The Project Gutenberg eBook of "Onhan pappa sen sallinut"
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: "Onhan pappa sen sallinut"
Ilveily yhdessä näytöksessä
Author: Gustav von Moser
Adolph L'Arronge
Release date: July 25, 2025 [eBook #76564]
Language: Finnish
Original publication: Kuopio: U. W. Telén & Co, 1897
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "ONHAN PAPPA SEN SALLINUT" ***
language: Finnish
.
ONHAN PAPPA SEN SALLINUT
Ilveily yhdessä näytöksessä
Suomennos G. Moserin ja A. Arrong'en kirjoittamasta
»Papa hat's erlaubt.»
Kuopiossa,
U. W. Telén Co,
1897.
HENKILÖT:
Teitti, Tohtori ja kirjailija.
Martta, Hänen vaimonsa.
Kaarlo, Teitin veljenpoika.
Raninen, Teurastaja.
Aina, Ranisen tytär.
Aurora Rosenvinge.
Mari, Tohtorin piika.
Tapaus Teitin asunnossa.
Näyttämö: Tohtori Teitin asuinhuone, varustettu yksinkertaisilla,
mutta sievillä huonekaluilla: keskellä ja sivuilla ovet: oikealla
ikkuna ja sen vieressä Teitin kirjoituspöytä, jonka päällä on paljon
kirjoituksia, paperia ja kirjoja; sen vieressä paperikori; vasemmalla
pöytä ja tuoleja. Viime mainitulla pöydällä seisoo rintakuva (valokuva
puitteissa.)
1:nen kohtaus
Mari, sittemmin Martta.
_Mari_ (tulee keskiovesta ja seisattuu huoneen keskelle). Kummallinen
tunne valtaa minut joka kerta, kun tulen tähän huoneesen.
Kunnioituksesta paisuu rintani muistaessani, että tähän majaan ovat
runottaret ottaneet asuntonsa. Kuinka onnellinen mahtaneekaan olla
rouvani, ollessansa runoilijan vaimo. Joka kerta kuin tohtori häntä
suutelee, tunnen kateuden sydämmessäni. Jos minua kohtaisi senlainen
onni, niin varmaan juoksisin katuja ja kujia pitkin ja kaikille
huutaisin: mieheni on tohtori ja vieläpä runoilijakin. (Siivoo
huonetta.) Onhan minulle edes sallittu olla runoilijan läheisyydessä,
jos kohta vaan hänen palveluspiikanansa. Tuntuapa sekin jo joltain
mieltä-ylentävältä.
_Martta_ (tulee vasemmalta, puettuna hattuun ja päällysvaatteisiin,
pieni koppa käsivarrella). Mari, nyt minä lähden torille!
_Mari_. Hyvä rouva, saan toivottaa teille onnellista matkaa! Vai
pitääkö minun tulla mukananne?
_Martta_. Ei tarvitse, minulla on vaan vähän ostamista ja ne mahtuvat
tähän koppaan.
_Mari_. Hyvä!
_Martta_. Älä suinkaan unhota mainita miehelleni kirjeestä, se on
kirjoituspöydällä.
_Mari_. Kyllä, rouva!
_Martta_. Kiiruhda toki, että kaikki olisi järjestyksessä palatessani.
(Menee keskiovesta.)
_Mari_. Kyllä, rouva! (Katsoo taakseen.) Joko se meni matkaansa? Jo
viimeinkin. (Istuu tuolille.) Kuinka tuo rouva on proosallinen! Kuinka
äreä! Minä en saata ymmärtää, miten tohtori on voinut ottaa hänet
vaimoksensa, hän joka on niin runollinen, niin oppinut ja samalla niin
lempeä kuin lammas. Hänen huuliltansa ei lähde pahaa sanaa, vaikka pöly
viikon paikallansa pysyisi; entäs vaimonsa? Huh! Sepä vasta on aivan
jokapäiväinen luonne. Riita tai ruoka; tosiaan en tiedä, kumpaisenko
hän parempana tai välttämättömämpänä pitää. (Nousee ylös.) Mitä hän
nyt taas on runoillut? (Menee kirjoituspöydän luo.) Joka paikassa
vaan puhdasta paperia! (Menee paperikorin luo — laskeutuu polvillensa
ja haparoipi korissa.) Mutta täällä! Paperikorista olen minä usein
ennenkin ihmeellisiä ja ihanoita aarteita löytänyt. (Ottaa esiin yhden
paperilapun ja lukee.) »Ryöstön uhalla kahdeksan päivän kuluessa.»
(Ulkona soitetaan.) Se on ote jostakin novellista. (Hakee uudestaan
paperikorista.)
2:nen kohtaus.
Mari. Raninen.
(Raninen tulee ripeästi keskiovesta. Hän on sangen harteva mies, puettu
pitkään vanhanaikuiseen päällysnuttuun: paidan kaulus leukapieliin
ulottuva. Kädessä on kultanuppuinen putkikeppi, vahvassa kultaketjussa
riippuu useita renkaita ja kiviä.)
_Raninen_ (kiivaasti). Mitä tämä on? Täällä ei näy olevan tapana
avata kun soitetaan. (Katsottuaan ympärillensä.) Niin kai; se on
luonnollista! Varkaita ei heidän suinkaan tarvitse pelätä, sillä ne
eivät täällä juuri lihoisi. (Huomaa Marin.) Tuossahan on naisihminen!
_Mari_ (nousee ylös). Kah vieras!
_Raninen_. Ettekö te ole piika?
_Mari_ (loukattuna). Kyllä kai minä olen piika, — vaan minä en tiedä,
enkä ymmärrä mitä piikaa te haette!
_Raninen_. Tyhjiä loruja! Asuuhan tässä tohtori Teitti?
_Mari_. Kyllä kai!
_Raninen_. Hyvä vaan. (Ottaa hatun päästään ja pyyhkii otsaansa.)
Käskekää hänet minun eteeni, mutta sukkelaan: minulla ei oo aikaa, mie
oon toimen mies. (Istuu.)
_Mari_. Tehkää hyvin!
_Raninen_. Mitä sitten?
_Mari_ (nenäkkäästi). Tahdoinpa vaan tarjota teille tuolia.
_Raninen_. Sen työ voitte vieläkin tehdä; tuommoisia leluja mie
tarvitsen vallan hyvin kaksikin. Älkää nyt enää pitäkö tässä puheita,
kutsukaa läkkisorkka tänne. (Ottaa sanomalehden taskustansa.)
_Mari_ (itsekseen). Tuohan on hävytön mies! Melkeinpä luulen hänen
aikovan ottaa tähän asuntonsa.
_Raninen_. Taas uusi osakeyritys! »Kymmenen rosenttia maksetaan oitis
sisään, muu summa suoritetaan ensi —» (Nousee ylös.) Tuhat tulimaista!
Ettekö jo ole mennyt? Älkää suututtako minua — tässä voi käy'ä pahoin!
Mie en voi oottaa kauemmin, mi'ulla ei oo aikaa.
_Mari_. Hyvä ihminen, eihän meilläkään ole aikaa — erittäin kun emme
tiedä mikä hänen nimensä on, ja mikä mies hän itse!
_Raninen_. Vai niin! Tahotte siis ilmoittaa minut? Sehän on
nälkäruikuilla tavallista.
_Mari_. Herra!
_Raninen_. Olkoon menneeksi! Mie oon teurastaja ja nimeni on Raninen.
_Mari_. Vai niin!
_Raninen_. Miks; niin »vai niin!»
_Mari_. Varmaankin ai'otte pyytää herra tohtoria valmistamaan jonkun
sonetin? Ehkäpä teurastus-runon johonkin hiljaiseen perhejuhlaan.
Varmaan se alkaa sanoilla: »on härkä elukoista kaunihin.
_Raninen_. A niin se onkin, kun se vaan on lihava.
_Mari_. Te ette ainakaan enää tarvitse lihoa; nyt jo saatattte vaikka
missä näyttäytä!
_Raninen_. Niin saatankin, sillä mie oon pulska kauppamies, enkä mikään
paperia haaskava nälkäkurki, jonka kylkiluita ei liha peitä, eikä
nahasta rasva hikoile. Komeita poikia! Mutta tuokaa se nyt tänne.
_Mari_. Herra Raninen — sehän oli nimenne — saatanko toivoa että
osaatte lukea? —
_Raninen_. Ai'otteko teh'ä pilkkaa minusta? (Uhkaa kepillänsä. )
_Mari_. Malttakaa, hyvä herra! Minä en tahdo teitä turhaan viivyttää.
Ovella on kirjoitettuna: vastaanottoaika 12—2. Siis olkaa hyvä ja
tulkaa silloin, niin — —
_Raninen_. Kyllä mie oon niin vanha kuin viisaskin — ei — päinvastoin
tarkoitin. Runoilijat eivät koskaan ole kotona vastaanottoajallansa.
Paitsi sitä täytyy minun olla 12—2 välillä teurastushuoneessa. Siis
mars!!
_Mari_ (itsekseen). Tuo mies on niin röyhkeä ja raaka, ikäänkuin
olisimme hänelle velkaa.
_Raninen_. Tahonpa kerrankin käy'ä tilille tohtorinne kanssa, se asia
on minua jo kauan kutkuttanut.
_Mari_. Oikeinpa arvasinkin. (Ääneen hieman kohteliaammasti.) Vaan
tohtori on nyt juuri työssänsä.
_Raninen_. Mitä vielä! Tuommoista työtä! Kun mie tien makkaroita tai
teurastan härän, niin se on työtä; mutta sitä ei voi sanoa työksi, kun
läkillä paperia tahrataan, eikä se sitte kelpaa muuksi kuin makkarojen
kääreeksi. (Rupeaa kävelemään ja seisattuu sen pöydän luo, jolla kuva
on.) Ken tuo tuossa?
_Mari_. Se on tohtori itse.
_Raninen_ (ottaa kuvan käsiinsä). Tämäkö kuva?
_Mari_. Niin, se on tehty pari viikkoa takaperin ja on aivan tohtorin
näköinen.
_Raninen_. Tämäkö siis on tohtori Teitti?
_Mari_. Hän omassa persoonassansa.
_Raninen_ (nauraen). Hahaha! Mie kuolen naurusta, saakeli soi! Tuoko
paljas nuppu; harmaita hiuksia vähän reunoilla — naama kuin lahonnut
lanttu! Äijä hoi, tahdonpa suu'ella sinua! (Suutelee kuvaa.)
_Mari_. Te särette kuvan.
_Raninen_. Ei sillä väliä! Vaikkapa kerran antaisi »topokrafeerata»
itsensä; kyllä mie maksan — vaikkapa öljyssä. (Katselee kuvaa.) Niin,
tuo ei varmaankaan kykene kilpailemaan saippuankeittäjän kanssa.
(Asettaa kuvan paikoillensa.) Tämäpä tapaus vasta on oivallinen!
Maksaisinpa siitä markan. Tuossa tyttö markka siulle. (Antaa Marille
markan.)
_Mari_. Te olette sangen hyväntahtoinen. Minä haen oitis tohtorin
tänne. (Aikoo mennä oikealle.)
_Raninen_ (pidättäen). Älä huoli, kyyhkyseni, jätetään hänet nyt, en
mie enään hänestä välitä; mutta tyttäreni Ainan lähetän mie hänen
luoksensa.
_Mari_. Tyttärennekö?
_Raninen_. Niin tyttäreni, sievän tytön.
_Mari_. Jos hän vaan on teidän kaltaisenne —
_Raninen_. Mikä kujeilija! Tyttöni on ylen kiihtynyt; hän lukee, pelaa
ja laulaa »portefianolla»; se ei ole mieleeni.
_Mari_. Pitäisikö hänen auttaa teitä teurastuksissanne?
_Raninen_. Ei niin, vaan hänen pitäis mennä miehelään, kunnolliselle
toimimiehelle. Minä olenkin jo valinnut hänelle sopivan miehen, erään
sievän saippuankeittäjän.
_Mari_. Vaan tyttärenne ei huoli hänestä, hän tahtoo toista.
_Raninen_ (kummastuen). Mistä sen tiedätte?
_Mari_. Kaikki tohtorin kertomukset ovat sitä laatua.
_Raninen_. Niin sanoinhan mie sen; se on syy kaikkeen. Aina on lukenut
kaikkia tohtorinne loruja: romaaneja, runoja ynnä muita hullutuksia.
Ne ovat panneet nuoren tytön pe'än pyörälle, ja kuka saattaisikaan
semmoista kannattaa? Se ei käy laatuun; asian pitää muuttumaan.
_Mari_ (vihastuneena). Herra Raninen, minäkin luen niitä!
_Raninen_. Työ ehkä ne paremmin saatte sulamaan. Mutta minun Ainani
alkoi haaveksia tuosta nälkäkuresta, tohtori Teitistä. »Kuinka ihanasti
sanoo Teitti, kuinka taivaallisesti runoelee Teitti —» Tommoista kesti
kaiken päivää. Viimein rupesi hän itse runoja rakentamaan ja nyt tahtoo
hän tutustua tohtorin kanssa.
_Mari_. Eihän tässä vielä ole mitään vaarallista?
_Raninen_. Ei ookkaan! Mutta jos tohtori olisi ollut nuori mies —
(Sysää Maria hieman kylkeen.) Ymmärrättekö?
_Mari_. Voi sinua saippuankeittäjä parka!
_Raninen_. Paikalle arvattu! Tulkoon itse hakemaan virvotusta ja
totellisuutta — nähköön omilla silmillänsä tuon lumoavan runoilijan.
Puolestani sallin, vaikka tunkis hänen kuvansa metaljonkiin taikka
hiuskääryn muistikirjaansa.
_Teitti_ (huutaa ulkona oikealta). Mari!
_Mari_. Tohtori huutaa! (Aikoo mennä.)
_Raninen_ (pidättäen häntä). Kun Ainani tulee, pi'ästätte te häntä
ihailemaan tohtoria.
_Mari_. Se on selvä kuin päivä. (Menee oikealle.)
_Raninen_ (tyytyväisenä hieroo käsiänsä). Tämäpä oli erinomaista!
Vakuutinhan miehille tuhannesti, että runoilijat ovat laihoja kuin
luurangot, vaarallisia olentoja, jotka eivät voi ketään onnelliseksi
teh'ä; mutta tyttäreni ei luopunut runollisesta kuvittelemisestansa
eikä vaan huolinut valitsemastani saippuankeittäjästä. Mistä hän
on saanutkin tuon haaveksimisluontonsa? Varmaankin on sen perinyt
äitiltänsä, sillä hänellä on vieläkin samanlaisia oireita. (Menee.)
3:s kohtaus.
_Mari_. Teitti.
_Mari_ (oikealta). Joko se meni?
_Teitti_ (Yönutussa ja myssyssä, pitkä piippu suussa; tulee sisään
rallattaen iloista laulua). Tralalala! Mari, missä on vaimoni?
_Mari_. Rouva meni torille.
_Teitti_. Sepä oivaa, — oikein hauskaa! Siis saan puoli tuntia olla
rauhassa! Hei tralalala!
_Mari_ (tuopi kirjeen kirjoituspöydältä). Tohtorille olisi tässä kirje.
_Teitti_ (ottaa kujeen). Nonono! Se on kustantajaltani kyllä tiedän.
(Raapii korvantaustaansa. Lukee.) »Minä toivon varmaan tänä iltana
saavani ensimmäiset arkit lupaamaanne novellia! —» Oikein! Nyt olen
kuin naulattu.
_Mari_. Eihän se vaan ollut huono kirje?
_Teitti_. Ei lapseni — ei se ollut huono, vaan minun pitäisi ruveta
oitis työhön.
_Mari_. Sitt' en minä tahdo häiritä. (Mennessänsä.) Nyt rupeaa hän
taas seurustelemaan runotarten kanssa. Kuinka runollista! (Menee
keskiovesta.)
_Teitti_. Kyllähän osanotto on hyvä, vaan ei se auta yhtään. En tiedä
kuinka lieneekään asiat. »Jo pari päivää ollut on, mun pääni aivan
aivoton. Kun vaan muistelen, mitä kaikkia olen entisinä aikoina
leiponut! Kuinka monta ihmistä naittanut, kuinka monta tappanut,
— kaikki kävi kuin leikki vaan! Mitä vanhemmaksi tulee, sitä
helpoimminhan se pitäisi käydä päinsä, — mutta tänään ei auta mikään —
ei mitään ainetta — ei yhtään ideeaa — ei yhtään keksintöä — vanhuus
ei näy auttavan — siis pitää olla nuori — kevytmielinen houkkio ja
hauska ja antaa mennä niin paljon kuin vaan kynästä pääsee! (Istuu
kirjoituspöydän luo.) Eteenpäin! (Kirjoittaessansa.) »Laskeutuvan
auringon viimeiset säteet kultasivat vuorien huiput ja metsien latvat —»
4:s kohtaus.
_Mari_. Teitti.
_Mari_. Herra tohtori!
_Teitti_. Mitä nyt?
_Mari_. Täällä ulkona on rouva.
_Teitti_. Ah, sano ettei vaimoni ole kotona!
_Mari_. Ei hän rouvaa kysykään, — hän tahdo tavata teitä. Tässä on
hänen korttinsa. (Ojentaa kortin.)
_Teitti_ (lukee kortin),
_Aurora_ Rosenvinge — en tunne.
_Mari_. Hän pyysi kaikin mokomin.
_Teitti_ (äkäisesti). No päästä hänet sitten!
_Mari_. Kyllä tohtori. (Pois.)
_Teitti_. Tämä on kuin kirottua! Juuri kuin on kiirein aika, tulee
kaikenlaisia esteitä. (Nousee ylös, panee piipun ja myssyn pois.)
5:s kohtaus.
Aurora. Teitti.
_Aurora_. Ah, tämä on siis se huone, jossa runottaret siipiänsä
levittävät! Mikä lumous, mikä runollinen ilman henki!
_Teitti_. Millä voin teitä hyödyttää, neitoseni?
_Aurora_ (ojentaa hänelle kätensä). Tohtori, antakaa kätenne tänne, »se
että me tahdomme ja tunnemme samaa, on yhdistävä meidän sielumme toinen
toisiinsa.»
_Teitti_. Sangen miellyttävää — vaan tosiaan — minä en ymmärrä —
_Aurora_. Ennen kaikkia toivon, etten teitä mitenkään häiritse.
_Teitti_. Minulla on tässä erittäin kiireellinen työ tekeillä —
_Aurora_. Se on hyvä, silloinpa henkenne onkin oikeassa elementissään.
(Ottaa tuolin ja istuu.) Olkaa hyvä, istukaa!
_Teitti_ (väkinäisesti). Kiitän suuresti. (Istuu.)
_Aurora_. Jo aikaisin lapsuudessani kytivät minussa runon kipinät,
vaan vasta ripillä käytyäni leimahtivat ne ilmivalkeaan ja minä aloin
runoella!
_Teitti_ (vääntäen peukaloitansa). Taivaan taatto!
_Aurora_. Ensin tein värssyjä, vaan Herran tiet ovat ihmeelliset, minä
rupesin harjoittamaan draamaa. Lyhykäisesti tahdon kertoa kuinka se
tapahtui. Kahdennessakymmenessä ikävuodessani — — —
_Teitti_. Suokaa anteeksi, teidän elämänne kertomus on varmaankin
sangen viehättävä, mutta minulla ei ole aikaa —
_Aurora_. Ei minullakaan!
_Teitti_. Jos suvaitsette, niin sanokaa syy tänne tuloonne.
_Aurora_ (ottaa esiin sangen paksun ja suuren kirjan ) Tämä! Juuri sain
tämän teokseni valmiiksi — ja jätän sen nyt teidän, teidän runollisen
neronne arvosteltavaksi.
_Teitti_. Te olette sangen hyväntahtoinen. Jos olette hyvä ja jätätte
teoksenne tänne, niin on asia päätetty. (Nousee ylös ja aikoo ottaa
kirjan.)
_Aurora_ (kiireesti, pidättäen kirjaansa). Malttakaa vähän — istukaa
vaan paikallanne. — Ensin tahdon tehdä muutamia valaisevia selityksiä.
_Teitti_ (istuutuu, malttaen mielensä). Noh, selvittäkää sitten, —
tehkää hyvin!
_Aurora_. Teokseni on osaksi tavallinen näytelmä, osaksi draamallinen
epos — osaksi murhenäytelmä.
_Teitti_. Vai niin — vai niin!
_Aurora_. Sen vuoksi olen sen nimittänyt: romantillinen porvari- ja
perhedraama.
_Teitti_ (itseksensä). Herranen aika! (Ääneen.) Jos tahdotte jättää
minulle kirjanne — (kurottaa kätensä sitä ottamaan).
_Aurora_ (pidättäen). Malttakaa — sittemmin kyllä! Näytelmässäni
tulevat seuraavat henkilöt esiin: Herra Forsberg vaimonsa kanssa;
näillä on neljä tytärtä ja kaksi poikaa. Ensimmäisessä näytöksessä
viettää tämä perhe jumalista elämää kauniissa seudussa.
_Teitti_. Kaunista elämää!
_Aurora_. Mutta kuinka olikaan —- kuolee isä tuntemattomalla tavalla.
(Katselee Teittiä.)
_Teitti_. Hyvä, kuolkoon vaan!
_Aurora_. Nyt menee äiti uuteen naimiseen erään leskimiehen kanssa,
jolla oli taas neljä poikaa ja kaksi tytärtä. (Katselee Teittiä.)
_Teitti_. Enemmän, antakaa vaan tulla!
_Aurora_. Nyt kuolee äiti. (Katselee Teittiä.)
_Teitti_. Hyvä, kuolkoon vaan; onhan yksi taas vähempi.
_Aurora_. Vuoden kuluttua ottaa mies taas vaimon, jolla on kaksi
täysikasvuista poikaa.
_Teitti_ (itseksensä). Ne kuolevat kuin kärpäset ja kasvavat kuin
sienet sateella.
_Aurora_. Oletteko nyt tarkasti seuranneet mukana, herra tohtori?
_Teitti_. Kyllä, nyt meillä on jo yksitoista lasta.
_Aurora_ (painavasti). Suokaa anteeksi, kolmetoista, nimittäin
ensimmäisestä aviosta —
_Teitti_. Kolmetoista — aivan oikein — niin onkin — kolmetoista! Mutta
kuinka monta näytöstä on teoksessanne?
_Aurora_. Yhdeksän.
_Teitti_. Monennessako nyt olemme? (Katsoo kelloansa.)
_Aurora_. Kolmannessa.
_Teitti_. Tosiaan, minä surkuttelen suuresti, ett'en saata nauttia koko
teidän teostanne — vaan jättäkää kirjanne tänne. (Nousee ylös.)
_Aurora_. Vaan itse idea — — — (Nousee ylös.)
_Teitti_. Sen kirjasta käsitän, — olkaa hyvä —
_Aurora_ (antaa kirjan hänelle). Ottakaa siis, — mutta miettikää mikä
paljous tapauksia ja henkilöitä, mitkä mullistukset ja muutokset — ja
viimein rauhallinen loppu ja sovinto kaikkien sisarten kesken.
_Teitti_. Se mahtaa olla ihmeellistä!
_Aurora_. Milloin saan kuulla arvostelunne teoksestani?
_Teitti_. Eihän täällä ole kiirettä — sitä pitää nauttia vitkaan ja
maltillisesti.
_Aurora_. Niin kai; minä tulen tänäpäivänä vielä kerran.
_Teitti_. Tänäpäivänäkö?
_Aurora_. Kunhan vaan saatte lukeneeksi muutaman kohtauksen —
runoelmani täyttää teidät kummastuksella — vaikutus —
_Teitti_. Kummastus täyttää jo nyt sieluni.
_Aurora_. Siis herra tohtori, näkemään saakka!
_Teitti_. Voikaa hyvin, neitoseni!
_Aurora_. Jääkää hyvästi kolleegani! (Menee keskiovesta.)
_Teitti_. Korkea Apollo! Mitä kumman pyhimyksiä sinä laitteletkaan!
Minulleko tapahtuu tällaista, ja vielä semmoisella hetkellä,
jolloin joka minuutti maksaa rahaa. (Panee kirjan pöydälle.) Tuossa
requiescat in pace. Mutta nyt piippuun käsiksi. (Sytyttää piipun.) Ja
ennen kaikkia työhön. (Istuu kirjoituspöydän ääreen.) Laskeutuvasta
auringosta jo mainitsin — musiikkia tarvittaisiin vielä. (Kirjoittaa.)
Ehtookellojen viimeiset säveleet soivat kaikuen kaukana lehdoissa ja
laaksoissa.
6:s kohtaus.
Martta. Teitti.
_Martta_ (tulee keskiovesta kori käsivarrella). Ohhoh! Viimeinkin
pääsin kotiani. Katsos Teitti tätä vasikanreittä — siitä tulee pulska
pyhäpaisti — mitäs sanot? (Näyttää koristansa vasikanreittä.)
_Teitti_ (kirjoittaen katsomatta). Oikein pulska, hyvä Marttani!
_Martta_. Sinä sanot pulska, etkä siihen katsahtanutkaan.
_Teitti_ (kääntyy ja vilkaisee). Tosiaan sangen komea! (Kirjoittaa).
_Martta_. Mutta kaikki on kallista — arvaappas, mitä se maksaa?
_Teitti_ (vähän närkästyen). Sitä en suinkaan saata arvata.
_Martta_. Viime viikolla sain kilon vasikanlihaa markalla, nyt eivät
tahdo antaa markasta ja kolmestakymmenestäkään. (Panee korin pois.)
_Teitti_ (kirjoittaen). Onko se mahdollista!
_Martta_. Ja päälle päätteeksi ne eivät ainoastaan kallista
tavaroitansa, vaan itsekin muuttuvat päivä päivältä röyhkeämmiksi.
Esimerkiksi tahdoin ostaa omenia sinulle —
_Teitti_. Hm!
_Martta_. Sinulle — kuuletko?
_Teitti_. Kyllä, sinä olet aina niin hyvä.
_Martta_. Pieniä mukuloita, huononpäiväistä lajia — kolmekymmentä
penniä puolesta tusinasta. »Tuommoisista raakiaisista viitsitte
vaatia niin paljon», sanoin minä. Vaan olisitpa kuullut mitä minulle
sanottiin: »jos ei kelpaa, niin hakekaa muualta, kyllä me saamme
omenamme kaupaksi ilman teittäkin» — ynnä paljon muuta.
_Teitti_. Niin kai, semmoista se on.
_Martta_. Eikö se pistä vihaksi? Mutta sen sanon sinulle, että ne
rahat, jotka tähän asti olet antanut talon tarpeisiin, eivät enää
riitä, senhän pitäisit itsekin jo huomata. (Laskee kätensä Teitin
olkapäälle.) Huomaatko sen?
_Teitti_. Mutta, hyvä Marttani, minun pitäisi välttämättömästi
kirjoittaa.
_Martta_. Ahaa — se on vanhaa virttä. Sinulla on aina kiiru, kun
minulla on talon tarpeista puheltavaa.
_Teitti_. Puhellaan huomenna vaikka koko päivä, kunhan nyt jätät minut
rauhaan.
_Martta_. Niin, tuo ei ole minulle mitään uutta. Oletko puhunut talon
isännälle uunien korjaamisesta, mitä?
_Teitti_ (panee kynän pois). Olen kyllä?
_Martta_. Mitä hän sanoo? Maksaako hän puolet?
_Teitti_. Hänen mielestänsä ne ovat vielä hyvät.
_Martta_. Hyvätkö? Kyllä kai! Sitte kärvettyköön hän itse savussa ensi
talven — itse tai joku muu — minä en sitä ai'o kärsiä.
_Teitti_. Vaan, hyvä Martta —
_Martta_. Ei, Teitti, sen sanon sinulle viimeisen kerran, jollei uunia
laiteta, menemme me matkaamme.
_Teitti_ (tuskastuneena). Jos tahdot, niin mene matkaasi.
_Martta_. Kyllä sinulla aina minua kohtaan löytyy tylsiä sukkeluuksia;
mutta kun isännälle pitäisi sanoa pari kolme kovaa sanaa, silloin sinä
olet kuin lammas, voi toki kuinka lempeä!
_Teitti_. Jo piisaa; jollei tässä kärsimyksen köysi katkea, niin ei
missään! Minä kalistan ehtookelloja minkä ennätän, ja sinä kerrot
kuinka uunit ovat hävyttömät ja omenakauppiaat savuiset. Päälle
päätteeksi kulutti eräs puolihullu vanhapiika puolet ajastani. Mieti
toki Martta, ettei tää käy laatuun!
_Martta_ (hyväntahtoisesti). No, no, ukkoseni, enhän sitä sanonut
millään pahalla tarkoituksella.
_Teitti_. Enhän minäkään ole pahastunut, salli minun vaan kirjoittaa.
7:s kohtaus.
Kaarlo. Teitti. Martta.
_Kaarlo_ (keskiovesta). Hyvää huomenta setäni, hyvää huomenta hyvä täti
— enhän vaan häirinne aviopariskuntaa?
_Martta_. Lörpötä siinä! Mitä vielä.
_Kaarlo_. Minä tuon teille hauskan uutisen.
_Teitti_. Uutisenko? (Menee ylös.) Ehkäpä minä saan siitä aihetta
johonkin.
_Kaarlo_. Arvatkaapa, tänä päivänä kutsui esimieheni minut luoksensa ja
tarjosi minulle ensimmäisen kirjanpitäjän paikan ja korkean palkan —
paitsi sitä vakuutti sen viideksi vuodeksi. Mitä sanotte siihen?
_Martta_ (ojentaa kätensä Kaarlolle). Erittäin hauska kuulla.
_Teitti_. Niin minustakin — toivotan onnea — vaan tuosta ei tule vielä
novellia. Etkö tiedä mitään uutta? Minun pitäisi heti kirjoittaa
uutelo, eikä minulla vielä ole mitään aihetta.
_Kaarlo_. Kyllä siihen keino keksitään.
_Martta_. Minä en suinkaan tahdo sinua kauemmin pidättää. Sinä, Kalle,
jää päivälliseksi luoksemme. Mutta älä häiritse setääsi; hän ei ole
oikein hyvällä tuulella. (Menee vasemmalle.)
_Teitti_. Hyvällä tuulella! Niin kai! Tämä päivä näkyy siihen olevan
erittäin sopiva. Niin Kalle, (ottaa Auroran kirjan ja antaa sen
hänelle), minulla on kiire — tässä, lue niin kauan.
_Kaarlo_. Mitä tämä on?
_Teitti_. Se on eräs romantillinen porvari- ja perhe-osakeyhtiö yritys!
— Aivan uusi — nauti sitä hartaudella. (Istuu kirjoittamaan.) Suo
anteeksi! (Kirjoittaa.) »Ehtookellojen viimeiset säveleet» —
_Kaarlo_ (istuu vasemmalle). Katsotaan — tämä näyttää olevan
kummallinen opus.
8:s kohtaus.
Mari. Teitti. Kaarlo.
_Mari_ (keskiovesta). Herra tohtori!
_Teitti_ (äkäisesti). Mitä nyt taas?
_Mari_. Eräs nuori neiti tahtoo teitä puhutella.
_Teitti_. Tämä on varmaan kirottua — sano etten ole kotona!
_Mari_. Minä jo sanoin että olette kotona — hän tahtoisi vaan pari
sanaa sanoa teille — yhden minuutin puhella kanssanne.
_Teitti_ (nousee ylös äkäisesti). Laske hänet sitten sisään.
_Mari_. Kyllä, herra tohtori! (Menee keskiovesta.)
_Kaarlo_. Nuoriko neito? Se ei ole hulluimpaa. Mutta mitäs te nyt
teette?
_Teitti_. Laitanpa vaan täältä luuni pois. (Tempaa kiireesti paperit,
musteastian, kynän y.m.) Ole hyvä ja ota hänet puolestani vastaan —
minä tunnen sen laatuiset kolleegat — elämänvaiheet — perhedramat ynnä
monet muut — koeta nyt tehdä parastasi. (Menee hätäisesti oikealle.)
_Kaarlo_. Mutta setä! — Tästä sievä soppa syntyy!
9:s kohtaus.
Kaarlo. Aina.
_Aina_ (tulee kainosti keskiovesta). Hyvä herra, suokaa anteeksi, jos
tulen sopimattomalla ajalla.
_Kaarlo_. Ette ollenkaan neitoseni. (Itseksensä.) Jumalattoman kauniit
kasvot! (Ääneen.) Tehkää hyvin ja käykää lähemmäksi. Millä saatan olla
teille hyödyksi?
_Aina_ (tulee kainosti lähemmäksi). Niin, tosiaan — varsinaisesti minä
en tahdo mitään — minä tahdon — —
_Kaarlo_. Sanokaa vaan neitoseni — vaatikaa, tahtokaa mitä tahansa —
minä annan mielelläni kaikki edestänne.
_Aina_. Ei minulla ole mitään vaatimista. Jo aikoja sitten oli hartain
toivoni tutustua tohtori Teitin kanssa.
_Kaarlo_. Tosin nimeni on Teitti. (Itsekseen.) Hyvä vaan, setäni hakee
sekaannuksia, vaan minulle ne ilmestyvät itsestänsä. (Ääneen.) Se on
sangen hauskaa kuulla. Olkaa hyvä ja istukaa.
_Aina_. Te olette liian hyvä. (Itsekseen.) Onhan pappa sen sallinut.
_Kaarlo_ (tuopi tuolin). Pyydän nöyrimmästi. — (Istuu.) Siis te
tahdoitte tutustua kanssani?
_Aina_. Ehkä te pidätte tämän lapsellisena.
_Kaarlo_. En — en suinkaan, minusta se on viehättävää.
_Aina_. Minä olen nimittäin lukenut kaikki teidän kirjoituksenne ja
olen innostunut teihin.
_Kaarlo_. Minuun — oh —
_Aina_. Se tahtoo sanoa teidän kirjoituksiinne.
_Kaarlo_. Niin kai — sehän on luonnollista. Vaan jos rohkenen kysyä
neiti — saanko luvan tietää nimenne.
_Aina_. Nimeni on Aina.
_Kaarlo_. Neiti Aina, miksi ette tulleet ennemmin?
_Aina_. Se on helppo selittää -— kun vaan siitä puhuin, oli isäni aina
sitä vastaan, vieläpä suuttuikin, kun vaan mainitsin teidän nimeänne —
ja se tapahtui hyvin usein.
_Kaarlo_. Hauskaa kuulla.
_Aina_. Vaan tänä päivänä tulee isä kotia, alkaa itse puhella tästä —
antaa minulle luvan tulla tänne. Kun ai'oin kiittää häntä, sanoi hän:
mene hänen luoksensa, puhu hänen kanssansa, runoele hänen kanssansa,
minä annan edeltäpäin luvan kaikkeen.
_Kaarlo_. Isänne on sangen hyväsydäminen.
_Aina_. Ehkä hän on tullut tuntemaan teitä ja te olette miellyttäneet
häntä.
_Kaarlo_. Se on mahdollista! Vaan nyt täytyy minun tunnustaa, että te
miellytätte minua erittäin suuresti.
_Aina_. Sangen hauskaa kuulla. Myös tekin — se tahtoo sanoa —
_Kaarlo_. Minun kirjoitukseni miellyttävät teitä — minä ymmärrän — vaan
siitäkin sanon teille sulimmat kiitokset. (Tarttuu Ainan käteen.)
_Aina_. Herra —
_Kaarlo_. Älkää vetäkö kättänne pois — täyttäkää pyyntöni —
_Aina_. Olkoon niin — eihän siinä ole mitään pahaa — onhan pappa sen
sallinut.
_Kaarlo_ (suutelee Ainan kättä). Tuo hyvä pappa!
_Aina_. Tiedättekö tohtori että runoelmanne ovat minua miellyttäneet
enemmän kuin uutelonne.
_Kaarlo_. Niin kai, minä runoelenkin sangen sievästi.
_Aina_. Lukiessani uuteloita mietin usein itsekseni: oi se on
varmaankin joku vanha äijä, tuo suuri kokemus sen osoittaa! Minä
kuvittelin teidät sangen kunnianarvoiseksi ukoksi — piippu suussa ja
yömyssy päässä. Vaan lukiessa runoelmianne näin minä teidät hengessä
— kummallista, melkein sellaisena jommoinen te olettekin — mustat,
kiharat hiukset, siniset silmät, solakka vartalo. — Oi nuo lumoavat
laulut ja runot! Melkein kaikki osaan minä ulkoa.
_Kaarlo_. Ja kuitenkin ovat kaikki tähän asti tekemäni heikkoja
hengettömiä, — minä sen tunnen nyt — vasta teidät nähtyäni saattaisin
minä todellisesti runoilla — (Siirtää tuolinsa lähemmäksi.)
_Aina_ (aikoo ensin peräytyä tuolillansa, vaan sittemmin pysähtyy ja
sanoo itseksensä). Hm! Onhan pappa sen sallinut!
_Kaarlo_. Vast'edes omistan kaikki runoni teille!
_Aina_. Ihanaa mahtaa runoeleminen olla. Voi,jos voisin oppia sitä!
_Kaarlo_. Sen kyllä voitte. Rohkenenko tarjoutua opettajaksenne
runotaiteessa.
_Aina_. Kyllä, mielelläni!
_Kaarlo_ (siirtyen aivan lähelle Ainaa), Näettekö, hyvä Ainaseni,
runoelemiseen tarvitaan välttämättömästi tuota pyhää liekkiä.
_Aina_. Pyhää liekkiäkö?
_Kaarlo_. Pitää olla innostunut johonkin, pitää jotakin kaikkea muuta
kauniimpana ja ihanampana; silloin syntyy runonhenki itsestänsä.
Esimerkiksi nytkin katsellessani teidän sinisiä silmiänne tunnen
runonhengen rinnassani.
_Aina_. Kuminallista — minussakin on samallainen tunne.
_Kaarlo_. Olkoon menneeksi; koettakaamme. Alkakaa te.
_Aina_. Malttakaa! (Lausumalla.) »Miss' on se lemmen voima suuri?»
_Kaarlo_. »Se silmissäis on impi juuri. Kun sinuhun ma katsahdan —»
_Aina_. »Maan ynnä taivaan unhotan!»
_Kaarlo_. Bravo! Oivaa! Te ette ole ainoastaan hyvin oppivainen oppilas
— te olette enkeli! (Syleilee häntä.)
_Aina_. Mutta —
_Kaarlo_. »Mutta »onhan pappa sen sallinut!»
_Aina_ (rauhoittuen). Niinpä niinkin.
_Kaarlo_. Huomaatteko nyt? Jos tahdotte oppia runoilemaan, pitää teidän
oppia ensin rakastamaan.
_Aina_. Onko se tarpeellista?
_Kaarlo_. Se on aivan välttämätöntä.
_Aina_. Melkeinpä luulen olevani hyvässä alussa.
_Kaarlo_. Armas Aina!
_Aina_. Varmaankin tähän asti laittamani runot ovat aivan huonoja.
_Kaarlo_. Oletteko jo runoillut?
_Aina_. Olen — se tahtoo sanoa ilman innostusta — ilman — ilman —
_Kaarlo_. Rakkauttako?
_Aina_. Niin aivan ilman rakkautta. Minä en rohjennut tuoda niitä
kerallani, mutta nyt jos tahdotte, tuon ne mukanani. (Aikoo lähteä.)
_Kaarlo_. Aijotteko jo lähteä?
_Aina_. Minä tulen oitis takaisin, me asumme tässä aivan lähellä.
_Kaarlo_. Hyvä sitten, — jos niin on. Sitten runoilemme taas yhdessä, —
eikö niin Ainani?
_Aina_. Jos vaan tahdotte; minusta se on sangen mieluista työtä.
_Kaarlo_ (pidättäen Ainaa kädestä kiini). »Miss' on se lemmen voima
suuri? Se silmissäis on impi juuri.»
_Aina_. »Kun sinuhun ma katsahdan.»
_Kaarlo_. »Maan ynnä taivaan unhoitan.» (Suutelee äkkiä Ainaa.)
_Aina_. Mitä te teette?
_Kaarlo_. »Onhan pappa sen sallinut!»
_Aina_ (rauhoittuu). Niinpä niinkin, pappa on sen sallinut!
_Kaarlo_. Aivan varmaan. Sanokaa hänelle vaan minun teitä ihailevan ja
jumaloivan.
_Aina_ (avosydämmellisesti), Jollei hän pitäisi tätä oikeana, ei hän
varmaankaan olisi sitä sallinut. Voikaa hyvin, pian tulen takaisin.
(Menee keskiovesta.)
_Kaarlo_. Päätäni pyörryttää —; se oli tosiaankin enkeli! Ja kuinka,
kuinka pian kaikki tapahtui. Hän sanoi palajavansa — mitä nyt tehdä?
Parasta lienee toimittaa setä pois tieltä. (Menee oikeanpuoleiselle
ovelle ja aukaisee sen.) Setä hoi!
10:s kohtaus.
Teitti. Kaarlo.
_Teitti_. Mitä nyt? Joko tie on auki?
_Kaarlo_. Hän jo meni matkaansa. Sepä vasta oli ideea! Arvaappas, hän
tahtoi tuntiopetusta runoilemisessa.
_Teitti_. Sitä vielä puuttui. Minkä näköinen hän oli?
_Kaarlo_ (pikaisesti). Oikein ihana. (Malttaen mielensä.) Se tahtoo
sanoa —
_Teitti_. Tiedän sanomattakin noin neljän ja viidenkymmenen vaiheilla.
_Kaarlo_. Niillä paikoin. Mutta kuules setä! Minä teen sinulle hyvän
työn, ja sen vuoksi pitää sinun palkita minua.
_Teitti_. Millä niin?
_Kaarlo_ Sinun pitää lähteä kanssani aamiaiselle.
_Teitti_. Eikö sen enempää? Mutta se ei käy kumminkaan päinsä —
uuteloni —
_Kaarlo_. Kyllä sen vielä ennätät; tule vaan, mennään kiireesti
ravintolaan ja pistetään pullo viiniä poskeemme.
_Teitti_ (maistellen kieltänsä). Viiniäkö? Sepä varmaankin virkistäisi
entiset hengen voimat ja tuottaisi hieman intoa työhöni.
_Kaarlo_. Siis setä, ei muuta kun lähdetään.
_Teitti_. Niinpä kyllä — kyllä tulen, mutta mene sinä poikani
edeltäpäin, minä tulen oitis jälestäsi taka-ovesta, — ymmärrätkö?
_Kaarlo_. Ahaa, te ette ai'o tädille puhua mitään matkastanne.
_Teitti_. Ei hänen tarvitse kaikkea tietää.
_Kaarlo_. Aivan oikein, mutta älkää antako minun odottaa turhaan!
_Teitti_. En suinkaan, aivan varmaan tulen. (Kaarlo menee keskiovesta.)
11:ta kohtaus.
_Teitti_ (yksin. Seuraavia sanoja lausuessaan panee piippunsa pois,
riisuu yönutun; pukeutuu toisiin vaatteisiin, jotka ottaa peräseinällä
olevasta vaatekaapista. Yömyssyn asemesta panee korkean hatun
päähänsä ja varustautuu lähtöön.) Miksi hylkäisin harvoin heruvia
hauskuuden hetkiä? Nautintoni on viaton huvitus, ja viini suloinen
nautinto! Kuinka usein nuoruuteni päivinä tai oikeimmin iltoina
viinilasin ääressä kuvailin elämäni ruusuväreillä! Lauluni ilmaisivat
silloin tunteeni innostuksella — toiveeni — entäs nyt? Niin meidän
runoilijaraukkojen ei pitäisi ollenkaan vanheta, taikka pitäisi edes
silloin lakata kirjoittamasta, kun elämämme huononpäiväiset huolet
pakoittavat käyttämään runotaitoa rahakeinona. (Menee.)
12:ta kohtaus.
Mari. Aina. (Keskiovesta.)
_Mari_. Käykää vaan sisään, minä käyn ilmoittamassa tohtorille.
(Aukasee oven.) Kas niin, tohtori ei olekaan kotona.
_Aina_. Eikö ole kotona?
_Mari_. Ei ole. Tässä on yönuttunsa ja hän itse on varmaan mennyt ulos.
_Aina_. Sitte minä tulen toiste tänne.
_Mari_. Odottakaa vähän. (Osoittaa vasemmalle.) Ehkä on hän tuossa
huoneessa — minä käyn katsomassa. (Menee vasemmalle.)
13:ta kohtaus.
_Aina_ (yksin. Katselee kainosti ja hätäisesti ympärillensä). Tuntuapa
aivan kuin pelkäisin jotakin. Sydämmestäni olen hänelle kiitollinen,
vaan välistä tuntuu se ikäänkuin sopimattomalta. Jospa jo tulisi! Hänen
luonansa en tunne itseäni niin ujoksi. Hän sanoi rakastavansa minua —
se tapahtui tosin liian nopeasti, vaan minä olen kumminkin uskonut,
sillä »onhan pappa sen sallinut!»
14:ta kohtaus.
Aina, Martta ja Mari (tulevat vasemmalta),
_Martta_. Sanoitko siis, Mari, tohtorin menneen ulos?
_Mari_. Niin, rouva. (Osoittaa Ainaa.) Tässä on neiti! (Menee
keskiovesta.)
15:ta kohtaus.
Aina. Martta.
_Aina_ (kummastuen). Suokaa anteeksi, vaan tohtori pyysi minua tulemaan
tänne.
_Martta_. Olkaa hyvä ja istukaa; hän tulee pian takaisin. (Istuu
vasemmalle ja neuloo sukkaa: Aina istuu oikealle.)
_Aina_ (itsekseen). Tuo on varmaankin hänen äitinsä! Pitää koettaa olla
hänellekin mieliksi.
_Martta_. Te tahdotte myös olla runoilija, vai kuinka?
_Aina_. Runoilija minä en ole, vaan minä suosin runoutta.
_Martta_ (neuloen sukkaa). Runoutta, niin kai; mutta minun käsitykseni
mukaan se ei oikein sovi vaimoväelle. Runoella ja hoitaa taloutta,
se ei käy päinsä. Kahta herraa ei käy palveleminen; toinen jääpi
takapajulle ja talouden hoito kumminkin on pääasia.
_Aina_. Siitä ei ole pelkoa. Minä olen tottunut hoitamaan taloutta,
tunnen kaikki kotiaskareet, osaanpa keittääkin.
_Martta_. Se on oikein. Meidänkin taloutemme antaa siitä elävän kuvan.
Minnehän tästä olisi jouduttukaan, joll'en minä kaikkea olisi niin
huolellisesti hoitanut.
_Aina_. Te hoidatte siis tohtorin taloutta?
_Martta_. Luonnollisesti! Kukas muu?
_Aina_. Hän itse ei siitä taida paljon pitää väliä.
_Martta_. Miehenikö? Ei rahtuakaan, ei edes tuon verran.
_Aina_ (hämmästyen). Miehennekö? — Oletteko sitte r naimisissa?
_Martta_. Kyllä kai, lapseni! Tohtori Teitti on minun mieheni!
_Aina_ (itseksensä). Tämä on liikaa — voi taivas!
_Martta_ (kummastellen). Mikä teitä nyt vaivaa?
_Aina_ (säpsähtäen). Ei mikään — (Pakoittaen itseänsä.) Minä en tiennyt
tohtorin olevan naineen miehen. (Itseksensä.) Niin nuori mies ja noin
vanha vaimo.
_Martta_. Aviomme on erittäin onnellinen; (neuloen) vaikk'ei minulla
ole mitään halua runollisuuteen.
_Aina_ (itseksensä). Mies parka!
_Martta_. Siihen aikaan kun tulimme toisiamme tuntemaan, eivät hänen
asiansa olleet erittäin hyvällä kannalla — minulla oli vähän omaisuutta
ja asiasta sovittiin — ja niinpä on sitte sovittu koko avioaikamme.
_Aina_ (itsekseen). Minä en saata enää kärsiä tätä! — kuinka hän
saattoi minut pettää niin ilkeästi! (Itkee.)
_Martta_ (panee neuleensa pois). Mutta mikä teillä on — itkettekö te?
_Aina_. Niin — olkaa hyvä — kertomuksenne liikuttaa minua.
_Martta_. Teillä on hyvä, säälivä sydän. Se siitä tulee kun naisetkin
alkavat runoella. Älkää kiihoittako enempää hermojanne, te olette jo
hyvällä alulla; mieheni puheli minulle siitä.
_Aina_. Onko hän puhunut minusta teille?
_Martta_. Kyllä — ja suoraan sanoen — hän arveli teidän olevan vähän
kiihtyneen.
_Aina_. Kiihtynytkö? (Nousee ylös — itseksensä.) Tämä on hävytöntä —
ensin pettää minut ja sitten noin hävyttömästi!
_Martta_ (nousee ylös — katselee häntä ja sanoo itsekseen). Hän tulee
aina rauhattomammaksi.
_Aina_ (itsekseen). Miksi en uskonut mitä isäni sanoi: runoilijat eivät
kelpaa mihinkään; ne ovat rakastuneita, pyöräpäisiä olentoja. Ja kun
minä tyttöparka sain hänelle jo kertoneeksi edellisen käyntini, — mitä
hän nyt sanoneekaan? — Tämä on kauheata! (Ottaa päivänvarjonsa.) Minun
täytyy tavata hänet.
_Martta_. Ettekö ai'o odottaa miestäni?
_Aina_. En — en, voikaa hyvin!
_Martta_. Olisiko teillä jotakin teetettävää?
_Aina_ (antaa paperikäärön). Tässä — olkaa hyvä — antakaa se hänelle
— siinä ovat runoelmani — minua ei hän ole koskaan näkevä. (Menee
keskiovesta).
_Martta_. Enkö ole oikeassa? Jos tuokin nuori tyttö olisi oppinut hyvin
paistamaan vasikanpaistia, sen sijaan kun nyt tekee huonoja runoja,
olisi tilansa nyt ja aina paljon parempi.
16:ta kohtaus.
Martta. Teitti.
_Teitti_ (tulee sisään hieman toisella kymmenellä ja hyräillen), »Mun
viinilässä ollessain, maailma unhottuupi. Mä elän onnellisna vaan, Kun
pullo kallistuupi» — (Panee hattunsa ja keppinsä pois.)
_Martta_. Näytätpä olevan hyvällä tuulella?
_Teitti_. »Ah mun armas lintuinen, Sydämein on iloinen.» (Syleilee
Marttaa.) »Sinun tähtes kultasein, Join mä pienen pullosen.»
_Martta_. Eipä se tainnut olla niinkään pieni.
_Teitti_. Niinpä kyllä, armas Marttani, tule hyvä siippanani, sinä
vanha tuttuni, muiskaappa nyt suuta! (Suutelee häntä.) Kaarlo pyysi
minua maistamaan lasin viiniä, jolla vihki uuden virkansa.
_Martta_. Vai niin!
_Teitti_. Mitä sanot Marttaseni, eikö viini ole oikea Luojan lahja?
_Martta_. Mielestäni ei hyvä vaimokaan ole sen hullumpi.
_Teitti_. Ei suinkaan — toista pitää vaan nauttia nuorena, toista
vanhana.
_Martta_. Mies hoi! — Sinä olet liian syvään tirkistellyt lasin pohjaan.
_Teitti_. Enpä olekkaan, Martta kultani! (Syleilee Marttaa.)
_Martta_. Hellyytesi sen selvästi osoittaa. Mutta missä Kaarlo on?
_Teitti_. Tosiaan — missä hän on — niin hän katosi äkkiä juuri
porttimme edessä — varmaankin tapasi hän jonkun tuttavan.
_Martta_. Se neiti, josta aamulla puhuit, kävi täällä.
_Teitti_. Kävikö hän kiirehtimässä?
_Martta_. Ei, vaan hän toi tänne runonsa.
_Teitti_. Tänä aamuna kokonaisen suuren murhenäytelmän — ja nyt jo
runonsa. Se on vaarallinen nainen!
_Martta_. Niinkuin sanoitkin; hän on varsin kiihtynyt.
_Teitti_. Senhän näkee jo ensi katsannolta — jotakin peloittavan villiä.
_Martta_. Eipä niin — päinvastoin; hän oli varsin sievä!
_Teitti_. Kyllä kai! (Itseksensä.) Tässä suhteessa ei naisia ollenkaan voi
uskoa. Ne puhuvat toisistansa päinvastoin.
_Martta_ (Ulkona soitetaan.) Mitä tämä on? Kaikki kellot ja
kellon-nauhat! Tuollainen soittaminen särkee korvat.
_Teitti_. Se on varmaankin Kaarlo. Hän on nyt liiaksi rohkealla päällä.
(Vielä kovemmin soitetaan.)
_Martta_. Tätä en siedä — eikö ketään ole avaamassa. (Menee ulos.)
_Teitti_ (nauraen). Mummoni on taas äkäinen, lallalla!
17:ta kohtaus.
Raninen. Martta. Teitti.
_Raninen_ (työpuvussansa, valkoisessa esiliinassa ja lyhyessä nutussa,
tappoveitsi vyöllä),
_Martta_ (astuu Ranisen jälestä). Mutta kuinka te saatatte —
_Raninen_ (Menee kiivaasti Martan ohitse Teittiä kohden). Ahaa! Tuossa
hänet viimeinkin saan käsiini! Voisiko kukaan uskoa sitä? Tuommoinen
vanha äijä ja kuitenkin niin kevytmielinen!
_Teitti_. Mitä teillä olisi asiaa.
_Raninen_. Tahonpa mie haastaa kanssanne selvillä suomen sanoilla.
_Teitti_. Sitten tehkää hyvin ja puhukaa selvemmin.
_Raninen_. Malttakaa vaan; kyllä tässä vielä kaikki selvitän!
_Martta_. Vaan ettehän te tunne minua, ettekä liioin miestänikään.
_Raninen_. Mitä? Miestännekö? Onko tuo halliparta nainut mies? Ohoo
— tässäpä kiehuu vielä kumma soppa; virallisessa allmänningissä,
huustaplaatissa julkaisen tään asian.
_Teitti_. Mutta kuulkaa toki — hillitkää itsenne —, eihän —
_Raninen_. En, mie en kuule, enkä mie hillitse! Ette työkään ole
voineet hillitä itseänne, te vanha naisten naurattaja!
_Martta_. Mutta Teitti —
_Raninen_. Perhana vie! Mie oon kunniallinen teurastaja, enkä salli
kanssani piettävän tommoista leikkiä.
_Martta_. En minäkään, sillä tämä on minun asuntoni. Koska olette
slahtari, niin pitäkää huolta lihoistanne ja tietäkää, että pysyköön
suutari lestissänsä - — tuossa —! (Osoittaa ovea.)
_Raninen_. Vai niin! Lihoistaniko? Eikö se mielestänne ole kylliksi
hyvää? Ehkä se on hampaillenne liika sitkeää? Niin kai, sillä
luultavasti teillä on paljon tekemistä hammaslääkärin kanssa.
_Martta_. Ja tuota sinä Teitti sallit!
_Teitti_. Oles vaiti vähän! (Raniselle.) Sanokaa toki mitä te täältä
haette ja miksi tulitte?
_Raninen_. Miksi tulin? Tyttäreni tähden. Hänen päänsä on puoli
pyörällä —
_Teitti_. Ainoastaanko tyttärenne?
_Raninen_. Kaikki päivät aamusta iltaan nuohoo hän kaikki kirjastot
läpi. Nyt alkoi hän itsekin kirjoittamaan, eikä huoli tarjoamastani
miehestä, eräästä saippuankeittäjästä, joka kuitenkin kaikin puolin on
kelpo ja kunnon mies. Parantaakseni hänet noista hullutuksista lähetin
hänet tänne —
_Teitti_ (itseksensä). Jo ymmärrän, se on isäukko Rosenvinge.
_Raninen_. Arvelinpa että tuommoinen paljasnuppinen ja harmaahapsinen
äijä helposti saattaisi tytön oikealle tielle — kyllä kai! —
Päinvastoin ajaa hän kaikenlaisia hullutuksia pään täyteen.
_Martta_. Ah!
_Teitti_. Mutta, herra Rosenvinge —
_Raninen_ (kovasti). Raninen!!
_Teitti_ (kummastuen). Teitti on nimeni!
_Raninen_. Kyllä tiedän! — Taidatteko kieltää, että tyttäreni oli
täällä, että hän puhui kanssanne?
_Teitti_. En!
_Raninen_. Siinäpä se.
_Teitti_. Mutta miksikä lähetätte sellaista puolihassua ihmistä
luokseni? Miksikä kasvatatte lapsenne niin huonosti?
_Raninen_. Minäkö? Työ ja teijän töherröksenne ovat syypäät kaikkeen.
(Ottaa Teitin hatun ja lyöpi sen pöytään.) Vaan mie oonkin ansainnut
tämän, sillä oon ollut liika hellä ja hyvä. Kyllä mie vasta paremmin
piän varani ja katson eteeni.
_Teitti_. Nyt ette ainakaan pidä varaanne, ettekä katso eteenne, ettekä
taaksenne, sillä tämä on minun hattuni. (Tempaa Raniselta hatun pois.)
_Raninen_. Sama se! Ettekö myös luvanneet lukea hänen runojansa?
_Teitti_. Lupasin kyllä, päästäkseni erilleen hänestä.
_Raninen_. Semmoinen nuori, kokematon tyttö pitää sen totena.
_Teitti_. Malttakaapa, mitä tytön nuoruuteen tulee —
_Raninen_. Hän on liika nuori käsittämään tuommoista vanhaa
syntisäkkiä, joka alkaa liverrellä rakkauden lörpötyksiä.
_Martta_. Voi, kaikkea pitääkin kuulla!
_Teitti_. Mutta hyvä herra Rosenvinge —
_Raninen_ (huutaen). Raninen!!
_Teitti_. Teitti on nimeni!
_Raninen_. Kyllä tiedän! (Martalle.) Perhana vie! Ettekö häpiä
vähääkään, kun ette voi tommoista kärrin kuokkaa kurissa pitää.
_Martta_, (pakenee hätäisesti Teitin luo), Teitti, hän aikoo lyödä
minua!
_Teitti_ (puolipeloissansa uhkaavaisesti Raniselle). Mitä, ai'otteko
lyödä vaimoani?
_Raninen_. Vieläpä mitä! Mitä mie sitä löisin, enhän mie lyö omaanikaan.
_Teitti_ (rauhoittaen Marttaa). Kuulitko?
_Martta_. Aja tuo ihminen ulos!
_Teitti_. Sen mielelläni tekisin, jos jaksaisin.
_Raninen_ (kävelee vihaisesti edes takaisin). Tuhat tulimaista! Mie oon
rauhan mies ja maksan veroni —
_Teitti_. Niin minäkin teen, siihen ei suuria temppuja tarvita.
_Raninen_. Vaan jos joku häiritsee kotirauhaani, niin mie kyllä kyyvin
näytän ja saippuankeittäjä kuuluu kotirauhaani.
_Teitti_. Saippuankeittäjäkö? Minä en saata ymmärtää, mitä tyttärenne
on mahtanutkaan lörpöttää teille.
_Raninen_. Olkaa huoleti, hyvä herra, tyttäreni ei valehtele.
_Teitti_. Sitten hän on varmaan väärin käsittänyt sanani, sillä minä
vakuutan teille —
_Raninen_. Olkoon niin! Mie tuon hänet tänne ja sanokoon hän sen teille
suoraan silmiin. Mutta muistakaa se, että tämä leikki ei tähän lopu.
_Teitti_. Mutta herra Rosenvinge —
_Raninen_ (huutaa), Raninen!
_Teitti_. Teitti on nimeni.
_Raninen_ (huutaa kovemmin). Kyllä tiedän! (Menee keskiovesta,)
_Teitti_. Rosenvingen perhe alkaa peloittaa minua. (Istuu.)
_Martta_. Teitti — tuollaisia puheita — vanhoilla päivilläsi.
_Teitti_. Älä nyt sinäkin!
_Martta_. Älä nyt väittelekkään; enhän minä tämänpäiväinen lapsi ole;
eihän tuo mies sitä tuulesta ole ottanut.
_Teitti_. Vaan kaikki oli tyhjää hullutusta.
_Mari_ta. Se on helppo sanoa. Varmaankin olisit toisin käyttäynyt, jos
olisit oikeassa ollut.
_Teitti_. Ei tässä suinkaan turhasta kärsimys lopu!
_Martta_. Mutta minä tiedän, mitä teen — mikä on velvollisuuteni, ei
kukaan saata siitä paheksua minulle. Väliämme on rikottu, — siis mitä
pikemmin pääsemme eroon toisistamme, sitä parempi — minä teen sen minkä
hyväksi näen. (Menee vasemmalle.)
_Teitti_. En tiedä valvonko vai uneksinko? Varmaankin olen liian hyvä
olemaan tässä maailmassa, sillä tahtoessani kaikille tehdä mieliksi,
piinaavat ja vaivaavat ne minua kahta kauheemmin. Ei, nyt en enää sovi
nahkoihini!
18:ta kohtaus.
Aurora. Mari. Teitti.
_Mari_ (avaa oven). Tohtori on kotona. (Päästää Auroran sisään ja menee
itse pois.)
_Aurora_. Sepä onkin oivaa, odotus tuntui minusta ijankaikkiselta.
_Teitti_. Neitoni, mitä olette te matkaansaattaneet, mitkä hirmuiset
hetket minulle tuottanut!
_Aurora_. Vai niin, te olette siis lukenut? Jopa arvelinkin sen teissä
tekevän syvän vaikutuksen. Mikä kohtaus miellyttää teitä enimmän? Ehkä
se, jossa koko perhe yhdessä poimii sieniä? Tarkastakaamme sitä oikein
niinkuin virkaveljet. (Istuu.) Tehkää hyvin, istukaa!
_Teitti_ (puoli ääneen). Semmoista ei vielä ole tapahtunut.
_Aurora_. Ei olekaan — ei tähän asti ainakaan — tämä varmaan muodostaa
uuden aikakauden draamassa! Vaan istukaa toki — tehkää hyvin — olkaa
niin hyvä!
_Teitti_. Mutta neiti — (Istuu.)
_Aurora_. Tehkää mielikseni ja nimittäkää minua vaan Auroraksi.
_Teitti_. En — tuhannen kiitosta — sitä en minä tee!
_Aurora_ (ojentaa hänelle kätensä). Ovathan sielumme sukua toisilleen —
_Teitti_ (siirtyen tuolinensa kauemmaksi). Taivas minua siitä
suojelkoon!
_Aurora_ (siirtyy tuolinensa lähemmäksi). Ette saata uskoa, kuinka
harvoin minun laiseni neidot kohtaavat myötätuntoisuutta. Ette voi
aavistaakaan, kuinka se tuntuu suloiselta!
_Teitti_ (siirtyen kauemmaksi). Olkaa niin hyvä ja pysykää paikoillanne!
_Aurora_. Mikä teitä vaivaa?
_Teitti_. Te pidätte, hyvä neitini, kaikki niin traagillisena!
_Aurora_. Traagillisenako? Niin se on minussa jo synnynnäinen
luonnontaipumus. (Siirtyy tuolinensa lähemmäksi Teittiä.)
_Teitti_ (nouse ylös ja pitää kiini tuolin karmista, niin että tuoli
on hänen ja Auroran välillä). Paljon mahdollista. Mutta nyt vasta minä
alan käsittää, kuinka tämä koko sekaannus on syntynyt.
_Aurora_. Kaikessa tapauksessa se on jotain uutta ja hämmästyttävää,
erittäinkin viides näytös.
_Teitti_. Joko taas — jättäkää nyt näyttämiset — minä tarkoitan niitä
mielipahoja, jotka te olette minulle saattaneet.
_Aurora_. Minäkö?
_Teitti_. Juuri te. — Varmaankin olette isällenne kertoneet yhtä ja
toista, josta sieluparkani ei ole koskaan uneksinutkaan.
_Aurora_. Isälleni sanoin vaan käyneeni täällä, sehän oli luonnollista
— sehän oli lapsen velvollisuus isäänsä kohtaan.
_Teitti_ (itseksensä). Sievä laps!
_Aurora_. Muutoin tahdon huomauttaa, ettei hän ole oikein tyytyväinen
minun kirjallisiin toimiini.
_Teitti_. Sen hän kyllä osoitti — hän luulee minun olevan siihen
syypään.
_Aurora_. Siis hän oli itse täällä.
_Teitti_. Noin neljännes takaperin.
_Aurora_. Niin, isäni ei tunne vähääkään minun runollista kutsumustani.
_Teitti_. Se on varma, mutta tietäkää, neitiseni, että minä olen jo
vanha mies ja sen vuoksi annan teille hyvän neuvon — mitä tuohon
saippuankeittäjään tulee.
_Aurora_ (kummastuen). Saippuankeittäjäänkö?
_Teitti_. Niinpä kyllä. Ottakaa saippuankeittäjä mieheksenne. Minulla
ei tosin ole kunnia tuntea häntä, vaan hänen pitäisi olemaan kunnon
mies!
_Aurora_. Saippuankeittäjäkö? Ottaa mieheksi — ja minun vielä?
_Teitti_. Niin, niin! Isänne sanoi minulle varustaneensa teitä varten
erään saippuakauppiaan.
_Aurora_. Minulleko miehen? (Menee kiireesti vasemmalle, pukee
kohtauksen alussa riisutun hatun ja huivin kiireesti päällensä), Siitä
ei hän ole virkkanut minulle sanaakaan — minun täytyy nyt oitis —
_Teitti_. Täyttäkää isänne tahto!
_Aurora_. Luonnollisesti! — En silmänräpäystäkään ai'o viipyä — Aurora
— aamurusko — viimeinkin koitat!
_Teitti_. Ettekö ota kirjaanne mukananne?
_Aurora_. Voikaa hyvin herra tohtori! (Menee ulos keskiovesta.)
19:ta kohtaus.
Martta. Teitti.
_Martta_ (on tullut sisään edellisen kohtauksen lopulla ja seisattunut
oven luo). Joko taas on vaimoväkeä luonasi?
_Teitti_. Niin Martta rouvaseni! — Katsahda minuun ja vastaa,
tarvitseeko vaimoni olla mustasukkainen?
_Martta_. Puhu vielä — te miehet olette kaikki samanlaisia ketun poikia.
_Teitti_. Tuon toimitin tiehensä, eikä hän enää tänne päätänsä pistä —
tästä lähin en ota yhtään naisihmistä vastaan.
20:s kohtaus.
Edelliset ja Raninen.
_Raninen_. Suokaa anteeksi, jos häiritsen.
_Teitti_. Joko taas! Vaan sama se. Te tulette parhaaseen aikaan.
Kaikki on selvillä ja te olette oleva tyytyväinen kanssani. Tyttärenne
nimittäin suostuu rupeamaan saippuankeittäjän vaimoksi.
_Raninen_. Hahaha!
_Martta_. Niin juuri, omilla korvillani sen kuulin.
_Raninen_. Kyllä pian olette näkevä omituisen saippuankeittäjän,
hahaha! (Nauraa aina kovemmin.)
_Teitti_. Vaan mitä te, herra Rosenvinge, nauratte?
_Raninen_. Rosenvinge! Sanokaapa miksi työ nimitätte minua
Rosenvingeksi? — Raninen!
_Teitti_ (äkäisesti). Miksikäs te sanotte minua aina Raniseksi?
_Raninen_. Mie itse olen Raninen — teurastaja Raninen.
_Martta_. Aivan oikein — teurastaja Raninen.
_Teitti_. Vai niin! Miksi ette sitä oitis sanonut? Muutoin on se sama
minusta, Raninen eli Rosenvinge yhdentekevä — se vaan on varma, että
tyttärenne naipi saippuankeittäjän — ja siis jättäkää minut tästä lähin
rauhaan.
_Raninen_. Hyvä ihminen, se on minun asiani kenen tyttäreni ottaa ja
nyt hän ottaa mieheksensä veljenne pojan, »sen mie olen sallinut.
_Teitti_. Ei nyt kummempaa! Sitten ei veljeni poika ole täysijärkinen.
_Raninen_. Päinvastoin! Hän on kelpo kauppamies ja se on mieleeni; en
mie niin välttämättömästi tahdo saippuankeittäjää, kunhan ei oo mikään
kynien kaluuja, se ei oo mieleeni.
21:ta kohtaus.
Edelliset. Kaarlo ja Aina (keskiovesta).
_Kaarlo_. Hyvä setä ja täti. Minä olen onnellisin olento auringon alla.
(Syleilee Teittiä ja Marttaa.)
_Aina_ (Teitille). Saanko Kaarlon morsiamena syleillä teitä?
_Teitti_. (kummastuen). Syleillä kyllä saatte, vaan Kaarlon morsiamena
—!
_Aina_. Niin juuri. (Katsoen Raniseen.) Sillä onhan pappa sen sallinut!
_Martta_. Mutta kuinka tämä kaikki on tapahtunut?
_Kaarlo_. Se on sukkela seikka! — Setä saattaa kirjoittaa siitä
novellin.
_Raninen_. Niin se nyt on: asia on päätetty. (Kättelee Teittiä ja
Marttaa.) Unhottakaamme vanhat vihat ja suokaa anteeksi, jos tulin
olleeksi hieman röyhkeä teille. Virkani luonne on siihen syypää. Kyllä
mie hienostun ja pulieraan itseni, jahka joudun hovislahtariksi.
(Ainolle ja Kaarlolle.) Työ, lapsukaiset, ottakaa toisenne ja alkakaa
onnellista elämää, sillä mie oon sen sallinut.
Esirippu laskee.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK "ONHAN PAPPA SEN SALLINUT" ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
