The Project Gutenberg eBook of Ilja-munkki
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Ilja-munkki
Karjalainen tarina
Author: Larin-Kyösti
Release date: May 9, 2025 [eBook #76052]
Language: Finnish
Original publication: Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy, 1917
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ILJA-MUNKKI ***
language: Finnish
ILJA MUNKKI
Karjalainen legenda
Kirj.
LARIN-KYÖSTI
Jyväskylässä,
K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
1917.
SISÄLLYS:
I. Karmun kuolema
II. Uhri.
III. Pyhää taikaa.
IV. Enteet.
V. Vainovalkeat.
VI. Toivioretkellä.
VII. Palveleva veli.
VIII. Pako.
IX. Erakko.
X. Risti ja ruoska.
XI. Ukonkäräjät.
I
KARMUN KUOLEMA.
Valtahonkapöydän päässä
istui Karmu, heimon päämies,
suuren sukukunnan vanhin,
tietäjä ja karhun kauhu,
jättiläinen, jäykkä jäämies.
Korkealla paistoi päivä,
honkapirtin päällä päilyi,
vaarat välkkyi, välkkyi järvet,
rintehillä kylläiskypsä
kaskivilja hiljaa häilyi.
Katsoi Karmu kaikkeutta,
nojaantuen karhuntaljaan
vanhan miekan syrjään siirsi,
viittoi vaiti väellensä,
tarttui taatontaaton maljaan.
Yli pirtin ympärilleen
loi hän katseen korkeen, hartaan.
Niinkuin päivän pisarainen
valuu vanhaan, hoikkaan honkaan,
vieri kirkas kyynel partaan.
Karmun pojat vieress' seisoi,
uljaat nähdä alla soihdun, s
uhman Urmo, tarkka Tuoro,
tyynen tuima pellon poika,
Urmo, urho laulun, loihdun.
Käsiin kätki päänsä Matro,
Tuoron nainen, vaimo vento,
lattialla lapset leikki,
Urmon Airi, aina armas,
Tuoron Ilja haavehento.
Itkunaiset pirttiin hiipi,
rinnoiss' soi kuin itkuvirsi,
eellä kulki kalman enne,
ja kun kuului Karmun ääni,
vielä kaikui kurkihirsi:
"Nyt on päivän korkein hetki,
ylemmäks ei kotka lennä,
korkeimmiltaan putoo nuoli;
asunnoille autuaiden
Manan maille miehen mennä.
Haastan kanssa haltijoiden,
haastan suurta suvun unta,
heimohengen haltioissa,
ympärillä ystäväni,
koossa koko sukukunta.
Kuulkaa, kaikki maa ja kansa
tämän pyhän vaaran päällä,
tänne kantoi kohtalomme,
tääll' on riistaa riemuksemme,
sorja sankarkuolo täällä.
Kavahtakaa kaukolaista,
tulkoon selvä, suuri sopu,
Urmo, Tuoro, uhkaa turma,
uhkaa ajat ankarammat,
jollei vanhat riidat lopu!
Tuoro, ryöstit vieraan naisen,
siitä uskon vaino kiihtyi,
siitä, Urmo, kaunaa kannoit,
lunnaat vietiin, jumal-juhliin
pääsi rauha, vaimo viihtyi.
Kasvattavi vilu viljan,
jännittävi vaara jousta,
varoittavat vainoliekit,
taivaanrantain roihutessa
aika miesten miekoin nousta.
Tuoro, sull' on tapparasi,
sulla, Urmo, enteen ehdot,
tiedot, taidot tietäjäksi,
suojaa isäin ikipuita,
pyhät lähteet, uhrilehdot!
Vannokaatte jumalille,
jotka määrää surman suunnat,
perintönne maata puoltaa
viime veriin, voimiin saakka,
silloin täyttyy unten uunat.
Sen kun tunnen, sen kun tiedän,
lepoon lasken harmaat hapset;
kummun alla karsikossa
kuulen ehkä taiston touhun,
työni täyttää lastenlapset!"
Karmu kaatoi juoman maahan,
Ukon maljan miehen joivat
kalskutellen keihäillänsä.
Kyyneltyivät silmäkulmat,
mutta silmät salamoivat.
Korkealla paistoi päivä,
kaikki vaaran käet kukkui,
pyhä juoma maahan vuoti,
hiljaa henki varjoon vaipui,
iki-uneen päämies nukkui.
Yli kansan korkealle
nosti Tuoro pientä Iljaa,
pelastajaa, päivän poikaa,
mutta Airi, heimon helmi,
kanteleella leikki hiljaa.
Kuului niinkuin kilven kilke,
pienten miekkain melto melske,
Ilja sormi soittopuuta,
katkes kaiku, sävel särkyi,
sorasointuun hiutui helske.
II
UHRI.
Kaukonainen, Matro vaimo
hämärissä hääri hiljaa,
suori salaa hätäkasteen,
ripustellen kaulaan ristin
kylvötteli saunass' Iljaa.
Kertoi kummat heimostansa,
kertoi ryöstöt rajarahvaan,
mustan kansan kassapäistä,
joiden tähden sydän syttyy,
miehet tarttuu miekankahvaan.
Soudatteli surunlastaan,
kasvatteli kaunokaistaan,
nauratellen nuorukaista,
opastellen orjan mieltä,
muistutellen mairemaistaan:
Siell' on arot avarammat,
täällä vieraat vaarat painaa,
tääll' on karu korven kontu,
siellä multa kiiltää kultaa,
siellä uinuu taata vainaa
kalmistossa ristin alla,
kummun yllä kellot soivat,
siell' on suuret kultakirkot,
siellä asuu armas Kiesus,
haavat hohtain purppuroivat.
Luostarit on siellä laajat,
munkkikunnat pyhän neitseen,
joll' on heljä helmikruunu,
täällä loihdut lumoo mieltä,
kaikki kaatuu uhriveitseen.
Laulatan ma heimon ylkää,
en sua tahdo tietäjäksi
enkä miekan mittaajaksi,
tahdon ristin ruhtinaaksi,
pyhimystä pyhemmäksi.
* * *
Kasvoi Ilja kaunihiksi,
norja käynti, varsi sorja,
suennut ei sankariksi,
kulki metsää mietiskellen
puoleks mies ja puoleks orja.
Halut, haaveet oli hällä,
puuttui pontta töitä täyttää,
kahdenvaihein henki häilyi,
valvoi valhenäkyjänsä,
joit' ei voinut toteen näyttää.
Ja kun taatat tarinoivat
muinaisajan sankartöitä,
syttyi sydän, kasvoi kaiho,
mielikiihkot kimmelteli,
mietti niitä pitkin öitä.
Uinui uhrilehdikossa,
katsoi isäin ikipuita,
karttoi poikain ponnistusta,
jäykän jousen jännitystä,
karhunkeihäsotteluita.
Kasvoi armaan Airin kanssa
veljenä ja vieretyksin,
nyt hän vältti siskon silmää,
kiersi impein illatsuita,
kaukaa kaihtoi, kulki yksin.
Airi, luonnon helmalapsi,
luotu iloks luomakuntaan,
puhdas kuin on uhriliekki,
sotisorja, sankar'impi
urhostansa näki untaan.
Ylväät yljät toivoi neittä,
urhot lemmen lunnaat toivat,
Airi piti piikuuttansa,
karhunpeijaismorsioksi
vanhat Airin valikoivat.
Katsoi kaikki heimo häntä,
katsoi Airia ja Iljaa,
orjanaisen nuorta poikaa
suuren sovun saattajaksi
lemmenliiton kautta hiljaa.
Ja kun täyttyi suuri taika,
joka tehtiin lasten kehtoon,
vei nyt Urmo nuoren Iljan
salaa Matron tietämättä
vanhaan, pyhään uhrilehtoon.
Puissa riippui karhunkallot,
hongan ontelossa hohti
ihmishahmoin puinen kuva,
sille Urmo uhrin kantoi,
iski piitä, kulki kohti:
"Paljasta nyt pääsi, Ilja,
vien sun suuren hengen seuraan,
luon sun uhrin uusijaksi,
poltan pyhän liiton lunnaiks
jumalalle uhriteuraan!"
Niin hän virkkoi, lausui loihdun
iskiessään joka kerta,
mutta Ilja tarttui ristiin,
joka riippui rinnallansa,
kauhuissaan kun näki verta.
Näki Urmo kaularistin,
karjui, pojan kimppuun juoksi:
"Kirot käyköön yli vaimon,
joka taittoi taijan kärjen
oman heikon heimon vuoksi!"
Riisti Urmo Iljan ristin,
liekkiin heitti, loihti, noitui,
loveen lankes nuori Ilja,
vaahto suussa vaikeroiden,
metsään juosten kotiin koitui.
III
PYHÄÄ TAIKAA.
Tuli touvon armas aika,
sipsui siipat, keijut keidot
antivaipat varrellansa,
ajoi takaa toisiansa
menninkäiset, metsänneidot.
Kauvas kaikui suuri soidin,
hiidenhirvet juoksi soitaan,
karhut kiersi naaraitansa,
kuului kutsut, kiehui kiista,
metsot riisti koppeloitaan.
Lehdot, lähteet haltioitui,
Mannun eukko kukkiin peitti
maan ja mehun vuotaa antoi.
Urmo kantoi ukonvakkaa,
uhrikiveen jyvät heitti.
Loihti karjan, kaiken kansan,
kun se vaaran vakoon kylvi,
nosti helyt hiittenhaapaan,
kiersi päivää, uhritarhaa,
missä uhrihärkä mylvi.
Haastoi Urmo huoliansa,
murmatteli manaukset,
selvitellen arpaseulaa
huumaantui ja haltioissaan
kertoi jumalvastaukset.
Iljalle toi ilmi ihmeet,
lauloi nuorten lemmennoston,
puhui päähän miehen mieltä,
lietsoi tahtoon voiman tulta,
kiersi vaimon kieron koston.
Kukkulalta kuului soitto
saapuessa suviehtoon.
Valikoiden vaimojansa
tiellä notkui nuorukaiset
naimaneitten lemmenlehtoon.
Kulki neijot neuvotellen,
mairemielin lehtoteitään
kukkulalle karkeloimaan,
laulain liekin ympärillä,
heittäin sauhuun seppeleitään.
Kuului nauru, hellä helske,
Ilja siltä silmän sulki,
aiveroiden aatostansa
piili lemmen lumoustaan,
suruissaan hän syrjään kulki.
Katsoi Airin armaimmakseen,
katsoi vartta norjan nuorta,
näki kekrijuhlain aikaan
immen neitsytkulkueessa
kiertelevän pyhää vuorta.
Niinkuin päivän kehää käynyt
oisi itse ilman impi
astui Airi kannel käissä
niinkuin puhtain puhtaammista,
kassapäistä kaunihimpi.
Airi soilui Iljaa vastaan,
vallatonna väilyi mieli,
nuorukaisen veri värjyi,
kevät soitti suonissansa,
sanaa etsii mykkä kieli.
"Kiihdy kisaan, kuule, Ilja,
koivikossa kannel kaikaa,
käyt kuin Tuonen tumma paimen,
mietit mustaa arvoitusta,
kierrät, kartat kaiken aikaa!
Käy kuin karhu kamppaukseen,
ryskää puhki pohjanpieli,
sotakirves vyöllä syöksy
heimosotaan hurjin huudoin,
sellainen ois mulla mieli!"
"Kuule, Airi", virkkoi Ilja,
"ällös kiistan kimmaan kiihdy,
eipä mulle kannel kaiu,
oudon onnen pelon tunnen,
veljenäs en enään viihdy.
Öin ja päivin soi sun äänes,
kaihossani katsees vilkkuu,
maammo manaa, muuttaa mielen,
minuss' soi vaan sekasoinnut,
tahtoani taattos ilkkuu!"
"Heitä huolet!", huusi Airi,
"katso, nuoret liittyy nuoriin,
nouse, nosta heimohenki,
käy ja säihky, luo ja laula,
piirrä mainees valtavuoriin!
Ja kun suuren teon täytät
täynnä untes uskallusta,
kaadat, mitä kaataa tahdot,
poltat luoden leimullasi
kaikkialle kajastusta,
ja kun kasvaa kunniasi,
sankarina kotiin palaat,
seppel päässä annan uhrin,
impeyden ihanuuden,
kaikki mitä hait ja halaat!"
Sanoi niin ja kutsui Iljaa
kanssaan kisaan kalliolle,
jalka joutui, lehto liikkui,
uhrisauhu pilviin nousi,
käet kukkui auringolle.
iLall' Ilja kotiin kulki
tunsi veren soivan vielä,
kun hän soilui sylityksin
immen henki hipiällään,
huomas äidin kaivotiellä.
"Joko jouduit, poika parka,
yöstä, missä musta peikko,
sarviotsa sielun saartaa,
tuntos on nyt tahrattuna,
mieles mieto, henki heikko.
Kadotuksen kuiluun katsoit,
vaakalintu päältä piirsi,
umpikuljun Urmon uhrit
huumas sorjan, nuoren pääsi,
käärmeen kirot sieluun siirsi.
Kaihda heimon hurjaa noitaa,
hän on äitis surun syynä,
vie kuin virranpyörre pohjaan,
niinkuin iili imee voiman,
muuttuu muuksi, kiertää kyynä.
— — Kuljin kauno kassapäänä,
tässä näät nyt neidon vilkkaan,
kurtut kasvot, summat silmät,
orjan merkki otsallani
nyrkkiäni puin ja pilkkaan.
Kiersi kerran vainoveljet
kotiini, kun uuvuin työstäin,
Urmo valhein viekotteli,
sitten aitan aarteet riisti,
taattos toi mun tänne ryöstäin.
Elin ensin niinkuin ennen,
pilkkaa sain ja pilkkaa annoin,
sitten taltuin arkityössä,
mutta Urmon julman juonen
kerran salaa kostaa vannoin.
Auta Kiesus, pyhä paimen,
etten väärään vihaan näänny,
aatoksissas sull' on Airi,
siin' on vanhan vainon vaara,
jollei Airi kärsi, käänny...
Asui täällä Neitsyt Maarja,
taika uupui uskoon uuteen,
pois on Maarja maaniteltu,
pyhät kuvat karkoitettu,
kansa pantu pakanuuteen.
Karkaa täältä kauvas, Ilja,
itken vielä monta yötä,
pyhitellen paastopäivät
hiljaa pyhänkuvan eessä
teen mä täällä toivon työtä.
Airin, armaan aatoksesi,
salaa suureen oppiin vihin,
lähde pyhään kaupunkihin,
Novgoroodin ruhtinoihin,
loistavahan luostarihin.
Vojevoodein valtamailla
istuu valtatuolillansa
mahtavana arkkipiispa,
ristin ruhtinas ja päämies
kultaisessa kaavussansa.
Näin mä unta: kohtaa iskut
niitä, jotka turhaan nukkuu,
tuli, tauti suvut sortaa,
kylät roihuu raunioina,
miehet miekoin vereen hukkuu.
Sadat munkit häntä saattaa
läpi kaiken arvon asteen,
kun hän kultasauvoin viittaa,
kulkee kumu Karjalassa,
uskoton saa uuden kasteen.
Kirkkoon kulje kumarassa,
astu ali templiholvin,
missä asuu taivaan äiti,
kellot soi, kun alttarilla
ikonaasi palvot polvin.
Kerro äitis näyt, enteet,
kerro, että tulit luomaan
ehjäks, mikä soraan sortui,
pyhät huoneet, ristikummut,
lähde, Ilja, Herran huomaan!
Lähde, sydänsykkyräni,
piile viisi vainovuotta,
ota oppi tiedonpuusta,
palaa päässä pyhäin loisto,
itkenyt en silloin suotta!"
Vaiti Ilja päänsä painoi,
oudot oireet kyinä pisti,
uhrihärän ammuessa
kuuli lehdost' Airin äänen,
hätkähti ja rintaa risti.
IV
ENTEET.
Seisoo Urmo karsikossa,
palvoo, karsii Karmun puuta,
piirtää puuhun Mananmerkit,
jottei aave astu maasta,
valtapirtin päähän muuta.
Kuuli kurjen kuikutuksen
alta kuun ja kultasarven,
korppikotka kaukaa kaarsi
pimentäen pohjantähden,
kiersi, kaarsi kurkiparven.
Kulki Matro marjametsää,
huomas Urmon, risti rinnan:
"kuule, kalmanlintu lentää,
eikö luista Luojan arpa,
koska kuorit honganpinnan!"
— "Kaartaa Karmun lempilintu,
arvoitukset aprikoitsin,
miksi, vaimo, täällä vaanit,
miksi Iljan mielen muutit,
orjaks teit, kun lujaks loitsin?"
— "Kauvan, Urmo, kannat kaunaa,
et sä säiky etkä säästä,
Airin tenho tuutii Iljaa
niinkuin tuuli pyhää puuta,
kiroistasi poika päästä!"
— "Ilja itse täyttäköhön
hyvän taikka huonon halun,
vasta hälle Airin annan,
kun on tietty tietäjäksi,
kiroo ristin taikakalun."
— "Urmo, vaikk' oot uhriniekka,
et voi lemmenvoimaa voittaa,
häädä hurjat herjaukset,
niin mä kerron sulle kaikki,
mikä voi sua vahingoittaa.
Muistathan... kun tulit yöllä,
olin nuori, norja, kiivas,
minkä rikoit, yömme tietää,
tiedät, etten taivu taikaas,
intos Iljan raivoon riivas.
Mull' on totuus niinkuin liekki,
tyhjä taikas on vain tuhkaa,
näin mä hurjaa hirmu-unta,
kalma hioo kirvestänsä,
huonekuntaas kauhut uhkaa."
— "Jos käy vastaan vainolainen,
oma ristisukukuntas,
vaaran torjun vasamilla;
väisty, kirot heimoos heitän,
säästä multa toiste untas!"
Matro läksi läylin mielin,
mutta Ilja istui silloin
Airin aitan kynnyksellä
tehden tuulentupiansa
niinkuin ennen kuudanilloin.
"Näitkö, Airi, syttyi tähti
sammuessa oudon tähden,
kuljen toivon taipaleelle,
toivioni retki rientää,
kun ma kerran kauvas lähden.
En mä yöksy yömaan puoleen,
enkä Lappiin, enkä noitiin,
suorin suven seutuville,
missä suuret synnyt luotiin,
kaiken alku arvikoitiin.
Kaadan, mitä kaataa tahdon,
kaadan pahantiedonpuuni,
ikipuusta veistän sauvan,
ehkä kauvas sotiin sorrun,
vieras ranta kätkee luuni.
Tai ma tulen voittajana,
sankarina soittain saavun
sekä sadat saattomiehet,
päässä hiippa helkkyväinen
kimmeltäissä kultakaavun.
Taikka käyn kuin pakolainen,
köyhä, kurja henkipatto,
ojanvieri vuoteenani,
ystävänä yö ja metsä,
päällä taivaan tähtikatto.
Kun ma silloin sinne katson,
missä pohjantähti hohtaa,
silloin tunnen, onni oottaa,
tiedän, että mua sä mietit,
kun sun katsees tähden kohtaa."
Ilja nousi, nosti kättään,
tähtituikkein silmät loisti,
Airi antoi arastellen
hellän siskon syleilynsä,
vanhan valan hiljaa toisti.
Kuului askel... tuli Urmo,
metsään Iljan varjo vaipui,
Airi hiljaa aittaan hiipi. —
Kurjen siivet suveen suihki,
tähtiin lähtöhymnit haipui.
Aitassansa armas Airi
unelmansa unhoon nukkui,
haassa tarhapöllöt pyöri,
luhdall' ulvoi sudet kuulle,
kunnes korpeen huudot hukkui.
Mutta honkalinnassansa
Urmo vielä yksin valvoi,
kaivoi keihäät kätköstänsä,
takoi, taikoi tapparoitaan,
vainajien valtaa palvoi.
V
VAINOVALKEAT.
Kulki Ilja iltamielin,
ristiriidat mieltä raastoi,
näki joskus urhon unta,
mutta heikko tahto taipui
kuullessaan, kun äiti haastoi.
Hylkäiskö hän oman heimon
uupuneena unelmista?
Kauniit kirkot silmiin siinsi,
kangastuksen kultamailta
tulten tuikkeet luostarista.
Kuuli kumman kellonsoiton,
niiden vireen valtaan viihtyi,
kun ne kutsui kunnioihin,
niinpä pitkät viikot vieri,
orjan outo kaiho kiihtyi.
Kuului kummat veriviestit,
kulki maita vainovaivat,
ruhtinaiden riikinmailta,
Laatokalta lahtiin laski
pitkät louhikäärmelaivat.
Riensi rautapaita-rosvot,
rajut ristin kalpajoukot,
kylät roihui raunioina,
kansa kiersi takamaita,
mökkiin jäi vain vanhat, houkot.
Papit liukui lippuinensa
karsikkoihin, korpeen asti,
suitsutellen astioitaan,
pirskoitellen pyhää vettä,
väkivalloin kansan kasti.
Kuuli Urmo kummat viestit,
piestiin pohjan pakanoita,
piilopirttiin vei hän vanhat,
pani viestit vierimähän,
kiertoon arpakapuloita.
Täytti vaarat vakoojilla,
sotaorjin teetti töitä,
pani paadet jyrkänteelle,
pintaa pitkin valoi vettä,
jääti porraspykälöitä.
Umpipihaan pönkät nosti,
porttiin piikkipuomisalvat,
solaan kaivoi kiertotietä,
iski seiniin nuolireijät,
vainolaista vuotti kalvat.
Koitti Kekri, Urmo kutsui
kokoon nuoren polven ponnen,
kaikki vieraspadat paukkui,
kaikki mallaskuurnat kuohui
kunniaksi karjan onnen.
Urmo, Kekrin ylipappi
tuonalaiset kutsui kestiin,
esitaatat tapparoineen,
siirtyi sintsaan niitä vastaan,
saattoi saunaan, missä pestiin.
Maahiset ja maiset mahdit
istui pöytään juoden, syöden,
Urmo tutki taiston tiedot,
haastoi arpa arpaa myöden
mut ei miehen mieltä myöden.
Soitti vanhus kanneltansa,
runovirsin vieri aatto,
Urmo tuskin ruokaan koski,
saattoi henget hämyn maille,
illatsuihin siirtyi saatto.
Riemu raikui, sarkat kiersi,
mutta Ilja piiloon painui,
yrmeänä yksin kulki,
jäällä ulvoi susikoirat,
jotain kummaa öin ne vainui.
Silloin kuului huuto yöstä,
lieska loimui vaaran päällä,
vaaralta se vaaraan syttyi,
yössä yhtyi leimulangat,
vainojoukko näkyi jäällä.
Ponnahtivat pystyyn urhot,
niinkuin hullut hurtat haukkui.
Ilja seisoi neuvotonna,
mutta Urmon kurkku karjui,
ensi iskut porttiin paukkui.
Ristinlippu eellä liehui,
paalu-aitaan keihäät sinkui,
torvet räikyi, kilvet kalskui,
kamppailtihin kymmenittäin,
lakehiseen nuolet vinkui.
Hurjin huudoin vainolaiset
juoksi harjun iljangolle,
suin ne suistui pykälöiltä,
orjat kalloon kaatoi paadet,
Tuoro syöksyi kartanolle.
Visanuija ilmaa viilsi,
Urmon keihäs iskut torjui,
Ilja juoksi toisten tiellä,
portti ryskyi, paalut taittui,
Tuoro kaatui, maahan horjui.
Taaton tykö Ilja juoksi,
ruumiillansa urhon peitti,
huuhtoi huulta, piti päätä
polvellansa, kauhukatsein
näki, kuinka hengen heitti.
Yhä yltyi julma raivo,
yhä jäykkyi joka jousi,
yhä uudet joukot joutui,
vainolaiset vastavoimin
linnaharjun huippuun nousi.
Kaatui portti pauhinalla,
kalpamiehet pihaan murtui,
kutsui Urmo urhojansa,
sekasorross' solaan väistyi,
kiertotietä metsään turtui.
Tempas sukset sukkelasti,
miehiänsä pakoon kiihti,
jyrkänteeltä laaksoon luisti,
sauhu suikki sauvain päissä,
korven kohtuun hurja hiihti.
Katsoi taakseen, taivas hehkui,
leiskui honkalinnan loimut,
tulikyinä hulmui ilmaan,
hiilet lensi järven jäälle,
tuuleen liehui lipun poimut.
Katsoi Ilja kultaristiin,
munkki yli ruumiin taipui,
epäilys ja pelko, pakko
painoi mieltä, tunne tyrtyi,
polvillensa Ilja vaipui.
Sammalteli siunaustaan
niinkuin maa ois mennyt altaan,
tunsi kasteen kasvoillansa,
suitsumaljan huumauksen,
vaipui pyhän valheen valtaan.
Kärventynyt koira juoksi,
vinkui, nuoli Iljan kättä,
poika itki isättyyttään,
nyt hän vasta tuskan tunsi
lohdutusta löytämättä.
Niin hän huojui horroksihin,
kaukaa munkkein messun kuuli,
kauhu kirkui kantapäillä,
ruoskan, raivon irstaat äänet
kauvas korpeen kantoi tuuli.
Silloin Urmon vimma yltyi,
raivoissaan hän lankes loveen,
houri koston haltijoista,
iski itään sauvoillansa,
taikakuvan painoi poveen. —
VI
TOIVIORETKELLÄ.
Ilja ryömi kinoksissa,
ristintietään etsi turhaan,
oli käynyt kaukomaita,
kun hän jätti kalpajoukon
kammon töihin, turhaan murhaan.
Kuolleen taaton katseet syytti,
penkoi sielun pohjaan saakka,
itseänsä Ilja syytti,
hyljätessään oman heimon
pakolaista painoi taakka.
Muistui mieleen lempeet lehdot,
tähti-yö ja armas aamu,
lapsuutensa leikit, laulut,
taikatarhain outo onni,
mieleen väikkyi Urmon haamu.
Urmo nosti uhriveitsen,
karsaasti hän katsoi kauvan,
urhot syrjään päänsä painoi,
äiti itki... näky haihtui,
Ilja kiersi käteen sauvan.
Usein siinsi sielussansa
Airin kasvot iki-armaat,
kiersi naisten kiusaukset,
taas hän tarttui matkasauvaan
seuranansa huolet harmaat.
Kulki tuskan taivallusta,
näki tiellä maassa majat,
viitat hukkui, eksyi yöhön,
näki tiellä hevosraadot,
kuolleet pyhiinvaeltajat.
Silloin yössä tuli syttyi,
tuiskun läpi liekki hohti,
Ilja nousi, vaipui varjoon,
häämöittivät harmaat muurit,
luostarihin portti johti.
Ilja kiskoi kolkutinta,
kun jo raskas askel raukes,
vaappui vanha porttimunkki,
katsoi lyhdyin kulkijata,
armon aulis ovi aukes.
Iljaa jäyti jylhät holvit,
ja kun paukkui portinrauta,
tuntui kuin ois eron tehnyt
ihmisistä, itsestänsä,
eessä onnen outo hauta.
Ilja seuras sokkeloita
löytääksensä tiensä Luojaan,
pyysi tuulen, tuskan turvaa,
siunauksen sai ja viitan,
sitten suotiin mennä suojaan.
Haastoi vanha, viekas munkki:
"kanna loppuun ristin iestä,
ei oo täällä kaikki kultaa,
tääll' on monta synnin tiellä,
monta mustaa matkamiestä.
Tääll' on helppo heikon olla,
tääll' on kiistaa kaikenlaista,
säännöt täytät, pidät paastot,
yhden neuvon sulle annan,
varo synnin syytä, naista!
Kun sä taltut tapoihimme,
heität kaiken erheenhuolen,
raukeuden rauhan voitat,
vältä nunniin katsomasta
'Kyynelmuurin' tuolla puolen.
Jos sun kiihkos kapinoipi,
iske joskus salaa suonta,
himot hehkuu kaavun alla,
tarhat kätkee lasten luita,
tääll' on monta julmaa juonta.
Tääll' on monta kiertotietä,
ei oo huonees vankikoppi,
kellarissa vuotaa viini,
keittiöss' on parhaat paistit,
jollei maistu otsan oppi.
Toiset raataa orjan työtä,
toiset syö ja laihon leikkaa,
tääll' on turhat arvot, asteet,
toiset tutkii kirjain kirjaa,
toiset hepreaa ja kreikkaa.
Käy nyt lepoon lankeematta,
kuvan eessä vaha palaa,
suojaa sitä sammumasta,
jos saat suuren sielun tuskan,
ethän multa syitä salaa!"
Munkki hiljaa pyyhki partaa,
tarinoiden Iljan johti
kammioon, hän jäi nyt yksin,
varjo kasvoi, kun hän kulki
katse pyhää kuvaa kohti.
Vuoroin riutui rukouksiin,
vuoroin munkin mieltä pohti,
päätti kiusauksen tieltä
käydä kärsimyksen vuorta,
joka taivaan tarhaan johti.
Tuuli ulvoi ullakolla,
Ilja tunsi pyhän kuvan,
kätki kasvot peitteellänsä,
huomas kiiltopuittehista
Airin katseen kirkastuvan.
Ja hän itki: "pyhä Maarja,
katsees kertoo kauhistusta,
häädä hurjat näyt ja harhat,
anna armos, turhaan huudan,
en saa mistään vastausta!"
Niin hän voihki vuoteellansa,
vihdoin ääni hämyyn hukkui.
Torninkello aavehetken
löi kuin sairas omatunto,
oljillensa Ilja nukkui.
VII
PALVELEVA VELI.
Ilja istui kammiossa,
hetket hiipi, viikot viersi,
aina samaa kellot kaikui,
samaa soitti munkkein messut,
saman kirkon päivä kiersi.
Nousi Ilja, kulki messuun,
kappelihin keski-yöllä
päässä musta patalakki,
kiertotukka hartioilla,
ristin helminauha vyöllä.
Mut ei henki herännytkään,
tyhjiin raukes rukoukset,
Ilja täytti unhemielin
rakkauden tarkat toimet,
hartauden harjoitukset.
Ilja tutki kirjastossa
pyhimysten tarinoita,
seuloi kaikki salatieteet,
sydän etsi rakkautta,
järki kaivoi kronikoita.
Ruokasalin atrioilla
munkit kauniit kaihot särki,
mitkä öin hän loi ja uskoi,
ylpeyden henki hylkäs,
turhat tunteet kielsi järki.
Kuuli soppisupsutelmat,
munkit jotain löyhää tirskui,
Iljaa karmi irstaat ilmeet,
salasynnin synkät jäljet,
joihin pyhää vettä pirskui. —
Tunsi onton ulkokullan,
päämiesmunkkein mielen kitsaan,
arvon ahmatit ja syöpöt,
tylsät itsekiduttajat
uskoi ruoskaan vain ja vitsaan.
Salaa sai hän tietää kaikki
haaveillessaan pyhäin maastaan,
mielihauteen kiihoitukseen
vaipui hän kuin vaipui muutkin
ilki-soimaan, itsesaastaan.
Ja hän iski kairaan, kuokkaan,
tarttui tahto niinkuin juhtaan,
tarhassa hän puski paasiin,
yrtit kastoi, loitsi mieleen
lapsuuslemmen neitseenpuhtaan.
Näkemysten piiriin nousi
saarten, soitten, metsäin takaa
kotonaisten'hellät hommat,
Urmon jylhä, korska kunto,
katse niinkuin korpi vakaa.
Ja hän hiipi kammioonsa,
miks hän raatoi; rakkausko
johti harha-askeleitaan?
Ilja katsoi Kyynelmuuriin,
pelkoon piili epäusko.
Ja hän huomas nuoren nunnan,
katse aina kyynelissä,
saaren rantaa nunna kulki,
katsoi kuin ois kutsun kuullut
verten kaihot kiihdyksissä.
Katsoi Ilja salaa nunnaa,
pehmein poimuin uumat taipui,
varren värjy huokui huumaa,
toivo tarttui Iljan intoon,
lemmen lumoon nyt hän vaipui.
Muurin alle öin hän hiipi,
välkkyi kuu kuin himmi kulta,
katse kiilsi, ruumis värjyi
tuijottaissaan tuskissansa
tyhmän neitseen lampun tulta.
Virva vei kuin soiden silmään,
taikatenhoon tummain töiden,
mielikiihkot kiersi nunnaa
suloisissa syleilyissä
yöt hän seisoi epäröiden.
Kääntyi, kuiski tunnustuksen,
katui, luotti rippi-isään,
paastosi ja ruoski, laihtui,
ajoi luotaan perkeleitään,
toiset liukui sielun sisään.
Öin hän lankes lattialle,
Neitseen taivaan tulta palvoi,
nyt sai piirteet nunnan hahmon,
syytökset ja synnintunnot
kyinä mustaa mieltä kalvoi.
"Äiti, miksi syntiin siitit,
kun loit mulle kimman kuuman!"
Niin hän huusi, horjui, nousi
silpoakseen siittimensä,
sammuttaakseen suonten huuman.
Kuului Miihkamunkin ääni,
lallattain hän hiljaa horjui,
Ilja päästi kauhun huudon,
Miihka Iljan käteen tarttui,
hullun hurjan aikeen torjui.
Korvalle hän iski Iljaa,
sitten kaivoi nahkaleilin
kaavun alta, itki, nauroi,
iski silmää, risti rintaa,
kasvoille hän nosti peilin.
"Katso, Ilja, kuinka kuihdut,
oot jo tullut siihen ikään,
jolloin mies käy naisen luokse,
siin' ei auta piiskat, paastot,
neuvot, käskyt, messu mikään.
Yksin kirkoss' ei oo Luoja,
henki puiss' on, luona lähteen,
itsessäs on auvon aihe,
aineen alku, kaiken loppu,
jos niin tahdot, usko tähteen!
Tähdet käyvät korkealla,
maasta kasvoit, seisot maassa,
suuret sydänsykkeet kuulet,
kehdostasi hautaan heilut
niinkuin lastu Luojan vaa'assa."
Ilja joi, hän joi ja päihtyi
vaimentaakseen syyt ja soimat,
veri laikkui laajemmalti,
raikas puunto poskipäillä
sai hän velhon jättivoimat.
"Juodaan siis ja menköön järki,
lienet itse paholainen,
neuvot niinkuin uskoo Urmo,
mahtajall' on vanha mahti,
paratiisiin tulkoon nainen!"
Pois hän hiipi hämyn tullen,
yltypäin hän yhtyi nunnaan,
lahden rantalehdikossa
täytti luonnon lain ja maksoi
miehuutensa lemmenlunnaan.
Kun hän kiersi luostarihin,
hämmentyi hän häpeäänsä,
alla oudon tähdenlennon
kammoksuen kaikkeutta
viitan varjoon kätki päänsä.
Kului kuut kuin kulo kulkee,
kiihko, kammo, inho, ilkku
poltti kahta ihmislasta,
sairas hehku hiiltyi tuhkaan,
sieluun syöpyi tahrapilkku.
Nunna toiseen luostarihin
vietiin kauvas pakkotyöhön,
syyskuun hyrske heitti rantaan
yksi-öisen nunnan lapsen,
min hän jätti yksin yöhön.
Hirmullista salaisuuttaan
Ilja yksin paastoin peitti,
epäilykset rintaa raastoi,
jälkeen jälleenlankeemusten
alkuvoimat häntä heitti.
Pois hän tahtoi luostarista
päältä pyhän kirkonmullan,
koska syyttäin sielussansa
Luojan irvikuvan kätki,
kuoren vain ja ulkokullan.
Pois hän tahtoi tahran tahmaa
luokse lempeen yrttisaaren,
jumalansa löytäis siellä,
löytäis kaiken, rauhan, haudan,
alla Kaikkivallan kaaren!
VIII
PAKO.
Kalaan läksi Ilja, Miihka,
Ilja työnsi mereen purren,
mieli niinkuin myrskylinnun
ulapoiden uskallusta,
ruoriin tarttui syitään surren.
Munkit seisoi rintehellä
päivään päin kuin mustat aaveet,
kimmellellen kiilsi kirkko,
kammioiden ruudut välkkyi,
sinne jäi nyt Iljan haaveet.
Tuijotteli tummaan veteen,
hävyn hehku posket peitti
kuin ois nähnyt lapsen ruumiin
kellahtavan hyrskyn huippuun,
aavalle nyt aallot heitti.
Pois hän kiiti kuin ois vienyt
haahta huono omatunto,
milloin kiihtyi riemun riehuun,
niinkuin kaukaa kangastaisi
kunnia ja mennyt kunto.
Purje paisui, tuuli yltyi,
aallot nousi vaahtovuoriin,
siintäin tumma taivaan ranta
kallistui jo iltamailleen,
Miihka tyrtyi, tarttui ruoriin.
"Pyhä Peetro, auta meitä,
minne hurja henkes ohjaa,
nyt on irti hornanhenget",
huusi Miihka, "näin me mennään
suoraan kohti merenpohjaa!"
"Antaa mennä minne mieli,
vaikka taivaanrannan rakoon!",
uhmas Ilja, "luostariinne
en mä enään koskaan käänny,
niinkuin lokki lennän pakoon!"
"Pakoon lähdet", lausui munkki,
"käänny saareen, vanhaa säästä,
itseäs et pakoon pääse,
etkä kirkon kirousta,
taivaaseenkaan et voi päästä!"
"Nyt en pelkää pakkoanne,
näin vain unten siivin lensin,
kaukosaareen, luodon luolaan
muutan, etsin erakkuutta,
äidin tahdon nähdä ensin.
Katso, kaukaa nousee loimu
mannermaalta, sinne tahdon,
siellä äiti työni siunaa",
virkkoi Ilja, uhkamielin
käänsi keulan läpi vahdon.
Tunsi Urmo oudon purren,
päällä Ukonvaaran palteen
nousi uhripaadellensa,
iski tulta tervassoihtuun,
tuulen tieltä kätki talteen.
"Tulkaa tänne, kirkon koirat,
kanssa joukon hullunhurskaan,
kyllä tunnen oudon purjeen,
hirttopuunne mustan merkin,
tulkaa, kaikki kuiluun murskaan!"
Virkkoi silmää varjostellen,
ilkkui, nosti myrskyn loihdun,
sulat päästi pussistansa
noituen ne neljään suuntaan,
särkän syrjään iski soihdun.
Mutta Matro Airin kanssa
seisoi pirtin kynnyksellä,
tulennasta purren tunsi,
tunsi Iljan, äidin silmään
syttyi hehku heljän hellä.
"Joudu, Airi, katso Iljaa,
äiti kutsuu lemmen lastaan,
käy kuin morsian ja neitsyt
seppel päässä riemurinnoin
suurta sankar'ylkääs vastaan!
Mutta, ah, nyt musta myrsky
paiskaa purtta yösen selkään,
taivaan taatto, auta, auta,
sammutti jo Urmo soihdun,
taijan turmaa tässä pelkään!"
Kuului huuto, pursi kaatui,
särkyi viekkaan soihdun eessä,
näkyi pää, se mereen vaipui,
aalto heitti munkin rantaan,
Ilja uupui, velloi veessä.
Vanha vaimo vaikeroiden
huusi lastaan, juoksi rantaa,
niinkuin itkee kurjin äiti,
ken sai kohlun kurjaa lasta
rinnan alla kerran kantaa.
Kahmas Urmo keksillänsä,
tainnoksista Iljan nosti
rannalle ja kiskoi munkin
uhrilehtoon, köytti puuhun,
niin hän vanhan koston kosti.
Alta ampui nuolillansa,
ympäri ja yltä pauloi
munkin kiinni viitastansa,
viilsi vyöstään uhriveitsen
ja sen kurkun viereen nauloi.
"Seiso siinä, kirkon korppi,
kyllä tunnen murhamunkin,
poltit taaton pyhän pirtin,
sin' oot syynä veljeissurmaan,
nyt saa vihdoin surma sunkin!
Siunaa itses synninpäästöön,
huomenissa uhraan hurmeen,
sudensappes haltioille,
etkä, herja, herää koskaan,
etkä nuku kirkon nurmeen.
Matro, siirrä sikiösi,
petturisi, poika kurja,
heimon hylky kellariini,
kyllä kytken ristinraivon,
nyt on koston hetki hurja!"
Munkki huitoi, huusi, horjui
eessä kalman kylmän kalvan,
Urmo nauroi, Airi, Matro
kantoi Iljan kellarihin,
Urmo työnsi seinään salvan.
Myrsky mylvi, luodot jyskyi,
vonkui luonnon valtavoimat,
uhripuita rotkoon kaatui,
luostarista hätäkellot
Iljan korviin soi kuin soimat.
Maassa maaten kellarissa
kuuli hurjain henkein raivot,
kuin ois käyty tuomiolla,
synnintuskat häntä heitti,
katse hehkui, houri aivot.
Mutta pirtin karsinassa
Matro kyyneluneen vaipui,
Airi valvoi vuoteellansa,
suurin silmin katsoi yöhön,
niinkö kaikki haaveet haipui?
Onnen oudoin kaipauksin
kun hän yksin talvi-illoin
ootti ylkä-ystäväänsä,
hiljaa kaihon tyyni tuike
kasvoi lemmenliekiks silloin.
Kasvoi vilvas, vieno muisto,
aika kaiken pienen poisti,
talttumaton toivo kaartui
elämänsä taipaleelle
tähdeksi, mi maihin loisti.
Kasvoi pelko pimeässä,
sääli, tahto sai nyt voiton;
yöhön hiipi, salvan siirsi,
kellarista Iljan päästi
sarastaissa kirkkaan koiton.
"Päästä purteen!" kuiskas Airi,
"täällä itkin ikävääni,
sua ma ootin onnetonna,
katsoin merta aamut, illat,
myrskyyn hukkui heikko ääni!"
"En voi sua purteen päästää",
virkkoi Ilja, sydän suli,
ääni heltyi hiljaiseksi,
"kerran kuljen profeettana
kädessäni Herran tuli.
Munkin vala vääjäämättä
salpaa onnen uksen meiltä,
tein mä kerran kuolonsynnin,
runtelin mä nuoren nunnan,
siks nyt siirryn synnin teiltä.
Hyvästi sun iäks heitän,
rukouksin surren suojaan,
unhon suureen saareen soudan,
tilit teen ja täytän työni,
kaikki toivos laske Luojaan!"
Ilja juoksi uhrilehtoon,
päästi munkin, joka nääntyi,
Urmon purteen alas astui,
nosti purjeet, viittoi viestin,
ulapoille haaksi kääntyi.
Kauvan rannall' impi istui,
pursi painui taivaanrantaan,
yksinäinen telkkä lensi,
ahdistellen aallot huuhtoi,
viime viestin viilsi santaan.
Niin hän istui itkemättä,
hiljaa hiutui, murtui mieli
niinkuin kalman koskettaissa
katkee sydänkanteleesta
joku herkkä, heikko kieli.
IX
ERAKKO.
Saaress' yksin eli Ilja,
missä liikkui lammaskarjat,
laski verkot venheestänsä,
mehiläisten mettä hoiti,
poimi syyskuun sienet, marjat.
Päättyi päivät paimentaissa,
luolassaan hän lypsi vuohta,
etsi saaren sairasyrtit,
pitkä tukka päähineenä,
verhoksensa väänsi tuohta.
Kirkkonansa loisti louhet,
lehtoon laittoi saarnatuolin,
puhui puille, kukkasille,
yrteille kuin ystäville,
askaroiden hellin huolin.
Lensi linnut olkapäille,
urrit, telkät rantaan uivat,
aljut mäyrät kättä kiersi,
hirvet haassa teutaroivat,
hylkeet lahteen kotiintuivat.
Ja hän veisti karhunputken,
soitti sillä siintein illoin,
maimaset ja harrit hyöri,
kailevana kalvo päilyi,
asettuivat aallot silloin.
Alkoi aika aavistuksin,
Ilja nukkui tyynnä yönsä,
nousi aatos auringossa,
saariin sousi, sairaat hoiti,
päätti hiljaa hyvät työnsä.
Huolti haaksirikkoloita,
saattoi suojaan myrsky-öistä,
ennusti ja vaarat vältti,
niinkuin liekki luolastansa
kulki maine ihmetöistä.
Iäisyyden äärettyyttä
päilyi suuret, rauhan päivät,
kuin ois nähty Herran hahmo
vasten taivaan kaarikantta,
kangastukset sieluun jäivät.
Mutta lampaankerin aikaan
nuottamiehet saareen suori,
kuului tanhu tantereelta,
kiersi kiusaaja ja kutsui,
välkkyi valheen kultakuori.
Suitsutteli supsutellen
erakolle ylistystä.
Saarten naiset luolaan hiipi,
pyörein parmain polvillansa
palvellen kuin pyhimystä.
Ja hän kulki kunniassa
kulkueessa äänekkäässä
kuin ois hällä armonlahjat
eellä kaikkein kuolevaisten,
pyhäin kultasäihke päässä.
Häijy henki muutti muodon:
"nyt vain hiippa sulta puuttuu,
sull' on luonto luojanasi,
niinkuin Urmo uskossansa
taikuriksi munkki muuttuu.
Juhlit jouten joukossamme
vaikka nousee uhrilehdot,
missä ennen nousi risti,
eikä helky helkavirret,
loitsuin liikkuu lasten kehdot.
Paastoa ja polvin palvo
Neitsyt Maarjaa kolme yötä,
kun sa kuulet kutsumuksen,
ilmoitan ma ilmestyksen,
valmistu ja itses vyötä!"
Haki Ilja haapapuuta,
jolla Kiesus kerran kuoli,
poimi näkinkenkäkuoret,
hijoi helmet puittehiksi,
Neitsyt Maarjan kuvaa vuoli.
Näki nälkää kaksi päivää,
öin hän enne-ääntä mietti,
mut ei kuullut kutsumusta,
riutui, ruoski ruumistansa,
kun sai vallan vanha vietti.
Kammoi voimanvuodatustaan,
sammalseinää kynsin kouri,
kasvoi kauhut, kummitukset,
nälkänäyt ja lastenhaamut,
hulluudessaan Ilja houri.
Kolmantena kauhun yönä
kalvoon tuohus vielä tuikki,
liukui louhikäärmekoirat,
ja ne liikkui, kun hän väistyi,
kun hän liikkui, niin ne luikki.
Yössä ulvoi hyrskyn hurtat,
nielun lieskat leimui vihaa
niinkuin hulmut helvetistä,
horroksissa Ilja horjui,
rukoili ja ruoski lihaa.
Yltyi yö ja musta myrsky,
kouristukset vartta väänsi,
Neitsyt Maarjan kuvaa karttain
luolan pohjaan Ilja painui,
kiljahti, kun päänsä käänsi:
Urmon puinen uhrihahmo
hohti pyhän puittehissa
ja se ilkkui irvistellen,
luolastaan hän rantaan syöksyi,
heitti kuvan kauhuksissa.
Silloin hurtat usviin uupui. —
Niinkuin säihkeet pilven alta
välkkyi oudot valkeet linnut
lakkapäiltä liihätellen
kallioille kaikkialta.
Neitseiks linnut hahmottuivat,
kielonkuulaat vaatteet väilyi,
ilmestyksen impi eellä
haastoi niinkuin hurskaat haastaa,
ristikruunu päässä päilyi:
Mutta kaukaa mantereelta
viilsi vettä tumma vihma,
Ukonvaara iski tulta,
nousi Urmon uuras sauhu
niinkuin hieno uhririhma.
— "Veistä risti, nouse, nosta,
käy ja käännä, kansa kasta,
Neitsyt Maarjan soihtu kanna
nähdä kaikkein pakanoiden
aina Lappiin Laatokasta!"
Ilja tointui taivasalla
alla aamun avartuneen,
viitan riisui hän ja kylpi,
huuhtoi haavat, luolaan kulki,
värjyen hän vaipui uneen.
Niinkuin värjyy lauvetessaan
liiaks pingoitettu jousi,
niin hän päänsä lepoon laski,
niinkuin lammin päilypinta
tyynnä raskas rinta nousi.
X
RISTI JA RUOSKA.
Sissisotaan nosti Urmo
heimon, käyden käräjöitään
haastoi hurja rajariitaa,
poltti pienet pyhät huoneet,
suunnitteli surmantöitään.
Kuului kalke telakalta,
käytiin vainovenhetöihin,
Urmo uhkas polttaa kirkot,
luostarit ja hirttää munkit
ristinpuihin omiin vöihin.
Läksi Urmo karhunkiertoon,
pantiin käymään peijaisolut,
ristivarsikeihään iski
rintaan karhun, joka kaatui
purppuroittain hangen polut.
Kaiutettiin karhunvirret,
reellä karhu kotiin tuotiin,
nyljettihin takkutalja,
peijaisrokkaan pää nyt pantiin,
karhunkallost' oltta juotiin.
Kolme päivää, kolme yötä
jouten juotiin karhunhäitä,
ukonmaljat maisteltihin,
valtahonkapöydän päässä
välkkyi kansan keihäänpäitä.
Kenpä karhun kihlatuksi,
mesikämmenmorsioksi,
karhunkallon kantajaksi,
Airi karhun kumppaniksi,
sukukunnan kunnioiksi.
Uhrivöin ja seppel päässä
astui Airi pyhään paikkaan,
uhrilehdoss' yksin seisoi,
pirtin uksen auvetessa
kuuli miesten riemun raikkaan.
Päällään puhdas uhripäita
karhuhonkaan kallon pisti,
jupisi nyt jumalilleen,
lehtoviertä varjo kulki,
vyöstä riippui ruoska, risti. —
Kalpein kasvoin, kiihkein katsein
katsoi mies nyt loihdutarta,
mykkä, kalso kalman vieras,
lampaantalja lanteellansa,
härmää huokui kristusparta.
Kiilsi luonnon kimmelkirkko,
huurteess' uhrihaavat hohti,
hiljaa niinkuin unten usviin
kuin ois kalman virve vienyt
kulki Ilja neittä kohti.
Nosti ristin korkealle,
kaikui raskas, ontto ääni:
"täytetty on aika, Airi,
tullos, taivaan morsioni,
vasta tänään täyttyy hääni!
Kuullut oon ma kumman äänen,
mik' on kuolo kaunihimpi
kuin on surma uskon tähden,
taivaasta on vienyt viestin
ilmestyksen iki-impi?
Oon nyt tullut niinkuin käskit,
mut en kultakimmelkaavuin
kunniassa kuninkaana;
kautta erheen erämaiden
kurjempana köyhää saavuin.
Hyljännyt on oma heimo,
hylkäsin mä ylhän hyveen,
kaadan, mitä kaataa tahdon,
poltan, mitä polttaa tahdon,
kirves on jo lyöty tyveen!"
Valtoinaan ja vimmoissansa
tempas Ilja uhrikirveen,
kamaralla kannot kaatoi,
uhripuut hän poikki iski,
riehuessa raivon hirveen.
Mutta Airi käteen tarttui:
"onhan liekki taivaan lainaa,
kodin onneks leimu luotiin,
raivos liiaks tulta tuhlaa,
outo rikos päätäs painaa!"
Mutta Ilja iski, huusi:
"näithän taivaaan ihmeen äsken,
käänny Airi, ota kaste,
polvin palvo neitsyt Maarjaa,
ristin eessä, kun ma käsken!"
— "Uskon, mitä itse tahdon,
et voi ristin luo mua raastaa,
lemmin mut en lemmi uhkaas,
vapaaks synnyin päivän piiriin,
haastat niinkuin orja haastaa!"
— "Orjan poika!", huusi Ilja,
"haastan niinkuin hengenhullut,
koskei suotu sankaruutta,
orjan kaikki kirot suotiin,
nyt on kaiken loppu tullut!"
Ilja iski loimun lehtoon,
kulki kimmantöihin kuumiin,
nosti ruoskan, tarttui Airiin,
riisti valkeet uhrivaatteet,
paljaaksi hän riisui ruumiin.
Arkaillen ja alastonna,
kaino katse kyyneleessä
kätki Airi häpeänsä,
Iljan ruoska maahan vaipui,
vaiti seisoi neitseen eessä.
Yhä yltyi rietas raivo,
immen silmin ihan söi hän,
vaahto suussa kiihtyi kimmaan,
niinkuin ilves ilmaan syöksyi,
hankeen Airin alleen löi hän. —
Kuului karjahdus ja keihäs
viisti viimoin Iljan päätä,
niinkuin muinaisajan aave
seisoi Urmo kalliolla,
jäykkä katse säihkyi jäätä.
Kimmahti nyt Urmo kimppuun,
korkealle nousi risti,
Ilja siltä suojaa etsi,
Urmo riisti rautaristin
sydämeen sen syvään pisti.
Lemmen lehto liekkiin hulmui,
uhrikuvaa lieskat nuoli,
Ilja kaatui kalliolle,
silloin immen sydän särkyi,
jotain iäks sammui, kuoli.
Airi työnsi liekkiin vaatteet
kuin ois niissä tahran saasta,
tuijotellen tylsin mielin
kuin ei kyltyis katsonnasta,
katse koskaan kohois maasta.
Siinä surma Ilja munkin,
josta kauvan kertoi kauhu.
Lehdon kautta kyyhky kiiti,
niinkuin sovituksen uhri
taivahille nousi sauhu.
XI
UKONKÄRÄJAT.
Urmo nousi Ukonvuorta,
laaksoon katsoi vanha noita,
vyöryt velloi vaahtopäitä,
kautta kaiken taivaankannen
sinkui ristisalamoita.
Tunsi Urmo kukkain tuoksun,
liehtoi lämmin lännen tuuli
suuren suven suitsutusta;
alla isäin ikipuiden
Urmo kalman kutsun kuuli.
Jumal'kuvan hiilihahmon
paateen kätki tehden töitään
jumaloihin mennäksensä,
ikuisihin ilmoihinsa
käyden ukonkäräjöitään.
Vaipui maahan manauksin,
mykkä murhe miehen mursi,
tunsi surman suonissansa,
siinti silmiin raukeet rannat,
Tuonenneidon tumma pursi.
Urmo lauloi lähtövirren,
hyvästinsä haltijoille,
puille, maalle, auringolle,
sortuakseen salamoihin,
autuaiden asunnoille.
Kulki Matro tuskan tietään,
itkuun riutui Urmon nähden,
hunnun siirsi, haastoi hiljaa:
— "Iljan harmaan haudan luota
luostariin nyt pyhiin lähden.
Taisit taiat vihaa vastaan
vaan et lemmen voimaa vastaan,
jumalat on julmat meille,
tässä kaksi vanhaa kurjaa
kaipaa kadonnutta lastaan.
Omaan tekoon kaatui Ilja,
kun ei oikein tietään tiennyt,
armas Airi hourein harhaa
raivon rantaa rauhatonna,
kauhu on nyt mielen vienyt.
Sulle haastoi heikko henki,
kun sa koskit kirkon miestä,
kaikkivallan tahdon täytit,
taivaisill' on onnen ohjat,
ihmiset vain kantaa iestä!" —
Haastoi niin ja hiljaa lähti.
Urmo nousi, nosti kättään,
mittas merta kotkan katsein,
katsoi kauvas, katsoi kirkot,
loveen lankes ylle mättään.
Virkkoi: "oi, te Vienan vallat,
teille nostan taudin, turman,
heikonsitte pojan ponnen,
himmensitte immen illan,
teille vannon suuren surman!
Oi, te sudet, haaskaheimo,
syyt jo saitte syntyissänne,
saastan sanat suonissanne,
kurjat kirot kohdussanne,
jotka loukkaa äitejänne!
Oi, te sudet, ryöstön raisut,
hyökkäsitte hurtat kotiin,
runtelitte rakkaimpamme,
veitte orjiks onnettomat,
työnsitte ne turhiin sotiin!
Kavatkaatte kalpojanne,
vainojanne varokaatte,
ahdistitte korven kansaa
niinkuin sudet saalistansa,
siks nyt kirot kuulla saatte!
Susi sutta syö ja kurjat
keskenänsä kalpaa käyttää,
koittaa teille kammon aika,
hajaannutte huoneinenne,
kerran aika kirot täyttää.
Kuule, Ukko, taivaantaatto,
mulle on nyt äänes soinut,
vaan sun, kurja kuva, murskaan,
uhraan Tuonen uumenille,
kun et mua auttaa voinut!"
Virkkoi niin ja paaden heitti
jyrkänteeltä onkaloihin,
vongahtain se mereen vyöryi;
Urmo aukas uhripaidan,
astui suoraan salamoihin.
Kuin ois rintaan noidannuolin
siepannut hän vinhan vaajan
niin hän sortui sammalille
katse kohden kaikkeutta,
lakeutta taivaan laajan.
Mutta rannall' impi istui,
katsoi unten ulapoitaan,
lointi kaihon kehripuuta,
kehräs kultalankojansa,
solmi sinisalamoitaan.
Kutoi loimet, päästi päivin,
minkä kurja kehräs illoin,
yksin ootti ystäväänsä,
sotisuurta sankar'ylkää,
jot' ei nähnyt enään milloin.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ILJA-MUNKKI ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
