Kauppaneuvoksen kuoltua : Näytelmä 3:ssa näytöksessä

By Maila Talvio

The Project Gutenberg eBook of Kauppaneuvoksen kuoltua
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Kauppaneuvoksen kuoltua
        Näytelmä 3:ssa näytöksessä

Author: Maila Talvio

Release date: May 21, 2024 [eBook #73666]

Language: Finnish

Original publication: Porvoo: WSOY, 1905

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUPPANEUVOKSEN KUOLTUA ***





KAUPPANEUVOKSEN KUOLTUA

Näytelmä kolmessa näytöksessä


Kirj.

MAILA TALVIO





Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1905.




HENKILÖT

LOUISE AHLFELT, kauppaneuvoksen leski.
SIGRID WILLARDT, |
EDITHA,          | hänen tyttärensä.
TIREHTÖÖRI ALLAN WILLARDT, Sigridin mies.
ROLF, heidän lapsensa.
OIVA LAHTONEN, konttoristi Ahlfeltilla.
ARMAS SALOKANNEL, runoilija.
PENTTI MARTO, kuvanveistäjä.
HELLA ASP.
GUNNAR KILPI.
LAHTOSEN ÄITI.
TYÖMIES ÅSTRÖM.
GRÖNLUNDSKA.
ANDERSSONSKA.
Ahlfeltin palvelijoita, työmiehiä, heidän vaimojaan ja lapsiaan.

Tapahtuu parina päivänä ennen jouluaattoa sekä jouluaattona.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS


Suuri, matalahko, räikeän loistavasti kalustettu sali; peräseinällä
kolme ikkunaa raskaine punaisine plyyshiverhoineen. Toisella sivulla
ovi eteiseen, toisella ovi konttorihuoneisiin ja myymälään. Pöytä
tuoliryhmineen. Ympärillä KILPI, MARTO, SALOKANNEL ja HELLA ASP
(muodikkaassa kävelypuvussa, suuri hattu päässä). EDITHA (surupuvussa)
kaataa kahvia ja tarjoilee vieraille. Ulkoa kuuluu kaiken aikaa
kansanjoukon epämääräistä puhetta ja rähinää.

MARTO

No, Editha, tottahan sinä kävit Moulin Rougessa? (Marto purskahtaa
pieneen nauruun, katsahtaa Edithaan).

EDITHA (puoleksi leikillä, puoleksi hermostuneena)

Olisihan minun pitänyt odottaa että se kysymys tulee ennemmin tai
myöhemmin — täällä kotonakin!

MARTO

Kuinka niin?... Mitä...?

EDITHA

Ei mitään, ei mitään... Tai sitä vain, että... Kaikki te puhutte
ikäänkuin Moulin Rouge olisi Pariisin merkillisin merkillisyys.

KILPI

Jollei se juuri ole merkillisin merkillisyys, niin onhan se ainakin
merkillisimpiä merkillisyyksiä.

EDITHA (leikitellen, pieni kärki sanoissa)

Niin, eikö totta: Louvret ja Luxembourgit ja kaikki muut ovat pelkkä
varjo Moulin Rougen rinnalla!

KILPI

Taidetta tapaa kaikkialla, mutta Moulin Rougea ei ole kuin Pariisissa.

MARTO

Oo — älkää luulko! Jokaisella suurkaupungilla on sekä Louvrensa että
Luxembourginsa ja Moulin Rougensa! Eikä ulkomaalaisen pidä laiminlyödä
kumpaakaan. Toinen katsotaan päivällä, toinen yöllä.

SALOKANNEL

Ei ole Moulin Rouge enää entisellään. Pariisin kuuluisa Punainen mylly
on nykyään varsin siisti paikka, jonne kuka hyvänsä saattaa mennä.
Toista oli silloin kun minä... Et sinä, Editha, siellä olisi pahentunut.

EDITHA

Tiedänhän minä, etten olisi. Mutta ei ollut sopivaa aikaa.

MARTO

Eikä halua!

EDITHA

Olkoon menneeksi!

MARTO

Sopivaa aikaa? Uskallanko kysyä, mitä erityistä oli tekemistä? Oletko
ehkä kaikessa salaisuudessa ruvennut kirjailemaan tai laulamaan tai
maalaamaan tai... Niin, niin! Ja hämmästytät äkkiä maailman valmiina
taiteilijana. Kaikki on mahdollista Editha Ahlfeltille!

EDITHA nauraa

Kaikki tämä siksi etten käynyt Moulin Rougessa!

MARTO

Se oli sellaista, että Editha joutui sosialistien seuraan
ja sitten katosi halu kaikkeen mikä meitä muita ulkomaalaisia huvitti...

SALOKANNEL (pitkään)

Ooo!

KILPI

Kauppaneuvos Ahlfeltin tytär sosialistien seurassa!
Oletko jo sosialisti, jauresilainen?

EDITHA

Ei siitä kannata puhua. Minä en osaa vielä aakkosiakaan. On vain
jonkinlainen hämärä aavistus... Siellä oli niin hyviä puhujia. Minä
opin kieltä ja...

SALOKANNEL

Sääli oikeastaan että se oikea Moulin Rouge meni!

EDITHA (hämmästyneenä)

Niinkö?

SALOKANNEL

Se oli niin tyypillisesti pariisilainen.

HELLA ASP

Jaa, kyllä minun täytyy sanoa että menisin sitä katsomaan, jos
Pariisiin pääsisin.

MARTO

Bravoo, bravoo!

HELLA hämillään, koettaen korjata

Niin... tietysti uteliaisuudesta vain. Että kerran näkisin millaista
siellä sellaisessa... on... en tietysti millään lailla nauttiakseni
siitä...

(Kaikki purskahtavat nauruun.)

MARTO

Mitä te nyt menitte sitä särkemään! Se oli niin herttaista.
Rehellisyys on sentään niin pukevaa nuorelle naiselle.

HELLA

Valitan että olin niin liian rehellinen. Annoin naurunaihetta.

SALOKANNEL

Siunattu se olento, joka tähän matoiseen maailmaan tuo hiukankin
naurunaihetta. Äh, täällä on niin yllin kyllin kuivaa...

MARTO

Muistatko, Editha, missä olimme viikko sitten?

EDITHA

Odotahan... tänään on perjantai... ei, torstai...

MARTO

Me läksimme Pariisista.

EDITHA

Eikö siitä ole kuin viikko? Hyvänen aika, minusta on kuin kokonainen
iäisyys.

MARTO (katsoo kelloa)

Juuri tähän aikaan istuimme ravintolavaunussa...

HELLA

Oliko ikävä lähteä Pariisista?

EDITHA

Ehkä hiukan.

MARTO

Ei niin hiukkaakaan. Minä satuin olemaan todistajana, kun Edithan
piti erota Louvresta. Mentiin sanomaan hyvästi da Vincille,
Murillolle, Rafaelille ja muille suuruuksille. Sitten lähdettiin
kuvanveisto-osastoon, kumarrettiin Milon Venukselle, Junolle ja
muille jumalattarille. Siinä salissa sattui minulla olemaan erityiset
lemmikkini ja kun minä unohduin heitä katselemaan, joutui Editha
toisaalle...

EDITHA

Kyllä minä koko ajan tiesin missä sinä olit.

MARTO

Mutta minä en tietänyt missä sinä olit. Etsin etsimistäni ja vihdoin
viimein tapaan hänet porraskäytävästä, vastapäätä Samothraken
taisteluenkeliä, ihan vaipuneena tämän päättömän ja kolhitun enkelin
katselemiseen. Minun täytyi pysähtyä. Ja minulle tuli ajatus: jos
joskus pistäisi päähäni hakata kuva nimeltä »Ihailu» tai »Antautuminen»
tai jotakin sellaista, niin kuvaisin sen sellaiseksi jommoisena näin
Editha Ahlfeltin erohetkellä Samothraken edessä — pukua tietysti
lukuunottamatta...

EDITHA (joka jo pari kertaa on yrittänyt häntä keskeyttää)

Anna nyt jo minullekin puheenvuoro! No niin, miksen myöntäisi että
olin ihastunut Louvreen. Mutta se olikin ainoa paikka, josta minun oli
vaikea erota. Oikein vaikea.

MARTO

Entä sosialistisi! Ja olihan muitakin ihmisiä...

EDITHA

Tietysti. Olihan sitä ehtinyt esimerkiksi bolagisteihin kiintyä.
Puolen vuoden aikana oltiin miltei joka päivä yhdessä. (Hämätäkseen:)
Tiedättekö, minä toin mukanani pari niin kaunista marmorijäljennöstä ja
paljon, paljon valokuvia...

KILPI

Ovatko ne jo niin että voi saada nähdä...?

HELLA (miltei yhtaikaa)

Niin, näytä rakas Editha.

EDITHA

En vielä ole avannut mitään (miltei inholla silmäillen ympärilleen).
Mitä täällä kannattaisi! Jahka me pääsemme Valhallaan.

HELLA

Kai te muutatte ennen joulua?

EDITHA

Huomispäivänä... Jaa... ei... emme pääse ennenkuin jouluaattona. Sillä
täällä vietetään vanhan tavan mukaan kuusijuhla työväelle.

Huokaa.

SALOKANNEL

Ikäänkuin teitä siinä tarvittaisiin.

EDITHA

Ei ole ennenkään tarvittu! Mutta mamma tahtoo välttämättömästi.
(Synkistyen, hiljemmin:) Nyt kun pappakin on poissa. (Keveämmin:)
Mutta ylihuomenna Valhallaan! Minä iloitsen siitä. Täällä on niin
painostavaa, niin levotonta, niin vierasta — (inholla, pelolla) en
ottaisi mistään hinnasta asuakseni täällä. Valhalla; sinun pitää tulla,
Pentti, näkemään kotini.

MARTO

Heti kun Helsinkiin tulen.

(Katsoo kelloa.)

HELLA

Aiotteko todella vielä tänä iltana lähteä?

MARTO

Kello kahdeksan junassa. En muuten ehdi kotiin jouluaatoksi.

EDITHA

Ei nyt vielä ole kiirettä.

Ovi konttorihuoneeseen avautuu, Lahtonen astuu kiireesti sisään,
kumartaa, pysähtyy.

LAHTONEN

Anteeksi... Eikö komerserodinna vielä ole tullut?

EDITHA

Ei ole... Mutta tehkää hyvin ja tulkaa juomaan kahvia. Ehkä minä saan
esittää...

LAHTONEN

Kiitoksia... Puoti on täynnä väkeä.

(Kumartaa, on menemäisillään.)

EDITHA (on noussut, seuraa)

Olisiko ollut jotakin kiireellistä?

LAHTONEN

Olisin vain kysynyt huomisesta kuusijuhlasta... Ja sitten täällä on
eräs... joka tahtoisi tavata komerserodinnaa...

EDITHA

Kuka se sitten on?

LAHTONEN

Köyhä vaimo vain.

EDITHA

Mitä hän...?

Etsii esiin kukkaronsa.

LAHTONEN (salatulla ivalla ja katkeruudella)

Ei ole pyytämässä.

EDITHA

Mitä hän sitten...? Onko jotakin tapahtunut? (Menevät yhdessä
konttorihuoneisiin).

HELLA

Voi kuinka minun on sääli Edithaa! Hän koettaa hillitä itseään, mutta
kyllä näkyy että hän kärsii. Hän joka ennen oli niin iloinen ja täynnä
elämänhalua. Olisikohan parempi että lähtisimme pois?

SALOKANNEL

Helpommin hän vain unohtaa, kun on ihmisiä ympärillä.

KILPI

Mutta eikö hän nyt vähitellen ala tottua? Ei ihminen sentään jaksa koko
ikäänsä surra. Johan kauppaneuvos on ollut haudassa pari kuukautta.

HELLA

Kyllä, kyllä... Mutta Editha palasi ulkomailta vasta eilen.

KILPI

Tietysti hän Pariisiin sai tiedon.

SALOKANNEL

Tietysti. Mutta on nyt aina hiukan vaikeaa palata kotiin sellaisten
tapausten jälkeen.

KILPI

No... no... no... ymmärrän.

HELLA

Edithalle mahtoi olla kamalaa sinne saada se tieto.

MARTO

Hän sairastui. Pariin päivään ei häntä kuulunut Duval'iimme Boul.
St. Miehin varrella. Kun vihdoin menimme häntä katsomaan, makasi hän
kuumeessa ja houraili olevansa kotimatkalla. Huuteli isäänsä...
isänsä koiraa... isänsä ratsuhevosta...

HELLA

Editha raukka! Hän rakasti isäänsä aivan mielettömästi.

KILPI

Editha ei tuntenut isäänsä.

SALOKANNEL

Kukapa häntä oikeastaan tunsi! Se on: kaikki tunsivat eikä kuitenkaan
kukaan. Harva ihminen kai on niin yksinään kulkenut elämän läpi
kuin hän. Kaikki puhuivat kauppaneuvos Ahlfeltin samppanjakesteistä
uudenvuodenpäivänä, kaikki kadehtivat niitä onnellisia jotka saivat
olla mukana Valhallassa Louisen päivänä. Huvila oli kuin satulinna
salaperäisessä elokuunyössä... Eikö jokainen tässä kaupungissa olisi
tuntenut kauppaneuvos Ahlfeltia, kun hän komeissa vaunuissaan ajoi
kadulla? Kaupunkilaiset tunsivat yksin hänen koiransakin...

MARTO

Niin, niin... Sen muistan minäkin. Koulupoikana minä sitä kovasti
pelkäsin... Mikä kumma sen nimi nyt olikaan...? Asch... Sanoihan
Edithakin sen houriessaan...!

HELLA

Tom se oli. Aina vain Tom. Uusi Tom kun edellinen kuoli. Ajatelkaapa,
tämä viimeinen Tom suri isäntäänsä niin, että se vain etsi ja etsi ja
ulvoi. Ei kukaan saanut siltä rauhaa. Kaksi kertaa se tuotiin kotiin
sedän haudalta ja vihdoin se oli ammuttava.

SALOKANNEL

Liikuttava juttu!

MARTO

Selvästi muistan kauppaneuvoksen koulupoikavuosiltani. Hänellä oli
tapana kävellä tännepäin juuri kun me tulimme koulusta. Me teimme
kunnioittavan kierroksen ja vaikenimme, kun ohitse astuimme. Ja kun
kuului huuto: kauppaneuvoksen vaunut! livistimme me kiireesti pois
tieltä. Kauppaneuvos oli komea ja mahtava herra!

HELLA

Ja minä muistan tämän talon aivan aikaisimmasta lapsuudestani — silloin
en vielä Edithaa tuntenut. — Minua huvitti kullattu viinirypäleterttu
oven yläpuolella. En vielä ylettynyt näkemään ikkunaan. Kerran pyysin,
että äitini nostaisi minua niin että saisin tietää mitä ikkunassa oli
ja hämmästyin kovasti, kun siellä oli vain pulloja!

KILPI

Etkö muista, Merto, että minä Pariisiin lähtiessäsi kerroin sinulle
neiti Ahlfeltin oleskelevan Pariisissa?

MARTO

Muistan. Käskit minun varoa maailman vaarallisimpia houkutuksia, rahaa
ja kauneutta. Mutta kuinka oikeastaan oli — en ole koskaan tahtonut
Edithalta kysyä — kuoliko kauppaneuvos äkkiä?

HELLA (katseltuaan ympärilleen, kuiskaa)

Aivan äkkiä. Hän oli joutunut... jollakin lailla riitaan jonkun
työmiehensä kanssa ja kiivastui. Sai siitä halvauksen. Kun täti
huvilalta ehti tänne, ei hän enää osannut puhua. Tämä tapahtui noin
kello seitsemän ja kello yhdeksän hän kuoli.

MARTO

Vai niin, vai niin.

HELLA

Ei voi kuvata mikä sekosorto täällä syntyi. Setä oli aina johtanut
kaikkea, aivan pienimpiäkin asioita. Ihmiset tulivat aivan päättömiksi.

SALOKANNEL

Olihan täällä sentään pari taitavaa konttoristia. Lahtonen esimerkiksi,
joka on ollut sedän palveluksessa parikymmentä vuotta, aivan pienestä
pojasta.

HELLA

Ja täti itse koetti parastaan. Täti on todella ollut aivan ihmeteltävän
energinen. Ajatelkaa, herra Marto, nainen niin epäkäytännöllinen ja
hieno, joka ei ymmärrä afääreistä mitään, heittää kauniin huvilansa,
muuttaa tänne ja asuu täällä kaksi kuukautta aivan viinakaupan
nurkalla. En olisi uskonut tädissä sellaista mielenlujuutta olevan. Kun
muistaa kuka hän on!

MARTO

Mutta se viinakauppa kai se juuri on suvun rikkauden lähde. Kaipa se
niinmuodoin on kärsittävä.

HELLA

Olkoon mikä on, mutta sietämätön se on. Tuolla on aina humalaisia, aina
huutoa, aina tappelua. Eihän se mitään olisi, jos olisivat siivosti.
Varmaan ei tädillä ollut aavistusta siitä mitä se kaikki merkitsee.
Tuskin täti oli täällä vanhassa talossa käynytkään. Mutta hän on kuin
onkin kestänyt täällä kaksi kuukautta.

KILPI

Kovasti hän on vanhentunut viime aikoina.

HELLA

Onko se nyt ihme!

SALOKANNEL

No, pian hän saa apua. Tirehtööri Willardtia odotetaan joka päivä.

(Melu kadulla enenee.)

KILPI (nousee, menee ikkunaan)

Profanum vulgus mylvii... Mikä niiden oikeastaan on?

(Muutkin menevät ikkunaan.)

HELLA (peloissaan)

Nyt ne taas rupeavat tappelemaan.

SALOKANNEL

Niitä suututtaa kun tietävät, että puoti pian suljetaan. Useat eivät
vielä ole ehtineet saada.

HELLA

Niin, onkin käsittämätöntä miksi tämä puoti suljetaan niin aikaiseen.
Muut puodit ovat auki kahdeksaan ja yhdeksään. Onko ihme että ihmiset
suuttuvat!

KILPI

Yhteiskunta laittaa välistä niin turhia määräyksiä.

NAISEN ÄÄNI (ulkoa)

Kiroan, kiroan, kiroan minä koko tämän paikan! (Hänen huutonsa päättyy
itkunsekaiseen ulinaan.) Ei penniäkään tuonut kotiin palkastaan.
Kaikki on tänne kantanut. Täällä syödään ja juodaan ja mässätään
meidän rahoillamme. Kiroan... kiroan...! (Melu ihmisjoukossa on
kasvamistaan kasvanut. On kuulunut huutoja: poliisi! poliisi!)

HELLA (säikähdyksissään)

Kuinka hirmuisen raakoja ne ovat. Ei tällaista kai toki koskaan
tapahtunut sedän aikana. Kyllä todella täytyisi soittaa poliisille...
Mutta mihin kummaan Editha joutui?

KILPI

Jo ne rauhoittuvat. Poliisi tuli mieslukuisena.

MARTO (nauraa)

Luuletteko te, että se heistä on kauheaa? Se on heille vain
joululystiä, kuten meillä on omat joululystimme. Me panemme
joulupuuroon mantelin, me sulatamme tinaa, me... Ettekö te nyt soisi
heille pientä huvia. He kantanut. Täällä syödään ja juodaan ja
mässätään mei- (Palaavat vähitellen paikoilleen).

HELLA

Mutta se vaimo kärsi — ei se huuto tullut ilosta. Kuinka hirveällä
äänellä se huusikin! Ei se ollut joululystiä.

KILPI

Mistä sinä tiedät! Ilot ja ilonilmaisut ovat ihmisiä myöten.

(Editha palaa kalpeana, koettaen hillitä itseään.)

HELLA rientää häntä vastaan, hellästi:

Editha kulta, missä sinä niin viivyit! Kai sinä kovasti pelästyit?

EDITHA (hengästyneenä)

Pelästyin. Kyllä täällä kaupungissa on levotonta. Kunhan me
pääsisimmekin Valhallaan. Voi kun Sigrid ja Allan pian tulisivat!

SALOKANNEL

Mikä siellä nyt sitten oli?

EDITHA

Joku vaimo vain tahtoi tavata mammaa.

SALOKANNEL

Sekö sama joka reuhasi täällä ulkopuolella?

EDITHA

Sama. Selitin ettei mamma ole kotona. Väitti ensin että valehtelen
eikä olisi lähtenyt millään. Herra Lahtosen täytyi työntää hänet ulos.
Hän kävi kourin kynsin kiinni seiniin... oveen, kynnykseen...
Pelkäsin, että hän puree Lahtosta käteen. Sitten hän huusi täällä
ulkopuolella...

HELLA

Kyllä me kuulimme.

EDITHA

Ettei hän vain tekisi mammalle mitään pahaa: Mamma on ulkona.

KILPI

Ehei! Täti ajaa vaunuissaan varsin turvallisesti. Ei tällaisia asioita
pidä ottaa niin juhlallisesti.

EDITHA

Kun minä ymmärtäisin mikä sen vaimon oikeastaan oli. Miksi hän niin
kauheasti uhkasi?

SALOKANNEL

Kai hän yksinkertaisesti tahtoi tädiltä rahaa. Sellaisiahan täällä käy
alituisesti.

EDITHA

Ei hän huolinut rahasta.

SALOKANNEL

Ohoo! Siis ylpeä yksilö! No niin, huolensa on itse kullakin. Pääsemmekö
me niistä vapaiksi? — miksi sitten he! Ole sinä vakuutettu siitä että
ihmisen tunteet ovat sitä tylsemmät jota alemmalla sivistysasteella hän
on. Luuletko että kala kärsii, kun se pataan pistettäessä vielä hyppii
— ja luuletko että tuollainen vaimo tuntee ja kärsii, kun se kirkuu?

EDITHA (lamassa)

Kuka sitä tietää!

MARTO

Muistatko, Editha, pikku Madelaineamme?

EDITHA

Muistan...

HELLA

Kuka oli pikku Madelaine...? Te näytätte niin... Vai eikö siitä
sovi...?

MARTO

Madelaine oli vain pikkuinen katutyttö, jota Editha koetti
»pelastaa» ja joka petti Edithaa monella muotoa. Pikku Madelaine
viihtyi asemassaan erinomaisen hyvin eikä laisinkaan tahtonut tulla
»pelastetuksi».

EDITHA

Kuule Pentti, ole hiljaa...

HELLA

Ei, Editha rakas, kyllä me nyt jätämme sinut rauhaan... Olet kovin
väsynyt.

MARTO

Aivan oikein. Minunkin tavarani ovat vielä huiskin haiskin. No, Editha,
hyvästi nyt ja kiitos kaikesta!

EDITHA (ikäänkuin heräten)

No niin, Pentti, kaunis kiitos nyt hyvästä matkaseurasta ja koko ajasta
Pariisissa. Ja tule tervehtimään, kun Helsinkiin palaat. Silloin me
jo asumme Valhallassa, silloin saat nähdä minun oikean kotini! Hyvää
joulua!

MARTO

Kiitos. Ja muista nyt, ettet saa itkeä. Se kuluttaa ja — rumentaa.

HELLA

Niin: ethän sinä enää itke! Elämässä on sentään niin paljon hyvää ja
kaunista. (Suutelee häntä.) Minä olen taas pian luonasi.

SALOKANNEL

Jaa... kai minunkin pitäisi lähteä. Mutta suoraan sanoen ei minulla
vielä ole mitään erityistä tekemistä. Jäisin mielelläni kuulemaan
Pariisin uutisia, jos...

EDITHA

Mutta sepä hauska! Jää!

(Editha saattaa vieraat eteiseen. Salokannel seuraa kynnykselle,
polttelee siinä. Kuuluu hyvästijättöjä ja hyvän joulun toivotuksia.
Salokannel palaa ensin, sitten Editha. Editha tulee hellästi
Salokanteleen luo, painautuu häneen ja purskahtaa itkuun, jota kauan on
pidättänyt.)

SALOKANNEL (heltyen)

Editha, Editha, no mitä nyt? Tyynny, tyynny...!

EDITHA

Minua niin ahdistaa ja painostaa. En tiedä... Kaikki täällä on niin
outoa. Ei tämä ole kuin kotini. Ihmiset ovat niin kummallisia. En tunne
mammaa, hän on käynyt niin vanhaksi, niin nöyräksi... en tiedä miten
sen sanoisin...! hän ikäänkuin peittää jotakin. Olisin tahtonut kysyä
papan kuolemasta. En tiedä siitä vielä mitään tarkempaa. Kaikkiin
kirjeisiini Pariisista sain vastauksen, että kerrotaan tarkemmin kun
tulen kotiin. Ja nyt ei kerro kukaan. Mammalta en uskalla edes kysyä,
kun hän on niin alakuloinen.

SALOKANNEL

Kyllä sinä sen kaiken saat aikoinasi tietää.

EDITHA

Ja sitten tämä kauppa täällä on niin inhottava. Minä en kärsi tuota
rähisevää joukkoa tuolla...

SALOKANNEL

Rauhoitu nyt, rauhoitu! Pianhan te pääsette pois Valhallaan. Lähtekää
huomispäivänä, vaikkapa tänä iltana.

EDITHA

Ei mamma suostu lähtemään ennenkuin ylihuomenna... Ja sitten minä
pelkään Valhallaakin. Täällä on kaikki niin vierasta, ettei papan
poissaolo niin paljon tunnu. Mutta Valhallassa tyhjyys oikein tulee
huutamaan vastaan. Nähdä hänen huoneensa, hänen kirjoituspöytänsä,
nähdä Tomin tyhjä nurkka... Voi pappa, pappa! Tietää ettei hän
koskaan telefonoi kaupungilta, ettei hän koskaan enää tule... Hän oli
sentään niin äärettömän hyvä ja niin kaunis ja niin rakas minulle...!

SALOKANNEL

Enkö minä mitään merkitse pienelle Edithalleni?

EDITHA (hymyillen)

Etkö sinä mitään merkitse? Voi Armas, Armas — kuinka elämäni olisi
toivotonta ilman sinua! — (muuttuneella äänellä:) En käsitä kuinka
pappa on voinut elää täällä.

SALOKANNEL

Hänen työnsä oli täällä.

EDITHA

Hänen työnsä! Niin, meidän tähtemme hän tämän kaiken kesti. (Inholla:)
Noiden rähisevien ihmisten joukossa.

SALOKANNEL

Älä luule, että he sedän eläessä niinkään rähisivät.

EDITHA

He eivät tohtineet. (Vahingonilolla:) Niin, he eivät tietystikään
tohtineet! Oo kuinka minä vihaan tuota raukkamaista, matelevaa joukkoa.
Mutta että mamma on voinut kestää täällä — sitä en käsitä! Oli onni
ettei mamma ollut kuulemassa mitä kaikkia se vaimo sanoi.

SALOKANNEL

Unohda nyt se! Ehkä hän oli hullu.

EDITHA (ilostuen)

Niin, kuule, ehkä hän todella oli hullu! (Nauraa.)

SALOKANNEL

Joko sinä nyt raaskit luopua hänestä ja ruveta kuulemaan mitä minulla
on sanomista?

EDITHA

Jo, jo, jo. Nyt olen kokonaan sinun.

SALOKANNEL

Sanopa minulle nyt, etkö vain Pariisin humussa joskus unohtanut minua?
Minä sain pari kertaa niin kauan odottaa kirjettä.

EDITHA

Saitko? Kyllä minä mielestäni kirjoitin kovin usein. Ei, kuule, tämä
pitäisi minun sanoa sinulle! Minä kirjoitin paljon useammin kuin sinä.

SALOKANNEL

Sitten on kirjeitä mennyt hukkaan.

EDITHA

Mahdollista. Ei, kuule, eivät muut kirjeet mene hukkaan kuin ne joita
ei ole kirjoitettu.

SALOKANNEL

Kuulehan... Tuo Marto näytti kohtelevan sinua kovin hyvänä tuttavana.

EDITHA

Meistä tuli hyvät ystävät... (naurahtaa) Pentti! Ei, Pentti ei ollut
ensinkään vaarallinen. Mutta jos minä nyt oikein suoraan tunnustan,
niin oli siellä muuan norjalainen maalari, joka oli vaarallisempi.
Juuri hänen kauttaan jouduin sosialistikokouksiin.

SALOKANNEL

Ahaa!

EDITHA

Hän oli suuri ja komea ja väkevä. Hänessä oli merta ja vuorta ja
vuonoa, siinä miehessä. Hänen nimensä oli näköalakortissa, jonka
sinulle kerran lähetimme Versaillesta. Etkö muista? Juuri siellä,
Trianonin lehdoissa me harhailimme ja...

SALOKANNEL

Kuule, Editha, älä jatka... Taikka minä...

EDITHA

Tuletko sinä mustasukkaiseksi! Kuinka minä pidän siitä! Herttainen sinä
olet mustasukkaisena. Rakasta minua oikein kuumasti (painautuu häntä
likemmä)... Näin... Katso, minä en voi lakata sinua rakastamasta. En
voi! Ymmärrätkö?

SALOKANNEL

Kuinka kauniisti sinä puhut! Oi, sinä olet elävä runo! Odotahan kun
minä puen sinut sanoiksi! Siitä... siitä tulee jotakin! Minulla on
paraikaa tekeillä runoelma...

EDITHA (säpsähtää)

Kuuletko?

SALOKANNEL

Mitä?

EDITHA (ikäänkuin aavetta paeten)

Kerro... Kerro minulle runoelmastasi!

SALOKANNEL (miltei närkästyneenä)

Mitä kummaa sinä pelkäät...? Editha — minun sylissäni!

EDITHA

Olin kuulevinani sen naisen taas huutavan. Kunhan ei se olisi päässyt
irti poliiseilta.

SALOKANNEL

Ole huoleti. Se on vain kansanjoukko... Minun runoni tulee olemaan
miekkain kalsketta ja piiskan läiskettä, itkua, parkua, solvausta,
nuhdetta, ja koko tästä kaaoksesta tulee nousemaan vapauden kirkastettu
henki. Sinä! Sinut minä kuvaan kirkkaaksi, valkoiseksi, loistavaksi ja
kuumaksi kuin aurinko. Ja sinun nimesi tulee olemaan Vapaus.

(Ulkoa kuuluu melua.)

EDITHA (karkaa ylös)

Mikä siellä nyt taas on...? Puoti suljettiin. Jäivät ilman. Hyvänen
aika, nyt se taas alkaa! Puivat nyrkkiä...

SALOKANNEL (äreästi)

Ei se nyt sen vaarallisempaa ole.

EDITHA

Että se nyt niin kauheasti koskee, jolleivät viinaa saaneetkaan.

SALOKANNEL

Tjaa — mitä sinä sanoisit jollet saisikaan kaikkia joululahjojasi! Ja
jollei joulupöydässäsi olisi marsipaania... ja jollei teillä uutta
vuotta otettaisi vastaan samppanjalla — et sinä siitä pitäisi.

EDITHA

Ei tiedätkö, en minä nyt sentään pane niille niin suurta arvoa, että
tuolla lailla...

SALOKANNEL

Et tuolla lailla, sen uskon. Mutta kirvelisi se sentään. Täytyy
ajatella, että nämä kaikki ovat köyhää kansaa, jolla ei ole mitään
muuta jouluiloa...

EDITHA (mietteissään)

Mitään muuta jouluiloa!

(Taas melua.)

EDITHA (kiskaisee ylös uutimen, huutaa)

Täysi tappelu... Poliisi... (vetää alas uutimen.) En käsitä kuinka
pappa on voinut kestää tätä.

SALOKANNEL

Hm. Oli kai kestettävä. Ilman tätä ei teillä olisi Valhallaa eikä
vaunuja eikä hevosia. (Keskeyttää nähdessään pelästyneen ilmeen Edithan
kasvoilla.) Eikä tämä nyt; sedän eläessä tällaista ollut.

EDITHA

Mitä sinä sanoit? Eikö meillä olisi mitä meillä on ilman tätä...
tätä rähinää?

SALOKANNEL

Kuinka sinä otat kaikki asiat kovin juhlalliselta kannalta! Sinä et ole
vapaa. Sinun täytyy oppia vapaan elämisen ihana taito...

EDITHA

Kuinka...? Sinä tarkoitat...

SALOKANNEL

Tarkoitan mitä sanon: ottaa hetki sellaisena kuin se tulee, ei
pelästyä, ei etsiä sanoista enempää kuin niissä on. Hymyillä kaikelle,
imeä ilo ja mehu kaikesta... Tässäkin näytelmässä on aika paljon
humoristista ja hauskaa...

(Huutoja kadulta.)

EDITHA (karkaa ikkunaan)

Tämä totisesti ei ole hauskaa. Nyt... ei, minä lähden heille puhumaan.

SALOKANNEL

Mutta Editha...! Juopuneet ovat poliisin asia, ei nuoren tytön.

EDITHA (kiihtyy)

Mutta enhän minä voi seisoa ristissä käsin — tämähän tapahtuu täällä
meidän asuntomme edustalla... (Salokannel kohauttaa olkapäitään,
suupielissä iva, suuttumus, pettymys. Editha säpsähtää, pelästyy ja
ikäänkuin loittonee häntä katsellessaan).

EDITHA

Armas... missä sinä olet? Mitä sinä ajattelet...? Et vastaa...
Kuule, loukkasinko sinua?

SALOKANNEL

Et... Tulin vain ajatelleeksi että... No, sama se...

EDITHA

Mutta sano se! Minä pyydän hartaasti...

SALOKANNEL

No niin... Sinä olet siellä Pariisissa muuttunut.

EDITHA

Millä lailla...? Onko se paha?

SALOKANNEL

Ne sosialistiseurat...

EDITHA

Älä sano niistä mitään! Niistä minä sain enemmän sisältöä kuin mistään
muualta...

SALOKANNEL (nousee hermostuneena)

Vai niin, vai niin. En minä millään lailla tahdo olla tiellä...
Kehity sinä vain...

EDITHA (yhä kiihtyen)

Aa... nyt muistan! Sinä sanoit kerran, että joku
neiti, kuka se nyt oli? — oli Pariisissa saanut niin pukevan kampauksen!
Minä en ole saanut mitään sellaista... Olet pettynyt...

SALOKANNEL (hillityn ivallisesti)

Minä väitän olevani kauneuden pappeja tässä maassa enkä siis saata olla
sokea sellaisellekaan asialle kuin miten nainen pitää tukkansa...

Editha vetäytyy äkkiä pois ikkunan äärestä.

SALOKANNEL karkaa hänen luokseen

Mitä? Mitä? Heittivätkö sinua kivellä? Sano.

EDITHA (tukahutetusti)

Uhkasivat...

SALOKANNEL

Raakalaiset...! Rauhoitu, armaani. Minä olin sinulle paha... suo
anteeksi! Emme me tästä välitä. Nauramme koko asialle! Oletkohan taas
omani... Noin! Tule tänne, palaamme taas minun runoelmaani.

EDITHA (ei ole huomannut viime sanoja. Ikäänkuin itsekseen:)

Mitä minä olen heille tehnyt? Mitä ne minusta tahtovat? Miksi he minua
vainoovat...?

SALOKANNEL

Älä nyt haudo noita. He vainoovat yleensä kaikkia varakkaampia.
Kuule... eikö sinua nyt millään saa pois noista ajatuksista? Kuule,
ylihuomenna on kihlausilmoituksemme lehdissä...

EDITHA (havahtuen)

Niin... jouluaaton sanomalehdissä. Se on totta! Kyllä kai se
sittenkin on paras niin. Ennen minä aina ajattelin, että jahka menen
kihloihin, niin lähetetään kortteja. Mutta kyllä kai tämä sittenkin on
käytännöllisintä. Kukaan ei jää ilman.

SALOKANNEL (hellästi)

Editha Salokannel...! Kuinka se soi!

EDITHA

Niin, Editha Salokannel. Mutta kuule, älkäämme lausuko sitä näin ennen
häitämme. Se tietää onnettomuutta. Morsian saa korkeintain kirjoittaa
tulevan nimensä.

SALOKANNEL

Editha Salokannel! Editha Salokannel! Oletko taikauskoinen? Etkö
minua rakastakaan? Ehkä se norjalainen sittenkin vielä kummittelee
mielessäsi...

EDITHA

Niinkö vähän sinä minuun luotat? Lausu sitten vaimosi nimi, lausu miten
usein tahdot.

SALOKANNEL

Lausun, lausun. En pelkää: Editha Salokannel, Editha Salokannel!

EDITHA (hyväilee häntä ikään kuin sulkeakseen hänen suunsa)

Kuule... Kuule... (Totistuu äkkiä.) Tiedätkö sinä jotakin tarkempaa
isäni kuolemasta?

SALOKANNEL (vältellen)

En silloin ollut täällä. Viimeistelin juuri »Salomen tanssia» ja luin
siihen korrehtuuria. Ainoa mitä tiedän on, että isäsi sai halvauksen ja
kuoli hyvin äkkiä.

EDITHA

Senhän minäkin kyllä tiedän. Mutta mitä oli tapahtunut sitä ennen? Mitä
isä oli tehnyt, mitä puhunut aikaisemmin? Eikö silloin ollut ketään,
ketään hänen luonaan, joka tietäisi miten se tapahtui?

SALOKANNEL (yhä vältelle)

Täti oli Valhallassa. Kesti tietysti jonkin aikaa ennenkuin hän sieltä
ehti tänne.

EDITHA

Tiedän, tiedän. Mutta mitä oli tapahtunut aikaisemmin? Kuka oli isän
luona kun se tapahtui? Eikö nyt kukaan voi sanoa sitä minulle?

SALOKANNEL

Sitä en todella voi...

EDITHA (kiihtyen)

Etkö tiedä vai etkö tahdo sanoa?

SALOKANNEL (yhä vältellen)

En tiedä.

Hetkisen vaitiolo.

EDITHA

Voi minun rakasta isääni kuinka hänen piti loppua! Kuinka hän oli
kaunis, minun isäni, kaunis ja hyvä. Ja kuinka hän minua rakasti.
Tiedätkö, pienempänä ollessani hän ei koskaan palannut kotiin ilman
että hänellä oli joitakin tuomisia minulle. Minä saatoin tuntikausia
istua ikkunassa odottamassa hänen tuloaan. Ja sitten kun mustat hevoset
kääntyivät puukujaan, mikä riemu juosta häntä vastaan! (Hetkisen
vaitiolo. Salokannel puhaltaa savuja tupakastaan. Äkkiä katsahtaa
Editha epäillen häneen.) Armas, sinä et ensinkään lämpene. Etkö pitänyt
isästäni?

SALOKANNEL

Mutta kuinka sinä tänään olet hermostunut! Lämpenenhän kyllä. Kerro
vain eteenpäin.

(Hetkisen vaitiolo.)

EDITHA

Ja uskotko, että se pelätty ja kunnioitettu kauppaneuvos Ahlfelt
saattoi olla niin lapsellinen ja veitikkamainen? Välistä
hän jätti hevoset kadulle, tuli sisään pienestä portista ja yllätti
minut vielä ikkunassa... Voi minun isäni, minun isäni, etten enää saa
nähdä häntä!

SALOKANNEL

Entä minä, Editha?

EDITHA

Sinä, sinä, sinä!

(Hyväilee häntä hymyillen kyynelten seasta.
Lyhyt äänettömyys.)

LAHTONEN (tulee konttorihuoneista)

Eikö komerserodinna vieläkään ole kotona?

EDITHA

Ei ole. (Pelästyen.) Joko se ihminen taas on siellä?

LAHTONEN

Ei. Mutta minä vain...

EDITHA

Kuulkaa, kuka hän oli?

LAHTONEN

Työmiehen vaimo vain. Ei edes meidän työmiesten vaimoja. (Ikäänkuin
itsekseen:) Minä olisin vain tahtonut tietää kutsutaanko Åström
kuusijuhlaan.

EDITHA

Åström! Åströmhän on isän vanhimpia työmiehiä. Mitä teidän päähänne
pälkähtää — kuinka ei häntä kutsuttaisi?

LAHTONEN (hämmästyneenä)

Eikö neiti tiedä?

EDITHA

Mitä minun pitäisi tietää?

LAHTONEN (epäröiden)

Vai... ei... Åström on viime aikoina käyttäytynyt... vähän...
omituisesti. Komerserodinna ei aina ole ollut häneen oikein
tyytyväinen. Tirehtööri Willardt kirjoitti jo jokin aika sitten, että
hänet on sanottava irti työstä. Komerserodinna ei vielä ole tahtonut
sitä tehdä. Kyllä kai tirehtööri sen tekee ensi työkseen.

EDITHA

Kummallista. Isäni oli aina tyytyväinen Åströmiin.

SALOKANNEL

Eikö se liene ollut se Åströmin poika roisto, joka sotki
kauppaneuvoksen ja Åströmin välit. Sehän usein kävi täällä räyhäämässä...

LAHTONEN (salatulla ivalla)

Kyllä kai se oli Åströmin tyttö roisto.

EDITHA

Mutta mitä on sitten tapahtunut?

LAHTONEN

Kaikenlaista... pientä. Minä luulin, että komerserodinna oli kertonut.

EDITHA

Ei, ei mitään.

SALOKANNEL

Mitä sinä nyt sitä säikähdät. Ehtiihän hän vielä kertoa. Vastahan sinä
toissa päivänä tulit kotiin. Ainahan isäntäväen ja työmiesten välillä
tulee pieniä rettelöjä.

EDITHA

Mutta Åströmin kanssa ei koskaan ollut riitaa. Isä siitä nimenomaan
mainitsi. Ei, herra Lahtonen, Åström on ehdottomasti pyydettävä.

RVA AHLFELT (tulee hätäisesti sisään perältä, sähkösanoma kädessä)

Kuinka hyvä, Sigrid ja Allan tulevat tänä iltana. Pikku Rolf tulee...

LAHTONEN

Sitten on paras ettei Åströmiä pyydetä.

EDITHA (on noussut, rientänyt äitiään vastaan)

Jumalan kiitos, että tulet kotiin! Missä sinä niin viivyitkin!

RVA AHLFELT

Ei pidä olla utelias näin ennen joulua!

EDITHA

Herra Lahtonen on tässä kysymässä kutsutaanko Åström kuusijuhlaan.
Kuinka ei häntä kutsuttaisi? Åströmhän on papan vanhimpia työmiehiä.

RVA AHLFELT (on käynyt epävarmaksi)

Niin... kyllä kai Åström on kutsuttava... (Hätäisesti.) Jollemme
nyt Allanin tähden jättäisi häntä pois. Kun Allan juuri nyt sattuu
tulemaan. Katso, Allan riitaantui vähän Åströmin kanssa...

EDITHA

Pappa piti Åströmistä eikä minusta tässä tarvitse välittää muusta.

RVA AHLFELT

Niin... kuinka te vain tahdotte.

(Kalpenee, painaa käden rintaansa vastaan.)

EDITHA (pelästyksissään)

Mamma? Mikä sinun tuli? Teinkö sinulle pahaa?

RVA AHLFELT

Et... et... Jumalan kiitos että Sigrid ja Allan tulevat. Minä en enää
jaksaisi...

EDITHA

Niin, mamma... sinä olet jo ihan liian paljon ponnistellut.
Kuulepa, jollemme jäisikään kuusijuhlaan, vaan muuttaisimme
jo aamulla Valhallaan?

RVA AHLFELT

Ei, ei... Emme huomenna, mutta ylihuomenna...

SALOKANNEL

Eiköhän olisi parasta että täti menisi levolle.

RVA AHLFELT (hymyilee)

Kyllä minä saan levätä, kun Sigrid ja Allan tulevat.

LAHTONEN

Tottahan juhla sitten järjestetään entiseen tapaan? Kahvi ja
joululahjat alasaliin, kuusi tänne.

RVA AHLFELT

Kyllä. Järjestäkää vain kaikki niinkuin ennen on ollut. Minä olen
tilannut joululehtiä lapsille.

LAHTONEN

Ne tulivat jo. Suuri pinkka konttorihuoneen permannolla.

RVA AHLFELT

Ehditteköhän te järjestää ne?

LAHTONEN

Otan yötä avuksi.

EDITHA

Mehän voimme auttaa, herra Salokannel ja minä...

LAHTONEN

Kiitoksia paljon... Minä olen niin tottunut valvomaan näin joulun
aikana. Mutta kuinka nyt käy: kutsutaanko Åström? Minun pitäisi
lähettää sana, ennenkuin miehet menevät työstä.

EDITHA (päättäväisesti)

Kutsutaan. Isä kutsuisi hänet, sen tiedän, emmekä me tässä muuta kysy.

RVA AHLFELT

No niin, no niin... kuinka te tahdotte. (Vapisee, purskahtaa itkuun.)

EDITHA

Mutta mamma... mikä sinun on? Mamma! Oletko sairas...? Ei, nyt
sinun täytyy mennä levolle.

RVA AHLFELT

Niin, ehkä se on paras...

(Poistuvat perälle. Salokannel kävelee edestakaisin, pysäyttää Lahtosen,
joka on menemäisillään konttorihuonesiin.)

SALOKANNEL (kohdellen ikäänkuin ylhäältäpäin)

Herra Lahtonen! Että te nyt viitsittekin kysyä kauppaneuvoksettarelta
joka asiaa. Näettehän ettei hän tiedä mitään. Olisitte antanut sen
työmiehen tulla ilman muuta.

LAHTONEN

Ettekö te tiedä mitä rouva Åström...

SALOKANNEL

Tiedän, tiedän, tiedän...

LAHTONEN

Sitten te, herra runoilija, ette tunne sitä herraa jota tänne niin
suurella riemulla odotetaan. Sitä tirehtööriä. Kas siitä herrasta ei
kauppaneuvoskaan pitänyt — oli kauppaneuvoksella siksi paljon älyä!
Sille tirehtöörille minä en tahdo olla vastaamassa mistään...

SALOKANNEL (kohauttaa olkapäitään)

Olisitte jättänyt riidanalaisen työmiehen kutsumatta.
Joka tapauksessa olisi suotavaa että kauppaneuvoksettarelle ja neiti
Ahlfeltille kerrottaisiin niin vähän kuin suinkin näistä ikävistä
jutuista. Eihän niitä asioita enää paranneta. Antaa siis heidän pitää
kauniit unelmansa.

LAHTONEN

Kernaasti minun puolestani. Mutta komerserodinna on viime aikoina
ruvennut vaatimaan niin tarkkaa selvää kaikesta.

SALOKANNEL

Äsh — panisitte vaikka hiukkasen omianne, kunhan rauhoittaisitte...

EDITHA (tulee kiireesti)

Lääkkeet ovat kaikki lopussa. Hyvä herra Lahtonen, olisikohan joku
juoksupojista vapaa? Tämä resepti pitäisi uusia professorilla.

LAHTONEN (ottaa reseptin)

Kyllä minä toimitan.

(Katsahtaa hiukan epäilevänä molempiin nuoriin, menee.)

EDITHA

Kun minä ymmärtäisin mitä täällä oikein on tapahtunut! Täällä on niin
painostavaa, niin pelottavaa ja salaperäistä. Sano, Armas, etkö sinä
tunne sitä ilmassa?

SALOKANNEL (kuivasti)

En. Tiedätkö kun tupakoi niin paljon kuin minä. Koetapas sinäkin...! No,
no, no... mitä sinä nyt niin katsot... Eikö saisi laskea leikkiä?

EDITHA

Ei mutta... kun minusta tuntuu siltä kuin kaikki olisi kaatumaisillaan
päälleni. Suuri, tuntematon onnettomuus tulossa...

SALOKANNEL (leikitellen kuin lapselle)

Huu! Huu! Hirveä peikko tulee...

(Editha naurahtaa, totistuu samassa.)

EDITHA

Kuule, kummoisena sinä odotit minun palaavan Pariisista?

SALOKANNEL

Iloisena, eleganttina, joka suortuvassa tuoksu maailman pääkaupungista,
verrattomasta Pariisista... Sinulla oli puku jommoista ei kellään edes
Helsingissä; hattu sellainen... sellainen... minä pyysin sinua
ostamaan sellaisen leveän hatun à la Watteau...! Minä ymmärrän, minä
ymmärrän, ethän sinä nyt voi... Mutta minä ajattelin, että kun me
sitten kihlattuina kävelemme rinnan, niin kaikki minua kadehtivat,
sillä päärlyn omistan minä, yksin minä!

EDITHA (arasti)

Sinä olet kovin pettynyt.

SALOKANNEL

No en, en, en... Meneehän tämä musta aika ohitse...

EDITHA

En minä sittenkään ole se jota toivoit...

SALOKANNEL

Et saa ruveta noin ikäväksi. Sinä välistä muistutat... ei, ei, ei!

EDITHA (uteliaana)

No, mitä?

SALOKANNEL

Ei, minä... liioittelin... Ei, ei, ei! Ja nyt minun täytyy mennä.
Kokous kahdeksalta.

EDITHA

Et saa mennä sillä tavalla. Minulle jää jokin oka sydämeen...

SALOKANNEL (kuten lapselle)

No, otetaan pois, otetaan pois. (Reippaasti) Kuulehan, ylihuomenna on
ilmoitus lehdissä... Pois pilvet päiväni päältä!

(Katselee häneen ihastuksissaan.)

EDITHA (kirkastuneena)

Pois kaikki pilvet! Ylihuomenna olemme maailmankin edessä sulhanen ja
morsian.

SALOKANNEL

Editha Salokannel, Editha Salokannel — kuinka se helisee ja soi!

EDITHA

Älä... Älä... Minä vakuutan: se tietää onnettomuutta.

SALOKANNEL

En pelkää! Hyvästi, Editha Salokannel!

(Menevät eteiseen. Huone on vähän aikaa tyhjä. Sitten tulee Lahtonen
konttorihuoneista, tarkastaa ympäristöä, alkaa kanniskella sisään
koreja joululahjoineen: makeisia, joululehtiä, esiliinoja, villahuiveja
yms. Alkaa järjestellä niitä. Vihdoin Editha tulee.)

EDITHA

Ei mutta kuinka kauheasti tavaraa! Onko meillä noin paljon työväkeä?

LAHTONEN

On kyllä. Sitäpaitsi heille jaetaan rahaa. Kauppaneuvos pani joka joulu
liikkeelle tuhansia.

EDITHA

Minun isäni! Minun hyvä isäni... Mutta kuulkaa, ettekö te nyt vihdoin
kertoisi minulle isäni kuolemasta. Katsokaa, minä en vielä tiedä siitä
mitään tarkempaa. Olen koettanut kysellä — ei kukaan vastaa.

(Lahtonen vaikenee, vaihtaa väriä.)

EDITHA

Mikä teille tuli? Miksette tekään vastaa? Kaikki te vaikenette tai
vastaatte vältellen. Nyt minä alan ymmärtää. Isän kuolemaan liittyy
nähtävästi jotakin kauheaa... Jumala, Jumala... ettei isääni vain
olisi murhattu?

LAHTONEN

Ei...

EDITHA

Minä rukoilen teitä, herra Lahtonen, sanokaa minulle totuus. Minä näen
teistä, että te sen tiedätte. Minä olen luja, minä vakuutan teille.
Sanokaa!

LAHTONEN (kauhean juhlallisena, hitaasti)

Sanon sen teille, neiti Ahlfelt, kunhan te ensin vastaatte minun
kysymykseeni.

EDITHA

Kysykää, kysykää pian.

(Lahtonen vaikenee, epäröi, käy ylen hämilleen, tekee vakavan
lapsellisen, puoleksi koomillisen vaikutuksen. Editha pelästyy
pelästymistään.)

EDITHA

Varmaan minun isäni on murhattu! Onko? Onko? Herra Jumala...!

LAHTONEN (harmistuneena)

Ei... Vakuutan teille...

EDITHA

Mitä sitten on tapahtunut? Miksi te epäröitte?

(Lahtonen vaikenee, hengittää raskaasti.)

EDITHA (käy kiinni päähänsä)

Minä tulen hulluksi, jollette vastaa.

LAHTONEN (pakottamalla)

Editha... minä rakastan teitä.

EDITHA (ikäänkuin olisi saanut iskun vasten kasvoja)

Oletteko te mieletön?

LAHTONEN (yksinkertaisesti)

Olen niin kauan rakastanut teitä. Aivan pienestä asti. Onko se niin
paha...?

EDITHA

Ei... mutta... sehän on mahdotonta.

LAHTONEN

Te olette niin kauan ollut minulle ainoa. Minä rakastan teitä.

EDITHA (naurahtaa)

Laskette leikkiä! Ettehän tarkoita täyttä totta?

(Purskahtaa nauruun.)

LAHTONEN (lamassa)

Te ette rakasta minua. Minä näen sen! Senkö tähden että olen vähän noin
ränstynyt. Kuulkaa, minä muutun aivan toiseksi, jos te vain...

EDITHA

Mutta lakatkaa nyt, hyvä herra Lahtonen..! Tämä on... tämä on...

LAHTONEN

Minä olen siis niin kokonaan erehtynyt...

EDITHA

Olisinko minä antanut teille aihetta...? En ainakaan tieten, tahtoen.
Olen aina pitänyt teistä... paljonkin... Olittehan te isälle niin
suureksi avuksi... Kuulkaa — laskettehan te leikkiä!

LAHTONEN

En jumaliste laskekaan! Totta tämä on... Vaimokseni minä teitä...

EDITHA (nauraa hermostuneesti)

Älkää hullutelko. Enhän minä teistä sillä tavalla voi pitää...

LAHTONEN

Ette voi...

EDITHA

Kuulkaa, rauhoittukaa nyt ja kertokaa mitä lupasitte...

LAHTONEN

Ette voi. Te vain ylenkatsotte ja pilkkaatte.

(Lyyhistyy lamaan.)

EDITHA

Kertokaa nyt, hyvä herra Lahtonen! Lupasittehan.

LAHTONEN (riuhtaisee itsensä irti, rajulla vahingonilolla)

Hyvä! Kuulkaa siis! Kauppaneuvos Ahlfelt kuoli tällä tavalla: hän oli
monta päivää elänyt ja hummannut. Yhtenä iltana laahasi hän tänne
taas naisen. Minäkin saatoin kuulla kuinka he hiljaa tirskuivat,
sillä minä valvoin myöhään, silloin sattui olemaan niin kiire.
Seuraavana päivänä tulee Åström tänne aivan mustana muodoltaan ja
pyytää tavata kauppaneuvosta. Kauppaneuvos ei ottanut vastaan häntä
konttorihuoneessa, vaan vei saliin. Ja ovet suljettiin. Mutta ennen
pitkää alkaa sieltä kuulua kauheaa toraa, rähinää ja melua. Äkkiä
hiljenee kaikki ja hetken perästä karkaa Åström meille kertomaan, että
kauppaneuvos kuolee. Hän oli niin suuttunut, että sai halvauksen... Se
nainen oli ollut Åströmin nuori, sinisilmä tytär.

EDITHA (on kuunnellut aivan typertyneenä kauhusta. Riuhtaisee itsensä irti)

Te valehtelette! Te valehtelette!

LAHTONEN (katkeralla vahingonilolla)

Luulkaa te vain niin!

EDITHA (koettaa rauhoittua)

Tietääkö äitini... tarkoitan: oletteko te äidilleni sanonut tämän?

LAHTONEN

En juuri tällä tavalla. Mutta kyllä hän aavistaa. Åström oli niin
hienotunteinen kun hän komerserodinnan puheilla oli, ettei hän kertonut
tyttärestään mitään. Mutta aavistaa komerserodinna. En tiedä mistä
lienee saanut vihiä. Tirehtööri Willardt tietää. Ja hän, hän käski
paikalla sanoa irti Åströmin.

(Nauraa häijysti.)

EDITHA (yhtä häijysti)

Se oli hänelle oikein! Se oli hänelle oikein! Jos hän on minun isästäni
tällaista kertonut, niin hänen on heti paikalla lähdettävä meidän
työstämme. Älköönkä enää tulkokaan tähän taloon... ei ikinä, ei
ikinä! Minun ei käy häntä sääli vaikka hän nälkään kuolisi! Tuohon
silmieni eteen! Kun minä muistan miten isäni häneen luotti, miten häntä
alituisesti lahjoilla muisti... ja tällä tavalla mies palkitsee! Oo kun
minä voisinkin häntä rangaista niinkuin minä tahtoisin...

LAHTONEN

Tiedättekö, neiti Ahlfelt, että Åströmillä on poika, joka istuu
linnassa murhasta ja toinen, joka on täysi hampuusi...?

EDITHA

Se on hänelle oikein se! Isäin pahat teot kolmanteen ja neljänteen
polveen..! Mutta mitä se tähän kuuluu?

LAHTONEN

Åström vaati kauppaneuvosta tilille lapsistaan.

EDITHA

Oo! Kuinka hän uskalsikin! Miksei hän ollut kasvattanut lapsiaan?

LAHTONEN

Åströmin poika murhasi toverinsa humalapäissään.

EDITHA (ylpeästi)

Entä sitten!

LAHTONEN

Kauppaneuvoksen kapakassa pojat olivat humalansa saaneet.

EDITHA (ikäänkuin olisi lyöty kasvoille)

Kyllä... kylläpä te osaatte! Tehän olette aivan kuin
advokaatti... Miksi he menivät kauppaneuvoksen kapakkaan?

LAHTONEN

Miksi kauppaneuvoksen kapakka niin kauniisti houkutteli? Katsokaas,
neiti Ahlfelt, se tytär, se Aino, se oli isänsä silmäterä. Kaunis
tehtaantyttö. Se hoiti isänsä taloutta, äitihän on kuollut. Se kävi jo
pienempänä täällä tuomassa isälleen ruokaa. Silmänruokaa se oli koko
tyttö. Kauppaneuvoksella oli hyvä silmä näkemään naisia...

EDITHA

Te valehtelette, te valehtelette! Tekin uskallatte. Mutta luuletteko
te, että minä hetkeäkään uskon sanoihinne. En...! Voi, isäni, isäni,
mitä ihmiset uskaltavat heti kun sinä silmäsi ummistit! En olisi
luullut että tekin... juuri te! Mitä te olisitte ilman minun isääni?
Kadulta hän teidät korjasi, puetti, kouluun pani — minua hävettää että
minun täytyy johdattaa mieleenne tämä kaikki. Mitä te olisitte ilman
minun isääni!

(Nauraa häijysti.)

LAHTONEN (nauraa samaan tapaan)

Mikä teitä hävettää? Hienosteleminen sikseen. Alastoman totuuden
minäkin teille paljastin. Katsokaas, neiti Ahlfelt... minunkin isäni
oli aikoinaan työmies kauppaneuvoksen tehtaalla. Hän joi säännöllisesti
kaiken palkkansa takaisin kauppaneuvokselle. Yhtä säännöllisesti kuin
se kauppaneuvoksen konttorista hänelle maksettiin. Isä ja sisaret
kuolivat kurjuuteen. Minä olisin kai kanssa mennyt...

EDITHA

Jollei isäni olisi teitä pelastanut.

LAHTONEN

Olisiko kauppaneuvoksen ehkä pitänyt antaa minunkin kuolla?

EDITHA

Kuinka kauheita te puhutte!

LAHTONEN

Miksi te, neiti Ahlfelt, luulette kauppaneuvoksen minut pelastaneen?
Rikkaalle miehelle tuli sellainen oikku! Näki risaisen lapsen
kapakkansa rappusilla talvi-iltana... otti niskasta, vei lyhdyn alle...
Kaunis lapsi! Käski laputtaa jäljessään kotiin — jos minä olisin
ollut ruma nulkki, olisin saanut jäädä siihen rappusille. Meitä oli
siinä joka ilta lapsia, eikä koskaan muita »pelastettu» kuin minut.
Kuten sanottu: rikkaalle miehelle tuli päähänpisto. Pääsin kyökkiin
lihapatojen ääreen... Ensi yöt nukuin kopissa koiranpentujen kanssa...

EDITHA

Lakatkaa, lakatkaa... en tahdo kuulla... en tahdo...

LAHTONEN

Siellä oli lämmin ja hyvä... Koiranpenikat nuolivat ja pitivät
hyvänä... Ne olivat oikeastaan onnellisia päiviä. Paljon pahempia tuli
sitten, kun aloin ymmärtää ja ajatella... Kerran me iskimme silmämme
samaan tyttöön... minä ja kauppaneuvos Ahlfelt... Sen tytön takia antoi
kauppaneuvos minulle korvapuustin. Tiedättekö... se polttaa vieläkin!
Tai se poltto oli jo poissa...

EDITHA (hampaita kiristellen)

Oo... että se Polttaisi... polttaisi, aina ja alituisesti!

LAHTONEN (huomaamatta hänen viime sanojaan, hellästi)

Se poltto oli jo poissa... Minä annoin kaikki anteeksi teidän
tähtenne. Teidän tähtenne minä vielä olen pitänyt vastaan, mutta nyt
sulku auki...!

EDITHA (vääntelee käsiään, hetkellisen säälin valtaamana)

Ei noin... ei noin...

LAHTONEN (heltyneenä)

Voi Editha neiti, suokaa minulle anteeksi. Olen tehnyt väärin. Te
olette viaton. Ei minun olisi pitänyt teidän rauhaanne repiä. Mutta kun
minä itse olen kuin helvetissä. Pelastakaa te minut! Te yksin, te sen
voitte! (Viskautuu maahan, syleilee Edithan polvia.) Minun pääni päällä
lepää kirous, kirous isän pahoista teoista... ottakaa pois kirous!

EDITHA

Minä? Kunhan ei kirous lepäisi...

(Koskettaa päätään, ei laisinkaan
muista Lahtosta, joka on kätkenyt päänsä hänen helmaansa ja lepää siinä
kuin lapsi.)

LAHTONEN

Te yksin voitte minua auttaa. Minä menen hukkaan ilman teitä.
Armahtakaa minua!

(Suutelee hänen käsiään.)

EDITHA (herää, riistää itsensä irti, inhoten)

Oletteko te armahtanut minua? Ei, ei, ei, minä en armahda teitä! Te
olette minun isästäni... Se ei ole totta, se ei ole totta. Minä en
usko... Sinä minun ylpeä, armas isäni, sinä minun aurinkoni —
älä pelkää että minä uskon! Ei epäillyksen varjoakaan tule meidän
välillemme! Sinä loistat minun sisässäni, minä tiedän että kaikki mitä
teit oli kaunista.

LAHTONEN (on noussut. Käheällä äänellä, kuivin silmin)

Kas niin sen kuuliaisen tyttären pitää puhua! No niin silmä silmästä,
hammas hampaasta. Te ette ole säälinyt minua, en sääli minäkään teitä.
Minä näytän teille kaikki toteen. Työmiesten vaimot ja tyttäret saavat
itse puhua. En käännä heitä takaisin, kun he tulevat kohtaloaan
valittamaan. Kauppaneuvoksen tyttären luo lähetän. Minä näytän vielä
kaikki toteen.

EDITHA (taistelee pelkoa ja epäilystä vastaan)

Näyttäkää, näyttäkää! Totuus voi vain kirkastaa isäni muistoa!

LAHTONEN (nauraa raa'asti)

Sepähän nähdään...! Juuri tuossa missä te nyt seisotte, se tapahtui.
Tuohon tuoliin, juuri tuohon tuoliin raukesi kauppaneuvos... Kun minä
tulin huoneeseen, oli hänen nenänsä vääntynyt sivulle, silmät olivat
nurin kuin kuolleella. Juuri tuossa missä te nyt seisotte. Ja juuri
siinä, Editha neiti, pitää teidän kuulla todistajat... (Editha on kuin
painajaisen alla jäänyt liikkumattomaksi. Tuijottaa permantoon, vie
silmänsä tuoliin, ei pääse paikalta.)




TOINEN NÄYTÖS


Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Seuraava päivä, illansuu.
Komea kuusi keskellä lattiaa. Editha koristelee kuusta, jää silloin
tällöin mietteisiinsä, vetää syvältä henkeä, sivelee otsaansa.
Lahtonen tulee kiireesti perältä. Sanoo ohi astuessaan hyvää iltaa,
häviää konttorihuoneisiin, palaa käsivarrella muutamia unohtuneita
joululahjakääröjä, katselee hetkisen Edithaa ja kuusta.

LAHTONEN

Toivon että jaksatte hyvin, neiti Ahlfelt.

EDITHA (kylmästi)

Kiitoksia.

LAHTONEN (hetkisen perästä)

Olen teille erityisesti kiitollisuuden velassa.

EDITHA (entiseen tavaan)

No, mistä?

LAHTONEN

Noo... hyvyydestänne...

EDITHA

Te tiedätte että minä siedän teidän seuraanne vain äitini tähden. Hän
ei saa huomata mitään. Muuten totisesti en...

LAHTONEN

Te olette sen suvainnut selvästi osoittaa.

EDITHA

Mitä te nyt oikein tarkoitatte?

LAHTONEN

Kun almua annat, niin älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea kätesi
tekee. Huomaan että te olette sillä tavalla antanut.

EDITHA (muistaa äkkiä)

Kuulkaa... eihän lankoni vain...

LAHTONEN (nauraa pahasti)

Vasen käsi tiesi siis kuitenkin mitä oikea kätesi teki.

EDITHA

Onko lankoni siis todella sanonut teidät irti?

LAHTONEN (koettaen solmia hänet sanoihinsa)

Millä perusteella neiti Ahlfelt niin luulee...?

EDITHA

Sillä että lankoni siitä jotakin puhui...

LAHTONEN

Ja te...?

EDITHA

Minä...? Aaa... te luulette että minä... ehkä häntä siihen
kehoitin! (Vihaansa pidätellen.) Te olette... te olette... (nauraa
häijysti). Minun olisi pitänyt osata sitä odottaa.

LAHTONEN

No mutta sanokaa mitä muuta järjellistä syytä tirehtöörillä olisi
sanoa minut irti? Kaksikymmentä vuotta olen ollut kauppaneuvoksen
palveluksessa... Kaksikymmentä vuotta! Paras aika elämästäni meni
siihen... Meille tuli tirehtöörin kanssa pieni mitätön riita. Hän
väitti että minä panin pullot liian täyteen. Minä sanoin ettei pulloon
mene enemmän kuin menee.

EDITHA

Mutta jos te kaasitte yli.

LAHTONEN

Joka on ollut kauppaneuvoksen palveluksessa kaksikymmentä vuotta, ei
kaada yli. »Pullo täyteen», oli kauppaneuvoksen tapana sanoa, »mutta
ei tippaakaan yli». Ja tämän minä sanoin tirehtöörille ja hän vastasi
siihen: »Niin tehtiin kauppaneuvoksen aikana, mutta ei enää minun
aikanani. Nyt määrään minä!»

EDITHA

Lankoni on voinut sanoa teidät irti siksi ettette ole oikein
raitis...

LAHTONEN (rupeaa nauramaan)

Mutta eihän koko liike kannattaisi, jos ihmiset rupeisivat raittiiksi...!
Jos minä olisin juonut muitten tavaroita, niin voitaisiin minua
syyttää, mutta minä olen aina uskollisesti juonut kauppaneuvoksen
tavaroita.

EDITHA

Kyllä te meidän puolestamme olisitte saanut olla juomatta. Emme mitään
olisi hartaammin toivoneet.

LAHTONEN

Ettekö te siis todella ole vaikuttanut siihen...? Ei, ei, teidän ei
tarvitse vastata, minä näen sen teidän silmistänne ja minä riemastun
niin, että tahtoisin pusertaa teidät kuoliaaksi käsissäni...

EDITHA

Että te kehtaattekin käyttää hyväksenne asemaanne! Te tiedätte miksi
minä en aja teitä ulos ovesta...

LAHTONEN (hellästi, ikäänkuin viluissaan)

Minun on nälkä, Editha neiti! Nälkäisen täytyy varastaa leipää jollei
sitä muuten saa...

EDITHA

Ylpeä sielu kuolee nälkään mieluummin kuin varastaa...

LAHTONEN

Te ette koskaan ole nähnyt nälkää...! Kuinka kaunis te olette
vihassanne! Kaunis olette kuin Herran enkeli... Minulla on hurskas
äiti, joka puhuu minulle enkeleistä. Hän silittelee päätäni, rukoilee
ja kutsuu enkeleitä minua vartioimaan. Kerran olin minä kysynyt häneltä
— onko enkeli sellainen kuin kauppaneuvoksen Editha...

EDITHA (taistelee heltymistä vastaan)

Mitä te nyt niistä kerrotte... ovatko joululahjat kunnossa?

LAHTONEN

Sanokaa minulle... te rakastatte toista...

EDITHA

Menkää nyt ja antakaa minun olla. Te olette kauhea.

LAHTONEN

Nyt te sanoitte toden sanan. Kauhea minä olen! Sisässäni on kauheaa,
polttaa, polttaa ja löyhkää. Helvetti siellä on...

(Editha vaipuu lamaan tuolille hänen sanojensa aikana. Palvelustyttö
avaa perältä oven. Salokannel tulee reippaasti.)

SALOKANNEL

Hyvää iltaa...

LAHTONEN

Aa...! Koska lohduttaja tulee, se pyhä henki... niin minun on aika
väistyä — — —

(Menee perälle.)

EDITHA (on kirkastunut, karannut ylös)

Kuinka hyvä että sinä tulit!

SALOKANNEL

Mitä... mitä hän tässä puhui?

EDITHA

Tyhmyyksiä! Emme ajattele niitä. Kuinka sinä osasikin tulla juuri tällä
hetkellä! Tunsitko että minä koko sielullani huusin sinua luokseni?

SALOKANNEL

Tunsin. Kuule, ilta on ihana, tähdessä taivas, tule kävelemään.

EDITHA (keveästi)

Tulen... Tai jos ajaisimme! Mikä elämänhalu minussa heräsi kun sinä
tulit. Tahtoisin juosta, juosta ja huutaa! Tahtoisin sinun kätesi ottaa
ja lähteä lentoon...

SALOKANNEL

Me lähdemme, sinä pyhä henkeni, sinä elävä runoni...

EDITHA (äkkiä)

Mutta meillähän on kuusijuhlan vietto...

SALOKANNEL

Mitä sinä siitä? Tule!

EDITHA

Täytyy minun jäädä... mamman tähden...

ALLAN WILLARDT (tulee perältä)

Ohoo, lankomies!! Terve, terve... No, sinä voit paksusti, kuten
näkyy. Ja huomenna on kihlaus lehdissä. Se oli oikein se. No paina
puuta, paina puuta...

SALOKANNEL

Aion viedä Edithan kävelemään.

WILLARDT

Ää, ehditte te vielä kävelläkin. Lauteerataan nyt ja pidetään lyhtiä.

(Painaa hänet istumaan.)

EDITHA

Ilta kuuluu olevan niin kaunis...

WILLARDT

Tulee niitä toisiakin kauniita iltoja. Kuule Salokannel, mitä sinä nyt
pidät tuosta (viittaa Edithaan) Pariisin matkan päälle?

SALOKANNEL

Olen varsin tyytyväinen. On hänessä jotakin vähän vierasta, mutta se on
vain pikanttia ja menee menojaan...

WILLARDT

Suoraan sanoen, olisin minä toivonut, että hän olisi vähän
pariisiiaistunut. Toisista näkee ihan päältäpäin, että he tulevat
Pariisista — ei tästä Edithasta sitä huomaa. Tukka ihan entisellään...
Kun tässä tuonnoin yksikin naikkonen sieltä meidän kaupungista tuli
Pariisista, niin sen oli tukkakin niin, niin tällätty, että...
niin se oli yhtenä rytönä, ettei olisi luullut minkään kamman sitä
oikaisevan, mutta fiiniä se vain oli...! Ja käy Pariisissa eikä nouse
Eiffeltorniin...! Kuuluvat aikovan repiä koko tornin.

EDITHA

Aikovatko? En minä siitä mitään kuullut.

WILLARDT

Niin oli meidän lehdissä. No, kai sinä kävit sellaisessa
pariisilaisessa... hm... yöpaikassa... sellaisessa Mulängruusissa...

EDITHA (naurahtaa)

En käynyt. (Sulhaselleen.) Katso, kaikki kysyvät ensiksi Moulin Rougea.

WILLARDT

Tarkoitan: sellaisessa hienommassa. Niitä kuuluu löytyvän oikein
hienoja... rikkaita varten, joissa käy hienoja naisiakin.

EDITHA

En käynyt... Minne Sigrid ja mamma jäivät?

WILLARDT

Pariisista tulee ja sotkee pois selvät asiat! No jo nyt jotakin...!
Jäivät Rolfin luo. Kun sen pikku miehen piti sairastua. Kylmettyi kai
jossakin matkalla.

SALOKANNEL

Vai on Rolf sairas...

EDITHA

Ei mitään vaarallista. Mutta ei hän tänään pääse kuusta katselemaan...
Ja se on vahinko se.

WILLARDT

No, kunhan hän nyt paranee huomiseksikin... Mutta kuules svookeri,
millä lailla me nyt alamme tätä lafkaa hoitaa? Mikäli minä tänään olen
ehtinyt kirjanpitoa kontrolloida, on johto viime aikoina ollut suoraan
sanoen rempallaan. Ja mikä on merkillisintä, ei ukko vainaja itsekään
enää viime aikoina näytä entisellä täsmällisyydellä ja energiallaan
johtaneen asioitaan...

EDITHA

Sitä minä en voi uskoa.

WILLARDT

Älä nyt suutu, madmoaselli, en minä millään lailla tahdo loukata.
Päinvastoinhan minä suuresti kunnioitan ja ihailen setää. Mutta
totuuden nimessä minun täytyy se sanoa.

SALOKANNEL

Jaa, minä en ymmärrä afääreistä mitään.

WILLARDT

Ei sitä sillä lailla saa sanoa. Jumalakin rankaisi sitä
pahaa palvelijaa, joka kaivoi leiviskänsä maahan. Meidän täytyy
koettaa ymmärtää. Runoilijoidenkin. Sinä saat aikoinasi käsiisi suuria
kapitaaleja. Täytyy se tietää minne ne plaseeraa.

SALOKANNEL (nauraen)

No, sen kai sentään aina tietää...

WILLARDT (nauraa niinikään)

Sen kyllä uskon. Mutta täytyy osata hoitaa leiviskäänsä kasvun kanssa.
Että lapsillekin jotakin jää... Niin, niin. Teillä voi olla lapsia ja
tuleekin olla lapsia. Ei se avioliitto mitään ole ilman niitä. Kenelle
minäkään raataisin ja puuhaisin, jollen pikku Rolfille. Se käy niin
rakkaaksi, se sellainen pikku faari... Meiltä kuoli ensimmäinen
lapsi... Kyllä se oli raskasta... Mutta niitä tulee uusia.

EDITHA

Kuule, Allan, oletko sinä todella sanonut irti Lahtosen?

WILLARDT (muuttuneella, järkähtämättömällä äänellä:)

Olen.

EDITHA

Mutta miksi?

WILLARDT

Älä rupea häntä puolustamaan. Minä en millään ehdolla huoli hänestä.
Hän on täällä tehnyt aivan auttamattomia tyhmyyksiä ja juo... ja
tuhlaa. Voithan sinä käsittää, ettei tällaisessa toimessa voi pitää
miestä joka juo...

EDITHA

Hän vastasi, kun hänelle siitä sanoin, että meille on edullista, että
hän juo — rahat joutuvat takaisin meille.

WILLARDT

Hän pitää hyvin puoliaan ja pettää sinua minkä jaksaa. Ostaako hän muka
mitä juo...? Ehei! Hän otta noin vain.. Kuka häntä voisi kontrolloida.
Sinä närkästyt niin hänen puolestaan, että luulisi sinun pikiintyneen
koko mieheen.

EDITHA

Allan!

WILLARDT

Sitäpaitsi olen saanut siitä ihan tarpeekseni, että minulle alituisesti
kerrotaan kuinka tehtiin kauppaneuvoksen aikana. Nyt määrään minä ja
kauppaneuvoksen aika on ollut ja mennyt. Suo anteeksi... mutta niin
se on!

EDITHA

Mutta onhan luonnollista, että isän vanhat palvelijat muistelevat
kuinka isän aikana tehtiin. Jollet sitä kärsi, niin sittenhän sinun
pitäisi erottaa kaikki isän aikaiset.

WILLARDT

Minä olenkin valmis sen tekemään, jos se käy tarpeelliseksi.

EDITHA

Isän vanhat työmiehet!

WILLARDT

Huomaa: jos se käy tarpeelliseksi. Toivottavasti ei se käy. Kuitenkin:
kuinka vaikea on saada naisväkeä mitään ymmärtämään! Katso nyt:
ensimmäinen ehto afäärin menestymiseen on, että työväki ehdottomasti
kunnioittaa ja tottelee isäntäänsä. Mutta kuinka voi se sitä tehdä,
jos se yhtämittaa inttää vastaan: niin ja niin tehtiin entisen isännän
aikana.

EDITHA (punnitun ilkeästi)

Minä ymmärrän. Sinä pelkäät isäni muistoa. Sinä pelkäät, ettet jaksa
pysyä isän tasalla. (Hyväntahtoisemmin:) Älä lennä korkeammalle kuin
siivet kannattavat. Et sinä eikä kukaan muu mies nouse isän tasalle.

WILLARDT

Noo... siitäkin voi olla eri mieliä.

EDITHA (leimahtaen)

Mitä sinä tarkoitat? Uskotko sinä noihin juoruihin? Kuule, Allan, sano
suoraan mitä sinä...

WILLARDT (jäniksen käpälällä)

En minä mitään tarkoittanut. Päinvastoin. Isäsi oli erinomainen
afäärimies, afäärinero kerrassaan. Alkaa mies kaksin tyhjin käsin ja
jättää vaimolleen ja lapsilleen kivimuureja ja huviloita ja tehtaita
ja... Jos minä vain voisinkin tulla hänen kaltaisekseen! En muuta
toivoisi... Tahdotkos, niin minä tänä iltana, kun kaikki ovat koolla,
pidän sedän kunniaksi pienen muistopuheen?

EDITHA (epäilyksensekaisella ilolla)

Voisitko pitää?

WILLARDT

Miksen voisi? Sellaisen jylisevän ylistyspuheen että, että... Pidän
kuin pidänkin, niin saavat kaikki nähdä, etten minä suinkaan ole
tahtonut halventaa kauppaneuvoksen muistoa, vaikka olen herra Lahtosen
sanonut irti...

EDITHA

Voi kuinka hauskaa...! Kuinka minä siitä iloitsen! Voitko sinä todella
pitää sellaisen puheen?

WILLARDT

Oll reit, sanoi enkelsmanni. Etkö sinä usko, että minä olen puheita
pitänyt. Nytkin kun erosin entisestä toimestani ja minulle pidettiin
kekkerit ja tietysti puheita, vastata pirautin kumminkin... viiteen
puheeseen yhtenäkin iltana.

EDITHA

Vai niin, vai niin...

SALOKANNEL

En siis saa sinua kävelemään? Ehkä minä sitten lähden yksin...

EDITHA

Ei, Armas... ei vielä...

WILLARDT

Mihin sinulla nyt on sellainen kiire? Etkö sinä tahdo ensinkään nähdä
minun eukkoani?

SALOKANNEL

Johan minä aamupäivällä kävin täällä.

WILLARDT

No, vaikka nyt yhtä menoa olisit yönkin lisää? Ei lisä pahaa tee...
Tuossahan ne jo ovatkin...! Kuinka Rolf voi?

(Rvat Ahlfelt ja Willardt tulevat sylitysten perältä.)

SIGRID

Hän nukkui. Kas Armas!

SALOKANNEL

Niin, täällä minä taas olen.

RVA AHLFELT

Se on hyvä se... Jos te tietäisitte kuinka turvalliselta tuntuu, kun
te lapset olette täällä. Olen kuin toinen ihminen. Kun vain pikku Rolf
pian paranisi.

SIGRID

Huomenna hän on terve. Se menee häneltä aina niin pian, kun vain saa
hänet pysymään sängyssä.

WILLARDT

Kyllä te Edithan kanssa voisitte lähteä Valhallaan vaikkapa tänä
päivänä.

EDITHA

Ei, nyt tahdon minä jäädä kuulemaan puhettasi.

SIGRID

Pitääkö Allan puheen?

WILLARDT

Päätimme tässä että pitäisin pienen puheen työmiehille. Muistopuheen,
koska setä nyt on poissa...

SIGRID

Mamma, sinä et jää sitä kuulemaan. Sinä sitten taas hellyt ja se on
niin rasittavaa.

SALOKANNEL (rva Ahlfeltille)

Minä kävin puutarhurilla. Hän tekee taustan kuusista ja eteen tulee
palmunlehtiä ja valkeita liljoja. Kello yhdeksän ammulla on mies
hautausmaalla, jollei täti telefonissa määrää toista aikaa.

RVA AHLFELT

Kiitos, Armas. Kyllä se sopii. Heillä on tietysti huomenna paljon työtä.

EDITHA (Willardtille)

Sinä puhut täällä?

WILLARDT

Niin, kai se tekee paraimman efektin täällä, kuusen palaessa.

SIGRID

Sääli, ettei kuusi mahtunut alasaliin, niin ei olisi tarvinnut tuoda
koko joukkoa tänne ylös. Mikä siinä lieneekin, että työväen vaatteista
aina lähtee niin paha haju... anteeksi ruma sana!

(Nauraa.)

RVA AHLFELT

No, kerran vuodessa! Alfred totutti heidät siihen. Alasali on niin
ikävä ja ahdas... Saavat edes köyhät pienet lapset nähdä kauniin
huoneen kerran vuodessa.

WILLARDT

Tjaa...! Nykyajan työväki —! Se voi heissä vain lisätä
tyytymättömyyttä, jota heissä, Jumala paratkoon, on liiaksikin.

SIGRID

Mikä sinulle taas tuli, mamma...? Sinä kärsit. Mehän rakastamme sinua
kaikki. Puhuisit kerran.

RVA AHLFELT

Sitä on niin paljon.

WILLARDT

Huolet hiiteen, mamma! Te menette Edithan kanssa Valhallaan ja me
jäämme Sigridin ja Rolfin kanssa tänne taistelemaan. Voi, voi, minäkös
laajennan tätä liikettä...

RVA AHLFELT

Laajennat liikettä...

WILLARDT

Niin, mammaseni. Tämä talo alkaakin jo näyttää niin ränstyneeltä,
ettei sitä viitsi katsella. Minä laitan tähän uuden ja muhkean,
sellaisen, että Helsinki ihmettelee. Saatte nähdä että tulot nousevat
uskomattomiin... Sitten voit sinä, sosialistifröökynä, saada
vaikkapa automobiilin.

EDITHA (koettaen laskea leikkiä)

Automobiilista en huoli vaikka maksaisit. Pariisissa sain niistä ihan
tarpeekseni.

SALOKANNEL

Ei, kuule, ei ne hullumpia ole! On niin suurenmoista, että etäisyydet
katoavat...

SIGRID

Mamma... tule levolle...

RVA AHLFELT

Voi, lapset, ette te minua ymmärrä...

SIGRID

Mutta puhuisit nyt.

(Rva Ahlfelt ravistaa päätään, jää tuijottamaan eteensä, Editha ja
Salokannel seuraavat häntä levottomina, koettavat ylläpitää hilpeyttä.)

WILLARDT

Et huoli automobiilista! Se on uuden ajan merkillisin keksintö. Kun
minä viimeksi kävin Saksassa, koetin sitä masinaa ja se vei kuusi
peninkulmaa tunnissa se on pikajunan vauhti!

EDITHA

En tiedä muuta kuin että Pariisissa ne aina tulivat tielleni.
Puistoissa, kaduilla... aina ne olivat kumoon ajaa.

Äänettömyys.

RVA AHLFELT (kuin unessa)

Vaikeaa... vaikeaa on kadottaa mies, jota on rakastanut, jonka kanssa
on elänyt avioliitossa niin kauan... Lapset... teidän isänne oli
kaunis... ja uljas... päätä pitempi muita miehiä... ja hyvä...

EDITHA (puhkeaa hehkuen)

Oli! Oli...!

RVA AHLFELT

Me olimme kerran ratsastamassa... hänellä oli musta Ajax, minulla
valkea Troll... päivä paistoi, syksy hehkui kaikissa väreissään...
Ilma oli niin kirkasta että se lemusi ja helisi... Ajoimme
käyntiä. Hän laski leikkiä hunnustani, joka ei ottanut liehuakseen.
Sanoi että minä olen kuin siipeen ammuttu lintu. Hunnun olisi pitänyt
liehua. Hän oli sen tuonut Konstantinopolista, se oli kevyt kuin
hämähäkinverkko... mutta ilma oli liian tyyni ja ehkä vähän kostea.
Puna oli hänen poskillaan, korvan juuressa tukka kiharaa, valkoiset
hampaat loistivat, silmät nauroivat ja joka jäsenestä pulppusi terveys
ja ilo... Tienkäänteessä, siinä missä ne kolme kaunista kuusta seisoo,
tuli vastaan kaksi vaimoa ja lapsia, maalaisia. He pysähtyivät... ja
liittivät kätensä ristiin ja niiasivat syvään ja minä näin kuinka
heidän huulensa liikkuivat ikäänkuin olisivat sanoneet: siunatkoon!
Mutta hän pisti käden taskuunsa ja viskasi vaimoille kultaa... Ja
kun vaimot itkivät kiitollisuudesta, nauroi hän, nauroi äänellään
ja silmillään ja rupesi sitten viheltelemään sitä tuttua säveltä
Rigolettosta... Häntä täytyi rakastaa...

EDITHA

Niin täytyi! Oi minun isäni, minun isäni!

RVA AHLFELT (herää)

Tiedättekö mitä on kun kuolee sellainen mies... Sitä tuskaa ei taida
kuvata. (Hiljaa.) Ja kun sitten tulee jotakin vielä kauheampaa. Ja nyt
on ilmassa jotakin vielä kauheampaa. Pahat ihmiset... puhuvat... Pahat
ihmiset eivät tahdo antaa minun... valkeilla liljoilla koristaa hänen
hautaansa.

WILLARDT

Ohoo! Köyhemmätkin hankkivat liljoja haudoilleen. Vaikka me panisimme
kultasepät takomaan liljoja kullasta ja hopeasta! (Nauraa.) Ei meiltä
rahat lopu!

SIGRID

Emme välitä ihmisistä. Ne ovat niin kiittämättömiä, vaikka pappa
lahjoitti köyhille tuhansia vuodessa...

RVA AHLFELT

Ei se ole sitä...

WILLARDT

Ole huoleti, mamma, kyllä minä opetan maailmalle huutia. Ne luulevat,
että nyt sitä kelpaa, kun kauppaneuvos kuoli, mutta minä elän, minä!

RVA AHLFELT

Ei, ei, ei... Tämä kauppa... ei tämä ole hyväksi. Se vaivaa minua
sekin. On niin kummallista. En minä ole sitä tullut ajatelleeksi. Enhän
minä koskaan täällä käynyt isänne eläessä... Me olemme saaneet varoja,
mutta kovin moni ihminen on tullut onnettomaksi...

WILLARDT

Mutta nyt mamma puhuu ihan kuin raittiusväki, niinkuin mikäkin
vesipoika!

RVA AHLFELT

Ette te ymmärrä minua, lapset...

SALOKANNEL

Täti on liian herkkä ja helläluontoinen. Tietysti yhteiskunnan pohjalla
on paljon pimeää ja sairasta. Ne ovat lääkärin asia. Jokainen ei ole
lääkäriksi syntynyt...

SIGRID

Onnetonta ettet sinä, Allan, heti päässyt irti toimestasi. Mamman ei
koskaan olisi pitänyt tulla tänne ja jäädä tänne. Olisi mennyt miten
hyvänsä.

WILLARDT (Salokanteleelle)

Kyllä niiden akkain kanssa käskee...! Mutta ettei sitä joukkoa jo ala
kuulua!

RVA AHLFELT (ei ole huomannut viime sanoja)

Minun silmäni ovat äkkiä ikäänkuin auenneet. En minä ennen huomannut
kun tuli vastaan humalainen. Ne olivat kuin kiviä ja kantoja vain.
Mutta nyt ne kaikki pistävät silmiini. Aina tulee mieleeni: meidän
liikkeestäköhän tuo on juonut? Ja minulle tulee niin vaikea olla. Ehkä
sillä miehellä on kotona perhe, joka näkee nälkää. Ja mies vain juo. On
kuin se olisi minun syyni.

WILLARDT

Mamma on sairas! Ei nuo ole terveen puheita!

RVA AHLFELT

Voi olla... Minä uskon, että minä olen sairas... tai ainakin hyvin
lapsellinen. Mutta te ette ymmärrä kuinka se kalvaa...

SIGRID

Kyllä se menee, kun pääset kotiin Valhallaan.

RVA AHLFELT

Kun minä pelkään, ettei mene... Ja kun täällä silloin kerran tapahtui
puukotus ja se mies sen seurauksesta kuoli, niin oli minusta kuin minä
olisin ollut murhaaja.

Jää tuijottamaan eteensä.

LAHTONEN (tulee perältä)

Vieraat saapuvat. Otanko minä vastaan... vai?

WILLARDT

Ei helkkarissa! Kyllä minä tulen. Kreivin aikaan kerrassaan.
(Salokanteleelle.) Tule pois veli! Täällä on noiden naisten kanssa kuin
häkissä...

SALOKANNEL

Ei, kyllä minä lähden klubiin. Ei minulla ole mitään tekemistä täällä.

WILLARDT

No niin, terve mieheen sitten.

(Katoaa perälle Lahtosen jälkeen. Sigrid ja Editha ovat äitinsä
ympärillä.)

EDITHA

Et sinä jaksa olla ylhäällä.

RVA AHLFELT

Kyllä minä jaksan. Työmiesten luo minä nyt menen.

SIGRID

Sinä tulet levolle.

RVA AHLFELT

Minun täytyy jaksaa. Tulkaa tekin, lapset.

(Etenevät perälle päin. Ovessa pidättää Salokannel Edithan.)

SALOKANNEL

Minä lähden nyt, emmekä siis tapaa ennenkuin huomenna Valhallassa.

EDITHA

Niinkö...

SALOKANNEL

Menikö minun päiväni taas pilveen? Mikä nyt tuli? Tädin sairas puheko...?

EDITHA

Ei se ollut sairasta. Kyllä se oli oikein... järkevää.

SALOKANNEL

Älähän... kyllä sinä itsekin olet sairas, jos sitä järkevänä pidät.

EDITHA

Ehkä olen... sairas.

SALOKANNEL

Kuljetko unissasi...? Herää, Editha! Kuulehan... muistatko mikä päivä
huomenna on?

EDITHA (sulaa)

Muistan... Ovatko ilmoitukset lehdissä?

SALOKANNEL

Itse vienyt... omassa persoonassani käynyt joka lehden konttorissa.
Kuulehan... Uskaltaisinkohan pyytää sinulta jotakin...?

EDITHA

Noo...?

SALOKANNEL

Ettet huomenna olisi mustissa vaatteissa...

EDITHA

Mutta minullahan on surua.

SALOKANNEL

Koeta ajatella eikö olisi hiukan aihetta iloonkin. Etkö sinä nyt
huomenna voisi olla valkeissa, vain huomenna, kun minä näin kauniisti
pyydän!

EDITHA (leikillä nuhdellen)

Kuinka sinä olet lapsellinen... No, no, no... minä olen valkeissa,
minä olen!

(Hyvästelevät iloisina. Menevät perälle. Huone pysyy hetkisen tyhjänä,
sitten pistää Lahtonen päänsä konttorihuoneesta, tarkastaa huoneen,
työntää sisään työmies Åströmin, joka ensin neuvottomana katselee
ympärilleen, sitten jää tuijottamaan siihen kohtaan missä kauppaneuvos
kuoli.)

LAHTONEN

Odottakaa nyt tässä. Kauppaneuvoksen ryökinä tahtoo puhua kanssanne.

ÅSTRÖM

Mitäs hän minusta? Jaa, niitäkö asioita? Mitä ne puhumisesta paranevat.

(Lahtonen katoaa perälle. Åström tuijottaa entiseen kohtaan. Vihdoin
tulee Editha ikäänkuin noutamaan jotakin — huomaa kumartelevan miehen.
Muistaa kuka hän on, alkaa taistella päästäkseen tunteittensa herraksi.)

ÅSTRÖM (vihdoin)

Ryökinä oli käskenyt minut tänne.

EDITHA (peloissaan)

En minä... ole...

ÅSTRÖM

Konttoristi sanoi, että... Mutta jollei ole asiaa, niin minä menen
sitten alasaliin...

EDITHA

Ei... ei... kyllä on asiaa... Te olitte ollut läsnä... kun isäni
sairastui.

ÅSTRÖM

Olinhan minä.

EDITHA

Olisin mielelläni tahtonut kuulla... kuinka se kaikki tapahtui.

ÅSTRÖM

Kyllä kai ryökinä sen on kuullut.

EDITHA

En ole... Olkaa nyt hyvä ja kertokaa... Minä olin silloin ulkomailla.

ÅSTRÖM

Ne on niin rumia juttuja, ettei niitä käy kertominen.

EDITHA (hermostuneesti)

Ei mutta kertokaa nyt vain... Ihan totta. En minä saa rauhaa muuten.

(Vaitiolo.)

ÅSTRÖM

Kauppaneuvos kiivastui minulle niin, että sai laakin ja kuoli.

EDITHA

Sen minä tiedän... Mutta mitä te sitten sanoitte isälleni?

ÅSTRÖM

Sanoin vain niinkuin asia oli...

EDITHA

Mutta kuinka se sitten oli? Sanoisitte nyt kaikki...

ÅSTRÖM

Ne on niin rumia asioita. Se rupesi se meidän tyttö... se Aino...
tulemaan niin myöhään kotiin. Enkä minä vielä osannut mitään epäillä
ennenkuin toverit rupesivat ivaamaan siitä, että olen lainannut
tyttäreni kauppaneuvokselle... Ei sitä sellaista kukaan kärsi.

EDITHA (tuskin saaden sanaa suustaan)

Mutta... mistä te nyt tiedätte... että se oli totta...?

ÅSTRÖM

Tyttö tunnusti sen lopulta itsekin... kun kovalle panin.

EDITHA

Jos hän... ei puhunut totta?

ÅSTRÖM

Minkätähden hän olisi valehdellut itselleen häpeää...? Kyllä maar se
totta oli. Kyllä sen meikäläiset tietää, vaikkei hänen vertaisensa...
Mitäs ryökinä käski puhumaan, kun se noin ryökinään sattuu?

EDITHA

Ei... ei... puhukaa nyt vain. Kyllä minun täytyy kuulla.

ÅSTRÖM

Siinä ne sitten ovatkin...

EDITHA

Tehän aina olitte niin hyvissä väleissä kauppaneuvoksen kanssa.

ÅSTRÖM

Niin oltiin. Ei meillä ollut riitaa mitään. Vaikka kyllähän minulla
huolta oli aina, kun piti niistä pojista tulla sellaisia hulttioimia...

EDITHA

Mutta... pitikö teidän nyt tämän tähden tappaa kauppaneuvos?

ÅSTRÖM

En minä tahtonut häntä tappaa... Enkä minä olisi hänelle pahasti
sanonutkaan. Mutta kun hän ensin kielsi kivenkovaan, niin silloin minä
suutuin ja sanoin: siellä on oma akkanne huvilalla, pidelkää minkä
ehditte, mutta jättäkää köyhien naiset rauhaan.

EDITHA (tukahtumaisillaan)

Kuinka kauheasti te puhuitte!

ÅSTRÖM

Ehkä se oli pahasti puhuttu. Mutta saattoi se olla oikeinkin puhuttu.
Yhteen aikaan omatunto minua soimasi. Mutta sitten olen ajatellut,
että ehkä se olikin Jumalan tuomio, joka tuli tuoreeltaan.

EDITHA (itsekseen)

Jumalan tuomio!

ÅSTRÖM

Kauppaneuvos oli niin rikas ja suuri herra. Ja olihan hän hyväkin.
Mutta hän oli syntinen ihminen. Niinkuin me kaikki ollaan.

(Ovi perällä avautuu. Grönlundska ja Anderssonska tulevat sisään.
Lahtonen häämöttää takaa työntäen heitä, mutta koettaen pysytellä
näkymättömänä. Editha hämmentyneessä tilassa. Samasta peräovesta
näkyy taas Lahtonen.)

EDITHA (kirkaisee)

Herra Lahtonen... Älkää menkö... Ei, ei, ei... en minä tahdo...!

(Ovi sulkeutuu armottomasti. Grönlundska ja Anderssonska lapsineen
ovat niiaten, peläten pysähtyneet ovensuuhun. Editha on paennut heitä
kuin ruttoisia. Vähitellen hän tyyntyy, lähestyy naisia, jotka yhä
niiailevat.)

EDITHA (arasti)

Keitä te olette?

GRÖNLUNDSKA

Komersrootin työmiesten vaimoja vain.

EDITHA

Ovatko teidän miehenne kauan olleet meidän tehtaissa?

GRÖNLUNDSKA (Anderssonskalle)

Vai tahdotkos sinä puhua?

ANDERSSONSKA (kuiskaa hämillään)

Ei, puhu sinä nyt vain.

GRÖNLUNDSKA

No, sama se... Se on niin ujostelevainen tuo Antersonska... Ka
Maarianpäivästä viisi vuottahan minun mieheni on ollut komersrootin
palveluksessa.

EDITHA

Oletteko te köyhiä?

GRÖNLUNDSKA

Ka mitäpä sitä meikäläisellä muutakaan... Kun se ukko niin juo. Kaikki
palkka menee jo litviikki-iltana. Siihen juomiseen. Ja kun niitä
lapsiakin on niin paljon. Ja kaikki tavarat on täytynyt panttiin viedä.
Ei nämä vaatteetkaan ole omiani. Vai että minulla tällaisia! Ei ole
ollut sitten kuin tyttönä. Että jos ryökinä voisi olla niin hyvä, että
vähän apua antaa...

EDITHA (hermostuneesti, toiselle)

Entä kuka te olette?

ANDERSSONSKA (hiljaa, arkana)

Ka sen Anterssonin vaimo.

EDITHA

Oletteko tekin köyhyydessä?

GRÖNLUNDSKA

No, puhu nyt!

ANDERSSONSKA

Köyhyydessä me ollaan.

GRÖNLUNDSKA

No, etkös sinä nyt saa asioitas puhutuksi... Se on aina ollut niin
saamaton tämä Anterssonska. Ja kyllä teidän köyhyyteenne kanssa on
paljon syytä siinä, ettet sinä osaa touhuta. Mutta on sekin totta,
että kaikki se Anterssonni kyllä juo. Mutta eihän ole arvon niin monta
lasta kuin meillä. Ei ole kuin nämä kaksi tässä ja sitten kotona
kolmas, kipeä. Siinä on sellainen enkeliskatauti, ettei voi seistä ja
pää kasvaa ja jalat kutistuu ja korvista valuu sellaista pahaa visvaa.
Mutta puhu nyt itse...

ANDERSSONSKA

Onhan niitä lapsia ollut, mutta kun neljä on kuollut.

EDITHA

No, mitä te nyt ensi hätään tarvitsisitte?

GRÖNLUNDSKA

Ka armollinen ryökinä, se on meikäläisten sellaista, että tarvitsisi
kaikkea. Kun on kaikki pitänyt pantata...

EDITHA (sivelee otsaansa, koettaa löytää ulospääsyä)

Jos minä tulisin huomenna teitä katsomaan. Missä te asutte?

GRÖNLUNDSKA

No se se olisi vasta oikein hyvä. Kasarmissa me asutaan. Nuo on nuo
Anterssonnit ihan meidän naapureita, samassa rapussa asutaan. Ja
sitten siellä on vielä yksi vaimo oikein köyhissä oloissa, niin että
sille täytyy antaa, vaikkei itselläkään ole. Sen oli mies monta vuotta
komersrootin tehtaissa, mutta piti sen juomisen takia panna pois...

EDITHA

Mutta eiväthän nyt kaikki miehet voi juoda... Nyt te liioittelette...

GRÖNLUNDSKA

Kyllä ne melkein kaikki, jotka ovat tällaisissa tehtaissa... Se vaimo
sai tässä kaksoset ja toinen niistä kuoli toissa-aamuna eikä ole millä
hautaankaan saisi. Ja mies vain juo. Mistä saaneekin, kun ei työtäkään
ole...

EDITHA (hermostuneesti)

Minä tulen huomenna... ihan varmaan...

GRÖNLUNDSKA

Aijai, armollinen ryökinä, Jumala siunatkoon teitä (pokkaa ryökinää),
Ville, niiaatkos, Pertta...

(Rva Ahlfelt ja Sigrid tulevat perältä.)

RVA AHLFELT (nähdessään naiset)

Joko te olette saaneet kahvia?

GRÖNLUNDSKA

Jo, armollinen komersrotinna. Kiitoksia vain monia tuhansia... (Tönii
lapsia.) No, Ville ja Pertta, niiatkaa ja pokatkaa...

SIGRID

Nyt sytytetään kuusi. Oletteko, lapset, ennen nähneet kuusta?

GRÖNLUNDSKA

No, vastatkaa nyt... Näittehän te viime jouluna täällä. Silloin kun
hyvä komersrootikin eli. Sanokaa nyt että näitte...

LAPSET

Näimme.

(Lahtonen on avannut oven perältä. Sunnuntaipukuisia työmiehiä, vaimoja
ja lapsia alkaa lappaa sisään. Asettuvat arasti nurkkiin ja pitkin
seiniä, tarkastelevat huonetta ja kuusta, silittelevät salavihkaa
huonekaluja. Rva Ahlfelt koettaa puhutella vieraita, mutta ei tiedä
mitä sanoa. Sipaisee silloin tällöin jonkun lapsen päätä. Lahtonen
päästää yhä sisään väkeä ja kehoittaa heitä käymään peremmälle. Editha
ja Sigrid sytyttävät kuusta.)

SIGRID

Oli se äärettömän paha, että Åström tuli käsketyksi. Allan suuttui
kauheasti, kun hänet näki. Pelkäsin että hän viskaisi hänet nurin
niskoin huoneesta.

EDITHA

Nytkö...? Joulujuhlassa?

SIGRID

Etkö sinä tiedä että hän on syypää papan kuolemaan? En minä käsitä
kuinka hänet kutsuttiin. Minä pelkään ettei Allan jaksa hillitä
itseään. Ja miten hän saa pidetyksi puheensa? Hän on kovin kiihoittunut.

(Samassa tulee Willardt perältä, virsikirja kädessä. Kansanjoukko antaa
kunnioittaen tietä. Hänen kasvonsa ovat kuin luutuneet. Hillitty viha
palaa silmissä, liikkeissä, nopeassa hengityksessä.)

WILLARDT (Lahtoselle)

Mikä virsi tavallisesti on veisattu?

LAHTONEN (häijysti)

Koko maailm' iloit' mahtaa.

(Willardt selailee kirjaa, löytää virren, rykäisee, alkaa. Aluksi veisaa
hän yksin, vähitellen yhtyy kimakoita, käheitä nais- ja miesääniä.
Vieraat seisovat kädet ristissä, lapset syövät suurta voileipää tai
pullaa, töllistelevät kuusta. Rva Ahlfelt taistelee mielenliikutusta
vastaan. Editha ja Sigrid veisaavat, seuraavat levottomina Willardtia
ja Lahtosta. Virren loputtua astuu Willardt väkijoukon eteen.)

WILLARDT (saarnaäänellä)

Niin, hyvät ystävät, tämä on nyt ensimmäinen Jeesuslapsen syntymäjuhla,
jonka me vietämme ilman häntä, jonka me olimme tottuneet näkemään
terveenä ja tarmokkaana joukossamme. Orvoiksi on hän meidät jättänyt,
hänen lempeä ja rakastavainen kätensä on lakannut meitä suojelemasta ja
varjelemasta. Kuinka jokainen hänen työmiehensä oli hänen sydämellään!
Kuinka hän piti huolta jokaisesta teidän lapsestanne ja vaimostanne...

LAHTONEN (kansanjoukosta)

Jaa, jaa, kyllä hän piti huolta teidän vaimoistanne.

WILLARDT (ei ole huomaavinaan, korottaa ääntään)

Turva oli hän itsekullekin. Ei kenellekään hän tehnyt vääryyttä, aina
mittasi runsaalla mitalla...

LAHTONEN (joukosta)

Noo...!

WILLARDT (ääntään korottaen)

Oikeutta teki hän kaikille, yli oikeudenkin, ja hänen sydämensä vuoti
verta, kun hänen täytyi rangaista. Teidän jokaisen mielessä on varmaan
tulipalo, joka poltti poroksi työväenasunnot. Kuinka hän silloin oli
ensimmäisenä pelastamassa, lohduttamassa, auttamassa. Siksi me nyt
hänen muistolleen omistamme tämän lyhyen hetken ja kiitämme Jumalaa,
joka meille sellaisen miehen antoi. Säilyköön hän kauan, kauan
esikuvanamme, esimerkkinämme elämän tiellä! Siunattu jalon vainajan
muisto!

LAHTONEN

Kirottu hänen muistonsa!

(Yleinen hämmennys. Willardt taistelee vielä raivoaan vastaan. Sigrid
koettaa häntä rauhoittaa.)

LAHTONEN (joukosta. Täyttää äänellään koko näyttämön ja salin.
Puhe tulee kuin koskena, jota ei voi pysäyttää.)

Kirottu hänen muistonsa! Kauppaneuvos oli roisto! Hän petti vaimoaan
ja tyttäriään, hän kalvoi työväkensä luita myöten, hän väärensi ja
varasti ja valehteli. Hän ryösti köyhältä kansalta vaimot ja tyttäret.
Sellainen se oli se kopea kauppaneuvos, se loistava kauppaneuvos,
jota maailma pelkäsi ja ihaili ja jonka hautaa omaiset nyt valkeilla
liljoilla koristavat... Oo, sen vaivaisen petturin, kuinka sen on
täytynyt väännellä viattomuuden kukkien alla...!

WILLARDT (joka vihasta ei ole saanut ääntänsä kulkemaan, iskee hänen
niskaansa)

Ulos, ulos... Koira! Rehelliset työmiehet, potkikaa
hänet ulos..! Tämän miehen vainaja kadulta korjasi ja näin hän osoittaa
kiitollisuuttaan... Ulos!

LAHTONEN (on ponnistellut vastaan, pääsee irti)

Valehtelinko minä? No niin,
puhukaa te, Åström, puhukaa te, Räsänen! (Nauraa.) Te vaikenette, te
ette uskalla. Vaietkaa vain ja pelatkaa. Lasten ja imeväisten suusta
pitää teidän totuus kuuleman!

(Koppaa käsiinsä pienen pojan, nostaa kansanjoukon nähtäväksi, lennättää
Edithan ja hänen äitinsä eteen. Viimeksimainitut kaihtavat kuin
aavetta. Yleinen hämmennys. Rva Ahlfelt vaipuu istumaan, Editha koettaa
häntä ikäänkuin suojella. Willardt työntää syrjään vaimonsa, joka on
koettanut häntä rauhoittaa.)

WILLARDT

Ulos täältä, joka sorkka, niin monta kuin teitä on! Kyllä minä
teille näytän, te hunsvotit ja perkeleet ja »järjestyneet!» Ette
te ilman rangaistusta saa isäntänne muistoa solvata... Odottakaas
te, niin näette, kun saatte tästä viettää joulunne lumihangessa...
No, joko joudutte... Ulos, sanon minä! Täällä täytyy tulla suuri
rafistuleerinki... Irti sanon minä teidät kaikki, niin monta kuin teitä
on. Huomisaamulla tehtaan kasarmeista kadulle.

SIGRID

Allan... Allan... nyt on joulu... Muista pientä Rolfia... heillä on
lapsia. Ehdithän myöhemmin. Lahtonen on humalassa.

WILLARDT

Kyllä minä tiedän mitä puhun... Ulos, ulos...

(On työntänyt väkeä menemään, potkinutkin läheisempiä. Hätääntyneinä
hajoavat vieraat. Äkkiä ilmestyy Lahtonen ovensuuhun. Hänet nähdessään
kiihtyy Willardt uudelleen.)

WILLARDT

Sinä... sinä... koira...! Ulos, ulos... Uskallat vielä
naamaasi näyttää.

LAHTONEN (tyynenä, vakavana)

Uskallan... sillä en ole valehdellut. Mutta te, tirehtööri,
peruuttakaa sananne. Minua rangaiskaa miten paljon tahdotte, raastakaa
oikeuteen ja linnaan ja vaikkapa hirsipuuhun. Mutta älkää viattomia
rangaisko. Saatatteko toivoa nöyrempää joukkoa kuin se joka tuossa
seisoi? Peruuttakaa sananne, on jouluaatto ovella... antakaa heidän
pysyä asunnoissaan ja paikoillaan.

WILLARDT

Te tulette neuvomaan minua! Ulos, sanon minä... Ulos!

LAHTONEN

Minä menen. Sillä minulla ei ole paljon lisättävää. Mutta se tietäkää,
kauppaneuvoksen suku, että kirous...

WILLARDT (tukkii hänen suunsa, heittää hänet ulos. Mittaa lattiaa
pitkin askelin.)

Vihdoinkin! Tällaista ennenkuulumatonta röyhkeyttä! Ei, loppu tästä
täytyy tulla! Ja setä joka aina ylpeili, ettei hänen työväessään
ole »järjestyneitä». Tuossa se nyt nähtiin. Ei, perinpohjainen
rafistuleerinki tästä täytyy tulla...

EDITHA

Sinä löit Lahtosta ja hän näytti hampaansa. Oma syysi.

WILLARDT

Oletko sinä pikiintynyt tuohon...?

(Nielee viime sanan.)

EDITHA

Eihän työväki mitään tehnyt.

WILLARDT

Vai ei tehnyt? Se kuuli mitä Lahtonen sanoi — eikö sitä ole siinä?
Pitäisikö sellaista työväkeä kärsiä...? Sigrid... Lapsi itkee... Et
sinäkään mitään huomaa...

SIGRID

Ai, Rolf on herännyt.

(Rientää pois.)

WILLARDT

Vähemmälläkin elämällä...! Vai tulet sinä madmoaselli minua neuvomaan.
Mitä ymmärrät sinä näistä asioista? Minä olen sanonut irti hyvän
paikkani tullakseni tänne teitä auttamaan, ja sen sijaan että sinä
minua kiittäisit asetut sinä minua vastaan jo ensi päivänä.

EDITHA

Minä aion aina asettua sinua vastaan, kun sinä teet viattomille
ihmisille pahaa.

WILLARDT

Saa se Salokannel sinusta aika automobiilin...

EDITHA

Ottaisit edes ensin selvää paljonko valhetta... tarkoitan: näyttäisit
toteen että se oli valhetta.

WILLARDT

Tiedän prikusta prikkuun että Lahtonen puhui totta...

EDITHA (säpsähtää)

Totta... totta! Sinä tiedät... sinä uskot...

WILLARDT

Sen tietää koko maailma, mutta ei sitä saa mennä tuolla tavalla
sanomaan! Pitää tietää huutia vähän...

RVA AHLFELT

Olkaa hiljaa, lapset, olkaa hiljaa...

WILLARDT

Kyllä minä vaadin, mamma, ettei asetuta minua vastaan, kun kerran...

RVA AHLFELT

Olkaa hiljaa, lapset. Olkaa hiljaa. Kuolema sovittaa...

WILLARDT

Rolf itkee taas. Mikä hänelle on tullut? Ettei se huolimaton tyttö vain
olisi häntä pudottanut!

(Lähtee kiireesti, unohtaen kaiken muun.)

(Vaitiolo. Editha seisahtuu äitinsä eteen.)

EDITHA

Mamma, rakas mamma...

RVA AHLFELT

Totta... totta... Se on tämä jota minä olen tuntenut ilmassa... Alfred,
Alfred... jota minä rakastin niinkuin aurinkoa ja valoa ja terveyttä —
kuinka sinä saatoit...? (Purskahtaa itkuun.) Neljä kukoistavaa lasta
meiltä kuoli, kaikki poikamme. Minä vaivasin päätäni kysymyksellä:
miksi piti heidän kuolla juuri kun olivat päässeet elämän alkuun? Nyt
minä tiedän: kirous on painanut meitä jo vuosikausia, aina, aina.
Kirous...

EDITHA (lyyhistyy äitinsä jalkoihin, tietämisen varmuudella)

Kirous... Kirous...

Esirippu.




III NÄYTÖS


(Kulmahuone toisessa kerroksessa huvilalla. Läpi ikkunoiden häämöttää
kylmä, harmaa keskipäivä, kuurainen koivu ja puisto, niinikään
kuurassa. Huone on uudenaikainen, aistikkaasti sisustettu, ryijyillä
ym. Kauniita marmorikuvia. Eläviä kukkia pöydillä. Editha lakkaa
pöydän ääressä muutamia kääröjä, sammuttaa kynttilän, kätkee kääröt
laatikkoon. Alkaa kävellä edestakaisin, seisahtuu tuon tuostakin
ikkunaan. Hella Asp törmää sisään päällysvaatteissaan, kukkakimppu
kädessä, tervehtii Edithaa sydämellisesti.)

HELLA

Editha, Editha! Minun täytyi rientää tänne tänä sinun suurena
päivänäsi. Anna nyt, 'kun minä oikein sinua hyväilen... Minulla on
oikeastaan kovin kiire, kaikki joululahjani ovat pakkaamatta. Mutta
minun täytyi saada sinua oikein suudella ja hyväillä... Ai, mutta
kuinka äärettömästi kukkia!

EDITHA

Kiitos Hella kulta. Kuinka sinä olet kiltti.

HELLA

Sehän on niin pieni ja vaatimaton. Heti kun näin, että nimenne todella
olivat lehdissä, karkasin kukkakauppaan. On se sentään hirveän lystiä...
(Veistokuvien edessä.) Oi, tässäkö ne nyt ovat...! Kauniit...
suurenmoiset! On se sentään hauskaa, että olette täällä Valhallassa
taasen. Se on synkkä, se teidän kaupunkitalonne. Mutta kuule, mikä
sinun on? Sinä näytät hirveän väsyneeltä...

EDITHA (hymähtää)

Unesta ei tullut paljon viime yönä. Ja sitten me nousimme varhain.
Olemme mamman kanssa käyneet hautausmaalla... ja minä... olin sitten
hiukan muuallakin.

HELLA

Ja sitten teillä eilen oli kuusijuhla.

EDITHA

Oli...

HELLA

Oliko hauskaa?

EDITHA (katkerasti)

Hauskaa! Oli, oli tietenkin. Eikö huhu vielä ole tietänyt mitään
kertoa? Kyllä kai pian saat kuulla.

HELLA

Mitä sinä tarkoitat... Mitä minä saan kuulla...? Miksi sinä noin
naurat?

EDITHA

Meidän kuusijuhla päättyi niin, ettei haluttanut enää yöksikään jäädä
kaupunkiin. Tulimme keskellä yötä Valhallaan... Niin, niin. Mutta älä
nyt kysele. Minä kerron sinulle toiste. Se on kaikki niin kauheaa. Maa
polttaa jalkojeni alla... Mutta älä kysele, rakas Hella, minä kerron
joskus toiste...

HELLA

Minä en käsitä tätä... Minä kuolen levottomuuteen. Mitä on tapahtunut...?
Mutta kuule, onko sillä asialla jotakin tekemistä herra Lahtosen
kanssa?

EDITHA

Kuinka niin?

HELLA

Miksi sinä pelästyt? En minä muuta tiedä kuin että kun tänne tulin,
tuossa portilla humalainen mies äkkiä asettui hevosen tielle ja huusi
niin pahasti. Hän kaatui samassa enkä minä voinut hänen kasvojaan
nähdä, mutta minusta hän oli niinkuin Lahtonen.

EDITHA

Se on kyllä voinut olla Lahtonen. Se raukka juo kai taas niin
kauheasti. Voi, voi senkin äitiä!

HELLA

Onko hänellä äiti?

EDITHA

On. Elossa.

HELKA

Enkö minä sitten saa mitään tietää? No niin, toiste. Katso, minä olen
kauhean levoton...

PALVELIJATAR (perältä)

Täällä on vanha rouva... vai mikä... joka tahtoisi tavata neitiä.

EDITHA

Vanha rouva...? Jouluaattona...

HELLA

Tietysti joku joka tahtoo joululahjaa.

EDITHA (palvelijalle)

Pyydä sisään.

HELLA

Mutta missä sinun sormuksesi on? Kultainen kahle!

(Hymyilee leikillisesti.)

EDITHA (yrittäen leikkiä lyödä)

En vielä ole saanut kahlettani... Mutta kyllä Armas sen tuo. Hänen
pitäisi oikeastaan jo olla täällä...

HELLA

No niin, no niin... Hyvästi nyt sitten, rakas Editha.
En ensinkään osaa sanoa kuinka paljon onnea sinulle toivotan.

(Editha saattaa Hellaa ja palaa hetkisen perästä, seurassaan kalpea,
laiha, kuluneesti puettu nainen.)

EDITHA (ovessa)

Tehkää hyvin... Tehkää hyvin ja istukaa...

RVA LAHTONEN (puoleksi kumartaa, puoleksi niiaa, jää yhä seisomaan)

Minä olen Oiva Lahtosen äiti.

EDITHA (hätääntyy)

Niin... teidän poikanne on kadottanut paikkansa... Se on kovin
ikävää, mutta minä todella en voi sille mitään. Minun lankoni määrää
yksinään ne asiat. Minä olen kyllä koettanut...

RVA LAHTONEN

En minä tullut sitä valittamaan... Mutta minun poikani ei koko yönä ole
ollut kotona.

EDITHA

Minä todella en tiedä missä hän on... Mutta kai hän usein öisin on
ollut poissa...?

RVA LAHTONEN

Ei. Aina hän sentään on palannut niinkuin lintunen pesäänsä. Vaikka
olisi tullut kuinka kurjana, niin lopuksi kuitenkin aina on tullut
äitinsä luo.

EDITHA

Mutta... älkää nyt pelästykö... mutta se tuttava joka juuri meni,
luuli nähneensä poikanne tässä ulkopuolella... Hän oli kaatunut
tiepuoleen. Hän oli kai humalassa.

RVA LAHTONEN

Pitää taas kysyä poliiseilta, olisivatko saaneet tietää... Mutta oikein
minä pyytäisin, ettei neiti Ahlfelt... lähtisi yksinään kävelemään
näihin aikoihin... Tarkoitan että jos minun poikani... humalapäissään
tekisi jotakin pahaa... Paha henki on taas saanut valtaansa minun
onnettoman poikani.

EDITHA

Mitä hän minulle tekisi!

RVA LAHTONEN

No, ei tiedä. Raukka on ollut niin hurjana. Toissa päivänä luulin minä
hänen aivan järkensä menettävän.

EDITHA (hämillään, hermostuneesti)

Niin... kyllä hän eilenkin käyttäytyi hyvin kummallisesti. Ei hän ollut
kuin viisas... Te ette ehkä tiedäkään...

RVA LAHTONEN

Tiedän kyllä... Hän oli tyynempi siihen aikaan kun neiti Ahlfelt oli
ulkomailla. Ei hän juonutkaan kuin ajoittain. Hän puuhasi niillä
työväen kursseilla. Mutta nyt viime päivinä ei hänellä ole ollut
ensinkään elämän rohkeutta...

EDITHA (rypistelee nenäliinaansa)

Minkä minä sille voin... onko se minun syyni?

RVA LAHTONEN

Jumala ei ollut sitä sallinut. En minä syytä neiti Ahlfeltia... Voi
minun onnetonta poikaani, kun ei hän vain... (itsekseen) Jumala...
Jumala, armahda!

EDITHA

Minä auttaisin niin mielelläni, jos vain...

RVA LAHTONEN

Kaikki on Jumalan kädessä, mutta kun ei minun poikani vain...

EDITHA

Mitä te tarkoitatte? Onko hän ehkä aikonut... surmata minut?

RVA LAHTONEN

Onhan hän epätoivoissaan puhunut sellaistakin, Ja myöhään eilen illalla
oli hän kierrellyt työväenasunnoissa yllyttämässä miehiä — kauheaa
sellaista on puhua omasta pojastaan! mutta niin hän oli tehnyt, että
oli yllyttänyt miehiä sytyttämään tuleen kauppaneuvoksen tehtaat ja
talot ja huvilat...! Ja miehet ovat kuin hulluina, kun on sanottu irti
työstä ja kuuluu olevan määrä lähteä asunnoistakin...

EDITHA (katselee epävarmana ympärilleen)

Vai niin, vai niin... Vaikka me kaikki kohta liekkeinä nousisimme
ilmaan.

RVA LAHTONEN

Kyllä minä paikalla puhuin poliisikamarissa. Ja näkyy tämän Valhallan
luona nyt olevan kaksi poliisia. Kyllä kai ne varjelee, kun ei
neiti lähde varomattomasti ulos... Mutta kun ei se onneton niin
pimittyisi, että surmaa itsensä... Jumala, armahda, armahda...

EDITHA (puhkeaa käsiään väännellen)

Oi kuinka minun käy sääli, sääli teitä ja itseäni ja kaikkia... Kaikkia
ihmisiä! Kun minä löytäisin jonkin tien, kun minä tietäisin mitä tehdä!

RVA LAHTONEN

Jumala meitä valaiskoon!

EDITHA (heltyy itkemään, lankeaa hänen kaulaansa)

Voi minua, voi minua!

(Salokannel on astunut huoneeseen takaapäin, seisoo ääneti ja katselee.
Vihdoin Editha nostaa päätään, huomaa hänet, kirkastuu, unohtaa
äskeisen, karkaa hänen luokseen.)

Armas!

(Rva Lahtonen katselee oudosti heidän syleilyään, liukuu kuin varjo
ulos huoneesta.)

SALOKANNEL

Morsiameni, morsiameni!

(Vaihtavat sanattomina sormukset.)

EDITHA

Vihdoinkin tulit. Olen sinua jo niin kauan odottanut.

SALOKANNEL

Olisin aikoja sitten ollut täällä, jollei minua olisi pidätetty.
Se eilisillan sankari, se uljas Lahtonen — uskotkos — se astuu
huoneeseeni, revolveri kädessä ja vaatii henkeäni. (Nauraa.) Selittää
rakastavansa sinua ja — ansaitsevansa sinut paremmin kuin minä.

EDITHA (jäykkänä kauhusta)

Aikoi tappaa sinut!

SALOKANNEL

Nähtävästi.

EDITHA

Se mies mahtaa lentää, koska hänet nähdään kaikkialla... No, mitä sinä
teit?

SALOKANNEL

Livahdin viereiseen huoneeseen, suljin oven ja telefonoin poliisille.
Siksi minä viivyin. Suothan anteeksi!

EDITHA (ei huomaa viime sanojen leikkiä)

Missä hän sitten nyt on?

SALOKANNEL

Toivottavasti poliisien hallussa. Heille minä hänet uskoin.

EDITHA

Jos minä vielä voisin saada sanan hänen äidilleen.

SALOKANNEL

Oliko se musta naishaamu hänen äitinsä?

EDITHA

Oli!

SALOKANNEL

Teillä oli kovin hellä kohtaus...

EDITHA (palaa paikoilleen)

Tällaiseksiko meidän kihlauspäivämme piti muodostua! Ja minä kuvittelin
aina, että Valhalla silloin olisi täynnä kukkia ja riemua.

SALOKANNEL

Eikö ole kukkia? Ja riemua, riemua on myöskin! Kaikki nämä koomilliset
murhayritykset ovat pinnalla, me pyyhimme ne pois kuten peilin lasista
tomun. Sitten pulppuaa esiin riemu... Editha! Editha...! Mutta miksi
ei minun morsiameni pitänytkään lupaustaan?

EDITHA

Mitä minä olen luvannut?

SALOKANNEL

... Niin, ei edes muista! (Vie hänet ikkunan ääreen.) Katso koivuasi.
Se on pukeutunut valkeisiin se...

EDITHA

Ai...! Niin...! (Ravistaa päätään.) Mutta kuule, ei tämä ole pinnalla
vain. Ei sitä voi pyyhkiä pois tomuna. Se uhkaa viedä minulta rauhan.

SALOKANNEL

Mikä?

EDITHA

Tämä kaikki... murhayritys, eilinen kahakka... koko se onnettomuus joka
ilmassa tuntuu. Minä luulin että se menisi, kun me Valhallaan pääsemme
— ei se mene. Ei mikään auta. Kaikki tuntuu niin turhalta, niin
tyhjältä, niin vieraalta. Kaikki huojuu, horjuu, kaikki valuu käsistäni
kuin vesi. Minulla ei ole enää mitään omaa...

SALOKANNEL

... paitsi minut...

EDITHA

Niin, sinut...! Mutta maailmassa on niin paljon kurjuutta, jota...

SALOKANNEL

Niin on. Ja ihmiset ovat niin usein itse syypäät kurjuuteensa.

EDITHA

Eivät niin usein ihmiset itse kuin olot. Me varakkaammat elämme
mukavuudessamme emmekä koskaan tule kurkistaneiksi köyhän kansan
koteihin. Viisainta se onkin, jos mielimme säilyttää mielenrauhamme.

SALOKANNEL

Niin, tietysti koskee kun näkee kurjuutta.

EDITHA

Minä, onneton, näin enkä saa rauhaa.

SALOKANNEL

Kyllä se palaa! Me totumme niin helposti, vaikka alussa näyttää niin
mahdottomalta.

EDITHA

Minusta tuntuu siltä ettemme saa tottua. Sillä se olisi kuolemaa.
Tiedätkö Armas... en ymmärrä miksi niin pelkään puhua sinulle suoraan,
tuntuu siltä että kadotan sinut. (Katselee tuon tuostakin sormustaan.)
Mutta täytyyhän minun puhua sinulle. Katso, minä tunnen selvästi, että
kirous lepää sukumme päällä. Kuulithan mitä eilen tapahtui?

SALOKANNEL

Kuulin, kuulin. Kyllä sen tietää koko kaupunki. Ja kyllä... no niin,
sama se.

EDITHA

Sano, sano. Miksi keskeytät?

SALOKANNEL

No niin. Minun täytyy sanoa että minä ihmettelen teidän
afäärimiehiänne: kaikki tulevat päättömiksi. Tirehtööri reuhaa kuin
aatelinen maatilanomistaja ja konttoristi käyttäytyy kuin rakastunut
koulupoika. Suoraan sanoen ei tämä ole hauskaa.

EDITHA (katsoo häneen pitkään, jatkaa kävelyänsä)

Ne ovat sittenkin pieniä asioita. Kun vain käsittäisin mitä minun pitää
tehdä.

SALOKANNEL

Pieniä! Mikä on pientä, mikä suurta? (Huomaa veistokuvat.) Mutta tämä
(jää katselemaan), tämä on suurta!

EDITHA

Niistäkin kuinka minä iloitsin, en tiedä... mutta en enää voi iloita.
On aivan hullua... mutta minusta tuntuu siltä kuin seinä olisi
pudotettu entisen ja nykyisen elämäni välille. Olen näissä parissa
viime päivässä elänyt vuosia.

SALOKANNEL (hymähtää)

Olet nähtävästi nukkunut huonosti.

EDITHA

En ole nukkunut ensinkään.

SALOKANNEL

No sitten käsitän hyvin. Jahka nyt pari yötä nukut omassa untuvaisessa
sängyssäsi, niin maailma näyttää tämän pienen sateen jälkeen entistä
ruusuisemmalta.

EDITHA

Niinkö luulet. Vaikka tiedät mitä on tapahtunut!

SALOKANNEL

Mutta rakkaani... nyt minun täytyy ruveta puhumaan järkeä. Olet saanut
kokea pettymystä. Se kuuluu elämään. Ei siitä pidä pelästyä. Pitää
ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat. Tämä kuuluu yksinkertaisesti
maailman menoon.

EDITHA

Olen kadottanut isäni kaksin kerroin. Kuuluuko se sinusta asiaan?

SALOKANNEL

Mutta lintuseni, emmehän me ihmiset pyhimyksiä ole. Miksi sinun pitää
lakata rakastamasta isääsi sentähden että hän eli ihmisenä?

EDITHA

Pitäisikö minun sinun mielestäsi voida rakastaa häntä samalla tavalla
kuin ennen? Pitäisikö minun voida, kaiken sen jälkeen mitä on
tapahtunut?

SALOKANNEL

Lakkaisitko rakastamasta minuakin, jos kuulisit minusta jotakin...

EDITHA

En tiedä!

SALOKANNEL

Niinkö höllässä sinun rakkautesi on?

EDITHA

Älä naura, Armas... Nämä ovat kovin vakavia asioita. Isäni oli minun
silmissäni niin korkealla, niin korkealla ja niin kauniina. Jospa hänen
muistonsa olisi saanut sellaisena pysyä. Olisi suloista muistella ja
ikävöidä häntä. Nyt, nyt... Se on inhottavaa... Mitä korkeintaan voin
tuntea, on sääliä.

SALOKANNEL

No niin, sääliä... se se kuuluu joltakin — se on se naisten ainainen
valtti. Rakkaus muuttuu vain noin yhtäkkiä sääliksi! Minua älä vain
koskaan sääli...

EDITHA

Älä tee minusta pilkkaa. Olen niin paljon kärsinyt. Kävin tänään
työmiesten kodeissa. Jos tietäisit mikä kurjuus siellä on!

SALOKANNEL

Sieltä tämä filosofeerailu siis tällä kertaa johtuu. Mutta kuule:
kurjuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan. Se tekee elämän
rikkaaksi ja vaihtelevaksi. Katso lakeaa maisemaa, jossa kaikki lepää
kuin tarjottimella: onko se sinusta kaunis? Mutta katso maisemaa jossa
vuoret tapailevat taivasta ja rotkot lepäävät maan povessa — se maisema
se jotakin on!

EDITHA

En tiedä, en tiedä... Sen vain tiedän, että kamalaa oli työmiestemme
kodeissa. Minä tiedän että niiden takia lepää kirous päämme päällä.
Minun täytyy ryhtyä jotakin tekemään. Muuten vedän sinutkin kanssani
kiroukseen...

SALOKANNEL (nauraen)

Tervetuloa vain, kirous! Kaikki taivaan ja maan välillä tahdon minä
kokea! Vuorille kiivetä, alankoihin astua. Kirouksetkin tervetuloa!

EDITHA

Kuule... lähdetään yhdessä sinne missä on pimeää. Jos voisimme viedä
sinne valoa...! Työmiesten koteihin, jotka ovat joutuneet onnettomiksi
meidän tähtemme...

SALOKANNEL

Kuinka sinä olet kaunis!

EDITHA

Mutta mitä sanot tuumastani?

SALOKANNEL

Se on hyvin kaunis ja runollinen. Ja se kovasti pukee minun pientä
Edithaani, kun hän siitä puhuu. Minulle on hyvin mieluisaa ajatella
sinua laupeuden enkelinä — työväenkasarmin edustalle seisahtuvat vaunut
mustine hevosineen, helisevine valjaineen, vaunusta astuu nainen,
yllään kaunis musta puku... Hän silittää valkein käsin...

EDITHA

Armas, minä niin pelkään.

SALOKANNEL (hymyillen)

Mitä?

EDITHA

Että sinut kadotan. Oi älä jätä minua. Olen niin yksin, kaikki olen jo
kadottanut.

(Katselee ikäänkuin pidelläkseen kiinni sormustaan.)

SALOKANNEL

Miksi sinä minut kadottaisit? Jahka nyt olet nukkunut yösi
kunnollisesti, katselet asioita ihan toisilla silmillä.

EDITHA

Minä olen nukkunut kauan, nukkunut liiaksi. Vasta nyt minä alan herätä
enkä saa nukkua uudelleen. Sillä silloin menisin kuoleman uneen.

SALOKANNEL (ivallisesti)

No, mitä tämän valveutumisen perästä nyt tapahtuu?

EDITHA

Älä tee pilkkaa! Minä pyydän niin kauniisti.

SALOKANNEL

Minähän olen aivan vakava.

EDITHA

Tule mukaani!

SALOKANNEL

Laupeudenenkeliksi...! Se sopii kyllä sinulle. Mutta ei minulle.
(Määräävästi.) Ei, tiedätkö Editha, nyt tästä jo on puhuttu tarpeeksi.
Nyt olen minäkin saanut kylläkseni. En minä pyri muuttamaan sinua. Saat
pysyä sinä mitä olet. Mutta sinä et myöskään saa koettaa vaikuttaa
minuun. Ihmisen täytyy pysyä itselleen uskollisena. Ja vapauden
myyminen se olisi kuoleman synti se.

EDITHA (peloissaan)

Nyt se tulee... nyt se tulee...

SALOKANNEL

Mitä sinä hulluttelet! Ei kuule, älä päästä huuliltasi tuollaisia
poroporvarillisia ajatuksia, jotka sopivat vain pikkusieluille... Sinä
olet vapaasti syntynyt kuin pilven siekale. Nouse, lennä, tule!

EDITHA

Sinä pidät niitä poroporvarillisina, poroporvarillisina... (Painaa
kättä rintaansa vasten, ikäänkuin sairaana.) Ja minulle ne olivat
kultaa...

SALOKANNEL

Poroporvarillisina.

(Nousee, kävelee edestakaisin kiihtyneenä, puhaltelee sauhuja
sikaristaan, Editha seisoo ikkunassa. Piinallinen pieni äänettömyys.
Peräovesta tulee rva Ahlfelt, kantaen suurta, komeaa kukkalaitetta.)

RVA AHLFELT

Editha, Editha, katso nyt!

EDITHA

Kukkia! (Arasti.) Kukkia! — kuka minulle lähettää kukkia!

RVA AHLFELT

Teille molemmille ne ovat...

EDITHA

Kilveltä! Kuinka ystävällistä. (Rupeaa äkkiä nauramaan. Totistuu.)
Mutta kuinka täällä on kauhean kuuma. Ettekö te tunne...?

(Sigrid, Willardt ja pieni Rolf tulevat perältä, kukkasia käsissä.)

ROLF (ulkoa opittuna läksynä, kukkasia ojentaen)

Toivotan täti Edithalle ja setä Armaalle paljon onnea ja menestystä.

EDITHA (painuu hänen puoleensa)

No kiitos, kiitos... Ja niin kauniita kukkasia!

WILLARDT

Minulla on kunnia... Heitetään nyt pois kaikki vanhat vihat. Eläkööt
päivän sankarit!

SIGRID

Eläkööt!

(Syleilee Edithaa, äitiään, Salokannelta.)

RVA AHLFELT

No Rolf, mummon pikku pulu, oletko nyt ihan terve?

ROLF

Tänne vielä koskee.

(Osoittaa kurkkuaan.)

RVA AHLFELT

Vai vieläkö kurkkuun koskee.

SIGRID

Mummo, onko joulupukki jo tullut tänne?

RVA AHLFELT

Kyllä kai... ei mummo vielä ole nähnyt, mutta kyllä kai me illalla
hänet näemme.

ROLF

Rolf on ollut hyvä!

RVA AHLFELT

Onko Rolf! No sitten ei hätää! Lasten täytyy näin ennen joulua pysyä
niin kiltteinä. Ja aina täytyy pysyä kilttinä. Mutta kuulepa nyt, pikku
kultuseni, jos menisimme saamaan jotakin suuhumme. Tahtooko Rolf
juoda jotakin? Jos kurkkuun koskee, niin se varmaan tekee hyvää.
Mennään, mennään...

WILLARDT

Ei, ei pikku faari, ennenkuin annat papalle pusun. Soo... tänne! No,
nyt saat mennä.

RVA AHLFELT (ottaa Rolfin syliinsä)

Mennään, mennään. Mummo toimittaa lapselle jotakin lämmintä...

(Menevät.)

SIGRID (on katsellut kukkalaitteita seuranneita nimikortteja)

Missä kukkatarhassa sinä oletkin, sisko! Niin, niin, ne ovat niitä
kevään ruusuisia aikoja!

WILLARDT

Ja ne ovat lyhyet niinkuin mansikka-aika kesällä.

EDITHA

Ja loppuvatko ne sitten kihlausajan mukana? Sittenhän ei koskaan
pitäisi mennä naimisiin.

WILLARDT

Ei, paremmat ovat vasta tulossa. Sitten ne vasta lystit alkaa, kun
noita pieniä lapsia tulee... Sitten on mitä varten työtä tekee. Mitä
meistäkin olisi, jollei olisi tuota pikku miestä. Ja jahka niitä on
vähän useampia... (Sigridille.) No, no, älä nyt, mamma, suutu...

SIGRID (vähän malttamattomasti)

Kuulehan, sinunhan piti kertoa Edithalle jotakin.

WILLARDT

Minulla on paljonkin kertomista tälle madmoasellille. Mutta tänään
pidetään vain lystiä. Minä olen päättänyt häälahjaksi antaa hänelle
automobiilin. Edellyttäen että hän antaa minun silloin tällöin käyttää
sitä.

SALOKANNEL

Bravoo! Me teemme häämatkamme automobiilissa. Tuuma on niin
uudenaikainen, että kuka englantilainen loordi hyvänsä sitä meiltä
kadehtisi.

WILLARDT

Hitto vieköön mikä vahinko, ettei automobiileja ollut siihen aikaan
kun me menimme naimisiin, Sigrid ja sinä... Mutta koska tänään nyt on
juhlapäivä, niin minä kerron teille vähän plaaneistani. Me aletaan
kovasti vedellä rahaa. Tulot nousevat kolminkertaisiksi, yhden
automobiilin hinta sinne tai tänne! Minä teetän talonpiirustukset
sellaiset, ettei koko Suomessa. Minä...

EDITHA

Kuinka täällä on kuuma. Kyllä minä hetkeksi lähden puistoon. Täällähän
tukahtuu.

(Menee. Rva Ahlfelt tulee.)

WILLARDT (Salokanteleelle)

Kyllä sinä olet rohkea mies, kun sinä tuon Edithan otat... Mutta ne
minun kalkyylini ovat sedän kamarissa. Ehkä me mennäänkin sinne...

(Menevät.)

SIGRID

Mamma raukka... Allan on niin kiihkeä, ei hän niin pahaa tarkoita...

RVA AHLFELT

Kai sen täytyy tulla. Kirous painaa meitä.

SIGRID

Mikä kirous se olisi! Olet väsynyt ja....

RVA AHLFELT

Isäin pahat teot... kolmanteen ja neljänteen polveen...

SIGRID (arasti)

Tiesitkö papan eläessä mitään näistä kaikista?

RVA AHLFELT

En, en, en!

(Itkee.)

SIGRID

Mamma, rakas, rakas mamma!

RVA AHLFELT

Olisinpa minä saanut pitää kauniit muistoni loppuun asti! Mutta nyt
ne menivät minulta... Tiedätkö mitä on alkaa vakoilla miestä, jota
on rakastanut ja jumaloinut — joka on kuollut? Tiedätkö mitä on saada
hänet kiinni uskottomuudesta? Se on sellaista häpeää, ettei tahdo
uskaltaa silmiä nostaa. Se on pahempaa kuin kuolema...

SIGRID

Mamma... rakas mamma... älä kiihdy. Muista että me kaikki sinua
rakastamme ja tarvitsemme...

RVA AHLFELT

Kun minä ajattelen miten taitavasti hän minua petti. Hän ei koskaan minua
laiminlyönyt, hän toi minulle lahjoja ulkomailta, kauniita kankaita
ja koristuksia... mutta hän matkusti mielellään yksin. Ja hänellä oli
aina kokouksia ja puuhaa... Voi etten minä saanutkin pysyä kauniissa
valheessani loppuun asti! Että minun pitikin nähdä alaston totuus!

SIGRID

Mamma... älä kiihdy, Jumalan tähden. Muista, että jos sinulta meneekin
jotakin, niin sinulle paljon jää. Me kaikki jäämme ja pieni Rolf...

RVA AHLFELT

Siunattu pieni Rolf!

SIGRID

Minä tuon hänet tänne. Ehkä hän jo on herännytkin.

RVA AHLFELT

Tiedätkö... minä niin pelkään että kirous lepää hänenkin päänsä päällä...

SIGRID (huutaa pelästyneenä)

Ei... ei! Jumala ei saata olla niin kova. Lapsi on viaton.

RVA AHLFELT

Kolmanteen ja neljänteen polveen. Edithalle en ole uskaltanut mitään
puhua. Hän kärsii niin kauheasti. Ei hän saa unta öisinkään.

SIGRID

Se kyllä tasaantuu. Voivathan he mennä naimisiin pian, niin Editha saa
muuta ajattelemista. Aika on sitäpaitsi paras parantaja.

RVA AHLFELT

Tällaista häpeää ei paranna aika eikä mikään. Kun olisi jokin
ulospääsy, kun olisi jokin keino... Kun voisi jotenkin sovittaa...
Minä ajattelen välistä, että jos tekisimme suuria lahjoituksia
työmiehillemme.

SIGRID

Mutta lahjoittihan isä tuhansia joka vuosi, ja nyt olet sinä jouluksi...

RVA AHLFELT

Ei se riitä, ei se riitä... Kun käsittäisin, kun käsittäisin mitä
tehdä...! (Menevät.)

(Hetkisen perästä tulee Editha, kädestä taluttaen Lahtosta, joka
väsymyksestä on nääntymäisillään.)

LAHTONEN

Mikä kunnia ja onni! Viime hetkessä taluttaa Editha Ahlfelt minut omaan
kammioonsa. Päästä Editha Ahlfeltin kammioon ja sitten kuolla!

EDITHA

Älkää nyt... istukaa nyt ja rauhoittukaa.

LAHTONEN (katselee ympärilleen)

Minä en vielä koskaan olekaan ollut täällä. Tuolla ulkona kyllä monasti
olen seisonut... viluisena ja nälkäisenä ja särpinyt valoa ikkunastanne.

EDITHA (keskeyttää)

Äitinne kävi täällä.

LAHTONEN (sävähtää)

Äitini!

EDITHA

No, mitä te nyt sitä niin pelästytte. Hän oli teistä levoton. Teidän
hyvä äitinne.

LAHTONEN

Äitini, äitini!

EDITHA

Olkaa nyt järkevä. Kaikki käy vielä hyvin. Onhan minullakin jotakin
sanomista. Ja jollette saisikaan olla meillä, niin hankimme teille
paikan muualta. Te olette taitava mies, kyllä te paikkoja saatte...

LAHTONEN

Editha, sinä olet hyvä ja kaunis. Sinä olet enkeli.

EDITHA

Ei kuulkaa... ei sillä tavalla...

LAHTONEN (kirkastuneena)

Minä rakastan sinua.

EDITHA

Miksi te puhutte niin oudolla äänellä! Minä... te pelästytätte minua.
Olkaa nyt järkevä...

LAHTONEN

Yhtä minä sinulta pyytäisin... Pidä työväen puolta, mene lohduttamaan
äitiäni ja työväkeä. Katso, minun piti se tehdä, minun piti suojella
omiani, minun piti panna henkeni alttiiksi heidän tähtensä. Heidän piti
minun johdollani nousta itsetietoon ja onneen. Minun henkeni oli altis,
mutta liha oli heikko. Tässä minä olen — tällaisena. Tällaisena! Tee
sinä, Editha Ahlfelt, mitä en minä saanut tehdyksi!

EDITHA (avuttomana)

Mutta mitä minä voin... olen heikko ja yksin... Teidän pitää nousta!

LAHTONEN (lujasti, ikäänkuin hypnotisoiden)

Sinä et saa olla heikko! Sinä voit mitä sinä tahdot!

(Hänen sanojensa
alla Editha nousee ja ikäänkuin kasvaa, piirteet luutuvat, kasvoihin
tulee päättäväisyyttä ja voimaa.)

LAHTONEN (katselee ympärilleen, kuin unessa)

Tuossako sinä nukut... Tuossako katselet kuuraista koivua! Kukkaset
lemuavat... kihlajaiskukkaset jouluaattona. Meidän kihjalaiskukkamme,
sinun ja minun...

(Editha on kuunnellut kuin unessa. Lahtonen karkaa
äkkiä ylös, suutelee häntä. Editha herää, raivostuu,
alkaa kiihkeästi hangata huuliaan.)

EDITHA

Te... te loukkaatte niin... niin... Menkää, menkää!

LAHTONEN

Kiitos, Editha Ahlfelt. Nyt en elämältä enää mitään pyydä. Minä menen
nyt kauas. Mene sinä lähelle: äitini ja työväen luo! Hyvästi. (Menee.)

(Editha itkee aivan typerryksissään. Hetkisen perästä kuuluu laukaus.
Editha herää, käsittää mitä on tapahtunut, karkaa ulos. Palaa sitten
äitinsä kanssa puoleksi tajuttomana näyttämölle.)

RVA AHLFELT

Editha, Editha! Rauhoitu, rauhoitu!

EDITHA

Ei, päästä minut, päästä minut. Ne tekevät hänelle pahaa. Allan on
siellä. Hän voi kyllä kostaa kuolleellekin.

RVA AHLFELT

Editha! Editha!

EDITHA

Hän kuoli... Minä en koskaan ollut nähnyt ihmisen kuolevan — mutta se
katse oli kuoleman. Silmä särkyi. Se välähti minun silmääni vastaan ja
särkyi... Ei, ei kyllä minä nyt menen.

RVA AHLFELT

Älä jätä äitiäsi.

(Sigrid tulee.)

EDITHA (hätääntyneenä)

Kuinka hänen on?

SIGRID

Kuollut.

(Editha itkee. Willardt ja Salokannel tulevat.)

WILLARDT

Ei sitä enää mikään herätä. Oikeastaan se oli parasta mitä saattoi
tapahtua. Sekä hänelle että meille.

SALOKANNEL

Mutta en minä käsitä miksi hänen piti tulla tänne sitä tekemään, olisi
voinut suorittaa tekonsa minun oveni ulkopuolella. Se tuli perin
»mal placé» koko tämä juttu. Mutta ei sitä nyt kannata ottaa noin
traagilliselta kannalta. Editha, minä ehdotan että lähdemme kävelemään,
kunnes kaikki on ohi.

WILLARDT

Mitä täällä oikeastaan tapahtui?

RVA AHLFELT

Hän oli käskenyt Edithaa lohduttamaan työväkeä ja äitiään.

SIGRID

Olisi hän sentään voinut valita toisen päivän. On se kauheaa, että hän
juuri tänään...

EDITHA (ikäänkuin havahtuen, itsekseen)

Nyt minä tiedän. (Nousee, vetää kihlasormuksen sormestaan, ojentaa
Salokanteleelle.) Anna kaikki minulle anteeksi, Armas. Mutta minä
tunnen että minun täytyy olla vapaa, aivan vapaa. Minun täytyy heittää
entinen elämäni ja astua uuteen...

RVA AHLFELT

Lapseni, älä... älä. Sinä olet niin kiihoittunut, ettet tänään voi
mitään ratkaisevaa askelta ottaa.

EDITHA

Minä olen kiihoittunut ja se uusi elämä on minulle hämärä ja epäselvä,
mutta sen minä näen kirkkaasti, että minun täytyy... (Painaa
sormuksen Salokanteleen käteen.) Kirous lepää meidän päällämme. Jonkun
täytyy koettaa sovittaa. Minä koetan... (Willardt nauraa pahasti.)
Mutta etkö sinä nyt ymmärrä, että jotakin täytyy tehdä? Etkö sinä
tunne, että me kaikki palamme poroksi, että meidän ympärillämme on vain
itkua ja parkua ja kuolemaa?

WILLARDT

En. En näe enkä kuule mitään! Täytän velvollisuuteni, siinä kaikki.
Katson, ettette kaikki vielä joudu tässä keppikerjäläisiksi...
Kyllä naisten kanssa käskee! Te olette kaikki kypsät menemään
hullujenhuoneeseen — jaa jaa!

EDITHA

Me! — Ei, minä tunnen että minun täytyy katkoa kaikki siteet...

SALOKANNEL

Tämä tarkoittaa kai myöskin meidän suhdettamme. En minä mitenkään tahdo
olla tiellä — tässä saat sormuksesi.

EDITHA

Suo minulle anteeksi... Luuletko että tämä on minulle
niin helppoa...? Voi, ettekö te nyt kukaan minua ymmärrä?

SALOKANNEL

Jää hyvästi!

(Menee.)

RVA AHLFELT

Kyllä minä sinut ymmärrän, lapseni, mutta...

EDITHA

Äiti, sinä olet niin paljon kärsinyt: tule minun kanssani!

RVA AHLFELT

Minne... minne sinä menet?

EDITHA

Kansani luo, lesken luo, jolla ei enää ole poikaa. Minun täytyy...

WILLARDT

Nyt puhutaan järkeä. Minä kysyn: hoidanko minä afääriä vai enkö? Joko —
tai. Joko minä vastaan kaikesta ja määrään kaikki — tai...

EDITHA

Ja kirous kasvaa kasvamistaan, syyllisyys versoaa ja iskee juurensa
kolmanteen ja neljänteen polveen. Sinun lapsesi...

WILLARDT

Älä kajoa minun lapseeni... sinä... aaveitten näkijä.

SIGRID

Ei, ei, ei, sisko!

RVA AHLFELT (Edithalle)

Mitä sinä aiot? Jätätkö kotisi?

EDITHA

Täällähän se kirous juuri on. Paeta sitä täytyy... lähteä sovittamaan...

RVA AHLFELT (peloissaan)

Heitätkö sinä tämän kaiken?

WILLARDT

Niin puhuu kauppaneuvos Ahlfeltin tytär! Sitä puhetta kelpasi
kuunnella! Uusi komento, uusi komento täällä on tarpeen.

EDITHA (Willardtille)

Minä pyytäisin sinulta jotakin...

WILLARDT

Älä sinä vain tule pyytämään että minä taipuisin. Älä ärsytä minua.
Näiden työmiesten kanssa en minä tahdo olla missään tekemisissä — en
missään. Ymmärrätkö?

EDITHA

Et siis taivu... et suostu mihinkään sovitteluihin...

WILLARDT

En!

EDITHA

Tiedä siis, että tästälähin alkaa taistelu sinun ja minun välillä!

WILLARDT

Tule vain painisille! Ei tämä poika pelkää.

EDITHA

Et pelkää. Meidän sukumme päällä lepää kirous — etkö edes lapsesi
tähden...?

WILLARDT

Älä kajoa minun lapseeni... sinä... sinä pahan ilman lintu...

RVA AHLFELT

Ei, ei, ei... Editha, älä puhu niin kauheita!

SIGRID

Jumala ei saata olla niin kova.

EDITHA (nostaa kätensä kuin vannoakseen)

Kolmanteen ja neljänteen polveen!

SIGRID (lyyhistyy lamaan)

Kirous, kirous...

EDITHA

Minulta ovat katkenneet kaikki siteet. Minä lähden...

WILLARDT

Lähde, lähde... sinä sydämetön... sinä joka herätit eloon aaveet
tässä talossa... Jätä meidät rauhaan.

EDITHA

Tule, äiti — lähdemme yhdessä sovittamaan.

RVA AHLFELT (itkien)

Minä... minä... Sinä voit, sinä olet nuori. Mutta minä, minä olen
kasvanut tänne kiinni.

EDITHA

Yksin siis, yksin. No niin, minä lähden yksin, mutta minä lähden
ilolla, sillä nyt on edessäni tie — selvä tie. Kansani luo.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUPPANEUVOKSEN KUOLTUA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.