The Project Gutenberg EBook of Runoja, by Kössi Kaatra
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
Title: Runoja
Author: Kössi Kaatra
Release Date: April 28, 2015 [EBook #48817]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOJA ***
Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
RUNOJA
Kirj.
Kössi Lindström [Kaatra]
Ammattilaisten Kirjapaino,
Turku, 1905.
Sensuurin hyväksymä 28 p. Helmikuuta 1905.
SISÄLLYS:
I.
5. II. 1904.
Minna Canthin muistolle.
Viimojen vinkuessa.
Heikkoa verta.
Kuulas, kalpee kevät-yö.
On niinkuin --.
Koska koitti päivä sees?
Pois ruikutus!
Yölepakoiden aikana.
II.
En tahdo --.
Tuli kuolema --.
Mitä olet minulle neiti?
Kevät-huokaus.
Aalloilla.
Kevät ehtii.
Lainehtii laiho --.
Nukkuos mieronmies.
Aikainen vuokko.
Sonetti I.
Sonetti II.
III.
Murrosaikana.
Remuaville.
Niin monta --.
Pajassa.
Hän.
Kankurin virsi.
Kappale eräästä juhlarunosta.
Milloinka?
IV.
Katri.
I.
5. II. 1904.
Maa, tämä Suomenmaa oli sorrantaa ylen kauvan
kärsinyt vainoojain, sodan, hallan ja puuttehen inhan,
vaipunut vaivoihinsa ja sortua uhkasi kohta,
kun oli uupunehet sen lapset, poiss' oli päivä,
nouseva aamunkoi, joka toivoa antanut oisi,
poiss' oli urhokkuus, taka-aikain intosa mieli,
poiss' oli uskokin tuo, joka siirtää vuoria voipi,
usko ja luottamus tään tuhatjärvien maan elinvoimaan.
Kansoa uhkasi näin iki-yö sekä kuolema kylmä:
haut' oli luotu jo sen, sitä peijaat valmihit vartos.
Silloin kuulevi maa kevätlaulua sointuavaista,
laulua kauniimpaa, ihanampaa kuin oli konsaan
kuullut se lapsiltaan, ilon murheen aikojen vierren.
Laulupa kertovi kuink' ihanainen ja suuri on Suomi,
kuinka on kauniit tuon suvipäivät ja talviset illat,
maa miten kukkivi, kuin salot sillä on suuret ja laajat,
lintujen laulua täys joka honka ja kukkea koivu,
kuinka on mahtavat tuon joet, järvet ja vyöryvät virrat,
peltoa kuinka on tääll' erä viljava kullekin suotu,
maat' ihan yllin kyliin, honkia pirttejä varten.
Vierisi virsi ja sen sävelet näin virkkasi vielä:
Tääll' isät taistelivat vihamiestä ja vainoa vastaan,
hurmeellaan tämän maan vapahaks', omaks ostivat meille,
taistelivat petojen: sutten ahnaan, kontion kanssa,
hautahan astipa myös syyshallojen huuruja kärsein
soita he kaivoivat, ojat ympäri korpia loivat,
kyntivät, kylvivät maan "Jumalaltaan kasvua toivoin",
uskoen siunaukseen käden työn sekä uutteran mielen,
vaikk olikin petäjää tahi olkea leipänä joskus,
raunio vaan tupa maan vihamiehien vainojen alla.
Laulu ja laulaja vaan näin jatkoi sointua tuota:
Suomi on armain maa, isänmaamme ja siksipä Suomi
saakohon lapsiltaan sydämet sekä rakkaudenkin,
jolla se hallaisestaki maaperästään ihanaiset
nostavi heelmät, kukkia kasvattaa sekä siittää.
Kenp' olis siis kotimaataan, Suomea suojelematta
rakkaudellaan? Voisiko kenkään hyljätä, heittää
syntymämaata ja rantoja rakkahan, kallihin Suomen?
Suora on Suomen mies; sitä peljätä ei takatalvi,
ei vihamies, ei vainojen, vastusten suruvuodet.
Siksipä Suomenmaa ajan aaltojen kuohujen tullen
hyrskyhyn sortua ei voi, vaikka se vaappuvi joskus.
Vaivojen vaikeuteen tämä maa on tottunut aina;
pälkähästään pahemmastaki pääsi ja nous joka kerta,
suorana, nuorena taas ylös nostaen taivohon päätään,
kun syvät sillä on juuret ja sitkeä, jäykkä sen runko.
_Maa karu, pieni ja köyhäki suur', ihanainen on sille,
ken sitä lempivi vaan sekä kutsua kuulevi hellää!_
Laulaja lauleli näin. -- Sydämet suli, kuin kevättuuli
henkäsi Suomenmaan yli, nostihe kukkia tänne.
Virkosi kansa jo, nous inehmoisien toivo ja usko,
ett' elonaamu jo taas oli Suomehen valkenemassa,
poistuu pilvinen sää, takatalvi ja halla jo haipuu.
Nous isänmaa, kevät koitti ja selkeni seesteä huomen,
nuoriso valveutui, heräs vanha ja kiirehin kohta
toimehen tartuttiin sekä hengen toukoja tehtiin.
Suurtapa työt' teki hän, isänmaan tuki, sankari, urho,
taikuri taitava, mies ihanteen, tosityön sekä tarmon,
kyntäjä, kylväjä, tien, uran uurtaja, syttäjä soihdun.
Kiittävi hänt' tupasen matalan mies, haltija linnan.
Nuor' sukupolvi ja hautaan horjuva, vaipuva vanha
kukkia kummulleen ihanaisin tuntehin laskee,
kiittävi laulajataan sekä kaipuut' itkevi hiljaa,
painaen pään rukoukseen tän ajan ankean alla,
uottaen auvoa taas sekä huomenishetkeä Suomen.
Minna Canth'in muistolle.
Sa annoit syvän sydämen
ja poves tunteen totisen
edestä heikon, horjuvan,
suruunsa sortuvan.
Sa tunsit voimat inhan yön
ja väkevämmän vainotyön
ja valheen ansat ahtahat,
ikehet katalat.
Mut luotit toden taikahan
ja rakkauden voimahan,
kun oikeus ne aateloi,
vapaus ihannoi.
Ja aattehesi eestä sa
sait omat voimas uhrata
ja tuta tulta taistelon,
mi johti voittohon.
Oot itse alla multien;
vaan aattehesi ijäinen
elää ja heelmät siittävi.
-- _Sua Suomi kiittävi!_
Viimojen vinkuessa.
Käy voimatöiden kohu kautta maiden
kuin rajun viiman viuhu, myrskysää,
ja heikot vapisee, kun voimakkaiden,
päämiesten miekat maassa heläjää.
Ja sekasorron turmahenki havaa,
hävittää sovun, rauhan raatelee
ja syvät, umpeen menneet haavat avaa
ja hävityksen työlle hymyilee.
Nyt vanha valittaa ja vaikeroipi,
vaan uusi uljana kohoaa,
ja yli kaiken toden torvi soipi
niin että avaruudet kajahtaa:
Pois valhenaamarit ja valhevaatteet,
pois petos, vilppi, aseet alhaiset,
pois halvan itsekkyyden inhat aatteet!
Syyt tekojen ja teot ylhäiset!
Heikkoa verta.
Niin pimeä nyt ompi laaksoloissa,
ett' inehmoiset heikot raukat noissa
ei käydä tohdi eteenpäin, ei taa,
kun salakuiluja on täynnä maa,
vain harvat jalallensa pohjaa saa.
Ja jakseta ei nousta kukkuloille,
korkeelle ylös valon valkamoille,
joiss sädehtivä ain on aurinko,
käy valonlasten leikki, karkelo,
uljaana astuu aina inehmo.
Niin korkea on valon valtavuori
ja jyrkkä sinne vievä polku suorin,
ett tuota katsoakin kartetaan,
se liian korkeaksi uskotaan
ja ennen käydään kuiluun kuolemaan.
Inehmo pelkää päivää -- pimeätä,
ja kupeellansa kulkee kauhu, hätä;
mut on kuin ei hän siitä milloinkaan
vapaaksi tyyten tahtois päästä, vaan
kaipaisi kahlettansa ainiaan.
Miks murskata ei epäuskon kyytä,
pois heitetä jo heikkouden syytä,
ylväinä, uhkamielin, pystypäin,
varmoina viimeinkin jo käydä näin
kuiluista kukkuloiden valoon päin?
Kuulas, kalpee kevät yö.
Kuulas, kalpee kevät yö,
taivahalla tähtivyö,
Pohjantähti, Otava,
Väinämöisen miekka ja
kaikki, kaikki tähtöset,
Luojan silmät valoiset
luovat katseen päälle maan.
Maassa yötä nukutaan,
nukkuu vanhat, nuoremmat,
valveill' on vain virkummat
ja ne, jotk' ei unta saa,
joita suru ahdistaa:
Miksi, miksi nukutaan,
nukutaan kuin kuolemaan?
Kuolohan on unta myös,
unta ikuisessa yöss'.
Elvy aamu, huomen jo,
nouse yöstä aurinko,
ett'ei iki-unta vaan
nukuttaisi päällä maan!
On niinkuin --
On niinkuin ei olis kyllin
suruss' ympäri Suomenmaan,
kun murheen siementä inhaa
sen lapsoset kylvävät vaan.
Salaparjaus toimii yössä
ja joustaan jännittää,
viatonten sieluhun syösten
vihan vasaman myrkykkään.
On orjien urhokkuutta
salavaino ja kettuus tää.
Monen voimakkaankin miehen
sen alla on taipunut pää.
Mitä voikaan ihmislapsi,
kun uskoa ei hän voi
lähisempään veljehen taikka
sisareen parahimpaan, oi?
Elo kuoloa katkerampaa,
katalampaa on toki näin,
kun saa sala-iskuja aina
odottaa käsist' ystäväin.
Koska koitti päivä sees?
Kaikki, kaikk' on harmajaa,
luonto, taivas, ilma, maa.
Koska koitti päivä sees,
pienen pieni pilke ees?
Monet kerrat noussut on
arka aatos taivohon:
Koska pilvi pakenee,
utu, usva hälvenee?
Vait on taivas yhä vaan.
Hämärissä kuljetaan,
sokkosilmin astutaan,
langetaan ja langetaan,
ikävöidään ylöspäin,
vaan ei käydä käsikkäin,
kun ei toinen toisehen
luota seass' sumujen.
eikä täällä yksikään,
jaksa, kestä yksinään.
Heikko henki horjuvi,
arka sydän sortuvi.
Mitä voipi voimakkain,
tahdokkain ja tarmokkain,
kun sen, min hän rakentaa,
toinen kohta kukistaa?
Babeltorni-toivehen
tappaa pyyde pikkunen,
kun ei veli veljeään
eikä edes itseään
täällä tunne, tajua,
ei ees' tahdo tajuta.
Siit' on summa sumujen,
utujen ja usvien.
Koska koitti päivä sees,
pienen pieni pilke ees?
Pois ruikutus!
Pois ruikutus! Raukkojen toimintaa
on oihkia, voihkia aina.
Ken tääll' yhä itkien vaikertaa,
sitä elämäntaakka painaa,
sitä pistää kohtalon ilkeä ies,
hän on murtunut, mennyt mies.
Ei löydä hän onnea ollenkaan,
vaan surren vaipuvi varhain,
kuin kirottu käypi hän vaivassaan
ja hälle on hauta parhain:
elämästä hän tahtovi päästä pois,
näet mullassa rauha ois.
Kas, murheen enkeli liihoittaa
yhä miehestä mieheen lentäin,
hän uusia sieluja pauloittaa
luo kunkin kauhuna entäin,
ja raukkojen lauma se karttuu vaan
ja kohta jo täyttää maan.
Sukukunta on sairasta sielultaan
ja siinä on orjan verta.
Oi, voimmeko nousta me koskonkaan,
päät pystyssä käydä kerta
ja täysin tuntea riemut nuo,
joit' elämä meille suo?
Pois ruikutus! Työhön ja toimintaan
jo käyköhön mies ja nainen,
kukin lyököön omalla voimallaan
pois tuska ja vaiva mainen.
On heikolle apuna yhteistyö,
kun häntä uhkaa yö.
Käsikädessä käytävä täällä on
omat voimat jos eivät riitä.
Ylös heikko ja käykösi taistohon
ja joukkoon itsesi liitä.
On tuska ja vaiva sun vainoojas;
sitä iske sa voimallas!
Pois ruikutus! Nouskohon kunkin pää
ja rinta jo tuskan alta!
Uus päivä jo vastahan kimmeltää.
Pian lyöty on vaivan valta,
omat voimat jos ihminen ymmärtää
ja jos kehnous poies jää.
On yllin kyllin jo kärsitty
ja tunnettu tuskaa täällä,
on liika paljo jo itketty
ja kuljettu hiilten päällä.
Tuta kerta jo täytyvi onnekkuus. --
Ota vastahan aika uus!
Yölepakoiden aikana.
Yölepakoiden aika on jo täällä,
taas luontoamme syksy syleilee
ja kesän sulon sortaa hyyilä, jäällä
ja huurrehuulin meille hymyilee.
Käy korpimailta, soilta häijy halla
ja pohjan perukoilta pakkanen.
On elo kaikki kohta niiden alla,
on armas päivä vanki varjojen.
Mut oisko täytymys myös ihmisenki,
tän luomakunnan kruunun kuolta pois?
Ei hänen, eihän jumalainen henki,
Jumala itse häness' silloin ois!
Tuo aate ihanainen; olla suurin,
se yksin inehmoisen pelastaa
ja eloon istuttaapi kiini juurin,
joit' taitetuiks' ei yö, ei talvi saa.
II.
En tahdo --!
En tahdo ma pyytää armoa,
en ryömiä polvin paljain,
alas tahdo en päätäni taivuttaa,
en kulkea valhevaljain,
vaikk' elämä tulta ja tuskaa ois
ja se ruoskana ylläni sois.
En tahdo ma templejä saastuttaa
tekohurskaan kasvoja kantain,
en pilkata Herraa taivahan
rovon uhriarkkuunsa antain:
vaikk' onkin syömeni syntinen,
ole publikaani en.
En tahdo ma lampahan lailla vaan
ain jäljessä toisten juosta,
en henkeni janoa sammuttaa
kylä-karjojen laidun suosta,
vaan yksin etsin ma lähteen tuon,
joka virkistyksen suo.
Olen vielä ma heikko ja horjuva,
mut vielä mun voimani varttuu
ja tottapa, vaappuva varmuutein
monin kerroin kasvaa ja karttuu,
kun tahtoa täytymys kasvattaa,
työ tarmoa vahvistaa.
Mitäs siitä, jos jalkani horjahtaa
ja ma lankean maahan saakka,
tai lepoa hiukan ma kaivannen,
kun painava niin on taakka:
ma jällehen nousen ja uhmaten
käyn tietäni eellehen.
Näet, voihan murtua muuritkin
ja haljeta vuoret vankat,
voi kosket kuivua uomissaan
ja kaatua korvet sankat:
miks ei siis ihminen horjahtaa
vois varmana kulkeissaan?
Mut nousta ja seisoa sentään taas
ja vieläkin kerran koittaa,
vain itsehen uskoa uudelleen
ja kaatua taikka voittaa.
Kas, siinäpä mitta on miehuuden;
tuta tahdon ma onnen sen!
Tuli kuolema --
Tuli kuolema laulajan kammioon
ja miestä saada pyysi,
sulotoiveet hältä ja haavehet
kaikk' ilman armoa hyysi.
Ja hän, polo laulaja, kärsinyt,
tuns' ankaran kuolon miehen,
tuns' onneton, ett' oli täytymys
hänen taipua Tuonen tiehen.
Vaan juuri kun kuolema saaliinaan
runoniekan ryöstää aikoi,
niin silloin enkeli saapuikin,
pois kuoleman inhan taikoi.
Lens' suojelusenkeli ylhäältä;
lens' siunattu korkeammalta
ja lemmen voimalla nosti hän
kovaonnisen kuolon alta.
Ja elämä jällehen ilmestyi
ja laulajan mielen täytti,
hänt' työhön kutsuen, kauneimmat
elon taistelukentät näytti.
Mut miehen mielt' ei hurmanneet
kuvat kaunihit, loistavimmat,
vaan katse enkelin parhaimman,
sulosilmät armahimmat.
Ja pelastajalleen lausui hän:
Oi, paljo sa annoit mulle!
Nyt eloni, henkeni lahjoineen
olen, armas, ma velkaa sulle!
ja enkeli katsehen kaunoisen
loi laulajaan ja hymys.
Mut kelmeä kuolema kauaksi
pois kaikkosi, kulki ja lymys.
Mitä olet minulle neiti?
Mitä olet minulle neiti?
-- Iltapuhde, hetki hertas,
pääte päivän vaivalloisen
miehelle menehtyvälle.
Olet hiljainen hyminä,
unen suova yön sävele
tunnon tuskaisen iloksi.
Mitäpä minä sinulle?
-- Lintu myrskyn mylleröivän,
pilvi päällä poutapäivän,
kuura kukkasen kupeella.
Kevät-huokaus.
Niin pohjattoman kaihon luovat mulle
nää kevät-illat ihanuuksineen,
ett tajuta en taida, mitä kaipaan,
mi huoli hiipii mulle sydämeen.
Mut jospa saapuisit sa immyt armas,
sa, josta useasti unta näin,
ja hellän suudelmasi soisit mulle,
ja illat istuttais me lähikkäin,
niin ehkä vaimentuisi vaiva multa
ja hälveneisi syömen suruisuus.
-- Oi saavu Kevätär, oi saavu kulta,
tuo talveheni kevät, aika uus!
Aalloilla.
Me keinumme elämän aalloilla
ja etsimme valkamaamme,
mut emme tiedä me poloiset
sen koska kohdata saamme.
ja virran vyörtehet pauhaavat
ja lainehet lyövät laivaa
ja alle aaltojen kohtalo
salahautoja, kuiluja kaivaa.
Mut nousta noista ja uskaltaa
yhä uhmata kohtaloansa,
on miehen määrä ja miehen työ,
hänen onnensa, ainoansa.
Ei taipua, vaikk' olis valkeana
joka puolella merten tyrskyt,
jyly pilvien sois salamoinensa,
yli purren löisi jo hyrskyt.
ja tyyninä hetkinä huoahtaa,
vaan myrskyhyn valmis olla.
On sankari vaan se, mi taistellen
lyö leikkiä kohtalolla.
Kevät ehtii.
Kevät ehtii.
Niin korkean kaaren kiertää jo
meren takaa nouseva aurinko,
mi sätehin selkein hohtaa.
Väriloistossa kylpevät kinokset,
kun sätehet niitä kohtaa,
ja puissa on jäiset kukkaset,
niin kauniit, ihanat, ihmeiset.
Kevätviesti nyt ilmoja kiitää
ja se auringon siivillä liitää
avaruuden halki ja saapuu se
kuin laupeus-enkeli kaikille
ilotuntehen suuren tuoden,
joka rintaan riemua luoden.
Kevät koittaa.
Nyt taantuvi talvinen murhe taas,
nyt voima, min heikkous maahan kaas'
taas uhmaten henkiin herää.
Polo, raukkakin toimeen ryhtyvi nyt
ja tarmoa tahtoon kerää.
Tien oudon polkija eksynyt,
mi kaikkea täällä on epäillyt,
maan varman tuntien allaan,
epäuskon murtaa, tallaa
ja nostavi päätään taivohon
sulotuntehin huomaten auringon,
joka hälle vastahan loistaa.
-- Kevät kauhujen kammon poistaa!
Kevät saapuu.
Valon-kaipuu syttyvi sieluihin
ja raskautettuin rintoihin
kevät vapauslaulua soittaa.
Tosi valheen valtoja vastaan käy
ja pimeän peikot voittaa
sekä sinne, miss' ei valoa näy,
nyt soihtujen kanssa se ennättäy
tulet syttäen kaikkialla.
Ken nyt olis murheen alla,
kun toivoa laulaa taivas, maa,
kevät-riemua riutunut rinta saa?
Ylös ihminen, murhees murra!
Nyt ei saa kenkään surra!
Lainehtii laiho --
Lainehtii laiho eessä ikkunani
uljaana uottain aikaa kukinnan,
etäältä hiveleepi katsettani
lahdelta vaahto laineen valkean.
Ja havumetsä tumma tuoksuansa
siivillä suvituulen mulle tuo,
rannalta lehto riemulaulujansa
ääntänsä säästämättä mulle suo.
Ja luonnon lauluhun ja riemuhunki
ja Suomen kauneuteen korkeaan
murtuupi murhe, karvas kaiho munki,
rintaani riemun, levon, lohdun saan.
Nukkuos mieronmies!
Onnenkerjuri taivaltaan
asteli alla mielin --
Lintupa lehdossa oksallaan
lauleli hellin kielin,
viserti riemuin tuo.
Kulkuri saapui luo.
Sairas sielu ja sairas pää
painavat miehen mieltä,
kun ei onnea, auvoa tää
löytäne mieron tieltä.
Lehdon lintunen kuiskuttaa:
Lepäjä, laulua kuule;
laulelen riemua taivaan, maan,
riemua ilman tuulen,
lempeä, lohtuakin.
Kerjurin korvihin
entävät lintusen laulelmat.
Istuvi mieronmiesi.
Hukkuvat orpous aatelmat,
tuntokin tyyntyä tiesi.
Linnun lauluhun mieronmies
nukkuvi lapsen lailla.
Poissa on tuska ja tunnon ies,
nälkäkin unten mailla.
Nukkuos mieronmies!
Aikainen vuokko.
(Vainajalle)
Valkovuokko hangen alta
nosti nuorteana pään,
luuli, että kevään valta
pohjolasta vei jo jään.
Erehtyipä kevätkukka,
valju valkovuokkonen,
pettyi pieni kukka-rukka:
takatalvi sorti sen!
Häijy, harmaa halla hiipi
pimeiköistä pohjasen,
runteli ja repi, riipi
vienon valkovuokkosen.
Kesken kevät-toivojansa,
kesken utu-uniaan,
kesken elon-onneansa
vaipui kukka kuolemaan.
Sonetti I.
Soi leivon laulu kylmän kalseasti
ja viluisesti käki kukahtaa,
pohjoisen viima vinkuu ankarasti,
jääkukkasissa nurmi nukahtaa.
Viel' etelä ei jaksa tänne asti
suloista suvisäätä sirottaa,
ei kevätpäivä paista paahtavasti,
aurinko piilee pilven tumman taa.
On niinkuin kevät toisi tummaa turmaa
ja takatalven lunta, hyytä vaan,
mi kylmää, kuihduttaa ja tyyten surmaa,
mit' elonalussa on hiukankaan;
ei sytä sydämiin nyt kevät hurmaa,
ei nosta inehmoista ihallaan!
Sonetti II.
Suruisna silmäilee nyt sarkojansa
ja huokaa huolissansa peltomies,
mi säästänyt ei suinkaan vaivojansa,
kun kynnöt, kylvöt taiten tehdä ties.
Oi, mist on musta murhe muodossansa
ja mistä miehen tunnon tuskan ies?
-- Ei armas päivä paista peltoansa,
piilossa pysyy taivon taikalies.
Ja joka päivä lankee ylähältä
raskaasti vettä päälle laihojen,
vie viljakullan kalliin kylväjältä.
auringon puute, pillat pilvien,
ruis runneltuu ja maahan maatuu hältä,
ei jyvin täyty tähkät olkien.
III.
Murros-aikana,
Nyt herätys käy kautta maailmoiden,
soi syntysanat valkeen huomenen,
mi vielä yössä uinuu unelmoiden,
mut' tuntee, ett' on täys jo aika sen.
Soi kaikkialla kohta sotatorvet
ja joukot täyttää aukeat ja korvet,
laps, nainenkin nyt yhtyy joukkohon,
kun hengen ritarit käy taistohon.
Ja hengen aseet välkkyy kirkkahina
valaisten tuliterin hämärää,
on valon valkoratsut valmihina
odottain johtajaa ja käskijää,
ja sotalippu liehuu ylpeästi,
niin korkealla ja niin käskevästi;
yön halki loistaa lipun kirjotus
kuin tulikirjaimilla: Vapaus!
Mut vielä puuttuu miestä, naista, lasta
niin monta, monta valon riveistä;
kun kaikk' on yhtynehet, silloin vasta
nopeesti parvet voivat edetä.
Niin voimakas ja vahv' on vainolainen;
sit' ei voi voittaa joukko pienokainen,
vaikk' ois se kuinka uljas, urhokas;
on vihamiesi liika voimakas.
On valikoitu lauma vihamiehen
ja sillä tuhatvuotten kokemus,
on tottunut se sodan sortotiehen
ja puutu silt' ei tarmo, urheus.
Vaan uskon perustukset sillä horjuu,
levottomuuttansa se turhaan torjuu;
se pelkää uuden ajan armeijaa,
mi kuulee kutsumusta korkeaa.
Mut pelkää ei se mahtiansa näyttää
ja olla ylpee epätoivossaan.
Se halvimmatkin keinot kaikki käyttää,
ett' ois se vahva valhe-voimassaan.
Ja lipustansa, veriin tahratusta,
jok' on kuin eteläinen yöhyt musta,
se tahtoo luoda lumivalkean,
ett' tenhon sais se lailla puhtahan.
Niin: vahva, voimakas on vainolainen,
mut voimakkaampi hengen joukko on,
jos soturit sen, joka ainukainen
lujasti luottaa valon voittohon.
-- Ken auringon voi estää nousemasta,
yön aamun tullen valoon vaipumasta?
Ken kehitystä kahlehtia vois
ja kaiteen elonaattehelle lois?
Remuaville.
Voiko naiset naljaella,
miehet hulluna meluta,
inehmot ilossa olla,
kansa kaikki karkeloida
surkeassa Suomenmaassa,
maassa peikkojen pahojen?
Kansa on kohtalon käsissä,
kohtalon kovan ja kylmän!
Ellei siinä syytä kyllin
eikä aihetta asian,
niin lie syytä selvempääkin,
kyllälti muretta muuta,
monta huolta huutavaista,
sylentäydeltä surua.
Eikö kuulu kellareista,
alakerrasta elämän
vaimojen valitushuuto,
karjunta ylen kamala,
leipähuolen hurja huuto,
kuoleman-ikävän itku?
Ettekö älyä, kuule
sekä selvästi eroita
lävitse remun ja riemun,
seasta sorean soiton
nälkäkuoleman kiroja,
vaivoja vähäväkisten?
Ettekö tajua tuota
edes aivujen avulla?
Eikö kuulu korvihinne,
sydänten sisimpihinkin
sylilasten sairas ääni,
nyyhkytys nälän-alaisten,
itku ja ikävä parku,
parku päivistä pahoista?
Arvata osaisitteko,
kuinka monta kehtolasta,
rintalasta laihtunutta
saa ei sidettä elohon,
vatsantäytettä vähäistä
rinnasta emonsa, äidin,
kun on tällä tyhjät rinnat,
leivästä pahasti puute?
Ilman täyttää lasten itku,
parku, voivotus poloisten,
joita ei elämä suosi,
ei edes osoa anna,
joille Tuoni tuutilaulut,
kuolinlaulut laulelevi
ennen alkua elämän,
syntymistä syksyn lasten.
Ja jos teill' on korvat kuulla
taikka taito silmin nähdä,
niin te taiten tarkatkaatte
katulaumojen kohua.
Tääll' on työtönnä väkeä,
osatonna ansiosta
miestä vaikka minkälaista,
urosta joka alalta,
jotka kulkevat kujia
elatusta etsimässä,
jotka kuihtuvat, kuluvat,
painuvat pahoin peräti,
ovat opissa pahassa,
koulussa kirojen käyvät,
kasvavat väeksi valheen,
petoksen ja pahan kaiken,
kulkevat perikatohon,
myyvät kaiken kunniansa,
polkevat pyhänsä maahan
vuoksi vaivansa väkevän.
Nähkää te katujen karjat,
mustan elon mustat sarjat!
Kuulkaa te keijuvat kanaset
sekä kukot kiekuvaiset,
kansa karkelo-haluinen,
iloiten elävä joukko:
Eikö tässä tarpeheksi,
riittämähän asti aivan
ole jo suruhun syytä,
aihetta ajan vakavan?
_Kalmistossa karkelemme,
hautakummulla hypimme_.
Niin monta --
Niin monta sortuu avutonna siellä,
joss' apu ompi armo-niukka vaan
ja jossa täytyy jokahisen niellä
suolainen surun kyynel vaivassaan
ja osto-orjan lailla murhemiellä
köyristää selkä valhekumaraan
edessä herran, joka elon tiellä
hält' elinvoiman imee kokonaan
ja sitte jättää raukan nääntymähän
tiepuoleen lailla luontokappaleen,
vilussaan, vaivassansa värjymähän
ruumiin ja sielun, syömen haavoineen.
Okainen orjataival taittuu tähän;
turtuupi tuska raukan raataneen!
Pajassa.
Kilkkaa, kalkkaa,
moukarit mäikyvät,
vasarat iskevät
alasimeen.
Paljetta painaa orja,
terve ja nuori ja sorja.
Orjia alasimellakin on.
Tunnoton
isäntä teettävi työtä
päiveä, yötä.
Rauta ja teräs
ahjossa kiehuen,
räiskyen, riehuen,
paukkina,
helle ja hiilten hiuke,
sysien synkkä tuike,
raskas, rauhaton raataminen
myötäinen
orjien voimia kalvaa,
turtaa ja halvaa.
Vieras rauta ja vieras työ.
nälkä ja murhe ja kuolon yö
elämänonnea onko?
Hän.
Niin tuskan kalvas hän on kasvoiltansa,
ver-ruusut paenneet on poskiltansa,
katseensakin on arka, levoton,
äänensä ontto, sairas, soinnuton.
Myös hän on onneton, on niistä yksi,
jotk' käyvät surun kanssa käsityksin,
ett' toinen onnellinen olla saa,
vaikk' onnettuutta kantaa päällään maa.
Niin nuorna hän jo taakan alle pantiin
ja tyytyä sai tylyn elon antiin,
mi aina vain ol' liika vähäinen
ja turmelema orja-kyynelten.
Hän päivät, viikot, vuodet työssä raataa,
orjuutta huokain oman kunnon kaataa
ja orjalaumaan hukkuu kokonaan,
itsensä heikko varjo ollen vaan.
Ja mieti ei hän enää pelastusta,
ei etsi onnen eikä auvon usta,
vaan elon-vankilassaan vaipuvi
ja hiljaa niinkuin hiilos haipuvi.
Ei yksin hän! vaan tuhansia muita.
Elämä vapahtaa vain joitakuita,
joit' ei se surun alle sortaa voi.
Miks niitä täällä niin on vähän, oi?!
Kankurin virsi.
Kelle kangasta kutonen,
kelle pirtoja pitelen?
Päivät pitkät pirta lyöpi,
suihkaa sukkula somasti,
lanka lentää, kangas kasvaa,
vieras verka valmistuvi.
Kelle? Kenpä sen sanoisi
taikka arvata osaisi?
Kangas, kyynel-kiilto-pinta,
orjaraukan tuskan tuote,
ei ole ilona orjan
eikä raatajan eränä,
vaan sen viepi vieras vaikka
orja oisikin osaton.
Eik ole itkusta iloa,
huvitusta huolestani,
kun on itkua isosti,
huolta joka huomeneksi,
vieras sukkula suruna,
vieras pirta pintehenä,
kätösissä vieras verka,
elo orjana aloa.
Kappale eräästä juhlarunosta.
Täällä on siskoa,
veikkoa monta
leipäänsä vailla
ja niin osatonta,
että he tahtois
kaatua, kuolta,
kun ei he jaksa
kärsiä huolta
nähdessä toisten
kulkevan täällä
perhojen lailla
kukkien päällä
huolia paitsi
ja vaivoja vailla
nälän ja puutteen
ja valheen mailla.
Missä on onni
köyhän ja kurjan,
raatajan, kärsijän
kohtalon nurjan?
Kussa on vaikeus
pimeän lasten,
vuosien rauha
harmaja-hasten?
Elämän-onnea
ei ole meillä.
Kielletty meiltä
se on elonteillä.
Kuolema kulkee
ja laihoa niittää.
Kylläpä orjien
sieluja riittää!?
Meidän on onnemme
onnena muiden,
leipämme leipänä
vieraiden suiden.
Voiman ja kunnon
me kullaksi luomme,
mutta sen sentään
muille me suomme.
Miehet ja naisemme
orjiksi myödään:
hintana kyynel-
leipiä syödään.
Kasvavi itkun
ja parkujen pauhu,
kuolemankaipuu,
kosto ja kauhu.
Missä on heikon
voima ja mahti,
kussapa kurjan
onnen on vahti?
Millä me voitamme
kauhujen kammon?
Kuinka me laadimme
onnemme Sammon?
Tuonpa me tunnemme:
Veljeytemme,
luottamus, usko
ja rakkautemme
taitavat takoa
Sampoa onnen;
uhraus antavi
työllemme ponnen!
Milloinka?
Luku eikö jo täys' ole orpojen,
isätönten ja äiditönten,
kovan kohtalon orjien kurjien,
laps' raukkojen leivätönten,
joilt' elämä epäsi aarteistaan
joka murusen, antaen murheen
ja yöhyen tumman ja tuskaisen
ja tiehyen okaisen?
Ja vieläkö enemmän kaivataan
maan päälle äitiä niitä,
joill' elämänosana ollenkaan
elon mahdollisuutt' ei riita,
joill' ei ole leivän kannikkaa
ja tyhjillä rinnoilla kantaa saa
sylilastaan nälkähän nääntyvää,
ravintoansa pyytävää?
Maa miehiä vieläkö kaivannee
kujajuoksuhun kuolon kurjan
ja vieläkö niitä se tarvinnee
elontaistelon alle hurjan
vain siksi, että se hurmetta
sais yltäkylläisnä ahmata
ja kylpeä veressä viattomain,
elon vainohon vaipuvain?
Ja vieläkö sieluja myymättä
rahan hintaan on maan päällä
sekä särkymätöntä sydäntä
kuin monta on vielä täällä?
Kenen kuntous vielä on tahraton,
omatuntoko jollakin ehkä on
ja vieläkö johonkin uskotaan
ja jotakin toivotaan?
Helvetti jos vielä nyt hehkuineen
maan päällä on jotakin vajaa,
niin tulkohon tänne se täydelleen
ja älköhön olko rajaa
sen kirouksessa ja kauhussa,
sen pallojen henkien pauhussa,
sen uhrien tuskahuudoissa
ja epätoivossa. --
Kun ennen ei uurtajat, orjat maan,
elontaakan kantaja-kansa
ylös nouse ja vaatine milloinkaan
esikoisuusoikeuttansa
elononnehen sekä sen antimiin
ja oikean elämän aarteisiin:
vapautehen sielujen, sydänten
ja omientuntojen.
Näet tuhannet sekä taas tuhannet
yhä "Grottemyllyä" jauhaa,
veri vuotaa, vailla on ihmiset
yön lepoa, päivän rauhaa
ja leipää ja ihmisarvoaan;
mut nouse he eivät kumminkaan,
ei katko he orjakahleitaan,
ota leipää, oikeuttaan.
Vaan orjina syntyvät, kuolemaan
myös käyvät he orjain lailla.
On välillä helvetin tuskat vaan.
Elononnea ovat he vailla
ja sentään tyytyvät! Milloinka
koko kärsivä suku on nouseva?
Verivelkaa koskahan vaaditaan
ja milloin se maksetaan?
IV.
Katri.
I.
Katri, kaunis ja korea,
varrekas, verevä tyttö,
valkeus emonsa vanhan,
huvi taatolle talossa,
siskojen sulo ja riemu,
veikkosien päiväpaiste,
läksi leipänsä hakuhun,
työnhaulle, työnteolle
tuonne kaupunki-kylähän,
kauppapaikkahan kovahan,
kun oli kodissa köyhyys,
ortten alla puute, nälkä,
suuri perhe, pieni leipä,
särvin sitäkin vähempi.
Vanhemmat varotti häntä,
opetti isä ja äiti:
Karttaos korea tyttö,
vältä kaupungin kohua,
sen iloja, sen suruja,
ole viisas ja varova,
taidokas, teräväsilmä,
huomataksesi humussa,
suuressa elon olossa,
kuss' on pilla piileväinen,
pahansuovan ansa ahdas,
surma syyttömän sydämen,
että ehjänä pysyisit,
oisit aina puhtahana
syömeltäsi, sielultasi,
tunnolta pyhä peräti.
Karta pyörrettä pahinta,
älä etsi ystäviä!
Läksi tyttö tietä myöten,
kulkihe kovaosainen
noita kaupungin katuja,
toista poikin, toista pitkin
allapäin, apeamielin,
ilona koti-ikävä.
Uteli inehmoisilta,
kyseli kylän väeltä:
Oisiko talossa tässä
palvelusta palkkapiian?
Ollut ei taloissa työtä
eikä leivän ansiota.
Siitä läksihe lopuksi,
viime tingassa vaelsi
tehdas-herran haastelulle,
rahamahtavan majahan.
Kysäsihe kynnykseltä,
ovensuusta suin saneli:
Työn olen haussa täällä.
Tokko naista tarvitahan?
Kelpasi korea tyttö
kiviseinien sisähän.
Katri kaunonen olento,
terve ja roteva tyttö
rautarukkihin rupesi,
teräspirtoja piteli.
Rukki rautanen rupatti,
teräspirta noin puheli:
Pahoin teit sa tyttöparka,
kovin kehnosti osasit,
kun tulitkin, kehno, tänne,
tänne kuoleman kitahan.
Täällä vartesi väsyvi,
katsantosi kalpenevi,
liha luissasi lahovi,
tuska päällesi tulevi.
Näiden seinien sisässä,
alla katon kaariholvin
ei elä inehmo kauvan,
kun jo kuolohon nukahti.
Lähde, kiirehdi kotihin
emosi, isäsi luokse!
Katri kangasta kutovi,
väänsi rautavärttinätä
päivät pitkät pääksytysten,
väsymättä viikkokaudet,
eikä astele kotihin
luokse valta vanhempainsa,
kun oli kotona nälkä,
puute pirtissä pahasti.
Näin oleli, näin eleli
vuotta kaksi, kolmattakin.
Alkoi vartalo väsyä,
poskilta veret vähetä,
sini silmien sumeta,
kultakutriset huveta,
pään sisähän silmät painui,
jalan astunta aleni.
Kun tuli koti-ikävä,
kaiho polttava povehen,
kylältä haki huvia,
huojennusta huolihinsa
seurasta pahasisuisten,
kumppanien karkeloista.
Oli illat istumassa,
öitä pitkin öitsimässä
elämän pahan polulla,
synnintiellä surkealla.
Myi ja hukkasi hyvänsä,
syömen puhtahan pilasi
raa'assa remun pidossa.
Päivisin tanasi työssä,
yöt on valvoi ja iloitsi.
Katri, kukkanen korea,
sydän sees ja tunto puhdas,
unohti vanhemmat vakaiset,
siskot, veikkoset verevät,
upposi elämän suohon,
kovan kohtalon norohon,
sinne, kunne on kadonnut,
mennyt monta nuorta neittä
näissä päivissä pahoissa,
ajan katkeran kulussa.
II.
Kolkosti kohisi koski,
virta vierivä vihelsi,
lunta tuiski tuuli jäinen
pitkin kaupungin kaduille,
pihamaille, porraspuille,
päälle kattojen kasasi,
kinos kasvoi ja kohosi,
tukki tiet ja kujat kaikki,
kuura puussa, kuura maassa,
pakkanen tulen pureva.
Yö on. Äsken puoli-yötä
takoi taiten tornikello,
rautakolmio rämisi.
Järjestyksen jäykkä miesi,
vahti kaupungin katujen
yössä yksin astelevi
tuulen vinkuvan vihassa,
pahan pakkasen käsissä.
Kaikki kaupungin inehmot,
herra, orja ja osaton,
uinuvat unen hyväisen,
lepohetkensä lepäävät
kukin voimia keräten
päivän vastaisen varaksi.
Toki yksi ihmislapsi,
sykysyinen, synkkä henki
valvovi väsähtymättä,
aivan unta ottamatta
hatarassa hökkelissä
laitakaupungin kujalla.
Tuolta tuikkivi tulonen,
valopilkku pilkahtavi
pienestä akkuna-pahasta,
riepu-uudinten raosta
talvi-yöhön, tuiskusäähän,
pahan ilman illatsuhun.
Siellä sisällä tuvassa
valvovi vakainen nainen,
Katri, kuihtunut olento,
surun sortama inehmo,
tuuditellen, tyynnytellen
heelmää hekkuma-elämän,
isätöntä itkusuuta,
joka värjyvi vilussa,
nälän alla, angervoinen,
tietämättä tuntematta
vaivoja viluisen äidin,
tuskaa itkevän emonsa,
jolt' on mennyt, mennyt kaikki
halu, hartaus elohon,
kuollut usko, kuollut kunto,
sydän särkynyt jälellä.
Eipä itke äitirukka,
valittele valju nainen
pahan pakkasen viluja
eikä nälkää naukuvaista,
itkevi inehmosien
vihan viimojen viluja,
tuomiota tunnotonta,
auvotonta, armotonta,
joka polkevi poloisen
ihan astinlaudaksensa,
tuhaksi, tomuksi, maaksi,
armahdusta antamatta
elon kestävän kulussa.
Parkuvi poloinen äiti,
sydän synkkä sylkyttävi,
vuoksi lapsosen vähäisen,
synnintiellä syntynehen,
jolla on elämä eessä,
elo katkera alussa,
syytönnäkin syitä täysi,
viatonnakin viassa.
Katri, kuihtunut olento,
surkastunut syksyn kukka,
näki lapsen nukkuvaksi,
unen armahan ilossa,
pyyhki poies kyyneleensä
silmistä ja poskipäistä,
nousi, kasvonsa kohotti,
katsoi ulos ikkunasta
talvi-yöhön: tuuli, tuisku,
lumi lentävä lepäsi,
Pohjantähti tuolla tuikki,
paukkui pakkanen pahasti,
kuului kinahmain kohina,
kosken kutsuva sohina.
Syttyi silmät naisen nuoren,
lieska katseessa kumotti,
nousi, laski naisen rinta,
povi vaipunut värisi,
tutjutti tulinen tuska
äitiraukan rintaluita.
Äiti onneton, osaton,
särkynyt, sekavapäinen,
vaateriepuja repäisi,
otti palan palttinata.
joihin kääri kantamansa,
taiten saamansa sitaisi
sekä sen keralla kulki,
juoksi kosken kaltakalle
koprua kovinta kohti.
Sinne saamansa hukutti,
kadottihe kantamansa
paukkuvassa pakkas-yössä,
yössä suurien surujen,
jolloin Hornan henget käyvät
inehmon ihalan luokse,
virittävät verkkojansa,
asettavat ansojansa
heikon, horjuvan etehen,
kurjan miekkosen menoksi,
kuiskuttavat korvihinsa,
laulavat lipeäkielin
valhesointuja, suruja,
kauhistusten kauhistusta,
rinnan raastavat, repivät,
särkevät sydämen, sielun,
ilkkuen, ivaten vievät,
voimattoman viime voimat.
Katri, vaipunut, vajonnut,
eksynyt inehmoparka
hoiperteli hökkeliinsä,
katon alle astelihe,
tunnotonna, tajutonna
uottaen tilintekoa,
palkkoa pahasta työstä.
III.
Kodissa isä ja äiti,
siskot, veikkoset verevät
vartosivat, vuottelivat
kuulumisia kaupungista,
tietoja tytär-rukasta,
joka joukosta erosi,
muille maille matkasihe
elon ankaran pakosta,
vaivojen väkäisten vuoksi.
Vaan ei saapune sanomat,
tule tiedot tyttärestä.
Talvet tuulena menevät,
haihtuvat kesäiset hetket,
päivät kiirettä pitävät,
kuluu kuut ja vuosikaudet.
Tauti tappoi taattokullan,
kodin pylvähän kukisti,
heitti kalman kartanolle,
mustien mutujen alle.
Nähnyt ei tytärtä taatto,
silmiensä sammuessa.
Loppui leipä lasten suusta,
elanto emo hyvältä,
tuli huoli huutavainen
kotihin kova-osaisten,
siirsi tyttäret tuvasta,
mökistä verevät veikot,
sen sikäli, tuon täkäli,
pitäjätä pitkin laitti,
vanhemmat talojen töihin,
nuoret työnsi mierontielle.
Kunne kulkevi emonen,
astelevi äiti vanha,
kun on kylmillä kotinsa,
poissa mies ja poissa lapset,
itse voimaton, varaton,
tarmoton elon olohon?
Kulkisiko Katrin luokse?
Eipä tiedä, tokko tuolla
erä riittäisi emolle,
vanhalle, vapisevalle,
kun ei kuulu kuulumiset,
eivätkä sanomat saavu
tyttären elosta tuolla
pahan maailman pyörtehessä.
Äiti, sortunut suruhun,
kompastunut kohtaloonsa,
kylän raittia ravasi,
tanhuata tallusteli
kohti köyhien kotia,
vaivaishuonetta vähäistä,
sinis siellä ollaksensa,
viikot vierivät venyä,
kunis kuolema tulevi,
kalmanmiesi korjannevi.
Elävi erätön äiti,
vaimo vaappuva olevi
armo-antimen nojassa,
hoivassa hyvä-osaisten,
kysellen kyläiset tiedot,
kuulumiset kauvempaakin.
Kului tuosta kuuta kolme,
neljä, viisi vierähteli,
niin jo saapuvat sanomat,
kuulumiset kaupungista
saamansa tytön tyköä,
luota kanan kantamansa,
tulevat tuliset tiedot,
sanomat ylen ikävät:
Tytär vankina viruvi,
asustavi armahainen
umpilukkojen lomassa,
paasiseinien sisässä,
kun on tehnynnä tekoset,
kamalat ja kauhistavat,
tappanut tahallisesti
synnin siittämän sikiön.
Kuuli viestin vanha vaimo,
sanomat suruinen äiti,
murtui: parkasi pahasti,
huusi suulla surkealla,
taittui tuosta vuotehelle,
peräpankolle paneikse,
houri yöt ja houri päivät,
näki kauhujen näkyjä,
kuuli kummat kuiskutukset,
näki naisen kahlehissa,
vaivassa oman verensä,
kuuli rautojen räminän,
rauta-usten ulvahdukset --
tunsi loppunsa tulevan,
viime hetken valkenevan.
Tuo on kurja kaikertaja,
vaimo vaivojen alainen,
nukkui kuoleman unehen,
Manalan majoille kulki,
onneksi inehmosille,
itsellensäkin iloksi.
Katri kurja ja katala,
ruoko tuulen runtelema,
suurta syytänsä sovitti,
tihutyötänsä avitti,
kahlehia kantamalla
rautatelkien takana.
End of the Project Gutenberg EBook of Runoja, by Kössi Kaatra
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOJA ***
***** This file should be named 48817-8.txt or 48817-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/4/8/8/1/48817/
Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation information page at www.gutenberg.org
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at 809
North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email
contact links and up to date contact information can be found at the
Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For forty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
