The Project Gutenberg eBook of Lempeä ja lemmen leikkiä
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Lempeä ja lemmen leikkiä
Yksinäytöksinen kuvaus
Author: Jussi Mantero
Release date: June 29, 2025 [eBook #76414]
Language: Finnish
Original publication: Kuopio: U. W. Telén ja Co, 1908
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEMPEÄ JA LEMMEN LEIKKIÄ ***
language: Finnish
LEMPEÄ JA LEMMEN LEIKKIÄ.
Yksinäytöksinen kuvaus
Kirj.
JUSSI MANTERO [Leo Manner]
Kuopiossa,
U. W. Telen & C: O,
1908.
HENKILÖT:
ALPPI HONGISTO. Kartanonomistaja.
ROUVA HONGISTO.
DAGMAR. Edellisten tytär.
ENGELBERT BLOM. Ylioppilas........ |
SETÄ-FRIDOLF. Virkamies........... | Kesävieraita
SIIRI AUER. Edellisen veljentytär. | Hongistossa.
VALTO HELAVUORI. Ylioppilas....... |
KERTTU. Palvelustyttö.
JUSSI. Renkipoika.
Kartano-puisto. Oikealla tilava huvimaja pöytineen ja tuoleineen;
vasemmalla ja taustalla pensas- ja puuryhmiä, sekä etualalla pari
suurempaa kiveä.
(Esiripun noustessa istuvat huvimajassa Alppi Hongisto, lihavahko,
vanhanpuoleinen maalais-herrasmies, katsellen sanomalehteä; ja Siiri
Auer, nuori, hilpeä neitonen, lukien kirjanidosta.)
HONGISTO (vähän aikaa lehteään äänettä tarkasteltuaan viskaa sen pois,
virkahtaen). No, Siiri! Sinäpä olet kovin äänetön tänään.
SIIRI (havahtuen). Miten sanoittekaan, setä Hongisto?
HONGISTO. Sanoin, että pikku Siiri-harakka on tänään ihmeen hiljasella
päällä. Taitaapa olla jännittävää lukemista. — Annahan, kun katson!
(Ottaa puoliväkisin kirjan Siirin kädestä.) »Kaksi rakkautta» — —
jaaha, siis rakkausromaani! No, olisihan minun tuo pitänyt arvatakkin
— eihän sinun ijässäsi muuntapaisiin kirjoihin voisi noin hartaasti
kiintyä. (Hyräilee) »Kun nuori mä olin, niin lemmin vain — ja se aika
oli herttainen....»
SIIRI. Setä, ette saa kiusotella!
HONGISTO. Varjelkoon! Oletko sinä noin arkatuntoinen? — Niin, kylläpä
ymmärrän! Muistan vielä sen kaukaisen ajan, jolloin minun sydämeni oli
ensi kertoja tulessa — enpä minäkään silloin suvainnut lemmestä leikkiä
laskettavan. Mutta, näetkö: sitä myöten kuin hiukset harmaantuvat,
jäkälöityy ihmis-sydänkin ja siitä tulee ajan mittaan vain sellainen
proosallinen »nyrkinkokoinen lihamöhkäle», niinkuin oppikirjoissa
sanotaan. Niin, Siiri, sellaistahan se on elämä. — Mutta älä sinä
toki sentään huoli vähääkään tällaisen vanhan setäkarilaan jutuista,
— haaveile sinä vain lemmestä ja uskollisuudesta, ja kaikista niistä
suloisista seikoista mitä siihen yhteyteen kuuluu.
SIIRI. Mitä varten setä nyt tuolla tavoin puhuu...
HONGISTO. Kuules, tyttö, — näin kesken kaiken — oletko tänään nähnyt
herra Helavuorta?
SIIRI (hiukan säpsähtäen). En — en tänään vielä.
HONGISTO. Hahhah! Tulitpa hämillesi — kas, vielähän punastutkin...
ja minä lausuin vain erään nimen. Näetkö nyt, Siiri, ei tällaiselta
vanhalta ketulta ole helppo salata mitään. No, olehan huoletta,
tyttöseni — en minä kylälle kanna sinun sydänsalaisuuksiasi.
SIIRI. Setä-hyvä! Kuulkaahan, kyllä te tällä kertaa olette varmaankin
kokonaan erehtynyt. Valto... ei, kun, tuota... herra Helavuorihan
tulikin tänne vasta pari viikkoa sitten, eikä hän näytä paljokaan
kiinnittäneen minuun huomiotaan, joten minun olisi aivan turha häntä
ajatellakkaan. Mehän olemme vielä melkein vieraita toisillemme
— useanakaan päivänä emme ole tavanneet toisiamme muulloin kuin
ateriatunteina.
HONGISTO. Ehkäpä niinkin, mutta sittenkin — tuollainen ujosteleva
lempi, se se onkin sitä aivan sitkeintä laatua. Ja juuri noina
siunattuina ateriahetkinä olen minä usein mielenkiinnolla tarkastellut
niitä ihastelevia silmäyksiä, joita te, sinä ja Valto, vaihdatte
keskenänne. Ja olenpa pannut merkille senkin, että teillä heti
kahdenkesken jouduttuanne on mitä vilkkain jutustaminen hyvässä alussa
— mutta sivullisten kuullen enimmäkseen visusti vaikenette...
SIIRI (nousten ylös). Ellei setä nyt lakkaa minua kiusaamasta, niin
täytyy minun kai lähteä pakosalle —
HONGISTO. No, no, tyttö-hupakko, älähän nyt toki leikistä pikaistu. —
Tutki sinä vain kaikessa rauhassa lempiromaaneja... minä tästä lähden
kurkistamaan sattuisiko mammalla olemaan kahvit valmiina; — sehän se
vanhan herkkua on, se kahvikulta! (pois vasemmalle.)
SIIRI (yksin). Oih, kuu minua harmittaa, olisin varmaan suuttunut
sedälle, ellei hän kiusotellessaankin olisi niin hyväntahtoisen
näköinen, että hänestä täytyy pitää, vaikk'ei tahtoisikaan. — Mutta
kyllä minun nyt täytyy ruveta oikein varovaksi — olisinpa vain
äskenkin tainnut pysyä ihan levollisena ja vakavana, niin setäkin
olisi pettynyt, mutta kun tulin, hupsu, melkein ilmaisseeksi itseni.
— Jokohan Valtokin on huomannut, että minä pidän hänestä? Sepä olisi
kauheaa... Mutta en minä sentään usko — — — ihan piloillaan vaan kai
setäkin minua kiusoitteli, hän kun on aina niin leikkisä. Parasta on
unohtaa koko asia... (Syventyy taas kirjaansa.)
Hetken kuluttua tulee näyttämölle vasemmalta
VALTO HELAVUORI (aivan nuori mies; ylioppilaslakki päässään. Astelee
huvimajaan reippaasti hyräellen ja huomaa Siirin vasta seistessään
aivan hänen edessään. Hämillään). Ah... neiti Auer! Suokaa anteeksi,
jos säikäytin. En tiennyt todellakaan...
SIIRI (keskeyttää nauraen). Mutta, hyvä herra, toivottakaahan toki edes
hyvää huomenta minulle. Kas niin, näyttäähän siltä kuin olisittekin
itse säikähtynyt... Olenko minä tosiaankin niin pelottava —
VALTO (on istuutunut vastapäätä Siiriä). Pelottavako? Oh, ette
suinkaan, — päinvastoin olette liian ihastuttava, ja siksipä...
SIIRI, Hyi teitä! Ettekö tiedä, etten minä saata sietää imartelua.
VALTO. Uskokaa minua, neiti Siiri: imarteleminen ei kuulukaan minun
tapoihini. Mutta sanon aina mielelläni suoran totuuden, se tahtoo
sanoa... niinkuin minä — minun mielestäni...
SIIRI (nauraen). Kernaasti haluaisin auttaa teitä, nähdessäni teidän jo
kokonaan sotkeutuvan tuohon »totuuteenne».
VALTO. Erehdytte! Tahdoin vain sanoa, että te, Siiri-hyvä, minun
mielestäni olette todella ihastuttava!
SIIRI. Puhuttehan aivan kuin serkku-Engelbert...
VALTO. Vai niin. — Hän on siis myöskin ihastunut teihin?
SIIRI. Oh, ei vähääkään — eli siis: aivan yhtä paljo kuin tekin.
Tarkoitankin vain, että hän on usein yhtä epäilyttävän kohtelias,
kuin tekin äskettäin. — Tiedättehän muuten serkkuni olevan kihloissa
Dagmarin kanssa, joten...
VALTO. Tiedän kyllä, mutta enpä usko, että kihlasormus voisi ketään
suojella Amorin nuolilta.
SIIRI. Oletteko te miehet tosiaankin niin kevytmielisiä, että kihloissa
ollenkin saatatte ihastua kehen tahansa! —- Huomaatteko, herra
keltanokka, että paljastitte itsenne täydelleen?
VALTO. Erehdys, neitiseni. Enhän lainkaan puhunut ihastumisesta »kehen
tahansa», ja sitäpaitsi — — mutta mehän alamme jo eksyä arveluttavan
kauaksi itse asiasta. Muistatteko, neiti Siiri, mistä tämä juttumme
»ihastelemisista» oikeastaan johtuu?
SIIRI. En todellakaan.
VALTO. Ymmärrän. Tarkoitatte tietenkin: muistan varsin hyvin. (Siiri
tekee epäävän liikkeen.) No, hyvä, hyvä! Olenpa uskovinani teitä ja
koetan siis virkistää muistianne. Niin, te aloitte johtaa keskustelua
väärään suuntaan heti kun minä olin vilpittömästi tunnustanut
ihailevani teitä.
SIIRI. Lopettakaa, lopettakaa jo, herra Helavuon, tahi minä... minä
suutun!
VALTO. Suokaa anteeksi! Mieluummin olen puhumatta kaiken ikäni, kuin
suututan teidät. (Lämmöllä.) Mutta vaikka kieleni ehkä voinkin hillitä,
niin en voi estää jok'ainoata katsettani ilmaisemasta teille samaa kuin
äsken...
SIIRI. Valto, minä pyydän — älä leiki... Oi, suokaa anteeksi — minä
häpeän! (kätkee kasvot käsiinsä).
VALTO. Miksi, minkätähden, Siiri?
SIIRI. Minä onnetonhan sinuttelin teitä.
VALTO. Niinkö? Ja oliko se sitten niin onnetonta? — Kuulkaahan,
neiti Siiri, mehän olemme jo niin kauan tunteneet toisemme, että
mielestäni meidän ei enää kannattaisi olla niin kauhean virallisia —
ja minä olisin todella iloinen, jos te suostuisitte aina käyttämään
tuttavallisempaa puhuttelutapaa.
SIIRI. Ihanko totta? Oi, ei — minä en tohdi uskoa teitä... Te vain
koetatte hyvitellä minua, nähdessänne miten minä nolostuin.
VALTO. Ettekö siis suostu?
SIIRI. Kyllä, mutta...
VALTO. Siis: sinä — (ojentaa kätensä).
SIIRI. — ja sinä! (kättelevät).
VALTO. Siiri! Uskallanko, saanko sanoa sinulle, että siitä lähtien kuin
näin sinut ensi kerran...
DAGMAR HONGISTO (kulissien takaa, vasemmalta). Siiri! Siiri—i!!
SIIRI (pikaisesti). Dagmar tulee!
VALTO. Hyvästi siis — toistaiseksi! (poistuu vasemmalle; tervehtää
ohimennen vastaan tulevaa Dagmaria.)
DAGMAR (hiukan koketti, elähtäneempi neiti. Tullen vasemmalta käy
huvimajaan ja istuutuu Siirin viereen). Hyvää huomenta, pikku-harakka!
— Ai-ai, Siiri, täälläkö sinä vain koko aamun olet kuherrellut tuon
Valto-herran kanssa? Ai-ai, sanon minä!
SIIRI. Mutta, Dagmar! Mitä sinä nyt...
DAGMAR. No, no, kulta-lintuseni — älähän nyt toki pahastu. Leikillähän
minä vain... Eikä tämä muuten ollut ensimmäinen kerta, jolloin huomaan
sinussa ja Valtossa olevan tuonlaista keskinäistä vetovoimaa, vaikka...
SIIRI. Sinä loruilet, Dagmar.
DAGMAR. Kuule, Siiri, sanohan suoraan: eikö ole totta, että sinä
rakastat häntä?
SIIRI. Ketä sitte?
DAGMAR. Ketä? Hahhah... Ja niin äärettömän viattomasti kun sinä voit
sen sanoa! »Ketä sitte!» Hahhah...
SIIRI. Dagmar, miksikä kiusaat minua?
DAGMAR. Anteeksi! En voi sille mitään, että minua naurattaa — hahhah
— kun sinä koetat tekeytyä niin kovin viattomaksi — herranen aika,
ihan niin kuin rakkaus, ajatteles: rakkaus olisi jotain pahaa, jotain
hävettävää ja salattavaa. — Erehdyt, kultaseni, jos luulet kellään
olevan mitään sitä vastaan, että sinä pidät Valtosta.
SIIRI (lyhyesti). Niin, minä pidänkin hänestä.
DAGMAR. Pidä vain! Mutta mitä varten sanot sen niin omituisella äänellä
— luuletko, että minä olisin mustasukkainen sinulle?
SIIRI (nauraen). Älä nyt ole lapsellinen, Dagmar! Olethan sinä
kihloissa, ja tiedänhän niinä kyllä, että sinä rakastat Engelbertiä.
DAGMAR. Niin, ja minä suorastaan ylpeilen hänestä, minä en käsitä
kuinka toisellaisia miehiä voi kukaan nainen lempiä. — Onhan Valtokin
esimerkiksi kyllä reipas poika, eikä minulla ole mitään häntä vastaan,
mutta ei Valtoa sentään saata lainkaan verrata Engélbertiin, hän ei
omaa sellaista mailmanmiehen hienoutta, sellaista tuntehikkuutta ja
sielun syvällisyyttä kuin Engelbert.
SIIRI. Onko herra serkullani siis sielukin?
KERTTU (nuori, sievä maalaistyttö. Tulee vasemmalta). Jos fröökynät
olisivat niin hyviä ja tulisivat kaiteelle tänne verannalle; frouva käski
pyytää. (Poistuu niiattuaan.)
SIIRI. Kuule, Dagmar, älä nyt viitsi olla noin happamen näköinen aivan
suotta.
DAGMAR. Suottako? Minkätähden sinä, Siiri, aina ivailet Engelbertiä,
kun tiedät sillä loukkaavasi minua, joka pidän hänestä?
SIIRI. No, se johtuu kai siitä, etten minä ole kylliksi kehittynyt
ymmärtääkseni hänen erinomaista tunteellisuuttaan ja sielukkuuttaan.
— Mutta tulehan nyt, hyvä ystävä, kupillinen hyvää kahvia virkistää
epäilemättä sinun kiihottunutta mieltäsi. (Ottaa häntä vyötäisiltä.)
DAGMAR. Mutta kylläpä sinäkin, Siiri, osaat häijysti piikitellä!
(Lähtevät vasemmalle.)
ENGELBERT Blom (ijältään nuorenpuoleinen; huolella puettu, m.m.
ylioppilaslakki, »prillit», keppi korkeat kaulukset. — Tulee
varovasti esille huvimajan takaa heti edellisten poistuttua).
Oo te naiset! Olettepa te merkillisiä olioita. Kun onnistutte
saamaan jonkun miesraukan pauloihinne, niin teette hänestä oikean
romaanisankarin pelkästään siitä syystä, että voisitte herättää
kateutta ystävättärissänne. — Siiri-serkkuni ei toki sentään tunnu
niin naurettavan hupsulta kuin minun rakas kihlattuni, — Siirissä on
vain se paha vika, ettei hän nähtävästi voi täysin sietää minua. Mutta
kyllähän se on pian autettavissa — kunhan vain sattuu sopiva tilaisuus,
pidän kyllä huolen siitä, että hän saa minusta paremman ja sopivamman
käsityksen. Naisia on hiton huokea miellyttää, kun vain ensin pääsee
selville heidän todellisesta luonteestaan, eikä sekään varsin
vaikeata ole — ainakaan sellaiselle, joka on heidän teeskenteleviin
tapoihinsa tottunut, kuten minäkin. — Totisesti, tekisipä mieleni
koettaa parastani Siirin suhteen, hän on joka tapauksessa sangen
intresantti tyttö, eikä hänen vuokseen tarvitsisi juuri hävetä
hienommassakaan seurassa, mutta — minä en oikein tohdi muuttaa
käytöstäni hänen suhteensa, saattaisi Dagmar vielä huomata... Niin,
Dagmar on luonteeltaan peijakkaan mustasukkainen — niinkuin tuollaiset
kesytetyt mamsselit yleensäkin — eikä häntä toki auta suututtaa:
hänen välityksellään voin minä aina joskus päästä pappa-Hongiston
raha-arkulle, ja vaikkei sieltä niin suuresti heliseviä herukaan,
niin tuleehan sitä sentään toimeen jotenkuten. Saakelin mukavaa on
rakastella rikasta tyttöä, olipa se sitte muuten minkälainen tohlo
tahansa! — — Mutta pitäisipä minun kuitenkin sopivalla ja tuntuvalla
tavalla huomauttaa Siirille, ettei hän itse asiassa menettele varsin
viisaasti ryhtyessään minua ivailemaan. Ja, helkkarissa, luulenpa,
että se käykin helposti päinsä: serkkunihan näyttää olevan säikähtynyt
Valtoon ihan korviaan myöten — minäpä opetan hänet tuntemaan sen
ikävän tosiseikan, että rakkauden suloisissa ruusuissa voi piillä
hyvinkin tuskallisia orjantappuran piikkejä. Niin, siitä saattaa tulla
oikein hauska selkkaus, ja viehättävä serkkuseni saa nähdä ketä hän on
pistänyt!
KERTTU (on hetkisen jo seissyt näyttämön vasemmalla sivustalla
Engelbertin häntä huomaamatta ja päästää nyt hillityn
nauruntirskauksen).
ENGELBERT (erikseen). Peijakkaan tyttö, milloin hän tuohon tuprahti!
KERTTU. Siellä olis verannalla kaffetta, jos herra Plummi tahtoo olla
hyvä. Fröökynät on siellä jo, ja ne käski minun sanoa herroille, jos
näen vaan.
ENGELBERT. Kiitos. Kuulehan, tyttöseni, elä huoli mennä vielä!
(Erikseen.) Hitto vie, tuopa on soma maatiais-neitonen, ihme kun en
ennen ole sitä huomannut.
KERTTU. Olisko herralla mitä asiata sitte?
ENGELBERT. Kuuleppas, Kerttu-hyvä! Mitä sanoisit, jos kertoisin sinulle
paljo mieluummin olevan! täällä sinun kanssasi kuin lähteväni noiden
fröökynöiden seuraan?
KERTTU. Sanoisin vaan, että kyllähän minä leikin ymmärrän, vaikka
tyhmäkin olen.
ENGELBERT. Mutta ellei se olisikaan leikkiä. Minä pidän, näetkö,
kaikista kauniista tytöistä, enkä ole vielä koskaan ennen nähnyt niin
kaunista neitosta kuin sinä olet!
KERTTU. Osaapas herra pilkata...
ENGELBERT (tarttuen Kertun käteen). Sinä erehdyt, kultaseni, jos luulet
minun pilojani puhuvan. Näkisitpä vain itse nuo säihkyvät sinisilmäsi
ja tuon ruusuisen mansikkasuusi, joka on kuin luotu suudeltavaksi —
(koettaa suudella häntä).
KERTTU (vältellen). Noo — ei saa... herra Plummi, fyi... en minä kärsi
— (itku kurkussa) se on hävytöntä!
JUSSI (tulee äkkiä perältä, suitset kainalossa). No mikäs täällä on
hätänä? — Jassoo, herra Plummi, mitäs te oikein meinaatte!?
ENGELBERT (kopeana). Kuka sinun käski sitä kysymään.
JUSSI. Vai niin, vai kuka käski! Antakaa vaan — niin herra kun
olettekin — minun morsiameni olla rauhassa, taikka minä näytän »kuka
käski» — —
ENGELBERT. Älähän nyt toki niin suurella suulla soita. (Poistuu
levollisena vihellellen vasemmalle.)
JUSSI. Jaa mutta herran ei tartte olla niin härkämäinen, ei se passaa
semmonen. — Senkin vietävä! Teki niin mieleni panna sitä näillä
suitsilla ottakieroon niin että olis läimähtännyt. (Istahtaa kivelle,
ottaen taskustaan tupakkavehkeet. Verkalleen laitettuaan piipun kuntoon
kysyy Kertulta.) Kuules, Kerttu, jokos se Plummi... tuota — noin
niinku...
KERTTU (nojaillen huvimajan seinään hypistelee esiliinaansa). Jaa mitä
niinku?
JUSSI. Niin, että jokos se otti sinulta muiskun?
KERTTU. Älä sitävasten kysykkään! — Niin, no kyllähän mar se ottanut
olis — jos minun kanssani niin vaan sais tehdä mitä tahansa. (Hetken
vaitioltuaan, veikistellen.) Mutta olisitpa vaan ollut kuulustelemassa
mitä kaikkea se puhui minulle!
JUSSI (sylkäsee). No, annappas tulla.
KERTTU. Niin se sano, ettei hän koskaan ennen ole nähnyt niin nättiä
tyttöä kuin minä olen.
JUSSI. Jaaha.
KERTTU. Ja sitte se vielä sano, että hän tykkää paremmin olla minun
kanssani kuin noitten fröökynöitten seurassa —
JUSSI. Niin, kyllähän herroilla juttua piisaa — (sylkäsee.) Älä sinä,
Kerttu, vaan usko liikaa ton Plummin puheisiin; minä luulen, että se
junkkari on peräti veivist' ulkona.
KERTTU. Ymmärränhän minä sen itsekkin, vaikka tässä vähän hassuttelin
sinulle, kun sinä olet aina tommonen — törö-jussi.
JUSSI. Hauku miksikä tahdot — tykkäät sinä minusta kumminkin.
KERTTU. Ei se ole vielä kirkossa kuulutettu. — Mutta kuuleppas! Mitäs
jos minä puhuisin Takmari-fröökynälle, että herra Plummilla on pahoja
meininkejä, niin enköhän sitte sais olla rauhassa paremmin?
JUSSI. Jaa, eipä se taitais ollakkaan hullummaks. Mutta älä sinä
sentään viitsi puhua fröökynälle mitään tästä, jollei se itse tule
kysymään sinulta; minä kyllä selitän asian sille — se uskoo, näätkös,
minua paremmin, kun minä olen mies. (Nousten.) Mutta on kai sitä jo
taas lähdettävä hevoshakaankin, olin sinne menossa juuri, kun tuossa
parkin läpi kulkeissani kuulin täältä sinun äänes ja teki mieleni tulla
kurkistamaan.
KERTTU. Ja hyväänpä aikaan osasit tullakkin.
JUSSI. No, mitäs tuosta. — Morjesta vaan!
KERTTU. Kuules, Jussi!
JUSSI. Ha?
KERTTU. Tuleks illalla sitte taas keinulle?
JUSSI. Tulen tietysti, kuinkas sitte. — Hyvästi nyt siks kun taas
rehvataan. (Poistuu perälle.)
KERTTU. Niin, hyvästi vaan ja kiitoksia ja! (Lähtee vasemmalle.)
Hetken aikaa on näyttämö tyhjänä ja sitten tulee taustalta
SETÄ-FRIDOLF (keski-ikäinen vanhanpojan-tyyppi. Paitahihasillaan ja
avojaloin, housunlahkeet käärityt puolipolveen: nuttu kainalossa,
kengät ja sukat kädessä. Puhuu ruotsinvoittoisesti murtaen). Voi hyve
Jumala, kuinka minulla aina pito oleman huono onnistus! Teillenkin olen
mine monta tuntti istumas yks pieni kallionkerkki päällä ja ongittanut
tuolla jerviranttassa. Ja mine ei ole saada senttä ei ainokainen kala.
Äikö se olemas yks saakkuti! Mine kyllä neke kuinka kala pureskele minu
matokoukku kimpuss, mutta kun mine vätä onkki ylös, niin äi siinä ole
kärrassa mittä — matokin olemas pois. Ja sitte kun mine jo olla ihka
vesy ja puoli-torkku, niin sitte tule joku jumalattomas suuri haukki
— tai mike pärkkele se ole — ja nappata niin kovin! Mine nouse säisso
kive päälä ja ruvetas vätä hiljalles ylös minu saalis. Ja siilon se
förbannade kala otta yks luja temppase ja minu jalkkat liukastus —
plumsis! mine teke peistikka yks kaunis kuperkäika järven sisä, veten.
Mine teytty ole kiitolinen minu Jumala ja minu kohttalo, ettei se paika
sattu ole syve. Kaikki minu vaatte tule kuittenkis lepimärkkä ja minu
hyve patenttionkki meni sen tusan vägen! — Ja minu jalkkine ole vieläki
ihka tuore, mutta kyllä minu teyty ne senttä vätä päälles ennenku mine
kähta mene karttano sisele. (Istuu kivelle pannakseen kengät jalkaansa.)
HONGISTO (tulee vasemmalla, pullo kädessään). No, heipä hei, Fridolf!
Siinäpä sinä oletkin ja aioin juuri panna Kertun sinua etsimään. —
Missä hiivatissa sinä olet koko aamupuolen lahminut oikeastaan? (Käy
huvimajaan.) Tulehan nyt tänne, hyvä veli, Kerttu tuo meille kohdakkoin
kahvia ja minulla on tässä pullossa hiukan sellaista kermantapaista,
he-he!
SETÄ-FRIDOLF (erikseen). Mite ihme mine nyt puhu henele, kun hen tahtto
tietä misse mine olla keynyt? Jos mine kärtto asia henele niinkuin se
ole oikken, niin hen naurata site koko mailmale ja mine saada taas yks
aikka harmi...
HONGISTO. No, Fridolf! Tulehan nyt toki, setä-junkkari! Mitä hittoa
sinä siellä nahjustelet?
SETÄ-FRIDOLF. Mine tule, mine tule, kun mine vaan enste saa minu
jalkkine laittas kuntto! (Sieppoa takin kainaloonsa, mennen huvimajaan.)
HONGISTO. Vai et ole kunnossa vielä tähän aikaan päivästä, sepä
merkillistä! Ja olet sitten niin hätääntyneen näköinen kuin uitettu
kissa... Kuulehan, setä-hyvä, avaappa minulle sydämesi ja kerro mitä
sinä olet tänään jo ennättänyt kokea — sillä päältäsikin sen jo näkee,
että sinulle on tapahtunut jotakin tavatonta.
SETÄ-FRIDOLF. No tyyntypäs, tyyntypäs nyt, hyve veli. Mine oli vain
tuola jerviranttassa ja otti yks vehene kneippikuuri ja mine vesy niin
kovin, siine kaikki.
HONGISTO. Vai »kneippikuuri», hahhah! Oletko sinäkin ruvennut
kneippaamaan, sinä, joka aina olet väittänyt, että ihminen pysyy
terveimpänä siten, ettei terveyttään lainkaan ajattele. — Täytyypä
kertoa mammallekin, että Fridolf-setä on ruvennut kneippaamaan, —
saatpa nähdä, että se mamman mielestä merkitsee sitä, että sinä
vihdoinkin alat ajatella elämää järjen kannalta, ja koska sinä
kerrankin olet päässyt järkiisi, niin sinä luonnollisesti aiot mennä
naimisiin!
KERTTU (tulee vasemmalta, tuoden kahvia. Jättää tarjottimen huvimajan
pöydälle, poistuen taas.)
SETÄ-FRIDOLF. Jaa minekö naimisin? — Ei, kuulepas, mine ei tuntte
mike kaipaus minu kylkkiluu pärä, ei lainkas! Jos mine sattu olla
yks patron, niinku veli ole, niin sillon mine tarvitse ämäntä, joka
pite minu piikat kurin kanssa; taikka jos mine olla yks drenkimies,
niin mine tarvitse akka, joka laitta minu ruoka ja pese ja paikka
minu paitta. Mutta mine ole virkamies ja jos mine otta itselles yks
aviosiippana, niin hen tahto olemas frouva, äikä teke yhtikäs mitta —
ja minula äi ole vara hankki itselles semmone ylelisys-tavara!
HONGISTO. Hyvä, hyvä! Sinähän pidät kerrassaan loistavia puheita
avioliittokysymyksestä, ja vielä lisäksi suomenkielellä. Kyllä huomaan,
että sinäkin, veli-veikkonen, olet aikoinaan paljo ajatellut tuota
tärkeätä asiaa, — eipä paljosta puuttunut, ettet saanut minuakin jo
katumapäälle, kun olen hankkinut itselleni vaimon ja lapsia... No
niin, ja nyt me »kneippaamme» hiukan tästä pullosta ja kulautamme
pikkumaljan kaikkien vanhojen-poikien onneksi ja terveydeksi. — Eläköön
»ylellisyystavaran» kammo!
SETÄ-FRIDOLF. Elekön! — Mutta, kuulepas veli-hyve, mine pelkkä ettei
teme sinu »kärmä» ole oikken tärvelistä nein kesekuumala.
HONGISTO. Olehan huoletta, veliseni. Se virvoittaa sielua helteessä ja
lämmittää ruumista pakkasessa. Ja etenkin sinulle se on tarpeen — näin
kneippikuurin jälkeen... Kippis!
SETÄ-FRIDOLF. Skål!
HONGISTO. Kuulehan, oletko tänään sattunut missään näkemään meidän
herroja ylioppilaita? Neitoset heitä äsken minulta kyselivät, taitaapa
olla tytöillä ikävä.
SETÄ-FRIDOLF. Tjaah, Engelbert mine äi sunkkast ole neke tene peive,
mutta tuo toinen härra... Mike hene nimi nyt taas ole?
HONGISTO. Helavuori.
SETÄ-FRIDOLF. Hen juuri. Niin kumalinen nimi kun henelä ole, mine äi
koskan voi muista site. — Niin, se härra Heilavuori mine on kylle
nehnyt, hen oli tuola pällolla ja ajasi niittymasina kanssa. Olipa se
soma nehde, kun ylioppilakien — valkoinen lakki henellä oli päässä — ja
hen aja hävonen juuri kun yks drenki. Se härra äi olekan mike semmonen
laiska »magisteri», niinkun Engelbert ole — se minu teyty sano, vaikka
Engelbert ole minu suku ja sinu tyttäre sulhainen.
HONGISTO. Kyllä minäkin olen huomannut, että ne pojat ovat hiukan
eri maata. Ei minulla sentään Engelbertiäkään vastaan olisi mitään
erikoisempaa muistutettavaa, mutta se mies on niin tavattoman
itsekäs luonteeltaan. Pahoin pelkään, ettei hänestä ja Dagmarista
juuri onnellista paria tule, sillä Dagmarkin on sellainen omituisen
pikkumainen ja nenäkäs, niinkuin yleensä tytöt, jotka ovat saaneet
päähänsä kaikenmoisia romaanihassutuksia. Silloin kun Dagmar vielä oli
pikku tyttö, koetin minäkin vaikuttaa siihen suuntaan, että hän oppisi
vähittäin ymmärtämään todellista elämää, mutta sitten joutui tyttö
Helsinkiin hienostuneen tätinsä luo ja siellä on hän tuon haaveilevan
tantin ja ranskalaisten romaanien suosiollisella avulla kehittynyt
tuollaiseksi »nykyajan-naiseksi», muotinukeksi, jolla on verrattain
vähän järkeä päässään ja vielä vähemmän verta suonissaan — mutta sen
sijaan sitä tuntuvammat »hermot»...
ROUVA HONGISTO (kulissien lakana). Pappa, oletko sinä siellä?
Al-bi-nus!!
HONGISTO. Sisso, heti on mamma täällä, kun vain tuli puhe hermoista! —
Pannaanpa tämä pullo piiloon, muuten saamme taas kuulla ikävän saarnan
juoppouspaheesta...
ROUVA (vasemmalta tullen). Albinus!
HONGISTO. Jaa, halloo, mamma! Täällä ollaan.
ROUVA (menee huvimajaan). Aha, löysinpä sinut sentään vaikka... Kas,
Fridolfkin on jo tänne ilmestynyt, — etpä usko, setä, kuinka me olemme
papan kanssa sinua etsineet koko aamun. (Istuutuu.) — Mutta tehän
olettekin, hyvät herrat, tainneet pitää täällä pikku kekkereitä, koska
on pöytä noin koreana! Ja aioitte sitten olla niin piilossa, hiljaa
kuin hiiret — minä huusin pappaa jo monta kertaa ennenkuin vastasitte.
— Ja kuules, Alppi, minä luulen, että sinun suusi löyhkää väkevälle...
HONGISTO. Olehan nyt vaiti, mamma-kulta, — pitäisihän sinun tietää,
että minä olin viime viikolla Olavin-päivillä ja siellä tarjottiin niin
hyvää konjakkia, ettei sen vaikutus vieläkään ole haihtunut. — Mutta
arvaappas, mamma, missä Fridolf-setä on ollut koko aamupäivän. Joo, hän
oli kneippaamassa ja tiedätkö, mitä se merkitsee?
ROUVA. Niin, kyllä minä sen ymmärrän, sinun tarkoituksesi, velikulta.
Koetat vain kääntää jutun toisaalle, kun sinulla on paha omatunto
näistä vehkeistäsi. (Osoittaa pöydälle.) Sanoppa, Alppi minne sinun
kermapullosi on joutunut —
HONGISTO. Kuulehan, mamma, jätetään nyt jo tuo leikinteko sikseen ja
puhellaan vähän vakavammistakin asioista. Eikö sinulla ole mitään uutta
kerrottavana minulle tänään?
ROUVA. Onpa tietenkin, ja sitävartenhan minä oikeastaan tulinkin
sinua hakemaan. Tiedätkö, kun Dagmar kertoi minulle äskettäin, juuri
äskettäin, että Siiri ja Valto ovat tänä aamuna monta tuntia istuneet
täällä huvimajassa kahden kesken!
HONGISTO. No teillä naisväellä nyt on aina omat harrastuksenne. Te
vaanitte viatonta nuorisoa, etsien keitä saisitte kietoa juorujenne
sotkuisiin vyyhteihin, ja kun huomaatte kahden eri sukupuolta edustavan
nuoren sattumalta hetkeksikään joutuvan kahden kesken, niin silloin —
»ne ja ne ovat kihloissa», supatellaan jo korvasta korvaan.
ROUVA. Mutta, pappa, olethan ihan järjiltäsi! Luuletko sinä todellakin,
että kaksi nuorta, tyttö ja poika joutuvat kahden kesken noin vaan
sattumalta? Ei, kuuleppas, kyllä he suorastaan koettavat välttää
sellaista sattumaa, ellei heidän välillään ole aivan erikoista
sympatiaa... Sinä naurat vain, pappa, sinä et usko minua ja se johtuu
siitä, että sinä olet jo liian vanhanaikanen; sinä et enää kykene
ymmärtämään nuoria, etkä heidän tunteitaan.
HONGISTO. Ai, ai, mamma-kulta, sinähän isket kovin ankarasti! Olkoon
sitte minun puheeni mitätön tällä kertaa. Minä luovun julkisesti
mielipiteestäni ja vannon, että neiti Siiri Auer ja ylioppilas Valto
Helavuori ovat vähintäin salakihloissa. — Oletko nyt tyytyväinen?
ROUVA. Et saa vitsailla, Alppi, — tämä on oikeastaan vakava asia.
HONGISTO. Juur' vakava ja juhlallinen, ja niinhän olen minäkin. — Mutta
onpa minullakin tiedossa jotain uutta, vieläpä kerrassaan merkillistä
laatua. Näetkö, mamma, kun Fridolf-setäkin aikoo mennä naimisiin.
ROUVA. Fridolfko? Jestandes, onko se totta, Fridolf?
SETÄ-FRIDOLF (kuorsaa kuuluvasti).
HONGISTO. Hahhah! Setä-parka on väsynyt kaikesta tän'aamuisesta
kneippaainisestaan!
ROUVA. Mitä sinä oikein puhut, Alppi? Fridolf kneippaa — ja hän aikoo
mennä naimisiin... Onko se totta, tiedätkö sinä — —
HONGISTO. Enhän minä mitään oikeastaan tiedä, mutta pahoin epäilen,
että sedällä on joitakin aikeita... hän oli tänään niin omituisen
tapainen, ja kertoi käyneensä tuolla järvellä päin. Luulenpa hänen
olleen naapurissa, leskirouvaa tervehtimässä; ja sehän sopisikin
muuten vallan mainiosti, etenkin kun Fridolf on intohimoisesti
kiintynyt maalaiselämään. — Mutta, kuuleppas mamma, lähdetäänpä täältä
matkoihimme ja annetaan sedän rauhassa torkkua. (Erikseen.) Sainpa
mamman hämmästymään — selviytyköön Fridolf sitten jutusta miten
parhaiten voi! (Tarjoo rouvalle käsivartensa.)
ROUVA (mietteissään). Vai on Fridolfkin naimatouhuissa!... (Lähtevät
vasemmalle.)
Hetkisen on näyttämö tyhjänä, lukuunottamatta Setä-Fridolfia, joka
kuorsaten nuokkuu tuolillaan huvimajassa. Sitten tulevat perällä Siiri
ja Engelbert.
ENGELBERT. Siiri, tuleppas tuonne huvimajaan istumaan hetkeksi, minulla
olisi —
SIIRI (keskeyttäen). Ei, mutta kuulehan: minne Dagmar on jäänyt?
ENGELBERT. Mitä me hänestä huolimme!
SIIRI. Häpeä toki, Engelbert, puhua tuolla tavoin morsiamestasi. Oletko
sinä todellakin niin välinpitämätön Dagmarista? — Mutta, kas, tuoltapa
hän jo tuleekin. Dagmar! Minne sinä jättäydyt?
DAGMAR (tulee perältä; kukkia kädessään). Oihvoi, kun minä sentään
hengästyin! Näin tuolla tien varrella muutaman kauniin kukan ja niitä
poimiessani ennätitte te jo niin kauaksi, etten enää mitenkään tahtonut
ennättää kiinni teitä. Juoksin niin hirmuisen kiivaasti; voi, kuinka
kauheasti sydämmeni tykyttää — se on ihan pakahtumaisillaan!
ENGELBERT (erikseen). Ann' huilata vaan...
DAGMAR. Sanoitko mitään, Engelbert? — Tulehan tänne, niin pistän yhden
kukan napinreikääsi —
ENGELBERT. Kiitos, kultaseni! Oletpa löytänytkin aika sieviä kukkasia.
— Katsohan nyt esimerkiksi tätä orvokkia, sitä voisi aivan verrata
sinuun: niin kaino ja niin vaatimaton ja sentähden juuri sitä
miellyttävämpi. — (Deklamoiden.)
Sä olet mun orvokkiruususeni,
mun kukkani kaino ja puhtoinen,
mun armahani, mun ainoiseni —
Sä olet mun helmeni...
SIIRI (on edellisten replikien aikana käynyt huvimajaan päin, huomaten
siellä Setä-Fridolfin. Puoliääneen.) Hst! Hiljaa! — Setä-Fridolf nukkuu
tuolla huvimajassa. Minkä kepposen tekisimme hänelle?
ENGELBERT. Minä käyn noutamassa hiiltä — noetaan hänelle komeat viikset!
SIIRI. Ei käy päinsä — hän heräisi kosketuksesta. Kuulkaahan, pidetään
sedälle pieni serenadi; on hauska nähdä ymmärtääkö hän herättyään edes
kiittää meitä.
DAGMAR ja ENGELBERT. Hyvä on! Laulakaamme hänelle.
Ryhmittyvät kaikki kolme Setä-Fridolfin ympärille ja laulavat:
»Sä kasvoit neito kaunoinen
isäsi majassa j.n.e.»
SETÄ-FRIDOLF (herää, tirkislellen ällistyneenä ympärilleen). Mite? Mite
kumalista...
Nuoret lopettavat laulunsa nauraen.
SETÄ-FRIDOLF. Ai, ai täitä väittikoita, kun te pilasi minu paras uni!
SIIRI. Sitenkö sinä kiität meitä serenadista, setä-hyvä?
SETÄ-FRIDOLF. Ei sunkka se serenadi ole minule tarkkoitus, sille ei
mine pites olla mike »näitonen kaunoinen» — ikeve kylle! Mutta suokatte
antteks', hyvet damit, että mine olen vain paittahihan kanssa... (vetää
takin ylleen).
DAGMAR. Fridolf-setä on aina vain yhtä kohtelias kuin ennen
nuorempanakin. — Mutta sitä minä todella ihmettelen, ettei setä ole
oppinut puhumaan parempaa suomea.
SIIRI. Se taas ei minua ensinkään kummastuta. Setähän on valtion
virkamies, ja nykyaikaisen virkailijan velvollisuuksiin suorastaan
kuuluu: puhu suomea niin vähän kuin mahdollista — ja niin huonoa kuin
suinkin...
SETÄ-FRIDOLF. Sigrid! Ele sine viitsi olla niin ivalinen, kuulepas!
Yhtävehe mine kuin moni muukan ei mahta sille niitän, että suomi ole
niin kovin vaikke kieli opita ene vanhana, kun kärran lapsena äi ole
kuulenut ei ykskän suomen sana, äi kotona, äikä koulussa.
SIIRI. Setä-kulta, ethän vain suuttunut minulle? Tiedänhän minä kyllä,
ettei se ole sinun syysi, ettet jo nuorena ole saanut oppia suomea. —
Ethän ole vihainen, setä?
SETÄ-FRIDOLF. En, hyve lapsi, äi mine ole suutuksissa lainkas; mine
vain muutes sano, mite mine ajattele. — Ja kylle minun teyty antta
myötes, että siine, mite sine sano noin ylesesti virkkamiehistä, niin
kylle siine ole paljon päräkin!
KERTTU (vasemmalta, sanomalehtiä kädessä). Tässä olis postia, patruuni
käski tuomaan nämät tänne (poistuu taas).
SETÄ-FRIDOLF. Jaha, ne taittakin ole minu avisit. — Katsotanpas.
(Sovittaa »prillit» nenälleen.) Juu, teme ole... ja teme ole minule...
mutta teme ruusun-färine kirje äi sunkkast ole minu — »härra Valtto
Heilavuori» säisso teme adressi. (Laskee kirjeen pöydälle.) Kylle kait
te toimitta se henele, mine lehte sisän lukeman minu sanoma. (Pois
vasemmalle.)
DAGMAR (katsellen kirjettä). Katsohan, Engelbert, eikö sinustakin tämä
osote näytä naisen kirjottamalta?
ENGELBERT. No se nyt on luonnollista, tiedän sen katsomattakin —
tytöiltä se Valto ennenkin on kirjeitä saanut. Ja käsialasta me
huolimme viis', sen suhteen voisimme erehtyäkin, mutta näetkö miten
tuo kuori hohtaa punaselta — se se on aivan pettämätön merkki. — Mutta
kuules, Dagmar, oleppa niin hyvä ja anna se kirje minun huostaani,
sillä Valto varmaankin olisi minulle äkeissään, jos antaisin teille
neitosille tilaisuuden tyydyttää uteliaita taipumuksianne lukemalla
hänen rakkauskirjeitään.
SIIRI. Onpa sinulla ihmeen hauskat käsitykset meistä. Luuletko
todellakin, että me avaisimme toiselle osoitetun kirjeen pelkästä
uteliaisuudesta?
ENGELBERT. Etenkin sinua, serkkuseni, minä pahasti epäilen tällä kertaa
— sillä onhan nyt kysymys kirjeestä, minkä Valto on saanut joltakin
tytöltä!
SIIRI. Ja luuletko sitten Valton kirjeiden minua liikuttavan?
DAGMAR. No Siiri, älähän nyt suotta tekeydy noin välinpitämättömäksi.
Tunnustithan sinä minulle juuri täällä vähän aikaa sitten, että sinä
pidät Valtosta.
SIIRI. Ja sinä luonnollisesti olet sen kertonut kaikelle maailmalle. —
Kun sinä viitsitkin, Dagmar...
DAGMAR. Kuinka sinä voit minua noin loukata, Siiri; kuinka sinä saatat!
— »Kaikelle maailmalle»... Engelbertille minä sen kyllä kerroin, sillä
me emme salaa mitään toisiltamme, se sinun pitää tietääkin. — — Mutta
kylläpä se Valtokin on tunnoton, en minä olisi hänestä sitä uskonut!
Täällä hän hakkailee sinua, Siiri, — ja on kuitenkin kirjevaihdossa
Helsingin tyttöjen kanssa. Kuule, Siiri, sinun pitäisi antaa hänelle
aika läksytys, sen hän kyllä sietäisi saada — uskoton!
SIIRI. Dagmar-hyvä, sinä nähtävästi tarkoitat minun parastani, mutta —
suo anteeksi — sinun neuvoasi minä en toki saata seurata. Eihän Valto
voi minua pettää, kun ei hän ole minulle uskollisuutta luvannutkaan...
Ja sitäpaitsi, eihän se ole niin varmaa, että tuo on mikään lemmenkirje —
DAGMAR. Älä koetakkaan lohduttaa itseäsi tuollaisilla turhilla
toiveilla, se tekee pettymyksen vain kahdenkertaiseksi. Jaa, naura
vain, Siiri, mutta sinä tulet vielä huomaamaan, että minä olen
oikeassa. — Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, jolloin Valtolle on
saapunut tänne tuolla samalla käsialalla kirjoitettuja kirjeitä; olen
niitä ennenkin nähnyt, vaikkei Valto vielä täällä ole kauan ollutkaan...
ENGELBERT (tyytyväisenä erikseen). Hyvä tulee!
KERTTU (tullen kiireesti vasemmalta). Frouva käski pyytää, jos
Takmari-fröökynä olis hyvä ja tulis heti vähäsen frouvan tykö, hänellä
olis tärkeetä asiata.
DAGMAR. Mitä ihmettä mammalla sitten on tiedossa? — Minä tulen kohta.
KERTTU (poistuit).
DAGMAR (Siirille). Ethän toki loukkaantunut puheistani, Siiri-kulta?
En tahtoisi pahoittaa mieltäsi, mutta pidän velvollisuutenani sinua
ystävänä neuvoa ja opettaa sinut tuntemaan tätä kavalaa maailmaa,
kun huomaan sinut vielä kovin lapselliseksi ja kokemattomaksi. — —
Odottakaahan nyt täällä vähän aikaa, ja koeta sinäkin, Engelbert, pitää
Siiri-parkaa hyvällä tuulella... minä tulen pian takaisin. (Vasemmalle.)
ENGELBERT (siirtyy istumaan Siirin viereen).
SIIRI (väistää etääntyen). Jos sinä aiot seurata Dagmarin neuvoa ja
pysyttää minut hyvällä päällä, niin ole ystävällinen ja vapauta minut
läsnäolostasi, Engelbert.
ENGELBERT. Miksikä sinä kohtelet minua aina noin tylysti, serkku-hyvä?
Olenko minä todellakin sinusta niin vastenmielinen?
SIIRI. Olet kyllä. Sitä en voi enkä tahdo kieltää!
ENGELBERT. Mutta minkätähden? Mistä olet sinä niin kauheasti minuun
suuttunut?
SIIRI. Sinä olet — suoraan sanoen — niin sietämättömän itsekäs. Ja se
minua etenkin harmittaa, kun huomaan miten tunnottomasti sinä petät
Dagmaria. Hänelle itselleen sinä esiinnyt kohteliaana ja rakastavana
ritarina ja varsin sokaiset ja pilaat hänet imartelullasi ja kun hän
sitten on poissa, niin sinä vain ivaillen naurat hänen lapsellisuuttaan
ja herkkäuskoisuuttaan.
ENGELBERT. No mitäpä hän on niin perin omituinen. Oma syynsä!
(Erikseen.) Peijakas! Taidanpa olla hiukan liian varomaton — jos Siiri
kertoisikin Dagmarille...
SIIRI. Etkö sinä edes sääli häntä, nähdessäsi miten täydelleen hän
luottaa sinuun? Ellet pidä Dagmarista, niin sano se hänelle suoraan, se
olisi paljo miehekkäämpää —
ENGELBERT. Minusta se olisi sydämetöntä ja julmaa. Kun kerta olen
sattunut kihlautumaan hänen kanssaan, niin — jatketaan sitten
kuhertelua siksi kunnes hän huomaa erehtyneensä minun suhteeni.
Luullakseni se tulee kutkuttamaan Dagmarin ylpeätä ja turhamaista
luonnetta, kun hän saa itse jättää sormuksen takaisin... Olen varma
siitä, että hän silloin kertoilee ystävilleen ja ystävättärilleen —
lyöneensä minua, poika-raukkaa, aika lailla siiville, ja luulenpa, että
hän itsekin helposti uskoo tuon, eikä pettymys silloin tunnu hänestä
ensinkään masentavalta. — Huomaatko, Siiri, että minä oikeastaan
ajattelen Dagmarin parasta, niinkuin vilpitön ystävä ainakin!
SIIRI. Kylläpä sinun ystävyytesi jo tunnetaan. Kun te miehet
ilkeättekin olla tuollaisia... kettuja!
ENGELBERT. Ahaa! Nytpä sinut ymmärrän, suloinen serkkuni! — Hitto, kun
en tuota heti älynnyt: sinä olet hiukan äkeissäsi Valtoon hänen pikku
lemmenvehkeistään — ja sen vuoksi saavat nyt miehet kuulla kunniansa.
SIIRI. Kuinka usein täytyy minun sanoa sinulle, että Valto minun
puolestani saa kernaasti vehkeillä niinkuin häntä paraiten huvittaa,
minua ei se koske. Eikä Valto uskoakseni toki sentään voisi ollakkaan
niin sydämettömän julkea kuin sinä olet.
ENGELBERT. Sanoinhan sinulle jo äsken, että meillä kummallakin on
nähtävästi omat käsityksemme sydämettömyydestä. Ja minä olen jo siksi
piintynyt omiin tapoihini, että ripityksesi eivät minulle mitään mahda.
Mutta jos sen sijaan koettaisit luontaisilla lahjoillasi käännyttää
jonkun nuoruutensa vuoksi herkemmän sielun totiseen katumukseen ja
parannukseen, niin ehkäpä saattaisit onnistuakin. — Valto esimerkiksi...
SIIRI (nousee suuttuneena ylös, aikoen poistua).
ENGELBERT (asettuu hänen tielleen, siten estäen hänet lähtemästä).
Älähän hätäänny, rakkakin serkkuseni, salli minun opastaa sinut
oikealle tielle hyvää tarkoittavine neuvoinesi. Tavattuasi Valton
pääset siunattuun alkuun esimerkiksi kysymällä häneltä, ken se nuori,
miellyttävä neitonen on, jonka seurassa hän usein käveli Helsingin
kaduilla nyt viime keväänä — —
SIIRI (polkaisten jalkaa). Mene tiehesi, Engelbert! En voi sietää sinua!
ENGELBERT. Oletpa kovin kiihtynyt tänään, aivanhan luulisi sinut
onnettomasti rakastuneeksi, ellet itse niin lujasti toisin vakuuttaisi.
Rauhoita mieltäsi, Siiri-hyvä, sitten tyynnyttyäsi voimme taas jatkaa
tätä hauskaa ja ystävällistä keskusteluamme. (Vasemmalle. Poistuessaan
erikseen.) Totisesti! Serkkuni on saapa täyden makson kaikista
kohteliaisuuksistaan!
SIIRI (yksin). Ah, Jumalani, kuinka sydämettömiä ihmiset sentään
ovat! Minkätähden ovat he kaikki liittyneet minua kiusaamaan? Mitä
olen minä tehnyt heille? — Miksikä kerroinkaan Dagmarille pitäväni
Valtosta; miksi en salannut tunteitani kaikilta, kaikilta heiltä,
joita olen luullut ystävikseni, — olisinpa sen tehnyt, niin ei minun
nyt tarvitsisi rakkauteni tähden olla heidän lelunukkenaan... Mikä
houkkio olen ollut, kun olen luottanut Valton rehelliseen katseeseen
ja kauniisiin puheihin, ja olen kuvitellut itsekseni, että hän
pitäisi minusta samoinkuin minäkin hänestä. Miksi ei kukaan ole
selittänyt minulle, että totinen lempi ei sovellu elämään, että kaikki
ihmiset vain leikkivät lemmellä — samoinkuin Engelbert. Niin juuri,
tuollaisia Engelbertejä he ovat kaikki, jok'ainoa heistä on tuollainen
tunnoton viekastelija, he puhuvat rakkaudesta, johon eivät usko, — he
puhuvat »tunteistaan» vain siksi, että se on muodissa... Oi, kuinka
masentuneeksi ja yksinäiseksi minä tunnen itseni; niiksi loikaan
Luoja naisen sydämen niin helläksi ja niin tuskallisen araksi, että
siihen pienikin pettymys koskee näin kovin kipeästi! — Oh, huomaanpa,
että itsekin jo kuulun noihin tunteellisiin houkkioihin, joille aina
olen vain nauranut. Ei, Siiri, se ei kelpaa, — sinun täytyy salata
surusi maailmalta, joka ei sinua ymmärrä; vaikkapa sielusi syvimmässä
kärsätkin, niin älä anna itsekkäiden ihmisten iloita ja nauttia
tuskastasi. Ei, minä tahdon nauraa elämälle kaikkine pettymyksineen!
Kunpa minulla vain olisi ainoakin ystävä, johon voisin hiottaa,
ystävä, jolle saattaisin surujani kertoa ja joka tuskaani keventäisi.
Uskoin Valtoon niin paljon — mutta hänhän on vain tahtonut leikitellä
kanssani. Valtoa en enää saa, enkä tahdo muistella... Dagmar on
hyväsydäminen kyllä, mutta hän on ilkeän Engelbertin vallassa kokonaan,
häneen en voi luottaa. Engelbert taas on ainoastaan oman itsensä
ystävä, ja Valto... oh, taaskin Valto! — Minun täytyy voida unohtaa
hänet, karkoittaa hänet ajatuksistani...
VALTO (perältä tullen, käy huvimajaan). Ah, täällähän oletkin, Siiri!
Tunsin, aavistin sen jo tullessani. — Mutta mitä varten olet niin
totinen, miltei surullisen näköinen? Oletko pahoillasi mistään?
SIIRI (kylmästi). Enkä ole, — täällä maalla tahtoo vain joskus ikävä
vaivata. Elämä täällä tuntuu niin yksitoikkoiselta, kun on vilkkaisiin
kaupunkioloihin tottunut.
VALTO. Niinkö? Ja minä taas haluaisin elää maalla kaiken ikäni, ainakin
näin kesäisin, kun luonto on kauneimmillaan. Maalaiselämä tuntuu
minusta niin puhtaalta, raittiilta ja vapaalta!
SIIRI. Puhutkohan täydellä todella? Minusta ainakin on näyttänyt siltä
kuin ikävöisit sinäkin täältä pois... ystäviesi pariin.
VALTO. Kuule, Siiri, niin kauan kuin voin toivoa sinun ystävyyttäsi,
en täältä kaipaa minnekkään, ellet sinä täältä lähde poijes — sillä en
vielä eläissäni ole ketään niin ikävöinyt kuin — —
SIIRI (äkkiä keskeyttäen). Kuin sitä nuorta ja miellyttävää neitiä,
jonka seurasta Helsingissä viime keväänä niin paljo nautit! (Erikseen.)
Nyt tein tyhmästi! Hän huomaa, että olen mustasukkainen...
VALTO (hämmästyneenä). Mutta, Siiri! Mitä sinä puhut? Mitä tarkoitat?
SIIRI. En muuta kuin mitä sanoistani voit huomata.
VALTO. Miksikä olet noin omituinen, noin kylmä minua kohtaan, olethan
ennen kohdellut minua aivan toisin? (Ottaa häntä kädestä.) Siiri kulta,
millä olen minä pahoittanut mielesi? Sano, selitä... minä rukoilen
sinua!
SIIRI (irroiltaen kätensä). Eiköhän pikemmin minulla olisi syytä vaatia
sinulta selitystä. — Mutta olinhan aivan unohtaa: oletko jo saanut
kirjeesi, Valto?
VALTO. Kirjeeni? En ole. — Mikä kirje se on?
SIIRI. Etkö ole? Sepä ikävää! — Odotahan, minä käyn noutamaan sen, se
saattaa olla sinulle hyvinkin tervetullut, suorastaan ihastuttava!
(Merkitsevästi.) Ajattelehan, se voi olla »häneltä»... (kiiruhtaa
vasemmalle)
VALTO (rientää jonkun askeleen S:n jälestä). Siiri! Kuule minua! — —
Turha vaiva... Hän meni! — Mistähän Siiri on noin kauheasti suuttunut
minuun; kunpa voisin tätä juttua hiukankin käsittää... »Miellyttävä
neiti — Helsingissä, viime keväänä...» — Hitto vie, ompa se somaa,
kun ei minulla itselläni ole aavistustakaan tuosta »miellyttävästä»
naistuttavastani — ja nyt hän on vielä lisäksi kirjoittanut minulle!
— Mistä ihmeestä on Siiri tuollaista saanut päähänsä? Tahi olisiko
hän itse keksinyt tuon kaiken vain kiusatakseen minua, huomattuaan,
että minä pidän hänestä? Niin, saattaahan sekin olla mahdollista, ja
siinä tapauksessa olisi parasta minunkin osoittaa itsessäni löytyvän
kylmyyttä ja jäykkyyttä — se hänet kai paraiten taltuttaisi... Mutta
joka tapauksessa minä tahdon saada selville tämän — (aikoo lähteä
vasemmalle.)
DAGMAR (tulee Valtoa vastaan). Voi, voi, Valto, kun sinäkin sentään...
VALTO (keskeyttäen). Näitkö Siiriä, Dagmar?
DAGMAR. Hän tuli juuri minua vastaan. — Älähän lähde, Valto, minulla on
sinulle vähän puhuttavaa — ja se koskee juuri Siiriä. Hän itki täältä
tullessaan, hän on kovin onneton...
VALTO (erikseen). Jumalan kiitos! Hänkin on onneton!
DAGMAR. Niin, Siiri on onneton — ja sinun tähtesi!
VALTO. Minunko tähteni? — No, hyvä! Sinä siis nähtävästi tunnet tuon
jutun. Sanoppa mistä Siiri sitten oikeastaan on minuun suuttunut, ja...
DAGMAR. Valto! Älä koetakkaan tekeytyä noin viattomaksi muka, — me
olemme selvillä kaikesta, ja minä itse sanoin Siirille — sen tunnustan
sinulle suoraan — minä se olin joka sanoin Siirille, että hänen pitäisi
läksyttää sinua ja antaa sinun huomata, ettei meitä naisia ole sentään
niin helppo pettää kuin sinäkin näytät luulevan!
VALTO. Tämähän käy aina vain yhä hauskemmaksi! Se vain on ikävää, etten
minä ymmärrä vieläkään mitä sinä oikeastaan tarkoitat.
DAGMAR. Voit kyllä minun puolestani puhua mitä haluat — minä en luota
sinuun enää lainkaan! Mutta se minua tosiaankin surettaa, että sinäkin,
josta minä en sellaista olisi voinut ajatellakaan, ja sinäkin jo noin
nuorena olet tuollainen uskoton petturi. — Valto, etkö sinä ensinkään
ajattele, että naisellakin on sydän ja vieläpä hellä, rakastava sydän,
joka helposti ilosta sykähtää, mutta joka myöskin helposti murtuu!
VALTO. Mutta Herran nimessä, Dagmar, sanohan nyt vihdoinkin mitä pahaa
minä sitten olen tehnyt sinun ja Siirinkin mielestä? Ketä minä olen
pettänyt, kenen sydämen murtanut...?
DAGMAR. Sinä olet pettänyt kaikkia, jotka ovat sinuun luottaneet.
Täällä sinä kurtiserailet Siiriä ja oletkin jo saanut tyttö-raukan
pään pyörälle, — mutta sitten olet vielä rakkaussuhteissa toisten
tyttöjen kanssa, koska tänään viimeksi tuli sinulle sellainen punanen
ja hajuvesiltä lemuava kirje, joka ei voi olla mikään muu kuin
rakkauskirje.
VALTO. Kuule, Dagmar, minulla ei ole itselläni aavistustakaan tuosta
merkillisestä kirjeestä, josta Siirikin jo minulle vitsaili. Mutta enkö
voisi minäkin saada nähdä, minkälainen tuo punanen ja lemuileva hirviö
on, josta niin suurta melua pidetään?
DAGMAR. Etkö ole todellakaan vielä saanut sitä? Sitten se kai on
Engelbertillä, -- hän sen otti haltuunsa, kun pelkäsi Siirin ja minun
uteliaisuudesta avaavan ja lukevan sen.
(Siiri ja Engelbert tulevat vasemmalla).
SIIRI. Dagmar, tulehan tänne vähäsen! (Puhelevat hiljaa keskenään
hiukan syrjemmällä.)
VALTO (Engelberlille). Sinuapa tässä juuri kaipasinkin. Nämät neitoset
kun ovat kertoilleet sinun hallussasi olevan erään minulle osoitetun
kirjeen.
ENGELBERT. Onpa kyllä — ja siitä samaisesta kirjeestä on sinulla
nähtävästi jo ollut pientä harmiakin, siihen käsitykseen minä ainakin
Siirin puheista tulin. Satuin, näet, leikillä huomauttamaan jotakin sen
epäilyttävästä väristä ja... Kas, tässä kirjeesi, ole hyvä! (Erikseen.)
Vietävän naikkoset, kun eivät tainneet pitää hampaitaan yhdessä — ja
pilasivat hyvän alun!
VALTO (kirjettä tarkastellen). Siskoltahan tämä näkyy olevan, on kai
piloillaan käyttänyt ruusupaperia. — Muuten luulisin sinun tuntevan
sisareni käsialan —
ENGELBERT. En tullut sitä niin tarkastelleeksi, väitin vain umpimähkään
kirjettä naisen kirjoittamaksi — ja olinhan siinä kyllä oikeassa.
SIIRI. Kuule, Engelbert! Puhuitko sinä noin vain umpimähkään myöskin
siitä neidistä, jonka kanssa sanoit Valton Helsingissä seurustelleen?
ENGELBERT (erikseen). Piru vieköön, tämähän käy jo tukalaksi!
VALTO. Vai niin! Sinäkö, hyvä veli, siis tuollaista olet Siirille
uskotellut? Mitä tarkoitat sinä noilla vehkeilläsi?
ENGELBERT. Mitäkö tarkoitin? Enpä mitään oikeastaan: kiusoittelin vain
piloillani Siiriä, kun hän oli ollakseen muka niin kovin välinpitämätön
sinun suhteesi.
DAGMAR. Mutta Engelbert! Kuinka sinä olet voinut olla niin julma?
Ajattelehan, sinä olisit tuolla kauhealla pilanteollasi saattanut
särkeä rakastavan sydämen...
ENGELBERT. Oleppa nyt hassuttelematta hetkinen, Dagmar. — Kuules,
Valto, ethän suinkaan kiukustunut minuun tuosta pikku jutusta?
VALTO. Jaa — myönnän, ettei paljo puutu. — Enpä olisi uskonut sinua
niin lapsellisen ilkeäksi, aika miestä.
ENGELBERT. Olisin kyllä valmis pyytämään anteeksi
ajattelemattomuuttani, mutta (ylpeästi) — sinun moraalisaarnojasi en
kaipaa!
VALTO (tyynesti). Tuo röyhkeytesi paraiten todistaa, että sinä
tosiaankin tarvitsisit saada hiukan opastusta ainakin »siivossa
esiintymisessä».
ENGELBERT (ivallisen nöyrästi). Olisin kiitollinen, jos saisin kunnian
päästä oppilaaksenne, jalo herra saarnaaja!
VALTO. Älä ivaile, Engelbert! En ole nyt muutenkaan sopu-tuulella.
ENGELBERT. Vaikenenhan minä kuin muuri! Hyvä ystävä, älä silmäile
minua noin julmasti, — sinun murhaava katseesi täyttää kurjan sieluni
pelvolla ja vapistuksella...
VALTO (kiivaasti). Lopeta ajoissa pilkkasi, mies, talli —
SIIRI. Valto! (Rientää Valton hio, koettaen vetää häntä syrjempään.)
DAGMAR. Voi, hyvä Jumala sentään tätä surkeutta!
(Hongisto ja Setä-Fridolf tulevat vasemmalta).
HONGISTO. Mitä tämä merkitsee? — Kas niin, hyvät herrat, ettekö häpeä!
Näytättehän aivan tappeluhaluisilta kukoilta, ja naisten nähdessä. Mikä
lempo teitä riivaa?
ENGELBERT. Suokaa anteeksi, hyvä setä, emmehän ensinkään aio tapella!
Valto vain haluaa opettaa minulle käytännöllistä moraalia — ja
mahdollisesti oikein kouraantuntuvasti.
HONGISTO. Ja sinussa siis ei lainkaan syytä ole? Sitä kai tarkoitat
tuolla selittelyllä, jota niin kiiruhdit antamaan.
ENGELBERT (hiukan hämillään). No enhän juuri sitäkään tahtonut sanoa,
mutta eipä tässä syitä paljo ole tarvittukaan. Voinhan selittää koko
jutun. — Tämä pieni selkkaus johtui vain vähäisestä pilasta, olin
nimittäin huomannut, että he kaksi pitävät toisistaan ja päätin
kokeilla hiukan saadakseni selville miten altis Siiri-serkkuseni on
mustasukkaisuuteen. Ja sitten tämä herrasväki otti asian ihan toden
kannalta — Valto etenkin kiukustui kerrassaan julmaksi...
HONGISTO. Taisipa hänellä olla siihen syytäkin, siltä se minusta tuntuu
jo sinunkin puheistasi päättäen ja luonnollisesti sinä koetat ilveitäsi
kaunistella niin paljo kuin mahdollista. — Kuuleppas, Engelbert,
minusta tuntuu ikävältä ryhtyä opettamaan aika miestä, mutta minun
täytyy sanoa sinulle suoraan, että sinun on lakattava tuollaisesta
lurjusmaisesta vehkeilystä, johon sinulla näyttää olevan niin suuret
taipumukset. Minun talossani ei sellainen käy päinsä!
ENGELBERT. Vai niin, herra patruuna. — No, voinhan minä talostanne
lähteäkin!
SETÄ-FRIDOLF. Hevitön!
HONGISTO (Engelbertille). Ylpeiletkö sinä? Hyvä on, lähde vain! Ei
minulla ole mitään sitä vastaan, — päinvastoin!
(Kerttu ja Jussi näyttäytyvät taustalla, uteliaina kurkistellen).
DAGMAR (Hongistolle). Pappa! Älä ole liian tyly! — Engelbert, miksi
sinä vastaat niin yrmeästi isälle, mitä varten suututat hänet?
ENGELBERT. Minä vastaan aina jokaiselle niinkuin hän itse näyttää
haluavan. — Ja mieluummin lähden tästä talosta ainaiseksi kuin
annan herra isäsi luulotella itselleen, että minä elän täällä hänen
armoillaan.
HONGISTO. Onnea matkallesi vain, hyvä herra.
DAGMAR (tarttuen Engelbertin käteen). Ethän lähde, Engelbert? Sinä et
saa mennä! — Pyydä anteeksi isältä niin hän kyllä taas leppyy sinuun.
JUSSI (tulee lähemmäksi). Jos minä saisin sanoa mitä minä ja Kerttu
meinataan, niin kyllä mee oltaisiin sitä mieltä, että parasta olis jos
Takmari fröökynä antais ton herran mennä vaan matkoihinsa, kun ei se
kumminkaan anna Kertun olla rauhassa täällä.
DAGMAR. Mitä sinä puhut?! — Engelbert, onko se totta? Oletko sinä
uskoton... hyväiletkö sinä Kerttua?
ENGELBERT (erikseen). Nyt on parasta eritä täältä vain komeasti,
niinkuin herrasmies ainakin!
JUSSI. Jaa niin, että jos se on totta mitä minä puhuin? — Eikös vaan
olekkin, Kerttu? Ja ei sunkaan me tässä valhettelemaanka ruveta...
Tänään viimeksi täyty Kertun porailla, kun herra Plummi sitä hätisteli —
ENGELBERT. Tuki suusi, lurjus! Itse minä asiani selvitän. — Kuuleppas,
Dagmar! Puhuit jotakin uskollisuudesta, muistaakseni. Luuletko, että
sellaista tavaraa löytyy muualla kuin romaaneissa? Ehei! — Kyllä tässä
maailmassa täytyy antaa palttua uskollisuudelle ja muilla sellaisille
ikäville keksinnöille. Täytyy nauttia elämästä niin paljo kuin
mahdollista! — Ja kun minä näen kauniin tytön, joka minua miellyttää,
niin minä suutelen ja hyväilen häntä, vaikka sitten olisin juuri
vihkipallilta noussut. Hiiteen uskollisuus ja — —
SETÄ-FRIDOLF. Engelbert! Vaikkene! — Mine hepeen olla sinu sukulainen!
DAGMAR. Voi, Jumalani! — Ja tuota miestäkö minä olen rakastanut? —
Kuinka hullu minä sentään olen!
ENGELBERT (ivanaurulla). Vastako sen nyt itse huomaat...
JUSSI. Toi herra on aika lurjus — ja kattokaas: sillä on oikeen
lurjuksen naamakin!
HONGISTO. Jussi! Suoriu töihisi, täällä ei sinua tarvita.
(Jussi poistuu vastahakoisesti perälle, vetäen Kertun mukanaan).
DAGMAR (tempaa sormuksen sormestaan, heittäen sen vasten Engelbertin
kasvoja). Pois, tunnoton ilkiö! Pois näkyvistäni! — En ikinä enää tahdo
nähdä sinua, en ikinä! Kuuletko, en milloinkaan!!
ENGELBERT (tavoittaa sormuksen ja pistää sen taskuunsa; ivallisesti
kumarreltuaan poistuu vasemmalle).
DAGMAR (istuutuu huvimajaan nyyhkyttäen).
SIIRI ja VALTO (rientävät Dagmaria lohduttamaan).
SETÄ-FRIDOLF. Kuinka voikan sivistyksellinen mies olla niin hirve
hevitön!
HONGISTO. Löytyyhän niitä paljokin ihmisiä, jotka nauttivat omasta
kataluudestaan. Heidän tarkoituksensa on hämmästyttää lähimmäisiään
tuollaisella hävyttömän röyhkeällä esiintymisellään. — Itse asiassa
ei tämä juttu minua lainkaan sureta, olen pikemmin hyvilläni, että
pääsimme Engelbertistä, sillä olen varma siitä, ettei hän ainakaan
olisi tytärtäni onnelliseksi tehnyt. — Dagmar-parka tosin käy
säälikseni, hän raukka ei kai pitkään aikaan voi poistaa mielestään
pettymyksen tuottamaa katkeruutta. — Mutta kylläpä aika, tuo laupias
samarialainen, vähitellen sentään sydänsurutkin lieventää! (poistuu
vasemmalle).
SETÄ-FRIDOLF. Kuulepas, Dagmar! Ele sine viitsi itke lainkas! Äi se
kannatta, että surra semmone sulhase pärä kun Engelbert.
DAGMAR. En minä häntä surekkaan, mutta minua harmittaa niin kauheasti
kun ajattelen, että minä olen saattanut pitää sellaisesta —
SIIRI. Älä ajattele häntä ensinkään, Dagmar! Sinun täytyy unohtaa hänet
kokonaan.
DAGMAR. Oi, Siiri, minä pelkään, että se on vähän vaikeata. Meillä oli
sentään niin monasti hauskaakin toistemme seurassa, minulla ainakin.
Ja minä luotin häneen niin täydellisesti, että minulle käy vaikeaksi
unohtaa pettymystäni... Setä-hyvä, tahdotteko saattaa minut sisälle,
päänikin on vähän kipeä.
SETÄ-FRIDOLF. Varsin mielelläni! Saanko tarjo kesivartteni? (Menevät
vasemmalle, Setä-Fridolf ja Dagmar.)
VALTO. Dagmar-parka!
SIIRI. Todellakin! — Ajattelehan, niin onnettomaksi te miehet voitte
saattaa naisraukan, joka teihin luottaa kaikesta sielustaan...
VALTO. Luuletko, että kaikki miehet ovat yhtä tunnottomia? (Ottaa
Siiriä kädestä.) Epäiletkö, Siiri, että minäkin voisin —
SIIRI. En, Valto, enhän sinua epäile! Ja suothan anteeksi — vaikkakin
minä olen sinua epäillyt aivan syyttä. Annathan anteeksi, Valto?
VALTO. Sydämestäni! Unohtakaamme kaikki äskeiset epäsoinnut ja...
SIIRI. Niin, Valto, unohtakaamme!
VALTO. Ja oletko sinä minun oma, pikku Siirini?
SIIRI (heittäytyy hänen syliinsä). Olen, Valto, sinun omasi tahdon olla!
VALTO. Rakas Siiri! Siitä lähtien kun näin sinut ensi kerran, olen minä
ikävöinyt tätä hetkeä, jolloin sinä nojaat minun rintaani vasten. Ja
minä lupaan pyhästi, että aina tulen sinua ja yksin sinua rakastamaan,
— kaikissa elon vaiheissa, ilossa ja surussa!
Esirippu.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEMPEÄ JA LEMMEN LEIKKIÄ ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
