tääll' ei kestäväksi näy?
Miksi surtais, hetkiseksi
vaikka armaist’ erotaan,
kunhan kerran, kunhan kerran
kunniassa kohdataan?
EN IHAILE YKSIN KEVÄTTÄ
En ihaile yksin kevättä,
mi kukkien aueta antaa,
haat, vainiot verhoovi vihantaan
ja toiveita kauniita kantaa,
ja lintuset tuo
ja lauluja luo
ja nuoret ja lapset
ja harmajahapset
saa sykkimään intoa uutta.
En ihaile yksin kevättä,
vaan myöskin syksyistä aikaa,
kun niittyjen nukka jo talless' on,
ja marjamieslaulut ne raikaa,
kun peltoinen työ
jo poikk' elot lyö,
tai aamuisess' yössä
jo varstat on työssä,
ja aamut on raittiit ja armaat.
En ihaile vain myös nuoruutta,
elon kevättä herttaisinta,
min kasvoilla kaunihit ruusut on,
ja toiveita täysi on rinta,
ja min elontie
ylös, kauvaksi vie,
ja miltä myös valo
ja oikea, jalo
saa hehkumaan sydämen herkän.
Myös ihailen vanhuuden iltaakin,
myös rakastan harmajapäitä,
ikä joille jo hopeaa hapsihin loi,
kun koki he monia säitä,
ja joilt’ isänmaa
jo taltehen saa,
min kylvi he kerran
töin, taisteloin, — Herran
nyt lepoa rauhassa vuottaa.
Oi, Herra, niin monet vain kukkaset
hedelmöimistä ennen lyö halla,
niin monta myös elämää keväistä
on sammunut sortumalla!
Sa syksyjä suo,
jotk' iloa tuo,
ja nuorten äl’ anna
pois miehuutta panna
ja toiveita Suomeni sortaa!
NIIN KULUVI PÄIVÄKULLAT
Niin kuluvi päiväkullat,
aika armas rientelevi,
kuin tie orhilt' oivimmalta,
taival taivon tuuloselta.
Tuossa orhi tuskin korskui,
tuossa juoksi nopsajalka,
kuin jo kulkevi kylällä,
maita muita matkoavi.
Tuossa tuulonen tohisi,
aivan kohdalla kohisi, —
kaukana jo karkelevi,
virstain päässä viilettävi,
sohajavi, soittelevi
toisen kunnan kuusikoissa,
kodin toisen koivikoissa,
toisten veijojen vesillä. —
Niin kuluvi päiväkullat,
aika armas rientelevi!
Niin kuluvi päiväkullat,
aika armas rientelevi,
kuin kuluvi linnun matka,
kurjen kulku korkealla,
taikka taival koskivenhon
kosken kuohussa kovassa.
Väleen lintu liitelevi,
kurki siirtyvi sivutse,
ohi lentää leijahuttaa;
väleen väistyvi venokin,
puinen pursi puikahtavi,
sivu rantain siirrähtävi
kosken aalloissa kovissa,
vaahtovirran vilinässä
kohti valkamaa kotoista
taikka muuta satamata. —
Niin kuluvi päiväkullat,
aika armas rientelevi!
Niin kuluvi päiväkullat, —
anna, armias jumala,
ajan kultainen kuningas,
armaast' aikani kulua,
viikkojeni vierähellä!
Anna, armias Jumala,
korkeuksien kuningas,
ett’en armast’ aikoani,
päivieni päärlylöitä,
hetkieni helmilöitä
möisi, kuin möi Esau muinen,
epatto, esikoisuuden,
kallehimpansa, katala,
halpaan hernekeitoksehen,
ruumiin rokkaan ruskeahan!
Anna aikani paremmin,
hetkieni herttaisemmin
korkeampihin kulua,
kallehimpihin kaota!
Anna siunaust’ ajastani,
ajastani, toimestani
ees pisaran pienen verran,
taikka kortisen vähäisen
kallihille kansalleni,
suloiselle Suomelleni!
Vielä viimeksi, Jumala,
kun on aikani kulunut,
elon' ilta ehtinynnä,
suo'os silloin mun Sinussa,
aaltoraukan rauhattoman,
kyynelöivän kyyhkysrukan
löytää ikirauhan ranta,
iki-oksani ihana!
MA OLEN
Ma olen tunne-ihminen,
mies olen mieli-alojen.
Niin herkkä kaikelle kaunihille,
niin altis tunteitten aaltosille.
Ei tarvis paljon, ennenkun
jo kirkkahin on mieli mun: —
vain säde pienoinen taivahalta
tai kukka kummulta kukkivalta.
Ja väleen taas poiss' ilo on,
ja sydän mer' on rauhaton:
vain kylmä tuuli tuoll’ ulkosalla
tai loukkaus pien', — oon jo pilven alla.
Vaan kaunista jos kuulla saan,
tai luoda katseeni ihanaan,
niin silloin suunniltain olen poissa,
niin henkeni silloin on haltioissa.
Lie paha, kun noin herkkä oon,
noin joudun usein aallokkoon,
vaan jäiseksi järki-ihmiseksi
mä tahtoisin sentään viimeiseksi.
Se onhan, kuni kivi, puu,
jonk' yht’ on, mitä tapahtuu;
sen kivirinnass' ei tunteet tyrsky,
sen laskelmiin vaikuta tyyn' ei, myrsky.
Ei! Tunnen syväst’ ennemmin,
jos siin' on myötä kyynelkin,
kuin tahtoisin olla vain järjen jäätä,
vain arvoja laskevaa kylmää päätä!
Ma olen tunne-ihminen,
mies olen mieli-alojen.
Niin herkkä kaikelle kaunihille,
niin altis tunteitten aaltosille.
ATOOMI OLEN PIENI VAIN
Atoomi olen pieni vain
ma kaikkeudessa maailmain.
En merkitse siin' enemp', en,
kuin maassa mullan matonen.
Atoomi olen pieni vain
rinnalla luotuin suurempain,
rinnalla taivaan planeettain,
tai valtamerten vaahtoovain.
Niin pieni olen, voimaton,
ja aikani niin lyhyt on: —
kuin tähdenlento, eloni
vain hetken kestää, sammuvi.
Vuoskymmenet kun vierii vaan,
ei mua muista ainutkaan.
Mun hautan' unhoituksiin jää,
sen risti ruostuu, häviää...
Ja sentään, vaikka atoomi
ma kaikkeudessa olenki,
on merkityksein on rajaton,
mun henken' ikihenki on!
On asemani arvokkain: —
ma luonnon kuninkuuden sain.
Ja valtioin on verraton: —
kaikk', kaikki allein pantu on!
Kaikk', kaikki maassa, meressä
mua palveleepi, ihmistä.
Ma tutkin tähdet, planeetat,
mua kantaa aallot vaahtoovat.
Ja jylhät luonnonvoimat saan
myös palveluuni taipumaan.
Kuningassauva siis mull' on,
oon luotu herraks luontohon!
Ja tässä viel' ei kaikkikaan:
mull’ ihmisellä, mulla vaan
myös hengenvaltakunta on,
ihana, laaja, rannaton!
Ja vihdoin, perustukset maan
kun pettää, raukee radoiltaan
planeetat, — mullen silloinkin
jää valtakunta ihanin!
Ja silloin koitoss' aamukoin
vast’ ymmärtää sen täysin voin,
kuink' ihmiskurjan pienen on
ijäinen arvo rajaton!
Ja silloin ymmärrän myös sen,
ett' aate, teko jokainen
ja sana, joka kuiskataan,
ei kuole seurauksiltaan! —
Vain pienen-pieni atoomi
mä kaikkeudessa olenki,
kuningaskruunun sentään sain,
ja henken' elää ijät', ain!
LASTEN ILTARUKOUS
Nyt kiitos, Herra, kun tänäänkin
mua suojelit, pientä lastas!
Oi, suojele ensi yönäkin,
ja enkelis taivahastas
sä lähetä, Jeesus, mun vuoteeni luo
ja anteeksi syntini mullen suo!
Myös varjele äitiä, isääkin
ja veikkoja, siskoja — kaikkiakin
sä, suloisin, rakkahin Jeesus!
LASTEN AAMURUKOUS
Yön suloisesta levosta
nyt kiitän, Jeesus, sinua.
Ja rukoilen: mua pienoistas
myös tänään kätke suojahas!
Isälle, auta, äidille
laps hyvä että olisin.
Ja kuuliaisna sinulle
sun tietäs aina kulkisin.
Ja rakkahalle kodillein
suo suojas myös, oi Jeesuksein!
NYT VEISATKAATTE!
(Jouluviestiin 1902)
Nyt veisatkaatte, nyt soittakaatte
te sydämistänne Herralle!
Nyt ihmehen suurimman nähdä saatte,
kun Betlehemihin käytte te:
on luomaton ihmismuotoon luotu
ja Jumalan Kristus meille suotu.
Hän köyhänä seimess' uinuu tuolla,
kuin lapsonen köyhin konsanaan.
Ja seudut tään seimen ulkopuolia
ne kaikki on öisessä rauhassaan.
Ei maailma tiedä, ei kuningashovi,
mi sykkää nyt alkoi ylhäinen povi.
Mut vait! Mikä laulu yössä raikuu?
Mi taika loi kirkkahaksi yön?
Se on enkelten ääni tuo, mi kaikuu
ja ylistää suuruutta armotyön!
Kas, ilmassa leijuvi enkeleitä
ja Herran kirkkaus on ympäri heitä!
Ja paimenet köyhät, jotk' yöllä valvoi
ja vaaroista varjeli karjojaan —
he, joiden sydäntä synti kalvoi
ja jotka kaihosi autuuttaan —
he hämmästyneinä nyt saavat kuulla,
kuink' enkeli puhuu sulosuulla:
"Oi, älkää peljätkö! — kaikuu sana
näin paimenill' ihanan enkelin —
teill' ilmoitan ilona suurimpana
nyt syntymän Kristussankarin.
Hän kansan on kaiken _Vapahtaja,_
ja seimessä halvass' on hällä nyt maja!"
Ja paimenet kuulivat enkelitten
nyt kiittävän Herraa hartaimmin.
Ja ihana näky se haihtui sitten —
ja kaikk' oli, niin kuni ennenkin.
Ja tiennyt ei kansa, ei kuningashovi,
mi sykkää nyt alkoi ylhäinen povi.
Mut paimenet köyhät ne riensi innoin
nyt Vapahtajaansa katsomaan,
ja seimen lapsessa riemurinnoin
he tunsivat Kristuskuninkaan.
Oi, paimenet! Mikä autuus teillä!
Mik' autuus ja ilo myöskin meillä!
Me tosin luonnonsilmillä emme,
kuin paimenet, Kristusta nähdä saa.
Hän kuulevi sentään rukouksemme,
ja läsnä asuvi uskovaa.
Siell' on hän läsnä ja nähdään, missä
hän syntyä saapi sydämissä.
"Oi, älkää peljätkö!" — kajahtaapi
näin enkelin tervehdys vieläkin.
Ja murheinen rinta se riemun saapi,
sydän toivoton sykkivi toivehin.
Ja lohduton saapi lohdutusta,
ja valkenee mielten yöhyt musta.
Oi, veisatkaamme, oi, soittakaamme
siis sydämistämme Herralle!
Nyt ihmehen suurimman nähdä saamme,
kun Betlehemihin käymme me:
on luomaton ihmismuotoon luotu
ja Jumalan Kristus meille suotu!
MIKS SA HUOKAAT, SYDÄMENI?
(Suomennos)
Miks sä huokaat, sydämeni?
miks' oot, silmän', itkuinen?
Taivaan Isä, sielulleni
lausu lohdun sananen!
Kaikki kaikess' olet mulle,
miksi näin nyt hylkäät mun?
Oi, et hylkää, — kallis sulle
olen, kerran näen sun!
Avattu tie luokse Luojan
kautt' on Herran haavojen,
niissä suloisimman suojan
löydän sekä autuuden.
Koittavasta kunniasta
riemuitse jo, rintani!
Kerran pääset sotimasta,
rauhas kestää ijäti!
IV. PYHÄ VUORI
Juurella kotikuusen elän, lemmin —,
mut katse olkoon pyhään vuoreen päin!
Kuin kukka, pian kuihdun, kuolen täältä,
kuin virran kuohut, kiitää elämäin.
Mut vaikka ikän' ois kuin Metusalan,
vaikk' eläisin mä tuhat vuottakin,
se vailla sisällystään parhaint' oisi
sinutta, Siion, vuori ihanin!
Sun puolehes siis, pyhä vuori, katson
ma kulkeissani kautta korpimaan,
kuin katsoo purjehtija aalloill' yössä
majakan valoon, kaukaa vilkkuvaan.
Ja katsoen sua, valotorni pyhä,
mä vaarat vältän, turvass' olla voin,
on rauha rinnassaan ja riemuin kerran
saan nähdä ijäisyyden aamukoin.
ON HELLUNTAI —
On helluntai; kevättuulonen
taas huokuvi vesillä, mailla. —
Oi, Herra, myös Henkesi tuulosen
suo kautta Suomeni laaksojen
kevättuulosen tuulla lailla,
uutt' elämää tuoretta luoden
niin kuolleisiin, kuivihin luihin,
uutt' elämää vihantaa tuoden
niin kuivihin Siionin puihin!
On helluntai; kevätvalkeus
taas hellästi heijastaapi. —
Suo, Herra, ett' armosi kirkkaus,
sun sanasi, Henkesi valkeus
myös loistaa mielihin saapi,
yön keskelle aamun antaa,
ja murheesen riemua luoda,
ja köyhille aarteita kantaa
ja raukoille rauhaa suoda!
On helluntai; kevään henki jään
ja hanget jo haihdutti vallan. —
Suo, Herra, sun Henkesi liekillään
myös murtaa rintaimme rautajään
ja haihduttaa itsekkyyshallan!
Suo rakkautta uhraavaista,
min käsi ain' valmisna oisi,
kun poistaa se puutetta maista
ja taakkoja tasata voisi!
On helluntai; kevätlaulut ne
niin hellät taas luonnossa raikuu!
Oi, Herra, sa avaos huulemme,
suo Henkesi seurakunnalle,
siit’ että sun kiitokses kaikuu!
Luo kiittävä mieli sä meihin,
sua että me voisimme kiittää,
ja lintujen säveleihin
nyt kiitosvirtemme liittää!
DIAKONISSOIN LAULU
(Oulun diakonissakotia varten mukaellen suomennettu.)
Oi, Ylipaimen, astu keskehemme,
lähetä Henkes johdattajaksemme,
suo templinäs tään olla huonehemme,
Jeesus, oi, Jeesus!
Sä, joka kannoit syntisairautemme,
luo tosi hehku meidän povehemme,
sinulle elääksemme, kuollaksemme,
Jeesus, oi, Jeesus!
Kaikk' kantaaksemme hiljaa, nöyryydellä,
suo meille sydän siveä ja hellä,
sä pue meidät mieles hellyydellä,
Jeesus, oi, Jeesus!
Meit' auta että kärsiviä hoitaa
ain' osaisimme, heidät sulle voittaa,
sua kaikella, min teemme, kunnioittaa,
Jeesus, oi, Jeesus!
Niin, kaitse meit’ ain, Paimen ylimmäinen,
suo meille lempi, kaikki kärsiväinen,
kaikk' uskova ja kaikki peittäväinen,
Jeesus, oi, Jeesus!
Ja vihdoin kuolemass', oi, Jeesuksemme,
suo sulorauhasi sa sielullemme,
sua ylhääll' ijäisesti kiittääksemme,
Jeesus, oi, Jeesus!
KIITÄ HERRAA!
Kiitä Herraa! — rajaton
rakkautens' ollut on.
Kiitä Herraa! — tuhannet
armons' ovat antimet.
Kiitä Herraa! — hän sun loi,
tarpees kaikki sulle soi.
Kiitä! — hänen lahjojaan
koti, terveys, kaikk' on vaan.
Kiitä Herraa! — sieluas
rakasti niin Jumalas,
että tähtes kuolohon
Poikans' antanut hän on.
Kiitä Herraa! — syntisi
hän ain' anteeks' antavi:
katuvalle ei hän tee,
niinkuin synnit ansaitsee!
Kiitä Herraa! — matkallas
sana on sun soihtunas;
siitä virtaa virvoitus,
uuvuksissa uskallus.
Kiitä Herraa! — katsehin
hän sua seuraa rakkahin.
Kiitä! — huutos heikoimman
kuulee korva Jumalan!
Kiitä Herraa! — horjutko,
hänpä tukemass' on jo.
huokaatko all' ahdingon,
hänpä viihdyttämäss' on.
Kiitä Herraa! — onnekses
muuttaa hän sun murehes.
Kiitä! — kohden kotia
johdattaa sua Jumala.
Kiitä Herraa! — päivin, öin
armoaan hän näyttää töin.
Kiitä! — kaunis kaukomaa
kohta porttins' avajaa!
OI, MUISTATKO?
("Pyhään muistoon" 1905.)
Sa lupasit hiljan, nuor' ystävä,
tuoll’ alttarin ympärillä,
kautt’ elosi vuosien kaikkien
ain' astua jälkiä Jeesuksen.
Lupauksesi teitkö, nuor' ystävä,
sa tunteilla vilpittömillä?
Sä lupasit synnistä luopua
ja jättää turhuuden retken.
Sä lupasit hyljätä maailman,
päin kulkea kunnaita taivahan.
Oi, muistatko kallihit lupaukses
ja liittosi uudistushetken?
Sä muistatko, sielusi ystävän
kuink' ääni ol' armas, hellä,
kun huusi hän: "lapseksi tullos mun!
Ma siunaan ja suojaan ja varjelen sun".
Oi, muistatko katsetta, min hän loi
sua kohti, sun ystäväs hellä?
Ja muistatko, kuinka hän muistutti,
min hinnan hän sielustas antoi,
kun yrttitarhassa taisteli
ja ristillä verensä vuodatti,
ja kuinka hän raskasta ristiä
sun tähtesi kerran kantoi?
Ja muistatko, kuinka hän varoitti:
mit’ auttaa se ihmistä voisi,
jos voittaiskin kalleudet kaiken maan
ja puettu vaikk' olis purppuraan,
kun kuolottomalle vain hengelle
ikiturmio tuosta oisi?
Ja muistatko, kuinka hän kuiskaili:
#Pysy, lapseni, valvehilla!
"Et tiedä sä, konsa se hetki lyö,
mi päättävi päiväs ja kuolonyö
sun työsi, sun kulkusi katkaisee, —
pysy, lapseni, valvehilla!"
Ja muistatko senkin, nuor' ystävä,
mitä johtotähteä tahtoi
sun sielusi sulho sua seuraamaan
ja uskoen katsomaan uutteraan?
Sana Herran, tuo jalkojes kynttilä,
joko unhoittua se mahtoi?
Ja vielä, nuor' ystävä, muistatko,
kuink' aina sun ystäväs parhain
lupas kuulla sun huutosi, kuiskaukses,
kun ilmoitat hallen sä puuttehes?
Tätä käytötkö kallista oikeuttas
sä nuoruudessas jo varhain?
Oi, ystävä nuori, äl' unhoita,
mitä lupasit templissä tuolla!
Äl' unhoita sielusi ystävää,
älä retkille synnin riennä, jää, —
ikähenkesi muutoin kauhean
ikikuoleman voipi kuolla!
Pysy liitossa Jumalan lapsena,
tai luovuitko, — käänny, oi, käänny!
Viel' armoa Herrasi tarjoaa,
viel' anova anteeksiannon saa.
Tule! — vielä nyt autuuden päivä on!
Tule, nouse, palaja, käänny!
Kätes laske sä kätehen Jeesuksen,
ja sielusi hällen usko!
Ja turvallisna sä kuljet näin
kotimaahasi uuteen, pyhään päin,
ja kerran sun silmiisi loistavi
iki-aamun ihana rusko!
IL0ITSE, TVTÄRR SÄ SIIONIN!
Iloitse, tytär sä Siionin!
Riemuitse sä, kristikansa!
Jo saapui kuningas Saalemin
sun tähtesi kunniastansa!
Hän seimessä tuolla nyt piennä makaa,
mi valoa, rauhaa rintaasi jakaa!
Sun tähtesi ihmislapsena
on tuolla Jumala!
Iloitse! Jo valkeni synkkä yö: —
meit' etsinyt ylhäält' on koitto.
Jo riemuiten, murheinen rinta, lyö!
Jo synnistä, kuolost' on voitto.
Laps' seimen on maailman autuus, valo,
laps' seimen on kuoleman voittaja jalo,
laps' seimen on totuus, elämä, —
oi, häntä ylistä!
Hänt' ylistä, tytär sä Siionin,
nyt harpuin, kanteloin, kielin,
ja laulaos laulusi ihanin
sa hänelle hartahin mielin!
Ja portties auki suo olla hälle,
sun sielusi suurelle ystävälle,
hänt' ylistä, tytär Siionin,
sa lauluin tuhansin!
Sun murheesi päiv' on päättynyt,
ja mennyt on odotusaikas,
sun kuninkaas kallis on tullut nyt, —
siis soikohon laulusi raikas!
Ja niin kuni Siimeon, nähden Herran,
hänt' uskossa syleili riemuiten kerran,
hänt' uskossa syleile myöskin sä
ja häntä ylistä!
Niin, — ylistä, kiitä sä Jeesusta
ja kunnia Herralle anna!
Ja syväll' ain' olentos pohjassa
sa Jeesusnimeä kanna!
Tää nimi se tyyntää myrskyn, mi pauhaa,
tää nimi luo eloosi, kuoloosi rauhaa.
Tät' ylistä lauluin tuhansin
oi, tytär Siionin!
PAIMENVIRKA - KALLIS VIRKA
Paimenvirka — kallis virka,
toimi jalo, ihana, —
kuinka voisin oikein täyttää
tehtäviäs suuria?
Kuinka voisin ase olla
suuren Ylipaimenen,
olla tosipaimen hellä,
Herralle kaikk' uhraten?
Paimenvirka — kallis virka,
mutta raskas, painava.
Kuinka voisin paimennella
oikein Herran laumoja,
tuhansia elontielle
eksyksistä johdattaa,
sanalla ja elämällä
totuudesta todistaa?
Kuinka voisin, kuinka voisin
olla altis, uuttera,
laaksoissa ja kukkuloilla
varoitusta voimalla
ilmi huutaa? Tosi-innon,
voiman, halun mistä saan?
Itse olen kylmä, kuollut,
laimea mä kokonaan.
Herra, sinun etehesi
sydämeni huolet tuon.
Herra, sinun puolehesi
etsivän mä silmän luon.
Tuhat rukousta sulle
rinnastani kohotan.
Anna, Herra, apus mulle!
Apuasi kaihoan.
Sinä tosipaimeneksi
Henkes kautta minut tee!
Lämmitä sä sydän kylmä,
niin se sulaa, lämpenee!
Tee sä kuollut eläväksi,
uhraavaiseks' itsekäs!
Auta arkaa, väetöntä
väkevällä Hengelläs!
Kaiken Herra kaikkivoipa,
ylipaimen, kuningas,
sieluni sa köyhän puoleen
silmäsi luo armossasi
Anna sinä paimenvirkaan
mulle Henkes valtuutus!
Vuodata sa sydämeeni
ehjä paimenrakkaus!
Vuodata, niin nimestäsi
en mä väsy huutamaan,
laumaas ruokin uutterasti,
kaitsen, hoidan ahkeraan.
Sanallasi särjetyitä
sydämiä lohdutan,
paatuneille parannusta,
kääntymystä julistan!
TÄNÄÄN VIELÄ —
(Hepr. 3:7, 8.)
Tänään vielä ääni Herran
kaikuu sulle, suruton,
Tänään vielä, — mutta kerran
varmaan vaikeneva on.
Tänään vielä kutsumuksen
ääni hellä sulle soi,
huomenna jo parannuksen
teko myöhäist' olla voi.
Tänään vielä Jeesuksesi
kolkuttavi ovelles,
iki-aarteet sielullesi
antaa tahtois omakses.
Tänään vielä, — sydäntäsi
ällös siis sä paaduta!
Kohta sammuu elämäsi,
armonaik' on lopussa!
Tänään viel’ on auki ovi
taivaan valtakuntahan,
eikä esteeks mikään sovi
eessä Herran Jumalan.
Tänään vielä taivahassa
armoitetaan syntinen.
Miks siis, kuten Meriibassa,
seisot, Herraa kiusaten?
Tänään vielä katuvalle
tapahtuvi laupeus,
myöskin kaikkein kurjimmalle
täysi anteeks'antamus!
Kiiruhda! Ja syntis kanna
eteen armo-istuimen!
Kurjuudessas itses anna
käsiin hyvän Paimenen!
Kiiruhda, kun tänään vielä
tarjona sull' armo on!
Meriibassa, synnin tiellä,
ällös viivy, onneton!
Omatuntos tylsyy, paatuu,
koveneepi sydämes,
Herran vihan malja kaatuu,
kuni paula ylitses!
Tänään viel' on — oi, se tiedä!
mahdollinen kääntymys,
mutta ikikuoloon viedä
pieninkin voi viivähdys.
Tänään armaan auttajasi
turvihin siis kiiruhda!
Polta sillat takanasi!
Taivashan on tarjona!
OI, SYY ON SOITTAA —
Oi, syy on soittaa, oi, syy on laulaa
nyt kiitosvirttä jos koskonkaan,
kun synnin kahleita, kuolon paulaa
on Kristus tullut nyt murtamaan.
On syytä laulaa, — vapauden, voiton
toi Kristus sullen, toi aamukoiton!
On syytä linnulla riemuin soittaa,
jos paulast', ansasta pääsee pois.
Ja vapauden jos vanki voittaa,
sen eikö riemuiten ääni sois?
Mut _sinä _vaiti? Ei! Laula, laula!
On kahlees rikki, on poikki paula!
On kahlees rikki, vapauden ovi
se auk' on, päättää voit orjantyös.
Pois murhelaulut siis! Riemuun povi
ja kiitos soimaan, kun loppui yös!
Ei pakko käydä nyt kuolon teitä,
vie iki-elohon Jeesus meitä!
Siis laula, kiitä! Tuhansin verroin
on riemuhun suurempi sinun syys,
kuin linnun, vangin — miljoonin kerroin
on aikaa pitempi ijäisyys!
Oi, laula! Taivoon sa vapaast' entää
nyt voit, nyt kotkana ylös lentää!
Oi, laula! Synnin ja kuolon alta
sun nostaa lapsonen jouluyön.
Oi, laula! Vaipunut on se valta,
mi turmeli ihmisen, Luojan työn.
Oi, laula! Jeesus sun vapaaks' osti,
yön valloille puolestas hän kosti.
Oi, laula, nuori, oi, laula, lapsi,
oi, laula, nainen, ja laula, mies,
ja laula, vanhuskin valkohapsi,
sa, jolle pian jo päättyy ties!
Oi, laula! — suakin varten jalo
on joulun lahja, on Jeesus-valo.
Oi, laula, ja avaos hällen oves, —
ja sulorauhan hän rintaas suo,
ja juhlariemua uhkuu poves,
ja kuolon kammon hän kauvas luo,
ja ikijuhlaa sa viettää kerran
saat, voitosta laulaen, luona Herran!
SUN RISTISI JUURELLE, JEESUS —
Sun ristisi juurelle, Jeesus,
ma kurjana kumarrun;
uutt' armoa rukoellen
sun eteesi polvistun.
Sun ristisi juurelle, Jeesus,
käyn nöyrästi tunnustain:
ma, raukk', olen rikkonut paljon,
ja mulla on syntejä vain.
Sun ristisi juurelle, Jeesus,
mä syntini synkät tuon.
Niin kurjana kuin olen, puolees
mä kaihoovan katseen luon.
Sun ristisi juurelta, Jeesus,
ain' rintaani rauhan sain,
sain lohtua lohdutonna,
sain iloa murheissaan.
Siell' äänesi kuiskaavan kuulin,
kun taistelin epäillen:
"Se on täytetty!", velkasi maksoin,
mä täydesti maksoin sen.
Ja voimattomuuttain jos itkin,
ja huokailin huonouttain,
sä käskit mun sinussa nähdä
mun kaikken' oi, auttajain.
Niin, ristisi juurelta, Jeesus,
ain' armoa uutta sain.
Oi, vieläkin, kallis Jeesus,
sa armahda kurjuuttain!
Sun ristisi juurella mullen
kaikk' anteeksi syntini suo!
Mua puhdista veressäsi,
mun rintaani rauhas luo!
Sun ristisi juurella, Jeesus,
suo pysyä aina mun!
Suo ett' ikikotia varten
ma valvon ja valmistun!
Sun ristisi juurella, Jeesus,
mun elää, mun kuolla suo!
Kun nukun, suo nukkua silloin
mun riemuiten ristisi luo!
LASTEN JOULULAULU
(Lasten Lähetyslehteen 1904.)
Taas tullut on armas joulujuhla,
ja kaikk' on suloista, ihanaa.
Mut suloisinta on Jeesuksesta
taas kuulla suloa sanomaa.
Hän tullut meille on turvaksemme,
suloinen sieluimme ystävä;
hän rakkaudesta jok' itsens' uhras
ja kuoli Golgatan ristillä.
Hän Betlehemissä joulu-yönä
lepääpi pienenä lasna nyt.
Hänestä enkeli, valkosiipi,
julisti: Kristus on syntynyt!
Ja syntyessä tään Jeesuksemme
ne lauloi enkelit kauniisti,
ja Herran kirkkaus se sydänyössä
yl' öisen taivahan loisteli.
Oi, terve tultuas, kallis Jeesus,
sä rauhan, autuuden Ruhtinas!
Nyt autuasna voin elää, kuolla
sä, hellä Paimen, sun helmassasi
Sä synnyit tähteni ihmiseksi,
ja veres tähteni annoit sä.
Näin ihmislapsen mun, pienen, heikon,
vapahdit kuolosta, synnistä.
Nyt laulan, suloisin Jeesus, sulle
kiitosta kaikesta armostas.
Oi, ollos kiitetty, kallein Jeesus,
sun syntymästäs, sun kuolostas!
Mut laulaessani kiitosvirttä
mun muistuu mieleeni synkkä maa,
min lapset sinua tuntematta
viel' yössä elää ja kuolla saa.
Oi, anna heillenkin valos, Jeesus,
heilt' yön jo synkeys poista pois,
ett' ylistystäsi hekin laulaa
ja sinust’ iloita sais ja vois!
Niin, kuule, armahin Jeesus, meitä
ja juhlamieli nyt meihin luo,
ja kerran ijäistä valon juhlaa
sa meidän luonasi viettää suo!
ON JOULU —
(Nuorison Jouluun 1901.)
Jo sydämet synkeät valjetkoot,
ja tyyntykööt tunnon tyrskyt!
Ja kaukaa kaikuna korvihin
vain soikohot elämän myrskyt!
On joulu, juhlien juhla, nyt!
On joulu, ja jouluna syntynyt
on rauhan Ruhtinas, Kristus!
Pois hetkeksi huolet ja touhut työn!
Pois aatokset halvat, maiset!
Pois pienoisseikat, pois murehet,
nuo rintoja riuduttavaiset!
On joulu, juhlien juhla, nyt.
On joulu, ja jouluna täyttynyt
on kansojen kallehin toivo.
Oi, hiljaa! Kuulehan! Enkelten
kuink' äänet sulosti pauhaa,
ja kuinka he, harppuja helistäin,
taas julistaa juhlan rauhaa:
"Maass' olkohon rauha ja sovinto
ja ihmisill' ihana suosio!
Tänä päivänä syntyi Kristus!"
Oi, hiljaa! Kuuntele, katsele!
Jo taivas armasna aukee!
Jo koittavi ihmekirkkaus,
jo vankilan holvit raukee!
Ja seimen lapsosen pienen luo
maat, kansat jo kaukaiset uhria tuo,
hän onhan kansoille kallein!
Tuo uhrisi, ystävä, myöskin sä!
Tuo uhrisi, kumarra lasta!
Ja iloitse, ihastu taivahan
sä lahjasta suurimmasta!
On joulu, juhlien juhla, nyt!
On joulu, ja jouluna syntynyt
on rauhan Ruhtinas, Kristus!
LUO, HERRA, SA SILMÄSI!
Luo, Herra, sa silmäsi isäimme maan,
luo kansamme köyhän puoleen!
Tääll' aallot nyt uskottomuuden käy,
sun uskollistasi mont' ei näy.
Viha kirkkoas vastaan kiihtyy,
sadat-tuhannet synneissä viihtyy.
Oi, Herra, luo silmäsi isäimme maan,
luo kansamme köyhän puoleen!
Meit' armahda, Herra, viel' armossas,
viel' anna sä parannusaikaa!
Kyll' ääretön synteimme paljous on,
kyll' ansaitsimme me tuomion,
kun kuljimme synnin teitä,
yhä torjuin, kun kutsuit meitä.
Mut armahda, Herra, viel' armossas,
viel' anna sa parannusaikaa!
Viel' anna sa kaikua kutsuntas,
viel' armoas, Herra, tarjoo!
Ja sanasi vasaroin meitä lyö,
meist' ett' uni väistyis ja poistuis yö!
Suo tilaamme tomussa surra!
Auk' ovemme, porttimme murra!
Viel' anna sa kaikua kutsuntas,
viel' armoas. Herra, tarjoo!
Ja jos emme muutoin me heräjä,
niin vitsaakin, Herra, käytä!
On armoa sekin, kun vitsaa suot,
kun taivahallemme pilviä luot.
Siell' etsimme pilvien alla
sua mielellä rukoilevalla.
Siis jos emme muutoin me heräjä,
niin vitsaakin, Herra, käytä!
Mut paatumuksen sa tuomion
meit' ällös suo kohdata, Herra!
Suo muistaa sa kansamme ainiaan,
kuin sortui ne kaupungit pyhän maan,
kun alla ne vihasi hukkui,
ohi armonsa ajan kun nukkui!
Oi, paatumuksen sa tuomion
meit' ällös suo kohdata, Herra!
Tät' aikaa, niin synkkää, seurata
suo, Herra, sa helluntaituulten!
Uutt' elämää, henkeä kirkkoos luo,
uus' ihana helluntaikaste sa suo,
ja meidät sun voimallas täytä,
maan äärille kunnias näytä!
Tät' aikaa, niin synkkää, seurata
suo, Herra, sa helluntaituulten!
Niin, pelasta, pelasta isäimme maa
viel' armossas, laupias Herra!
Suo kasvois viel' armoa säteillä!
Suo kansamme nousta, herätä!
Suo kukkia korpein ja soiden
ja valjeta vainioiden!
Oi, pelasta, pelasta isäimme maa
viel' armossas, laupeas Herra!
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIKUUSTA KUUNNELLESSA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg
Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
