Project Gutenberg's Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta, by Julius Krohn
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta
Author: Julius Krohn
Editor: Helmi Setälä
Release Date: April 26, 2014 [EBook #45500]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN YLIOPPILAAN KIRJEITÄ ***
Produced by Tapio Riikonen
NUOREN YLIOPPILAAN KIRJEITÄ 1850-LUVULTA
Kirj.
Julius Krohn
Otava, Helsinki, 1918.
Nämät kirjeet, jotka isävainajani kätköistä lasken nyt päivän valoon,
ovat enimmäksi osaksi osoitetut hänen vanhemmilleen, yksi ainoa on
sisarelle kirjoitettu ja kymmenkunta hänen nuoruudenystävälleen Kaarlo
Slöörille. Ne käsittävät 1853-1860 -vuosien välisen ajanjakson, hänen
ylioppilas-aikansa, josta suurin osa kului Helsingissä lukuunottamatta
lukuvuotta 1855-56, jolloin hän sairauden vuoksi oli pakotettu
keskeyttämään lukunsa, sekä talvea 1858-59, jolloin hän oleskeli
Rautalammilla. Paitsi sitä läheistä suhdetta, joka vallitsi pojan ja
vanhempien välillä ja joka näissä kirjeissä ilmenee hellänä
huolenpitona vanhempien puolelta ja koti-ikävänä ja vanhempien
tahdon ja toivomusten syvänä kunnioituksena ja huomioonottamisena
pojan puolelta, kuvaavat ne oloja ja elämää ylioppilasnuorison
parissa viime vuosisadan keskivaiheilla ja ennen kaikkea nuoren
kirjeittenkirjoittajan lämmintä isänmaallista tunnetta sekä innostusta
suomalaisuuden asiaan, jonka hyväksi hän jo tänä varhaisena aikana oli
valmis uhraamaan koko työnsä ja voimansa.
Jotta lukijan olisi helpompi täydentää kirjeissä ilmaantuvia aukkoja ja
muodostaa itselleen kuvan siitä ympäristöstä ja niistä olosuhteista,
joista nuorukainen oli lähtenyt, olen ottanut johdannoksi alkupuolen
isäni noin v. 1881 omakirjoittamasta elämäkerrasta. -- Julkaistut
kirjeet vanhemmille ja sisarelle ovat alkujaan kaikki saksankielisiä.
Sen sijaan kirjeet Kaarlo Slöörille ovat suomeksi kirjoitetut ja
painetut alkuperäisessä muodossaan. Kieltä en ole tahtonut niissä
modernisoida, sillä kuuluuhan sekin osaltaan ajankuvaukseen.
_Helmi Krohn_.
OTE JULIUS KROHNIN OMAKIRJOITTAMASTA ELÄMÄKERRASTA.
(Julkaistu aikaisemmin J. Krohnin teoksessa Suomalaisen Kirjallisuuden
vaiheet.)
Sukuni on Saksanmaalta, Pommerin Rügensaaresta. Siellä Krohn'eja nytkin
vielä kuuluu olevan kosolta, niinkuin ylimalkain koko Pommerissa ynnä
Meklenburgissa. Haaroja on myös nähtävästi levinnyt Tanskaan sekä
Norjaan. Rügenistä tuli isäni isä, Abraham Krohn noin v. 1785 Pietariin
onnen haulle. Hän oli köyhä leipurin sälli, koko hänen rikkautensa,
sinne tullessa, oli paksu hopeinen taskukello-nauris; mutta ennen
kuoloansa oli hän osaksi leipomisella, osaksi oluenkeittämisellä tullut
sangen varakkaaksi mieheksi. Varakas oli hän myös lapsista, joiden
kautta hänen sukunsa nyt on haarautunut, paitsi Suomeen, myös Saksaan
(Slesiaan, Sakseniin, Baijeriin, Rhein-seuduille), Ranskaan, Lontooseen
ja Madeira-saarelle. Siksi että Noan arkki tulisi oikein täydelliseksi,
nai nuorin hänen pojistansa espanjalaisen tytön -- vanhan-aikaiseen
tapaan ryöstämällä, koska ei katolinen pappi suostunut siunaamaan
avioliittoa vääräuskoisen kanssa. Minun isäni, nuorinta lähin, jäi
yhdessä erään vanhemman veljen kanssa hoitamaan perittyä oluttehdasta
Pietarissa. Pommerista tulleena oli koko suku alussa Ruotsin alamaisia;
mutta koska siitä luultavasti oli vastuksia liikkeelle, ostivat
Pietarissa asuvat veljekset itselleen Suomen kansalaisoikeuden, joka
teki heidät Venäjän keisarin alamaisiksi, vaan samassa kuitenkin
vapautti monista venäläisistä rasituksista. Tämä seikka ensiksi antoi
minun kohtalolleni koko suuntansa. Sen kautta näet isälleni sattui
mieleen halu mennä tuota uutta kotimaata katsomaan. Hän matkusti tänne,
oppi Kiiskilässä, likellä Viipuria, tuntemaan äitini, Julia Dorothea
Dannenbergin ja nai hänet. Isän puolelta oli minun äitinikin Pietarin
saksalaisia, mutta hänen äitinsä taas oli suomalainen papintytär,
nimeltä Passelberg, Venjoelta Inkerinmaalta. Sen verran siis on minussa
suomalaista verta.
Naimisensa jälkeen elivät vanhempani talvet Pietarissa, kesät
Kiiskilässä (isä tietysti tuli vaan ajoittain, kun jouti työltänsä).
Kohta seuraavana kevättalvena taisi äitini jo tulla vähän aikaisemmin
sinne, ollakseen lähempänä oman äitinsä hoitoa. Kuitenkaan en syntynyt
Kiiskilässä, niinkuin aisoissa pysyvän nuorukaisen olisi sopinut, vaan
satunnaisella vieraskäynnillä Viipurin kaupungissa 19 p. toukokuuta
1835. Se oli nähtävästi jonkullainen enne, että minusta piti tulla
kansallisuutensa ja vanhan tavan rajain yli hyppäävä aituri.
Ensimäisen lapsuuteni, niinkuin ylläkerrotusta johtuu, vietin
vuoroittain Pietarissa, vuoroittain Kiiskilässä. Ensimäisen matkani
suoritin siis 4-kuukautisena, joka siihen aikaan ei ollutkaan lasten
leikkiä, kumminkaan kivetyllä, hirmuisesti tärisyttävällä maantiellä
Suomen rajalta Pietariin. Kahdeksan vuotisena pääsin vielä etemmäksi.
Äitiäni oli jo kauan haluttanut käydä ulkomailla; isäni sen viimein
lupasikin, mutta eronhetkellä voitti äidinrakkaus uteliaisuuden. Hän ei
voinut erota pienoisistansa. Ei auttanut siis muu, kuin pistää vanhin
niistä, allekirjoitettu, pussiin ja viedä mukaan. Se oli kesällä 1843.
Minä kävin silloin Englannissa, matkustin Rheinjokea myöten Sveitsiin,
sieltä Itävaltaan ja Elbevirtaa myöten Hampuriin, josta Lyybekin kautta
kotiin. Ettei se matka varsin vaikutuksettansa ollut, näyttää se, että
minulla vieläkin on selvänä kuvana muistissani moni paikka, jonka
silloin näin, niinkuin myöhemmin tehty vertailu on minulle todistanut.
Seuraavana keväänä vanhempani kokonaan muuttivat Suomeen, sillä äitini
terveys ei koskaan ollut hyvä Pietarissa. Isäni erosi tehtaasta ja osti
Kiiskilän apeltaan. Ukon aikana oli Kiiskilä, kumminkin kesällä, aina
ollut täynnä vieraita. Kaikellaiset ihmiset, erittäin taideniekat
poikkesivat vieraanvaraiseen taloon ja oleskelivat usein viikkokausia
yhtämittaa. Kiiskilässä on avara, kaunis puisto, noin 3-4 virstaa
ympärimitaten, jonka läpi oli teitä raivattu ja johonka oli sopiviin
paikkoihin penkkejä istutettu, huvimajoja rakennettu. Sinne hajosivat
aina aamusilla vieraat, mikä marjoja tai sieniä poimimaan, mikä
lukemaan tai juttelemaan. Kello 1 soitettiin sitten kahdenkertaisen
asuinhuoneen kalterilta torveen tai laukaistiin yksi niistä pienistä
tykeistä, jotka vallilla huoneen edustalla seisoivat, ja kutsuttiin
karkulaiset jälleen kokoon. Lähin osa puistoa oli laitettu
kukkasmaaksi, jossa rokokoajan aistin mukaan useat puut ja pensaat
olivat karsitut palleroin, lohikäärmeitten y.m. muotoisiksi. Myös
seisoi siellä täällä puisia kuvia. Vieraissa oli varsinkin usein
musiikkitaitureita, jotka yhdessä talon omain ja Viipurin
musiikinharrastajain kanssa soittivat duetteja, kvartetteja, jopa
suurempiakin kappaleita. Ukko Dannenberg, joka itsekin muistaakseni
violoncelloa soitti, oli suurella huolella kasvattanut äitini
taitavaksi pianonsoittajaksi ja hankkinut kokonaista orkesteria varten
tarpeelliset soittokalut. Tämän ohessa oli ukko myös harras
kaikenlaisiin käsitöihin. Viipurin siihen aikaan hyvin iloisiin
maskeraateihin esim. toimitti hän usein kokonaisia naamusjoukkoja,
joiden vaatteet, niinkuin myös muut tarpeet: eläväin päät, pyörillä
olevat veneet y.m. suureksi osaksi Kiiskilässä sepitettiin. Siellä oli
hänellä myös pari kamaria täynnä sähkökoneita y.m., ja yritteli hän
yhteen aikaan "perpetuum mobilea" eli ikiliikkujaa keksiä.
Äitini ei ole täyttä 17 vuotta vanhempi minua; se luultavasti on ollut
syynä ruumiinheikkouteeni. Erittäin ensimäisen lapsuuteni aika ei ollut
hauska, koska yhä täytyi kivulloisuuden tähden pysyä kotona ja ikävällä
katsella ulos ikkunasta, kuinka muut kumppanit leikkivät ulkona. Minä
sen kautta opin enemmän itsekseni leikkimään ja miettimään. Näin olin
tullut 11 vuoden vanhaksi. Aika oli nyt ruveta koulua ajattelemaan.
Luonnollisinta olisi ollut lähettää minut Pietariin johonkuhun
saksalaiseen kouluun; mutta vanhemmat eivät hennoneet minusta erota. He
päättivät siis lähettää minut veljeni kanssa Viipuriin äitini sisaren
luokse, jonka mies oli lehtorina Viipurin kymnaasissa. Siellä
valmistettiin meitä kaksi vuotta tähän oppilaitokseen. Sitä varten piti
nyt oppia uusi kieli, josta ei ollut meillä siihen saakka ollut paljon
aavistustakaan, että se oli olemassa, nimittäin ruotsi. Koko sen seudun
herrasväessä oli näet saksa yksinvaltainen. Yhtenä kesänä vaan oli
lähiseutuun ilmautunut virkamiesperhe Viipurista (sittemmin senaattori
Trappin), jonka lapset ihmeeksemme eivät meidän puhettamme ymmärtäneet
enempää kuin me heidän. Me huomasimme kuitenkin pian, että oli
kumpaisillakin yhteinen välityksen välikappale, suomenkieli, ja sitä me
sitten käytimmekin yhteen sattuessamme.
Ruotsi tuli nyt neljänneksi opetuskielekseni. Ensiksi oli tietysti äiti
opettanut minua saksaksi lukemaan; sitten otettiin Pietarista eräs
siellä olevan yliopiston ylioppilas, joka opetti venäjäksi. Sen jälkeen
saimme ranskalaisen "kuvernöörin", joka kaksi vuotta muustakin
opetuksesta piti huolen -- omalla kielellään. Tästä tietysti taivuimme
oikeiksi Baabelin tornin rakentajiksi. Koulunkäyntini ajalla puhuttiin
vanhempieni kodissa joka päivä viittä kieltä: saksaa vanhempaimme sekä
kolmen vanhimman lapsen kesken, ranskaa toisen sisaremme, venäjää
nuorimman kanssa ja palvelusväelle ruotsia ja suomea.
V. 1848 tulin näin Viipurin kymnaasiin yhdistetyn alkeis-opiston
kolmannelle luokalle. Senaikuisen alinomaisen "opin saunan" avulla
suoritin kurssini luokka vuodessa, siksi kun v. 1853 pääsin
ylioppilaaksi. Koulunkäynti Viipurissa ratkaisevasti teki minusta
Suomen miehen. Siihen vaikutti niin hyvin kumppaleissa vallitseva
henki, kuin myös useampain opettajain, varsinkin K.V. Ahrenbergin,[1]
K.H. Ståhlbergin ja K.H.J. Ignatius'en palava isänmaan-rakkaus.
Erittäinkin ensinmainittu osoitti minulle erinomaista ystävyyttä ja
koki kaikella tavalla johtaa ajatuksiani ja tunteitani siinä asiassa.
Samaan suuntaan vaikutti niinikään lehtori J.G. Fabritius, se
sukulainen, jonka luona me asuimme. Vänrikki Stoolin tarinat, jotka
häneltä sain, olivat ensimäinen runollinen teos, jonka muistan
lukeneeni. Sitten ahmasin muutkin Runebergin runoelmat, sen jälkeen
tutustuin ruotsalaiseen kirjallisuuteen (Franzéniin, Tegnériin y.m.),
jota vastoin saksalainen runous (Schiller ja Körner poisluettuna) jäi
myöhemmäksi. En saa myös suinkaan tässä unhoittaa lehtori Fabritius'en
sisarta, Amalia Fabritiusta (sittemmin kuollut Polvijärven kappalaisen
Erikssonin vaimona), joka runollinen, monilahjainen, isänmaallinen
nainen aina kertoi minulle syntymäseutunsa Pohjois-Karjalan
kauneudesta, sen kansan jaloudesta, ja auttoi minua Kalevalan
käsityksessä.
Ylimalkain oli tuo vaikutus, sen ajan tavan mukaan, kuitenkin
hengeltään puoleksi, kieleltään kokonaan ruotsalainen. Rakkaus omaan
maahan, omaan kansaan oli pikemmin rakkautta johonkuhun menneeseen,
kadonneeseen, kuolleeseen, -- rakasta muistoa olleesta paremmasta
Ruotsin ajasta, jonka vielä säilyneet jäännökset olivat kalliit. Mitä
kieleen tulee, ei ruotsinkielen yhteensopimattomuus tosikansallisen
edistyksen kanssa ollut vielä selvinnyt. Minusta tuli koulussa täysi
ruotsalainen, kaikissa ajatuksissanikin, tunteissani. Tällä kielellä
syntyivät näinä aikoina myös minun ensimäiset runokokeeni.
Yhtähyvin ilmautui jo silloin koulunuorisossa yksi ja toinen todellinen
suomalaisuuden itu. Meissä oli, varsinkin pari vuotta vanhemman Kaarlo
Slöörin[2] vaikutuksen kautta, syntynyt jokseenkin vilkas kirjallinen
harrastus. Kolme, neljä sanomalehteä toimitettiin; myös perustettiin
Kirjallisuusseura,[3] joka toimissaan tuli niin pitkälle, että hankki
itselleen sinetin ja sitten sen jättiläisponnistuksen jälkeen on
levähtänyt tähän hetkeen saakka. Yhdessä näistä sanomalehdistä, jota
Slöör toimitti, alkoi ylimalkain ruotsalaisen tekstin seassa välistä
ilmautua joku suomalainenkin runokappale (Slöörillä oli ollut
herätyksenä Hannikaisen Kanava). Myös sisälsi se muistaakseni joskus
suomenkielen viljelemiseen kehoittavia kirjoituksia. Minuun nämät
kehoitukset syvemmin vaikuttivat kuin, sen verran mitä tiedän,
keneenkään muuhun koulutovereistani. Minä rupesin hartaasti käyttämään
hyväkseni suomenkielen opetusta koulussa; olinpa ainoa luokallani,
joka siihen kuuluvat läksyt luin, sillä muut osasivat kieltä
käytännöllisesti paljon paremmin, niin että ilman lukemattakin
kutakuinkin saattoivat päästä läpi. Suomenkielen oppiminen siihen
aikaan ei ollut leikin asia, kun esim. oli olemassa ainoasti alkupuoli
Europaeus'en ruotsalais-suomalaista sanakirjaa, niin että löytääkseen
kutakuinkin sopivia suomalaisia sanoja, piti ponnistaa kaikkea
kekseliäisyyttänsä, ja keksiä edes A-L alkavia synonyymejä. Tähän
aikaan myös rupesin lukemaan Kalevalaa laajemmalta, kuin mitä
koulukurssiin kuului, ja yllämainitun neiti Fabritius'en avulla
laittamaan Kalevalassa löytyvien outojen sanojen luetteloa.
Niinkuin yllä kerroin, olin lapsena kovasti kivulloinen. Minun ruumiini
vahvistui kuitenkin suuresti koulun ajalla, etenkin raittiin elomme
kautta kesällä ja lupa-aikoina talvellakin. Me olimme koko päiväkaudet
metsässä marjassa tai sienessä tai muussa askareessa. Myöhemmin
vaihtuivat nämät huvitukset purjeretkiin merellä. Tavallisesti ei meitä
nähty ennen päivällistä, kun kerran olimme satamasta ulos kiitäneet;
usein oli eväs muassa, tuhkassa paistettavia perunoita ja vartaassa
paistettavaa lihaa, ja silloin palasimme saaristosta vasta illan
hämärtäissä. Tietysti ei laiminlyöty uimista, vaan polskaroitiin,
sukellettiin joka salmessa, niin että siihen taitoon jokseenkin hyvin
harjaannuin ja välistä uin sangan leveäin selkäin, kerran koko
virstanmääräisen poikki. Talvella hiihdeltiin ahkerasti. Viimeisenä
kouluvuotenani tuli tähän lisäksi metsästys, joka siitä ajoin on
ollut vaarallisin epäjumalani, mutta samassa paras terveyden
vahvistaja, ruumiin virvoittaja.
V. 1853 lopetin kouluni ja pääsin sitten kesällä ensi kerran katsomaan
tuota "luvattua maata", Savoa ja Pohjois-Karjalaa, joista niin kauan jo
olin saanut mitä viehättävimmän kuvauksen mieleeni. Seuraten enoni
perhettä matkustimme Savonlinnan kautta Rääkkylään, josta Fabritius oli
kotoisin, oleskelimme siellä pari viikkoa (muun muassa sain tilaisuuden
mahtavan talonpoikaispohatan häissä nähdä kansan elämää) ja kiersimme
sitten Sortavalan ja Valamon kautta kotiin. Tavallisesti paljon
kehuttuin esineitten näkö vaikuttaa ihastuksen laimistumista; mutta
tässä ei niin tapahtunut. Päinvastoin oli minusta todellisuus, sekä
luonnon että kansan, vielä lumoavampi kaikkia mielikuvitelmiani.
Syksyllä tulin Helsinkiin ylioppilaaksi. Täällä ensimäinen lukukauteni
ei kuitenkaan ollut oikein hauska. Olin suuren osan sitä aikaa
rintatautisena; mutta vielä enemmän vaikutti siihen se, että tuo siihen
aikaan perin ruotsalainen Helsingin kaupunki minulle oli kovin outo.
Vaikka kyllä koulussa olin niin ruotsalaistunut, tunsin kuitenkin
täällä selvästi, että tuo suusuomalaisuus ei voinut minua tyydyttää.
"Kaikki, tahi ei mitään!" on joka asiassa aina ollut tunteitteni ja
ajatusteni perusteena. Näin myös tahdoin nyt kokonaan tulla
suomalaiseksi. Suomenkielen oppimiseen rupesin siis täällä täydellä
innolla, varsinaisten luonnontieteellisten lukujeni ohessa, sillä minä
olin, lääkäriksi aikoen, luonnontieteellis-matemaattiseen tiedekuntaan
antaunut. Tästä pääsuunnasta poikkeutti minut kahden vuoden kuluttua
vaarallinen ja pitkällinen rintatauti, jonka nähtävästi olin saanut
kemiallisen laboratoorin myrkyllisten kaasuin kautta. Minun täytyi koko
lukuvuosi 1855-56 kivulloisuuden tähden olla poissa yliopistosta
kotona, ja kun syksyllä 1856 palasin Helsinkiin, salli isäni, joka
muuten ei vaihtelemista voinut kärsiä, minun ruveta filoloogiksi.
Edellisenä kesänä olin terveyteni vahvistukseksi ollut lähetetty
merille, kuitenkin niin, että joka maassa oli lupa viipyä joku aika.
Täten näin uudestaan Pohjois-Saksan ja tutustuin myös vähäisen
Pohjois-Englantiin, Skotlantiin ja Norjaan. Viimeksi vietin kuusi
viikkoa yksinäisellä Helgolannin kalliosaarella, meressä kylpemisen
tähden. Niinkuin arvata voipi, vaikutti tämä retki, ensimäinen omain
siipein nojassa, yhtä paljon hyvää henkiseksi kehkiämiseksi, kuin
ruumiin vahvistukseksi. Elähyttäväiset tavallansa olivat myös olleet
edelliset sotavuodet, muun muassa sen kautta että saaristo isäni
maatilan edustalla oli kesällä täynnä venäläistä nostoväkeä, jonka
päälliköt olivat kaikki lukeneita, sivistyneitä ihmisiä.
Palattuani yliopistoon otin pääaineikseni historian sekä filosofian
juuri nyt professoriksi tulleen Snellmanin johdon alla. Tietysti
jatkoin myös suomalaisia lukujani ja rupesin nyt todentodella
suomustamaan itseäni. Historiaa lukeissani, koetin aina päässäni
kerrata luettua suomeksi, samoin kääntelin latinaa suomeksi. Tätä
tehdessä piti alinomaa turvata sanakirjaan, niin huono suomalainen yhä
vielä olin. Puhumiseen olisin myös mielelläni hakenut harjoitusta, vaan
sitä ei siihen aikaan tuskin vielä ollut saatavissa. Niin sanottuin
suomikiihkoistenkin seuroissa ei paljon koskaan kuulunut muuta kuin
ruotsia. Muistan minä vielä, kuinka masentuneena palasin kotiin eräänä
iltana, jonka olin viettänyt Ahlqvistin, Tikkasen, Polénin ja
Salmelaisen kanssa ja jossa olin ottanut puheeksi, eikö jo olisi meidän
aika ruveta suomea edes keskenämme viljelemään, vaan olin tullut
nauretuksi ja erittäin viimeksimainitulta saanut pitkän selityksen sen
tarpeettomuudesta ja ennenaikaisuudesta. Ainoasti Slöörin kanssa,
Viipurissa 1856 tehdyn välipuheen johdosta, kävi puhe aina suomeksi.
Suomenkielen harjoittamisen tähden vietin kesäkauden 1857 Karjalassa,
Kaavin pitäjässä; samoin koko syksyn 1858 ja alun vuotta 1859
Rautalammilla. Voitto ei tullut niin suureksi, kuin mitä ennalta olin
toivonut; sillä edellisellä kerralla eksyimme (kolme ylioppilasta)
aiotulta tieltämme pois hauskoihin herrasväen seuroihin, jälkimäisellä
esti johonkin määrään toinen rinnakkaistarkoitus, nimittäin luku
filosofiankandidaatti-tutkintoa varten, joka nyt täällä erämaan
hiljaisuudessa viimeinkin oli täydellä todella suoritettava. Kaikissa
tapauksissa on kuitenkin suomenkielentaitoni, sen verran kuin sitä on,
suureksi osaksi peräisin noista kolmesta olosta kansan keskellä.
Kirjallisuutta siihen aikaan vielä oli liian vähän, että se olisi
voinut olla suureksi avuksi, yksistään Salmelaisen toimittamat sadut ja
tarinat poisluettuina, joita kääntelin ruotsiksi ja parin viikon
kuluttua jälleen koetin suomentaa.
V. 1860 suoritin kandidaatti-tutkintoni ja vihittiin samana keväänä
maisteriksi. Sen jälkeisenä kesänä matkustin taas minulle niin
rakkaassa Savossa ja Karjalassa, tutustuen nyt myös jälkimäisen
pohjoispäähän, Lieksaan ja Nurmekseen. Sitävastoin jäi aiottu retki
Venäjän puolelle, Repolaan, valitettavasti kesken.
Syksyllä tuli painosta ensimäinen kokoelma runojani, sisältävä muun
muassa _Kuun tarinoita_, yhdessä Slöörin runoelmain kanssa (Mansikoita
ja Mustikoita nimisen kalenterin toisessa vihossa). Ylioppilaaksi
tultuani olin päättänyt laata runoilusta, siksi kunnes voisin tehdä sen
suomeksi. Siihen kului kuitenkin useampia vuosia, ennenkuin olin
tarpeeksi suomistunut. Ensimäinen suomalainen runokokeeni on talvelta
1856.
(Helsingissä) 20 p. syyskuuta 1853.
Rakas äiti.
Samaan aikaan kun saat tämän kirjeen, olen ehkä menossa varakansleri
Nordenstamin luo näyttääkseni itseäni täysissä tamineissani, miekka
vyöllä ja kolmimasto päässä. Sillä useamman päiväisen prässäyksen
jälkeen hyväksyttiin meidät vihdoinkin eilen. Tutkinnon alussa oli
meidän parvessamme kuusi toivorikasta nuorukaista, yksi joukosta
livahti kuitenkin heti tiehensä huomatessaan, että häneltä alkoi käydä
huonosti; toinen kesti tosin loppuun saakka, mutta sai reput.
Ainoastaan me neljä viipurilaista löysimme armon tutkijan silmissä. Kun
tutkinnot olivat loppuunsuoritetut, täytyi meidän odottaa vielä puoli
tuntia päätöstä, mikä oli kovin tuskallista. Aivan levollisia me emme
olleet, sillä vaikka me olimme ehkä vielä paremmin selvillä asioista
kuin tutkinnossa Viipurissa, niin nolostuimme välistä siinä määrin,
etteivät vastaukset oikein hyvin sujuneet. Tutkijat olivat kuitenkin
tyytyväisiä, ja vähin äänimäärä, mikä tuli meidän ryhmämme osaksi,
oli 23.
Mutta nyt tahdon kertoa jotain matkastammekin. Alussa, niinkauankuin me
ajoimme tuttujen seutujen halki, olin kovin alakuloisella mielellä.
Mutta niinpiankuin ne olivat jääneet taaksemme, kiinnitti kaikki uusi,
minkä edessäni näin, siinä määrin huomiotani, että vähitellen tulin
oikein iloiselle mielelle. Niinpä me ajoimme entisen Ahrenbergin tilan
sekä Harjun ohi, joista edellinen sijaitsee erittäin kauniilla
paikalla. Haminassa me aterioimme ensi kertaa, ja tulimme vielä siksi
hyvissä ajoin Korkeakoskelle, että näimme putouksen päivän valossa.
Suoraan sanoen, olin kuvaillut mielessäni sitä suuremmoisemmaksi.
Keväisin se kuuluu muuten olevan paljoa voimakkaampi. Sydänyön aikana
saavuimme Loviisaan. Seuraavana aamuna matkustimme Porvooseen. Vihdoin
kello puoli kuusi illalla tulimme perille. Seuraavana päivänä kävin
ilmoittautumassa rehtorille ja sitten tutkintoon, ja olen nyt Jumalan
avulla ylioppilas. Lyyry prameilee jo lakissani, mutta vasta torstaina
saan täydet tamineet.
Sunnuntaina olimme professori Nordmannin[4] luona, joka otti meidät
hyvin ystävällisesti vastaan. Myös Arpen[5] olemme tavanneet, ja hän
miellytti suuresti isää; minä tunsin hänet jo ennestään.
Jää hyvästi, oma, rakas äiti, tervehdi isovanhempia sekä kaikkia
ystäviäni, joita satut näkemään ja suutele puolestani rakkaita siskoja.
Sinun _Julius._
26 syyskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Sain tänään äidin kirjeen ja kiiruhdan vastaamaan. Sillä koska työni
ei vielä ole säännöllisessä kulussa, on minulla ollut liiaksi aikaa
aprikoimiseen. Usein olen ollut alakuloisella mielellä; varsinkin
sunnuntai-iltana tunsin itseni kovin yksinäiseksi. Siksipä tekee
mieleni kirjoittaa teille voidakseni ainakin ajatuksissani olla
luonanne.
Tänään kävin ensi kertaa professori Arpen luennolla; huomenna alkaa
professori Nordmann. Heitä molempia aion aluksi kuunnella; sillä prof.
Arppe arveli, etten ennättäisi kuunnella sen useampia, koska itse
aineet ovat minulle aivan oudot. Nordmannin luona tulen kai hyvin usein
olemaan niinpiankuin Arthur[6] palaa kotiin Lapista. Iloitsen suuresti
saadessani tutustua häneen, sillä varmaankin meillä on paljon
mielenkiintoista kerrottavana toisillemme.
Pari päivää sitten olin jälleen kutsuissa. Mutta ne olivat aivan
siivot. Ylioppilaskunnan parhaat laulajat olivat kutsutut, ja sen
vuoksi oli se pikemmin soitannollinen illanvietto kuin juomaseura.
Perjantaina olin täydessä juhlapuvussa Nordenstamin luona; hän oli
hyvin kohtelias, varsinkin sen jälkeen kun hän kuuli, että olin saanut
33 ääntä. Myöskin inspehtori Hjärne[7] oli erittäin ystävällinen;
olihan se muuten aivan luonnollista, sillä minussa, s.o. minun
univormussani ei ollut vähintäkään moitteen syytä.
Lauvantaina oli inskriptioni. Rehtori piti kauniin puheen; sitten
menimme kirkkoon, jossa eräs professoreista saarnasi.
Sunnuntai-aamuna kävin Viaporissa. Se on jättiläismäinen ja
suurenmoinen laite, mutta mieltä kauhistuttaa nähdessä nuo muurit ja
synkät, surulliset asunnot. Hirveätä olisi varmaankin asua siellä.
Kaunis ilma näyttää nyt loppuneen, niin että tuskinpa enää tänä vuonna
voin tehdä huviretkiä. Sitä ahkerammin aion käyttää aikaani lukuihin.
Muutamia asioita, joita tarvitsisin täällä, pyydän teitä lähettämään
minulle, nimittäin:
Nilssonin Faunan.
Renvallin suomalaisen sanakirjan.
Bergrothin fysiikan.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat. Tervehtikää isovanhempia oikein
sydämellisesti teidän teitä rakastavalta _Juliukseltanne_.
8 p. lokakuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Varmaankin teitä ihmetytti viimeinen valittava kirjeeni. Älkää
käsittäkö sitä kuitenkaan aivan sananmukaisesti, sillä olin hyvin
alakuloisella mielellä. Minun täytyi pahoinvoinnin vuoksi pysytellä
pari päivää sisällä ja tunsin itseni työttömänä ollessani kovin
yksinäiseksi. Mutta nyt, kun olen taas hyvissä voimissa ja voin käydä
luennoilla, olen taaskin iloinen ja reippaalla mielellä, eikä
koti-ikävä vaivaa minua yhtä suuressa määrässä. Älkää kuitenkaan
luulko, että silti olisin unohtanut teidät. Ainoa erotus on se, että
ajattelen ilolla kotiinpaluuta, sen sijaan että aikaisemmin vain surin
sitä, mitä minulla ennen oli ollut.
Vähitellen tutustun täällä sekä ihmisiin että oloihin. Olen tehnyt
useita tuttavuuksia, muun muassa maalari M. v. Wrightin, joka maalaa
niin kauniisti suomalaisia lintuja. Hän on samalla hoitajana eräässä
museossa, jota hän näytti minulle. Hän pyysi, että toisin hänelle
kaikki harvinaiset linnut, joita saan ammutuksi. Museon vahtimestari
opettaa minua täyttämään eläimiä. Wrightin johdolla jatkan piirustusta.
Toinen tuttava, joka on minulle hyvin mieleinen, on eräs nuori
Niclander[8], ahkerimpia ylioppilaita tiedekunnassani, joka on
varsinkin luonnontieteestä huvitettu. Hän alkoi viime vuonna koota
kovakuoriaisia; hänen kokoelmansa on jo varsin suuri, ja minä aion
rikastuttaa sitä kaikin tavoin.
Niclanderin pääaine on kasvitiede. Hänellä on hyvin runsas kasvio.
Erääseen toiseenkin hyönteisystävään olen tutustunut, nimittäin nuoreen
parooni Hisingeriin.[9] Hän on tosin valinnut toisen ryhmän, nimittäin
kärpäset kokoiluhalunsa esineeksi, mutta hänellä on myöskin suuri
kokoelma brasilialaisia kovakuoriaisia.
Erääseen uuteen perheeseen olen myöskin päässyt lehtori Ahrenbergin
suosituksen välityksellä olen näet tutustunut Forssmanin[10]
perheeseen.
Eilen oli meidän tiedekunnallamme kokous. Päätettiin, että joka
kokouspäivä, s.o. joka perjantai, joku jäsenistä pitää tieteellisen
esitelmän, ja sitä paitsi perustetaan sanomalehti.
Kymmenen vanhinta valittiin vastaaviksi toimittajiksi. Jokainen voi
kirjoittaa lehteen.
Niinkuin näette, kuluu aika työn ja virkistyksen vaihdellessa; elämä on
sekä hauskaa että hyödyllistä samalla.
Voikaa oikein hyvin, rakkaat vanhemmat! Tervehtikää kaikkia (älkää
unohtako palvelijoita) teidän _Juliukseltanne_.
12 p. lokakuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Voitte kai kuvailla mielessänne, miten iloiseksi tulin saadessani niin
monta kirjettä yhtä aikaa. Sydämestäni kiitän kaikkia, jotka tuottivat
minulle tämän ilon.
Alan jo vähitellen hiukan kotiutua täällä. Työt lisääntyvät ja
järjestyvät, niin ettei alakuloisiin ajatuksiin jää aikaa. Ehkäpä teitä
huvittaa tietää, miten aikani kuluu; tällainen on lukujärjestykseni:
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai
9-10 Prof. Arppe -- Arppe Arppe --
Arppe
10-11 -- -- Arpen -- -- Nordmananin
kertausta kertausta
11-12 Prof. Nordmann -- Nordmann Nordmann --
Nordmann
12-1 Prof. Schultén Piirustusta Schultén Schultén Piirustusta
Schultén
Jokainen professori pitää neljä julkista luentoa viikossa ja kerran
kertausta; s.o. koko viikon luentojen kuulustelun. Iltapuolisin minulla
ei ole luentoja. Silloin kirjoitan puhtaaksi luentovihkoni ja luen
kirjoistani eteenpäin sitä, mitä professori kulloinkin on luennoinut.
Keskiviikkoisin ja lauvantaisin käyn tästä lähin 4-6 museossa oppimassa
eläinten täyttämistä. Myöhemmin, kun olemme päässeet pitemmälle
kemiassa, alotan käytännölliset työni. Niitä on joka päivä tehtävä
4-7:ään. Ennen marraskuun puoliväliä tuskin alotan kuitenkaan.
Tähän saakka olen kaikki illat ollut kotona. Mutta minun täytyy kaiken
mokommin nyt aika ajoin ruveta käymään eräässä perheessä, jolle olen
saanut suosituksen; muuten he voisivat luulla, etten välitä koko
tuttavuudesta.
Äiti kulta, lähetän tässä sinulle pienen huoneeni asemakaavan [asui
ensimäisen lukuvuoden professori Arpen luona], jota halusit, ja jotta
näkisit, että olen tullut järjestyksellisemmäksi, niin tahdon vastata
tarkasti kaikkiin kysymyksiisi.
Siis: tuuletusikkunaa ei ole, ergo huoneessa ei tuuloteta. Minä jätän
kuitenkin joskus oven saliin auki päästääkseni raitista ilmaa
huoneeseen. Lattia on puuta ilman minkäänlaista värihienostusta;
kuitenkin on mattoja vuoteen ja pöydän edessä. Vuodevaatteita
vaihdetaan joka toinen viikko; mutta milloin pyykkiä pestään, on
hyvinkin arvoituksellista, sillä mitään määräaikaa ei näytä olevan.
Siitä ei ole kuitenkaan mitään vastusta, sillä professorinrouva on
sanonut, että jos jotain tarvitsen, voidaan se pestä keittiössä. Nyt
luullakseni ovat kaikki kysymykset kunnolla vastatut ja minun maineeni
järjestystä rakastavana ihmisenä pelastettu.
Nyt minun ikävä kyllä täytyy siirtyä toiseen aineeseen, mikä on
kaikkein tavallisimpia ylioppilaiden kirjeissä, nimittäin rahanpuute.
Teidän ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin kuluttanut kaiken sen,
mitä sain mukaani. Minun on täytynyt yksityiskassastani maksaa koko
joukon menoja, jotka eivät oikeastaan sille kuulu ja jotka suorastaan
ovat saattaneet minut häviön partaalle. Siksi pyydän sinua, rakas isä,
armollisin katsein tarkastamaan mukanaseuraavaa laskua ja täyttämään
jälleen kukkaroni.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhempani, suudelkaa rakkaita siskoja
puolestani.
Teidän _Julius_.
26 p. lokakuuta 1853.
Oma rakas äiti.
Sydämellinen kiitos pitkästä kirjeestäsi. Minusta tuntui, lukiessani
sinun toivotuksiasi, ikäänkuin mielikuvitukseni olisi loihtinut eteeni
kangastuksia tuhansine kaukaisine kuvineen, jotka niin usein liitävät
silmieni ohitse. Luonnontutkijana saada matkustaa vieraissa maanosissa
on aina ollut hartain ja salainen toiveeni, -- jota en kuitenkaan ole
uskaltanut ilmi tuoda, koska pelkäsin teitä, rakkaat vanhempani,
surettavani, jos tunnustaisin haluni palavan niin kauaksi kotoa. Mutta
kun sinä, rakas äiti, toivot samaa kuin minäkin, ja isä luultavasti ei
myöskään ole sitä vastaan, niin voinen ilmaista myös haluni.
Ehkäpä tämän tuuman toteuttaminen ei olekaan niin kaukainen kuin sinä
luulet. Parin vuoden kuluttua lähetetään luultavasti taaskin retkikunta
Lappiin. Silloin voin jo olla maisteri ja liittyä siihen.
Olen tutustunut täällä erääseen mieheen, joka on oleskellut kolme
vuotta venäläis-amerikkalaisissa siirtoloissa ja tuonut mukanaan
kaikenlaisia kokoelmia. Minä autan häntä purkamaan hänen
hyönteislaatikoitansa, puhdistamaan hyönteisiä ja panemaan ne
neuloille. Siitä hyvästä saan 150-200 eri kovakuoriaislajia Sitkasta,
Kaliforniasta, Ochotskista ja Sandwichs-saarilta. Hänellä on sitä
paitsi simpukoita, nilviäisiä, lintuja, yleensä kaikenlaista tavaraa.
Enimmäkseen hän on työskennellyt mineralogian alalla ja tuonut mukanaan
myöskin eri kivilajeja. Hän on herättänyt minussa halun koota ja siihen
minä ryhdyn ensi kesänä.
Ilma on täällä suorastaan inhottava. Joka päivä niin paksua sumua,
ettei näe selvästi 30 askeleen päähän. Onkohan tänä syksynä kaikkialla
samaten, vai helsinkiläinen kuuluisa ilmanalako siihen on syynä?
Minun täytyy kuitenkin joka päivä kunnolla kävellä tässä ilmassa, sillä
en siedä muuten paljoa istumista kirjoituspöydän ääressä.
Nyt täytyy minun kuitenkin lopettaa, sillä minulla ei ole aikaa
kirjoittaa pitemmältä. Sinun pitää suoda anteeksi, vaikkei kirjeeni
olekaan yhtä pitkä kuin sinun omasi.
Voi hyvin, rakas äiti. Tervehdi kaikkia sydämellisesti.
Sinun _Julius_.
Suutele sisaria puolestani ja sano, etten tällä kertaa mitenkään ennätä
heille kirjoittaa.
2 p. marraskuuta 1853.
Rakas isä.
Kiitos kirjeestäsi. Vastikään päätin vihdoinkin käydä visiiteillä,
sillä tähän asti olen ollut liian laiska lähteäkseni iltasin
huoneestani kosteaan, kylmään ilmaan huvituksen haussa.
Mutta kun viikko toisensa jälkeen kului ilmojen parantumatta, niin
läksin kerran Borgströmeille[11] käymään. Siellä minut otettiin
erittäin ystävällisesti vastaan ja ilta kului hyvin hauskasti. Mieliala
olisi ollut vieläkin iloisempi, jollei talossa olisi ollut sairasta.
Yhdellä nuoremmista pojista on näet selkäydintauti ja hänen
elinvoimansa kuluu vähitellen loppuun.
Pari päivää sitten kävin myöskin Ascholinien[12] luona. Heillä ei tosin
ollut yhtä paljon nuorisoa kuin Borgströmeillä, mutta siellä oli
sittenkin erittäin hauska.
Nordmannin luona olen useasti käynyt. Professori näyttää olevan
intresseerattu minusta. Minä pidän yhä enemmän tuosta hauskasta
vanhuksesta. Hän kuuluu yleensä niihin professoreihin, joista pidetään
paljon, sillä hän seurustelee enemmän kuin muut professorit
ylioppilaiden kanssa.
Minulla on nykyään varsin paljon työtä. Olen lainannut kirjastosta
Humboldtin kuvauksen Keski-Aasiasta, vaikka en vielä ole päässyt siinä
hyvinkään pitkälle, sillä en voi uhrata paljon aikaa sen lukemiseen.
Ensi alussa täällä en tiennyt lainkaan miten tappaa aikaani; nyt
sitä vastoin toivoisin, että minulla olisi puolta enemmän aikaa
käytettävänäni. Hyvin hitaasti edistyn eläinten täyttämistaidossani,
mutta edistyn sittenkin. Nyt osaan jo toisen avutta kutakuinkin nylkeä
elukan.
Samoin on piirustuksenkin laita. Olen saanut ensimäisen piirustukseni,
jäljennöksen eräästä päästä. Ääriviivat ovat jokseenkin onnistuneet,
mutta varjostus, niinkuin tavallisesti on kehnoa. Nyt olen alottanut
piirtää erästä Wrightin lintua. Tänä lukukautena en alota
laboratoriotöitä, sillä: Qui trop embrasse, mal étreint. [Ken liiaksi
tavoittaa, vähän kiinnittää]
Voi hyvin, rakas isä. Terveisiä äidille, siskoille ja kaikille muille
rakkaillemme.
Sinun _Julius_.
Lauvantaina 5 p. marraskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Miten iloitsenkaan siitä, että aika lähenemistään lähenee, jolloin
pääsen täältä lähtemään palatakseni jälleen teidän luoksenne. Minä alan
nyt jo laskea päiviä, jotka vielä ovat jäljellä, ja joka ilta
maatapannessani ajattelen: taaskin yksi päivä vähemmän.
Älkää kuitenkaan luulko, että minulla olisi koti-ikävää, niinkuin
alussa. Ei, vaikkapa minun nyt sallittaisiin matkustaa, niin suoraan
sanoen jäisin kernaammin tänne. Mutta kun oikea aika tulee, niin lähden
sitä suuremmalla ilolla.
Aika kuluu monissa toimissani niin nopeasti, että minun täytyy alati
ihmetellä, kun herätessäni aamulla taaskin kuulen kirkonkellojen soivan
ja ilmaisevan, että on sunnuntai. Viime viikot ovat tosiaankin kuluneet
kuin unessa. Siksi ei teidän tule ihmetellä, etten pidä aikana enkä
minään jäljellä olevaa viittä viikkoa ja muutamia päiviä. Kunhan vain
siksi saisimme kylliksi lunta, jotta hurja joukkomme helpommin voisi
hajaantua yli koko maan. Toistaiseksi ei talvi kuitenkaan näytä tekevän
tuloaan. Ilma on alati lämmintä, sumuista, sateista. Kerran oli sumu
niin paksua, että kun tulin kotiin ja aioin asettaa kelloni
kirkonkellon mukaan, kirkontorni oli kokonaan kadonnut, ja aluksi
luulin, että olin vain uneksinut kirkontornin täällä olleenkaan.
Kaupunkimme on nykyään täynnä roistoväkeä. Koko rääveliläinen laivasto
on näet sijoitettuna tänne. Herrat upseerit käyttäytyvät sangen
siivottomasti. Vastikään sai rehtori kirjeen kreivi Armfeltilta, jossa
tämä pyytää häntä varoittamaan ylioppilaita ryhtymästä tappeluihin
näiden kanssa, koska siitä voisi olla vaikeita seurauksia koko
yliopistolle. Ymmärrättehän te, miten surulliselta tuntuu, kun koko
yliopiston etu, niin ehkäpä sen olemassaolokin! -- riippuu muutamien
päihtyneiden hurjistelijoiden käytöksestä. Sillä Jumalan kiitos,
tavallisesti asian laita ei sittenkään ole niin paha kuin miltä
näyttää. Ne, joita juomingit ja senkaltaiset raa'at huvitukset
miellyttävät, ovat sittenkin vain poikkeuksia, joita toverit
halveksivat ja säälivät. Ylioppilaiden keskuudessa vallitsee yleensä
vakava henki, ja jos annettaisiin toveruushengen vapaasti kehittyä,
niin siveellisyys ei siitä ainakaan kärsisi haittaa. Ennen vallitsi
ankara siveyden laki kansakunnissa ja niillä oli oikeus erottaa
joukostaan kunniaton toveri. Mutta nykyään, kun tuo oikeus on niiltä
riistetty, koettavat ne vaikuttaa kirjoituksillaan viikkolehdissään.
Mutta jääkää nyt hyvästi, rakkaat vanhemmat, tervehtikää rakkaita
omaisia. Teidän teitä rakastava
_Julius_.
(Stud. phys.-math.)
9 p. marraskuuta 1853.
Rakas äiti.
Et voi kuvailla mielessäsi, miten suuresti iloitsen jokaisesta
kirjeestä, jonka saan kotoa. Joskin siinä suhteessa olen
onnellisemmassa asemassa kuin useimmat tovereistani, jotka monasti vain
kerran kuukaudessa saavat tietoja omaisistaan, niin en usko sittenkään,
että kellekään heistä kirje tuottaa niin paljon iloa kuin minulle. Joka
kerta sykkii sydämeni kiihkeämmin, kun astun postikonttorin portaita
ylös, ja kun minulla siellä on kirje, niin on pääni ilosta melkein
pyörällä.
Vieraskäyntejä olen jatkanut. Sunnuntaina olin näet Forssmaneilla,
joille Ahrenberg oli antanut suosituksen. Heillä vietin erittäin
hauskan illan. Paitsi poikaa, ylioppilasta, jonka tunsin jo ennakolta,
oli talossa neljä miellyttävää tytärtä, joista kuitenkin vain nuorin on
sievän näköinen, ja vanha äiti, joka miellytti minua suuresti. Hän
muistutti niin ihmeesti rakasta isoäitiä, että olisin voinut käydä
hänen kaulaansa. Nuorisoa hän kohtelee samalla herttaisella tavalla
kuin isoäitikin ja näyttää olevan koko maailman ystävä samoinkuin
meidän mummommekin. Kaikki ylioppilaat, jotka vuosikausien kuluessa
ovat kuuluneet viipurilaiseen kansakuntaan, ovat olleet tuttuja
talossa.
Tyttäret valittivat kaiken katoavaisuutta. Niinpiankuin joku ylioppilas
oli muutamia vuosia käynyt heillä ja perhe oli oikein tutustunut
häneen, täytyi hänen lähteä, ja uudet polvet astuivat sijaan ja
katosivat jälleen tehdäkseen tilaa vieläkin nuoremmille. Sellainen on
nyt kerta kaikkiaan maailman meno. "Adé! Adé! Adé! Ach Scheiden und
Meiden thut weh!"
Yleensä näyttävät ylioppilaat ja naiset olevan erittäin hyvissä
väleissä. Jos missä ylioppilaita panetellaan, niin kaikki naiset
pitävät heti heidän puoliaan. Enpä usko, että ylioppilaat vihaavat
Nordenstamia yhtä kiihkeästi kuin naiset.
Enpä tiedä miten Helsingin kävisikään ilman ylioppilaita. Ilman
ylioppilaita ei voida panna toimeen tanssiaisia, konsertteja, ei
yleensä yhtään mitään.
Niinkuin näet, rakas äiti, olemme me siis hyvin tärkeitä henkilöitä,
välttämätön paha. Varokoon itseään ken uskaltaa meitä vahingoittaa!!!
Borgströmeillä tuskin enää tänä lukukautena käyn, sillä yksi heidän
nuoremmista pojistaan kuoli äskettäin.
Pian täälläkin alkavat tanssitilaisuudet, mutta minä en aio niissä
käydä. Sillä koska ei minulla kuitenkaan olisi niissä kovinkaan monta
tuttavaa, niin niiden tuottama huvi olisi myös varsin pieni. Sitäpaitsi
opinnot vievät sangen paljon aikaa.
Ilma on täällä niin hirvittävän huono, että tuskin tekee mieli ovesta
ulos mennä. Sataa lunta ja vettä vuorotellen, ja ikuiset myrskyt
pahentavat vielä asiaa. Luulenpa että saan kiittää kaulaan saakka
napitettua univormuani ja paksua viittaani siitä, etten joka hetki
vilustu.
Nyt on vielä viisi viikkoa siihen kunnes palaan taas kotiin. Siihen
saakka voi hyvin, rakas äiti ja sano kaikille terveiseni.
Sinun _Julius_
Ole hyvä, sano myös minulta joka kerta terveisiä palvelijoille, jotka
varmaankin ovat siitä hyvillään.
15 p. marraskuuta 1853.
Rakas isä.
Kiitos kirjeestäsi, joka vapautti minut suuresta huolesta. Pelkäsin
näet, että äiti olisi pelästyksen johdosta tullut huononvointiseksi, ja
kun en kokonaiseen viikkoon saanut mitään tietoja, olin lopulta
hyvinkin levoton. Sitä hauskempi oli kuulla, ettei tuosta tapauksesta
ollut sen pahempia seurauksia.
Olen tällä lukukaudella suorittanut jo pikkuteologian tutkinnon
professori Lillelle.[13] Sen lisäksi aion suorittaa myöskin latinan
kirjoituksen pro exercition, jotta minulla myöhemmin olisi vapaammat
kädet.
Sunnuntaina olin ensi kertaa teatterissa täällä. Teatteritalo on hiukan
suurempi kuin Viipurin teatteri ja minun mielestäni kauniimpi ja
tarkoituksenmukaisempi, varsinkin valoisampi. Nykyään ei näytellä
kuitenkaan mitään uutta, josta olisi kunniaa pääkaupungille -- ja
runottarien asuinsijalle. Esitettiin kaksi ilveilyä, joista toinen ei
ollut minkään arvoinen ja näyteltiin huonosti, sitä vastoin toinen
"1846 ja 1946" oli varsin soma. Siinä esiintyy näet eräs vanha
professori Bautastenius, joka on muinaistutkija ja kerää kaikenlaista
vanhaa. Kaivaessaan muinaismuistoja hän vapauttaa sattumalta totuuden
jumalattaren, joka on vangittuna maan sisään. Jumalatar sallii
professorin toivoa jotakin. Tämä toivoo sadan vuoden päästä pääsevänsä
haudastaan saadakseen nähdä onko hänen nimensä tullut kuolemattomaksi.
Hänen toiveensa täyttyy ja hän nousee haudasta vuonna 1946, jolloin
kaikki on aivan takaperoista. Hän kyselee jokaiselta, tuntevatko he
professori Bautasteniusta. Tunnen kyllä, vastaa eräskin, se on kai
samainen, joka museossa seisoo täytettynä dromedaarin vieressä, jne.
Minä nauroin aivan äärettömästi.
Tänä iltana on Arpeilla kutsut, joihin melkein kaikki tämän tiedekunnan
jäsenet ovat kutsutut. Mutta minun täytyy nyt lopettaa. Voi hyvin,
rakas isä. Terveisiä kaikille.
Sinun _Julius_.
17 p. marraskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Lupaukseni mukaan kirjoitan tänään jälleen. Toissapäivänä vietimme
täällä erittäin hauskan illan. Professori Arppe oli kutsunut kaikki
tiedekunnan professorit sekä noin 40 tiedekuntaan kuuluvaa ylioppilasta
luokseen. Laulettiin, pidettiin puheita, juotiin veljenmaljoja, jne.
Ylioppilaiden parissa on paljon ja hyviä laulajia, niin että
mielihyvällä heitä kuuntelee. Minussa on sen vuoksi herännyt suuri halu
ottaa heidän lauluunsa osaa. Eräs toveri, jolle tästä puhuin, arveli,
että se kävisi kylläkin laatuun. Sillä vaikka minulla ei ole paljon
ääntä, niin on korvani jokseenkin tarkka, eikä kuorossa ole kovin
vaarallista, vaikka joukkoon joskus sattuisi vääräkin ääni. Pääasia
vain olisi, että saisin olla mukana.
Omituista miten tuollaisissa kesteissä uusia veljiä syntyy kuin sieniä
sateella. Viini sen vaikuttaa. Minä en juonut sen vähemmän kuin 12
kanssa veljenmaljaa. Kaikkiaan tunnen kaupungissa olevista 410:stä
ylioppilaasta jo 74, ja niistä olen 60:n kanssa lähemmin tuttu.
Professori Arppe oli juhlaa varten lainannut yliopiston kirjastosta
useita loistoteoksia, joita me katselimme. Varsinkin eräs kuvateos
Chilestä oli erinomaisen kaunis komeine vaskipiirroksineen. En voinut
kyllikseni ihailla noita erinomaisia eläin- ja kasvimuotoja.
Myöskin oli näiden joukossa teos Tyyneltä valtamereltä. Kuvien parissa
oli paljon maisemiakin. Tuhansittain saaria, joiden rehevä kasvullisuus
on mahdollinen vain troopillisen auringon alla. Ah, jospa itse kerran
saisin nähdä Etelämeren ihmeitä. Vaikka kukapa tietää ehkä kaipaisin
palmujen varjossa meidän ikivihreitä kuusiamme ja kimaltelevaa talvista
huurretta koivujemme oksilla. Ei mikään vedä sentään vertoja
pohjolalle. Meilläkin on järvissämme tuhansia saaria. Ja vaikkapa
meidän kesämme onkin lyhyt, niin on meillä sen sijaan talvi, jota ei
sovi halveksia, paljoa parempi kuin tuollainen turhanpäinen lumeton ja
jäätön talvi kuin Saksassa.
Mutta koska nyt puhun jäästä ja lumesta, niin juolahtaa mieleeni, etten
ole vielä vastannut mitään tohtori Holstiuksen[14] ystävälliseen
tarjoumukseen. En tiedä, voinko käyttää sitä hyväkseni, koska olen jo
luvannut matkustaa yhdessä erään toisen kanssa. Vaan siinä tapauksessa
se kävisi päinsä, että meitä voisi ajaa samassa reessä kolme
kappaletta. -- Luennot loppuvat 7 p. joulukuuta; sitten alkavat
tutkinnot, ja niinpiankuin olen suorittanut pro exercition, matkustan
täältä.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat. Terveisiä kaikille. Teitä hellästi
rakastava _Julius_.
22 p. marraskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Miten iloitsenkaan, että lähtöpäivä jo lähenee! Nyt on enää kolme
viikkoa jäljellä ja sitten -- sitten olen taas teidän luonanne. Älkää
kuitenkaan luulko, etten olisi tyytyväinen nykyiseen elämääni. Ei, niin
ei ole lainkaan laita; jollei ilmanala olisi niin inhottava, niin olisi
Helsinki minusta kaikkein mieluisin olinpaikka. Mutta onhan se
luonnollista, että kun ensi kertaa näin kauan olen ollut poissa kotoa,
kernaasti palaan sinne takaisin.
Toivottavasti siksi tulee kunnollinen keli. Täällä on tosin jo pari
kertaa satanut lunta, mutta lumi on heti taas sulanut. Eilen oli
pakkanen, ja tänään pyryää varsin lujasti. Kunpa tämä lumi pysyisi
maassa. Miten ihanaa olisi saada ajaa reellä kotiin.
Sunnuntaina ylioppilaat panivat toimeen näytöksen. Sisäänpääsymaksu oli
60 kop. ja paitsi taidenautintoa tarjottiin teetä ja punssia.
Professori Arppe kertoi, että siellä oli ollut erittäin hauska; minä,
ikävä kyllä, en voinut olla läsnä.
Lauvantaina myötiin huutokaupalla kaikki vanhentuneet ja epätäydelliset
teokset tai kaksoiskappaleet meidän tiedekuntamme kirjastosta. Kun
kansakunnat lakkautettiin, yhdistettiin kirjastot ja kirjat jaettiin
tieteitten mukaan eri tiedekunnille. Siten saatiin ääretön joukko
kaksoiskappaleita. Minäkin olin läsnä huutokaupassa ja ostin muutamia
kirjoja, joita myöhemmin tulen tarvitsemaan. Vanhemmat kirjat olivat
hyvin halpoja; ostin kolme kirjaa 25 kop. hop. Gyllenhalin Insecta
Svecica, teos, jota ei nykyään enää saa kirjakaupoista ja jonka hinta
on 5-6 ruplaa hop., maksoi minulle 1 Rup. 37 kop. Toiset sen sijaan
nousivat varsin korkeihin hintoihin, niinpä Humboldtin "Kosmos" maksoi
5, 6, 7, Rupl. hop. Sitä en kuitenkaan ostanut, koska isällä on se.
Talvella aion ruveta lukemaan "Kosmosta". Humboldtin "L'Asie centrale"
on minulla lainana kirjastosta ja ensimäisen osan olen lukenut. Mutta
enpä luule, että se äitiä miellyttäisi. Paikottain siinä on kylläkin
mielenkiintoisia historiallisia tietoja. Mutta suurin osa voi huvittaa
vain mineralogia. Sillä se ei ole mikään matkakertomus, niinkuin äiti
oletti; vaan mineraloginen ja maantieteellinen kuvaus Keski-Aasiasta.
Historiallista ja etnografista puolta kosketellaan vain ohimennen.
Toista osaa en aio lukea, en ainakaan ennenkuin olen hiukan lukenut
mineralogiaa.
Vähällä olin unohtaa kiittää sinua, äiti kulta, rinkeleistä. En ollut
uskoa silmiäni kun luin kirjeesi. Että sinä, äiti kulta, saattaisit
olla uskoton periaatteillesi, en olisi koskaan uskonut. Muuten kiitän
sinua noin tusinan toverini puolesta, sillä kahdessa päivässä
lähetyksesi oli tullut ja mennyt. Monet moittivat tuhlaavaisuuttani ja
arvelivat, ettei minun olisi tarvinnut jakaa niitä muille, vaan
kernaammin säästää vain muutamille ystävilleni ja itselleni. Mutta
täten tuotin iloa useille, jotka eivät koskaan olleet nähneetkään
Viipurin rinkeleitä.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhempani. Toivoen pian näkeväni teidät lähetän
terveiseni kaikille. Teidän _Julius_.
25 p. marraskuuta 1853.
Oma rakas äiti.
Sydämelliset kiitokset kirjeestäsi. Joka maanantai on minulle aina
juhlapäivä, sillä silloin tiedän että te, rakkaat vanhemmat olette
kirjoittaneet minulle. Niinpä olenkin postikonttorissa jokapäiväinen
vieras, kun niin usein saan kirjeitä. Ei minun tarvitse lainkaan enää
sanoa nimeäni; niinpiankuin näyttäydyn, etsii virkailija kirjeet
esille. Sitten avaan kuoren portailla ja menen yliopistoon, joka ei ole
kaukana postikonttorista, ja luen eteisessä kirjeeni. Sen jälkeen vasta
maltan lähteä kotiin.
Että te kaikki ajattelette joulua, voin kyllä kuvailla mielessäni.
Minäkin olen ajatellut jo viikkokausia, mitä teille kaikille toisin
mukanani. Olen laittanut listan, ja niinpiankuin olen keksinyt jotakin
sopivaa, merkitsen sen nimen viereen.
Täällä on saatavana niin paljon kaunista, mitä kernaasti toisin
mukanani, mutta en voi. Siihen on omat syynsä.
Minkä sille mahtaa. Siksipä teidän täytyy tyytyä pieniin lahjoihini ja
hyvään tahtooni.
Keskiviikkona oli mad. Borgströmin nimipäivät. Minä olin heillä
päivällisillä ja viivyin talossa koko illan. Paitsi minua oli siellä
Bolin[15], eräs laulaja Broms, viuluniekka Gesemann ja muutamia muita.
Arvaat siis, että sinä iltana musiseerattiin. Gesemann, mademoiselle
Borgström ja nuori herra Borgström soittivat kaksi trioa. Siten vietin
erittäin hauskan illan.
Tässä tilaisuudessa komeilin univormufrakissani. Omituista miten se
kimaltelee ja loistaa, kun sattuu olemaan huoneessa, jossa on paljon
peilejä. Silloin olen mielestäni aivankuin brasilialainen
timanttikuoriainen.
Merkillistä, miten ujouteni ja kömpelyyteni on kadonnut sen jälkeen kun
olen tullut ylioppilaaksi. Ennen istuin kuin neuloilla, kun minun oli
pakko keskustella naisten kanssa, joita en hyvin tuntenut. Mutta
nykyään juttelen vieraiden kanssa yhtä arastelematta kuin sinun
kanssasi.
Mutta nyt, rakas äiti, täytyy minun lopettaa, sillä huomenna on minulla
kertaus ja sitä varten täytyy vielä hiukan valmistaa.
Voi hyvin, rakkahin äitini ja sano sydämelliset terveiseni kaikille.
Sinun _Julius_.
29 p. marraskuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Jättiläisaskelin lähestyy nyt se aika, jolloin pääsen lähtemään täältä.
Koska on enää vain runsaasti kaksi viikkoa jäljellä, lasken
kärsimättömästi päiviä ja iloitsen joka ilta, että taaskin on yksi
päivä kulunut. Jo nyt minä uneksin usein olevani kotona ja harmittelen
sitten aamulla, ettei se olekaan totta.
Siitä kun viimeksi kirjoitin on niin vähän aikaa kulunut, ettei mitään
uutta ole Helsingistä kerrottavana. Sunnuntaina olivat Arpet
teatterissa, mutta minä jäin yksin kotiin. Myöhemmin illalla tuli
luokseni eräs toveri, jota ylpeydellä voin nimittää ystäväkseni. Hänen
nimensä on Niclander. Hän tuli jo 15 vuoden vanhana ylioppilaaksi ja
suorittaa ensi keväänä kandidaattitutkintonsa, vaikka hän ei ole minua
vanhempi. Minä näin hänet viime kesänä Valamossa, ja koska olin kuullut
paljon puhuttavan hänestä, tunsin hänet heti. Silloin olin kuitenkin
liian arka mennäkseni hänen luoksensa ja tutustuakseni häneen. Mutta
täällä me tapamme toisemme usein ja meistä tuli hyvinkin pian parhaat
ystävät. Hän on niin herttainen ja vaatimaton olennoltaan huolimatta
perusteellisista tiedoistaan, ettei voi kauan olla yhdessä hänen
kanssaan kiintymättä häneen.
Että olen tutustunut tunnettuun entomologi Mäkliniin,[16] arvaatte kai.
Hän oli ihastunut minun luettelooni ja aikoo ryhtyä suuremmoiseen
vaihtokauppaan kanssani.
Nyt, rakkaat vanhempani, ei minulla ole enää mitään kirjoitettavaa.
Sananlasku sanoo: Syvimmästäkin kaivosta vesi loppuu, jos siitä liian
usein ammennetaan. Antakaa anteeksi, ettei minulla ole sen enempää
kerrottavana. Sydämelliset terveiset meikäläisille.
Teidän _Julius_.
3 p. joulukuuta 1853.
Rakkaat vanhemmat.
Tämä on kai viimeisiä kirjeitä, joita te tällä lukukaudella saatte
minulta. Ensi torstaina kirjoitan viimeisen kerran. Silloin minun
täytyy jo lopettaa, muuten minulla ei ole mitään suullisesti
kerrottavaa, koska te olette alusta alkaen, tahtoisinpa niin sanoa,
seuranneet jokaista ajatustani.
Ensi perjantaina ja lauvantaina on pro exercitio kirjoitukset. Luennot
loppuvat myöskin jo vähitellen. Ylihuomenna pitää Arppe viimeisen
luentonsa. Nordmann lopettaa kai myöskin torstaina.
Eräs toveri, jolle minä vastikään valitin, miten vaikea ensimäinen ero
kodista on ollut, sanoi: siinä suhteessa olen onnellisempi kuin sinä,
minulla ei ole kotia; yhdentekevää missä olen. Mutta minä puolestani
surkuttelen häntä, sillä en voi ajatella mitään sen surullisempaa kuin
olla aivan yksin, omistamatta ainoatakaan paikkaa koko maailmassa,
jota voisi kodikseen sanoa. Nyt olen nähnyt miten tottunut olen
myötätuntoon, sillä vaikka minulla onkin täällä kaikki mitä tarvitsen,
niin puuttuu sittenkin aina jotakin, nimittäin joku, jolle voisin
sydämeni purkaa.
Voikaa nyt hyvin, rakkaat vanhemmat. Sanokaa terveiseni kaikille
rakkaille kotona. Teitä sydämestään rakastava _Julius_.
2 p. helmikuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt alkaa taasen kirjeenvaihtoni teidän kanssanne korvatakseen muutaman
kuukauden ajan tuttavallista pakinaamme. Jospa aika vain pian kuluisi,
jotta pääsisin jälleen teidän piiriinne.
Matka sujui varsin hauskasti. Koska meitä oli suurempi joukko,
karkoitimme kaikki alakuloiset ajatukset mielestä ja ajattelimme vain
tulevaisuutta, joka meidän nuorten mielessä häämöittää tietenkin aina
ruusunhohteisena. Rohkeita pilvilinnoja rakennettiin ja vieläkin
rohkeammat toiveet veivät meidät nopeasti tiedon tietä myöten toivottua
päämäärää, laakeriseppelettä kohti. Sitten ajatuksemme liitivät jälleen
kotikaupunkiin ja me muistelimme kaikkia rakkaitamme, joista olimme
eronneet sekä ajattelimme sitä iloa, jota takaisin tullessamme
tuntisimme. Niinpä saavuimme tietämättämme Haminaan, missä vietimme
yötä. Vasta kello 2 me nukuimme, sillä olimme joutuneet erittäin
hauskaan keskusteluun. Kello 6 nousimme ja illalla saavuimme
Porvooseen. Seuraavana päivänä olimme vihdoin Helsingissä perillä.
Matkan varrella ei sattunut muita seikkailuja, kuin että kerran
vajosimme ojaan.
Eilen oli inskriptioni. Professori Rein piti puheen, jossa hän toivoi,
että "vihillä punastuva tyttö" suojelisi meitä hairahduksilta.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä kaikille, kaikille. Teidän
teitä hellästi rakastava _Julius_.
8 p. helmikuuta 1854.
Rakas äiti.
Kernaasti olisin jo tiistaina vastannut kirjeeseesi, mutta koska
toivot, että kirjoittaisin aina samana päivänä, niin jätin sen
tuonnemmaksi. Niin kernaasti kuin täytänkin kaikki toiveesi, niin
suonet anteeksi, vaikka joskus lähetän ylimääräisen kirjeen.
Tullessani perille ottivat Arpet minut erittäin ystävällisesti vastaan,
ja astuessani pieneen huoneeseeni, kohtasi minua iloinen yllätys.
Siellä oli näet uusi vuode, kaunis sohva ja sen edessä sievä pieni
pöytä. Nyt huoneeni on niin hauska, että olen aivan ihastunut siihen.
Seinillä riippuu kaikenlaisia muistoja. Oi, kunpa te vain voisitte sen
nähdä!
Arppejen kautta olen tutustunut Molandereihin.[17] Olin eräänä iltana
heillä ja minut kutsuttiin seuraavaksi päiväksi tanssiaisiin heille.
Ikävä kyllä en mennyt sinne, sillä minulla oli hirveä nuha. Siellä
kuului olleen erittäin hauska.
Nyt elämä kulkee taas entisessä vanavedessä. Ensimäisenä viikkona ei
saa koskaan mitään kunnollista aikaan, niinkuin suomalainen sananlasku
sanoo:
Aika menee arvelessa
päivä päätä käännelessä.
[Suomeksi alkuperäisessä kirjeessä.]
Käyn jälleen samoilla luennoilla kuin viime lukukautenakin, nimittäin
Arpen ja Nordmannin. Sitä paitsi aion kuunnella professori Lönnrotin
luentoja, niinpiankuin hän alottaa. Piirustus on myöskin alkanut.
Voi hyvin, oma rakas äiti ja terveiset kaikille.
Sinun _Julius_.
15 p. helmikuuta 1854.
Iloitsin suuresti huomatessani isän kirjeestä, että te olette kaikki
terveinä. Minä olen terve ja iloinen kuin kala vedessä.
Näinä aikoina on ollut varsin kovia pakkasia. Eräänä päivänä oli 29
tuumaa pakkasta, niinkuin Nante[18] sanoo. Mutta ei se haittaa! Se
punaa vain posket ja nenän. Päivällisaikana liitelee jo joitakin
perhosia esplanaadeissa. Innokkaana luonnontutkijana olen niitä
lähempää tarkastellut. Mutta helsinkiläis-ilmanala näyttää synnyttävän
vain koiperhosia. Kukapa tietää, vaikka joukossa olisi arvokkaita
silkkikoiperhosiakin.
Eilen oli meillä akateeminen juhla, nimittäin professori Lönnrotin
virkaanastujaiset.
Aamupäivällä hän piti virkaanastujaispuheen, ja iltapuolella kokoontui
kolmatta sataa ylioppilasta yliopiston eteiseen. Siellä laulajat
lauloivat muutamia lauluja koetellakseen, miltä laulu kuuluisi. Ihanaa
oli kuunnella tuota 50-60-miehistä kuoroa. Yliopiston eteinen näyttää
olevan erinomainen musiikkisali. En osaa sanoin kertoa, miten kauniilta
"Maamme"-laulun täysinäiset, kauniit säveleet siellä kajahtivat.
Myöskin "Minun kultani" laulettiin. Sitten me kuljimme laulaen ja iloa
pitäen katuja pitkin Lönnrotin luo. Tapasimme hänet pihalla, missä hän
parhaillaan oli hiihtämässä. Koko suuri piha täyttyi ylioppilaista. Nyt
kajahti kolmikertainen eläköönhuuto, jonka jälkeen "Maamme"-laulu ja
"Minun kultani" uudestaan laulettiin. Lönnrot kiitti muutamin
yksinkertaisin sanoin, ja sitten häntä tervehdittiin jälleen
eläköönhuudoilla. Sen jälkeen kulkue poistui jälleen. Laulajat
lauloivat marssia ja rivissä me marssimme jälleen yliopistoon. Siellä
laulettiin vielä hyvän aikaa, mikä viekoitteli paljon ihmisiä paikalle.
Nyt tahtoivat jotkut, että vielä samana iltana pidettäisiin suuret
kemut Lönnrotin kunniaksi, mutta juhla siirrettiin torstaihin.
Sanotaan, että Lönnrot kovin vastahakoisesti vaihtoi rauhallisen
Kajaaninsa meidän meluavaan Helsinkiimme. Toivottavasti yleinen
osanotto, jota hänelle täällä osoitetaan, jossakin määrin antaa hänelle
korvausta. Oi, miten kernaasti olisin suonut, että äiti olisi ollut
täällä kuulemassa kaunista laulua. Minun maisterinvihkiäisiini teidän
ainakin pitää tulla nähdäksenne ja kuullaksenne täällä kaikkea.
Työni olen järjestänyt nyt seuraavasti. Aamulla, noustuani, luen
englanninkieltä kello 9:ään. Vicar of Wakefield on varsin
mielenkiintoinen, joskin siinä esiintyvät naiset eivät ole kahden
kopeekan arvoisia. 9-10 luennoitsee Arppe. Sitten syön aamiaista ja
kävelen kello 11:een. 11-12 luennoi Nordmann. 12-3 ei minulla ole
mitään varsinaista työtä. Kaksi kertaa viikossa teen työtä
laboratoriossa 3-6. Iltasin luen jotakin tai menen joskus ulos. Siten
aika kuluu minulta tavattoman nopeasti. (Loppu puuttuu.)
23 p. helmikuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Taaskin on postipäiväni, mutta tällä kertaa ei minulla ole yhtä paljon
kerrottavaa kuin viime kirjeessä. Kirjeestäni sedälle huomasi kai äiti,
että hänen pelkonsa juhlaan nähden oli turha. Mutta jollei niin olisi,
niin vakuutan sinulle, rakas äiti, että olin kestien jälkeen yhtä
reipas kuin niitä ennenkin. Vaikka olenkin tullut iloisemmaksi ja
vähemmän ujoksi, niin olen siinä suhteessa melkein pedanttinen, etten
koskaan juo enempää kuin määrättyä määrää. Jos luulet, että minä,
peläten toverien pilkkaa, luopuisin tästä periaatteesta, niin erehdyt;
jo useasti on sattunut, että minua menestyksettä on nimitetty
"akaksi".
Ilma on nykyään ihana. Tällaista lämpimyyttä en koskaan ennen ole
helmikuussa kokenut. Mutta se riippuu kai siitä, että olen pari astetta
lännempänä kuin tavallisesti. Alkaa jo olla hankea. Ah, miten kadehdin
Lönnrotin suksia. Miten ihanaa olisi aamuisin hiihdellä. Viime viikolla
pyrytti niin ankarasti, että polvia myöten täytyi kaahlata lumessa. Nyt
lumi on lapioitu kasaan ja muodostaa katukäytävien varsilla korkeita
vallituksia -- englantilaisia vastaan, arvellaan.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat. Ehkäpä näemme toisemme pikemmin kuin
mitä aavistattekaan. Puhutaan näet siitä, että yliopisto suljetaan
niinpiankuin vihollisen laivasto ilmestyy tänne. Siihen saakka voikaa
hyvin ja sydämelliset terveiset kaikille.
Teidän _Julius_.
1 p. maaliskuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Näinä päivinä on elämä ollut hyvin kirjavaa. Kaunis kevätilma ja
suuriruhtinas Konstantin viekoittelivat sadottain ihmisiä kaduille.
Palatsia piirittää kaiken päivää taaja toimettomien katselijoiden
parvi, jotka tähystelevät ikkunoihin nähdäkseen edes vilahdukselta
häntä. Eilen minultakin kului koko aamupäivä kuljeskeluun keskellä
hälinää ja ihmisjoukkojen katselemiseen.
Kaupunki aikoi suuriruhtinaan kunniaksi panna toimeen tanssiaisia ja
muita huveja. Mutta hän kieltäytyi kaikesta ja sanoi, ettei sellainen
soveltunut nykyisiin vakaviin aikoihin. Täällä varustaudutaan täydellä
todella. Veistämössä rakennetaan kanuunaveneitä; uusia vallituksia
luodaan j.n.e.
Kaikki tämä, samoinkuin kaunis ilmakin, häiritsee hiukan lukuja ja
monta kertaa olen vain laiskotellut.
Mitä asuntoomme [kolme vuotta nuorempi Leopold veli tuli ylioppilaaksi
syksyllä 1854] ensi syksynä tulee, niin täytyy minun sanoa, ettei
meillä ole tilaa Arpella, vaikka nukkuisimme samassa vuoteessa. Sitä
paitsi voin suoraan tunnustaa, että minusta olisikin mieluisempaa, jos
voisimme asua itseksemme. Tullessani tänne olin hyvin iloinen
saadessani asunnon perheessä, sillä toivoin, etten sellaisessa paikassa
tuntisi olevani niin yksin. Mutta niinkuin kerroin teille, oli tämä
toive turha. Sillä asia on nyt kerta sellainen, etteivät Arpet voi
uhrata minulle paljon aikaa. Ja toisaalta on luonnollista, että toverit
arastelevat tulla minun luokseni. Sen vuoksi olen melkein aina yksin,
ja se käy ajoittain kuitenkin kovin ikäväksi, varsinkin kun olen
päässyt liiallisesta arkuudestani eroon ja minulla on suurempi tarve
kuin koskaan ennen vaihtaa ajatuksia muiden kanssa. Myöskin eräs toinen
tärkeä syy puhuu asian puolesta, se nimittäin, että tahtoisin oppia
pitämään itsestäni huolta. Olen usein tuuminut, mitenkähän myöhemmin
opin huolehtimaan itsestäni sekä muista, jos aina pysyn näin
epäkäytännöllisenä ja tottumattomana pitämään huolta jokapäiväisistä
asioista. Minä ilmaisen täten teille, rakkaat vanhemmat, ajatukseni ja
toiveeni ja toivon, että te hyväksytte ne, tai jollette sitä tee, niin
ainakaan ette pane pahaksi, vaikka puhunkin suuni puhtaaksi, niinkuin
aina tapani on ollut.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, ja tervehtikää puolestani kaikkia
omaisiamme. Teitä hellästi rakastava _Julius_.
Paljon terveisiä Ahrenbergille ja pyytäkää, että hän lupauksensa
mukaisesti lähettäisi minulle suosituskirjeen rehtori Snellmannille.
8 p. maaliskuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Ilokseni näen äidin kirjeestä, että te voitte kaikki hyvin. Minäkin
totun jo vähitellen täkäläisiin elintapoihin ja ilmanalaan ja mieleni
käy yhä tyytyväisemmäksi, mitä enemmän perehdyn oloihin. Tämän viikon
tavalliseen yksitoikkoiseen elämään toi vaihtelua erään neiti Fieandtin
tulo. Sunnuntaina olin hänen kanssaan teatterissa ja eilen oli täällä
nuoria tyttöjä ja ylioppilaita kutsuttuna. Silloin sain kokea, miten
kaikkeen tarvitaan harjoitusta. Ajatelkaahan, että erakkoelämässäni
olin jo vähällä ollut unohtaa puhumisen taidon. Minun oli todellakin
vaikea liikutella kieltäni siten, että saisin esille artikuleerattuja
ääniä.
Ja vaikka se siis todistaa, että olen liiaksi yksin, niin en kuitenkaan
voi väittää, että luvut edistyisivät silti paremmin. En tiedä mistä se
johtuu, mutta kun ajattelen, mitä viime viikkoina olen saanut aikaan,
niin huomaan kauhukseni, että tulos on äärettömän vähäinen.
Mitä englanninkieleen tulee, niin voin teille kuitenkin sanoa, että
olen lopettanut Vicar of Wakefieldin. Jos tilaisuuden sattuessa
voisitte lähettää minulle jonkun muun englantilaisen kirjan, niin
olisin erittäin hyvilläni. Kernaasti haluaisin myös Reichenbachin
luonnontieteen tänne. Se olisi vain sitä ennen sidottava.
Täydentääkseni suomenkielen taitoani olen ruvennut kirjoittamaan
Lönnrotin johdolla, ja kun palaan kotiin, niin aion esittää teille
pienen suunnitelman. Vielä en tahdo siitä sen enempää puhua, koska se
riippuu kokonaan edistyksestäni.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä kaikille rakkailleni kotona.
Teidän _Julius_.
15 p. maaliskuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Tällä kertaa on minulla enemmän kerrottavaa kuin tavallisesti. Me
olemme näinä viime aikoina eläneet sellaisessa hälinässä, että pääni on
aivan pyörällä. Keisarin käynti täällä on riistänyt elämän entiseltä
radaltaan.
Viime lauvantaina annettiin kaikille univormua kantaville ylioppilaille
käsky ilmoittaa, mitä heidän univormuistaan puuttui. Lista oli hyvin
naurettava. Useimmilta puuttui miekka ja hattu; useilla ei ollut edes
frakkia; eräs kirjoitti: minulla ei ole hattua, miekkaa, frakkia eikä
housuja; eräällä toisella ei ollut miekkaa eikä hattua; kolmannelta
puuttuivat "kaikki mahdolliset univormuvälineet". Eräs parooni, jonka
nimi listalla oli ilman paroonin arvonimeä, kirjoitti: "parooni
puuttuu".
Nyt alkoi oikea hattujen ja miekkojen takaa-ajo; mutta koko kaupungissa
ei ollut saatavissa kuin kolmisenkymmentä. Minä olin hyvällä mielellä,
sillä minun univormuni oli täydessä kunnossa.
Seuraavana päivänä me kokoonnuimme yliopiston juhlasaliin
vastaanottamaan korkeita vieraita. Toista sataa univormupukuista
ylioppilasta oli kuitenkin saatu kokoon; muut olivat tavallisessa
juhlapuvussa. Odotettuamme toista tuntia ja paleltuamme, sillä ovet
olivat selkosen selällään eikä kukaan saanut panna päällystakkia
ylleen, saapuivat he paikalle ja heidät otettiin äänekkäin
hurraahuudoin vastaan. Sitten keisari piti pienen puheen
venäjänkielellä, selittäen olevansa tyytyväinen yliopistoon sekä
lopuksi huomautti meille sitä vaaraa, joka uhkasi "yhteistä"
isänmaatamme. Hän lopetti seuraavin sanoin: Olen vakuutettu, että te,
jos siksi tulee, asetutte taistelevien riviin.
Vain harvat ymmärsivät tätä puhetta, mutta hurrattiin sittenkin.
Nordenstam tulkitsi keisarin puheen, ja vähäisen onnettomuutta
ennustavan vaitiolon jälkeen hurrattiin jälleen, mutta paljoa
laimeammin kuin ensiksi.
Iltapäivällä kokoontuivat taaskin kaikki ja me laulajat läksimme
palatsin pihalle ja lauloimme ensin "Eläköön armias" suomalaisin sanoin
ja sitten "Maamme"-laulun. Keisari tuli itse ulos ja kiitti
sydämellisellä ja ystävällisellä äänellä, ei yhtä vakavana kuin
aamupäivällä.
Illalla oli koko kaupunki tulitettu, Nikolainkirkko oli tornia myöten
lampuin valaistu. Kaunis oli myöskin yliopistorakennus, johon oli
kiinnitetty suuri kuultokuva; se esitti palavasta kaupungista kohoavaa
Phoenix-lintua. Sen alla oli latinankielinen kirjoitus: Tuhasta
nousseelle on keisari valmistanut tyyssijan. Varsin soma ajatus.
Tänä aamuna, kun puin päälleni, tuli professori Arppe luokseni ja
sanoi, että minun pitäisi laittaa itseni kuntoon lähteäkseni kello
9:ltä perintöruhtinaan luo. Panin siis koko komeuden ylleni ja läksin
määräajalla yliopistoon, missä tapasin 14 muuta ylioppilasta, 3
kustakin tiedekunnasta. Meidät otettiin erittäin ystävällisesti
vastaan. Perintöruhtinas lausui muutamia sydämellisiä ja hyväntahtoisia
sanoja meille ja antoi meidän jälleen mennä. Hän miellytti minua
suuresti. Hän näyttää sedältään perineen ystävällisen olemuksensa,
jolla hän voitti kaikkien sydämet. Kaarlo Slöör oli myöskin
joukossamme.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä kaikille rakkaille kotona.
Teitä rakastava _Julius_.
22 p. maaliskuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt kun täällä taaskin on hiljaista ja rauhallista, olen palannut
jälleen tavallisiin töihini, jotka keisarin käynnin vuoksi
keskeytyivät. Koko sen ajan, jolloin hän oli täällä, oleskelin vain
kaduilla. Ihmisiin oli tarttunut täällä oikea keisarikuume; ei kukaan
voinut pysytellä kotosalla. Keisarin esiintyminen täällä on herättänyt
erittäin suosiollisen mielialan häntä kohtaan. Varsinkin naiset ovat
aivan haltioissaan. Ensi hetkessä olisin ollut valmis ottamaan pestin;
mutta kylmemmin asiaa punnittuani päätin kuitenkin pysyä alallani.
Useita armonosoituksia on jaettu hänen käyntinsä johdosta. Muutamat
professorit ovat saaneet kunniamerkkejä; Suomen historian
opettajanvirka on perustettu yliopistoon ja Topelius nimitetty siihen.
Eräs ylioppilas Borg,[19] joka on työskennellyt paljon maan kielen
hyväksi, on nimitetty suomenkielen lehtoriksi. Eniten hän voitti minun
sekä monen muun sydämen sen kautta, että suomenkielelle suotiin samat
oikeudet sensuurilaissa kuin ruotsinkielellekin. Tähän asti on näet
ollut kiellettyä painattaa muunlaisia suomenkielisiä kirjoja kuin
uskonnollisia ja maanviljelystä koskevia. Kaikesta tästä käy esille,
että kansalliset pyrintömme ovat saavuttaneet tunnustusta. Ja
niinkauankuin näitä meidän pyrkimyksiämme pidetään kunniassa, voi
keisari luottaa meidän uskollisuuteemme elämässä ja kuolemassa.
Mitä yliopistoon tulee, niin ei kukaan vielä tiedä, milloin se
suljetaan. Suoraan sanoen toivoisin hartaasti pääseväni jo toukokuun
alussa kotiin, enkä viimeiseen saakka heitä tätä toivoani. Jollei olisi
puhuttu niin paljon yliopiston sulkemisesta ennen tavallista aikaa,
niin olisin rauhallinen, mutta kun nyt kerran tämä ajatus on juurtunut
kaikkien mieleen, niin tuntuisi pieneltä pettymykseltä, jos se
näyttäytyisikin vain perättömäksi huhuksi.
Jääkää hyvästi, rakkaat vanhemmat. Sydämelliset terveiset kaikille
omaisille. Teidän teitä rakastava _Julius_.
29 p. maaliskuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Näyttää siltä, kuin te olisitte huolissanne minun puolestani, mutta
minä vakuutan teille, että se on turhaa. Kaikki käy täällä totuttuun
tapaansa uhkaavista tiedoista huolimatta. Kuitenkin muuttaa täältä yhä
useampia perheitä Hämeenlinnaan, monet ylioppilaatkin ovat jo
lähteneet, ja suurin osa odottaa vain yliopiston sulkemista, josta jo
niin kauan on huhuiltu, lähteäkseen kotiseuduilleen. Minäkin odotan
sitä jännityksellä, vaikken enää tahdokaan uskoa mihinkään huhuihin,
sillä joka päivä saapuu tänne mitä merkillisimpiä, toisiaan vastustavia
tietoja.
Mieleni on nykyään ristiriitainen; toiselta puolen tahtoisin kernaasti
lähteä kotiin, toiselta puolen on minusta sääli kesken lukukautta
lopettaa luvut, joita tuskin on ennättänyt alottaa.
Täältä ei ole mitään uutta kerrottavaa kuin -- sodasta. Sota on nykyään
tunnussanana. Ei kenenkään kanssa voi enää järkevää sanaa vaihtaa.
Yksin naisetkin puhuvat ainoastaan sodasta.
Olin vastikään eräässä seurassa, jossa naiset saattoivat minut
ikuisella politikoimisellaan aivan raivoihin. Olen siinä määrin
kyllästynyt siihen keskusteluaineeseen, että sillä voidaan ajaa minut
pakosalle.
Lauvantaina viikko sitten läksi kaarti täältä liikkeelle. Useiden
tovereiden kera me saatoimme heitä suksilla. Etujoukon kärjessä oli
eräs nuori upseeri, joka näytti kovin kalpealta ja alakuloiselta. Mies
parka ei suinkaan ajatellut sotaa, kun hän valitsi sotilasuran
omakseen.
Kevät tekee täällä jo tuloaan. Jo viikko sitten olivat katukäytävät
kuivat ja päivä päivältä lumi katoaa yhä enemmän itse kaduiltakin. Kun
palasin kotiin Paciuksen konsertista, näin joka puolella säkeniä
iskeviä ja narisevia rekiä. Nyt vasta muistuu mieleeni: enhän ole
teille lainkaan kertonut tästä suurenmoisesta konsertista. 140 henkeä
oli avustamassa! Varsinkin laulukappaleet miellyttivät minua. Neiti
Indebeton ja Falkman lauloivat Kaarle kuninkaan metsästyksestä dueton,
joka onnistui niin hyvin, että yleisö ei rauhoittunut, ennenkuin he
lauloivat sen toistamiseen.
30 p. maaliskuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Niinpiankuin mahdollista lähden täältä, ehkä jo pääsiäiseksi. Varhemmin
en voi matkustaa, sillä minun täytyy ensin saada muutamia kiireellisiä
töitä tehdyksi. Rahaa matkaa varten on minulla enemmänkin kuin
kylliksi, niin että minä hetkenä tahansa voin olla matkavalmis. Älkää
siis olko huolissanne minun tähteni, kyllä minä täältä suoriudun.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, sydämelliset terveiset kaikille.
Teidän teitä rakastava _Julius_.
5 p. huhtikuuta 1854.
Rakkaat vanhemmat.
Pian, pian olen teidän luonanne! Maanantaina tai tiistaina lähden
täältä ja toivottavasti olen torstaina perillä. Te ihmettelette varmaan
tätä äkillistä päätöstäni; mutta koko viikon tuumin vain lähtöä, etten
saanut täällä enää rauhaa. Sitä paitsi kaikkialla, minne ikänä tuli,
näki vain matkavalmistuksia. Pääsiäiseksi lähtee ainakin puolet
ylioppilaista pois. Siksi minäkin päätin seurata yleistä esimerkkiä ja
ponnistin kaikki voimani saadakseni työni valmiiksi. Huomenna toivon
olevani aivan valmis.
Tällä viikolla ovat kadut olleet täällä aivan loan vallassa. Kun
vastikään mitä kauneimmassa sumussa palasin Forssmanilta, vajosin
polvia myöten erääseen katuojaan. Ojien yli on kylläkin pantu lautoja,
mutta vesi on niin korkealla, että laudat uiskentelevat pinnalla.
Jää sulaa myös minkä ennättää. Viaporin läheisyydessä on kolme
suomalaista laivaa jään reunassa, jotka tulevat päivä päivältä yhä
lähemmäksi.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä kaikille.
Teidän teitä rakastava _Julius_.
14 p. maaliskuuta 1855.
Rakkaat vanhemmat.
... Sen sijaan tahdon kertoa teille, mikä ilo minulla tänään oli.
Tiedättehän, että viime keväänä kirjoitin professori Lönnrotin johdolla
suomalaisia aineita, jotka näyttivät hyvinkin kirjavilta sen jälkeen
kun hän oli korjannut niitä. Viime lukukaudella hänellä ei ollut aikaa;
mutta joulun jälkeen on hän jälleen ottanut vastaan aineenkirjoittajia.
Tänään vein ensi tekeleeni hänelle, ja ajatelkaahan, siinä oli vain
muutamia vähäpätöisiä virheitä, niin, sanoipa hän minulle, että voisin
tarjota kirjoitukseni Suomettareen, jotta se tulisi siinä julkaistuksi!
-- Ajatelkaahan mikä kehoitus sellaiselta mieheltä! Minä tunsin, miten
punastuin ylt'yleensä, sillä muitakin oli läsnä. Siinä oli runsas
korvaus kaikesta siitä ajasta ja vaivasta, jota olen uhrannut
perehtyäkseni isänmaani kieleen. Oi, miten paljoa suuremmalla halulla
ja kestävyydellä jatkan nyt työtä, kun näen, että voin tuloksia
saavuttaa.
Lönnrotin neuvoa en aio seurata enkä antaa ainettani julkaistavaksi;
sillä, kaikki kunnia hänen auktoriteetilleen, minun kirjoitukseni on
sittenkin liian kypsymätön, jotta päästäisin sen omin neuvoin ulos
maailmaan. Istukoon vielä jonkun aikaa kotona ja odottakoon kunnes
siivet ovat kasvaneet hiukan vahvemmiksi.
Jos sisaret lukevat tämän kirjeen, niin pyydän, etteivät he kertoisi
muille tästä. Sydän-iloni minun oli pakko teille ilmaista; muut
voisivat pitää sitä kerskailuna, mikä olisi kovin ikävää.
Huomenna alotan vihdoinkin työni laboratoriossa, ja aion tästä lähtien
ahkerasti tehdä siellä työtä korvatakseni hukkaan menneen ajan. Sen
vuoksi en suinkaan pääse kotiinkaan ennenkuin huhtikuun lopussa. Voikaa
hyvin, rakkaat vanhemmat ja tervehtikää kaikkia rakkaita.
Teidän _Julius_.
1. lokakuuta 1856.
Rakkaat vanhemmat.
Kauniin ilman ja hauskan seuran suosimina olemme onnellisesti saapuneet
tänne. Meitä oli seitsemän ylioppilasta laivassa, m.m. molemmat Slöörit
ja Löfgren.[20]
Täällä olen Snellmanin luennoilla tavannut jo melkein kaikki tuttavani;
sillä suurin osa ylioppilaskunnasta kerääntyy aina häntä kuuntelemaan.
Usein suuri sali on niin täynnä, ettei voi saada istuinpaikkaa. Niin
paljon kuulijoita ei kellään Castrénin kuoleman jälkeen ole ollut.
Asuntoomme olen hyvin tyytyväinen; meillä on kaksi somaa huonetta,
eivätkä ne ole lainkaan niin pieniä kuin Leopold valitti. Ainoa vika on
vain se, ettei ole tuuletusikkunaa; mutta minä aion keskustella emännän
kanssa eikö hän sallisi meidän teettää sellaista. Emäntämme ei muuten
ole itse professorinrouva, vaan eräs hänen vuokralaisensa, joka seikka
selittää asunnon korkean vuokran. Täällä emme missään tapauksessa aio
aterioida; sillä ruoka hirveään hintaansa nähden on kehnoa. Leopold
väittää, että hän joskus nousee pöydästä nälkäisenä. Emmehän me välitä
herkuista, mutta annosten pitäisi kuitenkin olla riittäviä.
Päivällisestä emäntä laskee 8 rup. kuussa; 7 rup. parista liha- tai
juustovoileivästä, jotka saamme aamiaiseksi ja illalliseksi, tuntuu
kuitenkin liian paljolta.
Voikaa hyvin. Paljon terveisiä Leopoldilta ja teidän _Juliukseltanne_.
4 p. lokakuuta 1856.
Rakkaat vanhemmat.
Te ihmettelette kai, kun näin pian taas kirjoitan, mutta paitsi sitä
iloa, jota pakinoiminen teidän kanssanne tuottaa minulle, on minulla
pari pyyntöä esitettävänä teille.
Olisin kovin iloinen jos voisin saada Hallstenin maantiedon ja
historian, Schmidtin krekkalais-saksalainen sanakirjan ja Kalevalan
sekä Schiefnerin Kalevala-käännöksen. Kaikki nämät kirjat ovat
kirjakaapissani kaupungin-asunnossa.
Meidän taloutemme ei vieläkään ole oikein järjestyksessä, sillä Leopold
oli maksanut etukäteen emännällemme ja on edelleen 15:nteen päivään
hänen ruuissaan, ja minä aivankuin jokin varpunen nokin nälkääni
murusen milloin sieltä, milloin täältä. On todellakin inhottavaa, miten
kehnosti Leopoldista pidetään huolta. Usein en käsitä, miten hän
saattaa tulla kylläiseksi. Mutta 15:nnestä päivästä alkaen koittaa
toinen elämä. Sitten me haetamme päivällisruuan eräästä ruokapaikasta
ja maksamme siitä yhteensä 8 rup. kuussa. Aamuisin me saamme kotosalla
kahvia, jonka minä kuitenkin olen vaihtanut lasilliseen maitoa, ja
iltasin kumpikin maitoa. Sen lisäksi me pureskelemme happamia korppuja,
joita olemme hankkineet kokonaisen varaston, ja sitä paitsi lihaa tai
muuta senkaltaista, mitä satumme kulloinkin saamaan. Sillä tavalla
maksaa meille molemmille yhteisesti ruoka ja passaus 15 ruplaa, ja
kuitenkin on meillä kaikkea runsaasti.
Mitään erikoista en tiedä täältä kertoa. Pari päivää sitten me
saatoimme erään professoreistamme hautaan, ja tänä iltana vietetään
juhlat Snellmanin kunniaksi.
Voikaa nyt hyvin, rakkaat vanhemmat. Terveisiä sisarille.
Teidän _Julius_.
21 p. lokakuuta 1856.
Rakkaat vanhemmat.
Eilen sain isän kirjeen ja lauvantaina paketin, josta suuresti kiitän.
Kirjoja olinkin jo ikävällä odottanut.
Lukuni kohdistuvat tänä lukukautena pääasiallisesti latinaan ja sen
ohella historiaan. Sitä paitsi kuuntelen myöskin filosofian ja suomen
luentoja. Mitä enemmän syvennyn poika-aikuisiin lempilukuihini, jotka
joksikin aikaa olivat keskeytyneet, sitä enemmän ihmettelen mielessäni,
mitenkä saatoin siinä määrin erehtyä haluni ja taipumusteni suhteen,
että kirjoittauduin fyysillis-matemaattiseen tiedekuntaan. Niin paljon
kuin luonnontieteet huvittivatkin minua ja aina tulevat huvittamaan,
niin en koskaan kuitenkaan tuntenut olevani oikein kotonani sillä
alalla, jota vastoin alottaessani opiskella historiaa ja filosofiiaa,
oli edellinen minulle vanha rakas tuttava, johon kovin mielelläni
lähemmin tutustuin, ja jälkimäinen tuotti minulle yllätyksen sen
kautta, että se toi selvästi esille sen, mitä poikana olin hämärästi
aavistanut ja unikuvina nähnyt edessäni. Eipä siis ihme, että nämät
opinnot viehättävät minua suuresti.
Suurta tyydytystä täällä Helsingissä tuottaa myös se seikka, että voi
keskustella toverien kanssa siitä mitä on lukenut ja vaihtaa
mielipiteitä heidän kanssaan. -- Niistä monista tuttavuuksista, joita
tällä lukukaudella olen tehnyt, on mielenkiintoisimpia suomalainen
filosofi Murman,[21] joka viime kesänä oli opettajana L. Alftanin[22]
perheessä. Juuri tämä seikka välitti tämän tuttavuuden, josta minulla
tulee olemaan paljon huvia ja hyötyä; sillä hän on tavattoman virkeä ja
nerokas henkilö. Myöskin Öhbergin[23] ja Slöörien kanssa olemme usein
yhdessä. Yleensä suurta tuttavapiiriämme saamme kiittää siitä, että
harvoin olemme jonkun illan yksin kotosalla. Torstaisin on minulla
tiedekunnan kokous, Leopoldilla perjantaisin, ja lauvantaisin on
lauluseura. Muut neljä iltaa kuluvat tavallisesti vieraskäynteihin.
Sillä täällä ovat Ascholinit, Forssmanit, Borgströmit, professori
Nordmann, Arppe, Snellman, Peter Nordmann ja Cedercreutz,[24] joiden
kaikkien luona meidän täytyy vuoron perään käydä. Jos joskus tahdomme
vielä tovereitakin tavata, niin ei todellakaan jää monta iltaa
vapaaksi, ja jos me joskus sattumalta olemme kotona, niin kerääntyy
aina joitakin tovereita, tavallisesti laulajia meille. Sillä meidän
asuntomme sijaitsee niin edullisesti keskellä kaupunkia, että se
muodostuu aivan luonnolliseksi kokouspaikaksi tovereillemme. Me
olemmekin siihen jo valmistuneet, emmekä lykkää koskaan iltaan
välttämätöntä työtä.
Niinkuin huomaatte, vietämme me täällä varsin mieluisaa elämää enkä
tiedä riippuuko se siitä, että olen niin kauan ollut poissa täältä vai
jostakin muusta syystä, mutta viihdyn täällä paremmin kuin koskaan
ennen. Olen varma siitä, että vielä kauan myöhemminkin tulemme
muistamaan tätä mieluisaa yhdessäoloa.
Jääkää nyt hyvästi, rakkaat vanhemmat. Terveisiä kaikille rakkaillemme
kotona.
Teidän _Julius_.
28 p. lokakuuta 1856.
Rakkaat vanhemmat.
Äidin kirjeessä oli tieto, joka tuotti minulle iloisen yllätyksen.
Vaikka tiedänkin, rakas isä, että sinua tämän koulun[25]
järjestämisessä on johtanut korkeampi huolenpito, niin en voi
kuitenkaan olla lausumatta sinulle kiitostani omissa nimissänikin.
Sillä sinä olet toteuttanut yhden lempiaatteistani, jonka luulin vielä
kauan saavan pysyä vain kauniina toiveena. Myöskin iloitsen siitä, että
Pynninen[26] on otettu opettajaksi; siitä tulee vastaan oikea työala
tuolle kelpo vanhukselle.
Nyt tahdon ilmoittaa teille jotain, joka suuresti hämmästyttää teitä.
Tämän kirjeen saapuessa perille olemme nimittäin muuttaneet toiseen
asuntoon! Sillä nykyinen asuntomme oli kovin vetoisa, ja tämä epäkohta
pahenee vain kun ilma kylmenee. Eräänä päivänä kun oli kova tuuli, ei
meidän huoneissamme ollut ainoatakaan kohtaa, jossa vetoa ei olisi
tuntunut. Kun huomasin sen, aloin heti tiedustella toista asuntoa;
sillä talvella ei tällainen minulle sovi. Hiukan etsittyämme saimmekin
asunnon, jonka pitäisi olla lämmin. Ikävä vain että se on jokseenkin
kaukana.
Niin kummalta kuin se kuuluukin, täytyy meidän jälleen pyytää 100
ruplaa. Meidän on näet pakko ostaa muutamia huonekaluja ja loput
riittänee oloon täällä ja kotimatkaan. Pyydän että rahalähetys saapuisi
mahdollisimman pian, sillä muuten olemme viimeistä leipäpalaa myöten
tyhjät. Teidän uskollinen, pian yhtä köyhä kuin kirkonrotta _Juliuksenne_.
6 p. marraskuuta 1856.
Rakkaat vanhemmat.
Me olemme jo muuttaneet uuteen asuntoomme ja olemme siellä kotiutuneet.
Olen siihen hyvin tyytyväinen, sillä olen aina pitänyt pienistä
suojista; suuressa huoneessa minun on vaikea oikein kotiutua.
Leopoldilla on siinä suhteessa vastakkainen mielipide, ja hän onkin
valinnut suuremman huoneen itselleen.
Viime viikon alussa me teimme retken Porvooseen. Siellä oli nimittäin
pappienvihkiäiset, m.m. vanhat toverimme Fritz Slöör ja A. Wirén[27]
vihittiin papeiksi. Siten vanhoista tuttavistamme katoaa täältä
toinen toisensa jälkeen, kaikki haikealla mielellä. Varsinkin
maisterivihkiäiset ovat tehneet tuhoa aivankuin ankara kulkutauti. Kun
nykyään käy ylioppilaskokouksissa, näkee enimmäkseen vain tuntemattomia
kasvoja, siellä täällä hymyilee vain joku tuttava vastaan.
(Myöhemmin samana päivänä).
Olen pahoillani, että olette niin huolissanne uudesta asunnostamme.
Kernaasti olisimme teiltä sen huolen säästäneet ja jääneet entiseen
asumaan, mutta siellä oli mahdoton tulla toimeen. Nykyiset huoneemme
ovat suuremmat kuin entiset, ja ne ovat toisessa kerroksessa, niin
ettei lattiavedosta ole pelkoa; muutenkin ne ovat hauskat ja somat.
Tuuletusikkuna meillä on myöskin.
Samassa talossa asuu myös 12 muuta ylioppilasta, niiden joukossa useita
tuttuja. Kerran viikossa me tulemme yhteen ja juomme teetä yhdessä.
Tästä siis näette, että kohtalomme kaikesta päättäen on varsin hyvä.
Voikaa hyvin ja tervehtikää kaikkia rakkaitamme.
Teidän _Julius_.
23 p. marraskuuta 1856.
Rakkaat vanhemmat.
Iloitsen suuresti, että te vihdoinkin käsitätte, ettemme asuntoa
vaihtaessamme sokeasti ole joutuneet Scyllasta Charybdikseen. Me olemme
todellakin joka suhteessa kovin tyytyväiset. Varsinkin on hauska, että
meidän on onnistunut saada puheliaisuudestaan ja huolellisuudestaan
kuuluisa matami. Koska hän asuu samassa talossa kuin mekin, niin on hän
aina käsillä, jos me jotain tarvitsemme ja voi herättää meidät aamulla
varhain. Sillä tietäkää, me nousemme aina kello viideltä!
Mitä ruokaan tulee, voitte olla aivan huoleti. Meidän päivällisemme oli
juuri tuotu pöytään, kun teidän kirjeenne tuli, ja me nauroimme oikein
sydämen pohjasta teidän turhille huolillenne. Sillä meillä oli edessä
jättiläisannos voimakasta lihalientä, lohta ja perunoita sekä
kolmanneksi lintua ja puolukoita! Tahtoisinpa tietää, oliko teillä
pöydässä sen runsaammin! Ja samaan tapaan on joka päivä. Pikemmin voisi
pelätä, että me tulemme hemmoitelluiksi.
Antakaa anteeksi, ettemme muistaneet kiittää rahasta, mutta päämme oli
niin täynnä teidän levottomuuttanne ja huoltanne. Vaikka viime aikoina
olemmekin eläneet niin halvalla, ei meillä kuitenkaan ole jäljellä
muuta kuin matkarahat. Minä sanon meillä, ja kuitenkin, niinkuin
Leopoldin kirjeestä näette, tulen minä kai tällä kertaa yksin kotiin.
Koska hänen työnsä vuoksi on välttämätöntä käyttää tyystin aikansa,
niin yhdyn minä hänen pyyntöönsä ja toivon, että sallitte hänen jäädä
tänne.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat! Kaikille rakkailleni sydämelliset
terveiset.
Teidän _Julius_.
6 p. tammikuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt olen palannut jälleen lukupesääni lyhyen joululoman jälkeen. Miten
iloitsenkaan, etten kieltäytynyt siitä; sillä tuollainen käynti kotona,
joskin se on lyhyt, on aina virkistävä; minulle se oli kuin
uudestisyntyminen; entistä puhtaampana, iloisempana, lapsekkaampana
palasin jälleen tänne. Miten suloinen onkaan se varma tieto, että on
ainakin yksi paikka olemassa, jossa saa osakseen sydämellistä
rakkautta; se vahvistaa ja antaa ihmeellisesti voimia elämän taistelua
varten.
Matkamme oli, niinkuin saattoi edeltäpäin aavistaa, erittäin
miellyttävä; 3:na päivänä saavuimme tänne.
Heti seuraavana päivänä kävin Fabritiuksilla. He voivat kaikki hyvin ja
lähettivät teille terveisensä. Ernst[28] on näinä päivinä julkaissut
pienen vihon sävellyksiään. Vaikka en kykenekään musiikkia
arvostelemaan, niin täytyy minun sittenkin sanoa, että ne miellyttivät
minua suuresti. Varsinkin kesäyön kuvaus, jossa keijukaiset
tepsuttelevat ja väliin kajahtaa yksinäisen vaeltajan laulu, on
erittäin maalauksellinen. Parin viikon perästä se on kai Viipurissakin
saatavissa; älkää unohtako hankkia sitä.
Ja voikaa nyt hyvin, rakkaat vanhemmat ja pitäkää tällä kertaa tämä
lyhyt kirje hyvänänne. Terveisiä myöskin isoisälle ja sisarille.
Teidän _Julius_.
12 p. helmikuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Toissapäivänä me saimme isän kirjeen, josta iloksemme näemme, että te
voitte kaikki hyvin. Mekin elämme kuin kalat vedessä, olemme terveet ja
hyvällä tuulella.
Käynnistämme Cedercreutzillä olette kai jo kuulleet. Meillä oli siellä
erittäin hauska ilta, ja varmaankin tulemme käymään heillä aika
ajottain. Usein emme kuitenkaan voi käydä vieraissa, sillä vaikka
olemme supistaneet tuttavapiiriämme, niin on niitä sittenkin yllin
kyllin. Toissa päivänä olimme Askolinilla tanssiaisissa. Ikävä kyllä
emme tunteneet ketään naisista, ja sen vuoksi tanssi kadotti suuresti
hauskuuttansa. Mutta siitä huolimatta meillä oli varsin hupaista.
Muuten emme ole olleet missään huveissa, paitsi kerran teatterissa
nähdäksemme erään uuden kappaleen, jonka eräs ylioppilas oli
sepittänyt, ja ollaksemme mukana -- viheltämässä. En eläissäni ole
nähnyt niin naurettavaa skandaalia. Kappale oli näet kurja ja sitä
näyteltiin kurjasti. Ylioppilaat tiesivät, että tekijän, erään
professorin pojan, sukulaiset olivat joukolla saapuneet teatteriin
varta vasten taputtaakseen hänelle käsiään, vieläpä aikoivat julkisesti
painaa kruunun hänen päähänsä. Estääkseen sitä olivat ylioppilaat
vallanneet koko paratiisin, sitä paitsi suuren osan muitakin paikkoja.
Useita liikuttavia kohtauksia säestettiin yleisellä naurulla, ja heti
kun suosionosoituksia alkoi kuulua, tukahdutettiin ne vihellyksiin.
-- Vihdoin näytelmä oli lopussa, -- mutta yleisö jäi kuin
kiinninaulattuna paikoilleen, ikäänkuin se olisi vielä odottanut
jotakin. Lopulta, onnettomuutta ennustavan väliajan jälkeen, alkoivat
tilatut kättentaputtajat tehdä käskettyä työtään, mutta heille
vihellettiin, ja kun he eivät tahtoneet vaieta, alkoi kuulua hirveää
jalkojen töminää ja vihellystä, aivankuin paratiisi olisi muuttunut
Tartarukseksi. Joku kaikeksi onnettomuudeksi keksi huutaa tekijän
esille; hän saapuikin heti täysissä tamineissa kulissien takaa, mutta
hänet otettiin niin helvetillisellä melulla vastaan, että hän taas
vetäytyi nopeasti pois. -- Myöhemmin on kappaletta kahdesti esitetty,
tosin viheltämättä, mutta vain puolelle huoneelle.
Ja tähän nyt lopetan. Voikaa hyvin ja tervehtikää sekä suuria että
pieniä.
Teidän _Julius_.
Helsingistä Helmikuun 12 p. 1857.
Kaldun-veljeni.
Täältä lähtiessäs emme saaneet jäähyväisiäkään sanoneeksi, kun minun
täytyi suntai-aamuna mennä Reinin luo Logikia lukemaan enkä
muistanutkaan sitä sanoa sinulle, kun viimein olimme yhdessä. Enkä ole
sitten kerinnyt kirjottamankaan sinulle pyrkiessäni päästä tutkintojeni
loppuun. En kyllä nytkään vielä ole nähtävästi päässyt edemmä (vasta
kahden viikon perästä saattanen mennä Snellmanin luo), mutta pistän
kuitenkin luvun lomaan pari sanaista sinulle.
Logikin olen viimeinkin lukenut loppuun ja se täytyy sanoakseni, etten
enää katso siihen pantua aikaani perin turhiin menneeksi. Tässä asiassa
kävi minulle niinkuin Saulille muinoin, että aasin haossa löysi
kruunun. Minä siihen sen vuoksi ryhdyin, että Snellman viekotti
näyttäen laudaturin palkintona; vaan viimeksi luin sitä halulla, sillä
se selittää ihmeellisellä tavalla koko muun Hegelin järesteen
(systeman?). Paljon vasta tutkittavia aineita olen siitä kerännyt
talteeni, enkä siis kauppaani perin kadu, vaikka kyllä ulkonainen
palkinto jäänee saamatta, kosken enää kerkiä lukemaan sen verran
filosofian historiaa kun olis tarvis. (Eikös filosofiaa voine sanoa
henkiopiksi paremmin kuin tuoksi tietoviisaudeksi. Mitäshän se muuta
hakee ja näyttää olevaksi maailmassa kuin sen henkeä?) Rein[57] ja
Forssell ovat jo käyneet Snellmanissa ja sanovat hyvin ankaraksi!
No pääsihän Ehrström[58] provessoriksi, vaikka pahaa
tiesit prohveteerata, ja Estlander[59] (lääkäri) on määrätty
virantoimitukseen. C.G. Estlander[60] sitä vastaan ei ole vielä
dosentiksi säätty. Että Armfelt[61] Arpen kautta on meitä yrittänyt
evätä maisterivihkiäisiä pyytämästäkään, sen olet arvattavasti jo
kuullut. Mutta me emme sillä heitä; olemme päättäneet kuitenkin pyytää.
Kieltäkööt, sallikoot sitten miten paraaksi katsovat!
Mansikkojen ja mustikkojen isät olivat joku viikko takaperin koolla
arvelemassa syntyneekö nyt enskevääksi toinen osa; vaan tulimme siihen
päätökseen, ettei voi antaa ulos ennenkuin jouluksi, koska muka
mustikat eivät kuulu kelpaavan nykyajan herkkukielille ja mansikoita ei
saa kypsymään ennenkuin kesäaurinko alkaa paahtaa. -- Jos siksi saisit
jotain valmiiksi, niin olisi hyvä. -- Kullervon kaksi viimeistä
tapausta (näytöstä) on Stenvall kirjoittanut uudestaan, ja
Toppelius[62] kiittää niitä hyviksi. Vähän toivoa taitaa siis
teillä kilpaveljillä olla palkinnon saamisesta. -- Mitäs sanot
herätyshuudostani Helsingin Sanomissa Ouluun aiotuista kouluista? Kun
ei muut huuda, täytyy meidän suomalaisten ruotsalaisissakin lehdissä
parkahdella, ettei asiamme nurin mene.
Kuule, tunnetko Ottilia Wildermuthin kirjoja? Me olimme arvelleet
lähettää Kuopioon eräälle Perander-mamselille suomennettavaksi.
Lala[63] niitä kehuu hyväksi. Sinä kirjakauppias ne voisit toimittaa
meille tänne. Lähetähän postin kautta.
Hyvästi nyt tällä kertaa! Vastaa pian
_Julius-ystävälles_.
10 p. maaliskuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Lähettämänne 100 ruplaa olemme saaneet ja kiitämme niistä
sydämellisesti. Sillä mitä meillä vielä ennestään on sekä niillä 10
ruplalla, jotka joka kuukausi saamme vuokraa varten, me tulemme tämän
lukukauden toimeen, jollei mitään erikoista satu.
Niinkuin jo aikaisemmin Cedercreutzeillä kuulimme, vietetään Viipurissa
iloista elämää. -- Yhtä loistavia ja kohisevia huveja ei tosin meillä
täällä ole, mutta sen sijaan useita kauniita konsertteja, joista
osa on pidetty hätääkärsivien hyväksi. -- On todellakin hauska nähdä,
miten myöskin meidän vanhat veljemme Ruotsissa keräävät innolla
nälkäänäkevien suomalaisten hyväksi. Jokaisessa kaupungissa,
pitäjissäkin on varsin suuria summia saatu kokoon ja koko summa nousee
jo useihin tuhansiin, -- Ja kun näkee miten meillä vähävaraisimmatkin
antavat roponsa, niin ei tiedä, pitäisikö tätä koettelemusta sanoa
onnettomuudeksi vai onneksi; sillä hätä ja avunanto on lähentänyt
meidän kansamme eri piirit niin lähelle toisiaan, että sitä on
pidettävä suurena voittona, ja itse kurjuus, jota monet saavat kestää,
joutuu sen johdosta pikemmin taustalle.
Me elämme täällä niinkuin tavallisestikin hiljaisesti, ilman suurempia
tapahtumia. Molemmat me olemme, Jumalan kiitos, terveitä, ja niinpä työ
myös edistyy. Oi, miten toista onkaan työskennellä, kun ruumis on
terve, sen olen tänä talvena saanut kokea! Tunnen voimaa ja iloa,
jommoista harvoin ennen olen kokenut. On melkein sanoin selittämätöntä,
miten ihana se tunne on, kun _voi_ mitä tahtoo.
Tälläkin lukukaudella harrastan etupäässä historiallisia lukuja;
latina, jota viime lukukaudella opiskelin, on melkein kokonaan saanut
väistyä filosofian tieltä. Myöskin harjoittelen tänä lukukautena
ainekirjoitusta, koska aion parin kuukauden kuluttua koettaa suorittaa
tämän alustavan kokeen. Omituista, miten sellaisissa asioissa
alituisesti tarvitsee harjoitusta. Kun nyt, kolmen vuoden väliajan
jälkeen, jälleen aloin kirjoittaa aineita, ei se tahtonut lainkaan
sujua niinkuin kymnaasissa. Silloin ei aineiden kirjoittaminen
tuottanut minulle vähintäkään vaivaa, ja nyt -- olisin varmaan
pureskellut kynääni, jollei se olisi ollut terästä. Nämät aineet ovat
oikeastaan ruotsiksi kirjoitettavat; mutta on lupa käyttää myös jotakin
muuta kieltä. Bolin kirjoitti vastikään saksaksi, minä aion
periaatteesta kirjoittaa _suomeksi_.
Pari päivää sitten olimme taaskin Cedercreutzillä päivällisillä.
Paronitar lainasi minulle kahden amerikkalaisen runoilijan teokset:
Longfellow'n ja Bryant'in. Viime aikoina on suhteeni rakkaihin
amerikkalaisiini ollut hiukan kireä orjienpitäjien voittojen vuoksi;
mutta näistä runoista, samoinkuin eräästä mielenkiintoisesta, tätä
kysymystä koskettelevasta kirjoituksesta, jonka vastikään luin "Revue
des deux mondes'sta", näen, että hyvinkin suuri enemmistö halveksuu
orjuutta ja että se vain ohimenevien olosuhteiden pakotuksesta antaa
myöten. -- Nämät runoilijat, samoinkuin Shakespearekin, muodostavat
minun iltalektyyrini, vaikka minun ikävä kyllä täytyy aina pitää
sanakirjaa käsillä, mikä hidastuttaa lukemista.
Nyt minun täytyy lopettaa, sillä paperikin jo loppuu, ja jos olen
kirjoittanut liian perusteellisesti meidän oloistamme, niin on se
kokonaan äidin syy, sillä kerran joulun aikana hän valitti, että
kirjoitan liian lyhyitä kirjeitä. Voikaa nyt kaikki hyvin! Terveisiä
sekä suurille että pienille, älkää unohtako myöskään vanhaa Maria ja
hänen joukkoaan.
Teidän _Julius_.
2 p. huhtikuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Aika kuluu niin hirvittävän nopeasti, että hämmästyn aina, kun jälleen
on minun vuoroni kirjoittaa. Silloin on aina miltei kuukausi kulunut ja
sittenkin minusta tuntuu kuin olisi vain pari lyhyttä päivää mennyt.
Nyt kevät tekee jo tuloaan; osa katukäytävistä on paljaana lumesta ja
lintuparvien edelläkäviät, leivonen ja peipponen ovat jo saapuneet.
Ilma on täällä jo pitemmän aikaa ollut niin lämmin ja keväinen, että
talvipalttoot ja turkit ovat saaneet väistyä kevyempien päällysnuttujen
tieltä. Päivällisen aikana käyskentelee ihmisiä jälleen suurissa
joukoin esplanaadeissa ja aidoilla istuu sankka parvi ylioppilaita,
jotka aivankuin peipposet tienvarsilla seuraavat maailman menoa
syvämietteisin ja arvostelevin katsein.
Paitsi konsertteja ja kurjia teatterinäytäntöjä ei mikään häiritse
yksitoikkoista elämää täällä, paitsi kun jälleen suuri maavoutimme ja
maankiusaajamme[29] saa uudella halpamaisella kujeella mielet kiihkeään
kuohuun. Jollen olisi varma siitä, että te olette perillä asioista,
niin siinä olisi sieviä juttuja kerrottavana. Ellei senaattimme
suurimmaksi osaksi olisi kokoonpantu niin sydämettömistä ja
kehnoluontoisista pelkureista, niin varmaankin hänen ylhäisyytensä jo
aikoja sitten olisi saanut luopua ammatistaan.
Maisterinvihkiäisten vietto näyttää hyvinkin epäilyttävältä, sillä
kandidaattien lukumäärä on kovin pieni; vaikka olisikin sääli, jos tämä
kansallinen juhla, josta koko maa on iloinnut, siirrettäisiin
tuonnemmaksi, niin en olisi niinkään tyytymätön, koska minäkin ensi
vuonna voisin olla mukana. Eikö joka tapauksessa kävisi päinsä, että
Emilie[30] isän kanssa tulisi tänne; laivalla ei tämä ole mikään matka,
ja me niin kernaasti tahtoisimme komeilla sisaremme kera täällä ja
näyttää hänelle kaikki nähtävyydet. Kukapa tietää tarjoutuuko toista
sellaista tilaisuutta ja milloin. Kolmen vuoden kuluttua en minä
ainakaan enää ole Helsingissä, ja kukapa tietää, miten meidän kaikkien
on käynyt. Siksipä pyydän teitä, rakkaat vanhemmat, tarkoin
punnitsemaan tätä asiaa.
Edellisellä ja tällä viikolla on taidenäyttely ollut avoinna.
Enimmäkseen siinä on arvotonta, mutta joukossa on joitakin kauniitakin
tauluja; niinpä esim. Wrightiltä pari maisemaa ja hanhiperhe, jotka
ovat tunnetulla mestaruudella maalatut. Godenhjelmiltä on kohtaus
Runebergin "Hirvenhiihtäjistä". Vastikään Düsseldorfissa kuolleelta
nuoremmalta Ekmanilta on useita tauluja, samoin Löfgréniltä.
Loistopisteensä ovat kuitenkin ruotsalaisen kuvanveistäjän Sjöstrandin
teokset. Hän on nyt täällä muovaillakseen professori Porthanin
patsasta. Sitä paitsi ovat ylioppilaat tilanneet häneltä Lönnrotin ja
muutamien muiden kuuluisien professorien rintakuvat. Snellmanin kuvan
me tahdoimme myöskin saada, mutta Snellman ei suostunut siihen millään
ehdolla. Paitsi näitä veistoksia on Sjöstrand myöskin muovaillut useita
suomalaista mytologiaa käsitteleviä teoksia, niinkuin Kanteletta
soittavan Väinämöisen, jota metsän eläimet ja henget kuuntelevat,
"kevytmielisen" Lemminkäisen täydessä sotasovassa, ja ennen kaikkea
Kullervon, joka raastaa rikki kapalonsa vaatien maailmaa taisteluun.
Viimeksimainittu on todellakin nerokkaasti käsitelty ja mestarillisesti
suoritettu. Sjöstrand matkustaa kesäksi Müncheniin valaakseen siellä
kaikki nämät teokset. Koska ne eivät tule maksamaan enempää kuin 10
ruplaa, niin hankin itselleni ainakin Kullervon.
Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa teidän
_Juliustanne_.
25 p. huhtikuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Paljon kiitoksia 100 ruplasta, jonka olemme saaneet. Me olimme hiukan
hämillämme siitä, mitä te sanoisitte, kun meidän jälleen täytyi pyytää
rahaa; mutta ilman sitä me emme olisi tulleet toimeen, ja lohdutimme
itseämme sillä, että vain ani harvat tulevat lukukaudessa toimeen
vähemmällä kuin 200 ruplalla.
Suuresti me iloitsemme siitä, että Emilie ehkä tulee tänne
promotsioniksi. Tuleeko hän Aline Hackmanin[31] turvissa, vai isänkö
mukana?
Kevään edistymisestä voin kertoa, ettei meillä pitkiin aikoihin ole
ollut enää lunta kaduilla ja että taivaanrannassa näkyy tumma
vesijuova. Viimeistä edellisellä viikolla olikin meillä muutamia ihanan
lämpimiä päiviä, aivankuin kesäkuussa; mutta sen jälkeen on jälleen
ollut pakkasta sekä päivin että öisin. Mitenkä tämä kylmyys vaikuttaa
lumesta paljastuneihin oraihin, siitä ei täällä ole tietoa, mutta
pahinta pelätään.
Vastikään minut kutsuttiin varakanslerimme, parooni Munckin luo ja minä
vaivasin päätäni tuumimalla, mitä pahaa olin saattanut tehdä. Mutta kun
tulin hänen luokseen, otti hän minut hyvin ystävällisesti vastaan ja
pyysi, että perustaisin hänen maatilalleen kansakoulun. Niin kernaasti
kuin sen olisinkin tehnyt, niin täytyi minun kandidaattitutkintoni
vuoksi kieltäytyä. Pahoittelin suuresti, etten voinut suostua hänen
pyyntöönsä, sillä paitsi sitä, että olisin ehkä voinut siellä hiukan
vaikuttaa, olisi se muutenkin sopinut minun aikeihini, sillä hänen
tilansa on Hämeessä, jota maakuntaa en vielä lainkaan tunne. Minä
sanoinkin parooni Munckille, että suoritettuani kandidaattitutkintoni
rupeaisin suurimmalla mielihyvällä vuodeksi tuohon toimeen. Se olisi
mieluisaa senkin vuoksi, että vihdoinkin voisin omalla työlläni ansaita
elantoni.
Muiden merkillisyyksien joukossa on täällä nykyään kuuluisa talollinen
Manninen[32] kemiaa opiskelemassa. Siinä työssä on hänellä hyötyä minun
suomennoksestani, niin pitkälle kuin sitä piisaa, ja suureksi ilokseni
hän sanoi sen olevan sujuvan ja ymmärrettävän. Se antaa jälleen uutta
rohkeutta työskentelyyn. Muuten voin meidän kesken sanoa teille, että
430 sivusta enää vain 180 on kääntämättä ja että toivon saavani koko
jutun tällä lukukaudella suurimmaksi osaksi valmiiksi, niin että
kesällä voin viimeistellä sitä. En tahtoisi kuitenkaan, että puhuisitte
asiasta, sillä on paljoa parempi esittää työ täysin valmiina, kuin vähä
väliä puhua siitä, miten paljon on jäljellä. -- Tämän kemian käännöksen
välityksellä olen tullut tutummaksi Mannisen kanssa ja pidän hänestä
yhä enemmän. Hän on kelpo, turmeltumaton luonne ja hänellä on niin
perinpohjaiset tiedot ja hän harrastaa niin lämpimästi sivistystä ja
isänmaan parasta, että moni saa hänen rinnallaan hävetä. Nimipäivänäni,
niinkuin meidän kesken on tapana, oli muutamia ystäviäni luonani,
muiden muassa myös Manninen. Me vietimme iltaa erittäin hauskasti, ja
kun kaakki olivat lähteneet, löysin erään sievän pienen runon, jonka
Manninen oli pistänyt salaa piirongilleni. Otan tähän siitä osan, jotta
Emilie voi sen teille kääntää:
Lausun vielä viimeiseksi
ihastukseni iloisen,
riemuni perivakavan
riennoistasi veikko-kulta.
Iloisen ijäti voitat
kelpo tunnon Tuonelassa,
kuin nyt täällä kaikin voimin,
innolla ihan vakaalla,
rakkaudella rajulla,
koitat palvella paraiten
omaa isämme maata,
herttaistakin äitinkieltä!
Nuorukainen, hoikkulainen,
isänmaata, äitinkieltä
luo ei konsaan mielestäsi!
Lupaele, vannoskele
eleä eduksi Suomen!
Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat! Sydämelliset kiitokset
siskoille kirjeistä.
Teidän _Julius_.
26 p. toukokuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Sydämelliset kiitokset kirjeistänne ja onnitteluistanne! Myös sisarille
monet kiitokset kauniista lahjoista, joita he lähettivät minulle. Aline
Hackman toimitti ne varhain aamulla minulle, ja siitä me muistimme
syntymäpäiväni, jota ei kumpainenkaan meistä ollut ajatellut. Me
keitimme heti kahvia ja tarjosimme sitä samassa talossa asuville
tovereille.
Viime aikoina ovat kaikkien ajatukset kohdistuneet vain
maisterivihkiäisiin. Varsinkin viime päivinä on saapunut paljon
matkustajia. Eilen näimme kahdeksan nuoren tytön erään vanhan herran
seuraamina ajavan kaupunkiin. Mikä onni, että ilma on muuttunut niin
kauniiksi; me pelkäsimme, että "the winters tale" (Talvinen tarina)
olisi loppumaton. Oikein vihreää ei vieläkään ole.
Kaiket päivät ovat esplanaadit täynnä väkeä, ja laulua kuuluu vähä
väliä. Miten laulajat kestävät sellaista laulamista, on käsittämätöntä.
Antakaa anteeksi, että jo lopetan! Kaiken aamupäivää on täällä ollut
hirveää juoksua ja nyt me odotamme joka hetki upsalalaisia
ylioppilaita, joita on määrä ottaa vastaan suurella komeudella.
Voikaa hyvin! Näkemiin!
Teidän _Julius_.
Kaavi, 1 p. heinäkuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Viime kirjeessäni tekemäni matkasuunnitelman mukaisesti olisi minun jo
aikoja pitänyt olla kauempana, ja te ihmettelette varmaan suuresti,
että vielä olen täällä. Mutta asian laita on sellainen, että tulin
erittäin kauniille paikkakunnalle, ja otettuani selkoa muistakin
olosuhteista, päätin asettua tänne muutamiksi viikoiksi. Kaavin pitäjä
sijaitsee Savon ja Karjalan rajalla, missä yksi Maanselän haaroista
valtavina, laajoina kukkuloina kulkee etelää kohti. Näiden kukkuloiden
välissä on järviä ja laaksoja ja yhdessä sellaisessa sijaitsee minun
nykyinen olinpaikkani Kaavinjärven rannalla, korkean vuoren juurella,
josta on mitä ihanin näköala. Minun tarkoitukseeni nähden on erittäin
edullista, että täällä puhutaan erinomaista suomea. Varsinkin
vaimoväellä on tavattoman soinnukas ääntäminen, ja naiiveja lausetapoja
minä opin joka päivä. Aineellisessakin suhteessa täällä on varsin hyvä
olla; sillä vaikka kala ja maito mitä erilaisimmissa muodoissa
täyttävät koko ruokalistan, niin ei minun kuitenkaan tarvitse syödä
pettuleipää. Olen muuten maistanut sitä eikä se ole hullumman makuista.
Paitsi minua on kaksi muuta ylioppilasta valinnut tämän pitäjän
kesäolinpaikakseen; kahden virstan päässä on pappila, joka on laajalti
tunnettu asukkaittensa vieraanvaraisuudesta ja herttaisuudesta, virstan
päässä asuu eräs tavattoman joviaalinen maamittari perheineen,
samoinkuin ystäväni Rudbeckin[33] perhe -- niin että tuskin mitään
muuta voi enää toivoa. Kaikki ihmiset ovat niin ystävällisiä ja
sydämellisiä, että heti tunsin olevani kuin kotonani, pukujen tosin
näyttää täällä käyvän hiukan huonosti; mutta siinä suhteessa en tänä
kesänä aseta itselleni kovin suuria vaatimuksia. Viime talvena tein
kunnolla työtä ja samoin aion ensi talvenakin tehdä; mutta nyt vetää
vastustamattomasti haluni minua vakavien vainajien parista hilpeiden
elävien joukkoon.
Niinkuin näette on minun täällä hyvä olla, "niin kuin Jumalan
kukkarossa" [suomeksi alkuperäisessä kirjeessä], ja mitä
hermokuumeeseen ja muihin liikkeellä oleviin ruttoihin tulee, ei teidän
tarvitse olla huolissanne, tämä paikkakunta on sellaisilta säästynyt
suuremmassa määrässä kuin muut. Jään tänne heinäkuun loppuun.
Ja nyt, voikaa oikein hyvin ja sanokaa sisarille ja koko
keittiöpuolelle terveisiä.
Teidän _Julius_.
Rahaa en luultavasti enää tarvitse, sillä oleskeluni täällä maksaa
_kaikki kaikkiaan_ 6 ruplaa hop. kuussa.
Kaavi, 13 p. heinäkuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
En tiedä todellakaan mitä teille kertoisin, sillä vaikka meidän
elämämme täällä on alituista _dulce jubilo_, niin jokainen päivä on
sittenkin toisensa kaltainen. -- Pian sen jälkeen kun viimeksi
kirjoitin, teimme me ylioppilaat täältä retken Pisavuorelle, tavattoman
korkealle vuorenkukkulalle, 4 peninkulman päähän täältä. Suurimman osan
matkaa me kuljimme veneessä ja oli meillä siten tilaisuutta ihailla
Suomen järvien saaririkkautta; ikävä kyllä näillä saarilla kasvoi
enimmäkseen vain havumetsää, jonka vuoksi ne useinkin tekivät synkän
vaikutuksen. Saavuttuamme vuoren juurelle oli meillä oikea
vuorikauriinnousu edessä; usein meidän oli pakko nostaa ja vetää ylös
toisiamme päästäksemme eteenpäin. Vuori kohoaa pengermäisesti ylöspäin,
ja monta kertaa, kun luulimme olevamme jo matkan määrässä, näimme
ihmeeksemme uuden, vieläkin korkeamman huipun. Vihdoin me saavuimme
korkeimmalle kukkulalle ja sieltä levisi silmin selittämätön,
suurenmoisen jylhä maisema eteemme. Suunnattomia metsiä, joita
loppumattomat, saarekkaat järvet monenmoisella tavalla katkaisivat;
kunnioitettavia vuorijonoja, jotka täältä käsin näyttivät kuitenkin
varsin vähäpätöisiltä; siellä täällä asumuksia kaskimailta kohoavine
uhritulineen, kuusi kirkkoa: siinä tämän suuren panoraaman
yksityiskohdat.
Tämä retki on ainoa, joka ansaitsee tarkempaa selostusta; muuten
niinkuin sanottu, on elämämme ja olomme ollut vailla kaikkea vaihtelua,
paitsi silloin kun joku syntymä- tai nimipäivä vaatii aivot liikkeelle
puheiden ja runojen sepittämistä sekä lystillisten näytelmien
esittämistä varten. -- Piakkoin aioimme lähteä suurella joukolla
Pisavuorelle, sillä nuoret naiset, joiden uteliaisuuden me olemme
herättäneet innostavilla kuvauksillamme, tahtovat välttämättä nousta
sinne. Onneksi on olemassa hiukan pitempi, mutta vähemmän vaivalloinen
tie kuin se, jota me kuljimme.
Rovastin luona me olemme hyvin usein, ja sen jälkeen kun sattumalta
tehtiin se keksintö, että minä olen tottunut lukemaan ääneen, on minut
otettu vakinaiseksi ääneenlukijaksi, aluksi palkattomaksi, mutta
luvassa on runsas palkkio mansikoiden muodossa, niinpiankuin niitä on
saatavissa. "Wawerley" on ensimäinen, johon olemme ryhtyneet.
Teiltä en tähän asti ole vielä saanut mitään tietoja, mutta toivon
syynä olevan sen, ettette tahtoneet umpimähkään kirjoittaa Kuopioon
ennenkuin minun kirjeeni oli tullut ja ilmoittanut teille varman
osoitteen. Tänään tulee posti, ja toivottavasti se tuo minullekin
jotain.
Vielä kerran sydämelliset onnittelut äidin syntymäpäiväksi!
Voikaa nyt kaikki oikein hyvin! Paljon terveisiä sisaruksille.
Teidän vanha _Juliuksenne_.
Kaavi, 1 p. elokuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Teidän kirjeenne olen saanut ja suureksi ilokseni näen niistä, että
voitte kaikin hyvin ja olette terveet.
Nyt kirjoitan viimeistä kertaa täältä, sillä ylihuomenna matkustan
pois. Ne neljä viikkoa, jotka alussa aioin täällä viettää, ovatkin
venyneet kuudeksi. Ja kun nyt muistelen tätä ajanjaksoa, tuntuu se
minusta ilmavalta kesäyönunelmalta! -- Lukujen on käynyt huonosti,
sillä en ole suoraan sanoen tehnyt mitään, mutta monet mieluisat
muistot ja, mikä tärkeämpää, monet kokemukset, jotka perustuvat sekä
omiin että toisten eläymyksiin, ovat tämän oleskelun tuloksena.
Liian pitkää olisi kertoa kaikista hommistamme; tahdon vain lyhyesti
mainita muutamia erikoistapahtumia. Suuri retki Pisavuorelle tuli
todellakin tehdyksi ja ilma suosi sitä erinomaisesti. Menomatkalla
yllättivät pienet sadekuurot meitä tosin useampaan erään ja pakottivat
hakemaan suojaa rannalta; mutta nämä pienet seikkailut lisäsivät vain
iloa, sillä ne toivat mukanaan monta lystikästä kohtausta. Sataessa me
ryömimme tuuheiden kuusien suojaan, istuimme siellä yhteenahdettuina
kuin pyynpoikaset ja nauroimme, niin että olimme tukehtua.
Saapuessamme ylös vuorelle kirkastui ilma, ja sateesta oli ollut
se etu meille, että kaskisavut olivat painuneet maahan eivätkä
estäneet näkemästä maisemaa. Useita tunteja me vietimme ylhäällä
kukkulalla, annoimme katseittemme kulkea vuorten ja laaksojen yli ja
kuuntelimme runoja, joita eräs seurassamme oleva pikkurunoilija (ei
allekirjoittanut) luki meille. Kotimatkalla me näytimme hiukan
masentuneilta, sillä olimme nukkuneet vain kaksi tuntia yöllä ja
aurinko paahtoi järvellä hirveästi. Siitä huolimatta olimme kaikki
kovin tyytyväisiä retkeemme: -- Minun täytyy sanoa, että ihailin
tyttöjämme, jotka jaksoivat kestää matkan kaikki vaivat. Kuvailkaa
mielessänne kiivetä valvotun yön jälkeen puolitoista virstaa vuorta
ylös, kivien ja kantojen yli, ja sellaisin myrskyaskelin kuin olisi
kysymyksessä linnoituksen valloittaminen. Sitä ei kuka hyvänsä tekisi!
Muista suurtöistä puhuessani ei tule unohtaa mainitsematta, että olemme
pappilan edustalla raivanneet pienen saaren, joka on samankokoinen kuin
meidän Katajasaaremme. Saari vihittiin suurella juhlallisuudella ja sen
nimeksi pantiin "Muistonsaari".
Huomenna on ruustinnan nimipäivä, ja siinä tilaisuudessa me esitämme
pienen näytelmän. Ja seuraavalla viikolla me lähdemme kaikki pois, niin
että täällä tulee vallitsemaan suuri hiljaisuus. Paitsi niitä, jotka
eivät kuulu varsinaisiin pitäjäläisiin, lähtee myös useita
paikkakuntalaisia matkoille.
Ja nyt voikaa kaikki hyvin. Paljon terveisiä teidän _Juliukseltanne_.
Helsinki, 21 p. syyskuuta 1857.
Rakkaat vanhemmat.
Professori Lönnrot on nyt palannut matkaltaan kotiin, mutta niinkuin
tiedätte, ei hän ole erittäin tyytyväinen sen tuloksiin. Merkillistä
kyllä toisen leivänleipojan matka onnistui paljoa paremmin; sillä
kaikkialla, minne hän tuli, otettiin uusi keksintö suurella
harrastuksella vastaan. Ehkäpä ukko ei osannut kylliksi liottaa
lipeässä taikinaa, koska kaikkialla olen kuullut valitettavan, että
hänen leipänsä oli kitkerää. Sillä aikaa kuin leipää valmistettiin ei
vanhus ollut työtön, vaan kirjoitti suomalaista kasvioppia ja
kasviota. Hänen työnsä tulokset näemme nyt hänen luennoissansa --
_ensi kertaa_ Suomen yliopiston kateederista pidetään _suomenkielellä_
tieteellisiä luentoja! -- Lönnrot on tunnetulla ahkeruudellaan ja
perinpohjaisuudellaan suorittanut tuon työnsä, se on oikea plastillinen
mestariteos, jokainen lause, joka sana on niin punnittu, että täytyy
oikein ihmetellä ja ihailla. -- Pienessä esipuheessa hän mainitsi
ensin, miten kauan hän oli ollut kahdenvaiheilla ryhtyäkö tähän työhön
vai eikö, koska hän ei oikeastaan ollut kasvitieteilijä. Mutta kun
meidän etevämmät kasvientuntijamme ovat tähän saakka pitäneet tietonsa
ominaan, niin oli hän lopulta päättänyt ryhtyä siihen. Sitä paitsi,
lisäsi hän, onhan aina parempi, että tällainen kirja ilmestyy meidän
omalla kielellämme kuin ruotsiksi.
Sen sijaan on professori Snellman tuottanut meille suuren surun.
Hermostuneena vaimonsa kuoleman sekä pitemmänaikuisen kivuloisuuden
johdosta on hän julkaissut Litteraturbladetissa kirjoitelman, joka on
antanut kovan kolauksen hänen maineelleen. Hehkuvassa innossaan
suomalaisen kansallisuuden kohottamiseksi on hän kunnianosoituksissa
ruotsalaisia vieraitamme kohtaan [promotionissa 1857] luullut näkevänsä
enemmän kuin mitä niissä todellisuudessa oli. Hän pelkäsi niiden
todistavan suomalaisen kansallisuuspyrintöjen taantumista, ja vaikkei
hän itse ollut tilaisuudessa läsnä, hän nojautuen toisten selostuksiin
piti hirveän pannaanjulistuksen. Jollei hän rouvansa sairauden vuoksi
olisi ollut estetty ottamasta osaa juhliin, niin olisi hän varmaankin
huomannut, miten perusteeton hänen väitteensä oli, että muka olisimme
sanoneet ruotsalaisille, ettei Suomen kansalla ole rakkautta eikä
luottamusta omaan itseensä. Sitähän kaikki puheet suorastaan tulvimalla
tulvivat. -- Monet ovat jo kauhulla kysyneet: Vai sinäkin! Mutta jos
hetkenkin aikaa voisin epäillä Snellmania, niin kadottaisin uskoni
ihmisyyteen. --
Paljon ajattelemisen aihetta on minulle antanut se, mitä me yhdessä
luimme Humboldtin teoksesta "Lichtstrahlen" [Valonsäteitä], nimittäin:
että ihmisen ennen kaikkea tulisi koettaa kehittää itseään, koska
sellainen kehitys varmasti myöskin edullisesti vaikuttaisi muihin.
Silloin en voinut yhtyä tuohon mielipiteeseen, enkä voi sitä vieläkään,
vaikka olen asiaa punninnut joka puolelta. Sillä jos voidakseen toimia
toisten hyväksi, ensin pitäisi itse olla täydellisesti kehittynyt, niin
ei koskaan voisi sitä tehdä. Milloin ja kuka voisi sanoa: nyt olen
täydellisesti kehittynyt! Ja sitä paitsi, miten voi vaatia todellista
kehitystä muulla tavalla, kuin että yhä enemmän irtaantuu omista
persoonallisista, itsekkäistä pyrinnöistänsä ja työskentelee
korkeampien aatteiden, s.o. toisten hyväksi. Sen vuoksi en voi,
huolimatta Humboldtin auktoriteetista, luopua siitä mielipiteestä, että
on työskenneltävä mahdollisimman paljon yleiseksi hyväksi, koska sen
kautta varmimmin edistää omaa parastaan ja omaa kehittymistään.
Ja nyt voikaa hyvin ja sanokaa sydämelliset terveiset sisarille.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 15 p. tammikuuta 1858.
Omituisen miellyttävän tunteen vallassa astuin eilen pieneen
huoneeseeni. Tuntui siltä, kuin en lainkaan olisi ollut poissa, siinä
määrin kaikki se, minkä näin, saattoi minut jälleen aatteiden ja töiden
entiseen piiriin. Ei mikään vedä sentään työlle vertoja! Miten hyvä
muuten olisikin olla, niin tuntuu aina hiukan tyhjältä, kuin ei ole
tavallista työtänsä. -- Mutta huomaankin sanovani samaa, joskin toisin
sanoin, mikä vastikään äidin mielestä Ziehmsenin[34] suussa kuului niin
omituiselta. Jollen tietäisi teidän olevan varmasti vakuutetut siitä,
että kernaasti olen kotona, niin kirjoittaisin uudestaan kirjeeni,
mutta näin ollen annan sen olla sellaisenaan.
Koko matkan me ajoimme rattailla. Ensimäisenä päivänä oli ilma kaunis,
ja me istuimme kaikki neljä (me molemmat, Mechelin ja August[35])
rattailla kuin vasikat, joita kuljetetaan markkinoille. Mutta me olimme
kovin hyvällä tuulella. Seuraavana päivänä iltapuolella jatkoin minä
yksin matkaa; sillä koska satoi rankasti ja myrskysi, jäi Leopold ja
Sanmark odottamaan parempaa säätä. Minä vedin kauluksen korviini,
käänsin selkäni tuulta vasten ja ajoin yön ja sumun läpi Ahvenkoskelle.
Seuraavana päivänä oli oikea kevät ilma; aurinko oli niin lämmin,
pellot niin vihreät. Kauniilta näytti lumi ojissa, jotka kulkivat
valkeina juovina vihreitten peltojen halki. Illalla saavuin perille.
Tänä aamuna herätessäni oli ilma vieläkin inhottavampi kuin
toissapäivänä. Hirveä myrskytuuli ajoi suuria lumihiutaleita
ylt'ympärille. Jälkijoukkomme, joka Scyllasta oli joutunut
Carybdikseen, saapui päivällisen aikana läpimärkänä ja elämään
kyllästyneenä.
Jääkää hyvästi ja suudelkaa sisaria.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 26 p. tammikuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Juuri sain kirjeenne, jossa ilmoitatte ilahduttavan uutisen Aline
Hackmanin kihlauksesta. Kun tapaatte morsiamen, niin sanokaa hänelle,
että toivotan hänelle sydämestäni onnea. Onpa toki hauska, että
suomalainen on saanut tämän kelpo tytön; vieraalle en olisi häntä
lainkaan suonut.
Sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin, ovat lähimmät naapurimme ja
toverimme saapuneet taas tänne; entinen elämä on jälleen alkanut. En
tiedä, tokko viime lukukaudella kerroin teille luostarimme säännöistä.
Niinkuin tiedätte, asuu meitä useita ylioppilaita saman katon alla;
ahkeruuden ja hyvän käytöksen edistämiseksi keskuudessamme olemme
laatineet pienen lakikirjan, jonka pykälät enimmäkseen ovat kohdistetut
nukkumista vastaan. Esim. ei kukaan saa nousta myöhemmin kuin kello
kuudelta eikä panna maata varhemmin kuin kello 9. Yhden tunnin
päivällislepo on sallittu vain siinä tapauksessa, että on valvonut koko
yön. Ken rikkoo näitä sääntöjä vastaan, saa maksaa sakkoa, ja
sakkorahat käytetään sunnuntaisin kahvikesteihin, jossa tilaisuudessa
jokaisen asukkaan on pakko kertoa toisille, mitä mielenkiintoista hän
viikon varrella on lukenut. Leopold, Sanmark ja Hougberg-Rosenius[36],
vaikka he eivät asukaan meidän kanssamme, ovat siinä osallisia.
Kouluni alkoi päivää sen jälkeen kun oli saapunut tänne ja sujuu
tavalliseen tapaansa; oppilaiden lukumäärä on hiukan lisääntynyt.
[Syksystä 1857 oli opettajana Blomqvistin ruotsalaisessa tyttökoulussa.
Opetti ilmaiseksi vapaaehtoista ainetta: suomenkieltä; se selittää
oppilaitten vaihtelun.]
Voikaa hyvin! Teidän _Julius_.
Helsinki, 28 p. helmikuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Aika kuluu täällä niin huomaamatta, että tuskin saatoin uskoa, kun
Leopold huomautti minulle, että oli kulunut kaksi viikkoa siitä, kun
viimeksi teille kirjoitin.
Leopold on pari päivää sitten suorittanut jälleen pari tutkintoa eikä
ole enää yhtä kuumeisen levoton kuin ensimäisen ratkaisevan askeleen
edellä.
Mitä minun omaan arvoisaan persoonaani tulee, niin ei siitä ole
erikoisempaa kerrottavana; kaikki käy hiljalleen. Koulutuntini
tuottavat minulle paljon iloa, paljon enemmän vielä kuin viime
lukukaudella; en tiedä, katsonko asioita vähemmän mustien silmälasien
läpi, vai onko se todellakin siten, mutta minusta tuntuu, kuin
oppilaani olisivat innostuneemmat ja osoittaisivat suurempaa
harrastusta kuin ennen. Se vain on varma, että suoritan virkani
suuremmalla ilolla kuin syksyllä. Onnettomat turhat mietiskelyt
lamauttivat silloin joka suhteessa minua; nyt vasta, kun olen
saavuttanut jälleen elämänrohkeuteni, huomaan oikein, miten
masennuksissa olin. Jumalan kiitos, että kriisi on ohitse; nyt alan
taas olla entiselläni. -- Ja sittenkään, niin vaikea kuin tuo aika
olikin, en tahtoisi mistään hinnasta olla sitä vailla; sillä ensinnäkin
olen kadottanut suuren annoksen liiallista itseluottamustani ja sitä
paitsi totuttanut itseni enemmän ajattelemaan, jota vastoin aikaisemmin
pääasiallisesti seurasin vain tunnettani ja hetkellistä vaistoa. --
Ja nyt sanon täksi kertaa teille hyvästi. Paljon terveisiä sisarille ja
muille pikku elukoille.
Teidän _Julius_.
Maaliskuulla, 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Paljon ei meistä ole kerrottavaa, mutta siitä lohdullisesta syystä,
että voimme erinomaisen hyvin.
Ylioppilaiden parissa tapahtuu muuten nykyään tärkeitä asioita. Jo
pitemmän aikaa ovat näet vuotuiset vuokrat, joita meidän on maksettava
yhteisistä huoneustoistamme, rasittaneet meitä suuresti; mutta nyt
vihdoin, kun vuokraa yhä korotettiin, loppui meidän kärsivällisyytemme
-- ja me olemme päättäneet rakentaa itsellemme oman talon.
Toissapäivänä oli meillä senjohdosta kokous, jossa neuvoteltiin, miten
asia olisi järjestettävä. Yliopisto on halukas avustamaan meitä, jos
saamme suurimman osan tarvittavista rahoista kokoon. -- Osan rahoista
voimme lainata ja maksaa korot niillä rahoilla, joita käytämme nykyään
vuokraan. Pääoman me maksamme vähitellen sillä rahalla, jonka saamme
vuokratessamme osan taloa. Mutta jotta emme velkaantuisi kovin pahasti,
täytyy meidän saada osa tarvittavasta summasta lahjaksi tai ansaita
jollakin tavalla. Sitä tarkoitusta varten aikoo ylioppilaskunta ensi
kesänä suurella tarmolla kerätä varoja. Sitä varten pannaan toimeen
lauluretkikin, josta Leopold puhui; toivottavasti ei teillä tällaisissa
olosuhteissa ole mitään sitä vastaan, varsinkin kun vanha, vakava
Paciuskin aikoo yhtyä matkaan. Mutta tästä kaikesta toisella kertaa
enemmän. Voikaa nyt hyvin ja suudelkaa sisaria.
Teidän _Julius_.
Rakas Emilie.
Niinkuin edellisestä kirjeestä näet, on meillä ylioppilailla suuria
tuumia. Aluksi ne ovat kai vain tuulentupia, mutta aikaa myöten
kasvaa niistä todellinen kivinen rakennus. Tätä metamorfosia
kiiruhduttaaksemme olemme päättäneet ottaa teidät, nuoret tyttöset,
liittolaisiksemme ja turvaudumme teidän apuunne tietäen, että te aina
olette valmiit auttamaan köyhiä ja hankkimaan kodittomille suojaa pään
päälle. Me uskomme ja toivomme, että te tahdotte kartuttaa kassaamme
arpajaisilla, konserteilla ja seuranäytelmillä, ja korvaukseksi siitä
me lupaamme olla ikuisessa kiitoksenvelassa teille ja osoittaa teille
niin suurta kohteliaisuutta kuin mahdollista. Täkäläiset nuoret naiset
panevat jo toimeen arpajaisia; mutta luullakseni teidän on parasta
odottaa siksi kunnes professori Snellman ja Topelius ovat toitottaneet
torveensa, ja me olemme sanomalehdissä julkaisemallamme julistuksella
vedonneet helliin tyttösydämiin.
Muiden merkillisyyksien ohella voin kertoa sinulle, että me aiomme tätä
tarkoitusta varten panna jälleen huhtikuun keskivaiheilla toimeen
teatterinäytännön. Sanotaan, että yleisö odottaa sitä jännityksellä.
Nyt voi hyvin äläkä unohda vanhaa _Juliotasi_.
Helsinki, 29 p. maaliskuuta, 1858.
Rakas äiti.
Olen pahoillani, ettet sinä hyväksy yritystämme; mutta samalla olen
iloinen voidessani kertoa, ettei se ole intoilevien nuorukaisten
tuulentupa, vaan että vakavat miehet eivät vain neuvoillaan ja työllään
tahdo kannattaa sitä, vaan että juuri heistä, eikä meistä, itse ehdotus
on lähtenyt. -- Jos tuntisit olosuhteita, niin käsittäisit, miten
tavattoman edullinen, jollei suorastaan välttämätön, oma talo
ylioppilaskunnalle olisi. Nyt me maksamme korkean vuokran epämukavasta
huoneustosta (ei _parista_, vaan seitsemästä kirjastohuoneesta,
kahdesta sanomalehtilukuhuoneesta, yhdestä kokoussalista ja 2-3
ravintolahuoneesta sekä taloudenhoitajan asunnosta), emmekä koskaan
kuitenkaan ole varmat siitä, ettemme saa maksaa vieläkin enemmän tai
tule suorastaan heitetyksi ulos. Minnekä me sitten menemme? Nyt kun
vuokraa korotettiin tuntuvasti, täytyi meidän kärsivällisesti
vaieta, koska ei koko kaupungissa ollut tällä hetkellä mitään
suhteellisestikaan sopivata huoneustoa vapaana.
Sitä paitsi on aivan selvä asia, että jos meillä on oma talo, niin
kaikki juhlat tulevat puolta halvemmiksi, kun meidän ei sitten enää
tarvitse olla tekemisissä herrojen Kleinehn ja kumppanien kanssa. Jos
nyt esim. promotsionijuhlallisuudet tulevat noin 20-30 ruplaa hop.
halvemmiksi maisteria kohti, niin voitetaan sillä joka kolmas vuosi
12-1800 rpl. hop., emme yksin me, vaan isätkin, jotka tuon summan
maksavat, tai ne, jotka lainaavat rahat. -- Ja tämä on vain yksi
esimerkki! Kun uusi, etevä professori astuu virkaansa tai muissa
senkaltaisissa juhlatilaisuuksissa me voimme paljon säästää. Entäs
konsertit ja näytännöt, joita ylioppilaat joskus panevat toimeen,
niitäkin varten on nyt aina vuokrattava huoneusto. Siinä ovat yrityksen
taloudelliset edut; puhumattakaan siitä suuresta mukavuudesta y.m.,
joka seuraisi omaa taloa. -- Epäilemättä sinua huvittaa kuulla, että
Kauppaneuvos Borgström kuuluu siihen komiteaan, joka on valittu
yrityksen toteuttamista varten. Täällä Helsingissä ovat kaikki asiasta
hyvin huvitettuja, ja nuoret tytöt aikovat panna toimeen
arpajaistanssiaiset tämän tarkoituksen edistämiseksi.
Aiottu lauluretki ei ole missään "herättänyt vakavampien ihmisten
hymyilyä", vaan, niinkuin kerrotaan, sen tuloa odotetaan suurella
jännityksellä, niin ettei teidän lainkaan tarvitse pelätä kuoron
jäsenien tekevän naurettavaa vaikutusta.
Nyt olen kirjoittanut melkein koko kirjeeni täyteen, enkä kuitenkaan
kertonut mitään meistä itsestämme; mutta se johtuu siitä, ettei ole
mitään kerrottavaa.
Siksipä sanon nyt sinulle sydämelliset jäähyväiset, rakas äiti, ja
pyydän sinua viemään terveiseni sisarille ja myöskin isälle, siinä
tapauksessa, että hän olisi jo palannut matkaltaan.
Sinun _Julius_.
Helsinki, 25 p. huhtikuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Vihdoinkin on meidän Leopoldimme saavuttanut toivotun päämääränsä, ja
olipa hän vielä niistä kuudesta, jotka yhtä aikaa kuin hän suoritti
kandidaattitutkinnon, kaikista paras. Te tiedustelette, milloin hän
tulee kotiin? Luultavasti vasta toukokuun keskivaiheilla; sillä hän on
jo alkanut työskennellä anatomiasalissa. Ensi lukukautena valmistuu
paljon uusia medisinareita, niin että tuskin vain kaikille riittää
ruumiita. Jotta Leopold vanhempana pääsisi ennen muita työhön, täytyi
hänen nyt jo alottaa.
Vieläkin myöhempään kuin Leopoldin matka siirtyy minun omani. Tähän
saakka otaksuin pääseväni jo kesäkuun 1 päivänä vapaaksi; suureksi
ikäväkseni sainkin vastikään tietää, että kouluni työ jatkuu kesäkuun
12 päivään. Se on harmillista, sillä viimeistään kesäkuun 1 päivänä
matkustavat kaikki tuttavani pois; mutta minkä sille mahtaa.
Ylioppilastalo-yrityksemme näyttää saavuttavan tavattoman paljon
kannatusta, varsinkin kauniin sukupuolen parissa. Turussa, vanhassa
runotarten kaupungissa, innostus ensin laukesi; siellä he näet ovat
panneet toimeen seuranäytelmiä. Helsinkiläiset naiset eivät tahdo
myöskään olla sen huonompia: vastikään täällä pidettiin suuri naisten
kokous, jossa neuvoteltiin, miten rahaa oli kerättävä. Tuloksena oli
se, että ensi syksynä pannaan täällä suuret arpajaistanssiaiset
toimeen. -- Muuten osoitetaan niin suurta myötätuntoa ylioppilaita
kohtaan, että oikein sydäntä lämmittää, ja jokainen meistä tuntee
velvollisuudekseen ansaita tätä huomaavaisuutta. -- Vastikään me saimme
tuntuvan todistuksen kaupunkilaisten hyväntahtoisuudesta: kaksi
ylioppilasta oli näet tulipalossa kadottanut kaiken omaisuutensa. Heti
paikalla perustettiin pieni ompeluseura, joka hankki heille uusia
alusvaatteita. Ylioppilaatkin ovat koettaneet monella eri tavalla
ansaita rahaa. Viime viikolla annettiin teatterinäytäntöjä: esitettiin
kohtauksia "Don Carloksesta", "Silmänkääntäjästä" sekä eräs Mannerheim
& Kumpp. kirjoittama näytelmä, parodiia uudenaikaisesta oopperasta ja
uudenaikaisesta draamasta. Kuusi täyttä huonetta yhteen menoon todistaa
yleisön suurta harrastusta asiaan. Pilettimyömälän edustalla miltei
tapeltiin; 10-15 minuutissa kaikki oli loppuunmyöty.
Sitä paitsi ovat nyt kirjalliset illanvietot alkaneet, joissa pidetään
jokin esitelmä ja sen lisäksi esitetään lausuntoa ja laulua. Kaiken
tämän johdosta on olo täällä nykyään niin mieluisaa, etten tiedä, miltä
ensi syksynä jokin talonpoikaistupa maistuu.
Ja nyt, jääkää hyvästi, rakkaat vanhemmat, ja sanokaa terveiseni
sisarille sekä kaikille muille läsnäoleville.
Teidän _Julius_.
Rautalammilla, 8 p. syyskuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Juuri saavuttuani tänne kiiruhdan kirjoittamaan teille, koska posti
tänä iltana lähtee.
Lupaukseni mukaan kerron teille yksityiskohtaisesti matkastani.
Perjantai-aamuna läksin matkaan ja saavuin päivällisen aikana
Haminaan, jossa kohtasin laulajat. Heidän kanssaan jatkoin sitten
matkaa ja saavuin illalla Loviisaan, jossa sain asunnon eräässä
yksityisperheessä, koska kuuluin myöskin laulajajoukkoon. Meidät
kutsuttiin rovasti Stenbäckin[37] luo ja vietimme siellä illan erittäin
hauskasti. Seuraavana aamuna matkustin Öhbergin luo Pernajaan. Oli
erittäin hauska saada tutustua Öhbergin perheeseen. Olin aina kuvaillut
mielessäni, että he olisivat yksinkertaisia, sydämellisiä ihmisiä, ja
iloitsin suuresti huomatessani, etten ollutkaan erehtynyt heidän
suhteensa. Isä on hiukan vakava, mutta hyväntahtoinen mies; äiti
näyttäytyi varsin vähän, niin etten oikeastaan osaa hänestä sanoa
mitään; sisaret ovat iloisia tyttöjä, jotka ovat koko sydämestään
kiintyneet veljeensä eivätkä olisi mitenkään tahtoneet päästää häntä
matkustamaan. Koko perheessä vallitsi yleensä sellainen yksimielisyyden
ja rakkauden henki, että siellä heti viihtyi. Iltapäivällä me läksimme
Loviisaan laulajien konserttiin ja olimme tilaisuudessa näkemään, miten
heitä juhlittiin. Salin tausta oli koivuilla koristettu, ja lavan
eteen, jossa laulajat seisoivat, oli rakennettu jonkunmoinen
riemuportti kukkaköynnöksistä, jotka lyyry ja ankkuri, toivon eduskuva,
liitti yhteen. Oksien välissä riippui kirjavia lyhtyjä. -- Konsertissa
oli paljon väkeä ja sen lopulla ojennettiin laulajille muistoksi
kukkaköynnöksissä riippuvat laakeriseppeleet. -- Herrat jäivät
konsertin jälkeen saliin punssiboolia juomaan. Vielä samana yönä Öhberg
ja minä palasimme Pernajaan, josta seuraavan päivän iltapuolella
läksimme sitten matkaan ja saavuimme aamulla kello 6 Päijänteen
rannalle. Laiva läksi neljännestuntia myöhemmin, ja illan suussa
tulimme Jyväskylään. Päijänne ei ole yhtä kaunis kuin Saimaa; rannat
ovat tosin enimmäkseen varsin korkeita, mutta tuskin ainoatakaan
asuntoa näkee koko tuon pitkän matkan varrella, kaikkialla vain
yksitoikkoista erämaata. Myöskin rantavuorilla kasvaa melkein
yksinomaan havupuita, jota vastoin Saimaan saarilla lehti- ja
havupuumetsät tarjoavat mieluisaa vaihtelua. Jyväskylän asema on sangen
kaunis, muuten vielä aivan kylämäinen pikku kaupunki; mutta koska sen
paikka kauppaan nähden on edullinen ja sinne tänä syksynä perustetaan
koulu, niin voinee se pian kasvaa suureksi. Sieltä me matkustimme eilen
aamulla ja olemme nyt eräässä kestikievarissa, kunnes löydämme sopivan
asunnon. (Loppu puuttuu.)
Rautalammilla, 20 p. syyskuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Kun matkamme nyt on onnellisesti päättynyt ja olemme kotiutuneet
uudella olinpaikallamme, voin antaa teille kuvauksen elämästämme.
Viimeksi kirjoittaessani olimme jo Rautalammin pitäjän rajojen
sisäpuolella ja aikomuksemme oli Kivisalmen kievarista tehdä retkeilyjä
löytääksemme sopivan talviasunnon. Ensiksi me läksimme Hinkkolaan,
missä Sanmark y.m. olivat kesää viettäneet. Väki siellä oli sellaista,
ettei sen parempaa olisi voinut toivoa: avuliasta, ystävällistä ja
korutonta; koko talo oli hollantilaiseen tapaan puhdas ja siisti.
Kaikki siellä miellytti meitä siinä määrin, että oikein tuntui
ikävältä, ettemme voineet sinne jäädä. Isäntäkin näytti kovin
vastenmielisesti päästävän meidät pois, sillä sen jälkeen kuin hänellä
kesällä oli ollut "rakkaita herroja" [suomeksi alkuperäisessä
kirjeessä], on hän kovin mieltynyt ylioppilaihin. "Kunpa vain olisin
korjannut taloani", sanoi hän useamman kerran. -- Hän saattoi meidät
sitten toiseen taloon, mutta se ei miellyttänyt meitä. -- Seuraavana
päivänä läksimme veneellä liikkeelle ja sousimme Hakkilaan, jota
Sanmark oli suositellut meille. Heti perille saavuttuamme hytkähti
sydän ilosta ja me ajattelimme: tänne me asetumme!
Hakkila sijaitsee varsin suuren järven rannalla, jonka metsäisillä
partailla monin paikoin kohoaa varsin korkeita vuoria. Komea
keltainen talo seisoo mäellä ja sieltä on viehättävä näköala.
Ylt'ympärillä on peltoja ja ikkunoiden alla pieni puutarha. Vaikutelma
oli vieläkin edullisempi, kun astuimme "vierastaloon". -- Jokaisessa
talonpoikaistalossa Savossa ja Karjalassa on pari vieraille varattua
huonetta, jotka ovat paremmin sisustetut kuin muut huoneet;
rikkaimmilla on usein erikoinen rakennuskin vieraita varten. Tässä
vierastalossa oli kaikki oikein mukavaa, mutta ei lainkaan liiallisen
komeaa, vaan samalla yksinkertaista. -- Se todisti meidän
edistyneempien talonpoikiemme varallisuutta ja järjestyskykyä; ikävä
vain, että saimme tutustua myöskin heidän riippumattomuushaluunsa ja
ylpeyteensä. Sillä jotta heidän ei tarvitsisi omassa talossaan pitää
ketään, joka häiritsisi heidän työtään ja jota heidän täytyisi
palvella, he antoivat kaikenlaisten turhanpäisten verukkeiden nojalla
kieltävän vastauksen pyyntöömme. Muuten he kohtelivat meitä erittäin
kohteliaasti, eivät päästäneet meitä päivällisettä pois j.n.e. Samoin
kävi, kun uudistimme yrityksemme parin muun rikkaan talonpojan luona.
-- Varsin alakuloisina me läksimme kirkonkylään löytääksemme pastorin
avulla tyyssijan pitkän etsinnän jälkeen. Matka kulki jälleen vettä
pitkin. Edellisenä päivänä olimme soutaneet aavemmilla selillä; mutta
nyt kävi kulku koko ajan saarien lomitse ja hyvin kapeita salmia
pitkin, jotka muistuttivat pikemmin jokea kuin järveä. Rannat ovat
enimmäkseen korkeita kallioita, joilla kasvaa vain joitakuita mäntyjä;
paikottain ne ovat suurenmoisia, mutta kokonaisuusvaikutus on kaikkea
muuta kuin mieluisa; koko luonto on kuin kivettynyt, aivan hedelmätön
ja eloton, sillä ani harvoin näkee ihmisasuntoja. Kun olimme saapuneet
kirkonkylään, onnistui meidän vieläkin yhden onnistumattoman yrityksen
jälkeen saada asunto Arvolan talossa. -- Arvola sijaitsee mäellä, ja
vain muutaman sadan askeleen leveä salmi erottaa sen kirkosta. Näköalaa
ei oikeastaan voi sanoa kauniiksi, sillä vuoret ovat joko aivan
syrjässä, meidän näköpiirimme ulkopuolella, tai kaukana taustalla,
jossa seutu vähitellen muuttuu alavaksi. Paikkakunta on varsin asuttua,
kirkko aika komea, mutta niinkuin enimmäkseen kaikki asutut seudut
Suomessa kovin puuton; ei puutarhoja, ei varjostavia puita, vaan heti
ikkunoiden alla varsin hyödylliset, mutta kaikkea muuta kuin
esteettiset pellot, jotka näin yksinään tekevät kovin alastoman
vaikutuksen. -- Yksi suuri etu meidän nykyisellä olinpaikallamme on se,
että posti kulkee aivan läheltä ohitsemme ja että me siis voimme olla
huoleti kirjeistämme. -- Kun minun piti Kivisalmessa antaa edellinen
kirjeeni aivan irrallisena postinkuljettajalle, olin kovin peloissani
sen puolesta; toivottavasti se on kuitenkin tullut perille. Meillä on
täällä Arvolassa tilava, hyvä, eteläänpäin antava ja sen vuoksi näin
lämpimällä säällä hiukan liian kuuma huone. Isäntäväkemme ovat erittäin
kelvollisia, avuliaita ihmisiä; isännällä on ehtymätöntä huumoria ja
hän laskettelee aina leikkiä; niinpiankuin hän astuu sisään, tulee
hyvälle tuulelle; mutta sellainen kuin Hinkkolan vanha vaari ei hän
sittenkään ole. -- Mitä meidän ruumiilliseen hyvinvointiimme tulee,
niin ei siinä ole mitään toivomisen varaa; ruoka on hyvää, samoin
asuntokin; kävelyyn on meillä lähes 1/2 km pituinen kallio, joka koko
syksyn pysyy loasta vapaana. Metsästysretkiin en aio tuhlata paljon
aikaa; viime sunnuntaina ammuin kuitenkin lähistössä pyyn.
Opintojemmekin käy hyvin; me nousemme varhain ja päivän kuluessa teemme
koko lailla työtä. Iltasin olen jo useamman kerran ollut tuvassa, olen
lukenut siellä ääneen ja antanut väen kertoa itselleni. Eräs
lähitienoolla asuva runolaulaja on luvannut myös käydä meitä
tervehtimässä.
Säätyläisistä tunnemme tähän mennessä ainoastaan pastorin, joka on
luvannut toimittaa kirjeemme ja lainata meille sanomalehtiä.
Tähän nyt lopetan pitkän epistolani ja pyydän teitä sanomaan
sydämelliset terveiset sisarille; älkää unohtako liioin palvelijoita.
Voikaa kaikki hyvin.
Teidän vanha _Julius_.
Rautalammilla, 3 p. lokakuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Meidän elämäntapamme, senjälkeen kuin viimeksi kirjoitin, ei ole
suuresti muuttunut, ja se soveltuu meille aivan erinomaisesti. Muutamia
tuttavuuksia olemme tehneet, vaikka yleensä olemme pikemmin niitä
karttaneet kuin etsineet. Pastoriin me tutustuimme kaikkein ensiksi,
sillä meidän täytyi pyytää häntä toimittamaan kirjeemme postiin. Hänen
luonaan toinen meistä käy kerran viikossa, vie sinne kirjeet, ottaa
tulleet vastaan ja lainaa häneltä Suomettaren, niin ettemme kokonaan
sentään unohtaisi, että maailmaa riittää pitemmällekin "kuin pellon
päähän" [suomeksi alkuperäisessä kirjeessä], niinkuin sananlasku sanoo.
Sen lisäksi olemme tutustuneet erääseen Collan-nimiseen[38] perheeseen
(isä, äiti ja noin 20-vuotias poika). Rouva Collan on papintytär
oikeaan vanhan ajan malliin, jolloin pappila aina oli täynnä vieraita
ja pidettiin suorastaan loukkauksena, jos matkustaja ajoi ohitse
poikkeamatta taloon. Tätä vanhaa, piakkoin esihistoriallisiin
traditsioneihin kuuluvaa tapaa seuraa Collanin perhe uskollisesti, ja
meitä odotettiin jo kauan sitten taloon. Varsinkin vanha rouva, joka
kaipasi kovin äskettäin Kuopion kouluun lähetettyjä nuorempia lapsiaan
ja muisteli vielä niitä kolmea iloista ylioppilasta, jotka kesällä
usein olivat käyneet heillä, oli kovin kärsimätön saadakseen nähdä
meitä. Vihdoin hän lähetti meille sanan, että meidän välttämättä oli
käytävä heillä. Me seurasimme kutsua viime sunnuntaina ja olimme
tyytyväiset käyntiimme. Vanha herra on erittäin iloinen mies, kertoo
hauskoja juttuja omasta ja muiden elämästä, vanha rouva, jonka koko
olennosta säteilee sydämenhyvyyttä, tekee erittäin miellyttävän
vaikutuksen. Hän ei ole juuri koskaan käynyt pitäjänsä rajojen
ulkopuolella ja tuntee yhtä vähän maailmaa ja ihmisiä kuin lapsi. Oli
liikuttavaa kuulla hänen kertovan eräästä matkastaan Turkuun, miten
pelottavaa hänestä oli olla niin monien vieraitten ihmisten parissa,
jotka käytökseltään olivat kylmiä ja epäystävällisiä, monet vieläpä
raakoja ja karkeita. Miten iloinen hän olikaan nähdessään jälleen
tuttuja, ystävällisiä kasvoja ympärillään. -- Minut valtaa aina
niin erikoinen tunne, kun näen joitakin tuon patriarkaalisen,
vieraanvaraisen polven viimeisiä edustajia, jotka pitävät kaikkia
ihmisiä ikäänkuin veljinään. Minä käsitän, että yhä lisääntyvän
sivistyksen, vilkkaamman liikeyhteyden ja uuden maailman aatteiden
mukana tämän vanhan täytyy kadota, ja minä tiedän, että juuri
veljeysaate näiden uusien pyrintöjen ja korkeamman sivistyksen
välityksellä pääsee ylevämmällä tavalla ja paljoa suuremmassa
mittakaavassa oikeuksiinsa -- mutta sittenkään en voi voittaa haikeaa
tunnetta, kun näen "the old merry Finland" [vanha, iloinen Suomi]
vaipuvan hautaan!
Vielä on minun kerrottava teille käynnistä metsänhaltijain luona.
Eräänä kauniina aamuna valtasi minut voittamaton halu saada jälleen
samoilla metsässä, ja läksin samassa talossa asuvan metsästäjän kanssa
liikkeelle. Me palasimme vasta myöhään illalla kotiin, mutta niinpä
meillä oli metsästyslaukkumme täynnä pyitä. Pyiden houkuttelu on
erittäin hauskaa metsästystä. Mutta paitsi sitä hauskuutta, jonka
metsästäminen tuottaa, oli minulla tällä retkellä toinenkin huvitus.
Seutu, jonka läpi me samoilimme, on hyvin vuorista, ja vuoret
tavattoman louhikkaita. Ristin rastin kulkee syviä, kapeita onkaloita,
joiden seinät enimmäkseen ovat äkkijyrkät. Muistelin useasti
vuorikauriin pyytäjiä meidän kiivetessämme kallioita ylös. Vuorien
huiput ovat havupuiden peitossa, onkaloissa sitä vastoin kasvaa
lehtipuita, eikä vain tavallisia lajeja, vaan lehmuksia, vieläpä
kuusamiakin. Sen johdosta näyttävät vuoret kaukaa katsoen hyvin
kirjavilta, varsinkin kun syksy nyt on värittänyt lehdet keltaisiksi ja
punaisiksi. -- Se oli oikein tuollainen päivä, jota ei unohda, vaan
joka elää uudelleen muistossa kauniina kuvina.
Niinpä varastoni tältä kerralta on lopussa, eikä minulla ole teille
muuta sanottavaa kuin jäähyväiset; sydämelliset suudelmat sisarille ja
terveiset isoisälle.
Teidän _erakkonne_.
Rautalammilla, 17 p. lokakuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Isän kirjeestä näen, että teillä kaikki on hyvin. Meidän elämässämme ei
ole tapahtunut mitään muutosta. Yhden uuden tuttavuuden olemme
kuitenkin tehneet, nimittäin nimismies Östlingin, joka, samoinkuin koko
hänen perheensä miellytti meitä suuresti. Hän on harvinaisen
joviaalinen mies, ja hänen rouvansa on myöskin iloinen ihminen. Sanmark
& Kumpp. olivat heillä hyvin usein ja näyttävät voittaneen koko talon
suuren suosion, sillä kaikki puhuivat paljon heistä ja nimittävät heitä
aina vain "heidän ylioppilaikseen". -- Tämän viikon alussa olin
pakoitettu matkustamaan Kuopioon, sillä tarvitsimme välttämättä
muutamia kirjoja. Harvoin olen niin suuresti iloinnut nähdessäni
jälleen tutun paikan, kuin nyt tullessani Kuopioon. Kaupunki oli
edellisellä kerralla tehnyt minuun erittäin miellyttävän vaikutuksen,
osittain sen vuoksi, että siihen aikaan olin tavattoman hilpeällä
mielellä, osittain siksi, että minut otettiin siellä erittäin
ystävällisesti vastaan. Useita entisiä tuttavia kävin siellä
tervehtimässä; ikävä kyllä en tavannut piispaa kotosalla, mikä suretti
minua sitä enemmän, kun hän jutellessaan Leopoldin kanssa oli niin
ystävällisesti minua maininnut.
Nyt lopetan jälleen ja lähetän sydämelliset terveiseni rakkaalle
isoisälle, sisaruksille sekä kaikille muillekin.
Teidän _Julius_.
Rautalammilla, 7 p. marraskuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Juuri ikään vastaanotin isän kirjeen ja vastaan siihen heti.
Täällä meillä käy kaikki tavallista kulkuaan. Minä iloitsen joka päivä
"omituisesta päähänpistoksestani", joka toi minut tänne. Niin kaukana
maailman melskeestä kuin olemme, että vain joskus kuulemme mitä siellä
tapahtuu, elämme me yksinomaan opinnoillemme. Sunnuntai-vieraskäynnit
eivät häiritse meitä myöskään, koska enimmäkseen palaamme varhain
illalla kotiin. -- Niistä henkilöistä, jotka kuuluvat meidän
jokapäiväiseen kotielämäämme, en ole vielä mitään maininnut
aunukselaisista, jotka usein tavaroineen tulevat tänne. Erään
sellaisen miehen suosion voitin siten, että eräänä iltana, kun hän oli
täällä, luin ääneen Kalevalaa, joka suurimmalta osaltaan on juuri
Venäjän-Karjalasta kerätty. Joka kerta sen jälkeen hän tänne tullessaan
tarjoo meille kahvia, vieläpä kerran erittäin hyvää teetä.
Nyt sanon teille jälleen hyvästi ja lähetän sydämelliset terveiseni
isoisälle ja siskoille.
Teidän _Julius_.
Rautalammilla, 21 p. marraskuuta 1858.
Rakkaat, kalliit vanhempani.
Ette voi aavistaa, miten minua vastasaapuneet kirjeet ilahduttivat.
Ajatelkaahan, mikä ajatus minua parina viime viikkona on kiusannut.
Molemmat viimeiset kirjeet olivat niin kovin lyhyet -- että luulin
teitä jollakin tavalla loukanneeni. Mutta en voinut mitään muuta syytä
itsessäni keksiä, kuin että ehkä liian usein olen kehunut olevani
tyytyväinen täällä olooni. Onhan minulle jo ennenkin pari kertaa
sattunut, että Helsingistä ja Kaavilta käsin olen ilmaissut
tyytyväisyyttäni tavalla, josta te olette voineet saada sen käsityksen
ikäänkuin minun olisi kaikkialla muualla hyvä olla paitsi kotona. Mutta
olen aina ajatellut, että te tunnette minut, ettekä voi erehtyä minun
suhteeni, ja samalla olen kuvaillut mielessäni, että teidänkin olisi
hauska tietää, että olen tyytyväinen. Siksipä, koska tulevaisuudessakin
epäilemättä tulen kehumaan jotain vierasta paikkakuntaa, josta
valehtelematta en voi sanoa päinvastaistakaan, niin älkää pitäkö sitä
rakkauden puutteena; lähellä tai kaukana olen aina _teidän_
Juliuksenne.
Ja tehdäkseni itseni jälleen syypääksi samaan vikaan täytyy minun
totuudenmukaisesti vastata äidin kysymykseen, että yksinäisyys ja
hiljaisuus tuntuu olevan minulle kaikkein sopivin ilmakehä. Minun
täytyy tosiaankin kiittää Jumalaa, että hän on niin sallinut. Parin
viimeisen vuoden kuluessa oli entinen itseenisulkeutumisenhalu
kadonnut; olin muuttunut vilkkaaksi, iloiseksi ja seuraarakastavaksi,
mutta samalla kertaa itserakkaaksi, äänekkääksi ja turhamaiseksi. Ja
vaikka olen jo kauemmin kuin puoli vuotta taistellut näitä vikoja
vastaan, niin ei minun sittenkään tahtonut onnistua voittaa niitä.
Olin kadottanut kunnioituksen itseäni kohtaan ja horjuin sinne tänne,
vuoroin vallattoman iloisena, vuoroin taas aivan masentuneena
mieleltäni. Jo kesällä alkoi tilani parantua, ja täällä uuttera,
säännöllinen työ vahvistaa tahdonvoimaani ja antaa minulle, jos kaikki
käy hyvin, tarpeellisen itseluottamuksen jälleen.
Ja lopuksi, mitä yksinäisyyden vaikutukseen opintoihin tulee, jota
seikkaa äidin kysymys tarkoitti, niin täytyy minun sanoa, ettei minun
koskaan ole ollut niin helppo oppia, nyt kun ei mikään ole
harrastuksiani hajoittanut, ja että muistini, josta tutkintoa varten
lukiessa eninten on riippuvainen, on täällä paljon parantunut
varmaankin siksi, että koko huomioni on kohdistunut siihen, mitä luen.
Mitä taas oppiaineisiini tulee, niin olen omistanut aamupäivän, joka on
pitempi ja parempi osa päivää, historialle. Kahtena ensimäisenä
kuukautena pääsin Schlosserin maailmanhistorian loppuun, ja nyt olen
alottanut jälleen alusta ja aion tätä kertausta jatkaa aina helmikuuhun
saakka. Iltapäivisin luin ensiksi Fischerin estetiikan, jota lukiessa
ajatukseni ovat suuresti syventyneet ja olen päässyt selvyyteen monesta
kysymyksestä, jotka usein ovat mielessäni päilyneet. Ensi suvena luen
siitä osia äidille. Erikoiseksi ilokseen hän on huomaava, miten
uskonnollinen tuo mies on, jota niin monet ovat syyttäneet
harhaoppiseksi. Vastikään olen ruvennut lukemaan Ponten Atterbomin
"Svenska siare och skalder", joka on tavallaan ruotsalainen
kirjallisuushistoria. Tämän teoksen, joka itsessään on runollinen
mestariteos, olen jo kerran ennen kymnaasissa ollessani lukenut, ja
mielihyvällä muistelen sitä tuttavuutta. Se on suurella rakkaudella ja
tunnollisuudella piirretty sarja kuvia, joihin liittyy näytteitä
puheenaolevien ruotsalaisten runoilijoiden parhaista tuotteista.
Nyt minulla on teille vielä jotakin kerrottavaa, mikä suuresti tulee
ihmetyttämään teitä, nimittäin että olemme muuttaneet asuntoa. Ei
silti, että meillä entisessä paikassa olisi ollut paha olla, mutta
niinkuin tiedätte: "Le meilleur est le plus grand ennemi du bon".
[Paras on hyvän pahin vihollinen.]
Olimme kuulleet kerrottavan eräästä talonpoikaistalosta, jossa oli
hyvin suuri uusi tupa. Me läksimme sitä katsomaan ja se miellytti meitä
niin suuresti, että päätimme muuttaa asuinpaikkaa. Me asumme nyt
korkeassa, kauniissa salissa, jossa on viisi ikkunaa ja joka on niin
tilava, että se tekee 18 askelta toisesta nurkastaan toiseen.
Kattohirsiin olemme kiinnittäneet keinun ja voimistelemme joskus
poikkipuiden varassa. Täällä voin oikein mielin määrin kävellä ja
lukea. Olen totuttanut itseni siihen jo aikoja sitten ja se rasittaa
vähemmän kuin ikuinen istuminen. Ikävä kyllä voin sitä tehdä vain
niinkauankuin on valoisaa, ja päivät lyhenevät nopealla vauhdilla.
Niinpä juoksen myös edestakaisin kirja kädessä niinkauankuin on
valoisaa, kunnes jalat eivät tahdo enää kannattaa. Välillä istun jonkun
aikaa ja sitten alotan jälleen juoksuni. Saappaat, jotka sain isältä,
ovat tällä tavalla jo loppuun luetut. Onneksi asuu lähiseudulla
erinomainen suutari, joka on jo pannut metsästyssaappaihini niin hyvät
puolipohjat, ettei sen parempia voisi Helsingissäkään saada, ja ne
maksoivat vain 1 ruplan 75 kop!
Yleensä on täällä paljon kaikenlaisia käsityöläisiä, niin ettei täällä
pulaan joudu, jos jotakin sattuu tarvitsemaan. Monet heistä ovat
käyneet oppia Pietarissa, Helsingissä tai muualla.
Ja nyt lopetan tällä kertaa päiväilmoitukseni lähettäen terveisiä
isoisälle, sisarille ja kaikille muille.
Teidän _Julius_.
Rautalammilla, 17 p. joulukuuta 1858.
Rakkaat vanhemmat.
Lähestyvän joulu- ja uudenvuodenjuhlan johdosta toivotan teille
sydämestäni onnea. Jospa ensi vuoden kuluessa olisimme yhtä tyytyväisiä
ja onnellisia kuin tänäkin loppuunsa kallistuvana vuonna. Jospa
varsinkin minun onnistuisi tuottaa teille kunniaa ja iloa!
Joulu-aattona tulen erikoisesti ajattelemaan teitä, kun nyt ensi kertaa
eläissäni vietän tätä juhlaa yksin. Mutta me olemme päättäneet sinä
iltana sytyttää hiukan useampia kynttilöitä kuin tavallisesti, jotta
meillä olisi kuitenkin jotain, mikä muistuttaisi joulukuusta. Olin
oikeastaan aikonut tuottaa talon lapsille jouluilon, jommoista he eivät
ennen ole nähneet ja olin ottanut mukanani värillistä paperia lyhtyjä
varten; mutta mistä saisin aikaa niiden valmistamiseen?
Yhden joululahjan olen kuitenkin saanut, jotta en jäisi aivan
osattomaksi. Se on vastailmestynyt kirja: Dunckerin, erään viime Suomen
sodassa kaatuneen sankarin elämäkerta. (Hänen pojanpoikansa on kaunis
laulaja Duncker.) Jos tapaatte Ahrenbergin, niin kiittäkää häntä, olkaa
niin hyvät, huomaavaisuudestaan minua kohtaan, kun hän lähetti tämän
kirjan. --
Voikaa nyt hyvin ja sanokaa terveisiä isoisälle ja sisarille.
Teidän _erakkonne_.
Ja vielä viimeiseksi: Jos tahdotte tuottaa minulle suuren jouluilon,
niin antakaa avustusta niille veteraaneille, jotka puolustivat Suomea
1808. Kaikkialla Suomessa heille kerätään rahaa. Ei suinkaan Viipuri
ole niin epäisänmaallinen, ettei se tekisi mitään?
Rautalammilla Tahvananpäivänä 1858.
Veli Kaldun (Kaarlo Slöör).
Jopa tainnet luulla minun erämaihin eksyneeksi, kun en ole sanaakaan
lähettänyt sinulle, ja ehkä lienee syytä minunki vähän murista, kun et
ole uusista tiloista ja toimistas virkkanut mitään. Elä kuitenkaan
minua kovin syytä, sillä aikani on ollut niin niukassa, etten
mielellään ole tuntiakaan antanut pois.
Näille seuduille tulimme Öhbergin kanssa alussa syyskuuta ja saimme,
vähän aikaa pitäjää korttierin etsossa kuljeskeltua, asuntopaikan
Arvolassa, joka taitaa olla sinullekin tuttu paikka. Me jo vähän olimme
epäilyksissä saisimmeko tässä pitäjässä asuinsiaa ollenkaan, sillä
kokonaista kaksi vuorokautta meidän täytyi kulkea talosta taloon eikä
meitä tahdottu ottaa vastaan. -- Arvolassa oli meidän hyvä olla niin
kauan kuin lämmintä piisas; vaan pakkanen meidät siitä korkeasta
aukeasta paikasta karkotti Sahalaan, jossa nyt olemme asuneet
puolitoista kuukautta. Nykyinen asuntomme on kaikin puolin parempi:
meillä on iso tupa, parempi ruoka ja parempi siivo ja siisteys. --
Suomea tässä kirkonkylässä puhutaan niin ruotsinsekaista, ettei tässä
juuri ole mitään oppimista; mutta me emme joudakaan paljon lörpötellä,
kun Schlosser-riivattu ja Brunérin kielioppi vievät kaiken aikamme. Voi
jos olis päästy tästä pulasta! Jumala ties miten viimein käynee! Päivä
päivältä minä tulen typerämmäksi, niin että pahoin pelkään, ettei
keväällä ole ihmisjärkeä hituakaan jäljellä. Ompa raavaan raatamista
tää "pluggaminen"!
Pitäjän herrasväki ovat meille olleet hyvin kohteliaita, niin kuin
Savossa ainakin. Suntai-illat ollaan aina käyty visitin päällä,
niinkuin turkulaisen sisar. Muuta en tiedä mainita mitään erinomaista
kuin että provasti Hirn viimeinkin on kuollut. Tuttavas sanovat sinulle
paljon terveisiä!
Ja nyt jää hyvästi! Voi hyvin ja sano terveisiä Britsille[39] vanhalta
veljeltäs _Julius'elta_.
Rautalammilla, 2 p. tammikuuta 1859.
Rakkaat hyvät vanhempani.
En tiedä, miksi kuvailin mielessäni, että äidin edellinen kirje oli
vain tuollainen ylimääräinen ja että minua tänään taaskin odotti
sunnuntaihuvitus. Ja aivan oikein, kun väki palasi kirkosta, toivat he
kirjeen minulle. Miten iloinen olinkaan, etten ollut pettynyt!
Niinkuin viime kirjeessäni mainitsin, oletimme, että joulu-aattomme
tulisi olemaan hyvin yksinäinen, ja vielä samana aamuna olimme siinä
luulossa. Mutta äkkiä saimme hovineuvos Westzynthiukselta[40]
ystävällisen kutsun, jota me tietysti kernaasti seurasimme, koska tämä
perhe on niin hienosti sivistynyt ja hyväntahtoinen. Me vietimme heillä
erittäin hauskan illan. Myöskin me molemmat saimme joululahjan itseään
nimittämättömältä henkilöltä (ommellun valkean kaulahuivin). Myöhemmin
saimme selville, että ne olivat Collaneilta, jotka ensimäisinä ottivat
meidät vastaan kotiinsa. Täällä on näet se tapa vallalla, että nuoriso
antaa perheen ulkopuolellekin pieniä joululahjoja. Yleensä on suhde
perheitten välillä täällä niin läheinen ja ystävällinen, kuin
kuuluisivat he kaikki yhteen.
Kuvauksestasi joulujuhlan vietosta koulussa, kiitän sinua isä kulta;
olin hyvin utelias kuulemaan, miten sitä oli vietetty, ja minua
ilahdutti suuresti, että lähettämäni pieni puhe[41] lapsille mielytti
heitä. Luulin ensiksi, kun vedin esille painetun paperiliuskan, että
siinä oli kutsu jonkun seuran jäseneksi, ja hämmästyin hiukan
nähdessäni vanhan tuttavan; rauhoituin kuitenkin huomatessani, että
kirjoitus oli nimetön. Älkää antako myöhemminkään ilmi, mistä se on
lähtenyt. Olen näet sen johdosta, että aina jotakin innolla
suoritettuani olen kertonut siitä muille, ikäänkuin se voisi myös muita
innostuttaa, joutunut siihen maineeseen, että olen oikea käki. Siksipä
tahtoisin kernaammin, ettei minun nimeäni mainittaisi sen yhteydessä,
mitä olen tehnyt.
Joululahjastasi, rakas isä, kiitän suuresti.
Että Viipurissa vihdoinkin on tehty jotakin veteraanien hyväksi,
ilahduttaa minua suuresti. Vaikka Qvist[42] arvostelussaan olikin
hiukan liian nopsa, niin täytyy tunnustaa, että olisi ollut suuri häpeä
Viipurille, ellei se tässä asiassa olisi tehnyt mitään. Mitä esim.
Saksassa olisi sanottu, jos siellä olisi kerätty varoja 1813:n
veteraaneille, ja joku rikkaista kauppakaupungeista, esim. Hampuri tai
Bremen ei olisi tahtonut ottaa osaa keräykseen siitä syystä, ettei
näiden kaupunkien lähitienoilla asunut näitä veteraaneja?
Ja nyt toivon teille ja isoisälle sekä kaikille muille rakkailleni
hyvää vuoden jatkoa.
Teidän _Julius_.
Rautalammilla, 16 p. tammikuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Tänään sai posti sen typerän päähänpiston, ettei se tuonut minulle
kirjettä. Ikävä, että postia tulee vain kerran viikossa tänne, sillä
nyt minun täytyy odottaa aina ensi sunnuntaihin.
Viime kirjeessäni kerroin teille jouluajan vietosta. Kolmessa
tanssiaisissa me olimme, mutta sitten elämä alkoi jo käydä liian
kirjavaksi minulle ja päätin sulkeutua kuoreeni korvatakseni sen
vahingon, jonka parina hukkaanmenneenä päivänä olin kärsinyt. Sillä
tuollaisia hyppyjä seuraavina aamuina emme olleet oikein halukkaat
työhön. Olenpa luopunut yksin sunnuntaivierailuistakin. Kerran on minut
kuitenkin viekoiteltu mukaan sen jälkeen kuin tein tämän päätöksen,
sillä lukkari oli kovin ystävällisesti pyytänyt meidät luokseen,
vieläpä lähettänyt oman hevosensakin meitä hakemaan, niin etten voinut
olla menemättä.
Isää pyytäisin minun nimessäni tilaamaan "Mehiläistä". Tuleeko Suometar
meille tänä vuonna? Ellei, niin haluaisin saada sen.
Ja nyt, voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat; paljon terveisiä isoisälle ja
sisarille.
Teidän _Julius_.
Rautalammilla, 12 p. helmikuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Tämä on viimeinen kirje, jonka saatte täältä, sillä kahden viikon
kuluttua matkustan ja ilmoitan teille heti saavuttuani Helsinkiin. Ensi
kirjeenne tulee teidän osoittaa Helsinkiin, sillä täällä ei posti minua
enää tapaa. Syynä siihen miksikä lähden täältä kaksi viikkoa varhemmin
kuin alkujaan olin aikonut, on se, että en voinut saada tänne erästä
kirjaa, jota välttämättä olisin tarvinnut. Rauhoittaakseni äitiä
matkani suhteen voin kertoa teille, että minua on kohdannut aivan
odottamaton onni siinä suhteessa, että Sahalan (talo, jossa me asumme)
omistaja tahtoo saada rekensä ja _vällynsä_ Helsinkiin ja että minä
kuljetan ne mukanani.
Niinpä on tämä elämäni ajanjakso lopussa, ja toivon, että voisin olla
tulevaankin yhtä tyytyväinen, silloin palaisin suuremmalla
luottamuksella yliopistoon. Ikäväkseni olen huomannut, että vaikka
ennenkin olen tehnyt työtä ja toverit ovat pitäneet minua
pedanttinakin, niin on vilkkauteni kaikesta huolimatta vienyt minut
pintapuolisuuteen. Moni asia, josta luulin olevani jo selvillä, on
tuottanut minulle täällä kovaa työtä, ja pahinta on se, että minulla
tuskin enää on aikaa käydä kaikki vielä huolellisesti lävitse, vaan
täytynee minun lopulta, pelkään pahoin, hutiloida tullakseni valmiiksi.
Ja nyt voikaa hyvin ja sanokaa terveisiä isoisälle ja sisarille.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 3 p. maaliskuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt olen onnellisesti täällä ja kerään parasta aikaa huonekalujani ja
muita tavaroitani kokoon. Vasta huomenna toivon voivani alottaa lukuni.
Niinkuin olette nähneet edellisistä kirjeistäni, olen jo pitemmän aikaa
ollut epätoivoissani sen johdosta, että suurimmalla ponnistuksellakaan
tuskin voinen jossakin määrin kunniakkaasti suoriutua tutkinnostani.
Tämä ajatus on kiusannut minua hirveästi ja käynyt yhä painostavammaksi
mitä selvemmin huomasin, että aika on supistunut liian lyhyeksi. Nyt
täytyy minun vihdoinkin rohkaista mieleni ja pyytää teitä, että
sallisitte minun lykätä tutkintoni ensi syksyn _alkuun_. Minä annan
teille pyhän lupauksen, että se on viimeinen lykkäys! Jumala tietää,
että minä itse, enemmän kuin kukaan muu, toivon vihdoinkin saavani
tämän kuorman hartioiltani; mutta ymmärrättehän myöskin, miten vaikea
on alistua tutkittavaksi, jollei ole vakuutettu siitä, että voi siitä
suoriutua oman ansionsa, eikä toisten armahduksen nojalla.
Toivoen, että onnelliset olot kotona saattavat teidät unohtamaan tämän
pettyneen toiveen, lausun tällä kertaa teille jäähyväiset ja pyydän
pikaista vastausta.
Teidän _Julius_.
Helsingissä, 12 p. maaliskuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Tuhannet kiitokset sydämellisistä kirjeistänne, jotka virkistivät minua
aina sieluun saakka. Minun täytyy tunnustaa, että levottomalla
jännityksellä odotin teidän vastaustanne ikävään ilmoitukseeni.
Pelkäsin suuresti, että arvostelisitte ankarasti päätöstäni. Oikeastaan
olisikin velvollisuuteni ollut kysyä ensin teidän mielipidettänne.
Mutta osittain on asia sitä laatua, että oikeastaan vain itse voi olla
neuvonantajansa. Osittain oli se sisällinen taistelu, jonka nostatti
halu ratkaista asia niinpiankuin suinkin omaksi parhaakseni ja teidän
tyydytykseksenne sekä toiselta puolen tunne, että muutamista
osattavista pääsisin vain läpi livahtamalla, niin kiusallinen, että
minun täytyi toivoa sen mitä pikimmin päättyvän. Älkää kuitenkaan
luulko, että väärä kunnianhimo olisi ohjannut minua; käsi sydämellä
voin vakuuttaa teille, että siitä en tiedä mitään. Mutta se seikka,
niin kernaasti kuin haluaisinkin, estää minua suorittamasta
tutkintoani, että minusta tuntuu aivan sietämättömältä vastaanottaa
jotain ansiotta. Jos minulla olisi vain muutamia viikkoja vielä aikaa,
niin olisin tyytyväinen. -- Olen pahoillani, etten voi seurata
neuvoanne, mutta se on todellakin mahdotonta. -- Mitä ensi kesään
tulee, niin ikävä kyllä en voine, niinkuin haluaisin, viettää sitä
teidän seurassanne; aivan eristettynä ei minun kuitenkaan tarvitse
olla. Koska olen tottunut varhain nousemaan, voin työskennellä jo
varsin monta tuntia sinä aikana, jolloin teillä ei kuitenkaan olisi
minusta mitään iloa. Tosin heinäkuun lopussa täytynee minun palata
jälleen tänne saadakseni olla aivan häiritsemättä.
Te näytätte olevan huolissanne asuntoni vuoksi; voin vakuuttaa teille,
että se on lämmin ja hyvä, joskaan ei sellainen tanssisali kuin
Rautalammilla.
Nyt voikaa hyvin ja tervehtikää kaikkia rakkaitani.
Teidän _Julius_.
Helsingissä, 13 p. Maalisk. 1859.
Veli Kaldun.
Jo on sinulle kirjoittaminen minulla ollut vähän aikaa hankkeissa, ja
Sederholmin[43] kautta lähettämäsi muistutus on sitä jouduttanut.
Viimein kirjoittaessani olin tulisessa kiireessä, kun aioin vielä tänä
keväänä keritä mainioon kokelasarvoon; vaan sen on nyt täytynyt jäädä
syksyyn. Se kyllä on kaikin puolin paha heittää huomiseksi mitä olisi
tänäpänä tehtävä, vaan mitäs teet kun et kuitenkaan voi Josuan tavalla
saada päivää venytetyksi. Voi veikkonen, kyllä on Suomen kielen
oppiminen tarpeellinen asia, mutta tosi on sekin, että sitä oppiessa
täytyy jäädä jälelle muun opin ja valistuksen tiellä ja työtä on sitten
pyrkiä muiden rinnalle. Kirjeestäs näen ettei olekaan virkas joku
"Schlaraffenland" missä kun suun aukaiset, kyhkyiset paistettuna
lentävät sisään; kylläpä sinulla näkyy työtä olevan itsen pitää ja
muillenki antaa. Onkos edes kesäksi rauhaa? -- Koulusta puhuessamme
sopinee kysyä mitä sanot Jyväskylän "Suomalaisesta" koulusta. Semmoista
se on kun ei panna kunnon miehiä asian johtajiksi. (Yrjö) Koskista ei
tahdottu, pantiin Pesonius[44] _quidam_ (jokin) ja niin kävi kuin
pelättiin. Tuomiokapitulin kysymykseen oliko mahdollista asettaa Suomen
kieli yliluokillekin, hän, mainio _quidam_, vastas: Koulukirjoja
puuttuu; ja koska useimmat koulun yläluokkain oppilaat ovat
ruotsalaisia, niin pitää odottaa kunne aliluokista suomalaisia tulee
siaan. -- Syyllä sanoo Snellman: "ei ainoastaan linnain komentajana
tule kuuluisaksi", s.o. on Cronstedt'ejä muuallakin kuin Viaporissa.
Viime kirjeessäni mainitsin Pentimäen isäntää (Rautalammilla) en
nähneeni; sittemmin hänet tapasin rovastin hautajaisissa; hän lähetti
paljon terveisiä sinulle. Nyt on Öhberg, joka ei tullutkaan minun
kanssani Helsinkiin, mennyt sinne asumaan. Kesäksi taitaa taas
Rautalammille mennä jommoinenkin joukko ylioppilaita enimmiten
viipurilaisia. Rautalampelaiset ovat sinulle hyvin kiitolliset siitä,
että tämän ylioppilastulvan olet johtanut sinne. Sillä käyntisi siellä
Pekan[45] kanssa ja kertomukset ovat meidät kaikki sinne houkuttaneet.
Kirjallisuuden Seuralle on, niin kuin arvattavasti sanomalehdistä olet
nähnyt, tullut 3 näytelmää, joista yksi ehkä palkinnon saanee; toisista
on yksi merkillinen vaihettelevaisuudestaan, sillä ei päähenkilökään
tule esille enemmän kuin kahdessa, kolmessa kohtauksessa; yhä tulee
toisia! -- Sivumennessä saan mainita, että minäkin olen nyt tullut
Seuran jäseneksi.
Voi nyt hyvin velikulta ja muista joutaessas jolloinkulloin
_Juliustas_.
Viipurilaiset tahtoisivat saada runokalenterin toimeen ja pyytäisivät
sinultakin apua. Etkö voisi antaa joitakuita niistä lauluista, jotka
palkkion saivat tahi muita!
Helsingissä, 24 p. maaliskuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Juuri sain Emilien kirjeen, jossa hän kertoo teidän palanneen kotiin.
Myöskin näen hämmästyksekseni, että hänen häänsä tulevat vietettäviksi
jo kesäkuun 10 päivänä. Mikä vahinko, ettei niitä voida yhdistää teidän
hopeahäihinne. Miten ihanaa, jos ne voisivat hiukan odottaa ja minä
voisin kiirehtiä kandidaattitutkintoani.
Nyt minun pitäisi kai kertoa teille hiukan itsestäni ja elämästäni;
mutta siitä on herttaisen vähän kerrottavaa. Onpa sentään ihmeellistä,
miten jokin työ tai ajatus voi niin kokonaan kiinnittää ihmisen
huomion, että kaikki muu joutuu syrjään. Niinpä olen siinä määrin
syventynyt työhöni, että monen asian suhteen, joka muuten herätti
mielenkiintoani, olen tullut suhteellisen välinpitämättömäksi.
Kuitenkin vain tilapäisesti; kun kivi kerran putoaa sydämeltäni, niin
tiedän, että kaikki, mikä on piiloutunut syvyyteen, kumpuaa taas
esille. Nyt voin jossakin määrin kuvailla mielessäni, miten tuollainen
kamarioppinut kirjatomussa kuivettuu eläväksi muumioksi. Jos tahtoo
olla kokonainen ihminen, niin ei saa yksinomaan hautautua "suurten
vainajien" pariin; sillä välin täytyy myöskin hyöriä elävien joukossa,
vaikkapa nämä eivät olisikaan yhtä suuria.
Ennenkuin taaskin lausun teille hyvästit, täytyy minun pyytää, että
äiti ottaisi huolehtiakseen hiukan rempallaan joutuneesta ulkonaisesta
ihmisestäni. Rautalampelainen pesijätär on nimittäin suorittanut työnsä
niin perinpohjaisesti, että luvalla sanoen alemmat "nimittämättömät"
vähitellen ovat muuttuneet riivityksi nukaksi. Yksi ainoa pari on
käyttökelpoinen; pian minun täytyy siis kuin Epaminondas istua kotona
sillä välin kuin vaatteita pestään. Mutta koska tuollaisia
vanhanaikuisia sankaritekoja ei meidän käytännöllisenä aikakautenamme
enää ihailla, niin pyydän äidin mitä pikimmin lähettämään koko
varavarastoni, jonka jätin kotiin. Terveisiä isoisälle ja sisarille.
Teidän _Sansculotte'nne_.
7 p. huhtikuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Kahtena viime viikkona en ole tehnyt yhtä ankarasti työtä kuin siihen
saakka; sillä olin sittenkin hiukan väsynyt; mutta nyt alan uudelleen
kerättyäni hiukan voimia.
Tänä aikana vietettiin täällä varsin soma juhla. Filologinen tiedekunta
jakaa näet joka vuosi palkintoja runoteoksista tai novelleista y.m.
Tänä vuonna kaksi ylioppilasta huomattiin kelvollisiksi palkittaviksi,
toinen sai palkinnon alkuperäisestä runokokoelmasta, toinen Mooren
"Irish melodies" -- käännöksestä. Piakkoin on kulunut kolme vuotta
siitä, kun viimeksi palkintoja jaettiin, jolloin Kaarlo Slöör tuli
palkituksi. Viime vuosien kuluessa on ollut niin suuri puute
runoilijoista, että tuntui oikein ilahduttavalta, kun jälleen joitakin
on ilmestynyt. Kolmas nuori runoilija piti samassa tilaisuudessa
erinomaisen kauniin puheen maisteri Ahlqvistille, joka vastikään on
palannut kotiin kielitutkimusmatkoiltaan suomalaisten heimolaisten
keskuudessa Venäjällä. Niinkuin tiedätte, on Castrén päässyt selville
siitä, että suomalaisten kotipaikka oli Altain seuduilla. Sen johdosta
lausui puhuja: Muutamia vuosia sitten juhlimme me Castrénin
kotiintuloa, hänen, joka äärettömien vaarojen ja vaivojen takaa oli
seurannut kansamme jälkiä aina sille seudulle saakka, missä sen kehto
oli seisonut. Mutta hänet riistettiin pois työn äärestä ennenkuin se
oli loppuun saatettu. Tämä työ on tärkeä Suomen kansalle. Samoinkuin
yksityiselle ihmiselle on kansallekin itsensä tunteminen välttämätöntä,
jos se tahtoo saada jotain suurta aikaan. Tällaisen itsetuntemisen
saavuttamiseksi on tärkeätä tutustua kansan alkuperäiseen elämään,
sellaisena kuin se esiintyy vieläkin heimolaisten parissa. Jos siis
Suomen kansa kerran on saavuttava aseman kulttuurihistoriassa, niin on
A. yksi niitä, jotka ansaitsevat meidän kiitostamme sen johdosta.
Castrén löysi Suomen kansan kehdon; ettei sen hauta tule katoamaan
aivan tietämättömiin, siitä A. on puolestaan pitänyt huolta. -- Minun
on mahdotonta tulkita tätä vain kerran kuultua puhetta runollisessa
muodossaan. Mutta eikö jo yksin sen perusajatus ole kaunis? -- Tämä
puhe oli ruotsinkielinen, mutta useampia pidettiin myöskin suomeksi, ja
eräässä juhlassa, joka vietettiin ennen Ahlqvistin kotiintuloa (minä en
silloin vielä ollut täällä), olivat kaikki puheet, yhtä ainoaa
lukuunottamatta, suomenkielisiä. Nähkääs, siten suomalainen elementti
edistyy. Ja nyt, voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat. Terveisiä isoisälle
ja sisarille.
Teidän _Julius_.
Huhtik. 9 p, 1859.
Veliseni.
Kiitosta paljon ystävällisestä kirjeestäs. Joka sana minkä kirjoitat on
minulle sielun virvoitusta, sillä se herättää puolihaihtuneita muistoja
niistä ajoista, kun täällä yhdessä arvelimme ajattelimme, kuinka
toistemme intoa kiihoittelimme sekä virittelimme tietoja. Totta
sanoakseni olen sinua paljon kaivannut; täällä ei ole ketään kenen
kanssa voisin niin jutella kuin sinun kanssa. Keskustelkaamme siis edes
kirjeiden kautta totuttuun tapaan.
Sinä näyt mielelläsi näkevän, että minä vieläkin heitin kokelastuumat
toistaiseksi. Minä en tuosta juuri taida iloita, vaikka pakko on
vaatinut niin päättämään. Ensimmäisten joukkoon meidän kyllä on
kaikkein pyrkiminen, vaikka tulisi loppu semmoinen kun Ikaros-paralle
muinoin. Mutta sekös se on tieteen ylin porras kokelas-nimi? Minä
soisin, että olisin aikoja sitten päässyt siihen, että joutaisin
uusille teille, minne mieleni pyrkii. Kokelaaksi pyrkiessä täytyy
voimansa jakaa eri haaroille, siksi päästyä vasta voipi väkivoimalla
ryhtyä yhteenne päin ja sillä tavalla ennättää ensimmäisten rinnalle.
Nyt esimerkiksi on Seura määrännyt palkinnon Suomen historiasta
kertomuksissa Fryxell'in tapaan; minä aivan mielelläni siihen
rupeaisin, vaan en jouda! Semmoisten syitten tähden eikä hylkeäkseni
lukemiset ja oppikirjat soisin jo olevani minne ensiksi pyrin.
Täältä uutta ei kuulu paljon ja paraan osan olet arvattavasti lukenut
sanomalehdistä. Yhtä tapausta ne eivät kuitenkaan ole maininneet ja se
on historial. tiedekunnan palkintojakojuhlaa. Siinä ilmaantui kaksi
uutta runoniekkaa: Wecksell = s-l Pappersfykta'ssa ja Forssell.[46]
Edellinen oli omia antanut, jälkimäinen käännöksiä Thomas Moorelta.
Hyvä että meille vihdoinkin kanteleen laulattajia taas on tullut; kova
puutos oli niistä viime vuosina tässä kansassa kasuavassa.
Palkintoinjako tapahtui pidoissa ja niissä pidettiin puheita enemmän
kuin muistaakseni missään muussa tilaisuudessa. Niitä oli 11, joista
useampia suomalaisia (Oksasen tervetulijaisissa pidettiin yksi ainoa
ruotsiksi, muut suomeksi). Yksi Donnerin[47] pitämä on erinomaisen
kaunis, etten voi olla sitä sinulle lähettämättä. -- Runoniekoista
jutellessa juohtuu mieleeni, että viime kirjeessä pyysin sinulta vähän
apua aiottuun viipurilaisten runokalenteriin. Siihen et ole sanaakaan
vastannut. Onkos se sattumalta tapahtunut tahi etkös huoli siihen
puuttua?
Snellman lukee tänä lukukautena: tapainopin historiaa ja halullisille
erittäin logikia. Edellistä käypi jommoinen joukko kuulemassa (paljon
viipurilaisia), jossa minäkin. Kyllä on hän mies selvästi esittelemään.
Lönnrotiin minä aion kohta mennä tutkisteltavaksi; sentähden en
tarvitse käydä hänen luennoillaan.
Sederholmissa olen kerran ollut "visiitin päällä". Maarianpäivän
kunniaksi oli siellä väkeä koolla, paljon nuorisoa. Siellä laulettiin
ja juteltiin ja ilta kului hupaisesti. Sillä on hyvin somat huoneet,
aivan sopivat vastanaineille, liki vanhaa kirkkoa tuon pensaikon takana
"i skymundan".
Siihen nyt loruni lopetan täksi kerraksi. Voi hyvin ja sano terveisiä
Britsille.
(Ei allekirjoitusta.)
Helsinki, 26 p. huhtikuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Vaikkakin hiukan myöhään toivotan teille iloista pääsiäistä. Vietin
pari pyhäiltaa tutuissa perheissä, toisen Forssmanilla, missä muutamia
vuosia sitten asuimme, toisen erään entisen yliopistotoverin luona,
joka on mennyt naimisiin.
Meillä on jo täysi kevät. Meri on vapaa, ei lunta enää missään ja ruoho
esplanaadeissa alkaa jo vihertää. -- Pyhäpäivinä oli ilma erittäin
ihana. -- Öhberg, jolta vastikään sain kirjeen Rautalammilta, puhuu
vain lumipyryistä; sellainen erotus Rautalammin ja Helsingin välillä.
Sen jälkeen kuin viimeksi kirjoitin olen _alottanut_
kandidaattitutkintoni suorittamisen, s.o. koska on lupa jo edellisenä
lukukautena suorittaa tutkinnot kielissä, joissa voi saada korkeimman
arvosanan, niin läksin viikko sitten professori Lönnrotin luo, ja
suomenkielen tutkinto on nyt takanani. Toisten luo en ikävä kyllä voi
mennä, koska en ole erittäin perehtynyt latinankieleen, ainoa paitsi
suomenkieltä, jossa aion ottaa arvosanan. Historiaa, filosofiaa ja
estetiikkaa ei saa edeltäpäin suorittaa. Niinpä näette minut sentään
1/5 kandidaattina jälleen.
Tällä viikolla antavat ylioppilaat, samoinkuin viime vuonna, muutamia
teatterinäytäntöjä ylioppilastalon hyväksi. Tällä kertaa näytellään:
Antti Putronius, jonka P. Hannikainen on muodostanut tanskankielestä
Hollbergin mukaan, sekä "Ylioppilaat runonkeräysmatkalla", jonka eräs
nuori ylioppilas on sepittänyt. Edellinen kappale herätti suurta
ihastusta ja sitä näyteltiin erittäin hyvin, varsinkin onnistunut oli
ystävämme Willy Hougberg (pää- ja nimiroolissa). Sääli tosiaankin,
ettei hän antaudu näyttelijäksi, sillä hänellä on suuri kyky. -- Toinen
kappale oli kovin heikko eikä tehnyt minkäänlaista vaikutusta, joskin
useat näyttelijöistä esittivät osansa hyvin. -- Me pelkäsimme hiukan,
ettei viisinäytöksinen suomalainen kappale voisi houkutella paljon
katselijoita; mutta teatteri oli aivan täynnä, ja loppumattomat
naurunpuuskat todistivat, että yleisö ymmärsi sukkeluuksia. Tosin
kerrotaan, että monet, jotka eivät osaa hyvin suomea, varsinkin
täkäläiset naiset, olivat jo kauan edeltäpäin tutkineet kappaletta.
Tällä kertaa sanon teille taaskin hyvästi ja lähetän terveiseni
kaikille rakkailleni.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 24 lokakuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Viime lauvantaina, isän syntymäpäivänä, ilmoittauduin vihdoin
tutkintoon professori Reinille.[48] Sinä päivänä ei tutkinnosta vielä
kuitenkaan mitään tullut, vaan vasta eilen. Jumalan kiitos, nyt olen
siitä taakasta vapaa ja hengitän helpommin. Turhaan en ole kiusannut
itseäni, niinkuin äiti arvelee, sillä minulla oli se tyydytys, että
tutkinto kävi hyvin. Nyt aion levätä pari päivää ja ryhdyn sitten
filosofiaan ja kirjallisuushistoriaan. Toisen niistä suoritan vielä
tällä lukukaudella, toisen sekä latinan, joka on minulle oikea bête
noire [musta kummitus], täytyy minun säästää ensi lukukauden alkuun,
sillä historian lykkäyksen kautta tämä lukukausi on liiaksi lyhennyt.
Jouluksi tulen kuitenkin kotiin, joskaan en pitkäksi aikaa.
Äidin kysymyksen johdosta vastaan, että Ernst [ks. 28] jää täksi
talveksi tänne. Hän antoi vastikään konsertin, joka suuresti miellytti.
Nyt voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä isoisälle,
Woldemarille[49] sekä hänen rouvalleen, ja sisarille (palvelijoita ei
pidä myöskään unohtaa).
Teidän _Julius_.
Helsingistä lokak. 24 p:nä 1859.
Veliseni.
Kauvan olet vastuuta odotella saanut, vaikka kiitollisuus lahjastas
olis vaatinut kerkeyttä. Elä kuitenkaan pahaksu, sillä syy on ollut
semmoinen, että historian lukeminen minulta on venynyt venymistään
niin, etten sitä tutkintoa ole saanut suorittaneeksi ennenkuin nyt
vasta eileispäivänä. Jumalan kiitos kun nyt olen päässyt ja kunnialla
päässyt, jota viime viikkoina synnytintuskissani en uskaltanut
toivoakaan. Jos olisinki paremmin joutanut, en olis tahtonutkaan
kirjoittaa sinulle ennenkuin voitolle päästyäni.
Kiitokset sanon nyt sulle tervetulleesta kuvastas, joka on niin
erinomaan onnistunut, että luulisi olevasi itse silmien edessä.
Mielelläni lähettäisin sinulle korvaukseksi oman naamani, vaan kun
syksyllä teetin pari kappaletta, ne tulivat niin eriskummallisiksi,
etten ilkeneisi antaa. Minä olen siinä niin hurjan vihaisen näköinen,
että luulisi olevani juuri matkalla järveen. Jos malttaisit kevääseen
asti, ehkä saanen sinulle paremman.
Tutkinnon puuhissa ollaan täällä melkein joka mies. Måns[50] menee
kohta Porvooseen väittelemään. -- Vähitellen palauvat metsäherratkin
ulkomailta. Muiden seassa mainitsen Onkel Tomin,[51] joka on niin
lihavaksi ja pulskaksi pöyhistynyt, että on lysti nähdä. Yrsa[52] on
myöskin tullut, hänkin entistä muhkeampana. Saksan olut siihen on
syynä. Lysti on ollut heitä, vanhoja ystäviä tavata.
Uusia kirjoja on meille ilmaantunut muutamia, toisia tulossa.
Nuijasodan toinen osa on jo ehkä kerinnyt Pietariin; vielä mainitsen
Ingmanin Uuden Testamentin, Porthanin kirjoja I osa, Ahlavitsan
(niinkuin Viipurissa luetaan) matkakertomukset, muita pienempiä
lukematta.
Hyvästi nyt täksi kerraksi. Minä eilisistä juomengeista olen vähä
pohmelossa, niin ettei kynä oikein suju. Toiste enemmän. Terveisiä
Britsille veljeltäs.
_J. Krohn_.
Helsinki, 21 p. marraskuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Kirjeestäni Woldemarille ja Emilielle olette nähneet, miten me olemme
juhlineet maailmanmainiota runoilijaa [Schillerin 100-vuotisjuhla].
Siksipä ei teillä ole mitään huvia, jos toistamiseen kertoisin siitä.
Vain isän kysymykseen, mistä sain aikaa "Sukeltajan" suomentamiseen,
tahdon vastata. Sen asian laita on näet sellainen, että kun päätettiin
viettää juhla, minä kauan aikaa taistelin itseni kanssa, sillä
velvollisuudentunne vaati minua syrjäyttämään kaiken allotrian; sitä
vastoin halu saada avustaa mukana juhlassa oli suuri. Lopulta kävi
ilmi, että henki oli voimakas ja liha heikko, ja minä istahdin työn
ääreen. Itse työhön ei oikeastaan mennyt kuin päivä; mutta väsymys,
joka aina seuraa suurta sielunponnistusta, ja jännitys, mitenkä työ
onnistuisi, riistivät minulta muutamia päiviä. Mutta minkä sille
mahtoi. Toisen kerran minä tekisin kuitenkin aivan samoin. Kun on aivan
kuivua, niin luonto vaatii oikeutensa vastustamattomalla voimalla. --
Schillerin tytär, eräs vapaaherratar Gleichen-Russwurm, on pyytänyt,
että hänelle lähetettäisiin kaikki juhlaohjelmat, puheet, j.n.e. Sen
teemmekin -- huomauttakaa Emilielle, että "Kello" on painettu
Suomettareen; hän osaa antaa arvoa mestarilliselle käännökselle.
Ja siirtyäkseni nyt toisesta taiteesta toiseen, niin ette suinkaan
vielä ole kuulleet, että Ernst [ks. 28] on antanut konsertin Porvoossa
ja tämän kuun lopulla antaa toisen vielä täällä.
Me voimme molemmat hyvin ja olemme reippaalla mielellä; sen parempaa ei
meistä tällä kertaa ole kerrottavaa. Voikaa siis hyvin ja terveisiä
isoisälle ja sisarille.
Teidän _Julius_.
Jouluk. 11 p. 1859.
Kaldun-veljeni.
Kauan olet nyt saanut odottaa vastausta ja siihen ei ole muu syynä
ollut, kuin että minä en tahtonut kirjoittaa ennenkuin voisin lähettää
mukaan kappaleen "Sukeltajaa". Minä sen olen painattanut "Mustikkoihin
ja Mansikkoihin" (ensimäiseen suomalaiseen runokalenteriin) ja saanut
muutamia ylimääräisiä kappaleita, joista kaksi lähetän Saksaan ja muut
jaan ystäville.
Viime kerralla kirjoitin käyneeni Reinin luona; tällä en voi
semmoisesta urhotyöstä kehua, vaikka kyllä muutaman päivän perästä
menen Cygnaeus'en[53] luo. Olisin minä ollut valmis jo viikkoa sitte
vaan kumppalini on nuhjustellut.
Uutta nyt täällä kuuluu jotenkin. -- Ensiksi on mainittava se, että
valtiopäiviä hommataan kätten mahtain. Saapas nähdä mitä niissä ukot
saavat toimeen. Toiseksi on Cygnaeus[54] tullut kotiin ja laadiskelee
esitystä miten kansakouluopettajaseminaria pitäisi asetettaman. Hänellä
on hyvä toivo, vaikka arkkipiispa ja muut roistot vetää vastahankaa.
Minä olen luvannut ruveta opettajaksi, jos asia tulee toimeen; pyri
sinäkin siihen; vaikka ei taida tulla palkkaa siihen vertaan kuin
Pietarissa, niin eihän he toki saata panna lopen vähäistä tästäkään
virasta. -- Kirjakauppaan tulee näinä päivinä "Mustikat ja Mansikat";
tullunna jo on (huono) käännös Goldsmith'in kirjasta "The vicar of
Wakefield", Wrightin "Finlands fåglar", j.m.
Muuta en nyt jouda kirjoittamaan. Hyvästi siis ja sano terveisiä
Britsille _Julius-veljeltäs_.
(Viipurissa, luultavasti uutena vuonna 1860).
Veliseni.
Jos Viipurimme tähän asti on ollut muuta Suomea jälellä, niin alkaapa
se nyt toden todella pyrkiä eteenpäin ja ellei muut kaupungit ajoissa
tiedä kilvalle ruveta, niin ehkä jäänevätkin takakelkalle tykkänään.
Mikäs nyt on saattanut sinut niin ylpeästi kehumaan? arvellet ehkä
kummastuksella. No malta vähäisen, veikkoseni, kunne kerkiän selittää
sinulle syyt ja tunnukset, joista päätän kaupunkimme edistyvän
sivistyksen ja kansallisuuden tiellä.
Ensinkin mainitsen äitini perustaman naiskoulun kaupungissa, jossa on 7
mamselliamme opettamassa. Opetuslapsia on 50. -- Voi jos näkisit millä
ahkeruudella lapset oppivat ja mikä halu heillä on kouluun, niin että
pahimmassakin tuiskuilmassa eivät epäile tulla aina Hiekasta asti. No
entäs opettajat sitten! Hekin toimittavat virkaansa semmoisella innolla
ja halulla, että koulun välttämättömästi pitää hyvin menestyä heidän
haltuussansa.
Tässä koulussa opetetaan aivan ilmaiseksi, eikä siihen otetakkaan kuin
kaupungin köyhimmästä väestä lapsia. Mutta nyt kuuluu toinenkin
naiskoulu olevan hankkeissa, varsinkin maksavia oppilaita varten. Se
tuuma on syntynyt kymnaasirouvien seassa.
Mutta varmin tunnus tästä uudesta hengestä näillä perillä on se, että
Uuraan, Lihaniemen, Porkansaaren ja Piispansaaren kylät ovat sopineet
keskenänsä koulun laittamaan lapsillensa. He ovat suostuneet maksamaan
vuodelta 6 rupl. hop. joka koululapsesta, niin että opettaja, paitsi
asuntohuoneetta ja polttopuita vielä saapi 200-300 rupl. palkkaa. Mutta
kun niin runsaasti ruokitaan, niin tahtoisivat myöskin kuokkiaa sen
jälkeen ja sentähden pyytäisin sinua Suomalaisissa tiedustelemaan,
josko rupeaisi kunnon mies tähän virkaan. Kun löytänet, eikä se niin
vaikea lienekkään mainituilla ehdoilla, niin kirjoitapa minulle
kiireesti. Oisin minä voinut heittää tämän asian siksikin, kun
Helsinkiin palaun, mutta ehkä ei olle haittana vähäisen jo edeltäpäin
tiedustella.
Mitäs näistä tuumista sanot? Tämä koulu ei ole lahjaksi annettu, eikä
sitä perustettaessa ollut vaikutusta ylhäältä, vaan kansan omasta
tarpeesta ja tahdosta on se syntynyt ja on välttämättömästi kantava
hyviä hedelmiä. En muistanut sanoa, että sitä aiotaan joka arkipäivänä
pidettäväksi.
Se olkoon sanottu sivistyksen asioista. Nyt katselkaamme kansallisuuden
laitaa.
Siitä on mainittava, että useammat kaupungin neitoloista, varsinkin
opettajat äitini koulussa harrastavat Suomen kieltä. Siitä vaan kuuluu
yleinen valitus, että on puute kelpo oppikirjasta ja sanakirjasta.
Kielioppia on kyllä mieleksi, tarpeeksi; mutta Lempo näistä kuivista
kyhäyksistä viisaammaksi tulkoon. Mikä tarpeen olisi, se on käytöllinen
oppikirja monella esimerkillä, niinkuin Ollendorfin ja m.s. Kutkutapa
myös Borgin kuvetta ja kuiskuta hänelle korvaan, että Viipurin neitoset
eivät enää jouda odottaa kauan hänen sanakirjaansa. Tulee suuri
naimavuosi, joka näkyy Viipurissa olevan alinomainen, niin peitetään
palmikkonsa pönäkkämyssyn alle, niin on häärimistä lasten ja talouden
kanssa, ettei enää olekaan aikaa kieliä oppimaan, vaikka kyllä
harjoittamaan ja lapsille opettamaan, mitä nuorena, naimatoinna on
opittu.
Ei nämät kirjain puutteet kuitenkaan olisikaan niin suurena haittana,
jos löytyisi kelpo opettaja. Vaan sepä vasta vahinko onkin! Voi ettemme
jo ole _täysioppineina_ opettajina Viipurissa! Ei sitten jäisi neitoset
auttamatta!
Kirjallisena uutisena saanen ehkä mainita "Aamuruskon". "Päivän"
ennustajanako se nousnee sanomakirjallisuutemme taivaalla, tietänette
paremmin Helsingissä. Se on hyvin halpahintainen ja sisällyksen ja
kielen puolesta paljoa parempi Lasten Suometarta, vaikkei se
Lukemisille Nuorisolle voi vertoa vetää. Kauan etsittyään on Jussi[55]
vihdoin onkeensa saanut Hannikaisen.
No siihen nyt lopetan loruni. Itsestäni ei ole paljon puhumista muuta,
kun että täältä min pikemmin aivon lähteä sentähden, ettei täällä saa
rauhassa lukea.
Jää hyvästi siksi ja sano paljon terveisiä kaikille tutuille
ystävältäsi _Juliukselta_.
Helsinki, 22 p. tammikuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Minä tuumin juuri tänä iltana sinne ja tänne, mihin voisin ryhtyä, kun
filosofia ei tänään oikein tahtonut mennä päähän. Silloin juolahti
mieleeni, etten voisi aikaani paremmin käyttää kuin juttelemalla
taaskin teidän kanssanne. Ja niinpä sitten alotin tämän kirjeen.
Sen jälkeen kuin viimeksi teille kirjoitin, olen melkein yksinomaan
lukenut logiikkaa ja saan sen parin päivän kuluttua loppuun. Niinpä
olisi sitten teidän ja varsinkin Ottilien[56] toive täytetty, sillä
laudatuurini Snellmanin luona on nyt varma. Ikäväkseni vain täytyy
minun lisätä jotain, mikä tuottaa Ottilielle suurta sydänsurua.
Todennäköisesti ei meidän tänä vuonna sallita viettää promotsionia,
ehkäpä ei koskaan enää. Niinkuin muistatte, oli viime kerralla läsnä
Ruotsista vieraita, joita juhlittiin puheilla ja kaikella muulla
tavalla. Siinä tilaisuudessa ilmituodut sympatiian-osoitukset pani
keisari kovin pahakseen, puheita, joista yksi tosin oli kovin
ajattelematon, tulkitsivat yliopiston vihamiehet kaikkein pahimmalla
tavalla ja antoivat niille valtiollisen leiman, joita niillä ei
lainkaan ollut -- sanalla sanoen, seurauksena siitä on nyt se, että
aiotaan kokonaan poistaa promotsionit, koska niitä pidetään
vaarallisina, ja meitä kandidaatteja on kehoitettu tänä vuonna
jättämään promotsioniluvan pyyntö sikseen. Että saisimme kieltävän
vastauksen, on aivan varma, mutta siitä huolimatta me luultavasti
sittenkin lähetämme anomuksemme, koska muuten saattaisi näyttää siltä,
kuin emme välittäisi koko juhlasta, ja siitä taas voisi olla
seurauksena, että vihkiäisjuhlat poistettaisiin kokonaan tarpeettomina
toimenpiteinä. -- Tästä voitte siis nähdä, että toiveet tänä keväänä
ainakin ovat hyvin vähäiset, ja koska ensi vuoden oleskelen luultavasti
ulkomailla, niin en voine olla läsnä omissa maisterivihkiäisissäni.
Siten päähuvi menee hukkaan sekä teiltä että minulta, jos mahdollisesti
vielä pääsisin primukseksi. Ihminen päättää ja Jumala säätää!
Mitä seminaarikysymykseen tulee, niin on Cygnaeus jo jättänyt
ehdotuksensa senaattiin. Jumala ohjatkoon niiden sydämiä, jotka tämän
asian päättävät, niin että tämä tärkeä ja siunauksellinen laitos tulisi
oikein tarkoituksenmukaisesti järjestetyksi. Että keisarillamme siinä
asiassa on kaikkein jaloimmat ja vapaamielisimmät mielipiteet, kävi
hänen viimevuotisesta julistuksestaan ilmi. Kunpa nyt vain ne henkilöt,
jotka esittävät hänelle asian lopullista ratkaisua varten, eivät
itserakkaudessaan ja yksityisetujen vuoksi sitä pilaisi. --
Nyt minulla olisi vielä lopuksi isälle pyyntö, jonka suuruutta tosin
hiukan pelkään, mutta jollei se käy päinsä, niin toivon, ettei isä sitä
kuitenkaan pane pahaksi. Täällä on näet eräs nuori ylioppilas [Aleksis
Kivi], joka Kirjallisuuden Seuralle jättämällään 5-näytöksisellä
suomenkielisellä näytelmällään on osoittanut omaavansa aivan
harvinaisen suuret runolliset lahjat, jotka oikeuttavat mitä suurimpiin
toiveihin. (Että professori Cygnaeus nimittää tätä näytelmää
huomattavaksi tapaukseksi meidän kirjallisuudessamme, antanee minun
arvostelulleni enemmän kantavuutta!) Mutta hän on aivan varaton, erään
köyhän oikeudenkirjurin poika, ja elää kuin koira hirvittävän kylmässä
asunnossa. Että niin vaikeissa olosuhteissa ei juuri voida lukuja
ilolla ja tarmolla harjoittaa, on itsestään selvää. -- Mutta jos hän
saisi vaikkapa vain 100 ruplaa vuosittain, niin hän voisi, niin
säästäväinen kuin hän on, yliopistollisen stipendin sekä muiden
pienempien apulähteiden varassa leipähuolitta jatkaa opintojaan. Minä
tiedän, rakas isä, että sinun tulosi näinä viime vuosina ovat suuresti
entisestään supistuneet; mutta jos sinä voisit taata tälle nuorelle
miehelle avustusta kolmeksi vuodeksi, niin olen varma siitä, että se
raha kantaisi runsaat hedelmät. Täksi lukukaudeksi hänellä kuitenkin on
kyllin varoja, jos hän, niinkuin otaksun, saa Kirjallisuuden Seuran
palkinnon (150 rupl. hop.). Jos tahtoisit piakkoin antaa minulle tähän
vastauksen, niin olisin hyvin kiitollinen.
Ja nyt voikaa hyvin ja ottakaa vastaan sydämelliset kiitokseni Ottilien
kuvasta, jonka lähetitte minulle. Hän näyttää siinä niin avosydämiseltä
ja suloiselta, että rakkaasti silmäilen sitä joka aamu ja ilta.
Sydämelliset terveiset kaikille sisarille.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 17 p. helmikuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Juuri äsken hain isän kirjeen postista, ja vaikka tutkintoni
Snellmanilla on aivan ovella, niin en voi sittenkään parilla sanalla
olla ilmaisematta kiitostani sen johdosta, että isä on luvannut täyttää
pyyntöni. Toivon, että Jumalan avulla tämä avustus on kantava runsaita
hedelmiä. Ja vaikkapa toiveeni runoilijan suhteen eivät täyttyisikään,
niin toivottavasti ei suojattisi ihmisenä ole tuottava sinulle häpeää.
-- Vähitellen ihmisparka on saavuttava jälleen luottamuksensa
lähimäisiään kohtaan, jota vastoin hän tähän saakka on luullut, että
kaikki pitävät häntä, varatonta, pariana eikä kukaan välitä hänestä.
Mitä promotsioniin tulee, on täällä taaskin parempia toiveita. Ja
meidänkin kesken on ollut puhetta siitä, miten menoja voitaisiin
supistaa, koska ne todellakin ovat nousseet kovin suuriksi. Kunpa
Ottilie ei vain estäisi teitä tulemasta tänne. Ja nyt, voikaa hyvin.
Suoritettuani tutkintoni kirjoitan jälleen. Terveisiä sisaruksille ja
palvelijoille (älkää unohtako Kyökki-Maria).
Teidän _Julius_.
Helsinki, 13 p. maaliskuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt, Jumalan kiitos, lähestyy vapahduksen hetki suurin askelin. Toissa
päivänä olin Snellmanin luona toistamiseen, ja hän näytti olevan
tyytyväinen. Nyt on vielä 7-8 päivän työ latinan kieliopin lukemisessa
ja lauvantaina viikon perästä on kai loppumuodollisuus, julkinen
tutkinto. -- Enpä tiedä, miten sen jälkeen maltan pysyä maan päällä;
joka tentin jälkeen irtaantuu taakka sydämeltäni, joka tentin mukana
haihtuu annos rasvaa ja lihaa; lopulta minä katoan pilviin kuin
ilmapallo, joka on täytetty kaasulla ja jota ilo ohjaa. --
Kirjoittakaahan minulle siihen aikaan, niin kirjeenne on kuin
ankkuriketju, joka kytkee kevytmielisen oikealle paikalleen.
Vastikään tapasin tulevan prinsipaalini, pastori Cygnaeuksen; hän on
nyt täällä laatiakseen yksityiskohtaista suunnitelmaansa. Jo ennen
joulua hän jätti Senaattiin sen yleiset ääriviivat ja se otettiin
armollisesti vastaan. Kaikki senaattorit kuuluvat olevan yksimielisiä
tässä asiassa; vain puheenjohtaja, meidän Feodor Feodorowitsch Berg
kuuluu kynsin hampain vastustavan sitä. Suokoon Jumala, ettei keisari
kallistaisi hänelle korvaansa! Ennen kesää asia tulee kai ratkaistuksi.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä sisaruksille.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 25 p. maaliskuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt olen, Jumalan kiitos, vihdoinkin vapautettu kiusastani, sillä eilen
oli minulla viimeinen tutkintoni latinankielessä. Niinkuin tiedätte, en
ole erikoisesti tutustunut vanhoihin klassikoihin, ja mennessäni
professorin luo en ollut lainkaan varma, tulisiko siitä vielä _da
capo_. Tutkinto kävikin herttaisen huonosti, ja luulenpa, että
professori hyväksyi minut pääasiallisesti vain edellisten tutkintojeni
nojalla. -- Julkinen tutkinto on vasta torstaina, sillä professoreilla
ei ole ennemmin aikaa.
Tähän lopetan nyt tämän lyhyen kirjeen, sillä olen viime päivien työstä
varsin väsynyt. Pian kirjoitan jälleen ja kerron, mitä aion tehdä ennen
promotsionia. Siihen mennessä voikaa hyvin ja tervehtikää isoisää ja
sisaria.
Teidän _Julius_.
Helsinki, maaliskuussa 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Eilen oli julkinen tutkintoni ja olen siis nyt onnellisesti päässyt
päämäärääni. Sain 12 ääntä, yhtä monta kuin priimuksella oli viime
promotsionissa, -- mutta eräs tutkintotovereistani sai 13, -- siis
täytyy Ottilien luopua toiveestaan! Toinen oli vahvempi kasviopissa.
Minä toivon kuitenkin, rakkaat vanhemmat, ettette ole tyytymättömiä,
sillä olenhan tehnyt parhaani! Filosofiaa lukisin kernaasti enemmänkin,
sillä siitähän on ainakin hyötyä; mutta omatuntoni ei olisi sallinut
minun tuhlata enemmän aikaa latinaan, vaikkapa -- en tahdo sitä teiltä
nyt salata -- voimani eivät olisi olleet aivan lopussa. En usko, että
olisin kestänyt enää viikkoakaan kauemmin sairastumatta. --
Ruumiillisesti olen nyt taaskin virkeä; mutta henkisesti yhä vielä
sangen tylsä, välinpitämätön ja haluton. Tuntuu siltä, kuin olisin
syönyt liiaksi.
Toivottavasti tämä haluttomuus pian katoaa, sillä tarvitsisin tarmoani
niihin töihin, jotka nyt ovat edessä. -- Ensiksikin täytyy minun
pedagogillisilla opinnoilla valmistua Saksan matkaani varten, joka
luultavasti on edessä. Sitten täytyy minun vihdoinkin saada valmiiksi
kemiani. Sitä paitsi opetan 6 tuntia viikossa suomalaisessa
kansakoulussa, jonka ylioppilaat ovat perustaneet täällä. Jos lisään
siihen vielä tuntini tyttökoulussa, niin en voi ainakaan valittaa
työnpuutetta.
Tiistaisin ja perjantaisin olen vapautunut kaikista tunneista
voidakseni aamupäivin käydä hiihtämässä, jota olen jo tällä viikolla
tehnytkin. Ja kun sitä paitsi olen päättänyt uutterasti vierailla
tuttavieni luona, niin kuluu kaikesta päättäen tämän lukukauden
loppupuolisko sekä hyödyllisesti että hauskasti.
Äidin kirjeestä, jonka sain viime lauvantaina, kiitän sydämellisesti.
Säilytän sitä aina muistona teidän epäitsekkäästä ja valistuneesta
rakkaudestanne meitä kohtaan; se on oleva minulle kompassina, jos
eksyisin oikealta tieltä. Kaukana siitä, että nuo vakavat, mutta hellät
sanat olisivat ilossani tuntuneet soraääniltä, päinvastoin ne
soveltuivat täydellisesti silloiseen mielialaani, niin, herättivätpä
suorastaan iloa. -- Ennenkuin olin vielä valmis, puhkesi vilkkauteni,
jota uuttera lukeminen oli painostanut, aika ajoin vallattomuutena
esille, ja se ajatus, että pian olisin vapaa, teki minut melkein
mielettömäksi ilosta. Mutta niinpiankuin jännitys, jonka monet,
nopeasti perätysten seuraavat tutkinnot viime aikoina pitivät yllä,
laukesi, seurasi uupumus ja väsymys, joka henkisessä suhteessa ilmeni
alakuloisuutena. Tämän synkän mielialan karkoittamista edisti suuressa
määrin äidin kirje, muistuttaen minua siitä, että on olemassa
korkeampikin päämäärä kuin se, minkä vastikään olen saavuttanut, ja
jonka turhuus ja tyhjyys oli tehnyt minut juuri alakuloiseksi.
Täten lausun teille taaskin jäähyväiset. Terveisiä sisarille.
Teidän _Maisteri_.
Helsinki, 3 p. huhtikuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Niinkuin jo jouluaikana kerroin teille, olin luvannut pastori
Cygnaeukselle ruveta opettajaksi vastaperustettavaan seminaariin.
Silloin asia kuului vielä kokonaan suunnittelujen piiriin; mutta nyt
näyttää pastorilla olevan parhaat toiveet, että hänen ehdotuksensa
tulee hyväksytyksi. Kaikkien edellytysten mukaan matkustan siis ensi
kesänä Saksaan ja Sveitsiin. Me saamme valtiolta matkarahat.
Toisetkin opettajat ovat jo valitut; vain opettajattaria puuttuu vielä.
Kun Cygnaeus puhui kanssani asiasta ja valitti pulaansa, mainitsin
hänelle sinun opettajattariasi, rakas äiti, varsinkin suosittelin rouva
Elfströmiä (osaahan hän hyvin suomea?) ja Amalie Alfthania.[64] Sen
johdosta pyysi hän minua tiedustelemaan, olisiko toinen heistä halukas
omistamaan työnsä tälle asialle. Hän pyytää pikaista vastausta.
Me molemmat voimme hyvin. Toivon teille hauskaa pääsiäistä.
Teidän _Julius_.
Helsingistä huhtik. 17:nä p. 1860.
Kalleveljeni.
Kiitos viime kirjeestäs ja suo anteeksi, etten vastuuta ole ennen
työntänyt enkä toimittanut asioitasi. Minun oli sitä kirjettä saadessa
pää niin pyörryksissä entisistä ja uusistakin tuumista, että sen panin
pöydälleni enkä tullut uudestaan lukemaan ennenkuin ruvetessani sinulle
vastaamaan. Heti huomeispäivänä lähden liikkeelle ja teen tehtäväni.
Pidot oli meillä veljeksillä yhteiset, niinkuin arvasit samana päivänä
kuin julkinen tutkintoni. Sain minä 12 huutoa (3 laudaturia, 1 non sine
laude ja 1 lubentissime approb.), mutta Borg[65] ("meidän lehtorin
veli" sanovat Julkiset) sai 13; siis raukesi toivetukses tyhjään.
Muutamia päiviä sitten tuli luonnonoppilasten primus valmiiksi myöskin
13:l1a huudolla; se on Antti Malmgren.[66] Historialais-kielioppilaista
ehkä vieläkin joku saanee 13 (Blomstedt, Rein, Forsnäs[67]). Muuten
ovat huudot nyt entistä huokeampana, koska Rein-parka antaa cum
laudensa kaikille, antaa mykille sekä sokeillekin. Noh, yrittäväthän
pojat tupatakin itsensä niin paljon kuin kiireissään kerkiävät; lukevat
päivin öin, laihtuvat, vaalenevat, heikkonevat, niinkuin lauriseppeleen
pyytäjäin sopii. Anomuksemme on jo 10 päivää ollut Teillä (Pietarissa)
päätettävänä; kohta pitäis joutua vastaus.
Tutkinnoista päästyä olen ensin pari viikkoa päätäni parannellut sen
suuren kohmelon perästä. Sitten olen käynyt mielityöhöni käsiksi. Minä
pelmutan kirjat, sanomalehdet, käsikirjoitukset kaikissa kirjastoissa,
saadakseni kokoon nykyisten _nimellisten_ runoniekkain käsialat. Alussa
oli mielessäin vaan kerätä ainetta kirjalliseen iltahuvitukseen
(litterär soirée), mutta työtä tehdessä ovat tuumani laajenneet; minä
nyt aion toimittaa painoon noitten runoseppäin kelvolliset teokset
varustettuina elämäkerroilla. Eikös se pitäis tulla hyvä? Paha vaan,
että totista runonhenkeä useimmat näistä runoista ovat vailla.
Toiseksi minä vihdoin viimeinkin laitan kemiani valmiiksi. --
Kolmanneksi minä pait Blomqvistin koulussa opettelen äsken perustetussa
suomalaisessa rahvaskoulussakin. Opettajia on 15, joista et tuntene
muita kuin Svenssonin ja Alopsaus'en[68]; muut ovat nuoria
länsi-suomalaisia. Opetus käypi Cygnaeus'en neuvomassa järestyksessä
ja kaikissa tiedon haaroissa uudella "åskådning"-keinolla
(havainto-opetus). Minulla on alempi luokka, 5-7-vuotisia, joita Wilken
kuvien avulla taivuttelen järellisesti puhumaan ja ajattelemaan.
Oppilasten paljous on yhä enenemässä; nyt on niitä 16. Tää koulutuuma
on syntynyt Länkelän[69] päässä.
Neljänneksi minä näillä kevätilmoilla olen paljon käyskennellyt ulkona.
Niin kauan kuin lunta kesti, seurasin minäkin uutta muotia ja hiihtelin
luikuttelin Runnipuistossa. Mutta nyt on lumi loppumaisillaan. Sen
sijaan aion jäiden lähdettyä paljon keikkuilla lakkipäillä lainehilla,
paljon aalloilla asua. Helsingin maaseudut kuuluvat olevan hyvin
ihanoita, ja minä en ole milloinkaan tullut niitä ihaelemaan. --
Melkein olisin, töitäni, toimituksiani luetellessa, unhottanut yhden
asian, nimittäin, että minä suomen kieltä opettelen Sederholmin
rouvalle ynnä hänen (rouvan) siskoilleen. He eivät osanneet mitään,
mutta ovat niin ahkerat, että kyllä toivon pääsevän siihen, että omin
päin saattavat jatkaa oppimistansa.
Muitten teoista ja hankkeista saan mainita, että Mehiläinen ensivuoden
alusta tulee yhdyskunnan omaksi, jossa Koskinen tulee päämieheksi.
Sillä lailla siitä ehkä saatanee kunnon lehti. Samate oli Ahlqvistin
luona äsken puhetta, että pitäis osakkeille perustaa yhdyskunta, joka
ottais kustantaaksensa suomalaista kaunokirjallisuutta oikein viljalta.
Mitäs muuten arvelet hänen ja Tuiretuisen (Tikkasen) riidoista
Helsingin Sanomain kanssa? Minun mieleeni on siinä ilmoittuva raakuus
ja uhkamielisyys kipeästi koskenut ja luulen kaikkein A:n ystäväin
suovan, ettei hän olis ollut siihen puuttumatta.
Sinä kysyt, milloinko meitä ulkomaille viedään? Vielähän veikkonen koko
esitys makaa kenraalikuvernyörin kansselissa, milloin sitä katsonee
soveljaaksi lähettää Pietariin. Jos päätöstä siksi joutuu, pitäis
meidän jo kesäkuulla lähteä matkoille, vaan minä en mielelläni menisi
ennenkuin elokuulla, käveltyäni sinun kanssa sotamuistoin keruulla.
Saas nähdä suostuneeko siihen Cygnaeus? Onhan sitä aikaa kuitenkin
seuraavaan syksyyn asti. Tiedätkö että Järvinen, Kahelin, arvattavasti
Murman, Wallin jun.[70] tulee meille kumppaleiksi?
Sinä tiedustelet tuumiani Flemingistä. Ne ovat vielä niin epäselvässä,
ettei niistä ole paljon virkkamista. -- Fleming on minusta sopivampi
suomalaiseen näytelmään, koska itsekin on suomalainen. Sinä sanot, että
häneltä tehty näytelmä tulisi (Fr.) Cygnaeus'en teoksen mukaelmaksi.
Jumala siitä varjelkoon, sillä C. rukka on sen aineen hirveästi
pilannut. Kaikki hänen henkilönsä ovat pöyhkeäpuheisia Cygnaeus'ia eikä
mitään muuta. -- Eikös ole murhenäytelmään sopiva aine Flemingin
järkähtämätöin, joskin yksipuolinen uskollisuus kuninkaalleen, jonka
eteen urhoollisesti ja voimalla taistelee omaa kansaansa, herttuata
ruotsalaisineen ja koko historian menoa vastaan? Yhdessä tapauksessa
pitäisi kuvaella Suomen kansan tilaa ja siinä itävää Nuijasotaa.
(Nuijasodan toisessa osassa on kapinan alku Kyrön kirkon luona elävästi
kuvattu eikä tarvitsisi paljon muutosta tullaksensa näytelmälliseksi.)
Toinen tapaus näyttäisi asiain menoa Ruotsissa, ynnä Suomen
lähettilästen käyntiä herttuan luona. (Herttuan viimeiset sanat
suomalaisille, itse riitauttua neuvoskunnan kanssa: "En muuta neuvoa
tiedä, vaan toimittakaa rauha omalla kädellänne; onhan teitä ainakin
niin monta, että taidatte ne päältänne torjua, jos ei muulla niin
aidanseipäillä ja nuijilla!") Niin kaikki jo kytee sisältäpäin, vaikkei
vielä tulta näy. Kolmannessa tapauksessa kapina leimahtaa ilmituleen,
sotaa, verenvuodatusta, Fl. voittaa. Neljännessä Fl. varustaikse
herttuatakin kukistamaan, mutta -- kuolee. (Se seikka on vähä
haitallinen, että Fl. ennen aikaan kuolee; jalompaa olis jos hän
kaatuisi sodassa K:ta vastaan. Vaan ei historiallista totuutta voi
siksi loukata, että hänen antais sen tehdä.) Viides tapaus olisi
ainoastaan ikäänkuin epilogina. Fl:n kuolema neljännessä on jo asian
päättänyt, ja turhat on A. Kuren yritykset, herttua voittaa ja
rankaisee kovuudella. (Sais myös näyttää kuinka parantaa Suomen tilan.)
-- Semmoiset ovat tuumani; itse en niitä koskaan voine panna toimeen,
käytä sinä mitä sinulle sopii. --
Jää hyvästi nyt, sano paljon terveisiä Britsille ja kirjoita kohta
ystävälles _Julius'elle_.
Helsinki, 26 p. huhtikuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
En ole taaskaan niin pitkään aikaan kirjoittanut, että tunnen oikeaa
tarvetta saada jutella kanssanne.
Viime kirjeestänne käy ilmi, että pelkäätte minun rasittavan liiaksi
itseäni. Sitä teidän todellakin on turha olettaa. Ruumiillinen väsymys
ja henkinen uupumus ja alakuloisuus, jotka olivat luonnollisia
seurauksia viimeisistä par force-luvuista, ovat nyt näinä viikkoina
kokonaan kadonneet. Nyt katselen maailmaa jälleen reippain ja iloisin
mielin ja tunnen itsessäni työvoimaa. Todistuksena siitä, että
elinvoimani ei ole lamassa, olkoon teille se, että runosuoneni, joka
oli jo melkein kokonaan kuivunut, on alkanut uudelleen kuohua. Oi,
miten kiitänkään Jumalaa siitä, että hän ei ole minulta riistänyt tätä
lahjaa ikiajoiksi, annettuaan minun kerran kokea tätä sanomatonta
nautintoa. Jos Emilie tahtoo nähdä yhden vastasyntyneistä, niin
hankkikoon itselleen Suomettaren ensi numeron (4 p. toukok.). Muihin
hän saa tutustua tullessaan promotsioniin.
Kemiani, jota yhdessä erään toisen kanssa tarkastan, valmistunee
toukokuun lopulla. Toinen työni, kokoelma uudempaa suomalaista
runoutta, tulee myöskin melkein valmiiksi. Esipuheen, yleiskatsauksen
tästä runoudesta, pidän piakkoin eräässä kirjallisessa iltamassa.
Niinkuin tiedätte, pidetään täällä aika ajoittain iltamia
ylioppilastalon hyväksi. Kun minua pyydettiin antamaan myös roponi
tähän tarkoitukseen, valitsin tämän aiheen, joka jo sinänsä on
mielenkiintoinen. -- Suomalaisen koulumme, josta viime kerralla
kirjoitin, näyttää käyvän hyvin. Joka viikko ilmoittautuu uusia
oppilaita ja he edistyvät hyvin.
Promotsionilupa on saapunut! Nyt on vain kysymys siitä, että te
pääsette tänne tulemaan; sillä ilman teitä tuottaisi juhla meille vain
puolinaista iloa. Epäilemättä ovat laivat siihen aikaan jo liikkeessä.
Meillä on laivakulku jo jonkun aikaa ollut täysin vapaa; teillä on kai
vielä paljon jäitä.
Nyt sanon teille taas hyvästi ja toivon näkeväni teidät täällä.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 8 p. toukokuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Kiiruhdan teille heti ilmoittamaan sitä ilosanomaa, että me tapaamme
toisemme täällä promotsioni-aikana. Päivä ei tosin vielä ole määrätty;
mutta sen mukaan mitä professorit edeltäpäin ovat sanoneet, tulee se
vietettäväksi luultavasti toukokuun 30 tai 31 päivänä. Silloin teillä
on parhaiksi vielä aikaa tulla tänne. Mikä ilo se onkaan! Hauskuus
olisi ollut vain puolinainen, jollette olisi voineet saapua. Hyvä
olisi, jos edeltäpäin ilmoittaisitte meille minä päivänä te tulette,
jotta hankkisimme teille asunnon. Sillä kun uusien maisterien lukumäärä
on niin harvinaisen suuri, niin epäilemättä saapuu kaupunkiin suuri
joukko ihmisiä. Kylläpä siinä taaskin on elämää! Paitsi tavallisia
promotsionijuhlallisuuksia pidetään sinä aikana ylioppilasnäytäntöjä,
konsertteja, kirjallinen esitelmä, jne. Taidenäyttely on luultavasti
myöskin silloin vielä avoinna. Sanalla sanoen, te saatte huomata
tulleenne pääkaupunkiin ja kruunajaisiin, joskin vain pienen maan
pääkaupunkiin ja ainoastaan maisterien kruunajaisiin.
Ulkomaanmatkani suhteen olen vielä aivan epätietoinen. Senaatti on
yksimielisesti hyväksynyt Cygnaeuksen ehdotuksen, mutta Berg on
kerrassaan sitä vastaan ja vitkastelee asiaa. Muuten on minulle
mieluista, jollei ole pakko kesän kuluessa matkustaa. Nähkääs, rakkaat
vanhemmat, teille voin sen sanoa ilman että luulette minua
itserakkaaksi. Jo lapsesta saakka, lukiessani runoutta, päilyi
mielessäni ajatus: Anch' io sono pittore! [Minäkin olen runoilija!]
Tuo ajatus, vaikka sen joskus kovin rohkeana tukahdutinkin, on yhä
uudestaan tullut esille -- ja nyt en epäröi enää, tunnen sen liian
selvästi: minä olen runoilija! Siivet liikkuvat yhä voimakkaammin ja
kantavat yhä korkeammalle. Kun nyt tämä on minulle selvinnyt, niin
olisi väärin itseäni sekä sen kansan köyhää kirjallisuutta kohtaan,
johon nyt kerta koko sielustani kuulun, jos ikiajoiksi sitoutuisin
toimeen, jossa minulle ei jäisi aikaa minkäänlaisen kirjallisen työn
suorittamiseen. Siksi olen päättänyt sitoutua kolmeksi koevuodeksi
seminaariin. (Ehdotuksessa on ajateltu minulle 36 rupl. viikossa, ja
vapautta ainoastaan pyhäpäivinä; siis ei kesälläkään.) Siten luulen
vapautuvani lupauksesta, jonka annoin innostuneena tähän tärkeään
asiaan, kun vielä epäilin omaa voimaani. Jos voisin matkustaa ottamatta
vastaan valtion varoja, niin olisi omatuntoni vieläkin kevyempi. Jos
tämän koeajan jälkeen runottareni ei ole uudelleen nukahtanut, vaan on
kehittynyt, niin eroan seminaarista ja haen jotain tointa yliopistossa,
missä on aikaa muuhunkin yllin kyllin.
Mitä te sanotte näihin tulevaisuudentuumiin? Sitä haluaisin kernaasti
tietää.
Jotta en unohtaisi kuitenkaan kokonaan nykyhetkeä, tahdon kertoa teille
eräästä pienestä juhlasta, jota me vietimme Blomqvistin koulussa. Oli
erään opettajattaren nimipäivä, ja oppilaat olivat jo paljoa varhemmin
valmistaneet kaikki sen viettoa varten. Jo kello 6 he olivat paikalla
ja lauloivat neliäänisesti laulun, johon minä olin sepittänyt sanat.
Opettajille ei oltu annettu virallista ilmoitusta asiasta; siksi he
tulivat tavalliseen aikaan, ja nuo veitikat saivat heidät narratuksi.
Tytöt istuivat näet jo järjestyksessä ja siivosti luokassa, mutta
nousivat äkkiä ylös ja juoksivat ääneensä riemuiten saliin. Minäkin,
vaikka tiesin mikä juhlapäivä oli, ja senvuoksi tulin tavallista
myöhemmin onnittelemaan, hämmästyin suuresti, kun ei mitään erikoista
ollut tekeillä. Vain naurunpurskahdus siellä täällä ja nytkähdykset
suupielissä, joita tyttöjen oli mahdoton hillitä, ilmaisivat minulle
varsin pian asian oikean laidan. Kun tytöt huomasivat, että heidän
sotajuonensa oli onnistunut, riemuitsivat he: Maisteri tuli narratuksi!
-- Kun kaikki vieraat olivat koolla, lauloivat he uudestaan sepittämäni
sanat, ja laulu kuului erittäin somalta. Sitten juotiin kahvia ja
simaa, ja sen jälkeen tytöt alkoivat keskenään tanssia. Mutta
piiritanssiin, Niia-Maijaan, täytyi minunkin ottaa osaa. Sanalla
sanoen, minun oli kuninkaallisen hauska. Ei mikään ole niin hupaista
kuin katsella lasten iloa; kuori, joka yhä uudestaan punoutuu sydämen
ympärille, sulaa kuin lumi auringossa.
Nyt voikaa hyvin ja tervehtikää sisaria.
Teidän _Julius_.
Viipurista kesäk. 13 p:nä 1860.
Veliseni.
Suo anteeksi, että niin kauan olen antanut sinun odottaa vastausta.
Vaan itse älynnet, että jo aikoja ennen maisterivihkiäisiä ei muista
eikä ajattele mitään muuta. Minulla oli enemmän kuin muilla tekemistä
ja puuhaa, kun olin valittu toimikuntaan. Muistanethan mikä kansseli
niinä aikoina syntyy.
Nyt olen vihdoin viimeinkin päässyt rauhaan ja otan ensityöksein käydä
puheillas. Sä kysyt milloinko lähdemme matkaan. Minä olen, veikkonen,
valmis lähtemään, milloin vaan joutanet ja haluat! Britsiltä kuulin
pääseväs irti noin Juhannuksen aikana; tule sitten heti Kiiskilään,
niin samotaan pohjoseen päin.
Viimepäivinä Burmanin kertomuksen 5:nnen brigadin retkistä luettua olen
sen mukaan määrännyt matkamme niin, että ensin kulkisimme höyryssä
Savonlinnaan, missä majuri Malmin leski kuuluun asuvan (majurin sisar,
jonka sanotaan olleen aika tarina-aitta, on valitettavasti joku vuosi
sitten kuollut). Sieltä pitäis mennä Karjalaan päin Pälkjärvelle, missä
ankarin taistelu tapahtui; sitten Tohmajärven kautta Pielisensuuhun
aina Malmin jälkiä myöten. -- Sieltä taitanee olla tarpeen pistäytyä
Nurmekseen ja Pielisjärvelle, mistä suurin osa talonpoikia oli kotosin.
-- Tältä sivuretkeltä palattua pitäis painua Kuopiolle päin, käydä
Iisalmella ja Rautalammilla ja Kuopion kautta kotiin. Kerinnemmekö näin
pitkiä matkoja yhtenä kesosena samota, saamme vasta nähdä; mutta
mainittuin seutuin pitäis Burmanin mukaan olla aarrepaikkamme. Yksille
matkoille kuuluu tänä kesänä lähtevän muitakin, Pohjanmaalle,
Satakuntaan ja Uudellemaalle.
Minä joudan matkalla viipyä elokuun loppuun asti, sillä tänä vuonna en
lähdekään ulkomaille. Seminarion asiat kun ovat aivan epätiedossa eikä
ainakaan sitä saa täydellisesti toimeen ennenkuin kolmen vuoden
kuluttua, niin pidän paraana pysyä Helsingissä vielä ensitalven, sitten
lisensiatiksi tultua lähteä Saksaan. Väitöksen aineeksi olen arvellut
ottaa suomalaisen runollisen kirjallisuuden, jota jo tänäkin keväänä,
niinkuin arvattavasti olet nähnyt, olen viljellyt. Murmanin kanssa olen
pelmuttanut, pöllyttänyt Kirj. Seuran sekä Ison kirjaston hyllyjä niin
että melkein tiedän mitä löytyy. Minä en muuta etsinyt silloin kuin
nykyisten talonpoikaisten runoniekkain teoksia, vaan nyt kun joudan
ovat tuumani laajentuneet. Aion nyhdäistä Polénin hampaista palasen
hänen kannikkataan, koska hän sitä näkyy niin kauan järsyttävän.
Rietrikista puhuessa muistuu mieleeni toinen asia. Kohta
maisterivihkiäisten perästä oli hänen luonansa kokous, jossa ilmoitti
ei enää jaksavansa voimassa pitää Mehiläistä ja esitti eikös
perustettaisi osakkeille sekä työn että voiton puolesta. Siihen
suostuttiin ja nyt on Mehiläisen osamiehiä 9, nimittäin: Polén,
Ahlqvist, Koskinen, Blomstedt, Ahlman,[71] Murman, Länkelä, nuorempi
Koskinen[72] ja minä. Jokainen on velvollinen toimittamaan 5 arkkia
vuoteensa (omia tai toisten kirjoittamia). Minä olen arvellut ja
toivonnut sinua apumiehekseni, jos et huoline itse ruveta osakkaaksi.
Vaikea muuten tulisi niin suurta arkkimäärää saada kokoon, sillä eihän
siihen lopen paljon julkene käännöksiä panna. Mitäs siihen sanot?
Mitä uutta kirjakaupoissa löytyy tietänet, kirjakauppiaana ollen,
paremmin, minua. Kevään tuottamat runokalenderit lienet Britsin kautta
saanut. Nuori Joukahainen minusta on liiaksi oppinut, niin että
peloittaa. Uusmaalaisten Albumissa oot epäilemättä ihaellut T.
Lindin[73] runoelmia, muuta ei siinä mainittavata löydy; ei ole
Öhberginkään kirjoittamat minkään arvoiset. Länsi-suomalaiset, joita
aina olemme Hölmölän sukuun lukeneet, ovat tällä kertaa paraiten
onnistuneet yrityksessään. Pait Törngrénin[74] tekemiä ansaitsevat
useimmat Wecksellin runoelmat kiitosta. Erittäin olen mieltynyt näihin
kolmeen: _Den vakande modren, Demanten på Marssnön ja Svenskan och
Finskan_. -- Viipurilaisten kalenderista ei vielä tullut mitään. Mutta
nyt kun olemme sulaneet yhteen Savo-Karjalaisten kanssa, ehkä saanemme
jouluksi jotain toimeen.
_Ensimäisen rakkautes_ olen lukenut; muutamia pieniä kielivikoja olen
hänessä havainnut; muuten on suomennos minulle hyvin mieleen. Hyvä olis
jos joutaisit vastakin semmoisiin töihin. -- Mitenkä _Kaarleherttua_
jaksaa, olen hyvin utelias näkemään! Ainahan tuonet sen tänne Suomeen?
Nyt sanon taas sinulle hyvästi ja pysyn toivossa kohta sinut näkeväni.
Ystäväs _Julius_.
Helsingistä syysk. 1860.
Veliseni.
Jo alkaa ikävä tulla, kun en ole kaukaan aikaan ollut puheillas ja
pitäähän taas ruveta laskemaan latturia. Sinusta olen Ahlbergassa
käydessäni vähäsen tietoja saanut, vaan niihin en tyydy; lähetä kohta
enemmän.
Viipurista läksin lopulta elokuuta ja olen siitä ajoin ollut täällä...
Kouluni on alkanut ja ikävällä odottelen niitä kirjoja, joita lupasit
lähettää. Alimmalla luokalla opettelen suomea sillä lailla, että kuvia
näytellen virkan kappaleiden nimet ja annan sitten käyttää eri
tiloissa, niin että oppivat taivutuksia tietämättä, että ne taivutuksia
onkaan. Lapset sekä vanhemmat ovat tähän asti aina huutaneet vaikeaksi
ja ikäväksi suomenkielen oppimista, koska lasten muka täytyy vaivata
päätään lukemattomilla taivutusmuodoilla ja niiden nimillä. Mutta tällä
keinolla luulen ja toivon minä saavani asian heille mieleisemmäksi.
Lapset ainakin ovat hyvin halusat ja opiskelevat ulkonakin koulusta
mitä vaan suomen sanoja onkeensa saavat.
Muun aikani olen niin jakanut, että luen kasvatusoppia, historiaa,
Uutta Testamenttia ja Greekan kieltä. Uuden Testamentin olen päättänyt
kerran yhdessä jaksossa lukea; sieltä täältä olen sitä aina katsellut,
vaan en milloinkaan lukenut läpi. -- Kasvatusopissa olen ryhtynyt
Otto'n näyttö-opetusta neuvovaan kirjaan. Hän ei oikeastaan kuvia
käytä, vaan kyselee, tiedustelee mitä lapset todellisessa elämässä
ovat huomanneet. Paljon siinä näkyy olevan hyvää ja innolla Otto
asiatansa ajaa, vaikkei hän minusta juuri aina ole selvä ja koettaa
hiuskarvojakin saada jaetuksi. Sen kun olen saanut luetuksi, aion
toisen samanlaisen ottaa vertaamisen vuoksi. Greekan kieltä luen
opettajatutkinnon tarpeeksi. -- Historiallista lukemista on minulla Mac
Aulay'ssa. Voi veikkonen, miten häneen yhä enemmän ihastun. Kas se on
historioitsija! Siitä on oppia! Sitä lukiessani unhotan koko maailman.
Erittäin olen tarkkuudella ja halulla lukenut mitä hän Irlannista
puhuu. Siinä näkyy tulisilla ja verisillä puustaaveilla: ken miekkaan
tarttuu, sen miekka surmaa! -- ja pienen kansan turva ei ole
sota-aseissa, vaan sivistyksessä.
Vaan olkoon nyt kylläksi puhuttu minun toimistani. -- Polheim (Leopold
veli) tappaa ihmisiä minkä kerkiää ja lähtee kahden viikon päästä
Tukholmaan. -- Måns [ks. 50] on tänä talvena vapaa virastaan, ja on
ilolla sekä innolla ryhtynyt lukemiseen. -- Sederholmia en ole tavannut
paljon ensinkään. Muutkin ystävät alkavat vähitellen lappaa kaupunkiin.
Tähän nyt lopetan kirjeeni ja pyydän terveisiä sanomaan Britsillekin.
Ystäväs _J. Krohn_.
Helsinki, 29 p. syyskuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Pian on kokonainen kuukausi kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin
teille ja alan jo vähitellen saada omantunnonvaivoja.
Niinkuin kirjeestäni Emilielle näitte, olen ahkerassa työssä, niin,
oikeastaan on minulla enemmän tunteja kuin mitä omille opinnoilleni on
eduksi. Mutta ensiksikin on käytännöllinen harjoitus myöskin jonkun
arvoista, ja sitä paitsi oli minun mahdoton kieltäytyä, kun minua
pyydettiin avustamaan suomalaisessa kansakoulussa.[75] En olisi
kehdannut toiste lämmöllä puhua sellaisista asioista, jos nyt täällä,
kun oli kysymyksessä tosi työ ja uhraus, olisin peräytynyt. Kernaasti
olen myöskin pienokaisten seurassa, vaikka ikävä kyllä olen tehnyt sen
huomion, että sellaiset tunnit ovat paljoa rasittavammat kuin
työskennellessä suurempien lasten kanssa. Sellaisina päivinä, jolloin
minun on kaksi tuntia perätysten askaroitava pikku ihmisten kanssa
(ensin Blomqvistin koulussa alimmalla luokalla suomea, sitten
kansakoulussa), olen hiukan väsynyt. Havainto-opetus, jota siellä
käytän, näyttää tuottavan hyviä tuloksia, mitä lapsiin tulee, mutta
vaatii opettajalta tavatonta henkistä ponnistusta; sillä jos opettaja
osoittaa hiukankin väsähtymistä, niin katoaa myöskin lasten
tarkkaavaisuus ja harrastus. Sen sijaan jos vilkkailla ja
tarkoituksenmukaisilla kysymyksillä pitää heitä vireillä, niin on
hauska nähdä, miten silmät loistavat, miten kasvot innosta säteilevät
ja miten he kilvoittelevat keskenään kuka ensiksi osaa vastata. Pari
kertaa olen heidän kanssaan käynyt eri käsityöläisten luona näyttämässä
työkaluja yms.
Tunnit Blomqvistin koulussa jatkuvat samoinkuin viime vuonnakin.
Suomenkielen yksityistunnit, kaksi kertaa viikossa, ovat myös
alkaneet. Oppilaani, joita nykyään on kahdeksan, olen jakanut kahteen
osastoon; Nybergiläiseen, johon myöskin senaattori Ekbomin tytär
kuuluu, ja Blomqvistiläiseen. Näillä tunneilla on sellainen
gummi-elasticum-luonne, että jään joskus koko illaksi taloon.
Huveista ei täällä ole puutetta; mutta, niinkuin tiedätte, en
sellaisista paljon välitä. Eikä minulla niihin tosiaankaan olisi
aikaakaan. Kuitenkaan en aio olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi, kun
vastikään tänne saapuneet bearnesiläiset laulajat antavat konsertin.
Kuulin heitä kerran puolitoista vuotta sitten ja he tekivät minuun
tavattoman vaikutuksen. -- Vastikään kävin katsomassa uutta kaunista
teatteritaloa, joka on melkein valmis. Katossa karkeloi yhdeksän
runotarta, Ekmanin mestariteos. Varsinkin Urania on ihmeen kaunis.
Marraskuun keskivaiheilla se avataan, jollon taiteenharrastajat
esittävät oopperan (Lemminkäinen, sanat Topeliuksen, musiikki
Paciuksen). Sepä vasta tulee olemaan mielenkiintoista!
Tähän lopetan nyt kirjeeni ja pyydän teitä, rakkaat vanhemmat, sanomaan
sydämelliset terveiseni isoisälle ja sisarille.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 20 p. lokakuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Taaskin on kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi teille kirjoitin.
Viikot kuluvat niin nopeasti, että on vaikea pitää niistä lukua. Siitä
voitte nähdä, etten ole ollut toimeton. Ja kuitenkin täytyy minun
tunnustaa, etten kolmena viime viikkona ole lainkaan opiskellut, paitsi
lukenut Ossianin lauluja. Melkein kaiken vapaan aikani olen käyttänyt
jutteluihin kuun kanssa sekä esitelmäni suomentamistyöhön. Kaikki tämä
sekä muut suomalaiset runoni tulevat julkaistaviksi kaunokirjallisessa
julkaisussa "Mustikoita ja Mansikoita". Kuun tarinoita, joista useat
ovat teille uusia, on kolmetoista. Nyt en lähetä enää useampia
Emilielle ja pahoittelen hiukan, että lähetin kahta viimeistäkään,
sillä nyt tulee julkaisussamme olemaan kovin paljon teille ennestään
tuttua. Minä toivon kuitenkin, että te mesenaatteina suositte myös
suomalaista runotarta! Meidän marjaraukkamme ovat ansarihedelmiä, jotka
paria kuukautta liian varhain kypsyvät; niiden lukumäärä ei ole
kovinkaan suuri, joilla on kylliksi isänmaanrakkautta ostaakseen
suomalaisen taiderunouden esikkoja. Meidän rannikkoseuduillamme, missä
kirjallisen ravinnon tarve jo on herännyt, on ikävä kyllä paljon
sellaisia, jotka eivät ymmärrä suomea, ja sisämaassa, missä
sivistyneetkin ovat perehtyneet kieleen, ei lueta juuri nimeksikään.
Tälle allotrialle te luultavasti ette niin pahasti pudista päätänne
kuin pedagogiselle sivuhyppäykselleni. Ja oikeastaan tämä onkin
työskentelyä toisten hyväksi. Mitäpä jos nyt pitäisinkin tätä
työskentelyä toisten hyväksi elämän päätehtävänä, ja itsensä hyväksi
työskentelyä vain sen välikeinona. Mitäpä ahertelumme tässä elämässä
muuta onkaan kuin pyrkimystä kohottautumaan omien epäitsekkäiden
harrastusten ahtaasta piiristä siihen työhön, joka tarkoittaa Jumalan
valtakuntaa. Äiti sanoo sitä sivistystyötä, jota pääkaupungissamme
harjoitetaan suomalaisen nuorison hyväksi, vieraaksi harrastukseksi.
Mutta minulla se on syvästi sydämeen kiinnikasvanut. Jokainen Suomen
kansan edistysaskel täyttää mieleni suuremmalla ilolla, kuin mitä
suurin persoonallinen onni voisi minulle tuottaa; jokainen taka-askel
tässä suhteessa koskee kipeästi sieluni syvimpiin kieliin. Mitenkä
voisin sitä sanoa vieraaksi harrastukseksi, jolla ajatuksissani ja
sydämessäni on niin suuri sija. Minä olen nyt kerta siten kokoonpantu,
ja teidän täytyy antaa minun toimia sen mukaan. Vaisto johtaa minua
samoinkuin muuttolintua lämpimistä maista aina takaisin kylmään,
autioon pohjolaan. Se ei voi tehdä toisin, enkä minäkään. -- Ensi
lukukaudella olen kuitenkin pakotettu jättämään tuntini suomalaisessa
koulussa ja rajoittumaan yksinomaan opintoihini, jotta kevääksi saisin
lisensiaattitutkinnon suoritetuksi.
Voikaa hyvin ja viekää terveiseni kaikille rakkaillemme.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 30 p. lokakuuta 1860.
Rakas isä.
Ota vastaan joskin myöhästynyt, niin ei silti vähemmän sydämellinen
onnitteluni syntymäpäiväsi johdosta! Olin aikonut syntymäpäivälahjaksi
lähettää sinulle saksalaisen käännöksen keväällä pitämästäni
esitelmästä, joka käsitteli suomalaista kansanrunoutta. Aivan valmis se
ei kuitenkaan vielä ole.
Äiti kirjoittaa, että hän oli kääntänyt kaksi kuuntarinaani sinulle
syntymäpäiväksesi. Joskin minusta oli hauska siten olla edustettuna
sinä päivänä, niin olen kuitenkin hiukan pahoillani, että äiti ennätti
ennen minua. Siksipä pyydän ettei hän sitä enää tekisi. Mitäpä voisin
isälle antaa joululahjaksi, jos minulta riistetään pienokaiseni.
Että sinä, rakas äiti, teet paljon hyvää lähimäisillesi ja voit heidän
hyväkseen uhrautuakin, siitä olen nähnyt siksi monta todistusta, etten
hetkeäkään voisi epäillä sinun mielialaasi siinä suhteessa. Mutta sitä,
mikä itseesi nähden on sinusta aivan luonnollista, et pidä aina muille
tarpeellisena. Jollei esimerkki vaikuttaisi tuhat vertaa enemmän kuin
sanat, niin kukapa tiesi, vaikka sulasta rakkaudesta olisit kasvattanut
meistä egoisteja. Anna meidän siis seurata esimerkkiäsi, niin, vieläpä
paljon korkeampaa -- vapahtajamme esimerkkiä -- joka meidän ihmisten
hyväksi teki työtä ja kärsi kuolemaansa saakka, aina ristinkuolemaansa
asti! Mitäpä sillä väliä kestääkö elämä paria vuotta kauemmin tai
vähemmän -- vaikkapa sitä kestäisi kokonaisen vuosisadan, niin se olisi
sittenkin vain pisara iankaikkisuudessa! -- kunhan se vain kantaa
hedelmiä, hedelmiä ihmiselle itselleen ja hänen lähimäisilleen.
Voikaa nyt hyvin, rakkaat, hyvät vanhempani ja sanokaa terveisiä
kaikille meikäläisille.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 1 p. joulukuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Nyt lähestyy jo se aika, jolloin taaskin saan viettää pitemmän ajan
teidän piirissänne. Oi, miten sitä jo ikävöinkään! Tuntuu aina niin
hyvältä palata maailman levottomasta hälinästä ja humusta kodin
hiljaiseen, rauhalliseen suojaan! Tällä kertaa aion taas oikein nauttia
joulusta; viime kerralla en saanut olla kuin lyhyen aikaa ja edellisenä
vuonna olin kovin kaukana poissa.
Ottilie kirjoittaa, ettei hän odottanut minulta kirjettä, kun olen niin
kiinni työssä. Sitä olen ollutkin, vaikka en sen ohjelman mukaan, jonka
teille annoin. Viimeiset kaksi kuukautta, lukuunottamatta pedagogista
toimintaani, on runotar kokonaan ottanut minut valtaansa. Ensiksi
antoivat "Mansikat" minulle työtä (tämän vihon 9 1/2:sta painoarkista
on enemmän kuin seitsemän minun kädestäni lähtenyttä). Ah, jospa
ihmiset tietäisivät, miten runouteen on yhdistynyt paljon proosallisia
sivuseikkoja, nk. juoksut sensorin luona ja varsinkin aikaakysyvä ja
kauhean ikävystyttävä korrehtuurinluku!
Ne ovat ruusun okaita!
Tämä työ läheni jo loppuaan ja minä toivoin loppulukukaudeksi
pääseväni kiinni lukuihini. Mutta niinpä ei käynytkään. Ahlqvist ei
ollut suostunut proloogin sepittämiseen uuden teatteritalomme
vihkiäistilaisuutta varten, ja silloin käännyttiin minun puoleeni. Minä
panin kyllä hiukan vastaan, mutta koska vastustajien puolelta olisi
epäilemättä pidetty sitä puuttuvan kyvyn todisteena, jos suomalainen
aines ei olisi ollut edustettuna tässä tilaisuudessa, niin täytyi minun
suostua. Kokonaisen viikon kiusasin itseäni tuloksetta, mutta vihdoin
se onnistui minulta eräänä päivänä, jolloin aioin jo lähteä Topeliuksen
luo peruuttamaan lupaustani. Runotar on ylpeä neito; hän lahjoittaa
suosionsa armosta eikä salli ryöstää itseltään suuteloa. -- Sitten en
muutamaan päivään nähnyt muuta kuin painopoikia, yksin unissakin he
ajoivat minua takaa. Parin päivän jälkeen, Jumalan kiitos, vapaudun
heistä kokonaan.
Että teatteri vihittiin Topeliuksen näytelmällä (Pacius oli säveltänyt
siihen musiikin ja tehnyt sen kunnialla), tiedätte jo sanomalehdistä.
Minun proloogini lausui Hougberg. Se oli oikeastaan draamalliseen
muotoon kirjoitettu, mutta kun sen esittämistä kohtasi monenlaiset
vastukset, oli minun pakko muuttaa toiminta kertovaan muotoon.
Älkää olko minulle pahoillanne, rakkaat vanhemmat, vaikka lukuni tämän
kautta ovat jääneet takapajulle. Mutta luoja on luonut linnun
laulamaan, enkä minä voi pakottaa luontoani. Sen mikä sielun
syvyyksissä liikkuu, täytyy päästä ilmoille! Ensi lukukautena koetan
olla ahkera, oikein ahkera. Muuten sain eilen kokea, ettei runous
kuitenkaan ole aivan leivätön taide, sillä minut kutsuttiin proloogini
vuoksi kaikkein herkullisimmille päivällisille, joissa eläissäni olen
ollut. Ne olivat kuvernööri Alfthanilla.
Ja nyt pikaisiin näkemiin asti! Sanokaa terveiseni kaikille
rakkaillemme.
Teidän _Julius_.
Viipurista jouluk. 24 p. 1860.
Veliseni.
Viime kirjeessäs sanot kirjallisten puuhain vieneen sinulta
muut ajatukset ja kirjevaihteloamme hämmentäneen. Samaa virttä
täytyy minunki laulaa, että tietäisit oikean syyn pitkälliseen
äänettömyyteeni. Nyt taitavat jo Mansikkamme sekä prologinikin olla
käsissäs, josta näet että minä sitä _laiskurin työtä_ tänä syksynä olen
miltei virkana pitänyt. Lokakuun alusta asti en olekaan joutohetkinäni
muuta tehnyt, kuin ensin kirjoitellut ja sitten korehtuuria lukenut.
Laulattarien parissa on aikani niin tiukkaan mennyt, etten oppimiseen
ole paljon ensinkään joutanut ja kasvatusoppi-tutkintoni on jäänyt
kukaties iäksi päiväksi. Minä nyt olen lopullisesti päättänyt
seminarioon ei ruveta, vaan pysyä yliopistossa taikka, jos ei siinä
virkaa eikä viran toivoakaan olisi, mennä opettajaksi Jyväskylän
aiottuun suomalaiseen kymnaasiin. Mitäs siitä arvelet? Eikö sinua
haluta tulla takaisin Suomeen, niin ettei tuosta laulustas sopisi
puustaintakaan sinuun? Vaikka muutenkin en oikein ymmärrä millä tavalla
se sinuun koskisi, joka vieraassa maassa raukenevaa suomalaisuutta
turvaat. Kymnaasin opettajana sinulla olisi riittävä palkka ja aikaakin
kirjoitella. Minäkin olen yhä välistä surkutellut tuota kannelparkaasi,
joka päivät pitkät pölystyy, ruostuu. Runollisuuden tähden olen
heittänyt seminaariotuumat; heitä sinäkin, veikkonen, muut hankkeet ja
hae semmoinen paikka, jossa joudat runoelemaan. Meitä on niin vähän
laiskurin työn tekijöitä, ettei pitäis kenenkään sitä heittää, kelle
vaan Jumala sitä lahjaa on luonut. -- Vaan yhtä olen toisinaan
kummeksinut, kun sinä yhä vaan kääntelet ja mukailet! Kirjoitithan
ennen muinoin omiakin ajatuksiasi runoksi; eikös niitä nyt enää tule?
Ja kun käännät, niin eikös todellaki olis etusampi kääntää suuria
teoksia? Noiden pienten lauluin käännöksissä, joissa ajatuksella on
niin tiukasti sopiva verho, tahtoo aina olla kankeutta; suurempia
teoksia suomentaessa pitäisi sitä olla helpompi välttää.
Helsingissä on meillä viime aikoina ollut tuuma, josta toivon paljon
hyvää syntyvän. Kun meitä suomen kielen kirjoittajia on niin vähän ja
niistäkin useimmat muissa toimissa kiinni, niin etteivät paljon kerkiä
tehdä, niin olemme sen keinon keksineet, että pitäis ylioppilasten,
jotka välttävästi suomea osaavat, suomentaa maaoppaallisia ja
historiallisia kuvauksia, elämäkertoja j.n.e., ja sitten tottuneempain
kynämiesten niitä käännöksiä oiaista ja parannella. Meitä on
oikaisijoita noin kymmenkunta ja jokaisen piti itselleen hankkia 4-5
apumiestä. Minulla niitä jo on, miten muilla lienee, en tiedä. Mitäs
tästä arvelet, jos siitä totta tulee? Eikös se hyvinkin auttais
kirjallisuuttamme?
Kummalla ja häpeällä havaitsen, että kirjallisuudesta alusta asti
puhuessain en ole kuitenkaan ollut tietävinäinkään "Fänrik Stålista"!
Mutta sillä lailla se on, että ihmisen mielessä pienemmät asiat, kun
vaan ovat omat, välistä tahtovat hämmentää pois suuria ja tärkeitä. Voi
veikkonen kuin olen ollut ihastuksissani tätä maailman parasta
joululahjaa lukiessa. "Fänr:s marknadsminne" ja "Trosskusken" ovat
minusta paraat; varsinkin on viimeisessä niin syvä ajatus niin
yksinkertaisessa puvussa, että oikein ihmetyttää. "Von Törne" ja
"Munter" ovat myöskin mielipalojani ja samate kaikki muutkin. -- Pitäis
ruveta heitä suomentamaan; minä olenkin usein kummeksinut kuinka ei
mikään suomenkielinen kirja eikä sanomalehti ole sanaakaan virkkanut
Runebergistä, niin että hän umpi-suomalaisille taitaa olla aivan
tietämätön. Pitäis Mehiläiseen panna kirjoitus hänen elämästään ja
teoksistaan.
No nyt on Lönnrotin Kasvi-oppikin ilmestynyt; nyt saat ensi kesänä
ruveta kukkasia tutkimaan. Paksu se tuli ja joka sivulla näkyy ukon
tarkka käsi.
Kylläpä nyt on ollut jouluksi kirjallinen tulva. Snellman näkyy siitä
olevan hyvällä tuulella ja lopettaa viimenumeron Litteraturbladia
kauniilla sanoilla.
Hyvästi nyt veikkonen! Huvillista joulua ja onnellista uutta vuotta
toivottaen pysyn nyt ja ainian ystäväsi _Suonio_.
VIITTAUKSIA.
[1] _Carl Wilhelm Ahrenberg_, roomalaisen kirjallisuuden lehtori
Viipurin lukiossa. -- _Carl Henrik Ståhlberg_, rovasti, uskonnon
lehtori Viipurin lukiossa. -- _Carl Henrik Jakob Ignatius_,
varapastori, apulainen Viipurin lukiossa.
[2] _Kaarlo Slöör_, maisteri, sittemmin Suomalaisen Virallisen Lehden
toimittaja. Salanimellä _Santala_ julkaissut sekä alkuperäisiä runoja
että suomennoksia.
[3] Tämä lukion oppilaiden perustama _kirjallisuusseura_ oli Viipurin
Kirjallisuuden Seuran malliin, joka oli perustettu v. 1845.
[4] _Alexander Nordmann_, eläintieteen professori.
[5] _Adolf Edvard Arppe_, kemian professori.
[6] _Arthur Nordmann_, professori A. Nordmannin poika; murhattiin
24-vuotiaana luonnontieteellisellä matkalla Siperiassa.
[7] _Gustaf Adolf Hjärne_, vapaaherra, eversti. Ylioppilaiden
inspehtori. Erikoisten asioiden hoitaja v.t. varakanslerin virastossa.
[8] _Erik Niklander_, luonnontutkija.
[9] _E.V.E. Hisinger_, vapaaherra, maanviljelijä; innokas
luonnontutkija.
[10] _Karl Samuel Forssman_, laamanni, venäjänkielenkääntäjä
senaatissa, kenraalikuvernöörin kanslian päällikkö. Puoliso o.s.
Ahrenberg, kotoisin Viipurista.
[11] _Henrik Borgström vanh_., kauppaneuvos, nykyisen Borgström & C:nin
liikkeen perustaja. Hänen kotinsa oli kirjallisten ja taiteellisten
piirien tyyssijana Helsingissä.
[12] _Johan Ascholin_, lääkäri. Puoliso o.s. Heyno, kotoisin
Viipurista.
[13] _Bengt Olof Lille_, kirkkohistorian professori.
[14] _N.R. Holstius_, lasaretinlääkäri Viipurissa. Krohnin perheen
kotilääkäri.
[15] _Andreas Wilhelm Bolin_, sittemmin Yliopiston kirjaston hoitaja.
[16] _Fredrik Wilhelm Mäklin_, sittemmin ylimääräinen eläintieteen
professori.
[17] _Clas Henrik Molander_, vapaaherra, sittemmin senaattori.
[18] _Nante_; ei ole onnistuttu saamaan tarkempia tietoja.
[19] _Karl Gustaf Borg_, sittemmin suomenkielen lehtori Yliopistossa.
[20] _Viktor Löfgren-Lounasmaa_, maisteri, sittemmin Uuden Suomettaren
päätoimittaja.
[21] _Johan Wilhelm Murman_, suomenkielinen kirjailija; toimi pappina
Inkerinmaalla.
[22] _Magnus Leonard Alftan_, kauppias, sittemmin lasitehtaan omistaja.
[23] _Viktor Öhberg_, sittemmin kansakoulujen tarkastaja; isä kirjurina
Forsbyn tehtaalla Pernajassa.
[24] _Peter Nordmann_, luutnantti, muonavarastojen piiritarkastaja
Suomessa. -- _Carl Emil Cedercreutz_, vapaaherra, asessori Viipurin
hovioikeudessa, sittemmin senaattori.
[25] Julius Krohnin äiti perusti 1851 vuoden vaiheilla Viipuriin omalla
kustannuksellaan _tyttökansakoulun_, jossa hän tyttärineen ja usea
kaupungin nuorista naisista opetti. Koulu lakkasi vasta sitten, kun
kaupunki perusti kansakouluja tyttöjä varten.
[26] _Juha Pynninen_, suomalaisten kirjastojen ensimäinen perustaja,
kirjastonhoitaja Viipurissa.
[27] _Fredrik Gottlieb (Fritz) Slöör_, Kaarlo Slöörin veli, sittemmin
pappi Inkerinmaalla. -- _A. Virén_, sittemmin suom. seurakunnan
kirkkoherra Pietarissa.
[28] _Ernst Fabritius_, sittemmin sanomalehtimies, maanviljelijä.
Ensimäisiä suomenkielisten runojen säveltäjiä maassamme.
[29] _Fr.W.R. Berg_, kreivi, kenraalikuvernööri.
[30] _Emilie Krohn_, vanhin Julius Krohnin sisarista. Naimisissa
kauppias Woldemar Hackmanin kanssa Viipurista; toisissa naimisissa
saksalaisen säveltäjän, Leipzigin Thomas-kirkon kanttorin Gustav
Schreckin kanssa. Elää nykyään Leipzigissä.
[31] _Aline Hackman_, viipurilaisen kauppaneuvos J.F. Hackmanin tytär,
naimisissa kapteeni C.A. Ekströmin kanssa.
[32] _Antti Manninen_, maanviljelijä, kirjailija. Maanviljelyskoulun
johtaja Tohmajärvellä ja Kuopiossa.
[33] _Eero Rudbeck_ eli _Salmelainen_, maisteri, suomalaisen
kansanrunouden tutkija ja kirjailija.
[34] _Hugo von Ziemmsen_, saksalainen lääkäri, kirjailija.
[35] _Leo Mechelin_, sittemmin senaattori. -- _Karl August Sanmark_,
viipurilainen ylioppilas, juristi.
[36] _Sven Wilhelm Hougberg_, sittemmin senaattori. -- _Karl Johan
Rosenius_, sittemmin kauppias Viipurissa.
[37] _Gustaf Leonard Stenbäck_, Loviisan kirkkoherra.
[38] _Klas Erik Collan_, henkikirjoittaja Rautalammin kihlakunnassa.
[39] _Britsi -- Fritz Slöör_, vrt. 27.
[40] _Herman Berndt Westzynthius_, Rautalammin tuomari.
[41] Äitinsä pyynnöstä oli Julius Krohn kirjoittanut pienen
uskonnollisen puheen luettavaksi kansakoulun joulujuhlassa Viipurissa.
[42] _Carl Immanuel Qvist_, sanomalehtimies ja lääkäri, Wiborg-nimisen
sanomalehden toimittaja.
[43] _Claes Theodor Sederholm_, sittemmin yliopiston konsistorin
amanuenssi, kirjailija.
[44] _Gottlieb Leopold Pesonius_, kreikan kielen lehtori Jyväskylän
lyseossa.
[45] _Pekka = Emil Lindebäck_, sittemmin Suomen Pankin johtaja.
[46] _Ernst Albert Forssell_, sittemmin sanomalehden toimittaja,
Porvoon tuomiokapitulin sihteeri.
[47] _Otto Donner_, kielentutkija, sittemmin professori ja senaattori.
[48] _Gabriel Rein_, historian professori.
[49] _Woldemar Hackman_, vrt. 30.
[50] _Måns = Gustaf Magnus Cederhvarf_, maisteri, sittemmin koulunopettaja
Helsingissä. Johti "Tolfvan" nimistä ylioppilaslaulaja-joukkoa, joka
konserteillaan keräsi varoja ylioppilastaloa varten.
[51] _Onkel Tom = Anton Gabriel Blomqvist_, sittemmin Evon metsäopiston
johtaja, metsätaloudellinen kirjailija.
[52] _Yrsa = C.Th. Sederholm_, vrt. 43.
[53] _Fredrik Cygnaeus_, runoilija, kirjallisuushistorian professori.
[54] _Uno Cygnaeus_, Suomen kansakoululaitoksen perustaja.
[55] _Jussi = Johan Alftan_, kirjakauppias, painattaja ja Viborg-lehden
toimittaja.
[56] _Ottilie Krohn_, Julius Krohnin keskimäinen sisar, sittemmin
naimisissa kenraali K. Pelisskyn kanssa. Asuu nykyään Berlinissä.
[57] _Thiodolf Rein_, sittemmin filosofian professori.
[58] _Karl Gustaf Ehrström_, rikoslain ja oikeushistorian professori.
[59] _Jakob August Estlander_, kirurgian ja anatomian professori.
[60] _Carl Gustaf Estlander_, sittemmin estetiikan professori.
[61] _Alexander Armfelt_, kreivi, ministerivaltiosihteeri.
[62] _Oskar Toppelius_, dosentti, harras teatterin ystävä.
[63] _Lala = Wilhelm Lavonius_, hovioikeudenneuvos.
[64] Rouva _Elfström_, luultavasti naimisissa maisteri E. Elfströmin
kanssa, jolla 1850-luvulla oli kasvatuskoulu Viipurissa. Luultavampaa
on kuitenkin, että mainittu henkilö on neiti Wilhelmine Elfström,
raatimies Charles Elfströmin tytär, joka toimi myöhemminkin opettajana
Viipurissa. -- _Amalie Alfthan_, sittemmin naimisissa ranskankielen
lehtorin Jules Favren kanssa.
[65] _Adolf Reinhold Borg_, sittemmin nimituomari.
[66] _Antti Malmgren_, eläintieteilijä, sittemmin ylimääräinen
professori.
[67] _Oskar Blomstedt_, kielentutkija, sittemmin dosentti, pedagoogi ja
kirjailija.
[68] _Gustaf Waldemar Svensson_, sittemmin latinan ja kreikan kielen
opettaja Böökin lyseossa Helsingissä. -- _Johan Magnus Alopaeus_,
koulumies, sittemmin Joensuun yli-alkeiskoulun rehtori.
[69] _Jaakko Länkelä_, sittemmin suomen kielen lehtori Jyväskylän
seminaarissa.
[70] _Nestor Järvinen_, sittemmin uskonnon lehtori Jyväskylän
seminaarissa; viimein Joroisten kirkkoherra. -- _Karl Henrik Kahelin_,
sittemmin matematiikan ja luonnontieteitten opettaja ja rehtori
Jyväskylän lyseossa. -- _Olai Wallin_, sittemmin pedagogiikan ja
historian lehtori Jyväskylän seminaarissa.
[71] _Frans Ferdinand Ahlman_, sittemmin koulunopettaja ja Senaatin
kielenkääntäjä.
[72] _Jaakko Forsman_, sittemmin rikosoikeuden ja oikeushistorian
professori.
[73] _Anders Theodor Lindh_, sittemmin oikeusraatimies Porvoossa.
[74] _Carl Wilhelm Törnegren_, yliopiston kirjaston hoitaja.
[75] V. 1858 perustettiin suomalainen kansakoulu Helsinkiin, jossa 12
ylioppilasta antoi opetusta suomenkielellä.
End of the Project Gutenberg EBook of Nuoren ylioppilaan kirjeitä
1850-luvulta, by Julius Krohn
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NUOREN YLIOPPILAAN KIRJEITÄ ***
***** This file should be named 45500-8.txt or 45500-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/4/5/5/0/45500/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation information page at www.gutenberg.org
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at 809
North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email
contact links and up to date contact information can be found at the
Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For forty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
