Väkevämmän tiellä : 3-näytöksinen näytelmä

By Eero Alpi

The Project Gutenberg eBook of Väkevämmän tiellä
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Väkevämmän tiellä
        3-näytöksinen näytelmä

Author: Eero Alpi

Release date: October 21, 2025 [eBook #77106]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Yrjö Weilin & Göös Oy, 1911

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄKEVÄMMÄN TIELLÄ ***

language: Finnish




VÄKEVÄMMÄN TIELLÄ

3-näytöksinen näytelmä


Kirj.

EERO ALPI





Helsingissä,
Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,
1911.




HENKILÖT:

KUSTAA SAARENPÄÄ.
KATRI, hänen vaimonsa.
KALLIO, rusthollari.
JOHANNA, hänen vaimonsa.
HAKALA, talokas.
MYKKYRÄ, rappiolle joutunut talokas.
RUUNUNVOUTI.
KORPIKULMALAINEN.
KYLÄLÄISIÄ.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Puoleksi herrasmaisesti, puoleksi talonpoikaisesti sisustettu avarahko
huono maalaisasumuksessa. Ovi perällä, samoin oikealla ja vasemmalla.
Ikkuna vasemmalla ja oikealla. Suuri pöytä, jolla on sikin sokin
tilikirjoja ja papereita, — onpa vasarakin, sirkkeli, viivotin y.m.
sälyä. Vasemmanpuolisen ikkunan luona sohva ja kukkia.

KUSTAA SAARENPÄÄ (noin 40-vuotias, parrakas, miellyttävä, herrasmainen
mies, seisoo nojautuneena oikeanpuolisen ikkunan pieleen ja katselee
ulos synkkänä ja mietteissään).

KATRI (tulee peräovesta, seisahtuu ja katselee miestään, joka ei häntä
huomaa. Menee ja laskee kätensä Kustaan olalle.)

KUSTAA (kavahtaa ja poistuu ikkunan luota).

KATRI (hiukan häijysti). Mitäs katselemista siinä enää on? Seisoo se,
kun seisoo!

KUSTAA (alkaa kiusaantuneena kävellä edestakaisin lattialla).'

KATRI (samoin kuin äsken). Niin, se seisoo nyt, Kustaa, ja seisoo
siksi kuin joku vieras panee sen uudelleen käymään. Sinun sanaasi ei
Saarenpään sahalla enää koskaan totella. — Hm, Saarenpään saha! Se
sillä on nimenä. Mutta Saarenpäällä itsellään, Kustaa Saarenpäällä, ei
ole sen kanssa mitään tekemistä.

KUSTAA. Älä lisää kiviä harteilleni, Katri!

KATRI. Kiviäkö harteillesi! Vai niin! Vai kivisäkitkö minä olen
sälyttänyt sinun harteillesi? Kultasälät tiedän, sinulle kannettavaksi
heittäneeni. Mutta missä ne kullat nyt ovat? Missä ovat minun rahani?
Tuolla savuna ilmassa. Saarenpään sahan piipusta ne ovat savuna
tuprunneet ulos. Sinä olet polttanut minun rahani. Niin on tehnyt
Kustaa Saarenpää vaimonsa omaisuudelle. Eikö ole totta?

KUSTAA (matalasti). Oli minulla rahaa itsellänikin.

KATRI. Minkä verran? Pivollinen hopealantteja! Ei niillä olisi
Saarenpään niemelle sahaa rakennettu eikä metsiä ostettu.

KUSTAA (tuskastuneena). Miksi et herkeä minua kiusaamasta! Asia ei
siitä muutu, ja mitä on tapahtunut, se on tapahtunut. Nyt sille ei enää
mitään mahda.

KATRI (häijysti) Eipä tietenkään! Mistäpä se auttaja nyt enää
ilmaantuisi? Ja kukapa tarjoisikaan kättään sellaiselle miehelle, joka
rikkiviisaudessaan on tuhlannut tuhansia ja taas tuhansia. Kukaan ei
ole niin tyhmä, että lainaisi sinulle enää markkaakaan tai takaisi sen
veroista summaa, jolla voisit ostaa ruokaa perheellesi.

KUSTAA. Eikö sitten ole mitä syödä?

KATRI. Ei ole. Loppunut on kaikki. Viimeisillä penneillä panin ostamaan
kahvia ja nisuleipää, sillä täytynee kai jotain tarjota ruununvoudille.

KUSTAA. Niin, täytynee kai! — Mutta uskoisivathan ne Kivistöltä velaksi
leipää ja voita — ovathan ne sukulaisiasi — ja Kulmalan puodista kyllä
voit noutaa muita ruokavaroja.

KATRI. Oho! Minäkö menisin Kivistöltä pyytämään velaksi? Minä pyytämään
velaksi! Oletko tullut hulluksi? En ikänäni! Minä en pyydä koskaan
keneltäkään mitään. Pitäisihän sinun tuntea senverran minua! En kerjää
sukulaisiltani hiventäkään! En, vaikka nälkään nääntyisin! Onhan
minulla itselläni ollut suvustani enin. (Katkeruutta purkaen.) Mutta
sinä olet pannut kaikki menemään!

KUSTAA. Älä puhu noin, minä pyydän, rakas Katri! Tiedänhän sen hyvin
itsekin. En voi mitään. Onnettomuus on tullut. Siitä olisi yhtä hyvin
voinut koitua onni. Minä olisin voinut voittaa monia tuhansia — mutta
menetinkin kaikki.

KATRI. Kenenkä oli syy? Eikö yksin sinun?

KUSTAA. Itse tiedät. Mahdoinko minä mitään sille, ett» tuli sellainen
talvi? Voinko minä estää lumen tuloa? En minä voinut metsäteitä
puhdistaa! Olin ostanut metsän kaksi vuotta sitten. Olin lainannut
sitä varten paljon rahaa. Puut oli kaadettava ja hirret vedettävä pois
määrätyn ajan kuluessa. Muussa tapauksessa oli maksu jäävä myyjälle —
koko summa — ja metsä myös, sellaisen teimme sopimuksen. Olin varma,
että saisin puut määräajalla kuljetetuiksi tänne sahalle. Siitä olin
ihan varma. Olihan kauppa tosin uskallettu, se on totta, mutta kun
osto muuten oli niin tavattoman edullinen — se olisi vallan varmasti
lennättänyt taskuuni muitta mutkitta kuulumattoman voiton — niin minä
heitin arvan, vähääkään epäilemättä.

KATRI. Siinä arvassa lankesi koko tuleva elämäsi, perheesi elämä,
lastesi elämä. Nyt me kaikki olemme puilla paljailla. Voi onnetonta!
— Ja enkö minä koettanut estää sinua panemasta liikkeelle niin suurta
rahamäärää. Puolella minun rahoistani olisimme voineet elää kuinka
komeasti tahansa. Mutta sinä et huolinut, kaikki työnsit tuleen.

KUSTAA. Niinkö suureksi pääomaksi arvelet puolia rahoistasi, että
olisimme alunpitäen voineet yksinään niiden varaan heittäytyä?
Kaksikymmentätuhatta sinä sait. (Naurahtaa).

KATRI. Olisimme sillä ainakin eläneet.

KUSTAA (hieman tuikeasti). Mutta sinä olet tahtonutkin enemmän. Sinun
halusi on ollut herrastella, ja se on maksanut myöskin.

KATRI. Sinä tahdot syyttää minua.

KUSTAA. Enpä varsin. Tunsinhan minä sinut jo naimisiin mennessämme.
Miksi siis syyttäisin?

KATRI (ilkeästi). Mutta otit kuitenkin — sillä samalla sait rahat
kouraasi. Erehdynkö?

KUSTAA (puristaen huuliaan). Minä olen tahtonut päästä eteenpäin.

KATRI. Millä keinoilla tahansa! (Nauraa.) Se on totta!

KUSTAA (mietteissään). Muuta pyrkimystä minulla ei ole ollut!

KATRI (naurahtaa).

KUSTAA (kuin äsken). Sen vuoksi olen paljon uhrannut.

KATRI (purevasti). Kerttulan Johannankin!

KUSTAA (kavahtaa, istuutuu).

KATRI (hämäävästi). Se oli Johannan onni! Vaikka kuuluikin itkeneen,
kun meidät ensi kerran kuulutettiin. Niin, se oli torpan tytön onni.
Mahtaapa hän nyt komean Kallion emäntänä monasti jumalaansa kiitellä.
Kallio ei tarvinnut rahoja. Niitä oli hänellä tarpeeksi itsellään.
Siksi kelpasi hänelle sellainen tyttö, jonka aitan orsilla ei taitanut
montakaan kirkkohametta kiikkua.

KUSTAA. Olisi kelvannut Johanna monelle muullekin, mutta yhtä hän vain
mieli.

KATRI (yskäsee). Ehkäpä se yksikin olisi mielellään Johannan ottanut!
Mutta maantien toisella puolen oli talo, ja siinä tytär, joka oli
päättänyt tehdä tyhjäksi Johannan toiveet. Ja tekikin. Mutta saa nyt
sitä katua elämänikänsä!

KUSTAA (nousee tulistuneena). Kas, tuon toisella puolen maantietä
olevan talon tytär tahtoi päästä rouvaksi. Sillä Kustaa Saarenpää
kävi siihen aikaan herrasta. (Nauraa katkerasti.) Hän matkaili
tukkiherrain kanssa, istui heidän kanssaan kaupungissa ravintoloissa
ja kulki puettuna kuin pappi ja vallesmanni. Hänellä oli kauppapuoti,
jonka hän oli pannut pystyyn omilla rahoillaan — kuulitko: omilla
pienillä säästöillään, jotka hän oli tehnyt renkipoikana palkastaan
ja ansainnut kellokaupoilla, ja häntä karahteerattiin hantelsmanniksi.
Kauppa kannatti ja välittämällä metsäkauppoja tukkiherroille hän
ansaitsi lisää. Niin tutustui hän metsä-asioihin. Hän huomasi suuria
rikastumisen mahdollisuuksia ja sai palavan halun perustaa oman sahan.
Mutta siihen eivät säästöt riittäneet. Siksi tarvittiin lisää.

KATRI. Ja Johannalla ei ollut.

KUSTAA (hiljaa). Ei ollut!

KATRI. Hm. Niin täytyi käyttää hyväksi tien toisella puolen olevan
talon tyttären herrasteluhalua. — (Lähenee häntä.) Mutta se ei ole
totta! Niin "suuri herra" sinä et ollut, että minä olisin sinut
senvuoksi ottanut.

KUSTAA (kovaa). Siksi juuri sinä otit.

KATRI (masentuu). No, olkoon — ehkä! Mutta erehtyipä se talontyttö.

KUSTAA. Erehtyi eräs toinenkin.

KATRI (puree huultaan). Olethan saanut rahat.

KUSTAA. Luulin saavani muutakin.

KATRI. Mitä sitten?

KUSTAA. Vaimon.

KATRI. Miksi menit ansaan?

KUSTAA (tuskastuen). Miksi, miksi, miksi? — Siksi että sinä olit
toisenlainen silloin. Sinä et ollut joka käänteessä valmis kiduttamaan
minua ja muistuttamaan minua rahoistasi.

KATRI. Ne eivät olleet silloin vielä menneet!

KUSTAA. Ja siksi, että minä olin rahan ja suuruudenhimon sokaisema,
hullu!

KATRI. Tarkoitat, että olemme molemmat pahasti pettyneet.

KUSTAA. Itse kai sen parhaiten huomaat.

KATRI (istuutuu ja itkee). Meitä onnettomia! — (Keksii jotain,
nostaa päänsä.) Kustaa! (Kustaa, joka on mennyt entiselle paikalleen
ikkunapieleen, ei kuule.) Kustaa! (Kustaa kääntyy.) Onhan olemassa
eräs, jota et ennen ole pyytänyt takaukseen. Jos ehkä hän — onhan
hänellä sitäpaitsi panna liikkeelle rahaakin — ehkä saisit hänet
taipumaan.

KUSTAA. Ketä tarkoitat? Olen kääntynyt jo kaikkien mahdollisten
puoleen, mutta jokainen on kieltäytynyt. Kukaan ei tahdo auttaa.

KATRI (varovaisesti). Minä ajattelin, että jos puhuisit Johannan
miehelle, Kalliolle.

KUSTAA (sävähtää). Kallion rusthollarilleko? — Siitä ei olisi mitään
hyötyä, ei kerrassaan mitään! Hän on nimensä kaltainen, kova ja
tunteeton. Ja sitäpaitsi hän on aina pahoin silmin katsellut Saarenpään
sahaa. Ei ainoatakaan pölkkyä hän ole lähettänyt minulle sahattavaksi.
On kai peljännyt, että minusta paisuisi se, joka järkyttäisi hänen
kuninkuuttaan tässä pitäjässä. Sitäpaitsi hän on koko Hämeen suurin
saituri. Ottaa pennin mistä vain saa. Kiskoo alustalaisiaan ja
kiduttaa nälällä palvelusväkeään. Ei, siitä ei tule mitään! Eivät
Kallion ruhtinasta ole vielä ketkään voineet hellyttää. Kallio ei auta
milloinkaan ketään.

KATRI. Mutta jos puhuisit ensin Johannalle, ehkä hän saisi miehensä
mielen pehmenemään.

KUSTAA. Johannan kanssa en ole sanaakaan vaihtanut sen jälkeen kuin
sanoin hänelle — hyvästi.

KATRI. Mutta kerrotaanhan, että hän rakasti sinua suuresti ja vain
epätoivoissaan siitä, kun sinä hänet jätit, suostui Kallion emännäksi.
Jos kerran niin on, niin eihän hän voi sinua vieläkään vihata.

KUSTAA. Ei, ei, se ei käy! Minä en sitä voi. Antaa mennä sahan,
asunnon, kaikki. Ennemmin keppikerjäläiseksi!

KATRI (kiukustuen). Sinä olet raukka!

KUSTAA. Lupasitko sinä kääntyä sukulaistesi puoleen? Ennemminhän
lupasit sinäkin vaikka kuolla nälkään.

KATRI (nousee äkisti). No, olkoon sitten! Anna vain roskan mennä!
Kohta paukkuu vasara, ja Saarenpään Kustaa nähdään vetävän maantiellä
vankkureissa kakaroitaan tai rukoilevan sahansa uudelta omistajalta
päivätyötä lautatarhassa. (Menee ja heittää kovasti oven kiinni
perässään)

HAKALA (keski-ikäinen talonpoika astuu sisään) Kuulostipa siltä kuin
olisi Saarenpään „rouva lausunut kovia sanoja miehelleen. Taisivat
ollakin totuuden sanoja, vai mitä, herra entinen sahanomistaja? — Hyvää
päivää sentään ja terveisiä Ylikylästä! En tullut sahaasi huutamaan.
Tulin vain kuulemaan, paljostako se värkki menee. Onkohan petkutetulla
takuumiehellä yhtään toivoja saada omaansa takaisin?

KUSTAA (kiivastuen). Minä en ole teitä petkuttanut — teitä yhtä vähän
kuin muitakaan. En ole tahallani kattoa pääni päälle pudottanut.
Jos olisitte, niinkuin ehdotin, ruvenneet takuuseen vielä niin
paljosta, että olisin saanut pitää tuossa onnettomassa metsän ostossa
kiinnittämäni sahan, ette varmasti olisi menettäneet penniäkään.
(Innolla ja painavasti.) Jos vain saisin pitää sahani, niin vuodessa,
parissa olisi häviö korvattu ja minä olisin taas jaloillani.

HAKALA. Älä haaveile!

KUSTAA. Se on haaveilua teidän mielestänne. Hämäläinen
talonpoikaisjurri ei uskalla mitään, ei rohkeus mitään. Hän on yhtä
pelkuri kuin — tyhmäkin.

HAKALA. Suu soikemmalle, Kustaa! Eikö ole tyhmempi hän, joka tavottelee
taivasta, eikä kumminkaan osaa lentää. Sinä et ole osannut hoitaa
asioita. Onhan sinua autettu. Sitä on tehnyt vähän itsekukin. Vaan
eipähän siitä siltikään ole mitään tullut. Tässähän nyt ollaan!

KUSTAA (katkeralla hymyllä). Niin, mitäpäs minä sitten muuta voin kuin
kauniisti kiittää.

HAKALA. Ja me maksaa, Tuomentie, Ala-Kestilä, Vilhola ja minä! Meitä
sinä olet petkuttanut.

KUSTAA. Ei se teidän perikatonne ole. Mokomatkin summat! Muutamat
tuhantiset!

HAKALA (nauraa). Mokomat sinun mielestäsi, joka olet tottunut
liikuttamaan suuria rahoja — tosin et omiasi, vaan pehmeäluontoisilta
ihmisiltä narraamiasi — muka tehdäksesi hyviä kauppoja, muka suuria
voittoja kaapataksesi. Hoho!

KUSTAA (kiivastuen). Mutta jos kerran saatte ne takaisin!

HAKALA (nauraa suureen ääneen). Takaisin!

KUSTAA (kiihottuen). Minä näytän teille vielä! Jumaliste minä näytän!
Minä en masennu! Minä etsin uusia teitä. Antaa sahan mennä! Sillä on
jo suurimmaksi osaksi hankien taakse jättämäni metsäpalstan hinta
korvattu. Mitä jäljellä on ja mitä te, Tuomentie, Ala-Kestilä ja
Vilhola olette puolestani saaneet maksaa, siitä on asumukseni, lehmäni
ja hevoseni panttina. Onhan niissä ainakin vähän koroiksi. Koettakaa
oleilla rauhallisina muutama vuosi.

HAKALA (kumartaa ivallisesti:). Kiitoksia, tuhansia kiitoksia meidän
kaikkien puolesta!

KUSTAA. Ja minä puolestani kiitän avusta! Kunhan huutokauppa on ohi ja
minä olen ehtinyt vähän päätäni selvitellä, katsotaanhan sitten, mitä
peltoa viikate pannaan viiltämään.

HAKALA. Missä juhla pidetään, sahallako vai täällä ylhäällä?

KUSTAA (osottaa oikealle). Tuolla. Ken ei sahaa tunne, käyköön ensin
katselemassa ja sitten määrätköön huutonsa. (Katsoo kelloaan.)
Ruununvoudin pitäisi jo piakkoin olla täällä. Hetki sitten näkyi laiva
jo Sikojärven selällä.

HAKALA. Käydään sitten sisään pappia vartomaan.

KUSTAA. Ehkä talokin sentään jaksaa tarjota kirkkokahvit!

HAKALA (menee oikealle). Kiitos, ei janota.

KUSTAA. Kutsutaan sitten sisälle muukin kirkkoväki. Sitä näkyy jo
seisoskelevan pihamaalla. (Menee ja palaa heti seurassaan)

MYKKYRÄ (juopon näköinen, hiukan humalassa oleva vanha, pienehkö mies,
tulee häntä vastaan ovessa. Mykkyrä ontuu ja puhuu vuoroin kimakasti,
vuoroin kuiskaamalla ja hengittää läähättäen.) Moron, munsööri! Akka
lähetti terveisiä ja sanoi että — että —. Käskes Mykkyrää istumaan!
(Istuu ja pitelee kipeätä jalkaansa.) Niin, lähetti terveisiä ja
käski sanoinaan, että jos sinulta ottavat tämän asumuksenkin, niin
tule Myhkyrälle. Mykkyrän saunakamari on melkein yhtä siivottu ja
steerattu kuin pappilan — miksi saakuriksi ne taas herrain kielellä
nimittävätkään sitä pihan perän laitosta? Tule Mykkyrälle! Mutta istu
ensin tuohon tuolin laidalle, niin katsotaan, millä kurin Saarenpään
Kustaan silmät pelaavat tämmöisenä päivänä.

KUSTAA (istuu hymyillen). Sahaa huutamaanko tuli Mykkyrän isäntäkin?

MYKKYRÄ (nauraa ääneensä). Jaha, jaha, eipä hätää mitään, koska vielä
näin viimeisellä hetkellä pistää kokkapuheeksi — jerusalmin saakuri,
hehe!

KUSTAA. Mikäs kokkapuhe se! Mikseipäs Mykkyrä sitä saattaisi tehdä?

MYKKYRÄ. jerusalmin saakuriako minä sahaisin! Pyting seinähirsiäkö?
Hehe! Mykkyrän metsä on (nostaa kätensä kuin kaataen suuhunsa)
tuolla noin, — huit! Ja kaupungin yhtiö vetelee niistä nyt lankkuina
kymmenkertaiset rahat (Pudistaa päätään.) Uhhuh!

KUSTAA. Niinhän se Mykkyrä on tainnut myydä metsänsä puti puhtaaksi.

MYKKYRÄ. Niin Mykkyrä vaan! Mutta mitäs väliä — ei mitään väliä!
Saakuria kans! Onpas sen sijaan tämä maallinen maja tullut hyvin
öljytyksi!

KUSTAA. Kyllähän Mykkyrä sentään vielä jonkinlaisen hinnan talostaan
saa.

MYKKYRÄ. Taitaisi vastata muutamaa kannua viinaa. Mutta pojan kölli
saa pitää turpeet ja Mykkyrä itse rupee muonalle jotta jutisee. Akalle
lehmä ja leipäjauhot, ja äijälle niin paljon, että hän saa löyhkätä
väkevältä. Siinä on yllin kyllin! Vai mitä meinaat!

KUSTAA. Mitä siinä meinaamista, hyvät vaarinpäiväthän Mykkyrä saa!

MYKKYRÄ. Vai hyviksi sanot! Paremmat päivät oli. Viina tuli kotiin
tuomatta ja rahaa kuin pankin tiskille. Se vasta aikaa oli, kun
tukkiherrat talossa kävivät. Aina karahviini täyteen ja sitten me
herrat tropattiin. Päivä tropattiin, ilta tropattiin ja yöllä tehtiin
metsäkaupat. Puumerkki alle ja rahat piironkiin. Saakurin lystiä poikia
ne kaupungin herrat! Jos aamulla vähän päätäsi kynsit ja sydäntä
kirveli, kun tiesit metsäsi menneen — niin troppari suruun ja huit!

KUSTAA. Niin kai tehtiin kauppoja monena talvena?

MYKKYRÄ. Niin tehtiin ja tehtäisiin vieläkin, jos metsää olisi. Sun
saakuri, tehtaisiinkin! Mukavia miehiä yhtä kaikki! Vaan eiväthän ne
Mykkyrälle enää poikkea, kun Mykkyrällä ei ole metsää.

KUSTAA. Eihän ne sitte enää —

MYKKYRÄ. Jos sinä heitä joskus tapaat, niin sano Myhkyrältä terveisiä,
oikein pirullisia terveisiä, Ja sano, että Mykkyrä elää vielä ja on yhä
samassa humalassa.

KUSTAA. Sanotaan, sanotaan!

MYKKYRÄ. Älä sinäkään sitä sure, että sahasi menee! Niin ne menee!
Kaikki menee! Usko pois! — Joko pian paukutetaan?

KUSTAA. Olisihan jo kuulutettu aika, mutta ruununvouti ei ole vielä
tullut, eikä tuolla sisälläkään ole muita kuin Hakala.

MYKKYRÄ. Se vanha jerusalmin saakuri! Annas kun menen häntä
puhuttelemaan. (Nousee.) Äh, ottipa jalka pahakseen tuon ylämäen.
Tarvittiin kaksi ryyppyäkin, ennenkuin sen päälle päästiin. Viime
suvena minä sen vielä lonkkasin yhdellä ryypyllä. Vanhuuden merkkejä,
vanhuuden merkkejä! (Nilkuttaa oikealle. Kustaa menee peräovesta.
Heti sen jälkeen astuu sisään joukko miehiä, vanhempia ja nuorempia.
Heidän joukossaan on tukkiherra, joka keskustelee erään kanssa. Toiset
katselevat hieman arasti ympärilleen).

I:NEN MIES. Kun kerran sisään käskettiin, niin astutaan sitten
peremmälle.

2:NEN MIES. Kuuluu kai se huuto täältä ovensuustakin.

I:NEN MIES. Vai aikoo Korkomäki huutaa sahan! Samanako pidätte
sahajauhojen hinnan kuin Saarenpääkin?

2:NEN MIES. Taitaa olla täällä minua parempia huutajia.

I:NEN MIES. Älkää puhuko! Näkyyhän lompakko pullottavan povitaskussanne.

2:NEN MIES. Te olette kai ahtaneet setelit housuntaskuihinne!

4:S MIES. Eikö Saarenpää käskenyt meitä käymään perähuoneeseen?

I:NEN MIES. Siellä se taisi mainita huutokaupan pidettäväksi.

4:S MIES. Mitä me sitten tässä seisoskelemme?

2:NEN MIES (kolistaa piippuaan uuninkulmaan). Mennäänpä häntä sitten
sinne! (Menee edellä, toiset seuraavat jäleslä).

3:S MIES (vilkaisten mennessään ikkunaan). Tuossapa näkyy jo olevan
ruununvoutikin! (Sisään astuvat Kustaa, ruunanvouti ja poliisi).

RUUNUNVOUTI (lihava, hyvänsuopa ja puhuu inttävän vakuuttavasti.
Ojentaa salkkunsa poliisille). Uskokaa pois, Saarenpää, se on parasta!
Tehkää konkurssi!

KUSTAA. Niinkö ruununvouti arvelee?

RUUNUNVOUTI. Ehdottomasti! Silloinhan pääsette velkamiehistänne.

KUSTAA. Saisihan sitä jonkunmoisen rauhan, mutta silloin olisivat
kaikki tiet tukitut, ei olisi nousemisen mahdollisuuttakaan.

RUUNUNVOUTI. Ohohoho! Eipäs maar! Kyllä mahdollisuuksia aina on! Ellei
juuri täällä, niin muualla.

KUSTAA. Täällä ei ainakaan. Eikä kylvetä toisillekaan pelloille
tyhjästä vakasta.

RUUNUNVOUTI. Saarenpääkö noin puhuu, Saarenpää, joka on niin monet
tuulet soutanut, eikä vielä tähän mennessä ole vene kertaakaan
keikahtanut kumoon. Ei saa masentua, Saarenpää! Jos masentuu, niin
silloin ei elämästä tule mitään. Pitää vain ratasta pyörittää, vaikka
hiki kuinka valuisi. Saarenpäällä on tuntemusta ja kokemusta metsä- ja
saha-asioissa, kyllä te vielä itsenne renkaan läpi pujotatte.

KUSTAA. Mitenkähän lopullisesti lienee taidon ja kokemuksen laita, kun
tällaiseen loukkuun olen itseni laittanut!

RUUNUNVOUTI. Sellaista sattuu, sellaista sattuu!

KUSTAA. Olisinhan ehkä voinut sahan itselleni pelastaa, ellei takanani
olisi noita epäileviä ja juroja talokkaita, jotka pienimmänkin
tuulenpyörteen tullessa tulisella kiireellä sanovat irti saatavansa,
voivottelevat takuumiehinä ollessaan ja tyystin kiusaavat miehen.
Keikahdus siitä väkisinkin tulee.

RUUNUNVOUTI (matalalla äänellä). Sanonko Saarenpäälle totuuden? Ken
joutuu raha-asioihin talonpoikain kanssa, hän melkein kaivaa hautaa
itselleen. (Nyökäyttää päätään.) Olen itse nuoruudessani kokenut sen.
Opiskelin velaksi — ja auta armias, kun hiukankin sain tuloja, niin
kaikki lensivät niskaani. Minä ne kyllä tunnen! Miksi ei Saarenpääkään
toimittanut itselleen selkänojaa tukkiyhtiöiden puolelta? Olihan
Saarenpäällä kaupungin sahaherrain joukossa rikkaita tuttavia. Kyllä ne
olisivat Saarenpäätä auttaneet!

KUSTAA. Tuskinpa olisivat! Kilpailijaksihan minun pikku liikkeeni
heille tuli, kun rupesin täältäpäin metsiä ostelemaan. Ei silti, että
minun vähäiset ostoni olisivat heille saattaneet aikaan paljonkaan
vauriota. Ja kun sitten sain muutamia pitäjän isäntiä taipumaan —
vaimoni kaukaisia sukulaisia — niin aloin yrittää siltä pohjalta. Mutta
liike sai liian laajat muodon — minä olin rohkea, minä, ja — tässä sitä
nyt ollaan.

RUUNUNVOUTI. Ei silti kaikki ole lopussa, ei lainkaan. — Mutta
käydäänhän nyt käsiksi toimitukseen! Kunpa edes huutaisivat sen nyt
hyvästä hinnasta!

KUSTAA. Eikö saa luvan olla kuppi kahvia matkan jälkeen? (Osottaa
vasemmalle.) Täällä kamarin puolella, jos ruununvouti tekee hyvin!
(Menee ja avaa oven.) Vaimoni onkin sinne jo laittanut valmiiksi!

RUUNUNVOUTI. Suuret kiitokset! (Nauraa.) Olette liian kohtelias
ryöstömiehelle, herra Saarenpää!

KUSTAA. Eihän ruununvouti minua ryöstä, muuthan ne ahnaina suitansa
aukovat.

RUUNUNVOUTI. Hehe, niin taitaa olla, taitaa olla! No, konstaapeli,
mennäänpä sitten ryyppäämään, kun käsketään!

KUSTAA. Tehkää hyvin!

(Ruununvouti ja poliisi vasemmalle. Kustaa jää. Hän näyttää perin
väsyneeltä! Kallio ilmestyy peräovesta, on jykevä mies, yli
viidenkymmen, puhuu kylmästi ja harvaan, joskus kuitenkin hartaammin ja
nopeammin, jolloin hänen olennossaan huomaa salakavaluutta).

KUSTAA. Tätä näytelmää en jaksa kauemmin katsella! — Minun sahani,
minun sahani! — Tämä tappaa minut! (Huomaa Kallion, säpsähtää ja
tekeytyy välinpitämättömäksi. Viittaa oikealle.) Huutokauppa pidetään
tuolla!

KALLIO. Mutta Saarenpäätä saanee puhutella täällä!

KUSTAA. Kallion rusthollarilla ei vielä tähän saakka ole ollut
milloinkaan asiaa Saarenpäälle.

KALLIO. Jospa nyt olisi.

KUSTAA. Eikö rusthollari olekaan tullut huutamaan sahaa?

KALLIO. On.

KUSTAA. Sitten ei pitäisi olla mitään asiaa minulle. Minulla ei sahan
kanssa ole enää mitään tekemistä.

KALLIO. Minä tiedän sen. Toivo näyttää pettäneen.

KUSTAA. Ei ole mitään mahdollisuuksia.

KALLIO. Oletteko tehnyt kaikkenne?

KUSTAA. Enemmänkin...

KALLIO (huomattavalla painolla). Ette ole käynyt minunkaan luonani.

KUSTAA. Te ette ole niitä, joita olisin voinut edes ajatellakaan.

KALLIO. Kun ei teitä kuulunut meille, lähdin minä tänne.

KUSTAA (hämmästyen). Mitä sanoitte? Kerroittehan saapuneenne saha»
huutamaan.

KALLIO. Niin — teille — jos suostutte.

KUSTAA (vavahtaa, hätäisesti). Mitä — minulle? Huutamaan sahaa minulle?
Laskette leikkiä, rusthollari!

KALLIO (varmasti). Minä huudan sahan, maksan huudon käteisellä ja
sitten on saha teidän, siinä silmänräpäyksessä.

KUSTAA (astuu lähemmäksi häntä, kiihkeästi). Puhutteko totta?

KALLIO. Totta puhun.

KUSTAA. Minäkö saisin heti, huomisesta alkaen käyttää sahaa?

KALLIO. Vaikka jo tänään.

KUSTAA (epäröiden). Mitä te sitten minulta vaaditte?

KALLIO. Tietysti rahani takaisin — ajan pitkään.

KUSTAA. Kuinka pitkän maksuajan annatte?

KALLIO. Viisi vuotta.

KUSTAA (riemuissaan). Kokonaista viisi vuotta.

KALLIO. Saatte suorittaa maksun takaisin viiden vuoden kuluessa,
viidennen osan kunakin vuonna. Voitteko sen täyttää?

KUSTAA (hartaasti). Voin varmasti täyttää sen! Kun vain saan sahani
jälleen kuntoon, on minulle helpoin asia maailmassa voittaa niin
paljon, että voin toimittaa teille sovitun vuotuisen suorituksen.

KALLIO (kavalasti). Ja huutosumman lisäksi maksatte te palkkiona
tuhantisen.

KUSTAA. Ettekö muuta vaadi?

KALLIO. En.

KUSTAA. Sen maksan.

KALLIO. Siis päätetty.

KUSTAA. Minun puolestani mielihyvällä! — Mutta minä en ymmärrä teidän
hyväntahtoisuuttanne.

KALLIO (katsoen häneen sivulta). Ehken olisi tullutkaan, ellei vaimoni —

KUSTAA. Johanna!

KALLIO. Niin, tämä on tapahtunut Johannan pyynnöstä. (Kustaa näyttää
liikutetulta.) Te olette tunteneet toisenne ennen.

KUSTAA (hiljaa). Olemme.

KALLIO. Te olitte ystäviä?

KUSTAA. Niin olimme.

KALLIO. Mutta Saarenpään päähän iskivät rikastumisen unelmat.

KUSTAA (raskaasti). Moni asia muuttui juuri sen vuoksi.

KALLIO. Te muistelette häntä joskus?

KUSTAA. Muistelen.

KALLIO. Hän on hyvä ihminen.

KUSTAA. Parhain nainen mitä olen tuntenut.

KALLIO. Huomenna teemme kirjallisen sopimuksen.

KUSTAA (puristaa hänen kättään). Kuinka voinkaan teitä kiittää!

(Ruununvouti ja poliisi tulevat vasemmalla).

RUUNUNVOUTI (nyykähyttää päätään). Kiitämme, kiitämme! (Menee poliisin
kera oikealle).

KALLIO. Näkyvät jo alettavan.

(Oikeanpuolinen ovi jää auki, niin että sieltä kuuluu selvästi jokainen
sana. Kallio menee seisomaan ovipieleen ja nyökäyttää päätään sisällä
oleville. Kustaa on kiirehtinyt vasemmalle ja heti jälleen palaten
Katrin kera).

KATRI (puoliääneen). Onko se totta, aivan totta?

KUSTAA (samoin). Totta se on! Pian saat kuulla.

KATRI (hykertää käsiään). Hyvä jumala, mikä onni, mikä ääretön onni!

KUSTAA. Kaikki on pelastettu!

KATRI. Kurjuus ja häpeä on poistettu!

KUSTAA. Kaikki kääntyy hyväksi.

KATRI (riemullisesti). Minun ei sittenkään tarvitse tulla köyhäksi!
(Menee Kallion luo ja puristaa hänen kättään.) Kiitoksia! kiitoksia!

(Katri jää seisomaan Kallion taakse, Kustaa keskelle näyttämöä.
Palvelustyttö ja Saarenpään kolme lasta tulevat sisälle ja asettuvat
Katrin taakse kurkistelemaan huoneeseen, missä huutokauppa pidetään).

RUUNUNVOUDIN ÄÄNI. Julkisella pakkohuutokaupalla myydään tässä
tilaisuudessa, niinkuin kuulutettu ja ilmoitettu on, Kustaa Saarenpään
omistama kaksiraaminen, täydessä käyntikunnossa oleva höyrysaha, ynnä
lautatarha, käsittävä noin 10 standartia hyviä lankkuja sekä pienemmän
määrän sekalaista lautatavaraa, joka myynti tapahtuu suorittamattomaksi
jääneestä 12000 markan suuruisesta metsänhinnasta talokas Iisakki
Ojalalle tässä pitäjässä, Hongiston kylässä, jota kauppaa vastaan
saha ynnä lautatavarat ovat laillisella kauppakirjalla kiinnitetyt. —
Alotetaan sitten toimitus.

POLIISIN ÄÄNI

Mitä tarjotaan?

1:NEN ÄÄNI. Kaksituhatta.

POLIISIN ÄÄNI. Kaksituhatta. — Kaksituhatta ensimäinen kerta —
kaksituhatta —

2:NEN ÄÄNI. Kaksituhatta viisisataa.

POLIISIN ÄÄNI. Kaksituhatta viisisataa ensimäinen kerta. —

1:NEN ÄÄNI. Kolmetuhatta.

POLIISIN ÄÄNI. Kolmetuhatta. — Kolmetuhatta ensimäinen kerta —
kolmetuhatta — kolmetuhatta toinen kerta — lisätkää, lisätkää!

2:NEN ÄÄNI. Kolmetuhatta viisisataa.

1:NEN ÄÄNI. Neljätuhatta.

POLIISIN ÄÄNI. Neljätuhatta — neljätuhatta ensimäinen kerta —
neljätuhatta toinen kerta.

3:S ÄÄNI. Neljätuhatta viisisataa.

4:S ÄÄNI. Viisituhatta.

POLIISIN ÄÄNI. Viisituhatta ensimäinen kerta —

1:NEN ÄÄNI. Viisituhatta viisisataa.

POLIISIN ÄÄNI. Viisituhatta viisisataa — viisituhatta viisisataa
ensimäinen kerta — viisituhatta viisisataa toinen kerta — viisituhatta
viisisataa — (Kustaa kääntyy ja katsoo hermostuneena Kallioon) —
viisituhatta viisisataa —

KALLIO. Kuusituhatta (Hetken äänettömyys).

POLIISIN ÄÄNI. Kuusituhatta ensimäinen kerta — kuusituhatta toinen
kerta — ja kuusituhatta — kolmas kerta. (Kuuluu vasaran paukaus. Kallio
vetää esiin lompakkonsa ja menee sisään oikealle).

KATRI (rientää Kustaan luo ja ottaa häntä kaulasta). Kustaa, saha on
meidän! Voi tätä riemua! Me olemme pelastetut! Anna minulle anteeksi
äskeinen häijyyteni! Minä pakahdun ilosta! Tule pois, huutokauppaväki
ei saa meitä nähdä! (Kallio tulee oikealta. Katri menee hänen luokseen
ja ottaa häntä kädestä.) Vielä kerran: kiitoksia!

KALLIO (Kustaalle). Antakaa sahan seisoa siksi kuin kirjallinen sopimus
on tehty. Minä tulen tänne huomenna. Hyvästi, Saarenpää!

KUSTAA. Hyvästi, rusthollari, ja kiitoksia! Tervetuloa huomenna!
(Kallio menee peräovesta).

KATRI (tarttuu Kustaaseen). Tule pois! (Menevät vasemmalle.
Huutokauppaväki tulee oikealta. Heidän mennessään peräovesta kuuluu
sorina ja ääniä: "Vai sahaamaan Kallion rusthollari rupee?" "Mikäs
Kalliota riivasi?" "Katsos äijää!" j.n.e. Heidän mentyään tulee Kustaa
vasemmalta, ruununvouti ja poliisi oikealta.)

RUUNUNVOUTI. Ja sitten matkaan! — (Kustaalle.) Sepäs kävi nopeasti.
Eihän se hintaansa noussut, mutta ei mennyt ilmaiseksikaan. Vielä
kerran: älkää masentuko, Saarenpää, kiristäkää vieteriä!

KUSTAA (iloisena ja reippaana). Niin täytyy.

RUUNUNVOUTI (katsoo häneen vahan ihmeissään). Jaha, taitaa jo olla
konsti mielessä?

KUSTAA. Kuka tietää!

RUUNUNVOUTI. Kas niin, sillä tavalla! Niin sitä, kun ei päästä aivojaan
seisomaan. Taitaa olla mieli parempi nyt, kun tämä ikävä toimitus on
ohi?

KUSTAA. Surulliseltahan sitä tuntui odotella.

RUUNUNVOUTI. Onnea vain uusille yrityksille! Mennään mekin,
ryöstömiehet, matkaamme ja jätetään talo rauhaan. (Kättelee Kustaata.)
Herran haltuun, Saarenpää, Ja menestystä!

(Ruununvouti ja poliisi menevät).

KUSTAA (ilosta puhjeten). Minä olen pelastettu! Minä olen pelastettu!

KATRI (tulee oikealta. Voitollisesti). Minun ei sittenkään tarvitse
tulla köyhäksi!

(Väliverho).




TOINEN NÄYTÖS.


Näyttämö sama. Iltapäivä.

KATRI (puhuen vasemmanpuoliseen huoneeseen). Enkö minä ole teille,
lapset, monta kertaa sanonut, ettette saa mennä joen varrelle
leikkimään mökin lasten kanssa. Muistakaa nyt, että se ei sovi! Heidän
isänsä on vaan sahan työmies ja te olette sahan omistajan lapsia.
Teidän vanhempanne eivät ole työläisiä. (Menee, istuutuu sohvapöydän
luo ja ottaa sukkakutimen. Nauraa itsekseen.) Hm, hm! Mitähän sanovat
kylällä, kun kuulevat, että saha jääkin meille — kiusallakin! Hm!
Yksi ja toinen sen jo taitaa tietääkin. Vihkasin siitä jo Ihantolan
miniälle. Hm! Menivät silmänsä selälleen, eikä saanut sanaa suustaan.
Mutta eipä kehdannut kysyäkään, kuinka kaikki näin on käynyt. Minä
huomasin hänen uteliaisuutensa ja tyydytin sen lausumalla: Kustaa on
ostanut Kalliolta sahansa takaisin. — Hm, hm! — Kas, kun ei Kalliota
vielä ole kuulunut! Tänäänhän hän lupasi tulla tekemään kirjallisen
sopimuksen. Hänelle on kai sattunut esteitä. Vielähän tässä on iltaa.
(Menee ikkunan luo ja katsoo ulos.) Mitähän Kustaa sahalla näin kauan
viipyy? Olisiko hän mennyt pistäytymään Kalliossa. Eipä sitä luulisi —
aina hän on tähän saakka välttänyt Johannaa.

KORPIKULMALAINEN (astuu sisään). Hyvää ehtoopäivää!

KATRI (joka jää seisomaan häneen selin, vilkasee hiukan sinnepäin).
Iltaa!

KORPIKULMALAINEN. Neuvoivat tänne — sanoivat, että täällä tiedettäisiin.

KATRI. Mitä on asiaa?

KORPIKULMALAINEN. Poikkesin kysymään, kun en tiedä.

KATRI (tiukemmin). Mitä asiaa teillä on?

KORPIKULMALAINEN. Kertoivat tuolla Ylämäen töllissä, missä syötin
hevostani, ettei saha enää käykään.

KATRI. Niin, kuulettehan sen itse, ettei se käy.

KORPIKULMALAINEN. Sitähän ne sanoivat, että se on ollut vasaran alla.

KATRI. Sahalleko teillä olisi asiaa?

KORPIKULMALAINEN. Tarkoitan, sahan omistajalle. Neuvoivat täältä
kysymään, että kenenkä se nyt on? Tarvitsisi antaa sivahuttaa muutama
pölkky lankuiksi ja ostaa vähän sahajauhoja.

KATRI. Täältäkö neuvoivat kysymään?

KORPIKULMALAINEN. Sanoivat täällä tiedettävän.

KATRI (hiljaa). Sen ne ovat tehneet ilkeydestä. Luulevat tekevänsä
kiusaa. Eivät ole vielä saaneet kuulla. (Ääneensä, ylpeästi:)
Sahanomistaja asuu tässä!

KORPIKULMALAINEN. Vai tässä! Enhän minä tunne tämän kulmalaisia!

KATRI. Mutta herra Saarenpää ei nyt ole kotosalla, sopii odotella
siellä pihamaalla.

KORPIKULMALAINEN (ihmetellen). Saarenpään asumusko tämä onkin?

KATRI. Tämä on herra Saarenpään asunto.

KORPIKULMALAINEN (hämmästyksissään). Eikö saha sitten vasaran alla
ollutkaan?

KATRI. Herra Saarenpää on ostanut sahansa takaisin.

KORPIKULMALAINEN. Vai takaisin!

KATRI (naurahtaa). Ja kotiin palatessanne sanokaa Ylämäen
tölliläisille, että voivat käydä täällä tiedustelemassa josko herra
Saarenpäällä olisi heille antaa työtä sahalla.

KORPIKULMALAINEN. Vienhän minä sanan. — Tuleeko herra Saarenpää kotiin
piakkoin?

KATRI. Hän taisi vain mennä alas sahalle.

KORPIKULMALAINEN. Minä sitten vartoon ulkona. (Menee).

KATRI. Ilkiöt! He ovat varmaan pakahtua vahingonilosta! Mutta saavathan
nähdä! Kohta ollaan Saarenpäässä niinkuin ennenkin.

KUSTAA (tulee sisään iloisena ja reippaana). Terveisiä sahalta,
Katri! Minä olin sitä jälleen tervehtimässä. Tuntui siltä kuin musta
höyrypannu olisi hieman kummastellut ja kiiltävät sahanterät tuumineet
toisilleen, että mikä ihme nyt on tapahtunut. Minä kun olin niiltä jo
ottanut haikeat jäähyväiset. Mutta minä taputin ystävällisesti vanhaa
höyrypannua ja sanoin: emme me vain niinkään eroa! Se humahteli vastaan
tyytyväisenä. Ja sahanterille minä virkoin: nyt entistä kuumeisemmin
hirsiä viiltämään, kiivaammin kuin koskaan ennen! Nyt tekemään rahaa!
(Istuutuu ja kuivaa hikeä kasvoilta.) Tuntuu niin hyvältä ja kevyeltä.
Kummallista, kuinka minä olen kasvanut kiinni tuohon sahaan. Minä
mahtaisin surusta kuolla tai tulla hulluksi, jos todella näkisin
vieraan pyörittelevän rattaita. Niin rakkaiksi ne ovat minulle käyneet.

KATRI (menee hänen luokseen). Minä olen kuullut, että ihmiset ovat
iloinneet, kun ovat luulleet sinun joutuneen häviöön.

KUSTAA. Sitä minä en usko.

KATRI. Minä olen kuullut.

KUSTAA. Ehdoin tahdoin en ole koskaan tahtonut enkä tehnyt pahaa
kenellekään.

KATRI. Niinhän sinä käyttäydyt kaikkia kohtaan kuin vertaisiasi.

KUSTAA. Katri, me emme saa antaa ylpeyden kaivautua sydämiimme. Se on
siellä jo tähän saakka saanut tilaa liiaksikin.

KATRI. Vaan olla nöyriä ja madella!!

KUSTAA. Ei ole tarvis madella. Rehellinen vasemmalle ja rehellinen
oikealle.

KATRI. Se tapa kaataa kauppamiehen.

KUSTAA. Kauppa on kauppa, mutta eri asia on käyskenteleminen ihmisten
kanssa.

KATRI (huokasee, ivallisesti). Viisas mies tuo Saarenpää!

KUSTAA (nousee hiukan tulistuen). Sinun on muutettava tapasi, Katri!
Minä olen jo saanut tarpeeksi kiusoittelemisesta. Etkö sinä voi olla
toisenlainen?

KATRI (antaa valtaa häijyydelleen). So so, Saarenpää! Pelkäänpä, että
pian lupaat maksaa rahani takaisin minullekin, niinkuin olet luvannut
Hakalalle ja niille muille, jotka ovat sinun tähtesi hävinneet.

KUSTAA (huudahtaa). Minä käsken sinun olemaan vaiti!

KATRI (kiusaten). Tahtoisitko maksaa takaisin ja päästä minusta?

KUSTAA (tuskastuu ja astuu kiivaasti lattialla). Joko sinä taas alat?
Minä pyydän, lopeta! Älä pilaa minun hyvää tuultani! Anna minun nyt
koota voimani ja koettaa rynnistää eteenpäin! Mutta minä en jaksa, jos
sinä teet päiväni katkeriksi.

KATRI (menee hänen luokseen ja johtaa hänet istumaan jälleen,
teeskentelee). Anna anteeksi, Kustaa! Minkä minä taidan itselleni!
Minä olen tällainen häijy suunsoittaja. Anna minulle anteeksi! Minä
koetan tulla paremmaksi — nyt kun ei enää ole valittamisen syytäkään.
Mutta näyttihän kohtalomme niin synkältä. Se kovetti ja katkeroitti
minua. Vaan nythän on hyvin jälleen. Meillä on kaikki mitä tarvitsemme.
Jo kehtasin lähettää puotistakin hakemaan tavaroita velaksi. Olin
toimittanut kauppiaan tiedoksi, että sinusta taas on tullut sahan
herra. Tyttö sanoi kauppiaalle, että herra sattui olemaan alhaalla
sahalla, kun rouvan tarvitsi lähettää asialle, — että kyllä herra
poikkeaa maksamaan kun sattuu kulkemaan ohi. Ja kauppias laittoi pussit
ja paketit ja tuliaiset! Tietysti! Saathan sinä rahaa heti kun alkavat
tehdä sahatöitä ja ostaa sahajauhoja. Ai, minä unohdin, siellähän on
muuan mies sinua vartomassa. Hän on tuonut muutaman tukin sahattavaksi.
Hän odottelee sinua ulkona.

KUSTAA. En tullessani huomannut hirsikuormaa.

KATRI. Hän jätti kai kuormansa Ylämäen torpalle, mistä lähettivät hänet
tänne kysymään, kuka nyt sahan omistaja on. Ajattele, niitä hävyttömiä!

KUSTAA. Vai iloitaan siellä, jos minua kohtaa häviö.

KATRI. Sanoinhan äsken, että sellaisia ihmisiä on.

KUSTAA (nousee). Minä en eläissäni ole ylämäkeläisille pahaa sanaa
sanonut.

KATRI. En minäkään muuta kuin että kerran ajoin heidän kakaransa pois
meidän pihamaalta, jonne olivat tulleet kiekkosille meidän lasten
kanssa.

KUSTAA. Muuta ei tarvittukaan. Se oli pahasti tehty. Anna lasten
leikkiä kenen kanssa tahtovat.

KATRI (tuikeasti). Niin sinun mielestäsi. Mutta lasten kanssa minä
menettelen oman mieleni mukaan. Sinä älä sekaannu siihen! (Vilkasee
vasemmanpuoliseen ikkunaan.) Mies tuolla ulkona näkyy kävelevän
rauhattomana. Hänellä taitaa olla kiire.

KUSTAA (menee). Minä menen.

MYKKYRÄ (pistää päänsä sisään oikeanpuolisesta ikkunasta). Onko
patruuna kotona?

KATRI. Kas, Mykkyrä! Kotonahan se, tuolla pihamaan puolella. Mutta
käykää vain sisään, pianhan hän sieltä kerkiää.

MYKKYRÄ. Ettäkö Saarenpään rouva oikein tahtoisi tarjota kahvit?

KATRI (naurahtaa). No, tahtoisinhan tietysti!

MYKKYRÄ. Mikäs sitten muu auttaa kuin tulla juomaan! (Katri vasemmalle.
Mykkyrä tulee, sylkäsee.) Pthui (Katselee ympärilleen.) No, minkäs pyy
pölähti? Mykkyrä tekee sitten hyvin ja istuu! (Linkuttaa istumaan
peremmälle, huohottaa.) Nyt se saakurin mäki vaati jo kolme ryyppyä.
Kohta täytyy olla pullo joka pensaan juurella, missä Mykkyrä liikkuu,
sillä ei taskumatti riitä enää pitemmillä matkoilla. Puolen kilometrin
päästä näkyy jo sen pohja.

KATRI (tulee kantaen kahvitarjotinta). Mykkyrä tekee hyvin! Sattuikin
olemaan valmiina.

MYKKYRÄ. Takka vaan, kyllä Mykkyrä hyvin tekee! (Ottaa kahvia).

KATRI. Eikö isäntä ota nisuleipää?

MYKKYRÄ. En minä ole perso makosien perään, takka vaan! (Katri laskee
tarjottimen pöydälle.) Mutta ellei rouva pahakseen pane, niin pistään
kuppiin vähän karvasta. (Kaivaa povitaskusta esiin taskumatin.) Tuli
pantua sekaan vähän liian monta sokeripalaa! Haha!

KATRI. Isäntä tekee vain puolikuppisen! Ikävä, ettei satu olemaan talon
puolesta tarjota.

MYKKYRÄ. Ei ole väliä! Mykkyrä pitää kyllä huolen itsestään — mitä
tähän asiaan tulee.

KATRI. Onko Mykkyrä kuullut, miten Saarenpäässä asiat nyt ovat?

MYKKYRÄ. Vihkaistiin siitä minulle, vaikkei tiedetty sanoa varmuudella.

KATRI. Että saha jää Kustaalle.

MYKKYRÄ. Niinhän ne tohisivat. Ja tottako se on?

KATRI. Totta, totta.

MYKKYRÄ. No, jerusalmin saakuri, vai totta on!

KATRI. Pihamaalla jo Kustaa vastaanottaa sahaustöitä.

MYKKYRÄ. Katsos myrkkyä! jerusalmin saakuriko Kustaalle apuun lensi?

KATRI. Ettekö kuullut, että Kallio huusi sahan?

MYKKYRÄ. Kuulinpa tietysti! Mutta sitähän minä meinaan, että millä
Kustaa sen Kalliolta —?

KATRI. Rahalla saa ja hevosella pääsee!

MYKKYRÄ. Mutta rahat, rahat!

KATRI. Hiukan soviteltiin, annettiin aikaa ja niin edespäin.

MYKKYRÄ. Vai soviteltiin. Merkillistä! Tähän saakka on Kallio tunnettu
sellaiseksi, ettei hänen kanssaan jerusalmin saakurikaan pääse
sovittelulle. Eikä ole kukaan päässytkään.

KATRI. Sellaisenahan häntä on pidetty. Mutta kyllä hän nyt kuitenkin
Kustaan kanssa rupesi asioihin.

MYKKYRÄ. Asioihin, niihin kyllä Kallio rupee, mutta —

KATRI. Minkä "mutan" Mykkyrä siihen löysi?

MYKKYRÄ. Siinä on muttaa montakin! Kallio on Kallio — asioihin hän
rupee, vaan pelkäänpä, ettei hänen kanssaan niistä selviä — ehjin
nahoin.

KATRI. Hyvänen aika, mitä vihaa Mykkyrä Kalliota kohtaan kantaa?

MYKKYRÄ. Ei kanna vihaa mitään — ei Mykkyrä muuta kuin tuntee Kallion.

KATRI. Taitanee Mykkyrällä sentään jotain olla häntä vastaan, koska
noin puhuu! Sittenpähän Mykkyrä näkee!

MYKKYRÄ (ryyppää ja hymähtää). Ehkä näkee, ehkä näkee! (Kustaa tulee
sisään.) Hyvää päivää, herra patruuna!

KUSTAA. Jaha, Mykkyräkö se tulija olikin! Näin vilaukselta jonkun
kääntyvän tienristeyksessä. Päivää, päivää! (Antaa kättä).

MYKKYRÄ. Mykkyrä se täällä skoolailee Saarenpään onneksi ja
menestykseksi. Morjens! (Ryyppää viimeisen tilkan).

KUSTAA. Se on oikein! Kiitos vain!

(Katri ottaa tarjottimen ja menee sen kera vasemmalle).

MYKKYRÄ. No, jo minä ajattelin, että saakuriako se Kallio rupee
sahaamaan?

KUSTAA. Ovat sitä taitaneet ihmetellä muutkin.

MYKKYRÄ. Kyllä maar! — Jokunen mahtaa jo sentään tietää.

KUSTAA. Että Kallio huusi sahan minulle.

MYKKYRÄ. Niin, että sinä saat sahan. Mutta mahtaa hän sinulta kiskoa
hyvän prosentin?

KUSTAA. No, mitäs me niistä — kun vain taas päästään alkuun!

MYKKYRÄ. Siis voitonhimo veti rusthollarin huutokauppaan!

KUSTAA. Vaikkapa nyt niinkin. Hän käyttää hyväkseen minun tilaani ja
minä taas hänen voitonhimoaan. Ja molemmat olemme tyytyväisiä.

MYKKYRÄ (nousee, myhähtäen). Kunpa sitten olisitte!

KUSTAA (nousee hänkin). Mykkyrä epäilee.

MYKKYRÄ. Hm.

KUSTAA. Mitä Mykkyrä sitten arvelee?

MYKKYRÄ (vältellen). Että jos Kallio saisi —

KUSTAA. Sanokaa pois!

MYKKYRÄ. Jos hän saisi joltain toiselta (tähän kuiskaamalla) — isomman
voiton.

KUSTAA (nauraa). Ei ole pelkoa! Kukaan pitäjäläisistä ei ole halukas
ostamaan sahaa korkeammasta hinnasta.

MYKKYRÄ (myönnytellen). Ehkei, ehkei!

KUSTAA. Ja sitäpaitsi sitoo Kalliota kirjallinen sopimus.

MYKKYRÄ. Joko se on tehty?

KUSTAA. Tehdään tänä päivänä.

MYKKYRÄ. Vai ei vielä ole tehty! Hm! (Ojentaa kätensä.) No, rimpuile
pois, rimpuile pois! Terveeksi! Lähden taas köntystämään edelleen.
Käväsen kauppiaalla. Poikkesin vain levähtämään.

KUSTAA. Joko Mykkyrä lähtee? — Hyvästi vaan!

MYKKYRÄ (kääntyy ovella). Älä sentään unohda sitäkään, mitä Mykkyrä
sanoi, älä unohda! (Menee).

KUSTAA (nauraa ääneensä). Pidetään mielessä! (Kävelee hetken lattialla
edestakaisin, istuutuu sitten pöytänsä ääreen ja painuu selailemaan
tilikirjoja, miettii ja merkitsee lyijykynällä numeroita paperille.
Nousee jälleen, kävelee ja seisahtuu oikeanpuolisen ikkunan pieleen).

KATRI (tulee vasemmalla). Joko se juoppo lähti?

KUSTAA. Lähti — mutta tuolla näkyy Hakala kiinnittävän hevostaan
kujansuun aitaan.

KATRI. Mitä hän mahtaa asioida? Liekö jo kuullut tapahtumasta, vai
muutenko hänen halunsa palaa katsomaan, mitenkä Saarenpäässä jaksetaan.

KUSTAA (poistuu ikkunan luota). Minä kyllä Hakalan käynnin tunnen. Mitä
hän muuta kuin saapuu laulamaan valituslaulua rahojensa menettämisestä.

KATRI. Miksi sinä viitsit häntä kuunnella?

KUSTAA. Enhän voi ajaa häntä uloskaan.

KATRI (kiivaasti). Se pitäisi tehdä! Senkin kitupiikki! Tappaa vielä
itsensä mokomienkin lanttien tähden. Kuinka sinä jouduitkaan tekemisiin
hänen kanssaan?

KUSTAA (naurahtaa). Koronkiskuri!

KATRI (kiihottuen). Voi, jos me voisimme viskata hänelle rahat
vasten kasvoja ja ajaa hänet huoneestamme maantielle! Se olisi minun
iloni! Kunpa se hetki kerran koittaisi, jolloinka me pääsisimme
riippumattomiksi kaikista! Kenelläkään ei olisi meiltä mitään
vaadittavaa. Minä palan halusta osottaa heille halveksumistani —
kaikille! Minä tahdon olla ylempänä muita! (Tarttuu Kustaaseen.)
Kustaa, tuleehan se aika kerran, tuleehan se pian! Sano, että se tulee!

KUSTAA (irroittaen hänet itsestään). Sehän on pyrkimykseni: päästä
riippumattomaksi kaikista. Sen saavuttamiseksihan minä olen taistellut
ja nyt taistelen kahta kovemmin. — (Kävelee.) Kummallista, kuinka minä
tunnen itseni levottomaksi! Mikä ihme Kalliota viivyttää? Nyt on jo
ilta, eikä häntä vain kuulu. Hän kielsi minua ryhtymästä mihinkään
toimiin, ennenkuin kirjallinen sopimus on tehty. Pitkä päivä on jo
kulunut.

KATRI. Hänelle on sattunut esteitä. Vielä hän voi tulla tänä iltana —
tai ellei tänä iltana, niin huomenna.

KUSTAA (ilmeisesti rauhattomana, astuu edestakaisin). Hän lupasi tulla
tänään, hän lupasi tulla tänään.

HAKALA (astuu sisään). Hyvää iltaa!

KUSTAA. Jumala antakoon!

KATRI. Kas kun isäntäkin on lähtenyt liikkeelle vielä näin iltasella!
Käykää istumaan!

HAKALA. Onpa sitä saanut kärryillä istua.

(Katri lykkää tuolin häntä lähemmäs).

KUSTAA. Suoraanko olette ajanut Ylikylästä?

HAKALA (istuutuu). Tulin kirkonkylän kautta — oli asiaa sepälle.

KATRI. Vai sen kautta olette kiertänyt! Ja palaatte nyt tätä tietä?

HAKALA. Päätin palata tätä tietä, kun sain aihetta poiketa teille.

KATRI (ilkeästi). Olihan se hauskaa!

KUSTAA (osattua pöydälle, missä on paperosseja). Tupakat!

HAKALA. Kiitos! Niin, sain aiheen poiketa tänne, kun kuulin sepällä,
että Kallio on ryhtynyt sinua auttamaan.

KATRI (kivahtaa). Auttamaan ei ole ryhtynyt kukaan!

HAKALA. Eikö siinä sitten olekaan perää?

KATRI (tiukasti). Ei.

KUSTAA (ehättää). Vaimoni tarkoittaa, ettei Kallio suinkaan ole meille
mitään almuja antanut.

HAKALA. En minäkään almuista puhu. Tarkoitan, että onko hän luovuttanut
sahan sinun käytettäväksesi, niinkuin kerrotaan?

KUSTAA. Sen hän on tehnyt.

HAKALA. Siis asia on tosi?

KUSTAA. Tosi sitä myöten.

HAKALA. Pannaanko saha käyntiin heti?

KUSTAA. Heti kun on saatu asiat järjestykseen.

HAKALA (ilostuen). Sitten sinä voit piankin suorittaa minulle osan.

KATRI (puhkee nauramaan, häijysti). Kuinka suuren summan tarvis
Hakalalla olisi?

(Hakala katsoo häneen vihaisesti).

KUSTAA. Ei, hyvä isäntä, en minä ensi aikojen tuloista voi teille
mitään suorittaa.

HAKALA (ankaristuen). Miksi et? Olen kai minä oikeutettu saamaan rahani.

KUSTAA. Alatteko te taas tuon vanhan virren?

HAKALA (nousee kiivastuen). Lakkaa leikittelemästä kanssani, Kustaa!

KATRI (vie tuolin hänen jälkeensä, ivallisesti). No, mutta istukaa
isäntä!

HAKALA (lykkää tuolin syrjään). Mitä sinä tarkoitat sillä, ettet tahdo
läheisessä tulevaisuudessakaan suorittaa minulle mitään?

KUSTAA. Kuinka te voitte sellaista ajatella! Ensimmäiset vuodet on
minun suoritettava Kalliolle sahasta. Hän on tietysti ensimäinen
velkojani.

HAKALA. Me muut olemme vanhempia. Meillä on etuoikeus, varsinkin
minulla.

KUSTAA. Te puhutte —

KATRI (ehättää). — niinkuin sopii Hakalalta odottaakin. (Menee
vasemmalle).

KUSTAA. Te puhutte ikäänkuin minä nyt äkkiä olisin tullut
maksukykyiseksi. En suinkaan ole tullut. Minä olen saanut tilaisuuden
ostaa sahani takaisin. Kallio luovuttaa sen minulle ehdolla, että minä
vuosittain suoritan hänelle maksun. Siinä kaikki. Kunhan minä olen
vapaa hänestä, kun saha jälleen on minun omani, silloin tulee teidän
ja niiden toisten vuoro. Jotta kerran teidänkin vuoronne tulisi, siksi
minun on täytynyt saada saha takaisin. Sehän se on minun pelastukseni.
Tottakai te sen ymmärrätte!

HAKALA. Tässä ei ole muuta ymmärtämistä, kuin että järven pohjassa
pysyvät rahat sittenkin. Niistä näyttää olevan hyvin vähän toivoa
(Kustaa kohauttaa olkapäitään ja huokasee neuvottomana.) Mutta eihän se
jyrisemisestä parane. Mennyttä kun mennyttä!

KUSTAA (tuskastuneena). Käsitättehän te —?!

HAKALA (ottaa lakkinsa). Olethan sinä ainakin tarpeeksi koettanut
selitellä! — Hyvästi! — Mutta muista, että sinun askareitasi seurataan,
sinun metsäkauppojasi pidetään varalta! (Menee).

KUSTAA (yksin). Hän ei ymmärrä koko juttua nimeksikään. (Tulee
rauhattomaksi.) "Antakaa sahan seisoa siksi kuin kirjallinen sopimus
on tehty, minä tulen huomenna", niin sanoi Kallio. Miksi hän sitten ei
tule? Nyt on jo ilta. (Katsoo kelloaan.) Kuinka hän enää saapuisikaan
näin myöhään! (Tuskastuu yhä enemmän.) Miksi hän lupasi tulla tänään!
(Ajattelee.) Mitä se Mykkyrä sanoikaan? — Että jos joku toinen tarjoisi
hänelle suuremman voiton. (Pyyhkäisee hikeä otsaltaan.) Ei, se on
mahdotonta! (Koettaa nauraa.) Kuka sen hänelle tarjoisi? Ei kukaan!
—. Ja onhan tuhat markkaa jo hyvä voitto! — Vaan jos joku suorittaisi
sen pienemmässä ajassa kuin minä — tai ehkä käteisenä — Kuka, kuka?
Se on sula mahdottomuus. Minä vain kuvittelen. Minä olen liiaksi
tuskaantunut. Kallio kyllä tulee — ehkä huomenaamulla. (Menee ikkunan
luo ja katsahtaa ulos, hämmästyy, katsoo tarkemmin ja astuu askeleen
taapäin.) Silmäni eivät voi pettää! Se on aivan varmasti Johanna.
Tullut metsätietä! — Nyt hän kääntyy pihamaalle. — Hän tulee suoraan
portaita kohti — hän kävelee niin kiireesti! Johanna tulee Saarenpäähän
— Johanna!! Mistä tämä ihme? Mitä on tapahtunut?

JOHANNA (astuu sisään. Hän on noin 30-vuotias, hyvin miellyttävä ja
lempeän näköinen nainen. On hetkisen vaiti. Kustaa astuu pari askella
häntä kohti, sitten pysähtyy. Hiljaa). Hyvää päivää, Kustaa Saarenpää?

KUSTAA (samoin matalalla äänellä). Päivää, Johanna.

JOHANNA. Emme ole usein tavanneet toisiamme, vaikkei ole asuntojemme
väliä kuin viisi kilometriä.

KUSTAA. Me olemme välttäneet kohtaamasta toinen toisiamme. Mutta suo
minun kysyä, mikä ihme nyt on johtanut askeleesi tänne? En voinut
salata hämmästystäni nähdessäni sinut äsken metsätieltä poikkeavan
tänne. Jalkaisinko sinä olet tullut?

JOHANNA. Jalan tulin, kiersin metsätietä, kun en rohjennut maantietä
kulkea ja tänne julkisesti poiketa. Siitä olisi kylässä noussut melu ja
pian olisi se joutunut mieheni korviin.

KUSTAA (kiintyen). Sinä olet tullut salaa!

JOHANNA. Salaa lähdin kotoa, kun piiat poistuivat lypsylle ja mieheni
istui huoneessaan vieraittensa kanssa. Minä tiesin, että vieraat
viipyvät myöhäiseen, sillä sisälle vietiin pikarit ja mieheni avasi
pullon.

KUSTAA (ikäänkuin keventyen). Kalliolla on siis vieraita! Minä olinkin
jo levoton, mutta ajattelin sentään, että joku este hänellä täytyy
olla. Jumalan kiitos!

JOHANNA (kiertäen). Ne taitavat olla vaarallisia vieraita.

KUSTAA. Vaarallisia! Teillekö?

JOHANNA. Ei meille. Anna kun kerron! Minä tulin metsätietä niin
kiireesti kuin voin. Tunnin ajan olen varronnut tuolla kuusikon
liepeellä, ennenkuin uskalsin astua taloon. Kun sitten vihdoin näin
vaimosi liina päässä lähtevän ulos, kiiruhdin etsimään sinua.

KUSTAA. Sinulla on siis asiata minulle?

JOHANNA. Sitä varten olen tänne juossut. — Kustaa, minä sanoin, että ne
vieraat taitavat olla vaarallisia. „

KUSTAA. Minulleko? Mitä heillä on minun kanssani tekemistä? Tulevatko
he tänne? Keitä he ovat?

JOHANNA. Minä luulen, että he piankin tulevat. Elleivät vielä tänä
iltana ja huomenakaan, ja elleivät juuri tänne, niin ainakin tuonne —
sahalle.

KUSTAA (säpsähtäen). Sahalle! (Kiivaasti.) mitä heillä on siellä
tekemistä?

JOHANNA (lähenee häntä). Koeta kestää, Kustaa! — Minä en tiedä, mutta
minä luulen, minä arvaan, että he tulevat — panemaan käyntiin sahan.

KUSTAA (astuu askeleen taaksepäin, kauhistuneena). Tulevat sahalle,
minun sahalleni, ja panevat sen käyntiin! Niinkö sinä sanoit, Johanna?

JOHANNA. Kustaa, älä masennu, kuule minua! Mieheni oli päivällä
käymässä kirkonkylässä. Siellä hän oli tavannut kolme tukkiherraa,
kaupunkilaista. Hän tuli iltapäivällä kotiin heidän kanssaan. Minä
näin heidän tulevan maantiellä. He näyttivät vilkkaasti keskustelevan
ja mieheni viittoili tänne Saarenpäähän päin. Sahahan näkyy meille
järven yli. Sitten he tulivat sisään ja mieheni tarjosi heille juomia.
Kun piika astui sisään tarjottimen kera, kuulin oven auetessa mieheni
huudahtavan: "Olkoon menneeksi, kahdeksan tuhatta!"

KUSTAA (poissa suunniltaan). Lausuiko miehesi: "Olkoon menneeksi,
kahdeksan tuhatta;" (Tarttuu kiinni Johannasta, huudahtaa
epätoivoisesti.) Johanna, sano minulle suoraan, onko Kallio myynyt
minun sahani?

JOHANNA. Minä en muuta tiedä — sen vain kuulin. Ja kun he jatkoivat
väkijuomien nauttimista, arvottelin, että kauppa on ehkä sovittu.

KUSTAA (lyötynä). Kallio on myynyt sahan!

JOHANNA. Kestä, Kustaa!

KUSTAA. Minä en enää koskaan pääse nousemaan!

JOHANNA. Nouset sinä, nouset!

KUSTAA (istuutuu ja peittää käsillä kasvonsa). Minun sahani!

JOHANNA. Minä luulin tekeväni oikein, kun juoksin siitä sinulle
ilmoittamaan. Minunkin sydämeni oli tuskaa täynnä.

KUSTAA (murtuneena). Minä jo olin ehtinyt nähdä auringon pilvenraosta.

JOHANNA (tarttuu häntä kädestä). Uljuutta, Kustaa, rakas Kustaa!

KUSTAA (nostaa päänsä, katsoo h&neen pitkään. Hiljaa). Sinäkö olet
Johanna, Kerttulan Johanna?

JOHANNA (itkun sekaisesti). Kustaa parka!

KUSTAA. Niin niin, Kustaa parka! Toisin nyt olisi, onnellisempi Kustaa
olisi, jos hän ei olisi antanut haaveitten itseään huumata. Jospa häntä
nyt edes olisi ystävä tukemassa!

JOHANNA. Onhan sinulla Katri!

KUSTAA. Katri!!

JOHANNA. Ilman häntä et olisi saanut sahaa.

KUSTAA. Enkä niitä koettelemuksia ja murheita, joita saha on minulle
tuottanut. Minä olisin pysynyt pienenä kyläkauppiaana, ja sinä olisit
aina ollut vierelläni. Mutta toisin kävi.

JOHANNA. Ehkä se oli niin säädetty!

KUSTAA. Säädetty näkyy todellakin olevan, että minun päiväni tulevat
katkeriksi.

JOHANNA. Minkälaiset luulet olevan minun päiväni?

KUSTAA. Hyvä kai sinulla on Kallion rusthollarin emäntänä!

JOHANNA. Jospa tietäisit, Kustaa! Ei minulla siitä asti, jolloin
sinun piti tulla noutamaan minua kirkonkylän juhlaan, vaan lähetitkin
kirjeen, missä ilmoitit, että meidän välimme on lopussa, ja sitten
jälkeenpäin kertoivat sinun käyskennelleen juhlassa Suonperän Katrin
kanssa — ei minulla siitä asti ole ollut iloisia hetkiä. Sinä olit
minulle kaikki kaikessa.

KUSTAA. Vanhempasiko tahtoivat sinun menemään Kalliolle?

JOHANNA. Vanhempani tahtoivat — olihan sellainen onni tavatonta
talottomalle tytölle. Ja kun Kallio kävi kerran toisensa perästä,
saatiin minut vihdoin suostumaan.

KUSTAA. Minä muistan, kuinka minun sydäntäni karvasteli kuullessani
siitä. Mutta saamani rahat ja suuret puuhat saivat minut unohtamaan
kaikki.

JOHANNA. Minun haavani eivät ole voineet kymmenessä vuodessakaan
parantua umpeen. Elämäni on siitä saakka ollut yhtämittaista sokkona
kulkemista.

KUSTAA. Sitä ei enää voida auttaa. — Johanna, sinäkö sait miehesi
suostumaan huutamaan sahan?

JOHANNA. Tiesin tilasi ja olin kuullut, että saha myydään
pakkohuutokaupalla. Silloin pisti päähäni puhua asiasta miehelleni. Hän
vain nauroi ja puheli raa'asti meidän entisistä väleistämme. Mutta hän
lähti huutokauppaan kuitenkin. Hän oli sittenkin ruvennut miettimään
asiaa, ja palattuaan kertoi hän, miten hän oli tehnyt ja mitenkä oli
kanssasi sopinut.

KUSTAA. Voitonhimo pääsi hänessä vallalle. Senvuoksi hän myös nyt on
pettänyt minut.

JOHANNA (kuiskaa). Minun täytyy mennä, Kustaa. Vaimosi voi palata,
ja kotona kummastelevat poissaoloani. (Ojentaa kätensä Kustaalle.)
Hyvästi, Kustaa! Älä anna murheelle valtaa. Vielä päivä nousee!

KUSTAA (pudistaa surullisena päätään). Ei, Johanna, ei! Minun päiväni
on nyt sammunut. Kiitos siitä, että kävit minulle ilmoittamassa.
Hyvästi, Johanna!

JOHANNA (nyökkää surullisena). Hyvästi!

(Astuu peräovea kohti. Samassa tulee Katri sisään vasemmalta.
Huomatessaan Johannan seisahtuu hän kivettyneenä. Molemmat naiset
katsovat toisiinsa pitkään. Hetken hiljaisuus).

JOHANNA (lempeästi). Hyvää päivää, Katri! (Nyökkää herttaisesti ja
menee).

KATRI (rientää Kustaan luo, joka on jäänyt istumaan pää käsien varaan.
Kiivaasti). Kustaa, mitä Kallion emännällä oli täällä tekemistä.
— Miksi sinä et vastaa? — — Mitä on tapahtunut? — Kustaa, mitä on
tapahtunut?

KUSTAA (särkyneellä äänellä). Saha on mennyt. Kallio on myynyt sen
kaupungin tukkiherroille.

KATRI (kauhistuneena). Myyty — saha — toisille!

KUSTAA. Niin.

KATRI (puristaa raivostuneena molemmat kätensä nyrkkiin). Sitäkö tuo
nainen oli täällä sanomassa? (Kustaa nyökkää päätään.) Me olemme siis
joutuneet häviöön sittenkin! (Kustaa nyökkää. Katri puhkee äänekkääseen
raivon itkuun).

(Väliverho).




KOLMAS NÄYTÖS.


Näyttämö sama. Kustaa Saarenpää istuu synkkänä oikeanpuolisen ikkunan
luona ja tuijottaa ulos. Iltamyöhä.

MYKKYRÄ (tulee peräovesta). Rauha taloon! (Kustaa ei huomaa. Mykkyrä
linkuttaa muutaman askeleen häntä kohti, katselee ja pudistaa päätään.)
Herää, Saarenpää! (Kustaa huomaa hänet ja nyökäyttää päätään.)
jerusalmin saakuriako sinne töllistelet? Anna heidän sahata! (Istuu)
Anna huhtaa, sanon minä. (Kustaa vain tuijottaa.) Minä neuvon sinulle
hyvän konstin. Pussaapa Mykkyrän pullon suuta! Se huojentaa ihan
varmasti. Onpa se huojentanut Mykkyrääkin — on monet kerrat, kun metsät
ovat menneet ja kolikot huvenneet. (Kustaa pudistaa päätään.) No,
sitten minä en muuta tiedä — parhaan keinon neuvoin. — (Lohdutellen.)
Olet sinäkin se jerusalmin saakuri! Murehdit, vaikka katto on pääsi
päällä.

KUSTAA. Asunto merkitsee vähän. Saamamiehiä on useita. Tämä rähjä on
piankin minulta pois paukutettu.

MYKKYRÄ Kehdatkoopas!

KUSTAA. Ottavat minkä saavat.

MYKKYRÄ. Mutta minä sanon, että kehdatkootpas ajaakin perhettäsi
taivasalle.

KUSTAA. Eivät Hakala ja ne toiset siitä mitään välitä.

MYKKYRÄ. Kyllä maar' Hakalalla on tarpeeksi maallista mammonaa.

KUSTAA. Ei hänellä ole koskaan sitä tarpeeksi (Nousee kiivastuneena.)
Kellään ei näytä olevan sitä tarpeeksi! (Rupeaa astumaan edestakaisin,
pian jälleen istuutuen ja vaipuen ajatuksiinsa).

MYKKYRÄ. Ei sinun kuitenkaan tarvitse maantielle lähteä. Muista, että
seisoo se sentään vielä Mykkyränkin talo. Niitä hirsiä ei vielä ole
myyty. Katto pitää vettä ja seinät kestävät tuulta. Jos niin hullusti
kävisi, että Hakalaan menisi pahahenki ja sinun pitäisi täältä lähteä,
niin ainahan sinä ensi hätään meille pääset. Siellä sopii sitten
vunteerailla, mihin päin kärki on käännettävä. Me vunteeraamme yhdessä
— (osottaa povitaskuaan) ja Matti kolmantena. Matti antaa aina hyviä
neuvoja. Sinä et usko, mutta minä olen kokenut.

KUSTAA (pysähtyy). Sanoiko Mykkyrä armahtavansa meitä, jos maantielle
joudumme?

MYKKYRÄ. En. Kutsuin vain visiitille Mykkyrään niin kauvaksi kuin
Saarenpää taas opettelee kävelemään. Kävelemisen konstia saavat jotkut
opetella useamman kerran elämässään. Olisinhan sen ehkä minäkin voinut
vielä oppia, vaan en välittänyt. Arvelin, että konttaanpa häntä
loppu-iän. Hankin sitten toisessa maailmassa uuden talon, ja paremman,
ja sen metsiä en myy, vaikka tulisi ostamaan itse isä jerusalmin
saakuri.

KUSTAA. Mahtaneeko niitä olla siellä saatavissa?

MYKKYRÄ (naurahtaa). On, sahojakin! — Ja olipa tai ei, eletään
toivossa! Sanoinhan minä, että kyllä Kallio asioihin rupeaa, vaan
selviytyykö toinen niistä ehein nahoin! Minä sitä jo alun pitäen
pelkäsin. Minä tunnen Kallion!

KUSTAA. Luuleeko Mykkyrä, että hän petosaikeissa huusikin sahan?

MYKKYRÄ. Kuka tietää! Ehkei. Päätti ensin puristaa sen voiton, mikä
mahdollisesti oli saatavissa — mutta jälkeenpäin esiintyikin tilaisuus
voittaa kaksin kerroin. Kahdeksantuhatta hän kuului tukkiherroilta
saaneen.

KUSTAA. Ja tuhannen markan tähden hän söi sanansa.

MYKKYRÄ. Oh, tuhat markkaa on paljon!

KUSTAA. Ei Kallion rahoissa.

MYKKYRÄ. Onpa vainonkin — noin vain sivumennen pistää liivintaskuunsa!

KUSTAA. Olisi hän ensin edes tullut minulle ilmoittamaan — minä ehkä
olisin voinut luvata hänelle yhtä paljon.

MYKKYRÄ. Muista, miekkonen, sinä olisit voinut luvata — ja ehkä
joittenkuitten vuosien kuluessa maksaakin — mutta nyt hän sai summan
käteensä heti selvinä seteleinä. Siinä ero.

KUSTAA (istuutuu jälleen ikkunanpieleen). Eropa niin! — Mutta voi
petturia kuitenkin!

MYKKYRÄ. Merkitsikö se mitään sille jerusalmin saakurille! Kynsin
hampain hän käy kiinni siitä, mikä kullalta kiiltää. Kallio on
kavala mies, Kustaa. (Kuiskaten.) Sanonko sinulle! Kallio se välitti
minun ensimäisen metsänmyyntini. Olin sattumalta rahan tarpeessa ja
lähdin Kallion luo. Hän kysyi, miksen myy metsääni, kun minulla sitä
kerran on niin runsaasti. Vastasin, ettei ole tullut kaupiteltua.
Hän tarjoutui välittämään kaupan. Olkoon menneeksi, tuumin minä,
saattaahan tuota muutaman pölkyn myydäkin. Oli köyhä aika ja rahat
vähissä talokkaillakin. Kallio antoi sitten minulle lainaksi pyytämäni
summan. Muutama päivä sen jälkeen saapui hän meille kauppaa tekemään.
Hinnasta sovittiin. Kallio maksoi. Minä suoritin Kalliolle velkani.
Mutta jälkeenpäin kuulin, että hän oli pistänyt taskuihinsa hyvät
välitysrahat, hän oli luovuttanut metsäni kaupungin yhtiölle korkealla
voitolla. Senkin jerusalmin saakuri, huijari.

KUSTAA. Hän on siis pettänyt Mykkyränkin.

MYKKYRÄ. Petti, jotta mulahti! Siksi epäilin sinunkin asiaasi.

KUSTAA. Miks' ette sitten siitä mitään virkkanut?

MYKKYRÄ. Mainitsinhan minä. Mutta Saarenpää nauroi.

KUSTAA. Minun olisi pitänyt vaatia hänen tekemään kirjallinen sopimus
heti. Se olisi minut pelastanut.

MYKKYRÄ. Hm. Ehkä olisi. — No, tähän minä nyt jäin! Kävin kauppiaalla
akalle sikuria ostamassa ja poikkesin lepuuttamaan raajojani. Täytyy
taas lähteä köntystämään kotiinpäin, näyttää jo kääntyvän pimeäksi.
(Nousee ja ojentaa kätensä Kustaalle.) Täss' on! Hyvästi vaan! Ja tuki
tuo ikkuna! Anna herrojen häärätä! Tule meille, jos kattosi repivät!
Myhkyrällä on sinulle sijaa joksikin aikaa. Ja vuokran pistämme
jerusalmin saakurin laskuun. Morjens! (Menee. Kustaa jaa tuijottamaan
ulos. Sahan pilli viheltää. Hän säpsähtää).

KUSTAA (synkkänä). Kuka nyt lienee pannut pillin puhaltamaan? Tähän
saakka olen siitä antanut määräyksen, yksin minä. Muilla ei ole ollut
oikeutta siihen. Minun vallassani on ollut ilmoittaa illalla työt
lopetettaviksi. — Nyt siellä määrää toinen! Saarenpään sahalla ovat
toiset haltiat! — Oh, minun sahani! Ne ovat sen minulta ryöstäneet,
roistot! Naureskellen kulkee tuolla kaupunkilaispomo sikaari hampaissa.
— Tuonkin tien olen minä raivauttanut, tuonkin sillan ojan yli
rakennuttanut sahalleni, sahalleni! Sillä minä tahdoin saada paljon
aikaan. Joskin rikastumisen unelmat joskus tahtoivat saada minussa
liiaksi valtaa, tietää jumala, että minä muutakin tarkoitin. Minä
tahdoin pelastaa seutulaiseni ja talokkaita laajemmaltikin joutumasta
kaupungin yhtiöiden uhreiksi. Minä tahdoin estää heitä myymästä
metsiään noille kansan imijöille, korpien raiskaajille polkuhinnasta.
Se oli minun ajatukseni. Minä sen itse tiedän. Minä en ole tahtonut
rikastua ainoastaan itseäni vaan muitakin varten. — Mutta nyt ovat
toiveet tuhotut. (Nousee hampaitaan purren.) Minun on mahdoton tätä
kaikkea sietää! Minä en saata katsella, että Saarenpään niemellä ovat
vieraat isäntinä. Se on minun, se on minun! Minä olen sinne sahan
perustanut. Tämä on vääryyttä! Turhan tähdenkö minä olen hikoillut
ja tehnyt työtä! Senkö vuoksi minä olen renkipojasta asti kuin itara
kitupiikki säästänyt lanttini, haalinut niitä kokoon oikealta ja
vasemmalta, myynyt nuoruuteni rakkauden, uhrannut kaikki, jotta kun
vihdoin olen saanut unelmani toteutetuksi, se tyystin särjetään
ja revitään (Raivostuen.) Ei, jumal' auta, sen sahan, jonka minä
olen Saarenpään niemelle rakentanut, sen pitää olla joko minun tai
(hiljempaa) — sitä ei pidä oleman ollenkaan! (Puristaa nyrkkiään
ikkunaan päin.) Kuulitteko, te varkaat ja rosvot, sitä ei pidä oleman
ollenkaan!

KATRI (tulee vasemmalla). Herrojako sinä täältä tuijottelet?

KUSTAA. Katri, älä tule, älä tule! Sinä et saa minua kiusata! Minä
pelkään ilmankin tulevani hulluksi.

KATRI (kylmästi). En minä sinua tahdo kiusata. Suonethan toki
vaimollesi ilon tulla ihailemaan heitä, joille sinä olet antanut
leipämyllysi.

KUSTAA. Se ei heille kauvan jauha!

KATRI. Tahdotko sinä jälleen uskotella minulle pelastuskeinoja! Älä tee
sitä, minä en sinua enää usko. Sinut kuitenkin aina petetään. Eivät
minuun mene enää sinun haaveesi!

KUSTAA. Sanoin vain, ettei se heille kauvan jauha! Olkoon nyt heille
suotu yhden päivän ilo.

KATRI. Yksi päivä on jo mennyt. Huomenna tulee toinen. Ja sinun sahasi
käy, käy!

KUSTAA (kiukustuen). Saadaanpa nähdä!

KATRI (katsoo häneen pitkään). Mitä sinä aijot?

KUSTAA. Minäkö? (Naurahtaa.) En mitään.

KATRI. Äsken sinä olit nuopeillasi kuin piiskattu koira, nyt näyttää
melkein siltä kuin olisit suuresti iloissasi.

KUSTAA (ottaa lakkinsa naulasta). Niinkö sinusta näyttää?

KATRI. Minne sinä menet?

KUSTAA. Ulos.

KATRI. Sinä kehtaat näyttää kasvosi kyläläisille.

KUSTAA. Onhan siellä jo hämärä ja sitäpaitsi en mene kylälle. Menen
vain lausumaan viimeiset jäähyväiset ystävälleni.

KATRI (kummastellen). Mitä — kenelle?

KUSTAA. Minulla ei ole muuta kuin yksi ystävä: sahani. Me eroamme nyt
ijäksi.

KATRI. Se on varma!

KUSTAA (kiihkoisesti). Niin, se on varma! (Huudahtaen.) Mutta meidän
erostamme koituu sellainen juhla, että sen humu kuuluu hamaan Kallioon!
(Menee kiivaasti).

KATRI (katsoo ikkunasta). Mitä ihmettä hän tarkoitti? Koituu juhla. —
Hän kääntyy alas sahalle! — Mitä hän enää siellä tekee? (Istuu, puhkee
itkuun.) Minun rahani, perintöni! Minä olen nyt pennitön raukka! Tätä
kurjuutta! Jos tämän olisin aavistanut — jos olisin!

KORPIKULMALAINEN (astuu sisään). Päivää!

KATRI (pyyhkii nopeasti kyynelensä) Päivää!

KORPIKULMALAINEN. Onko herra Saarenpää kotona?

KATRI. Mitä asiaa teillä olisi hänelle?

KORPIKULMALAINEN. Minä vain niitä lautoja.

KATRI. Mitä lautoja? Ei täällä ole lautoja myytävänä. Menkää sahalle!

KORPIKULMALAINEN. Enhän minä ostaa tahdo — niitä omiani minä —

KATRI. Sanoinhan, ettei täällä ole mitään lautoja!

KORPIKULMALAINEN. Ei, mutta olisin herra Saarenpäältä kysynyt, joko ne
minun hirteni on sahattu?

KATRI (tuntee hänet). Vai te, minä muistan. Ettekö tiedä, ettei saha —
— (Säikähtää sanojaan-) — Ylämäen töllin kauttako tulitte nytkin?

KORPIKULMALAINEN. Sieltähän minun tieni aina sopii.

KATRI. No, neuvoivatko nytkin tulemaan tänne?

KORPIKULMALAINEN. En minä enää neuvomista tarvinnut. Sainhan silloin
kuulla, että saha on herra Saarenpään.

KATRI. Eivätkö he mitään teille sanoneet?

KORPIKULMALAINEN. Eivät — muuta kuin lähettivät tänne terveisiä.

KATRI (katkerasti). Vai terveisiä. — Kiitoksia vain!

KORPIKULMALAINEN. Niin, että mitenkähän mahtaa olla niiden lautojen?

KATRI. Ettekö tullessanne huomannut?

KORPIKULMALAINEN. Enhän minä tullut katselleeksi. Olisivatko lankkuni
tuotu tänne ylös? Kyllä minä ne olisin sahaltakin noutanut.

KATRI (osottaa vasemmanpuoliseen ikkunaan). Tuollahan ne näkyvät olevan.

KORPIKULMALAINEN. Lankutko?

KATRI. Hirret.

KORPIKULMALAINEN. Niin lie minunko?

KATRI. Ne.

KORPIKULMALAINEN. Miksikäs niitä sitten ei olekaan sahattu?

KATRI. Kysykää herra Saarenpäältä! Pihamaalla kun odottelette, niin
tapaatte hänet. (Menee oikealle).

KORPIKULMALAINEN. Vai ei ole sahattu — vaikka luvattiin. — Ja hirret
töllistelevät pihamaalla. — Olisinhan minä ne saattanut sahalle saakka,
mutta kun silta oli rikki ja Saarenpää sanoi, että kyllä hän vedättää
ne alas omalla hevosellaan. Ehkeivät ne minun hirteni olekaan. — Mistäs
tuo rouvasihminen sen tietäisi? — Katsotaan. (Menee. Näyttämö hetken
tylyä).

KUSTAA (tulee hengästyneenä). Mikähän mies käyskeli pihamaalla? Onneksi
pääsin hiipimään niin ettei hän minua nähnyt. (Riisuu kiireesti
päältään takin ja heittää lakkinsa oikeanpuoliseen huoneeseen.)
Minun täytyy näyttää siltä kuin olisin oleskellut sisällä. — (Nauraa
kamalasti.) Illasta rauhassa, sahan herra, saha on paikoillaan! Mutta
elokuun illat eivät enää ole valoisia, — parasta herrojen palkata
sahalle yövartija. (On ilmeisesti kiihottunut ja rauhaton. Menee
vasemmalle ovelle.) Katri, nythän on jo illallisen aika! Kata pöytä —
sitä mitä on — vaikka tervavelliä ja puun kuoria — Mutta syötämän pitää!

KATRI (tulee). Mitä sinä lavertelet?

KUSTAA (menee ja vilkasee vasemmasta ikkunasta, palaa). Meidänkin
täytyy jo illastaa. Jos ometassa olisi härkä, niin minä nyt sen
teurastaisin, ja kellarissa olutta, niin minä kantaisin sitä maljoihin,
ja Saarenpää perheineen söisi herkullisen juhla-aterian (Tarttuu Katria
käsivarresta, Hiljaa.) Ja vaikka olisi pimeäkin, niin luulen, ettemme
tarvitsisi kynttilöitä!

KATRI. Mitä nuo sinun puheesi ovat?

KUSTAA. Juhla-aterian, Katri, me nauttisimme kohtalomme kunniaksi.
Löytäisimmepä sitten vielä vanhan virsikirjan, niin veisaisimme
virrenkin, ja ylistäisinpä Häntä, joka ihmiskohtalot säätää! Haha!
(Nauraa.) — Kaikkivoipa jumalamme, me jalkais' juureen kumarramme!
Hahaha!

KATRI. Kustaa, älä peloita minua! — Kuinka äkkiä pimentyykään näin
syksyiltasin! (Ottaa pöydältä tikkulaatikon) Löytyyköhän enää
ainoatakaan kynttilää? — Ehkä lampun pohjassa olisi öljytippa?
(Katsoo.) Ei ole. — (Etsii.) Tuossahan on kaksi vaivaista päätä.
(Pistää ne kynttiläjalkoihin, sytyttää ja vetää alas ikkunaverhot.)
Hyi, kun on kylmä — ja niin ikävä! (Istuutuu ja itkee).

KUSTAA (puoli-ääneen). Ei sinun olisi tarvinnut sytyttää kynttilöitä,
Katri! Sanoinhan, että me näemme ilmankin.

KATRI. Mitä sinä hourit! Säkkipimeähän täällä kohta olisi. — Jos sinun
todella on nälkä, niin siellä on leipää ja maitoa kamarin pöydällä. —
(Nousee.) Minä menen nukkumaan.

KUSTAA (kummallisena, hiljaa). Ei minun ole nälkä. Minä vaan muuten
sanoin. — Kuule, Katri! Oletko sinä minulle hyvin suuttunut?

KATRI. Älä kysy minulta mitään sellaista. Älä herätä minussa muistoja
niistä unelmistani, jotka sinä olet särkenyt. Minulla on tarpeeksi
työtä koettaessani tukahuttaa katkeruutta puhkeamasta äärimmilleen.
Minä voisin kuolla tähän paikkaan paljaasta vihasta ja epätoivosta!
— Kun edes olisin kaukana täältä. Mutta tuttavien silmät vilkuvat
kaikkialta ja pian osotetaan minua sormella ja sanotaan: tuollainen on
nyt entinen Kujalan Katri!

KUSTAA. Jahka juhla on ohi, saat sinä lähteä lasten kanssa sukulaistesi
luo — minä menen muualle — mutta vasta, jahka juhla on ohi!

KATRI. Mistä juhlasta sinä höpiset? — Sukulaisteni luo elätettäväksi,
minäkö? En ikinä. Ei, käsikärryissä sinä saat vetää pitkin maantietä
vaimoasi ja lapsiasi.

KUSTAA (kuuntelee). Hst! Vaiti! — Ei se ollutkaan mitään.

KATRI. Mikä — mitä? Kuuletko sinä aaveita?

KUSTAA. Minä vain olin kuulevinani juhla vieraitten askeleita.

KATRI. Jumala varjelkoon, oletko sinä sekaisin!

KUSTAA. En minä ole — mutta kohta menee kaikki sekaisin, ja siitä
syntyy sellainen huutava sotku, ettei kummempaa ole Saarenpäässä nähty
eikä kuultu!

KATRI. Siunatkoon sinun puheitasi! Sinä et ole järjissäsi.

KUSTAA. Täydessä järjessä minä olen, älä yhtään pelkää. Mene vain
nukkumaan.

KATRI. Sammutatko sitten kynttilät?

KUSTAA. Sammutan, sammutan. Kyllä kynttilät sammutetaan!

KATRI. Eikö sinua nukuta?

KUSTAA. Vielä minua nukuttaisi — nyt!

KATRI. Valvo sitten, minä en jaksa! (Menee vasemmalle).

KUSTAA (yksin). Juhla, juhla, Saarenpään juhla! Kutsuvieraaksi saapuu —
paholainen! Koska jumala ei ole Saarenpäätä suosinut, niin Saarenpää
pitää juhlan paholaiselle. Saatanat pannaan tanssimaan Kustaa
Saarenpään elämän lopettajaispolskaa! — Ei Saarenpää hevillä hellitä!
Ennen hän antaa sielunsa paholaiselle, runnellun, revityn sielunsa,
ja pitää juhlan (Puhkee itkemään. Havahtuu.) Ne olivat ensimmäiset
kyynelet, jotka minun silmistäni ovat ikinä vuotaneet. Ennen ei niitä
ole näkynyt, eikä näy enää jälkeenkäänpäin. Nämäkin tukahutetaan
juhlan humuun! Nyt pitäisi sinun olla täällä pulloinesi, Mykkyrä,
sillä nyt Saarenpääkin maistaisi tilkan! (Kavahtaa, ulkona kuuluu
heikkoja ääniä. Kuiskaten.) Luulenpa, että pidot ovat alkamassa. (Äänet
kuuluvat lähempää.) Niin niin, pitäkää kiirettä, pitäkää kiirettä!
(Melu lähenee.) Haha, Mihinkä kyläläisillä on kiire keskellä pimeätä
syysiltaa? Juhlilleko, juhlilleko? Haha. (Hätäisiä ihmisääniä ja humua
kuuluu).

KATRI (rientää sisään puolipukimissa). Jumalan tähden, mikä melu on
maantiellä! Kuuluu kun koko kylä olisi liikkeellä.

KUSTAA. Etkö sinä tiedä, että tänä yönä on juhla? (Menee ja vetää ylös
oikeanpuolisen ikkunaverhon. Ulkoa virtaa sisään tulipalon liekkien
kajastus. Kustaa seisahtuu ikkunan luo voitonriemuisena).

KATRI (kauhistuneena). Tulipalo — missä!

KUSTAA (työntää hänet lähemmäs ikkunaa). Niin, missä?

KATRI. Saha palaa! Herrajumala, niin kamalat liekit!

(Kovenevaa melua jatkuu).

KUSTAA (huudahtaa raivoisasti). Nuolkaa liekit, pohjia myöten, pohjia
myöten! Menköön tuhaksi Saarenpään saha! Kun se ei saa olla minun,
niin sitä myös ei pidä oleman! Katso, kuinka komea erojaisjuhla!
Tulikielissä tanssivat saatanat.

KATRI (typertyneenä). Jesus varjele, Kustaa, oletko sinä?

KUSTAA (ikäänkuin houreessa). Saatanat tanssivat — —!

KATRI (menehlymäisilllään). Sinä olet polttanut sahan! (Kustaa painuu
istumaan).

1:NEN KYLÄLÄINEN (ryntää sisään). Ollaanko täällä valveilla? Saha palaa!

KATRI. Valveilla ollaan.

1:NEN KYLÄLÄINEN. Sahan ruiskuhan on vielä teillä? Missä se on?

2:NEN KYLÄLÄINEN (sisään). Ruisku, ruisku: Lautatarhakin on tulessa, on
varmaan murhapoltto, kun palaa kahdelta puolen.

KATRI. Ruisku on vajassa.

1:NEN KYLÄLÄINEN. Avain, avain, pian!

KATRI. Vaja on auki.

(Kyläläiset ulos. Kuuluu rattaiden jylinää ja ihmisten melua. Tuuli
puhaltaa ja liekkien kajastus on käynyt voimakkaammaksi. Katri katsoo
ikkunasta). Ei sitä enää mikään sammuta, kaikki on tulen vallassa.

KUSTAA (itsekseen). Saatanat tanssivat — —!

KATRI. Onneton! Tiedätkö, mikä sinun kohtalosi nyt on? Kahleet ja
vankila! Sinä kelvoton mies! Ensin syöksit kurjuuteen perheesi ja nyt
itsesi!

KUSTAA (ikäänkuin heräten. Hiljaa). Johanna! — Johanna!

KATRI (Katsoo häneen jähmettyneenä).








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄKEVÄMMÄN TIELLÄ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.