Project Gutenberg's Bartholdus Simonis, by Evald Ferdinand Jahnsson
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Bartholdus Simonis
Historiallis-romantillinen näytelmä kolmessa näytöksessä
Author: Evald Ferdinand Jahnsson
Release Date: August 23, 2005 [EBook #16584]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK BARTHOLDUS SIMONIS ***
Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
BARTHOLDUS SIMONIS.
HISTORIALLIS-ROMANTILLINEN NÄYTELMÄ
KOLMESSA NÄYTÖKSESSÄ.
Kirjoittanut
Evald Ferd. Jahnsson.
Ensimmäisen kerran julkaistu 1881.
JÄSENET:
BURMEISTER, evesti.
BARTHOLDUS SIMONIS } lukiolaisia.
KAARLE OLAVI }
JÖNS BARRUS, porvari Wiipurissa.
FLASCHENDORFF, ravintolan isäntä.
GERBERT.
ANNA.
AMALIA.
Maisteri ALCMANNUS.
PRIITA PÖYRIÄINEN, vanha porvarin leski.
Lukiolaisia, Porvareita, Naisia ja Sotureita.
_(Tapaus on Wiipurissa Heinäkuulla v. 1656.)_
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
_Näyttämö kuvaa: kapeaa rannikkoa. Vasemmalla näkyy osa Wiipurin
kaupungin muurista, joka tässä tekee polven. Muurissa portti ja portin
molemmilla puolin muurin päälle rakennettu ampumatorni. Kauemmas
vasemmalle näkyvät muurien ylitse ylikerrat Wiipurin linnasta, jonka
ikkunat ovat valaistut. Oikealla ja takana meren pinta. Rannalla,
vastapäätä porttia, suurenmoinen vene, jonka mastossa liehuu Ruotsin
lippu._
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
_Anna, Bartholdus Simonis ja Jöns Barrus._
_Anna (tulee hiljaan hiipien vasemmalta, varovasti katsoen eteensä)._
_Jöns Barrus (seisoo kivääri olalla vallilla ampumatornin takana, niin
ett'ei hänen ensinkään sovi nähdä mitä tässä kohtauksessa tapahtuu)._
_Bartholdus Simonis (upsierin hattu päässä ja miekka sivulla, mutta
muutoin siviilimiehen puvussa, seuraa Annan jälkiä. Vähän ennen kuin
Anna on ehtinyt portin kohdalle huudahtaa Bartholdus hiljaan):_
-- Anna!
_Anna (pysähtyy säikähdyksestä ja katsoo taaksensa)_
-- Bartholdus!
_(Katsovat hetken toinen toisiinsa.)_
_Bartholdus Simonis._
Kuinka sinä, Anna, näin myöhään olet ulkona ja ihan yksin?
_Anna._
Yö oli niin tyyni ja kaunis ... taivas sinertävi niin merkillisen
kirkkaana... En saanut lepoa kammarissani... Mutta sinä Bartholdus?
_Bartholdus Simonis._
Näin sinun tuolta linnan ikkunasta _(viittaa kädellänsä linnaan, josta
silloin tällöin kuuluu soitannon ja hurra-huutojen ääntä)_ enkä voinut
hillitä sydäntäni, joka minua käski käymään sinun luokses... Nyt, Anna,
pitää sinun antaman minulle se ratkaiseva vastaus, jota olen pyytänyt
sinulta: jos alati tahdot olla minun? Sallimus itse saattoi sinun
puheilleni!
_Anna (arasti)._
Vastaus? Ei puhuta siitä asiasta, Bartholdus!
_Bartholdus Simonis._
Älä kiellä, Anna! Elämäni kohtalolle tahdon täyden selvon! Paljon
selkenivät ajatukseni tuolla linnassa, kuullessani Burmeisterin ylevät
sanat ja vastaan-ottaissani häneltä tämän miekan. Mutta tyystin katsoen
on kuitenkin kaikki minulle epäselvänä siksi että saan tuon toivotun
vastauksen sinulta... Se on oleva valkeuden valo taikka pimeyden pimeys
onnelleni!
_Anna._
Mitä sinä miekalla? Sopiiko papiksi pyrkivän kantaa miekkaa?
_Bartholdus Simonis._
Ei -- mutta minä olenkin nyt sotilas. Vaan anna minulle vastaukses Anna!
-- Taikka voisiko tuo olla sinulle vaikeata? Etkö muista mitä jo
lapsuudessas sanoit minulle? Vuosi vuodelta kerroit sitte saman sanoman:
että minä olen sinun sydämellesi rakas.
_Anna._
Se oli lapsuudessani.
_Bartholdus Simonis._
Lapsuudessasi? -- Onko siitä tuskin kuukautta kulunut kuin kuiskasit
minulle samaa?
_Anna._
Se oli silloin.. -- Silloin rakastin sinua.
_Bartholdus Simonis._
Silloin! -- Mutta nyt? Olisitko tämän viime kuukauden kuluessa luopunut
rakkaudestas? Et kuitenkaan? --
_Anna (on vaiti ja katsoo maahan)._
_Bartholdus Simonis._
Vastaa Anna! -- Mutta älä vastauksellas vuodata kuoleman myrkkyä
sydämeeni! -- Etkös enää rakasta minua?
_Anna._
En... En taida sinua rakastaa, Bartholdus!
_(Hän kiiruhtaa takaisin vasemmalle.)_
TOINEN KOHTAUS.
_Bartholdus Simonis ja Jöns Barrus._
_Bartholdus Simonis (katsottuaan pitkään Annan jälkeen)._
Hän ei enää rakasta minua! Haa! Parempi on minun levätä tuolla aaltojen
helmassa kuin elää ilman hänen rakkauttansa ... -- minä onnen heittämä!
-- _(Hän astuu tulisesti muutaman askeleen rantaa kohti, pysähtyy sitte
äkisti, painaa otsansa käsiinsä ja jääpi siihen asemaan muutamaksi
hetkeksi. Soittoa kuuluu linnasta.)_ -- ... Mutta tuo soitto, joka
kuuluu linnasta ... mitä puhuu se minulle? -- Eivätkö nuo säveleet
muistuta minua tehdystä valastani? Eivätkö ne kuiskaa, että elämälläni
on jalo päämaali jäljellä, vaikka heittikin Anna rakkautensa? -- Oi!
pyhä synnyinmaa! Sinulle täst'edes kokonansa tahdon elää! Sinä olet se
morsian, jok'et petä! --
_(Viime sanoja sanoessaan on hän käynyt niin paljon oikealle, että
Barrus näkee hänen)._
_Jöns Barrus._
-- Halloh! -- Kuka se siellä on? --
_Bartholdus Simonis._
-- "Kuningas Kaarle Kustaa ja Wiipurin kaupunki!" -- Eivätkö ne ole
tunnussanat tänä yönä, itse Burmeisterin antamat? --
_Jöns Barrus._
Ovat kyllä, mutta kukapa se sitte on?.... niin ikään tarkemmin
selitettynä? --
_Bartholdus Simonis._
Hyvää yötä! Ettekö te tunne minua herra Barrus? -- Bartholdus Simonis,
teidän talossanne kolme vuotta asunut.
_Jöns Barrus._
No hiisi vieköön poika! Sinäköhän siellä tapas mukaan käyt
mietiskelemässä ja vanttiseeraamassa taikka mitenkä sitä oikeastaan
sanotaan! Luulin sun olevan linnassa. Eikö siellä enää Burmeisterin olut
virtaa, koska sieltä yhä vielä kuuluu pelin ja soiton ääntä?
_Bartholdus Simonis._
Virtaa kyllä -- vaan ei minulle. Minä sain jo tarpeeksi. Ahtaalta tuntui
minusta ilma siellä, en saanut kauemmin rauhaa, vaan läksin tänne avaran
taivaan alle tätä ihmeen ihanaa ilmaa ihailemaan!
_Jöns Barrus._
Älä sano "ihmeen ihana", poika! Tämä yö on yhtä ikävä ja kolkko kuin
aika yleensä. Ohhoh! mitkä ajat! Mitkä synkät, levottomat ajat!
Vihollinen on taas maassa mellastamassa, taas uhkaa hän tätä maamme
etuvarustusta Wiipuria -- joka, Jumala paratkoon, tätä nykyä on hyvin
huonosti varustettu! mutta meidän maan omat sotilaat ovat maasta pois --
kuninkaan luona, tiesi missä, mutta varmaankin kaukana.
_Bartholdus Simonis._
Älkää surko, herra Barrus! Onhan meitä miehiä täällä Suomessa tarpeeksi
asti maatamme suojelemaan! Tekin esimerkiksi -- ja minä; ai'onpa minäkin
näyttää, ett'ei Jumala turhaan ole luonut minulle kaksi vahvaa
käsivartta ja sykkivää sydäntä rintaani!
_Jöns Barrus._
Sinä poika! Älä sekoita joutavia näin tärkeään asiaan! -- Ohhoh mitkä
ajat kuitenkin! Vanhan rehellisen porvarin, niinkuin minun, pitää nyt
yöt päivät vartioita muurilla taikka parannella Wiipurin vanhoja,
lahonneita valleja ja sotavarustuksia, -- ja päälle päätteeksi antaa
viimeiset ropot ja tavarat kruunulle! -- Jos sinulla on hevonen -- sitä
kohta tarkastetaan ... kaikin puolin tarkastetaan. Jos kelpaa; --
annappas pois rakuuna-hevoseksi! Jos ostat uuden -- anna taas pois!
Vanhan saat takaisin, jos on se jostakusta syystä joutunut riviöksi,
niin ett'ei enää kelpaa muuksi kuin suden paistiksi! -- Sattuu löytymään
verkaa puodissas -- no se pitää maksutta, tuon tyhjän, tyhmän kretiitin
nojassa jätettämän kruunulle vaatevaroiksi! Voi, hukka perii minun ja
muut köyhät kauppiaat! -- Lähde poika rukoilemaan Jumalalta parempia
aikoja!
_Bartholdus Simonis._
Parempia aikoja! Eikö tämä aika surullisuudessaan ole ihana ja jalo
aika? Eikö se anna jok'ainoalle, vieläpä köyhimmällekin suomalaiselle
tilaisuutta osoittamaan vilpitöntä isänmaan rakkautta, eivätkö kunto ja
miehuus nyt pääse esille, jalot mietteet ja jalo tahto näkyviin? Älkää
siis vaikeroitko, Herra Barrus! -- Ne alttiiksi antamanne korkealle
kruunulle ja kuninkaalle, joista äsken puhuitte, ne ovat mitä ihanimmat
ja kauniimmat lahjat isänmaalle! Iki-iloa ne tuottavat sille ja teille
itsellenne kunniaa ja siunausta! -- Nuo vaivanne muureja vartioitessanne
ja valleja korjatessanne, ne kaunistavat teitä ja tulevaisuus suopi
teille ja kaikille hartaille isänmaan ystäville kiitollisuuden
lakastumattoman seppeleen palkinnoksi. Eikö se ole jalo palkinto, herra
Barrus? Eikö sellaisen palkinnon edestä voisi tehdä vaikka ihmeitä?
_Jöns Barrus._
Sinä tosin et puhu väärin, nuori ystäväni, mutta pelkään toki, että
pääsi on pyörähtänyt paikaltaan! Jätä sellaiset mietteet! Sinä olet
vielä lapsi!
_Bartholdus Simonis._
Älkää sanoko niin! Enkö ole nähnyt vuosikausia yhdeksäntoista laskevan
ijankaikkisuuden hautaan, enkö sillä ajalla ole kerjennyt yhtä ja toista
näkemään, ehtinyt yhtä ja toista oppimaan, muun muassa tuonkin jalon
opin, että kuin äiti Suomi on vaaroilta piiritetty, silloin on jokaisen
Suomalaisen velvollisuus käydä häntä suojelemaan!
_Jöns Barrus._
Pikamielinen nuorukainen! Ryhdy taas -- se on mun neuvoni -- kirjoihin,
jotka te sodan vimmasta vimmatut lukio- ja koululaiset heititten
itsellenne ja maallemme vahingoksi. Minä tiedän, että isäs aikomus oli
saada sinusta pappi. Hurskasta Herran palveliaa hän sinusta toivoi --
muista se! -- Minäkin olen sinun niinkauan tuntenut, että minussakin on
syntynyt toivo elää siksi, kunnes kuulen sinun puusäkissä pauhaavan.
_Bartholdus Simonis._
Pappi! Pappia ei minusta konsanaan synny, siksi en sovi -- ja kirjat
olen nyt heittänyt ikuisiksi ajoiksi. En kirjoissa löytänyt sitä
nestettä, jota mieleni himosi eivätkä kirjalliset viisaudet
viihdyttäneet aaltoilevaa sydäntäni! _(tarttuu miekkaansa.)_ -- Tässä on
se kirja, joka tästälähin on oleva seuraajani, mihin menen, kussa
kuljen! Itse evesti Burmeister antoi sen minulle. Väkevästi niinkuin
ukkosen jyske kajasivat tämän jalon linnanherran sanat korvissani, ne
tunkivat sydämeni pohjaan ja sytyttivät tunteideni tulen leimuamaan ja
minä vannoin kantaakseni tätä miekkaa kunnialla ja rehellisesti. Samaten
teki kaksitoista kumppaliani, joita samat tunteet viehättivät kuin
minua. -- Minä en enää ole mikään lukiolainen, herra Barrus, en lapsi,
vaan vannonut soturi -- vänrikki Bartholdus Simonis! --
_Jöns Barrus._
No Jumala paratkoon, mitä kuulen! Onko mailma peräti väärin puolin? --
Kyllä tuo Burmeister jalo sotilas on -- sitä ei käy kieltäminen -- ja
kyllä sotilaita tähän aikaan tarvitaan, mutta emme ilman pappeja
kuitenkaan voi tulla toimeen! Pitäisi hänen ajatteleman että köyhä ja
syntinen sielumme ennen kaikkia tarvitsee ravintonsa! _(Aurinko nousee
ja valaisee näyttämön)_ -- Vaan jo nousee aurinko.
_Bartholdus Simonis._
Se on toivon aurinko minulle! Yhtä kauniisti kuin se nyt kultaa lahdet
ja rannikot tuolla, on se myös kultaava minun tulevaisuuteni -- olkoon
sitte kunnian taikka veren purppura-värillä!
_Jöns Barrus._
Nyt avaan käskyjen mukaan portin. -- Burmeisterilla on varmaan tuolla
veneellä joku erityinen tarkoitus, koska pääsö siihen pitää olla vapaa
auringon noustua. -- Siis portti auki! _(Hän menee alas muurilta, avaa
portin ja lähestyy Bartholdoa)._ -- Hyvä vänrikki Bartholdus -- minä
olen teistä toivonut pappia, mutta koska se toivo nyt meni hukkaan --
niin tulkoon teistä kelpo kenraali!
_Bartholdus Simonis._
Olkoon menneeksi -- kiitos toivotuksestanne vaikka vähempäänkin tyydyn!
Ei rinnassani tällä hetkellä löydy muuta toivoa, kuin se että pian
saisin taistella, näyttääkseni ett'en ole huonompi heitä, jotka
sankarkuninkaamme seurassa käyvät urhoitten ja voiton loistavaa tietä!
--
_Jöns Barrus._
Puheenne kyllä kuuluu kauniilta, mutta olisi toki tuo jalo kuninkaamme
voinut pitää vähän parempaa huolta tästä Wiipurin kaupungista ja
ajatella, että...
_Bartholdus Simonis (keskeyttäen)._
Hänkö ehtisi kaikkia ajattelemaan! Voitteko pyytää sitä? Eikö tuhannen
painavampaa tointa raskauta hänen mieltänsä! Ja mitä huoleen tulee --
eikö hän kaupungista pitänyt huolta, kuin jätti sen itse
kaupunki-miesten suojeltavaksi? -- Vai kuninkaanko olisi pitänyt tulla
tänne teidän vaimojanne, lapsianne ja tavaroitanne vartioitsemaan?
Hänenkö teidän vallejanne olisi pitänyt korjata ja parannella teidän
huoletonna ollessanne? Ken uskaltaa vaatia sellaista? -- Herra Barrus!
Kuningas ei milloinkaan olisi voinut tehdä jalommin kuin hän teki. Eikö
hän selvästi kirjoita, että hän "vakaasti luottaa tämän kaupungin
porvarien isänmaallisuuteen niinkuin kelpo miesten ainaki?"
_Jöns Barrus._
Totta puhut, nuori ystäväni; ihan niin hän kirjoitti. Jumala siunatkoon
jaloa kuningasta Kaarle Kustaata! Hänestä ei ole muuta kuin hyvää
sanomista ja kuumassa hän lienee tänäkin hetkenä! -- Hm ... kyllä kai
hän teki mitä taisi. Eikä hänen luottamuksensa meihin Wiipurilaisiin
pidä tuleman häpeälle -- sen vakaasti uskallan sanoa! -- Peijakas
sentään! Minä tosin jo olen tullut vanhaksi, mutta kuitenkin voin
valvoa, vartioita syntymäkyläni vallilla yhden, vieläpä useammankin
viikon! Enkä luulisi liioin vapisevani, vaikka vihollisen silmänterääkin
pitäisi katsoa.... Mutta toisesta asiasta toiseen... _(Salaan
Bartholdolle)._ -- Jos oikein olen älynnyt, niin ei tämä nuori soturi
katso aivan kylmäkiskoisesti tuota pormestarimme kaunista Annaa? He ..
he ... he.... Tuon uuden pormestarimme tytärtä?... Minä tarkoitan
pormestaria N:o 3.
_Bartholdus Simonis (punastuen)._
Mitä puhuttekaan? Tiedätte ... se tahtoo sanoa .... olette ehkä kuulleet
Annan ylpeydestä kerrottavan?... Hän tuskin katseleekaan aatelittomia
nuorukaisia!
_Jöns Barrus._
Mutta te sen sijaan katselette häntä oikein mielellänne. He ... he...
_Bartholdus Simonis._
Mistä syystä niin arvelette?
_Jöns Barrus._
Ovatpa minulla silmät, vaikka ovatkin vanhat! Kun tuo korea, ihana neiti
Anna tuli puotiini joitakuita kauniita Saksan kankaita ostamaan, taikka
milt'ei ostamaan, niin kuitenkin silmäilemään, ja sinä, nuori sankarini,
samassa satuit kulkemaan ohitse, enkö nähnyt mitkä tuliset silmäniskut
loit -- Saksan kankaihini! He! he!... he!..
_Bartholdus Simonis._
Te olette erhettynyt, herra Barrus!
_Jöns Barrus._
Aivan olenkin, sillä varmaan arvelin, ett'eivät minun Saksan kankaani
teitä, nuori herrani, paljon viehättäneet! He! he! -- Taas kirkossa kuin
istuitte -- enkö huomannut kuinka silmänne tulta leimahtaen....
_Bartholdus Simonis (keskeyttäen)._
Kirkossakin olette erehtynyt, herra Barrus!
_Jöns Barrus._
Ehkä olenkin, mutta tuo verekäs väri teidän poskillanne kuitenkin
todistaa, ett'en olekkaan erhettynyt. No olkoon sen asian laita miten
tahansa! En pyydä sekaantua nuorten ihmisten sydämen asioihin. Sen vaan
tahdon sanoa, että tuo nuori, ihana Anna viime aikoina... _(keskeyttää
lauseensa teeskennellyllä yskällä)._
_Bartholdus Simonis (äkisti)._
Mitä hänestä? Oletteko... _(keskeyttää lauseensa. Hetken kuluttua,
huolimattomasti)_ -- Jos teitä miellyttää puhua hänestä, niin puhukaa
vaikka enemmänkin!
_Jöns Barrus._
Josko minua miellyttää ... teille se on yhden tekevä? Eikö niin?
_Bartholdus Simonis._
Aivan!
_Jöns Barrus._
Niin .. tietysti onkin! -- Mutta sen nyt tahdon sanoa, että tuo nuori
Anna viime aikoina on paljon muuttunut. Mikä hänellä lienee vaivana?
Öillä kuin vallilla vartioitessani katselen sinne tänne, olen usein
ihmeekseni nähnyt hänen ulkona ypö yksinänsä katuja ja -- mikä
merkillisintä! -- kaupungin etuvarustuksia kiertämässä. Päällepäätteeksi
näyttääpi hän aina niin levottomalta juur' ikäänkuin pelästynyt
kyyhkyinen ja vavahtaa kuin lintu pienimmästäkin hälinästä -- _(lyö
Bartholdoa ystävällisesti olkapäähän)._ -- Pitäkää, jos mahdollista,
häntä silmäinne alla! Te ymmärrätte, nuori ystäväni, sellaiset asiat
paremmin kuin minä vanha kantopehko!
_(Hän menee portin lävitse kaupunkiin)._
KOLMAS KOHTAUS.
_Bartholdus Simonis, jälkeenpäin Anna._
_Bartholdus Simonis._
Haa! -- Mitä kuulin! -- Se ei siis ollutkaan sattumuksesta kuin hänet
kohtasin näin sydänyöllä! -- Mutta mitä merkitsevät nämät hänen
kummalliset retkensä, mitä tarkoittanee hän niillä?... Ihanteleeko hän
luonnon kauneutta? -- Eikö ole luonto säteilevän auringon loistaessa
suloisempi, miellyttävämpi kuin yösydämellä?... Vaeltaako hän raittiin
ilman nautinnassa? Eikö raitista ilmaa löydy muurien sisäpuolla, ett'ei
hänen pelon ja pelästyksen omana tarvitse hankkia sitä ulkopuolla
kaupunkia? -- Taikka etsiikö hän yksinäisyyttä? Eikö hänellä
yksinäisyyttä ole kodissansa tarjona? -- Ei! ei! Hän ei etsi
yksinäisyyttä, vaan päin vastoin... _(katsoo oikealle)_ -- .. Mutta mikä
kahina tuolla! -- Haa! _Hän_ se onkin, joka siellä tulee vaaleana kuin
talven vaippa ja levottomana kuin murhamiehen mieli! Nyt tahdon
noudattaa Barrus ukon kehoitusta...
_(Hän vetäiksee portin holviin. Anna tulee oikealta pitkin vallin juurta
epävakaisilla askelilla, katsellen levottomasti ympärillensä)._
_Anna._
Pian jo lähestyy aika, jona meidän piti toinen toisemme kohdata...
Aurinko jo kohoaa puitten latvoille...
_Bartholdus Simonis (itsekseen)._
-- Kohdata jonkun! Hänellä siis on liittolainen... Sitä aavistin.
_Anna._
Onnen sattuma auttaa minua. -- Portti on auki, avain on suulla. Mun
pitää tehdä hänelle mieleksi. _(Hän on lähestynyt porttia ja ottaa
avaimen pois suulta)._ Tässä siis on se välikappale, joka on tuottava
selkoa onneni salaisiin kohtaloihin! -- Oi Jumalani, kuinka sitä hetkeä
odotan!
_Bartholdus Simonis (itsekseen)._
Hän otti avaimen portista! Mikä lieneekään tarkoituksensa näin
eriskummallisella työllä?
_Anna._
Lupaukseni täytän... Hänelle sen annan.. Onneni riippuu siitä, että hän
saa tämän avaimen... Nyt ilmaisee hän minulle salaisuutensa ja sanoo
kuka hän on.
_Bartholdus Simonis._
Kaupungin portin avaimen antaa hän eräälle miehelle, jota hän ei edes
tunne! Haa! -- kauhea aavistus heräjää rinnassani!
_Anna (katsoo sattumalta portin holviin, huomaa Bartholdon ja peräytyy
säikähdyksissä)._
_Bartholdus Simonis (tulee esiin ja katsoo syvästi Annaan)._
_Anna (itsekseen)._
Bartholdus taas askeleitani väijymässä! _(Ääneensä, pilkaten)._ -- Te
herra Simonis! Onko teistä tehty portin vartia?
_Bartholdus Simonis._
Anna parka!
_Anna (ylpeästi ja vihaisesti)._
Soo! Minäkö parka teidän edessänne! Ylpeytenne nousee virkanne ja
pukunne kanssa!
_Bartholdus Simonis._
Anna parka! En voi olla sinua surkuttelematta!
_Anna._
Te ... surkuttelette -- minua! Onpa se ylen armollisesti tehty teiltä,
herra Simonis! Voisipa luulla, ett'ei teinin haarasäkki milloinkaan ole
roikkunut teidän selässänne ja tuskin voipi ajatella, että tuollainen
porttisankari on syönyt armoleipää isäni pöydältä!
_Bartholdus Simonis._
En olekkaan syönyt armoleipää, Anna! Rehellisesti tein työtä ruokani
edestä eikä ollutkaan mikään helppo työ saada sivistyksen siemenet
juurtumaan teidän veljenne mieleen sillä tietänette, neiti Anna,
ett'eivät hänen järkensä ja ylpeytensä ole yhden puntarin punnitsemat.
_Anna (katsoen vihalla ja ylpeydellä Bartholdoon)._
-- Kerjäläisparjaaja!
_(Hän kääntyy pois ja aikoo mennä portista sisään)._
_Bartholdus Simonis (estää Annaa menemästä)._
-- Ei askeltakaan Anna. -- Minä kiellän sen!
_Anna._
Minkä arvon nojaan pystytätte kieltonne? Portin-vartianko?
_Bartholdus Simonis._
Tehdyn päätökseni nojaan!
_Anna._
Minkä päätöksen olette sitte tehnyt? Hyvin taitaaksenne läksynne vai
minkä? -- Vaan se on totta! Te ette enää olekkaan lukiolainen. Ha! ha!
ha! -- Tuo tupsuhattu ja tuo miekka teidät muutti soturiksi! -- Vaan
päätöksenne?
_Bartholdus Simonis (vakaasti)._
Olen päättänyt estää sinua, Anna, menemästä kadotuksen kitaan, suureen
onnettomuuteen joutumasta.
_Anna._
Teillä on vallan armelias mieli, herra Simonis, ja päätöksenne on hyvin
kaunis, mutta, surkuteltavasti kyllä, aivan tarpeeton!
_Bartholdus Simonis._
Se ei ole tarpeeton! Säälittä en voi nähdä, ettäs umpisilmin käyt jonkun
kunnottoman hylkiön toimia!
_Anna._
Käyn kunnottoman hylkiön toimia! -- Pyydän että jätätte tuollaiset
soimaukset, herra sotilas, sillä ne koskevat kunniaani!
_Bartholdus Simonis._
Minäkö soimaan sinun kunniatas Anna! Oi! että se olisikin vaan ollut
soimausta! _(Matalammalla äänellä)_ -- Laskeeko se nuori nainen arvoa
kunniaansa, joka yökaudet hiipii kaupungin katuja pitkin taikka -- sitä
pahempi -- juoksentelee vallien ja muurien ulkopuolella?
_Anna._
Ah! _(Itsekseen)_ -- Olisiko hän todella vakonut minua?
_Bartholdus Simonis._
Sano, Anna, kuka on se hävytöin mies, joka sinua on pyytänyt varastamaan
avaimet kaupungin porteista?
_Anna._
Avaimet? Mitkä avaimet? _(Itsekseen)._ -- Olisiko hän senkin havainnut?
_Bartholdus Simonis._
Sen avaimen, jonka äsken otit portista ja kätkit huivisi alle. Mikä on
tarkoituksesi sillä?
_Anna._
Vaikk'en ole teille, herra vänrikki, vastauksen velassa, niin tahdon
kuitenkin sanoa, että isäni käski minun sen tuomaan hänelle.
_Bartholdus Simonis._
Nyt et puhu totta, Anna! Isäs on ylen kunniallinen mies antamaan
nuorelle tyttärellensä niin kelvottomia käskyjä!
_Anna (harmissaan)._
Olisko teillä jotakuta oikeutta vaatia minulta totuutta? Eikö ole se
luonnollista ja kohtuullista, että lasken vähäsen pilkkaa sellaisen
narrin kanssa, kuin te! -- _(Heittää avaimen porttia vastaan)._ -- Tuon
avaimen otin, ei kenenkään käskystä, vaan omaksi huvikseni satunnaisen
mielikuvittelun johdosta!
_(Hän aikoo mennä)._
_Bartholdus Simonis._
Älä mene! Minä estän sinua! Kuuleppas Anna: sitä miestä, joka pyysi
sinulta kaupungin portin avainta, et tunne, vaikkas häntä rakastat.
_Anna (katsoo maahan)._
_Bartholdus Simonis._
Jos on hän petturi taikka mikä lieneekään -- sit'et tiedä! -- Älä luule,
että pyydän soimata sinua -- minä vaan tahdon sinua pelastaa. Suo minun
se tehdä! -- Anna! -- sinä olet kovin onneton! -- Joku syvä murhe kalvaa
sydäntäs... Matkustuksesi yöllä ... epävakainen katsantosi ... vaalea
muotos ... kaikki osoittavat sitä... Eikö kyynel tätä kertoessani
tahtoasikin vastaan nouse silmiisi? Kerro salaiset kohtalosi minulle!
Minä toimitan niihin selvon taikka, jos tarvis on, hankin sinulle
koston!
_Anna (epävakaisella äänellä)._
En tarvitse kenenkään apua ... enkä kerro...
_Bartholdus Simonis._
Kerro kuitenkin, kerro pian Anna, ennenkuin tuo vene, joka kiertää
niemuksen ympäri, ehtii tänne!
_Anna._
Vene?
_Bartholdus Simonis._
Vastaa Anna kiireesti! Sillä on silminnähtävästi aikomus laskea rantaan
tässä...
_Anna (hämmästyksellä katsoen ulos merelle)._
Jumala armahtakoon! -- Se on hän!
_Bartholdus Simonis._
Siis on hän tuossa veneessä sinun onnettomuutes syy ja alku! -- Haa! --
_Anna (ottaa valkoisen nenähuivinsa ja alkaa viitata sillä)._
_Bartholdus Simonis (tarttuu Annan käteen ja estää häntä viittaamasta)._
-- Sinä et saa viitata!
_Anna._
Miks'en saisi... Päästä minut irti vallaton!
_Bartholdus Simonis._
Sinä et saa viitata, sanon minä! -- Haa! Sinä pelkäät, että näkisin tuon
sinun rakastajasi Oletko kuullut Tarpeijasta kerrottavan, Anna?
_Anna._
Mitä tarkoitat?
_Bartholdus Simonis._
Tuo Tarpeija oli nainen niinkuin sinä -- ja hän petti Roomin kaupungin
sen vihollisille! -- Joko ymmärrät?
_Anna._
En... Vaan laske minut!...
_Bartholdus Simonis._
Niin kuule enemmän. Tuo sinun rakastajas, joka vaatii sinulta kaupungin
portin avainta -- ei voi olla muu kuin maamme vihollinen! _(Työntää
Annan pois tyköänsä)._ -- Viittaa nyt jos tämän kuultuasi vielä mielit!
_Anna (raivoissaan)._
Herra vänrikki! -- Te olette kehno vakoja, mutta vielä kehnompi
parjaaja! _(Juoksee portista sisään)._
_Bartholdus Simonis._
Voi häntä onnetonta!
_Anna (on noussut ylös muurille ja viittaa sieltä)._
_Bartholdus Simonis._
Hän petti minut! Hän on mielipuoli! -- Alas muurilta houru! _(Kiiruhtaa
portista sisään)._
_Anna (yhä viitaten)._
Hän ei huomaa! Jumala saattakoon häntä huomaamaan! Ah! -- Nyt kääntää
vene! -- Voitto! Voitto! _(Hyökkää alas muurilta vasemmalle samassa kuin
Bartholdus oikealta ehtii ylös)._
_Bartholdus Simonis (katsellen Annan jälkeen)._
Tuolla hän nyt juoksee hapset hajallansa! Tässä on joku suuri petos ja
kavaluus toimessa, mutta minä tahdon olla varoillani!
_(Hän istuu miettien muurille. Kaarle Olavi tulee portista)._
NELJÄS KOHTAUS.
_Bartholdus Simonis ja Kaarle Olavi. Myöhemmin muutamia Sotureita._
_Kaarle Olavi (katsottuansa ympärillensä)._
Hoi! Bartholdus! Oletko täällä jossakin?
_Bartholdus Simonis._
Täällä olen!
_Kaarle Olavi._
Niin tule alas tänne luokseni! Saatpa kuulla oivallisia uutisia! Kun
läksit niin kiireesti linnasta, jäit niitä kuulematta. _(Bartholdon
tultua)._ -- No, hyvää huomenta, kunnon veikkoni! -- Hiisi vieköön,
kuinka mun on lämmin! Olen juossut kuin kasakki-hevonen kaikkialla sinua
hakemassa! Vihdoin tapasin tuon porvari-heittiön Barruksen ja hän sanoi
kohdanneensa sinun täällä. -- Bartholdus veikkoni! Eikö ollut komea
kesti tuo Burmeisterin meille laittama? Hyvää olutta ja hyvää viiniä
todellakin! Olisi noita kemuja vaan kestänyt viikonkin päivät
perätysten! -- Miltä tuntuu sinusta Bartholdus ollaksesi upsieri? --
Minä olen kuin toinen ihminen! Oi! pater omnipotens! kuinka iloitsen
päästyäni vapaaksi ihmiseksi! -- Tiekkös veikkoni -- sivunmennen juoksin
pikimältänsä kotia ja paiskasin kirjahyllyni kumoon. Hih! mikä hälinä
siellä nousi, kuin isä Cicero ja muut patres Latinorum et Graecorum
ihmetellen pudota putpottelivat pitkin lattiaa! -- Mutta tanssitaanpas!
_(Hän tarttuu Bartholdoon ja kiertää hänen muutaman kerran ympäri)._
_Bartholdus Simonis._
Annappas mun olla rauhassa puoleton! ja kerro kerrottavat uutiset.
Ovatko ne tärkeätäkin laatua?
_Kaarle Olavi._
Mitä tärkeintä! oikein tärkeätä in superlativo gradu... Me pääsemme
tuleen, pääsemme luultavasti jo tänään. _(Heiluttaa hattuansa)._ Eläköön
Burmeister, joka kaikki meille hyvin toimittaa! -- Mutta saakeli soikoon
eikö minun ole jano! Kömpelö olin, kun en linnasta lähteissäni ottanut
haarikallista olutta myötäni!
_Bartholdus Simonis._
Mutta uutiset -- selitä selvemmin!
_Kaarle Olavi._
Kuule siis paksupää, asinus et asinarius, niinkuin tuon siunatun
maisteri Alcmannuksen kaunis tapa oli puhutella minua. Kuule ja iloitse!
Kohta sinun mentyäsi linnasta tuli sinne vaahtisen ruunan seljässä
kulkenut kuriiri, joka ilmoitti että vihollinen on saapunut Raudun
kirkolle taikka johonkin sinnepäin. Kohta päätti Burmeister, että hän,
sinä ja minä ja joukko muitakin kelpomiehiä -- ipse, tu, ego et alii
celeberrimi viri -- niin, että me lähdemme sinne antamaan vihollisille
vähän tupakan-tulta. Hän ottaa, tuo kunnon Burmeister, kaikki
lukiolais-vänrikit kanssansa, pait Ericin, joka jää linnaa ja kaupunkia
suojelemaan...
_Bartholdus Simonis._
Lähteä Wiipurista! _(Itsekseen)._ -- Nyt ennenkuin olen päässyt Annan
salaisuuden perille. Se on mahdotointa!
_Kaarle Olavi._
Mutta sinä et iloitse, vaikka julistin sinulle näin ylen suloisen
sanoman! -- Voisipa luulla, ettäs pelkäät mennä vihollisia vastaan! Vaan
sit'et kuitenkaan tee?
_Bartholdus Simonis._
Ha! ha! Minäkö pelkään? Koska tulitkaan tuntemaan minua siltä kannalta?
_Kaarle Olavi._
En luullutkaan sinua pelkuriksi! Kunniallani voin taata, ett'en luullut
sinua siksi! -- Vaan sanoppas mitkä syyt estävät sinua iloitsemasta?
_Bartholdus Simonis._
Niistä en voi antaa minkäänlaista selitystä sinulle. Sen vaan sanon,
että tällä kertaa mieluisemmin jäisin Wiipuriin.
_(Muutamat rakuunat tulevat. Tehtyänsä sotaisen kunnia-osoituksen
Bartholdolle ja Kaarlelle menevät rakuunat veneesen ja alkavat panna
sitä kuntoon)._
_Kaarle Olavi (vastattuansa hyvin lystillisellä tavalla rakuunain
tervehdykseen)._
-- Saakeli soikoon, kuinka on hupaista olla upsierina! Peijakas, mitkä
lystilliset ja mukavat temput! -- Me Herkule! tää on oivallista! --
Mutta et sinä sittenkään iloitse! -- Etkö iloitse, jos vielä kerron
sinulle, että Burmeister kapteini Udnyn komennon alla jo lähetti
ratsuväen ja vähän jalkaväkeä matkalle ja että hän, minä ja sinä ja muu
taapikunta -- kuule Bartholdus, _taapikunta_, johon me molemmat
kuulumme, lähtee muutaman hetken perästä tuolla veneellä merta myöten.
_Bartholdus Simonis._
Muutaman hetken perästä! _(Itsekseen)._ Täytyykö minun siis jättää hänet
hänen oman onnensa nojalle!
_Kaarle Olavi._
Niin aivan! Suoraan kuljemme lahdet halki, salmet poikki siksi että
laskemme maalle ennen määrättyyn sopivaan paikkaan... Mutta mikä sinun
on kun et voi olla iloinen, Bartholdus?
_Bartholdus Simonis._
Kyllä siitä iloitsen, että tuo suloinen hetki lähestyy, jona kotimaatani
saan puollustaa ja ehkä vertakin vuodattaa sen edestä -- mutta muutamat
toiset seikat saattavat mieleni karvaaksi.
_(Flaschendorff tulee ähkäen)._
VIIDES KOHTAUS.
_Edelliset ja Flaschendorff._
_Kaarle Olavi (itsekseen)._
Hiisiko tuon Flaschendorffin tänne lähetti! --
_Flaschendorff._
Gute morgen, hyvät herrat! Onko tosi, ett' herra' tuota pikaan lähtee
sotaan, oikein tosi -- ulos-sotaan?
_Kaarle Olavi._
No mitäs jos olisikin se totta?
_Flaschendorff._
Sodass' pian koolee, kaatuu!
_Kaarle Olavi._
Siin' olette oikeassa.
_Flaschendorff._
Pää poikk'!
_Kaarle Olavi._
Kyllä sellaistakin voipi tapahtua. On joskus niin tapahtunutkin.
_Flaschendorff._
On! On! Usein on huomattu niin tapahtua...
_Kaarle Olavi._
Mutta voihan sieltä myös hengissäkin päästä kotia! --
_Flaschendorff._
Hyvin epätietoist'! -- Vihollisell' paljo miekkoi ja kuuloi! Paljo
kiväreit' ja painettei!
_Kaarle Olavi (Koomillisella totisuudella)._
Ja paljo rumppui ja huilui...
_Flaschendorff._
Aivan oikein -- niit' mööskin! -- Mutta se pikku rätinkimme, herra
Olavi!
_Kaarle Olavi._
Jättäkäämme siitä turhasta puhumatta!
_Flaschendorff._
Ei! ei! Siitä juur' puhuta!
_Kaarle Olavi._
Nyt on meillä niin paljon tärkeämpää ajateltavana! --
_Flaschendorff._
Se asia hyvin tärkeä minull', ett' makseta ennen sotamenemist'.
_Bartholdus Simonis (Itsekseen)._
Minun pitää mennä hakemaan joku ihminen, johon saatan luottaa ja jonka
haltuun voin jättää suruisan salaisuuteni. _(Hän menee)._
_Kaarle Olavi._
Bartholdus! Bartholdus! Älä jätä minua yksin tämän miehen kanssa! Minä
olen hukassa!
_Bartholdus Simonis (portin luona)._
Pian tulen takaisin! _(Menee)._
_Flaschendorff._
Herra Olavi! Maksaka pois se rätinki! kolmetoist' kupariploottu!
_Kaarle Olavi._
Ei minulla ole rahaa, ei äyriäkään!
_Flaschendorff._
Niin hakema raha, herra Olavi, pian hakema!
_Kaarle Olavi._
Siitä ei syntyisi mitään, jos läksisinkin hakemaan! -- Mutta nyt ei
minulla ensinkään ole aikaa turhanpäiväisiin juoksuihin. Taskuni ovat
tyhjän tyhjät, herra Flaschendorff! _(Kääntää taskunsa nurin päin)._
_Flaschendorff._
Se on hyvin paha, hyvin hoolettava asia!
_Kaarle Olavi._
Olkoon vaan, mutta isänmaan rakkautta löytyy povessani ja uskallusta
taistelemaan ja kuolemaan teidän ja toisten edestä, vaikka ovatkin
lakkarini tyhjät kuin Mierolan muorin ruoka-aitta.
_Flaschendorff._
Minä en hooli isänmaanrakkaudest' eikä koolost', vaan rahast' minä
hooli!
_Kaarle Olavi._
Mutta voitte kuitenkin, hyvä herra, isänmaan rakkauden tunteilta
liikutettuna, näin tärkeällä ajalla kuin nykyinen heittää tuonmoinen
halpa seikka siksensä, jättäen rääkkäämättä niitä hetkiä, jotka ovat
mitä painavimpia koko elämässäni!
_Flaschendorff._
Mitä te hulluttele, herra Olavi! Isänmaa! isänmaa! Se maa minull'
isänmaa, miss' jooda parhain, makseta hyvi.
_Kaarle Olavi._
Ja sen rohkenette tunnustaa! Niin pitää teidän saaman totuutta totuutta
vastaan! Pois tyköäni mies taikka vedän kalpani ja hakkaan sinun
kunnottoman pääsi kahtia! Ja sen sanon -- rahaa et saa! Jos taistelussa
kaadun, niin tulevat ne kolmetoista kupariploottua oleman sinun kehno,
vastenmielisesti annettu roposi kotimaalle tällä hädän ja tuskan aikana!
Pois! --
_(Tarttuu miekkansa kahvaan ja lähestyy uhaten Flaschendorffia)._
_Flaschendorff (peräytyen)._
Ho-ho. Ho-ho! _(Itsekseen, suutuksissa mennessänsä porttia kohti)._ Ja
valloittako Venäläiset tämä kaupunk'! Minä olen kuull' ett' veneläis
upser' joo hyvi ja maksa hyvi. _(Pois)._
_Kaarle Olavi._
Taas hengitän kuin pääsin tuosta kiukkuisesta karhusta, joka vaatii
minulta sellaista, jota minulla ei ole eikä tyydy siihen kuin minulla
on! Ohhoh! Jo milt'ei ollut hän iloani peräti pilaamaisillansa noilla
kirotuilla kupariplootuillansa!
_(Sota-marsin ääntä kuuluu etäällä. Kaarle kuuntelee innostuksella.
Sill'aikaa tulee porvari toisen perästä muurille seisomaan)._
_Kaarle Olavi._
Kas tuo on toista ääntä! Noitten samojen sävelten soidessa kävivät
meidän maan jalot sankarit uskon pyhää sotaa Saksan maalla ja
taistelivat .. voittivat! -- Niiden soidessa tahdon minäkin taistella,
voittaa taikka kuolla, sillä mahdotointa on niitä kuunnellessa peräytyä!
_(Amalia, kukkaisvihkoja kädessä, tulee. Kohta hänen perässänsä toisia
nuoria naisia, hekin kantaen kukkia ja kukkaisseppeleitä)._
KUUDES KOHTAUS.
_Kaarle Olavi, Amalia, muut naiset, rakuunat (veneessä) ja porvarit
(muurilla)._
_Amalia._
Sinä näytät niin innostuneelta, Kaarle! Silmäsi leimuavat tulta ja
kasvosi hehkuvat! --
_Kaarle Olavi._
Voisinko olla innostumatta, armas kaunis serkkuseni. _(Hän antaa äkisti
suuta Amalialle)._
_Amalia._
Hyi Kaarle! Mitä sinä teet!
_Kaarle Olavi._
Sen kuin tein tein innostuksessani! Suo siis minulle anteeksi armas
serkkuni! -- Kuuletko soitantoa? --
_Amalia._
Miks'en kuulisi.. Ovatpa minulla varsinkin hyvät korvat!
_Kaarle Olavi (Näpistäen Amaliaa korvaan)._
Ja pienet ja kauniit kuin purppura -- simpukat! -- Mutta tuo soitto
julistaa, että evesti Burmeister on lähtenyt linnasta. -- Ja kuin on hän
tänne ehtinyt, sitte serkkuni! Hei!
_Amalia._
Niin sitte?
_Kaarle Olavi._
Me lähdemme sotaan! Sotaan, Amalia, katselemaan kuinka luodit lentävät
vinkuen niinkuin hyttyset kesätiltana!
_Amalia._
Ja sinä voit olla niin iloinen! Minä olen juuri pakahtua murheesta..
_Kaarle Olavi._
Miksi murehdit Amalia?
_Amalia._
Siksi että lähdette kuoleman uhreiksi: sinä, Bartholdus, Aatu, Erkki ja
ne toiset kaikki! Varmaan kuolisin surusta jos joku teistä kaatuu!
_(Kätkee kasvonsa käsiinsä)._ Voi! Voi! En uskalla sitä ajatellakaan! --
_Kaarle Olavi._
Et kuolisi Amalia, vaan jos vähän itkisit, niin ne kyynelesi putoaisivat
haudoillemme virvoittavina niinkuin kasteen helmet kukkien kruunuihin!
Älä itke Amalia! En voi sinua nähdä surullisena.
_Amalia._
Taidanko olla itkemättä, kuin ajattelen niitä iloisia hetkiä, joita me
nuoret olemme yhdessä viettäneet tanssien ja laulaen.
_Kaarle Olavi._
Jaa, ne olivat tosin suloiset hetket, Amalia! Ne hetket ovat muistoni
ihanimmat timantti-päärlyt! Eläköön tanssi ja kaikki nuoret kauniit
naiset!
_Amalia._
Ja kuin nyt ajattelen, että kenties näen teidät viimeisen kerran .. voi!
voi! --
_Kaarle Olavi._
Ole surutta Amalia! Kallis maamme kutsuu meitä!
_Amalia._
Miksi kutsuu se juuri teitä, minun nuoruuteni ystäviä! -- kutsukoon
toisia! Löytyyhän niitä vanhempiakin, jotka paremmin saattavat kuolla
kuin te! Hyvä Kaarle! Älkää menkö ensinkään! Jääkää kotia!
_Kaarle Olavi (hennosti nuhdellen)._
Amalia! Amalia! Eikö meidän nuorten ole astuminen ensimäisessä rivissä?
Eikö meidän veremme virtaa kerkeämmin ja eikö meidän sydämemme syki
vilkkaammin kuin vanhusten? En toki tuntenutkaan serkkuani hänen viime
sanotuissa sanoissansa! -- Mutta onpa sinulla kauniita kukkia.
_Amalia._
Anna anteeksi Kaarle, että äsken haastelin hyvin ajattelemattomasti; --
niin ei olisi minun pitänyt puhuman!
_Kaarle Olavi._
Se on sinulle tuhannesti anteeksi annettu Amalia kulta! Vaan anna
minulle yksi kukka muistoksi -- taikka kaksi. Toisen kätken sydäntäni
vastaan -- toisen lasken hattuuni!
_Amalia._
Saat, saat, jos voit odottaa! Älä luule että me naisetkaan olemme niin
tuiki ajattelemattomia, kuin nuoret herrat ehkä luulevat. Ovat
isänmaalliset tunteet meidänkin rinnassamme liikkumassa. Uskotkos sitä?
_Kaarle Olavi._
Sen tiedän!
_Amalia._
Kuultuamme, että teidän nyt pitää lähteä sotaan -- ja se tieto levisi
ukkosen tulen nopeudella ympäri kaupungin -- sanoimme näin toinen
toisillemme: Nyt lähtevät meidän nuoret ystävämme sotaan, sotaan meidän
kaikkien yhteisen äitimme kotimaan edestä. Me naiset emme kelpaa
sotureiksi, mutta ehkä tuo ilahuttaisi meidän nuoria ystäviämme, jos
menisimme rantaan heitä saattamaan. Nyt olemme Heinäkuussa, kaikki
luonto vihannoitsee ja laaksoissa kasvaa niin paljon ja niin erinomaisen
kauniita kukkaisia. Miks'emme siis voisi viedä heille jokaiselle pientä
kukkaisvihkoa muistoksi. Sanottu ja tehty! --
_Kaarle Olavi._
Oi! Olipa se oivallinen ajatus! _(Naisille):_ Helena, Lisette, Cecilia
ja mikä teidän kaikkein nimenne lienee, minä kiitän teitä! Tämä teidän
ystävyytenne on tuottava meille uskallusta miehuullisesti ryntämään
tuhansien kuolojen kitaan! Minä tahtoisin ilossani suudella, syleillä
teitä kaikkia! Ja teitä kaikkia nyt syleilen syleissäni tätä ihanaa
serkkuani! _(Hän syleilee äkisti Amaliaa)._
_Amalia._
No Kaarle! Kaarle mieletön! Päästä minut! _(Kaarle hellittää hänet)._ --
Oletko riivattu! Mitä ajattelevatkaan nuo ihmiset tuolla vallilla! --
_Kaarle Olavi._
Älä ole milläänsäkään Amalia! _(välillä seisoville)._ Hyvät ystävät ja
Wiipurin asujamet! Minä olen tällä hetkellä niin iloinen, että mielisin
syleillä teitä kaikkia järjestänsä! Mutta kuin te olette siellä ylhällä
muurilla ja minä täällä alhalla, niin syleilen sen sijaan taas tätä
suloista serkkuani!
_(Hän aikoo ottaa Amalian syliinsä, mutta Amalia juoksee nauraen pakoon.
Myös toiset naiset nauravat. Äsken kuulunut soitanto on muutama hetki
sitte vaiennut, mutta nyt kuuluu askelten kaikua lähellä porttia)._
_Kaarle Olavi._
Nyt tulee evesti Burmeister! Nyt tulee tämän kaupungin ja tämän maan
etevin sotilas ja puolustaja!
_(Burmeister seuruenensa (johon lukiolaisvänrikit kuuluvat) tulee
portista ynnä suuri joukko sotureita. Yksi sotureista kantaa suurta
lippua)._
SEITSEMÄS KOHTAUS.
_Edelliset ja tulleet._
_Burmeister._
Hyvää huomenta kauniit kukkaiskauppiaat! _(nyppii kädellänsä Amaliaa
leukaan)._ -- Kuningas itse, koko valtakunta ja myös minä -- me kaikki
olemme teille suuressa kiitollisuuden velassa! Ei nyt näille
nuorukaisille enää ole tarvis minun kehoitus-sanojani. Teidän
kehoituksenne tekee kaikki, kaikki muut kehoitukset tarpeettomiksi ja
mitättömiksi! Minä olen yhtä kiitollinen kuin iloinen siitä, että
muistitte näitä nuoria ystäviäni. Jaa -- enkö olisi iloinen! --
_(katsoen vallin päällä seisoviin)._ -- Onko yhdellä ainoallakaan
sotapäälliköllä milloinkaan ollut sellaista taapikuntaa, kuin minulla?
Evesti Burmeister onkin sen taapikuntansa kanssa sangen tyytyväinen ja
sentähden tahtoo hän nyt julistaa tämän tyytyväisyytensä teille,
rehelliset Wiipurilaiset, sillä teidän keskellänne on tuo nuoriso
noussut, kasvannut ja teidän keskuudestanne lähtenyt minun ja isänmaan
palvelukseen! Jos joku, jok'ei kuullut heidän miehuullista valaansa,
halveksii näitten sotilaitteni nuoruutta, hän katsokoon vaan heidän
silmiinsä! Eivätkö heidän rohkeudesta ja innosta kohoavat rintansa
tarpeeksi asti osoita, että minulla vaaran hetkenä on oleva heistä suuri
apu? _(naisille)._ -- Ja nyt nuoret, jalot neitsyet! Sanokaa
jäähyväisenne näille nuorukaisille, joita ajan ankarat temmellykset
riistävät pois teidän seurastanne, vieden heitä ilon ja riemun
hupaisesta leikistä kunnian ja kuolon hirmuleikkiin. -- Aika kiiruhtaa!
Tuolla -- ei aivan kaukana tästä -- raivoo vihollinen! Tuleen sytytetyt
majat ja mökit, suitsevat rauniot, äitien valitushuudot ja lasten itku
ääneen pyytävät pikaista apua!
_(Amalia ja toiset naiset astuvat esiin ja jakelevat kukkaisvihkojansa
lukiolaisvänrikeille, jotka istuttavat niitä hattuihinsa)._
_Burmeister (hymyillen)._
Antakaa minullekin yksi kukka -- yksi ainoa! -- Toden todella -- vanha,
harmaapää soturi kadehtii tänä hetkenä noita nuoria vänrikeitä ja soisi
vielä olevansa yhtä nuori kuin hekin! -- _(Naurahtaen)_ On tämän
elämämme juoksu kuitenkin kummallinen! Selvästi vielä muistan sen ajan,
koska minun ei tarvinnut _pyytää_ kukkaista sotaan lähteissäni!
_Amalia (Häveliäästi tarjoten Burmeisterille yhtä kukkaisvihkoa)._
-- Saanko luvan -- herra evesti!
_Burmeister._
Saat toki -- ja kernaasti saatkin! Mutta saanko minä luvan -- vielä
kerran olla nuori! _(vastaan-ottaissansa kukkaisvihkoa suutelee hän
Amalian kättä)._ -- Mutta juohtui mieleeni jotakin! -- _(Naisille)._ --
Te olette nyt kunnioittaneet meitä kukkaisilla. Voisitteko vielä lisätä
hyväntahtoisuuttanne meitä kohti ja suostua yhteen esitykseen, jonka
ai'on tehdä teille. Se koskee erittäin näitä nuorukaisia. Jos me
voitolla palajamme sodasta, tahdotteko silloin seppelöitä heitä? Ken
heistä _ei_ palaja, lupaatteko seppelöitä hänen hautansa? Näin voivat he
saada korvauksen niistä seppeleistä, jotka odottivat heitä opin tiellä
opin juhlasalissa. Annatteko suostumuksenne tähän esitykseeni? --
_Kaikki Naiset._
Annamme!
_Amalia._
Ja toivomme, että he kaikki palajavat hengissä!
_Burmeister._
Sitä sopii toivoa, vaan sitä ei tiedä. Kuinka onkin; -- muiston
seppelöitsemän turpeen alla on hyvä maata ja rauhallista levätä! --
_(Bartholdus Simonis tulee kiiruhtain)._
KAHDEKSAS KOHTAUS.
_Edelliset ja Bartholdus Simonis._
_Bartholdus Simonis (itsekseen)._
En tavannut ketään, jonka haltuun olisin uskaltanut antaa salaisuuteni,
ja aika kiiruhtaa...
_Burmeister._
Vänrikki Simonis! Levottomuudella olen odottanut teitä.
_Bartholdus Simonis._
Teidän palvelukseksenne -- kunnioitettava herra evesti! --
_Burmeister (Ottaa soturilta sotalipun)._
Vänrikki Simonis! Katselkaa tuota lippua vähän tarkemmin! Se on kallis,
jalo jäännös menneistä ajoista! Monta päivää on se nähnyt, monta
kovuutta kestänyt ja ollut -- niinkuin sen liinassa löytyvät reijät
osoittavat -- monen luodin esineenä... Ennenkuin se joutui meidän
omaksemme on se seurannut Jaakko De la Gardieta ja Kustaa Aatolvia! Se
mies, joka sitä tyydyttävällä kelvollisuudella taisteluissa voi kantaa
-- hän ei saa liioin olla pelkuri! Vänrikki Simonis! Minä olen valinnut
teidän sitä kantamaan, Ottakaa se vastaan! _(Bartholdus Simonis ottaa
lipun)._ -- Näin nuorissa käsissä kuin nyt on se tuskin milloinkaan
ennen ollut, vaan niinkuin toivon ei myöskään paremmissa! Mutta
vahvistakaa kuitenkin kunnian sanallanne, ett'ette petä luottamustani,
joka teidän turvaanne uskoi kaiken Suomen kansan kalliimman tavaran --
sen puhtaan ja saastumattoman sota-banérin.
_Bartholdus Simonis (innokkaasti, hetken häveliäästi katsottuansa
maahan)._
-- Herra evesti! Taivaan ja maan kautta ja Kaikkivaltiaan kuullessa
vannon, ett'ei kenkään ihmisestä syntynyt tätä jaloa lippua riistä
minulta niinkauan kuin rinnassani vielä löytyy hengen kipinä jäljellä,
mutta kuin minä olen kuollut ja tämä raskastettu liina on minua
kuolinvaatteena peittänyt, niin olkoon siinä silloin toinen läsnä, joka
sen uudestansa korottaa verisellä tantereella!
_Burmeister (tarjoten kätensä Bartholdolle)._
-- Sananne vastaavat toivooni. Täydellisesti luotan teihin.
_Amalia (antaa kukka-kiehkuran Bartholdolle)._
-- Sinä et saa jäädä kukkaisitta, Bartholdus!
_Bartholdus Simonis._
Kiitos hyvänsuovaisuudestasi Amalia! _(Hiljaan)._ Mutta yksi sananen.
Pidä vaari Annasta! Hän onneton on kovin eksynyt ja erhettynyt! Varoita
häntä minun puolestani!... Tämän lasken sydämellesi...
_Amalia (katsoo ihmetellen Bartholdoon, mutta vetäiksee sanaakaan
lausumatta toisten naisten riviin)._
_Burmeister._
Ja nyt hyvät herrat -- huomatkaa kuinka myötätuuli painattaa haaksemme
pursia ja lahden äsken tyyni pinta lainehtii läihkyen. Siis matkaan!
Rientäkätte kaunotarten lupaamia seppeleitä ansaitsemaan!
_(Hän menee veneesen. Kaikki Lukiolaisvänrikit rientävät jäähyväisiksi
antamaan kättä naisille)._
_Kaarle Olavi (Amalialle)._
Sinä pidät minua vaan kevytmielisenä veitikkana, kaunis serkkuni! Että
minussa kuitenkin löytyy vähäsen muutakin kuin veitikkamaisuutta, sen
vannon tällä retkellä osoittaakseni! Jää hyvästi armas Amalia!
_(Suutelee Amalian kättä)._
_Kaikki Lukiolais-vänrikit (heiluttaen hattujansa)._
Hyvästi rakkaat ystävät!
_(Kiiruhtavat, yhä hattujansa heiluttaen, veneesen. Naiset ja porvarit
viittavat huiveilla ja liinoilla. Vene laskee rannalta
Lukiolais-vänrikkien seuraavaa marssia laulaessa):_
Nyt taisteluun me riennämme
Ja rannat rakkaat jätämme,
Kun isänmaa on vaarassa
Sit' tulee meidän suojella.
Jos elohon
Tai kuolohon
Tää retkemme
Nyt meidät vie --
Ei ollenkaan,
Ei ollenkaan
Se seikka meitä huoleta,
Jos Suomeamme puolustaa
Me saamme vaan!
_(Vene menee näkymättömiin. Naiset ja porvarit vetäyvät surumielin pois.
Esirippu laskeutuu)._
TOINEN NÄYTÖS.
_Paikka sama kuin ensimäisessä näytöksessä._
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
_Priita Pöyriäinen (yksin)._
Kauan olen elänyt ... olen jo vanhimpia Jumalan luomia koko Wiipurin
kaupungissa -- ja pitääkö mun nyt näkemän se suruhetki, että tää
kaupunki menee hukkaan! -- Mik' ei tapahtunut Knut Possen aikoina -- se
on nyt tapahtuva! -- Voi! ett'ei mieheni enään ole hengissä! Mutta
nouskoot kuolleetkin haudoistansa kaupunkia varjelemaan.
_(Alcmannus tulee portista)._
TOINEN KOHTAUS.
_Priita Pöyriäinen ja maisteri Alcmannus._
_Alcmannus._
Päiviä monia teille täti Priita! -- Miksi kurkistelette ulos lahdelle?
Voisipa luulla teidän sulhonne purjehtivan siellä.
_Priita._
No, mitä pilkkaa laskettekaan minusta, herra maisteri Alcmannus! Minun
sulhoni! Olisitte hänestä puhuneet viisikymmentä vuotta takaperin! Oh!
Oh!
_Alcmannus._
Se aika on teille hyvässä muistossa, koska sitä ajatellessa huokaatte
niin syvään?
_Priita._
On kyllä. Silloin ottelivat kuningas Sigismundo ja herttua Kaarle ja
asiain asema täällä ei ollut valoisampi kuin nytkään. Ah kuitenkin! --
ei niinkään valoisa! -- Laillista kuninkaansa rakasti Wiipuri. Silloin
tuli tuo julma herttua ja piiritti kaupungin sekä mannermaan että meren
puolelta. -- Kirottu olkoon pormestari Herman Bröijer, sillä hänen
kavaluutensa saattoi kaupungin herttuan valtaan! Kirottu hän! -- Näette
linnan tuolla. Sinne vetäytyi joukko uskollisia ja niiden joukossa
myös... _(keskeyttää lauseensa)._
_Alcmannus._
Teidän sulhonne? Kenties teidän ensimäinen rakastajanne? Enkö arvaa
oikein? Recte, rectissime?
_Priita._
Olkoon sen asian laita miten tahansa! Vaan linnaa ei voitu puolustaa --
se antautui ja Kaarle herttua lupasi armoa ja oikeutta sen urhokkaille
puolustajille. Mutta noudattiko tämä herra koskaan oikeuden sääntöjä! --
Hän tappoi mahtavimmat heistä ja ripusti heidän päänsä tämän portin
päälle!
_Alcmannus._
Ja niitten päitten joukossa löytyi teidän ensimäisen rakastajanne pää?
-- Se oli hirmuisesti tehty, oikein crudeliter!
_Priita._
Kuitenkin olivat vihollisemme silloin omia kansalaisiamme -- nyt -- nyt
jos sattuisi onnettomuus tapahtumaan! -- mikä meidän kohtalomme? Ja
miks'ei se voisi tapahtua tätä nykyä; -- me olemme, herra maisteri,
kaupungin parhaimpia puolustajia!
_Alcmannus._
Niin on asian laita, täti Priita! Tuo Burmeister, joka läksi täältä, on
monessa kohden moitetta ansaitseva mies! -- Ensin viekoittelee hän
nuorisoa, toiseksi saattaa hän sivistykselle häviötä, vieden lukiolaisia
sodan teurastuskentälle, kolmanneksi turmelee hän virtutem et
disciplinam nostrorum discipulorum, deinde tekee heidät impudentes ja
postremo saattaa opettajille indignationem et dolorem. Exempli gratia...
_(Flaschendorff tulee kiireesti portista)._
KOLMAS KOHTAUS.
_Edelliset ja Flaschendorff._
_Flaschendorff._
Hyvä, maister' Alcmannus, -- ett' tapasin teidän. Maksaka pois se pieni
rätink' kuin teidän alamaisenne Olavi jäi velkaa! -- Kolmetoist'
kupariploottu...
_Alcmannus._
Minäkö maksaisin?
_Flaschendorff._
Niin te ... opettaja alamaisensa synti edest'! Ei muut' kuin kolmetoist'
kupariploottu! Ottakaa teinirahast' herra maister' -- Paljo
välttämätönt', ett' minä saa ne rahat!
_Alcmannus._
Justitia in omnibus rebus sit justitia! Mutta tuo oli inhumaniter
pyydetty! Ja Kaarle Olavi sitte! Asinus et asinarius veritabilis! --
Exempli gratia. -- Kuulkaa herra Flaschendorff. -- Kuin tänään varhain
aamulla tapasin tuon Olavi heittiön, niin hän ei ollenkaan
tervehtinytkään minua. Koska tästä syystä tartuin hänen kauluksiinsa ja
rupesin häntä nuhtelemaan siitä, että hän kantoi miekkaa ja tupsuhattua,
niin laski hän ylpeästi kätensä taskuihinsa, sai niin pivollisen
herneitä ja heitti ne vasten silmiäni lausuen: "Tässä ovat kaikki ne
herneet, joidenka päällä olen ollut polvillani! Puoleksi turmeltuneet
reiteni ylistävät hyväntahtoisuuttanne!" -- Niin hän puhui. O tempora! O
mores!
_Flaschendorff._
Mut' Olavi minun tykönä joo velaks'!
_Alcmannus._
Sehän ei ole minun asiani!
_Kaarle Olavi._
Niin kene on? Kene on vika, kene?
_Alcmannus._
Kenen vika nykyiseen surkeuteen? Kenties raadin Tukholmissa, kenties
kuninkaan.
_(Hänen näitä viime sanoja sanoissansa tulee *Jöns Barrus*)._
NELJÄS KOHTAUS.
_Edelliset ja Jöns Barrus._
_Jöns Barrus._
Mikä on kuninkaan vika?
_Flaschendorff._
Ett'ei maksa...
_Alcmannus._
Ett'ei pitänyt parempaa huolta tästä Wiipurin kaupungista eikä
ajatellut...
_Jöns Barrus (keskeyttäen)._
Niin arvelin minäkin ennen, mutta eräs jalo nuorukainen puhui minulle
nämät sanat:
"Hänkö ehtisi kaikkia ajattelemaan! Eikö tuhannen painavampaa tointa
raskauta hänen mieltänsä! -- Vai kuninkaanko olisi pitänyt tulla tänne
teidän vaimojanne, lapsianne ja tavaroitanne vartioitsemaan? Hänenkö
teidän vallejanne olisi pitänyt korjata ja parannella teidän päälle
katsoessa ja huoletonna ollessanne?"
_Flaschendorff._
Nyt kun varmaan olette saanu' maksun, herra Barrus, te arvele niin.
_Jöns Barrus._
Kuulin hänen myös sanovan että kuningas on kirjoittanut kirjeen, jossa
hän selvästi sanoo jotta hän vakaasti luottaa tämän kaupungin porvarien
isänmaallisuuteen niinkuin kelpomiesten ainakin! Jumala siunatkoon jaloa
kuningasta Kaarle Kustaata! Hän teki mitä taisi ja kuumassa hän lienee
tänäkin hetkenä. Eikä hänen luottamuksensa meihin Wiipurilaisiin pidä
tuleman häpeälle! -- Peijakas sentään! Jos vihollinen alkaa kiivetä
syntymäkyläni muureille, niin on aikomukseni tapella kuin ravoissa oleva
karhu!
_Flaschendorff._
Ei auta vaikk' karhuttaa, herra Barrus! Sen minä hoomannu!
_Alcmannus (Barrus'elle)._
Teidän sopii olla raivoissa, vaan ei lukiolaisten...
_Priita._
Kenties on Neitsytniemen noita-akka saastaisilla kureillansa lukiolaiset
lumonnut. Hänen on nähty öillä liikkuvan!
_Alcmannus._
Paljon mahdollista!
_Priita._
Kirottu akka!
_Alcmannus._
Sen konnan pro primo laskemme in carcere et vinculis, pro secundo
hirtämme, pro tertio teilaamme et postremo poltamme!
_Priita._
Kaikkiin näihin rangaistuksiin on hän todellakin syyllinen!
_Alcmannus._
Käykäämme kuulemaan, mitä sanoo kokoontunut consistorium scolasticum ja
gymnasticum tähän! Onko Burmeisterilla valta _meidän_ alamaistemme yli
ja eikö tuota noita-akkaa pitäisi polttaa? Eamus! Eamus!
_Flaschendorff._
Haamus! Haamus! Sielt' saa maksu.
_(Kaikki menevät. Anna tulee oikealta)._
VIIDES KOHTAUS.
_Anna, myöhemmin Gerbert._
_Anna (levottomasti)._
Tähän aikaan pitäisi hänen tulla ... jos hän oikein ymmärsi viittaukseni
... _(hakee portin avainta ja löytää sen)._ -- Tässä on avain ... hänen
täytyy se saada, koska hän sitä on pyytänyt... Mutta jos olisi hänellä
petos mielessä?... jos... Haa! kauhistusta!... Vaan ei! Se joka katsoo
niin jalosti ja puhuu niin ylevästi kuin hän, ei taida pettää!... Vaan
kuitenkin... Bartholdon sanat?... hänen varoituksensa? Ne ...
_(kiivasti)_ -- ne olivat vaan hävytöntä parjaamista! Minä tahdon
täyttää lupaukseni, jos vaikka maa aukenisi jalkaini alla ja syvyys
nielisi minun kitaansa! En tahdo enkä taida ajatella pahaa hänestä,
armaastani, henkeni pelastajasta! _(Gerbert tulee oikealta pitkin
rantaa. Anna juoksee häntä vastaan)._ -- Gerbert!
_Gerbert._
Anna kultain!... lemmittyni! -- _(hän suutelee Annaa)._
_Anna._
Olen sinua kovin odottanut!
_Gerbert._
Se minua ilahuttaa, merkkinä kuin se ompi siitä, ettäs minua rakastat,
ehk'en toisaalta katsoen tahtoisi sinulle matkaan-saattaa ei edes
hetkenkään surua!... Onko sinulla nyt tuo avain Anna?
_Anna (vähän peräytyen. Itsekseen)._
Sitä hän kohta kysyy! Haa!... jos...
_Gerbert (sydämellisesti)._
Anna kultain! Mikä sinua vaivaa? Et enää vastaa minulle?
_Anna._
Mihin pitää minun vastata?
_Gerbert._
Kysymykseeni... _(tarttuu hellästi Annan käteen)._ -- Oletko toimittanut
toimitettavasi, Anna?
_Anna. (vakaalla äänellä, katsoen epäluuloisesti Gerbertiin)._
-- Olen.
_Gerbert_
Kuinka iloista! Nyt on meillä se välikappale, joka tekee meidän
onnellisemmiksi kuin tähän asti olemmekaan olleet! Jos tietäisit, kuinka
sydäntäni on särkenyt ajatellessani, että kenties joku voi nähdä meitä
näin toinen toisiamme kohtaissamme ulkopuolella kaupungin muuria!
_(jättää Annan käden)._ -- Tuo ei voisi synnyttää muuta kuin epäluuloa
sinua kohtaan, kenties parjausta ja pilkkaakin. Oikein iloitsen, että
tämä sinua uhkaava vaara nyt on poistettu! -- Anna! Viime kerralla
kuvasit niin ihanasti tuon paikan, joka tästälähin on oleva rakkautemme
maja, että tahtoisin vieläkin kuulla sinun siitä puhuvan!
_Anna (Itsekseen)._
Kuinka olen hetkeäkään voinut epäillä hänen jalomielisyyttänsä!
_(Ääneen, hellästi)._ -- Gerbert! Se on tosin ihana paikka! Usein olen
istunut siinä ja uneksinut sinusta, uneksinut mailman ilosta ja taivaan
autuudesta!
_(Hän istuu eräälle kivelle, Gerbert aseutuu Annan jalkain juurelle,
nojaten päänsä hänen syliinsä)._
_Gerbert._
Siellä on vihannoitsevain lehtien sohistessa rakkauteni keksivä ne
sanat, jotka täydellisesti kuvaavat palavan sydämeni tunteita! Ah, Anna!
kuinka hellästi rakastan sinua! -- Tuo paikka ei liene kaukana tästä?
_(Hän katsoo ympärillensä)._
_Anna._
Ei olekkaan. Ell'eivät nuo huoneukset tuolla esteisi näkyalaa, niin
taitaisit nähdä sen vanhan, rehevän vaahteran, joka levittää tuuhean
latvansa katoksi tämän "rakkautemme majan" yli. Aivan lähellä siinä on
lähde, josta pieni, hienosti kohiseva puro lähtee virtaamaan. Seininä
sillä majalla ovat kauniit sireenipensaat, niin tiiheät, ett'ei ihmisen
silmä voi tunkea niiden lävitse. Siellä saatamme olla aivan rauhassa
eikä kukaan voi häiritä meitä. Vaan miksi noin kummastellen katsot
ympärilles?
_Gerbert._
Katselen noita valleja.
_Anna._
Mitä niistä?
_Gerbert._
Eikö Viipuri ole linnoitus?
_Anna._
On varmaankin ja vielä maamme vahvimpiakin.
_Gerbert._
Mutta en näe vallilla ainoatakaan tykkiä! Tuossa on portti, mutta ei
yhtään kanuunaa sen suojaksi. Mokoma linnoitus tämä! Löytyykö täällä
tykkejä ensinkään?
_Anna (nauraen)._
Löytyy maar', mutta niitä on viety sille puolen kaupunkia, mistä
odotetaan vihollisten ryntäävän. Ei niitä löydy niin monta, että niitä
riittäisi joka paikkaan! Neljätoista vaan ja nekin jotensakin pieniä ja
mitättömiä!
_Gerbert (päätänsä pudistaen)._
Neljätoista vaan! Se on aivan mitätön tykkien luku näin suuriin
varustuksiin verraten!
_Anna._
Niin sanoo surumielin isänikin ja huokaa syvään sitä sanoessansa. Vaan
annappas! Löytyyhän niitä sentään useampia. En muistanut, että
porvaristo jätti kymmenen vähän suurempaa tykkiä valleilla
viljältäviksi. Huh! kuinka niitä oli julma katsella kuin niitä
kuljetettiin kaupungin lävitse! Oikein minua peloitti mokomia nähdä!
_Gerbert_
Siis neljäkolmatta yhteen -- sekin on liian vähän!
_Anna._
Surullista kyllä onkin! -- Mutta etkös sinä Gerbert voisi siihen asiaan
toimittaa jotakuta apua? Jos olisin mies, niin toki jonkun keinon
keksisin!
_Gerbert_
Minäkö? Venäjän rajalta kuin näille seuduille muutin en sodan aikana
ensinkään voi saada pääsökirjaa kaupunkiin. Miksikä salavehkeemme, jos
tuloni tänne ja lähtöni täältä olisivat vapaat?
_Anna._
Se on tosi... Tuo sota on kaikin puolin ikävä ... sitä on raskas
ajatella!
_Gerbert (tarttuen Annan käteen)._
Älkäämme sitä ajatelko! -- Ajatelkaamme onneamme, rakkautamme! Se on
asia ilahuttavampaa, miellyttävämpää laatua! -- Nyt pitää minun mennä,
mutta kuin päivä on nukkunut ja aurinko lähtenyt läntiseen
lepokammioonsa, niin palajaan takaisin ja kohtaan sinun tuolla suuren
vaahteran luona.
_Anna._
Minun tulee niin kovin ikävä! Hetkikin sinusta eroitettuna tuntuu
minulle ijankaikkisuutta pitemmäksi, mutta tunti sinun kanssas on
niinkuin hetki!
_Gerbert._
Armaani! Millä sinua lohduttaisin? Muista Anna, ett'ei se aika enää ole
kaukana, joka ijankaikkisesti yhdistää elämämme vaiheet. Sitte ei meidän
konsanaan tarvitse tuntea erohetkien katkeruutta!
_Anna._
Oi että se aika lähestyisi! -- Mutta yöllä ja päivällä vaivaavat minua
niin pahat, julmat aavistukset... En saa sitä paremmaksi... Ne hetket,
kuin olet luonani, ovat mun ainoat levolliset...
_Gerbert._
Älä ole levotoin Annaseni! Peitä toivon vaipalla kaikki ikävät mietteet,
jotka voivat syntyä mielessäs! -- Mutta, kultaseni, en taida päästä
luokses, ell'et anna minulle portin avainta...
_Anna (nousten seisaalle, tulisesti)._
Portin avainta! _(Itsekseen)._ Haa! kuinka nuo Bartholdon onnettomat
sanat soivat korvissani!
_Gerbert (joka myös on noussut seisomaan)._
Mikä sinun on, armas Anna?
_Anna (kiivaasti)._
Ei mikään! ei mikään rakas Gerbert! _(antaa avaimen äkisti Gerbertille,
joka hymyillen ottaa sen vastaan)._ Ja nyt Gerbert! Nyt olen täyttänyt
kaikki pyytämäsi ja lunastanut itselleni oikeuden saada selkoa ja valoa
sameihin kohtaloihini! Lunasta siis sinäkin lupaukses ja sano kukas
oikein olet! Kuka sinä olet Gerbert? Minä tahdon sen tietää nyt tällä
hetkellä! Kuuletko, minä tahdon!
_Gerbert._
Miksi olet niin levotoin, Annaseni, ja niin kiivas? Silmäsi säihkyvät
kummallisesti...
_Anna._
Vastaa suoraan Gerbert, taikka saatat minun mielipuoleksi! Sinä olet
halpa konna, jos luovut sanastasi!
_Gerbert._
En siitä luovukkaan! -- Niin kuule, Anna, minä olen -- kreivi Suljoff.
_Anna._
Kreivi Suljoff! -- Sinä siis olet venäläinen!
_Gerbert._
Halventaako se arvoani, että niin olenkin?
_Anna._
Sinä olet maamme vihollinen!
_Gerbert._
En ole, Anna, siinä erehdyt! Olen päin vastoin sen paras ystävä! Minä
rakastan sitä niin paljon, niin paljon, että soisin sen tykkänään olevan
omani!
_Anna._
Sinä julma olet minun pettänyt!
_Gerbert._
En ole pettänyt, Anna, sillä minä todellakin rakastan sinua hartaasti ja
palavasti ja ai'on sinut nostaa kreivilliseen arvoon. Enkä minä ole
julmamielinenkään. Sen tulet pian huomaamaan, kuin näet minun tämän
kaupungin valtiaana. Oikeutta minä rakastan, sääliä minä rakastan eikä
pidä hiuskarvaakaan vääryydellä murrettaman kenenkään päästä siellä,
missä minulla on päällikkyys! Mutta nyt pitää minun mennä! Suo minun
jäähyväiseksi suudella sinua Anna!
_Anna._
Älä lähesty minua petturi! Nyt minä sydämeni pohjasta vihaan sinua!
Kavaluudellas olet murtanut sen siteen, jonka ensin henkeni pelastamalla
ja sitte rakkaudellas solmeit! Vaan älä myöskään ota askeltakaan pakoon!
-- Nyt olet mun vankini!
_Gerbert._
Se on totta, Anna! -- sinun vankis olen kuolemani hetkeen asti, mutta
nyt menen.
_Anna._
Älä liikahda! -- minä huudan kaupunkilaisia avukseni, että he tulevat
sinua sitomaan!
_Gerbert._
Huuda vaan Annaseni, jos mielit. Täällä ei liene löytyä aivan monta
vaarallista takaa-ajajaa kuin Burmeister väkenensä meni tiehensä! --
Sitä pait on minulla kevyt vene ja vahvoja miehiä soutajina. -- Ja vielä
yksi asia... Minun tulee sääli sinun kunniatas, sillä -- sen Jumala
tietää -- minä rakastan sinua ja tarkoitan parastas. Jos tässä
syntymäkaupungissas ihmiset ennen aikaa saavat huhua meidän liitostamme,
niin ymmärtänet.
_Anna (keskeyttää tuskalla)._
Ah!
_Gerbert._
Hyvästi Anna! Me tapaamme pian toinen toisemme!
_(Annettuansa heittömuiskun Annalle menee Gerbert pois oikealle)._
_Anna (katsottuansa synkästi Gerbertin jälkeen nauraa kamalasti)._
-- Ha! ha! ha! -- Mitä nyt olen tehnyt? Enkö ole pettänyt
syntymäkaupunkiani ja kotimaatani!... _(kätkee hetkeksi kasvonsa
käsiinsä. Sen jälkeen kiivaasti)._ -- Mutta minä tahdon kostaa! --
kostaa kuumasti! -- Ei pidä hänen ikinä, ei kuuna milloinkana hengissä
tuleman tämän kaupungin muurien sisä-puolelle! -- Sen vannon pyhästi! --
Jaa, kostaa, kostaa tahdon! vaan millä tavoin? _(Amalia tulee kiiruhtain
portista)._
KUUDES KOHTAUS.
_Anna ja Amalia._
_Amalia._
Anna! Anna! -- No täälläpä sinä oletkin! Hyvä että vihdoinkin löysin
sinun!... Mutta sinä katsot niin kamalasti, niin kiivaasti, että minä
oikein pelkään. Anna kulta! Mikä sinua vaivaa?
_Anna (katsoen synkästi eteensä. Voimakkaasti)._
-- Minä tahdon kostaa! --
_Amalia._
Jumal' armahtakoon kuinkas minua säikähytät! Mitä sinä nyt tahdotkaan
kostaa? En ole sinulle mitään pahaa tehnyt... Hyvä Anna! Emmekö aina ole
olleet ystävät?
_Anna._
Hyvä Anna! Ha! ha! ha! Hyvä Anna! Minä en ole mikään hyvä Anna! -- Sano
minusta paha Anna! ilkeä Anna! petollinen Anna!... sano vielä kavaltaja
-- Annakin! Sekään ei ole liiaksi sanottu! --
_Amalia._
Minä en ymmärrä sinua. -- Varmaan olet kovasti erhettynyt niinkuin
Bartholdus sinusta sanoi minulle...
_Anna (voimakkasti)._
Niin olen! Kovin olen erhettynyt! Pidin kiitollisuuden rakkautena ja
luulin vihaavani häntä, jota rakastan, toivoin rehellisyyttä löytäväni
siellä, jossa löytyi ainoastaan kavaluutta ja löysin jalomielisyyttä
siellä, missä luulin lapsellisuutta löytyväni! Mutta puhuitpa
Bartholdosta? Mitä hänestä? --
_Amalia._
Hän sanoi salaan minulle, että sinä olet kovin erhettynyt ja pettynyt ja
käski minua hänen nimessänsä varoittamaan sinua -- mistä, sit'en tiedä,
sit'ei hän sanonut, mutta varmaankin jostakusta uhkaavasta vaarasta. --
_Anna._
Koska ja missä hän käski?
_Amalia._
Vähän ennen lähtöänsä ja juuri tässä paikassa, missä nyt seisomme, käski
hän. Voi! Olisitpa nähnyt kuinka kaunis hän oli, kun hän Burmeister'ilta
otti sotabanérin ja vannoi sitä puolustaaksensa hamaan kuolemaansa asti!
Mutta hän oli eriskummallisesti surullisen näköinen! Varmaan ajatteli
hän ikävyydellä sinua. Tiedätkös Anna, minä luulen että hän rakastaa
sinua! Todella mahtanet tuntea itses onnelliseksi, kuin sinua lempii
niin jalomielinen nuorukainen kuin Bartholdus? Silminnähtävästi laski
eversti häneen suurempaa luottamusta kuin toisiin...
_Anna._
Haa! Onnelliseksi! Ei ole se onnellinen, joka on onnettomin
onnettomista! _(Itsekseen)._ -- Bartholdus! -- Kuinka julmasti enkö ole
käyttänyt itseäni häntä vastaan ja kuitenkin muisteli hän minua vielä
lähtöhetkenäkin, ajatteli minua! Ah! nyt juontuu mieleeni! Yksin hänelle
saatan ilmoittaa kauhistavan salaisuuteni, hänen jalo mielensä on
säälillä erhetykseni tuomitseva!
_Amalia._
Mutta kulta Annaseni! Mikä sinun on? Suo minun lohduttaa sinua! --
_Anna._
Sinä et taida minua lohduttaa! -- Vaan kuitenkin taidat ... jos tiedät
jonkun neuvon ... jos tunnet jonkun luotettavan miehen, joka tuulispään
pikaisuudella voipi viedä muuan sanoman Bartholdolle...
_Amalia._
Muuan sanoman Bartholdolle? Oletko järjeltä pois? Hän vast'ikään läksi
sotaan... Vaan mitä sanomaa tarkoitat? --
_Anna._
Suuri vaara uhkaa meitä!... Kaikki voipi mennä hukkaan!... kaupunki...
Vaan ollos kysymättä! -- En voi sinulle sanoa sen enempää! Mutta Amalia!
Amalia! Oletko jo keksinyt sellaisen miehen, joka lähtisi sanomatani
viemään? Etkö tiedä ketään sopivaista? --
_Amalia._
En tiedä... Mutta eriskummallisella käytökselläs saat pääni ihan
pyörryksiin. --
_Anna (tulisesti)._
Niin ole sitte mitään keksimättä, kosk'et sitäkään keksi! -- _(Hän
kävelee levottomasti edestakaisin)._
_Amalia._
Odotappas Anna! Ehkä Erici, joka jäi kaupungin vartiaväkeen...
_Anna (keskeyttäen)._
Erici! Ah, hän se onkin se mies, jota tässä on tarvis! -- _(Sulkee
Amalian äkisti syliinsä)._ Kiitos! Kiitos Amalia kulta neuvostasi.
Ijankaikkisesti olen kiitollinen sinulle tästä keksinnästäs! Mutta
rientäkäämme! Pian! pian Ericin luo! --
_(Anna ryntää portille ja vetää Amaliaa kädestä)._
_Amalia._
Anna! Anna! Sinä varmaan olet mielipuoli!
_(Esirippu laskeutuu)._
KOLMAS NÄYTÖS.
_Paikka sama kuin edellisissä näytöksissä. -- Yö. -- Esiripun noustessa
seisoo eräs porvari, kivääri olalla, muurilla._
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
_Porvari ja Jöns Barrus (tulee ylös muurille)._
_Jöns Barrus (porvarille)._
Hyvää iltaa ystävä! Ompa sinulla täällä ollut tärkeä
vartioitsemis-toimi, sillä tämä vartioimispaikka on nykyjään milt'ei
kaikkein tärkein koko kaupungissa. Tottapa oletkin pitänyt tarkkaa
vaaria? He? -- Ei käy torkkua tässä tällaisessa toimessa, ei suinkaan!
-- Hiisikö tuon portin avaimen vei, tiekkös sitä? Ja olipa tuo
saakelimainen lukko! Kaksi kertaa kävin ryhäselkäsen sepän kanssa täällä
ja yksin voimin koimme saada tuosta kirotusta lukosta voiton, mutta
siitä kokeesta ei syntynyt sitä eikä tätä! Vaan onhan sillä
seppänuhkurilla oikein räätälin sormet! Ei niistä mihinkään! Minä,
kuules ystäväni, minä siinä hyvin kiivaasti ponnistelin ja pinnistelin
pihdeillä ja tiirikoilla, mutta kaikki turhaan! _(Itsekseen)._ --
Peijakas! Tässä nyt pidän pitkiä puheita enkä muista, että on tuo
vaskiseppä parka -- tukki kuuro! No kaikkia tänne vallille määrätään
vartijoiksi kuin häntäkin! -- _(huutaa porvarin korvaan)._ -- Saat mennä
kotia jo -- nyt on minun vuoroni vartioita. --
_Porvari._
Jahah! _(Hän menee)._
TOINEN KOHTAUS.
_Jöns Barrus (ensin yksin)._
_Jöns Barrus (katsoen porvarin jälkeen)._
-- Tuoko olisi kuullut, vaikka vihollinen tykillä olisi ampunut hänen
korvansa edustalla! Olipa hänessäkin vartiaa näin tärkeään paikkaan! He
... he.. _(Lyö kädellänsä otsaansa)._ -- Mutta nytpä muistan! Enkö
jättänyt kammarini avainta suulle; -- ja kammarissa on raha-arkkuni! Nyt
varkaat varmaan vievät minun rahani, kaikki, kaikki minun rahani! Voi
minua kovan onnen lasta! Vaan mitä on tehdä? Näin tärkeä
vartioimispaikka ja velvollisuus, joka vaatii ... ja toisella puolella
rahani, jotka kiljuen huutavat minua apuhun! -- Ah! minä olen
onnettomuuden oma!
_Ääni (alhalta, vallin sisäpuolelta)._
Käykää kotia... Kyllä minä tulen vartioitsemaan teidän sijaanne.
_Jöns Barrus._
Kuka sinä siellä olet? _(tähtää kiväärillänsä ääntä kohden)._ -- Minä
tiedän että portti on auki, mutta siitä ei pidä pahanhengenkään pääsemän
sisään eikä ulos saamatta luotia päähänsä! Joko vastaat taikka kohta
pamahtaa!
_Ääni._
Antakaa minulle ensin suun vuoroa vastaamaan. -- "Kuuliaisuus
kuninkaalle". --
_Jöns Barrus._
Kuulenhan ettäs olet ystävä, mutta mitä muuten olet? Selitä tarkkaan!
Minä tahdon selvän tiedon kaikista, jotka lähestyvät tätä porttia!
_Ääni._
Nuori talonpojan renki Uudelta kirkolta olen. Eilen tulin tänne
Wiipuriin vihollista pakoon. Tänään antoi eräs herra minulle kiväärin ja
käski minun mennä vallille vartioitsemaan.
_Jöns Barrus._
Tule tänne poika, että saan sinua likemmin tarkastella! --
_(Anna, miehen puvussa, kivääri olalla ja hattu painettuna syvään
otsalle, tulee vallille)._
_Jöns Barrus (katsoo Annaan)._
Kooltasi olet pikkarainen, mutta kyllä pikkuisessakin pennikkaa on, jos
vaan on hyvästä aineesta. He? --
_Anna._
On kyllä; sen tiedän itsestäni! --
_Jöns Barrus._
Reippaasti vastaat poika! Olkoon menneeksi -- minä luotan sinuun. Mutta
kuin olet nuori ja tottumaton, niin velvollisuuteni korkeata kruunua ja
omaa itseäni vastaan vaatii, että vähäsen opetan sinua. -- Kuuleppas
poika! Jos esimerkiksi tuolla ulkona lahdella tulisi joku vene, niin
pitää sinun huutaa "hollah" elikkä "verdah"! Taikka huuda, jos tahdot,
"hollah" ja "verdah" yhteen aikaan. Huudappas nyt poika, että kuulen
miltä äänes kaikaa! --
_Anna (huutaa)._
Hollah! Verdah!
_Jöns Barrus (nauraen)._
He!... he!... he!... Voisipa miehellä olla vähän raikkaampi ääni, mutta
sinä oletkin poikanulikka ja äänes tietysti on sen jälkeen! Vaan
ell'eivät veneessä kulkiat tiedä oikein vastata... Mitä pitää heidän
vastaaman, muistatko nyt sen?
_Anna._
Heidän tulee vastata: "kuuliaisuus kuninkaalle", sillä ne ovat
tunnussanat tänä yönä.
_Jöns Barrus._
Niin ... niin... Mutta ell'eivät sitä tee, niin lasket kiväärisi noin ja
näin... _(tähtää kiväärillänsä)._ -- Piff! paff! puff! -- He ... he...
Ymmärrätkö minua? --
_Anna._
Olen joskus papin saarnaakin ymmärtänyt! --
_Jöns Barrus._
Sinä olet oikein heittiö vastaamaan, poika! Vaan jos ei ampuminen auta,
niin hyökkää portille ja pistä painetilla, niinkuin kiukkuinen
puskiainen _(hän osoittaa kiväärillänsä mitenkä painetilla käydään
käsiksi)_ ja huuda niin ankarasti, että kajaa ympäri koko kaupungin:
"rientäkää avuksi!" Jokos ymmärsit, poika?
_Anna._
Puolesta sanasta viisas ymmärtää, hullu ei kahdesta paranne! --
_Jöns Barrus._
Sinussa on hyvä miehen alku, poika! -- Älä myöskään pelkää aaveita eikä
tonttuja eikä noitia. Niemelän isäntä näki niitä viime illalla
vartioitessansa tuolla toisella puolen kaupunkia. Ne olivat matkalla
Hiitolaan; siis tuskin vielä tänä yönä ehtivät sieltä takaisin. Mutta
jos tulevatkin, niin tee ristinmerkki rinnalles ja rukoile Jumalaa. Niin
sanoi Niemelän isäntä tehneensä ja pelasti sielunsa ja henkensä konnain
kynsistä. -- Nyt menen. Jää hyvästi!
_Anna._
Hyvästi! _(Jöns Barrus menee, mutta tulee kohta takaisin)._
_Jöns Barrus._
Vielä yksi asia! Sinä poika kuin olet juossut joutilaana kaiken päivän
olet ehkä sattunut kuulemaan, jos on jotain sotasanomaa saapunut
kaupunkiin? Meidän miehillä on ollut kuuma päivä. Lienevätkö saaneet
voiton? --
_Anna._
Ei ole mitään sotasanomaa saapunut, mutta syy siihen on hyvin
luonnollinen. Ei kenkään vielä olisi ehtinyt tappelu-tantereelta tänne.
Tuskin on puolitoista tuntia kulunut siitä, kuin laskin pääni vuorta
vastaan ja kuuntelin. Silloin kuulin yhä vielä tykkien jyskinää.
_Jöns Barrus._
Jumala suokoon kaikki parhaaksi! Siellä ovat nuo meidän nuorukaisetkin
kuoleman nielussa! Tuo Bartholduskin, jota pidin niin rakkaana kuin
olisi hän ollut oma poikani, on siellä.
_Anna._
Bartholdus! --
_Jöns Barrus._
Mitä poika? Tunnetko hänen?
_Anna._
En tunne ... mutta se nimi...
_Jöns Barrus._
Kenties on hän saarnannut teidän pitäjän kirkossa?
_Anna._
Kenties onkin ... se on aivan luultavaa...
_Jöns Barrus._
Hänestä olisi tullut hyvä pappi, siitä olen täydellisesti vakuutettu...
Mutta Herran päivät! Tässä seison ja opetan sinulle sotatemppuja,
unhottaen että varkaat kenties varastavat kaikki rahani. Oh! kuinka
paljas ajatuskin siitä kovasti säikäyttää minua! _(Hän rientää pois)._
KOLMAS KOHTAUS.
_Anna (yksin)._
Hetket rientävät -- vaan Bartholdoa ei kuulu tulevaksi! -- Varmaan tekee
tuo petturi Gerbert rynnäkkönsä jo tänä yönä, toivoen viekkaalle
juonellensa hyvää menestystä, kuin jalo Burmeisterkin kovaksi onneksi
jätti kaupungin. -- Vaan sen ei pidä luonnistuman! -- se ei saa
luonnistua! -- _(katselee kivääriänsä)._ -- Sinä luoti kulta, joka
lepäät tämän kuolon lähettäjän povessa, sinua rukoilen löytämään tien
hänen kavalaan sydämeensä! Tuossa portin edustalla olkoon se määrä,
johon on hänen suotu käydä, vaan ei edemmäksi! Seisokoot siinä koston ja
kuoleman enkelit vakaina liittolaisinani! _(Kaikua hevoisten kavioista
kuuluu. Anna katsoo taaksensa)._ -- Kaksi ratsastajaa! He kiertävät
kadun kulmassa ja kiiruhtavat tänne! -- Toinen heistä -- ah, se ompi
hän!
_(Anna vaipuu istumaan vallille)._
NELJÄS KOHTAUS.
_Anna. Bartholdus Simonis ja Kaarle Olavi._
_Kaarle Olavi (sisäpuolen muuria)._
Odotappas Bartholdus! Jahka ensin itse olen kunnialla päässyt tämän
Schleipnerini seljästä, niin tulen sinulle avuksi. -- Ole varova sinä
kuin olet haavoitettu! --
_Anna (Itsekseen)._
Taivaan Herra! -- Haavoitettu! --
_Bartholdus Simonis._
Älä ole milläänsäkään Kaarle! -- Kyllä tulen avutta toimeen! On minulla
parempi käteni terveennä.
_(Bartholdus Simonis, jonka vasempi käsi on siteissä, ja Kaarle Olavi
tulevat portista)._
_Bartholdus Simonis (Itsekseen)._
Jumalan kiitos, että ehdimme tänne hyvään aikaan, ennenkuin on mitään
onnettomuutta tapahtunut! _(Kaarlelle, joka ähkäen pyyhkii hikeä
otsastansa)._ Tämän portin lähellä ei löydy ainoatakaan tykkiä, sillä ei
kenkään odottanut, että vihollinen tästä ryntäisi kaupunkiin. Mene
Kaarle ja toimita tänne yksi tykki. Pait sitä tulee sinun hankkia
kymmenen taikka kaksikymmentä rivakasta miestä -- jos satut kohtaamaan
niin monta. Muuten on, toivoni mukaan, vähemmässäkin tarpeeksi.
_Kaarle Olavi._
Hoh! Bartholdus! -- Se oli surmantapainen ratsastaminen! Kuuma olen kuin
suitseva leipäuuni! _(Ottaa taskustansa pullon ja juo siitä)._ -- Tuhat
tulimaista, että oli tuokin vaan pelkkää vettä, selvää lähteen antamaa
ja kantamaa! -- Per Dii immortales! Kehnoa särvintä tuo vesi! Oi,
muistuupi mieleeni Burmeisterin kesti ja oivalliset olvihaarikat siellä!
_(huoaten)._ Nunc qvid est, qvod me in hoc urbe delectare possit? --
Mutta mainitsitte jotakin tykeistä, herra kenraali Bartholdus? Puhuitko
niistä tykeistä, jotka tänään jäivät saaliiksemme? --
_Bartholdus Simonis._
Käskin sinua mennä noutamaan yksi tykki tänne ja haalimaan kokoon
kymmenen eli kaksikymmentä kunnollista soturia...
_Kaarle Olavi._
Niin ... niin sanoit. Nyt jo muistan nämät sanasi kuulleeni. -- Vaan
minkätähden tykki? -- Miksikä sotureita? -- Minkätähden tämä kirottu
ratsastus, joka oli viedä hengen minusta?... mutta olipa tuo
hallipää-valakka myös hevonen hevoseksi! Näin -- näin se harpata
hölkötteli ikäänkuin Neitsytniemen vanha tietäjä-akka! Vaan Bartholdus!
Kuka on sanonut ja mistä sen tiedät, että vihollinen aikoo tehdä
rynnäkön? Minkä sanoman antoi sinulle Erici? Minkä tähden on tämä asia
näin salassa pidettävä? Puhu nyt suusi puhtaaksi ja selitä minulle
selitettävät! --
_Bartholdus Simonis._
Miksi vaadit selityksiä, Kaarle, ehkä olet kuullut, ett'en voi
selityksiin ryhtyä? --
_Kaarle Olavi._
Miksikä kohtelet minua niinkuin komentaja käskettäviänsä? Enkö ole
vänrikki niinkuin sinäkin? -- Suoraan sanottu! En tottele kauemmin
käskyjä, joidenka tarkoitusta en ymmärrä. Nyt olen suuttunut kauemmin
näyttämään sen porsaan osaa, joka säkissä vietiin pitkät matkat, itse
tietämättä mihin!
_Bartholdus Simonis._
Kaarle! En ole kohdellut sinua niinkuin komentaja käskettäviänsä, vaan
niinkuin ystävä ystäväänsä, niinkuin veli veljeänsä! Mutta ell'eivät
pyytämäni ole sinulle mielin, niin käyn itse toimeen. Jää sinä
sill'aikaa vartiaksi tähän! --
_Kaarle Olavi._
Älä vihastu, ystäväni Bartholdus! Minä hyppään päistikkaa vaikka
kaivohon, jos ystävyytemme nimessä pyydät minua niin tekemään. Siis
menen -- mutta kirotut olkoot kaikki salaisuudet! Eikö ihmisten sopisi
olla niinkuin minun? Minulla ei ole salaisuuksia Jumalan eikä ihmisten
kanssa! Linnut ilmassa, puut metsässä, kukkaiset kedolla ja vielä
_(viittaa lahdelle)_ kalatkin meressä tuntevat ajatukseni yhtä hyvin
kuin minä itse, sillä en niitä salaa keneltäkään! Hyi tätä mailmaa! Eikö
salaisuus ja hulluus ollene sama asia? --
_Bartholdus Simonis._
Nyt joudu Kaarle!
_Kaarle Olavi._
Kyllä joudun -- niin paljon kuin näin harmissani ollen on mahdollista!
--
_Bartholdus Simonis._
Mistä syystä oletkaan näin kovin harmistunut? --
_Kaarle Olavi._
Monesta syystä, mutta enimmän kuitenkin siitä syystä, ett'en tullut
haavoitetuksi niinkuin sinä! --
_Bartholdus Simonis (nauraen)._
Sepä kummallinen syy harmiin!
_Kaarle Olavi._
Kummallinen kyllä, mutta luonnollinen! -- Minä olen rakastunut, julmasti
rakastunut!
_Bartholdus Simonis._
Sinäkö? -- Mitä vielä! --
_Kaarle Olavi._
Oikein toden totta! -- Minä jumaloitsen nuorta serkkuani! -- Mutta hän
-- hän pitää minua kevytmielisenä heittiönä! -- Ah! jos olisin
haavoitettu! Kyllä tulisi hän pian toisenlaisiin ajatuksiin! --
_Bartholdus Simonis._
Mitä joutavia lasketkaan! -- Tietävät kaikki kertoa, ettäs tänään
taistelit kuin sankari ja että Burmeister erittäin kiitti sinua! --
_Kaarle Olavi._
Ensin kiitettyänsä sinua. -- Niin tietäkööt vaan, mutta minä tiedän,
että naisten aivoja särkee, kun näkevät sodassa haavoitetun nuorukaisen
ja siteet varastavat heidän sydämensä.
_Bartholdus Simonis._
Lähde jo houru!
_Kaarle Olavi._
Lähden kyllä, mutta parempi onni toisella kertaa! Jos kuulat
ensitulevassa tappelussa vielä välttävät minua, niin syöksen salaan oman
miekkani käsivarteni lävitse -- sen vannon tekeväni! Saaspa sitte nähdä,
jos Amalia säälittä voi katsella mun vereni virtaavan! -- _(Hän menee
iloisesti hyräillen)._
VIIDES KOHTAUS.
_Bartholdus Simonis ja Anna._
_Bartholdus Simonis (menee tunnustamaan porttia)._
-- Aivan niinkuin pelkäsin! -- Avain poissa!... Portti auki! --
Kavaluuden hankkeissa hän kävi koska hänen viimein kohtasin tässä! --
Haa! Ken olisi voinut luulla, että pimeyden vallan piti viettelemän
häntä näin kauhistavaan rikokseen! -- Mutta tuo ihana muoto oli vaan
kehno kuori, joka peitti inhoittavinta kavaluutta ja vilpillisyyttä! Nyt
niinkuin usein ennen puetti helvetin ruhtinas lemmittynsä kauneuden
vaippaan, siten helpommin päästäksensä tarkoitustensa perille! -- Ja
tuota kavaltajaa minä rakastin! -- Oi! sortukoon viimeinen kipinä tuosta
lemmen liekistä rinnassani ja sammukoon se vihan ja ylenkatseen
aaltoihin!
_Anna (tuskaantuneena, itsekseen)._
Mitenkä hän raivoo! Herra Jumala! En rohkene minä käydä hänen silmiensä
eteen enkä tehdä hänelle tunnustustani! -- Tunnen itseni niin
särjetyksi, niin poljetuksi... Nyt vasta olen, kurja, oikein onneton!
_Bartholdus Simonis._
Portti ilman vartiata! Pääsö kaupunkiin vapaa! Siinäkin lie hänen
vaikutuksensa olla huomattavana! -- Ehkä hän sireeni -- katsonnollansa
ja sanoillansa on senkin saanut matkaan! --
_Anna (epävakaisella äänellä, tehden kiväärillänsä sotaisen
kunnian-osoituksen)._
-- On täällä vartia!
_Bartholdus Simonis._
Onko? Niin mik'set kelvoton antanut itseäs ilmi ja tehnyt
velvollisuuttasi meidän äsken porttia lähestyessämme? --
_Anna._
Minä näin että olitte suomalaisia upsieria enkä luullut...
_Bartholdus Simonis._
Sinä et saa luulla mitään, vaan tarkoin tehdä mitä sinun on käsketty
tehdä! -- Tule alas! _(itsekseen)._ -- Tuollaisen heittiön turviin
heitetty maamme etuvarustus! --
_(Anna tulee portista ja seisahtuu portin holvin suuhun. Bartholdus luo
kiivaat silmäykset Annaan)._
_Bartholdus Simonis._
Sinä ansaitset kuja-pieksua velttoudestas! --
_Anna._
Antakaa anteeksi, kunnioitettava herra! Minä olen nuori ja ymmärtämätön
-- en uskaltanut käskyttä astua puhumaan upsierien kanssa. Jos olisi
ollut vihollinen, niin toisin tehnyt olisin!
_Bartholdus Simonis._
Kuinka silloin olisit tehnyt?
_Anna._
Ensin olisin ampunut ja sitte huutanut apua voimiani myöten!
_Bartholdus Simonis._
Oikein -- niin sinun olisi tullut tehdä... Ehk'ei tässä olekkaan syytä
suuttua sinuun... Mutta ole toisten paremmin varoillasi!
_Anna._
Hyvä herra! Uskallanko ... tohdinko kysyä teiltä, jos meidän miehet
tänäpänä saivat voiton? Tykkien jyske on kuulunut aina tänne asti ja
levottomuus on kaupungissa ollut suuri.
_Bartholdus Simonis (innolla)._
Saivat voiton!... suuren voiton!... kauniin voiton!... ihanan voiton! Oi
Jumalani, mikä päivä! Meidän soturimme tekivät ihmeitä! Niinkuin
jalopeurat karkasivat he vihollisten päälle!... Siinä kaatui mik'ei
mennyt pakoon ... kaikki maahan masentui! Surrottujen rumien ylitse kävi
voittoretkemme! -- Hurrahuutojen kajahtaissa ei saattanut kuulla
kuolevaisten valituksiakaan! --
_Anna (Itsekseen)._
Kuinka hänen silmänsä loistavat eriskummallisesti! -- _(Ääneen)._ -- Te
olette haavoitettu, herra upsieri? --
_Bartholdus Simonis._
Niin olen ... kaksi kiväärin luotia tunki käsivarteni läpi -- ei sen
enempää! --
_Anna (Itsekseen)._
Ei sen enempää! Todella -- hän puhuu kuin sodassa harmaantunut sotilas.
-- _(Ääneen)._ -- Jos vielä rohkenisin tehdä kysymyksiä, niin pyytäisin
teitä selittämään, miltä tuntuupi ensikerran tulla taisteluun... Jos
minunkin joskus tulisi mennä tuleen, niin voisipa tuo olla hyödyksi
edeltäpäin tietää...
_Bartholdus Simonis._
Miltä se tuntuu? Ylevältä, sangen ylevältä! Ensimäisen tykin pamahtaissa
piirtelivät viluvedet kaiken ruumiini lävitse, mutta en usko että se
tapahtui pelosta, vaan tottumattomuudesta ja innosta... Kuula tuli
vinkuen meidän joukkoomme ... ja yksi meidän miehistä kaatui maahan ...
päätänsä lyhyempi kuin ennen. En seisonut kauemmas hänestä, kuin että
hänen verensä niinkuin myrskyn heittämä rankkasade ripsahteli
kasvoilleni ... silloin oma vereni läksi virtaamaan ja minä purin
hammasta!... Pamahti niin toinen laukaus ... kiemaellen mennä
viuhahtivat kuulat päämme ylitse... Into nousi meissä!... Me katselimme
levottomasti Burmeisteriin!... Mutta jo olikin aika tullut rynnätä! --
"Eteenpäin pojat!" -- huusi hän -- "Eteenpäin ja taistelkaa nyt kuin
miehet maanne edestä!" -- Ei muuta! Ukkosen jyrinällä vastasimme
hänelle: "eteenpäin!" ja juoksussa läksimme vihollista vastaan!... En
tiedä kuinka kovasti juoksin ... kuinka kauas... Sotalippu oli
vasemmassa kädessäni, miekkani oli oikeassa... Sen muistan että pian
näin julmia viiksihuulinaamoja edessäni jo kiväreitä kiiltää kimalteli
silmiini... Vihollinen antoi tulta... Minä tunsin kovan tuskan kädessäni
... päätäni pyörrytti ... ja minä kaaduin.
_Anna._
Herra Jumala! sinä kaaduit...
_Bartholdus Simonis (jok'ei innossaan ole kuullut Annan sanoja)._
-- "Sotabanérimme vaipuu maahan! Pelastakaa kallis banérimme!" -- huusi
evesti Burmeister. Nämä hänen sanansa minäkin kuulin ja ne herättivät,
sytyttivät uudesti hengen rinnassani... Jo oli ystäväni Olavi
ottamaisillansa sotalipun kädestäni... Silloin nousin jälleen jaloilleni
ja huusin kuin hullu: "En minä jätä rakasta lippuani toisille! Eteenpäin
Suomalaiset! Teidän lippunne liehuu vielä!" --
_Anna._
Kiitos taivaan, ett'et sinä kuollut, Bartholdus! --
_Bartholdus Simonis (laskee kätensä otsallensa ja on niinkuin unesta
herännyt)._
-- Mutta tuo ääni! Tuo ääni! Oi ett'ei se milloinkaan enää olisi
kaikunut korvissani! että se olisi vaiennut ijänkaikkisesti! -- _(Hetken
äänetönnä oltuansa. Kiivaasti Annalle)._ Kuka olet sinä poika? Oletko
sinä aave Manalasta, koska sinä laulat perkelien nuottia?
_(Äänettömyys)._ -- Vastaa!...
_Anna._
Minä olen -- Anna!
_Bartholdus Simonis._
Ha! ha! ha! Anna! Eikö sinun kavaluutesi juoksulla ole yhtään loppua? --
Lepääpi kerran virta laskettuansa meren helmahan, vaikeneepi myrsky
raivottuansa aikansa, herkeääpi ruttokin tehtyänsä hirmutyönsä -- sinä
vaan olet virtaa villimpi, myrskyä myrskyisempi ja ruttoa julmempi; sinä
et luovu ilkitöistäs eikä sinun kavaluudellasi ole loppua! -- Tänne olet
asettunut salahankkeitasi auttamaan edes! Syntymäkaupunkisi olet
pettänyt viholliselle, nyt ehkä tahdot hänelle pettää minun ja ne
toiset, jotka minun kehoituksestani käyvät sinun pauloihis! Sinä vasta
olet oikein oivallinen nainen, Anna! --
_Anna._
Kova on tuomiosi, mutta kovan tuomion olen ansainnutkin! -- Vaan
kavaluuden salahankkeissa en käy! Jos niin tekisin -- miksi käskeä sinut
tänne uhkaavaa vahinkoa karkoittamaan?
_Bartholdus Simonis._
Niin miksi käskit? --
_Anna._
Kuule minua, Bartholdus, ja tuomitse sitte. -- Tahdon sinulle tehdä
tunnustukseni, vaikka sydäntäni särkee sitä tehdessäni... Silloin kuin
sanoin sinua rakastavani, silloin en valhetellut ... sillä todella sinua
rakastin... Mutta aika kului ... vilkkaat levottomat ajatukseni
työnsivät sinne tänne ... lapsuuteni synnyttämä siemen tyytymättömyyteen
kypseni minussa päivä päivältä ja minä rupesin halajamaan jotakin, kuin
ei minulla ollut, suuttumaan kaikkiin, kuin minulla oli... Sinä olit
vaan lukiolainen ja ai'oit päällepäätteeksi tulla papiksi... Minun
lempeni alkoi tuntua minusta niin aivan jokapäiväiseltä... En voinut
enää löytää sinussa eikä rakkaudessas einettäkään tuota viehettävää,
eriskummallista, jota mielikuvitteluni kuvaili minulle rakkaudeksi,
autuudeksi... Bartholdus! -- Vähitellen näin sinussa vaan tuon kurjan
jokapäiväisen leivän edestä pyrkivän henkilön -- ja sinun hellyytesi
alkoi käydä minulle ikäväksi... Silloin satuin purjehtimaan isäni kanssa
tuolla ulkona lahdella ... varmaan muistat sen myrskyisen illan...
Veneemme kaatui... Minä olin hukkua ja olisinkin ollut kuoleman oma
ell'ei eräs nuori mies oman henkensä vaaralla olisi heittäytynyt
aaltojen syliin minua pelastaaksensa... Hän oli nuori, hän oli kaunis
ja...
_Bartholdus Simonis._
Ja sinä rakastuit häneen! Ha! ha! ha!
_Anna._
Minä luulin hänessä löytäneeni uneilmani sankarin ja samassa ehtineeni
toiveitteni perille. -- Monet seikat yhdistyivät heittämään hänen
ylitsensä mieltäni viehettävän vaipan. En tuntenut hänen todellista
säätyänsä, jota kuitenkin syystä arvelin korkeaksi; oikean nimensä piti
hän salassa.
_Bartholdus Simonis._
Eikö ollut hänellä syytä tehdä siten? Oh, tämä oli kaikin puolin ylevä
sallimus! Ha! ha! ha!
_Anna._
Älä naura niin kamalasti! -- Hän tosin on venäläinen, mutta sitä en
silloin tiennyt. Että hän oli nuori ja loistava, sen näin, että hänen
rinnassansa jalo ja vilpitön sydän sykkisi -- siitä luulin voivani olla
varma. Kaikella kohteliaisuudella käyttelikse hän minua kohtaan
ritarillisuuden sääntöjä noudattamalla... Henkeni oli hän pelastanut...
Minä olin hänelle kiitollisuuden velassa ... ja kuin hän sanoi
rakastavansa minua...
_Bartholdus Simonis._
Niin et sinäkään voinut olla häntä rakastamatta! -- Sen olet jo
kertonut, mutta kerro vieläkin tuosta oivallisesta lemmen leikistä!
_Anna._
Kauneitten sanainsa ja nerokkaitten valheittensa avulla koki hän saada
minulta tiedon kaikista niistä asioista, jotka koskivat tämän maan ja
tämän kaupungin puolustushankkeita...
_Bartholdus Simonis (Keskeyttäen)._
Siksi että hän sai sinun pettämään kotikaupunkisi ja samalla kotimaasi!
Sinä olet tehnyt kauniin työn, Anna, oikein ikimuistettavan. Mutta missä
on hän sun lemmittysi nyt? Etkö jo riennä hänen luoksensa?
_Anna (itkusilmin, mutta voimallisesti)._
-- Se on tosi Bartholdus! Hän sai minut tekemään tuon inhoittavan työn,
jonka mainitsit, sillä minun järkeni oli pimitetty. Vasta tänään tulin
havaitsemaan hänen kavaluutensa; minun silmäni aukenivat ja minusta
tuntui niinkuin sille ihmiselle tuntuu, joka herää surullisesta,
levottomasta unesta. Kuitenkin oli siinä se eroitus, ett'ei minun
unelmani ollutkaan paljas unelma! En voinut kieltää tehtyä tekoani,
kauhistavana ja peloittavana asettui se eteheni... Mielelläni olisin
heti paikalla mennyt kuolemaan, jos sillä olisin suorittanut rikokseni!
Mutta ei! Omatuntoni huusi väkevällä äänellä että minun piti kostaa sitä
miestä, jota en koskaan todellisesti ole rakastanut, joka
kiitollisuuteni tunteet kavalasti käytti hurjiin tuumiinsa. Sentähden
elän vielä, sentähden lähetin Ericin sinun tykös, sentähden kannan tätä
kivääriä. -- Nyt olet kuullut erhetykseni historian, Bartholdus! Yksin
sinulle olen sen kertonut...
_Bartholdus Simonis._
Sinä et ole rakastanut häntä? Sanoitko niin? --
_Anna._
En ole, vaikka luulottelin itseäni niin tekeväni... Todella olen vaan
yhtä ainoata miestä eläissäni rakastanut.
_Bartholdus Simonis._
Ja kuka on ollut tuo onnellinen, jos saan kysyä?
_Anna (vakaasti)._
Sinä!
_Bartholdus Simonis (hetken mietittyänsä)._
-- Minä?... Minä?...
_Anna._
Tällä hetkellä täytyy minun se tunnustaa. Ainoastaan sinua olen
rakastanut, vaikka hämmenyksen pilvet hetkeksi peittivät ymmärrykseni
valon ja kätkivät onneni tähden sameaan sumuhun.
_Bartholdus Simonis._
Anna! -- Tuo salainen ääni rinnassani siis ei valhetellut? Se on
kuiskannut, että sinä lemmit minua...
_Anna._
Se on yhtä varmaan kuiskannut totta kuin se kova tuomio, jonka minulle
olet julistanut, oli oikea! --
_Bartholdus Simonis._
Tuomio? -- En tuomitse, Anna, sinun erhetystäs! _(laskee kätensä
otsallensa)._ -- Vaan kenties olen sanonut jotakin loukkaavaa? En
tarkoin muista mitä kaikkia olen sanonut... Mutta, Anna, en tuomitse
sinua! Olisitko voinut tehdä toisin henkesi pelastajalle? -- Anna, sinä
lemmit minua! Se tieto purkaa kaikki muut tiedot minusta! Sinun
rakkautesi -- se on minulle kaikki! Muut mailman menot ovat siihen
verrattuina mitättömät! Tuhansien kuolojen kidasta tahdon temmata sinun
ja rakkauteni! _(Hän polvistuu)_ -- Ah Anna! lapsuudestani lemmittyni!
Tule tuomaan lepoa tälle sydämelleni, joka lyö niin levottomasti! --
_Anna._
Bartholdus! Älä puhu näin! En taida olla sinun! Nouse ylös! -- Sinä olet
tänään vuodattanut verta sen saman isänmaan edestä, jonka minä petin --
et voi sinä syleillä kavaltajaa, kuuletkos kavaltajaa! --
_Bartholdus Simonis (lempeästi)._
Et sinä ole pettänyt, et ole kavaltaja! Se oli erhetys; -- voivat
enkelitkin erhettyä! Anna! Anna! Kuule minua! --
_Anna._
En uskalla enkä saa kuunella ääntäsi tällä hetkellä, jona olet
innostunut! Pian tulisit huomaamaan, ett'et ikinä voi minulle
täydellisesti antaa anteeksi. Kamala rikokseni seisoisi aina
peloittavana, verettömänä haahmona meidän välillämme!
_Bartholdus Simonis._
Sinä et tunne minua, Anna! Minä olen jo antanut anteeksi sinulle,
täydellisesti antanut anteeksi! -- En koskaan ole tehnyt jotakin vaan
puoleksi; se sotii luontoani vastaan! Jos rakastan, niin rakastan
sydämeni syvyydestä, jos innostun, niin innostun täydestä mielestäni,
jos annan anteeksi, niin teen sen täydellisesti!... Anna!...
_Anna._
Älä puhu enemmän Bartholdus! -- Nouse...
_(Kellon ääni kajahtaa kolkosti. Bartholdus hyökkää seisomaan ja tarttuu
miekkaansa)._
_Bartholdus Simonis._
Vaan mitä merkitsee tuo kellojen ääni? Onko vihollinen tehnyt
päällekarkauksen muualta? Tuhannen kuoloa! Millä suunnalla lie nyt
vaara!
_Anna._
Ei ole mikään vahinko uhkaamassa tällä kertaa; -- tuo kellojen soitto
tapahtuu sekin minun käskystäni. Nyt on sydänyö. --
_Bartholdus Simonis._
Sinun käskystäsi? --
_Anna._
Niin ... minulla on liittolainen, josta minun tulee kiittää sinua. Kuule
Bartholdus! -- Puoliyöhön asti päätin odottaa sinua, mutta ell'et siksi
saapuisi tänne, niin käskin Amalian, -- joka ei kuitenkaan asiaa
tarkemmin tunne -- toimittaa tieto tornin vartioille, että surma uhkaa
kaupunkia.
_Bartholdus Simonis (kiivaasti)._
Vaan tuon kellon äänen pitää vaikeneman!
_Anna._
Minkätähden on se niin tarpeellista? --
_Bartholdus Simonis._
Sentähden että vihollinen siitä saa muistutuksen olla varoillansa!
Parempi on että hän ryntääpi tänne ja saapi kunnon tervehdyksen, kuin
että hänen väijymistänsä joka hetki täytyy pelätä! Soturi, hoi!
_(Yksi soturi tulee)._
KUUDES KOHTAUS.
_Bartholdus Simonis, Anna, Soturi, kohta sen jälkeen Kaarle Olavi ja
toisia sotureita._
_Soturi (tekee portista tultuansa sotaisen tervehdyksen Bartholdolle)._
_Bartholdus Simonis (soturille)._
Riennä pian torniin sen vartioille sanomaan, että ovat soittamatta! Ei
ole kaupunki vaarassa. -- Ken sellaista on heille sanonut, hän on
jaaritellut tyhjiä! Kiiruhda!
_(Soturi menee. Rattaiden kolinaa kuuluu)._
_Kaarle Olavi (vallin sisäpuolella)._
Kiiruhtakaa nuhjustelia-lurjukset! paksupäät, asini et asinarii! --
niinkuin maisteri Alcmannuksen kaunis tapa oli sanoa minulle. Ettekö
kuule kuinka kellot soivat ja vaara siis on läsnä! --
_Bartholdus Simonis (Annalle)._
Lähde Anna! Sinä et saa viipyä täällä kauemmin!
_Anna._
En lähde Bartholdus! Minä olen vannonut ampua hänen hengettömäksi, jos
laskee hän vielä kerran jalkansa kaupunkimme pyhälle rannalle! -- ja
valassani pysyn vakaana! -- Toisten sotilaisten rivissä tahdon seisoa!
--
_Bartholdus Simonis._
Mieletöntä! Lähde Anna! Monet vaarat voivat uhata sinua! --
_Anna._
Mitkä vaarat tahansa -- mielelläni ne kaikki kestän sinun kerallas! --
Se on oleva minulle iloa ja hauskuutta!
_(Kaarle Olavi, miekka kädessä, tulee portista)._
_Kaarle Olavi._
Nyt on täällä tuo tykki -- mihinkä on se laskettava? Ei se juuri ole
mailman mainioimpia, mutta eipä juuri huonoimpiakaan, vaikka se
lieneekin laatuansa ensimäisiä tässä Suomen maassa, kenties Kaarle
Bonden aikuisia. Kyllä sillä tulemme toimeen! -- Vaan liekö piru päässyt
vallalle, taikka miksi pauhaavat kellot? Luulin vihollisen jo ryntäneen
tänne _(huomaa Annan)._ -- Kaunis soturi sinulla täällä! -- Vaan
Bartholdus! Mihin on tykki asetettava! --
_Bartholdus Simonis._
Tuonne vallille oikealle puolen ampumatornia. -- Saitko sotureita
kokoon? --
_Kaarle Olavi._
Sain muutamia lurjuksia, vaan mistä kunnosta lienevät -- sen saavat itse
osoittaa, jos tarvis tulee.
_(Hän menee portista sisään toimittamaan tykkiä ylös vallille, mikä
toimi tapahtuu melskeen ja huutojen alla. Kellojen ääni vaikenee)._
_Bartholdus Simonis._
Lähde Anna! -- minä rukoilen! -- Jos joku vahinko kohtaisi sinua, niin
olisin onneton kuolemani hetkeen asti --
_Anna._
Älä puhu minusta! -- Enkö itse ole syypää kaikkiin vahinkoihin, mitkä
voivat tulla kysymykseen? Minunko siis pitäisi niitä välttämän! --
_Bartholdus Simonis._
Ah Anna! Parempi, suloisempi on, ettäs säästät itses siksi kuin rauha
taas on päässyt maahamme majailemaan ja rakkaus rauhan kanssa!
_Anna (kolkosti)._
Ha! ha! Minä kehno, kurja! Ei sovi minun ajatella rauhaa eikä
rauhallista onnea! -- _(päättäväisesti)._ Ole surutta minun suhteeni,
Bartholdus! --
_(Tykki on saatu ylös muurille. Kaarle Olavi ja muutamat soturit
seisovat muurilla lähellä tykkiä)._
_Kaarle Olavi._
Katsoppas tänne Bartholdus -- tuossa nyt on tykki! Eikö se lepää siinä
hyvin mukavasti? -- Onko moitteelle sijaa? --
_Bartholdus Simonis._
Ei suinkaan.
_Kaarle Olavi._
Sitäpä luulisin! -- Tulkoon nyt vaan vihollinen -- me olemme valmiit
häntä ottamaan vastaan sopivalla tavalla! --
_Bartholdus Simonis._
Pidä kaksi miestä kanssas siellä vallilla! Lähetä muut tänne! --
_Kaarle Olavi._
Niin teen... Kahden miehen avulla toivon voivani soittaa tätä huilua
kauniimmin kuin se milloinkaan ennen on soinnut, vaikka se, sen muodosta
päättäen, lieneekin monta virttä visertänyt! -- _(Hän kääntyy ja antaa
käskyn sotureille, jotka menevät)._
_Bartholdus Simonis (Annalle)._
Riennä täältä pois, Anna! --
_Anna._
Älä pyydä sellaista, Bartholdus, jota en taida tehdä! En luovu
päätöksestäni! Jumala itse on antanut tämän koston minun
toimitettavakseni! --
_(Joukko sotureita tulee portista)._
_Bartholdus Simonis (sotureille)._
Jos tässä syntyy pieni kahakka, niin pitää teidän tarkoin totella
käskyjäni! -- se on pääasia! -- Nyt piilekää portin holvissa!
_(Soturit vetäiksevät portinholviin. Anna aikoo seurata heitä, mutta
Bartholdus tarttuu hänen käteensä)._
_Bartholdus Simonis (hiljaan Annalle)._
Tottele minua Anna! -- lähde! Säästä itseäs -- vanhempiesi tähden! --
minun tähteni! --
_Anna. (Katsoen vakaasti Bartholdoon)._
Se on mahdotointa!
_(Hän menee sotureitten joukkoon. Bartholdus astuu vielä muutaman
askeleen Annaa kohti, mutta Anna kääntyy takaisin ja antaa kädellänsä
jyrkästi estävän osoitteen)._
_Bartholdus Simonis (Itsekseen)._
Hyvällä ei hän tottele, kovuutta en taida käyttää! -- Jumala! kuinka on
tämä asia päättyvä!
_Kaarle Olavi (tykin sytytin kädessä, vallilta)._
-- Kuule Bartholdus! Sytyttimen varsi kutkuttaa kättäni! Jos he tulevat
-- saanko kohta heittää heille palasen aamiaista? --
_Bartholdus Simonis._
Älä turmele tointamme pikaisuudella! -- Varro käskyjäni! Mene piiloon!
_(Yksi kiväärin laukaus kuuluu vasemmalta. Kohta sen jälkeen useampia)._
_Bartholdus Simonis._
Vaan mitä tämä?
_Anna (tulee kiiruhtain portin holvista. Bartholdolle)._
-- Se on Gerbert! Hän oli viekkaampi kuin luulinkaan. Arveltuansa, että
minä toimittaisin suojelioita tähän porttiin on hän ryntänyt toista
porttia vastaan! --
_Bartholdus Simonis._
Sinne avuksi! Me kierrämme muurin ympäri! -- Mutta sinä Anna jäät tänne!
Minä vannon syöstääkseni kuolemaan, ell'et noudata tahtoani! --
_Anna (katsoo ensin Bartholdoon ja sitte alakuloisesti maahan)._
_Kaarle Olavi (tulee portista)._
Hei Bartholdus! -- Ei yhtään väliä missä tanssitaan, että vaan soitto
helisee! _(käy vasemmalle)._ -- Kiiruhtakaamme nyt!
_Bartholdus Simonis (Kaarlelle)._
Sinä jäät tykkis luo! Emme saa jättää tätä paikkaa ilman vahditta ja
suojatta.
_Kaarle Olavi (polkee jalkansa maahan)._
Sen vietävä että kaikissa lupasin totella häntä! -- Mutta ei auta
kinaaminen, vaikka miekan kahva kuinka kutkuttaisi kättä! _(Hän menee
kiireesti portista sisään)._
_Bartholdus Simonis (Soturille, jotka ovat tulleet esiin)._
-- En tarvitse teille sanoa, mitä työtä teidän nyt on tekeminen. --
Kuolema taikka voitto! -- Eteenpäin pojat! Mars! --
_(Bartholdus ja soturit menevät vasemmalle, josta kuuluu ampumista,
sotamelskettä ja sota-huutoja)._
_Kaarle Olavi (vallilla)._
En -- en jaksa kauemmin kuunnella! Jos hetkenkin vielä kuuntelen, niin
luovun lupauksestani! _(Hän lukitsee molemmilla käsillänsä korvansa ja
vetäiksee ampumatornin taakse)._
_Anna (levottomasti)._
Nuo laukaukset!... Jokainen niistä voipi olla merkki siitä että
Bartholdus on kaatunut!... Käyköön mitenkä tahansa ... tätä
levottomuutta ... tätä tuskallista tietämättömyyttä ... en saata sitä
kauemmin kärsiä! _(Tulisesti astuu hän muutaman askeleen vasemmalle,
mutta samassa tulee vasemmalta Gerbert, venäläisen päällikön puvussa,
kiiruhtain)._
SEITSEMÄS KOHTAUS.
_Anna, Gerbert, myöhemmin Bartholdus Simonis ja Sotureita._
_Gerbert._
Kirous!-- Tuumani menneet tyhjiin! -- Pakenevat mieheni jättivät minun!
Eikä tässäkään yhtään venettä! --
_Anna._
Gerbert!
_Gerbert._
Anna!
_Anna._
Niin Anna -- koston enkelinä! Nyt täytän valani! Nyt petturi -- nyt!
_(Hän tähtää kiväärillänsä)._
_Gerbert (pelvotta)._
Ammu vaan kaunis Annaseni, jos mielit! Palkitse jalosti henkesi
pelastukses ja lämmin rakkauteni! -- Katso -- tässä on minullakin
pistoli vyössäni, mutta tuhannen kertaa mieluisammin kuolen, kuin että
tähtäisin sillä hänen rintansa kohti, jota rakastan! --
_Anna (jonka, kivääri verkkaan vaipuu maata kohden)._
-- Oi! taivaan Jumala!
_Gerbert._
Etkös ammu, Anna kulta?
_Anna._
En ... taida!
_(Bartholdus, miekka kädessä, tulee vasemmalta)._
_Bartholdus Simonis (Gerbertille)._
Haa! -- Vihdoin viimein tapaan etsimäni! kohtaan sinut rintaa rintaa
vastaan! -- _(Hän ryntää Gerbertiä vastaan)._
_Gerbert (ottaa pistolin vyöltänsä ja ampuu Bartholdon)._
_Anna (huutaa tuskalla)._
Haa! Gerbert! -- Mitä sinä olet tehnyt!
_Gerbert (osoittaa kädellänsä kaatuneesen Bartholdoon)._
-- Oliko _hänkin_ sinun sulhos? --
_Anna._
Jumalatoin! -- Nyt eivät mitkään voimat maailmassa pelasta sinua
kuolemasta. -- _(Hän nostaa tulisesti kiväärinsä ja ampuu)._
_Gerbert (horjahtaa)._
Voi Anna! _(Hän kaatuu. -- Kivääri putoo Annan kädestä ja hän jää
vavisten seisomaan)._
_Bartholdus Simonis (kohoaa toisen käsivartensa nojalle)._
-- Silmäni ovat niin sameat .... näköni ..... niin himmeä.... Missä
olen?... Ah! Älkää antako heidän riistää meiltä voittoa!
_(Hän vaipuu taas maahan)._
_Anna (heittäiksee polvillensa Bartholdon viereen. Suurella tuskalla)._
-- Bartholdus!
_Bartholdus Simonis (Kohoaa taas käsivartensa nojalle)._
-- Kuka minua huusi?..... Burmeisterko?.... En jaksaa enää herra
evesti..... Luoti on ..... sydämessäni.... --
_Anna._
Bartholdus! Älä kuole! Älä jätä minua! --
_Bartholdus Simonis._
Sinä Anna..... Sinäkö se oletkin..... Sinua niin sydämellisesti
rakastin!..... Nyt pyydän lupaustasi ..... ett'es koskaan virka
kenellekään .... kuinka tämän asian laita oikein .... on ollut. --
_Anna._
Sinä pyydät sellaista lupausta minulta, sinä joka olet -- voi minua! --
rikokseni uhri! --
_Bartholdus Simonis._
Pyydän .... pian!.... Silmäni eivät enää näe sinua ... vastaa pian...
_Anna._
Bartholdus! minä lupaan! Mutta älä kuole! --
_Bartholdus Simonis._
Jumala siunatkoon sinua Anna!.... Muista min.... --
_(Hän vaipuu maahan ja heittää henkensä keveällä huokauksella)._
_Anna._
Bartholdus! Bartholdus! -- Ah! -- Hän ei enää kuule minua! Hän on
kuollut -- -- -- kuollut!
_(Tuskistuneena jää hän nojaamaan Bartholdon ruumiin yli. Viime sanoja
sanoessansa on hänen hattunsa pudonnut ja hänen tuuheat hiuksensa
putoovat vapaina alas hänen olkapäillensä. Sotureita vasemmalta. Kaksi
heistä nostavat pois Gerbertin. Vähän kolinaa muurien sisäpuolella.
Burmeister ja hänen taapinsa tulee portista. Yksi lukiolaisvänrikeistä
kantaa suurta banéria)_
KAHDEKSAS KOHTAUS.
_Edelliset ja tulleet._
_Burmeister._
Mit' ompi täällä tapahtunut? _(Äänettömyys. Sotureille, jotka seisovat
alakuloisina)._ -- Miksikä niin surullisna? Vastatkaa! -- _(Äänettömyys.
Burmeister astuu muutaman askeleen eteenpäin ja näkee Bartholdon ja
Annan)._ -- Haa! -- ompi surma täälläkin tehnyt tehtävänsä ja kuolo
saanut saaliinsa! Ken on tuo Manaan mennyt? --
_Kaarle Olavi (tulee kiirusti portista)._
Kuinka onkaan täällä laita? Eikö kukaan voi herra evestille antaa
vastausta? _(Huomaa Bartholdon. Hämmästyksellä)._ -- Bartholdus!
Ystäväni!
_Burmeister._
Hän. Oi surun surua!
_Kaikki lukiolaisvänrikit._
Hän!
_Burmeister._
Niinkuin mullan mato mielukkaasti hakee parhaan marjan, sen suuremmasta
hekkumasta nauttiaksensa, niin tekee ryöstöretkillänsä kuolemakin!
_(Annalle)._ -- Vaan kuka olet sinä murhettiva nuorukainen?
Lohduttaakseni sinua muistutan, ett' oli ystäväsi matka loistava, jos
lyhytkin! -- Vaan kummaa! -- Tuo tukka tuuhea! En sellaista ennen ole
nähnyt miehen omaisuutena! -- Ken olet? Vastaa!
_Anna (nousee verkkaan ja juhlallisesti seisomaan ja katsoo lujasti
läsnä oleviin)._
_Kaarle Olavi (kummastuen)._
Pormestarin Anna!
_Anna._
Niin olen....
_Burmeister._
Mi salaisuus on tämä!
_Anna._
Herra evesti! Surullinen ja katkera kertomus olisi minulla kerrottavana
-- se koskee minua ja minun onneni kohtaloita. Mutta tuon surullisen
ohessa voisin myös kertoa toisen kauniin, jalon ja viehättävän
kertomuksen -- se koskee häntä, sankarikuolemaan nukkunutta. Kuitenkaan
en saata kertoa kumpaistakaan näistä kertomuksista, en saata enkä saa --
sillä lupaus hänelle, vainajalle annettu sitoo kieleni. -- Sen vaan
uskallan sanoa, että kaupunki oli vaarassa -- ja hän, hän sen pelasti!
-- Mutta millä hinnalla! -- Hänelle se maksoi hengen nuoruuden
hellimmässä kukoistuksessa -- minulle tämä hänen pelastustyönsä tuli
yhtä kalliiksi -- sillä minulle se maksoi sulhaiseni, lemmittyni! --
_(Hän kätkee kasvonsa käsiinsä)._
_Burmeister (Annalle)._
En tunne, nuori ystäväni, onnes kohtaloita ja lupaus kuolevaiselle on
pidettävä pyhänä -- mutta jos oli _hän_ sun ylkäsi, niin sinulla on
syytä itkeä ja murhettia! Ei kenkään kerrassaan voi enemmän kadottaa,
kuin sinä kadotit! --
_Anna._
Niin.... Itku, murhe -- ne olkoot iloni ja lohdutukseni nyt tästälähin,
naimatonna leskenä kuin astelen siks' että haudan rauha toivottu mun
sulkee rauhaan rajattomaan! Oi että olisi se hetki läsnä!
_Burmeister._
Vaan tyttö, sinulla myös ompi syytä sulhaisestas kerskata! Ei hän kehnoa
tietä mennyt hautahan, vaan sankartietä ikimuistettavaa! Hän samana
päivänä kahdessa taistelussa taisteli, voitti kaksi voittoa ja kuoli
voittajana. Siinä oli kunniaa kyllin miehelle vanhemmallekin kuin hän!
_(Aurinko nousee ja valaisee seudun ensin vähän, sitte kirkkaasti)._
Tuo aurinko kuin nousee tuolla, lyhyestä unestansa herättyänsä, se
nähköön -- tämä harras rukoukseni on vakaa Luoja! -- se nähköön usein
tällaisen näön Suomen rannoilla! Niin kauan kuin sen säteet maansa
edestä kaatuneitten nuorukaisten kirkkaassa veressä kimaltelevat -- niin
kauan kotimaallamme on vahva turva ja jalo henki liikkuu kansassa! --
Mut' jos ne joskus ventomielten vienoa verta lämmittävät -- niin onneton
tää maa!
_(Amalia, kukkaisseppeleitä kädessä, ja toisia naisia, samaten kantaen
kukkaisseppeleitä -- tulee portista. Jöns Barrus heidän perässänsä.
Toisia porvareita näkyy vallilla)._
YHDEKSÄS KOHTAUS.
_Edelliset ja tulleet._
_Amalia (kiiruhtaa Burmeisterin tykö. -- Häveliäästi)._
Herra evesti! Me kuulimme että kahdenkertainen voitto tänään on
saavutettu ja että te olette _oikein_ tyytyväinen meidän nuorten
ystäviemme kanssa. Kovasti riemastuimme siitä sanomasta ja kiiruhdimme
lupaustamme lunastamaan!.... Te muistatte..... _(kumartaen iloisesti)._
-- Nyt, herra evesti!... _(katsottuaan pitkään Burmeisteriin)_... Vaan
mikä!.. Eikö nyt ole ilon päivä? _(katsoo ympärillensä, näkee Bartholdon
ja Annan ja säikähtyy)._ -- Ah! -- Anna! Bartholdus!
_(Myös toiset naiset osoittavat suruansa)._
_Jöns Barrus (astuen esiin)._
Oi Herran päivät! _(Hän jää seisomaan kädet ristissä)._
_Kaarle Olavi (tarttuu Amalian käteen. Hiljaan, mutta vilkkaasti
Amalialle)_
-- Pitäisitkö minusta enemmän, Amalia, jos näkisit minun tuollaisena,
verisenä, kaatuneena?
_Amalia (Katsoen hämmästyksellä Kaarleen)._
Sitte kuolisin, jos sinäkin Kaarle...
_Kaarle Olavi (keskeyttäen)._
Hyvä... Jos olisit suonut minun tuollaisena näkeväsi -- niin olisit mun
pian sellaisena saanut nähdä!
_Anna (kyyneleissä)._
Amalia kulta! Anna minulle yks' seppele! -- _(Saatuansa Amalialta
seppeleen polvistuu hän Bartholdon viereen ja silittää hänen hiuksensa
pois otsalta)._ -- Oi armaani! kuinka vaalea on otsasi ja kylmä! Suo
minun tehdä tämä rakkauden osoitus sinulle -- suo särjettyjen kukkain
toinen toisiaan suudella! _(Hän seppelöitsee Bartholdon)._ -- Ja nyt
jäähyväiseksi yksi suudelma! -- ensimmäinen ja -- viimeinen! _(Hän
suutelee pitkään Bartholdoa ja jää sitte polvistumaan hänen viereensä)._
_Burmeister._
Yksi vaate vielä puuttuu tuohon kauniin kuolinpukuun. Se ei saa siinä
puuttua! Hän toivoi itse sen vaipan alla nukahtaa -- tahtonsa pitää
täytettämän! -- Mä viimeisen teen hälle kunnian.
_(Hän ottaa suuren banérin ja peittää Bartholdon sillä, kuitenkin niin
että hänen päänsä jää paljaaksi. Burmeisterin tätä tehdessä laskevat
kaikki sotilaat muut vähemmät liput sekä aseensa alaspäin maata kohti)._
MELODRAMI.
_Anna (hiljaan ja hellästi)._
Niin lepää, lepää kultain rauhassa
Ja nuku levollisna haudassa!
Jos joskus kuulet äänen kuiskaavan,
Sun turpees alle tykös tunkeevan,
Niin silloin rakkauttas muistuttelen
Ja lepoon päästäkseni toivottelen.
Vaan koska muiston kukka surkastuu
Sun haudallas ja kuihtuu, lakastuu,
Niin silloin, silloin lakastunut on
Ja rientää luokses -- kultas onneton! --
_(Esirippu laskeutuu)._
End of Project Gutenberg's Bartholdus Simonis, by Evald Ferdinand Jahnsson
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK BARTHOLDUS SIMONIS ***
***** This file should be named 16584-8.txt or 16584-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
https://www.gutenberg.org/1/6/5/8/16584/
Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
https://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at https://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit https://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including including checks, online payments and credit card
donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
https://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
