Halikon hakoniskat 2

By Iida Heinonen and Niilo Kallio

The Project Gutenberg eBook of Halikon hakoniskat 2
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Halikon hakoniskat 2

Author: Iida Heinonen
        Niilo Kallio

Release date: October 26, 2025 [eBook #77130]

Language: Finnish

Original publication: Porvoo: WSOY

Credits: Tuula Temonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HALIKON HAKONISKAT 2 ***
language: Finnish




HALIKON HAKONISKAT II

Kirj.

Niilo Kallio


Kertonut Ida Heinonen





Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1922.




SISÄLLYS:

 Alkulause.
Laskjane.
Pääsjäne.
Helatuarsta.
Helunta.





ALKULAUSE.


"Halikon Hakoniskat II" jatkaa I osan tapainkuvaussarjaa. Kun
ensimmäisessä niteessä kuvataan joulunviettoa vuoden 1880 tienoilla,
kerrotaan nyt ilmestyvässä alkuvuoden juhlia: laskiaista, pääsiäistä,
helatorstaita ja helluntaita. Tapaukset keskittyvät taaskin Halikon
pitäjän Talolan kylän Keskitaloon, josta kertoja puusepän emäntä Ida
Heinonen (synt. 1869, asuu nykyään Uskelan Isossakylässä) on kotoisin.

Ne maininnat, joita oli joulutapakuvauksen johdannossa teoksen
syntymisestä ja muistiinkirjoittamisesta, kuuluvat sellaisenaan
tännekin.

Teoksen kuvituksesta on edelleen huolehtinut taiteilija _Matti E.
Warén_. Murresanaston on tarkastanut neiti Tyyne Helve Molemmille
avustajilleni lausun parhaat kiitokseni.

Fredriksbergin Ilmalassa heinäkuun 25 pnä 1921.

Niilo Kallio

[Niille, jota eivät ole lukeneet "Halikon Hakoniskain" I osaa,
huomautetaan, että Lempi, Hilma, Alma ja Minne ovat Keskitalon
tyttäriä, Matti, Jussi ja Hessu renkejä, niistä Matti jo ikämies, Hessu
taas vielä renkipoika sekä Kustaava ja Mari naispalvelijoita.]




1. LASKJANE.


"Jaa huame onki sitt taas laskjane ja mun täyttykin tänäpehton tällä'
suola' sulama, ett mää näe, jos meijän talo väkkest joku kuale tää
vuare sisäll", sanos Lempi. Sitt hää meinas Almat:

"Kiippe' sää tonn kissalinnas ja ota siält pualikost kaikest suurema'
sualrakke."

"Hae mull sitt oikken piru suur", huus Mari, "ette mää kuminka viäl
viitis kuall."

Nii Lempi leikkas nii munt piänt paperlappu kui munt ihmist talos ol ja
kirjott jokatte nime eri lappu. Hän tälläs ne' kaikk rinnasi akkonall
ja yhre sualrakke jokase lapun pääll. Sitt ne annetti olla' siin
huamelta' saakk, mutt huamelta ol kiiru, ett saatti nährä' kene lapun
päält oi sualrae' sulanu. Välist sattuski nii, ett luultti se oikken
torest tiätävä, esimerkiks sillonkin ku Matt kual, nii hene sualrakkes
ol sulanu ja hene nimilappus pääll ol vaan piän vesitilkk. Alma sillon
tälläsikin, ku hä sitä Matin kualema ain pelkäs.

Mutt täll kertta tehti simmone falskeus, ku Mari nii suurt sualrakket
tahro, ett Hessu ol tullu yäll sänkystäs alas ja kaatanu vett sihe Mari
sualrakken pääll nii ett se ol sulanu, vaikk se ol kuminki viis kertta
suuremp kun toiste sualrakke. Huameltan ku Mari nous ylös, nii hän
peljästys vähän kovi ja sanos:

"Siunakko, pittäks muu ny jo kualema."

"No kyll su aikaski jo on kuall, kyll sä jo maelma makku ole' päässy",
sanos Jus, se isotrenk.

"Em mää suu juttujes pääll mittä räkn", sanos Mari, "mutt toi o vähän
kamala, ku muu sualrakken o sulanu, vaikk se ol vähä suurempikin kun
toiste."

"Jaa, jaa", huus Hessu sihe sänkystäs, "kyll sull kualeminen tule, ett
rup katuma ny vaa jo synnejäs."

Isäntäkin tule tuppa ja kyssy ett:

"Mitä Mari ny jo huamelta varhan tääll siuna."

"Niin kyll, mutt ku mu sualan o sulanu. Mutt mahtavak tommose
noitakonsti' senttä mittän tiättä."

"Ei simmone mittän tiär, mutt men sä Mari kysymä sialt, niin kyll se
sano tore, mitä sull tapattu", sanos Alma.

"Äläs pirut puhukka", sanos Mari, "ja mä menenki juur koht."

Sitt hä vät saappa jalkkasas ja läks menemä sikaläti oven taa, potkas
ove ja kysys oikken kovall äänell:

"Saank mä tänä vua miähe."

Sika nost pääs pahnoist ylös ja sanos:

"Röh", ja se ymmärretti sitt simmotti, ett sika sanos ett 'saa'. Sitt
hän potkas viäl toisen kerra ja sanos ett:

"Ei sunkka mää vaan tänä vua viäl kual." Sika sanos taas kaks kertta:

"Röh, röh", ja se tarkott sama ku 'ei, ei'. Nii Mari kysys kolmannen
kerra viäl ett:

"Mahrak mä'ää sitt vaa naimissin päästä' tänä vua."

Sika nous sillo seisoma ja sanos:

"Kuuit kuuit", ku se rupes jo pärät vinkuman, ku sitä niin pal
kiusatti. Mari ymmärs se simmott sitt, ett kuitt o hene miähe saamises.
Nii Mari vihastus, juaks tuppa ja lavet sitt kummott henen kansas ol
keiny, ja sillo jokane meinas, ett kyll sika tiättä paremin tänä vuan
ku suala.

"Kyll sualaki ols muuton tiätäny, jolle Hessu ols kastanu Mari
sualraet", sanos Alma.

"Nii", sanos Hessu, "mää meinasin tänäp Mari simmoseks peljättä, ette
se ols ollenka liukkuman tunkeunu, ku hää sanos, ett poja liukuti hent
menne vua nii, ett hää luul saavas aika tatlaslaaki."

"Nii oikke", sanos Kustava, "sää oleski ny jo koettanu laskiaiskonstis,
jos mää ruppe ny' pruuvama. Konttas sää Alma tonn sänky all, ku sää
simmonen piän ole ja ann mun piaksun siält. Mahraks sää tuntte mun
piaksujan siält toiste joukost."

"Voi voi", sanos Alma, "kyll ne ny ain tuntte, ku ne ova niin pitkä'
kun Peetlehemi luisti."

"No tua' tänn sitt vaa."

Kustava mene piaksujens kans ove suuhu, käänttä selkäs päin päräseinä
ja paiska piaksu jalkkattes välist menemän tuvan takapualell.
Varppanpual kääntys sitt päräll päi. Se meinas ett hän tul olema viäl
toiselaki laskjasell samas talos. Mutt jos varppanpual ols kääntyny
oven päi, nii hää ols joutunu muuttaman talost pois pyhämiästen peevä.

Nyy Mari tul nii hohkesas, ett henen täytty kans koetta' tota konsti,
ett toi vast tiättäki. Hää ott ne' kroppanne' piaksus, paiskas oikken
kovall faartill ja huus ett:

"Nähkäs, ei sunka jour muuttaman tääkä flikk tänä vuann täst talost".

Mutt toinen piaks sattus menemänki akkona ja rikkos see. Toinen putos
penkill ja toinen permanoll, ja molema oli' kyljeläs, ei saattu
ollenkan tiättä, mihen päi varppa oli. Isäntäkin kuul sen kolaukse ja
tul kattoma ja ihmettel sitt kovin, ku Mari o noi matal, ett kui hä ols
piaksus voinu nii ylös saar. Mutt sitt hä meinas:

"Kyll mar se tiättä sitä, ett kun pyhämiästen peev tule, niin kyll mar
Mari jouttu itekki menemä akkonast ulos."

Ei Mari puhunu mittä, mutt kokos niit klasinkappali vaa helmasas ja
kiros simmotti hiljaksi et'saa...', niinku henen tapas ol.

Sitt ämänt sanos Jussi:

"Koetas sää kans heittä ett saaran tiato, jos sääki mene' pois meilt
ens syksy."

"Em mää simmott kakaroitta viit", sanos Juss, "mää mene sitt jos
tahrota, ja ole sitt jos pyyretä."

"Nii ei tommose' kuminka mittän tiär", sanos Mari.

"Ei tiäräkkä", meinas isänt, "mutt kun tule ehto nii syä' sä Mari
yhreksä silakka takaperi. Kyll sull sitt tule kova jano, mutt sitt su
sulhases tule sull yäll kahrentoist aika juamist antama ja kato' sitt
oikke nuuka, ett sää tunne' kene muatone se o."

"Jaa pahukse viäkkö", sanos Mari, "see mää teenki ja see onkin tosi."

Ämänt tule ny tuppa ja sano Marit:

"Menes sää Mari ja tua aitast ne makkara' tuppa."

"Oikke niit siankrott'makkari vai."

"No tua ny vaan kaikki sekasi, mitä sä siält löörä".

Siin samas Mari tule makkarfatis kans.

Ämänt otta ne makkara', tällä ne' pannu ja pia ne' kirisevä' siäll.
Lapse nouseva ny' kans jo ylös ja kysyvä ett:

"Onkos tänäpän simmonen pyhä ette saa' tyätäkän tehrä."

"Kyll jotta lai saa tehrä mutte kaikke mitä muill peevill", sanos ämänt.

"Mitä ei sitt saa' tehrä", kysyvä lapse.

"Kysykä Almalt", tiuskase ämänt, "em mä täsä ny' kärkk simmossi
funterama."

"No Alma mitäs mää saan tänäpä ensmäseks tehrä", kyssy Mari koht sitt.

"No es sää niin kovin pal ossakkan tehrä, kyll sää saa sitä tehrä,
ku sää ole' tähänki saakk tehny. Mutte miähe' kuminka saa ollenka
veistä'tänäpä. Niist lastuist ku laskjase veistetä, niist tule
sorkk'tautti luantkappalis. Ei kehrätä' kans saa ja ei käyttä mittä
simmost konett ett on pyöriväinen pyär. Siit tuleva lamppa' pyärpääks.
Mutt tuva saa kävästä yhreksän kertta ja joka nurka viäl yhreksän
kertta erittäisi. Sitt pysyvä' koko vuare viäl kaikk nurka niin puhtan,
ette ol pal puhristuksest vaeva."

Ny ämänt sano:

"Niin kyll tee ny jo tiaro sai mitä tänäpän tehrä' saa, ett liukku' saa
kuminki. Lehtekä menemä ny viäl ennenku ruak valmiks tule, kosk tuall
Jokikaustallaki ova jo kaikk pello' kirjavi liukkujist ja kelkoist."

"Nii jos mee menen tonn yhte sakki tai jos mee' tule vaa Myllyhaast
alas muutama reisu."

"No liukukka mist hyväs, ei sill väli ol ku liukutuks vaan tule, ku se
o simmonen tapa, ette' pruukat syär ennenku o liukuttu enssi." Lapse
läksi' sitt menemä.

Nii ämänt sano:

"Tälläkäs ny isoma' flika vaa ruakka pööräll."

"Mitäs mee ny' sitt oikken tällän ku o laskjane nii eks pruukat jotta
erilaissi tällä", sanos Hilma.

"No ei mittä erilaissi, ku nää makkara ova, täll ny vaa mitä
muulastenki", meinas ämänt, "ja men sää Alma huutama miähe' sisäll ja
lapse' kans."

Sitt ne' tuleva' kaikk ja ruppeva' suuruksell. Ku siin sitt syärä, nii
ruveta funterama ett mihe oikke liukkuma mennä.

"Nii em mää tiär mihe liukkuma mennä", sanos Alma, "mutt Marku ämänt
kesk sanoma, ett sinn kuminki mennän tänäpehton tuppo nostama."

"Meinaks sää kans mennä", sanos ämänt.

"Em mää vaan tiär, mutt kyll mu kesketti."

"Mitäs iso' siä' sillon teksis, jos porssakkin tuhnisis", sano ämänt.

"Iso' sia' syärän päräte laskjase", meinas Alma.

"Ei mar heitti ny' kaikki sentä syär, laskjase syärän pää ja konti ja
joulu sitt vast hännän kronki."

"Jaa", sanos Mari, "tänäpä onki se ku saara sitä hyvä soppa taas."

"Em mää sentä simmosest laskjassopast mittän tykk, kun täytty noit
peruni nii jumalattomast kuari."

"Jaa mutt ei mistän tul nii hyvä soppa ku sian perssest ja peru- nist",
sanos Mari.

"Mutt ei sinn tälletäkkä sitä paikka, kun tälletän konti ja korva vaa",
sanos sihe Alma.

"Sitt se nokk ja hänt tälletä Marit vaste", sanos Hessu.

"Pir sää suus kii, em mää simmosest karvasest hännäst hual ett pois se
paiskatti."

"Älkkä siin ny ijäs lavettakka, laittaka ittes ny' toimesas vaa,
ett te' sitt liukkuman pääse' kun tuleva askare' tehryks ja astja'
pestyks", meinas sillo ämänt.

"Mutt mihes te oikke liukkuma meina mennä, Hilma ja Lempi."

"Ei mee men mihenkä", sanos Lempi.

"Ei ain kuul ihmisvoima tarvittava siin kelkas ku heitti veretä", sanos
Alma.

Lempi katto nii sivuttaisi Alman päi ja sanos ett:

"Misä sää ny' taas ole ollu kurkkistelemas".

"Ja kuuntelemas vaeh, sanos Alma.

"Niin kyll", sano Lempi, "kun sun pittäkin kaikk asja' tiätämä."

"Nii se onki simmone ett merell o silmä ja mätäll on korva".

"Mutt se o hyvä sentä, ette' sää tiär nii nuuka mihe mennä, vaikk sää
luule."

"Mitä mää sitt tiärä, mutt ku sää ja Hilma ja meijä flikk, ja Ruskja
ette ja Karjanumme ahtes liukkuma. Ny o hyvä keli, ett simmotti mää
kuulin ku mää talli seinä ravost kuunteli."

"Nii ain, kyll sää ny' taas kaikk tiärä, mutt muist see ette' sää san
yhrellekä ihmisell."

"Mitä mää sitt simmossi sano, mutt kyll mää kans jonkkus mene liukkuma.
Matt lupas antta Marill ja mull se meijän pikkase nekkaree, ja mee mene
sen kans meijä Myllhaa-ahtest alas nii ett humise. Mutte mää ja Marika
sentä enne men ennenkö hämäris sillonkon teekki."

       *       *       *       *       *

"Nii ny' tulekin pualpeeväse aik, ett laittaka ittes sopall vaa", sanos
ämänt, "joka henk, piik ja trenk."

"Kyll täält tulla ja tullanki oikken troikas", sanova' kakara ja tuava'
tullesas naapuri mukula' soppa syämä. Kaikk meni' sitt pöörä ympärs.
Mutt naapuri flikk sanos:

"Kuin teijän klimpu noin kellassi ova."

"Kyll ne' kellasiks tuleva', ku lyä muni vaa joukko oikke huikjast",
sanos ämänt.

"Em mä tommosist klimpuist mittä välitäsis", sanos Mari, "mutt ku sais
liha vaa ja rasva, nii see ols poikka."

"Ei sunkan teijä sopp ol näi rasvastaka", sanos Mari sill naapuri
flikall.

"Kummottis teill oikke laskjassoppa pruukatan keittä", kysys ämänt.

"No simmotti vaa", sanos naapuriflikk, "ett ens sinn panna vett patta
ja sitt koko sian pää ja muutamppi käpäli kans, niinkun teilläki o
näkyny' tällettäväs ja sitt anneta niitten kiahu oikke aika tavall,
kaks tuntti kuminki ja sitt juuriskankappali ja perunankappali ja
pippuriki viäl ja sipuli ja sitt pruukatan tällät jotta simmost ruahon
tapast em mä muist mitä simmone o jottan persiluu tai sen tapast."
Toissi ruppe vähä naorattama, meinava ett mahtaks se simmost juur sentä
olla.

"Mutt jos se olikin persilja, simmost kun trekosmestarilt pruukata
osta", sanos Alma.

"Nii nii simmostapa se juur ol. Klimpui laiteta sitt simmottin kun
teilläki, kyll tee' sen tiärä."

"Nii kyll me' sen tiärä, mutt selit ny vaa ett me'saa oikke nuukan
tiaron kummottin teill pruukata."

"No simmotti ett oteta siält parast ens muutamppi periini fatti ja
tölkätä nee' piäniks. Sitt tälletä riaska ja jaohoi ja sekotetta
sekasi."

"No eks yhtikäs munakan tällät", kyssy ämänt sitt.

"Ei yht ainoat ol ikän tälletty, muna viärän kaikk Turkku".

"Nii simmost se on kun sitä raha pankkin kootta, nii ei sillo saa' se
ruak olla nii rasvast. Sitä vaste juur sitt ei teijän klimpu ol näin
kellassi ku meijä. Nii joks sä ymmärsi, ett kellase' klimpu on tyyrempi
kans, mutt se ku soppa syä nii maksakon kans, pruukata sano."

Ny he lakkava' syämäst sitt, mutt yks jättä luskas nualematt. Sitt
katota, ja se onki Jussi lusk. Se tarkotta simmost ett päässe saman
talon takas jelle vaikk välill poiski jouttu.

"Niin kyll te ny ole laskjassoppa rähkiny, peskä astja ny vaa nii sitt
te' saa mennä liukkuma. Mutt muistaka see, ette te simmotti liuk ku
menne vua, ku Marikin klinkut muutama viikon päräs, kun poja oliva hene
ylittesäs kelka ajanu", sano ämänt. Matt tule siin samas kans tuppa ja
sano:

"Kyll siäll jo liukkumishankke ova ulkon, kosk jumpurikki nii soiva."
Hilma kattele simmotti vähä salapitte Lempin puale ja sano hiljaksi:

"Tulekos se ny jo näi aikasi ett jos joku näkke." Mutt siin samas
molema flika' telauva' siit ja meni' sitt sinn Karjanummell ku heitin
pitiki. Mutt ny' kattele Mari ulos akkonast ja huama, ett Muntolan
pelloll o jo nii tavattomaste liukkuji. Sillo henell tulevakki simmose'
kiiru ja hä sano ett:

"Lähretäs jo Alma sitt kans vähä jouttu."

"No ei mee'sinn men, ku siäll on taas simmossi pojanklossei nii
taitamattomast. Ja ei Matt meill muuto nekkarekkekä ann, jolle me'
kahre liuk".

"No ei sunka mää ny' sun purtilon kans kahre viit tulla, simmossen
paikka mää mene, ett poikki kans o."

Sitt he lähtevä menemä sen piäne nekkareen kans. Mutt he meinavakki
keskenäs, ett he liukkuvakki vaan kahrestas siin ja huutava vastuksi
Muntola väkketten kans. Ja nii he lähtevä' pellolt alas ja Mari huutta:

    "Liu'u liu'u liinoi,
    pitki ja hianoi,
    Talolas o syittä pitki
    ja Jokikaustall tuuman pitki."

Mutt ku ne' kuuleva' siäll Jokikaustall simmosen piäne ääne, nii ne
ruppeva huutama vasta niin kamalast ett:

    "Liu'u liu'u liinoi,
    jos Talolas o syittä pitki,
    nii Jokikaustall virsta pitki."

Sitt ne huutava viäl:

    "Napanaurei,
    käräkaalei,
    simmossi juuriskoi,
    ku ämmän perspuoliskoi."

Mutt sitt Mari miäl ruppe niin kovin tekemä sinn Muntolan pelloll.

"Men sää, jos sää tahro, mutte mää kuminka men", meina Alma.

Nii Mari läks menemä se nekkareen kans, ja Alma men koti ja ol vähä
simmose surkja näköne. Nii Matt sano:

"No pia sää saikki halus kuitti siit liukkumisest."

"Niin ku Mari men tonn Muntolan pelloll sihe suure lauma."

"No voisikkos sä reen takasin tuara."

"Ei Mari sitä antanu, hä vei sen kans sinn."

"No se henelt ny viäl puuttus, se o se ainane hoelo, se' flikk",
sanos Matt, "nyy ne 'paneva' se reen kans siäll mäsäks." Sitt Alma
ja Matt rupesi' kuutelema ja siält kuulus hirmunen kita, ku siäll ol
niin taitamattoman pal ihmissi, niinkö nalkkarin katei. Ne liukuti'
siäll Marit enssi, mutt sitt ne' päästi henen tulema yksinäs ahtest
alas. Mutt siin jokirannas ol simmone niitlato, ja kunne Mari osannu'
tyyrätä, nii se reki men päittäs sihe laron kylkke, ja reen kuan ol
menny' kaikk mäsäks, niinku Matt pelkäsiki. Mari tul piäne ajan takka
ähkye ja puhkue se reen kans koti. Nii Matt sanos ett:

"Tarttis antta ympärs korvi, nii ett viäl huamenkin tunnusis."

"Voi Matt kult, kyll mu muutonkin tunttu", sanos Mari, "mu värettin
kelkall ja lykätti reell ja sitt viimeselttä viätelti muu yksinäs rekke
istuma ja lykättin tuleman päi laroseinä."

"Nii ja siin ol sitt se loiro lopp", sanos Matt ja rupes vätämä sitä
reen krekkala tallivaja.

Mutt siin samas kuulus taas jumpuri soivas ja samas seisatta yks
hevonen portin piäle. Sillo Alma unhottaki oma murhes ja juakse
kattoman, kuka se ol ku sisari ol liukuttanu. Mutt ei hä sitä niin
tarko nähny, jos se ol Riikolan Perttu tai Pohjan Kalle, mutt toine se
niist ol. Sitt kaikk meni' tuppa ja huusi:

"Tervessi liukkumast ja jutteli siin keskenäs, kenell ol ollu lysti",
ja se arvatti sitt jo entiselttä kummotti Marin kans keve.

Ku he' siin parhalas jutteleva, nii siin samas ruppe porstos kolisema,
ovi aukentus ja siält tul sitt simmone äijäntöpö, Juhani-faar, kun kans
tööthutkariks pruukattin kuttu ja kysys:

"Oleks tee' simmost ryssä husaari nähny', kun pittä ain simmost punast
tröijy, ikä niill pruukka olla." No ei simmost ollu' kukka nähny.

"Mutt mä näi vaa", sanos Juhani-faar.

"No misäs simmonenki ny taas o ollu", sanos Lempi.

"Se men laahust vaan tonn Muntolan pelloll poikki hakema, mutt poja'
panikki henen pirun kelkka ja läheti' takas jelle." Sitt jokane jo
ruppe kääntämä silmiäs Marin päi ja Mari räiskäse niin kovi ett:

"Mist se saa---n tööthutkar o senkin taas tiattosas saanu."

Nii Juhani-faar sanos ett:

"Mää tuli Markult juur ja siäll orotetti jo teitti niin kovi. He
valitikki, ett taitta tulla vähä ikävä laskjane, jolle sinn kettän
tulsis."

"Taera' teekkin taas mennä' komeljanttariks", sanos ämänt faari.

"Em mää sinn nyy men, mun piräsis tääll olema lapsenpiikan, ett Alma
saa mennä."

"Ei hent siäll mittän tarvit, menkkän tee vaa", sano ämänt.

"Nii ja sitt lähretänkin koht", sanos Lempi. "Eks Kustava ja Hessu kans
tul ja sää kans Mari."

"No se ny ilmankin tiättä, sano Ulla-papp, ett jokanen taevas kohetta",
sanos Mari ja läks menemä erell. Toise läksi' päräs. Ku faar huamas
sitt, ette hän kelvanukka lapsenpiikaks, nii hä ott keppis ja läks kans
töpöttämä.

       *       *       *       *       *

Markull o jo iso kaffepann keskell pöyttä valmist kaffe' täynö, ja
ämänt ja isänt istusi' pöörän taka rinnatuksi. Ämänt sanos:

"Voi houru senttä, ku me olen teitti jo orottanu."

"Kummost laskjast teill ny o ollu", kyssy hä sitt Kestalo flikoilt.

"No ei ny mittä erityist, ei mistä lystist kuminka ol puhett ollu, mutt
jos nyy ruppe tulema."

"Nii eikös laskjasen pruukat tuppo nosta", sano Marku isänt.

"Kyll se simmonen tapa pruukka olla, jos vaa viititä. Jaa'a ny onki
vähä mukava ku o faariki felis, nii hää ossa ne selittä' sitt taas."

Ämänt kesk sitt viämän kaffeverstan pois pöörält ja tuama vallan kupei,
nii munt kuppi, kui munt o ihmist. Emma toi kaffekupei, ja ämänt
men ite' tuama muit ainei ett saatti värki' klonkkuma. Kaikk soviti
ittes pöörä ympärs istuma, o heitti siin jottan parikymment ihmist.
Tälletti ne' kaffekupi' kumolas, yhren kupi ali tälletti avane, toisse
sakse', kolmantte sormus, neljäntte valkost lankka, viirentten punast,
kuurentte musta, seittämäntte vehrjäst, kahreksantte sinist lankka ja
sitt yhten talletti must roikaltuppo, liarutetti ikä simmosen piänen
tokkosen tapane. Sitt ruvettin tuppo nostama.

Isänt nost ensmäseks ja siin sattus olema vehrjäne lank. Mutt ei siit
tiätäny' kukka, mitä vehrjäne lank tarkotta, ei faarikan tiätäny. No
sitt nost ämänt. Tul sinine lank. Mutt se ol taas simmone, ette heitist
kukkan tiätäny, mitä se sinine lank merinteera. Ny nost Lempi ja sen
kupi all ol must lank. Sitt faar kröhät jo ja sanos:

"Se tiättä sitä ett jos teitill flikoill jolla on kaks sulhast, niin
toinen täytty jättä, ett must tiättä ain murhett ja kahrest sulhasest
ruppe murhett kans tulema".

Sitt nost Marku Maija-Stiina ja ny' sattus olema se roikaltupp. Nii
faar sano:

"Ny Maija-Stiinan täyttyki ruveta vähä jouruttama, ett ova juur viimese
vuare jo, nii ja kosk näkky ett Maija-Stiinan täytty viäl yks tommone
saara".

Ny' kuulu porstos simmossi piäni askeli ja siält tule Alma ja sano:

"Sinn Alestuppan tul' yks simmone hevonen ku on kipjä ja se tarvittis
kriakunkilju, ett faarin tarttis mennä' koti." Faar läksiki vähä äkki.
Mari ol miälisäs ja sanos:

"Men sinn takasi, misä sä ennenki nelkymment viikko makasi." Sitt isänt
huutta Almat:

"Tules tänn ny, ei sunka su viäl tartt takas mennä."

"Ei mun tarttekkan, ku Matt rupes kiikuttama ja hää sanos, ett mä saa
olla niin kauvan, ku mää tahro, ett kyll hää asja vasta." Sitt Markun
Kalle sanos:

"Kyll sun täytty vähän kovin pelvo all olla, kutte sull ol äitti."

"Kyll mull äit o niinku muillaki", sanos Alma, "ette kukka ol viäl ilma
äitti syntyny."

"Ei ilma issäkä vaeh", sanos Marku isänt.

"Yks on syntyny ilma issä, mutt siit o jo pal aikka", sanos Alma. Kaikk
rupesi vähä naorama ja meinasi ette kukka ol ilma issä syntyny.

Sitt Ilolan Joppikin tule sinn viäl ja sano:

"Misäs toi pikku profeett o ollu' kutte mää ol sitä nähny' kolmen
peevä". Hää meinas Almat.

"Tais olla valaskala vatas", vastas Alma sihe. Sitt isänt muist,
ett hää ol nostanu' tuppo, mutt ette kukka ollu muistanu sano, mitä
vehrjänen tiättä.

"No ek faar siit sitt tiätäny, ku hä sen tuponostamisen kans joka
laskjasen tuhto."

"Ei hän kaikist tiätäny", sanos isänt.

"Mutt selitäs sää nää oikke järjestäs ennenkun taas uurestas ruveta
nostama."

"No kattokas ny", sanos Alma.

"Olkka ny' kaikk hyvi hissuksi ja kuutelkka", sanos isänt.

"No se o simmotti, ett ku saa sakse, nii siit tule kraatal, ja jos saa
avame, nii siit tule ämänt, ja jos saa sormukse, niin tule morsjameks.
Noi lanka' taas, jos saa punase, nii sill tule joku suur ilo ja jos saa
musta, nii sill tule murhett. Valkonen tiättä kualema, jos kuale ite'
sitt, taikk joku tuttava taikk sukulaine. Jos tule kellane, nii siit
tule simmonen, kun kututa huaraks ja vehrjäne on toivo färi, ett mitä
toivo, nii se kei totte sitt sinä vua.

"Jaa mutt mull tuliki vehrjäne", muist isänt sitt, "mutt arvaks sää
Alma mitä mää kaike enemmän toevo."

"Mitäs siin mittä arvamist on, Kun tee ole' see niin munt kertta sanonu.

"No mitä erinomast se sitt o", sanos ämänt.

"No piänt poikka, sitä hä o ain mankunu", meinas Alma.

Isänttä rupes vähä naoruttama ja hää sanos:

"Jaa mutt ny' se arvas juur jämt oikke."

Sitt ämänt rupes niin kiirust selittämä, ett henell tul sininen, ku
joku tiäräsis mitä se tarkotta".

"No sinine on usko färi, ja kun tee usko' see mitä isänt toivo, nii
sitt se tapattu tänä vua." Kaikk oli' tytyväissi niihi selityksi mutt
Ilola Joppi kysys viäl ett:

"Mitäs se roikaltupp tiättä."

"No se tupp o simmone ett jos se tule kenell hyväs, nii se tiättä ain
paha."

"Mutt faar selitt se simmotti, ett sitt piräsis kans piänen poja saama."

"Nii, niin kyll se simmost kans voi tiättä, mutt se on kans usse hyvin
paha."

"Kyll ne' sitt jo selitetyks tuli, mutt mahraks me ny viäl ruveta
uurestas niit nostama."

"Ei sunka me änä viit", sanos Lempi, "meitin täytty taas ruveta' koht
kotinki menemä."

"No voi houru sentä, ei teitill ny viäl niin kiiru ol, ett meijä'
flikakkin pääsevä viäl nostama."

"No nosteta sitt", sanos isänt, "mutt kyll mä tota vehrjäist kuminki
viäl nosta."

"Nii jos sattu", sanos Alma, "ja sen täyttykin tulla pärät koi kertta
pärästyksi, ennenku se oikken tiättä."

"Jaa mutt mä tunne see mink all vehrjäne lank o."

"Jaa ei tommot annetakka oll, ne sekotettanki ain jokatte nostamise
välis ja teitin täytty panna' peite silmill jokatte."

"Ai helkutti vaiväkke", sanos sillo Markun Kalle, "ja me nosti vaan
kuka kärkis, mutt konsti ovakkin kolmelaissi."

"Nii eks tee' sitä sitt ymmär, ett järkke kärjäteskin tarvita, ette
kaht kertta saman talo men", sanos Alma.

"Jaa mutt ei sunka mee' tätä sentä ny änä viit, ruveta ny, ruveta vaikk
sarvittama", sanos Hilma.

"Nii mutt siit tule taas simmost kohina, ku siit tule pantei niin
taitamattomast", meina Lempi sillo.

"Ruveta vaa sentä, kyll määki sitt tuamariks ruppe", meinas isänt.

"No ruveta sitt", sanos Mari ja hene sormes oli' pööräll jo.

"Tuakkas kooras tänn vaan kyll mää ruppe sarvittama", sano Mari viäl.
Sitt on kaikkije sorme' pööräs kiine. Ja Mari huutta: "sarvi sarvi
sarvi sarvi — kuppari sarvi." Mutt ei kukka muist nosta sormetas ylös.
Mari kiljase:

"Pant tule joka ainoalt. Ek teekkä isänt siit tiär, ett kupparill o
sarve', kos parhalaski näkyvä' poskis sarve jelje."

"Ja mutt ei sunka äitiläs ollu' koska sarve' pääs, ku hän kuppamas
keve", sanos Alma, "hän kanno niit pussisas."

"Nii ei siit sitt mittän pantti tulekkan, ku ne on kupparin tyäkapinei,
ei ne olekka hene omi sarvias", meinas isänt.

"No olkko ilma sitt, kyll mä uurestas särvitä", sanos Mari.

"Sarvi sarvi sarvi — kissa sarvi". No ny nostikkin taas joksikkin kaikk
ja kissall ei ollukka sarvi. — — —

"Ei mar Fiia", sanos isänt, "ny onki laskjane ett tuas Fiia meill
laskjasryyppy."

"Voi houru sentä, ku mää ole se valla unhottanu, täsä mene aik nii
lystiste, ette muist pal mittä", sano ämänt. Sitt ämänt mene ja tua
kaks pottu, toises o viina ja toises viini. Hän tällä pikari vaan
kaikill ja ruppe kaatama, miähill kaareta viina ja vaiväkkell viini.
Sitt Hessu otta kans viiniklasi, ei hä otakka viinaklasi vaikk hä miäs
o.

"Oleks sä nii ämmämäine", sanos isänt, "ett sää simmost kluttuna ota."

"Ei hene ol hyvä viina juara, ruppe näkemän taas pian piäni enkelei,
niinkö viimes joulunki", sanos Mari.

"Haist sää se, kutte mää san", sano Hessu.

"No ryypäkkä ryyppis pois ny vaa, älkkä siin riirelkkö, ett päästä sitt
taas sarvittaman taikk mitä täs ruvetan tekemä", sano Ilola Jopp. Sitt
Hessu otta kans viinapikari ja laola:

    "Kaffetta juan minä kupista
    ja rommia pikarista,
    sauhua verän syrämelle
    Saksan sikarista."

"Jaa mutt kyll meiti ny senttä jo täytty lehte", meina Lempi, "ett kell
o jo niin kovin pal." Kyll ämänt siin kohetta sitä kovi vastusta, mutt
sentänki he vaa jo lähtevä.

"Nii ei sitt muut kun kiitoksi pal ja hyväst."

"Nii oikke, hyväst hyväst, hyvä voimist ja onnellist naimist", sano
isänt Lempill.

"Nii ja mää sano hyväst hyväst, syrämest syväst ja vatan pohjast", sano
Mari viimitteks ja mene ovest ulos.

Ny hee' sitt läksi juaste Marku ahtest alas Kestalon päi. Joku siin
juastesas viäl huutta:

"Liu liu liinoi, pitki ja hianoi." Mari sano:

"Siunakko, ku o niin kova nälkäkin, kun pääsis koti vaa." Ja sitt hä
juakse suara päät pattan kattoma, jos sopp on kuuma ja tuleki nii
iloseks, ku hä huama ett se o ja sano:

"Tää o juur soveljast posken pistä."

Hä nappa kaoha, otta siält muutampi klimpui ja meina aja suuhusas, mutt
Matt katto ylissänkysyrjält ja huutta:

"Nii sä ole' ku sijakki, ku sä jotta näe nii nokk sisäll koht vaa."

"No jok sun taas niin kova nälk o", sano Hessu, "ku sä pualpeeväst juur
mänttäsi makos täynö."

"Nii ja hää näkys Marku sopp'paraskin kronkkivas", sanos Juss taas sihe.

"Jaa em mää sinn omast päästän, mutt ku ämänt kesk ja siäll oliki sitt
simmost laskjassoppa, ett mää tiärä, ette ol koko pitäjäs."

"Niin kyll se muutenkin tiättä", sanos Lempi, "se Marku ämänt onki
simmone ihmine, ette se huano kärsikkä. Siäll ova' simmose elotalkko'
kans, ette niit kans ol koko pitäjäs. Se elosahtiki o sentä nii makjat
ja sakjat, otta oikke huulin kiine, niinkö jotta honninki jois."

"Nii ja vähä viina joukos kans", sanos Juss. "Mutt ei siäll se viinan
kans ain tuhrat, meill se viin on pääasja."

"Ääh", sano Mari, "kyll siäll hyvä o, mutt kyll tääki vaan kelppa."

"No älä ny' syä Mari sitä liha niin pal, ku su yhreksä silakkakin pittä
viäl syämän tänäpehto", sanos Alma.

"Ai jestas, em mä olsisis yhtä muistanukka. Se ol oikke hyvä ett sä
sanosi", ja paiskas siasorka fattin takas nii ett plumpsatt. Sitt hä
hak silakk'kaukalon kaapist framill, mutt sillo hä huama, ette siin
olekkan ku viis silakka. Hä meina kiro ja sano:

"Saa", mutt Alma sano:

"Tyst."

Nii hä jätt kiromise ja lähte puari hakema silakoi lissä. Hän tule
sisäll taas ja ruppe syämä. Mutt hä funtera ett:

"Mahtak noi' suure' pääklopi' kans täytty syärä."

"No kuinas sitt", sano Hessu sihe, "jolle' sä silmi kuminka söis, niin
tulsisis pia joku sokja suu juattama."

Ku Mari on kuus saanu' syäryks, nii ruppe jo nii vastan tööttämä, ette
tahr änä saara seittämätt alkatuks. Hän taittaki sitt pää ja hännä ikä
vähä salapitte ja pistä suuhusas mutt purotta sen kespaika holkki. Mutt
Alma huamas se ja sanos ett:

"Ny' sä tee falskeutt, ett ny mene hukkan koko meinink."

"Mahtaks se simmone olla", sano Mari.

Hä vihastu vähä ja otta se silakan kespaika siält holkist ja pistä
suuhusas. Niin tul seittemäs syäryks, mutt ny on kaks syämätt viäl.
Hä funtera, ett mikä ny autta, ette mä ny lopis näit millä hinnall.
Hä roikotta niit kaht silakka pivosas ja ne näyttävä hene miälest nii
suuriltaki jo. Mutt sitt hä meina ett:

"Mahtaks saara juara välill." Nii Lempi sano:

"Kyll välill juara' saa, mutt sitt ei saa änä olleskan, ku o ne yhreksä
silakka kaikk syäny." Nii Mari men ja triipas kalja haarukast oikke
aika tavall.

"Jaa jaa", sano Matt, "ei hullui kynnet ei kylvet, niit kasva itteltäs.
Ny hän tappa ittes viäl viimitteks, ennenku laskjane loppu.

"Ei täst mittän kual, ku sais mahtuma vaa", sanos Mari.

"Niin kyll, muitte nahk veny", sano Juss ja Hessu taas meina:

"Jolle veny, nii revekkö."

"Pitäkän tee' plottis kii joka ainoa, kyll mää nää' kaks viäl täst
perukoitte", ja siin samas oli' silaka menny' tiätämättömill teill.
Almaki viäl kurkka kamari ove ravost, jos ne' tuli' syäryks. Mari
krähmi jo alissänkky ja juttele itteksesäs ett:

"Saa ny nähr, saa ny nähr, mink näköne se o."

"No mikä sitt", huutta Alma.

"No se miäs, ku muu juattaman tule", sano Mari. Alma huutta samas ja
naora vähä simmost falski naoru:

"Kyll se muuto on tavalline miäs, mutt ett o nänä niskas."

"Jolle' sää kakar pääs pois siit pilkka tekemäst, nii mää paiskan
piaksu sun päähäsäs. Ilmanki o sitt niin kova jano, ett kiäl kuiva
kitalakken kii."

"No nuku ny' pia", sano Jus, "älä siäll ny ähk ja puhk."

"No kutte saa nukutuks, ku o niin kamala jano." Matt sammutta valkja ja
sano:

"No ei sunka se ny niin kauvan kuminkan tul ku valkja' palava."

Sitt alkka olla jo vähä hiljasemppa. Miähekki ruppeva' kroossama
ylissänkys. Siin samas kell lyä kans kakstoist. Mutt Mari ei ol viäl
saanu unen pääst kiine, ja hene o vaa niin kova jano. Hä ruppe tuiniman
Kustaavat ku henell o min kova pelko, ette uskall mennä juamist ottama.
Kustava härä ja kyssy oikken kiukkusest ett:

"Mikä suu ny oikke vaeva."

"Nii", sano Mari, "ku mää kuale jano, ja ei mää uskall mennä juama."
Kustava tule niin kiukkuseks ku hää o simmone uninen kans ja sano:

"Kuka keske kaikki noitakonstei kohettama." Sitt Kustava mene ja tua
koko ämpärin kalja sänkyn parttall ja sano ett:

"Jua' siit ny ette' sä janon kual. Kyll se ny' tiättä, ette poja' se
vert sun pääläs räknä, ett ne viitisi' suu juattaman tulla".

Sitt tule raoha maaha, kaikk nukkuva uurestas.

Mutte Mari sentä saa nukutuks ennenku juur huamelta vast, kun toise ova
jo kaikk ylös nousse. Isäntäki jo tule tuppa ja sano ett:

"Mari nouses ylös, Kustavaki on pihatos jo, ja sää pistä' kroosuks vaa."

Mari krähmi sitt sänkystäs ylös ja o niin väsyne näköne. Lempi sano:

"Ei sunka sää Mari jaks ny' kaffet juarakka, kyll mar sull o hyvi
vetine olo, ku sull o niin pal sulhassi ja jos jokane o sitt kerranki
ollu juattamas yäll."

"Ei niit muit ollu' ku yks, se ku ol nänä niskas", sanos Mari ja men
ulos juaste jalkka ett pääs pois kaikkitte silmist.

"Jaa'a", sanos isänt, "kyll se lystäleminenki hyvä on, ku sitä osata
oikken käyttä, mutte tommossi pehmjäpäit autasis mihenkän pryllyttämä,
ett ne' tuleva' sitt nii hohkesas, ett ne hyppävä vaikk vette. Niinkun
toi Mariki ny' tälläki laskjasell taas on tehny munelaissi rommelei,
rikkos akkona ja ree ja viimitteks meinas viäl ittes janon tappa."

"Se ol teiti vikas pappa", sanos Alma, "tee henell simmosen konsti
neuvosi ett laskjasen silakoi pruukata."

"Jaa mutt laps kult, se o simmone, ette ihmine saa' kaikke tehrä mitä
neuvota, ihmisen täytty ite hunterata, mist neuvost kannatta vaari otta
ja mist ei."

"Niinpä", sanos Alma, "mutte Mari os mittä ajatella, hän tekke kaikk
hulluste ja ajattele vast päräst."

"Simmotti se vissin taitta olla", sanos isänt, ja sihe sitt taas
unhottus koko se vuatine laskjaslysti.




2. PÄÄSJÄNE.


"Ny o sitt taas kirstuarsta-aatto", sanos ämänt.

"Nii ain, ny' tuleva ne makjaleevä juhla, mämmyjuhla, pääsjäse ja mik
ne' kaikk ova", meinas sihen Kustava.

"Niinpä", sanos ämänt, "meijä mämmyntekoki o ny vähä niinku myähästyny,
muutamis paikois pruukatan tehrä jo viikko ennen, ku mämm on simmost
ainett, ett se tule paremaks, mitä kauvema se seisso. Mutte meill
aut koska nii aikasin tekemine, ku meijä väki tykkävä' kaikk niin
kovi mämmyst, ett ne' tahtova' koht kaikk syärä. Välist on keiny'
simmottinki, ett ku on pääsjänen tullu, nii ei ol yht ainoat rovikko
änä jälill, ku o nii aikasin tehty. Ei nyy sentä änä paran orottamine,
ny' täytty koht sitt panna värki' klonkkuma. Te' flika Lempi ja Hilma,
saakki ny ruveta' sihen toime, em mää viit noit piikflikoi sihen toimen
tälläkkä, ku ne ova niin paskassi ja porossi ku ne' siäll pihatos ain
tuhtava."

"No mitäs muut", sanos isänt, "kyll he ny jo mämmy ossava' tehrä, ova
juur ylimäissi mämmyntekki."

"Niin kyll jos viititä vaa", sanos ämänt.

"Ohoo, eikös sää niit viittimä saa."

Lempi katto vähä viinosi ämännän puale ja sanos:

"Em me ol viäl koska sanonu ette mee viit."

"Mitä hullu, lait ny vaa valkja totto ja iso pata vett täynö, ja Hilma
saa mennä hakema sitä mallasjauhsäkki aitalaest."

"Jaa mutt em mää voi sitä tuar", sanos Hilma. "Siin o enemän kun pual
tynnäri, siin on pann kuminki."

"Nii siin te ny' se näe", sano ämänt, "sillon kutte viititäsis, nii ei
olla' taas voevanas."

"Mutt sä määrä' kans nii sopimattomast", sanos isänt, "mimmottin
tommone onhe flikk sitt panni säkki aitalaest tua, ku miäheläki on täys
keres."

"No men it sitt", sano ämänt, "jolle' sä tytärtäs raski' tällä."

Isänt lehteki menemä. Mutt sitt hän keske Hilma felisäs ett hä nosta
säki hene selkkäsäs. Vähä ajan päräst isänt tule, mallassäkk seljäs.
Hilma kannatta siält säkin pohjast.

"No hyvinpä se saatti, vaikk meinatti ett siin on täys keres
miäheläki", meina ämänt.

"No ek sä nähny, ett meitti olikin kaks ja kyll kaks ain katin kantta
ku hänt vaan pittä", sanos isänt.

       *       *       *       *       *

Ny ämänt kuutele ja kuule porstost simmost sukkela krapina. Hä lykkä
ove auk, meina ett jos sija olsi' porston tullu, mutt sitt hä huama,
ett Alma oliki omast päästäs kantanu' kaikk roviko' toisen tuvan
puarilaest ja hä räknäs niit parhalas ja niit oliki nelkymment viis.
Sitt ämänt räiskäs niin kovi ja sanos:

"Sää ole' se erinomanen kakar ain, kuka' su o niit rovikoi'keskeny'
tänn kantama."

"Nii ei ny' tänä vua ol viäl kukkan keskeny, mutt mä muista menne
vuatiseltta, ku sanotti ett mun täytty laitta roviko' pestyks ja katto'
kans jos ne ova ehi."

"Jaa se ol taas menne vua, mutte sun tartt ain niin toimesas olla ett
sä ain joka paikkan tunke, ja ei rovikoi ny viäl tarvit kunne mämmy ol
viäl varitettukka", sanos ämänt.

"Nii vast aik sitt rovikoi pestä' ku jo uunin tarttis aja."

"No pir ny' suus kiine tai sä saa ympärs korvias pia", sanos ämänt.

"Mitä' sä siit ny niin kovin pahakses ota", sanos isänt, "katos autta
hän kohetta ja hä o ny juur ylimäine rovikkojen pesjä."

"Ei mar täsä ny mittän tarvit, men ton tarha Matin kans hakko hakkama,
siäll sä joskus ennenki ole' pääsjäse erell ollu."

Alma läks kans tarhan päi juaksema niin pal kun käpälist heltis ja
huutta Matti:

"Misäs mu hakokirven o."

"Se o siäll tallivajas seinäravos, ota' siält vaa."

Alma löyskin kirves ja men tarha hakokuarma viäre ja Matt nost henell
tukin kans.

"No nakut siin ny vaa, olikin kovin tarppes, kun pääsjäne o jo nii liki
ja o viäl näin pal hakko hakkamatt."

"Nii", sanos Alma, "ja ei pääsjäsen pruukat änä kuarmi tarhas, sillon
täytty hako' kaikk olla' fiiniks hakattu ett hypilaora' sopiva hyvi."

"Jaa'a", sanos Hessu, "jos meijä väki menevä' Paimjos viaras, niinkö
heitin piräsis, nii sillo meill onki aika viti, kyll tule taas
flikojaki niinku Vilkkilän katei."

Ny Alma seisatta havo hakkamise ja kattele sinn kartnon puale.

"Tulek siält kettä", kysys Matt.

"No mää luule, ett siält tule Trato-Juljana, kosk se on tommonen piän
ämm ja sill o rovikk'knippu kaelos."

"Kyll mar se see sitt onkin, kosk ämänt juttel ett porsas-Traton piräs
tuama vähä rovikoi lissä."

"Jos mä uskalasi mennä' kattoma, jos se o mull kans tehny, ku se o ain
ennenki simmottin tehny."

"Kyll sä ny uskala mennä", sanos Matt, "ku Juljana siäll o, ei sull ny'
kukka uskall paha tehrä."

Alma lehteki menemän tuppa. Ja nii onki, Trato-Juljanall on yks niin
kaunis rovikko ja se o valla eri paikas.

Niin Trato-Juljana sanos:

"Hyvä peevä Alma."

"Peevä, peevä". "Joks te meitill pian piäni porssai tua, kun te ole
niit ain pruukanu' pääsjäse erell tuara."

"Kyll mä niit kans pian tua, mutt mä toi nyy vaa vähä rovikoi ja täsä
onki yks suu vastesas, kaiken kaunempp."

Alma meina otta' se roviko siit, mutt sillo ämänt nappa se henen
kerestäs ja lyä vaste silmi. Mutt Alma mene tarhan takas nii ette
taanas kato.

Sillon porsas-Trattu vihastu ja ruppe kiljuma ja vinkuma niin
tavattomaste ja sano:

"Tommonen tähä sitt tuli."

Ämänt kohetta ittetäs vähän pualusta, mutte hää saanu ollenka suu
vuaroka. Isäntäkin tul kamarist tuppan, ku hän kuul ett siäll ol niin
taitamatonen kita. Isännäll o sitt nii suu naoros ja hän kyssy:

"Mikäs Juljana ny o vihottanu, eks sä ol henell mämmyjaohoi antanu."

"No kyll mä henell mämmyjaohoi pussin pani, mutt se paiskas pussin päi
mu silmiän ja sanos ett pir it su mämmyjaohos."

"No sitt Juljana on tullukki fiirapääks", sano isänt.

"It sä fiirapää ole", sano Trato-Juljana isäntä, "ku sä tommose ämännän
talosas toi', kunne kelppa muhall ku surenkuapan pääll." Isänt läks
siit sitt vaa menemä hiljasuures ulos, mene sinn miästen tykö tarha ja
nauro ja sano:

"Porsas-Tratto o niin pahall pääll." Mutt siin samas Tratto tule kans
tarha rovikkojes kans ja antta se yhre roviko Almall ja sano:

"Pirä' sä toi, mutt pirun kiusallaki mä viän toise roviko' pois." Isänt
kyssy sitt ja sano ett:

"Noist rovikoistaks se riit ny mahro tulla."

"Niin kutte hä sois ett kukkan teksisis mittä hyvä noill Enkla-vaina
lapsill", sano sihe Matt.

Nii isänt läks pois, hoikkase syrämestäs ja sano:

"Jaa'a ku saisis sentä ensmäse ämmäs pittä."

Matt hakka hakko vaa nii uskoste ja juttele siin yksinäs siin tuki
viäres ja sano:

"Jaa'a sentä, kyll on, kyll on, kyll vaan tosi on, ku sanota, ett jos
laps menettä isäs nii se mista puale, mutt jos laps menettä äitis nii
se mista kaikk."

       *       *       *       *       *

Mutt sillo Jus huutta siält toise hakokuarman tykkö:

"Katos Alma vähä uljakast nopot."

"Jaa'a", meina Alma, "ja niit tarvitankin pääsjäsen, ku niist nopoist
pakka niin puute ain olema. Mutt kuules sä Hessu, tees sää muutamppi
tavei kans. Kyll mää sen tiärä ett meijän tarhan kokou pääsjäspeevän
ihmissi oikke aika tavall, ku meijä väki menevä' pois."

"Jaa'a ne menevä", sano Matt.

"No hei poja rassa", sano Hessu, "sitt pannanki lysti' kaikk yhten
kassa."

Mutt ny' Kustava huutta Alma tuama rovikkotas ett ny ruveta rovikoi jo
uunin tällämä.

"Em mää uskall vaikk", sano Alma.

"Mutt mää uskala", sano Matt, otta roviko ja lehte viämä sitä tuppa.
Siäll tuvas ovakkin kaikk jo nii hiki hatus ku ne ajava mämmrovikoi
uuni.

"Viäläks o ainett", sano Matt, "täsä on yks tyhj rovikk viäl."

"Kyll tääll rovikoi o yllin kylli", sanos ämänt, "ei tääll
Trato-Juljana rovikoi tänä vuann tarvit."

"Ei ain ikänäs näkyny' tarvittavas, kosk hä ne' pois jelle vei", sano
Matt ja mene mämmsaavin tyä ja sano Lempill ett:

"Pistäs tähän kans mämmruakka."

"Em mää uskall", sano Lempi.

"Kyll mää uskala", sano Matt, nappa kupi Lempin kerest ja pistä mämmy
rovikko. Sitt hä viä sen Kustava lapjoll ja keske uuni lykkämä.
Kustavall pakka tulema simmost ikä vähä salast naoru, ku se o nii lysti
ett hä saa tällätä' sitä, ja Lempi sano sitt hiljaksi siin Kustavall:

"Jaa'a se oliki Matt, kun pirunkin petti."

Sitt mämmy ruppeva' protisema uunis vaa. Matt lehte menemän tarhan
takas jelle.

"No kuinas keve", sano Jus Matill siin, "tulikos rovikko ainett."

"Kyll se niin keve kun pitiki", sanos Matt.

Nii ämänt sanos flikoill sitt:

"Ku mämmy ny ova uunis, niin tee' saa otta' se halttusas ja katto
niitten pärä, ette ne' pala."

"No vahrata vaikk kaikk täsä ny, niin kulu lystemin tää ehtoyä. Tehrä
sitt vaikk käsitöit", sano Lempi.

"Nii ja määki voi sitt olla ikä jouko jatkoks", meina Hessu.

"Ja mää sitt maistanki ensmäseks, kosk se on kyps", sano sihe Mari.

"Ei mutt älä sitt vaan kiältäs polt, niinku sä menne vuan tei", sanos
Lempi.

"No ei määkä ain yht hullun pysy", meina Mari, "järkke mull kans kasva
sitä myären ku jalvojaki."

Sitt Almataki ruppe jo naorottama, vaikke hää ol isost ajast änä
naoranu.

"Mikä sunki ny jo naoraman pane."

"Niin kyll, ku muitte järk on pääs, mutt Mari o jalvois."

"Nii mutt muistaks te' pittä virastas vaari", huutta Matt ylissänkyst.
"Tee' pirä' siäll vaa simmost ilo ja helu ja mämmy' taitava' sentän
pala."

"Ei ne viäl ol", sano Lempi.

"Ei mar sentä", sano Hilma', "jos katotasis sentä varoks, kyll tääll o
jo niin kovi imeläine haju."

Sitt Mari mene, ava uuni ove ja katto sinn sisäll. Nii Lempi kyssy:

"No miltäs näyttä".

"No ei sitä niin päält näe", sano Mari, "mutt mä siun kohetta, simmott
leippiki siutan kun kohetetta, jos ne' kypsi ova."

Nii Mari siu ja siu, mutte hä siit mittän tiatto saa. Mutt sitt hä otta
roviko syrjäst ulos ja meina vättä' se ulos. Siin samas hä huutta:

"Siunaus ja kläppäys, nyy mä poltin keten."

Ku valkjatikk sammus ja ei hää osannukka änä roviko syrjäst kii otta,
mutt pist sormes keskell rovikko. Mari rupes juakseman pitkin permantto
ja nualema niit sormias, ku ne' kuumas mämmys oli. Nii Mattiki sano:

"Kyll sä ny muista ja maista, muttes san vaa jos on kyps."

Lempi men ny uurestas kattoma, ja sitt hä sano, ett kyll ne' kypsi ova
mutt yks rovikk on kylkiten kyljeläs. Hä vilkka Kustavat kans sinn uuni
suuhu ja sitt he hutiseva' siäll uuni suus ja sanova' keskenäs.

"Voi voi kui se sattuski ny juur toi rovikk olema. Mutt olla hyvi
hiljaksi ny vaa ette toi flikk huam ja kohetettan tällä joku toine
samasorttine se sija."

Mutt he loikattava' silmiäs ain Alman puale siin ku he niit rovikoi
ulos uunist ajava. Nii Alma jo vähä meina ett kyll se vissi oliki hene
rovikkos, ku ol simmottin kumolas menny. Nii sitt Alma sano:

"Kuulek te' flika, ei ol mittä niin paha ette siin ain jotta hyvä
joukos ols. Ett jos se rovikk ols sattunu olema ny muu rovikkon, kun
kumolas men, nii sitt se ols ollu hyvä."

"No voi voi, laps kult", sano Kustava, "su rovikkospa se ol juur. Ja
me' taas pelkäsi niin kovi Lempin kans, ett kuin kovi sä taas parukkan
ku se suu rovikkos sattus olema."

"No ei mää niin kovin pal pruukk parkku", sano Alma.

"Mitäs hullu", sano Hilma, "ek sä muist menne joulust preivi avamist."

"Jaa se on taas eri asja, ei muu koska harmitt simmonen, ku jollan
tapaturm tule, mutt se muu harmitta ku ehrolas tehrän toisill simmost
kiussa ja väärytt. Tääki ol Marill juur vaan tapaturm, ei hää meinanu
olleska rovikko kaatta. Ja sitä vähemä viäl mu rovikkotan."

"No ei sitt sentä ol mittä hättä", sanos Kustava, "ruveta ny vaan
kantama rovikoi tonn kontturi. Reknata ja kui munt niit o."

"Tällettik niihin kaikis sisäll", kysys Alma.

"Juur joka ainoas", sanos Kustava.

"No sitt niit o nelkymment viis, mä reknasi ne' sillo jo ku mä
selkkänkin meinasi saara."

"No ei niit sitt reknata' tarttekkan, mutt kantaka ne' pois vaa ett
päästä maat. Mutt ei sunka siäll kontturis vaa rotti mahr olla", sanos
Alma.

"Ei piräsis olema, ei siäll ol ikä rota jelkke nähty ei hiirenkä eres",
sanos Lempi.

"No kyll meill ny o mämmy, vaikk sikkatte syär", sanos Mari.

"Ja hyvät kans", sanos Alma, "meill on nii imeli, ku ei juur kukka os
nii hyvi malttai tehrä' ku meijä mamm."

"Nii suu miälestäs", sanos Mari.

"Nii mutt sitä ova' sanonu' paremakki ihmise ja kyll mä kans malttaje
maun tunne."

"No olkko sitt, mutte ny muut ku sänkky ja konti' kränkky", sanos Mari.'

Ja nii he' sitt kans meni jokane yäsijales.

       *       *       *       *       *

Ny alkka kirstuarsta. Kaikk nouseva ylös niinku ennenkin tavallisse
aikkan tosa viire ajos. Kustava tällä kaffepannun kraakku ensmäseks,
mutt Marill o sitt jo niin kova mämmy miälteko, ett hää lehte hakema
sitä maistjasrovikko, nappa orrelt yhren tiku ja taitta sen keskelt
poikk ja kehu:

"Täst tuleki vähä hyvä mämmlapjo."

Hä lykkä sen tiku rovikko ja nosta aika tavall mämmy suuhusas. Sitt
huutta ett:

"Siunakko, tulkkas maistama, tää onki sitt vähä hyvät."

Matt sano ett:

"O ain sull pakeljas luant, ku sä näi aikasi saa' simmost makja ruakka
alas menemä."

"Teitill pakeljas luant o", räiskäs Mari, "kun te' simmost pihaton
takast ruppe' koht saohuttama."

Ny isäntäkin tule kamarist tuppa ja suu mene vähä simmosse naoru ja hä
sano:

"Kas Mari kun pistele mämmy vaa niinku Esko puuro."

Hessuki sitt jo huama Mari mämmy syämise ja sano ett:

"Mahros otta' sen pyörtänlapjo ett ols vähän krotti kans ollu."

"Ja kyll mun sentän täytty syämäst laatta, kosk sihen kaikk hevoses
ajava", sanos Mari, ja sitt hä lykkä sen tikunpualiska sihe rovikko ja
lehte pihatto.

Mutt sitt Hessu silmä ruppeva' kans palama sihe mämmrovikon puale.

"No Hessu", sanos isänt sillo, "älä päräks ann, väteles sää vaa niinku
Mariki."

"Ei Hessu tahr oikke uskalta, henell keve menne vua vähä ohrasest",
sanos Jus, "ku hä sitä mämmy niin tavattomaste hotkis."

"Jaa", sanos Alma sitt, "hää söiki menne vua raakka mämmy ja siit
henell sitt simmotti vaevama rupes."

Mari avo juur tuva ove ja kuul se mist puhe ol.

"Nii", hä huus, "lakk ny jo syämäst, taikk mää sano oikke suameks
kummot suu menne vuann keve."

Hessu paiskas se mämmysen tiku Marit päi suut ja sanos:

"Pirä' sää plottis kii, avosuu."

"Voi voi teitti, kun te ain simmottin krina", sanos ämänt, "te ole juur
niinkun katt ja koer keskenäs."

Sitt Lempi otta se mämmroviko ja paiska se holkki ja sano:

"Siit o syätty' kans niinku katt ja koer olsis ollu' syämäs." Mutt
isänt sano ett:

"Mitä' sä sitä sinn paiskasi, kyll heitill viäl tule kova mämmy
miälteko ennenku he oma rovikkos saava."

"Sitt saava lyärä miältekkotas korvall vaa", sanos Lempi, "ei heitill
mämmy änä näytetäkkä ennenku huame huamelta."

       *       *       *       *       *

Ny o sitt jo suurukse aik tullu, kaikk kokouva' pöörä ympärs. Mutt Mari
o vaa siäll uuni suus, hän tuhni siäll askarittes kans.

"No Mari mikäs su vaiva", sanos isänt, "kutte' sä syämän tul, ku sää
ain pruukka olla ensmäne miäs, niinku Esa taevas."

"Em mää saa' täll haava syäryks", sanos Mari, "ja mämmy em mää syä änä
ikä."

Ei siit sitt kukka sen paremppa asja tehny, tdise' söi niinku ain
ennenki ja jokane ruppe taas tuhtama, muutama ruppeva leipoma ja
muutama saunantekko. Sitt on pia niin pitkäll päästy ett koht kesketän
pualpeeväsell. Toise menevä' kaikk, mutt Marit ei näy' taasenkka ja ei
Marit ol tuvasaka.

"Juakses sä Alma hakema Marit", sanos ämänt.

Alma lehte sitt kans ja mene lammaspihato vaja. Hä arvas ett Mari o
siäll lamppajen kans huushollamas ja siäll Mari istuki hakotuki nokas.

"Mikäs su oikke vaeva, kutte' sää tul syämä ja ru'akki jo valla
jähtyvä."

"Mitäs siäll sitt oikke o laitettu", sanos Mari nii vaikjall äänell.

"No oikke hyvä riaskvellinki ja jotta muut sitt kans viäl ja jolle' sä
siit tykk niin kyll sull mämmy kans viäl anneta."

"Voi laps kult", sanos Mari, "em mää sois mämmy täll haava vaikk mämm
sois muu, ku mää söi sitä huamelta varha nii taitamattomast ett mää
tuli vallan kipjäks. Mä ole sitt koko peevä oksentanu ja kyäkäny ja
tiäs mitä mä olen tehny."

Nii Alma juaks tuppa ja sanos:

"Ei Mari tul ett hä o niin kipjä, o juur samalainen ku Hessu menne vua.
Sanota ett pilkk lankke oma nilkka ja ny o lankenu' kans." Hessull tul
lysti, ett henen täytys keske syämist lehte' sinn lammaspihato vaja. Hä
huus mennesäs jo ett:

"Piti piti, se ny oikke ol, ny' sun keve niin kun pitiki, ett Alma
sanos, ett pilkk lankke ain oma nilkka. Kukas kesk niin pal mämmy
hottisas ajama."

Mutt ku hä siin pitit sitt, nii Mari suuttus ja nappas hakokapulan
kettesäs ja sano ett:

"Jolle' sää senki itikk lait ittetäs pois, nii mä lyä nii ett."

"No no", huus Hessu ja läks juaksema. Mutt kun tarhas ol simmost
pehmust hakko ku ol juur pääsjäseks reerattu nii hää men päistikka
sinn. Sitt Marin pit hent vätelemä se hakokapulan kans, mutt Hessu
konttas, ott Marin konteist kii ja vet henen kans nuri. Siäll he' sitt
nahjava oikke iso aja ett isäntäki jo mene kattoma. Mutt ku isänt huama
ette Mari nii henke saeras ol, nii hä sano:

"Simmottinkos sitä mämm' tautti pois hiarota."

"Niin kyll", sanos Mari, "ku mu vattan ol sitt niin kipjä ja hän tule
tohon pitittämä."

"Jaa'a", sanos isänt, "Hessu antta samast sarvest takasi, mitäs sä
henest huamelta enssin pilkka tei, vaikk henell menne vua simmonen
tapaturm tul, mutt se ol kans mämmy ansjo."

       *       *       *       *       *

Nii Mari krähmis siält hakokasast ylös ja pit kii sualvyästäs ku hame
ol ratkeunu. Ja sitt ku hän kärkis tuppa, niin kaikk naoro hent ja
sanosi:

"No jok suu mämm'mahas o hamenki halassu."

Ei Mari ol kettä näkevännäs mutt huutta vaa:

"Alma tuas lankka ja neola ja vähä jouttu."

Nii Alma juasta tänittä' mutt siin samas hä huamaki ett henell o
valkost lankka neolas. Nii hä sano:

"Voi kun täsä o valkost lankka ja su hames o must, mää menenki
vaahettama".

"Se o se sama", sano Mari, "vaikk ols punast, värä' kii vaa."

Ku Alma siin umpele Mari sualvyät kiine, niin tule Hessu tuppa ja
ruikutta ett henen pöksys puttova' ku Mari räpis pännin poikk.

"Umpeles sä Alma se kans kiine."

"Älä umpel, älä umpel", sano Mari nii nopjastas.

Isänt tule kans tuppan ku niit siin sitt parhalas toklata.

"Paikkaks mä Hessu housun pänni", kyssy Alma isänält.

"Umpel vaa mutt Marill se oikeutt myärön kuulusis, ku hä se o
räpinykki."

Alma ruppe sitt umpelema Hessu housunpänni kiine, mutt Mari sano:

"Ohoh ku muu o vetine olo" ja hä ruppe silakkaukalo hakema. Hä ruppeki
sitt syämä raakka silakka ja oikken kova rukist leippä. Mattikin tule
tuppa, ei hä ol iso aikka ollukka. Nii Matt sano:

"Onk sull Mari tullu mistaak, ett luuleks sä laskjasen tulos oleva."

"Ei, kyll mä sen tiärä, ett pääsjänen tule, mutt ku mä meinasi jo se
mämmyn kans itten tappa."

"Jaa'a", sanos Alma, "kuuleks sä, ek se ol sentä vähä sukkel, kun toi
Mari o ain joka juhla erell niin kovi henke vaaras."

"Niinpä", sano Hessu, "mutte hullun kette saiska miakka antta, ei
häntäkä sais päästä ruan pari."

"No no Hessu, ei pata saa' kattela soimata' ku molema ova yht musti",
sanos Alma.

"Kyll Mari tost taas friskau", sanos Matt, "kyll mar hee Hessun kans
taas menevä noitämmi kattelema ja kuuteleman kuin pal he ova' karvoi
kokko saanu."

"Mist noitämmä niit sitt ova' kassan kraappinu", sanos Mari.

"No sillon ku paasto aikaki alkas", meinas Matt, "sillo noitämmäkki
alo' karvojen kokkomise. Ku mä olin tommonen poikk'klopp ikä toi Hessu,
nii mää muistan ku muu isän juttel, ett he oli joskus menny jonku vanha
myllynkopi al pitkperjanta vasta yäll ja ku he' kuuteli ja katteli'
siäll, nii he näi' kui noitämmi rupes tulema joka haaralt, mikä ajo
vaska seljäs, mikä ajo luura seljäs ja kaikill oli' piäne' pussi'
kainlos ja sitt piäne ajan takka tul piru ite. Sill ol yks silm keskell
otta ja suure' sarve' pääs."

"Ui' jeekal, kun tee juttele'simmossi, mää pelkkä jo", sanos Alma.

"No em mää juttelekka sitt", sanos Matt, "mutt kyll se tosi o, vaikk
siit on kuminki sata vuatt ku simmost konsti pruukatti."

"Jutelkas vähä sentä viäl, mitäs niitte noitämmätten pussis ol", sanos
Mari.

"Niis ol niit karvoi, ku ruvettin punnittema. Sill isoll pirull ol
oikke suur kuparinen puntar. Sill ku ol kaike enemän karvoi, se
ylenetti rankisas ja siit tul kaikke ylimäine noit, mutt sill ku ol
kaike vähemä, nii se joutus pois virastas päräte ja sitä lyätti sill
puntarill päähä ja piru huus:

"Hos me hottan, lupiimas tetta."

"Voi voi sentä", sanos Alma, "kyll tää o ollu enne maelmas vähän kamal
yä ku vastan tule, ku simmonen ku ol kaike vähemä vikapäräne, tapetti
ja sitä taas ku ol vähemä noitunu, lyättin puntarin kans päähä ja juur
joka asjas vaan kaike suuremppi pahantekki o armatettu."

"Nii oikke", sanos Matt, "simmost se o ollu ja simmost se o viäläki."

       *       *       *       *       *

Isänt tule ny' kamarist tuppa ja sano:

"Tänäpä o suur juhl'aatto, ett laittaka ny vaa askares simmotti reera,
ett te' saa ruveta lukema."

Sitt hä mene kamarin takas jelle, ja kun piän aik kulu nii siält ruppe
kuuluma simmost veisu äänt. Lempi ja Hilma ruppeva' tuvas veissaman
kans ja kaikk muu' kuuteleva. Mutt ku on piän aik veisattu nii siält
ove suust sano joku:

"Hos me hottan".

Hessu ja Mari tuiniva' siäll toissias, kunne he viittis millän tappa
olla hiljaksi. Se on heiti miälestäs kaike ikävämppä ku lueta ja
veisata, ja vaikk heitti kuin tystytettä olema hilja nii ei he' saa
olluks hilja; kyll heitill ain o jotta simmost hanhenknopa.

Ku flika lakkava veissamast nii Matt otta kaapistas simmose iso
virskirja, se o vissin pual kyynärä pitk. Hä o nii vanh jo, liki
seittemänkymmene, nii ette hä näe simmosest piänest. Hää lukke pualen
tunti verra oikken kovall äänell. Matt oliki sitt oikke hyvä lukema ett
harva see ikkäne miäs osas nii hyvi lukke. Melkjäst joka pyhä hän keve
kirkos ja se isone virskirj ol ain felis.

Simmoseks se nyykin taas päätetti ett huame mennän kirkon tyä kahre
hevosen kans.

Nii ämänt sano:

"Ja ei ny mittä muut sitt ku ruvetan tällämä ruakka pööräll ja ruveta
ehtolisell ett päästä maat."

"Nii ja ny onki sitä ihanaist kriiskryynpuuro, niinku Matt pruukka
sano", meinas Alma.

"Jaa'a", sano Mari nii äkiste, "sitä määkin taas syä nii ett napa
nitise."

"Syä vaa", sanos isänt, "mutt muist ny olla vähän kohtuure miäs."

"Nii", meinas Alma, "kosk täll pääsjäsell ova meill kaikk kohtuure
miähi, koske kukka ol juaksis." Isänt kattele tommotti ikä pualmitten
pahaste Alman puale, mutte siit sitt kukka see enemppä asja tee' ku
ruveta vaa ehtolisell ja see jelkke taas maat niinku muilaki ehtoill.

       *       *       *       *       *

Ny on pitkperjanta. Kaikk tuhtava vähä simmosell erityisemäll kiirull,
ett saaran kaikk askare' tehryks ennenkun kirkko mennä.

"Olkkas hilja", sano Kustava nii äkiste.

"No mikäs ny o", meina Jus, "vieläk sää luule noitämmitten kolisteleva."

Siin samas ava Juhani-faar ove. Lempi sano sillo hiljaksi Kustavall:

"Ei se ollu noitämmäjen kolin, mutt noitäijä."

Sitt isäntäkin tule jo kamarist tuppan, ku hän kuule faari ääne.

"No hyvä huament", sano isänt, "kuinas faariki o jo näi aikasi
liikkell."

"Ei sunka hää ny ol menne yän makkaman kärinny", sanos Mari, "ku hää
ain juttele ett hää noittu ossa, niin kyll mar hää ny' kans o lensis
ollu."

"Vares huutta nimetäs", sano faar.

"No kun tee jutteli, ett yks kert, kun teijä ämm noituma men, nii hää
meinas teijän pettä, ett see kanno kirnun teiti vieresäs sänkky ja läks
ite uuniluura seljäs ajama."

"Pir sää siin ny vaa suus kii ja men pihatto", sanos ämänt, "ett sää
vihota' taas vaa Juhani-faari."

"Kummottis teijä mämm o luanistanu", kyssy faar ämänält.

"No kyll se simmost tavalist kans o ja saara sitä ny maistakkin, ku
ruveta juur rovikoi jakelema."

Sitt ämänt sanoki ett:

"Menkkäs flika' sitt vaan tuama mämmrovikoi sisäll."

Flika meniväkki, ja ämänt tällä roviko ympärs pöörä siin oortninkis
kummotti väki pruukka istu. Sitt tälletä jokasell koi kakku niinku
joulunaki ja pannan pööräll kans kaikki muit simmossi tavallissi vähä
paremppi ruakki ku juhl'peevill pruukata. Ruveta sitt syämä, mutte juur
kukka viit alkka mämm'rovikkotas, trenki' pistävä' kaappi ja piika
viävä ulos ja ketkevä yks sinn, toinen tänn, simmotti ette' trenki niit
lööräs.

"Älä ny Mari vaa simmottin ketk, ette' sää itekkä löör", sano Alma.

"Ja piti piti", sanos Mari, "eipä vanh Vilkkikä vaa löytäny, vaikk hää
siäll vintill ain keve nuuskuttelemas."

"Joko' sää ole' ketkeny Alma", sano faar, "kutte suu rovikkotas missä
näy. Sitä mää juur tulin kattomanki kummost mämmy siit tul, kun
Trato-Juljana roviko ol tehny ja Matt uunin tälläny."

"Ei mull olekka yhtikä mämm' rovikko", sano Alma, "muu rovikkon men
kuukilei."

Nii ämänt sano ett:

"Piti piti, kukas keske simmosen Trato-Juljanan kans nii hyvä olema,
ny' sä saa olla ilma mämmy koko pääsjäse."

"Ei hene mittä ilman tartt olla", huutta Mari, "mull o nii helkuti suur
rovikko, kyll hää siit saa toisen puale."

"Älkkä siin ny niitte mämmyjes kans risakka, ruvekka ny vaa laittama
ittetäs oorninki, täytty täst lehte' kirkko", sano isänt.

Koht sitt kaikk ovakki valmei. Mariki lehte, mutte hää olekka muistanu,
ett ny o murhejuhl ja hää on pistäny' pääläs oikken punase hame.

"No Mari, ei ny' pas simmotti lehte' kirkko, jolle sull muut hamet ol,
nii sitt sun täytty jättä' pääsjäspeeväks koko kirkko meno", sano isänt.

"No kyll mu hamen pääsjäspeevä yht punane on ku nyyki", sano Mari.

"Nii", sano Alma, "pääsjäspeevä saaki olla niin korja vaatte' kun
tahto, ku sillo o ilojuhl, mutt ny o murhejuhl ja ny' täytty olla must."

"No onpa sull se harma", sano Lempi, "onpa seeki vähä mukavemp, kun tää
punane."

Mari suuttu jo vähä ja sano:

"Siit kirkkoreisust o senki seittämä riksräätti."

Ku he ova' sitt kaikk valmei lehtemä, nii Alma sano viäl Marill:

"Älä vaa lähr kirkost ulos kun papp alas saarnast tule ett tänäpä on
kaks saarna."

"Siunakko", sano Mari, "sitt em mää menekkä."

"Kyll su mennä' täytty", sano faar, "ett siäll saarnatankin tänäpä
valla mämmyst."

"Haistaka te huilu", sano Mari simmotti ikä vähä hiljaksi. Mutt
sentänki Mari päättä ette hää men, ku henell o ollu' simmossi
mämmyrommelei, ett jos niist jouttu reera tekemä.

"No päre onki", sano Jus, "ku o nii huan keliki ett."

"Nii ja", huutta Hessu viäl viimitteks, "mitäs kis kirkas tekke, ei
siäll ol kiuvastaka."

Sitt he lehtevä menemä. Faar läks kans töpöttämän kottin päi ja omaväki
tul sisäll. Matt ei sitt mennykkän kirkko, hää ott se iso virskirjas ja
rupes lukema. Ämänt rupes pualpeeväsen tällinki ja toise auto hent.

"No ruppes sää ny Mari kans vähä lukema", sanos ämänt, "es sää sitt
pääsjäsen pyhill kuminka malt lukke."

"No jokos lukuse' sitt tuleva", meinas Mari, "vast ne juur hiljakkoisi
oli".

"Kyll muulostenkin kans lukke' täytty", sanos ämänt, "ei paljast
lukuste erell." Sitt Mari hakke katkismukse ja ruppe' plarama sitä.
Ämäntä pakka vähä naorattama ja hää sano:

"No älä katkismust ota, mutt lue' täänpeeväne evankeljum."

Mari muutta sitt, mutt hää vihastu taas ja sano:

"Em mää täst simmost evankeljumi löör."

Matt hakke henell sen pitkperjantaise evankeljumi ja sitt sitä lueta.

       *       *       *       *       *

Kell ruppe jo sitt taas tulema sihen kahren paikoll ett ruveta jo
kirkost takas kärkkimä. Ny ne jo tuleva ja sanova':

"Tervessi kirkost."

Nii faarikin tule taas takas ja ruppe sitt Hessult koht ensmäseks
tutkima ett:

"Eks ämmä jutellu' kirkon kaunistukse all, kui heiti mämmys ol
luanistanu."

"Sitäpä nee' sitt vallan kohisi", sanos Hessu, "ett kaikkie suu ol nii
mämmys ja kysysi ain toinen toisiltas, ett onks mu suun mämmys. Yks
simmonen kuur ämmäki, kun kuul vääri, sanos 'kui, onks susi männys'."

"Nii", sanos faar, "kyll mää sen tiärä, ett simmost ennen kuminki o ain
ollu' pitkperjanta."

"No olik siäll ny' kaikill musta vaatte", sanos Mari.

"No joksikkin kaikill, paljast Sukamäe Miinall ol valkonen karttuninen
klännink yl', niinku ain ennenki."

Nyy ruppe väki pualpeeväsell. Tää pitkperjanta täytty simmotti
raohalisest kulutta, ei sillo saa mennä' kylä. Ei sillon pruuk juur
kettä oorojakan tull, jolle jotta välttämätönt asja ollu. Pitkperjanta
tuntus vähä simmoselt pitkält, ett nuar väki sanosiki:

"Kyll tää peev o sitt nimetäs vastava."

       *       *       *       *       *

Tule pääsjäslaovanta. Isänt meina ett:

"Tää peev onki ny' tämmötti molemis syrjis pyhäs kiine, ette tänäpä ny
mittä oikja tyät ruvet tekemä ett tee' saa ny' poja' puhrista vaa niit
hevoste värkei ja jos mee' tonn Paimjos tänäpä lehte, nii me otanki
vissi Musta sitt."

"Em mää Musta ann", sano Matt, "kyll Ruskjaki saa kelvat."

"Nii ain", sano isänt, "mutt mää meinasi, ett ku Must on kaike enemä
seisonu' tallis ja muu ova olle enemä ajos."

"Nii ja on kaike enemä sentä leippä ja kaoroi syäny", sanos ämänt sihe.

Ei Matt puhu mittä mutt ku men talli vaa ja rupes krapama Ruskjat ja
puhristama ikä siit varalt, ett hää sen tällä Paimjos menemä.

Sitt Matt komenta simmotti, ett Jus ja Hessu saava mennä' tasottama
hakko tarhas, ku se o simmotti vähä kasois siäll. Hä sanos, ette sill
muuto väli olsiska, mutt kosk väki pois mene, niin kyll meijän tarhas
sitt ruveta sitä pääsjäsviti pitämä.

"Nii o", meinas Jus, "kun kati ova' pois, nii hiire ova nii vallan
pääll."

       *       *       *       *       *

Ny o sitt jo niin pal pääsjäslaovantat kulunu, ett pia huuretan
pualpeeväsell. Ku he' siin parhalas syävä, nii sattus faar taas tulema.

"Jaa mitä erinomast toi tööthutkar tosa tööttä koko peevä", sanos Mari.

"No se ol ny oikke hyvä ett te' tuli", sano ämänt, "kyll mar te ny'
tulekki meill vähä jööt pitämä, ku meitin piräsis lähtemän Paimjos."

"Jaa'a kyll mää tule", sano faar, "ja ei muuton taeras änä olla
nurkk'kivekkän paikolas, kun te' takas tule."

"Kyll se simmost pakka olema, vaikke meijä oma väki ny, mutt kun
pakka tulema niit vieraskulmalaissi. Vaikke siit ny' piräsis kenenkän
tiätämän, kutte mee ol sitä enne sanonu", meina isänt.

"Nii jolle faar ol vaa ite' kuuluttanu' sitä", meina Matt.

"Mitäs mää sitt."

Nii Lempi ja Hilma katteleva vähän toistes puale ja hunterava
itteksesäs, ett kyll se tiäretä sentä. Mutt isänt katto kellon puale ja
sano:

"Ai, ai meitill tulevakkin kiiru', täst täytty ruvetakki lähtemä."
Miähe lähteväkki sitt tällämä hevost ette, ja isänt ja ämänt vaatettava
itettäs.

Ämänt huamaki, ette hä ol viäl kylänkakkuka muistanu. Hä sano Almall:

"Mene' sä valikoittema kaikken parema' kaku' siält." Alma tuaki sitt
koi oikken kaunist nisukakku ja sano:

"Täsä on kol kakku ja salvet mutt mitäs tähän kans panna."

"Voi juakses vähä jouttu hakema juusto ja pankakku kans."

Nii Alma tule taas juusto ja pankakun kans.

"No täll ne' knyytti ny vaa ja kulma' solmu."

"Em mää niit solmu sentä viit tällä mutt pistä noi' kulma risti ja
tällän knupp'neolan kans kiine. Siin o", sano Alma, "oikken komja
kylänkakk'knyytt."

"No ja rekke sitt vaa", sanos ämänt, "kyll mää täsä jo valmis ole."

Ny o hevone trapu eres ja isänt tule jo kattorna ja sano:

"Ek sä ny jo valmiks tul?"

"No hyväst ny", sano ämänt, "olkka tääll nätist."

Sitt he lähtevä ja Matt sano ett:

"Lykky ny reissu."

Mari huutta viäl viimitteks:

"Lykky reissi ja lopp kuppes" ja juakse sitt riamunkekkalis tuppa ja
huutta:

"Ny' tulevakki joul ja pääsjäne yhtaikka ku saatti ne lopultaki
lähtemä."

Faar kyssy sitt ett:

"Kukas huame huamelta mene kattoman ku aurink tanssa."

"Ei ihmise änä viit mennä' sitä kattoma, kutte ne usk sitä", sano Matt.
"Mutt sillonku mä oli nuar kakar, niin kyll aurinko nousemise aika ol
joka mäe nokas ihmissi."

"Nii mutt tanssaks se kans", kyssy Alma.

"Ja kyll se vaan tanssa", sano Matt, "em määkä uskos, jolle mää ols ite
nähny."

"No mimmot see sitt oikken kei", kyssy Alma taas.

"No simmot vaan ku aurink nousse ja ku se on kaikk jo näkyvis, nii sitt
se hyppä tommott kyynärä verra ylöskesi ja tule alas taas ja simmost
see tekke viis kuus kertta."

"Se o vähä sukkel, mutt uskoks tee faar ett se tanssa."

"No em mää ol sitä koska nii nuukan kattonu, mutt mennä huame huameltan
kattorna."

"Jaa mutt mennäs, tulkkas tee' kans flika' kaikk", sanos Alma.

"Kuka ny viitisis, kun täytty tonn Jokikausta Ukomäell ain mennä, ei
sitä aurinko nousemist muhalt näe", sano Lempi.

"Jaa'a mä meinasi", sano Jus, "ette Lempi aurinko nousemistaka näe
mistä muhalt ku Jokikaustalt."

"Mitäs tee' tommossi ny' taas rupesi juttelema, nytte hän kuminkan
tul", sano Alma. "Mutt olkko ilma, jolle kukka muu tul, nii mää mene
faarin kans kahre. Sitt mää se vissin tiärä, jos se tanssa taikk jolle
se tans."

Pääsjäslaovanta ruppeki sitt taas jo loppuma. Faar lehte pois ja luppa
tulla pääsjäspeevä jelle.

       *       *       *       *       *

Sitt kun tule se pääsjäspeev, nii Matt härättä Alma aikasi enne aurinko
noussu. Alma laitt ittes äkki reera ja men uuninpenkill istuma ja
kattoma, jos faar jo tule. Ei kauvan kestäkkän ku faarin köpp ruppe
vilkkuma ja hän tule kans. Ja sitt hee lähtevä menemän toispuall jokke
Ukomäell. Faar mene töpöttä erell nii taitamattoman kovi ja Alma
tipsutta päräs. Ku he' kärkkivä' sinn mäe nokka, nii siäll o iso laum
flikoi ja poikki jo. Ne vähä ens peljästysi, ku he' simmosen karvase
äijä näi, mutt sitt ku he' tunsi Alma, nii he hoksasi asja. Faar
tervettä heitti ja kyssy ett:

"Mitä vaste hee' sinn ova' tullu yäll."

"No ku aurinkon piräs tanssama."

Faar sano sillo:

"Em mää ol tullu' kattoman ku aurink tanssa, mutt mä tulin kattoman kun
tuall Kestalo nurkis tansatan ku siält ova väki pois."

Ne rupesi' toinen toissias tuinima ja tuli ikä vähä levottomaks, ett
heiti ols tarvinu' kyssy ett onks se tosi. Mutt nyy rupes aurinko syrj
näkymä. Taevas onki niin kirkas ett. Jokane o nii hilja, ette hee
henkketäs värä ja vahtava' sihe aurinkko. Sihe' soppiki juur suaran
katto. Se nousse siält Talola mäen takka ja sitt ku se on tullu' kaikk
näkyvi, nii jokane o sitt vaa näkevännäs, ett se viakkaste nousse ylös
ja alas. Kaikk ova' siin sitt siin päätökses, ett se tansas.

Siin samas joku huama, ett Kestalon korstenist tule saohu vaikk o nii
varhane. Nii sitt meinata, ett mitä vaste siäll o näi aikasi ylös
noustu.

"Jaa'a ei se mikkä ihme ol", sano faar, "siäll ovakkin tänäpä oikke
juupeli juhla."

Nii sitt he' tuliva' kaikk sihe vahva usko ett Talolan Kestalost ol
väki menny' pois.

Alma ja faar läksi' taas kotin päin kahnama. Ku he' kärkesi' koti, nii
Mari ja Hessu oli jo pöörä viäres ja rähkisi' kaffet. Jokane huus sitt:

"Tansasik aurink."

"Kyll se tansas kans mutt — —". Almall tul niin kiiru, ett hän pääs
Lempi jutuill. Hä meniki Lempin kans hussuttelema ja sanos:

"Voi, voi tiäräk sä ku siäll ol niin pal Jokikausta flikoi ja poikki ja
faar lavet sitt kaikill ett meilt väki' pois ova."

Lempi sanos sitt oikken kovall äänell:

"Voi yhren kerra ja kahren kesken tota faari, ku se sinn sattus menemä
ja ny ne' kaikk sai' taas tiaro."

"No mitäs mää sitt muuto jööt pirä, mutt ku isänt sano, ette noist
omist väkkeist ol, mutt kun pakka viarai tulema", meinas faar.

Faarill anneta sitt kaffet vaa, ja hä lehte kotjas menemä.

Ny' tule taas se hunteramine ett kukas kirkko mene, mutte kukka viitis
ny oikke mennä. Alma meina ett:

"Kyll kirkkon kans täytty mennä, ett tule tunnovaevojaki, jolle kukkan
kirkko men, vaikk o näi suur pyhä."

Sitt he' pääti' keskenäs, Hessu, Alma ja Mari, ett hee menevä. Mutt
Mari muista ett:

"Ei sunkkan tänäpä vaan kaht saarna ol." Nii Alma vasta sihe vähä
leikkispitte:

"Ei saarnas kaht kertta olla, mutt alttarill ollan kaks kertta."

Marit harmit vähä, mutt hän tul sentä ja nii he meni.

Kustava sano sitt:

"No nyy menikin kirkko oikke rutu sakki."

"Nii oikke säläroot", sano Lempi.

"Mutt mitäs mee ny oikke ruppenkan tääll tekemä", sanos Hilma.

"Kas vaa", sano Jus, "ku meijän kahnukallaki on joku eri tunto, ku
hääki se jo huama, ett komennusvärki ova vähä laimentunu."

"Ei mee täsä ny mittä muut mutt ku laitanki oikke hyvi ruakki ja oikken
Porvo mitall", sano Lempi.

"Mitä vaste sitt niin Porvo mitall, ei sunka ne' tänäpehto viäl kotin
tul", sano Kustava sihe, "ett kyll mar me viäl ehtolisenki saa oman pää
jelkke laitta."

"Nii saanki ja suuruksenki, mutt huamen pualpeeväst ne melkjäst ova'
koto jo. Mutt kattokas Kustava, se o simmone ett jos tule oikke
lystilist seora nii ei muist ruvet ehtolist laittama, kosk mää kuuli
Marku ämänält ett Kustavakin tänäpehton kalaasi' pittä."

"Nii", meina Kustava nii vitka, "keski mää heijän piika' kans."

Hilma tuinase Lempit vähän kylkke ja sano:

"Tuleks Alestuvan Kalle ilman keskemät." Se ol Kustava sulhane. Nii
Lempi huntera, ett mahtaks hää uskalta' kyssy' kun Kustava o simmone
vanha aja ihmine, ette hän kärs leikki, mutt sitt Lempi muistaki mutka
ja o ikä simmotti naoravanas ja sano ett:

"O sitä vähä sukkel nährä' kummotti faar sitt oikke jööt pittä, ku
hää lupas Kallenki feli otta. Kalle ol faarin poik. Kustava ruppe
nestukin kulmias piukottama, sitt hän kröhäse vähä ja jo hänt vähä ikä
naorattaki. Hän katto ikä simmotti vähä salapitte flikkatten puale.
Mutt sitt hä sano:

"Jaa kyll mä pelkkä ett jyllätä hullumi vaan ku simmone isä poikines
joukkon tule."

"Jaa'a", sano pikku Minne, "tit tuleki lytti kun Kalle holitta taat."

"Niin kyll mar se sull lysti on, ku se ossa simmottin korjaste
filistä", sano Kustava.

"Ei mää usk ett se Kustavankan korvill paha tekke", sano sihe Jus.

Ny' Kustava ruppe taas nestukin kulmias piukottama ja ruppe kattelema
heitin pualesas. Sitt hää huama ett he ova' kaikk vähä simmose falski
näkössi ja hää sano:

"Mää luule ett teitill onkin koer hias joka ainoall." Mutt sitt Kustava
nostaki vähä äkki ketes pysty ja sano:

"Olkkas hilja, ny' saara jenes", ja sitt siält tuleki se sama Alestuvan
Kalle tuppa. Minne juakse koht vasta ja sano:

"Holittakkat taat."

Niin Kalle meina:

"Ei ny viäl holistamise aik ol, ett ehtoll vast pruukata."

"Oo ja, ett Jut tano ette tee Kuttavan korvill paha tee."

No ne' tuliva', Kalle ja Kustava, sitt nii' flaatiks ku he luuliva,
ettei heiti välistäs pitäny yhrenkä ihmisen tiätämä. Kustava men
pihatto ja piukot viäl vaa nestukin kulmias ja poske oli niin punase'
kun kaku. Mutt Kalle rupes siin sitt vaa Jussin kans juttelema ett
kummosell tavall saaras oikke hyvä hypilaut ehtopualeks.

"Jaa", meinas Jus, "kyll sihen täyttykin tehrä oikken kanke' pääll.
Ei simmose laora muuto mittän kest. Menne vua meill rikotti niin pal
laoroi, ett isänt jo meinas suuttu."

"Ja simmone se onki, lähretäs koht, oteta vaa saha ja kirves feli",
sanos Kalle Jussi.

"Mutt kuuleks sä Lempi", sanos Kalle sitt, "ett vastaks sä asja, jos me
uskala laoroi otta."

"Kyll mä vasta, mutt simmosell tavall, ett vaikk mää kuin kiälsi, niin
te oti vaa."

"Mitäs mee simmossi sentä sure", sano Jus, "kyll mää vasta, kosk mä ole
jo neljät vuat talos ollu ja ei ol viäl isännän kans hark sana ollu."

"Nii juur ja ei sunka sä sitä ämäntä pelk, ku sä kerranki hyppäsi ylös
maast, nii ämänt lait ittes vähä jouttun kamari."

"Nii ja sitt Jut paitkat viäl taappat kamari ove ja mää ja mamm pelkäti
vähän kovi", sanos Minne.

"Nii", sano Jus, "ku mull o simmonen paha äkiline luant, em mää vähäll
suut, mutt ku mä suutu nii mä suutunki vähän kovi. Ja ku hä rankas tota
flikka, tota Almat taas, juur syyttömäst, vaikk se o muutonki sitt
niinku lammas ja mää sattusi juur tuppan tulema ja jestas sentän ku mä
suuttusi, ett mä meinasi lyärä' se ämmä seinän triiviks."

Sitt he meinava lehte' sitä hypilautta tekemä, mutt Lempi sano:
"Orottakka ny vähä, täst tule kaffe juur." — — —

       *       *       *       *       *

Ny' tuleva nee' siält kirkost kotin kans. Alma tänittä tulla erell ja
huutta sitt jo porston puall ett:

"Tervessi kirkost."

Mari kans tule laahusta siält päräs, mutte hää mittän tervessi san,
mutt ku ruikutta vaa ett:

"Jos joka paikas ols niin pitk aik kun kirkos, nii sitt kärkkis peeväs
tekemä viikkosen tyä."

"Voi voi tota Marit", sano Alma, "mää oisin kuurellu vaikk kuin kauva
ja simmost pappi ku Nyyper on, ei simmost ol yhtikä missä, see o niin
komjaki ett, ja ku se mene alttarill ja sill on se kultane saal seljäs,
nii se o niinkon kuninkas."

"Ei se mikkä saal ollu, se ol meshaka", sano Lempi.

Ny' tule faariki jo. Hän pruukka ain tulla jahtama, mitä kirkos o
saarnattu. Ja sitt hä sano:

"No Alma, mitäs se papp siäll ny oikke saarnas paukuttel."

"Jaa kyll Mariki sais ny jutell, mutt ku hän torkkus koko aja. Vaikk mä
kuin tuinisi nii hän torkkus vaa."

"No mitäs Hessu sitt", sanos faar.

"Em mää ollukkan kirkos sisäll", sanos Hessu ja kattos Alman puale vähä
simmotti falskist.

"Jaa mutt ei se piru ollukka ollenkan kirkos, em mää vaa sitä nähny",
meinas Mari.

"Ooja", sanos Alma, "siäll se seisos kirko oven piäles, niinkun pitkä
Piana enne maelmas."

"Ei mar sentä", sano Alestuvan Kalle, "kyll tätä hyvä juttu täsä
piissa, pääsjänen kulu vaa ja ei tul mittän toimeks."

"No mennä mee vaa ja jätetä hee faarin kans tähä lauteeraman kirko
asjoist", sanos Jus sihe.

Sitt he lähtevä' tarha sitä hypilautta tekemä. Plantterata lautkasast
yks ja tällätä yks lyhkösemp laut sihen pääll. Nii ja sitt otetan
kaks varaseeväst ja tällätä sihen toise laoran pääll. Mutt sitt he'
tarttisi' kaks vitlenkki, mutte hee' tiär misä ne ova', ku Matt pruukka
niit väänttä ja tällätä ne nii ett hä se vaan tiättä.

"Jaa'a, siin onki asja", sano Lempi, "kui niit saara, ku Matt ol jo
menne vuanki niin kiukkune ja sano, ette hän toist kertta ann ku
simmossi hypilaoroi tehrä."

"Jaa ja misäs Matt mahta ollakka", sanos Hilma sitt. He hunterava ja
Lempi sano:

"Tarttis viätellä Alma pyytämä, kyll se saa." Sitt huureta Alma ja Alma
tuleki.

Lempi sano:

"Menes sä Alma pyytämä Matilt kaks vitt'lenkki, ett saara nää hypilaora
oikke vahvaks."

Mutt Alma meina ett:

"Mitä simmossi jumalattomi hypilaoroi sitt tehrä. Sitt kaikk koijari'
tuleva' taas meijän tarha."

"Niin katos, ku ny kerran pääsjäne o ja simmott muhalakin pruukata",
sano Lempi.

"Ja kyll mää niit itteki saa, siäll toisen tuvan puari laes niit o. Mä
ne sinn kannonkin, ku Matt niit vääns."

Ja sitt hä meniki ja toi siält kaks sinn tarha.

"No katos prittakniffeli", sanos Jus, "kyll se sai pia asjan toime." Ei
Alma sitt mittä muut ku nappas Jussi laki ja paiskas sen pihaton katon
pääll ja juaks ite' tuppa.

Faar istu siäll päräpenkill köppis kans ja ruppe sitt taas kyselemä
niit asjoi ku äskön keske jäi, niit kirko asjoi.

"No", sano faar, "kuulutettink tänäpän kettä ensmäsen kerra."
"Kuulutetti oikke", huus Mari, "Villikkalan piik ja trenk."

"Kylläpä Mari o oikjall ajall häräny, ette ol kirkko jääny", sanos
faar. "Enne maelmas oliki unilukkareill niin kiiru, ku ne häräti
ihmissi, ette ne' kirkko jääny."

"No sitä vaste niitt sitt unilukkareiks kututanki", sanos Alma.

"Sitä vaste oikke", sanos faar.

"Nii mutt mitäs siäll sitt oikke saarnatti", kysys faar.

"No sitä vaa mitä pääsjässen kuulu, enssi sanotti esipuhe."

"Nii mutt mitäs sitt", sano faar taas.

"No sitä vaa, ett enkel kiiritt kive haoran ovelt ja istus sen pääll ja
pittäks mu sitä koko saarna teitill lukema. Mahrotte mennä ite' kirkkon
kuutelema."

Alma jättä faari sihen paikka ja lehte tarhan kattoma.

Siäll onki sitt niin komja hypilaut, kun toinen pää o maas, niin toinen
pää on kaks kyynärä ylhäll.

"Menes Alma nokka, kyll mää lännätänki suu vähä ylös", sano Kalle.

"Em mää uskall", sano Alma, "tee' paiska mun pia niin korkjall, ette
änä takasinkan tul, niinku entinen kraatal kive."

"No kummonen kivi sill kraatalill sitt ol, kutte se maahanka änä
puronnu", kysys Kalle.

"Jaa se on pitkä juttu, mutt jos tee viiti' kuutella, nii mää juttele
sen teitill".

"Mitäs kyll mar meill täs aikka on, kun tul toi hyppilautaki jo
valmiks", meinas Kalle.

"No se keve simmottin ku Eerik-kuninkas enne maelmas men linnustama
mättä ja siäll ol yks simmosen kööhän kraatalin tupa. Nii hää meinas,
ett mikä tommosesaki mahta sisäll olla. No siäll oli yks piän
kittistyny' kraatal, ku umpel pöksyi. Kuninkas näk, ett se tek tavalist
tyät, mutt ett henell oli niin kovi huano värki. Kuninkas meinas ett:

"Sä taerasi olla' tavalinen kraatal, mutt sull o nii huano värki, mutt
ei sull taer olla voima ett saara."

"Kyll mull voima taitta olla niin pal ku simmosellaki miähell, ett
voima siinäkin tarvitan kun kärjettömäll neolall umpele."

"Vastaks sä sanas", meinas kuninkas.

"Em mää sitt näin kööhyres olsiska, jolle mää sanatan vastasis."

"No mennäs vaikk tonn ulos kohettaman kummall o enemä voima." Mutt hä
näk, ett kuninkall ol repp seljäs, nii hä sano:

"Ota repun kans, ette mä siitäkä sitt huanomalt näyt."

Ku he oli' piäne matkan kevelle sinn mettän päi, niin kuninkas huamas
simmose soveljan kive. Hää meinas:

"Soppi sitä toinkin kans voima koetell, ett likistäks sä tommose noi
ett vesi ulos tule."

"No em mä sitt kööh olsiska, jolle mä sanasan pysysis", meinas kraatal
ja likist kans kämmenes yhte. No siit tul sitt vet niin kovi ett
priiskat vett kuninka silmileki. Kuninkas pyhkis silmiäs ku niit
karvastel ja sanos:

"Ei ain ol katti karvoihin kattomist."

Mutt kraatalill oliki ollu juustonkappal, ku ol ollu jo aika tavall
homettunukki.

"Kyll ai sull o voima mutt kummone sä mahra olla' paiskama."

"No kyll mä kauvas paiska, nii ett viäll kolmannen peeväll mene varekse
lentto."

"Jaa mutt mää paiska nii ylös, ett mene pual tuntti ennenkun taas ales
kärkki."

"Jaa mutt ku mää ylös paiska, nii mää paiska niin korkjall, ette se
sitt änä takas tulekka ei ainakkan tähä maapallo", meinas kraatal.

Niin kuninkas kattos taas ympärilles ja näk simmose soveljan kive ja
paiskas se ylös. Kuninkas ott kellon prakkalistas ja sitt he' kattosi'
kraatalin kans, jos se kest pual tuntti. Kun pual tuntti ol kulunu,
niin kivi motkat kans juur kraatalin konteis. Sitt kraatal väärist
ittes vähä äkki, paiskas ja sanos:

"Men sinn, mist sä tullukki ole." Sitt kuninkas rupes niin tarkast
kello kattoma, mutte kraatal viittiny mittän katto, kutte hä sitä
orottanukkan takas, potkis vaa jalalas sitä kuninkan kive samalie all,
ite hää ol päästäny harma linnu menemä. Kun pual tuntti ol kulunu, ja
ei mittä näkyny niin kuninkas uskos. Niin kraatal sano:

"Em mää sitt kööh olsiska jolle mää sanasan pysysis."

Kuninkas meinas sitt viäl:

"Kumpis meist mahta olla' pare puuhu silppama, ett mää kei suuren puu
lalva nii ette mää yhtikä ota' kesill kiine."

"Nii ja mää juakse", sanos kraatal, "ja nii jouttu ette sitä tavalisill
silmill yhtikä näekkä."

"Mutt kumpis meitist enne mene", sanos kuninkas.

"Rikka ova ain erell menny, ain synttilankkemisest saakk, ja simmotti o
ain maelma loppu ast."

No kuninkas huamas, ett hä ol rikkamp ja rupes astumaan koivu lalva ja
astus kans nii suaran, niinkö ols trappui pitki ylös menny ei yhtikän
kessi mihenkä satuttanu. Sitt ku hän kärkis koivu laiva, nii se lalva
kallistus ales kesi, nii ett kraatal ulettus saama siit kesilläs kiine
— kuninkas ol simmone iso miäs. Kun kuninkas hyppäs ales, nii hä rupes
kattoman kraatali meno. Mutt kraatal ol jo lalvas ja nii lalvas ette
kuninkas ols päässykkä. Sitt kraatal huus:

"Näek sä ny ette sä äpäl."

"Kyll mä usko ja näen kans", meinas kuninkas, "tul alas vaa".

Mutt sitt kuninkall ol simmotti ett hene vaatis menemä vähä simmottin
kalppes. Kraatalill oliki vähä kimppa koukus, ennenku hä siält puust
alas pääs, pöksyst men kaikk takapual pois ja jakust men hartjost
iso kappal pois. Mutt sitt hä seisos maas jo kun kuninkas tul siält
katavikost. Niin kuninkas näk kraatali ja kuul hene sanovas ittekses:

"Ei autas mennä' syhymät sauna. Ku mene herrojen kans marjall, nii ei
saa änä truuttitaska takas." Sitt kuninkas vähän paoha ett:

"Mitäs sä tommot räpisi, ei henelläkä menny yhtikä."

"Voi voi", sanos kraatal, "menes nyttenkin tuntos tyä, jos sä tei' se
niin puhtast ku mää."

Niin kuninkas sano:

"Niin kyll se täytty torista, ett sä mu voiti joka asjas, mutt mikäs su
nimes o."

"Jaa niin kauvan ku mä ole ihmiste räkninkis ollu, nii muu on kututtu
kittistyneks kraataliks."

"Nii mikä su ristnimes o", kysys kuninkas.

"Em mää sitä ite' tiär, mutt ole mää kuullu vanhoje ihmisten puhuvas
ett mää ole Henrikiks ristitty."

Kuninkas anno sitt hene reppusas raha oikken kroomakaupall ja sano,
ett hää o Eerik-kuninkas. Ja nii he erkantusi. Kraatal men tuppasas ja
rupes niit rahojas laskema. Mutte se kärjetöine neol sitt änä ollenkan
pystyny. Hä huamas ett niit rahoi ol niin pal ett hä älä valla niill
ja hä jätt koko tönttös ja ne' keskentekose' pöksy ja men simmosell
paikkakunnall, ette hänt tunnettu ja rupes pruukkama lapsuure aikast
nimetäs, "herra Henrikki" vissinki, ja se o se loero lopp".

"Vai simmotti seekin taas ol", meinas Jus, "em mää ny' suu sentä niin
korkjall paisk."

"Mutt jos sä tee' piänemä hypilaora niin kyll mä sitt tule", sano Alma.
Lempi on tullu' sihen kans keskemän pualpeeväsell.

"Ei me ennen tul, ennenku me' koheta vähä hypilautta", sano Alma.

"Ol vai taramatt, kaikk piäne' flika' täsä ny isotte miästen kans
hypilautta hyppämä."

"No olkko ilma sitt", sano Alma ja lyä Hessut selkkä ja sano:

"Ehto lykk, pask pytt, haise' koko yässö", läks juakseman tuppan päi
ja kaikk toise' päräs. Simmot sitä sitt menttin pualpeeväsell oikken
troikas.

       *       *       *       *       *

Ku saatti syäryks nii mentti sama puhti tarhan takas jelle. Sinn rupes
sitt tuleman kans kyläläissi joka portist, trenki ja piika meni' suaran
tarha, mutt taloliste oma lapse meni' suaran tuppa. Toise rupesi' koht
hypilautta hyppämä ja toise nopot paiskama.

Nopot ol sitt kaht lai, paiskatti kyynärä taikk koera. Hypilaut väretti
simmotti, ett toinen pää jäi tukin pääll. Sitt suastutti siit, kuin
kaukka sillo nopost täytys olla' ku förstätti. Tavalisest ol kymmenen
kyynärä tommosell sekarotusell, mutt sitt ku ol simmossi erityissi ikä
paremppi paiskaji, ol usse viistoist kyynäräki. Ny' tehti simmone määr,
ett paiskata viiskymment kyynärä ja se päässe ensmäseks paiskaman ku
sai förstätes tavis kaike likemppä noppo.

Paiskaji ol täll kertta kakskymment kuminki. Ja nee' ku sai ne'
kyynäräs ensmäseks täynö, ni nee' pääsi ain pois sakist. Ku siin
paiskatti, nii reknatti ain tavin kans, kui munen kyynärän päähän
nopo ol läntäny. Ku siin sitt vähä erältäs saatti se määr, nii se ol
voittanu', kuse ensmäseks sai. Mutt se ku jäi viimitteks, sitä kututtin
klunkkuriks ja se olikin tavallisest simmonen, kun toisill ol kaikill
viiskymment kyynärä, nii sill ol vast pualtoist kyynärä. Se tuamittin
klunkkama. Simmonen ku ol kaikist päre nopon paiskaja, nii se sai ain
paiska' sen klunkkuri määrä ja sillon tavalisest hurratti, ett se
sitt vaan kauvas ols menny. Kyll se ain tavallisen kauvas meniki ja
klunkkurin täytys sitt yhrell jalall lehte nopolaoran pääst klunkkama
sinn nopon tyä ja otta hamppajes kans nopo lalvast kii ja tuara' se
takas jelle nopolaoran pääll. Jos se hyvin keve, nii sitt hurrattin
taas vähä. Sitt se pääs sama arvon ku ennenki. Mutt jos se kompastus
tiäll, nii hakko pääll ja sitt sitä kututtin klunkkurkelmiks. Sitä
nopon paiskamist jatketti sitt sitä myären ku aikka piisas ja sitt
ruvettin paiskaman koera.

Koeraks joutus se ku ol jääny förstäes viimitteks. Se koer joutus
seisoma hypilaoran kespaekall. Se ku sitt enne joutus paikalas, koer
tuama nopo sihe laoran pääll taikk paiskaja tavis plassilas, nii see ol
voittanu.

"Ny' sitä aljeta", sano se ja plättä tavis menemä ja se huutta ain
jonku simmose sanantava ikä:

"Heilutta vaa, sano Kulla Jusu, vaikk tupa palo, mutt korsten jäi",
ja sillon tavi men kans niin kovi ett. Nopo jäi nyykin keskell tarha,
mutt tavi lens juur takasyrjä. Mutt sentänki vaan, ku ol simmone ripsas
miäs, nii se kärkis koerall puuro keittämä. Se kuka kärkis tavis kans
sihen koeran plassill, nii se häälyt sitä laoran pääll ympärs ja sano:

"Keitän koerall puuro" ja jos koi kertta sama koera tul puuroll, nii
sillo see sai apskeeri. Sitt valikoitti uus koer, ei tällettykkä sitä
kuka sihen tunkemas ol, mutt otetti see mist tykätti. Ja sitt siit
vanhast koerast sanotti:

"Joka paikka hän tunkke, ikä sontjanen paskassa."

Mutt sitt taas kun tul uus koer ja kun tykätti, ett molema oli ikä
yhrearvossi, niin sanotti:

"Saa nähr ny, kun kaks kova kokke, meijän poik ja Jumal."

No ny on paiskajaki ikä viäl raijump ku ensmäsell kerrall ku hä näkke,
ett koerki o vähän pare. Se paiska oikke olkas takka ja huutta:

"Hunttantuu sano piru" ja "Hujaluu" sano koer, ja molema lähtevä
juaksema niin pal kun kintuist lehte. Sitt koer tule ja lyä nopo laora
nokka ja lyäjä tule siält kans niin kovin kiäl pitkänäs, mutt ny hä o
häviny jajouttu koeraks.

Nee väki siin sitt, kunne ol viäl sihe felin päässy, niill o siin
keskenäs simmost kukkelikuu, paiskava' taas toinen toissias menemä
hakokassa.

Sitt päätetä, ette ny änä tätä viitit, ett ruveta jyrryttämä. Se
hypilaut, se isone annetti olla' siin vaan paikalas, se ol siin ikä
juhlan kunjaks. Sitt värettin pitkä tikku, kuka joutus jyrryttämä. Vähä
äkki sorme väli' täytte simmossi tikui ja havo-oksi ja mitä vaan pikemä
saatti ja sitt katottin kuka piremä vät. Jyrryttäjäll solmitti nestuk
simmottin kupparin tavall päähä. Se men polvilas sihe hypilaoran tykö
ja tälläs pääs sihe laora nokka. Ja sitt täytys oikken kovall äänell
huutta:

    "Jyrry jyrry jyvämylly,
    karrun karrun kaoramylly,
    taikk se iso katti kolla."

Jokane mene pakko sitt, joku kiippe niitten tarhahuanie lakke, joku
mene latto ja joku ketkey sinn hakkotte all. Yks o vahtis, see tulekin
tavalisest siit klunkkurkelmist ja see saa ilmotta' kosk kaikk ova'
pakko menny. Jyrryttäjä otta sitt nestukin pois silmiltäs, o niin
pöppäyny' kun peljästyny jenes, ei tiär, mihen päi lehte. Hän kuutele
ja kattele vaa joka kesi, mutte hiire hiiskaust kuul. Siin samas ku
hä siin huntera, nii joku o jo siin taka ja lyä lautta. Välist sattu
nii, ett vaikk on kakskymmentäki henkke, niin kaikk pääsevä lyämä sihe
lautta ja jyrryttäjä ei saa' kettä. Mutt kaikk ova nii miälisäs ja
tykkävä, ett see on kovi lysti ja se o sentähren ku siin munt kertta o
simmossi ku ova yht ikä Liaro miähen kärry' taikk ikä Preilä veljekse,
ja nee mene sitt yhten paikka. Välist ne ei piräs väli vaikke lööretäs
koko sinä peevän. Mutt kyll siin saa joksenki äkki senttä häpjänki
vasta otta, jolle vaan tul paost ulos sillonku simmottin passasis.

Nii ja sitä mennän taas niin kauvan kun tykätä, ett taas muutetas. Ny
joku meina, ett jos ruveta hiippa juaksema. Joku huutta joukost.

"Jaa ei ol yhtikä väli, jos o fiiol tai peli, ku soi vaa."

No sitt o siäll vaja nurkas seippi, ku niit o juur kokounu' pääsjäse
erell, ku o hakko hakattu. Joku komenta:

"Menkkäs sitt vaa seippi hakema, hiskelihuut." Siin samas ova' seippä'
pystys. Niit panna ympärs tarha tommottin kymmenen kyynärän pääst
toisistas. Ja sitt seisso joka seippä juurell yks ihmine ja see ku
jää ilma, se on kiiottaja. Jasiin he' sitt juakseva' seippäst seippäs
niinkö välialaka ja se kiiottaja häärä nii uskost ku se jollan tappa
kärkki. Mutt jos kaattu enne, ennenkun päässe toisse seippäs, nii
sitt täytty pantt antta. Se kiiottaja kaattuki vähän pääst, mutt sitt
huuretan taas:

"Hyppäs taas, sano Töörälän konna."

Ku o sitä vähä aikka mentty, tule taas hunteramine, mitä tehrä.

"Taitta se olla' paras konst, ett mennä jo tuppa, kos ruppe hämärtämä",
sano Jus.

"No sama se", sano Alestuvan Kalle. Sitt he lähtevä menemä sinn tuppa.
Kustava keske muutampi viarai. Ne ova hene viarajas, ja Jus taas keske
trenkei. Nee' ku sinn jäävä, nee ova' simmotti vähä nänä nyrppeläs,
kunne hee' tiär mihe hee joutuva', ku muu menevä' sinn talon tuppa.
Mutt ku Hessu huama, ett heitill on kans valta keske, nii hää juakse
sinn tarhan takas ja tua iso jouko simmossi pikkutrenkei. Kustava pane
oikke sumppannun totto. Kaikk väki menevä istuman takapuall tuppa ja
sivuill penkeis.

Mutt sitt siält salist tule niit kutte ol ollukka ollenka siäll tarhas,
ne ova niit talollisten tyttäri siit ympäristölt. Oma' flika' kans ja o
siin see vuaks joku talonpoikaki joukos. Ny olsis sitt kaikill simmone
halu ett ruvetasis tanssama. Mutt Matt lyä see meininki maaha ja sano:

"Ei meill juur ol pruukattu' tansat." Simmott sitt Lempiki meina ette
tansat, ette see kuminka salas pysy, kyll joku kantelpus ain joukos o.
Sihe se jäi, ei ruvet tanssama. Mutt ei siit sitt oikken päästy' see
asjan päähä, ett mitä ruvetas. Joku meina, ett faarin täytty ruveta'
praakkama sarui.

"Ei faari sarui viit kukkan kuutell", sano Lempi, "hää juttele ain nii
ruakottomi."

"No jolle' tee sarui tahr kuutell", sano faar, "niin kyll mää kerron
teitill yhre oikken tore jutu."

Mutt ennenku faar alkas, nii Vahaus, simmonen kovi lihava ja paks miäs,
kun kututti Muntola Vahaukseks, sano ett:

"Tualt tule vähä aika laum kaunei flikoi" ja viisas samall tiäll käsi.

"Niin tuleki", sano suutar-Kiappar sihe, "ja oikke Seepaoti enkelei."

Ne' tulikki sitt ja ne olikki siin paikkakunnan kaiken kaunemas
räkninkis. Ku faar huamas ne, nii henelt menikin koko puht pois, ei hä
ruvenukkan praakkama sarui.

Mutt ny' Kustava o saanu' kaffes valmiks ja hä ruppe trahterama kaffet
ja korppu niill viarales ja sitt ku Vahaus ott kaffet — se on kans ikä
simmottin Kustava räkninkis ollu — nii hä laske kuppis pööräll ja ruppe
laolama.

    "Ei minun henkeni viinalle haise
    eikä tupakille,
    vaan flikkojen kaffelle, korpulle
    ja saksanomenille."

Ku sitt on kaffet juattu, niin tule taas simmonen puutos, ett tarttis
saara jotta ajankulutust. Mutt Alestuvan Kalle ruppe Almat kaippama,
kutte hent ol koko ehtopuales näkyny.

"Tuall hää o ollu' toises tuvas ja siäll o iso laum simmossi
keskentekossi ihmissi ja hytty kanneta vähä uskost", sano Lempi.

[Hytty: Kaikk lapse menevä' polvilas permanto, nii ett sihen tule rink.
Yks otta prakkalnestukin taikk jonku simmosen piänen kankkankappala ja
juakse simmot vääränäs ympärs rinki ja laola: "Hytty mä kanna häntäni
alla, enkä mä tiärä' kelt mä se anna." Sitt hän purotta se salapitte
jonkun takapuall mutt mene sentä yhrell tavall ja sano: "putos ja katos
ja aikka jäi." Jos hän kerkki ympärs rinki lyämä sitä kenen taka hytt
o, nii sitt silt tule pantt ja sitt se jouttu hytty kantaman kans,
niinku se sillonki jourusis, vaikke sill panttikan tul. Kaikk ova' kii'
toisisas ja kere ova' taka, mutte kukka saa' taanas katto, sillon tule
kans pantt.]

Ku he' siin Almat kaippava, nii Alma tule jo ku se piän väki on kaikk
jo lähteny' pois. Alestuvan Kalle huutta ett:

"Voi, voi, tules Alma tänn mu viäresän istuma."

Mutte Alma ol kuulevannas. Nii sitt huutta Vahaus ett:

"Tules ny juttelema, ett jos sä ole joka pyhän kirkos ollu."

Alma ei tiär ny oikke, mitä hä sanosis, ku siäll o niin pal simmossi
ooroi, ette hän tunnekkan kaikki. Mutt sitt suutar-Kiappar huutta ett:

"Tul ny vaa ett ruveta ny vaikk raamattu profinteerama."

Almat harmitta jo vähän ku hä huama, ett he' tekevä' simmotti ikä vähän
kiussa henell ja sitt hä vasta:

"Kyll suutar-Kiapparin tarvittiski vähä raamattu tutki, ett hän
tiäräsis, ett papi ova' Seepaoti enkelei, muttei näti' flika." Vahaus
tuinase sitä suutar-Kiappari kylkke ja sano ett:

"Kuules pahust."

Simmone Riikola nuar isänt istus sitt kans siäll pöörän taka ja se
kysys vähä äkki ett:

"Onk simmonenki raamatus."

"Kyll se o", sano Matt, "kyll see flikk raamatun paremin tuntte, kun
tee aapiskirja." Riikola isänt kyssy sitt:

"Voi voi ku saisis tiättä misä paikoill se o raamatus nii mää hakisisi
sen koto."

"Se o Malakian toises luvus ja seittämännes värsys", sanos Alma.

Ny' Kustava tua suure mämmroviko, sen ku hä o saanu' pööräll ja keske
hene viarajes ottama. Vahaus otta sitt ensmäseks, se Muntolan trenk ja
ihmettele samas ett:

"Kui Kustava raskittekin pittä oikke ruakapiroi." Kustava sano:

"No ei se mittä haitt', kerra vuares vaan pääsjäne o." No ne' pistävä'
sitt Kustava mämmyn poskisas, ette muut jää' kun tyhj rovikk.

Mutt sitt ne ruppeva' taas Almat kiussaman, kutte hän tullu' tarhan
pakkossi ja hypilautta hyppämä.

"Ei mä viittiny' tulla, ei tee olsis muu löytäny' kuminka."

"Ooja, kyll me' su löytäny olsisi, es sä niin piän sentä ol, ette suu
löör."

"Ja jos mä vaan tahro, nii mää ketke itten tänn tuppanki nii ette tee
muu löör."

"Lyäräs vetto", sano Riikola isänt ja kattos pitkin tuppa niät.

"Jos sä vaan tääll tuvas ole, ette' sä muhall men."

"Jaa simmone see o, ett jolle mää ol tuvas, nii see on tuvas misä mää
ole", sano Alma. Sitt kaikk oli nii vissi' siit, ett Alma meina mennä
ylissänkky.

"No lyäräs vetto", sano Riikola isänt, "mutt mitäs lyärä ja kukas kere
erotta." Sitt huus yks ja toinen tuvast:

"Lyä vaa Alma, kyll mää maksa su erestäs, jos sää hävi."

"No", sanos Riikola isänt ja kurkott ketes pöörä ylitte Almall, "ja
flika' saava määrätä' summa."

"No isopann kaffet vaa ja kahre markan korpu, se se määr pruukka
olla' ku vetto lyärä." Ja sitt lyätti ja kaikk ulos. Ne rupesi' sitt
jyrryttämä siäll ulko:

    "Jyrry jyrry jyvämylly,
    karrun karrun kaoramylly,
    iso katti kolla",

ja siit tuliki vähä iso ään. Alma rupes hunterama, ett mihe merkilisse
hä menisis. Mutt hätä konsti neuvo. Hää meniki uunin pääll ja rupes
traijama siält simmost vanha kaltynnäri ales ja vei se sinn tuva
nurkkan toisen tynnäri viäre, siäll sitä ol ain ennenkin pruukattu.
Alma riisus sukkas ja piaksus pois ja rupes tunkema itteäs tynnärin
pruntist sisäll. Mutt hä ei mahtunukka ja hän peljästys ja meinas,
ett ny hä hävi kuminki. Mutt sitt hä huamas, ett henell ol niin paks
klännink yll ja nii hä muist samas kans se sanantava ett kööhäks saa
tulla mutte neuvottomaks. Hä riisus vähä äkki klänninkis pois ja
paiskas tualin karmill, rupes uurestas huavaman tynnärin pruntist
sisäll ja mahtuski oikke auttavaise hyvi. Sitt hän tälläs pruntin kii
ja huus samall ett:

"Saa jo", mutt pelkäs kovi ette nyy vaan tulsis yskän puht. Nii
jyrryttäjä' tuli niinkun pussi suust sisäll tuppa. Riikola isänt hyppäs
koht ensmäseks ylissänkky ja sano ett:

"Tualt mä se ota." Ussempa men uunin pääll ja uuni, puuloora, kaapi ja
kaikk mitä tuvas ol, niin kaikk syynätti sitt vähä nuukama jelkke. Pian
kaikk paika oli' syynäty, ett kaikk seisosi' sitt vaa ja yht neuvottoma
oli' siin ny rikka ja kööhä. Nii Riikola isänt sano:

"Ja missä muhall ei se voi olla mutt jos se o menny' korstenist ylös."

"Ja simmotti se on tehnykki", sano joku taas. Kustava peljästy ja
paeska vett mähkes oikke aika tavall, pelkkä ette see vaa sinn tukau.
Jokane o sitt vaa siin miäles ett se siäll o ja huureta sitt vaa ett:

"Tul maksama vettotas, sää oles siäll muuris ku nokipoikakin pruukka
olla."

Nii Riikola isänt muist ett Alma sano ett:

"Jolle hää ol tuvas nii see on tuvas, misä hää o." Sitt Alma huus ett:

"Hakke neola oikke ja kirppu korppe" ja sitt jokane sano ett:

"Jaa'a ett äänestäki se jo kuule, ett se uunis o."

"Jaa'a", sano Lempi, "kosk henen klänninkiski on tosa ei Alma ol
uskaltanu' sitä nokken tällä."

Sitt huureta ett:

"Jos sä muuris ole, nii sä oles hävinny, mutt jos sä misä muhall ole
nii sä ole voittanu."

Sillo Alma hyppäs tynnäris seisoma, ett prunttiki läns tiäs kuin
kauvas. Kaikk oli niinkun puust puronu, ei osanu mittä ens sano. Sitt
Alma sanos:

"Kyll mä ole vissin pualen tunti verran tynnäris asunu, mutt tee näytä
niinku tee olisi' tynnäris kasvanu ja pruntist ruakittu ja henktapist
taivast näytetty."

Nii jokane oikke hyväll omattunnon omist, ett Alma ol vero voittanu.
Ny' pantti Hessu reissu Leinolan puarist tuaman kahre märkä erest
korpui ja Kustava pan taas se iso sumppannun totto.

Ku ne' sitt taas saatti syäryks ja juaruks, päätetti ett lopetettan
taas täänpeeväse' pääsjäskonsti ja lähretä jokanen koti. Ja Riikola
isänt meinas viäl:

"Ja harvo se tapattu, ett kahrell markall saa näi mukavi tempui nähr."

       *       *       *       *       *

Toisell peeväll, pääsjäsmaanantan, ku väki sitt tuleva' koti' siält
Paimjost, nii he' sanova':

"Kyll mar teitill on tääll ollu aika helu, ku me' pois ole ollu."

"Mitäs meill sitt koska niin kova helu o", sano Kustava nii vitka,
"kutte tansatakkan koska uskall, mutt tänäpehto, ku mennä Markull, nii
näytetä oikke, ett mitä pääsjässen kuulu."

Faar tule kans ikä tilinteon, kui hä o jööt pitäny. Hä sano:

"Kyll noi' teijä väki ova vähä laiskoi, vaikk on pääsjäne nii ne ova
maanu, niinkun porssa' pesäsäs. Muistaka ny' tänäpehto aja ne, jolle
muhall nii Markull, muuto ei nee' tiär ett pääsjäst o olemasaka."

"No ek ne kirkkonka ol viittiny mennä", sano isänt.

"Kyll ne' kirkos sentä ova olle vissi joka ainoa", meina faar.

"No ei sitt sentä hättä ol, kyll ne' siält tiaro ova' saanu' ett ny'
pääsjäne o."

"Mutt kyll siäll Paimjos ol älämä", meina isänt, "ett hypilaora ja
nopo' paukkusi' sitt koko yässönki ette tahtonu' saara nukutuks."

"Jaa'a," meinas ämänt, "ja ne juapo laola roinasi nii ett ol oikken
paha kuutell. Em mää simmosist viarasmenoist ol koskan tykäny', kyll se
tosi on ku sanota ette koto olo mikkä voit."

"Kyll se simmone o", sano Matt sitt viäl viimitteks.

"Niin kyll me ny' pualestan ole vierais ollu, mutt jos tee' tahro, nii
menkkä vaa Markull", sano isänt.

"Niin toise, mutt jos sää Alma ole mun kansan koto, nii mä anna sull
oikke hyvä mämmroviko se erest, ku sen Trato-Juljanan rovikk simmott
kumolas men", meinas ämänt. "Jaa kyll ne' tiaro' kulkeva', ku se jo
tiättin Paimjos, ette mää sull mämmrovikko antanu, ett mä sull niin
paha ole."

"Niin kyll", sano Hilma, "mutt kyll se Trato-Juljanaki o simmone ikä
noitämmäkki, ett joka paikas se laaha ja juttele sitt kaikk puuro ja
vellinki' sekasi."

No kaikk muu meni nuarist väkkest Markull, paljast Matt jäi koti ja
Alma, ja hee rupesi' sitt syämä sitä kylänkakku kun Paimjost ol tuattu.

"Mennä mee ny' sitt vaa raohas maat", sano isänt.

"Toisekki jo tuleva Markult, kosk ään kuulu", sanos kans Matt, ku hä
ehtotallist tul. Nii ne' sitt tulevakki ja menevä miäleläs jokane
sänkkysäs. Ei kukka änä viit ehtolistaka syärä' ku siäll Markull ain
niin tavattomasten pistovata.

Ku sitt tule kesmäspyhä huamelta, nii isänt sano:

"Tee' saa' pittä ny' pyhä viäl tänäpä ja huame, ku o simmotti ennenkin
pruukattu."

Toise' sitt miäleläs pitäväkkin, ku hee ova vähä simmose rahjaune',
ku hee ova niin tavattomaste hypäny ja juassu. Matt sentän tua
tupakk'kaukalon tuppa ja ruppe hakkama itteläs tupakki. Mutt ku ehto
ny' taas tule, niin kaikk ova niin virkkoi, ja hypilaut ja nopo ova'
taas simmoses lensis. Ja sitt kun tule viimespyhä ehto, nii sitt ova'
kaikk taas yhteses touhus, joka talon tarhas tavi' paukkuva ja nopo
läntävä ja tyhji mämm'rovikoi o sitt vaan kontturi nurkis aika tavall,
ja jostan talost o mämm keskenki loppunu.

Nii simmost see pääsjäne ol sitt sillon, ku mää olin tosa kahrentoist
korvis, ja nee vanha ihmise jutteli' sillo, ette see ollu juur muuttunu
heitinkä ijäläs miksikkä. Ja niitte vanhojen ku sitt sanota ain oikken
tiätävä.




3. HELATUARSTA.


"Nii se o simmosell tavall ja sill viisill", sano Sarkniitu säpp, "ett
tänäpä o sitt taas se helatuarsta-aatto, kun kaikk piika ja trenki'
kantava olksäkkis luhtisänkky."

"Nii se o", sano Kestalo isänt, "ett se tapa o ollu koko maelma siu,
mutt kyll see nyyki vaa olsis päre meijän talo flikoill, ku he'
pysysisi alissänkys ku o näin kylm."

"Viis he' kylmäst välittävä", sano säpp, "kyll niit lämmyttäji saaran
tänäpehto."

"Mistäs niit sitt tänäpehton paremi saaran ku muulastenka", räiskäs
Mari, "ei sunkan kukka simmosest vanhast leskest vaa hual kun tee ole."

"No no, älä ny' paha tykk, em mää itettän meinanu. Mutt mahta se ihme
olla, jolle' sääki vaan tänäpehton tualt mäelourost jotta löör."

"Niin oikke", sanos isänt, "tänäpehton o sitt taas se helavalkjan
polttaminenki. Ku simmosen tava sais jollan tappa enratuks, ku ne
riivatu oli mennä vuankin kantane meijän pinohuanest oikke hyvi halvoi
ainaki yhre syllä, jolle enemä."

"Nii ja kui munt kahlo olkki mahretti viärä."

"Em mää noitte olkkien pääll nyy niin pal ols räknäny, ei sunka hee
niit se enemppä tarvinu' ku ett virkkimä saatti."

"Älä luul, vast sitt viimitteks niit oikken kannetankin, kun kohetetta
ett saara väki muilt mäilt Talola mäell tulema. Ku menne vua määki
istusi Ropako laron pääll ja muu oikken kaohot, kun koko Talola mäki ol
niinkun tulimeri."

"Vai simmotti, em mää ol kaikist tietänykkä", sanos isänt, "ja em mää
ol sinn koska viittiny' kattomanka mennä, mutt tänäpehto tarttis."

"Äläst pahust puhukka, määkin tule", sano säpp.

"Nii saara sitä sitt huntera", meinas isänt taas.

"Jaa'a," meinas Mari, ku hää ol nii vihanen, ku see säpp ol siin
kannellu, "kaikk hankkulpussi' sinn ny' tänäpehto meinava mennä. Se o
see paikk, ett mää ei men kuminka ollenka."

"Mihe es sää sitt mein mennä", sanos Juhani-faar, ku sattus juur
tuleman tuppa.

"Nii", sanos Lempi, "siält tule toine rättäkitt, kyll ny' tuleva' taas
kaikk asja' framill."

"Tiäräks tee isäntä mitä", sanos Juhani-faar, "ku noi' teijä Mari ja
Hessu ova' saanu vissi mättvahti vira."

"Mitä vaste sitt", sano isänt.

"No ku he ova jo ussema ehto juasse' tuall pitki mätti ja koonu' kaikk
kuivanu' krisu yhte."

"Siin oltti", sano säpp, "kylläpä ova onke ulko jo Hessull ja Marill."

"No see onki oikken tehty, siit määkin tykkäsisin, ku he' polttasisi
ne' kuiva' krisu."

"Siit sais", sano Mari ja tälläs peukalsormes nänä päite ja pikku
sormes faari päite.

"Hää näyttä ny' pitkä nänä", meinas faar, "mutt kyll hää jouttu viäl se
lyhentämänki."

Ny' Kustava tule pirtist tuppa ja o aika hiki hatus ja räiskäs Marill
ett:

"Täälläkös sä vaa järmä noitte äijäjen kans, vaikk sun pit fällyi
kantaman pirti lauvoll."

Sillo Mari peljästys, hyppäs tualill seisoma ja vät ylissänkyst fälly
ja sitt alissänkyst samas ja menn juaste jalkka niitten kans pirtti. Ja
sitt Kustava sanos:

"San sitt Juss, jos sä anna jo tehrä' sijas luhti."

"No kyll se ny' kysymättäkin tiättä, sanos Ulla-pappi, ett jokanen
taivassen kohetta", vastas sihe Jus.

"Nii", sanos faar sitt, "ett flikastama Jussi miäl kans tekke."

"Ei ikän kissanpoik kaoroi syä", sanos Jus taas faarill.

"Ei riaskaka maist ku istu kupi viäres vaa", sanos faar.

"Faar onkin taas niin praakkamisen pääll", meinas Jus ja läks menemä
ulos.

Sitt Mari tul taas Jussi vasta ja henell oli nee' kuuma' fälly' seljäs.

"Mihes kirpu meni", kysys Jus.

"Sinn mist ova' tullukki", sanos Mari ja kiipes vaa ylös luhtintrapui.

"Jaa kyll se on parast, ett mää tua vaan toise vaatte' kans, ett
laiteta sija oorninki", sanos Mari, "tänäpehto onkin taas niinku ols
kahlest päässy' kun päässe siält tuva sänkyst pois."

Alma ol tullu' tuppa ja laitt paketti tuameoksist. Nii Mari sanos:

"Ek sä ann meiti luhtisan kans."

"Kyll mää teill, Kustava sitä jo pyys, sillonku mä Muntola hakka läksi."

"Toisse luhtin kans tälletä, meill on kaks simmost vanha tuappi,
simmost kun passa hyvi juur."

"Niin kyll heitin täytty saara'", sanos faar, "ku tuam vahto, nii o
flikkojen tahto."

"Kyll tätä vaan pojakkin tahtova", sanos Alma, "kun tää on nii nätt ja
haisseki niin kovi hyvält."

"Kui' sä tommosill piikoill ja trenkeill viiti' tällätä, mikse' sä pan
vintkamari", sanos faar.

"Siäll ova' pöörä niin täys munelaissi murkrööni ja Anna-silmi", sanos
Matt. "O mulkin tällätty ja o oikken punast joukos."

"Niinku meijä lehmhaas o simmossi orjantappuri kun kukostava, mutte
ollu' paljo", sanos Alma sihe.

"No kuinas neeki o sitt Matill tällätty", meinas isänt.

"Ei Matill ol mittä muutaka lysti, hää o vaa yksinäs tuall toises
tuvas, ei hää menn helavalkjall ja ei yhtikäs mihenkä."

"Ei meilt saa' kukka mennä helavalkjall", sanos isänt.

"Ei ne ol ennenkä saanu, mutt ain ne ova ollu", sanos faar.

Ny' tule ämäntäki jo saunast tuppa lastes kans ja sanos:

"Tervessi saunast." Hä istus pöörä viäre ja sanos:

"Ohhoh ku siäll ol hyvä sauna, nii ett mää oikke väsysi. Onk sull Hilma
kaffe valmist, ku mä keski su laittama, kaaras sitt."

Hilma kaas ja vei pannun taas takas totto. Sitt ämänt sanos:

"Kaar ny' faarill ja sepäll kans." Hilma kaas ja sanos:

"Tost saa' Sapara-Matti Keikka-Heikin tuapist." Nii faar sanos:

"Tiäräks sää mikä simmone on, ku on kyynärä karvast, pivoala paljast,
syrämell se hyvä tekke ja perssell pal paremppa."

"Fyi tommost faari", sanos Hilma.

"Onk se ny mittä fyi", sanos Alma, "ku me äske juur simmossi tekemäs
oli."

"Mikäs simmone sitt o", sanos Hilma.

"No viht se o, ek sä ol kuulnu' ku faar se o munt kertta sanonu", sanos
Alma.

Jus ja Hessukin tuleva ny' sitt tyäst koti. Koht ku he faari hoksava,
nii he ruppeva' kysymä, jos hää helavalkjall lehte.

"No kummottis muute sitt kuumas maatta, jolle paeralas."

"Sitä määki meinasi", sanos Jus, "ett mee' teenkin taas nii jyry
valkja, ett se vättä kaikk pualas".

"Mutt ei ol hyvä halvoi otta", sanos Kustava, "ku äij lupas ite mäell
kans tulla."

"Se o juttu, sano Jama, ku hän tule koti saunast ja jua piänen punsi,
nii hä nukku niin kaunist mamma viäre, ette hän tiär maelma menost."

       *       *       *       *       *

Ehtopual tule Matt sisäll ja sano ett:

"Kattokas Ukomeell, kuin komja valkja siäll o."

Niin kaikk meni vähä viakkast kattoma akkonan tykö.

"Jaa'a", sano ämänt, "mutt onpa Piintlä meelläki jo."

"Nii mutt kattokas Falkkila meell, siäll o oikke tervneliko' seippä
nokas", sanos Lempi.

"Nii onki, mutt kuinas Talolalaise' tänä vua niin takatuupparei ova,
ette viäl ollenka suittekka", meina Kustava.

"Kyll noi muu ens komjast alkkava, mutt lopus kiitos seisso", sanos Jus.

Ny Mari juakse sisäll niin tavatont puhti ja huutta:

"Ny on kahreksa valkjat jo ja mee vaan kränkkistelen tääll sisäll."

"No palmikoit ny hiukseski, hyvä laps", sano ämänt, "ei sunka sää sinn
ny vaa hiukse hasselas men."

"Nii mutte täst ol nii hyvä lehte' kans, kun toi äij tosa viäl
kränkkistele."

"Men pääll vaa, ei hää suust mittä hual, mutt omi' flikojas hää vaan
kiäls."

Samas isänt ravot vähän kamari ove ja sanos:

"Tuas Tilta viäl vähän kaffett, mee' teen täsä yhren pikkase naapuri
isänän kans."

"No kyll se ny jo sais piisata, see o merkilist, ku joka juhla-aatto
täytty vaa ain sen punsin kans tuhrata."

"No viäkkä ny helkutis", sanos Mari, "kyll määki viä."

Mari nappas kaffepannu hellan päält, vei kamari ja kaas sitt pual kuppi
vaan kummalleki. Sitt hän tul takas ja sanos:

"Isänt oliki jo aika pätkäs, kyll täst helavalkjall uskalta mennä."
Siin samas hää loikat silmiläs uuniakkonast vähä sinn helavalkjan puale
ja huus:

"Siunakkon ku siäll o iso valkja, mahtavaks nee' siäll Hessu ja mun
krisunikin poltta."

Sitt lapse menivä' kaikk polvilas uunin penkill ja vahtasi' sinn ylös
mäkke.

"Voi voi sentä", sano Alma, "kyll tuall ols vähä lysti olla' ku uskalas
mennä."

"No", sanos Matt, "men ny' pyytämän pappalt, ei ol tiatto vaikk
pääsisis."

"Kyll mää se vanhastas tiärä, ette see pyytämisest paran, mutt jos mää
koheta muuto mennä."

Mutt siin samas tul joku out tuppa, see ol Lintelööv. Nii ämänt avo
kamari ove ja pääst Lintelöövi sinn. Ämänt sanos:

"Panes kaffepann ny jouttun pääll Lempi, tul viarai."

Sitt Alma sano:

"Ny mä menen pyytämän ku Lintelööv o siäll, ett hän pruukka ain mun
pualestan vasta."

Alma men sitt kamari, ja Lintelööv sanos koht:

"Kas kutte Enkla-vainan kuapo ol muistanu helavalkjalleka mennä."

"Ol vai, ei simmost saa' puhukka", sanos isänt, "ku heill o muutenki
sinn simmonen kirnu."

"No onk se sitt mittä, jos hee' toho omall meell mensisi, ett totta
vissi isoma' flika ny' kuminki menevä."

"Em mää piikoist tiär, mutte oma' flika vaan kuminka saa mennä", sanos
isänt ja nous seisoma.

Mutt Lintelööv likist hene jelle istuma ja sanos ett:

"Ist sää vaa ja ann flikkoje mennä, es sää sinn ite' kuminkan
pääsisiskä."

Sitt Lintelööv sanos tommotti salapitte Almall ett:

"Men sää ny vaan, kyll mää su erestäs vasta, ette sää mittän tori saa."

Sitt Alma men tuppa ja ol siin kahrell pääll, ett menek hän taikk ei,
mutt toise oli' sitt jo kaikk menny. Hä men kuistin kuutelema ja siäll
kuulus sitt simmotti, niinku ols kymmene harmonikka soinu. Mattiki
istus toisen tuvan kuistill ja kuutel sitä meno, ku siält mäelt kuulus.
Sitt Alma kysys Matiltaki viäl ja sanos:

"Mitäs te meina, mahraks mää uskalta mennä' tonn."

"No men vaa", sanos Matt, "ku sanota, ett see kutte pirä maan tappa,
nii menkkö maast matka."

Sillo Alma rohkas ittes ja läks kiippemä mäkke myäre ylös.

Siäll mäell ol sitt jo simmost älämä. Sinn oli jo kokounu' kans muilt
mailt, Ammakolt, Kankarelt, Piintläst, Kyröst, Muntolast, Karvalast
ja Riikolast ihmissi, ja Talolast sitt kans melkjäst kaikk nuar väki.
Muill meill oli ny änä simmose vinsuvaise valkja', ku ol jätetty
pahuure halttu ja lähretty' Talola meell, ku ol sihen totuttu. Siäll
ol nii hyvä puitte saalis, kun Kestalon pinohuane ol juur mee all ja
siäll pruukas ain olla munt kymment sylttä kuivi halvoi. Simmost nyyki
ruvetti hunteraman, ku oli' kaikk krisu jo loppun poltettu, mitä ol
viikoll kokko haalittu, ett ku sais vähä halvoi, mutte oikke arvettu
niinku enne, ku ne' Kestalo flika oli' siäll.

Mutt sitt siäll sattus olema muutamppi simmossi vähä tuttavamppi poikki
kutte juur flikoi peljäny. Nii nee meni' simmosse vähä hessumaisse
joukko, kun pelasi' kortti vähän kaukemppa. Ne rupesi yllyttämä sitt
ett:

"Menkkä ny ja tuakka jokane yks syly, ett kyll mee asja vasta."

No see ol niill niinku rasva, mutt tahrotti vaa oma Hessu menemä erell
ett saattin tiättä misä ol simmone aljettu' pino. Mutt Jus vaarott
sentä ett:

"Älä men, ei siit äijäst ol tiatto, ku se Lintelööv lehte pois, vaikk
se äij tulsis tänn."

Mutte sitä kukka uskonu, kutte se ollu viäl koskan tapattunu ja sitt
päätetti mennä ja tuara.

Nii Alestuvan Kalle komens:

"Kaikk mettä hakeman krisui."

Tul simmonen töminä, katavi väretti juurinas ja tuattin kuivi krisui
ja tuatti mitä sitt vaa vallall saatti. Ku ne' sitt kannetti valkjan
pääll, nii siit tul niin taitamatone röykjö, ja sitt ku se ol juur
parhamas tules, nii sitt se kaatus. Niin penssast huus yks:

"Roiskis, sano merimiäs ku laeva kaatus."

Se oliki sitt se Sarkniitu säpp kutte ikä viäl ollu helavalkjall ollu.
Niin kaikill tul syrän pivo ja pelko pöksys, kun tiäretti, ett se ol
simmonen kantelpus ain ollu. Mutt sitt meinatti, ett se o auttamatont
ny' ku siält mee alt kuulus jo ähkäpuhku, ku siält tul kymmenkunt
simmost hessumaist poikka halvo' sylys.

"Kattokas noi vast miähi ova", sanos Alestuvan Kalle, "ku ova' Kyröst
saakk tulle' tänn ja tuava viäl halvoikin tullesas."

"Taitava olla ain Joensuun Kumjost, siäll ku hyvä mättä o", sanos
Paturi nuar isänt.

"Olkko mist hyväs", sanos naapurin Kalle, "ruveta latoma vaa."

Ne larotti simmotti risti sitt samall tavall, ikä joulaatton pruukattin
puit totto latto.

Nii Riikola isänt tul viäl mäkke ylös ja ol ottanu' simmose hakotukin
ku ol kol jalkka all ja meinas nosta' se sinn valkjan pääll. Mutt sitt
ku Alma näk, ett see ol Mati hakotukk, nii hän pyys niin kovi ette sitä
vaa saa' poltta. Nii he jätikki se sitt ja paiskasi yhten katavapenssas
ja se sattusiki menemä juur pysty.

Mutt sitt ol nii suur valkja ett se oikke valas sinn ales pelloll
saakk. Niin Paturi isänt sanos ett:

"Mää pirä ny ikä fouri virkka, ett kaikk flika ja poja yhten kassa vaa
ja sitt ruveta jottan tekemä vaikk rinktanssi."

Mutte siit rinktansist tahtonu mittän tulla', ku simmose hessumaise'
poja rupesi' paiskelema simmossi' piänemppi flikoi katavapenssais ja
mihe vaa. Mutt sillo Alestuvan Kalle sano nii äkist:

"Olkka ny hilja, nii saara jenes."

Nii siält könse taas flikoi ja poikki ylös ja laolo' tullesas jotta
simmost ruakotont laolu. Vaikke se senttä mittä nii ruakotont ollu,
sitä pruukatti joskus purppuri härsysäki laola' sillon kutte harmunikka
ollu.

Siin samas tul taas joku valkjan tyä ja paisko sihe ison kasa ja huus:

"Ens tiista o helatuarsta ja sitt o maelma lopp, sano entinen papp".

Niin kaikk entine väki vähä sahtaus, ja he rupesi' kutiteleman, ku ne
vaskjolaise' siin nii mylvisi.

Mutt taas siält katavitte joukost juaks joku, se ol joku niist pikku'
trenkeist ja huus:

"Ny' tule piru paatti ja kaks ruuhe, ku noi halvo' tuli' toho ny juur
larotuks ja ny' Kestalo isänt ja Juhani-faar könsivä mekke pitki ylös."

"Flika, flika, menkkä pian pakko", huus naapurin Kalle Kestalo
flikoill. Sitt ne isännä' tuli' siält ja huusi hyvä ehtot koko väell.

"Kyll mää sitä meinasi ett tänn paremppi ihmissi kans tule ku mee
oikken kauni valkja laito", sano Alestuvan Kalle.

"Komja o ain", sano Kestalo isänt, "halvoivaa ikä Aaprahami alttaris.
Ja pässikin penssas, vaikk o sarvetoine ja koljalkane" ja siin samas
isänt nappas se Mati hakotuki siält penssast ja pan seisoma valkjan
pääll. Ku flika' se huamasi, ette pappa ollukkan pahall tuulell, nii
heekki uskalsi jo tulla liki. Niin kaikk rupesi' tulema nii rohkiks ja
rupesi' sitt vaa ikä tuttavuut tekemä niitte isäntien kans ja jolla ol
viinpottukin poves ja hää rupes niill ryyppykin tarjoma. Mutte hee'
sentä ottanu mutt ku istusi' sitt vaa sinn väe joukko. Kestalo isänt
sano:

"Kyll tää oikjastas simmonen kaunis tapa o ja se o jotta simmost vanha
muisto kans." Nii sitt kaikk tuli nii hohkesas ja rupesi' sanoma:

"Jaa'a ruvekkas tee meill selittämä mikä meinink tämmösill oikke o."

"Niin kyll mää ole vähä huan profeetaks", sanos Kestalo isänt, "mutt
muu isoisän kuminkin praakas hene luulotas, ett se piräsis olema sitä
muisto kun Piatar kiäls Jeesukse ja siin ol valkja, ku hää lämmittel.
Mutt sitt mun tätivainan ol siin uskos, ett se merinteeras sitä, ku
Vapattaja astus Öljymäe vuarelt ylös taevas."

"Nii oikke", sanos sitt Juhani-isänt, "ett kyll siin voi ollakki joku
simmone alku, ja ihmise ova' kans simmossi, ett mihe hee vaa ens
tottuva, nii siit ei he' sitt taas helposte luav."

Nii Kestalo isänt sanos:

"Jaa kyll mar mee' taas jo lährenki, kyll mee jo aikan ole ollukki
helavalkjall." Sitt ne läksi ja kaikk tuli niinkun kimalaise ja sanosi':

"Kun pahon pelkkä, nii hyvi selkki."

Sitt ruvetti uurestas ajama valkjas niit halvoi, ku ol viäl siäll
penssatten taka ja krisui, nii ett tul ilo oikke ylimilles.

Mutt sitt Kustava sano ett:

"Kyll tää ny vaan tiättä jotta erinomast, ku meijä isänt on tullu' tänn
helavalkjall ja ei hän koska enne ol ollu."

"Nii se läks ny' kaikk siit, ku se Lintelööv ol meill", sanos Lempi,
"ja ei hän kehrannu' punssi juara ja ei nukkunu' sitt ja kaikk fiiraus."

"Mutt se ol vähä hyvä asja, ette se huamanu noit halvoi tosa", sanos
Patur.

"Älä siin uskos ol, ette see huamanu", sanos Jus, "huamas oikke, huamas
oikke, ett sanosiki hää jotta ett siin halvoi o."

"Mutt mitäs näist maallisist", sano Hessu ja pist oikke aika katava
sinn valkja ja taas tul kova pritin.

"Jaa'a, kyll se o simmonen paikk, ett kyll meijän täytty lehte pois,
ennenku aurink nousse", sanos Lempi.

"Nii oikke", sanos Mari, "ett se piissa jo mitä piikoilt saara."

He läksi menemä, ja sitt ain vaa vähä erältäs jokane omall haaralas.

       *       *       *       *       *

Piika ja trenki meni' sitt luhtisas ensmäst yät makkama. Ku he oli
muutaman tunni maannu, nii ämänt kopist flikoi lypsämä. Trenki' sai
maatta' suurukse ast, nee' kutte hevosten kans ollu mittän tekemist.
Sitt ku syätti suurust tosa yhreksä aika nii isäntäkin tul tuppa
väkketäs kattoma. Isänt sanos ett:

"Voikos kukka ny' kirkko mennä, kun koko yä o niin kollattu." Matt
sanos sihe sitt:

"Nii ittestäs hyvä ihmine asja arva." Isänä suu men vähä naorun, ku hä
huamas ett Matt hent vähä pistel ja sanos:

"Niin kun toi Juhani-isänt o niinku naskal, ku se o vähä ryypis, ja se
sai munkin tonn meell viätellyks kiippemä, vaikk ol se sentä mukavaki,
ett mää se huamasi, ette nee' kantelemise mittä valhei ollu, ett kyll
siäll nyyki vaa meijä halvoi palo."

"Jaa mutt kyll tee ite' sentä oli' kaike hullump, kun tee luuli Mäti
hakotukinkin pässiks ja nosti' se sinn valkjan pääll palama", sanos
Alma.

"Noo", sanos isänt, "ku se kerra sinn ol traijattu, niin kyll mar se
kuminki ols poltettu."

"Jaa kyll ne ova nii merkillissi, ku niitten kaikk pittä huamamanki",
sanos Matt.

Se jutt loppus sitt vaa simmotti, ette siit tullu mittän piremppä poru
täll kerrall. See ol simmost ku jos pata ols kattela soimanu, ku yht
must kylk ol kummalaki.

Kirkko siit sitt läksi simmose vanhema ja lapse, mutte nuart väkke ollu
helatuarstan pal Halikon kirkos ja niis luhtesas nee' sitt tavalisest
oli' koko helatuarstan peevä, oli vähä väsyne, joku ol nukkunu, jollan
trenkill ol vähä viinaki ja pistoovas sitä naapurin trenkeill ja siält
luhtist kuulus välist simmost piänt laulu hyrinä.

Nii ja simmotti se sitt tavalisest loppus se helatuarsta. Ehto sentä
välist mentti sinn meell, vaikke niittä valkja tehty, mutt mentti vaa
sitä mäkket kattoma, siin miäles kuminki, ett siäll nähtin tuttavi
ja joskus siäll pistetti vähän tansiksikin, ku sattus tulema hyvä
harmunikanpelaja. Se tanssamine siäll Pepalo meell loppus kuminkin
ku Juhani-faar anno sill nimen kiimatori ja sitä sitt vähä niinkun
kavatetti.




4. HELUNTA.


"Niin oikke", sanos Kestalo isänt, "ny' tule taas se heluntaki."

"No mitäs siit sitt", meinas ämänt, "kyll niit mont heluntat jo
on tullu."

"Kyll nii, mutt enne maelmas pruukatti vaa sano ett:

    "Tule taas se herttane helunta,
    ku nuarell vihrall vihrellä,
    tyttäre' kotin tuleva
    ja munaprotti keitetä."

"Mitäs se mittä enne maelma tarvitte, meina mää tänä vuankin taas yhren
tiu muni mäskätä", sanos ämänt sihe.

"Nii mutt se pettikin tänä vua", sanos Matt, "ku sanota, ett tänä vuann
tule nahkahelunta, ku ol pirttipääsjäne."

"Ei simmose vanha' paavi mittän tiär", räiskäs Mari, "ett ku nyyki o
niin kuum jo, ett hiki tippu joka karva nokas."

"Niinpä, sitäpä määki meina, ett se pettä ny, kun pääsjäne ol kans
melkjäst yht kuum ku nyyki."

"Nii ol se hyvä ett ilma lämpys", sanos Jus, "jos tämmöst ols piisanu,
nii mää olsinkin tänäpehton tahtonu sijan tuppa jelle. Ole mar mä
tään pualtoistviikko niin paleltunu, ett hamppa ova helisny' siäll
luhtisänkys."

"Voi paha kurk, tommostaki juttu", sanos Mari, "kehta jutellakki nuar
miäs parhamallas, mutt ku o nii laisk miäs ette viit flikastamanka
mennä, makka siäll luhtisänkys vaa, niinku sika pahnois.

"Ei prunkat puuron kans leippä", sanos Jus.

"Nii oikke, see ku syä puuron kans leippä, see on pualhull, ja see ku
pautten kans, see on kokohull", sanos Kustava.

"Nii mutt ei sunka tee ol paleltunukka", sanos Hessu sihe, "kun tään
pualtoist viikko on teijä luhtis keiny' poikki niinku säkki myllys."

"Kuulkkas tommost Hessu hassu Halikost, ku valhettele juur päi silmi",
sanos Kustava.

"Mahtaks se nii valheka sentä olla", sanos ämänt, "ei Hessu valhe
jälill ol juur pal päästy."

"Ei mutt kyll hää nyy sentä juttele vallan pilkka."

"Ei niin piänt pilkka ette tott toinen pual", sanos Alma.

"No ol sää ny hilja, es sää simmosten pääll mittä ymmär", sanos Lempi.

"Kyll mää yskä ymmärrä, vaikke mä' kröhi' taer", sanos Alma ja men pois
tuvast.

Sitt Hilma juaks pirtist tuppa ja sanos ett:

"Kyll saun o jo valmis, ett jos kuppari tarvita, niin kyll mää mene
hakema."

"No oleks sä ny laerolas", sanos ämänt, "kuka hull ny juhlaatton
kupparsauna mensis."

"No sitt onki mukava, ei mittä muut ku saa mennä sauna vaa, ja täsä o
ne uure vihra' ku mää olin pärät niit lauvoniitus tekemäs."

"Kyll näkky kans ett ova' sun tekemiäs", sanos Lempi, "kosk vita' koht
helttivä."

"No em mää niit simmotti os tehrä' ku sää", sanos Hilma.

"Nii mutt, ku sä ole nii laisk kans, ette sää viit ja ek sä muist
sitäkin ku Matt sano, ett nuare ihmisen täytty ol niinku väänetty vitt,
ett sen täytty taippu mutte taittu, ja su vihrasittes ova simmossi ett
taittuva mutte taivu."

"Juu ja nuara noihin täytty panna", sanos ämänt, "ett hajova ne muuton
koht." Hilma men ottama Matin kaapist simmost hampuspintarin punet, ja
sitt he rupesi niit Lempin kans yksis neuvois piuvama.

Ku he siin sitt juur tuhtasi niitte vihtatten kans, nii Juhani-faar tul
pyytämä ett jos heijä väki pääsis kans meijä sauna.

"Kyll sinn tulla' saa, kyll siäll löyly piissa, vaikk huamelta' saakk",
sanos ämänt. Sitt faar otta siit yhre vihra ja ruppe syynämä sitä
sitoust.

"Kylläpä o luja."

"Jaa jaa", sanos Lempi, "lujapa se kruunukin tahto, kosk o raurasta
porti ja visasta vahri."

"Misä sää simmost kuullu ole", sanos faar.

"Kerra yks simmonen kulkkevaine äij juttel, ett Turu linnas ol kerra
yks nii rahkoarpine vaht ja yks simmone fank, ku ols pois juur pian
päässy linnast, nii hän kattos viäl sitä rautportti ja sitä rahkoarpist
vahti ja sitt henen täytys sano ikä kiusall — vaikk kyll hää meinas,
ett hää siit viäl jää linna: 'luja se kruunu tahto, ku o raurasta porti
ja visasta vahri'."

"Vai nii, vai nii", sanos Juhani-faar, "ett kelppaks rahkoarpine
linnavahriks, vaikke se pirull kelpp".

"Kyll mar pirull sentän kaikk kelppava, vaikke se kiirut pirä", sanos
Matt.

"Ei kelpp", sanos faar, "ett siit o simmonen tavaline sanantapa: 'es
sää mull kelp, sano piru rahkoarpist'. Niin kyll niit o sanantavoi
kaikelaisist asjoist. Joku sano tommosist vanhoist ämmistäkin ku ova'
kovin pahoi ja vanhaks älävä, ett kutte tommone jo kualekka, ja sihe
usse sanota, ett' Jumal ei pirä' kiirutt, mutt piru tiättä ain saavas'."

Ämänt taas sahtautta heiti juttus, ku hän tul saunast koti ja sanos:

"Ei tee yhtikä välit, vaikk o suur juhla-aatto, ku rämä' kaikist
fankeist ja piruist."

"Jaa ei mee ol ollu' saunas viäl", sanos faar, "kyll siäll sitt
puhtaks tule kaikist pahoist juanist. Kirkk ja pirtt ova yhtläise'
puhristushuane, kirkk puhrista sialu synnist ja saun ruumi."

"No menkkä ny vaa sanoma muarill, ett tee' pääse' sauna, meijä muu väki
saa mennä' sitt päräs." Mutt Mari räiskäs ett:

"Ei sunka mee vaan tommosse sauna men mihen tommone äij mene
ensmätteks, kyll tommosell äijäll o aikka olla vaikk koko yä."

"Nii mutt se o simmott kans, ette Mari ol hyvä mennä jelkke
yhreksä sauna, ett siäll parkuva' piäne' poja' pirtin permano all
heluntlaovanta."

"Siunakko sentän tommost äijä", sanos Mari.

"Nii", sanos Kustava, "ain hää juttele niin kamali, ett oikken karvoill
kei."

Sitt faar otta köppis ja lehte töpöttämä, mutt hää sanoki, ett hän
tulekin kaikke viimitteks, ett see henell meininkiki ol.

Nii Alma tule sisäll, ja henell on kaks perunkoppa keres, toises on
kuusenkasvatuksi ja toises lehti riivitty.

"Mitä sull ny o", sanos Jus.

"No eks tee siit ny viäl tiär, eks Vaskjoll tämmöttin pruukattu."

"Ku sä simmossi kysykkä, mitä Vaskjon tollo' sitt tiäräsi", sanos Mari.

"Kyll Vaskjoll kans pruukatti juhanneksen peevän tommotti lehti räppi
ja tuattin koivui kokonaskin tuppa."

"Niin tääläkin pruukata mutt heluntan pruukata vaan paiska' permanoll
lehti ja kuusenkasvatuksi."

"Jaa huame onkin taas äijä olla' trenkinä", sanos Hessu, "ku on lehti
permanoll ja munaprotti pööräll."

Isäntäkin taas tule, hää o ollu saunas, o simmottin paitahiholas ja
sanos siin sitt:

"Menkkä ny' kaunist luhtisas, ette tee men mihenkän pitkin kyli
juaksema ett huamen täytty kirkko mennä."

"Mitä se kirkomeno ny huame nii välttämätöne o", sanos Mari.

"Niin kyll see sull ols välttämätöne joka pyhäki istu' kirkon penkis ja
ei yksinäs heluntpeevän, ett sää jottan tulsi' tiätämä."

"Jaa, sanos Mari, mitä vaste heluntjuhla piretä", meinas Alma.

"Kyll mää ny vaa see verran tiärä", sanos Mari.

"No sanos sitt."

Mari vähä äpäle, mutt sitt hää räiskäs:

"No sitä vaste, ett tiäretän kenell on kaiken paremppi kanoi."

Sitt tule aika naor, koko talo väki naora, Mattiki viäl naora hyssyttä
vaikke hää juur tavalisest pruukk naora. Isäntäki naoratta, mutt hän
kysys sentä viäl Marilt:

"Kuinas se siit tule tiätämä."

Mari o jo niin pahall pääll, ku simmotti naoreta, mutt hä sano sitt
sentä:

"No kyll tee' see itekkin tiärä. Sanoko Alma, em mää viit sano änä
mittä."

"No siit vissi sitt", sanos Alma, "ett kenell on kaike sakjamppa
munaprotti."

"No siit juur", sanos Mari ja kiärs kraaku vähän kiukkusest totto.

"Jaa'a kyll o vähän tiatto", sanos Matt, "kyll Minne taitta tiättä
parema, vaikk kei vast neljät."

"Jaa mutt täytty kohetta", sanos Alma ja huus Minnen tuleman kamarist.
Minne tule sitt ja isänt kysys ett:

"Mitä vaste heluntjuhla viätetä."

Minnell mene sorm suuhu ja hää ruppe hunterama, mutt sitt hää sanos:

"Em mää tiäl, em mää tiäl, mutt Alma on tanonu, ett..."

"No mitä se o sanonu sitt", sanos Matt.

"Ett ett pyhä paha paha henk tul tualitten pääll."

Sitt meinas taas tulla naor, mutt Alma räiskäs:

"Eipä se simmott ollu, mutt kun pyhä henk apostolitten pääll."

"Siin oltti ", sanos isänt, "kyll Minnell vaa sitteki ol pare tiato,
ett henell ol jelje vaikke ollu jenest."

"Jassoo", sanos ämänt, "kello onki ny jo yhreksä, pankkas flika' puuro
pööräll vaa ett päästä maat."

"Nii oikke", sanos Jus, "maat taikk matkan taikk Harjula naurismaaha
varkkas."

Lempi kanno oikke aika farin kriiskryynpuuro pöyttä.

"Oho", sano Hessu, "ku me' toinkin taas mänttä, niin kyll me maatta
voi".

"Niin oikke", sanos Jus, "puurvatan kans sanotanki oleva helpomp
maatta' kun perunvatan kans."

Sitt miähe meni' pöörä ympärs vaa, oti' puuluskan korist ja rupesi
vätelemä ikä ennenki vaa. Ku he' sai' syäryks, nii Hessu sanos:

"Ja ei sitt muut ku luhtisänkky vaa, nii ett hänt oikjana o."

"Nii ja kyll mee' kans täält pian tule, mutt noi astja ova viäl
pesemätt ja täytty lypsyastjakki viäl virutta."

"Menkkä tee muuto murhett maat vaa", sanos ämänt, "kyll oma flikakki
saava nee' pestä."

Mutt Kustava sanos ett:

"Kyll mä toin para sentän pese, see o niin karttunukki, ette sitä
vähill vaevoill puhtaks saakka."

"No Lempi vika, mitä hä liikut nii huanost, kyll henell aikka o sitä
kraappi vaikk huameltta' saakk."

Mutt ei Kustava sitt see enemä ämänä juttu kuutellu, mutt ku sai
huiskun kettesäs ja rupes patta pesemä. Ja yksis neuvois kaikk tällätti
reera. Sitt vast meni jokane yäsijalles, iso' flika vintt'kamari, Matt
toissen tuppa, piika' toisse ja trenki' toisse luhti ja isänt ja ämänt
lastes kans tupakamari, jokanen pani oves lukku ja vissi hee' sitt
pysysikki se yä omall sijalas.

       *       *       *       *       *

Mutt kun kell tul nel, nii tul uus hopp. Sitt komppuleeratti flika'
taas lypsämä ja Alma lehmi ajama laitumell ja sitt laitetti simmonen
tavaline suurus, kun pyhäpeevin pruukatti muutonki laitta. Hunteratti
ett kuka kirkko mene ja päätettä ett Kustava ja Mari saava mennä ja
Hessu kyytti, ja nii hee menikki sitt, ja oma' flika' sai vaskoi mennä
juattama ahtes. Hee viipisi' siäll ahtes sitt melkjäst niin kauva, ett
kirkostakin tultti, ja sitt ku he' tuli, nii heitill oli' kaikill iso'
kukkaspuketi' keres, ku siäll ahtes kasvo munelaissi kukkassi. See ol
oikjastas vaskhaka, mutt sitä kututti ahteks kans, ku se ol simmotti
aviopellotte all. Siäll ol tervakukkassi, lehmäniisäi, härjäsilmi ja ol
siin vähä rentukojaki ympärs ja vähä kastheinä joukos. Nee härjäsilmä
olikki simmossi kukkassi, ett niist pruukatti tavalisest onnet koetell
ku väretti noit hetuli yks ärältäs pois ja sanottin: 'papp, lukkar,
kirst, talonpoik, tolppar'. Niit veretti järjestäs ja se ku jäi
viimitteks nii sitt sai se arvose miähe. See kun tori pelkäs, nii silt
sai sitt kans tiaron ku vät niit hetuli ja sanos: 'ei tori, juu tori,
kyll tori, saa tori' ja sitt ol hyvä jos jäi viimitteks 'ei tori'.

Ämänt o ny' keittäny munaproti valmiks ja rupes paohama vähä flikoi ett:

"Kui tee' siäll ny' taas niin kauva oinasteli' pitki Vaskhaan keroi."

"No hee vissin kätteli vaskoi ku ne oli friiste", sanos Matt.

"Niinpä", sanos Alma "ja mää jo meinasinki, ett kyll mää sentä olsisin
pal miälemi vask ku ihmine."

Nii isänt vättä sitt suus vähä naoru ja sano:

"No mitä vaste sä sitt vask pal miälemi olsis."

"No sitä vaste, ett nee' saava' siäll vaan kipata' kukkaste joukos ja
ei ol koska mittän torin pelkko."

"Voi voi kyll heitill on taas heitin pelkos, ja ku hee' hyppävä aera
yli toise maan pääll nii ei sillon piis änä torika, pannan pian pää
poikk.

"Niinpä, mutte mää teksis simmost."

"Nii oikke", meinas isänt, "mutt ihmisell o juur kans samalaine, kunne
tee vaa mitä kiäletä, nii ei ol koska mittän torin pelkko, enemmän ku
vaskalaka."

Mutt siin samas ovi aukentu ja Mari tule sisäll ja huutta:

"Tervessi kirkost."

"Kiitos vaa", sanos isänt, "no kyll sä ny jo tiärä."

"Kyll mä tiärä, kyll mä kuuli, mutt mä tiärä seen kans vähä hyvi, ett
se papp valhettel."

"No mitä se nyy ols valhetellu", sanos isänt. Hessu tul samas sisäll
kans ja sanos:

"Ei Mari mistän tiär, hää nukkus koko aja, ett pää nuakkus niinku niska
ols katkenu."

"Pir sää ny suus kii", sanos Mari, "kyll mä ny vähän torkkusin, ku mä
nukkusi menne yän nii huanost, ku ne Jokikaustan poja' koliasi yäll
niin taitamattomasi seinän taka."

Kustava kärkis kans jo sisäll tuppa ja sanos:

"Tervessi kirkost". Sitt Mari kysys Kustavalt:

"Kuulikkos Kustava teekkä mittä simmost humaust, vaikk papp nii sano ja
tuulispääst ja mist se puhus, mutte mää vaa simmost kuullu, ei nähny."

"Jaa ett se ols nyy kuulunu vai", sanos Alma.

"Nii ny ny", sanos Mari, "ny' papp simmot sano."

"Jaha", sanos isänt, "kyll mää ymmärä, ett Mari on taasenki ollu
haa-aeran taka, ku muu ova haas ollu." — — —

Ny' tälletä sitä pualpeeväst ja o sitä heluntamuistoruakka ku Mari
miälest heluntat viätetä. Pööräll tuatti sitt kans nisust kakku, voit
ja juusto ja palvattu liha.

Kaikk meni' paikolas istuman pöörä ympärs, miähe' pöörän taa penkill,
flika' sitt pitkäll tualill pöörä ette.

"No no", sanos isänt, "jourutas ny vaa Mari juhlatas pitämän, toise'
pistelevä muuten pohja."

"Niin kyll mutt kun tost kirkomenost o simmonen kiusaus ku nyyki o, ett
piaks kalus mun kantpään auk."

"Se o oikke", sanos Matt, "ei pässi opetett, voitelisi' kans joskus
piaksus, ette nee olisis niin kova ja kroppaune."

Mutt Mari o vaa niin paholas ja sanos:

"Jaa em mää koko suves tommossi piaksui tarvittis ilman kirkko."

Sitt hä solmis piaksus yhte ja paiskas porston kontturi niät kolat ja
sanos ett:

"Olkka siäll, ei mää teitti ennen tartt ennenku lunt maahan tule." Sitt
hä lopultakin pääs syämä. Ku hää ei ollu' koska enne munaprotti syäny,
nii ei hää hualinukkan toissi ruakki maista, mutt lykäs vaa luskas
munaprotti. Mutt sitt ku hää ol pistäny' suuhu nii leuk lakasikin koht
keikkumast.

"No no", sanos isänt, "mikäs nyy' tul. Miltäs maista."

"Jaa" sanos Mari ja heit luskas pööräll, "see kun kananpaskast tykkä,
see syäkkön tota, mutte mää vaa hual." Sitt hää nappas kettesäs oikke
suure sialihankappala ja sanos:

"Tää o äijä."

Kaikki pakkas sitt taas vähä naorattama ja isänt sanos:

"Jaa kyll sää ole yht pimjä heluntan tavost ku munaprotti maust."
Jokane lakas syämäst ja ämänt sitt ihmettel ett:

"Eipä ol keneläkkä oikken tehny' kauppatas se munaruakk."

"Ei kyll se simmone o", sanos Jus, "ett kyll perunpuur on poikka."

Ku hee oli' peevälist syäny, nii ol tavalisest simmonen tapa ett mentti
luhti. Sinn tul naapuritten piikoi ja trenkei kans. Joku sitt tälläs
ittes maat ja nukkus ja sattus joskus nukkuma ain ehtos saakk. Jolla
ol kortikki felis ja hee' pelasi vähän korttiki salapitte. Oma' flika
meni' taas vintkamari ja sinn tul naapuri flikoi kans. Siäll he rupesi
hunterama ett mihen kiikull tänäpehto mennä. Sitt meinatti ett kyll mar
se on paras ett mennä Markun kiikull vaan, ku se on tosa kaike likempä.

"Nii", meinas joku joukost taas, "ja kyll sihe sitt taas väkke kokou."

Ja ku ehto tul niin tosa kahreksan paikoll rupesiki laulu kuuluma
Markun kiikun pakalt. Sitt lykätti vintkamari akkon auk vanhan tava
jelkken kun tiätti ette mihinkän kiikull sentä uskalet mennä. Ja
ensmäne laol oliki sitt:

    Laolusta, laolusta lakkini viätiin,
    vaikke mä laolanukka;
    sanotti flikkoja halavas,
    vaikke mä halanukka.

Mutt sitt siäll ol joku simmone joukos, ku rupes tahtoma ett mennän
kiikun kans ylitte orre ett:

"Mitä te maksa, jos mä menen kymmenen kertta yli orre."

Nii Marku isänt meinas, ett mitäs tost ny' sitt nii suuri palkinoi
tahrota, ett kyll hääki sitt piänen punsi antta. Se oliki sitt nii
miälpäräne lupaus, ett sitt ol munt ku ols tahtonu' kohetta. Mutt siit
sitt ruvetti risaman, kun kiikk ol niin täynö niit kun tahro kohetta,
eik niit ols saanu' pois tulema. Nii Jus sano ett:

"Kyll mä teitin pois saan tulema" ja ott nalkin pois kiikust. Sitt tul
simmone äläm: flika' huusi' 'siunakko, varjelkko', toise' taas ett
'seisot ny jo', ja siin samas kiikk ol juur tyhj. Ja sitt ne rupesi'
kohettama. Ensmäseks Jus ja sitt niit ol ussemppaki simmost nuaremppa
poikka, ku rupesi' kohettama, mutte nee' päässe'ku yhren taikk kaks
tai ei sitäkä. Marku isänäll ol nii lysti, kutte kukkan päässy. Ja ne
muu, niit ol vissj viis taikk kuuskymment henkke, istusi nii hissuksi
siin sitt vaan kiiku ympärs. Kun keli rupes tulema jo ykstois, niin tul
kauvemppa Kyröläissi ja Jokikaustalaissi, ja sitt Marku isänt rupes
pilkka tekemä ja sanos ett:

"Meijän kyläs o sitt vähä huanoi miähi, ku mää lupasin punsi antta, jos
joku mene kymmenen kertta yli orre ja ei kukkan päässy."

"No ei ne sitt hulluspitte olekka huanoi miähi", sanos Paturi isänt,
hyppäs kiikulaorall ja kiärs viistoist kertta ympärs ja sitt hä rupes
Marku isänält punsi pyytämä. Mutt Marku isänt ol niin pal kotossilmäne
ja sanos:

"Em mää muill luvannukkan ku omankyläläisill."

Mutt sitt Paturi isänt men sinn katavitte joukko ja komphoijas siält
viinpotu, he oli' se felisäs tuanu. Marku isänt huamas se, — mahroks
hene ruveta miäl tekemä — ja sanos:

"Kas kun teitill o viäl ryypi ainettaki felis."

"Ja se o ain hyvä, kun tule omilas toime", sanos Paturi isänt ja ol
vähä vihanen, kutte hää sitä luvattu palkintto saanu.

Simmotti siin kiikun pakall se yä sitt taas men ain aurinko noussu'
saakk, riireltti ja oltti välill sovinos taas, kiikutti ja laoletti,
ja em mää tiär kummott see sitt lopult ol keiny, mutt ku mää aamull
häräsi, nii ol simmonen tohin, ette Markun kiikun pakall ol änä kun
tolpa jeleli, ett mihen kiikk o mahrettu viär. Kestalo isänt ol sitt
nii ilone ja sano ett:

"See vast miäs on, ku sen kiiku o rikkonu, ett sill hääki sitt punsi
annas."

Ku sitä sitt juteltti' heluntmaanantan tosa suurukse ajos, niin Peltola
tul meill ja juttel ett:

"Ova ne' poja' sentä viiteljäi, ku määki näin tänäphuamelta varhan, ku
Ammakon poja' traksisi' tota Markun kiikku Ammakoll." Ja se oliki se
viiminen papuruakk sitt Markun kiikull, kunne isäntäkä sitt änä antanu
uutt tehrä. Siit o ny vissin nelkymment vuat aikka, mutt se nimi o vaa
viäl jälill ett se on kiikunpaka.

Vanhema ihmise oli' siit sitt nii ilossi, mutt nuarema oli' simmotti
vähän tuiskelas ja sanosi':

"Kyll niit toissi o, mennän tänäpehto Villikkala ett siäll on pal
pareki, siäll on kuushaarane ja o niit Kyrösäki usjamppi, mutt ei sinn
viit oikke mennä', ku siäll o niit tappelpässei.

"Ja mutt mikä siin mahta olla", meinas Jus, "ku ne' kyröläise ain
vihava' talolalaissi."

"No eks sä siit tiär", meinas Mari, "kun Talolas on pal kaunemppi
flikoi, niin pojill tule ain keskenäs riit."

"Nii", sanos Lempi, "ett ymmärrä' sä see ny, ett meijä Marist nee'
tappeleva."

"Haistaka huisku", sano Mari, "se on simmost pilkka, mutt jos mää sano,
mist ne' tappeleva."

"No sä sanosi jo", sanos Alma, "ette kuuroll kaht saarna saarnat."

Sitt isänt tul taas tuppa, ja kaikkitte suu men ikä lukku. Hee rupesi'
sitt taas hunterama siit kirkkomenost. Oma' flika kesketti sitt kirkko
menemä, ja Matt men kyytti. Miäleläs hee sinn sitt menikki, hee' sai'
siäll taas kaikk tuttavas nähr ja kuulla', kummottin toisis paikois ol
helunta menny. Siäll sitt tul usevamppa käsky, tansejaki ols ollu munes
paikas jos vaa ols tahtonu mennä, ja see menikin ku uskals.

Simmott nee helluntpeevä' sitt kulusikki, ei tullu yhtikä niin pal
luetuks ei veisatuks, kun talvisin juhlill. Mutt raamatuselityksi
sitt sentä ol melkjä joka ehto jossan talos. Ku Halikos ol sillo ain
tavalisest kaks pappi, jolle toinen käriny, niin toinen kärkis. Sinn ol
sitt lupa mennä, ei kukka vanhema' kiältäny lapsias raamatuselityksill
menemäst. Mutt siinäki he' peti ittes, munt flikka ja poikka, ku he
esti' kiikun pakall menemäst, träffasi' toises raamatuselitykses,
vaikke he' siälläkä uskaltanu' puhuman keskenäs mennä, mutt kattomist
ei voinu estä.

Simmose sorttissi ne helunta oli, vähä muuttelevaissi kyll eri vuasill
mutt hyvin pal vaa samantapassi.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HALIKON HAKONISKAT 2 ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.