The Project Gutenberg eBook of Vihdoinkin
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Vihdoinkin
Author: Josefina Wettergrund
Translator: Einar Sandelin
Release date: September 26, 2025 [eBook #76933]
Language: Finnish
Original publication: Jyväskylä: Jyväskylän Kirjapaino, 1898
Credits: Tuula Temonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIHDOINKIN ***
language: Finnish
VIHDOINKIN
Kirj.
Lea [Josefina Wettergrund]
Suomentanut
Einar Sandelin
Jyväskylässä,
Jyväskylän kirjapaino,
1893
»Taasko sitä lähdetään, kapteeni?»
Ja taasko sitä kysytään, rouva? Tiedättehän ettei mikään voi estää
minua siltä kävelyltä?»
»Mutta kun sataa kuin kaatamalla, niinkuin nyt! Uskooko kapteeni, että
kukaan _säädyllinen_ ihminen silloin liikkuu ulkona?»
»Tuo nyt oli mukamas olevinaan niitä rouvan tavallisia hienoja
pistoksia, mutta sen minä sanon, että jos te murisette, niin rupean
minä _säädyttömäksi_, ja sen sanon vielä samassa, että Elsa vainaja ei
koskaan pitänyt lukua siitä, minkälainen ilma oli, kun hän tuntikausia
seisoi Kallioniemellä tähystämässä, eikö odotetun »Ahdin» purjeita
näkynyt, ja _minäkö_... tuhat tulimmaista, ihminen, tänne sade-takki ja
keppi!»
»Kapteeni nyt on itsepäinen kuin synti, ja soma olisi tietää, mitä
Elsa rouva vainaja, joka lepää haudassaan, siitä hyötyy että kapteeni
käy vilustuttamassa itsensä. Kun sitte makaatte henkihieverissä, niin:
älkää luulkokaan, että minä surkeilen teitä edes noin paljon, sen
saatte uskoa, kapteeni!»
»Surkeilette! saatte surkeilla mitä tahdotte, mutta pyydän ettette
suvaitse nähdä sitä vaivaa minun tähteni. Minä en ymmärrä mikä teitä
riivaa, kun ette soisi minulle ainoata iloa, joka minulla vielä on
maailmassa.»
»No käykää sitte kummittelemassa, vanha mörökölli, koska välttämättä
tahdotte tehdä lopun elämästänne. Tässä on lakki ja nyt ulos ja mars,
sanoi Siukko poikiaan!»
»Ankkuri sisään ja purjeet ylös, maamoukka, niin se kuuluu
merimieskielellä, jos ymmärtäisitte mitään siitä ainoasta kielestä,
joka on jostain kotoisin.»
Vanha merikarhu kömpi tiehensä, ja hänen emännöitsijänsä eli
»kotiristinsä», niinkuin kapteeni itse hyvällä tuulella ollessaan häntä
nimitti, murisi tapansa mukaan kauan aikaa itsekseen. Kunnon eukon
täytyi sillä keventää sydäntänsä, muutoin olisi hänen terveytensä siitä
kärsinyt.
Ennenkuin jatkamme pientä kertomustamme, on meidän hiukan lähemmin
kuvaileminen näitä kahta henkilöä.
Kapteeni Antti Boj oli nuoruudessaan ollut mitä reippaimpia merimiehiä,
jotka koskaan ovat merta kyntäneet. Kun sekä esimiehet että toverit
hänestä pitivät ja kun hänellä oli rautainen luonto, joka kesti kaikki
säät, oli hänen elämänsä ensimmäisenä 22 vuotena ollut kuin yksi ainoa
kaunis kevätpäivä. Ei kukaan ollut niin pulska kuin hän, ei kukaan
osannut niin hupaisia lauluja eikä kukaan keksinyt niin mukavia,
viattomia kepposia — sanalla sanoen: laivalla ei ollut hauska, jollei
Antti Boj ollut mukana.
Hän olikin »ollut mukana» samalla laivalla koko kaksitoista vuotta. Hän
oli alkanut kajuuttavahtina kapteeni Brummerin palveluksessa ja noussut
arvossa yhä, siksi kunnes hän eräänä päivänä hyvinarvoisana laivan
perämiehenä katseli kuvaansa pienessä taskupeilissään. Hänen mielestään
punainen itäintialainen silkkinenäliina sopi varsin hyvin yhteen
tummien kiharoiden ja valkean paidankauluksen kanssa. Hän nyykäytti
päätänsä omalle kuvalleen ja havaitsi että kaikki oli »sangen hyvä.»
Sattuipa kuitenkin kerran, kun kapteeni Brummer »Ahti»-laivoineen tuli
takaisin Brasiliasta syntymäkaupunkiinsa, josta nuori perämieskin oli
kotoisin, että Antti Boj tuli kutsutuksi kapteeninsa vanhempain luo
»tanssikekkereihin.» Ei sen ajan huvit olleet mitään suurenmoisia
»iltamia», mutta hauskaa niissä osattiin pitää, ja sehän se oli paras.
Niiden iloisten, teeskentelemättömäin tyttöjen joukossa, joiden
tuttavuutta nuori perämies täällä teki — useat olivat hänelle
ennestäänkin tuttuja — oli myöskin muuan nuori tyttö, joka kesän
oleskeli kaupungissa sukulaistensa luona.
Ensi silmänräpäyksestä saakka tunsi nuori, reipas perämies, että hän,
niinkuin hän itsekseen sanoi, »oli tarttunut karille». Hän ei voinut
päästä irti näiltä korallikareilta, jotka purppurapunaisten huulien
muodossa hymyilivät häntä vastaan, ja hän ei voinut olla katsomatta
noihin syviin, merensinisiin silmiin, joiden pohjalta hän näki niiden
sielunhelmien, joita sanotaan viattomuudeksi ja hyvyydeksi, säteilevän
vastaansa.
Hän tapasi nuoren tytön joka päivä, ja kuta useammin hän näki hänet,
sitä selvemmin hän tunsi rakastavansa häntä.
Hän tuumi vakavasti kosimista ja, jos se onnistuisi, oman kodin
perustamista. Hänen »hyyrynsä» perämiehenä ei ollut varsin suuri;
niinpä täytyikin sen hyyryn, jonka hän perheenisänä voisi maksaa, olla
sen mukainen. Pari pientä huonetta syrjäisessä kaupunginosassa — ne
olisivat sentään oikea paratiisi, jos vaan hän, jota perämies toivoi,
tahtoi ruveta hänen Eevakseen.
Ja hän tahtoi.
Jos koskaan noita sisältörikkaita sanoja: »ne kaksi tulevat
yhdeksi», voi täydellisesti sovittaa aviopuolisoihin, niin heihin
sen saattoi tehdä. Puhtaammin ja uskollisemmin ei koskaan ole
rakkaus ihmissydämessä hehkunut kuin heillä; siksipä kestikin heidän
rakkautensa ajan ja olosuhteitten vaiheissa. Nuo pienet huoneet
saivat vähitellen asukkaikseen iloisia, hymyileviä lapsia, kokonaisen
kolmikon, ja monesti oli jokapäiväisiä tarpeita niukalta, mutta äidin
huolenpitoa ja rukouksia ei koskaan puuttunut ja varmaan oli tämä pieni
koti rakkauden ja rauhan temppeli.
Silloin tuli polttokuume ja tempasi pois kaksi noista pienistä
lemmityistä, juuri kun heidän isänsä oli päässyt oikein hyvään
taloudelliseen asemaan. Vanha Brummer oli näet laskenut ankkuriin
ijäisyyden satamassa ja suosittu perämies oli saanut ottaa laivan
päällikkyyden haltuunsa. Syvässä surussaan olisivat puolisot mielellään
suoneet että kaikki olisi jäänyt entiselleen: mielellään olisi äiti
ponnistellut kaksin kerroin uutterammin, jos hän vaan olisi saanut
pitää rakkaansa; vaan poissa he olivat ja suuri oli tyhjyys heidän
jälkeensä. Mutta rakkaus puolisoin kesken oli ehkäpä vain vieläkin
suurempi kuin ennen.
Lähinnä seuraavain parin vuoden kuluessa temmattiin heidän kolmaskin,
sanomattomasti rakastettu lapsensa, pois. Kapteeni Boj oli kotona, kun
tämä tapahtui, ja hän oli siis tilaisuudessa ihmettelemään tuota naisen
todellista rohkeutta, jonka perustuksena on lapsellinen, Jumalaan
luottava ja Häntä rakastava mieli.
Tosin oli Elsa rouvalla kaipauksen ja tuskan kyyneleitä — mutta ne
piti hän itsellään; rakastetulle puolisolleen oli hänellä sitävastoin
lohdullisia sanoja ja ystävällinen hymyily.
Muutamia vuosia elivät puolisot vielä yhdessä; mutta ei saapunut enää
pienokaista auringonsäteeksi heidän kotiinsa. Kuitenkin he kaikesta
sydämestä kiittivät Jumalaa siitä että heillä oli toinen toisensa.
Mutta liekö sitten ollut kaipuu puolisoa, joka niin usein harhaili
meren levottomilla aalloilla, vai poispaenneita pienokaisia — kenties
oli syy niin toinen kuin toinenkin: Elsa rouvan posket kävivät yhä
kalpeammiksi ja hänen ennen niin joustava vartensa painui yhä enemmän
kokoon. Sanomattomasti suri hänen miehensä huomatessaan tuon muutoksen;
hän oli epätoivoon joutumaisillaan, kun lääkäri vihdoin niin varovasti
kuin suinkin koetti valmistaa häntä siihen, mikä oli tulossa.
Mutta hänen vaimonsa kutsui hänen vuoteensa ääreen ja kuiskasi
hänelle rakkaudesta ja jälleen näkemisestä ja kuinka oli velvollisuus
olla kiitollinen niin monen vuoden onnesta, että levottomuus hänen
sydämessään lakkasi »ja tuli juuri tyveneksi.»
Vihdoin tuli se päivä, joka hävitti kapteeni Boj'in maallisen onnen.
Ei kukaan kuullut hänen puhuvan surustaan; siksi se oli liian pyhä,
mutta posken kalpeudesta, silmän sammuneesta tulesta saattoi nähdä
kuinka väkevä mies kärsi. Ei edes hänen vanha »Ahtinsa» voinut enää
tuottaa iloa hänelle; ennen niin houkutteleva meri oli nyt kadottanut
viehätysvoimansa. Kenenkä eteen hän nyt enää ponnistaisi voimiansa?
Ei kukaan surrut hänen poislähtöänsä, ei kukaan iloinnut hänen
takaisintulostansa. Tekisikö hän sen kootakseen rikkauksia? Ei —
hänellä oli kyllin maallista tavaraa, samalla kun hän oli menettänyt
_kaikki_. Viimeiset kymmenen vuotta olivat tuottaneet hyvin; yksi
onnellinen matka oli toistaan seurannut; hän oli siten koonnut hänen
oloihinsa nähden joltisenkin omaisuuden. — Mutta eikö hänen pitänyt
matkustaa »haihduttaakseen suruaan», niinkuin hänen toverinsa häntä
kehoittivat?
Silloin hymyili kapteeni Boj surumielisesti, ja se merkitsi samaa
kuin: luuletteko sitten minun suruni olevan sitä tavallista laatua,
joka voi haihtua? Ainoastaan _yksi_ matka kykenee sen tekemään — matka
ijäisyyteen.
Mutta hän ei sanonut mitään.
Kirkkomaan läheisyydessä oli pieni, valkea, kaksikerroksinen talo,
jonka kapteeni Boj nyt vaimonsa kuoltua osti itselleen. Se oli
kapteenin mielestä aarre, sillä yläkerroksen akkunoista oli näköala
kirkkomaalle päin, jonka nurkassa varjoisaan lehmuksen alla hän
lepäsi. Sitten möi hän Ahtinsa, ja jotta hän ei sitten jäisi aivan
tyhjäntoimittajaksi — semmoista surua kapteeni ei hyväksynyt — muodosti
hän eräänlaisen merikoulun, etupäässä köyhiä nuorukaisia varten. Ja jos
mikään hetkeksi saattoi haihduttaa hänen suruansa, oli se tämä toimi,
jota pitämällä hän saattoi tehdä hyötyä samalla kuin se muistutti häntä
onnellisesta menneisyydestä.
Mutta kun päivän puuhat olivat loppuneet ja ilta saapui, tuoden
mukanaan rauhaa ja lepoa, kietoen tumman vaippansa maiden ja
mantereiden yli, mikä oli silloin erakon palkinto?
Käynti _hänen_, rakastetun, haudalla. Silloin ei ollut ketään
kirkkomaalla, hän sai olla yksin surumielisine ajatuksineen
ja tunteineen ja saattoi niin viettää monta tuntia. Ne olivat
hänen juhlahetkensä. Älköön kukaan luulko että siinä oli mitään
epäjumalanpalvelusta; hänen rakkautensa oli ollut niin puhdas, ettei
hän voinut omistaa semmoista lemmittynsä tomulle; mutta hän oli
mielestänsä siellä lähempänä rakasta vainajaa kuin muualla missään.
Siellä hän muistissaan eli uudelleen entiset onnen hetket; se oli ainoa
paikka maan päällä, jossa hän tunsi olevansa tyytyväinen.
Kertomuksemme aikana oli jo yli kolmekymmentä kevättä siroittanut
kukkiansa rakastetun haudalle, eikä häntä tänään, yhtä vähän kun
yhtenäkään päivänä näiden pitkäin vuosien kuluessa saatu luopumaan
tavanmukaisesta käynnistään.
Tämä oli lyhyesti kerrottuna kapteeni Boj'in historia; nyt muutama sana
hänen kotirististään.
Hän oli vanhan kersantin leski, jonka isä oli ollut kapteeni Boj'in
isän lapsuuden tuttavia. Miehensä kuollessa oli hän yksin maailmassa,
ja — mikä tekee yksinäisyyden vielä raskaammaksi — samalla köyhä.
Hänen miehensä haudattiin samana päivänä kuin kapteeni Boj'in vaimo;
silloin pälkähti hänen päähänsä kuulustella, eikö kapteeni Boj
tarvitsisi kotiinsa taloudenhoitajaa. Ja kapteeni, joka tiesi rouva
Svärdin kelvolliseksi emännäksi, ja sitä paitsi oli iloinen päästessään
kaikista ulkonaisista huolista, suostui tarjoumukseen, eikä kummankaan
ollut heidän kolmikymmenvuotisena yhdessä olo-aikanaan tarvinnut katua
sitä päivää.
Rouva Svärd tuumi itsekseen, että jos Svärd vainajalla olisi ollut
sellainen luonne kuin kapteenilla, niin olisi hän mielellään suonut
hänen vieläkin elävän; joka oli salainen tunnustus, että hänellä joskus
oli ollut kylläkin kuumat päivät, kun kersantti oli saanut sotaisen
hengen päälleen. Mutta — ja sehän oli kauniisti kyllä — hän ei koskaan
lausunut ääneen ajatuksiaan tästä asiasta.
Ainoat kerrat, jolloin hän oli toista mieltä kuin hänen kunnon
kapteeninsa, olivat, niinkuin lukija jo on ollut tilaisuudessa huomata,
kun kapteeni tahtoi lähteä liikkeelle semmoisessa ilmassa, »jolloin
ei kukaan _säädyllinen_ ihminen pistä nokkaansa ulos ovesta.» Hän ei
koskaan voinut olla siinä asiassa lausumatta omaa mielipidettänsä,
vaikka kolmenkymmenen vuoden kokemus oli osoittanut, että siitä ei
pidetty vähääkään lukua. Kersantin rouvan vastustus oli kuitenkin
ainakin yhdessä suhteessa aivan vapaa itsekkäisistä sivutarkoituksista,
sillä jos kapteeni eli tai kuoli, niin oli vanhan palvelijan
tulevaisuus turvattu. Kapteeni oli näet testamentissaan määrännyt
hänelle 300 riksin vuotuisen eläkkeen. Mutta hän piti kapteenista
niinkuin sisar veljestään, ja hänen koko hauskuutensa olisi, sen hän
tunsi, laskettu hautaan samalla kertaa kuin »jöröjaakko.» Ja kapteeni
puolestaan piti arvossa hänen hyviä ominaisuuksiaan, hyvin tietäen että
vaikka hän toisinaan vähin »murisi», hän kuitenkin sydämensä pohjasta
tarkoitti hyvää.
Ja semmoinen oli Svärd rouvan pieni historia. Kapteeni Boj oli nyt
kuudettatoista vuotta tuuminut erästä tärkeätä asiata, ja hänen
emännöitsijänsä oli auttanut häntä näissä tuumailuissa, mutta vielä ei
kapteeni ollut päässyt ratkaisevaan päätökseen. Rouva Svärd sitävastoin
oli vähintäin viisitoista kertaa vuodessa mielestään ollut valmis
tekemään päätöstä asiassa, vaan ei vielä koskaan ollut hänen isäntänsä
taipunut hänen mielipiteeseensä, joka seikka oli saanut hänen monta
kertaa äkeissään huudahtamaan: »Niin, nyt saa kapteeni miettiä ja
tutkia itse, minä en enää puutu pikkusormellanikaan koko asiaan!»
»Ettehän vain! oli kapteeni silloin sanonut.
»En, totta toisen kerran, ja kun ei järjellisten ihmisten ajatuksia
niin yhdessä kuin toisessa asiassa pidetä minkään arvoisina, niin ...»
»Mutta, hyvä ihminen täytyyhän teidän myöntää ettei niin vakavassa
asiassa pidä hätiköidä.»
»No voi taivasten tekijä!» huudahti rouva Svärd lyöden kädet yhteen,
»voiko kukaan ihminen sanoa että se hätiköi, joka viisitoista vuotta
kulkee samaa asiata miettien?»
»Kas niin, kas niin, rouva on kuin ruutitynnyri, paha syttymään, eikä
se sovi noin vanhalle ihmiselle,» arveli kapteeni. »Olen minäkin ollut
vilkas, mutta nähkääs, vuodet kesyttävät.»
»Niin, ja mitä eivät vuodet saa toimeen, sen tekevät itsepäiset
ihmiset», selitti rouva Svärd, katsahtaen paljonpuhuvasti isäntäänsä.
»Niinpä niin», arveli kapteeni varsin hyvänsävyisesti ja heitti
takaisin emännöitsijälleen saman paljonsanovan katseen, mutta rouva
Svärd ei viitsinyt ryhtyä sellaisten merkkien selittämiseen.
Voisipa jo olla aika ilmoittaa lukijalle, mikä tärkeä asia se oli,
jonka pohtimisella kapteeni Boj ja rouva Svärd viisitoista vuotta
olivat vaivanneet päätään.
Rouva Svärd oli, niinkuin tiedämme, saanut lupaan elinkautisen
eläkkeensä eikä, niin kummalta kuin se kuuluukin, millään ehdolla olisi
tahtonut saada yhtä penniä sen lisäksi. »Mitä siihen lisätään, se on
pahasta», ajatteli hän kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja lisäsi: kuka
tietää minkälaiseksi voisin tulla, jos saisin rikkautta osakseni.
Pelkäänpä etten ymmärtäisi sitä oikein käyttää; sentähden: »köyhyyttä
ja rikkautta älä minulle anna, mutta anna minun saada määrätty osani
elämästä.» Mutta kapteenilla oli, paitsi mitä hän oli säätänyt
kotiristilleen annettavaksi, pieni talo ja viisituhatta riksiä.
Ja miten käyttää _oikealla_ tavalla tätä aarretta —» kas siinäpä se
pulmainen kysymys, joka kapteenin mielessä pyöri.
Hän oli näet lujasti päättänyt — vaimo-vainajansa kunniaksi —
testamentata ne sille nuorelle varattomalle avioparille, jonka rakkaus
oli sitä pysyväistä laatua, että se kesti kaikki mahdolliset kiusaukset
ja koetukset, surut ja kärsimykset _kymmenen vuoden_ kuluessa; sillä
jos se kerran niin kauan kestäisi, niin oli kapteenin vakaa usko että
se myöskin sen jälkeen pysyisi muuttumattomana. Hän oli tietävinään
että hänen rakastettu Elsa vainajansa oli osallisena tässä tuumassa, ja
se häntä sydämellisesti ilahdutti. Tätä tämmöistä nuorta, merkillistä
avioparia kapteeni Boj ja hänen emännöitsijänsä nyt olivat hakeneet
kokonaista viisitoista vuotta. Kapteeni olikin joskus ollut löytävinään
toivomustensa päämäärän, mutta aina ajoissa huomannut erehdyksensä,
joka, niinkuin hän itse lujasti uskoi, oli Elsa vainajan välillisen
huolenpidon ansio.
Ensimmäinen aviopari, jota hän seurasi erityisellä tarkkuudella —
vaikka asianomaiset itse eivät vähintäkään aavistaneet sitä — oli
nuori kelloseppä, joka oli mennyt naimisiin köyhän, sievännäköisen
tytön kanssa. Ensimmäiset pari kolme vuotta kävi kaikki hyvin. Mies
ja vaimo tekivät työtä arkipäivin ja hakivat sunnuntaisin toistensa
seurassa virvoitusta viikon vaivoista milloin kirkossa, milloin luonnon
avoimessa sylissä. Sitä myöten oli kaikki hyvin, ja rouva Svärd, joka
oikeastaan oli keksinyt nämät »siivot ihmiset» ja saanut isäntänsä
huomion heihin kiintymään, alkoi jo itsekseen riemuita terävästä
arvostelukyvystään, kun asia saikin varsin odottamattoman käänteen
ennenkuin vielä puoletkaan koetusaikaa oli kulunut. Nuori vaimo näet
sai pienen pojan, joka oli kivuloinen ja huusi melkein alituisesti.
Kelloseppä ei pitänyt lapsen parkunasta ja meni, lepuuttaakseen
korviansa, silloin tällöin iltasilla kaupungille seuraa etsimään.
Hänen vaimollaanhan oli sentään lapsestaan seuraa, arveli kelloseppä,
unhottaen nyt, kun oli kysymys hänen vaimostaan, kokonaan lapsensa
epämiellyttävät seurustelulahjat.
Alussa meni hän ulos vain pari kertaa viikossa, mutta sittemmin
— siellä kun aina tapasi hauskoja ihmisiä — joka päivä. Sitten
tapahtui, että hän kotia tullessaan tapasi vaimonsa itkemässä, ja
kyyneliä kelloseppä yhtä vähän saattoi kärsiä kuin lapsen porua.
Kokeneet toverit -selittivätkin hänelle että oli akkamaista aina istua
kotona »muijan kaulassa», joka silloin tulisi vaativaksi ja saisi
hänen akkavallan alaiseksi yks kaks. Ja tapahtui, että kelloseppä
tuli araksi isännyydestään, vaikka se ei koskaan ollut joutunut
vaaraan. Hän tuli tylyksi ja äreäksi kodissaan ja vaimo sen johdosta
alakuloiseksi ja onnettomaksi. Hänen ainoa lohdutuksensa oli itku,
ja alinomaiset kyyneleet pilaavat kauneimmatkin silmät. Nuori rouva
tuli yhä rumemmaksi ja epämiellyttävämmäksi ja mies yhä enemmän
tyytymättömäksi. Kun viimeinkin pikku poika alkoi olla parempi, oli
hänen isänsä jo tottunut etsimään huvia kotinsa ulkopuolelta, ja sitten
tuli perheeseen pieni tyttö, joka myöskin otti alinomaa parkuakseen
— se oli vihoviimeistä. Hauskuus ja onni oli paennut, köyhyys ja
huolimattomuus tulivat sijaan — ne kaksi seuraavat toisiaan läheisesti
ja uskollisesti, ja asettuivat tähän perheeseen pysyväisesti olemaan.
»Katsokaas, rouva Svärd, nuo eivät kauan kestäneet koetuksia!» huokasi
kapteeni; »saamme hakea muualta.»
Toisella »puolen katua asui pienen talon yläkerrassa toinen nuori pari,
jota vanha merikarhu kauan oli tarkkuudella ja mielihyvällä seurannut.
»Saapas nähdä eikö ukolla ole tarkempi vainu kuin rouvalla», lausui
kapteeni eräänä päivänä emännöitsijälleen tämän nuoren parin johdosta.
»Ihan tuntuu minusta siltä että nämä ne kerran tulevat minun perimään.
Yksi puoli vaan on tuossa nuoressa rouvassa, josta en pidä», väitti
kapteeni, »mutta», lisäsi hän, »ehkäpä se aikaa voittain häviää.»
Erittäin mielihyvillänsä kapteeni, aikaisin kesä-aamuina avatessaan
akkunansa, kuuli nuoren rouvan iloisella laulullansa säestävän
kangaspuiden nopeata piuketta. Mies, joka oli soittokoneiden tekijä,
työskenteli myöskin kaikin voimin. Harmooneja, huiluja sekä kitaroita
syntyi hänen ja sällien taitavissa käsissä; siellä höylättiin,
viilattiin ja kiinnitettiin kieliä. Talo oli »säädyllinen» paikka,
saattoi sanoa, ja niin sanoivatkin kaikki, jotka olivat nuoren vakavan
konesepän kanssa tekemisissä. Sinnepäin silmäillessään sanoi kapteeni
monta kertaa itsekseen myhäillen: »niin, se sointuu yhteen, sointuu
yhteen; mies hiljainen ja uuras, vaimo vilkas ja iloinen sekä ahkera
hänkin; hyvä on, hyvä on, kun ei vaan rouvalla olisi tuo yksi paha
puoli, josta voi seurata niin paljon pahaa.»
Minkälainen se sitten oli?
Se oli semmoinen, että nuori rouva, sen sijaan että olisi valmistanut
puvut itsellensä ja kolmelle tyttärellensä siitä vaatteesta, jota
hän itse niin taitavasti ja aistikkaasti valmisti, myi sen ja osti
kaupungin kauppiailta sen sijaan kallista ja huonoa koreillakseen,
sillä niin loistavia värejä hän ei sentään voinut saada kotikutoisiin
vaatteisiinsa kuin ulkolaisilla oli omissaan, ja koreilla hän tahtoi
kaikin mokomin. Kun varat eivät mitenkään riittäneet tätä taipumusta
toteuttamaan, niin tuli koko perhe korearyysyiseksi, jokahan, niinkuin
tiedetään, on epämiellyttävintä mitä olla voi.
Kun sitten kunnon kapteenimme sunnuntaisin näki rouvan ja tyttäret
kirjavan koreina kun riikinkukot, suuttui hän kelpolailla ja sanoi
että rouva »oli nostanut hätälipun». »Vihaksi pistää», sanoi hän
rouva Svärdille, »kun näkee muuten niin kelpo aluksen noin huonosti
taklattuna ja ohjaavan kulkunsa kerrassaan väärää majakkaa kohti.»
Seuraavana kesänä kuuli kapteeni harvemmin kangaspuiden hauskaa
piuketta, ja laulu joka sitä tavallisesti oli säestänyt, oli myöskin
melkein kokonaan vaiennut. Mies vain teki yhä työtä, melkeinpä vieläkin
ahkerammin kuin ennen.
Silloin huomasi kapteeni että kaupungin uusi hienonhieno kanttori
käytti hyväkseen tilaisuutta, kun soittokoneiden tekijä oli poissa tai
muuten verstaassaan työssä, käydäkseen tervehtimässä nuorta, kaunista
rouvaa. Hän koetteli valmiita soittokoneita, jotka tilan saamiseksi
verstaasta aina muutettiin ylös rouvan huoneeseen.
Kapteeni sovitti yhteen nämä suureksi mielistelijäksi tunnetun
kanttorin käynnit rouvan vähenevän työhalun ja miehen enenevän
raskasmielisyyden kanssa, ja tätä yhteensovitusta tehdessään huukasi
hän sangen syvään.
Sattuipa sitten, että vanhasta piaanosta, jonka säestyksellä Elsa
vainaja niin usein oli laulanut pieniä, tunteellisia laulunpätkiä,
katkesi muutamia kieliä. Silloin oli kapteenin mielestä erittäin sopiva
tilaisuus tehdä lähempää tuttavuutta perheen kanssa, jota hän kauan oli
tarkastellut.
Eräänä iltapäivänä otti hän hattunsa ja keppinsä ja asteli kadun poikki.
Tultuansa sisään verstaaseen sai hän sälliltä kuulla että mestari oli
puoli tuntia sitten mennyt ulos tarkastaakseen erästä soittokonetta,
joka oli korjattava.
»Mutta rouva on kai kotona?»
»On kyllä; jos kapteeni tahtoo, niin sanon hänelle että tahdotte häntä
tavata,»
»Ei tarvitse; minä kyllä itsekin haen käsiini hänet.»
Ja samassa suuntasi kapteeni kulkunsa suoraan sille ovelle, joka vei
rouvan kamariin.
Paha onni oli sovittanut niin ettei kanttori ollut oikein lukinnut tätä
ovea: se oli hiukan raollaan ja kapteeni pysähtyi kuullessaan hänen
kuiskaavan äänensä:
»Uskokaa minua, hyvä Johanna», kuului hän mielistelevästi sanovan,
»että jokainen joka tuntee teidät, surkuttelee teidän kohtaloanne.
Sidottuna kylmään, tunteettomaan mieheen, joka ei osaa pitää teitä
oikeassa arvossa, olette tuomittu todelliseen orjan elämään.»
»Mutta tekeehän Eerikkikin kovasti työtä», kuului nuori rouva vastaavan.
»No hyvä ihme!» huudahti kanttori kummastuneena, »ei kai hän voi
istua kuhnustella kädet ristissä, kun hänen oma vaimonsa tekee
työtä kuin muurahainen. Siinä tapauksessa hän ei ansaitsisi että
yksi auringonsäde paistaisi hänen päällensä. Nämä kädet sitävastoin
(kapteeni kuuli kuinka kanttori tarttui toiseen niistä), ne ovat luodut
muuhun kuin kangaspuita kolisuttamaan aamusta iltaan — ne ovat varmaan
aijotut tuottamaan hauskuutta jollekin kiitollisemmalle olennolle,
kuin miehenne, joka on kuin kivi tai pölkky; — suokaa anteeksi että
toistan mitä muut ajattelevat. Ja», jatkoi kanttori, yhä innostuen,
»mitä teillä on kaiken puuhanne edestä? Kenties miehenne teitä ei
edes kiitäkään, ja — älkää pahaksi panko että huomautan teille mitä
epäilemättä itsekin ennen tai myöhemmin tulette huomaamaan — tuo
halpa puku, onko se mielestänne teidän arvoisenne? Oi, Johanna, älkää
hyljätkö pyyntöä, jonka teille teen!»
»Mikä pyyntö se olisi?» kuuli kapteeni rouvan kysyvän.
»Että ottaisitte vastaan kauniin hamekankaan, joka kotonani makaa aivan
hyödytönnä — olen sattunut saamaan sen eräässä huutokaupassa. Kuten
tiedätte ei minulla ole ketään jolle sen lahjoittaisin — ei vaimoa, ei
sisarta, ei ystävää, jollette te tahdo ystävänä vastaanottaa hyvänsuopa
lahja. Voitteko hyljätä tämän pyynnön, Johanna?» —
»Mutta mitäs Eerikki sanoo?»
»_Jos_ hän huomaa että te käytätte sitä, niin hän sanoo ettei kukaan
menettele järkevämmin kuin te; voitte sanoa ettei se teille maksakaan
enempää kuin kotonakudottu, joka onkin totta, ja hyvä Johanna, minä
aijon todellakin pyytää jotain sen edestä, jotta voisitte selittää sekä
miehellenne että muille, ettette ole sitä ilmaiseksi saaneet.»
»Ja mitä se olisi?» kysyi rouva tuskin kuuluvasti.
»Yksi ainoa pieni suudelma, hyvä Johanna.»
Kunnon kapteeni oli syöksähtämäisillään sisään antaakseen kanttorille
korvapuustin sen suudelman asemesta, jota hän pyysi mutta — se
annettiin samassa silmänräpäyksessä kuin raskaita askeleita kuului
rappusissa. Se oli mies, joka tuli kotia ja huomaamatta kapteenia,
alakuloisen näköisenä meni verstaaseen.
Seuraavana sunnuntaina istui kapteeni Boj varsin surumielisenä
avonaisen ikkunansa ääressä. Ja kenenkä muun kuin juuri Johanna rouvan
näkeekään hän ihka uudessa musliinileningissä kulkevan katua alas.
Tosin oli hän vähän levottoman näköinen, mutta — hame hänellä kaikissa
tapauksissa oli yllänsä, ja että se oli sama, jonka tähden hän oli
myynyt sydämensä rauhan, siitä olisi kapteeni pannut vaikka päänsä
pantiksi.
Juuri kun Johanna rouva tuli ukon akkunan kohdalle, kuohui kapteenin
suuttumus yli äyräittensä, ja kuuluvasti kiroten paiskasi hän ikkunan
niin äkkiä kiinni, että lasi särähti tuhansiksi pirstaleiksi, joista
muutamia putosi nuoren rouvan jalkoihinkin. Säikähtyneenä hän astui
syrjään ja huudahti. Mutta paljon kovemmin olisi hän huudahtanut,
jos hän olisi tiennyt että nämät pirstaleet merkitsivät samaa kuin
kaunis kaksikerroksinen talo ja viisituhatta riksiä, jotka samassa
silmänräpäyksessä musertuivat hänen jalkoihinsa.
Kapteeni lähetti noutamaan kanttoria ja piti hänelle ankaran
ripityksen, josta oli se seuraus, että hän vasta päätti huolellisemmin
lukita ovet jälkeensä. Kirjeen kautta sai myöskin nuori, turhamielinen
rouva osansa kapteenilta, jonka omatunto ei sallinut hänen jättää koko
asiaa silleen. Toivottavasti rouva otti nuhteesta ojentuakseen; mutta
perinnöttä hän kaikissa tapauksissa jäi, koska turhamielisyys oli
voittanut hänen rakkautensa.
Rouva Svärd oli liian hyvä tunteakseen vahingoniloa siitä ettei
kapteenin yritys ollut onnistunut paremmin kuin hänenkään, mutta ei
kuitenkaan menettänyt onnellisen menestymisen toivoa, vaikka molemmat
ensimmäiset yritykset olivat huonosti onnistuneet.
Mutta, niinkuin näimme, kului koko viisitoista vuotta, joiden aikana
kapteeni Boj'in ja hänen »kotiristinsä» ei ollut onnistunut löytää
ansiokkaita perillisiä. Lukemattomia kertoja tämän pitkän ajan kuluessa
oli rouva Svärd huudahtanut: »tuossa ne ovat», mutta tarkemmin
katsottaessa huomattiin että siinä ne eivät olleet, ja kapteeni Boj
alkoi vihdoin uskoa että kaikki naisellinen täydellisyys oli hänen
Elsansa mukana kadonnut maailmasta.
Sanotaan — ja syystä — että »joka etsii, se löytää, mutta tapahtuupa
joskus että sitten kun on heretty jotain etsimästä, se hakemattakin
putoaa nenälle; ja niin kävi tässäkin.
Kapteeni Boj'in oman talon alakerrassa oli jo vuoden ajan asunut
sähkölennätinvirkamies vaimonsa ja viisivuotiaan poikansa kanssa. He
elivät hiljaisesti, näyttivät tulevan aika hyvin toimeen ja suorittivat
vuokran määrälleen maksupäivänä.
»Onpa oikein harmittavaa että he eivät ole köyhiä», oli rouva Svärd
sanonut kapteenille; »näyttävät olevan siivoa väkeä.»
»Kyllä kai sen siivompia kuin kaikki muut, jotka olette keksineet
näinä viitenätoista vuotena», arveli kapteeni, joka oli tullut melkein
toivottomaksi. »Ei, nyt aijon antaa rahani jollekulle, joka samoin kuin
minä itsekin ahkerasti, mutta turhaan on tavoittanut jotakin päämäärää
läpi koko elämänsä.»
»Kas vaan, kuinka kapteeni nyt on olevinaan nuori», huomautti rouva
Svärd. »Kuuluu siltä kuin olisi kapteenin _koko elämä_ supistunut
ainoastaan viiteentoista vuoteen. Sitäpaitsi emme ole vielä hakeneet
kovinkaan ahkerasti, ja, uskokaa pois vaan, kapteeni, kyllä se vielä
löytyy mitä olemme etsineet.»
»Sen tahdon nähdä ennenkuin uskon», mumisi ukko.
»Niin se on tietty että kapteenin pitää saada nähdä se; se on
kohtuullinen vaatimus», arveli rouva Svärd. »Mutta», jatkoi
hän, »väitänpä vieläkin, että on oikein vahinko, etteivät nuo
telekraahvi-ihmiset alakerrassa ole köyhiä; kapteeni saa muuten nähdä
että heidän rakkautensa on pysyväinen: hehän elävät rakkaasti kuin
kyyhkyset, vaikka ovat jo kahdeksatta vuotta naimisissa.»
»Tietysti, tietysti. Mutta oletteko kuulleet vanhaa sananlaskua, että
»kun seimi on tyhjä, purevat hevoset toisiaan», joka merkitsee että jos
he olisivat köyhiä, niin kenties nyt eläisivät kuin koira ja kissa.»
»Niin, niin», huokasi rouva Svärd, »kyllähän se mahdollista on, mutta
en minä sitä kuitenkaan usko. Rouva on niin ymmärtäväinen, ja vaikka
he näyttävät olevan hyvissä varoissa, tekee hän työtä uutterasti ja
pitää sekä itsensä että pojan yksinkertaisissa vaatteissa. Ja pieni,
suloinen, hyvin kasvatettu lapsi se onkin. Minulla on hänestä toisinaan
niin paljon hauskuutta. Niinpä hän tässä tuonoinkin istui iltapäivällä
luonani ja puheli »kuinka hyvä pappa on mammalle ja mamma papalle», ja
kuinka hän joka aamu ja ilta saa lukea kauniita rukouksia, joita äiti
on hänelle opettanut, ja kuinka iloisesti häkkilintu laulaa ikkunassa,
kun äiti istuu ja ompelee. Niin, hän sanoi että heillä on niin hauska
joka päivä, ja mamma on sanonut että he ovat niin rikkaita, niin
rikkaita, ettei koko maailmassa ole niin rikkaita, ja mamma on sanonut
että se on papan ansio.»
»Mutta minusta ei ole ensinkään viisasta istuttaa lapsiin ylpeyttä
puhumalla rahoista», sanoi kapteeni. »Muuten ei sitä tavaraa liene
heillä kovinkaan paljo, sillä jos se on papan isä, joka on rikas,
niin olisi hän voinut antaa poikansa ruveta joksikin muuksi kuin
telegraafivirkamieheksi, jolla on hyvin vähän, jos ollenkaan,
tulevaisuutta.»
Kuusi viikkoa tämän keskustelun jälkeen tapaamme telekraahvirouvan»
kyynelet silmissä istumassa kapteenin suuressa nojatuolissa, ja
kapteeni itse seisoo hänen edessään pitäen hänen kättään omassaan.
»Mutta, hyvä nuori rouva, minkätähden ette ole ennen kääntyneet minun
puoleeni; ei teidän pidä uskoa, että minä olen mikään karhu.»
»Tekö karhu! — ei, Herran enkeli te olette», selitti rouva ja nosti
kiitollisena kauniit siniset silmänsä kapteenia kohti. »Jollette
olisi meitä auttanut, niin Jumala tiesi kuinka olisi käynyt mieheni
pitkällisen sairauden aikana, kun en voinut päästä kotoa pois
myydäkseni niitä pieniä töitä, joita olin valmistanut...» »— öisin»,
lisäsi kapteeni. »Nyt tiedän kuinka olette ponnistelleet voimianne,
tehneet työtä ja valvoneet — sekä nyt että monta kertaa ennenkin ja
aina valittamatta...»
»Voi, uskokaa minua, herra kapteeni, jollei mieheni nyt olisi maannut
sairaana lähes kaksi kuukautta ja jollei olisi ollut noita kalliita
lääkkeitä, niin että tulin pakoitetuksi pyytämään apua, niin olisin
vieläkin vaijennut.»
»Sen aivan uskon, te pieni, itsepäinen olento, te olisitte vaijenneet
siksikuin itse olisitte maanneet sairaana liiallisesta rasituksesta;
mutta niin paljon ei ole luvallista tehdä työtä, kun on puoliso ja
äiti, niinkuin te.»
»Varmaankin kummastelette, herra kapteeni, sitä että mieluummin olen
lainannut kuin koettanut kaupata esineitä meidän jotenkin hyvin
varustetusta kodistamme», lausui muori rouva punastuen, »mutta,
katsokaas, minulle on kunnian asia, että saisin niin kauan kuin
mahdollista kotimme pysymään entisessä kunnossaan. Saatanhan teille
sanoa miksi. Setäni ja holhojani, joka oli kovasti vastaan meidän
liittoamme Kustavin halvan aseman vuoksi, oli kyllin tyly sanoakseen
minulle, kun antoi käsiini pienen perintöni: »kyllä minä näen, miten
tulee käymään; nyt hankitte itsellenne pienen sievän kodin — kyllä
tiedän, minkälaista sinä haluat — ja sitten istutte siinä ja näette
nälkää, siksi kunnes vihdoin saatte myydä yhden esineen toisensa
perästä. Kun sitten siistien huonekalujenne sijaan tulee horjuvia
puutuoleja, ehkäpä silloin muistatte sitä, joka niin paljon kuin
mahdollista koki estää hullutuksianne. Mutta voitte silloin syyttää
itseänne; mitä kylvää, sitä saapi niittääkin.»
»Sepä oli rumasti sanottu», arveli kapteeni.
»Ja sentähden», jatkoi rouva, »en ole tahtonut koskea rakasta, pientä
kotiamme; häpeä sen häviämisestä olisi sitäpaitsi tullut Kustavin
niskoille, ja ennen tahdon kuolla kuin sallia että kukaan ihminen, setä
yhtä vähän kuin muutkaan, saa sanoa yhtä halventavaa sanaa Kustavista,
joka on niin sydämellisen hyvä ja kunnollinen.»
»Te olette erinomainen ihminen”, sanoi kapteeni liikutettuna, ja jatkoi
ystävällisesti silmäillen vierastaan: »Minkä tähden ette ennen ole
kertoneet minulle huolianne? Minä luulin teitä rikkaaksi... teidän
pikku poikanne on sen sanonut emännöitsijälleni, lisäten että se on
miehenne ansio, ja sentähden luulin...»
»Niin», jatkoi nuori rouva hymyillen, »olen kyllä usein sanonut hänelle
että me olemme onnellisia ja rikkaita, kun meillä on niin hyvä ja
kunnollinen puoliso ja isä kuin minun kelpo Kustavini. Pienokainen on
käsittänyt minua väärin, mutta mitä sitten? Kyllä hän kerta käsittää
sanani täydellisesti, ja toivon että hänestä tulee, niinkuin Jumalalta
niin usein rukoilen, isänsä kaltainen.»
Tästä päivästä saakka alkoi seurustelu köyhän telegrafistin perheen ja
onnellisen kapteeni Boj'in välillä, joka vihdoinkin uskoi löytäneensä
mitä hän viisitoista vuotta oli etsinyt. Rouva Svärd oli ylen ihastunut
ja kohteli nuorta rouvaa kuin omaa tytärtään. Melkein joka päivä olivat
isäntäväki ja hyyryläiset jonkun hetken yksissä, ja kapteeni huomasi
joka kerralla enemmän yhtäläisyyksiä nuoren rouvan ja Elsa-vainajan
välillä. Piano ei enää seisonut käyttämätönnä; vielä kerran säesti se
miellyttävää naisen ääntä, vanhan merikarhun istuessa nojatuolissaan
ikkunan ääressä kuunnellen säveliä ja silmäillen tuttua lehmusta
kirkkomaalla, jonka alla rakastettu lepäsi.
Kuluivat sitten jälellä olevat kolme »koetusvuotta», joiden aikana
ei tarkalla kapteenilla eikä kunnon rouva Svärdillä ollut mitään
muistuttamista. Nuoren parin rakkaus oli muuttumaton, vaikka
vastoinkäymisiä ja huolia kyllä sattui. Niinpä esimerkiksi oli pikku
poika sairastanut kovaa tuhkarokkoa ja isän silmät olivat liiallisesta
rasituksesta niin heikot, että hänen täytyi olla työtönnä kokonainen
kuukausi. Mutta äiti oli sitä toimeliaampi, ja kaikkien pilvien täytyi
haihtua sen rakkauden auringon edestä, jolla hän osasi elähdyttää ja
vilkastuttaa kaikkea.
Nyt, kun heidän kymmenes hääpäivänsä oli joutunut, ei voinut olla
ketään onnellisempaa kuin kapteeni Boj. Kun kapteeni oli lausunut rouva
Svärdille kohteliaat kiitokset siitä että hän oli osannut täydellisesti
vaijeta testamentista, laadittiin se saman päivän aamuna. Onnellinen
telegraafipari tuli siis tietämättään ukon kuoltua perimään koko hänen
kiinteän ja irtaimen omaisuutensa, paitsi pientä osaa rouva Svärdille.
Ei auttanut että hänen »kotiristinsä» kiisteli vastaan, sanoen jo
saaneensa yllin kyllin. Kapteeni jäi voittajaksi kiistelyssä.
Tämä päivä oli onnen päivä nuorelle parille. Onnen päivänä he
ensinnäkin aina pitivät hääpäiväänsä, ja toiseksi oli heidän pieni
tyttärensä nyt kastettava. Vieraat tässä iloisessa perhejuhlassa olivat
kapteeni Boj, rouva Svärd ja pappi. Kun kapteeni kuuli papin korottavan
äänensä ja sanovan: minä kastan sinun Elsa — — niin kapteeni hämmästyi
iloisesti, ja ainoa pullo väärentämätöntä Kapviiniä, joka kapteenilla
vielä oli jälellä, haettiin esiin ja siinä juotiin pienokaisen malja.
Rouva Svärd oli mahdottoman juhlallinen ja tyytyväinen. Nenäliina kulki
ehtimiseen käsistä kosteisiin silmiin ja kiiltävään nenänipukkaankin,
joka ohimennen sai osansa. Hän silmäili ehtimiseen kapteeniansa, joka
oli tavattoman hiljainen, mutta näytti sydämellisesti tyytyväiseltä,
jopa oikein kirkastuneelta. Kun vieraat viimein heittivät hyvästi,
pisti kapteeni pikku Elsan kapaloon sadan riksin setelin ja hymyili
sitä tehdessään niin makeasti pienelle kepposelleen.
»Näittekös, rouva Svärd, että vihdoinkin löysin heidät», sanoi
kapteeni, kun he olivat sulkeneet oven jälkeensä. »Kas niin, menkää nyt
omalle puolellenne, rouva Svärd, kyllä minäkin kohta tulen.»
»Niin, mutta älkää viipykö nyt kauan ulkona, kapteeni. Muistakaa että
nyt olette lämmin ja menette ulos viileään ilmaan.»
Kapteeni nyykäytti päätään ja katosi; hänen sydämensä oli tänä iltana
niin lämmin ja täysi; hänellä oli tavallista enemmän kertomista
Elsallensa.
Kun rouva Svärd oli saanut komean juhlapukunsa pannuksi pois, ja
järjestänyt yhtä ja toista, joka piti olla valmiina huomiseksi, jolloin
nuori pari pienokaisen kanssa oli luvannut tulla vastavierailulle
»kummisedän» luo, niin arveli hän sitten, että kapteenin jo sopisi olla
kotona.
Hän meni ikkunan luo ja katseli kirkkomaalle päin; aivan oikein: siellä
kapteeni istui pienellä turvepenkillä _hänen_ haudallaan ja nojasi
lehmuksen runkoa vastaan niinkuin ainakin.
Niin kauan ei hän koskaan ennen ollut siellä istunut. Niinpä rohkenikin
rouva Svärd tehdä mitä, hän ei koskaan ennen ollut tehnyt: hän avasi
ikkunan ja huusi: kapteeni, kapteeni! Turhaan; hän ei kuullut.
Silloin kietoi rouva Svärd saalin ympärilleen ja riensi alas melkein
hätäytyneenä.
Hän astui rauhalliselle kirkkomaalle; siellä oli niin kovin hiljaista.
Ainoastaan vanhain lehmuksien lehdet väräjivät hiukan tuulessa. Hän
meni yhä lähemmäksi, vaan kapteeni ei liikahtanut. »Varmaan on hän
nukkunut», ajatteli rouva ja kallistui alas katsoakseen. Lempeä,
kirkastettu hymy tapasi hänen katseensa; vanhus oli todella nukahtanut
— ikuiseen uneen.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIHDOINKIN ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
