Onnen veräjä : Kolminäytöksinen huvinäytelmä

By Kaarle Halme

The Project Gutenberg eBook of Onnen veräjä
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Onnen veräjä
        Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Author: Kaarle Halme

Release date: November 16, 2025 [eBook #77252]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1926

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN VERÄJÄ ***
language: Finnish




ONNEN VERÄJÄ

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

KAARLE HALME





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1926.




HENKILÖT:

Rouhun MATTI, talollinen.
ERKKI, hänen poikansa, nuori isäntä.
ELLI, hänen tyttärensä.
TUOVI, Erkin vaimo, nuori emäntä.
MAUNO, Rantalan herra,  | maanviljelijöitä.
OLLI, Vastarannan herra .|

Tapahtumapaikka Rouhun talossa, joka sijaitsee Rouhujärven rannalla
sisämaassa. Aika nykyinen.


OHJEITA ESIINTYJILLE.

ROUHUN MATTI on jäyhäluontoinen vanhan kansan mies. Liikkuu kömpelösti
ja raskaasti. Näkyy, että on tehnyt paljon työtä aikoinaan. Pieni
leikillinen piirre välähtää kuitenkin silloin tällöin sekä katseessa
että parrattomilla huulilla. Vaikka hän on täsmällinen ja päättäväinen,
pilkistää hyväsydämisyys kuitenkin kaiken alta. Täten ankaratkaan
sanat tai ärähtelemiset eivät tunnu karkeilta. Ne ovat pienen
muhoilevan sävyn miedontamia. Käyttää mielellään vähän liioittelevaa ja
suorasukaista puhetapaa. Ikä 60 vuotta.

ERKKI on avokatseinen, rehti ja tasainen. Mutta hänen epämääräinen
asemansa kodissa näkyy painostavan hänet hiljaisemmaksi kuin hänen
luonteensa vaatisi. Se huomataan helposti, kun isännyysasia joutuu
lopulliseen ratkaisuun. Ikä 30 vuotta.

ELLI on vilkas ja kevyt. Hänen luonteessaan on paljon »pyryharakkaa».
Naureskelee ja touhuaa mielellään. Ei halua pitkältä harkita sanojaan
tai tekojaan. Nyrpistää nenäänsä yksitoikkoisuudelle ja ihastuu
kaikesta, mikä vivahtaa vaihtelulle. On käynyt tyttökoulun kaupungissa
ja päässyt irti ujoilevasta maalaisuudesta, mutta ei kuitenkaan ole
kadottanut välittömyyttään eikä naisellisuuttaan. Ei pidä polkkatukkaa
eikä ole olevinaan oppinut. Ikä 20 vuotta.

TUOVI on hiljainen ja lempeä. On järjestyksen ihminen ja työteliäs.
Häntä rasittaa alkupuolella sama painostus kuin Erkkiäkin, vaikka hän
yrittelee sitä peitellä. Ikä 25 vuotta.

MAUNO on iloinen, reipas ja leikkisä herrasmies. Mutta hänen
iloisuutensa on hillittyä, eikä hän tuo leikkiään tarjottimella esille.
Hänessä on paljon luontaista ja miellyttävää arvokkuutta, mikä ei
kuitenkaan kokonaan jaksa peittää sitä poikamaista tuulta, joka on aina
valmis lehahtelemaan. On tummatukkainen. Ikä 30 vuotta.

OLLI on Maunon leikki-, koulu- ja asekumppani. Iloinen ja repäisevä
luonne, ilman Maunon arvokkuutta ja itsensähillitsemistä. Puhuu
meluavasti ja nauraa mielellään, varsinkin jos onnistuu tekemään jonkin
kepposen. On vaalea. Ikä 30 vuotta.

Yleensä on esittäjien huomattava, ettei tässä pidä korostaa erikoista
maalaisuutta. Ei erikseen eikä yhteisnäyttelemisessä tällaisessa
nyt ajan henkilökokoomuksessa. Puhelimet, sähkövalot, sanomalehdet
kirjallisuus ja yleinen sivistysharrastus ovat jättäneet n.s,
»pitkätukkaisten» ajan kauas taakseen. Jos esiintyjät pyrkivät
vapaaseen ja miellyttävään luonnollisuuteen kukin omalta pohjaltaan
ja esitettävän henkilön luonnepuitteissa, antautumatta hätiköimiseen,
hosumiseen ja teennäisyyteen, niin päästään lähelle oikeata
esiintymissävyä.

Näytelmälle ja sen esittäjille on eduksi, jos väliajat supistetaan
mahdollisimman lyhyiksi.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


ELLI loikoo sohvalla ja lukee; kääntelee lehtiä, nostaa päätään,
kurkkaa akkunaan päin, haukottelee ja retkahtaa tyytymättömänä takaisin
tyynylle.

TUOVI (kurkistaa peräovesta). Kas! Eikö Erkki olekaan täällä vanhan
isännän puolella?

ELLI. Minä täällä vaan — haukottelen. Tule sinäkin ja rupea torkkumaan
minun seurakseni!

TUOVI (tulee sisään). Tulenkin! Erkki jätti minut yksin. Luulin olevan
täällä.

ELLI. Isän kanssa meni. Saattoivat Katajiston Martin reelleen ja
painuivat sitten kai pirttiin.

TUOVI. Mitä se Martti niin lyhkäsellä asialla kävi? (Menee
keinutuoliin.)

ELLI (ponnahtaa istumaan). No, kun minä sanoin — ei! Niin — mitä hän
täällä sitten enää olisi viivytellyt.

TUOVI. Hänellekö sanoit?

ELLI. Vieläkös? Veljelleni! Erkki kävi kysymässä.

TUOVI (hymyilee). On sulla niistä kosijoista vastus! Joka sunnuntai —

ELLI (nauraa). Niin — ajatteles! Ja tuollaisessa pyryssäkin!
(Heittäytyy taas lukemaan.)

TUOVI. Mitä luet?

ELLI. Saksalaista kirjaa.

TUOVI. Ymmärrätkö myöskin?

ELLI. En! Luen kiusalla! On niin ikävä, että itkettää. Teen kiusaa
ikävälle.

TUOVI. Ikävä onkin. Minulla on koti-ikävä.

ELLI. No, mutta, Tuovi! Sellaistako se naiminen onkin? Vasta jouluksi
veljeni toi sinut tänne — ja nyt ollaan vasta laskiaisessa!

TUOVI. Jo sekin meni viime tiistaina!

ELLI. Älä huoli! (Purskahtaa nauruun.) Ensi viikolla on Matin päivä!
Saamme leipoa ja paistaa hiki hatussa. Ennen ainakin on isä kutsunut
vieraita nimipäiväkseen.

TUOVI. Ei minulle työ tuota ikävää mieltä.

ELLI (nousee istumaan). Ei! Minä tiedän sen. Mutta kun isä ei anna
taloa veljelleni —

TUOVI. En minä talosta välitä, mutta kun ei saa tehdä töitä oman päänsä
jälkeen — (nousee ja huoahtaa) — niin tuntuu joskus vähän raskaalta.
(Menee kirjahyllyn luo.) Haenkohan minäkin jonkin kirjan? Nämä pyhäiset
ehtoopuhteet eivät tahdo taittua.

ELLI. Hae! (Vilkkaasti.) Ota käteesi esimerkiksi kunnallislaki! Se
mahtaa olla visaa, se! Niinkuin tämäkin saksalainen romaani! (Kääntelee
kirjaa ja heittäytyy selkänojaan, naurahtaa.) Kuule, Tuovi! Muistatko
sinä vielä jotakin emäntäkoulusta ja karjakkokursseistasi?

TUOVI (kääntyy vilkkaasti). Muistan toki! Kaikki! Ja sehän se on niin
masentavaa, kun ei saa tehdä opitun jälkeen.

ELLI. On kyllä, jos kerran osaa jotakin! (Naureskelee ja hakkaa kirjaa
toiseen käteensä.) Mutta minua ei masenna mikään, sillä minä en ole
oppinut mitään. Eikös käynytkin mukavasti! Kun minä olin suorittanut
päästötutkinnon, niin arveli tuo saksankieli, että senkin oli päästävä
minun pääkopastani. Ja totisesti! Se on sieltä päässyt! (Nauraa
helakasti.)

TUOVI (on ottanut jonkin kirjan ja palaa keinutuoliin). No, mitäpä
sillä tekisitkään! Et kai sentään saksalaisiin naimisiin mahtane joutua!

ELLI. No en! (Heittää kirjansa pöydälle.) Mutta en kai joudu naimisiin
ollenkaan!

TUOVI. Vaikka juuri äskenkin —

ELLI (hypähtää ylös). Miten herran tähden minä pärjäisin tavallisessa
talonpoikaistalossa! (Naurahtaa ja lähtee liikkeelle.) Saksoineni!

TUOVI (hymyilee). Onhan tämän saman Rouhujärven rannalla kaksi oikeata
herrastaloakin! Ja niissä nuoret agronoomit —

ELLI. Joista ei kumpainenkaan mene naimisiin!

TUOVI. Älä puhu! Nehän molemmat kovin hakkailivat sinua joulun aikaan —
ja jo aikaisemminkin — meidän häissämme.

ELLI. Pyh! Toistensa kimmalla! Tekevät kiusaa toisilleen minkä ehtivät.
Kinastelevat ja kisailevat kuin kaksi pentua.

TUOVI (naurusuin). Voipa vielä jompikumpi tehdä senkin tepposen, että
menee naimisiin..

ELLI. Menkööt molemmat! Minä ainakaan en heitä lähde kosimaan! (Kävelee
kädet selän takana, hypähtäen välillä jonkin tanssiaskelen.)

TUOVI (selailee kirjaa, mutta ei rupea lukemaan). Kuule, Elli! Täällä
on ikävä — näin sunnuntaisin.

ELLI (jatkaa hyppyjään). Niin on! Niin turkasen vietävän hapanta koko
elämä!

TUOVI. Olen ajatellut pistäytyä vanhempieni luona ensi sunnuntaiksi —
ja viipyä muutaman päivän —

ELLI (pysähtyy). Älä! Otatko minut mukaasi?

TUOVI. Otan! Jos tulet.

ELLI (riemastuu). Tulen! Tulen kymmenesti! Heipparallaa! (Syleilee
Tuovia). Jätämme ukkelit yksikseen — isäni ja Erkin! Heleijaa!
Näytämme ikävälle pitkää nenää! Noin! Oi, voi, sinua, Tuovi! Sinä olet
kekseliäs! Oikea tosi nero! Hurraa—aa—aaa!

ERKKI (tulee eteisestä). No, no! Mikä sinua hurauttaa? Onko Tuovi
pitänyt puheen, vai?

ELLI (asettaa kädet kupeille ja ilmehtii ankaruutta). Ahaa! Velimies!
Tulitpa hyvään aikaan rökitettäväksi! Tunnetkos tuota, joka istuu
tuossa keinutuolissa? Häh? Siinä on sinun vaimosi Tuovi! Ja hänen on
ikävä! Kolme kuukautta naimisissa — ja ikävöi jo! Ja minun on ikävä!
Ja sinä istut vaan pirtissä jutustamassa renkien ja mäkitupalaisten
parissa! Ja annat meidän nääntyä yksinäisyyteen ja ikävään! Olet
sinäkin veli ja aviomies!

ERKKI (hymyilee). Kuljin sinun asioillasi! Olin kyöräämässä sinun
kosiomiehiäsi pellolle.

ELLI. Yhtä vaivaista Katajiston Marttiako nyt koko päivän —

ERKKI (tekeytyy vakavaksi). Oli siellä muitakin.

ELLI (epäillen). Kuka?

ERKKI. Olipa vaan se tummatukkainen Rantalan Mauno-herra!

ELLI. Maunoko täällä!?

TUOVI. Älä nyt taas usko, Elli! Tiedäthän, että Erkki mielellään
narrailee.

ERKKI. Oli se Mauno täällä, mutta menojaan meni. Ja samaa tietä
kuskasin sen vaaleatukkaisen Vastarannan Olli-herran —

ELLI. Älä nyt enää syötä tuota paksua pajunköyttä tai suutun sinuun
ijäksi päiväksi! Mutta älähän huoli! Kylläpä saat rangaistuksesi! Me
jätämme sinut tänne, Tuovi ja minä. Saat jäädä yksin kököttämään. Saat
nähdä miltä ikävä tuntuu! Saat! (Menee sohvaan istumaan.)

ERKKI (ottaa tuolin ja asettuu Tuovin viereen, puhuen lämpimästi). Minä
tiedän, että Tuovilla on täällä paljon vaikeuksia kestettävänä.

TUOVI. Älä, veikkonen, puhu minusta! Enhän ole mistään valittanut.

ERKKI. Et! Mutta minä näen sen silmistäsi ja tiedän omasta itsestäni.

ELLI (äkkiä). Mutta eihän tämä käy ollenkaan!

ERKKI (tuikeasti). Mikä ei käy?

ELLI. Se ei käy, että teille on alkanut työ muuttua raskaaksi ja
vastenmieliseksi. Entinen ilo on teistä tipotiessään. Työn ilo,
tarkoitan! Nyt se paljastui —- se, mitä olen aavistellut! Ja isä on
syypää! Miksi hän ei tee talonkirjoja Erkille? Sanoppas, Erkki! Mistä
se johtuu?

ERKKI (vastenmielisesti). En tiedä, kun en ole pyytänytkään.

ELLI (hämmästyy). Etkö ole puhunut isän kanssa?

ERKKI (nousee kävelemään). Eihän sellaisesta viitsi puhua alituiseen,
kun hänellä kerran ei ole — tai ei näytä olevan mitään omaa aloitetta.
Ennen Tuovin tuloa siitä puhuin.

ELLI. No, mitä isä sanoi silloin?

ERKKI (menee kirjahyllyn luo). Sanoi, että luonnollisesti asia pian
järjestetään. Ja sen mukaan minä sitten puhelin Tuovin vanhemmillekin.
(Pilkallisesti.) Valehtelin kuin aika poika!

TUOVI. Älä nyt, Erkki, niin sano! Puhuit, mitä tiesit ja uskoit. Eihän
sinua kukaan syytä.

ERKKI (sieppaa jonkin kirjan käteensä ja palaa). Ei! Sillä sinä olet
liian hyvä syyttämään ketään. Mutta minä näen joka päivä sellaista,
mikä minua syyttää.

TUOVI (lämpimästi). No, en totisesti tahallani tiedä elettäkään
tehneeni.

ERKKI (heittää kirjan takaisin hyllylle). Et olekaan tehnyt! Sen voin
sinulle vakuuttaa! (Menee istumaan Tuovin viereen.) Mutta huomaan minä
muutakin. Jos sinä järjestelet töitäsi, niin sekaantuu isä niihin —
pieniin joutavuuksiinkin, puhumatta ollenkaan isommista asioista.

TUOVI. Ehkä olenkin turhanpäiväinen ja liian kitsas maitotaloudessa —

ERKKI. Liian tai ei liian! Samantekevä! Sinun järjestelysi olisi
kuitenkin talolle edullisempi kuin isän vanhanaikuiset meiningit. Mutta
isä ei niistä eduista välitä.

TUOVI (hiljaisesti). Minä olen koettanut opetella välinpitämättömäksi.

ERKKI (kimmahtaa pystyyn ja alkaa kävellä). Sepä se! Se on suorastaan
pakanallista, että kaikki hyvät pyrintösi tuhoutuvat. Sinä lamaannut ja
heität lopulta hiidenkattilaan koko hökötyksen. Eikä isä huomaa mitään
eikä ymmärrä mitään! Tämähän se kiristelee minun hermojani ja panee
joskus sisun soimaan.

ELLI (topakasti). Mutta minäpä sanon top siihen asiaan! Top tykkänään!
Isän täytyy lakata sekaantumasta Tuovin maitotalouteen — ja ylipäänsä
talousaskareihin.

TUOVI. Älä, hyvä ihminen, puhu minusta! On tässä muutakin.

ELLI. Mitä muuta?

ERKKI. Se muu olen minä ja kaikki minun työni. Minä en asu taloa. Minä
vain olen. (Pilkallisesti.) Minua sanotaan nuoreksi isännäksi, mutta se
on hyvin hassunkurista. Minussa ei ole isännyyttä enemmän kuin vanhassa
rasassa. Ja väki jo alkaa ilakoidakin minun kustannuksellani. Mutta
siitä en niinkään paljoa välittäisi, jos ei pilkka alkaisi kääntyä
toisaallekin. (Katsoo arasti Tuoviin.)

ELLI (vilkaisee Tuoviin). Lopeta jo, Erkki! Tuovi ei pidä koko jutusta.
Enkä minäkään pidä. Tiedän jo tarpeeksi. Kun isä tulee, niin luen
hänelle huoneentaulun. Ja lopun saatte selvittää miten haluatte kahteen
pekkaan. Me matkustamme Tuovin kanssa pois Rouhulta.

ERKKI (on pysähtynyt Tuovin lähelle). Tekö matkustatte?

TUOVI. Niin — minä ajattelin — käydä kotonani.

ERKKI (iloisesti). No, se on mainio päähänpisto! Erinomainen!

ELLI. Niin onkin! Emmekä me palaa ennenkuin sinulla on talonkirjat
taskussa ja Tuovi on täysivaltainen emäntä. Sen sanon isälle.

TUOVI (vakavasti). Minä en halua, että minusta puhutaan mitään. Minun
asemani siitä vain huononee, kun ei — kun ei Erkillä ole ohjat käsissä.
(Vaitiolo, jonka alussa ensin katsahtavat toisiinsa.)

ELLI (naputtelee pöytää ja hyräilee). Voi, Jerusalemin suutari, kuinka
osaa olla ikävä! (Nousee ja menee nojaamaan akkunapöytään.)

TUOVI. Soittele nyt edes jonnekin! Soita Kerttu Salolalle. Minäkin
sitten puhun.

ELLI. Voi, veikkonen! Vallesmannin Kertulle olen jo soittanut kolmasti
tänään. Ei ole kotona! Me vain täällä laitapitäjällä olemme kotona ja
homehdumme.

TUOVI (hymyilee). Älä huoli! Ensi viikolla on Matin päivä!

ELLI (purskahtaa nauruun). Sepä se! Onpa edes maailmassa Matin päivä!
Pitää kirjoittaa isälle luettelo kutsuvieraista.

MATTI (tulee perältä). No, löydänpäs teidät, kun ensin kaikki huoneet
koluan! Eikö tässä talossa enää ollenkaan juoda iltapäiväkahvia? Vanha
Leena sanoi sen olevan valmista, mutta juojia ei löytynyt mistään!

TUOVI (nousee). Olemme odottaneet isäntää. Mennään vain ruokasaliin!

MATTI. Jos tuota — täällä —? On lämpöisempikin. (Menee sohvalle
istumaan.)

TUOVI. Minä menen noutamaan.

ELLI (kuiskaa Tuovin korvaan). Viivy hyvin kauan! Älä tule ennenkuin
tulen hakemaan.

TUOVI (nyökkää ja menee oikealle).

MATTI (latailee piippuaan). Huomenna ajetaan halkometsään.

ERKKI (on seisonut kirjahyllyn luona, kääntyy ja istahtaa
keinutuoliin). Vai niin!

MATTI. Niin! Sanoin siitä jo pirtissä.

ERKKI. Sooh! Mihin niitä halkoja ajetaan?

MATTI. Sehän se on helkuttia. Kaikki paikat ovat jo täynnä.

ERKKI. Niin! Minä en ymmärrä ollenkaan sellaista kasaamista. Meillä on
jo halkoja kotona vähintäin kahdeksi vuodeksi! Säästäen — kolmeksikin.

MATTI. Niin pitääkin olla! Jos sattuu pari lumetonta talvea, niin siinä
sitten kylmässä kyykötellään. Ja kahden vuoden syömävilja pitää aina
olla aitassa! Kolmannen takavuoden vilja myydään. Kai olet sen oppinut?

ERKKI. Kyllä! Ja tarpeenhan olivat säästöt hiljattain. Mutta halkoja
tulee liikaa!

MATTI (kyhnäisee korvallistaan). Kun ei tässä ole muutakaan
tähdellistä. Eihän hakojakaan tarvita ylenängeti.

ERKKI. Ei — mutta ruoppaa tarvittaisiin.

MATTI. Ääh! Helkuttiko häntä — rautakangilla —!

ERKKI. Syksyllä tuli paksu lumi. Maa on sula.

MATTI (itsepintaisesti). Hm! Jaah! Mennään halkometsään, jos pyry
hellittää. Jos ei, niin maataan siksi, kun mennään teitä auraamaan.

ERKKI. No, mihin ne halot ajetaan?

MATTI (rykäisee, mutta ei vastaa vähään aikaan). Pannaan tuohon
veräjänpieliin!

ELLI (kipakasti, kuunneltuaan tarkasti). Mitä? Veräjänpieliinkö
halkoja? Siitä ei tule mitään!

MATTI. Häh? Mampselli? Mitä se sinua liikuttaa?

ELLI (viittaa akkunaan). Koko talohan jää halkovallin taakse! Sehän on
mahdotonta!

MATTI. Mitä helkuttia sinä juttelet miesten asioihin? Mene kahvia
hommaamaan, tättähäärä! Kuka sinut on opettanut sekaantumaan
aikamiesten tuumailuihin? Häh?

ELLI. Onko tuollainen olevinaan tuumailua? Isä antaa määräyksiä, joita
Erkin on toteltava! Mitä tuumailua sellainen on?

MATTI (tulee vallan ymmälle, katsoo vuoroin kumpaakin eikä osaa vähään
aikaan sanoa mitään). Sinähän mukavia höpiset!

ELLI. Ei se nyt erikoisen mukavaa ole, että minä puhun isälle näin.
Eikä se ole oikein sopivaakaan. Mutta minä olen päättänyt sanoa isälle
muutamia asioita.

MATTI. No, sitten toisen kerran! Eiväthän ne sinun asiasi tähän kuulu!

ELLI. Kyllä ne kuuluvat! Ne ovat jatkoa sille, mitä jo sanoin.

MATTI (naurahtaa). Älä kaiva esiin kakaramaisia sanojasi! Hypätään sen
tyhmyyden yli! Ääh! Helkutti!

ELLI. Hypätään vain yli! Suoraan pääasiaan! Miksi ei isä anna taloa
Erkille?

MATTI (hyväntuulisesti). Hei, hei! Kas pikku tätiä! Sinähän olet oikein
punaposkinen ja pippurinen! Seisoo kädet selän takana kuin itse jehu!

ELLI. Pääsee tästä istumaankin! (Hypähtää pöydälle istumaan.)

MATTI. Pudotapas vain se puhelinkone! Senkin — haikara!

ELLI (hämmentymättä). Voiko isä sanoa syyn siihen?

MATTI (äyskäisten). Mihin lempoon sinä nyt tahdot tietää minun syitäni?
Mihin?

ELLI. Miksi Erkki ei saa taloa, vaikka hän on jo kolmissakymmenissä ja
naimisissa oleva mies? Ja kohta jo hänelläkin on poika. Miksi?

MATTI (liikahtaa kuin heräisi). Poika?

ELLI. No niin! Totta kai!

MATTI (katsoo vuoroin kumpaakin ja silittää sitten ohimotukkaansa
mietteissään jääden katsomaan Elliä). Hm — jaah — taidatpa olla jo,
Elli, siinä iässä, että sinullekin voi puhella oikeita asioita. Olen
sinua pitänyt vielä kakarana ja sentähden kuskannut senkin seitsemän
kosiomiestäsi pellolle.

ELLI. Se on kyllä ollut paikallaan, se!

MATTI (myhäilee). Kuinkahan mahtanee olla! Näes! Sinun naimisessasi
on jotakin yhteistä talon luovutuksen kanssa. Sinä olet se syy, jota
minulta niin tiukkaat tietoosi.

ELLI. Minä?

ERKKI. Ellikö?

MATTI. Niin juuri! Elli! Olen odotellut, että Elli saisi ikää,
voidakseni naittaa hänet mahdollisimman parhaalle. Elli ensin naimisiin
ja siten vasta talo Erkille!

ELLI. Miksi sitten vasta?

MATTI. Ääh! Helkutti! Kuka ison talon poika sitten enää tulisi kosimaan
syytinkivaarin tytärtä? Ei kukaan! Kyllä se on nähty. Ei vaarien
myötäjäisiin hevosta tarvita, sanotaan. Ja niin se onkin. Eikä vaarin
rahatkaan veny. Kai sen tiedätte. Mutta minun rahani venyvät. Jos tulee
mieluinen vävy, niin pannaan Erkille enemmän suolaa selkään. Kyllä
Rouhu kannattaa. Mutta jos talo on jo annettu pois ja hinta määrätty,
niin minä olen lieassa. Jos vävy tarvitsisi vähän enemmän kuin on
ajateltu, niin annetaanko miehen mennä tiehensä, vaikka olisi kuinka
mieluinen? Ymmärrättekö? Näin on ijankaiken näitä asioita hoidettu!

ELLI (silmät pyöreinä). Ja siksi Erkki ei saa taloa?

MATTI. Siksi! Mene sinä ensin naimisiin, että saan tietää paljonko
Erkin on maksettava talosta! Siinä on vastaus kysymykseesi, näsäviisas!

ELLI (hypähtää pöydältä tulistuneena). Toisin sanoen — minä olen syynä
siihen, että minun veljeni ja hänen vaimonsa menettävät tarmonsa,
kykynsä ja elämänhalunsa täällä isän ikeen alla! Minä olen siihen
syypää! Minä! Kaikki on työnnetty minun niskoilleni! Minusta on tehty
syntipukki! Minä olen niiden kirouksena, joita tahtoisin auttaa! Minä!
On tämä sentään liikaa! Tämä on katkeraa! (Purskahtaa itkemään ja
syöksyy perältä ulos.)

ERKKI (on noussut). Elli, Elli! Rakas Elli!

MATTI (nousee ymmällä). Mikä siihen tyttöhuitukkaan meni?

ERKKI. Isän ei olisi pitänyt! Ei olisi!

MATTI (äreästi). Mitä minun ei olisi pitänyt? Häh?

ERKKI. Ei olisi pitänyt panna Elliä sellaiseen välikäteen! Nyt hän
kuvittelee olevansa syypää meidän tilaamme.

MATTI. Mihin helkutin tilaan, mies? Sano heti! Muuten minä jo kohta
kimmastun.

ERKKI. No, kyllä sen sanonkin, kun näikseen on käynyt, ja kun isä
ei sitä muuten huomaa. Minä en ole mikään talon perillinen enkä
nuori isäntä. Se on minun pilkkanimeni! Minä olen renki. Työssä olen
eturenki, mutta kaikessa muussa häntäpään mies, joka saa tietää
työmääräyksetkin vasta viime sijassa tai suorastaan pirttitietä. Mitään
en saa yrittää omin päin, vaikka tunnen talon kuin viisi sormeani ja
olen käynyt opiston isännyyttä varten. Näin on minun tilani! Ja emännän
tila on samanlainen.

MATTI. No, mutta — no, mutta! Sinä poika peijooni! Mikä sinun järkesi
on vienyt? Etkö enää ymmärrä yhtään mitään?

ERKKI (levollisesti). Kyllä! Minä ymmärtäisin vaieta, jos olisi puhe
ainoastaan minusta. Palttua minä annan joutavalle arvovallalle,
mutta Tuovia en voi siten kuitata. Hän ei näy enempää kestävän sitä,
että sekaannutte kaikkeen hänen työhönsä maitokamarista keittiöön
asti. Kuulin äsken, että hän on päättänyt lähteä kotiinsa. Siihen
minä suostun, sillä minunkin kai on lähdettävä etsimään itselleni
jotakin toimialaa. Surkeata vain oli, että Elli joutui meidän tähtemme
kärsimään.

MATTI (puhuu ulkopuolelta itseään ja muuta ajatellen). Minä en — sitä
letukkaa — ollenkaan ymmärrä..

ERKKI (säälivästi hymyillen). Onhan se kovin yksinkertaista! Ei Elli
koskaan mene naimisiin mihinkään talonpoikaistaloon. Ei hän ole saanut
sellaista kasvatusta. Suotta on siis puhua myötäjäiskuormistakaan! Ja
rahaa hän kai tulee saamaan enemmän kuin mitä maalaistytöt tavallisesti
saavat — joko sitten ennen tai jälkeen talonluovutuksen.

MATTI (painuu istumaan hiljalleen, pää käsien välissä. Äänettömyys).

ERKKI. Voimmehan näistä puhua vielä uudelleen, jos isä tahtoo. (Kun ei
saa vastausta, lähtee hiljakseen ulos perältä. Vaitiolo kestää siihen
asti, kun)

TUOVI (tulee perältä, kantaen kahvitarjotinta. Asettaa sen
sohvapöydälle, jolta korjaa pois kirjat ja sanomalehdet hyllyilleen.
Palaa arkaillen pöydän luo). Kaadanko isännälle? Ne toiset ovat
tiessään — näkyy.

MATTI (nostaa päätänsä ja pyyhkii tukkaansa hajamielisenä). Menivät —
kai — vähän — suutahtaneina.

TUOVI. En usko, että olivat suuttuneita.

MATTI. Hm! Pahastuneita — sitten! Oletko sinäkin minuun pahastunut?

TUOVI (epävarmasti). Eihän minun pitäisi olla — mutta —

MATTI (saavuttaa vähitellen entisen tasapainonsa). Kuulehan, Tuovi!
Tahtoisin vähän puhella kanssasi — kaikessa rauhassa. Käyhän istumaan!
Älä suotta arkaile minua! En minä pure, vaikka minussa onkin joitakin —
höyläämättömiä paikkoja! (Naurahtaa.) Ei haukkuva koira pure, sanotaan.
Älä pelkää!

TUOVI (asettuu tuolille vähän irti pöydästä). En minä pelkää.

MATTI. Näes! Meillä ei ole koskaan riidelty. Ei minun muistini aikana.
Ärähdelty kyllä on ja mukistu ja mökisty, mutta — sehän on eri asia.
Nyt minusta tuntui — äsken — että — (pyyhkii otsaansa) — mutta annetaan
sen olla! (Rykii eikä tiedä miten jatkaisi.) Täällä oli puhe niistä
— tekemättömistä talonkirjoista. Ja nyt se huithapeli — se Elli ei
ymmärrä, että minä olen ajatellut hänenkin etujaan. Mitäpäs letukka!

TUOVI (levollisesti). Mahtaakohan isäkään aina olla selvillä lastensa
eduista?

MATTI. Niin — hm — no, mitä sinä arvelet — eikö Elli pärjäisi emäntänä
esimerkiksi isossa Katajiston talossa?

TUOVI. Ei missään tällaisessa talonpoikaisessa talossa. Eikä Elli
menisi. Kyllä hän sen ymmärtää.

MATTI (miettii hetken ja kyhnii korvallistaan). Entä — jos panisi hänet
sellaiseen oppiin, jossa sinäkin olet ollut?

TUOVI. Mitä se hyödyttäisi — nyt enää!

MATTI. Kuinka niin?

TUOVI. Noo — emännäksi hän kyllä oppisi, mutta hänen muut
harrastuksensa olisivat ehkä ainoastaan sovun rikkojina. Ellei hänen
kouluja käymätön miehensä olisi erikoisen lahjakas —

MATTI. Jaa, jaa — jaa jaa! Kyllä ymmärrän, mihin tähtäät! Jo
viittauksesta käsitän asian laidan. Tuumaat, että salin kartiinit eivät
sovi pirtin ikkunoihin.

TUOVI (hymyilee). Vaikkapa niinkin.

MATTI. Niin! Niin kai se sitten on! No? Sinä kai sovit hyvin Erkille?

TUOVI. Niin — mehän olemme maalaiselämää varten kasvatettuja. Yritämme
olla valistunutta talonpoikaisväkeä. Emmekä halua kaivatakaan muuta.
Innostumme samoista asioista ja ymmärrämme toisemme.

MATTI. Hm! Hm! Olen tainnut vähän torkahtaa tuon nirppanenän suhteen.
(Äkkiä.) Mutta mistä helkutista hän sitten täällä laitakulmalla saa
sellaisen miehen, jonka pöksään hänen kartiininsa soveltuvat?

TUOVI (nauraa herttaisesti). Taitaa olla parasta jättää siitä asiasta
kokonaan huolehtimatta.

MATTI. Niinkö luulet?

TUOVI. Olen siitä varma.

MATTI. Arveletko, että pitäisi tehdä talonkirjat — odottamatta Ellin
naimista?

TUOVI. Sitä seikkaa en ole koskaan ajatellut yhdistettynä Elliin.

MATTI. No, irrallaan sitten! Pitäisikö tehdä? Ymmärsin Erkistä, että
sinäkin olet tyytymätön minuun.

TUOVI. En ainakaan talonkirjojen tähden!

MATTI. Et sentähden? Sitten muun vuoksi! Tyytymätön olet kaikissa
tapauksissa?

TUOVI (vakavasti). Tahtoisin omin päin hoitaa emännyyttä — ja Erkki
isännyyttä! Olemme siihen täysin kypsät.

MATTI. Mutta minä sorkin ja sotken siinä välissä? Niinkö? Sano vaan
pelkäämättä! Ihan suoraan! Minä tahdon päästä tämän asian ytimeen. Te
molemmat olette kiusaantuneita minun järjestelyistäni? Niinkö?

TUOVI (katsoo rohkeasti mutta ystävällisesti silmiin). Niin!' Juuri
niin se on!

MATTI (murahtelee vähän ensin ja nojautuu sohvan selkään, mutta näyttää
pehmentyvän ja rupeaa myhähtelemään. Katsahtaa pari kertaa Tuoviin
ja hymy ilmaantuu huulille; nousee ja tekee kiskottelevan liikkeen).
Istu sinä vielä hetkinen! Minun täytyy vaan vähän ojentaa vanhoja
jäseniäni! Minä juttelen sinulle vielä! (Kävelee permannolla ja menee
sitten akkunan eteen. Hymähtelee mietteissään.) Hm! Hm! Viisikymmentä
vuotta olen tehnyt työtä tässä talossa. Pikku pojasta asti. Olen
laajentanut pellot moninkertaisiksi ja uudistanut kaikki rakennukset.
Minun kätteni jäljet näkyvät jokaisella askelella. Siksi olen luullut —
luullut — (Pyyhkii päätään ja kääntyy.) Niin! Minä luulin, että — että
olisin vieläkin hyödyksi. Pahasta tahdosta en ole neuvoskellut. En!
Luulin perehdyttäväni teitä — varsinkin sinua — oudossa talossa — ja
ympäristössä.

TUOVI (vilkkaasti). Teidän neuvonne ovat olleet vallan erinomaisia,
elleivät uudet tavat karjanhoidossa ja —

MATTI. Niin, niin! Maidot ja voit ja piimät! Niin, niin! Ja kaikki muu!
Aivan kaikki! Näes! Minun mielestäni ei mikään niistä tuntunut hengen
asioilta. Halusin olla apuna — omalla tavallani. Apuna! Huomaa se!
Sillä — sillä — (ärähtää) — kai sen tiedät — helkutti soikoon — että
minä pidän sinusta. Olen aina pitänyt..Niin on se asian puolikas! Juuri
niin! Koeta ymmärtää — niin minäkin koetan. (Kävelee vähän, pysähtyy.)
Sitten on toinen asian puolikas! Ja se on sellainen, että olkoon kinnas
kuinka uusi tahansa — se menee rikki ja muuttuu rasaksi. Minä ymmärrän
sen. Rasaa sitten paikkaillaan ja paikkaillaan, mutta kerran kuitenkin
huomataan, ettei enää kannata. Silloin heitetään rasat tunkiolle ja
otetaan uudet kintaat.

TUOVI (hymyilee). Ja kerran nekin muuttuvat rasoiksi ja joutuvat
tunkiolle — vuorostaan.

MATTI (katsoo Tuovia ja hymyilee). Niin! Niin on maailman meno! Sinä
olet viisas. Sinä ymmärrät. (Menee istumaan entiselle paikalleen.)
Kaadahan kahvia edes meille molemmille! Me kyllä vielä järjestelemme
sekä rasat että kintaat tässä talossa oikeille paikoilleen. Varsinkin
nyt me sen teemme helkutin helposti.

TUOVI (kaataa kahvia). Kuinka — nyt? —

MATTI (naureskelee). No, kun sen meidän mampsellin kartiinit eivät
kuulu passaavan pirtin ikkunoihin! Ääh! Helkutti! He, he! (Ottaa
kahvia.)

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Vähän myöhemmin. Lamput sytytetyt.

MATTI (kävelee, pysähtelee ja murahtelee). Ääh! Helkutti! (Menee pöydän
luo istumaan, katselee puhelinta ja silittää tukkaansa kuin aikoisi
astua johonkin vierashuoneeseen; soittaa.) Jahah! Keskuksessa! Niin
kuuluu! Minä täällä taas soittelen Rouhulta, vaikka on sunnuntaipäivä.
Pankaa taas uusi sakkomarkka minun kirjoihini! — No, ei tässä auta kun
on tähdellistä ja unohtui äsken tärkeä pykälä. Pankaa vaan se markka
sinne kirjan kanteen jonkinlaisen viivan muodossa. Kyllä minä sitten — —

ELLI (tulee sisään Tuovin ja Erkin seuraamana. Aikoo juosta isän
luo, mutta pysähtyy, kun oivaltaa isän homman. Vetäytyvät istumaan
sohvapöydän ääreen.)

MATTI (puhelimessa). Hyvä on! No, sovitelkaahan nyt sitten taas niitä
lankojanne vähin erin sinne vallesmanniin päin. Sille multa jäi
sanomatta yksi pykälä. No, joko on kunnossa? Jahah! (Kurkistaa toisiin
ja nyökkää, kääntyy puhelimeen.) Ääh! Helkutti! (Soittaa ja pyyhkii
taas tukkaansa.) Jahah! No, sattuipa vastaan itse vallesmanni! Häh?
— Minähän se vaan täältä Rouhulta. Kukapa muu näin perätysten! Kun
tuota — miten se tulikaan sanotuksi äsken niihin talonkirjoihin se
lehmänruokko? Minä taisin puhua vaan yhdestä lehmästä? Mutta kaksi on
merkittävä! Pidän aina kaksi lehmää ja yhden vasikan. Niin! Talo saa
ruokkia! Eikä sitten muuta olekaan! — Hintako? Se on oikein! 150,000!
Niin! Mutta jos Elli joutuu naimisiin ennen talonluovutusta syksyllä,
niin riittää 100,000 — jos sulhanen tyytyy. — Hyvä! Vallesmanni laittaa
sitten vaan kirjat kuntoon ja tulee meille Matinpäivänä päivälliselle!
— Niin! Silloin täällä pannaan puumerkit ja todistetaan. — Ei! Ei
muuta! Kaksi lehmää ja yksi vasikka! — Niin! Vasikka! Hyvästi vaan!
(Soittaa kiinni.) Ääh! Helkutti!

ELLI (hypähtää ylös). Sinähän toimit nopeasti! Olet kuin entinen
roomalainen, joka hyppäsi ojan yli. (Juoksee isän syliin.) Nyt sinäkin
olet hypännyt ojan yli ja saattanut meidät kaikki tyytyväisiksi.
Kiitos, isä! Äläkä ole minulle vihainen äskeisestä!

MATTI. No, no, no! Älä nyt tukehuta minua, pyryharakka! Menetkös
tiehesi! Et sinä ole enää mikään sylivauva! Painat kuin pakana! Senkin
kakara!

ELLI (nauraa ja nousee). Sano miksi ikinä haluat! Minä olen tyytyväinen
ja kiitän sinua! (Kääntyy menemään sohvaan.) Sellainen se isä on, kun
kiltiksi rupeaa.

ERKKI ja TUOVI (aikovat nousta). Mekin kiitämme —

MATTI (nostaa kätensä). Pysykää nyt, peijakkaat, alallanne ja vaietkaa!
Tai minä kimmastun — (nousee) — ja hyppään takaisin ojan yli.

TUOVI. Saa kai sentään kiittää —

MATTI. Eipä saa! Ääh! Helkutti! Eikö nyt tämän ikäinen mies saa
tehdä talonsa kanssa mitä ikinä haluaa, ilman että siitä tehdään
kiitosvirttä! (Menee istumaan keinutuoliin.)

TUOVI (hymyilee). No, ajattelenpahan sitten vain hengessäni.

MATTI. Tee se, niin lupaan sinulle jotakin!

TUOVI. Mitä sitten?

MATTI. Etten ikinä pistä nokkaani sinun maitokiuluihisi enkä
kastrulleihisi! Ja Erkki saa mennä ruoppahautoihinsa vaikka päälleen
pystyyn! Ja — ja — ja Elli saa vaikka —

ELLI (ilakoivasti). Mitä minä saan?

MATTI (hauskasti). Saat jäädä vanhaksipiiaksi vaikka tuomiopäivään asti!

ERKKI. Suotta isä pani sen viidenkymmenentuhannen vaihtoehdon. Kyllä
Rouhusta kannattaa maksaa enemmänkin.

MATTI. Kyllä minä sen tiedän helkutin hyvin. Mutta suotta on lypsää
perintötaloa ehdyksiin asti ventovieraan ihmisen hyväksi — jos
vähemmällä pääsee.

ELLI. Kenen ventovieraan?

MATTI. Sen, jota ei kukaan ihminen tunne! Sinun sulhasesi, mampselli!
Sano hänelle heti, kun näet — jos näet koskaan —

ELLI (vallattomasti) — että minä juon isän kanssa maitoa
ijankaikkisesti. Meillä on kaksi lehmää ja vasikka — aina — maailman
loppuun asti. Niinhän isä sen pykälän panetti talonkirjoihin. (Toiset
nauravat, ja Mattikin hymyilee.) Mutta jos minä teenkin kepposet enkä
jääkään Rouhun vaarille maitotratiksi, niin meijerinkö isä sitten
perustaa?

ERKKI. Pitäähän isä piian, joka kirnuaa voita — ja voista saa
tupakkarahoja.

MATTI. Ja vasikka juo piimää, aikoo Elli huutaa! Minä näen sen! Sinun
suusi on niin piimäisen näköinen. Ääh! Helkutti! Minä osaan sinut
ulkoa, västäräkki! Mutta jos olet hiljaa hetken, niin minä kerron sen
piimän kohtalon — ja maidon ja voin myöskin.

ELLI. Kyllä minä tiedän! Ja onhan se tässä nähty. Isä on niin hyvä
mäkimökkiläisille.

MATTI (ärähtää). Sinä olet, hyvä räkättäjä, sinä! Helkutti! Enkä minä
sinulle kerrokaan enkä Erkille. Minä kerron Tuoville. — Näes! Tuohon
vainiomäkeen on minun aikanani ilmaantunut jokunen pieni tönttö. Niissä
asuu hyviä ihmisiä, ja niillä on melkein aina joku tenava, joka käy
mielellään täällä kannuineen —

TUOVI. Kyllä minä niihin jo olen tottunut —

ERKKI. Ja kyllä niille talostakin annettaisiin kuten ennenkin —

MATTI. No, mitä helkutin virkaa minulla sitten olisi! En minä voi antaa
kaikkien oikeuksieni mennä kuin viskurista heittäen!

ERKKI (kuuntelee). Kuulkaapas nyt! Kuuluuko tuo krassu kujalta — vai
pihaanko ajaa?

MATTI (kuuntelee). Pihaanpa hyvinkin! Tulee vieraita!

ERKKI (nousee). Kai taas niitä sulhashyväkkäitä Ellille!

ELLI (vallattomasti). Minäpä tarjoan heti niille satatuhatta ojokäsin.
Noin!

MATTI. Mahdatko tarjota? Minä tunnen tulijat. Nyt kääntyvät kuistin
eteen.

ERKKI. Siellä tuli kaksi hevosta.

MATTI. Niin! Edellä on Rantalan Maunon krassu ja perässä Vastarannan
Ollin kulkuset. Menepä ottamaan vieraita vastaan, Erkki! Ja väännä
sähköt palamaan!

ERKKI (nauraa). Tule nyt rahoinesi, Elli! (Menee oikealta ulos.)

ELLI (on noussut, oikoo pukuaan ja huutaa Erkin perässä). Älä härnää —
tai puijaan sulta sievoiset taskurahat!

TUOVI (siistii vähän pöytäliinaa noustessaan). Minä riennän heti
keittiöön.

MATTI. Se on oikein! Iltapäiväkahvi menikin vallan hukkaan!

TUOVI. Tietysti! (Hymyilee ja menee ulos perältä.)

ELLI. Minäkin tulen aivan heti! (Korjaa pari kirjaa hyllylle.) Olipa
onni, että tulee vieraita —

MATTI. Karkaatteko te nyt molemmat?

ELLI. Minä käyn vain katsomassa, että ruokasalissa on kaikki kunnossa.

MATTI. Enköhän vain kutsukin noita naapurin herroja Matin päivälle,
niin saavat samalla todistaa talonkirjat?

ELLI. Tietysti! Muuten minä kutsun heidät. (Nauraa ja menee perältä
ulos.)

MATTI (hyvätuulisesti). Vai niin tekisit, touhuttaja! (Menee työntämään
oven auki eteiseen, josta kuuluu puhetta ja naurua.) No, tervetuloa,
herrat! Kerran tekin olette löytäneet tienne Rouhulle. (Peräytyy
ovelta.)

MAUNO ja OLLI (tulevat sisään Erkin seuraamina).

MATTI. Päivää, päivää, Mauno! Kuulin krassustasi, että ajoit edellä.
Terveeksi, Olli! Et kai olisi löytänyt taloon, mutta Maunon perässä —

MAUNO. Aivan prikulleen! Olli ajoi edellä ja sujahti ohi veräjän. Minä
ajoin perässä ja poikkesin. Silloin rupesi Olli parkumaan —

OLLI. Minulla on vähän häveliäisyyttä, mutta kai sen tiedätte, ettei
Mauno sellaisesta välitä. Tulee vain vieraisiin, vaikka Matinpäivä on
ovella. Setä antaa hänelle koirannuuskaa sellaisesta!

MATTI. Enkä, helkutissa, annakaan. Pikemmin sinulle, ohiajajalle.

ERKKI. Käykää nyt istumaan ja olkaa tervetulleita! Olemme iloisia, että
tulitte. Menkää tuonne sohvaan molemmat! Siellä on mukavampi — ja isä
saa pitää keinutuolinsa.

OLLI. Tietysti setä saa! (Asettuvat vähitellen istumaan.) Tiedättekö
mistä me tulemme? — Metsästä!

MATTI. Mistä metsästä?

OLLI. Haukkavaaralta! Tämän kylän yhteisiltä metsämailta. Siellä vasta
on rahaa! Voi, veikkoset sentään! Ja koko alue alamaata Haukkajärvelle!
Ajatelkaas sitä tukkien luisua!

MATTI. Myydäkö aiotte? (Asettelee tupakoitu pöydälle.)

OLLI. Totta kai myydä!

ERKKI. Meidänkin pitäisi harventaa —

OLLI. Sinäpä sen sanoit! Harventaa juuri! Teidän metsä on kuin häkilä.
Siitä vaan ei ikinä mikään tukkikuorma lävitse kulje. Nähkääs! Sokeakin
kana joskus jyvän löytää! (Nauraa iloisesti.)

ERKKI. Yhä te vain jaksatte kiusoitella toisianne!

OLLI (teennäisen vakavasti). Minä en puhu koskaan piloja. Aina totta!
Enkä pysty vilppitekoihin.

MAUNO. Kuulkaas tuota pyhimystä! Vaikka viime talvenakin Helsingissä —

OLLI (keskeyttää). Eihän se ollut minkään arvoinen juttu, se! Mutta
ajatelkaas sitä viimekesäistä kepposta, jonka Mauno teki minulle. Oli
ostanut moottoriveneen, joka ei kulkenut muuten kuin soutaen. Ja sai
minut ostamaan samanlaisen! Eikös ole aika velikulta?

MAUNO. Minähän kielsin —

OLLI. Kuulkaas, kuinka kielsi! Et sinä moottoria tarvitse, sanoi. Mutta
minä olen luvannut vähän ajella Rouhun Ellin ja vallesmannin Kertun
kanssa. Niin juuri se iskariootti sanoi. No! Asiahan oli selvä! Minä
soitin heti kaupunkiin ja tilasin moottorin. Huomasin jutkun vasta, kun
näin, ettei Mauno kertaakaan lähtenyt moottorillaan minnekään. Ja se
jutku on vielä kostamatta! Ai, ai, sentään! Siitä tulee ihana kosto!
(Kaikki nauravat.)

ERKKI. No, entä se Maunon keksintö?

OLLI. Niin — jaa! Se sokean kanan jyvä! Kertokoon itse jyvästään.

MATTI. Oikeinko tukkiherroja olette jo puhutelleet?

OLLI. No, niiden kanssa siellä käytiinkin tirkistelemässä. Ei muuta
sentään kuin rannasta ylös Haukkavaaran torpalle talvitietä pitkin. En
eläissäni ole kulkenut sellaista tietä. Alituiseen kääntyi jonnekin
päin. Ei ainoatakaan suoraa kohtaa missään!

MAUNO. Ja Ollin pitkä hevonen oli vallan saatuna —

OLLI. Maunolla, nähkääs, oli se vanha pyykkituoli ajokkaana. Sen
hiirakonhan kaikki tuntevat. Ollut ennen giraffi! (Toiset nauravat.)
Mutta tosiaankin! Mulla oli vähän pitkähköt aisat ja reki myös. Sen
johdostahan minä sanoin, ettei tätä tietä ikinä mikään tukki kulje.
Se oli Rouhun metsäaluetta. Silloin keksi Mauno, että Rouhun metsä on
ensin harvennettava — kaadettava alta pois. Ja metsäherrat sanoivat sen
tämmäävän. Nyt saa setä sanoa ajatuksensa asiasta!

MATTI. Minä en enää koske enkä kajoa Rouhun metsiin. Erkki saa olla
kellokkaana tästä päivästä alkaen, vaikka varsinainen talonluovutus
tapahtuukin vasta syksyllä.

OLLI (hypähtää ylös). Hurraa sitten! Onnittelen sinua, setä! Pääset
suurista huolista! Ja sinua, Erkki! Joudut omille jaloillesi!

MAUNO. Minäkin onnittelen teitä molempia! Ja onnittelen Rouhun taloa,
joka saa pitäjän parhaimman asujan. Oikein mallimaanviljelijän!

OLLI. No siihen minäkin panen puumerkkini! Ja sedän viisaus kannattaa
kunniatörähdyksen. Eläköön!

ELLI (tulee perältä). Täälläpä on iloa! Eläköön!

OLLI (menee sukkelasti vastaan tervehtimään). Oikein, Elli! Huuda
oikein riivatusti!

ELLI. Mille pitäisi huutaa?

MAUNO (menee tervehtimään). Koko elämälle! Mutta erikoisesti vanhalle
ja uudelle isännälle.

ELLI. Niin! Isä on tänään astunut Rubikonin yli.

MATTI. Minkä yli? Häh?

ELLI. No, sen ojan yli!

MATTI. Vai rupikoniksi sinä sitä nimität! Vekkuli! — Mutta päätetty
on asia! Vallesmanni tuo kirjat tänne Matinpäivänä. Tulkaa tekin,
naapurit, silloin meille päivälliselle! Tulette juhlimaan ja
todistelemaan.

MAUNO ja OLLI. Kyllä, kyllä! Kiitos vaan!

ELLI. Istuskelkaa nyt täällä hetkinen, minä pyydän. Tulen sitten
hakemaan kahvipöytään.

MATTI (jatkaa omaansa). Mutta tulkaakin ajoissa! Jo puolelta päivin.

ELLI (vallattomasti). Tuskin vallesmanni tulee, mutta voimme me
ilakoida ilmankin.

MATTI (harmistuneena). Mitä sinä nyt taas? Miksi ei tulisi?

ELLI. No, kun isä äsken puhelimessa sanoi häntä vasikaksi.

MATTI (kimmastuu). Kuules, letukka! Älä nyt helkutissa —!

ELLI (tekeytyen vakavaksi). Kyllä vaan! Isä sanoi: niin juuri, vasikka!
Hyvästi nyt! (Purskahtaa vallattomaan nauruun ja kiepahtaa peräovesta
ulos.)

MATTI (hölmistyneenä). Sanokaapa, hyvät ihmiset, mihin minä joudun
tuollaisen iileskotin kanssa! Kyllähän minä vasikasta puhuin, mutta se
kuului kauppakirjan lehmiin eikä vallesmannille.

OLLI. En minä usko, että vallesmanni sellaista haluaakaan — tuskin
nimikokseenkaan.

MATTI. Ääh! Helkutti! Se kakara sitten keksii! Tiedäpäs, Olli! Sen
kanssa on toisinaan ihan pahemmassa kuin pulassa.

OLLI. Ei se niin vaarallista ole. Pieni pila on aina herkkua elämässä.

ERKKI (Maunolle, joka on häntä lähinnä). Anteeksi hetkinen! Minun pitää
vähän — (Menee nopeasti Ellin perässä.)

MAUNO. Ei mitään! (Katselee hetken Mattia ja Ollia ja pujahtaa sitten
perältä ulos.)

MATTI. Onhan se niinkin! Mutta kyllä tässä vanhan miehen pää toisinaan
saa kieppua kuin tuuliviiri.

OLLI. Se pitää nuorena! Ja nuorena pysyminen on paras lääke vanhuutta
vastaan.

MATTI (huomaa, että toiset ovat menneet). Hm! Tuota! Kuulehan, Olli!
Uskotko sinä tuon Maunon sanoihin?

OLLI (pilaillen). Senkö veitikan loruihin? (Kääntyy ja huomaa, että he
ovat kahden.) Kas! Ovat menneet!

MATTI. Vai et usko —

OLLI. Älähän hiidessä! Minä luulin hänen olevan saapuvilla. Uskon
tietysti! Ei kukaan ole niin luotettava kuin Mauno.

MATTI. Ahaa! Te yhä vaan kinastelette päin naamaa?

OLLI. Miten hitossa jaksaisimme muuten täällä korvessa. Se pitää
pirteänä! Mutta ulospäin olemme samaa maata kuin maalarin housut.

MATTI. Ääh! Tuota! Luuletko, että Mauno tarkoitti totta, kun kehui
Erkkiä?

OLLI. Varmasti totta! Siitä menen takaukseen! Eikä kukaan pysty
arvostelemaan maanviljelijää paremmin kuin Mauno. Hän on etevin mies,
minkä tunnen —

MATTI. Oletko sinäkin samaa mieltä?

OLLI. No, sen minäkin voin vakuuttaa! Erkki tulee hoitamaan Rouhua
niin, että on lysti katsella. — Mutta mihin hemmettiin ne miehet
katosivat?

MATTI. No, menehän hakemaan! Minäkin tulen pian perässä. Tunnethan tien!

OLLI (vilkkaasti). Niinkuin viisi sormeani! (Menee touhukkaasti perältä
ulos.)

MATTI (kokoilee tupakoita ja myhäilee tyytyväisenä). Hm! Jaah! Tjaah!
Ääh! Helkutti!

ERKKI (tulee eteisen ovesta). Yksinkö isä täällä juttelee? Mihin
vieraat ovat menneet?

MATTI. Sinun perässäsi kai juoksivat!

ERKKI (naureskelee). Minun? Ei! Kai sitten Ellin perässä!

MATTI. Kunnon poikia! Mutta tekevät kiusaa toisilleen. Kuulehan! Mitä
sinä tuumit siitä metsäjutusta?

ERKKI. Olen sitä mieltä, että pitäisi harventaa.

MATTI. No, harvenna! Minä ainakaan en estä — koska Maunokin arveli,
että ymmärrät talon asumista. Ja hän on hyvin taitava.

ERKKI. Mauno taas sanoo, että Olli vie uusissa, onnistuneissa
aloitteissa hänestä voiton.

MATTI. Soo! Ääh! Helkutti! Se sitten on mukava pentupari! Olen heitä
ikäni ihmetellyt. Mutta nyt he ensi kerran puhuivat vakavistakin
asioista. Metsästäkin! Taitavat miehistyä. — Noh! Mennäänpä nyt
haeskelemaan heitä! (Menevät peräovesta.)

ELLI (tulee touhukkaana eteisestä ja menee hyräillen kirjoituspöydältä
hakemaan avaimia).

Tuovin avain, Tuovin kimppu, Tuovin avainkimppu! Himppukimppu,
himppukimppu, lumppu, hamppu, himppu! Noh! Eihän täällä — (Hypähtää
sohvapöydän luo ja löytää siltä pienen, Tuovin jättämän avainkimpun.)
Ahaa! (Kääntyy menemään.)

MAUNO (tulee ulko-ovesta). Kas! Yksinkö sinä täällä kukut?

ELLI. En minä kuku! Minä olen kana. Kävin äsken hakemassa näitä avaimia
ja unohdin asiani.

MAUNO. Sehän oli kovin mukavaa. Saamme istua täällä piilossa.

ELLI. Pitääkö meidän olla piilossa?

MAUNO. Pitää! Me tahdomme jutella kaikessa rauhassa.

ELLI. Vai niin me tahdomme? Mutta näillä avaimilla olisi kiire.

MAUNO. Kiirekö? Näytähän niitä! (Saa Elliltä avaimet, joita katselee.
Pistää ne taskuunsa ja menee istumaan sohvapöydän ääreen.) Kiitoksia
vaan, että pyysit minua istumaan ja — että itse asetut tuohon sohvalle.

ELLI (purskahtaa helakkaan nauruun ja menee sohvalle). Tämäpä vasta
metkaa, tämä!

MAUNO. Näin on hyvä! Mitä sinä sanoisit, jos minä kysyisin —?

ELLI (keskeyttää nopeasti). Älä, veikkonen, kysy! Se on vissiin jotakin
hirveän hassua. — Mitä se on?

MAUNO. Ajattelin vain kysyä sinulta, tuletko minun kanssani —?

ELLI (panee kädet korvilleen). Lopeta jo! Lopeta! (Hymyilee ja ottaa
kädet korvilta.) Mihin minun pitäisi tulla sinun kanssasi?

MAUNO (on ensin pienen hetken vähän hämmentynyt, mutta keksii sitten).
Laulujuhlille! Ensi kesänä!

ELLI (pettyneenä). Soo! Minä ajattelin jo, että minne ihmeeseen pitäisi
lähteä. Missä ne ovat?

MAUNO. Minä en nyt tällä hetkellä muista niin tarkkaan, mutta kai me ne
jostakin löydämme.

ELLI. Kukapa ensi kesästä voi vielä puhua! Voimme olla vaikka —
naimisissa.

MAUNO. Käyhän laulujuhlilla naineitakin ihmisiä!

ELLI. Käypä tietenkin! Mutta älä puhukaan! Voit olla vaikka kihloissa.

MAUNO. Kenen kanssa?

ELLI. Mistä minä tiedän! Vallesmannin Kerttua kuulut hakkailevan.

MAUNO. Kuinka? Millä tavoin?

ELLI. Herrainen aika! Mistä minä tiedän, kuinka sinä hakkailet?

MAUNO. Etkö ole huomannut?

ELLI. Mitä minun olisi pitänyt huomata?

MAUNO. Kuinka hakkailen sinua.

ELLI. No, voi minun päiviäni! Hakkailetko sinä minua?

MAUNO. No, niin jumalattomasti! — Ai, ai! Se oli vissiin ruma sana!
Mutta anna sen merkitä jotakin hyvin kaunista!

ELLI. Niin jumalattomastiko sinä Kerttuakin hakkailet?

MAUNO. En minä ole huomannut hakkailevani ollenkaan — Kerttua.

ELLI. Näes! Silloin se on oikeata hakkailua, kun ei itse huomaa.

MAUNO. Tämäkö sitten on väärää, kun minä sinua —

ELLI (nauraen). Älä puhu! Et sinä ole koskaan minua hakkaillut.

MAUNO. Kyllä kai minä itseni tunnen. Nyt minä sen teen. Kuule! Lupaatko
tulla minun kanssani —

ELLI (pilaillen). Laulujuhlilleko? Jos ne löydämme jostakin?

MAUNO (taas masentuneena). No, ei sitten puhuta niin kaukaisesta
tulevaisuudesta! Tuletko nuorisojuhlille pääsiäisenä? Se on ainakin
niin lähellä se aika, ettei siihen mennessä ennätä mitään kummia
tapahtua. Emme ole vielä silloin kihloissa.

ELLI. Emmekö?

MAUNO (veitikkamaisesti). Olemmeko sitten?

ELLI (kujeillen). Näyttää jotenkin varmalta, etten minä ainakaan ole.

MAUNO. No, sitten ajamme yhdessä kirkonkylään pääsiäisenä!

OLLI (säntää sisään perältä). No, voi tätä hirmuisten petosten ja
kavalien juonien ehtoota! Olen hakenut teitä ympäri talon —

MAUNO. Ja etsinyt kuin kiljuva jalopeura, nielläksesi meidät.

ELLI (hypähtää ylös ja menee Ollin luo.) Anna anteeksi, Olli! Tämä oli
kokonaan Maunon syy. Ai! Avaimet! Ne unohdin jo toisen kerran. Anna
pian, Mauno! Muuten saan ripsua.

MAUNO (antaa avaimet). Ole hyvä!

ELLI. Kiitos! Tehkää nyt hyvin ja tulkaa kahvipöytään! Mutta sallikaa
minun juosta edellä! (Livahtaa pois peräovesta.)

OLLI. Vai ajat sinä Ellin kanssa kirkolle! Vai ajat! Minä kuulin.

MAUNO. Ajan minä.

OLLI. Olet sinä koko peijooni! Otat vangiksi Ellin avaimet ja pakotat
hänet kuuntelemaan tyhmyyksiäsi! Pitäisi sinun tietää, että juttusi
ovat tylppiä kuin perunanuija! Oikea peruna! nuija!

MAUNO (voitonriemuisesti nauraen). Niinkö luulet? Meillä oli hyvin
kiintoisa keskustelu!

OLLI. Taisit jo kosaistakin? Tunnusta totuus!

MAUNO. En ehtinyt! Tulit pahimmiksi tielle! (Menee perältä.)

OLLI. Nauraa parhaimmin — joka viimeksi nauraa! Odotapa vain! (Seuraa
Maunoa.)

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


Keskipäivä Matinpäivänä.

MATTI (istuu pöydän ääressä ja selailee vanhoja asiapapereita,
silmälasit nokalla). Ääh! Helkutti! Helkutti!

ERKKI (tulee eteisestä). Nyt on vanha talli puhdistettu ja häkit
täynnä heiniä vierasten hevosia varten. Minä päästin väet työstä, että
tuntevat Matinpäivän alkaneen.

MATTI. Sellainenhan se tapa on ollut tässä talossa — ties kuinka kauan!
Aina Matinpäivänä on pidetty pienet pidontapaiset väelle ja alusille.
Tämä on kai nyt viimeinen kerta.

ERKKI (istahtaa sohvapöydän ääreen). Eikö mitä! Ei huolita luopua
vanhasta tavasta ainakaan isän eläessä! Ja Mattihan minunkin toinen
nimeni on. Annetaan tämän hauskan tavan säilyä!

MATTI (muhoilee). Arveletko, että pojastasikin vielä tehdään Matti —
toiselta nimeltään?

ERKKI. Kyllä, varmasti tehdään! Ja toisena olkoon Erkki, joka on
Tuovinkin isällä. Minä roikun kaikessa vanhassa niin paljon kuin
olosuhteet sallivat.

MATTI. Eivät ne nykyään sitä paljon salli! Eikä tarvitsekaan! Onpa
niissä vanhoissa ajoissa pötyäkin! Tässäkin nämä isäni aikuiset
talonkirjat, jotka lystikseni kaivoin äsken vintiltä vanhasta
eväsvakasta! Ääh! Helkutti! Eihän niitä osaa lukeakaan! En minä enää
muistanutkaan, että ovat vänskän kieltä, pahukset. Oli siinä vanhassa
ajassa sellaistakin! Ja muutakin! Oli vielä muutakin! Ääh! Helkutti!
(Heittää paperit pöydälle.)

ERKKI (nauraa). Isä on vihainen noille vanhoille tomuille. Se on
suotta! Uudet tuulet puhaltavat ne kaikki ilmaan — ja ovat jo
puhaltaneet aikamoisia pölypilviä, jotka haihtuvat, minkä ennättävät.

MATTI (ottaa lasit nenältään). Hm! Eiköhän ole niin, että jokainen
uusikin luuta huomaa joskus vain pölyttävänsä eikä puhdistavansa.
Uudestakin tulee vanha. Sellainen taitaa olla kaiken kohtalo tässä
maailmassa. Niin oli kai isäni laita — ja niin nyt minun —

ERKKI (reippaasti). Ja kerran taas minun. Selvä se!

MATTI. Niin kai! Niin kai! Mitäpä siitä! Lakaiset niin kauan kuin
luudanvarvut kestävät. Ääh! Helkutti heitä ajatelkoon! — Asiasta
toiseen! Ne taitavat olla vähän pikiintyneitä, nuo naapuriherrat?

ERKKI. Elliinkö — vai —?

MATTI. Elliin tietenkin — västäräkkiin!

ERKKI (naureskelee). Kilvanhan ne näkyivät tekevän parastaan viime
sunnuntai-iltana.

MATTI. Taitavat olla yhä vielä samanlaisia pentuja kuin ennenkin.
Kilpailevat kaikessa.

ERKKI. Niin kai, mutta jos samaa vauhtia jatkavat, niin toinen kai
heistä lopulta Ellin ottaa. Ja meille asiattomille on tietysti
samantekevä, kumpiko. Yhtä kunnon poikia molemmat.

MATTI. Niin! Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti!

ELLI (tulee perältä). Kas niin vaan! Nyt ollaan valmiit siellä naisten
puolella. Tuovikin jo alkoi pukeutua. Mutta kuulehan, isä! Tytöt
kyselevät pelimannia. He tahtoisivat pyörähdellä.

MATTI. Kas lempoja! En muistanut, että sellaisiakin haluja on olemassa.
Taitaa olla sinun keksintöäsi, tansmestari? Häh?

ELLI. Enpä sano!

MATTI. Sooh! No, kyllä sen sitten muutenkin tietää! Ja pianoako aiot
rimputtaa heille?

ELLI (nauraa). En sitten olisi koko tanssia keksinytkään! Pyydetään
Kivistön Topo hanureineen!

ERKKI. Kyllä minä piipahdan töllimäkeen.

MATTI. Kas, kun en ole vielä käynyt noutamassa sokeata Miikulaa —

ERKKI. Enkö minä voisi häntä tuoda?

MATTI. Olen aina hakenut itse kaikkiin Rouhun pitoihin. Tiedäthän sen.
Hän oli paras lapsuuskumppanini. Lähden hakemaan häntä ja puhuttelen
samalla säkkipélin renkuttajaa. (Työntää asiakirjat pöytälaatikkoon.)

ERKKI. Menenkö heti valjastamaan?...

MATTI. Annas olla! (Katsoo akkunasta.) Ei näy tarvittavan! Tuollahan
Ville palaa kauppiaasta. Kääntyy juuri veräjästä.

ELLI. Siellähän tulee toinenkin ajaja Villen perässä!

ERKKI (nousee katsomaan). Sehän on Vastarannan Olli! Miten ihmeessä hän
tulee kirkolta päin?

MATTI (nousee). Minäpä kiiruhdan ottamaan hevosen Villeltä, että hän
saa ottaa huostaansa Ollin ruunan ja viedä talliin. (Menee oikealta
ulos.)

ERKKI (vilkaisee Elliin, hauskasti). Tulee sulhasia!

ELLI (heittäytyy keinutuoliin). Niistä sinä aina puhut! Tahtoisit kai
kovin mielelläsi päästä minusta?

ERKKI. Siinä sinä kovin erehdyt! (Asettuu entiselle paikalleen ja ottaa
tupakan.) En ollenkaan haluaisi luopua sinusta. Mutta minkä sille
mahtaa, että on poikia maailmassa ja sinä olet nätti tyttö.

ELLI. Ole vaiti! Älä työntele minua aina ensimmäisen kelkkaan!

ERKKI (kiusoitellen). Eikö ensimmäisen? Mulla ainakaan ei ole Ollia
vastaan yhtään mitään! Onko sulla?

ELLI. En sano!

ERKKI. No, jos on, niin tuleepa kohta toinen perässä!

ELLI. Kuka toinen?

ERKKI. Mauno! Pidätkö enemmän hänestä?

ELLI. En sano!

ERKKI. Mutta täytyyhän sinun sanoa jotakin, jos he kysyvät.

ELLI (pysäyttää äkkiä keinutuolin). Luuletko, että kysyvät? Yhtaikaako?

ERKKI (nauraa). No, en minä usko, että he sen tekevät ihan prikulleen
yhtaikaa, Toinen ensin ja toinen sitten!

ELLI. Kumpi ensin?

ERKKI. En tiedä! Eivät ole sitä minulle sanoneet.

ELLI. Pidätkö Maunosta vähemmän kuin Ollista?

ERKKI. En! Pidän molemmista yhtä paljon. Kunnon miehiä molemmat!

ELLI (veikistellen). Kumpaiselle tahtoisit — että menisin?

ERKKI. En sano!

ELLI (keinuu taas). Sinä sitten olet inhoittava! (Pysähtyy.) Eikä
Tuovikaan sano!

ERKKI. Siinä hän tekee viisaasti!

ELLI (antaa vauhtia tuolille). Mitä sitten pöriset ollenkaan, kun et
kuitenkaan sano yhtään mitään!

ERKKI (vakavammin). Tahtoisin, että valmistuisit ratkaisuun.

ELLI. Mihin ratkaisuun?

ERKKI. Tien valinnassa! Oikeanpuolinen tie vie Rantalaan ja vasen vie
Vastarantaan. Kapea järvi ne vain erottaa toisistaan, mutta turhaa on
sitten enää jälkeenpäin katsella akkunasta toiselle rannalle. Silloin
se järvi on leveämpi kuin valtameri.

ELLI (pysäyttää tuolin ja katselee ihmeissään). Minä luulen, että sinä
runoilet!

ERKKI. Niin! Minä runoilen sinulle ajattelemisen taitoa. Tässä asiassa
et voi saada mitään muuta neuvoa. (Kuuntelee ja nousee.) Niinpä niin!
Sieltä Olli jo kuuluu tulevan.

ELLI (koskettaa nopeasti tukkaansa ja aikoo istua paikallaan, mutta
livahtaakin sitten äkkiä ulos perältä). Ota vastaan vieras! Minä menen
auttamaan Tuovia.

ERKKI (työntää eteisen oven auki). Tervetuloa taloon! Tervetuloa! Käy
sisälle!

OLLI (tulee ja tervehtii). Päivää! Päivää! Setä sanoi, että olen
ensimmäinen vieras. Ja ehkä vähän liian aikainenkin, mutta —.

ERKKI. Älä puhu mitään! Naapuri ei ole koskaan liian aikainen! Käy
istumaan! Isän täytyi mennä —

OLLI. Minä kuulin. Ukolla on kauniita vanhoja tapoja.

ERKKI. No, sinä ajelit oudolta suunnalta?

OLLI (asettuu keinutuoliin niin, että näkee helposti ulos akkunasta,
naurahtaa). Niin! Tulin kirkolta. Lähdin kotoa jo hämärässä. Puijasin
Maunoa!

ERKKI. Vai niin! Pitikö hänenkin ajaa kirkolle?

OLLI (huvitettuna). Ei! Mutta nyt hän tietysti istuu akkunassaan ja
odottelee minun lähtöäni. Ja sillä aikaa minä jo istunkin täällä. Eikö
ollutkin sievä temppu?

ERKKI. En osaa sanoa, kun en tiedä —

OLLI. Näes! Minä halusin päästä Rouhulle ennen Maunoa.

ERKKI. Oliko teillä veto vai —?

OLLI. Ei! Mutta — mutta (äkkiä) missä Elli on?

ERKKI (hymähtää). Kyllä hän on kotona! Tietysti! Olisiko asiaa?

OLLI. Tuota — tuota — haluaisin väin tervehtiä.

ERKKI. Luulen, että hän on Tuovin luona pukeutumassa. (Tarjoa tupakkaa.)

OLLI. Älä hiidessä! Kestääköhän se kauankin?

ERKKI. Kukapa ne naiset tietää!

OLLI. Sepä nyt oli! (Pistää savukkeen väärän pään suuhunsa.) Ääh!
Pentele!

ERKKI. Enpä ole koskaan ennen nähnyt veljeä noin hajamielisenä!

OLLI. Ajattelin tässä muita asioita. Eiköhän niitä voisi vähän
kiirehtiä?

ERKKI. Asioitako?

OLLI. Eikä — vaan niitä naisia!

ERKKI. Aiotko heti lähteä, kun sinulla on niin kiire tervehtimään?

OLLI (leikkisän ärtyneesti). Älä nyt ole tyhmä! Peijakas! Tahdon tavata
Ellin ennen Maunon tuloa! Siksi olen täällä varkain.

ERKKI. Ahaa! Ennen Maunoa?

OLLI. . Niin! Tietysti! Mulla on asiaa.

ERKKI. No, jos on niin kiire, niin — eiköhän ovenraosta voisi sanoa?

OLLI (katsoo Erkkiä tyhmänsekaisesti). Ovenraostako? (Räjähtää
nauruun.) Oletpa sinä hyvä keksimään! Vai ovenraosta! No, voi minun
päiviäni!

ERKKI (hymyilee). Miksikä ei, jos on oikein kova hätä!

OLLI (toivottomasti). Mene nyt hiidenkattilaan hätinesi! Käsitä nyt,
kun sanon, että haluan asiat selviksi ennen Maunon tuloa! Selviksi!
Ymmärrätkö? Eikä sitä selvyyttä saa ovenraosta! Pentele!

ERKKI. Ooh! Onko sotku niin paha? Enkö minä voi auttaa sinua?

OLLI. Sinä?' Sinä näyt olevan yhtäläinen sotkumestari kuin Maunokin.
(Kääntyy katselemaan akkunasta.) No voi lempo! Siellä jo konkottaa
vallesmannin kailu kylätietä.

ERKKI (katselee myös). Kas! Niinpä näkyy! Mutta siinähän on ainoastaan
kuski ja nainen reen perässä.

OLLI. Niin näkyy! Vallesmannia siinä ei ole.

ERKKI. Ei! Kerttu vain yksin. Vallesmanni tulee ehkä toiselta taholta.
Sillä miehellä on aina monta rautaa tulessa.

OLLI. Kukas, pentele, tuolta sitten ajaa Kerttua vastaan? Tulee kuin
lentäen, täyttä ravia! Ja kauniisti sen varsa juokseekin!

ERKKI. Sehän on kilpa-ajovauhtia! Kuinka hiivatissa ne aikovat
sivuuttaa toisensa kapealla kujalla?

OLLI. Ehkä Kerttu ehtii poikkeamaan veräjästä!

ERKKI. En usko! Tuo vieras lähenee kuin noiduttu! Mutta eihän se mikään
vieras olekaan! Sehän on Mauno ja hänen hiirakkonsa.

OLLI (hypähtää ylös). Älä! Niin totisesti onkin! Itse sotkumestari ja
hänen giraffinsa! Hyvästi nyt kaikki hyvät yritykset! (Pyyhkii otsaansa
ja katsoo neuvottomana ympärilleen.)

ERKKI. Elleivät ne hurjimukset nyt hiljennä, niin ajavat varmasti
veräjän reikään yhtaikaa.

OLLI. Ne eivät kai huomaa toisiaan! Ovat nekin hevosmiehiä!

ERKKI. Ne kai kumpikin luulevat vastaantulijan ajavan suoraan ja
pyrkivät itse pujahtamaan veräjästä — tieltä pois.

OLLI. Ei vaan giraffi ikinä voi mihinkään puikahtaa tuollaisessa
vauhdissa.

ERKKI. Kailu taitaa ehtiäkin ennen. — Ei! Nyt se hiljentää.

OLLI. Ja giraffi tulee kuin Afrikan peto. Hulluko se Mauno on! Suorasta
kulmastako aikoo selvitä? Hei! Siinä sitä ollaan!

ERKKI. Mies päällään pystyssä lumitäyteisessä valta-ojassa! Onneksi
ehti veräjän pylvään ohi! Kolme kyynärää lunta ja sileä pohja! Ei
hätää! (Juoksee nopeasti ulos oikealta.)

OLLI (ei huomaa Erkin lähtemistä). Jo Kerttukin on paikalla — ja kuski
hyppää reestä — ryhtyy kiskomaan Maunoa jaloista. Ahaa! Siellähän
jo Erkkikin juoksee. (Katsoo ympärilleen.) Hm! Pentele! (Tekee
päättäväisen eleen ja aikoo perältä ulos.)

ELLI (tulee vastaan). Kas! Päivää! Yksinkö sinä täällä —?

OLLI. Ihan ypöyksin! Ja olen ollut kuin tulisilla hiilillä. (Asettuu
niin, että Ellin selkä on akkunaan päin.)

ELLI. Miksi niin?

OLLI. Olen koko päivän odottanut sinua.

ELLI. Älä nyt! Vastahan juuri tulitkin.

OLLI. Niin, mutta minä olen odottanut jo aamupimeästä asti tapaavani
sinut.

ELLI (ilakoivasti). Onko sinulla niin tärkeätä sanottavaa?

OLLI (vilkaisee aina silloin tällöin akkunaan). On! Niin tärkeätä
minulla on:

ELLI Minä nousin jo kyllä kello kuudelta. Mahdoit tulla aamukahville.

OLLI. Älä nyt laske leikkiä! Ole oikein vakava vähän aikaa!

ELLI (kädet selän takana). No? Minä olen.

OLLI (epävarmana). Mitähän sinä sanoisit, jos minä — jos minä kosisin
sinua?

ELLI (nojautuu vähän takanaan olevaan keinutuoliin, kujeillen). En osaa
sanoa — etukäteen.

OLLI. Vai niin! No, sitten minä kosin sinua.

ELLI. Koska?

OLLI. Älä nyt, Herran tähden, tee minusta ihan pöhköä! Ymmärrä nyt Elli
kulta, että minä pyydän sinua vaimokseni.

ELLI. Vastarantaanko emännäksi?

OLLI. Niin — tietysti!

ELLI. Talouttako hoitamaan? En kykene siihen niin isossa talossa.

OLLI. Älä nyt! Ei sellaiseksi! On siellä hoitajansa.

ELLI. No, kanatarhaako varten? Siellähän on iso kanatarha. En pysty!

OLLI. Älä nyt enää leikittele! Vaimoksenihan minä pyysin! Sanoinhan sen!

ELLI. Sanoit kyllä, mutta et sanonut, mikä virka sillä vaimolla olisi.

OLLI (ymmällä). No, herran pieksut!

ELLI (vallattomasti). Jos aiot kiinnittää minut johonkin toimeen
talossasi, niin sinun pitää tarkasti luetella kaikki tehtävät!

OLLI (tuskassa). Minkälaiseen pussiin minä nyt olenkaan itseni puhunut!
Sano, Elli kulta, mitä minun nyt vielä pitää sanoa!

ELLI. Miksi sanot minua Elli-kullaksi?

OLLI. Miksikö? Siksi, että minä rakastan sinua.

ELLI. Kuinka sanoit?

OLLI. Minä rakastan sinua! (Ymmärtää Ellin, innostuu.) Niin, minä
rakastan sinua yli kaiken ymmärryksen. Olen aina rakastanut! (Tarttuu
Ellin käsiin.) Kuuletko, kultainen tyttö! Minä rakastan sinua! Tahdon
sinut ijäti omistaa itselleni! En taloille enkä karjoille enkä
kanoille. Itselleni sinut tahdon! Kainaloiseksi kanakseni! Ymmärrätkö,
että minä rakastan sinua? Rakastan, rakastan, rakastan!

ELLI (sallii Ollin vetää hänet lähemmäksi; katsoo lempeästi silmiin).
Onko se ihan totta — kun — kun sain niin kauheasti kiskoa sitä irti
sinusta?

OLLI. On se! Se on minun suurin totuuteni! Minä rakastan sinua! Mitä
sanot? Välitätkö minusta? Sano, rakas Elli!

ELLI (painuu hiljaa Ollia vasten). Olli — rakas!

OLLI (syleilee rajusti Elliä ja suutelee). Rakas, kultainen —
kiusoittelija! (Riemussa.) Sinä olet minun, minun! (Kiepauttaa Ellin
ympäri.) Sanonko sedälle, mistä suuresta asiasta olemme sopineet?

ELLI (ottaa äkkiä Ollia kaulasta). Sano vain — mitä — vain haluat!

OLLI. Sinä — rakas! (Suutelee.)

ELLI. Niin! Juuri niin! Rakas! (Irtautuu ja kiepahtaa nopeasti perältä
ulos.)

MATTI (tulee ovessa vastaan ja työntää hänet takaisin). No, no,
pyryharakka! Mitä sinä nyt pyrähtelet?

ELLI (voittaa nopeasti hämmennyksensä). Kas, isä! Etkö mennytkään
töllimäkeen?

MATTI (myhäilee). En mahtunut, kun tupsahti veräjän täydeltä vieraita.
Ja tuskin mahduin tuostakaan ovesta! Talon vieraitako sinä pakoilet?
Oletko käyttäytynyt sopimattomasti?

ELLI (entisellään). Täytyihän minun yrittää paeta, kun pelkäsin, että
tuo Olli sotkee tukkani. Taisi jo pörröttää pahanpäiväiseksi.

MATTI. Häh? Oletko taas joutunut tenstämistuulellesi, vaikka vieraita
on talo puolillaan? Muistakin jättää kaarestelukujeesi tältä päivältä!

ELLI (ilakoiden). Tällä kertaa on Olli syypää kaikkeen! Ripitä häntä
oikein perinjuurin! Ihan anturoita myöten! (Aikoo livahtaa ovesta.)

MATTI (tarttuu hänen ranteeseensa). Etpä nyt karkaakaan, kantelija!
Hyi! Millainen kantelija sinusta on tullut!

OLLI. Elli on ihan oikeassa. Minä olen syypää kaikkeen. Minä sanoin
rakastavani häntä ja — hän kai vähän säikähti — kuinka nyt sanoisin
oikein miedosti — säikähti tulisia tunteitani. Ja nyt minä pyydän
sinun suostumustasi, setä. Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, niin
menemme naimisiin kuin pyhä tuhka.

MATTI. Ääh! Helkutti! Kylläpä kävi äkkiä! Mitäpä minun nyt pitäisi
sanoa? Eihän tässä yllätyksessä enää ajatuskaan pääse perässä. Sano,
Elli, mitä minun on vastattava Ollille!

ELLI. Etkö ole siitä selvillä?

MATTI. Jos antaisitte edes hengittää rauhassa, niin —

ELLI. Käsität kai, että sinun on kiellettävä!

OLLI. Mitä sinä sanot?

MATTI. Niinkö? Oletko sitten itsekin kieltänyt?

ELLI. En — mutta — enhän minä mene naimisiin — kuin pyhä tuhka!
(Heläyttää kirkkaan naurun.)

OLLI. Vai niin! Minulla jo nousi sydän kurkkuun. No, ei mennä naimisiin
ihan heti paikalla! Mennään silloin, kun Elli määrää — ja setä
tietysti, ellei setä pane vastaan —

MATTI (ankarasti). Tiedätkös sinä, huithapeli, että tämä on vakava
asia? Häh? Ääh! Helkutti! Sano suoraan, miten tahdot asian ratkaistuksi
— tai minä kiellän kuin kirveensilmään! Ymmärrätkö?

ELLI (isän kaulassa). Älä kiellä, isä! Mitä suotta kieltäisit? Johan
sinä panetit minut talonkirjoihinkin. Ja Olli rakastaa minua, vaikka ei
tiedä siitä yhtään mitään. Enkä minä kenestäkään muusta huoli!

MATTI. Odotas nyt, lavertelija! Odota! (Irtaantuu ryhmästä ja menee
keinutuoliin istumaan.) Ennen lopullisia päätöksiä pitää Ollin saada
tietää, että Elli saa myötäjäisiksi —

OLLI. Ei, ei! Sellaisista en välitä! Elliä minä pyydän enkä mitään
muuta.

MATTI (kimmastuu). Mutta Elli ei lähde paitasillaan talosta! Tiedä se!

OLLI. Lähtipä miten tahansa, kun vain lähtee. Minulla on hyvä talo ja
velaton. Olisipa ihme, jos se ei meille riittäisi.

ELLI. Älä nyt, Olli! Jos et ota isän sataatuhatta, niin isä ei anna
minuakaan, eikä Erkki saa taloa, eikä isä itse saa vasikkaansa.

MATTI (kääntyy tuolissa julmistuneena). Ääh! Helkutti! (Huomaa
kuitenkin tilanteen hauskan puolen ja rupeaa nauramaan.) Helkutti!
Helkutti! Minä näen, että te olette pikiintyneitä kakaroita! Hullua
olisi puhua teille järkeä. Ottakaa toisenne ja muistakaa, viiripäät,
pysyä onnellisina! Muistakaa!

ELLI ja OLLI (hyökkäävät kiittämään Mattia). Kyllä muistamme! Me olemme
aina onnellisia!

MATTI (vaivaantuu hellyyden osoituksista). Hyvä, hyvä! Ja nyt, Elli!
Nopeasti! Mauno ja vallesmannin Kerttu kuuluvat tulevan eteiseen. Ohjaa
saliin!

ELLI. Kyllä, kyllä! Mutta muista sanoa päivällispöydässä, että me
olemme kihloissa! Niinkuin pyhä tuhka! (Pusertaa ohimennen Ollin kättä
ja poistuu eteiseen ilakoivana.)

MATTI. Ääh! Helkutti! Sen vain sanon sulle, että viipperän siitä saat!

OLLI (hymyilee). Ei hätää! Käy minun makuuni! Sellainen olen itsekin.
Samanluonteiset lapset leikkivät parhaiten.

MATTI (nousee). Olkoon sitten niin! (Antaa kättä.) Asia on päätetty!

OLLI. Tällä kädenlyönnillä otan haltuuni Ellin onnen.

MATTI. Niin sen pitääkin olla! Minun täytyy nyt mennä! (Menee perältä
ulos.)

OLLI (kävelee onnellisena pari kierrosta ja heittäytyy sitten
keinutuoliin).

ERKKI. Tule vain tämän kautta! (Tulee eteisestä.) Täällä on pesuvettä
ja peili — ja Olli seuraksesi! (Menee perältä ulos.)

MAUNO (tulee eteisestä). Kas! Terve! Näitkö miten minun kävi? (Alkaa
laittaa itseään kuntoon pesukaapin ja peilin edessä.)

OLLI. Näin! Teit aikamoisen kuperkeikan. Sepä vasta oli lankeemus
vahingon veräjällä! (Naureskelee iloisesti.) Älä välitä, vaikka minua
naurattaa! Tiedäthän, että onnittelen sydämestäni, kun pääsit ehjin
nahoin. Tiesin jo silloin, kun lensit ojaan, että häränpylly oli
vaaraton.

MAUNO (omassa hommassaan). Mistä tiesit?

OLLI. Erkki sanoi. Kolme kyynärää lunta. Mutta onnettomuuden veräjä se
oli sinulle sittenkin.

MAUNO. Niinkö luulet?

OLLI. Selvä se! Olen ollut täällä jo puolisen tuntia. Kaikki on
järjestyksessä. Aloitin asiani juuri silloin, kun sinä lojuit ojassa
päälläsi pystyssä. Silloin tein sinulle pienen kepposen.

MAUNO. Minkä asian — ja minkä kepposen?

OLLI (katselee voitonriemussa Maunoa). Menin kihloihin Ellin kanssa!
(Räjähtää poikamaisen iloiseen nauruun.)

MAUNO (menee onnittelemaan). Oi, veikkonen! Salli minun onnitella! Ja
niin nopeasti sinä toimit!

OLLI. Niin — näes! Se on kaikki tuon onnettomuuden veräjän ansiota.

MAUNO (menee takaisin peilin luo). Niin, todella! Sillä veräjällä
on mahdottoman suuret ansiot. Sanotaan, ettei kukaan pääse vahingon
veräjälle. Mutta minä pääsin. Siitä tuli mulle ikuisen onnen veräjä!

OLLI. Soo! Mutta älä nyt vain yritä puhua mitään ylimielistä
katkeruuden kieltä, vaikka Ellistä tuleekin minun vaimoni. Varoitan
sinua ajoissa!

MAUNO. Salli minun sentään olla onnellinen — yli äyräitten!

OLLI (hauskasti). Ole, peijakas, kykysi mukaan! Ja mieshän on
hävinnytkin.

MAUNO (kääntyy ja korjailee kaulustaan). Kuulehan! Kun minä nousin
ojasta, näin edessäni niin kirkastuneen naisolennon, ettei sitten
kauniimpaa ikinä. Olin heti tulessa ja liekissä! Ja ymmärsin, että
se tuli oli jo kauan kytenyt minussa. Ja — ja samaa sanoi Kerttu
itsestään. Tuo matka, näetkös, tuolta veräjältä tänne, on satakunta
metriä. Me astuimme sitä hitaasti, hyvin hitaasti. Ainakin kymmenen
minuuttia. Ja se riitti! Meidän tiellemme oli sattunut onnen veräjä.

OLLI (on tarkannut kertomusta ihmetellen ja pyörein silmin). Entä —
entä nyt?

MAUNO. Minä olen kihloissa Kertun kanssa! (Nauraa poikamaisesti Ollille
vasten naamaa.)

OLLI (hypähtää rajusti pystyyn, syleilee Maunoa ja alkaa taluttaa häntä
peräovelle). Olipa se siunattu veräjä! Se oli oikein todellinen onnen
veräjä meille molemmille! Hih, hei! Tästähän riemu syntyi!

    Väliverho.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN VERÄJÄ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.