Lumihiutale : (Little Sister Snow)

By Frances Little

The Project Gutenberg eBook of Lumihiutale
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Lumihiutale
        (Little Sister Snow)

Author: Frances Little

Translator: Valfrid Hedman

Release date: July 20, 2025 [eBook #76535]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1918

Credits: Tuula Temonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUMIHIUTALE ***

language: Finnish




LUMIHIUTALE

(Little Sister Snow)



Kirj.

Frances Little

"The Lady Of the Decoration" kirjan tekijä



Suomentanut

Valfrid Hedman



Kariston 75 pennin romaaneja 14.





Hameenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1918.




SISÄLLYS:

  I. Juki Tshaän.
 II. Suuri nukkejuhla.
III. Kahtatoista vuotta myöhemmin.
 VI. Merrit San.
  V. Saito San.
 VI. Juki Sanin päiväkirja.
VII. Jäähyväiset.






I. JUKI TSHAN.


Oli aamu aikaisin keväällä. Aurinko loisti täydeltä terältään
omituiseen vanhaan jaappanilaiseen puutarhaan ja täytti ilman
häikäisevällä valolla, joka näkyi hyväilevän umppuja ja lehtiä ja
herättävän ne uuteen, ihanaan elämään. Kultaiset säteet vapauttivat
pienen puron talven jäisestä vallasta ja jouduttivat sen kulkua
pienoisjärveen, missä kultakalat elämänhalun yltäkylläisyydestä
pyristelivät vedenkalvossa. Ne hiipivät valkoisten, iäkkään pinjapuun
alla lemmenlaulujaan kuhertelevien kyyhkysten luo, karkeloivat
hiekkaisella polulla vanhan kivilyhdyn edessä ja paistoivat suoraan
armeliaisuudenjumalattaren Kvannonin silmiin, vihdoin häipyäkseen
taustalla olevien puiden väliin.

Puutarhan keskellä, vanhan ryhmyisen luumupuun alla, joka lukemattomat
vuodet oli uhmaillut talven lunta ja iloisena tervehtänyt kevään
tuloa, seisoi pieni tyttö koettaen innokkailla kätösillään tavoittaa
maahan varisevia terälehtiä. Kukkimisaika oli melkein lopussa, ja
hän seurasi katseillaan noita heleitä hiutaleita, jotka täyttivät
maan epätasaisuudet ja piirtelivät salaperäisiä kuvioita sammaleiseen
ruohoon.

Melkein tuntumaton tuulenviima, joka virran toiselta puolen henki
lehdon läpi, tuoksahutti aika nenäkkäästi kokonaisen kukkasateen vasten
Juki Tshanin kasvoja. Hän käsitti sen kehoitukseksi ja alkoi levitetyin
käsivarsin ajaa pyöriviä lehtisiä takaa. Hänen kimononsa pitkät hihat
avautuivat kuin ohuet purjeet, ja kasvot saivat luumunkukkien heleän
värin, kun hän kerta toisensa perään suhahti puun ympäri, pujahti
lehtimajaan ja kiiti pitkin hiekoitettua käytävää. Äkillinen tyven
lopetti kisan, ja Juki Tshan palasi leikkipaikalleen puun alle,
poimi pyydystetyt kukkalehdet kimononsa poimuista ja alkoi laskea
voitonmerkkejään.

"Itshi, ni, san — itshi, ni, san", mutisi hän säännöllisin väliajoin,
sillä kolme oli taikaluku ja toi onnea, jos se toistettiin tarpeeksi
monta kertaa ja kukkalehdet järjestettiin oikealla tavalla.

Mutta tämä yksitoikkoinen homma unetti häntä pian. Hän lopetti
laskemisensa ja ojentausi heleiden lehtien laittamalle vuoteelle,
kasvot käännettyinä pientä olkikattoista majaa kohti, jossa äänistä
päättäen vilkkaasti puuhailtiin.

Valmistauduttiin viettämään syntymäpäivää; ei Juki Tshanin omaa — se
oli valkoisella lumikaudella, ja nyt oli kolmas päivä kolmannessa
kuussa, Mutta ikimuistoisista ajoista oli ollut tapana viettää tätä
päivää suurella nukkejuhlalla kaikkien tällä kauniilla saarella
syntyneiden pikkutyttöjen yhteisenä syntymäpäivänä.

Juki Tshan oli ojentanut pienen notkean ruumiinsa heloittavimpaan
päiväpaisteeseen. Hienot, sirot muodot todistivat vanhaa kulttuuria.
Kasvot, jotka olivat tavattoman vaaleat hänen rotuunsa kuuluvalle,
olivat saaneet ominaisen ilmeensä vuosisatain taisteluista ja
kaipuusta, ja kirkkaat, loistavat silmät katsoivat maailmaan innokkaina
ja tutkivina.

Talon syrjään vedetyn _shodshin_ (kokoonlykättävä paperiseinuke.)
aukosta hänen silmänsä keksivät tuon tuostakin vilahduksen vanhemmista,
jotka neuvottelivat keskenään ja näkyivät olevan innokkaassa
touhussa. Hän huomasi vähän väliä juostavan vanhassa aitassa, missä
perheen aarteita säilytettiin, ja sieltä kannettavan ulos keltaisia
kangasmyttyjä. Tuuli toi tuoksuja keittiöstä, ja hedelmä- ja
kukkakauppiaat jättivät melkoisen osan taakoistaan ovensuuhun.

Juki Than itse oli ollut paha, ja rangaistukseksi oli hänet lähetetty
pois kaikista näistä iloisista valmistuksista. Loikoessaan lämpimässä
päivänpaisteessa hän juuri mietiskeli viimeisiä häijyyksiään. Hänen
suupielensä vavahtivat, kun hän ajatteli, miten oli piiloittanut isän
piipun saadakseen hänet ripeämmin työskentelemään ja koettanut estää
äitiä ulos menemästä leikkaamalla nauhat poikki hänen puutohveleistaan.

Sitten hän nauroi ääneti itsekseen muistaessaan, kuinka oli kantanut
kotiinsa eksyneen kissarukan ja vietellyt sen juomaan maitoa,
sillävälin kun hänen näppärät pienet sormensa saksien avulla muuttivat
sen turkin ihmeelliseksi maisemaksi. Muutamassa minuutissa tuli kissan
pää paljaaksi ja kiiltäväksi kuin järvi, jonka äärillä pari pystyä
korvatupsua esitti puita. Keskeltä elukan selkää kohosi mahtava
Fudshi lukemattomien pienempien vuorten ympäröimänä, ja koipia pitkin
kiemurteli kapeita polkuja päättyen kummallisille alttareille. Mutta
kun hän vihdoin yritti palmikoida karvat kissan pienessä töppöhännässä
luodakseen komean pinjan, oli uhri noussut kapinaan, ja äiti oli
käskenyt pienen Juki Tshanin koreasti laittautua ulos puutarhaan.

Juki Tshan muisti äidin lempeästi hymyilleen, vaikka olikin häntä
torunut ja vaikka ystävällinen ääni oli kuulostanut huolestuneelta.
Olisikohan hän pahastunut siitä, että Juki oli näyttänyt heleänpunaista
kieltään vanhalle, rumalle jumalankuvalle, joka oli asetettu aivan
pikkuneidin tielle? Vai — ja tässä kävi Juki Tshan vakavaksi —
olikohan perheen täytynyt maksaa viimeinen _go-rininnsa_ [viiden rinin
vaskiraha; rin on noin 1/4 Suomen penniä.] puvusta, joka hänellä
itsellään olisi yllään päivän juhlassa?

Lyhyen elämänsä aikana nuori tyttö oli kasvanut rakkauden ilmakehässä;
mutta mikään rakastavainen uhraus ei ollut kokonaan voinut varjella
häntä köyhyyttä tuntemasta. Jokaisessa juhlassa, niin kauaksi kuin
hänen muistinsa kantoi, hän oli nähnyt äidin yhäti käyttävän samaa
pukua, vaikka hänen oma pieni kimononsa aina oli ollut uuden uutukainen
ja hieno, ja nukkien kirjaillut hameet niin täynnä kiiltohelyjä ja
kultalankoja, että ne voivat seisoa omin neuvoin.

Tämä ajatus oli uusi Juki Tshanille, ja se toi mukanaan muita, aivan
kuin lammikkoon viskattu pieni kivi synnyttää vedenpinnalle toisen
renkaan toistansa isomman. Hän ei vielä oikein käsittänyt, mutta hän
aavisti, että tässä oli hänelle jotakin opittavaa.

Hän oli ollut häijy ja pahoittanut äitinsä. Hän oli saanut vakavan
katseen isän ystävällisistä silmistä ja kujeillaan aiheuttanut
ikävyyttä koko perheessä. Nyt täytyi hänen tulla oikein kiltiksi,
muutoin saattaisi ilkeä revonhenki mennä häneen ja tehdä hänet
eliniäksi onnettomaksi. Hänen olisi toteltava äitiään, joka oli niin
hyvä, että hänen jokainen pienelle tytölleen lausumansa sana tuntui
hyväilyltä. Ensi kertaa näki Juki Tshan elämän suuren kirjan avonaisena
edessään, ja ensimäinen sana, minkä hän siinä luki — vielä oikein
käsittämättä sen merkitystä — oli _velvollisuus_.

Äänet sisällä heikkenivät heikkenemistään. Lapsi makasi yhä paikallaan
siristellen silmillänsä laivasta kohti. Hänen päänsä yläpuolella
riippui holvina heleitä oksia, jotka sulkivat häneltä todellisuuden
maailman ja näkyivät kaareutuvan käytäväksi keijukaisten valtakuntaan.
Sinne vievä portti on kevyt, mutta silti varsin vaikea avata, ja tieto
tulee ylipääsemättömäksi esteeksi, sillä tuohon lapsuusajan kirkkaiden
unelmien maahan saattaa astua vain nuori, kevyt jalka.

Tuuli suhisi kehtolauluansa kukkasille, ja Juki Tshan olisi pian
nukahtanut, ellei omituinen ääni olisi häntä säikähdyttänyt ja
saanut hänet avaamaan silmänsä selkosen selälleen. Kerran ennen hän
oli kuullut saman äänen, ja silloin se oli tietänyt kuolemaa isolle
ylhäällä puussa asustavalle punarinta-satakielelle. Tällä kertaa oli
huudon päästänyt lintuemo, ja Juki Tshan hypähti ylös.

Ylhäältä puusta kuului hurjaa siipien räpytystä, ja hohtavan
kukkasateen läpi hän näki, miten poloinen puolikasvuinen linnunpoika
pyristeli hänen oman, vastikään hankkimansa lemmikin kynsissä.
Varmana menestyksestään mirri antoi onnettoman uhrinsa kerta toisensa
perään lepattaa muutaman tuuman ja veti sen sitten takaisin julmalla,
teräväkyntisellä käpälällään. Vihdoin muuttuivat sen viheriät silmät
kapeiksi viiruiksi, ja kauhistuen näki Juki Tshan, miten isoja punaisia
pisaroita herui sen suupielistä. Samalla hän kuuli luiden narskuntaa ja
seisoi silmänräpäyksen kauhusta halvaantuneena. Mutta sitten valtasi
hänet viha. Hän hiipi äänettömästi kissan kimppuun takaapäin ja tarttui
molemmilla kätösillään sen kurkkuun.

"_Baka_!" [tyhmyri] suhisi hän yhteenpuristettujen hampaittensa
välistä. "Baka... vai syöt sinä linnunpoikasia! Minä pyydän _Onin_
[Peikko paholainen] heti muuttamaan sinut kiveksi, niin saat virua
maassa poljettavana ja potkittavana kykenemättä laisinkaan huutamaan
tai liikahtamaan! Sinä paha, häijy kissa!"

Mirri sätkytteli turhaan. Juki Tshan piti sitä armotta käsivarren
päässä itsestään ja mietti sen kohtaloa. Vihdoin katsoi hän
päättäväisesti uhriinsa, ja huulet päästivät venytetyn äännähdyksen,
samalla kun silmissä välähti tyydytetty kostonhimo. Vihdoin hän tiesi,
mitä hänen oli tehtävä arvoisalle kissalleen, joka oli niin häijysti
käyttäytynyt. Hän heittäisi sen kanavaan, tuonne kanavaan, jossa vilisi
mulkosilmäisiä ja pitkäkielisiä sammakoita. Siellä siivekkäät hirviöt
sitä pistäisivät ja kaikenlaiset ilkeät itikat purisivat, kunnes
vuorovesi sen viimein huuhtelisi mukanaan suureen mereen, missä se ei
saisi maitoa juodakseen eikä linnunpoikasia syödäkseen.

Hänen ajatellessaan, miten hänen karvainen leikkitoverinsa uiskentelisi
kauheassa kanavassa, jolla Juki Tshanin mielikuvituksessa ei ollut
alkua eikä loppua, rupesi sääli sarastamaan hänen sydämessään, ja
pienten käsien puristus höltyi hiukan.

Mirri sai hengähdysaikaa ja käytti sitä hyväkseen. Ponnistellen
vapautuakseen se piirsi terävillä kynsillään pitkän punaisen naarmun
Juki Tshanin paljaaseen käsivarteen. Mutta samassa silmänräpäyksessä
jokainen säälinkipinä hävisi tytön sydämestä. Hän tarttui elukkaan
tiukemmin ja juoksi pientä polkua pitkin kadulle, samalla huolellisesti
tarkaten portinvartian pientä majaa.

Tämä oli nimittäin hyvin vanha ja vastenmielinen mies. Hänen viimeinen
keksintönsä oli, että pienet tytöt ainoastaan hänen armollisella
luvallaan saivat kulkea veräjistä ulos tai sisälle. Olipa hän eräänä
päivänä uhannut Juki Tshania rangaistuksellakin, ja tyttö oli perin
halveksivasti kehoittanut häntä itse hakkaamaan päänsä poikki, jos
tahtoi pelastua jostakin pahemmasta. Nyt oli tie vapaa. Hän käänsi
päänsä pois ja painoi pienen ruumiinsa raskaita portin puoliskoja
vasten, kunnes ne erottuivat kylliksi päästääkseen hänet lävitse.

Hän oli niin syventynyt aikomukseensa tulla kanavan reunalle kadun
toisella puolella, että hän ei huomannut lähestyvää dshinrikishaa, ja
ennenkuin hän aavistikaan, oli hänet työkätty kumoon ja sysätty sivuun.

Kun hän oli hieraissut pahimman tomun silmistään ja jälleen nousi
ylös, yhä tiukasti puristaen kissaa, dshinrikishan kuljettaja ja hänen
kyydittävänsä kumartuivat hänen ylitseen. Viimemainittu, amerikkalainen
poika, jonka vaalea tukka ja siniset silmät kummastuttivat hänet
sanattomaksi, oli juuri harjaamassa tomua tyttösen kimonosta, ja hänen
huulensa liikkuivat ja lausuivat omituisia ääniä.

"Kuulehan, pikku tyttö, olen hyvin iloinen, että et loukkautunut
tai katkaissut jäseniäsi", oli hän juuri sanonut parhaansa
mukaan ponnistellessaan siirtääkseen tomun tytön kimonosta omaan
nenäliinaansa. "Missä on äitisi ja isäsi tai hoitajattaresi, jotta he
antaisivat sinulle vähän vitsaa ja pitäisivät sinut poissa kadulta?"

Hänen puhuessaan Juki Tshan oli kuin lumottuna kuunnellut jokaista
sanaa hänen huuliltaan ja hetkiseksi unohtanut julman aikeensa. Kissa
huomasi, että hänen puristuksensa höltyi, alkoi pyrkiä vapaaksi, ja
kiivas kamppailu sukeutui heidän välillään.

Poika katseli huvitettuna ja puhkesi nauruun — nauruun, joka alkoi
silmistä ja valaisi koko kasvot, kunnes se vihdoin päättyi poikamaisen
hilpeyden puuskaan. Juki Tshan katseli hetkisen vuoroin häntä, vuoroin
hymyilevää kyytimiestä ja kävi tulipunaiseksi suuttumuksesta. Sitten
hän alkoi nopeasti juosta kanavaa kohti.

Mutta Dick Merrit oli nähnyt katseen hänen silmissään ja arvaten hänen
aikomuksensa kiirehti ritarillisesti kissaa pelastamaan. Hän oli
isokasvuinen kuusitoistavuotiaaksi, ja pitkillä säärillään oli hänen
varsin helppoa tavoittaa pieni tytöntypykkä, vaikka tämä kiitikin minkä
jalat kannattivat.

"Ei, jätä se tekemättä, lapsi!" huusi poika. "Sinä et saa heittää
sitä säikähtynyttä elukkaa kanavaan, vaikkapa tästä tulisi tappelu
välillämme!"

Hän tarttui Juki Tshanin toiseen käsivarteen, yrittäen useampaan
kertaan irroittaa sätkyttelevän eläimen hänen otteestaan.

"Ija, ija", vastusteli lapsi närkästyneenä, mutta Merrit oli yhtä
päättäväinen kuin hänkin ja piti hänestä tiukasti kiinni. Vihdoin hän
aivan keveästi lyödä napsautti pieniä käsiä.

Tämä oli ensi kerta, kun Juki tutustui ruumiilliseen väkivaltaan,
ja hänen kätösensä hellittivät heti puristuksensa hänen itsensä
kummastuneena tuijottaessa pojan päättäväisiin kasvoihin.

"Otaksun, että zjasi merkitsee 'ei', pikkuneiti, mutta minä sanon
myöskin ija", virkkoi hän ottaessaan kissan tytöltä ja sivellessään
sen kuvioille leikeltyä turkkia. "Sinä et saa viskata sitä kanavaan.
Mikset antaisi sitä minulle? Minä hankin parhaillaan kokoelman kissoja
ja muita otuksia kouluuni ja tahtoisin mielelläni liittää siihen tämän
merkillisen kappaleen. — Kysykää häneltä, enkö voi sitä saada."

Kyyditsijä, joka oli pysynyt hymyilevänä katselijana, näki Dick
Merritin kaivelevan taskuaan ja kiiruhti heti väliin.

"Hän paha tyttö", sanoi mies. "Hän tekee surma kissalle. Saada kymmenen
seniä [sen on noin 2 1/2 peniä.], viedä kotiin tyttö. Ei enää tartte
kissa."

Mutta Dick epäsi hänen välitysyrityksensä. Hän sulloi kissan takkinsa
alle ja kumartui sitten tarttumaan Juki Tshanin vastustelemattomaan
käteen. Hänen kimononsa hiha valahti alas ja paljasti pitkän, punaisen
naarmun.

"Ahaa, kissalla on kynnetkin! Kernaasti lyön sitä, kun se on tehnyt
sinulle pahaa, mutta en mitenkään voi sallia, että työnnät sen
tuohon likaiseen ojaan. Nyt se saa seurata minua kotiin, ja jonakuna
päivänä tuon sensijaan jotakin sinulle. Tiedän kyllä, ettet ymmärrä
sanaakaan puheestani, mutta en totisesti käsitä, miten sinuun nähden
menettelisin." Ja Dick jatkoi leperrystään, samalla kun hän tunsi
itsensä tavattoman kömpelöksi ja hyväili vuoroin kissaa vuoroin Juki
Tshania.

Juki seisoi aivan ääneti ja katseli häntä suoraan silmiin, vaikka hän
ei vielä ollut täysin toipunut ensimäisestä lyönnistä, mitä hän koskaan
oli saanut.

"Tahdothan sinä tulla kiltiksi, eikö totta? Etkä enää ryhdy hukuttamaan
kissoja tai muita otuksia?" jatkoi poika vakuutellen.

Silloin tapahtui se ihme, että Juki Tshan lapsen vaistomaisella
käsityskyvyllä äkkiä ymmärsi hänen tarkoituksensa oudosta kielestä
huolimatta.

Hän hiipi nuorukaisen luo kuin pieni linnunpoikanen ja silitti
poskellaan hänen olkapäätänsä. Se merkitsi enemmän kuin täydellistä
alistumista — se merkitsi liittoa voitollisen vihollisen kanssa.

Dick suoristausi punehtuen ja hämillään ja asettui dshinrikishaansa,
olematta näkevinään vetäjän hymyilevää naamaa.

Juki Tshan pani kätensä ristiin aivan vyöhikkönsä alle ja kumartui
eteenpäin niin syvään, että hän muistutti puoleksi avattua kynäveistä.

"Arigato — arigato!" toisteli hän kohteliaasti ja kumarsi kerran
toisensa perään.

"Hän sanoa kiitos", tulkitsi kyyditsijä.

"Hyvästi", huusi Dick. "Älä nyt vain unohda — ole kiltti!"

Juki jäi seisomaan paikalleen katsellen pois kiitävää dshinrikishaa ja
sen alta vilkkuvia vetäjän ruskeita sääriä. Hän oli unohtanut kissan ja
muisti ainoastaan sinisten silmien ystävällisen ilmeen.

"Juki, Juki!" kuuli hän äkkiä äidin huudahtavan omalla kielellään.
"Tule! Kaikki on järjestetty juhlaa varten, ja olen etsinyt sinua niin
kauan, että sandaalit jaloissani ovat kuluneet. Kiirehdi, ennenkuin
punaiset pavut kylmenevät!"

Lapsi vastasi venytetyllä huudahduksella, kuiskaillen tuon tuostakin:
"Ole kiltti — ole kiltti."

Hän oli kuullut samat sanat useita kertoja ennen. Ne yhtyivät hänen
muistissaan hänen ensimäiseen käyntiinsä lähetyskoulussa ja erääseen
pitkulaiseen laatikkoon, jonka sisältä tapasi tulla hyvin makeita ja
herkullisia punaisia ja valkoisia palasia. Mutta kun hän nyt itsekseen
mutisi sanat, ne tuntuivat saaneen uuden merkityksen.

Hän hiipi veräjän läpi ja läheni verkalleen pientä majaa, joka näytti
niin iloiselta ja hauskalta juhlapuvussaan.

Luumupuun ohi mennessään hän katsahti ylös ja näki lintuemon makaavan
poikueensa päällä.

Äkkiä sai ajatus pienet kasvot kirkastumaan kuin kukkasen
päivänsäteistä. Hän vilkaisi vielä kerran linnunpesään ja silittäen
omaa poskeaan virkkoi aivan ääneensä:

"Ole kiltti, Juki, ole kiltti."




II. SUURI NUKKEJUHLA.


Japanilainen asunto on keväällä kuin keijukaisten talo, katto ja
alustus bamburuo'osta sekä muutamia pystyyn asetettuja tukia antamassa
rakennukselle todellisuuden leiman.

Juki Tshanin koti oli tyypillinen. Päivisin siirrettiin paperisuojukset
huolellisesti syrjään, jotta tuuli sai esteettä löyhähdellä huoneiden
läpi. Illan tullen asetettiin raskaita puuovia kehyksiin ja täten
suljettiin pääsy yöilmalta samoin kuin kaikilta häijyiltä hengiltäkin,
jotka tohtivat liikkua vasta sitten, kun suuri aurinko oli lakannut
valvomasta.

Tätä kaikkea piti koossa kapea puukuistikko, joka kiersi koko
rakennuksen ja jonka lattian sukupolvien jalat olivat siloittaneet
peilikirkkaaksi. Täällä Juki Tshan ensi kerran oli nähnyt omat
kasvonsa, ja — valitettavasti! — myöskin oppinut kujeen pistää ulos
pienen punaisen kielensä.

Tällä verannalla vastapäätä luumupuuta Juki tapasi vanhempansa.
Molemmat vanhukset istuivat jalat allaan kirjavilla pieluksilla ja
odottivat häntä käsivarret ristissä. Heidän juhlapukunsa haastoivat
menneestä loistosta; nyt oli parhaan mukaan koetettu kuluneissa
kohdissa korvata oikea kulta mukaillulla.

Vuosi vuodelta oli taistelu vanhentuneiden liikeperiaatteiden ja
uusien monimutkaisten menettelytapojen välillä kaivanut vaot miehen
otsalla hiukan syvemmiksi, ja silmät, jotka hänen nuoruudessaan olivat
hehkuneet kunnianhimoa, olivat nyt enimmäkseen maahan luotuina, jotta
vaimo ei huomaisi niiden levotonta, huolestunutta ilmettä.

Mutta kuinkapa olisi äänettömyys voinut salata mitään tältä pieneltä
hiutuneelta naiselta, joka niin monet vuodet oli palvellut miestään
ruumineen ja sieluineen? Kun hänet ensi kerran kainona, nuorena
morsiamena lähetettiin koitteeksi hänen luokseen, ei sanaa rakkaus
vielä ollut hänen sanakirjassaan. Velvollisuus oli ainoa, minkä hän
tunsi: hän ei pyytänyt mitään ja antoi kaikkensa.

Senjälkeen hän oli saanut lausua tervetulleiksi monta pientä
ihmisolentoa, joiden kädet olivat hohtavat ja kurttuiset kuin
kirsikankukkain terälehdet; mutta ne olivat heti jälleen sulkeneet
silmänsä ja menneet hyvän Dshizo-jumalan luo, joka aina on valmis
auttamaan pienokaisia kuoleman virran yli.

Pelko, että joku toinen nainen tulisi riistämään hänen paikkansa
kodissa, jotta perhenimi ei häviäisi, piti häntä monet yökaudet
valveilla, ja lukemattomia kertoja hän oli hiipinyt pienelle alttarille
tuskallisissa rukouksissa anomaan, että saisi säilyttää yhden ainoan
pienen ihmistaimen.

Mutta vaikka yö oli ollut kuinka pitkä, ajatukset kuinka raskaat
tahansa, aamu tapasi hänet aina iloisena ja luottavaisena, kykenevänä
kaikkiin ponnistuksiin puolison mieliksi. Tämän jokainen toivomus
oli välttämättömästi täytettävä, ja vaikka vaimo itse hiljaisuudessa
alistin moniin kieltäymyksiin, miehen täytyi aina saada parasta, mitä
voitiin hankkia. Hän työskenteli myöhään yöhön, möi pienet yksityisesti
omistamansa esineet, tyytyi vähäpätöisimpäänkin tunnustukseen ja
suunnitteli kaikki niin hyvin, että miehen ei koskaan tarvinnut huomata
pienintäkään puutteellisuutta talousasioissa.

Vuosien työn, rukousten ja odotuksen jälkeen sai hän vihdoin palkkansa.
Eräänä yönä ankaran lumimyrskyn vallitessa saapui odotettu lapsi
maailmaan ja vanhemmet antoivat sille nimeksi _Juki_ [Lumi.] lumen
mukaan, joka oli tuonut heille tämän lempilapsen. Juki Tshanin muassa
saapui rakkaus perheeseen sitoen vanhempain sydämet yhteisillä
toiveilla toisiinsa. Siitä pitäin se oli aina vallinnut pienessä
kodissa, ja kun lapsi nyt näyttäytyi ja pienillä jaloillaan, jotka koko
päivänä eivät olleet sandaaleja koskettaneet, painoi tomuisia jälkiä
kiiltäväksi silatulle lattialle, vanhempain silmät loistivat ilosta.

Juki Tshan katsahti katuvaisena noihin tekemiinsä rumiin jälkiin ja
tunsi olevansa kovin siivoton pikkutyttö. Sitten muisti hän uuden
päätöksensä ja katsoi suoraan uskollisiin silmiin, jotka aina tähän
asti olivat häntä rakastavasti katselleet. Hän hiipi vanhempainsa
luo ja kumartui tarttumaan äidin käteen, joka oli kova ja työstä
sierottunut. Sitten siveli hän sillä pehmeätä poskeansa ja kuiskasi
äänellä, jossa samalla kertaa värähti sekä anteeksiannon toivo että
varmuus siitä:

"Go men nasai."

Äiti kumarsi syvään ja vakuutti hänelle anteeksiantoaan samalla
sekä arvokkaasti että leikkisästi. Sitten tunne vei voiton
muodollisuuksista; hän nosti pienokaisen helmaansa ja antautui hetkeksi
häiritsemättömän onnen valtaan.

Isä istui vieressä ja katseli heitä veitikkamainen väike silmissään,
tekemättä mitään huomautusta. Vihdoin hän kuitenkin mainitsi, että
heidän majesteettinsa, nuket, olivat jo kovin kauan saaneet odottaa
hyllyllään. Eiköhän olisi aika käydä kunniatervehdyksellä niiden luona.

Vuodet olivat uurtaneet syviä vakoja vanhempien otsaan, mutta Juki
Tshanin pulppuavaa elämänhalua katsellessaan he tunsivat itsensä
päivittäin nuorentuneiksi. Kun he nyt kumpikin tarttuivat tytön
pieniin kätösiin ja yhdessä menivät nukkeja tervehtimään, kaikki
kolme olivat niin hilpeitä, että Juki ehdotti tavallisen kävelemisen
asemesta tahdissa hyppäämistä siihen tapaan kuin hän äskettäin oli
lastentarhassa oppinut.

Sehän oli jotakin tavatonta, mutta mitäpä ei tekisi lapsukaisen tähden!
Jukin rohkaisemina isä ja äiti hyppivät eteenpäin, ja tyttö koetti
turhaan noudattaa tahtia, ollen itse aivan hengästynyt ihastuksesta.

Huoneessa ei ollutkaan mitään heidän kulkuaan ehkäisemässä. Ei
mitään tuoleja, joiden kiusallisiin jalkoihin saattoi kompastua,
ei teräväsyrjäisiä sänkyjä tai pöytiä; ei mitään muuta kuin pehmeä
paksu matto, sama, jolla Juki kerran oli suorittanut kaikki lapsuuden
voimisteluharjoitukset, saamatta pienintäkään vammaa hentoihin
jäseniinsä.

Puolittain kontaten, puolittain hyppien ja läkähtymäisillään naurusta
ja ponnistuksista kolmikko viimein saapui samalle paikalle, missä
kuutta vuotta aikaisemmin oli uhrattu kiitosuhri vastasyntyneestä
tyttösestä, joka nyt molemmille vanhuksille merkitsi elämän onnea.

Parhaassa huoneessa olivat nuket asetettuina viidelle pitkälle
punaisella verhotulle hyllylle. Siinä oli isoja ja pieniä, paksuja ja
kapeita nukkeja, kukin niistä esittäen jotakin ruhtinaallista henkilöä
kaukaisilta ajoilta. Niiden pukujen kuosit olivat jo ammoin tulleet
vanhanaikuisiksi.

Siinä oli Dshimmo Tenno, ensimäinen oikea keisari. Hänen tukkansa
oli järjestetty mitä kummallisimmalla tavalla; puku oli paksua
kultakirjokangasta, ja käsissään hän piti kahta hirveätä miekkaa. Siinä
oli Dshingo, joka miekkailutaidossa oli saavuttanut katoamattoman
maineen ja joka oli niin iso, että hänen täytyi istua keisarien
joukossa ja katsella alas muihin keisarinnoihin. Niin, kyllä niitä
oli ääretön liuta! Toiset ansaitsivat muistamista jokaisena vuoden
päivänä, toiset taasen olivat sitä lajia, että oli parasta unhoittaa ne
mahdollisimman pian.

Juki Tshan osasi luetella koko rivin ulkoa. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa
niiden eteen, milloin hän vain saattoi sen säädyllisesti tehdä. Ei käy
päinsä olla epäkohtelias keisarille, vaikka hänen kuolemastaan olisikin
kulunut jo satoja vuosia.

Todellisuudessa tämä joukko hyllyllä komeilevia vanhoja nukkeihmisiä ei
tehnyt häneen kovinkaan syvää vaikutusta; mutta hän katsoi kuitenkin
välttämättömäksi kohdella niitä huomaavaisesti. Olihan mahdollista,
että ne todella kykenivät muuttamaan hänet sisiliskoksi tai käärmeeksi,
kuten vanha portinvartia oli sanonut.

Hänen erityisen ihastuksensa esineenä oli kuitenkin siro, hienosta
posliinista valmistettu hopealla ja kullalla kiilloitettu
pienoiskokoinen vaatetuskalusto, kaikki niin taiturillista työtä,
että tuntui siltä kuin tekijän olisi täytynyt kokonaan eristäytyä
ja irroittaa huomionsa muusta maailmasta luodakseen ainoankin niin
täydellisen kappaleen.

Vielä oli kokoelmassa muutamia lystikkäitä pieniä lakkaöljyllä
maalattuja vaunuja, joissa kuninkaallinen herrasväki muka ajoi, Ja
niitä vetävät tavattoman lihavat mullikat olivat niin länkisäärisiä,
että niiden takaraajat muodostivat selvän soikion — näky, joka sai
Juki Tshanin työntämään ulos pienet punaiset huulensa samanlaisiksi
kuvioiksi ja pyytämään äitiään katsomaan sekä viekoitteli hänet
taputtamaan käsiään, kunnes pikkulinnut ylhäällä ihmeissään kuroittivat
esiin päänsä.

Hän oli kestitsevinään nukkeja viinillä ja runsaalla ravinnolla sekä
leikitteli hetkisen viidellä hovisoittajalla, sillä olihan se toki
sallittua sellaisiin nähden, jotka olivat vain palvelijoita.

Kaiken aikaa hän jutteli herkeämättä vanhempain varovaisesti
liikkuessa hänen ympärillään ja kertoillessa kaikkien näiden ihmisten
merkillisistä kohtaloista, Juki Tshan oli kuitenkin niin syventynyt
omiin huomioihinsa, että hän kuunteli heitä varsin tarkkaamattomasti,
kunnes hän havaitsi murheellisen ilmeen äitinsä kasvoilla. Kaikki nämä
asiat täytyi nimittäin jokaisen pienen tytön tietää, ja mitenkä voi
Juki Tshan koskaan oppia mitään, ellei hän käyttänyt pieniä korviaan?
Siis hän siirrähti lähemmäksi vanhempiansa, hyväillen heitä pikkuisen
tuon tuostakin, samalla kun hän koetti oikein tarkasti kuunnella.

       *       *       *       *       *

Bambujen varjot olivat ehtineet käydä pitkiksi ja ohuiksi, kun aurinko
suudellen toivotti niille hyvää yötä. Pursi toisensa jälkeen ohjasi
kulkunsa kotiinpäin hopeanhohteisella merellä, ja lännen rusopilvet
olivat verhoutuneet voimakkaan siniseen huntuun. Linnunpoikaset
isossa luumupuussa eivät enää liikahdelleet, kun emo hiljaa siirsi
ne noukallaan syvemmälle pesään ja vaikeroivasti viserrellen etsi
kadonnutta.

Sisällä huoneessa Juki Tshan loikoi lattialla vaatteissaan lopen
väsyneenä päivän merkillisistä tapauksista. Hänen äitinsä valmisteli
pientä vuodetta poimien siihen kuuluvia tarpeita lokerosta erään hyllyn
alta. Juki Tshan leperteli kaiken aikaa yksitoikkoisesti itsekseen,
koettaen saada jotakin selvyyttä sekaviin ajatuksiinsa, joissa
liikkui nukkeja, kissoja ja lintuja kirjavana joukkona. Kaikki näkyi
verhoutuneen hämärään usvaan, kun hänen äitinsä otti hänet polvelleen
ja nopeasti riisui hänen kaksi vaatekappalettaan. Sitten hänet
pistettiin haaleaan kylpyyn, ja pari minuuttia myöhemmin hän lepäsi
pikku vuoteellaan — heleänä ja pehmeänä kuin ruusunlehti.

Yölampun himmeä hohde muutti kaikki esineet huoneessa aavemaisiksi
varjokuviksi. Yhden ainoan pienen säteen oli onnistunut hiipiä esille
paperiverhon alta ja se valoi ikäänkuin sädekehän äidin pään ympärille,
kun tämä kädet ristissä polvistui hyllyllä seisovan Buddhan kuvan eteen.

Hän liikutti huuliaan, mutta sanat olivat aina samat: "Lapseni,
lapseni, lapseni!"

Lepäävä Juki Tshan katseli varjokuvia puolipimeässä huoneessa. Ne
näyttivät niin lystikkäiltä ja — kuinka ihmeellistä! — kummallisin
niistä kaikista hahmoutui vähitellen pojaksi, jonka huulet aivan
selvään virkkoivat: "Ole kiltti!"

Tähän loppuivat Juki Tshanin tietoiset ajatukset, ja hän nukkui. Mutta
äiti istui vielä hetkisen vuoteen ääressä, valppain silmin katsellen
lastaan ja hyräillen kehtolaulun pätkää:

    Nuku, pieni, nuku!
    linnut jo lepää;
    yölamppu palaa
    pajupuiden alla:
    äitisi valvoo.
    Nuku, pieni, nuku!




III. KAHTATOISTA VUOTTA MYÖHEMMIN.


Kaksitoista kertaa oli tuuli varistanut luumupuiden valkoiset kukat,
ja Juki San [Arvonimeä "tshan" käytetään lapsista, mutta niiden
täysikasvuisiksi tultua liitetään nimen jälkeen "san". Tekijä.] oli
nyt nuori neitonen ja astumassa aikuisten maailmaan, sen suruihin ja
huoliin.

Vaikka häntä ilmeisesti saattoi pitää myöhempänä painoksena entisten
päivien hemmotellusta, vilkastunteisesta ja onnellisesta tytöstä, hänen
silmänsä saivat usein huolestuneen ilmeen, sillä hänen oli taisteltava
ankaraa taistelua estääkseen vanhempiansa joutumasta mihinkään
kosketukseen päivä päivältä lisääntyvän köyhyyden kanssa.

Kolmen vuoden ajan nämä olivat herkeämättä työskennelleet ja
ponnistelleet pitääkseen häntä englantilaisessa lähetyskoulussa, jossa
hän sai parhaan kasvatuksen, mitä maassa silloin oli tytöille tarjolla.

Kun hän vihdoin tuli takaisin pitkän kahnauksen jälkeen vieraiden
ihmisten ja vieraan kielen kanssa, oli päivänselvää, että hän ryhtyi
täyttämään kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka saattoivat tulla ainoan
tyttären osaksi ylhäisessä, köyhtyneessä perheessä.

Isä oli tullut vanhaksi ja raihnaiseksi ja luopui nyt kokonaan
olemassaolon taistelusta. Hän oli aina ollut hurskas buddhalainen ja
antautui yhä täydellisemmin rukoukseen ja mietiskelyyn valmistuakseen
Nirvanaan. Äiti oli kaiken ikänsä elänyt toisen johdossa ja tunsi nyt
itsensä aivan kykenemättömäksi toimimaan omin päin, jonka vuoksi hän
perin avuttomana kääntyi Juki Sanin puoleen.

Tämä oli raskas kuorma nuorten hartiain kannettavaksi, ja kun yö tuli,
se tapasi hänet usein hiljaa valvomassa ja mietiskelemässä vaikeata
kysymystä, miten vähäiset vaatimukset voitaisiin tyydyttää vieläkin
pienemmillä tuloilla.

Hän oli lähetyskoulussa oppinut kaikenlaista, osasi lukea ja kirjoittaa
huonoa englanninkieltä ja lopettaa kertomataulun nopeammin kuin
kukaan muu. Hän oli syventynyt pukeutumistaidon mutkikkaimpiinkin
salaisuuksiin, ja jos hänellä oli hyvin runsaasti aikaa käytettävänään,
hän saattoi soittaa uruilla kolme erilaista virrensäveltä.

Kaikki nämä taidot olivat kuitenkin hyvin vähäksi hyödyksi, kun oli
saatava isän eläke riittämään edes hiukkasen yli pienen talouden
vaatimattomien tarpeiden.

Hänelle oli kerrottu ihmeellisiä juttuja vieraasta maasta, joka
sijaitsi kaukana hänen kotisaarestaan ja jossa säätyläisperheiden
tyttäret voivat hankkia itselleen työtä ulkona monirientoisessa
maailmassa. Kovin hän oli hämmästynyt heidän rohkeuttaan ja ihmetellyt
kansan tapoja, jotka sellaista sallivat! Samalla hän sentään hiukan
kadehtikin heidän vapauttaan ja huokaili raudankovan sovinnaisuuden
kahleissa, joka kielsi häntä jättämästä isänkotia, kunnes vanhemmat
olivat järjestäneet hänen avioliittonsa — jokaisen japanilaisen
naisen välttämätön kohtalo. Yksinomaan tämän vuoksi oli hänelle niin
huolellisesti opetettu kaikenlaisia talousaskareita ja seurustelun
taitoa. Hänen kasvatuksensa tarkoituksena oli hänen syntymästään asti
ollut kehittää hänet kykeneväksi kerran sulostuttamaan puolison elämää
ja tekemään tämän koti iloiseksi ja miellyttäväksi.

Päivä päivältä kävi olemassaolon taistelu vaikeammaksi ja Juki San
ponnisteli nuoren ihmisen tarmolla ja pelottomuudella. Ilakoiden
ja leikkiä laskien hän tarjoili vanhemmilleen näiden vaatimattoman
aterian, alati kehoittaen heitä nauttimaan sitä, mitä hän muka
kuvitteli suureksi juhla-ateriaksi, mutta jonka hankkimiseksi hänen
ehkä oli täytynyt uhrata joku perheen vanhoista muistoesineistä. Hän
käänsi varsin näppärästi riisisangon niin, että he eivät voineet nähdä
sen niukkaa sisältöä, ja kaatoi kuuman veden juhlallisesti heidän
maljakoihinsa vakuuttaen, että mikään _sake_ [japanilainen riisiviini.]
ei voinut maistua niin oivalliselta kuin tämä. Hänen päätöksensä pitää
heidät onnellisessa tietämättömyydessä asiain tilasta pakoitti hänet
äärimmäisiin ponnistuksiin, mutta se oli aivan yksinkertaisesti hänen
velvollisuutensa, ja velvollisuus oli ainoa uskonto, josta Juki San
tunsi itsensä täysin varmaksi.

Mutta eräänä päivänä sattui jotakin merkillistä tässä pienessä
kodissa. Isä kutsui tyttärensä luokseen ja kertoi juhlallisesti, että
oli päätetty avioliitto hänen ja Saito Sanin välillä. Viimemainittu
oli varakas upseeri keisarin hovissa. Juki kumarsi päänsä mattoon ja
kiitti jumalia. Nyt saisivat hänen vanhempansa viettää loput päivänsä
loistossa ja yltäkylläisyydessä.

Saito San oli vain etäinen utukuva, jota hänen koko vastaisen elämänsä
aikana oli toteltava ja jonka koti hänen oli pidettävä järjestyksessä.
Mutta hän toi mukanaan toivotun avun, ja tytön ajatukset uhkuivat
kiitollisuutta. Nyt, kun köyhyyden painostava kuorma oli nostettu hänen
hartioiltaan, pääsi nuoruuden ilo oikeuksiinsa ja koko hänen olentonsa
säteili ihastusta.

Useita kertoja tätä ennen hänen isänsä oli saanut naimatarjouksia
tyttärelleen, sillä huhu tämän kauneudesta ja lapsellisesta hellyydestä
vanhempiansa kohtaan oli levinnyt laajalle. Mutta isä oli kateellisesti
vartioinut aarrettaan ja antoi suostumuksensa vasta sitten, kun tehtiin
tarjous, joka vastasi hänen entistä arvoansa ja asemaansa.

Kun hän nyt näki tyttärensä hehkuvat posket ja onnellisen ilmeen hänen
silmissään, hän laski kätensä tytön pään päälle ja antoi hänelle
siunauksensa.

Kun Juki jäi yksikseen, hän taputti käsiänsä riemusta. "Tehdä
onnelliseksi kuin Amerikan sensei", kuiskasi hän. "Hei, hei! Nyt saan
sanoa huolilleni hyvästi;" ja sitten hän kiirehti pois, kantamaan
kiitosuhriansa kotijumalille.

Kun isä oli tehnyt alkuvalmistukset avioliittoa varten ja antanut
vaimonsa toimeksi perheen vanhojen arvoesineiden myynnin, jotta rikkaan
puolison taloon joutuvalle tyttärelle voitaisiin hankkia sopivat
kapiot, hän palasi piippunsa ääreen ja mietiskelyihinsä.

Juki San ja hänen äitinsä nousivat auringon mukana, toimittivat
tavalliset askareensa, ompelivat ja kirjasivat leikkiä laskien ja
laulaen. Kestetyt murheet olivat unohdetut, eivätkä he huolineet surra
tulevaisuutta.

       *       *       *       *       *

Eräänä aamuna vain muutamia viikkoja senjälkeen, kun avioliitto oli
päätetty, Juki kuuli postimiehen huutavan, ja kun hän riensi häntä
vastaan, ojensi hän tytölle kummallisen kirjeen. Kuori oli valkoinen
ja nelikulmainen, ja pitkittäin [japanilaiset kirjaimet juoksutetaan
pystysuoraan ylhäältä alas.] oli siihen oivallisella englanninkielellä
piirretty hänen nimensä ja osoitteensa. Hän käänteli sitä ihmeissään
sormiensa välissä ja mursi vihdoin sinetin.

Ison rakennuksen kuva ylinnä paperilla kiinnitti siihen määrin hänen
huomionsa, että kului pitkä aika ennenkuin hän tuli vilkaisseeksi
sisältöön. Allekirjoitus ja ne yksityiset sanat, jotka hänelle
ensi lukemalla selvisivät, saivat hänet huudahtamaan ilosta ja
hämmästyksestä.

"Kah, se on siltä lystikkäältä pojalta, joka kerran löi minua sormille
kauan aikaa sitten. Hän tahtoo tulla luoksemme asumaan! Kas sitä!"

Ketään muita ei ollut saapuvilla kuulemassa kuin hänen oma onnellinen
itsensä. Hän ojensihe lattialle, pienet, hehkuvat kasvot käsien
varassa, levitti kirjeen eteensä ja alkoi ääneensä lukea sitä:

 "Jokohamassa.

 Miss Juki luuje —

 Paras miss luuje!

 Tokkohan enää muistatte erästä amerikkalaista poikaa, joka kerran
 aikaisimpina lapsuusvuosinanne sattui häiritsemään suunnitelmianne
 erääseen kissaan nähden?

 Itse muistan tapauksen varsin hyvin ja samaten ne pienet hauskat
 retkeilyt luonnon helmaan, joita te, äitini ja minä sitten yhdessä
 teimme.

 Toivoakseni ette kuitenkaan ole minua unohtanut, sillä nyt aijon juuri
 käyttää oikeuksiani yllämainitun taistelun voittajana pyytääkseni
 teiltä erästä suosiota. Hallitukseni on nimittäin lähettänyt minut
 teidän maahanne tärkeässä asiassa, ja kun huomasin, ettei ollut
 mitään majataloa tulevan toiminta-alueeni lähettyvillä, kirjoitin
 samaan kouluun, missä muutamia vuosia sitten oleskelin äitini kanssa,
 tiedustellen sellaista perhettä, joka ystävällisesti tahtoisi ottaa
 minut pariksi kuukaudeksi luokseen asumaan.

 Omituista kyllä, ilmoitettiin minulle isänne nimi ja osoite, ja kun
 kirjeessä vielä mainittiin, että perheen ainoan tyttären nimi oli Juki
 San ja että hän osasi puhua ja kirjoittaa englanninkieltä, johtui heti
 mieleeni pieni 'Sisko Lumihiutale' menneiltä ajoilta.

 Suostuisikohan isänne todellakin ottamaan minut luoksenne pariksi
 kuukaudeksi, jos lupaan käyttäytyä oikein hyvin ja tyytyä
 mahdollisimman pieneen tilaan? Jos niin luulette, ehkä tahdotte olla
 hyvä ja sähköttää minulle tänne Jokohamaan, niin tulen suoraan sinne.

 Toivon pian näkeväni teidät jälleen!

                                               Vanha ystävänne
                                               Richard Merrit."

Juki San tavaili kirjeen läpi ja koetti turhaan selvitellä kaikkia
noita vieraita sanoja. Se oli epäilemättä englanninkieltä, mutta aivan
toisenlaista kuin se englanninkieli, mitä hän oli tottunut kuulemaan.
Hänen täytyi juosta noutamaan pieni sanakirjansa ja sitten hän lause
lauseelta tutki sisällön selväksi.

Niin, kyllä hän muisti tuon pojan! Hänellä oli vaalea tukka ja siniset
silmät, jotka osasivat nauraa, ja hän oli iso, iso poika, joka usein
oli kantanut häntä olallaan!

Juki piti kokoonkäännettyä kirjettä varovaisesti molemmilla käsillään
ja vaipui iloiseen odotukseen. Ulkomaalainen vieras tulisi kokonaiseksi
kahdeksi kuukaudeksi hänen kotiinsa asumaan; sitten joutuisi hän
naimisiin, saisi käyttää kaikkein hienointa kimonoansa ja antaa
kauniita lahjoja vanhemmilleen.

Buddha huolehti hänestä todellakin! Aina siitä asti, kun hän oli
palannut lähetyskoulusta, hän oli tuntenut siinä suhteessa epäilystä!
Sillä hänestä oli näyttänyt siltä, ettei Jumala koskaan kuullut hänen
rukouksiaan, vaikka hän rukoili häntä yöt päivät. Kaiketi hän oli
odottanut, antaakseen hänelle kaiken tämän onnen yhdellä kertaa. —
Hän oli hyvä, ystävällinen ja ajatteleva jumala. Huomenna, ennenkuin
nouseva aurinko ehtisi kullata ison pinjapuun vuorella, hän menisi
temppeliin sanomaan sen hänelle.

Juki Sanin vanhemmat suostuivat kernaasti tyttärensä pyyntöön ja
iloitsivat voidessaan valmistaa hänelle huvia. Sitäpaitsi tulisivat
muukalaisen maksamat rahat mieluisaksi lisäksi myötäjäisiin.

Kihlaus oli heille yhtä sitova kuin avioliitto, eivätkä nämä
vaatimattomat ihmiset olleet kuulleet puhuttavankaan, että nuori sydän
voi joskus tehdä kapinan perinnäistapoja ja sovinnaisia sääntöjä
vastaan sekä kulkea omaa tietänsä. Lapsi toivoi vieraan tulevan, ja kun
he muuten niin harvoin voivat hankkia hänelle huvia, he tietysti olivat
valmiit noudattamaan hänen tahtoaan.

Vastaussähkösanoman lähettäminen oli seuraava jännittävä tapaus. Juki
San kirjoitti nuo muutamat sanat viidellä eri tavalla ja huomasi,
että kun oli saatava kokoon englantilainen lause, hänen kielensä oli
paljoa taitavampi kuin hänen sormensa. Vihdoin hänen onnistui suurilla
ponnistuksilla kirjoittaa:

"Tarjoan teille koko taloni. Todellinen ystävänne Juki."

Sitten ravisti hän päätään ja yritti uudestaan:

"Sydämeni toivottaa teidät tervetulleeksi. Juki."

Tämäkään ei oikein vastannut hänen korkeita vaatimuksiaan, ja lopuksi
hän päätti sähköttää seuraavat kolme sanaa, joiden sisällöstä hän
ainakin oli varma:

"Tehkää hyvin, tulkaa."

       *       *       *       *       *

Lähinnä seuraava aika meni kokonaan innokkaihin valmistuksiin. Ei
ollut helppoa tehdä kaikkea niin hauskaksi ja mukavaksi kuin sellaisen
kunnioitetun vieraan läsnäolo vaati, ja Juki San sai pinnistää
kekseliäitä aivojaan äärimmäiseen asti. Mutta hän käytti päätänsä ja
käsiänsä iloisella, uupumattomalla tarmolla — asetti raskaan pronssisen
_hibatshin_ eli hehkupannun maton mustaksi palaneelle reiälle,
pingoitti uutta riisipaperia _shodshin_ puupuitteisiin ja ripusti
hauska-aiheisen _hakemonon_ niille kohdille seinissä, missä muurisavi
oli murennut. Hän liehui talon toisesta päästä toiseen, nauroi ja
puuhasi, ja vanha puutarha ulkopuolella vastasi kukkien tuoksulla ja
linnunlaululla.

Juuri Merrit Sanin tulopäivänä, kun jo oli asetettu viimeinen kukka
maljakoihin ja harjattu viimeinen tomuhiukkanen matolta, keksi
Juki Sanin terävä silmä ruman repeämän paperiovessa, joka eroitti
vierassuojan heidän pienestä ruokasalistaan.

Pienoinen murheellinen ryppy painui hänen kulmiensa väliin, mutta
muuttui pian hymyksi.

"Ah", huudahti hän, "ajatukset tulevat nopeasti! Voinhan maalata
bambutaulun ruman reiän päälle!"

Hän alkoi heti työskennellä väreillä ja siveltimellä, ja hänen pienet
näppärät sormensa kätkivät pian raon kokonaisella metsällä sieviä
_take-ruokoja_, jotka kohosivat lumipeitteisen vuoren juurelta.

Vielä viimeinen sivellys, ja sitten istahti hän lattialle katselemaan
tuotettaan hyvin tyytyväisenä.

"Nyt on kaikki valmista!" sanoi hän hiljaa itsekseen, "nyt ei ole muuta
tehtävää kuin odottaa ilomielin Amerikan sensein tuloa."

Hän kuuli naurua aivan takanaan ja käänsi nopeasti päänsä: oviaukossa
seisoi pitkä muukalainen, joka hymyillen ojensi hänelle kätensä
tervehdykseksi.

Mutta kädenpuristus oli Juki Sanille tuntematonta. Hän katsahti
vieraaseen nopeasti ja kummastuneena ja kumarsi sitten miellyttävän
kohteliaasti pääkkösensä lattiaan asti.

Hänen tavallinen iloinen puheliaisuutensa oli kuin poispuhallettu.
Hämillinen ujous painoi hänet melkein maahan, eikä Merritin avonainen
katse suinkaan parantanut asiaa.

Alasluoduin silmin vei hän hänet perheen isompaan arkihuoneeseen,
kehoitti häntä istumaan ja pitämään hyvänään sitä vieraanvaraisuutta,
mitä hänen isänsä halpa talo voisi tarjota.

Merrit saapui pitkältä, väsyttävältä matkalta, ja hänestä oli jotakin
kuvaamattoman viehättävää paikan tyynessä kauneudessa ja hiljaisessa
miellyttävässä tytössä, joka oli vetäytynyt varjoon. Hienotunteisesti
hän ei ollut huomaavinaan tämän arkuutta ja rupatteli iloisesti
vähäpätöisistä asioista, ikäänkuin tyttö olisi ollut ujo lapsi, joka
mielellään tahtoi päästä hänen tuttavakseen, kunhan vain tohti.

Tällävälin Juki San sai rohkeutta ja uskalsi jo toisinaan luoda
silmäyksenkin leveäharteiseen nuoreen mieheen, jonka uhkea vartalo
näkyi täyttävän huoneen lattiasta kattoon. Juki katseli hänen
kasvojaan, koetti ymmärtää hänen kummallista kieltään; ja näin hän
vähitellen tunsi ihmeellisen ulkomaalaisen lapsuutensa leikkitoveriksi.

Niiden työteliäiden vuosien kuluessa, jotka hän oli viettänyt
lähetyskoulussa, oli näet englanninkieleen liittynyt muisto pitkästä,
kömpelöstä, vieraasta pojasta, jolla oli lystikkään näköinen, kaareva
suu, ja jonka silmät tavallisesti hymyilivät, kun hän lausui omituisia
ääniään. Kuinka isoksi, komeaksi ja kauniiksi hän oli tullut! Ja
pukukin aivan erilainen kaikesta, mitä Juki koskaan oli nähnyt! Hänellä
oli niin valkoiset, pitkät kädet, ja hyvin muisti Juki niiden tiukan,
voimakkaan puristuksen. Hänen täytyi katsahtaa nuorukaiseen tuon
tuostakin ja nauttia hänen äänensä syvästä soinnusta, kunnes hänen
pieni tytönsydämensä vihdoin alkoi niin rajusti sykkiä, että posket
tulivat hehkuvan punaisiksi.

Ujous katosi vähä vähältä, ja kun Merrit leikkisästi kysyi, miten
ihmeessä hän saattoi hoitaa tehtäviään niillä harvoilla japanilaisilla
sanoilla, jotka hän taisi, hän rohkeni aivan reippaasti vastata:

"Minä tietää keino — minä opetta teille Nipponin kieli; te antaa
minulle vaikean Amerikan-kielen viisaus."

"Se menee mainiosti", myönsi Dick ja ojensi kätensä vakuudeksi.

Mutta tyttö vetäytyi levottomasti takaisin.

"Ei, ei, älkää mene!" virkkoi hän, käsittäen lauseen väärin. "Te
pitää jäädä. Saa kaikki minun taito Nipponin kielessä! Oi, olkaa niin
ystävällinen!" Ja hän katsoi rukoilevasti vieraaseen.

Merrit nauroi sydämellisesti.

"Hyvä on, Juki", sanoi hän; "minä jään, ja huomenaamulla alamme
koulumme."

Nyt olivat Juki Sanin vanhemmat saaneet tietää vieraan tulosta ja
kiirehtivät sisälle lausumaan hänet tervetulleeksi. Hänen erilaisten
tavarainsa purkaminen tässä pienessä asunnossa huvitti suuresti koko
perhettä. Jokaista kapinetta tutkittiin ja ihailtiin kunnioittavasti,
ja kun Merrit otti esille kimpun valokuvia ja näytti heille kotinsa,
perheensä ja ystävänsä, tuli mielenkiinto tavattomaksi.

Myöhemmin illalla lepäsi Juki San, kuten tavallista, pehmeällä,
lattialle levitetyllä _futonillaan_ ja katseli ihmeellisiä varjoja,
joita yölamppu loi verhoille huoneessa. Kaikki tässä pienessä majassa
oli samanlaista siitä ajasta asti, kun hän oli aivan pieni tyttö.
Siellä oli sama lamppu ja sama Buddhan kuva, joka tutkimattomin silmin
tuijotti häneen hyllyltään.

Juki San heittelihe levottomasti patjallaan.

"Se kaunis tyttö kuvassa", — virkkoi hän itsekseen. "Hän menee
naimisiin sen kauniin tytön kanssa, sanoi hän, — Sitten Juki huoahti
hiukan ja lisäsi aivan epäjohdonmukaisesti:

"Minä toivon, että Saito San lähtee sotaan pitkäksi, pitkäksi aikaa."




IV. MERRIT SAN.


Kahden onnellisen kuukauden ajan Juki San eli kuin unessa. Runsas
korvaus, jonka Merrit ehdottomasti tahtoi suorittaa osoitetusta
vieraanvaraisuudesta, riitti yllin kyllin pienen perheen tarpeisiin.
He saattoivat taas, kuten lapsuusaikanaan, tehdä pieniä rattoisia
retkeilyjä, käydä vanhoissa temppeleissä, ja maistella eväitään
torri-puiden siimeksessä. Tavallisesti tepsuttelivat vanhemmat heti
jälestä, Juki San toimi tulkkina, tavattoman ihastuneena taidostaan.
Hän leperteli lakkaamatta, nauroi omille erehdyksilleen ja tuli päivä
päivältä sievemmäksi ja säteilevämmäksi.

Merrit oli iloinen voidessaan viettää vapaan aikansa niin
miellyttävässä seurassa. Juki San oli sama pieni lumoava ihme, jonka
hän entuudestaan muisti; viaton ja itsetiedoton tyttö, jonka sydämen
syvintä ei vielä kukaan ollut tutkinut.

Hän ärsytti ja opetti häntä ja leikki hänen kanssaan, niinkuin
leikitään ilakoivan lapsen kanssa. Luonteeltaan hän oli sydämellinen
ja harras ja tietämättään hän vähitellen vei Jukin rajan yli siihen
maahan, jossa tuntuu niin tuskalliselta herätä yksinään.

       *       *       *       *       *

Eräänä varhaisena aamuna, kun laakson usvat heleiden pilvien lailla
vielä verhoilivat vuoren purppuraa ja hänen korkeutensa aurinko
vastikään oli heittänyt ensimäisen katseensa Fudshijaman kimaltelevalle
huipulle, pistäen esille pitkästä vaelluksesta hehkuvat kasvot,
Juki San nousi ylös unettoman yön jälkeen ja vilkaisi surullisilla
silmillään ulkona heräävään päivään.

"Sinä olet laiska tänään, herra Aurinko", sanoi hän uhaten sitä
nuhtelevasti sormellaan. "Missä olet ollut? Miksi et ole tullut
aikaisemmin valaisemaan minua työssäni?"

Hän sitoi kimononsa pitkät hihat ylös, jotta ne eivät olisi tiellä, ja
kietoi huivin päähänsä, jonka jälkeen hän alkoi tomuttaa shodshia ja
järjestää pientä huonetta.

"Minun täytyy kiirehtiä", sanoi hän itsekseen, kun oli lopettanut
nopean siivoamisensa. "Täytyy keittää ruokaa yhtä väleen kuin rouva
Punarinta-satakieli varastaa kirsikoita poikasilleen. Tänään tärkeä,
tärkeä päivä, mutta ei mikään iloinen päivä, Merrit San matkustaa
pois! Hetkisen hän seisoi hiljaa, ja silmät tummenivat ja kävivät
surullisiksi. Sitten hän ravisti nuhtelevasti päätänsä ja virkkoi:

"Hyi, Juki San, äänesi kuulostaa murheelliselta ja sydämesi ajattelee
kyyneleitä. Sinä olet häijy tyttö. Kiirehdi kuumentamaan hibatshi,
jotta Merrit San saa gohaninsa — hänen lystikkäällä Amerikan-kielellään
sitä kai nimitetään suurukseksi."

Kun höyry alkoi kohota tulipannuihin asetetuista kastrulleista,
istahti Juki San avoimen ulko-oven eteen lämpimänä ja punaisena
ponnistuksistaan. Hän leyhytteli kuumentuneita kasvojansa avaralla
hihallaan ja katseli sillävälin herkeämättä, tulisiko ketään pienissä
portaissa, jotka johtivat ylempään huoneeseen. Heikoinkin rasahdus sai
hänet hymyilevään odotukseen. Ulkoa kuului veden hiljainen loiske ja
päivän työhön valmistautuvien miesten leikillisiä huomautuksia.

Koko pienen puutarhan saarsi rivi vaahteroita, joiden sananjalkamaiset
lehdet välkkyivät heleän punaisina bambujen vihreitä sulkia vasten.
Jokainen pieninkin esine täällä oli läheisesti liittynyt Juki Sanin
lyhyeen, onnelliseen elämään. Hän oli astunut ensimäiset askeleensa
sileällä hiekkakäytävällä ja oppinut tulkitsemaan ensimäiset
kirjoitusmerkit vanhasta kivilyhdystä. Nenätön Kvannon tuolla pinjapuun
alla oli saanut tietää kaikki hänen salaisuutensa, ja luumupuun
juurelta, tuosta aivan läheltä, hän kerran oli pyydystänyt häijyn
kissimirrin, joka oli johtanut hänen ensimäiseen tuttavuuteensa Merrit
Sanin kanssa.

Hänen istuessaan siinä kädet ristissä ja katsellessaan, miten
päiväpaiste kisaili pensaissa ja lehvillä, tuntui hänestä kuin olisi
kaikki hänen joustavuutensa äkkiä kadonnut hänen pienestä levottomasta
ruumiistaan, ja lempeä suu sai väsyneen, surullisen ilmeen. Hän
säpsähti loiskahdusta alhaalla lammikossa, ja kun hän kumartui
eteenpäin, hän näki kultakalojen hyppivän korkealle vedenpinnan yli.
Samassa silmänräpäyksessä hän oli täynnä elämää ja liikettä.

"Juki San on iso, häijy tyttö, joka voi unohtaa pienen kalan. Pikku
kultakalat aina hyvin nälkäisiä aamulla. Täytyy kiirehtiä täyttämään
niiden tyhjät vatsat; ne ovat jo hyvin ohuet."

Hän livahdutti sukkiin puetut jalkansa punotuista sisäkengistä ja pisti
ne puutohveleihin. Sitten hän meni erään hyllyn luo ja otti kädentäyden
riisikakkuja.

Veden kalvo kimalteli kullalta kalojen siinä parveillessa. Juki San
murenteli kakkunsa ja katseli tarkkaavasti tuota liikkuvaa ryhmää.
Sitten hän sanoi:

"Te olette hyvin ahneita kaloja. En koskaan voi täyttää isoja
vatsojanne. Nyt täytyy poimia kukkia Merrit Sanin aamiaispöytään."

Hän tipsutti laakeiden, sammaltuneiden kivien ylitse pienoiskokoisin
Fudshin ohi, missä asuu sen ihmeellisen jumaluusolennon henki, joka
puhjetuttaa kasvit henkiin. Hetkiseksi hän pysähtyi muutamien uhkeiden
krysanteemien eli päivänkukkien eteen ja katseli kauan nousevan
auringon helakassa valossa välkkyviä "aamutähtiä". Vihdoin hän keksi
syrjempänä kasvavassa pensaassa valkoisen ruusun, jonka sydän hehkui
aivan punaisena.

Tyytyväisesti huudahtaen hän pisti kätensä okaitten joukkoon, mutta
kun hän samalla ravisti pensasta, niin ihana purppurasiipinen perhonen
putosi alas hänen jalkojensa juureen. Juki San, joka oli hellä
kaikkia eläviä olentoja kohtaan, lankesi nopeasti polvilleen, ottaen
puolipaleltuneen hyönteisen lämpimiin kämmeniinsä.

"Ah, Tsho [Perhonen.] Tsho San", sanoi hän hyväillen, "eilispäivänä
sinä olit iso ja vahva, tänään tunnet heikkoutta kylmässä. Se Puhurin
Jaakko on kovin häijy poika... Sinä et saa kuolla, Tsho Tsho San! Ole
kärsivällinen! Minä teen sinut lämpimäksi; minä annan sinulle uuden
onnenpäivän."

Juki Sanin puukenkien kapse kajahteli hiljaisessa aamuilmassa kun
hän riensi pienen kaarisillan ylin ja jatkoi kulkuaan kivikuvan luo
lammikon toiselle puolelle. Yhdellä ainoalla otteella — niin keveällä,
että se ei mitenkään voinut vahingoittaa hentoja, läpikuultavia siipiä
— hän siirsi heränneen perhosen näppärästi armeliaisuudenjumalattaren
leveälle otsalle.

Jyrkkänä vastakohtana tälle hiljaiselle näytelmälle kuultiin äkkiä
jonkun tulevan portaita alas viheltäen amerikkalaisen laulun rytmikästä
säveltä.

Silmänräpäyksen seisoi Juki San liikkumattomana ja painoi varovaisesti
huulensa taitettua ruusua vasten. Sitten hän juoksi nopeasti takaisin,
ja hänen pienet _getansa_ kopisivat iloisesti kivillä.

"Heräävä päivä haluaa lausua Sisko Lumihiutaleelle kunnioittavan
tervehdyksensä", huudahti Merrit, jonka pitkä vartalo täytti koko
oviaukon.

Mutta Juki San ei suinkaan tahtonut, että hänet kohteliaisuudessa
voitettaisiin. Hän laski käden kummallekin polvelleen ja kumarsi
sitten suorassa kulmassa, samalla kun hän kiusoittelevan vakavasti ja
juhlallisesti vastasi:

"_Ohajo, gozaimas' kjô wa joi o tenki_!" [Hyvää huomenta! Tänään on
teidän kunniaksenne ihana ilma.]

Merrit tiesi, että hän tytön äidinkielen kohteliaisuusvivahduksissa
ei vetänyt tälle vertaa. Mutta hän käytti huolellisesti jokaista
tilaisuutta hänen ärsyttämiseensä, vain nähdäkseen hänen punehtuvan
ja laskevan silmäluomensa alas, niin että pitkät ripset hipaisivat
kuopikasta poskea. Nyt hän suoristautui korkeaksi, jäykäksi ja
juhlalliseksi tytön viereen, valmiina nauttimaan mielikuvistaan.

"Kuulkaahan, Juki San, muuten myöskin Sisko Lumihiutaleeksi nimitetty,
olkaa hyvä ja astukaa alas korskeilta ratsuiltanne ja puhukaa kiltisti
englanninkieltä, jotta minunlaiseni pieni poikakin teitä ymmärtää."

"Teidänlaisenne pieni poika", nauroi hän, "teidänlaisenne pieni poika!
Merrit San hän niin pitkä, että kun hän tekee japanilainen kumarrus,
hän tulee alas korkean päältä kuin mahtava bambupuu — kas näin!"

Tyttö ojensi kätensä päänsä yli ja kumartui sitten eteenpäin, kunnes
sormenpäät koskettivat maata. Yhä tässä asennossa kiersi hän päätänsä,
niin että hänen kirkkaat, veitikkamaiset silmänsä katsoivat suoraan
Merritin silmiin.

Nuorukainen kohotti lystikkäästi kulmakarvojaan.

"Kuulehan, Juki San, sinusta näkyy tulevan keimaileva koketti!"

Juki suoristausi äkkiä ja huudahti iloisesti naurahtaen:

"Minäkö kroketti? Ei, ei! Kroketit ovat kanan poikapyörylöitä. Ne
kelpaa syötäviksi. Minä ei syötävää!"

Merrit nauroi ääneensä ihastuksesta, mutta sitten hän kävi vakavaksi.

"Ei, Juki San, sinusta ei koskaan tule keimailijatarta! Sinä pysyt
samana herttaisena pikkutyttönä ja sinusta tulee oivallinen vaimo
sille komealle kapteeni Saitolle, jolla on kultanauhoja ja muita
helyjä. — Mutta miten on aamiaisen laita? Tietänet, että juna lähtee
tunnin päästä, ja ellet nyt pian anna minulle jotakin korkea-arvoiseen
vatsaani sullottavaa, täytyy minun tosiaankin syödä sinut!"

Peljästystä teeskennellen toi Juki kiireesti toisesta huoneesta
pienen pöydän ja tarjoili hänelle aivan näppäränä paistettua kalaa ja
höyryävää lientä. Pienessä japanilaisessa talossa ei ollut saatavissa
tuolia, joten Merrit sai istua lattialla, mutta hän söi omalla
veitsellään ja haarukallaan — selvä todistus hänen taitamattomuudestaan
ruokailupuikkojen käyttämisessä.

"Hei", huudahti hän äkkiä, kohottaen pitkävartista ruusua, "mistä olet
keksinyt tämän kaunokaisen?"

"Minä löysin sen nenälläni", vastasi Juki. "Tiedätkö, miksi sillä
on punainen sydän? Niin, — kauan sitten kaikkein kaunein prinsessa
rakastanut väärä mies. Buddha hyvin vihainen. Muutti hänet punainen
ruusu. Sydän jäi punainen lempeästä rakkaudesta, joka asuu siellä."

"Kas vain! Teidän Buddhanne on varmaan hyvin ankara, vanha herra!"
huudahti Merrit.

Juki San lopetti hetkiseksi riisin sekoittamisen kulhossa ja katsahti
häneen vakavasti.

"Tunnetko sinä Jumalan, Merrit San?"

"Tunnenko Jumalan?" toisti nuorukainen hiukan hämillään naurahtaen.

"Niin, kristittyjen Jumalan, jota täytyy rakastaa ja rakastaa ja jota
ei kukaan sentään saa nähdä ennenkuin kuolee. Tiedäthän, Merrit San?"

Sitten hän jatkoi vakavana hiljennetyllä äänellä:

"Uskooko sinä, että kristittyjen Jumala on parempi kuin Buddha
japanilaiselle tytölle?"

Hetkisen tunsi Merrit San olevansa niin hämillään, että kuuma veri
nousi hänen ohimoihinsa. Hän ei ollut tottunut esiintymään hengellisenä
neuvonantajana, ja hänen asemansa kävi hiukan tukalaksi.

Etsien sanoja teki hän epätoivoisen ponnistuksen:

"Minä... minä... pelkään, etten ole tästä asiasta oikein selvillä.
Mutta se on toki aivan varmaa, Juki San, että kristittyjen Jumala menee
mukiin. Ihmiselle ei voi käydä hullusti, jos turvautuu häneen."

Hän änkytti kuin nolostunut koulupoika, mutta haastoi rohkeasti
edelleen:

"Kun kaikki näyttää pimeimmältä ja kun luulee, että kaikki on mennyttä,
silloin sen huomaa. Minä tiedän sen. Olen itse kokenut. On suuri häpeä,
etten sitä useammin ajattele."

"Sinä uskoo, että hän on parempi minullekin?" tivasi Juki San yhä
epäröiden.

"Siitä olen varma", sanoi Merrit vakuuttavasti: "Annan siitä sanani.
Älä sitä unohda."

"Minä ei unohda", vastasi tyttö.

       *       *       *       *       *

Veräjän rasahdus ja ulkoa kuuluva huuto ilmoittivat matkatavaroita
noutamaan saapuvan dshinrikishan-kuljettajan tulon.

Merrit jätti aamiaisensa puoliväliin.

"Totisesti! Olin melkein unohtanut, että tämä on viimeinen ateriani
Sisko Lumihiutaleen luona. Ajattelehan, että vanha ikävä tehtäväni nyt
on lopussa ja että pian olen matkalla maapallon toiselle puolen!"

"Sinä kaipaa sinne?" kysyi Juki. "Äiti San ei siellä enää." — Kun hän
näki varjon häilähtävän nuorukaisen kasvoille, hän laski kätösensä
osaaottavasti hänen käsivarrelleen.

"Minä tuntee suru sinun takia", sanoi hän vakavana ja jatkoi nopeasti:

"Toiselle puolen! Niin, minä tiedän; siellä on kaunis 'Merika. Maailman
suurimmat laivat keinuvat meren yli Hatobaan. Merrit San, iso ja
pitkä, seisoo laivan kokassa ja katsoo yli kaiken kansan. Sitten
huutaa 'hurraa!' Hyvin, hyvin iloinen. Hän näkee taulun kaunis tyttö
odottamassa häntä?"

Vastausta vuottamatta hän senjälkeen avasi oven ja kutsui sisään
vanhempansa, joiden ei koskaan ollut tapana näyttäytyä ennenkuin Merrit
San oli syönyt aamiaisensa.

"Kiirehtikää", huusi hän, "jotta voimme lausua vieraallemme arvokkaat
jäähyväiset?"

       *       *       *       *       *

Kadulle viettävällä pienellä pihalla seisoi miehiä tavarakärryineen ja
dshinrikishoineen valmiina kuljettamaan Merritiä asemalle. Juki valvoi
huolellisesti erinäisten laatikkojen ja matkalaukkujen sijoittamista
ja järjesti vanhempansa seisomaan niin, että heidän matkustavalle
vieraalleen osoitettiin mahdollisimman suurta kunnioitusta.

Kun Merrit tuli majasta ja kumartui ottamaan oven ulkopuolelle asetetut
kenkänsä, Juki riensi esille innokkaana auttamaan häntä viimeiseen
asti. Mutta Merrit pidätti häntä leikillisesti.

"Ole varuillasi, Juki San, älä tule liian lähelle! Jos sattuisit
putoamaan jompaankumpaan noista kapineista, niin olisit iäksi mennyttä,
ja peloittava mr. Saito kehoittaisi minua hakkaamaan pääni poikki?"

Juki San nauroi ja tasoitteli pieluksia dshinrikiskassa, samalla kun
hän antoi kyyditsijälle tarkkoja määräyksiä.

Merrit oli säteilevällä tuulella ja kiitti niin imartelevin sanoin,
että Juki San tuskin voi pidättyä häntä keskeyttämästä. Lopuksi hän
kehoitti perhettä kaikkine sukulaisineen tulemaan Amerikkaan häntä
tervehtimään.

Kun hänen oli sanottava hyvästi Juki Sanille, hän ojensi hänelle
kätensä, ja aivan hämillään tästä tavattomasta juhlamenosta tyttö laski
oman kätösensä kylmänä ja jäykkänä hänen kouraansa. Nuori mies katsoi
häneen korkeudestaan ja tunsi sydämensä sykähtävän lämpimästi, kun hän
ajatteli kaikkia hänen hienoja, pieniä kohteliaisuuksiaan.

"Hyvästi, pikku Lumihiutale", sanoi hän vihdoin; "en milloinkaan unohda
sinua ja Japania".

Juki veti kätensä pois ja katsahti häneen kysyvästi:

"Joskus sinä tuleeko takaisin?"

"En, Juki San", vastasi Merrit noustessaan dshinrikishaan; "sinä
tiedät, että pian saan oman pienen kodin, jonka eteen voin puuhata ja
ponnistella. Minulle tulee lähivuosina paljon hommaa, joten en luule
voivani palata tänne."

Juki San näki kuin unessa, miten miehet kohensivat hattujaan ja
vetivät hihnoista valjastuessaan pienten ajopelien eteen. Hän kumarsi
konemaisesti muiden tapaan, mutta ei yhtynyt näiden _sajônara-huutoon_.
[Sajô-nara merkitsee: hyvästi!]

Hän näki, kuinka pyörät nopeasti vierivät tiellä ja kuinka Metrit
San kadunkulmassa iloisesti heilutti hattuaan ja huudahteli omalla
kielellään:

"Hyvästi, Juki San! Jumala siunatkoon sinua!"

Tyttö seisoi kauan paikoillaan, tuijottaen tyhjään veräjään. Alahuuli
vapisi kuin yksinäisen säikähtyneen lapsen, ja hänen täytyi puraista
siihen saadakseen sen asettumaan.

"Mutta Juki", kuuli hän äidin huutavan, "joku häijy henki on tahtonut
tehdä sinulle pahaa! Sinulla on veripisara huulessasi!"

Juki pyyhkäisi suutansa keveästi toisella kädellään ja vastasi
hilpeästi, että joku pieni punarintasatakieli kaiketi oli ollut
varastamassa kirsikan. Mutta itsekseen hän kuiskasi:

"Sydämeni vuotaa verta yksinäisyydestä. Hän ei tule milloinkaan
takaisin."




V. SAITO SAN.


Joukko kerääntyneitä tehtäviä ja valmistuksia valitun yljän ensimäistä
vierailua varten kiinnitti seuraavana päivänä kokonaan Juki Sanin kädet
ja ajatukset. Jos hän joskus tunsi halua nyyhkyttämään tai yllätti
itsensä hetkiseksi kaipaillen tuijottamasta avaruuteen, oli vain
päättäväisesti karkoitettava jokainen menneisyyden ajatus.

Avioliittoon hän oli itsestään selvänä asiana kernaasti antanut
suostumuksensa ja odottanut sitä mieluisena kevennyksenä perheen
taloushuoliin. Omalta osaltaan hän ei koskaan ollut tuntenut siihen
erityisempää harrastusta. Nyt jättivät valmistuksetkin hänet
välinpitämättömäksi ja kylmäksi.

Hän pääsisi haltijattareksi suureen taloon, jossa oli palvelijoita,
ja hänen elämäntehtäväkseen tästä lähin tulisi huolehtiminen Saito
Sanin ystävien huvista ja mukavuudesta. Mutta nyt hän tunsi omituista
vastustushalua, jota hän ei voinut käsittää eikä selittää. Hän tiesi
vain, että hän ensi kertaa elämässään kapinoitsi välttämättömyyttä
vastaan.

Kun hän vihdoin joutui lepuuttamaan pieniä jäseniään ennenkuin
valmistukset iltapukeutumiseen alkoivat, tuli hän ajatelleeksi
nuorta amerikkalaista opettajatarta koulussa ja muisti, että tämä
oli _rakastanut_ miestä, jonka kanssa hän pian menisi naimisiin. Hän
muisti, miten hän itse oli seisonut puun takana vaanimassa nähdäkseen
nuoren opettajattaren juoksevan veräjälle kirjeenkantajaa vastaan. Hän
ei silloin saattanut käsittää, miten kirjeen saapuminen voi aiheuttaa
sellaista iloa ja yhdessä toisten tyttöjen kanssa oli hän kokonaisen
välitunnin huvitellut tuota pientä kohtausta matkimalla. Nyt oli tuo
vähäpätöinen tapaus saanut ikäänkuin uuden merkityksen, eikä se enää
näyttänyt hänestä naurettavalta eikä omituiselta.

Hän nojasi päätänsä avattua shodsia vasten ja katseli puutarhaan, joka
säteili ihanan syyspäivän loistossa. Hetkiseksi näkyi kaikki elämä
nukahtaneen — hyönteisetkin olivat tuokioksi lopettaneet surinansa ja
etsineet suojaa vihreiden lehvien alta. Kaikkialla vallitsi rauha,
paitsi hänen omassa pienessä levottomassa sydämessään.

"Oi, sensei", mutisi hän värisevin huulin, "sillä kertaa pilkkasin
rakkauskirjettäsi, Anna minulle tomppelille anteeksi; nyt olen saanut
ymmärryksen."

       *       *       *       *       *

Juki San valitsi puvun, jota hän käyttäisi lähestyvän juhlallisen
vierailun aikana, niinkuin sovinnaiset tavat vaativat. Siinä ei saanut
olla ainoatakaan purppuranväristä pilkkua, sillä purppura kauhtuu
helpoimmin kaikista väreistä, ja se olisi paha enne tulevaisuudelle.
Vihdoin hän kääri vyötäisilleen harvinaisesta kirjokankaasta
valmistetun obin. Se oli Saiton kihlajaislahja, ja sen tavaton mitta
oli vertauskuvana pitkästä avioliitosta.

Hänen pukeutuessaan puuhaili äiti hänen ympärillään ja rupatteli
lakkaamatta — niin onnellisena ja toivehikkaana, että Juki Sanin sydän
lämpeni. Hänen oivallisten kapioittensa hankkiminen oli aiheuttanut
pienelle taloudelle useitakin uhrauksia, mutta näistä oli runsaana
korvauksena molempain vanhusten teeskentelemätön ilo.

Pihalta äkkiä kuuluva dshinrikishan ratina ilmoitti vieraan tulon.
Juki San kuuli isänsä pitkän, juhlallisen tervehdyksen ja näki äitinsä
rientävän ulos esittämään osaansa vastaanottokohteliaisuuksissa.
Itse hän jäi istumaan paikalleen, pää alaspainuneena ja levoton ilme
silmissä.

Hän tunsi mielensä niin omituiseksi, tunsi jotakin samalla sekä
ihanaa että äärettömän surullista, mikä peloitti häntä ja vangitsi
hänet. Hetkeksikään ei hänen päähänsä ollut juolahtanut ajatus rikkoa
lupaustaan, mutta hänen olentonsa kaipasi jotakin epämääräistä ja
autuaallista, minkä hän vastikään oli tullut tuntemaan ja mitä olisi
turhaa etsiä hänen vastaisesta elämästään.

Äidin kehoituksesta hän sitten työnsi kaihtimen syrjään ja tervehti
vierasta syvällä, miellyttävällä kumarruksella. — Vallitsevat tavat
kielsivät häntä ottamasta mitään osaa keskusteluun. Hän puuhaili teen
tarjoilussa ja kuunteli samalla, kuinka Saito San kuvaili tapauksia
värikkäästä hovielämästä ja kertoi seikkailuistaan viime sodassa. Kun
kaikki tavanmukaiset keskusteluaiheet olivat läpikäydyt ja vieras
sanonut hyvästi, Jukin muistiin oli jäänyt heikko kuva pienestä
keski-ikäisestä miehestä, jolla oli kokonainen rivi kunniarahoja
rinnassa ja joka oli katsellut häntä ystävällisillä vakavilla silmillä.

Vasta vaatimattoman ilta-aterian jälkeen hän sai tilaisuutta hiipiä
pieneen ylikerran suojaan, jossa Merrit San kahden viimeksikuluneen
kuukauden ajan oli asunut. Siellä ei vielä ollut mitään muutettu,
sillä hänen vanhan äitinsä mielestä lakaistiin onni talosta, jos heti
riennettiin poistamaan kaikki vieraan jättämät jäljet.

Juki meni sisälle. Iso syksyn kuu, jonka lempeä, epämääräinen valo
tunki sisään shodshista sai hänet muistuttamaan aavetta. Puolihämärässä
keksi hän pienessä huoneessa kaikenlaisia muistoja sen äskeisestä
asukkaasta. Hyljätty nenäliina riippui naulassa seinällä, ja
puoliväliin poltettu sikari oli pöydällä kuihtuneen, valkoisen ruusun
vieressä.

Ulkoa puutarhasta kaikuivat yölinnun vienonsurulliset houkuttelut
valittaville kerrannoineen. Juki Sanista tuntui se hänen oman
yksinäisyytensä ilmaisulta ja hän vaipui polvilleen nyyhkyttäen vuoteen
ääressä. Näin virui hän kauan, antautuen ylivoimaisen surunsa valtaan
kuin pieni lintu, joka turhaan runtelee siipiänsä kohtalon häkin
ristikoihin, Vihdoin hän ojensi käsivartensa ja sattui koskettamaan
pientä esinettä pieluksen alla. Hän vei sen kuutamoon ja huomasi,
että se oli pieni nahkakantinen muistikirja. Ensin hän tuijotti
kummastuneena muutamiin omituisiin merkkeihin ensimäisellä sivulla,
ja sitten keksi takakannessa pienoisen lokeron, ottaen sieltä esille
valokuvan, joka ei häntä kummastuttanut eikä hämmästyttänyt.

Se oli sama tyttö, josta Merrit oli puhunut — tyttö, jonka luo hän niin
riemukkaana oli palannut.

Kasvot säteilivät elämää ja onnea ja hymyilevät silmät katsoivat Juki
Sania suoraan silmiin niin rehellisesti ja lämpimästi, että hänen
täytyi hymyillä takaisin ja varovaisesti painaa korttia hehkuvaa
poskeansa vasten.

Hän piti sitä hetkisen edessään, katsellen tarkkaavasti jokaista
piirrettä puvussa ja kasvoissa. Sitten hän pisti sen takaisin poimuun
ja kuiskasi hiljaa:

"Hän rakastaa sinua paljon, paljon. Sinä tuotat hänelle onnea. Minä
suljen sinut sydämeeni."

Kirjan seljässä tavasi hän kokoon kultakirjaimilla merkityn sanan
"DIARY" [Päiväkirja]. Hetkisen mietittyään hän muisti, missä oli tuon
sanan ennen nähnyt. Hänen nuorella amerikkalaisella opettajattarellansa
oli ollut tapana kirjoitella samallaiseen kirjaan, ja kun Juki kerran
oli kysynyt, mitä "Diary" tarkoitti, oli hän vastannut, että se kirja
oli hänen paras ystävänsä, jolle hän kertoi kaikki salaisuutensa.

Hetkisen seisoi Juki San käännellen kirjaa kädessään. Sitten hän sanoi:

"Diary! Minäkin tahdon kirjoittaa diaryn. Minä kerron sille kaikki
ajatukseni, Minä kerron sille kaikki salaisuuteni. Ehkä sydämeni sitten
tuntuu vähemmän yksinäiseltä."




VI. JUKI SANIN PÄIVÄKIRJA.


Amerikan sensei sanoi pieni kirja paraaksi ystäväksi. Juki San uskoo
surun kuorma pienelle kirjalle, jonka selkään on kultakirjaimilla
painettu "Diary". Pieni kirja ei koskaan kerro sydämen salaisuus.

Minä kirjoitan Merrit Sanille, mutta hänen silmä koskaan ei saa lukea.
Minun sydän tahtoo puhua hänen sydämelleen lystikkäällä Amerikan
kielellä, jota hän ymmärtää.

Hyvin paha, kun japanilainen tyttö rakastaa mies. Hoitaa miehen äiti ja
miehen talo. Hyvin paha sanoa rakkautta, kun hän menee miehen kanssa
naimisiin. Merrit San sanonut: "Amerikan tyttö osaa puhua rakkaus
silmillä, jos huuli ujo." Japanilainen tyttö kätkee silmät pienen
verhon takana, kun mies tulee. Ei katso ulos yhtään ollenkaan. Ei saa
nähdä, ei saa kuulla, ei saa puhua rakkautta.

Pieni kirja näkee minun sydän joka päivä.

Minun onnellinen aika poissa. Kukkaset puhkee taas, linnut tulee
takaisin. Missä minä tapaan Merrit San? Juki San surullinen ja
yksinään. Ei voi löytää häntä mistään tällä pitkällä saarella. Jukin
sydän ei voi puhua sanoja, mutta ei koskaan, ei koskaan hän unohda
hänen ystävällisyys.

Iso lamppu Merrit Sanin pöydällä ei koskaan enää valaise minulle niin
kirkkaasti. Se tekee minun ruumis pieneksi, lystikkääksi, käyräksi
varjoksi shodshilla. Merrit Sanista jää aina iso, voimakas, musta
varjokuva. Viime iltana minä näki iso kuu katsovan alas vuoren yli.
Minä menee puutarhaan ja ajattelee: Kun minä ensi kerran seison tuolla,
niin Merrit San kaukana poissa on. Lamppu ehkä vielä kiilustaa shodshin
läpi, mutta ei Merrit Sanin sytyttämä. Se ajatus saa minun sydän
kivistämään.

Koko Japani on muutettu. Kaikki, mitä minä näkee ja kuulee, panee
minut ajatteleen häntä. Vain niitä ajatuksia ei koskaan voi muuttua,
ne kasvaa, tulee useampia, minä aina kalpaan häntä. Minun sydän puhuu
monta rakkauden sanaa Merrit Sanille. Minun silmät ei uskalla se tehdä.

Pieni kirja, varjele arasti minun salaisuutta!

       *       *       *       *       *

Kaiken päivää sade putoo virtana puutarhaan. Se varastaa kukan
suloisuus; minun sydän on yksinäisyydestä kostea. Viime sadepäivänä
Merrit San opetti minulle paljo enemmän englanninkieltä. Nauroi paljon,
kun minä luki englannin sanat minun japanilaisella tavalla. Sanoi: "Ah,
Juki San, sinä olet hyvin lystikäs pieni tyttö!"

Minä sitten opetti hänet pelaamaan _go bania_ ja näytti, kuinka muuttaa
musta nappula ja valkoinen nappula, mutta hän sai pää kipeä. Hän koetti
pitkä, pitkä aika. Sitten hän ravisti isoa kättä ja sanoi:

"Sinä olet lyönyt minut, pikku sisar; olet totisesti saanut minut
kiinni!"

Minä nauroi, mutta ajatteli monta ajatusta. _Minä_ ei ole "lyönyt"
Merrit Sania, ja tyttö, jolla on nauravat silmät, sehän on "saanut"
hänet iäksi. Minä ei oikein ymmärrä ihmeellistä Amerikan kieltä.

Merrit San usein nimitti minua pikku sisar ja sanoi, että minun sielu
on yhtä valkoinen kuin minun nimi. Mikä _on_ minun sielu? Ehkä se olla
henki, joka nyt jättänyt minun ruumis ja leijailee ison meren yli
suojellakseen Merrit Sanin matkaa. Minä aina kätkee se valkoinen ja
puhdas henki, niin Merrit San tahtoo nimittää minua Sisko Lumihiutale.

Kerran minä otti Merrit San mukaan hyvin vanhaan temppeliin. Aurinko
paistoi, suuri ja kiiltävä; se pani kaikki lehti tanssimaan ilosta.
Vihreä sisilisko nukkumassa temppelin portailla ja iso mesimehiläinen
lauloi lauluja. Iloa kaikkialla. Minun jalat hyvin keveät; ne tuskin
kosketti maata.

Minä menin sisään temppeli. Minulla kiiru sanoa Amidalle lyhyt, pieni
rukous. Kun minä tuli takaisin, Merrit San sanoi:

"Kuule, Juki San, et sinä juuri tuhlaa aikaa rukouksiin! Sinun täytyy
tehdä parannus; muutoin se vanha herrasmies voi sinuun suuttua."

Minä vastasin: "Ensi kerralla minä uhraan hänelle rahaa ja tekee suuri
pilvi suitsutuksesta."

Hän sanoi: "Sinä olet sentään kiltti tyttö, Juki San."

Aivan temppelin vieressä seisoo pieni bambupuu, ja sillä olla niin
kaunis elämäntarina. Hyvä Jumala kerta oikein piti tästä puusta, ja hän
tahtoi suojella suloinen rakkaus. Hän opetti ihmiset taivuttaa alas
kaksi bambunoksaa, panna niille miehen ja naisen nimi ja kiinnittää ne
yhteen pitkällä orjantappurapiikillä. Sitten tehdä syvä kumarrus, ja
sydämen suloinen toivomus pian tulee tosi.

Merrit San taivutti alas kaksi korkeaa bambunoksa. Hän ei voinu tuntea
minun ajatukset, ja minä toivoi minulle ja hänelle sitoa side lujasti
kiinni.

Suloinen toivomus minun sydämessä ei koskaan tule tosi; senvuoksi sydän
surullinen.

       *       *       *       *       *

Miten minä osaa tehdä levottomus keveämpi? Tänään minä menee temppeli
kysymään Buddhalta. Hän ei koskaan sano mitään. Hän ainoastaan katsoo
kauas, kauas, kauas pois — suuri meri yli. Hän ei yhtään välitä,
vaikka minun sydän itkee niin, että kimonon hihat tulevat märkä. Se
kristittyjen Jumala minä ei ollenkaan voi nähdä. Merrit San sanoi hänen
olla kaikkialla ja aina kuunnella surun ääni. Minä ei voi saada häntä
kuuntelemaan, vaikka minä rukoilee rukous kovalla äänellä.

Buddha ruma, häijy, vanha jumala! Ehkä hän tulee vihainen, kun näkee
kaunis japanilainen tyttö niin usein tekevän hänelle syvä kumarrus.

Minä uskoo kristittyjen Jumala olla parempi kuin Buddha, sillä Merrit
San on sanonut hän on luonut kaikki todellisesti. Hän luonut minut, hän
luonut suloinen rakkaus. Ehkä niin mahtava jumala kerran saa tietää,
kuinka pieni japanilainen tyttö tuntee omassa sydämessä, ja lähettää
sinne suuri rauha.

Tänään pitkä, paljon työn päivä. Paljommin silkkiä täytyy ommella
uusiin, hienoihin vaatteisiin ennenkuin minä voi muuttaa vieraaseen
taloon. Välillä minä on iloinen, että pian pääsee sinne. Vanha isä ja
äiti sitte saa parempi päivä. Tänään minä näkee, kuinka isällä paljon
vilua ruumiissa. Pian minä voi antaa hänelle kaunis, lämmin kimono,
jossa on pieni lammasnahka sisusteena. Kun minä ajattelee sitä, minä on
iloinen mennä naimisiin japanilainen upseeri kanssa.

Alkaa tulla kylmä, ja kirkas, iso kuu kumottaa joka yö. Tänään varmaan
heinäsirkat laulaa ruohossa. Se saa minut ajatteleen enempi ja enempi
Merrit Sania. Kaikki yhtäkkiä tullut niin erilaista. Ensiksikin Merrit
San ei koskaan tule takaisin minun tykö, niinkuin minä aina unen
tavalla ajatellut. Minä sentähden olla hyvin avuton ja yksinäinen.

Väliin minä oli yksinäinen ja levoton myös silloin, kun Merrit San oli
täällä, mutta hänen hymy voi sulattaa pois kaikki sellainen ja täyttää
sydän elämällä ja onnella.

Ah, Merrit San, kuuma veri tekee minun posket punaiset, mutta sanat
pyrkii minun kynästä: minä rakastaa sinua paljon.

Buddha on tyhmä, häijy, vanha jumala, joka sanoo, että mikään ei olla
todellista!

       *       *       *       *       *

Ah, Merrit San, mistä sinä luulee minun nähnyt unta viime yönä? Minä
olin niin iloinen, ettei voi kuvailla kynällä eikä kielellä. Sinä
tuli takaisin! Se oli semmoinen onni, että sana tulee mykkä. Minä on
tahtonut sanoa sinulle niin paljon, mutta ei voi lausua yhtään ääni.

Sinä lupasit viipyä kymmenen päivää. Hyvin lyhyt aika, mutta paljoa
parempi kumminkin kuin puoli yötä. Ja minä toivon, toivon, että minä ei
olis tarvinnut herätä siitä unesta!

Minä heräs ja kyyneleet alkoi vuotaa suuren pettymys tähden. Sitten
minä muisti, kuinka sinä kääntyi takaisin, kun matkustit suureen
Amerikkaan, ja sanoi: "Jumala siunatkoon sinua, Juki San." — Minun
sydän tekee äänetön rukous kristittyjen Jumalalle. —

Iso temppelin kello sitten herätti minut ja kaikki linnut, ja sitten
tuntui keveämpi. Tahtoi laittaa hieno, herkkusuu aamiainen vanhemmille,
mutta tasku ilman rahaa, ja minä ei voinut tehdä kaikki, mitä minä
tahtoi.

Kun minä kirjoittaa kaikki nämä kirjaimet, Merrit San on kaukana suuren
meren päällä matkalla hänen kotiin. Hänelle tulee siellä hyvin iloinen
aika. Minä toivoo saan nähdä hänet — tytön, jolla on hymyilevä silmä!
Mitä hän ajattelee Japanista? Ehkä ajattelee, että se on hyvin pieni
maa ja hyvin yksinäinen kansa. Tyttö Japanissa hyvin pieni ja hyvin
yksinäinen.

Merrit San sanoi: "Juki San, sinä olet hyvä tyttö, sinusta tulee hyvä
vaimo." Minun täytyy koettaa unohtaa sydämen yksinäisyys. —

       *       *       *       *       *

Päivät ja viikot on kuin virtaava vesi: ne vierivät pois liian nopea.
Nyt vanha kuunkausi mennyt pois ja uusi jo tullut täällä. Aika rientää.
Täytyy kiireesti ommella uusia vaatteita, joita minä pitää vieraassa
talossa.

Japanilainen tyttö, joka menee naimisiin miehen kanssa, vie paljon
kapineita miehen kotiin. Tänään isä hankkinut minulle, mitä Amerikassa
nimitetään "piironki", monta tarjotin ja monta ompelulipas ja pehmeä
futon, jonka asettaa lattialle, kun nukkuu. Toinen päivä toisen perästä
monta ihminen tulee tänne ja vie kaikki kapineet vieraaseen taloon.

Japanilainen tyttö sitten käy puettuna hienossa kimonossa pitkä, pitkä
aika. Merrit San kertoi: Amerikan tyttö käyttää hieno kimono ainoastaan
yhtä päivää; sitten ei enää tahtoo sitä pitää.

Se päivä asuu onni hänen sydämessä. Amerikan mies tulee hänen kotiin
naimaan hänet. Tyttö siellä ei yhtään pelkää puhua rakkaus, ei vaikka
hänen äiti istuu vieressä. Hän ei pelkää nauraa. Hän saanut onni
elämäänsä.

Japanilainen tyttö hyvin onnellinen, kun hän on pieni lapsi tai paljon,
paljon vanha. Kun hän menee miehen taloon ja avioliittoon hänen kanssa,
hänen aina täytyy olla hyvin hiljaa kuin hiiri ja enemmän ahkera kuin
ahkera mesimehiläinen. — Hyvin vaikeata.

Mutta japanilainen tyttö on rohkea. Onni sentään asuu hänen sydämessä.
Hän auttaa iäkkäitä vanhempia, että heillä on hyvä olla.

Merrit San sanoi: "Maailmassa olla monta maata; olla suurempia kuin
Japani."

Minä sanoi: "Mitä on maailma? Minä tahtoo tuntea maailma." Merrit San
lakkasi nauramasta; hänen ääni tuli aivan hiljainen ja vakava, ja hän
sanoi:

"Ei, Juki San, sellainen pieni Lumihiutale kuin sinä ei koskaan tule
tuntemaan maailmaa. Sinä ryömit pieneen pesään, olet iloinen ja
tyytyväinen."

Mitä merkitsee "tyytyväinen?" Onko se vain ajatella kukkia omassa
sydämessä? Onkohan se hymyileväin silmäin tyttö tyytyväinen?

Tänään minä oli ulkona suurella merellä. Viime kerralla me oli siellä
monta yhdessä ja minä toisti kaikki Merrit Sanin lystikäs sana
japaninkielellä. Merrit San koetti syödä puikoilla, ja me kaikki nauroi
paljon.

Kylmä tuuli puhaltaa ja pinjapuut vavisee levottomuudesta. Iso, tumma
pilvi laskee itsensä maan yli ja tekee kaikki musta surusta. Joskus
pieni valkoinen aalto koettaa tanssia ja pirskottaa vesi korkealle:
minä muistaa toinen onnellinen päivä ja tuntee iso, terävä oas sisällä
sydämessä.

       *       *       *       *       *

Paljon pitkä aika hitaasti juossut pois, sitte kun sinä lähti meiltä.
Minä juuri istuu ja ajattelee mennyt aika ja kaipaa sinun perään,
Merrit San. Sydän hyvin murheellinen yksinäisistä ajatuksista.

Jûbin San [Kirjeenkantaja.] tulee. Hän antaa sinulle sinun kirje,
Merrit San; se tekee minut hyvin iloinen ja hyvin onnellinen. Minä ei
osaa kuvailla sydämen tunne Minä painoi kirje kovasti sydäntä vasten
ja seisoi pieni hetkinen aivan hiljaa. Minä näen sinun nimi ja kätesi
piirtämät sanat, ja surun kyyneleet muuttuvat heti suureksi, syväksi
iloksi. Tässä silmänräpäyksessä minä saan uusi elämä ja uusi kirkas
toivo. Ilo ja riemu kasvavat suuriksi sydämessäni. Minä tahtois mennä
ylös korkealle vuorelle ja isoon ääneen kaikille ihmisille kertoa se
riemu, joka seuraa suloista rakkautta.

Se muuttaa maa ja koko elämä ja panee sydän tanssimaan ilosta. Mutta
miehet ja naiset Japanissa eivät voivat ymmärtää sellainen suloinen
rakkaus. Ne alkaisi halveksia minua. Minä suljen minun huulet ja panen
sydämen ovi kiinni eikä tahdo puhu heille mitään.

Oi, mikä ihmeellinen pieni kapine se sydän! Sen toisessa puolessa
mahtuu kaikki elämän ilo, toisessa puolessa kaikki elämän suru. Kun
suloinen rakkaus tulee, se ehkä kolkuttaa väärälle ovelle ja pistää
tuskallinen oas sydämeen koko elämän ajaksi.

Ah, Merrit San, sinä kiitti kirjeessäsi niin monta kertaa, että sai
asua meillä. Minä kiitän vielä monta kertaa minun rakkautta sinua
kohti, että se olla löytänyt tie minun sydämeeni — vaikka se on
kolkuttanut molempia ovia!

       *       *       *       *       *

Eräänä päivänä Merrit San ja minä mentiin temppeliin, jossa ne vietti
suuri juhla. Merrit San meni sisälle, seisoo ja katselee Buddhaa pitkä,
pitkä aika ja sitten sanoo:

"Juki San, millä tavalla tuo vanha herra rankaisee sinua, jos sinä ei
tottele?"

"Minä ajattelin lyhyt hetki ja sitten vastasin:

"Minä aina tottelee. — Buddha sanoo: 'Juki, tule usein temppeliin
sytyttämään iso savuja panemaan joka kerta pieni raha minun kuppiini'.
— Minä tottelee ja antaa hänelle paljon go-rineja, mutta Buddha pitää
kaikki; ei koskaan anna mitään sijaan."

Ennenkuin minä ehtinyt lopettaa, Merrit Sania pöyristyttää kuin vilu,
ja sanoo: "Tule, Juki San, menkäämme täältä ulos päiväpaisteeseen."
Siellä ulkona minä sitoo seppele kirsikkapuunoksista ja Merrit San
kertoo juttuja.

Hyvin ihana päivä — nyt ainaiseksi loppunut.

       *       *       *       *       *

Mun viimeinen, kaunis kimono on valmis ja kaikki tavara pakattu.
Huomenna matkustaa vieraaseen taloon.

Tänä yönä, pikku kirja, minä aikoo sytyttää suuri tuli omassa sydämessä
ja polttaa kaikki paha, mitä siellä on. Seuraavana päivänä minä tekee
vielä isompi tuli ja polttaa sinut. Täytyy tulla vieraaseen taloon ihan
valkoisena ja puhtaana, niinkuin Merrit San sanonut.

Ah, Merrit San, sinä olla minun elämäni ainoa suuri onni, ja minä ei
koskaan unohda sinun ystävällisyys!

Sinä aukaisee minun sydämen kukka auki, niinkuin aurinko herättää
pienen umpun!

"Sinä puhut, mitä olla 'sielu' ja mitä olla 'puhdas' ja sinä sanot:
'Tulee oikein hyvä, pieni vaimo.'"

Eräs ilta, kun kuu oli niin punainen ja pyöreä ja iso, ja kuohuva
joki kohista nopeasti, nopeasti muurin vieressä, sinä pyysi me kaikki
tulla puutarhaan ja sinä lauloi moni laulu, kun sinä soitti Amerikan
_samisenia_.

Sinä oli usein hyvin iloinen; joskus, kun pieni kuunsakara näkyi
mahtavan pinjapuun takaa, minä nähnyt sinut hyvin surullinen.

Nyt paistaa kuu shodshiin ja pakoittaa minun silmät tekemään taulu
sinun kasvoista viimeisen kerran, Minun silmät niin usein koettavat
tehdä taulu sen miehen kasvoista, jonka kanssa minun mennä naimisiin.
Ei nää muuta kuin pitkän rivin hampaita ja monta kunniarahaa. Merrit
Sanilla on siniset, iloiset silmät ja vaaleat, loistavat kasvot.

Nyt hän ja nauravasilmäinen tyttö olla iloiset yhdessä. Sen jalat niin
keveät, tuskin koskettaa maata onnen tähden.

       *       *       *       *       *

Huomenna minä menee vieraaseen taloon eikä enää kuulu minun vanhemmille.

Mutta ensin minä menee ylös temppeliin ja lupaa ei enää koskaan mainita
Merrit Sanin nimi, ei enää koskaan ajatella hänen kuva sydämessä.

Pieni kirja, monta päivää minä kantanut sinua aivan povellani; tänä
yönä sinä saa levätä sydämelläni. Sinä antaa minulle rohkeutta
tervehtää aurinko, joka huomenna nousee.

Sajônara!




VII. JÄÄHYVÄISET.


Temppelikellon täyteläinen, syvä malmiääni kuului vuorelta, saaden
kaiun vastaamaan suunnattomista luolista, samalla kun se herätti
uuden päivän eloon ja toimintaan ja sitten värähdellen hävisi lännen
rusosyrjäisten pilvien taakse. Papit vanhoissa temppeleissä lukivat
rukouksiaan yksitoikkoisesti laulavilla äänillä, ja pieni yksinäinen
lintu vuodatti sydämensä yltäkylläisyyttä puolison pesän edessä.

Vanhat kiviportaat, jotka johtivat pyhätöstä pyhättöön, olisivat olleet
yhtä harmaat ja autiot kuin tuhansina muina aamuina, ellei tumma, pieni
hahmo olisi verkalleen kulkenut niiden pitkiä, kierteleviä askelmia
pitkin.

Juki San oli menossa temppeliin tekemään lupauksensa jumalille. Hänen
pienet puukenkänsä kapisivat iloisesti hiljaisessa aamuilmassa ja
vaikenivat sen jälkeen muutamiksi minuuteiksi hänen levähtäessään
leveällä askelmalla. Vaivaloinen vaellus ei ollut onnistunut
nostattamaan väriä valkoisille poskille; vain huulet hohtivat
heleänpunaisina ja silmissä kuvastui luja päätös.

Hän puristi poveansa vasten pientä esinettä. Se oli kääritty
furoshikiin, jonka häikäisevän punainen väri jyrkästi pisti esiin hänen
tummasta puvustaan. Aivan hänen takanaan syöksyi pieni vesiputous
kohisten ja pauhaten vuorta alas, ja liikkumattomat, kamalat
kuvapatsaat tuiottivat vaeltajaan; mutta hän jatkoi häiriintymättä
kulkuaan, ja seisoi vihdoin suuren, äänettömän temppelin avoimella
ovella.

Aamun aikainen valo ei vielä ollut ehtinyt häivyttää varjoja
kallisarvoisista verhoista ja rikkaasti koristelluista jumalankuvista.
Valkopukuinen pappi istui mietteisiinsä vaipuneena ja näkyi tuskin
huomaavan lapsellista pientä olentoa, joka oli langennut polvilleen
suuren Buddhan kylmän, tyynen ja muuttumattoman kuvan eteen.

Silmänräpäyksen liikkuivat Juki Sanin huulet, sitten hän — yhä
polvistuneena — otti esille punaisen furoshikinsa ja kehitti sieltä
näkyville pienen sahvianikantisen muistikirjan.

Kevein askelin hän hiipi isolle hehkupannulle, ottaen sieltä pihdeillä
tulisen hiilen. Senjälkeen raivasi hän varmalla kädellä pois kaikki
polttouhrien jätteet suurelta vaskiarinalta alttarin edessä, kaivoi
pienen hiilen tuhkaan ja asetti siihen sekä kirjansa että hiilen.

Sinervä savu alkoi hitaasti nousta ylöspäin ja kerääntyi pilveksi tytön
pään ympärille. Sitten se kohosi kuin armahdusta rukoillen Buddhan
jalkoja kohti ja haihtui viimein hämärään pimeän katon alle.

Tyttö seisoi katsellen sitä tuiottavin silmin ja suu raollaan.

Kun se oli kadonnut, hän pani kätensä ristiin ja nosti kasvonsa
ylöspäin, palavan rukouksen kohotessa hänen sydämestään huulille:

"Olen tyhjentänyt sydämeni kaikesta, mikä on väärin! Buddha tai
kristittyjen Jumala, en tiedä, kumpi on oikeassa. Mutta puhu, puhu
rauhan sanoja yksinäiseen elämääni!"

Hän jätti äänettömän temppelin ja lähti kotimatkalle. Bambulehdossa,
missä hän vähää ennen oli sitonut kaksi oksaa omalleen ja Merrit Sanin
nimelle, hän pysähtyi.

Hänen täytyi nousta varpailleen yltääkseen oksiin, jotka Merrit
San kerran oli hänelle taivuttanut. Vihdoin hänen onnistui vetää
luokseen ja irroittaa niitä yhdistävä side. Sitten hän siveli niitä
sivelemistään pehmoista poskeaan vasten ja päästi ne kädestään,
kuiskaten hiljaa:

"Hyvästi, suloinen rakkaus, hyvästi!"








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUMIHIUTALE ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.