Pöllönkorven naamiaisyö : Kolminäytöksinen huvinäytelmä

By Kaarle Halme

The Project Gutenberg eBook of Pöllönkorven naamiaisyö
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Pöllönkorven naamiaisyö
        Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Author: Kaarle Halme

Release date: November 29, 2025 [eBook #77367]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1920

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PÖLLÖNKORVEN NAAMIAISYÖ ***
language: Finnish




PÖLLÖNKORVEN NAAMIAISYÖ

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

KAARLE HALME



»Seuranäytelmiä» 214





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1920.




HENKILÖT:

Esa Pöllönkorpi
Vilho Härjänheimo
Kalle Kaljunen
Vilhelm Freckstedt
Annastiina Tissala
Siina
Maija
Saara


OHJEITA ESITTÄJILLE.

Näyttämöasustuksessa ei ole mitään erikoista. Soittokellon nappulakin
voi tarpeen tullen piillä jonkun oviverhon tai vaikkapa ikkunaverhon
takana, joten siis vain kuvitellaan sen olemassaolo.

Laulu ja eläköön-huudot voidaan panna ulkopuolelta kuulumaan kerran
pari lisää, jos esittäjät niin haluavat.

Erinäisistä osista on huomattava:

Pöllönkorpi, Härjänheimo, Freckstedt ja Saara ovat samanlaiset kuin
»Esa Pöllönkorvessa».

Kalle on muuttunut rohkeammaksi ja vilkkaammaksi. Tämän muutoksen on
aikaansaanut hänen liikkumisensa ihmisten ilmoilla Freckstedtin kanssa.

Siina on tavattomasti herrastunut oltuaan jonkun aikaa
ravintolapalveluksessa. Esiintyy aina naurettavasti hienoutta
tavoitellen. Sanoo kaikki sanottavansa äärettömän tärkeästä ja
liioittelevan arvokkaasti.

Anna on uusi henkilö. Hän on rivakka, reipas, rohkea ja vähän ylpeä.
Hänestä pulppuaa maalaistuoreus ja miellyttävä teeskentelemättömyys.
Ikä joitakin vuosia yli 20.

Maija on tyhmänsekainen vanhapiika. Esiintymisessä on sentään
jonkinlaista vanhemmanpuoleisen naisen rohkeutta. Ikä 30 v.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Matkustavaisten huone. Perällä, oikealla puolella ovi käytävään.
Vasemmalla sivuseinällä kaksi ovea, perempi viereiseen huoneeseen ja
etualalla oleva alakertaan. Oikealla sivuseinällä, peräalalla ovi
viereiseen matkustajahuoneeseen ja etualalla ikkuna, jonka edessä
pöytä. Pöydällä kirjoitusvehkeet y.m. Vasemmanpuolisella peräseinällä
sänky ja pesukaappi. Tuoleja siellä täällä.

On talvi-ilta ja huone on pimeä.

_Anna_ (tulee käytävästä kynttilä kädessä). Kanna tänne tavarat! Tässä
on sopiva huone.

_Kalle_ (kantaa laahustaa kahta isoa matkalaukkua). Jahah. Vai tässä on
sopiva. (Tulee sisään.) No, mihin ryönä?

_Anna_. Mikä ryönä?

_Kalle_ (kallistaa päätään kummallekin puolelle). Tämä — ja tämä —?

_Anna_ (sytyttää lamppua). Pidä käsissäsi!

_Kalle_ (levollisesti). Jahah! Kyllä vain! (Rykii.) Vaikka eiväthän
nämä ole höyhenillä täytetyt — ja rappusetkin olivat koko korkeat. Oli
ne toisenlaiset kuin ennen — tässä talossa. Kovin on komeaksi rustattu.
Ei vanhaa ryönää enää missään.

_Anna_ (menee peittämään ikkunaa). Paljonko metri tuollaista maksaa?

_Kalle_. Mitä niin? (Älyää.) Kas, kas neitosta vain! Ei sallisi
juttuamista.

_Anna_ (veikeästi). Kyllä — mutta olet niin metka mieheksi. (Menee
sänkyä laittelemaan.) Mitä siinä töllötät?

_Kalle_. Missäs minä —?

_Anna_. Olet kuin vaivaispyssy Hattulan kirkolla.

_Kalle_. Ei näitä enää jaksakaan. Käsivarret venyvät kohta lattiaan
asti. (Asettaa laukut lattialle.)

_Anna_. Kynnyksen edessäkö mies meinaa asustaa?

_Kalle_ (virnistellen). Annan neitsykäisen viedä mihin haluttaa.
(Alkaa sytytellä tupakkaa.) Koppaville ihmisille pitää antaa työtä. Se
masentaa.

_Anna_ (katselee ylpeästi Kallea ja matkalaukkuja). En aio masentua
tuosta työstä — vaikka ikänsä siinä viruisivat.

_Kalle_ (hyvitellen). No, no! Ei nyt riidellä tyhjästä — mitäs tyhjistä!

_Anna_. Niin — mitäs tyhjistä kapsäkeistä!

_Kalle_. Sopii koettaa, ovatko tyhjiä!

_Anna_. En koske, en kajoa.

_Kalle_. Entä jos täytyy?

_Anna_. Köyhän täytyy.

_Kalle_ (ottaa matkalaukut lattialta). Niinkuin meidän molempien.
(Heittää laukut sänkyyn.)

_Anna_. Mitä sinä meinaat, mies?

_Kalle_ (katselee Annaa suostuttelevasti, leveästi hymyillen). Jaa että
— mitä meinaan?

_Anna_. Mitä sinä teet?

_Kalle_. Katselen kaunista tyttöä.

_Anna_. Nosta heti paikalla pois!

_Kalle_ (astuu jonkun askeleen poispäin). En koske, en kajoa. Antaa
ryönäin olla!

_Anna_ (kiivaasti). Nostatko?

_Kalle_ (kääntyy Annaan päin). Minä pidän kopeista tyttölapsista.
Neitsykäinen on kopea, ja minä olen —

_Anna_. — tyhmä!

_Kalle_ (välittämättä, naureskellen). Ja minä olen samaa mieltä kuin
Pöllönkorpikin —

_Anna_. Kuka? Mikä Pöllönkorpi?

_Kalle_ (kuin edellä). — että kaikki naiset kyllä taipuvat, mutta että
— kopean taipumisesta on suurempi ilo.

_Anna_ (yhä uteliaampana). Mikä Pöllönkorpi?

_Kalle_. Se vain, jonka kaikki tuntevat. Se alamaan mahtava rusthollari.

_Anna_ (ei enää riitelevällä äänellä). Tunnetteko hänet?

_Kalle_. Entäs te? Tunnetteko te?

_Anna_ (puoliksi hämillään). Ehkä. (Kääntyy ympäri.) Mistäs te hänet
tunnette? (Yrittää ajatuksissaan nostaa matkalaukkuja.)

_Kalle_ (syrjäsilmällä). Ne painavat — eikö totta?

_Anna_ (iloisempana). Luuletteko, etten jaksa?

_Kalle_ (härnäten). Luulen. Noin heikko tyttö —

_Anna_. Minäkö heikko? (Ottaa yhden laukun ja vie kevyesti seinustalle.)

_Kalle_. No, enpä olisi uskonut. — Laskekaa varovasti! Kuka tietää,
vaikka olisi rikkuvaakin. Usein on pullojakin mukana.

_Anna_. Ettekö tunne omia tavaroitanne? (Tulee ottamaan toista.)

_Kalle_. Ei, ei! Tasan matkassa eväät pannaan. Kyllä minä — (ottaa
toisen laukun) — nyt kun olemme ystäviä. (Vie seinustalle.) Nämähän
ovat minun isäntäni tai eihän se niin isäntäkään — mutta kuskin
tapainen olen. Omalla hevosellani kuljettelen häntä ympäri pitäjiä.
Maksaa tietysti sitten —

_Anna_. Tämä huone onkin kai sitten hänelle — isännällenne?

_Kalle_. Niin — paroonille.

_Anna_. Soo!?

_Kalle_. No, ei se niin paroonikaan taida olla — mutta — minä sanon
häntä siksi — ja hm —

_Anna_. Ja se tulee palkituksi — vai —?

_Kalle_. Kyllä — erittäinkin jos saan jonkun toisen tekemään samoin. —
No! No? — Mitäs hemmettiä te nyt teette?

_Anna_ (ottaa melkein valmiiksi laitetulta sijalta lakanat pois).
Huomasin vasta, että lakanoita ei ole muutettu.

_Kalle_. Nähkääs! Parooni sen teki.

_Anna_. Teidän kiusottelemisenne sen teki, että —

_Kalle_. Että minä en olisi saanut puhtaita?

_Anna_. Niini (Menee nauraen alikertaan vievästä ovesta.)

_Kalle_ (katselee Annan jälkeen). Veikeä tyttö! Ja kopea kuin
manttaalin muori. Hm! On se vain toista kuin se Mäkimatin Siina — se
Eufrosiina Härjänheimo. — Pss! (Virnistää tyytymättömänä.) Olipa onni,
että se juttu jäi kesken — ja että ne muutkin ovat jääneet kesken,
sillä — sillä — (Katselee Annan jälkeen.) — sillä — olipas se koko
malleva tyttö. — Mitäs se siitä Pöllönkorvesta? Tuntui aivan kuin ei
olisi tykännyt. Otanpa vielä puheeksi, kun tulee. (Menee pöydän luo
istumaan.) Jaa, jaah!

_Siina_ (tulee käytävän ovesta). Tässä olisi herralle päiväkirja.

_Kalle_ (katsoo Siinaa). Mitäh? Valehtelevatko silmäni, vai —?

_Siina_. Kirjoittakaa nimenne!

_Kalle_. Oletpas sinä muuttunut! Tuskin enää tunnen. (Nousee.)
Terveeksi! (Antaa kätensä.)

_Siina_ (tervehtii hätipitäin). Iltaa! — Nimi!

_Kalle_. Kylläpä olet hienostunut. Ellet olisi ollut kahta eri reisua
minun heilanani, niin —. (Kumartaa epäillen.) Oletko sinä Mäkimatin
Siina?

_Siina_. En,

_Kalle_. Entäs Eufrosiina Härjänheimo?

_Siina_. En.

_Kalle_ (ymmällä). Mikäs sitten?

_Siina_. Sini Freckstedt.

_Kalle_. Mutta eihän se sinusta huolinut —!

_Siina_. Enkä minä huolinut sinusta. Kirjoita niinesi: Kalle Kaljunen!

_Kalle_ (purskahtaa nauraa hihittämään). Huono nimi, sanoi pappi
Sikaselle. Muuttakaa edes Porsaaksi!

_Siina_. Herra Kaljunen on hyvä ja kirjoittaa! Minulla on kiire.

_Kalle_. Kyllä Kaljunen on hyvä. Se on niin hyvä, että se seisoo vielä
minun hautaristissänikin — (huutaa) — ellei sitä sitä ennen muuteta
Kiljuseksi. (Ottaa päiväkirjan ja kirjoittaa.) Siinä on! (Antaa
päiväkirjan takaisin.)

_Siina_. Vihdoinkin! (Tekee lähtöä.)

_Kalle_. Eihän nyt toki sellaista hoppua! Minne on kiire?

_Siina_. Meillä on maskeraadi. (Lukee mennessään mitä Kalle on
kirjoittanut.)

_Kalle_. Mikä se on — maskuraati?

_Siina_ (pysähtyy). Mitä hävytöntä herra tänne kirjoitti?

_Kalle_. Hävytöntä?

_Siina_. Aivan hävytöntä! »Parooni Freckstedt».

_Kalle_ (virnistellen). Onko se hävytöntä?

_Siina_. On. Sinä et ole mikään parooni.

_Kalle_. En. Etkä sinä ole Freckstedt.

_Siina_. Minä olen kunniallisesti muuttanut nimeni Lönruusin päivänä.
Mutta sinä et voi tulla parooniksi edes viimeisellä tuomiolla, sinä.
(Anna tulee tuoden lakanoita.) Minä lähetän sinun niskaasi poliisin,
niin saat nähdä. (Menee käytävän ovesta.)

_Anna_. No, mitä on tekeillä?

_Kalle_ (naureskellen). Ei yhtään mitään!

_Anna_. Ei sentähden poliisia tuoda.

_Kalle_. Ei — niin minäkin luulen.

_Anna_. Otetaanpas selvä. (Aikoo ulos.)

_Kalle_. Ei pidä suotta — minä selitän —

_Anna_. No?

_Kalle_. Tämä on vähän niinkuin perhesalaisuus. Ajatelkaas, kuinka
paljon minä teihin luotan! — Minä kirjoitin päiväkirjaan isäntäni
nimen. Hän tykkää siitä, että minä sen teen.

_Anna_ (Kallen hyväntuulisuuden tartuttamana). Minkätähden sitten?

_Kalle_. Minä kirjoitan hänet aina parooniksi.

_Anna_. Miksi hän ei sitä itse tekisi?

_Kalle_. Noo — jaa —

_Anna_. Aijee! Hänhän ei olekaan patooni?

_Kalle_ (tyhmän vakavasti). Kuinkas moni tässä maailmassa on sitä miksi
nimitetään. En minäkään ole kalju vaikka Kaljuseksi sanotaan — mutta
tykkään sentään nimestäni. — Arvelen, että samasta syystä Freckstedt
tykkää paroonista. (Iskien silmää.) Ja meille sanojille se maksaa
vaivan.

_Anna_. Kaljuselle kai erittäin?

_Kalle_. Joskus ryypyn — joskus juomarahaa.

_Anna_ (virnistellen). Ja joskus poliisin. (Menee laittamaan sänkyä.)

_Kalle_ (miettien). Jaa — no ei suinkaan se nyt sentään — ja sillähän
oli niin kiirekin — sanoi että on — on — mikä se onkaan siellä — masku
— masku —

_Anna_. Naamiaiset.

_Kalle_. Vai sellaiset! Semmoisen sanan olen kyllä ennenkin kuullut.
Miksi sitä sitten maskutellaan —?

_Anna_. Kaljunen juttelee mielellään?

_Kalle_ (viekkaasti, iskien silmää). Se on niin eri tavalla, se. Toisen
kanssa jutellaan — toisen ei.. Jos tykkää, niin —

_Anna_. Ja nyt Kaljunen tykkää?

_Kalle_ (pyyhkii suutaan). Voi, voi sentään —!

_Anna_ (tiukasti). Ettäkö — mitä?

_Kalle_ (kohteliaasti). Mikäs se olikaan neitsykäisen nimi?

_Anna_. Anna.

_Kalle_. Anna on kovin nätti nimi. Ja ehkä liikanimikin nätti?

_Anna_. Ei ole. Mutta en vain muuta.

_Kalle_. Mitä se hyödyttäisi! Eihän tyttölasten tarvitse, muuttuuhan se
kuitenkin.

_Anna_. En muuta, vaikka ei muuttuisikaan.

_Kalle_. No, se on oikein, se! Narrit nimillään reistailevat. Niinkuin
tuokin — Sini-piika.

_Anna_. Tunnetteko hänet?

_Kalle_. Ehkä — sanoi tässä muuan Pöllönkorvesta. Vaikka ei
tuntenutkaan.

_Anna_ (avoimesti). Eikö? — Vaikka on ollut kolme vuotta talossa!

_Kalle_. Kolme? — Olitteko viime kesänäkin?

_Anna_. Pyhäinmiesten päivään asti.

_Kalle_. Mutta minähän Juhannuksen jälkeen kyyditsin isäntää — tai
patruunaa — häntä taas pitää sanoa patruunaksi — vaikka ei olekaan
— kyyditsin patruunaa kotia. (Tarkastelee Annaa.) Enkä minä muista
nähneeni

_Anna_ (ivallisesti). Silloin — naimareisultaan —

_Kalle_. Niin — Härjänheimosta. Lysti mies! Jutteli hauskasti koko
matkan. Naisista tuntui puhuvan kovin mielellään.

_Anna_ (tekeytyen välinpitämättömäksi). Kenestä puhui?
Härjänheimolaisesta morsiamestaan kai?

_Kalle_. Ei se oikein siitä. Tuntui karttelevan.

_Anna_. Karttaa kai vieläkin — koska ei ole valmista tehnyt.

_Kalle_. Kun pitkistyy, niin sitkistyy, sanotaan. — Saara onkin vanhaa
tekoa, ja — ja Pöllönkorvella oli mielessä joku hätimpi — mutta —

_Anna_. Kukahan mahtoi olla?

_Kalle_. Joku, jota ei voi naida.

_Anna_. Niinkö sanoi?

_Kalle_. Valitteli sellaista.

_Anna_. Miksi ei voinut?

_Kalle_. Ylpeys esti. Multa-aatelin ylpeys —

_Anna_. Siitähän se usein puhui.

_Kalle_ (viekkaasti). Vai puhui?

_Anna_. Ne ovat nyt keksineet sellaisen arvopuntarin itselleen. Ei
riitä enää manttaalimiehet, eikä rusthollarit, eikä —

_Kalle_ (innostuen). Heidän kanssaan ei sitten mikään piisaa. — Kun
vain tietäisi missä se raja on.

_Anna_. Mikä raja?

_Kalle_. Raja heidän ja meidän välillämme. Raja multa-aatelin ja — ja
kuinka sanoisin —

_Anna_. Niinkuin esimerkiksi Kaljusen välillä.

_Kalle_. No — esimerkiksi.

_Anna_. Eivätköhän ne ole pellot ja niityt ja —

_Kalle_. Ei ole. Ei! Naihan Härjänheimokin Eräpellon Ellin, jolla
ei ollut yhtään mitään. Mutta taas Rajalan Kustaa ei kelvannut
kosiomieheksi Tyynelle, vaikka Kustaa oli koonnut tukkihommissa
paljon rahaa ja ostanut koko Lohtalan kylän. Kamaristaan Härjänheimo
käännytti miehen ympäri — ei päästänyt edes sisarensa puheille. Ja
niinhän se Pöllönkorpikin oli valmis ottamaan Saaran ja — ja jättämään
mielitiettynsä. Eikä Saaralla kuitenkaan ole —

_Anna_. No, nyt on kunnossa.

_Kalle_. Joko Anna nyt lähtee?

_Anna_. Jo. Tännekö te —!

_Kalle_. Eiköhän tässä nyt vähän vielä juteltaisi — olen vähän niinkuin
tarttunut kiinni —

_Anna_. Mihin sitten? (Tekee lähtöä.)

_Kalle_. No, tuota — älkäähän nyt — eihän sitä nyt niini kiireessä
keksi sanojakaan — tahtoisin Annalle —

_Anna_. Minulleko olisi jotain sanottavaa?

_Kalle_. Ai, ai kun olisi, jos olisi —

_Anna_ (naureskellen). Jos olisi miestä — niinkö?

_Kalle_ (rohkaistuneena). Jos vain Annalla olisi aikaa kuunnella.
(Siina tulee käytävän ovesta Kallen selän takaa.)

_Kalle_. Minä en ole koskaan kenenkään naisen seurasta niin pitänyt
kuin —

_Anna_ (on huomannut Siinan). — kuin Siinan. Niinkö?

_Kalle_ (innokkaasti). Siinanko? Siinan kanssa minulla ei ole mitään
tekemistä. Mistä sen saitte päähänne? Mokoman herrastuneen hupakon —

_Siina_ (polkee jalkaa). Kalle! Hävytön! Parjaaja!

_Kalle_ (kääntyy ympäri). Ai, ai, ai!

_Siina_. Älä sinä puhu mitään mistään tekemisistä minun kanssani! Sen
saa Annakin tietää, että kaksi kertaa minä —, olen —

_Kalle_ (nostaa molemmat kätensä). Sss! Sss!

_Siina_ (parkaisemalla). — antanut sinulle rukkaset —

_Kalle_. — ja tumput ja villaset sukat. Kyllä, kyllä!

_Anna_ (naureskellen). Tehän olette kovin hyviä ystäviä keskenänne.

_Kalle_. Minä en ole koskaan ollut, mutta tämä Siinahan se on
tuppautunut —

_Siina_ (suurenmoisesti). Luuleeko herra Kaljunen, että minä olen — oho
— (Menee nopeasti pois.)

_Kalle_ (nolona). Kas tuota ryönää, kun — kun —

_Siina_ (aukaisee jälleen oven). Parooni tekee niin hyvin!

_Freckstedt_. Jaha, jaha! Vai tämä on huoneeni. (Tulee sisään.)

_Siina_. Olkaa hyvä! (Menee.)

_Anna_ (niiaa). Jos herra parooni jotakin tarvitsee, niin sopii soittaa.

_Freckstedt_. Ehkä neiti odottaa. (Katselee ympärilleen.) Ei tämä nyt
oikeastaan — mihin nuo kaikki ovet johtavat?

_Anna_ (osottaa molemmanpuolisia sivuovia perällä). Nuo viereisiin
numeroihin. (Osoittaa vasemmanpuolista alaovea.) Ja tuo vie alakertaan.

_Freckstedt_. Ja ikkuna —!

_Anna_. On pihan puolelle.

_Freckstedt_. Eikö teillä ole huonetta kadun puolelle? Tämä ei ole
juuri muutenkaan —

_Anna_. Tämä viereinen olisi. (Avaa oikeanpuolisen oven.) Siellä on jo
sähkövalokin kunnossa. (Menee oikealle.)

_Freckstedt_. Katsotaanpas! (Menee oikealle.)

_Kalle_ (menee ovelle). No, sehän onkin paljon hienompi.

_Freckstedt_ (oikealla). Tämän minä otan. Merkitkää tämä minulle!

_Anna_ (oikealla). Hyvä on. (Tulee.)

_Freckstedt_ (oikealla). Minun täytyy peseytyä. Kalle, tuo matkalaukut
tänne!

_Kalle_ (panee oven kiinni). Ryönä tulee aivan heti. (Iskien silmää
Annalle.) Kun hän on poistunut, niin — niin —

_Anna_. Hyvää yötä! (Aikoo mennä.)

_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että emmekö me Annan kanssa muuta
sinnekin — toisia lakanoita?

_Anna_. Minä luulen, että lähetän sinne Siinan.

_Kalle_ (nolona). Siina? Mäki-Matin Siina! Hm! Teki tepposet. Tuppautui
puun ja kuoren väliin kuin toukka. — Ai, ai, sitä tyttöä — tuota Annaa!
(Kävelee.) Tekipä se minut kevyeksi. (Pysähtyy.) Jos tykkää tytöstä,
niin kantapäät nouseskelevat ihan itsestään — sen olen pannut merkille.
Ja jos ei tykkää, niin — niin liikkuu kuin jyväsäkki selässä — senkin
olen pannut merkille.

_Freckstedt_ (oikealla). Kalle!

_Kalle_. Jahah! Ryönä tulee jo. (Ottaa toisen matkalaukun ja vie
oikealle.)

_Siina_ (avaa ulko-oven). Tänne — tehkää hyvin!

_Pöllönkorpi_ (tulee). Kas, kas! Jo valaistu ja valmis kuin joulupirtti!

_Siina_. Sopiiko tämä?

_Pöllönkorpi_. No, miksei sopisi! Onhan tässä lattia ja katto —

_Kalle_ (tulee). — ja reikäiset seinät, että sisään pääsee.

_Siina_ (nyrpistää nenäänsä Kallelle). Pyh! (Menee.)

_Pöllönkorpi_. Eikös se ole —?

_Kalle_. On kyllä — ehtoota! (Menee tervehtimään.)

_Pöllönkorpi_. Terveeksi! Mitäs sinä täällä —?

_Kalle_ (menee ottamaan toisen matkalaukun). Minä vain tätä kapsäkkiä —

_Pöllönkorpi_. Taidat olla talonväkeä täällä —

_Kalle_. Enkä — minä vain sen paroonin — (Aikoo oikealle.)

_Pöllönkorpi_. Asuuko Prekka-Ville siellä?

_Kalle_. Sss!

_Pöllönkorpi_. Minä tapasin hänet äsken tuolla alhaalla.

_Kalle_ (hiljaa). Tulen heti. (Kovemmin.) Vien tämän ensin paroonille.
(Menee.)

_Pöllönkorpi_. Vie, vie! (Ottaa taskustaan -pienen peilin ja silittelee
viiksiään.) He, he, he! (Istuu kirjoituspöydän ääreen.)

_Siina_ (tuo päiväkirjan). Herra on hyvä ja kirjoittaa tähän nimensä!

_Pöllönkorpi_. Vai nimi, vai nimi! (Kirjoittaessaan.) Neitokainenko
minua täällä passailee?

_Siina_. Kyllä — minäkin.

_Pöllönkorpi_ (kirjoittaessaan). Maanviljelijä — — ko—rpi —

_Siina_. Koko nimi — Pöllönkorpi.

_Pöllönkorpi_. Mitä? (Katsoo Siinaa.) Tunnetteko minut? (Antaa kirjan.)
Eikös se ole ompelijatar — Kallen morsian — tai vaimo —? (Kalle tulee.)
Kalle! Täällähän on sinun vaimosikin.

_Kalle_. Ei ole minun —

_Siina_. Eikä tulekaan.

_Kalle_. Eikä ole koskaan ollutkaan —

_Siina_. Luuletko, että olen aikonutkaan — oho —! (Heittää niskojaan ja
menee alikertaan vievästä ovesta.)

_Pöllönkorpi_. He, he, he! Ai, ai kuinka huono kotikuri! Ai, ai!

_Kalle_ (nauraa). Aika epeliksi näkyy muuttuneen.

_Pöllönkorpi_. Äksyn muijan olet saanut. Vai onko vielä morsian?

_Kalle_. Ei ole kumpikaan — jumalan kiitos!

_Pöllönkorpi_. Viime kesänähän sinä olit niin vakavassa —

_Kalle_. Kyllähän me sitä yritimme, mutta — kun se ei passannut
niinkuin ennen, niin — jätimme sikseen. — Eihän patruunakaan ole vielä
totta tehnyt —?

_Pöllönkorpi_ (nousee ja rykii). Ei ole tullut vielä — ei ole — (Menee
toiselle puolelle.)

_Kalle_ (veitikkamaisesti). Kyllähän, sen — (yskäisee) — ymmärrän —

_Pöllönkorpi_. Minkä sitten?

_Kalle_. Kun niinkin kauan pitkittyy, niin tekisi mieli — (Tekee
kädellään pyyhkimistä osoittavan liikkeen.)

_Pöllönkorpi_ (uteliaana). Mitä meinaat, että — tekisi mieli?

_Kalle_ (tekee saman liikkeen). Noin vain —

_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Ettäkö — (tekee saman liikkeen) — noin
vain —?

_Kalle_. Juuri niin! Jättää juttu sikseen.

_Pöllönkorpi_ (raapii korvallistaan). Mutta siinäpä se juuri onkin,
että se ei käy noin vain — kädenkääntämällä —

_Kalle_ (nauraa itsetietoisesti). Kyllä käy.

_Pöllönkorpi_. Helppo sinun on puhua. Sinulle se käy — mutta ei minulle.

_Kalle_. No, mikäs estää? Mies kuin mies, ja —

_Pöllönkorpi_. Ei, ei! Ei ole mies kuin mies. Siinä on, katsos, suuri
ero. Asioilla on rajansa, näetkös —

_Kalle_. Ja ihmisillä on rajansa?

_Pöllönkorpi_. Niin — tietysti —

_Kalle_. Jaa, jaa — kun on multa-aatelia —

_Pöllönkorpi_ (hyväntahtoisesti). Niin, niin — (kävelee) — kun on
multa-aatelia.

_Kalle_ (vilkkaasti). Sanokaas nyt, patruuna, missä on se ero sitten —
se raja — multa-aatelin ja — meidän muiden välillä.

_Pöllönkorpi_ (itsetietoisesti myhähdellen). Se on siinä, että, että —
kuinka nyt sanoisin — että me olemme multa-aatelia, ja te muut olette —
muita ihmisiä. (Menee istumaan kirjoituspöydän ääreen.)

_Kalle_ (virnistellen happamesti). Ja muu ihminen on —

_Pöllönkorpi_ (ottaa lompakon taskustaan ja alkaa laskea rahojaan).
Niin on — se on muu ihminen —

_Freckstedt_ (tulee). Kuuleppas, Kalle! — Ahaa! Patruunakin on
asettunut tänne — naapuri siis — hauskaa — hauskaa. — Menehän, Kalle,
tuohon Mikkoseen — vastapäätä! Tuot sieltä tilaamani — hm — sano vain —
tilaamani —

_Kalle_. Minkä?

_Freckstedt_. Kyllä hän tietää mistä on kysymys.

_Kalle_. Jaha! Kysyn vain ryönää, jonka parooni on tilannut. (Menee.)

_Freckstedt_. Vaikkapa niinkin. (Pöllönkorvelle.) Saanko istua hetkeksi
— hetkeksi —?

_Pöllönkorpi_. Tehkää hyvin. (Aikoo nousta tuolia ottamaan.)

_Freckstedt_. Ei, ei! Kiitoksia! Kyllä saan. (Ottaa tuolin lähelle
pöytää.) Aa — häiritsenkö? Patruuna on, näen mä, konttoritöissä —
laskee matkakassaa —

_Pöllönkorpi_. He, he, he! Eihän sitä tällaisia matkakassoja — myin
metsää tässä — vähän verran. (Yskäisee.)

_Freckstedt_. Vähänkö? Näkyy, että paljon —

_Pöllönkorpi_ (leveästi). Vähänlännän kappaleen — takamaalta —
viidenkymmenentuhannen palasen.

_Freckstedt_. Onnittelen — onnittelen. Hyvä kauppa tietysti. — Ja kun
kaupassa pääsee alkuun, niin se jatkuu itsestään. Nyt kai patruuna
ostaa minulta uudenaikaisia peltokaluja — kaikenlaisia — olen asiamies
— olen aikonut tulla patruunan luo — kartanoon — olen juuri matkalla
sinnepäin —

_Pöllönkorpi_. Hm! Jaa! Eipä meiltä juuri mitään puutu —

_Freckstedt_. Aina puuttuu — parhaimmastakin paikasta aina puuttuu
jotakin. — — Mutta — janokin tässä — soittaisimmeko — jos sallitte.
(Siina tulee, tuoden lakanoita alakerrasta. Freckstedt nousee.) Ahaa
— neiti — kuulkaapas — (Nähtyään Siinan jää seisomaan paikalleen ja
katsoo tuijottaa sanaakaan sanomatta.)

_Siina_. Mitä herra —? (Tunnettuaan Freckstedtin jää seisomaan suu
auki. Freckstedt hetkisen kuluttua viittaa veltosti Siinaa menemään,
taivuttamalla vasemman käden sormiaan sisäänpäin. Siinä keikauttaa
päätään ja menee keikailevasti ylvästellen Freckstedtin huoneeseen.)

_Freckstedt_ (kääntyy tyhmistyneenä Pöllönkorpeen). Mikä tuo oli? Mikä
— mikä —?

_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään hymyilevänä). Eiköhän se ollut, vanha
tuttu.

_Freckstedt_. Tuttu? Niin — tutulta näytti.

_Pöllönkorpi_. Entinen Eufrosiina Härjänheimo.

_Freckstedt_ (vielä nolona). Niin — joku sellainen, jota — jonka olen —
jota olen —

_Pöllönkorpi_ (nauraen). Joskus kosinut —

_Freckstedt_. Äsh! Erehdyksestä silloin — täällä vanhalla
seurahuoneella — äsh!

_Pöllönkorpi_. Hänellä on nyt toinen nimi —

_Freckstedt_. Mitä se minua liikuttaa — äsh! — Tämä ei ollut millään
tavalla hauskaa — äsh!

_Pöllönkorpi_. Ehkä toinen piika — jos soittaisi. (Nousee.)

_Freckstedt_ (aivan masentuneena). Niin — toinen — toinen piika —

_Pöllönkorpi_ (painaa sähkökellon nappulaa). Katsotaanpas —

_Freckstedt_ (istuu Pöllönkorven paikalle pöydän ääreen). Äsh!

_Pöllönkorpi_ (tulee etualalle). No, ei nyt pidä suotta. — Emmeköhän
pistäytyisi alas hotellin puolelle!

_Freckstedt_ (vilkastuen). Niin — alas — siellä on maskeraadi — sinne
olenkin aikonut — olen tilannut kauhtanankin — sellaisen —

_Pöllönkorpi_. Tiedän — tiedän — olen nähnyt — veljelläni maisterilla
on sellainen.

_Freckstedt_. Emmekö sitten lähdekin sinne? Ovat kai jo alkaneet.

_Pöllönkorpi_. Voiko sitten vain näin?

_Freckstedt_. Kyllä — patruuna voi aivan mainiosti tulla tuossa
pukimessa. — Siksi mahtava mies —

_Pöllönkorpi_. He, he, he! No, saa kai miehen tunteakin, jos sikseen on.

_Anna_ (tulee). Herrat soittivat —? (Tulee etualalle.)

_Pöllönkorpi_. Kuules, neitonen. — (Kääntyy Annaan. Hämmästyy ja jää
sanattomana seisomaan.)

_Anna_. Mitä herra —? (Tuntee Pöllönkorven ja jää liikkumattomana
töllöttämään. Pöllönkorpi hetken kuluttua viittaa oikean käden
peukalolla peräovelle päin Annaa menemään.) Vai niin? — Patruuna
Pöllönkorpi kutsui vain nähdäkseen — entisen karjakkonsa. — (Purskahtaa
nauramaan ja menee peräovesta.)

_Pöllönkorpi_ (kääntyy nolona Freckstedtiin päin). Mikä — mikä —?

_Freckstedt_ (nauraa vahingoniloiseen). Eiköhän se ollut vanha tuttu?

_Pöllönkorpi_. Tuttuko?

_Pöllönkorpi_. Jotakin se puhui. Ehkä oli joku — joka on — jota olen —

_Freckstedt_. Ennen kosinut —

_Pöllönkorpi_ (tyhmän valittavalla äänellä). No, ei nyt juuri kosinut —
mutta — mutta —

_Freckstedt_ (nauraen). Sinnepäin — sinnepäin —

_Pöllönkorpi_. Päin ja päin! (Kimmastuen.) Päin mäntyä tämä on!

_Freckstedt_. Mitä nyt joutavista! (Nousee.) Soitetaanpa! Ehkä joku
kolmas —

_Pöllönkorpi_ (hämmentyneenä). Ei, ei! Ei soiteta! Jumalako sen tietää,
kuka sieltä vielä voi tulla.

_Freckstedt_ (hymyilee). Niin — kukapa sen tietää.

_Pöllönkorpi_ (älyää sanoneensa tarpeettoman paljastuksen ja lyöttäytyy
leikilliseksi). Eikö totta? Siellähän voi tulla ketä vain — (näpäyttää
Freckstedtiä salaisella ymmärtämyksellä olkapäähän) — vaikka koko
syntiluettelo.

_Kalle_ (tulee, tuoden pienen käärön). Tällaisen ne antoivat.

_Pöllönkorpi_ (on nopeasti kääntynyt). Sinäkö? Luulin jo — —. Tuliko
sinua vastaan joku nainen?

_Kalle_. Tuli tuossa — ja nauroi.

_Pöllönkorpi_. Ai, ai! Vai nauroi! Paha merkki, kun nainen nauraa.

_Freckstedt_ (Kallelle). Annahan tänne! (Pöllönkorvelle.) Minun
mielestäni sopii naiselle nauru parhaiten.

_Pöllönkorpi_. Hm! Miten milloinkin.

_Freckstedt_. Mennäänpäs nyt minun huoneeseeni koettamaan. (Menee
edellä huoneeseensa.)

_Pöllönkorpi_ (mennessään, Kallelle). Tunsitko sen — sen —? (Viittaa
ulko-oveen.)

_Kalle_. Kyllä kai isäntäkin — patruunakin?—

_Pöllönkorpi_ (menee). Kyllä — kyllä. (Maija kurkistaa käytävän ovesta
sisään.)

_Kalle_. Etsittekö jotakin? (Maija ei liikahda eikä vastaa, kurkistaa
vain.) Tulkaa sisään vain!

_Maija_. Eikö se tullutkaan —?

_Kalle_. Ei tullut.

_Maija_. No, minne se —?

_Kalle_. Kuka?

_Maija_. En minä hänen nimeään tiedä.

_Anna_ (kurkistaa vasemmasta vierashuoneesta). Tuliko se tänne?

_Kalle_. Ei tullut — mutta tulossa on.

_Anna_. Kuka?

_Kalle_. En minä tiedä — mutta tuolla oven raossa on joku.

_Anna_ (tulee sisään). Kas, sielläkö sinä? Tule sisään! Ajattelin jo,
että —.mihin ihmeeseen sinä hukuit.

_Maija_ (tulee sisään). En tietänyt mitä ovea meinasit — kurkistin
tänne.

_Kalle_. Sokkosillakos te olette — vai —?

_Anna_. Siina ja minä menemme naamiaisiin, ja Maija tuli tänne
etulaiseksi. (Maijalle.) Katsos nyt, Maija! Tämä huone tässä — tuo
tuossa vasemmalla ja tuo oikealla kuuluu sinulle. Tässä asuu yksi
herra. Tuossa vasemmalla asuu toinen herra, ja tuo oikeanpuolinen on
tyhjä —

_Maija_. No, mitäs tyhjästä —

_Anna_. Se on tilattu — telefoonilla tilattu. Kun tulee, niin päästä
sisään! Kaikki on kunnossa.

_Maija_. Mitäs minä muuta teen?

_Anna_. Teet aina sen mukaan kuin sinua pyydetään.

_Maija_. Tämänkö huoneen kautta noihin kuljetaan? (Osoittaa
sivuhuoneita.)

_Anna_. Eikä. Käytävässä on ovi kumpaiseenkin. Ja tuota tietä pääset
lyhyintä tietä alikertaan.

_Maija_. Missä minä oleilen?

_Anna_. Käytävässä. Mutta jos tulee kylmä, niin — jossakin täällä.
Kaikki ovat kuitenkin aamuun asti alhaalla. Nyt se on kai selvä?
Minulla on kiire. Tule nyt riisumaan hattusi ja —

_Maija_. Johan nyt — uusi hattuni — vielä varastaisivat —

_Anna_. No, tee kuinka tahdot! Tule nyt!

_Kalle_. Onpas nyt kiire. — Eikö —?

_Maija_. Tämäkö se tässä asuu?

_Anna_. Se on erään matkustavaisen kyytimies. (Aikoo mennä.)

_Kalle_. Kuulkaahan, Anna! Ei, ei! Kyllä Maija saa mennä.

_Maija_. Pääseepä tästä. (Menee käytävään.)

_Anna_. Mitä sitten?

_Kalle_. Meneekö Anna sinne maskunaamiaisiin?

_Anna_. Tietysti.

_Kalle_. Tulisinko minäkin — ehkä —?

_Anna_ (nauraa). Mikäs estää! (Menee peräovesta.)

_Kalle_. Ei, ei! Minä meinaan, että yhdessä. (Ryntää Annan perässä.)

_Freckstedt_ (tulee Pöllönkorven seuraamana). Kauhtana on aivan
sopimaton. Liian lyhyt ja liian laaja. Ei sitä voi käyttää.

_Pöllönkorpi_. Tuo naamarihan tekee ihan tuntemattomaksi. Olisipa
minullakin!

_Freckstedt_. Sieltä saa ostaa. — Jos minäkään viitsin tätä käyttää.
(Panee silkkinaamion taskuunsa.) Saammehan nähdä.

_Pöllönkorpi_ (kiertelee viiksiään). Tämä on kovin jännittävää, tämä.
Joko menemme?

_Freckstedt_. Kai sitten! (Menevät.)

_Kalle_ (tulee ovessa vastaan). Jaha — joko parooni menee?

_Freckstedt_. Menemme tuonne alas.

_Kalle_. Eikö parooni käytäkään sitä ryönää, joka Mikkosessa pantiin
kääröön?

_Freckstedt_. En käytä.

_Pöllönkorpi_ (nauraa). Kalle saa käyttää sitä.

_Freckstedt_ (nauraa). Niin, Kalle saa jos tahtoo. (Menevät peräovesta.)

_Kalle_ (yksin). Anna juoksi vain ja nauroi — huu — paha merkki kun
nainen nauraa, sanoi Pöllönkorpi. Hm! Sillä oli niin kiire sinne.
Entä jos minäkin! Kalle saa käyttää, sanoi Freckstedt. Mitä jos —!
Katsotaanpas! (Menee Freckstedtin huoneeseen ja tuo sieltä mustan
dominon.) — Jahah! tällainen — ja rätti silmillä oli heillä myös — sen
näin tuolla alhaalla — no se saadaan! (Ottaa nenäliinan taskustaan ja
menee pöydän ääreen leikkaamaan siihen reikiä.) Tämä ei oikein puukolla
— mutta näinhän minä sakset. (Menee Freckstedtin huoneeseen.)

_Siina_ (kurkistaa alakerran ovesta. Kun ei näe ketään, niin tulee
sisään. Hänellä on domino käsivarrellaan ja naamio kädessä. Menee
käytävän ovelle. Huutaa hiljaa.) Maija! — Maija!

_Maija_ (ilmestyy ovelle). Mikä hätänä?

_Siina_. Onko siellä käytävässä ketään?

_Maija_. Ei ketään.

_Siina_. Tulehan sitten tänne!

_Maija_. Tulenhan toki. (Tulee sisään.) Mikä on?

_Siina_. Autahan tätä levättiä minun ylleni!

_Maija_. Kyllä autan. Mikä se on tällainen kasukka?

_Siina_. Paneppas nyt tuo paslikka niin ettei tukka pörröty! Nosta
nätisti — niin —

_Maija_. Meneekös se Siinakin tuonne herrasväen peliin?

_Siina_ (ylpeillen). Tuttavia siellä vain on — hyviä tuttavia. Kiitos!
Hyvä on! Mene nyt vain taas käytävään! — Niin kuules, tuo huone on
tilattu —

_Maija_. Minä tiedän.

_Siina_. Se tilattiin telefoonilla Härjänheimosta. Kun tulevat, niin
ota vastaan.

_Maija_. Kyllä otan.

_Siina_. Eikä mitään muita huoneita ole sitten vapaina.

_Kalle_ (kurkistaa ovesta). Ahaa! Se on Anna. Kyllä minä... (Vetäytyy
takaisin.)

_Siina_. Jos joku tulee kysymään, niin neuvo muualle!

_Maija_; Mihin?

_Siina_. Mihin tahdot. Raittiushotelleihin ja yömajoihin.

_Maija_. Kyllä ohjailen.

_Siina_. Jos tarvitset apua, niin ilmoita kassaan! Anna tai minä
tulemme sitten.

_Maija_. Minä menen sitten —

_Siina_. Mene vain!

_Maija_ (katselee Siinaa ja hihittää). On teillä metkut! (Menee
peräovesta. Siina ottaa pesukaapin yläpuolelta peilin ja tuo sen
pöydälle. Istuu tuolille ja rupeaa asettelemaan naamiota. Kalle tulee
hiljaa. Hän on puettu dominoon ja nenäliinasta tehtyyn naamioon.
Yskäisee.)

_Siina_ (on saanut naamion paikoilleen). Onko se Maija?

_Kalle_. Ei ole.

_Siina_ (kääntyy katsomaan, parkaisee). Sus siunatkoon!

_Kalle_. Älkää pelätkö! Minähän olen vain samallainen kuin tekin.

_Siina_. Kuka te olette?

_Kalle_. Tuntematon — olemme tuntemattomia molemmat. Olen äveriäs herra
tuolta salista. Ja te olette kukkasien kuningatar.

_Siina_ (hyvillään, keimaillen). Ah! — Minä kuulen, että te olette
hieno herra.

_Kalle_. Vain tomua ja tuhkaa. Mutta te olette kuin potaatin kukkanen
tupakkapellossa — kuin — saanko istua tähän viereenne?

_Siina_. Oi — istukaa! — Ellemme mene alas — toisten seuraan.

_Kalle_ (istuu). Tietysti menemme — jahka ensin olemme tulleet
ystäviksi — hyviksi ystäviksi.

_Siina_. Tulemmeko me ystäviksi?

_Kalle_. Ikuisesti.

_Siina_. Te vain sanotte niin.

_Kalle_. Minä sanon mitä ajattelen.

_Siina_. Ettehän te tunnekaan minua.

_Kalle_. Tunsin heti teidän vartalonne — heti kun näin —

_Siina_. Olenko minä ennen nähnyt teidät?

_Kalle_ (siirtyy lähemmäksi). Olette, olette —

_Siina_. Herra vain puhuu pilkatakseen —

_Kalle_. En, peijakas vie, puhukaan. Näin vakavaa kieltä en ole koskaan
käyttänyt.

_Siina_ (nousee). Herrat vain pettävät kauniilla puheillaan. (Menee
näyttämön toiselle puolelle.)

_Kalle_ (on noussut). Mutta minä en ole sellainen herra, että minä
pettäisin. Minä olen rehti mies.

_Siina_. Kuka sen tietää.

_Kalle_. Minä tiedän. Voi kirkkoveisu ja pyhäin miesten päivät...
(Ottaa Siinaa vyötäisiltä.)

_Siina_. Mitä nyt? Miksi meluat?

_Kalle_. Kun tykkään. Saako tykätä?

_Siina_. En tiedä —

_Kalle_. Ja kun tykkää — niin tekee kovin mieli —

_Siina_. Mitä sitten?

_Kalle_. Uskaltaakohan — saakohan —?

_Siina_. Mitä nyt vielä?

_Kalle_ (pyytäen). Saako pussata?

_Siina_ (kallistaa päänsä). Ei saa!

_Kalle_. Yhden kerran vain —

_Siina_ (kääntää suunsa Kalleen päin). Ei saa!

_Kalle_. Mutta minä saan vain — yhden kerran — (suutelee) — yhden
kerran — (suutelee) — yhden kerran. (Ovat ottaneet toistensa naamiosta
kiinni, nähdäkseen kasvot.)

_Härjänheimo_ (tulee peräovesta). Herrasväki antaa anteeksi, mutta —

_Siina_ (parkaisee). Oih! (Irtautuu ja peräytyy.)

_Kalle_ (samoin). Ai — saakeli! (Molemmat jäävät jähmettyneinä
seisomaan vastakkain.)

_Härjänheimo_ (tulee hitaasti heidän keskeensä). Älkää häiriintykö.
Hauska nähdä, että vanha rakkaus ei ruostu. Minä vain haen tämän
huoneen asukasta.

_Siina_ (Kallelle). Senkin — moukka! (Syöksyy alikerran ovesta.)

_Kalle_. Tämähän meni päin hemmettiä. (Sylkäisee.) Tpfyi!

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Sama paikka ja samat asemat.

_Härjänheimo_ (nauraa). Miksi mies seisoo noin nolona? Minunko tähteni
—?

_Kalle_. Enkä. Mutta kun pudota läiskähtää niin korkealta näin
matalalle. (Kyykistyy vähän.)

_Härjänheimo_ (huviteltuna). No, mistä putosit sitten?

_Kalle_ (parkaisten). Eihän minun häntä pitänyt pussata.

_Härjänheimo_. Eikö?

_Kalle_. Ei — erästä toista minä — Ja olipa se ihme — etten sitä heti
maistanut — tpfyi!

_Härjänheimo_. Tuntuuko nyt —' jälkimaku?

_Kalle_ (tointuen). Minä olen mieluummin puhumatta siitä. (Menee
tervehtimään.) Terveeksi!

_Härjänheimo_. Iltaa, iltaa! — Sanottiin, että tämä on Pöllönkorven
huone.

_Kalle_. On tämä.

_Härjänheimo_. Koko talo on aivan täysi. Tuon huoneen tuossa vieressä
sain naisille, mutta itse olen ilman. Ajattelin jos tässä passaisi —
koturina —?

_Kalle_. Pitää ilmoittaa vain Pöllönkorvelle.

_Härjänheimo_ (menee istumaan pöydän ääreen). Sen ovat jo tehneet. Minä
rupean tässä odottelemaan. — No, ajeletko vielä Freckstedtin kanssa?

_Kalle_. Kauppamatkustajina kuljemme. Freckstedt asuu tuossa.

_Härjänheimo_. Vai niin. (Hymyilee.) Aivan tuttavien keskuuteen tässä
joutuu.

_Kalle_ (riisuu dominon yltään). Minä luulen, että vien tämän mekon —

_Härjänheimo_. Eikö huvita enää?

_Kalle_ (pudistaa päätään). Ei huvita. — Tahtooko isäntä —?

_Härjänheimo_ (nauraa). En. En välitä.

_Kalle_. Parasta se onkin, sillä eihän sikaakaan säkissä osteta. (Menee
Freckstedtin huoneeseen.)

_Freckstedt_ (tulee käytävänovesta sangen hyväntuulisena hyräillen).
Sumppa ralla, ralla lallaa —! Terve, terve, isäntä — ja tervetuloa!
Siellä alhaalla on rajattoman lystiä — jumalallista!

_Härjänheimo_ (nousee). Niin kai, niin kai! Oliko Pöllönkorpi siellä?

_Freckstedt_. Tietysti. Häntä etsittiin, mutta hän lähetti minut. Hän
juo samppankaljaa siellä kaupungin herrojen kanssa, eikä — eikä sanonut
ehtivänsä. Mutta eikö isäntä tule sinne alas?

_Härjänheimo_. Kyllä — mutta aioin ensin sopia tästä huoneesta hänen
kanssaan. Talo on ihan täynnä.

_Freckstedt_. Tiedän, tiedän. Tämähän käy mainiosti. Sänky lisää —
siinä kaikki.

_Härjänheimo_. No, sitenhän tässä sitten pärjätään.

_Freckstedt_. Kyllähän miehet aina — mutta entäs naiset? Ovipoika
kertoi, että teillä on naisiakin mukana. Kolme kappaletta. Missä —?

_Härjänheimo_. Asuvat tuossa.

_Freckstedt_. Ketä naisia — tunnenko minä — jos saan luvan?

_Härjänheimo_. Pari vanhaa tuttavaa — viime kesästä —

_Freckstedt_. Ai, ai! Älkää puhuko siitä ikävästä jutusta! Mutta
se kolmas? Kuka se on? Minulla on aina niin ääretön harrastus
tuntemattomia naisia kohtaan. Tunnenko hänetkin?

_Härjänheimo_. Tuskin. Se on vaimoni koulutoveri — muuan savolainen.

_Freckstedt_. Nätti tyttö tietysti, kuten vaimonnekin?

_Härjänheimo_ (naureskelee). Kyllä — hyvin nätti.

_Freckstedt_. Ja rikas? — En voi kuvitella nättiä, köyhää tyttöä.

_Härjänheimo_. Hyvin rikas — voi sanoa; pohatta.

_Freckstedt_ (ottaa peilin taskustaan ja sivelee viiksiään). Ai ihmettä
sentään! Ai ihmettä! Nuori, kaunis tyttö — ja pohatta. (Panee peilin
taskuunsa.) Saan kai kunnian tulla tuttavakseen —?

_Härjänheimo_. Kyllä — sopivassa tilaisuudessa.

'Freckstedt. Ja savolainen. — Ai, ai! Mikä ihmeellinen harrastus
minussa herää! — Te olette erinomainen mies — teistä en eroa koko
iltana.

_Härjänheimo_. Ettekö? — No, ehkä siirrymme sitten alakertoihin.

_Freckstedt_. Mennään vain! Mennään heti!

_Härjänheimo_. Käykää vain edellä. Pistäydyn tuolta naisten kautta.
Näkemiin! (Menee vasemmasta sivuovesta.)

_Freckstedt_ (yksin). Nuori — kaunis — pohatta — savolainen. Sumppatu
riiatu rallalla lei. (Menee.)

_Kalle_ (tulee). Mitä ihmettä minä nyt — mistä minä sitä Annaa menisin
etsimään —!?

_Anna_ (kurkistaa peräovesta puettuna dominoon ja maskiin). Maija!

_Kalle_. Häh!

_Anna_. Onko Maija siellä?

_Kalle_. Kuka Maija?

_Anna_. Etulainen. Maija Savolainen.

_Kalle_. Jaa — tuo — porstua-Maija —

_Anna_. Äsh! (Vetäytyy takaisin.)

_Kalle_. Eiköhän se ollut tuo — ryhti ja vartalo — ja — ääni — ja —.
(Aikoo perässä.) Mutta jos taas pettyy — paha paikka —

_Anna_ (tulee sisään, puhuu käytävään). Hyvä on — Maija! (Aikoo
alakerran ovelle.)

_Kalle_. Odottakaas!

_Anna_. Siellä on Maija.

_Kalle_. Minä viis Maijasta. (Astuu lähemmäs.) Teitä minä tahdon
puhutella.

_Anna_ (on pysähtynyt). No? Mitä asiaa?

_Kalle_. Tuota — ettekös te ole —?

_Anna_. En ole.

_Kalle_. Olettepas!

_Anna_. En tunne teitä.

_Kalle_ (hädissään). Älkää nyt viitsikö! Tuntekaa pois vain, kun
kumminkin tunnette. Ja minä tunnen teidät. Te olette Anna. Ja minun
rakkauteni voima nousee niin ankaraksi, että —

_Anna_ (keimaillen). Rakastatteko minua?

_Kalle_ (pyytäen). Ottakaa pois tuo nokilappu silmiltänne! Enhän voi
puhua teille, kun en näe ihmistä. Tunnen itseni kovin turvattomaksi.
Olen aivan kuin alasti. Minua hävettää ihan kuin Aatamia paratiisissa.

_Anna_. Ettepäs Siinaa hävennyt.

_Kalle_. Se ryönä petti minut. Joko hän ehti kertomaan?

_Anna_. Jo — kertoi olleensa kuin tupakkakukkanen perunamaassa. — Vai
petti poikasen? Se oli oikein! Miehet ovat luodutkin petettäviksi.

_Kalle_ (kiihkeästi). Ei pettänyt. Minä itse petyin. Luulin Annaksi —
jota rakastan — ihan vissiin rakastan — ottakaa pois tuo rätti, niin
minä näytän teille —

_Anna_ (veikistellen). Mitä te näytätte?

_Kalle_ (surunvoittoisesti). Minä olen vakava mies — ja puhun
vakavasti —

_Anna_. Ei nyt olla vakavia — nyt on iloa pirtissä. (Menee nopeasti
alakerran ovesta.)

_Kalle_ (nolona). Oi, oi, kuinka tuollainen nainen nostattaa sitä
rakkauden ryönää — eikä sääli yhtään, nauraa vain — nauraa ja menee —
ei se kai ole minun kylkiluustani.

_Pöllönkorpi_ (tulee perältä hyväntuulisena). Minne se nyt joutui?

_Kalle_. Katosi.

_Pöllönkorpi_. Minne?

_Kalle_. Ilopirttiin.

_Pöllönkorpi_. Mitä tietä sitten? Mistä ovesta?

_Kalle_ (ikäänkuin heräten). Häh?

_Pöllönkorpi_. Vastaa nyt toki!

_Kalle_. Kyllä.

_Pöllönkorpi_. No!?

_Kalle_. Mitä — no!?

_Pöllönkorpi_ (katselee Kallea ja rupeaa nauramaan hyvänsävyisesti).
Tässä sen nyt näkee, että sinä et ole multa-aatelia.

_Kalle_. Jaa — kun hän nauroi minulle?

_Pöllönkorpi_. Sinä olet tyhmä — siitä sen näkee.

_Kalle_. Nyt minä jo kohta kimmastun. Mitä patruuna nyt oikein tahtoo
minusta?

_Pöllönkorpi_. Ai, ai, ai! Sitähän minä olen aina sanonut, että ihmiset
ovat täällä päin kauhean tyhmiä.

_Kalle_. Sitäkö se asia koski?

_Pöllönkorpi_ (korostaen sanoja). Minä kysyin: tuliko tänne eräs musta
nainen?

_Kalle_ (samaten). Ei — mutta vaalea tuli.

_Pöllönkorpi_ (lauhtuen). Kuka se oli?

_Kalle_. Kuka sen sitten piti olla?

_Pöllönkorpi_ (taas tuskastuen). Oliko se Tiina Tissala?

_Kalle_. Ei Tiina — vaan Anna.

_Pöllönkorpi_. Niin, oikein — Annastiina Tissala.

_Kalle_. Kuka hän on?

_Pöllönkorpi_ (tuttavallisesti). Hän oli minun — on ollut minun —

_Kalle_ (suuresti hämmästyen). Teidänkö?

_Pöllönkorpi_. No, mitä ihmettä siinä nyt olisi —?

_Kalle_ (lyyhistyy kuin iskusta). Hei vain! Tuli kuin tilsa kaviosta —
tänne sydämen päälle. Ja niin ankara nousu kuin sillä jo oli —

_Pöllönkorpi_ (säälitellen). Millä sitten?

_Kalle_ (surullisesti valittaen). Sillä rakkaudella.

_Pöllönkorpi_ (ymmärtäen). Tiinaanko sinä —?

_Kalle_ (valittaen). Annaan ja Tiinaan ja Annastiina Tissalaan.

_Pöllönkorpi_. Äläpäs poikanen! Semmoiset hommat saat jättää.

_Kalle_. Niin kai, niin kai — koska hän on ollut teidän —

_Pöllönkorpi_ (äkäisesti). Minun karjakkoni hän on ollut! Älä siinä
rupea panettelemaan kunniallisia ihmisiä!

_Kalle_ (lähtee). Vai karjakko! Vai karjakko! — Kyllä ymmärrän.
(Valittaa.) Hai—ai—ai! (Menee peräovesta.)

_Pöllönkorpi_ (yksin). Ei totisesti ole ollut muuta kuin karjakko —
mutta sehän se onkin pahinta! Olla vain karjakko — ja niin muhkea.
Ei tuollakaan juhlassa ainoakaan vedä hänelle vertoja. — Ja Saara!
Voi, voi kun jouduin pahaan pihtiin sen Saaran kanssa. Olen koettanut
irtautua — ja irtautua — mutta kun tuli se sana annetuksi — se sana
— ja minun sanani on yhtä paljon kuin kirjat ja lorut — ja papin
sanat — ja kaikki yhteensä. Pöllönkorven sanan pitää olla tukeva kuin
maailmanluominen. (Raapii korvallistaan.) Ja kyllä se onkin — onkin
— sano — ei kai tässä muu peri kuin — kuin — pitää hankkia itselleen
lepopäivä — silloin tällöin. (Katselee ympärilleen.) Kun löytäisi sen
Tiinan. (Lämpimästi.) Tiina!! Olisipa Tiinalla sen verran rahoja —
että kehtaisi naida — ettei alustalaiset pitäisi vertaisenaan. Olisipa
vain rahoja! (Miettii ja koettaa povitaskuaan.) Hm! — Minulla on liian
paljon taskussa — kuka tietää mitä sellaisessa väen mylläkässä voi
tapahtua. (Ottaa lompakon taskustaan ja katselee ympärilleen.) Kun
olisi jokin sopiva paikka — ahaa, sänky! (Menee sängyn luo, katselee
ensin ympärilleen ja pistää sitten lompakon peitteen alle). Noin — nyt
on vapaampi — ja lystimpi.

_Freckstedt_ (kurkistaa perältä). Hohoi!

_Pöllönkorpi_. Hoi, hoi! Mitä nyt?

_Freckstedt_ (tulee sisään). Eikö Härjänheimo ole täällä?

_Pöllönkorpi_. Onko hän täällä?

_Freckstedt_. Sitähän juuri kysyn.

_Pöllönkorpi_. Miksi kysyä — ellei hän ole täällä.

_Freckstedt_. Mutta hän oli äsken juuri — ja lupasi tulla alas.

_Pöllönkorpi_. Soo — vai on hän kaupungissa. (Raapii korvallistaan.)
Kun ei vain kertoisi — jos jotakin —

_Freckstedt_ (toimessaan). Teille voin sanoa — olettehan jo melkein
naimisissa —

_Pöllönkorpi_ (huokaa). Niin —

_Freckstedt_. Tässä talossa asuu muuan nuori, kaunis ja rikas — pohatta
— oikea pohatta savolainen tyttö — joka — jonka — jota kohtaan minulla
on kauhean suuret harrastukset — ja — ja Härjänheimo —

_Härjänheimo_ (tulee naisten huoneesta). Iltaa, miehet!

_Freckstedt_. No, siinähän te vielä olettekin. Tulin jo hakemaan.

_Pöllönkorpi_. Terve, terve! Olipa lystiä, että sinäkin —. (Laulua
kuuluu alhaalta.)

_Freckstedt_. Kuulkaas! Nyt siellä soitetaan ja lauletaan. Lähdetäänpäs
nyt sinne!

_Härjänheimo_ (Pöllönkorvelle). Saanko jakaa huoneen kanssasi ensi
yöksi?

_Pöllönkorpi_. Saat, saat — saat vaikka sängynkin, sillä minä aion nyt
pitää lystiä.

_Kalle_ (tulee, on hyvin masentunut). Milloin täältä lähdetään?

_Freckstedt_. Lähdetään? Hupsuko sinä olet? Nythän on yö — ja
maskeraadit ja —

_Härjänheimo_. Älä sure, Kalle! Mies se on hävinnytkin. Koeta uudestaan.

_Kalle_. Nämä ovat herraskaista peliä nämä — eivät ne minulle sovi —

_Pöllönkorpi_ (menee taputtamaan Kallea olalle). Kyllä ne sopivat — kun
vain ei mene kalastelemaan toisten vesille.

_Kalle_. Mistäpä sen köyhä tietää, mitä vesiä milloinkin ovat. Teillä
multa-aatelilla on niin laajat kalastuspaikat. (Huokaa.) Ja niitten
paikkojen laajuudesta kai se multa-aateluuskin riippuu.

_Pöllönkorpi_ (nauraa tyytyväisenä). Niin kai, niin kai - ja niinhän se
Rekolan Arvikin sanoi — silloin, kun keksi tämän —

_Kalle_. Minä en ole sitä niin ymmärtänyt - minä olen tuumaillut, että
vähän syvemmällä —

_Freckstedt_. Kalle on niin syvämietteinen mies —

_Härjänheimo_. Ja onkin osunut aivan oikeaan.

_Kalle_ (ihastuen). Olenko?

_Härjänheimo_. Olet, olet.

_Kalle_. Mitenkä sitten?

_Freckstedt_ (nauraen). Hyvä, hyvä! Mikä sitten on multa-aatelia?

_Pöllönkorpi_. Minä olen — ja —

_Freckstedt_. Ja Härjänheimo —- se on selvä, se —

_Kalle_. Ei se ole selvä, että sanotaan: se on ja se ei ole. Miksi
toinen on — ja minä olen vain muu ihminen? Ellei sitä määrää raha ja
pellot ja — ja — (Katsoo Pöllönkorpeen.) — ja kalavedet — ja —

_Härjänheimo_. Kalle on oikeassa. Ne eivät määrää.

_Kalle_. Eikö isäntä sanoisi minulle — selvittäisi —

_Härjänheimo_. Arvi sanoi, että —

_Pöllönkorpi_. Mitä Arvi syvällisiä ymmärtäisi — joka aina on iloinen
ja — ja aina nauraa —

_Härjänheimo_ (nauraen). Ihme kyllä — ei uskoisi miehestä, joka aina on
hyvällä tuulella ja aina nauraa, mutta —

_Freckstedt_. No, mitä hän sanoi?

_Härjänheimo_. Hän sanoi, että: multa-aatelia on jokainen kansalainen,
joka voi sivistyä — herrastumatta. (Äänettömyys.)

_Kalle_. Ai — pentele —

_Pöllönkorpi_. Jopas —

_Freckstedt_. Jaa, jaa — jaa, jaa! (Äänettömyys.)

_Kalle_. Sivistyy — herrastumatta — vaikka ei olisi rahaakaan — niinkö?

_Härjänheimo_. Tietysti — vielä suuremmalla syyllä silloin.

_Kalle_ (kovemmin, melkein hartaasti). Ai — pentele —

_Härjänheimo_. Arvellaan, että se on suurin kunnia, minkä suomalainen
mies tai nainen voi saavuttaa.

_Kalle_ (vielä kovemmin). Ai — sun pentele —

_Pöllönkorpi_. Ja joka herrastuu sivistymättä on —

_Kalle_ (erityisesti Pöllönkorvelle). Se on nauta, se! Sehän on
vallan selvä asia, se! (Menee perältä ulos. Härjänheimo ja Freckstedt
nauravat.)

_Pöllönkorpi_ (vähän nolona). He, he, he! — Nauta kai — mikäpä se
muukaan voisi olla — he, he, he! (Kuuluu hurraamista.)

_Freckstedt_. Ai, ai! Nyt siellä jo tapahtuu mitä tahansa — ja ilman
meitä —

_Härjänheimo_. No, mennäänpä katsomaan.

_Pöllönkorpi_. Niin — mennään — nyt on lystin aika.

_Freckstedt_. Ha, ha, ha! Oikein — te multa-aateliset —

_Härjänheimo_ (hymähtää). Hm! Se on sellainen arvo, ettei siihen juuri
uskalla sanoa kuuluvansa, sillä — (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) — se
ei ole perinnöllistä. (Menevät perältä ulos.)

_Kalle_ (palaa hetken kuluttua ja avaa peräoven). Mennään tänne — Maija
tulee tänne vain — menevät kaikki alakertaan — käytävä on kylmä —

_Maija_ (tulee). Onhan siellä kylmä istua — toimettomana istua.

_Kalle_. Toimettomana tulee aina vilu. Istutaan täällä — lämpöisessä.
(Asettaa toisen tuolin sen lähelle, jolla Freckstedt istui ensi
näytöksessä, pöydän ääressä.) Näin on hyvä. Maija tuohon — ja minä
tähän. (Istuvat.) Me molemmat hyljätyt —

_Maija_. Onko Kalle hyljätty?

_Kalle_. Eihän minun tee mieleni sinne alas — ei nyt ainakaan, kun sain
Maijasta seuralaisen. Mutta ellei Maijaa olisi — niin olisin hyljätty.

_Maija_. Kai Kallella niitä omaisia —?

_Kalle_. Ei sitten minkään sorttisia.

_Maija_. Ainapa niillä pojilla on tyttönsä kullakin.

_Kalle_. Minä olen kuin taivaan lintu.

_Maija_. Ihanko se Kalle tosissaan?

_Kalle_ (surunvoittoisesti). Kukapa minusta välittäisi!

_Maija_. No, jo toki — noin pulskasta pojasta — jos oma tyttö olisi,
niin kyllä välittäisi.

_Kalle_. Mutta kun ei ole.

_Maija_. Pitää ottaa.

_Kalle_. Eihän sitä vain niin voi —

_Maija_. No, kun ei voi — niin tielle kyllä sattuu sellainen tyttö,
joka itse ottaa.

_Kalle_ (hymyillen). Niin — minutko?

_Maija_. No, ihan iltikseen.

_Kalle_ (katselee Maijaa tutkivasti). Maija on herttainen tyttö.

_Maija_ (kainosti). Enkä —

_Kalle_. Ihan vissiin — kovin herttainen.

_Maija_. Olisipa somaa, jos olisin. Kallekin on vallan toisenlainen
kuin muut miehet.

_Kalle_ (itserakkaasti). Olenko?

_Maija_. Vielä häntä kysyy — vallan toisenlainen — aivan oikea mies —
vakava ja lempeä. Minä en kenenkään muun kanssa voisi näin rauhallisena
tarinoida — vieraassa paikassa, keskellä yötä — enkä ole koskaan
tarinoinut —

_Kalle_. Eikö —?

_Maija_. En koskaan. Olen aina kartellut miehiä.

_Kalle_. Mitä varten?

_Maija_. Olen odotellut sitä oikeata. — Kas, kun paidan nappi on
irroillaan — tuossa Kallen leuvan alla. (Ottaa rintamuksestaan neulan,
jossa on valkeata lankaa.) Se pitää kiinnittää — muuten se putoaa.

_Kalle_ (koettelee nappia). Kas, kun onkin — noh! siihen se nyt lähti.
(Ojentaa napin Maijalle.) Mutta ei suinkaan Maija viitsi —?

_Maija_. Tottapa tietenkin — ei suinkaan sitä nyt nappia päästetä
hukkumaan. (Nousee ja alkaa ommella.)

_Kalle_. Kovin on Maija herttainen.

_Maija_. En ole muille ollut.

_Kalle_. Miksi minulle —?

_Maija_. En ymmärrä — on sattunut tielle sellainen —

_Kalle_ (panee kätensä Maijan uumalle). Joka tarvitsee apua —

_Maija_. On muutenkin sattunut — vallan erikoinen. Tuntuu kuin ikäni
olisin tässä ommellut.

_Kalle_. Kyllä minustakin tuntuu vähän omituiselta — pampattaa niin
tuolla liivin alla.

_Maija_. No, nyt ei putoa ensi hätään.

_Kalle_. Kiitoksia, Maija! (Ottaa päästä kiinni ja suutelee.)

_Pöllönkorpi_ (tulee perältä). Ai, ai, ai!

_Maija_ (hihkaisee ja juoksee alakerran ovesta). Hih!

_Pöllönkorpi_. Oletpa sinä koko peijakas!

_Kalle_. Oliko tämäkin patruunan kalavesiltä?

_Pöllönkorpi_ (nauraa hyväntahtoisesti). Ei ole, ei ole! Pidä hyvänäsi
vain!

_Kalle_ (nousee). Kyllä minä olen siinä mies kuin toinenkin.

_Pöllönkorpi_. Annoit tuollaisen vanhanpiian ottaa itsesi noin vain.

_Kalle_. Ottaa? Aivan kuin minä en olisi voinut ottaa — yhtä hyvin.

_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään). Ne ovat eri miehiä, jotka ottavat.

_Kalle_. Sen näköinen siitä silloin tulikin.

_Pöllönkorpi_. Minkä näköinen —?

_Kalle_. Sen Saaran näköinen. (Menee perälle.)

_Pöllönkorpi_ (yksin kävelee tyytymättömänä). Saaran näköinen — niin
— sehän se on ristitikku, se Saara — mutta mitäs minä tulinkaan — ai,
ne rahat — pitää joskus kurkistaa. (Aikoo sängyn luo. Siina tulee
alakerran ovesta puettuna dominoon ja naamioon. Pöllönkorpi pysähtyy
paikalleen.) Ai — neitokainen. (Siina pysähtyy paikalleen, ei sano
mitään.) Etsiikö neitokainen jotakin — vai —? (Siina pudistaa päätään.
Pöllönkorpi kääntelee viiksiään.) Tuota — tuota — (Yhtäkkiä pälkähtää
hänen päähänsä.) Tervetuloa! (Itsekseen.) Se on vissiin Tiina.
(Katselee tutkien.) Ihan vissiin. (Hyökkää hänen luokseen.) Minä tunsin
sinut heti.

_Siina_. En usko.

_Pöllönkorpi_. Näetkös — äänestäsikin — siitäkin tunnen — vaikka en ole
tavannut sitten viime kesän. Mutta minä en ole hetkeksikään unohtanut
sinua. Kaivannut olen — aina kaivannut — ja aina muistellut — nytkin
olen koko illan hakenut sinua jokapaikasta.

_Siina_. Mitä tahdotte minusta?

_Pöllönkorpi_. Tahdotte? Miksi teititellä? Älä viitsi leikitellä
tuntematonna.

_Siina_. En ole tuttavakaan.

_Pöllönkorpi_. Älä nyt tekeydy, kun kuitenkin tiedät — tule tänne
istumaan. (Osoittaa tuoleja.)

_Siina_. Sinä tahdot pettää minua.

_Pöllönkorpi_. Minäkö? Tiedäthän, etten eläissäni ole ketään pettänyt
— en muita enemmän kuin sinuakaan. (Vetää Siinan istumaan.) Kas noin
— tässä tulemme ensin hyviksi ystäviksi — ja sitten menemme alas.
Kuulehan, ei sinun sovi olla täällä ravintolassa palvelijana.

_Siina_. Miksi ei sovi?

_Pöllönkorpi_. No, saakeli soikoon — tästä tulee tosi käteen — ihmiset
sitten kertovat —

_Siina_. Täytyyhän ansaita — ja täällä ansaitsee —

_Pöllönkorpi_. No niin — tähän asti — tähän asti — eihän sitä enää voi
auttaa — mutta nyt minä otan ohjakset käsiini, minä määrään, katsos —

_Siina_. Minkätähden sinä niin määräät?

_Pöllönkorpi_ (nauraa). Älä nyt ole noin tyhmä! Minähän rakastan sinua.
Ja kun minä rakastan, niin siitä on leikki kaukana — sen saat uskoa.
(Kiertelee viiksiään.) Rakastathan sinäkin minua — rakastathan —?

_Siina_ (kallistuu Pöllönkorpeen päin). Oih!

_Pöllönkorpi_ (syleilee Siinaa). Sinä olet se oikea — sinä olet
multa-aatelia, vaikka sinulla ei ole karjaa eikä kalua — olet köyhä,
mutta silti —

_Siina_. Päästä minut!

_Pöllönkorpi_. Miksi päästäisin? Minä en päästä sinua enää koskaan.
(Kuiskaten.) Miksi tahdot päästä —?

_Siina_. Minä näen sinun silmistäsi —

_Pöllönkorpi_. Mitä sitten? Mitä sinä näet?

_Siina_. Että sinä tahdot — suudella minua —

_Pöllönkorpi_ (hyvätuulisesti). Kas, lempoa! Joko se halu silmiinkin
ehti! No, niin tahdonkin.

_Siina_. Ei saa. (Kääntää suutaan Pöllönkorpeen päin.) Ei saa.

_Pöllönkorpi_. Saapas! (Suutelec.) Saapas! (Suutelee) Saapas! (Kalle
tulee Freckstedtin huoneesta. Frecksledt tulee peräovesta. Härjänheimo
tulee naisten huoneesta.)

_Kalle_. Oikea pieksusaapas!

_Freckstedt_. Patruuna, patruuna!

_Härjänheimo_. Ai — saakeli!

_Siina_ (parkaisee ja aikoo paeta). Aih!

_Pöllönkorpi_ (pitää häntä kädestä ja estää). Älä mene! Ei tarvitse
mennä!

_Kalle_. Kukahan siellä nyt on verkossa?

_Pöllönkorpi_. Se on nyt se oikea. Löysin löytökäiseni. Kyllä oikea
mies naamarinkin takaa omansa ottaa. Ota pois, tyttö, naamarisi!
Kyllä sinua kelpaa katsella. Ota pois vain! Saavatpas hämmästyä
minun mestari-leikkaustani. (Taputtaa Freckstedtiä olalle.) Minä se
olen se oikea don Juhannes! Paljasta poskesi, tyttö! Älä seiso kuin
turkkilainen! (Siina paljastaa kasvonsa.)

_Kalle_ (purskahtaa nauramaan). Siina, minun kaksiotteinen helluni!
(Pöllönkorvelle.) Kun annoittekin tuollaisen vanhan piian ottaa itsenne
noin vain!

_Härjänheimo_ (nauraen). Onnea vain!

_Freckstedt_ (nauraen). Saako onnitella?

_Pöllönkorpi_ (puolikuolleena noloudesta). No — jo sinä Siina nyt
myrkyn lykkäsit minulle!

_Siina_ (keikahuttaa päätään). Pilkkaatteko te minua? Luuletteko,
että minä olen —? Oho! (Kiepsahtaa alakerran ovesta. Toiset nauravat.
Pöllönkorpi raapii korvallistaan, naama virnissä.)

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


Sama paikka ja samat asemat.

_Pöllönkorpi_. Jopa nyt kohtalo kieroon kurkisti —jopa taas kurkisti.

_Härjänheimo_ (kovin huvitettuna). Aika kujeilija se kohtalo — kun
aikoi työntää teille kaikille kolmelle yhteisen akan.

_Kalle_. Ei, ei! Eri aikoina sentään.

_Freckstedt_ (yrittää hymyillä). Niin — eri aikoina —. Ja nyt me
lahjoitamme hänet ystävällemme Pöllönkorvelle — ilman kateutta — eikö
niin?

_Pöllönkorpi_ (istuu masentuneena). Älkää nyt hyvät ihmiset! Älkää
herran tähden! — Tämähän oli vain pieni naamiaiskepponen. (Ottaa
päästään ja valittaa.) Oi, oi, oi!

_Freckstedt_. No, no, no! Ei nyt sentään noin saa surra! Leikkiähän me
vain.

_Kalle_ Niin — ja kompastuuhan hevonenkin neljältä jalalta.

_Pöllönkorpi_ (nousee). Mutta Pöllönkorven sana! Missä on sitten enää
multa-aatelia tässä maassa!

_Freckstedt_. Mennään alas ja sammutetaan samppanjaan koko juttu.

_Pöllönkorpi_. Jos vain siitä on apua, niin se saa virrata kuin
keväinen puro.

_Freckstedt_. Se on oikein! Pitää sanoa: nyt elää vapaus, nyt on
naamiaisyö.

_Pöllönkorpi_ (nousee innostuneena). Pöllönkorven naamiaisyö — niin se
pitääkin ottaa — juuri niin. (Hyvitellen Härjänheimolle.) Kuulehan,
Vilho! Minä ostan ne osakkeet sinun meijerissäsi — päätetty. (Lyö
kättä.) He, he, he! Tämä on — oli tietysti miesten kesken, tämä.

_Freckstedt_. Tietysti — tietysti! — Hyvä keksintö! Pikkukaupat vievät
ajatukset toisaalle. Mekin voimme —

_Pöllönkorpi_. Me voimme päättää sen riihikaupan —

_Härjänheimo_. Minkä —?

_Pöllönkorpi_. Minä ostan sellaisen masiina-riihen.

_Freckstedt_. Tuhat viisisataa.

_Pöllönkorpi_. Sovittu! Tuohon käteen! (Lyövät kättä. (Kalle yskii
herättääkseen huomiota. Pöllönkorpi huomaa lupaustensa koomillisuuden,
rykäisee ja katsoo vinoon Kallea.) Hm! Hm! (Nauraa hyväntahtoisesti.)
He, he, he! — Kalle saa torpanmaan.

_Kalle_ (huokaa). Taivaassa. Kiitoksia.

_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei — vaan Pöllönkorvessa. Kyllä niitä
meillä on — tule vain sinne.

_Kalle_ (ihastuen). Oikeanko torpan — sellaisen, jossa ei päivätyöt
nylje nahkaa selästä —?

_Pöllönkorpi_. No, torpan kuin manttaalin talon — kahdelle hevoselle
ja kahdeksalle lehmälle — sen saat kun sanon — sillä — sillä — (ei
tiedä kuinka sanoisi) — sinä et ole niitä tyhmimpiä — (nauraa ja katsoo
toisiin) — tämän paikkakunnan ihmisiä —

_Freckstedt_ (nauraa mielittelevästi). En ota loukkaantuakseni — sillä
minä olen sentään yleismaailmallinen.

_Pöllönkorpi_ (taputtaa häntä olalle). Niin — niin! Ainahan sitä on
kaikenlaista joutavaakin väkeä tässä mailmassa — mutta joukon jatkona
menee mukiin kaikenlaiset maailmallisetkin miehet — he, he, he! — No,
mennään siis!

_Freckstedt_. Mennään, mennään! (Lähtee.)

_Härjänheimo_. No, Kalle! Tule mukaan!

_Kalle_. En suinkaan minä — maan mahtavien seuraan — minulla on paidan
nappikin vähän väärässä paikassa — kiristää kurkkua.

_Pöllönkorpi_. Ota paroonin kauhtana yllesi, niin luulevat sinua
kreiviksi — vaikka ei olisi paitaa ollenkaan. (Nauraa.)

_Kalle_. No, kyllä sitten, mielelläni. (Menee Freckstedtin huoneeseen,
hyräillen mennessään.) »Näin, näin minä laivan seilaavan, kolme kreiviä
laivassa...»

_Pöllönkorpi_. Ethän kerro mitään —?

_Härjänheimo_.

_Pöllönkorpi_.

_Härjänheimo_. Kenelle?

_Pöllönkorpi_. Naisille — ja —

_Härjänheimo_. En kerro.

_Pöllönkorpi_. Etkä Saaralle?

_Härjänheimo_ (nauraa). Mitäpä minä — sinä kyllä paljastat itse itsesi
hänelle.

_Pöllönkorpi_. Äläpäs luule, lukkari! Äläpäs luule! (Menevät.)

_Anna_ (tulee alikerran ovesta puettuna dominoon, ilman naamiota,
kirje kädessä). Minäpä tahdon sanoa hänelle jotakin — sille mahtavalle
Pöllönkorvelle. Puhua en hänen kanssaan viitsi — mutta kirjeellisesti.
— Mitä varten hän käyttäytyi minua kohtaan aivan kuin olisi tahtonut
minut emännäksi? Sitten meni kihloihin härjänheimolaisen kanssa — ja
selitti, että aivan pennitön tyttö ei kelpaa suuren kartanon emännäksi.
Sanonpa hänelle muutaman selvän sanan. (Heiluttaa kirjettä kädessään.)
Minne minä tämän panisin, että hän sen varmasti löytäisi —? (Katselee
ympärilleen.)

_Siina_ (tulee alikerrasta, on omassa puvussaan). Oletko jo tavannut
häntä?

_Anna_. Minä en tahdokaan tavata häntä.

_Siina_. Mutta lupasithan! Ajatteles, kuinka hävyttömästi hän minuakin
kohteli.

_Anna_ (katselee yhä ympärilleen). Kyllä tiedän — johan sen kerroit.

_Siina_. Häpäisi minut juuri tässä paikassa — kaikkien ihmisten edessä!

_Anna_. Miksi sinä rupesit hänen häväistäväksensä?

_Siina_. On niin helppo sanoa — miksi. (Melkein kuin itsekseen.) Mutta
miehen kosketuksella on niin valtava voima — aivan siihen — ihan siihen
paikkaan tupertuu.

_Anna_ (nauraen). Ole vaiti, vanha höynä! Kyllä sitä sitten tupertua
saisi — kaikkien kosketuksista.

_Siina_ (kimmastuen). Kaikkien? Älä yhtään oleile! Sanoithan, että olet
häneen rakastunut..

_Anna_. No, jos olenkin, niin eihän sinun silti tarvitse häntä rakastaa.

_Siina_ (kiivaasti). Minä en rakastakaan. Minä vihaan häntä — kai sen
hyvin ymmärrät.

_Anna_ (välinpitämättömästi). Kyllä — kyllä! Kun hän häpäisi sinua.

_Siina_ (itku kurkussa). En minä siksi — viis minä siitä välittäisin —
mutta — mutta —

_Anna_. Miksi siis?

_Siina_ (purskahtaa parkumaan). Kun hän — kun hän — (Parkaisemalla.) —
pussasi niin, että oli henki mennä. (Menee peräovesta.)

_Anna_ (huutaa hänen jälkeensä nauraen). Tekikö niin kipeätä?

_Siina_ (huutaa oven raosta). Et sinä ymmärrä — niitä — niitä — (Ei
tiedä kuinka sanoisi, keksii vihdoin.) — niitä paratiisin iloja!
(Paiskaa oven kiinni.)

_Anna_ (nauraa). Herra varjelkoon ihmistä kyöpelistä! (Katselee taas
ympärilleen.) Mutta tämä kirje —? (Jää tähystämään sänkyä.) Ai — jee!
Sänky! Panen peitteen alle — sieltä löytää varmasti. (Menee sängyn
luo.) Mainiota! (Nostaa peittoa ja huomaa Pöllönkorven lompakon,
hämmästyy.) Mitä erinomaista —? Rahalompakko! Olisiko hän pudottanut —?
Mutta eihän peitteen alle voi pudottaa! Onkohan tämä hänen? (Aukaisee.)
On. Tuossa on nimi — Esa Pöllönkorpi. (Kauhistuu.) Ja rahaa näin
jumalaton määrä! Siunatkoon! Mitä ihmettä minä nyt —? (Ajattelee.) Jos
nyt olisi älyä, niin voisin vissiin tehdä jotakin — tehdä semmoisen
tepposen, että —. (Saa äkkinäisen päähänpiston. Panee lompakon nopeasti
paikallensa ja kiiruhtaa kirjoituspöydän luo.) Paperia —! Ja kynä —!
(Istuu kirjoittamaan.) Noin! (Naureskelee.) Juuri noin! (Pistää entisen
kirjeen taskuunsa.) Nyt tätä ei tarvita. (Taittaa kirjoittamansa
paperiliuskan, menee sängyn luo, etsii lompakon, ottaa siitä setelit
ja panee paperilapun tilalle sekä sulkee lompakon.) Tulipa ohuemmaksi.
(Panee lompakon peiton alle ja silittää peitteen entiselleen.) Ja nämä
taskuun. (Pistää setelit taskuunsa.) Onpa varottava, etteivät pääse
putoamaan. — (Tyytyväisenä hymyillen.) Nyt sen kai jo päältäkin näkee,
kenestä Pöllönkorven emäntä tulee.

_Siina_ (tulee perältä). Minulleko vielä virnistelet! — Tirsku mitä
tirskut, mutta kaikki ihmiset eivät ole niin luodut, että ne — että —

_Anna_ (ajatuksissaan). Eivät ole.

_Siina_. Mitä eivät ole? Mistä sinä tiedät, mitä minä meinaan?

_Anna_ (naurahtaen). En tiedäkään.

_Siina_. Et — sinä et tiedä yhtään mitään. Sinä et tiedä paratiisista,
etkä taivaan mannasta.

_Anna_. Minä en ole niin paljon reistaillut kuin moniaat.

_Siina_ (kiivaasti ja korskeasti). Häpeä! Luuletko sinä, että minä olen
mikään — oho! (Menee niskojaan heitellen alakerran ovesta.)

_Anna_ (nauraa ja viittoo kädellään hänen jälkeensä). Minä en luule
kenestäkään ihmisestä yhtään mitään! (Menee peräovelle.) Maija! — Maija
tulee tänne!

_Maija_ (tulee). Nyt ne vissiin veivät senkin sinne juomaan — mukanaan
veivät.

_Anna_. Kenen?

_Maija_. No, hei! Kallen! Kenenkäs muun!

_Anna_. Mitä se Maija Kallesta välittää? Menipä mihin tahansa!

_Maija_. Minä kun niin rupesin tykkäämään siitä pojasta.

_Anna_. Vai jo Maijakin ehti —!

_Maija_. Kauankos siihen — ne ovat luonnon asioita.

_Anna_ (naureskellen). No, jos Kallekin tykkää, niin tulee kyllä
takaisin. Jos menee, niin on mennäkseen.

_Maija_. Ei, ei! Jos niin ajattelee, niin — kaikki menevät. Mies on
kuin tuuli, joka tulee ja menee, ellei —

_Anna_. Ellei mitä?

_Maija_. Naisen pitää asettua seinäksi tielle.

_Anna_. Mihin tielle?

_Maija_. Sen miehen tielle, jonka haluaa pidättää itselleen.

_Anna_ (tarmokkaasti). Seinäksi tielle — oikein — niin pitääkin.
Kiitoksia, Maija! Ja kuulkaahan nyt! Istukaa tässä huoneessa, ja
katsokaa, ettei ketään vieraita pääse tänne! Jos näitä tunnettuja
tulee, niin voitte siirtyä tuohon Härjänheimoon huoneeseen — se on myös
aivan tyhjä — ja tulette taas takaisin —

_Maija_. Käytävä onkin kylmä. Täällä istuin äskenkin — Kallen kanssa —
tässä näin. (Istuu.) Minä istuin tässä — ja Kalle tuossa.

_Anna_. No, hyvä on — istukaa sitten vuorotellen kummallakin tuolilla
siksi, kunnes se vieraan valtakunnan vieras prinssi tulee noutamaan.
(Nauraa ja menee alikertaan.)

_Maija_. Niin, niin — niin siinä iässä — prinssejä vain uneksitaan —
mutta ei niitä ilmesty — tyytyy siihen kun tulee — ja jättää sitten
vasta — jos parempi tulee. (Alkaa riisua hattuansa.) Jos ottaisi —
ja riisuisi. (Katselee mielihyvällä uutta hattuaan, joka on sangen
riemunkirjavasti koristettu.)

_Freckstedt_ (tulee perältä). Nainen! Kukahan se on? Hauska sattuma!
Mutta pitää esiintyä varovasti, sillä minä olen pyhittänyt itseni —
savolaiselle pohatalleni —, eikä voimia saa hajoittaa. (Yskäisee.)

_Maija_ (pelästyy). Aih! (Nousee seisomaan.)

_Freckstedt_. Anteeksi! Hyvää iltaa! Pyydän, tehkää hyvin ja istukaa!
Älkää mitenkään antako häiritä itseänne!

_Maija_. Enhän minä.

_Freckstedt_. Se on oikein! Istukaa siis! Minäkin istun tähän hetkeksi.

_Maija_. En tiedä.

_Freckstedt_. Te ette tiedä, sopiiko ventovieraan kanssa — nimeni on
Freckstedt, Vilhelm Freckstedt —

_Maija_. Vai niin.

_Freckstedt_. Niin on — ja te — teidän nimenne on?

_Maija_. Minä ehkä menen tuonne — tuonne Härjänheimon huoneeseen.

_Freckstedt_ (itsekseen). Nyt sen tiedän — hän on minun prinsessani.

_Maija_ (itsekseen). Oi, kuinka hieno mies —!

_Freckstedt_. Ettekö suvaitse viettää pikku hetkeä minun seurassani?
Kun kerran ette ole viihtynyt siellä alhaalla.

_Maija_. En — minä en ole...

_Freckstedt_. Minä pakenin sieltä yksinäisyyteen — ja kohtaloni toi
minut suoraan teidän luoksenne. Ettekö suvaitse hetkeksi istua, neiti —
neiti — ää — kuinka olikaan nimenne?

_Maria_. Maria Savolainen.

_Freckstedt_ (itsekseen). Arvasinhan.

_Maija_. Vaikka minua sanotaan Maijaksi.

_Freckstedt_. Tietysti — lyhennyksen vuoksi — ja Maija on — on kaunis
nimi — sellainen lempi-nimi. Istukaa, minä pyydän!

_Maija_ (istuu). Herra on niin ystävällinen.

_Freckstedt_ (istuu). Saanko sanoa neiti Maijaksi? Se on
tuttavallisempaa — niin sanoakseni kotoisempaa — ja muutenkin teistä
virtaa sellainen kotoinen lämpö — teidän kanssanne ei voi olla
vieraalla kannalla — enkä suvaitse, että minunkaan kanssani — vieraat
kyllä sanovat minua parooniksi.

_Maija_. Oh! Te olette parooni —

_Freckstedt_. Mutta minä en pidä siitä, että minun ystäväni tekevät
siten.

_Maija_. Mutta — herra parooni —

_Freckstedt_. Älkää — minä pyydän — se tekee niin kolean vaikutuksen —
eikä sovi ollenkaan teidän rakastettavaan persoonaanne, josta virtaa
herttaisuutta ja ystävällisyyttä.

_Maija_. Hyvä herra —

_Freckstedt_. Vilhelm — sanokaa Vilhelm!

_Maija_ (kainostellen). Eihän sitä voi.

_Freckstedt_. Silloin täytyy voida, kun kohtalo itse on niin määrännyt.

_Maija_. Kohtaloko?

_Freckstedt_. Tai sallimus tai — miksi vain tahdotte sitä nimittää —
minä sanon sitä kohtaloksi.

_Maija_ (ihmetellen). Mitä se on sitten määrännyt?

_Freckstedt_. Se on pannut meidät täällä tapaamaan toisemme.

_Maija_. Mitä varten?

_Freckstedt_. Ettekö aavista, miksi kohtalo usein järjestää kaksi
ihmistä tapaamaan toisensa — aivan sattumalta. (Siirtää lähemmäksi
tuoliaan.) Oi kuinka kauniit — kuinka naiselliset — kuinka herttaiset
silmät teillä on.

_Maija_ (hämillään). Onko — olisiko — vaikka usein olen kuullut
sanottavan että — Maijalla on niin tyhmät silmät.

_Freckstedt_ (-puolustaen). Kuka sellaista on sanonut?

_Maija_. No, ainakin kotipihan naiset.

_Freckstedt_. Naiset, niin — sen arvasin — se on kateutta —
naiskateutta — siksi että teillä on sellainen miettivä, syvä katse —
syvä ja sytyttävä — niin että sydän parkani aivan vapisee.

_Maija_ (siirappimaisesti mielistellen). Herra vain tekee pilkkaa.

_Freckstedt_. Kuinka uskaltaisin — jos teitä pilkkaisin, niin silloin
pilkkaisin kohtaloakin — ja kumpikin olisi yhtä suuri synti — kun
— kun kerran kohtalo ei tee mitään ilman tarkoitusta — ilman pyhää
tarkoitusta.

_Maija_. Mitä tarkoitusta?

_Freckstedt_. Tähän asti olen kulkenut kylmänä kymmenien naisten ohitse
— olen ollut kuin panssaroitu sotalaiva kaikkia lemmennuolia vastaan —
mutta nyt kun kohtalo itse järjesti — kun se oikea tuli —

_Maija_. Mikä tuli?

_Freckstedt_. Oi, te kyllä tiedätte, te olette niin viisas — niin
hienotunteinen — te kyllä ymmärrätte minun runollisen kieleni — minä
olen löytänyt elämän onnen.

_Maija_. Minkälaisen onnen?

_Freckstedt_ (kiihkeästi). Teitä minä tarkoitan — teidät minä olen
löytänyt — teidän huostaanne tahdon antaa kaiken ajallisen onneni ja
pyydän saada muruja teidän rikkautenne —

_Maija_. Siunatkoon! Minä olen aivan köyhä ihminen.

_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, kas, kun tekeytyy — mutta ei meitä
petetä! (Ääneen.) Vaikka olisitte köyhempi kuin kurjin kerjäläinen,
niin — se ei olisi mikään este — minä ansaitsen kyllin meille
molemmille — ja vaikka olisitte harmaatukkainen, niin —

_Maija_ (nasevasti). Minulla ei ole ainuttakaan harmaata karvaa —

_Freckstedt_. Ei ole — ei tietysti — se oli vain noin vertauksellisesti —

_Maija_ (nousee, sydän kurkussa). Mitä te sitten oikeastaan minusta
tahdotte?

_Freckstedt_ (nousee — juhlallisesti). Ratkaiseva hetki on tullut —
minä pyydän teitä vaimokseni —

_Maija_ (putoo istumaan). Sus siunatkoon!

_Freckstedt_. Älkää pelästykö — nykyinen edistyksen aikakausi on rikas
nopeista käänteistä — nyt ei enää mietitä mitä tehdään — nyt päätetään
ja pannaan täytäntöön — ja minä olen toiminnan mies.

_Maija_ (ihan sekaisin). Mikä ihme tässä nyt. — Kallekin äsken —
luulen, että hänkin meinasi vakavasti.

_Freckstedt_. Mikä Kalle? Minunko kyytimieheni?

_Maija_. Se kai se —

_Freckstedt_ (itsekseen). Kas, peijakasta! Aikoipa veitikka ruveta
rahaa lapioimaan. (Ääneen.) Hassutusta! — Ymmärrättehän sen itsekin.
Minkä aseman hän teille voisi tarjota? Ei mitään. Minä tarjoon teille
aatelisrouvan arvoisan paikan. (Istuu.) Mitä arvelette? (Tarjoaa
kättänsä.) Eihän teillä ole sydäntä murskata minun onneani?

_Maija_ (yhä hämillään). Minä en ollenkaan tiedä —

_Freckstedt_ (siirtyy ihan viereen). Ei pidä antaa aivojen puhua —
kylmien aivojen — annetaan tunteitten tehdä ratkaisu.

_Maija_. Ei ole tunteita.

_Freckstedt_. Ne on herätettävä! Eikö niin?

_Maija_. Niin kai sitten.

_Freckstedt_. Niin — tietysti. (Panee kätensä Maijan vyötäröille).
Sallitteko?

_Maija_. Että mitä?

_Freckstedt_. Että puhumme tunteitten kieltä. (Suutelee.)

_Maija_ (melkein kirkaisten). Oi, voi sentään —

_Freckstedt_. Mitä — mitä —?

_Maija_. Kun se maistuu suloiselta! (Kietoo kiihkeästi kätensä
Freckstedtin kaulaan ja suutelee. Härjänheimo ja Kalle tulevat perällä.
Siina tulee alikerran ovesta.)

_Härjänheimo_. Oh — peijakas!

_Kalle_. Mitä tulimmaista!

_Siina_. Oh — hoo!

_Maija_ (irtautuu). Huh — huu! (Sieppaa hattunsa ja juoksee peräovesta
ulos.)

_Kalle_ (hämmästyneenä). Maija!

_Härjänheimo_ (toimittaakseen Siinan pois tieltä). Kuulkaahan, neiti!
Tuossa naisten huoneessa tarvittaisiin teitä. Saara kyseli äsken.

_Siina_ (katselee syvällä ylenkatseella Freckstedtiä). Olettepa te
siveetöntä väkeä, mokomat —!

_Freckstedt_. Vaiti, tyttö! Hän oli minun kihlattu morsiameni.

_Siina_. Luuletteko minua niin tyhmäksi — oho! (Menee naisten
huoneeseen.)

_Härjänheimo_. Vai morsian?

_Kalle_. Maijako?

_Freckstedt_ (sytyttää tupakan). Kuten ennestään hyvin tiedätte — minä
olen toiminnan mies — ja — ja — näin se sitten käy —

_Härjänheimo_ (nauraen). Niin näkyy — käyvän.

_Kalle_ (nolona). Ja Maija jo mulle napinkin neuloi. (Korjaa kireätä
paidankaulustaan.) Ilmankos se sattui väärälle paikalle.

_Freckstedt_ (nousee naureskellen). Kyllähän Maija naureskeli Kallen
päättömille meiningeille.

_Kalle_ (suutahtaen). Vai naureskeli? No naureskelkoon sitten ikänsä!

_Freckstedt_. Onnitelkaa minua, Härjänheimo! Tässä näette oikean don
Johanneksen, kuten Pöllönkorpi sanoo.

_Härjänheimo_ (nauraen). No, onneksi vain! Eihän sitä tiedä, mistä
kukin onnensa löytää.

_Freckstedt_. Ja nyt alas — kihlajaisille — tehkää hyvin! Kaikki
mukaan! Kyllä siellä Kallenkin suru haihtuu. (Avaa peräoven.) Tehkää
hyvin! Minun kannattaa!

_Härjänheimo_ (lähtee). Pitää kai sitten —

_Freckstedt_ (taputtaa Härjänheimoa olalle). Täällä on nyt useampiakin
— pohatoita! (Menevät.)

_Kalle_ (huokaa). Meni, kun oli mennäkseen. (Menee.)

_Saara_ (tulee naisten huoneesta). Jos täällä on lämpöisempi, niin
siirryn hetkeksi tänne.

_Siina_. Saara neiti ei sitten mene enää alas?

_Saara_. Menkää te alas! Etsikää patruuna Pöllönkorpi, ja sanokaa että
— (korostaen sanoja) — neiti Härjänheimo tahtoo puhutella häntä,

_Siina_. Kyllä sanon.

_Saara_. Ei Saara-neiti — vaan neiti Härjänheimo!

_Siina_. Kyllä. (Menee peräovesta.)

_Saara_ (kohauttaa tyytymättömänä olkapäitään). Saara! Pyh! Eivät
edes osaa puhutella ihmisiä. (Menee istumaan pöydän ääreen. Anna
tulee alakerran ovesta, katselee uteliaasti jälkeensä.) Mitä sinne
tirkistelet?

_Anna_ (huomaa Saaran). Ah! Neiti Härjänheimo! Tämähän sattui hyvin!
(Tulee Saaran luo.) Tahdotteko pienen naamiaisseikkailun? Sieltä tulee
joku minun perässäni kohta. (Antaa Saaralle naamion.) Ottakaa tämä,
niin teitä ei tunneta.

_Saara_. Minä en halua —

_Anna_. Olkaa sitten ilman! Tehkää mitä tahdotte! — Minä ainakin
poistun — koska huone ei ollut tyhjä. Miksi istutte vieraissa
huoneissa? (Livahtaa naisten huoneeseen.)

_Saara_. Ei tämä ole vieras — tämä on sulhaseni huone. (Mutisee.)
Hävytön piika! (Pöllönkorpi avaa hiljaa alakerran oven, kantaa
saappaitaan käsissään ja kurkistelee taakseen. Saara on huomannut
Pöllönkorven temput. Aikoo ensin suuttua ja hyökkää ylös, mutta panee
sitten nopeasti naamion silmilleen ja istuu rauhallisena.)

_Pöllönkorpi_ (huomaa Saaran). Jaha, jaha! Olet jo täällä. (Kurkistaa
vielä ovesta ulos.) Ei kukaan nähnyt. Tein kuten käskit — riisuin
myöskin saappaani. (Tulee Saaran luo.) Vihdoinkin tapasin sinut!
Sellainen veitikka! Ei anna rauhassa jutella kanssaan. (Istuu ja
asettaa saappaat viereensä.) Tiedä, että nyt en sinua enää laske! Minä
rakastan sinua vahvasti ja vakavasti ja sinusta tulee Pöllönkorven
emäntä.

_Saara_ (heittäytyy Pöllönkorven kaulaan). Oi, Esa, Esa! Sitähän minä
vain olen odottanut. Miksi olet pitkittänyt näin kauan ja kiusannut
minun ensilempeäni.

_Pöllönkorpi_. So, so, so! Älä nyt valittele enää!

_Saara_ (pusertaa häntä kaulasta). Oi, Esa kultani!

_Pöllönkorpi_, So, so, so! (Suutelee häntä. Härjänheimo, Freckstedt ja
Kalle tulevat perällä. Anna tulee naisten huoneesta.)

_Härjänheimo_. No, no — Pöllönkorpi!

_Freckstedt_. Ai, ai, sitä don Juhannesta!

_Kalle_. Kylläpäs täällä pussaillaan.

_Saara_ (on irtautunut). Meillä on siihen oikeus.

_Pöllönkorpi_. Niin — meillä on siihen oikeus — tämä on minun kihlattu
morsiameni — kaikki meni sellaista vauhtia, että —

_Kalle_. Niin näkyy — kyllä se vauhtia on ollutkin, koska saappaatkin
ovat lähteneet.

_Saara_. Esan jalkoja rupesi pakottamaan.

_Kalle_ (naureskellen). Vai niin! Minun aina pakottaa sydäntäni —
tuollaisissa —

_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Minua ei pakota mistään paikasta, sillä
minä olen nyt onnellinen mies — tässä on morsiameni — Tiina Tissala.

_Saara_. Mitä?

_Toiset_. Kuka?

_Pöllönkorpi_. Annastiina Tissala.

_Saara_ (vaipuu tuolille). Ooh!

_Kalle_. Nyt hän kuolee.

_Pöllönkorpi_ (hätääntyneenä). Mitä nyt? Mitä tämä on? (Irroittaa
Saaran naamion.) Häh? (Jää tuijottamaan Saaraan.)

_Freckstedt_. Tämähän on Saara —

_Härjänheimo_ (hymyillen). Nyt kai tuli tästä asiasta selvä peli —

_Saara_ (valittaen). Minun ensilempeni — ensilempeni!

_Pöllönkorpi_ (ottaa kiinni päästään molemmin käsin). Voi minua
Turmiolan Tommia! Voi Esa-riepua, voi!

_Kalle_ (osaaottavasti). Nyt vissiin sai multa-aateli pahan
loksahduksen.

_Härjänheimo_ (hymyillen). Eikö mitä. Tämä oli paras päätös näille
molemmille.

_Pöllönkorpi_. Voi, Tiina, Tiina! Miksis minut työnsit tähän tuliseen
pätsiin?

_Anna_ (joka on pysytellyt muitten huomaamattomana peräalalla, tulee
esiin). Mikäs vaivaa, isäntä? Sehän on teidän morsiamenne!

_Pöllönkorpi_ (kääntyy ihastuneena). Tiina! (Toimessaan toisille.) Tämä
on se, jota — jota — minä meinasin —

_Anna_ (keimaillen). Mutta kun oli köyhä tyttö, niin ei passannut.

_Pöllönkorpi_. Mutta nyt passaa —

_Kalle_. Ei multa-aatelin sovi sentään —

_Pöllönkorpi_ (rehennellen). Ei oikean multa-aatelin sovi rikkauksista
rehennellä. Paina se mieleesi, Kalle! Jos joksikin aiot tulla tässä
maailmassa. (Saaralle.) Hyvästi nyt, Saara! (Ottaa Saaraa kädestä.)
Hyvästi nyt! Ja kiitoksia vain! (Kääntyy reippaana Annaan.) Ja nyt,
Tiina!

_Saara_ (höristää korviaan). Aikooko se tuon — piian —?

_Pöllönkorpi_. Sanos nyt, Tiina, haluatko tulla emännäksi Pöllönkorpeen?

_Saara_ (vaipuu taas hervottomana tuoliinsa). Ooh!

_Kalle_ (rientää Saaran luo). Mihin paikkaan koskee? (Lohduttelee
Saaraa.)

_Anna_ (keimaillen). Ei ole köyhästä rikkaitten seuraan.

_Pöllönkorpi_ (tyytymättömänä). Köyhähän sinä olet, mutta —

_Freckstedt_ (pistelevästi). Mutta ei Pöllönkorpi sanaansa syö —

_Pöllönkorpi_. No, no! Ei tässä nyt tarvita alvukaateja —

_Anna_ (peläten Pöllönkorven perääntyvän). Ei tarvitakaan! (Vetää
taskustaan setelitukon.) Ja tässä on köyhän tytön papinkirja!

_Pöllönkorpi_. Mitä se on?

_Anna_. Viisikymmentä tuhatta.

_Toiset_. Mitä? Mitä ihmettä!

_Pöllönkorpi_. Häh! Viisikymmentä tuhatta! (Menee sängyn luo, ottaa
lompakkonsa ja avaa sen.) No sun —! (Ottaa sieltä Annan paneman
paperilapun, lukee itsekseen.) »Rikkaus on katoavaista. Lompakkosi voi
tyhjentyä, mutta minä täytän sydämesi rakkaudella, joka ei katoa.»

_Härjänheimo_. Katseletko laskustasi, riittääkö summa?

_Pöllönkorpi_ (viekkaasti). Katselen. (Katsoo syrjäsilmällä Annaa.) Ja
se summa riittää — ihan pennilleen. (Menee Annan luo.) Parempaa emäntää
ei Pöllönkorpeen olisi mistään saatu. Tämä on siunattu naamiaisyö —
tämä on Pöllönkorven naamiaisyö.

_Saara_. Ooh!

_Freckstedt_. Tpruu! On tämä muittenkin! Eikö Härjänheimo olisi hyvä ja
pyytäisi minun morsiantani tänne?

_Härjänheimo_. Kyllä! (Menee peräovelle.) Maija! Parooni kutsuu.

_Freckstedt_ (Pöllönkorvelle). Minä saan pohatan. (Hieroo käsiään.)

_Maija_ (tulee). Kuule, Anna, siellä on matkustavaisia.

_Anna_. Etkö sanonut —?

_Maija_. Sanoin, ettei meillä ole enää huoneita.

_Freckstedt_ (ottaa Maijaa kädestä). Tässä on minun morsiameni, Maria
eli Maija Savolainen.

_Siina_ (tulee naisten huoneesta). Se savolainen neiti tahtoo puhutella
Härjänheimoa.

_Freckstedt_ (kiivaasti). Mikä savolainen?

_Härjänheimo_ (levollisesti). Muuan vaimoni tuttava, rikas savolainen.

_Freckstedt_ (osoittaa Maijaa). Tämä?

_Maija_. Minäkö?

_Kalle_. Sehän on porstua-Maija!

_Freckstedt_ (aivan ymmällä). Mikä?

_Anna_. Meidän etulaisemme.

_Freckstedt_ (kiukkuisena). Maija! Mikä sinä olet?

_Maija_. Köyhä vaimoihminen, jonka Kalle ja te tahdotte naida —
perätysten —

_Freckstedt_. En koskaan —

_Pöllönkorpi_ (ivallisesti). Eihän Freckstedt sanaansa syö!

_Freckstedt_ (aivan suuttuneena). Ei silloin, kun antaa sen —
vertaisilleen!

_Pöllönkorpi_ (osoittaen Siinaa). Tuossa on vertainen, tuossa
Sini-piiassa.

_Kalle_. Niin — ja hänellähän on jo valmis nimikin — Sini Freckstedt.

_Freckstedt_ (valitellen). Olen minäkin seuraan joutunut!

_Pöllönkorpi_ (vetelee viiksiään tyytyväisenä). Seurapa onkin sitä
parasta multa-aatelia — mutta minkäs sille voi, kun ei mies ole
sellainen — (nauraa tyytyväisenä) — sellainen don Juhannes kuin minä.
(Taputtaa Annaa poskelle.)

_Freckstedt_ (ei tiedä mitä sanoisi). Herrastunut — ja — ja
sivistymätön ihminen on — on —

_Kalle_ (rivakasti). Se on nauta, se! (Kaikki nauravat.) Freckstedt.
Tääl — täällä on — on — liian monta nautaa — ja — ja — minä poistun.
(Menee peräovesta.)

_Kalle_ (huutaa perään). Väheneehän luku sillä tavallakin! (Toiset
nauravat.)

_Maija_. Kalle! Se jätti minut nyt.

_Kalle_. Niin sinäkin minut jätit!

_Siina_. Luuletteko tekin olevanne miehiä — oho!

_Saara_. Sanos muuta! Kuka nyt suojelee minun — ensilempeäni — kuka
turvaa minun neitseelliset askeleeni?

_Kalle_ (arkaillen). Olisinhan tässä — minäkin —

_Saara_. Oi — siunattu mies!

_Härjänheimo_ (kättelee Annaa ja Pöllönkorpea). Onnea sitten teille
molemmille!

_Freckstedt_ (avaa peräoven ja huutaa). Tämä oli täysin teidän
arvoisenne — (Ivallisesti.) — Pöllönkorven naamiaisyö!

_Pöllönkorpi_ (huutaa). No, johan sen äsken sanoin. (Naurua.)

    Väliverho.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PÖLLÖNKORVEN NAAMIAISYÖ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.