Lemun rannalla : Laulunäytelmä kahdessa kuvaelmassa

By Karl Rosendahl

The Project Gutenberg eBook of Lemun rannalla
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Lemun rannalla
        Laulunäytelmä kahdessa kuvaelmassa

Author: Karl Rosendahl

Release date: July 3, 2025 [eBook #76436]

Language: Finnish

Original publication: Pori: Palander'in kirjapaino, 1885

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEMUN RANNALLA ***

language: Finnish




LEMUN RANNALLA

Kirj.

Karl Rosendahl






Porissa,
Palander'in kirjapainossa ja kustannuksella,
1885.




Henkilöt:

MAJUURI RIDDERSTJERNA, vanha Suomen sotilas.
ALMA, hänen tyttärensä.
AKSELI LIND, ylioppilas.
MODIG, ent. korpraali.


(Tapahtuu 19 p. kesäk. 1850.)

Ensim. näytös majuurin kartanossa likellä Turkua.

Toinen näytös Lemun entisellä sotatantereella.




Ensimmäinen kuvaelma.


(Näyttämö kuvaa lehtipuita kasvavaa pihaa majuurin maatilalla.
Vasemmalla päärakennukseen yhdistetty kylkirakennus portaineen.
Portaiden edessä kasvavan puiden alle on asetettu pöytä sekä joitakuita
vihreäksi maalatuita puutarhatuoleja. Esiriipun noustessa istuu Alma
pöydän ääressä, sitoen kukkaisseppelettä.)


Ensimmäinen kohtaus.

ALMA (yksin.)

On surullista olla seitsemäntoistavuotias, niinkuin minä tänään, ja
tuntea itsensä niin yksinäiseksi elämässä. Tosin on minulla isä, joka
hellästi minua rakastaa; mutta hän on sotilas vuodelta 1808, joka
vain elää muistoissaan eikä taida käsittää tunteiden tulvaa nuoren
seitsentoistavuotiaan tytön sydämmessä. Kun joskus, milloin täällä
sisässä tuntuu oikein autiolta, (laskee käden sydämmelle) rupean
puhumaan hänen kanssaan rakkaudesta, miten suloista ja ihmeellistä se
on, ei hän ole minua ymmärtävinään tai ei tahdo ymmärtää, vaan kutsuu
minua narrimaiseksi, hassuksi, joka ajattelee tuommoista imelätä lorua.
Silloin hän mieluimmin ottaa puhuakseen Adlercreutz'ista, Döbeln'istä,
Sandels'istä, Wegesack'ista ynnä monesta muusta uroosta, joka on
taistellut ja vuodattanut verensä Suomenmaan edestä. Ne ovat hänen
urhoollisuutensa, miehuullisuutensa ja kunniansa ihanteet; minkätähden
hän sitte kieltää minua, heikkoa naista, myös omistamasta rakkauteni
ihannetta, johon sydän hartaasti voi kiintyä? Niin, luulen, ettei
Akseli pääsisi hänen armoihinsa, vaikka hän uskaltaisikin tulla tänne;
mutta niin rohkea hän ei voi olla, kun hän tietää, ettei yksikään nuori
mies ole isän tähden rohjennut astua meidän kynnyksemme yli, minun
täytettyäni viisitoista vuotta. Oi,' kun pitää linnun lailla olla
häkkiin suljettuna, saamatta tuskin ajatustakaan vapaasti lähettää
kiitämään rakkauden iki-avaruuksiin! (katselee varovasti ympärilleen.)

        Ensimmäinen laulu.

    1.

    Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla,
    Kuninkahan kultaisen kartanon puolla;
    Voi minun lintuni, voi minun kultani,
        Kun et tule jo! :,:

    2.

    Linnut ne laulavat sorialla suulla,
    Soriampi kultani ääni on kuulla;
    Voi minun lintuni, voi minun kultani,
        Kun et tule jo! :,:

    3.

    Voi koska näen minä senkin ilopäivän.
    Kultani sivullani kulkevan ja käyvän;
    Voi minun lintuni, voi minun kultani,
        Kun et tule jo! :,:


Toinen kohtaus.

    Alma. Korpraali Modig (astuu sisään, nilkuttaen puujalalla.
    Hän on puettuna suomalaiseen korpraalin univormuun, rinnassa
    on urhoollisuuden mitali.)

MODIG (kirje kädessä, pyyhkäisee hien otsasta nutun hijalla).

Hohoi! hohoi! — huomaa kyllä, että minä, äijä parka, olen väsynyt
matkasta, vaikka tuskin olen kahta peninkulmaa käynyt, — ja vielä on
edessäni pitkä matka marssittavana, ennenkun olen päässyt perille.
Toista oli ennen, kun mentiin taisteluun isänmaan edestä. En silloin
ehtinyt, niinkuin nyt, sivumennen juosta viemään rakkaudenkirjeitä
jollekin nuorelle, kauniille tytölle. — Mutta kenelle minä sitte jätän
tämän kirjelapun, minkä tuo nuoriherra, joka kulki metsässä kukkia
noukkien, pyysi minun toimittaa perille, kun kävisin tämän herrastalon
ohitse? Talon tyttärelle, oli hänen selvään lausuttu käskynsä, eikä
kenellekään muulle. Mutta pahuus vieköön, kuinka löydän hänet? (Huomaa
Alman.) Aha! Tuolla istuskelee pieni sureva kyyhky. Ehkäpä se on hän?
Siis eteenpäin, mars! (yskii, jonka johdosta Alma kääntyy ja Modig
astuu lähemmäksi, tervehtäen häntä sotilaan tavoin.) Jumala varjelkoon
armollista neitiä! —

ALMA (hieman hämillään, itsekseen.) Ololtaan ja ryhdiltään tuo
näyttää olevan vanha suomalainen sotilas, (ääneen.) Taidanko olla
teidän palvelukseksenne, arvokas ukkoseni, niin — — (pistää käden
hameentaskuun, ikäänkuin etsiäkseen lanttia.)

MODIG (keskeyttää häntä.) Toivon myös voivani palvella neitiä, jos
olette tämän kartanon herran tytär?

ALMA.

Olenpa kyllä! — Mutta en ymmärrä, mikä asia teidän saattaa 'tulemaan
minun luokseni?

MODIG (antaa hänelle kirjeen, Alman lukiessa sitä, on Modig vetäynyt
näyttämön perälle, missä hän istahtaa penkille.)

ALMA.

Ilahuttaa minua! Keneltä se sitte lienee? Katsotaanpa.

 Armas Alma!

 Koska oleskelen niillä seuduilla kasvitieteellisiä tutkimuksia varten,
 niin haluaisin hartaasti tavata sinua. Tiedän saavani kokea isäsi
 vastenmielisyyttä, jos käyn teidän kodissanne sillä oikeudella,
 että joskus omistaa sinut, mutta koska myöskin tiedän, että sinä
 lapsellisesta rakkaudestasi häneen, et tahdo eli uskalla hänen
 mielipiteidensä takia ilmoittaa hänelle molemminpuolista rakkauttamme,
 niin olen päättänyt, maksoi mitä tahansa, nyt esitellä itseni talon
 vastaisena vävynä. Olen täten ainoastaan tahtonut valmistaa sinua
 puolen tunnin kuluttua syleilemään

                                               ijäti uskollista
                                                 Akseliltasi.

(Itsekseen.) Suuri Jumala! Kuinka kiinteälle hän uskaltaa jännittää
jousen! — Ei, se ei käy laatuun! — Minun täytyy estää häntä tulemasta
tänne. — Mutta kuinka? Oh, mihin pulaan hän varomattomuudellaan panee
minun! Tiedän isän varmaan antavan hänelle kieltävän vastauksen ja
suuttuvan vielä päälle päätteeksi minuun niin, ettei hän milloinkaan
lepy. Parempi on sitte estää kuin tulla estetyksi! (miettii hetkisen.)
Jos tuo kävisi laatuun? — — Niin, tahdonpa koettaa! (Modig'ille, joka
on lähestynyt.) Ettekö todella tahtoisi tehdä minulle palveluksen, jos
tietäisitte, että tämä tuomanne kirje olisi ollut minulle suurimmaksi
haitaksi?

MODIG (itsekseen.)

Tuon jos olisin tietänyt, olisi paha puoli, enkä minä tahtonut olla
"postiljoonina!" (ääneen.) Niin miksei, jos saatan sen matkallani
tehdä; sillä kenpä noin nuorelle ja kauniille "fröökynälle" raskisi
mitään kieltää?

ALMA.

Ettekö tahtoisi viedä minulta vastausta tuolle nuorelle miehelle, jolta
saitte tämän kirjeen?

MODIG (jyrkästi.)

Siihen vastaa vanha korpraali Modig heti paikalla jyrkkään: — ei —
jos kohta neiti panisikin sen pahaksi, sillä hänellä on vielä pitkä
matka kuljettavana; ja juosta viemään rakkaudenkirjeitä puujalalla,
se, tiedättekö, neiti, ei käy aivan sukkelaan tässä rasittavassa
kuumuudessa.

ALMA (taputtaen häntä olalle.)

Suokaa anteeksi ajattelemattomuuteni! Mutta minne sitte aiotte?
Näytätte olevan väsynyt käynnistänne. Ettekö voisi viipyä täällä
muutamia tuntia, levätäksenne?

MODIG.

Kiitos paljon hyväntahtoisuudesta, — mutta siihen minulla ei ole
aikaa. — Tänään on Lemun tappelun kahdes viidettä vuosipäivä, ja
sinne tappotantereelle aion lähteä. Siellä minä ensi kerran 20:nen
vuotiaana sain taistella edestä kalliin Suomen, jonka povessa pian
saan lepäyttää väsyneitä jäseneitäni; sentähden tahdonkin nyt vaeltaa
sinne, yksinäisyydessä viettääkseni toverein muistoa, jotka siellä ovat
kaatuneet minun rinnallani. — Uskokaa pois, neitiseni, siellä tehtiin
kunniakkaita ja urhoollisia töitä, me taistelimme kuin rehelliset
suomalaiset ainakin. Siellä menetin vasemman jalkani, pelastaessani
nuorta luutnanttia, joka seisoi vieressäni; siitä seikasta sain kyllä
korpraalin-arvon ja urhoollisuudenrahan, mutta olin myös sittemmin
sotapalvelukseen kelpaamaton. — Vieläkin tahtoo kyynel tunkeutua
silmästäni, ajatellessani, että nuori sotilas-urani niin äkkiä
katkaistiin.

        Toinen laulu.
        (Sävel: Kulneff.)

    1.

    Oi, miksei Lemull' suotuna
    Urosten rinnall' kaatua
    Mun eestä kalliin isänmaan,
    Kun enää milloinkaan
    En suojellut sit' miekallaan?
    Oi, miksen Tuonen tupihin,
    Mä joutunut kanss' Ramsay'in
        Ja urhoin uljasten!

    2.

    Nyt suloisesti uinuen
    Lepäävät alla seppelten!
    Mutt' vanha Modig sittemmin
    Käyskellen repalein,
    On mieron tietä mittaillut;
    Se palkkans' ollut, voittonsa,
    Ett' taistellut on edestä.
       Rakkahan isänmaan!

    3.

    Mutt' vähät siitä! — Tyytyen,
    Mit' tullut onpi osakseen,
    On hänen viime toivonsa,
    Ett' levät' rauhassa,
    Povessa maan miss' taisteli,
    Myös Duncker, Sandels, Döbelni:
    Sitt' nimeä ei kaipaakaan
       Povessa Suomenmaan.

Näin ajattelee vanha sotilas vuodelta 1808, — mutta luulen, jotta
hyvin harva meistä enää on elossa, meistä, jotka taistelimme samalla
sotakentällä. Jumala suokoon minunkin pian päästä rauhaan!

ALMA (itsekseen.)

Oi, kuinka ihmeellistä se olisi, jos hän olisi isäni hengenpelastaja
Lemulla, — jos hän olisi sama nuorukainen, nyt harmaaksi käynyt
sotavanhus, jonka isäni niin monta kertaa on toivonut elävän,
palkitakseen häntä jalosta työstä, jonka hän osotti isä-vanhukselle!
(ääneen.) Ettekö sitte tietänyt tuon nuoren luutnantin nimeä, jonka
hyväksi olisitte tahtonut uhrata henkenne?

MODIG.

En — ei sitäkään minulle suotu! Tultuani haavoitetuksi, kannettiin minä
heti taistelukentältä, eikä hän milloinkaan enää tavannut minua. Minä
olin Turun läänin rykmentin reservissä, hän taas kuului Porilaisiin.

ALMA (itsekseen.)

Minä juoksen kertomaan isälle, että täällä on vanha sotatoveri. Mutta
ei! — Annan ukon mennä ja olen varma siitä, että isä heti lähtee hänen
peräänsä Lemulle, — sitte voin myös pelotta antaa Akselin tulla tänne.
Tuohan oli onnellinen tuuma! (ääneen.) Koska luulette olevanne perillä?

MODIG.

Parin tunnin päästä, jos nyt oitis lähden matkaan. Ei, nyt pitää ukon
mennä tyypyttää. (Mennessään.) Jumala olkoon kanssanne, armollinen
neitini!

ALMA (rientää hänen jälkeensä, riistäen sormuksen sormestaan, jossa
hänellä on niitä kaksi saman näköistä.)

Odottakaa hiukan! Tässä on pieni lahja vaivastanne, ja samalla muisto
minulta, vanhan sotilaan tyttäreltä (pistää sormuksen hänen sormeensa
ja sanoo leikillisesti.) Tuottakoon se teille onnea matkalle!

MODIG.

Jumala siunatkoon neitiä hänen hyvän sydämmensä tähden! Hyvästi!
hyvästi!


Kolmas kohtaus.

ALMA (yksin.)

Oi, kuinka pelkään, jotta Akseli saapuu tänne, ennenkun olen
ehtinyt kohdata isää, joka ei vielä ole palannut jokapäiväiseltä
kävelyretkeltään pelloilta ja niityiltä! Joka minuutilta, mikä kuluu,
enenee rintani rauhattomuus. (Katselee ympärilleen.) Jumalan kiitos!
Tuolla hän jo lähestyy. Kunpa vain voisin näyttäytyä tyyneeltä! — —

            Kolmas laulu.

    Nuku rauhaton sydämmein, ah, nuku jo!
    Riemus', murheesi unhota, nuku jo!
    Toivehet pois turhat jääkööt,
       Unelmat myös levostas!
       Toivehet pois, pois!
       Unelmat pois, pois!
    Turhat levostasi jääkööt!

(Istahtaa puun alle, sitoo seppelettä, mutta osottaa yhä karttuvaa
levottomuutta majuurin monoloogin kestäessä)


Neljäs kohtaus;

ALMA. Majuuri Ridderstjerna (tulee oikealta, polttaen pitkää piippua.
Hän on puettuna Porin rykmentin hännys-univormuun, miekkaritariston
nauha napinlävessä.)

MAJUURI (huomaamatta Almaa.)

Tuhat tulimaista! Ikäväksi käy aikaa voittaen, päivä päivältä
kuljeskella pelloilla ja niityillä, katsomassa viljan kasvua. Ei
tuo juuri ole oikein sopivata elämää vanhalle sotilaalle, joka
nuoruuden päivinä on tottunut maistamaan kuulia ja ruuttia. — Silloin
kun vaimoni eli, kävi tämä maaelämä sentään laatuun, mutta nyt kun
käyn séitsemättäkymmentä, tuntuu päivä päivältä yhä tyhjemmälle ja
autiommalle. Jos ei minulla kuitenkaan olisi hupina tuota Alma-tyttöä,
joka sulostuttaa vanhoja päiviäni, niin ties Jumala, ellen jonakin
kauniina päivänä kuolisi ikävään. Ei hän saa erota minusta minun
elinaikanani! — — No, no, onhan tyttö vasta kuudentoista ja joutaa siis
varsin hyvin vielä olla naimatonna.

ALMA (astuu esiin puun alta, joka on kätkenyt hänet majuurilta,
naiivisesti.)

Pyydän anteeksi! Täytän tänään seitsemäntoista vuotta ja olen jo kohta
vanha tyttö.

MAJUURI (hieman hämillään.)

Vai niin! Olitko sinä siellä, veitikka, — sitä en tiennyt! —
Tule nyt tänne, jotta isäsi edes saa syleillä ja suudella sinua
syntymäpäivänäsi! (syleilee häntä ja suutelee otsalle.) Mutta, miksi
näytät niin surulliselta, lapseni? Onko sinulle jotakin ikävää
tapahtunut minun poissa ollessani?

ALMA (tekeytyy levolliseksi.)

Ei yhtään mitään, hyvä isä; mutta yksi uutinen on Almallasi kuitenkin
sinulle kerrottavana, uutinen, joka ei aivan vähäistä iloa tule sinulle
tuottamaan.

MAJUURI.

Noh, anna kuulua, mitä se lienee?

ALMA.

Vähän aikaa sitte kulki täältä pihan lävitse vanha sotilas vuodelta
1808; hän oli korpraali ja nimensä Modig; hän sanoi myös ensi kerran,
taistelleensa Lemulla, missä menetti vasemman jalkansa, ja siitä
seikasta sai hän urhoollisuudenmitalin ja korpraalin-arvon.

MAJUURI (kummastuneena.)

Mitä puhut, tyttö! Onko se totta?

ALMA.

On, jok'ikineri sana, isä hyvä!

MAJUURI (ankarasti kysyen.)

Ja sinä laskit hänen menemään?

ALMA.

Mitä voin minä tehdä? Hän mainitsi, että tänään oli neljäkymmentäkaksi
vuotta siitä, kun hän vuodatti vertaan Lemun rannalla, ja että hänen
välttämättömästi piti sinne vielä tänä iltana, yksinäisyydessä
viettääksensä niiden toverien muistoa, jotka siellä ovat kaatuneet
hänen rinnallaan.

MAJUURI (nostaen silmänsä taivasta kohden.)

Jumalan kiitos, että minulla kuitenkin on vielä yksi ainoa sotakumppani
elossa siitä päivästä, jona olin henkeni menettää! Kuinka ihmeelliset
olisivat sallimuksen tiet, jos hänessä, heljänkymmenenkahden vuoden
eron ja turhain tiedustelemisten jälkeen, löytäisin henkeni pelastajan!
(Almalle.) Mutta sitä minä en milloinkaan voi antaa sinulle anteeksi,
lapseni, kun annoit isäsi sotatoverin, jonka kanssa hän on jakanut
vaaroja ja vaivoja, niin huomaamatta kulkea ovemme ohitse; sillä voin
aavistaa, etteivät hänen elämänsä vaiheet ole olleet valoisammat kuin
niin monen muun noita harmaapäisiä sotavanhuksia, joita silloin tällöin
näkee käyvän mieron tietä kerjäläispussi seljässä. Etkö edes antanut
hänelle pientä ropoa?

ALMA.

Kyllä, lahjoitin hänelle toisen niitä sormuksia, joita olen käyttänyt,
muistoksi vanhan sotilaan tyttäreltä (katsoo käteensä; itsekseen
kummastuneena.) Suuri Jumala! minä annoin hänelle erehdyksestä Akselin
sormuksen. Mitäpä nyt tehtävä? Jopa pyörällä on kaikki toivoni!

MAJUURI (luullen Alman levottomuuden seuraukseksi hänen nuhteistaan.)

No, no, lapseni, älä noin paheksu minun sanojani. Kaikki saattaa vielä
tulla hyväksi. Tahdotko niinkuin minä, niin lähdemme hetken päästä
ukon perään Lemulle, hänen kanssaan ynnä ja yhtenä viettämään tätä
kahdenkertaisesti muistettavaa päivää? Mitä pidät tästä ehdotuksesta?

ALMA.

Kyllä se käy päinsä; (itsekseen) ainakin sormuksen tähden, (ääneen)
Mutta niinkuin isä tietää, makaa ajaja sairaana, ja minä en uskalla
lähteä meidän hurjilla hevosillamme ilman luotettavaa ajajaa eli
kyytipoikaa.

MAJUURI.

Noh, olihan tuokin riivattua! (miettii hetkisen.) Ei, Lemulle täytyy
minun, jos kohta paha puolikin asettuisi tielleni. — Jätän sinun
toimeksesi, tyttöni, hankkia kyytipoika; sinä kyllä tietänet jonkun
luotettavan täällä läheisyydessä. Minä menen sisään sillä aikaa
pukeutumaan juhla-univormuuni. Hyvästi siksi! (menee sisään, hyräillen
jotakuta vanhaa ruotsalaista sotalaulua.)


Viides kohtaus.

ALMA (yksin.)

Niinpä kyllä; tunnen toki yhden täällä läheisyydestä, johon voisi
luottaa, — ja se olisi Akseli. Tuo ei ollut vallan tuhmasti, jos hän
vain osaisi hyvin esitellä osaansa. Siten saisimme olla yhdessä yhden
kokonaisen illan. Voi jospa hän nyt vaan rientäisi, että hän ehtisi
pistää toisen puvun yllensä, ennenkun isä ikävystyy odottamaan! sillä
kyllä Akseli ehdotuksen hyväksyy, siitä olen varma (katselee ulos.) Oi,
kuinka olen iloinen! Kas tuolla hän jo tulee! (rientää Akselia vastaan,
joka astuu sisään puettuna vaaleaan kesäpukuun: kainalossa hän kantaa
semmoista kasvilaatikkoa, kuin botanistit tavallisesti käyttävät.
tutkimusretkillään.)


Kuudes kohtaus.

    ALMA. AKSELI.

AKSELI.

Hyvää iltaa, suloinen tyttöni! Ethän lie suutuksissa minulle kun
rohkenen astua tälle rauhoitetulle aluelle, tavatakseni pientä
noviisiani?

ALMA (veitikkamaisesti.)

Eipä paljo puutukaan, ettet ole pannut minua pieneen pulaan. Mutta
odota vaan, sinä velikulta! Panen myös sinun koetukselle; — saas nähdä,
etkö tule hämillesi?

AKSELI (reippaasti.)

En milloinkaan, vaikka joutuisin mihin tilaan hyvänsä elämässä! —
Mainitse minulle joku!

ALMA.

Otaksu esimerkiksi, että sinun tänä iltana olisi pakko olla isäni ja
minun kyytipoikana; mitä sitte tekisit?

AKSELI (kevytmielisesti.)

Niin, ukon kyyditsisin ensin niin pitkälle kuin havupuuta kasvaa, jos
minulla siihen olisi valtaa, saadakseni sitte sinun kanssasi matkata
kautta elämän.

ALMA.

Ei, älä nyt laske leikkiä noin kevytmielisesti; asiassa on todellakin
perää.

AKSELI (epäillen.)

Mutta — — minä en käsitä — —?

ALMA.

Noh, kuule tässä selitys. Isäni tahtoo välttämättömästi matkustaa
Lemulle, tapaamaan siellä tuota vanhaa sotamiestä, joka äsken oli sinun
rakkauden postiljoonasi. Meidän kyytimiehemme on kipeänä, ja hänen
sijaansa tahdoin palkata sinut.

AKSELI.

Hyvä! Tuosta sukeuupi pieni kometiia. Hyväksyn ehdoksesi, sillä
tuommoiset kurit ovat juuri minulle kuuluvat.

ALMA.

Mutta ajattele, jos ilmaisisit itsesi, olisimme molemmat hukassa.

AKSELI.

Ollos huoleton, Alma! Muistathan viimme vuonna, kuinka onnistuimme,
kun molemmat olimme mukana eräässä seuranäytelmässä Turussa. Kappaleen
nimi oli »Saarelaistyttö», (»Skärgårdsflickan») ja sinä olit »Tiina
Liisana», minä »Salomoni Viikalana». En milloinkan unhota sitä aikaa,
sillä silloin näin sinut ensi kerran. Siitä saakka on sinun kuvasi
ollut se tähti, joka on johdattanut minua elämän monena pimeänä
hetkenä. Niin:

                  Neljäs laulu.

    1.

    »Se rakkauden kipinä, joka syttyi rintahan,
    Ei taida ennen sammua kun pääsen hautahan.»

ALMA.

    2.

    »Kun aurinkoinen loistaa taivaalla palava,
    Niin kaunis myös se rakkaus oli meissä alkava.

Ei, Akseli! — ei se käy laatuun, että nyt kauemmin seisomme täällä
vaipuneina rakkauden-unelmiimme, niin suloiset kun lienevätkin —, vaan
sinun pitää rientää uudestaan pukeutumaan. Mutta mistä saa sopivan
valepuvun?

AKSELI.

Ei mitään hätää! Talossa täällä läheisyydessä, missä asun, on nuori,
minun kokoiseni talonpoikaispoika; hän kyllä lainaa minulle pukunsa,
(kiiruhtaen ulos.) Hyvästi siksi! Olen kohta täällä jälleen.


Seitsemäs kohtaus.

ALMA (yksin.)

Oi, kuinka rakastan häntä syvästi ja hartaasti! Hänen puhdas katseensa,
korkea otsansa, reipas, vilpitön käytöksensä; kaikki yhtyy hänessä,
tehden hänet jalon Suomen poian kuvaksi.

                     Viides laulu.

    1.

    »Minun kultani kaunis on, sen suu kuin Auran kukka,
    »Siniset silmät sillä on ja keltainen sen tukka.» ;,;

    2.

    »Älä sure, soria neito, vaikk' oot toisen orja,
    Kohta kuluu kuusi vuotta, kyllä hän sun korjaa.» ;,;


Kahdeksas kohtaus.

    Alma. Majuuri (astuu ulos portaille. Hän on puettu Porin
    rykmentin paraatti-univormuun, rinnassa on urhoollisuuden
    mitali ja miekkaritariston tähti.)

MAJUURI.

Noh, tyttöseni! Nyt on isäsi valmis lähtemään, ja tuossa sinä yhä
vielä seisot. Olethan ainakin hankkinut kyytipoian, minkä toimen jätin
tehtäväksesi?

ALMA.

Kyllä, isä! — Hän tulee kohta.

MAJUURI (joka on astunut alas näyttämölle.)

Sitte on kaikki hyvin! Joudu nyt sinä vähän somistelemaan itseäsi; minä
vartoon täällä sillä aikaa kyytipoikaa, kunnes hän tulee.

ALMA (mennessään.)

Voi Jumala! Kunpa Akseli ei vain ilmaisisi itseään!


Yhdeksäs kohtaus.

MAJUURI (yksin.)

Tuo nuoriso! tuo nuoriso! täynnänsä ajattelemattomuutta. Tässä hän nyt
olisi haaveillut koko päivän, jos en olisi kutsunut häntä. — En oikein
ymmärrä, mikä tyttöä vaivaa! Peijakas! ei hän toki lie rakastunut? Jos
joku saakelin junkkari olisi häirinnyt hänen rauhaansa, niin kyllä minä
pian sille näyttäisin, minne nikkari oven teki, sillä en tahdo, että
kukaan ennen aikaansa ryöstää minulta ainoan iloni maan päällä. Tosin
suon Almalle onnen päästä naimisiin, mutta ei minun elin-aikanani,
sillä elää täällä yksin erakkona, ilman ketään, jolle kertoisi vanhoja
sotamuistelmia, olisi minulle kuolema. Hän ainakin voi käsittää minua,
kun muistelen niitä sankaria, joiden johtamana minä entisinä parempina
päivinä taistelin kalliin isänmaani edestä.

          Kuudes laulu.

    (Sävel: "Hvem känner icke korporalne" j.n.e.)

    1.

    Oi, kuinka muisto mahtava
    Asuvi rinnassain,
    Uroista, joita uhkaava
    Vaurio isänmaan
    On taistelohon temmannut
    Suojaksi Suomellen
    Ja hurmeellansa kastanut
    Rannikot isien.

    2.

    Nyt lepäävät he rauhassa,
    Min kuolo heille soi;
    Käs' urhoisa se haudassa
    Miekkaan ei tarttuu voi.
    Mutt' Adlerereutz'in sotilaat
    Suomiko unhottaa?
    Ei! — Siikajoki, Revolaht'
    Muistossa kukoistaa.

    3.

    Döbeln'in uljuus Juuttaalla
    Ei lähde muistostan'
    Ma nuorukaisna urheena
    Myös nähtiin joukossaan.
    Vaan ensimmäinen taistelo,
    Miss' kalpaa kohotin,
    Ol' Lemulla ja — ihanin
    Johdoll' Vegesackin!

Niin se on! Kaikkehen sitä tottuu, — niin taisteluunkin. Ei milloinkaan
ole isänmaanrakkaus niin lämpimästi loimunnut rinnassani, kuin silloin
ensi kerran lähtiessäni miekkaani mittailemaan vihollisen kanssa.
Sentähden myös tänään niin tulisesti haluan nähdä Lemua (kuljeskelee
hetken edestakaisin ajatuksiin vaipuneena; sitte kärsimättömästi.) Mitä
peijakas se kyytipoika viipyy! (Katselee ulos.) Vai niin! Tuollahan
se lurjus näkyy tulevan, laulaen, niinkuin meidän kyytipoikaimme pyhä
tapa on. (Majuuri vetäytyy vähän puiden taakse, niin että hän luulee
olevansa piilossa Akselilta.)


Kymmenes kohtaus.

    Majuuri. Akseli (puettuna lalonpoikais-poiaksi, kädessä
    pieni ruoska, jolla hän vähä väliä lyödä sutkii.)

AKSELI (joka ei ole huomavinaan majuuria.)

                 Seitsemäs laulu.

    1.

    »Järvellä, järvellä, järven jäällä, siellä se reki luistaa:
    Sinne monen tytön henttu hevosensa suistaa». :,:

    2.

    »Järvellä, järvellä, järven jäällä, siell' on liukas keli:
    Sinne monen tytön henttu ajelemaan meni». :,:

MAJUURI (astuu esiin.)

Jassoo, sinä taidat juuri olla aika poika hevosia hyppäyttämään! Jos
aiot niin menetellä oivallisten juoksijaini kanssa, niin saat mennä
niin pitkälle kuin havupuuta kasvaa.

AKSELI (moukkamaisesti, sopertaen Paraisten murretta.)

Ei, armollinen -herra majuur', mutt' tämä ol' vaan tommoinen kyytipojan
laul', jonk' olen oppinu' muilt' pojilt'. Kyll' mää vaan kauniist'
kopukoill' ajan.

MAJUURI (ankarasti.)

Uskallanko luottaa sanoihisi, ettet valehtele?

AKSELI.

Jumal' varjelkoon minua siit'! Mamman' sanoi jo silloin kun mää olin
tommoinen pien' kakar', ett' valhe oli' suur' synt', ja sen olen myös
lukenu' katekismuksesa ja raamatusa.

MAJUURI.

Mistä olet sitte oikeastaan kotoisin?

AKSELI.

Kyll' mää Paraisist' olen syntyisin. Vanha mamman', jok' ei näe
toisell' silmällään, elää viel' siell', vaikk mun pitää palvelli'
ruokan' edest' vieraiss' ihmisiss'.

MAJUURI (joka huomaa Alman.)

Tuolla tyttäreni jo tulee! Toimita nyt hevoset valjaisin ja aja sitte
tuonne veräjälle.

AKSELI.

Kyll' mää teen niinkuin armollinen majuur' käskee (mennessään,
syrjästä katsoen Almaa.) Noh, sehän ol' oikein helkkarin koree
»fröökynä» eli »mamselli», eli miks' mää hänt' kutsuisin. (Alma antaa
hänelle majuurin huomaamatta hyväksymisen merkin.)


Yhdestoista kohtaus.

    Majuuri. Alma.

MAJUURI.

Tiedätkö, tyttöni, en saata olla vähän pitämättä tuosta poiasta hänen
reippaan olonsa takia. Sinä olet saanut kunniaa vaalistasi.

ALMA (epäiltävällä katseella.)

Niin, sen minä luulisin, isä hyvä.

MAJUURI.

Näytäpä, että sinulla on sama hyvä aisti, kun kerran valitset sulhasen
itsellesi.

ALMA (painavasti.)

Niin, luulen, että se varmaan tulee olemaan sama.

MAJUURI.

Ei, emme nyt huoli ajatella semmoista, sillä tulen aina silloin
huonolle tuulelle. Mutta sinä et myöskään ole oikein iloinen tänään?
Näytät niin alakuloiselta? Mitä ajattelet, lapseni?

ALMA (teeskennellen välinpitämättömyyttä.)

Ajattelen vain kyytipoikaa.

    (Vaunujen ratinaa kuuluu näyttämön ulkopuolella.)

MAJUURI.

Kas, tuolla hän jo on! Se kävi sukkelaan! Menkäämme nyt!

    (Tarjoa hänelle käsivartensa, ja he menevät.)




Toinen kuvaelma.


(Näyttämö kuvaa Lemun muinaista tappotannerta. Perällä välkkyy järvi
honkain välitse. Aurinko on mailleen menemäisillään. Esiriipun
noustessa seisoo Modig keskellä näyttämöä, ristissä käsin luoden silmät
kohden korkeutta.)


Ensimmäinen kohtaus.

MODIG (yksin.)

Tässä siis lepää niin moni kaatunut asekumppani! — Niin, tässä
moni jalo nuorukainen on ummistuvin silmin taistellut viimmeisen
äänettömän taistelunsa, vielä kuolemassa kohottaen huokauksen taivasta
kohden isänmaan edestä! Rauhaa ja siunausta kaatuneiden urosten
tomuille! (Panee kädet ristiin ja nostaa ne laivasta kohden.) — Tässä
seison minä niinkuin haahmo muinaisesta aiasta, yksin kaihoineni,
muistoineni! — Miten kaikki on muuttunut! (katselee ympärilleen.)
Tuskin enää tunnen näitä paikkoja! Siinä korkeat hongat nyt humisevat
synkeätä ruumisvirttään uinailevain soturien tomujen ylitse, missä
muinoin ainoastaan yksinäinen kukka levitteli tuoksuaan hävitetyllä
taistelukentällä. Tämän rannan kuitenkin tunnen. Tässä nummero 25,
Erkki Kuula, lopetti päivänsä; hän oli paras toverini elämässä.
Molemmat olimme kasvaneet kuin kaksi nuorta vesaa metsässä toistemme
vieressä; miks'emme sitte saaneet seurata toistamme kuolemaan?
— Tuonnempana taas kaatui urhoollinen kapteeni Ramsay nuoruuden
kukoistuksessa — ja täällä ja tuolla, kaikkialla elpyvät veriset
muistot!

       Kahdeksas laulu.

    (Sävel: "Till flydda tider återgår" j.n:e.
    Ingelius'en eli Lindblad'in sävellys.)

    1,

    Niin elävästi muistelen
    Ma tuota päivää vielä,
    Vaikk' vierinyt on vuosia
    Kun jaloll' urhomiellä
    Täll' kauniill' rannall' taisteltiin
    Ja vapautta puollettiin.

    2.

    Veristä työtä teimme tääll'
    Riemulla rinnatusten,
    Ja taistelimme tavalla
    Veikkojen, vieretysten,
    Jotk' hengen, veren uhraa vaan,
    Eest' saman äidin, kotimaan.

    3.

    Vaikk' emme enää rinnakkain
    Käy kuoloss' yhtyneenä,
    Vaikk' kohtalomme samat ain'
    Nyt iäks' eronneena,
    Me kuitenkaan ei unhottaa
    Voi sotaveljest' urhoisaa.

Niin, levätkää rauhassa, te uinailevat suomalaiset ja ruotsalaiset
veljet! Pian minäkin, vanha Modig, saan nauttia teidän lepoanne,
(vaeltaa rannalle päin.) Mutta tunnen itseni niin väsyneeksi tänä
iltana, pitkän matkan käytyäni! Paneun hetkeksi levolle tähän rannalle
ja annan aaltojen loiskeen olla kehtolaulunani. (Panee maata rannalle
puun suojaan ja nukahtaa.)


Toinen kohtaus.

    Akseli (tulee vasemmalta). Majuuri ja Alma (oikealta.)

MAJUURI (Akselille.)

Noh, poikani, oletko kohdannut tuota vanhaa korpraalia tielläsi? Me
emme ole tavanneet yhtä kristittyä sielua.

AKSELI.

En, armollinen herra majuur'! Kyll' mää olen koettanu' kurkistell'
hänen perääs', mutt' sittekin on se ollu' turhaa.

MAJUURI.

Sitte olet luultavasti käynyt unissasi, niinkuin te nuhjukset nahjukset
tavallisesti teette, sillä muuten olisit kyllä tavannut hänet.

AKSELI.

En mää ymmärr', kuin' se tapahtuu, jos tahdon pitää »pääknupin»
paikallas'.

MAJUURI.

Mitä sinä ymmärrät tai et, on minulle yhdentekevä. — Mene nyt sinä sitä
tietä, jota minä tulin, — minä puolestani menen tätä, ja sillä tavoin
täytyy meidän tavata ukon. Alma voipi jäädä tänne niin kauaksi.

AKSELI (menevinään, mutta kääntyy takaisin majuurin mentyä.)

Sen teen mää aivan kernaast'.

MAJUURI (menee vasemmalle.)

En suo itselleni lepoa, rauhaa, ennenkun löydän hänet, vaikka kulkisin
häntä hakien aina maailman ääriin asti.


Kolmas kohtaus.

    Akseli. Alma.

AKSELI.

Vihdoinkin siis saan tavata sinua kahden kesken, ilman isäsi vakoilevaa
silmää! Luulen, että hän tuskin on arvannut millä oksalla lintu istuu?

ALMA.

Eikä tulekaan arvaamaan, jos teet tehtäväsi yhtä hyvin kuin tähän asti.
Mutta yksi asia minua kuitenkin huolestuttaa.

AKSELI (leikillisesti.)

Mikä se lienee, jos saan kunnian kysyä armolliselta neidiltäni? Näytät
todellakin niin masennetulta, että luulisi koko maailman lepäävän
hartioillasi!

ALMA.

Niin Akseli, jos tietäisit onnettomuuteni, niin et laskisi leikkiä.
Mutta en uskalla ilmaista sitä sinulle.

AKSELI.

Ja miks'et?

ALMA.

Koska silloin katsot, että olen tehnyt hyvin ajattelemattomasti. Ei,
ei, Akseli, älä kysykään sitä minulta. (Käy yhä enämmin levottomaksi.)

AKSELI.

Herranen aika! ethän toki lie antanut sydäntäsi jollekulle muulle ja
aiot nyt antaa minulle rukkaset, sillä minun tietääkseni ei mikään muu
olisi sinun vaikeata uskoa minulle?

ALMA.

Miten voit luulla semmoista Almastasi, rakas Akselini! (ojentaa hänelle
kätensä.) Ei, ei mikään maailmassa saata minua rikkomaan uskollisuutta,
jonka kerran olen sinulle vannonut! Mutta yhdellä ehdolla ilmaisen
sinulle sydämmeni salaisuuden.

AKSELI.

Ja se olisi?

ALMA.

Että suot minulle anteeksi.

AKSELI (suutelee hänen otsaansa.)

Tässä merkki siitä!

ALMA (veitikkamaisesti nuhdellen.)

Voi, sua veitikkaa! (vakaasti.) No niin, nyt on tuiki tarpeellista,
että minä tapaan korpraalin ennenkuin isä, sillä sormuksen, jonka
uskollisuuden merkiksi lahjoitit minulle, annoin erehdyksestä ukolle
sen asemesta, joka on sormessani. Katsopas, ettei rakkautemme tule
ilmaistuksi isälleni, on hyvin tärkeätä, että saan sormuksen takaisin,
varsinkin kun sinun nimesi on siihen piirrettynä.

AKSELI.

Mitä tuohon nimeen tulee, on se minulle arvoitus, miten koko
syntyperänikin. Kuten tiedät, olen minä tavallani löytölapsi. Taisin
olla noin vuoden ikäinen, kun äitini otti minut mukaansa eräälle
venematkalle. Mistä tai mihin mentiin, en tiedä. — Äkkiarvaamatta
nousee myrsky, ja pieni veneemme kaatuu. — Äitini, hän joutui aaltojen
valtaan, mutta minun pelasti ihmeellisen sallimuksen kautta vanha
merimies, nimeltä Lind, — hän, joka sitte tuli kasvatus-isäkseni, ja
jonka nimeä olen kantanut. Hän kutsui minua Akseliksi sormuksessa
olevan nimen mukaan, joka oli äitini sormessa, kun hänen ruumiinsa
löydettiin. Oliko se äitini vihkimäsormus, en tiedä, kun en
milloinkaan ole saanut tietoa isästäni. No niin, se oli sama sormus,
jonka lahjoitin sinulle kihloihin mennessämme — enkä ole milloinkaan
voinut sinulle pyhempää muistoa antaa.

ALMA (kovin tuskissaan.)

Jumala! mitä tulee minun tehdä, saadakseni sen takaisin? Kallis
oli se minulle ennestään, kalliimpi on se minulle nyt, kun tiedän
koko sinun elämäkertasi siihen yhdistyvän. Kuinka taisin tehdä niin
ajattelemattomasti? (levottomana.)

AKSELI.

        Yhdeksäs laulu.

    (Sävel: "Minä seison korkialla vuorella"):

    1.

    Mitä auttaa nyt koko suur' surusi?
       Ihan honkahan viepi se vaan.
       Onhan tallella uskollisuuteni —
          Mitä kaipaat sormustakaan!
    Minkä rakkaus kerran solminut on,
       Sepä solmu on sortumaton.

ALMA.

    2.

    Emme erkane toinen toisestaan,
    Paitse kalma jos vierottaa; —
       Eipä arvoton lie toki muistonenkaan
          Elon polkua kun samoaa.
    Vaikka solmu se onkin sortumaton,
       Jonka rakkaus solminut on.

AKSELI.

No niin, siinä voit olla oikeassa! Haihduttaakseni levottomuuttasi,
lähden nyt heti löytöretkelle, — Ole levollinen niin kauan, armas
Almani! (menee oikealle.)


Neljäs kohtaus.

ALMA (yksin, haaveksien.)

Oi, kuinka ihanata täällä luonnossa on kaikkialla! Niin ei luultavasti
ollut tänä päivänä neljäkymmentäkaksi vuotta sitte? Seisoessani tässä
niin yksin tyyneenä iltana, valtaavat kummalliset tunteet sieluani.
Minusta tuuli, joka hiljaan humisee puissa, laulaa kaikki veriset
muistot levolle, ja kukkanen, mikä tuoksuaa kaatuneiden haudalla,
joiden tomuista se on ylennyt, kuiskaa niin vienosti sydämmelleni:
»Suloista lepoa nauttivat uroot täällä allamme!» Oi, kuinka kesäkuun
illat ovat ihanat rakkaassa Suomessamme!

        Kymmenes laulu.

    (Sävel: »Från molnens purpurstänkta rand».)

    1.

    Kuink' kaunis ilta kesäinen
        On suotu Suomelle,
    Kun päivä maita kultaillen
      Laskeuu levolle!

    2.

    Kuin rukous on rauhaisa
        Sydämmell' toisinaan,
    Niin tyyne, kaunis, ihana
      On iltahetki vaan.

Menen tänne rantaan katsomaan, kuinka päivä laskee laineisin. (Menee
rantaan; Modig herää samassa ja ryntää ylös ikäänkuin levottomasta
unena. Molemmat osottavat kummastusta ja pelästymistä.)


Viides kohtaus.

    Alma Ja Modig (astuvat näyttämölle.)

ALMA.

Mikä teitä vaivaa, vanhus? Näytätte niin kummastuneelta, niin
hämmästyneeltä! Onko minun läsnäoloni niin saattanut liikuttaa teidän
mieltänne?

MODIG.

Ei, ei, mutta näin ihmeellistä unta, tuolla rannalla nukkuessani.
Minusta sormus, jonka äsken lahjoititte minulle, neitini, oli oma
vihkimäsormukseni, jonka muinoin annoin rakkaalle Maarialleni, (riistää
sormuksen sormestansa ja tarkastaa sitä tyystin; päästää kummastuksen
huudon.) Suuri Jumala! — — niin, se on se sama! Tähän on nimi Akseli
piirrettynä. — — Minä en käsitä — — en ymmärrä tämän asian laitaa; —
— kaikki käy sekaisin aivoissani! Sanokaa minulle — sanokaa neitini,
keneltä olette sen saanut?

ALMA.

Sulholtani, samalta nuorukaiselta, jolta toitte kirjeen minulle.

MODIG.

Mutta miten ja keneltä on hän sen saanut? Kaikki, kaikki on vielä
minulle, ukko paralle, niin käsittämätöntä!

ALMA.

Kysykää häneltä itseltä. Tuolla hän tulee.


Kuudes kohtaus.

    Akseli (astuu sisään.) Alma. Modig.

MODIG (kummastuneena.)

Eihän se ole hän; sillä se, joka minulle kirjeen antoi, oli nuori
herrasmies eikä mikään talonpoikais-poika! (nuhtelevaisesti Almalle.)
Kuinka hennotte, neiti, niin pilkata vanhan miehen pyhimpiä ja
lämpimimpiä tunteita?

AKSELI (yhtä kummastuneena.)

Mistä täällä on kysymys? Olen niinkuin puusta pudonnut ja vähän
säikähtänyt!

ALMA (lämpimästi.)

Akseli! aavistuksesi oli oikea. Sormus, jonka annoit minulle, oli
todellakin vihkimäsormus, joka on yhdistänyt avioparin elämänvaiheet,
sillä tämä arvoisa ukko on muinaisina aikoina sen kautta vannonut
ikuisen uskollisuuden rakastetulle Maarialleen.

AKSELI (hämmästyen).

Voi taivas! olisiko tämä mahdollista!

ALMA (keskeyttäen.)

Tämä vanhus olisi siis —?

AKSELI (ilon huudolla, puoleksi langeten hänen jalkainsa juureen.)

Isäni!

MODIG.

Ei, nyt tyhmistyn yhä enämmin! — Tosin oli minulla poika, joka vuoden
vanhana äitineen katosi tietämättömiin. Eräänä kesänä olin minä poissa
työn ansiolla, monta peninkulmaa kotiseudultani, ja palatessani kotiin
'omaisteni luo, olivat sekä äiti että poika kadonneet. Mihin ovat
joutuneet, en vielä tällä hetkellä tiedä, sillä minulle sanottiin,
ettei kukaan tietänyt heistä mitään. Mutta ken lienettekin, muori
mies, sanokaa minulle kunniasanallenne, onko tämä sormus ollut teidän
omanne, ja miten te olette sen saanut?

AKSELI (liikutettuna.)

Jumal' auta! vannon, että olen sen omannut ja että olen saanut sen
kasvatus-isältäni, ainoana muistona äidiltäni, joka hukkui aaltoihin,
mihin onnettomuuteen minäkin olin joutumaisillani.

MODIG (epätoivossa.)

Suuri Jumala! Maariani hukkui siis, ja minä joka en koskaan ennen
saanut sitä tietää! (tyyneemmin.) No, no, kaikki on voinut olla
paraaksi! Herra tietää, olisinko silloin taitanut kantaa sen sanoman
niinkuin nyt, sillä surin häntä aina hulluuteen saakka.

Kenties myös ihmiset, jos tiesivät siitä, tahtoivat säästää minua tästä
kovasta kolauksesta. — Kuitenkin olen tyytyväinen, että kahdenkymmenen
vuoden eron jälkeen olen löytänyt poikani (avaa sylinsä.) Tule syliini,
rakas Akselini! (Akseli rientää hänen syliinsä. — Pitkä, äänetön
syleily.)

ALMA.

Nimesi on siis Akseli, niinkuin kasvatus-isäsi sinua nimitti?

AKSELI.

Niin, isäni, miten se on?

MODIG.

Kyllä, nimesi on todellakin Akseli, luultavasti hänen jälkeen,
joka antoi minulle tämän sormuksen; sillä kun tästä päivästä
neljäkymmentäkaksi vuotta takaperin seisoin tällä taistelukentällä
ja tulin haavoitetuksi erään nuoren luutnantin tähden, jonka hengen
pelastin, painoi hän tämän sormuksen sormeeni ja lausui: »Akseli ei
milloinkaan unhota teitä!» Senjälkeen en koskaan ole nähnyt häntä, ja
Jumala tietää, elääkö hän enää. —

ALMA, (itsekseen.)

Se täytyy olla isäni, sillä sama nimi on hänelläkin! (Modigille.)
Tuntisitteko hänet, jos hän seisoisi tässä silmäinne edessä?

MODIG.

Kyllä aika on häntä muuttanut niinkuin minuakin; mutta sormuksen
muistohan on ja tulee aina olemaan sama. (Akselille.) Mutta minä en
käsitä, miksi sinä käytät tuota valepukua ja miksi neiti ja sinä
oikeastaan olette täällä?

ALMA.

No, minä selitän asian. Teidän käytyänne talomme ohitse, kerroin
isälleni, joka myös on vanha sotilas, että olitte lähtenyt tänne,
tänään viettämään kaatuneiden sotatoverienne muistoa. Isäni, joka myös
seisoi täällä noiden urhoollisten rivissä, halusi innokkaasti, miten
tekin, tänä muistorikkaana päivänä jälleen nähdä näitä paikkoja, ja
teissä tavata vanhan asekumppanin.

MODIG (keskeyttäen häntä.)

Jumalan kiitos! — Onpa kuitenkin vielä yksi jäljellä siitä aiasta! Oi,
kuinka onnellinen olen! (hetken mietittyään.) Mutta minkätähden Akseli
sitte on täällä tuommoisessa puvussa, kun juuri hiljakkoin näin sinut
aivan toisenlaisena?

AKSELI.

Alma ja minä, me rakastamme toisiamme salaa hänen isältään, koska hän
ei vielä salli hänen naida syystä, että hän silloin jäisi aivan yksin
vanhoilla päivillään. Ja sentähden en ole häneltä uskaltanut pyytää
Almaa vaimokseni. Mutta saadaksemme tänä iltana olla yhdessä, pukeusin
minä kyytipojaksi, kun tänne lähdettiin. Siinä arvoituksen selitys!

MODIG (Akselille.)

Noh, hyvä vaan! Mutta poikani, ken on sitte kasvattanut sinut niin
suureksi ja uljaaksi, jommoisena nyt näen sinun silmäini edessä?

AKSELI.

Henkeni pelastaja, vanha merimies, nimeltä Lind; — mutta hän, tuo jalo
mies, ei kuitenkaan enää ole elävien ilmoilla!

MODIG.

Saakoon hän tuolla ylhäällä tuhatvertaisen palkinnon hyvästä työstään!

        Yhdestoista laulu.

    (Sävel: »Väl stormen öfver jorden brusar» j.n.e.)

    Kuink' elon vaiheet hautaan asti
    Moneksi muuttaa muotoaan,
    Kunnekka kuolo rauhaisasti
        Suruista saattaa onnelaan;
    Useinpa sentään taivahilta
    Välähtää säde autuuden,
    Kuin nyt, kons' elämäni ilta
        Toi mulle jälleen poikasein.

Oi, nyt en voi enää mitään muuta toivoa maan päällä!

ALMA.

Kyllä sentään! Nähdä saman Akselin, joka muinoin tällä tappotantereella
antoi teille sormuksen, jonka kautta olette löytänyt poikanne.

MODIG.

Se on totta! Mutta luultavasti on hän jo vaeltanut autuaiden majoihin.
(Majuuri astuu samassa sisään. Molemmat osottavat suurta hämmästystä,
vetäyvät muutamia askeleita taaksepäin.)


Seitsemäs kohtaus.

Edelliset. Majuuri.

MAJUURI (hetkisen tarkastuksen jälkeen, itsekseen.) Niin, hän se on!
Tunnen nuo tuttavat, vaikka jotenkin vanhentuneet kasvonpiirteet. Sama
vartalo, sama sotilaan ryhti, kaikki sama. Oi, ei se voi olla kukaan
muu! (Modig'ille.) Muistatteko vielä sormusta? Muistatteko häntä,
joka tänään neljäkymmentäkaksi vuotta sitte sanoi teille juuri tässä
paikassa ja kesken tulista tappelua: »Akseli ei milloinkaan unhota
teitä».

MODIG (vielä vähän epäillen.)

Muistan, muistanhan sen yhtä selvästi kuin olisi se eilen tapahtunut;
mutta hän, tuo hyvä luutnantti, joka sen minulle sanoi, hän jo
luultavasti aikoja sitte lepää kalmiston hiljaisuudessa.

MAJUURI (nauraen.)

Eipä niinkään! Kuka pahan tappaisi! Kyllä hän seisoo tässä elävänä
teidän silmäinne edessä, ettekä te myös milloinkaan ole lähtenyt hänen
muistostaan, vaikka kohtalo ei ennen ole tahtonut yhdistää teitämme.

MODIG (tunteelliseen.)

Ihmeelliset ovat sallimuksen tiet! Molemmat seisomme jo miltei haudan
partaalla ja kohtaamme nyt toisemme ukkoina samalla tappotantereella,
missä muinoin nuorukaisina, samalla rakkaudella ja samalla
miehuullisuudella, olisimme tahtoneet uhrata veren ja hengen kalliin,
rakkaan isänmaamme edestä.

MAJUURI (liikutettuna.)

Niin, ilman sinua, sinä henkeni jalo pelastaja, emme koskaan olisi
kohdanneet toisiamme! (avaa sylinsä.) Tule! tule! että saan painaa
sinut rintaani vastaan, joka kiitollisuudesta sykkii! (Modig kiiruhtaa
hänen syliinsä, äänetön syleily.) Mutta ihme kumma, etten kaikkialla
tiedustelemisillani ole saanut selkoa kotipaikastasi?

MODIG.

Viimme aikoina, kun voimani ovat heikontuneet heikontumistaan,
ei minulla sanan varsinaisessa merkityksessä koskaan ole ollut
kotipaikkaa. Minun osanani on ollut käydä talosta taloon ja tyytyä
muruihin, jotka putoovat rikkaan miehen pöydältä.

AKSELI (itsekseen.)

Jumala! isäni on siis kärsinyt puutetta!

MAJUURI.

Niin, eri lailla jaetaan onnen lahjat! Mutta tästä lähin on kuitenkin
valoisampi tulevaisuus sinulle suotuna. Minulla on ollut rikkautta,
sinulla köyhyyttä ja puutetta, mutta paras meillä sittekin on
ollut yhteinen, ja se on isänmaanrakkaus, jonka olemme verellämme
vahvistaneet. Toverit olemme olleet tappelukentällä, tovereina pysymme
aina kuoloon saakka! Minun luonani on elosi-ehtoo kuluva rauhallisesti
ja hiljaisesti, ja sinusta saan kumppanin vanhoiksi päivikseni,
(ojentaa hänelle uskollisesti kätensä. Almalle.) Nyt sinä, rakas
Almani, saat puolestasi seurata sydämmesi ääntä ja vapaasti valita
itsellesi seurakumppanin ja saattajan läpi elämän.

ALMA (hymyillen.)

Nyt täytyy minun tunnustaa isälle asian oikean laidan. Akseli ei
olekaan kyytipoika eikä myöskään talonpoikaispoika, vaan ylioppilas
ja kohta maisteri. Me olemme salaa olleet kihloissa jo melkein
vuoden aian, uskaltamatta ilmaista sitä isälle, koska tiesin
isän vastenmielisesti eroavan minusta. Tänä iltana aikoi Akseli
käydä luonamme ja silloin kehotin minä häntä rupeemaan meidän
kyytipojaksemme. Hän' ryhtyi siihen omaksi onneksensa, sillä sen kautta
on hän kahdenkymmenen vuoden eron jälkeen tuossa kunnian-arvoisassa
ukossa löytänyt isänsä, jonka hän vuoden vanhana jätti, lähtiessään
äitinsä kanssa eräälle venematkalle. Äiti hukkui, mutta poian pelasti
vanha merimies, nimeltä Lind, jonka nimeä hän senjälkeen on käyttänyt.
Kas siinä koko juttu!

MAJUURI (hyvänlaisesti.)

En voi olla vihainen teille, vaikka olettekin tehneet minulle pienet
kepposet, sillä kun ajattelen, jotta tuosta hopeahapsi-ukosta olen
löytänyt henkeni pelastajan, ja hän teistä, nuori herrani, poian, ja
te hänestä isän, niin olisin kiittämätön, jos en soisi Almallekin
jotakin onnea tänä päivänä. (Yksinkertaisesti ja arvokkaasti.) Jos
vilpittömästi lemmitte toisianne, lapseni, niin ottakaa toisenne sitte
Herran nimessä! (Yhdistäissään heidät.) Jumala olkoon kanssanne!
Parempaa siunausta en voi antaa teille mukaan elämän matkalle.
(Modig'ille.) Me vanhat puolestamme tahdomme yhdessä iloita tästä
päivästä vuonna 1808, joka ei milloinkaan lähde muistostamme!

AKSELI (puuttuen puheesen.)

Ja meillä molemmilla taas, armas Almani, ei myöskään ole syytä unhottaa
tätä päivää vuonna 1850 Lemun rannalla!

    Kahdestoista laulu, kööri.

    (Sävel: "Oi, maamme" j.n.e)

    Mik' ihmeellinen kohtalo
    Meit johdattanut on!
    Tääll' poika löytää isänsä,
    Tääll' lempivät saa toisensa,
    Ja sotaveikot muinaiset
    Lemulla yhtyvät!








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEMUN RANNALLA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.