The Project Gutenberg EBook of Savon sydämessä, by Martti Wuori
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Savon sydämessä
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Author: Martti Wuori
Release Date: December 18, 2011 [EBook #38333]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVON SYDÄMESSÄ ***
Produced by Tapio Riikonen
SAVON SYDÄMESSÄ
Kansantapojen kuvaus. Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
MARTTI WUORI
(Näytelty ensi kerran Suomalaisessa teaatterissa
Helsingissä Marraskuun 17 p:nä 1897.)
Kuopiossa,
Kuopion Uudessa Kirjapainossa,
1898.
HENKILÖT:
Tobias Saxbäck, rovasti.
Gunilla, ruustinna.
Asarias Pöllänen, nuori talonpoika.
Heta, hänen äitinsä.
Tahvo Mansikka, mökkiläinen.
Kustaava, hänen toinen vaimonsa.
Anni, Mansikan tytär ensimmäisestä aviosta.
Ville, | Pölläsen palvelijoita.
Kaisa, |
Eedla, sisäpiika pappilassa.
Tapaus Savossa ennen aikaan.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Pölläsen talo. Pihamaa. Vasemmalla asuinrakennus. Perällä ulkohuoneet.
Niiden ja asuinrakennuksen välisessä nurkassa portti. Oikealla aita. --
Lauantai-ilta.
Oikealta kuuluu silloin tällöin lehmän kellon kalahduksia.
Ensimmäinen kohtaus.
VILLE (yksin. Hakkaa, ulkohuoneiden edustalla, pölkyn päällä lehdeksiä.
Laulaa täyttä kurkkuaan:)
"Henttuni kammarin piipusta nousee vaaleanharmaa sauhu.
Sieltäpä kuuluu iltasilla tämän pojan laulu.
"Henttuni silmät, kuin taivahan tähdet ja varsi kuin elämän lanka.
Enkä mä luullut niin nättiä likkaa maailmassa olevankaan."
Toinen kohtaus.
VILLE ja KAISA.
KAISA (Tulee oikealta, seisattuu aidan taakse ja asettaa rainnan aidan
selälle.) Villepäs nyt loilottaa niin että lehmätkin suu auki
kuuntelevat.
VILLE (laulaa:)
"Hulivili hurjan luonnon kanssa on niin hauska elää,
Kun ei tartte kauan surra yhden tytön perään."
KAISA. Tulehan tänne, niin kaadan vasta lypsettyä maitoa kulkkuusi;
ehkä taukoat.
VILLE. Säästä se juottovasikallesi vaan, Kaisa, -- talon piimäparralle.
KAISA. Oletko hiljemmin, -- tupaan kuulevat! (Kaataa maidon aidan
vieressä, pihan puolella, seisovaan korvoon). -- Eikös se vielä ole
tullut kotiin?
VILLE. Asarias? -- Eipä ole näkynyt.
KAISA. Saas nähdä, tokko tuo vieläkään rippikoulusta pääsee?
VILLE. Pää-see. Varmaan.
KAISA. Jopas sen olisi aikakin, kun jo kaksi kesää on rippikoulua
käynyt.
VILLE. Sitähän minä, että laiskain kouluun se nyt pääsee kolmanneksi
kesäksi, vaan ei ripille.
KAISA. Jo se nyt olisi jotain. Mutta ankarahan se on se nykyinen
rovasti. Kapsäkkikö se on, vai mikä, nimeltään?
VILLE. Sakspekki se on.
KAISA. Sakspekki tahi Kapsäkki -- yhdentekevä. -- On se kumma:
tavaileehan se Asarias sisältä kuitenkin jo jotakuinkin.
VILLE. Mutta ulkoluvussa se takertuu kuin kärpänen tervaan.
KAISA. No, on se kumma. Ja miss on jo ihan parhaassa naima-i'ässä.
VILLE. Sehän se pahinta on, että sillä naimaan on vielä enemmän halua,
kuin ikää. Mutta senpä Kaisa taitaa tietää paremmin kuin minä, vai?
KAISA. Ole jo taas kujeilematta.
(Nousee aidan yli pihaan.)
VILLE (laulaa:)
"Näivettyy se nauriskin, kuivettuu se kukka.
Niin se käypi sinullekin, muista, tyttö rukka."
Mutta, mutta, Kaisa kulta, jos nyt Asarias naimaan rupee, niin taitaa
sinun emännäksi joutumisestasi tähän taloon tulla nietua.
KAISA. Enpähän minä siksi ole koskaan ollut pyrkimässäkään. Mutta
mitenpähän silloin käynee sinunkaan talosille rupeamisestasi Mansikan
Annin kanssa, hä?
VILLE. Mistäs se katku nokkaasi on noussut?
KAISA. Sepäs koira älähtää, johon kalikka koskee.
VILLE. Elä luule luuta lihaks', pässin päätä paistikkaaks'!
KAISA. Mistäkähän sinä sitte luulet Mansikan Kustaavan ja meidän
emännän tuolla tuvassa, kahvipannun ääressä, tarinoivan, joll'ei Annin
ja Asariaksen naimisesta?
VILLE. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
KAISA. Perästä, perästä, kun ei vaan tulisi aika töräys. --
(Heta ja Kustaava tulevat tuvasta.)
KAISA. Tuossapa nuo emännät ovatkin.
Kolmas kohtaus.
Edelliset, HETA ja KUSTAAVA.
HETA. Jokos, Kaisa, lehmät ovat lypsetyt?
KAISA. Johan ne ... ammoin...
HETA. No, mitä siinä sitte jouten seisot kieltäs laksuttelemassa?! Vie
maito pois.
KAISA (ottaa korvon). Sitähän minä tässä justiinsa olin...
(Kantaa korvon tupaan.)
Neljäs kohtaus.
HETA, KUSTAAVA ja VILLE.
HETA. Eikös vielä näy, Ville, kirkolta tulijaa?
VILLE (tähystelee portille päin). Eipä häntä vielä näy.
KUSTAAVA. No, kyllä minä sitte tästä jo lähden. Muuten tulee myöhä
ennenkuin kotiin kerkiän.
HETA. No -- Jos... (Vetää Rustaavan syrjään, Puolikovaan:) Tehdään nyt
sitten sillä lailla kuin päätettiin, Kustaava.
KUSTAAVA. Kyllä minä siellä kaikki konstit koetan, kun sinä vaan
täällä...
HETA. No, siitä saat olla huoleti. Minäköpähän en oman poikani puolesta
tekisi vaikka mitä.
KUSTAAVA. Eiköpä pitäisikin. Ainoan varsinkin.
HETA. Ja talon, näetsen, kun se on vielä vastainen tuki ja turva.
KUSTAAVA. Ka, ymmärtäähän tuon. -- No, ja kun ei se itse siinä asiassa
tenää tee, niin...
HETA. Vielä mitä! Taipuvainenhan se on kuin koivun varpa.
KUSTAAVA. Ja mieliinhän se näkyy sille Annikin olevan.
HETA. Sss!... Elä mainitse. Sillä on tuolla Villellä aina niin korvat
horkallaan.
KUSTAAVA. Sss!... Ka vainkin.
HETA. Eiköpä vain olisi mieliin. Niin reima ja rehti tyttö. Kunhan vaan
se itse...
KUSTAAVA. Näinköpään tuota ei ihmisvoimalla pojan kanssa yhteen mertaan
saataisi. Ja jos ei sillä, niin eiköpähän tepsi taika.
HETA. Ka, luulisihan toki tuon. Mitä vaan se isä...? Se minua vähän
kiusoittaa.
KUSTAAVA. No, sen ei auta muu kuin suostua.
HETA. Jospa se vaan?...
KUSTAAVA. Kun kerran semmoinen syy ilmoitakse, niin ei se silloin malta
omaltatunnoltaan...
HETA. Semmoinenhan se on mies kyllä...
KUSTAAVA. Niin on. Ja sen tautta se on siihen kujaan asia ajettavakin.
HETA. Mutta jo se rovasti sitte peliin joutuu, kun ihan pakosta
täytyy... Hih-hih-hih!
KUSTAAVA. Heh-heh-heh! No jo se joutuu.
HETA. Hih-hih-hih! Voi miten se jo makeasti naurattaa. Hih-hih-hih!
KUSTAAVA. Heh-heh-heh! -- Ei, mutta jo tästä vihdoinkin täytyy...
(Kättelee). Hyvästi jo.
HETA. No, hyvästi, hyvästi!
KUSTAAVA. Hyvästi, Ville!
(Menee portista.)
VILLE. Hyvästi!
Viides kohtaus.
HETA ja VILLE.
HETA. Voi, voi, kun ei sitä poikaa jo ala kuulua!
VILLE, Kauanpa se todellakin viipyy.
HETA. Kun ei olisi vaan Rusko pillastunut ja kaatanut miehen kärryineen
päivineen raviin.
VILLE. Ruskoko? Mikäs kumma sen nyt olisi niin entisestään vauhkoksi
muuttanut.
HETA. Oikeinpa sydäntäni kuitenkin ahdistaa, että eikö lie jotain
tapahtunut.
VILLE. Mitäpä muuta, kuin että miestä on ruvennut ajaessa painostamaan,
ja hän on hervahtanut kärryyn makaamaan.
HETA. Ole joutavia, Ville... Et sinä tunne Asariasta oikein. Kun ei
vaan olisi vastoinkäymiset lyöneet hänen mielensä synkäksi ja
saattaneet häntä, Jumala ties, mihin tekoon.
VILLE. Jokos emäntä sitte sen päätöksen edeltäpäin tietää, vai?
HETA. Johan se kanttori siitä oli menneellä viikolla haastanut, ettei
taida rovasti vielä nytkään esille laskea.
VILLE. Vai oli se kanttori niin sanonut?
HETA. Niinhän tuo oli... Oikein se on sääli, jos todellakin niin käypi.
VILLE. Ka, sääli on. Semmoinen viksi mies muutoin.
HETA. Oikeinpa viksi olisikin, kun sillä vaan olisi, esimerkiksi,
sinun, Ville, lipevä kielesi ja nokkela puheenlahjasi...
VILLE. Ka, mitä te nyt, emäntä...
HETA. ... mutta se on, raukka, vähän ujosteleva. Ja niinhän ne on
kaikki, jotka ovat oikein hyväsydämmisiä. Ja sitte sen on niin hirveän
vaikea saada sanaa suustaan. Toinen, joka ei tiedä senkään vertaa kuin
hän, vaan on sukkelasanainen, osaa laskettaa pääkappaleet ulkoa niin
väleen, niin väleen, ett'ei pysy itse Kapsäkkikään perässä
oikaisemassa, jos väärin menee.
VILLE. Ähäs! Ja se sitte muka on valmis.
HETA. No? Eikö se nyt ole vääryyttä?
VILLE. Kah! Mitäs muuta.
HETA. Ja toinen raukka saapi siitä vaan kärsiä, ett'ei Jumala ole
hänelle puheenlahjaa antanut.
Kuudes kohtaus.
Edelliset ja KAISA.
KAISA (juosten tuvan rappusille). Nyt se tulee.
HETA. No, Jumalan kiitos! Oikein helpoitti sydäntäni.
KAISA. Ajaa tuolla ahotietä minkä hevonen jaloistaan pääsee.
VILLE. Niinpä näkyy. Kupeet vaahdossa.
HETA. Pane, Kaisa, pannu hiilukselle.
KAISA. Siinähän Se jo porisee.
(Menee takaisin tupaan.)
Seitsemäs kohtaus.
HETA ja VILLE.
HETA. Jokohan sillä toden perään mahtaa olla iloiset uutiset muassa?
VILLE. Niinpähän ajaa kuin markkinamies.
HETA. No, Olisi se lysti. (Perältä kuuluu rattaiden ryminää.) Tuossapa
tuo jo sillan poikki tulla rymisti.
VILLE. Pitää lähteä riisumaan ja viemään hevonen hakaan.
HETA. Mene, Ville kulta, ja vie!
VILLE (menee perälle).
Kahdeksas kohtaus.
HETA (yksin portilla). Voi, voi! Ei sitä tiedä muu kuin taivaan Isä,
kuinka minun sydämmeni kolkuttaa tuon poika kullan tähden.
Yhdeksäs kohtaus.
HETA ja ASARIAS.
ASARIAS (tulee perältä nolona, virsikirja ja katkismus kädessä).
Terveisiä kirkolta.
(Laskee kirjat tuvan ikkunan alla olevalle penkille,
johon käypi itsekin istumaan.)
HETA. Kiitoksia, kiitoksia, kultaseni! No? Mitäs sitä nyt kirkolta
kuuluu?
(Seisoo Asariaksen edessä, katsoo häneen pitkään ja
odottaa uteliaana vastausta.)
ASARIAS (kotvan äänettömyyden jälkeen). Paikallaanhan tuo seisoo.
HETA. Kah! Eikö muuta? Sekös on aina leikkisä tuo poika.
ASARIAS. Äit' hoi!
HETA. No?
ASARIAS. Onkos sauna valmis?
HETA. Johan se on ollut kaksi vuotta valmis.
ASARIAS. Vieläkö tekin kiusaatte?
HETA. Herranen aika! Enhän minä... Lystilläsihän minä sinun luulin...
Ka, lämmittänythän sen on Kaisa nyt, niinkuin ainakin lauantai-iltana.
ASARIAS (nousee penkiltä). Minä lähden saunaan.
HETA. Juodaanhan toki ensin tuliaiskahvit.
ASARIAS. En huoli.
HETA. Kahvistako et huoli?... Jota muuten aina niin mielelläsi...
ASARIAS (murtuneella äänellä). Ei se maita nyt, äiti, -- ei maita.
HETA (puhkeaa äänekkääsen, yhä yltyvään itkuun). No, jo minä ymmärrän.
Vai ei se sitte vieläkään sinua päästänyt? Senkin Saksan kapsäkki!
Sillä lailla vuosikausia ihmisiä kiusaa ja pakanoina pitää! Niinkuin
ihminen sille mitä voisi, ett'ei Jumala ole lukupäätä antanut.
ASARIAS (pyyhkien silmiään). Vähät minä siitä välitän, vaan kun menee
myttyyn se naimatuuma.
HETA (yhä itkuäänellä). Elä ole milläsikään, poikani, elä! Ei se mene
myttyyn. Eikä saa mennä myttyyn. Ihminenhän sinäkin olet, niinkuin
kaikki muutkin. Y-hyyyy!!
Kymmenes kohtaus.
Edelliset ja KAISA.
KAISA (tuvan portailta). Jäähtyy kahvi. Tulkaahan jo juomaan!
HETA (tyyntyen yht'äkkiä ja kuivaten kyyneleitään). Tullaan, tullaan --
koht'sillään.
KAISA (poistuu, luotuaan Hetaan omituisen silmäyksen).
Yhdestoista kohtaus.
HETA ja ASARIAS.
HETA. Kuulehan, Asarias, kun minä vähän haastan sinulle, (istuutuvat
penkille.) Se on, näetsen, jo se asia Kustaavan ja minun kesken
päätettykin.
ASARIAS. Vaan eipä se taida olla minulle sallittu kuitenkaan.
HETA. Ethän sinä ole miestä huonompi, kah, ett'ei koettaa pitäisi.
ASARIAS. Vaikea on potkia tutkainta vastaan.
HETA. Vaikea taikka ei, kultaseni, mutta kyllä sen nyt talokin vaatii.
Isä kun toissa vuonna kuoli, niin jäi hoito minun käsiini. Mutta minä
olen heikko ja muutenkin siihen kykenemätön. Ja nyt on huonot ajat.
Tilamme on pieni. Liikoja palvelijoita ei varat salli pitää, (vilkaisee
tupaan päin.) Kaisa olisi saatava pois. Palkkaa, näetsen, semmoista
meidän ei kannata maksaa. Ja sinähän olet jo miehen i'ässä. Taloa
myöskin kykenet jo hoitamaan. Isäntä, näet, se aina kuitenkin on oleva
miehinen mies. Ei siihen akkaväki kelpaa. Ja kun isännäksi kerran
rupeat, niin on nuori emäntäkin taloon tuotava. Eukko sinun pitää
ottaa. Ja hätäkös on ottaessa, kun sekin jo on hankittu valmiiksi.
ASARIAS (kynsien korvallistaan ja kauan tuumailtuaan). Ottaa kai se
pitää.
HETA. Vai eikö tee mielesi?
ASARIAS. Kah! Kenenpä sitä ei tekisi... Ja naida kai sitä kerran pitää.
HETA. Sitähän se Sanassakin meinaa, kun sanoo, että "kasvakaa ja
lisääntykää ja täyttäkää maa."
ASARIAS. Eiköpähän se sitä justiinsa meinaa.
HETA. Mitäs muuta. -- No, eihän siinä sitte mitä ole... -- Vai eikö se
Anni sinulle niinkuin passaa?
ASARIAS. Kah, mikäs siinä on. Passaa kai se. Eiköpä tuo lie tyttö, kuin
kaikki muutkin.
HETA. Oikeinpa hyvä tyttö onkin.
ASARIAS. Oo-jaa! Pulskalta se kyllä päältäpäin näyttää.
HETA. No, mikäs siinä sitte pidättää?
ASARIAS. Mitenkä vaan sen muuten lienee ... että niinkuin ... oma
mieli...
HETA. Minnekäs sen tytön mieli olisi, ellei miehelään. Tietäähän sen.
ASARIAS. Eiköpä tuo taida olla... Sama kai sen on mieli senkin.
HETA. No, siitä saat olla vissi.
ASARIAS. Sitähän minä vaan tuumailen, että tokkopahan tuo itse minusta
huolii?
HETA. Vielähäntä... Sekös ei huolisi... Jos ei jo muuta, niin talon
emännäksi päästäksensä... Mökkiläisen tytär ... ja vielä emintimän
reposteltavana... Kyllä se...
ASARIAS. S'ei ole niin vissi. Se on, Anni, vähän niinkuin itsepäinen.
HETA. Kyllä sen on jo Kustaava taivuttanut ja vieläkin taivuttaa.
ASARIAS. Näinköhän tuo...?
HETA. Luota minuun! -- Sinun pitää nyt vaan itsesi, tuota, niinkuin
vähän käydä sitä tunnustelemassa.
ASARIAS. Ettäkö...?
HETA. Niin, useammin talossa käydä, olla hiukan puheliaampi ja
ystävällinen, eikä ujostella. Eihän se muuten tiedä, että sinä häntä
vaimoksesi tahdot.
ASARIAS. Sitähän se on vähän, että...
HETA. Rohkea, näetsen, rokan syöpi. Rohkea se on, esimerkiksi, tuo
Ville. Ja sen tautta se onkin niin eteensä ottava. Koeta sinäkin
samalla lailla.
ASARIAS. Kyllähän minä kahden kesken ollessa kyllä... Ei se silloin
ujous vaivaa.
HETA. Niin, no. Silloin koetakin parastasi!
ASARIAS. Ka, tiedänhän minä tuon sanomattakin.
HETA. No, kun tiedät, niin laita sitte, että kuulutuksen ottoon pääset.
Silloinhan se on asia valmis.
ASARIAS. Siinäpä se onkin, tokko se rovasti sittenkään kirjaan panee.
HETA. Sekö?! -- Kun on pakko...
ASARIAS. Hä?
HETA. Niin justiin. Silloin sen ei auta muu kuin panna ihan
täytymyksestä.
ASARIAS. Rippikouluako käymättäkin?...
HETA. Ka, eiköpä tuota ilman sitäkin.
ASARIAS. No, olisi se todellakin hullua. Hi-hi-hi-hi-hi!
Hi-hi-hi-hi-hi! Hi-hi-hi-hi-hi!
HETA. Mutta puhutaan siitä vielä enemmän toisen kerran, muutoin kahvi
jäähtyy. Tule pois nyt vaan juomaan, Asarias, eläkä ole milläsikään.
ASARIAS. Ka, ehkä tuo nyt kuitenkin maistuu. Ja eihän tuo pahaa tehne?
HETA. Hyväähän se tekee. Sitte pääset saunaan.
(Menee tupaan.)
ASARIAS. No...
(Seuraa äitiään.)
Kahdestoista kohtaus.
VILLE (yksin; hän tulee ulkohuoneen takaa ja ripustaa päitset
ulkohuoneen nurkkaan. Hyräilee:)
"Nättiä, nättiä, nättiä vaan, vaikka itse mä olen ruma.
Henttu se mulla on kotona kuin keisarinnan kuva."
Kolmastoista kohtaus.
VILLE ja KAISA.
KAISA (tulee tuvasta). Kuulehan, Ville.
VILLE. Mikä on hätä?
KAISA. Nyt on piru merrassa.
VILLE. Nosta maalle, siivoa suomukset, puhkaise maha ja anna
sisälmykset kissalle!
KAISA. Elä rupata! Annahan kun haastan. Siitäpä kuuluukin tulevan tosi.
VILLE. Mistä niin?
KAISA. Kah! Asarias aikoo ottaa emännän.
VILLE. Kratulierar, sanoo ruotsalainen. Piikuutesi on siis mennyt?
KAISA. Elä nuolaise, ennenkuin tipahtaa! Mansikan Annipa se näkyy sille
menevänkin. Kuulin selvään, miten emäntä siitä Asariaksen kanssa
jutteli.
VILLE. Ka, kun menee, niin menköön! Mitä se minuun kuuluu.
KAISA. Elähän toki. Siitä sinun pitää koettaa Annia estellä jos millä
keinoin.
VILLE. Mikäs tuska sinuun nyt on tullut?
KAISA. Pellolle ajavat minut, -- niinhän nuo kuuluivat haastavan, --
kun Asarias emännän taloon tuopi. Ja kukaties ajavat sinutkin.
VILLE. Pääsen minä tästä ajamattakin, jahka aikani tulee. Vaan nyt sinä
suotta hätäilet, Kaisa. Sillä taidetaanpa saada tässä vielä olla vuoden
ajan, ennenkuin nalli naimaan pääsee. Ja sitä ennen ei tähän taloon voi
tulla nuorta emäntää millään mokomin.
KAISA. Onko tuo nyt niin vissi?
VILLE. Ka, jos vaan laki vielä paikkansa pitää.
KAISA. Tuota! Enhän minä tietänyt, että se Ville on semmoinen
lainoppinut.
VILLE. No, nyt sen sitte tiedät. -- Ja sen voin sinulle, Kaisa,
kaupanpäälliseksi sanoa, että ehkä saatat sinä itse vielä vuoden
kuluttua tämän talon emännäksi päästä, jos oikein hyvin tehtäväsi teet.
KAISA. Haasta jo taas, mitä haastat! Ei sinun mokoman kanssa maksa
vaivaa tosissaan tarinoidakaan.
VILLE. Kun ei maksa, niin ole ilman!
Neljästoista kohtaus.
Edelliset ja ASARIAS.
ASARIAS (tulee tuvasta saunaan menossa, takki heitettynä hartioille).
Missä ne on ne tuoreet vastat, Kaisa?
KAISA. Täällähän ne on tuvan päässä. (Tuopi Asariakselle vastan.) Täss'
on.
(Menee tupaan.)
Viidestoista kohtaus.
ASARIAS ja VILLE.
ASARIAS. Jätä jo työt, Ville, ja valmistaudu lepopäivää vastaan
ottamaan.
VILLE (keräilee lehdeksiä). Siinä paikassa, jahka minä vaan nämä
korjaan.
ASARIAS. Odotanpahan sitte, niin mennään yhdessä saunaan.
VILLE. Ka, lähdetään.
ASARIAS. Niin koetetaanpas sitte taas, kumpi meistä äkäisemmän löylyn
sietää.
VILLE. No, saattaahan tuota, jos se on niinkuin mieliksi nuorelle
isännälle.
ASARIAS. Mitä sinä nyt olet minua yhä ruvennut isännäksi ylistelemään,
Ville, ihan ennen aikojaan?
VILLE. Ka, sehän te tässä olette talon miehisenä perillisenä. Ja
ettepäköhän jo kohta rupea sitä nimeä todenkin teolla kantamaan?
ASARIAS. Äitihän se tässä... Ja vielä kai siihen aikaa on.
VILLE. Johan sitä nyt jo syksystä pitäisi...
ASARIAS. Eipä tuota vielä tiedä.
VILLE. Vai on jo sitte kuitenkin vähä niinkuin meininki?
ASARIAS. Mitä niistä meiningeistä. Meiningit on vaan meininkejä.
Useimmin ne jo nukkuvat nahkoihinsa.
VILLE. Vaan välistä tosikin tulee.
ASARIAS. Saattaahan se sekin joskus tapahtua.
VILLE. Jos se nyt sattuisi teillekin tapahtumaan, niin olisi se hyvä
renkimiehen vähä niinkuin edeltäpäin tietää, miten tässä meikäläisen
tulevana köyrinä käypi.
ASARIAS. Jokos sinä sitte aikoisit tehdä niinkuin lähtöä meiltä, vai?
VILLE. Enhän minä mitä aijo.
ASARIAS. Eipä tiedä. Sinullapa kuuluukin jo olevan useita satoja
markkoja kirstun pohjalle pantuina.
VILLE. Kukas niitä on räknäämässä käynyt?
ASARIAS. En suinkaan minä... Mutta niinpä nuo vaan hokevat.
VILLE. Hokevat mitä hokevat. Vähäkös niillä ihmisillä on hampaan
kolossa.
ASARIAS. No, kah! Enhän minä tuota häjyydellä sanonut.
VILLE. Eipä ei. Enkä minä sitä miksikään panekaan. Ja muutenhan minä
tuota asiaa vaan kysyinkin.
ASARIAS. Äitihän se osanee siihen paraiten vastata. Kysyisit häneltä.
VILLE. Enhän minä nyt vielä kehtaa siitä emännälle haastaa. Vaan
turhaan te aina äitiinne vetootte. Niinkuin se isäntä ei tietäisi yhtä
paljon kuin hänkin.
ASARIAS. No, ei se sinusta mitään ole haastanut, minkä verran minä
tiedän.
VILLE. Vaan kenestä?
ASARIAS. Eipä justiin kestään.
VILLE. Eiköpä vaan lie Kaisasta?...
ASARIAS. Jos lienee mitä rupattanutkin, niin...
VILLE. Ka, eihän sitä nyt tarvitse pelätä, että minä kielittelemään
rupeaisin, jos mitä tekeillä on. Mitäs se minuun kuuluu. Eihän se minun
tielläni ole.
ASARIAS. Eipä minunkaan varsin. Tarvittaisiin se minusta nähden talossa
piika vielä sittenkin.
VILLE. Niinkö kun nuori emäntä taloon tulee?
ASARIAS (hämmentyen). Niin, tuota... Ka, ei... Kukas siitä nyt?...
Eihän siitä nyt ole puhetta ollut.
VILLE (rykäisee). Joshan minä... Sitähän minä vaan, että niinkuin jos
niiksi tulisi.
ASARIAS. Ka, sitähän minäi. (Syrjään) On se tuo Ville todellakin ovela
sanojaan pistämään.
VILLE. Mutta olisi se todenperään lystiä.
ASARIAS. Mikä sitte?
VILLE. No se jos. Jos se jos olisi tos'.
ASARIAS. Ettäkö niinkuin, tuota, se tulisi taloon?
VILLE. No niin niin, se justiin.
ASARIAS. Olisiko se sitte lystiä...? Hi-hi-hi!
VILLE. No, kah! Hä-hä-hä!
ASARIAS. Ihanko sinustakin?
VILLE. Ihan -- oikein. Lystiähän se olisi.
(Molemmat nauravat.)
ASARIAS. Neuvotko sitä sitte sinäkin?
VILLE. Nuorenahan sitä naida pitää.
ASARIAS. Saattaahan sitä tuumia. Vaan kerinneehän tuon vielä tehdä.
VILLE. Aika kuluu arvellessa...
ASARIAS. Katsottavahan se on ensin aina emäntä. Eihän se muuten. --
VILLE. Eihän se hiiri makaavan kissan suuhun juokse.
ASARIAS. Eipä toki.
VILLE. Vaan eiköpä tuo lie jo kuitenkin katsottukin. Vähäkös niitä
olisi talon emännäksi pyrkijöitä, jos vaan niistä huolitaan.
ASARIAS. Kukapa sen niin tietää.
VILLE. Tiedänpä niitä minäkin. Yksi on, joka ottaisi vaikka ummessa
silmät.
ASARIAS. Mansikanko Anni, vai?
VILLE. Ka, kah! -- Hä-hä-hä! Vai se sitte olikin se mielitietty?
ASARIAS. Öö ... öö ... ei. Kukas sitä...? Eihän sitä kuka... Itsehän
sinä pyysit arvaamaan.
VILLE. Enhän minä sitä, kah!... Itsehän te sen ilmoititte.
ASARIAS. Ketäs sinä sitte...?
VILLE. Kaisaahan minä...
ASARIAS. Ka ... Ka ... Kaisaa? Ole jo...!
VILLE. Kah, muutenhan minä vaan... Eihän se isäntä sitä... Tietäähän
sen. -- Vai Anni se sitte...?
ASARIAS. Vahingossahan minä sen vaan tulin maininneeksi.
VILLE. Joutavahan se on enää sanojaan peruuttaa. Tiesinhän minä tuon
sanomattakin.
ASARIAS. No, jos tiedät, niin pidä leipälaukkusi kiinni, Ville! Elä
virka yhtään mitään kellekään. Äidille varsinkaan.
VILLE. Jukoliste! Eihän minua toki ole hölmöksi luotu, (syrjään:)
Pistettiinpä se poikaparka pussiin lopulta sittenkin.
ASARIAS. Sitä, näetsen, ei vielä tiedä, mitenkä se päättyy.
VILLE. Eikös se sitte jo ole siltä puolen selvillä, se asia?
ASARIAS. Onhan se jo melkein. Eikähän ne vanhemmat taida mitä
vastustella, vaan...
VILLE. M-h-h! Vaan tyttökö se ei vielä...?
ASARIAS. Sitähän sitä pitäisi ensin käydä niinkuin tunnustelemassa.
VILLE. Jopa! Sehän se kuuluu asiaan.
ASARIAS. Vaan se kun on minun luontoni niin hupsu, ett'en minä, tuota,
oikein niinkuin ilkeä alkaa.
VILLE. Kah! Ihanko todellakin? On se sitte...
ASARIAS. Kun olisi minulla, Ville, vaan sinun rohkeutesi, niin...
VILLE. No, kyllä minä rupean puhemieheksi, jos se on sitä meininki.
ASARIAS. Hä?
VILLE. Niin, että kyllä minä tulen mukaan Annin puheille. Sitähän minä
käsitin tarkoitukseksi.
ASARIAS. Hi-hi-hi! Olisipa se somaa todellakin.
VILLE. Ka, oikein somaa minustakin. Hä-hä-hä-hä! Niin somaa, ett'ei
toista milloinkaan.
ASARIAS. Kun ei vaan äiti...
VILLE. Ei hiiskuta kellekään mitään.
ASARIAS. No, sitte se passaa.
VILLE. Vallan mainiosti. -- Milloinkas siellä olisi käytävä?
ASARIAS. Jos milloin -- minusta nähden. Vaikka huomenna.
VILLE. Huomenna onkin sunnuntai.
ASARIAS. Silloinhan töiltäkin joutaa.
VILLE. Sitte pyyhkäistään puolipäiväisen syötyä Mansikkamäelle.
ASARIAS. Tuohon käteen!
VILLE (paiskaten kättä). Tuohon käteen!
ASARIAS. Mutta salaa -- ett'ei kukaan huomaa.
VILLE. Toinen edeltä -- toinen jälessä. Tiellä yhdytään.
ASARIAS. Ihan jämtilleen. Hi-hi-hi-hi-hi! On se toden perään sukkela,
tuo Ville. -- Vaan nyt saunaan.
VILLE. Menkää edeltä. Minä tulen koht'sillään perässä.
ASARIAS. Loiskis, sanoi rotta, kun kirnuun putosi.
(Juosta harppasee portista ulos.)
Kuudestoista kohtaus.
VILLE (Yksin. Miettii kotvan, näpäyttää sormiaan, viheltää pitkään ja
tekee lystillisen loikkauksen ilmaan. Sitte hän laulaa:)
"Hentustani en eriäis', vaikka vereni keitettäisiin,
Vaikkapa äkiltä laivan takilta merehen heitettäisiin."
Tästäpä tulee todenperästä oikein soma juttu. Toisen puhemiehenä oman
kultansa luo. Onkos mokomaa ennen kuultu? Saas nähdä, mitä se Anni
sanoo. Taitaapa ällistyä aika lailla.
Seitsemästoista kohtaus.
VILLE, HETA ja KAISA.
(Heta ja Kaisa tulevat tuvasta.)
HETA. Kah! Eikös se Ville vielä ole saunaan mennytkään?
VILLE. Nythän minä tästä joudun minäkin.
HETA (Ottaa tuvan päästä vastan ja menee ulos portista.)
KAISA (Tekee samoin ja seuraa. Mennessään Villelle:) Senkin mörökölli!
VILLE. Vonkelo!
(Ottaa myöskin vastan ja menee samaa tietä, hyräellen:)
"Hulivili hurjan luonnon kanssa on niin hauska elää,
Kun ei tartte kauan surra yhden tytön perään."
Esirippu alas.
Toinen näytös.
Mansikan mökki oikealla. Vasemmalla aittapari, joista etumainen on
vaateaitta. Perällä kaivo ja iso koivu. Loitommalla järveä ja metsää.
Ensimmäinen kohtaus.
TAHVO ja KUSTAAVA.
(Tahvo istuu postilla kädessä mökin seinustalla,
Kustaava -- kynnyksellä. Vaateaitan ovi on auki,
Anna aitassa.)
KUSTAAVA. Mut jos se nyt on jo sillä lailla Hetan ja minun kesken
puhuttu.
TAHVO. Puhuttu ei ole vielä päätetty.
KUSTAAVA. Mikäs estää päättämästäkään, kun ei vaan joutavia tenäilemään
rupea.
TAHVO. Kaikkia se paholainen juonitteleekin.
KUSTAAVA. Itsehän tuota vaan juonittelet.
TAHVO. Ei, näetsen, anna sunnuntailepoakaan, -- ei rauhassa
postillaakaan lukea.
KUSTAAVA. Lue, lue! Kukas sinua estää?
TAHVO. Kun ei muuta keksinyt, niin pitipäs sen, häjyn hengen, ainakin
akan haahmossa tulla ihmistä kiusaamaan.
KUSTAAVA (sylkäisee). Hyi mitä se haastaa! Oikein kaameaksi käy mieli.
Tuo se vasta nyt on sen paholaisen omaa puhetta.
TAHVO. Mene jo pois minusta! Elä johdata minua kiusaukseen!
KUSTAAVA. Hyvänen aika! Mitä se nyt hourii? Ja enhän minä... Kun ei ota
ymmärtääkseen ihan selvää asiaa. Oikea isä kyllä aina lapsensa parasta
katsoo.
(Nousee ja aikoo mennä tupaan.)
TAHVO. Hä? Oikeako isä, sanoit?
KUSTAAVA. Lapsensa parasta katsoo, -- niin.
TAHVO. Ka, juuri sitä minä katson, ja sen tautta juuri, että oikea isä
olenkin. Mutta sitä et katso sinä, sillä sinulla on häntä kohtaan vaan
äitipuolen sydän. Kenelle tytön työnnät, se on sinulle ihan
yhdentekevä, kunpa hänet vaan täältä pois saisit.
KUSTAAVA. Se on helkkarin vale. Vaikka emintimä olenkin, niin se ei ole
minulle yhden tekevä. Asariakselle vaan hänet soisin, sillä Asarias on
siivo mies. Ja taitaisipa monellekin mökkiläisen tyttärelle kelvata
Pölläseen emännäksi päästä.
TAHVO. Ojastapa joutuisi allikkoon Anni, jos täältä sinne siirtyisi:
emintimän jaloista anopin hammasteltavaksi.
KUSTAAVA. Etpä näy Hetaa tuntevan, koska syyttä häntäkin morkkaat. Heta
on hyvä ihminen.
TAHVO. Kyllä se tunnetaan. Yhtä hyvä, kuin sinäkin.
KUSTAAVA. Tunnetaan se sitte sinunkin tuumasi saada tänne vävy, jotta
itse pääsisit jouten olemaan...
TAHVO. Elä nyt joutavia jaarittele! Minä en siinä asiassa mitään vaadi.
Ratkaiskoon Anni itse osansa. Tuollahan tuo onkin vaateaitassa. Anni
hoi!
Toinen kohtaus.
Edelliset ja ANNI.
ANNI (aitan kynnykseltä). Mitä, isä?
TAHVO. Sano nyt itse sitte sanottavasi!
ANNI. Mitä minun pitää sanoa?
TAHVO. Kah! Kuulit kai tuon, mistä tässä haasteeltiin...
KUSTAAVA. Kes, kes, mitä se siinä taaskin kiemailee ja tietämättömäksi
heitäkse.
TAHVO. ... että tahtoisitko sinä sitte itse tuolle Pölläsen
Asariakselle mennä, vai?
ANNI. Enhän minä ole sitä ajatellut... Eikä se Asariaskaan ole...
Enkähän minä tahtoisikaan.
TAHVO. Siinä sen nyt kuulit.
KUSTAAVA. Kuulit?! On se nyt sekin kuulematonta, kun lapsille annetaan
valta päättää asioissa, joita eivät pikkuistakaan ymmärrä. (Annille).
Et tahtoisi?! Olisit sinä edes isääsi viisaampi ja tekisit, minkä hyvät
ihmiset sulle neuvovat. Tässäkös sinä sitte tahtoisit kaiken ikäsi
istua happanemassa ja vanhempaisi leipää syödä?
TAHVO (ärjäisten). Kustaava!
ANNI. Enhän minä ilmaiseksi sitä... Työtähän minäkin teen.
KUSTAAVA. Laiskan työtä, vaan et muuta.
TAHVO. Tukitko suusi jo, herja! Kun sillä lailla ilkiät haastaa, vaikka
emintimäkin olet?! On se ihme ja kumma, että tuo tyttöriepu vielä tässä
talossa, sinun parissasi, pysyy.
(Hyväilee Annia.)
KUSTAAVA. Mutta tuo se vasta on puhetta! Ja vielä on jumalinen
olevinansa! Niinkö sitä neljännessä käskyssä käsketään tekemään?! Omaa
lastaan vanhempiaan vastaan yllyttää! On se jo!...
TAHVO (kiukustuen). Hä? Etkö jo taukoa?! Senkin -- perkele!
ANNI. Isä hyvä! Elkää vihastuko!
TAHVO (lauhtuen; itsekseen:) Herra, anna anteeksi syntini!
KUSTAAVA (Annille). Sitä käärmettä! Juonittelee vaan. Eiköpä lie jo
ottanut salaa kihloja joltakin toiselta.
TAHVO. Vaikka olisi jo ottanutkin. Se on hänen asiansa. Eikä se sinuun
kuulu.
KUSTAAVA. Vai ei kuuluu? Pilkanko esine minä sitte vaan täällä olen? Ja
lapsesi häväistävänä? No, jos se sillä lailla on, niin sitte ei auta
enää muu, kuin poislähtö kokonaan. Tahikka lähteköön hän! Jompikumpi!
Me ei nyt tässä enää sovita yhdessä olemaan.
ANNI. Mitä te nyt, äiti?... Elkää!
TAHVO. Kun et sovi, niin lähde! Mutta Annia sinä et vaan pakoittaa saa.
KUSTAAVA. No, malta sinä sitte! Kyllä minä vielä näytän, mikä tästä
lähtee.
ANNI. Kuulkaahan! Koetetaan sovittaa. Tehdään niinkuin te tahdotte ...
molemmat.
TAHVO. Sitä kultaista lasta!
KUSTAAVA. Mokomakin mielinkielinen.
(Menee tupaan).
Kolmas kohtaus.
TAHVO ja ANNI.
TAHVO. Elä ole milläsikään, Anni, jos tuo muori vähän kiukkuilee, elä!
ANNI. Enhän minä... Tiedänhän minä sen.
TAHVO. Näetsen, semmoinenhan sillä jo on luonto. Vaan kyllä se siitä
taas asettuu. Ja koetetaan sitte se asia kohdalleen saada, jahka
keritään.
ANNI. Ymmärränhän minä sen hyvin, minkä tähden hän minut pois tahtoo...
Eihän hän saata minua rakastaa... Ja tiellähän minä olenkin.
TAHVO. Mitä sinä...? Anni! Ainoanko lapsenikaan minä en saisi omanani
pitää?!
ANNI. Vaikeahan teidänkin on, isä, -- minun tähteni.
TAHVO. Vaikea nähdä ja kuulla tätä kaikkia, -- varsinkin kun hellää
äiti-vainajatasi muistelen, -- ei muu. Sillä niin kauan kuin Jumala
minulle ikää suo ja minä voimissani pysyn, ei sinulta tarvitse leipä
puuttua.
ANNI. Sen tauttahan sitä minä en tahtoisi teitäkään jättää, kun jo
alatte vanhaksi ja heikoksi käydä.
TAHVO. Kukaan ei sinua siihen pakoita eikä voikaan pakoittaa. Elä ja
ole, niin kauan kuin tässä viihdyt olemaan, itse tahdot ja siedät olla,
ANNI. Sitähän minä koetan. Mutta jos te vaan vaaditte, isä, että hänet
ottaisin, niin ... teidän tähtenne ... teidän ja äidin...
TAHVO. Asariaksenko? Enkä ... en vaadi. Etkä saakaan sitä tehdä ...
minkään tähden ... vastoin omaa tahtoasi.
ANNI. Kiitos, rakas isä, kiitos.
TAHVO. Lapseni! -- Vaan sitte tapahtukoon Jumalan tahto, kun olet
löytänyt oman mielesi mukaisen. Silloin en minäkään sinua pidätä. En
kiellä enkä käske. Saat tehdä miten itse haluat. Jokainen on oman
onnensa seppä.
ANNI. Kun nyt sitte vaan äiti...
TAHVO. Hänen kanssaan haastetaan huomenna vielä. Nyt ei maksa vaivaa.
Ja tässä jäi tämän tähden minulta lukukin kesken. Menenpähän sitä
tuonne tuvanpääkammariin rauhassa yksin jatkamaan.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
ANNI (yksin). Voi, mitä pitää minun nyt tehdä? -- -- Kihlatko antaisin
takaisin Villelle? -- -- Tekisinkö niinkuin äiti tahtoo? Silloin olisi
hän tyytyväinen. Ja isä saisi, ainakin minun tähteni, olla vanhoilla
päivillään rauhassa -- -- Menisin Asariakselle! -- -- Möisin sydämmeni
hänelle! -- -- Pettäisin -- -- Voih! Kun tulisi se Ville! -- --
(Istuutuu aitan kynnykselle, alkaa hiljakseen hyräillä ja
vähitellen täydellisesti laulaa laulua: "Voi, äiti parka ja
raukka" j.n.e. tahi "Yksi ruusu ol' kasvanut laaksossa" j.n.e.)
Viides kohtaus.
ANNI ja KUSTAAVA.
KUSTAAVA (tulee tuvasta). Täällähän se istuu ypö yksinään ja vetelee
niin surkeata nuottia, että oikein sääliksi käypi raukkaa.
ANNI (nousee ylös). Antakaa anteeksi, äiti, että minä...
KUSTAAVA (menee ja silittää Annin päätä). Mitä sinä nyt?... Enhän minä
sinua kieliä. Jatka sinä vaan! Mutta kun minä kuulin sinun laulavan,
niin se koski niin kovasti sydämmeeni, että minun oikein piti tulla
säälittelemään sinua. Jatka, jatka vaan, käpyseni!
ANNI. Enhän minä sitä... Vaan se taannoinen antakaa anteeksi!
KUSTAAVA. Ka, vai! Sitäkö sinä? Voi, voi! Sekös se nyt niin sinun
omaatuntoasi painaa? Ja minä olin sen jo melkein unhottanutkin.
No, vaan koska sinä sen asian nyt itse puheeksi otit, niin haastellaan
siitä sitte, varsinkin kun saadaan näin kahden kesken olla ja
haastaa. --
Se on nyt, näetsen, sillä lailla, että tuo vaari alkaa jo olla vanha ja
äreä. Ja ymmärräthän sen sinä yhtä hyvin kuin minäkin, että siinä
i'ässä järkikään sitte enää ei voi olla täydessä toimessaan. Jos hän
sitte mitä höpisee ja riitelee, niin antaa hänen vaan papattaa omia
aikojaan. Siitä ei tarvitse välittää ikinä mitään. Ollaan me vaan
suostuvinamme kaikkeen -- riidan välttämiseksi, näetsen, -- mutta asia
tehdään niinkuin itse parahaksi tiedämme. Sillä jos todellakin
tekemäänkin ruvettaisiin niin, kuin hän tahtoo, niin jo sitte maailma
menisi ihan nurin. Senpä tautta, näetsen, se äskeinenkin asia, niinkuin
itsekin oikein hyvin ymmärrät. -- -- Tokko sinä kuuletkaan, mitä minä
haastan? Istut vaan ja eteesi tuijotat etkä sano mitään.
ANNI. Kuulenhan minä.
KUSTAAVA. No, vastaa sitte jotain!
ANNI. Voi, enhän minä tiedä.
KUSTAAVA. Vaikeatahan se on; ymmärränhän minä, veikkonen, sen. Vaan kun
et itse tiedä, niin pitää sinun tehdä, niinkuin vanhemmat ihmiset
sinulle neuvovat, äitisi varsinkin. Sillä kukapa ne naisen asiat,
kultaiseni, paremmin ymmärtää kuin toinen nainen, joka itse kerran on
tyttönä ollut ja samassa asemassa kuin sinä.
ANNI. Eihän sillä päätöksellä mahda niin kiire olla, ett'ei sitä vielä
kerkiäisi...
KUSTAAVA. No, kah, eikä. Kerkiäähän tuon, käpyseni, vielä. Eihän se
minne käsistä juokse ... ja kun sinä vaan varalla pidät. Ja sehän se on
pääasia, ett'et ihan vastahankaa vedä. Mutta johan sinä, kultaiseni,
taipuisampi oletkin, kun jo vähin lupailetkin. -- Voi, voi! Olet sinä
todellakin oikein herttainen lapsi. (Taputtelee Annia olkapäälle.) Ja
tiesinhän minä sen, ett'ei se henno äitinsä mieltä pahoittaa, ei. No,
semmoinen herttainen lapsi! (Perältä kuuluu puhetta.) Kah! Vaan ketäs
sieltä tulee? (Menee perälle katsomaan.) Asariashan se on... Ja Ville.
ANNI (puolikovaan). Ville!
KUSTAAVA. Vieraitahan siellä tulee. (Näyttämön takana.) Hyvää iltaa!
Terve tuloa! Terve tuloa!
(Kustaava, Asarias ja Ville tulevat, tervehdittyään
näyttämön takana, esille.)
Kuudes kohtaus.
KUSTAAVA, ANNI, ASARIAS ja VILLE. (Asarias
ja Ville tervehtivät ja kättelevät Annia.)
KUSTAAVA. No, oikein se oli lysti, että tulitte. Mitäs sitä nyt sitte
kuuluu?
VILLE. Kiitoksia vaan kysymästä.
ASARIAS. Mitäs teille itsellenne?
KUSTAAVA. Kiitoksia, kiitoksia! Hyvä rau... (rykäisee) ... rauha vaan
ja rakkaus talossa. Mutta eikös vieraat tee niin hyvin ja käy orren
alle?
VILLE. Tarkeneehan sitä tällä ilmalla tässäkin, jos vaan...
ASARIAS. Niin, tarkeneehan sitä tällä ilmalla tässäkin, jos vaan...
KUSTAAVA. No, ka, miks'ei. Vieraat on sitte niin hyvät ja istuu.
(Kustaava istuutuu mökin seinustalle, Asarias pölkylle rappusten luo,
Ville takimmaisen, Anni etumaisen aitan astimelle.) Onhan tässä
istuinta.
VILLE ja ASARIAS. Kiitoksia vaan.
(Kotvan äänettömyys.)
VILLE. On se nyt oikein hyvä ilma tosiaankin.
ASARIAS, KUSTAAVA ja ANNI (yht'aikaa). On.
ASARIAS. Eikä se ole ollut huono pitkään aikaan.
VILLE, KUSTAAVA ja ANNI (yht'aikaa). Ei.
(Taas kotvan äänettömyys.)
KUSTAAVA. Jalkaisinko sitä nyt tultiinkin, vai?
ASARIAS. Loppumatka vaan.
VILLE. Ojalaanhan sitä kyllä hevosella tultiin. Vaan ett'ei tarvitsisi
ympäri ajaa, niin jätettiin hevonen sinne.
ASARIAS. Ja Ojalasta sitte oijaistiin jalkaisin hakasuon poikki.
KUSTAAVA. M-h-h! Ka, niin. Oikaiseehan tuo toista Ruotsin virstaa
hyvinkin.
VILLE ja ASARIAS (yht'aikaa). Oikaisee se.
(Jälleen pysähdys.)
ANNI. Mitenkäs Pölläsen emäntä jaksaa?
KUSTAAVA. Niin, todellakin, mitenkäs se Heta...?
ASARIAS. Ka, mikäs sillä olisi.
VILLE. Hyvinhän se näkyy jaksavan. Vaan terveenäkös se Anni on ollut?
ASARIAS. Niin, tervekös se Anni on?
ANNI. Tervehän minä... Mitäs minusta...
KUSTAAVA. Jumalan kiitos! Terve tyttöhän se on.
VILLE. Kun ei ole pitkään aikaan nähty.
ASARIAS. Sitähän minäkin, ett'ei ole pitkään aikaan nähty.
ANNI. Eihän tuota ole aikaa paljon liikkua.
KUSTAAVA. Kotonahan se vaan istuu. Vaan sen tauttahan sen vähän ikävä
onkin.
ANNI. Eihän minun... Mitä te...
VILLE. Ka, ymmärtäähän sen jokainen.
ASARIAS. Vai on Annin ikävä? No, on se hyvin ikävä, että on niin
ikävä...
KUSTAAVA. Kun ette ole tekään käyneet. Asariastahan sitä ei ole meillä
näkynyt ammoisiin aikoihin.
ASARIAS. Enhän minä ... niin, tuota, ... minähän en... Kiitoksia vaan.
VILLE. Eihän se ole joutanutkaan.
ASARIAS. Niin, joutanutkaan, joutanutkaan.
VILLE. Vaan kyllä hän nyt uhkaa ruveta käymään ... useinkin.
ASARIAS. Ky ... ky ... kyllä minä nyt ru ... ru ... rupean ...
usein ... niin usein ... kuin usein. Lystiähän se on.
KUSTAAVA (hykertäen käsiään). No, se on oikein. Käydähän sitä pitääkin.
Lystiähän se on meillekin. Annille varsinkin. Eikös ole sitte, Anni?
ANNI. Onhan se.
KUSTAAVA. Ka, mitä sinä nyt noin ujostelet? Sano vaan suoraan.
Tiedetäänhän se muutenkin, että se sinusta lystiä on. (Annille:) Minä
lähden tästä laittamaan vieraille vähän suuhun pantavaa. -- Sinun pitää
olla puheliaampi. Eihän se tuommoinen kelpaa. (Menee tupaan.)
Seitsemäs kohtaus.
ANNI, ASARIAS ja VILLE. (Pieni pysähdys. Muutama
rykäys Asariaksen ja Villen välillä.)
ASARIAS (puolikovaan Villelle). Nyt se passaa. Ala nyt!
VILLE. Niin, tuota, olisi sitä meillä samalla ollut vähän niinkuin
asiaakin Annille.
ANNI. Sanokaa! Mitäs asiaa se olisi?
VILLE (Asariakselle). Sano nyt itse!
ASARIAS. Ei. Haasta sinä. En minä osaa.
VILLE. Se on nyt sillä viisiä, että tällä Asariaksella kauvan jo on
ollut se vakava aikomus että siihen pyhään aviokäskyn säätyyn itsensä
antaa.
(Nousee seisomaan.)
ASARIAS (Nousee myöskin seisomaan ja seisoo sitte hyvin totisena koko
tämän kohtauksen ajan; kumartaa:) Joo.
ANNI (itsekseen). Mitä ne nyt...? Kujeileeko ne, vai?
VILLE. Sillä kauan on hän myöskin jo mielessänsä kokea saanut, ett'ei
ihmisen ole yksinänsä hyvä olla.
ASARIAS (kumartaa ja huo'ahtaa). Joo, joo.
VILLE. Ja sen tähden, koska vaimo hänelle apulaiseksi luotiin yhdestä
luusta, joka hänen kyljestänsä otettu oli, ja he niinmuodoin yhteen
sovitettiin, että ne kaksi pitää oleman yksi liha, niin hän on pyytänyt
minun olemaan puhemiehenä tässä juhlallisessa tilaisuudessa.
ASARIAS. Joo. Minä ... minä kun en osaa itse puhua.
ANNI (itsekseen). Se näkyy tosiaankin, Ville, minusta pilkkaa tekevän.
Maltahan sitte!
VILLE. Sillä hän ei ole epäillyt, että niinkuin Jumala antoi Aatamille
Eevan vaimoksi, niin hän myös jokaiselle miehelle antaa vaimonsa ja
jokaiselle vaimolle miehensä.
ASARIAS. No, kah! Vissistikin.
VILLE. Senkaltaisen puolison on hän nyt löytänyt, ei jonkun haureuden
jälkeen eikä jonkun toisen ihmisen mielen jälkeen, teissä, Anni
Tahvanantytär Mansikka.
ASARIAS (kumartaa). Joo, joo, joo.
ANNI (itsekseen). Minäpä puran kiusallakin Villen kanssa, koska se
tuolla lailla...
(Pyyhkii kyyneleitään.)
VILLE. Vaimo on miehen kunnia, sanoo Paavali, ja se olisi melkein
liiankin suuri kunnia tälle Pölläsen Asariakselle, jos te hänet
ottaisitte.
ASARIAS. Joo -- hm! -- joo.
VILLE. Sen tautta minä kysyn teiltä, Anni Tahvanantytär Mansikka,
tahdotteko te ottaa minut...
ASARIAS (nykii Villeä hihasta). Mi ... mi ... minut. Minähän sitä ...
sinähän mitä ... sitähän minä ... mitähän sinä...
VILLE. Niin, tuota, ... tokko tahdotte ottaa tämän Asarias
Eefraiminpojan Pölläsen aviomieheksenne ja rakastaa häntä myötä- ja
vastoinkäymisessä.
(Kotvan äänettömyys.)
ANNI (kääntyy yht'äkkiä Asariakseen päin). Tahdon, (itsekseen, itku
kulkussa:) Otan sitte kiusallanikin.
VILLE (hämmästyy; syrjään). Kuinkas tämä nyt näin?...
ASARIAS (juoksee Annin luo ja ottaa hänen kätensä käsiinsä). No, tämäpä
vasta oli...
VILLE (ottaa lakkinsa). Minunpa tästä sitte täytyykin jo... Hevostakin
pitää käydä katsomassa... Hyvästi sitte!
(Juoksee perälle.)
Kahdeksas kohtaus.
ANNI ja ASARIAS.
ASARIAS. Mikäs kiire sille Villelle nyt niin tuli?
ANNI (irroittaen kätensä). Elkää!... Antakaahan olla!
ASARIAS. No?! Kah! Eikös se sitte...?
(Tukala vaitiolo.)
ASARIAS (sytyttää piippunsa). Tuleekos sitä teille tänä vuonna paljon
heiniä, vai?
ANNI. Eihän tuota kovin paljoa taida...
ASARIAS. Vai ei? -- Niin että ne latoon mahtuu?
ANNI. Mahtuu.
ASARIAS. Vai mahtuu? -- Onkos se teillä iso lato?
ANNI. Eipä tuo...
ASARIAS. Vai ei? -- Onkos se kaukana?...
ANNI. Eihän se kaukanakaan ole...
ASARIAS. Vai ei? -- No, jos sitä sitte mentäisiin vähän niinkuin
katsomaan, vai?...
ANNI. lato. Mitäpäs siinä katsomista on. Lato kuin lato.
ASARIAS. No, kah! Ei muuta, kuin lystin vuoksi vaan. Vai eikös tee
mieli?
ANNI. Ei nyt.
ASARIAS. No. Jos ei, niin ei. (Pitkä pysähdys.) Eipä sitte taida auttaa
muu, kuin poislähtö, minunkaan. No, hyvästi sitte vaan.
(Kättelee ja hyvästelee Annia.)
Yhdeksäs kohtaus.
ANNI, ASARIAS ja KUSTAAVA.
KUSTAAVA. Nyt olisi rokka pöydässä, jos vieraat... Missäs se Ville on?
ASARIAS. Kiitoksia vaan! Se jo lähti. Ja minunkin täytyy...
KUSTAAVA. Eihän nyt toki ilman mitään. Minnekäs se nyt niin kiire on?
ASARIAS. Se muuten jättää, se Ville. Enkä pääse kotiin. Hyvästi nyt
vaan.
(Työntää kättä Rustaavalle.)
KUSTAAVA (vastenmielisesti kätellen). No, eihän nyt mitä!!... Olisihan
tässä ollut tilaa yöksikin.
ASARIAS. Kiitoksia vaan! -- -- Toisen kerran. -- Hyvästi!
(Lähtee aika hamppua juoksemaan.)
ASARIAKSEN ÄÄNI (näyttämön takaa). Ville! Elä jätä! Elä jätä!
Kymmenes kohtaus.
ANNI ja KUSTAAVA.
KUSTAAVA. Mitäs kummaa tämä nyt oli, kun niiltä niin yht'äkkiä lähtö
tuli. Etkös sinä sitte, Anni, heitä pyytänyt jäämään, vai?
ANNI. Taisinhan minä.
KUSTAAVA. Taisit? Etkös sinä nyt sitäkään tiedä? No, olet sinä nyt aika
möhlö, kun et sen paremmin osannut vieraitasi pidättää. Ja sanoinhan
minä, että lähden illallista valmistamaan. Vai etkö sano sitäkään
kuulleesi, hä?
ANNI. Kuulinhan minä sen. Vaan eihän heitä väkisinkään voinut...
KUSTAAVA. Ei voinut. Mokomakin epäkohtelias! Et osaa ihmisiksikään
olla. Miltä tämä nyt näyttää, kun kestitsemättä vieraat läksivät? Ja
minä siellä teevedenkin nyt suotta laitoin. -- Tule syömään sitte!
ANNI. Syökää! -- En minä huoli.
KUSTAAVA. Ka, kun et huoli, niin ole ilman. En suinkaan minä sinua
kahdesti pyytämään tule.
(Menee. Alkaa hämärtää.)
Yhdestoista kohtaus.
ANNI (yksin). Voi, hyvä Isä! Mikä tästä nyt tuli?! Mitä minä nyt olen
tehnyt, mitä minä olen tehnyt! Ja Villekin. Mitä hän tarkoitti? Miksi
jätti hän minut? Ei saatu puhuakaan keskenämme. Onko hän suuttunut
minuun, vai mitä tämä kaikki merkitsi? Voi, hyvä Isä! En ymmärrä
mitään, en mitään.
(Peittää epätoivossa silmänsä, menee kaivon luo ja vaipuu
kaivon kannelle alassuin tyrskähtelevään itkuun.)
Kahdestoista kohtaus.
ANNI ja VILLE.
VILLE (kuiskaten oikealta). Anni!
ANNI (hypähtää ylös). Hä? Mikä se oli?
VILLE (tullen esille). Sinäkö se olet, Anni?
ANNI. Ville! -- Mistä sinä tulet? Miten sinä olet täällä?
VILLE. Jätin Asariaksen tielle odottamaan. Puukkoni muka olin
kadottanut, jota piti lähteä etsimään. Minun täytyi kaikella mokomin
vielä tänään saada tavata sinua, Anni.
ANNI. Jumalan kiitos, että tulit. Selitähän sitte, mitä tämä kaikki
merkitsee? Minä olen ihan päästä pyörällä.
VILLE. Herran terttu! Luulitko sinä tosiaankin, että minä... No,
jukoliste!
ANNI. Mitäs minä...? Enhän minä tietänyt ... kun sinä sillä lailla...
Luulin, että pilkkasit minua tahi hylätä tahdoit... En minä tiedä
itsekään...
VILLE. Entäs sinä sitte? Ihanko sinä tosissasi jo olit valmis ottamaan
tuon pölkkypään, vai?
ANNI. Ihanhan minä ... siinä silmänräpäyksessä...
VILLE. Vähälläpä sinä... Olipa se täpärällä, että siitä olisi tullut
soma juttu todellakin.
ANNI. Kuulehan! Mutta nyt se on sillä lailla, että minut tahdotaan
väkisin työntää tuolle Asariakselle.
VILLE. Sen minä jo tiedän. Ja sen tauttahan minä tänne Asariaksen
mukana pyrinkin -- puhemiehenä, muka.
ANNI. Onpas sinua koko velikulta!
VILLE. Näetsen, siitä, että minä olen sinulle jo salaa kihlat antanut,
ei näy kellään vielä vihiä olevan. Kaisa vaan on muka vähä sinnepäin
tietävinään.
ANNI. Mutta nyt siitä pitää haastaa isän ja äidin kanssa, muuten se tuo
emintimä pitää semmoista peliä minun kanssani, ett'ei mihin panna.
VILLE. Onkos se sitte taaskin?...
ANNI. Sehän se, vähää ennen kuin taannoin täällä kävitte Asariaksen
kanssa, teki isälle ja minulle semmoisen mylläkän, että oikein oli
sydän pakahtua.
VILLE. Sitä räähkää! Se on sen meidän akan kanssa yksissä tuumissa,
kyllä minä sen tiedän.
ANNI. Sinnehän se Pölläseen minut tahtoo, sekä hyvällä että pahalla.
VILLE. No, siitä kiusankappaleesta on sitte erilleen päästävä -- ja
kohta. Vielä tällä viikolla on asiamme isällesi ilmoitettava.
ANNI (tarttuu Villen molempiin käsiin). Rakas Ville!
VILLE. Anni! Omani! Vuotetaanhan vielä viikko kärsitähän kuuta kaksi!
Käsihin kun saapi syksy, köyri kulta kerkiävi, talohoni, tupahani vien
sun vaimonan' visusti.
ANNI. Kuuletko? Tuolta joku tulee.
VILLE. Hä? Olisiko se Asarias, joka on ikävystynyt odottamaan.
ANNI. Varmaan. Mitäs kummaa nyt tehdään?
VILLE. Piiloon tänne kaivon taa!
(Piiloutuvat.)
Kolmastoista kohtaus.
ASARIAS (yksin; tulee oikealta; kuiskaten). Ville, hoi! -- -- Eihän
sitä kuulu täälläkään. Minnekäs se juupeli katosi. (Astuu lähemmäksi;
säpsähtää.) Kutis! Kissakos se oli?! (Huomaa aitan oven olevan auki.)
Kas! Aukihan tuo on ovi. Ahas! Yöjalkaanpas se puhemies taisi tänne
palatakin. Maltahan!...
(Hiipii aittaan.)
Neljästoista kohtaus.
ANNI ja VILLE (kurkistavat kaivon takaa).
ANNI. Jokohan se meni pois?
VILLE. Jo taisi mennä, kosk'ei näy.
(Kustaava tulee tuvasta.)
ANNI. Äiti!
(Kyykistyvät taas piiloon.)
Viidestoista kohtaus.
KUSTAAVA (yksin). Ihan kuului, kuin olisi joku täällä yksin liikkunut
ja haastanut. Annikohan se vielä ei ole makuulla, vai? (Menee aitan
ovelle.) Kah! Ovenhan se on auki jättänyt, vaan eihän nyt niin kovin
vari ole. -- Anni, hoi! (Asarias vastaa aitasta kuorsauksella.)
Siellähän se makaa niin että oikein kuorsaa. Kun ei vaan aamuyöstä
vilustuisi. Parasta on, että panen oven kiinni. (Panee oven kiinni.
Perältä kuuluu huuhkaimen huutoa: "hu-huu! hu-huu!") Hyi, kun tuolla
pöllöllä on kamala ääni.
(Rientää tupaan.)
Kuudestoista kohtaus.
ANNI ja VILLE (tulevat esille).
ANNI. Hän näkyy jo menneen. Jumalan kiitos!
VILLE. Ja nyt -- Asariaksen kintereille! Hyvästi! Näetsen, tuolla jo
taivaan rantakin alkaa rusottaa.
ANNI (kättelee Villeä hellästi). Hyvästi, Ville kulta! Hyvästi! Herran
haltuun!
VILLE. Luota minuun, Anni! Kohta vyyhti selviää.
(Menee.)
Seitsemästoista kohtaus.
ANNI (Yksin). Päivä jo alkaa valeta. -- -- Eipä maksaisi enää vaivaa
maatakaan panna. -- -- Vaan jos heittäydyn kuitenkin vähäksi aikaa
pitkäkseni. -- -- Mitäs se sen oven kiinni pani?! -- -- (Menee aittaan.
Hetkisen kuluttua hän siellä kovasti kirkaisee ja juoksee pelästyneenä
pihalle.) Herra Jesta varjele! Voi, hyvät ihmiset! Auttakaa! Auttakaa!
Mikä kumma siellä oli?
Kahdeksastoista kohtaus.
ANNI, KUSTAAVA ja ASARIAS.
(Kustaava juoksee ulos tuvasta. Samalla kertaa kömpii
aitasta Asarias, korvissa hame, josta ei millään voimin
ole saada päätään esille.)
KUSTAAVA. Mikä ihmeen huuto ja melu se täällä on?
ANNI. Kuka se siellä minun aitassani...? Voi, hyvä Isä!
KUSTAAVA (vapauttaessaan Asariasta hameesta). Kukas se nyt siellä...?
Ja vielä sillä lailla takertui.
ASARIAS (vapautuneena). Minähän se olen.
ANNI (kirkaisee ja peittää silmänsä).
KUSTAAVA (ihastuneena). Asariasko se...? Annin aitassa!
ASARIAS. Kun putosi tuo hame pakana orrelta niskaani enkä saanut sitä
pois.
Yhdeksästoista kohtaus.
Edelliset, TAHVO ja VILLE.
TAHVO (tuvan ikkunasta). Mikä täällä on?...
ANNI. Isä! Hyvä isä! Voi mikä tuli.
VILLE (kuuntelee perältä tuvan nurkan takaa).
KUSTAAVA. Ei mikään, ei mikään. Käy sinä maata vaan. Asariashan se vaan
oli Annin luona aitassa. Ja tyttö tässä suotta aikojaan huudollaan
herätti koko talon.
TAHVO. Anni! -- -- Lapseni!
ANNI. Voi tätä häpeätä, tätä häpeätä!
KUSTAAVA (lohdutellen Annia). Mitä sinä nyt joutavia, kultaseni,
hätäilet? Eihän tässä mitä häpeätä ole. Tapahtuuhan sellaista
maailmassa jos miten usein.
TAHVO (tulee tuvasta).
ANNI (heittäytyy Tahvon kaulaan). Isä kulta! Syytön minä olen. Elkää
uskoko minusta mitään pahaa! En saanut unta -- läksin vähän kaivolle --
sillä aikaa oli hän (osottaa Asariasta) tietämättäni mennyt aittaani --
äiti kävi panemassa oven kiinni -- palasin takaisin -- ai'oin ruveta
maata -- pelästyin -- huusin. -- Minä olen syytön, minä olen syytön!
Uskokaa minua!
TAHVO. No, no! Tyynny, lapseni, tyynny!
KUSTAAVA. Mitäs se nyt se tyttö...? Ja minutkin vielä asiaan sekoittaa.
Turha sinun nyt on enää sitä kieltääkään. Näinhän minä omilla
silmilläni, että Asarias aitasta tuli. Myöntäähän hän sen itsekin, että
hän siellä oli, vai?
ASARIAS. Kyllähän minä...
KUSTAAVA. No. Siinähän sen kuulette.
ANNI. Mutta minä olen syytön. Minun tietämättäni se oli...
TAHVO. Mitäs kujetta tämä sitte on?...
KUSTAAVA. Mitä siinä nyt joutavia reistailee? Asiahan on selvä. Kun
Asarias kerran myöntää sen tehneensä, niin hän sen sovittaakin,
niinkuin rehellisen miehen pitää. Eikö niin, vai?
ASARIAS. No, kah! Vallan kernaasti ... sitähän minä.
KUSTAAVA. Sillähän se on tehty, että nuoret viedään pappilaan.
ANNI. Ei, ei, ei. Minä en lähde. Minä en tahdo. Jumala tietää, että se
ei ole oikein, että se ei ole totta.
VILLE (tulee esille). Minä pyytäisin myöskin...
MUUT (huutavat yhdestä suusta). Ville!
VILLE. Niin, tuota, minä pyytäisin myöskin saada silloin tulla mukana
pappilaan -- ollakseni vieraana miehenä tässä asiassa.
KUSTAAVA. No, siinä se on... Sittehän kaikki selvillä onkin.
(Kuiskailee Asariaksen kanssa.)
VILLE (Tahvolle puolikovaan). Sitä ennen minun pitää tulla kuitenkin
isännälle vähän haastelemaan tyttärenne puolesta.
ANNI (Tahvolle). Isä! Ville tietää totuuden.
TAHVO. Hyvä, kultaseni, tiesinhän minä sen.
VILLE (Asariakselle). No, isäntä! Vieläkö minun teitä pitää odottaa vai
yöksikö te...? Olisi jo työhön kerittävä, kun aurinkokin nousee.
(Aurinko nousee.)
ASARIAS. Ei, ka. Lähdenhän minä.
ASARIAS ja VILLE (hyvästelevät ja lähtevät).
KUSTAAVA (huutaen heidän jälkeensä). Kiitoksia käymästä! Ja terveisiä
mammalle!
Esirippu alas.
KOLMAS NÄYTÖS.
Rovastin virkahuone. Peräseinässä eteisen ovi. Kummallakin puolin sitä
isot kaapit. Vasemmalla etualalla ovi sisähuoneisiin; keskellä sohva,
jonka edessä soikea pöytä; peränurkassa piippuhylly; seinällä
raamatullisia ja piispain kuvia. Oikealla kaksi ikkunaa; niiden edessä,
nurkasta nurkkaan, pitkä musta pöytä; pöydällä kasottain kirkonkirjoja.
Pöydän edessä tuoleja.
Ensimmäinen kohtaus.
ROVASTI ja RUUSTINNA.
(Molemmat lihavat. Ruustinna istuu sohvan päässä,
rovasti työpöydän ääressä, pitkä piippu hampaissa.)
ROVASTI. Minä puolestani jo möisin voin, rakas Gunilla.
RUUSTINNA. Rakas Tobias! Koko suuren pitäjään voisaatavat
kolmestatuhannesta markasta!
ROVASTI. Niin. Minä en luule, mamma kulta, että kukaan antaa enemmän
kuin kauppias Eronen.
RUUSTINNA. Hän on suuri Luukkas, pappa kulta, tuo Eronen. Voi on
ainakin kolmen ja puolen tuhannen markan arvoinen.
ROVASTI. Ei tänä vuonna, mammaseni, ei tänä vuonna.
RUUSTINNA. Minä olen kuullut päinvastoin, pappaseni, että voin hinta
nyt juuri on nousemassa ulkomaiden voimarkkinoilla.
ROVASTI. Kun ei vaan toteutuisi, kultaseni, sananparsi: ahneus
viisaankin villitsee.
RUUSTINNA. Ahneus? Kuinka sinä nyt niin voit sanoa, kultaseni?
Muistahan, että Rudolf ja Herman jo ovat yliopistossa -- ja sinä tiedät
mitä elämä Helsingissä maksaa! -- Agnes, Robert, Miili ja Josef ovat
kaikki koulutettavat ja kotona on vielä kolme, jotka ruokaa huutavat.
Kuinka sinä nyt sitte voit sanoa: ahneus?!
ROVASTI (raapien korvallistaan). Katso taivaan lintuja ja kedon
kukkasia, mammaseni! Kun Jumala kerran meille yhdeksän lasta antanut
on, niin Hän heistä myöskin kyllä huolen pitää.
RUUSTINNA. Mutta huolettomina, pappaseni, eihän Hän siltä ole käskenyt
ihmisiä elämään, vaan päinvastoin. -- Ja, sitäpaitsi, pitää meidän
muistaa, mitä tämä ihmisten ja vierasten paljous näin suuressa
pappilassa maksaa.
ROVASTI (varoittaen etusormellaan). Mamma, mamma! Nyt sinä teet syntiä,
kun sillä lailla napiset. Meidänhän pitää olla sydämmestämme
kiitolliset, että minä vihdoin olen näin suuren ja hyvän seurakunnan
paimeneksi päässyt.
RUUSTINNA. Enhän minä... Olenhan minä...
(Panee kätensä ristiin mahansa ympäri ja pyörittelee peukaloitaan.
Eedla tulee vasemmalta, kahvitarjotin käsissä.)
Toinen kohtaus./
Edelliset ja EEDLA.
EEDLA (tarjoo ruustinnalle). Siellä on kyökissä yks' emäntä, joka
tahtoisi ruustinnaa vähän haastatella.
RUUSTINNA. Mistä se on?
EEDLA. Torasalostahan se kuuluu olevan.
RUUSTINNA. Kysyikös Eedla nimeä?
EEDLA (tarjoo rovastille). Pölläsiä se sanoi olevansa.
RUUSTINNA. Eedla pyytää odottamaan. Minä tulen kohta.
EEDLA. Minä sanoin, että ruustinna on täällä rovastin luona
kansselissa, niin se sanoi, että "no, sehän passaa hyvin", ja läksi
tänne pihan teitse köntystämään.
ROVASTI. Taitaa sillä sitte olla jotain muutakin asiaa.
EEDLA. Eiköpä lie. -- Nyytti sillä ainakin näkyi käsissä olevan.
(Peräovi avautuu ja Heta vääntäytyy sisään,
käsissään isohko nyytti.)
EEDLA. Tuossahan tuo jo tuleekin.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
ROVASTI, RUUSTINNA ja HETA.
HETA (jää oven suuhun ja niiaa sekä rovastille että ruustinnalle).
Hyvää päivää! -- Hyvää päivää!
RUUSTINNA. Päivää, emäntä.
ROVASTI. Päivää.
(Äänettömyys, jonka aikana rovasti ja ruustinna
juoda särppivät kahviansa.)
RUUSTINNA (menee, juotuaan kahvinsa, kättelemään). Mitäs emännälle
kuuluu?
HETA. Kiitoksia vaan kysymästä. Eipä mitään erinäistä. Mitä vaan
itsellenne?
RUUSTINNA. Kiitoksia. Terveinähän sitä, Jumalan kiitos, ollaan.
HETA. No, Jumalan kiitos.
ROVASTI (joka myös on lopettanut kahvin juontinsa, menee ja kättelee
Hetaa). Mitäs nyt emäntä...? Asiaako on vai muutenko vaan on lähdetty
kirkolla käymään näin keskellä viikkoa?
HETA. Onhan sitä asiaakin... Vaan olisihan sitä tässä vähän niinkuin
tuomisiakin sieltä sydänmaalta.
(Aukaisee nyyttinsä ja antaa ruustinnalle tuomiset:
voipytyn ja piirakkaita.)
RUUSTINNA. Voi, voi! Mitä se emäntä nyt...?! Kiitoksia nyt hyvin paljon!
HETA. Kiitoksia vaan kiittämästä! Eikä se kestä kiittää.
RUUSTINNA. Ja vielä näin paljoa se emäntä läksi pitkää matkaa
kulettamaan.
HETA. Nii-ii-iin, eihän tuo nyt mitä paljoa ole. Elkää panko
pahaksi!... Vähän vaan munavoita ja piirakkaita.
RUUSTINNA. Voi, voi! Sehän se hyvää vasta onkin.
ROVASTI (taputtaen ruustinnaa olkapäälle; puolikovaan): Enkös minä
sanonut, mamma, "katso taivaan lintuja ja kedon kukkasia!"...
RUUSTINNA. Emäntä on nyt niin hyvä ja tulee sitte, kun on asiansa
toimittanut, sinne toiselle puolelle. Siellä onkin parahiksi pannu
kuumana hellalla.
HETA (niiaten). Suur' kiitosta, paljon kiitoksia, arvoisa herra
pruustinna!
RUUSTINNA. Niin, tulkaa, tulkaa sitte!
(Menee vasemmalle tuomisineen.)
Neljäs kohtaus.
ROVASTI ja HETA.
ROVASTI (silmäilee Hetaa pitkään). Torasalostahan se emäntä taitaa
olla?
(Etsii kirkonkirjan.)
HETA. No niin. Sieltä justiinsa. Näkyypä se herra provasti tuntevan
kaikki vähäpätöisetkin.
ROVASTI. Siellähän niitä Pölläsiä on.
HETA. Paljonhan niitä siellä on.
ROVASTI. Mitäs sillä emännällä nyt sitte olisi sanottavaa?
HETA (astuu aivan lähelle rovastia, taputtaa häntä olkapäälle ja
kuiskaa). Kyllä se nyt olisi, rovasti kulta, niinkuin kirjaan pantava
se poika.
ROVASTI. Jassoo. Vai kuulutuksiin poikanne?
HETA. Kyllä se sitä nyt olisi niinkuin meininki, hyvä kulta rovasti.
ROVASTI. Mikäs se talon numero on?
HETA. Sekö umero? -- -- Mikäs se nyt taas onkaan? -- -- Vaan onhan se
siellä kirjassa. Katsokaahan sieltä!
ROVASTI. Sehän se minun justiin pitää tietää löytääkseni teidän
nimenne.
HETA. No, kah! Tietäähän sen etsimättäkin: Hetahan se on minun nimeni.
ROVASTI. Vähäkös niitä Hetoja saattaa olla, niinkuin Pölläsiäkin.
(Selailee kirjaa.)
HETA (naurahtaa). No, ka, ei. Siitä saapi olla ihan huoleti, herra
provasti, ett'ei ole kuin yksi Heta Pöllänen, (itseksensä.) Mikäs se
nyt olikaan?! Kun en minä muista. (Rovastille.) Kolmetoistahan se
taitaa... Katsokaahan sen alta!
ROVASTI. Tässä se on. Kaksikymmentäyksihän se on.
HETA. Sekös se...?!
ROVASTI. Hedda Aabrahamintytär Pöllänen -- leski.
HETA (niiaa). Just' se sama.
ROVASTI. Poika -- Asarias. Isän nimi oli Eefraim.
HETA. Ihan justiin.
ROVASTI. Missäs se poikanne...? Eikös se mukana olekaan?
HETA. Ka, völjyssähän se on. Vaan minä tulin ensin vähän niinkuin
haastattelemaan.
ROVASTI (katsoo kirkonkirjaan). No, mutta ... eihän se vielä ole... Ja
ihan perin huonolukuinen. -- -- Jassoo! Nyt minä muistan. Se on yksi
niitä laiskankoululaisia.
HETA (rupeaa itkemään). Niinhän se on, niinhän se on, rakas, kulta
provasti, mutta eihän sille mitä mahda...
ROVASTI. No, mutta ... enhän minäkään sille sitte mitä mahda.
HETA (itkeä nyyhkyttää yhä kovemmin).
ROVASTI. Mitä te nyt itkette? Eihän se itkusta mitä parane.
HETA (rukoillen). Vaan tehkää nyt kuitenkin niin hyvin, oma, kulta
provasti! Tehkää niin hyvin!
ROVASTI. Hyvä emäntä, ettehän te tiedä itse mitä te nyt tahdottekaan.
HETA. Kyllähän minä... Mutta kuulkaahan nyt, arvoisa herra provasti,
kun minä haastan. Nähkääs: kun se Eepraimi kuoli, niin jäi talo
isännättömäksi ja minun niskoilleni. Vaan minä olen nainen ja heikko
enkä jaksa sitä hoitaa. Eikä ole varaa enää palvelijoitakaan pitää,
saatikka sitte kun se poika jo on naima-i'ässäkin ja isännäksi itse
kelpaa. Siinähän se sitte koko talo hunningolle joutuu, jos ei rovasti
nyt... Mutta ehkä se nyt toki kuitenkin kävisi niinkuin laatuun, Oma,
kulta provasti.
(Kyykistyy ikäänkuin polvilleen ja tarttuu rovastin
käteen sitä suudellakseen.)
ROVASTI (vetää kätensä pois ja nousee seisomaan). Mutta emäntä!
Tahdotteko te tosiaankin saattaa minua vääryyttä tekemään? Vai ettekö
te tiedä, että se on vastoin kirkkolakia?
HETA (peräytyy pelästyneenä). Enhän minä... Mistä minä...
ROVASTI. No. -- Nyt sen siis tiedätte.
HETA (hiukan vaativasti). Saattaahan se olla sitäkin, arvoisa herra
provasti, mutta jos sattuisi olemaan niinkuin pakko...
ROVASTI. Mikä pakko? -- Minä en ymmärrä.
HETA (yhä vaativammin). Sitähän minä, että jos toinen laki taas
niinkuin siihen pakottaisi.
ROVASTI. Mitä se merkitsee?
HETA. Se on nyt, suoraan puhuen, sitte sillä lailla, että sille
Asariakselle on tullut pieni vahinko.
ROVASTI. Jassoo! M-h-m! Vai sillä lailla se on?
HETA. Niin, nähkääs, siitä saattaa vielä tulla semmoinen jupakka, jos
se asia nyt menee oikeuteen asti, kun sen Annin äiti rupeaa sitä
vaatimaan, että Asarias Annin naisi. Ja silloinhan siitä ei tule muu
kuin pakko, väkisinkään. Ja sitähän se vaatii omatuntokin, saatikka
vielä kun sitä Asarias itse tahtoo ja minäkin tahtoisin. Niin että
rovasti on nyt vaan niin hyvä ja...
ROVASTI. Missäs se Asarias itse on?
HETA. Täällähän se on porstuassa sen Kustaavan, Annin äidin, kanssa.
ROVASTI. Kutsukaapas hänet tänne!
(Heta aukaisee oven ja viittaa Asariaksen ja Kustaavan sisään.)
ROVASTI (panee uutta tupakkaa piippuunsa ja sytyttää sen). Koska se
junkkari kerran on pappilaan tullut, niin minä luen hänelle, mitä
Jumalan laki ja kirkkolaki vaativat.
(Asarias ja Kustaava tulevat ja niiaavat oven suussa.)
Viides kohtaus.
Edelliset, ASARIAS ja KUSTAAVA.
ROVASTI. Jassoo! -- Tämä se on nyt sitte sen tytön äiti?
KUSTAAVA. Emintimä, niin. -- Kustaava Mansikka.
ROVASTI. No, sehän oli hyvä, että tekin tulitte, äidit, yhdellä kertaa.
KUSTAAVA. Minähän ne kaikki asiat parhaiten tiedänkin.
ROVASTI (silmäilee Asariasta pitkään). Ja tämä on itse se mullikka?
Joo, kyllä minä hänet hyvin muistan. (Kävelee hetkisen edestakaisin.
Tyynesti:) No, sanopas minulle nyt sitte itse, onko se asia tosiaankin
sillä lailla, kuin sinun äitisi on minulle tässä kertonut.
ASARIAS. Ka, enhän minä kiellä. Niinhän se on.
ROVASTI. Vai niin, vai niin! Sinä polonen poika! Ja sinä kehtaat sitte
vielä minun silmieni eteen tänne pappilaan tulla?!
ASARIAS. Mi ... mi ... mi ... minnekäs minun sitte olisi pitänyt...?
ROVASTI. Hä? Mitä sinä sanot? Minnekö? Vieläkö sinä uskallat noin
häpeämättömästi kysyä, kun sinun pitäisi nöyränä, katuvaisena, anteeksi
anovana minun jalkojeni juuressa ryömiä. Ja sinä kysyt röyhkeästi
vielä: minnekä? Oikeuteen, suoraan oikeuteen, sanon minä, olisi sinun
pitänyt mennä.
ASARIAS. Su ... su ... su ... suokaa armollisesti anteeksi, ku ...
ku ... kunnioitettava herra rovasti! Mi ... mi ... minä en tietänyt,
että sitä nyt siellä ku ... ku ... kuulutuksiin pannaankin.
ROVASTI. Hä? Mitä? Onko kummia kuultu?! (On suuttua silmittömäksi,
kävelee edestakaisin, kihisee ja kiehuu, mutta hillitsee lopulta
itsensä ja istuutuu tuolille työpöydän ääreen. Kotvasen kuluttua, ihan
levollisesti:) Kuuleppas sinä Asarias Eefraiminpoika Pöllänen! Jos
sinulla sydämmesi sisimmässä sopukassa vielä on jäljellä yhtäkään
ihmisellistä tunnetta, niin haasta minulle, kuin isällesi, nöyryytä
itsesi, kevennä omantuntosi taakkaa ja tee katumus.
ASARIAS (miettien ja kynsien korvallistaan). Si ... si ... sitähän minä
vaan nöyrimmästi rukoilen, ku ... ku ... kunnioitettava herra rovasti,
että te pa ... pa ... panisitte minut kuulutuksiin sen Annin kanssa.
ROVASTI (lyöden kämmenensä yhteen). Sitä paatunutta sydäntä, sitä
paatunutta sydäntä, sitä paatunutta sydäntä!! -- Etkös sinä sitte,
poika raukka, tosiaankaan ymmärrä, minkä julman rikoksen sinä tehnyt
olet? Ja sinä, joka et vielä kristinopintaitosikaan tähden ole
kelvolliseksi seurakunnan jäseneksi löytty, etkö sinä tiedä, että
pyyntösi sentähden on laissakin kielletty.
ASARIAS. E ... e ... eikös sitä sitte nyt enää milloinkaan naida
saakaan?
ROVASTI. Ei, -- nyt on minun kykyni jo lopussa hänen suhteensa. -- Vaan
mitäs te äidit sitte sanotte, jotka siinä seisotte ja kuulette kaikki?
Te, Heta, joka ette ole kyennyt nuorena vitsaa vääntämään ja
kasvattamaan ainoasta pojastanne kunnon ihmistä ja te, Kustaava, joka
ette sen paremmin ole valvoneet tyttärenne siveyttä, niin, mitäs te
voitte puolustukseksenne sanoa?
KUSTAAVA. Sitähän minä olen sanonut, ett'ei semmoista tekoa -- ja sen
minä olen omilla silmilläni nähnyt ja voin todeksi todistaa vaikka
milloin hyvänsä -- semmoista tekoa ei voi sovittaa muulla lailla, kuin
että Asarias Annin naipi.
HETA ja KUSTAAVA (yht'aikaa). Sitähän minäkin vaadin ja Asarias
itsekin tahtoo. Ja sillähän siitä pääsee, että rovasti heidät
kuuluutuksiin panee.
Ja sitä minä vaadin sekä itseni että Annin tähden. Eikä siitä nyt pääse
mihinkään muuten, kuin että rovasti heidät kuulutuksiin panee.
ROVASTI (lyö nyrkkinsä pöytään, ärjäisten). Suu kiinni, akat! -- --
(Nuhdesaarnan äänellä.) Yhtäläiset näytte olevan tekin, te
kyykäärmetten sikiöt ja häjyn hengen heimolaiset. Ettekö tekään sitte
tunne Mooseksen lakia ja niitä kymmeniä käskysanoja?! Ettekö sitä
kuudetta käskyä tunne, ettekö lakia ja oikeutta tunne, ettekö sitäkään,
mitä sydämmen siveys ja omantunnon puhtaus jokaiselta ihmiseltä vaatii.
Ei, ei, ei! Te ette näy sitä tuntevan, ette näy tuntevan ettekä
tietävän niin mit'ikään, kun niinkuin sokeat kanat ilkiätte syöksyä
minun silmieni eteen ja minua vielä vääryyden tekoon vaatia. Vaan minä
sanon: menkää pois minun luotani te kavalat kelmit ja julmat
juonittelijat älkääkä koskaan enää minun eteeni tulko, sillä minä sanon
teille: ei, ei, ei! ja tuhat kertaa: ei! Kuulittenko sen, kuulittenko
sen?...
Kuudes kohtaus.
Edelliset ja RUUSTINNA.
RUUSTINNA (juoksee sisähuoneista). Pappa kulta, pappa kulta! Rauhoitu,
rauhoitu! Sinähän voit saada slaagin, kun tuolla lailla kiivastut.
(Taluttaa rovastia, joka ei vastustele sanallakaan, käsivarresta
pois vasemmalle, ja viittaa Hetalle ja muille, että he menisivät
tiehensä.)
Seitsemäs kohtaus.
ASARIAS, HETA ja KUSTAAVA (seisovat kuin kivettyneinä.
Kotvan äänettömyys.)
ASARIAS (allapäin). Sen pituinen se.
HETA. Onpas sitä pappia, tämä Kapsäkki, kun ei malta olla saarnaamatta
keskellä viikkoakaan.
KUSTAAVA. Vaan tässäpä näkyy tie nousevankin pystyyn.
ASARIAS. Eipä taida tulla muu eteen kuin ruveta kotiin päin
huristamaan.
HETA. Hyvähän se taitaa olla, jos tästä tälläkin kyydillä päästään. --
Vaan, turkanen, kun tuli näinikään ihan suotta aikojaan annetuksi se
munavoi ja piirakkaat.
ASARIAS. Olisi ne nyt, tosiaan, maistuneet. Nälkähän tässä jo kerkisi
tullakin.
KUSTAAVA. Ha'e sinä, Heta, vaan pyttysi pois. Hyvä kun sen tyhjänäkin
takaisin saat.
HETA. Ja ne ruustinnan tarjoomat kahvit näkyy ammoin sitäkin jäävän
juomatta.
KUSTAAVA. No, jo. Vielä häntä niitä muistamalla mieltään katkeroittaa.
-- Lähdetään pois kotiin vaan.
HETA (huo'ahtaen). Lähteähän sitä pitänee.
ASARIAS. Hullu reissu se tämä oli, vaan tehtypähän se On.
(Aikovat lähteä. Samassa tulevat sisään Ville ja Anni.)
Kahdeksas kohtaus.
Edelliset, VILLE ja ANNI.
(Hämmästys.)
KUSTAAVA ja HETA (yht'aikaa). Kah!
ASARIAS. Mistäs kaukaa nämä vieraat ovat?
VILLE. Eipä kauempaa, kuin että perässä kerittiin, kun ilman meitä
salaa pappilaan läksitte.
HETA. Vaan kenenkäs huostaan se Ville talon jätti?
VILLE. Kaisan. Eihän se miestä huonompi ole.
KUSTAAVA (Annille). Entäs sinä, Anni. Kenenkäs luvalla sinä tänne
tulit, hä?
ANNI. Isänhän minä...
VILLE. Eikös sillä Annilla sitte mitään olisi tässä asiassa
sanomistakaan, vai?
KUSTAAVA. Hä? Mitäs se Ville nyt...?
HETA. Jos Annilla onkin, niin Villellä sen sijaan ei ole mitään.
Parasta on siis...
VILLE. Antakaa anteeksi! Onpa vainkin sanomista, jos ei muuten, niin
ainakin vieraanamiehenä...
HETA ja KUSTAAVA. Ei tässä mitään vierastamiestä tarvita.
VILLE (Asariakselle). Ja puhemiehenä myöskin, ka!
ASARIAS. Tullaan tässä nyt jo toimeen ilmankin.
VILLE. Vai niin! Vai on se asia jo sitte toimitettu?
ASARIAS. On.
KUSTAAVA. Toimitettu kuin toimitettu...
HETA. Se on oma asiamme.
ANNI. Voi, hyvänen aika!
VILLE. Eiköpähän tuota vielä kuitenkin saane muutetuksi.
HETA. Mitäs se Ville sillä meinaa?
ASARIAS. Saahan tuota vielä koettaa. Villehän se haastaa osaa.
KUSTAAVA. Niin, koeta, koeta, Ville hyvä.
VILLE. Ei suinkaan tästä keskenkään pois lähdetä, kun kerta Annin
kanssa on pappilaan tultu.
HETA. Mitäs se Ville nyt tosiaankin oikeastaan tarkoittaa, kun sillä
lailla...?
VILLE. Saattepahan kohta kuulla.
KUSTAAVA. Hä? Mitä se...?
ASARIAS. Joutavia vaan peloittelee ja narraa.
HETA. Kustaava, vie jo Anni ajoissa pois!
VILLE. Missäs se rovasti viipyy?
ASARIAS. Taidat saada odottaa, jos odottamaan rupeat.
KUSTAAVA. Tule pois, Anni, tule!
HETA. Armin pitää lähteä pois.
ASARIAS. Pois vaan meidän völjyyn!
ANNI. Enkä minä... Antakaa olla!
ASARIAS. Jääköön Ville yksin puheita pitämään.
VILLE. Annipa nyt ei lähde, vaan jääpi minun kanssani.
KUSTAAVA (epäröiden). Mikäs tuuma sillä Villellä sitte...?
HETA ja ASARIAS (nykivät ja vetävät Annia kukin puoleltaan). Tule pois.
Sinun pitää! Elä jää!
ASARIAS. Saatte vielä löylyn tekin.
VILLE. Annatteko jo sen tytön olla rauhassa, taikka...!
(Samassa tulee rovasti vasemmalta. Kaikki vaikenevat.)
Yhdeksäs kohtaus.
Edelliset ja ROVASTI.
ROVASTI (aivan tyynenä). No, vieläkö te, rakkaat ystävät, täällä
seisottekin? -- Jassoo! Täällähän on toisiakin. Ketäs te...? Ja mitäs
teille...?
VILLE (kumartaa). Minä olen tämän Pölläsen renki -- Ville. Viikki on
sukunimeni.
ROVASTI. No? Mitäs on sanomista?
VILLE. Minulla olisi rovastille vähän haastamista tämän tytön puolesta.
ROVASTI. Kukas hän on?
VILLE. Tämä on se Mansikan tytär Anni.
ROVASTI (silmäilee Annia ja nyökyttelee säälivästi päätään). Jassoo!
Vai se se nyt on, vai se se nyt on?
ANNI (niiaa syvään, luoden silmänsä maahan).
ROVASTI (nostaa leuasta Annin päätä ylöspäin). Voi, lapsiraukkaani!
Voi, lapsiraukkaani! (Villelle:) No, mitä teillä nyt sitte olisi
haastamista, ystäväni?
VILLE. Minä en tiedä, mitä kaikkia tässä rovastille jo ennen on
haasteltu, mutta kyllä sen asian laita nyt on sillä lailla, että tämä
Anni ainakin on syytön mihinkään rikokseen tuon Asariaksen kanssa.
(Asarias seisoo suu auki. Kuiskeen sihinää Hetan
ja Kustaavan kesken.)
ANNI. Syytön, ihan syytön, arvoisa herra rovasti.
ROVASTI. Mitäs tämä nyt sitte merkitsee?
VILLE. Eipä muuta, kuin että kaikki vaan on noiden ak ... noiden
naisten juonia.
KUSTAAVA. Se nyt ei ole totta.
HETA. Viaton ainakin minä olen.
KUSTAAVA. Viaton olen minäkin.
HETA. Sinäpähän sen konstin keksit.
KUSTAAVA. Se on helkkarin vale. Sinähän sen...
ROVASTI. Sh ... sh! Hiljaa, hiljaa! -- -- Ville selittäköön asian.
VILLE. Nähkääs, kunnioitettava herra rovasti, se oli sillä lailla, --
ja sen minä näin omilla silmilläni, -- että kun tuo Asarias Annin
vaateaittaan jäi, niin Annia ei siellä ollut ensinkään, ja oven salpasi
joko vahingossa tahi tahallaan -- sitä väliä minä en varmaan tiedä --
Annin emintimä Kustaava.
KUSTAAVA. Voi sun...! Sekös osaa asian vääntää tuo Ville.
HETA. Siinä sen nyt rovasti kuulee, että minä olen ihan viaton
kaikkeen.
KUSTAAVA. Elkää uskoko, hyvä rovasti! Se ei ole totta. Kaikki on tuon
Hetan syy, sillä se se tuon Asariaksen, lellipoikansa, tähden minut
kaikellaisiin paholaisen juoniin viekoittelikin.
HETA. Se nyt on taaskin helkkarin vale, sekin.
KUSTAAVA. Eikä ole.
HETA. Onpas -- vale se on.
ROVASTI. So, so, so! Joko taaskin?! -- No, jos tosiaankaan tuossa
asiassa ei ole perää, niin minkä tähden tämä Asarias tässä sitte on
kantanut väärää todistusta itseään ja lähimmäistään vastaan?
ASARIAS. Ettäkö mitä niin?...
ROVASTI. Että olet ollut väleissä tämän Mansikan Annin kanssa?
ASARIAS. No, kah, hyvissä väleissähän me aina ollaan Annin kanssa oltu
ja ollaan vieläkin.
ROVASTI. Salaisissa väleissä minä tarkoitan.
ASARIAS. Öö ... öö ... ei. Eihän me. Enhän minä sitä ole milloinkaan
sanonutkaan. Eikä sitä ole oltukaan. Eihän. Anni?
ANNI (kääntyy pois).
ROVASTI. Mitäs sinä taannoin sitte sotkit?!
ASARIAS. Enhän minä muuta, kuin että tahdoin Annin naida. Tuo mammahan
se on minut tähän nuottaan sotkenut.
HETA. Mitä sinä nyt, poikaseni, minua...? Kuulkaa nyt mitä se höpisee!!
KUSTAAVA. Siinä sen nyt rovasti kuulee, että minä ihan viaton olen, kun
hänen oma poikansakin...
HETA (itku kulkussa). Mut s'ei ole totta. Kustaavan se on koko syy.
KUSTAAVA. Vieläkö se nytkin?...
ROVASTI. No, no, no, no. Ei nyt enää. Syy on teissä molemmissa, --
teidän syntisissä sydämmissänne. Niihin rukoilkaa parannusta! -- No, ja
sinä (kääntyy Asariaksen puoleen) pöpöröpää, vakuutat siis tässä minun
edessäni, että sinä ja tämä Anni tässä olette syyttömät?
ASARIAS. Johan minä... Vaan saattaahan sen vieläkin kerran...
(Kumartaa.) Vakuutan.
ROVASTI. Ja Anni itse?
ANNI. Vakuutan, arvoisa rovasti.
ROVASTI (taputtaen Annia olkapäälle). Minä iloitsen sinun kanssasi,
lapsukaiseni. Jumala siunatkoon sinua!
VILLE (pyöritellen lakkiaan). Vaan meilläpä tässä nyt olisi vielä tämän
Annin kanssa tehtävä rovastille niinkuin pieni tunnustus.
ROVASTI. No? Mikäs se vielä on?
VILLE (ottaa Annia kädestä). Sehän se on, että tämä Anni viime
Helluntain aikaan otti minulta kihlat, ja me sen tautta nyt
pyydettäisiin nöyrimmästi, että kunnioitettava herra rovasti panisi
meidät kuulutuksiin.
(Asarias ja Kustaava keskustelevat vilkkaasti keskenään.)
ROVASTI. Jassoo! Vai sillä lailla se oli! No! Miksikäs ei?! -- Vaan
mitäs siihen morsiamen vanhemmat sanovat?
ASARIAS (itsekseen). Nyt se Ville peeveli sen viepi!
KUSTAAVA. Milläs se Ville vaimonsa elättäisi. En minä tytärtäni...
HETA. Enkä minä talossani suvaitse akallista renkiä.
ASARIAS. Enkä minä -- oikeastaan omaa vaimoani toisen vaimona omassa
talossani.
ROVASTI. So, so, so! Teillä ei ole oikeastaan mitään sen asian kanssa
tekemistä.
ANNI. Isä kyllä on jo suostumuksensa antanut.
VILLE (aukaisee eteisen oven). Tässä hän itse onkin.
(Tahvo tulee sisään ja kumartaa.)
Kymmenes kohtaus.
Edelliset ja TAHVO.
ROVASTI. Päivää, ukko Mansikka! Ihan parahiksi tulitte tyttärenne
kohtalon ratkaisijaksi. No, mitäs te sanotte?
TAHVO. Tapahtukoon Herran tahto, arvoisa herra provasti, tässä asiassa
niinkuin kaikessa muussakin.
ROVASTI. Aivan niin, aivan niin, vaari kulta! Mutta tahtoisitteko te
nyt itse antaa tyttärenne aviovaimoksi tälle Villelle?
TAHVO. Kunnon mieshän se Ville on. Rahaahan se myös on osannut säästää
niin, että tulevasta köyristä jo kuuluu omille tuvilleen voivan ruveta.
Ja koska Anni ja hän toisiaan rakastavat, niin -- eihän minulla mitään
sitä vastaan ole.
KUSTAAVA (hykertäen käsiään). No, no, jos se niin on, niin ei sitte
minullakaan, ei sitte minullakaan.
ROVASTI. Siinä tapauksessa minä kyllä kuulutan tulevana sunnuntaina.
Jumala teidät siunatkoon, Anni ja Ville.
ANNI ja VILLE. Kiitoksia, arvoisa herra rovasti!
ASARIAS (puolikovaan). Kun vie niin vieköön! On kai niitä tyttöjä vielä
jälellä minullekin.
VILLE (kuiskaten Hetalle ja Asariakselle). Kirjaanpanokahvit juodaan
pitäjän tuvassa.
HETA (nykäisee Asariasta hihasta lähtemään ja pujahtaa ulos).
TAHVO, KUSTAAVA, ANNI ja VILLE (hyvästelevät ja lähtevät).
Yhdestoista kohtaus.
ROVASTI ja ASARIAS.
ASARIAS (joka ensin aikoo mennä muitten jälessä, kääntyy ovessa
takaisin, kynsii korvallistaan ja rykäisee). Hm!... Tuota ... että...
ROVASTI. No? Mitä nyt vielä?...
ASARIAS (lakkiaan pyöritellen). Sitähän minä vaan tahtoisin vielä herra
rovastilta kysyä, että vanhaksiko pii... -- tuota, pojaksi minun tässä
sitte pitää i'äksi päiviksi jäämänkin, vai?
ROVASTI. Eihän sitä kuka ole sanonut.
ASARIAS. Eihän sitä kuka, vaan siltähän tuo tässä näyttää niinkuin ei
näistä esteistä enää mihin pääsisikään.
ROVASTI. No, no! Ole vahvassa turvassa, poikaseni, ja muista mitä
aviokäskyn säännössä sanotaan: "Ei pidä myös miehen epäilemän, että
niinkuin Jumala antoi Aatamille Eevan vaimoksi, niin Hän myös
jokaiselle miehelle antaa vaimonsa ja jokaiselle vaimolle miehensä."
ASARIAS. No, kah! Enhän minä sitä epäile. Ja siinä suhteessahan sitä ei
olisikaan hätää mitään. Vaan kun Jumala kaikessa viisaudessaan ei ole
minulle lukupäätä antanut, ja ilman sitähän sitä nyt ei taida tähän
maailman aikaan enää naimisiin päästäkään.
ROVASTI. Valitettavasti, rakas ystävä, minä sille en mahda mitään,
sillä kirkkolaki vaatii siltä, joka aviokäskyn säätyyn pyrkii, että hän
on rippikoulun käynyt, ja siihen taas vaaditaan ensin lukutaitoa.
ASARIAS (yht'äkkiä hoksaten). No, mutta eikös herra rovasti voisi sitä
kirkkolakia vähän niinkuin muuttaa?
ROVASTI (tuivertaa leppoisasti Asariaksen tukkaa). Jassoo! Vai niin!
Niinkös sinä luulet? Sen voin minä, poikaseni, yhtä hyvin, kuin muuttaa
tämän sinun kovan pääsi pehmoiseksi. Ja se ei näy olevan helppoa, se.
-- No, vaan sanoppas nyt sitte, sinä Torasalon tietoniekka, millä
perustuksella se olisi muutettava, hä? Silläkö vaan, että Pölläsen
Asariaksen niin kovin tekee mieli naimisiin päästä, vai?
ASARIAS. Eikä, vaan minusta se ei näy, tuo kirkkolaki, oikein olevan
Sanan kanssa yhtäpitävä.
ROVASTI. Jassoo! Ja missä suhteessa, jos saan luvan kysyä?
ASARIAS. Sanassahan sanotaan, että "olkaa hedelmälliset, lisääntykäät
ja täyttäkäät maa!" Vaan siitä ei tule mitään siitä käskystä, jos ei
naimisiin pääse.
ROVASTI. Ja-ha, ja-ha! Aivan oikein, aivan oikein. Sinähän näyt osaavan
kristinoppisi paremmin, kuin luulinkaan. Ja taidatpa tahtoa tässä
pistää itse rovastinkin pussiin, vai?
ASARIAS (nauraa kouraansa).
ROVASTI. Vaan sinäpä unhotat yhden pienen seikan, -- sen, nimittäin,
että ne sanat ovat sanotut sille, jolla jo vaimo on, ja sinä tässä
vast'ikään jäit ilman.
ASARIAS. No, kah! Sitähän minä tässä vast'ikäänkin meinasin, ett'ei
niistä vaimoista puutetta olisi, jos vaan niinkuin rovastin puolesta
passaisi...
ROVASTI. Kuka se sitte nyt sinusta niin varmaan huolii?
ASARIAS. Meidän piika, -- Kaisa, se kyllä mielellään... (Sukkelasti) Ja
se vasta on lukutaitoinenkin. Se se opettaisi sitte minullekin, jos
mitä, kun vaan yhteen päästäisiin.
ROVASTI (makeasti nauraen). Sääli, sääli minun on sinua, poika parka!
Tulehan nyt sitte joskus sen Kaisasi kanssa tänne pappilaan, niin
katsotaan, mitä voidaan tehdä.
ASARIAS. No, suur' kiitos, paljon kiitosta, arvoisa herra rovasti!
(Kättelee rovastia.)
Kahdestoista kohtaus.
Edelliset ja HETA.
HETA (oven ra'osta). Täälläkös se poika vielä...?
(Viittaa Asariasta tulemaan.)
ASARIAS (hypähtäen ilosta). Äit' hoi! Lähtipäs se eukko viimmein
minullekin.
(Rientää ulos ja kompastuu kynnykseen.)
Kolmastoista kohtaus.
ROVASTI ja RUUSTINNA.
ROVASTI (nauraa katketakseen).
RUUSTINNA (tulee vasemmalta). Jokos ne nyt menivät?
ROVASTI. Jo, jo, jo! Hah-hah-hah-hah-hah!
RUUSTINNA. Herra Jesta, pappa! Mikä sinun nyt on?
ROVASTI. Olipa se tosiaankin naurettava juttu. Hah-hah-hah-hah!
RUUSTINNA. No, mutta kerrohan! Mitä se sitte oli?
ROVASTI. Istuhan, mamma, sohvaan, niin kerron. Oikein sydämmen pohjaa
kutkuttaa. Hah-hah-hah-hah!
RUUSTINNA (istuutuu ja nauraa myöskin).
Esirippu alas.
Loppu.
End of the Project Gutenberg EBook of Savon sydämessä, by Martti Wuori
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVON SYDÄMESSÄ ***
***** This file should be named 38333-8.txt or 38333-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/3/8/3/3/38333/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
