The Project Gutenberg eBook of Kariviittoja
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Kariviittoja
Author: Aatto Suppanen
Release date: June 14, 2026 [eBook #78862]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: Werner Söderström, 1888
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/78862
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARIVIITTOJA ***
language: Finnish
KARIVIITTOJA
Kirjoitti
Aatto S. [Aatto Suppanen]
Porvoossa,
Werner Söderström,
1888.
Tämä lapsi kun kerran oli syntynyt, täytyi sen, kuten kaikkein
Spartan lasten, joutua vanhimpain eli muutamain luottamusmiesten
tuomioistuimen eteen. Katsottuna elämään kelvolliseksi astuu se täten
julkisuuteen, vaikka kyllä omain aviolasten esikoiseksi kooltaan
pienenä; ja toivottaa hänelle edes rahtusenkaan hyvän tekoon onnea.
Isänsä.
I.
Lauri Valju istui ahkerassa työssä kirjoituspöytänsä ääressä niin
ajatuksiinsa vaipuneena, että tuskin ollenkaan huomasi puolisonsa tuloa.
Allin laskiessa kätensä hänen olkapäälleen hän säpsähti.
"Hyvää yötä, kultaseni!" — Allin ääni soi hyvin lempeältä.
"Hm!" vastasi Lauri. Hän ei vieläkään ollut oikein herännyt työstään,
ei ainakaan siltä näyttänyt.
Kiirepä siinä Valjulla muuten olikin. Äsken hän jo luuli päässeensä
pariksi päiväksi vähän helpommalle, kun sai huomeispäiväisen
sanomalehtensä täytetyksi. Mutta tuosta edessään olevasta kirjasta
täytyi hänen nyt vielä saada joku lehti käsikirjoitusta latojalle
huomeisaamuksi. Juoksupoika oli tuonut kirjan juuri vähän ennen Allin
tuloa.
Ei Lauri kuitenkaan enää aikonut kauan viipyä työssä, se kun häneltä
paremmin sujui aamusilla. Sen tähden hän ja myöskin luontaisen
harvapuheisuutensa vuoksi ei tullut vastanneeksi Allin hyvästiin;
oli tuo lausekin siinä kesken kirjoittamisen, pitkänlainen ja vähän
"konstikas", valmiiksi mietittynä.
Alli ikävystyi odottamiseen ja poistui.
Lauri jo aikoi huutaa jäljestä, mutta arveli sitte: "no, joudunhan minä
tästä ennen, kuin hän ehtii nukkua."
Hän jatkoi työtään. Kappale toisensa perästä kasvoi paperille, aine
miellytti ja Lauri unohtui istumaan, kunnes alkoi selkää vähän jomottaa.
Päästyään taas puolisivuisen kappaleen loppuun katsahti Lauri kelloaan.
"No, johan tämä aika hyvin hurahti, kohta yö puolessa. Taitaapa nyt
uni pettää huomeisaamuna. Vaan johan tätä tässä onkin latojalle työtä
aamupäiväksi. Kas noin."
Hän kiersi paperit torvelle, kourasi paperikorista käärettä, puhalsi
lampun sammuksiin ja astui pimeässä ruokasalin kautta makuukammariin,
jättäen paperitorven ruokapöydälle.
Alli jo nukkui. Lauri ensin aikoi suudella häntä, mutta mietti sitte:
"ehkä herää suotta, kun kuitenkin makaa noin rauhallisesti."
Yölampun hämärässä valossa ei Lauri huomannut mitään erinomaista. Hän
riisui hiljaa vaatteensa ja asettui hyvin varovasti vuoteelleen, että
vain ei suotta herättäisi Allia unen suloisesta rauhasta.
Jo oli Lauri ihan nukkumassa, kun yht'äkkiä Allin povesta nousi syvä
huokaus. Lauri heräsi ihan virkeäksi ja kuunteli. Allin hengitys ei
ollut nukkujan tasaista huo'untaa.
"Onkohan hän vielä hereillä? Jokohan kysyn? hiljaa, ihan hiljaa."
Alli makasi seljin. Lauri laski hiljaa kätensä hänelle olkapään ylitse
kaulaan.
Se vaikutti kuin sähköpatteri. Alli alkoi väristä, vavahdella hiljaa
ja tiheään, sitte yhä kovemmin ja harvempaan. Jo puhkeili syviä
huokauksiakin. Ja viimein koko ruumis milloin vapisi kuin haavanlehti,
milloin koukistui kuin ankarasta suonenvedosta.
Lauri ensin yritti maltittomasti kääntymään seljin ja ruveta nukkumaan,
kun häntä melkoisesti väsytti pitkän päivätyön jälkeen. Hän oli
ennenkin huomannut Allinsa itkeskelevän ja se oli vähän loukannut
häntä, koska se muka todisti, että Alli ei enää tuntenut itseään
onnelliseksi omassa kodissaan.
Mutta näin kovaa itkun puuskaa ei ollut vielä ennen tapahtunut. Se
haihdutti Laurilta kaiken närkästyksen.
"Alli kulta, mikä sinulla on?" — Laurin äänestä kaikui hellää osanottoa
ja ikäänkuin hätäilemistä.
Alli ei vastannut mitään, ehkäpä ei vielä kyennytkään. Pahin puuska oli
jo sentään mennyt ohitse.
"Armas muijaseni, sanopas nyt, mikä sinulla on!" Ja Lauri kiersi
uudestaan käsivartensa Allin ympäri.
"Tuntuu niin autiolta ja tyhjältä." — Allin sydänala vielä harvakseen
nytkähteli.
"Mikä sitte?"
"Koti ja elämä ja kaikki tyyni."
"Minkä tähden?" — Lauri oli kuin pilvistä pudonnut.
"Viime aikoina on tuntunut, kuin et sinä välittäisikään minusta, ja se
on niin katkerata." — Allia pyrki uudestaan itkettämään.
"Nyt minä en käsitä sinua ollenkaan." — Lauri hiukan maltittomasti
vetäsi pois käsivartensa.
"Ja tuonkin sanot niin kylmästi."
"No, olisiko kumma, jos sinun itkemisesi viimein alkaisikin tuntua
minusta raskaalta?"
Alli vavahti ja vastasi kolealla äänellä: "Lauri parka, sinä et rakasta
enää minua. Nyt minä kyllä ymmärrän kaikki. Voi, Lauri raukka, mihin
olet joutunut!"
"Mutta minä en ymmärrä mitään. Mistä tiedät, ett'en sinua rakasta? Ja
minkä tähden olen raukka?"
"Niin, niin, olen kyllä huomannut, että olen sinulle taakka, ja
sentähden juuri olen koettanutkin olla niin vähän kuin mahdollista
sinua häiritsemässä."
"Sanopas, muijaseni, mistä oikeastaan olet saanut päähäsi nuo luulot?"
"Kun tulen sanomaan sinulle 'hyvää yötä', vastaat sinä vain 'hm' ja
tuskin sitäkään."
Laurin suu vetäytyi hymyyn.
Alli oli tällä välin kääntynyt puolittain Lauriin päin ja huomasi sen.
"Onko tämä sinusta niin hauskaa, että oikein naurattaa?"
"Ei juuri hauskaa, mutta joutavaa."
"Minäkö olen joutava?"
"Et sinä, vaan sinun syysi. Minä kun juuri tänäkin iltana käydessäsi
kummastelin, mihin sinulla sellainen kiire oli. Ja samaa olen
kummastellut muulloinkin, kun et ole pitkään aikaan istunut
työskentelemässä pöytäni vieressä. Minä olen nähnyt sinun jotakin
surevan, vaan luulin syyksi vallan toista, enkä ole sentähden huolinut
sinua häiritä siitä. Äskenkin aioin vain kirjoittaa lauseen loppuun
ja sitte ottaa sinut polvelleni ja kertoa sinulle hauskan uutisen.
Juoksupoika toi H:lta juuri paksun kirjan välitöinäni suomennettavaksi
35 markasta arkilta ja sitä ruvetaan latomaan huomeisaamuna. Alku on
nyt tuolla pöydällä."
Allin käsivarsi oli kiertynyt Laurille kaulaan. Kuiskaamalla sanoi hän:
"Lauri, annatko anteeksi?"
"Mitä sitte?"
"Että olen tuottanut sinulle pahaa mieltä, vaikka juuri sitä tahdoin
karttaa."
"Mitäs joutavasta."
"Ja sanotkos nyt, mitä muuta luulit suruni syyksi?"
"Ajattelin vain — voithan sen arvatakin — ja luulin sinunkin
valmistautuvasi lähtemään, jos Isämme tahto on, että sinä jätät meidät.
Tietysti jo se ajatuskin on tuntunut minusta raskaalta, mutta paras
olla kuitenkin valmis."
"Sitäkö luulit? Olen kyllä sitäkin ajatellut, mutta siitä sanon
luottamuksella: tapahtukoon Herran tahto! Pidäthän sinä lapsistamme
huolen ja hankit heille toisen äitin, paremman minua."
"Vaikea minun, kultaseni, on sitä ajatella. Mutta älkäämme nyt huoliko
raskauttaa mieltämme. Kyllä Isä tekee, mikä meille on parasta."
Suutelulla vahvistettiin sovinto. Mutta mielenliikutus oli tehnyt
molemmat niin virkeiksi, että unen tulosta ei ollut tietoakaan.
"Kuulepas, oma Alliseni," jatkoi Lauri, "sanos nyt kerran suoraan:
oletko minuun oikein tyytyväinen vai tahtoisitko minua toisenlaiseksi
millään tavalla?"
"Olen, olen minä sinuun tyytyväinen nyt, mutta itseeni en ollenkaan."
"Mistä nyt taas siihen johdut?"
"Näinhän olen nytkin sinua valvottanut ihan suotta, vaikka kyllä
tarvitsisit lepoa."
"Heitä jo joutuvat sikseen."
"Ja sitte esimerkiksi, vaikka niin mielelläni tahtoisinkin nousta
aamusilla juomaan kahvia yht'aikaa sinun kanssasi, kun sanoit sen
maistuvan siten paremmalta, niin enhän tuota mitenkään jaksa. Molemmat
tytöt ovatkin olleet niin rauhattomat ensi vuosinaan, että nyt jo
kolmeen vuoteen tuskin olen saanut yhtenäkään yönä nukkua paria tuntia
rauhassa. Tulitikuista ole lukenut monenakin aamuna, milloin en ole
polttanut lamppua, että olen noussut kolmattakymmentä kertaa."
"Maistuu se kahvi yksinkin. Enkähän minä muista pitkiin aikoihin
tahtoneenikaan sinua nousemaan yht'aikaa aamusilla. Kyllä minä käsitän
aamu-unesi tarpeen."
"Niin niin nyt, mutta ensi vuotenamme kuitenkin sanoit toisin."
"No, katsos, silloin olin vielä aivan poikanulikka, maalla kasvanut ja
toisiin oloihin tottunut. Silloin minusta todellakin näytti aamumakuu
tarpeettomalta vitkastelemiselta. Sitä paitsi pyöri mielessäni
sananlasku: Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää. Kai
sinä nyt voit antaa anteeksi, että keksin tuon kahvijutun. Olihan
siinä sentään vähä tottakin. Kun sinä olit jonakuna aamuna aikaisin
liikkeellä, tuntui mieleni virkeämmältä ja sentähden halukkaammin join
sinun kaatamasi kahvikupin."
"Niinkö päin se olikin. Katsos sinua veitikkaa."
Alli suuteli miestään.
"Tehkäämmepäs nyt luja liitto", jatkoi hän. "Älkäämme salatko mitään
toinen toiseltamme."
"Kyllä minun puolestani."
Kuitenkin kävi Lauri vähän miettiväiseksi: "Sanonkohan nyt?" ajatteli
hän.
"Mitäs nyt tuumit, ukkoseni?"
"Johtuipahan vain mieleeni eräs pyyntö, jota olen jo kauankin aikonut
esittää, vaan olen peljännyt sen ehkä loukkaavan sinua. Nyt kun
lupasimme olla salaamatta mitään..."
"Kun kosin sinua ja sinä estelit ja sanoit luonnettasi taipumattomaksi,
minä siihen vastasin tahtovani sinut aivan sellaisena, kuin olit.
Voitko antaa sen sanani minulle takaisin?"
"Miksi sitä pyydät?" — Alli hiukan oudostui. Se oli hänelle
odottamatonta.
"Katsos, se sanani oli ajattelematon ja se vähän sitoo minua. Niin
kauan kuin se on peruuttamatta, minä en katso itselläni olevan oikeutta
tehdä sinua toisenlaiseksi, kuin silloin kosiessani olit."
"Siis kuitenkin tahdot minua toisenlaiseksi, kuin olen, ja ehkä katsot
ajattelemattomaksi koko kosimistasi."
"Muija kulta, emme nyt huoli taas eksyä karille, kun äsken juuri
toiselta pääsimme ja helppo on tästäkin livahtaa ohitse. Ajattelehan
vähän, miten paljon kuitenkin olet siitä asti muuttunut, vaikka minä en
arkuutesi tähden olekaan uskaltanut sinua sanoin muutella. Muistathan,
miten kerran kiistelimme lasten vaatteista. Sinä väitit, että niille
vain ei maksa vaivaa tehdä mitään vanhasta, ja nyt kaikki hylkynuttuni
kelpaavat vallan hyvin. Ja jos nyt olisimme talouttamme perustamassa,
et arvattavasti suinkaan vastustelisi, jos ehdottaisin, että ostaisimme
kaluja vähitellen huutokaupoista, niinkuin sittemmin olemme vähin
tehneetkin. Vaan silloin se ei sopinut. Nikkarista vain ihka uutta
kaikki tyyni."
"Niin, olen oppinut säästämään."
"Todellakin, eikö ollut se taloutemme perustaminen aivan kuin
ryhtyminen vieraasen ammattiin? Sinä olit tottunut jotakuinkin
mukavuuteen; minulla ei ollut edes aavistustakaan, mitä oli tehtävä.
Sentähden maksettiin oppirahoja vähä kullekin taholle."
"Niinhän se kävi."
"Oletkos pahoillasi, että olet muuttunut?"
"En, en ollenkaan."
"Ja vielä muistuu yksi kohta mieleeni. Alussa sinä olit jotenkin arka
kaikesta 'mitä muut sanovat', varsinkin äitisi ja sukulaisesi. Se minua
melkoisesti harmitti, kun en ollenkaan käsittänyt, mitä muilla oli
tekemistä meidän elämisemme kanssa, kunhan vain itse olimme onnelliset.
Mutta minä en tohtinut vastustaa tuon samaisen lauseeni tähden.
Sentähden olin myöskin tyly äitillesi ja arvelin monesti: menkää jo
viisauksinenne! Tokkohan nyt enää välität, mitä hän sanoo tai muut
ihmiset?"
"En yhtään."
"No niin. Muuttunuthan kuitenkin olet. Voitko siis antaa takaisin tuon
sanani? se minua joskus vähän kiusaa."
"Saat, saat, ja olisit saanut jo ammoin, jos vain olisit näin
selittänyt. — Vaan mitenkä tulit sen oikeastaan lausuneeksi, kun muuten
olit niukkasanainen kosiessasi?"
"Enpä oikein tiedä itsekään. Suoraan sanoen, hyvin vähänhän minä
sinua tunsin. Ja itsekin olin varsin keltanokka vielä. Romaanivehkeet
ja kotoa saatu suoravaisuus taistelivat mielessäni. Kuitenkin voin
vakuuttaa, että kotikasvatus oli vaikuttanut niin paljon, että, mitä
romaaneissa oli turmiollista, ei koskaan päässyt mieleeni juurtumaan,
vaan päin vastoin hyvät siemenet aina sattuivat hyvään maahan.
Kokematon ja kaino kun olin, en osannut oikein sovitella sanojani;
romaanein tavallisia korulauseita en tahtonut käyttää, mutta jotain
minun silloin oli sinulle kuitenkin vastattava. Ja luonnollisimmalta
tuntui se vastaus, jonka sait."
"Sanopas, ukkoseni: rakastitko kosiessasi todellakin minua?"
"Tietysti, enhän muuten olisi kosinut. Mutta miksi sinua rakastin,
en vielä ensi vuotenakaan oikein saanut selville. Nyt sen kuitenkin
tiedän. Sinussa oli jotakin salaperäistä, omaa kokemusta, joka minua
veti puoleensa. — Siltä en kuitenkaan tahdo sanoa, että en olisi
saattanut rakastua toiseenkin tyttöön, jos olisin sinun sijastasi
joutunut niin usein olemaan yhdessä hänen kanssansa. Mutta tuskinpa
vain olisin tullut kenenkään muun kanssa yhtä onnelliseksi kuin sinun
kanssasi. Sentähden minä puolestani olenkin usein kiittänyt suurta
Isäämme, että hän satutti juuri sinut minun eteeni."
Molemmat jäivät vaiti.
"Ethän ole katunut kosimistasi, vaikka minä en olekaan sellainen, kuin
tahtoisit?" kysyi Alli viimein.
"En, ja arvaatko, mistä syystä?"
"Ettäkö minulla on mukautumiskykyä. Saattaapa olla niin, mutta on sitä
sinullakin."
"Monikohan avioliitto olisi onnellinen ilman molemminpuolista
mukautumiskykyä ?"
"Niinpä vainenkin. Mutta eiköhän nyt jo olisi aika nukkua. Taitaa jo
kello olla kaksi!"
"Nukutaan, ja vahvistakaamme todellakin äsken ehdottamasi liittomme,
älkäämme salatko toisiltamme mitään, ei edes tunteitakaan, niin emme
joudu karille."
"Muistatkos, milloin minä ensi kerran yritin ajamaan karille?"
"En."
"No, sen kerron toiste. Hyvää yötä nyt!"
"Hyvää huomenta!"
Kohta olivat Lauri ja Alli rauhallisen unen helmoissa.
II.
Taloutta perustamaan ruvetessa ei Allilla ollut sanottavasti varoja,
Laurilla vieläkin vähempi. Kuitenkin oli Lauri äskettäin päässyt parin
tuhannen markan palkalle pienen, kahdesti viikossa ilmestyvän, vähän
laajennettavaksi aiotun sanomalehden toimitukseen, ja siihen luottaen
nuoret menivät vihille.
Eräs Allin sukulainen arvasi, miten tukala on sellaiseen aikaan tulla
toimeen rahatta ja lähetti viisisataa markkaa. Niillä Alli osteli ja
hankki minkä mitäkin talon tarpeita.
Vihkiäisten jälkeen Lauri toisena päivänä virkkoi Allille:
"Tehkäämmepäs nyt selko raha-asioista."
Alli veti laatikostaan esille tukun maksettuja rätinkejä ja alkoi
laskea summia yhteen.
Miten lieneekään ollut, hän ei oikein päässyt niistä selville.
Niinpä hän jätti paperit pöydälle ja toi laatikosta toisen tukun ja
rahakukkaronsa.
"Tässä on jäännös rahoista. Ja tässä on muut."
"Mitkä muut? Kas, arvopapereja! Onko sinulla niitä? — No, hyvähän tuo
on. Mutta niihin ei kosketa."
"Parasta onkin säilyttää ne."
"Paljokos sinun rahoistasi meni meidän tarpeihimme?"
Allin silmät alkoivat kiiltää.
"Mitäs niistä niin tietoa tahdot ja tarvitset? Mikä on mennyt, ei tule
takaisin."
Ääni vähän värähteli. Alli luuli Laurin tinkivän tiliä, nähdäkseen
vain, kuinka paljon hän oli muka tuhlannut.
"Panisin vain muistiin, minkä verta sinulla oli varoja, kun rupesimme
kotia puuhaamaan, että sitte voisin tarvittaessa tehdä tilin."
"Lauri, Lauri, mitä sinä puhut? En minä niitä tahdo sitä varten
muistiin pantavaksi. Mitä sinä ajatteletkaan minusta?"
"Totta ainakin nämä arvopaperit? Muuten ei minusta ole oikein."
"Ei, ei niitäkään. Kaikki meillä pitää oleman yhteistä."
"Saattaisipa se kuitenkin olla tarpeen. Katsos, kun minulla on vain
velkoja, niin voisihan sattua, että saamamiehet rupeisivat perimään ja
silloin menisi nuokin sinun varasi kaikki tyyni."
"Menkööt vain. Johan sanoin, että kaikki meillä nyt on yhteistä."
Ja sikseen sen asian täytyi jäädä.
Tämä se oli nuoren avioparin ensimmäinen salakari, vaan onnellisesti
sentään avioliiton kaksoislaiva livahti siitä ohitse, vaikka molemmat
nuoret olivatkin ihan tottumattomat perää pitämään.
Kuluipa kuitenkin vuosi ja toinenkin, ennen kuin Lauri tottui katsomaan
yhteisiksi Allin tuomia varoja, vaikka ne eivät olleetkaan suuret.
Matkalla varsinkin alussa pyrkivät alukset usein kolahtelemaan milloin
kaikenlaisiin pikku kareihin, milloin selvälläkin vedellä vastakkain;
mutta onnellisesti ne sentään kaikki vältettiin, kun aina ajoissa
peruutettiin, milloin vähänkin tuntui kivet pohjaa raapivan, eikä
työnnetty aluksia väkisin ylös kuivalle asti.
* * * * *
Viisi vuotta oli kulunut äsken esitetystä tapauksesta ja vuosikausi
ensi luvussa kerrotusta illasta.
Alli tuli sukanneule kädessä istumaan Laurin kirjoituspöydän viereen.
Kohta juoksivat siihen myöskin tytöt Lempi ja Ruusu ja poika Urho
konttasi minkä enimmän ennätti perästä.
Eiväthän ne lapset malta niin hiljaa olla, kuin sietäisi ajatuksillaan
työskentelevän luona, vaikka Lauri kyllä jo oli tottunutkin melkoiseen
hälinään.
Lempi oli ensin ehtinyt äitinsä polviin nojaamaan. Siihen teki
Ruusunkin mieli; hän koetti tunkeutua, mutta ei oikein mahtunut. Jo
kuului kinaa, paraiksi sen verta, että se häiritsi Lauria.
"Isä, isä, ei Lempi laske minua."
"Menkää juoksemaan, niin sovitte molemmat."
Aika hajakkaa läksivät he, isompi edeltä, pienempi perästä. Kiireessään
ei Lempi nähnyt Urhoa, joka juuri sai toisen kätensä kammarin
kynnykselle, tulla kontaten vähän syrjästä päin.
Ensin kimakka parahdus, sitte sekakööri.
Jo piti Allin ja Laurinkin hätään joutua, ohjaamaan laulua
tasaisemmaksi.
Pian sentään rakentui rauha. Liisu-tyttö korjasi Urhon pois toisten
jaloista ja samaan seuraan hävisivät nuokin huimapäät.
Lauri palasi työhönsä ja Alli pöydän viereen.
"Etköhän sinä koettaisi vähän kirjoittaa minulle, minä sanelisin?"
kysyi Lauri.
"Oletko väsyksissä?"
"En, mutta minun pitäisi ehtiä enempi. Sanellen joutuisi sukkelammin."
"Koetetaan vain."
Alli istui pöydän eteen, Lauri kirja kädessä kiikkutuoliin.
Hyvästi sujui työ viisi minuuttia.
"Saisko Tilda puhtaan astiapyyhkeen?" toimitti Lempi, juostuaan
täyttä vauhtia äitiinsä käsiksi, että suuri harakanvarvas ja pieniä
mustepilkkuja ilmestyi paperille.
"Mitä noin lennät? Katsos nyt, millaiseksi teit isän paperin!"
Vahingon syyksi luettiin enin osa, joten toruminen jäi vähemmälle.
Alli läksi antamaan anottua pyyheliinaa. Lauri kirjoitti loppuun
Allilta kesken jääneen lauseen, jopa toisenkin.
Sitte Alli palattuaan jatkoi taas viisi minuuttia.
Äkisti kuului kova hätähuuto. Alli juoksi lasten huoneesen; lause jäi
kesken.
Laurin piirrellessä sanaa toisensa perästä paperille juosta haihatti
Lempi kertomaan:
"Ruusu seisoi tuolilla ja vahingossa kaatui. Päässä on suuri kuhmu.
Äiti painelee sitä villaisella."
Kului hetkinen. Alli istui jo taas kirjoittamassa.
"Äiti, äiti, Tilda kutsuu kyökkiin."
Lempi se niin toimitti työtä käskettyä. Alli kaiketi arvasi Tildan
asian, koska ei tarkemmin kysellyt.
"Ei taida tulla tästä minun kirjoittamisestani mitään, Lauri kulta.
Enhän saa hetkeäkään rauhassa istua."
"Mene vain! Kirjoitan, minä itsekin."
Allista tuo vastaus tuntui vähän tylyltä.
Lauri kirjoitteli ehtimiseen. Alli hoiteli lapsia, laitteli heille
vaatteita ja luki enimmät korjausluvut sekä sanomalehteen että Laurin
suomennoksiin.
Mutta ei Lauri mielestään saanut kylliksi valmista käsistänsä
lähtemään. Hän järjesteli työnsä tarkemmin. Sanomalehteen kului häneltä
ainoastaan pari kolme tuntia päivässä. Ne hän nyt sovitti kokonaan
iltapuoliksi ja otti aamupäiväksi kirjurin, joka sai ruveta jo kello
seitsemästä joka aamu kiinnittämään Laurin ilmassa lenteleviä sanoja
paperille.
Tätä vauhtia kasvoi kasoittain käsikirjoituksia ja sikäli myöskin
lisäytyi kirjapainon korjausarkkien lukua.
Laurin silmät riippuivat kiinni kirjoissa aamusta iltaan. Itse hän
ei tuosta tuntenut mitään haittaa. Mutta — kukapa sen olisi osannut
arvata? — siitä kasvoi uusi kari Allin purjehdusvesille.
Oli synkän näköinen syyspäivä. Lauri oli sanellut kirjurillensa jo
neljä tuntia, kaksi ennen aamiaista ja kaksi jälkeen. Lapset saivat
pysyä poissa häiritsemästä työtä. He olivatkin jo vähitellen tottuneet
katselemaan kirjoitustätiä jonkinlaisella kammolla ja hänen tullessaan
aina pakenivat äitinsä turviin. Tämä kammo lienee ollut tarttuvainen,
sillä Allikin alkoi kartella miehensä työhuonetta.
Nyt hän mainittuna päivänä avasi oven ja astui kirjakaapin luo.
Lauri vilkasi häneen, lakkasi sanelemasta ja tirkisti tarkemmin,
sillä Allin silmissä näkyi jotakin omituista. Tirkistää hänen
täytyi sentähden, että silmistä oli monituntinen kirjaan katsominen
heikontanut mukautumiskyvyn, jonka avulla muuten nähdään yhtä selvään
lähelle kuin etäällekin.
Samalla kirjurikin kohotti päätään, kun saneleminen taukosi.
"Luonnonkirjaa minä etsin", selitti Alli tulonsa syytä. "Sen pitäisi
Lemmen saada, kun muuten siellä yhä kiukuttelee."
"Se pitäisi Lemmen saada", oikasi Lauri hymyillen.
Alli punastui hiukan, katsahti Lauriin, näki hymyn, katsahti kirjuriin
ja näki hänenkin hymyilevän.
Puna levisi Allin kasvoilta korviin saakka. Hän löysi Luonnonkirjan ja
pakeni oven taa, joka paiskahti jotenkin rajusti kiinni.
Lauri jatkoi sanelemistaan.
Parin minuutin kuluttua kuului salista päin Lemmen juoksu. Jo hän
tuossa paukutti kämmenellään ovea ja huusi itkuäänellä:
"Isä, isä, äiti kuolee!"
Lauri hypähti seisalleen ja riensi pois.
Alli istua kyyrötti kokoon kiertyneenä makuukammarin sohvalla, kädet
kovasti puserrettuina kasvoille ja ruumis vavahtelevana.
Lempi ja Ruusu katsoivat oudostellen äitiänsä, vaan eivät enää
itkeneet, kun isä jo oli turvana.
"Menepäs, Lempi, sanomaan tädille: ei isä nyt jouda sanelemaan enää
tänä päivänä."
Lemmen palattua lähetti Lauri lapset Liisun luo.
"Isä, kuoleeko äiti?" kysyi Lempi ovella mennessään.
"Ei kuole, kyllä hän paranee."
Lauri sulki oven, otti sängyltä tyynyn, sovitti sen sohvan päähän ja
kaatoi puoliväkisin Allin lepäämään sekä avasi leningin napit, että
keuhkot pääsivät vapaasti paisumaan.
Sitte hän nosti tuolin aivan sohvan viereen ja alkoi silitellä Allin
tukkaa.
Ensimmältä Laurin kosketukset vaikuttivat Alliin kuin sähkön iskut;
ruumis joka kerran vavahti. Vähitellen ne värähdykset alkoivat
kuitenkin hiljetä.
"Onkohan se kari suurikin, jolle laivasi nyt on joutunut, muijaseni?" —
Lauri sanoi sen melkein suputtamalla Allin korvaan.
Myrsky oli jo tyyntynyt, mutta maininki kävi vielä väkevästi. Sen
suurimmat harjat antoivat vielä silloin tällöin aika jysäyksen kylkeen.
"Tuntuu niin kolkolta, olen aivan kuin tiellä sinulla."
"En vielä tiedä karin laatua."
"Sanovathan silmäsi joka kerran, kuin kammariisi astun: mitä sinulla
on täällä tekemistä? Sitä paitsi olen juuri pitänyt mielessäni, että
koko kahteen kuukauteen et ole kertaakaan sanonut etkä osoittanut
rakastavasi minua."
"Miltäs ne silmäni sitte näyttävät?"
"Niin harmailta ja tuijottavilta, ja muotosikin on niin hirveän totinen."
Lauria yritti naurattamaan.
"Vieläkö pilkkaat minua?” — Viimeinen maininki puristi Allin rinnasta
syvän huokauksen.
"En, kultaseni, en ollenkaan pilkkaa. Minulle vain muistui mieleen,
mitä sisareni ennen aina sanoi, kun pikku poikana lueskelin: 'Niin
noita silmiäsi tiukkaat kirjaan, että ovat oikein harmaina.' Nyt alan
ymmärtää, mitä hän sillä tarkoitti."
"Mitäs te sitte nauroitte, kun satuin erehtymään puheessa?"
"Minua nauratti punastumisesi ja oma erehdykseni. Tuo kielivikojen
korjaileminen on minulla tullut melkein toiseksi luonnoksi, että
välistä eksyn siihen sopimattomissakin tiloissa. Olethan sitä paitsi
pyytänyt minua oikomaan virheitä, että lapset eivät niihin tottuisi."
"Niin, mutta tee se kahden kesken äläkä vierasten kuullen."
"Sen kyllä olen arvannut, vaan enhän tuosta tottumuksesta niin helposti
pääse. Eikä niitä muistakaan noita korjattavia sitte enää perästä päin."
"Mitäs se kirjurisi sitte nauroi?"
"En minä sitä huomannutkaan. Jos hän nauroi, niin lienee kai hänkin
aikaa myöten huomannut sopimattomaksi minun mestaroimiseni."
"Minä luulin teidän pilkkaavan minua."
"Ja sentähden itkit. — Kuulepas, muijaseni, ethän vain samalla luullut
jotain muutakin?"
"Mitä muuta?"
"Ethän vain liene ollut mustasukkainen kirjurin tähden?"
Allia nauratti. — Meren pinta välkkyi jo aivan rasvatyynenä.
"Hänenkö! Johan nyt lasket leikkiä. Kauniimpi hänen ainakin pitäisi
olla. Ja muuten, luulenpa olevani ainakin siinä asiassa järkevä."
"Ei mustasukkaisuus järkeen katso. Jos se vieras sattuisi vastoin
luuloasi joskus vast'edes tulemaan, muista silloin oma liittosi, että
mitään emme saa salata toisiltamme."
"Vaikeampi sen pitäminen näyttää olevankin, kuin ensin luulin. Tuskin
minä sitä enää uskallan yhtä varmaan luvata kuin silloin, vaikka paras
kai olisi, jos niin tulisi tehdyksi."
Lempi juoksi salista päin kammariin, vaan ikäänkuin jotakin muistaen
pysähtyi oven suuhun.
"Isä, joko äiti on terve?" kysyi hän hyvillään.
"Jo, lintuseni, jo minä olen terve", vastasi Alli.
"Äiti, mitenkäs sinä olit kipeä?"
Vastaus jäi sikseen, kun toisetkin lapset, tullen kumpikin tavallansa,
keskeyttivät vakavan keskustelun.
Suloinen sopu ja rauha vallitsivat taas Valjun perheessä.
III.
Joulujuhla oli vietetty.
Rauhallisesti se oli yleensä kulunut Valjun perheessä ja myöskin ollut
riemuinen varsinkin lapsille, heille kun oli aatto-iltana kokoutunut
kasoittain lahjoja ja niiden ihmettelemistä kesti viikkokaudeksi.
Lauri oli saanut runsaasti lahjoja hänkin, vaan Alli tuskin mitään.
Tuosta oli Lauri vähän pahoillansa, mutta Alli ei sitä huomannut,
lapset vielä vähemmin.
Tuli uudenvuoden aatto. Taas asetettiin joulukuusi, suuri ja muhkea,
keskelle salin lattiaa. Huone ei ollut suuren suuri, varsinkaan sitte,
kuin Laurin työhön kuuluvat huonekalut oli sinne sijoitettu hänen oman
kammarinsa saadessa maksavan asujamen. Mutta lapsille kuitenkin riitti
tilaa juoksennella ympäri metsän kuninkaan.
Kynttilät sytytettiin ja niiden valossa alkoi oksilta hohtaa
hopeahärmä; omenain poskuset punottivat tuskin eroten tumman
havukon väristä; konvehdit ja sokuri-ukkoset pyörivät rihmoissaan;
rusinarypäleet makasivat tenhottomina oksilla, tuntematta vuoteensa
pisteliäisyyttä; mantelit olivat jonkun tenhovoiman avulla muuttuneet
kuusta kietoviksi helminauhoiksi; kynttilöistä nouseva lämpö liehutteli
monivärisiä eri maiden vaakunalippuja. Lasten leikkiessä kärvensi
jonkun heilahtaneen oksan kynttilä lähimpiä havuneulasia, että
huoneesen levisi miellyttävä pihkan tuoksu.
Kaikki näytti iloiselta ja sopusointuiselta. Ainoastaan Lauri oli
melkein liian totinen, ikäänkuin toisiin ajatuksiin vaipunut.
Alli oli niin kiintynyt lasten viattomaan iloon, että Laurin olo jäi
häneltä huomaamatta.
Saapuipa siihen joulupukki tiedustelemaan, millä mielellä hänen
lahjansa oli joulun aattona vastaan otettu, ja sen mukaan joko tuomaan
lisää tai vastaisen varalle muuta muistiin merkitsemään.
Laurille hän toi virkatun työnutun. Sitä ottaessaan kääröstä Lauri
ikäänkuin vapisi. Antajan, tietysti Allin, kiittäminen häneltä unohtui
kokonaan. Allikin jo viimein tästä epäkohteliaisuudesta aavisti jotakin
ja alkoi lasten leikin lomasta tarkastella miestänsä. Kun Lauri yhä
pysyi unpimielisen näköisenä, kysyi hän:
"Milläs ilmoilla se ukkoseni nyt matkustelee? Ethän sinä näy tietävän
koko tästä maailmasta."
"Alli, Alli, minä olen karilla, ja hyvin pitkäriuttainen ja petollinen
luoto se on ollutkin. Riuttaa pitkin olen laskenut monta vuotta ja
onhan tuo tähän asti laiva kulkenut, vaikka karistenkin; mutta nyt se
tarttui ihan kiinni, tänään vasta, enkä minä sitä suinkaan yksin saa
irti." Alli yritti puhumaan.
"Älä, älä, vielä on pahin sanomatta. Kerran jo välähti mielessä ajatus:
'jätä kaikki ponnistukset ja hyppää tuonne mereen!' Pois karkoitin sen
ja etsin silmilläni majakkaa, tuota salaamattomuuden sopimustamme,
mutta se vilkkui niin äärettömän kaukana, ja mitäpä siitäkään apua, kun
en pääse irti!"
Alli kauhistui.
"Joko, ukko parka, olet niin pitkälle joutunut, että aioit hukuttaa
itsesi?" kysyi hän itkun sekaisella äänellä.
"Enhän sanonut aikoneeni, vaan kyllä siten kerran välähti mielessäni.
Muuten tiedäthän, että Isän avulla toki sellaisen synnin vältän."
"Mutta kauheata jo on sekin, että sinulle voi sellaista edes johtuakaan
mieleen. Tottapa silloin lienee pulasi suuri, ja minunko nyt pitäisi
auttaa sinua, heikomman väkevämpäänsä. Itsekin tarvitsisin apua."
"Kyllä teillä naisilla voimaa on, kun vain tiukka eteen tulee."
Alli ensin vaipui murheelliseksi. Mutta olihan nyt kerran vedottu hänen
apuunsa ja hänen siis täytyi näyttää, että hänelläkin oli voimia.
Suurella ponnistuksella sai hän viimein kysytyksi :
"Mitenkähän minä voisin auttaa sinua?"
"Muistatko vielä ensi joulumme? Silloin meillä ei ollut joulukuusta,
vaan sen sijaan äitisi vieraana."
"Muistan hyvinkin. Se ei ollut läheskään niin hauska kuin nyt oli.
Sinähän kohtelit äitiäni niin tylysti, että minun oli oikein paha
ollakseni."
"Tiedäthän jo osaksi käytökseni syynkin. En ollut vielä unhottanut
maalaista suoravaisuuttani. Mutta siitä joulusta juuri tämän luodon
riutta alkoi, jolla nyt olen."
"Äitinikö tähden. Jospa sen silloin olisin aavistanut!"
"Kyllä se oli hänenkin tähtensä; sillä hänhän se otti puheeksi meidän
raha-asiamme ja toimeentulomme. Ja kun hän sanoi, että on hyvin
kiusallista, jos emännän täytyy joka kerran miettiä ja punnita,
kannattaako ostaa sitä tai tätä, ja vielä kiusallisempaa, jos ei ole
millä ostaa, niin sinä et tuota vastustanut."
"Enhän minä muun tähden ollut vastustamatta kuin joulurauhan tähden.
Ja jos silloin olisinkin hyväksynyt hänen mielipiteensä, niin olenhan
siitä asti paljon muuttunut, kuten itsekin tuonnoin sanoit. Olinpa
silloin vielä jotenkin tottumaton talouden hoitoon; luulin tultavan
vähemmällä toimeen."
"Niinkö se olikin. Ja minä kun olen vielä ollut huomaavinani sinustakin
monta kertaa, että kyllä rahaa aina pitäisi olla kukkarossa kylliksi
varalla."
"No, ainahan sitä joku penni ja markka tarvitaan, kun on kaikki
ruokatarpeet vain päiväkseen ostettava; mutta ei sillä ollenkaan väliä,
jos emme koskaan edes näekään suurempia summia."
"Suuristapa summista ne pienetkin otetaan."
"Mitä sillä tarkoitat?"
"Tämäkin työnuttu kaiketi maksoi monta markkaa."
"Maksoihan se 18. Eikö se sinua miellytä?"
Alli tuli pahoilleen. Ilahuttaahan hän oli tahtonut miestänsä eikä nyt
saanut millaistakaan kiitosta.
"Mukiin tuo menee, mutta olisin tullut toimeen ilmankin, kun on vanhoja
nuttuja kyllin työssä käyttääkseni. — No, ja tuon kuusen varusteluun
meni myöskin osansa."
"Annahan katson. — Ei se maksanut kuusineen kaikkineen kuin 16 markkaa."
"Eikö kuin 16? Eikö kuin?"
"Niin, maksaahan H:n joulukuusi 30 ja kauppaneuvoksen 50."
"Mitäs rikkaista. Heiltä kyllä riittää vaikka sata."
"Ja eikö meiltä kuuttatoista? Tottahan tuon verta pitää lapsille iloa
toimittaa."
"Taitaisihan iloa saada vähemmälläkin; vähästä lapsen mieli hyvittyy.
Muuten minä oikein en tiedä, mikä riittää, mikä ei. Sinullahan on pikku
kirjat, minä vain kerran kuukaudessa kokoon loppusummat ja niistä taas
vuoden lopussa teen toiset loppusummat. Mutta nämä näyttävät niin
kamaloilta, että siitä juuri minun laivani tänään tarttui karille."
"Onko todellakin niin hullusti?"
"Ensi joulustamme asti olen joka vuosi tehnyt lopputilin. Velat eivät
ole kasvaneet, vaan eivät vähenneetkään. Toisin sanoen: kaikki tulomme
ovat menneet kädestä suuhun, paitsi noita paria kolmea sataa korkoihin.
Joka kerran olen aikonut puhua sinulle, vaan silloinen vait’olosi esti."
"Miksi et ennen puhunut?"
"Ehkä olen tehnyt pahoin; vaan kun silloin ensi jouluna itsekseni
päätin, että sinulta ei pidä rahaa puuttuman niin kauan, kuin minä
suinkin jaksan tehdä työtä, niin olihan velvollisuutenikin hankkia vain
ja olla vaiti."
"Ei, Lauri, ei sinun olisi pitänyt niin ajatella. Ja minäkin olen ollut
moinen höpelö, että olen luullut olevan kaikki hyvin, kun vain emme
kuluta enempää, kuin sinä ansaitset."
"No, no, on siinä ansiossa osasi sinullakin. Mutta jospa nyt
koettaisimme pohtia asiaa tarkemmin. Lapset kasvavat ja tarvitsevat
muutaman vuoden päästä jonkun tuhat markkaa omalle osalleen. Mistä
se raha sitte otetaan? Minä en jaksa tämän enempää ansaita kuin nyt
kirjuria käyttäen, eikä tänäkään vuonna ole tullut yhtään säästöä,
vaikka sitä toivoin hänet ottaessani. Hyvähän olisi myöskin saada velat
ainakin pienemmiksi, jospa ei kokonaan kuitiksikaan siihen asti, kuin
lapset isommiksi kasvavat. — Tämä se nyt on minun karini enkä siltä
selviä."
Alli näytti hyvin huolestuneelta ja katsahti lapsiin.
Urho oli jo ammoin viety lastenkammariin. Ruusu oli nukkunut
makeiskasansa viereen ja Lempi katseli, silmät siirallaan, kuvakirjaa.
Alli toimitti heidät nukkumaan.
Palattuansa takaisin saliin virkkoi hän, kasvot ilosta loistavina:
"Minäpä tiedän keinon, miten pääsemme karilta."
"Tehdään kulunkiarvio tulevaksi vuodeksi ja sitte tarkotaan sitä joka
vuosi edelleen."
"Mihin tapaan?"
"Paljonko arvaat ansaitsevasi tulevana vuonna?"
"Ehkä neljä tuhatta, niinkuin tähänkin asti. Enempää en voi luvata."
"Siitä määräämme ensinnäkin velkain varalle tuhat markkaa. — Paljokohan
on muita vakinaisia menoja?"
"Luetellaan. Hyyry 500, kruunun, kirkollis- ja kunnan maksut 150,
hengen ja irtaimen vakuutus 150, köyhille ja kaikenlaisiin listoihin
menisi paljokin, mutta määrätään 50, sanomalehtiin ja kirjoihin 50 ja
polttopuihin 100. Siinä jo on toinen tuhat."
"Kyllähän minä meidän omista ja lasten menoista ja talouden pidosta
laitan itselleni ohjeet. Kunhan vain tiedän, minkä verran saan käyttää,
niin on kaikki selvillä. Mutta jos omiin kaikenlaisiin menoihisi,
niinkuin tupakkaan tai muuhun sellaiseen, jotakin tarvitset, niin
hanki itse. Kaksi tuhatta on minulle jo muutenkin niin pieni summa,
että pahoin pelkään sinun saavasi tyytyä joskus yhteenkin ruokalajiin
päivällisellä."
"Siitä ei hätää. Vaan voisitko todellakin tulla toimeen sillä summalla?"
"Kyllä luulen. Minä etsin kaikki eri menot täänvuotisista kirjoistani:
mitä on kulunut lasten, mitä minun vaatteihini, mitä leikkikaluihin,
seurusteluun, ruokaan ja kaikkeen muuhun, ja sitte vähennän tasan
kaikista, kunnes loppusumma tulee kahdeksi tuhanneksi. Sillä lailla sen
kyllä pitäisi onnistua."
"Unohtuipa sinulta 'kissan kontto'; onhan joka kuukausi pitänyt merkitä
sinun kirjoihisi muutamia markkoja nimellä 'kissa vei'."
"Vähennän muita sitä enemmän."
"Oletpa aika mestari, jos tuon kaiken saat toteutumaan! — Ja nythän
minut kuitenkin autoit pois pahalta karilta, vaikka ensin valitit
heikkouttasi."
Lauri tarttui sylin Alliin.
"Nyt meillä vasta joulu-ilo alkaa. Tekisi mieleni oikein tanssia, jos
osaisin."
"No, no, riittää vähempikin."
"Soitas nyt juhlan kunniaksi jotakin virttä, että saisimme kiittää
häntä, joka minulle antoi noin hyvän vaimon."
"Ja minulle niin kelpo miehen."
Soitto alkoi kaikua hiljakseen ja Lauri yhtä hiljaan hyräili sanoja:
Mut hetkeksi jos näyttäiski
Myös Jesus nukkunehen,
Hän valvoopi ja joutuupi,
Tuop' avun omillehen.
Siis pelko pois! Mi hätä ois,
Kun laivaamme hän johtaa!
Ei nukukaan, hän koitti vaan;
Taas auttaa meitä kohta.
IV.
Lapset olivat Valjun perheessä siksi vaurastuneet, että sopimaton oli
niitä kauemmin enää pitää yksistään leikin varassa. Lempi kyllä oli
viime jouluksi saamistaan irtanaisista kirjainlastasista vähitellen
oppinut tuntemaan kirjaimet ja monta niistä jo tunsi Ruusukin. Mutta
pitihän niitä sentään alkaa paremmin ohjaella opin tielle.
Valjun sanomalehti ja asuinpaikka olivat ja elivät eräässä pikku
kaupungissa, jossa vielä vanhan tavan mukaan pidettiin ruotsalaisuutta
yllä ainakin mielikuvituksessa; käytäntö, kas, se oli ihan toista,
saattoihan puhua mitä kieltä hyvänsä, kun vain itse tiesi osaavansa
ruotsiakin. Tästä syystä pidettiin kaupungin yksityinen tyttökoulu
ruotsinkielisenä, että toki ei sivistyksen kultainen suoni kokonaan
häviäisi paikkakunnalta.
Kansakoulu kyllä oli olemassa suomenkielinen. Mutta siinä käyttivät
vain kaikkein köyhimmät lapsiansa, jotka muuten saivat harjoittaa
katunuorison mieltä-ylentävää ammattia. Kukapa sivistynyt heidän
seuraansa olisi uskaltanut jättää lapsiaan!
Lauri Valjun mieli teki katkomaan vanhain etuluulojen kahleita ja
panemaan sittekin lapsensa kansakouluun, hän kun arveli yhden kerran
aljettua toistenkin ehkä seuraavan esimerkkiä ja sitte useamman
sivistyneen lapsen seurassa katulastenkin sivistyvän.
Alli tuota tuumaa jyrkästi vastusti. Hänestä lapset olivat liian
kalliit kappaleet moisen kokeen tekoon; jos ne koetta tehdessä ehkä
turmeltuivat, oli edesvastaus hirvittävä.
Tarkasti ja kauan sitä asiaa pohdittiin ja punnittiin eivätkä Laurin ja
Allin mielipiteet ruvenneet yhteen sulamaan.
Valju koetti pulasta päästäkseen puuhata pois muuttoakin toiseen
kaupunkiin, jossa oli runsaammin suomalaisia kouluja. Turha vaiva;
kaikkialla ja kaikilla ammateilla oli hoitajansa, eikä kukaan heistä
tietysti ollut halukas luopumaan tuloistansa Valjun lasten tähden.
Mikäs neuvoksi? Kotiopettajattaren ottoa ei Valju uskaltanut
ajatellakaan, hän itse kun oli aikoinaan sellaisesta toimesta saanut
koko kahdeksansataa markkaa vuodessa ja pelkäsi palkkain vieläkin
olevan liian suuret, vaikka ne tietysti viime aikoina olivat alenneet
leivättömäin koulunkäyneiden karttumisesta.
Koetteeksi pantiin ilmoitus sanomalehtiin, kerrottiin siinä työn laatu
ja pyydettiin tietoa hakijain palkkaehdoista.
Ensimmäinen tarjoutuja pyysi 150 markkaa, toinen vain vähän vaaterahaa
eikä kukaan koko parista kymmenestä enempää kuin 350.
Lauri oli aivan ihmeissään. "Kylläpä lienee paljo joutilaita,
kun aakkosten opettajaksikin tarjoutuu näin monta ja melkein
ruokapalkalla!" arveli hän.
Nyt oli hyvä valita. Otettiin huomioon sekä palkka että todistusten
mukaan taito ja kutsuttiin neiti Salmelaa tulemaan syyskuun alussa.
Muille hakijoille ilmoitettiin vain sanomalehdissä, että opettajatar jo
oli otettu.
Kului loppupuoli keskikesästä. Lempi jo alkoi yhä tiheämpään kysellä,
milloin uusi täti tulee lukemaan, ja viimein alkoi pitää mielessään,
miten monta yötä vielä oli nukuttava siihen asti.
"Tänään tulee täti, kun päivällinen ensin syödään!" riemuitsi hän
eräänä aamuna.
Iltapäivällä olivat Lauri ja Alli, Lempi ja Ruusu laivarannassa
ottamassa vastaan neiti Salmelaa.
Tuollapa laiva jo tulla jonottikin niemen nenässä vetäen piipullaan
pitkää savuköyttä jäljestänsä.
Kaikki asiaan kuuluvat ja kuulumattomat ihmiset koettivat tunkeutua
laiturin reunalle. Allilla oli kylliksi huolta Lemmen ja Ruusun
hoitelemisesta, että säilyisivät ihmisten jalkoihin joutumasta eivätkä
myöskään tipahtaisi ahventen seuraan.
Jo viskattiin laivasta nuorat, joilla piti köysien silmukat maalle
vedettämän. Taitoa heittäjällä piti olla, että osasi nuoran päähän
sovitetun painokuulan saada lentämään ihmisrivin ylitse ja siten
poistaa uteliailta katsojilta kovan kolauksen vaaran, jos olikin
mahdoton estää nuoraa sivaltamasta jotakuta hattua pois asianomaisesta
päästänsä. Aina se oli ennen onnistunut ja niin nytkin. Köysien
silmukat osutettiin patsaihinsa ja laiva vedettiin kiinni laituriin.
Lauri oli lähinnä laivan rappulautaa ottamassa vastaan neiti Salmelaa.
Alli oli työnnetty tungoksessa lasten kanssa etemmäksi. Sieltä hän
tarkasteli heitä. "Mitähän Lauri noin punastuu?" ajatteli hän.
Neiti Salmela ei tuntenut Valjua, joka hieman ujostellen esitti itsensä
hänelle. Pitkään hänen katseensa kuitenkin viivähti tarkastellessaan
Laurin muotoa.
Lauri vei neiti Salmelan Allin ja lasten luo. Esittäessään heitä hän
näytti ikäänkuin vähän neuvottomalta. Alli sen huomasi, mutta sen
enempää siihen kiintymättä tervehti ystävällisesti neitiä.
Kun tavarat oli saatu kärryihin ja käsketty ajurin viemään ne Valjun
asuntoon, läksivät kaikki yhdessä astumalla jäljestä. Matkalla neiti
Salmela taas pitkään katseli Lauria sivulta ja Alli senkin huomasi.
Lempi pian tuli tutuksi Salmelan kanssa ja sai häneltä sateenvarjon
kannettavakseen. Ruusu sen sijaan pyöriskeli äitinsä toisella puolella,
kuitenkaan malttamatta vähä väliä kurkistaa uutta tätiä.
Kohta istuttiin kotona teepöydässä.
Puheltiin neiden matkasta, kauniista ilmasta ja minkä mistäkin
joutavista asioista.
Tuli loma-aika.
"Olitteko te, herra Valju, ennen eräänä kesänä K:n pitäjässä."
"Olin veljeinne opettajana valmistamassa heitä lyseoon."
"Tosiaankin, sitähän juuri katsoin, vaikka en ollut oikein varma. Jopa
siitä onkin aikaa."
"Silloin pääsin juuri kuudennelle luokalle. Mutta kyllä minä teidät
heti tunsin, vaikka olettekin paljon muuttunut. Kasvot ovat entiset."
Alli jäi heti vaiti eikä enää puhunut koko iltana muuta kuin jonkun
sanan saattaessaan neitiä kammariinsa.
Lauri kyllä oli koettanut pitää keskustelua vireillä, ottaen muun
asian puutteessa lasten opetussuunnittelunkin puheeksi, mutta kun hän
mieluisimmin sen jätti kokonaan neiden järjestettäväksi, loppui lyhyeen
sekin aine. Sitä paitsi hän oli tänä iltana tavattoman kömpelö, kun
itsekseen arvaili Allin ehkä käsittävän väärin heidän tuttavuutensa.
Kului päiviä, viikkoja, jopa pari kuukauttakin.
Ulkonaisesti oli elämä Valjun kotona entisellään rauhaisa. Kukin teki
tehtäviänsä.
Mutta sisällä alkoi kuohua.
Levollisin oli neiti Salmela. Hän oli mieltynyt työhönsä, sillä Lempi
ja Ruusu halulla oppivat eikä niin pienten lasten luettaminen ollut
rasittavainen.
Lauri ei ollut yhtä levollinen. Sillä neiti Salmela oli kaunis ja
viehättävä sekä vilkas ja kykenevä keskustelemaan melkein mistä asiasta
ja aineesta hyvänsä. Sitä paitsi oli hänellä kyky löytää puhetta ja
siten vilkastuttaa muitakin. Eipä siis ihme, että Lauri hyvin viihtyi
hänen seurassaan.
Sitä vastoin neiti Salmelan seura ei ollenkaan miellyttänyt Allia. Hän
ei tosin ollut luonnoltaan vilkkaimpia ennenkään, mutta neiden tulosta
asti oli hän muuttunut jotenkin umpimieliseksi ja harvapuheiseksi.
Tästä juuri Lauri oli vähän levoton. Itse puolestaan hän ei peljännyt
mitään vaaraa neiti Salmelasta, vaan luuli näkevänsä Allin edessä
kaririuttoja.
Ja Allin laivan pohja todella jo kolkahtelikin kiviin aika lailla.
Salissa istuessaan hän ei koskaan sekautunut miehensä ja neiti
Salmelan väittelyihin, vaan usein poistui, milloin puhe toisten kesken
alkoi vilkastua. Hän ehkä ei luullut voivansa niin tarkkaan salata
mielialaansa, kuin tahtoi. Jos miehensä häntä pyysi kävelemään niinä
yleensä harvoina hetkinä, kuin Laurilta siihen aikaan riitti, valitti
hän väsymystä ja neuvoi kumppaniksi neiti Salmelaa, joka olikin aina
valmis lähtemään, koska katsoi paljon oppivansa Valjun puheista.
Lauri tajusi selvään tilan tukaluuden. Mutta raskaan työn lomahetkinä
tuntui huvittava seura niin virkistävältä, että hän ei siitä malttanut
luopua. "Muuten", ajatteli hän, "tulkoon nyt Alli kerran itsekin apua
pyytämään; pitääkö minun etsiä kaikki hänen karinsa. Pitäköön silmällä
majakkaa."
Tallansa oli elämä vielä jonkun aikaa.
Tuli pakkanen, läheinen järvi jäätyi ylt'yleensä peilikirkkaaksi.
Lauri oli taitava luistelija, samoin neiti Salmela. Urheilu, min
lajinen hyvänsä, on erinomainen lumoamaan mielet puoleensa.
Lauri pyysi aamiaista aikaisemmin päästäkseen jäälle. Neiti Salmela ei
oikein tahtonut laiminlyödä tuntejansa, vaan Lauri lohdutteli, että
yksi päivä ei paljoa vaikuta, eikähän voitu tietää, oliko huomenna enää
luistinkeliäkään.
Niinpä he kahden läksivät hämärissä jäälle. Alli oli kyllä ennen
myöskin luistellut, vaan sanoi nyt jo olevansa liian vanha lasten
leikkiin.
Lauri unhotti jäällä oman itsensä. Päästyään kerran irti
jokapäiväisistä huolistaan riemuitsi hän kuin lapsi. Mutta ollen
käytöllinen mies oli hän rannasta ottanut vaaran varalle keveän seipään.
Alli ensin ei ollut millänsäkään. Hänhän jo oli tottunut kantamaan
tuota taakkaansa, että muka miehensä häntä laiminlöi. Ikävä kuitenkin
pyrki vaivaamaan.
Lapset olivat mieltyneet raamatullisiin kuviin, joista neiti Salmela
heille kertoeli. Nyt he muun huvin puutteessa pyysivät äitiänsäkin
kertomaan kuvista.
"Ne ovat tädin kammarissa."
"Kyllä minä tiedän, missä ne ovat." — Ja Lempi talutti äitinsä niitä
hakemaan.
Alli pysähtyi neiden kammarissa pöydän eteen. Siinä oli avoinna jokin
kirja ja lehtien välissä seisoi kortti. Allin silmät sattumalta
kiintyivät paperiin. Se näytti aivan samanlaiselta kuin Laurin
painamattomat nimikortit. Hän tempasi sen käteensä. Ihan oikein, siinä
oli jotakin kirjoitettuna ja alla nimi Lauri Valju.
Mustenemaan pyrki maailma Allin silmissä.. Kului kotvanen aikaa,
ennenkuin hän kykeni lukemaan koko kirjoituksen. Näin se kuului:
"Tässä saatte karamellit, jotka Teille jäin velkaa. Ystävyydellä Lauri
Valju."
Alli ei siitä päässyt oikeastaan sen selvemmälle. Jos siinä olisi
ollut "rakas neiti" tai muuta sellaista, silloin hän kyllä olisi
ymmärtänyt lipun tarkoituksen. Mutta karamellivelka! Sitä ei tavallinen
mustasukkaisuuskaan kyennyt selittämään. Entä tuo kortti ja kirjoitus?
Nehän olivat ihan Laurin omat, ainakin kirjoitus.
Saadakseen asiata selvemmäksi läksi Alli saliin, avasi Laurin
kirjoituspöydän laatikoista sen, jossa hän tiesi miehensä pitävän
nimikortteja ja muita pikku tavaroita.
"Ihan oikein, tuossahan juuri on samanlaisia kortteja, puhtaita
kummaltakin puolen. Epäilyttävää, mutta en minä tätä sittekään käsitä."
Valju ja neiti Salmela jäällä huviksensa pitivät kiinni seipään päistä,
koettaen sillä tavalla päästä toinen toistansa kiertämään. Mutta sepä
ei onnistunut kummallekaan.
Alli meni kirjoituspöydän luota ikkunasta katsomaan järvelle. "Tuolla
he nyt etäällä luistelevat käsi kädessä. Kaiketi luulevat, että minä
heitä en näe. Mutta hyvät silmät minulla on. Olisivatpa saattaneet olla
hiukan varovammat. Kun julkenevatkaan ihan tuossa silmäin edessä."
Inholla kääntyi Alli pois. "Joko todellakin on jouduttu niin
pitkälle!... Kun oikein ajattelen, niin Laurihan se juuri esitti neiti
Salmelaa meille! Voi, miksi en silloin jyrkästi tahtonut jotakin
toista?"
Hän vaipui tuollaiseen hervottomuuden tilaan, jolloin tunne
työskentelee sitä kiivaammin, mitä vähemmin se kykenee selviämään
järkeviksi ajatuksiksi.
Tilda tuli sanomaan, että päivällinen jo olisi valmis, mutta...
"Niin, niin, eihän täällä ole syöjiä kotona. Odotetaan, kunnes herra ja
neiti tulevat."
"Minulla on niin nälkä", valitti tyytymättömänä Lempi.
"Eikö jo mennä syömään? sanoihan kello, että ruoka on valmis", selitti
Ruusu.
"Pyytäkää Tildalta!"
Lapset menivät Tildan turviin.
Alli katsahti ikkunasta.
Lauri ja neiti Salmela olivat lähellä kotirantaa, mutta järvelle
menossa. He nauttivat luonnon raittiutta ja urheilun viehätystä aivan
sydämmensä pohjasta. Moneen kertaan he jo olivat luistelleet yli seljan
edes takaisin. Mutta eihän harvinaisesta ja niin mieluisesta huvista
muista luopua, kun kerran makuun pääsee. He jatkoivat sitä aivan
huomaamatta ajan kulumista, kunnes alkoi hämärtää.
"Eiköhän nyt jo päivällinen kuiva, kun näin kauan viivymme?" virkkoi
Lauri.
Kiireesti siitä ajettiin kotirantaan, niin että he etempää katsojasta
näyttivät leikkivän "haukkasilla", varsinkin kun hämärä jo esti aivan
tarkkaan erottamasta joka liikettä.
Luistinten päästäminen jaloista ei käynyt yhtä helposti kuin jalkaan
pano, sillä olipa pitkä luistelu tehnyt jäsenet kankeiksi. Neiti
Salmela ei ensinkään selvinnyt omin neuvoin, kun vivut olivat
jäykänlaiset. Valjun täytyi laskeutua polvilleen häneltä luistimia
päästämään. Luonnollisesta kohteliaisuudesta ei hän niitä enää
antanutkaan pois, vaan ripusti yhdessä omain luistimiensa kanssa
sormeensa.
Kotiin astunta rannasta, vaikka matkaa ei ollut monta kivenheittoa,
veti aikaa enemmän kuin kohtuullisesti. Jalat olivat puutuneet
luisteluasentoon eivätkä ottaneet heti tottuaksensa tavalliseen
käyntitahtiinsa.
Tämän kaiken otti Alli ikkunasta katsellen huomioonsa.
Luistelijat tulivat sisään ja vaikka hyvin väsyksissä astuivat suoraa
päätä ruokapöytään. Eihän raitis ulko-ilma ole ravinnon vihollinen.
Lauri luuli Allin jo syöneen eikä osannut häntä erittäin kaivata,
vaikka kyllä puhdas lautanen oli Allin sijalla.
Pian oli nälkä sammutettu ja tyytyväisinä erosivat luistelukumppanit,
neiti Salmela lähtien kammariinsa ja Lauri Allia tapaamaan.
Makuukammarissa oli melkein pimeä. Kuitenkin voi vielä erottaa Allin
sohvasta. Hän oli taistelunsa taistellut.
Lauri istuutui hänen viereensä.
"Et usko, miten hauska päivä minulla oli", virkkoi Lauri iloisesti ja
otti häntä kädestä.
Se tuntui välinpitämättömän hervakalta.
"Johan tuon arvaa vähemmälläkin", kuului kolea, keskeyttävä vastaus.
"Mutta hauskempi vieläkin olisi ollut, jos sinäkin olisit lähtenyt
mukaan."
"Tokkohan?" — Ääni helähti kuin kuiva pakkasjää.
Lauri hiukan pahastui ja aikoi poistua, mutta muisti, että neiti
Salmelakin arvattavasti oli kykenemätön seuran pitoon, eikä hänen
kuitenkaan tehnyt mieli nyt yksin olla, kun ei sinä päivänä enää
haluttanut työhön ryhtyä.
Niinpä hän sytytti lampun, joka seisoi pikku pöydällä sohvan edessä,
huomasi sitä tehdessään Allin itkusta mustuneet silmät ja huomasi
sekä tunsi myöskin oman nimikorttinsa, jonka Alli oli tuonut neiden
kammarista.
"Mistä tuon olet saanut?"
"Kyllä sen kai itse tiedät."
"Sekös sinun karinasi nyt on?"
"Se ja paljo muutakin." — Ja päästyään kerran alkuun luetteli Alli
joka eri kiven karistansa. Siinä oli punastumiset ja ujostelemiset
neiti Salmelan tullessa, vilkkaat puheet, pitkät kävelyt, koko päivän
luistelemiset käsi kädessä, liian tuttavat leikit jäällä ja polvillaan
olot sekä viimeksi vielä vitkastelemiset kotiin tullessa. Ennen kaikkea
huomautettiin, että Lauri juuri oli valinnut neiti Salmelan, vaikka
kyllä olisi ollut muitakin yhtä hyviä.
Nyt vasta Laurille selvisi kerrassaan karin vieressä ammottavan
meren pohjaton syvyys. Kotvaseen hän ei löytänyt yhtään tukipaikkaa.
Syytökset näyttivät aivan kumoamattomilta.
Viimein hän toivoi, että kun saisi edes yhdenkään kiven ensin
kiskotuksi laivan alta, niin ehkäpä muutkin siitä höltyisivät. Eihän
käynyt yrittääkään vetää laivaa sinänsä pois; se olisi siihen paikkaan
hajonnut.
"Mikä noista syytöksistä on pahin?" kysyi hän sen ajatuksensa johdosta.
Alli luuli tätä pilkaksi, mutta vastasi kuitenkin: "Milloin kirjoitit
tuon kortin?" ja itsekseen oli vakuutettu osanneensa oikein kohti.
"Sen kesäluvan jälkeisen lukukauden alussa, kuin olin Salmelassa
kotiopettajana. Eräässä leikissä kesällä menetin neljännesnaulan
karamelleja, ja kun niitä ei ollut maapuodeissa, lähetin ne kyytimiehen
mukana kaupungista."
"Milloin ostit ne samanlaiset kortit, jotka vielä ovat laatikossasi?"
Kas vain, pikku vakoilemistakin, ajatteli Lauri.
"Ne sain samana kesänä neiti Salmelan veljeltä ostamatta."
Ei Alli vielä ollut vakuutettu. Mitä varten neiti oli säilyttänyt
sellaista joutavaa korttia niin kauan ja mitä varten sen nyt ottanut
käsille?
Pitkä siitä syntyi keskustelu ennenkuin koko kari oli purjettu.
Viimein illallisen aikaan kertoi Liisu neiti Salmelan nukkuvan niin
raskaasti sohvallaan, että ei herännyt tilan teostakaan.
Se oli Allille parempi vakuutus kuin mitkään muut perusteet, "sillä",
ajatteli hän, "jos heillä olisi tänään ollut mitään rakkausvehkeitä, ei
neitiä varmaankaan olisi nukuttanut".
Alli hiivien vei Laurin nimikortin takaisin neiden kirjaan, joka vielä
oli auki pöydällä, sekä käänsi sen kiinni.
Seuraavana aamuna koetti Lauri työskennellä, mutta eipä se oikein
sujunut. Liika ponnistus, kuten tuo eilinen, on aina liikaa.
Aamiaisen syötyä pyysi Lauri neiti Salmelalta jotakin hauskaa kirjaa
ajan ratoksi, kun ei sujunut työ eikä nukunta.
"Toisiltana juuri löysin kirjalaatikkoni pohjalta Kiven Seitsemän
veljestä. En tiedä, miten lieneekään joutunut mukaan. Mutta
arvattavasti olette sen lukeneet."
"En, paha kyllä on se tähän asti jäänyt lukematta. Sopipa varsin hyvin,
että se sattui teillä olemaan."
Neiti Salmela toi kirjan.
"Tuossa kirjassa se kortti juuri on!" kuiskasi Alli neiden tullessa.
"Ahaa!" mietti Lauri. Hän selaili hiukan lehtiä. Aivan oikein, siinä se
oli.
"Muistatteko, neiti Salmela, milloin luitte viimeksi tätä kirjaa?"
"Sinä kesänä, kuin te olitte meillä, minä sitä jo alottelin, mutta eipä
siitä tullut mitään ennen, kuin veljein ja teidän lähdettyä koti tuntui
tyhjältä."
"Ja silloin kaiketi pistitte tämän kortinkin tähän?" — Lauri näytti
sitä.
"Olin juuri lukemassa, kun kyytimies palasi kaupungista ja toi ne
karamellit; se lippu sopi niin hyvin kirjanmerkiksi, ja siitä asti se
on ollut siinä."
Tämä puhelu kävi niin ujostelematta, että Allin täytyi kerrassaan tulla
vakuutetuksi. Noiden poistuttua hän syleili ja suuteli miestänsä.
Pilvet olivat hajonneet.
"Kyllä minä olin pahalla karilla ihan suotta, mutta oli siihen sinunkin
syytäsi. Sinä sammutit majakan."
"Millä ihmeen tavalla?"
"Kun et edeltä päin puhunut, että tunsit neiti Salmelan. Kaiketi
sinä jo aikaa sitte huomasit mustasukkaisuuteni. Miksi et ennemmin
pakottanut minua puhumaan?"
"Silloinpa ei asia olisikaan tullut niin selväksi kuin nyt; sillä en
tosiaankaan olisi muistanut tuota korttia, niin vähäpätöinen se minusta
oli."
Alli nyt puolestansa rauhoittaakseen Lauria kertoi, millä tavalla hän
oli aivan sattumalta sen löytänyt.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARIVIITTOJA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg
Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
