The Project Gutenberg EBook of Regina von Emmeritz, by Zacharias Topelius
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
Title: Regina von Emmeritz
Näytelmä viidessä näytöksessä
Author: Zacharias Topelius
Translator: Eino Leino
Release Date: April 8, 2017 [EBook #54511]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK REGINA VON EMMERITZ ***
Produced by Jari Koivisto
REGINA VON EMMERITZ
Näytelmä viidessä näytöksessä
Kirj.
Z. TOPELIUS
Suomentanut
Eino Leino
Porvoossa,
Werner Söderström,
1899.
Ensi näytös.
Tornikammio Emmeritzin linnassa. Niukasti kalustettu. Seinällä Saksan
kartta. Kardinaali Attilio Sforza istuu pöydän ääressä. Hänen edessään
seisoo Anselm, Helmbold ja Hieronymus, viimemainittu viittoen karttaan
ja samalla jatkaen ulottamaansa raporttia.
Ensimmäinen kohtaus.
Hieronymus. Attilio Sforza. Anselm. Helmbold.
HIERONYMUS.
Se varsin varmaa on, en sitä kieltää saata,
jo tänne Ruotsin tie käy kohti Frankinmaata,
on heidän Breitenfeld, on lyöty joukkomme.
Harz turhaan harjojansa nostaa myrskylle:
Tulen Ilmenausta, -- siellä välkkyi Ruotsin rauta;
Schleusingenissa mua uhkas kahleet, hauta,
ja Arnstadtissa samoin, Schweinfurthissa myös.
Koko Königshofen taasen valvoi vallityöss';
sen portit aukesi, kun näkyi Ruotsin hampaat,
ma kansan asestin, -- ne pakeni kuin lampaat
Joka maassa Magog on, Gog joka kukkulal,
kaikk' kaatuu, sortuu, murtuu, voittaa Belial.
Se, teidän jaloutenne, viestini mun Teille,
nyt viisaudellenne jää jakaa neuvo meille.
ATTILIO SFORZA.
Sun viestis, veljeni, se turmaa ennustaa.
Ei epäilystä, vaarassa on Frankin maa.
Se ukkonen, mi alkoi Tillyn astunnalta,
on haihtunut, kuin pilvi pohjatuulten alta.
Jo toinen Attila käy keihäs kädessään
pyhän kirkon kimppuun, pyrkii ristit repimään.
Uljuutta miehet! Elkää vaaraa suurennelko!
Ei hädäss' itku auta eikä parku, pelko,
vaan Hän, jok' kaikki myrskyt tuntee, hallitsee
ja päivänpaisteheksi kääntää kirkolleen.
Täll' ajall' ankaralla pyhä Rooma tänne
mun, nöyrän poikansa, lähettää hädillänne
ja teidän viisautenne neuvot kuultuain
mun käskee toimimaan kuin vaatii aika vain.
Tää pyhä valtakirja, Rooman vahvistama,
(Näyttää valtakirjan.)
suo mulle rajattoman oikeuden saman,
kuin häll' on, yli ruumiin, sielun jokaisen
katoolilaisen kuin myös vääräuskoisen.
On tärkki aikani. En jouda viipymähän.
Siis neuvo antakaa nyt ajan myrskyyn tähän.
Sa, veli Anselm, nuorin olet. Puhu sa!
ANSELM.
Ma luulen, kirkon täytyy saada omansa.
Se synti, josta meitä vitsoo taivaan viha
on mahti maallikkojen, kansan heikko liha.
Me ensin käykäämme nyt kirkon säästöksiin
ja säilyyn viekäämme sen aarteet Baieriin.
Se kulta pyhää on ja siin' on kirkon suoja.
Vain muurit paljaat saakoon täällä Ruotsi ruoja
ja seudun aution... käy ohi myrsky se,
ja kun se poissa on, niin palajamme me.
Näin ain' on käynyt...
HELMBOLD.
Mitä? Mieskö moista haastaa?
Pois paimen juoksisko, kun susi karjaa raastaa?
Leo paavi pakeniko eessä barbaarin?
Hän heitä kohtas helminauhoin, pyhyyksin,
Tää kansa hurskas on ja kansa rukouksen
ja kuulu kunniasta pyhäin palveluksen;
mut Pohjan harhausko ylvästelee nyt,
kun kirkko aartehens' on kaikki kätkenyt,
Se, jalo herra, syy miks Rooman mahti maatuu.
En usko, että Ruotsi asevoimin kaatuu,
mut jos me messuin, paastopäivin, rukouksin
syyt omat kadumme, niin kaatuu Ruotsikin.
Se voim' on Davidin, mi Goliathin surmaa.
ATTILIO.
Vain liiaks veljemme Helmboldin into hurmaa.
Hän varokoon, se puhe harhauskoon vie.
Sa, Hieronymus, ehkä tiedät toisen tien;
Sa olet vasara, mi lyöpi raskahasti...
HIERONYMUS.
Ja jos se valtakunnan neuvospöytään asti
vois lyödä, ehkä kuultais: Ruotsi poissa on.
Yks neuvoo messuhun ja toinen pakohon!
Ne sanat pelkurin on. Älkää kuulko niitä!
Nyt aik' ei messuhun, kun aik' on lyödä piitä.
Me, jotka hallinnehet Herran kunniaks
olemme kansoja ja maita, mahtavaks
liittomme nostaen ja korvat kuninkaitten
neuvoilla täyttäneet, kauhulla laaksot maitten,
me väistyisimmekö, miss' seista voimme, ei!
Me messuaisimme, kun lyödä voimme, ei!
Kuningas Ruotsin on, miks kutsuukaan tää seura
hänet, Baal tai Belial, -- mut sentään jalopeura!
Hukass' on jokainen, ken juoksee pakohon;
on turha mairitus ja vitsa voimaton:
hänen kuolla täytyy! (Äänettömyys.)
ATTILIO.
Niin se päivä koittaa kerran,
kun hyvä musketti...
HIERONYMUS.
Kun vaan se päiv' on Herran,
sama kuin se tapahtuu. Yks viittaus kohtalon,
ja vääräuskoinen tuo onpi vaaraton.
Ken kylvi verehen, ei viljaa niitä vahvaa...
mut miekastansa mies ain ensin kaipaa kahvaa:
Jos jollai meistä siis ois miekka tuo, kenties,
te kahva ootteko?...
ATTILIO.
Ma olen rauhan mies,
en tunne miekan töitä, työt vain rukouksen.
Mut selvää on, ett' tässä parhaan parannuksen
tuo lääke pikaisin.
HIERONYMUS.
No niin, siis toimehen!
Päämäärä pyhittää voi keinon jokaisen.
Hädässä kirkon ken täss' astuis moittijaksi,
jos hyväks kristikunnan, Herran kunniaksi
me kuoloon vihimmekin sielun kirotun.
ANSELM.
Se oisi pyhä työ.
ATTILIO.
Ja näin on vastuu mun:
On asioita, kun lain käsky poljetahan.
Kas, viides käsky kyllä juurtuu Jumalahan,
mut Baalin profeetat myös kerran surmans' sai
samana päivänä, ja käskyn tunsi kai
myös oppi-isämme, tuo Maritana suuri,
mut Jacques Clement'ia hän itse kiitti juuri
tyrannin murhasta. Miljoonain pelastus
se eikö enemp' oo kuin yhden hukkumus,
mi Herraa häväisee? Sun intoas ma kiitän,
mut muuta asiast' en sanoa voi siitä;
ken luja uskoss' on, se itse valitkoon.
HELMBOLD.
Jalo herra, minusta tuo puhe selvää on.
Se uus on veren syy, mi painaa kirkon päällä.
Kuin? Eikö kylläksi jo väkivaltaa täällä?
Tahtooko Pietari taas käydä miekkahan
ja korvan iskeä pois vanginvartijan?
Miks kanssa mestarin, min sanaa saarnailemme,
nimeä kannamme, me kaikki sano emme:
Aseitta joka päivä templiss' seison ma;
miks niinkuin taistohon te käytte miekalla? --
Te ootte sanoneet: ei sotaa, mutta rauhaa
me halajamme vaan ja aikaa uutta, lauhaa,
aseemme risti on ja usko kilpemme,
ja sanan voimalla me miekat voitamme.
HIERONYMUS.
Kas, rauhan lammasta, se määkyy virttä samaa
viel' suussa sudenkin! Pyhimys, kiduttamaan
käy kättäs voimatonta, vertas vanhaa. Me
sen sijaan toimimme, on ajan tunnus se.
Jo kyllin messuja! On itku ollut työmme.
Käs' meitä kurittaa, me käden poikki lyömme;
lohikäärme ilkkuvi, sen aik' on vaieta,
ja maa, min saastutti, myös olkoon hautansa.
Jalo herra, suvaitkaa mua hetkinen nyt kuulla,
mut yksin!... Puhu en nyt suuren joukon suulla.
ATTILIO (Helmboldille).
Mene, kunnon ystävä. Sun sanas hurskahat
syvästi sydäntäin ne äsken koskivat.
On usko varmahan myös paras turvanamme.
Ma tahdon miettiä; me rauhaa rakastamme.
(Helmbold kumartaa ja menee. Attilio matalalla
äänellä Anselmille.)
Yks sana! katso, että Helmbold matkustaa.
Schweinfurthiin... asiat... mut kiiruhusti vaan.
Myös liika hurskaus voi olla esteheksi.
Sa häntä vartioi... kuin tahdot... keino keksi! (Ääneen.)
Pax tecum!
(Anselm menee, syvästi kumartaen.)
Toinen kohtaus.
Attilio Sforza. Hieronymus.
ATTILIO.
Moisten kanssa aika kuluvi.
Vene ilman ruoria ja purje ilman tuulta!
No niin. He poissa on. Nyt veli, anna kuulta!
HIERONYMUS.
Lyhyesti siis. Te täällä Rooman vallalla
elämän, hengen, tunnon ootte herrana.
Ma pyydän kuninkaan väär'uskolaisen päätä.
ATTILIO.
Väär'uskolaisen? Saat. Hänet jo laki häätää.
Kuninkaan? Siinäpä se temppu juuri on.
Sodassa harhaisku tuopi turmion
ja enemmän, kun lyöjä kirkon viittaa kantaa.
HIERONYMUS.
Kaikk' olen laskenut. Se käs', mi iskun antaa,
ei meikäläisen oo, vaan lapsen, impyen,
virkaansa vihityn ja harras-uskoisen.
Tikari kukka-kärki, salama lyöpä salaa!
Halu suuriin tekoihin ja himo maineen palaa
povessa tuossa, jonka pyyteet syttää mun
juuri onnistunut on marttyyrikruunuhun.
Lyhyesti, lapsi ruhtinaan, yks päiväperho
monista niistä, joiden silkkisiipein verho
kuninkaan ympäri väikkyy, kun hän voitostaan
käy hurmauneena voiton maljaa maistamaan.
Miten perho pistävi? Pikari taikka terä...
sama kun se sattuu vaan, ett'ei hän enää herää.
Se aikeheni. Teidän siunaustanne vain
ma siihen anelen nyt mukaan munkki-lain.
ATTILIO.
Ja jos ma kiellän sen?
HIERONYMUS.
Niin ilman ääntä, juovaa
salama sammuvi.
ATTILIO.
Lait kaikki aika muovaa.
Tee niinkuin paras on! Mut muista: minä en
ole kuullut mitäkään.
HIERONYMUS.
Mut minä!... Rukoilen...
ma olen ruumis vainen kuollut, kylmä, mykkä,
min sydän tahdostanne teidän yksin sykkää.
Sana yks: te tahdotte, se kirkon pelastaa.
ATTILIO.
En sano, ett'en tahtois. Mutta enhän saa
sua käskeä ma toki hengen vaaraan moiseen;
en saa, en voi. Kas niin, jää hyväst' aikaan toiseen!
HIERONYMUS.
Jalo herra, muuta en, vain totella ma voin.
Mut miksi teeskellä, kuin eessä maallikkoin?
Te tahdotte, mut käs' jos tämä harhaan lyöpi,
te kätenne pesette, kun minut surma syöpi.
Hyvä. Juoskoon veremme! Elo kestää hetkisen,
mut kirkko, uskomme läpi vuosisatojen.
Ma olen toimiva kuin ette epäis sitä.
Tän' iltana jo teidän lähteä siis pitää!
ATTILIO.
Mun täytyy. Tehkää tahtonne, mut päättäkää!
HIERONYMUS (itsekseen).
Oo käärme kavala... Mut luontomme on tää. (Ääneen.)
Siis anteeksantonne, mit' taivallankin teitä.
ATTILIO.
Poikaansa kuuliaist' ei kirkko hellä heitä.
Sinulle _kaikk'_ on suotu.
(Hieronymus ottaa polvillaan vastaan synninpäästön.)
Pyhän neitsyen
käs' sua suojatkoon ja maata Frankien.
(Itsekseen.)
Tulesta sanotaan: hyvä renki, huono herra.
Pala, liekki! Talohon sun tiesi suljen kerran.
(Attilio menee.)
HIERONYMUS (yksin).
Siis yksin! Hyvä. Siis tuo liesi olen ma,
min ahjost' iskevä on koston salama!
Ma käsivarsi oon, min jänner teräksinen
nyt lyöpi voimalla koko kirkon katoolisen.
Siis toimeen!...
(Miettien.)
Lapsi tuo... Hän melkein säälittää...
Pah... hän tai joku muu... on elon kulku tää!
Näyttämönmuutos.
Reginan huone Emmeritzim linnassa. Taustassa seinäkomero, siinä
marmorinen pyhän neitsyen kuva. Tämä osa huoneesta on puolipimeä,
ainoastaan yhden, pyhäinkuvan edessä palavan lampun valaisema, Oikeaan
ja vasempaan ovia. Pöydällä avattu kirja.
Kolmas kohtaus.
Regina polvistuneena pyhäinkuvan eteen; puku: ruumista myöten
tiiviisti soluva musta sametti; päässä valkoinen huivi, jonka
nurkat ovat solmitut kaulan ympäri; kasvot peittämättömät.
Vasemmalla etualalla Dorthe värttinänsä ääressä; puku: niinkuin
tavallisesti siihenaikaan Saksassa. Heti sen jälkeen Kätchen,
saksalaisen porvaristytön heleävärisessä puvussa.
DORTHE.
N:o 1. Kehruulaulu.
Torquemada oli mies,
hän Herran teitä käydä ties;
Gloria!
Kolme väär'uskolaista hän tiellä löys,
tuli yhdelle palkaksi hirsi ja köys;
Gloria!
Toinen herjoista roviolle heitettiin,
mut kolmas se kattilassa keitettiin;
Gloria!
Ravaillac se oli mies,
hän Herran teitä käydä ties;
Gloria!
Hän kohtasi kuningas Henrikin,
jota keretit ne kiitteli taivaihin;
Gloria!
Mut juuri kuin kuningas ol' parhaillaan,
hän putosikin kuolleena vaunuistaan;
Gloria!
(Viimeisen värssyn aikana astuu sisään Kätchen toisten huomaamatta,
kori omenia käsivarrellaan. Hän pysähtyy tehden kärsimättömän liikkeen
ja alkaa seuraavat kupletit heti kuin Dorthe on omansa lopettanut.
Regina on noussut ylös ja istuu nyt liikkumattomana lukien pöydän
ääressä).
N:o 2. Kätchenin kupletteja.
Niin kaunista on metsässä,
kun loistaa illan kuu,
hopeita helkkää lehvillä,
on kultaa joka puu.
Ja hohto kastehelmien
on niinkuin taivaan tähtien,
ma oon niin nuori, iloinen,
kun loistaa illan kuu.
(Reginalle:)
Niin, neiti, minä tulen puistosta. Kuutamo välkkyy vihreillä lehdillä,
te ette voi uskoa kuinka se on kaunista. Käydään ja käydään ja
ajatellaan ja ajatellaan. Voitteko sanoa, neiti, mitä ajatellaan? Sen
olen heti sanova...
Toinen kupletti.
Ja jospa lehdon varjossa
ma kohtaan armahain,
niin tiedän, miksi laulan ma,
miks kaikk' on kultaa vain.
Ja illan kuu ja kaste yön
ja kuiske puun ja tähtivyö
ne kertoo, miksi sykkii syön,
kun saapuu armahain.
(Reginalle:)
Niin, neiti. Maailma on niin kaunis ja elämä on niin keveä. On niin
hyvä ja lämmin lempiä ja laulaa. Silloin ei ihminen ole koskaan yksin.
Silloin vastaavat kaikki vuoret ja laaksot, kaikki vihreät lehvät ja
kaikki kauniit tähdet. Itse vanha, harmaa muurikin välkkyy kuutamossa;
sekin tarvitsee jonkun rakastaakseen. Tiedättekö, neiti, mitä rakkaus
on? (Pudistaa huoaten päätään.) Hoh, hoo! Haluatteko omenan? (Regina
tekee epäävän liikkeen.)
DORTHE (kärsimättömästi.)
Äl' häntä häiritse pyhistä miettehistä!
Mik' koreus, nokkaviisaus! Onko säädyllistä
hurskaassa linnassa noin nauhoin kirjavin
itsensä pyntätä kuin tytöt Nürnbergin?
Maailma turmeltuu ja pahuus paisuu, karttuu,
yli Herran itsensä jo pirun valta varttuu,
kun moista puhetta nyt nuoret pitävi.
Jos neitis olisin, niin, kautta sieluni,
sun kohta...
KÄTCHEN (Reginalle, ojentaen omenaa).
Katsokaa, se kuink' on kypsä, suuri,
niin tuores, tuoksuva, poimittu puusta juuri.
Kas, tää!
(Regina epää kuin ennenkin.)
Vai niin. Ma kysyn: oikein onko näin?
Kolmasti päivässä syön minä kyllältäin,
mut päivää kolmatta noin murehella, huolla
jo paastoatte te. Siit' ihminen voi kuolla.
Poskenne valju on, katseenne väsynyt.
Ja vasta olette kuustoista täyttänyt!
DORTHE.
Noin käärme Eedenin myös ensi Eevan nähden
ojensi omenaa ja Eeva synnin tehden
sen otti sekä söi. Mua usko, rikosta
sitä vieläi itketään.
KÄTCHEN.
Voi olla, -- mutta ma
kuin Eeva tehnyt oisin. Eihän ilman ruokaa
voi elää ihminen. Kun mulla, anteeks' suokaa,
on nälkä ja ma kuin rukoilla koetanki,
ihan ilmi herjaust' on silloin sanani:
Sanct Bonifacius! -- näin silloin miel' on mulla --
Sanct Bonifacius! suo liemen kypsäks tulla!
Niin, vääräuskoinen jos heikko, nälkäinen,
myös paastopäivänä söis lihaa, siitä en
kuin Dorthe muori kohta häntä polttais minä.
Ma mietin useinkin...
DORTHE.
Ja mitä mietit sinä?
KÄTCHEN (epäillen).
Ma mietin: hyvä ei oo vääräuskoinen,
mut sentään, tavallaan, on hänkin ihminen.
DORTHE.
Hoh, kuules mokomaa! Pakana ihminenkö?
Keretti, turkkilainen, säälittävä hänkö?
Niin Kain ol' ihminen ja Juudas ihminen.
Pois kirkko kitkeköhön rikkaruohon sen!
Oo, kaunis näkö tuo, ma ilost' itken vielä,
ol' Ingolstadtissa vuos sitten, koska siellä
torilla rovion näin neljän palavan
riemuksi keisarin ja juhlaks Jumalan.
Tuo näkö ylentää voi kristillistä mieltä.
KÄTCHEN.
Hyi, Dorthe!
DORTHE.
Kirkkoako herjaat? Pidä kieltä
kurissa paremmin tai, tyttö suurisuu,
jos synti yksikään viel' suustas sinkouu,
tääll' inkvisiitori on, joka, kiitos Luojan,
viel' antaa uskolle voi arvon sekä suojan.
KÄTCHEN (itsekseen).
Ai, Dorthe muori on vakooja paterin.
(Ääneen.)
Puheeni anteeks suokaa! Uskon minäkin
ja aina "aveni" ma rukoilen kuin nunna.
Mut totta tosiaanko tänne saapununna,
yli merten kansa on kera pohjatuulien,
pienläntä, lynkkä, länkkä, harja-niskainen,
pääss' sarvet kauheat, kädessä kynnet, muussa
muodossaan karvainen, ja sudenhampaat suussa.
DOETHE.
Lopun aika lähestyy. Niin paljon päällä maan
noituutta, pakanuutt' ei nähty milloinkaan.
On julma, sanotaan, näöltään ruotsalainen,
toki sentään luonnonluoma, lihaa, luuta vainen;
mut suomalaisista meit' taivas varjelkoon!
Kuin itse Belsebub hän käypi taisteloon,
kuin höyhen kimpoaa hänestä lyijy, teräs,
jos yhden maahan löit, niin sata eloon heräs!
(Ristinmerkki.)
KÄTCHEN.
Hirmuista!
DORTHE.
Niin, ken lyöpi ilkijoukon sen
ja heidän kuninkaans', ansaitsee autuuden.
Yö lähestyy. Sun aik' on neidin vuode laittaa.
KÄTCHEN.
Mä käyn. Ja omenat? Ne kissalle kai maittaa.
(Reginalle.)
Olin aivan unohtaa: isänne ruhtinas
on teitä kysynyt. (Menee.)
Neljäs kohtaus.
Regina mykkänä. Dorthe.
DORTHE.
Laps, pysy uskossas
lujana, vakaana, suo ettei isäs hurmaa
humulla maailman, mi monet sielut surmaa.
Sua sanoin rakkahin hän taas kai houkuttaa.
Mut rakastettavaa mit' onkaan päällä maan?
Ei, hurskaan ensi käsky käskee vihaa, vihaa
maailmaa vastahan ja vastaan omaa lihaa.
Läpi loistaa vaivojen päämääräs ylevin:
marttyyrikruunu tuo ja rauha luostarin.
(Salaperäisesti.)
Äl' horju lapseni maan pahan houkutuksin
sit' yhtä pettämään, johon paastoin, rukouksin
jo kolme pyhittänyt päivää olet sa.
En tiedä, mitä on se -- sen vaan tiedän ma,
ken kulkee tietä, min pater Hieronymus raivaa,
hän siitä palkinnon saleissa saapi taivaan.
Viides kohtaus.
Regina mykkänä. Dorthe. Asemies. Heti sen jälkeen.
Ruhtinas Emmeritz; puku: vanha saksalainen.
ASEMIES (lyöden ovet selälleen).
Hänen ylhäisyytensä ruhtinas Emmeritz! (Menee.)
Ruhtinas astuu sisään. Regina nousee ylös häntä vastaan, jäykkänä,
kylmänä, liikkumattomana samassa asennossaan, sillä aikaa kuin ruhtinas
puhuu.
RUHTINAS (katsellen häntä läpitunkevasti).
Te neiti, näättekö, kuink' isän askeleet
ennemmin tytärtänsä etsii väsyneet
kuin häntä tyttären. Jo kolme päivää olen
ma sua vuottanut ja kolmantena tulen.
En kolmeen päivähän ole nähnyt tytärtäni.
Isäsi hellän helmaa miksi väistät näin?
Sairasko? Poskes valju on, sun silmäs tulta
palavat synkeää, mi ryösti rauhan sulta?
Jos sairas olet, laps, sen aika parantaa,
mut suru outo jos sun rauhattomaks saa,
se usko isälles! Mun kieltävänkö luulet?
En sulta. Puhu oi! Mun odottavan kuulet.
Tule, ollos lapseni kuin olit ennen ain.
(Ruhtinas levittää käsivartensa. Regina liikkumattomana ja kylmänä.
Lyhyt vaitiolo. Ruhtinaan käsivarret vaipuvat hitaasti takaisin.)
En sanaa, silmäystä saa ma lapseltain!
Käy vanhus hautahas! Miks vielä viivyt täällä?
Kesä maasta mennyt on ja syys on merten päällä.
DORTHE.
Aikamme paha on ja heikko sielumme.
Liha täytyy kuolettaa, ettemme kuolis me.
Pyhille ylistys! On kunniaksi heidän
lupauksen pyhän tehnyt tyttärenne teidän
vait olla, rukoilla, ei ruokaa nautita,
siks kunnes...
RUHTINAS (kärsimättömästi).
Kunnes?
DORTHE.
... Tahtoo neitsyt Maaria.
RUHTINAS.
Kuin? Hullun kieltäkö sun huules julistaapi.
DORTHE.
Mit' täällä kärsitään, taivaassa palkan saapi.
RUHTINAS.
Pois käärme silmistäin! Työs tääll' on päättynyt
ja neitis rippi-isä olkoon Helmbold nyt.
(Dorthe vetäytyy takaisin.)
Mun löikö sokeudella silloin viha Herran,
kun, Hieronymus, sun ma käsiis uskoin kerran
tään sielun ylvähän. Kas, tuossa työnne on,
suvi ilman suloa ja kevät kukaton.
On lapsein myrkytetty. Lapsen sydän sykkää,
mut marmor'kuva tää, niin tunteeton ja mykkä,
hän tyttäreni? Ei! Ol' hellä tyttärein
ja hyvä, lempeä, sukua enkelein.
Kirottu olkohon, ken tyttäreni ryösti,
ken kultaa syömen sai ja sijaan kiven syösti.
(Regina osoittaa vienoa liikutusta.)
DORTHE (hiljaa ovelta).
Kiusaaja!
RUHTINAS.
Kuule! Kaksi poikaa uljasta
jo maallein uhrasin ma Tillyn joukossa.
Vesa yksi jälell' on, mun armain, ainoani.
En tahdo, että kerran minun kuoltuani
kaikk' kanssas hautaisit sa yöhön luostarein.
Sa oot mun perijäin. En tahdo, aartehein,
nimeni, maani, että munkki saita saisi.
Ei sulho valitse, mi heimon helmen naisi,
ylväs ja mahtava, ett' Emmeritzin puu
viel' viime vesastaan korkeeksi kohouu.
Sa tiedät, Lichtenstein, on kättäs pyytänynnä.
DORTHE (kuin ennen).
Nyt kiusaa maailma.
RUHTINAS.
Hän kunnon mies on ynnä
suvultaan korkea. Sun sanas muistan, oi:
"On prinssi liian pien'! Ma lempiä vain voin
maailman voittajaa, mi voitti katseellansa
enempi sydämiä kuin maita miekallansa.
Te tuokaa kuningas!" -- Niin silloin sanelit.
No niin, mun lapseni, saat, mitä toivotit.
Nimeltään vaikka ei, kuningas kunnialtaan
on Lichtenstein ja suureen kohota voi valtaan;
sukua keisarin hän on.
DORTHE (kuiskaten mennessään).
Ma palajan.
RUHTINAS.
Vait? Mykkä vaan? Siis tahtoni ma julistan:
Huomenna tätis luo sa lähdet Wienin hoviin
kera ratsasvartion ja palaja et toviin.
Levoton aika on, sai Tilly tappion
ja Breitenfeldistä tie lyhyt tänne on.
Kuudes kohtaus.
Edelliset. Hieronymus on viimeisen vuoropuheen aikana
tullut sisään ja katsellut ruhtinasta käsivarret ristissä.
Puku: dominikaanimunkin. Vyötäröillä köysi ja miekka.
HIERONYMUS.
Myöhäistä, ruhtinas, nyt Wieniss' ilotella,
ylös sillat vetäkää, on aika varustella!
Lumivyöry syöksevi, se pian on päällämme,
on aika taistelon, ei ketään säästä se.
Kerettijoukot nuo jo tulvii tuhatpäisnä
yli kaiken Frankin maan, kuningas ensimmäisnä.
(Sivusilmäyksellä Reginaan.)
Huomenna odottaa jo voitte vieraita.
RUHTINAS (itsekseen).
Yks päivä vielä mun hänt' täytyy suvaita.
(Ääneen, olkapäitään kohauttaen.)
Teill' oikein, pater, on, verikoirat hiipii teitä.
Toki luulen, eineheks ei ota Ruotsi meitä;
Vieraille kattakaamme pöytä kaunihiks.
Te, neiti Emmeritz, siis tänne jäätte siks.
(Torventorauksia näyttämön ulkopuolella.)
Vakoojajoukkoni, min juuri alkoi retki,
miks nyt jo palajaa? Jo lyökö taiston hetki?
Seitsemäs kohtaus.
Regina mykkänä, ottaa entisen asentonsa pöydän ääressä lukevana.
Hieronymus vasemmalla. Kohta sen jälkeen Dorthe, hiipien.
HIERONYMUS (katsoen ruhtinaan jälkeen).
On hauras miekkasi ja muuris matala,
mut verkko leijonan on muurin takana.
Kun täällä saalis on, ei silloin vaaraa enään.
(Dorthelle.)
Kas niin, mit' uutta siis? Kuink' käynyt työs on tänään?
DORTHE.
Käskynne mukaan ensin riemut Eedenin
kuvasin yksitellen sanoin kultaisin.
Se miss' ei auttanut, ma toisen keinon keksin
ja kiirastulen hälle pu'in ma punaiseksi.
Pyhille ylistys! Mun työni heelmän suo.
Nälästä voipunehen lapsen hurskaan tuon
jo käsihimme me kuin vitsan norjan saamme.
HIERONYMUS.
Miel'kuvituksen haamut apuun kutsukaamme,
sen voim' on hirmuinen.
DORTHE.
Niin mietin minäkin,
siks vaitiolohon ma hänet vaivutin.
Oh, kyllä tajuan. Kun sana haudatahan
aatteiden yöhön niin kuin päärly simpukkahan,
käy aaveet aivojen kuin koirat raivoisat
ja kättä purevat, jot' ennen nuolivat.
HIERONYMUS.
Ei huonosti... Tuo toinen entä? Joutuisasti!
DORTHE.
Ah, hurskas isä, ei sen lait' oo huonommasti.
Unessa nähnyt hän on äidin Jumalan
hymyillen, lempeenä luo vuoteens' astuvan
ja sanovan: "Oi laps, vait ole, varro, kestä,
rukoile, paastoa, siks kunnes kehyksestä
kuvani astuvi ja päänsä kumartaa!"
Pois pyhä katosi, ja valo täytti maan.
Ja sitä merkkiä nyt neiti vuottaa, vuottaa
vait ollen, rukoillen, ja kuvan kutsuun luottaa.
HIERONYMUS.
Hyvä. Keinon keksimme kai siihen aikanaan.
(Reginalle).
Laps hurskas, varmahan rukoukses kuullahan.
Nimesi kunniaan sa pyhimysten kannat.
Sa ootko päättänyt?
(Regina tekee kieltävän merkin.)
Sa taivaan päättää annat?
(Myöntävä merkki. Regina osoittaa kuvaan.)
Sa vihaat, eikö niin, väär'uskon ruttoa?
(Myöntävä merkki.)
Erästä enimmän toki heistä vihaat sa?
(Vilkkaasti myöntävä liike.)
Siis tiedä, mies se, jota vihalla vihaat tuolla,
hän lähestyy. (Vilkasta liikutusta.)
Jo pian.
(Sama merkki.)
Sen miehen täytyy kuolla.
Vai kuinka?
(Epäröivä merkki. Regina osoittaa kuvaan.)
Vapahaks sa tahdot uskos, maas?
(Sama epäröiminen.)
Pyhä äiti vallitsee sydäntäs, toimintaas?
(Myöntävä liike.)
Pax tecum, filia. Dominus ipse reget,
Kahdeksas kohtaus.
Edelliset. Dorthe salaillen itseään. Ruhtinas. Heti
jälkeen Larsson ja Bertel ruotsalaisessa sotilaspuvussa,
kädet ja silmät sidottuina. Kätchen. Vahti.
RUHTINAS (ovessa).
Sisälle vangit tuokaa!
(Näyttämöllä.)
Onko kuultu moista?
Vakoilla meitä rohkee miestä kaksitoista;
he havaitaan ja he kuin hullut taistelee,
töin tuskin voitettuina mieheen viimeiseen
käsiimme jäävät nää upseerit urhokkaiset.
(Larsson ja Bertel tuodaan sisälle.)
LARSSON.
Ryövärit! Roistot! Konnat! Koirankuonolaiset!
Näin koska kohdeltu on kunnon ihmistä,
semminki sotilasta, teiltä kysyn mä?
Sitoa meitä niinkuin kotilampahia.
Se tapa sodanko? Mut kaksi tukaattia
tyhjästä pullosta, ett' tässä piru tai
joku munkki peliss' on, kaupalla sielun kai.
Arvoisa herra, prosit! Anna meidän kuolla!
Tääll' emme enää nää ja tuskin myöskään tuolla
ylhäällä toisiamme... kiitos Jumalan.
BERTEL.
Pian joutuu joukkomme ja vankein kuoleman
kovasti kostavi...
LARSSON.
Oh, kaikki huomaan Herran!
Ma tunnen porsaani, näin sanoi äiti kerran
pojistaan. Noh, mun käyköön kuinka tahansa!
Ei haaraa minusta, olen vanha veitikka.
Ma päivät taistelin, yöt join, ja vannon, että
maan laajan päällä tään mä vihasin vain vettä.
Kuin Turkki lemmin, kuin kroaatti pelasin,
kuololle lausun nyt: sun maljas, kumppani!
Mut sinä, pilttiseni, piimäparta vasta!
Isäsi mulle sanoi: tuosta nulikasta
tee kunnon sotilas! -- nyt sinut ampuu ne.
Arvoisa munkki, anteeks, mutta minut te
kaks kertaa ampukaa ja antaa pojan mennä!
Ei, seis, -- se kelpaa ei. Se poik' ei pakoon lennä!
BERTEL.
Miss' olemme?
RUHTINAS (antaen merkin irroittaa siteet).
Mun luonain, paikk' on Emmeritz.
LARSSON (silmiänsä siristäen).
Ylhäistä seuraa! Blitz! Potz! Donnenwetterblitz!
Mitä sanoin? Eikö tuoss' oo munkki mustakulma,
mi meitä kyräilee kuin juuri härkä julma?
Ah, naisiakin tääll'! En nähnyt, anteeksi.
Très humble serviteur!
(Bertelille, nyökäyttäen Kätchenille.)
Tuo ei oo hullumpi.
KÄTCHEN (Dorthelle).
Väkeä mit' on nää?
DORTHE (ristien itsensä).
Pyhät kaikki! Suomalaista!
(Regina katsoo liikkumatta tulijoita.)
RUHTINAS (Larssonille).
Tuo puhe, herra, tääll' ei ole sopivaista.
Mi teidät tänne tuo?
LARSSON.
No, lempo, väkenne.
BERTEL.
Tiedustus, sota; -- sen kai arvaa armonne.
LARSSON.
Ja halu tutustua kauniiden naisten kanssa.
RUHTINAS (Bertelille).
Kuin suur' on joukkonne?
BERTEL.
Sen saatte kokonansa
huomenna tietää jo.
RUHTINAS.
Tilaanne muistakaa!
BERTEL.
Sen teen, mut hengen kanss' ei myödä kunniaa!
KÄTCHEN (Dorthelle).
Kuulitko, reipasta hän kuinka kieltä käyttää!
Ja ilman sarvia hän olevan myös näyttää,
Hän oikein sorja on.
DORTHE.
Noituutta! Hevosen
näetkö kavion?
KÄTCHEN (kauhulla).
Ai, nään jo palasen!
RUHTINAS (Hieronymukselle, puoliääneen).
Te kieltä paremmin osaatte vakoojitten,
nää vangit tutkikaa, raportin saan ma sitten.
Yhdeksäs kohtaus.
Edelliset paitsi ruhtinasta. Reginan katseet suuntautuvat yhä
suuremmalla jännityksellä milloin kuvaan, milloin vankeihin.
HIERONYMUS.
Keretit kurjat!
BERTEL (tulisesti).
Munkki, varo kieltäsi!
Käteni, kiini nyt, voi tulla vapaaksi.
LARSSON (keskeyttäen).
Anteeksi arvon isä! Poik' on suomalainen,
sielultaan ylpeä, mut suultaan supukkainen.
Me, ruotsalaiset, -- meill' on suu kuin kätemme,
min kourin kaappaamme, sen hampain pidämme,
ja luvallanne nyt suupalaks syödä
me Saksan aiomme ja teidät särpimiksi.
Mut munkki, apropos, nyt kuinka elellään
tähän aikaan luostarissa? Mitä virttä vedellään?
Mitä juodaan viiniä? Mitä nunnia suudellahan?
Ma uskon puolestain rheinviiniin kuohuvahan,
yks tynnyri tai kaks, niin voin kuin Jumala!
Jos enemp' pidätte burgundilaisesta,
niin juon ma sitäkin. Tytöistä taasen mulle
mieleeni tummat on, mut vaaleat jos sulle,
me väen tarkastamme, riitaa siitä ei,
jakaen veljinä ja juoden, kippis hei!
(Katselee marmorikuvaa.)
Kas niin, siis tuossa yks on luostar'maun kukka...
Très bien, se mukiin käy... mut kivest' on se rukka.
HIERONYMUS (hillityllä raivolla).
Jos henkes kallis on, polvilles herjaaja,
anteeksi rikostas rukoile kuvalta!
BERTEL (Larssonille).
Uskolle kunniaa! Sen itse vaadit sinä.
LARSSON.
Kiviset jumalat nää piru vieköön! Minä
luterilainen olen.
BERTEL.
Lakkaa! Saatathan
kirouksen päällemme ja varman kuoleman.
HIERONYMUS (vahdille).
Tähdätkää! (Sotamiehet tähtäävät Larssonia.)
LARSSON.
Niinkö? Noh, mun henkein säästäkätte,
rukoilen, ensin vaan käteni päästäkätte.
HIERONYMUS.
Ja jos ma päästän ne, tahdotko tunnustaa,
voimanne, suunnitelmanne, tiet kuninkaan
ja koska saapuu hän?
LARSSON.
Ma armahdusta anon.
Miks mua kiusaatte? No, olkoon, kaikki sanon.
HIERONYMUS (vahdille).
Te hänet päästäkää! (Larssonin kädet päästetään.)
LARSSON (tempaa miekan lähinnä seisovalta).
Edestä Ruotsin!
HIERONYMUS.
Seis!
LARSSON,
Pois tieltä! Bertel! Joudu, vaikka horna veis!
(Kahakka. Larsson kokee taistella läpi, mutta tungetaan miekkaillen
taapäin seinäkomeroa ja maariankuvaa kohden.)
BERTEL.
Ah, olen sidottu.
HIERONYMUS.
Joutuin! Hän herjaa yhä.
Hänet maahan pistäkää!
(Taisteloa. Larssonin miekka sattuu maariankuvaan. Miekka katkeaa
kahvastaan. Kuva syöksyy palasiksi. Taistelu lakkaa.)
LARSSON.
Siin' on nyt kivipyhä!
(Katselee katkennutta miekkaansa, samalla kuin hänet otetaan kiini.)
Ei Ruotsin rautaa tää, hädässä petti se.
HIERONYMUS.
Sa Neitseen kuvaa löit. Hänet maahan iskemme.
Ei! Ei syysi arvoiseks sun rangaistukses tulkoon.
Huomenna varahin rovios valmis olkoon.
DORTHE (Hieronymukselle).
Hän puhuu!
HIERONYMUS.
Unensa?
REGINA (on kuvan kaatuessa äkisti noussut ylös. Hitaasti, miettien.)
Rukoile... varro vaan...
siks kunnes huoneessas kuvani kumartaa!
(Äkisti, ylväänä ja unelmoiden.)
Te kansat nöyrtykää, tuless' on ilman pielet,
taivaalla merkki on ja kivet saavat kielet,
ja marmor' huutaa voi, ja huuto täyttää maan:
Se käsi kuihtukoon, mi koski Maariaan!
Rooma! Rooma! Rooma!
Oi, nouse! Myrkkyhän, kas, lohikäärme purskaa,
hän maata syleilee ja kaikki polttaa, murskaa.
Miss' on se Miikael, min jalka polkeva
on lohikäärmeen pään ja sukuns' surmaava?
Maaria!
Kas, miekka sydäntäs nyt tähtää vielä kerran
ja viel' ei järky maa ja seisoo taivas Herran.
Vihan mitta täysi on, pasuunat pauhatkaa!
Tule, kaikkivaltias! -- Ma olen tuhka vaan.
(Hieronymus, Dorthe ja Kätchen polvillaan. Muut hämmästyksissään.)
(Esirippu laskee.)
Toinen näytös.
Piha Emmeritzin linnassa. Taustassa valli, joka peittää näköalan.
Vallin vierellä portaat, jotka johtavat näyttämölle. Oikealla ovi
linnankappeliin. Vasemmalla eräs linnan sivurakennus. Himmeä kuutamo ja
aamuhämärä, joka vaikenee Reginan melodraaman aikana. Vallilla kävele
vahtisotilas.
Ensimmäinen kohtaus.
Regina.
REGINA (yksin).
N:o 3. Melodraama.
Hiljaist' on, viileää. Niin äänetönnä yöhyt
yl' linnan lepäjää ja maill' on varjovyöhyt,
ja päällä riitain maan tyynesti paistaa kuu,
leponsa sydän saa ja rinta rauhoittuu.
(Lyhyt äänettömyys.)
Kun lasna ruususen ma jyrkänteeltä poimin,
sen osaa ylistin, kun voi se piikin voimin
jokaista vastahan itsensä varjella,
ken kukkaissydäntä sen tahtoi tahrata.
Ja ruskopilvyen kun näin mä suvi-illoin
taivaalla häilyvän, sen osaa kiitin silloin,
en siks, ett' oli se niin kaunis, kultainen,
vaan koska salama sylissä piili sen.
Nyt, itse ruusuna, kun mull' on piikin voima,
nyt, iltapilvenä, kun its' oon salamoiva,
mik' onpi ääni tää, mi toista kieltä soi
ja raukan sydämeen niin oudon tunnon toi?
On kuin se sanoisi: Miks riehut riehuvainen?
Oi, kukka, kukaks jää! Oi, nainen, ollos nainen!
Oi, iltapilvynen, pysy taivaan ilona!
Suo yölle ukkonen! Salamat unhoita!
(Lyhyt äänettömyys.)
Ken puhui! Puissako humisi kuiske tuulen?
Oi, pyhä neitsyt, ethän tuulta tyhjää kuule!
En minä puhunut, se oli kaiku vaan
yön synkän äänestä, mi uhmaa Jumalaa.
Sa olet vihkinyt mun pyhään kostotyöhön.
Kun muuris seisoo vaan, suo suistua mun yöhön!
Sa olet ijäinen, vain kukan tuoksu ma,
jot' eilen ollut ei ja tomu huomenna.
(Nousee hitaasti vallille.)
Pimeys vallitsee. Jos tietäisi sen valta,
kuink' istuimeltansa se suistuu korkealta,
kun päivä iskevi voimalla taivahan...
(Vallilla.)
Hän tänään saapuvi, oi kiitos Maarian!
Mik' kaukaa kimmellys käy puiden yläpuolla?
Josp' ois se miekkansa, mi meitä uhkaa tuolla!
Ei koskaan sulhoaan niin vuota morsian,
kuin sua ma halajan, sa poika pohjolan!
Miks viivyt? Saavu, sa voit kedot autioittaa!
Tule, voita väkemme! Mut Maaria sun voittaa.
Oi, että otsallas yön kaiken pimeys ois
ja käsi heikko tää koin uuden nostaa vois
taivaalle verisen!...
Yö väistyy. Kummat kuvat
rusosta aamunkoin, kas, kuinka kangastuvat.
Kuningas verinen ja väki hurmeinen...
Näköni hämmentyy. Ah, pitkään aikaan en
ma unta nauttinut!... Mun valtaa voipumusko?
Työ tekemättä on. Mua tue, pyhä usko!
Huomenna nukun ma. Huomenna rauhan saan.
(Häviää vallin huipulle.)
Toinen kohtaus.
Hieronymus, ynnä Anselm ja muita munkkeja.
Kiirettä ja levottomuutta.
HIERONYMUS.
Nyt, isät hurskahat, ei aikaa aprikoida!
Tulossa Ruotsi on, ei häntä estää voida,
hän saapuu syöksyen, rakehin, tuulispäin.
Paeta emme voi, me häkkiin jäämme näin.
Miss' on nyt Helmbold?
ANSELM.
Hän? Ah, aik' on viekas, paha
Veljemme Helmbold läks Schweinfurthiin ajamahan,
legaatti paavin myös on meidät jättänyt
ja lailla lammasten me suojatt' oomme nyt.
Siis eikö toivoa, ei keinoa siis mitään?
Mut kirkon aartehet tok' kätköön saada pitää.
HIERONYMUS.
Kuin? Helmbold paennut, tuo urho uskonnon,
min kilpi rukous ja risti miekka on.
Legaatin täytyvi ruumistaan vahvistella
ja kun me paastoomme, hän pääsee amenella.
On linna piiritetty, pako mahdoton.
Siis luja puolustus! Mi päätöksenne on?
Isämme Anselm ain' on ollut uljas mies.
ANSELM.
Ma, jolla hartioiss' on leini, Herra ties!
Ma, joka öihin en saa unta säryltä.
HIERONYMUS (eräälle munkille).
Mut te, mun veljeni, näytätte terveeltä.
ENSIMMÄINEN MUNKKI.
Ma, joll' on köhä tää ja aivan sairas sy'än
ja luissa vavistus! Miten niin voi erehtyä!
HIERONYMUS (toiselle).
Siis tied' en neuvoa, jos te mun isäni,
mi vadin täyden kaks, kolm' kertaa pistätte,
jos esimerkin vuoks edellä tahdo ette
nyt torvin astua. Te sentään suostunette?
TOINEN MUNKKI.
Ma, jolla riisi on, ripuli, ahdistus,
ma pillipiipariks!
HIERONYMUS.
Jos uskon pelastus
ei teille kallis oo, lie toki kyökki linnan.
Marttyyrin glooria! voi kuolla vuoks sen linnan.
ANSELM.
Te, veikko, taistelkaa! Me rukoilemme. Oi,
surkeutta suljettuin! Holveissa linnan, voi,
kakstoist' on nelikkoa kultaa, enempi vielä,
kaksioista ynnä puol' ja siihen lisäks siellä
ehtoollispikarit ja pyhäinjäännökset
ja alttar' liinamme nuo kultakirjaiset.
Ja tämän kaikenko saaliiksi Ruotsi saa!
Ah, ennen tahtoisin ma itse haudattaa.
(Itkien.)
Se sielun uskovan voi murheelliseks tehdä.
HIERONYMUS.
Kenties on keinoja, ne kohta saadaan nähdä.
Aarteille muureissa on kätkö saatava!
Salaporras, vasempaan!... Kaks tääll' on vankia
ne jotka kuvamme kumosi lattialle.
Ne hiljaa annatte hävitä joen alle
niin ettei kenkään nää. Kun Ruots' on saapunut
ja -- suokoon Herra sen -- kuningas kaatunut --
te venhe pitäkää valmiina luona muurin!
Paeta voimme me, kun tääll' on melske suurin.
ANSELM.
Holveihin! Kellariin! Ei aikaa, nopeesti!
Kolmas kohtaus.
Hieronymus. Heti sen jälkeen Regina.
HIERONYMUS.
Ja tätä kutsuvat he uskon taistoksi!
Nyt uskoon vankempaan!
(Lyö kolme kertaa kämmeniinsä. Regina lähestyy.)
Käy esiin, miekka Herran,
sa Saksan pelastus! Kas, hurskas Juudith kerran
myös Holoferneen löi, vapahti Juudan maan;
ja neitsyt Orleansin teräsasussaan
nous Ranskan avuksi. Sa lausu, tyttäreni,
tahdotko tehdä sa kuin Juudith hurskas teki
ja kuin Johanna d'Arc?
REGINA.
Sen tahdon isäni!
HIERONYMUS.
Se vanno!
REGINA.
Vannon, häntä vihaan ijäti.
HIERONYMUS.
Jos valas rikot sen?
REGINA.
Mun nielköön ruotsalainen!
HIERONYMUS.
No niin, aik' kallis on, on hetki uhkaavainen.
Vahvista uskosi! (Ojentaa hänelle tikarin.)
Tää ota ase sa!
Kas, ristinkuvan sen sa löydät kahvassa.
Tikari Juudithin! Pois pelko, muista maasi!
(Hieronymus menee.)
Neljäs kohtaus.
Regina jää tikariin tuijottamaan. Kätchen hypähtää keveästi
vasemmalta. Lyhyt väliaika.
KÄTCHEN (iloisesti).
Yks sana!
REGINA.
Tikari!
KÄTCHEN,
Oi, neiti!
REGINA.
Muista maasi!
KÄTCHEN.
Mut...
REGINA.
Uskos vahvista!
KÄTCHEN.
Mut toki kuulkaahan!
Tärkeimmän kertoa ma taidan asian.
Tuo nuori Suomen mies... Noh? Varmaan arvannette?
Ei häll' oo kynsiä!
REGINA.
O, Juudith!
KÄTCHEN.
Naura ette?
Ma olin vankein luona äsken tornissa.
Ei hän oo karvainen, vain päivänpaahtama.
Lapista tulee hän...
REGINA.
Aikamme...
KÄTCHEN.
Sen mä tälleen
sain tietää...
REGINA.
Kallis on!
(Rientää kappeliin Kätcheniä näkemättä ja kuulematta.)
KÄTCHEN.
Kas niin, pois käy hän jälleen.
Hän tullut kummaksi on viime aikoihin.
Mut vääräuskoiset -- yks heistä varsinkin --
on mulle mielehen. Niin, onko synti sitten
jos näkö miellyttää mua petoeläimitten?
Vai polttaa tahdotte te heidät, isäni,
mut minä, -- minäpäs ne päästin vapaaksi!
(Rientää pois. Kätchenin viimeisen vuoropuheen aikana näkyy vallilla
linnan sotilaita. Aamu on valjennut, mutta kirkas päivä koittaa vasta
Kustaa Aadolfin saapuessa.)
Viides kohtaus.
Ruhtinas nopein askelin. Lähetti. Vartia, vallilla.
RUHTINAS.
Väkemme kutsukaa! Nyt reilaan sotarinta!
Valleille ruutia! Kalliiksi tulkoon hinta
tään linnan! Aseisiin, keness' on henki vaan!
Ma itse tänne jään pääjoukon johdantaan.
(Etuvartiolle vallilla.)
Näkyykö vaara jo? saapuuko jalopeura?
VARTIA.
Päin linnaa ryntää hän ja sankka häll' on seura.
RUHTINAS.
Hyvä. Nuorna jällehen taas vanha sydän lyö.
Veri huutaa lasteni! Jo koittaa koston työ.
LÄHETTI (tullen nopeasti).
Tääll' airut Ruotsin on.
RUHTINAS.
Hänet sisään saattakatte.
(Lähetti pois.)
Nyt valvo, miekkani, mut korvat nukkukatte!
Kuudes kohtaus.
Ruhtinas. Ruotsalainen airut tuodaan vartioituna,
sidotuin silmin. Side irroitetaan.
RUHTINAS (itsekseen).
Kun ryntää leijona, niin ärjynnällä se,
teit' ensin tervehtää. (Ääneen.) Mik' onpi viestinne?
AIRUT.
Puhunko tässä Emmeritzin ruhtinaalle,
Massalan kreiville ja linnan valtiaalle?
RUHTINAS.
Ma olen ruhtinas.
AIRUT.
Siis kuulkaa viesti tää:
Gustavus, Ruotsin kuningas, teit' tervehtää,
hän vaatii linnan tään sen sisällyksen kanssa.
Joukkonsa vahva on ja Herra puolellansa,
mut linna heikko on, ei voi se vastustaa.
Ei tapa herrani oo sortaa heikompaa,
siks joukoillenne hän suo vapaan peräymisen
ja teille kohtelun, uroolle arvollisen.
RUHTINAS.
Loppuiko viestisi?
AIRUT.
Jalo herra, lempeä
kuningas Kustaa on, ei koston ystävä.
Sotilas hurja on, kuin vauhtiin pääsee kerta.
Jos linnaan rynnätään, niin paljon vuotaa verta.
Iltaanne vanhuuden siis älkää tahratko
turhalla hurmeella! On julma taistelo.
RUHTINAS.
Tää onko kaikki?
AIRUT.
On, vastuuta vuotan teidän.
RUHTINAS.
Siis kuninkaallesi tää saata sana meidän:
Me täällä käskemme. Sano, että rajana
hänen ja mun on valli, vallin takana
on muuri, taottu miesteni me tapparoista.
Sano, että herraa tääll' en tunne, tiedä toista
kuin suuri Ferdinand, jonk' olen vasalli.
Sen tahdon näyttää myös. Tään tietköön herrasi!
Mies kunnon mieheltä ei vaatia voi muuta.
Se kerro, pienempää myös pidä vasta suuta!
AIRUT.
Sanako viime tää?
RUHTINAS (vartioille).
Pois hänet saattakaa!
AIRUT.
Hyvästi, ruhtinas; me kohta tavataan.
Seitsemäs kohtaus.
RUHTINAS. LÄHETTI. SOTILAITA. MUNKKEJA.
RUHTINAS.
Paikalleen joka mies! Huotrastaan joka kalpa!
Ei leiki leijona, kun hällä eess' on salpa.
Aseisiin! Valleille! Joka nainen nopeaan
nyt pi'en keittohon, laps kiven kannantaan!
(Vilkasta liikettä valleilla sotilasten, vaimojen ja
lasten joukossa. Munkeille:)
Te täällä messutkaa, kuu riehuu melske sodan.
Sanotaan, rukous terästää miekan odan.
Pater, vihkivettä nyt! Kanuunat vihkikää!
Haa, suille tykkeimme on maukas pala tää.
(Ampuminen alkaa oikealla näyttämöstä.)
SOTILAS (valleilla, kaatuen).
O, neitsyt auta!
RUHTINAS.
Siin' on tunnus! Neitsyt auta!
Miehuutta lapseni! Täss' olkoon heille hauta.
Kiviä, öljyä! Meit' auttaa Maaria.
Te hetki kestäkää! Pian, täällä olen ma.
(Rientää sinnepäin, mistä kuuluu taistelon melskettä.)
Kahdeksas kohtaus.
Meteli kasvaa. Vilkasta liikettä valleilla. Haavoitettuja
kannetaan. Naisia ja lapsia pakenee yli näyttämön. Kappelista
oikealta vaeltaa saatto munkkia ja nunnia; heidän etupäässään
Hieronymus ja Regina. Seuraava messu lauletaan taistelon
kestäessä.
N:o 4. Katoolilainen messu.
Sancta Maria,
Libera nos!
Optime flos,
flos sine spina!
Coeli regina!
Ter gloriosa
rosa formosa!
Alma, beata
palma sperata:
Gratiae signum
dignum, benignum!
Stella jucunda!
Maris mortalium,
spiritualium
unda profunda!
Libera! Libera! Libera nos!
Yhdeksäs kohtaus.
Edelliset. Ruhtinas. Pian senjälkeen Bertel,
Larsson ja ruotsalaisia sotilaita.
RUHTINAS (revityin vaattein ja nopein askelin).
Enempi väkeä! Jo noustaan yli muurin!
SOTILAS (vallilla).
On turha taistomme. Upseeri kaatui juuri.
RUHTINAS.
Seis, seis! Ei askelta! Ma tulen avuksi!
Alas Ruotsi vallilta! Sen portaat poroksi!
(Linnan sotilaita pakenee yli näyttämön.)
RUHTINAS (heitä estäen).
Seis, kurjat pelkurit! Tää ruhtinaan on murhaa.
(Larsson ja Bertel tunkeutuvat taistellen näyttämölle.)
LARSSON (ruhtinaalle).
Antaukaa, armonne! On puolustus jo turhaa.
RUHTINAS (taistellen Larssonin kanssa).
Petosta!
BERTEL (Reginalle, joka vasemmalla etualalla näyttää jotakin
odottavan.)
Täällä te! Nuor' ootte kuolemaan.
REGINA (sysäten hänet luotaan).
Pois!
(Tarttuu hänen käsivarteensa.)
Vuota, saapuvan sanoitko kuninkaan?
RUHTINAS (voitettuna rallin juurella ).
Voi haavoitettua!
REGINA.
Ah, pyhä neitsyt, säästä!
(Bertelille.)
Milloinka saapuu hän?
BERTEL.
Isänne vapaaks päästän.
REGINA (suurimmalla kärsimättömyydellä).
Kuss' onpi kuningas!
BERTEL.
Hän kohta täällä on.
REGINA.
Ma kiitän. Auttakaa isääni!
(Bertel johdattaa ruhtinaan kappelin ovelle. Haavoitettu
lepää portailla väsyneenä.)
LARSSON (pitkin vallia).
Suojaton
on linna, vankina sen herra. Veikot tänne!
Nyt valta meidän on. Pois aseet kädestänne!
(Osa vallista murtuu. Ruotsalaiset tunkevat sisään.
Piiritetyt jättävät aseensa.)
Kymmenes kohtaus.
Edelliset. Akseli Lilje. Sitten Kuningas Kustaa Aadolf
seurueineen, jossa von Alten.
AKSELI LILJE.
Hänen Majesteettinsa!
(Lippuja rivitetään molemmin puolin muurinaukkoa. Kuningas,
päällikkökuntansa etunenässä, tunkeutuu aukosta paljastettu miekka
kädessään. Näyttämö valkenee. Sotilasryhmiä, jotka vähitellen täyttävät
vallin ja suurimman osan näyttämöä. Regina ja Hieronymus vasemmalla
etualalla. Ruhtinas kappelin portailla.)
KUNINGAS (vielä muurinaukossa, lähetilleen).
Ei varovaisuus haita.
Oville vahteja! Silloille sotilaita!
Miss' suurin vaara on ja muuri murtuvin,
te pankaa suomalaiset, kuten ennenkin.
Pois aseet riisukaa! Veri laatkoon juoksemasta.
Jo liioin juossut on. Suojelkaa naista, lasta,
väkenne hillitkää. Kuria ankaraa
ma vaadin joukoiltain. Aseeton armon saa.
(Astuu alas näyttämölle.)
Kautt' taivaan! Sanoa ei saa tok' kenkään meistä,
tääll' että Pasewalk kyteepi kypeneistä.
(Nurinaa sotilasten seassa.)
KUNINGAS (ankarasti).
Ken kuningastaan vastustaa? Haa, loppu sen
on lyhyt -- hirsipuu! -- ja sielu Herrallen!
(Nurina vaikenee.)
VON ALTEN.
Mut linnaan rynnättiin ja monta miest' on mennyt.
Sotilas verestään nyt vaatii ryöstön sen nyt.
KUNINGAS (terävästi).
Von Alten, Saksan mies, Tillystä erinnyt,
suon anteeks vastuunne, jot' en ma pyytänyt.
Kautt' taivaan, kummaa on. Me pohjan muukalaiset
eestänne uhraamme hurmeemme huuruvaiset
ja yhtä köyhinä taas palajamme me.
Mut sodan kaarneilta kun maata suojaamme,
te, Saksan ritarit, Jumala armahtakoon,
huudatte silloin: lyö! Äl' laske ketään pakoon!
Oh, hyvät herrat, tuo on tapa teidän; ma
en sotaa oppinut oo Wallensteinilta,
en Tillyn pyöveleiltä Magdeburgin luona.
Minulle kallihimp' on ihmishenk' kuin muona;
se minun joukostain, ken muuta tahtovi,
vapaasti lähteköön. Hyvästi, eversti!
(von Allen menee. Sotilaille.)
Te Ruotsin sotilaat, ma teitä kiitän, pojat.
Yli käyty kyllä on suuremmat muurit, ojat,
mut päivä tämä on myös teille kunniaks.
Kuus mieheen guldenia, lepopäivää kaks.
Ja Herran haltuhun!
(Sotilaat hajautuvat hurraahuudoilla. Ruhtinaalle.)
Anteeksi prinssi jalo,
näin että kutsumatta vieraaks tulen talon.
Tosin hiukan kummallista tietä kuljettiin,
mut aikaa mulla ei ja portit suljettiin.
Te näätte, avaimet on Ruotsin rautaa mulla,
joill' lukot avaan ma, mut verintahratulla
kädell' ett' tervehtää mun teitä täytyy näin,
sen estää oisitte te voineet äskettäin.
(Regina, jonka katseet terävinä ja luopumattomina
seuraavat kuningasta, vie käden tikarin kahvaan.)
RUHTINAS.
On sama, voittoko vai tappioko kohtaa
elämän polulla, kun kunniaan se johtaa.
Viimeisnä suvustain, mi kannan kalpoa,
ma tahdon kaatua isäini arvoisna.
On teidän linna nyt, jos iloks on se teille.
pyydän, uskomme ett' turvaatte te meille
pilkalta sotilaan ja että vankeja
te kunnioitatte kuin maansa urhoja.
KUNINGAS (lempeästi).
Myönnetty, ruhtinas! Kätenne mulle suokaa,
ei enää voitettu, mi haavoissansa huokaa,
vaan voittaja. Mik' on maan päällä voimakkain,
jos ään' ei kunnian ja hasten harmajain?
O, että kieli tuo jokaisen suusta soisi
laaksoissa Saksanmaan, niin kaikki hyvin oisi!
(Reginan käsi vaipuu tikarineen.)
RUHTINAS.
Te ette täällä ois.
KUNINGAS.
Kenties, ma täällä en --
ja tuoll' ei Ferdinand. Mut verta vuodatten! --
Nopeesti, lääkäri! Halloo! On haava syvä.
Sitokaa ruhtinas!
(Kuninkaan lääkäri astuu esiin seurueesta ja sitoo ruhtinaan
käsivarren. Kuningas auttaa häntä siinä työssä.)
HIERONYMUS (hiljaa Reginalle).
Nyt koston aik' on hyvä.
Maas muista, uskosi! Hän suojaton on nyt.
Kas, hänet Herra on käsiimme jättänyt.
Tikari esille! Haa, nyt on hetki juuri!
Ja sitten venheelle, mi uottaa alla muurin!
REGINA (sysäten syrjään Hieronymuksen).
Pois! Ilman vilppiä, vapaasti tahdon ma
Jumalan etehen tään miehen kutsua.
HIERONYMUS (häntä pidättäin).
Seis, hän on aseissaan.
(Regina repäisee itsensä irti ja lähestyy kuningasta nopein askelin,
painaen sydämelleen paljastettua tikariaan. Kuningas, ruhtinaan haavan
sitomishommassa, kääntää hänelle selkänsä. Hieronymus vetäytyy
syrjään.)
KUNINGAS.
On nunnaa tarvis tänne!
(Kääntyy ja huomaa Reginan, joka vaistomaisesti kätkee tikarin ja
katselee kuningasta synkin silmäyksin. Lyhyt ja puhuva äänettömyys.)
KUNINGAS.
Te, hurskas sisar, miks seisotte hämillänne
noin synkin katsehin? Kas, tuoss' on hyvä työ,
min teko hurskaamp' on kuin rukous, helmivyö.
Täytyykö keretin opettaa teitä, nunnaa,
opissa Kristuksen?
(Regina tarttuu uhkaavalla liikkeellä tikarinkahvaan.)
RUHTINAS.
O, kuinka joutununna
on armas tyttärein vihollisjoukkohon!
KUNINGAS.
Tyyn' olkaa ruhtinas! Hän täällä turvass' on.
Myös mulla tytär on ja ritari ma olin
jo paljon ennemmin kuin isäksi ma tulin.
Mut neiti, ettekö katselleet, näytti näin,
isäänne niukasti, mua liiaks äskettäin?...
(Reginan katse vaipuu hitaasti maahan.)
RUHTINAS (Reginalle).
Ma enkö lapseltain saa ääntä, silmäystä?
HIERONYMUS (itsekseen).
Hän työni turmelee.
RUHTINAS (rukoilevaisesti).
Yks sana lievitystä!
KUNINGAS (ankarasti).
Mit' tää on? Lapsiko ei kuule isäänsä?
Haa, itse luontoko unohti äänensä,
tuo suuri, lempeä, mi syliin antoi naisen
rakkauden rajattoman, lemmen leimuvaisen!
Käy, tyttö, rukoile, yöt päivät paastoa
pyhimyskruunun vuoks! -- Petetty olet sa;
On ilman lempeä rukoukses kauhistusta,
maa ilman riemua ja taivas synkkä, musta.
HIERONYMUS (itsekseen).
Kirous!
RUHTINAS.
Lapseni!
REGINA (syöksyy liikutuksensa vallassa ruhtinaan jalkoihin).
Isäni!
RUHTINAS.
Itket, oi!
Siunattu kyynele, mi mulle lapsen toi.
KUNINGAS.
Ma otin linnanne; te lapsen saitte jälleen.
Enemmän voititte kuin kadotitte tälleen.
Mut tulkaa, etsimään käykäämme lepoa.
Teit' tuen, tulkatte!
(Kuningas, ruhtinas ja seurue pois.)
Yhdestoista kohtaus.
Hieronymus. Regina.
HIERONYMUS (itsekseen).
Sehän on saatana
kuninkaan hahmossa! En nähnyt vertaistansa,
mi niin voi ihmiset lumota sanoillansa,
Tuo tyttö.'... Epäilen. Hm... Hänen täytyvi!
Mull' avain valan on.
REGINA (joka liikkumattomana, kivettyneenä on tuijottanut pois
menevän kuninkaan jälkeen, vavahtaa äkkiä, heittää tikarin jesuiitan
jalkoihin ja huudahtaa):
Pitäkää tikari!
(Esirippu alas).
Kolmas näytös.
Linnanpuisto Emmeritzissä. Ilta. Kuutamo. Taustassa jonkun matkan
päässä linna, upeasti keskiajan tyyliin rakennettu; alikerta valaistu.
Oikealla etualalla pöytä ja ruohosohvia. Maariankuva, jonka edessä
palava lamppu.
Ensimmäinen kohtaus.
Larsson y.m. ruotsalaisia upseereja pöydän ympäri. Juovat ja
näyttävät hiukan liikutetuilta. Jonkun matkan päässä Bertel,
joka ei ota osaa juominkiin. Kaksi sotilasta vartioina,
liikkumatonna, palavat soihdut kädessä. Sitten Kätchen.
ENSIMMÄINEN UPSEERI.
Ja minne joutuikaan tuo nunna punahuuli?
LARSSON.
Hänet sain ma satulaan ja lensin pois kuin tuuli.
TOINEN UPSEERI.
Ja munkki?
LARSSON.
Hirtettiin.
ENSIM. UPSEERI.
Ja abbedissa?
LARSSON.
Huus.
TOINEN UPSEERI?
Ja viinit luostarin.
LARSSON.
Ma join.
ENSIM. UPSEERI.
Kuink' kauvan?
LARSSON.
Päivää kuus.
TOINEN UPSEERI.
Oh, helvetti!
LARSSON.
Niin, niin, ma mitä taisin muuta?
Kaks sataa aamia, ne kutkuttaa voi suuta,
ja ehta rheiniläistä! Viikon asustin
ma kellarissa, join ja väliin suutelin.
ENSIM. UPSEERI.
Kas lempo!
TOINEN UPSEERI.
Maljasi!
LARSSON.
Minust' on yhdellainen.
Noch einmal -- viiniä! -- sanoopi ranskalainen.
(Kätchen tuo viiniä.)
ENSIM. UPSEERI.
Yks ääni Larssonille!
TOINEN UPSEERI.
Taikka sataa kaks. (Juovat.)
BERTEL (itsekseen, miettien).
Täss' onpi salaisuus, min vaadin valoisaks.
(Ääneen Kätchenille.)
Sano, Kätchen, tänään kun mua uhkas kuolon käsi
ja sinä päästit mun, ken olin mielestäsi?
KÄTCHEN (naivisti).
Kah, uljas ritari, -- vaikk' kyllä keretti.
BERTEL.
Kas niin, sa puhuthan nyt totta?
KÄTCHEN.
Tietysti.
BERTEL.
Oletko nähnyt kuinka neitis silmät palaa
seurassa kuninkaan, kuin kohtalo ne salaa
olentons' oikean yön verhoon.
KÄTCHEN.
Enkä ma sit' ole huomannut.
BERTEL.
Ken on hän? Ilmoita!
Hän onko enkeli, tuo valtaneitis tumma,
vai musta demooni, joll' onpi voima kumma
sydämet kahlita? Ma katsoin, vapisin
ja ihailin. Kuin pilvi, kielin tulisin
mi yöstä haastavi, hän kauhistaa ja hurmaa.
Hän luotu jakamaan on onnea vai surmaa?
Ma pelkään, koska nään tuon tulikatsehen
kuningast' etsivän.
KÄTCHEN.
Ma mitään pelkäis en,
ellei tuo pater... Sht! Rasahti pensas tuolla...
Niin, hän on kaiken syy, ja tähän tahdon kuolla,
jos hän ei ilmahan räjäytä meitä. Niin,
se mies hirveä. Se pitäis panna kiin'.
(Salaperäisesti.)
Mut neiti hyvä on, kun vaan hän saapi syödä.
Pater antoi tikarin ja käski hänen lyödä...
ja neiti sanoi näin: Tikari Juudithin!...
BERTEL.
Haa!
KÄTCHEN.
Sitten... ah!
(Kiiruhtaa nopeasti pois äkätessään Hieronymuksen, joka muiden
huomaamatta näyttäytyy hetkisen puiden välissä.)
BERTEL.
Jää! Kuin? Tikari Juudithin!
Siis murhaa! Taivas! O, demooni kaunis sua!
Ei kätes koskea saa Herran voideltua.
Kuningas saakohon täst' tiedon. Kirje!... Niin.
LARSSON (juomapöydän ääressä).
Blitzdonner Pappenheim! Juo Bertel! Nähkääs, siin'
hän kanssa neitosten naljailee nurkassansa.
Höh, pääsky tahtooko kilpailla kotkain kanssa?
ENSIM. UPSEERI.
Nyt, Larsson, laulua!
TOINEN UPSEERI.
Viinistä laulakaa ja isänmaasta!
LARSSON (hullunkurisesti linnaan osoittaen).
Mut kuningas?
ENSIM. UPSEERI.
Kuulla saa.
N:o 5. Sotilaslaulu köörineen.
LARSSON.
Kas, Suomessa puuroa söimme me vaan
ja se kaljoilla kasteltihin
ja laihoina kuin lehmät Egyptin maan
me auralle asteltihin.
Ja myllyhyn vietihin tynnyri, kaks
ja tultihin kirkossa hurskahammaks;
Tään ensi maljan, hurraa!
Sen, veikot, sen Suomi saa.
UPSEERIT.
Tään ensi maljan, hurraa! j.n.e.
LARSSON.
Käs' kalvassa sitten me kaahlattihin
yli virtojen vierahien.
Ja Tilly jos einehen tarjosikin,
me maksoimme illallisen.
Ja paavilta viinit me juotihin, hei,
ja nunnat ne suukotta päässehet ei;
Tään toisen maljan, hurraa!
Sen, veikot, sen paavi saa.
UPSEERIT.
Tään toisen maljan hurraa! j.n.e.
LARSSON.
Ja vaikkapa vertakin vuodamme me,
niin vuotavi viiniäkin;
ja kuninkaan eestä jos taistelemme,
niin taistavi kuningaskin.
Mut viinien virroilta kun palataan,
niin kunnian taas kotipuurot ne saa.
Tään viime-maljan, hurraa!
Sen, veikot, sen kuningas saa.
UPSEERIT.
Tään viime maljan, hurraa! j.n.e.
ENSIM. UPSEERI.
Toveri, kiitän sua!
LARSSON.
Eläköön kuningas!
(Bertelille.)
Blitzdonner Pappenheim! Miks yksin oksallas
viserrät etkä juo kuninkaan maljaa, sirkku.
BERTEL (pikaisesti).
Kapteeni, sellaiseen on mulla miekka virkku.
LARSSON.
Tuhmuutta! Tiedän sen, sa osaat taistella.
Mut, juo tai hiis sun vie, eläkä murjota!
Riivaako rakkaus? No, noh, elähän suutu.
Ma tiedän totuuden, mi milloinkaan ei muutu.
(Hyräilee.)
Kun rakkaus saapuvi, tuo pieni painajainen,
sa kihlaa tyttönen, -- mut ota maljanainen!
ENSIM. UPSEERI.
Hyvä sääntö siveyden.
TOINEN UPSEERI.
No, järkeä on siin'.
BERTEL (hajamielisenä).
Hyvä, sangen hyvä.
LARSSON.
Heit' tuo muoto helvettiin!
Kas, Oppenheimissä, sa etkö kuullut veli,
ma nunnaa kuutta kuink' yht' aikaa rakastelin;
Ja mik' ol' seuraus? Joo, janon hirveän
ma sain, ett' aamia join päälle seitsemän.
Elä siinä huokaile! Jos kaipaat kassapäitä,
me tuomme tusinan ja sitten juomme häitä.
BERTEL (kärsimättömästi).
Sa vanha hurjapää!
(Nousee pikaisesti ylös ja menee).
Toinen kohtaus.
Edelliset, paitsi Bertel ja Kätchen.
LARSSON (menevän jälkeen).
Sa narri rakkauden!
ENSIM. UPSEERI.
Toverit;, kuningas tään linnan neidillen
hymyilee hellästi.
TOINEN UPSEERI.
Pah, tuoko tumma kulta,
min silmäst' tikkuhun voi varmaan saada tulta.
ENSIM. UPSEERI.
Käy kuiske kuninkaan olevan vaarassa...
LARSSON (pöydän ääressä).
Eläköön!
TOINEN UPSEERI.
Munkkeja...
LARSSON (kovemmin).
Eläköön!
ENSIM. UPSEERI
... Liitossa...
LARSSON (lyö pikarin pöytään).
Eläköön!
TOINEN UPSEERI.
Munkitko? Ei kiitos.
LARSSON.
Miks ei sitten?
Sama kelle juodahan seurassa ystävitten.
Kuningas vaarassa? Väkensä keskellä?
Ken moista uskovi, on lurjus, sanon mä.
TOINEN UPSEERI (käsi miekankahvassa).
Tuo sana takaisin!
LARSSON.
Ei koskaan maan tän päällä!
TOINEN UPSEERI (miekkansa paljastaen).
Se maksaa elämäs.
ENSIM. UPSEERI (pälyen ympärilleen).
Kuningas kuulee täällä.
LARSSON (vetää miekkansa).
Edestä vanhan Ruotsin!
TOINEN UPSEERI.
Garde!
ENSIM. UPSEERI.
Seis, hullut te!
Ken tahtoo tapella, hän käyköön vallille,
ei tänne, jossa se säikyttää ihmisiä.
Kuningas odottaa juur' tsaarin lähettiä,
mi meit' on seurannut yöt päivät ratsullaan
ja tässä linnassa vast' tapas kuninkaan.
LARSSON (pistäen miekkansa tuppeen.)
Hiis vieköön, pajari! Pajari meille näytä!
TOINEN UPSEERI.
Kapteeni hyvitystä!
ENSIM. UPSEERI.
Dame, sa miekkas käytä,
kun Tilly ryntää päin.
LARSSON.
Tuo oikein haastelee.
Kätesi, veikko, noin; mun viina villitsee.
(Oikoen univormuaan.)
Ei toki nähtäne mun olleen juomapäällä?
Mun miekkani?... Ai hiis, se väärinpäin on täällä.
(Kaikki menevät sotilaiden seuratessa heitä soihtuineen.)
Kolmas kohtaus.
Ruhtinas, hovipuvussa, käsi siteessä, Reginan käsivarteen
nojautuen, pukuna on musta sametti hopeareunuskirjailuineen
ja hohtokivinen otsanauha. Heikko kuutamo. Linnan molemmat
kerrokset valaistut. Sittemmin asemies.
RUHTINAS.
Siis puhu lapseni! Mua pyysit kanssasi.
Selitä asias, on tärkki aikani.
Mua vuottaa kuningas.
REGINA (syvästi alakuloisena).
Isäni!
RUHTINAS.
Vielä kerran!
Isäni! kuulla saan siis vielä, kiitos Herran,
maan päällä yhdeltä tuon sanan suloisen!
REGINA.
Ah, välillämme yö on ollut pimeyden.
Sa voitko unhoittaa, kuink' olin sulle paha?
RUHTINAS.
Välillä sun ja mun vain lempi tuomitkahan!
Oi, yö on kaunis niin! Niin taivas kuulakas!
Olen melkein terve. Nyt ma oon niin autuas.
Unohdan linnani, min Ruotsi otti multa
ja että miehet nää tuhosi veljet sulta;
Olen tänään tyyni niin, niin rikas, riemuinen:
Ma sainhan sinut taas, -- sain jälleen tyttären!
Kaikk' kaunat, ohdakkeet pois mielestäni ma kitken
ja oman tyttärein povella ilost' itken.
(Tyynemmin.)
Mut tässä riemujani jokellan lapsena
ja aika rientävi. Sano, mitä kaipaat sa?
Nuor' olet, kaunis myös. Täss' otsass' ylevässä
asuvi jalous ja katsehessa tässä
totuuden ylpeys. Mi suru mieltäs syö!
(Suutelee häntä otsalle.)
On lapsein viaton.
REGINA.
Sun lapses on kuin yö,
min sumuja et nää. Taritsit mulle eilen
ritaripuolison turvaksi elonteille.
Min silloin hylkäsin, nyt vastaan otan jo.
Sun onpi kohtaloni.
RUHTINAS.
Mitä? Katuuko
jo pahantekijä? Ei, jalo tyttäreni,
sun uhris liikaa on, se murtais sydämesi.
Sa olet vapaa. En sua tahdo pakoittaa.
REGINA.
Ma pyydän, Lichtenstein te mulle antakaa.
RUHTINAS (hämmästyneenä).
Sa sitä pyydät?
REGINA (ponnistuksella).
Niin.
RUHTINAS.
O, naisen sydän sua!
No niin, ma ilolla hänet tahdon omaksua.
REGINA.
Mut tänne, keskelle vihollisjoukkojen
ma, tytär ruhtinaan, voi enää jäädä en.
Huomenna varahin, kun päivä kultaa itää,
se lupaa, matkalla mun Wieniin olla pitää.
RUHTINAS.
Huomenna?
REGINA.
Ennen jo, tän' yönä, paikalla.
RUHTINAS.
Se mahdotonta. Ilman seurajoukkoa!
REGINA.
Sen antaa kuningas.
RUHTINAS.
Tän' yönä! Mikä juoni?
REGINA.
Et tiedä isäni; yks hetki tääll' on tuoni.
Vapisen itseäin. Sun äsken sanoissasi
"On lapsein viaton!" -- mua poltti suudelmas.
Et tiedä, sanat nuo kuink' kaikui kauhistusta;
ma toivoin, että mun ois niellyt multa musta.
Oi, suo mun paeta.
RUHTINAS.
Tää arvoitusta on.
REGINA.
Oi, isä, isä, suo mun päästä pakohon.
RUHTINAS.
Ei, minä kiellän sen. Mi täällä vaara oisi,
jost' ei sua kuningas, ei isä auttaa voisi!
REGINA.
Siis tiedä...
ASEMIES.
Ruhtinas, teit' olen etsinyt.
Kuningas lähtevi juur' huoneesensa nyt.
(Asemies pois.)
RUHTINAS.
Tyyn' ole tyttärein! Hyvästi, Herran huomaan!
Yks seikka! Varo, kun kuninkaan iltajuomaa
sa laitat, että ei sun rippi-isäsi...
Sa ymmärrät... (Painolla.) Nyt kuningas on vieraani.
(Pois.)
Neljäs kohtaus.
Regina. Sitten Hieronymus.
REGINA (yksin).
Vieraasi, isä oi, mi vienyt lapseltasi
autuuden kruunun on... sitä hellit povellasi!
Sa menet, jättäen mun tänne vangiksi,
miss' suuri sallimus mun pienen murtavi.
Et tiedä, isäni, kuink' köyhäks, hyljätyksi
on tullut tyttäres! Ma olen yksin, yksin.
Taivaani pilvess' on ja sielussain on yö.
Et tiedä, isäni, kuink' ihmissydän lyö,
kun pyhin, korkein, ikuisin, ihanaisin
loistonsa kadottaa ja usmin uhkaavaisin
silmistä toivovan yhäti pimittyy
sydäntä kauhistain kuin synti, rikos, syy...
Syy? Rikos?...
Niin, niin, niin! Vaikk' iskis tuhat tulta,
on synti surmata! saa vastuuks taivas multa.
Haa, olen kärsinyt; en minä väistynyt;
sa äiti Jumalan, sa oot mun pettänyt!
Sun eestäs taistelin; sun kostanut ma oisin
ja vieläi kostaisin, jos kurja kuolla voisin,
mut joka kerta kun sult' anoin uljuutta,
sun vastaukses vaan ol' kuolonkauhua...
Maa pettää, taivas horjuu... Itse äiti Luojan
rikosta vaativi. Ma mistä löydän suojan,
kun hän on murhaaja. (Kauhistuen.)
Pois, pelkään itsekin!
(Samalla kuin hän tahtoo rientää pois seisoo Hieronymus hänen
edessään.)
HIERONYMUS.
Ja sitten taivasta synneistäs syytät näin?
REGINA.
Äl' koske minuhun!
HIERONYMUS.
En pakoas ma estä.
Mit' onpi vala vahvin! kupla, jok' ei kestä!
Vain ääni, henkäys! Vain oikku hetkisen,
mi hetkess' sammuvi. Sua siitä moiti en.
Miks viivyt? Wieniin käy, hovissa heilakoitse,
sen pidot pimennä, sen syömet tuleen loitse,
saleissa sametin, timanttein loistossa,
unhoita kantanees myös nunnanhuntua!
Ja koska ritari, himonsa orja, siellä
valaansa kuiskivi sun korvaas mesikiellä,
hymyillen vastaa vaan: Valaanko uskotten?
Sen vannoin minäkin... mut kuinka pidin sen?
REGINA.
Te ootte saatana. Mua ette tahdo säästää.
En voi ma... Armoa!
HIERONYMUS
Sa Saksanmaan voit päästää,
ja lähde et. Kas, kansas verta vuotavi,
sen joukot lyöty on, jo Rooma horjuvi,
kas, jalka vierahan sen niskan polkee ylvään,
sen kruunun anastaa ja murtaa muiston pylvään...
REGINA.
Miks salamaansa ei lähetä taivaan yö?
Miks ei se kuninkaan tän joukot maahan lyö?
Ma olen nainen vaan. Se terä, jonka johtaa
hänen tahdoin rintaansa, mun rintaani vain kohtaa...
HIERONYMUS.
Kauhistus täyttävi nyt Herran temppelin.
Uskomme lippu on jaloissa keretin;
mut jälkimaailma saa kummaks kuulla kerran!
Hän, jonka kätehen voimansa antoi Herra,
hän kielsi...
REGINA.
Lakatkaa! Rukoilin, kerjäsin,
ja te mun tuomitsette töihin helvetin.
Haa, se on rohkeaa. Olenko orja, vauva
ma tytär ruhtinaan? Jo käynyt liika kauvan
oon kahlehissanne, ne rikki repäisen.
Ma jälleen vapaa oon. Ma itse vallitsen
käteni, sydämein. Maailman eteen tulla
ma tahdon katseella ja päällä nostetulla.
En enää hävetä isääni tahdo ma,
vavista kuningasta puna poskilla.
Mun teitte murhaajaks. No niin, -- ma vielä voitin;
nyt teitä inhoan kuin ennen kunnioitin;
sen vielä tehdä voin. Valitkaa uhri muu,
mi taipuu paremmin työhönne kirottuun!
Ma teitä halveksin.
HIERONYMUS (itsekseen).
Työ tekijääkö soimaa?
Vai niinkö? (Ääneen.) Lapseni, pilkkaatko taivaan voimaa?
Mik' katse!
(Regina katsoo häneen terävästi.)
REGINA.
Kauhistun. O, äiti Jumalan,
suo anteeks sokeutein, kun kätes valkean
ma luulin hijoneen tuon tikarin. Et sinä
sit' tehnyt, hän sen teki; siksi petyin minä.
sun kätes puhdas on, mut hänen verinen.
Taas Jumalan ma sain, sain jälleen sydämen.
(Tahtoo mennä.)
HIERONYMUS (itsekseen.)
Väär' usko tarttuvi. Tääll' ilmassa on harhaa.
Yks lääke vielä on. (Pidättäen Reginaa. Ääneen.)
Näin ylpeyteni parhaan
ma näänkö sortuvan? Kuink' usein sanoin ma:
Ei tätä sydäntä maailma valloita.
Ol' turha toivoni. Suureksi surukseni
nään synnin pauloissa jo nuoren sydämesi!
Naissynti yks, jost' et sa ennen tietänyt,
syliinsä mustaan on hurskautes syleillyt.
Miks uskos horjahti. Sa mieti mielessäsi;
miks petti tikari? miks alas vaipui käsi?
Mi muutti rikokseks muinaisen pyhän työs.
Yks katse, sana! Haa, huomaatko synnin yös?
Sa onneton, miest' tuota, miestä koston, joka
maas, uskos häväisee, min nimikin on loka,
miest' tuota jota sa vihasit vihalla,
kirolla kirosit, -- miest' tuota... lemmit sa!
REGINA (hämmentyneenä).
En teitä ymmärrä. Te kauhistatte mua.
HIERONYMUS.
Jyrkänteen reunalla suo varoittaa mun sua.
Et punaa häpeän poskilles tahdo sä;
nyt neiti Emmeritz punastuu lemmestä!
Et tahdo surmata. Ja surmaat sielus kalliin...
REGINA.
Mitä hän lausuvi?
HIERONYMUS.
Viel' aika avun sallii.
Vihaasi palaja; valaasi vaadi en:
Sun säästän surmasta tuon vääräuskoisen.
En usko kätehes. Se määrässään ei kestä;
käs' toinen tarpeen on, käs' tehty teräksestä.
Yht' anon sulta vaan: sa saata kirje tää
kuninkaan käsihin.
REGINA (epäillen).
Se mitä sisältää?
HIERONYMUS.
_Hic usque ibis, nec ultra.
Hic fluctus tui superbi requiescent_.
Tähän asti olet käyvä, mutta et etemmäksi.
Tässä on aika ylpeyden aaltojesi asettua.
REGINA (arasti).
Siin' onko myrkkyä?
HIERONYMUS.
Kuin? Paperinko alla?
Kaks onpi vaalia tuoll' uskon pilkkaajalla:
Jos Kustaa Aadolf kuolee, voitto kirkon on,
mut jos hän kääntyvi katoolinuskohon,
se viel' on enempi. Tahdotko kirjeen viedä
tän' yönä jo?
REGINA (viipyen).
Sen tahdon. (Itsekseen). Aikeitaan en tiedä.
HIERONYMUS (kaksimielisesti).
Hyvästi. Kirjeessä on henki kuninkaan.
(Itsekseen pois mennessään).
En usko hänehen. Siell' itse olla saan. (Menee).
Viides kohtaus.
Regina yksin. Sitten Kätchen.
REGINA (katsellen arasti ympärilleen).
Kuningas Ranskanmaan, yhdeksäs Kaarle herra,
sai lahjaks kaunihin rukouskirjan kerran,
mi häntä miellytti monilla kuvillaan,
somasti painetuilla, kirjokansillaan.
Eräänä päivänä hän löyttiin kankeana
tuo kirja kädessään, sen myrkyn murhaamana.
Näin kuninkaita tapetaan. Sit' tarkoittaa
myös tääkö vois?...
(Kätkee kirjeen povelleen).
Käy piiloos, lintu kuolon maan,
siks kuin sun liekki syö, mi siipes mustan päästää?
Elämä kuninkaan? Miks tahdon sitä säästää?
Siks onko suur' hän niin, kun kantaa kruunua?
Ma enkö uskaltais? Hän onko Jumala!
Ei, häntä vihaan! Niin ma vihaan...
KÄTCHEN (laulaen puiden takana).
Ja jospa lehdon varjossa
ma kohtaan armahain,
niin tiedän, miksi laulan ma,
miks kaikk' on kultaa vain.
Ja illan kuu ja kaste yön
ja kuiske puun ja tähtivyön,
ne kertoo, miksi sykkii syön,
kun saapuu armahain.
REGINA (joka haaveksien on kuunnellut laulua).
Silmäin kastuu!
Sydän, mi valkeus sun yöstäs hiljaa astuu
kuin iltatähtönen helmasta hämärän.
Ma häntä lemminkö?... Niin mulle sanoi hän.
KÄTCHEN (tullen esiin).
Noh, kiitos Maarian! Ma teidät löydän tässä.
Kuin hullu juossut oon ma teitä etsimässä!
Miss' ootte viipyneet? Mit' teette yksin näin?
Runoja teettekö tai muuta sinnepäin?
Kun minä yksin käyn kuun kanssa illan suussa,
niin mulle laulun luo jokainen lehvä puussa.
REGINA (häntä kuulematta).
Ma häntä lempisin!
KÄTCHEN.
Teit' itse kuningas
on kaivannut.
REGINA (tarkkaavaisesti).
Hän? Mua?
KÄTCHEN.
Kun viinin kannoin, kas
hän minut luoksensa suvaitsi viitata
ja kysyi multa näin (matkien kuningasta):
"Miss' onpi neitis?" Ma
näin syvään niijasin ja virkoin vavistuksin
(mut majesteetti mult' ei tullut sanotuksi):
"En tiedä ollenkaan", ma sanoin. Synkälle
hän silloin näytti; sanoin: "palvelijanne!"
niin syvään niijaten matolle kirjatulle
ett' aivan lyykistyin. Hän silloin nauraa mulle
suvaitsi armossaan.
REGINA (hymyillen).
Mun Kätchen-rukkani!
KÄTCHEN.
Oh, niitä kestejä! Se vasta syöminki
ja juominki! Ja kuink' upseereja ol' monta
uljasta, sulkapäätä -- aivan sarvetonta!...
Yks heistä varsinkin... En muuta sano ma,
mut sokko oon, jos hän ei teitä rakasta.
REGINA (nopeasti ja haaveksivasti).
Oi, sano, rakkaus se onko ihanaa?
KÄTCHEN.
On kyllä, kun vaan saa sen, jota rakastaa.
REGINA (kuin edellä).
Edestä lemmittynsä, sano, voiko kuolla?
KÄTCHEN.
Tietysti. Mutta niin ei usein tarvis huolla.
(Itsekseen.)
Luutnantti Bertelkö noin häll' on mielessään?
REGINA (epäillen).
Mut toista uskoa jos lemmitty on tää?
KÄTCHEN (itsekseen).
Se onpi luutnantti. (Ääneen.) Niin hänet kääntää täytyy
oikeesen uskohon. Mut ilta hämärtäytyy.
Pois tulkaa, myöhäist' on. Tuo valo, katsokaa,
kuninkaan huoneest' on. Kun eilen tarkastaa
sit' tahdoin hiipien, niin arvatkaa, min kumman
ma siellä löysinkään. Niin, salaoven tumman!
REGINA (kääntyneenä kuninkaan ikkunoiden puoleen).
Pala tähti yössäni! Nyt lempeen uskon ma.
Nyt häntä rakastan, jota vannoin vihata.
KÄTCHEN (käyden edellä).
Pois neiti tulkatte!
REGINA (alttiuden innolla).
Kaikk', kaikki tieltäs haihtuu,
Sa yöni aurinko!... Mut vaikka kaikki vaihtuu,
yks pysyy, uskoni. En tahdo taivaassa
sun tähtes punastua... sinut käännän ma!...
(Poistuu hitaasti Kätchenin kanssa.)
(Esirippu alas).
Neljäs näytös.
Yö. Kuninkaan vastaanottohuone Emmeritzin linnassa. Keskellä taustaa
ovi, jonka auetessa nähdään vartio, Bertelin johtamana, esihuoneessa.
Taustassa oven molemminpuolin kaksi alkovia punaisine esivaatteineen.
Vasemmalla etualalla kuninkaan kirjoituspöytä, täynnä karttoja ja
papereita. Korkeita hopeisia kynttiläjalkoja. Upea kalustus.
Ensimmäinen kohtaus.
Kuningas. Akseli Lilje. Lähetti. Ruotsalaisia upseereja.
KUNINGAS (lähetilleen).
On juhla loppunut. Vie levolle bojaari.
Hän kestittävä on kuin ois hän itse tsaari.
Ei kalpaa ole nyt kalliimpaa päällä maan
kuin miekka miehen tään, lepäävä huotrassaan.
Vieraamme Moskova on tänä yönä. Alla
hän Ruotsin lippuin maatkoon. Vaan jo yö on vallan.
Ken tietää huomenen, mit' on sen helmassa?
Bojaarin kunniaks sa vahdit aseta!
Hyvästi.
(Upseerit ja lähetti menevät.)
Toinen kohtaus.
Kuningas. Akseli Lilje.
KUNINGAS (nousee miettiväisenä. Seuraava sanotaan enemmän
itsekseen kuin Liljelle).
Ma oikein arvostaa voin, naapurini, teitä.
Yhteinen vihamies ja etu liittää meitä.
Hän joukon tarjoo, jolla Sigismundin ma
musertaa voisin, kun on keisar' murskana.
Näin kummat hedelmät voi itää voitoistamme.
Kanssamme Novgorod, Moskova puolellamme
ja vait on Warssova... vai murtunut jo lie?
Idän salpa seista saat! Mun tieni Wieniin vie
ja sieltä Roomaan... jos ei sitä ennen viene
jo holviin Riddarholmin... se ei teidän tienne,
bojaarit Moskovan! Bosporon rannoille,
sydämeen Asian kuin Aleksander, se
tie myöskin laatuun käy, ken halaa maailmoita.
Te käykää itähän, ma tahdon länttä hoitaa.
Suo lentää kotkan vaan ja juosta leijonan;
maailma suuri on, kateelle ahdas vaan.
Jos koska päivä saa, jot' tuskin aavistamme,
kun jättivalta uus lähestyy rantojamme,
niin syy ei ihmisten, jos vyöry armoton
tuo meidät hautaiskin... se syy maantieteen on.
(Äänettömyys. Sitten Liljelle.)
Bojaarin näitkö?
LILJE.
Näin.
KUNINGAS.
Mit' arvelet?
LILJE.
Sire?
KUNINGAS.
Parta
on hällä pitkä, vai? Mut sanojansa karta!
Hän tarjoo miekkansa, se meille hyödyks ois.
Mit' uskot? Hän...
LILJE.
Bojaari?
KUNINGAS (syvissä mietteissä).
... Perijämme ois?
LILJE.
Sen Herra estäköön!
KUNINGAS.
Viel' ei tok' Itämerta
tuo kotka leikattu saa lähestyä. Mut kerta
sen varmaan tekee hän; ain kasvaa siivet sen.
Stolbova kylä on ja minä ihminen.
(Muuttuneella äänellä.)
Mut jättäkäämme tää. Mit' uutta?
LILJE.
Joka hetki sanomat kertoo, kuink' käy Ruotsin voittoretki.
(Jättää kuninkaalle joukon kirjeitä.)
KUNINGAS (silmäillen yhtä toisensa jälkeen).
Tott... aurani! Noh, Herran nimessä
hän saakoon Bremenin... Thurnilta Böhmistä...
Banér... ja Torstenson. Tuo Lennartini sentään
on paras kaikista, hän niinkuin nuoli lentää...
Baudiista sanoma, ett' Tilly, Fugger ja
Altringer matkall' on... kolm'kymment'tuhatta...
Korpraali vanha, kas taas näyttää kynsiänsä.
Hän Breitenfeldissä kärvensi kähäränsä,
mut jälleen pantteri liikkeellä on ja hän
nyt näyttää hyppyhyn hirmuiseen hiipivän.
Hyvä. Luojan avulla kaikk' kääntyvä on parhain.
Toki tiedustelkaamme. (Liljelle) Huomenna miestä varhain
seitsemänkymmentä, valmiina olkohon.
Heit' itse johdatan.
LILJE.
Se liian vähän on.
Voi vaara tulla.
KUNINGAS (jatkaa häntä kuulematta).
Kirje? Eikä allekirjoitusta.
(Lukee.)
"Kuningas, varokaa! Teit' uhkan vaara musta.
Valitse keinojaan ei vihamiehenne;
Jo terää hijotaan, johonka kaadutte.
Myös iltajuomaanne en soisi teidän juovan"...
(Keskeyttäen)
Käy, kutsu ruhtinas! (Lilje antaa määräyksen vahdille.
Ylenkatseellisesti)
Tää työt' on pahansuovan,
mi rauhass' uinua ei sallis kuninkaan
ja uskoa ei ihmisiin, ei Jumalaan.
Mitä luulet, Lilje, sa?
LILJE.
Uus sana juuri juoksi,
ett' äsken paennut on vihollisen luoksi
upseeri korkea... von Alten...
KUNINGAS.
Hän? Vai niin.
Es'merkki hyvä ei. Parempi kuitenkin
kuin huono ystävä, on suora vihollinen,
Sa katso, tähän että loppuu luopuminen.
LILJE.
Sire, elkää syöksekö huomenna vaarahan!
Miest' tuhatt' ottakaa...
KUNINGAS.
Kuin Lilje? Leikkaathan
näin suomalaistes kunniaa, sen sanon.
Sa tuhat tarjoot, kun ma seitsenkymment' anon.
Mist' asti väkenne niin vähäks arvaatte?
LILJE.
Miljoonain ääntä nyt minussa kuulkatte!
Sire, aatelkaa, mit on nyt elämänne meille?
Se luoti, tikari, mi tuopi turman teille
se portit kohtalon juuriltaan järkyttää,
ajan muodot muuttavi, maan piirin pimittää.
Te, -- yksin enempi kuin kaikki sotalaumat,
teit' yksin pelkääpi Wien, Rooma, Juutinraumat.
Jos voitoistanne nyt te temmattaisiin pois,
niin työnne suuri tää tomuna kohta ois.
Te sydän olette täss' ajass' synkeässä,
teiss' yksin totuus on ja valonaika lässä.
Henkenne säästäkää siis suojaks ajan sen,
sill' ilman teitä se pimentyy verehen.
Jos piru viisas on kuin kerrotaan, hän hymyy
miestemme miekoille, hän leirihimme lymyy
hahmossa jesuiitan teitä etsien
ja toiveet musertaa hän vuosisatojen.
KUNINGAS.
Jumalaan luottamus on kuninkaiden vahti.
Pahalla tahto on, mut silti viel' ei mahti,
Ei niinkuin etana voi elää kuningas.
Niin suur' ei vaara viel'. Yks viel' on voimakas,
Hän, joka kättä tätä käyttää heikkoa
ties aseeks aikojen, hän kyllä korvaa turman.
Hänen työnsä seisovi. Ja jos ma saankin surman,
hän varmaan voimansa voi antaa toiselle
mun työni täyttääkseen. -- Kuin käskin, tehkätte.
Kolmas kohtaus.
Edelliset, Hovipoika ilmoittaa Ruhtinas Emmeritzin.
HOVIPOIKA.
Ruhtinas Emmeritz... (poistuu jälleen).
KUNINGAS.
En kauvan teitä estä.
RUHTINAS.
Siro, käskekää.
KUNINGAS.
Vain hetken ihmiselo kestää.
Huomenna eroomme; yks sana suokatte.
On kumma aika tää, me jossa elämme.
On kuin nyt ihmiset ja luonto huutais: surkaa!
maan vahvuus vapisee ja Etna tulta purkaa;
päivässä, kuussa on nyt nähty kummia;
käy irti kato, rutto, nälkä, kuolema.
Ja kaikkialla vaan maa huokaa hurmeissansa,
on miekka vasten miekkaa, kansa vasten kansaa.
On polku pettävä ja aika verinen,
mut miss' on rakkaus ja rauha Kristuksen?
RUHTINAS.
Se liian totta on.
KUNINGAS.
Täll' ajall' ankaralla,
kun hurjuus sokea on maalla, taivahalla,
ei hyve hyveeltä, ei synti syyltä näy,
nyt huonot aattehet kuin kummitukset käy
yön mustan peitossa ja etsii uhriansa,
kädessä tikari ja myrkky maljassansa.
Tää aika, ruhtinas, se eikö tuottamaan
juuri olis sopiva myös -- murhaa kuninkaan?
RUHTINAS.
Sire? (Kuningas ojentaa vaieten hänelle kirjeen. Ruhtinas lukee.)
"Neitiä epäilkää, mi teille juoman antaa;
maljassa myrkky on ja tikaria hän kantaa."
KUNINGAS (tyynesti).
Mun iltajuomani! (Hovipoika tuo maljan.)
RUHTINAS (lukien).
"Ja enin epäilkää
te tätä linnaa, lisku leijonan on tää..."
(Kuningas tyhjentää maljan.)
RUHTINAS (ylevästi, jättäen kirjeen takaisin).
Ja minkä arvoiseks tään kirjeen arveleepi,
kuningas Ruotsinmaan?
KUNINGAS (yhtä ylevästi, repien rikki kirjeen).
Mink' kirje ansaitseepi.
RUHTINAS.
Kuningas, kiitoksein. Kuninkaan tavalla
mua ootte tuominneet ja tätä valhetta.
Neljäs kohtaus.
Edelliset. Bertel.
BERTEL (on tullut sisään kuninkaan repiessä kirjettä).
Eräs nainen pyytävi luo majesteetin tulla.
(Itsekseen.)
_Mun_ kirjeeni!...
KUNINGAS.
Yö on. Ei tänään aikaa mulla.
Huomenna.
BERTEL.
Anteeksi, hän sanoo, että on
asia tärkeä...
KUNINGAS.
No niin, hän tulkohon! (Bertel menee.)
RUHTINAS.
Yks sana, sire! Kuin luonnollista, taata
edestä vierasten en täällä voi, en saata.
Mun enää linna ei. Voi muist' en vastata,
mut eestä tyttärein uskallan hengen ma.
KUNINGAS.
Tyyn' olkaa, ystävä! Ei mitään uhkaavaista,
kun miestä kolme meit' on vastaan yhtä naista.
Viides kohtaus.
Edelliset. Regina hunnutettuna, mustassa puvussa.
REGINA (hovipojan johdattamana, joka heti sen jälkeen poistuu.
Itsekseen).
Isäni!
KUNINGAS.
Rouva, syy käyntinne myöhän on
varmaankin tärkeä onnelle valtion.
Mut totuus kantaa pääns' avoinna, korkealla;
jos suuss' ei vilppiä, ei otsa hunnun alla.
(Lyhyt äänettömyys. Regina epäilee.)
LILJE (ivallisesti ruhtinaalle).
Jos synninpäästöä täält' etsii nunna tuo,
niin varmaan saapui hän väär'uskoisimman luo.
RUHTINAS (itsekseen, levottomasti).
Näkö häll' on tyttärein...
KUNINGAS (kärsimättömäsi).
No niin?... Jos pelost' aprikoitte,
vapaasti puhukaa! (Viitaten ruhtinaasen ja Liljeen.)
Sen näiltä tehdä voitte.
(Regina heittää huntunsa.)
RUHTINAS.
Hän on se!
LILJE.
Neiti Emmeritz!
KUNINGAS.
Mi tuo
yön myöhän hetkellä näin teidät minun luo.
Puhukaa, väestäin jos joku syy on tähän,
hän rangaistaan, sen vannon.
RUHTINAS.
Selitähän, Regina!
REGINA (ruhtinaalle).
Sana yks, niin teille kuulun ma.
(Kuninkaalle.)
En eestä itseni tääll' aio puhua,
vaan teidän, Sire.
KUNINGAS.
Mun?
REGINA.
Ma lapseks synnyin vihan.
Sodan liekit riehuneet on kehdollani ihan.
Jo varhain vihaamaan opin harhauskoa.
Kun paloi roviot, herttaimmin hymyin ma.
Uskomme vankka ol'. Se miekoin mielet voitti
ja kerran päällä maan taas Rooman valta koitti,
silloin te tulitte, -- voimamme haihtui se;
maailma vapautui, mi oli vankimme,
Te löitte joukkomme, miekkamme musersitte,
maat meiltä otitte ja aarteet luostaritten.
ja Rooma vapisi. Te riemuitsitte vaan...
siit' asti, vihan laps, teit' opin... vihaamaan.
RUHTINAS (itsekseen).
Mitä hän lausuvi?
KUNINGAS (tyynesti).
Eteenpäin!
REGINA.
Kaikki vaino,
kaikk' kaunat kohtalon, sodan ja sorron paino,
häpeät tappion ja raivot kurjuuden,
ne etsi maaliaan... ne teissä löysi sen.
Ja silloin yöstä nous kuin tulivuoren turma
vihani punainen ja huusi: surmaa! surmaa!
Ennenkin nähty on tyrannein kaatuvan.
Ja silloin vannoin minä... teille kuoleman.
RUHTINAS.
Miel'puoli, vaikene! Hän hourii, huomannette.
KUNINGAS (kylmästi).
Eteenpäin!
REGINA (ruhtinalle).
Hetkinen, ennenkuin tuomitsette.
(Kuninkaalle.)
Ei emo laulanut mun ole kehdollain
ja siksi, siksi, ah, ma vihaan opin vain.
Tok' uness' urhon näin, niin jalon, uljaan, pyhän,
mi suur' ol' vallaltaan, sielultaan suuremp' yhä,
ja lemmell' enemmän kuin miekallaan hän voi.
(Epäillen.)
Ma teidät näin...
KUNINGAS.
No niin?
REGINA.
Te olitte se, oi,
te urho unteni, niin suuri, uljas, jalo!
Uus tunne täytti mun, uus syttyi sydänvalo.
Ma teitä rakastin... Anteeksi, uskoni!
Ja silloin kädestäni tikari putosi.
Niin, Sire, siit' hetkestä ei enää maani maine
mull' ollut mielessäni, ma olin jälleen nainen.
LILJE (ruhtinaalle).
Mit' arvelette te? Tää rippi verraton,
kun moinen rippilaps ja isä moinen on.
(Kuningas viittaa vaieten Reginaa jatkamaan.)
REGINA (ylevästi).
En tytön tyhjien unien tähden tullut;
sydäntäin tuomitkaa, jos sanani on hullut.
(Kasvavalla lämmöllä.)
Tulin teille avuksi... Teit' uhkaa turmio!
Mua kuulkaa! Huomenna voi olla myöhä jo;
tän' yönä ehkä jo tikari, luoti salaa
sen rinnan lävistää, mi niin nyt suurna palaa.
Ah, mit' on kuolema? Elämä kuninkaan!
Mut suuri sielunne taivaalle antakaa!
Uskonne väärä on. Sen sanan tajuutteko?
Keretin tuomittu on joka aatos, teko,
ei häll' oo Jumalaa, ei omaatuntoa,
ei rinnass' sydäntä, ei maata, kansoa.
Katseensa kaunis on, äänensä hellä helää,
mut, itse kirottu, hän kiroks muille elää.
(Polvillaan, ylevästi ja haaveksivasti.)
Kääntykää, kääntykää! O, viel' on toivoa!
Pois! Roomaan rientäkää tuhlaajapoikana!
Syntinne katukaa! Ei Herra hylkää teitä.
Rukoilkaa, paastotkaa ja tehkää temppeleitä!
Anelkaa armoa pyhiltä taivahan!
Miekkanne murtakaa! Pukeukaa tuhkahan!
Näät tulee kuolema kuninkahankin luoksi.
Kuin teitte syntiä, niin niiden surkaa vuoksi
ja kerran nimenne kirottu loistava
pyhien parvess' on, maan siunauksena.
KUNINGAS (ojentaa Reginalle kätensä ja kohottaa hänet lempeästi).
Kun olin nuor' kuin te, kaks tunnett' tunsin syvää
kuin te, kaks taistoa, sydämeen sisältyvää.
Ma kahta rakastin: maatani, uskoain;
mut minun vihallani ol' yksi nimi vain
ja Rooma oli se. Vihaamaan sy'äntä sytten
mun Antikristusta opetti vanha Skytte.
Mut aika vieri näin. Kas, kasvoi rakkauten'
kuin päivä koittavi yön pilvein haihtuen,
mut viha vaaleni. Ol' kirkas sydämmeni.
Ja koska miekkahan ma tartuin estääkseni
sit' uskon sortoa, mi Europata lyö,
sit' tehnyt vihast' en, se lempeni ol' työ.
Kas, siinä rippini kerettiläisen! Herra
tien vaan sen muuttaa voi, min mulle antoi kerran.
Mene, lapsi eksynyt! Opi tahto taivahan,
ett' usko kaikkein käy luo kaikkein Jumalan.
RUHTINAS.
Mi jalous verraton!
REGINA (alttiuden ihailussa).
Herrani, kuninkaani!
RUHTINAS.
Pois! Enää houreillas äl' pilaa asiaasi.
REGINA (tarttuu kiivaasti ruhtinaan käteen).
Isäni, kahdesta ken meist' on keretti?
Hän taikka ma?
RUHTINAS.
Pois, pois!
LILJE (joka tarkkaavaisesti on katsellut oikeanpuolisen
alkovin esivaatetta).
Sire, suokaa anteeksi...
mut luulen, hiljaa jos nyt ollaan, saadaan hiiri.
RUHTINAS (aikeessa lähteä).
Mit' aikoo?
REGINA (arasti).
Väijytys?
KUNINGAS.
Ken siellä?
LILJE (tempoa äkkiä esivaatteen syrjään. Hieronymus tulee näkyviin.)
Täss' on Miiri!
Kuudes kohtaus.
Edelliset. Hieronymus.
KUNINGAS.
Mit' tää on?
LILJE.
Isä hurskas rukoilee, ma nään.
HIERONYMUS.
Teit' uskoon oikeaan ma tahdoin käännyttää.
KUNINGAS (kiivastuneena).
Kaks uskonsaarnaaja! Yks liikaa on jo ihan.
RUHTINAS.
Hänt' älkää uskoko. Hän saarnaaja on vihan,
mun lapsein rakkauden, vaikk' kyllä harhauneen.
(Vahdille.)
Sa linna tarkasta! Tää viittaa petokseen.
Vieraani turvass' olkoon, vaikka vihamiesi.
Rosvoinko luolaks on mun tullut kotiliesi?
LILJE (tutkien jesuiitan pukua).
Anteeksi, isäni; mut koska käännyttää
tahdoitte täällä, teill' lie rukouskirja... Tää!
(Löytää tikarin, jonka kahvassa on ristiinnaulitun kuva,
ja ojentaa sen kuninkaalle.)
RUHTINAS.
O, konnamaista!
LILJE.
Roomalaista!
REGINA (itsekseen).
Hän on mykkä.
HIERONYMUS (uhmaten).
Uljaana kuolohon marttyyrin sydän sykkää.
KUNINGAS (kasvavalla vihalla).
Polvilles!
HIERONYMUS (uhmaten).
Ylpeile, sa lumikuningas,
min pohjan myrsky toi. Tääll' löydät kuolemaa.
Ylpeile hetkinen, ett' olet vitsa taivaan,
synteimme rangaistus, lastemme tuska, vaiva!
Mit' olit eilen sa? Vain keri Pohjassa.
Mit' olet huomenna? Vain Saksan tomua.
Niin, sua oon vihannut, keretti kerskailija,
sun tappaa tahdoin ma kuin myrkkymatelijan,
tapankin vielä! Mua ei sulos sulata
kuin vahan tämän. Mut jos käydä tahdot sa
kuin eräs edelläs Canossaan polvillasi...
LILJE (keskeyttäen).
Suu hältä vaientaa mun suokaa miekallani!
KUNINGAS (hirmuisena).
Polvilles!
HIERONYMUS (horjuu, polvistuu hitaasti ja piirtää liidulla
ristin permantoon).
Ristin tään edessä polvistun.
LILJE.
Yks sana vielä vaan ja kohta surmaan sun!
KUNINGAS (aina kasvavalla vihalla).
Kyykärmeen sikiöt, herjaajat häijykiellä!
Kuink' kauvan saastuttaa te saatte maata vielä?
Kautt' taivaan! Paljon näin. Näin kansan sortoa,
näin kirkonryöstöä ja sielun murhia,
näin kuinka ihmisiltä viedään usko, henki,
näin pilkkaa tehtävän opista Kristuksenki,
näin uhmaa, ylpeyttä, mut nähnyt milloinkaan
en tikaria, min pääss' on kuva Jumalan.
(Linkoaa tikarin pois inholla.)
Mit' olen? Tomu! Niin, mut lähettiläs Herran,
pasuuna tuomion, mi tuleva on kerran,
poljettuin oikeus ja tunto Europan; --
kuin mittasitte te, niin teille mittajan.
Kuin teit' oon säälinyt! Pakanat, turkkilaiset
pahemmin riehu ei kuin te, katoolilaiset.
Roviot palavat, kuink' kauvas katsonen;
ma sitä kärsin, kun sa Herra kärsit sen!
Ma olin lempeä niin kauvan kuin ma jaksoin,
Herralle koston soin, lemmellä vihan maksoin.
Nyt mitta täysi on. Jos Huss sai koston, haa,
niin kostettu ei viel' oo Savonarola.
Voimaani vapise sa Babyloonin portto!
Sa Rooma röyhkeä! sun valtaas uhkaa sorto!
Kautt' taivaan! Murskaan sun! Sua loppuun maailman,
ma vainoon, sorran, murran, maasta juuritun!
LILJE (itsekseen).
Veri kuuma Vaasan!
RUHTINAS.
Sire, mua kuulla suvaitkaatte.
Katoolilainen oon. Syyn tuomita te saatte.
Uskomme korkea ei toki vikapää
rikoksiin, joita sen nimessä tekee nää.
KUNINGAS (keskitetyllä vihalla).
Kuin Baabel korkea!
RUHTINAS.
Ei sentään usko murhan!
REGINA.
Sire, sana väär' ol' tuo!
LILJE (Reginalle).
Hyvä neiti, elkää turhaan
te käykö myrskyhyn!
REGINA.
Sire, kuulkaa ääntäni.
Vihanne repivi, min rakkaus rakensi.
LILJE (ukkosta johtaen, kuninkaalle).
Mit' tehdään konnalle?
KUNINGAS (lyhyesti ja ankarasti).
Mit' oikein on.
LILJE (Hieronymukselle).
Kas, tälleen!
Sun hirtes valmis on, kun päivä nousee jälleen.
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset, paitsi Hieronymus. Bertel.
REGINA (yhä kiivaammin).
Hänelle armoa! Mut joskin kuolee tää,
uskomme viaton te toki säästäkää!
(Ruhtinas kokee turhaan estää häntä.)
Armoa!
KUNINGAS.
Armo on vain heikkouden viitta,
mi pettää Jumalaa. Armoa ei saa jesuiitta!
Te murhaa kuninkaan, te myöskin! mietitte.
Kuningas, tiedättekö, neiti, mit' on se?
Kâs'varsi Jumalan. Hänt' täytyy kunnioittaa.
Voi kättä julkeaa, mi häneen käydä koittaa!
korkeelle tähdännyt hän on, ei rintaa vaan
hän yhden tähtää, mutta rintaa kansan, maan.
(Liljelle.)
Ken oli vahdissa?
LILJE.
Luutnantti Bertel.
KUNINGAS.
Haa!
Väkenne huolimaton kuink' on? Vastatkaa!
LILJE.
Väkeni, sire...
(Samassa syöksyy sisään Bertel.)
KUNINGAS (Bertelille).
Mit' tahdotte?
BERTEL (hämmentyneenä).
Tuo vanki...
KUNINGAS (kärsimättömänä).
Pian
BERTEL.
On karannut!
KUNINGAS.
Haa, sen arvasin jo ihan!
LILJE (Bertelille).
Sa onneton!
BERTEL.
Uus salaovi...
KUNINGAS.
Kyllin. Te,
luutnantti, rivihin takaisin astutte.
Nimenne pyyhitään pois kaartin joukoistani.
Te, neiti Emmeritz, rukoilkaa loppuani
kopissa vankilan. Väkenne, vannon ma
on opetettava kuninkaan murhista.
(Mennessään Liljelle.)
Huomenna seitsenkymment'!
LILJE.
Tuhat käskekää!
KUNINGAS (katsoo häneen terävästi).
Eversti, höllässä on harteillanne pää!
(Katoaa nopein askelin vasemman puolisen alkovin taakse.)
LILJE (pudistaen päätään).
Nyt raivoo leijona.
RUHTINAS.
Uus syttyy jälleen palo.
REGINA.
Yö synkkä palajaa ja painuu päivän valo.
(Esirippu laskee.)
Viides näytös.
Samoin kuin toisessa näytöksessä, piha Emmeritzin linnassa, taustana
valli, mutta vallin keskellä on leveä, avoin portti, josta näkyy eräs
maisema. Molemmin puolin porttia on vallille pystytetty suuri
ruotsalainen lippu. Lähempänä etualalla maariankuva nojattomassa
puukomerossa. Kummallakin puolin linnan sivurakennuksia. Vasemman
sivurakennuksen alikerrassa ikkuna rautaristikkoineen, niin sijoitettu,
että katsoja helposti voi sen läpi nähdä erääsen vankikammioon. Tätä
huonetta valaisee lamppu, mutta näyttämöllä vallitsee näytöksen alussa
heikko aamurusko, joka vähitellen valkenee täydeksi päiväksi. Ikkunan
alla penkki.
Ensimmäinen kohtaus.
Ristikko-ikkunasta näkyy Regina polvistuneena rukoilevan
vankilassa. Puku sama kuin ensi näytöksessä. Ikkunan alla Bertel
vartiovuorossaan. Yksinkertaisena sotilaana. Hetkinen sen jälkeen
kuin esirippu on noussut tulee Kätchen.
N:o 7. Duettino.
KÄTCHEN.
Uljas herra sotamies, totta suottehan
minun nuorta neitiäni käydä katsomaan?
BERTEL.
Mahdotonta, mahdotonta, kaunis neitonen.
Kovin on se kielletty, en päästää tohdi, en.
KÄTCHEN.
Uljas herra sotamies, mut jos ma anomuksen
annan ynnä nöyrän teon, niin nöyrän niijauksen...
BERTEL.
Mahdotonta, mahdotont'. Ei mitään lahjomista.
Kauppa kanssa sievän tytön ain' on vaarallista.
KÄTCHEN.
Ah, niitä sotilaita, veijareita vallan!
Vilppi asuu, vilppi asuu kypäröiden alla.
Tyttö parka hiukan jos niijaa vaan,
lahjoista, niin lahjoista ne kohta murahtaa.
BERTEL.
Tyttöjä, kas veitikoita,
miekan, miehen naurajoita;
voittavansa suloisin
suin he luulee linnankin.
KÄTCHEN.
Ehkä muurit aukeaisi eestä suudelman...
tietysti kädelleni... Minä kysyn vaan?
BERTEL.
Suudelman ma otan niinkuin kunnon sotilas,
mut Cupido varmahan on pikku peijakas.
KÄTCHEN.
Ah, niitä sotilaita, veijareita vallan!
Vilppi asuu, vilppi asuu kypäröiden alla,
suudelman he suvaitsevat ottaa armossaan,
sitten, sitten meille he nauravat vaan.
BERTEL.
Tyttöjä, kas veitikoita,
miekan, miehen naurajoita,
meidät suukko suloinen
viepi vaikka hirtehen.
KÄTCHEN.
Kas, tekö?
BERTEL.
Kuningas mun sotamieheks sääsi.
KÄTCHEN.
Oi taivas, minkä vuoks?
BERTEL.
Kun vanki pakoon pääsi.
KÄTCHEN.
Vääryyttä sellaista te sietää ette saa,
jos teinä olisin...
BERTEL.
Niin?
KÄTCHEN.
Totta tosiaan
ma varmaan kostaisin. Tuon tuolla karkaajaksi
myös tulla antaisin, heit' oisi silloin kaksi.
BERTEL.
Ah, viettelijätär, lain mukaan pitäis mun
sinut hirttää -- kaulahain. Mut armon saat sa, kun
armeija Frankihin käy tänään matkaamahan.
Joka Ruotsin, Suomen mies ilolla kuolemahan
käy eestä kunnian ja sankar'kuninkaan!
Mut tänään julma on hän vielä vihassaan,
ei mulle, mutta neidilles. Niin mielelläni
ma kuolisin, jos se vois auttaa neitiäsi.
Ah, munpa kirje sai kuninkaan raivohon.
Yön kaiken palanut tuli neitis luona on.
Hän rukoili, ma kuulin -- sydän mulla suli:
"Ah' oon lempinyt, jota vihata mun tuli!"
Mit' tietää sanat nuo? Surullist' onpi tää.
Mut Kätchen, neitiäs jos rakastat, niin jää
luoksensa että hänt' ei solvais sotilaamme.
Käy huhu että hän elämää kuninkaamme
on uhannut... kas puhe vaarallist' on tuo,
se vimmaa sotilaan... jää sinä neitis luo
vahdiksi...
KÄTCHEN.
Sotamies on tuhma.
BERTEL.
Vaiti! Tuolta
joku tulee. Vahdistani mun täytyy pitää huolta.
Toinen kohtaus.
Edelliset. Eversti Lilje.
LILJE (Kätchenille).
Neit' onko hereillä?
KÄTCHEN (ärtyisesti).
Hereillä? Miks ei ois!
Mun neitein rukoilee ja rauhass' olla sois.
LILJE.
Kuningas, noustessaan ratsulleen, käski että
vapautens' saakohon sun neitis viipymättä.
Hän surkutteli, ett' on ruhtinattaren
erehdys saattanut näin suureen murheesen.
Se hälle ilmoita. Kuningas itse vasta
hänt' aikoo tervehtää.
(Menee, viitaten Bertelille avaamaan vankihuoneen
oven ja siten menemään.)
BERTEL (itsekseen, mennessään).
Ah, sankar'kuningasta
ma kuinka epäilin!
Kolmas kohtaus.
Kätchen, Regina. Sitten Helmbold.
KÄTCHEN.
Hänt' tervehtää? Vai niin,
purraanko ensiksi ja nuollaan sittemmin?
Nyt neidin luo.
(Rientää vankilaan, jossa Regina yhä näkyy polvillaan
rukoilevana, näkemättä, kuulematta Kätcheniä.)
KÄTCHEN (vankilassa).
Kas niin, nyt ollaan vapahia,
tie auk' on. (Äänettömyys. Itsekseen.) Maaria!
Hän ilosanomia
ei kuule! (Ääneen.) Tulkaa, kun jo
vartoo ruhtinas. Hän kuolee huolehen. (Itsekseen.) Oi, turha!
(Äänettömyys.) Kuningas
sen suo.
(Nähdään Reginan nousevan vitkaan ja tarkastavan Kätcheniä.)
REGINA.
Ken?
KÄTCHEN.
Kuningas.
REGINA (haaveillen).
Hän!
(Kätchen tarttuu hänen käteensä ja johdattaa hänet näyttämölle. Regina
hervakkaana, kalpeana, aivan vaipuneena itseensä, pitämättä vähääkään
väliä ympäristöstään.)
KÄTCHEN.
Kuka muu se oisi?
Nyt vapaa olette. Otsanne kirkkaaks soisin.
Kuink ootte kalpea! Ah, häijyn kohtelun
kai heiltä saitte te. Mut tulkaa, ennen kun
kuningas...
REGINA (nopeasti).
Taasen hän! (Arasti, hitaammin.)
Käy, kuiskaa korvahani,
käy lähemmä, ettei sua kuulis Jumalani.
Sull' onko ollutkaan unelma syntinen?
Sa sitä vastahan yöt, päivät taistellen
vihastuit itsehes, kaikk' kielsit -- itkit -- valvoit,
rukoilit -- tuntoas sen muistoll' aina kalvoit.
Turhaan? Ei toivoa? Vai kuinka? Kuinka tuo
ylevä kaikkialla tielles varjon luo?
Piiloitut yöhön! -- Ah, sen katseest' yökin valkee.
Pakene linnahan! -- Äänestään muurit halkee.
Rukoiluun polvistut! -- Apostolilla on
sen katse, Neitseellä sen kasvot! Kuolohon
sa turvaat? Auta ei. Hän astuu hautaan saakka,
sua painaa alla maan rikottuin valais taakka,
ja riemut Eedenin hän eestäs varjostaa.
Et taivaan oma oo, hän yksin sinut saa!
KÄTCHEN (hämmentyneenä).
Mut teit' en ymmärrä... te peljätätte mua!...
(Itsekseen.) Ken luulis, luutnanttiin noin voiko rakastua?
Se ihmeellistä on.
REGINA.
Yks keino onpi vaan.
Oh, sitä rikokseks sa älä sanokaan.
Ne liekit sammuta, jotk' on sun sielus turma!...
Oi, Kätchen!... Keino tuo?
KÄTCHEN.
Mik' on se?
REGINA (tuskallisesti hymyillen).
Se on surma.
KÄTCHEN.
Kauhistun...
REGINA.
Katso vaan, sen laps'kin tajuaa.
Sa tapa haave -- se ei nouse milloinkaan.
Se vitsa, joka lyö -- se vitsa poikki murra
ja orjantappuroin ei Eedenissä surra.
KÄTCHEN.
Tulkaa, te houritte. Silmänne hehkuvat.
REGINA.
Nyt ripin kamalan sa multa kuulla saat;
mut rippiä ei muut saa tietää kuin me kaksi.
Sa luulet, luotu en ma Saksan kostajaksi?
Erehdyt. Kuullut liet kai Judithista? Uus
ma Juudith olen. Mut se onpi salaisuus.
Rubiinimiekka mull' on, joka iskee tulta,
timanttikilpi myös kuin kevätpäivän kulta.
Mua älä lähesty! Ma kannan salamaa,
ma myrskyn enkel' oon -- sinulle synnyinmaa!
Tulev' on tuomio kuin Sodoman, Gomorrhan.
Herjaaja häijy, sun ma poljen, maahan sorran!
Kautt' taivaan! Murran sun, sua loppuun maailman
ma vihaan, vainoan, sun maasta juuritan.
KÄTCHEN.
Pois tulkaa, armahin! Tuo puhe, joka kauhun
mieleeni tuo, jo jättäkää!
REGINA.
Sa näätkö sauhun?
Maailmat palavat, on päivä tuomion.
Kaikk', kaikk' on tuhkana. Ma yksin jälell' oon.
Kuolleiden keskeltä kas haamu kohoaapi...
Se Kustaa Aadolf on... Katseensa leimuaapi!
Ei, hellä katseens' on -- nyt liikkuu huulensa.
Kuuletko? (Kuuntelee.) "Regina, mua kerran lemmit sa
miss' on nyt sydämes, naissydämes sa nainen?"
-- Tuhkassa, kuningas! -- "Se paha, lapsukainen." --
Niin sangen paha, sire!
(Peittää kasvonsa Kätchenin syliin.)
KÄTCHEN (itkien).
Ah, mitä vastaan!
REGINA.
Kas,
kyynelkö? -- hänenkö? Oi, kiitos, kuningas!
En ole paha niin kuin luulette, kentiesi.
Mun sydämeni myös ol' onnen tyynen liesi;
ah, silloin miekkaa kaks sydämein halkaisi
ja toinen olit sa, mut toinen uskoni.
Kirota toista mun, toist' täytyi siunaella.
En voinut valita, ma voin vain vaikerrella
ja multaan murtua...
KÄTCHEN.
Ah, ei hän kuulekaan.
On kuin hän pudonnut ois kuusta suorahan...
(Helmbold astuu sisään.)
Kah, Helmbold! Ettekö pois ratsastaneet äsken?
HELMBOLD.
Tie hyvän paimenen käy kärsiväisten kesken.
Mun tänne jällehen toi hätä linnanne.
Sun neitis sairas on!
KÄTCHEN.
Hyv' että tulitte.
Miekoista, aaveista ja viime tuomioista
hän hourii. Puhukaa, hän että pääsis noista.
Ei mua kuule hän.
HELMBOLD.
Käy pois, ma luokseen jään.
(Kätchen menee jälelleen katsoen.)
Neljäs kohtaus.
Regina. Helmbold.
HELMBOLD.
Laps sairas oot, on paha ilma ajan tään.
Ma tiedän lääkkehen, jost' tuskas taukoo kerta,
Mun murhees tietää suo!
REGINA (hämmentyneenä).
Te tahdotteko verta?
Ei tappaa saa.
HELMBOLD.
Ei, mut saa antaa elämää.
Ma rauhaan kutsun sun myrskyistä mailman tään.
REGINA (tointuen).
Te Helmbold? Ettehän te ole toisten lainen...
HELMBOLD.
Ma olen saarnaaja kuuroille saarnaavainen,
Jumalan rakkaus keskellä murhaajain.
Ma paimen pantu oon avuksi surevain,
avuksi jokaisen, ken huokaa, kärsii täällä.
Ken kuulee ääneni, se rauhan saa maan päällä.
Tunnusta syntis siis!
REGINA.
En uskalla, en voi.
Kirottu käten' on, se verta pisaroi.
HELMBOLD.
Jos veriruskeat ois syntis, verisestä
ma lumivalkoiseks sun henkes tahdon pestä
armossa vanhurskaan, synneistä auttajan.
REGINA (polvistuen).
Ma olen syntinen. Lait rikoin Jumalan.
Ma kannoin tikaria, miss' oli kuva Herran.
Ma itse Maariaa myös solvaissut oon kerran.
Suin, mielin rikkonut oon säännöt ihmisten.
Sen kaikki tunnustan katuen, rukoillen,
ett' tahtois Maaria ja Kristus mua säästää.
HELMBOLD (hänet nostaen).
Sanalla Kristuksen sun synneistä tahdon päästää.
Nous' ylös puhdasna kuin äitis sylissä
sa olit sopertain pyhän Neitseen nimeä.
Nous' uuteen elämään, jok' uskos kirkastaapi,
jost' armon, vahvuuden ja rauhan sielus saapi!
(Tahtoo mennä.)
REGINA.
Hautaanko jätätte mun jälleen sairasna?
HELMBOLD.
Mun täytyy lohduttaa mont' ajan vaivassa.
Et lankee. Voittaa voit.
REGINA.
Oi, viivy!
(Helmbold ojentaa siunaten kätensä ja menee.)
Mitä? Voittaa?...
Pois varjo pakenee ja uusi päivä koittaa.
Nyt vuori vyöryi pois... Ma lumivalkoinen...
(Ylevästi ja tyynesti.)
Nyt elän, kuolla voin, jos Herra tahtoo sen!
Viides kohtaus.
Regina. Dorthe hiipien.
DORTHE.
Täss' olen lapseni, ja se on ihme aivan.
Pois pian joutukaa, tääll' alkaa aika vaivan.
Kas, kuinka koirat nuo linnassa riehuvat!
On kirkko leirinä, pihalla markkinat;
myös Pyhän Neitsehen he löivät miekoillansa.
Sanct Bonifacius sai rääsyviitassansa
ratsastaa ympäri tääll' aasin selässä!
Ja heidän messunsa, tuo häijyn ilkeä,
se öin ja päivin soi ja kiusaa korviamme.
Isämme Anselmkin, mi kaitsee aarteitamme
niin hurskaan hartaasti, voi, hältä vietävät
viis nelikkoa pois he kultaa riistivät.
Voi, Anselm raukkaa, voi, voi, aikaa kamalata.
Kuus sentään pelastui juur' kesken pauhinata.
Palannut Helmbold on ja lauman säikkyneen
luoksensa kerännyt, rukoillen omilleen
pedoilta armoa. Nyt täältä Ruotsalainen
poislähtöön järjestyy.
(Jo jonkun aikaa on linnankappelista kuulunut laulettavan toisen
näytöksen messua "Sancta Maria".)
REGINA (kuunnellen).
Oi, sävel sointuvainen!...
DORTHE.
Niin, meidän messumme...
(Samassa vaikenee katoolinen messu ja etäältä kuuluu
"Jumala onpi linnamme".)
REGINA.
Tuo virsi etäinen,
ei meidän kaltainen, tok' aikaan yhtehen
ja saman Luojan luo soi yhtä hartain kielin.
DORTHE.
Kerettein rukous...
REGINA.
Kuin voit noin vihamielin
sa haastaa, vaikka juuri rauhaa julistaa
tuo sävel taivainen? Oi, rauhaa, myrskyin maa!
Rauhaa, mun sydämein! Ma hirmun unta uinuin,
näin että pohjaton tääll' horna mustin kuiluin
eroitti ijäksi uskonnot, kansatkin.
Nyt laulu sillan luo niin taivaan kaunihin
välille tuntojen ja ihmissydämien...
ja juopa katoova on tieltä hurskaiden.
Min Luoja yhdisti, ei luotu purkaa saa.
DORTHE.
Pois, lapsein! Tuohan ei oo edes latinaa.
Luulenpa loppuvan tuon lemmon loilotuksen
ja pian torvet nuo saa toisen torahduksen,
kun kuninkaallensa ne hautavirttä soi.
REGINA (itsekseen).
Taas kuilun hirveän tuon eessäin näen, oi?
DORTHE.
Käy, rakas lapseni. Jos oikein kiltti olet,
niin jotain kuiskaisen, jost' iloiseks sa tulet...
Kerettikuningas -- sht! Hiljaa, hiljaa vaan!
Rukoukses kuultu on.
REGINA (tarkkaavaisena).
Kuolosta kuninkaan?
Mit' on se?
DORTHE (tärkeän näköisenä).
Vaiti! vait! Äl' huuda kaikkein kuullen.
Parhaiten toimitaan, kun pannaan salpa suulle.
Hillitse ilos viel'. On suuri asia.
Niin, näätkös kuningas...
REGINA (vilkkaasti).
Miss' on hän?
GOETHE (kuten edellä).
Vankina!
REGINA (viekkaasti).
Ei, sitä toivot vaan... kuin ma... Et tiedä varmaan?
DORTHE.
Kuin? Enkö tietäisi? No, pääni kautta harmaan,
sen tiedän varmasti, sen myöntää paterkin.
Kuningas ruoskitti näät erään upseerin
ja sit' ei anteheks suo koskaan moinen herra.
Hän vannoi, kirosi sen seitsemänkin kerran...
Miks, sanoi pateri, et ryhdy kostohon?
Niin, vastaa Altendorf, tuo keino oiva on,
vaan, isä arvoinen, kuin hälle kostaa voisin?
Kuningas retkeilee, sen Tillyn tiedoks soisin,
vain pienen parven kanss', se vast' ois saalis tuo...
Pois kiiti Altendorf... Ja Stolzenfelsin luo
kaks tuhatt' Tilly vei. Siit' on noin tunti. Kuule,
Iloitse!
REGINA (vavisten).
Avun siis et ehtivän sä luule?
DORTHE.
Ei, ollos huoleti! No, kenties ratsahin.
Vaan ken sit' aavistais?... Kai nyt sa uskotkin?
Näin kelpo kepposta ei kuultu liene konsa?
Käyt kalvaaks riemusta, kun saa hän tuomionsa.
REGINA (riistää itsensä irti ja kiitää linnanpihaan päin).
Aseisiin! Aseisiin! Avuksi kuninkaan!
DORTHE (säikähtyneenä).
Tuo kuuluu rumalta. Mit' teet, mit' aiotkaan!
Sulasta riemusta hän nyt on virmapäällä.
Vait! Suusi tukitko?... Ah, pater tok' on täällä.
Kuudes kohtaus.
Edelliset. Hieronymus.
HIERONYMUS.
Mi melu?
DORTHE.
Täysin suin nyt neittä torukaa!
Jotakin huutaa hän, jot' en voi oivaltaa.
Hänet riemu hurmas niin, kun kuninkaan hän kuuli...
HIERONYMUS.
Sa hankkeen ilmaisit? Kirottu lörppöhuuli!
Mun hyvän hankkeeni! Sun panna kiroaa!
Pois velho helvettiis! Hän lempii pakanaa.
DORTHE.
Kirottu! Tuomittu! Jo tulen polton tunnen!
(Laukkaa ulvoen pois.)
Seitsemäs kohtaus.
Hieronymus, Regina näkyy jälleen portilla. Sitten Bertel.
REGINA.
Aseisiin!
HIERONYMUS.
Lapseni, mua kuule! Malta! Kunne --?
REGINA (pakenee, tempaa lipun ja juoksee vallille sitä liehuttaen).
Aseisiin, sotilaat! Kuningas vaarass' on.
HIERONYMUS (kohottaen pistoolin).
Vait, petturi! Jos et, niin kuolet kunnoton!
REGINA (uhmaillen).
Jos tohdit, surmaa vaan! Aseisiin, sotajoukko!
HIERONYMUS.
Kallista ruutia! Ei auta! Kuole haukko!
(Samassa kuin hän laukaisee, lyö Bertel hänen kätensä syrjään.)
BERTEL.
Ken leikkisotaa käy? (ottaa kiinni Hieronymuksen).
REGINA.
Kuninkaan avuksi!
BERTEL.
Haa, mitä sanotte?
HIERONYMUS (repäisten itsensä irti, paeten).
Niin perin viisaasti
kaikk' oli laskettu... näin kaikki jättää saan nyt.
REGINA (laskeutuen vallilta).
Pois Stolzenfelsiin pois! Avuksi kuninkaan nyt!
Kaks siellä tuhatta on Tillyn väkeä
ja miestä kuninkaan vain seitsenkymmentä.
BERTEL.
Teit' taivas palkitkoon! (Huutaen pitkin kenttää.)
Hei, joutuin tänne, veikot!
Kuningas vaarass' on, liikkeell' on Tillyn peikot!
Ratsaille joka mies! Mun kanssain kiitäkää!
Sekunnit verta on ja hetket elämää.
(Rientää pois. Sotilaat seuraavat häntä.)
REGINA (polvistuen Maarian-kuvan eteen).
Jos harras rukous sun luoksesi voi entää,
mua kuule Maaria! Suo heidän siivill' lentää.
Oi, lyijy-askelin suo vaaran viipyä,
vaan vauhdill' aatoksen sa apu kiidätä!
(Nousee, katsellen Ruotsin lippua kädessään.)
Tää lippu sinun ei, sa maani armahainen!
(Heittää lipun luotaan.)
Pois, pois!
(Ottaa sen jälleen.)
Ei, lippu tää kädessäin liehuvainen
se vaate valkeuden ja ihmisyyden on.
Sen eestä taisteloon!
(Kiiruhtaa leiriin päin yhä lippua liehuttaen. Useita
sotilaita rientää paljastetuin miekoin portin ohi.)
Kahdeksas kohtaus.
Hieronymus. Heti sen jälkeen Larsson.
HIERONYMUS (varovasti hiipien päähine alas vedettynä).
Pois salaa pakohon!
Kuninkaan pelastus nyt myöhäistä jo lie.
Sa, kaadu korskea! Jo päättyy voittos tie.
Tähän asti, tästä ei; täss' säihkyy surmas miekka:
Täss' aaltos ylpeän hukuttaa unhon hiekka.
(Samassa kun hän rientää ulos portista, syöksee Larsson häntä
rastaan. Molemmat säpsähtävät:)
LARSSON.
Haa! Jesuiitta? Seis!
HIERONYMUS.
Pois tieltä!
LARSSON.
Vihdoin sun sain, veikko, käsiini. Sa tahdoit polttaa mun.
Nyt nahkas myyty on.
HIERONYMUS.
Sun irti päästin kerran.
Kiitokseks herjasit mua ynnä kuvaa Herran.
LARSSON (etenee yhä; Hieronymus väistyy).
Antaudu!
HIERONYMUS (vetäen estin uuden pistoolin).
Huovi pois!
LARSSON.
Sa näytät hampaitas.
HIERONYMUS (uhaten aivan portin vieressä).
Sua pyhät rangaiskoot!
LARSSON.
Ma kiitän toivostas.
(Molemmat katoavat portin taa. Kuuluu laukaus. Hieronymus tulee jälleen
näyttämölle; Larsson, oikea käsi hervottomana ahdistaa häntä ympäri
pihaa.)
LARSSON (miekka vasemmassa kädessään).
Voit, kissa, kynsiä, mut varo koiraa tätä.
HIERONYMUS.
Pois, koira herras luo. Kuninkahall' on hätä.
LARSSON.
Tää viesti henkes vie!
(Hieronymus kaatuu miekan iskusta. Larsson seisoo
neuvotonna aprikoiden. Äänettömyys.)
Nyt kuoli prelaatti.
Löin liian lujasti... totuttuun tapaani.
Isää niin arvoisaa ois säästäin pitää tullut.
Mua soimaa hirsipuu! tuo saalis sen ois ollut!
(Katselee oikeata kättään.)
Sa, sotaveikkoni! Niin, munkki, tosiaan.
Sa olet mennyttä. Miks koskit Maariaan?
Tuhmasti siinä teit. Se oli kunnotonta.
Mont' iskit iskua ja virtaa johdit monta
(Osoittaen kaulaansa.)
tähän valtamerehen. Oot vapaa virastas
ja hylkyraukaks jäät. Ain muistan intoas.
Vasempi hoitakoon nyt miekan ynnä sarkan.
(Hitaasti pois.)
Yhdeksäs kohtaus.
Hieronymus yksin, maassa pitkällään, katselee varovasti
ympärilleen ja nousee ylös. Rummun päristyksiä näyttämön
ulkopuolella.
HIERONYMUS.
Hyvin kuoltu... auki tie... se sattui paikkaan arkaan,
(Paljastaa kaapunsa alta panssarin.)
mut kiitos panssari! Vain turha mustelma!
Terästä tehty ei, mi voi sun murskata.
(Uhaten.)
En ole kaatuva ennen kuin saan ma seuran,
ennen kuin verissään nään pohjan jalopeuran.
Kolmasti petti jo tikari, myrkky mun.
Viel' kerran kentällä avoimell' onnistun.
Vaikk' itse Mikael sun kulkis kupeellasi,
salamat suojeleis sun sotalippuasi,
niin lohikäärmeenä mä kiedon piirit maan
ja murhaan myrkylläni tuon Hornan kuninkaan...
(Hillitsee itsensä.)
Voi, mitä haastan ma, jok' kannan uskon kalpaa!
Oman lausuin tuomion. Mua Herra säästä halpaa.
(Lankee polvilleen Maarian-kuvan eteen.)
Oi, äiti Jumalan, tomussa, tuhassa
sun eessäs nöyrryn! kuin voin armos ansaita?
Avojaloin käyvä oon tiet' orjantappuroiden
pyhälle haudalle ja lailla akanoiden
jalkoihis polkeva maan kaiken keretit.
Sa siihen tyydytkö? Jos lisää vaatisit,
niin lausu, Maaria! Tahdotko tuhat tulta
loistoksi alttaris? Yks sana vainen sulta
ja taivas punertaa kerettein kuolemaa.
Tyydytkö? kaikki teen, kun jälleen armos saan.
(Nousee.)
Taivaassa kirkkaus, maan päällä pimeys olkoon.
Ain Rooma seisokoon, sen valta lähestulkoon.
(Rientää pois.)
Kymmenes kohtaus.
Kätchen. Sitten Ruhtinas.
(Aika ajoittain kuuluu rummun päristystä, melua ja
hälinää näyttämön ulkopuolelta.)
KÄTCHEN (nopein askelin, korviaan pitäen).
Prr, taivas siunatkoon! Mit' on, mit' tietää tää?
On poissa ruhtinas, en neitiä ma nää.
Koko leiri raivoaa, kaikk' onpi mullin mallin,
yks käskee kentälle ja toinen sisään vallin,
ja kaikki kuiskivat puhetta salaista
maan kavalluksesta, kuningasmurhasta.
Ma, kautta sieluni, olen aivan hulluks tulla.
On niinkuin luodit -- hui! sois ohi korvan mulla.
Kaikk' onpi ymmällä. Niskaansa koitellaan
nähdäkseen, kellä viel' on päänsä paikoillaan.
Miss' onpi neitini?
RUHTINAS (tullen kiivaasti sisään).
Miss' on mun lapsein? Vastaa!
KÄTCHEN.
Jos vaan sen tietäisin!
RUHTINAS.
Niin sano ainoastaan
mit ovat äänet nää, jotk' kaukaa tuuli toi.
Tuoss' sekamelskassa yks nimi selvään soi.
Niin -- raakain soturein ma kuulin kiroilevan
nimeä tyttärein! (Äänten nurinaa näyttämön takana.)
Tuoll' yhä hurjemmin
me myrskyn kuulemme, se vyöryy tänne päin.
Miss' onpi lapseni?
KÄTCHEN.
Tääll' äsken neiden näin.
(Ääniä näyttämön takana.)
Kuolema neiti Emmeritzille, kuninkaan murhaajalle!
RUHTINAS.
Haa, jälleen nimi tuo, mi sydäntäni raastaa.
Mykäksi tulkohon se suu, mi moista haastaa.
Mun lapsein murhaaja!
Yhdestoista kohtaus.
Ruhtinas. Kätchen. Joukko ruotsalaisia sotilaita syöksee
kiivaasti näyttämölle. Niiden joukossa Larsson, oikea käsi
siteessä paljastettu miekka vasemmassa.
USEAT SOTILAAT.
Kuolema Emmeritzille, kuninkaan murhaajalle!
ERÄS SOTILAS (uhkaavilla eleillä ruhtinaalle.)
Sa paavin pakana,
miss' on sun tyttäres? Täss' ei oo armoa.
Tuo hänet tänne! Tai jos et, niin korvennamme
murhaajan pesästään ja linnan muserramme.
LARSSON (asettuu ruhtinaan ja sotilaan väliin).
Takaisin! Miehen tään ken koskee karvankaan,
saa maistaa, piru vie, terästä Ruotsinmaan.
(Ruhtinaalle.)
En laumaa, lempo soi, voi hallita ma enää.
On piru valloillaan, mut tehdään sille tenää.
RUHTINAS.
Tytärtäni etsitte? Hän mitä rikkoi, kun
herjaatte heittiöt näin kunnon linnaa mun?
SAMA SOTILAS.
Kuulkaa, hän kysyvi! Sa teeskentelet turhaan.
Sun lapses aikonut kuninkahan on murhaa.
Kun viime yönä hän siin' onnistunut ei,
hän tänään kuninkaan väijyksiin Tillyn vei.
RUHTINAS.
Jos moinen tahratyö hänen lienee tunnollansa,
jos näin hän unohti nimensä, kunniansa,
suon surmaan tyttärein! Hän käsihinne jää.
ERÄS SOTILAS.
Tuoll' on hän!
LARSSON.
Tieltä pois!
(Ympärillä seisojat tekevät tilaa. Regina syöksee näyttämölle
voitonriemuisena, mutta horjuen ja verta vuotaen, askel askeleelta
sotilaiden vainoomana, joiden paljastettuja miekkoja hän torjuu
sotalipun kärjellä.)
Kahdestoista kohtaus.
Edelliset. Regina. Kuninkaan lääkäri, useita sotilaita.
Heti sen jälkeen Bertel.
LARSSON (estäen vainoojia).
Seis!
REGINA (vaipuu vielä hymyillen ja lipusta kiini
pitäen ruhtinaan jalkoihin).
En voi enempää.
RUHTINAS.
Mun armas lapseni!
SOTILAAT (miekkansa kohoittaen).
Murhaaja kiehtovainen!
RUHTINAS (suojellen häntä).
Siis! henki hengestä!
SOTILAAT (raivoten).
Surmatkaa viekas nainen!
Hengiltä Emmeritz!
REGINA (itsekseen).
Mua vainoo valani.
RUHTINAS (itsekseen).
Hukassa kaikki on.
(Sotilaat tunkevat tieltään ruhtinaan ja Larssonin.)
LARSSON (nopeasti portilta).
Seis! ratsu kiitävi
nelistäin linnahan... Kuin? Bertel, toden totta.
Hän riemuviestin tuo, sen vannon vahingotta.
(Sotilaat kiiruhtavat portille ja jättävät Reginan, joka ruhtinaan ja
Kätcheniu tukemana vilkkaalla levottomuudella kuuntelee seuraavaa
kohtausta ja mykillä eleillä kiittää lähellä seisovaa Maarian-kuvaa.)
Kolmastoista kohtaus.
Edelliset. Bertel sidotuin otsin.
LARSSON.
Kuin laita kuninkaan?
BERTEL.
Voitto! Victoria!
SOTILAAT.
Voitto! Victoria!
LARSSON.
Hurraa, sepä kahakka?
BERTEL (hengästyksissään).
Kuningas lähestyi siis Stoltzelfelsin luokse
vähäisin parvineen, niin tiellä nousi tuokse,
valloonit hurjat nuo piilostaan syöksähtää
ja solan tukkivat. Nyt kisaan kiidetään,
viissataa ratsua nyt, peitsikeihäin juuri
kuningast' etsivä, mut suomalaisten muuri
hänet sisääns' sulkevi, teräkseen, rautahan.
Huimasti isketään. Ei armot autakaan.
Mut annas, kohtapa kohahtaa vuorten loukko,
viistoista satainen, villitty perkel' joukko
esille rynnähtää jo ryöstön riemussaan.
Nyt miehet, hevoset niin yhteen sullotaan,
ett' ykskään enää ei voi käyttää aseitansa.
Samassa kuningas horjahti ratsultansa
ja joutui vangiksi. Ja ilman toivoa
vain tähteet taisteli...
(Äänettömyys. Hämmästystä, uteliaisuutta.)
Mut mepä samassa
kuin myrsky saavuimme. Nyt alkoi toinen tapa!
Ja hurme huurusi!
(Äänettömyys.)
Mut kuningas on vapaa!
SOTILAAT.
Hurraa!
LARSSON.
Sep' oiva työ, työ kunnon sotilaan!
BERTEL.
Miss' on hän, auttaja, hän, pelastaja maan?
LARSSON.
Ken?
BERTEL.
Neiti Emmeritz.
ERÄS SOTILAS.
Mi väijyi kuningasta?
BERTEL.
Ei, hänpä kuninkaan on tuonut tuonelasta.
LARSSON (sotilaille).
Nyt, hölmöt, kuulette!
BERTEL.
Tuoss' on hän!
LARSSON.
Sanonpa:
Se vasta kuningas! Kansansa kantama!
Neljästoista kohtaus.
Raikkaita riemuhuutoja näyttämöllä ja sen takana. Kuningas
soturein hartioilla kannettuna, epää liikutettuna heidän
vilkkaita rakkaudenosoituksiaan. Lilje y.m. korkeammat upseerit
liittyvät kuninkaasen hänen näyttämölle astuessaan. Vähitellen
vaikenee sorina.
KUNINGAS.
Takaisin rivihin, lähinnä Jumalaani
ma teitä kiittää saan, te Suomen sotilaani.
Te päivän sankarit! Ma teistä ylpeilen.
Mun uljaat poikani, mist' tulleet lienetten,
ken Saimaan rannoilta, ken Ruotsin malmimailta,
ken Skottein saarilta, Rhein-mailta varjokkailta,
kaikk' ootte urhoja. Ma teille sanon sen:
kuin tänään teki nuo, niin tekis jokainen!
(Jälleen raikkaita riemuhuutoja.)
Kapteeni Bertel, te ja teidän sankarinne!
Mä uusin urhotöin palkitsen työnne. Minne
mun tieni käyneekin, te eessä kulkekaa,
miss' suurin vaara on ja parhain taistellaan.
Tää onko mieleenne? Tää teitä tyydyttääkö?
(Uusia huutoja: eläköön kuningas!)
Mut älköön palkatta nyt mikään hyve jääkö!
(Ruhtinaalle.)
Tylysti ruhtinas lastanne kohtelin.
Hän henkein pelasti, hänet nähdä toivoisin.
(Lähinnä seisovat väistyvät syrjään. Nähdään Regina
penkillä lepäävänä.)
RUHTINAS (Reginaa tukien).
Täss' on, oi kuningas, isän aarre ainokainen,
nimeni herjattu, häväisty naisen maine,
työ ylväs palkittu verellä vääryyden...
KUNINGAS.
Mit' tää on? Verissään! Ken tohtinut on, ken
näin kätens' saastuttaa?
LILJE.
Tääll' lauma harhaan viety
hurjistui vaarasta kuninkaan. Kun ei tietty
oliko elävä vai kuollut hän, niin he
sokeina raivosta näin kosti kuolonne.
KUNINGAS.
Väkivaltaa naiselle! Hävetkää!
LARSSON.
Anteeks että
mä yhdyn puheesen. Mut täällä munkit pettää
väkemme juonillaan? Ken pysyis selvin päin,
kun munkit sotaa käy?
REGINA.
Oi, armo heille! Näin
valani murtaa mun, ei käsi kuolevainen.
KUNINGAS.
Avuksi lääkäri! jos auttaa mahti mainen.
(Reginalle lääkärin hoidellessa hänen haavojaan.)
Eläkää, eläkää, ei hyvitykselle,
min saatte, eläkää isälle harmaalle!
REGINA.
Sire, kylliks elin jo... (itsekseen) vuossadan eilisestä.
KUNINGAS.
Ylevä palkkans' saa sielunsa syvyydestä;
enempää teille ei kuningas antaa voi.
Toki pyyntö lausukaa!
REGINA.
Niin, Sire... Mut, isä oi,
suo anteeks ensinnä! Tein paljon pahaa sulle.
RUHTINAS.
Kaikk' anteeks suotu on. Vain eloon jää'ös mulle!
Mit' aattein rikoit sa, työs palkinnut sen on.
Ol' rikas sydämes, mut elos iloton.
Mun siunaukseni.
REGINA.
Nyt kaikk' on hyvin jälleen.
(Suutelee hänen kättänsä.)
Äl' sure, vaikka mun sokaisi viha tälleen!
Jumalan rakkaus kaikk' kirkastanut on.
Haudalleni liljoja sa kylvä! Tahraton
kuin lumi lapses on. Ma lähden riemujuhlaan.
KUNINGAS (matalalla äänellä lääkärille).
Ei toivoa!
LÄÄKÄRI (samoin).
Ei, turhaan taitoni ma tuhlaan.
Kaks pientä pistoa ja verta rahtunen...
se vuotaa sisäänpäin...
(Ojentaa esiin kirjeen.)
Tään löysin kirjehen poveltaan...
KUNINGAS (vastaanottaa kirjeen).
Minulle? Ja "käteen?"
REGINA (huomaa sen, etsii kirjettä).
Kirjeheni!
RUHTINAS (Reginalle).
Rauhoitu!
KUNINGAS.
Kuinka niin?
REGINA (vilkkaasti).
Juur' mulle palkakseni
te myöntää lupasitte pyynnön viimeisen.
Sire, kirje antakaa... Ma avaan, luen sen.
KUNINGAS (epäröiden).
Tää kummaa on! No niin
(Ojentaa hänelle kirjeen.)
REGINA.
Kyll' ymmärrätte lopun.
Sire, ääntä hyljätyn te kuulkaa! Luokaa sopu
keskelle maailman myrskyisen riitoja.
Tänä hirmun aikana, mi riehuu armotta,
yks säde säälin ol' ja yksi toivon tähti,
te Sire! Teist' tuhansiin sydämiin valo lähti
yön synkän varjossa. Kuin silmä kuolevan
eloa etsivi, niin teitä Euroopan.
Miks tuli pilvi yön, ja tämän tähden peitti?
Miks toivo sammui pois ja sijaan pelvon heitti?
Vaviskaa itseänne, Sire! Te vannoitte
hävittää päältä maan katoolis-uskomme.
Katoolilaista siis, henkenne pelastajaa
nyt kuulkaa, kuolevaa ja teitä rakastavaa?...
Käy, voita, ollos suur', vaan älä kostaja!
Valaise tuntoja, äl' enää muserra!
Ylhäällä yli maan tään pienen, katoovaisen
on armo ijäinen ja lempi jumalainen...
Käy Herran voimassa!... (Repii kirjeen.)
Se loppui.
(Hänen silmänsä sulkeutuvat, hän vaipuu hiljaa maahan ja kuolee.)
RUHTINAS.
Armahain!
Oi, kuollut!
KUNINGAS.
Eestä mun!
HELMBOLD.
Ja eestä miljoonain.
KUNINGAS.
Ken kirjeen kirjoitti?
HELMBOLD.
Kannella illan taivaan
käy tähdet korkeat. Yks putoo maankin vaivaan
ja ilman hohdolla kirkkaalla hopeoi.
Ken, mistä? Kuningas, äl' tuota kysy, oi!
Hän oli laps sen maan ijäisen, ihanaisen,
mi sisällämme on. Sa siihen tyydy vainen,
jos sieluhusi se loi valon hetkisen.
RUHTINAS (ylevästi).
Sua kiitän Jumala! kuin laiva merehen,
jäljittä vaipuvi sukuni suuri ennen.
Mut että kirkas on sen kilpi hautaan mennen,
sua siitä ylistän, sa taivaan Jumala!
KUNINGAS (syvissä mietteissä).
Ma siunaan oppias, katoolilainen sa!
Ja usko jokainen, mi kunniaks on Luojan,
se olkoon siunattu ja saakoon turvan, suojan.
Mik' olen, tuntoja ett' tuomitsisin näin?
Vain kurja syntinen, maan harha silmilläin.
Katoolilaiset niin kuin lapset Luteeruksen
me kaikki eksyimme sodassa kauhistuksen.
Te uskot kristityt, oi rauhaan yhtykää,
Isältä samalta te armo etsikää!
Sa kaikkivaltias, sun haihtuu edestäsi
maan kansat, vallatkin. Ylistää nimeäsi --
se korkein uskonto.
(Lyhyt äänettömyys. Sotilaille, viitaten Reginaan.)
Hän kuoli hymyillen
edestä uskonnon ja tunnon vapauden.
Soturit, kunniaa!
(Kuningas ja upseerit paljastavat päänsä, koko sotajoukko tekee
kunniaa. Lyhyt äänettömyys. Sitten peittää kuningas taas päänsä ja
huutaa raikkaasti:)
Työ meill' on tähdellinen.
Nyt, pojat, taisteloon! Kun usko jokahinen
on vapaa eteläst' ain Pohjan äärihin,
niin täys on päällä maan työ Kustaa Aadolfin.
N:o 9.
Suomen ratsuväen marssi kolmenkymmenen vuotisessa sodassa.
Meill' Pohjolan luminen on kotimaa,
sen rannalla lietemme nyt leimuaa,
käs' jäntevä, vahva on kalvoillekin
ja jalosti povemme sykkäilevi.
Ja usein Nevan vettä ratsut kaahlella sai,
ne ui yli Weikselin kuin pitoihin kai,
ne aseemme Rheinin rannalle toi
ja Tonavasta keisarin maljoa joi.
Jälet poron ja tuhkan yli josp' samoaa,
valon kypenet ne välkkyvi kavioistaaan
kuin koi-miekan säihkyvä sivallus
ja Pohjolasta koittanut on vapaus.
(Laulun aikana astuvat sotilaat rivittäin kuninkaan ohitse, samoavat
ulos linnan portista ja asettuvat taistelujärjestykseen. Vallit ovat
täynnä linnan asukkaita, naisia ja lapsia. Ryhmä näyttämöllä: kuningas
ja ruhtinas ojentavat kätensä toisilleen maahan vaipuneen Reginan
ylitse.)
(Esirippu alas).
End of Project Gutenberg's Regina von Emmeritz, by Zacharias Topelius
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK REGINA VON EMMERITZ ***
***** This file should be named 54511-8.txt or 54511-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/5/4/5/1/54511/
Produced by Jari Koivisto
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
