The Project Gutenberg eBook of Onkikalastuksen opas
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Onkikalastuksen opas
Author: Iku-Turso
Release date: June 16, 2025 [eBook #76326]
Language: Finnish
Original publication: Kuopio: U. W. Telén & Co, 1909
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONKIKALASTUKSEN OPAS ***
language: Finnish
ONKIKHLRSTdKSEH OPAS
Kirj.
Iku Turso [Lauri Soini]
Kuopiossa
U. W. Telén & C:o,
1909.
Tohtori J.T. Sireliukselle, joka tämän kirjasen on
hyväntahtoisesti tarkastanut ja tehnyt parannuksia
varsinko teknilliseen sanastoon nähden, pyytää
tekijä lausua sulimmat kiitoksensa.
SISÄLLYS.
Onkikalastuksesta yleensä.
Tavallinen onkikalastus.
Onkivehkeet.
Onkimadöt ja syötit.
Onkiaika ja sää.
Onkipaikka.
Menettely ongella.
Kalat.
Täkykalastus.
Vela eli selkärihma.
Polokoukut.
Talvikalastus.
Uistinkalastus.
Torkkovapa.
Lusikkauistin.
Perhosonget eli -uistimet.
Keinotekoiset täkykalat.
Uistaminen..
Koskikalastus.
Onkikalastuksesta yleensä.
Tuskin mitään urheilua harjottavat nuoret ja vanhat niin suurella
innolla kuin ongintaa ja tuskin mikään onkaan niin huvittavaa, jos vain
kalat ovat syömätuulella, kuten sanotaan. Mutta usein saa onkimies
istua tuntikaudet vesillä tai veden rannalla saamatta ainoatakaan
kalaa. Tosin näykkää silloin tällöin joku kala syöttiä ja koettaa
sen nyhtäistä irti, mutta yksikään ei rohkene ottaa onkeen niin,
että tarttuisi kiinni, saatikka sitä syötteineen nielaista. Mistä
johtuukaan, että kalat, jotka muuten eivät ole mitään herkkusuita,
halveksivat heille heitettyä makupalaa ja mieluummin ajelevat epävarmaa
saalista kuin nielasevat suunsa eteen asetetun ravinnon? Tietysti
siitä, että kala aavistaa makupalan takana olevan toisenkin nälkäisen,
että siinä on »kaksi nälkäistä vastakkain», kuten leikillisesti
sanotaan. Tai oikeastaan: jokainen kala, olkoonpa suuri tai pieni,
tietää kyllä, millaisella tarkotuksella veteen heitetty mato, vedessä
irrallaan uiskenteleva kalanen tai muu syötti näyttää; mutta, jos
sellaisesta syötistä pistää näkyviin ongenkärki, jos syötti on vedessä
luonnottomassa asennossa tai riippuu kauvas näkyvässä siimassa, silloin
hoksaa kala heti, ettei tarjotun palan laita ole oikein, vaan että
ihmisviekkaus on siihen asettanut ansan, johon ei ole hyvä mennä.
Kala tosin saattaa varovasti koettaa, lähteekö syötti helposti irti,
mutta huomattuaan kokeensa turhaksi ui se tiehensä eikä enää katso
sinne päinkään. Toinen koettaa samoin samallaisella seurauksella,
kolmas kentiesi äkkipäätä tarraa kiinni ja saa varomattomuutensa
maksaa päällään. Onnellinen onkimies, joka vihdoinkin on saanut kalan,
saattaa siitä olla suuresti riemuissaan, ajattelematta, että, jos
hänen onkivehkeensä olisivat olleet säällisessä kunnossa, olisi hän
samallaikaa saattanut saada kaloja koko tusinan.
»Mutta millaisilla onkivehkeillä onkiessaan sitten parhaiten menestyy?»
kysyy varmaankin kalastuksesta huvitettu lukija.
Tuohon kysymykseen ei ole helppo niin päätäpahkaa vastata, sillä
eri kalalajeja pyydystäessä parhaiten onnistuakseen tarvitaan
erilaisia onkivehkeitä, ja eri kalat tarttuvat mieluimmin erilaisiin
syöttöihinkin. Vieläpä itse onkijan menettelykin onkipaikalla on niin
tärkeä, että tottuneiden onkijain uskotaan kansan kesken tietävän
»taikoja», joiden avulla heidän luullaan saavan kaloja mistä kaislikon
rinnasta tahansa, millaisella säällä tahansa, ja vaikkapa syötittömällä
onkikoukulla.
Seuraavassa käsitellään erikseen erilaisia kalastustapoja ongella
ja muilla koukkupyydyksillä, edellyttäen kalastusta harjotettavan
etupäässä huvittavana »ajanvietteenä».
Tavallinen onkikalastus
on sekin erilainen tyynellä vedellä ja erilainen virroissa ja koskissa.
Ensiksi käsittelemme ongintaa tyynestä vedestä s.o. järvistä ja
lammeista sekä hiljakseen virtaavista salmista ja joista.
Onkivehkeet.
Tavallisesti kuuluu onkivehkeihin vapa, siima ja onkikoukku,
mutta on olemassa konstikkaampiakin laitoksia, kuten tuonnempana
nähdään. Ja sanottakoon heti, että kuta hienommat, sirommat ja
tarkotuksenmukaisemmat onkilaitteet ovat, sitä parempi, ja sitä
suurempi on saalis.
Lienee harvoja, jotka eivät olisi koettaneet onkia eivätkä tiedä,
miltä onkivapa näyttää. Mutta voi sentään olla tarpeen tehdä siitäkin
muuan viittaus. Vavan voi tehdä itsekin pikkukaloja varten suorasta
ja sivakasta pihlajasta, suurempia varten nuoresta näreestä, jonka
tyvipuolta höylätään ohemmaksi ja joka varustetaan pitkin päästään
renkailla tai silmukoilla siiman pujotusta varten, ja tyvipuoleen
kiinnitetään pieni hela tai rulla, jolle liika siima kääritään.
Tällaiset vavat ovat kylläkin hyviä venheestä ongittaessa. Mutta
tarkotuksenmukaisimpia ovat kuitenkin bamburuokoiset vavat, joita
saa ostaa urheilukaupasta ja useimmista maakaupoistakin nykyään.
Tällainen vapa on oleva pyydystettäväin kalojen suuruuden mukaan
ohempi tai'vahvempi. Sen pituus riippuu siitä, ongitaanko venheestä
tai sileältä ja äkkijyrkältä rannalta vai onko onkirannalla leveältä
ruohikon ja kaislikon peittämää matalikkoa. Kaislikon tai ruohikon
rinnasta onkiminen parhaiten lyö leiville, mutta siellä käy se
parhaiten venheestä jaloin, vaikkakin myös pitkän vavan avulla. Vapa on
yleensä paras maalata mustaksi, jotteivät kalat sitä erottaisi.
_Siima_ on jo vapaa tärkeämpi. Parasta on siksi käyttää kohtalaisen
paksua harmaata, ruskeaa tai mustaa silkkinyöriä, jollaista helpolla
saa ostaa kaupasta, missä yleensä onkitarpeita myydään. Lähinnä
onkea, jopa noin 11 metriä, on siima mieuluimmin oleva musta, ja voi
sen punoa ompelulangastakin. Erittäin tarkotuksenmukainen on suonesta
tai muusta sellaisesta, vedessä tuskin näkyvasta aineesta tehty
ratastin, jollaisella valmiiksi valmiiksi varustettuja onkia saa
ostaakin. Siimaan kiinnitetään »koho» tai korkki, joka on varsinkin
useammalla ongella yhtaikaa ongittaessa tarpeellinen sekä kannattamaan
onkea määrätyssä syvyydessä että osottamaan milloin kala »tärppää».
Kohona voi käyttää tavallista pullonkorkkiakin, jonka läpi pujotetaan
puupuikko siiman kiinnittämistä varten, ja siima kiinnitetään siten,
että korkin saa helposti ylemmäksi tai alemmaksi ja tarpeen vaatiessa
voi ottaa poiskin. Tällaisia siimakohoja on myös olemassa kaupassa; ne
on paras panna riippumaan ohempi pää veteen päin, ei pujottamalla ja
suuditsemalla siimaa korkin sisään, vaan kietomalla se puupuikkoon.
Ja veteenpäin pistävä osa korkista on paras mustata, esim.
kirjotusmusteella; sen voi myös varustaa lyijypainolla, jotta se
paremmin seisoo pystyssä, jollei mitään painoa käytetä siimassa ongen
lähellä, mitä väliin onkin paras olla käyttämättä.
_Onkikoukku_ on kuitenkin tärkein osa koko onkivehkeistä. Se on
tehty teräslangasta, jonka toisessa päässä on rengas tai lehtimäinen
litistys siiman tai ratastimen kiinnittämistä varten. Toinen pää on
koukistettu, terotettu ja varustettu väkäsellä, joka estää syötin
luisumasta pois, samoin kalan, kun se kerran tarttuu. Kun onkikoukkuja
on ostettavana kaikkialla, ei niistä tässä yhteydessä ole syytä
pitemmältä puhua. Mainittakoon kuitenkin, että yleensä on paras ensin
koettaa pientä koukkua ja vasta sitten ottaa suurempi esille, kun
on syytä luulla suurempia kaloja olevan lähistössä. Pikku kalojen,
esim. salakan, ongintaan on joskus tarkotuksenmukaisinta laittaa itse
onki nuppineulasta tai vaskilangasta. Mutta siitä ja muusta puhutaan
tuonnempana lähemmin.
Varsinkin veneestä ongittaessa on hyvä pitää varalla haavi, koska
onkeen voi tarttua niin suuri kala, ettei sitä voi tai uskalla muulla
keinoin nostaa venheenlaidan ylitse, sillä, kuten jo viitattiin, paras
on käyttää ohuita siimoja ja pieniä koukkuja, ja jos siima tai onki
katkeaa, molskahtaa kala veteen ja — hyvästi!
Vielä tarvitaan yhtä ja toista muutakin: vesisäiliö tai kalasumppu,
varsinkin pieniä täkykaloja onkiessa, jotta ne säilyvät elävinä,
köydenpätkä, jonka päässä on ankkuri tai kivi venheen kiinnittämistä
varten y.m. Ja pitemmällä onkimatkalla on hyvä olla eväät mukana, —
nimittäin itsellekin eikä vain kaloille.
Onkimadot ja syötit.
Ongelle lähtiessä on varustauduttava myös syöteillä, jollaisiksi
tavallisesti käytetään n.k. onkimatoja. Niitä saadaan meillä ensiksikin
saunan karsinasta, missä on kosteaa, kauvan väkinyttä ruokamultaa,
toiseksi saadaan hyviä onkimatoja hyvin lannoitetulta pellolta tai
muusta erittäin lihavasta maasta; kolmanneksi lantatunkiosta, jossa
on vanhempaa lehmänlantaa, ei tuoresta eikä liiaksi palanutta ja
maatunutta; neljänneksi vanhojen, kosteiden lastukasojen reunoilta ja
pohjilta, samoin nahkurin luota parkkikasoista. Kuivalla säällä voi
onkimatoja saada väkimultaisista, kosteista ojanpohjista, varsinkin
jos siellä on alaspäin joitakin turpeita, joiden alle matoja voi
karttua aivan tukuttain. Suuria kastematoja, joita saa illalla ja
aamulla kosteisilta nurmikoilta, ei sopivasti voi käyttää onkiessa
tyynestä vedestä, mutta sitä vastoin ovat ne hyviä onkiessa virroista
ja koskista sekä samoin syöteiksi velalla (»pitkällä siimalla»)
pyydystäessä.
Vielä käytetään syötteinä eri kaloille puutoukkia, perhosentoukkia,
muurahaisen munia, koppakuoriaisia, taikina- ja leipäpaloja,
liotettuja ja keitettyjä herneitä, pieniä sammakoita y.m., mutta
niistä mainittakoon lähemmin myöhempään; samoin puhutaan myöhemmin
täkykaloista.
Yksi ehto kuitenkin täytyy syötin aina täyttää; sen pitää olla tuores.
Niinpä onkimatojenkin. Mutta niitä ei aina saa kaikkialla eikä juuri
silloin eikä niin paljon kuin tarvitsisi. Sentähden on hankittava
matosäiliö. Siihen kelpaa tavallinen kookas tuokkonen tai pieni
puulaatikko. Siihen pannaan madot ja runsaasti peitteeksi samallaista
kosteaa väkimultaa, missä madot ovat tottuneet elämään.
Onkimiehet, jotka ovat hyvin varustettuja, säilyttävät matoja yli
talvenkin. He panevat isoon puulaatikkoon kerroksittain rahkasammalta
(tavallista vesisammalta), hevosenlantaa ja ruokamultaa, väliin
panevat aina kerroksen matoja, ja päällimmäiseksi sammalkerroksen. Jos
ruokamulta on kuivaa, kostutetaan se vedellä. Laatikko pannaan sitten
rotattomaan kellariin, sillä rotat syövät halukkaasti matoja. Tuon
tuostakin kostutetaan laatikon sisältöä vedellä.
Ennen käyttämistä, sanoo saksalainen parooni von Ehrenkreutz kirjassaan
»Angélfischerei», ovat madot pantavat joksikin aikaa raikkaaseen
veteen, jota muutetaan niin usein, että se lopulta pysyy aivan
kirkkaana. Joka tapauksessa on mato hyvin puhdistettava ennenkuin sitä
kaloille tarjotaan.
Onkiaika ja sää.
Edullisin onkiaika on erilainen eri vuosina ja eri seuduilla. Suomen
eteläosissa ja keskipaikoilla alkanee »leiville lyövä» onkimisaika
usein kesäkuun alusta, ja saattaa se jatkua lokakuuhun, muutamissa
vesissä myöhempäänkin. Huvittavin ja tuotteliainkin näyttää kuitenkin
olevan aika kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin, vaikkakin
muutamia päiviä aikaisemmin tai myöhemmin saattaa väliin saada hyvän
saaliin. Eri kaloilla ovat sitä paitsi parhaat syöntiaikansa eriaikoina
vuodesta. Ahven, ahnain ja muuten edullisin ongittavaksi, syö jokseenkin
läpi kesän ja talven, samoin hauki; näitä voi myös keväin ja syksyin
pyydystää polo-, vaaja- tai heittokoukuilla. Onkikalastuksen kannalta
voisi kaloihin kaloja jakaa myös kevät- ja syyskaloihin, keväämmällä
syövät esim. säyne, särki, salakka, syksymmällä taimen y.m.
Mihin aikaan vuorokaudesta kala parhaiten nykäsee, riippuu osaksi
eri järvistä. Kirkasvetisissä järvissä ei kala yleensä heleällä
päiväpaisteella ota onkeen. Missä vesi, lammeissa ja mutapohjaisissa
lahdenpoukamissa, on tummempaa, vähemmän läpinäkyvää, siellä tarraa
kala usein onkeen pitkin päivää, toisissa järvissä paremmin jälkeen
puolipäivän kuin myöhempään aamupäivästä. Puhuvatpa vanhat, leikkisät
onkimiehet kalojen päivällisajastakin, tuossa klo 2 tienoilla.
Parhaiten kuitenkin kala syö aamulla varhain kohta auringon noustua;
hyvä onkiaika on myös illalla kuuden jälkeen. Hyvä onkiaika yleensä
määritellään illasta noin klo 6:sta klo 9 seutuun; esim. säyne, lahna,
ankerias ja sorva syövät ainakin, paikottain yösydännäkin. Kaikkein
paras on kuitenkin olla jalkeilla aamulla anivarahin, mutta täällä
pohjolassa, jossa aurinko nousee varhain, jo aina yhden, kahden aikaan,
riippuen matkan pituudesta onkipaikalle.
Säät ja tuulet ovat tärkeät ongella ollessa. Kirkas päiväpaiste ei
yleensä ole hyväksi, mutta aamulla varhain sekin menee, samoin illalla
auringon laskiessa. Lienteä pilvinen sää on aina parempi, jopa vieno
vihmasadekin. Tyynellä säällä sadekuuron, varsinkin ukkossateen,
jälkeen syö kala yleensä hyvästi — kai siksi, että ukonilma on
pelotellut kalaparkojen päät hieman pyörälle, etteivät osaa olla
varovaisia. Missä vesi on läpinäkyvää, siellä yleensä on hieman
tuulinen ja pilvinen sää parempi kuin rasvatyyni ja peilikirkas.
Pohjatuuli on kuitenkin aina epäsuotuisa, etelä- ja lounastuulet
parhaat.
Onkipaikka
on niin tärkeä että vanha onkimies, joka tuntee kalavetensä voi saada
hyvän saaliin samaan aikaan kun vesiä tuntematon tottunutkin onkija
ei saa juuri mitään. Yleensä on tuskin syytä viivytellä kauvan suotta
paikallaan, vaan paras on noudattaa vanhain onkimiesten saantoa:
»siirry, jollei nykäise!» Missä ovat leväkasveista ja risuista puhtaat
vedet, voi soutaessa kaislikon tai ruohikon rintaa panna parisen
jokseenkin raskaalla painolla varustettua onkisiimaa viistämään
perästään. Milloin siten joutuu kalaparven, varsinkin ahventen maille,
tarraavat ne kyllä kiini matoon tai muuhun täkyyn. Silloin voi laskea
riippakiven tai ankkurin ja tarttua vapaan.
Yleensä ei avoimella selvällä vedellä ole edullista onkia. Parhaat
onkipaikat ovat: ruohikon tai kaislikon rintama, varsinkin, jos siinä
juuri rantamatalikko päättyy ja syvänne alkaa. Vielä parempi on,
jos ruohikon reunalla on havukasa, havupuista tehty veteen pistävän
aidan jatkos, veteen kaatunut havupuu tai »toe», jollaisia tokeita
tavallisesti laitetaan, kun keväällä pyydetään kutukaloja verkolla,
rysällä, katiskalla tai merralla, sillä kalat yleensä mielellään
oleskelevat limaisten risujen lähettyvillä. Kivikkorannan tienoilla
ja kivikarien luona keskellä järveäkin oleskelevat kalat mielellään,
varsinkin jos siellä samalla on limaisia risuja, samoin laiturien ja
veteen ulottuvain venhetalasten ja nuottakotain ympärillä. Järvien
välisissä tyynissä tai hiljaa virtaavissa salmissa, samoin koskien
suvannoissa, jokien syvänteissä ja purojen suissa tapaa melkein aina
kaloja, varsinkin jos rannalla on ruohikkoa tai limaisia risuja, ja
tarraavat ne sieltä hyvin onkeen.
Sitä paitsi viihtyvät kalat paremmin metsäisillä kuin aukeilla
rannoilla. Aukealla ja paljaalla hiekka- tai kalliorannalla, jossa
aallot kivistäkin huuhtelevat kaiken liman pois, ei kaloja tapaa juuri
koskaan.
Jollekin tällaiselle sopivalle paikalle saattaa muuten houkutellakin
kaloja »taikomalla» s.o. siten, että jonkun aikaa edeltäpäin heittää
sinne onkimatoja tai muita syöttejä. Näitä syöttejä ei kuitenkaan pidä
panna yhteen paikkaan kovin paljon.
Menettely ongella.
Mutta ei sillä vielä hyvä, että kalastajalla ovat hyvät onkitarpeet ja
onkimadot, että hän on valinnut hyvän ajan ja löytänyt hyvän paikan,
hänen täytyy osata olla ongella niin, ettei karkota kaloja tienoiltaan.
Hänen täytyy olla mahdollisimman hiljaa, jo onkipaikkaa lähetessään
meloa (kolisevista, kitisevistä ja loiskuvista airoista ei puhettakaan)
niin, ettei nosta lainkaan melaa vedestä, vaan velloo työntäen
melaa syrjittäin eteenpäin ja sitten kääntää sen hiljaa vauhtia
vetäistäkseen. Onkipaikalle päästyä on mela nostettava kolahtamatta
veneeseen, otettava hiljaa kiviriippa ja ongenvapa, yleensä vältettävä
kaikkea hälinää ja kolinaa. Onki on hiljaa pantava veteen eikä kovasti
heittämällä. Väliin voi kyllä ongenvavalla taitavasti polskauttaa
vedenpintaa, siten kutsuakseen seuraa rakastavia kaloja, jollei niitä
ole saapuvilla.
Mutta samassa venheessä onkijoillakin on toisilla menestystä, toisilla
ei. Sattuu väliin, että toinen saa neljä viisi kalaa, toinen pari
kolme tai ei mitään, vaikka siimat ovat vedessä aivan vierekkäin. No,
mahdollisesti tässä maailmassa on toisilla parempi onni kuin toisilla,
kuten sanotaan, mutta ongella ollessa on paras kalaonni sillä, jolla
on hienoin ja paras pienonen onki ja joka osaa panna madon tai täyn
hyvin onkeen ja valita sellaisen madon, joka parhaiten herättää kalan
ruokahalua. Yleensä kalat tarraavat parhaiten vilkkaasti kiemurtelevaan
matoon ja mieluimmin tummaan tai kellertävään kuin vaaleaväriseen.
Kun on valinnut aluksi pienen ongen ja pienen, vilkkaasti kiemurtelevan
madon, on ongenkärki pistettävä sen pääpuolesta sisään ja niin yhä
edelleen, kunnes koko onki on madon peitossa. Yleensä on vältettävä,
ettei onki, varsinkaan sen kärki, jää mistään kohti näkyviin, sillä
se varmasti pelottaisi kalat tiehensä. Jos mato on liian iso,
voi hätätilassa sen pieneen onkeen pantaessa katkaistakin, mutta
kaikessa tapauksessa on paras jättää matoa hyvän matkaa riippumaan
ja kiemurtelemaan vapaana. Jos onki ja mato on iso, isoille kaloille
tarkotettu, saattaa silloin tosin joku pikku sinttiäinen tulla ja
näykätä irtonaisen pään pois. Mutta silloin ei auta muu kuin peittää
kärki uudestaan tai mieluummin panna onkeen uusi mato.
On katsottava, että ongessa on aina elävä mato, sillä kuolleesta
ja varsinkaan kalojen pureksimasta eivät kalat enää niin välitä.
Heti saatua kalan on aina paras muuttaa uusi mato vaikka entinen
näyttäisikin vielä kelvolliselta, samoin hukkaan tärpätessä on
katsottava, onko mato vioittunut tai onki jäänyt kärestä tai muualta
paljaaksi. Väliin kyllä tapahtuu, ettei kalalle kelpaa vasta jonkun
aikaa vedessä ollut syötti: mutta silloin on vika siinä, että mato tai
onkijan kädet eivät ole olleet puhtaat sitä onkeen pantaessa. Kalat
karttavat epäpuhdasta syöttiä ja kaikkia vieraita hajuja.
Täten laitetulla matosyötillä voi hieman eri tavoin onkia melkein
kaikkia kaloja, mutta varsinkin ahvenia. Mutta paitsi sitä, että
matosyötin koko on sovitettava kalan suuruuden mukaan, voi erinäisiä
kaloja onkia muillakin syöteillä.
Eri kalat.
_Ahven_ se ennen kaikkia onkiessa tulee kysymykseen, sillä sitä saa
melkein mistä tahansa, millaisella syötillä tahansa ja mihin vuoden
aikaan tahansa. Se on myös mainio kala ruokapöytään, valmistettuna eri
tavoin, mutta savolaiseen »kalakukkoon» se on verraton. Sitä ongitaan
parhaiten syväntöjen rennoilta ja virransuvannoista, ylimalkaan
paikoista, jossa se johonkin piiloutuneena voi vaania saalistaan,
toisia kaloja, sammakoita, hyönteisiä ja matoja, jotka kaikki kelpaavat
syötiksi sitä onkiessa. Paras on kuitenkin matosyötti, ongen ja madon
koko riippuu siitä minkä kokoisia kaloja on tienoilla; paras on
kuitenkin aina alottaa pienemmällä. Mutta kun ahven mieluummin tarttuu
liikkeessä olevaan kuin paikallaan seisovaan syöttiin, saattaa ongen
jättää ilman painoa, jolloin se verkalleen painuu, pohjaan. Mutta jos
ahvenparvea ei ole lähellä, silloin on paras varustaa siima alapäästä
sirolla lyijypainolla, jotta onki pysyy tarpeellisessa syvyydessä, ja
kulettaa sitä Vavalla edestakaisin; tällöin ei siimassa tarvitse olla
»kohoa» tai korkkia, vaan voi sen vetää vavan päähän. Liikkeessä Olevan
syötin huomaa kala parhaiten, ja kun ahven sen kerran huomaa ja se on
laitettu, kuten pitääkin, jättää se harvoin tarraamatta kiinni. Yleensä
ei onkimies juuri voi yhtaikaa hoitaa useampia kuin yhtä tai kahta
onkea. Mutta lisäksi voi panna veteen ison ongen, joka on kiinnitetty
tukevampaan venheen reunojen varassa makaavaan vapaan. Tällaiseen
onkeen voi pistää suuren madonkin, mutta mieluummin ennen saamansa
pienen kalan, sären, salakan tai mudun (elritsan) täyksi. Täyn
kiinnittämisestä tehdään tuonnempana selkoa.
Yleensä luullaan, ettei ahven lämpimällä ja paiväpaisteisella säällä
viitsi nykäistä onkea. Mutta silloinkin sitä voi saada varjopaikoista,
kaislikon rinnasta, metsäisen niemen katveesta, laiturin tai
nuottakodan pimennosta. Väliin voi onkimies asettaa venheensäkin niin,
että ahven mielellään etsii vilpeämpää sen varjosta. Jos on pieni,
hieno onki ja siihen panee pienen vilkkaan madon, malttaa ahven silloin
harvoin olla tarraamatta kiinni. Kaislikon tai leväkasvien keskellä
olevasta aukosta voi täten myös onkia helteiselläkin säällä.
Usein saa ahvenet onkipaikalle siten, että heittää järveen joukon
matoja, odottaa kotvan lukien kirjaa tai nukahtaen. Kohta niitä voi
olla veneen varjossa aivan kirjavanaan.
Ahventa voi onkia keväästä alkaen läpi kesän. Vieläpä lokakuussakin
leutoina syksyinä saa ahvenia syvästä vedestä kaislikon rinnasta
onkimadolla, mutta vielä varmemmin täkyongella.
_Hauki_ saattaa toisinaan tarttua onkeen ahvenia onkiessa joko suurella
matosyötillä tai varsinkin täkykalalla. Silloin on haavi erittäin
tärkeä, sillä tämä väkevä kala saattaa helposti riuhtaista siiman
tai ongen poikki. Haukeja kuitenkin saadaan etupäässä muullaisilla
koukuilla ja uistimella, joista tuonnempana.
_Säyneitä_ onkiessa, milloin onkimies osuu säyneparveen, tarvitaan
lujat vehkeet. Tuulisella säällä ja aallokossa se käy parhaiten, ja
säyneen tapaa parhaiten tuulen päältä kivikkoniemien kärestä tai
ruohoisilta salmien rannoilta tai lahden suista. Säyneparvet muuten
lämpiminä kesäpäivinä ja öinä tavallisesti ilmottavat kalastajalle,
missä ovat, sillä huvitellessaan mataloissa lahdissa ne loiskivat ja
polskivat niin, että se kuuluu kilometrin päähän. Maalta käsin onkiessa
tarvitaan pitkä vapa, venheessäkin on onki heitettävä kauvas venheestä,
ja ongen tulee olla koholla varustettu. Suurenpuoliseen onkeen voi
mieluimmin käyttää syötiksi suurta ja pirteää kastematoa. Tarttuu säyne
tavallisiin onkimatoihinkin, mutta ongen peittämiseksi tarvitaan niitä
useampia. Tämä kuitenkin koskee säyneitä, kun ne kulkevat parvissa, ja
parhaiten päivällä. Joissa ja virroissa eivät säyneet ole halukkaita
ottamaan onkeen. Niille saa tarjota eri herkkuja, kuten koppakuoriaisia
(kun niistä kuoripeite poistetaan), heinäsirkkoja, perhosia, kärpäsiä,
taikinaa, korpunpalasia, kravunpyrstöjä y.m., ja sanotaan niiden
parhaiten syövän öiseen aikaan. Sangen usein säyneitä onkiessa saa
suuren ahvenen, väliin myös ahvenia onkiessa säyneen, mutta helposti
onkimies erottaa ne toisistaan ennenkuin näkeekään. Ahven puulautuu
pohjaa kohden, mutta säyne heittelehtää sinne ja tänne syrjiin päin,
koskia noustessa terästyneellä rivakkuudéllaan. Hauska sen kanssa on
otella, mutta saa olla myös varuillaan haavin tai atraimen kera sitä
veneeseen tai rantaäyräälle nostaessaan.
Säyneitä muuten voi onkia — ja väliin saada oikein runsaasti — keväällä
jo toukokuun alussa pienistä joista, niiden palatessa alaspäin
kutumatkoiltaan. Ainakin Etelä-Suomessa meren rannikolla, josta muuten
olen saanut tämän tiedon tätä kirjaa painoon pantaessa, on silloin jo
useimpina vuosina saatavissa syötiksi kastematojakin.
_Lahnan_ voi myös saada joskus ongella kesä» kuluessa, etupäässä öiseen
aikaan. Tavallisesti ovat ne pieniä ja sanotaan niitä paikottain
pastoreiksi ja lahnanparkoiksi, mutta väliin ne voivat olla hyvinkin
suuria, 2 ja 3, jopa muutamissa vesissä viidenkilon painoisia.
Syötteinä käytetään kastematoja ja isompia onkimatoja.
_Rautu_ eli _nieriäinen_ on harvinaisempi kuin edellä mainitut
lajit kaloistamme, mutta pohjois- ja itä-osissa maata pitäisi sitä
olla viljemmältä. Sitä ongitaan parhaiten kutupaikoiltaan salmista,
kivimatalikkojen ja kallionkärkien läheltä. Se uiskentelee samoin kuin
ahven aivan lähellä maata, ja vesissä, joissa se asustaa, voi sitä
onkia onkimadoilla ja puutoukilla, saaden väliin hyvänkin saaliin. Sitä
voi saada ongella vielä marraskuussakin jääsohjun keskeltä. Ja se on
jalo kala, kuuluva lohen sukuun.
_Ankeriaan_ voi myös joskus saada tavallisella pienellä ongella, jossa
on syöttinä suuri matomytty. Mutta varsinaiseen ankeriaan pyyntiin
tarvitaan eri keinot, joista tuonnempana lähemmin.
_Karppia_ eli seipiä ongitaan pienellä, mutta lujalla ongella, johon
pannaan syötiksi kaunis, punainen sammalmato, kaaliperhosen toukka
tai kastemato. Paras syötti on kuitenkin palanen keitettyä perunaa
tai sitkeää leipää. Onki saa olla pohjassa kiinni, sillä tämä kala
elostelee mieluimmin matalassa mutapohjaisessa vedessä, josta etsii
kasviaineksia ja matoja ravinnokseen.
Sorvan eli >>punasilmän>> voi joskus saada matalasta vedestä verrattain
lähellä pintaa olevalla pienehköllä onkimadolla. Se tarttuu myös
turvonneeseen jyvään ja leivänmuruseen.
_Suutari_ eli _tuutain_ oleskelee matalassa mutaisessa vedessä, josta
sen voi saada onkimadolla tai toukilla. Mutta tavallisesti se leikkii
pitkän aikaa ongen kanssa, ennenkuin oikein nykäisee. Milloin se
todellakin on ottanut ongen suuhunsa, silloin on nopeasti temmattava,
sillä muuten se jättää ongen.
_Salakoita_ parveilee tavallisesti vilisemällään lähellä vedenpintaa
päivänpaisteisina päivinä. Sitä ongitaan parhaiten pienellä,
painottomalla ongella, johon pannaan syötiksi pieni onkimato, turvonnut
jyvä tai leivän murunen, ja heitetään se hiljaa kalaparven kohdalle.
Kun parvi vain on syöntituulella, ehtii joku salakka tarttua onkeen sen
hiljaa painuessa parven välitse pohjaa kohden. Mutta, voi salakoita
saada myös pienellä paino-ongella, jonka koho asetetaan niin lähelle
onkea, että tämä jää lähelle veden pintaa. Parhaiten olen salakoita
saanut aamulla kotvan jälkeen auringon nousun. Suuremmat salakat ovat
maukkaitakin kalaruokiin, mutta pienet kelpaavat etupäässä täkykaloiksi.
_Särkikin_, suurempi, kelpaa syötäväksi, vaikka se on ylen ruotuinen.
Niitä kyllä aina saa muita kaloja onkiessaan, mutta pienistä
särensinteistä ei juuri ole muuksi kuin täkykalaksi.
_Ruutanoita_ eli korneja ongitaan hyvin pienellä ongella ja madolla
varsinkin Etelä-Suomessa kaikellaisista lammikoista ja mutahaudoista.
Jotkut niitä kuuluvat syövänkin paremman puutteessa, mutta
täkykalanakaan ei se kelpaa juuri muille kuin hau'ille.
Yleensä pienimmät näistä viimeksi luetelluista kalalajeista kelpaavat
ainoastaan täkykaloiksi suurempia kaloja onkiessa.
Täkykalastus.
Pieniä kaloja voidaan, kuten edellä on mainittu, käyttää täkyinä
suurempia ongittaessa, mutta etupäässä niitä kuitenkin käytetään
suuremmissa koukuissa, jotka »heitetään» veteen, kiinnitettyinä joko
velaan (n.k. selkärihmaan eli pitkään siimaan), poloihin tai pohjaan
pistettyihin sauvoihin.
Täkykalojen onkiminen on sekin hauskaa työtä, milloin se vain hyvin
vetelee. Mutta kärsivällisyyttä se useimmittain kysyy ja vie aikaakin.
Onkimalla saa parhaiten sellaisia täkykaloja kuin pikku särkiä,
salakoita, mutuja (elritsa) ja muita pieniä seipilajeja, puhumattakaan
ahvenesta, ruutanasta ja kiiskistä, jotka kelpaavat myös täyksi
ahnaalle hauille.
Paras on täkykaloja onkia pienen pienellä ongella, hienolla siimalla,
ohuella, notkealla ja keveällä pihlajavavalla. Paras on onkia ilman
painoa ja ilman kohoa siimassa. Sillä varsinkin salakka, kun se on
syömätuulella, nykäsee tällaista kevyttä ja hienoa onkea miltei ennen
kuin se putoaa vedenpintaankaan. Jos onki on oikein pieni ja siima
miltei näkymättömän hieno, tarttuu salakka kisatuulella ollessaan
miltei syötittömäänkin onkeen, kun se vain haisee madolle. Pikkukaloja
onkiessa on muuten parasta tehdä itse onki pienestä nuppineulasta,
kartan piistä tai hienon hienosta vaskilangasta ja varustaa se pienellä
väkäsellä, etupäässä siksi, että mato pysyy kiinni. Tällaisesta
omatekoisesta, pieni- ja tylsäväkäisestä ongesta on se etu, että
onkiminen käy joutuisammin eivätkä pikkukalojen suuosat vioitu, joten
ne paremmin pysyvät elävinä. Kala näet silloin helposti lähtee ongesta,
jopa putoaa itsestäänkin, jonka tähden onkijan täytyy olla taitava
tempaisemaan miltei irtonaisia kaloja ylös vedestä ja suuntaamaan
tempauksensa niin, etteivät ne venheestä onkiessa kimpoa ylitse, vaan
putoavat juuri venheeseen. Maaltajaloin onkiessa on paras olla apuna
poikanen keräilemässä kalat vesiastiaan: veneestä onkiessa voi päästää
veneen pohjalle jonkun verran vettä, jotta kalat siellä elävät kunnes
ne joutuu keräilemään vesiastiaan tai kalasumppuun. Tämän kirjottaja
on kerran varhaisena aamuna onkinut tuollaisella omatekoisella
ongella noin puolessa tunnissa 80 pikku salakkaa, siis lähes 3 päätä
minuutissa. Mutta sitten saalis yhtäkkiä loppui!
Jollei ongella saa täkykaloja tarpeeksi, voi koettaa liippiä eli
haavia. Sellaisen voi kutoa itsekin, mutta mukavammin sen saa
ostamalla. Täkyliippejä käytetään kahtalaisia: pohjaliippejä ja
vapaliippejä. Molemmat käyvät laatuun, mutta n.k. kuorehaavit ovat
parhaat. Missä on parvi pieniä kalasia lähettyvillä, lasketaan liippi
matalaan veteen, sirotellaan siihen korpunmuruja tai onkimatoja tai
ongitaan liipin päältä. Kun pirteät kalaset tulevat liipin kohdalle
pitämään pirinätään, nostetaan liippi äkkiä ja kalat kaadetaan
vesisäiliöön.
Kenellä on käytettävissään tiheäsilmäinen verkko, n.k. salakkaverkko,
hän voi saada hyvän saaliin, kun kiertää sen salakkaparven tai muiden
parveilevain pikkukalojen ympärille kuten nuotan. Kalojen ollessa
pinnalla, on verkonkin pysyttävä pinnalla ja verkon kivekset ja kohot
olevat sen mukaan. Pikkukaloja säikäytetään verkkokaaren suulta päin
jotta ne menevät verkkopohjukkaan.
Mutu, sanovat kalamiehet, on paras kaikista täkykaloista, ja kun se
esiintyy parvissa matalassa vedessä eikä ole erittäin arkakaan, voi
sitä saada helposti täkyverkolla tai nuotalla, haavilla ja terralla
paikallisiin oloihin katsoen. Kuore ja muikku on myös hyvä täky,
mutta niihin nähden on paras olla varuillaan, milloin niitä saadaan
nuotalla, ja mennä vesisäiliöineen apajalle. Merroilla ja rysillä saa
myös useammanlaatuisia hyviä täkykaloja, kun ne lasketaan kutuaikaan
sopiviin paikkoihin. Mutta huvikalastajan on niihinkin nähden
useimmittain meneteltävä samoin kuin nuotalla saatuihin täkyihin:
ostettava.
Mutta edellä on jo mainittu, että täky täytyy säilyttää tuoreena ja
elävänä. Sentähden, millä keinoin täkykaloja saataneekin, täytyy aina
olla saapuvilla riittävän suuri vesiastia, säiliö tai kalasumppu, johon
kalat pannaan heti järvestä saatua ja otetaan vasta koukkuun pantaessa
s.o. koukkuja järveen laskiessa. Kotirannassa on hyvä olla sitä varten
isompi vesisäiliö, jossa on myös kaloille muonavaroja; sitten tarvitaan
vielä toinen pienempi, jota on mukavampi kulettaa kalastusretkellä
venheessä tai kantamalla tai talvella myös kelkalla jäätä myöten. —
Täkykalat on myös aina säilytettävät niin, ettei niistä lainkaan lähde
suomuja pois, vaan pysyy se kauttaaltaan eheänä ja kiiltävänä.
Mutta käytettäköönpä kalatäkyä onkiessa tai järveen »heitettävissä»
koukuissa, vaaditaan täkykalan koukkuun asettamisessakin erityistä
taitoa. Jos käytetään tavallista, pienempää tai isompaa, onkikoukkua,
kiinnittävät monet kalan siten, että se pistetään selkäpuolelta,
kuitenkin selkäruodon alapuolelta kalan sisään ja sitten sen
kärki ulos pyrstöön päin, sillä kala tavallisesti nielee täyn
pääpuolelta. Kaksihaaraiseen koukkuun, jollaisia parhaiten käytetään
koukkukalastuksessa, kiinnitetään täky myös siten, että selkäevän
vierestä viilletään puukolla noin 3 sm pituinen liuska nahkaa irti
lihasta — jolloin kuitenkin on varottava leikkaamasta liian syvälle ja
suomuksia irrottamasta, — onki pujotetaan tämän liuskan alitse ja käret
painetaan kiinni vatsaan.
Nämä molemmat tavat kuitenkin kiduttavat täkykään pian kuoliaaksi.
Parempi on jo sellainen kiinnittämistapa, että onkikoukku pistetään
kiinni kalan pyrstönjuureen, peruke pistetään kiduksista sisään ja
suun kautta ulos. Tällainen kiinnittämistapa on kuitenkin tarkotustaan
vastaavin vain silloin kun »uistetaan» täkyongella, joko vavan avulla
kulettaen sitä venheen ympäri tai vetämällä veneenperästä. Silloin
voi perukkeeseen edeltäpäin tehdä kaksinkertaisen solmun, niin että
se tarttuu kiduksiin ja pitää kalaa hieman käppyrässä, jolloin se
uidessaan paremmin pyörii ja välähtelee vedessä.
Koukkukalastajan on kuitenkin paras kiinnittää kaksihaarainen koukku
siten, että koukun peruke työnnetään suusta sisään, vedetään kiduksista
ulos ja niin pitkälle että koukun molemmat haarat ottavat kiinni kalan
suupieliin.
Tällä tavoin kiinnitettäessä ei kala haavotu, kärsii vähemmän
kiinniolostaan, voi uiskennella vapaasti niin pitkälle kuin siima
riittää ja elää usein monia päiviä, ainakin yhden yön ylitse. Jollei
suurempi kala ole sitä niellyt, voi sen aamulla päästää vapauteensa
takaisinkin.
Molemmilla edellisillä tavoilla kiinnittäessä voi työntää tavallisen
tukkaneulan pohjukan täkykalan kidusten läpi, pistää koukun perukkeen
pohjukkaan ja vetää sen sillä toiselle puolen käsiinsä.
Onkimies voi, jollei ole tarpeeksi pieniä kaloja käsillä, käyttää
täkynä myös suuremman kalan vatsapuolelta leikattua, mahdollisimmassa
määrin kalan muotoista viipaletta, jossa on joku eväkin mukana. Tämä
viipale kiinnitetään leikkauksen puolelta onkeen niin, että se tulee
hieman käppyrään suomuspuoli ulospäin.
Niin, kuten sanottu, täkykaloilla voi onkiakin, mutta tuotteliainta on
täkyjen käyttö n.k. koukkukalastukseen, jota harjotetaan eri tavoin eri
vuodenaikojen ja eri kalalajien mukaan.
Vela (pitkäsiima eli selkärihma).
Niinkin yksinkertaista kalastusvehettä kuin velaa koukkuineen on
olemassa useampia lajia. Ennen ei selkärihmaksi sopivia nyörejä ollut
kaupassa, vaan niitä punottiin kotosalla liinarihmasta, ne olivatkin
sangen kestäviä. Nyttemmin niitä on kaupassa kerittäin, kussakin noin
naulanpainoisessa kerässä siimaa suunnilleen 300 metrin pituudelta.
Eivätkä ne kovin monta markkaa maksa.
Valmiiksi leikattuja keskinkertaisen ohuita ratastimia, noin 70 sm
pituisia, saa myös ostaa kaupasta korkeintaan markalla sata kappaletta.
Koukkuja, jotka näillä perustimilla kiinnitetään siimaan, on myöskin
urheilukaupoissa lajiteltuja varastoja. Tällainen koukku on aina
parempi olla pienemmänpuoleinen. Hauille saa se olla hieman suurempi,
mutta tarttuu se pienempäänkin. Ahvenelle, ankeriaalle ja muille
ryöstökaloille on aina pienempi koukku parempi. Ja sanottakoon vielä
kerran: mitä hienommat vehkeet, sitä parempi! Hyvät koukut maksavat
tosin noin markan sadalta, mutta ne ovatkin sitten hintansa arvoiset.
Jokaisen sadan koukun osaksi lasketaan siimaa noin 500—600 metriä, joka
vastaa kahta yllämainittua kerää.
Lisäksi tarvitaan haavi, mieluummin syvempi kuin ongella.
Velan laskeminen tai »heittäminen» on kyllä laajalta tunnettu, ja
ensikertalaisen on viisainta ottaa — samoin kuin kalastusmatkoilla
yleensä — kokeneempi mukaansa neuvomaan, miten siima lasketaan. Mutta
lyhyt opastus annettakoon sentään tässäkin.
Ostetut siimakerät ovat kerityt siten, että niitä aletaan purkaa
sisältäpäin. Laskiessa kiinnitetään noin nyrkin kokoinen kivi
alkupäähän. Jos tahtoo olla oikein varma, että palatessa löytää siiman
alkupään, voi kiven laskea rannalle jonkun puun juureen tai aitovarteen
suurelle kivelle.
Sen jälkeen soudetaan suoraan vesille, kunnes saavutaan kolmen neljän
metrin syvyiselle tai hieman syvemmällekin vedelle. Siellä lasketaan
kiviriippa, ja kun se on vakavasti pohjassa, kiinnitetään koho.
Kohona käytetään pyöreää puulevyä, jonka lävitse pistetään lyhyt vaaja,
joka laatan uiskennellessa törröttää pystyssä. Voi myöskin käyttää
kuusista karttua tai halkoa.
Kun tämä koho on laitettu, aletaan siimaan sitoa koukkuja suunnilleen
viiden metrin päähän toisistaan ja jatketaan siten siiman toiseen
päähän.
Koukku perustimineen kiinnitetään siimaan silmukka- eli vetosolmuun.
Silloin saa sen nopeasti auki koukkuja nostaessa.
Siimanlaskennassa tarvitaan kolme henkeä yksi soutaa, toinen panee
syöttejä koukkuihin, kolmas laskee koukkuja ja solmiaa ne siimaan.
Koukunlaskija pitelee kerää jalkojensa välissä, pitää silmällä, milloin
se loppuu, ja solmiaa jatkoksi toisen, jos tarvitaan. Jollei sitä tee
ajoissa, saattaa pää luiskahtaa, ja sen etsintä vie aikaa.
Muutamat kalastajat eivät mielellään pidä siimaa kerällä, koska se
saattaa sotkeentua, vaan sitä varten laitetulla kelalla tai rullalla.
Täky on paras ottaa vesisäiliöstä juuri järveen pantaessa, jotta se
on tuores ja elävä. Matosyötti on samoin vasta silloin kiinnitettävä
onkeen, koska se muuten näivettyy ja kuoleentuu.
Velalla voi pyydystää keväällä kohta jäiden lähdettyä haukeja ja
matikoita.
Jos aiotaan saada erityisesti haukeja, käytetään ratastimen jatkona
lähinnä koukkua vaskilankaperuketta, johon ratastin kiinnitetään. Voi
sentään tulla toimeen ilmankin. Tosin voi liinaratastimen hauki silloin
väliin purra poikki, mutta toiselta puolen näyttävät hauit, varsinkin
pienemmät, tietävän miten vaarallinen vaskiperuke on — ja menevät
ohitse!
Sangen hyvin voi laskea osan koukkuja haukia, toisen osan matikoita
varten. Erotus on vain siinä, että hauinkoukut lasketaan lähemmäs
vedenpintaa ja siima sentähden varustetaan pitkin päästään kohoilla,
matikkasiiman sitä vastoin annetaan painua pohjaan.
Muuten luullaan, että matikoita saa parhaiten, jos selkärihman laskee
suuntaan, josta talvitie on kulkenut jäätä myöten. Matikan sanotaan
siellä matelevan penkoen hevosenlantaa, joka jään sulettua on painunut
pohjaan tien paikalle. Koettakaa!
Tavallisesti sattuu kuoreenkutu jäidenlähdön aikaan, ja silloin saa
nuottamiehiltä oivallisia täkyjä, sillä kuore kelpaa mainiosti sekä
hauille että matikalle. Muita täkykaloja silloin on vaikea saadakin.
Mutta jos on talven yli säilyneitä kastematoja, ottaa made niihinkin,
ja pienet mateet taasen kelpaavat hauille.
Myöhemmin keväällä ja kevätkesällä ei kuoretta voi saada täkykaloiksi.
Silloin voi sen sijaan käyttää pikku särkiä, nimittäin sitä särkilajia,
joka kutee myöhempään keväällä tai kevätkesällä. Toinen laji, suurempi,
kutee jo aikaisemmin jäiden seassa.
Pikku särki on oivallinen hauin ja suuren ahvenen täky, varsinkin
jos sitä pitelee varovasti, etteivät suomukset irtaudu ja että se
elää kauan. Sen voi asettaa koukkuun niinkin puolin, että perustin
työnnetään kiduksista sisään ja vedetään suusta ulos, ja sitten
vedetään onki niin pitkälle, että se kokonaan peittyy kalan kiduksiin
ja suuhun. Silloin kala ei kidu. Samoin toisapäin, kuten yleensä
täkykaloista puhuessa mainitaan, kiduksista kiinnitetyt ruutanat, pikku
ahvenet ja kiiskit voivat elää ongessa yli vuorokaudenkin. Salakat,
muikut ja mudut ovat liian pieniä näin kiinnitettäviksi, mutta kun ne
tavallisesti kuolevat jo kalansumpussa, ei koukku tee niille kipeää,
pistipä sen niihin mistä kohden tahansa.
Muutamia kaloja, kuten säyneitä, lahnoja ja siikoja ei pyydystetä
täkykoukulla, vaan kastemadoilla ja muilla syöteillä.
Säyneitä saa useinkin velalla, ja väliin lasketaan sellainen
vartavasten säyneille. Silloin käytetään joko samoja syöttejä kuin
säyneitä onkiessakin, tai kaksihaaraiseen koukkuun pannaan paksu möykky
vehnätaikinaa, joka pysyy kaksoiskoukussa jokseenkin hyvin. Siima
lasketaan aivan lähelle maata matalaan veteen, metrin tai vähemmänkin
syvyyteen; tietysti säyneitä saa vain siellä, missä ne liikkuvat ja
polskivat. — Joista saa säyneitä toukokuun alussa koukuilla samoin kuin
ongellakin.
Lahnoja voi elo- ja syyskuussa, jolloin ne, samoinkuin kutuaikaan
kesäkuussa, parveilevat lahdelmissa ja ruohikkojen rinnoissa, saada
velalla suuriakin. Koukkuun pannaan syötiksi kastemato, ja se lasketaan
kohosiiman varaan ylhäälle veteen, korkeintaan 1 tai 1 1/2 metrin
päähän pinnasta. Kun kalastaja huomaa lahnaparven kulkevan — tyynellä
säällä ui se niinkin pinnalla, että selkä on pinnan yläpuolella tai
tuulen ja aaltojen ajelemana kokoontuneen johonkin lahdenpoukamaan,
silloin on aika laskea siima auringonlaskun aikaan, eikä aamulla
ole nukuttava liian pitkään. Päivän koitteessa on täytynyt jo käydä
siimaa kokemassa, sillä suuret lahnat erittäin tähän aikaan käyvät
levottomiksi, ja kun ne useimmittain tarttuvat löyhästi koukkuun,
onnistuvat ne helposti pääsemään tiehensä. Siimaa kokiessa on paras
menetellä äärimmäisen hiljaa ja varovasti, ja haavi on työnnettävä niin
syvälle veteen kuin varsi sallii ja otus siepattava ylös äkkiä, kun se
on tullut haavin kohdalle.
Siikoja voi myös saada syvännöistä virtojen suilta selkärihmalla,
jossa on syötteinä kastematoja. Harvinaista se tosin on, mutta voihan
huvikalastaja koettaa.
Ankeriaita saa mutapohjaisesta vedestä lieroilla ja kastemadoilla,
joita mieluimmin voi panna yksi- tai kaksihaaraiseen koukkuun niin
suuren mytyn kuin siinä pysyy. Pieniä sammakoita voi käyttää myös
syöttinä, ken voi. Ankeriaan koukussa on hyvä olla vaskilankaa
perukkeena. Koukku lasketaan pohjaan.
Etupäässä kuitenkin velaan tarttuvat hauit ja ahvenet. Niitä voi
pyydystää läpi kesän — matikka on lämpimän veden aikaan liian pehmeä
ja limainen ruokatalouteen — ja ahventa sitä paitsi ei voi pyydystää
ainoastaan täkykaloilla, vaan vielä paremmin kastemadoilla.
Selvyyden vuoksi ryhmitettäköön tähän eri kalojen pyydystystavat:
Kohosiimalla pyydystetään haukia ja lahnoja lähemmältä pintaa, ahvenia
2—3 metrin syvyydestä, kuhia ja siikoja syvästä vedestä, säyneitä
matalasta vedestä läheltä pohjaa.
Pohjasiimalla, ilman kohoa, pyydystetään mateita ja ankeriaita.
Täkynä ja syöttinä käytetään:
Haukisiimassa pieniä kaloja, etupäässä kuoreita, särkiä, ruutanoita,
salakoita, pikku ahvenia ja kiiskejä:
Ahvensiimassa etupäässä kastematoja ja lieroja, mutta hyvin
myös mutuja, muikkuja, salakoita, pikku särkiä, nahkiaisia ja
hietasisiliskoja:
Kuhasiimassa samoja kuin ahvensiimassa;
Lahna- ja siikasiimassa kastematoja;
Säynesiimassa taikinapalloja, kastematoja, koppakuoriaisia,
heinäsirkkoja y.m.;
Ankeriassiimassa kastematomyttyjä ja sammakoita.
* * * * *
Vela lasketaan tavallisesti iltaisin kuuden jälkeen ja koetaan s.o.
katsotaan samoihin aikoihin tai hieman myöhempään seuraavana aamuna.
Kokeneet kalastajat sanovat, ettei, paitsi lahnasiimaa, ole viisasta
kokea koukkujaan liian varhain aamulla, sillä useimmat kalat ovat
aamuvarhaiseen parhaalla ottotuulella.
Jos täkyinä on kaloja, ei tavallisesti ensi aamuna nosteta pois siimaa,
vaan ainoastaan koetaan s.o. soudetaan pitkin siimaa, katsotaan ja
otetaan pois tarttuneet kalat; siimaa juoksettaa katsoja kätensä
lävitse toisen soutaessa. Mistä täky tai koko koukku on poissa,
siihen voi panna uuden, jos tahtoo tehdä tarkkaa. Jos tapaa suuren ja
juonikkaan kalan, on hyvä olla venheessä varalta siima, joka solmitaan
perustimeen ja sillä väsytetään juonittelija, kunnes sen alle saa
haavin.
Muutamat kalastajat käyvät iltaisinkin samoin koukkujaan kokemassa, ja
mätäkuulla on se tarpeen.
Harvoin pidetään velaa vedessä kauvemmin kuin kaksi yötä. Silloin
otetaan se pois siten, että kalastajalla on polvillaan jokin pytty,
johon hän laskee siiman kiemuralle, otettuaan siitä koukut. Nopeammin
käy se, jos kalastajalla on apuri, joka irrottaa koukut, panee kaiken
järjestykseen ja siiman kelalle.
Kotiin tultua kuivataan siima ja perustimet hyvin, ja sitten pannaan
siima jälleen kelalle tai rullalle odottamaan uutta kalaretkeä.
Selkärihmalla kalastus on huvittavaa ja tuotteliasta, mutta kysyy se
vaivaakin ja kärsivällisyyttä myös sangen usein. Mutta missäpä sitä
vaivatonta viljaa lieneekään!
Polokoukut.
ovat velaa yksinkertaisemmat ja mukavammat sellaiselle
huvikalastelijalle, joka mieluummin laskee vain muutamia koukkuja.
Tällaisia sanotaan polokoukuiksi sentähden, että kohona käytetään
puisia n.k. »poloja», mutta toisin paikoin niitä sanotaan
pohjakoukuiksi, koska koukku kiinnitetään pohjaan lyötyyn vaajaan tai
seipääseen.
Polokoukut lasketaan seuraavasti. Otetaan mukaan kerä siimanyöriä,
soudetaan ruohikon rintaan, matalikon reunaan, niemen nenään tai
salmen suuhun, missä kalojen otaksutaan liikkuvan. Siiman päähän
sidotaan nyrkinkokoinen kivi ja pudotetaan pohjaan, siiman ollessa
jokseenkin suorana sidotaan siihen veden pinnalle kohoksi kuusipuusta
tehty — lehtipuu pikemmin uppoaa — puupalikka eli »polo» (toisin
paikoin lausutaan nimi: pola ja polu). Nyt mitataan edelleen siimaa
niin pitkälti, miten syvään koukku aiotaan asettaa, koukkuun pannaan
täkykala tai muu syötti ja kiinnitetään se siimaan vaskiperukkeestaan
tai muusta perustimestaan.
Tällä neuvoin voi pyydystää samoja kaloja kuin velallakin,
samallaisilla koukuilla ja syöteillä. Keväällä jäiden lähdettyä
käyttänee moni mieluumminkin polokoukkuja kuin velaa matikan ja hauin
pyydystykseen, koska ilmojen vielä ollessa kylmät käy polokoukun
lasku ja nosto sievemmin. Syksymmällä, kun vela ei enään huvita, voi
polokoukulla sattua saamaan myös täysikasvuisen mateen, väliin suuren
ankeriaankin, missä vesissä niitä on.
Muut lähemmät viittaukset voi lukija löytää edellisistä luvuista.
Talvikalastus.
Mutta koukulla, jos vain on täkyjä, saa haukia, ahvenia ja mateita
yhtä hyvin talvella kuin kesälläkin, mateita vielä paremminkin, ja
silloin ne ovat myös parhaat ruokatalouteen. Täkyjäkin saa ostamalla,
missä vedetään talvinuottaa, ja ahvenia voi saada haukien ja mateiden
syöteiksi onkimallakin.
Luonnollisesti tällöinkin asetetaan hauinkoukku lähemmäksi pintaa,
mateenkoukku lähelle pohjaa; ahvenen koukku, milloin on syötiksi
muikkuja, särkiä tai kastematoja, asetetaan taasen keskivälille, kuten
kesälläkin.
Tällainen koukku lasketaan tavallisesti avantoon siten, että siima
sidotaan seipääseen niin ylös tyvipäästä, miten kauvas se on jäävä
pohjasta, ja sitten pistetään seiväs pohjaan. Täten seiväs samalla
pitää koukkua kiinni ja on viittana koukun löytämiseksi, eikä kalastaja
tällöin koukkujaan kokemaan tultuaan avantoa auki hakatessaan katkaise
siimaa, kuten voi tapahtua toisin kiinnittäessä.
Luonnollisesti tällainen koukkukalastus on helpompaa syksyin ja keväin
ohemman jään aikaan. Mutta talvisydännäkin se käy, kun vain on n.k.
tuura avannon hakkaamiseen. Kirveellä ja muulla sellaisella aseella on
hakkaaminen paksun jään aikana mahdoton.
* * * * *
Mutta tavallisella onkimadollakin voi melkein kaihista vesistä onkia
ahvenia, toisista taimeniakin läpi talven. Keväällä jäidenlähdön edellä
voi saada myös jonkun sären.
Salmiin järvien ja lampien välillä, missä on riittävän syvää, on hyvä
hakata onkiavantoja, samoin sellaisille vesille, missä on liejua
ja uivaa levää, mutta niiden keskellä aukko, vaikkapa tavallisen
onkiavannon kokoinenkin. Sellaisesta paikasta onkiessaan voi ahvenia
saada oikein kosolta, mutta myös taimenia ja väliin nieriäisenkin.
Ahvenia voi sitten käyttää täyksi koukkuihin, matikalle kelpaa isomman
ahvenen palanenkin.
Onkimatoja voi säilyttää, kuten alussa on selitetty, talveksikin,
ainakin marras- ja joulukuuhun.
Mutta ainakin Savossa, jossa paikoin kylvetään joka ilta, saa
onkimatoja saunankarsinasta talvella yhtä hyvin kuin kesälläkin.
Muuten sanotaan talvella saatavan onkimatoja sellaisista paikoista,
missä niitä kesällä on, n.k. »matohaudan» avulla. Madot näet ovat
ryömineet maan jäätyessä syvemmälle sulaan maahan. Syksyllä kaivetaan
sentähden puutarhaan tai väkevään peltoon noin metrin syvyinen hauta ja
kaadetaan siihen noin 1/2 tai 3/4 metrin korkeudelta karvarinparkilla
sekotettua hevosenlantaa. Kun hevosenlanta, kuten tunnettu, kehittää
suuressa määrin lämpöä, ryömivät madot siihen, ja siitä niitä saa.
On itsestään selvää, että kalastajan on talvipakkasella hyvin
suojeltava jäätymistä vastaan — niin onkimatonsa kuin itsensäkin.
Onkimiehen varsinkin on hyvin pukeuduttava, kun siinä hommassa ei tule
paljon liikkumaan.
Talvella ongitaan avannosta myös keinotekoisena syötillä, n.k. pirkalla
eli torkolla. Tämän pyydyksen aate on siinä, että tinapirkkaa tai muuta
välkkyvää uistimenterää pidetään liikkeessä vuoronperään nostamalla ja
laskemalla, josta kai johtuu nimikin torkko ja torkotteleminen, sillä
vavan liikkeet muistuttavat torkkuvaa ihmistä.
Tällaisen pyydyksen käytöstä voi lukija saada jonkun käsityksen
tuonnempana puhuttaessa uistimesta ja uistamisesta vavan avulla.
Talvionginta torkolla saattaa olla tuotteliastakin, mutta
ensikertalaisen on paras ottaa tottunut torkottelija seurakseen, katsoa
miten pyydys laitetaan ja miten menetellään.
* * * * *
Talvikalastajalla on muuten hauska olla syksyisin lumettoman jään
aikaan luistimet, lumellisen sukset. Jos täkykaloja on avannolle
vietävänä, tarvitaan myös vesiastia ja kelkka. Monet kyllä panevat
täkykalat koukkuihin jo kotona, mutta edellä lienee jo selvinnyt
ettei se vastaa tarkotustaan. Silloin kalat kuolevat jo ennen järveen
joutumistaan, mutta vasta avannolla hyvin kiinnitettyinä voivat ne elää
vedessä vuorokauden ja parikin.
Hauskaa ja virkistävää on pistäytyä kalassa raikkaana talvipäivänäkin.
Omapyytämä kala maistuu retkeltä palattua monin verroin makeammalta.
Eikäpä kaloja talvella saakaan monin paikoin ostaa.
Uistinkalastus.
Uistimella tavallisesti käsitetään koukkua, jossa täky tai houkute on
keinotekoinen, uittaessa pyörivä lusikka, väräjävä lehti, propelli
t.m.s., ja uistamisella uistimen yhtämittaista eteenpäin kuljettamista.
Tässä kirjassa on kuitenkin pidetty käytännöllisimpänä käsitellä
tämän otsakkeen alla ainoastaan venheen jälestä vedettäviä tavallisia
uistimia, vaan myös koskessa paikaltaan uitettavia, sellaisiakin kuin
perhosuistin tai perhosonki, jolla ei tyynestä vedestä tavallisesti
uisteta. Vieläpä tuntuu luonnollisimmalta lukea uistamiseksi
kaikenlainen onkikalastus, milloin mato- tai täkyonkea uitellaan joko
vavan avulla paikaltaan tai venheen perästä vetäen.
Torkkokalastukseen
tarvitaan hyvä, tukeva, renkailla ja kelalla varustettu n.k.
torkkovapa. Sellaisen voi tehdä itsekin ja kelan tai rullan sijaan
käyttää vavan tyvipuolessa myös kahta tappia, joiden ympärille siima
kierretään. Mutta ostetut, taidokkaasti tehdyt vavat ovat tietysti
mukavammat.
Siima samoin on oleva luja, punottu liinarihmoista, silkistä tai
jouhista. Se pujotellaan renkaiden kautta vavan vartta myöten ja
tyvipäässä olevalla kelalla voi sen kiertää lyhemmälle tai pitemmälle.
Varsinkin latvimmainen silmus tai rengas on vavassa oleva luja ja
lujasti kiinni, sillä sen varaan tulee tietysti suurin paino.
Onkena torkkovavalla onkiessa voi käyttää tavallisia suurempia onkiakin
ja syötteinä samoja syöttejä kuin yleensä. Täkykalalla torkotellessa
on kuitenkin parempi käyttää kaksihaaraista onkea, joka kiinnitetään
kalan kiduksiin siten, että perustin tulee ulos suusta (katso luku
»Täkykalastus»).
Varsinaisia onkilaitteita torkkokalastusta varten on useampia malleja,
ja niitä saa ostaa. Mutta sellaisen voi laittaa itsekin sitomalla
yhteen useampia onkia ja pannen perukkeeseen painon. Päällimmäiset
kolme koukkua voi jättää tyhjiksi kieppumaan ja pyörimään, niitä
lähimpään koukkuun kiinnitetään kalan pyrstö, ja kun toiset koukut
ovat mahdollisimman pieniä, voi ne sitoa niin lähetysten, että koko
taklaus tulee jäykäksi, ja sen avulla käyristää täkykalaa hieman, jotta
se eteenpäin soutaessa kieppuu sinne tänne. Useimmittain kala tarttuu
kolmeen päähimmäiseen koukkuun, niin että täkykala saattaa jäädä
koskemattomaksikin.
Mikäli on saatavissa tuoreita täkykaloja, tavallisimmin noin 13—14 sm
pituisia särkiä, sanovat tällaisen pyydyksen käyttäjät saavansa hyviä
saaliita; suunnilleen samansuuruiset harrit eli harjukset, vieläpä
ruutanat ja salakatkin kelpaavat, puhumatta taimenista, tuutaimista ja
pikku nahkiaisista.
Kaupassa on myytävänä torkkokalastusta varten myös säilytettyjä
täkykaloja pikku astioissa, mutta luonnollisesti ne eivät ole tuoreen
kalan veroisia.
Torkkovavalla uistaessa saattaa käyttää myös keinotekoista täkyä. Mutta
sellaista tavallisesti sanotaan uistimeksi, ja sillä saattaa kalastaa
ilman vapaakin.
Lusikkauistin.
Uistimia on monenlaatuisia, mutta jo vanhojen maanukkojenkin koettama
ja hyväksi havaitsema on yksinkertainen lusikkauistin. Alkeellisimmassa
muodossaan siksi käytetään tavallista ruoka- tai teelusikkaa,
josta varsi katkaistaan ja molempiin päihin tehdään reikä. Kärkeen
kiinnitetään koukku, tavallisesti kolmihaarainen, ja tyvi kiinnitetään
siimaan joko nuppipäisellä vaskilankapuikolla tai muuten niin, että
lusikka vedessä vedettynä pääsee kierimään ympärinsä.
Ennen käyttämistä on lusikka puhdistettava molemmilta puolin välkkyvän
kirkkaaksi. Kun sitä sitten soutaessaan vetää jälessään, pyörii se
välkkyen ympärinsä ja houkuttelee ahnaan ahvenen tai hauin tarraamaan
kiinni.
Urheilu- ja kalastuskaupoissa on myytävänä useammanlaatuisia
lusikkauistimia, kuten albion-, lohi- ja harjauistimia, joiden lusikka
useimmittain on toiselta puoIen hopeoitu toiselta kullattu. Parhain
lienee sellainen pieni lusikkauistin, jonka ulkopuoli on hopeoitu,
sisäpuoli kullattu. Ostouistimissa on tavallisesti koukut myös lusikan
yläpäässä eli siinä, missä kalan suu olisi, mutta nämä koukut on paras
ottaa pois uistelemaan lähtiessään. Tottuneet kalastajat yleensä
laittavat ostouistimensakin sellaisiksi, millaiset heidän kotivesillään
parhaiten pätevät.
Lusikkauistin herättää paremmin kalan ruokahalua, jos koukkujen
silmukkaan tai lusikan yläpäähän pujottaa parisen punaista langanpäätä
eviksi ja koukunpohjukkaan punaisen vaatetilkun pyrstöksi. Jotkut
panevat madonkin peittämään paljaita koukkuja.
Perhosuistimia,
nimittäin uistinkoukkuja, joiden juureen on pienistä linnunsulista,
höyhenistä tai muusta sellaisista tehty perhosen ja kärpäsen muotoisia
laitteita, on olemassa mitä erilaisimpia. Mutta riippuu eri kalavesistä
ja pyydystettäväin kalojen suuruudesta, millaiset ovat parhaat.
Kalastajan on siis paras hankkia monipuolinen valikoima ja kokeilla,
missä vesissä ja millaisina päivinä kukin perhosuistin parhaiten
tepsii. Paras on kuitenkin kokeensa alottaa pienillä perhoskoukuilla ja
sitten tarpeen vaatiessa vaihtaa suurempaan.
Enimmäkseen perhoskoukkuja käytetäänkin virroista ja koskista onkiessa.
Harrille eli harjuksille tulee olla hyvin pieni koukku, taimenelle
hieman suurempi. Kuitenkin ovat sekä harrit että taimenet toisina
päivinä paljo halukkaampia, toisina haluttomampia ottamaan onkeen,
tarjosipa heille miten kauniin leikkikalun tahansa.
Kesälomalla ollessa on aikaa kokeilla!
Keinotekoisia täkykaloja
on olemassa miltei lukemattomia malleja, joista useimmat ovat tehtyjä
metallista, ja ovat ne osaksi kullattuja, osaksi hopeoituja. Kaikki ne
ovat enemmän tai vähemmän kalannäköisiä.
Samoin kuin perhoskoukut ovat keinotekoiset täkykalatkin enemmän
koskiongintaan kuin tyynenvedenkalastukseen sopivia. Muutamat kuitenkin
sopivat uistelemiseen järvelläkin. Niinkutsutulla helmiäiskalalla
saa ahvenia parhaiten. Niissä kuten kaikissakin keinotekoisissa
ostouistimissa ja täkylaitteissa on kuitenkin aivan liian paljon
koukkuja, jonka vuoksi ne liikkuvat raskaasti vedessä. Tämä tulee
autetuksi siten, että poistetaan ne kolmihaarat koukut, jotka ovat
suunnilleen kalanruumiin keskikohdalla. Silloin ne liikkuvat keveämmin,
ja kala siltä tarttuu, jos kerran ottaa täkyyn.
Keinotekoisia täkykaloja on myöskin silkistä tehtyjä. Niiden sanotaan
olevan hyviä, mutta järvivesillä niillä saataneen yhtä vähän kuin
keinotekoisilla sammakoilla, madoilla, koppakuoriaisilla y.m.
Keinotekoisilla kaloillakin on hyvä kokeilla, milloin luonnollisia
täkykaloja ei ole saatavissa.
Uistaminen.
Uistin-pyydys on mukava kalastin, sillä siihen tarvitaan vain uistin,
kohtalaisen pitkä siima ja pieni käsikela, jolla siiman voi kiertää
tarpeen mukaan pitemmäksi tai lyhemmäksi. Ja jos on hyvä täkykala
tai tarkotuksenmukainen lusikkauistin, voi muutamilla vesillä saada
hyvänkin saaliin. Uistinta voi myös helposti hoitaa ja pitää niitä
yhden kummallakin puolella venettä. Uistellessa ilman vapaa täytyy
kuitenkin olla aivan selvä vesi, jossa ei ole lumpeita eikä muita
vesikasveja. Vavan avulla sitä vastoin voi viskata luonnollisen tai
keinotekoisen syötin ruohikkoon, kaislikkoon, lumpeiden ja ahvenheinien
lomaan missä vain on pienempikin avoin paikka, ja siten saada
vesikasvien juurella väjyviä haukeja ja ahvenia.
Jos kalastaja asettaa venheen laitojen varaan eteensä poikkipuolin
laudan, jonka molemmissa päissä on pari puupuikkoa pystyssä, ja näiden
avulla pönkittää molemmin puolin venettä olevat uistimet hiukan
loitommalle, noin 2—3 metrin päähän toisistaan, voi hän samaan aikaan
pidellä kolmatta uistinta vavalla, niin että sen siima on toisten
kahden välissä. Kun vapaa pitää koholla ja laskee sen siiman toisia
vähän pitemmälle, voi siten kaloille tarjota kolme täkyä yhtaikaa.
Tällöin tottunutkin kalastaja kumminkin tarvitsee hyvän soutajan, joka
rientää avuksi pitelemään toisia uistimia, jos yhteen tarttuu suurempi
kala.
Uistajalla pitää aina olla käsillä hyvä atrain tai »kalahaukka», sillä
haavi ei silloin ole yhtä mukava.
Kuinka uistinta ja pitkää vapaa käytetään, siitä useimmilla lienee
käsitystä, mutta mainittakoon sentään vielä, että jos uistinta
soutaessa jotakin kaislikon rintamaa tai muuta syvänteen reunaa
myöten siihen tarttuu jokin vesikasvi, ei kala tietysti siitä enää
välitä. Matalikolla, jos se on puhdas ja sileä, voi hyvin saada
kaloja uistimella, mutta myös syvemmälläkin vedellä. Uistin on
silloin vajotettava niin, että se kulkee metrin tai kaksi vedenpinnan
alapuolella, väliin syvemmässäkin, riippuen vuodenajasta ja
kalastusvedestä sekä kalalajista, jota pyydystetään. Se asia kyllä
selviää kalastajalle, kun hän kokeilee jonkun aikaa.
Vavan avulla voi määrätä syvyyden siten, että pitelee sitä korkeammalla
tai alempana, kelaa siiman lyhemmälle tai pitemmälle, ja kun täky
heitetään kaislikon, lumpeikon tai muiden vesikasvien aukkoon, tapahtuu
se harvoin niin syvällä, ettei sen näkisi vedessä välähtelevän.
Uistaessa ja yleensä keinotekoisella syötillä onkiessa voi täkyä
nytkäytellen ja värähdytellen pettää kalaa luulemaan, että sillä
todellakin on elävä syötti edessään. Mitä taitavammin sen osaa tehdä,
sitä parempi tulos.
Milloin uistimella tai syöttikoukulla uistaessaan saa useampia ahvenia
matalikolta ulompaa maasta, on paras siinä laskea kiviriippansa pohjaan
ja koettaa onneaan ongella.
Muuten on muistettava, ettei ole olemassa yleispäteviä uistin- eikä
muun onkikalastuksen sääntöjä, varsinkin kun on kysymys niin suuresta
alueesta kuin tuhatjärvien maasta. Erinäisillä vesillä, joilla on monet
vuodet kokeillut, pääsee kyllä kalojen kera »lähemmin tutuksi». Ei
siis yleiset neuvot kalastaessa paljoa auta, mutta ovat ohjeet sentään
alottelijalle hyvät olemassa.
Sen kumminkin voi neuvoa yleensäkin, et ken aikoo lähteä kalastamaan,
vaikkapa vain onki- ja koukkuvehkeilläkin, hän — ottakoon ensin selon
kalastusasetuksesta ja siitä, kalastaako »vaarallisilla» vesillä.
Varsinkin koskikalastuksessa ei viimeksimainittua seikkaa ole
unhotettava.
Koskikalastus.
Lohikosket ovat tavallisesti niin »ylösotetut», ettei satunnaisella
huvikalastajalla ole monin paikoin tilaisuutta lohenpyynnin
harjottamiseen. Mutta on niitä sentään joitakin virtoja ja koskia,
joista saa tilaisuuden kalastaa, jolleikään oikeita isoja lohia,
niin pienempiä lohensukuisia kaloja. Ja kun onkikalastus tällaisissa
koskipaikoissa ja suurempien purojen putouksissa tarjoaa kaikkein
suurimman viehätyksen ja sieltä saadut kalat kuuluvat jaloimpiin, niin
mainittakoon siitä vielä sananen erikseen.
Tavallisella ongellakin, joko veneestä käsin tai rannalta, voi saada
harreja eli harjuksia, taimenia, kuujaita, rautuja eli nieriäisiä,
lohenmulloja eli -pankkoja tai miten niitä kaikkia missäkin paikoin
nimitettäneen.
Siihen tarvitaan yksinkertaisempi tai konstikkaampi, mutta tarpeeksi
pitkä ja luja vapa, hyvä siima, joka on painolla varustettu, ja
isommanpuoleinen, sininen englantilaisonki, johon pannaan pirteä
onkimato. Onkimato on paras, vaikka mullot väliin »niiputtelevat»
eivätkä ota siihen tarttuakseen. Silloin voi niille tarjota puutoukan,
jollaisia saa kaatuneiden, puolilahojen puiden kuoren alta,
vaarnamadon, heinäsirkan tai perhosuistimen. Viimeksi mainittuja
näykkää lohenmullo mielellään, mutta ei tartu oikein hanakasti, vaan
näykkii pian itsensä väsyksiin ja piiloutuu. Silloin voi antaa sen
levätä, onkia toisesta paikasta ja palata jälleen, antaa sille uuden
madon tai muun syötin. Jos onkijalla on täkykalaksi mutu, muikku tai
pikku särki, malttaa taimen harvoin olla siihen tarttumatta.
Milloin ei mikään muu kelpaa, voi heittää koskeen pienen
lusikkauistimen. Se kyllä pysyy koskessa itsestään pohjaan painumatta,
vaikka onkija onkin yhdessä kohden. Vetämällä vavan avulla ylöspäin saa
sen pirskuttelemaan vettä aivan pinnalla, ja silloin lohenpankko usein
näykkää.
Onkiessa on oltava äärimmäisen varovainen, jotteivät kalat onkijaa näe
eivätkä kuule hänestä hiirenrisahdusta, sillä lohensukuiset kalat ovat
sangen arkoja. Ne tosin hyökkäävät pikaisesti onkea kohden, mutta jos
ne huomaavat onkijan, pakenevat ne vielä nopeammin.
Jos taasen kala ottaa onkeen, ei sitä ole äkkiä temmattava maalle, vaan
ensin hieman nykäistävä onkea jotta se tarttuu lujemmin kiinni, ja
sitten annettava perään ja hiljaa vedettävä saalis rantaan. Suurempia
kaloja täytyy uittelemalla väsyttääkin.
Haavi on aina oleva saapuvilla.
Taimenia on yleensä paras onkia vuolaista koskista, mutta voi niitä
saada suvantopaikoistakin. Rautua eli nieriäistä sitä vastoin saa
useammin tyynemmistä salmista kahden veden väliltä, samoin kuin
ahventakin. Useimpia lohensukuisia pikkukaloja voi sitä vastoin
talvella saada avannosta kirkasvetisistä järvistä.
Jos kesällä on vesi kirkasta ja sää häikäisevän päiväpaisteinen, eivät
lohenmullot tahdo nykäistä. Silloin on paras odottaa, kunnes päivä
painuu mäen taa, ja sitten koettaa uudelleen. Jos sitävastoin päivä on
pilvinen ja on satanut, niin että vesi pienessä virrassa hieman kohoaa,
silloin on paras onkisää, varsinkin jos on tyyni.
Kohoa ei koskesta onkiessa käytetä siimassa. Se vain säikyttelee arkoja
kaloja ja on tarpeeton.
Velalla tai »pitkällä siimalla», jos koukkuihin on syötiksi onkimatoja
tai mutuja, käy lohensukuistenkin kalojen kalastus hyvin. Kastemadot
eivät ole välttämättömät, sillä saman asian ajavat 3—4 pientä matoa,
jotka pujotellaan koukkuun ja jätetään osiksi riippumaan, jotta koukku
näyttää pelkältä matonipulta. Täyksi käyvät myös säret, salakat ja
muikut. Väliin voi tällaisella kosken alisuvantoon heitetyllä velalla
saada myös siian.
* * * * *
Kun tämä kirjanen on aiottu vain alkuoppaaksi kesävapauttaan
nauttiville huvikalastelijoille on siitä koetettu saada mahdollisimman
pieni ja jätetty pois kaikki joka ammattikalastajalle tosin on tärkeää
mutta huvikalastajalle vain turhaa painolastia. Ei tämä kirjanen
sentään viimeksimainitullekaan ole täysin riittävä; onkimatkallaan hän
tulee epäilemättä tekemään monta uutta ja mieltäkiinnittävää havaintoa,
ja vasta siellä — onkikalastuksen ja kalojen elämän salaisuuksiin
syvennyttyään — alkaa hän käsittää, miten erinomaisen viehättävä ja
opettava ajanviete onkikalastus on.
Varsinkin koulunuorison olisi ongelle lähtiessään hyvä ottaa mukaansa
mahdollisimman seikkaperäinen esitys Suomen kaloista. Vesikasveja ja
monta muuta hauskaa luonnonilmiötä tulee onkiretkellään tutkineeksi
ikäänkuin itsestään.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONKIKALASTUKSEN OPAS ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
