The Project Gutenberg eBook of Korpinäkyjä I
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Korpinäkyjä I
Kertomarunoja
Author: Larin-Kyösti
Release date: May 2, 2025 [eBook #76002]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1915
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KORPINÄKYJÄ I ***
language: Finnish
KORPINÄKYJÄ I
Kirj.
Larin-Kyösti
Porvoossa,
WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ,
1915.
SISÄLTÖ
Pyhäin miesten tulet
Aarnihaudalla
Korven kirkko
Korven kosto
Ustjoin ryöstö
Laurukainen
Metsänneito
Peikon laulu
Kyöpelin yö
Saunahaltijan kepposet
Myllytonttu
Kaiutar
Mittymaarja
Syyskeiju
PYHÄIN MIESTEN TULET
Pyhäin miesten päivä paistaa,
paistaa puuta, paistaa multaa,
niinkuin veri haapa hohtaa,
lehto loistaa keltaa, kultaa.
On kuin sänget silvottuina
itkis sirkkain siritystä,
on kuin metsä ikävöisi
laululintuin liverrystä.
Rannan riitteet riuskahdellen
kylmin, kirkkain kitein kiiltää,
kätkee laineen joutsenlaulu,
aamuviima vettä viiltää.
Kuolonkamppauksen lepo
on jo tullut saveen, soraan,
mutta elinvoiman valo
väikkyy yli nuoren oraan.
Niin hän käy kuin ylipappi
luoden loiston luonnon huoleen,
uuras uhriliekki nousee
niinkuin lahja Luojan puoleen.
Yli notkon, kummun, kunnaan
kiertää pellon pehkusauhu.
Maamies möyrii mullassansa,
huumaa oman veren pauhu.
Katsoo suoraan silmiin hallaa,
joka luhdan takaa uhkaa,
risut räiskyy, pehkut palaa
antain maalle voiman tuhkaa.
Antaa uskon uuteen aikaan,
joka suuret enteet salaa;
korkeemmalle kohoo päivä,
korkeemmalla tuli palaa.
AARNIHAUDALLA
Jo soraksi sortuivat linnat,
salit säihkyvät peitti jo yö,
jo ruostuivat ritarimiekat,
meni maine, mahti ja työ.
On kasvanut tummaa metsää,
missä turnaustorvet soi,
jo ammoin aukeni haudat,
uus aika ne umpeen loi. —
Mies yksin metsähän matkaa,
majan laittaa hän naiselleen,
hän mättäitä kuokkii ja kaivaa
ja hän astuvi auroineen.
Soran alta hän miekkoja nostaa
helohelmiä kaivellen,
pääkallon ehkä hän löytää,
suosilmään hän heittää sen.
Pajan ahjoon hän miekat työntää,
niistä valaa hän viikatteet,
ensi viljansa niittää ja kuivaa
siten lastensa kyyneleet.
Mut helmen hän vaimolle antaa,
joka rukkia polkevi vaan
ja toisella jalalla tuutii
sinisilmäistä kiikussaan.
Ja lapsi herää ja hymyy
helohelmen nähdessään,
ja päivä pirttihin paistaa
yli pienen, kultaisen pään.
Kuin tuhansia vuosia sitten
se on paistanut pimeimpään
salon mökkiin ja linnansaliin
yli taivahan retkillään.
Ja lapsi helmellä leikkii,
emon rinnan hän riemuhun saa,
hän leikkii kuin leikki jo ennen
moni lapsi, min kätki jo maa.
Mut ulkona mies vain möyrii,
kivet tieltään hän murskaksi lyö;
joka jänne huutaa voimaa,
joka iskusta täyttyy työ.
KORVEN KIRKKO
On korven yössä syvä sydänmetsä,
ei sit' oo käynyt kukaan, nähnyt kukaan,
maan uumenissa, sammalsokkeloissa
on kätköss' siellä kirkko, tarun mukaan.
Niin pimeä on seutu niinkuin yöllä
kuin metsää painais joku outo taika,
kuin ikiajoista niin oisi ollut
ja tulee olla kunnes täyttyy aika.
Niin siell' on hiljaista ja levollista,
maa-oksat raskaat verhoo ikilunta,
ne peittää muuraistiet ja rytörotkot,
kuin itse tyhjyys siellä uinuis unta.
Mut vanhan joulun yönä nousee maasta
kultainen risti, kirkon kiiltoharja,
sen ikkunoista lasikruunut loistaa
ja pyhäin tarukuvain kirjosarja.
Se taikakäsin kohoo korkeemmalle,
se lumivalkeana välkkyy saloon,
puut puhkee sinä yönä valkokukkiin,
ja linnut viserrellen lentää valoon.
Nyt kuuluu kulkusien huima helke,
ja hevot hirnuu, näkyy soihtuloimut,
mut juoksijoit' ei näy, ei ajajia,
soi niinkuin laahais maata liepeen poimut.
Ja oviverho siirtyy hiljaa syrjään
kuin joku näkymätön kirkkoon kulkis
ja käsin kantais vahakynttiläänsä,
taas verho vaipuu kuin sen joku sulkis.
Ja vastaan kimmeltäen lehteriltä
nyt heljään kumahtavat jätti-urut,
ne hätäpasuunoina paisuttavat
ilmoille maailmoiden kaikki surut.
Mut soittoon yhtyy ilon helohymnit,
ne kohoo yli kaiken maisen pyyteen,
ja äänten eessä palaa vahaliekit
kuin katseet kohois ylös iäisyyteen.
Jo joka kirkkopenkkiin liekit syttyy,
ne hohtaa niinkuin lasten ujot haaveet,
mut valo varjon luo kuin korkein onni,
ja holvin hämyyn taittuu arat aaveet.
Niin tänä yönä korven kirkko loistaa,
sen alttar'silmä kaikki katseet kerää
kuin aurinko, mi avaruuden avaa
ja salon soppiin paistaa täyttä terää.
Mut äkkiä kuin taivaan silmä sammuis
pimenee ilma, kirkkoon varjo leijaa,
kun satavuotisvanha korppi kirmaa
ja liekit himmentää, mi seiniin heijaa.
Ja soitto värjyy, vaikenee ja tummuu,
ei linnut laula, hankeen putoo perho,
taas soi kuin silkin kahina ja kilke,
soi kulkuset, ja siirtyy oviverho.
Ja kirkko vajoo hiljaa, hiljaa, hiljaa,
sen kultaristit, kuvat kuiluun vaipuu,
käy huokauksen henki läpi korven,
kuin tuskantäysi kadotus ja kaipuu.
Vain helinänä hymnein viime soinnut
pois hiutuu kuin ne oisi utu-unta;
kuin valkein siivin liehuu hienot hiuteet,
yö valkenee ja saloon sataa lunta.
KORVEN KOSTO
Asui Urtti takamailla
Kalmunjärven rantamalla,
vuori heitti synkän varjon,
esti päivän paistamasta
päivänkukkaa ikkunalla.
Kaukaa oli taimi tuotu,
vaimo nuori, kylän kukka,
Marja kammoi korven yötä,
missä hirmun huuhka huhui,
missä kiersi harmaa hukka.
Kannot, kivet kiskoi Urtti,
pellot kuokki korven laitaan,
mustaan veteen verkot laski,
rämeen rannat, korvet kaikki
kiersi pitkin riistamaitaan.
Jylhän järven tuolla puolen
asui Tuura naapurina,
usein yhdess' ystävinä
sovinnossa soutelivat,
useammin puhkes kina.
Puhui Tuura mielin kielin,
katsoi usein Urtin naista,
mykkä oli Urtin mieli,
mutta lämmin, syvä silmä,
kun hän auttoi armahaista.
Kerran miehet korpeen hiihti,
puissa kiilsi kirkas kuura,
vaaran laen lumi väikkyi,
karhunpesää miehet kiersi,
uuras Urtti, tyhjä Tuura.
Syöksyi karhu pesästänsä,
astui kantapäälle suksen,
liikkumaan ei päässyt Urtti,
karhu kahmi kämmenellä,
alkoi korven kamppauksen.
»Heitä luoti karhun kylkeen,
— sattuis minuun, älä huoli,
täss' ei auta, — jos ma kaadun,
saata sana vaimolleni:
karhun kitaan Urtti kuoli!"
Vilhui Tuuran viekas silmä,
valkeaisen vaimon muisti,
jota toivoi toivotonna,
hurja riemu rinnan täytti,
suksillaan hän notkoon luisti.
Kamppas Urtti karhun kanssa
murroksessa korvensuussa,
työnsi karhun kitaan nyrkin,
karhu repi, raastoi kasvot,
hohti haava otsaluussa.
Katsoi Urtti kaatuneena
tähtitaivasta ja vuorta,
kaukaa nousi harmaa sauhu
oman pirtin räppänästä,
mietti kylän kukkaa nuorta.
Tuura hiihti hämärissä,
astui kotaan, missä Marja
uneksuen katsoi korpeen,
päällä revontulet välkkyi,
tuikki taivaan tähtisarja.
Puhui Tuura viekkaan tyynnä:
"miksi katsees on niin vakaa,
täällä huokaa korven henki,
täällä menee mieli, järki,
korpi uhkaa vaaran takaa.
"Ystävättä yksin olla
eikä mitään määrää tiellä,
kyllä vielä tuonkin tunnet,
autioksi kodin tunnet,
rakastatko miestäs vielä?"
"Tänne tulin", vastas vaimo,
"muistot vuorten tuolla puolla,
sydämeen en tietä löydä
kuin en löydä tietä kotiin.
Täytyykö mun tänne kuolla?"
"Onni tulee, onni menee,
täällä korpi aina painaa,
korpi murtaa miehen voiman,
mutta toinen toistaan tukee, —
kuule, — Urtti on jo vainaa..."
Silloin vaimo itkuun puhkes,
aitast' itkuliinat nouti
surraksensa metsän miestä.
Tuura häipyi häpeissänsä,
nyt hän kotiin hiihtää jouti.
Itki Marja yksin yöllä,
itki elämäänsä halpaa.
Miksi korpi kummitteli,
kuka puhui porstuassa,
kuka kolkki ovensalpaa!
Kavahtain hän pystyyn nousi,
näkevänsä luuli haamun,
näki Urtin kynnyksellä,
koko kasvot verta vuoti
halki suuren veriraamun.
Elettihin entisillään,
räppänästä nousi sauhu.
Marja astui arastellen,
kun hän salaa miestään katsoi,
täytti mielen kumma kauhu.
Toinen silmä päässä roikkui,
naama nahkarepaleita,
vuoteelle hän hiljaa vaipui,
lepäs siinä viikon verran,
katsoi armaan askareita.
Niinkuin itse kuollut korpi
väijyi Urtin katseen alta,
kun hän vaani vaimon teitä,
kuuli Tuuran tutun äänen
rannan venevalkamalta.
Hirviönä Urtti nousi
niinkuin vuoren irvipeikko,
syvät arvet uursi päätä,
virkkanut ei sanaa siitä,
kuinka petti eräveikko.
Kuin ois katse kouristanut,
vetänyt kuin mustiin vesiin,
väisti Marja sekasilmää,
salaa itki, ikävöitsi,
neitseen ajat astui esiin.
Mykkänä hän työssä möyri,
kalasteli Tuuran kanssa,
mut ei tälle tarinoinut,
kuinka karhu väsyi viimein,
kömpi korpeen kouristansa.
Salaa nousi harjanteelle,
katsoi kauvas kotipuoleen,
viestiä ei vienyt pääsky,
yö kuin vuosi, joka aamu
herätti vain samaan huoleen.
Joskus kuikan kaakertaissa
yli järven kesä-illoin,
kun hän kuuli Tuuran laulun,
uusi toivo täytti rinnan,
mitä Marja mietti silloin!
Tuli Tuura ilostellen,
puhui tuulen tarinoitaan,
maanitteli, mairitteli,
Urtti uursi ulkotöissä
rämpiessä rahkasoitaan.
Oli päästy juhannukseen,
tuli Tuura mairemielin,
liukas oli silmänluonti,
askel varma voitostansa,
niin hän puhui viekkain kielin:
"Pois ma muutan muille maille,
sieltä tahdon talon ostaa,
et oo tiennyt, mit' oot tehnyt,
kun teit liiton korven kanssa,
kuolemalla korpi kostaa.
"Miehes muoto on kuin murha,
kuolee korpeen niinkuin susi,
jota metsäkoirat raastaa,
tänne näännyt nuorna nälkään,
hautaat parhaat haaveilusi.
"Tule, kannan käsilläni,
kauvas suven seudun teille,
siellä siintää kylät, kirkot,
siellä meille päivä päilyy,
siell' on onni luotu meille!"
Katsoi Tuura vaimon silmiin,
hiljaa vuotti vastausta,
uumalle hän käden kiersi;
kodan takaa nousi Urtti,
muoto oli mustan musta.
Työnsi tieltään kalpeen vaimon,
nosti hakokirveen terää:
"yksin jätit surman suuhun,
veisit vaimon, veisit kaikki,
siks et enään koskaan herää!"
Sanoi, iski kerran, kaksi,
Tuuran otsaan haavan heitti,
niinkuin karhu saalistansa
kantoi Urtti uhrin metsään,
sammalihin ruumiin peitti.
Kun hän palas pirttiin yksin,
korkealle päänsä nosti,
tehty oli turmanteko
valkeaisen vaimon tähden,
niin hän korven koston kosti.
Mutta poissa oli Marja,
pakoon juoksi mustaa murhaa.
Urtti etsi maat ja rannat,
kutsui kylän kukkaistansa,
kaikki, kaikki oli turhaa.
Kauvas korpeen Marja eksyi,
aave-äänin huudot haipui,
kauhun kuvat sielun särki;
vavahtaen varjoansa
kiljahtain hän suohon vaipui,
hukkui kotiin kaivatessaan,
rantaan raukeen hämäryyden,
korpi kätki salaisuuden
niinkuin taivaan kylmät tähdet
salaa suuren iäisyyden.
USTJOIN RYÖSTÖ
Ajoi Triihpo komein kääsin
Uuksun taloon keskiyöllä,
syttyi valo pirtin päähän,
Triihpo kulki kosimassa,
helyt heilui Triihpon vyöllä.
Uinui Ustjoi, talon tyttö
yksin aitan hämärissä,
kuuli kulkuset ja nousi,
äsken oli salaa käynyt
illatsuissa, ystävissä.
Siellä illoin Igun kanssa
oli käynyt karkeloissa,
oli tehnyt lemmen liiton,
nyt hän tunsi tuskan tulleen,
immen ilo oli poissa.
Triihpo, Salmin rikkain leski
oli impeen silmän luonut,
nyt hän puhemiehen kanssa
pönäkkänä pirttiin astui,
kultakihlat oli tuonut.
Näytti Triihpo kosjolahjat,
vanhemmille juoman juotti,
kysyi karjaa, kysyi metsää,
Ustjoi-neittä kumppanikseen,
vanhempien lupaan luotti.
Kotiin ajoi kitsas kosjo,
Ustjoi silmä kyyneleessä
näki unta, että tanssi
brihan kera brishakkansa,
permannolla Igun eessä.
Puhui maammo mairitellen,
pöydän päässä käski taatto,
kangaspuilla neijot lauloi
itkettäen impykäistä,
valmis oli sulhassaatto.
Joka ilta impi itki,
unen valtaan vihdoin vaipui,
aitass' salaa Igu kulki.
Kotiväki kärkkyi, käski,
vihille hän vihdoin taipui.
On jo häät, ei hypyt heilu,
Ustjoi hiipii aittaan yksin,
silmillänsä silkkipaikka [-huivi]
istuu vuoteell' armaan kanssa
surren, soutain sylityksin.
— "Auta, auta, ainoiseni,
miks'en vanhaa miestä väistä!"
— "Älä pelkää, orhi oottaa
mäen alla viidakossa,
kummaa kuullaan näistä häistä!"
Huusi emo morsianta,
häissä rahvas seistä jouti,
taatto tahtoi nähdä neitseen,
pieni sisko juoksi aittaan,
sieltä Ustjoin pirttiin nouti.
Näki Triihpo kyynelsilmät,
näki posken punastuvan,
sivu suuren pöydän kulki
nuori neitsyt kumarassa,
seisoi alla pyhänkuvan.
Näki tulen kuvan eessä,
kulta kiilsi puitteen puissa,
aatos liiti levotonna,
armaan kanssa kuutamolla
Ustjoi seisoi haaveiluissa.
Ei hän nähnyt, ei hän kuullut,
kaikki oli pahaa unta,
sulho saattoi pöydän päähän
juomaan samaa lähtömaljaa,
ympärillä sukukunta.
Niinkuin uness' soilui kisaan,
niinkuin sorja sotka saittaan,
kesken laulun kellon kuuli,
Igun hevon hirnahduksen,
huomaamatta hiipi aittaan.
Nosti Igu nuoren neidon,
kantoi rekeen, tarttui vitsaan,
orhi kiiti kujaa pitkin,
niin nyt Ustjoi kodin jätti,
sulhaiskansan, sulhon kitsaan.
Läpi kyläin kiiti orhi,
Ustjoi näki vuoret, meren,
näki Igun kodin tulet,
kuuli soinnut sirmankoista,
tunsi kutsut kuuman veren.
Kumarrellen polvistui hän
maahan talon kynnykselle,
risti rinnan, nosti päänsä,
näki ristirahvaan riemun,
nosti käden sydämelle.
Igun äiti pirttiin kutsui,
käski kansan painaa puuta,
nosti maasta neidon nuoren,
laski kädet immen kaulaan,
siunaten hän antoi suuta.
Astui kisaan vihkivöissä
neito, kulki karkeloissa,
kun hän nauroi, nauroi seinät,
kädet kullan koltuskoissa
niinkuin parhaat praasnikoissa.
Ilolle nyt ilo tuntui,
palkit paukkui, tahdin toisti,
soitti ukko kanneltansa,
kauvas yöhön soitto sinkui,
Mutta Uuksun pirtin päässä
seisoi Triihpo hämillänsä,
vaati lunnaat vanhemmilta,
kiros kaiken ristikansan,
yöhön häipyi häpeissänsä.
Reki liiti, hepo hölkki,
oli musta miehen mieli,
ei hän enään aittaan astuis,
naimioiks ei naista veisi,
joll' on sydän niinkuin kieli.
Kääntyi, katsoi kamalasti,
yksin ajoi kotiin reessä;
Uuksun pirtin tulet sammui,
yksi tuli tuikki vielä
himmeen pyhänkuvan eessä.
LAURUKAINEN
Laurukainen lappalainen
asui pyhän vaaran alla
Saamemaassa, seitain maassa,
kodassansa kosken luona,
vuolaan virran partahalla.
Saami vaali vaimoansa,
suojasi kuin silmäterää,
tunsi kosken kaikki kuohut,
kaikki tiet ja puut ja lähteet,
kalasti ja kävi erää.
Oli hällä veli nuori,
päivän poika, poika kaino,
jota huolti hartahasti;
sopu oli Saamemaassa,
poissa oli vaara, vaino.
Mutta usein Lyma kertoi
illan tullen kummaa untaan,
näki miehet miekat vyöllä,
mustapartamiehet tunki
pitkin keihäin kotakuntaan.
Saami joikui joutessansa,
naurain kulki vaimo nuori,
Lyma, keskikodan kukka,
sille saami souti, joikui,
sille saalistansa suori.
Laski lappi Laurukainen
huimat kosket suihkain, soiden,
väisti ärjyt ärimykset,
meloi mutkat, karit kiersi
ohi rantakallioiden.
Niinpä vieri onnen päivät
niinkuin kuplat virransuussa,
Lyma liikkui kodan tiellä,
päivä paistoi räppänästä,
linnut lauloi rannan puussa.
— "Lyma, lempein lintuseni,
pelkäät unta, suret suotta,
koska tänne vieras vihtyi,
Vienan vanha vainolainen,
siit' on mennyt monta vuotta?"
Tarttui vaimo miehen käteen:
— "veri mulle toisin haastaa,
olen Vienan viety vaimo,
vielä elää heimon henki,
kosto miesten mieltä raastaa!"
— "Älä pelkää vainomiestä,
maksoin lunnaat lempes tähden,
hyvästi nyt sulle heitän,
tuulastulille ma työnnyn,
lohenpyyntiin viikoks lähden!"
Lähti lappi Laurukainen,
nukkui veli, nukkui nainen,
yöllä tuli turman miehet,
Karjalasta kalman miehet,
Vienan vanha vainolainen.
Kiipesivät mustaparrat
räppänälle keihäillänsä,
tuli paloi arinalla,
Lyma heräs tähti-yössä,
luuli unta näkevänsä.
Mutta nuori veikko nukkui
tyynnä porotaljallansa;
hosui hurjat keihäinensä,
tappoi julmat päivän piltin,
veivät Lyman pulkassansa.
Paistoi päivä räppänästä,
tuli kotiin Laurukainen,
näki veljen verissänsä,
poissa oli peskit, pulkat,
poissa oma, armas nainen.
Otti sukset, hiipi, hiihti,
päältään peskin hankeen heitti,
hiihti laaksot, viilsi vaarat,
mut ei nähnyt linnuistansa,
lumi kaikki jäljet peitti.
Kiiti keihässauvoillansa,
iski niinkuin suurta sutta,
jok' on paraan poron vienyt,
itki vihan vimmoissansa,
itki Lyman laupeutta,
kodan kirkkautta itki,
tunsi tunturien painon,
seisoi vihdoin virran luona,
vannoi valan jumalille,
vannoi verikoston, vainon.
Kulki lappi Laurukainen,
etsi Lymaa, lempeintänsä,
tutki tunturit ja järvet,
kulki viikon, kulki kolme,
koitui kotaan yksinänsä.
Hautas veljen virran rantaan,
muutti virran yläteilie,
vuotti vuoden vainolaista,
jänkät suli, päivä paistoi
järville ja tuntureille.
Kaikki kevätkosket kuohui,
laski lappi suvannoita,
nousi kokka, painui pohja,
peljännyt ei pohjan poika
hiisiä, ei haltijoita.
Uhmas usmat, kesti kohlut,
kerran virran vartta sousi,
näki viisi venekuntaa,
viisi mustapartamiestä,
mustat miehet maihin nousi.
Kiilsi silmät miesten päässä,
veneess' oli keihäät, kirveet,
padat, peskit, ryostöriistat,
partaa pitkin veri tippui,
otsiss' oli haavat hirveet.
— "Souda luokse, lappalainen,
ehkä tunnet kosken kohdat,
emme suotta surmaan suista,
saatpa osan saaliistamme,
jos sä hyvin hyrskyt johdat!"
Sousi luokse Laurukainen,
hymyili ja heitti naljan,
tunsi veljen murhamiehet,
tunsi omat padat, peskit,
poronmerkin, oman taljan.
— "Moni siin' on surman saanut,
sit' ei laske joka lappi,
kyllä tunnen kosken vaarat
vaikk' en tunne ketään teistä",
nauroi vaikka kiehui sappi.
Nauroi lappi Laurukainen,
joi ja söi ja seuraa kiitti,
teki miesten mieltä myöten,
valkamasta veneet työnsi,
kaikki köysin yhteen liitti.
Istui itse peräpäähän,
neuvoi miehet taljain alle,
jottei kuohut keinuttaisi,
jottei tulis turman mieli
hurjan kosken haltijalle.
Veti virta venekuntaa,
rannan raidat ohi liehui,
veneet kieppui kosken kuohuun
ympärillä yrmyt ärjyi,
kurimuksen pyörteet riehui.
Mutta tyynnä teljollansa
istui lappi Laurukainen,
taljain alla kyyhötteli
peloissansa piileskellen
joka julma vienalainen.
Yhä vene kuiluun vieri,
koskenniskaa kohden kulki,
yli laitain laineet loiski,
vainolaiset nosti päänsä,
kauhuissaan ne silmät sulki.
— "Ajat, hurja, surman suuhun,
ihan suoraan kalliolle!"
— "Hiljaa!", huusi hurja lappi,
"oma työnne, oma syynne,
jos nyt mennään tuomiolle!"
Laski lappi Laurukainen,
alla hyrskyi huima vuoksi,
vasamana vene sinkui,
nousi lappi teljoltansa,
kalliolle joutuin juoksi:
— "Siinä saitte, surman miehet,
miks te veitte lapin naisen,
murhasitte veljen vienon,
tunnette nyt, Vienan koirat,
lappalaisen Laurukaisen!"
Vieri Vienan vainolaiset,
näkivät kuin näkyjänsä,
kodat poroks poltettuina,
riistettyinä nuoret naiset,
miehet maassa verissänsä.
Veneen pohjaan polvistuivat,
rinnoiltaan ne ristit riisti,
jupisivat jumalistaan,
hirmutöistään huohottivat,
keskenään ne kiroin kiisti.
Muutti väylää venekunta,
iski paasiin hauras haaksi,
miehet hosui, veteen vieri,
vihreet vaahdot yli syöksyi,
murskas kaikki kuoliaaksi.
Laurukainen kalliolla
katsoi tuimin kasvoin itään,
katsoi kosken kurimuksiin,
näki kerran pään ja käden,
sitten ei hän nähnyt mitään.
Miehen synkkäin silmäin eteen
nosti ryöpyt hienon verhon,
ali kosken kirjokaaren
näki hiljaa heijailevan
rannan rauhaan pienen perhon. —
METSÄNNEITO
Takametsän honkanuotiolla
kolmen kesken veljet tarinoivat,
oli tyyni syyskuun ilta-yö,
loppunut jo hevospaimentyö,
kaukaa kelloruunan tiuvut soivat.
Nuotiota vanhin veli korjas,
toiset pitkään saittaan pisti kalat,
viidan varjoon liekki valon loi,
hiljaa hongat huojui, huminoi,
niinkuin metsä kätkis suuret salat.
"Kahtena jo yönä olen nähnyt
metsänneidon", virkkoi vanhin veli,
"vaikk' on morsian jo kuulutettu,
tämä riisti multa öitten unen,
salaviettiin veren viekoitteli.
"Hiipii hiljaa tulen luo ja katsoo,
katsoo, lumoo, silmät päässä palaa,
aarnituli tuikkaa takanaan,
kultakruunu kiiltää kulmillaan,
kun hän syrjäkarein katsoo salaa.
"On kuin menis minuun hornan henki,
tahdon nousta vaan en pystyyn pääse,
tahdon muistaa omaa armastain,
nään sen öisen viehkeen vieraan vain,
kunnes hiilos hiipuu, luoksein jää se.
"On kuin öisin musta metsänpeikko,
oudon immen ylkä, karvarinta.
Soi kuin korven yöstä hurjat häät,
puista vilkuu hiiden kansan päät,
liikkuu maa ja kohoo rämeen pinta.
"On kuin impi imis sielun tyhjiin,
sydänmehun, aivojeni solut,
korven synkkä henki haasteleis,
askeleeni turman teille veis,
verikukkiin puhkeis umpipolut.
"Tät' en kestä, tänä yönä tunnen,
tulee hän, kun häistä unta näen,
hellin äänin hän mun herättää,
viereen hiipii, koko yöksi jää,
silloin vallass' olen metsänväen.
"Armaat veljet, iäks sopikaamme,
usein erehdyimme turhaan kinaan;
tänä yönä lemmon maahan lyön,
valvon vaikka elon viime yön,
silmäni on sentään nukkuvinaan."
Niin hän virkkoi, korjas pölkkytulta,
vielä tervaspuita tuleen heitti,
veljet sammalille laski pään,
kohta nukkuivat he, peitteenään
harmaa usva, joka maata peitti.
Kuu jo kurkisteli pilven alta
niinkuin kierot kasvot valovyössä,
puolihämärässä metsä uinui,
puoleks valvein, puoleks unen mailla
vanhin veikko istui yksin yössä.
Kuka astuu hiljaa pensaan takaa,
liikahtiko oksa, öinen peto?
Kuului huokaus kuin metsän henki
hiljaa huojunut ois usvan yllä,
kuin ois suolta käynyt viiman veto.
Taipui puut kuin kahden käden tieltä,
aukeni kuin viidan vihryt ovi,
näkyi jalka valkea kuin kielo,
näkyi pää ja metsäntähtikruunu,
armaan aavistuksen arka povi.
Välkkyy kastehelmin kimmelkruunu,
vuokonsiintävänä silmä heijaa,
tuohenvalkeana hame hohtaa,
huntu hieno niinkuin siniauer,
joka kesätaivaan rantaa leijaa.
Kultahajahapsin nuotiolle
niinkuin unessa hän hiljaa harhaa,
hymy kevyt on kuin perhon lento,
katse kirkas niinkuin lähteen silmä
välkkyy väräjävää tähtitarhaa.
Kahden vaiheilla hän siinä seisoo,
katsoo metsämiestä tulen takaa
kuin hän vienon valonkade oisi
salaa kuiskatulle, kaivatulle,
takanansa kaartuu korpi vakaa.
Puoli-unestansa veli säikkyy,
raskaat silmäluomet puoleks avaa,
eikä usko silmä omaa untaan,
katsoo näkyä kuin kummitusta,
täyteen tajuun horroksestaan havaa:
"Kuka olet? Miksi tulet tänne?
Huntus tuskin peittää norjan ruumiin,
miksi tulet noin ja miksi kiehdot
kuulain katsein sielun sisimpäni,
lietsot veren karkeloihin kuumiin?
"Mikset vastaa, miks jo kaksi yötä
koitit viekoittaa mun turman tekoon,
mistä aatos... petos... epäluulo,
että uskoton on morsioni, —
jos ei loppu tule, tästä sekoon!"
Kuului kolkko ääni korven yössä,
mieskö itse puhui vaiko tuuli,
joka kaukaa tuli kylän mailta?
Kuulain katsein seisoi metsänneito,
auennut ei herkkä helohuuli.
Kylässä jo kaikuu ruokakellot,
kaikki väki syö jo iltaistansa,
vanhat nukkuu peräkamarissa,
mutta armas aitassaan vain valvoo,
kumma kiilto välkkyy katseessansa.
"Pihan yli liikkuu pitkä varjo,
taittuu kaivonmiekkaan, aittaan kulkee.
Kuka nostaa hiljaa koivusalpaa,
kuka avaa oven avorinnoin,
kuka öisen varjon syliin sulkee?"
Mitä puhuu outo omatunto?
Veljestä, mi veljen naisen hurmaa,
toinen ottaa sen, min toinen hylkää,
toinen kaipaa, kutsuu metsänneittä,
miettii nuotiolla veljensurmaa.
"Vastaa metsänimpi taikka peikko,
julma on sun öisen leikkis lymy,
puhunko ma itse itselleni?"
Vaiti seisoo impi tulen eessä
helohuulillansa kuulas hymy.
"Vaiti, ken ois kuullut aatokseni?
Emon henki, nosta poikas mieltä,
pahat voimat kuohuu povessani,
nään jo silmin veljen surmapaikan;
häädä herja, työnnä taika tieltä!"
Kävi myrsky läpi miehen mielen,
lausui murmattaen manauksen,
hurjat mielikuvat laski, nousi
järkyttäen syvää sydänjuurta,
kun hän kamppas korpikiusauksen.
Nousi metsämies ja korjas tulta,
kalat liukui kivilieden loveen,
äkisti hän pisti tulisaitan
takaa nuotion ja kuuman kärjen
työnsi metsänneidon hentoon poveen.
Tuli leimahti nyt pitkään lieskaan,
kuului kohu puissa, maassa, soissa,
yössä seisoi mies ja metsään huusi,
mut ei kuullut metsän vastausta.
Ihmeellinen impi oli poissa.
Nukkui puut ja linnut lepopuillaan,
nukkui taivas, koko luomakunta,
nukkui väsyneenä veikon silmä,
metsänäyistänsä nääntyneenä
nähden rakkaimmastaan tyyntä unta.
Eikä nähty enään metsänneittä
hiipimässä miehen nuotioita;
viileyden rauhaa, rakkautta
tarinoi nyt hälle öinen tuuli
harhatessan korven komeroita.
PEIKON LAULU
Ma korvessa synnyin, sen hengen sydän peri,
en onnea ma tuntenut, vain vihaa huutaa veri,
olen raju kuin on myrsky ja raaka kuin on maa,
en ihanassa lehdossa ma lepoani saa.
Siell' on kaunis sinipiika kuin on taivainen taru,
ma oon kuin vuoren tuli, kuin louhi ruma, karu,
mua kavahtavat keijut, kun ne lähteellä nään,
kun ne alastoman armaina leyhyy leikeissään.
Ma irvistän ja ilkamoin, kun katson sinipiikaa,
tää sääli ja tää rakkaus, ne on jo mulle liikaa,
ma peloitan, ma pakoitan, en rauhaa saada voi,
kun juoksin kesken kisoihin, pois keijut karkeloi.
Nään hirmun hänen kasvoillaan, kun rynkää raju peikko,
mut jos hän jäis, jos rakastais, kuin lehti oisin heikko,
ma uupuisin kuin unehen ja voima vuotais pois,
kun heräisin, vain katkerammat kiron kimmat ois.
Muut meidät teki pahoiksi, siks heimo meill' on paha,
mut keijukaisten sydän on niin pehmeä kuin vaha,
ne elpyy illan kasteesta, ne huokuu hunajaa,
ja niidenhän on kuu ja taivas, ihanuuden maa.
Jos veisin hänet vuoreeni, ei aarteista hän huolis,
hän ikäväänsä itkisi, hän elävänä kuolis,
hän kuihtuisi, hän kaipaisi ain lemmen lähteen luo,
mun rakkauteni tuli on, mi veret tyhjiin juo.
Ei, tät' en kestä! Vuoresta mun täytyy tuskaan syöstä,
mun nälkä on kuun keijua, sain tarpeeksi jo yöstä.
Nyt salaa hiivin lähteelle, ja kun ei kukaan nää,
hän sylitysten surman saa tai surman synnyttää.
KYÖPELIN YÖ
Öin Kyöpelinvuoren varjossa
on kimma, on kiima ja kauhu,
sysihaudoilta, rannoilta rämeiden
lohikäärmeinä samoo sauhu.
Padan paukutus vuorelta vuorelle käy,
ja kaikuvi metsänlukko,
lumolientänsä yrteillä sekoittaa
kymyselkäinen Kyöpelin ukko.
Käy Kyöpelin tyttäret taikomaan,
sumusilmät hiilinä kiiluu,
sysimiesten luokse ne hiipivät öin,
lumojuomaa ne heittävät miiluun.
Sysimiehet sen huuruista hullaantui,
ne etsivät riitaa ja surmaa,
naisnoidat ne ihmisen hahmon saa
ja ne nuorina neitseinä hurmaa.
Tulen ääressä tanssiin ne tarrautui,
hekumoiden ne viipyi ja viihtyi,
sydänyön punaliekkien hohteessa
vain kiimainen karkelo kiihtyi.
Avorinnat hunnuista heijastui,
soi naksutus lantioluussa,
yösiipat ja huuhkajat huutelivat,
sudet ulvahti korpien suussa.
Sysimiehet ne riehui ja tappeli yön,
ne puita ja kantoja pirstas,
kera Kyöpelin piikojen jatkui vaan
himo hillitön, yön ilo irstas.
Patarumpua Kyöpeli pämpättää,
hän nauraa ja polvia hakkaa,
kuin halkeisi vuori ja repeisi maa,
kun karkelo kiimainen lakkaa.
Sysimiehet ne herää nyt huumeestaan,
jymy käy salomailla ja soissa,
sumun sekaan hunnut ne hälvenevät,
jo on Kyöpelin piikaset poissa.
On singottu sammal, on myllerty maa,
missä äsken he hyppivät häitä,
ja tielle, mi Kyöpelinvuorelle vie,
on syljetty sammakonpäitä.
On sammunut miilu ja musta on yö,
sysimiehet ne raukeina makaa,
kuin hirviö hiljaa nousee nyt
kuu Kyöpelinvuoren takaa.
SAUNAHALTIJAN KEPPOSET
Verrun vaari, viekas viinakurri
möi ja mittas korpirojuaan,
mökkiin poikkes moni hurja hurri;
miehen naurisnaama kuuna paistoi,
oli melkein mustaa partaa vaan.
Ristin ryypystä hän kaappiin piirsi,
korttelista viivan liidullaan,
menopuoleen niin hän velan siirsi,
puolikorttelista puoli viivaa,
pois ne pyyhki, kun sai maksun vaan.
Pilli-Janne sekä viulu-Ville
istui soittain iltaan myöhäiseen
Leena tyttärelle, vierahille,
salaa lyhensivät ukon viivat,
salaa naurelivat kujeelleen.
Oli loppiainen, aika aaton,
ukko kutsui veikot kekkeriin,
kömpi mallassaunaan kanssa saaton,
Leena toiseen kiuluun vettä kaatoi,
toiseen viinakultaa kaadettiin.
Pallioitaan paistattivat ukot,
lauteill' äyhki joka partasuu,
punoittivat niinkuin maalaiskukot;
armas hikilöyly kattoon nousi,
läpi luukun paistoi täysikuu.
Saunass' asui vanha saunapeikko,
teki tepposiaan pilanpäin,
hyvälle se oli hyvä veikko,
kell' ei saunanpuhdas omatunto,
sitä peloitti se säikyttäin.
Päässä sillä oli punapippo,
punaparta roikkui polviltaan,
kädess' oli pieni vesikippo,
maun, hajun muutti mielen mukaan,
kun se koski taikaputkellaan.
Kiukaan takaa peikko kurkisteli
kuunnellen, kun väki tarinoi,
pienet, pippuriset silmät eli,
kuka oli vain sen suosiossa,
sille onnen, ilon, lemmen soi.
Häijyille se päähän häkää keitti,
löylynlyömiks sai ne iäkseen
tikua se pahain silmiin heitti,
kaivoi esiin vanhat salasynnit
saunan alta liinat lapsineen.
Emännille, jotka lahjan kantoi
toi se lasten kummilahjojaan,
immelle se ruusu-ihon antoi,
sirkut silmät sekä neljän äänen
sulostaakseen niillä sulhoaan.
Viikon nukkui soittoon nurkan sirkkain,
torkkui kunnes tuli lauantai,
silloin sillä oli silmä kirkkain,
silloin riemua myös muille riitti,
silloin siltä myöskin onnen sai.
"Tuntuu kuin ois täällä hiukan häkää",
virkkoi vaari silmät sirrillään,
"tai on päässä hiukan vanhaa mäkää,
hyvä kun on hyvä omatunto,
pois nyt vanhat synnit kylvetään."
"En ma joudu helvettiin, en piinaan
herjan tulisaunaan paistumaan,
en oo sekoittanut vettä viinaan,
en oo käyttänyt mä väärää mittaa,
hyv' on kelliä nyt vanhuuttaan."
"En ma soita väärin, teen kuin työtä",
sanoi Janne, "ei mua voittaa voi,
soitin yhteen menoon kolme yötä,
mutta Ville väsyi, nukkui kesken,
vaikka ensin monen kumoon joi."
"Viulu se on, joka tahdin antaa
eikä siinä pillit pystykään,
kun ma soitan, kaiku virstan kantaa,
minä soitan vaikka nukkuissani",
tiuski viulu-Ville kärmeissään.
"Oispa suissa, mik' on nenän päissä,
Leena, sahtia!", nyt Janne huus,
"soitan ilmaiseksi sulle häissä,
jos ma tanssin, niin saa Ville soittaa
viisi vyyrkanttia taikka kuus!"
Kuului voihke sekä vihtain mäiske,
saunan peikko hiipi piilostaan,
kiukaan kekälissä syntyi räiske,
peukaloinen pisti sormen kiuluun,
koski nenää, suuta putkellaan.
Täysikuina kaikkein naamat paistoi,
tunnotonna oli nenä, suu,
toinen vetenä nyt viinaa maistoi,
toinen vettä imi irvistellen,
jotta naksahteli niskaluu.
Pääsi miehet pian pieneen häppään,
kukin kehui omaa taitoaan,
Janne tarttui klarinetin läppään,
Villen käsi liikkui niinkuin kärppä,
kun hän vingutteli viuluaan.
Vaari hoputti ja yhä juotti,
tahdin mukaan jalkaa lavoon löi,
yhä kiivaamaksi kävi nuotti,
hiki päässä polki pelimannit,
toisensa ne ihan silmin söi.
Saunanhaltija se nauroi, hyppi
saunanlauteilla ja riekamoi,
milloin nenästä ja päästä nyppi
kutitellen vaarin jalkapohjaa,
yhä hurjemmin vain soitto soi.
"Hei, nyt kolmas tuuri kohta alkaa",
huusi Ville, "nyt et piisaa, mies",
vaari nosti vanhaa kihtijalkaa,
heitti hyppysillään kiviin vettä,
korkealle loimui ilmaan lies.
"Hih, nyt soitetaan me pirun polskaa,
vaari pyörii niinkuin pallo jo,
varpaat naksaa, vanha vatsa holskaa,
kuka lakkaa, se saa maksaa viulut,
hei ja hui ja hii ja huu ja ho!"
"Lisää löylyä!", nyt Ville huusi,
"lisää tahtia, on turha työs,
lapsen tutti on sun luikkupuusi,
honisee kuin vanha, luto honka,
lapsen työtä on sun pelis myös!"
"Laatkaa soittamasta, hurjat hullut",
nyyhki vaari, "näännyn, auttakaa,
nyt on tuomioni päivä tullut,
olen käyttänyt vain väärää mittaa,
olen ollut monen hautuumaa!
"Itse vanha kehno iskee raajaan,
pitkin selkää käy kuin kylmä kyy,
älkää soittako niin tuiman taajaan,
minä pyyhin kaikki velkaviivat,
enkä enään koskaan viinaa myy!"
Vaari tanssi viinakiulu käissä
niinkuin hyppytaudin huumeissaan,
Leena ovensuussa niinkuin häissä
pyöri pulleena kuin ampiainen,
pelimannit yhä yltyi vaan.
"Huutaa voit, mut et voi soittaa",
huusi Janne, iski pillillään,
"voimissa et voi mua koskaan voittaa,
nyt ma tutkin hiukan otsaluutas,
onko järkeä sull' ensinkään!"
"Kas kun äänesi jo kesken petti",
kirkui Ville, huimi viulullaan,
Villen päähän lensi klarinetti,
maassa miehet pyöri mylläkässa,
koneillaan ne takoi toisiaan.
Hädässänsä vaari viinan kaasi
kiukaaseen ja kuului pamaus, .-.
pauhinalla halkes kiukaan paasi,
sankka höyrypilvi kiehui kattoon,
leiskui viinan tulileimaus.
Lavolle nyt miehet pystyyn laukes,
tulikuuma katto komahti,
savipiippuun tähtitaivas aukes,
pelimannit suulleen pyllyilivät,
lavo ryskehellä romahti.
Ovi lensi auki, seinät taipui,
Leena ovensuussa selällään,
niinkuin syvään hautaan vaari vaipui,
kuolontuskassansa herjaa huusi,
vuoroin rukoili kuin henkeään.
Saunatonttu tanssi lavon laitaa,
nauroi, hyppi, takoi polviaan,
kun se näki kuinka ilman paitaa
pelimannit pihaan piipattivat
tulenpunaisina kauttaaltaan.
Pyllyilivät lumenlopakossa,
huutaen ne sätki säärillään,
viulun, pillin tyngät kainalossa
tanssivat kuin aaveet keski-yöllä
talvikuutamossa kylmissään.
Saunaluukkuun pisti päänsä peikko,
väänsi viulun kielet vireeseen,
lallatti kuin laiska juomaveikko,
viulu naukui niinkuin vanha kissa,
kun hän soitti, nauroi kujeelleen.
MYLLYTONTTU
Suopuro niityn läpi luikertaa,
kuin ennen tietään etsii järven helmaan,
ei vanhan jauhonharmaan myllyn rattaat käy,
se mylly loihtii kummaan kuvitelmaan.
Ja on kuin vanha myllynhaltija
öin vaalis neitten unta, seudun viljaa,
kuu-illoin luukustaan hän kujaan kurkistaa,
yön yksinkulkijaa hän kutsuu hiljaa.
"Oon myllymiesten, lasten ystävä,
myös naimakepposten ja rakastavain,
sua metsäruusus, myllärimpes rakastaa,
kuun kujaan käy, kun kiiltää aitanavain!"
Yökulkija nyt aittaan koputtaa,
nyt käy hän neidon kera puronrantaa,
kuin paratiisi siintää seutu silmissään,
hän myllynruuhen yli rakkaan kantaa.
Hän vihreet padot päästää valloilleen,
ja kumahtaen vapaat vaahdot vyörii,
natisee seinät, myllynsilta jymisee,
ja vesirattaan ali puro pyörii.
Hän päätään nyökyttäen kuiskuttaa:
"miks sull' ei kumppania kuutamossa,
kas aika rientää niinkuin puro mereen päin,
ja veren kosket tyyntyy suvannossa."
Ja on kuin vanha mylly heräisi,
kuin vuosisadan nukkunut se oisi,
nyt puro paisuu, poreitansa pulputtaa
kuin myllylle se laulain tarinoisi.
Ja on kuin kiitäis ohi veden väet
ja soisi metsäpeikkoin leppähuilut,
kun sinipiikaiset yökevätkisaan käy,
kun kaiutarten huudot täyttää kuilut.
Ja on kuin kuukin yltyis nauramaan,
kun nurjat sydämet se onneen johtaa,
käy nuoret käsi käissä helkavuorelle,
ja katseet ihanuuden ihmeet kohtaa.
Ja on kuin nuoret sielut siivet sais,
yön hämyhelmaan askeleensa hukkuu,
kun vanhat, mykät talot, aitat häämöittää,
miss' armaan autuaina neidot nukkuu.
Ja tonttu tuuttiin jauhot juoksuttaa,
hän tarttuu taas kuin ajan rattaan kaariin,
ja on kuin vanha, hyvä aika palais taas,
kun auliit kädet kaatoi köyhän laariin.
Hän katsoo kauvan salaa luukustaan,
saa silmäterään hohdon hellän hartaan,
kuu myllypuron kupliin kylvää hopeitaan,
luo kidekimmellyksen pitkään partaan.
KAIUTAR
Kaiutar, korea neito
astui illalla ahoa,
kaihoissansa kankahalla,
huusi yksin huoliansa.
Tullut ei suloinen sulho
vaikka vannoi valallansa
kihlaavansa kaunokaisen.
Ennen astuivat ahoa,
kankahalla kuherrellen
kilvan kyyhkyjen kisoissa
kesäpäivän paistaessa,
illan kuun kumottaessa.
Meni sulho sanoinensa,
impi jäi sydäminensä.
Etsii impi ihanainen
kultaistansa kankahalta,
huhuilevi, kuuntelevi,
kirkuvi kimahutellen
äänen pienoisen pilalle,
jähmettyvi, jäykistyvi,
kaatuissansa kauhistuvi
mustan metsän pimeyttä.
Aamulla herättyänsä
kulkee kuje mielessänsä,
eksyttävi erämiehen
matkien ja mairitellen,
niinkuin ennen eksytteli
sulho suurilla sanoilla,
tuulen turhilla taruilla.
MITTYMAARJA
Mittymaarja, keito keiju
hiipii juhannuksen yöllä,
suuret silmät unelmoi,
helmet helkkyy, soljet soi,
mesikukat välkkyy vyöllä.
Mittymaarjan silmät siintää,
Mittymaarjan haaveet hohtaa,
kallella on seppelpää,
eikä häntä kukaan nää,
kun hän illall' immet kohtaa.
Mitä tekee Mittymaarja?
Mittymaarja tekee taikaa. —
Immet ohralaihoon käy,
kun ei tiellä ketään näy,
utelee ne uutta aikaa.
Immet solmii taikalankaa,
immet sitoo korret yhteen;
kenen kukan jäytää jäät,
kell' on pärttylinä häät,
kuka leikkaa lemmen lyhteen?
Mittymaarja, keito keiju
hiipii hiljaa, kisaa kaihtaa,
kulkee suru silmissään,
kallistavi nurmeen pään,
avaa solmut, langat vaihtaa.
Kulki kerran peltopoika
yöllä yli suuren rimmen,
Mittymaarjan näki hän,
unohtaen elämän
hylkäsi hän oman immen.
Kulki kanssa Mittymaarjan,
öin hän keijun syliin nukkui,
huusi kerran unissaan
luokseen omaa armastaan,
aamulla hän rimpeen hukkui.
Mittymaarja, murheen impi
sitä aikaa aina muistaa,
hetken hymyy kulkeissaan,
itkee illoin surujaan,
laihosta kun lehtoon luistaa.
Yli niittykasteen hiipii,
tuskin jalka koskee viljaa,
nostaa sormen huulilleen,
katoo yöhön hiljakseen
niinkuin tuli jostain hiljaa.
Silloin kirkkaan kesän yöllä
rimmen luota itku kuullaan,
kuulas näky katoaa,
rusko päivää ennustaa,
käki soittaa lepopuullaan.
SYYSKEIJU
Ken metsässä hiipii niin hiljalleen,
kun lehti jo polulle putoo?
Haan lehdossa haikea huokaus käy,
kuu kultia hiuksihin kutoo.
Syyskeiju nyt lehdillä leikkiä lyö
ja sitoo seppeleitään,
kuin sairas punerrus poskellaan
taas sipsaa hän sinisiä teitään.
Hän pyiden pillejä kuuntelee,
kun kilisevät kellot karjain,
hän käy yli lehtien lenteleväin,
yli pienten puolukanmarjain.
Hän saattavi salihin siintävään,
kuun kartanon katinkultaan,
hän vie ohi louhien luolahan,
joka tuikkivi aarnitultaan.
Siellä seitsenlasi-arkussa uinailee
Suvi sorea, valkea vainaa,
syystähdet silmissä kimmeltää,
syyskeiju ne kiinni painaa.
Kuin prinsessaa hän koristaa,
kesän viimeisen seppelen kitkee,
kesän muistojen kuihtuvan kruunun tuo,
kesän onnen oikkuja itkee.
Ja keijunen nousevi maasta ja käy,
niin on rinnassa outo nyt kaipuu,
kun joutsenten soleat siivet soi,
suven seuduille väikkyen vaipuu.
Syyskeijunen soiluu nyt soitellen,
läpi uinuvan metsän harhaa,
kuu kiertää kuin viileä viikatemies
syystähtien kelmeetä tarhaa.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KORPINÄKYJÄ I ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
