The Project Gutenberg eBook of Aisopoksen satuja
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Aisopoksen satuja
56 eläintarinaa
Author: Aisopos
Translator: Werner Anttila
Release date: August 28, 2024 [eBook #74326]
Language: Finnish
Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1927
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AISOPOKSEN SATUJA ***
AISOPOKSEN SATUJA
56 eläintarinaa
Suomentanut
Werner Anttila
Lasten oma kirjasto 1
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1927.
SISÄLLYS:
Susi ja karitsa
Karju ja aasi
Koira ja varjo
Kissa ja kukko
Jalopeura, karhu ja kettu
Apina ja kettu
Sika ja susi
Susi ja kurki
Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri
Vanha jalopeura
Kettu ja korppi
Paimenpoika
Sairas hirvi
Jalopeura ja hiiri
Onneton avioliitto
Sammakot kuningasta haluamassa
Haukka, sammakko ja hiiri
Kotka ja kettu
Häijy koira.
Kettu ja haikara
Jänikset ja sammakot
Koira ja susi
Hirvi katselemassa veteen
Härkä ja sammakko
Hevonen ja jalopeura
Hevonen ja aasi
Kettu ja sairas jalopeura
Hirvi ja hevonen
Leopardi ja kettu
Tonnokala ja pyöriäinen
Pillinpuhaltaja ja kalat
Hevonen ja kuormitettu aasi
Hännätön kettu
Jänis ja kilpikonna
Jalopeura ja kettu
Hirvi ja kauris
Kotka ja varis
Aasi, jalopeura ja kukko
Kilpikonna ja kotka
Apina ja pyöriäinen
Kettu ja naamio
Hupsu kameli
Kissa ja hiiret
Kissa ja kettu
Jalopeura, aasi ja kettu
Kettu ja susi
Susi ja jalopeura
Jalopeura ja muut pedot
Kukko ja kettu
Karhu ja mehiläiset
Kettu ja apina
Koira hinkalossa
Kaupustelijan aasi
Aasi, kettu ja jalopeura
Kettu ja pihlajanmarjat
Hiirien kokous
SUSI JA KARITSA
Olipa kerran susi latkimassa vettä puron rannasta ja äkkäsi karitsan,
joka samaan aikaan polskutteli purossa hyvän matkan päässä alempana.
Mutta heti kun susi oli iskenyt silmänsä tähän saaliiseen, hyökkäsi
se sinne suu auki. »Kuuleppas, vintiö», ärjäisi susi, »kuinka sinä
uskallat tulla sekoittamaan minun juomavettäni?» »En tosiaankaan»,
vastasi karitsaparka, »osannut arvata, että teidän vetenne pilaantuisi
noin kaukana täältä, kun puro virtaa alaspäin». »No no», sanoi susi,
»sinä et kai lakkaa viisastelemasta, ennenkuin turkkisi on kiskottu
nurinpäin korviesi yli, niinkuin isällesikin kävi puoli vuotta
takaperin, sillä isäsi pärpätti samalla ilkeällä tavalla; tottahan sen
muistat, miekkonen». »Uskokaa minua, herra», virkkoi viaton karitsa
pelosta vavisten, »minä en silloin vielä ollut tullut maailmaan». »Voi
sinua kelvotonta», huusi susi, »eikö sinulla ole häpyä eikä omaatuntoa?
Mutta koko sinun rodussasi onkin pelkkää vihaa minun sukuani vastaan,
ja kun kohtalo on näin sopivasti toimittanut meidät yhteen, saat sinä
maksaa muutamista esi-isiesi synneistä, ennenkuin eroamme.» Ja sitten
susi muitta mutkitta karkasi kiinni onnettoman, avuttoman karitsan
kurkkuun ja repi uhrinsa kappaleiksi.
Sentähden sanotaan: »Kyllä susi syitä löytää, kun mieli lampaanlihaa
tekee.»
KARJU JA AASI
Kerran aasi yltyi niin julkeaksi, että ratkesi irvistelemään ja
kiljumaan karjulle vasten turpaa. Karju alkoi ensin näytellä
torahampaitaan, kun piti niellä moinen loukkaus, mutta sitten se keksi
ja sanoi: »Sama se, räyhää vain ja ole lisäksi aasi. Pane muuten
mieleesi, että raatosi pelastuu vain luonteesi kehnouden takia.»
KOIRA JA VARJO
Ollessaan juuri menossa puron poikki, hyvä lihapala suussa, koira oli
näkevinään veden alla toisen koiran, joka oli samassa puuhassa. Sen
mieleen ei johtunut, että siellä oli vain sen oma kuva. Ahneudessaan
se tahtoi ryöstää toiselta koiralta lihapalan, syöksyi hampaat irvissä
päistikkaa veteen ja menetti omankin palansa.
KISSA JA KUKKO
Kukolla oli kerran niin surkea kohtalo, että se joutui kissan kynsiin.
Jo kuukauden verran oli mirrin tehnyt mieli päästä siihen käsiksi,
mutta se ei kehdannut riidellä ilman mitään näennäistä syytä.
»Kuuleppa, herraseni», sanoi mirri, »mitä ihmettä sinä mekastat ja
kieut öisin, niin ettei likelläsi voi nukkua?» »Voi voi», selitti
kukko, »minähän herätän vain silloin, kun pitää jo nousta ja lähteä
työhön». »Vai niin», tuumi mirri, kyselemättä sen enempää; »nyt sattuu
olemaan minun aamiaisaikani, eivätkä kissat elä tyhjillä sanoilla.»
Sitten mirri raapaisi kukkoa kynnellään ja teki niin lopun sekä kukosta
että jutusta.
JALOPEURA, KARHU JA KETTU
Jalopeura ja karhu olivat kerran yhdessä tavoittaneet peuran ja
riitelivät nyt kynsin ja hampain, kumpi saisi viedä saaliin mukanaan.
Siitä tuli kova kamppailu, kunnes molemmat uupuneina hellittivät
otteensa henkäistäkseen. Mutta silloin osui kettu retkillään sinne ja
huomattuaan, kuinka oli riitelijöiden laita, sieppasi peuran omiksi
tarpeikseen ja sitten nokkelasti vilisti tiehensä. Jalopeura ja karhu
näkivät kyllä tämän tempun, mutta eivät jaksaneet ensi hädässä nousta
sitä estämään. Niinpä ei auttanut muu kuin mietiskellä tähän tapaan:
Tässä me olemme raastaneet toisiamme selvittääksemme, kummalle saalis
jäisi, kunnes tuo kirottu kettu rosvosi sen meiltä molemmilta.
APINA JA KETTU
Apinasta tuntui monella tavalla kiusalliselta olla hännätön. Niinpä se
meni vihdoin ketun luo, jolla oli pitkä, tuuhea häntä, ja pyysi edes
pikku palaa korjatakseen sillä alastomuuttaan. »Sillä», sanoi apina,
»liikeneehän sinulta meille molemmille, ja mitä sinäkään teet enemmällä
kuin tarvitset?» »Jopa nyt jotakin», vastasi kettu; »olkoon enemmän tai
vähemmän, mutta karvaakaan siitä et saa, sillä paina mieleesi, ettei
ketun häntää sentään ole tehty apinan takapuolta varten.»
SIKA JA SUSI
Kerran tuli susi emäsian luo, joka aikoi juuri laskeutua levolle,
ja tarjoutui varsin ystävällisesti pitämään huolta pikku porsaista.
Sika kiitti yhtä herttaisesti näin suuresta suopeudesta ja lausui sen
toivomuksen, että susi hyväntahtoisesti pysyisi hieman loitommalla ja
tekisi tuon kelpo palveluksen vasta matkan päässä.
SUSI JA KURKI
Susi oli saanut kurkkuunsa luunsirun eikä voinut keksiä, että mikään
muu välikappale olisi sopivampi sitä kiskomaan ulos kuin kurjen nokka.
Niinpä se meni pyytämään kurjen apua ja lupasi vaivoista varsin runsaan
palkkion. Kurki tekikin sudelle hyvän palveluksen, nokki luun esille
kurkusta ja sitten vaati, mitä oli luvattu. »Hohhoh, kuinka hävytön
sinä olet!» tiuskaisi susi; »pistät pääsi suden kitaan ja sitten,
vaikka saat sen eheänä takaisin, puhut vielä eri palkkiosta! Etkö sinä
käsitä, että kun sinulla on pääsi tallella, se jo riittää hyväksikin
maksuksi avustasi?»
MAALAISHIIRI JA KAUPUNKILAISHIIRI
Vanhan tarinan mukaan oli maalaishiiri kerran kutsunut kaupunkilaisen
siskonsa maalaispitoihin ja hankkinut kestitykseksi kaikkea, mitä
siellä päin oli saatavissa: homehtuneita leivänkuoria, juustonmuruja,
eltaantuneita puuronjätteitä, pilaantunutta sianlihaa ja muuta
semmoista. Mutta kaupunkilaishiiri oli niin hyvin kasvatettu,
että tekeytyi kaikkeen tyytyväiseksi, virkkaen kuitenkin lopuksi:
»Siskoseni, miksi viitsit olla näin kurjassa tilassa, vaikka voisit
olla onnellinen? Miksi tahdot elää kituuttaa tällaisessa autiossa
paikassa ja ihan kuolla nälkään? Eihän sinun tarvitsisi muuta kuin
tulla minun kanssani kaupunkiin. Siellä saisit nauttia maailman
ihanuuksista, mitä ikinä sydämesi osaisi haluta.» Tällaista houkutusta
maalaishiiri ei kyennyt vastustamaan. Niinpä hiiret lähtivät yhdessä
sipsuttamaan ja puoliyön tienoissa saapuivat perille. Kaupunkilaishiiri
näytti ystävälleen aitan, ruokasäiliön, keittiön ja muut sopet, jonne
sen oli tapa kerätä varastoa, ja sitten opasti sen ruokasaliin,
missä vielä oli pöydällä runsaita tähteitä äskeisestä herkullisesta
illallisesta. Maalaiselle tarjottiin nyt, mikä olisi sen mielestä
parasta, ja molemmat kapusivat samettiselle pielukselle yhdessä syömään
herkkua. Kun maalaistollikko ei ikinä ollut nähnyt tai kuullut, että
maailma voi olla näin ihana, siunasi se mielessään olojensa muutosta,
mutta silloinpa pahaksi onneksi ovi temmattiin äkkiä auki, ja sieltä
ryntäsi sisään joukko mekastavia renkejä ja piikoja ja koiria. Nyt tuli
hiirille kova hätä, kuinka pelastaisivat nahkansa. Pahemmassa pulassa
oli vieras, joka ei ollut ennen joutunut tällaiseen leikkiin. Mutta sen
onnistui kuitenkin pujahtaa nurkkaan, ja siellä se makasi läähättäen ja
kauhusta vavisten, kunnes seurue meni tiehensä. Kun salissa sitten taas
oli rauha, sanoi se: »Kuuleppa, hieno siskoni, jos täällä kaupungissa
huhdotaan tällä tavalla, niin mieleni tekee päästä takaisin maalle,
syömään vaikka homehtunutta juustoa; sillä paljoa mieluummin nakertelen
pikku kolossani kuivia leivänkuoriakin, jollei tarvitse pelätä mitään
vaaraa, kuin olisin koko maailman emäntä ja korvissani aina humisisi
hätä ja riivattu melu.»
VANHA JALOPEURA
Jalopeura oli nuoruutensa ja voimansa päivinä ollut kovin väkivaltainen
ja julma, mutta vihdoin tuli vanhuus, joka teki siitä heikon ja
raihnaisen, jopa niin surkean, että kaikki uskalsivat sitä halveksia.
Metsän muut pedot ja elukat kävivät kuin yhteisestä päätöksestä sen
kimppuun, mikä röyhkeänä, mikä kostaakseen, mikä minkin tekosyyn
vuoksi. Silloin jalopeura oli todellakin viheliäisessä tilassa, mutta
tässä kurjuudessa ei mikään niin kipeästi koskenut sen sydämeen kuin
se, että aasikin potkaisi sitä kalloon.
KETTU JA KORPPI
Kettu äkkäsi puun oksalla korpin, jolla oli nokassaan jokin herkkupala,
ja silloin ketulle herahti vesi kielelle, mutta kuinka saisi tuon
palan puijatuksi korpilta, siinä oli pulma. »Ah, sinä siunattu lintu!»
huusi kettu, »jumalten ja ihmisten ilo!» Sitten kettu ylisteli
korpin suloutta, höyhenten kauneutta, ihmeellistä ennustustaitoa ja
muita ansioita. »Ja jos», jatkoi kettu, »äänesi vastaa mainioita
ominaisuuksiasi, ei itse aurinkokaan voi näyttää maailmalle sinun
vertaistasi olentoa.» Tämä suunnaton imartelu pani korpin heti avaamaan
kitansa niin leveäksi kuin suinkin, sillä se tahtoi ketulle antaa
näytteen laulutaidostaan. Mutta samalla kun nokka aukeni, putosi
maahan korpin aamiaispala, jonka kettu ahmaisi suuhunsa. Sitten kettu
pyysi korppia muistelemaan, että mitä tahansa oli äsken puhuttu
korpin kauneudesta, ei kuitenkaan ollut lausuttu halaistua sanaa
järjenlahjoista.
PAIMENPOIKA
Paimenpoika oli alkanut kujeilla sillä tempulla, että huuteli »Susi,
susi!» vaikkei ollut mitään hätää, saadakseen kylän ihmiset narratuiksi
juoksemaan laitumelle. Hän oli tällä valheellisella hälytyksellä
puijannut niin monta kertaa, ettei kukaan enää ottanut häntä
uskoakseen, kun hän viimein tarkoitti totta, ja niin sudet hyökkäsivät
lauman kimppuun ja raatelivat lampaita mielin määrin.
SAIRAS HIRVI
Hirvi makasi sairaana laidunmaansa rauhallisessa sopessa. Tuttavat
kävivät suurin joukoin tiedustamassa sen vointia, mutta kukin niistä
sieppasi palan siitä ravinnosta, jota oli tuotu hirven syötäväksi. Ja
lopulta kävi niin, että hirvi heitti henkensä, ei taudin takia, vaan
ruuan puutteesta.
JALOPEURA JA HIIRI
Metsästä kuului hirveätä kiljuntaa, ja hiiri juoksi heti katsomaan,
mikä oli hätänä. Jopa nyt jotakin: isoon verkkoon oli kietoutunut
jalopeura! Tuosta johtui hiiren mieleen, kuinka se itse oli muutamia
päiviä takaperin joutunut niin ylevämielisen jalopeuran käpälän
alle, että oli saanut luvan livistää ehein nahoin tiehensä. Lähemmin
tarkasteltuaan hiiri huomasi, että pinteeseen oli jäänyt juuri sama
jalopeura, ja ryhtyi kohta nakertamaan poikki verkon lankoja. Eikä
kestänytkään kauan, kunnes jalopeura vuorostaan sai kiittää pikku
hiirtä pelastuksestaan.
ONNETON AVIOLIITTO
Jalopeura oli takertunut lujaan verkkoon ja pyysi paikalle osunutta
hiirtä auttamaan, luvaten olla koskaan unohtamatta tätä hyvää työtä.
Hiiri nakersikin verkkoon niin ison aukon, että metsän kuninkaan sopi
kömpiä siitä vapauteen, mutta pyysi palkkiokseen päästä naimisiin
jalopeuran tyttären kanssa. Pelastuksesta kiitollisena toinen suostui
mihin tahansa, mutta sitten kävi niin onnettomasti, että kun häät oli
vietetty ja pariskunta saapui uuteen kotiinsa, morsian vahingossa
painoi käpälällä miestänsä, joka oitis musertui kuoliaaksi.
SAMMAKOT KUNINGASTA HALUAMASSA
Ennen muinoin, kun sammakot elelivät vallattomina ja vapaina järvissä ja
viimein kyllästyivät olemaan vailla hallitusta, johtui niiden mieleen
pyytää Jupiterilta kuningasta siinä tarkoituksessa, että tehtäisiin
edes jotakin eroa hyvän ja pahan välillä, noudattamalla joitakin
kohtuullisia sääntöjä ja keinoja palkitsemisessa ja rankaisemisessa.
Jupiter tiesi hyvinkin, kuinka turhamielisiä ne olivat, ja paiskasi
niille taivaasta hallitsijaksi ison pölkyn. Kun se mäiskähti veteen,
säikähti sammakoiden koko lauma niin, että kiireimmiten lymysi mutaan.
Tämä hirveä pelko piti niitä alallaan jonkun aikaa, mutta vihdoin muuan
sammakko, muita rohkeampi, pisti esille päänsä ja katseli ympärilleen,
kuinka uusi kuningas jaksoi. Sitten se kutsui alamaistoverinsa koolle
ja selitti, kuinka oli asian laita. Entisen kauhun sijalle tuli nyt
julkeus ja kapina, ja sammakot häpäisivät pölkkykuningastaan niin,
että kapusivat sen selkään. »Tämä kuningas», sanottiin, »on liian
laimea; pitääpä pyytää Jupiteria lähettämään toinen.» Näin tapahtuikin,
mutta kertojat ovat eri mieltä siitä, annettiinko sammakoille haikara
vai käärme. Kumpi tahansa se oli, se ainakin on varmaa, että uusi
kuningas ei antanut niiden pitää vapauttaan eikä omaisuuttaan, vaan
otti alamaiset saaliikseen. Lopulta kävi tila niin tukalaksi, että
sammakot lähettivät Merkuriuksen vielä kerran pyytämään Jupiterilta
uutta kuningasta, mutta vastaus oli tällainen: »Niiden, jotka eivät
tyydy hyviin oloihinsa, täytyy kärsiä, jos asiat menevätkin hullusti,
ja parempi on pysyä alallaan kuin umpimähkään rehkiä omaksi tuhokseen.»
HAUKKA, SAMMAKKO JA HIIRI
Kerran puhkesi verinen riita sammakoiden ja hiirten välillä siitä,
kummat saisivat olla laajan rämeen hallitsijoina. Ja kun kaksi niiden
parasta urhoa sohi toisiaan miekoilla, painui taivaalta, taistelun
juuri ollessa kuumimmillaan, haukka niiden niskaan ja koppasi ne
molemmat lopettaakseen temmellyksen. Sen siitä saa.
KOTKA JA KETTU
Olipa kerran kotka ja kettu, jotka tekivät sellaisen sopimuksen, että
tästedes oltaisiin mainion hyviä naapuruksia ja ystävyksiä. Toinen
asettui pensaiden tiheikköön, toinen kyhäsi kotinsa läheiseen puuhun.
Sitten kettu sattui eräänä päivänä lähtemään retkelle, kun piti hankkia
muonaa, ja kotka hyökkäsi ystävänsä pesään ja vei sieltä kynsissään
koko liudan penikoita. Kettu ehti kyllä ajoissa takaisin nähdäkseen
kotkan lentää liihoittavan saaliineen ja purki kidastaan kirouksia,
mutta eihän rosvoa voinut yrittääkään tavoittaa. Pian senjälkeen
kettu oli juuri uhraamassa vuohta, kun sama kotka lehahti korkeudesta
alttarille sieppaamaan lihanpalan, jonka se veikin poikasilleen, mutta
sen kynsiin oli kai tarttunut jokin kekäle, sillä kotkan pesä syttyi
tuleen. Nuoret kotkat eivät vielä olleet kasvaneet niin suuriksi, että
olisivat tulleet omin neuvoin toimeen. Niinpä ne sätkytellessään ja
reuhtoessaan pelastuakseen liekistä tupertuivat puoliksi paistuneina
oikopäätä alas puun juurelle, missä kettu kita ammollaan tarkkasi
tapausten kulkua. Vihdoin siis kettu sai tyydyttää kostonhimonsa
ahmimalla vihollisensa lapset ihan niiden emon silmien edessä.
HÄIJY KOIRA
Kerran oli varsin kelpo talonkoira, mutta niin vaarallisen häijy
vieraille, että sen isäntä sitoi sille kaulaan puupölkyn estääkseen
sitä syöksymästä esille ja puremasta ihmisiä. Koiran mielestä tämä
pölkky oli erikoinen merkki isännän suosiosta, kunnes muuan sen toveri
paljasti erehdyksen. »Sinäpä olet ihan väärällä tolalla», sanoi
toveri, »kun pidät tuota koristeena tai kunnioituksen osoituksena,
sillä oikeastaan se ei ole muuta kuin häpeäpaalu, johon sinut on pantu
huonojen tapojesi tähden.»
KETTU JA HAIKARA
Kettu ja haikara olivat kerran joutuneet läheisiksi ystäviksi, ja
edellinen tahtoi välttämättä kutsua toisen pitoihin. Siellä tarjoiltiin
leveillä lautasilla kaikenlaisia liemiruokia, ja kettu itse alkoi
hartaasti latkia, kehoittaen vierasta kaikin mokomin nauttimaan, mitä
suinkin mieli tekisi. Haikara älysi kyllä, että se oli pahaa puijausta,
mutta osasi kuitenkin tekeytyä perin ihastuneeksi kestityksestä ja
esitti, että ystävän piti suostua vastavierailuun ja tulla yhteiselle
illalliselle. Kettu teki esteitä, vedoten vaivaan ja kuluihin, mutta
haikara ei hellittänyt, eikä ketun viimein auttanut muu kuin luvata
noudattaa kutsua. Haikaran kotona tarjottiin herkut lasipulloissa,
joilla oli pitkät, kapeat kaulat, ja kaikki oli parasta, mitä suinkin
voi hankkia. »Käydäänpä aterialle», virkkoi haikara, »ja ole nyt
niinkuin kotonasi.» Ja samassa se itse alkoi maistella hyvillä mielin.
Nyt kettu vuorostaan keksi, että tämä oli oiva temppu, mutta ei voinut
olla myöntämättä, että kosto oli sekä nokkela että oikeudenmukainen.
Sillä tuollainen herkkupullo sopi toisen syömävehkeille yhtä hyvin kuin
toiselle oli sopinut vellilautanen.
JÄNIKSET JA SAMMAKOT
Kerran jänikset tunsivat elämänsä ehdot niin äärimmäisen viheliäisiksi,
että kutsuivat koolle yleisen neuvottelun päättääkseen, mitä oli
tehtävä. »Mehän elämme», lausui silloin muuan, »ihmisten, koirien
ja kotkien armoilla, enkä tiedä, kuinka monet muut luontokappaleet
ja pedot meitä huvikseen ja ravinnokseen vainoavat. Niinpä olen
ehdottomasti sitä mieltä, että meidän on parempi kerta kaikkiaan
kuolla kuin elää tällä tavalla ainaisessa kauhussa ja vaarassa,
sillä yhtämittainen pelko on kuolemaakin pahempi.» Tätä ehdotusta
kannatettiin ja pohdittiin, ja pian tehtiin yksimielisesti päätös
hukuttaa itsensä veteen. Kohta kun äänestyksen tulos oli selvillä,
hyppivät kaikki jänikset hurjaa vauhtia lähimmälle joelle. Mutta
rannalta loikki liuta sammakoita veteen pelästyneinä suuren jänisparven
hyökkäyksestä. »Kuulkaapa, toverit», huusi silloin eräs arvokkaimmista
jäniksistä, »eiköhän ole syytä hieman malttaa mieltämme? Tilanne ei
näytäkään olevan ihan niin paha kuin äsken luulimme, sillä tuossahan
näette olevan niitä, jotka pelkäävät meitä yhtä paljon kuin me muita.»
KOIRA JA SUSI
Sattuipa kerran niin, että pahanpäiväisen näköinen, nälkiintynyt
susi ja pyylevä, hieno koira tutustuivat toisiinsa valtamaantiellä.
Susi ihastui seuralaiseensa ja tiedusti uteliaana, kuinka toinen oli
saanut ruumiinsa niin siunatun mainioon kuntoon. »No, kuule», vastasi
koira, »minä varjelen isäntäni taloa varkailta, ja minulle annetaan
siitä hyvästä oikein maukasta lihaa ruuakseni ja lisäksi kelpo asunto.
Jos tulet mukaani ja teet niinkuin minä, niin sinäkin jaksaisit yhtä
hyvin.» Susi suostui heti kauppaan, ja sitten ne taas marssivat yhdessä
eteenpäin. Mutta matkan varrella susi osui katsahtamaan koiran kaulaan,
jossa oli karvaton kohta, ikäänkuin jokin olisi sitä hangannut.
»Hyvä veli», sanoi susi, »mikäs tuohon on syynä?» »Oh, ei se mitään
merkitse», vastasi koira, »kaulaketjuni lienee vain hiukan kuluttanut
karvoja». »Vai niin», tuumi susi; »jos uutta tointani varten tarvitaan
kaulaketjukin, niin minusta on parempi olla myymättä vapauttani
ruuanrippeistä.»
HIRVI KATSELEMASSA VETEEN
Kun hirvi joi kirkkaan virran rannasta, näki se vedessä kuvansa ja jäi
hyväksi aikaa sitä katselemaan. »Jospa nuo vaivaisen hintelät kintut»,
tuumi hirvi, »olisivat yhtä komeat kuin monisarvinen pääni, niin
tohtisin totisesti uhmata kaikkia vihollisiani.» Tuskin se oli ehtinyt
näin pitkälle mietteissään, kun se äkkiä huomasi vimmatusti haukkuvan
koiralauman lähestyvän hurjaa vauhtia. Silloin hirvi lähti kiitämään
pakoon, pääsi eroon koirista ja saapui syvälle metsään. Mutta siellä
pyrkiessään tiheikön puhki se tarttui kiinni sarvistaan, ja sitten
koirat tulivat ja repivät sen kuoliaaksi. Juuri ennen henkensä lähtöä
se ajatteli näin: »Mikä onneton hupsu Olinkaan, kun pidin ystäviäni
vihollisina ja vihollisiani ystävinä! Luotin päähäni, mutta se on minut
kavaltanut, ja keksin vikoja koivissani, jotka kyllä olisivat minut
pelastaneet, ellei pää olisi estänyt.»
HÄRKÄ JA SAMMAKKO
Kun jättiläismäinen härkä söi ruohoa niityllä, kykki likellä vanha
kateellinen sammakko silmät muljollaan sitä tähystämässä ja kutsui
sitten kaikki poikasensa katsomaan suunnattoman isoa elukkaa. »Ja
pian saatte nähdä», sanoi emosammakko, »että minusta tulee vieläkin
isompi.» Nyt sammakko veti sisäänsä ilmaa, pullisti ja ponnisti, paisui
ja puhkui, ja viimein se turposi niin, että halkesi. Sellaista on
liiallinen tavoittelu.
HEVONEN JA JALOPEURA
Vanha nälkäinen jalopeura tahtoi perin mielellään syödä hyvää
hevosenlihaa ja olikin jo ottanut selville, mistä sitä saisi. Mutta
ottelu hevosen kanssa tuntui aika pulmalliselta, ellei voisi juonella
ja taidolla korvata kavioiden puutetta. Niinpä jalopeura päätti
jäljitellä suuren maailman tapoja ja esiintyä oppineena tohtorina.
Saavuttuaan siis hevosen luo ja jutellessaan kaikenlaisista asioista
se viittasi sopivasti opintoihinsa ja' ammattiinsa. Mutta hevonen
älysi, että toisella oli paha mielessä, ja keksi pian keinon, kuinka
nolaisi jalopeuran aikeet. »Joku päivä takaperin», sanoi hevonen,
»sain jalkaani okaan, kun kävelin tiheikössä, ja se vaivaa minua
vieläkin, niin että melkein onnun.» »Kyllä minä sen parannan», sanoi
uusi tohtori, »kun vain pidät koipeasi vähän aikaa koholla.» Sitten se
kyykistyi voidakseen paremmin tarkastaa kipeää kaviota, mutta potilas
oli vielä ovelampi. Kun jalopeura juuri oli tarttumassa koipeen, antoi
hevonen sille keskelle otsaa niin hirveän potkun, että jalopeura
suistui selälleen. Sillä tavalla hevonen pelastui ehein nahoin ja
juoksi tiehensä iloisesti hirnuen.
HEVONEN JA AASI
Muinaisina aikoina, kun hevoset puhuivat kreikkaa ja latinaa ja
aasitkin osasivat ajatella, sattui komea, pulleaksi hemmoiteltu
hevonen maantiellä tapaamaan vaivaisen aasin, joka laahusti raskasta
taakkaa kantaen. »Kuuleppas sinä viheliäinen otus», virkkoi hevonen,
»etkö näe näistä siloistani ja kaluistani, millainen isäntä minulla
on? Ja etkö ymmärrä, että kun minulla on sellainen isäntä selässäni,
silloin kannan hartioillani koko valtion painoa? Luiki siis tieltäni,
mokoma orjamainen, iljettävä elukka, tai minä survon sinut mäsäksi.»
Aasiparka väistyi heti syrjään ja joutui ajattelemaan kateellisena
mielessään: »Voi, mitä antaisinkaan, jos saisin vaihtaa kohtaloa
tuon onnellisen hevosen kanssa!» Eikä tämä kuvitelma lähtenyt aasin
ajatuksista, ennenkuin se sai muutaman päivän kuluttua nähdä saman
hevosen kiskomassa tavallisia lantarattaita. »No, kuinka nyt on laita»,
kysyi aasi, »minkä ihmeen takia sinä olet tuohon tilaan joutunut?»
»Se on vain sodan seurauksia», vastasi toinen. »Minähän olin sotilaan
ratsu, sen kai huomasit, ja isäntäni vei minut taisteluun. Siellä minua
ammuttiin, hakattiin ja ruhjottiin, ja nyt sinun nähtävänäsi on onneni
perikato.»
KETTU JA SAIRAS JALOPEURA
Muuan jalopeura, joka oli ovelasti tekeytynyt sairaaksi, oli pannut
merkille, että kaikista metsän otuksista ainoastaan kettu pysyi
tulematta katsomaan sairaan vointia. Niinpä tuo metsän kuningas
lähetti ketulle terveisiä ja ilmoitti olevansa kovin huonossa tilassa,
minkä vuoksi olisi hauskaa saada seuraa yksinäisyyteen, ja siksi
pitäisi ketunkin tulla vanhan ystävyyden takia, niinkuin moni muu
oli tehnyt. Vastaukseksi tähän kohteliaaseen kutsuun kettu lausui
tuhansia toivotuksia pikaisesta parantumisesta, mutta pyysi suomaan
anteeksi, että vieraskäynti kuitenkin jäisi sikseen. »Sillä», selitti
kettu, »minä näen lukemattomien jälkien vievän teidän majesteettinne
palatsiin, mutta yhdetkään eivät ole kääntyneet sieltä takaisin.»
HIRVI JA HEVONEN
Hirvi ja hevonen olivat kiistelleet eräästä laitumesta, ja edellinen
oli päässyt lopulta voitolle, niin että hevosen oli täytynyt väistyä
muille maille. Tästä nöyryytyksestä katkerana hevonen neuvotteli erään
miehen kanssa, mitä nyt oli tehtävä. Mies selitti, että jos hevonen
suostuisi ottamaan suitset suupieliinsä ja satulan selkäänsä ja sitten
lisäksi kantamaan miestä, jolla oli miekka kädessä, niin hän ryhtyisi
tyydyttämään hevosen luonnollista kostonhalua. Nämä ehdot hevonen
hyväksyikin ja hetkellisen intohimonsa puuskassa teki itsestään orjan
koko iäkseen. Stesikhoros käytti hyväkseen tätä satua taivuttaakseen
Himeran asukkaat olemaan valitsematta tyranni Phalarista päällikökseen.
»Teidän käy niinkuin sen hevosen», sanoi hän, »jos todellakin panette
toimeen sen, mitä teille on ehdotettu. Tosin te voitte sillä tavalla
kostaa vihollisillenne, mutta silloin menetätte myös vapautenne.» Ja
tämä huomautus vaikutti niin paljon, että aiotusta vaalista ei tullut
mitään.
LEOPARDI JA KETTU
Kun leopardi rehenteli täplikkään, monivärisen taljansa vuoksi,
tyrkkäsi kettu sitä kylkeen ja kuiskasi, että sielun kauneus on sentään
ansio, jota on pidettävä verrattomasti suuremmassa aivossa kuin
maalatun ulkoasun laatua.
TONNOKALA JA PYÖRIÄINEN
Kerran alkoi tonnokala ahdistaa pyöriäistä, mutta juuri kun se oli
saamaisillaan toisen kiinni, lensi se huomaamattaan karille, eikä
takaa-ajosta hölmistynyt pyöriäinen myöskään osannut väistää tätä
vaaraa. Molemmat joutuivat siinä tuhon omiksi, mutta tonnokala tähysti
yhä pyöriäistä ja nähdessään tämän sätkyttelevän viimeisiä kertoja
tuumi itsekseen: »Sama se, kuoleman ajatus ei minua nyt pelolta, kun
näen viholliseni tekevän minulle seuraa.»
PILLINPUHALTAJA JA KALAT
Muuan kalastaja sai päähänsä, että jos hän levittäisi verkkonsa
rannalle ja puhaltelisi kaloille pillillään, ne suoraa päätä
tanssisivat hänen verkkoonsa. Mutta sellaisesta soitosta ei ollutkaan
mitään apua. Viimein hän heitti pillinsä maahan ja ryhtyi kalastamaan
verkolla vanhaan hyvään tapaan, saaden ison apajan. Nähdessään kalojen
hyppelevän verkossa hän huudahti: »Voi teitä hassuja olentoja! Kun
puhalsin pillillä, ette tahtoneet tanssia, mutta nyt te tanssitte aika
vikkelästi.»
HEVONEN JA KUORMITETTU AASI
Kun hevonen ja aasi tekivät yhdessä matkaa, huusi aasi kumppaniltaan
apua, selittäen menehtyvänsä kuoliaaksi raskaan kuormansa alla, ellei
hevonen sitä keventäisi edes pikkuruisella osalla. Mutta hevonen ei
viitsinyt, ja pian aasi vaipui maahan. Sitten isäntä käski rengin
nylkeä aasin ja siirsi hevosen selkään koko taakan ja lisäksi nyljetyn
nahan. »Ohhoh», tuumi nyt hevonen, »tällainen rangaistus minua kohtasi
ilkeän luontoni takia, kun en suostunut auttamaan vanhaa ystävääni
pahimman hädän hetkellä.»
HÄNNÄTÖN KETTU
Satimeen osui kerran kettu, jonka oli henkensä pelastukseksi pakko
jättää sinne häntänsä. Mutta ketun mielestä oli niin perin noloa ja
häpeällistä esiintyä muiden joukossa hännättömänä, että koko elämä
tuntui raskaalta, kun sitä vain ajattelikin. Sillä moista menetystä
ei käynyt millään keinolla korvaaminen. Koska kuitenkin täytyi elää,
koetti kettu edes hieman varjella itseään häväistykseltä ovelalla
juonella. Se näet sai kettuseuran puheenjohtajan kutsumaan koolle
ylimääräisen kokouksen ja piti siellä tieteellisen esitelmän siitä
haitasta, hyödyttömyydestä ja säädyttömyydestä, joka liittyi kettujen
hännällisyyteen. Tuskin kettu oli päässyt puheenvuoronsa loppuun, kun
muuan pirteä johtokunnan jäsen halusi saada kuulla, lausuiko arvoisa
esitelmöitsijä hännällisyyttä vastustavia mielipiteitään hännällisten
etua tarkoittaen vai tahtoiko ainoastaan lieventää niiden rumuutta,
jotka olivat häntää vailla.
JÄNIS JA KILPIKONNA
»Kuinka hidas ja raskas», virkkoi jänis, »onkaan tuollainen
luontokappale kuin kilpikonna!» — »Ja sittenkin», vastasi kilpikonna,
»lupaan juosta kilpaa sinun kanssasi.» Mitäs muuta, veto lyötiin
heti, ja molempien suostumuksesta toimi kettu erotuomarina. Ne
lähtivät liikkeelle yhtaikaa, ja kilpikonna laahusti keikkuen vakaasti
eteenpäin, kunnes pääsi kilparadan päähän. Jänis sensijaan laskeutui
pitkäkseen puolitiessä ja päätti hetkiseksi uinahtaa; »sillä», tuumi
se, »kyllähän minä kilpikonnan saavutan, milloin vain mieleni tekee.»
Mutta arvatenkin jänis nukkui vahingossa liian kauan, sillä vaikka se
herättyään loikki niin vinhasti kuin kolvillaan ikinä kykeni, saapui
kilpikonna ennemmin perille paalun luo, ja rehellisen ketun ei auttanut
muu kuin julistaa se voittajaksi.
JALOPEURA JA KETTU
Maailmassa pidetään suurta lapsiliutaa taivaan siunauksena, ja tämä
katsantokanta sai ketun härnäämään naarasjalopeuraa vasten silmiä sillä
moitteella, että jalopeura synnytti ainoastaan yhden pennun kerrallaan.
»Totta kyllä», kuului vastaus, »mutta sittenpä se yksikin on jalopeura.»
HIRVI JA KAURIS
Kerran otti kauris hirven kanssa puheeksi sen kysymyksen, miksi hirvi
yhä vielä juoksi koiria pakoon; »sillä», sanoi kauris, »olethan sinä
niitä isompi ja väkevämpi. Jos päätät pysyä alallasi, niin sinulla on
paremmat aseet; ja toiseksi sinä olet nopeampi, jos sitten tekisikin
mielesi juosta. En osaa kuvitella, mikä ihme sinut panee niin
pelkäämään vaivaisia rakkeja.» — »Sepä se», vastasi hirvi; »tuo kaikki
on totta, ja itsekin olen monta kertaa ajatellut samaa. Mutta olkoon
sen laita kuinka tahansa ja minkä päätöksen teenkin, niin aina kun
kuulen koirien haukkuvan, en voi muuta kuin turvautua kelpo koipiini.»
KOTKA JA VARIS
Kotka painui yläilmoista karitsan kimppuun, iski siihen kyntensä kiinni
ja vei sen kevyesti mukaansa. Tämän tempun sattui näkemään hupsu varis,
joka tahtoi sitä jäljitellä ja siinä mielessä lensi oinaan selkään.
Mutta koettaessaan nostaa oinasta ilmaan varis takerrutti kyntensä niin
pahasti villoihin, että paimen kerkisi paikalle ja sai variksen kiinni,
ennenkuin se ehti päästä irti. Sitten hän leikkasi sen siivet lyhyiksi
ja vei sen kotiin lapsille leikkitoveriksi. Lapset ihmettelivät suu
auki ja kysyivät isältään, mikä kumma lintu se oli. »No niin», vastasi
paimen, »se itse kehuu kyllä olevansa kotka, mutta uskokaa minun
sanojani: minä tiedän varmasti, että se on varis.»
AASI, JALOPEURA JA KUKKO
Kun kukko ja aasi olivat yhdessä laitumella syömässä, ryntäsi metsästä
jalopeura kita ammollaan aasia kohti. Kukko päästi heti hurjan
kiekunan; jalopeura pakeni tiehensä, ja aasi riensi sen jäljestä.
Asian laita oli niin, että jalopeuraa oli pelästyttänyt kukon kiekuna
eikä aasin kiljuminen, kuten tämä tyhmä elukka itserakkaasti luuli,
sillä heti kun ne olivat ehtineet niin kauas, ettei kukon ääntä
enää kuulunut, kääntyi jalopeura, karkasi kiinni aasiin ja repi sen
palasiksi, mutisten hampaittensa välistä: »Älköön tästedes yksikään
luontokappale, jolla ei ole jäniksen rohkeutta, härnätkö jalopeuraa.»
KILPIKONNA JA KOTKA
Kilpikonna oli saanut pieneen päähänsä sellaisen ajatuksen, että
elämä kävi ajan mittaan ikäväksi, kun täytyi yhä oleskella maassa
ja lisäksi kantaa kokonaista kilpitaloa selässään, sensijaan että
monilla muilla luontokappaleilla oli täysi vapaus leikitellä vapaassa,
raikkaassa ilmassa ja mielin määrin liikuskella. Niinpä se lopulta ihan
tuskastui ja päätti oitis mennä saamaan kotkalta opetusta lentämään.
Kotka yritti kaikin mokomin suostuttaa kilpikonnaa luopumaan moisesta
päähänpistosta, koska se muka oli vastoin luontoa ja tervettä järkeä;
mutta eihän itsepäiselle mitään voinut: mitä enemmän toinen vastusti,
sitä hanakammin toinen sitä tahtoi. Ja kun kotka viimein huomasi, ettei
järkipuheesta ollut apua, otti se kilpikonnan mukaansa yläilmoihin ja
sitten päästi irti, jotta lennon harrastaja saisi koetella kykyään.
Mutta siinä kävi niin, että kilpikonna paiskautui kalliota vasten
palasiksi.
APINA JA PYÖRIÄINEN
Muinaisina aikoina oli merimiehillä tapana ottaa matkoille mukaansa
leikillisiä koiranpentuja ja apinoita aikansa ratoksi. Niinpä sattui
kerran muuan apina olemaan laivalla, joka hirveässä myrskyssä
joutui tuhon omaksi. Miehet rimpuilivat vedessä henkensä kaupalla,
apina niiden joukossa, ja paikalle osunut pyöriäinen, joka luuli
apinaa ihmiseksi, otti sen selkäänsä ja ui reippaasti rantaa kohti.
Kun lähestyttiin Piraioksen satamaa, joka on lähellä Ateenaa, sai
pyöriäinen siitä aiheen kysyä apinalta, oliko tämä kotoisin Ateenasta.
Apina vastasi myöntävästi, vieläpä vakuutti olevansa hyvin ylhäistä
sikäläistä sukua. »No siinä tapauksessa», virkkoi pyöriäinen, »sinä kai
tunnet Piraioksen?» — »Mainiosti», selitti apina, joka luuli Piraiosta
miehen nimeksi; »onhan Piraios parhaita ystäviäni». Kerskuri-apinan
moisesta julkeudesta pyöriäinen suuttui niin, että läimäytti sitä
pyrstöllään, ja niin tuli loppu hyvästä ystävästäni, ateenalaisesta.
KETTU JA NAAMIO
Kerran oli kettu päässyt penkomaan suurta kasaa naamioita, joiden
seassa oli muuan erinomaisen kaunis. Kettu otti sen erilleen muista
ja katseltuaan sitä jonkun aikaa tuumi itsekseen: »Onpa kerrassaan
surkeata, että vaikka pään ulkomuoto on noin kelvollinen, sen sisässä
ei ole järjen hitustakaan.»
HUPSU KAMELI
Metsän elukat panivat kerran toimeen suuren juhlan, jossa marakatti
tanssi kaikkien sinne kerääntyneiden suureksi huviksi. Silloin kameli
tahtoi saada osakseen yhtä vilkkaita käpäläntaputuksia ja tarjoutui
myös tanssimaan seuran mieliksi. Mutta kun se oli vain kameli eikä
marakatti, teki se itsensä heti naurettavaksi yrittäessään jäljitellä
marakattia, ja seurauksena oli se, että suuttuneet elukat ajoivat
kamelin tiehensä.
KISSA JA HIIRET
Kun hiirien yhteiskunta tirkisteli koloistaan, oliko mitään vaaraa
likellä, keksivät ne hyllyllä kissan, joka loikoi niin hiljaa ja näytti
niin ujolta kuin siinä ei olisi lainkaan oikeata eloa tai sielua.
»Kah», sanoi muuan hiiri, »tuo on säyseä olento, siitä panen vaikka
pääni pantiksi; sen näkee jo pelkästä ilmeestäkin. Niinpä tahdonkin
tehdä sen kanssa lähempää tuttavuutta.» Sanottu ja tehty; mutta kohta
kun mirri sai hiiren kynsiensä ulottuville, antoi se uuden tuttavansa
ymmärtää, ettei naama aina ole sielun kuvastin.
KISSA JA KETTU
Kissa ja kettu olivat joutuneet kiistelemään siitä, kumpi osaisi
paremmin pelastaa nahkansa, jos sattuisi oikein pahaan pinteeseen.
»Mitä minuun tulee», lausui Repolainen, »niin vaikka kuinkakin kovalle
ottaisi, on minulla aina lukemattomia juonia, joiden avulla lopulta
selviän.»
Juuri silloin hyökkäsi paikalle lauma koiria hurjasti haukkuen.
Kissa kiipesi siekailematta puuhun ja näki sieltä, kuinka kettuparka
revittiin kappaleiksi, ennenkuin se ehti mitään tehdä. »Sepä se», tuumi
mirri, »yksi varma temppu on paljoa parempi kuin sata hataraa.»
JALOPEURA, AASI JA KETTU
Jalopeuran, aasin ja ketun kesken tehtiin sellainen sopimus, että
metsästettäisiin yhdessä ja kukin saisi saaliista yhtä suuren osan.
Pian tavoitettiinkin aimo hirvi, ja aasin toimeksi jäi saaliin
jakaminen. Aasi jakoi sen perin rehellisesti ja hyvässä uskossa kolmeen
yhtä suureen osaan ja pyysi sitten jalopeuraa ottamaan niistä yhden.
Mutta metsän kuningas ei tyytynyt osuuteensa, vaan raivostui, repi
aasin kuoliaaksi ja sitten pyysi kettua suorittamaan jaon. Ketulla
oli sen verran järkeä, että se määräsi jalopeuralle koko hirven,
pidättäen itselleen ainoastaan pikkuruisen palan. Jalopeura hyväksyi
täydellisesti ketun jakotavan ja kysyi: »Sanoppa, Repolainen, kuka
sinut opetti lihoja leikkelemään?» Siihen kettu vastasi: »Totta puhuen,
opettajani oli eräs aasi, ja sen hupsuudesta minä viisastuin.»
KETTU JA SUSI
Susi oli päättänyt kerran viettää hauskan loman ja sitä varten
salavihkaa kerännyt itselleen runsaan muonavaraston, jonka turvissa
sopi toistaiseksi pysyä alallaan. »Kuinka nyt on laita», kysyi kettu,
»kun en ole pitkään aikaan nähnyt sinua metsästämässä?» — »Sepä se»,
vastasi susi; »minä olen nykyään niin huonossa voinnissa, että on pakko
lojua enimmäkseen kotona. Toivoakseni sinäkin rukoilet, että tästä
pian paranisin.» Kyllähän kettu yskän ymmärsi ja mietti tapansa mukaan
juonta, jolla puijaisi suden. Niinpä se kohta menikin paimenen puheille
ja kertoi, mistä hän voisi yllättää karjansa vihollisen, jos muuten
haluaisi. Paimen oli heti valmis seuraamaan ketun neuvoa ja otti suden
hengiltä. Silloin kettu lähimpänä perillisenä hyökkäsi suden pesään ja
anasti sieltä kaiken muonan. Mutta tästä ei ketulla ollut suurtakaan
iloa, sillä jokseenkin pian sama paimen teki ketulle juuri saman tempun
kuin äsken oli tehnyt sudelle.
SUSI JA JALOPEURA
Kerran susi oli tavoittanut lampaan ja laahasi sitä nyt luolaansa.
Mutta matkalla se sattui tapaamaan jalopeuran, joka oli lähtenyt
liikkeelle muonaa hankkimaan, ja silloin kävi niin nolosti, että
jalopeura muitta mutkitta sieppasi haltuunsa lampaanraadon eikä
sudella ollut muuta tekemistä kuin mulkoilla suu ammollaan. »Mitä
ihmettä», sai susi vihdoin huudetuksi raivoissaan, »eikö sinulla ole
lainkaan omaatuntoa, kun ryöstät rehelliseltä olennolta keskellä
valtamaantietä?» Jalopeura veti naamansa hymyyn ja kysyi: »Kuuleppas,
miekkonen, aiotko todella uskotella minulle, että hellä ystäväsi paimen
lahjoitti tuon lampaan sinulle?»
JALOPEURA JA MUUT PEDOT
Jalopeura ja eräät muut pedot olivat tehneet liiton, jonka päämääränä
oli hyökkäys ja puolustus, ja nyt ne aikoivat elää metsässä parhaina
toveruksina. Kerran ne lähtivät metsästysretkelle, ja onni oli niin
suotuisa, että saaliiksi tuli hyvin komea, iso ja lihava peura, joka
jaettiin neljään osaan. Silloin sattui näet olemaan läsnä vain kolme
muuta metsän kuninkaan lisäksi.
Mutta kun kukin tarttui osuuteensa, kiljaisi jalopeura: »Käpälät irti!
Tämä pala on minun, koska minulla kuninkuuteni nojalla on siihen
etuoikeus; tämän minä otan teidän kaikkien kiusallakin; tämä kolmas
pala olkoon palkkio siitä, että minulla oli suurin ansio peuran
tapossa, ja jos kiistelette neljännestä, silloin teidät vasta paha
perii.»
KUKKO JA KETTU
Kanalan seinälle oli ripustettu kettu varoittavaksi esimerkiksi,
jonka piti peloittaa muita kettuja tulemasta ryöstöretkelle. Sen
näki kukko ja kauhistui niin, että kipin kapin riensi tiehensä niin
vinhasti kuin koivilla ja siivillä pääsi. Muut linnut katselivat tätä
menoa ja sähisivät pilkkahuutoja. »Kuulkaapa, te mestarit», selitti
kukko, »tiedän kyllä minäkin, että on olemassa eläviä kettuja ja
kuolleita, mutta ajatelkaa, että pari päivää sitten kettu oli ihan
kiinni pyrstössäni, ja silloin olisitte saaneet lyödä vetoa vaikka
mistä, etten siitä pinteestä ikinä pelastu. Jos joku teistä olisi ollut
moisessa hengenhädässä, niin ettekö myönnä, että ketun pelkät jäljetkin
voivat säikähdyttää, vaikka muuten olisi kuinkakin rohkea, ja vielä
pahempaa on nähdä ketun hahmo sen omassa nahassa.»
KARHU JA MEHILÄISPESÄT
Karhu oli kerran niin raivoissaan mehiläisen pistosta, että juoksi
kuin hullu puutarhaan, jossa oli mehiläispesiä, ja kostoksi tyrkkäsi
ne kaikki kumoon. Tämä loukkaus yllytti lukemattomat mehiläiset
hyökkäämään karhun kimppuun, joka vasta jälkeenpäin osasi päätellä,
että olisi ollut paljoa viisaampaa kestää yksi pisto kuin mielettömän
intohimon vallassa usuttaa niitä tuhansittain vastaansa.
KETTU JA APINA
Kerran eläimet olivat niin hassahtaneet, että valitsivat kuninkaakseen
apinan. Tämä oli aikoinaan tanssinut ja huvittanut niitä esittämällä
kaikenlaisia iänikuisia temppuja, ja varmaankin eläimet olivat lopulta
niiden katselemisesta niin peräti tylsistyneet, ettei keksitty sen
parempaa kuin julistaa tanssimestari hallitsijaksi.
Niinpä apina sitten sai kruunun päähänsä ja koetti näyttää kovin
arvokkaalta ja valtioviisaalta. Mutta kettua kiusasi ihan sydänjuuria
myöten se huomio, että lähimmäiset olivat menetelleet näin hupsusti.
Eipä siis kumma, että kettu päätti, kunhan vain tulisi sopiva
tilaisuus, saada kaikki eläimet käsittämään vaalinsa typeryyden ja
samalla rangaista viheliäistä kuningasta röyhkeästä itserakkaudesta.
Pian sen jälkeen kettu tapasi ojan reunalla satimen, jossa oli syöttinä
lihanpala, ja riensi apinan luo ilmoittamaan löytäneensä aarteen, joka
oli yleisellä laitumella ja siis kuului yksinomaan majesteetille.
Apina ei osannut haistaa siinä makkaran käryä, vaan meni oiko päätä
ottamaan aarteen haltuunsa. Mutta kohta kun se oli laskenut molemmat
käpälänsä satimelle, likistyivät ne rautojen väliin. Häpeän ja vihan
vallassa apina alkoi nyt haukkua kettua, herjaten tätä kapinoitsijaksi
ja petturiksi, vieläpä uhkasi kamalasti kostaa. Siitä ei Repolainen
piitannut vähääkään, nauroi vain ilkeästi ja sanoi lähtiessään:
»Mokomakin kuningas, kun ei edes ymmärrä, mikä sadin on!»
KOIRA HINKALOSSA
Äkäinen, kateellinen rakki oli päässyt tallin hinkaloon ja luskutti
sieltä hampaat irvissä estääkseen hevosia syömästä muonaansa. Vaikkei
koira syönyt siellä itse mitään, niin että sen oma raato oli nääntyä
nälkään, ei se sittenkään olisi suonut, että muut söivät kauroja.
KAUPUSTELIJAN AASI
Muuan kaupustelija oli käynyt rannikolla ostamassa suolaa. Kotimatkalla
piti mennä virran poikki, ja vahingossa sattui hänen aasinsa putoamaan
sinne. Hyvän aikaa rimpuiltuaan se pääsi kuitenkin taas pystyyn, ja
taakka tuntui nyt paljoa kevyemmältä, sillä vesi oli sulattanut melkein
kaiken suolan. Kaupustelija lähti takaisin ja täytti satulakorit
entistä suuremmalla määrällä suolaa. Kun sitten toisen kerran oltiin
menossa virran poikki, molskahti aasi sinne tahallaan ja kompuroituaan
jaloilleen, taakan jälleen ollessa melkoista kevyempi, päästi riemuisen
hirnahduksen, ikäänkuin olisi saavuttanut, mitä olikin tarkoittanut.
Mutta kaupustelija älysi tämän juonen ja ajoi aasillaan rannikolle
kolmannen kerran. Nyt hän ei ostanutkaan suolaa, vaan sieniä. Virralle
jouduttuaan aasi tietysti uudisti temppunsa, ja kun sienet saivat imeä
itsensä vettä täyteen, paisui kuorman paino suunnattomasti. Niin aasi
sai kokea, että »pilkka sattuu omaan nilkkaan», ja ihan nääntyäkseen
laahustaa isäntänsä jäljessä kaksinkertainen taakka selässä.
AASI, KETTU JA JALOPEURA
Kettu ja aasi olivat sopineet yhteisestä puolustuksesta ja lähteneet
sitten metsästämään saalista. Kovin kauas ei ollutkaan tällä retkellä
päästy, kun vastaan tuli jalopeura. Näin ilmeisestä vaarasta kettu
koetti pelastua sillä, että lähestyi jalopeuraa ja lupasi tälle
toimittaa keinon aasin pyydystämiseksi, jos saisi valallisen
vakuutuksen, että sen oma nahka sitten olisi täysin turvassa. Jalopeura
antoi siitä kunniasanansa, ja kettu opasti aasin syvän onkalon
reunalle, houkuttaen sen syöksymään sinne piiloon. Mutta huomattuaan
aasin olevan siellä hyvässä tallessa jalopeura tarttuikin ensin kiinni
kettuun ja kävi noutamassa aasin sitten, kun mieli teki.
KETTU JA PIHLAJANMARJAT
Kerran oli aika, jolloin kettu olisi samonnut pihlajanmarjojen
takia yhtä kauas kuin lampaanlapaa tavoittaessaan, ja juuri sen
ajan kettu, jolla oli sellainen maku, seisoi pihlajan juurella, suu
auki ja kieltään lipoen, sillä ylhäällä roikkui kaikkein ihanimpia
marjaterttuja, mitä ikinä oli nähty. Niinpä kettu innoissaan teki
satoja hyppyjä ilmaan, mutta lopulta uupui ja älysi kiusakseen,
ettei ponnistuksista ollut mitään apua. »Paha ne periköön», mutisi
kettu; »nehän ovat happamia!» Ja sitten kääntyi, huitaisi hännällään
ylenkatseellisesti marjoja kohti ja livisti tiehensä.
HIIRIEN KOKOUS
Hiiret olivat kerääntyneet yleiseen kokoukseen ja tiukasti lukittuaan
ovet ryhtyivät vapaasti neuvottelemaan, mitkä keinot olisivat parhaat
turvaamaan hengen ja omaisuuden säilymistä kissan tuottamalta
ainaiselta vaaralta. Siinä esitettiin monia suunnitelmia ja väiteltiin
niiden sopivaisuudesta.
Viimein piti eräs nuori hiiri loistavan puheen ja ehdotti
loppuponnessaan uutukaista keinoa, jonka avulla muka ikipäiviksi
pelastuttaisiin vihollisen vallasta ja joka myöskin oli ainoa
mahdollinen. Piti näet toimittaa niin, että kissalla olisi kaulassa
kello, joka pienimmästäkin liikahduksesta helähtäisi merkiksi hiirille,
että kaikkien oli kiireimmiten hyökättävä koloihinsa pakoon.
Tämä puhe sai osakseen myrskyistä suosiota, vieläpä jotkut ehdottivat,
että niin ansiokkaalle hiirelle lausuttaisiin pöytäkirjassa erityinen
kiitos. Sitten nousi lavalle vanha, vakava hiiri, joka oli koko ajan
kykkinyt vaiti, ja myönsi, että keksintö oli kerrassaan ihailtava
ja sen esittäjä epäilemättä varsin nerokas hiiri; mutta ennenkuin
äänestettäisiin kiitoksen lausumisesta kokouksen puolesta, näytti
kuitenkin vielä olevan aihetta pyytää, että arvoisa keksijä lisäksi
ilmoittaisi, kuinka tuollainen kello sidottaisiin kissan kaulaan ja
kuka läsnäolijoista ottaisi sen suorittaakseen.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AISOPOKSEN SATUJA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
