Savolaisia sutkauksia ja letkauksia

By Juudas Puustinen and Ernst Lampén

The Project Gutenberg eBook of Savolaisia sutkauksia ja letkauksia
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Savolaisia sutkauksia ja letkauksia

Author: Juudas Puustinen
        Ernst Lampén

Release date: November 23, 2025 [eBook #77306]

Language: Finnish

Original publication: Kuopio: Pohjois-Savon Kirjapaino-osakeyhtiö, 1929

Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVOLAISIA SUTKAUKSIA JA LETKAUKSIA ***
language: Finnish




SAVOLAISIA SUTKAUKSIA JA LETKAUKSIA

Kirjoittaneet ja koonneet

Juutas Puustinen ja Ernst Lampén





Kuopiossa,
Kustantaja: Savonseura,
Pohjois-Savon Kirjapaino Oy,
1929.




SISÄLLYS:

Kirjelmä Imppa Ryynäseltä, kirj. Juutas Puustinen.
Joulurauha, kirj. Juutas Puustinen.
Tappavatko kansakoulut Savon murteen ja savolaiset sutkaukset.
   kirj. Ernst Lampén.
Maltiton, kirj. Kaarlo Hemmo.
Saimaan vesillä yöllä, kirj. Juutas Puustinen.
Ihmeellisiä taikoja, kirj. Tatu Pekkarinen.
Pikku-kaupunki-kuvauksia, kirj. Kaapro Jääskeläinen.
Kalakukko ja talakkuna, kirj. O. Räisänen.
Siellä vuan, kirj. O. Räisänen.
Kaksi leskee, kirj. O. Räisänen.
Ysti, kirj. Alb. Sonninen.
Politiikasta, kirj. Juutas Puustinen.
Sanasutkauksia, kirj. Ernst Lampén.
Kervisen koira, kirj. Tiitus.
Letkauksia, kirj. Ernst Lampén.
Onnentoevotusraketti heähe, kirj. Kaarlo Hemmo.
Oamupuhteella, kirj. O. Räisänen.
Valitus runo, kirj. Tatu Pekkarinen.
Kun ratijovehkeitä syvämmoalle laitettiin, kirj. Veikko Korhonen.
Rautatielaitoksemme, kirj. Juutas Puustinen.
Tarkastaja O.A.F. Lönnbohm, kirj.. Juutas Puustinen.
Kiho Vauhkosen Tietosanakirja, kirj. Juutas Puustinen..




Kirjelmä Imppa Ryynäseltä (s. 25.3.1836, k. 14.8.1912).


Hyväksyn toljotoksenne. Onhan koottu arvoitukset ja sananlaskut,
miksikä ei sitten kokoiltaisi savolaiset sutkaukset ja letkaukset.
Kerätkää vain! Mitä minun rumasta suustani on aikoinaan irronnut
sutkauksia, niihin lupaan kokoelman laatijoille täyden käyttöoikeuden.

Haluaisitte kuvanikin kirjaanne. Potrettimaakarissa ei minun tullut
käydyksi, joten kuvaani ei jäänyt sinne maankamaralle. Mutta
muistaakseni joku Halosen veljeksistä sanoi kerran, että minun
naamatauluni on aivan jonkin Gambetan kuvan näköinen Jos siis haluatte
minut heimolleni ja muillekin ihmisille oikein kuvin esittää, niin
rätkäättäkää kirjaan mainitun miehen kuva. Mutta etteivät ihmiset
Imppa-hyväkkäästä paljon erehtyisi, niin antakaa vaikka Sonnisen
Taavetin viimeistellä kuvaa ennen julkipanoa.

Mitenkäkö muuten jaksan? Lokosahan täällä on oleksia, ei vaivoja,
ei vastuksia vähääkään. Ahtaat olivat kyllä veräjät tänne päästä.
Pyhä-Pietari oli avaimella otsaani mojauttaa, mutta ukko-Paavo
Ruotsalainen tuli avukseni.

- Minä tunnen savolaiseni, vakuutti ukko-Paavo. - Joskin ne
sutkauttelevat ja letkauttelevat käännellen hyvät ja pahat ylös
alaisin, on tuon kaiken pohjalla kuitenkin lapsen herkkä mieli ja
lähimmäistään kohtaan lämmin sydän.

Tällaisen lausunnon antoi ukko-Paavo heimolaisistaan, joiden
osastopiällysmieheksi hänet on täällä serafien salissa asetettu. Ja
niin pääsin minäkin sisäpuolelle.

Älkää siis, heimolaiseni, antako maailman tuiverrusten jäykistää
leikkisää luontoanne ja vetreitä leukapieliänne! Mutta ennen kaikkea,
älkää antako lapsellisen herkän luontonne kamaroitua ja lähimmäistä
kohtaan lämpöisen sydämenne kovettua!

Sävähtäkööt siis edelleenkin leikkipuheet savolaisten suupielissä,
mutta on välttämätöntä, että painaudutte tuon tuostakin ukko-Paavon
pariin. Niin minäkin mielessäni ja kaikessa hiljaisuudessa tein,
ennenkuin nahkat lopullisesti silmilleni lumpsahtivat.

Olisihan näistä asioista paljonkin puhumista, mutta ukko-Paavo tuntuu
potuuttavan meitä savolaisia kirkkokuoron harjoitukseen − − −

Imppa Ryynänen.

Alkuperäisen kanssa yhtäpitäväksi todistaa:

Juutas Puustinen.




Joulurauha.

Vuodelta 1908.


- Mikä olisi tämä maailma ja mitä maailman meno ilman joulua? Erämaa
ilman yhtään virkistävää kosteikkoa; ampiaispesä täynnänsä vihaa
surisevia, myrkyllisiä pistiäisiä. Mutta kerran vuodessa, jouluna,
maailman kiivas ja kiukkuinen meno taukoaa, ja ihmiset tuntevat
mielessään rauhan ja sovinnon sulomakua.

Puoluepukarit, jotka pitkin vuotta ovat säiläänsä tulisesti
heilutelleet, milloin kohtisuoraan vastustajan päätä hätäistä aikoneet,
milloin salakavalasti syrjäpistoja yritelleet, pistävät jouluna kuin
yhdestä tuumasta miekkansa tuppeen, ojentaen toisilleen rauhan lämpimän
kämmenen.

Puhdasta jälkeä tekevät rauhan luudat sanomalehtien palstoilla. Pois
ovat hävinneet viikingit ja kalmukit, pois susilistit, mokraatit
ja puol'suomalaiset. Kuin maan sisään ovat painuneet kaikki
suomettarelaiset ja sijaan on ilmestynyt vanhoja suomenmielisiä ja
gamla-fennoja. Ei lyödä jouluna löylyä vuoden 1850 kieliasetuksen
kiukaille eikä työnnetä ruotsalaisia Pohjanlahden kylmiin aaltoihin
tahikka haudata maahan, niinkuin täällä meidän puolessa on tapana.
Kaikki ryssän kätyrit ovat sukupuuttoon kuolleet, kaikki hännät
laanneet heilumasta ja pääskyset laulelemasta. Hävinneet ovat
verenimijät, luunpurijat ja mukanansa vieneet huligaanit, ryöväri- ja
rosvoliigat samaten kun niiden valmistuslaitoksetkin.

Jouluna on porvareissa paljon sellaisia, joilla on aina ollut lämmin
sydän työväestöä ja sen harrastuksia kohtaan. Työväen vaatimukset
täysin tunnustetaan ajan ja olosuhteiden vaatimiksi.

Kansallisen Suomen tulevaisuus näyttää jouluna hyvin valoisalta, sillä
on vaan pienen ajan kysymys, että taas molemmat suomalaiset ryhmät
yhtyvät, muodostaen puolueen, joka ottaa johdon käsiinsä ja lain ja
oikeuden pohjalla asiain kulun ohjailee.

Vanhoja suomenmielisiä nyt hyvin ymmärretään ja myönnetään
heidän toimineen vakaumuksensa mukaan eikä mistään alhaisista
syrjävaikuttimista, niinkuin sitä tiimmellyksen kuumuudessa, tuli,
pahasti kyllä, usein sanotuksi.

Näin vallitsee rauha ja sovinto poliittisessa maailmassa, ja hartaasti,
täysin rinnoin lauletaan yhteisesti "Enkeli taivaan lausui näin!"

Ja siihen samaan virteen kaikki muutkin yhtyvät.

Myrskyistä on ollut seurakunnat linenkin elämä. Ajan, pahuus ja
sosialistien villitys on aiheuttanut, että Matti-pastorin saarnatessa
on tulinenjärvi usein tavallista kuumemmaksi varistanut, samalla
kun taivaan tie on perin ahtaaksi ja mutkaiseksi koukistunut. Mutta
jouluna taas kaikki muuttuu hyväksi. Tuonne takalistoon Matti-pastori
joulusaarnassaan tulisenjärven työntää, mutta taivaan hän maalaa niin
ihmeen ihanaksi ja kirkkaaksi ja tien sinne tasoittelee ja oikoo, että
suurinkin syntinen tuntee itsensä mahdolliseksi sinne sisälle pääsemään.

Rauhan joulu kouluihinkin tuo. Ei kuulu nyt luokilla karjuminen,
lyönnin läiske eikä ulinaa, vaan raikkaat joululaulut siellä
helähtelevät ja rakennuksia tärryttää piiritanssin riehakas ryske.
Tyhmistä aaseista ja pässeistä on joulurauhan taikasauva tehnyt kilttiä
oppilaita, joita opettajat naurussa suin puhuttelevat, poskille
taputtelevat ja tanssissa pyörittävät. Ei myöskään ole joukossa ruttuun
kuivettuneita, kiukkuisia "vanhojapiikoja" eikä kaljupäitä "apinoita",
vaan hyviä ja hauskoja opettajia, joista niin hirveän paljon pidetään.

Kodeissa sentään joulurauhan kauneimmat ja tuoreimmat kukkaset
puhkeavat. Riitaisimmatkin pesät muuttuvat hauskoiksi ja suloisiksi
kuin huvimajat ennen Eedenin yrttitarhassa. Rauhantuoksuisa öljy
ruosteisimmatkin sielunsaranat vetreiksi voitelee, ärtyneet mielet
lammasnahkaisiksi lauhduttelee ja jähmettyneet sydämet sulattelee
pehmoisiksi kuin laskiaispullan.

Pois ovat kodeista kaikonneet kaikki juopporatit, toraavat akat ja
kiuskavat kakarat. Rakas isä se nyt armaan perheensä keskuudessa iltaa
iloiten viettää. Ja hauskasti kuluukin ilta isältä, joka ei muulloin
kotona olisi vaikka nuorittaisi.

Tuo muulloin jo vanhahko ja ryppyinen Saaransa näyttää hänestä nyt
niin kovin nuorekkaalta ja pullakalta ja äänessäkin on hänellä niin
herttainen sävy. Lasten riehunta ei myöskään tuskastuta hirveästi,
päinvastoin riemua lisää. Ja vaikka niitä onkin jo aika kasa, ei olisi
mikään hirmuinen asia, jos herra sallisi heitä vielä pari kolme lisää.

Noin hiljallensa eteenpäin on menty Saarankin mielestä. Onhan Aabrahami
tullut joskus myöhäänkin kotiin ja ollut hiukan liikutettukin, mutta
ei hetikään niin usein kuin monet muut ukot. Ja toisekseen, pitäähän
miehille, jotka ovat kovassa työssä, suoda vapauttakin. Aabrahami
raukka, joka saa ollakin aina niin kovilla, elättää suurta perhettä,
riehua puoluetaisteluissa, siihen lisäksi lankeavia vekseleitä ja
monta muuta murhetta! Eikä hän Saaran mielestä nyt yhtään raihnaalta
näytä. Nuo muutamat hopeahapset parrassa - muulloin harmaat takut
leuvassa olevassa turvelossa - tekevät miehen vain juhlallisemman ja
arvokkaamman näköiseksi Ja tarkemmin katsoen näyttää kaljussa päässäkin
orastavan kuin uuden villan alkua.

Näin vallitsee joulurauha kaikkialla; siitä nauttikaamme ja sitte taas
virkistynein voimin aloitamme vanhat - riidat.

Juutas Puustinen.




Tappavatko kansakoulut Savon murteen ja savolaiset sutkaukset.


Ei millään sivistyslaitoksella ole niin voimakasta vaikutusta
ympäristöönsä kuin kansakoululla. Jos kansakoululle asetetaan jokin
päämäärä, niin totta toisen kerran se sen suorittaa. Mutta jos
ajattelemme, että oppilaat kansakouluissa ovat juuri siinä iässä,
jolloin lapsi ja nuorukainen janoamalla janoo tietoja, jolloin hän
niitä jaksaa ahmia vaikka mitä myöten, jolloin hänen sielunsa on kuin
savimöhkäle odottamassa muovailijaa, niin eihän ole ihme, jos lapsi
kansakoulussa muuttu siksi, miksi opettaja hänet tahtoo muovata.

Parhaita esimerkkejä tähän kansakoulujen mahtavaan vaikutukseen
tarjoaa meille Värmlannin savolaisten historia. Vuonna 1580-90 alkoi
heidän siirtymisensä tähän kaukaiseen maahan. Papit vaativat heiltä
ruotsinkielen taitoa, sillä sitä ilman eivät he päässeet rippikoulusta
eivätkä saaneet solmia kristillisiä avioliittoja. Savolaiset oppivat
katkismuksen ulkoa ruotsinkielellä, mutta eivät ymmärtäneet siitä
sanaakaan. Näin tätä kirkon opetusta kesti yli 200 vuotta, mutta
ruotsia suomalaiset eivät oppineet muuta kuin sen verran, että
läpäisivät rippikoulunsa. Gottlund tapasi Gräsmarkin pitäjässä v. 1822
savolaisen, joka ei ymmärtänyt ruotsia sanaakaan. V. 1925 en tavannut
yhtään henkilöä Gräsmarkissa, joka olisi ymmärtänyt suomea. Kansakoulut
olivat vajaassa sadassa vuodessa tappaneet suomenkielen, joka ei
250:ssä vuodessa ollut rahtuakaan muuttunut. Gräsmarkilaiset sanoivat
"mänöö" ja "tuloo", niinkuin savolaiset muinoin sanoivat ja niinkuin
nurmekselaiset vielä nytkin sanovat ja niinkuin juvalainen Gottlund
aina kirjoitti sata vuotta sitten, mutta nyt he eivät tiedä muuta,
kuin että ovat suomalaisten jälkeläisiä. Se on kansakoulujen työtä,
jotka eivät ole olleet vaikuttamassa muuta kuin ehkä 80 vuotta, ensin
muutamina harvinaisina ilmiöinä siellä täällä maakunnassa, vähitellen
lisääntyen tiheäksi verkoksi, joka koulupakon avulla muutti asukasten
kielen kuin taikasauvalla ikään.

Vielä tapaa suomenkielen taitoisia Värmlannin syrjäseuduilla muutaman
100 henkilöä, nekin hautaansa kallistuvia, sellaisia, jotka eivät ole
kansakoulua käyneet. Ne puhuvat nuhteetonta Savon murretta. Tuntevat
sananlaskut ja arvotukset. Kysyin Miina Oinoselta Östmarkin sydänmaassa:

- Kuule Miina! Mikä on seuraava arvotus? "Musta kun pappi, ei oo pappi;
kiiltää kun nappi, ei oo nappi; lentää kun lintu, ei oo lintu; tonkii
kun sika, ei oo sika."

Miina hiukan mietittyään: "Kah, sitsontiainen."

Arvotus oli 1585 viety Savosta Värmlantiin, ja vuonna 1925 se vielä
tunnettiin siellä. Mutta Miina Oinonen ei ollut käynyt ruotsalaista
kansakoulua ja puhuikin paremmin suomea kuin ruotsia.

Vuonna 1922, siis 7 vuotta sitten, kuoli samoilla seuduilla kansakoulua
käymätön vanha akka. Kun ruotsalainen pappi antoi hänelle hengen
lähtiäisiksi ehtoollista, ei akka ymmärtänyt papin puheita. Piti kutsua
tulkki.

Parin kymmenen vuoden kuluttua, kun ikäihmiset ovat vaipuneet
hautoihinsa, ei suomea ymmärrä muut kuin Olli Vilhunen, joka on käynyt
Suomessa terästämässä suomenkielen taitoaan. Hänkin taitaa paremmin
ruotsia kuin suomea, sillä ruotsi on hänen koulukielensä. Se oli sama
mies, joka kysyi minulta, käyttävätkö savolaiset vielä kirosanaa
"juutas"? Johon minä vastasin, ettei savolainen milloinkaan kiroa,
noituu harvakseen, mutta silloin hän aina sanoo: "juutastako sinä siinä
runkloot!" ja "juuttaan näkönen!" Nyt Ollille lähetetään tämä kirja,
jotta hän saa nähdä, että tämän kirjan kokoojakin on Juutas.

Ei Savon murteella hätää ollut, niinkauan kun papit hoitivat
kansanopetusta. Sillä usein olikin niin, että Savossa syntyneet papit
saarnasivat paksuimmalta Savon murteella. Eivät ne somistelleet
kieltään raamatun käännöksien mukaan koleaksi länsi-Suomen murteeksi.
Meillä oli Kuopion lyseossa matematiikan opettaja, entinen pappi
Karl Arnold Therman, joka luki rukoukset selevällä Savon murteella.
Näin kuului "Isä meidän rukous" hänen kielellään: "Isä meijän, joka
out taivaissa, pyhitetty olokoon sinun nimesj, lähestulokoon sinun
valtakuntasj, tapahtukoon sinun tahtosj, niin moassa kuin taivaissa,
anna meille tänä päivänä meijän jokapäiväinen leipämme, eläkä johata
meitä kiusaukseen, vaan piästä meitä pahasta j.n.e."

Nyt tapahtui se ihme, että meitä lyseolaisia nauratti tämä murteellinen
"Isä meitä", vaikka me aina keskenämme käytimme juuri samaa murretta
ja vaikka savolaiset ylioppilaat aina keskenään puhuvat murretta.
Mutta meillä oli se ajatus, ettei Savon murre oikein pyhää kieltä
ollutkaan, vaikka se muuten olikin meille hyvin rakas. Ja niinhän se
onkin, että jos meidän murteella ruvetaan pyhistä asioista haastamaan,
niin väkiseltäkin siihen säkeytyy jokin arkipäiväinen sutkaus. Ja
sutkauksethan ovat hyvin harvinaisia raamatussa. Englantilaiset
väittävätkin, että raamattu olisi muuten mainio kirja, mutta
valittavat, että siitä puuttuu tykkänään leikinlaskut.

Mutta kun Iisalmen rovasti, edesmennyt Th. Brofeldt, Juhani Ahon
isä, sutkautti saarnastuolista: "Elekee työ iisalamelaiset luulla,
että sinne taivaaseen niin vuan kepulkaupoilla piästään", niin eikö
se hieman tuoksahda _sutkaukselta_. En ainakaan minä olisi sitä
hymyilemättä kuunnella saattanut. Mutta onhan niitä raamatussa kohtia,
joita ei itse Brofeldtkaan rohjennut kääntää Savon murteelle. Ei
hänkään uskaltanut sanoa: "Oi Jumalan vuona", vaan sanoi aina: "Oi
Jumalan karitsa". Karitsoita ei Savossa ole muuta kuin _yksi_. Kaikki
muut ovat vuonia. Mutta eiväthän ne ole pyhiä.

Kaikki aitosavolaiset rovastit osasivat seuraavan ihmeellisen taidon.
He lukivat postillastaan, joka oli laadittu kirjakielelle, sivu
sivulta nuhteettominta Savon murretta. Ei erehdyksessäkään heiltä
päässyt kirjakielen muotoa, vaikka se oli kirjakielelle präntätty.
Se minut aina ennen muinoin täytti sekä ihmetyksellä että koko
ruumista hykäyttävällä hymyn halulla. Se minua myös hymytti, että
rovastit aina muuttivat vanhan roomalaisen maaherran Pilatuksen nimen
savolaisvoittoiseksi. He saarnasivat: "piinattiin Pontius Pilaatoksen
aikana". Eräs Oulun puolelta kotoisin oleva rovasti taas säännöllisesti
sanoi oman murteensa mukaisesti: "ja kansa katui tomusa ja tuhuvasa".

Mutta niin kait papit muuallakin Suomessa saarnasivat oman murteensa
mukaisesti. Ainakin eräs emäntä Kaavilla, joka oli syntyisin Lammin
Evolta, luki aina "Isä meilän", meidän suureksi riemuksemme. En epäile
ollenkaan, että Lammin rovastit saarnasivat samaan tapaan.

Kaikesta tästä näemme, että Savon papit eivät ole pilanneet
saarnoillaan paikallista murretta, vaan pikemminkin antaneet sille
pyhyyden leiman.

Toista on kansakoulujen laita. Niissä täytyy oppilaitten pakostakin
oppia kirjakieltä. Eikähän sitä saa valittaa. Niin täytyy käydäkin,
sillä jokaisen suomalaisen tulee osata kirjakieltä käyttää suupuheessa
ja myöskin sitä kirjottaa kuta mitenkin oikein. Kyllä se myrkyn lykkää
opettajan elämään, mutta ei siitä päästä. Eräs opettajatar valitti,
että hänellä oli kova urakka saadakseen oppilaansa lausumaan oikein
hänen nimensä. Eivät tahtoneet taipua sanomaan: "neiti Pulkkinen", vaan
vänkäsivät aina vain "neiti Pulukkinen". Kolmen vuoden harjoituksen
jälkeen he tunnilla sanoivat Pulkkinen, mutta lomatunnilla pihamaalla
sittenkin tulla tupsahti Pulukkinen. Vielä pahempi urakka oli neiti
Davitsaisella. Siinä piili kolme kompastuskiveä. D:ääni, pitkä a:ääni
ja ts, tavuissa vitsainen. Kun lapset tulivat kouluun, sanoivat he
säännöllisesti Tuavihtainen, niinkuin savolainen tuon mahdottoman
nimen aina ääntääkin. Neljän vuoden kuluttua useimmat olivat oppineet
sanomaan Taavitsainen, jokunen harva Daavitsainen. Koulun ulkopuolella
se kumminkin aina kuului Tuavihtainen.

Savolaisen täytyy tietysti oppia ääntämään kaikkia ääniä, myöskin
ulkomaalaisia suhuääniä. Ja mikäs on hänen oppiessa. Visupäinenhän
savolainen onkin. Mutta nyt on vain kysymys se, pitääkö hänen unohtaa
murteensa? Ei suinkaan.

Kyllähän murre muuttuu ilman kansakoulun opetustakin. Gottlund, joka
kirjoitti Juvan murretta, sanoo aina: "otak ja annak". Mutta niin ei
savolainen enää sano. Sadassa vuodessa on se k. täydelleen hävinnyt
murteesta. Ei sitä pohjois-savolainenkaan enää paljon viljele. Sanoohan
joskus tervek. Mutta pohjois-karjalainen vanhus sitä vielä yleisesti
käyttää. Hän sanoo: "otan vielä ryypyn, jotta höyry peässä pysyisik".

Kaikki maailmassa muuttuu. Ei mikään pysy paikoillaan. Ei murteetkaan
jähmety vanhoihin muotoihinsa. Isoisä puhuu toista murretta kuin
pojanpoika. Kehitykselle ei mikään mahti maailmassa mahda mitään.
Älkäämme koittakokaan jarruttaa sitä.

Tärkeintä vain on, että savolaisen lystikäs, viisasteleva ja
sutkautteleva luonne säilyy. Se ei saa muuttua murteen mukaan. Me
tarvitsemme tässä pilvisessä, koleassa maassamme ilon pilkettä. Kun
aurinko kahlaa pilvien kinoksissa viikkomäärittäin eikä näytä iloista
naamaansa, silloin meidän täytyy luoda tekoaurinko eli niinkuin
sitä nykykielellä sanotaan _vastike_. Ja paras vastike on sutkaus
ja hyväntahtoinen letkauskin. Se kirkastaa hetkeksi murhemielen.
Onko mokomampaa sutkausta kuultu, kuin minkä Sahan-Juakko Iisalmessa
päästi huuliltaan, kun halla näpisteli ruispeltoa: "jos ei tästä
ilimat parane, ei tässä monj mies ens talavena eäneen röyhtäätä (hän
käytti vieläkin lemuavampaa sanaa, joka tässä jääköön kirjoittamatta,
mutta jonka vilkkaalla mielikuvituksella varustettu savolainen
mahdollisesti arvaa), sissäänpäin se vuan suhahtaa". Ja Saha-Juakon
suupielet venähtivät korvallisille asti. Hän nauroi hallalle! Se on
sitä savolaisen "pyhää kevytmielisyyttä", joka on pelastanut sen satoja
kertoja epätoivoon lankeamasta. Se on lämmittävän auringon paisteen
vastiketta.

Entä kun savolainen ukkeli meni karhunpesälle ja karhu syöksyi miehen
kimppuun, kaatoi hänet allensa ja repäisi karvapäänahan miehen
silmille, luuletteko hänen parkuneen? Eikös mitä! Hän vain hoki:
"henkees kaapallako out karhu; henkees kaapallako out karhu"! Se on
voimattomuuden vastiketta.

Entä vielä. Nuori kaartilainen makasi Helsingin sairaalassa
henkihieverissä. Keuhkotauti oli musertanut miehen. Kutsuttiin
sotarovasti antamaan miehelle ehtoollista. Lääkäri kuiskasi rovastille
korvaan, ettei pojalla enää ollut monta minuuttia jälellä. Rovasti
lausui:

- Nyt taitaa olla parasta, että heitätte sielunne Jeesuksen, Kristuksen
huomaan.

Kaartilainen käänsi kasvonsa rovastiin ja korisi sortuneella äänellään:

- Eipä taitasj olla hullummaks.

Rovasti tyrmistyi, mutta kysyi lääkäriltä:

Mistä tämä nuorukainen on kotoisin?...

Lääkäri vastasi:

- Leppävirroilta.

Heti rovasti tajusi tilanteen, otti kalkin esille ja antoi kulauksen.
Poika nielasi juoman, sai verensyöksyn ja - kuoli.

Ei hänen vastauksessaan piillyt hituistakaan Jumalan pilkkaa. Hän oli
vain leppävirtalainen. Ja jumala, joka tuntee kaikkien mielen, ymmärtää
myös oikein leppävirtalaisen kielen.

Se oli toivottomuuden vastiketta.

Eipä taitasj olla hullummaks, jos Savon kansan tulevatkin sukupolvet
säilyttäisivät isiensä leikkisän mielen ja torjuisivat luotaan
epätoivon, ei parkumalla, vaan lyömällä murheen leikiksi. Sillä eihän
murhe murhetta ole, jollei ihminen sitä murheeksi omaksu. Ainakaan ei
murhe murehtimalla parane, "pyhällä kevytmielisyydellä" se hetkeksi
häipyy pois. Muutamille se onnistuu, ei kaikille. Ehkä savolaiselle
useammin kuin monelle muulle suomalaiselle.

Iloinen ihminen saattaa kuolemallekin päräyttää vasten kasvoja:

"Kuolema, missä on sinun otasi!"

Uskonnollinen intomieli ja sutkautteleva pyhä kevytmielisyys ovat
sisaruksia. Uskonnollinen intomieli on naisellinen piirre, pyhä
kevytmielisyys miehekäs ominaisuus.

ErnstLampén.




Maltiton.


      Kaartilaista kaksi sairaalassa
    Taudistansa oli toipumassa.
      Toinen sai jo panna vaatteet ylle,
    Mennä virkistykseks kävelylle.
      Sairaampi kun tunsi himon piinaa,
    Pyysi: "Tullessas tuo, veikko, viinaa".
      Toinen vastas: "Kernaastikin toisin,
    Jos vain neuvot, kuin sen tehdä voisin".
      Neuvo kuului: "Suussas viina kanna,
    Tultuasi mulle suukko anna.
      Silloin minä sitten viinan nielen,
    Kiittäin kautta sydämen ja kielen."
      Ohjeen mukaan lupas tehdä veikko —
    Kunpa täyttämään ei ois vain heikko...
      Pitkäks aika tuntui varttoessa
    Toivossa ja toivottomuudessa.
      Mutta vihdoin, posket pullollansa,
    Toinen palajaapi matkaltansa.
      "Saitko? Toitko"? Moiset sairas heti
    Kysymykset esille nyt veti.
      Mutta viina puhumisen tiellä
    Tullehella oli suussa siellä.
      Kun sen alas niellä kurnahutti,
    "Kyllä", vastata hän paukahutti.
      Arvataan kai, että oli nolo
    Mieli odottajan sekä olo.
      Maltiton hän! Miks ei hiljaa maannut,
    Oisi suukkosen ja viinan saanut!...

    Kaarlo Hemmo.

       *       *       *       *       *

_Raittiusmies_ (junassa ennen kieltolakia miehelle, jonka näkee
kulauttavan ryypyn pullon suulta): Monellaisiahan niitä on miehiäkin,
mutta minä en ole vielä koskaan viinaa ryypännyt.

_Kulauttaja_ (iskien korkin kiinni): Etkä ryyppee nytkää.

       *       *       *       *       *

Huluhan Heikki on saanut kolme kuukautta viinankeittopuuhistaan.
Menomatkalla laivassa utelee naapurin Ville Heikin matkan tarkoitusta.
Heikki sylkäistä ruiskauttaa ja selittää:

- Tuonne kaikemmualiman kansanopistohan se ruunu miäräs jatkokurssin
kolomeks kuukaaveks.

       *       *       *       *       *

Saaren Santeri Äkymäen isännälle, jonka poika on antautunut
liikehommiin:

- Teijän poika-Villellähän kuuluu olevan isot ruateet eissään.

- Issoo nuottoohan se vettää, kun ei vuan perä reppiis.

       *       *       *       *       *

Viikon päivät viinamäessä vierrettyään arvelee Isko Miettinen muutamana
aamuna:

- Mikäs ihme minua nyt niin raakasoo ja väsyttää?

Jonka jatkoksi kaveri jorauttaa:

- Johtuu kaiketi liijasta lukemisesta.

       *       *       *       *       *

Renki on lähetetty Kuopioon heiniä viemään. Siinä kuorman päällä
lökötellessään ja tupakkaa turostellessaan hän torkahtaa ja savukkeen
pätkä putoo heiniin. Hädin tuskin ennättää renki pudottautua hangelle
ja kietaista hevosen valjaista, mutta heinät paloivat. Palattuaan
kotiin tiedustelee isäntä, että palovatko ne ihan kaikki.

_Renki_: Eihän ne kuvalle piisanneetkaan.




VESIKESÄNÄ.


_Pielaveteläinen_: Mitenkäs se kesän kuluku on ollu teijän puolessa?

_Suonenjokelainen_: Kärrikeliähän se on ollu koko kesä.

       *       *       *       *       *

IISALMEN MARKKINOILLA.

_Poliisi_: Mittee sinä ukko siinä kaalla koko päivän ees taas ajelet?

_Ukko_: Ei käet tämmösen kaapunt rähjän katuja ossoo ryökäskää koko
päivee ajjoo yhänne päin.

       *       *       *       *       *

_Kattaisen akka_: Tässä sanomassa lukkoo, että Korven seurakunnasta
muuttaa tuas pappi pois. Mikkää siellä on oikein vikana.

_Kattaisen ukko_: Pelottaa kaiketi, jos sattuu vaikka sinne kuolta
kupsahtammaa, sillä siellä kuuluu olevan kovin hallan arka haatuumua.

       *       *       *       *       *

Riekko Hämäläinen (Ukko-Riekko).

Syntynyt Kuopiossa 11.12.1835 ja kuollut jotenkin samoilla paikoilla
6.2.1901. Tällä välillä ehti tehdä yhtä jos toistakin. Mieheksi
vartuttuaan oli laivatimperinä "Kuopio"-nimisessä purjelaivassa,
joka "teki rahtia" Välimerellä. Saimaan kanavan tultua lopullisesti
valmiiksi siirtyi Riekko sisävesille, käännellen milloin "puksierin",
milloin "pasassierin", milloin rahtilaivan ruotelia. Viimeiset kesänsä
luotsasi ukko tervahöyry Eerikkiä.

Ukko-Riekolla oli "luonnonväärät" leukapielet. Kysyipä ukolta mitä
tahansa, aina oli hänellä makuvastaus kuin valmiiksi varattuna. Hänen
sutkauksensa olivatkin laivamiesten mieliravintoa.

Kun joku oli kerran tiedustellut mistä johtuu, että ukko aina näkee
kaikissa asioissa hauskan puolen, oli ukko selittänyt tosissaan:

- Siitä, että minnoon tottunna kahtelemmaa mualiman mennoo kuin
syrjäsihin kanssa, joten minä niän asjat yhtaikoo kahelta kantilta,
nurreelta ja oikeelta puolelta.

Ukolla oli näet toinen silmä hiukan kiero.




Saimaan vesillä yöllä.

Vuodelta 1911.


Tulla ryllistää tuas tervahöyry "Ierikka", kommeekylykinen kosserlaiva.
Pietarin piäkaapunnista. Ja oljpa tuas "Iierikan" maha täännä
tavaroo, olj sekä ruis- että vehnäjauhoo, siihen tilikkeiks riis-
ja mannakkryyniä. Täkkilastiks olj vielä lisäks otettu Viipurista
enkeliskatiilijä ja simenttiä.

Onnellisest olj myös matka kulunna. Ronstaaseen suapuissa näätti kyllä
mer kiehuvan vuahtpiäl laineissa, mut tapasa mukkaan ei "Ierikka"
männykkää syytä pakota merelle selekääsä suamaan, vuan pistääty
kaavinan taa kuulostammaa asjain mennoo. Eikä siinä tarvinnukkaa kaavan
pittee siäpittoo, sillä jo seuroovan päevän iltana näätti luojai
laettautuvan kuin ruokalevolleen. Sillon myös "Ierikka" het merree ja
niin muljaht tuas pahimmasta paikasta kuin koera veräjästä.

Jotennii hyvin olj piästy Saimaankanavastai läp tulemaan, vaikka siinä
sattu useinnii selekkauksia. Pienelle-Pällille tultaessa olj kyllä
tyssätty yhteen errään sulukavalaisen halakojullin kanssa. Ja taeshan
halakojulli suaha vyörkiänteeseensä emätärrääksen, koska jullin miehet
alakovat rosessilla uhkailla. Mutta kun täkki-Poika olj kironna ja
tarjonnu korkkiviilarista rosessia miesten piäkuoreen, niin hiljasikspa
oljvat äijät herenneet.

Nyt viimeks olj lähetty Puumalasta siinä puolenpäivän aikaan, ja
vahtvuorolla olj ukko-Riekko ruotelissa, Poika kokalla uutsiikissa ja
rukin iäressä altaalla ite massiinist. Toinen puolj pisetninkiä, s.o.
kippar, Lasas-Antti ja apulaismassiinist, olj het Puumalasta lähettyä
paiskaatunna makkuulleen.

Kippar olj kyllä ennen muotapannoossa arveltu ukko-Riekolle, että jos
yön piälle alakas sattoo ja niin pimmeeks kovin pakata, niin puotetaan
juakar pohjaan ja ootetaan uamua. Mutta eipä ollu ukko-Riekko ens
kertoo reissussa, vuan osas ajjoo vaikka käskopelolta. Ja niin antokii
ukko "Ierikan" ryllytellä etteenpäin tääsine mahoneen.

Vuan annas ollakaan, kun aletaan piästä Mäkärän salameen, alakaakin
vilikkua tulija eistäpäin. Sillon ukko-Riekonnii poskessa rupes
mälli pyörimään ja silimät virkkamaan, sillä tieshän ukko, että
salamessa pittää männä siivosti kahtoin sivu päivälläkkii, suatikka
tervapimmeellä yöllä.

- Kukkaan sieltä nyt rulloo vastaan ja juur ahtaimmassa paikassa?
murahtelloo ukko mälliään kiännellen. - Ja missään sekkään Poika on, —
onkoon se tuolla kokassa vai mänköön se allaalle lämmittelemään. Taitaa
olla selevintä ehtiä se kässii aikanaa, jos vielä jottai sattus. —
Poika hoi, ootkohan sinä siellä kokassa vai missä!

- Tiällähän tuota taijan olla, - vastata jornaatti Poika kokkapuolesta.
- Mikä sullon niinkun hätänä?

Ukko-Riekko: Ettoot vähä kun vorveillas; tuolla taitaa tulla rullata
muuvan kosser vastaan. Erotatko, onko se puksier?

Poika: Ee oo, kosk'on vuan yks valakee tulj mastissa.

Ukko-Riekko: S'oon sitte jokkii rahtlaiva, sillä eihän tähän aikaan
pitäs minkään pasassierin vastaan tulla.

Poika: Voippa niin päinnii olla. - Käänkö minä kolkattamassa sen
äijänkäähkänän (kipparin) herreelle?

Ukko-Riekko: Anna ruan muata, eikö tuosta selevittäne. Katastahan
pallaako meijän lantternat!

Poika: (käätyään kahtomassa) Ihan pallaavat ilimi liekissä.

Ukko-Riekko: Millee puolella on punanen?

Poika: Hakkursuaren puolella, ja ryöninen on Siämingin puolella niinkun
pittääkii.

Ukko-Riekko: No, sitte ei oo kellää mittää sanomista, ettei oo tarpeeks
ilimunierattu, vaikka yhteennii tärskähtäs. Kömmihän tänne komennolle,
ettoot apunanj, jos jottai sattus niinkun tapahtummaan!

Poika: Suattaahan tuota tulla.

Ukko-Riekko: Joko erotat ryönistä?

Poika: Johan tuo näkkyy äljöttävän.

Ukko-Riekko: Jokos niät punasta?

Poika: Ei nää näkyvän.

Ukko-Riekko: Sitte kosser kiertee jyrree tuota Ohjasniemen kirjavoo
reimoo. - Jahah, nyt se näkkyy jo kampeevan kurssille, koskapa
punanennii rupes ihteesä näättämään. - Mutta mittee juutasta se niin
paljon kiäntää, että ryöninen painaksen tykkönään piiloon ja näättää
vuan punasta.

Poika: Jos pitänöön sen korreempana.

Ukko-Riekko: Mutt ei tässä nyt mualiman korreus aata, sivu täss'on
piästävä. - Mutta mikkään to lokki tuolla torkkuu ruotelissa, kun
pakkoo uhalla suoroo piätä piälle!

Poika: Joss'ois vähä riävyttee riikkarilla, että herreevät?

Ukko-Riekko: No, älläätä häntä vähä!

Poika: Sennii rasvakatit, kun ouvat tuas viäntäneet allaalla riikkarin
raanan kiinni!

Ukko-Riekko: Onkoo siästäissäänhän ne aina sen kans kintieroovat.
Mutta huuva tuosta ruupartorvesta, että aakasoovat. Sano myös samalla
massiinistille, että on vorveillaan, sillä tässä pian tyssätään yhteen,
ellei tuo tolovana kiännä vasemmalle, sillä minä en vuan lähe varsin
alakain pakkaatummaan tuon Hakkursuaren kivikkorannalle.

Kiljas Poika ruupparista rukkihuoneeseen, että aakoovat raanan,
jotta onka piäsöö kulukkutorveen asti; käski myös yksin tein
massiinistin pitämään olemustaan lähellä veivistaakiaan ja muita
tupruusutus-sorkottimiaan, koska muuvan hylyky uhkoo piälle tarjoutuva.
Kiäntäen sitten huuvatushanan aak kysäs Poika vähän ajan piästä:

- Vieläkö minä laalatan?

Ukko-Riekko: Alahan kiäntee hannoo kiinnemmä, katastetaan oljko tuosta
apua.

Poika: Kyllä ne ainakii kavahtivat, koskapa tuntuvat ruppeevan
älisemmään.

Ukko-Riekko: Mutteivät ne juuttaat vuan kiännä oikeelle hotulle.

Poika: Taitaa olla selevintä, että aletaan rukkia seisotella.

Ukko-Riekko: Niin taitaa. (Koneenkäyttäjälle huutotorvesta): Eläs
riäkkee sitä ruojoo niin kovvoo, tiällä pakkautuu muuvan ruato vastaan!

Konemies: (huutaa vastaan) Mittee sinä tuas äläjät?

Ukko-Riekko: Sitä minä meinoon, että jos saktoosit siellä vähä!

Konemies: Suat kai tätä mieles mukkaan.

Ukko-Riekko: Tai anna vaikka yksin tein seista koko roskan!

Konemies: Häh?

Ukko-Riekko: Että toppoo tykkönään.

Konemies: No, nyt se onnii topissa, kun Venskin ruuna.

Tämän kanssapuheen aikana olj Poika seuranna silimä kovana
vastaantulijan meininkiä, julukasten sitten vakkaamuksesa:

- Piälle se ruato vuan pakkooksen.

Ukko-Riekko: Niin tekköö, niin tekköö, heittijo. (Konemiehelle
ruupparista): Annas ryökkään rätkiä pakkia!

Konemies: Häh?

Ukko-Riekko: Että huopoo, huopoo hiivatissa siellä altaalla, tiällä
ylläällä töyvätään yhteen!

Poika: Pakiks taisivat tuollai panna, koska näkkyy seisattuvan. Kiännä
vuan vähä koomin kun kuppeettain, niin hyvä heitäksen! Minä lähen
töytyyttämään korkkiviilarin välliin.

Juoksoo Poika täkille ja Ukko-Riekko kampee ruorilla "Ierikan"
vitalikkoon. Tysseevät laivat toisiinsa, Poika on ehtinyt viilarinnee
pahimpaan paikkaan ja huutaa:

- O-jaa; ei mittää hättee ennee!

Ukko-Riekko: (huutaa kiukkuisasti toiseen laivaan) Mikä juuttaan pässi
siellä makkoo ruotelissa, kun pakkoo immeisten piälle!

Ääni laivasta: So-soh, Riekko, eläpäs ynise, kun et lypsäkkää? —
Minnekäs työ ite ootta unneuttanna ryönisen lanternan?

Ukko-Riekko: Kah, Koistis-Jussihan se onnii! - Ryönisenkö tulen!? Mutta
juurhan Poika kahto tulet ja sano niihen palavan.

Poika: No, ihan-ilimiliekissä. Tuo äskeinen vihurin peijakasko sen
nyt sammutti, vaikka minä öylönnii tilikin lantternat rasselilla ja
mönjäkitillä.

Jussi: No, mitteepa tuosta, tuttua väkkee. Alakoo vuan kalakuttoo
etteenpäin! Hyvästi!

Kippar: (töyväten unenpöpperössä täkille) Hiton rytäkkäkö tiällä —
yhteentörmääskö?

Poika: Ei mittää hättee, iliman aikojaan tässä vuan tuttuja käteltiin.

Juutas Puustinen (Albert Hämäläinen).




Ihmeellisiä taikoja

Kirj. Tatu Pekkarinen.


Kun johtajat Perimmäinen ja Hyntty ynnä varatuomari Niljakas lähtivät
onkimaan, oli heidän eväskorinsa ladattu runsaasti ja monipuolisesti
kuin paremmanpuoleinen siirtomaatavarakauppa. Ettei lukija tulisi
kateelliseksi, luettelen korin sisällöstä ainoastaan suolatut silakat
ja litranvetoisen astian sitä, minkä tehokkuus merkitään 96 %.

Kun oli päästy onkimapaikalle ja heitetty riipat, ehdotti johtaja
Perimmäinen, että eikös tehdä, pojat, semmoinen päätös, jotta jokainen
saa sekoittaa itselleen ryypyn aina kalan saatuaan eikä kukaan ota
yhtään ryyppyä ennen ensimmäistä kalaansa.

Toiset myönsivät, että mikäpäs siinä, tehdään vain niin. Mutta johtaja
Perimmäinen kaivoi tällä ehdotuksellaan katalasti toisille kuoppaa,
sillä hän tiesi olevansa paras kalamies koko seurueesta.

Sitten sylkäistiin matoihin, hujautettiin sumat veteen ja ruvettiin
hartaasti odottamaan sitä ensimmäistä kalaa, joka toisi tullessaan
ryyppyluvan.

Puolen tunnin kuluttua sanoi Niljakas, että tämä on nähtävästi
kalojen pyhä paikka, johon ne saapuvat ainoastaan omina sunnuntai- ja
juhlapäivinään, mutta ei silloinkaan mässäämään ja syömään, varsinkaan
matoja, joissa on kavala koukku sisässä, vaan harjoittaakseen jotakin
muuta, mitä niiden tapoihin ja menoihin kuuluu. Mutta nyt hän,
Niljakas, aikoi koettaa muuatta taikaa, jolla tavallisissa pateissa
pitäisi tulla kaloja sen kun kerkiää veneeseen noukkia, sillä niin
taiottuina kalat suorastaan tappelisivat siitä, kenen vuoro kulloinkin
olisi päästä koukkuun.

Sitten Niljakas kävi eväskorin ääressä laittamassa voileivän ja istui
jälleen paikalleen perätuhdolle. Mutisi siinä outoja sanoja, joita
tuskin lienee itsekään ymmärtänyt, ripotteli leivänmuruja veteen,
pyöritti silmiään kuin sotajalalla oleva kafferineekeri ja sanoi sitten
toisille, että katsokaapas nyt liattujenne pohjiin ja huutakaa sinne,
että "pii!"

Toiset panivat hattunsa silmilleen ja huusivat: "pii!"

- Tarkastakaa nyt visusti onkianne, - neuvoi loitsija. Itse hän riipasi
minuutin kuluttua kalan niin, että vapa voihkaisi ja siima sanoi hiuh,
riisui sen nopeasti koukusta, paiskasi sen veneen sameaan pohjaveteen
ja ryntäsi nuolena ottamaan naukun.

Johtaja Perimmäinen ja Hyntty tuijottivat onkiinsa järkähtämättöminä
kuin Helsingin aseman kivi jättiläiset Citypasaasin käytävään. Mutta
se ensimmäinen kala viivytteli kuin kiusalla; missä lieneekään kutale
kuhnastellut.

Niljakas nappasi pian toisen kalan veneeseen ja siitä luvatun palkinnon
suuhunsa. Ja heti perästä kolmannen. Tulipa hyvälle tuulelle ja pisti
jo iloissaan lauluksikin:

    Männyn lehdellä vihreällä
    visersi kalkkunakaunoinen;
    siitä se riemu mun rintaani nousi,
     siitä riemu mun rintaani nousi.

- Ole tuossa mylvimättä! - ärähti Perimmäinen, jonka teki äkkiä mieli
katkoa onkivapansa matonpiiskauskepeiksi ja sanoa jotakin, mikä ei sovi
koulusivistystä saaneelle ihmiselle.

Ikäänkuin vastaukseksi sieppasi Niljakas jälleen kalan,
jonka heitettyään veneen pohjalle säntäsi taas sekoittamaan
napsua "niljakkaaseen suuhunsa", kuten Perimmäinen kateudesta
pakahtumaisillaan ajatteli.

Mutta sillä aikaa, kun Niljakas pyöritteli teelusikkaa juomalasissaan,
kopeloi johtaja Hyntty veneen pohjalta kalan käsiinsä, vihelsi pitkään,
hymähti "yhyy", heitti sen takaisin ja sanoi:

- Nyt ei tule kalänsaivartakaan, vaikka onkisi hopeakoukulla ja
silkkiäisperhosella. Ja ryypyn puuttuessa on kielenikin niin kuivunut,
etten tiedä enää, onko suussani puukapula vaiko palanen anturanahkaa.
Minun täytyy myöskin yrittää noituutta.

Hyntty alkoi vuorostaan taikoa. Kävi eväskorin ääressä tekemässä
voileivän ja kumarsi kolme kertaa joka ilmansuuntaan, kiekaisten
samalla kuin kukko. Sitten istui tuhdolleen ja mumistuaan salaperäisiä
lukuja kiskaisi kohta kalan niin, että vapa voihkaisi ja siima sanoi
hiuh, ja sai vihdoinkin kauan odotetun ryyppynsä. Saipa pian toisen ja
kohta kolmannenkin.

Niljakas ja Hyntty vetelivät nyt kilvan kaloja. Ja sitä mukaa "pieniä
suihinsa". Ennen pitkää he istuivat keskituhdolla kaulakkain,
vannoen toisilleen ikuista ystävyyttä ja veriveljeyttä ja lupasivat
jakaa omaisuutensa tasan ja muuttaa, perheineen asumaan yhteen.
Lopuksi rupesivat laulamaan sitä "surullista veisua siitä höyrylaiva
Esterpurkista, joka lähti Pyöneporin satamasta merta kyntämään".

Johtaja Perimmäinen yritti toisten laulaessa sekoittaa itselleen
salavihkaa napsun, mutta joutui häpeällisesti kiinni, ja toiset
sanoivat, että pysyppä puheissasi ja ongi ensin kala ja sitten vasta
ryyppy, koska itse ehdotitkin sellaista lakia.

Perimmäinen nyhjähti tuhdolleen katkeroittuneena koko maailmalle ja
erityisesti kalamaailmalle, joka kohteli häntä kuin osatonta orpoa.

Jos hänen toivomuksensa olisi täyttynyt, olisivat kaikki meren
kalat joutuneet mäskiksi survottuina "hiiden kaukaloon". Tätä samaa
kai toivoi itse Hiisi-parkakin kaikesta mustasta ja paatuneesta
sydämestään, kutjottaessaan nälkäisenä jossakin vuorenonkalossa ja
koukkiessaan tyhjää kaukaloaan kolmihaarukallaan.

Mutta lopultakin tapahtui ihme.

Perimmäisen onkeen eksyi kala, jonka hän riemuiten pelasti aaltojen
kylmästä sylistä veneeseen. Sitten hän riensi kuin janoinen peura
lähteelle, s.o. kanisterin luo, saadakseen kaivatun naukkunsa.

Mutta kanisteri oli jo tyhjä.

Perimmäinen ei ensi hätään osannut sanoa kuin yhden sanan, mutta
se tulikin niin harvinaisen sisältörikkaasti korostettuna, että se
toi kerralla hänen tunteensa julki. Sitten hän hakkasi kanisterin
kuhmuiseksi omaan päähänsä. Sillä siitä päästähän se alussa mainittu
ehdotus oli lähtenyt.

Niljakas ja Hyntty olivat jo nukahtaneet veneen pohjalle. Onkivavat
olivat kirvonneet heidän käsistään ja olivat joutuneet meren
vietäviksi, jonka vuoksi Perimmäinen otti ja nosti siimat pois vedestä.

Sitten hän sanoi uudemman kerran sen sanan, jolla niin verrattomasti
sai tunteensa julki.

Kummassakin koukussa näes riippui suolattu silakka.

Likinäköisenä miehenä ei Perimmäinen ollut aikaisemmin huomannut
loitsijoiden salaperäisiä taikatemppuja.




HULIVILIN PUHETTA.


    Palellutti kun jalkansa kerran
    Hulivili-Heikki pahasti niin,
    Että veitsellä lääkäriherran
    Pois häitä varpahat leikattiin,
    Haasteli silloin nauru hän suulla –
    Kaikista kumma oli se kuulla -:
    Nytpähän ei varvasvälit haise,
    Kun mikä paise...




HULLUTTELEVIA SUTKAUKSIA.


Niitä on savolaisilla sellaisiakin sutkauksia, jotka kimpoavat kaiken
järjenjuoksun ulkopuolelle, joissa asiat pannaan aivan päälaelleen,
ja sitten niille irvistellään. Se on jonkinlaista uudenaikaista
"dadaismiä", mutta paljon sukkelampaa kuin tämän kirjallisuushaaran
hurjistetut. Esim, seuraava:

Mies kertoo toveristaan, että hän oli niin laiha, niin laiha, "että
pitj kahesti asettua auringon etteen, ennenkuin varjo lankesj."

Hämäläinen rusthollari matkusti Savon laivassa niin soukkia ja
sukkulaisia reittiä pitkin ja niin kapeissa salmissa, että hän vihdoin
huomautti:

- Kylläpä te savolaiset kuljette laivoissanne semmoisia reittejä, ettei
näissä luulisi olevan vettä tavalliselle soutuvenheellekään.

Savolainen matkatoveri tokaisi:

- Voi veikkonen! Myö teällä Savossa kuletaan tok laivoillamme
_uamukasteessakin_.




Letkaus.


Vanha maantierosvo teki hengenlähtöään. Rovasti kutsuttiin antamaan
miehelle ehtoollista. Rovasti kyseli mieheltä uskonnon päätotuuksia.
Mies vastaili kaikkityyni päin mäntyyn. Rovasti kauhistui ja kysyi:

- Mitenkä sinä, rakas veliseni, olet läpäissyt rippikoulun, kun sinulla
on noin huonot käsitykset uskonnon peruspykälissä?

- Voi veikkonen, sanoi voro, kun minä olin nuori, kah silloin _lohi
luki ja lahna lauloi_.

Pappi sai lohen, lukkari lahnan.

Se oli siinä 1700-luvun alkupuoliskolla.

       *       *       *       *       *

Lehtipoika tullen Savon radalla viimeiseen vaunuosastoon:

Jokkoon tuo oes lukutaeto tänne asti levinnä?




Pikkukaupunki-kuvauksia.

Vuodelta 1888.


1. Kuopion satama ennen aikaan.

En ole koskaan moittinut sitä, mikä on hyvä, enkä pilkannut kaunista.
Sentähden aina ja kaikissa tilaisuuksissa olen ylistänyt sitä hyvää ja
kaunista kaupunkia, jonka nimi on Kuopio ja jonka sataman suulla on
Vasikkasaari saunoineen ja myllyineen.

Mutta kaikki eivät ajattele minun tavallani. Erään Saimaan vesistöä
kulkevan höyrylaivan kapteeni esimerkiksi oli niin sydämetön, että
tässä äskettäin otti ankarasti arvostellakseen Kuopion satamaoloja —
minun kuulteni. Enkä voi kieltää hänen puhuneen jokseenkin sujuvasti,
vaikka ei niin sileästi kuin julkisuutta varten puhuessa on tavallista.
Vaan ehkäpä hän ei aikonutkaan puhettaan julkisuuteen.

"Kahdeksan kertaa minä olen purjehtinut tämän maapallon ympäri, mutta
sen minä sanon, etten ole missään nähnyt semmoisia satamaoloja kuin
Kuopiossa ja Savonlinnassa", se oli hänen loppulausuntonsa.

Mitä hän Savonlinnasta lausui, se ei kaikki kuulu tähän, eikä kuuluisi
ollenkaan, ellei osa samalla olisi tähdännyt Kuopiotakin. Satamalyhty
oli semmoinen, että "kun meni hyvin lähelle ja tulitikun valossa
sitä katsoi, näki että on siinä tuli." - Virrassa olevaa lyhtyä ei
hänen tullessaan kerran ollut sytytetty; hän hiljensi vauhtia ja
vihellytti. Mutta ei se syttynyt sittenkään. Kun laiva viimein oli
joutunut lyhdyn kohdalle, kuului kiihkeää kahnutusta. Mies siellä
häämötti lyhtytynnyrin selässä, ja käsi kävi kiivaasti. Ilmaistakseen
olemassaoloaan, äänti mies ikäänkuin itsekseen: "Hittoko ne lie nuo
tikut kastellut, kun ei syty!" Ja syttymättä se jäi.

Kun hän ensi kerran tuli Kuopioon, oli iltapimeä. Satama oli täpösen
täynnä höyrylaivoja, lotjia ja halkoveneitä. Ei ollut laivan pituutta
tyhjänä. Hän huudatti huudattamistaan ja pysähtyi viimein erään
halkoveneen taakse. Rannassa näytti olevan joku satamavirkamies.

"Laittakaa tilaa!" huusi kapteeni. "Minulla on laiva täynnä
matkustavaisia."

Rannalla päivitteli virkamies, että "sanoinhan minä niille jo päivällä,
että pitäisi siirtyä, vaan eihän nuo näy siirtyneen."

"Sitte minun täytyy ruveta yöksi selälle ankkuriin ja pitää matkustajat
täällä yötä."

"Ei toki selälle... tuumataanhan... tuota..."

"Käskekää halkoveneen siirtyä!"

Virkamies astui halkoveneeseen ja alkoi koputtaa kajuutan ovelle. Ei
kuulu mitään.

"Taitavat jo maata.." arveli virkamies.

"Ajakaa ylös!"

Viimeinkin alkoi kajuutasta kuulua äreitä vastauksia:

"Kuka sitä yöllä... kengätkin on jo kuivamassa... ei me siirrytä."

"Eivät kuulu siirtyvän", huusi virkamies.

"No minun täytyy sitte kääntää selälle."

"Vuottakaahan - jos täältä hyvinkin löytyisi lankonkia. Eikö teillä
ole?"

"Ei minulla ole niin pitkää, että ylettäisi selältä asti rantaan."

"Selältäkö? - Eihän sitä selältä - kunhan ylettäisi tästä halkoveneen
takaa."

"Ei ole minulla niinkään pitkää."

Virkamies viipyi jonkun aikaa pimeässä. Kuului rusketta, ja sieltä
tuli kuin tulikin "lankonki", joka yletti halkoveneen yli. Sitä myöten
pääsivät matkustajat maalle. Mutta sieti siinä olla "kieli keskellä
suuta", ettei pimeässä pudonnut halkoveneen pohjalle.

Vielä sanoi kapteeni kiittävänsä onneaan, ettei hänelle käynyt
pahemmin. Moni ensikertalainen kuului särkeneen laivansa potkurin
keskellä kaupungin komeata satamaa. Paraatia paikalla satamakaarroksen
pohjassa on näet vanhan pumppulaitoksen hirret pystyssä. Kun tämä seutu
muutenkin on kovin matala, on se tavallisesti tyhjänä, äkkinäinen ajaa
hurauttaa siihen kuin hyväänkin suojapaikkaan. Mutta oman puolen miehet
tietävät välttää sitä.

Koetin puolestani kapteenille selittää, mistä arvosta tämmöinen
satamajärjestys on strateegisessa suhteessa: kuinka vaikea vihollisen
laivaston on laskea Kuopion laituriin, kuinka vietteleväiset ja tuhoa
tuottavat ovat nuo esi-isiltä jääneet pumpun pohjahirret j.n.e. Mutta
hän ei näyttänyt tyytyvän näihin selityksiin. Sillä mitäpä Saimaan
rauhallisilla vesillä kulkevan matkustajalaivan kapteeni ymmärtäisi
sotatieteestä?


2. Kuopion kadut.

Ne eivät ainoastaan ole suorat ja säännölliset, vaan myös sovitetut
ihmisten erilaisen paksuuden mukaan: valtakadut raatimiehiä ja
lähiseudun rovasteja varten, sekä rännikadut uuden elinkeinolain
alaisille käsityöläisille.

Eräänä tautisena keväänä, kun kirjailijoista oli suuri puute,
nostettiin minut vähäksi aikaa muutaman kuopiolaisen sanomalehden
toimittajaksi. Silloin lumen lähdettyä päätin kerran - yleisöä
palvellakseni - koetella, joko voisi liikkua kaupungilla ilman
kalosseja. Mikäpäs siinä oli; voihan sitä, ja täytyi voida, kun ei
ottanut kalosseja mukaansa. Olihan siinä hyppimistä, jos ei tahtonut
oikein pahaan rapakkoon astua, jo senkin tähden että luonto on pitänyt
kohtuutta lahjoittaessaan sääriä minun ruumiilliselle olemukselleni.

Sentähden oli oikein iloista nähdä Pekka Pehkosen levittävän hienoa
keltaista hiekkaa katuosalleen. Siinä oli pehmeä ja verraten kuiva
kävellä. Kaikki kolot olivat tasoitetut ja sitte oli yltäänsä pantu
paksu hiekkakerros. Pekka katseli teostaan ylen tyytyväisenä ja olisi
luultavasti hymyillyt, jos hänen paksut poskensa olisivat siihen
taipuneet.

"Työpä tätä nyt saitta uuvistoo, toimittaja. Jokohan tuo nyt kelepoo?"

"Mikäs sitte, jos ei tämä! Niin paljon kun panette joka vuosi
korotusta, niin on katu kohta räystään tasalla."

Ikkunain tasalla se jo oli.

"Kuulkeepas!" sanoi Pekka ja alkoi puhua hiljemmin. "Eiköhän ne nuo
polliisit to'enkaan ou’ vähän erreyksissä?"

"Kuinka niin?"

"Ettäkö joutas’ sissään, niin minä selevitän."

Jousihan toki sanomalehden toimittaja, kun oli tarjona semmoinen
makupala, että poliisit ovat erehtyneet. Siitähän syntyy kumma
kirjoitus lehteen.

Pekka ajoi hevosen pihaan ja sitte mentiin huoneeseen. Pekka aukaisi
kaappinsa ja otti siitä esiin tyhjiä rohtoputelia, kirjan kansia
ja lopuksi aika nivakan papereita; siinä oli talonkirjoja, vanhoja
sanomalehtiä, palotoimen luetteloita, viisuja ja jos mitä. Vihdoin
löysi hän sen, mitä haki. Se oli Kuopion kaupungin poliisijärjestys,
"vahvistettu läänin kuvernööriltä" elokuun 18 p:nä 1876. Sitä hän
selaili ja sitte osoitti 20 §:ää. Siinä oli luettavana:

"Talonomistaja tahi hoitaja pitäköön osansa kadusta, katuränneistä ja
käytävistä puhtaana."

"Niin, mitäpäs siinä on?"

"Sitäpä sitä viimmestä sannoo. Mitenkäs siinä lukkoo? Pee-uu, pu,
hoo... puhassa, eikös se sitä meinoo?"

"Niin, että puhtaana on pidettävä katu ja..."

"Sitäpä minä justiin!"

Sitte hän kertoi, mitenkä hän oli ollut herrasväellä ennen renkinä,
"ennenkuin yhtyi tähän Liisaan", jolla hänen nykyinen talonsa oli
alkujaan ollut. Siitä kertomuksesta ei kuulu asiaan muu kuin se osa,
jossa hän kuvaili, kuinka herra ja rouva häntä aina varoittivat
pitämään puhtaana eteistä ja salia ja kaikkia huoneita.

"Ja veätinkös minä silloin hiekkakuormia huoneihin!"

"No, se on eri asia!"

Mutta Pekka intti vastaan lujasti, että se ei ole eri asiaa - "puhas
kuin puhas!" - ja vakuutti, ettei katu mitenkään voi olla puhdas eikä
koskaan tulla puhtaaksi, jos siihen aina vaan lisätään hiekkaa.

Sitte hän oikein toimessaan rupesi tätä asiaa perustamaan kysymysten
ja vastausten kautta. Mistä se on tuo kura tullut? Sehän on alkujaan
ollut yhtä puhdasta hiekkaa kuin tämäkin viimeksi tuotu, mutta sitte
ajan oloon jauhautunut hienoksi. Sama hiekka se sitte kesällä pöläjää
ihmisten silmiin ja korviin ja suuhun.

"Joka kuorma se on tältä'i ka'ulta syksyyn männessä immeisten
sisalmuksissa. Ilemankos niitä ryvittää!"

Sitten hän pahasti nauraen osoitti toista kohtaa samassa pykälässä. Se
oli näin kuuluva:

"Käytävälle tahi yleisen toripaikan kivitykseen sekä kadulle taikka
katuränniin kasvava nurmi on kitkettävä ja vietävä pois."

Tämä määräys viehätti tavattomasti Pekan pahansuopaa sydäntä. Nurmihan
olisi erinomaisen hyvä estämään pöläjämistä, mutta se oli sakon uhalla
kitkettävä pois. - Pekka nauroi niin ilkeästi, että minua jo melkein
alkoi pistää vihaksi.

"Missä kohti ne poliisit sitte ovat erehtyneet?"

Hänen käsityksensä mukaan oli erehdys siinä, että poliisit vedättävät
hiekkaa, vaikka pykälä käskee pitämään kadut _puhtaana_. Jos _hän_
olisi poliisina, niin käskisi yhden kymmenen vuotta tasoittaa katuja
sillä tavalla, että niistä aina lika otettaisiin pois. Sileä se tulisi
silläkin tavalla.

Ja jos hänen turmeluksensa hiukankaan antaisi valtaa paremmille
tunteille, niin säälisi hän sentään ihmisiä senverran, ettei vaatisi
nyhtämään nurmea pois katuvieriltä. Mutta jos hän oikein hyvä olisi,
niin kastelisi hän sitä vielä.


3. Kuopion runollisuus.

Samana sanomalehtimies-keväänä, josta edellä puhuin, istui eräs
tuttavani, kuopiolainen nuori herrasmies, partaansa ajelemassa. Peilin
oli hän nostanut akkunan edessä olevalle pöydälle ja itse asettunut
tuolille sen eteen. Varomattomuudesta, johon luullakseni hänen
nuoruutensa oli syynä, oli hän jättänyt akkunansa verhoamatta niin
tarkasti kuin olisi pitänyt. Uutimien väliin oli jäänyt rakoa.

Siitä raosta näki hänet muuan kadulla kulkeva eukko, tavallinen
vaimoihminen, - ei ollenkaan niitä kuuluja "Kuopion naisia." Häneen
teki syvän vaikutuksen tuon nuoren herran vaaranalainen asema:
paljastettu kaula ja sitä kohden ojennettu välkkyvä partaveitsi, terävä
kuin käärmeen kieli. Mahdoton sitä oli saada pois mielestään. Ja vielä
mahdottomampi jättää sitä kertomatta tuttavilleen.

Mutta kuta useammin hän tätä juttua kertoi, sitä enemmän se poikkesi
alkuperäisestä yksinkertaisuudestaan. Eukko alkoi vähitellen itsekin
luulla oikein todenteolla nähneensä verta vuotavan pitkin kaulaa. Ja
lopuksi hän muisteli, että partaveitsen terä oli ihan päätä myöten
kaulassa. Hirmuista! että hänen vanhoilla päivillään piti nähdä
semmoista kauheutta... Nuori, kaunis herrasmies, ja sormetkin niin
puhtaan valkoiset, tuossa kun pitelivät partaveitsen mustaa päätä. Mikä
piti juohtua miehen mieleen? Eikö ollut hyvä elää?

"Mikä piti juohtua mieleen?" kyseltiin muuallakin, missä tätä juttua
kerrottiin. Velatko painoivat, vai oliko hänellä muita pahoja
asioita? Vai olisiko joku ylpeäpovineh impi saanut hänet valtaansa ja
sitte armottomasti hyljännyt? Monta vaiherikasta kertomusta syntyi
itsekuhunkin suuntaan, ja liikuttavia ne olivat kaikki.

Mutta silloin oli itse pääasia jo saanut ihan toisen muodon.
Partaveitseen oli väsytty ja vereen ja valkoisiin sormiin.
Nyt kerrottiin, että hänet oli nähty hyvin oudon näköisenä ja
vähissä vaatteissa kävelevän jäälautoilla, juuri kun jäät olivat
lähtemäisillään. Kaikeksi onnettomuudeksi oli kaukana selällä sattunut
kaatumaan eräs talvitien viitta, ja sen kaatumisen olivat nähneet
jotkut jäiden lähdön odottajat rannalta. Se tosiasia edisti kertomusta
siinä määrässä, että nyt ei enää ollut yksi vaan kolme kaupungin
etevintä ja toivorikkainta nuorta herraa hukkumassa ihan keskellä
päivää ja koko tuon sydämettömän kaupungin silmäin edessä.

"Sydämetön" ei Kuopio kuitenkaan ollut. Sanan saatuaan oli puoli
kaupunkia jalkeilla vähemmässä kuin viidessä minutissa. Kaikki
kiiruhtivat rantaan. Ne jotka eivät ehtineet kuulla sinne lähdön oikeaa
syytä, luulivat ensimmäisen höyrylaivan olevan tulossa. Uskalsivatpa
sanoa senkin, mikä höyrylaiva jo oli tullut. Toiset taas vartoivat,
että joku keisarillinen alus olisi saapumaisillaan Kuopioon, sillä
semmoisia arveluita oli kuulunut kaupungin korkeammista piireistä.

Rantaan tultua haihtuivat laivahaaveet, kun nähtiin jäätä vielä
kaikkialla. Siellä ei kukaan enää myöntänyt koskaan ajatelleensakaan,
että laivat näin aikaseen tulisivat. Keisarin odottajatkin olivat
hävinneet ihan kuulumattomiin; ainoastaan joku myöhästynyt vielä puhui
siitä uudesta jäänsärkijästä, joka leikkaa jäätä kuin juustoa vain.
Eikä keisarin edessä tämmöiset jäät paljoa paina, jos hän vaan on
nähnyt hyväksi tulla Suomen sisämaan pääkaupunkiin.

Rohkeita miehiä läksi veneiden varassa tiedustusretkelle. Naiset heitä
surkuttelivat ja itkivät, että "nyt ne taas vilustuttavat itsensä."
Heidän hukkumistaan ei tarvinnut pelätä, kun heillä oli veneet mukana.
Kauas he etenivät, melkein selän toiselle rannalle, ja sitten hävisivät
illan hämärään ja usmaan. Aikansa siellä harhailtuaan palasi venekunta
toisensa perästä, palasi tyhjin toimin. Jo ennenkuin viimeiset veneet
olivat tulleet, olivat melkein kaikki katsojat lähteneet takaisin
kaupunkiin.

Hyvä, juttu näytti luistavan ihan käsistä. Ja synkkä epätoivo varjosti
kuopiolaisten rauhallisia kasvoja, kun he verkalleen astuivat
majoillensa. Mutta vielä kerran heidän kasvonsa kirkastuivat ja toivon
tuli säteili silmistä. Kaupungilta päin lensi kuin siivillä heitä
vastaan riemullinen sanoma:

"Se on jo leikkuuhuoneessa!"

Armahtakoon! Sääli sentään niin nuorta ja kaunista miestä! Puijon
rinteeltä metsästä hänet oli löydetty hirttäytyneenä petäjän oksaan.
Vyöhönsä oli hirttäytynyt, vanhemmille menevä kirje oli ollut käteen
puristettuna. Poliisit olivat ruumiin löytäneet.

Moneen päivään ei kaupungin seuraelämässä ollut muuta niin jännittävää
keskusteluaihetta kuin tämä.

Minä, joka tätä kirjoitan, sain ehkä kaikkein monipuolisimmat ja
tarkimmat tiedot, pannakseni ne "lehteen". Ja kun en pitänyt kiirettä,
kiroili useampi kuin yksi kuopiolainen sekä minua, saamatonta nahjusta,
että kaikkia lehtemme toimittajia ja koko sitä lehteä, "kurjaa
matelijaa", joka itsekkäistä syistä jättää kertomatta näin tärkeän
asian varoitukseksi kaikelle kansalle.

"Ehkä arvoisa vainaja oli ollut herrain toimittajain hyvä tuttava ja
henkiheimolainen", huomauttivat ilkeimmät. "Ne jotka ovat toimituksen
suosiossa, ne saavat rauhassa tehdä vaikka mitä, vaikka hirttää
itsensä. Mutta jos se olisi ollut toimittajain vihoissa, kyllä sitte
osaisivat." - Loppupäätös oli, että joutaisivat itsekin menemään samaa
tietä, kun eivät sen paremmin osaa yleisöä palvella.

Kun sitten noin viikkokauden kuluttua elävin silmin näin keskellä
Kuopion katua sen nuoren herrasmiehen, joka ennen mainitulla tavalla
oli partaansa ajellut ja josta nuo mieliä jännittävät huhut olivat
liikkeellä, kysyin häneltä, miksikä hän ei pysynyt leikkuuhuoneessa ja
kenenkä luvalla hän oli lähtenyt siunaamattomasta haudastaan.

Silloin tulin huomaamaan, ettei hän vielä tiennyt mitään niistä
jutuista, jotka viime aikoina olivat pitäneet kaupunkilaisten mieliä
vireillä.

Hän selitti jääneensä ajastaan jälelle, kun oli antanut kääntää
kesäpalttoonsa, ja siitä syystä vähemmän liikkunut kaupungilla.

Kaapro Jääskeläinen (A.B. Mäkelä).




Myllyssä.


_Mylläri_: - Mittees se vieras kahteloo - - - meinooko ostoo toan
laitoksen?

_Jussi Toppinen_: - Mitteepä toasta. En tuota välittännä ostoo sitä
Kymin tehastakkaa...

       *       *       *       *       *

- Otetaampas myö Hintto ja männään naemisiin —

- Phyh! Myö naemisiin - minä tämmöner ryllykkä ja sinä semmonen
röllykkä. Mittään siitähii muka tulisj?

- No, ka - semmonen pienj rellukka - -.

       *       *       *       *       *

- Missee se teijäv Villiina on siellä Helsingin peäkaapunnissa?

- No niihhän se viime kirjassasa kirjotti, että hän on yhellä
senatyörillä serveeskana.

- Mikä kana se se on?

- Ehhäm minä tok' häntä niin tarkkaan tajunna, - voa ee kaet se aevaj
jonnii joutava oo. Arvoothan sen nyt siitäe ku' ensi' on se ite
senatyörskä, sitten oj jo serveeska eli meijäv Villiina, sitte on
köksa ja teeterska ja sitten ee kerrassa kettääj ja sitten vasta toa
tavallinem piika - - -.




Kalakukko ja talakkuna.

Savon keyrjuihlassa 24.XI.1920 lausuttu runo.


    Savommoassa se keör tok' o'.
    syömäjuhla iham mahoto'
    Tokko lienöö akkoo, ukkoo
     jokkee sillonj syö kalakukko.

    Entäs sitten toa talakkuna
    jota keöriks ov varattuna.
    Kuv voam pistelet "tikkupuuroo"
    niim mahasj varmast' se puhtaaks kuuroo.

    Kalakukko ja talakkuna
    kokkelpiimä ja kananmuna..
    Entäs sitten neät siallihhoo -:
    veshän tässä jo suuhun kihhoo...

    Empä tiijä em mittää muuta,
    joka niinkää' neät härneis suuta.
    Tätä ruokoo ku' ahtaa mahhaa'
    niim pärjee varmasti missä tahhaa!

    Keöri evväät ne lissee voemoo
    ja harva lie, joka niitä soemoo.
    Mut sillo halla o' huono maku
    sen toestoo taetaa monj Pekka, Aku.

    Kun nyt meellä toa keör oj just'
    niin syyvvään kukko o niir riivatust'
    Ja sitte kuv vielä talakkuna
    on syöty, ihteemmö ahettuna,

    ollaa' älytönnä jonku' aekoo —
    ee se mittää, se pian kaekoo
    poes, ja sillom myö hyviv voejaa.
     Kun saes jo alottoo- voe voe ohoejaa - -!

                           Kirj. O. Räisänen.




Siellä voan...


    Savommoa, Savommoa,
     lämpimäks se mielen soa
    Huohmanna oom monta kertoo,
    jotta sulla ei oo vertoo
    millääp puolem moalimoo
     Ku ei oo, nii' ei oo.

    Savommoa, Savommoa,
     Kyl' o' aevan kummoo toa:
    vaekka mänisin näet minne
    aena se voav vettää sinne
    missä linnut lauleloo:
     kaaniimpoo ee missää oo.

    Kimaltelloo siellä veet
     kohhoo kommeet harjanteet.
    Tuullii huojutelloo hiljoo
    heelimöivöö pellov viljoo
    tuota kullah hohtavoo,
     jota kommeempoo ee oo.

    Entäs sittä kalaveet,
     kaeslarantalahekkeet!
    Kuv voal lasket verkov vettee',
    niin se sattui kallae' ettee,
    jotta et kuv vassuuv veät,
     vassuuv veät, kalloo, neät.

    Siellä seon, siellä seon
     - voempa vaekka lyyvvä veon —
    siellä seon tok leepä makkeemp',
    piimähii om paljo sakkeemp'
    kuin neät missää muualla
     miss' oon ollu ruualla.

    Siellä voan, siellä vqan,
     Savommuassa, siellä soan
    kaekkee mittee mielenj halloo
    yksin sittäe muikkukalloo,
    josta nyttii hoaveilen,
     hoaveilen iteksen...

    Sinne siis, sinne siis,
     muusta moalimasta viis.
    Sinne pittää peästä pian,
    siellä löötää aena sijan
    joss’ on loohka löllöttee,
     löllöttee, köllöttee...

                        O. Räisänen.




Kaks' leskee.


    Luttis-Jussi yksinäsä joskus tuumiskelloo:
    täytinenköhän se minun syvänalloonj velloo.
    Peätähii se huippoo aevan kuin sois täynnä häkkee:
    Varsinnii jos lähettyviin sattuu vaimoväkkee.

    Ei se Jussi tohtoriinkaan tämän tähe lähe;
    rahasa voan tärveis siinä pätö vijan tähe.
    Paras soon ku' ite sitä reistoo tohtoroija,
    se näet soattaa pahetahhii, jos ei sitä hoija.

    Koeteltuvvaan kolomesti saonoo sekä viinoo
    Jussi laetto hakemaan sen Hartikaesen Miinoo.
    Ku’ ee tässä aottavan näy saona eekä viina,
    niin koetelkoon nyt konstisa toa Hartikaesen Miina.

    Jussia nyt kammarissa hieroo Hartikaeska
    eekä tässä toemessa heän ookkaan mikkääl laeska.
    Muikeesti se mujuttelloo pitkin selekrankoo,
    nivusija nihjuttaa ja hartijoita hankoo.

    Hartikaeska hoasteloo ja kovast’ kopristelloo,
    ihmettellöö mikä miehen syvänalloo velloo.
    Viimmennii toan asijan heän aeval leekiks’ keäntää:
    arveloo: soon akattommuus, joka siellä veäntää.

    "Parasta kui Jussi otat aka’ aevan pijan
    sepä se parantoo voep' tämällaesev vijan." —
    Alakaa jo Jussiai toa juttu mietityttee. —
    Hiillokseen kum puhalletaa' - alakaa se kyttee.

    "Hoastelussasj, Hartikaeska, soattaa olla perree,
    vietäköön tuo luonnistasj nyt multa tällä erree?" —
    "Varmastihhan sinä tok' soat akam millonj tahot,
    täytistäkös sinä tässä akatonna lahot."

    "Empä tästä sitten määkkää merta eimmäks' kallaan.
    Innostusjkos Miina vielä avioliitto-allaan?"
    "No, jos voa' Jussi minun kanssanj tavarasa tassoo,
    niin mikäs tässä, kyllä kait se minulle tok' passoo..."

                                      Kirj. O. Räisänen.




Savolaisilla vesillä.


I

_Matkailija_ (pienen sisävesilaivan kipparille): Eikö tämä laiva jo
voisi lähteä. Emme ehdi muuten junalle.

_Kippari_: Kyllähän tämä voes lähtee, jos vuam pantas lähöks.

_Matkailija_: Mitä varten sitten ette lähde.

_Kippari_: Ku ee olla pyssyl luotia nii ee lähetä paakahtamalla.
Lähtökii vuatii oma aekasa.

_Matkailija_: Mutta minun pitää joutua junalle.

_Kippari_: Jouvutaaha tästä, monellennii junalle.

_Matkailija_: Mutta ei iltajunalle.

_Kippari_: Passoopa sitä sitten männä kelekutella uamujunalla.
Uamustaha se lähtö onnii mukavempoo.

_Matkailija_ (suuttuu): Hirttää pitäisi tuollaiset laivamiehet.

_Kippari_: Hehe... sitte ee herra piäsis ollenkaan lähtemään.


II

_Kippari_ (täkillä konemiehelle torveen): No mittee meenoot, ku et ota
pakkia?

_Konemies_ (alhaalta): No eekö sinu silimäs erota, että täättä pakkia
annan rätkittöö. Taetaa olla tuas silimäs niih harmoona, että et niä
ettees etkä taakses.

_Kippari_: Oo hiljoo.. Satunj olemaa viärimpäen tässä ratissa.


III

_Kippari_ (konemiehelle alas, laivan ollessa laiturissa): Yks akka taes
puota järvee. Nuarooppa se poes, ku tuntuu huutoo ällittävä.

_Konemies_: Nuaroo ite.. paremmij joovat.

_Kippari_: No ku se alapuole hoeto kuuluukii sinu ammattiis, nii ala
nuarata.


IV

_Matkailija_: Miksi ei tämä laiva jo lähde?

_Kippari_: Massiinist män tuolta Hamelahesta hakemaa piimee, nii lie
tuas jiännä akkaväen kans kutjastelemaa.

_Matkailija_ (yrittäen ivaa): Piimän voimallako tämä laiva kulkeekin.

_Kippari_: Nii voa. Tää on semmone piimäraketti. Miehet laataan
piimällä, mut laeva kulukoo. Ymmärtääkkös herra semmosta kiertovirtoo.


V

_Kippari_ (konemiehelle alas): Minkätähe sinä nyt aiot käämäjalakoo
kunttuuttoo?

_Konemies_: No eekö se juutas niä, ku ollaa iha avolouhum piällä.

_Kippari_: Näkkyypä tuossa jalaka pohjaa ylettävä jos huonost kää. Anna
vua rätkittöö nelillä.




YSTI.


Ysti oli maallisen tomumajan jaossa joutunut verrattain hyvälle
osalle, mutta niiden henkisten lahjain kanssa oli vähän niin ja
näin. Ruumis, joka oli pituudeltaan kolme kyynärää 6 tuumaa, päättyi
tuuheatukkaiseen, punanaamaiseen päähän, joka jyhkeiden hartiain päällä
vaikutti hieman pienehköltä. Vaikka Ysti oli parhaissa miehuusvoimissa,
oli kasvoissa ja varsinkin niskassa tukevia ryppyjä. Vanhuutta ne eivät
todistaneet, mutta suuremmalla syyllä sitä, että hänen ulkomuotonsa
oli jäänyt viimeistelyä vaille eli niinkuin sanotaan työkirveellä
tekaistuksi. Pukeutumisensa ei ollut myöskään aivan viimeisteltyä.
Takki pyrki lyhyeksi helmasta ja varsinkin hihojen kohdalta, jolloin
tukevat ranteet ja turpeat kädenselät pääsivät oikeuksiinsa ja
näyttivät varsinkin pakkasella aivan tuskanpunaselta. Käsineitä ei
Ysti käyttänyt koskaan eikä sanonut käsiään palelevan. - Kesällä
hän käytti ehyitä kenkiä sen vuoksi, että hiekkaa menee, mikä jalat
verille hieroo, mutta talvella sai olla kengät minkälaiset kulloinkin
sattuivat, koska ei hiekka ollut tunkeilemassa. Kengissä pyrkivät
terät olemaan pitemmät varsia, jotka eivät ulottuneet useinkaan
kuin puolisääreen, näyttäen perin turvattomilta ja ujoilta pitkällä
taipaleella. - Näitä suuria jalkojaan ei Ysti tavallisesti ripeässä
tahdissa muutellut, mutta sitä suurempi taival katkesi kertamuutolla
ja lovi hangessa osoitti, että aikamies oli taipaleella. Sattuipa
kerrankin, että Ystin oli lähdettävä kaupunkiin 30 km päähän viemään
kauppiaan suurta rahasummaa. Laivasta Ysti myöhästyikin, mutta
jokseenkin yksin ajoin hän pääsi perille kuin laivakin. Parin kolmen
peninkulman matka oli hänelle leikintekoa.

Niinpä Ysti tuumasikin, että "tuo Jeäskelän Pekka seon kunnon mies.
Se se ei iliman tietä. Nyttii kävin Pällikkäällä ja sain kolomet
sikkaaria". (Pällikkäälle oli matkaa 30 km.)

Ystillä oli muhkea ääni, mikä kumahteli kuin tynnörin läpi puhuttaessa
kovalla pakkasella.

Kerran oli Mykkäs-Taavetti ampunut kuren ja kuivannut sen siivet
leväälleen. Ystille sanottiin, että niillä sitä voisi lentää. Ysti
nousi makasiinin katolle, ja ryhtyi koittamaan. Varmuuden vuoksi hän
pari kolme kertaa koitti kuinka ne kannattavat ja lausui: "kyllä nämä
tuntuu kannattavan" ja samassa juoksi makasiinin harjaa pitkin, mutta
ei muistanutkaan siivillä humauttaa yhtään kertaa alas tullessaan ja
putosi vähemmin sulavalla tavalla hiekalle niskalleen, missä alkoi
surkeasti panna, että: "voi, voi".

Kähkösen puotiin tullessaan huomasi Ysti jänislankaa oven pielessä ja
lausui, "tuossapa on huonoo jänislankoo. Se katkiaa miehen kaalassa".
Puotipojat sanoivat: "annatko katkaista?" "No kun annatta par
sikkaaria." - Sovittiin niin, että Ysti rupeaa tiskille selälleen ja
lanka pannaan kaulan ympärille, ja toinen pojista vetää toiselta puolen
tiskin, mutta jos liian tiukalle menee, niin Ysti ärjäsee, jolloin
otetta helpotetaan. Pojat tiskistä ponnistaen vetävät niin paljon kuin
jaksavat, mutta lanka ei katkea eikä Ysti ärjäse. - Onneksi sattuu
kauppias tulemaan puotiin ja huomaa tilanteen. Hän sanoo pojille:
"johan te miehen tapatte!" - Nyt vasta pojat huomaavat, että voihan
se kyllä Ystikin kuolla. Samassa aletaan lankaa kiertää pois, mutta
hätäpäissään kiertävät väärään suuntaan. - Kumminkin lanka katkesi,
mutta Ysti paran jyhkeä ruumis ei nouse. Nyt aletaan hieroa ja pieksää
rintaan ja hartioihin. Jopa alkaa puhaltaa ilmaa muhkeasta ruumiista
kuin tulivuoresta, ja Ysti avaa silmänsä ja hieroo kaulaansa ja lausuu
harvakseen ihmeissään: "mikähän siinä lienee ollu ku minen suanna
eäneen."

Kun Ysti söi, niin ei piimä, särki ja leipä olleet omalla asiallaan,
eikä siinä tarvittu pöytä veitsiä eikä kahveleita. Sären hän väänsi
kaksin kerroin ja laittoi nurin niskoin taipaleelle ja ryyppäsi
piimää päälle. - Kahvia hän ei myöskään pannut sivu suun. Harvoin
sitä tuli liian paljon, mutta useimminkin päinvastoin. Kerran hän joi
vedon perästä 40 kupin vetoisen pannulisen aivan yhteen menoon, mutta
viimeisiä kupillisia juodessa ei tahtonut enää kuppi kädessä pysyä. —
Tyhjäksi meni pannukin.

Ysti oli ammatiltaan - juoksupoika. Luultavasti ammattikuntansa
muhkein. Hän toimitteli ihmisten, etupäässä kauppiaitten asioita,
kuljetti heidän tavaroitaan. Haki ja vei teurastettavia härkiä,
sikoja y.m. Kerrankin hän haki 70 paria rukkasia sisältävän säkin 35
km päästä talvella ja koko matkan hän kulki säkki hartioillaan. Jos
talossa oli vanha kissa, vesikauhuinen tai vanha koira, niin Ysti
ne toimitti isiensä luo. Kerran oli koiria kertynyt kokonaista 13
kpl, joilta olisi pitänyt kurja henki eroittaa eri taloksi. - Ysti
oli nämä kuljettanut Pajuharjun riiheen telkien taa ja aikoi sitten
lähteä puimaan "koirariihtä". Varmuuden vuoksi otti hän apulaisia,
jotka vartioivat ovea, etteivät puitavat karkuun pääse. Ysti meni
riiheen ja moksautti muutamaa koiraa vartaalla, mutta silloin nousikin
sellainen rähäkkä ja melu, ettei Ysti parka arvannutkaan. Kaikki koirat
hyökkäsivät Ystin päälle ja hän alkoi revityin vaattein juosta ympäri
riihtä ja huutaa surkeasti oven takana: "aakaskoo sukkelaan ov', ne
juuttaat syöp' minut!" Kun ovea raotettiin säntäsivät koirat reuhaten
ovesta ulos ja perästä tuli Ysti housut revittynä, pitkät sääret
verillä, surkean näköisenä, eikä yhdeltäkään koiralta saanut nahkaa,
vielä vähemmin omistajilta tapporahoja.

Kerran lupasivat nuottamiehet Ystille sikaarin, jos nielee elävän
kiiskin. Kiiski menikin alas odottamattoman helposti. Sitten arveltiin,
että saiskohan kiisken menemään vastahakaan. Kun luvattiin kaksi
sikaaria, niin Ysti nielasi kiisken vastahakaan, siis häntä edeltä ja
purematta. Suuret vesikarpalot poskilla ja tavallista punakammat posket
ilmaisivat, ettei se niin helposti käynytkään kuin oli luullut ja sillä
kertaa ei hän useampia sikaaria ruvennut ansaitsemaan.

Ysti oli taitava kulkemaan yhdellä tukilla. Kerran hän lähti vedon
perästä kulkemaan Karvalinlahden yli yhdellä tukilla. Vetokaverit
olivat salaa lyöneet haa’an puun päähän ja siihen sitoneet lujan narun.
Kun Ysti pääsi keskelle lahtea, kiskaistiin nuorasta syrjään päin ja
silloin Ystin mahtava rovi moiskahti järveen. Ysti meni uudelleen
tukille mennen vähän matkaa eteenpäin ja sama temppu uudistui vielä
pari kertaa. Ysti parka ei huomannut petosta, ihmetteli vaan, että
mikä ihme siinä on, kun ei _nyt_ pysy tukin päällä ja muulloin on aina
pysynyt ja - hävisi vedon.

Kirj. Alb. Sonninen.




SANASUTKAUS.


Kerrotaan, että kuopiolainen Tatu Nissinen kerran kohtasi tuttavan
kadulla, joka näytti kovin masentuneelta. Tatu kysäsi häneltä:

- Mistä sinä noin alla päin maleksit?

- Tuolta tulen _rukkoushuoneesta_. Viittasi pankkiin, josta vekseli oli
tullut ulos takaperin.




HULUKKOSEN RADIO.


Ihalainen kehuu naapurilleen Hulukkoselle radiolaitteitaan ja siitä
sukeutuu sitten seuraava keskustelu:

_Ihalainen_: Ohan se nyt mullae tok ratijo.. kelepoohan sitä riähkee
kuunnella.

_Hulukkonen_ (muhoillen, tarkoittaen akkaansa): Etkö luule mulla sitten
oleva. Oekee onnii kovaeänine...

_Ihalainen_: He.. millonka sinä sen oot ottanna, kun ee oo mittää
kuulunna.

_Hulukkonen_: Jonnii kerraha tuo reähkä tulj otetuks.

_Ihalainen_: Taetaa olla tos kuje? Itekkö laetot kuntoo?

_Hulukkonen_: No on siinä kujetta kerraksee... Ja itehän minä sitä
aekanj kuluks kouhentelen.

_Ihalainen_: Taitaa kuuluva hyvästi muuttii ku Lahe asemat.

_Hulukkonen_: No ee siinä toeset asemat sua suuv vuoroo, ku se ruppee
holoventammaa ja huutamaa.

_Ihalainen_: Syökö tuo mitev virtoo. Minur ratijon on hyvi näkysä
virralle.

_Hulukkonen_: Jo tok kolome kertoo päevässä ottaa aeka lastin.

_Ihalainen_: (muhoillen) Jopa minä nyt sinur ratijos arvoon. Sinullo
kaksjalakane ratijo. Voi häekköläene sun ratijotas.

_Hulukkonen_: Siinä sitä onnii ratijota, eekä lopu ohjelma eekä virta.
Kyllä sen kans kuiluu aeka hupasesti, hehe.

       *       *       *       *       *

Hämäläinen sanoo tulta valkeaksi. Savolaisella valkea aina merkitsee
vain valkoista väriä.

Kysyy hämäläinen Kaavin savolaiselta:

- Anna valkeata piippuuni.

- Ei minulla muuta valakeeta oo kuin _paita_.

       *       *       *       *       *

- Rahat tai henkii kiljasee kiertolainen syyshämärässä maantietä
tallustelevalle vanhahkolle vaimolle.

- Voi hyvä ystävä kum mullei oo pennin pyörylätä ja henkennii haisoo
niin pahalle.

       *       *       *       *       *

Junassa kulkiessa pari Karttulan isäntää kehuu peltojensa voimaa ja
väkevyyttä. Tuota rellestämistä ei malta enää muuan pielaveteläinen
kuunnella, vaan älähtää:

- Elekee työ puhuva jonnii joutavia peltojenne voimasta. Enempi kun
teijän pellossanne tuota lantatavaroo on meijän tuva lattijallae.

       *       *       *       *       *

Pari savolaista on tilannut muutamassa Helsingin ravintolassa
vasinkanliha-annokset. Kun niitä ei ala ilmestyä näkösälle, kysäsee
toinen:

- Missee ne paistokset oikee viipyyvät, vai tokkoon se vasikka on ies
syntynykkää, jota meijän pit tässä ruveta järsimää?

Palvelija, joka myös sattuu olemaan kotoisin tuolta Pielaveden
puolelta: - Voi tok jos se oissii jo syntynnä, mikä hätä tässöiskaa,
mut kun vasikan issäi on jo toista vuotta ollu karkuteillä.




Politiikasta.

Vuodelta 1908.


Lähes tieteellisenä varmuutena on näihin asti pidetty, että meidän
maassamme olisi kaikkein enin - unta ja nälkää. Mutta jos tämän
kansallisen rikkautemme runsaus onkin valtava ja tyhjentymättömältä
näyttävä, täytyy meidän kuitenkin totuudessa pysyäksemme sanoa - niin
haikealta kuin se monestakin voi tuntua - että se on enemmyys-arvostaan
näinä aikoina painunut toiseen sijaan, ja etualan on anastanut —
politiikka. Sitähän on nyt kaikkialla. Siitä saarnataan kirkoissa ja
kokouksissa, puhutaan pappiloissa ja partureissa. Politiikka se määrää
virkoihin niin senaattorin kuin urunpolkijankin. Se rakentaa ja rikkoo
naimiskaupat. Se mittaa ihmisen viisauden ja tyhmyyden, taiteilijan
kyvyn ja kauppiaan kätevyyden.

Mitä oli haukkuminen ja tappeleminen ennenvanhaan! Paljasta
maitovelliä! Politiikka sitävastoin on edelliseen hionut
henkevyyden ja vihlovan terävyyden samoinkuin se tappeluunkin
antaa rientoisan vauhdin. Ei mikään pullauutuus ilmesty, ellei
sen luomistyöhön jollakin tavalla olisi koskettanut politiikan
aina ojolla oleva sormi, puhumattakaan nimen antamisesta kissalle
tai koiralle, joka toimitus on ehdottomasti politiikan kontrollin
alainen. Kerrotaanpa erään kellahtavan perustuslaillisen, joka ennen
politiikkabasillin ilmestymistä maahamme oli vierustoverikseen ottanut
tavallisen suomalaisen maatiaisihmisen, kiihkeällä jännityksellä
odottaneen avionsa kukoistuksen kuorestaan puhkeamista, nähdäkseen,
osoittaisivatko tulokkaan ulkoiset tuntomerkit hänestä tulevan
perustuslaillisen tai suomettarelaisen.

Annappa sitten maamme politiikasta ja siihen yhdistetyistä eri
aatevirtauksista kuvaus! Ohhoh!

Mutta jos tekaistaisiin pieni asia, pieni perhenäytelmä. Jos
Pohjanmaalla, Pukarin pitäjässä olisi suomalais-syntyinen Saara
roidellut halolla "hurrisukuista" Aabrahamiaan niin rotevanlaisesti,
että rytäkässä olisivat kintut katkenneet, niin emmeköhän kohta saisi
lukea seuraavanlaisia selityksiä:

_U.S._ "- - - - - kansallisuusasiassamme. Teko on tietysti raaka eikä
suinkaan esimerkiksi suositeltava suomalaisuuden voittoon viennissä.
Kuitenkaan emme luule erehtyvämme, jos otaksumme tämänkin edellä
kerrotun tapauksen johtuvan siitä luonnottomasta tilasta, joka meidän
maassamme on vallinnut s.o. että kourallinen ruotsalaisia ylimyksiä
ja rahapohatoita on sortonsa alla pitänyt suurilukuista suomalaista
väestöä, jota se vielä tänäkin päivänä nuorsuomalaisten avulla tekee."

_N. Pressen_: "- - - - - ja ettei kenkään meistä germaaneista,
jotka historiallisten tapausten kautta olemme joutuneet tähän
raakalaismaahan, unohtaisi asuvansa barbaarien, vandaalien ja
koirankuonolaisten seassa, siitä on tämä tapaus vereksin muistutus."

_Vaasa_: "- - - - - Tapaus kuvaa erinomaisesti meidän suomalaisten
suhdetta ruotsalaisiin 'hurreihin'. Meitäkin, samoinkuin tuota
vaimoa, ovat 'hurrit' kiusanneet ja orjuudessa pitäneet, mutta siitä
kaikesta on koitunut oikeutettu kosto. Ja niinkuin tuo vaimo, nouskoot
suomalaiset kostoon yli maan. Pois 'hurrit' rantakiviä myöten!

"Herää Suomi, valveudu leijona!"

_Hbl_: "- - - - - Jyrkkään eristäytymiseen hunneista ja mongooleista,
siihen tämäkin tapaus meitä entistä kiivaammin kehoittaa; ero koko
linjalla, se olkoon tunnussanamme. Älköön kukaan pitäkö heitä työssään.
Pois kaikki samojeedilainen palvelusväki syöpäläisineen ruotsalaisten
taloista. Kavaltaja on se nainen tai miesnuorikko tai leski, joka
antautuu lemmenkauppoihin ostjakkien kanssa. Ainoastaan, jos on
tilaisuus rahallisesti perinpohjin nuolaista, olkoon jonkunlainen
yhteisyys sallittu."

_Työmies_: "Luut ruskaa, veri purskaa, - - - - - rääkkää sosialistia,
sillä mikäli tiedämme, on mies meikäläisiä ja akka suomettarelainen.
Mutta rääkätkööt, iskekööt hampaansa lihaamme ja imekööt vertamme, sitä
pikemmin vain tulee se päivä, jolloin porvarien haiseva yhteiskunta
luhistuu omaan mätäänsä."

_Hels. San._: "Niin jokapäiväiseen menoon kuin tuollaiset tapaukset
kuuluvatkin, on siinä kuitenkin U.S:lle kyllin aihetta sivellä
nuorsuomalaisia keltavärillä. Pettymystä myöskin tuntisimme, el Veivät
ruotsalaiset lehdet sotkisi asiaan mongooleja ja germaaneja samoinkuin
Työmies mätää porvarillista yhteiskuntaa."

_Kansan Lehti_:"- - - - - Miksi sitten mies taipuu tuollaisen
syöjättären kanssa yhdessä elämään? kysynee joku yksinkertainen. Siksi,
että meillä on kirkko, joka kahlehtii ihmiset yhdessä elämään, vaikka
toinen toisensa palasiksi repisivät. Meillä on rasvaisia pappeja,
joiden tehtävänä on sokaista ihmisten järki, että ne taipuvat kirkon
ikeen alle. Porvaritkin hyvin kirkon ikeen painon tuntevat, mutta ne
kuitenkin sitä ylläpitävät. Viikon köyhälistöä nyljettyään, antaa
pappi taas kaikki anteeksi ja lupaa, kun vaan kymmenyksen kiltisti
heille suorittaa, pääsön taivaaseen. Siinä niksi, miksi porvarit
kirkkoa suosivat. Mutta sosialistit sitä laitosta vihaavat ja entistä
voimakkaammin karjasevat:

"Alas kirkko, vaikka olis s-a!"

_Kansakoulun Lehti_: "- - - - - eikä tapaus kuulukaan niihin asioihin,
joita me harrastamme, mutta kun tuollaista sivistymättömyyttä
ilmaantuu, panee se meidät surulla kysymään, koska vaikenee
rusopuhtoinen päivä, jolloin tuollaisia tekoja saamme silmäillä
vain historian lehdiltä? Koska leviää eteemme ne sivistyksen
ikivihreät tasangot, joiden suloutta eivät mitkään epäsoinnut
häiritse? Ja vastauksemmekin on siihen valmis. Vasta silloin,
kun kaiken sivistymättömyyden pohjasyy on poistettu s.o. kun —
kansakoulunopettajain palkat ovat korotetut."

_Aamul._: "- - - - - on selvästi tämän aikaansaanut sosialistien valama
myrkky, sama väkihappo, jolla kunnioitus uskontoa ja kirkkoa kohtaan
kansasta syövytetään, pyhät avioliiton siteet rikki ratkotaan ja koko
historiallisesti kehittynyt yhteiskuntalaitos, esi-isien työn tulos,
raadellaan."

_Sotahuuto_: "Kiitos oi Herran!

"Vihdoinkin on toteutunut kauvan vireillä ollut aije perustaa osasto
Pukarin pitäjään. Hiljan siellä sattunut tapaus on sitä jouduttanut
niin pitkälle, että luutnantti Baryton ja korpraali Kitara läksivät
eilen sinne.

"Herran haltuun! Halleluja!"

_Vartija_: "- - - - - Antikristuksen valta paisuu; vaimo pieksänyt
miehensä puolikuoliaaksi Pukarin pitäjässä. Mitä ennustavat tällaiset
tapaukset, mihin viittaavat myös teot sellaiset, että käärme maalataan
kirkon kattoon sille sijalle, jossa raamatun mukaan pitäisi olla
pyhähenki kyyhkysen muodossa, ja alastomia poikia paikoille, josta
rukoukseen polvistuneen uskovaisen korviin pitäisi kuulua enkelien
siipien suhina. Mihin viittaa myös se, että kirkon ja teatterin
välimaaksi jätetään vain 20 metriä? Niin - ne kaiketi viittaavat
siihen, että viimeiset ajat ovat käsillä. Kristiveljet ja sisaret!
Onko lampuissanne öljyä?"

_Velikulta_: "Kautta maan valitetaan nyt halkojen kallistumista, mutta
kummakos se on, kun niitä Pukarin pitäjässäkin on ruvettu käyttämään
välineenä perhesolmuja selvitellessä. Muuan muija kuuluu näet
kopiloineen halolla herraansa ja lopuksi - rikkoneen sääriluut.

"Mikään uutuus asia ei ole, sillä aina maailman alusta on ollut
avioliittoja, niissä sattuneita solmuja ja sykkyröitä sekä niiden
selvityksiä. Tavallisimmin ovat solmut selvitetyt saivariston
jauhamisella tai korvatillikoilla. Kun on kättä pitempää tarvittu, on
käytetty luutia, kattiloita ja vähemmässä määrässä halkoja, puntareita
ja kirveitä. Vallan tarpeetonta on meistä Pohjanmaalla halkoja käyttää,
kun siellä muutenkin on puutavara vähissä ja kun Kokkolastakin niin
helposti saa hyvää kotimaista tervanarua. Huonosti harkittua on meistä
myöskin lyödä säärille niin, että ne katkeavat, syystä, että sääriä
tarvitaan kulkuvälineenä joka päivä, ja vielä sitä tarpeettomampaa, kun
kerran luonto on vartavasten kasvattanut nimenomaan erikoisen paikan
sellaista toimitusta kuin selkäänantamista varten."

Juutas Puustinen.




Reissusälli oamiaene.


    Savolaene tietä astu sälli,
    Kilometritehtaelija kuluki,
    Nälännäevettymältä se näytti,
    Kuluneelta sekä kuehtuneelta.
    Varsin ryysyset olj yllä voatteet:
    Paekon ihon paljaan vilikku pinta,
    Kurkistel myös varpaat kengistäkkii.
    Ihhaillaksee luontoo sekä ilimoo.
    Vastaa tulemaa ku sattu vanahus,
    Keppi käissä ukko kompuroeva,
    Tievustella alako sälli tältä:
    "Voesitteko laenaks antoo veistä,
    Että murkinoejja saesin einnee?"
    Kuppeeltasa ukko kopeloejje
    Tupestasa ojens puukkotyngän.
    Sukas vyöltää sälli remmin vettee
    Sekä uuvve reijjä kaevo siihe,
    Vinnate sen tiukkaa vyötäesillee,
    Suolet ettei voenna yhtää soejja —
    Ilimotella leivä ikävyyttä.
    Vei te antaissasa vanahukselle,
    Sälli sitten lausu tällälaella:
    "Kiitos laennasta. Nyt toas mun kelepoo
    Tietä myöte eespäe tallustella,
    Syyvvä ku saen tässä oamiaese".
    Alako sitte jällee astuksella,
    Renkkuvirttä hauskoo rallatella.

                         Kaarlo Hemmo.




Sanasutkauksia.


Shakespeare, maailman monipuolisin kirjailijanero, oli intohimoinen
sanasutkauttaja. Tämä hänen niin usein esiintyvä leikillinen tapansa
on hankkinut harmaita karvoja hänen teostensa kääntäjille. Sillä
eihän sanasutkaus ole käännettävissä toiselle kielelle. Sanasutkaus
riippuu yksinomaan jostakin leikillisestä sanan merkityksen tai äänen
väärentämisestä.

       *       *       *       *       *

Helsingissä Ison-Roopertin kadulla sijaitsi muinoin kolmannen luokan
kahvila. Se oli siihen aikaan kuin ravintoloissa tarjoiltiin väkeviä.
Emäntä oli ottanut uuden tarjoilijattaren, vasta Maaningalta kaupunkiin
muuttaneen tytön. Tämä oli tielle tulematon suupaltti. Kun tarjoilu
iltasilla loppui, kerääntyi emäntä ja palveluskunta tytön ympärille
kuulemaan hänen sutkauksiaan ja letkauksiaan. Kaikesta oudosta minkä
suuressa kaupungissa näki ja kuuli, oli hänellä leikki valmiina. Se
häntä enin ihmetytti, että tytöt Espiksellä iltasilla "_aituuttivat_"
tuntemattomia miehiä. Ei niin Maaningan kirkolla.

Tuli kerran humalainen mies kahvilaan. Istuutui pöytään ja komensi
äreällä äänellä viinaa itselleen. Tyttö riuskasi vastaan:

- Ei teällä kellekään viinoo anneta.

- Mitäs teillä sitten tarjotaan?

- Ei kun kahvia.

- Minä en teidän sumpistanne huoli. Eikö teillä parempaa tavaraa ole?

- On _tietä_.

- Tietä, tietä, tietä, vatkutti humalainen. Minä en teidän
kuravesistänne huoli.

Silloin maaninkalainen tyttö muka oli kimmastuvinaan ja huusi kovalla
äänellä:

- No, jos ei _tie_ kelepoo, niin kelepoohan _katu_.

Samassa tyttö kiepsahti ovesta pellolle, vihelsi poliisin ja ja mies
nakattiin kadulle.

Huhu kertoo, että mies tästä sukkeluudesta ihastui niin
maaningattareen, että rupesi selvänä latkimaan sekä teensä että
kahvinsa hänen kahvilassaan. Esiintyi aina selvänä, kosi ja vei
maaningattaren vihille.

Käyttääkö aviovaimo miestään silloin tällöin kadulla siitä ei huhu enää
virka sen enempää.

Kulin kerran laivassa Karjalankoskelta Kuopioon. Meitä oli joukko
turisteja muilta seuduilta, joku ulkomaalainenkin. Muuten laiva täynnä
rupattelevia alkuasukkaita.

Tultiin muutamaan laivalaituripahaseen, joka vanhuuttaan jo näytti
tutisevan ja jota jokainen suuri aalto hieman heilutteli. Sellaisia on
paljon Savon vesillä ja niihin laiva laskee täyttä kyytiä ollenkaan
surkumatta sen heikkoa rakennetta. Mutta se vain kestää, sillä se
ymmärtää kimmoavasti väistää ja matkustajat ovat myöskin tottuneet
ylläpitämään tasapainoa odottaessaan laiturilla.

Sieltä tuli mökistä mies rallatellen ja lähestyen laiturille. Hän
oli yöllä saapunut mökille ja aamutuimaansa ryypännyt joitakin
puolikuppisia. Linnut puissa laulelivat ja mies hikkasi: "hih pihlaja
ja muita puita lisäks". Jalat olivat niin ihmeen irti maasta ja punaset
pieksut loistivat aamuauringon säteissä. Tuli sillalle ja teki nousuaan
laivaan. Silloin kapteeni, joka kainosteli hienoja matkustajia,
kurkotteli kaiteen yli ja lausuu arvokkaasti ja varmasti:

- Me emme voi ottaa teitä laivaan, te olette nauttinna.

Viimeinen sana sittenkin ilmaisi, että hän oli savolainen. Silloinpa
mies kimmastui, hyppäsi kahenjalan ja huudahti:

- Minäkö humalassa! Haistak!

Hyvin hieno sana Savossa, aina ilman lisäyksiä ja aina k. lopussa.
Tosinhan siinä vähän parfyymiä on, mutta hyvin epämääräistä, kun ei
sanota mitä.

- Oon tok' jo aikoja sitten heittännä naattimiset hiiteen. Enhän minä
ennee naati sen kun häthättään _kansalaisluottamusta_.

Meidän välityksellä mies laskettiin laivaan, sillä eihän tuollaisia
sukkeluuksia joka mies laskettele. Englantilainen Shakespearekin
hymähti haudassaan. Ei hänkään kykene sitä omalle kielelleen kääntämään.

Pienet poikasetkin Savossa harjoittavat sanansutkauksia. Iinalammen
talossa Rantasalmella oli muinoin majatalo. Siellä oli kyytipoika,
joka oli kuulu liukkaista vastauksistaan. Kerran otti eräs vanha
rouva, joka oli hyvin huono suomenkielessä, kyydin majatalosta ja
poika pantiin ajamaan. Sattui olemaan korskuva ori majatalossa ja se
pantiin aisoihin. Ori hirnui ja peppuroi, peruutti rekeä ja korskui.
Päästiin vihdoinkin liikkeelle. Silloin rouva kysäisi parhaimmalla
suomenkielellään pojalta:

- Onko tema hevonen eksy? (Tarkoitti: äksy).

Poika katsahti rouvaan ja virnisteli ja sanoi:

- Eihän tuo nyt hitto vie _eksyne_ keskeltä maantietä.

Metsässähän sitä eksyy, jos eksyäkseen, mutta kuka sitä nyt
vallanmaantieltä eksyy, tuumaili muka poika.

Professori Theodor Homén, Savolaisen osakunnan inspehtori, oli huono
suomalainen vaikka Pieksämäellä syntynyt. Laivan seistessä eräässä
laiturissa halonoton takia kauemman aikaa, lähti professori hieman
jaloittelemaan. Tapasi maantiellä lapsenlikan, joka kantoi lasta
sylissään. Tyttö oli savolaiseen tapaan punakka ja pullakka, niin että
professori päätti häntä puhutella. Asian aluksi hän kysäsi tytöltä
lapsen sukupuolta:

- Onko tuo _yks_ poika? (Ruotsalainen sanoo näin: yks poika).

Tyttö katsoo kauan professoriin, hymähtää hieman ja sanoo:

- _Yks_ on.

Lukemattomat ovat ne ruotsalaisten ja muukalaisten nimien väännökset,
jotka kansa lausumisen helpottamiseksi, ovat sepittäneet. Tässä muutama
esimerkki:

    Saxbäck ja Göös = Kapsäkki ja Kiessit
    Gyllenbögel = Kylänpyöveli
    Kammarjunkare = Tupalurjus
    Orbinsky = Piiska
    Sprengtporten = Römpätti.

Eräässä kylässä oli kaksi Bernhard nimistä poikaa. Toista sanottiin:
Pienhaartti ja toista Suurhaartti.

Fischkuchen eli Fischkucken, saksalainen sana, joka merkitsee kalakakku
eli kalaleivos, on muuttunut Savossa sanaksi _kalakukko_.

Tällaisia sanasutkauksia on loppumattomiin.

Pieni lapsikin saattaa sutkauttaa ehkäpä vasten parempaa tahtoaan.

Eräs täti Helsingissä kysyi pieneltä rantasalmelaiselta kerran:

- Matkustatko suvella Rantasalmelle?

- Suellako, kysyi poika. En suella, en suella, hevosella, hevosella.

- Lännessä ja etelässä kesä on suvi, joka taipuu muutamissa muodoissa
jokseenkin kuin susi.

Ernst Lampén.

       *       *       *       *       *

_Alapetti_ (Joosepille, jonka on yhyttänyt kokemassa omaa rysäänsä):
Etköö oo nuapur nyt erreyksessä, kuv viet kalat minun pyyvyksestänj?

_Jooseppi_: Enkä oo.. nua kalatpa tuassa ovat erreyksessä männeet sun
pyyvyksees, vaekka oovat minun kalojan.

       *       *       *       *       *

_Tuariainen_ (Jauhiaiselle) Sinäkö kuulut hierova erroo akastasj?

_Jauhiainen_. Niinhän minnoon hieronna, mut eehä tuosta taho valamista
ruveta syntymää.

_Tuariainen_: No mikä siinä on hankoomassa, ettee seleviä?

_Jauhiainen_: No ku sitä torroo piisoo aena, että ee ennätä toene eekä
toene lähtemää.

       *       *       *       *       *

Kaksi ylioppilasta, toinen Yrjö Kiljander ja toinen sittemmin
Heinäveden rovasti Mielonen, ajoivat kyydillä Helsingistä Kuopioon.
Kiljander oli hyvin hermostunut ja riiteli Mieloselle siitä, että hän
sinutteli kyytimiehiä. Se ei muka sopinut sivistyneelle miehelle.
Hän piti pitkät saarnat tästä majataloissa, joissa kaikki rekikunnat
ylioppilaita aterioivat yhdessä.

Sattuipa kerran niin, että Kiljanderin ja Mielosen kyytipoika kaatoi
reen ja Kiljander kupsahti syvään hankeen. Kiljander vimmastui ja
haukkui kyytipojan pahanpäiväisesti. Vihapäissään sinutteli poikaa.

Kun sitten majatalossa kaikki ylioppilaat yhdessä aterioivat, sanoi
Mielonen hienotunteisesti:

- No, _yhtypä_ se Yrjökin kerran _veljeensä_.

       *       *       *       *       *

Onko tänne perästätulevia! huusi Kinkuvan Kusti, kun kaivoon putosi.




KERVISEN KOIRA.


Kervisen talo on maantien varrella Savossa. Tunnemme sen kutakuinkin.
Vielä paremmin tunnemme Kervisen koiran.

Se on - tai oikeammin oli - pahimpia räyskiä mikä ikänä on
valtamaantien varrella räkyttänyt ohikulkijoita ja hätyyttänyt
polkupyöräilijöitä. Ja kun siitä valitettiin ukko Kerviselle, niin
ukko tietysti puolusti sitä, vieläpä ylpeilikin siitä, että hänellä
oli sellainen koira. Taivaan isä on, rangaistakseen ohikulkijoita
heidän synneistään, asettanut semmoisia Kervisiä juuri maantien varteen
asumaan.

Kervisen koira väijyi ohikulkijoita, maaten portinpielessä taikka
saunan nurkan takana, mistä sitten kamalasti rähisten hyökkäsi esiin.
Hevosella ajajia se haukkui turvallisen välimatkan takaa, sillä
ajajalla saattoi olla piiska, jonka kipeätä siimaa Kervisen koira
useammankin kerran oli joutunut maistamaan opikseen vaikkakaan ei
huvikseen. Jalankulkijoita täytyi myöskin varoa, sillä ellei niillä
ollut keppiä, niin olivat ne kovin kähveliä koppaamaan kiven ja
paiskaamaan sillä.

Mutta turvattoman pyöräilijän kimppuun se hyökkäsi kuin peto, koittaen
käydä hampainkin kiinni housunlahkeeseen tai hameenliepeeseen. Nykyajan
pyöräilijätyttöjen hameenhelmaan se tietysti ei ylettynyt - se ei
ymmärtänyt niillä hametta olevankaan - mutta se koitti puraista suoraan
nilkkaan.

Ja Kervistä se vain nauratti. Sen täytistäkö ne lakkaamatta
rahtautuvatkin edes takaisin tietä pitkin hänen talonsa ohi!

Raivokkaimmin haukkui Kervisen koira autoja.

Se haukkui niitä henkensä uhalla. Se vihasi niitä rajattomasti eritoten
siitä syystä, ettei voinut niitä säikyttää eikä puraista, ja että
sen piti varoa jäämästä niiden häikäilemättömien pyörien alle, kun
ne ylimielisesti ja ylpeästi suhahtivat Kervisen talon ohi. Tietysti
vihasi ukko Kervinenkin autoja, joille ei hänen koiransakaan pystynyt
häiriötä tekemään.

Mutta jollei Kervisen koira autoille muuta voinutkaan, niin kyllä se
niitä ainakin haukkui, haukkui koko keuhkojensa ja kitansa voimalla,
juosten vimmastuneena perästä kunnes oli menehtyä.

Kerran tapahtui sille kuitenkin aivan odottamaton sutkaus:

Tiet olivat kuravellillä.

Kauppias Hämäläisen auto tuli hyvää vauhtia kaupungista päin.

Kun se oli päässyt Kervisen kaivonvintin kohdalle hyökkäsi tunnettu
koira täysin voimin sitä vastaan.

Koira pysähtyi ikenet irvissä ja karvat pörhössä tien viereen ja avasi
kitansa, päästääkseen sieltä sapekkaimman sadatustulvansa.

Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Ei nyt eikä koskaan. Kervisen koira
vaikeni, vaikeni kuin muuri.

Samassa silmänräpäyksessä auton vasen etupyörä näet löi hirmuisen
kura-annoksen juuri päin Kervisen koiran kuonoa.

Kervisen koira oli hetken aikaa aivan sokaistu. Sen silmät,
korvat ja sieraimet olivat täynnä lokaa. Ja mikä pahempi, se oli
tukehtumaisillaan. Sen suu oli niin täynnä rapaa, että henkeä salpasi.

Kervisen koira yski, päristeli, sylki ja kakisteli. On omituista
nähdä koiran sylkevän, ja sitä juuri ohi kulkeva Hirvolan renki, jota
Kervisen koira vanhastaan vihasi kaikesta mielestään ja kielestään,
nauroi kauheasti.

Tämä nauru se lopullisesti murti Kervisen koiran sydämen. Kun se oli
tullut vähän tolkuilleen, loi koira Hirvolan hohottavaan renkiin sanoin
selittämättömän vihan, häpeän ja epätoivon katseen ja hiipi saunan
taakse.

Sen erän perästä ei sitä olisi enää tuntenut samaksi koiraksi. Se
luihuili levottomana milloin missäkin ja pysytteli poissa maantieltä.

Vihdoin se, niinkuin sanotaan, otti ja kuoli, suruksi ja kaipaukseksi
Kerviselle, joka epäili myrkytystä.

Turha epäluulo! Kuoleman syynä oli murtunut sydän. Silläkin oli näet
sittenkin ollut sydän.

Tiitus (Ilmari Kivinen).




Letkauksia.


Letkaukset ovat pistosanoja, enemmän tai vähemmän hyväntuulisia.
Naiset osaavat letkauttaa purevammin, niinkuin narttukoiratkin ovat
julmempia toisilleen, miehet taas letkauttelevat enemmän ojentaakseen
toista kuin häntä loukatakseen. Savolainen akkahan on maailman paras
kertoja - mahdollisesti ryssän maatushkaa lukuunottamatta - mutta ei
hänkään valitse humoristisia aiheita. Mies se sutkauksia latelee,
nainen on vain se lipevä kertoja. Savon akka varmasti voittaa
kaikki sisarensa ainakin siinä, että hän puhuu niin koreaa kieltä.
Hän syytämällä syytää suustaan runollisia kaunistuksia, niinkuin
alku- ja loppusointuja kaikkein arkipäiväisiimpiinkin asioihin.
Niinkuin Miina Möykky Rantasalmella, joka tapasi- pienen näpistelijän
pensaaseen piiloutuneena. Hän tarttui poikaa niskasta kiinni ja mörisi
matalalla alttoäänellään: "käy känkkyrä käräjiini". Taikka se vanha
akka Varkaudesta, nimeltään Ursin ja syntyjään Afleck, joka näin
korealla lauseella pyysi almua: "raottakeepa hyvä herra armonne ovvee
ja pistäkee penni vanhan vaivasen kohmettuneeseen kopraan." Mikä
alkusointujen helinä, mikä loistava vertaus armon oven raottamisesta!
Seuraa miehen letkaus:

Pekka Kansanen, mahtava pomo Leppävirroilta oli Savonlinnassa
kylpemässä. Samoihin aikoihin hoiti terveyttään kylpylässä Ilmajoen
provasti Heickel. Heickel oli pitkä, lihava mies niinkuin Kansanenkin.
Tulivat joka päivä vastatusten kylpylän käytävillä. Kansasta vaivasi
uteliaisuus saadakseen tietää, kuka tuo outo vastaantulija oli. Eräänä
päivänä hän rohkaisi mielensä, seisautti rovastin ja kysäsi:

- Suapko luvan kysästä, mistee kaukoo se vieras on kotosin?

- Minä olen Ilmajoelta.

- Kettee sieltä?

- Minä olen Ilmajoen provasti.

- Vai rovast, vai rovast. Sitähän minnäi tuolle Antille sanoin, että
rovast se on, kun sillä on niin suur maha.

Heickel oli kuuluisa sanavalmiudestaan ja tokaisi vastaan:

- Oletteko tekin provasti, kun teillä on noin suuri maha?

- Enhän minä mikä rovasti ou, muuten oun vuan _laiska mies_.

Ernst Lampén.




Onnentoevotusraketti häehe.


    Sotaurroot peästyväsä
    Tappeluje makkuu,
    Rauha-aekanae myös lähtöö
    Kamppaeluje hakkuu:
    Jos ei muuta, niin ne ryhtyy
    Rakkavuuve sottaa,
    Syvämmiä vallotelle
    Ihan täyttä totta

    Eivätkä ne silloin liiku
    Miekkae, pyssye kansa:
    Silimäelykset, valssit, polokat
    Ouvat asseinansa —
    Lopuks impyve ne sitte
    Sylliisä voan koppoo,
    Niinku kuularueskulla ne
    Saukkosia loppoo.

    Ja jos hätähuuvoks impi
    Suuta tahtoo aukoo,
    Suukkosruesku estää sen ku
    Ampuu se ja laukoo —
    Sitte nielöö kumpasennii
    Lemmenvirrannielut:
    Kahe siinä yheks muuttuu
    Syvämmet ja sielut.

    Samallaene tapahtunna
    Tässäkii on tiisa:
    Ratsumestärj uljas valtas
    Neiti Anna-Liisan:
    Monin kiertoliikkei keäräs
    Tytö lemmentaekaa,
    Sotasoalii voettamalla
    Syvän rauhan aekaa.

    Eikä sitä seälittännä
    Aenuvata kukkoo
    Talon ottoo, siskoseta
    Jättee veikkorukkoo...
    Mut on johosta tään tempun
    Kaekki ilomieli:
    Siunavuksi onnitelle
    Syvämmi ja kieli.

    Niinku myös on oltavakkii,
    Laen ku käsky suurin –
    Rakkavuus - on yhistännä
    Kaks toas yhtee juuri:
    Kuenka onkaa onnellista
    Sekä suurenmoesta
    Olla ite rakastettu,
    Rakastoo myös toesta.

    Teijjä vastavihittyje
    Onnel ei ou meäree!
    Voan jos lissee toevottaa, ei
    Sekkää liene veäree:
    Sikspä raketin nyt lasken
    Onnentoevotukse:
    Onni Teille suurimpasa
    Avatkoompa ukse.

    Lemminkäene Kyllikkisä
    Otti ryöstämällä
    Ja olj lähtö kiireine ja
    Ja mänö kova halla.
    Mut tää herra ratsumestärj
    Ajakoo voan hiljoo,
    Varotelle kulettakkoo
    Pientä valakoliljoo.

    Uutee kottii huonekuriks
    Nimessä ei missää
    Ratsupiiskoo soaha ottoo,
    Eikä tuuvva sissää!
    Luuta toas jos asseeks sattuu,
    Lyyvä luutapuolla:
    Luut ei säry, eikä myöskää
    Hoavoo synny tuolla.

    Paras keino kuetennii on
    Käyttö suukkorueskun,
    Hellä sylleely ja lämmin
    Antamine mueskun:
    Ku voan aena toene toestaa
    Syyttää suuvvelmilla,
    Elo niin on herttaesta ku
    On se keijusilla.

    Kotikii on silloin kirkas
    Sekä aurinkoene,
    Hapannoama, murnotuskaa
    Ei ies siin ou loene —
    Yks on toevo, usko, lempi,
    Niinku yks on sänky,
    Eikä myrskyt tunnu, vaekka
    Muuvvalla ne mänkyy.

    Ja ku ympärille nousoo
    Pikku enkeleitä
    Jumaloemaa, rakastammaa
    Vanahempijjaa - Teitä,
    Niitä sekä isänmoata
    Rakastaissa aena
    Ellee lerotelkoo sitte
    Oekee onnekkaena!

        Kaarlo Hemmo (Kaarlo Tiihonen).



_Soinis-Jussi_ (pankkiin tultuaan): Onkoon piärovast kotosalla?

_Pankkivirkailija_ (osottaen johtokunnan huoneeseen): Tuolla se
sakastin puolella.

       *       *       *       *       *

Tukkipomolta, jonka nimi on Boman, tiedustelee Sarkaharjun Taavetti:
- Mitenkä kaavan sitä pittää palavella virmoo, jotta piäsöö oikein
Puumanniks?

       *       *       *       *       *

_Automyyjä_ (innokkaalle hevosen kasvattajalle): Myykää vain se oriinne
pois ja ostakaa auto. Autoa ei tarvitse ainakaan joutilaana tallissa
ruokkia.

_Isäntä_: Kyllähän se voorti kulukusa puolesta mänis, mut se hänen
ties, miten sitä meijän varsantekijät suvahteis.

       *       *       *       *       *

Ensi kerran autolla ajettuaan selvittää Tuusjärven ukkeli: - Soon sitte
hurjoo männöö tuolla aatolla kulukiissa, ihan siinä partai juoksoo
piklankana perässä.

       *       *       *       *       *

_Vankilan pastori_: Mistäs rikoksesta te olette tänne joutunut?

_Vanki_: Söinpähän kerran uuvispuuron kanssa leipee.

       *       *       *       *       *

_Isäntä_: Kyllä tuollaisella ruumiilla passois työtä tehä, eikä talosta
talloon kuleksia ja tuvan penkillä pötkehtijä.

_Laiska-Lassi_: Voi hyvä isäntä, kun minä tekisinnii mielelläni työtä,
jos sei veis niin paljo aikoo.

       *       *       *       *       *

Rupesipa kerran Itämerellä ukko-Riekko vahtivuorolta päästyään syömään.
Mutta samassa heilahtelee laiva pahan kerran paiskaten ukon kanssin
lattialle istuilleen ja leivät, kala- ja voipunkat syliin, jolloin ukko
murahtaa:

- Luulookkoon se nyt, että minä syön kaikki yhellä kertoo.

       *       *       *       *       *

Kala-Taavetti saattelee herrasväkeä järven yli. Tuulee navakasti ja
keskellä järveä alkavat kyydittävät kiljua:

- Vene kaatuu, kaatuu tuossa paikassa ja kohta ollaan järvessä.

_Kala-Taavetti_: No, kesäinen ves, ei siinä vilustu...

       *       *       *       *       *

- Montako sullon hevosta nykyjään?

- Se ensimäinenpä se on vuan yksinlukkiin.

- No, eipä, eipä sitä juuri sen vähempee kehtoo isäntämies pitteekkää.




Oamupuhteella.

Kirj. O. Räisänen.


    Akka herree, tuler roapii,
    lieteen pistää pannun, koapii
    pohjospuoltaa, haakottelloo,
    siristellen sihtoo kelloo,
    toata räekkee, naksuttajjoo:
    neljästä on hintiv vajjoo - —

    Soap jo viimmenj jaahot pannuun.
    Vilikasoo ukko-Jannuun,
    joka vielä vettää unta,
    niinkuin muuhii tupa-kunta.
    Sikiöitä siellä teällä,
    lattialla, penkkiin peällä.
    Uunin kuppeella om piika,
    peite potkittuna poes, kul liika
    lämmin tullunna on tälle
    lihavalle ryllykälle - -.

    Havahtuupa viimmenj ukkoe,
    haakotuttaa häntäe: hohhoe!
    Kämpii siitä lattialle
    katastaa jo pihasalle —
    koapii siinä kaenaloetaan,
    mulukuiloo kakaroetaan.
    Herättääpä ylös piijjan
    murahtaen piener riijan:
    - niinkuh hako siinä - makkoo, —
    kello viijettä jo hakkoo —
    koko päevee passoom muoata — —
    Piika ihan säekäht, toata,
    tormasj ylös, voatteet vetj
    peällesä ja aeva' hetj
    hävisj, männen navetalle.
    Ukkoe siitä pihasalle
    pistäätyy - näet nurkan taa — —
    Eiline' om poskessaa’
    aeka mälli, sitä siirtää. —
    Keltaviiruh hankeem piirtää - —

    Palloo toaisj jo tuppaan siitä,
    kylymä kun selekpiitä
    karmii. Akka kuppiij jo
    koataa kahvin, sannoo: no
    toassa kaete toata oes' —
    luirua - ka, hörppee, poes - — —

    Hörppee. Kaevaa piippuvärkit,
    näköjäsä oekeen tärkit
    kapistukset. Kessujasa
    polttaa siinä istuissasa,
    eekä mietij justiim mittää —
    totta huokastahhii pittää —
    kerkiää tok vähemmälläe
    ohha aekoo päevemmälläe − — —

    Piikae tulloo navetasta
    elikoeta ruokkimasta.
    Sannoo niinkuih hättäessäsä:
    - Torstikki on touhullansa.

    - Sitäkö se pittiim myyvä
    härkä, sekä rahat syyvvä, —
    akka äkäsenä mannoo.
    Sylykäsöö ukko, sannoo:
    - Mikäs toassa nyt on hätä —
    jotta iham mannoot tätä. —
    Löyskäv Ville lupasj härkee
    silloinj ku' on tarve tärkee − − −

    Piika lähtii siitä pija'
    tormuuttammaa Torstikkija - — —



Ehkä ensimmäisiä vääränrahantekijöitä maassamme olivat Talviainen ja
Turpeinen. Ainakin he olivat maailman kaikkein huumorintajuisimpia
väärentäjiä. Kun heidän piti kirjoittaa nimensä siihen kohtaan, mihin
pankinjohtajatkin sen piirtävät, ei heidän mielestään Talviainen ja
Turpeinen olleet kyllin hienoja nimiä. He koettivat saada nimiinsä
hiukan ruotsalaista väritystä ja kirjoittivat: "Dalviainen ja
Durbeinen." Mutta ei sillä hyvä. He painattivat seteleihin sitä paitsi
seuraavan sutkauksen:

"Suomen pankki _ei_ maksa tästä setelistä kymmenen markkaa!"

Oikeastaan miehet eivät olleet muodollisesti syypäät rikokseen.
Ensiksikin he käyttivät omia nimiään seteleissä, joten itsekullakin
oli tilaisuus arvostella heidän lunastuskykyään miten tahtoi. Eivät
siis väärentäneet kenenkään nimeä. Toiseksi: he suoraan lausuivat
julki, ettei Suomen pankki niitä suinkaan lunasta. Olivatpahan vain
savolaisia, leikillisiä sutkauttelijoita, jotka ottivat sutkauksistaan
hyvän maksun, ehkä paremman kuin moni suuri kirjailija.

Suomen laki ei tajua huumoria. Mikäli tiedetään joutuivat Dalviainen
ja Durbeinen tiilejä laskemaan Kakolaan tai muuhun yhtä epämukavaan
vankilaan.




Valitus runo

ylitzen caiken tyhmyden / Ahdas-Mielisyden / ja Noituden harioituxen /
quin Ihmisildä käytetän vielä Nyky-Päivinä. Suomenkielen siteitä

        TATU PECKARISELDA
        cocon ja Pränttin pandu


    Ah quinga cauhisdus / tusca / nöyrän Mielen valda /
    Tutkeisan Mailman meno nijn Yldä / quin aida.
    See päänäns pahutt ombi ia Synnin lica /
    Quin rabacoss rypeisän yx riedas Sica.

    Nytt ylpiydest pullisdu Ihmis-Sucu aivan /
    Hee röyckiäst hallitt pyydä Maan ja Taivan
    Nytt Luonon laeist ia Laitoxist eij pijta cucan /
    Vaan väärisdät ia falskat ne tyhmän iärges mucan.

    Hee Velhoin Osvijtall ylös-löysit glasi-putket /
    Nijll cuuda / Auringota muca läpitz tutkeit.
    Hee falskeill consteilans fangitzit Pitkäisen Blicxtin /
    Glasi-pottijn sen pistit / ja cutzut valox Electritzin.

    Eij maasa mateleman enän Ihmis-parca tyty /
    Noituden toimituxin on heilä yx kijren hyty.
    Hee Aeroplani-Coucon sijvill räpisdät ilmass /
    Gans Turiain ja Yököin hee lendelet kilvass.

    Heill Authomobijlit muca Bentzin-Voimall lijcku /
    Vaick vissist itz Beelzebub nijss pyörisä kijcku.
    See culkeisans pärisdä / ja ilkiän haisun lyckä sisäst.
    Å Ihminen / Se Bentzin käy ulgos Synnin Isäst.

    Hee luulet cuulevans Taivan ilon maalisill corvill /
    Quin Rienaia heit skoiia Rathiio-Torvill.
    Hen Cinemathographeit seinill muca elävix teke /
    Eij quingan nijss Hengi löydy / sen vijsas näke.

    Quin porsat hee Ravindotans nuuskit ja tongit.
    Cuulema jongilaist Vitaminij hee ruastans ongit
    Josco hee minkän löysit / en usco Minä sitä.
    On surket quin tyhmys viel nyky-Mailmass itä.

    Näin turhuden / Synnin toimiss hee aigans huckat /
    Guin räknat ja tutkit ja Machinoidans ruckat.
    Taincaldaist meno hee cutzut _Kehityxex_ muca /
    Vaick tacaperin hee culget / sen havaitze ios cuca.

    Tätäkän kirioidust hee tuskin ymmärdä mahdat /
    Quin iärgens siat heill pääsäns on lian ahtat.
    Opix ja oiennuxex heill quingin tämä tulcan.
    Nytt corvatan taca Murhell pistän Kynä-Sulcan.




Ku ratijovehkeitä syvämmualle laitettiin.


Ku tässä Savo heemojulukasussa hoastetaa vissii kaekista ihmeasijoista,
niin eehä tuo taetas pahhoo tehä, jos muutamalla sanalla sannoo
livvaattas tästäe asijasta, ku niitä ratijorakkineita alako ilimestyä
tännehhii Savommuaha ja tännekkii Mäläklahe kylälle.

Se yritti olla kummdo aekoo... Siitä kun niät muutamissa paekossa
pitivät iha ihtesä piäjuavelin - joka siihe syntii immeestä keekuttaa
ja nytkyttää - keksintönä. Kyllähä tua miesväk paremmi käsitti, että
nykyaeja viisaus ja se tekniikkaha tässä pelloo, mut akkojen järk
tahto sakkeentuva siinä asijassa. Oljha nuita semmosijakkii akkoja
varsinnii nuoremmissa, jotka muutamissa paekossa oekee ruihnasivat
laettamaa ratijota, mutta semmoset vähä vanahemmapuoleiset akat eevät
ymmärtännä tämä ratijom piälle kerrassaa mittää, tekivätpä sitten
myöhemmi hankaluuttakii koko asijassa. Niinpä minunnii toespuoleisenj
säksätti hirveesti ku kuul, että minä meenoon lähtee ratijota hakemaa
kirkonkylästä. Panj kelevoto rahakukkaronniip piiloo, vua minä naaroo
höksötim mokomalle ..hehe.. ja pistin ruuna aesoe ja ajjoo huilautin
kirkonkyllää, ja oljpa tuota Mikko Tolose luona sev verra luottoo,
että anto velaksii. Tiesihäm minä, että ku eukko soap kuulla yhe illa
ratijota, nii antaa kukkaro jo iha lemmessä poekkee ja pittää muutennii
hyvänä, iha kaalastapittäe...

Nii sitte toen ne ratijovehkeet ja voe taetamato, mite eokko älämens,
ku rengit alako laitella antennimastoja pystyy. Olj sitä sillo
yhenkerra iäntä Myhkyrimäellä, mut ratijo vua laetettiin paekollee, ja
kohta alettii sitä sitten vinguttoo. Vinkuha se kelevoto ensi ku sijan
porsasta oes aeja raassa vinguttanna ja se pist akannii vielä enemmä
vihaks.

Eehäm myö ensaluks osattu niitä annootia ja mukkulaattoria vissiinkää
kytkee oekeella tavalla, koskapa pahhuus pit niim pahhoo elämee ja
vuoroo sano jonnii sanannii, pistpä vällii vähä rysseekii. Monta
iltooha sen mokoma kans män tuhratessa ja se lisäs akalle intoo. Kyllä
siinä Myhkyrimmäk raeku ku uamusta iltaa paahas näetä nykyaeja vehkeetä
ja hullutuksia, ja nii olj iha ku äkääntynyt kana, että ee tahtonne
yöpuulleenkaa asettuva, vua mourus vielä sängystäännii. Eehä siihe
sängy lähelle ollunna ietimistäkää minulla sillo, vua makkailinpa
saanassa niin kaava, ku suatii vehkeet reelaa ja piästii eukom pahhoo
tuulta sillä laahuttammaa.

Tämä kuntoon suant kest kuitennii nii kaava, että eukko rukka mänetti
kokonaa malttisa.

- Siinä sen kans joka ilta puolee yöhö tuhrootte ja poltatte kallista
öljyvä ilima-aekojaa ja päevällä ee tule töistä mittää, älämes ja ku
toeset vielä alako suotta-aekojaa mokomata härnäilemmää, nii eekös
kelevoto ottanna korentata ja hujjaattanna koko värkkiä nuri.

Pisthän tuo vähä vihaks, mut aattelin, että etpä toesta kertoo tie
sitä, etkä aenakaa yletä antennia hujjaattoo lattiaa, on se siks
korkeella. Kävin hakemassa uuve värki ja sepä alakokii kohta laaloo ja
panna kaekinpuolim parastaa.

Jo eukkokii tukkes suusa ja seol hyväm merkki. Ku sitte pantii
pyhäoamuna kirkkotoemitus kuulumaa, nii sillo jo euko syväala sulj
kokonaa ratijota kohtaa. Siihe tulj muihe jookkoo istumaa ja ihmeessää
näätti oleva. Kun siihe sattu muitae kylä eukkoja, nii kilivan siinä
sitte kehuvat ja rijostivat ratijota, että ku ee tarvii ennee lähtee
tästäpittäe kirkkoo kulukee rutkittammaa.

Eekö ollut eukko iha sillälaella asija?

He... oljha se...

Ja siitä se sitte läks alaku niihe laettamissee Mäläklahe kylälläkkii
niinku muuvallakkii. Oljha sitä taenna olla samallaesta kähäkkätä
muuvallae ee vua meellä, koskapaha Holopaise eukkokii olj nii
tuskaantunna ens alussa siihe vinkumissee ja turisemissee, ku ee
nekkää käenkiänteessä soanna vehettä kuntoo, että olj herja koatanna
piimävellijä koko ratijoluatiko täätee ja äkässynnä, että siino ruokoo,
että jaksat vielä kovemmi huutoo ..hehe..

Nii että mittee minum pit sannookkaa..

Nii siitä, että nyt tämä ratijolaetos on tullunna meille jo nii
mieleeseks, että ee hennottas siitä erota millää. Enne minnäe hyvästä
hevosestanj vaekka luopusi ku tästä ratijosta. Tämä ku on niät meelle
moalaesille semmone sivistyslaetos, ettee sitä korvoo mikkää.

Soaha kuulla esitelmiä kaekista tärkeestä asijoesta ja sitte vällii
mussiikkia - elekee naaroo, kyllä minä mussiikkia ymmärrän, vaekkoon
vähä tolohon näköne - ja laaluva jos minkä sorttista. Entäs sitte, kun
ee tarvihe pyhästä uamupäiveesä ilima-aekojaa istuva nököttee, vua ku
suap ensim mahasa täätee ja ruokalevot piälle, nii siinä alakaa urut
soeja höröttee iha korva juuressa. Tämä kirkkotoemitus tekköö oekee
mukavoo, ku sua joka pyhä olla kotonaan kirkossa, eekä tarvii lähtee
tuiskuu ja vessatteesee.

Entäs sitten kuv vällii soahaa kuulla mukavia juttuja ja tanssipelinnii
lirraatosta. Sehä se on nuorev väe mielee, eevätkä sillo pakkoo kyllee
juoksemaa ja jootavassa aekoosa ja voimijaa kuluttammaa. Ja jos sattuu
olemaa oekee tanssinkitka nuorilla, nii soavatpa siinä pyörähteekkii
mielesä hyvikkeeks, että oovat sitten virkumpia tuas työhönnii käämää.

Ja monta muuta hyvvee puoltaha tällä ratijolla on jokkaeselle, mut
meelle mualaesille varsinnii. Ja tyytyväesijä on oltu ohjelmiinnii.

Joka niistä männöö kirjeellä taekka muute marisemmaa, on iha taetamatom
pölöhö. Kun kerra viisaat ja oekeet immeeset on tyytyväesijä näehi
ohjelmii, nii pitäs sillo joutavii oekkuilijoehe pittee suusa korreesti
kiini, eekä tyhjee lööhästellä. Sitä mieltä myö ollaa siellä Mäläklahem
puolla ja eekö liene samat mielet joka paekassa, näetä muutamia
hoohakkeeta lukkuun ottamata, jotka on kun pahaset musikat, että kun on
jo vehnästä nenän alla, nii pitäs vielä soaha sokerleepee.

Ohan tuota kuultu siellä Mäläklahem puolla semmostakkii, että tässä
ratijohommassa pitäs muka ruveta mullistelemaa ja muuttelemmaa
niät siihe suoattae, että valtijom pitäs muka ottoo koko tämä
ratijohuusholli hotteellee.

Mut siihe sanom minä ja kaekki muuttii mualaeset, että siitä ee tule
kerrassaa mittää. Kyllä sillä ukkovaltijorukalla on hikkee asti
hiäreemistä muussae, että ee tarvihe ennee lissee laettoo pyyvyksiä
sen niskaa. Sittehä täällä ee kuulla muuta kuv valtijollisiä asijoeta
ja puoluvejuttuja, joita myö suahaa iha tarpeeks sanomalehistäkkii.
Kyllä sillä valtijolla on työtä siinäe, ku koettaa suaha virkarenkijää
pysymää paekollaa, ee siinä tarvii ennee ratijota vastuksina.

Hyvähä tämä ra ti jo pakana on. Kuv vua suavat hyvvee ohjelmoo ja
sittev vällii aena oekee raelakoeta poloka hykääksiä.

V. K-nen (Veikko Korhonen).



Istua torjottaapa Hisko-suutari tupansa penkillä muutamana
maanantai-aamuna kohmelon kutkeissa. Tulee "Sepeli"-koira tervehtimään
isäntäänsä. Hisko silittää "Sepeliä" ja juttelee: - Miten hyvä koeralla
on ollakkaa, kun sei juo viinoo, eikä tarvihe pittee kohmeloo.

_Emäntä_: Kylläpoes sullae jo aika ruveta koeraks..

       *       *       *       *       *

Alkoivatpa Sonkajärven sepän perunat lähteä kävelemään kuopasta ilman
lupaa. Jäipä seppä kerran vahtimaan nähdäkseen rosvon naamasta naamaan.
Rosvo tulikin ja painautui perunakuoppaan ja seppä laskeutui kohta
lyhty kädessä perästä. Voro hätkähtää, mutta seppä alkaa rauhoittaa:

- Kah! Naapurin Pekkahan se onnii ja minä kun luulin rosvon tiällä
käävän perunaverolla.

Kun Pekka rupes säkkiään tyhjentämään, jutteli seppä edelleen totisena:

- Anna vuan olla perunat pussissaes tai pistä vaekka vähä lissee,
jottei reissus ihan vätyksellee lörrää. Mut muista panna kuopan suu
hyväst kiini lähtiissäs.

       *       *       *       *       *

- Tuolla naapurissa oljvatte tappaneet sen mahottoman suuren sijan.

- Vai nii - kukkaa tuosta hengen otti?

- Ei kuulu kelevannee kellekkää - ilimaan oljvatte vuan piästäneet.

       *       *       *       *       *

Korven Mikko Lienalleen: Tules pitelemmää tuan ruuna jalakoo, jotta
suan kengän kiini isketyksi.

- Mut jos se potkasoo...?

- No, riäkäsemällähän siitä piäset.



KINKERILLÄ.


_Rovasti_: (ajellen perästä parempaan elämään pääsyn vaikeutta) Voiko
kukaan sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle tässä maailmassa?

Kun ei vastausta ala keltään irrota, rupeaa hän heruttelemaan Niskalan
Iisakkia, joka, vaikka olikin tunnettu sutkauttelija, ei ollut vieras
paremmillekaan asioille. - No, Iisakki, onhan sinun suupielissäsi
ennen tuulta puheen juureksi piisannut, vai joko löi tuo kysymys aivan
ölleröksi. Etkö osaa sanoa, mikä on vaikein asia ihmiselle?

_Iisakki_: (jota ei ahdisteleminen oikein miellyttänyt) Kirnun
nuoleminen, kun ei mahu piä eikä yletä kiel.

_Rovasti_: Ja niin saisit vaan vesi suussa kirnuun katsella, ellet
älyäisi vanteita irti kopsautella.

Niin sai sitten rovasti hyvän aiheen alun puhua Iisakille kuten
muillekin synnin vanteista ja taivaallisista herkuista. Ja toimituksen
loputtua niin rovasti kuin kinkeriväki tunsi päässeensä entistään
läheisempiin suhteisiin.

       *       *       *       *       *

- Siinolj tuas naala ruumiskirstuis, tuumi savolaissälli tarjottuaan
ryypyn kaverilleen.

- Niinpä iske yksintein toinennii, kerran kun on vasara käessäsi tuumi
kaveri.

       *       *       *       *       *

Sakari on poikineen Kumpulassa korjaamassa nuottaa. Kun poika
ihmettelee, ettei heille annettukaan päiväkahvia kun yks kuppi
kummallekin, jorauttaa Sakari:

- Kaiketi on toinen kuppi särkynnä.

       *       *       *       *       *

_Jolla paljon on, sille enempi annetaan._


_Joro_ (suuren lumituiskun jälkeen): Tais sitä tuota lunta tulla siellä
teijännii kylässä?

_Jere_: Eihän sitä sitäkää kaikille yhenverran anneta, vuan jollon isot
mua-alat, se suap enemp ja pienpalstaset vähemp.

       *       *       *       *       *

Ihatsunlahteen tulee reisusälli ja pyytää ruokaa maksua vastaan.
Syötyään tiedustelee hän maksun määrää. Kun hän pitää hintaa liian
kalliina, arvelee isäntä puolestaan:

- Jos piet hintoo kalliina, nii alota uuvestaan.

       *       *       *       *       *

- Tuosta pojasta mies tulee, arveli lääkäri, kun hän leikkasi
kolmivuotiasta naskalia ja poika horroksissa lauleli:

- Mittä minä taitin tellaiten heilan, jolloit tuhantia tatkutta. Viit
minä hänen lemmettäin, ei te kaavan kettä kumminkaan.

       *       *       *       *       *

_Syytä "jiävätä"_.


_Tuomari_: Onko vastaajalla mitään syytä jäävätä todistaja-Oikarista?

_Vastaaja_ (silmäillen Oikarisen puolen metrin pituisia takapassaria):
Mikä toista ja tuollainen on, jolla kulukiissa takapuol muata viistää.

       *       *       *       *       *

Ystävä, jolta Pettäin Lassi, vanhapoika kohmelossa elämätään surkeillen
ja vaivojaan valitellen kärttää päänparannusta:

- Kyllä soon nyt Lassi sillä lailla, että ellet sinä tie kiännettä
elämääs ja ota eukkoo, nii sulle ei kunnian kukko laala.

_Lassi_ (oltuaan hetkisen aatoksissaan): Voishan se olla hyväks sekkii,
mut misteepähän sen eukon nyt tähän tuskaan tempoo...

       *       *       *       *       *

Leppävirtalainen kehuu hevostaan: - Ja siinon sitten otus, jottei oo
jokkaisen turvelon tallissa. Kato sen rintoo, eikö se oo kun ryövärillä
ja silimäile sen reisijä, eikö ne oo kun joulumakkarat. Ja jos ajat,
niin joka jouh soip erj iänellä.

       *       *       *       *       *

_Eukko_ (tulee sianporsaita talosta ostamaan): Onko nämä nyt sitä
äkkiviäree lyhytkärsärotuva?

_Isäntä_: No nii äkkiviärän lyhyttä, jotta pittää lusjkalla syöttee,
kun ohta yltää altaan pohjaan ennen kärsän-piätä.

       *       *       *       *       *

Lassilassa on välikäräjät ja käräjäherrat pitävät muutamana yönä talon
halkaisevaa remua asuntopuolellaan.

_Emäntä_ (heräten kesken makeinta untaan): Herra jee! Mikä metelj ja
huuto tuolla herrain puolella oikeen on?

_Isäntä_ (kääntää kylkeään ja vetäisee nahkasten lievettä
korvuksilleen): Soon vuan sitä lainhuutoo.

       *       *       *       *       *

- Vieläkö se Villiina ossoes - Jos niinku yritettäsj -?

- Voe voe - toata nyt toammosta kuj jenkkoo - pyh! Minusta tok' lähtöö,
ku' oekeeh heruttelloo, vaekka ihteesä vinteriskoo!

       *       *       *       *       *

Turun puolen mies Kuopion ajurille: Tieräks' mist' sais potin viinaa?

_Ajuri_: Mistees minä sellaisija tietäsin, mutt - istukeehan tuonne
rekkeen, jos tuolla ruunalla ois jottain kiikarissaan!

       *       *       *       *       *

Ville oli lähdössä laskiaisajelulle, mutta aikoikin jäädä pois, kun
ei ollut daamia. Joku kehoitti häntä ottamaan pitkän Eveliinan, johon
Ville lausui:

Enpä arvannu ottoo takarekkee.

       *       *       *       *       *

_Hämäläinen souvaripoika_: (tarkastellen kaverinsa pukeutumispuuhia)
Eikö sinulla Iikka ole paitaakaan päälläsi?

_Savolais-Iisakki_: Mittee sitä paijalla kerran kun on simpsetti
kaulassa.

       *       *       *       *       *

_Valokuvaajalla._


- Nyt vähän aikaa hiljaa - hymyilkää kauniisti - vielä enemmän. Vetäkää
alahuulenne kijnni ylähuuleen, isäntä!

- Sepä ku' ee mää − − −.

- Kuinka niin?

- Kun toa mälli tulj hintiv verral liijan suur' - -.

       *       *       *       *       *

_Vihillä._


_Rovasti_: "- - - Ken ei jaksa itseänsä hillitä, niin naikoon,
sillä — - -"

_Sulhasmies Lipponen_: Rovast voal lukkoo raahassa loppuu' ast' - ee
tässä nii hättee oo...

       *       *       *       *       *

_Mikäs siinä._


- Yhä sinä vaan sairastat − − −?

- Mikäpä toassa lie sairastaessa, jos vuan toassae terveyvessä
pyssyy — —.

       *       *       *       *       *


_Varmuuden vuoksi._

- Tuota... sitähäm minä läksiv varmuuvev vuoks' tievustammaa
kirkherralta, jotta oeskoon siellä kirkonkirjassa minun kontollanj
vielä sev verran tyhjee paekkoo, jotta voesj yhe’ immeisealum merkitä,
jos näet sattuu tässä vielä ilmestymään...?

- Kyllähän niitä aina kirjoihin sopii - mutta mitäpäs Hilarus nyt enää
sellaisia hommia - vanha mies. Pois jo sais jättää nuorempien asiaksi...

- Niihhän sem puusta kahtoin luulis... voaj jottaehan sitä joutessaan
näpeksii... minä ku' oon ne muut talon hommat jo jättännäe - — —

       *       *       *       *       *

_Sairaus._


- Mitenkäs se Alapreetti jaksaa?

- Huono on. Ee se ennee jaksa hoastellakkaa. Pyysin, jotta sanoppas
pöytä. Ee se kun kahto voa'. Sitte pyysin, jotta sanoppas kello. Ee
toaiskaan muuta kun kahto voa'. Vieläe pyysin, jotta sanoppas putelj, —
niin sillonj kysy, jotta: "onkoon siinä putelissa ennee mittää -?"

       *       *       *       *       *

_Syvimmässä Savossa._


- Sulta se akka kuolj

- Niin tek. Kylymilleenj jäe sänky - -.

- Meenootko ottoo uuvven?

- No eehän sitä Himankaa' - kun siihen rutjaan kerkis tottua — —

- Niij - ja on se niin sypäkkätä, ku’ on akka - -.

- Joo - ja paremmin se toa vanaha immeine tarkenoo, ku' on nahkasissa
tuplalämmin.

- Joo! —

       *       *       *       *       *

_Laivarannassa Iisalmella._

_Täkkimies_, irroitettuaan laivan puhelinlangan laivan lähtiessä: - Nyt
ne toais noa tiplomaattiset välit katkes' - -.

       *       *       *       *       *

_Oekee koera._


- Ostootev vallesmanni yhen kerra' oekee koera!

- Onko sillä jokin sukupuu?

- Jottako onko jokkii erityinen puu? Ee ee! Siitä tämä justiisa onnii
hyvä, jotta se sihhoataa - oljpa mikä puu hyvvääsä - - -.

       *       *       *       *       *

_Viisastelevia sutkauksia._


Suonenjoen poika siinä 18 v. iässä oli kupsahtanut jäihin. Peppuroi
siinä tuntikaupoilla. Huusi kuin halvattu. Tuli viimein apumiehiä.
Nostivat pojan lujalle jäälle. Poika värisi jäällä vaatteet jo
hilseissä. Ei virkkanut mitään, tuijotti vain eteensä. Miehet kysyivät:

- Mitä se poika siinä aprikoi?

- Sitä tässä mietin, että unohtupa se kerran tyttö mielestä.

       *       *       *       *       *

Ukko Pöllänen on tullut Helsinkiin tytärtänsä katsomaan. Matkalla hän
on tullut sairaaksi, ja menee kaupunkiin tultuaan lääkäriin.

- Milläs kohtaa se kipu alkoi tuntumaan? —

- No,- siellä se muistooksenj - Selämpeähäm peästessä - — —

       *       *       *       *       *

Veipä torppari kerran vesikesän viljoja pappilaan. Rovasti kourii jyviä
ja arvelee, että kovin pehmeitä nämä ovat, johon torppari jorauttaa:

Pehmeenpuoleisiapa nuo alakaavat olla errään papin suarnattii.

       *       *       *       *       *

Sattuipa pastori sairasmatkoillaan kulkemaan Sivulan töllin ohi ja
nähdessään Matin hääräävän pihasalla, alkaa rivakasti tiedustella sen
voinaulan kohtaloa, joka murikka on vielä pappilaan tuomatta. Matti
koittaa selitellä, että ainoasta lehmästä ei heru papille asti tuumalla
millään, kun lehmä on vielä miltei maho.

_Pastori_: Kyllä papin osa pitää herua vaikka hännästä.

_Matti_: Kiertäkee sitte hännästä!

       *       *       *       *       *

Juokseepa mies asemalle, mutta juna ennättää lähteä juuri nenän edestä.
Kuivaillen hikeä päivittelee mies:

- Voi sen ryökäs kuitennii, kun vähä myöhästyn.

_Irvake_: Oljpa onni, ettet enempee myöhästynyt.




Rautatielaitoksemme.

Vuodelta 1908.


Mikä on rautatie tai oikeammin: mikä on meidän rautatiemme?

Kysymys äkkiotteeltaan ei näytä juuri olevan suorasyisimpiä, mutta
asiaan painautuen saa pian käsiinsä sen punaisen johtolangan, joka
juoksee läpi rautatielaitoksemme aina sen alkuvaiheista viimeiseen
vihellykseen saakka. Kun siitä siimasta vetää, tulla köllöttää
kohta vastaukseksi alussa tehtyyn kysymykseen: rautatiemme on eräs
sallimuksen, ruotsalaistemme edustaman länsimaisen sivistyksen ja
suomalaisen tyhmyyden yhteistyön sorjimpia aikaansaannoksia.

Sallimus näet johdatteli, että entisille valtiopäiville keräytyi sieltä
täältä ympäri maatamme hevosmiehiä ja entisiä lautamiehiä. Kun nämä
kaikkia asioita pyrkivät höystämään markkinakaskuilla ja lehtolasten
ruokkojutuilla, täytyi heistä muodostaa oma valiokuntansa ja jättää
sallimuksen varaan, mitä he mahdollisesti aikaan saisivat. Mutta annapa
ollakaan! Eräänä päivänä ilmausi valiokunnasta lähettiläitä kuhunkin
säätyyn esittäen, että maahamme on rakennettava rautatietä. Asia
punnittiin sekä länsimaisen sivistyksen että suomalaisen tyhmyyden
puntarissa, ja seurauksena näiden kolmen voiman toisiinsa kosketuksesta
oli kuin olikin - rautatie.

Muistoksi annettiin valiokunnalle nimeksi rautatievaliokunta,
ja kenessä on vähinkin ollut hevosmiehen vikaa, sen pääsy tähän
valiokuntaan on ollut varma.

Kerran alkuun päästyä on rautatieasia näiden kolmen voiman
vaikutuksesta ripeästi kehittynyt. Sallimus on säätänyt tuon tuostakin
hallavuosia, vesikesiä, pakkastalvia j.n.e.; suomalainen tyhmyys
puolestaan on puutteen uhatessa kehottanut nousemaan uunille ja
huutamaan valtiota avuksi; länsimaisella sivistyksellä ei taas ole
ollut sopivampaa lievennyskeinoa kuin esittää rakennettavaksi uusi
rautatie.

Niin sitä on vähitellen menty eteenpäin ja rata toisensa perästä saatu
valmiiksi.

Mihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri
mieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä
idän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo
luonut raja-aidoiksi pitkin maata rahkasuoselänteitä ja vesijaksoja,
ja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin kulkisivat
ainoastaan pitkin maata, eikä olisi mitään riitoja ja tappeluita
aiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut
poikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että
radat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten
ja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät
harvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina
vihdoin kulkevat pitkin maata - sallimuksen varassa.

Hartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan
ratasuuntiin maamme pohjoisosissa, niin että ne tulevat kulkemaan
rinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan
asti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen
täytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta. Mutta
onhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin!
Sitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on
suomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä
vaikutuksesta.

Rautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin
vähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta.
Tämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, —
mutta -sanoaksemme toveri Huoposen lailla - mitäs me olemme turhan
nuukia silloin, kun me voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja
vaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me
kuljemme taas samaa rataa vuosi viitisen perästä sen jälkeen, kun se
liikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset
ja parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi
mielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku
paisua.

Rautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa
kalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja
jälkimmäiseen vaunut, veturit ja rauta tiehenkilökunta. Vaikeata
on kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on,
kumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim, pohjoisratojen - sekajunat.

Tekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko
rautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme
rohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön - ainakin toisinaan.

Henkilökunta jakaantuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin,
virkamiehiin ja palvelusväkeen - edelliset luonnollisesti ovat
sitä varten olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimmäiset
ketkä palvelevat. Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii
palvelijoista, länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni
oikeudesta saada yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän
onkin luonnolliset syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi
näet kasaantua hiin paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää
riittänyt tilaa kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa
ja Evossa. Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut
vastaavaa velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim,
siinä tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu,
sillä melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen
perusteelliset pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme
oppilaitoksissa.

Suomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle
virkamiehiksikin, mutta siitä on vain seurannut riitaa ja on valitettu,
että tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme arvoa.

Kieliasiassa on rautatiellä noudatettu järkähtämätöntä tasapuolisuutta
ja ratkaistu asia siten, että palvelijain virallisena kielenä on suomi
ja virkamiesten ruotsi. Tätä sopusuhtaisuutta on tosin suomalainen
tyhmyys pyrkinyt tavan takaa häiritsemään vaatimalla - törkeästi
kyllä - että suomea olisi virkamiesasioissakin käytettävä, mutta nämä
tungettelemiset ovat länsimaisen sivistyksen taholta näihin asti
loistavasti torjutut. Kumoamattomasti on todistettu, että yleinen
häiriö ja liikkeen seisahtuminen olisi heti seurauksena, jos esim,
kaavakkeet muutettaisiin suomenkielisiksi. Virkamiesten keskinäinen
kieli on jo taas siitä yksinkertaisesta syystä oleva ruotsi, että
jos esim, junan lähdöstä ilmoitetaan toiselle asemalle, niin siinä
ilmenevää ajatuksen syvyyttä tulkitsemaan ei ole suomenkielessä
vastaavia käsitteitä eikä sanoja. Tässä asiassa on sallimus vetänyt
yhtä köyttä länsimaisen sivistyksen kanssa, sillä niin pian kun
suomalainen tyhmyys on asiaan puuttunut, on seurannut - kuten on
selitetty - rautatieonnettomuus.

Junat kulkevat höyryn voimalla, mutta koko rautatielaitoksemme
käyttövoimina ovat - kiertokirjeet ja reklementit. Niitä laatii
rautatiehallitus. Perusreklementti on: Älä koskaan hätäile! Tästä
johtuukin se perinpohjaisuus ja pienimpiinkin yksityiskohtiin
kaivautuva tunnollisuus ja tarkkuus, joka rautatielaitoksemme johdossa
ilmenee. Niinpä voi sattua, että vasta kymmenvuotisen tarkimman
tutkimuksen jälkeen on tultu täysin selville, ettei joku henkilö
olekaan riittävän kompetentti työtänsä tekemään. Silloin tietysti
annetaan käsky, että toimi on heti jätettävä toisiin käsiin. Ja kun
päätös kerran on tehty, ei se siitä parane. Sallimus kyllä sattuessaan
leikkisälle tuulelle voi asetella, että tekeillä oleva työ onkin niin
tärkeä, ettei sitä voi jättää kompetenttien heteille. Silloin täytyy
hallituksen odottaa eroittamiselle soveliaampaa tilaisuutta.

Usko reklementtien voimaan on hallituksessa horjumaton ja pian se
muissakin virkamiehissä vakaantuu, varsinkin, jos saa niin opettavan
läksytyksen, kuin eräs nuorukainen kerran sai. Hän oli näet hautonut
jotain parannushanketta ja esitti sen eräälle ylemmistä, tukien
tuumaansa vielä sillä, että Ruotsissa on myös jotain sen suuntaista jo
tehty.

"Ystäväni", sanoi ylimmäinen laskien kätensä hänen kiireellensä,
"huomaan teissä siinneen harha-ajatuksia. Mikään parannus ei
laitokseemme voi tulla sieltä alhaalta, vaan täältä ylhäältä. Pidätte
Ruotsin rautatielaitosta parempana kuin meidän, mutta luokaa silmänne
tuohon nurkkaan, niin huomaatte kiertokirjepinon, joka on ainakin pari
vaaksan mittaa paksumpi kuin Ruotsin."

"Lukekaa vielä uskonne vahvistukseksi meidän reklementtikirjamme
pykälät. Jo yksistään veturinkuljettajille annettu reklementti sisältää
kokonaista 47 eri pykälää, kun itse Englannissakin on vastaava luku
vähäpätöistä 20. Voitteko vielä minkään maan rautatietä pitää meille
esikuvaksi soveliaana? Menkää herran rauhaan!"

Kiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, ja niinpä
rautatiehallitustakin pyritään tuon tuostakin näykkimään; Milloin
valitetaan vaunujen puutetta, milloin mitäkin, vaikka Jyväskylänkin
radalla jo vallitsee sellainen ihannetila, että matkustavaisilla on
kullakin - vaunu mieheen.

Suurta ääntä on myös pidetty siitä, ettei maamme koskien voimaa
käytetä rautatien liikenteeseen. Sallimus on kylläkin antanut meille
kosket, mutta niin kauvan kun sallimus ei saa suomalaisen tyhmyyden
ja länsimaisen sivistyksen kannatusta, ei asiasta tule munia eikä
poikasia. Ja suomalainen tyhmyys pitää sulana järjettömyytenä luopua
höyryn käyttämisestä, ennenkuin metsämme ovat kaikki poltetut.
Länsimaisella sivistyksellä on kyllä jo kauvan ollut asiata koskevia
ajatuksia hautumassa, mutta vielä ei ole voitu saada hankkeelle
tarpeeksi tukevata perustusta. Toisarvoinen asia on näet se, millaisia
laitoksia pitäisi rakentaa, jos koskien kehittämä sähkö otetaan
liikevoimaksi. Pääasia on saada selville koskivoiman pysyväisyys.
Koskikomitea on kyllä saanut selville, että koskia meidän maassamme
on varmuudella ollut jo Juhana herttuan aikana, ja että ne siis ovat
laadultaan jotenkin pysyväisiä. Mutta ratkaisevan päätöksen on komitea
sanonut voivansa antaa vasta sitten, kun on päästy varmuuteen, että
niitä on ollut jo silloin, kun - Sammon ryöstö tapahtui.

Juutas Puustinen..



Iisalmen rovasti vainaja, Th. Brofeld, Juhani Ahon isä, oli täydelleen
omaksunut savolaisen kielen ja lausumistyylin.

Hän puhui totisia asioita ainoastaan saarnastuolista, mutta
nekin savolaiseen malliin. Kun hän sai kuulla, että poikansa
Juhani oli otettu kielensiivoojaksi iät päivät istuvaan
raamatunsuomennos-komiteaan, lausui hän ystävilleen:

- Niinpä, niin! Kun se Hanne oli kasvavana nuorukaisena, ei sitä
hevillä saatu raamattua sellailemmaa. Mutta Herralla, sillä on omat
keinonsa. Nyt se näet on pannunna Jussin lukemaan raamattua oikein —
_päiväpalakoilla_.

       *       *       *       *       *

- Kyllä se on nyt sillälailla, Rikkina, että myö lähetään ens viikolla
tuon meijän possun kansa Kuopion muanviljelysnäättelyy.

_Emäntä-Rikkina_ (luoden yleisilmäyksen tavallista ihraisempaan
Vilhelmiinsä): Sitä täätistäkö työ siellä molemmat tiettä?

Päästyään palkinnoille, menee Vilhelmi possuneen valokuvaajalle, joka
ihmetellen kyselee, että kummastako se kuva otetaan.

_Vilhelmi_: Säikäytetään vuan meijät molemmat sammaan kuvvaan, sillä
yhessä meijät mainittiinnii.

       *       *       *       *       *

Sunnuntai-iltana palautuu jänismiehiä Kuopioon, tullen junaan mikä
miltäkin pysäkiltä. Kuten tavallista ainakin, tiedustellaan kunkin
tulijan tai sakin saalispuolta.. Niinpä Metsolan miehet tiedustavat
Kurkimäeltä tulevilta:

- Mitenkä asia lykästi?

_Kurkimäeltä tuleva_: Olisihan huonomminkin voinut käävä - vähällä pit,
ettei oo viis "Jussia" pussissa.

- Elä valehtele...!

- Ei valetta karvankaan vertoo, sillä jos se ois suatu, jokkolj
ylläällä ja vielä toinen, niin kolome vuan viijestä puuttus.

       *       *       *       *       *

_Eukko_: Tuas oot juonna ihtes ihan sikahumalaa.

_Ukko_: Ke... kennen... kä mu... muun minnoisin juonna.

       *       *       *       *       *

Poika sieltä Karjalan puolelta tuli Kuopioon lyseoon. Kun opettaja teki
kysymyksen, viittasi poika heti, mutta kun opettaja yrkäili kysymään
pojalta, laski hän äkkiä kätensä alas. Tätä jatkui pitkät ajat. Lopuksi
opettaja närkästyneenä kysäsi:

- Viittaako Karjalainen, vai eikö Karjalainen viittaa? Karjalainen
vastasi kuin pyssyn suusta:

- Konsa viittoen, konsa en.

       *       *       *       *       *

Jukarainen ja Jakarainen tapaavat vuosikymmenisen perästä toisensa.
Siinä toistensa elämänvaiheita tiedustellessa kysäisee Jukarainen
muutamakseen:

- Vieläkö sun eukkos on pysynnä nuoruuven pulskuuvessaan.

_Jakarainen_: Johan siit’on paikka paikoin luuti kulunna, mut vielä se
silton tääs tuntonen immeinen.

       *       *       *       *       *

- Sekö kuul toais mestarilta emäntä kuolleen?

- Niin tek'. Neljääs ol toa jo − − −

- No vieläkö otatte viijennen?

- Empä taejak ennee viihtiä, - ku' ee just oo jootanha muuhun kuh
haotaestem pittoon. Ja se kun näätäksen siltä, jotta nei noa nykyiset
naes-eläjät kestä suutarin leikkiä, nii' olokoon - - -.

       *       *       *       *       *

Rovasti tapaa Asikaisen.

- Oliko Asikainen kirkossa viime sunnuntaina?

- Jo jo -.

- Kuunteliko Asikainen minun saarnani aivan loppuun asti?

- Jo jo -.

- Eikös se ollutkin hyvä saarna?

- Jo jo. - Oes' voan soanna olla hintiv verran er laesemp, kun ne
entiset - - -.

       *       *       *       *       *

- Tuota - sekum multa eokko kuelj - nij jotta jos niinku ilimotus
lehteen. Tuliskoon tuo hyvin kalliiks?

- Se riippuu siitä kuinka pitkä se on-.- - − Niij jotta pitkäkö? Ee se
niim pitkä oo, voal levveyttä sillä on ihan sylen tääveltä - - -.

       *       *       *       *       *

Pari herrasmiestä äykkäröi Kuopion rannassa moottoriveneessä kiertäen
kampia vuoronperään, eivätkä saa konetta käymään kuin pari kolme
rykäsyä kerrallaan. Suu maareissa seuraa takkukarvainen maalainen
herrojen edesottamusta. Kiukuissaan jo moottoriinsa on herroista
päältäkatselija aivan liikaa. Toinen kammin kiertäjöistä kiljaiseekin
hikeä kuivaillessaan:

- Ryökästäkö sinä siinä toljotat, vai onko muutai asiata!?

- Oishan mulla muutai...

- Mitä sitten, pura ulos ja äkkiä!

- Sitä vuan aattelin kysyvä, että oottako työ lähössä vae tulossa...

       *       *       *       *       *

Uisteleepa kesävieras kala-Ollin ohi, joka onkii.

- Syökö kala Ollin onkea?

Kala-Olli katastaa muljauttaa kysyjää, syläistä ruiskauttaa ja murahtaa:

- Mikä syö, mikä ei.

       *       *       *       *       *

Savolainen ylioppilas oli joutunut putkaan liiallisesta äänenpidosta
kadulla ynnä perinpohjaisesta juopumuksesta. Seuraavana aamuna seurasi
tutkinto poliisikomisaariuksen edessä. Komisaarius kysyy: - Mikä
ammatti?

Ei tullut vastausta.

- Oletteko työmies?

Ei vastausta.

- Oletteko kirjaltaja?

- En.

- No, mikä te sitten olette?

- Oiskoon tuo paljon, jos pantasj _herraks_?

       *       *       *       *       *

- No, ne sinun kaksoisesi ovat tietenkin yhtä vanhat?

- Jokseenkin. Kerkesin siinä sentään hörpätä kupin kahvia välillä − − −

       *       *       *       *       *

Apteekkari Pulliainen ja maisteri Hornborg (Sarvela) matkustivat
samassa reessä Pielavedeltä Kuopioon. Molemmat olivat hyvin pyyleviä
herrasmiehiä. Viimeisen majatalon kyytipoika kääntyi apteekkariin päin
ja kysäsi:

- Suapko luvan kysyä, kettee työ ootte?

- Apteekkari Pulliainen Pielavedeltä.

- Niin voan, niin voan.

Hän odotti, että maisteri Hornborgilla ilman lisäkyselyjä olisi älyä
esitteleidä. Mutta Hornborg vaikeni kuin muuri ja punotti siinä reessä
kuin laskiaispulla, kiiltävänä ja punakkana. Poika ajoi parisen
kilometriä. Vihdoin hän kääntyi Hornborgiin ja tokaisi:

- Taijatte olla _yksiä Pulliaisia_.

       *       *       *       *       *

Ovatpa kaverit ruvenneet illalla nukkumaan mustan maan aikana, mutta
aamulla herättyään huomaa toinen lunta satavan taivaan täydeltä, johon
huomauttaa, että näättääpä siltä kun tulis talav..

Siristeleepä sitten toinenkin silmillään ulkosalle arvellen puolestaan:

- Nuista tarpeistahan soon talav tehty ennennii.

       *       *       *       *       *

_Tuomas Kääräkäinen_: Onkoon tuo tohtorj kotosalla?...

_Lääkäri_: (nuorenpuoleinen, hintelä mies) Kyllä - minä se olen.

_Tuomas_: Oo tok poeka narroomata vanahoo miestä... Määhhän ja käske
isäsj tänne!

       *       *       *       *       *

Kun savolainen huomaa, että veitikalla on veitikka todistajana, joka
koettaa peitellä toverinsa rötökset, sanoo hän yksivakaisesti:

- Tuppurainen Tappuraisella _takkuumiehenä_.




Tarkastaja O.A.F. Lönnbohm.


Antti-tarkastaja oli tosihumoristi. Hän vastasi sutkaukseen
sutkauksella. Hän särvinteli niin tieteellistä ja taiteellista kuin
tavallista arkikeskustelua aina asianhaarojen mukaan. Mutta vieläkin
enempi: hänellä oli lahjat ja taito selvittää elämäntaipaleella eteen
kiertyvät sekä pienemmät että suuremmatkin sykkyrät vapauttavan
huumorin avulla.

Ja jos kenen, niin juuri kaupungin kansakoulun tarkastajan eteen
kiertyy joka päivä toinen toistaan kierosyisempiä sykkyröitä.

Muistan erään tapauksen, jossa kuvastuu, millä lailla Antti-tarkastaja
niitä selvitteli.

Tulinhan seminaarista päästyäni opettajaksi Kuopion kaupunkiin.
Siis aikana, jolloin olin perin viisas ja oppinut herra. Eikä
syyttä, sillä olinhan lukenut ja opiskellut kaikki tieteet loppuun,
aivan viimeiseen aameneen asti. Kun tämän inhimillisen viisauden
lisänä oli vielä vuoren vankka usko, ettei yhteiskunnan suuressa
ruumissohjossa ole yhtään valuvikaa, ei sisällisen taudin aiheuttamaa
raihnaisuutta, eikä historiallisen kärrinpyörän hankausjälkeä, joita
ei voisi kansakoulunopettaja parantaa, saivatkin pojat tuntea kohta
pääkuoressaan, ellei sen sisäpuolelle alkanut opetukseni upota ja
uskoni pesiytyä.

Sattuipa kerran seuraava tapaus:

Oli voimistelutunti. Komensin "asentoon". Mutta juurikun olin saanut
karjutuksi rivit suoraan, alkoikin pari poikaa tapella, että höyhenet
pölisivät. Ehätin kolmanneksi. Kahmasin toista tukasta, mutta toisen
pääkamarassa eivät kynteni pysyneet, sillä hän oli "kulipää". Hän sai
puolestaan korvuksilleen. Se, joka sai tukkapöllyn, näytti tyytyvän
osaansa, mutta kopsaukset saanut läksi huutain parkuin koulusta
kotiinsa.

Tunnin loputtua läksin koulusta ja tarkastaja tuli vastaani. Kerroin
hänelle asian kulun yksityisseikkoineen.

Jahah! No, ei pojalta rikkunut jäseniä?

- Tuskinpa, vaikka pitkälleen kaatui.

- Mutta jalat eivät katkenneet?

- Omillaan näytti kävelevän.

- Entä kädet?

- Molemmilla piteli korvuksiaan.

- No, niin... kaipa tuo selvinneen... tavallisesti tulee isä tai äiti
minun luokseni selvittämään.

Jo saman päivän iltana oli pojan äiti tullut juuri julmana huutamaan
millaisia petoja täällä kansakoulussa on opettajina. Kuulin myös miten
tarkastaja oli sykkyrän selvittänyt.

Annettuaan ensin pojan äidin pahimman äkänsä huutaa kaiken maailman
ilmoille oli Antti ruvennut selvittämään:

- Katsokaas nyt, emäntä, silloinkuin kaikkien pitäisi olla niin
siivosti ja liikkumatta rivissä, ettei evä heilahda, alkaakin pari
naapurusta mukiloida toisiaan sen kun kerkiää. Silloinhan menee koko
hoito sekaisin. Minä kyllä kuulin, että tuo opettaja on pöläyttänyt
sitä Miettisen poikaa saivaristosta ja taas teidän Lassille antanut
pari kopslaakia. Eikö se teidänkin mielestänne ole tehty jotenkin
tasapuolisesti, sillä yksi "mylly" vastaa aina kaksi "kopslaakia"...
vai mitä emäntä arvelee?

- Voihan tuo olla niinkin, mutta eihän opettajalla ole oikeutta
kopslaakata enemmän kuin myllytelläkään.

- Ei olekaan, mutta nähkääs, asia on niin, että tuota samasta opettajaa
itseään on juuri samassa koulussa sukanaan sekä myllytetty että
kopslaakattu omasta mielestään paljon enempi kuin oli ansainnut, joten
hän maksaa tavallaan kuin vanhoja velkojaan.

Tähän tapaan oli keskustelu jatkunut

Ja niinkun tämän syhkyrän ja satoja muita paljon äreämpiä
Antti-tarkastaja paineli siloiseksi huumorin villavalla kintaalla.

Juutas Puustinen.



Iisalmen-Ylivieskan rautatietä rakennettiin. Tehtiin töitä
Kiuruvedellä. Muutamassa talossa asui rautatieinsinöori. Pyysi
emännältä lauantaina saunaa. Emäntä vastasi auliisti:

- Suaphan sitä tok saunoo lauvantaina.

Lähetti punaposkisen palkkapiikansa saunottajaksi maan tavan mukaan.
Insinööri ei malttanut, vaan suudella nappasi tyttöä. Tyttö närkästyi
ja juoksi kaipaamaan emännälle. Emäntä suutahti myöskin tätä
saunapyhyyden loukkausta. Näin ei savolainen insinööri koskaan tee.
Tämä oli Helsingistä kotosin.

Kun insinööri seuraavana lauantaina taas pyysi saunaa, vastasi emäntä:

- Kah, suaphan sitä saunoo, mutta tällä kertoo minulla ei ou sen
makkeempoo saunottajjoo kun Renk-Pekka.

       *       *       *       *       *

_Koni-Jussi_ on myynyt rovastille hevosen. Viikon perästä hevonen otti
ja kuoli. Kun Jussi tuli pappilassa käymään, alkaa rovasti kovistella
Jussia hevoskaupasta. Jussi puolestaan alkaa pestä käsiään:

- Mut näkhän rovast ite, miten riski ruuna olj ostaessa.

_Rovasti_: Virkultahan se näytti, mutta kun minä menin muutaman päivän
perästä talliin, niin hevonen jo horjahteli ja katselikin minua niin
sameasti ja sittepä se yöllä oli kuollut.

_Jussi_: Vae kahtelj se ruuna oikee rovastia - no, oljpa se hyvä asja,
jotta ruuna ies eht ennen kuolemoosa papin nähä...

       *       *       *       *       *

Mustalais-Santtu makaa sairaana jotenkin henkihieverissä, eikä ole
syönytkään moneen vuorokauteen. Kysyipä Santun muija aamuna muutamana:

- Ai kultaseni, kun sinä käyt huonoksi...! Etkö sinä sois ies
leipäressuva, jos laettasin?

_Santtu_: Leipäressua...! Ai, Santraseni... voiko nyt kukkaa immeinen
olla niin kippee, ettei kävis syönt leipäressuva!

       *       *       *       *       *

Kuopion markkinoilla sikeytyi kerran tappelun jytäkkä, jossa Santun
poika pieksettiin aivan lapialla nosteltavaksi. Luullen poikansa
kuolleen voivottaa Santtu:

- Voi surkeutta, mikä pit tulla...! Tuolla lailla se nyt poojalle käv,
jotta ihan kuel... Kyllä minnää oon reuhanna ja tapellu aikanan satojai
kertoja, mut en oo vuan millonkaa kuollu...

       *       *       *       *       *

- Kappas kun luonto pakkookse talavpukkuusa, sano Puusniekan
Topi-poika, kun tunsi parran alkua leuvassaan.

       *       *       *       *       *

Kolmekymmentä vuotta taaksepäin oli naisilla hyvin "kireä" aika, sillä
silloin koittivat naiset korsettien avulla antaa syntiselle ruumiilleen
ampiaisen muodon. Tulipa siihen aikaan Suurusharjun emäntäkin, joka
painoi noin 130 kg kaupunki-ompelijattaren luo leninkiä teettämään. Kun
ompelijatar kysyi, että minkä mallinen puvusta tehtäisiin, tuumiskeli
emäntä:

Tyköistuvahan se pitäs olla mullekkii.

       *       *       *       *       *

Kaljaman Kusti, pienoisen palstatilan asuja, on pappilassa käymässä
jutellen rovastin kanssa kireästä ajasta. Kun rovasti kuvailee alkavan
talven ankaruutta, vakuutellen johtopäätökseksi, että nyt on elettävä
säästin mukaan kaikkien, niin rikkaiden kuin köyhempienkin, julkaisee
Kusti puolestaan kuin vakaumuksenaan:

- Siästin mukkaahan siton vaelluksesa viittilöitävä kaikkii, jopa
pohatoehennii... Ja voeppa se kööhäe seästee jossei muuta nii ies
mahhoosa.

       *       *       *       *       *

_Jahvetin Justiina_: ... ja sitte huuvetaa ja hoilataa siästä,
siästä... ryökästäköhän tässäe tönössä sitte siästää...?

_Justiinan Jahvetti_: - Kyllä vuan sinnäi voesit siästee, jos
piävärkkis pitäs kutiaa.

_Jahvetin Justiina_: - Mittee täätistä?

_Justiinan Jahvetti_: - Siästäsit vaekka tuota suutas.

_Jahvetin Justiina_: - Atuulaa... vae suutanj.. Mikä leivän lisä sitte
sulle tuostois?

_Justiinan Jahvetti_: - Siästyshän mun korvanj samalla kertoo.

       *       *       *       *       *

Muutamassa maaseudun kahvila-ruokalassa on pari naapuripitäjän miestä
tilannut pullakahvit. Nähdessään naapurinsa nyrpistelevän nokkaansa
pullatavaroille arvelee toinen:

- Jottako meinoot niihin olevan ku ylivuotisia.

- Joshan nyt ei aevan niinkään, mut pieniä nämä näättäävät kuitennii
olevan ikkäisikseen.

       *       *       *       *       *

_Kuvernööri_ (odotellessaan kievarin pihalla hevosta) - Annappa äijä
tulta sikariini!

_Verkko-Heikki_: Suathan tuata...

_Kuvernöööri_: Miten sinä niin tyhmästi sanot, etkö sinä tiedä, että
minä olen kuvernööri!

_Verkko-Heikki_: No, suathan tuata tulta sitteennii.

       *       *       *       *       *

Nähdessään poikansa suupielessä savukkeen roikkuvan arvelee Jyskyn ukko:

- Eiköön sullekkaa ennee piippu passoo, ku pittää olla oikee
pastilliertupakoita.

       *       *       *       *       *

Kuopion sairashuoneella on laulukuoro käynyt uudenvuodenpäivänä
sairaille laulamassa. Kuoron mentyä kyselee sairaanhoitajatar
muutamalta mummolta, että mitä hän niinkuin piti laulusta.

_Mummo_: Mänhän tuo muun vaivan lisänä.

       *       *       *       *       *

Vierailipa muutamana syyskesänä halla Kuopion ympäristöllä parina
yönä peräkkäin. Kyselipä toisen hallayön jälkeisenä aamuna joku
Vehmersalmen mies Kuopion kauppatorilla Pulloniemen isännältä, miten
perinpohjaisesti halla Kehvolla vieraili.

_Pulloniemen isäntä_ (jonka viljelyksillä oli halla tehnyt aivan
puhtaan pelin): Toissyönä pit kirjutuksen ja viime yönä huutokaupan.

       *       *       *       *       *

Suonenjoen Iivanainen: (joka kuulee allakan myyjältä, että hintaa on
puolella petrattu, maksaen vuoden 1930 allakat 2 markkaa kappale) Jopa
kerrankin on ahvier tarjolla ja vielä näen hiljaseen aekaa. Juokseppa
poeka makasiinista kahtomaa paljoko meillon vielä entistä varastoo
jälellä.

       *       *       *       *       *

Ärjyn Aaron ovat iltamissa puukotelleet vallan seulaksi. Paikalle
haettu lääkäri alkaa haavoja lähemmin tarkastella ja samalla vähän
surkutellakin huomattuaan rintakehässä olevan kymmenkunta läpeä. Tuohon
rätingintekoon herää Aarokin horroksistaan ja torahtaa:

- No, ei aenakaan nyt sitte pitäs hengen pahast rintoo ahistoo.

       *       *       *       *       *

- Viina-Mikoltahan ne oljvatten kaappaystäväsä meinanneet viime
viikolla hengen ottoo.

- Liekköö suaneet?

- Ruumiin vuan... henk olj piässy karkuun.

       *       *       *       *       *

_Iltamassa._


_Oskar_: Tuolla ikkunan kohalla istuu ryökäleen korree tyttölaps.
Pitäisi sitä tanssittoo, mut en ilikii oikee, kun en oo tuttu... Ootkos
sinä, Asko?

_Asko_: En sen enempee, mut ammu käsvaralta... kyllä se jatsatessa
kessyyntyy!

       *       *       *       *       *

_Vuokralainen_: Joshan eijoo kallis vuokrae, mut tällaiset rottelot..
ja nii kosteettii, että seinänraat kasvoo törröttäävät sammalija.

_Talonisäntä_: Taetas pittee sitte eto vuokraa oikee ruusunkukkija
kasvoo.

       *       *       *       *       *

_Pääkaupunkilainen liikemies_: Mitenkäs ne liikemiehet voivat nyt
siellä Savon puolessa?

_Savolainen_: Kae samallalaella, kun muuvallae, että uamupäivän
järjestellöövät vekseliijää ja iltapäevän oovat kylymissä kiäreissä.

       *       *       *       *       *

Seppäsen isäntä tulee pappilaan sopimaan aitaosuuksista. Astu saliin,
istua röhähtää sohvaan ja kopistelee piipustaan perskat lattialle.
Rovasti katselee tätä siivontekoa happamen näköisenä eikä malta olla
huomauttamatta:

- Ei se meidän ruustinna oikein tykkää siitä, että piipun porot
kopistellaan lattialle.

_Isäntä_: Sitähän se morisoo meijännii eukko, mutt enpä minnoo siitä
tietäkseenkään.

       *       *       *       *       *

_Nilsiäläinen_: Mitenkäs siellä Muaningalla on suhtaavuttu tuoho
kieltolakkii?

_Maaninkalainen_: Onhan sitä suhtaavuttu sielläe.

       *       *       *       *       *

_Jokelainen lotjakippari_ (Saimaan kanavassa): Lousi, lousi, Pekko
sielt vyörit ja tule ahterille ähkämään (vetämään köydestä).

       *       *       *       *       *

_Isäntä_: Kää vierassii pöytää, jos vuan ruoka suustasj maestaal

_Kulkija_: Eipä mun suun ja mahan oo ennen kalakukkoo vierastanna.

       *       *       *       *       *

_Souvaripoika_: Eipä sun pieksusp ohjista ooö paljo tietoo.

_Kulkuri_: Oonpa tullu siihe kokemuksee ja vakkaamuksee, että pieksut
rupeevattii sitte vasta oikee kestämäännii, kun niiston pohjapuolet
tyyten kuluneet.

       *       *       *       *       *

_Rovasti_: "... niin että... ei siellä taivaassa rakenneta raatateitä,
eikä aaloppia, eikä huuveta hiijoppia..."

_Tuakki_ (jonkun aikoo arveltuaan): Vuan siellei sitte kaeketi kule
sekkää topparoekka.

       *       *       *       *       *

_Lovelan Lassi_: Voe ryökkään ryökäs kun minuva harmittaa tuo viime
viikkonen markkinareissu!

_Ystävä_: Joet ihtes humalaa...?

_Lassi_: Sinäpä sen sanot...

_Ystävä_: Ja jouvut putkaa ja suat maksoo muuntaman satasen
huvverroo... sekö sinuva leikkelöö?

_Lassi_: Vähin sekkii, mut vieläe enemp mun peätän vannehtii se, että
kun minnoon pitännä tarkkoo kirjanpittoo kohta kuukaaven päevät, niin
millekkä tilille sen ruljanssin mänöt kaekkine pehkupolstarinnee ja
huvveroneen oekee merkkoes... Sano sinä!

_Ystävä_: Jaahah... jäahah... niinpä niin... pehkut ja muut
ryvetökset... mut annappa ollakkaa ku aattelen... veisköön tuo ettäälle
asjasta, jos ne kaekki merkihteisit sikalantilin mänöpuolelle.

       *       *       *       *       *

Joku herrasmies on seisauttanut autonsa kirkonkylän apteekin eteen
pyörähtäen itse putiikkiin. Auton ympärille keräytyy ukkoja tekemään
asiasta ulosvetoja.

- Mikäs sen tuohon uuvutti?

- Lienöö juoksutin loppunna, kun käävä hyrrittää eikä kuluku kelepoo
kuitenkaan..

- Se joskus tuokii rakkine kirnuvaa kylymiltäännii.

- Mutt kyllä se kohta irtoo, sillä tuolla näkkyy jo atteekissa isäntäsä
työntävän takataskunsa "sitä ihteesä".

       *       *       *       *       *

Vääräänlahteen on tullut musiikkiopistolainen kesävieraaksi. Nähdessään
nuottikirjan levällään tuumii ukko Taavetti:

- Onpas tuossa herneitä huasiapuilla.

       *       *       *       *       *

_Viipurin satamassa._


_Sulkavalainen lotjapoika_: Isä, piisookos kappa ryynijä kahen miehe
hutuks?

_Isä_: Elä sinä nyt kärseis riäkkee, kuopiolainen kuuloo ja vielä
naaraa...! Jossei piisoo, nii syyvä leipee lisäks.

       *       *       *       *       *

Juurikkaniemen Tuomaalla on pahakurisia sikoja, jotka tuon tuostakin
käväisevät naapurin Matin perunamaata tonkimassa. Matti kärmeytyy
lopulta, tulee Tuomaan pakeille ja uhkaa ampua sikoja. Tuomas kyhni
korvuksiaan, siristelee silmiään ja niin aikansa arveltuaan tuumii:

- Mut jos sinä ammut niitä sikoja, nii ne vielä kuoloo.

       *       *       *       *       *

Pitele kovast, mut piä kyntes erillään, sano Kasurinen eukolleen
jakkarata tehhessä.

       *       *       *       *       *

Riekkolan Ville on käväissyt pääkaupungissa. Naapurit utelevat
kuulumisia ja joku tiedustelee sitäkin, että: "miten nuo vaemväk
oljvatten ku vuatteesa puolesta niissä iltamapaekossa".

_Ville_: No, eipä niihe vuotteista ollu paljokaa tietoo..
millolj piällään vuan jonkullaeset kartiinit... mikolj tuas ihan
salusiinisillaan ja oljpa joukossa sellaesijaa, ettolj ympärillä vuan
pelekästää rokluurihmoja.

       *       *       *       *       *

- No, teijän "Nallehan" se kuuluu lähtenee karkuteille?

- Se kaet sen mielee lienöö juolahtanna, kun ei oo ilimaatunna
kotosalle.

- Et oo ilimottanna sanomissa?

- Turhoo käet se oes, sillä eihän se "Nalle" ossoo lukkee kuitenkaa.

       *       *       *       *       *

Rustaapas mies uutta rakennusta. Muudan ohikulkija seisahtaa
värtieroomaan miehen pykäyksiä ja kysäsee:

- Montako huonetta mies meinoo rustata?

- Yks tupa vuan tähän tulloo.

- No, eipä sitä juur kehtoo aikuinen mies sen vähempee tehhäkkään.

       *       *       *       *       *

- Mite se vanha silmällä tekke, sanoi Nylander tohtori Savolan
mummolle, joka meni hänelle näkimiään näyttämään ja parannusta
pyytämään.

       *       *       *       *       *

Eipoo päivettynnä, sano Nykäs-ukko, kun kahteli kipsikuvvoo heinäkuussa.

       *       *       *       *       *

Voi riähkee, kun riäkyy korreesti, sano iisalamelainen posiveevarille.

       *       *       *       *       *

Eläpä huonompoos jätä, sano petunpurija kokkelille.




Kiho Vauhkosen Tietosanakirja.

Kirj. Juutas Puustinen.


_A_ on ensimäinen tienviitta kohti oppia ja sivistystä. Äänne syntyy
monellakin tavalla, mutta puhtaimpana ja alkuperäisimpänä saa sen
esille, kun kietaisee lähimmäistään nyrkillä vasten kuonoa niin, että
ruokasalin kalusto alkaa tehdä majanmuuttoa.

Äänne esiintyy suomen kielessä lyhyenä ja pitkänä, lyhyenä esim,
sanassa "asia", pitkänä esim, sanassa "aasi". Jälkimäisessä tapauksessa
kehitetään äänne seuraavan menettelyn mukaan: aa sano aa, pitkä aa, aa.

_Aatami_. Rippikoulutieteen mukaan leipoi Herra Aatamin
englantilaisesta savesta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen.
Edenin yrttitarhaan rakensi Herra Aatamille talvihuvilan (kahdeksan
huonetta, keittiö, kylpyhuone, V.C., kellari ja sauna). Täällä
majaili Aatami syöden viikunia ja marakatin reittä aina siihen asti,
kun kehvelti kiellettyjä omenia. Silloin sai hän Eevoineen lähteä
laputussakkiin.

Esi-isämme jälkeen on kyllä tehty Aatamia paljonkin ja ne ovat
varastaneet omenia hehtolitrottain, mutta ne eivät ole saaneet
läheskään niin mullistavia aikaan kuin kunnianarvoisa esi-isämme.

_Aatamin pala_, ks. Viinakuppi.

_Aatamin kylkiluu_. Siitä rakensi Herra Aatamille Eevan. Aatamin silta,
ks. Laiskan suoni.

_Aapiskukko_ on niitä harvoja koiraksia, jotka synnyttävät. Sanotaan
kyllä sonninkin poikivan, kun tiukan näkee, mutta näihin asti ei tiede
ole antanut asiasta loppulausuntoaan, joten se on vielä avonainen.
Aapiskukon kotipaikka on aapisen kannessa ja se munii kilteille
lapsille namusia.

_Aalberg, Ida Emilia_, nerokkain tähänastisista suomalaisista
näyttelijättäristä, syntyi Leppäkoskella jo hyvin nuorena. Draamattisia
lahjoja ilmeni hänessä harvinaisen varhain. Jo vuoden vanhana osasi
hän heittäytyä äkäpiikkiin, näytellä kieltään ja alaleuan etuhampaita.
Varsinaisen taiteilijauransa alkoi hän 15 vuoden vanhana. Siitä päivin
hän näytteli sekä koti- että ulkomaiden näyttämöillä, esiintyen
enimmäkseen naisosissa. Raskaan ja kunniakkaan taiteellisen työnsä
ohessa hän oli puolitoista kertaa naimisissa.

_Aaria_ on oopperaan kuuluva itsenäinen, piirteeltään laajahko, yhden
laulajan esitettävä laulukappale, jossa laulajalla on tilaisuus
tuoda taitonsa esille mitä moninaisimmilla lirkutuksilla. Oopperassa
"Avioliitto" laulaa aariat vaimo ja tavallisesti sen jälkeisenä aamuna,
kun mies on illalla tavannut "vanhan koulutoverin".

_Aasia_ on maapallon suurin ja syntisin maanosa. Pinta-ala on niin
tavattoman laaja, että se ulottuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan.
Miten paksu Aasia on, siitä ei ole vallan tarkkoja tietoja, mutta
merenpinnan yläpuolelle kohoo Aasian korkein kohta aina 8,800 m 5,5
cm asti. Aasiaan on meiltä hyvin pitkä matka tai tarkalleen sanoen
aivan yhtä pitkä kuin sieltäkin tänne. Matkan pituudesta johtuu, että
suomalaiset voivat matkustaa sinne vain valtion myötävaikutuksella.
Ennen oli matkustajaliike Siperiaan hyvin vilkas, sillä ukko-ruunu
kustansi vapaan matkan jokaiselle kunnon kansalaiselle syntyperään
katsomatta, joka nitisti hengen lähimmäiseltään sopivalla tavalla tai
osoitti heltiämätöntä tarmokkuutta toisen tavaran kehveltämiseen.
Saadakseen nyt vapaan matkan, tarvitaan taipumusta kieliin tai ylhäisiä
tuttavuuksia. Aasia on myös Europan suurvaltain paras lypsylehmä.

_Aamu_ on se vuorokauden aika, jolloin talonpoikaiset ihmiset nousevat
unitiloiltaan ja sivistyneet menevät unitiloilleen. Aamulla pesevät
myös koululaiset päänsä siltä puolen, jossa on silmät.

_Aamunairut_ oli eräs aikakauslehti, joka sikisi ja syntyi viinan
paljoudesta ja kuoli viinan vähyyteen.

_Aamurusko_ on sana, jota nuoret runoilijat käyttävät mielellään
kehuessaan helluaan.

_Aamuruskon siivet_, paljon käytetty yksitasoinen lentokone Vanhan
Testamentin aikana.

_Aasi_ on hevosen köyhä sukulainen. Aasiksi tituleerataan myös ihmistä,
jolla on synnynnäinen taipumus lyödä kirveensä kiveen.

_Aasin leukaluu_. Sillä sammutti Simson ruokahalun tuhannelta
filistealaiselta.

_Aasinpää_, ks. Möllykkä.

_Aate_ on ylevä, korkealentoinen ajatus. Aatteet ovat ikäänsä nähden
kolmenlaisia, s.o. sellaisia, jotka ovat olleet olemassa, ja sellaisia,
jotka ovat parastaikaa sekä sellaisia, jotka tulevat vastedes.
Vanhin aate on ruumiin ruokkimis-aate ja heti sen perästä sielun
pelastamis-aate. Molemmat tulevat myös varmasti aina esiintymään
ihmisten keskuudessa, joten niitä voisimme nimittää penis-aatteiksi eli
oikeammin sanoen napa-aatteiksi, sillä kaikki se hyörinä ja pyörinä,
jota nimitetään ihmis-elämäksi, kiertää äsken mainituita napoja.
Jokaisen muun aatteen arvo riippuu siitä, miten tarkoituksenmukaisesti
se palvelee napa-aatteita. Jos jokin aate asettuu napa-aatteisiin
nähden vastahakaan tai kuluu käyttökelvottomaksi, saa se armotta
väistyä syrjään. Tätä alituista aatteiden vaihtelua sanotaan
edistykseksi. Suppeammin määriteltynä olisi siis edistys ihmisten
luontoperäinen pyrkimys keksiä sieluun nähden toinen toistaan
pelastavampia ja vatsan suhteen toinen toistaan ruokaisampia aatteita.

_Aatteellinen_ on sellainen ihminen, joka on herkkä kaikenlaisille
aatevaikutuksille.

_Aatteenounailija_ on taas sellainen otus, joka on haistelevinaan
aatteita, vaan ei viitsi ryhtyä niitä toteuttamaan. Se vain niitä
ounailee kuin Mannisen sika taivaanmerkkejä, pääsemättä puuhun tai
petäjään.

_Aatevirtaukset_, valtiollisten puolueiden yleisempiä iskusanoja.

_Aatesielu_, ks. Tyhjäntussuttelija.

_Aatteen vastustaja_ kokee vastustaa jonkin aatteen toteutumista.
Aatteen vastustaja on esim, poika, joka kynsin hampain pitelee
housujaan ja rimpuilee saadessaan selkäänsä.

_Aatteen uhri_ oli esim, se mustalaisen hevonen, joka kuoli, juurikuin
oli oppinut syömättä elämään.

_Aatesankari_, esim. Nummisuutarin Esko.

_Aatelisääty_, ks. Museotavarat.

_Aavasaksa_ on vuori, jossa juhannusyönä joukko tyhjäntoimittajia
töllistelee aurinkoa.

_Aavistus_ on hämäristä syistä herännyt luulo eli tunnelma, että
joku määrätty asia on tapahtuva. Jos esim, nuori makasiinimies menee
kauppaneuvoksen puheille ja ilmaisee jo kauvemmin aikaa viljelleensä
sellaisia ajatuksia, että hän voisi niinkuin ottaa talon ainoan
tyttären, ja kauppaneuvos potkaisee hänet eteisen permannolle, niin
tällaisessa tapauksessa herää hänessä aavistus, että mahdollisesti
kauppaneuvos käsitti hänet jossain suhteessa väärin. Joskus esiintyy
aavistus selittämättömän voimakkaana. Jukolan Timossa, joka palasi
Karkkulan vinttikamarista kolmipäiväiseltä ryyppyretkeltään,
heräsi aavistus vaimonsa Venlan tarjoamista "voinsuolaisista" niin
voimakkaana, ettei hän uskaltanut tupaan mennä, ennenkuin oli latonut
pinosta suuren sylyyksen halkoja ottia tuota niinkuin lepykkeeksi.
Saattaapa ihminen joskus aavistaa niinkin voimakkaasti, että se
suorastaan toteutuu. Niinpä eräs poika, joka oli tervannut uudet
molskihousunsa, aavisti, että hänen pohjoispäälleen tapahtuu jokin
vahinko kotona. Ja niin kävikin: poika sai selkäänsä.

_Afriikka_ on maanosa, jonne europpalaiset levereeraavat viinaa,
kiväärejä ja kristinuskoa, ja josta viedään muihin maihin timanttia,
norsunluuta ja orjia.

_Afrodite_, rakkauden jumalatar, jonka takstuolit olivat niin
kuivuneet, ettei ole osattu sanoa, oliko hän teeri vai matikka.

_Agamonoecia_, perhe, jossa on setämiehiä.

_Agent provocateur_ = provokaattori on eräs tärkeämpiä hammasrattaita
valtiollisissa koneistoissa.

_Agentti_, asiamies, kärkkyjä, on eräs suurempaan heimoon kuuluva
loiselävä. Voidakseen elää agenttina, pitää ihmisellä olla
luontoperäinen hävittömyys, leuat yhtä paria ja venyvä, hyvin koulittu
omatunto.

_Agglutineeraavat kielet_ = liitävät kielet, ks. Puhemiehet ja
naimiskauppojen hierojat.

_Agio_ = keinottelu, ks. Ammattirosvot.

_Agitaattori_, ks. Akutaattori.

_Agronoomi_ on viattomuuden tilassa oleva maanviljelijä.

_Agraariasiat_, ks. Maatalouskysymykset.

_Agraarikomitea_, valtion, suurlakon jälkeen asettama komitea, joka
vihdoinkin sai selville, että meidän maassamme on myös maataviljelevää
väestöä.

_Agraaripuolue_ on puolue, joka on harrastavinaan maanviljelijäin
etuja. Vaalin aikana ovat meidän valtiolliset puolueemme kaikki
agraaripuolueita, eivätkä ne silloin rakasta niin lämpimän liikuttavasi
ketään muita kuin itsellisiä ja loisia.

_Agrikola_, Mikko, meidän ensimmäinen lutherilainen piispamme ja
suomalainen kirjallisuuden pappa, oli onkimiehen poika Pernajasta.
Enemmän kuin kukaan kuolevainen on Agrikola poikiamme pieksättänyt. Hän
näet teki ensimmäisen aapisen. Suurin ansio siitä, että karjalaisilla
on niin sakea tukka ja hämäläisillä tuumaa paksu selkänahka, tulee
Agrikolalle. Kiitokseksi hyvän opetuksen edestä ovat poikamme
pystyttäneet Mikolle muistopatsaan Viipuriin.

_Ah_ on sana, jota käytetään silloin, kun tunnustetaan rakkautta. Ah
sanaa käytetään joskus myös s-nan asemasta tai sen yhteydessä silloin,
kun on kysymyksessä liikavarpaille polkeminen. Silloin on sanalla
teräskirkas sointu.

_Ahaa!_ purkautuu puutarhan omistajalta tarttuessaan omenan varasta
takajalkaan. Samoin sanoo sokea, kun saa kirpun kiinni.

_Ahab_ oli Israelin kuningas. Hänen aikanaan panivat israelinlapset
Jehovan viralta, ottaen jumalakseen Baalin.

_Ahasveerus_, ks. Jerusalemin suutari.

_Ahava, Pekka_, kauppias, Kuusamossa, oli Vienan karjalaisten
kantakirjalaisia.

_Ahdin_, köysi, jolla laivan raakapuuta käännetään ja jonka pätkällä
kapteeni jouduttaa laivapojan kehittymistä merimieheksi.

_Ah, hah_, sanovat taas ne, jotka saavat kosiessa rukkaset. Muuten on
ah, hah sanojen käytöllä useita poikkeuksia. Ah, hah! sanoi esim, ennen
Aurenin akka, kun hänet laskettiin hautaan.

_Ahlberg, Axel_ oli aikanaan maamme etevin rakastaja. Siinä
kahdenkymmenenkolmen vuoden nurkissa pihkautui hän ensi kerran erääseen
Julia-nimiseen italialaistyttöön suomalaisen teatterin lavalla.
Siitä saakka hän tuskin muuta teki kuin rakasteli. Väliin hän kyllä
kuolikin, ei kuitenkaan luonnollisella tavalla, s.o. luojan taudin
tappamana, vaan Axel-paralta henki hierottiin myrkyllä, puukolla tai
hirttonuoralla. Mutta huolimatta siitä, että hänet kymmeniä, jopa
satojakin kertoja niin pahoin pehmitettiin, että häntä tuskin voitiin
liikutellakaan kuin lapiolla, liehui hän taas parin päivän perästä
entistä norjemmin lemmen kiemailussa. Rakkaus-asioissa Axel ei ollut
ranttu ruuvilleen enemmänkuin mustalaisen hevonen. Tänään hän voi
seikkailla kuninkaan tyttären kanssa ja vannoa hänelle taivaan ja maan
kautta rakastavansa ensimäistä ja viimeistä kertaa, mutta huomenna
hän naurattelee taas paimentyttöä samoilla valeilla. Väliin hänellä
oli heilana mammantyttö, väliin leski, olipa joskus toisen eukkokin.
Axelilla oli kyllä hauska ammatti, hauskempi vielä kuin leipurisällillä
tai olutkuskarilla, mutta joka pojan ei siltä pidä ruveta ensimäiseksi
rakastajaksi, siihen tarvitaan jotain muutakin kuin avara sydän ja
pusuhuulet.

_Ahlgren, Kust Riekko_, rengin poika, joka jätti kuollessaan 700,000
markkaa niinkuin ei mitään. Sitä ei tee moni papinkaan poika. Mutta
lienee Kust Riekkokin eläissään molemmatkin kellot huikkinut.
Omaisuutensa hän testamenttasi yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

_Ahlgrenin rahaston_ korkovaroilla hankittiin ennen Tampereen
ympäristöpitäjien köyhemmille kansakoulu-oppilaille kenkiä, vaatteita
ja taskukelloja.

_Ahlman, Ranssi, Vertinantti_, etevä kielimies. Hänellä oli
kyllä vain yksi lihallinen kieli, mutta hän osasi käyttää sitä
useampaankin "sorttiin". Hänen kirjallisista töistään mainittakoon
"Ruotsalais-suomalainen sanakirja" ja "Ruotsinkielen alkeiskirja" eli
"Alkeisjussi", kuten sitä koululaiset ennen nimittivät. "Alkeisjussin
hautajaiset" oli ennen tavanmukainen kevätjuhla Jyväskylän seminaarin
kolmasluokkalaisilla.

_Ahlström, Antti_, oli eräs maamme etevimpiä tukkimiehiä,
tukinuittajana, metsänlukijana, mutta varsinkin rahojen yhteen
kasaan kerääjänä. Suunnattoman omaisuutensa kanssa menetteli hän
osin taitavasti osin tyhmästi. Edellisellä tavalla käytti hän ne
rahat, jotka hän sijoitti liikelaitoksiin ja jakoi yleishyödyllisiin
tarkoituksiin ja jälkimäisellä ne, jotka hän antoi talollisille
maksuksi metsistään. Talolliset ovat näet järjestään tuhrutelleet
tukkirahansa konjakkiin, pullakahviin ja ulkolaiseen rihkamatavaraan.

_Ahlqvist, Aukusti_, tiedemies ja runoilija. Hänen syntyessään oli
ihmisillä yleisesti ja Kuopion akoilla erikseen sellainen vakaumus,
että nallikka tuli maailmaan ilman asiaa. Vasta kauan jälkeen päin tuli
selville, että Aukustilla taisi sittenkin olla jonkun verran syytä
tulla maailmaan. Hänen ja syntymisensä on muuten peräti hämärä historia
vieläkin. Tietosanakirjassa ei mainita hänen äidistään sanaakaan,
lieneekö ollut ollenkaan, ja ilman Kuopion akkoja tuskin hänelle olisi
saatu isääkään. Mutta huolimatta Aukustin sekavasta esille astumisesta,
ja aikalaistensa juorupuheista, paisui hänestä mies, josta oli paljon
hyötyä ja kunniaa kansalleen. Mutta vaikka Aukustin oma maailmaan
tulo oli jotenkin vapaamielinen ja hänen elämäntyönsä kauttaaltaan
uusia uria aukova, osottautui hän siinä perin vanhoilliseksi, että
hän kurikoi jotenkin homeisella nuijalla Aleksis Kiven radikaalit
kirjallisuus-lapsukaiset henkihieveriksi. "Kapa ei muista tuoreena
ollessaan", soveltuu siis häneenkin.

_Ahkeruus_ on mitta, jolla arvioidaan palvelijain henkiset lahjat.

_Ahmatti_ on sellainen, joka tuppaa syömään saaliinsa yhdellä kertaa.

_Ahlman, Pekka_. Ollessaan säätyvaltiopäivillä, oli hänen
velvollisuutenaan tärkeiden asioiden esillä ollessa esittää
vapaamielisten isänmaallinen kanta navetan ikkunasta katsottuna.

_Ahneus_ on eräs elollisten luontokappalten parhaita hyveitä. Jos
luoja tuon ominaisuuden ottaisi yht’äkkiä pois, seisahtuipa maailman
meno jotenkin puoliltapäivin. Silloin lakkaisivat siat lihomasta,
kanat munimasta, papit kantamasta voita ja jyviä, asianajajat ajamasta
ihmisten asioita; henkivakuutusasiamiehissä kuivuisi lähimäisen
rakkaus mitättömiin ja kauppiaissa samoin halu palvella yleisöä;
pelastusarmeijalaiset lakkaisivat pelastamasta, parturit kaapimasta
leukapieliä, tiedemiehet tutkimasta, lukkarit laulamasta j.n.e.

_Ahteri_ on se pää laivasta, joka on kulkiessa jälkimäisenä.

_Ah tii turakki!_ karjasee ryssä kun tapaa sopassa torakan.

_Ahti_ oli ennen vanhaan vesien herra. Hänellä oli komea
kristallipalatsi syvimmällä meren pohjassa. Ahti oli mahdottoman
rikas. Kaikki kalat ja muut vesi-moukeiset olivat hänen omiaan. Jos
ihminen aikoi niistä murusenkin nipistää, piti hänen koreasti pyytää
Ahdilta tai hänen akaltaan, Vellamolta. Sivutoimenaan harjoitti Ahti
laajaa meriliikettä ja hyötyi siitäkin suunnattomasti. Mutta hänpä
ei sekotellutkaan ahvieriansa millään "valtion avuilla kotimaisen
laivaliikkeen elvyttämiseksi" eikä "uhrauksilla matkustajien mukavuutta
silmällä pitäen" tai muilla nykyajan konsteilla. Liikkeensä hoiti
hän kahden liike-elämän peruspykälän mukaan, jotka ovat oma ahneus
ja toisten tyhmyys. Kun ihmiset tyhmyyksissään läksivät tuulella
vesille, varautui Ahti jonkun salaisen karin kupeelle vahtiin. Kun
laiva tuli lähettyville, johdatteli hän sen karille, jotta se meni
tuhannen nuuskaksi. Asiat tälle pohjalle järjestettyään sujui loppu
kuin itsestään. Yksinkertaisemmalla tavalla Ahti korjasi tavarat
haltuunsa, sillä kauppatuttavilla oli silloin jotain muuta tekemistä,
kun jaaritella "ahtaista oloista rahamarkkinoilla", "raaka-aineen
vaikeasta saannista", "työvoiman kallistumisesta", "yhä lisääntyvästä
kilpailusta" j.n.e. Kun ristinusko tuotiin maahamme, alkoi Ahdinkin
valta ja mahti vähitellen raueta. Lopulta vaati Luoja pappien
välityksellä äijän asetettavaksi vararikkotilaan. Luovutettuaan
omaisuutensa häntä mahtavammalle ei ukkoparalla ollut muuta neuvoa kuin
vetäytyä istukkaaksi salokulmille ja siellä hän taitaa vielä nytkin
elää kitkutella. Mutta laivoja hän ei enää kykene kaatelemaan, tuskinpa
ruuhtakaan. Jos nyt laiva hukkuu, tapahtuu se siitä syystä, että
laivan omistajalla on pienen rahan puute tai sitten "iliman aikojaan",
niinkuin Saimaan vesillä.

_Ahrain_, ase, jolla ennen tuulastettaissa kutkuteltiin hauvin
niskapieliä. Sen jälkeen kun alettiin kaloja tappaa suurrysällä ja
dynamiitilla, on ahrain jäänyt vanhan-aikaisena pois muodista. Nykyisin
käytetään ahrainta vain kirveen ja puukon ohessa huvituskapineena
maalaishäissä.

_Ahven_, kala, jonka pojat särjen ja kiiskin ohella oppivat ensin
tuntemaan. Sen päähyve on ahneus, josta syystä se onkin onkimiehestä
ihannekala. Luonteeltaan on ahven töykeä; ei liehittele ketään, eikä
liioin salli itseään hyväiltävän. On jyrkkä perustuslaillinen ja pitää
peräänantamatta kiinni oikeudestaan: ottaa onkeen silloin, kun tahtoo.

Ahven on päässyt jotenkin varoihinsa, sillä sen päässäkin on enemmän
rasvaa kuin köyhän miehen aitassa. Ahven kutee silloin, kun on
määhnässään.

_Aho, Juhani_, Suomen etevimpiä kirjailijoita. Hän syntyi Lapinlahden
pappilan sänkykamarissa täysin lain ja evankeliumin mukaisessa
järjestyksessä, joten aikalaistensa ei ole tarvinnut hänen syntymistään
hävetä eikä jälkimaailman punastellen peitellä hänen vanhempiaan.
Mullikkana ollessaan oli Aho pahimpia puskureita. Kaikkein kiivaimmin
rynkytteli hän pappeja ja poroporvareita. Mutta antoipa hän joskus
hiehoille ja kellokkaillekin aika tussosia, niin ritarillinen kuin
hän pohjaltaan olikin. Aina hän kuitenkin sarviensa jälkiä silitteli
villaisella. Sen jälkeen kun hänet yleisesti hyväksyttiin ja merkittiin
kantakirjaan, hän esiintyi rauhan miehenä. Ahon kirjallinen työ on
hyvin runsas. Lastuja hän veisteli lapiokaupalla. Paraimmat niistä ovat
"Mullikka", "Hula" ja "Sasu Punanen". Romaaneista ovat suurimmat "Panu"
ja "Kevät ja takatalvi" ja paraimmat "Rautatie", "Yksin" ja "Juha".
Täyttäessään viisikymmentä vuotta sai Aho kauttaaltaan yksimielisen
tunnustuksen kirjailijana ja suomenkielen kehittäjänä. Sanomalehdissä
ja juhlapuheissa tehtiin Juhanin ruumiista, sielusta, mielestä,
kielestä ja munaskuista läpileikkauksia tuhanteenkin eri suuntaan,
ja useimmat tulivat lopuksi siihen tulokseen, että Aho on sisimmältä
pohjaltaan ja perustukseltaan tunnelmarunoilija. Mutta kuinka
kummallinen onkaan ihmisluonto! Juuri "Juhassaan" oli Aho oikeilla
pohjillaan, antaen itsestään parasta, mitä hänessä oli. Mutta miten
perin harvat nauttivat "Juhan" sinä herkullisena tunnelmatalkkunana,
joksi Aho oli sen aikonut. Useat maiskuttelivat suutaan vakuutellen sen
olevan aika hyvää, mutta että se olisi ollut vieläkin parempaa, jos
tuossa talkkunassa olisi ollut paikallista puurotuntua tai viipaleita
suomalaisen sonnin reidestä tai rusinoita j.n.e.

Välitöikseen teki Aho hevosajoja ja suomenteli raamattua ja huvikseen
onki lohia.

Mutta musiikkimies ei Aho ollut vähääkään. Tokko lienee eläissään muuta
musiseerannut kuin yhden virren. Ja tuskinpa olisi sekään purkautunut
ulos, elleivät Lampén'in pojat olisi ruvenneet reessä tappelemaan.

_Ahriman_, Zoroasterin uskonopin pahahenki. Olemukseltaan on se
melkein samanlainen kuin meidän vihtahousu. On lakkaamattomassa
riidassa hyveiden jumalan kanssa, ja kuten meilläkin, on niidenkin
kesken ihminen ainaisena riitakappaleena; molemmat tahtovat saada
ihmisen palvelijakseen. Ahriman ei, ikävä kyllä, ole lähettänyt meille
valokuvaansa, mutta luultavasti ei se paljon eroa ulkomuodoltaankaan
meidän vihtahoususta. Akkain ja lasten mielestä on se siis tuollainen
lyhyillä mullikkasarvilla ja pukinsorkilla varustettu, pitkäkorvainen
mies, joka asustaa ullakolla, hautausmaalla, leikkuuhuoneessa,
murhapaikoilla j.n.e. Miehistä se lienee taas tuollainen pumaatalle
tuoksuva epeli, jolla on paljon sanovat lantiot, pienet jalat, hoikat
nilkat, pullakat pohkeet, kysyvä povi ja herkulliset huulet.

_Ahvenanmaan saaristo_ on Turun ja Tukholman välillä ja jotenkin
sillä kohdalla, jossa Turun kautta ulkomaille valtion apurahoilla
matkustavat agronoomit, insinöörit y.m. alkavat saada, "mielipiteitä"
ja puhua "pienen tunnustuksen antamisesta erittäin lahjakkaille
kyvyille". Ahvenanmaan saariston vedet ovat hyvin kalaisia ja kalat
erittäin lihavia. Se johtuu siitä, että sekä Turusta että Tukholmasta
lähtevillä matkustajilla on tapana saariston kohdalla "nylkeä pukki".
Saariston asukkaat ovat ruotsalaisia. Kesäisin oleskelee siellä paljon
suomalaisia oppimassa ruotsia ja muutenkin irtauttamassa suomalaista
moukkaa itsestään, sillä heillä on vakaa aikomus käydä joskus
sivistyneestä ihmisestä.

_Aidas_, halaistu, parin sylen pituinen puu, jolla Hämeessä kuritetaan
hevosta. Toisen aidassa olevat aidakset ovat mainioita polttopuita,
varsinkin loisista ja itsellisistä.

_Aidaskoitunut_, sana, jota käytetään määritellessä teoltaan ja
väriltään vähemmän onnistunutta naamanahkaa.

_Aie_ eli _aikomus_ merkitsee tahtomista, jonka takana on selvä
käsitys tahdotun teon seurauksista. Laadultaan ovat aikomukset perin
kirjavia. Niitä on synnillisiä ja synnittömiä, puolueellisia ja
puolueettomia, tärkeitä ja turhanpäiväisiä, akkamaisia ja miesmäisiä
j.n.e. Mutta vieläkin vaihtelevampia kuin itse aikomukset ovat niiden
toteuttamistavat. Samaan päämäärään voidaan pyrkiä tuhansilla eri
tavoilla. Esim, aikomusta rikastua; kuinkahan monella eri tavalla
sitäkin yritetään toteuttaa! Muutamat uneksivat hyviä talonkauppoja,
toiset etsivät rikasta akkaa, useat uskovat rikastuvansa sikoja
porsittamalla tai kanoja munittamalla. Onpa sellaisiakin houkkioita,
jotka luulevat pääsevänsä pohatoiksi pelkällä suoravartisella työllä.
Usein voi jo eleistä päättää, mikä aikomus lähimmäisellä on mielessä.
Jos rintalapsi itkee, tietää äiti hyvin, että se haluaa saada suuhunsa
erään määrätyn nappulan. Jos näkee kaksi poikaa kyyräilevän noin
syrinkarin ja keskustelevan "sisaren sukista" tai "akkain kengistä",
voi olla aivan varma, että siinä on vakaa aikomus koitella, kenen
paidassa kaulus kestää. Kun taloon ilmaantuu joskus vanhempi mies
jonkun mullikkapojan kanssa, molemmat sunnuntaivaljaissa, ja vanhempi
mies alkaa puhua mullikkapojan suuresta talosta, hyvälypsyisistä
lehmistä, villaisista lampaista ja komeista porsliiniastioista, jolla
aikaa mullikkapoika kyhnii niskaansa, kohauttaa housujaan ja hypistelee
kellonsa periä, ymmärtää talonväki hyvin, että mullikkapojalla
on eukon tarvis. Tai jos häissä kohotaksen vanhemman puoleinen
kansakoulunopettaja seisaalleen oikaisten liivinsä suoraksi ja
kakistellen kuin ruoto olisi kurkkuun tarttunut, saa olla vakuutettu,
että "hänellä on tällä ylevällä juhlahetkellä äsken avioliittoon
yhdistettyjen vanhana opettajana muutama vakava sana julkituotava".

_Aihe_ on niin paljon kuin syy eli vaikutin, josta jokin teko aiheutuu.
Jos esim, virkamies siistii itsensä, panee "padan valtiksi" ja menee
ylimpänsä puheille, esiintyen selkä vääränä, oikein ajattelevana
kansalaisena, jolla on niin ja niin paljon avuja, niin aiheutuu
tuollainen menettely siitä, että hänen kanssahakijansa johonkin virkaan
ovat häntä etevämpiä ja ansiokkaampia. Aiheista puhutaan paljon myös
taiteilijoiden keskuudessa. Tositaiteilijat ovat huolissaan siitä, että
heillä on niin paljon aiheita, etteivät he niitä ehdi toteuttaa, vaikka
saisivat kolmenkin ihmis-ijän ajan työskennellä. Tusinataiteilijat
surevat taas sitä, etteivät he löydä aihetta, jossa he voisivat kykynsä
täydessä loistossa esittää.

_Aika_ on jotain, jota emme voi nähdä, kuulla, tuntea, haistaa tai
maistaa, vaikka olemmekin sen kanssa yhteydessä lakkaamatta, yötä
päivää. Aika voi olla pitkä ja lyhyt, mutta ei paksu eikä korkea.
Samoin on aika kallis, helppo, raskas, huono ja hyvä, mutta ei
makea, hapan eikä lihava. Aika on pitkä esim, silloin, kun anoppi on
vieraisilla, eikä sen lähdöstä näytä tulevan tuon taivaallisempaa.
Pitkä on aika myös siitä, joka odottaa palkan korotusta, helluaan kadun
kulmassa tai viinan hakumiestä. Rikkaiden sukulaisten elinaika on myös
melkein poikkeuksetta liian pitkä. Sitävastoin on aika lyhyt esim,
siitä, jolla on vekseli pankissa tai eukko matkoilla. Koululaisista
ovat lupapäivät hyvin lyhyviä samoin rengeistä pyhäpäivät ja
mustalaisista markkinat. Lyhyviä ovat myös postitoimistojen ja pankkien
aukioloajat ja sakkotunnit klupeissa. Aika on huono kauppiaasta
silloin, kun rojutavara ei mene hyvin kaupaksi, ja maalaisesta silloin,
kun perunat maksavat 30 markkaa hehto. Kun ihmiset maksavat velkansa
ja veronsa ryöstämättä, on asianajajilla ja nimismiehillä huono aika.
Aika on kriitillinen silloin, kun suurvaltojen kesken tulee kinaa
jonkun maan rosvoamisesta. Kireä on aika talonhuijareista silloin kun
muutama "liikekumppani" on jonkun vähemmän onnistuneen kaupan johdosta
lähetetty "Säkkijärvelle sukulaisiinsa" ja toisia yhtiötovereita
röykytetään kilstuvassa. Kun sattuu vesikesiä, hallavuosia tai rutto
raivoo tai sota riehuu, sanotaan olevan raskaat ajat. Joskus voi aika
heittäytyä kevytmieliseksi vieläpä riettaaksikin. Sellainen on aika
esim, rovastin mielestä silloin, kun seurakunnan keskuudessa ilmaantuu
lehtolapsia yli kohtuullisen määrän tai kun juodaan ja tapellaan
tavallista ravakammin. Jos rouva sattuu tulemaan keittiöön silloin, kun
palvelijan sulhanen on parast'aikaa sukimassa kupuunsa herkkupaloja,
tapahtuu rouvan tulo vallan sopimattomaan aikaan. Rikkaan appiukon
kuolema taas ei koskaan tapahdu sopimattomaan aikaan, enemmän kun
lihavan sivutoimen saaminenkaan.

_Aikamuoto_ on asia, jonka uskotaan uppoavan kansakouluoppilaan
päähän ja myös siellä pysyvän. Tavallisen järjen mukaan kuuluisi asia
tiedemiesten työpiiriin.

_Aikamies_, koiraspuolinen ihminen, jonka nenän alle ilmestyneestä
lisäkasvusta ei yleisesti enää ole eri mieltä onko se karvaa vai
untuvaa. Ennen aikamieheksi pääsemistään nimitetään koiraspuolista
ihmistä nulikaksi, lopiksi j.n.e. Aikamiehellä on kaikenlaisia
oikeuksia, jotka puuttuvat nulikalta. Aikamies saa polttaa tupakkaa
muuallakin kuin nurkan juuressa ja käymälöissä ja mälliä hän saa
pitää poskessaan vaikka kirkossa pelkäämättä selkäsaunaa. Aikamies
sai ennen viinaa viinakaupasta ja hänellä on oikeus juoda itsensä
humalaan ja pitää humalan jälkeen kohmelo. Nykyisin ovat nämä oikeudet
jonkun verran eräänkaltaisella lailla rajoitettu. Aikamiehellä on
vapaus pyydystää luvallisilla keinoilla itselleen heila, vaihtaa niitä
mielensä mukaan, kunnes tapaa mieleisensä. Aikamies saa myös lähteä
kävelylle mielensä mukaan ja tulla kotiin, koska haluttaa. Poikkeuksen
alaisia ovat kuitenkin sellaiset miehet, joilla on housut takaperin
s.o. tohvelisankarit.

_Aikaihminen_ eli _aik'immeinen_. Ellei ihmisen nenän alla
kahteenkymmeneen ikävuoteen päästessä näyttäydy mitään lisäkasvua,
katsotaan lopullisesti selvinneeksi, että hän on heikompaa sukupuolta
ja häntä aletaan nimittää aikaihmiseksi. Kuten aikamiehelläkin, on
aikaihmiselläkin kaikenlaisia etuoikeuksia. Aikaihminen saa esim,
määrätä hameensa pituuden, hänellä on oikeus polttaa hiuksensa
kippuraan kuumalla raudalla ja kun hiukset murenevat, saa hän käyttää
pässin villoja täytteenä hiuslaitteessaan. Sitävastoin ei aikaihminen
saa kunniansa menettämisen uhalla viettää öitään kapakassa, ei
näyttäytyä juovuksissa, ei ottaa jotain miestä "kiinni" kadulla j.n.e.
Aikaihminen ei myös pääse papiksi, ei lukkariksi, ei tuomariksi, eipä
edes lautamieheksikään. Tämä johtuu siitä, että aikamiehet vakuuttavat
luojan sanoneen aikaihmisillä olevan heikomman järjen juoksun kuin
aikamiehillä. Tähän puheeseen nojaten ovat aikamiehet pidättäneet
itselleen yksinomaisen oikeuden päästä lihavimpiin virkoihin ja
muutenkin muokanneet maailman mieleisekseen sekä alistaneet aikaihmisen
orjakseen. Todellisuudessa on aikamies edellä aikaihmisestä vain siinä,
että hän on ruumiinvoimiltaan väkevämpi ja sielultaan sisukkaampi sekä
heti valmis vahvistamaan puheensa ja tekonsa järkevyyden - nyrkillään.
Tätä käsitystä tukee se joskus havaittava ilmiö, että milloin vaan
perheessä on vaimo miestään väkevämpi ja sisukkaampi, on asioita
ohjaava järkikin vaimon eikä miehen päässä.

_Aiheeton_ on teko, joka on johtunut joko perin mitättömästä tai
laadultaan koomin kuin huonoista vaikuttimista. Aiheettoman vastakohta
on aiheellinen. Jos tutkitaan ihmisten tekojen aiheellisuutta ja
aiheettomuutta suurpiirteisesti, nimitetään sitä tieteelliseksi
työksi, mutta pienin piirtein liikuskellessa nimitetään sitä
rollimyllyn pyörittämiseksi. Henkilöitä, jotka tutkivat esillä olevien
valtiollisten tekojen aiheellisuutta ja samalla itsekin ottavat
samallaiseen työhön osaa nimitetään politiikoiksi. Mutta jolleivat
he itse ota työhön osaa, ovat he vaan politikoitsevia kansalaisia.
Jälkimäisiä on hyvin paljon ja ne ovat poikkeuksetta viisaampia kuin,
politiikot.

_Aikakauppa_, tavaroiden myyminen ja lupaaminen toimittaa ne määrätyn
ajan kuluessa. Suurimpia humoristia aikakaupoissa ovat suutarit ja
räätälit, sillä ne eivät edes valevihjaksi valmista tilausta määrätyn
ajan kuluessa.

_Aikakauslehti_, säännöllisesti ilmestyvä lehti, joka ilmestyy
harvemmin ja johon kirjoittajat pitävät selostamiaan asioita tavallista
tärkeämpinä. Laadultaan ne ovat joko hengellisiä tai maallisia.
Molempia kuolta keikahtaa tuon tuostakin ja taas perustetaan uusia.
Uusi hengellinen aikakauslehti saa useinkin alkunsa siitä, että on
löydetty joku ennen tuntematon oikopolku taivaaseen, joka polku on
valtion kartteeraamaa valtaväylää hauskempi tai suorempi. Maalliset
aikakauslehdet taas palvelevat jotain aatesuuntaa tai ammattia. Jos
eroitamme pois kupparit, akutaattorit ja taskuvarkaat, on jotenkin
kaikilla muilla ammattilaisilla oma äänenkannattajansa.

_Aikakautinen lisäkasvu_, asia, josta vain metsäherrat ovat selvillä.
Koiraspuolisen ihmisen päälaella ja leukapielissä ilmenevästä
aikakautisesta lisäkasvusta ovat taas paraiten perillä parturit.

_Aika maha_ ks. Ihramaha eli talivatsa.

_Aikataulu_ on järjestyslista, jonka mukaan junien ja laivojen pitäisi
tulla ja lähteä. Aikatauluihin ei kuitenkaan ole oikein luottamista,
sillä junat ja laivat tulevat ja lähtevät vain jotakuinkin niihin
aikoihin, mitkä taulukkoihin on merkitty. Ainoa, joka ehdottomasti
pitää paikkansa, on sisävesiemme talvi-aikataulu. Junien aikatauluja
tekevät henkilöt, joilla matkustavan yleisön mielestä on jonkun verran
eräänkaltaista ymmärrystä käsittää vuodenaikoja, päiviä ja tunteja,
mutta joilla, ei ole kaukaisin takaan aavistusta siitä, milloin minkin
matkustajan paraiten sopisi lähteä matkalle. Tästä onkin seurannut
paljon nurinaa, eikä se lopu ennenkuin aikataulujen laatijat ovat
kehittyneet sille asteelle, että he jo aikataulua tehdessään arvaavat,
milloin ihmiset saavat vekseliasiansa järjestetyiksi, koska selviävät
humalastaan ja muutoinkin ovat valmiita taipaleelle.

_Aine_ on ollut pahimpia riitakapuloita tiedemiesten keskuudessa. Jo
vanhoista ajoista on aineesta kiistetty, että onko se mitään, vai eikö,
ja jos aine on jotain, niin mitä se sitten on? Ainetta on myllätty ja
jyllätty, punnittu ja mitattu, käsitetty ja ymmärretty, ja kun ymmärrys
on loppunut, niin usko on alkanut. Niinpä sitten onkin muodostunut
monta eri uskoa aineesta. Ahtaammassa merkityksessä käsitetään
aineella jotain "kouraan tuntuvaa", josta tai johon jotain toista
ainetta yhdistämällä voidaan jotain tehdä. Niinpä jos esim, jauhot,
vesi, hiiva, halot ja vaimoihminen sopivalla tavalla yhdistetään, on
tuloksena - leipä. Samoin, jos parkittu lehmän vuota, kyläsuutari,
piki, naskali, rihma ja sianharjas yhdistetään, muodostuu yhdistelmästä
lapikkaat ei pieksut. Aina ei aineyhdistelmistä muodostu olemukseltaan
niin valmista kuin leipä ja lapikkaat. Niinpä jos yhdistää omenan
kahteen poikaan, niin tulee siitä vain tappelu. Väliin supistuu tulos
vieläkin vähempään. Faraon unessa näkemät laihat lehmät nielivät
lihavia lehmiä kuin purasnuijia eikä karva tullut sen kiiltävämmäksi,
lieneekö edes märehtimään pannut.

Aineita voi yhdistellä, paitsi toisiin aineisiin, myös pelkkiin
järkikäsitteisiin. Jos esim, mies yhdistetään johonkin virkaan, on
tuloksena virkamies. Sama on seurauksena silloinkin, kun miehen
asemasta käytetään naista, nainen muuttuu virkamieheksi, kuitenkaan
kadottamatta sukupuolisia ominaisuuksiaan. Joskus muuttuu aine tai
aineröykkiö vallan toiseksi aivan itsestään. Niinpä voi viskaali
muuttua kuvernementin sihteeriksi, lautamies herrastuomariksi,
maanviljelijä kunnallisneuvokseksi, jukopää hovineuvokseksi, ilman
mitään sekotuksia.

_Aineellinen_ on olento, jonka pääharrastuksena ovat aineelliset
asiat. Aineellisen vastakohta on henkinen. Aineellinen on esim, sika,
jonka henkinen harrastuspiiri on verrattain suppea. Aineelliseksi voi
myös helposti muuttua talonomistaja kaupungissa, koroillaan eläjä ja
syytinkiläinen.

_Ainekirjoitus_ on pahimpia loukkauskiviä ylioppilastutkinnossa
syystä, että siinä on hankalampi "luntata" kuin muissa aineissa.
Ainekirjoituksessa ei käsitellä ainoastaan kouraantuntuvia aineita,
vaan yleisesti sommitellaan äidinkielellä kirjoitelmia mitä kulloinkin
mieleen johtuu. Ainekirjoituksen opetus aljetaan jo kiertokoulussa ja
sitten sitä jatkuu läpi kaikkien koulujen paitsi rippikoulun. Luoja
itse on kyllä lähestynyt ihmisiä kirjallisesti, tehnyt kirjalliset
sopimukset y.m., mutta ihmisten kanssa ei hän ryhdy kirjeenvaihtoon.
Vihtahousu on sitä vastoin tehnyt ihmisten kanssa molemmin puoliset
sopimukset kirjallisesti. Varsinkin silloin, kun joku ennenvanhaan
äkkiä rikastui, tiedettin hänen myyneen sielunsa vihtahousulle
"urkkomissa" ja kirjoittaneen kauppakirjan omalla verellään. Nykyisin
käyttää vihtahousukin jo valmiiksi painetuita kaavakkeita, sen kun
tökkää vaan nimensä alle.

_Aineen korjaus_ eli "pukitus" on opettajista kaikkein kuitimpia
tehtäviä.

_Ainevihko_, vihko, johon ainekirjoitus kirjoitetaan. Alemmilla
luokilla on oppilailla tapana käyttää ainevihkoa myös nenäliinanaan.

_Aineen jäsennys_ tarkoittaa sitä, kun opettaja purustaa kirjoitettavan
aineen määrättyihin märepaloihin ja nielettää ne oppilailla. Uudemman
opetusmenettelyn mukaan annetaan oppilaille vain asia, josta saa itse
kukin kirjoittaa aineen kykynsä mukaan. Kun oppilaille näin menetellen
annetaan tilaisuus itse pureksia ruokansa, otaksutaan henkisten
hampaiden paremmin karkenevan.

_Aineenvaihdoksella_ ymmärretään sitä, kun elollinen olento muuttaa
erinäisiä aineita oman olemuksensa rakennustarpeiksi samalla hyljäten
ehtimiseen ne kudososat, jotka ovat kuluneet kelvottomiksi. Niitä
aineita, joita elolliset olennot käyttävät, sanotaan ravinto-aineiksi.
Kasvit saavat ravintonsa maasta ja ilmasta, eläimet syövät taas kasvia
ja toisia eläimiä. Aineenvaihdos ei ole yhtä vilkas samanlaisillakaan
luontokappaleilla. Ihmisistä on vilkkain vaihdos lapsilla ja
kulkureilla. Siinä syy, minkätähden kulkureilla on aina nälkä ja
minkätähden lapset varnuavat lakkaamatta kakkua. Kun eläin ahtaa
sisäänsä ravinto-aineita enemmän kuin hän tarvitsee, muuttuu liha-aines
rasvaksi ja kasautuu erityisiin paikkoihin. Sialla on rasvamakasiini
levinnyt ympäri ruumiin. Ihminen on taas vuokrannut liikarasvalleen
säilytyspaikan vatsalta. Sellaisia ihmisiä, jotka harrastavat rasvan
kartuttamista laajaperäisemmin, haukkuvat laihat talivatsoiksi, itra-
ja mätimahoiksi.

_Aino_, Joukahaisen sisar, joka ennen juoksi järveen, kun meni vaimoksi
Väinämöiselle, ikälopulle ukonkupekselle. Aino-runo on Kalevalan
kauneimpia. Se on antanut aihetta moneen taideluomaan. Eräs niistä
Gallén-Kallelan maalaama Aino-taulu herätti aikoinaan kovan jupakan.
Taiteilija oli maalannut Aino-neidon alastomaksi ja sekös rikkoi vatsan
monelta. Useimmat kirkuivat, että taulu on roviolla poltettava ja
sen sijakin Ateneumin seinällä kataiteltava, muutoin luoja rankaisee
hallavuosilla, ruttotaudeilla j.n.e. Maltillisimmat eivät tahtoneet
hävittää taideteosta, mutta esittivät, että eräs paikka Ainossa on
peitettävä viikunan lehdellä, ikäänkuin ihmiset eivät sen alle olisi
kurkistelleet, kuten eräs irvihammas viikunanlehtimielisille huomautti.

_Ainoa vekseli_ eli solovekseli, ei merkitse sitä, että henkilöllä,
joka sen on hyväksynyt, on vaan yksi vekseli pankissa hautumassa,
vaan sitä, että vekseliä on laadittu vain yksi kappale. Vekselit ovat
joko vääriä tai oikeita. Vääränä pidetään sellaista vekseliä, johon
on pistetty nimiä asianomaisilta lupaa kysymättä. Väärät vekselit
ovat varmimpia arvopapereita, sillä verrattain harvoissa tapauksissa
ne lasketaan menemään protestiin. Oikeita vekseleitä on useamman
laatuisia, kuten maisterivekseleitä, apuvekseleitä, lankkuvekseleitä,
talonkauppa-vekseleitä j.n.e. Viimeksimainituita käyttävät
talonhuijarit ja niiden arvo on hyvin vaihteleva.

_Ala-arvoinen_, aine tai asia, jonka hyvät ominaisuudet eivät kohoa
yleisesti hyväksyttyyn määrään. Ala-arvoinen maito on sellaista,
johon on lirautettu vettä tavallista runsaammin. Laissa on tarkkaan
määrätty, miten paljon prosenteissa määrättynä maidon pitää sisältää
ravinto-aineita ennenkuin sitä saa julkisesti kaupata. Jos vettä on
kolautettu liiemmalta saa sakkoa niin, että rapisee. Ala-arvoinen
paperi esim, osakekirja, jolla ei ole muuta kuin korean paperin arvo.
Rahamiehillä ja romukauppiailla on sellaisia papereita kaikkein
runsaimmin.

_Airollinen_, soutaja. Sisävesillä käytetään tavallisesti soutajana
naista, sillä kansalla on sellainen luulo, että jos nainen on perässä,
niin kalavedet pilautuvat.

_Airot_, veneen soutuvehkeet.

_Airut_ oli ennenvanhaan ylhäisen henkilön juoksupoika.

Nykyään nimitetään airueiksi juhlien ohjaajia. Niiksi valitaan
tavallisesti paikkakunnan koreimpia poikia.

_Aisankannattaja_, aviomies, jolla on "housut takaperin" jalassa.
Aisankannattaja on myös jokin vähäpätöinen henkilö jotain työtä
tehtäessä ja asiaa ajettaessa.

_Aisanpätkä_, eräs käytännöllisempiä tappeluaseita.

_Aisat_, ajoneuvojen vedinpuut. Parhaat reen aisat saadaan toisen
maalla kasvavasta pihlajasta.

_Aistillinen puku_, naisen puku, jossa naiselliset sulot paljastuvat
tavallista enemmän miesten ihaltavaksi.

_Aistilliset liikkeet_, ks. Kansainväliset kintunvilkiittajat.

_Aistinhairahdus_ on havaintoerehdys. Ne ovat todellisia ja
teennäisiä. Jälkimäiseen ryhmään kuuluvia on esim, jos henkilö ei näe
halpa-arvoisempaa kadulla tai muulla yleisellä paikalla. Hyvin paljon
tapahtuu aistinhairahduksia sanomalehdissä. Pitkät polemiikit eli
riitakirjoitukset rakentuvat pääasiallisesti aistinhairahduksille;
vastustaja on tappelutoverinsa kirjoituksessa joko nähnyt jonkun
kohdan väärin tai käsittänyt sen päinvastoin kuin olisi pitänyt j.n.e.
Useissa tapauksissa ei riiteleviltä aistinhairahdukset loppuisi, ellei
toimitus auttaisi asiaa oikealle tolalle sitomalla kummankin riitelijän
"viimeisen sanasen" yhteen nippuun ja pistäisi sen - paperikoppaan.
Paperikopassa tapahtuu enää verrattain harvoin enemmän näkö- kuin
ymmärryshäiriöitäkään.

Puolueiden toimeenpanemissa väittelykokouksissa erehtyy taas
väittelijöiden korvat hyvin herkästi. Todelliset aistinhairahdukset
ovat myös jotenkin tavallisia ilmiöitä. Juopuneet näkevät pikku-ukkoja
ja kärpäsiä, sunnuntaimetsästäjät näkevät linnun istuvan aivan väärässä
paikassa ja yhden jäniksen asemasta viisi rinnan juosta vilistävän.
Lasten ja naisten näkemät kummitukset ullakolla, hautausmaan aidalla ja
kirkonseinustalla ovat kaikki aistinhäiriöitä. Mutta kaikkein enimmän
tapahtuu aistinhäiriöitä seuranäytelmätekeleissä ja roskaromaaneissa.
Ne ovatkin rakennetut aistinhairahduksille ja kuvitelluista
aistinhairahduksista nauttivien ihmisten tyhmyydelle. Ennen uskottiin
hyvinkin lujasti - ja paljon sitä on vielä nytkin - että on sellaisia
ihmisiä, jotka voivat kääntää silmät. Markkinoilla varsinkin käärivät
kaikenlaiset konstmestarit rahaa kokoon lapiokaupalla. Kuuluisia
silmänkääntäjiä meidän maassamme on ollut Kiho Vauhkonen. Vieläkin
kansa kertoo suurella ihastuksella Kiho Vauhkosen mainetöistä. Niinpä
voi Kiho nousta takaperin sileää seinää katolle, syödä yhdellä
aterialla lehmänreiden, puolitusinaa leipiä ja kukkuran nelikon
perunoita.

Sellainen temppu kuin järveen pujahtaminen ja sinne jääminen kävi
Kiholta kuin leikillä. Markkinoilla ei Kiho koskaan tinkinyt hevosta
ostaessaan, maksoi mieluummin muutaman kympin yli pyydetyn hinnan,
mutta muutaman ajan perästä olivat Kihon antamat setelit muuttuneet
paperiliuskoiksi.

_Aistit_, elimet, joiden avulla ihminen ja eläin tekee kaikenlaisia
havaintoja. Aistia on viisi: näkö, kuulo, tunto, haju ja maku.
Nykyajan viisaat väittävät niitä olevan useampiakin, mutta eivät
ole vielä keksineet niille sopivaa nimeä, et varmaa olinpaikkaa
eikä tehtävää. Aikasemmin kehittyy ihmisellä tunto-aisti ja se on
lapsilla herkin huulissa. Kihloissa olevat ihmiset luottavat myös
paraasta päästä huuliinsa tunnustellen niillä toisiaan. Vihkimisen
jälkeen luottaa nainen enimmän kynsiinsä ja hampaisiinsa ja mies
nyrkkiinsä. Korkeimpana aistina pidetään näköä ja kuuloa. Tässä tehdään
kuitenkin tunnolle ilmeinen vääryys, sillä ilman pääkamarassa sekä
naama- ja peränahkassa olevaa tuntoa ihmisestä ei koskaan kasvaisi ja
kehittyisi kunnon kansalaista eikä taivaanvaltakunnan perillistä, ei
ainakaan suomalaisesta. Tunto on kyllä levinnyt yli ruumiin, mutta
lasten kasvattajat ja kuhnijat antavat suurimman arvon peränahkassa
olevalle tunnolle. Haju- ja makuaistit on ihmisellä verrattain hyvät.
Hajuaistin hyvyys ei kuitenkaan riipu nenän koosta eikä nenän muodosta,
eikä maun tarkkuus kielen ketteryydestä. Hajuaistinsa pitää ihminen
herkkänä nuuskan avulla ja makunsa taas mällin, kahvin ja viinan
myötävaikutuksella.

_Aistiton_ eli mauton on ihminen, joka työntää päälleen kaiken maailman
korut ja helyt. Ja olipa mitä hyvänsä, jossa vain liikanainen koristelu
rikkoo sopusoinnut, on se aistiton.

_A la bonne heure_, ranskalainen puheenparsi, joka merkitsee suomeksi
jotakin siihen suuntaan kun: an roihuta!

_A la daube_, alatooppi, alatoo, hyytelöksi keitettyä, kylmänä
popsittava kala- tai liharuoka. Sen käyttö on meidänkin maassamme jo
niin yleisesti levinnyt, että melkein jo kaikissa maalaishäissä ja
hautajaisissa tarjotaan munanpuolikkailla ja appelsiinin kuorilla
koristettua alatoopia.



Susiahon Ville hieroo pastorin kanssa kaurakauppaa. Villen mielestä on
pastorin tarjooma hinta halpa. Hän alkaakin nureksia, ettei nykyisin
maanviljelystuotteista makseta juuri mitään. Pastori puolestaan
alkaa selitellä siihen suuntaan, että taivaan isästä se riippuu
maanviljelijäin työtulokset ja niin niiden hinnatkin, johon taas Ville
jatkoksi:

- Voihan se olla niinkin päin, vaekka tuntuu minusta siltä, että
pastuor nyt kaarojen hinnan värtieringissä aattas taivaan issee.

       *       *       *       *       *

- Sannoovat, jotkon nähneet, että kovin matalakaplaesen eukon sinnoot,
Juoso, sieltä etelänpuoIestä kotiis tuonna.

- _Juoso_: Eehän silloo ne takapassarit pitkän pitkät, mut kun hellalle
nousoo, niin hyvin ylettää peätään ruopija.

       *       *       *       *       *

Kun Impalta halpautui toinen puoli ruumiista ja sitä käytiin
surkuttelemässä, arveli hän:

- Laaki on kuitennii siitä hyvä taat, ettei siinä ruumista pakota.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVOLAISIA SUTKAUKSIA JA LETKAUKSIA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.