The Project Gutenberg eBook of Karjalan kuningas
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Karjalan kuningas
4-näytöksinen huvinäytelmä
Author: Eino Leino
Release date: April 21, 2026 [eBook #78516]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Kust.Oy Kirja, 1917
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/78516
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARJALAN KUNINGAS ***
language: Finnish
KARJALAN KUNINGAS
4-näytöksinen runonäytelmä
Kirj.
EINO LEINO
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1917.
HENKILÖT:
LEMMES, Karjalan kuningas.
TURO, vanha tietäjä.
TARJA, hänen vaimonsa.
HELKA, heidän tyttärensä.
SORJO, sotapäällikkö.
AIRUT.
SUOMEN SULHOJA.
Tapahtuu vainajien karsikossa Aluenjärven rannalla.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
TURO (yksin):
Juuttuvat jumalten neuvot:
tahdot kahdet taistelevat
kansastani, heimostani,
valon ja pimeyden vallat.
Kansa orjana asuvi
alla miekan muukalaisen,
vaativi vapauttansa,
vaan ei tiedä, kuinka, konsa.
On enne ikuinen: eipä
kansan kohtalot kohoa,
ellei synny syytön sulho,
helmi heimoni kipujen,
uros juuresta jumalten,
Ukon poika, Äijön lapsi,
joka ottavi omaksi
kärsimykset kansan kaiken,
kantaa ne kavahtamatta,
tuopi syyttömän sydämen
uhriksi Ukon vihalle,
Ajatarten alttarille.
Ja on enne toinen enne:
maan ei valkene vapaus,
ellei nouse neiti nuori,
ylene vihanta virpi,
kaunis laaksoista Kalevan,
pyhäpäivä tuntureilta,
jok' ei suostu sulhasihin,
suostuvi Ukon pojalle,
astuvi suvisna yönä
aaltoihin Aluenjärven,
jouahtavi joutseneksi,
uinahtavi ulpukaksi.
Nuo on entehet.
Satutti
Sallimus salaperäinen:
pojan löysin lehtotieltä
vierellänsä vaimo valju,
iskemä Ukon vasaman,
kuollut lasta synnyttäissä,
lapsella Ukolta leima,
rinnassa salaman merkit.
Korjasin kotihin koidon,
riemu huusi rintaluista:
"Tästä kasvavi Kaleva!"
Poika suureksi sukesi,
miestyi muita miettivämpi,
virkoi muita viisahampi,
mutta myös murehtivampi;
tiesi tiedot, taisi taiat,
kaikk' oppi opettamatta
luonnon luottehet lujimmat,
maan, taivon, sydänten synnyt,
kuin ois jo elänyt ennen,
tuhat kerrat täällä käynyt,
näitä tähtiä tähynnyt,
nähnyt näitä ihmisiä.
Yht' ei tainnut hän: hymyillä,
yht' ei tiennyt: heimoansa,
Taattoa pihoilla pilven,
Maammoa povessa mannun.
Ei taida, tajua noita
tänä päivänä pätöisnä,
mainivi kotona meitä
taatoksensa, maammoksensa,
miettivi rypyssä otsin
elämänsä ongelmata.
Minäpä enemmän mietin,
tuota tutkin, tunnustelen,
milloin on hetkensä herätä,
tuokionsa julki tulla
Karjalan kuninkahaksi,
kaiken vallan vartiaksi.
Tuo on pulmani.
Satutti
Sallimus salaperäinen,
on tytär minulla nuori,
armas niinkuin aamunnousu,
jok' ei suostu sulhasihin,
suostuisi Ukon pojalle,
jos ei veljenä pitäisi,
sukulaisna suuteleisi.
Sanan jo ankaran sanonko,
jouahutan jousen tuiman,
julistan sukunsa suuren
yläisistä taivahista,
panen kansan kaitsijaksi,
vyötän kalvalla Kalevan
vihan tulta tuiskamahan,
vainon tulta valkkamahan?
Ja sanonko sanani toisen,
päästän toisen surmansolmun,
naitan hälle neien nuoren,
annan Helkani heleän
uhriksi Ukon pojalle,
alliksi Aluenjärven,
syötiksi uron sydämen,
sankar-lemmen leikkilöiksi?
Sydän on syöpä sankarien,
veri jättien vetävä,
kosken kuilua kovempi,
syksyn merta syöverimpi.
Toki lastani rakastan.
On kuin ois mulla salama
kummassakin kourassani,
pantu maailmanpaloksi
valkutanko valkeata?
Entä jos erehdyn? Entä
vielä ei jumalten juhla?
— Ken siellä?
TOINEN KOHTAUS.
Turo. Tarja.
TARJA:
Sinua etsin.
TURO:
Etkö tiedä entisestä:
ei sinulla siellä paikka,
missä on tietojen tohina.
TARJA:
Tiesin paikan.
TURO:
Siis pakene!
Aika on jumalten aika
tuta mun humusta tuulen
äänet Äijön, äänet Tuonen.
TARJA:
Ajankin totisen tiesin.
Tuosta tulleeni tajuat
asiassa ankarassa.
TURO:
Siispä se välehen virka,
välehemmin väisty täältä!
TARJA:
Sorjo on tuvassa tuolla,
tahtoisi Turon tavata.
TURO:
Voipi varrota. Oliko
tuo sun ankarin asias?
TARJA:
Myös on muuta mielessäni:
haastella halasin sulle
lajistamme, lapsistamme —
TURO:
Yksi on sinulla lapsi.
Tyttö tyhjä!
TARJA:
Sulla kaksi
kaunista imettämääni,
vaikk' ei varsin kantamaani —
TURO:
Mitä heistä?
TARJA:
Virkan heistä
sulle viimeisen sanani:
vaikka vienetkin minulta
mieronlehden, Lemmes-kullan,
et riistä emon tytärtä,
Helkoa heleähiusta.
TURO:
Vienet? Riistä? En tajua —
TARJA:
Sen varsin valehteletkin!
Tuota arvalta kyselet,
tuota tutkit yöt ja päivät,
hetkeä jumalten juhlan.
TURO:
Olen tietäjä Kalevan:
teen sen, täytän tehtävääni.
TARJA:
Murhan on sinulla mielet:
aiot uhrata omasi,
lainata utuisen lapsen
heimosi lunastimiksi,
Luojasi lepyttimiksi.
TURO:
Tuon jos tiennet, niin iloinnet
kunniasta korkeasta
olla maammo marras-immen,
kantaja pyhän kapehen.
TARJA:
Tuvat itken tulvillensa!
Enkä anna ainoaani,
työnnä Helka-tyttöäni
suuhun julmien jumalten.
TURO:
Vaimo, kieltäsi varaja
kuollehien karsikossa!
Pyhä on paikka.
TARJA:
Ei pyhempi
kuin tunne povessa tässä!
Kyllä tunnen kyllältäni,
tunnen ma Turon jumalat,
aallotkin Aluenjärven:
vesi raskas niinkuin rauta,
laine kuin sininen lyijy,
kantavi kävelijänsä
väylälle väkevän Tuonen,
tuossa syttyvi tuleksi,
leimahtavi liekkilöiksi,
suitsuaa suvisna yönä
kohti päivän korkeutta,
polttavi poroksi sielun,
sytevi sydämen nuoren,
tuhkan tuulehen ajavi,
varjon maille vainajien.
Niin meni emokin ennen —
TURO:
Oisit myöskin itse mennyt
ilman miestä, miehelätä,
Turon mahtavan tukea.
Tuota muista!
TARJA:
Tuota toivon
turvoa elin-ikäistä
myöskin Helka-tyttärelle:
Sorjo on tuvassa tuolla,
neittä naiseksi kosivi.
TURO:
Vaimo, sua varoitan: ällös
astu tiedon tietämättä
minun ja kuoleman välille!
Kerran sun pelastin. Totta,
toinen kerta kuolon kerta.
TARJA:
Menenkin Manalle ennen
kuin yksin kotihin yövyn
Turon hirmuisen tupahan,
pirttihin pimeän miehen,
lapsetonna, lemmetönnä
niinkuin kankahan karahka!
Tunnen ma, Turo, sinutkin,
sinun synkän miehuutesi:
koska et kohonnut itse
Karjalan kuninkahaksi —
TURO (hirvittävällä äänellä):
Vaiti, vaimo! —
(Pitkä vaitiolo.)
Et älyä
mieltä miehen suuritiedon,
vaikk' ei vertaisen jumalten.
On tosi, uneksin joskus
tulla heimoni tuleksi,
hiileksi Kalevan kansan,
kaipuuksi pyhän vapauden.
Lien liekki salainen ollut,
vaan en leimaus Ylimmän:
ollut en kuningasverta.
Puuttui uskoa minulta,
uskon kanssa uskallusta,
varmuutta valon ikuisen.
Siks älä imehdi, vaimo,
jos ma toivon toisahalta
uskojata tuon uneni,
tekijätä tuon tekoni.
TARJA:
Toivot Lemmeksen tekevän?
TURO:
Toivon suuria hänestä,
miehestä mitattomasta. —
Uskonet Ukon pojaksi?
TARJA:
Uskon oudon saalahaksi.
Pitänyt omana olen,
sylissäni sylkytellyt,
lähelläni lämmitellyt,
painanut liki povea;
lie ollut viluinen parmas,
kun ei tuntenut tutuksi,
ei kuin äidin ääni soinut,
kun ei vastahan hymynnyt,
kohti katsoi silmin suurin,
ilmehin ikikysyvin,
kasvoi kylmänä minulle,
miestyi umpimielisenä.
TURO:
Merkki tietäjän tulevan!
Se on poika Päivän poika,
kaiken Karjalan kuningas.
TARJA:
Lemmes maan kuninkahaksi?
TURO:
Tuota oudoksut? Oleta:
isänsä kuningas oisi,
mistä löytäisit urohon
uljahamman, mistä miehen
varreltansa valtiaamman,
rungoltansa ruhtinaamman,
pää kuin tunturin petäjän,
katse kuin kuningaskotkan?
TARJA:
En puhu pojan näöstä,
haastan halvasta suvusta
löytölapsen, tien tekemän,
mieronlehdon liekuttaman.
TURO:
Puhut juuresta jumalten,
kannasta Kalevan kuulun!
Enkö virkkanut visusti,
kun hänet kotihin kannoin,
syntyänsä synnitöntä,
alkua Ukon-alaista
itse ilman valkeasta,
vaajasta sinisen sähkön?
Enkö näyttänyt sinulle
rinnastansa rohkeasta
tulen syntymäsijoja,
kirjoja jumal-kipinän?
TARJA:
Liet visusti virkkanutkin,
oikeinpa osoittanutkin!
TURO:
Vaimo, miks epäilet? Etkö
kuule kuusien puhuvan,
Haamutarten haastelevan:
"Kauan on Kaleva kuollut,
maannut maassa Ukrin mahti,
virunut Vipunen yössä,
ammoin lähti Väinämöinen,
heitti heimonsa omansa
orjaksi isäinsä maalle,
polut orjan polkemahan,
orjan kaunat kantamahan,
vierasta kumartamahan,
käskijätä kärsimähän;
kansa vaativi vapautta,
ken kansan vapahtajaksi?"
TARJA:
Puhuvat, huhuelevat
rinnassani toiset äänet,
äänet ehtoisan elämän. —
Sorjokin on mies sorea!
TURO:
Sorjo on sotien miesi,
vaan ei hengen valtakunnan. —
Mutta tuossa hän tulevi.
TARJA:
Sorjo?
TURO:
Ei, vaan mun iloni.
toivoni toteuttaja:
Lemmes, Karjalan kuningas!
TARJA:
Otsalla pimeä pilvi.
TURO:
Se on sankarin ajatus,
suurien tekojen terhen.
Tuollaisna sinut ma tunnen,
tuollaisna sua rakastan!
TARJA:
Miellyttäis hän myös minua,
toki on hän toisen lapsi,
lehtotieltä löytämäsi,
korpitieltä koppomasi.
Tee, mitä halajat hälle:
mull' on yksi Helka heljä.
KOLMAS KOHTAUS.
Turo. Tarja. Lemmes.
TURO:
Terve, Lemmes lempimäni!
Miksi metsiä kävelet?
Mietitkö elon syvyyttä
vaiko kuolon korkeutta?
LEMMES:
Terve teille vanhempani!
Tuumin kohtalon kovuutta.
kataluutta kaiken mietin,
julmuutta jumalten tahdon,
pitkän niinkuin pilven puukko.
TURO:
Putosiko päälakehen?
LEMMES:
Puhkaisi poven minulta,
halkaisi sydämen synkän
tulikirves taivahasta,
tappara verenpunainen;
en nyt tiedä, minne mennen.
kunne, koito, kulkenenkin
tulen tuimissa vihoissa,
rienoissa palavan rinnan.
TURO:
Ohoh urosta onnetonta!
Paljo on hyytä pohjolassa,
veressä viluisen kansan;
kourin huurretta kokoa,
jäähyttele jäällä tuolla
tuskasi tulipaloa:
karkenetpa karskimmaksi.
TARJA:
Lienet karski liiatenkin.
Ei ole sydäntä sulla.
Moitit kohtalon kovuutta,
lietkö itse lempeämpi
lemmelle oman isosi,
äänelle oman emosi?
LEMMES:
Ällös, äitini vihastu!
En minä sinua moiti
enkä laita laatijaani,
itse moitin itseäni,
inhoan sieluni sisintä,
kun on musta niinkuin muuri,
kun on paksu niinkuin paasi,
kun sakea niinkuin sappi:
oisi miekka nyt minulla,
tekisin tihua työtä!
TURO:
Saat vielä hyvänkin miekan
sankar-töitä tehdäksesi. —
Vaan mikä mielesi sapetti?
LEMMES:
Lie jo ollut alkuansa. —
Oi isoni, oi emoni,
voip' on valtavanhempani!
Ette tunne tuskiani,
ääntä kiusatun älyä!
Uskotte minut jaloksi,
urhoksi viattomaksi,
sankariksi syyttömäksi,
joka mietin miesten töitä,
ääntä kuuntelen isien,
suvun sorretun säveltä.
Väinämön vapauden virttä,
kunnahista kuuluvata,
karsikoista kaikuvata,
vesistä vihisevätä,
lainehilta laulavata,
koskista kohisevata,
vuorilta jylisevätä,
tuota ääntä hallan heimon,
tahtoa talvisen sukuni
itsekin isäntä olla
kerran aatransa alalla,
käydä kerran pystypäänä,
mielellä vapahan miehen
oman pellon pientareita,
oman pihlajan pihoja.
TURO:
Niin on aivoni ajatus.
LEMMES:
Oi isoni, oi emoni,
voip' on valtavanhempani!
Kuulen kumpujen sävelet,
tahdot kuolleiden tajuan,
myös ehdot elävienkin,
kutsumuksen kuolon-tyynen,
vaatimuksen vuoren-vankan.
Toki kuulen toiset äänet
pohjasta oman poveni,
kovat kuin kohtalo kirotun,
julmat kuin jumalten loihtu,
tylyt kuin Salliman salamat,
joit' ei karta kuolevainen.
TARJA:
Lemmes-kulta, kuopus-kulta!
Tuskinhan sinua tunnen.
Hirmun on hiilut silmissäsi,
surman suitsut päälaella —
LEMMES:
Oi isoni, oi emoni!
En nyt liene entisenne,
Lemmes-kulta lempimänne,
kuopus-kulta vaalimanne;
tuli on tullut, liekki lyönyt,
kulo kulkenut väkevä,
kimmonnut kiro kivinen,
paha paatinen pudonnut
verehen vikojen miehen,
mielehen tihuntekijän!
TURO:
Nuo niitä puhuvat sulle
äänet pohjasta povesi?
LEMMES:
Tuskin uskallan sanoa
tuota itse itselleni,
haastaa sieluni halua,
paahdetta poveni pätsin,
kun on tautini tavaton,
kipu ennen kuulumaton,
virhi muille virkkamaton,
syy synkkä, selittämätön,
häpeä hävittämätön,
sydänherja heltimätön,
rinnan rutsa riipimätön,
nimetön, sanaton saasta:
haastaisinko huonehessa,
huone päälleni putoisi,
luonnon suuressa salissa,
luonto kaikki kauhistuisi,
alla kasvon Kaikkivallan,
kääntyisi Jumalan kasvot
päältä pään polonalaisen,
kiireeltä kirojen miehen!
TURO:
Niinpä haasta kuollehille,
kummun heimolle helise
synkeä sydänsatusi!
Saanet sääliä Manalta,
armahdusta nurmen alta.
NELJÄS KOHTAUS.
LEMMES (yksin):
Lemmin, herja, heimoani,
hellin Helka-siskoani,
rakastan emoni lasta
liekillä rikollisella,
kipinällä kielletyllä!
Etkö jo jyrähdä taivas,
järkähdä ikuinen manner?
Mitä varrot vielä, Tuoni?
Turmanko tuleentumusta,
tähkäpäänkö täyttymystä,
viljan herjan heilimistä,
Häijyn siemenen satoa?
Turhaan sa odotat tuota;
ennen kaadun kalvan teille,
miesten miekkojen terihin,
kuin, kurja, kotihin jäänen
tämän myrkyn keitäntähän,
kyyn tämän kähisentähän,
Syöjätärten syljentähän,
surmaksi oman sukuni,
Helka-lapsen liiatenkin!
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Lemmes. Sorjo.
SORJO:
Terve! Terveiset sinulle
sulhoilta väkevän Suomen.
LEMMES:
Mitä uutta!
SORJO:
Uskomaton
into maassa on virinnyt,
kansassa kohu vapauden.
Kohta on korpi valmihina:
kansa kaikki on aseissa!
LEMMES:
Aseissa sanan ja taian?
SORJO:
Ei, vaan surman ja teräksen!
Vireess' on Kalevan jousi,
kalpa huotrasta vedetty,
veitsi kostohon koholla,
torvet on torahtamassa,
valkeat välähtämässä,
arpakirjat kiertämässä,
keräjät keräytymässä.
Tulleet on tuhantisina
Lapin lapset, Pohjan poiat,
Suu-Pohjan väkevät sulhot,
Kainuun sankarit totiset,
Savon sukkelat urohot,
jäämit jäykät, jäkkä-niskat,
Karjalan verevät veiot,
Turun miehet turpeammat.
Kaikki on kansa valmihina
Iijoelta Imatran suille,
Pällinkorvalta Kolille,
Lapinmaasta Laatokkahan,
ei puutu mitänä muuta,
puuttuu yhtä kansan päätä,
kansansa kokoajata,
kansan soihdun kantajata,
joka kaikille näkyisi,
yltäisi ylitse muiden
päästä päähän Suomensaaren,
poikki myös Viron vesien.
Kaipaa joukot johtajaansa!
LEMMES:
Eikö muuta?
SORJO:
Tuon tajuan
sanan synkän, armottoman:
tuo on kansamme kirous!
Nyt jo riitojen ritinä
käy pitkin Kalevan maata
kuin kyy kulossa taikka
sisilisko louhikossa;
kukaan tahdo ei totella,
kaikki olla käskijöinä.
LEMMES:
Siis miks et sinäkin käske?
SORJO:
Olen päämies ma sukuni,
vaan en pää Kalevan kansan!
Ei kuulla minuista miestä
kansan parhaiden parissa.
LEMMES:
Kuitenkin tapella taidat?
SORJO:
Isken niinkuin ilman kokko!
Toki uskon, kohtapuolin
painavi minun sanani
ehkä rahtuista enemmän
vaa'assa vakavan hetken.
LEMMES:
Niinkö?
SORJO:
Saatan sen sanoa:
aukeni tuvassa tuolla
äsken taivahat minulle,
auvo taivon akkunasta,
onni ilmojen ovesta.
Lemmes! Ma rakastan —
LEMMES:
Niinkö?
SORJO:
Rakastan rajattomasti,
hellin Helka-siskoasi —
LEMMES:
Niinkö?
SORJO:
Hämmästyt! Nimeän
sulle seikat kuin ovatkin:
kihlasin tuvassa tuolla
äsken kaunoisen kapehen.
LEMMES:
Ja Helka?
SORJO:
Punehtui ensin
niinkuin puola kankahalla,
sitten kalpeni —
LEMMES:
Jumalat!
SORJO:
Ne on neien miel'aloja!
Niin sen äitinsä selitti.
LEMMES:
Eikö hän virkkanut mitänä?
SORJO:
Ei! Emo puheli. Taatto —
LEMMES:
Turo?
SORJO:
Katsoi tutkivasti,
alta kulmien kyräili.
Tarkoituksensa tajusin.
Turot on sukua suurta:
tasattava taistelulla
tuo on arvojen erotus,
voitettava voittelolla
kukka kuulujen kylien.
LEMMES:
Siksi tahdot nyt tapella?
SORJO:
Varron niinkuin vartiota
huomenen hyvin tulevan. —
Lemmes! Lemmitkö sinäkin?
LEMMES:
Minä? — Mistä mielehesi
aatos järjetön jysähti?
SORJO:
Puhun ilman aikojani,
kun on paisuva poveni.
Jospa jo saisimme sotia!
LEMMES:
Kaatumista et kavahda?
SORJO:
Sorja on soturin kuolo!
Se on kukka kuolon kukka
kuin lempi elämän kukka:
puhkee sankarin povesta
punaruusut kankahalle,
kertoo kerkeän tarinan
kesä-yöstä pohjolassa,
armaan nuoruuden ajasta,
ijästä inehmonlapsen.
LEMMES:
Olet miesi onnellinen.
SORJO:
Onnitelloskin minua,
kättele kädellä veljen
sukuhun isäsi suuren,
ylimmäksi ystäväksi,
langoksesi laatuisaksi.
LEMMES:
Olkoon onneksi.
TOINEN KOHTAUS.
Lemmes. Helka.
LEMMES:
Haetko
Sorjoa?
HELKA:
Sinua etsin,
Lemmes, viljonveljyeni.
Lienkö saapunut pahasti?
LEMMES:
Pahoin teit, pahemmin tehnet,
jos palajat.
HELKA:
Turha tytti!
Taaskin mursin miel'alasi.
LEMMES:
Liet sen muinen murtanunna. —
Sorjoko sinut lähetti?
HELKA:
Taaskin Sorjo! — Miks minulle
miestä mainitset alati,
jota tuskin tunnen?
LEMMES:
Tullet
vasta tuntemaan paremmin,
kun maannet majassa Sorjon,
Sorjon vierellä venynet!
HELKA:
Olet tuhma!
LEMMES:
Siks sinulle
toistelen nimeä tuota,
kun olet Sorjon kihlaneito,
Sorjon kaupattu kananen!
Sorjon on kullat kulmillasi,
Sorjon käädyt kaulallasi,
Sorjon sormukset käsissä,
Sorjon päärlyt päälaella,
kaikki on Sorjoa sinussa,
Sorjon mointa morsianta.
HELKA:
Äiti mun koristi äsken,
vaikka vasten tahtoani,
miehen vierahan koruilla,
urhon oudon antimilla.
LEMMES:
Äiti kauppasi kanasen,
isä katsoi kaupan päältä.
Se oli siskosta tarina!
HELKA:
Lemmes, viljonveljyeni,
sääli, säästä jo minua
kielen kitkerän sanalta,
mielen pienen pistoksilta!
Näethän, sattuvat sanasi,
vettyvät minulta silmät —
LEMMES:
Sisko, anna anteheksi!
Veli on sinulla synkkä.
Pidä houkan haastelona,
mielipuolisen puheina!
HELKA:
Veli on minulla armas
niinkuin auringon hymyily,
vaikka peittyykin välistä
varjoihin pimeän pilven.
Mikä mielesi pahoitti?
LEMMES:
Synkkenin sinusta kuullen
kumman Sorjolta sanoman.
HELKA:
Taaskin Sorjo! — Etkö soisi
minun miehelle menevän?
LEMMES:
Lie sun pakko. — Mut parempi
ois sun olla syntymättä,
kasvamatta, kukkimatta,
kauniiksi koristumatta,
ettet kiehtoisi veriä,
miehen mieltä vietteleisi
siinnolla sinisen silmän,
puunnolla punaisen huulen,
ihon valkean ilolla,
varren nuoren notkunnalla!
HELKA:
Lemmes! — Kun puhelet, veikko
sukkamieleksi sinua
voisi luulla —
LEMMES:
Niin olenkin!
HELKA:
Sukkamieli siskostasi!
LEMMES:
Mustasukkainen sinusta
joka kankahan kukalle,
kauneudestasi kateinen
joka rannan ruohikolle,
itara ihanastani
joka lahden lainehelle,
saita siitä, jot' en saanut,
koko maailman menolle!
— Niin olenkin!
HELKA:
Oudot mulle
on sanani —
LEMMES:
Toivon, eivät
tuttavammiksi tulisi.
Tuska on minulla, tuska —
HELKA:
Miksi tuska?
LEMMES:
Kun jumalat
julmat kielsivät minulta,
minkä suovat köyhimmälle,
köyhimmälle, kurjimmalle:
lemmen ylpeän, iloisen,
onnen armaansa omata,
riemun nähdä rinnallansa
ystävän ylimmän riemu!
HELKA:
Saanet kaikkikin kokea,
kun rakastut —
LEMMES:
Rakastut! Onko
mulla vaalia vapaata?
Olen orja lemmen orja,
vanki tuntehen tulisen,
jok' ei sammu eikä tummu
ennen kuin tuvilla Tuonen.
HELKA:
Nyt alan minäkin olla
mustasukkainen sinusta.
Ken on vienyt veljen multa?
LEMMES:
Kenpä siskoni kadotti?
HELKA:
Olenhan omasi yhä.
LEMMES:
Sorjon morsian olethan,
aiothan aviohonsa.
HELKA:
Aion — enkä aio.
LEMMES:
Kuinka?
HELKA:
Annoin vain asian mennä,
kun oli pitkälti pitoihin,
kauan häihin, karkeloihin.
LEMMES:
Mennä nuoren nuoruutesi?
HELKA:
Kuitenkin lakastun, kukka,
kesälehti, kellastunen,
surkastun, suvinen heinä.
Voin sen heittääkin samalla.
LEMMES:
Miehelle, jota et lemmi?
HELKA:
Lemmin tai en lemmi, tiedät,
Turon on talossa tahto.
LEMMES:
Mutta tahtosi omasi?
Mitä itse mielit, sisko?
HELKA:
Ja sinä mitäpä mielit?
LEMMES:
Jos oisi minulla valta
kuin on mieli —
HELKA:
Miks et jatka?
Soisi et Sorjolle minua?
LEMMES:
En.
HELKA:
Ja miks et?
LEMMES:
Kun minulle
sitten jäisi vain suruni,
sydän-yöni yksinäinen,
yöhön autiot salamat
vain kivun, kateuden, tuskan.
HELKA:
Jäähän lempesi sinulle,
kassapääsi katsomasi.
LEMMES:
Ei.
HELKA:
Silti sanelit äsken —?
LEMMES:
Helka! Miks kyselet?
HELKA:
Sulla
eikö ystävää ylintä?
LEMMES:
Ei kuin yksi: Helka-sisko.
Sinua, raukka, mä rakastan,
sinua, kurja, mä kujerran,
sinua, herja, mä helisen —
HELKA:
Olet myös armahin minulle
tämän ilman kannen alla!
LEMMES:
Ah, sanat suloiset! Jospa
saisin kuunnella ijäti
niiden sointujen soreutta,
kajahuksen kauneutta
ilman tuskan tuntematta,
tunnon vaivan vääntämättä!
HELKA:
Lie ei väärin, jos pitänen
verevästä veljestäni,
minä sinusta, sinä minusta,
kumpikin ylitse muiden.
LEMMES:
On lupa sinulla siihen.
HELKA:
Ei sinulla?
LEMMES:
Ei minulla.
HELKA:
Tuota en tajua. — Eikö
lupa lempiä sinulla
sisartasi sirkeätä?
LEMMES:
Ei.
HELKA:
Mik' ihme, kun minusta
se juur' on luvallisinta!
LEMMES:
Entä jos lempisin sinua
lemmellä luvattomalla?
Entä jos hehkuisin sinulle
hehkulla rikollisella?
Entä jos oisitkin minulle
enemmän kuin maa ja taivas?
HELKA:
Sulkisin sinut sylihin,
oisin yhtä onnellinen!
(Syleilevät.)
LEMMES:
Helka!
HELKA:
Lemmes! Sua rakastan —
LEMMES:
Leimua Jumalan taivas!
HELKA:
Suulle suutelen sinua
veljenäni, sulhonani,
minä mun paremmin mielit.
LEMMES:
Kuolkamme!
HELKA:
Kerallas kuolen.
LEMMES:
Siis olen rakas sinulle?
HELKA:
Olit jo minulle armas
ammoin läsnä leikkiessä,
ajan ainoa huvitus
veljenäni vieriessä;
lienet kahta kallihimpi
mulle surman sulhosena,
mielen ainoa ajatus
kumppanina kuolemassa.
— Sorjo!
LEMMES:
Pois! Pakenen häntä
vaikka Hiiden hinkalohon.
HELKA:
Hän on jo havainnut meidät.
KOLMAS KOHTAUS.
Lemmes. Helka. Sorjo.
SORJO:
Morsioni, mielittyni!
Täältähän sinut tapasin,
tuolta ma tuvasta etsin.
HELKA:
Tupa tuntui ahtahalta.
Löysin veljeni verevän,
haastoin hälle huoliani.
SORJO:
Huolia kesäisen kiurun,
peipposen pesäsuruja?
Niitäpä minäkin mietin,
vaikk' on mieleni iloinen,
noita huolia elämän,
edessäni aukeavan:
noita aamun autereita
miehen pellolle menevän,
noita illan terheniä
miehen metsältä tulevan,
kerran keskipäiviäkin
urhon lounaalla lepäävän,
joll' on tuttava tuvassa,
nainen kaunis kainalossa,
leipoja makean leivän,
paitakankahan panija,
takkahan tulen tekijä,
kyljen kylmän lämmittäjä —
LEMMES:
Ei, tätä en enempi kestä. —
Kirous ja kuolema!
NELJÄS KOHTAUS.
Helka. Sorjo.
SORJO:
Kuhunka
hän pakeni. Miks? Minua?
HELKA:
Taikka sun sanojas.
SORJO:
Niinkö?
Lausunut jotakin lienen
häijyä, sopimatonta?
HELKA:
Liiankin somat hänelle
saattoivat sanasi olla.
Tuosta tuska!
SORJO:
En tajunnut.
Mies olen miekkoinen, sanelen,
mitä sylki suuhun tuopi,
muun ma maailman unohdan,
ystävätkin yksinäiset.
Lemmes raukka! Et rakasta —
HELKA:
Tuot' ei tiedä tarkallehen.
SORJO:
Eikö? Oot jotakin kuullut?
HELKA:
Arvelen —
SORJO:
Ajattelepas!
Jos me häitä hankkisimme
ajoin yksin —
HELKA:
Ystäväni!
SORJO:
Sep' oisi somoa vasta!
Sisar on minulla nuori,
niinkuin luotu Lemmekselle,
heille kaasoksi rupean,
puhelen sulalla suulla,
saamme häät saman-ikuiset,
ilot yhden-aikahiset.
HELKA:
Jo lopeta! Luulen, että
naitat jo inehmot kaikki.
SORJO:
Turha tuota ihmetellä!
Onneni oman halaisin
koko maailman omaksi.
Niitä häitä tanhutahan!
Kutsutahan vierahiksi
viidet, kuudet kihlakunnat,
sovitahan soittajiksi
kaiken Karjalan parahat,
pannaan pöydät notkumahan,
pirtin palkit painumahan,
ikkunat iloitsemahan —
(Torventoitotuksia.)
VIIDES KOHTAUS.
Helka. Sorjo. Turo.
TURO:
Aika on iloita vasta,
kun on voitto voitettuna,
häistä haastella häpeä,
kun ei lyöty vainolainen!
Sota on noussut Suomenmaassa,
syttynyt synkissä saloissa,
kylät laajalti palavat
partailla tuhanten vetten,
vainoliekit loimottavat
Laatokan lahenperiltä,
sotapurret soutelevat
ympäri Suvannon saaren.
Vihollinen Viipuria
mieli polttaa jo poroksi,
tuhkana Turun on linna,
rantalinnat raunioina,
hävitetty Hämehen linna,
Savonlinna saarrettuna,
linna Oulun jo otettu,
kaapattu Kajaanin linna,
viety meiltä Vienan linna,
lyöty meiltä Lieksan linna —
SORJO:
Siis lie nyt minulla lähtö!
Riennän kansani rivihin
kera kansan kaatumahan,
taikka taiston voittamahan,
voitosta palajamahan
mahtajana maan ihanan
sulhona vapahan Suomen.
HELKA:
Mene Luojasi luvalla,
Kaikkivallan vaatimalla —
terveenä takaisin tullos!
(Torventoitotuksia.)
KUUDES KOHTAUS.
Helka. Sorjo. Turo. Tarja.
TARJA:
Mikä on meteli maassa?
Soi torvet saloilta, kalvat
kalskuvat petäjiköstä,
puuntavat ylitse puiden
merkkiliekit kukkuloilta —
(Torventoitotuksia.)
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Edelliset. Airut.
AIRUT:
Jo tulevat Suomen sulhot,
kaiken Karjalan urohot,
saapuvat sataisin säilin,
kypärin kymmenintuhansin,
tahtovat Turon tavata,
tunnuksen häneltä saada.
TURO (haltioituen):
Nyt on Suomen suurin hetki!
Tätä ne vartoivat isätkin
kirvesvartta vuollessansa,
tätä ne tähysi äidit
väätessänsä värttinätä,
meidän lasna lattialla
eessä polven pyöriessä,
huuruten hutun hyväisen,
sattuen sanan ja tarun;
tätä liesi liekkaeli,
pärevalkea puheli,
puhteina pimenevinä,
hämärien hämmetessä,
tuvan uksen tummuessa,
talvipäivän sammuessa,
kuuhuen tupahan tullen,
kuusten katsoissa sisähän,
kinoksien kimmeltäissä,
otavan ojentuessa
yllä yöllisen lakeuden,
päällä maan, joen ja järven;
tätä se kohisi korpi
nuotiolla nukkuessa,
tätä lauloi kuusen latvat,
jonk' oli juurella asunto,
tätä kukka kuiskaeli,
heinä himmeä helisi,
itkivät ihanat nurmet,
karsikot talon takana,
valkamat venosinensa,
tämän hetken heijastusta,
tämän koston kangastusta,
tämän tuomion tuloa,
tämän torven toitotusta.
(Torventoitotuksia.)
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Edelliset. Suomen sulhot.
TURO:
Tää oli ensi aatoksemme,
minkä taattomme opetti,
tää oli ensi tuntehemme,
minkä äitimme imetti,
tää oli suvulta muisto,
koska vierimme kotoa,
tämä helmi heimoltamme
tullen outojen oville;
pient' oli, ahdasta elämä,
oli aava aatos meillä,
ei ollut leveä leipä,
oli laaja tunnuslause
kerran koitosta kevähän,
voitosta vapauden aamun
näillä raukoilla rajoilla,
niemillä nimettömillä,
näillä nälkähalmehilla,
hallan syntymäsijoilla.
Tätä ne tarkoitti tekomme
kotapuita kaatessamme,
tätä ne uskoivat unemme
maailmalla maatessamme,
tää oli sydänten soihtu
sydämien syttyessä,
tämä aivojen ajatus
sulhon suuta antaessa,
tämä mieli morsiamen
kangaspuita kaiuttaissa,
tämä taaton, maammon tahto
perhettä perustaessa,
että säilyisi säkene,
pysyisi pyhänä maassa,
mahti vanhan Väinämöisen,
kantele vapahan kansan,
kieli kirkas kuin kipinä,
sulo, soipa Suomen kieli,
mieli kuin meri avara,
syvä, suuri Suomen mieli,
viisaus ijänikuinen,
pyhä tieto taivahisten,
hurskaus, jumalten huntu,
tapa vanha vanhempien,
muisto menneistä ajoista,
usko uusien tulosta,
vakaumus suvusta Suomen,
Suomen suuresta kesästä,
kerran kukkivan kukasta
armaassa isien maassa.
(Yleinen liikutus. Torventoitotuksia.)
Tää oli pyyteemme parahin
parahinta pyytessämme,
tämä toivo kansakunnan,
kun se kauneinta halasi,
kun hehkui heleintänsä
henki pohjolan rämeillä,
kun pyrki pyhimpähänsä
näillä ilmoilla inehmo.
Tätä painoi aatrankynsi
pohjolan kivimäkehen,
tätä lempi leimahteli
Suomen suurien urosten,
tämän eestä ne elivät
miehet miekan, laulun, tiedon,
tämän eestä ne kävivät
kärsimähän, kuolemahan.
Tämä on ollut oppahana
kansan poljetun polulla,
tämä heimon hengen tähti
sorron, vainon vuossatoina,
kun ei kukko kiekahtanut
piirissä pitäjän viiden,
ei soinut inehmon ääni
penin kuuden kuulumilla,
kiekui vain punainen kukko,
kaikui pakkasen pakinat
korvessa kohisevassa,
raunioilla rakkahilla.
Tämä tuomio tuleva,
tämä päivä kansan koston
kauan on salassa piillyt,
yössä Salliman ylennyt,
ajan kohdussa asunut,
siinnyt luona Luojan suuren,
luottanut lunastajaansa,
vartonut vapahtajaansa,
jyskänyt julistajaansa,
pärskähellyt päästäjäänsä,
niinpä tuomari tulikin,
niinpä koitti koston päivä.
(Torventoitotuksia.)
YHDEKSÄS KOHTAUS.
Edelliset. Lemmes, mykkänä.
TURO:
Ellei nyt sukuni suurru,
ellei rohkene rotuni,
ellei nouse nyt elävät,
kuollehetkin kunnahista,
pellosta peri-isännät,
mahtajat raosta mannun
sorrumme soraläjäksi,
murrumme mutaperäksi;
jätämme tarinan yksin
yöhön aikojen etäisten,
heimosta perillä Pohjan,
Suomen muinaisen suvusta,
jok' ei nähnyt aurinkoa,
näki unta auringosta,
kuullut kutsua elämän,
kuuli kutsut kuolon kellon,
arvannut ajan menoa,
arvasi ijät ikuiset,
joka lauloi Väinön laulut,
itkut Inkerin hyrisi,
vieritti Virosta virret,
toiset kantoi Karjalasta,
Lapin laajoilta periltä,
Turjan mailta tuulisilta,
Kuurin mailta kukkivilta,
Liivin mailta mahtavilta;
toi toiset etempätäkin,
etelämmän aamun alta,
pyhän virran pyörtehiltä,
seitsenhaaraisen seliltä,
autuaammilta ahoilta,
juurelta Jumalan tammen,
missä toisin touko kasvoi,
toisin ihmiset iloitsi,
paistoi palmut päivälatvat,
astui auvoisat olennot
oman onnensa unessa,
uskossa ikuisen rauhan;
yht' ei virttä vierittänyt:
virttä voittoisan vapauden.
SUOMEN SULHOT:
Virsi voittoisan vapauden!
Se on tunnus Suomen heimon.
(Torventoitotuksia. Menevät.)
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
LEMMES (yksin):
Josp' oisi minulla mieli
kuin on muilla, mennyt oisin,
lähtenyt soitellen sotahan
niinkuin läksi Suomen sulhot!
Mutta on minulla mieli
niinkuin laine umpilammen,
rinta rimmen pohjattoman,
saastaisen, salaperäisen,
missä sammakot kutevat,
virvaliekit loimottavat,
paunit himmeät palavat
syksy-öinä hiljaisina.
Kamala kotihin jäädä,
kamalampi lähteäni,
miesten syöjille sijoille,
hurmehuuru-tanterille,
sueta sudeksi mieron,
ulvoa keralla sutten,
nähdä näillä silmilläni
ihmisten verenvikoja,
kuulla näillä korvillani
syyt synkät inehmonlasten,
näillä kourilla kokea
osat kurjat kuolevaisten.
En ole pedoksi pantu,
luotu korven kontioksi,
rintoja repelemähän,
kurkkuja kuristamahan,
kauhistun tuhontekoja,
surman suitsevan aloja,
kuntoa kunnian verisen,
mainetta makean murhan.
Olen luotu lempimähän,
lempimähän, laulamahan,
iltani iloitsemahan,
aamut kättä antamahan.
Enkä silti itseäni
saata raukaksi sanoa,
pelkuriksi pehmeäksi.
Uskallan merelle mennä,
myrskyn kanssa kamppaella,
milloin muut venehet kaikki
katoavat valkamiinsa.
Tohdin mennä myös metsälle,
karhun kanssa painisille,
hirven kanssa hiihtosille,
kohota pesälle kotkan.
Pelastin hädästä hengen
kerran Helka-siskonikin,
liekeistä tulen tuhoisan,
savusta palavan saunan.
Ole en pelkuri! Varaja,
en ma vaaroja omia,
oman säiky surman suuta,
säikyn verta syyttömien,
verta veljien varajan,
yhteisen Isän yröjen,
Taaton lasten taivahisen.
Veljeni vihollinenko,
maani syöjä syytön oisko?
Tuskin tohdin tuon sanoa,
silti aattelen alati
saloja samotessani,
puhelen Jumalan puille:
helppo on tapella heidän,
joill' on yksi joukon tahto,
yksi vaino vastapuoli,
yksi puoli puollettava,
maa yksi pelastettava,
hätä yksi häädettävä.
Toista on minun tapella,
jonk' on puolta puolet kaikki,
jonk' on mieltä mielet kaikki,
maata maailma avara,
heimot kaikki heimoani,
kansat kaikki kansoani,
veljiä verensiteiden
kaikki luodut luomakunnan.
Iskisinkö iskun tuiman,
isku itseeni osuisi,
nuolen vinhan viuhuttaisin,
syöksyisi sydämeheni,
raiuttaisin raudan synkän,
surmaisin oman sukuni.
Silti maatani rakastan.
Lemmin näitä lehtoloita,
näiden ilmojen iloa,
ilman alla ihmisiä,
kaikua kotoisen kielen,
askareita autuaita
näiden peltojen perillä.
Ole en petturi! Petänkö
silloin ma isien maata,
kun kuulen poveni ääntä,
sydämen syvintä kieltä,
joka vaieten puhuvi,
kuiskivi sävelin kummin:
"Voip' on miestä mieletöntä!
Synnyit synkkähän sukuhun,
maahan julmien jumalten,
aikakauden armottoman,
miss' on vain vihalla valta,
oikeus odassa miekan,
kansan tahto tapparassa,
vapaus veljien veressä;
sun on valtas lemmen valta,
otasi oikeus ijäinen,
tahtosi Jumalan tahto,
vaikeus vapautesi."
Toki kuulen toiset äänet
äänet armahat, etäiset
syvemmältäpä sitäkin,
sieluni sisimmän soiton:
"Olen ennen ma elänyt
mailla päivän paistamilla,
olen jällehen elävä
Kuu-tuojan kumottamilla,
on tuleva aika toinen,
aika armaamman elämän,
tarkemman jumal-tajunnan,
omantunnon oikeamman,
miss' on myös minulla paikka
kuhun pääni kallistanen,
pälvi pieni vihreätä,
nuorta nurmea palanen,
viita maata matkalaisen,
lehto Lemmeksen levätä."
TOINEN KOHTAUS.
Lemmes. Tarja.
TARJA:
Mitä itket, kullan-kuopus?
LEMMES:
Tuota itken, kurja kuopus,
kun en, kehno, tietä löydä
tästä sankasta salosta,
Salliman ryteiköstä,
kohtaloni korpisuosta,
eksyksistä tään elämän.
Ja tuota enemmän itken,
kun en pääse kulkemahan
miesten miekkojen uria,
tietä täyden päiväntähden
näiltä aavoilta aloilta,
louhilta loputtomilta,
surun suurilta nevoilta,
rämehiltä räntäisiltä,
murehien murroksilta,
ajatusten ahdingoilta,
rinnan rimmiltä syviltä,
rahkoilta upottavilta.
TARJA:
Tunnen tuskasi poloisen.
Rakastat emosi lasta,
hellit Helka-siskoasi
lemmellä luvattomalla,
sydämellä syyllisellä.
LEMMES:
Tuo oli muinen murhe ainut,
tuskan alinomainen,
kironi kivistelevä,
sydänherja syyttelevä!
On nyt tullut toinen tuska,
vaiva entistä isompi,
ailut niinkuin maa avara,
tauti laaja niinkuin taivas:
rakastan vihollistani,
hellin heimon vainolaista
lemmellä luvattomalla,
sydämellä syyllisellä —
TARJA:
Kuinka? Maan vihollistako?
Surmia oman sukusi?
LEMMES:
Lemmin maata, maailmata,
Luojan taivasta sinistä,
luonnon kaiken kauneutta,
ihanuutta ihmisheimon,
hehkun puille, pensahille,
kukin auringon kukalle,
sykkeelle elon sydämen,
paukkeelle Jumalan pajan.
TARJA:
Tunnen tuskan turmahisen!
Vaan virka minulle, kuinka
liekki kasvoi liekistäsi,
lempi lemmestä levisi.
LEMMES:
Haastelen haluni sulle.
Rakastin emoni lasta,
kannoin rintani rikosta,
olin inha itselleni,
katsoakseni kamala,
kuljin kuiluja elämän,
astuin äärtä äärettyyden,
matkoja mitattomia,
teitä tuntemattomia,
joit' ei käynyt kuolevainen,
jaksanut inehmon jalka.
Sieltä oppini otin mä,
että on pyhä elämä,
sieltä mielen mietteheni,
että on hyvä Jumala,
sieltä tään sisimmän tunnon,
ett' on surma syistä synkin,
hurme huuruista kamalin,
miekka miesten astaloista.
TARJA:
Olet tullut Tuonelalta,
tuonut luottehet lujimmat.
Niin kestit elämätäsi?
LEMMES:
Niin estin elämätäni!
Kuulin torven toitotukset,
voinut en mukana mennä,
kutsut kansani vapauden,
tässä poljen polkuani,
kerin mieleni keheä,
kierrän yhtä ympyrätä.
Syrjähän sysätty olen,
pitopöydästä elämän,
katselen sen karkeloita
kuin outo ovella seisten!
Tapaukset kohahtelevat
ohi koidon korvieni,
meno maailman menevi
kuin viima kupehitseni,
kuulen kansan myrskykellot,
niinkuin kauko-karjankellot,
tajuan taivahan jylinät,
näen leimut kansan lemmen
niinkuin kuutamon tarinat, —
kaukaiset Kalevan liekit —
TARJA:
Tuo on tuska tuntematon
ennen Suomeni saloilla!
Toki ollet onnen poika
ollen outona elämän,
lienet miesten miekkoisia
vierahana maailmalle.
LEMMES:
Tahtoisin sisälle siihen.
TARJA:
Tahdot, kurja, kärsimähän.
LEMMES:
Kärsimähän, nauttimahan
ihmisten ilot ja surut,
kuormat kaikki kantamahan,
en syytä sydämen yksin.
TARJA:
Ei ole orpo yksin-orpo,
ei ole outo yksin-outo,
ei ole kurja yksin-kurja,
vaan on orpo kaksin-orpo,
vaan on outo kaksin-outo,
vaan on kurja kaksin-kurja.
Tuolla siskosi tulevi,
kuormankanto-kumppanisi.
LEMMES:
Ei älä jätä minua!
Tohdi en tavata häntä.
TARJA:
Tavata elämätäsi?
Tahdoithan sisälle siihen.
Tiedä kullan-kuopukseni:
taru tuima on elämä,
kangas tummien kuteiden,
Hiiden neitten helskyttämä.
Minkä teet, edestäs löydät.
Toisti haastamme enemmän!
LEMMES:
Oi emoni, kantajani!
Viel' älä jätä minua,
virka, kuinka pääsen näistä
synkistä sydänvioista!
TARJA:
Lie sun uhri uhrattava.
LEMMES:
Uhraisin hyvänkin uhrin,
uhrin maalle, taivahalle,
maalle maan hyvistä, veelle
veen hyvistä —
TARJA:
Mutta muista:
itse-uhri on ihanin
valloille elon ja kuolon.
KOLMAS KOHTAUS.
Lemmes. Helka.
LEMMES:
Sanan kuulin kummallisen.
On kuin mun sydämessäni
tyyntyisi kipujen tyrskyt, r
kangistuisi kuohut kaikki.
— Siskoni!
HELKA:
Sinua säikyn.
(Äänettömyys.)
LEMMES:
Sulhosi sotahan läksi?
HELKA:
Läksivät sadatkin sulhot
Suomen suurehen sotahan,
tasapäähän tappelohon.
LEMMES:
Jäivät immet itkemähän?
HELKA:
Itku on työtä impysien,
taisto urhojen iloja;
minä en itke, en iloitse,
kannan mieltä miettivätä.
LEMMES:
Heitit hellät jäähyvästit?
HELKA:
Tuimat on soturin tunnot,
lyhyet häll' on jäähyvästit,
kepeämmät kengänkannat.
LEMMES:
Saattelivat sulhojansa
toiset morsiot tolalle,
ketkä tien ojelmuksehen,
ketkä luokse leirilehdon.
Sinä vain veräjän suulle?
HELKA:
Kukin mielensä mukahan. —
Sinä et sotahan mennyt?
LEMMES:
En. — Siitä minua syytät?
HELKA:
Syyttäisinkö, kiittäisinkö?
Kumpikin alakuloista:
syyttäisin sinua siitä,
että jäit kotihin mulle,
kiittäisin sinua siitä,
ettet mennyt maasi eestä.
LEMMES:
Itkisitkö sinä minua?
HELKA:
Itkisin minä sinua
yli öiden yksikseni,
murehtisin muiden maaten,
huokaisin sopessa saunan,
ääntäis en äänellä kovalla,
huutelisi huoliani,
vaieten valittelisin,
pimeässä pillittäisin.
LEMMES:
Muistaisitko mua enemmän,
jos ma sortuisin sotahan?
HELKA:
Vierisi sinusta viestit
sotatielle sortuneesi,
kuulisin sinulta kutsun
Tuonen virran tuolta puolen,
itse vierisin vetehen,
aaltoihin Aluenjärven,
itse Tuonelle tulisin,
kerallasi kuolemahan.
LEMMES:
Etkö pelkäisi peräti
Tuonen herran tuomiota,
syytä rintasi rikoksen
veljestä rakastetusta?
HELKA:
Säikyn täällä maan tuvilla,
vaan en Tuonelan tuvilla
aarrettani ainokaista,
lemmen kielletyn kipua,
helmeä heleän illan,
päärlyä rikoksen päivän.
Täällä kaikki puut puhuvat,
kaikki kynnykset kysyvät,
aidanseipähät sanovat,
kaivonvintit vingahtavat
tuota neien turmelusta,
pyhän piian pillamusta
immen miehelle menevän,
veioansa armastavan.
Siell' on yö ikuinen, sinne
mahtuvat rikokset rinnan,
peittyvät punat häpeän
sekä kylmät kyynelvirrat —
LEMMES:
Noin ällös sanele, sisko!
Oi, etten ikinä oisi
sulle tuota tunnustanut,
ois elo elettävissä!
NELJÄS KOHTAUS.
Lemmes. Helka. Turo.
TURO:
Vasta alkavi elämä!
Ei nyt aika itkeänne,
on nyt aikanne iloita
tämän hetken täytynnästä,
tämän tähkän kypsynnästä.
HELKA:
Taatto!
LEMMES:
Lie tulossa turma!
Pelastaudu, piilottaudu,
Juokse, joudu luo emosi!
otan itse ensi iskun.
VIIDES KOHTAUS.
Lemmes. Turo.
TURO:
Kuuletko minua, Lemmes?
LEMMES:
Kuulen, taatto, tarkallensa.
TURO:
Siis kerron tarinan sulle
kiroista Kalevan kansan.
Kaukoa olemme, kauan
Luojan maata matkoamme,
vanhimmat elon elävän,
asujat ajassa tässä.
Oli meillä maat iloiset,
linnat kullankukkuraiset,
heimon herttuat väkevät,
kuuluisat kuninkahatkin;
halkoivat Kalevan haahdet
aaltoja etäisten merten,
ratsut raikuvat samosi
poikki maita pohjoisia,
kahdenpuolen Suomenlahta,
vieritse saloja Vienan,
kyljitse kyliä Väinän,
kautta Juutin kaahlamoiden,
Saksan salmien syvien.
LEMMES:
Mikä päätti onnen päivät,
mikä auringon alenti?
TURO:
Rikos, rutsa, syy sydämen.
LEMMES:
Ah!
TURO:
Kuoli kuuluisa Kaleva,
jätti valtansa jälelle,
linnat laajat lapsillensa.
LEMMES:
Ja lapset?
TURO:
Sotihin sortui,
tappoi toinen toisiansa,
liehui liekki, kiehui kosto,
riehuivat rikos ja murha,
upposi ajan merehen
tuo kuulu kuningasheimo,
ei jäänyt jälelle yhtä
kansan vallan kantajata.
LEMMES:
Ja kansa?
TURO:
Meni muruiksi,
eksyi toinen toisistansa,
haihtui virroille Venäjän,
hyytyi Turjan tuntureille,
peittyi Permin suoperihin,
liettyi Liettuan rämeihin,
maihin Pihkovan matalan,
noromaihin Novgorodin,
saarihin Nevan samean,
usmaisen Uralin taakse.
Kuuletko minua vielä?
LEMMES:
Kuulen, taatto, tarkallensa.
TURO:
Siispä mieleni tajuat:
liian mont' on meiltä mennyt,
mennyt suohon pitkospuina
heimoa polonalaista,
ei ole varoja meillä
upota useampia
tieksi tulla muukalaisen,
kansan polkevan poluksi;
siks on soipa Suomenmaassa
virsi voittoisan vapauden.
LEMMES:
Ja kirot Kalevan kansan?
TURO:
Ne on kyllin kärsittyjä,
myös omat kirosi kyllin.
Tiedä, Lemmes, lehtolapsi,
kuule nyt arvoitus elosi:
En ole isäsi minä,
ei ole emosi Tarja,
ei Helka, sisar sinulle —
LEMMES:
Kaikki julkiset jumalat!
_Ken_ olen ma? Kerro, kerro!
TURO:
Olet luoma suuren Luojan,
Ukon poika, Äijön lapsi,
siittämä Isän ikuisen,
Mannun synkän synnyttämä,
suolta saatu, maasta tullut,
maaksi jällehen tuleva,
kaiken Karjalan kuningas,
valtias vapahan Suomen.
LEMMES:
Lausut suuria sanoja,
toki tunnen tunnossani,
tarkkoja tosia puhut.
Siiskö kirpoovat kironi,
elo kaunis kangastuvi
kaarena sinisen taivon,
välkkyvänä virran vyönä?
Siis olenko syytön sulho?
Lempeni luvallinenko?
Tää ei tuska siis ikuinen?
TURO:
Se oli tuska tuntemasi
tähden kansasi kirojen,
se oli kuorma kantamasi
herjasta Kalevan hengen.
Nähdä kuin kuvastimesta,
sait sa kaikki saastan kuilut,
tuta itse sielussasi
tundrat tuskan ja häpeän,
sentään syytönnä pysyä,
taistelossa tahratonna.
Olet sulho onnen sulho!
Ota valtikka väkevä,
vyötä jo kupehellesi
Kalevan kuningaskalpa!
Lemmes, Karjalan kuningas!
Ei ole yhtä onnellinen
ollut sun sukusi suuri:
se on surrut kuin sinäkin,
maassa maannut kuin sinäkin,
kuin sinäkin hävennyt, käynyt
outona omalla maalla,
kantanut iestä orjan
kuin sinäkin, kuolemata
itsellensä toivotellut
kuin sinäkin, mutta kaikki
kamaralla maan totisen,
koulussa kovan elämän.
LEMMES:
Katkesiko kahleheni,
valkeni vapauteni?
Maanko kohtalot minunkin?
Minäkö kuningas oisin?
Pestytkö rikokset rinnan,
huuhdotut sydämen huolet,
nostaa voin vapahan pääni
kohti päivän korkeutta?
TURO:
Siispä huuhdo heimoltasi
myös murhe ijän-ikuinen,
tämä tahra taatoltasi,
tämä täplä maammoltasi,
herja Helka-siskoltasi —
LEMMES:
Siis verellä?
TURO:
Veri on velka,
saatu Luojan luottehista,
sen me maksamme takaisin
puoltaessa synnyinmaata —
(Kimeä naishuuto.)
LEMMES:
Ken huusi?
TURO:
Kuka kujerti?
KUUDES KOHTAUS.
Lemmes. Turo. Tarja.
TARJA:
Helka-lapseni heleä!
LEMMES:
Ukko auta!
TURO:
Mitä hänestä?
TARJA:
Tuli turma kaivotiellä —
LEMMES:
Kuinka?
TURO:
Kerro!
TARJA:
Vainolainen —
LEMMES:
Julkiset jumalat!
TURO:
Kerro!
TARJA:
Ryösti kullan-kukkasemme —
LEMMES:
Missä miekka?
TURO:
Aiot?
LEMMES:
Aion
nähdä vuotavan verensä.
Minnepäin paha pakeni?
TARJA:
Konna korpehen katosi —
LEMMES:
Korven kosto siis hänelle!
En enempi mieti. Syöksyn
surman säihkyvän sylihin,
miesten tappotanterille.
Pelastan Kalevan kansan,
vapahdan valion immen
pedon kiljuvan kidasta,
hukan hurmehampahista.
Lyön, muserran, murran, sorran
niinkuin kuoleman kuningas
taikka ruhtinas Manalan,
kalpea, kamala Kalma!
TURO:
Ukon poika, Äijön lapsi!
Saat sinä minulta miekan,
kalvan kaikkien parahan
vainolaisen pään menoksi,
kansan päivän päästimiksi.
Kauan on kummussa levännyt,
vartonut vapahtajaansa,
salama, satuttajaansa,
leimaus, levittäjäänsä,
Ukon ilma, iskijäänsä,
syysmyrsky, myrähtäjäänsä —
LEMMES:
Taatto! Tuo minulle miekka!
TURO:
Tuon minä sinulle miekan,
Kalevan kuningaskalvan,
annan sulle arvon merkit
Suomen suuren ja vapahan.
Varro, Karjalan kuningas!
Saat pian terästä purra,
syödä syyllistä lihoa —
LEMMES:
Syyllistäkö, syytöntäkö,
vähät mä välitän tuosta.
Maailma pimeni multa,
hämärtyivät sielunsilmät,
näen kaikki kuin sumussa,
hurmehessa huuruvassa.
Taatto! Tuo minulle miekka
taikka mieleni menevi!
TURO:
Varro, valtias! Palajan.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Lemmes. Tarja.
TARJA:
Ois ollut kotona Sorjo,
ei ois tullut turmalainen!
LEMMES:
Olipa kotona Lemmes,
kostaja pahankin turman!
Oi, emoni! Et minua
tunne, tunsit ennen, etpä
tästä hetkestä tajua
ääntä vellovan vereni,
suonissani suihkavata.
TARJA:
Tunnen sun surun pojaksi,
vaan en kansan kostajaksi:
Ois Sorjo kotona ollut!
LEMMES:
Sorjo on sotien sulho,
vaan ei valtias Kalevan.
Tunnen, kuulen kutsumuksen
pyhän, suuren ja palavan,
näen kansan vaatimuksen
kauniin, korkean, valoisan,
en vielä havainnut eilen,
mietin muita miettehiä,
nyt on miete yksi mulla,
yksi ainoa ajatus:
on kansa pelastettava
millä keinolla hyvänsä
suusta surman muukalaisen,
orjan halvasta olosta,
joka syöpi Suomenmaata,
kalvaa kansoa Kalevan
niinkuin syöpä ruumihissa,
ruoste raudassa pahassa,
joka vie ilon isiltä,
äänen äideiltä heleän,
veljiltä veren väkevän,
silmät sirkut siskoiltamme,
voittavi urosten voiman,
niinkuin nälkä näännyttävi,
raiskaa piikojen pyhyyden,
niinkuin saasta saastuttavi,
tekee ahtaaksi elämän,
kurjaksi, kuristavaksi,
kehtolapsen jo ukoksi,
kehnoksi hyvänkin miehen,
kumaraksi pystypäänkin,
kuuruksi selänkin suoran.
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Lemmes. Tarja. Turo?
TURO:
Siis vanno vala ikuinen
tään kautta Kalevan kalvan,
jonka nyt sinulle annan
valtasi vapahtimiksi:
"Oli orja mun isäni,
oli orja mun emoni,
olen ollut itse orja,
en tahdo enempi olla
orja maallani omalla,
ennen kaadun kalvan tiehen,
kuolen kunnian ketohon."
LEMMES:
"Oli orja mun isäni,
oli orja mun emoni,
olen ollut itse orja,
en tahdo enempi olla
orja maallani omalla,
ennen kaadun kalvan tiehen,
kuolen kunnian ketohon."
TURO:
Ja vala ikuinen vanno
tään kautta Kalevan kilven,
jonka nyt sinulle annan
suojaksi sorean Suomen:
"Sini kilpi kiiltänevi
kuni taivas siintänevi,
sini kullan paistanevi
kuni Suomi seisonevi,
kilvessä tuliset kirjat
kansan vallan ja vapauden."
LEMMES:
"Sini kilpi kiiltänevi
kuni taivas siintänevi,
sini kullan välkkynevi
kuni Suomi seisonevi,
kilvessä tuliset kirjat
kansan vallan ja vapauden."
TURO:
Vala vielä vanno kautta
tämän onnen otsalehden,
jonka nyt sinulle annan,
jota on kantanut Kaleva:
"Vapaus! Jos sinut unohdan,
tämä silmä sammukohon,
tämä koura kuihtukohon,
pää tämä kukistukohon,
tulkoon Tuonelan pimeys,
muistoni murentukohon,
älköhön minusta jääkö
jälkeä elon polulle,
nimeä niemelle isien,
mainetta emoni maille!"
LEMMES:
"Vapaus! Jos sinut unohdan
tämä silmä sammukohon,
tämä koura kuihtukohon,
pää tämä kukistukohon,
tulkoon Tuonelan pimeys,
muistoni murentukohon,
älköhön minusta jääkö
jälkeä elon polulle,
nimeä nimelle isien,
mainetta emoni maille!"
TURO:
Lähde, Karjalan kuningas,
käy nyt kansas kaitsijaksi,
valtasi vapahtajaksi
alta miekan muukalaisen!
LEMMES:
Lähden Karjalan kuningas,
käyn nyt kansan kaitsijaksi,
valtani vapahtajaksi
alta ilkeän ikehen.
Totta kostan taaton kohlut,
totta maksan maammon mahlat,
nuo vielä kovemmin kostan
lepät lempeän sisaren.
Kuulette minusta! Paljon
tääll' on toisin, kun palajan.
TURO:
Palaja vapauden kanssa!
TARJA:
Taikka kanssa kassapääni,
kera Helkani heleän!
LEMMES:
Pelastan mä neien nuoren
vaikka surman suun edestä,
kuolon kylmän kynnykseltä!
Vaellan vapauden kanssa,
kera kansan aamunkoiton.
Valtavanhemmat, hyvästi!
Palajan punassa päivän.
Esirippu.
NELJÄS NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Helka. Tarja.
TARJA:
Kallis kullan-kukkaseni,
kerro, kuink' oli asia!
Missä sun apu ehätti?
Kuhun raastoi raakalainen?
HELKA:
Kohti korpea Himoilan.
Hirmuinen hän oli nähdä,
kovin kurkusta puristi —
TARJA:
Marjueni, mairueni.
maammon kyyhkyni korea!
Ettähän elätkin vielä!
Jos jaksat, enempi haasta.
HELKA:
Luulin jo menehtyväni.
Silloin suuren suon selällä
tuli kuin tulinen nuoli
Lemmes, veljeni verevä —
TARJA:
Sorjo ois välemmin tullut;
ellei sattunut sotahan —
HELKA:
Syöksyi kuin kuoleman kuningas,
paistoi päässä kultalehti,
kilpi kiilteli kädessä,
toisessa sininen säilä,
sillä ruhtoi raastajani,
purskutti punaisen suihkun,
kantoi mun kotipolulle,
tuossa kuiski korvahani:
"Varro, armas! Kun palajan,
silloin häitä hankitahan!"
Mik' oli sanojen mieli,
tokko äitini älyät?
TARJA:
Se on pulma pienin pulma.
Mietti hän häitäsi omia
kera kenstin Sorjo-sulhon.
Itsekin enempi mieti,
myöhä, myötäjäisiäsi!
HELKA:
Häitä kanssa kuolon sulhon?
Myötäjäisiä Manalan?
Noita mielin, noita mietin,
alati ajattelenkin,
noita surman suuteloita,
Kalman kartanon pitoja —
TARJA:
Tytär! On sinulta mielen
sortanut sota verinen —
HELKA:
Tiedä, ehtoinen emoni!
Kuulin kerran keski-yönä,
noin ne lauloivat minulle
joutsenet Aluenjärven:
"Majat nyt maalliset jätämme,
lehahdamme lentimille,
kohoamme korkealle,
tanhuille sinisen taivon,
siell' ei huolta huomisesta
eikä eilisen muretta,
on ilo ijän-ikuinen
kesä-yöstä valkeasta,
ruskojen rusottamasta
keskellä hämärän kahden."
TARJA:
Tytär! On tarttunut sinuhun
taika yön valoisan —
HELKA:
Äiti!
Noin ne lauloivat minulle
taasen kerran keski-yönä
joutsenet Aluenjärven,
kukat lammen lumpehien:
"Jätämme suon suruisen aavat,
lehahdamme lentimille,
vaivat valkean murehen,
huolet haihtuvan elämän,
etsimme ikikotimme
maista Luojan mahtavista,
teistä päivän päättömistä,
Isän korkean iloista."
TARJA:
Helkani heleähapsi!
Noit' älä kuuntele, älyä
ääniä Aluenjärven!
HELKA:
Noin ne lauloivat minulle
taasen kerran keski-yönä
ulpukat unen suloisen,
joutsenet Aluenjärven:
"Heitämme kipujen heimon,
lehahdamme lentimille
niinkuin autuaan ajatus
taikka toivo luomakunnan,
vaan emme iloiten menne,
menemme murheisin sydämin
näiltä syntymäsijoilta,
Koi-Luojan koristamilta."
TARJA:
Auta Taatto taivahinen!
Juhlat on sodan jumalan
häitä mielen miettinehet,
sielun vienehet sekeisen
joutsenet Aluenjärven —
TOINEN KOHTAUS.
Helka. Tarja. Turo.
TURO:
Mitä, hurja, huuteletkin?
On tytär takaisin tullut
kuolon kiljuvan kidasta,
suusta surman armottoman.
TARJA:
On tullut tuhonalainen,
vaan ei saapunut samana:
on mennyt häneltä mieli
noihin Kalman kammitsoihin,
jäänyt järkensä valoisa
soihin sotkuportahiksi.
Manan on hänellä mielet,
ailuet sydänalassa —
TURO:
Täyttyvät jumalten tahdot.
Tiedä, tiedä tyttäreni:
Lemmes, Karjalan kuningas,
Ukon poika, Äijön lapsi,
sulle häitä hankkinevi
huurun hurmeisen kisoissa,
noissa kalvan karkeloissa
Tuonen tummilla tuvilla.
(Torventoitotuksia.)
HELKA:
Lemmes, kuolelnan kuningas,
kuulen, kun huhueletkin!
Kuulen mä sinulta kutsut
Tuonen virran tuolta puolen;
Ei ollut elämän päivä
suotu meille surmaisille,
ilta Tuonelan ikuinen;
oli suotu kuolon kuudan,
tiedän ma sinisen sillan,
tunnen ma punaisen purren,
laiturin lahen perällä,
telan tervatun tiloilla,
kunne, kurja, joutanenkin,
minne soutanen, sorea,
näiltä mailta mantereilta,
ilmoilta ilottomilta,
miesten outojen ovilta,
kylmäläisten kynnyksiltä.
KOLMAS KOHTAUS.
Edelliset. Airut.
AIRUT.
Tervehdin, Turo, sinua,
tietäjätä Suomen suuren,
tervehdin perehettäsi,
pensoimia maan vapahan.
TURO:
Mikä on minulle viesti,
kuka tieto kansan tahdon?
AIRUT:
On airut alinomainen,
viesti veljien veriltä,
tasapäästä taistelosta:
jo oli sortua sukusi,
hävitä heleä heimo,
kovin koetti vainolainen,
iski tappara tulinen,
voipui jo Suvannon voima,
kaatui maahan maan parahat —
TURO:
Ukko auta!
TARJA:
Taar' avita!
Miss' oli sorea Sorjo?
AIRUT:
Riehui ensi rintamassa,
huhtoi kuin palolla poika,
ruhtoi kuin Manalan rutto;
silti voitti vainolainen. —
TURO:
Vaipui heimoni vapaus?
TARJA:
Meni suoja Suomenniemen?
AIRUT:
Tapahtui ikuinen ihme!
Riensipä riveihimme
horjuvihin, torjuvihin
mies kuni jumalten miekka,
sulho kuin sodan salama;
hän se järjesti väkemme
järeällä järjellänsä,
kerran huusi huikahutti
äreällä äänellänsä:
"On soipa Suvantolassa
virsi voittoisan vapauden,
kaikuva on Karjalassa
maan, metsän, merien kannel!"
Hänpä tahtosi todisti —
TURO:
Tahdot taaton, maammon, siskon.
Hän oli kuningasverta!
AIRUT:
Lemmes, Karjalan kuningas,
hän julisti isien maalle:
"On soipa Suvantolassa
virsi voittoisan vapauden,
käypä on Kalevalassa
isien karsikon kohina,
sieltä ne tulevat kaikki
aimot turpehenalaiset,
Virokannahat, Kalevat,
Ilmariset, Lemminkäiset,
itse vanhat Väinämöiset,
ei meiltä väkeä puutu;
sieltä se tulen minäkin,
tulen alta Tuonen lehdon,
mannusta Manalan viidan,
tulen tahtona sukuni,
henkenä surujen heimon,
vaadin maalle valkeutta,
kansalle ehtoja elämän.
Minä olen elänyt ennen,
ennen käynyt Karjalassa,
samonnut saloja näitä,
noussut näitä rintehiä,
meret tunnen, metsät tunnen,
tunnen vaaratkin vakaiset,
vaaroilla savut siniset,
ihmiset savujen alla,
mutta muinen käydessäni
täällä maat oli vapahat,
ilo kaunis ihmisillä
eikä kansalla iestä.
Tunnen, orjuus, sun sukusi,
tiedän, missä sa sikesit,
et ole omalta maalta,
muualta olet sa tullut,
tauti mailta vierahilta,
turma tuntemattomilta,
pois, paha, pakene täältä,
mene, kussa on kotisi
Aasian iki-aroilla,
teillä tietymättömillä,
joita jaksoi orjan jalka,
painoi myös pajarin jalka,
ei jalka vapahan miehen,
kanta kunnon kansalaisen!"
TURO:
Ja paha pakeni?
TARJA:
Kansa
tajusi tahtonsa omansa?
AIRUT:
Tiesi hetken heilahtavan.
Rientää jo riemuiten kotihin:
vapaa on Kalevan kansa!
(Pitkä äänettömyys. Torventoitotuksia.)
TURO:
Ja Lemmes?
HELKA:
Näen hänen kuvansa,
kuulen kun huhuelevi
Kalman kartanon periltä.
Manalan alantehilta:
verihattu hartioilla,
veriset kintahat kädessä,
veriset saappahat jalassa,
verivyöhyt vyölle vyötty,
verikirves vyön takana,
verikirjat kirvehessä —
TURO:
Kuoli Karjalan kuningas?
AIRUT:
Ei kuollut, elävi vielä:
kansa rientävi kotihin
kantaen kuningastansa —
HELKA:
Ah!
TURO:
Ruskottaa urohon rinta?
AIRUT:
Puhkesi punainen ruusu,
kasvoi maalle kallihille,
nousi niinkuin morsiolle
nousevi uron unelma;
ei se kauan kasvanunna,
ei varsin varissutkana,
syttyi kuin sydänkesällä
leimahtaa tulehen taivas
taikka lempehen sydämet,
kukkahan korea puisto,
puut punahan, maat sinehen,
kultahan kukat kanervan,
ihmismieli miettimähän
juhlia ikijumalten.
TURO:
Sanot kauniita sanoja,
arvaan jo ajusi silti:
sattui säilä vainolaisen?
AIRUT:
Viuhahti vihainen rauta,
puri puuhun puhtahasen,
kaatoi hongan lakkalatvan,
tarpaisi Kalevan tammen:
ei hän itse horjahtanut,
honganjuuret horjahtivat,
ruhtinas ei runnahtanut,
runnahti matojen ruoka,
ruumis vaivainen, väsynyt,
mutta ei väkevä mieli;
huusi vielä huikahutti
sortuen sotaketohon:
"Elin kansani kesässä,
kuolin kansan kunniassa,
ajassa ankaran jylinän,
myrskyssä sanojen synnyn,
joudankin manalle mennä,
olin mieli onnellinen!"
TURO:
Eikö virkkanut enempi
tuo suurten tekojen sulho?
AIRUT:
Virkkoi vielä vierressänsä,
kuiski hän kumartuessa:
"Oisin ollut mies minäkin
oman lieden liepehillä,
oman hirren hiiloksilla,
takkavalkean valossa,
oma vaimo vierelläni,
omat lapset lautsallani,
omat ystävät lähellä,
oma lämmin orren alla,
vaan oli vakava aika,
tora Suomessa totinen,
ei aika tuvantekojen,
oli aika tulipalojen,
miekan aika, mieron aika
ja aika verisen veitsen.
Missä, kiero, kiertelinkin,
kaikki rauskui ilmanrannat,
vaivainen vaeltelinkin,
puut oli päähäni pudota,
jäi illat iloitsematta,
koti korpehen minulta,
nainen kaunis kankahalle,
lapset lautsoille Jumalan
tätä maata mahtaessa,
tehdessä tätä tekoa,
itse-uhria uneni,
kostoa kirotun kouran."
HELKA:
Minkä lie kirottu koura,
sen minä siunannen ijäti,
minkä uhrattu unelma,
sen minä uudesta uneksin,
etsin sulhon surmatunkin
vielä viidasta Manalan,
pesen paidan puhtahaksi
velisurmien verestä.
TARJA:
Mitä hupsit hullu tyttö?
On veri omansa.
TURO:
Taikka
toisen, vaan ei veljesverta.
AIRUT:
Ei ollut vaino veljesvaino,
oli vaino kansan kaiken,
kaikkien vapaiden miesten
vasten valtoja pimeyden;
eik' ollut vihasta surma,
kosto kansan sorrannasta,
raikui rauta rakkautta,
soi säilä sydäntä Suomen;
sillä näinpä hän saneli
Lemmes, Karjalan kuningas,
käydessä kisahan kalvan
kentällä kihisevällä:
"Aurinko minun isäni,
maailma minun kotini,
kansat kaikki heimoani,
vaan ei mahdu maailmahan,
Isäni pitkille pihoille
vääryys, ei väkinen valta,
vain pyhä pyrkimys inehmon
itseensä ijäisempähän,
avarampahan alahan,
näistä kansan kahlehista,
tästä orjuuden olosta!"
Jos urhon punoitti paita,
kansain veljeys sen veristi,
ruskotti povella ruusu,
se oli kukka ihmiskunnan.
HELKA:
Näen minä ajan tulevan,
ajan toisen armahamman,
jolloin pirtti tehtänehe
päivän puolelle mäkeä,
jolloin kehto keinunehe
hämyssä ihalan illan,
kehdossa korea kuopus,
Ukon poika, Äijön lapsi,
maire kuin unelma maammon,
kaunis niinkuin taaton toivo,
toivo toisesta elosta,
mieli maasta kultaisesta,
kansasta kevähisestä
kerran alla pohjantähden;
min hyvä hymyeleisi,
sen poski rusoitteleisi,
min silmä siristeleisi,
senp' on paistais paidankaulus,
se oisi kukka ihmiskunnan,
ruusu auringon ihana.
(Torventoitotuksia.)
AIRUT:
Mutta tuossa he tulevat
Suomen sulhot, maan perijät,
tulevat soitellen sodasta,
rummun käyden runtelosta,
eellä mies miettiväinen
päällä haljakka punainen,
verivaippa valtiaiden
purppura kuninkahien.
Otsallansa onnenlehti,
jota kantoi jo Kaleva,
lie lehti surun nyt suuren,
kun on kasvot kalpeoina!
SUOMEN SULHOT (näyttämön ulkopuolella):
Terve meille, terve teille,
veljille vapahan kansan!
SORJO (näyttämön ulkopuolella):
Enin terve Lemmekselle,
valtamme vapahtajalle!
TARJA:
Se oli ääni Sorjon sorjan.
Kah, Helka heleähapsi,
riennä jo kohin kotia,
sulhon suuta antamahan!
TURO:
Käymme kaikin vastahansa
maan vanhan vapahtajien,
ajan uuden alkajien.
Sitten käymähän käräjät
juurelle Jumalan tammen,
kansan vanhimmat kokohon,
partasuut Suvantolasta,
laatimaan lakia maalle,
lähipäivät päättämähän!
(Torventoitotuksia.)
NELJÄS KOHTAUS.
HELKA (yksin):
Tohdi en kohin kotia
enkä, outo, tänne jäädä
elohon ilottomahan,
karsikkohon katkerahan,
sulhon vennon suuteloihin,
veljeksi veristen miesten,
missä miekat vain näkyvät,
sotatorvet soittelevat,
huuruaa punainen hurme,
kuuluu kilpien kilinä
päivässä pimenevässä,
pikimustan taivon alla.
Jo tulenkin, joutanenkin,
joutsenet Aluenjärven,
ulpukat unen ikuisen,
lammen öisen laulelijat!
Ei ollut minulla mieli
vielä vierrä näiltä mailta,
oli mieli laulellani
Luojan laaksoja vähäisen,
toivo toinen katsellani,
elon kirjavan kuvia,
saada lehti lempeyttä
rihma rinnan rakkautta,
silmille sininen nauha,
pään päälle punainen paula,
sininauha siskoutta,
punapaula hää-iloa,
otsalle unelma onnen,
päivänkukka kulmilleni.
Kävi toisin kuin ma toivoin:
sain lehden lepoa Tuonen,
kukan kuudanta Manalan,
kulmilleni rannankuusen,
silmille sinikorennon,
ahot sain ma astellani
Kalman kartanon takoa,
lehdot laajat laulellani
pohjassa jumalten järven.
Sallimus salaperäinen
leikkaa jo eloni langan.
Lemmes, Karjalan kuningas!
Rakastin sinua, raukka,
vaikeassa haljakassa
syynkin synkeän uhalla,
vaaralla jumalten vainon.
En nyt jaksane enempi
rakastaa veristä miestä
purppurassa valtiaiden,
vaipassa viallisessa,
haarniskassa hirmuisessa,
pantsarpaidassa pahassa,
joissa ruhtinaat asuvat,
maan vallat vaeltelevat,
mahtajat sodan ja rauhan,
vaan ei kansan rakkauden,
miehet murhan, miehet kauhun,
miehet raudan ja rikoksen,
mestaajat sukujen suurten,
koko kansojen häviö,
pyövelit pyhimys-otsat,
myrkynkeittäjät kamalat,
jotka kaahlaavat veressä,
tihkuvat tihuja töitä,
saastoja satasukuja,
turmia tuhatlukuja —
surma, rutto ruhtinaille,
kuolema kuninkahille!
(Tervehdyshuutoja. Torventoitotuksia.)
VIIDES KOHTAUS.
Turo. Lemmes. Suomen sulhot.
LEMMES:
Turo, taattoni totinen!
Ota pois minulta miekka,
vaikka kantama Kalevan,
jumalissa kuuraeltu,
taivontähdissä taottu,
kevyt vyöllä Väinämöisen,
raskas mun kupehellani:
tämä rauta rakkauden,
joka nyt vinheni vihassa,
tämä kalpa kauneuden,
joka ruostui nyt rumaksi,
tämä säilä hengen sähkön,
sanan valtaisan vikate,
sirppi sielun välkähtävän,
leimaus Jumalan lemmen,
joka nyt iski itseheni,
tylsyi kourihin typerän,
sammui sankarin povehen,
tummui tuhman rintaluuhun.
TURO (liikutuksella):
Kalpa kansojen vapauden,
kunnialla kantamasi!
Kuinka, Karjalan kuningas?
Jätätkö valtasi valoisan,
jonka loi sinulle Luoja,
jonka soi sinulle kansa,
tullen taistosta pyhästä
juuri päästen päivähänsä?
Minäkö sinulta miekan,
minä mies vähäisen virren,
pienen tiedon, heikon taidon,
mahtaja inehmon mahdin,
sinulta, vaajalta vapauden,
salamalta heimonhengen,
urholta Ukon pojalta,
valtamme vapahtajalta,
soiton suuren suorijalta,
mieheltä jumalten mielen?
En sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana!
Min' olin mieli vain sanojen,
sin' olit sankari tekojen,
työsi kuuluisa kuningas,
suurimman saloilla Suomen,
minä tahto kansan tahto,
sinä tahto taivahisten.
Lemmes, Karjalan kuningas!
Säilä on sinulle säätty
ammoin jo ajan alussa,
surun suuren työpajassa,
tuskassa Kalevan tullen:
hätä painoi palkehia,
kun sen kirposi kipinät,
sydän oli alasimella,
kun sen valkkuivat vasarat,
itku istui ikkunalla,
kun sen lauloivat lakeiset;
elo kylmä kynnyksellä,
kun se kalpa karkaistihin.
Kanna se kupehellasi,
kannat virret Väinämöisen,
käynet kahvahan käsiksi,
muistat maata Lemminkäisen,
tempaiset terän tupesta,
isket Ilmarin väellä,
itse kaadut kalpahasi,
kaadut kuin Kalevan poika.
Mutta kun tulevi murhe,
mielesi pimentynevi,
aurinko alentunevi,
luonto muuksi muuttunevi,
katto päällä painanevi,
palkki alta pettänevi,
et tienne elosi tietä,
jäänet yksin, ystävittä,
kiertänet kiroissa Luojan,
saanet Salliman kokea,
ahot autiot Jumalan,
kasvot Tiedon kaikkivallan,
salot synkät niinkuin syksy,
korvet kolkot niinkuin talvi:
siinä on ystävä sinulla,
muistat maata Kullervoisen,
siinä on koti sinulla,
muistat Untamo-urohon,
siinä on isä sinulla,
varjelet isäisi maata,
siinä on sinulla poika,
pidät poikas valppahana,
siinä on emo sinulla,
emon kieltä et unohda,
siinä vaimo, veikko, sisko,
jätät jäljen maailmahan —
LEMMES:
Turo, taattoni totinen!
TURO:
Muistat sen pimeän pirtin,
mistä oot kotoisin itse,
muistat sen savuisen saunan,
missä kylvit kyllältäsi,
muistat sen kakun korean,
minkä antoi maammon koura,
polun pitkin pientaretta,
jota taattosi talutti.
Lie ollut pimeä pirtti,
siihen akkuna avarra,
lie ollut savuinen sauna,
laita laajempi lakeinen,
lie ollut sinulla nälkä,
näytä, ettei muilla nälkä,
polku kaita, porraspuinen,
pane väljemmät veräjät
tulla kansan korkeamman
korkeampahan kotihin.
Raskasko sinulle rauta,
rauta kansan rakkauden?
Siispä käytä se keveemmin,
vyötä vyölles köykäisemmin!
Raakako sinulle rauta?
Siis sitä hellemmin helistä!
Rumako sinulle ruoste?
Kanna kalpas kaunihimmin!
Iskenytkö itsehesi?
Suojele sukusi sillä!
Tummunutko tuhman luuhun?
Terä sen viisaammin viritä!
(Vaikenee kyyneltensä vallassa. Äänettömyys.)
LEMMES:
Valtias sanan väkevän,
ruhtinas runon ja laulun,
tietäjä Kalevan tiedon,
tuntija sukusi tuskan,
aatteen aavojen isäntä,
herra hengen tunturien!
Ota pois minulta miekka,
vaadi kaikki vallanmerkit,
ne ovat omansa sulle,
sulle, Suomen suurimmalle,
Suomen tahdon tahtojalle,
tekojemme teettäjälle,
sydänten sytyttäjälle.
Et sinä konsana väsynyt,
koska muut väsyivät kaikki,
et sinä konsana epäillyt,
koska muut epäili kaikki,
paikaltasi järkähtänyt,
koska järkkyi maa ja taivas:
sinä, silmä Suomen sielun,
Salliman salanäkijä,
Tuonen usten tuijottaja,
noidan-nuoli, velhon-veitsi,
sanan iskevän salama!
Suomen sulhot, maan perijät!
Kuka lauloi Suomenmaassa
virttä voittoisan vapauden
yksin yössä sankeassa,
kesken kauhun ja pimeyden?
Ken lietsoi sydänten liekit?
Ken meidät tekohon tenhos?
Ken antoi minulle miekan?
Kenen tahto kansan tahto?
Kuka johti joukkoamme
ajassa korkean kohinan,
vahvuuden vavahellessa,
taivonkaarten taipuessa?
Turo, tietäjä Kalevan!
Hänpä Suomen suntiaksi,
Karjalan kuninkahaksi!
SUOMEN SULHOT:
Turo Suomen suntiaksi,
Karjalan kuninkahaksi!
TURO:
Tuoko on tahtonne totinen?
SUOMEN SULHOT:
Se on tahto kansan kaiken.
TUKO:
Niinpä taivun tahtohonne,
otan kilven, annan kalvan
Sorjolle sotijalolle —
KUUDES KOHTAUS.
Edelliset. Sorjo.
SORJO:
Oli päivä onnen päivä,
tuli päivä turman päivä!
Nähty on käyvän neiti nuori
aaltoihin Aluenjärven —
LEMMES:
Helka?
TURO:
Heljä tyttäreni?
Uhriksi Ukon vihalle?
SORJO:
Meni morsian manalle,
emon jätti itkemähän,
emon rannan ruohikolle,
sulhon suurille suruille.
TURO:
Hän oli Turon sukua,
täytti tahdon taivahisen.
LEMMES:
Hän oli sukua suurta,
terhentä ajan tulevan,
auerta ikuisen aamun.
Tämän onnen otsalehden
säästin päähän Päivän immen,
menköhön sekin manalle,
aaltoihin Aluenjärven!
(Viskaa kultalehden kulmiltaan.)
TURO:
Mitä teit, poloinen poika?
Heitit onnesi omasi,
heitit onnen kansan kaiken!
LEMMES:
Mutta valkeni vapaus!
Turo, taattoni totinen,
Sorjo, veioni verevä,
Suomen sulhot, maan perijät:
tule ei vaivatta vapaus,
eipä kuorman kantamatta,
eipä uhrin antamatta,
valloille elon ja kuolon.
Itse-uhri on ihanin —
SORJO:
Horjut, kaadut kankahalle!
TURO:
Pulppuaa punainen hurme!
LEMMES:
Eik' ole onnea vapaus,
poutasäätä pilvetöntä,
aurinkoa ainiaista,
päivän päättömän tereä,
onpa myös säveltä myrskyn,
sydän-yötä synkeätä,
tuskien tulipaloa,
vaivan suuren vaikeata —
(Kaatuu. Pitkä äänettömyys.)
TURO:
Ukon poika, Äijön lapsi!
Olit Karjalan kuningas,
annoit kaikki kansallesi.
Esirippu.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARJALAN KUNINGAS ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg
Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
