The Project Gutenberg eBook of Levottomia unia
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Levottomia unia
Runoja
Author: Edith Södergran
Translator: Uuno Kailas
Release date: January 6, 2025 [eBook #75053]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Tulenkantajain Osakeyhtiö, 1929
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEVOTTOMIA UNIA ***
language: Finnish
LEVOTTOMIA UNIA
Kirj.
Edith Södergran
Suomentanut Uuno Kailas
Alkulauseen kirjoittanut Hagar Olsson
Helsingissä,
Tulenkantajain Osakeyhtiö,
1929.
SISÄLLYS:
Edith Södergranin kohtalo (Hagar Olsson)
"Olen onnellinen" (Uuno Kailas)
RUNOJA
Minä näin puun
Päivä viilenee
Minä
Levottomia unia
Kalkkiin neljään tuuleen
Mustaa tai valkoista
Syksy
Tähdet
Metsän hämärä
Metsän vaalea tytär
Pohjolan kevät
Sureva puutarha
Ihmeellinen meri
Laulu vuorella
Ero
Minun sieluni
Rakkaus
Elämä
Tuska
SYYSKUUN LYYRA
Hämärä
Olemisen riemu
Neidon kuolema
Olenko valehtelija?
Nietzschen haudalla
Ilmestyskirjan henki
Huolettomuus
Kalmein jumala
Lyyrani
Tulevaisuuden kulkue
Orfeus
RUUSUALTTARI
Ruusualttari
Chimborazzolle
Kärsimyksen kalkki
Satulinnani
Työaseen valitus
Jumalat tulevat
Kaikki metsän kai'ut
Sisar
Mennyttä
TULEVAISUUDEN VARJO
Mysteerio
Vanha valtias
Luojat
Kiertotähdet
Tulevaisuuden varjo
Autuus
Tantalos, täytä maljasi
Verkko
Yksinäisyys
Auringon noustessa
Materialismia
Hamlet
Hyasintti
Kruununi on liian raskas
Sataa, sataa
Animaalinen hymni
Päätös
Suuri puutarha
MAA JOTA EI OLE
Havainto
Muotokuva
Yöllinen madonna
Syksyllä
Vaarallisia unia
Erokselle
Prinsessa
Sairaita päiviä
Ei mitään
Eräs elämä
Grimace d'artiste
Sarastus
Elämäni, kuolemani ja kohtaloni
Mustalainen
Lapsuuteni puut
Oi taivaan kirkkautta
Lokakuun aamu
Jumala on kaikkialla
Maa jota ei ole
Tulo Hadekseen
EDITH SÖDERGRANIN KOHTALO
On harvinaisen riemullista, että "Tulenkantajat" aloittavat
kustannustoimintansa julkaisemalla valikoiman Edith Södergranin runoja.
Edith Södergran oli meillä Suomessa uuden sukupolven airut. Meidän
nuori runoutemme, sekä suomen- että ruotsinkielinen, on huomattavissa
määrin saanut vaikutuksia häneltä. Hän edusti ensimmäisenä sitä
uutta henkeä, sitä lannistumatonta elämänuskallusta, joka nyt on
nuoren polven johtotähtenä. Alussa häntä pilkattiin ja häväistiin,
niinkuin tuskin ketään runoilijaa ennen häntä on Suomessa pilkattu.
Mutta nuoriso uskoi jo silloin hänen nimeensä, pieni kannattajajoukko
kertyi hänen ympärilleen. Tuo joukko on vuosi vuodelta kasvanut,
hänen runoutensa on tullut laajemmissakin piireissä tunnetuksi, sen
maine on kulkeutunut kotimaan rajojen ulkopuolellekin. Ruotsissa
ovat myös vanhemman polven edustavimmat arvostelijat, kuten tri John
Landqvist, antaneet hänen runoudelleen vilpittömän tunnustuksensa,
vieläpä pitäneet sitä huomattavimpana ilmiönä nykyajan pohjoismaisessa
lyriikassa. Tie tulevaisuuteen on avautunut hänen runoudelleen. Hänen
laulunsa on saanut vastakaikua ihmisten sydämissä, hänen runoutensa
jumalkipinä on sytyttänyt tulen ihmisten mieliin. Aavistamme jo
nyt, kuusi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ettei hän turhaan
yksinäisyydessään uneksinut tulevasta tehtävästään:
muovailla, muovailla
ihmisten suuren joukon
riemuksi jumalille.
Edith Södergran oli niin erikoinen ilmiö, että hänen runouttaan on
vaikea täydellisesti ymmärtää, jollei tiedä mitään hänestä ihmisenä.
Edith Södergrania ei ole helppo kuvata, sillä hän oli aivan toista
laatua kuin me tavalliset järki-ihmiset, häneen eivät mitkään
sovinnaiset mittapuut sovellu. Hän oli mielikuvituksen lemmikki, lapsi
ja nero, oikullinen ja leimahteleva kuin lieska, luoksepääsemätön ja
epämääräinen kuin satuprinsessa. On ylivoimainen tehtävä kuvata
häntä. Koetan tässä kumminkin esittää muutamia piirteitä, joiden
täydennyksen lukija ehkä voi löytää hänen runoudestaan.
Kun minä yksitoista vuotta sitten, hänen toisen runokokoelmansa juuri
ilmestyttyä, ensimmäisen kerran tapasin hänet, teki hän minuun hyvin
oudon vaikutuksen, pelottavan ja samalla kiehtovan. Hänen puheensa
oli outoa, hän puhui sillä tavalla kuin voimme kuvitella ihmisten
puhuvan keskenään, kun jumalanvaltakunta juuri on perustettu maan
päällä. Se joka oli tottunut sovinnaisiin puhetapoihin ja sovinnaisiin
vertauskuviin, joutui hänen edessään heti ymmälle. Hänelle mielikuvat
olivat todellisuutta, ja todellisuus näennäinen. Kun hän puhui puusta,
niin se ei ollut puu, vaan sielu, joka kärsi ja iloitsi niinkuin
hänkin, ja katseli maailmaa omalta näkökannaltaan. Kun hän puhutteli
rakasta kissaansa, niin hän ei puhutellut kissaa, vaan vertaistaan,
persoonallisuutta, salaperäistä olentoa, jonka nimi oli Nonno ja jonka
omaperäinen mielikuvituselämä häntä viehätti.
Vasta perästäpäin minä tulin ajatelleeksi, minkä näköinen
hän oikeastaan oli. Hänen tukkansa oli suuri ja pörröinen,
kastanjanruskea, hän oli hyvin laiha ja vaatteet vanhanaikuiset.
Kasvot olivat voimakkaat, suu täyteläinen, ilme omituinen, riemun- ja
kärsimyksensekainen, silmät suuret, harmaat, kuunvalonhohteiset. Nuo
silmät vangitsivat, niissä oli harvinainen suggestiivinen voima. Sain
heti sen vaikutuksen, että tässä hennossa naisruumiissa asui palava
aktiivisuus ja tahdonvoima, joka vapautuneena olisi voinut mullistaa
maailmoja, vaikkapa jonkun sotapäällikön hahmossa.
Hänen ympäristönsä oli yhtä outo kuin hän itsekin. Hänen kotinsa oli
ränstynyt huvila Raivolassa, jossa hän eli yksin äitinsä kanssa,
aivan eristettynä, suuressa köyhyydessä, keuhkotautisena ja työhön
kykenemättömänä. Hänen vanhempansa olivat aikaisemmin asuneet Venäjällä
— isä oli Nobel-yhtiön palveluksessa — mutta perhe muutti myöhemmin
kokonaan Raivolaan. Siellä oli Edith Södergran kasvanut ja elänyt
suurimman osan elämäänsä. Hän tosin kävi saksalaista kirkkokoulua
Pietarissa, mutta koulunkäynti keskeytyi hänen huonon terveytensä
vuoksi jo vuonna 1908, jolloin hän oli kuusitoistavuotias. Sen jälkeen
hän oleskeli milloin Raivolassa, milloin Nummelan parantalossa, kunnes
hän syksyllä 1911 matkusti Sveitsiin, Davosin parantolaan. Keväällä
1914 hän palasi kotiinsa — lähtemättä sieltä enää milloinkaan. Sota
syttyi, perhe menetti kaiken omaisuutensa Venäjän vallankumouksessa,
isä oli kuollut jo aikaisemmin. Äidille ja tyttärelle alkoi pakolaisten
kurja, avuton elämä, vaikka he asuivatkin omassa isänmaassaan. On
itsestään selvää, että sellainen elämä muodostui keuhkotautiselle ja
muutenkin heikolle runoilijattarelle kohtalokkaaksi.
Sairaus, köyhyys ja eristyneisyys eivät kuitenkaan voineet lannistaa
hänen elämän tahtoaan. Tuosta maaperästä orastivat hänen kosmilliset
näkemyksensä ja hänen fantastiset toiveensa kuin hehkuvat kukat
erämaan hiekasta. Sairashuoneen seinien sisäpuolella, taistellessaan
tuskaisesti päivästä päivään heikkoutta, kurjuutta ja uupumusta
vastaan, uneksi hän lunastavansa maailman muutamien valittujen sielujen
avulla. Hän uneksi keräävänsä kaikki sisarensa ja veljensä, kodittomat
kulkijat, jotka ovat rääsyihin puettuina, mutta omistavat rikkautta
enemmän kuin ruhtinaat, "suureen puutarhaan", josta he antaisivat
maailmalle uuden elämän. Hänen kotiansa ympäröi muuten romanttinen,
villiytynyt puutarha, jonka me usein tapaamme hänen runoudessaan.
Raivola on harvinaisten puitten luvattu maa, niitä kasvoi Edith
Södergraninkin puutarhassa, sekä tammia että lehtikuusia. Hänen
lyriikassaan puut elävät omaa, salaperäistä elämäänsä, opettajina,
tovereina ja symbooleina. (Omituinen pikku seikka ansaitsee
ehkä tulla huomatuksi: Hänen omaan nimeensä sisältyi puun nimi —
gran, kuusi — sekä myös viittaus siihen, mihin ilmapiiriin hänen
temperamenttinsa kuului — söder, etelä.)
Edith Södergranin runous on elämänhurmion synnyttämää ja samalla
aktiivisesti taistelevaa runoutta. Hänen sävynsä on leikillinen,
ylimielinen, riemullinen. Hänen runoutensa yllättää meidät ihmeenä,
kun tiedämme, miten sairas hän itse oli ja miten raskaissa oloissa
hän eli. Siinäpä olikin hänen suuri voittonsa! Sairaus vain tehosti
hänen elämäntuntoaan. Pienessä aforismikokoelmassaan "Kirjavia
huomioita" on Edith Södergranilla lause, joka valaisee hänen omaa
asemaansa: "Että elämä ympäröi meitä, eikä meillä ole aikaa siihen,
se korostaa elämän viehätystä kiihoittavalla tavalla, niinkuin taivas
uskovaisille lisää maan viehätysvoimaa." Hän tuntee luita ja ytimiä
myöten, ettei hänellä ole aikaa elämää varten, siksi hän maalaa sen
niin palavin värein, siksi seikkailut, onni ja suruttomat juhlat —
koskaan saavuttamattomat! — esiintyvät niin eriskummallisen ihanina.
Sitäpaitsi sairaus ja köyhyys eristivät hänet muusta maailmasta,
estäen harhaanjohtavia vaikutuksia ulottumasta häneen. Hän antautui
runoilemiseen koko intohimoisen tempperamenttinsa vakavuudella.
Olisi aivan väärin kuvitella Södergrania jonkinmoisena sairauden
marttyyrina. Vaikka hän olikin sairas, niin hänen olemuksensa uhkui
tavatonta elinvoimaisuutta. Hän oli voimakkaitten, terveitten vaistojen
ihminen, hän henki suruttomuutta, aurinkoa ja kevättä. Hän oli se
väkevätuoksuinen hyasintti, josta hän itse runoili: "kevään hauras
symbooli, auringon sukua".
Hänen runoutensa olennaisimmat piirteet ilmenivät jo hänen vuonna 1916
ilmestyneessä esikoiskokoelmassaan "Runoja" (Dikter). Tuntemattoman
ja saavuttamattoman kaipuu, ihmeen, onnen ja suuren kauneuden odotus
hehkuu jo tässä kokoelmassa — punaisena, kiihkeänä. Maailma on täynnä
ihmeitä ja aavistuksia, kaikkea "mitä kaipaus saa laskeutumaan alas
maan päälle". Koko hänen maailmankuvansa on maagillinen, kuten lapsen
taikka alkuvaistoisen ihmisen. Sadun henki elää hänen runoissaan.
Ikkunat näkevät, puutarha suree, puut kääntyvät kysymään. Häipyvä näky
on ilmestys tai enne, mitätön seikka paljastaa salaperäisen yhteyden:
"viuhkan kevyt liikahdus, joka herättää kohtalon henkäyksen". Yhtä
selvänä esiintyy myös hänen runoutensa musta kude — alakuloisuus,
kuolemanaavistus ja tyhjyyden varjo — joka hänellä aina kutoutuu
punaisimman punaiseen. Punainen ja musta, ne ovat hänen värinsä.
Elämä ja kuolema, Eros ja katoovaisuus, veri ja multa! Loistavat näyt
liukuvat ohi hämärän ja tutkimattoman taustan, levottomat unet kutsuvat
ja häipyvät, portit avautuvat "kaikkiin neljään tuuleen".
Nyt tuntuu käsittämättömältä, ettei kukaan silloin huomannut,
kuinka uutta ja rohkeaa tämä inspiroitunut runous oli. Tämän
kokoelman ilmestyminen hautautui hiljaisuuteen. Kun "Syyskuun lyyra"
(Septemberlyran) kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi, oli aika jo kypsynyt
— ivaan ja pilkkaan, jotka olivat tulevan rakkauden ensimmäiset ja
varmimmat merkit. Edith Södergranin nimi kiiti yli maan ivan siivillä,
hänen runojaan karikoitiin mieltäkuohuttavalla ja raa'alla tavalla.
Ei ainoakaan omanarvontuntoinen pakinoitsija voinut olla laskematta
sukkeluuksia sydämestä, joka niin peittelemättä paljasti autuutensa ja
kärsimyksensä aarteet.
"Runojen" ja "Syyskuun lyyran" välillä oli tapahtunut henkinen
herääminen, joka tuli ratkaisevaksi hänen runoudelleen ja koko hänen
kehityskululleen. Hän tunsi korkeamman voiman tarttuvan käteensä ja
tempperamenttinsa kiihkeydellä hän antautui kokonaan tämän voiman
palvelukseen. Kuinka todellinen tuo kutsumus hänelle itselleen oli,
se ilmenee jo runokirjan nimestä — Syyskuun lyyra. Juuri syyskuussa
tämä uusi innoitus valtasi hänet. Se oli alkuna kehitykseen, joka
johti hänet ensiksi yli-ihmisihanteeseen ja sitten hänen syvällisimpään
eläymykseensä, Jumalaan. Nyt hän tunsi runoilemisen edesvastuun.
Runoileminen ei enää ollut iloista leikkiä taikka haaveilua, se oli
suuren tehtävän täyttämistä, ihmisaineksen muovailemista tulevaisuutta
varten. Hän aavisti jo "Runoissaan", että kauneus on taistelua
ja korkeitten voimien palvelemista, nyt tuo aavistus muuttui
vakaumukseksi. Nyt hän tunsi, että hänen tehtävänsä oli valmistaa
tietä "tulevaisuuden kulkueelle". Hänen lyyransa ei ollut hänen,
se oli tulevaisuuden pyhitetty soitin. Hän runoili voittaakseen
sielut, herättääkseen sydämet ja tahdot. Näin ollen ymmärrämme,
mistä johtui Edith Södergranin tavaton voimantunto ja hänen ylpeä
itsekorostamisensa. Ihmisenä hän oli kaikkia muita nöyrempi, melkein
luonnottoman epäitsekäs, mutta hän oli ylpeä sen hengen puolesta,
jonka hän tunsi itsessään asuvan, hän oli ylpeä siitä tehtävästä, joka
oli hänelle annettu. Hyvin valaiseva tässä suhteessa on se kirjoitus,
jonka hän "Syyskuun lyyran" ilmestyttyä julkaisi Dagens Pressissä.
Sellainen tunnustus on varmaan harvoin joutunut tavallisen päivälehden
palstoille, lähetettyjen kirjoitusten joukkoon. Hän huomauttaa siinä,
mitkä runot kuuluvat ylimenokauteen tai menneisyyteen, ja mitkä runot
ovat uuden hengen lapsia. Näistä hän sanoo, ettei hän voi auttaa
sitä, "joka ei tunne, että näissä runoissa sykkii tulevaisuuden villi
veri." Sitten hän jatkaa: "Sisäinen tuli on tärkeintä, mitä ihminen
omistaa. Maapallo kuuluu niille, jotka sisimmässään kantavat korkeinta
musiikkia. Minä käännyn niiden harvojen yksilöiden puoleen ja kehoitan
heitä kohottamaan sisäisen musiikkinsa, jotta tulevaisuus voitaisiin
rakentaa. Uhraan itse jokaisen voimani atoomin ylevän päämääräni
puolesta, elän pyhimyksen elämää, tutkin parasta, mitä ihmishenki
on luonut, kartan kaikkia alhaisia vaikutuksia. Minä pidän vanhaa
yhteiskuntaa emosoluna, jota täytyy tukea, kunnes yksilöt pystyttävät
uuden maailman. Minä kehoitan yksilöitä työskentelemään vain
kuolemattomuuden puolesta (huono ilmaisumuoto), toteuttamaan parhaan
mahdollisen itsessään — antautumaan tulevaisuuden palvelukseen.
Kirjani on saavuttanut tarkoituksensa, jos edes yksi ainoa yksilö
huomaa, mikä on tavatonta tässä taiteessa. Olen onnellinen, että olen
tehnyt nämä runoni; ei millään mitalla voida mitata sen palveluksen
suuruutta, jonka kustantaja on tehnyt minulle julkaistessaan ne."
Kuinka järkyttäviltä tuntuvatkaan nyt hänen sanansa, kuinka ne
hehkuvatkaan kellastuneella sanomalehtipaperilla! Silloin —
niille naurettiin. Silloin emme tienneet mitään siitä "sisäisestä
musiikista", josta hän puhui. Jumalatkin puhuvat turhaan paatuneille
sydämille. Nyt on uusi elämänrytmi jo meidänkin veressämme, nyt me
ymmärrämme hänet.
Hän paljasti sisimmän elämänsä sanomalehden palstoilla, sillä
hänelle oli elinehto päästä kosketukseen ihmisten kanssa. Seuraavat
runokirjat "Ruusualttari" (Rosenaltaret) ja "Tulevaisuuden varjo"
(Framtidens skugga) ilmaisevat yhä selvemmin tämän aktiivisen
tahdon. Sävel tulee yhä täyteläisemmäksi, yhä kiehtovammaksi, hänen
mielikuvituksensa jännittyy ihmeelliseen lentoon, hänen sanontansa
tiivistyy näkemykselliseen loistokkuuteen. Lopulta inspiratio keskittyy
vapaaksi, järkkymättömäksi voimantunnoksi: "Rautainen sydämeni tahtoo
laulaa laulunsa." Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni kuin kylmät
tuulet, hän sanoo, minä olen myötäkäyminen itse. Minun otsalleni on
kirjoitettu: Aurinko ei voi itkeä hetkeäkään. Joka tahtoo surmata
auringon, saa heittää aseensa. Hän suutelee oivallista miekkaansa,
jonka hän on saanut taivaasta: "Sinä et saa levätä ennen kuin maa on
puutarha, missä jumalat uneksivat ihmeellisten maljojen ääressä." Häntä
ei enää järkytä mikään, eivät valheelliset illusionit, eivät arkuus
eikä tuska:
Tulee päivä, jona tomumme on särkyvä,
samantekevää, milloin se tapahtuu.
Nyt paistaa aurinko sydäntemme sisimpään
ja täyttää kaiken ajatuksettomuudella
väkevänä niinkuin metsä, talvi ja meri.
"Tulevaisuuden varjo" ilmestyi vuonna 1920. Siinä puhalsi yksinäisten
avaruuksien tuuli. Runoilijatar oli kohonnut katoavaisuuden
yläpuolelle: "Kun olen jalallani polkenut kaiken satunnaisen, käännän
hymyillen elämälle selkäni." Tämän jälkeen oli Edith Södergran kauan
vaiti. Hän valmistautui — kääntämään hymyillen elämälle selkänsä.
Hän luki teosofista ja antroposofista kirjallisuutta, tutki Rudolf
Steineriä, Dornachin profeettaa, jolla tänä loppuaikana oli häneen
yhtä ratkaiseva merkitys kuin Friedrich Nietzschellä aikaisempana
kautena. Lopuksi tuntui hänestä tämäkin viisaus liian ohuelta, ja hän
palasi uskonnon alkulähteelle, evankeliumiin. Vähän ennen kuolemaansa
hän kirjoitti, syksyllä 1922, muutamia syvän, subliimin rauhan
kirkastamia joutsenlauluja, joista osa julkaistiin "Ultrassa". Hän
tuntee nyt palanneensa kotiin vieraasta maasta. Kaikkien myrskyisten
seikkailujen jälkeen palaa sielu Jumalan ja luonnon helmaan. Väärät
profeetat ja valehtelevat kirjat eivät enää merkitse mitään, nyt
puhuvat runoilijattarelle vain yksinkertaisimmat asiat, lapset, kukat
ja enkelit. Vapautuneempana kuin milloinkaan helähtää nyt Edith
Södergranin lyyra, vapautuneen sielun puhdas soitin. Soittava käsi on
kaikesta jännityksestä vapaa, tunnelmaa kantaa pehmeä ja aaltoileva
rytmi, säkeissä värisee salainen musiikki — elämän kehtolaulu,
kuoleman sävel. Niin tuli kuolemastakin uudistumisen lähde.
Runoilijattaren kuoleman jälkeen julkaistiin vuonna 1925 kokoelma "Maa
jota ei ole" (Landet som icke är). Se on kokoonpantu näistä viimeisistä
sekä myös aikaisemmista, ennen julkaisemattomista runoista.
Edith Södergran kuoli juhannuspäivänä 1923, kolmenkymmenenyhden
vuoden ikäisenä, kestettyään elämänsä viimeisinä kuukausina kaikki ne
tuskat, jotka hidas häviämisprosessi tuo mukanaan. Eräässä runossaan
hän kertoo, että kevät antoi hänelle vesilinnun munan lahjaksi
hänen lauluistaan; munan kuoreen hänen rakastettunsa piirsi hänen
muotokuvansa. "Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan, ja toiselle
puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun." Tämä muotokuva oli nyt
todellisuudessa valmis. Sipulintaimen riemukas kevät oli lopussa.
Intohimoinen sydän oli lakannut lyömästä, lakannut kärsimästä ja
uneksimasta. Edith Södergran haudattiin aivan oman puutarhansa viereen,
Raivolan kreikkalais-katoliselle kirkkomaalle, josta on ihana näköala
yli vesien ja metsäisten harjanteitten. Varmaankin hänen sydämensä
lepää keveästi pehmeän hiekkakummun alla: sen osana on nuorten rakkaus.
_Hagar Olsson_.
"OLEN ONNELLINEN"
"Olen onnellinen, että olen tehnyt nämä runoni; ei millään mitalla voida
mitata sen palveluksen suuruutta, jonka kustantaja on tehnyt minulle
julkaistessaan ne." Näin kirjoitti kerran Edith Södergran.
Niin onnellisen-nöyriä, niin hämmästyttävän vähästä-kiitollisia sanoja
ei maailmassa liene monesti kirvonnut suuren runoilijan kynästä. Mutta:
eipä maailmassa liioin liene elänytkään useita niin ylenyleisesti ja
häikäilemättömästi häväistyjä runoilijoita, joilla silti, niinkuin
Edith Södergranilla, olisi ollut kuihtumattoman runon henki huulillaan
ja pyhimyksen sydän povessaan. Hän — Orfeus, taikuri, joka voi laulaa
miten tahtoi — sai runonsa julkaistuiksi vain kustantajan armosta!
Mutta hän olikin tulevaisuuden vakoojatar vanhassa maailmassa; hänen
kypärässään oli liian varhainen aamukimmellys, hänen laulussaan liian
uusi sävel.
Runoilijatarta hänen eläessään puristanut kylmän ymmärtämättömyyden
kehä ei murtunut edes hänen päästyään ikävöimäänsä lepoon, "maahan jota
ei ole". Hänen runonsa olivat vielä ikäänkuin pannan alaisia. Niiden
suomentaja sai kääntyä takaisin kaikkien suomalaisten suurkustantajain
ovelta, kainalossaan käsikirjoitus, jota ei aina suostuttu edes
lukemaan — vain siksi, että brutaalien ja vastuuttomien kynäilijöiden
lietsoma ennakkoluulo Edith Södergranin nimeä kohtaan eli yhä
kustantajain mielissä. Tässä yhteydessä on suomentajalla kuitenkin ilo
kunnioittavasti kiittää johtavista kulttuuripersoonallisuuksistamme
ehkä humaanisinta ja kaukonäköisintä, professori Yrjö Hirniä, joka
Edith Södergranin runojen arvon ymmärtäen koetti mieskohtaisesti,
sangen rakastettavalla tavalla, auttaa näiden käännösten julkituloa
— vaikka kohta hänenkään ei onnistunut painaa kustantajan vaakaa
myönteisen ratkaisun puolelle.
Niinpä on myös näiden runojen suomentaja onnellinen siitä, että uuden
runon yksinäiselle, haavoitetulle esirientäjättärelle vihdoinkin
tehdään oikeutta hänen isänmaassaan. Ja suomentaja on kaksinverroin
onnellinen siitä, että tämä käännösvalikoima "lähtee maailmalle hengen
eikä rahan voimalla!" niinkuin Hagar Olsson kirjeessään lausui. Ja —
olikin kuin ennaltamäärättyä, että vanhan sukupolven keskuudessa sille
vieraana soinut uusi ääni tapasi nuorten sydämet alttiina itselleen.
Kun suurin osa näitä runoja vuosia sitten suomennettiin, auttoi minua
silloin äärettömän uhrautuvaisesti ystävä, joka on jo mennyt manalle:
Yrjö Gustafson, keskeinen persoonallisuus ja varmaan hienosyisin henki
nuorten kirjailijapolven piirissä. Hänen kaikelle kauniille janoinen
mielensä oli ensimmäisten joukossa suomalaisella taholla avautunut
myöskin Södergranin runoudelle. Monien vaivoin käännettävissä olleiden
runojen tai yksityisten runosäkeiden onnistumisesta saan kiittää
hänen herkkää vaistoaan ja hienostunutta muototajuaan. Mutta hänen
matkattuaan Tuntemattomaan on kiitollisuuteni häntä kohtaan täynnä
syvintä surua.
Mitoin mitattavissa ei liioin ole se uupumaton työ, minkä kirjailijatar
Hagar Olsson — runoilijattaren läheinen ystävä ja hänen salaperäisen
sielunsa suurin ymmärtäjä ja tulkki — on tehnyt Edith Södergranin
runouden samoinkuin hänen muistonsa kohottamiseksi sille kuuluvaan
arvoon. Kiitän häntä sydämellisesti mitä arvokkaimmasta avusta, jota
sain häneltä monessa muodossa käännösten ollessa viimeistelyasteellaan.
Pidän erityisenä onnena, että hän suostui kirjoittamaan esipuheen
tähän teokseen, sillä juuri hän on ennen kaikkia muita oikeutettu
selittämään sitä mysteeriota, jonka nimi maan päällä oli Edith
Södergran.
Lokakuulla 1929.
_Uuno Kailas_.
RUNOJA
MINÄ NÄIN PUUN
Minä näin puun, kaikkia muita suuremman,
tavoittamattomia käpyjä täynnä,
minä näin suuren kirkon ja avoimet kirkonovet,
ja ne, jotka tulivat ovista, olivat kalpeat ja väkevät
Ja valmiit kuolemaan;
minä näin naisen hymyilevänä ja maalatuin kasvoin
heittävän arpaa elämänsä onnesta
ja näin hänen häviävän arpansa.
Ja piiri oli vedetty näiden asioiden ympäri
eikä sen yli astu kukaan.
PÄIVÄ VIILENEE
Päivä viilenee illan tullen.
Juo minun käteni lämpö,
kädessäni on kevään veri.
Ota käteni, valkoinen käsivarteni,
ota kapeitten olkapäitteni kaipaus.
Olisi kummallista tuntea,
yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä
povellani raskas pääsi.
MINÄ
Minä olen vieras tässä maassa,
Joka on syvällä meren painon alla.
Aurinko katsoo tänne kiemurtelevin sätein
Ja ilma valuu käsieni lomitse.
Minulle sanottiin, että olen syntynyt vankeudessa —
täällä ei ole yksiäkään kasvoja, jotka tuntisin.
Olinko kivi, joka heitettiin tänne pohjaan?
Olinko hedelmä, oksalleen liian raskas?
Nyt minä väijyn täällä, humisevan puun juurella,
kuinka voisin päästä ylös liukasta runkoa pitkin.
Ylhäällä tapaan huojuvat latvat,
siellä tahdon istua tähystelemässä
kotimaani savupiippujen savuja — —
LEVOTTOMIA UNIA
Olen kaukana onnesta, nukkuen meren saarella.
Sumut nousevat ja pakenevat, tuulet vaihtuvat,
näen levottomia unia sodasta ja suurista juhlista
ja että rakastettuni seisoo laivassa
ja näkee pääskyjen lennon, kaipaamatta lainkaan!
Hänen sisimmässään on jotakin raskasta, mikä ei voi liikkua,
hän näkee laivan liukuvan tylyyn tulevaisuuteen,
terävän keulan syöpyvän heltymättömään kohtaloon,
siivet kantavat hänet maahan, jossa on turhaa kaikki mitä hän tekee,
tyhjien ja turhien päivien maahan, etäälle kohtalosta.
KAIKKIIN NELJÄÄN TUULEEN
El mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani,
ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden,
ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen.
Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan,
valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.
Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas.
Minulla on portti kaikkiin neljään tuuleen.
Minulla on kultainen portti itään — rakkaudelle, joka ei tule koskaan,
minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle,
minulla on portti kuolemalle — se on aina avoin.
MUSTAA TAI VALKOISTA
Virrat joluvat siltojen alitse,
kukat loistavat teiden varrella,
metsät kumartuvat suhisten maahan.
Minulle ei mikään enää ole korkeaa eikä matalaa,
mustaa eikä valkoista
nähtyäni valkopukuisen naisen
rakastettuni rinnalla.
SYKSY
Alastomat puut seisovat talosi ympärillä
Ja päästävät ilmaa ja taivasta sisään määrättömästi,
alastomat puut astuvat alas rantaan
ja katsovat kuvaansa vedestä.
Vielä leikkii lapsi syksyn harmaassa savussa
ja tyttö kulkee kukkia kädessään
ja taivaanrannalla
kimpoavat ilmaan hopeanvalkoiset linnut.
TÄHDET
Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
METSÄN HÄMÄRÄ
Alakuloisessa metsässä
asuu sairas jumala.
Hämärässä metsässä ovat kukat niin kalpeita
ja linnut niin arkoja.
Miksi on tuuli varoittavia kuiskeita täynnä
ja tie synkistä aavistuksista pimeä?
Varjossa lepää sairas jumala
uneksuen ilkeitä unia —
METSÄN VAALEA TYTÄR
Eikö juuri eilen
metsän vaalea tytär viettänyt häitään,
ja kaikki iloinneet?
Hän oli kevyt lintu ja kirkas lähde,
hän oli salainen polku ja naurava pensas,
hän oli päihtynyt ja uskalias kesäyö.
Hän oli julkea ja nauroi määrättömästi,
sillä hän oli metsän vaalea tytär;
hän oli lainannut käeltä soittimen
ja hän kulki soitellen järveltä järvelle.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
ei ollut maan päällä yhtään onnetonta:
metsän vaalea tytär on päässyt ikävästä,
hän on vaalea ja tyynnyttää kaikki unet,
hän on kalpea ja herättää kaikki himot.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
seisoivat kuuset niin tyytyväisinä hiekkatörmällä
Ja männyt niin ylpeinä jyrkänteellä
Ja katajat niin iloisina päivärinteellä,
Ja pienillä kukilla oli valkoiset kaulukset kullakin.
Silloin varisutti metsä siemenensä ihmisten sydämiin,
kimmeltäviä järviä ui heidän silmissään,
Ja valkoiset perhoset liehuivat lakkaamatta ohi.
POHJOLAN KEVÄT
Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee
valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.
SUREVA PUUTARHA
Voi, että ikkunat näkevät
ja seinät muistavat
ja puutarha voi surra
ja puu voi kääntyä kysymään:
Kuka ei ole tullut ja mikä ei ole hyvin,
miksi on tyhjyys raskas eikä sano mitään?
Katkerat neilikat seisovat riveissä tien varrella,
missä kuusen hämäryys on tutkimaton.
IHMEELLINEN MERI
Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit —
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
LAULU VUORELLA
Aurinko laski yli meren vaahdon ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain,
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
ERO
Kylmäksi ja itsepintaiseksi kävi minun sydämeni,
kun minä aloin kaivata hyväilyjäsi.
Sisareni eivät ole vielä huomanneet,
että en enää katso heihin.
En puhu koskaan enää kenenkään kanssa.
En tiedä, kuinka usein
suutelen pientä kissanpoikaa, povellani nukkuvaa.
Kernaasti tahtoisin tuntea hiukan ikävää,
mutta minun sydämeni on onnellinen ja nauraa kaikelle.
Sisareni, teen, mitä en ole koskaan tahtonut,
sisareni, pidättäkää minua —
en tahdo mennä teidän luotanne pois.
Kun suljen silmäni, seisoo hän edessäni,
minulla on monta ajatusta hänelle eikä ole yhtään kaikille muille.
— — —
Elämäni on käynyt uhkaavaksi kuin rajuilman taivas,
elämäni on käynyt vilpilliseksi kuin heijasteleva vesi,
elämäni kulkee köyttä pitkin korkealla ilmassa:
en tohdi katsoa sitä.
Kaikki eiliset toiveeni
nuokkuvat niinkuin palmun alimmaiset lehdet,
kaikki eiliset rukoukseni
ovat liikanaisia ja vastausta vailla.
Kaikki sanani olen peruuttanut
ja kaiken omaisuuteni antanut köyhille,
jotka toivottivat minulle onnea.
Kun oikein ajattelen;
ei minulla ole itsestäni jäljellä muuta kuin mustat hiukseni,
kaksi pitkää palmikkoa, jotka soluvat käärmeiden lailla.
Huuleni ovat muuttuneet hehkuviksi hiiliksi,
minä en enää muista, koska ne alkoivat palaa — —
Kauhea oli se suuri palo, joka poltti nuoruuteni tuhkaksi.
Ah, se välttämätön on tapahtuva niinkuin miekanisku —
minä menen hyvästeittä ja huomaamatta,
minä menen kokonaan enkä koskaan palaa.
MINUN SIELUNI
Minun sieluni ei voi kertoa eikä tietää mitään totuutta,
minun sieluni voi vain itkeä ja nauraa ja väännellä käsiään;
minun sieluni ei voi muistaa eikä puolustaa,
minun sieluni ei voi harkita eikä näyttää toteen.
Lapsena minä näin meren: se oli sininen,
nuoruudessani kohtasin kukan: se oli punainen,
nyt istuu vierelläni muukalainen: hänessä ei ole väriä,
mutta en pelkää häntä enempää kuin neito pelkäsi louhikäärmettä.
Ritarin tullessa neito oli punainen ja valkoinen,
mutta minun silmieni alla on mustat renkaat.
RAKKAUS
Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen.
Jätin sen kalliolle meren rannalle
Ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
Ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja kotimaani.
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi — katoamistaan.
Oi sulje minut syliisi niin lujasti että ei minulta mitään puutu.
ELÄMÄ
Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.
TUSKA
Onnella ei ole lauluja, onnella ei ole ajatuksia, onnella
ei ole mitään.
Töytäise onneasi että se särkyy, sillä onni on paha.
Onni tulee hiljaa aamun huminana nukkuvissa pensaissa,
onni liukuu pakoon pilvikuvina sinisen syvyyden yli,
onni on sydänpäivän helteessä uinuva keto
tai rannaton meren lakeus auringonsäteiden alla.
Onni on voimaton, hän nukkuu ja hengittää eikä tiedä mistään.
Tunnetko tuskan? Hän on väkevä ja suuri, hän on salaa
pusertanut kätensä nyrkkiin.
Tunnetko tuskan? Hän hymyää toivon hymyä itkenein silmin.
Tuska antaa meille kaiken tarvitsemamme —
hän antaa meille avaimet kuoleman maahan,
hän työntää meidät portista sisään, kun epäröimme vielä.
Tuska kastaa lapset ja valvoo äitien keralla
ja takoo kaikki kultaiset vihkisormukset.
Tuska hallitsee kaikkea, hän silittää ajattelijan otsaa,
hän kietoo korun himoitun naisen kaulaan,
hän seisoo ovella miehen tullessa rakastetun luota.
Mitä vielä tuska antaa lemmikeilleen? En tiedä enää.
Hän antaa helmiä ja kukkia, hän antaa lauluja ja unia,
hän antaa tuhat suudelmaa, jotka kaikki ovat tyhjiä,
hän antaa ainoan suudelman, joka on tosi.
Hän antaa meille ihmeelliset sielumme ja kummalliset halumme,
hän antaa meille ylintä elämässä:
rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot.
SYYSKUUN LYYRA
HÄMÄRÄ
Yö tulee suurena ja villapartaisena
hymyillen ilmihymyä puolihämärälle.
Äänettömien sireenien keskeltä
kasvavat hämyssä puiston ääriviivat,
muodottomat ja jättiläismäiset.
Hennoilla sireeneillä on uneliaat korvat,
ne uneksivat auringon astuvan alas maahan — —
Mitä voi unenkaltainen hämärä kaikille valvoville ajatuksille,
jotka näkymättöminä livahtavat ohi?
OLEMISEN RIEMU
Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
ja seisoa vuorella auringossa.
Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
en tiedä mistään muusta kuin auringosta.
Aika — muuntajatar, aika — hävittäjätär, aika — loihtijatar,
tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle
olemassaolon
niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen käärmeen,
niinkuin merellisen luodon?
Aika — sinä murhaajatar — väisty luotani!
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.
NEIDON KUOLEMA
Sen ihanan neidon sielu ei erehtynyt koskaan,
hän tiesi itsestään kaiken,
hän tiesi enemmänkin: muista ja merestä.
Hänen silmänsä olivat mustikat, hänen huulensa vaapukat,
hänen kätensä vahaa.
Hän tanssi syksylle kellastuneilla kentillä,
hän kyyristyi kokoon ja pyöri ja lankesi — ja sammui.
Kun hän oli poissa, ei kukaan tietänyt,
että hänen ruumiinsa lepäsi metsässä.
Häntä etsittiin kauan impien joukosta rannalta,
he lauloivat pienistä punaisista raakunkuorista.
Häntä etsittiin kauan miesten joukosta, lasien luota,
he riitelivät herttuan keittiön kiiltävistä veitsistä.
Häntä etsittiin kauan kieloniityltä,
johon hänen kenkänsä oli jäänyt viime yönä.
OLENKO VALEHTELIJA?
Jos olen rikollinen, on syntini mittaamaton.
Jos olen ilvehtijä, olen pilkannut pyhiä asioita.
Jos olen valehtelija, syöstäköön minut taivaasta,
että muserrun turuillenne.
Jos olen valehtelija,
haudatkoot kadotetut henget lyyrani
liejuihin, tulikiven katkuun.
Kurkoitelkoon se rukoilevia käsiään kuutamoöinä,
kun ei yhtään elollista kulje ohi.
Jos olen valehtelija —
pyyhittäköön ihmeellinen nimeni taivaan seinästä,
helmikirjaimet lyötäköön rikki meren paasiin,
vesi salatkoon, mistä minä tulin,
älköön maailma koskaan kuulko taruani.
Jos olen valehtelija —
niin ihanimmat enkelit rakastavat kuitenkin minua
niinkuin kaunista ja kadotettua veljeä:
hän kertoi satuja kuulle ja taivaanlaelle,
ilman niitä ne eivät voineet pysyä,
niiden hauras ihanuus mureni tomuksi.
NIETZSCHEN HAUDALLA
Suuri metsämies on kuollut.
Verhoan hänen hautansa lämpimin kukka-verhoin.
Suudellen kylmää kiveä sanon:
tässä on ensimmäinen lapsesi ilonkyynelissä.
Istun haudallasi ilkkuen
niinkuin iva — kauniimpi kuin olet uneksinut.
Ihmeellinen isä!
Lapsesi eivät petä sinua,
he tulevat maan yli jumal'askelin,
hieroen silmiänsä: missä mahdan olla?
Niin, oikein ... täällä on minun paikkani,
tässä on isäni hoitamaton hauta.
Jumalat — vartioikaa ikuisesti tätä paikkaa.
ILMESTYSKIRJAN HENKI
Ihmiset, rinnassani paisuu.
Lieska, sauhu, palaneen lihan katku:
se on sota.
— — —
Sodasta olen tullut — kaaoksesta noussut —
olen elementti — raamatun vaeltava henki — apokalypsi.
Katson ympärilleni elämän yli — se on jumalaista.
Minun on sota. Mykän ruhtinaanne sotalaumat,
kuka teitä tarvitsisi? Syvyydet ammottavat.
Sanomattomia tapahtuu kohtalon esiripun takana.
Epäilijät, pilkkaajat,
älkää kajotko sormellanne elämän salaisuuteen.
Elämä on jumalallisen yksinkertainen ja lapsia varten.
Laulajat eivät olleet harpunsoittajia,
ei — valepukuisia jumalia — Jumalan vakoojia.
Vanhojen aikojen laulajat — olkaa rauhassa,
suonissanne on virrannut hyvä veri —
runsain punainen soturiveri.
Laulun henki on sota.
HUOLETTOMUUS
Minä en usko ihmisiin.
Olisin lyönyt lyyrani siruiksi,
ellen uskoisi Jumalaan.
Jumala näyttää minulle tien
sumusta auringon säihkyvän kehrän luo.
Hän rakastaa kepeäjalkaisia vaeltajia.
Sentähden antoi hän minulle kaiken tämän huolettomuuden.
Minä luotan lujasti kuin kallioon.
Jos olen hänen oikea lapsensa, ei minulle voi mitään tapahtua.
KAUNIS JUMALA
Sydämeni on kauneinta maailmassa.
Se on pyhä.
Kuka ikänä sen näkee,
säteilköön sen loistoa.
Sydämeni on kevyt kuin lintu,
maan päällä ei ole hauraampaa esinettä.
Uhraan sen sinulle,
tuntematon jumala.
Jumala ylinnä pilvissä —
siipeni kantavat minut sinne —
kaunein jumala
jonka edessä kaikki on tomua.
Olen palaava
kimmellys otsani ympärillä —
eikä kukaan ole näkevä muuta
kuin yön ja jumalan.
LYYRANI
Inhoan ajatella — — —
Missä on kallis jättiläislyyrani?
Päivänpaiste-kielinen, satumainen, pilvistä riippuva.
Oi sinä jättiläislyyrani,
sinä riiput maailman yllä kuin kysymysmerkki.
Kun minä kuolen,
heittäydyn kielillesi huolettomasti.
Silloin nousee kaksi henkeä tuntemattomista.
Ne kantavat meidät nukkuvina merten yli,
ne pysähtyvät keskellä Atlanttia —
Ja me olemme kumpikin kadonneet maailmasta,
kallis lyyrani.
TULEVAISUUDEN KULKUE
Repikää kaikki kunniaportit —
kunniaportit ovat liian matalia.
Tilaa oudolle kulkueellemme!
Raskas on tulevaisuus — rakentakaa siltoja
rajattomalle.
Jättiläiset, kantakaa kiviä maailman ääristä!
Demoonit, valakaa öljyä kattiloiden alle!
Hirviö, mittaa pyrstölläsi mitat!
Kohotkaa taivaissa, sankarihahmot,
kohtalokkaat kädet — aloittakaa työnne.
Murtakaa kappale taivasta, hehkuva.
Olemme repivä ja lyövä.
Olemme taisteleva tulevaisuuden mannasta.
Nouskaa, airuet,
ihmeellisen selvästi näkyvät, vaikka vielä etäällä,
päivä tarvitsee kukonlauluanne.
ORFEUS
Minä muutan käärmeet enkeleiksi.
Kohottakaa päänne! Nouskaa pyrstöllenne!
Hetkinen — eikä enää yksikään kähise.
Autuaina lepäävät ne jalkojeni juuressa,
vaipuneina uneen, suudellen vaippani lievettä.
Sormielen lyyraa. Maan yli kulkee tuuli
hiljaa, juhlallisesti, kyynelissään,
suudellen kauneuden elottomia, marmorinvalkeita patsaita suulle,
jotta ne avaavat silmänsä.
Minä olen Orfeus. Minä voin laulaa miten tahdon.
Minulle on kaikki luvallista.
Tiikeri, pantteri, puuma seuraavat minua
kallioluolaani metsään.
RUUSUALTTARI
RUUSUALTTARI
Eroan teistä,
sillä olen teitä enemmän.
Olen hämärässä
temppelin papitar,
vihitty vartioimaan
tulevaisuuden tulta;
astun ulos luoksenne
tuoden ilon sanoman:
Jumalan valtakunta alkaa.
Ei Kristuksen
kuihtuva valta;
ei, korkeammat, kirkkaammat
ihmisolennot
astuvat alttarin ääreen
tuoden kiitollisuutensa,
ylimaallisen tuoksuvan,
juovuttavan.
Alttari on
kuin Jumalan huokaus,
peittäkää se ruusuin,
niin että näkyy vain kauneuden vuori.
Kevyesti
on hetken henki istuva sillä
juoden
hauraasta kultaisesta lasista
hetken maljan.
CHIMBORAZZOLLE
Ensin tahdon nousta Chimborazzolle
omassa maassa
ja seisoa siellä hengähtämättä
voitonseppelin.
Sitten tahdon nousta maineen vuorelle,
jota kohti maailman kultainen vainio hymyää,
ja seisoa siellä autuaana
ruusunpunaisia näkyjä nähden.
Vihdoin olen nouseva vallan vuorelle,
nousemattomalle,
josta tähdet hymyävät lempeimpinä,
ja olen siunaava kaiken.
KÄRSIMYKSEN KALKKI
Kärsimyksen kalkkiin tarttukoot heikommat kädet
vieden sen kalvaammille huulille,
minun voittajan-huuleni eivät vielä suostu siihen.
Mutta — ei.
Sydämessäni istuu vielä jättiläisiä
synkin kasvoin,
pusertaen kiviset kätensä ankarasti yhteen.
He astuvat kerran pimennoistaan esiin —
he kutsuvat sinua — tuska.
Iske, säkenöivä moukari, kivistä kuvaa.
Louhi sieluni esiin,
jotta se löytäisi sanoja.
joita ei ole koskaan ollut ihmisen kielellä.
SATULINNANI
Minä katselin sisään filosofin taloon
ja ymmärsin: hän oli onnellinen.
Mutta minun satulinnani
seisovat
haurailla pylväillä, kuvaamattomina.
Oi minun satulinnani,
sortukaa, sortukaa
kultaiseksi soraksi.
Rakastan teitä liian paljon — kuolkaa.
Rakennan teidät jälleen
vavisten
surmatakseni teidät — liian ihanat.
Minun satulinnani,
te olette kerran seisovat maan päällä.
Silloin minä vien talttani ja vasarani pois,
maailma on lopussa minulle.
TYÖASEEN VALITUS
Sinä raastit pala palalta sydämeni, väkevä Jumala,
ja teit minut aseeksesi.
Sinun ovat minun ruumiini ja sieluni
ja kaikki minun jäljellä oleva elämäni.
Itken. Missä minä kuljen, siellä valuvat kyynelet,
kivikovan kyynelet.
Mistä minun suuni enää löytää valituksen sanoja
tässä heltymättömässä runsaudessa?
Päiväni ja yöni
ovat kirjoitetut kirjaasi, oi jumala.
Maassa en omista mitään,
en edes kukan vertaa.
Oi että olen rikkain!
Että otsalleni on kirjoitettu:
leiki kohtalon ihmeellinen leikki
pakosta.
JUMALAT TULEVAT
Ihmiset eivät tiedä itsestään paljon,
he luulevat olevansa köyhiä niinkuin he elämässä ovat,
eivätkä he tiedä jumalien asuvan povessaan
tuntemattomina.
Jumalat nauravat. Elämä on heidän.
He ajavat tulisen valjakon kiidättämin vaunuin.
Istuuko niissä niin ihana kuningatar,
että hänen nimensä voi vain kuiskaten mainita.
Polvillenne, ihmiset. Jumalat tulevat.
Jumalat nousevat tomunpainamista otsista,
kohottaen koko maailman korkeuteensa.
KAIKKI METSÄN KAI'UT
Ei, ei, ei, huutavat kaikki metsän kai'ut:
minulla ei ole enää sisarta.
Nostan maasta hänen valkean silkkipukunsa
ja syleilen sitä voimattomasti.
Suutelen sinua, saat kaiken intohimoni,
ajatukseton kangas,
muistatko hänen ruusuiset jäsenensä?
Hänen kenkänsä ovat jäljellä auringonpaisteessa,
jumalat lämmittelevät käsiään niiden luona.
Sada, lumi, yli sisareni jäännösten.
Tuiskua yli niiden, lumimyrsky, katkeran-raskaana.
Värjyen olen astuva tälle paikalle
niinkuin kauneuden rumalle haudalle.
SISAR
Minulla oli kerran sisar, kultainen lapsi.
Hän hukkui minulta kaupungin tungoksessa.
Jos näen mustien kuusten keskellä
nuoren koivun pudistavan kultaista tukkaansa,
muistan sisareni.
Seisooko hän avosilmin puiden keskellä,
sydän sykkien,
kurkoittaako hän kätensä minun puoleeni?
Sisareni, minun sisareni, minne ne veivät sinut?
Mitä hekuman unia sinä uneksit
väsymyksen vuoteilla?
Sankarlapsi, onnen lapsi,
me odotamme yhdessä
satujen päivää.
MENNYTTÄ
Minä ja se kuollut kuulumme yhteen.
Katkerien narsissien maku kielelläni
toistaa: mennyttä, mennyttä, mennyttä, mennyttä...
Otan hänen uurnastaan tuhkaa kahmaloni täyteen
ja kohotan sen taivasta kohden: Mitä on minulla tässä?
Valkoiset pilvet, kerääntykää sinertävien kuilujen ylle:
todistakaa, todistakaa,
että se on tuhkaa, joka oli auringon valoa.
TULEVAISUUDEN VARJO
MYSTEERIO
Leluja ovat kaikki ihmiset.
Lelu olin itse eilen.
Tänään olen se, joka avaa mysteerion.
Tahdon kaikkien tulevan luokseni,
tahdon kaikkien kuulevan,
kuinka sydämeni lyö.
Tulen ja veren ja tulevaisuuden voitelun
olette te ottava minun käsistäni.
Koko ihmiskunnan tahdon vihkiä tulevaisuudelle.
Leimuavat rivini on jokainen lapsi lukeva.
Olen kääntävä kaikki pyhemmän jumalan uskoon.
Kaiken taikauskon tahdon äänettömällä luudalla laasta,
kaiken pienuuden tahdon pilkaten tappaa.
Teidän suurta käärmettänne tahdon polkea; tahdon pistää
miekallani hänen päänsä puhki.
Oi sinä minun hyvä miekkani, jonka olen saanut taivaasta,
minä suutelen sinua.
Et ole lepäävä,
ennenkuin maa on puutarha, jossa jumalat uneksivat
ihmeellisten maljojen ääressä.
VANHA VALTIAS
Hartioillesi, maa, olen kohottanut linnan valloittajille.
Ne jotka voima täyttää, saavat asua siellä,
ne jotka kulkevat ja odottavat voimaa täynnä.
Missä alakuloiset ikkunat
kertovat suistuneista kohtaloista,
siellä te tulette kulkemaan nuorina, te jotka ette vapise,
pronssiin valetut ihmiset, kaltaiseni.
Ja rintanne on soiva kuin kevätmyrsky,
joka ruoskii ruutua kostein siivin.
Nauraen tartutte, autuaat, käsin uuteen tähteen,
silloin kasvonne synkistyvät ja katseenne painuu maahan.
Miten väkevänä käy tämä käsi miekkaan,
joka on lävistävä — — —
Nuori rinta, miksi olet niin valoisa?
LUOJAT
Rautainen sydämeni tahtoo laulaa laulunsa.
Pakottaa, pakottaa
ihmisten meren,
muovailla, muovailla
ihmisten suuren joukon
riemuksi jumalille.
Irrallisissa satuloissa keinuen me tulemme,
tuntemattomat, kevytmieliset, väkevät.
Viekö meitä tuuli?
Ivanauruna soivat meidän äänemme etäältä, etäältä...
KIERTOTÄHDET
Raju maa, joka vyöryt polttavan, viiltävän avaruuden halki,
autuas: kun ilma paukkuu poskillasi,
autuas: kun vauhtisi kääntää sinut.
Kiertotähdet eivät tahdo matkallansa muuta kuin nopeutta.
Kaikkeuden ääret vilkkuvat kysymysten lailla.
Nopeammin, ripeämmin, armottomammin,
oudoissa kohtaloissa piehtaroiden
vyöryy ohitse kiertotähtien lukematon parvi
länteen, kirkasta kajoa kohden —
mahdollisuuden ainoaa viitoitettua tietä.
TULEVAISUUDEN VARJO
Aavistan kuoleman varjon.
Tiedän, että kohtalomme ovat kerätyt nornain pöydälle.
Tiedän, ettei maahan syövy edes sadepisaraa,
joka ei olisi kirjoitettu ikuisten aikojen kirjaan.
Tiedän: niin totta kuin aurinko nousee,
koskaan en ole näkevä huikaisevaa hetkeä, jona se on taivaanlaella.
Tulevaisuus luo minuun autuaan varjonsa,
se ei ole muuta kuin tulvivaa aurinkoa:
olen kuoleva valon lävistämänä;
kun olen polkenut kaiken sattuman anturani alle,
käännän hymyten elämälle selkäni.
AUTUUS
Tahdon pian ojentua lepotilalleni,
pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin
ja siroittavat punaisia ruusuja paareilleni.
Kuolen — sillä olen liian onnellinen.
Autuudesta vielä puren käärinliinojani.
Jalkani kouristuvat autuudesta valkoisissa kengissäni,
ja kun sydämeni pysähtyy — nukkuu se hekumaan.
Vietäköön paarini torille —
tässä lepää maan autuus.
TANTALOS, TÄYTÄ MALJASI
Ovatko nämä runoja? Ei, vaan repaleita, muruja,
arkipäivän paperinpalasia.
Tantalos, täytä maljasi.
Mahdottomuus, mahdottomuus.
Kuolevana heitän kerran seppelen kiharoiltani
ikuiseen tyhjyyteesi.
VERKKO
Minulla on verkko, johon kaikki kalat tarttuvat.
Autuaasti paisuu kalastajattaren tyyni rinta,
kun hän vetää luokseen hopeaisen taakan.
Maan rikkauden kohotan olkapäilleni.
Kannan teidät, kannan teidät satujen lampeen.
Rannalla seisoo kalastaja, kädessään kultainen vapa.
On jossakin jumalia, sankimpien metsien takana,
me harhailevat ihmislapset emme tahdo minnekään muualle kuin sinne.
Ylös, etsimään tulevaisuuden kirkasta päivää
metsän takaa.
YKSINÄISYYS
Vain harva meren hiekan joukossa sen ymmärtää:
yksin olen minä tullut, yksin olen minä lähtevä.
Vapaalla sydämelläni ei ole yhtään veljeä.
Kristityt aaveet istuvat kaikissa sydämissä
ojentaen köyhiä käsiään.
Se hurma, joka minulle virtaa joka taholta, on teille saavuttamaton.
Se on valtaistuimen ihmeellinen yksinäisyys,
se on rikkaus, polvistuva rikkaus.
AURINGON NOUSTESSA
Ihmiset, ihmiset,
niinkuin sade valuu taivaasta,
niin astun minä alas maahan.
Autuaat silmäni ovat nähneet tähdet,
salaman vangitsin oikeaan käteeni,
valtaa, valtaa virtaa huuliltani.
Kohtalo asetti minut nousevan auringon vartijaksi.
Aavikot ympärillämme, olkaa tervehdityt —
uusi päivä saapuu.
MATERIALISMIA
Jotta en kuolisi täytyy minun olla vallan tahto.
Jotta välttäisin atoomien taistelun hajoamistilassa.
Olen kemiallinen massa. Tiedän niin hyvin,
etten usko harhaan enkä sieluun,
leikkien leikki on minulle niin vieras.
Leikkien leikki, minä leikin sinut enkä usko hetkeäkään.
Leikkien leikki, sinä maistut hyvältä, sinun tuoksusi on ihmeellinen,
kuitenkaan ei ole mitään sielua, eikä ole koskaan ollut sielua.
Se on harhaa, harhaa, harhaa ja pelkkää leikkiä.
HAMLET
Mitä tahtoo kuolevainen sydämeni? Kuolevainen sydämeni pysyy vaiti.
Kuolevainen sydämeni ei tahdo mitään.
Tässä lepää koko maa. Sinua kouristaa, sinä käännyt pois.
Taikasauva on koskenut tähän maahan, ja se tuli tomuksi.
Ja raunioilla istuen
tiedän, että sinä tulet, aavistamaton hetki.
Tiedän, että odotat teljetyn oven takana,
että olen lähellä sinua ja sinä voit ojentaa kätesi minulle.
Minulla ei ole valinnan varaa,
totuus, seuraan sinua, vaikka sinä kuljetkin usvien maahan.
Totuus, totuus, asutko sinä hautaholveissa tomun ja käärmeiden parissa?
Totuus, asutko sinä siellä, missä on kaikki, mitä vihaan?
Totuus, valaisevatko sinun tietäsi surulliset lyhdyt?
HYASINTTI
Minä kasvan, hyasintti, raudankovasta maasta.
Taita minut väkevine, mehuisine käsinesi — Elämä.
Suutelen kättäsi, joka on mehuisampi minua.
Taita minut koristukseksi kuningattarelle.
Jos on olemassa suruton ja huoleton kuningatar,
niin hän pitäköön hyasintin kädessään valtikan tavoin,
kevään hauraan symboolin, joka on auringon sukua.
KRUUNUNI ON LIIAN RASKAS
Kruununi on liian raskas minulle.
Katso, minä nostan sen keveästi,
mutta minun tomuni on särkyä.
Tomuni, tomuni, sinä olet ihanasti kudottu.
Tomuni, luulen, että alat ikävöidä ruumisarkkuun.
Nyt ei ole sähköinen hetki,
tomuni, sinä et kuule minua.
SATAA, SATAA
Sataa, sataa ylleni tulvimalla.
— — —
Niin vähästä en särje vielä sydäntäni.
Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni niinkuin kylmät viimat.
Olen itse myötäkäyminen. Otsallani on kirjoitettuna:
aurinko ei voi itkeä hetkeäkään.
Se joka tahtoo tappaa auringon, ojentakoon aseensa,
hän näkee väkevämpänsä.
ANIMAALINEN HYMNI
Punainen aurinko nousee
vailla ajatuksia
ja yhtäläisenä kaikkia kohtaan.
Me iloitsemme auringosta niinkuin lapset.
Tulee päivä, jona tomumme on särkyvä,
samantekevää, milloin se tapahtuu.
Nyt paistaa aurinko sydäntemme sisimpään
ja täyttää kaiken ajatuksettomuudella
väkevänä niinkuin metsä, talvi ja meri.
PÄÄTÖS
Minä olen hyvin kypsä ihminen,
mutta ei kukaan tunne minua.
Ystäväni muodostavat minusta väärän kuvan.
En ole kesy.
Olen punninnut kesyyttä kotkankynsissäni ja tunnen sen hyvin.
Oi kotka, mikä hurmio sinun siipiesi lennossa.
Oletko vaikeneva niinkuin kaikki?
Tahdotko ehkä runoilla? Sinä et runoile enää koskaan.
Jokainen runo repisi runon,
eikä se olisi runo, vaan kynnen jälki.
SUURI PUUTARHA
Me olemme kaikki kodittomia vaeltajia
ja kaikki me olemme sisaruksia.
Alastomina, repaleissa kuljemme, reppu selässämme,
mutta mitä omistavat ruhtinaat meihin verraten?
Ilmojen halki virtaavat meille aarteet,
kullassa arvioimattomat.
Mitä vanhemmiksi tulemme,
sitä enemmän tiedämme olevamme sisaruksia.
Meillä ei ole muuta tekemistä muun luomakunnan kanssa,
me vain annamme sille sielumme.
Jos minulla olisi suuri puutarha,
kutsuisin sinne kaikki sisarukseni.
Jokainen ottaisi mukaansa suuren aarteen.
Kun ei meillä ole mitään kotimaata, me voisimme tulla kansaksi.
Me rakennamme muurin puutarhan ympäri,
että ei mikään maailman ääni saavuta meitä.
Hiljaisesta puutarhastamme
annamme maailmalle uuden elämän.
MAA JOTA EI OLE
HAVAINTO
Sinun rakkautesi pimentää tähtesi —
kuu nousee minun elämässäni.
Minun käteni ei ole kotonaan sinun kädessäsi.
Sinun kätesi on himo —
minun käteni on kaipaus.
MUOTOKUVA
Minun pienet lauluni,
kummallisen valittavat, ehtoonpunaiset,
vaihtoi kevät vesilinnun munaan.
Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle.
Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan
ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun.
YÖLLINEN MADONNA
Kun ne mustat pilvet vaelsivat tietään,
valvoi eräs äiti, nukkui lapsonen.
Joku enkeleistä lauloi ylistystä
maailmoiden kaikkien.
Ja se nuori äiti kuuli sisimmässään
ylistyksen yölle, kai'un hiljaisen:
miten avartuikaan silloin maailma,
kun nukkui lapsonen.
SYKSYLLÄ
Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,
ja hyvästely humisee puissa.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.
Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.
Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni
ja erään äidin suun sydäntäni vasten:
nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa —
VAARALLISIA UNIA
Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat savu ja ne voivat haihtua —
ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.
Oletko katsonut uniasi silmiin:
ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään —
niillä on vain omat ajatuksensa!
Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä —
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä.
EROKSELLE
Eros, sinä jumalista julmin,
miksi veit minut tähän pimeään maahan?
Kun tyttölapset kasvavat,
suljetaan heidät erilleen valosta
ja heitetään pimeään holviin.
Eikö minun sieluni harhaillut niinkuin onnellinen tähti,
ennenkuin se vedettiin sinun punaiseen piiriisi?
Katso, ovat käteni ja jalkani sidotut,
tunne, minulla on kaikkiin ajatuksiini pakko.
Eros, sinä jumalista julmin:
minä en pakene, minä en odota,
minä vain kärsin niinkuin eläin.
PRINSESSA
Kaikkina iltoina salli prinsessa hyväiltävän itseään.
Mutta hyväilijä tyydyttää vain oman nälkänsä,
ja hänen kaipauksensa oli arka mimoosa,
suurisilmäinen satu todellisuuden edessä.
Uudet hyväilyt täyttivät hänen sydämensä katkeralla hurmalla
ja hänen ruumiinsa jäällä, mutta hänen sydämensä tahtoi enemmän.
Prinsessa tunsi ruumiita, mutta hän etsi sydäntä;
hän ei ollut koskaan nähnyt muuta sydäntä kuin omansa.
Prinsessa oli köyhin koko valtakunnassa:
hän oli elänyt liian kauan kuvitteluista.
Hän tiesi että hänen sydämensä täytyi kuolla ja murentua kokonaan,
sillä totuus kalvaa.
Prinsessa ei rakastanut punaisia suita, ne olivat vieraita.
Prinsessa ei tuntenut juopuneita silmiä, joissa oli jäätä pohjalla.
Ne olivat kaikki talvilapsia,
mutta prinsessa oli äärimmäisestä etelästä ja vailla oikkuja,
vailla kovuutta, vailla huntuja ja vailla kavaluutta.
SAIRAITA PÄIVIÄ
Ahtaasti on minun sydäntäni säilytetty kapeassa rotkossa,
kaukana on minun sydämeni,
etäisellä saarella.
Valkoiset linnut lentävät edestakaisin
tuoden viestejä, että minun sydämeni elää.
Tiedän — kuinka se elää
hiilestä ja hiekasta
terävillä kivillä.
Makaan koko päivän ja odottelen yötä,
makaan koko yön ja odottelen päivää,
makaan sairaana paratiisin puistossa.
Tiedän, että en tule terveeksi,
ikävä ja kaipaus eivät koskaan parane.
Olen kuumeinen kuin suokasvi,
uhoan makeaa hikeä niinkuin tahmea lehti.
Puutarhassani nukkuu unelias järvi.
Minä, joka rakastan maata,
en tiedä mitään vettä parempaa.
Veteen vajoavat kaikki ajatukseni,
joita ei kukaan ole nähnyt,
joita en uskalla näyttää kenellekään.
Vesi on salaisuuksia täynnä.
EI MITÄÄN
Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot.
Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja leudompi tuuli —
ja siinä kaikki.
Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.
Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan
löyhkän,
eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat
sairautta täynnä,
ja ahtaita ikävän vuosia
niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.
ERÄS ELÄMÄ
Tähdet ovat järkähtämättömät —
sen me kaikki tiedämme —
minä tahdon kuitenkin etsiä onnea sinisiltä aalloilta
ja kaikkien harmaiden paasien alta.
Jollei onni tule koskaan? Mitä on elämä?
Pieni lumme lakastuu santaan.
Ja jos sen aavistus pettää? maininki kuolee rantaan,
kun aurinko laskee.
Mitä etsi kärpänen hämähäkin verkosta,
ja mitä teki korennoinen ainoasta päivästään?
Ainoa vastaus — kaksi elotonta siipeä
kuihtuneella rinnalla.
Mustasta ei tule koskaan valkoista —
kuitenkin on taistelun hurma jäljellä kaikille,
ja joka päivä tulee helvetistä tuoreita kukkia.
Mutta se päivä on tuleva,
jolloin helvetti on tyhjä ja taivas suljetaan
ja kaikki on hiljaa —
silloin ei ole jäljellä muuta
kuin erään korennoisen ruumis lehden poimussa.
Mutta kukaan ei sitä enää tiedä.
GRIMACE D' ARTISTE
Minulla ei ole mitään muuta kuin loistava vaippani,
punainen pelottomuuteni.
Punainen pelottomuuteni lähtee seikkailulle
kurjassa maassa.
Minulla ei ole mitään muuta kuin lyyra kainalossani,
minun kova soittoni;
minun kova lyyrani helkkyy rahvaalle
julkisella tiellä.
Minulla ei ole mitään muuta kuin ylhäinen kruununi,
kasvava ylpeyteni.
Kasvava ylpeyteni ottaa kainaloonsa lyyran
ja kumartaa hyvästit.
SARASTUS
Minä sytytän valon koko Atlantin ylle;
tuntemattomat maailmat, yölliset maat,
herätkää minun puoleeni!
Avatkaa kylmälle sarastukselle,
tässä tulee päivän armoton jumalatar,
utuharmain harsoin
ja hiukan varhainen aamukimmellys kypärässä.
Kepeästi, kepeästi juoksevat tuuleni meren yli.
Väkevä torveni riippuu kupeellani, en puhalla merkkiä lähtöön...
Odotanko vielä? Onko jumala unohtunut uniin?
Aamu nousee punaisena valtamerestä.
ELÄMÄNI, KUOLEMANI JA KOHTALONI
En ole mitään muuta kuin määrätön tahto,
määrätön tahto, mutta mihin, mihin?
Kaikki on pimeää ympärilläni,
en voi nostaa oljenkortta.
Tahtoni tahtoo vain yhtä,
mutta tätä ainoaa en minä tunne.
Kun tahtoni syöksyy esiin, olen minä kuoleva:
ole tervehditty, elämä, kuolema ja kohtalo.
MUSTALAINEN
Minä olen mustalainen vieraasta maasta,
pitelen kortteja ruskein, salaperäisin käsin.
Päivät seuraavat päiviä, yksitoikkoisina ja kirjavina.
Katson uhmaten ihmisten kasvoihin:
kuinka he tietäisivät, että kortit polttavat?
Kuinka he tietäisivät, että kuvat elävät?
Kuinka he tietäisivät, että jokainen kortti on kohtalo,
kuinka he tietäisivät, että jokaisella kortilla, joka kädestäni putoaa,
on tuhatkertainen merkitys?
Ei kukaan tiedä, että nämä kädet etsivät jotakin.
Ei kukaan tiedä, että nämä kädet ojennettiin kauan sitten.
Että nämä kädet tuntevat hyvin kaiken
ja kuitenkin koskettavat kaikkea kuin unessa.
Maailmassa on vain yksi pari sellaisia käsiä.
Minä kätken nämä ihmeelliset saalistajakädet
punaisen liinan alle
uhmaten ja raskasmielisenä, sormuksin koristettuina ja väkevinä.
Nämä ruskeat silmät katsovat täynnä rajatonta ikävää.
Nämä punaiset huulet palavat sammumattomassa tulessa,
nämä suruttomat kädet suorittavat kerran työnsä
tulenkajoisessa synkässä yössä.
LAPSUUTENI PUUT
Lapsuuteni puut ovat korkeina ruohikolla
pudistaen päitään: mitä on sinusta tullut?
Pylväsrivit seisovat niinkuin nuhteet: sinä kuljet allamme arvottomana!
Sinä olet lapsi ja sinun pitää pystyä kaikkeen,
miksi olet kahlittu taudin sitein?
Sinusta on tullut ihminen, vieras ja vihattava.
Kun olit lapsi, puhelit meille pitkiä puheita,
katseesi oli viisas.
Nyt me tahdomme sanoa sinulle elämäsi salaisuuden:
kaikkien salaisuuksien avain on ruohossa vaapukkatöyräällä.
Tahtoisimme töytäistä sinua otsaan, nukkuja,
tahtoisimme herättää sinut unestasi, kuollut.
OI TAIVAAN KIRKKAUTTA
Oi taivaan kirkkautta lapsen otsalla —
sen enkeli näkee taivaallisen Isän.
Ja valo, joka virtaa pyhimyksen silmistä, on pimeä
sen rauhan rinnalla, joka lepää lapsen otsalla, taivaallisen rauhan.
Ei edes pyhimyksen otsaa kiertävä glooria ole niin selvä ja suuri
kuin kruunu joka kruunaa ihmislasta aivan nuorena.
Ja maa ja kukkaset ja kivet puhuvat lapselle kieltään,
ja lapsi vastaa soperrellen luomakunnan kieleen.
Ja Jumalan kätkee pienin kukka
ja luodut julistavat häntä,
mutta se ihmisen sydän, jonka Isä on työntänyt luotaan,
ei tiedä, miten lähellä hän on.
LOKAKUUN AAMU
Ensimmäiset hiutaleet vaipuivat maahan.
Missä aallot olivat piirtäneet riimuja joenvarren santaan,
sinne me hartaina menimme. Ja ranta sanoi:
Täällä olet vaeltanut lapsena ja minä olen aina sama.
Ja leppä veden luona on aina sama.
Sano, missä vieraassa maassa olet ollut ja oppinut epaton tapoja?
Ja mitä olet voittanut? Et yhtään mitään.
Tällä maalla ovat sinun jalkasi astuvat,
tässä on taikapiirisi,
leppien lehvistä tulee viisautesi
ja arvoitusten vastaus.
Ja sinä olet ylistävä Jumalaa,
joka sallii sinun seisoa temppelissään
puiden ja kivien parissa.
Ja sinä olet ylistävä Jumalaa,
joka on antanut suomusten pudota silmiltäsi.
Kaikkea turhaa viisautta sinä voit halveksua,
sillä nyt ovat männyt ja kanervat opettajasi.
Tuokaa tänne väärät profeetat, valehtelevat kirjat,
me sytytämme veden partaalle iloisesti liekehtivän rovion.
JUMALA ON KAIKKIALLA
Maailmassa ei kellään ole aikaa
paitsi yksin Jumalalla.
Ja sentähden tulevat kaikki kukat hänen luokseen,
ja kukista viimeinen,
lemmikki, pyytää häneltä enemmän loistoa
sinisiin silmiinsä,
ja muurahainen pyytää häneltä suurempaa voimaa
tarttuakseen korteen.
Ja mehiläiset pyytävät häneltä väkevämpää voittolaulua
purppuranpunaisia ruusuja varten.
Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä.
Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla
ja kissa emäntänsä.
Se oli suuri ilo heille molemmille,
mutta kaikkein suurin oli se, että Jumala oli vienyt heidät yhteen
ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden
neljänätoista vuotena.
MAA JOTA EI OLE
Ikävöin maahan jota ei ole,
sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan.
Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin
maasta jota ei ole.
Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti,
maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,
maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme
kuun kasteessa.
Elämäni oli kuuma harha.
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut —
tien maahan jota ei ole.
Maassa jota ei ole
kulkee rakastettuni, otsallansa sädehtivä kruunu.
Ken on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet vapisevat vastaukseksi.
Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat korkeammiksi,
ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.
Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus.
Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle.
Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat
ja aina olet rakastava.
TULO HADEKSEEN
Tämä ikuisuuden ranta on,
ohi virran vierivän nään.
Ja kuolema soittelee pensaissa
samaa yksitoikkoista säveltään.
Miksi vaikenit, kuolema, nyt?
Olemme kaukaa saapuneet
ja sinua kuulla isoamme,
ei meille koskaan imettäjä
niin laulanut kuin sinä nyt.
Seppelen, jota ei päässäni nähty,
jalkoihisi tuon.
Sinä näytät minulle ihanan maan
ja korkeat palmut sen
ja kaipuun lainehtimassa
ohi pylväsrivien.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEVOTTOMIA UNIA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
