The Project Gutenberg eBook of Aurelia
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Aurelia
Itämainen kuvaus Kristuksen ajoilta
Author: Hilda Huntuvuori
Release date: November 18, 2024 [eBook #74760]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Otava
Credits: Tuula Temonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AURELIA ***
language: Finnish
AURELIA
Itämainen kuvaus Kristuksen ajoilta
Kirj.
HILDA HUNTUVUORI
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1924.
"Autuaita ovat murheelliset,
sillä he saavat lohdutuksen."
I.
Aurinko painui juuri Välimereen. Lyhyttä hämärää seuraa tumma, pehmeä
itämainen yö. Aurelia nojasi väsyneesti päätään leposohvan pielukseen.
Yläkerran pylvässalista oli seinäverhot vedetty syrjään, ja Aurelian
katse harhaili Välimeren tummenevalla pinnalla. Tähti toisensa
jälkeen ilmestyi yön taivaalle antaen suurelle ulapalle ihmeellisen
hämärhohteen. Satavuotiset Liibanonin seetripuut huminoivat. Ne
kertoivat yön hiljaisuudessa lapsilleen pyhää salaisuuttaan: Meidän
isistämme rakennettiin kerran Herran temppeli!
Mutta Aurelia ei kuule seetrien salaisuutta, ei huomaa illan ihanuutta,
vaikka katse harhaileekin öisen ulapan yllä. Ah, hänen silmiensä edessä
on toinen kuva: Rooma, ikuinen Rooma ja murheen muistot siellä! — Sitä
kuvaa hän oli paennut tänne itämaille asti. Mutta kuva seurasi mukana
— muistot elivät. Miten selvänä nytkin kaikki oli hänen edessään: Hän
on Rooman ylhäisimmän ja rikkaimman perheen ainoa tytär. Ylhäistä sukua
oli Antoniuskin, vaikkei hän ollutkaan rikas. Lapsena he leikkivät
aina yhdessä. Tulivat sitten aikuisiksi. Miten hyvä oli Antonius
aina! Jo lapsena oli hän, Aurelia, aina luvannut tulla Antoniuksen
vaimoksi, ja isä oli hymyillyt ja nyökännyt hyväksyen päätään. Mutta
sitten isä kuoli äkkiä — äiti oli kuollut jo Aurelian pienenä ollessa.
Aurelian rikkaus ja kauneus tuli kuuluksi kautta Rooman. Ja eräänä
päivänä saapui itse prefekti kosimaan. Prefektin komeus häikäisi
Aureliaa. Miten suurta istua hänen vierellään sirkuksessa, katsella
gladiaattoritaisteluita amfiteatterissa, kulkea foorumilla, tai ajaa
Palatinukselle keisarin luo! Ja Aurelia antoi prefektille myöntävän
vastauksen.
Antonius tuli illalla. Aurelia ruokki lintuja puutarhan suihkulähteen
luona ja kertoi kihlauksestaan näköjään välinpitämättömästi. Antonius
ei sanonut sanaakaan, vaan kääntyi, läksi, meni ja syöksyi suoraan
Tibervirtaan. Kuka voisikaan kertoa Aurelian surua. Ah, sydän itki
verta! Miten äärettömästi hän olikaan Antoniusta rakastanut — nyt vasta
hän sen oikein käsitti, kun Antoniusta ei enään ollut. Prefektiä hän
ei laskenut silmiensä eteen. Epätoivossaan uhrasi hän suuria uhreja
kaikille jumalille Pantheonissa. Sitten hän aikoi Vestan neitsyeksi,
sitten Isiksen naispapiksi, vaan ei mistään apua. Lopulta täytyi hänen
jättää koko Rooma — hän ei jaksanut kulkea siellä muistojen paikoissa.
Ensiksi hän pysähtyi Ateenaan. Ah, sen ihanuus viihdytti hetken,
mutta vain hetken! Muistot elivät, ja hän pakeni Vähään Aasiaan.
Sieltä sitten yhä eteenpäin, kunnes vihdoin tänne Liibanonin rinteelle
rakennutti hienon, roomalaisen huvilan. Mutta kuva seurasi mukana
tännekin: Oi, Antonius ja Rooma, ikuinen Rooma! — — —
Aurelia heräsi muistoistaan, kun tummaihoinen orjatar levitti kevyen
vaipan hänen ylitsensä, yö kun viileni. "Asetanko jo seinäverhot
paikoilleen?" kysyi orjatar.
"Ehk'et aseta. Yö on niin kaunis. Katselen vielä hetken, ennenkuin
autat minut yölevolle. — Luukas ei ole kai tullut?"
"Ei", vastasi orjatar lyhyesti ja poistui hiljaa.
Puutarhan pimennossa alkoi orja soitella luuttua. Ennen oli tuo soitto
tuottanut Aurelian surulle lievitystä, nyt tuntui tuska vain
yltyvän. — Antoniuskin oli soitellut luuttua, kun istuttiin iltoja
atriumissa. — — —
Alhaalta tieltä kuului askeleita. "Se on Luukas", ajatteli Aurelia ja
nousi istumaan. Samassa ilmoitti orjatar Luukkaan tulleen. "Saata hänet
tänne ylös", sanoi Aurelia ja hänen äänensä ilmaisi odotusta.
Siinä jo seisoi Luukas. "Tapasitko suuren opettajan?" kysyi Aurelia
jännittyneenä.
"Tapasin kylläkin", vastasi Luukas vilkkaasti, "vaan en saanut
tilaisuutta puhella hänen kanssaan, sillä tuo suuri opettaja oli aina
äärettömän ihmisjoukon ympäröimä."
"Et nytkään tavannut ja sentään viivyit niin kauan", sanoi Aurelia
alakuloisena.
Mutta Luukas alkoi innostuneesti kertoa: "Vaikka en hänen kanssaan
puhellut, niin sainpa toki kuulla, mitä hän opetti, ja nähdä, mitä hän
teki."
"No, mitä hän sitten teki?" kysyi Aurelia.
"Niin tiedätkö, Kapernaumissa ja Galilean maassa ei liene enään
sairasta, sillä Mestari parantaa kaikki, jotka hänen tykönsä tulevat
apua etsien. Näin itse, kuinka hän aukaisi sokeain silmät, kuurot
saivat kuulonsa, rammat kävelivät ja spitaaliset parannettiin. Hän vain
ojensi kätensä tai sanoi sanan ja katso, kaikki paranivat."
Aurelia ei sanonut mitään, mutta ajatteli itsekseen: "Niin, tuo suuri
opettaja parantaa kyllä ruumiin sairaudet, mutta entäpä, kun onkin
sydän sairaana." — Vihdoin hän virkkoi: "Muistatko, mitä tuo Mestari
puhui?"
"Muistanko", huudahti Luukas, "minä sanon sinulle, Aurelia, ettei
kukaan, joka tuona aamuna kuuli Mestarin puhuvan, voi sitä unohtaa."
"Tuona aamuna, — minä aamuna? Puhu nyt, Luukas, niin että ymmärrän?"
"Niin näes, oli varhainen aamu. Mestari nousi ylös vuoren rinteelle, me
kaikki olimme alempana. Aurinko nousi kultaisena Genetsaretin järven
takaa, linnut lauloivat ja liljojen tuoksu täytti ilman. Mestari loi
katseensa yli äärettömän ihmisjoukon — meitä oli tuhansia — ja alkoi
miehekkäällä äänellään: 'Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän
on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat
lohdutuksen.'" — — —
Aurelia säpsähti. Mitä, murheellisetko ovat autuaita? Saavat
lohdutuksen! Kuka sen heille antaa?
* * * * *
Luukas oli jo aikoja sitten lopettanut pitkän kertomuksensa ja
poistunut. Mutta Aurelian mielessä eli vain yksi lause: "Autuaita
ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen." Mistä he sen saavat?
Jupiteriltako vai Venukselta? Ei, ei toki, eiväthän he mitään voineet
hänen surulleen Roomassa, vaikka augurit rukoilivat, uhrasivat. Mutta
kuka sen sitten antaa? "Saavat lohdutuksen!" Niin — tietysti hän, tuo
suuri opettaja, antaa sen. Miksen sitä heti huomannut! Nytpä tiedän.
Lähden itse hänen luokseen ja kysyn: "Herra, kuka antaa murheellisille
lohdutuksen?" — Milloin lähtisin? — Jo huomenna! Niin, huomenaamulla
auringon noustessa!
II.
Tyynenä, kirkkaana lepäsi Genetsaretin järvi aamu-auringon valossa.
Jeesus istui rantakivellä ja katseli lapsia, jotka leikkivät hänen
lähellään rannalla. Aurelia lähestyi hiljaa. Kun hän oli jo aivan
lähellä, kääntyi Jeesus ja sanoi: "Aurelia mitä etsit?"
Aurelia säpsähti melkein sanattomaksi, kun kuuli nimensä — mistä Herra
tiesi sen? Vasta hetken päästä sai hän sanotuksi: "Herra, mistä saavat
murheelliset lohdutuksen?"
Jeesus näytti vaipuvan ajatuksiinsa. Vihdoin hän nosti päänsä ja
hänen katseensa ja äänensä sädehti sanomatonta lämpöä, kun hän sanoi:
"Aurelia, rikoksesi annetaan sinulle anteeksi. Se paha, minkä teit
Antoniukselle, on ijäksi sovitettu ja pyyhitty pois."
Aurelian hämmästys oli vieläkin suurempi, kun kuuli Herran lausuvan
Antoniuksen nimen. Tuo suuri opettaja näki hänen lävitsensä, tunsi
hänen salaisimmatkin ajatuksensa. Ah, hän ei voinut olla tavallinen
ihminen! Ja aivan huomaamattaan sanoi Aurelia: "Herra, kuka olet?"
"Syntisten vapahtaja."
"Minunkin, vaikka olen tuottanut Antoniukselle kuoleman?"
"Sinunkin!"
Aurelia tunsi seisovansa ikäänkuin jonkun suuren, käsittämättömän
salaisuuden edessä! Mitä — suuri rikokseniko annettu anteeksi!
Murheko ei enään raastaisi! — Tuntui todella kuin raskas paino olisi
vierähtänyt pois, sairas sydän tullut terveeksi. Ja Aurelia sanoi:
"Herra, mikä on se voima, jolla saat niin suuria aikaan?"
"Rakkaus!"
Aurelia hämmästyi: rakkaus! — Niin todella: rakkaus! Sitähän maailma
eniten kaipasi, vaikkei hän ollut sitä ennen huomannut. Mutta hänellä
raukalla ei ollut enään rakkautta! — Vai oliko? Niin, ehkäpä hän voi
rakastaa murheellisia. Ja aivankuin hänen ajatustensa jatkoksi sanoi
Jeesus: "Aurelia, rakasta kärsiviä! Rakkauden käskyn täyttäminen on
maailmassa suurinta."
"Oi Herra, minun murheeni olet sinä ottanut pois, mutta mitenkä voisin
täyttää rakkauden käskyä, kun en enään voi rakastaa?"
Mestari hymyili: "Et enään voi rakastaa! Niin, sinä saat uuden sydämen,
ja siinä asuu rakkaus, joka ei ole kotoisin täältä alhaalta. — Näetkö
noita lapsia tuolla rannalla? Ne ovat kaikki orpoja. Ota yksi heistä
omaksesi! Totisesti minä sanon sinulle, joka korjaa tuonkaltaisen
lapsen minun nimeeni, hän korjaa minut."
Aurelian kasvot säteilivät, kun hän sanoi: "Herra, anna minulle kaikki
nuo lapset! Miten onnelliseksi tulenkaan!"
Jeesus huusi lapset luokseen ja sanoi: "Pienokaiset, katsokaa, tässä on
äitinne! Saatte heti lähteä hänen kanssaan uuteen kotiinne!"
Tämä oli lapsille niin odottamatonta, että he vain sanatonna katselivat
vuoroin Jeesusta, vuoroin Aureliaa. Vihdoin pieni kiharapää paitaressu
otti sormen suustaan ja sanoi: "Äiti ei ollut ihan tuon näköinen."
Mutta kun hän vielä hetkisen tarkasti Aureliaa, tuli hänen suuriin
silmiinsä kirkkaat kyyneleet ja hän kätki kasvonsa Aurelian vaipan
poimuihin sanoen: "Kyllä sinä sentään näytät äidiltä."
Aurelian sisimmässä liikahti jotain hellää, jotain ennenaavistamatonta.
Hän sulki lapsen syliinsä ja sanoi: "Oi, Herra, minkä aarteen annatkaan
minulle!"
Mutta Jeesus pani kätensä lasten päälle ja siunasi heitä.
Aurelia lähti Herran luota lapsineen ja hänen sydämessään pulppusi
uuden elämän lähde.
III.
Aurelia kätki kasvot käsiinsä ja puhkesi rajuun nyyhkytykseen. "Mitä
sanotkaan, Luukas", tuli viimein nyyhkytysten välistä, "ruoskivatko he
todella hänet veriin ja viimein naulasivat ristille Golgatalla? Näitkö
itse kaiken?"
"Näin, kaiken tuon näin omin silmin, sillä kuljin kansan joukon mukana
Pilatuksen palatsilta Golgatalle asti. Mutta älä itke, Aurelia! En
ole kertonut vielä kaikkea. Katso, Herra itse ei ollut surullinen.
Vaikka hänen ruumiinsa vielä vavahteli tuskasta, sanoi hän ristillä
riippuessaan ensimäiseksi: 'Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät
tiedä, mitä he tekevät!'"
"Niinkö hän sanoi noille julmille", ja Aurelia nosti ihmeissään
päätään. "Mutta hän ei ollutkaan tavallinen ihminen, tuo Rakkauden
Herra, hän oli Jumalan poika."
"Samaa sanoi roomalainen upseerikin, joka komensi vartiojoukkoa. Kun
hän oli nähnyt kaikki ne merkit, joita tapahtui Jeesuksen kuollessa,
viittasi hän syvästi liikutettuna ristille ja sanoi meille, jotka
seisoimme lähellä: Totisesti oli tämä hurskas mies ja Jumalan poika."
Mutta Aurelia puhkesi taas kyyneliin. "Minun murheeni otti hän kerran
pois. Mutta uuden, vielä raskaamman murheen olen nyt saanut. Mitä
onkaan elämä enään, kun hän, Rakkauden Herra, on poissa. Ja sillä
tavalla he hänet surmasivat."
"Aurelia, älä itke, en ole kertonut vielä kaikkea! Olin mukana
auttamassa häntä hautaan, enkä koskaan unohda hänen äitinsä tuskaa.
Sitten jäin hänen oppilaittensa seuraan, tuntui, etten voinut lähteä.
Ja ajatteles, sunnuntaiaamuna levisi tieto, että Jeesus on noussut ylös
haudasta. Enkelit olivat kertoneet Herran elävän!"
"Mitä, mitä sanot, Luukas!"
"Niin, semmoinen tieto levisi. Aamulla jo olivat vaimot nähneet hänet
ja illalla, ajatteles, kun kaksi opetuslasta juuri kertoi, miten he
olivat kulkeneet yhdessä Herran kanssa, seisoi Jeesus keskellämme ja
sanoi: 'Rauha olkoon teille!' — Olen itse pidellyt hänen käsiään ja
syleillyt hänen polviaan. Hän elää, Aurelia, hän elää!"
Oli aivan kuin kauhean raskas taakka olisi vierähtänyt Aurelian
sydämeltä: Hän elää! Rakkauden Herra elää!
"Luukas, sukulaiseni, olet matkasta väsynyt. Miten monasti oletkaan
tuonut minulle tietoja rakkaasta Mestarista. Kiitos sinulle! Mene nyt
lepäämään ja katso ohimennen, nukkuvatko lapseni! Kaikki käy nyt yli
ymmärrykseni. Olen mielelläni yksin", puhui Aurelia.
Luukas kumarsi ja lähti. Mutta Aurelia jäi yksikseen yläkerran saliin.
Yö oli tullut. Suuri, kellertävä täysikuu kohosi taivaalle antaen
Välimeren ulapalle kauniin, tyynnyttävän hohteen. Aurelia nojautui
pylvääseen ja antoi katseensa harhailla kaukaisuudessa. — Ah, miten
saattoivatkaan ihmiset olla niin julmia, että ripustivat ristille
hänet, Rakkauden Herran! Kyynelvuo kostutti Aurelian poskia, kun hän
ajatteli Jeesuksen tuskia. Vaan mitä, mitä se oli! Aureliasta tuntui
aivan kuin Jeesus olisi asettunut hänen vierelleen, pannut kätensä
hänen päälleen ja sanonut: "Aurelia, autuaita ovat murheelliset, sillä
he saavat lohdutuksen! Rakkaudesta ihmisiin olen tämän kaiken tehnyt.
Nyt on maailman synnit sovitettu. Älä enään itke, vaan iloitse siitä,
että rakkaus on voittanut!"
Sanoin kertomaton rauha laskeutui Aurelian sieluun. Rannaton ulappa
muuttui hänen silmissään mitä ihanimmaksi kukkaiskentäksi, jonka takana
hohti ijäisyyden kaupungin kultainen portti. Ja Libanonin satavuotiset
seetrit humisivat yön kätkössä: "Rakkaus on voittanut, rakkaus on
voittanut!"
IV.
Aurelia astui ystävänsä kanssa yläkerran pylvässaliin, puhellen: "Julia
rakkaani, et usko, miten onnelliseksi tunnen itseni, kun sinä tulit
tänne! Mikä sinut panikaan lähtemään tälle pitkälle matkalle?"
Mutta Julia jäi sanatonna seisomaan pylväitten väliin, sillä siinä
aukeni hänen eteensä kevät koko loistossaan, Liibanon-vuoriston
ihana kevät. Tummat tamareskit yllä, vaaleat hopeapoppelit alla,
kukkivat ollianderit ja nuo mahtavat seetrit. Ah, tätä ihanuutta! Koko
ilma oli täynnä kevätkukkien tuoksua ja lintujen laulua. Alhaalla
solisi vuoripuro, ja kaukana kimalteli Välimeri. Vasta lumouksestaan
toinnuttuaan vastasi Julia:
"Enpä oikein itsekään tiedä, miksi läksin. Tahdoin vain pois Roomasta
jonnekin kauas, ja kun sitten laivamiehet toivat sinun tervehdyksesi,
oli matkani suunta määrätty."
"Hyvä se ainakin oli, että tulit tänne. Mutta mitäs Roomaan oikein
kuuluu? Siitä on jo vuosia, kun sieltä läksin."
"Vuosiahan siitä on", virkkoi Julia muistellen samalla Aurelian
nuoruuden tummaa tarinaa. "Paljon on siellä sillä aikaa tapahtunut,
muuttunut. Paljon on tietysti ennallaankin. Hurjat kilpa-ajot
ja gladiaattoritaistelut ovat tietysti edelleen mielihuvina.
Amfiteatterissa käydään, pitoja pidetään ja kylpylaitokset ovat
ennallaan. Mutta Palatinuksella on kaikki kuollutta. Ei enään ajeta
iloisiin juhliin keisarin luo, kuten sinun aikanasi."
"No, ja miksi ei?"
"Näes keisari, tuo synkkä Tiberius, ei asu Palatinuksella. Jo vuosia
sitten hän muutti Caprin kalliosaarelle Neapoliksen edustalle. Kallion
korkeimmalla kohdalla on hänen linnansa, josta hän lähettää julmia
käskyjään yli valtakunnan. Rooma vilisee keisarin urkkijoista. Kukaan
ei siellä enään ole turvassa hengestään. Myrkky, tikari ja karkoitukset
ovat jokapäiväisiä asioita."
"Voi surkeutta! Semmoinenko on tuo ennen niin iloinen Rooma!"
"Semmoinen! Meikäläiset ovat heittäytyneet hurjaan huvitteluun —
eihän sitä tiedä milloin joutuu tuomittavaksi. Kansa taas huutaa
lakkaamatta: ruokaa ja huvitusta! — Muutamat tosin ovat luopuneet
kokonaan huvituksista, ovat löytäneet elämälleen kauniimman sisällön. —
— Aurelia, ystäväni, minäkin olen löytänyt — minulla on salaisuus."
Aurelia veti ystävänsä hellästi luokseen, kysyi: "Minkä salaisuuden
tuot tänne Roomasta?"
"Olen vihkiytynyt Isikselle."
Aurelia hätkähti: "Oletko Isiksen naispappi?"
"En. Sinun aikanasi kyllä mentiin julkisesti Isiksen papeiksi, mutta
nyt on toisin. Nyt vihkiydytään salaisesti Isikselle. Kuinka monen
puhdistuksen kilvoituksen ja koetuksen läpi saa siinä käydä. Värisin
kauhusta, kun yksin vietin yön puhdistuskuopassa, jonka sälökaton läpi
lakkaamatta tippui verta valkealle hunnulleni. Mutta kestin senkin,
ja kun sitten tulin viimeiselle asteelle, sain selvän tiedon siitä,
että manalanmatkallani kuningatar Isis valaisee Akeronin pimeyttä
ja hallitsee Styxin syviä vesiä. — Aurelia, on suurta, kun tuntee
puhdistuneensa kaikesta pahasta, tuntee kuuluvansa Isikselle ja löytää
lohdutuksen hänessä. Jospa sinäkin löytäisit hänet!"
"En kaipaa Isistä! Olen jo löytänyt ikuisen lohdutuksen. Olen löytänyt
sen, joka on julistanut murheelliset autuaiksi."
"Murheelliset autuaiksi! Kuka on sellainen?" kysyi Julia ihmetellen.
"Kristus, maailman vapahtaja."
"Minkä kansan jumala hän on? En tunne nimeä, en edes Pantheonissa ole
nähnyt sennimistä jumalaa."
"Ja kuitenkin hän, jos kukaan, on jumala. Hän nousi ylös taivaaseen.
Mutta hän asui ensin ihmisenä täällä keskellämme. Hän opetti, teki
kuolleet eläviksi, paransi sairaat. Olen itse nähnyt hänet."
"Olet nähnyt jumalan! Elävänä! Aurelia! En käsitä! Nähnytkö jumalan
elävänä?"
Aurelia kietoi kätensä ystävänsä vyötäisille ja vei hänet istumaan
mukavalle leposohvalle. Sitten hän kertoi hänelle kaiken, mitä
tiesi Jeesuksesta. Hän kuvaili oman tapaamisensa Genetsaretin
rannalla, kertoi Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja vihdoin
ihmeellisestä illasta, jolloin hän selvästi tunsi Jeesuksen läsnä-olon.
Julia oli iki-ihmeissään. Hänen oli vaikea käsittää kaikkea. Sairaitten
parantamisen hän vielä ymmärsi — oli semmoisesta ennenkin kuullut
— mutta kuolleitten herättäminen, ylösnousemus ja nuo ihmeelliset
opetukset! Rakastaa vihollisiaan! Ei, ei, kaikki meni yli ymmärryksen!
— Mutta Aurelia oli kärsivällinen selittäen yhä uudestaan. Ja kun hän
vihdoin kertoi, miten jo satoja vuosia sitten oli ennustettu Kristuksen
tulosta, kirkastuivat Julian kasvot äkkiä ja hän sanoi: "Kuules, nyt
minä tiedän, kenestä Vergilius puhuu neljännessä paimenrunossaan! Hän
ennusti Kristuksen tuloa! Annas kun haen!" — — —
Samassa jo palasi Julia, kädessä pergamenttikäärö, jonka hän varovasti
aukaisi. Hetken etsittyään hän luki:
"Syntyvi poika ja
uudelleen alkaa
vuossatain mahtava kierto.
Sukupolvi uuss'
taivaasta astuvi alas.
Juno, armoinen ollos
pojalle, mi ajan kultaisen alkaa!
Rikoksemme jäljet poistuvat kaikki.
Rauha on maassa,
luonnossa yltäinen kyllyys.
Käärme on kuoleva.
Karja ei jalopeuraa pelkää."
"Aurelia, eikös olekin tämä ennustus Kristuksesta?"
"Mahdollisesti! Mutta sille, joka on nähnyt Herran ja tuntenut hänen
läsnäolonsa, eivät ennustukset enään paljon merkitse, Herra itse
on kaikki kaikessa. — Jäi äsken kertomatta, että tuota onnellista
aikaa Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen ei kauan kestänyt. Ne, jotka
surmasivat Herran, alkoivat vainota hänen oppilaitaankin. Jalo Stefanus
kivitettiin kuoliaaksi, ja monen piti paeta Jerusalemista. Sukulaiseni
Luukas on juuri matkalla ottamassa selkoa, miten Herran omien on
käynyt."
"Sinäkin olet siis Kristuksen oma?" kysyi Julia.
"Olen. Vaikka ei minua ole vielä kastettu, Herran oppilaat kun eivät
ole olleet selvillä siitä, saavatko he kastaa semmoisenkin, joka ei
ole juutalainen. Mutta uskon varmasti, että minun osakseni tulee sekin
autuus."
"Kunpa se tulisi minullekin! Koko Isis-salaisuus tuntuu nyt niin
tyhjältä kaiken sen rinnalla, mitä olet kertonut Kristuksesta."
"Kyllä se tulee! Herra on ikuinen rakkaus. Hän ottaa omakseen kaikki ja
täyttää sydämemme ihmeellisellä lämmöllä, joka ei enään ole kotoisin
täältä alhaalta. — Julia rakkaani, minä tiedän, että Herra kätkee
sinutkin rakkautensa mereen ja ottaa pois sinun murheesi."
Julia kätki kyyneleiset kasvonsa ystävänsä syliin ja kuiskasi: "Sitä
minä juuri tarvitsenkin. Murheeni ovat raskaat."
V.
Oli kulunut muutamia päiviä. Aurelia ja Julia astelivat vuoripolkua
ylöspäin. "Kun pääsemme tuonne laelle, saat nähdä komean,
lumihuippuisen Hermonin idässä", puheli Aurelia ystävälleen.
Mutta matka keskeytyikin äkkiä, sillä alkoi kuulua huhuilua: "Äiti!
Äiti hoi!" Aurelia vastasi huhuiluun, ja siinä jo oli yksi hänen
kasvattipojistaan kertoen hengästyneenä: "Äiti, Luukas on palannut ja
tuonut vieraan mukanaan. Tule kotiin! — Se vieras on niin ihmeellinen,
se on melkein kuin Jeesus. Se hymyileekin aivan samalla tavalla kuin
Jeesus katsellessaan leikkiämme Genetsaretin rannalla. Tule nyt kotiin
äiti, katsomaan sitä vierasta!"
Naiset kääntyivät kotiinpäin. Aurelian sydämen täytti ilo. Nyt hän
sai taas kuulla rakkaista ystävistään etelässä. Mutta kukahan oli tuo
vieras? — Niin kuka! — — —
Siinä he jo saapuivat yläkerran saliin. Luukas tuli vastaan ja alkoi
kertoa kaikesta. Hämmästyneenä keskeytti Aurelia hänet sanoen:
"Luukas, Luukas, mitä sinä sanot! Johannesko täällä, Herran rakkain
opetuslapsi? Oi, en voi uskoa kaikkea! Mikset tuo häntä tänne?"
"Johannes on matkasta väsynyt, juutalaiset kun vainosivat meitä kaiken
tietä. Kun hän vähän on levähtänyt, tuon hänet tänne ylös."
* * * * *
Oli ilta. Aurelia oli kertonut Julialle Johanneksesta, opetuslapsesta,
jota Herra rakasti. Nyt he seisoivat ääneti pylvässalin kaidepuuhun
nojaten ja katsellen ilta-auringon valaisemaa seutua. Samassa alkoi
portailta kuulua askeleita. Julia tunsi Aurelian värähtävän, kun hän
kääntyi mennäkseen vierasta vastaan.
Aurelia oli aikonut sanoa niin paljon, mutta nyt kun Johannes seisoi
hänen edessään, ei hän saanut sanaa suustaan. Hän ojensi vain molemmat
kätensä Johannekselle, ja Johannes sanoi hiljaa: "Armo, laupeus ja
rauha Jeesukselta Kristukselta, joka on meidän kanssamme totuudessa ja
rakkaudessa!"
Vasta kun oli istuttu, alkoi keskustelu käydä. Aurelia kysyi nyt, mikä
saattoi Johanneksen lähtemään näin kauas Jerusalemista, aina maan
rajojen ulkopuolelle. Ja Johannes vastasi: "Kauan olen halunnut nähdä
sinua. Herrakin puhui sinusta usein. Uskollisesti olet auttanut ja
seurannut meitä kaikessa. Tämä ei sentään yksin tuonut minua tänne. On
minulla asiatakin. — Tulin kastamaan sinua ja Luukasta."
"Mitä! Kastamaan! Mutta tehän olette tähän asti epäröineet, emmehän ole
juutalaisia."
"Niin, olemme epäröineet, mutta emme epäröi enään, sillä Herra itse
on osoittanut, että taivasten valtakunta kuuluu kaikille, niin
roomalaisille kuin juutalaisillekin. — — —
"Kerroinhan äsken jo, kuinka tuon kauhean vainon jälkeen Filippus
saarnasi Samariassa ja kuinka kastetut saivat Pyhän Hengen. Täältä
Samariasta vei Herran Henki Filippuksen Gassaan vievälle tielle,
jossa hän tapasi Etiopian kuningattaren hoviherran. Tämä oli käynyt
Jerusalemissa rukoilemassa. Nyt julisti Filippus tälle ylhäiselle
miehelle evankeliumia ja kastoi hänet tien varrella. Mutta kastamisen
jälkeen tempasi Herran Henki Filippuksen ja toi hänet takaisin. — Kun
Filippus sitten kertoi minulle kaikesta, ajattelin heti: Ei mikään
voi estää kastamasta Aureliaa ja Luukasta, koska Herra itse lähetti
Filippuksen kastamaan Etiopian miestä. Minulla oli oikein vaikea olla,
kun muistin epäröimistämme, ja heti kun Luukas tuli, läksin hänen
kanssaan. Ja tässä nyt olen. Haluatko edelleen kastetta?"
"Oi, älä kysy! Se on suurinta, mitä voin toivoa! — Mutta kastatko
myöskin ystäväni Julian, roomalaisen rouvan? Hän rakastaa Herraa ja
haluaa kastetta."
"Kastan! — Uskotko, Julia, että Kristus on Jumalan Poika?"
"Uskon."
"Uskotko, että hän kuoli meidän synteimme sovitukseksi?"
"Uskon."
"Uskotko ylösnousemukseen ja ijäiseen elämään?"
"Uskon."
"Lähtekäämme rannalle!"
* * * * *
Yö levitti hämärvaippansa yli vuorten ja laaksojen. Herran apostoli
Johannes seisoi syvästi liikutettuna puron partaalla. Hän oli laskenut
kätensä kastettujen päälle ja rukoillut. Silloin oli Pyhä Henki
laskeutunut. Herran läsnä-olo oli sanomattoman valtava. Kauan oli oltu
ääneti Herran edessä. Vihdoin sanoi Johannes: "Lähtekää te edellä
kotiin, jään vielä hetkeksi tänne!"
Aurelia, Julia ja Luukas lähtivät. Mutta apostoli polvistui kiittämään
Herraa. Ja hän tunsi siinä yksin ollessaan, että Herra kätki hänet
ikuisen rakkautensa syvyyksiin, siirsi hänet hetkeksi sinne, minne jo
kuuluu alkusointuja kirkkauden maasta.
Vihdoin Johannes nousi. Mutta kun hän oli astunut muutaman askeleen,
heittäytyi äkkiä mies nyyhkyttäen hänen jalkoihinsa. Hämmästyneenä
koetti Johannes nostaa miestä, kysyä, mikä tällä oli. Ja itkien kertoi
mies: "Olen vainonut sinua viikkoja. Ja tänä iltana olin aikonut sinut
surmata. Mutta näin Natsaretilaisen tekevän ihmeitä äsken. Mitä sanot
minusta ja mitä sanoo minusta kurjasta Natsaretiläinen?"
"Herra on rakkaus."
"Olen vainonut kamalasti seurakuntaa Jerusalemissa. Mitä Kristus siitä
sanoo?"
"Herra on rakkaus."
"Minä Stefanustakin ensimäiseksi heitin kivellä. — Luuletko, että
Natsaretiläinen voi antaa anteeksi kaiken?"
"Kyllä, sillä Herra on rakkaus."
"Minäkin tahtoisin rakastaa Kristusta ja olla hänen omansa, sillä nyt
tiedän, että Hän on Jumalan Poika."
"Tule, niin kastan sinut! — Herra on rakkaus."
* * * * *
Johannesta oli jo hetken varrottu yläkerran salissa. Seinäverhot
olivat edelleen syrjässä, ja tulisoihdut paloivat kaidepuun renkaissa.
Kun Johannes vihdoin astui saliin, jossa Herran muistoateria odotti,
oli hänen olennossaan jotain niin kirkastunutta, että hän aivan
tietämättään toi tullessaan tuulahduksen toisesta maailmasta. Luukas
otti luuttunsa ja alotti kauniin ehtoollisvirren. Tulisoihdut
lepattivat vasten tummaa taivasta. Hartaina vyöryivät virren verkkaiset
säveleet yli öisen vuoriston. Ilma tuntui olevan täynnä enkelsiipien
suhinaa. Ja Ikuinen Rakkaus laskeutui ihmislasten sydämiin.
VI.
Kaksikymmentä vuotta oli vierähtänyt. Roomalainen huvila Liibanonin
rinteellä oli juhla-asussaan. Vihreät köynnökset kiertivät parvekkeen
pylväitä, portaitten kaidepuita ja pihan salkoja. Puutarha tuoksui,
tuhatvuotiset seetrit huojuttivat hiljaa harmaata päätään, ja aamutuuli
puheli kukkien yökyyneleitä kuivatessaan: "Pienet kukkalapseni,
pian pois kaikki kastekyyneleet! Aukaiskaa taas suloiset teränne
ja hymyilkää tuolle lempeälle aurinkoäidille, joka juuri herää
yöunestaan. Sillä katsokaas, tänään on juhla, ihmeellinen juhla tuossa
roomalaisessa huvilassa. Seuratkaa nyt tarkoin juhlan viettoa, jotta
voitte siitä huomenaamulla kertoa minulle, kun taas tulen kyyneleitänne
kuivamaan! Hyvästi, kukkalapseni! Minulla on kiire, hyvin kiire,
maailmassa on paljon kyyneleitä!" Ja aamutuuli lähti.
Mutta huvilassa ei kukaan ennättänyt kuulla aamutuulen kuiskeita.
Mentiin, tultiin, juostiin, sillä olihan tulossa juhla, ihmeellinen
juhla. Ainoastaan Aurelia, huvilan hyvä haltija, ei näyttänyt
kiirehtivän. Verkkaan hän laskeutui parvekesalista pihamaalle ja meni
siitä puutarhan puolelle huhuillen: "Raakel, hoi, oletko täällä!"
Keski-ikäinen nainen tuli syvemmältä puutarhasta, ja Aurelia jatkoi
puhettaan:
"Kuules, Raakel, minä luulen, että sinun puolisosi, apostoli Pietari
ja ne muut, jotka täältä lähtivät Jerusalemiin seurakuntakokoukseen,
palaavat nyt jo aamulla tänne, sillä yönaikana on vilpoisempi kulkea.
Tule, mennään heitä vastaan! Me ennätämme kyllä, onhan täällä ystäväni
Julia, joka huolehtii kaikista juhlavalmistuksista."
"Mennään vain vastaan, mutta en luule, että he näin aikaisin tulevat",
vastasi Raakel.
Naiset kietoutuivat vaippoihinsa ja läksivät kulkemaan vuoristotietä
alas laaksoa kohti. Kun he tulivat paikkaan, jossa raikas vuoripuro
solisi tien vieressä, istahtivat he kivelle lepäämään. Raakel katseli
ylhäällä olevaa huvilaa ja noita somia majoja, joita oli ilmestynyt
sinnetänne seetrien suojaan. Vihdoin hän virkkoi: "Paljon on täällä
muuttunut siitä, kun viimeksi olin täällä."
Aurelia: "Aika tuo aina muutoksia tullessaan, siitähän onkin jo
kahdeksan vuotta. Silloin olivat kaikki lapsenikin vielä kotona, nyt
ovat lentäneet omiin pesiinsä, paitsi nuorin. Tuossa ovat heidän
majansa kotini läheisyydessä."
Raakel: "Miten ihmeessä ovatkin kaikki kolme jääneet noin lähelle?"
Aurelia: "No, se on käynyt kuin itsestään. Kun ainoa tyttäreni
ensin meni naimisiin, laitatin hänelle kodin tuohon lähelle, tuntui
vaikealta laskea häntä kauas. Viikunat, viiniköynnös ja muut hedelmät
menestyvät hyvin tämän vuoriston rinteillä, ja siksi molemmat vanhemmat
kasvattipoikanikin jäivät tuohon lähelle viinimäkiään viljelemään.
Katsos, tuohon vuoren rinteelle syntyy vielä kerran vuoristokylä.
Kaksikymmentä vuotta on siitä, kun sain nuo lapseni Herralta
Genetsaretin rannalla, ja tänään kastetaan meidän synagoogassamme
kolme lastenlastani, sillä kussakin majassa on nyt pienokainen. Juhla
alotetaan kastetoimituksella."
Raakel: "Onko juhlassa sitten muutakin kuin tuo kastaminen, koska
sanot, että sillä alotetaan?"
Aurelia: "On, on! Siitä ei ole niin paljon puhuttu, on tahdottu
yllättää apostoleja. Näes, sukulaiseni Luukas, joka itse kulki niin
paljon Jeesuksen mukana, on monta vuotta kirjoittanut kertomusta
Kristuksen elämästä. Oi, jospa tietäisit, miten äärettömästi hän on
tutkinut, tiedustellut, tehnyt matkoja! Nuorin kasvateistani, tuo
hiljainen Johannes, on kaiken aikaa ollut hänen apunaan kirjoitustyössä
ja muussa. Nyt vihdoinkin on kertomus valmiina. Ja tänään lukee Luukas
sen synagoogassa apostoleille ja meille muille. Tämän kirjoituksen
valmistumisen vuoksi me juuri juhlimmekin, onhan nyt saatu Herran
omille säilymään osa Jeesuksen elämäntyöstä, vaikka pienikin osa.
Luukas sanoo tapahtumia olevan niin äärettömän paljon, että on ollut
sanomattoman vaikeata valita ja järjestää tärkeimpiä."
Raakel: "Oi ihmeitten ihme! Vai sellaista on Luukas tehnyt! Miltä
tuntuneekaan kuulla kertomusta Herran elämästä! Eläisipä nyt vielä
Jeesuksen äiti, miten iloiseksi hän tulisikaan! — Muistatko, kun hän
oli täällä, istui hän aina tässä kivellä, katseli puron kuohuja ja
kertoi meille pojastaan?"
Aurelia: "En koskaan sitä unohda! Häneltähän Luukaskin sai paljon
tarkkoja tietoja. Oli sekin ihmeellistä, että tuo onnettomuus
Jerusalemissa tuotti meille täällä Libanonilla niin paljon onnea! —
Apostoli Jaakob oli mestattu ja sinun miehesi Pietari vangittuna.
Silloin enkeli aukaisee vankilan portit ja tuo Pietarin pois.
Muistan aivan, minkälainen oli yö, kun sinä ja Pietari turvaa etsien
kolkutitte meidän portille. Ja sitten heti seuraavana yönä kolkutti
portille apostoli Johannes. Olin aivan ilosta tukehtua, kun Johannes
sanoi: 'Tuon tässä Jeesuksen äidin sinun luoksesi turvaan ja suojaan
pois Juudean vainoista.' Ne olivat ihania kuukausia, kun te molemmat
majailitte täällä."
Raakel: "Olivat, meille ainakin! Ja täältähän me sitten aina olemme
löytäneet suojapaikan, jonne vainoojiamme olemme paenneet. Monasti
olemme ihmetelleet, kuinka tämä sinun vuoristosi on niin turvallinen,
eivät edes erämaan ryövärit milloinkaan tule tänne."
Aurelia: "Niin, silläkin on salaisuutensa. Ystäväni Julia on hyvin
ylhäistä sukua — keisarin tytär, vaikka harvat sen tietävät — ja
siksi Roomasta käsin aina tulee ankara määräys maaherroille valvoa
meidän turvallisuuttamme. Kun Herodes Agrippa II pari vuotta sitten
sai keisari Claudiukselta tämän Liibanonin maan, kävi hän itse
luonamme ilmoittamassa, että hän tekee kaikkensa suojellakseen
meidän vuoristoamme, kuten keisari on käskenyt. — Herra itse kai on
näin määrännyt, jotta kristityillä olisi jokin turvapaikka vainojen
sattuessa."
Raakel: "Niin, Herrahan pitää omistaan huolen. Miten usein olenkaan
saanut sen kokea, kun olen puolisoni kanssa vaeltanut evankeliumia
julistamassa. — — — Mutta hyvänen aika, tuolla alhaalla laaksossa jo
tulevat matkamiehet! Mitä! Siellä ei olekaan Pietaria, vaan apostoli
Johannes ratsastaa hänen aasillaan. Paavali ja Barnabas palaavat, mutta
sitten siinä tulee vielä Siilas ja Juudas Barsabas. Riennetään nyt
vastaan!"
VII.
Vuoren rinteellä korkealla, vanhojen seetrien suojassa sijaitsi
pieni, natsaretilainen synagooga. Se oli täynnä Herran kansaa. Oli jo
toimitettu tavallinen jumalanpalvelus kiitospsalmeineen ja kastettu
nuo kolme lasta. Nyt oli hetken väliaika, jolloin pienokaiset vietiin
pois. Vielä psalmi ja Luukas astui hitaasti puhujan paikalle. Sanoin
kuvaamaton jännitys kohosi kaikkien kasvoille, kun Luukas alkoi
aukaista pergamenttikääröjään. Paavali ja Barnabas kumartuivat aivan
tietämättään eteenpäin kuin poimiakseen jokaisen sanan. Aurelia ja
Julia pusertivat tuskaisesti käsiään. Ainoastaan apostoli Johannes
istui tyynenä ja nyökkäsi Luukkaalle hymyillen päätään kuin sanoakseen:
Aiota vain rauhassa, Herra kyllä tietää, mitä olet kirjoittanut! Luukas
pani avatun pergamentin syrjään sanoen: "Ystäväni! Olen kirjoittanut
tämän kertomuksen Jeesuksen elämästä ystävälleni Teofilukselle Roomaan.
Mutta kun tiedän, että lukemattomat muut saavat ainoan tietonsa meidän
Herrastamme vain tästä kertomuksesta, olen tehnyt työni äärimmäisellä
huolella, olen kirjoittanut vain tärkeimmät tapaukset ja hankkinut
luotettavat tiedot. Olen iloinen, kun saan lukea kirjoitukseni
Herran omille opetuslapsille. Jos jossakin olen erehtynyt, tulee se
oikaistuksi."
Sitten hän otti pergamentin ja alkoi lukea: "Koska monet ovat ryhtyneet
tekemään kertomusta meidän keskuudessamme täytäntöön käyneistä
tapahtumista — — —"
Tyynellä, tasaisella äänellä jatkui lukeminen tiimasta toiseen.
Mutta kuuntelijat eivät huomanneet ajan kulkua, vaan seurasivat
yhä kasvavalla jännityksellä kaikkea. Siinä kiiti heidän ohitsensa
kokonainen muistojen sarja, iloineen ja suruineen, toiveineen
ja tuskineen. Kun Luukas vihdoin tuli kohtaan, jossa kerrottiin
pitkäperjantain synkistä tapauksista, puhkesi koko pieni kirkko syviin
nyyhkytyksiin. Raakel painoi vaistomaisesti sydäntään, kun Luukas
luki: "Niin Jeesus kääntyi heihin ja sanoi: Jerusalemin tyttäret,
älkää itkekö minua, vaan itkekää itseänne ja lapsianne!" — Oi, hän oli
noitten naisten joukossa, ja hän muisti Herran katseen. Kuinka se koski
sielun syvyyksiin asti! Herra, Herra, miten sanomattomasti kärseitkään!
— Ja kun tultiin vihdoin Golgatalle, kävi apostoli Johannes
kuolonkalpeaksi, sillä niin vihlovina nousivat muistot mieleen.
Pääsiäisaamun tapahtumista luettaessa, kuivuivat kaikkien kyyneleet,
ja katseet saivat kirkastetun hohteen, kun vihdoin kaikui evankeliumin
loppu. "Ja he olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa."
Kaikkien päät painuivat hiljaa alas. Oltiin ääneti Herran edessä. Tuo
syvä äänettömyys oli enemmän kuin mitä sanat voivat kertoa. Se oli
rukousta, kiitosta, ihmissielun syvää yhteyttä ijäisen Jumalan kanssa —
— —
Herran muistoateria odotti yläkerran salissa, jonne kaikki tulivat
hiljaisina, vakavina. Koko aterian ajan täytti pyhä tunnelma salin,
kaikki elivät vielä Luukkaan kertomuksen tapauksissa. Vasta kun ateria
oli päättynyt, tuli Paavali Luukkaan luo ja sanoi: "Rakas veljeni,
hyvin olet työssäsi onnistunut, olet tehnyt aivan neuvojeni mukaan.
Kiitos sinulle ja kiitos Herrallemme, joka on työtäsi johtanut! Nyt
on meillä luotettava kirjoitus Jeesuksen elämästä. Minä en ainakaan
huomannut virheitä. Johannes, huomasitko sinä?"
Johannes: "En. Kaikki mitä on kirjoitettu, on niin tapahtunut.
Enemmän vain pitäisi kirjoittaa. Herran töitä on niin paljon, että
koko maailman kirjat niistä täyttyisivät. Poikani, sinun pitää jatkaa
työtäsi!"
Luukas: "Sitä olen itsekin ajatellut. Olen tuuminut kirjoittaa, mitä
kaikkea Herra on tehnyt oppilaittensa kautta sen jälkeen, kun hän nousi
korkeuteen. — Paavali, sinullahan on Aasian seurakunnille kirje, joka
sisältää Jerusalemissa tehdyt päätökset! Saan kai kopioida kirjeesi
tuota uutta kertomustani varten?"
Paavali: "Tietysti! Onkin hyvä, että siitä jää toinen kappale tänne,
sillä tuo päätös on kovin tärkeä: Pakanoita ei tarvitse ympärileikata
ennen kastamista."
Johannes: "Herran Pyhä Henki aukaisi Jerusalemin seurakunnan silmät
näkemään, ettei Herra vaadi ympärileikkausta. — Luukas, olet saanut
ihmeellisen kertomislahjan. Jatka työtäsi, ahkeroitse yötkin! Herran
töitä on maailma täynnä!"
Aurelia: "Johannes ystäväni, älä kehota enään meidän Luukasta, hän
uurastaa muutenkin itsensä loppuun! Jospa tietäisit mitä kaikkea hän
on tehnyt! Katsos, tuolla synagoogan vieressä on hänen työmajansa,
kolme huonetta. Kun astut ensimäiseen, on se täynnä pergamentteja,
kirjakääröjä. Siellä hän uurastaa nuoren Johanneksen kanssa. Kun
astut toiseen kammioon, on se täynnä leilejä, yrttejä rohtoja, sillä
Luukas on tämän vuoriston ainoa lääkäri. Miten monen vaivat hän on
huojentanut! Mutta tämäkään ei vielä riitä, vaan tuolla on kolmaskin
huone, jonne ei kukaan pääse, mutta jossa Luukas työskentelee monta
hetkeä päivästä. Me kutsumme tuota huonetta 'Salaisuuden kammioksi' ja
niin paljon tiedämme, että Luukas aikoo tänään näyttää meille, mitä hän
siellä on valmistanut. — Niinhän se oli, Luukas?"
Luukas hymyili: "Niinhän se on. Kun aurinko vaipuu lähelle lännen
rantaa, niin tulkaa puutarhan jasmiinimajaan. Silloin näette, mitä on
valmistunut 'Salaisuuden kammiossa', joksi Aurelia nimittää kolmatta
työhuonetta." — — —
* * * * *
Oli ilta. Laskeva aurinko antoi valkealle jasmiinimajalle kultaisen
hohteen. Aurelia ystävineen astui majaan. Luukas työnsi varovasti
syrjään pensaitten oksia ja veti sitten hitaasti pois vaatteen,
joka peitti suurta maalausta. Tuskin oli vaate pudonnut, kun kaikki
huudahtivat hämmästyksestä. Raakel painoi sydäntään, ja Johannes
tarttui puuhun pysyäkseen pystyssä. Siinä oli heidän edessään suuri
taulu, joka kuvasi Kristusta ristillä. Hetken vain kesti katselemista,
sitten painuivat kaikki polvilleen. Oi, he eivät kestäneet tuon näyn
valtavuutta! Tumma, pehmeä itämainen yö kietoi hienoon vaippaansa
Kristuskuvan, maahan vaipuneet ihmislapset, puutarhan, vuoriston. Kun
he vihdoin tointuivat lähtemään, sanoi Johannes: "Tuommoinen juuri oli
Herra ristillään. On niin hyvä, kun meillä nyt on luotettava kertomus
Herrasta, ja taulu, joka näyttää tuon raskaan ja ihmeellisen Golgatan
päivän. Kun me olemme poissa, saavat jälkipolvet kuitenkin oikean
tiedon Herrastamme. Jumala siunatkoon sinua Luukas ja antakoon sinulle
edelleen voimia suureen työhösi! Herra on rakkaus, ikuinen rakkaus."
Kaikki menivät nyt levolle, Aurelia yksin nousi hiljaa yläkerran
pylvässaliin. Hän tahtoi olla hetken yksin Herran kanssa. Hän nojasi
pylvääseen. Keltainen kuu nousi taivaalle, ja yötuuli soitteli
vuoriston puita. Kaukana siinti Välimeri kuun kelmeässä valossa.
Aurelian sielu väreili niin oudosti. Oi, tämä päivä oli ihmeellinen,
iki-ihmeellinen! Kuka ymmärtää kaikkea! Herra on todella rakkaus,
ikuinen rakkaus! — —
Aurelia havahti. Hiljaiset askeleet kuuluivat portaista. Joku oli
tulossa tänne ylös. Samassa seisoi hänen nuorin kasvattinsa, 23-vuotias
Johannes hänen edessään. Ennenkuin Aurelia ennätti mitään kysyä, sanoi
Johannes: "Äiti, minä olen tehnyt päätökseni tänä ihmeellisenä päivänä.
Lähden julistamaan evankeliumia pakanoille kuten Paavali ja Barnabas.
Tunnen, että Kristus sielussani kutsuu minua siihen. Mitä sanot äiti,
saanko lähteä?"
"Rakas, rakas poikani, mene Herran Kristuksen nimeen!"
Silloin Johannes polvistui ja sanoi: "Äiti, anna minulle siunauksesi!"
Aurelia laski kätensä polvistuneen poikansa päälle ja luki hiljaa
siunauksen. Kuu korkeudessa unohti kulkunsa, ja seetrit lopettivat
yövirtensä, sillä taivaan soinnut täyttivät ilman. Mutta kukkien silmät
täyttyivät kyynelistä, sillä he tunsivat, kuinka maailmassa tapahtui
juuri nyt jotain niin kaunista, ettei sitä mikään kieli kertoa voinut.
VIII.
Saapui taaskin kevät, Liibanon-vuoriston ihana kevät. Koko metsä oli
yhtenä ainoana kukkaismerenä, ja kevään voimakas tuoksu täytti ilman.
Vuosia oli kulunut siitä, kun kerran kotoisessa juhlassa Luukas luki
ensi kerran ihanan evankeliuminsa. Aurelia, roomalaisen huvilan hyvä
äiti, oli saanut Ajattarelta hopeaisen seppeleen päähänsä, ja hänen
ystävänsä Juliankin hiuksiin oli pudonnut hiukan lunta. Tuossa astui
Aurelia miettien yläkerran pylvässaliin. Onnellisia, sanomattoman
onnellisia olivat olleet nämä vuodet hänelle. Tuontuostakin majaili
Herran omia hänen luonaan, ja lastenlapsien suuri parvi pani usein
koko vuoriston raikumaan keväisestä ilosta. Ja ennen kaikkea, asuihan
Kristuksen rakkaus ja rauha hänen sielussaan.
Mutta nyt astuessaan yläkerran saliin tunsi Aurelia itsensä
murheelliseksi, sielun pohjia myöten murheelliseksi. Vaikka hänellä
olikin niin paljon kotoista onnea, oli viime aikoina saapunut yhä
vain surun viestejä muualta maailmasta, viestejä, jotka panivat
Aurelia-äidin hellän sydämen värisemään. Ei ihme, jos Ajattaren
hopeaseppel muuttui ohimoilta valkeaksi. Aurelia nojasi kaidepuuhun ja
antoi katseensa kulkea aina Välimeren siintävälle ulapalle asti. — Ah,
kuka uskoisikaan kaikkea todeksi! Ensiksi oli viesti kertonut, että
Rooma, ikuinen Rooma oli raunioina. Kohta sen jälkeen saatiin kuulla,
että tuo kaamea tulipalo oli itse keisari Neron aikaansaama. Hullussa
ylpeydessään tahtoi hän rakentaa uuden, entistä uhkeamman Rooman,
siksi hän poltatti vanhan. Eikä tässäkään vielä kyllin. Pian viesti
toi tiedon, että Roomassa oli alkanut kamala kristittyjen vainoaminen,
heidän niskoilleen kun Nero vieritti kaupungin palon syyt. Kaikki idän
seurakunnat olivat palavasti rukoilleet onnettoman, veriinsä vaipuvan
Rooman seurakunnan puolesta. Mutta yhä vain jatkui vaino. Tänä aamuna
sitten tuli Aurelian nuorin kasvatti, hiljainen Johannes, kotiin
Efesosta, jossa hän jo vuosia oli ollut apostoli Johanneksen apuna.
Apostoli oli vartavasten lähettänyt rakkaan apulaisensa Aurelia-äidin
luo Libanonille. Kuinka syvästi olikaan Aurelia iloinnut, kun Johannes
— nyt jo neljännelläkymmenennellä oleva mies — saapui. Mutta väleen
muuttui ilo murheeksi. Apostoli lähetti Aurelialle pitkän kirjeen,
jossa hän pyysi, ei sen enempää eikä vähempää, kuin että Aurelia
lähtisi ystävänsä Julian kanssa Roomaan. Puistatus kävi läpi Aurelian
ruumiin, kun hän siinä kaidepuuhun nojaten ajatteli, että hänen pitäisi
lähteä nuoruutensa Roomaan — raunioitten Roomaan. Ei, ei, sanoi hänen
vaistonsa. Mutta apostolin pyyntö oli velvoittava: Roomassa riehui
yhä vaino, ja apostolit Pietari ja Paavali olivat vaarassa. Aurelia
ja Julia olivat ainoat kristityt, jotka ylhäisen syntyperänsä vuoksi
voivat vaaratta lähteä Roomaan ja siellä mahdollisesti tehdä jotakin
apostolien pelastamiseksi. Tuska vihloi Aurelian sydäntä, kun hän
ajatteli matkaa. Mutta Herran apostoli käski, ja Kristuksen rakkaus
velvoitti. — "Jumalani, osoita minulle sinun tiesi", huokasi hän.
Aurelia havahti mietteistään, kun Julia, Luukas ja Johannes astuivat
pylvässaliin. Kaikki istuivat varjoisaan nurkkaukseen. Siinä he lukivat
uudelleen apostolin kirjeen ja alkoivat tuumia, mitä tehdä. Julia oli
heti valmis lähtemään, mutta Aureliasta tuo pyyntö tuntui edelleen
liian raskaalta. Koko seuraavan yönkin hän vielä vietti valvoen ja
rukoillen. Mutta kun aamu vaikeni, sanoi hän Johannekselle: "Mene
Sidoniin tiedustelemaan laivojen kulkua. Lähden ensimäisellä laivalla
Roomaan. — Sinä kait voit jäädä kotiin niin kauaksi, kun olen poissa?"
Johannes: "En äiti. Minä tulen mukaan Roomaan. Rakas apostoli varoitti
vielä viimeiseksi, että joka tapauksessa lähtisin teidän kanssanne.
Luukas on täällä ja huolehtii kyllä kaikista, jotka rientävät tänne
väsyneinä ja vainottuina."
Aurelia: "Mutta jos sinulle käy huonosti Roomassa. Julma on Nero. Etkö
pelkää?"
Johannes: "En, äiti. Elämäni on Kristuksen kädessä, eikä Neron."
Pian oltiin matkalle valmiita. Mutta vielä piti yhden murheviestin
saapua juuri lähtiessä. Juudeassa oli puhjennut kapina julmaa
maaherraa, Gessius Florusta vastaan, ja ensimäisiä pakolaisia saapui
jo Liibanonille. Monen miettimisen jälkeen päätti Aurelia kuitenkin
seuralaisineen lähteä kohti Roomaa, sillä olihan kapina Juudeassa,
eikä Herodes Agripan alueella. Liibanonilla ei näyttänyt olevan mitään
vaaraa.
IX.
Aurelia astui Julian rinnalla kiireisesti, tuskaisena. Hän oli
kärsinyt näinä muutamina tunteina täällä Roomassa enemmän kuin ennen
vuosina. Kieli ei voi kertoa, miltä tuntui seisoa ihanan nuoruutensa
kodin nokisilla raunioilla. Sydän aivan värisi tuskasta. Ja ystävät
sitten! Ah, ne olivat kuolleet, vain muutamia vanhoja tuttuja oli
jälellä! Mutta sittenkin kaikki tämä oli pientä sen hädän ja tuskan
rinnalla, missä kristitty seurakunta eli. Pietari ja Paavali olivat
vangittuina ja heidän kuolemantuomionsa jo julistettu, vaikka ei
vielä täytäntöön pantu. Hetkeäkään ei ollut hukattavissa. Aurelia oli
kulkenut kuin siivin ylhäisten sukulaistensa luona, ja Julia oli tehnyt
voitavansa. Mutta kaikki sanoivat: "Kuka uskaltaisi hullulta keisarilta
anoa armoa! Itse silloin syöksyisi surman suuhun." Silloin Aurelia
teki rohkean päätöksensä: hän päätti itse lähteä Neron luo. Sattui
niin onnellisesti, että pretorianein päällikkö oli Julian läheinen
sukulainen ja hän hankki naisille pääsyn keisarin puheille. Ja siinä he
nyt kulkivat kiireisesti kohti Vatikania, Neron mahtavaa palatsia. — — —
Nero loi raukeat silmänsä ihmetellen tulijoihin. Mitä etsivät nuo kaksi
vanhaa naista hänen luotaan, hänen, joka juuri oli Kreikassa niittänyt
taiteen ihanimpia laakereita.
Nero: "Mitä tahdotte minulta, maan piirin suurimmalta keisarilta?"
Aurelia: "Anomme, että keisarimajesteetti peruuttaisi seurakunnan
johtajien, Pietarin ja Paavalin, kuolemantuomiot ja lopettaisi
kristittyjen vainoamisen."
Nero sävähti tummanpunaiseksi: "Mitä, mitä sanotte! Kuka uskaltaa tulla
anomaan armoa noille kristityille koirille, noille roistoille. Kirous
ja kuolema! Keitä olette?"
Aurelia: "Kristittyjä."
Nero: "Kri-kristittyjä ja mi-minun silmieni edessä! Kuolema ja kirous!
Pretorianit, onko ruoskanne valmiina! Vangitkaa!"
Aurelia sanoi lähestyville pretorianeille tyynesti: "Älkää koskeko
tähän ystävääni, suuren Augustuksen tyttäreen! Tässä näette viiden
keisarin suojeluskirjeet, myöskin nykyisen. Pretorianit, kavahtakaa
koskemasta keisarin tyttäreen!"
Hämmästyneinä peräytyivät pretorianit. Mutta Aurelia jatkoi: "Jos
jonkun vangita tahdotte, niin vangitkaa minut. Olen suuren Caesarin
jälkeläinen, Caesarin, jonka hallituksen yllä leijaili oikeus ja jonka
palatsiin jokainen voi turvallisena astua."
Sanattoman hämmästyksen vallassa katselivat henkivartijat noita
ryhdikkäitä, vanhoja naisia. Keisarin tytär ja Caesarin jälkeläinen! —
Ah, polvilleen he painuisivat, jos uskaltaisivat!
Neron kamala viha lauhtui hiukan, kun hänelle äkkiä selvisi, että hänen
edessään seisoivat juuri ne naiset, joitten turvallisuudesta kaikki
keisarit olivat tarkasti huolehtineet Augustuksen testamentin mukaan.
Mutta vimmoissaan hän vieläkin huusi: "Ulos palatsistani kristityt
koirat! Entistä enemmän saavat nyt pedon hampaat työtä. Ulos!"
Aurelia: "Me lähdemme, keisari! Mutta muistakaa, että suuri Kristus
vaatii teidät, keisari-majesteetti, kerran tilille jokaisen kristityn
verestä. Armahdus ei ole koskaan päässyt sydämeenne. Surmannut
olette äitinne, veljenne, opettajanne ja ties keitä, nyt viimeiseksi
kristittyjen ylevän joukon. Siksipä saatte kerran niittää, mitä olette
kylvänyt. Meidän kristittyjen Jumala maksaa kullekin töittensä mukaan,
niin keisarille kuin kerjäläiselle."
Vihan veret syöksähtivät uudelleen Neron kasvoille ja hän sähisi:
"Vangitkaa, vangitkaa!"
Mutta Aurelia ja Julia kääntyivät ja lähtivät juhlallisin askelin
Neron luota, ja pretorianit väistyivät kunnioittaen syrjään kuin
ruhtinattarien kulkiessa.
Tuskin olivat naiset päässeet asuntoonsa, vanhan senaattorin luo, kun
heidät yllätti hirveä uutinen: Vangitut apostolit oli jo surmattu.
Paavali oli mestattu Ostian tien varrella, ja Pietari ristiinnaulittu
Vatikanin vuorella. Maahan masentuneena kokoontui Rooman vainottu
seurakunta yön tullen maanalaiseen katakombiin itkemään apostolien
äkkinäistä poismenoa. Aurelian kasvatti, hiljainen Johannes puhui syviä
lohdutuksen sanoja tuolle veriinvainotulle seurakunnalle. Ja Kristus
itse tuntui olevan läsnä lohduttamassa tuskassa vaikeroivia sydämiä.
Aurelia ja Julia huolehtivat apostolien hautaamisesta ja muistomerkin
pystyttämisestä heidän haudoilleen. Sitten he päättivät toistaiseksi
jäädä tämän raadellun seurakunnan tueksi ja lohdutukseksi. Mutta
tuskin oli viikko vierähtänyt apostolien surmasta, kun katujen
kulmiin ripustettiin piirtotauluja, joissa oli julistus: Kristittyjen
vainoaminen on kaikkialla ja kaikissa muodoissa lopetettu! —
Pretorianein päälliköltä saatiin kohta tietää, että Nero oli joutunut
Aurelian käynnin jälkeen hirvittäviin omantunnontuskiin. Hän oli heti
lähettänyt peruutuksen apostolien kuolemantuomioon. Mutta peruutus tuli
liian myöhään — apostolit oli jo surmattu. Tätä piti Nero niin pahana
enteenä, että hän kiireesti lopetti koko kristittyjen vainoamisen.
Kun Aurelia oli tästä kaikesta kuullut, virkkoi hän Julialle: "Nyt
voimme rauhassa palata kotiimme rakkaaseen Liibanoniin. Siellä
on meidän paikkamme, siellä meitä tarvitaan. Vanha Rooma jaloine
harrastuksineen on poissa ja tätä uutta emme ymmärrä. Kunpa Jumala
varjelisi Rooman paljonkärsinyttä kristittyä seurakuntaa, sillä siihen
on kätketty uuden Rooman siemen."
* * * * *
Juudeassa oli tällä välin kapinan liekki kohonnut yhä korkeammalle.
Syyrian maaherra oli marssinut joukkoineen kapinoitsijoita vastaan,
mutta kärsi musertavan tappion. Silloin lähetettiin Roomasta
Vespasianus 60,000 miehen kanssa kukistamaan kapinaa.
Tuskin oli Aurelia ystävineen kotiutunut pitkältä matkaltaan, kun hän
odottamatta sai korkeita vieraita. Itse Vespasianus henkivartijoineen
ratsasti vuoripolkua kohti roomalaista huvilaa. Aurelia luuli jo
viimeisen hetkensä tulleen, mutta astui kuitenkin pelottomana tulijoita
vastaan. Suuri oli sentähden Aurelian hämmästys, kun Vespasianus
ilmoitti, että hän saapui keisari Neron käskystä tuomaan Aurelialle
suurta rahalahjaa ja keisarin omakätistä turvakirjettä. Kuningas
Herodes Agrippa oli lisäksi saanut uudistetun käskyn huolehtia
Libanonin rauhallisuudesta tänä melskeisenä aikana. Kun Aurelia
suuresti ihmetteli näitä keisarin toimenpiteitä, sanoi Vespasianus:
"Semmoinen Nero on aina, yhden kerran yhtä, toisen kerran toista,
houkkio alusta loppuun. — Kuitenkin onnittelen, että hän on osoittanut
suopeuttaan teidän korkea-arvoisuudellenne. Minä puolestani lupaan
suojella teitä voimieni mukaan."
Aurelia kiitti liikutettuna suorasukaista sotapäällikköä, joka pian
poistui Liibanonin rauhallisesta kodista.
X.
Kolme vuotta oli vierähtänyt. Keisari Nero oli tällä välin muuttanut
manan maille, vaikka kristityt uskoivat varmasti, että hän oli
vain paennut Eufrat-virran taakse ja tulee sieltä vielä kerran
Antikristuksena häiritsemään ihmiskunnan rauhaa. — Vespasianus oli heti
kuolonsanoman saavuttua rientänyt Roomaan, jossa hänet pian huudettiin
keisariksi. Juudean kapinan kukistamisen jätti Vespasianus pojalleen
Tiitukselle.
* * * * *
Oli syyskesän auvoinen ilta. Aurelia-äidin luo Liibanonille oli
kokoontunut paljon vieraita. Tuntui, että nyt jos koskaan täytyi
olla toisiaan lähellä, nyt kun Herran kaupunki, Jerusalem, kamppaili
kuolintuskissaan. Kristuksen omat olivat kyllä ajoissa tienneet
poistua kaupungista. Heille oli selvinnyt, kuinka tuo kaupunki kärsi
nyt rangaistuksen siitä, että se oli hyljännyt Vapahtajansa. Mutta
sittenkin: Jerusalem oli sentään Jerusalem, isien kaupunki, Herran
kaupunki, joka oli heitä kaikkia sanomattoman lähellä. Itse apostoli
Johannes oli tullut Efesosta Liibanonille ollakseen lähempänä onnetonta
Jerusalemia. Samoin oli saapunut pyhä Ignatius, joka lapsena oli
kiikkunut Jeesuksen polvella, ja monet muut. Raakel, Pietarin vaimo,
oli heti miehensä kuoleman jälkeen jäänyt pysyväisesti Aurelian luo.
Oli sabbatin ilta. Aurelia, Julia ja Raakel istuivat yläkerran salissa
odotellen muita. Herran apostoli Johannes oli luvannut puhua illan
hartauskokouksessa täällä pylvässalissa. Siitä naiset nyt puhuivat,
olihan apostolin puhe aina kuin viesti korkeammasta maailmasta.
Vähitellen saapuivat vieraat. Tuossa Aurelian kasvattilapset
perheineen, tuossa Luukas ja nuori Johannes, tuossa Simeon
Kleopaanpoika, tuossa Barnabas ja Iganatius ja kaikki muut.
Apostoli Johannes astui pöydän ääreen ja taivutti päänsä hiljaiseen
rukoukseen. — Hän aikoi puhua siitä äärettömästä rakkaudesta, joka
sisältyi Jeesuksen kärsimiseen ja kuolemaan. — Apostoli nosti päänsä
alkaakseen, mutta hän ei ennättänyt lausua ainoatakaan sanaa, kun
hän tunsi ruumiinsa vavahtavan, jäykistyvän: Synkät savupilvet
kohosivat yli eteläisen taivaanrannan. Kauhun valtaamina hypähtivät
kaikki paikoiltaan ja tuijottivat äänettöminä, väristen noita
paksuja savukierteitä. — "Pyhä kaupunki palaa, Tiitus on päättänyt
valloituksensa", sanoi apostoli Johannes viimein värähtelevin äänin.
Nyyhkyttäen painuivat kaikki polvilleen. Oi, tämä oli sittenkin liian
raskasta! Jerusalem tulessa, raunioina! Herra, Herra!
Tunnista tuntiin seurasi uskovaisten joukko Liibanonin huvilasta
savupilvien nousua ja laskua. Sanomaton oli heidän tuskansa. He aivan
kuin aavistivat sen murhenäytelmän kaameuden, jota nyt näyteltiin
noitten savupilvien alla. Vasta kun täysikuu keltaisena nousi vuorien
takaa, astui apostoli Johannes pöydän ääreen ja sanoi:
"Rakkaat ystäväni Herrassa! Minun pitäisi sanoa teille joku rakkauden
ja lohdutuksen sana tänä suurena sabbattina. Mutta tuo pyhän
kaupungin palo silmien edessä kangistuttaa kielen ja sydän vaikeroi
tuskissaan. Muistakaamme kuitenkin, että Jeesus itse puhui meille
Jerusalemin hävityksestä, tuon kaupungin, joka paadutti sydämensä,
eikä ottanut vastaan Elämän Herraa. Pyhä kaupunki nyt katoaa, mutta
kaikki maallinenhan on katoavaista. Elämän Herra, Jeesus itse, pysyy
ijankaikkisesti. Hän on meidän lähellämme, näkee meidän tuskamme ja
lähettää meille Lohduttajan. Hän ei koskaan meitä jätä. Rakastakaamme
Häntä ja rakastakaamme toisiamme! Kun Jeesuksen rakkaus täyttää koko
olentomme, olemme ijäti Hänen omiaan."
Syvän hiljaisuuden vallitessa syötiin illallinen. Tulisoihdut vain
lepattivat kaidepuitten renkaissa, ja valittaen kulki yötuuli yli
seetrimetsän.
Puolenyön aikana lähtivät vanhemmat vieraat levolle, mutta nuoremmat
päättivät yhdessä kiivetä läheiselle Liibanonin huipulle paremmin
nähdäkseen tuota etelän murhenäytelmää. Aurelia yksin jäi yläkerran
pylvässaliin. Kuu oli kalvenneena noussut aina keskitaivaalle.
Aurelian katse kulki kauas tummenevalle Välimerelle. Siitä siirtyi
katse etelään, jossa taivaanranta punerti. Siinä nyt raunioituu pyhä
kaupunki, kuten hiljan ikuinen Rooma. Kyynel kostutti Aurelian poskea.
Hän loi uudelleen katseensa tummalle ulapalle. Ja koko mennyt elämä oli
kuin kirkkaana tauluna hänen edessään: Nuoruus Roomassa sanomattomine
sydänsuruineen, matkustus tänne idän vuoristoon, käynti Genetsaretin
rangalla, kastetoimitus, matka Roomaan ja sadat muut tapahtumat,
joitten aikana hän oli hiljaa harmaantunut. — Aurelia havahti
muistoistaan, sillä läheiseltä vuorenhuipulta alkoi kuulua harpun
hiljaista soittoa. Kohta yhtyi siihen monta kaunista ääntä laulaen
vankeuden aikaista valitusvirttä:
"Me virroilla Baabelin itkimme illoin,
Sun templiäs, Siion, muistellen,
Ja laskimme vaieten harppumme silloin
Vain oksille kyynelpajujen."
Pyhä liikutus täytti Aurelian sydämen, kun hän siinä kuunteli, miten
suruiset säveleet häipyivät hiljaiseen yöhön. — Tämä yö muistutti
Aurelialle niin elävästi erästä yötä — kauan sitten —, jolloin Herra
itse kävi häntä lohduttamassa. Silloin hänelle ensi kerran elävästi
selväsi Herran sana: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat
lohdutuksen." — Mitä onkaan elämä? Surua ja kärsimystäkö vain? Ei!
Värähtelihän hänen sielussaan onni, Mestarin lahjoittama ijäinen onni.
Ja kerran aukeaa hänelle toinen maa, jossa hallitsee Kristus, rakkauden
Herra. Mutta hän tahtoi olla vielä täällä alhaalla, auttamassa ja
palvelemassa Herran omia, joita hän niin syvästi rakasti! Miten hyvin
olikaan Mestari asettanut, kun antoi hänen kotinsa täällä Liibanonilla
tulla kaikkien väsyneitten ja vainottujen turvapaikaksi tänä
myrskyisenä aikana. Herran rakkaus on ääretön. Se on kuin meri vailla
rantoja. — — —
Aamurusko lähetti ensimäiset vienot säteensä idän taivaalle. Mutta
Aureliasta tuntui kuin olisi väliverho autuaitten maahan hetkiseksi
auennut. Ja taivaan pyhyys täytti hänen sielunsa.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AURELIA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
