The Project Gutenberg eBook of Sioux-intiaanien kynsissä
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Sioux-intiaanien kynsissä
Kertomus Texasista
Author: Emil von Nord
Release date: January 13, 2025 [eBook #75103]
Language: Finnish
Original publication: Hamina: Alfred Lagerbom, 1903
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SIOUX-INTIAANIEN KYNSISSÄ ***
language: Finnish
SIOUX-INTIAANIEN KYNSISSÄ
Kertomus Texasista
Kertonut
EMIL VON NORD
Suomennos
Haminassa,
Alfred Lagerbom,
1903.
SISÄLLYS:
I. Kolme matkamiestä.
II. Vakoilijat kuolemaan!
III. Kaksi karhua.
IV. Vapautus.
ENSIMÄINEN LUKU.
Kolme metsämiestä.
Kolme matkamiestä kiiruhti hellittämättä eteenpäin.
Texasin paahtava aurinko paistoi täydeltä terältä. Niin kauas kuin
silmä kantoi, näkyi ainoastaan taivasta ja hiekkaa, hiekkaa ja
taivasta. Ainoastaan kaukana taivaanrannalla voi silmä eroittaa
nähtävästi metsänpeittämän vuorijonon tummat piirteet.
Los Varros-vuoret ne olivat, jotka houkuttelivat heitä luokseen tarjoten
heille suojaa paahtavilta auringonsäteiltä.
Matkamiehemme olivat kolme tanakkaruumiista henkilöä, jäntereisiä
miehiä, joilla oli ahavoituneet ja auringon polttamat kasvot ja
jommoisia tapaa ainoastaan läntisen Amerikan metsänkulkijain, majavan-
ja hevospyytäjäin joukosta.
Kaksi heistä näytti olevan yhdenikäisiä, noin neljänkymmenvuotisia,
kolmas vaan noin kahdenkymmenenviiden ikävuoden vaiheilla.
Kaikilla oli heillä samanlaiset tamineet.
Englantilainen vartalonmukainen nahkatakki, nahkahousut, jotka
peittyivät pitkävartisiin saappaisiin ja päässä leveälierinen,
kotkansulan kaunistama panamahattu, muodostivat heidän yhtä
yksinkertaisen kuin käytännöllisen pukunsa.
Selässä riippui heillä takaaladattava remington-kivääri. Vyöllään oli
heillä vasemmalla puolen pieni, mutta terävät kirves, etupuolella
riippui kahden kuusipiippuisen revolverin välissä pitkä tikari. Iso
nahkainen matkaleili ja aimo jahtilaukku, joka nyt näytti olevan evästä
pulloillaan, viimesti kolmen metsämiehen asun. Kolmetuntisen marssin
jälkeen pääsivät he vihdoin kumpujonolle ja heittäytyivät suojaavien
puitten siimekseen levähtämään hiukkasen rasittavan astunnan jälkeen.
"Olipa se todellakin rasittava marssii", sanoi toinen vanhemmista
metsästäjistä pyyhkien nenäliinallaan hikeä otsaltaan. "Aurinko paahtaa
tänään kuin jos tahtoisi se paistaa puhvelin ihan eläviltään."
"Toivon kumminkin, että tänä iltana ehdimme Trelfonien luolille",
virkkoi siihen toinen vanhempi metsästäjä samassa kun hän aukasi
laukkunsa ja otti esille leipää ja juustoa.
"Niin, samaahan minäkin arvelen. Mutta saapashan nähdä, josko näillä
hornan metsämailla enää liekkään metsänriistaa. Niinä kymmenenä
vuotena, joina en olo jalkaani tänne pistänyt, ovat, intiaanit ja
pääasiallisesti siouxit, vähentäneet sen lukumäärää melkoisesti. Olipa
sentähden aikakin käsissä näyttäytyäkseni kerran näillä mailla."
Puhuja, jonka kasvoja tuuhea valkoinen parta ympäröi, tunnettiin koko
Texasissa intiaanien, uudisasukasten ja metsästäjien keskuudessa
"Karhuntappajan" nimellä. Mutta hän ei ainoastaan ollut kurjan
roskaväen ja roistomaisten intiaanien tuntema, vaan he pelkäsivät häntä
vieläkin enemmän hänen oikeamielisyytensä ja rehellisyytensä tähden.
Vanha metsästäjä ei suinkaan pelännyt pyssy kädessä astua moista väkeä
vastaan ja tarmokkaalla esiintymisellään ymmärsi hän pitää siouxit
kurissa.
Sen ohessa oli hänellä tarkka silmä kuni haukan ja hän oli
pettämättömän tarkka ampuja. Minkä hän kerran oli saanut pyssynsä
jyväsimelle, se oli melkein jo hengeltä. Jos hän kerran oli luvannut
tuhota aavikkoroiston, tahi kostaa jollekin intiaaniheimolle sen
tekemää roistontekoa, silloin oli sen, jota uhkaus koski, viisainta,
ikipäiviksi lähteä Texasin maasta.
Hän tiesi löytää uhrinsa.
Uudisasukasten ja rehellisten intiaanien keskuudessa oli hän hyvä
vieras ja paljon pitivät he hänestä.
Tuo toinen metsästäjä, jonka kanssa hän nyt lähes kuusi vuotta oli
kierrellyt seudut ristiin rastiin, oli intiaaneilta saanut nimen
"Kotkansilmä".
Nuori mies taas, joka oli Karhuntappajan kaukainen sukulainen,
kutsuttiin "Nopsajalkaiseksi hirveksi".
Metsästäjät kävivät aimo tavalla ruoan kimppuun ja söivät hyvällä
ruokahalulla, kun Karhuntappaja siimestäen kädellään silmiään äkkiä ja
tarkkaavaisesti tähysteli oikealla puolen kohoavien vuorten huippuja.
"Mitä tämä merkitsee?" sanoi hän kääntyen toverinsa puoleen.
Haaskakotkat lähtevät pakoon. Täällä metsästää siis joku. Texasissa
en tunne kumminkaan ketään, joka voisi eksyä täkäläisten roistojen
keskuuteen.
"Joku meksikolainen puhvelinpyytäjä ei se arvattavasti ole. Ne
eivät siis voi olla muita kuin intiaaneja tahi uudisasukkaita. Noh,
saammepahan nähdä enkö ole oikeassa. Siouxit ovat kaivaneet sotakirveen
maasta ja lähteneet sotaretkelle etelään, mutta en kumminkaan uskoisi,
että he ovat jo ehtineet tänne saakka."
Niinpiankun metsästäjät olivat aterioineet, jatkoivat he matkaansa
vuorien poikki.
Pian olivat he kulkeneet matalan vuorijonon yli ja heidän eteensä,
aukeni iso, hedelmällinen tasanko.
Aurinko laski alemma ja yhä alemma länteen. Kolme metsästäjää oli
kulkenut jo useampia tunteja, kun he äkkiä seisahtuivat.
Pienen joen partaalla, joka kiemurrellen juoksi heinäaavikon läpi,
näkivät he heti kohta intiaanileirin jäljet.
"Siouxit!" sanoi Karhuntappaja ottaessaan maasta mokassiini-jalkineen,
jonka sen omistaja oli heittänyt luotaan, ja tarkastellessaan sitä.
"Ettäs nuo koirat jo ovat ehtineet tunkea tänne asti! Noh, nyt on
meidän metsästyksemme lopussa, Tahtoisinpa vaan tietää, mikä noilla
roistoilla nyt on mielessä."
"Kaikesta päättäen ovat he viime yönä leiriytyneet tähän ja varhain
tänä aamuna jatkaneet matkaansa", sanoi nuorempi metsästäjä.
"Yhdynpä mielipiteeseesi!"
Kaikki jäljet tutkittiin nyt tarkasti, mutta kun ei kukaan voinut
huomata mitään, joka, olisi voinut asiata tarkemmin selvittää, niin
läksivät he uudestaan kulkemaan, tällä kertaa pitkin jokea.
Kohta ehtivät he eräälle paikalle, missä useat puut ja tiheät pensaat,
tarjosivat heille hyvää suojaa. Nyt he pysähtyivät ja päättivät viettää
yönsä siinä. Tiheimpään pensaikkoon, jotta sitä ei voitaisi kauvempaa
huomata, sytytettiin nyt pieni valkea, jolle iso lihapala pantiin
paistumaan.
Sillä välin oli tullut pimeä.
Aterioimaan menivät he kaikki kolme lähellä olevalle kummulle ja
tarkastelivat visusti ympäröivää seutua.
Joen juoksusuuntaan luulivat he huomaavansa heikkoa valkean kajastusta
taivaanrannalla.
"Matkue on perhanan varovainen", murahti Karhuntappaja.
Vielä seisoivat he siinä ja tähystelivät jokaista pientäkin esinettä,
jonka he taisivat pimeässä eroittaa. Yhtäkkiä leimahti väräjävä, kirkas
tulenvalo lännen puolella korkealle taivaalle.
Levottomina katsoivat metsästäjät sinne päin. "Mikä varomattomuus!"
huudahti vanha metsänkulkija. "Arvattavasti ovat he uudisasukkaita tai
muuta sentapaista kansaa. Huomenna on heillä siouxit kintereillään
eivätkä he niistä erilleen pääse niin kauvan kuin yksikin heistä on
elossa."
"Noh, varoittakaamme heitä kumminkin kaikissa tapauksissa", vastasi
hänen kumppalinsa.
Metsästäjät kääntyivät takaisin leiripaikalleen, poistivat
huolellisesti pienimmätkin jäljet sielläolostaan, tarttuivat aseisiinsa
ja kiiruhtivat nopeasti kirkkaasti loimuavaa tulta kohden.
He eivät olleet jatkaneet tuntiakaan kiireellistä marssiaan, ennenkun
ehtivät uudisasukkaiden leiriin.
Näitä oli noin kaksikymmentä miestä ynnä kaksitoista tai viisitoista
naista ja lasta, jotka heti kohta kaikkityyni olivat kokoontuneet
valkean ympärille ja ruvenneet siihen yötänsä viettämään.
Kaiken omaisuutensa olivat uudisasukkaat sälyttäneet kuusille härkien
vetämille vankkureille, jotka olivat äsken siihen ajaneet ja olivat
yhdessä jonossa toisella puolen.
Härkiä ja hevosia kävi laitumella ja ainoastaan kaksi vahtia, jotka
huolettomasti nojautuivat pyssyjänsä vastaan lähellä tulta, katselivat
välinpitämättöminä aavikolle päin ollen ainoat varsinaiset vahtimiehet
enemmän vaan muodon puolesta kuin todenteolla. Intiaaniheimoille tahi
rosvojoukkueelle, jommoisia valitettavasti liian usein kiertelee isolla
heinäaavikolla, jossa samoin kuin ympäröivien vuorien louhikoissa ja
solissa piankin ovat turvissa ja voivat karttaa takaa-ajoa, semmoisille
olisi ollut helppo asia yllättää tämmöinen karavaani, jos vaan he
olisivat aikoneet sen kimppuun käydä.
Karavaanin eli matkajoukon muodostivat useat Schwarzwaldista kotoisin
olevat perheet, jotka aikoivat kokea onneansa Amerikassa. Newyorkista,
jossa he olivat astuneet maihin, matkustivat he Keskistä-pacifie-rataa
myöten Wisconsiniin, jossa he ostivat tarpeelliset härkävankkurit ja
veturit. Wisconsinista jatkoivat he matkaansa pitkin jokea päästäkseen
heinäaavikon poikki Louisianaan, jonka läheisyyteen he aikoivat asettua
asumaan.
Uudisasukkaat olivat laittaneet itselleen lämpimän illallisen. Muutamat
keittivät vielä parhaillaan lihaa ja perunoita, jota vastoin toiset jo
olivat käyneet syömään hyvällä ruokahalulla rasittavan matkan jälkeen.
Äkkiä seisoi kolme metsistynyttä, parrakasta, kiireestä kantapäähän
aseilla varustettua miestä heidän edessään ilman että he olivat
huomanneet niin merkkiäkään heidän tulostaan.
Pelästyneinä hyppäsivät kaikki seisoalleen. Naiset kirkuivat ja lapset
huusivat. Vihasta leimuavin silmin hyökkäsivät miehet ylös tarttuakseen
aseisiin.
"Antakaa pyssynne olla", sanoi Karhuntappaja mitä sujuvammalla ja
kauniimmalla saksankielellä pelästyneelle joukolle. "Karhuntappaja
ja hänen toverinsa eivät vielä koskaan ole tehneet kenellekään pahaa
eikä kenenkään tarvitse häntä pelätä, ei ainakaan kenenkään muun kuin
noitten rosvojen, roistojen ja hevosvarkaitten, jotka toisinaan tekevät
tämän seudun vaaralliseksi ihmisten kulkea. Siis ensi aluksi: hyvää
iltaa, hyvät ihmiset!"
Ensimmäinen hetkellinen levottomuus ja säikähdys katosi kohta.
Huolimatta metsistyneestä ulkonäöstään ja aseistaan, jotka näissä
seuduin, missä tuhannet vaarat joka askeleella väijyvät, olivat
hyvinkin oikeutetut, eivät vastatulleet miehet näyttäneet pienintäkään
vihollisuuden merkkiä.
Peloittavat kiväärinsä kantoivat he olallaan eikä muuten mikään muu
voinut heissä merkitä sitä, että he olisivat tulleet vihamielisessä
tarkoituksessa.
"Hyvää iltaa, hyvää iltaa!" kaikui heille nyt vastaukseksi kaikilta
tahoilta vastaan.
"Sydämmellisesti tervetullut leiriimme, uljas Karhuntappaja", sanoi
eräs noin kolmenkymmenen vuoden vanha tanakkajäntereinen mies, jolla
oli varma käytös ja mielenlujuutta merkitsevät kasvonpiirteet,
samassa kun hän ojensi tulijalle kätensä, jota Karhuntappaja oikean
metsänkulkijan tavoin sydämellisesti puisti.
"Olen jo Wisconsinissa kuullut Teistä puhuttavan, ja ymmärrämme panna
arvoa läsnäolollenne täällä. Te ja toverinne olette aina tervetulleet
pöytämme ääreen ja aina olette te meiltä apua saavat, jos semmoista
tarvitseisitte."
"Arvattavasti ovat nämät Kotkansilmä ja NopsajaIkainen hirvi?" lisäsi
hän, osoittaen kahta seuralaista.
Nämä tekivät myöntävän eleen.
TOINEN LUKU.
Vakoilijat kuolemaan!
"Ennenkun me jatkamme keskusteluamme, johon meillä totisesti ei
ole paljon aikaa, koskapa sioux-intiaanit, nuot roistot pian ovat
kintereillämme, on tuli sammutettava", sanoi Karhuntappaja ja tarttui
samassa isoon kekäleeseen ja polki sitä jaloillaan, niin että kipinät
sammuivat. Toisetkin kaksi metsänkulkijaa tarttuivat kekäleisiin, ja
sammuttivat tulen niistä.
Uudisasukkaat olivat myös avullisina tässä työssä ja muutamain
minuuttien kuluttua hehkuivat vaan hiilet yhdessä läjässä.
"Tehän olette tehneet valkean semmoisen, että sen heijastus tällä
tasangolla näkyy kahdenkymmenen penikulman laajuudelle, ikäänkuin
jos olisitte tahtoneet huomauttaa näille roistoille, että täällä oli
runsasta saalista saatavissa", sanoi Kotkansilmä silmäillen härkiä ja
hevosia.
"Niin, siouxit ovat lähteneet etelään. He ovat leiriytyneet tuonne
joen poukamaan eivätkä ole niin pitkän matkan päässä, etteivät olisi
huomanneet tulen kajastusta."
"On ainoastaan yksi mahdollisuus olemassa, se nimittäin, etteivät nuo
rosvot epävarman asian takia käänny takaisin, koska ainakin muutama
päivä voisi menne heiltä hukkaan."
"Mutta jos he saavat tietää mikä varma saalis heitä täällä odottaa,
niin tulevat he, se on yhtä varmaa kuin että kaksi kertaa kaksi on
neljä. Ja sentähden lähettävät he heti vakoilijoita tiedustelemaan
tulenkajastuksen syytä."
Karhuntappaja valikoi uudisasukasten joukosta itselleen kaksi
tottunutta pyssymiestä ja läksi heidän seuraamana leiristä, johon
Kotkansilmä jäi varustuspuuhien tekoon siltä varalta, että heidän
kimppuunsa vielä samana yönä hyökättäisiin, asia, joka ei suinkaan
ollut mahdoton.
Neljä kyttää hiipi varovaisesti pensaikon kautta, kunnes tulivat
eräälle kummulle, joka näytti olevan noin yhden Englannin penikulman
päässä leiristä.
Tämä oli seudun melkein ainoa korkeampi paikka, ja jos siouxit
todellakin olivat lähettäneet vakoilijoita, niin nämät, joilla ei ollut
minkäänlaisia jälkiä seurattavina, vaan ainoastaan tulenkajastus, jonka
mukaan he voivat kulkea, varmaankin nousisivat kukkulalle voidakseen
sieltä käsin seutua silmäillä, niin tuumi vanha metsästäjä.
Olihan tuli, joka tähän saakka oli heille ilmaissut matkan suunnan,
äkisti sammunut, jonka tähden sen tai niitten vakoilijain, jotka
siouxit olivat lähettäneet, täytyi nousta ylemmälle paikalle voidakseen
paremmin nähdä ympäröivän seudun.
Eräällä kummun penkereellä oli monta sataa kuihtunutta petäjää, jotka
pensaineen ja köynnöksineen muodostivat läpipääsemättömän tiheikön.
Tämän penkereen reunalle asettuivat nuot neljä miestä tiheän pensaan
taakse.
Aika kului mutta hitaasti kuni ijankaikkisuus.
Ei mikään häirinnyt vallitsevaa rauhaa ja hiljaisuutta.
Mustia pilviä kohosi taivaanrannalle; ne levisivät yli koko
taivaankannen sekä tekivät pimeyden yhä synkemmäksi.
Alkoi tuulla. Ensin puhalsi hyvin äkäinen tuulahdus laajan heinäaavikon
yli, sitten tuli se yhä rajummaksi ja riehui ulvoen ja suhisten puitten
latvoissa.
Kohta kiitivät pilvet kuni pahojen henkien takaa-ajamina yli taivaan
kannen.
Sydänyön aikaan nousi kuu taivaanrannalle ja näytti maailmalle kalpeat
kasvonsa. Mutta ainoastaan muutamina minuutteina, sillä kohta peittyi
sekin mustiin pilviin.
Äkkiä — kello oli nyt lähemmä yhtä — kuului lähistössä rasahdus.
Molemmat metsänkulkijat tunsivat sen heti.
Tunnetulla ja kiitetyllä kylmäverisyydellään tutkivat he pyssyjänsä
nähdäkseen jos kaikki oli reilassa, tarkastelivat revolverejansa,
irroittivat raskaan kirveen vyöltään varustautuen sitä hätätilassa
käyttämään ja tähystelivät tarkkaavaisina yön pimeyteen siihen
suuntaan, mistä epäilyttävä ääni oli kuulunut.
Sitten vallitsi taas hiljaisuus.
Turhaan kokivat metsän kulkijat tottunein silmin pimeydestä huolimatta
eroiltua ympäröivät esineet toisistaan.
Oli hetkeksi tyyntynyt eikä lehtinenkään liikahtanut.
Oli kuin jos koko luonto olisi tuskallisesti odottanut mitä, oli
tapahtuva.
Hermostuttava hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Kiiluvat tähdet, jotka
silloin tällöin pilvien lomitse valaisivat tienoon vaalealla valollaan,
antoivat ainoastaan heikon valaistuksen, jossa vaan esineitten
ääriviivat voi hämärästi eroittaa.
Ainakin noin neljännes-tunti kului tällaisessa jännityksessä.
Äkkiä hyppäsi Karhuntappaja pystyyn.
Kaksi tummaa varjoa näkyi samassa aaveentapaisesti hiipivän kummun
metsättömän rinteen poikki ja lähestyvän miesten piilopaikkaa.
Molemmat uudisasukkaat tähtäsivät heihin pyssyillään, mutta
metsänkulkija viittasi heille merkiten, että heidän tuli pysyä alallaan.
"Heitä on vaan kaksi", kuiskasi Karhuntappaja hiljaa toverilleen.
"Minä otan oikeanpuolisen", vastasi tämä, "pidä sinä huoli
vasemmanpuolisesta. Nuot pakanat eivät saa päästää älähdystäkään, sillä
eihän voi tietää, josko ei useampia roistoja ole läheisyydessä."
Molemmat metsänkulkijat laskivat pyssynsä maahan, vetivät tikarinsa
tupesta, ja pitivät kumpaistakin intiaania tarkasti silmällä näiden
tarkkaavaisesti taivaanrantaa tähystellessä.
Mutta he eivät missään voineet huomata tulen kajastusta, joka vasta
muutama tunti sitten niin kirkkain liekin oli loimunnut taivaalla.
Intiaanit, joiden leiripaikka oli ainakin kymmenen (Englannin)
penikulmaa etelämpänä, olivat huomannet kajastuksen, ja kun ei huolittu
tehdä kokonaista päivänmatkaa takaisin, olivat he luonnollisesti heti
lähettäneet kaksi vakoilijaa, jotka heidän parasten ratsujen selässä
kiidättivät yli aavikon siihen suuntaan, josta kajastus näkyi. Mutta
pian alkoi tämä heiketä ja oli kohta aivan tykkänään kadonnut.
Se oli arvoitus, jota eivät nuo kaksi intiaania voineet ratkaista.
Metsästäjät ja muut aavikoilla liikkuvat matkueet olivat aina niin
varovaisia, etteivät he koskaan tehneet sen tapaista hurjasti
loimuavaa, taivaalle pyrkivää tulta, jonka voi päivälläkin eroittaa.
Mutta jos sen virittäjät olivat matkailijoita tahi uudisasukkaita miten
oli selitettävissä, että tuli niin tavattoman äkkiä sammui, niin ettei
voinut huomata pienintäkään kajastusta synkällä taivaanrannalla?
Se oli pulmallinen arvoitus!
Turhaan nousivat he seisoalleen hevostensa selkään eroittaakseen jotain
tältä korkeammalta paikalta, turhaan tähystelivät he kissan silmillään.
Turhaan!
Tuliko heidän nyt palata takaisin voimatta ilmaista syytä
tulenkajastukseen väittäen etteivät he voineet huomata mistä se oli
alkunsa saanut.
Ei, se oli mahdotonta!
Läheisyydessä oli korkeahko kumpu, josta kai oli erittäin hyvä
näköpiiri. Jos todellakin oli jotain huomattavaa, niin täytyi
se eroittaa tältä paikalta, joka saarentapaisena sukelsi ylös
aavikkomerestä.
Kummun juurella hyppäsivät he hevostensa selästä ja kiipesivät ylöspäin.
Hiljaa melkein äänettömästi ja sillä tavoin, joka on omituista
intiaaneille, hiipivät he ylöspäin ja pääsivät kohta huipulle.
Tarkkaavaisina katsoivat he joka taholle.
Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että varma ja välttämätön kuolema
odotti heitä heidän lähimmässä läheisyydessään.
Silmänräpäyksen ajan loi kuu kalpeaa valoansa pilvenhattarien lomitse,
niin että voi tarkasti eroittaa intiaanien kirjaviksi maalatut vartalot.
Heiluva sulkakoriste heidän päälaellaan, räikeät ja hohtavat maalaukset
heidän käsivarsissaan ja säärissään, samoin kuin sotamerkit koko heidän
ruumiissaan huomauttivat heti, että nämät villit vasta aivan äskettäin
ennen sotaretkelle lähtöään olivat maalanneet ja koristaneet itseään.
Jännityksellä ja tarkkaavaisuudella seurasivat molemmat metsänkulkijat
villien kaikkia liikkeitä.
Niinkuin nämät nyt siinä seisoivat korvat pörhöllä ja kurotetuin
kauloin ei ainoakaan liikahdus osoittanut, että he olivat eläviä
olentoja. Kuni pronssiset kuvapatsaat seisoivat he siinä.
Metsänkulkijat tunsivat liioinkin hyvin hurjien sioux-intiaanien
ruumiilliset voimat, heidän sukkeluutensa ja notkeutensa.
Kuumeentapaisessa kiihkossa salamoivat heidän silmänsä, kun he
tähystelivät yhteen paikkaan, jossa muutamia varjoja näkyi liikkuvan.
Karhuntappaja antoi toverilleen merkin.
Molemmat tarttuivat he vieläkin lujemmin tikareihinsa.
Nyt!
Aimo hyppäys — ja kaksi kääröä vieri kuni kaksi palloa tantereella.
Metsänkulkijain tanakat kourat olivat kuni rautapihdit tarttuneet
intiaanien kurkkuihin ja nämät voivat vaan hiukan korahdella.
Vimmastunein ja leppymätöntä verivihollisuutta iskevin silmin
tuijottivat he hyökkääjiin, mutta turhaan yrittivät he vapautua näiden
rautakourista.
Kaksi veistä välkähti ja ruskea verivirta ruiskahti korkealle.
Vielä vaan hiljainen korahdus intiaanien kurkuista, ja kumpikin
metsänkulkija nousi melkein yht'aikaa pystyyn. Kuu, joka ikäänkuin
pelosta oli hetkiseksi piiloittunut mustan ja paksun pilven taakse,
valaisi taasen näkyviin tullessaan hopeankarvaisella valollaan
verentahraamien ruumisten hirveästi vääntyneitä, vihan hurjistuttamia
kasvoja.
"Huh!" sanoi Karhuntappaja pyyhkäisten veitsensä terää intiaanin
sääryksiin. "Nyt se on tehty; tiesinhän minä, että nämät konnat tänne
tulisivat."
"Nyt on heti paikalla lähdettävä leiriin ja sitten matkaan. Ennenkun
vuorokausi on ehtinyt vierähtää, ovat muut roistot kintereillämme."
Kummeksuen katselivat molemmat uudisasukkaat kirjavaksi maalattujen
intiaanien ruumiita.
Ennen eivät nämät miehet koskaan olleet tulleet jotakuta intiaania niin
lähelle ja kauhistuen olivat he nähneet julman kamppauksen.
Karhuntappaja oli kieltänyt heitä ampumasta, koskapa he pimeässä
helposti olisivat voineet osata johonkuhun ystävään. Nyt vasta älysivät
he, kuinka varovaisesti molemmat metsänkulkijat olivat menetelleet,
sillä jos intiaaneja todellakin olisi ollut lähistössä, niin he eivät
sittenkään olisi kuulleet miten heidän toverinsa murhattiin, sillä
tuskin olivat he itsekkään, vaikka aivan läheltä olivat taistelun
nähneet, kuulleet ääntäkään. Ja että molemmat metsänkulkijat
painiskelemisessa olivat intiaanien veroiset eivätkä sentähden
tarvinneet pelätä heitä, sitä tarvinnee tuskin tarkemmin kertoakaan.
KOLMAS LUKU.
Kaksi karhua.
Karhuntappaja ja hänen toverinsa tarttuivat nyt pyssyihinsä ollen
aina valmiit ampumaan ja kiipesivät tarkkaavaisina kaikille haaroille
tähystellen puitten suojassa kummulta alas.
Täällä kuulivat he intiaanien kahden hevosen pärskyvän.
Pian saatiin nämät kiinni, koskapa metsästäjillä oli hyvä kokemus
siitä, miten intiaanit sellaisissa tapauksissa, menettelivät.
"Hetkellisesti ei meillä ole mitään pelättävää", sanoi Karhuntappaja,
"hevoset ovat takeena siitä, että ainoastaan nämät kaksi vakoilijaa oli
lähetetty."
"Nyt ratsujen selkään ja takaisin leiriin!"
Molemmat metsästäjät ottivat kumpikin uudisasukkaansa taaksensa ja
ajoivat täyttä karkua leiriin.
Muutamin sanoin kerrottiin, mitä oli tapahtunut ja Karhuntappajan
neuvosta laittauduttiin matkalle valmiiksi. Puoli tuntia myöhemmin
oltiin jo matkalla. Karhuntappaja kehoitti pyrkimään lähimpänä olevaan
Fort Hawkins nimiseen linnoitukseen, joka oli noin kolmen päivämatkan
päässä lounaaseen päin. Karavaanille oli nimittäin edullisempaa tehdä
kahden päivän kierros kuin suoraa päätä joutua siouxien käsiin.
Myöskin ryhdyttiin kaikkiin tarpeellisiin varokeinoihin siltä varalta,
että intiaanit ensimmäisten aamutuulien kuluessa hyökkäisivät heidän
kimppuunsa.
Reippaasti marssivat he nyt useampia tunteja eteenpäin.
Kotkansilmä seurasi karavaania; Karhuntappaja sekä Nopsajalkainen hirvi
ja ne kaksi uudisasukasta, jotka yöllä olivat retkeilyllä olleet,
jäivät leiripaikalle.
Molemmat metsänkulkijat nousivat intiaaneilta otettujen hevosten
selkään.
Aminko kohosi yhä korkeammalle ja paistoi nyt keskitaivaalta.
Karavaani seisahtui nyt levätäkseen jonkun verran, mutta, ennenkaikkea
antaakseen vetojuhdille vähän tilaisuutta lepoon ja virkistymiseen.
Tuskin olivat he kumminkaan levähtäneet puoli tuntia, ennenkun
Nopsajalkainen hirvi ja toinen uudisasukas ajaa karahuttivat leiriin.
Kauhu ja pelästyä valtasi kaikki.
Intiaanit!
"Matkaa jatkettakoon heti!" niin kuului ratsumiesten huuto, jo ennenkun
he olivat ehtineet hypätä selästä alas.
Kaikki juoksivat tuskan ja kauhun valtaamina sinne tänne ilman
minkäänlaista järjestystä.
"Niin hullusti asiat eivät kumminkaan ole, että kaikki maltti
menetettäköön", huusi Kotkansilmä. "Olkaa vaan levolliset ja tehkää
kiltisti se, minkä minä määrään. Siouxit ovat vielä kaukana täältä."
Nämä! sanat rauhoittivat intiaanien tulosanomasta pelästyneet miehet.
Hetkisen kuluttua oltiin taas matkalla.
"Toistaiseksi ei ole muuta pelastuksen keinoa kuin että marssimme
pitkin jokea koettaen päästä Dorato-kallioille", sanoi Kotkansilmä,
sittekun hän kumppaniltaan oli saanut tietää miten he olivat älynneet
siouxit, ja että nämät olivat löytäneet kahden toverinsa ruumiit ja
vihdoin pitkällisen etsimisen jälkeen uudisasukkaiden jäljetkin, sekä
että he kostoa puhkuen heti olivat alkaneet vimmastuneina ajaa näitä
takaa.
Kiireimmän kautta marssittiin nyt eteenpäin.
Kohta päästiin joelle ja kaukana voitiin jo Dorato-kalliotkin eroittaa.
Nämät olivat joukko kallioita, joista eräs Pirunkallio nimeltään, oli
viidenkymmenen metrin korkuinen. Sen tasainen laki oli noin sata,
metriä ympäriinsä.
Pirunkalliolle voi päästä ainoastaan yhdeltä puolen ja tie vei sinne
kivilohkareitten ja raunioitten yli mutkistellen vuoren rinnettä
ylöspäin. Ylin osa oli suureksi osaksi metsän peittämä.
Tällä kaltevalla rinteellä oli myöskin lähde, jonka vesi sitten noin
kahdenkymmenen metrin korkeudelta kohisten syöksi syvyyteen.
Kun he pääsivät vuoren juurelle, pysähdyttiin. Vetojuhdat riisuttiin
aisoista ja valjastettiin sitten, kaikki tyyni, ainoastaan yksien
vankkurien eteen. Huutojen kiihoittamina vetivät nämät sitten
vankkurit, yksi kerrallaan, kapeaa polkua ylös miesten auttaessa kaikin
voimin tarttumalla rattaitten puoloihin.
Tietysti vietiin naiset ja lapset heti paikalla ylös. Puitten
siimekseen melkein vuorenlaen keskelle, niin etteivät vihollisten
nuolet hyökkäyksen tapahtuessa voisi sinne asti lentää, pystytettiin
muutamia telttoja huonon ilman varalta.
Tuskin oli vankkurit suurella hiellä ja vaivalla saatu ylös
ja Kotkansilmä ehtinyt kivilohkareista rakentaa jonkunmoisen
rintavarustuksen, ennenkun kaksi ratsastajaa tuli täyttä laukkaa
kiidättäen aavikolla.
Ne olivat Karhuntappaja ja hänen toverinsa.
Ja tuskin viisisataa metriä heidän takanaan ratsasti hurjaa vauhtia
joukko kiljuvia intiaaneja keihäät ojolla.
Molemmat takaa-ajetut karahuttivat ylös polkua pitkin ja hyppäsivät
sitten kun se tuli liian jyrkäksi ketterästi kuni kissat satulasta ja
kiiruhtivat taluttaen hevosiansa suitsista yhä ylöspäin. Parin sadan
askeleen perässä seurasivat heitä intiaanit.
Molemmat miehet pääsivät rintavarustuksen taakse ja kuoloatuottavana
tervehdyksenä paukahti monilukuinen laukaus hurjaa ryntäävää joukkoa
vastaan.
Taajassa intiaanien rykelmässä sattui melkein jokainen kuula.
Hurja kirkuna, kuin jos manalan pahat henget olisi päästetty irralleen,
oli intiaanien vastaus; sitten vetäytyivät he takaisin. Uudisasukkaat
taas hurrasivat ja riemuitsivat. "Olkaa vaiti!" kielsi heitä
Karhuntappaja. "Nuot roistot tulevat kyllä vielä takaisin."
Vuorenlaella varustettauduttiin pitkällistä piiritystä kestämään.
Muonatavarat, jotka heillä oli muassaan, voivat korkeintaan riittää
viikon päivät, mutta vuorella oli metsänriistaa joka teki vangeille
— sillä vankeja he nyt olivat sanan oikeassa merkityksessä —
mahdolliseksi pitää puoliaan muutamia päiviä kauvemman aikaa.
Uudisasukkaat eivät voineet otaksua, että intiaanit jäisivät niin
kaavaksi aikaa piirittämään töin tuskin valloitettavaa kalliota.
Heidän mielestään oli pikemmin luultavaa, että nämät huomatessaan sen
mahdottomuuden läksisivät tiehensä.
Mutta tässäkin kohden erehtyivät uudisasukkaat.
Intiaanit, joista ainakin kuusi miestä oli kaatunut rynnäkössä ja
joitten ruumiit nyt peittivät tappotantereen, olivat peräytyneet,
jatkaakseen vaan piiritystä.
Mikä sen oikeutti? Mikä oli syynä siihen, että he jäivät?
Karhuntappaja huomasi sangen pian syyn heidän hurjaan kiljuntaan.
Kotkansilmän tarkan luodin lävistämänä oli eräs intiaanien
päälliköistä, jonka metsästäjä luuli eroittavansa ryntäävien joukossa,
kaatunut ja hänen ruumiinsa makasi nyt rinteellä rikkiammutuin
pääkalloin.
Metsästäjät oivalsivat heti laukauksen seuraukset.
Päällikkö oli kaatunut ja se vaati veristä kostoa.
Se oli sovitettava!
Nyt voitiin olla varmoja siitä, etteivät intiaanit poistuisi, ennenkun
he olivat nylkeneet päänahkan viimeiseltä piiritetyltä ja nyt kysyttiin
mitä huolellisinta valppautta jokaiselta.
Sillä välin kun Kotkansilmä ja uudisasukasten miehinen osa uutterasti
rakensivat rintavarustusta tien kohdalle, jota myöten jo entuudestaan
ainoastaan suurimmalla vaivalla pääsi vuorelle, läksi Karhuntappaja
muutamien toisten seuraamana kallion toiselle laidalle nähdäkseen,
josko sillä puolen mahdollisesti oli semmoista paikkaa, josta punaiset
pirut voisivat kiivetä ylös.
Mutta kallio oli joka taholta äkkijyrkkä ja pystyseinäinen ja kuilu
alapuolella kammottava. Siinä ei ollut pienintäkään epätasaisuutta tai
halkeamaa, jonka varassa olisi voinut kiivetä ylös. Ei edes metsästäjän
takaa-ajama vuorikauriskaan olisi päässyt siitä kulkemaan.
Kolmelta puolen oltiin siis turvassa ja ne voitiin huolella jättää
vartioimatta.
Jälellä oli vaan etupuoli, jota myöten he itse olivat tulleet. Mutta
ylös pääsy oli mahdollinen ainoastaan tietä myöten ja sekin oli nyt
rintavarustuksilla varustettu, niin että sitä voi helposti puolustaa.
Täytyi siis varustautua pitkällistä piiritystä kestämään.
Kahdenkymmenen miehen säännöllinen vahti asetettiin, ja kolmen miehen
tuli aina varsin tarkasti vartioida tietä.
Kolme ystävysty päätti, että eräs heistä aina olisi tässä vahdissa
osallisena.
Aurinko laski yhä alemma länteen.
Intiaanit olivat leiriytyneet suureen puolikehään kallion eteen, ja
kaikki viittasi siihen, etteivät he aikoneet poistua siitä, ennenkun
viimeisen valkoihoisen päänahka oli heidän kynsissään.
Seisten päällikön ruumiin ympärillä lauloivat he juhlallisia
kuolinvirsiä, jonka ohessa heidän uhkaavat eleensä ja hurjat
silmäyksessä vuorenlaelle päin, jossa uudisasukkaat olivat heidän
toimiensa näkijöinä, osoittivat, että kaatuneet varmaankin olivat
heidän etevimpiä sotilaitaan.
Hurjaa juhlaa jatkui yön tuloon saakka.
Raskaat, synkät pilvet peittivät taivaan ja tekivät pimeän yön yhä
synkemmäksi.
Pyssy kädessä, valmiina heti ampumaan, olivat Karhuntappaja ja
Kotkansilmä asettuneet paksun puun taakse ja kuulostivat tarkkaan
jokaista ääntä, sillä mahdotonta oli nähdä mitään semmoisessa pimeässä.
Keskiyö oli jo aikoja sitten ohi, kun he kuulivat hiljaista ritinää
pensaikosta.
He kuulostivat hyvin tarkkaan.
Aivan oikein!
Siellä mahtoi varmaan olla jokin elävä olento, joko ihminen tai eläin.
Samassa kuulivat he pitkän häähättävän äänen.
Karhu!
Maata nuuskien, kulki eläin hitaasti heidän ohitsensa kumminkin
huomaamatta heitä ja ohjasi suuntansa kohti suljettua tietä.
"Kummallista!" mutisi Karhuntappaja. "Eikö karhu olisi vainunnut
meidät? Asiat eivät ole oikein; minun täytyy tehdä tuttavuutta elukan
kanssa."
Kotkansilmä huomautti viittomalla, että toinen samanlainen oli tulossa.
Tämä karhu kulki pystyssä ojentaen eturaajansa hirvittävine kynsineen
eteensä valmisna milloin tahansa iskemään vastaantulevan vihollisen
maahan.
"Pohjan ruskea karhu on suurempi eikä se eksy näihin seutuihin. Minä
otan toisen, pidä sinä huoli toisesta!"
Hiljaa hiipivät he puiden välitse, ja pääsivät vuorenlaelle, samassa
kun molemmat karhut, kauheasti karjuen, tunkeutuivat tiensuuhun
ja molemmat uudisasukkaat, jotka olivat vahdissa, pelästyneinä ja
kauhuissaan hypähtivät syrjään.
Verkalleen ja päätään puistaen ajoivat karhut kumpaakin vahtia takaa.
Mutta tuskin olivat he astuneet montakaan askelta, ennenkun kaksi
mustaa varjoa äkisti hyökkäsi heidän kimppuunsa ja eläimet ja ihmiset
piehtaroivat yhtenä sykermänä tantereella.
Turhaan yritti karhu käyttää kämmeniään. Ennenkun se ehti lyödä, oli
pitkä, terävä tikari jo sen kyljessä — ja hengetönnä kellahti se maahan.
Ihmeissään ja huolestuneina katselivat uudisasukkaat taistelua.
Vasta sittenkun Karhuntappaja oli päässyt karhusta erilleen tunsivat he
ystävänsä ja lähestyivät tarkastaakseen lähemmältä isoja petoja.
Mutta kuka mahtaa kuvata heidän hämmästystään, kun Karhuntappaja
tarttui karhun taljaan ja repi sen rikki ja he karhun asemasta näkivät
verissään uivan, punaihoisen intiaanin.
"Jopahan nuo roistot tällä kertaa pettyivät!" sanoi Kotkansilmä. "Se
on niin heidän tapaistansa. Mutta antaahan olla, pian saamme nähdä
useampiakin heistä täällä!"
He kiiruhtivat heti rintavarustukselle.
Kohta näkivät he joukon tummia varjoja kiipeevän rinnettä ylöspäin.
He odottivat, kunnes joukko noita punaihoisia petoja oli ehtinyt
kokoontua rintavarustuksen eteen ja ampuivat sitten tiheään ryhelmään.
Joka luoti sattui.
Hurjasti kirkuen kääntyivät intiaanit takaisin ja syöksivät alas
vuorelta.
Kun aurinko seuraavana päivänä valaisi seudun kultaisilla säteillään,
makasi usea punaihoinen ryökäle hengetönnä rinteellä.
Nämät vietiin heti vuoren laelle. Sitten kannettiin ne kallion reunalle
ja heitettiin suin päin syvyyteen.
Intiaanit päästivät sataäänisen kiljunnan pelkästä raivosta, kun he
heittivät ruumiin toisensa jälkeen syvyyteen.
NELJÄS LUKU.
Vapautus.
Kului kahdeksan päivää. Melkeen joka yö tekivät intiaanit hyökkäyksen,
mutta lyötiin yhtä useasti takaisin.
Siinä suhteessa voivat piiritetyt olki huoleti. Mutta ruokavarat
alkoivat kulua loppuun, ja sitten ei mieli tehnyt ikipäiviksi jäädä
tälle kalliolle istumaan.
Jotain oli tehtävä.
Piiritetyt kokoontuivat Karhuntappajan puheenjohtajana ollessa
neuvottelemaan.
Pitkien puheitten perästä tultiin siihen päätökseen, että olisi
sekä edullisinta että oikeinta lähettää sanansaattaja lähimpänä
olevaan linnoitukseen Fort Hawkinsiin apua pyytämään. — Mutta koska
uudisasukkaat eivät vielä tunteneet intiaanien tapoja ja menoja eivätkä
teitäkään, täytyi taasen jonkun metsästäjistä lähteä matkalle, ja
kun Nopsajalkainen hirvi, nuorin heistä, vapaaehtoisesti tarjoutui
lähtemään, hyväksyttiin hänen tarjoomuksensa kiitollisuudella.
Odotettiin yön tuloa, sillä nuori metsästäjä tahtoi yön pimeydessä
koettaa päästit intiaanien leirin läpi.
Kun vikkelyys ja nopeus olivat onnistumisen ensi ehdot, eikä niinkään
varustautuminen taisteluun, niin riisui sanansaattaja kaikki aseensa,
jotta ne eivät hänen liikkeitään estäisi ja otti turvakseen ainoastaan
terävän tikarinsa ja ladatun revolverin mukaansa.
Kotkansilmä saattoi hänet rinteen juurelle ja sitten hän yhä pysytellen
siimeksessä hiipi yön pimeyteen.
Pian oli hän kadonnut ystävänsä näköpiiristä tämän sydämellisimpäin
onnentoivotusten saattamina.
Kaikki kuulostivat tarkkaan, jos ehken ääntä kuuluisi, joka voisi
ennustaa sitä, että hän oli joutunut intiaanien kynsiin. Mutt'ei
vähintäkään ääntä kuulunut.
Seuraavana aamuna heräsivät he kaikki äänekkäästä huudosta, joka kuului
intiaanien leiristä.
Kaikki kiiruhtivat kallion reunalle.
Se, minkä he nyt näkivät, täytti heidät kauhulla.
Heidän ystävänsä, jonka he luulivat onnellisesti päässeen pakoon,
seisoi paaluun sidottuna keskellä leiriä ja hänen ympärillään tanssi
hurjasti hyppien joukko intiaaneja.
Se oli hänen kuolinhyppynsä. Hänen kaksi toveria tiesivät aivan hyvin,
mikä kohtalo odotti heidän ystäväänsä. He tunsivat tarkalleen ne
kidutuskeinot, joilla intiaanit, ja varsinkin siouxit, kiduttavat
vankinsa kuoliaaksi. Ja että nämät nyt aikoivat sammuttaa kaiken
kostonhalunsa ja raivonsa tähän vankiin, sitä ei kukaan voinut epäillä.
Kuu Karhuntappaja näki, miten intiaanit hyppien juoksivat paaluun
sidotun ystävän ympäri, tämän levollisena odotellessa tulevaa
kidutusta, puisti hän vimmastuneena nyrkkiään. Mutta voimattomina
näytti kaikkien täytyvän nähdä nuoren metsästäjän julman kuoleman.
Äkkiä näytti Karhuntappaja keksineen jotakin. Hän viittasi Kotkansilmän
luokseen ja puhui mahdollisuudesta pelastaa toveri punaihoisten
roistojen käsistä.
Kotkansilmä, joka näytti yhtyvän toisen tuumiin, kokosi uudisasukkaat
ympärilleen ja selitti muutamin sanoin heille mistä oli kysymys.
Puitten varjojen peittäminä hiipivät molemmat metsänkulkijat
vuorenrinnettä alaspäin. Täällä erosi Karhuntappaja tovereistaan ja
piiloutui ison kallionlohkareen taakse.
Kun Karhuntappaja oli ehtinyt tänne, alkoivat toiset hurjasti ampua
kohti intiaaneja, jotka ensimmäisten silmänräpäysten kuluessa seisoivat
ällistyneinä.
Mutta kohta tarttuivat he aseisiinsa, ja hyökkäsivät kiljuen
valkoihoisia vastaan.
Alati hakien suojaa kivilohkareitten ja puunrunkojen takaa peräytyivät
piiritetyt hitaasti, intiaanien seuratessa heidän kintereillään.
Karhuntappaja oli suojassa kivilohkareen takana.
Hänen lähellään seisoi Cazachua, eräs siouxien etevimpiä päälliköitä ja
kiihoitti sotilaitaan eteenpäin.
Karhuntappaja tunsi päällikön hyvin.
"Nyt on kuolinhetkesi tullut", mutisi hän hammasta purren, tähtäillessään
häneen.
Hän laukasi ja ääntä päästämättä vaipui päällikkö hengetönnä maahan.
Kauhistuksella huomasivat punaihoiset etevimmän päällikkönsä kuoleman.
Yleisessä häiriössä ja pyssyjen paukkuessa kaikilla tahoilla eivät
intiaanit olleet huomanneet mistä tuhoa tuottava laukaus oli tullut.
Ensimmäistä häirinköä hyväkseen käyttäen palasi nyt Karhuntappaja
ystäviensä luo, jotka nyt kaikkityyni kiireimmän kautta peräytyivät
turvalliselle vuorenlaella. Muuten peräytyivät nyt intiaanitkin ulvoen
ja valittaen ympäröidessään ruhtinaansa Cazachuan ruumista.
Valitushuudot kaikuivat tämän kansansa jaloimman pojan kuoleman tähden
ja hetipaikalla ryhdyttiin hautausmeno-puuhiin.
Vangitun metsästäjän kiduttaminen ja kuolema lykättiin luonnollisesti
siksi kunnes oma sankari oli haudattu.
Ja juuri tämä olikin molemman vanhan metsänkulkijan tarkoitus. He
saivat täten vielä yhden yön aikaa toimiakseen.
Illan hämärtäessä solmivat Karhuntappaja ja hänen ystävänsä useita
köysiä yhteen niin että ne muodostivat viisikymmen metriä pitkän nuoran.
Sitten menivät he kallion vastakkaiselle reunalle. Karhuntappaja
sitoi köyden toisen pään vyötäistensä ympäri ja laskeutui ystävänsä
avulla alas. Maahan päästyään hiipi hän pimeässä ja isoja kierroksia
tehden siouxien leiriin. Piiloutuen korkeaan aavikkoruohoon piti
hän intiaaneja tarkasti silmällä; nämät olivat suurimmaksi osaksi
asettuneet tulen ympärille makaamaan.
Kallion läheisyydessä oli muutamia miehiä vahdissa, sitä vastoin eivät
intiaanit olleet pitäneet tarpeellisena vahtien asettamista ulos
aavikolle päin.
Karhuntappaja oli jo kalliolla hieronut ihoonsa punanruskeaa väriä ja
sitten erehdyttävän tarkasti mukaillut siouxien tunnusmerkkejä sodan
aikaan.
Liehuva höyhensulkakoriste päälaella viimeisti hänen sotapukunsa, niin
ettei häntä tuskin voinut intiaanista eroittaa.
Verkalleen hiipi hän nyt kohti paalua, johon hänen toverinsa yhä
edelleen oli sidottuna. Kaksi intiaania seisoi vahdissa hänen edessään
ja katsoivat mietteisiinsä vaipuneina aavikolle päin. Tulet olivat
kauvempana heistä ja olivat jo sammumaisillaan, niin että intiaanit ja
heidän uhrinsa olivat melkein puolipimeässä.
Maata myöten ryömien läheni Karhuntappaja takaapäin paalua. Molemman
vahdin katseet olivat päinvastaiseen suuntaan.
Tämä oli hyvin edullinen seikka Karhuntappajalle, joka yks' kaks'
leikkasi vangin jalkasiteet poikki. Tämä ei tosin voinut liikahtaa eikä
nähdä pelastajaansa, mutta ymmärsi heti, miten asianlaita oli.
Piiloutuen paalun ja vangin varjoon nousi Karhuntappaja pystyyn ja
leikkasi poikki kaikki siteet ja työnsi veitsen ystävänsä käteen.
Kului muutamia minuutteja, ennenkun veri alkoi virrata Nopsajalkaisen
hirven suonissa, mutta sitten hyökkäsivät molemmat metsänkulkijat
aimo hyppäyksessä vahtien kimppuun ja ennenkun nämät oivalsivat, mikä
oli tekeillä ja ennenkun he edes olivat ehtineet ääntä päästää olivat
metsästäjien veitset kahvaa myöten uponneet heidän rintaansa.
Hengettöminä luuhistuivat he maahan.
Molemmat ystävykset eivät vitkastelleet.
Laajalti kiertäen kiiruhtivat he nyt sille leirin kulmalle, missä
hevoset kävivät laitumella.
Pian olivat he vähällä vaivalla ottaneet kiini kaksi hevosta ja ajoivat
kohta sen jälkeen täyttä laukkaa ulos aavikolle päin.
Kun intiaanit seuraavana aamuna huomasivat, että vanki oli karannut, ja
löysivät molemmat kuolleet vahdit, nousi heidän kiukkunsa ylimmilleen.
Turhaan kokivat he kuluminkin väkirynnäköllä valloittaa kalliota tahi
kiivetä sen laelle.
Kotkansilmän johdolla puolustettiin sitä erinomaisen hyvin eikä
intiaaneille jäänyt muuta neuvoksi kuin nälällä pakoittaa puolustajia
antautumaan.
Päivän kuluessa hautasivat he suurilla juhlallisuuksilla päällikkönsä
ja varustautuivat kaikin tavoin viimeiseen päättävään taisteluun.
Aurinko oli jo laskenut kauvas länteen ja viipyi ainoastaan kuni iso,
punainen tulipallo taivaanrannalla, kun äkkiä valkoinen ratsujoukko
karahutti poikki aavikon.
Äänekäs hurraa-huuto kaikui kalliolta ja siihen vastattiin aavikolta.
Intiaanit kiiruhtivat hevostensa luo.
Liian myöhään!
Kuni äkäinen tuulispää, sellaista vauhtia tulivat ratsumiehet.
He iskivät maahan kaikki, jotka heidän tielleen joutuivat. Ainoastaan
muutamain intiaanein, jotka ehtivät hevostensa luo, onnistui päästä
yleisestä verilöylystä ja paeta korkean aavikko-heinän suojassa.
Useimmat kaatuivat miekan iskuista.
Auttajia oli kaksi eskadroonaa rakuunoita, jotka Fort Hawkinsin
komentaja Karhuntappajan pyynnöstä oli antanut hänen komennettavikseen,
ja he tekivät täten nopean lopun siouxien sotaretkestä ennenkun se
oikeastaan oli alkanutkaan.
Uudisasukkaat läksivät hyvällä suojasaatolla linnoitukseen, jonka
läheisyyteen he kaikki tyyni sittemmin asettuivat asumaan.
Karhuntappaja, Kotkansilmä ja Nopsajalkainen hirvi elävät vielä tänä
päivänä uudisasukasten kiitollisessa muistossa, ja joka kerta kun he
retkillään joutuvat Fort Hawkinsin läheisyyteen eivät he tietystikään
unhoita käydä vierailemassa ystäviensä luona, jotka — luonnollista
kyllä — aina ottavat heidät avosylin vastaan.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SIOUX-INTIAANIEN KYNSISSÄ ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
