Kaksintaistelu : Kolminäytöksinen näytelmä

By Kaarle Halme

The Project Gutenberg eBook of Kaksintaistelu
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Kaksintaistelu
        Kolminäytöksinen näytelmä

Author: Kaarle Halme

Release date: May 9, 2025 [eBook #76053]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1920

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSINTAISTELU ***

language: Finnish




KAKSINTAISTELU

Kolminäytöksinen näytelmä


Kirj.

KAARLE HALME



»Seuranäytelmiä» 215





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1920.




HENKILÖT:

Elma Harjavalta.
Eino Mauri.
Ilmari Varvikko.
Jaakko Ruhala.
Alli Ruhala.
Hanna-äiti.
Toivo Taipale.
Varppeen Kustaa.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Harjavallan arkihuone. Hanna tulee keittiöstä kantaen kahvitarjotinta.
Asettaa sen keskipöydälle. Kuuntelee. Menee sitten vasemmalle alaovelle
ja kuuntelee taas. Tulee kiireesti keskipöydän luo järjestääkseen vielä
jotakin.

ELMA (tulee ulkoa). Hanna-äiti! Nukkuuko Alli vielä?

HANNA (kääntyy). Hyvää huomenta, lapseni!

ELMA (ottaa Hannaa olkapäistä ja kiepahtaa hänen kanssaan ympäri).
Huomenta, huomenta, äiti muori!

HANNA. Elma! Noh! Annatkos olla — vanhan ihmisen!

ELMA. Nukkuuko hän vielä?

HANNA. Kuuntelin äsken avaimen reiästä — luulen, että hän on jo noussut.

ELMA. Hyvä on! (Katselee tarjotinta.) Herrainen aika! Vasta leivottua
leipää!

HANNA. Niin! Ja tuoretta voita.

ELMA. Milloin ihmeessä —?

HANNA (tyytyväisenä). Kun vieras neiti tuli junalla puoli neljä, niin —

ELMA. Toiko hän tullessaan?

HANNA (naureskellen). Eikä — silloin minä rupesin leipomaan.

ELMA (hilpeästi). Sinä olet talon tonttu, Hanna-äiti — sen olen aina
sanonut. Milloin sinä nukut — sen jumala tietäköön! (Tyytymättömänä.)
Kuulehan! Minä pistäysin tuolla tehtaalla — — Ajatteles! Ei vieläkään
ole katettu yövartijan pirttiä.

HANNA. Joko sinä nyt taas ehdit siellä juosta?

ELMA. Ei vieläkään ollut katettu! Ja eilen vuoti pöydälle ja sänkyyn.

HANNA. Ehk'eivät ole vielä ehtineet.

ELMA. Mutta minä en siedä sellaista! Isännöitsijä saa erottaa sellaisen
työnjohtajan. Ajatteles! Ukko Kari sitä itse paikkaili. Yöt valvoo
tehtaan ja sahan vartijana — päivät saa paikata vuotavaa kattoa —

HANNA. Onhan se paha.

ELMA. Pahako? Se on väärin! Ja se on paljon pahempi, se! (Tekee
itselleen voileivän.) Ja sahalla minä kävin —

HANNA. Kävitkö sinä sahallakin?

ELMA. Kävin. (Haukkaa voileipäänsä.) Ja siellä minä ihan suutuin —

HANNA. Elma ei saisi käydä siellä — kun Elma niin pian pahastuu
kaikesta. Ainahan sitä on syytä tyytymättömyyteen tässä mailmassa.

ELMA. Eipäs ole aina. Eipä Hannaankaan koskaan. — — Vai en minä saisi
käydä rullatehtaalla ja sahalla! Tiedätkös mitä? Minun pitäisi asua
siellä — olla siellä aina — muuten siitä ei tule yhtään mitään!

HANNA. Pitää sanoa isännöitsijälle. —

ELMA. Minä olen sanonut työnjohtajalle, että Notkon ahde pitää kivittää
— mutta eipäs vain! — — Eilen siihen kaatui erään miehen myllykuorma.
— — Niin — ja myllyllä en ole käynyt vielä koko kesänä. (Uhkaavasti —
syöden voileipäänsä.) Mutta minä menen sinnekin.

HANNA (herttaisesti). Eikö olisi parempi sanoa herra Varvikolle —?

ELMA. Isännöitsijälle — pyh!

HANNA. Tai sitten holhoojallesi.

ELMA (istuu pöydän kulmalle, nauraa). Maurin Einolle — pyh!

HANNA. Niin, Mauri herralle.

ELMA (naureskellen). Tämä sinun voileipäsi on erinomaista.

HANNA. Onpa hyvä, jos on onnistunut!

ELMA. On — hyvää on! (Lopettaa syömisensä ja pyyhkii kätensä
käsiliinaan.) Tuo nyt sitten kahvia! (Nousee pöydästä.)

HANNA. Aivan heti. — Jokohan se vieras neiti voisi tulla juomaan?

ELMA (yhä naureskellen). Tiedätkös mitä? Minä luulen, että minä alan
holhota heitä kaikkia! —

HANNA. Kuinka niin —?

ELMA. No, no! En sinua — tiedäthän sen. Tuo nyt kahvi sisään!

HANNA (toimessaan). Tuon aivan paikalla! (Menee keittiöön. Alli
kurkistaa vasemmasta ovesta.)

ELMA. Huomenta, unikeko!

ALLI. Huomenta! Oletko yksin?

ELMA. Tule vain! Ei täällä ole ketään.

ALLI (juoksee sisään). Napita nyt sitten tuo inhoittava pusero!
(Kääntää selkänsä Elmalle.) Täällä oli joku. Eikö ollut?

ELMA. Oli vain Hanna-äiti.

ALLI. Kuka se on?

ELMA. Kiinni on.

ALLI. Kiitos!

ELMA. Istu nyt tuohon — niin saat kahvia. (Hanna tuo kahvipannun.)
Siinähän sitä jo tuleekin. — Tässä on minun Hanna-äitini — ja tuo
unikeko tuossa on serkkuni Alli — (nauraa) — neiti Alli Ruhala.

HANNA. Elman enon tytär. Kyllä minä tiedän. (Tervehtii.) Tervetuloa
tänne Harjavaltaan!

ALLI (niiaa). Kiitos!

ELMA. No, istuhan nyt! Ajatteles, kun sinä tulit yöllä, niin Hanna
alkoi leipoa — maistappas.

HANNA. Mitä se Elma nyt joutavia! Olkaa nyt hyvät ja tulkaa toimeen
parhaanne mukaan! Minun täytyy —

ELMA. Kyllä, kyllä! Mene sinä vaan!

HANNA. Kovin on tuo Alli kasvanut — ja tullut niin äitinsä näköiseksi.
Koetetaan nyt Elman kanssa hoitaa täällä hyvin, ettei pääse kuihtumaan.
Kas niin! Istukaa nyt vaan! (Menee.)

ALLI (iloisesti). Tämähän on hirmuisen lystiä.

ELMA. Mikä niin? (Tarjoilee kahvia.)

ALLI (istuu). Kun saa kahvia!

ELMA. Etkö sitten kotona —?

ALLI. Ei. Me emme koskaan juo kahvia aamulla.

ELMA. Minä en tulisi toimeen ilman. Me juomme joka aamu.

ALLI. Sitä kai ei äiti tietänyt —

ELMA. Kuinka niin?

ALLI. Koska ei kieltänyt minua.

ELMA. Onko hän sitten ennen —?

ALLI. On — ankarasti. (Alkaa juoda.) Koulussakin kaupungissa — siellä
missä asuin — kiellettiin — ai, herra, kuinka hyvää — eihän se koskaan
päivällä maistu näin hyvältä.

ELMA. Hanna-äiti on niin taitava.

ALLI. Miksi sinä kutsut häntä Hanna-äidiksi?

ELMA. Hän on minun imettäjäni. Muuta äitiä ei minulla ole ollutkaan.

ALLI. Sen kyllä tiedän. Kotona on kerrottu, että äitisi kuoli ollessasi
vielä pieni.

ELMA. Ja elämänikäni olen sanonut häntä Hanna-äidiksi.

ALLI. Onko hän hyvä sinulle?

ELMA. Hän on ollut minun kaikkeni senjälkeen, kun isäkin kuoli.

ALLI. Minä muistan ne hautajaiset. Siitä on jo pitkä aika.

ELMA. Kahdeksan vuotta.

ALLI. Saanko vielä voileivän? Tämä on niin mainiota. — Isällä oli —
kiitos — isällä oli silloin pitkävartiset saappaat jalassa. (Nauraa.)
Ajatteles, kuinka hassua! Sen vain muistan.

ELMA. Ei, mutta — tosiaankin — minäkin muistan sen.

ALLI. Ne olivat kai ihan uudet — siksi kai ne muistan.

ELMA. No, miksi ei eno tullut tänne sinun kanssasi?

ALLI. Isä matkusti tästä ohi jo viime viikolla — jonnekin etelään —
asioille. Kiitoksia! Ah, hah! (Purskahtaa nauramaan.) Ai, jee! Nyt
minä vasta huomaan, että minä ihan hotkaisin kahvini.

ELMA. No, mitä se tekee?

ALLI. Mutta olisipas vain äiti nähnyt! (Katselee ympärilleen.) Minä en
ole vielä edes katsellut, miltä täällä näyttää näin päivällä. (Nousee
ja alkaa kierrellä huonetta.)

ELMA. Taisit olla yöllä vähän uninen?

ALLI. Aikalailla. Olin vissiin hyvin hassun näköinen? Hyvä, ettei ollut
vastassa muita kuin sinä ja — sanonko minäkin Hanna-äidiksi?

ELMA (nousee). Sanot tietysti.

ALLI. Sinullahan on täällä hyvin nättiä. (Katselee ikkunasta.) Noin
kaunis puisto. Eikö mennä ulos?

ELMA. Mennään tietysti. Uitko sinä?

ALLI. No, niinkuin virtahevonen. — Onko tämä sinun kirjoituspöytäsi?

ELMA. Ei. Se oli isän. Tämä oli hänen työhuoneensa. Ja minä olen
laittanut tästä itselleni arkihuoneen. Viihdyn tässä parhaiten.

ALLI (viittoilet kädellään). Ja tuolla minä nukuin — ja tuosta mennään
keittiön puolelle —

ELMA. Ja ruokasaliin ja muihin huoneisiin. Menemmekö katsomaan?

ALLI. Mennään vain. (Osoittaa oikeanpuolista ovea.) Mihin tuosta
mennään?

ELMA. Siellä on konttorihuoneisto, mutta sitä ovea pidetään aina kiinni.

ALLI. Minkätähden?

ELMA. Isävainaja sulki sen jo eläissään. Hanna-äiti sanoo isän
sanoneen, että sitä ei saa käyttää. Eikä sitä ole kertaakaan käytetty.

ALLI. Mutta minkätähden hän niin määräsi?

ELMA. Isä sanoi, että perhe ja konttori eivät saa olla missään
yhteydessä.

ALLI (ihmetellen). Onko siellä konttoristeja?

ELMA. On kyllä.

ALLI (naureskellen). Ai jee! Kyllä ymmärrän.

ELMA. Mitä sitten?

ALLI. Ne tulisivat ja kurttiseeraisivat.

ELMA (nauraa). Ymmärrätkö sinä sellaista?

ALLI (loukkaantuen). Kuinka sinä voit sellaista edes kysyäkään?
(Kääntyy ikkunaan.) Ai! — Kukas tuo on?

ELMA. Se on minun holhoojani.

ALLI. Mikä holhooja tuollainen —?

ELMA. Onpa vain.

ALLI. Noin nuori mies! Ai, ai! Se tulee tänne. — Kuinkahan minä
tukkanikin kampaisin?

ELMA (nauraa). Hyvä se on. (Ottaa Allia päästä.) Sinä olet oikein
nätti.

ALLI. Älä nyt sitä sitten sotke — jos se kerran on hyvä.

EINO (tulee ulkoa, on vähän hermostunut). Saako tulla?

ELMA. Terve tuloa, holhooja-isä!

EINO. Hyvää huomenta! Kas vain, täällä on vieraita!

ELMA (tervehdittyään). Serkkuni — neiti Alli Ruhala — ja herra Eino
Mauri.

EINO (hämmästyy). Vai niin — niinkö? No, tervetuloa Harjavaltaan!

ALLI. Kiitos!

ELMA. Holhooja-isä ei ole käynytkään pitkään aikaan —

EINO. Mitä te arvelette, neiti Ruhala, eikö hän ole paha, kun aina
nimittää minua tuolla tavalla?

ALLI. Ettehän te ole mikään isä.

ELMA. Mutta on kuitenkin holhooja. Siitä ei pääse. No, juotko kahvia,
holhooja?

EINO (menee pöydän ääreen, hermostuneesti). Juon, jos et nimittele.

ELMA (naureskelee). Herra Mauri on hyvä ja istuu — ja neiti Ruhala —

ALLI. Ei siihen, herra Mauri! Minä siinä jo äsken istuin —

EINO. Anteeksi!

ALLI (pyyhkien käsiliinalla). Minä jo tämän paikan niin töhertelin.
(Istuvat.)

EINO (levottomana). Yksinkö neiti on tullut?

ALLI. Yksin tietysti. Luuletteko, etten olisi uskaltanut?

ELMA. Juotko leivän kanssa?

EINO. Mitä sanoit?

ELMA (naurahtaa ja huutaa). Haluatko leivän kanssa?

EINO (nousee). Ilman — ilman. (Kävelee levottomana.)

ELMA (katsoo pitkään). Noo?

EINO (katsoo kelloaan). Tuota — minä luulen, että minun täytyy mennä.

ELMA. Sinähän olet tänään kovin hermostunut.

EINO (lyhyesti). Enkä ole.

ELMA (antaa kahvia). Tässä. Ole hyvä!

EINO (sivelee hermostuneesti viiksiään). Pitäisi oikeastaan mennä
konttoriin.

ELMA. Isännöitsijääkö tapaamaan?

EINO. Niin — sitäkin.

ELMA (nauraen). Tiedäthän, että hän ilmestyy tänne heti, kun sinä olet
tullut. Odota siis!

EINO (istuutuu). No, mitenkä isänne jaksaa?

ALLI. Kiitos — hyvin!

EINO. Olipa ikävä, ettei hänkin tullut teidän mukananne.

ELMA. Olkaamme nyt tyytyväisiä, kun olemme saaneet Allin luoksemme.
Alli! Tahdotko lisää kahvia?

ALLI. Kyllä vähän. — Kiitos!

EINO. Niin — tietysti olemme tyytyväiset.

ALLI. Onko lysti asua tällaisessa liikepaikassa?

ELMA. Noo — kyllähän —

ALLI. Meillä on niin kauhean yksitoikkoista. Kartano vain — ja pari
myllyä. — Mutta nyt isä aikoo rakentaa jotakin tehtaan tapaista kosken
rannalle — sitten ehkä meilläkin elämä muuttuu.

EINO. Vai niin?

ELMA. Aikooko eno —?

ALLI. Aikoo varmasti. Ja sitten tulee meillekin insinöörejä ja — ja —

ELMA. Ja konttoristeja — —

ALLI (nykäisee Elmaa hihasta). Ush! (Painautuu kahvikuppinsa ääreen.
Toivo koputtaa ulko-ovelle.)

ELMA. Siinä on jo isännöitsijä! Sisään! (Toivo tulee, pieni laatikko
kädessä.) Kas — Toivohan se onkin!

TOIVO (ujona ja arkana). Hyvää päivää!

ELMA (nousee ja menee vastaan). Terve, terve! Tulit ihan kreivin
aikaan. Tule nyt tänne, että saan esitellä. (Toivo kumartaa Einolle.)

EINO (nyökkää). Päivää, päivää!

ELMA. Katsos nyt. Alli-serkku! Tässä on kasvinveljeni Toivo Taipale.
Alli-serkun nimi on — (leikillisesti) — neiti Alli Ruhala.

TOIVO (tervehtii ujosti). Hyvää päivää — neiti!

ALLI (niiaa). Päivää!

ELMA. Istu sinä, Toivo, nyt tähän minun paikalleni Allin viereen. Minä
siirryn tänne pöydän päähän vastapäätä holhoojaa. Noin! Ja Alli kaataa
sinulle kahvia.

ALLI. Tahdotteko?

TOIVO. Kiitän.

ELMA. Vanha holhooja-isä ei saa olla noin murrimaisen näköinen!

ALLI (hommatessaan Toivolle kahvia). Me olemme niin ikäviä —

EINO (katselee hymyillen Elmaa). Ja pisteliäitä.

ALLI. Näetkös nyt, Elma! Sinä vain yhä nimittelet —

ELMA (panee kädet suulleen). Ai, ai, joko minä taas? (Ojentaa kätensä
pöydän yli Einolle, hymyilee.) Minä en enää koskaan —

EINO (ojentaa kätensä, raskasmielisesti). Vähään aikaan —

ALLI. Jaa, mutta — (Antaa Toivolle kahvia.) Olkaa niin hyvä! Tässä on
voita ja leipää! (Nostaa sormensa.) Sana pitää pitää! Muista nyt, Elma!
Ei koskaan!

ELMA (nauraa). Ei koskaan — vähään aikaan! (Katsoo Toivoa.) No, Toivo!
Juo nyt!

TOIVO (panee pienen laatikon pöydälle). Tässä on Elmalle!

ELMA. Joko sinä ne nyt tuot?

TOIVO. Mestari sanoi, että nyt ne ovat hyvässä kunnossa.

ELMA (avaa laatikon). Kaksi kanuunaa.

ALLI. Hui — pyssyjä!

ELMA (aikoo ottaa yhden pistoolin). Kirkkaita ovat —

TOIVO. Ei, ei! Ne ovat ladatut.

EINO. Mitä sinä niillä?

ELMA. Ne olivat aivan siivottomassa kunnossa. Ja minä pelkään, ettei
niitä olisi ollenkaan voinut käyttää — jos tulisi rosvoja.

TOIVO. Mestari sanoi, etteivät ne olisi lauenneetkaan.

ELMA. Sen arvasin. Ja sentähden Toivo vei ne konemestarille
puhdistettaviksi. (Naureskellen.) Ja sellaisten kanuunain turvassa koko
talo on levännyt vuosikausia. — Nyt ne ovat toisen näköisiäkin.

ALLI. Älä koske niihin! Etkö kuullut — ne ovat ladatut!

ELMA. Pannaan pois sitten. Nyt niitä ei tarvita. Näin valoisana kesänä
eivät rosvotkaan liiku. (Vie laatikon kirjoituspöydän laatikkoon.)

ALLI. Tuollainen isälläkin on. Nytkin hänellä on sellainen mukanansa
matkalla. (Nauraa.) Mutta se on hänellä matkalaukussa.

ELMA. Sepä hassua! Voisi tapahtua mitä tahansa, ennenkuin hän sen
sieltä saisi.

EINO. Onko isänne matkoilla?

ALLI. On. Sen uuden tehtaan tähden.

ELMA. Ooh! Onko hanke jo niin pitkällä?

ALLI. Oi, voi! Ruhalassa on käynyt senkin seitsemän mestaria ja mittaria
touhuamassa. Kuuluu vain tarvittavan hirveän paljon rahaa. Ja äiti on
vihainen, kun isä aikoo tehdä velkaa.

ELMA. Entäs sinä?

ALLI (nolostuu innostumisestaan). Minä? — Pyh! — Kuka minulta kysyisi!
(Toivolle.) Herra jesta! Ettehän te ottanut leipää ollenkaan!

TOIVO. En minä — kiitoksia vain —

ELMA. Älä nyt, velimies, yhtään ujoile! Ole kuten ennenkin!

TOIVO. Kyllähän minä —

ALLI. Joko sinä taas nimittelet?

ELMA. Toivoako?

EINO (hymyillen). Toivolla ja minulla — meillä on ristimme kummallakin.

ALLI (Toivolle). Mitä varten Elma sanoo teitä velimiehekseen?

TOIVO (hämillään). Ystävällisyydestä.

EINO (Allille). Tunnettehan Hanna-äidin?

ALLI. Kyllä.

ELMA. Ja Toivo on hänen poikansa. Hän on meidät yhtaikaa kasvattanut.
Me olemme samanikäiset —

ALLI (riemastuen). Sittenhän te olette aivan kuin sisarukset. (Ojentaa
kätensä Toivolle.) Mekin olemme sitten — (Joutuu hämilleen ja katsoo
alas.)

TOIVO (hämillään). Kyllä kai minun nyt täytyy —

ELMA (hymyillen). Kuuntele nyt, mitä serkku sanoo!

ALLI. En minä mitään sano. (Alkaa äkkiä nauraa.) Tiedättekö miksi isä
minua sanoo?

EINO. No — miksi?

ALLI. Tädiksi — ha, ha, ha! Aina vain erehtymättä tädiksi. (Toiset
nauravat.) Olenko minä niin hirveän tätimäinen? (Toivolle.) Olenko
teidän mielestänne?

TOIVO. Ette.

EINO. Ette minunkaan mielestäni.

ALLI. Mutta isän mielestä kai olen. Hän sanoo, että puhun asioista,
joita en ymmärrä.

ELMA (nauraa). Mutta ymmärräthän sinä —

ALLI (nostaa sormensa, veitikkamaisesti). Kyllä minä ymmärränkin —
(katsoo ensin Elmaa ja sitten Einoa) — yhtä ja toista.

ELMA (muuttaen äänilajia). Tiedätkö, missä eno nyt on?

ALLI (heristää sormellaan). Älä sinä yhtään mene enon turviin!

EINO. Niin tosiaan — missä isänne nyt on matkoilla — tiedättekö?

ALLI (naureskellen). Kas, kas, kas! »Ole hiiri kuurussa — kissa on
pääsi päällä.»

EINO (nopeasti). Mitä sillä tarkoitatte?

ALLI (hyvin pikkuvanhasti, lopettaen leikin). Isä on Helsingissä,
Erämoision lainanvälitysliikkeessä.

EINO (nousee nopeasti). Erämoision? (Katsoo tutkivasti Alliin.) Mitä
varten?

ELMA. No, niitä tehdasrahoja kai — — — Eino! Voitko sinä pahoin?

TOIVO (nousee). Minun täytyy nyt —

ALLI (nousee). Odottakaa nyt! Viekää minut koskelle!

ELMA (nousee). Voitko pahoin, Eino?

EINO (hymyilee väkinäisesti): En. Miksi niin luulet? Olen ehkä väsynyt.
Työskentelin koko yön.

ALLI (katsoo ikkunasta). No, nyt tulee joku herra —

ELMA. Se on isännöitsijä. Kiirehditään sitten pois. (Einolle.) Teillä
on kai asioita?

EINO. On.

ELMA (Einolle). Saahan Toivo seurata meitä koskelle? (Toivolle.) Ei kai
siellä lautatarhassa nyt niin kiirettä ole?

TOIVO. Ei tällä hetkellä ole mitään.

ELMA (Einolle). No, niin? Saahan hän?

EINO. Kyllä, kyllä! Toivo sanoo vain työnjohtajalle!

ELMA. Mennään sitten!

ALLI (pikkuvanhasti). Eikä mennä! Saat ensin esittää minut
isännöitsijällesi.

ILMARI (tulee ulkoa). Hyvää huomenta! Ooh! Pyydän anteeksi! Täällä on
paljon vieraita. Oli vähän asiaa herra Maurille.

ELMA. Tehkää hyvin vain! Kuten näette — me muut olemmekin juuri
lähdössä ulos. — Saanko esitellä — isännöitsijä Ilmari Varvikko ja
serkkuni Alli Ruhala.

ALLI. Erittäin hauska tutustua!

ILMARI. Terve tultuanne Harjavaltaan!

ALLI. Kiitän. Suokaa anteeksi — me lähdemme koskelle — näkemiin, hyvät
herrat!

ELMA (purskahtaa nauramaan). Niin — näkemiin. (Taputtaa Allia
poskelle.) Me olemme saaneet oikean salonkisävyn täällä Harjavallassa.
— Ei, mennään keittiön kautta. (Työntää Allin ja Toivon keittiön
ovesta.) Hanna-äidin kautta! (Einolle.) Hanna-äiti tuo puhtaita kuppeja.
(Menee.)

EINO. Kiitos, kiitos!

ILMARI. Herttainen tyttö tuo — hm — (katsoo Einoon) — mikä hänen nimensä
taas olikaan?

EINO. Alli Ruhala. — Istu!

ILMARI (istuu Elman paikalle). Kiitos. (Sytyttää tupakan.) Noo? Oliko
tilit selvät?

EINO (kävelee). Oli. — Liikkeen tilit kyllä.

ILMARI. Eihän muusta ole kysymyskään.

EINO. Voit olla tyytyväinen.

ILMARI (huolettomasti). Mitäpäs siitä! Tiesin sen ennaltakin.
(Äänettömyys.)

EINO (kävelee yhä hermostuneesti, kierrellen viiksiään). Oliko sinulla
asiaa minulle? Sanoit, että tulit sentähden?

ILMARI. Ajattelin — ellet poikkea konttoriin —

EINO (tiukasti). No, mitä sitten?

ILMARI. Oletko huonolla tuulella?

HANNA (tuo tarjottimella kuppeja). Hyvää huomenta!

EINO. Huomenta, Hanna-äiti!

ILMARI. Hyvää huomenta — vaikka me jo olemme tavanneetkin tuolla
ulkona. Me molemmat liikumme varhain.

HANNA (kokoaa käytettyjä kuppeja tarjottimelleen). Niin, isännöitsijä on
hyvä ja kaataa itse — tai ehkä Eino —

EINO. Kiitos vain! Kyllä me saamme.

HANNA. Minulla onkin vähän hommaa. (Menee.)

EINO (istuu entiselle paikalleen ja sytyttää hermostuneena tupakan).
Kuinka paljolla sinä ostitkaan niitä Pajayhtiön osakkeita — omaan
laskuusi?

ILMARI. Kaikella omaisuudellani mitä jäljellä oli, — kahdellakymmenellä
tuhannella.

EINO. Ja minun laskuuni saman verran.

ILMARI. Holhokkisi laskuun.

EINO. Niin — tietysti. (Katsoo Ilmariin.) Luuletko, että kannattaisi
hankkia enemmän noita osakkeita?

ILMARI (vitkaan). Sitä en tiedä. Haluaisitko?

EINO. Haluaisitko sinä?

ILMARI. Ei ole irtainta rahaa — paitsi jos sinä maksat velkasi.

EINO (pyyhkii hermostuneesti tukkaansa). Oletko saanut sähkösanoman?

ILMARI. En. Mistä sitten?

EINO. Minä sain eilen illalla — myöhään.

ILMARI. Noo?

EINO. »Paja» jättää tänään konkurssianomuksen.

ILMARI. Kas vain!

EINO (terävästi). Eikö se sen enempää liikuta sinua.

ILMARI (naurahtaa). Ei!

EINO. Eikö?

ILMARI (levollisesti). Minä olen jo aikoja sitten myynyt osakkeeni.

EINO (hypähtää seisomaan). Myynyt?

ILMARI. Kymmenen prosentin tappiolla.

EINO (tuskin hilliten itseään). Lurjus!

ILMARI. Mitä?

EINO. Olet jo aikoja sitten aavistanut, että »Paja» horjuu — koska
olet myynyt osakkeesi tappiolla — etkä ole minulle sanonut mitään — et
mitään. Onko sinulla ollut tarkoitus saattaa minut perikatoon?

ILMARI (nousee). Ei.

EINO (tiukasti). Miksi sitten?

ILMARI. Ei voi kehoittaa toista ihmistä myymään tappiolla.

EINO (ärtyneesti). Ei! Mutta voi sanoa, mitä itse arvelee asiasta.

ILMARI. En halunnut vaikuttaa.

EINO (kävelee suuttuneena edestakaisin, ei voi enää hillitä itseään).
Mutta kyllä silloin halusit, kun sait minut ne ostamaan. Silloin pidit
kymmenen kaunista esitelmää —

ILMARI. Silloin uskoin niin —

EINO (ankarasti). Lörpötystä! Sinä tiesit, että minulla oli
kädet täynnä asioita. Omavelkainen perintötilani — Harjavallan
rempallaan oleva liike — vaikka hyväkin — mutta kuitenkin korjattava
ajanmukaiseksi — oma lainahommani — ja tuhat touhua —

ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Miksi hommasit niin paljon? Miksi
tahdoit päästä Elman holhoojaksi? — Ja minähän sinua olen auttanut.
Minulta sait lainan kartanoosi.

EINO. Se oli sattuma, että otin sen sinulta. Erämoision
asioimisliikkeessä oli useita lainantarjoojia.

ILMARI (karistaen tuhkaa tupakastaan). Onni sinulle — että sait
minulta. Ja palkaksi sanot minua lurjukseksi.

EINO (katsoo tiukasti Ilmaria). Kuulehan, mies! (Pakottaa itsensä
rauhalliseksi.) Puhukaamme asiasta rauhallisesti. Istu! (Istuutuu.)

ILMARI. Minä olen rauhallinen. (Istuutuu.)

EINO. Kun minä otin sinulta viidenkymmenen tuhannen lainan, niin
tein sen ensiksikin sentähden, että samalla tarjosin sinulle viiden
vuoden isännöitsijätoimen — viiden vuoden välikirjan tarkoitan —
täällä Harjavallassa. Toiseksi sentähden, että tahdoin auttaa sinua
maaseudulle, piiloutumaan niitä juoruja, joita sinusta liikkui —

ILMARI. Juorujapa tosiaankin!

EINO. No niin — juoruja tai ei. Itse tietänet parhaiten, mistä yhtäkkiä
sait paljon rahoja — sinä, köyhä poika —

ILMARI. Minä pyydän päästä —

EINO (viittaa kädellään). Kyllä, kyllä! — En minä silloin mitään
epäillytkään. Jos olisin juttuihin uskonut, niin et nyt olisi täällä.
Mutta siitä ei ole nyt kysymys. Vaikka eilen sain kirjeen —

ILMARI. Minkä kirjeen?

EINO. Jossa minua varoitetaan sinusta — (Ilmari naurahtaa ylimielisesti.
Eino korottaa ääntään) — niin en sittenkään varoituksien johdosta toimi.

ILMARI. Mitä nyt sitten toimit?

EINO. Vaan minä tulen toimimaan sen johdosta, että sinä olet minut
pettänyt.

ILMARI. Mitä? (Aikoo hyökätä ylös.)

EINO (viittaa kädellään). Pysy rauhallisena. Mehän päätimme keskustella
rauhallisesti.

ILMARI (istuu levollisesti). Sinä voit säästää loukkaukset selityksien
jälkeen.

EINO. Minä käytän niitä sanoja, jotka ovat asialle ominaisia. — Minulla
on silloinen kirjeesi, jossa tarjoot nuo »Paja»-osakkeesi myytäväksi.
(Ottaa kirjeen laskustaan.) Ja siitä käy selville, että tahdot tuottaa
minulle tappion. Tunsit »Pajan» asiat jo silloin, kun ostimme osakkeet.
Muistat kai, mitkä osakkeet minä ostin? (Terävällä, syyttävällä
äänellä.) Sinun osakkeesi! (Painostaen sanoja.) Sinun osakkeesi! — Enkä
alennuksella, vaan kymmenen prosentin korotuksella.

ILMARI. Näytäppäs tuo kirje!

EINO (pistää kirjeen takkinsa sivutaskuun). Ja siinä on vielä mainittu
syykin, miksi tahdot minulle tappiota — minulle häviötä. — Sinä jo
silloin suunnittelit saavasi — saavasi perijättären — kun vain minä
olen syrjäytetty.

ILMARI (nauraa.) Minä olen aina sanonut, että sinä olet suurempi
runoilija kuin liikemies. Sinun olisi pitänyt ruveta kirjailijaksi.

EINO (hypähtää ylös). Luuletko sinä, että liikemiehet saavat olla
roistoja?

ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Tyhmä kysymys! Eihän sellaista kukaan
luule. — Mutta — etkö halua istua?

EINO. En — enää.

ILMARI. No, seiso sitten! (Hymyilee.) Sanohan nyt, oliko muita syitä,
miksi minut tänne otit! Nuo kaksi, jotka äsken mainitsit, tuntuivat
yhdeltä ja samalta — ja sekin oli keksitty. Voitko sanoa, oliko mitään
todellista syytä?

EINO (pyyhkii tukkaansa hermostuneesti). Minä en puhu mitään siitä,
mitä oli tai mitä ei ollut. Mennyttä ei voi muuttaa. Antakaamme
sen siis olla — antaa niiden jäädä. Jos joku on tehnyt väärin, niin
koettakoon sovittaa.

ILMARI (nousee.) Lörpötyksiä! sanon minäkin. Asiaan! Mihin tahdot tulla?

EINO. Liikkeen hoidosta ei sinua voi moittia —

ILMARI (viittaa kädellään). No, no, no! Sen tiedän minä paremmin kuin
sinä. Asiaan!

EINO. Minä olen syvästi pahoillani siitä, että me emme ole
toverillisesti — kuten toivoin — ja luulin —

ILMARI (ankarasti). Lörpötystä! Sinä olet nimittänyt minua lurjukseksi
ja petturiksi. Meillä ei siis ole enää mitään toverillisuutta.
Mahdollisesti jonkun verran asioita. (Katsoo sivuttain Einoa.) Asioita
ehkä. Siis — asiaan!

EINO (vastenmielisesti ja hermostuneesti). Sinulla oli viiden vuoden
välikirja. Se on jo kolme kuukautta ollut voimaton —

ILMARI (pilkallisesti hymyillen). Ja kun se piti uudistettaman —
matkustit sinä kahdeksi kuukaudeksi ulkomaille — (kääntää selkänsä ja
astuu jonkun askeleen etunäyttämölle) — päästäksesi sitä uudistamasta.

EINO (ottaa nenäliinan taskustaan pyyhkiäkseen hikeä, ja samalla
putoaa äskeinen kirje lattialle). Sinä olet nyt vapaa Harjavallasta.
Tästä hetkestä asti. Mene heti ilmoittamaan siitä konttoriin ja
työnjohtajille. Jäljellä olevan palkkasi saat nostaa rahastonhoitajalta.

ILMARI (kääntyy). No, osaat sinä puhua liikemieskieltäkin.

EINO. Ikävä, että näin on käynyt —

ILMARI (melkein raa'asii). Taas runoa! (Hymyilee pilkallisesti.) Entäs
minun saatavani? Vai unohdatko sen?

EINO. Minä pidän sen irtisanottuna tästä hetkestä asti. Aikaa on kaksi
kuukautta. Jo ennen sitä saat omasi.

ILMARI. Sehän tuntuu lupaavalta. — No, entäs — menenkö vielä
konttoriin? — Siellä olisi yhtä ja toista järjestettävää —
selitettävää. En tahtoisi, että tehdään tyhmyyksiä tärkeissä asioissa,
sillä — (katsoen Einoa ivallisesti hymyillen) — eihän sitä tiedä
koskaan, mitä sattuu — ja miten asiat kääntyvät. —

EINO. Tahtosi mukaan, mutta määräyksiä et saa antaa. Hyvästi! (Ottaa
hattunsa ja menee.)

ILMARI (yksin). Hm! (Kiertelee viiksiään.) Hm! (Kävelee ylös ja alas
sillä puolen, missä istui, ja viheltelee. Pysähtyy joskus ja ajattelee
mumisten itsekseen.) Hm! Hm! (Istuu sitten entiselle paikalleen ja
miettii.) Tja, tja, tja!

ALLI (tulee keittiön ovesta). Eikö Hanna-äiti ole täällä?

ILMARI. Kas vain — neiti Ruhala!

ALLI. Eikö hän ole käynytkään?

ILMARI. No, mitä nyt hänestä?

ALLI. Asiaa vain. (Huomaa Einon pudottaman kirjeen.) Menikö herra Mauri
jo pois?

ILMARI. Meni. Minne Elma-neiti jäi?

ALLI. Hän odottaa ulkona. Me menemme uimaan. Tulin hakemaan lakanaa
itselleni.

ILMARI (nousee). Odottaako hän ulkona?

ALLI (toimessa). Älkää nyt liikkuko!

ILMARI (hämmästyen). Miksi en?

ALLI. Silläkö tuolilla te istuitte koko ajan?

ILMARI. Niin.

ALLI. Ja Eino istui — herra Mauri istui tässä — eikö niin?

ILMARI. Niin.

ALLI. Koko ajan?

ILMARI (tuskastuen). No, niin, niin! Entä sitten?

ALLI (ottaa kirjeen lattialta, pikkuvanhasti). No, sitten tämä on hänen
kirjeensä.

ILMARI (hätäisesti). Ei ole! (Polkee jalkaansa.) Se on minun! Anna heti
se minulle.

ALLI (panee kirjeen taskuunsa). Anteeksi! Emme ole sinut.

ILMARI (hädissään). Antakaa kirje — se on minun!

ALLI (peräytyy keittiön ovea kohti). Enkä anna.

ILMARI. Voitte nähdä allekirjoituksestakin.

ALLI. Minä en anna.

ILMARI (polkee jalkaa). Annatteko, letukka, hyvällä — tai — (Lähenee
Allia.)

ALLI. Hyi — sellaisia tapoja — hyi! (Puikahtaa ovesta ulos.)

ILMARI (yksin, kävelee kiihkeästi perällä.) Perhanan kirje! Jos vielä —

ELMA (kurkistaa ulko-ovesta). Alli! Missä sinä vävyt?

ILMARI. Kuulkaa, Elma-neiti! Hyvä, että tulitte. Saanko hetkisen puhua
kanssanne?

ELMA. Meidän piti mennä uimaan —

ILMARI. Minulla olisi hyvin tärkeätä —

ELMA. Joko Eino on mennyt?

ILMARI. Jo. Tulkaa nyt sisään hetkeksi!

ELMA (tulee sisään). Oi, oi! Kuinka siellä on kuuma!

ILMARI. On siellä —

ELMA. No?

ILMARI. Ettekö suvaitse istua? Eihän se näin käy — seisovalta jalalta.

ELMA (katsoo Ilmaria). Ooh! (Hymyilee.) Tehän olette oikein juhlallinen.

ILMARI. Olen. Minä olen hyvin juhlallinen. Istukaa tähän — tähän
sohvaan — tässä on mukavampi.

ELMA (nauraa). Kestääkö se niin kauan? (Istuu sohvaan.)

ILMARI. Noin. En tiedä — voi kestää ja — ja — voi olla lyhytkin.

ELMA. Aiotteko itse seisoa? Istukaa, olkaa hyvä!

ILMARI (ottaa tuolin). Kiitän.

ELMA (purskahtaa nauramaan). Minä en ole koskaan nähnyt diplomaattia,
mutta minun mielestäni te olette nyt sellaisen näköinen. Aivan kuin
tahtoisitte paljastaa valtiosalaisuuksia. Ha, ha, ha!

ILMARI. Älkää naurako! Minä pyydän.

ELMA. Oh! Anteeksi! Loukkasinko teitä? No, mitä se on sitten? Mitä on
tapahtunut? (Ojentaa kätensä.) Olemmehan me hyviä ystäviä?

ILMARI (tarttuu hänen käteensä). Ystäviäkö? Paljon enemmän. Minä
tarkoitan, että minä olen paljon enemmän —

ELMA (hämillään, aikoo vetää kätensä pois). Oh! Irroittakaa käteni!

ILMARI (hätäisesti). Minä pyydän — antakaa sen levätä siinä! Siitä
juuri nyt on kysymys.

ELMA (vähän keimaillen). Mistä?

ILMARI. Tästä hennosta, pienestä, pehmeästä kätösestä.

ELMA (veitikkamaisesti). Oletteko te kädestäkatsoja? (Huiskahuttaa
häneen päin nenäliinallaan.) Noita?

ILMARI. Jos ennustaja olisin, tietäisin jo kohtaloni. Nyt sitä ei tiedä
muut kuin te, te yksin — ja tämän käden vallassa on — pysyykö se tässä
— vai — vai riistäytyykö irti.

ELMA (punastuen). Tehän olette jo —

ILMARI. Niin kyllä! Minä olen jo tunnustanut teille rakkauteni kerta
ennen —

ELMA (vähän harmistuen) Ei — vaan tehän olette jo väkivoimalla
pidättänyt käteni. Se on anastusta. Irroittakaa!

ILMARI. Ettekö voi vastata. Tiedättehän hyvin, että rakastan teitä.
Tiedätte siis, mitä tahdon.

ELMA (hieman käskyn sävyä äänessä). Irroittakaa käteni!

ILMARI (suutelee Elman kättä). Tietysti, kun käskette.

    (Irroittaa käden.)

ELMA (nousee vähän hermostuneena). Ette suinkaan te kosi orjatarta —
vaan vapaata ihmistä.

ILMARI (nousee). Kukaan ei ole sen vapaampi kuin te. Enkä minä
kenenkään vapautta voi sen enemmän kunnioittaa kuin teidän.

ELMA (menee pöydän vasemmalle puolelle). Minähän sanoin teille, että
odottaisitte — tai en — en minä niin sanonut —

ILMARI (seuraa lähelle). Sanoitte, että en saisi uudistaa kosimistani,
ennenkuin — vasta silloin, kun sitä ei enää voi siirtää.

ELMA (veitikkamaisesti). Ja nyt ei enää voinut siirtää?

ILMARI (vakavasti, melkein synkästi). Ei voinut.

ELMA (vähän keimailevasti). Miksi ei? (Istuu tuolille vasemmalle puolen
pöytää, selkä ulko-oveen päin.)

ILMARI. Arvaattehan syyn. Etupäässä rakkaus —

ELMA. Oh!

ILMARI (pöydän takana.) Minä pyydän — älkää loukatko minua sillä — että
sitä epäilisitte —

ELMA (katsoo Ilmaria olkansa taakse). No, minä uskon. Ja sitten —

ILMARI. Sitten?

ELMA. Te sanoitte — etupäässä —

ILMARI. Niin sanoin. (Ottaa luolin ja asettaa sen Elman oikealle
puolelle.) Minä en kestä enää tätä kauheata — (istuen) — tätä kauheata
mustasukkaisuuden raatelemista.

ELMA (vähän ankarasti). Varokaa nyt sanojanne! Minä en ole antanut
mihinkään syytä.

ILMARI. Ette. Tiedänhän sen. Minussa on syy. Minä en voi nähdä, että
herra Mauri kohtelee teitä tuttavallisemmin kuin — kuin —

ELMA (silmät puoliksi kiinni). Kuin?

ILMARI. Kuin mihin — mihin minulla on oikeus.

ELMA (samassa asennossa). Onhan hän holhooja-isä.

ILMARI (ivallisesti). Isä! — Isä, joka on työskennellyt elämänikänsä —
(Lopettaa äkkiä kesken.)

ELMA (avaa silmänsä äkkiä). Mitä hän on työskennellyt?

ILMARI (soperrellen). En minä mitään tarkoittanut. Eikä ole syytä puhua
hänestä. Kysymys on nyt vain teistä ja —

ELMA (tiukasti). Mitä hän on työskennellyt?

ILMARI (torjuen). En minä tahtonut —

ELMA (ottaa häntä kädestä). Mitä?

ILMARI (hermostuneesti). No, herran nimessä — saadakseen teidät
vaimokseen —

ELMA. Niinkö?

ILMARI. Niin.

ELMA (painautuu nojaamaan taaksepäin, silmät kiinni — puoliääneen).
Niinkö?

ILMARI. No, onko siinä nyt mitään ihmeellistä!

ELMA (hiljakseen kuin unessa). On — siinä — ei — ei — kyllä —

ILMARI (lämpimästi). Elma!

ELMA (entisessä asennossa). Niin?

ILMARI. Rakkahin Elma! Sanokaa — pidättekö — välitättekö minusta
ollenkaan! Minä rukoilen: antakaa minulle vastauksenne.

ELMA. Kyllä —

ILMARI (hypähtää ylös). Rakkahin Elma!

ELMA (avaa silmänsä). Minä annan vastauksen — vielä tänään.

ILMARI (polvistuu). Vielä tänään — heti —

ELMA (painaa päänsä vasempaan käteensä, jonka nojaa pöytään). Ei heti,
antakaa minun — antakaa minun ajatella.

ILMARI (syleilee Elmaa). Rakas Elma! Oma armas tyttöni!

ELMA (melkein itsekseen). Niinkö?

ILMARI. Niin, rakkahin! (Taivuttaa hiljaa Elman päätä puoleensa ja
suutelee häntä.) Oma armas!

ELMA (työntää Ilmarin hiljaa luotaan). Niin — niin. (Nousee.)
Vastauksen saatte vielä tänään. (Antaa kätensä hyvästijätöksi.) Vielä
tänään — menkää. (Ilmari suutelee kättä ja lähtee.)

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


ALLI (tulee keittiöstä vetäen Hannaa kädestä). Kas niin — Hanna-äiti!
Tulkaa nyt vain! Yhtä hyvin te voitte kutoa sukkaa täällä kuin
sielläkin.

HANNA (sukankudin kädessä). Alli-neiti kulta! Siellä olisi lähempänä
askareita —

ALLI (taluttaa Hannaa sohvalle istumaan). Eikö mitä! Tytöt kyllä
osaavat tehdä puhdasta päivällisten jälkeen ilman teitäkin.

HANNA (istuutuu). No — viisi tai kymmenen minuuttia sitten. (Nauraa).
Alli on yhtä itsepäinen kuin Elmakin.

ALLI (hommassa). Niin, pikkusen aikaa — (ottaa itselleen tuolin)
— siksi kun Toivo tulee hakemaan minua koskelle. Mutta enhän minä
tässä voi olla kädet ristissä. (Katselee ympärilleen.) Ahaa!
(Menee keskipöydältä ottamaan ompeluksen.) Minä jatkan tätä Elman
kirjainompelua. (Istuutuu:) Näin.

HANNA. Ettekö jo käyneet koskella?

ALLI. Emme. Kävimme uimassa. Toivo tulee nyt minua hakemaan koskelle. —
Toivo on hyvä poika.

HANNA. On — jumalan kiitosi Ja täällä hän on saanut vähän koulutusta ja
sitten paikan. (Katselee hymyillen Allia.) Kuinka vanha te olette?

ALLI (suurellisesti). Phyy! Minä olen hirveän vanha — yli kuudentoista
jo. (Molemmat nauravat.) Mutta vakavasti, Hanna-äiti — te ette saa
minua neiditellä ja teititellä ja — kaikkea sellaista — johan äsken
sanoin —

HANNA (ystävällisesti). No, no! Kyllähän se käy, jahka vähän paremmin
tutustumme.

ALLI. Mehän jo ihan ensi hetkestä olimme ystävät, eikö totta?

HANNA (katselee Allia). Te olette niin ihmeellisesti Elman —

ALLI (sivelee kasvojaan). Näköinenkö?

HANNA. No — ei juuri —

ALLI. Sepä vahinko — Elma on kaunis.

HANNA. Mutta te olette —

ALLI (nostaa sormensa). Sinä olet.

HANNA (hymyilee). Sinä olet hyvin hänen luontoisensa. Pari vuotta
takaperin hän oli juuri tuollainen — pikkuvanha —

ALLI. — täti — (Nauravat.) Sanoitte, että Elma on itsepäinen?

HANNA. On sitäkin — mutta —

ALLI. Mutta?

HANNA. No, eihän siinä mitään pahaa ole — saahan sen sanoa — hän on
toisinaan aivan raju —

ALLI (puristaa kohotetun kätensä nyrkkiin, leikillisesti). Niin minäkin —

HANNA (hymyilee). Ehk'ei sentään niin. Elma ihan raivostuu joskus —

ALLI. Milloin?

HANNA (vakavasti). Tavallisimmin silloin, kun hän huomaa tapahtuneen —
tai tehdyn jotakin vääryyttä jollekulle toiselle.

ALLI (iloisesti). Mutta silloin on syytäkin.

HANNA. On kyllä — mutta toisinaan minä ihan pelkään. Hän voi joskus
suuttua ihan sokeasti. Tuskin tietää mitä sanoo tai tekee.

ALLI. Suuttuuko hän Hanna-äidillekin?

HANNA. Ei koskaan.

ALLI. Eipä tietenkään — te ette koskaan tee mitään vääryyttä
kenellekään.

HANNA (hymyilee.) En tiedä — senkö vuoksi — vai muutenko.

ALLI. Tietysti siksi.

HANNA. Olisi hyvä, jos niin olisi.

ALLI (muuttaa tuolinsa vähän lähemmäksi). Kuulkaas! Onko Elma
rakastunut?

HANNA. Herra jesta! Kehen sitten?

ALLI (nauraa). En minä tiedä — ajattelin vain —

HANNA. Kuinka niin?

ALLI. Hän oli uimamatkalla niin omituinen. Kun isot tytöt ovat
rakastuneita, niin he ovat tavallisesti niin — niin kaihomielisiä —
niin — niin — aivan kuin niitä itkettäisi. (Nauraa.)

HANNA (pelästyneenä). Itkettikö Elmaa sitten?

ALLI. No, ei juuri muutakaan —

HANNA. Herra jesta!

ALLI (äkkiä). Olisikohan se — isännöitsijään?

HANNA. Tott'ei hän nyt — herran tähden —

ALLI. Miksi ei?

HANNA (hämillään). Niin — enhän minä tiedä — eikä ihmisistä saa
ajatella pahaa — mutta — tott'ei hän nyt sentään —

ALLI. Tai Einoon — herra Mauriin tarkoitan.

HANNA (vilkastuen). No, se olisi toista — sitä minäkin toivoisin.

ALLI. Ettekö tekään pidä Varvikosta?

HANNA. Hm! Minunhan pitäisi pitää. Ei hän ole koskaan minulle mitään
pahaa tehnyt. Mutta minkä sille voi, ettei pidä!

ALLI. En minäkään. Heti ensi hetkestä koetin olla hänelle oikein
epäkohtelias. Mutta Eino —

HANNA. Niin, Eino on varmaankin maailman parhain ihminen. (Panee kädet
helmaansa.) Mutta kun minä nyt oikein ajattelen, niin taitaa Eino olla
rakastunut Elmaan. Hän on ollut niin synkkämielinen viime aikoina.

ALLI (viisaana). Minä luulen, että täällä on joitakin asioita vinossa —

HANNA. Herran tähden —

ALLI. Mutta kyllä minä niistä otan selvän. (Ottaa taskustaan löytämänsä
kirjeen.) Tässä minulla on jotakin.

HANNA. Mitä sitten?

ALLI. Sanon sen Hanna-tädille joskus toiste. Ensin pitää minun tavata
Eino — ja ellei hän tule kohta käymään täällä, niin menen Maurille. —
Onko sinne pitkä matka?

HANNA. Tuon koivikon takana se kartano on.

ILMARI (tulee ulkoa). Jahah! Täällä tapaankin —

ALLI (pistää nopeasti kirjeen taskuunsa ja tekee vaitiolon merkin
Hannalle.) Hst! (Kuiskaa.) Älkää liikkuko paikaltanne!

ILMARI. Saanko puhua neiti Ruhalan kanssa kahdenkesken?

ALLI (itsetietoisesti). Ette.

ILMARI. No — samantekevä! — Te löysitte äsken erään pudonneen kirjeen
tuosta pöydän alta. Se on minun. Saanko sen?

ALLI (pikkuvanhasti). Sen kirjeen pudotti herra Mauri — ja minä olen
antanut sen jo hänelle. Olkaa niin hyvä!

ILMARI (huoahtaen helpotuksesta). Ah! Vai niin. Se on hyvä! (Kylmästi.)
Onko Elma-neiti kotona?

ALLI. Ei, hän on tehtaalla.

HANNA (katsoo ikkunasta). Tuossa hän näkyy tulevan.

ILMARI. Vai niin. Meillä on vähän kahdenkeskistä — ehkä Hanna-äiti ja
neiti —

HANNA. Kyllä me —

ALLI. Ei! (Hiljaa, nopeasti ja varmasti Hannalle.) Istukaa paikallanne!
Me jäämme.

ELMA (tulee ulkoa kovin kiihtyneenä, heilutellen sangen navakasti
koivusta kuorittua ruoskaa). Vai niin! Täällä te olette — mutta ette
tee tehtäviänne — ette hoida virkaanne —

ILMARI. Mitä on tapahtunut?

ELMA. Onnettomuus!

Toiset. Mikä? Herra jesta! Kuinka?

ELMA (kävelee kiihkeästi edestakaisin). Minä olen sanonut teille ennen
— Notkon ahde on laittamatta. Sitä ei ole tehty. Lautan puomia ei saa
pitää auki. Se oli taas äsken auki.

ILMARI. No?

ELMA. Muuan kuormahevonen pillastui ahteessa — syöksyi lautalle ja —
kuorman painosta suinpäin virtaan.

HANNA (nousee). Hyvä isä!

ALLI (nousee). Kuoliko se?

ELMA. Tietysti.

ILMARI. Olisin tahtonut erottaa lautturin — mutta holhooja ei antanut —

ELMA (pysähtyy). Eikö antanut korjata ahdettakaan — — eikö? (Jatkaa
käyntiään.) Ette ollut antanut mitään määräyksiä kenellekään — tässä
suhteessa.

ILMARI. Minä —

ELMA (pysähtyy keskipöydän luona ja iskee raipallaan tulisesti
pöytään). Ette! (Jatkaa käyntiään ja'heilahuttaa ruoskaansa.) Tällä
minä annoin määräykset lautturille —

ALLI. Elma!

HANNA. Rakas lapsi!

ELMA (istuu vasemmalle puolen pöytää selkä perälle päin). Ei voi olla
rakas — eikä hyvä — eikä mitään — kun joka askeleella kohtaa ilmeistä
huolimattomuutta ja vääryyttä —

ILMARI. Vääryyttä?

ELMA (hypähtää ylös). Niin juuri — vääryyttä! On päätetty — ja
aina ollut tapa — että alustalaisille — sekä Maurin kartanon että
Harjavallan tehtaan alustalaisille annetaan rullapuita ja ripoja
ilmaiseksi — mutta minä näin äsken omin silmin, että Varppeen Kustaalle
ei annettu rahallakaan — vanhalle miehelle ja alustalaiselle ei
rahallakaan. (Kääntyy Ilmariin.) Ja kuka sen on kieltänyt?

ILMARI. Luultavasti herra Mauri.

ELMA. Minkätähden?

ILMARI (ivallisesti). En tiedä. Ehkä siksi, että Kustaa on paha
suustaan. On valittanut tehtaalla, ettei hänelle olla kiitollisia,
vaikka saa todistella kaikenlaisia Maurin papereita — tietämättä mitä
ne ovat.

ELMA. Olkoon miten tahansa. Jos Kustaa on syyllinen, rangaistakoon
häntä, mutta ei tällä tavalla. (Istuu entiselle paikalleen.) Ja Notkon
ahde — ja yövartijan katto — ja monta muuta — tehtaan virkamiehet eivät
tee tehtäviään.

ILMARI. Minä olen —

ELMA (hypähtää taas ylös). Te juuri — ette. Ei kukaan muut kuin Toivo.
— (Kävelee.) Ja hän tekee liikaa. Te teetätte hänellä neljäkintoista
tuntia vuorokaudessa.

ALLI. Voi Toivo rukka!

ELMA. Niin juuri — kasvava poika —

HANNA. Ei Toivo ole valittanut —

ELMA (tiukasti). Mutta minä valitan — minä. (Pysähtyy Ilmarin eteen.)
Mies! Ettekö te mitään ymmärrä?

ILMARI (tekeytyy rauhalliseksi). Mitä minun pitäisi ymmärtää — paitsi
että te olette aivan oikeassa — kaikessa.

ELMA. No niin — no. (Kävelee alaspäin.) Menkää siis heti tehtaalle ja
antakaa määräykset.

ILMARI. Minä en voi antaa—

ELMA (iskee ruoskallaan pöytään). Vaiti! Minä en siedä jaarituksia.
Lautta on rikki ja uusia onnettomuuksia voi sattua —

ILMARI. Minä en sitä voi auttaa.

ELMA. Mitä?

ILMARI (jonkinlaisella voitonriemulla).. Minä en voi antaa mitään
määräyksiä.

ELMA (kiivaasti). Mitä se merkitsee?

ILMARI. Minut on erotettu.

Toiset. Erotettu?

ILMARI. Niin.

ELMA. Kuka on erottanut? Milloin?

ILMARI. Täällähän on vain yksi erottaja — herra Mauri. Ja erottaminen
tapahtui täällä — äsken.

ELMA. Minkätähden?

ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Oikku — tai — en tiedä —

ELMA (miettien). Vai niin! Hyvä on! Ei teidän tarvitsekaan tietää — tai
sanoa. Kysyn ensin Einolta. (Toivo tulee ulkoa.)

ELMA. No? Tapasitko työnjohtajan? Sanoitko hänelle?

TOIVO. Työnjohtaja soitti herra Maurille — hän tulee kohta käymään
tehtaalla, hänellä oli vieraita —

ELMA (vitsoo ruoskallaan leninkihän tyytymättömänä). Ainaisia esteitä —

TOIVO (Ilmarille). Siellä ulkona odottaa muuan, joka haluaa puhutella
isännöitsijää.

ILMARI. En minä ole isännöitsijä — kellään ei ole asiaa minulle — eikä
minulla kellekään.

TOIVO. Sanoi olevan tärkeätä —

ILMARI. Kuka se on sitten?

TOIVO. Varppeen Kustaa.

ILMARI. Vai niin. (Tekee lähtöä vastahakoisesti.) Täytyy ehkä kuulla
mitä miehellä —. Näkemiin. (Menee.)

ELMA (muistellen). Varppeen Kustaa? Mitä hän sanoikaan —?

ALLI. Sanoi, että Kustaa todistelee papereita —

HANNA. Että Kustaa sanoo niin —

ELMA. Niin — niin! Nyt muistan.

ALLI (herttaisesti Hannalle). Kas niin, Hanna-äiti! Nyt saatte mennä
askareillenne —

HANNA. Onkin jo kiire. (Mennessään Elman ohi.) Vaikka miten olisi —
niin koeta pysyä rauhallisena —

ELMA (taputtaa Hannaa kädelle, hymyilee). Meneehän tämä ohi.

HANNA. Niin — niin. (Menee keittiöön.)

TOIVO. Minulla ei sitten kai muuta —

ELMA. Ei — mutta istu nyt. (Istuu entiselle paikalleen.)

ALLI. Toivohan vie minut koskelle — ja katsomaan tuota ahdetta ja
lauttaa.

TOIVO. Kyllä.

ALLI. Mutta minulla on ensin vähän asiaa Elmalle. Odotatko siellä
Hanna-äidin luona? Kutsun sitten.

TOIVO. Kyllä. (Menee keittiöön.)

ALLI (menee pöydän luo — asettuu polvilleen luolille ja nojaa
kyynäspäillään pöytään — hyvin itsetietoisesti ja pikkuvanhasti). Ketä
sinä rakastat?

ELMA (katsoo Allia pitkään ja purskahtaa sitten nauramaan). Rakastanko
minä?

ALLI (nyökkää). Tietysti.

ELMA (kääntää päänsä poispäin ja nojaa sen käteensä). Ole hupsimatta!

ALLI (itsepintaisesti). Pidätkö Einosta?

ELMA. Ole nyt!

ALLI. Tai isännöitsijästä?

ELMA (vähän hermostuneesti). Entisestä!

ALLI (levollisesti). Niin — tietysti entisestä.

ELMA. Mikähän ihme siinä —? Odotahan! (Nousee ja menee nopeasti
puhelimeen soittamaan.) Maurille! — Kiitos! — Onko Eino? Niin on. Kuule
— käytkö heti täällä — mitä — onko sulia vieraita — vai niin — no,
sitten — kun ehdit — vai niin — olet kohta valmis — hyvä on — terve
sitten. (Soittaa kiinni.)

ALLI (muuttamatta asentoaan). Siis — sinä rakastat Einoa?

ELMA (pysähtyy katsomaan Allia). Mitä ihmettä sinä tyttö —?

ALLI (hellittämättä). Istuhan nyt tuohon paikallesi!

ELMA (huvitettuna, istuu). No?

ALLI. Sinun äänesi oli vallan toisenlainen nyt.

ELMA. Kuinka — milloin?

ALLI. Kuin äsken — isännöitsijän kanssa.

ELMA. Minähän olin aivan suuttunut. Ajattelehan nyt — sellaista
huolimattomuutta ja sellaisia onnettomuuksia —

ALLI. Niin, niin! Mutta ei puhuta niistä nyt! Tässä voi sattua
suurempiakin onnettomuuksia!

ELMA (katsoo Allia). Mitä sinä oikein? (Tyytymättömänä.) Älä nyt ole
noin itsetietoinen ja pikkuvanhan näköinen! Mihin sinä tahdot tulla?

ALLI (yhä samassa asennossa). Odotas nyt — kun minä ensin ajattelen —

ELMA (kääntyy taas poispäin). Äsh! Sinä hermostutat minua! Muutenkin
olen aivan — tuo hevosen uppoaminen oli kauheata katsella — — näen
sen vieläkin.

ALLI (nousee). Älä nyt ajattele sitä! Eihän se edes ehtinyt kitua
siinä. Eihän?

ELMA. Ei. Se meni suoraa päätä upoksiin. Niin raskas kuorma —

ALLI. Niin — noh!

ELMA. Mutta se vaivaa minua vielä.

ALLI. Mutta ei minua — ja minä kiellän sinua sitä ajattelemasta.

ELMA (pyyhkii otsaansa). Niin — eihän sille mitään voi.

ALLI (toimessa). Ei! (Kiertää pöydän etupuolelle ja istuu pöydälle.)
Ja minä tahdon puhua sinun kanssasi paljon syvällisemmistä asioista.
Hirveän syvistä ja vakavista.

ELMA (ottaa Allin käden, silittää sitä ja hymyilee). Sinä olet hyvin
hauska. Minä pidän sinusta.

ALLI (vetää pois kätensä). Voi, herra, kuinka sinä olet pintapuolinen!
(Nostaa sormensa.) Etkö sinä ymmärrä, että minä puhun rakkaudesta —
(melkein kuiskaamalla) — pyhästä rakkaudesta!

ELMA (hymyilee). Mitä sinä siitä tiedät?

ALLI (naurettavan toivottomasti). No, mutta eihän tässä minusta ole
kysymyskään, vaan sinusta.

ELMA (hymyillen). Enhän minä rakasta —

ALLI (häristäen nyrkillään). Älä nyt kiertele! Kyllä minä tiedän.

ELMA. Mitä?

ALLI. Että jokainen tyttö sinun iässäsi — rakastaa — niin kauheasti.

ELMA. Sinäkin?

ALLI (melkein huutaen). Minä puhun nyt sinusta. (Hiljaa.) Hyi, kuinka
sinä olet paha!

ELMA. No, no, no!

ALLI (huokaisten tyydytyksestä). Noh! Minä tahdon vain ensin tietää,
kumpi sinua enemmän miellyttää — holhooja vai isännöitsijä — ja sinun
pitää se sanoa.

ELMA (hetken kuluttua hiljaa). En tiedä.

ALLI (nostaa sormensa). Oikein kultavaa'alla punnittuna.

ELMA. Ehkä — ehkä Eino —

ALLI. Noh — sitten! (Kaivaa taskustaan kirjeen.) Katsos, tässä on muuan
kirje. Tämä on isännöitsijän kirjoittama — ja koskee Einoa.

ELMA. Miten se on sinulla?

ALLI. Älä nyt sotke! Minä löysin tämän. Eino oli pudottanut tuohon
noin. Aioin antaa Einolle, mutta —

ELMA. Mutta —?

ALLI (toimekkaasti). Kun minä en ensi hetkestä sietänyt tuota
isännöitsijää, niin — niin ja kun hän oli minulle epäkohtelias, niin
minä luin sen.

ELMA. Luit sen?

ALLI. No, kuka siellä nyt taas tulee?

KUSTAA (epäsiistin ja vastenmielisen näköinen mies tulee ulkoa,
pysähtyy ovensuuhun). Tuota — tuota —

ELMA. Mitä Kustaa asioitsee?

KUSTAA. Tuota — eiköhän Maurin herra ole täällä?

ELMA. Ei ole.

ALLI. Oletteko te Varppeen Kustaa?

KUSTAA. Sehän minä.

ALLI (hypähtää pöydältä ja menee Kustaan luo). Tekö aina puhutte niistä
todistamisista ja papereista?

KUSTAA (yskii). Maurin herralle olisi asiaa.

ALLI. Hänenkö papereitaan te olette todistanut?

KUSTAA. Olenhan minä — syntinen —

ALLI. Oletteko te syntinen?

KUSTAA. Kaikkihan me.

ALLI. Älkää lörpötelkö — minä en ole — eikä kukaan hyvä ihminen.

KUSTAA (yskii). Ja minun omaatuntoani on alkanut —

ELMA (nousee vaivattuna). Maurin herra ei ole täällä. Osaattehan tien
Maurille!

ALLI (viittaa kädellään Elmalle). Tapasitteko isännöitsijän tuossa
ulkona?

KUSTAA. Olihan se siinä. Kysyin häneltä —

ALLI. Eikö hän tietänyt sanoa, että Maurin herra ei ole täällä?

KUSTAA. En tullut kysyneeksi.

ALLI. Ja sitten te päätitte, että nyt on kerrottava naisille täällä
joistakin papereista ja todistuksista — ja —

KUSTAA. Minä en tahdo enää pitää vääryyttä salassa.

ELMA (tiukasti). Kenen vääryyttä?

KUSTAA. No, sitä omaa kohtaani minä vain — enhän voi toisten syntejä
puhdistaa enkä punnita.

ALLI (toruvasti). Emmekä me tahdo tietää teidän synneistänne yhtään
mitään. Menkää tiehenne ja sanokaa isännöitsijälle terveisiä. Hyvästi.

KUSTAA. Kaikki paha tulkoon päivän valoon.

ALLI (avaa oven). Niin juuri! Oikein kirkkaaseen auringonpaisteeseen!
Mars!

KUSTAA. Omasta tahdostani minä tulin ja omasta tahdostani lähden.

ALLI. Ettepäs! Te tulitte isännöitsijän käskystä ja nyt lähdette minun
käskystäni. (Ottaa miestä hihasta.) No — hyvällä — noin. (Panee oven
kiinni miehen jälkeen.) Noin!

ELMA. Mitä ihmettä tämä oli — ja —?

ALLI. En tiedä. Enkä minä paljon ymmärrä tätä kirjettäkään. Mutta
saadaan kai tästä selvä. (Menee istumaan pöydän luo.) Tule nyt tänne!
Istu tuohon!

ELMA (istuu entiselle paikalleen). No?

ALLI. Tuo isännöitsijä on — — no, no — minä en sano mitä hän on.
Mutta minä annan tämän kirjeen sinulle yhdellä ehdolla.

ELMA. Millä?

ALLI. Sillä — että et anna sitä isännöitsijälle etkä muille —
ainoastaan minulle tai Einolle — lupaatko?

ELMA. Lupaan — mutta onhan paha lukea —

ALLI. Paha ei ole aina paha. — — Tuossa! Ehkä sinä ymmärrät siitä
enemmän kuin minä. (Antaa kirjeen Elmalle. Toivo tulee keittiöstä.)

ELMA. Ah! (Piilottaa kirjeen nopeasti taskuunsa.)

TOIVO. Tässä on sähkösanoma Alli-neidille!

ALLI (pelästyy). Minulle?

TOIVO (antaa sähkösanoman). Niin — minä kuittasin sen.

ALLI. Mitä herran tähden —?

ELMA. Rauhoitu nyt ja lue!

ALLI (avaamatta). Voi, voi! Mitä nyt on tapahtunut?

ELMA (ottaa nopeasti sähkösanoman ja avaa sen, lukee).

    Tulen viiden junalla. Isäsi.

ALLI (riemastuen). Mitä?

ELMA. Lue itse!

ALLI (ottaa sanoman ja lukee). Tulen viiden junalla. Isäsi. — Hurraa!
(Syleilee Elmaa ja kieputtaa häntä ympäri.) Tämäpä lystiä! Häntä juuri
tarvittiinkin. Hän ottaa selvän kaikesta. (Kieputtaa Elman vasemmalle
alaovelle.) Mene nyt tuonne lukemaan! (Työntää Elman ovesta.) Noin!
(Sulkee oven ja nauraa.) Noin! (Toivo katselee iloisena ja nauravana.
Alli, yhä nauraen, kieputtaa Toivoakin.) Isä tulee, isä tulee! Ha, ha,
ha! (Vaipuu nauraen sohvalle.)

TOIVO (iloisena). Te olette mahdottoman herttainen!

ALLI (yhä nauraen). Minä olen sinä.

TOIVO. Niinkö?

ALLI. Ja sinä olet sinä. (Nousee arvokkaana.) Eikö niin — herra
Taipale? (Ojentaa kätensä.) Siskonmaljat — mitä?

TOIVO (tarttuu Allin käteen). Suurimmalla mielihyvällä. (Suutelee
kättä.) Kiitos!

ALLI (vähän hämillään). Näetkös nyt, kuinka kaikki asiat ovat
tavattoman yksinkertaisia.

TOIVO (ottaa molemmin käsin kiinni Allin kädestä ja suutelee sitä vielä
kerran tulisesti). Niin ovat — yksinkertaisia.

ALLI (vetää pois kätensä). Mutta niitä ei saa uudestaan tehdä
monimutkaisiksi. (Istuu sohvaan.)

TOIVO. Teinkö minä jotakin sopimatonta?

ALLI (nauraa). Et. — Sinä olet kovin hyvä poika — ja (keimaillen) — ei
sitä saisi sanoa — mutta — minkäs sille voi — minä pidän sinusta.

TOIVO (ottaa tuolin ja istuu). Niin minäkin sinusta — pidän kovin
paljon — (innostuen) — jo heti kun sinut näin —

ALLI (nostaa sormensa). No, niin, no! Ollaanpas nyt vaiti niistä! — Kun
kerran olemme hyviä ystäviä, niin — tehdäänpäs nyt liitto — —

TOIVO (keskeyttää haltioissaan). Ikuisesti!

ALLI (katselee ensin hämmästyneenä Toivoa ja purskahtaa sitten
nauramaan). Luulitko sinä, että minä kosin sinua — mitä — ha, ha, ha?

TOIVO (nolona). Minä — vain —

ALLI (yhä nauraen). Eihän naiset kosi, miehet kosivat —

TOIVO. No, kyllä minä sitten —

ALLI (nostaa taas sormensa pikkuvanhasti). Ole nyt vaiti — ja kuuntele!

TOIVO. Olen — olen.

ALLI. Täällä on sotkuisia asioita — sekaisia kuin — (nauraen) — kuin
harakanvarpaat — lankavyyhdessä — ja meidän pitää tehdä ne selviksi.
Siksi me teemme liiton — (näpäyttäen Toivoa sormenpäillään polveen) —
salaliiton — eikö niin?

TOIVO. Kyllä — tietysti, mutta — minä en tiedä juuri mitään näistä —

ALLI. Kyllä me vain tiedämme! Kaksi tietää aina enemmän kuin yksi. Ja
me alamme heti toimia — ja keskustella — ja tutkia — ja — ja olemme
oikeita ovelia salapoliiseja.

TOIVO. Mistä me alamme?

ALLI. Me alamme siitä, mitä tiedämme.

TOIVO. Mitäs minä tiedän —

ALLI. No — esimerkiksi -— isännöitsijän erottamisen sinä tiedät?

TOIVO. Kyllä, kyllä!

ALLI. Ja — Varppeen Kustaan jutut?

TOIVO. Kyllä.

ALLI. No, näetkös nyt! Siinä on jo kaksi asiaa. Minä tiedän sitten
vielä kolmannen — — erään kirjeen — josta näkyy, että isännöitsijä on
vehkeillyt Einon vahingoksi. Mutta jätetään se vielä syrjään. Sinä kai
olet kuullut Kustaan jutut?

TOIVO. Olen. Viime aikoina hän myötäänsä puhuu siitä.

ALLI. Mitä se siis oikeastaan on? (Nostaa sormensa.) Tarkkaan —
selvästi — ja lyhyesti!

TOIVO. Hän väittää todistaneensa erään Maurin herran takaajan
nimikirjoituksen — vaikka ei ole nähnyt takaajan kirjoittavan nimeänsä.

ALLI (vakavana). Onko se paha juttu?

TOIVO. Jos se on tosi, niin se on — nimenväärennys.

ALLI. Kuka sen olisi tehnyt?

TOIVO. Kustaa viittailee, että — Maurin herra.

ALLI. Herra siunatkoon!

TOIVO. Mutta — en minä sitä usko.

ALLI. Eihän sellaista voi —. Ja kuinka suuri summa —?

TOIVO. Vallan viisikymmentä tuhatta.

ALLI (masentuneena). Emmehän me — voi, herra sentään — emmehän me
tällaisille mitään mahda — minä en luullut — mitä ihmettä me tässä
voimme —

TOIVO (hiljaisena). Niin — ei suinkaan siihen mitään.

ALLI (kuuntelee). Oles hiljaa! Joku tulee! Osaatko lyödä käsiä
vastakkain?

TOIVO. Osaan.

ÄLLI. Nopeasti sitten! (Alkavat erään kansanomaisen käsileikin, jossa
lyödään käsiä polviin ja vastakkain toisen käsien kanssa.)

EINO (tulee ulkoa, ilmeisesti paremmalla tuulella kuin ensi kerralla
tullessansa). Kas, kas! Täällähän on iloinen leikki käymässä.

ALLI (nousee). Toivo on vain niin kömpelö, ettei se oikein käy. — Ai —
kuule, Toivo! Meidänhän piti mennä koskelle?

TOIVO. Niin.

ALLI. No, mennään sitten heti, että ehdimme taas asemalle, kun —.
(Katsoo kelloaan.) — Ai, ai! Kello on kohta viisi!

EINO. Onko Elma kotona?

ALLI. On. Tuolla kamarissa. Näkemiin:

EINO. Näkemiin — näkemiin!

ALLI. Tule, Toivo! (Menevät ulko-ovesta.)

EINO (menee kamarin ovelle ja naputtaa). Elma! Oletko siellä?

ELMA (sisällä). Täällä olen.

EINO. Voitko tulla hetkeksi tänne?

ELMA (sisällä). Heti. (Eino kävelee perälle päin, sitten alas pöydän
oikealle puolelle. Elma tulee.) Kutsuinkin sinua puhelimella.
Ajatteles, sellaisia tapahtumia!

EINO. Istummeko tähän? (Viittaa Elmaa sohvalle.)

ELMA (menee sohvaan istumaan). Minä olin aivan suunniltani —

EINO (istuu tuolille). Olihan se kovin ikävä tapaus! Olen jo antanut
määräyksen tiestä ja lautasta —

ELMA. Ja yövartijan mökin katosta?

EINO. Myöskin siitä.

ELMA (vitkaan). Noo — entä Kustaa? Miksi häneltä on kielletty
polttopuiden saanti?

EINO. Minä en ole kieltänyt.

ELMA. Kuka sitten — isännöitsijä sanoi sinun kieltäneen?

EINO. Hm! Niinhän hän oli sanonut työnjohtajalle. Kuulin sen äsken.

ELMA. Missä tarkoituksessa hän niin teki?

EINO. Tokkohan siinä mitään tarkoitusta —

ELMA. Usuttaakseen Kustaan sinua vastaan?

EINO (hymyilee). Tuskin. Mitä hyötyä hänellä siitä olisi! On kai
erehdystä —

ELMA. Hän puhuu pahaa sinusta.

EINO. Kuka?

ELMA. Kustaa.

EINO (vähän hermostuneesti). Noo — ei kai se niin vaarallista ole.

ELMA. Sinun pitäisi ottaa asiasta selvä ja sitten — jos on syytä —
erottaa hänet —

EINO (reippaasti). Voimmehan huomenna sitten —

ELMA. Pitäisi heti —

EINO (nopeasti). Ei, ei! (Hitaasti.) Sitäpaitsi — minä lähetin hänet
ylävesille varppia viemään tukkilautoille.

ELMA. Niinkö? Luuletko sitten kuitenkin, että isännöitsijä ja Kustaa —?

EINO. Mitä?

ELMA. Tahdoit erottaa heidät — toisistaan?

EINO. Huomenna voivat jälleen yhtyä — (Nauraen.) — vaikka iäkseen.
Mutta luulen, että Kustaa kernaammin jää tänne. Isännöitsijä on erotettu.

ELMA. Se on siis totta?

EINO. On.

ELMA (vitkaan). Sinä et ollenkaan neuvotellut minun kanssani?

EINO. Ei se olisi asiaa auttanut. Näin täytyi tapahtua.

ELMA. Miksi?

EINO (hermostuneesti). Hm! Ei sopinut — ei käynyt — ei. (Miettii —
sitten rauhallisesti.) Katsohan, Elma, jos joku erotetaan noin äkkiä,
on siihen aina vakavat syyt. Varsinkin kun hän on hyvin hoitanut
liikkeen asioita —

ELMA. Onko hän?

EINO. Erinomaisesti. — Mutta me emme enää voineet työskennellä yhdessä.
Jälkeenpäin selitän kyllä syyt, mutta nyt en tahtoisi —

ELMA. Et tahtoisi syyttää häntä?

EINO. En, (Ripeästi.) Ja minä tulinkin luoksesi aivan toisissa
tarkoituksissa.

ELMA (vilkastuen). No? (Eino vaikenee ja sivelee tukkaansa).

ELMA (kehoittaen.) Pitikö sinun sanoa minulle jotakin?

EINO. Hm! (Vaikenee.)

ELMA. Olen iloinen, jos hyvässä luottamuksessa kerrot minulle —

EINO (puristaa nopeasti Elman kättä). Kiitos! (Vähän vaikeasti.) Minä
ostin joku aika sitten sinun rahoillasi eräitä »Paja»-osakeyhtiön
osakkeita, ja nyt on tuo yhtiö — tehnyt vararikon.

ELMA (nyökkää). Hm! Ja minä hävisin — paljonko?

EINO. Sinä et hävinnyt mitään. Kävin äsken jättämässä kassaan
kahdenkymmenen tuhannen maksuosoituksen — otin osakkeet kassasta — ja
heitin uuniin.

ELMA. No, mistä sinä hankit —?

EINO (pyyhkäisee hermostuneesti tukkaansa). Olen myynyt — Maurin talon.

ELMA (hypähtää ylös). Myynyt — perintötalosi! Tämän tähden?

EINO (painaa Elman takaisin istumaan). En yksin tämän tähden. Minulla
oli siinä vielä — toinenkin velka — isännöitsijälle.

ELMA. Niin — niin —

EINO. Ja se oli välttämättä maksettava.

ELMA. Vaatiko hän sitä?

EINO. Ei — ei vielä, ehkä ei ehtinyt — mutta se on maksettava.

ELMA (ajatuksissaan). Niin — niin kai.

EINO (iloisesti). Oletko pahoillasi, kun tein niin epäonnistuneen
kaupan?

ELMA (hymyilee väsyneesti). Olen pahoillani sinun tähtesi — ja
kotitalosi tähden.

EINO (lämpimästi). Minä en sitä surisi enkä siitä välittäisi, jos vain
tietäisin — tietäisin —

ELMA. Mitä sitten?

EINO. Lupaatko, ettet pahastu — jos sanon, mitä toivoisin tietäväni?

ELMA (tarjoa kätensä). Lupaan.

EINO (tarttuu Elman käteen). Minä toivoisin tietäväni, pidätkö sinä
minusta — yhtään —

ELMA (hämillään). Mutta, ihme! Enkö minä aina —?

EINO (ääni väreilevänä). Niin, toverina —ja ystävänä, mutta enemmän —?

ELMA (painaa silmänsä alas). Enemmän —?

EINO (yksinkertaisesti ja lämpimästi). Minä olen rakastanut sinua
koko ajan — luulen, elämänikäni — ainakin olet ensimmäinen ja ainoa
rakkauteni. Sentähden tahdoin välttämättä päästä holhoojaksesi —
saadakseni olla lähelläsi. Kaikki tekoni ja toimeni ovat aina
tarkoittaneet sinua, kaikki hyvät ja pahat työni olen tehnyt sinua
varten — sinun hyväksesi. (Äänettömyys.) En tahdo puhua puolestani
— tunnethan sinä minut. Pidätkö yhtään minusta? Rakastatko niin
paljon, että — — että luulisit voivasi —?

ELMA (hiljaisesti). En ole ennen ajatellut sinua — muuten kuin — kuin —

EINO. — kuin holhoojana? Niinkö?

ELMA. Niin.

EINO. Etkö nyt voisi, kun tiedät —?

ELMA (nousee hiljaa). Anna anteeksi! Tämä on niin ihmeellistä — minä en
ymmärrä —

EINO (nousee). Ei sinun tarvitsekaan nyt heti sitä ymmärtää. (Iloisesti
ja herttaisesti.) Mehän olemme vuosikausia olleet yhdessä. Mikä kiire
nyt olisi yhtäkkiä —!

ELMA (katsoo Einoa silmiin). Tuntuu niin kummalta kuulla sinun suustasi
tällaisia sanoja.

EINO (hymyilee). Holhoojan suusta —!

ELMA (hymyilee). Niin juuri — holhoojan. Tuntuu aivan kuin tämä olisi —
olisi —

EINO. Mitä sitten?

ELMA. — olisi jotakin mahdotonta — en tiedä miten sanoisin — jotakin —
rikollista —

EINO (nauraa). Rikollistako? Emmehän me ole sukulaisia.

ELMA. Ei, ei! Mutta tämä pitkällinen suhde —

EINO (nopeasti). Rakas lapsi! Jos se sinua vaivaa — eikä muuta ole
esteenä — niin siitä pitää päästä — ja aivan heti. — Minä eroan —

ELMA (irroittaa kätensä hiljaa). Niin — en tiedä — ehkei se ole se —

EINO. Jos ehkä et —?

ILMARI (astuu peräovesta sisään). Anteeksi! Minä kyllä koputin, mutta —

ELMA (menee kiirehtimättä vasemmalle ovelle, kääntyy ovella ympäri ja
katsoo hetken molempia). Herroilla on ehkä asioita? (Menee kamariin.)

EINO (astuu pari askelta alas oikealle, missä kääntyy perälle päin).
On meillä vielä yksi asia. Ole hyvä ja tuo tänne velkakirjani. Minä
lunastan sen heti.

ILMARI (hämmästyy). Nyt heti?

EINO. Aivan heti! (Katsoo kelloaan.) Minä olen täällä puolen tunnin
kuluttua.

ILMARI (katsoo kamarin ovea ja sitten Einoa). Hm! (Menee hitaasti ulos.
Eino ottaa hattunsa ja menee keittiöön.)

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


ALLI (tulee keittiöstä ja menee avaamaan ulko-ovea Toivolle, joka tulee
sisään). Minä näin ikkunasta, että tulit tännepäin. Ja ajattelin,
että jos aiot konttoriin, niin huudan sinut tänne. Tule nyt kahville
Hanna-äidin puolelle! Siellä on isä ja Elma —

TOIVO. Tuolla ulkona on Kustaa taas.

ALLI. Mitä hän tahtoo?

TOIVO. Hän tahtoo päästä isäsi puheille.

ALLI. Mitä ihmettä hän hänestä tahtoo?

TOIVO. En tiedä. — Ajatteles, kuinka omituinen juttu!

ALLI. No?

TOIVO. Kustaa oli määrätty lähtemään ylävedelle asialle — ja oli jo
rannassa valmiina, kun isännöitsijä tuli häntä puhuttelemaan.

ALLI. Enkös minä ole haistanut, että heillä on jotakin yhteistä! —
Entäs sitten?

TOIVO. Senjälkeen — heidän keskustelunsa jälkeen nimittäin —

ALLI. Niin, niin?

TOIVO. — ilmoitti Kustaa tulleensa sairaaksi — ja asialle pantiin joku
toinen.

ALLI. Ja Kustaa —?

TOIVO. — on nyt täällä — ja tahtoo päästä isäsi puheille.

ALLI. Millä ihmeellä me sen estäisimme? Siinä on varmaan jotakin hyvin
ilkeätä.

TOIVO. Kuules! Nyt hän tulee jo rappusissa.

ALLI. Sanotaan, että isä on konttorissa.

TOIVO. Sanotaan.

ALLI. Ruvetaan tanssimaan — nopeasti — ettei älyä mitään. (Alkaa
tanssia Toivon kanssa rallattaen.)

KUSTAA (tulee ulkoa). Kas, kas! Täällä tanssitaan — että lattiapalkit
katkeavat.

ALLI (lopettaa tanssin). Eivät ne katkea.

KUSTAA. Lattia vajoo jalkain alta ja katto putoo sisään.

ALLI. Mitä se Kustaa höperöi — sen on joku Kustaalle opettanut. Mitä
Kustaa tahtoo?

KUSTAA. Minä tahdon tavata Ruhalan isäntää.

ALLI. Hän on konttorissa. Menkää sinne!

KUSTAA. Minä menen. Jatkakaa te vain tanssianne — tulivuoren kupeella!
(Menee.)

TOIVO. Se mies on aika lurjus. Tekeytyy puolihupsuksi ja
uskonnolliseksi — eikä ole kumpaakaan.

ALLI. Eikö?

TOIVO. Ei, vaan suuri lurjus — se hän on.

RUHALA (sileäksi ajeltu, vähän partaa leuan alla, voimakas ja tanakka,
tulee keittiöstä). Hanna tulee tänne vähän juttelemaan — jahah —. Toivo
ja Alli, menkää sinne Elman seuraksi — meillä on vähän Hannan kanssa —

ALLI (hyvin viisaana). Minulla on sitten myöskin hyvin tärkeätä
puhumista isälle.

RUHALA (hymyilee). Sinulla on aina tärkeyksiä — juttele sinä niistä
Toivolle! Se sopii paremmin sinulle — täti! — Noh! Mars matkaan!
(Työntää Allin ja Toivon keittiöön.) Noh! Hanna-piikaseni! Kiirehdi
sieltä!

HANNA (tulee keittiöstä). Se isäntä on niin kiireinen tällä kertaa.

RUHALA. Niin on. Istutaan tähän. (Istuu sohvalle.) Hanna tuohon
tuolille!

HANNA (nauraa). No, niinkuin ripille.

RUHALA. Asioista — oikeista asioista minä puhun miesten kanssa, mutta —
Hanna on tässä perheessä niinkuin haka veräjässä — ja — ja —. (Äkkiä.)
—Onko täällä kaikki oikeassa kunnossa?

HANNA. Niin, en minä tiedä mitä lie tehtaalla —

RUHALA. Ei Hannan tarvitsekaan sitä tietää. Siitä otan itse selvän.
Mutta — entä Elma?

HANNA. Minun tietääkseni ei ole mitään erikoista tapahtunut.

RUHALA. Mutta hän ei ole kuten ennen. Milloin rauhaton — milloin
ajattelevainen — yhtäkkiä iloinen — ja taas synkkä — mitä se on?

HANNA. Hm! Se täytyy kai sanoa enolle — ja parempi kai on, ettei hänen
tarvitse sitä itse tehdä.

RUHALA (ankarasti). No, mitä?

HANNA (hymyillen). No, no! Ei se niin kauheata ole. Maurin herra on
kosinut Elmaa.

RUHALA (hypähtää seisomaan). Soo! (Menee yli vasemmalle ja alkaa
kävellä ylös ja alas.) Vai ei kauheata!? Onpa sitä vain siinä kerraksi.

HANNA (nousee hämmästyneenä). Minä en ollenkaan ymmärrä isäntää. Maurin
herra on paras mies, minkä olen nähnyt. Ja jos Elma hänet ottaa, tekee
hän siinä hyvän valinnan.

RUHALA (pysähtyy katsomaan Hannaa). Niinkö?

HANNA. Aivan varmasti.

RUHALA. Kun sinä sen sanot, niin voi siinä olla vähän perää —

HANNA. Ei vähän. Se on kokonaan totta.

RUHALA (miettii). Hm! Voihan hänellä olla joku hyväkin puoli, vaikka ei
sitä uskoisi —

HANNA (ihmetellen). Mitä herran tähden —?

EINO (tulee ulkoa ja nähdessään Ruhalan jää hämmästyksestä seisomaan
ovensuuhun). Tekö — täällä?

RUHALA (Hannalle). Hyvä on! Hanna menee vain! Meillä on asioita —
(Hanna katsoo pitkään kumpaakin ja menee hitaasti keittiöön.)

RUHALA (katsoo Einoa). Sinä et minua odottanut?

EINO. Hämmästyin todella. No, tervetuloa! (Menee tervehtimään.)

RUHALA (pistää kädet taskuunsa ja kääntyy etualalle päin, nyökäyttäen
päätänsä sivulle). Istu tuonne pöydän päähän, minä istun tähän. (Istuu
pöydän vasemmalle puolen.)

EINO. Minä kyllä — olisin — (Istuu.)

RUHALA. Minä puhun. — Tulen suoraa päätä Helsingistä. Olin siellä
raha-asioitten vuoksi. (Katsoo Einoa.) Olin Erämoision konttorissa —.
(Eino nojaa otsan käteensä.) — Lainahommassani tuli puheeksi myös
sitoumukseni. Sain kuulla siellä, että olen yksin mennyt sinulle
takaukseen — yksin — viidenkymmenen tuhannen takaukseen, sinulle.

EINO (toivottomana). Antakaa minun —

RUHALA. Ymmärrätkö sinä? Minä muka olen kirjoittanut takaajaksi —
kirjoittanut nimeni viidenkymmenen tuhannen paperiin —

EINO. Minä tahtoisin —

RUHALA. Sinä tiedät, että minä en ole siihen kirjoittanut.

EINO. Puhukaa, jumalan tähden, vähän hiljemmin!

RUHALA. Kuka sen on kirjoittanut?

EINO (hiljaa). Minä.

RUHALA. Niin, tietysti, kukapa muu, siis — nimenväärentäjä —

EINO (lyyhistyy häpeästä). Niin.

RUHALA (katsoo pitkään Einoa, nousee sitten hermostuneesti ja kävelee
kädet selän takana). Herra jumala! Tällainen häväistys! Väärentäjä,
kunniaton, roisto — lurjus —

EINO (yhä onnettomampana). Niin.

RUHALA. Mies, jota olen pitänyt kuin sukulaisena, kuin omana poikana —
(Pysähtyy tuolinsa viereen.) — aivan kuin omana poikana! (Hiljaisemmalla
ja moittivalla, ihmettelevällä äänellä.) Ja tämä mies, tämä sama
rikollinen — hyvin tietäen tekonsa — tämä sitten vielä esiintyy
kosijana, kosii Elmaa —

EINO (tuskassa). Ooh!

RUHALA. Aikoo syöstä onnettomuuteen viattoman naisen, kunniallisesta
suvusta.

EINO (kohottaen tuskasta väreilevät kasvonsa ja pudistaen päätään). En
— en.

RUHALA. Et?

EINO (puhuu hyvin vaikeasti). En koskaan — Elmaa — onnettomuuteen —

RUHALA. Etkö ehkä ole kosinut?

EINO. Kyllä — mutta —

RUHALA (kiivastuu). No, mikä mutta siinä sitten on?

EINO (pyytävästi). Antaako eno — minun — nyt selittää?

RUHALA (ivallisesti). Onko tässä vielä jotakin selittämistä?

EINO. Saanko puhua?

RUHALA. No?

EINO. Minä lähetin teille kirjeen, jossa pyysin teitä takaukseen —

RUHALA. Ja minä kielsin.

EINO. Niin. Mutta minä olin nuori ja kokematon — ja asialla oli
hengenhätä — ja minä olin varma, että te ette kiellä ja kun kotitaloni
olisi silloin mennyt — niin en voinut odottaa teidän vastaustanne —
vaan kirjoitin — ajattelin — onhan se sama jos — jos eno itse — tai minä
— kun kuitenkin — oli selvää, että ette te — enempää kuin muutkaan —
koskaan tulisi siitä kärsimään — ja minä niin kirjoitin.

RUHALA. Ja todistajat?

EINO. Todistajat eivät kysyneetkään, he vain todistivat —
nimikirjoituksen.

RUHALA. Ketkä?

EINO. Toinen on jo kuollut — ja toinen on tehtaassa työssä, Varppeen
Kustaa.

RUHALA. Ja rahat sait Varvikolta?

EINO. Niin.

RUHALA. Ja otit hänet sitten isännöitsijäksi.

EINO. Niin.

RUHALA. Tiesikö hän nimenväärennyksen?

EINO. Ei. Mutta minä aloin pelätä — alkoi onneton aika — tahdoin tehdä
hänet ystäväkseni — tahdoin hiljaisuudessa maksaa lainan —

RUHALA. Ja hiljaisuudessa naida rahaa —

EINO (hypähtää ylös). En, jumalan nimessä, en —

RUHALA. No, miten sitten?

EINO (surumielisenä). Minä olen — nyt myynyt sukutaloni — ja maksanut
tehtaan kassaan erään häviön, jonka olin aiheuttanut, ja — (ottaa
lompakostaan pankkiosoituksen) — ja tässä on maksuosoitus Varvikon
lainasta.

RUHALA (ojentaa kätensä). Näytä!

EINO (vie pöydän editse paperin Ruhalalle). Olen jo pyytänyt häneltä
velkakirjaa. Hän tuo sen — tänne — ehkä aivan heti.

RUHALA. Hm! (Antaa paperin takaisin.) No niin, tätä myöten —

EINO (panee paperin taskuunsa). Sitten tästä ei jää jäljelle —
(raskaasti) — muuta kuin itse teko.

RUHALA. Teko — niin.

EINO (menee istumaan entiselle paikalleen). Niin.

RUHALA. Ja — sitten — eroo holhoojatoimestasi — heti.

EINO. Lähetin jo kirjelmän holhouslautakunnalle.

RUHALA. Hyvä on.

EINO. Elmaa ei miellyttänyt, että minä holhoojana —

RUHALA. Ei — tietysti — Elmaa ei miellytä, että enää puhutaan
naimisesta.

EINO (nousee nopeasti). Mitä?

RUHALA. Ihmetyttääkö se sinua?

EINO (kauhistuen). Oletteko jo sanonut hänelle?

RUHALA (nousee). En. Mutta nyt menen sanomaan.

EINO (rukoillen). Älkää — älkää — olkaa armollinen — antakaa minun
ensin — antakaa minun itseni tehdä se — tehdä tämä tunnustus —
ajatelkaa minun tunteitani — niin — ajatelkaa hänen hienotunteisuuttaan
— ajatelkaa, miten hän loukkaantuisi, jos joku toinen —

KUSTAA (tulee ulkoa). Hyvää päivää!

EINO. No? Mitä Kustaa täältä?

KUSTAA. On asiaa sille Ruhalan isännälle.

RUHALA (menee perälle päin). Minulle? Kuka te olette?

KUSTAA. Minä olen Varppeen Kustaa.

RUHALA. Soo? — No, mitä te minusta?

KUSTAA. Siitä velkakirjasta — ja nimestä minä puhuisin —

EINO (pyytävästi). Eno!

RUHALA. Myöhemmin — sitten illalla —

KUSTAA. Mutta siinä oli väärennetty —

RUHALA (kiivaasti). Kuulitteko, mies! Sitten illalla! Menkää nyt!
Minulla ei ole aikaa. —

KUSTAA (röyhkeästi ja hiljaa). Mutta minä tahdon palkkion — palkinnon
tahdon, jos vielä olen vaiti —

RUHALA (viekkaasti). Sen saatte — sitten — illalla. Kas niin — (menee
Kustaata kohti) — menkää nyt!

KUSTAA. Ettekö te edes tahdo kuulla —?

RUHALA (kiivaasti). Tällä kertaa en mitään! (Nopeasti ja terävästi.)
Mutta jos sitä ennen lörpöttelet muille, niin saat minun kanssani
tekemistä.

KUSTAA (kavalasti). Eikö isännöitsijällekään?

EINO (koskee taskuunsa, jossa on pankkiosoitus). Tämä pitäisi —

RUHALA (himokkaasti). Toimita se heti! (Hymyillen.) Ehkä meillä sentään
on Kustaan kanssa jotakin tekemistä. Kustaa tulee minun kanssani tänne
Hannan puolelle!

KUSTAA. Minunkin mielestäni meillä on —

RUHALA (avaa oven keittiöön). Mennäänpäs tänne!

KUSTAA. Jahah! (Menee.)

RUHALA (hiljaa). Ellet saa velkakirjaa Varvikolta, niin joudut linnaan.

EINO (pyytäen). Ja ettehän kerro Elmalle? Antakaa minun, ja antaa hänen
sitten päättää —

RUHALA (kylmästi). Hänen päätöksensä on sama kuin minun — ja se on jo
tehty, mutta puhu vain itse, kyllä käsken hänet. (Menee ovelle.)

EINO (kauhistuen). Mikä päätös?

RUHALA (kääntyy ovelle, katsoo Einoa). Etkö sitä arvaa! (Menee
keittiöön.)

EINO (seisoo hetken ihan liikkumatta, ojentaa sitten molemmat
käsivartensa kohoksi nyrkkiin). Ooh! ooh! (Ottaa täysin kourin kiinni
tukastaan; ilmaisten suurinta tuskaa.) Ooh! ooh! (Kävelee hurjana
edestakaisin, pysähtyy kirjoituspöydän luona, ja kädet vaipuvat
hervottomina alas, mutisee.) Niin'— niin — niin. (Avaa pöytälaatikon
hitaasti ja veltosti, ottaa sieltä pistoolin ja pistää taskuunsa,
kääntyy sitten keittiön oveen päin ja jää odottamaan.)

ELMA (tulee keittiöstä). Eno sanoi, että —. (Huomaa Einon kalpeuden.)
Herra siunatkoon — kuinka sinä olet kalpea! Oletko sairas?

EINO (puhuu soinnuttomasti). En.

ELMA. Tule nyt istumaan! Tänne! Istutko sohvaan?

EINO. En. Ole hyvä ja istu! Minä tähän tuolille. (Istuvat.)

ELMA. Onko jotakin tapahtunut?

EINO. On — paljon on tapahtunut, ja siitä minun pitäisi sinulle kertoa.

ELMA. No, mutta eihän senjälkeen — vastahan me juuri tapasimme. —
Enonko kanssa?

EINO. Kyllä hänenkin — mutta jo aikaisemmin. Minulla on sinulle paljon
puhumista.

ELMA (herttaisesti). Puhu vain! Kyllä minä kuuntelen.

EINO. Minun pitäisi alkaa aivan lapsuudestani —

ELMA (hymyillen). Tunnenhan minä sinut jo koulupojasta asti.

EINO. Mutta sinä et tunne juuri niitä piirteitä, jotka — et tunne sitä
puolta, joka sinulle selvittäisi — (Vähän elävämmin.) Luuletko, että
minä olen koskaan rakastanut kotitilaani?

ELMA. Sen tiedän ja olen nähnyt niin kymmeniä kertoja, ettei mikään
paikka maailmassa ole sinulle ollut sen veroinen.

EINO. Niin — juuri niin! Mutta sekään ei riitä. En tiedä — onko se ollut
sairaloista vai tervettä, mutta se on ollut minulle niin paljon, että
minun mielestäni — se oli olemassa vain minua varten — ja minä sitä
varten. Me olimme vain yksi käsite. Tuskin emä on koskaan polkastansa
vaalinut hellemmin, mustasukkaisemmin — tai intohimoisemmin.
(Alakuloisesti.) Ja tämä kaikki — minun elinehtoni silloin — minun
elämäni kaikkeus — oli kerran luisua pois.

ELMA. Minä tiedän.

EINO. Mutta tiedätkö, että — jos näin voimakkaasti on kiintynyt —
näin koko olemuksellaan kiintynyt — niin hädän hetkenä on valmis
puolustamaan kaikilla aseilla.

ELMA (innostuneena). Kyllä — kyllä!

EINO. Vaikkapa väärilläkin.

ELMA. Luulen senkin ymmärtäväni.

EINO (ottaa Elman käden). Kiitos! (Synkästi.) Nyt alkaa kertomus.
(Heidän takanaan pannaan lukittuun oveen avain ja ovi avataan.)

ELMA. Siunatkoon!

EINO (hypähtää ylös): Mitä tämä on?

ELMA (juoksee sohvalta vastakkaiselle puolelle). Mitä nyt?

ILMARI (tulee sisään lukitusta ovesta). Anteeksi. (Ivallisesti.) Käytin
suorinta tietä.

ELMA (suuttuneena). Kuinka te uskallatte?

EINO. Tämähän on rauhan häiritsemistä!

ELMA. Kuinka te julkeatte siitä kulkea?

ILMARI. Tärkeät asiat — (ivallisesti hymyillen Einolle) — erittäin
tärkeät. Eikö niin?

EINO (hämillään). Niin kyllä, mutta —

ILMARI. Minä en mitenkään ole tahtonut loukata Elma-neitiä. Mutta
minä luulin, että Eino oli täällä yksin ja odotti minua — pitkästyi
odottamaan — tarkoitan.

ELMA. Oletko odottanut? Onko teillä —

EINO. On — pieni hetki vain. Tehkäämme se niin lyhyeksi kuin suinkin.
Anna anteeksi, Elma, sällitkö meidän —!

ELMA. Kyllä tietysti, mutta —

ILMARI (hyvin kohteliaasti). Minäkin pyydän.

ELMA (katsoo pitkään Ilmaria). Kyllä. (Menee kamariin vasemmalle.)

EINO (menee vasemmalle puolen pöytää). No — kiirehditään!
(Ottaa pankkiosoituksen). Tässä on maksuosoitus koko summalle —
viidellekymmenelle tuhannelle — ja koroille — tähän päivään asti, katso
itse — aivan tarkalleen laskettuina — ole hyvä. (Ojentaa paperin.)

ILMARI (liikahtamatta). En epäile — olethan rehellinen mies — et ole
lurjus, kuten minusta sanoit.

EINO (hermostuen). Se oli aivan toisessa yhteydessä — ja toinen asia —
mitä sitä tähän? Onko sinulla velkakirja?

ILMARI. Ei.

EINO (hämmästyen). Ei?

ILMARI. Ei ole.

EINO. Miksi ei? Lupasit tuoda, ja minä tahdon sen nyt lunastaa —

ILMARI. Mutta minulla ei sitä nyt ole.

EINO. Missä se on?

ILMARI. Minä en anna sitä.

EINO (suunniltaan). Et anna? Minkätähden et?

ILMARI. Se ei ole ihan oikea velkakirja.

EINO (melkein tukehtuen). Ei ole — oikea?

ILMARI. Siinä on takaajan nimi väärennetty.

EINO (ottaa kiinni tuolista). Väärennetty —

ILMARI. Niin, sinä olet sen väärentänyt.

EINO (huohottaen). Kustaako kertoi?

ILMARI (hymyillen ivallisesti). Ei, minä tiesin sen jo silloin, kun sen
sain.

EINO (kuiskaten käheästi). Ja kuitenkin otit sen!

ILMARI. Otin.

EINO. Mitä varten?

ILMARI (nauraa). Minua huvitti.

EINO (kähisten). Sinua huvitti! Sinua huvitti saattaa minulle vahinkoa.
Sinua huvitti sitoa minun käteni — sinua huvitti saada yli-ote. —
Kaiken sen tiedän — mutta minkätähden, sano se — minkätähden?

ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Eikö huvittaminen riitä.

EINO. Ei — ei konnantöihin.

ILMARI (ivallisesti). Ehkä ei — sinähän sen tiedät.

EINO (iskee tuolin lattiaan). Roisto!

ILMARI (kylmästi). Minä pyydän — ei mitään arvonimiä! Sinä jakelet
niitä liian auliisti. Säästä joku itseäsikin varten!

EINO. Syy! Sano syy!

ILMARI. Olin ennen käynyt tehtaalla — näin ja oivalsin kaikki
mahdollisuudet täällä. Tiesin, että voisin hoitaa näitä laitoksia
paremmin kuin sinä. Tahdoin vakiinnuttaa asemaani, kun kerran —
(hymyillen) — kun kerran —

EINO. Mitä?

ILMARI. — tarjosit minulle niin erinomaisen tilaisuuden — (terävästi
katsoen Einoon) — sillä — enhän mitään sinulta pyytänyt — enhän?

EINO. Et — et. (Pyyhkien otsaansa.) No, ja — mitä olet nyt sitten
voittanut?

ILMARI. Kaikki.

EINO (hermostuen). Sana! Tyhjä sana! Sisältää kaikki eikä mitään!
Mainitse päämäärä, jonka olet saavuttanut, niin — saamme punnita —
painaako se yhtä paljon kuin tämä — tämä — konnantyö.

ILMARI (lyö nyrkkinsä pöytään). Roisto! — voisin minäkin sanoa.

EINO (rukoillen). Sinä et tunne syitä — et olosuhteita — et
vaikuttimia — et tunne mitään — et tahdo tuntea mitään — mikä vaikutti
minuun — eikä sinun tarvitsekaan — ei ollenkaan. — Ole armelias —
tässä on — ota rahasi korkoineen — ota — ja anna minulle velkakirja
— ja jos tahdot ylimääräistä korvausta, niin — niin sano vain.

ILMARI (tekee ehkäisevän liikkeen kädellään). Maltahan!

EINO (henkeänsä pidättäen). No?

ILMARI (kavalasti). Sinä olet rakastunut?

EINO (lämpimästi, aivan kuin oljenkorteen tarttuen). Niin — minä olen
rakastunut — minä olen — ajattelehan nyt — ja ole inhimillinen — ole
armelias — minä rukoilen sinua — minä rakastan, minä jumaloin —

ILMASI. Elmaa?

EINO. Niin, tietysti — ajattelehan — ihaninta naista, minkä jumala on
luonut — ja sinä olet näin säälimätön, vaikka — vaikka minä rakastan
häntä — rakastan kaikesta —

ILMARI (kylmästi). Niin minäkin — ja olen kosinut häntä.

EINO (jää tuijottamaan Ilmaria). Sinä?

ILMARI. Niin — minä. (Äänettömyys.)

EINO (soinnuttomalla äänellä). Sinä et siis — anna velkakirjaa?

ILMARI. En.

EINO (mielipuolisesti). Mutta minä otan sen sinulta — otan väkisin —
vaikka — minun pitäisi — sinut ampua.

ILMARI (panee kädet ristiin rinnallensa). Turha vaiva! Silloin
joutuisit vankilaan kahdenkertaisesta syystä.

EINO (aivan kuin houreessa). Eno myöntää — kyllä eno myöntää, kun
pyydän —

ILMARI. Myöhäistä! Hän paljasti asian jo Erämoisiossa, ja Kustaa
todistaa. Nimismies on kohta täällä. Olen kutsunut hänet tänne
puhelimella.

EINO (vaipuu tuolille aivan herpautuneena). Lopussa — kaikki — lopussa!
(Hengittää raskaasti.) Ja jos teet kaiken tämän rakkaudesta — yhtä
suuresta rakkaudesta — kuin — mistä — ehkä minä — olisin tehnyt — ja
olen tehnyt — suuren rikoksen, niin — niin — jumala sinulle suokoon
anteeksi! (Nousee vaivaloisesti.) Minä en sano sinua roistoksi enkä
konnaksi, sillä — sillä — (horjuen) — näin voi tehdä — ainoastaan —
ystävä. (Menee hoiperrellen oikeanpuoliseen, lukittuun huoneeseen ja
sulkee oven. Ilmari seisoo liikkumatta, nostaa vasemman, käden ylös
ja sivelee otsaansa.)

ELMA (syöksyy sisään hurjana ja puhuu aivan kuin hampaitten välitse).
Kurja, kehno raukka — elukka, peto!

ILMARI (sävähtäen). No, mutta Elma-neiti!

ELMA. Vaiti — konna! Minä kuulin kaikki — minä ymmärrän kaikki.
(Heittää Ilmarin rypistyneen kirjeen.) Olen lukenut tuon roistokirjeesi
— (Kuuluu laukaus huoneesta, minne Eino meni. Elma parkaisee.) Herra
jumala! (Syöksyy sisään oikealle.) Eino! Rakas Eino!

ILMARI (kauhistuen). Ampuiko hän?

ELMA (kamarissa). Oi — jumala meitä armahtakoon! Rakas, rakas Eino!

ILMARI (menee lähelle ovea, mutta ei sisään). Mitenkä on?

ELMA. Oma armas rakastettuni! Oi, Eino — Eino kallis!

ILMARI (huutaa räikeästi, menemättä sisään). Mitenkä on?

ELMA (syöksyy raivoisana ovelle). Ooh! Sinä! (Juoksee kirjoituspöydän
luo, ottaa sieltä pistoolin, piilottaa sen selkänsä taa ja menee
keskipöydän vasemmalta puolella etualalle.) Mene sisään! (Hurjana kuin
mielipuoli.) Mene sisään katsomaan!

ILMARI (tahdottomana). Kyllä — kyllä. (Menee sisään.)

ELMA (astuu lähelle ovea). Katso taaksesi — murhaaja!

ILMARI (kamarissa). Mitä nyt? Pistooli! Elma! Mitä tämä on?

ELMA. Tämä on — kuolleen tervehdys — (laukaisten) — ja tuomio! (Heittää
pistoolin kamariin.)

KAIKKI MUUT (syöksyvät keittiöstä). Mitä? Mitä nyt? Jumalan nimessä!
Mitä on tapahtunut? (Ruhala ja Toivo menevät kamariin. Elma horjuu
vasemmalle, nojaten pöytään.)

RUHALA (kamarissa). Molemmat kuolleet!

HANNA (lankee polvilleen). Herra armahda!

ALLI. Molemmat!

RUHALA (tulee kamarista). Molemmat!

TOIVO (tulee kamarista ja menee Allin luo). Kaikkivaltias jumala!

RUHALA (matalasti ja synkästi Elmalle). Kaksintaisteluko?

ELMA (tuskin voiden seistä). Niin — kaksintaistelu.

    Väliverho.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSINTAISTELU ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.