Lapveden meteli : Historiallinen näytelmä 5:nä näytöksenä (6 kuvaelmaa)

By Wuori

The Project Gutenberg eBook of Lapveden meteli
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Lapveden meteli
        Historiallinen näytelmä

Author: Martti Wuori

Release date: July 18, 2024 [eBook #74066]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Kust.Oy Kansa, 1907

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPVEDEN METELI ***





LAPVEDEN METELI

Historiallinen näytelmä 5:nä näytöksenä (6 kuvaelmaa)


Kirj.

MARTTI WUORI


Helsinki,
Suomalainen Kustannus-osakeyhtiö Kansa,
1907.




NÄYTELMÄN HENKILÖT:

_Kustaa Götrikinpoika Fincke_, Savonlinnan isäntä, Suomen käskynhaltija.
_Henrikki Klaunpoika Horn_, Etelä-Suomen laamanni.
_Juhana Niilonpoika_, linnankirjuri.
_Pertti Yrjänänpoika Rännäri_, vouti.
_Erkki Huotari_, voudin kirjuri.
_Neljännesmies_.
_Kymmenysmies_.
_Aatami Arpiainen_, Lapveden nimismies.
_Kerttu_, hänen vaimonsa.
_Maunu Nyrhi_, talollinen.
_Inko Multiainen_, talollinen, lautamies.
_Helka_, hänen äitinsä.
_Riitta_, hänen sisarensa.
_Liukku_, |
_Remes_,  | lautamiehiä.
_Kupia_,  |
_Vainikainen_.
_Tarkka_.
_Haataja_.
_Tarkan emäntä_.
_Haatajan emäntä_.
_Katri_,  |  palvelustyttöjä.
_Kirsti_, |
_Kaksi kenkkäriä_.
_Muita Lapveteläisiä_: lautamiehiä, talonpoikia, kuokkavieraita,
   naisia ja lapsia.
_Jääskeläisiä, savolaisia ja hämäläisiä talonpoikia_.
_Fincken ja Hornin palvelijoita_.
_Huoveja ja muuta sotaväkeä_.

Tapahtuma Lapvedellä. Aika v. 1552.


Huomautuksia.

_Fincke_ oli syntynyt v. 1510 ja on siis näytelmän tapahtumain aikaan
42 vuoden vanha.

_Horn_ oli syntynyt v. 1512 ja on siis edellistä kahta vuotta nuorempi.

Rännäri ajateltakoon noin likemmä 50 vuoden vanhaksi.

_Arpiainen_, iso mies ("Koljaatti"), mutta luonteeltaan hieman
saamaton, noin 38 vuoden iässä.

_Kerttu_, lihava, reima eukko, kasvultaan miehensä kokoinen, häntä
muutamaa vuotta nuorempi.

_Nyrhi_, noin 22 vuoden tienoissa, vilkas, intohimoinen, taipumaton,
hieman salakavala luonteeltaan.

_Multiainen_, 27 tienoissa oleva, miettivä, suora, vakava, tyyni, vaan
hieman veltto luonteeltaan.

_Helka_, vähän yli 50 vanha, arka, myöntyväinen.

_Riitta_, 19 vuoden vanha, kaunis, vaaleanverinen, vähän veljensä
luonnetta, syntynyt hiljaista onnea varten, vaan vedetään metelin
pyörteeseen, johon kiihtyvän intohimonsa tähden hukkuu.

Näytelmän esittämisen helpottamiseksi voi henkilöiden lukua vähentää
seuraavilla:

2:ssa näytöksessä — neljännes- ja kymmenysmiehillä, 3:ssa näytöksessä
— Fincken ja Hornin palvelijoilla, ja 4:nen näytöksen II:.ssa
kuvaelmassa —12 lautamiehellä, sekä 5:ssä näytöksessä — jääskeläisillä,
savolaisilla ja hämäläisillä talonpojilla, tarkoituksen mukaisesti
muuttamalla lauseet, joissa heistä puhutaan näytelmässä.




Ensimäinen näytös.


Multiaisen talo. Pihamaa. Oikealla asuinrakennus, vasemmalla aittoja.
Perällä aita, portti keskellä. Taustalla peltoja, järveä, järven takana
metsää.

Kevätkesä. Ihana päivä; järvi on tyyni, taivas sininen. Linnut kilvan
laulaa lirittävät.

Lapveteläisiä talonpoikia, joukossa joku nainenkin, seisoo ryhmittäin
pihalla ja istuu rakennusten portailla, Vainikainen, _Tarkka_ ja
Haataja etualalla. Vilkasta, vaan ei kovin äänekästä keskustelua. Helka
tulee asuinrakennuksesta. Keskustelu lakkaa.

_Helka_. Hyvää päivää, hyvät naapurit!

_Kaikki_ (vastaavat). Hyvää päivää! — — Hyvää päivää! — — Jumal'
antakoon.

_Vainikainen_ (kättelee Helkaa). Jumala antakoon hyviä päiviä
Multiaisen taloon.

_Helka_. Terve, Vainikainen. — (Kätellen Tarkkaa.) Mitäs Tarkkalaan
kuuluu?

_Tarkka_. Kiitoksia vain.

_Helka_ (Katellen Haatajaa.) Mitenkäs Haatajan emäntä jaksaa?

_Haataja_. Kiitoksia kysymästä... Terveisiä vain paljo.

_Tarkka_. Me puolestamme emme nyt sen enempää teiltä, emäntä,
kuulumisia kysykään.

_Helka_. Niinpä niin. Tiettyhän se.

_Vainikainen_. Ne tahdotaan kuulla lautamieheltä itseltään.

_Helka_. Niin. No nythän se on kotona, Jumalan kiitos!

_Haataja_. Se viesti kiertää jo maita ja mantereita.

_Helka_. Arvaahan sen. — Kyllä hän koht'sillään tulee. Hän jo
tietääkin, että meille on näin paljon naapureita kerääntynyt. Ja
Maunukin on täällä. Yhdessä saavat nyt kuninkaan terveiset kertoa.

_Tarkka_. Niitäpä meidän juuri kovin palaakin halu kuulla.

_Ääniä joukosta_. Niitä halutaan. Niitä ollaan tultu kuulemaan.

_Vainikainen_. Meidän, näet, kun olivat miehet kuninkaan pakeille
lähettämät, niin... — No, terveinä, Jumalan kiitos, ovat kaikki
Tukholmasta palanneet?

_Helka_. Terveinä — Jumalan kiitos! — niin pitkältä matkalta. —
Eivätkös isännät vielä ole muita mukana olleita tavanneet — Liukkua,
Remestä tai Kupiaa?

_Vainikainen_. Emme ole.

_Tarkka_. Lähetystön johtajaltahan sitä tultiin asiata tiedustelemaan.

_Helka_. No. Kyllä hän kertoo. Vaikka yhdessähän ne olivat kaikki
kuninkaan linnassa olleet.

_Vainikainen_. Vai kaikki he saivat kuninkaan nähdä?

_Helka_. Niin. Ja hyvin sanoo Inko Kustaa kuninkaaseen ihastuneensa. —
Kauniin miehenkin sanoo kuninkaan olevan.

_Vainikainen_. Sitähän ne kaikki kuuluvat sanovan, jotka hänen nähneet
ovat.

_Tarkka_. Oikein jalo muodoltaan, sanotaan.

_Helka_. Mutta kovin taitaa olla kiivasluontoinen, koska niin oli
tuimistunut, kun kuuli meidän miesten valitukset täkäläisiä herroja
vastaan.

_Ääniä joukosta_. Vai niin?! Vai tuimistunut?!

_Helka_. Niin — herroihin oli vihastunut, ei meidän miehiin.

_Ääniä joukosta_. Siinä sen näette! Siis herrojen vehkeitä! Ehkäpä nyt
apu lähtee!

_Helka_. Vaan tuossapa poikani jo tulee. Saatte nyt kuulla häneltä
asiat tarkkaan itseltään. Ja Nyrhi voi vielä hänen sanansa tosiksi
todistaa. (Puhelu taukoaa.)

_Multiainen_ ja Nyrhi (tulevat sisältä).

_Kansa_ (tervehtien.) Hyvää päivää! Tervetuloa kotia!

_Multiainen_ ja _Nyrhi_ (tervehtivät ja kättelevät).

_Nyrhi_ (syrjään Multiaiselle). Kerro siis asia niinkuin sanoin! Muu
ei auta. (Menee istumaan rahille, joka on etualalla asuinrakennuksen
ikkunan alla, pitää päätään käsien varassa, kyynärpäät polviin nojaten,
katsoo maahan ja seuraa miettiväisenä koko ajan keskustelua.)

_Multiainen_. Tietoja, arvaan, olette tulleet kuulemaan kuninkaan
pakeilta?

_Kansa_. Niitä, niitä. Lähetystön suun kautta. (Ympäröivät Multiaisen,
vetäytyen etualalle.)

_Multiainen_. No, sen voin jo alunpitäen ilmoittaa, että saatte hyviä
uutisia. Kuningas on meidän puolellamme vääryyttä vastaan.

_Kansassa_ (mielihyvän ilmaisuja). Meidän puolellamme! — Rehti
kuningas! — Tiesihän sen!

_Multiainen_. Vaan minä kerron teille kaikki juurta jaksain. Tahdotte
varmaan kuulla?

_Ääniä joukosta_. Hiljaa! — Kuunnellaan! — Mielellämme!

_Multiainen_. Nähkääs, ei se ihan ilman vaivoja kulunut, se matka.

_Vainikainen_. Arvaahan sen.

_Multiainen_. Siihen, näette, on toista kuukautta aikaakin mennyt.

_Haataja_. Niille paikoin sen minäkin olen laskenut.

_Multiainen_. Ensin maamatka Turkuun, — rospuuton aikaan, — oli sitä
Lapvedeltä asti aluksi siinäkin taivaltamista.

_Tarkka_. No, oli kyllä.

_Vainikainen_. Jumalan kiitos, ettei vaivat ja vastukset ole hukkaan
menneet.

_Nyrhi_. Se se on pääasia.

_Multiainen_. No, vaan saatiinpa sitä sitte Turussa levätä viisi
vuorokautta. Ja pakostakin se oli tehtävä. Ei päästy heti merelle
eikä yli Ahvenan selän. Oli kovia kevätmyrskyjä, niin täytyi vuottaa.
Vaan kun sitte lähtemään päästiin, niin onnellisesti kävi taas matka
Tukholmaan asti. Vaan vaikeampi se oli siellä pääsy kuninkaan puheille.

_Vainikainen_. Sen kyllä arvaa.

_Haataja_. Talonpojan pääsyn kuninkaan luo.

_Nyrhi_. Niin. Ei ne hovin herrat hevillä meille linnan portin avaimia
helistele.

_Ääniä joukosta_. Ei! — Tietenkään! — Ei!

_Nyrhi_. Kun pelkäävät totuuden kuninkaan korvaan kopsahtavan.

_Ääniä joukosta_. Niin juuri! — Oikein! — Pelkäävät!

_Multiainen_. Niin, no. Toista viikkoa siinä sitte kului ennenkuin
sisään päästiin.

_Tarkka_. Siellä sitä mahtoi olla meikäläisen moukan silmälle
kaikellaista nähtävää?!

_Multiainen_. Säästäväisenhän sitä sanotaan Kustaa kuninkaan kyllä
olevan...

_Nyrhi_ ... vaan sittenkään ei kykene moukan kieli sitä komeutta
kuvaamaan!

_Kansassa_ (mutinaa). No jo! — Tietäähän sen!-Mitenkäs!

_Multiainen_. Eipä siltä! Täytyyhän sen suuren valtakunnan hallitsijan
suuresti elääkin.

_Nyrhi_ (ivallisesti). Luonnollisesti! Siihen sillä on oikeuskin!

_Multiainen_. Vaan sitä ei ole hänen käskynhaltijoillaan ja muilla
virkamiehillä, jotka meiltä liikoja veroja kiskovat. Ja sitä me
kuninkaalle selitettiinkin, että ihan meiltä jo viedään viimeinen
leipäpala suusta....

_Kansa_ (alakuloisesti säestäen). Viimeinen leipäpala suusta!

_Multiainen_... kun voudit nyt ovat ruvenneet neljiä käräjiä pitämään
ja sen kautta käräjäin kestitsemismaksut, kyyditsemis- ja rahtiverot
ovat entisestään kaksin verroin kasvaneet. Urakkamiehet, — sanottiin,
kantavat kukin elatukseksi veroa itselleen ja sitä paitsi jokainen
vielä ylemmilleen. Paitsi myllypäivätöitä, joita kymmenysmiehille
tehdään, on näille veroja maksettava niin, että he vuorostaan voivat
neljännesmiehille ja nimismiehille kaikki suorittaa. Neljännesmiehet
taas ottavat "ruokaruotsinsa." Vaan mistäs ne oravannahkansa ja
haukinsa herrain, rouvain ja lasten anniksi sekä lahjoiksi laamannille,
tuomarille, linnankirjurille, maakirjurille, linnan kyökkimestarille,
kokille ja kellaripalvelijoille ottavat?! Mistäs muualta, kuin
talonpojan aitasta.

_Kansa_ (hampaiden lomitse). Kaikki talonpojan aitasta!!

_Multiainen_. Mistäs ne veronsa nimismiehelle ottavat?

_Kansa_ (hiukan kovemmin). Talonpojan aitasta!

_Multiainen_. Ja mistäs nimismiehet oman elatuksensa ottavat?

_Kansa_ (vielä kovemmin). Talonpojan aitasta!

_Multiainen_. Mistäs nimismiehet sitte määrätyn taksan joka vuosi
linnaan ottavat?

_Kansa_ (äänekkäästi). Talonpojan aitasta!

_Multiainen_. Entäs milläkäs he sitte maanvoutia kestitsevät, kun hän
veronkannossa käy? Milläs he maanvoutia, laamannia ja linnanvoutia
kestitsevät, kun he nyt neljillä käräjillä vuodessa käyvät? Milläs
he silloin linnanvoudin kolmeakymmentä viittä, laamannin kahtatoista
ja maanvoudin kahdeksaatoista hevosta monta päivää ja yötä peräkkäin
ruokkivat? Millä? Niin, me se kyllä tiedetään millä.

_Kansassa_ (nurinaa ja äänekästä huutoa). Me se kyllä tiedetään! —
Meidän hiellä ja vaivalla!

_Multiainen_. Juuri niin asia kuninkaalle esitettiin.

_Kansa_. Hyvin puhuttu! Oikein sanottu!

_Vainikainen_. Mitäs siihen kuningas?

_Ääniä joukosta_. Niin. Mitäs kuningas sanoi? Multiainen. Kovin
vihastui. Varsinkin kun sitte vielä sai kuulla, että laamanni kulettaa
mukanaan suurta koiralaumaakin, jota päiväkausia syöttää pitää, kun hän
seurueineen käräjien aikaan metsästämään rupee.

_Tarkka_. Vai senkin kerroitte? Haataja. Se oli hyvä.

_Multiainen_. Kaikki saatettiin kuninkaan tietoon. Vieläpä sekin, että
Fincke kohtelee meitä kuin mitäkin Viron orjia, ja ett'ei siltä lainkaan
mukaan oikeutta saa, ell'ei käräjillä hänen huoneensa nurkkaan suuria
lahjakasoja kanna.

_Ääniä joukosta_. Ähäs! Se oli oikein! Multiainen. Vaan siitäpä
tiedosta kuningas tuli hyvin pahoille mielin. Se, näet, näkyy olevan
hyvin kuninkaan suosiossa, tuo Savonlinnan isäntä. Vainikainen. Vai on
se Suonniemen Kustaa herra siellä niin hyvissä kirjoissa?!

_Tarkka_. Kai se kuningas sen tautta hänet siirsikin Viipurista pois ja
antoi hänelle Savonlinnan Klemetti-kirjurin jälkeen.

_Haataja_. Kyllä minusta jo vähän alkaa niinkuin tuntua, ett'ei niin
ollen, tähän meidän asiaamme lopulta suurta apua lähdekään.

_Kansassa_ (masentuvan mielialan ilmauksia). Vai on se sillä lailla? —
Kuka sen sitte tietää? — — Taitaapa viimeksi toisaanne kääntyäkin!

_Multiainen_. Asiamme lupasi Kustaa kuningas tutkituttaa ja pysyttää
ainoastaan kahdet käräjät käytännössä.

_Haataja_. Jos hän linnanvoudilla asian tutkituttaa, niin kyllä sen
sitte tietää, minkälainen tulos siitä koituu.

_Vainikainen_. Sitähän se Fincke vouti kuuluu viime käräjillä sanoneen,
että eihän sitä kerkiä neljilläkään käräjillä enää teidän asioitanne
tutkia, kun näin niskoittelette hallitusta vastaan.

_Haataja_. Vai on se niskoittelemista, kun ei enää omia peltojaan saa
kyntää, vaan linnassa täytyy veropäivätöitä tehdä ja pitkiä matkoja
kyyditä pitää.

_Tarkka_. Hyvähän sitä on käräjillä vain sakkoja tuomita, jos kuka ei
veroa maksa, vaikk'ei sillä aitassa jyväkolmannesta olisi.

_Haataja_. Ja jos siltä päivätyö jää tekemättä sentähden, että
nälkätautia potee.

_Nyrhi_ (joka sillä aikaa on puhellut Helkan kanssa, puuttuu nyt
yht'äkkiä puheeseen). Mutta nyt on kuningas luvannut, että me saamme
omiksi tarpeiksemme käyttää kaksien käräjien kapat. Ja siksi me annamme
nyt pirun kantaa verot ja viedä ne linnaan.

_Kansassa_ (iloista rähinää). Annetaan! — Piru ne vieköön! — — Se on
paras konsti!

_Multiainen_. Niinkuin sanottu: kuningas on vaatimukseemme suostunut ja
luvannut veroja vähentää.

_Nyrhi_. Ja me emme siis enää anna Rännärin selkänahkojamme nylkeä.

_Ääniä joukosta_. Ei! Ei anneta! Ei!

_Helka_ (portilla). Vaan ketäs vieraita tuolla vielä tulee? Katsohan,
Inko! Eikö ne ole...?

_Multiainen_. Remeshän siinä näkyy yksi olevan.

_Helka_. Sehän se on. Ja Liukku toinen.

_Multiainen_. Ne molemmat.

_Nyrhi_. Ja Kupia kolmantena, vaikka ensimäisenä edellä.

_Helka_. Takakyläin lautamiehet yhdessä. Mitäs nyt on tekeillä?

_Multiainen_. Tosiaankin. Kaikki yhdessä. Ja Kupia — sieltä kaukaa —
kihlakunnan kulmalta.

    Kupia, Liukku ja Remes (tulevat).

    (Tervehdyksiä.)

_Multiainen_. Terve tuloa! Vaan mikäs lautamiehiä nyt näin odottamatta
taloomme tuo?

_Helka_. Siltä näyttää, ett'ei ilon sanomia muassa ole.

_Kupia_. Vai ilon sanomia?!

_Liukku_. Niitäkö tähän maailman aikaan?!

_Nyrhi_. No? Mitä nyt sitte on tapahtunut taas? Haastakaa!

_Remes_. Kupia se meille ensin poikkesi. Yhdessä sitte mentiin Liukun
luo ja sieltä päätettiin kolmin tulla tänne neuvottelemaan.

_Multiainen_. Kerro, kerro, Kupia, asianne! Salattava ei se liene
keltäkään.

_Nyrhi_. Parahiksi tässä sattuu olemaan kuulijoita enemmänkin.

_Multiainen_. Heille tässä vast'ikään käynnistämme kuninkaan luona
selkoa tein. Mitä siis on tapahtunut? Suu puhtaaksi vain kaikkien
kuullen.

_Kupia_. Arvaatte: uusi ei ole asiani; vanha on nuotti virressäni.
Veronkannon on Perttivouti jälleen meidän kulmalta alkanut. Eikä
viikkoa viipyne ennenkuin on täällä.

_Ääniä joukosta_. Joko liikkeellä jälleen? - — Kyllä sitte taas
kiskominen alkaa!

_Nyrhi_ (pontevasti). Mutta nyt me asetumme vastarintaan, jos se ilves
kovin nälkäiseksi näyttäytyy.

_Ääniä joukosta_. Asetumme! — Se on tehtävä! — Vihdoinkin!

_Multiainen_. Mitäs maksuja se nyt sitte on kantamaan käynyt?

_Kupia_. Jousi- ja kilttirahoja ynnä muita kirkkokymmenyksiä se meiltä
vaati.

_Liukku_. Kerrohan kaikki sen elkeet ja vääryydet!

_Kupia_. Nähkääs: jousirahat vaati hän Erkin ja Maununkin puolesta,
vaikka poikani ovat vasta kolmen- ja neljäntoista iässä.

_Nyrhi_. Ethän toki sille suorittanut noita laittomia maksuja?

_Kupia_. Minkäs minä mokomalle taisin?! Uhkasi heti, että sakotetaan
niskoittelemisesta. "Valehtelet", — sanoi, — "jo ne ovat viisitoista
vuotta täyttäneet. Minulla" — sanoi, — "on kaikkien ikä kirkonkirjoista
muistiin merkitty. Näkeehän sen", — sanoi, — "noiden roikaleittesi iän
kasvusta muutenkin."

_Nyrhi_. Sitäkös on roisto!

_Remes_. Sitte oli vielä jokaiselta maholtakin lehmältä naulan voita
laskenut.

_Kupia_. Niin. Saman kuin lypsävältä. Ja sitte meni Elinan perässä
aittaan ja pakoitti punnitsemaan sen, minkä itse vaati.

_Helka_. Pyhä Neitsyt!

_Liukku_. Eikä sillä hyvä. Näki aitan orrella ristiketun nahan
riippuvan ja tahtoi senkin. "Kas tuon", — sanoi — "vien lahjaksi
rouvalleni. Sinullahan on tulevilla käräjillä sakkojuttuja esillä. Ne
saat tästä anteeksi."

_Kansassa_ (äänekästä murinaa). Sakkojuttuja! — — Anteeksi!

_Kupia_. Mitä kalliimman nahan sillä lailla ihan ilmaiseksi ryösti.

_Helka_ (kyynelissä). Herra Isä! On se koko rosvo! — Kivestä on sen
miehen sydän, kivestä!

_Multiainen_. Jos hänellä lienee sydäntä laisinkaan!

_Kansassa_ (edelleen kovaa murinata). Rosvo! — — Kivisydän! — Aivan
sydämetön!

_Nyrhi_. Mutta nyt sitä ei enää kärsitä, ei!

_Kansa_ (voimakkaasti säestäen). Ei! Ei! Ei!!!

_Nyrhi_. Sillä, niinkuin äsken kuulitte, nyt on kuningas puolellamme.

_Remes_. Puolellamme kyllä, mutta etäällä meistä sittenkin.

_Liukku_. Eikä hänen korvansa kaikkia kuule eikä silmänsä kaikkia näe.

_Kupia_. Ei näe, miltä tuntuu, kun kaikki talosta ryöstetään, ett'ei
enää syötävääkään jää.

_Multiainen_. Näinpä ei asia saa jäädä. Nyt on neuvoteltava, mihin
toimiin taas on ryhdyttävä.

_Nyrhi_. Mihin? — Asia on selvä. Itsemme on meidän nyt siihen käsiksi
käytävä.

_Multiainen_. Astukaa tupaan, hyvät lautamiehet! Keskustellaan me ensin
siellä.

_Helka_. Tehkää niin hyvin. Mahtaa olla nälkäkin niin pitkäin
taipaleiden päästä tultua. Minä panen pöytään vähän syötävää.

_Multiainen_. Oikein, äiti. Eipä sitä tiedä, milloin meilläkään ei enää
ole vieraillemme mitään tarjottavaa.

_Kupia_. Kiitoksia vain. (Menee Remeksen, Liukun ja Multiaisen kanssa
sisään.)

_Helka_ (menee ruoka-aittaan).

_Vainikainen_. Siinä sitä nyt sitte ollaan entisellämme jälleen.

_Tarkka_. Parasta lienee lähteä kotiin vuottamaan, miten tässä maailma
lopulta kääntyy.

_Haataja_. Entisiin askareihinsa. Ei tästä muutosta tule. Aikakin vain
kuluu arvellessa, päivä päätä käännellessä.

_Nyrhi_. Ei, miehet! Kesken asiamme ei saa jäädä — —

_Joku joukosta_ (poistuu, tehden kädellään merkin, ett'ei asia enää
parane). Hyvästi vain!

_Nyrhi_. Nyt minä sanon, että tuumasta on ryhdyttävä toimeen ja se
on oleva yhteinen meille kaikille. Jos yksi tekee niin, toinen näin,
silloin emme voita mitään. Se on selvä. Meidän on siis toimittava, kuin
yksi mies asiamme puolesta. Siis vuottakaa vielä hiukan, niin saatte
kuulla, mitä sisällä keskustellaan ja mitä siellä päätetään. Sillä
päätös on nyt tehtävä, kuinka jokaisen on meneteltävä, kun Perttivouti
taloon tulee. Yksi tuuma, yksi toimi, — se on ainoa pelastuksemme.

_Vainikainen_. Se on oikein haastettu.

_Tarkka_. Se kai se olisi ainoa mahdollinen keino enää...

_Haataja_ ... että kaikki panisivat vastaan. No, vuotellaan sitte vielä.

_Nyrhi_. Ja minä lähden myös kuulemaan ja keskustelemaan...

_Vainikainen_. Kai sitte päätös tulee.

_Nyrhi_. Ja minkä lausuin vast'ikään, se on oleva tästä lähin
kehoitukseni kaikille. — Elkää siis vielä menkö, hyvät naapurit!
Vuottakaa! Palaan paikalla ja ilmoitan päätöksemme. Nyt se on tehtävä
ja kohta saatte sen kuulla. (Juoksee sisään.)

_Helka_ (tulee aitasta, kantaen leipää, kupissa kaloja ja lautasella
kuivattua lihaa, jotka vie tupaan).

_Riitta_ (seuraa häntä, kantaen vastakirnuttua voita).

_Vainikainen_. Kas, hyvää päivää, Riitta! Talouden puuhissa — voita
ollut kirnuamassa, näemmä.

_Riitta_. Niin. Sitähän... Missäs sitä pitäisi...?

_Tarkka_. Terveeksi! — Missäpäs muussa. Emännän toimissa sen olla
pitää, joka kohta emäntänä omassa talossaan hyörii.

_Haataja_. Hyviä päiviä! — Ja kun tässä katselen, niin sen vain sanon,
että nuoren ja pulskan vaimon se Nyrhin Maunu täältä Multialasta
itselleen sieppaa.

_Riitta_. Mitäs te nyt, isäntä, joutavia...!

_Vainikainen_. Mikä on totta, se on totta, sanon minäkin.

_Tarkka_. Ja viikon perästä ne siis jo vietetään läksiäiset?

_Riitta_. Niinhän nuo ovat päättäneet.

_Haataja_. Ettäkö ilman morsiamen suostumusta?

_Vainikainen_. Eihän toki.

_Riitta_. No, eihän sentään.

_Tarkka_. Sitähän minäkin. Ei sitä Multiaisen Riittaa ole niinkään
viety, vaikka olisi ottajia kyllä ollut ennenkin.

_Helka_ (tulee ja ottaa voin Riitalta). Tähänkös sinä, kultaseni,
tarinoimaan jäitkin?

_Vainikainen_. Meidän se oli syy. Elkää panko pahaksenne. Ei hennottu
laskea.

_Haataja_. Oikein tässä tahdottiin ihaella teidän tytärtänne, emäntä
hyvä.

_Helka_. Vielä siinä mitä! — Tuohan, Riitta, haarikalla kirnumaitoa
tupaan. (Palaa sisään.)

_Riitta_ (menee aittaan). Paikalla, äiti.

_Haataja_. Oikein hän on tämän seudun koru ja kaunistus, tuo Multiaisen
Riitta.

_Tarkka_. Ja lisäksi veljensä kanssa tämän talon perijöitä, kahteen
mieheen.

_Vainikainen_. Siitäkös lopulta Nyrhiläkin kasvaa. Maunu on yksin
tilansa haltija ja saa siihen osan täältäkin, naimisensa kautta,
liittää.

_Haataja_. Aimopa mies se on Maunu isännäksikin. Innokas työssään ja
toimessaan, ottipa eteensä mitä tahansa.

_Tarkka_. Ei se kauan aprikoi.

_Vainikainen_. Heti se panee toimeen ja haikailematta, minkä on
päähänsä saanut.

_Haataja_. Toista maatahan se on vähän hänen tuleva näälänsä.

_Tarkka_. Kauanhan se Inko tavallisesti punnitsee, ennenkuin mihinkään
ryhtyy. Ei olisi Tukholmaankaan lähtenyt, ell'ei Nyrhi olisi häntä
siihen taivuttanut.

_Vainikainen_. Nyrhihän se on toimen, Multiainen tuuman mies.

_Haataja_. Ihan se siltä on tähän saakka näyttänyt, kuin toinen olisi
ollut säkkinä ja toinen suuna. Mutta nytpä taitaa Maunu Nyrhi ruveta
hoitamaan kumpaisiakin tehtäviä.

_Riitta_ (kantaa haarikoilla kirnumaitoa aitasta tupaan).

_Tarkka_. Eiköhän se Maunu sieltä jo palaa meille tietoja tuomaan,
mihinkä tulokseen siellä on tultu?

_Riitta_. Minä sanon hänelle. (Menee sisään.)

_Vainikainen_. Tahi jos mihinkään tulevat?

_Haataja_. Kummalliseltapa tuo tuntuu. Näyttää jo ihan siltä kuin ei
miehet olisikaan asioista niinkään yksimielisiä.

_Tarkka_. Sitä samaa minäkin tässä jo rupean tuumaamaan.

_Haataja_. Syrjässä meistähän nuo näkyivät tahtovan neuvotellakin.

_Vainikainen_. Ja kauan neuvottelevat.

_Tarkka_. Ei ole hyvä merkki.

_Haataja_. Tuossapa tuo Maunu vihdoin jo onkin.

_Vainikainen_. Yksin! Entäs muut?

_Nyrhi_ (on nopeasti rientänyt ulos tuvasta, vaan pysähtynyt
miettiväisenä portaille).

_Tarkka_. Eipä taida olla päätöstä tehtykään, vai?

_Nyrhi_ (ikäänkuin havahtuen mietteistään, yht'äkkiä innokkaasti). On
kyllä. — Jäivät aterioimaan vain. — Niin, miehet, päätös on tehty ja
tämmöinen se on: me asetumme kaikki voutia vastaan. Nyt ei makseta enää
veroa mitään.

_Vainikainen_. Ettäkö se sitte niin vain heti käy päinsä?

_Tarkka_. Ja ett'ei meidän käy ihan hullusti?!

_Haataja_. Eikäkö kuninkaallekaan annettaisi, mikä kuninkaalle on
tuleva?

_Nyrhi_. Joutavia! Vääryydestä emme pääse, ell'emme kerran kokonaan tee
tenää ja näytä kuninkaalle, että valituksessamme oli perää. Niin ne
ovat tehneet Ruotsissakin.

_Vainikainen_. Vai ovat?!

_Tarkka_. Ja apu lähti?

_Haataja_. Millä lailla?

_Nyrhi_. Minä kerron. Nähkääs: siellä on Ruotsissa Smoolantti-niminen
maakunta. Sielläkin olivat, niin meille Tukholmassa kerrottiin, nuo
aateliset varkaat, myöskin omin päin, uusia asetuksia laatineet ja
niiden mukaan veroja kiskoneet. Ja kun eivät sittenkään vielä itselleen
kylliksi rahaa saaneet, niin rupesivat lopulta kirkonkellojakin
myömään, — samoin voi käydä kohta meilläkin, — vaan silloin sitä eivät
enää papit eikä kansa voinut kärsiä.

_Haataja_. Jumalan häväistystä!

_Riitta_ (palaa tällä välin tuvasta ja kuuntelee Nyrhin takana, oven
pieleen nojaten, hänen kertomustaan).

_Nyrhi_. Niin juuri. Kansa silloin vihdoin heräsi. Jumala on meidän
puolellamme, he sanoivat ja nousivat vastarintaan. Ja kansan puolella
Jumala olikin. Siellä oli, näette, muuan talonpoika, Niilo Dacke
nimeltään. Hän kutsui kansan kokoon ja kaikki päättivät yhdessä
käydä vouteja vastaan. Ja saipa silloin siinä ottelussa moni vouti
kuolemansakin.

_Ääniä joukosta_. Se oli oikein! — Jumalan rangaistusta!

_Nyrhi_. Ja kuulkaahan! Kansaa siellä auttoivat papitkin. Nekin olivat
vääryyttä kärsineet. Sillä luuletteko te, että nuo voudit papeillekaan
kaikki ne kymmenykset vievät, jotka ne meiltä heitä varten muka
kantavat?! Johan nyt!

_Ääniä joukosta_. Vielä mitä! Arvaahan sen!

_Nyrhi_. Ja tiedättekös mitä? Dacke sai apua Saksan keisariltakin.
Ja Lyypekistä myöskin hänelle apua lähetettiin. Nähkääs: muuallakin
maailmassa jo huomattiin, mitä vääryyttä talonpoikia kohtaan
harjoitettiin.

_Vainikainen_. Katsos vain! No, no? No, kuinkas sitte kävi?

_Nyrhi_. Sotaväkeä, tietysti, pantiin liikkeelle. Kansa muka kapinoi.
Mutta oikeus se lopulta sittenkin voitolle pääsi Belsebubin joukoista.
Niilo Dacke oli johtajana ja johti kansaa, kuin enkeli. Kaksi
kaupunkiakin he valloittivat ja sotajoukot joutuivat tappiolle. Silloin
täytyi herrojen taipua. Ja kun kuningas näin sai kaikki herrojen
vääryydet tietää, niin heti paikalla vähennettiin veroja.

_Kansassa_ (äänekästä mielihyvän ilmaisua). Kas niin! — Sepä vasta! — —
Niin sitä pitää! — Voitto tuli!

_Riitta_. Mitäs minä olen kuullut kerrottavan, että sotajoukot
sitte olivat voittaneet talonpojat ja että niitä oli sakoitettu ja
majoituksilla rangaistu ja että Dacke ammuttiin kuoliaaksi.

_Nyrhi_ (tiuskaisten). Sepä ei ole totta. Sen ovat herrat vain niin
kertoneet. Dacke päinvastoin vietiin kuninkaan luo ja kuningas kiitti
häntä, että oli herrojen vääryydet ilmisaattanut. — Siinä sen näette,
ett'ei meidänkään saata antaa niin vain ilman aikojamme itseämme
nylkeä, kuin mitäkin koiran raatoja.

_Kansa_. Ei! Ei! Ei!!!

_Nyrhi_. Ja sen tautta sitä nyt sitte on päätetty, että kun Rännäri
taloon tulee — olipa se kenen luo tahansa — niin pannaan mies tiukalle.
Eikö niin?

_Kansa_. No niin! — Tietysti! — Päätetty on!

_Nyrhi_. Oikein. Ja kun nyt kukin kotiinne palaatte, niin kertokaa
naapureillenne, että tämmöinen on yhteinen päätöksemme. Ja jos taistelu
syntyy, niin yhtenä miehenä asetutaan vastaan. Eikö niin?

_Kansa_ (nostaen kätensä). Yhtenä miehenä! Kaikki!

_Nyrhi_. Ja siinä taistelussa tahdon minä olla ensimäinen. Luottakaa
siis minuun, kun apua tarvitsette. Kyllä minä sen koiran kidan tukin,
kun se päällemme hyökkää. Jääkää hyvästi nyt! Herran huomaan!

_Kansa_. Hyvästi! Herran haltuun! (Kaikki, myöskin Vainikainen, Tarkka
ja Haataja, käteltyään Nyrhiä ja Riittaa, poistuvat, innostuneessa
mielentilassa).

_Nyrhi_ (istuutuu penkille, katse rohkeasti suunnattuna ylös).

_Riitta_ (menee verkalleen hänen luoksensa; kotvan äänettömyyden
perästä). Kaikki näkyy alkavan käydä sinun mielesi mukaan, Maunu.

_Nyrhi_. Hyvin, — niin. Vaikka sinä, Riitta, olit pilata koko asian
puuttumalla puheeseen.

_Riitta_. Minähän puhuin, niinkuin asia on, Maunu rakas.

_Nyrhi_. Vähät siitä! Se ei ole pääasia.

_Riitta_. Ja minä kuulin, mitä mieltä muut tuolla sisällä ovat.

_Nyrhi_. Heillä ei ole mieltä mitään. Akkoja ovat kaikki. Ingonkin ovat
vähällä saada samallaiseksi.

_Riitta_. Kuninkaan tahtoon kuulin heidän vetoavan.

_Nyrhi_. Riitta, sinä et ymmärrä näitä asioita. Kuningas on meille
tahtonsa lausunut ja äsken kuulit kuitenkin mikä vaara meitä jälleen
uhkaa.

_Riitta_. En ymmärrä todellakaan, Maunu, miksi syöksyä suinpäin siihen
vaaraan.

_Nyrhi_. Rohkea vain rokan syöpi.

_Riitta_. Kaikki unhotat. (Hellästi.) Et minuakaan muista, tulevaa
onneamme ajattele. (Istuutuu Nyrhin viereen.)

_Nyrhi_ (ottaa Riittaa kädestä). Kyllä, kainaloiseni, kyllä. Aina
olet siltä aatoksissani. Tässä mieleni myrskyssä tuikat sinä yhäti
houkuttelevana rauhan sataman tulena.

_Riitta_. Jospa vain onnellisesti perille pääsisit! Et tiedä, kuinka
kärsin tuota odottaen! Et tiedä, kuinka sydämeni vapisee sinun tähtesi,
Maunu! Kuinka nyt on käyvä?! Mitä tästä nyt tuleekaan?! Viikon
perästähän sinun on määrä viedä minut taloosi.

_Nyrhi_. Niin juuri, niin. Viikon kuluttua vien sinut täältä vaimonani,
tulet omanani talooni. (Hyväelee Riittaa.)

_Riitta_. Ja kuitenkin juuri nyt näin uhmailet. Tällaiseen
uhkataisteluun antaudut. Panet alttiiksi henkesi, — kaikki.

_Nyrhi_. Se on minun tehtävä. Se on velvollisuuteni. Tuntoni ei siedä
tätä vääryyden menoa enää. Siitä on tehtävä loppu. Millä keinoilla
tahansa. Ja nyt on asiaan ryhdyttävä. Aikaa ei ole enää hukattavana.
Nyt juuri se on tehtävä. Ja minun se on tehtävä. Se on velvollisuuteni
itseäni ja — teitä kaikkia kohtaan.

_Riitta_. Velvollisuutesi?! Vetääkö samaan vaaraan niin moni muukin,
— myöskin veljeni, äitini, minut? Ehkä koko maamme? Velvollisuutesi
sanot? Entä oikeus? Onko sinulla oikeutta siihen, Maunu?

_Nyrhi_. Kuulithan äsken: kansa on puolellani. Se kannatti minua. Siinä
oikeuteni.

_Riitta_. Kuulin, kuulin. Mutta kansa on kuohuksissa. Silloin se
kulkee, minne sitä johdetaan. Vaan sen mieli häilyy, kuin niityn heinä,
tuulen mukaan. Jos sitte hullusti käy, — ell'ei yritys onnistu, — niin
ketä se syyttää? Sitä, joka sen turmioon on johtanut. Ja silloin hukka
perii tuon syyllisen. Voi, Maunu, Maunu! Kun ei vain sinuakin vielä...

_Nyrhi_ (keskeyttäen). Vaan kunpa yritys onnistuu, niin se sama kansa
siunaa sinut ja jälkeisesi.

_Riitta_. Näetsen: oma onnesi siis ylinnä! Sen vuoksi vaarannat
muittenkin menestyksen. Mitä uhkapeliä, Maunu!

_Nyrhi_. Eikös sitte kaikki ole uhkapeliä, kaikki onnen kauppaa
elämässä, niin hyvin yksityisen, kuin koko kansankin.

_Riitta_. Jospa niin olisikin, niin ei sittenkään yksityisellä liene
velvollisuutta tahi oikeuttakaan panna semmoiseen peliin omaa, saatikka
muitten kansalaisten onnea.

_Nyrhi_. Ei, Riitta. Minun ajatukseni on toinen. Jos ainoastaan siten
kaikkien onni ja menestys on pelastettavissa, niin on se tehtävä. Ja
nyt olemme onnettomuuteen joutumaisillamme. Siitä turmiosta pelastumme
ainoastaan siten, että kaikki nousemme vastarintaan vääryyttä vastaan.
Ja me nousemme ja pelastumme.

_Riitta_. Korskasti luotat omaan voimaasi. Entä jos laskusi pettävät?
Hukumme kaikki. Parempiko sekin pelastus? Ja meidän onnemme, Maunu,
se, jonka nyt piti alkaa, sekin on silloin mennyt — ainiaaksi. (Heltyy
itkemään ja painaa kasvonsa Nyrhin olkapäätä vastaan.)

_Nyrhi_. Riitta! Vähän merkitsee meidän onnemme kaikkien
onnettomuudessa! — Mutta senkin ja juuri sen tahdon samalla tämän
kautta pelastaa. Kuule! Ole järkevä nyt, Riitta, ja koeta käsittää asia
oikein. Jos meidän omaisuutemme meiltä ryöstetään, niin on tietysti
kaikki, onnemmekin, meiltä mennyttä. Millä eläisimme, missä saisimme
silloin yhdessä olla?! Näet siis: omaisuutemme pelastamalla, pelastamme
senkin onnen, jota voimme täällä nauttia. Ja siinä on ainoastaan
omiin voimiimme luotettava. Otamme ohjat omiin käsiimme ja asetumme
sortajiamme vastaan. Ja kun niin teemme, niin on voitto lopulta oleva
meidän. Ja kuinka ihanata sitte nauttia onneamme, tietäen, että itse
olemme sen hankkineet, voimiamme ponnistamalla voittaneet! Tuhat kertaa
kalliimpi on se meille silloin, tuhat kertaa rauhallisempi on oleva
elämämme ja omatuntomme sellaista onnea kokiessa! Pois siis vento
mieli, kultaseni! Pois kyyneleet, että kirkkain silmin näkisit, mikä on
toiveitteni määrä: kaikkien yhteisten voimien jalossa ponnistuksessa
kaikkien yhteinen onni ja siinä ylinnä välkkymässä meidän, sinun ja
minun onni. Sinun tähtesi siis, sinun, minun ja meidän kaikkien tähden
taisteluun, — se on ajatukseni ainoa nyt. (Nousee ja nostaa Riitan
ylös, painaen häntä poveaan vastaan.)

    Multiainen, Liukku, Remes ja Kupia (tulevat tuvasta).

_Multiainen_, Tekö vain — kahden? Ja kaikki kansa muu jo poissa?

_Nyrhi_. Niin. Eivät malttaneet kauemmin odottaa. Teimme täällä yhdessä
ja yksimielisesti päätöksen.

_Multiainen_. Päätöksen? Minkä?

_Nyrhi_. Kaikki yhdymme vastarintaan nyt. Niin on päätetty. Ja sitä
päätöstä ei käy enää peruuttaminen.

_Multiainen_. Oliko se kansan tahto?

_Nyrhi_. Niinkuin sanoin.

_Multiainen_ (muitten lautamiesten puoleen), siis Jumalan tahto.

_Liukku_. Arpa siis lankesi niinpäin. No, jos kerran niin on, niin
siinä siis pysymme.

_Remes_. Ja sen mukaan myös toimimmekin.

_Kupia_. Niin on tehtävä. Peräytymisestä ei nyt ole apua.

_Nyrhi_ (pontevasti). Oikein, ystävät! Eikä paikalla seisomisesta
myöskään. Siis eteenpäin nyt joka mies! Toimeen kaikki, niin viemme
asiamme voittoon. Lähtekäämme siis, lautamiehet!

_Liukku, Remes ja Kupia_. (Hyvästelyä), Lähdetään!

_Kupia_. Selvillähän ollaan nyt.

_Multiainen_. Talossamme täällä tavataan kohta taas, — siskoni
läksijäisissä.

_Nyrhi_. Niin, miehet. Ja silloin kai jo saadaan nähdä, millä kannalla
asiamme on. (Liukku, Remes ja Kupia menevät). Hyvästi, Riitta! Hyvästi,
Inka! (Kättelee heitä iloisella mielin.)

_Helka_ (tulee tuvasta). Kaikkiko jo...?

_Nyrhi_ (juoksee häntä kättelemään). Hyvästi, emäntä! Riemun päivä on
tulossa. Valmistautukaamme nyt kaikki sitä vastaan ottamaan. (Poistuu
nopeasti.)

_Helka_. Mitä Maunu tarkoitti?

_Multiainen_ (ikäänkuin itsekseen). Kuka sen tietää? Vaan lieneekö
sittenkään oikein — lähteä vääryydellä vääryyttä vastaan?!

_Helka_ (tullen poikansa luo). Miksi noin mietit? Mitä puhuit
itseksesi, Inko?

_Multiainen_. Maunu ajoi tahtonsa voitolle — sittenkin.

_Helka_. Sittenkin!

_Riitta_ (juoksee äitinsä luo ja painautuu hänen rintaansa vastaan).
Voi, äiti! Mitenkä nyt lopulta käyneekään?

    Esirippu.




Toinen näytös.


Iso väentupa Multiaisen talossa. Molemmissa sivuseinissä akkunat;
perällä eteisen ovi, joka on auki. Toisessa peränurkassa uuni, toisessa
jyhkeä oluttynnyri. Kummallakin sivulla pitkät pöydät, täynnä ruokia ja
oluthaarikoita; kutsuvieraita istuu pöytien ääressä. Toisen ääressä,
jossa Riitta, Nyrhi ja Multiainen istuvat lähinnä etualaa, huomataan
lautamiehet Liukku, Remes ja Kupia, toisen taas Vainikainen, Tarkka ja
Haataja sekä Tarkan ja Haatajan emännät. Helka käy vieraasta vieraasen,
kehoitellen syömään. Kaksi nuorta kenkkäriä laskee aika ajoin
haarikkoihin olutta tynnyristä.

Oven suussa ja eteisessä tungeskelee kuokkavieraita.

Toiseen akkunaan näkyy pihalla loimuava tervasvalkea, joka valaisee
eteisen peräseinän.

_Multiainen_. Syökää, hyvät vieraat, syökää! Ja olutta päälle juokaa!
— Kenkkärit, katsokaa, ett'eivät haarikat pääse pöydillä tyhjinä
seisomaan! Ja kun Remusen rehevä juoma tynnyrissä tyrehtyy, niin toinen
tammikylky kellarista sijalle tuokaa!

_Liukku_. Onpa sitä juotu jos on syötykin.

_Vainikainen_. Kukapa sitä enää jaksaa, kolmasti kun jo on
röystäyttänytkin.

_Tarkka_. Rautapa vanne olisi tässä jo vatsan ympärille väännettävä
vyöksi. (Naurua.)

_Multiainen_. Elkääkä, kenkkärit, jalkaväkeäkään tuolla oven suussa
unhottako! Haarikat vaahtoharjat pankaa heidänkin kesken kiertämään
ja pötyä pöydältä antakaa, kun kerran ovat pitojamme kunnioittamaan
saapuneet.

_Haataja_. Eipä olekaan ehompia pitoja konsa aikoina Lapvedellä
pidetty, kuin nämä ovat.

_Haatajan emäntä_. Eikä ehompaa naista Lapvedellä miehelään viety, kuin
Multiaisen Riitta on.

_1:nen kuokkavieras_ (saaden oluthaarikan, nostaa sen korkealle).
Terve, morsian! Terve, sulhanen!

    Neitokainen nuorukainen,
    Kanamarja kaunokainen!
    Sulhokainen nuorukainen,
    Miehenkanta kaunokainen!
    Terve teille kummalleki,
    Onni aina ollaksenne,
    Iloa eleäksenne,
    Rauha, rakkaus talohon,
    Ikä pitkä ja ihana!
    Sitä teille toivotamme.

(Juo ja antaa haarikan kiertää.)

_Muut kuokkavieraat_ (säestäen). Sitä teille toivotamme!

_Nyrhi_ (nousten seisomaan). Kiitos ja kunnia toivotuksistanne hyvistä!
— Onni olkoon teidänkin osanne!

_2:nen kuokkavieras_ (saaden haarikan). Ensimäinen malja — nuorten
malja! Toinen talon emännän!

    "En minä puhu pukista,
    Sano en sarviraavahasta,
    Enkä laula lampahista,
    Kellokauloista kelota;
    Puhun putron keittäjästä,
    Ruokapuustani pumajan,
    Laulan ruoanlaittajasta,
    Oluen osoajasta. Kiitos kaunoisen
    Jumalan Emännästä tään talosen!
    Tämän ruoan laittamasta,
    Tämän pöydän täyttämästä,
    Liioilla lihamuruilla,
    Kaunehilla kakkaroilla.
    Kiitos kaunoisen Jumalan
    Emännästä tään talosen!
    Hyvin on tehnynnä emäntä,
    Kun ompi olutta pannut,
    Siit' on tehnyt sen paremmin,
    Kun on juomahan
    kututtu."

Ja vaikk'ei oltu kutsuttuina kiitämmepä kaiketinkin. (Juo. Siellä
täällä naurahdusta.)

_Muut kuokkavieraat_. Kiitos kaunoisen Jumalan, Emännästä tään talosen!

_Helka_. Kiitoksia kiittämästä, hyvät vierahamme! Eikä kestä
kiittääkään.

_Multiainen_ (nousten seisomaan.) Kiitos olkoon Jumalan, kaiken hyvän
antajan! Siunatkoon Hän sukumme kaiken, maallemme menestystä suokoon,
rauhaa kansallemme tuokoon! Kiitos, kiitos, vierahamme! (istuutuu.)

_Nyrhi_ (joka viimeksi on ollut vilkkaassa keskustelussa hänen toisella
puolellaan istuvan Kupian kanssa). Rauha ei ole mahdollinen ennenkuin
sortajamme ovat kukistetut..

_Riitta_ (tyynnyttäen häntä). Maunu rakas! Elä anna pahan mielen
pitojamme pilata.

_Multiainen_. Niin. Koettakaamme edes täksi päiväksi unhottaa
vihollisemme.

_Tarkan emäntä_. Sitäpä minä olen täältä katsellut, että mikäs sen
sulhasen oikein on, kun ei ilo ilolta hänen kasvoissaan loista, vaikka
tuossa nuorikkonsa vieressä istuukin.

_Nyrhi_. Ilmoittakoon Kupia kaikkien kuullen, minkä minulle vast'ikään
kertoi, niin saatte tietää, mikä iloani häiritsee.

_Ääniä joukosta_. Kertokaa! — Kuulla tahdotaan. — Mitä nyt on
tapahtunut?

_Kupia_. Eipä mitään erinäistä. Tuo tavallinen juttu taaskin.

_Multiainen_. Perttikö Yrjänän pojasta?

_Kupia_. Siitä samasta.

_Nyrhi_. Joka sittenkin vielä omissa nahoissaan liikkuu. Ei kukaan
vielä ole nylkenyt, — vaikka niin oli sovittu.

_Multiainen_. Antaa nyt sitte olla kertomisen toiseksi kertaa. Ja
käykää, nuoret, ennemmin karkeloon tuolla tervasvalkean ympärillä.

_Nyrhi_. Ainako vain toiseksi kertaa?! Niin ei asia parane. Ei.
Kuultava on nyt voudin viimeinen urotyö ja sitte karkeloon, — jos enää
mieli tekee kenenkään.

_Helka_. Minä pyydän: elä kiihdytä itseäsi, Maunu!

_Riitta_. Muutenkin on jo oluesta luontosi kiihdyksissä.

_Nyrhi_. Kerro, Kupia! Ehkäpä sitte lähdetään miehissä läksiäisiämme
viettämään karkelossa Rännärin ympärillä.

_Kupia_. Kerron ja kertoa pitää. Eipä liene vielä kuultu moista
itsevaltiutta missään.

_Nyrhi_. Koiruutta, sano, ryöstöä ja rosvoamista.

_Kupia_. Niin, nähkääs, Ihalanojan taloon oli Pertti tullut veron
kantoon. Emäntä siellä yksin kotona, kangasta kutomassa, istui.

_Nyrhi_. Uurasteli rauhallisissa kotiaskareissaan!

_Kupia_. Tytär Eliina on miehelään menossa. Tyttärelleenpä siinä
kapiopalttinata kutoikin.

_Nyrhi_. Ja minkälaista! Tunnetaan sen emännän taito laajemmallakin,
kuin vain kotikylässä.

_Kupia_. Neljäkolmatta kyynärämittaa kuului jo valmista olleen tukin
ympärillä.

_Nyrhi_. Kun vouti raato astui tupaan.

_Kupia_. Niin. Siitä Pertti emännän kanssa keskustelemaan. "Onpas
sinulla", sanoo, "oikein peninkulmittain oivaa palttinata. Kun minun
nyt näin monta peninkulmaa täytyy veronkannossa kiertää, niin annat
maar' minulle tuosta palasen vaivoistani?"

_Nyrhi_. Sen palaset kyllä tunnetaan.

_Kupia_. Emäntä ei mitään vastaukseksi. Leikistä kai jo pelkäsi toden
tulevan ja katsoi parhaimmaksi olla vaiti. Siinä sitte vouti pyysi
olutta juodakseen.

_Nyrhi_. Ketun myrkkyä sen olisi oitis saada pitänyt!

_Kupia_. Mitäs! Emäntä olutta kellarista hakemaan. Vaan...

_Nyrhi_. Kuulkaa nyt!

_Kupia_. Sillä aikaa ottaa Pertti vouti keritsimet ja leikkaa luomet
poikki, pistää palttinakääryn säkkiin ja säkin verokuormalleen viskaa.

_Nyrhi_. Kuin oman tavaransa ainakin.

_Kupia_. Ja kun emäntä palaa...

_Nyrhi_. Ja vieraalle olutta tarjoo!...

_Kupia_. "Miehesi lurjus", siinä vouti hänelle ärjäisee, "ei ole
sakkojaan suorittanut, niinkuin Kustaa kuningas vaatii. Sen tautta",
sanoo, "otin tuosta palasen palttinata korvaukseksi, kun et minulle
vaivoistani sitä antaa suvainnut."

_Nyrhi_. Otti ja vei. Eikä kukaan emäntää ole auttanut omaansa takaisin
saamaan sen jälkeenkään. No, mutta! Eiköpä niin?! Ihan tavallinen juttu!

_Kupia_. Emäntä raukka siitä kyllä epätoivoissaan itkemään ja
polvillaan pyytämään tyttärensä kapiota takaisin. "Elä tillitä", siihen
vouti vain tiuskaisi, "ja tyydy siihen, että näin vähällä pääset." Ja
niine hyvineen ajoi tiehensä.

_Nyrhi_. Sen pituinen se! (Kaikki ovat vaiti, päät kumarassa.) No,
hyvät vieraat! Käykää karkeloon nyt! Nyt minä teitä pyydän. (Naisten
joukossa kuuluu huokauksia. Miehet muristen puhelevat keskenään.) Vai
eikö halutakaan enää?

_Helka_. Sitä emäntä parkaa! Voi Herra Isä!

_Riitta_. Ja Eliina raukkaa!

_Liukku_. Löytyykö enää nimeä sille miehelle?!

_Multiainen_. Peto, peto, todenperään, eikä ihminen!

_Nyrhi_ Ja siltä pedolta on nyt vihdoinkin kynnet katkaistava. Vai
vieläkö kauemmin kärsimme, miehet, että näin naisiamme häväistään,
kaikkien työtä ja omaisuutta haaskataan? Eikö lähdetä jo? Ja paikalla?

_Ääniä joukosta_. Loppu on siitä tehtävä.

_Nyrhi_. Oikein. Ja olisipa tässä nyt, niin näyttäisimme, mistä mies on
kotoisin.

_Muuan kuokkavieras_ (juoksee äkisti sisään). Tuolta mäen törmältä ajaa
koko veronkantajajoukko. Eiköhän liene Pertti vouti tänne tulossa?

_Nyrhi_. Siinäpä susi, missä soimataan!

_Riitta_. Voi Jumala sentään!

_Helka_. Herra Kiesus meitä turmiosta varjelkoon!

_Naisääniä_. Mikä tästä tuleekaan?! — — Ehkä on paras lähteä pois?!

    (Levottomuutta vieraiden joukossa. Muutamat
    nousevat paikoiltaan ja puhelevat keskenään.)

_Multiainen_. Olkaa rauhassa, hyvät vieraat! Malttakaa mielenne!
Tyynesti ottakaamme hänet vastaan, jos hän tänne poikkeaa! Elkäämmekä
me kukaan puolestamme antako aihetta rauhan rikkomiseen! Se on minun
neuvoni.

_Nyrhi_ (joka on puhutellut miehiä, joista toiset tunnustelevat
puukkojaan, toiset katselevat asetta itselleen). Tulkoon vain! Me kyllä
jo tiedämme, miten hänet vastaan otamme. Ja lämpimänäkin pidämme, jos
niiksi tulee.

_Toinen kuokkavieras_ (juoksee sisään). Rännäri se on kuin onkin
kirjurineen miehineen. Ja tänne tulossa! Tuota! Näetsen: siinä jo
pihaan ajaa. (Kuuluu ajoa pihaan ja kulkusten helinätä.)

_Nyrhi_ (katsoen ulos ikkunasta). Siinä on se koko komeus! Istumaan
nyt, hyvät vieraat, paikoillenne, niinkuin pidoissa ainakin.

_Multiainen_. Pyydän: levollisina istukaa pöytien ääressä! — Minä yksin
lähden vieraita vastaan. (Menee ulos. Kaikki istuutuvat ja odottavat
hetken, henkeään pidättäen, ikäänkuin naulattuina paikoilleen.)

    (Rännäri, Huotari, neljännesmies- ja kymmenysmies ynnä muutamia
    muita heidän seuruettaan tulevat Multiaisen saattamina.)

_Rännäri_. Vai niin?! Täällä on pidot lautamiehen talossa. Ja komeat,
näköjään, kuin kuninkaan linnassa.

_Multiainen_. Sisareni läksiäisiä vietämme, herra vouti.

_Rännäri_. Ähäs! No, toivotan onnea! Kukas miekkonen se sitte on,
joka Multiaisen kuulun Riitan saa ja tämän varakkaan talon omaisuuden
jakajaksi joutuu?

_Multiainen_. Tuossa, niinkuin näette, hän morsiamensa vieressä istuu.

_Rännäri_. Nyrhi? Vai niin?!

_Nyrhi_. Maunu Nyrhi juuri. Niinkuin ette sitä olisi ennen kuullut,
kysymättäkin.

_Rännäri_. Olkoon menneeksi. Myönnän sen, olen kuullut kyllä. Mutta
olen lisäksi vielä paljon muutakin kuullut.

_Nyrhi_. Antaapa kuulua sitte, jos olette kuulumisia lähteneet tänne
tuomaan.

_Rännäri_ (syrjään Huotarille). Todeltapa näyttää, että on hänellä paha
mielessä.

_Huotari_ (samoin Rännärille). Koetanpa puolestani tunnustella. —
(Nyrhille.) No, jos niitä kuulla tahdotte, niitä kuulumisia. Eikäpä
nuo liene salassa juuri keneltäkään. Tukea talolleen ja tuumilleen
sanotaan Nyrhin Multialasta vain kaipaavan, ei muuta kuin täältä naisen
itselleen ottaa.

    (Liikettä ja kuisketta vieraiden joukossa.)

_Riitta_. Herra Isä! Elä vastaa, Maunu! Elä välitä loukkauksesta!

_Nyrhi_ (Riitan puoleen, kylmästi). Ei haukku laukkua tee, joll'ei
puulla päähän lyö.

_Huotari_. Ja siksipä lieneekin täältä ilo poissa ja vain "tupa täynnä
tuppisuita, pöydät pönkkiä mahoja".

_Rännäri_ (naurahtaen). Niin. Ell'ei ole meidän vikamme. Emme ehkä ole
otolliseen aikaan tulleet?

_Nyrhi_ (ikäänkuin syrjään, vaan kovalla äänellä). Sepä järkevä
kysymys! Milloinkahan vouti otolliseen aikaan tulee?!

    (Joku tirskahtaa nauruun, vaan vaikenee
    yleiseen vakavaan äänettömyyteen.)

_Rännäri_ (kääntyy Nyrhin sanoista välittämättä Multiaisen puoleen).
Minäpä olen kuitenkin tullut taloosi kuninkaan asioissa, Inko
Multiainen. Ja silloin on, luullakseni, aina otollinen aika. Toivonpa
lisäksi, jos täällä vain perhepitoja pidetään, että osaatte ottaa
minut vastaan, niinkuin asemani vaatii. Nyt näen, ettei minulle eikä
seuraajilleni ole edes sijaa istuakaan tuvassasi.

_Nyrhi_. Tehkää, hyvät kutsuvieraat, hiukkasen tilaa
kutsumattomillekin, koska noin pyytävät. (Nyrhin pöydässä istujat
vetäytyvät ahtaammalle, niin että Rännäri ja Huotari saavat penkin
päässä sijaa.)

_Rännäri_ (istuutuen Riitan toiselle puolelle ja taputtaen häntä
olalle). Koska nyt kuitenkin näin ystävällisesti on minulle sijaa
annettu ja aivan nuorikon vieressä, niin sallit kai, kaunokaiseni,
että juon onnesi maljan, vaikkapa tosin näin kutsumattomana vieraana
pitoihin olenkin saapunut?

_Riitta_ (ottaa haarikan). Mielelläni, herra vouti, Jos sen suvaitsette
tehdä. (Menee ja laskee tynnyristä haarikan täyteen olutta.)

_Rännäri_. Eikäpähän sitä sulhanenkaan enää pahaksensa panne, että minä
juon hänen lemmittynsä onneksi?

_Riitta_ (tuopi haarikan, jonka ojentaa Rännärille). Tehkää niin hyvin!

_Nyrhi_ (sieppaa samassa haarikan Riitan kädestä). Kyitä ei se
vieras enää minun ja sinun onneen kylvämään pääse. Liiaksi oli hänen
vihjauksensa jo taannoinkin. (Juo kulauksen ja tyhjentää lopun
lattialle. Yleinen hämmästys.)

_Helka_. Jumala!

_Riitta_. Maunu!

_Huotari_. Sepä julkea!

_Ääniä voudin seurueesta_. Se on jo liikaa!

_Rännäri_ (vihaansa hilliten; ivallisesti). O—hoo! — Niinkö vähän arvoa
sitte onkin Maunu Nyrhin ja hänen nuorikkonsa onnella, että hän sen
noin vain lattialle läikäyttää?

_Nyrhi_. Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. — Voudinpa
arvo ja onni, nähdäkseni, se siinä vain maahan läikähtikin ja Maunu
Nyrhin kädestä. (Kaikki seisovat aivan tyrmistyneinä.)

_Rännäri_ (ponnahtaen pystyyn). Jo riittää! Tämä leikki on lopussa!
— Multiainen! Sinun talossasi olen nyt. Sinun kanssasi tahdon vain
haastaa enkä muitten. Sinä tiedät, miksi olen tänne tullut?

_Nyrhi_ (puolikovaan Multiaiselle). Inko, sinä tiedät nyt, mitä
sinun on vastattava. Me muut seisomme yhtenä miehenä sanojesi
takana. (Viittaa muutamille vieraista ja menee ulos heidän ja Riitan
seuraamana).

_Multiainen_ (tyynesti koko ajan). Enpä todellakaan voi tietää, mitä
asiata voudilla juuri nyt voi taloon olla.

_Rännäri_. Vai et?! Mutta tuossa on neljännesmies, joka myös voi
ilmoittaa, ett'et käräjäkappoja ole lainmukaisesti maksanut.

_Neljännesmies_. Niin. Kirjoihin on merkittynä, että lautamies
Inko Multiainen ei ole maksanut kuin yhden pännin rukiita joka
verokymmenyskunnalta, vaikka hänen tulee niitä jokaiselta suorittaa
kaksi.

_Multiainen_. Minun tietääkseni, herra vouti, on lain mukaan tuomarille
vain yksi pänni maksettavakin, vaikka talonpojat tähän saakka vielä
hyväntahtoisesti ovat kaksi maksaneet.

_Rännäri_. Luulenpa jo, että Inko Multiainenkin rupeaa minulle lakia
lukemaan, vaikka minä tässä kuninkaan miehenä olen lain määräyksiä
täytäntöön panemassa ja siis hyvin tiedän, mitä on maksettava mitä ei.
Tämäpä on jo enemmän, kuin julkeata.

_Multiainen_. Voi olla julkeata, jos kuninkaankin tahto julkeata on.
Sillä itse olen kuninkaan puheilla käynyt ja tiedän, että te vaaditte
meiltä käräjäkappoja neljistä käräjistä, vaikka niitä onkin vain kaksi
vuodessa pidettävä.

_Ääniä joukosta_. Niin on! Niin on! Se on totta! Ei yhtään enempää!

_Ääniä voudin seurueesta_. Tämä on niskoittelua! Kapinata!

_Rännäri_. Mitä tässä kuulenkaan?! Sinä siis et hyvällä tahdo
suorittaa, mitä valtakunnalle ja sen virkamiehille tuleva on?

_Multiainen_. Mitä lain mukaan on tuleva, sen olen aina maksanut ja
olen aina maksava, vaan mitä siitä yli vaaditaan, sitä en tästä lähin
enää maksaa voi, olipa se millä nimellä tahansa.

_Ääniä joukosta_. Oikein! Oikein!

_Rännäri_. No, nyt se kuullaan. Suoraa niskoittelua, ilmikapinata
kuningasta ja hallitusta vastaan.

_Helka_ (syöksyy Multiaisen luo). Inko, rakas poikani! Maksa, maksa
edes tämä kerta! Tänä päivänä! Elä salli turmella Riitan, siskosi
läksiäisjuhlaa!

_Rännäri_. Et tahdo siis hyvällä veroasi suorittaa? Jos niin on, niin
täytyy minun todellakin toiseen keinoon turvautua.

_Multiainen_. Uhkauksista vielä vähemmin sanojani peruutan. Minä olen
jo vastannut ja siinä pysyn.

_Helka_. Ei, ei, ei! Elkää kuulko, herra vouti. Kyllä minä maksan. Minä
suoritan, mitä on maksettava.

_Multiainen_. Äiti, mitä teetkään?!

_Helka_. Tulkaa kanssani aittaan, herra vouti! Minä annan mitata
rukiit. Tulkaa, tulkaa!

_Rännäri_. Hyvä. Emäntä sovitti ajoissa tämän asian. Näin ollen koetan
unhottaa täällä tehdyn loukkauksen — tyttäresi läksiäisten tähden
ainoastaan, Helka. Ja sen sanon, että olen paljon anteeksi antanut,
sillä ylen vaarallinen on se esimerkki, jonka Inko Multiainen on tässä
muille antanut, ylen vaarallinen se leikki, johon hänkin on antautunut,
— minä tiedän hyvin, kenen taivuttamana, sillä itsestään hän siihen
tuskin olisi ryhtynyt. Siihen on hän kylliksi maltillinen ja järkevä.
(Kymmenysmiehelle.) Paavo, mene emännän kanssa aittaan ja mittaa rukiit
minun mitoillani.

_Kymmenysmies_. Hyvä on, herra vouti. (Helka ja kymmenysmies menevät.)

_Rännäri_. Ja kirjuri merkitköön kirjoihin, että vero on maksettu,
niinkuin on sanottu.

_Huotari_ (kuiskaa jotakin Rännärille). ... Nyrhi on poissa.

_Rännäri_. Se on totta. — Eipä haittaa, että kuitenkin lähden itse
asiaa valvomaan ja katsomaan, mitä aitassa tehdään. Vaan minä palaan
vielä. Täällä näkyy olevan muitakin, joilla on millä mitäkin veroja
vielä suorittamatta. Tahdon periä saatavat rahassa nyt, niin ei
minun ole pakko pitemmältä matkustaa. Samalla iskulla lyön, niinkuin
sanotaan, useampia kärpäsiä. He—he! (Menee seurueineen.)

_Multiainen_. Nyt, hyvät naapurit ja vieraat, nyt se tässä nähdään omin
silmin, nyt se kuullaan omin korvin.

_Liukku_. Mitenkä kärpäsiä lyödään!

_Haataja_. Sydämeni pakahtuu oikein!

_Tarkka_. Poveni jo paisuu vihasta!

_Multiainen_. Äitini, siskoni tähden kärsin vielä, vaikka jo teki mieli
minunkin käsiksi käydä.

_Vainikainen_. Estettävä olisi vääryys kuitenkin.

_Remes_. Ei ole myöhäistä vieläkään.

_Kupia_. Nyt jos koskaan on oikea hetki. Juhlaakaan, perhepitoja ei hän
pyhänä pidä.

_Liukku_. Oikea hetki on. Ja mies aivan käsissämme tässä.

_Remes_. Aivan kuin apajaan ajautunut.

_Kupia_. Ja siitä ei ole häntä päästettävä.

_Ääniä joukosta_. Ei päästetä! Ei päästetä!

_Kupia_. Siis lähdetään! Avuksi emännälle!

_Multiainen_. Odottakaa, hyvät ystävät! Malttakaa vielä kotvanen,
miehet! Hän lupasi tulla takaisin. Annetaan tulla, niin saadaan nähdä,
mitä se vielä tekee. Vielä on aikaa sittenkin.

_Kupia_. No, odotetaan sitte. Sinun on talosi, sinä täällä käskijänä.

_Remes_. Niinkuin tahdot, teemme.

_Vainikainen_. Yksissä miehin auttaa tahdomme.

_Multiainen_. Yksissä miehin toimitaan, jahka aika tulee. Maltetaan
vieläkin. Kärsitäänpähän vieläkin. Ei anneta syytä me.

_Nyrhi_ (syöksyy sisään). No, Inko, riennä äitisi luo aittaan pian,
niin saat nähdä, minkälaisilla mitoilla Pertti vouti käräjäkapat
mittauttaa. Kuninkaan leimaa niissä vain ei näy. Kaksikolmatta osaa
rukiista tuomarin purnuun joutuu, yksi kolmannes hänen omaansa.

_Ääniä joukosta_. Nylkyri! Nylkyri!

_Multiainen_. Ja äiti antaa senkin tehdä?

_Nyrhi_. Vielä häntä kysyt? Kukas sen estää, ell'et sinä sitä tee?

_Ääniä joukosta_. Estä! Estä! Mene!

_Multiainen_. No! Menen sitte, — ell'ei se jo myöhäistä liene. (Menee.)

_Nyrhi_. Ja nyt seison tässä vielä minä ja kysyn: mitäs sanotte nyt?

_Ääniä joukosta_. Valmiit ollaan! Valmiit ollaan!

_Nyrhi_. Hyvä! Siis olkaakin valmiit ja varoillanne! Mutta antaa
sen koiran ensin tulla tupaan takaisin, niinkuin hän uhkasi, ja
ruveta saataviansa kiskomaan. Sillä aikaa lähtee osa miehistä ulos,
varustautuu aseilla, ja kun minä viheltämällä merkin annan, niin on
aika tullut. Eikä hituistakaan pidä hänen saada tällä kertaa talosta
viedä. Kaikki mitä hän ryöstää, ryöstämme me takaisin. Omamme otamme
takaisin. Eikö niin?

_Ääniä joukosta_. Sen teemme. Merkki vain!

_Haataja_. Tulkaa, miehet! Aseet käsiin valmiiksi! (Menee muutamien
muiden seuraamana.)

_Helka_ (palaa itkien). Sitä rosvoa! Sitä varasta! Niin hän palkitsi
minun hyvyyteni, minun anteliaisuuteni.

_Nyrhi_. Kas niin! Arvasinhan, ett'ei se siihen lopu. Mitäs hän vei?

_Riitta_ (juoksee kyyneleissä sisään). Maunu! Inko! Miehet hyvät!
Kuulkaa! Kaikki hän vei, kaikki oravannahat, jotka oli säästetty, otti
hän aitan orrelta ja antoi viedä rattailleen. Sillä lailla meidät
nylki. "Rouvalleni", sanoi, "voit nämä läksiäisistäsi tuomisiksi
lähettää. Ethän sinä kuitenkaan semmoisia nahkasia käytä."

_Nyrhi_. Ha-ha-ha-ha! Siinä sen nyt näitte. Ja te vielä läksitte sille
vääryydellä vaatimiaan käräjäkappoja antamaan!

_Helka_. Minkäs sille voin?! Taivaan Isä!

_Nyrhi_. Ja kaikki vain kiltisti annoitte nylkeä itseänne? Entäs
Inko?...

_Riitta_. Maunu! Mitä uskalsimme?! Sille tuli aseellisia avuksi!

_Nyrhi_. Aseellisia? Mitä? Mistä?

_Ääniä joukosta_. Vai on sillä niitä mukanaan?!

_Riitta_. Tuolla tien risteyksessä näkyvät olleen aluksi piilossa.
Sitte yht'äkkiä ilmestyivät pihaan.

_Nyrhi_ (mietteissään). Vai ovat sillä lailla asiat?! — Missäs Inko on?
Mitäs hän sanoi?

_Riitta_. Ei osannut mitään sanoa. Niin joutui ymmälle, kun sen näki.

_Helka_. Mitäs siinä kukaan voi?! Itkemään vain purskahdettiin ja
miehet jäivät alla päin seisomaan.

_Nyrhi_. Nytpä ei auta itku ei miettiminen. — Nyt...

_Ääni oven suusta_. Jo tulee takaisin vouti.

    (Rännäri, Huotari ja Multiainen ynnä osa
    Rännärin seuruetta ja vieraita palaavat.)

_Rännäri_ (kopeana ja voiton varmana). Kas niin! Niinkuin näette,
ei tämä ole leikinasia lainkaan. Vaan, niinkuin sanoin, Multiainen,
jääköön asia tällä erää sikseen. Verosi pidän suoritettuna ja
sovitettuna nyt, myös sen ankaran loukkauksen, jonka alaiseksi
niin pahasti talossasi tänään olen joutunut. Jääköön tuo kaikki
läksiäisjuomain ja siitä syntyneen ajattelemattomuuden laskuun. Vaan
en voi kuitenkaan samalla olla varoittamatta sinua ja muitakin: elkää
antautuko ilkeämielisten yllyttäjäin petkutettaviksi! Teidän voi käydä
hullusti kaikkien! — (Hilpeän lohduttavasti, vaan hieman ivallisella
äänensävyllä Helkan ja Riitan puoleen.) No, no, lapseni! Elkää nyt
joutavia enää itkekö ja turhaan olko huolissanne. Sanoinhan, ett'en
ole vihainen enää. Ja nyt voimme kaikki olla iloisia jälleen! Iloisia
ja tyytyväisiä kummaltakin puolen! Jatkakaa siis pitojanne vaan,
elkääkä antako minun teitä häiritä! Sitä paitsi voin minäkin teidän
iloihinne ottaa osaa. Onhan täällä tilaa minun ja minunkin miesteni
huvitella. Vaan ell'ette tahdo, niin lähdemme, mutta sitä ennen ovat
asiamme suoritettavat. Nähkääs: virka ennen kaikkia! Se on valtakunnan
virkamiehen ja kuninkaan palvelijan mielilause. Siis... (Istuutuu
mahtavasti pöydän ääreen.) Kirjurihan löytää luettelosta, ketkä ne
täällä olevista ovat, joilla on syntejä niskoillaan. — Niin, niin!
Yksi tie, kaksi asiaa, sanoo suomalainen sananlasku. Vaan tässäpä
saanen nyt useampiakin samalla kertaa kuitatuiksi. No niin! Kuka siellä
ensimäisenä korelee?

_Huotari_. Hannu Paavalinpoika Vainikainen.

_Rännäri_. Aivan niin. Muistan. Hannu Paavalinpoika...

_Huotari_. Ei ole heiniään ajoissa tuonut.

_Rännäri_. Niin juuri. Ja sakkoja kai lisäksi?

_Nyrhi_ (hiipii lavitsalle voudin taakse istumaan).

_Huotari_. Hannu Paavalinpoika, astu esille!

_Vainikainen_. Tässä olen. Mutta onkohan tässä nyt sopiva tilaisuus...?

_Huotari_. Elä mutise! Se ei kuulu sinuun. Toimita asiasi, kun
vaaditaan.

_Rännäri_. Niin. Ja vastaa teostasi!

_Vainikainen_. Mitäpä siinä on vastattava?

_Rännäri_. Miksi et ole tähän saakka maksanut?

_Vainikainen_. En ole kyennyt. Heiniä ei ole ollut, kuin kotitarpeeksi,
ja omia elukoitani en voi jättää kuolemaan.

_Rännäri_. Suorita siis nyt heinäsi rahassa!

_Vainikainen_. En osannut aavistaa, että täällä tultaisiin niitä
minulta vaatimaan enkä siis ole ottanut massia mukaani.

_Huotari_. Elä tee verukkeita, mies!

_Rännäri_. Rahat pöytään! Maksa! Minkä voit.

_Vainikainen_ (kaivaa taskustaan esiin rahan). Siinä on sitte. (Paiskaa
rahan pöydälle.)

_Rännäri_. Mitä? Puoliko markkaa?

_Vainikainen_. Teen, niinkuin käskitte. Maksan, minkä voin.

_Nyrhi_ (pyyhkäisee rahan pöydältä lattialle). Et sitäkään saa enää.
Ja itse saat mennä samaa tietää. (Survaisee samalla Rännärin lavitsan
päästä kumoon lattialle.) He-he-he. Tuossa se Pertti vouti nyt on
maassa kellellään ja minä istun pöydän päässä omalla paikallani hänen
sijallaan. Ja nyt tulee tästä ilveestä loppu. Kauan ollaan kärsitty,
vaan nyt ei jakseta enää. Veroja et ota meiltä enää puolta markkaakaan.
Annatpa kohta nekin takaisin, jotka jo ryöstänyt olet (Yleinen
hämminki.)

_Rännäri_ (kiepsahtaa pystyyn). Sitokaa hänet, miehet! Hän raivoaa. Hän
ei tiedä enää, mitä tekeekään.

    (Muutamia miehiä voudin seurueesta hyppää
    pöydän yli, ottaakseen Nyrhin kiinni.)

_Nyrhi_. Vai sitoa minut?! (Luikahtaa samalla pöydän alitse
keskilattialle, siepaten mennessään lavitsan alta kirveen käteensä.)
Tulkaa vain! Sillä mitalla, jolla sinä mittaat, pitää sinullekin
mitattaman. (Kohottaa kirveen molemmin käsin päänsä yli.)

_Riitta_ (juoksee väliin). Kiesus varjele! — Maunu! — Mitä teet?!

    (Voudin miehet saavat takaapäin kirveen Nyrhin käsistä
    ja pitelevät häntä kiinni, vetäen häntä ovelle.)

_Rännäri_. No, Multiainen! Näistä pidoista talossasi pitää kuninkaan
sittenkin saada tieto. (Aikoo mennä.)

_Nyrhi_ (viheltää pitkään ja kimakasti; ulkoa syöksyy aseellisia miehiä
tupaan). Nyt kiinni nylkijöihimme! — Päästäkää minut! — Vapauttakaa
roistojen käsistä! — Voutiin, voutiin käykää kiinni!

    (Yleinen huuto ja melu. Taistelu vetäytyy ulos pihalle.
    Tupa tyhjenee niin, että sinne jää vain Helka, Riitta
    ja muutamia vaimoihmisiä.)

_Riitta_ (ovella). Auttakaa, miehet! Hyvät ystävät, auttakaa! Nyt ne
vievät hänet. Surmaavat. Auttakaa, Jumalan tähden!

_Helka_ (vaipuu kauhistuneena polvilleen penkin viereen). Oi, pyhä
Isä taivainen! Neitsyt Maaria, pyhä Pietari ja kaikki vanhurskaat
pyhimykset! Auttakaa, auttakaa meitä vaivaisia syntisiä! Nyt ne
surmaavat Ingon ja Maunun. Ja voudin tappavat. Mikä tästä tulee?!
Kaikki kuolemme. Kaikki ollaan hukassa! Auta sinä, Ukko yli-Jumala!

    "Ukko julkinen Jumala,
    Taatto taivon valtioija,
    Ole puolla poikiesi,
    Aina lastesi apuna!
    Varjele vakainen Luoja,
    Kaitse kaunoinen Jumala,
    Ett'ei poika pois tulisi,
    Emon lapsi lankeaisi
    Luojan luomalta luvulta,
    Jumalan sukeamalta.
    Pane enkelit etehen,
    Toiset enkelit taakse,
    Kupehelle kummallenki
    Miehen päätä päästämähän,
    Henkeä lunastamahan,
    Ettei pää pahoin menisi,
    Hyvä tukka turmeltuisi,
    Hienot hiutuisi hivukset."

_Riitta_. Rukoile, äiti! Rukoile vielä! Voi taivaan Isä! Mikä tästä
tulee?! Mikä tästä tulee?!

    (Muutamat naiset ovat vetäytyneet soppeen ja itkevät.
    Toiset kävelevät levottomina milloin ikkunalle,
    milloin ovelle.)

_Muuan nainen_ (juoksee sisään). Herran Kiesus! Ettekö kuulleet? Mikä
kamala huuto!

_Riitta_. Mikä on?

_Nainen_. Nyt ne tappoivat!

_Riitta_. Kenen? Kenen?

_Nainen_. Mikä huutaa voutia, mikä Nyrhiä, mikä Multiaista.

_Riitta_ (kirkaisten). Jumala! Jumala! (Juoksee ulos.)

_Helka_ (pidellen molemmin käsin päätään). Pelasta Isä, pelasta meitä
kaikkia syntisiä! Auta meitä! Anna anteeksi kaikki meidän pahat
tekomme! Herra armahda meitä! Ah! (Kyykistyy lattialle ja menee
tainnoksiin.)

_Tarkan emäntä_. Pyörtyi, pyörtyi! Auttamaan tulkaa!

_Haatajan emäntä_. Lavitsalle! Nostetaan! (Nostavat Helkan lavitsalle.)

_Nainen_. Heikko pää! Ei kestänyt!

_Haatajan emäntä_. Vettä pirskoittakaa kasvoihin.

_Nainen_. Ei. Käsiä ylhäällä pitäkää, — kohta tointuu.

_Tarkan emäntä_. Levätä antakaa rauhassa, se on paras. Kuka näitä
kauhuja kestääkään?! — Noin. Johan se liikahti.

    Riitta ja Multiainen (palaavat).

_Riitta_. Äiti! Äiti!

_Multiainen_. Missä on äiti?

_Riitta_ (heittäytyy polvilleen äitinsä eteen). Tainnoksissa! Äiti!
Toinnu! Maunu elää, —on pelastettu. Ja tässä on veli.

_Multiainen_. Niin, rauhoitu! Kaikki olemme hengissä.

_Helka_ (tointuen). Poikani! — — Poikani! — — Elätte! — — Kaikkiko?

_Multiainen_. Toivottavasti kaikki meidän miehemme. Maunu kun saatiin
irti, niin silloin alkoi toinen mylläkkä. Hänen johdollaan kävivät
kaikki tuimaan otteluun voudin ja hänen joukkonsa kanssa. Jos oli
voimaa sillä puolella, niin ei puuttunut uljuutta meidän taholta.

_Vainikainen_ (ja muutamia muita miehiä palaa). Kas niin! Jo on
taistelu lopussa ja miehet paluulla.

_Helka_ (nousten istualleen). Entäs vouti? Elääkö vai...?

_Vainikainen_. Eiköpä lie käpristynyt. Pahoin kuuluu aidan seipäällä
päähän kolautetun.

_Riitta_. Kuka se löi?

_Vainikainen_. Kukapa sen siinä rytäkässä eroitti. Löipä kuka tahansa!

_Helka_. Niin, niin. Ja nyt meidät hukka perii, kuolipa vouti tai jäi
eloon.

_Liukku_ (ja muutamia muita miehiä tulee). Tässä tullaan pitoihin
pidoista.

_Multiainen_. Ja ehjinä, Jumalan kiitos?

_Liukku_. Ehjinä. Ja ehjinä kai vastakin vielä pysytään. Sillä tuskin
Rännäri nyt ensi hädässä veron kannolle yrittää.

_Muuan mies_. Käpälämäkeen pötkivät joka kynsi.

_Toinen mies_. Kuka vain kynnelle kykeni.

    (Remes, Tarkka, Haataja ja vielä muita miehiä palaa,
    kantaen takaisin ryöstettyjä nahkoja.)

_Remes_. Ja mekin tässä vihdoin ollaan.

_Tarkka_. Ollaan ja tullaan — talon omat tavarat voittosaaliinamme.

_Haataja_ (pyörähyttäen emäntäänsä, joka on juossut hänen kaulaansa).
Ja omat muorikultamme taas kaulassamme keikkuvat!

_Nyrhi_ (ja hänen mukanaan palaavat kaikki muutkin).

_Riitta_ (ovella odotettuaan). Maunu! Maunu!

_Multiainen_. Terve mieheen! Terve, kaikki!

_Nyrhi_ (ottaen Riitan kainaloonsa). Terve, omani! Terve, omaiseni!
Terve, vierahat kaikki! Ja kiitos, kunnia työstänne! Tällaisia
läksiäisiä ei liene näillä mailla ennen vietetty. Vaan jos oli alussa
mielemme masennuksissa, niin voimmepa nyt sen sijaan rauhassa iloita ja
pitojamme pitkittää. Sillä poissa on verivihollisemme nyt, — ainakin
toistaiseksi.

_Helka_. Henkiin siis vouti jäi? Niinkö?

_Nyrhi_. Näkyvät saaneen pelastetuksi.

_Helka_. Onni, ett'ei siinä ainakaan miestappoa tapahtunut.

_Nyrhi_. Eipä ole ilon syytä. Voittoamme vain se onni vähentää.

_Multiainen_. Kuninkaalle tietysti nyt tiedon saattaa, niinkuin uhkasi.

_Nyrhi_. Saattakoon! Niinpä saapi kuningas kuulla, että oikean asian
eteen taistellaan. Ja voitto on oleva meidän.

    Esirippu.




Kolmas näytös.


Arpiaisen talon pihamaa. Vasemmalla asuinrakennus, jonka yhteydessä
peränurkassa tupa: asuinhuoneisiin rappuset katoksineen likempänä
etualaa, tupaan taas portaat aivan nurkkauksessa perällä. Oikealla
kaksi koivua ja aita porttineen keskellä. Perällä rinnakkain kaksi
aittaa, kapea sola välissä. Syksy. Aamu.

Katri ja Kirsti (istuvat aitan astimella, kynien lintuja).

_Katri_ (laulaa):

    "Kirotut olkoot sormet, joill' oven avasit.
    Kirotut käsivarret, joilla minua halasit.

    Kirotut kaksi jalkaa, joill' olit astuva,
    Kätesi myös kirottu, jolla koskit minua.

    Kirotut kanssa silmät, joilla minua katselit,
    Kirottu viekas kieli, jolla minua viettelit."

Voi suurta surkeutta, johon olin joutuva! Kukas sen niin nyt käyvän
olis tainnut uskoa?

_Kirsti_. Semmoisia ne ovat kaikki! Ensin — simasuin, mielin kielin, ja
sitte — jättävät yksin maailman rantaa kiertämään.

_Katri_ (laulaa edelleen).

    "Kun saisin pienen paatin, aalloille laskisin,
    Ja koko kotimaani iäksi jättäisin."

_Kirsti_. Niin tekisin. Enkä tulisi takaisin kuuna päivinä.

_Katri_ (jatkaa vielä).

    "Tahi saisin pari lautaa ja maata pikkuisen
    Mullassa maatakseni uneni ikuisen."

_Kirsti_. Se se kaikkien parasta olisi!

_Katri_ (huoahtaa syvään ja kertaa tuntehikkaasti) "Mullassa maatakseni
uneni ikuisen."

_Kerttu_ (tulee sisältä asuinrakennuksen rappusille). Mitä siinä
rääytte, ruojat! Suu kiinni ja joutuin kynikää!

_Kirsti_. Mitäs tässä muuta tehdään?

_Kerttu_. Senkin helkkarin likka! Suu kiinni, Sanoin minä! (Kiepsahtaa
alas pihaan, kädet puuskassa.)

_Katri_. Saattaahan tuo olla.

_Kerttu_. Ja olla pitää! Tässä semmoinen kiire ruoan hankkimisessa
ja laittamisessa, ett'ei tiedä, miten ehtiä, niin ne siinä vielä
lystikseen loilottavat, senkin Hiitolan satakielet. — Missä Liisa
on? (Tytöt ovat vaiti.) Missä Liisa on, minä kysyn? (Tytöt ovat
tirskahtamaisillaan nauruun.) Kuulitteko, senkin ryökäleet? Missä Liisa
on? (Polkee äkäisesti jalkojaan.)

_Katri_. Itsehän käskitte pitämään suun kiinni.

_Kerttu_. Perttulin penikat! Mutta nyt käsken vastaamaan ja heti! Missä
Liisa on?

_Kirsti_. Tuostahan se solasta meni ja luultavasti rantaan...

_Katri_. Kaloja siivoomaan.

_Kirsti_. Vaan onko se siellä tahi missä, sen ties kissa.

_Kerttu_. Lunttu! Sekös viipyy! — Kirsti! Juokse, Jumalan luoma,
rantaan ja sano, että, ell'ei sillä ole kalat siivottuina sillä
siunatulla hetkellä, niin minä otan ja tulen puhkaisemaan sen Liisan
itsensä, kuin kiiskin. Puhkaisen ja paistan, sano niin. No!

_Kirsti_. Ka, pääseehän tästä. (Paiskaa linnun pois ja juoksee aika
kyytiä solan kautta perälle.)

_Kerttu_. Todenperään! Senkin vetelyksiä! Tässä ei tiedä, miten saada
aikaa riittämään, niin... Koht'sillään voivat käskynhaltija ja laamanni
metsästykseltään palata. Ja tietäähän sen, mikä nälkä niillä on. — Huh!
Oikein löi hikeen! — Entäs nimismies? Missäs se sitte on?

_Katri_. En minä sen perässä ole juossut.

_Kerttu_. Uh! Lehmä! Sekös vastaa. — Etkö ole miestäni nähnyt?

_Katri_. Johan siitä on aikaa.

_Kerttu_. Nyt, nyt, nyt etkö ole nähnyt, senkin...

_Katri_. Enkä ole, enkä, enkä. Johan minä...

_Kerttu_. Miks'et?! — Sekin koljaatti, missä kuljeksinee koko aamun.
Johan sen pitäisi olla kotona. Sekin mitä saanee aikaan?! — Huh!

_Katri_. Pitääkö lähteä sitä hakemaan, vai?

_Kerttu_. Mistä? Mistä sinä sitä hakemaan lähdet?

_Katri_. Kah! Mistä löytyy.

_Kerttu_. Aasintamma! Ei tiedä mitä höpisee! — Istu siinä ja tee työsi!
Kun nimismies palaa kotiin, niin tule minulle heti ilmoittamaan!
Kuulitko sen?

_Katri_ (paljastaa korvansa, vetämällä huivin pois). Häh?

_Kerttu_ (polkee jalkaansa). Kuuroko sinä olet, mokomakin?!

_Katri_. Kuulinhan minä. Vaikka meni vähän lumpeen toinen korva.

_Kerttu_. No! — (Menee sisään.) Niitä tämän maailman ihmisiä!!

_Katri_ (purskahtaa Kertun mentyä nauruun ja alkaa taas kyniä lintuja,
laulaen).

    "Kirotut olkoot sormet..."

_Juhana Niilonpoika_ (tulee perältä hiljaa, hiipii Katrin taakse ja
peittää hänen silmänsä käsillään). Ahas! Sainpas!

_Katri_. Hyi! Kuka se on?

_Juh. N:poika_. Arvaapas. Arvaa!

_Katri_. Laske! Päästä!

_Juh. N:poika:_. Enkä. Arvaa ensin!

_Katri_. Kerttu näkee. Päästä pois! Tuossa saat, ell'et... (Huitoo
häntä linnulla ja viskaa vasusta höyheniä hänen päälleen.)

_Juh. N:poika_ (päästää kätensä). Huono olet arvaamaan, Katri!

_Katri_. Juhana! Mistä...?

_Juh. N:poika_. Kuule! Koko aamun olen jo etsinyt saadakseni tavata
sinua kahden kesken. — (Vetää Katria kädestä etualalle.)

_Katri_. Oikeinpa sanot. Etkä ole muistanutkaan minua. Jätit, hylkäsit!

_Juh. N:poika_. Sitäkö tämä tietää, kun nyt Savonlinnasta asti olen
tullut sinua tapaamaan?! Kun vihdoinkin pääsin.

_Katri_. Minuako muka tulit tapaamaan?

_Juh. N:poika_. Usko taikka elä! Ketäs? Ja kuinka lystiä, että nyt
saadaan taas olla yhdessä! Mutta puhutaan sitte iltasella. Eikö niin?
Tavataan varmaan? Silloin on aikaa. Nyt oli minulla sinulle ensin
toista asiaa.

_Katri_. Mitä niin?

_Juh. N:poika_. Oikeata vakavaa. Kuule: sinähän olet nyt koko ajan
oleskellut näillä seuduilla?

_Katri_. Niinpä olen. Entäs sitte?

_Juh. N:poika_. Mutta sanos ensin: voinkos sinuun luottaa täydellisesti?

_Katri_. Minuunko?

_Juh. N:poika_. Ihanko kuin paaviin ja kirkonkirjoihin. Katri?

_Katri_. Tiedäthän itse, että mitä meidän kesken on, sitä ei tiedä
kukaan muu taivaan alla.

_Juh. N:poika_. No, hyvä. Sano sitte ensin: oletko äskettäin tuota
kuuluisata Maunu Nyrhiä nähnyt?

_Katri_. Mitenkä niin?

_Juh. N:poika_. Muuten vain. Vastaa: oletko?!

_Katri_. Enkä. En nyt, enkä koskaan.

_Juh. N:poika_. Se ei ole mahdollista.

_Katri_. Niinkö vähän sitte uskotkin minua?

_Juh. N:poika_. No, no! Jos se on totta, jos niin vakuutat, niin
uskonhan. Mutta olet kai kuitenkin kuullut hänestä puhuttavan, — mitä
se mies toimii ja missä oleskelee? Siitä olisi niin hiton hauska
kuulla. Se on koko mies.

_Katri_. Eiväthän ne minua liikuta sen toimet ja olinpaikat.

_Juh. N:poika_. Mitä sinä nyt joutavia! Elä tässä nyt viitsi noin
vähätietoiseksi ja välinpitämättömäksi näyttäytyä! Olethan ainakin
kuullut, mitä siellä Multialassa voudille tapahtui?

_Katri_. Kukapas sitä ei ole kuullut?!

_Juh. N:poika_. Ja mitenkä Nyrhi sen jälkeen on kyydillä kihlakuntaa
kiertänyt ja yllytellyt niskoitteluun veronkannossa.

_Katri_. Lienee tuo jossakin ajellutkin, vaan samaa mieltähän nuo ovat
taitaneet olla hänen kanssaan kaikki muutkin yllyttelemättäkin.

_Juh. N:poika_. Niinkö luulet? Oletko varma siitä? — No, jos se niin
on, niin se pitääkin. Mutta meidän kesken sanottuna: et saa hiiskua
siitä yhtään sanaa kellekkään! Aivan samaa mieltä olen minäkin.

_Katri_. Jokopahan? Linnanmiehiähän olet...!

_Juh. N:poika_. Totta vieköön! Näetsen: minun tekisi niin kovin mieli
saada puhutella tuota Maunu Nyrhiä, ennenkuin hänen voi käydä hullusti.
Sitä miestä minä kunnioitan! Vaan häntä pitäisi ajoissa varoitella. Kun
vain saisin käsiini. Missä lieneekin nyt, kun ei hänestä kukaan tiedä
mitään. Etkä sinäkään ole kuullut, Katri? Kyllä hän olisi pelastettava!
Voi sentään!

_Katri_. En ole, niinkuin jo sanoin, kuullut yhtään mitään. Vaan
kyllä hän, jos vain elossa on, tulee tänne muitten mukana kuulemaan
käskynhaltijalta kuninkaan kirjettä. Ei se mies tulematta jää.

_Juh. N:poika_. Niinkö luulet, Katri? Oikeinko totta? No, on se,
todellakin, sitte mies. Hyvä, että sanoit.

_Katri_. Onhan se kapula käynyt joka kylässä. Eiköpä sitte Nyrhinkin
luona.

_Juh. N:poika_. Ja ihan uskaltaisi tulla?

_Katri_. Eihän se ole ollut arkalasta kotoisin ennenkään.

_Juh. N:poika_. Ei, totta totisesti! Ja jo minä sitä miestä kunnioitan.
Vaikka eihän sillä oikeastaan ole enää mitään entisistä teoistaan
pelättävääkään. Anteeksihan nuo kuuluu kaikki annetun.

_Katri_. Vai on. No, oikeassa hän sitte on ollutkin, niinkuin on
sanottu.

_Juh. N:poika_. Mutta kuule! Jos vain saat tietää, missä hän on tahi
että jo on tänne tullut, niin tule minulle ihan paikalla sanomaan!
Tulethan?

_Katri_. Kah! Saattaahan tuon.

_Juh. N:poika_. Et kadu kauppojasi. Ymmärrätkös?

_Katri_. Mitä niin?

_Juh. N:poika_. Äh, teitä tyttöjä! Ihan voisi sanoa, että narrattaviksi
olette luodutkin. — Sittepähän saat nähdä! Vaan mehän tavataan tänä
iltana, eikö niin?

_Katri_. Enpä tiedä.

_Juh. N:poika_. Mitä et tiedä? Etkö siis huolikaan minusta enää, et
välitä vähääkään?

_Katri_. Sinullahan tuota näkyy olevan muita asioita ajettavina. Minä
vain siinä sivussa, jos enää ollenkaan...

_Juh. N:poika_. Elä nyt joutavia rupata, — noin alla päin. (Kiertää
kätensä hänen vyötäisiensä ympäri.) Sydäntäni olet sinä aina lähimpänä
sittenkin, Katri. (Suutelee häntä.) Kas noin. Siis iltasella? Niinhän?
— Vaan tuollapa näkyy jo nimismies tulevan kotiin.

_Katri_. Ai! Emännälle sanoa pitää! (Juoksee sisään, josta vähän ajan
kuluttua palaa työhönsä.)

_Juh. N:poika_ (menee portille nimismiestä vastaan). Huomenta, herra
nimismies!

_Arpiainen_ (tulee lakki kourassa, pyyhkien hikeä otsaltaan). Herra
linnankirjuri, hyvää päivää! — No jo sun seitsemänkymmentä seitsemän
tuhatta tulikekälettä! Ihan tässä jo henki lähtee tämmöiseltäkin
kääpiön käkkyrältä, kuin minä olen.

_Juh. N:poika_. Eikö siis mitään uutta?

_Arpiainen_. Samaa kysyn minäkin, saakeli soikoon!

_Juh. N:poika_. Ei ikinä mitään.

_Arpiainen_. Samaa vastaan minäkin, perhana periköön!

_Juh. N:poika_. Tehköön teille niin! Ette siis tiedä, mitä tuleman
pitää?

_Arpiainen_. Jumal'avita! Sen tunnen kyllä jo vähän
niskarustingeissani. Ja omilla silmävärkeilläni olen jo nähnyt, että
kyllä tänne kaksijalkaisia tulossa on. Vaan en, jukoliste, aavista,
mitä tulta tappuroihin tulee, vaikka nelin kontin olen kaikki pensaat
ja pehkut nuuskinut.

_Juh. N:poika_. Eikä miestä näy, ei kuulu?

_Arpiainen_. Vannon Aatamin anopin kautta, että se nahkiainen on
tulisissa vaunuissa pilvien tuolle puolen viety, ell'ei hän ole omissa
housuissaan tänäpäivänä täällä.

_Juh. N:poika_. Sen uskon nyt jo minäkin, koska tämäkin profeetta sitä
ennustaa. Ei siis muuta, kuin odotetaan hänen tuloaan. Terve sitte! Nyt
on kiire. (Juoksee asuinrakennukseen, jonka rappusilla töytää Kerttua
vastaan.) O—hoh! Anteeksi, mamma! En huomannut mahaanne.

_Kerttu_ (tulee alas pihaan). Hyi, juutas! Oikein kylkeeni koski! — No,
Siinähän se nimismiesroisto vihdoin onkin.

_Arpiainen_. Elä rupeakaan minua tässä nyt kurtiseeraamaan, sinä
pimeyden enkeli. Minulla on muuta tuumimista nyt.

_Kerttu_. Tietystikin. Et ole mitään aikaan saanut, senkin rupipiru.
Sen näen jo päältäsikin.

_Arpiainen_. Yhtä paljon kuin sinäkin, mokomakin paholaisen
munakokkelin keittäjä.

_Kerttu_. Enkös arvannut, saakeli vie.

_Arpiainen_. Tpiui, perhana, kun sinä kiroilet! Et sanaakaan osaa
sanoa, kiroilematta.

_Kerttu_. Sinähän sitä.

_Arpiainen_. Sinäpäs!

_Kerttu_. Enpäs, kuin sinä.

_Arpiainen_. En, perkele vie, jouda kanssasi kiistelemään.

_Kerttu_. Tuota! Eikös kuulu kauniilta?

_Arpiainen_. Suomeahan minä kanssasi puhun, — selvää suomea.

_Kerttu_. Samat tavat on minullakin. Vieläpä itsesi opettamat. Ja
omalla kielelläsi tahdoin vain sanoa sinulle, että jos nyt asiat kerran
ovat sillä lailla, niin ei tässä auta muu, kuin ruveta ruo'illa
lepyttelemään suuria vieraitamme. Sehän se on aina ja lakkaamatta paras
keino. Ennenkin koeteltu.

_Arpiainen_. No niin. Nyt puhut taaskin oikein, mammaseni, vie sun
perh...

_Kerttu_. Niin että kun asiat eivät onnistu mielen mukaan, niin tuki
heiltä suu täyttämällä maha kurkkua myöten. Se konsti, saak...

_Arpiainen_. On vanha ja hyvä, niinkuin sinä, minun jumpeli mammani.
(Hyväilee Kerttua.)

_Kerttu_. Ja sillä minä sinut aina pelastan lopuksi, sinä naavainen
pölkkyni, vanha Aatamini! (Taputtaa häntä molemmille poskille.) Uh!
Sinä pörröinen perk... (Kuuluu etäältä jahtitorven törähdyksiä.)

_Arpiainen_. Siinä ne juuttaan Nimroodit...

_Kerttu_. Tulevat! Tulevat!

_Arpiainen_. Vie sun viimeinen päivä! (Juoksee sisään.)

_Kerttu_ (Kirstille ja Liisalle, jotka samassa kantavat siivottuja
kaloja, tullen solasta). Tulettepas vihdoinkin, senkin haudikkaat!
Ettekö jo torvea kuulleet? Lennättäkää jo, niinkuin olisivat, kalat
tupaan. (Tytöt vievät kantamuksensa tupaan.) Ja sinä Katri... (Taas
torven toitotuksia, vaan vähän lähemmältä.) Ähäs! Jopas ovat lähempänä.
— Vie sukkelaan, Katri, työsi siitä pois ja lopeta Hiiden kattilassa,
vaikka hampaillasi.

_Katri_. Pitäneehän tästä sitte... (Kerää lintunsa, vasunsa ja menee
tupaan.)

_Kerttu_. Laita, laita luusi, minkä kerkiät!

    (Tarkan ja Haatajan emännät sekä sitte muutamia
    muita naisia ja miehiä tulee portista pihaan.)

_Tarkan emäntä_. Hyvää päivää!

_Haatajan emäntä_. Hyvää päivää!

_Kerttu_. Kas! Päivää, päivää, emännät! Mitä kuuluu?

_Tarkan ja Haatajan emännät_. Kiitoksia vain kysymästä.

_Kerttu_. Ei kestä kiittää. — Käykää vain tupaan, vai täälläkö
tahdotte... Minulla on nyt semmoinen saakurin kiire.

_Tarkan emäntä_. No jo! Senpä tautta, — pitemmittä puheitta, — toin
tässä, kun on niin paljon vieraita talossa, vähän munavoita niinkuin
tuomisiksi, tuota.

_Haatajan emäntä_. Ja minä, tuota, myöskin niinkuin tuomisiksi vähän.

_Kerttu_. Voi, voi! Kiitoksia, kiitoksia, että nyt muistitte. Sitä
kyllä tarvitaan.

_Tarkan emäntä_ (kuiskaten). Että, tuota, jos niinkuin meikäläisistä
jotakin pahaa pakisemaan ruvettaisiin, niin muistaisitte tokaista
väliin jonkun hyvänkin sanan puolestamme. He-he!

_Haatajan emäntä_ (kuiskaten toiseen korvaan). Niin että, tuota,
muistaisitte puolestamme tokaista väliin jonkun hyvänkin sanan, jos
niinkuin ruvettaisiin meikäläisistä jotakin pahaa pakisemaan. He-he!

_Kerttu_. Muistetaan, muistetaan. — Niin, on sitä nyt niin penteleen
paljon tekemistä meillä, jos kellä, hyvät emännät.

_Tarkan emäntä_. Arvaahan nyt sen.

_Haatajan emäntä_. Se nyt on tietty. Kun sanovat olevan väkeä enemmän,
kuin ennen milloinkaan.

_Kerttu_. Kun kaksi suurta kuningas yht'aikaa lähetti!

_Haatajan emäntä_. Vai kaksi?

_Tarkan emäntä_. Kukas se toinen on?

_Kerttu_. Käskynhaltija ja laamanni.

_Tarkan emäntä_. Vai on se Kankaisten herrakin mukana?

_Haatajan emäntä_. Jo nyt on jotakin!

_Kerttu_. Ja niilläkös joukkoa häntänä perässään! Naapuritalotkin
kaikki täpösen täynnä, kuin heinäsirkkoja, perhana vie. Ja jos on
miehiä, niin on eläimiäkin: hevosia, koiria ja — koirain kirppuja,
enemmän kuin tähtiä taivaan kannella.

_Tarkan emäntä_. Ai—ai! No jo, todenperään on laumaa!

_Haatajan emäntä_. Siinähän ne syövät muutamassa päivässä talon
putipuhtaaksi, — varakkaimmankin. (Kuuluu torventörähdyksiä ihan
läheltä.)

_Kerttu_. Hornan tuutti! Siinähän se ärähti jo ihan korvan juuressa.
(Rientää sisään.)

_Arpiainen_ (syöksyy samalla ulos ja rientää portille). Siinähän ne
helvetin heitukat ovat. (Menee ulos portista.)

_Tarkan emäntä_. Nyt on jo kummat, näkyy.

_Haatajan emäntä_. Kummat on ja taitaapa vielä tulla ihmeetkin.

_Tarkan emäntä_. Jo tuntuu siltä.

_Haatajan emäntä_. Kun on se laamannikin mukana.

_Tarkan emäntä_. Taitavatpa sitte aikoa tavallista suurempia käräjiä
pitää.

_Haatajan emäntä_. Kaikkia tutkia ja tuomita, — siltä näyttää.

_Tarkan emäntä_. Ja kun ei todellakin lopulta kävisi hullusti.

_Haatajan emäntä_. Nyrhin ainakin.

_Tarkan emäntä_. Ehkäpä muittenkin, jotka Multialassa mukana olivat.

_Haatajan emäntä_. Pitipäs siihen joutuakin!

_Tarkan emäntä_. Totta toisen kerran! Voi tokisen!

_Haatajan emäntä_. Hsss! Tuossapa tulevatkin! (Vetäytyvät peremmälle
muun kansan joukkoon, joka paljastaa päänsä.)

    Fincke ja Horn (tulevat, tervehtien pään nyökkäyksellä,
    seurueineen, palvelijoineen, jotka kuljettavat koiria
    y.m. metsästykseen kuuluvia esineitä ja ammuttua riistaa).

_Fincke_. Päivää! — No, meillä on ollut hyvä onni metsässä tänään,
Arpiainen.

_Arpiainen_. Siitä olen hyvin onnellinen ja iloinen minäkin, herra
käskynhaltija.;

_Fincke_. Ja nyt me toivomme, että asiamme, jonka vuoksi tänne
varsinaisesti olemme tulleetkin, on antava yhtä hyvän tuloksen.

_Arpiainen_. Sitä samaa uskallan minäkin toivoa, her...

_Horn_ (lyöden Arpiaista olkapäälle). Ja minä, ja luultavasti kaikki
muutkin.

_Fincke_. Mitä siis kuuluu? Onko toivomme toteutuva, vai?

_Arpiainen_. Minä luulen, että siellä on kohta kaikki valmista. Muorini
on kyllä koettanut parastaan. Rohkenen uskoa, ett'ei hänen taitonsa
tälläkään kertaa petä.

_Fincke_ (nauraen). Jah-hah-hah-hah!

_Horn_ (samoin). Se on kyllä erittäin hyvä asia sekin...

_Fincke_. Mutta sinä et ymmärtänyt minua ihan oikein, Aatami kulta.
Minä tarkoitin, että näen täällä vasta näin vähäsen kansaa, jolle
meillä on kuninkaan tuomiset annettavat.

_Arpiainen_. Aivan oikein. Kyllä minä ymmärrän täydellisesti.

_Horn_. Sillä eipä suinkaan se ole tarkoitus, että meidän pitää täällä
kansaa odottaa, sen sijaan, että sen pitäisi odottaa meitä?

_Arpiainen_. Jumala varjelkoon! Eipä suinkaan. Minä kyllä olen antanut
kapulan ajoissa kiertää, mutta eipä ne saak...! (Muutamia miehiä tulee
portista pihaan. Tulijoille): Missä te, saakelin siat, viivyttelette?!
(Finckelle.) Se on niin hävyttömän hidasta, tämä kansa, niinkuin
kyllä tiedätte, herra käskynhaltija. Mutta kyllä he nyt tulevat siinä
paikassa, kun kuulivat jahtitorvienkin törähdykset ja kuulivat ja
näkivät, että...

_Fincke_. Hyvä on, hyvä on.

_Arpiainen_. Niitä on kyllä laumoittain tuolla pitkin mäkiä ja teitä.

_Horn_. Ehkäpä me nyt sitte ensiksi menemmekin katsomaan, mitä se muori
siellä on aikaan saanut.

_Arpiainen_. Se on ihan oikein. — Kunnes tänne keräytyvät. Minä pyydän.
Olkaa niin hyvä!

_Fincke_. Se muori onkin reima muija. Luulenpa, että voimme hänelle
antaa kohta nimismiehen paikan. Hah-hah-hah!

_Horn_. Semmoisen hän kyllä kykenisi hoitamaan.

_Arpiainen_. Aivan oikein, aivan oikein. Tehkää niin hyvin. Minä kyllä
sillä aikaa... Minä pidän huolen, että... (Saattaa rappusille Finckeä
ja Hornia, jotka menevät sisään. Seurue ja palvelijat hajaantuvat
mikä minnekin.) — Saatanan naudat! Eivät osaa ajoissa tulla. (Menee
portille, josta huutaa:) Joutukaa, senkin tomppelit! Missä te
kuhnailette?! (Kansaa tulee yhä lisää.) Tiedättehän, että kuninkaan
edustajat jo ovat talossa. Odottaa saavat. Eilen illalla jo olisi
teidän pitänyt tänne tulla. Ja vaikka koko yön tässä seisoa pitänyt!
Ettekös sitä paitsi torvea kuulleet? Teille sitä puhallettiin, senkin
ketun kynnet. Joutuin! Pian! Ja odottakaa nyt tässä siksi kuin tulevat
ulos. Ette saa hievahtaa enää paikoiltanne! Elkääkä mökiskö! (Kansan
joukossa huomataan Multiainen, Liukku, Remes, Kupia, Vainikainen,
Tarkka ja Haataja.) Käykää, käykää pihaan! Ja joka ei pihaan sovi,
jääköön aidan taakse kuuntelemaan. Ja kaikkien on tarkkaan kuunneltava
ja toteltava. Se on kuninkaan käsky, joka teille ilmoitetaan. Tulkaa,
tulkaa!

_Muuan ääni joukon takaa_. Johan tässä ollaan, kuin lampaat karsinassa.

_Arpiainen_. Häh? Kuka se siellä mökisee?

_Haataja_. Kuka lie vain pilan päin sanonut, että ollaan, kuin lampaat
karsinassa.

_Arpiainen_. Lampaita olettekin, — oikeita pässinpäitä!

_Ääni eräältä taholta_. Mää—ää!

_Ääni toiselta taholta_. Mää—ää! (Naurua.)

_Arpiainen_ (äkäisesti kiljaisten). Suu kiinni, sanon minä, senkin
määkijät! Siivolla pysykää taikka...

_Multiainen_ (rauhoittavasti). Hiljaa, hiljaa! Pysytään nyt siivolla!
— (Arpiaiselle.) Ei sitä nyt kuitenkaan raavaitakaan olla, ett'ei edes
ihmisiksi puhuakaan saa.

_Arpiainen_. No, näyttäkää sitte, että osaatte ihmisiksi käyttäytyäkin
jo nyt ja varsinkin sitte, kun teille kuninkaan tahto ilmoitetaan.

_Multiainen_- Kuninkaanko tahto?

_Arpiainen_. Niin juuri.

_Multiainen_. Minkälainen se nyt on?

_Arpiainen_. No, sen saatte kohta kuulla. Johan sen sanoin. Elkää
tuossa nyt joutavia udelko ja rähiskö, senkin — en tiedä enää miksi
sanoisinkaan. (Menee vihaisena asuinrakennuksen portaille.)

    (Naurua.)

_Vainikainen_. Vai siis kuninkaan tahtoa ovat tulleet ilmoittamaan.

_Kupia_. Niinkuin ei sitä jo tiedettäisi.

_Liukku_. Kun itse ollaan oltu kuninkaalta sitä kuulemassa.

_Remes_. Omia ne ovat vain tulleet täyttämään käskyjään.

_Tarkka_. Ja taskujaan. (Naurua.)

_Haataja_. Sen jo kyllä kaikesta huomaa.

_Multiainen_. Antaahan olla, niin saadaan kuulla. Niinhän tuo kuuluu
linnankirjuri vakuuttaneen, että käskynhaltijalla muka on kuninkaan
omakätinen kirje Lapveden kihlakunnan talonpojille.

_Haataja_. Maltetaanhan sitte. (Poistuvat peremmälle.)

    (Nyrhi tulee portista, Riitta kintereillään.)

_Riitta_. Maunu, elä mene! Tule pois, tule!

_Nyrhi_. Enkä, sanon vielä kerran. Anna minun olla rauhassa!

_Riitta_. Sinut perii hukka, Maunu. Sinua vainotaan. Sanoinhan:
Katrilta, Arpiaisen palvelijalta kuulin, että sinua on salaa
tiedusteltu.

_Nyrhi_. Tiedustelkoot vain! Mitä se minua liikuttaa.

_Riitta_. Lähde nyt kuitenkin pois! Minä rukoilen: elä jää tänne! Minun
tähteni, rakas Maunu!

_Nyrhi_. Se on sanottu kerran kaikkiaan: minun täytyy olla täällä —
asiamme tähden.

_Riitta_. Ja sentähden nyt vielä uhraat minutkin?

_Nyrhi_. Jos täytyy nyt, niin teen senkin.

_Riitta_. Kas niin! Siinä sen nyt näen. Siinä sen nyt kuulin. Se on
totta sittenkin, mitä olen kuullut kuiskailtavan ja minulle on suoraan
silmiinkin sanottu. Sinä et rakasta minua. Tuskin olet koskaan oikein
rakastanutkaan. Sen nyt tunnen selvään itsekin. Oman etusi tähden vain
otit minut.

_Nyrhi_. Riitta! Loruja! Elä joutavilla taaskin kiusaa minua!

_Riitta_. Totta se on, totta. Sinä et minusta välitä. Minun kauttani
tahdoit vain veljeni voittaa puolellesi ja hänen kanssaan sitte
muutkin. Siinä se asia. Jos rakastaisit minua, et näin menettelisi, et
näin kohtelisi minua.

_Nyrhi_. Kansan tähden, Riitta, anna jo olla ell'et muuten. Näetsen:
silmillään kaikki meitä seuraavat.

_Riitta_. Kansan tähden taaskin! Kaikki vain muitten tähden! Ei mitään
minun tähteni! Onnetonta, onnetonta minua!

_Arpiainen_ (portailta). Tulevat! Hiljaa!

_Nyrhi_. Mene, mene! Kuulithan: tulevat jo.

_Riitta_. Hyvä. Menen. Mutta muista, Maunu! Pelastaa tahdoin sinut,
vaan sinä...

_Nyrhi_. Pidän kyllä huolta itsestäni. Tee sinä samoin! — Tuossa! —
Mene! (Sysää Riitan portille.)

_Riitta_ (huo'aten). Ah! — — (Menee portista.)

_Nyrhi_ (sekaantuu kansan joukkoon).

    Fincke, Horn ja Juh. N:poika tulevat portaille.)

_Fincke_. Tervehdimme teitä, hyvät suomalaiset! (Kansa vastaa, miehet
paljastaen päänsä, mutisten tervehdystä.) — (Juh. N:pojalle.) Kuninkaan
kirje! — (Kansalle.) Olemme saapuneet tänne kuninkaan käskystä.
Kuninkaan käskyä noudattaen olemme teidät tänne kutsuttaneet. Kuningas
on antanut armollisen kirjeen, jonka minä teille nyt luen. Te olette
tehneet valituksen Hänen Majesteetillensa. Siihen on tämä kirje nyt
Hänen Majesteettinsa vastaus. Luen siis sen ensin ja selitän sitte.
Eikö niin?

_Ääniä joukosta_. Kuullaan. Kuullaan.

_Fincke_. Siis kuulkaa! (Lukee.) Wij Gustaff medt Gudz Nodhe Sverigis,
Götis och Vendis & c. Konung Tilbjude edher vore undersoter Dannemaenn
alle som byggie och boo uti Lapvesi haeredh i Wiborghs Laen woor gunsth
tilföreende & c....

_Kansassa_ (on kohta alkanut kuisketta ja puhelua, joka puhkeaa pian
kuuluviin sanoihin): Emme me ymmärrä. — Se on ruotsiksi. — Mitä siitä
sitte lukeekaan.

_Fincke_. Mitä? — Mitä te sanotte? — Mitä te tahdotte? — Mitä te
rähisette?

_Nyrhi_ (näkymättömänä kansan takana). Jos se olisi kuninkaalta, niin
se olisi suomeksi kirjoitettu.

_Multiainen_ (astuu esille). Me pyytäisimme, että, koska emme ruotsia
ymmärrä, kirje meille suoraan tulkittaisiin.

_Fincke_. Senhän jo lupasin. Tiettyhän on, että kuningas on
kirjoittanut ruotsiksi. Se on valtakunnan kieli. Eikä kuningas suomea
osaa. Mutta parasta onkin, että selitän teille suoraan tämän kirjeen
sisällyksen. Naulautan siitä kuitenkin jäljennöksen tähän seinään,
että, kuka haluaa, saa itse sen lukea.

_Ääniä joukosta_. No niin. Oikein.

_Fincke_. Siis: kuningas tässä sanoo, että muutamat teistä ovat
valittaneet niistä veroista ja maksuista, jotka vouti Hänen
Majesteettinsa ja Ruotsin kruunun puolesta vuosittain teiltä kantaa.

_Ääniä joukosta_. Valitettu on. Se on totta.

_Nyrhi_ (kuin äsken). Niitä on väärin kannettu.

_Fincke_ (pontevammin). Sitte kuningas sanoo, että te tahdotte
sekaantua asioihin, joiden kanssa teillä ei ole mitään tekemistä,
niinkuin teistä itsestänne parahiksi näkyy, ja ett'ette tahdo tyytyä
siihen, mitä Hänen Majesteettinsa valtakunnan yhteiseksi hyväksi
säätää ja tekee. (Epäselvää nurinata kansan joukossa.) Tätä kaikkea
kuningas paheksuu. Ja Hänen Majesteettinsa ei suvaitse, että te oman
mielenne mukaan toimitte hänen tahtoansa vastaan. (Kotvan yleinen
äänettömyys.) - Niinpä tahdotte te omavaltaisesti poistaa kahdet
käräjät, jotka Pertti Yrjänän poika, muka, on päällenne pannut, vaikka
tässä kihlakunnassa jo aikoja ennen häntä on neljiä käräjiä pidetty.
Sentähden ja koska ei ole syytä vähentää käräjiä, kuningas käskee,
että vast'edeskin on neljiä käräjiä pidettävä. Ja se, joka uskaltaa
tätä vastaan nousta, ei tule jäämään rankaisematta. (Miehet katselevat
äänettöminä toisiaan.)

_Nyrhi_ (kovalla äänellä). Se on valetta kaikki!

_Fincke_. Kuka se siellä?... Kuka uskaltaa?...

_Horn_. Kuka huusi?

_Juh. N:poika_ (syöksyy alas portailta). Kuka se oli? Kuka se oli?

_Arpiainen_ (tunkeutuen kansan joukkoon). Sanokaa paikalla! Kuka huusi?

_Nyrhi_ (astuu esille). Minä.

_Juh. N:poika_. Kuka olet?

_Arpiainen_. Maunu Nyrhi, herra käskynhaltija.

_Fincke_. Vai sinä olet Maunu Pietarinpoika Nyrhi?

_Nyrhi_. Sama juuri.

_Fincke_. Ja vielä olet uskaltanut tulla tänne?

_Nyrhi_. Miksikä en uskaltaisi?

_Fincke_. Vieläpä tässä nytkin rohkenet nousta kuninkaan omia käskyjä
vastaan?

_Nyrhi_. Minä rohkenen, sillä oikeus on puolellani! Se, mitä vast'ikään
ilmoititte, sotii kuninkaan omia sanoja vastaan, jotka Hänen
Majesteettinsa itse on meidän lähetystöllemme suvainnut lausua.

    (Epäselvää murinata kansan joukossa.)

_Fincke_. Hiljaa! — Sen sinä valehtelet nyt, samoin kuin ennen olet
omille maanmiehillesi valehdellut. Pettänyt heitä olet levittämällä
heille vääriä tietoja asioista, joita kuninkaamme ei edes koskaan ole
luvannutkaan.

_Nyrhi_. Miehet! Ketä uskotte enemmän: niitäkö, jotka itse ovat
kuninkaan sanat kuulleet vai...?

_Fincke_. Tässä ovat kuninkaan sanat ja kirjoitettuina. Ken epäilee,
saa ne itse lukea tästä kirjeestä. Ja tästä saatte kaikki myöskin
nähdä, että kuninkaan tiedossa on Maunu Nyrhin menettely voutia kohtaan
Multiaisen talossa. Vai eikö sekään ole totta? Mitä? (Kaikki ovat
vaiti.) Olette vaiti? Te tiedätte, että se on totta. No, niin! Jo
siitä yksistään olisi Nyrhi ollut rangaistava, sanoo tässä kuningas,
mutta jalomielisyydessään on hän luottanut, ett'ette enää anna hänen
eikä muittenkaan samallaisten yllyttäjäin houkutella itseänne. Ja
kuningas toivoo teidän itsenne myötävaikuttavan, että he saavat
ansaitun rangaistuksensa- — Siinä on lyhyesti armollisen kuninkaanne
kirjeen sisällys. Teihin siis, teidän apuunne, hyvät suomalaiset,
luottaa nyt kuningas. Ja nyt, kun asian oikean laidan tunnette, niin
tiedätte, mitä teidän on tehtävä. Näyttäkää siis, oletteko kuninkaan
ja oikeuden, vai Nyrhin ja vääryyden puolella? (Kansa on vaiti.) Te
ette tiedä? Minua kovin kummastuttaa se. No, hyvä! Annamme teille
hetken ajattelemisaikaa: seuraatteko kuninkaan käskyä vai kavaltajan
kiihotusta? Mutta muistakaa, mitä kuningas sanoi: se, joka uskaltaa
hänen käskyään vastaan nousta, ei tule jäämään rankaisematta!

    (Fincke ja Horn seurueineen poistuvat sisään.)

_Nyrhi_ (jää yksin etualalle mietteisiinsä seisomaan, muitten hiljaa
neuvotellessa keskenään).

_Multiainen_ (tulee Nyrhin luo). No, Maunu, mitäs sanot nyt?

_Nyrhi_. Asiamme ei saa kesken jäädä, — se päätös pysyy. Vääryyttä on
meille tehty ja tehdään vieläkin. Sitä vastaan taistelemme ja on meidän
taisteltava loppuun.

_Multiainen_. Itse tiedät: vääryydellä on taisteltu. Itse näet nyt:
vääryydellä ei vääryyttä voita. Ja "ken miekkaan rupee, se miekkaan
lankee".

_Nyrhi_. Mutta vääryys ei kukistu, ell'emme itse sitä kukista. Kansa
sitä kärsii ja kansa on puolellamme.

_Multiainen_. Kansa on aina oikeuden puolella. Ja se on kuullut nyt,
ett'ei oikeutta ole oikeudella tavoiteltu. (Kansassa on alkanut puhelu
käydä yhä äänekkäämmäksi.)

_Nyrhi_. Ai'ot siis peräytyä, Inko? Ja ehkä saada siihen kaikki muutkin?

_Multiainen_. Kehoitan sinua, Maunu, ajoissa tilaamme harkitsemaan!
Parasta sovittaa entiset teot.

_Nyrhi_. Raukka en ole tähän saakka ollut enkä raukka tahdo olla
vastakaan.

_Multiainen_. No, jos itse turmioon syöksyt, elä muita siihen mukanasi
vedä!

_Nyrhi_. Turmiosta juuri tahdon pelastaa muut, orjuudesta ja
väkivallasta kansalaiseni.

_Multiainen_. Väkivallalla et sitä tehdä voi.

_Nyrhi_. Tiemme erkanevat siis tässä?

_Multiainen_. Vaarallista tietä kuljet, pohjattoman kuilun parrasta.
Sinua en voi seurata enää. (Syrjäytyy.)

_Nyrhi_ Hyvä. Yksin siis tahdon taistella asiani hyväksi. Ja sen
puolesta menen vaikka kuolemaan. (Kansan puoleen.) Miehet! Vieläkö
epäröitte? Tiedättehän hyvin, kenen puolella teidän on oltava? Niinkuin
tähän saakka tahdomme edeskinpäin oikeuksiamme puolustaa vääryyttä
vastaan. Eikö niin? Eikö niin?

_1:nen mies_. Hän on valehdellut meille.

_2:nen mies_. Nyrhi on pettänyt meitä.

_3:s mies_. Nyt vain veroja lisätään entistä enemmän.

_4:s mies_. Onnettomuuteen olet meitä johtanut, Nyrhi, valheellasi.

_Nyrhi_. Onnettomuuteen joudutte kaikki, ell'ette minua seuraa. Sillä
minä olen totta puhunut. Ja Fincke valehtelee. Tuo ei ole kuninkaan
kirje. Vai uskotteko te, mitä hän siinä selitteli? Niin se on tehty,
ett'ei vain totuudesta selkoa saataisi. Vaan me, teidän omat miehenne,
olemme itse kuninkaan luona olleet ja tiedämme, miten asia on.
Vääryydet, jotka olemme kärsineet, olemme kuninkaalle selittäneet. Ja
kuningas, sen tiedätte, ei mitään vääryyttä siedä. Mutta te! Tahdotteko
te nyt siis vieläkin herrojen ja vääryyden ikeen alla orjina huo'ata ja
raataa?

_5:s mies_. Ketä tässä lopulta uskoo?

_6:s mies_. Omia miehiään, tietysti.

_1:nen mies_. Elä toimita siinä!

_2:nen mies_. Nyrhi saa yksin vastata petoksestaan.

_3:s mies_. Ottakaa kiinni Nyrhi! Viekää pois hänet!

_4:s mies_. Viedään Fincken luo. Meiltä hän on kerännyt rahoja omiin
tarpeisiinsa ja pettänyt meitä. Puhdistaukoon nyt teoistaan.

_5:s mies_. Muuten meidän kaikkien käy hullusti.

    (Yleinen melu. Osa tahtoo ottaa Nyrhin kiinni,
    toinen hänet vapauttaa.)

_Riitta_ (juoksee portin kautta pihaan). Miehet, miehet! Huoveja tulee
joka taholta. Kohta on koko talo saarroksissa. (Meteli asettuu ja
kaikki ovat ymmällä, tietämättä mitä tehdä.)

_Nyrhi_. Kiitos, Riitta! Tulit oikeaan aikaan. — Ja nyt, kansa, ylös!
Huoveja ja herroja vastaan! Kaikki olette satimessa, ell'ette itseänne
puolustamaan käy.

_Multiainen_. Ei, miehet! Ei kättäkään ylös! Se on minun neuvoni. Jos
hievahdatte, olette kaikki hukassa.

_Nyrhi_. Kurjasti oman kansasi petät, Inko.

_Multiainen_. Oman kansani vain pelastaa tahdon.

    (Fincke ja Horn seurueineen palaavat rappusille.
    Asunnon ympärillä alkaa näkyä huoveja.)

_Riitta_ (Multiaiselle). Inko, pelasta sinä Maunu! Pelasta meidät
kaikki! Minun tähteni, Inko.

_Multiainen_. Tahdon vastata teoistani ja sen seurauksista. Ennen
muutamain syyllisten uhri, kuin että syyttömät joutuvat hukkaan.

_Riitta_. Uhri? Mitä sanot? Mitä aiot tehdä?

_Multiainen_. Mene, sisko, mene!

_Riitta_. Sinäkin! Inko! (Sekaantuu joukkoon.)

_Multiainen_ (Nyrhille). Ja nyt puhun minä.

_Fincke_. Hyvät suomalaiset! Onko vastauksenne valmis? Toivon niin
olevan. Enkä nyt epäile, että se on semmoinen, kuin miksi kuningas sen
tahtoo. Muutoin, niinkuin näette...

_Multiainen_. Herra käskynhaltija!

_Fincke_. Vieläkö kukaan...?

_Ääniä joukosta_. Multiainen, Multiainen vastaa.

_Multiainen_. Me olemme vääryyttä kärsineet. Sen kuorma on tullut
meille liika raskaaksi. Useampia, kuin kaksia käräjiä, emme tahdo. Sitä
vääryyttä vastaan on noustu. Ja me olemme tässä kansaa johdattaneet,
Nyrhi ja minä.

_Nyrhi_ (innostuneena). Oikein, oikein. Ja niin on kansan, niin on
kuninkaan tahto.

_Fincke_. Olette kuulleet, että niin ei ole kuninkaan tahto. Siksi
kuninkaan nimessä vangitsen sekä Nyrhin että Multiaisen (hänen
viittauksestaan syöksyvät Arpiainen, Juh. N:poika ja joukko huoveja
vangitsemaan Nyrhiä ja Muitiaista) — kapinoitsijoina kuningasta ja
valtakuntaa vastaan. Ja samoin menetellään jokaikisen kanssa, joka vain
uskaltaa heihin liittyä. — (Kaikki ovat vaiti.)

_Nyrhi_. Miehet! Te vaikenette? Eikö yksikään teistä uskalla puolustaa
meitä? Vääryyttä siis kannatatte tekin?

_Fincke_. Pois heidät viekää, huovit, pois!

_Nyrhi_. Vääryyttä meille nytkin tehdään. Kuin uhrilampaita näin meitä
teurastettaviksi viedään. Katsokaa!

_Fincke_. Tutkimatta ei heitä rangaista. Heti aletaan käräjät. Ja
lautakunta langettakoon tuomion Nyrhin ja Multiaisen teoista.

_Nyrhi_. Ei tee eikä saa sitä tehdä lautakunta.

_Fincke_. Huovit! Aittaan heidät teljetkää! Tarkkaan vartioikaa! Ja
kansa hajoittakaa! Kenelläkään ei ole täällä enää mitään tekemistä.
Menkää kotianne kaikki! (Huovit tunkevat kansaa pois pihasta ja aikovat
viedä Nyrhin ja Multiaisen perälle.)

_Riitta_ (ilmestyy kalpeana rakennuksen päähän etualalle haparoiden
käsillään pitkin seinäviertä pystyssä pysyäkseen; tukehtuvalla
äänellä). Mieheni! — — Veljeni! — —

_Nyrhi_. Riitta! Sinun on jatkettava nyt!

(Nyrhi ja Multiainen viedään pois perälle. Riitta jää kuin kauhusta
kangistuneena tuijottamaan heidän jälkeensä. Kun piha on tyhjä,
poistuvat Fincke ja Horn seurueineen sisään.)

    Esirippu.




Neljäs näytös. I kuvaelma.


Fincken asuinhuone Arpiaisen talossa Lapvedellä: oikealla ja perällä
yksi ikkuna keskellä kummassakin seinässä; vasemmalla kaksi ovea,
joiden välissä uuni. Nahkasohva ja pöytä oikealla olevan ikkunan
edessä. Seinillä hirven ja peuran sarvia, pyssyjä y.m. metsästyskaluja.
Nurkassa, perällä, kasa kaikellaisia nahkoja.

_Horn_ (loikoo sohvalla). Kun tässä vielä ajattelen tuota tapausta,
niin en voi kylliksi kummastella sitä.

_Fincke_ (kävellen edestakaisin huoneessa). Se kävi todellakin
paremmin, kuin koskaan saatoimme aavistaakaan.

_Horn_. Semmoinen omituinen, äkillinen, ihan odottamaton käänne.

_Fincke_. Kansa on aina huikentelevainen. Se häilyy, kuin ruoko
virrassa.

_Horn_. Näköjään oli se sittenkin liian vähän valmistettu. Ei ollut
kypsynyt vielä Nyrhin yritykseen.

_Fincke_. Olen todellakin pahoillani, että huovit tulivat kovin
aikaiseen. Kansa olisi mahdollisesti itse tuominnut Nyrhin ja omin
käsin pannut täytäntöönkin tuomionsa.

_Horn_. Silloin olisimme me päässeet siinä jutussa toisellaisilla
käräjillä.

_Fincke_. Emmekä ehkä olisi saaneet toista syyllistä lisäksi. — Vaan
joka tapauksessa teki huovien tulo valtavan vaikutuksen.

_Horn_. Kansa oli kuin naulattu paikalleen. Eikä kukaan enää uskaltanut
hiiskua sanaakaan syyllisten puolustukseksi.

_Fincke_. Se oli kansan tuomio sekin omista miehistään. Ja oman
erehdyksensä tunnustamista.

_Juh. N:poika_ (tulee perimäisestä ovesta). Pyydän saada ilmoittaa,
että täällä on muuan talokas, jolla on myötävänä harvinaisen kaunis
ketunnahka.

_Fincke_. Tulkoon sisään!

_Juh. N:poika_ (ovelta). Vainikainen saa tulla.

_Vainikainen_ (tulee, syvään kumartaen oven suussa, ketunnahka kädessä).

_Juh. N:poika_ (puolikovaan Hornille). Tämä on sama mies, joka on
tunnettu esiintymisestään Multiaisen talossa. (Poistuu.)

_Horn_. Vai niin? Nahkaa kauppaat?

_Vainikainen_. Niin, armolliset herrat. Luulen, että tämä kelpaisi
vaikka kuningasta varten lunastaa.

_Horn_ (puolikovaan Finckelle). Onpas tämä kaunis.

_Fincke_ (samoin Hornille). Varsin harvinainen.

_Horn_ (samoin). Ehkä minä teen kaupan, vai?

_Fincke_. Niin. En minä tässä tämmöisiä jouda. Katselehan, tokko tuo on
sen arvoinen, että kannattaa ottaa. (Menee etumaisesta ovesta.)

_Horn_. Kas, onpas tuossa kuitenkin vika; eikä niinkään vähäinen. Ei
ole karva tasainen.

_Vainikainen_. Eipä juuri voi moittia. Harvoin se sen parempi sattuu.
Vaan eihän se aina kasva karva yhtä tasaiseksi Jumalankaan käsissä. Se
on totta.

_Horn_. Niinpä niin. Senpä tautta ei sitte voi suurta hintaakaan
pyytää. Mitäs tästä siis tahdot?

_Vainikainen_. Kah, tietäähän sen hinnan herra laamanni sanomattakin.

_Horn_. Vainikainenhan on nimesi? Hannu Paavalinpoika?

_Vainikainen_. Aivan niin.

_Horn_. Tiedän kyllä. Et ole hyvissä kirjoissa. Käräjissä on minkä
mitäkin vastattavana sinulla.

_Vainikainen_. Kyllähän tuota vähän on. Vaan eipä se ole oikein
minunkaan syyni.

_Horn_. Kenenkäs sitte?

_Vainikainen_. Ajat ovat sattuneet huonot ja...

_Horn_. Eipä ole vain ajoissa, vaan itsessäsikin on vikaa. Villiytyneet
olette kaikki. Yllytykseen, vastarintaan valmiit olette osaa ottamaan.

_Vainikainen_. Eihän sitä aina tiedä mikä on oikein, mikä väärin, herra
laamanni. Voihan sitä ihminen erehtyä. Kompastuuhan hevonenkin neljältä
jalalta, saatikka sitte ihminen kahdelta.

_Horn_. No, hyvä on. Jos näin tekojasi kadut, niin — otetaan se
huomioon. (Viskaa nahan nurkkaan muun nahkakasan päälle.) Maksun saat
sitte.

_Vainikainen_. Se on tavattoman kallis nahka. En minä sitä ilmaiseksi
voi.

_Horn_. Minä sanoin: maksun saat sitte. Mene!

_Vainikainen_. Saanko edes rauhassa olla? Ett'en tarvitse enää...?

_Horn_. Minkä laki säätää, — se on joka tapauksessa suoritettava.
(Menee ja aukaisee etumaisen oven.) Ole niin hyvä!

_Fincke_ (tulee). Eikö mies ole tyytyväinen, vai?

_Vainikainen_. Ky... kyllähän minä.

_Horn_. Saat mennä, sanoin minä. Kuulitkos?!

_Vainikainen_ (menee alla päin). Täytyy kai... Hyvästi sitte.

_Fincke_. Ylimalkaan metsästyksemme täällä luonnistuu hyvänlaisesti.

_Horn_. Niin että voimme kuninkaallemmekin lähettää oivallisen lahjan.

_Fincke_. Toivokaamme vielä, että voimme lähettää hänelle myöskin
ilahuttavan kertomuksen asian onnellisesta päättymisestä.

_Horn_. Siinäpä tuskin enää lienee epäilemisen varaa.

_Juh. N:poika_ (tulee perimäisestä ovesta). Herra käskynhaltija!
Vangitun Maunu Nyrhin vaimo pyytää saada puhutella teitä.

_Fincke_. Nyt? Näin käräjäistuntomme lomahetkellä?

_Juh. N:poika_. Ja kahden kesken, on hänen pyyntönsä.

_Fincke_. No, tulkoon sitte!

_Juh. N:poika_ (poistuu).

_Horn_. Jätän siis teidät kahden.

_Fincke_. Keskustelumme ei kestäne kauan. Ja sitte heti käräjätupaan.

_Horn_ (menee etumaisesta ovesta).

_Riitta_ (tulee perimäisestä ovesta).

_Fincke_. (Itsekseen.) Mikä ihana olento! (Riitalle.) Te olette?

_Riitta_. Riitta Nyrhi.

_Fincke_. Kuuluisan Nyrhin kuulu vaimo?!

_Riitta_ Onnettoman onneton vaimo!

_Fincke_. Säälin teitä, Riitta, todellakin.

_Riitta_. Monin verroin säälittävä olen. Monin verroin, herra
käskynhaltija.

_Fincke_. Mitä tarkoitatte sillä?

_Riitta_. Onneton Inko Multiainen on minun, poloisen, veli.

_Fincke_. Myönnän. Kovaonninen olette todellakin.

_Riitta_. Eikä sillä hyvä.

_Fincke_. No?

_Riitta_. Onnettomuuksien onnettomuus on vanhaa äiti-raukkaanikin
kohdannut.

_Fincke_. Ja mikä? Millä lailla?

_Riitta_. Järjen kipinä on emoltani sammunut. Kaikkia kovia iskuja,
jotka meitä kohdanneet ovat, ei hän kestää jaksanut.

_Fincke_. Jumalan rangaistus on ollut kova

_Riitta_. Ja minun on kannettava, minun, tätä onnettomuuksien
musertavaa taakkaa.

_Fincke_. Olkoon taivas teille armollinen ja suokoon voimia edelleenkin
sitä murtumatta kantamaan.

_Riitta_. Sirpaleiksi on jo minunkin sydämeni murtunut, herra
käskynhaltija. Voimani uupuvat, ehtyvät loppuun aivan. Turhaan olen
taivaalta armoa anonut. Teihin turvaudun nyt.

_Fincke_. Liiaksi annatte mielenne masentua, Riitta. Jos elämän vuolas
virta yhden teiltä riistää, se taas ajan tullen toisen tuopi sijaan.
Nuorena, kukkeana kyllä tämän myrskyn voitatte vielä. Ja itse iloiten
elää voitte kauan uudelle suvulle.

_Riitta_. Sukua muuta ei minulla ole mitään.

_Fincke_. Kuinka?

_Riitta_. Yksin, yksin olen aivan nyt, kun mieheni ja veljeni olette
vangituttaneet ja äitini, järjen puutteessa, on tälle maailmalle vieras.

_Fincke_. Eikö siis jälkeläisiäkään teillä yhtään ole?

_Riitta_. Vasta neljä kuukautta olen miehelässä ollut ja nyt on minulta
kaikki mennyt, kaikki riistetty, kaikki. Sukuni ainoa olen.

_Fincke_. Olette siis miehenne ja veljenne talojen ainoa perillinenkin?

_Riitta_. Niin. Kuorma kuorman päällä. Eikä tukea ei turvaa mitään.

_Fincke_. Varakashan näin ollen olette. Eikä sitte hätää eikä puutetta
tule teillä olemaan.

_Riitta_. Eikö hätää, eikö puutetta?! Hädässäni jo olen luoksenne
tullut ja kaikki minulta puuttuu, kun omaiseni ovat minulta riistetyt.
Ilman heitä kaikki muu ei ole mitään, ilman heitä ei elämä elämän
arvoinen ole. Oi, antakaa, antakaa minulle se takaisin.

_Fincke_. Itse tiedätte, mitä on tapahtunut. Mitä minä olen tehnyt, se
minun on täytynyt tehdä.

_Riitta_. Mutta te voitte olla armahtavainen. Te voitte olla lempeä,
voitte lieventää, voitte antaa anteeksi. Te voitte palauttaa rauhan,
riemun ja tyytyväisyyden minulle ja meille kaikille. Te voitte poistaa
vääryyden ja kuohuneet mielet tyynnyttää. Te voitte viedä oikeuden
voittoon ja voittaa sillä kaikkien rakkauden. Oi, mikä onni silloin!
Minä rukoilen teitä, herra käskynhaltija, tehkää, tehkää se! Olkaa
armollinen! Olkaa armollinen!

_Fincke_. Mahdottomia pyydätte minulta. Minun vallassani ei ole
vangittuja tuomita eikä vapauttaa.

_Riitta_. Tehän heidät olette vanginneet, te voitte heille myös
vapauden lahjoittaa.

_Fincke_. Syyttöminä heitä ei ole vangittu, vaan raskaasta rikoksesta.
Ja ajoissa eivät he varoituksia kuunnelleet.

_Riitta_. Rikokseen on heidät vääryys johtanut, herra käskynhaltija,
ilmeinen vääryys.

_Fincke_. Asia on oikeuden tutkittavana ja se langettaa rikoksellisista
tuomion lain mukaan. Minä en voi syytettyjen hyväksi mitään tehdä.
(Menee nahkakasan luo, ottaa käteensä Vainikaisen tuoman nahan,
katselee sitä välinpitämättömästi ja heittää taas takaisin.)

_Riitta_. Ettekö mitään?

_Fincke_. En.

_Riitta_. Hengiltäkö heidät...?

_Fincke_. Luultavasti.

_Riitta_. Olenko siis turhaan rukoillut? Ettekö minun onnettoman tähden
voi mitään tehdä, ette ikinä mitään? Minä tiedän: minulla ei ole
mitään, olen tullut aivan tyhjin käsin. Mutta sydämeni, sydämeni käski
minun näin tulla luoksenne. Sanoittehan säälivänne minua. Ettekö siis
edes säälistäkään minua kohtaan voi mitään tehdä minun tähteni, minun
hyväkseni?

_Fincke_. Riitta! Sydämetön en ole minäkään. Kova kohtalonne surettaa
minua suuresti. Te olette turvautunut minuun. Hyvä! Minkä voin, sen
tahdon tehdä teidän hyväksenne.

_Riitta_. Mitä kuulen?! Voi, kiitos, kiitos tuhansin kerroin! (Tarttuu
Fincken käteen ja polvistuen painaa sitä huulilleen.)

_Fincke_. Nouskaa, Riitta, nouskaa! (Nostaa Riitan ylös, vaan pitää
edelleen häntä kädestä.)

_Riitta_. Voin siis toivoa, — luottaa teidän jalomielisyyteenne?

_Fincke_. Sanoittehan, että muita perillisiä ei ole, kuin te? Eikö niin?

_Riitta_. Niin, niin. Muita ei meitä ole, kuin mieheni, veljeni ja minä.

_Fincke_. Niinkuin jo sanoin: syyllisten kohtalolle minä en mahda
mitään. Mutta teidän, Riitta, teidän ei kuitenkaan tarvitse yksin jäädä.

_Riitta_. Mitä tarkoitatte? En ymmärrä.

_Fincke_. Minä tahdon pitää huolta teistä.

_Riitta_. Minusta?

_Fincke_. Kuulkaa! Olette vielä niin nuori, kaunis ja kiehtova.
Elämä pitkä, tyyni ja ihana voi vielä edessänne olla nyt kohisevain
onnettomuuden myrskyjen jälkeen. Ja sen elämän tahdon minä teille
valmistaa.

_Riitta_ (peräytyen Finckestä). Te? Millä lailla?

_Fincke_. Muutatte pois täältä. Tulette asumaan Savonlinnaan, (vetää
Riittaa puoleensa) — likemmä minua, Riitta. Ja sydämmeni hellän huolen
uhraan teille... sinulle, Riitta.

_Riitta_. Te unhotatte, herra käskynhaltija... (Sysää Fincken luotaan.)

_Fincke_. Sysäätkö siis luotasi avun, jonka sinulle tarjoan, käden,
jonka hädässäsi sinulle ojennan?

_Riitta_. Te unhotatte, että olen tullut luoksenne armoa anomaan
miehelleni, jota rakastan, ja...

_Fincke_. Rakastat?

_Riitta_. Niinkuin vain naisen sydän, nuoren vaimon sydän rakastaa voi,
— yli kaiken maailmassa.

_Fincke_. Semmoista rakkautta miehesi ei ansainnut ole.

_Riitta_. Miehenikö?

_Fincke_. Hän, joka tämmöiseen tekoon on ryhtynyt ja sinut unhottanut.

_Riitta_. Unhottanut?!

_Fincke_. Se on varma. Jos hän koskaan on edes sinua rakastanutkaan!

_Riitta_ (itsekseen). Tuo salainen, kalvava aatos! Kuulenko sen
jälleen?!

_Fincke_. Niin, Riitta! Joka sinua rakastaa, se tahtoo elää sinun
tähtesi. Vaan sitä hän ei ole tahtonut. Ja kuitenkin sinun tähtesi vain
hänen olisi pitänyt ja ansainnut elää.

_Riitta_. Onneton! Onneton!

_Fincke_. Niinkuin näet: turha on surusi! Turhaan häntä pelastaa
koetat! Ota vastaan apu, jonka sinulle tarjoan! Se on ainoa, mitä
hyväksesi tehdä voin. Ajattele elämääsi, Riitta! Elä anna sen sammua
kukkeassa nuoruudessasi!

_Riitta_ (intohimoisesti). En koskaan, en. Ennen kuolenkin.

_Fincke_. Kuinka tahdot. Olet siis valinnut?

_Riitta_. Ja te voitte uskoa, että minä tuohon tarjoamaanne apuun
suostuisin?! Tuohon häpeälliseen, kurjaan esitykseenne?! Hah-haa!

_Fincke_. No. Sinä turvauduit minuun. Ja minä olen tahtonut tehdä
hyväksesi, minkä voin. Olen tarjonnut sinulle elämisen mahdollisuuden.
Siitä et huolinut. Vaan tiedä sitte, että sinunkin elämäsi on minun
käsissäni nyt.

_Riitta_. Minunkin?

_Fincke_. Sillä kruunun omaksi talonne joutuvat, kun tuomio on
langennut. Ja mitä on elämäsi silloin?

_Riitta_. Uhkaus tuo ei peloita minua. Ennen omaisteni kanssa kuolemaan
menen, kun heitä en pelastaa voi. Parempi kunnialla kuoleminen, kuin
viheliäisyydessä elämä.

_Fincke_. Mieletön olet, nainen.

_Riitta_. Enkä. Minä kyllä tarjouksenne tajuan. Apunne alta,
rakkautenne ra'oista, lempeytenne lomista pilkistää vain katala
kavaluus minua vastaan. Kylmä kuin teräs on katseenne ja väkivalta
sydämmessänne kunniasijalla istuu. Sääliä, lempeä siinä ei hituistakaan
ole. Niitten varjossa vain minun ja meidän kaikkien omaisuuden
omistajiksi pyritte. Niin. Juuri sitä te tavoittelette, ette muuta.

_Fincke_. Riitta! Mitä tarkoitat?!

_Riitta_. Sitä juuri, mitä julki sanonkin.

_Fincke_. Ja sinä uskallat?!

_Riitta_. Uskallan ja tahdon nyt sanoa sen, mitä kaikki tietävät.
Tahdon puhua teille suuni puhtaaksi. — Niin, tämä ei ole ensimäinen
kerta, jolloin juonillanne talonpoikain omaisuutta itsellenne
omistatte. Verotiloja rälssitiloiksi muuttamalla ryöstätte te...

_Fincke_ (tarttuen Riitan käsivarteen). Vaiti! Ei sanaakaan enää taikka
heitän sinut pellolle!

_Riitta_. Heittäkää, niin saan tämänkin kurjan yrityksenne kaikille
kertoa.

_Fincke_. llmeneepä sinussakin jo sukusi ilvesluonto. Et näy miestäsi
huonompi olevan.

_Riitta_. Enkä tahdokaan olla. Sillä tiedän nyt, mitä minun tehtävä on.

_Fincke_. Sen näen. Tahdot miehesi ja veljesi kanssa tuomittavaksi
joutua.

_Riitta_. En sitäkään uhkaustanne enää kammo. Enkä armoa enää heidän
puolestansa rukoile. Minä vaadin teiltä heidän vapauttamistaan. Ja
ell'ette te vapauta heitä, niin...

_Fincke_. Hullu! Raivoat! Et tiedä mitä puhutkaan nyt!

_Riitta_. Ha-ha-ha-ha-ha! Sen tiedän kyllä.

_Fincke_. Malta mielesi, Riitta! Uhkauksesi tää on vaarallinen. Yhden
kerran varomattoman sanasi annan anteeksi, vaan toiste sitä en enää tee.

_Riitta_. Anteeksi antoa minä en teiltä tarvitse enkä puolestani teille
koskaan anteeksi anna, te kirottu konna!

_Fincke_ (tarttuen jälleen Riittaa käsiranteeseen). Mitä sanot?
Häpäiset kuninkaan käskynhaltijata! Polvilesi! Pyydä anteeksi!
Paikalla! Taikka annan vangita sinut heti.

_Riitta_. Päästäkää! Pois! Minä en ole mitään rikosta tehnyt! Irti!
(Riuhtaisekse irti.) Vaan saattepa nähdä kohta! (Juoksee pois
perimäisestä ovesta.)

_Fincke_ (juoksee ensin Riitan jälkeen ovelle, vaan pysähtyy, miettii
kotvasen ja menee sitte etumaiselle ovelle, jonka työntää auki.)
Henrik, tule!

_Horn_ (tulee). No? Keskustelunne tuli pitemmäksi ja... ja...
tulisemmaksi, kuin luulitkaan.

_Fincke_. Tuo naikkonen ei ole niinkään vaaraton, näen mä. Miehensä
intohimo näkyy häneenkin tarttuneen.

_Horn_. Tuliko mitään ilmi, vai?

_Fincke_. Naiset ovat mitä oikullisimpia aina. Hän voi jatkaa miehensä
ja veljensä kiihotusta. Ell'ei pahempaakin tee.

_Horn_. Sitte on parasta, että ajoissa koetetaan saada Nyrhin ja
Multiaisen asia ratkaistuksi.

_Fincke_. Se on minunkin mielipiteeni.

_Juh. N:poika_ (syöksyy hengästyneenä perimäisestä ovesta sisään).
Herra käskynhaltija!

_Fincke_. Mikä on?

_Juh. N:poika_. Ikävä tieto...

_Fincke_ ja _Horn_. No? Puhu! Pian!

_Juh. N:poika_. Juuri sain kuulla, että tänne on tulossa joukottain
talonpoikia Jääskestä, Savosta ja Hämeestäkin.

_Fincke_. Se tieto on todellakin ikävä ja tuli pahaan aikaan.

_Horn_. Näköjään on Nyrhin yllytyksen siemenet tuuli sinnekin kantanut.

_Fincke_, Epäilemättä ovat kuulleet meidän olevan täällä.

_Horn_. Ja mitä täällä on tapahtunut.

_Fincke_ Ja nyt tulevat liittymään liikkeesen.

_Horn_. Ja ehkä koettavat vapauttaa vangitut.

_Fincke_ (Juh. N:pojalle). Sotaväki on kaikki koottava tänne. Sen on
tarvittaissa oltava valmis. Mutta kaikki on tapahtuva niin huomaamatta,
kuin suinkin. Tästä ja noitten muitten tulosta ei saa kukaan tietää
mitään.

_Juh. N:poika_. Hyvä, herra käskynhaltija.

_Fincke_. Lisämääräykset annan toiste.

_Juh. N:poika_ (poistuu Fincken viittauksesta).

_Horn_. Asema käy todellakin vaaralliseksi.

_Fincke_. Nyrhin ja Multiaisen kohtalo on ratkaistava viipymättä.

_Horn_. Mennään siis heti lakitupaan.

_Fincke_. Silmänräpäyksessä. Ja nyt on asia ratkaistava niin, että
kansa saa nähdä, mikä kuninkaan tahto on. - Että se sen saa nähdä,
siitä vastaan minä.

    Esirippu.


II kuvaelma.

Lakitupa: perällä ovi, oikeassa ja vasemmassa seinässä kummassakin yksi
ikkuna. Pitkä pöytä, lavitsoja ja penkkejä.

(Lautamiehiä, joita kaikkiaan on oleva 24, tulee toinen toisensa
perästä sisään.)

_Liukku_. Tänne sitä nyt keräydytään taas.

_Remes_. Ja tuomiota langettamaan.

_Muuan lautamies_. Ei ole minun elinaikaani vielä näin vaikeata
ratkaisua sattunut.

_Toinen lautamies_. Oikein on pakahtua sydän.

_Liukku_. Omat ovat miehemme.

_Remes_. Ja oma on asiammekin. Siitä ei pääse mihinkään. Sillä puolella
on sydämemme ollut. (Juhlallinen äänettömyys kotvan ajan.)

_Liukku_. Eikä lopulta omatunto tiedä, mikä on oikein, mikä väärin.

_Remes_. Ja ajatus päässä pysähtyy, — päivä pimenee. (Miehet miettivät
taaskin.)

_Kolmas lautamies_. Kunpa edes opastajata olisi.

_Neljäs lautamies_. Ymmällä kun kaikki ollaan.

_Viides lautamies_. Eikä Jumalakaan ilmesty.

_Kupia_ (rientää kiireesti sisään). Miehet! Ystävät! Kuulkaahan, mitä
kerron! (Kaikki ryhmittyvät Kupian ympärille.)

_Liukku_. Mitäs nyt on tekeillä?

_Kupia_. Huomatkaa asia ja pankaa mieleenne, muille hiiskumatta!

_Remes_. Luottomiehiähän ollaan.

_Kupia_. Sattumalta sain kuulla tämän. Käskynhaltijan tietoon on
tullut, että tänne saapuu joukottain meidän miehiä kaikilta ilman
suunnilta.

_Liukku_. Avuksi muille?!

_Kupia_. Jääskestä, Savosta ja Hämeestä.

_Remes_. Kuulleet, näköjään, ovat, miten meidän täällä on käynyt.

_Kupia_. Ja tästä on levottomuus suuri tuolla herrojen puolella.

_Ensimäinen lautamies_. Ähäs! Pelkäävät sittenkin!

_Toinen lautamies_. Taitaapa tosiaan vääryys kuitenkin olla heidän
puolellaan.

_Kolmas lautamies_. Ja oikeus meidän...

_Viides lautamies_. Siinähän se Jumalan ilmestys nyt sittenkin on.

_Liukku_. Niinpä. Viittaus meille ja omilletunnoillemme.

_Remes_. Siinä, siinä. Ja ajatuskin taas ikäänkuin selviää ja tolalleen
pääsee.

_Kupia_. Niin. Taidetaanpa kohta olla selvillä, miten meidän on
meneteltävä.

_Neljäs lautamies_. Parasta tietysti saada asia vielä lykkäytymään.

_Viides lautamies_. Siksi kuin kaikki puoluelaiset ovat tänne saapuneet.

_Neljäs lautamies_. Ja silloin Maunu ja Inko pakostakin päästetään
vapaiksi jälleen.

_Kupia_. Niin, miehet. Vääryyttähän ollaan kaikki kärsineet. Vääryyttä
vastaan ollaan kaikki taistelleet. Ja oikeushan se on lopulta voittava
sittenkin. Meidän se nyt on todistettava. Eikö niin?

_Muut_. Niin on. Sitä mieltä ollaan.

_Riitta_ (tunkeutuu, kiihtyneessä mielentilassa, lautamiesten välitse
esiin). Lautamiehet, lautamiehet!

_Kupia_. Tekö? Mitenkä te...?

_Riitta_. Olin juuri käskynhaltijan luona.

_Liukku_. Ja mitä siellä?...

_Riitta_. Armoa kävin anomassa Maunulle ja Ingolle.

_Kupia_. Mitä sanoi hän?

_Riitta_. Sieltä ei apua, ei pelastusta mitään lähde.

_Liukku_. Sen kyllä jo edeltäpäinkin saattoi arvata.

_Riitta_. Mutta teidän on heidät pelastettava, lautamiehet rakkaat,
teidän. Teiltä sitä rukoilen. Ja te ette voi heitä langettaa. Sillä
syyttömiä he ovat.

_Kupia_. Rauhoittukaa, Riitta. Me lupaamme, että teemme kaikki, minkä
voimme.

_Riitta_. Te voitte ja teidän täytyy heidät vapauttaa. Sillä
kavaluudella tahtoo Fincke heidät vain hengiltä saada päästäksensä
meidän omaisuuteemme käsiksi. Hänen väkivallastaan olemme kyllä
ennenkin kuulleet, hänen omanvoiton pyyntönsä kyllä ennenkin nähneet,
hänen kovuuttansa kyllä ennenkin kokeneet. Mutta minkä nyt olen omin
korvin kuullut, omin silmin nähnyt, oman sydämeni syvyydessä tuntenut,
sillä ei enää määrää ole. Niin, viettelemällä minut ja lopettamalla
sukuni kaiken tahtoo hän meidän talomme omiksensa saada. Siinä se, mitä
hän vääryydellä tavoittelee. Ja siitä näkee, että vääryys on hänen
puolellaan ja oikeus meidän. Vääryydellä hän vain muka kuninkaan asiaa
ajaa. Häntäkö sitte tottelisitte, miehet?

_Kupia_. Me tottelemme omantuntomme ääntä ja sen saatte kohta kuulla.

_Muut_. Sen teemme kaikki.

_Riitta_. Hyvä. Tunnenhan teidät, lautamiehet. Tiedän siis, että
päätöksenne on oleva oikea. Tiedänhän, että Maunun ja Ingon puolella
olette olleet tähän saakka. Miksi hylkäisitte heidät nyt — viime
hetkellä?! Heidän kanssansahan olette olleet yhtä mieltä aina.
Eroaisitteko heistä nyt, — kun yhä selvemmin näkee, kuka on oikeassa?!
Ettehän? Sitä en usko. Sortajamme, häpäisijämme häpeään joutukoot! Ja
voitto olkoon meidän!

_Liukku_ (ikkunan luona). Nimismies rientää tänne.

_Riitta_. Taivas! Miten pääsen täältä hänen huomaamattaan?

_Kupia_. Piiloittukaa meidän taaksemme. Noin.

_Riitta_ (piiloittuu lautamiesten taakse, jotka asettuvat toiseen
peräsoppeen yhteen ryhmään, ja pujahtaa sitte ulos, kun) Arpiainen on
tullut sisään).)

_Arpiainen_. Ovatko lautamiehet kaikki täällä? (Silmäilee ryhmää.)

_Kupla_. Kaikki ollaan.

_Arpiainen_. Niin on. Laamanni ja käskynhaltija ovat paikalla täällä.
(Ikkunassa.) Kas, tuossa jo tulevatkin.

_Remes_ (puolikovaan Liukulle). Näetkös, kuinka paljon huoveja pihaan
kerääntyy?!

_Liukku_. Mitäs se merkitsee? Piha kohta täynnä.

    (Horn, Fincke, Juh. N:poika käräjäkirjurina ja Pertti Yrjänänpoika
    tulevat ja asettuvat paikoilleen. Lautamiehet istuuvat myös.)

_Horn_. Jatkamme keskeytettyä oikeuden istuntoa. — Syytetyt tuotakoot
sisään!

_Arpiainen_ (aukaisee oven ja hänen viittauksestaan tulevat, huovien
saattamina Nyrhi ja Multiainen.)

_Horn_. Asia on siis aivan selvä. Edellisestä tiedämme, että: 1) Maunu
Nyrhi, vouti Pertti Yrjänänpoika Rännärin täällä tekemän syytteen
mukaan, kun hän, vouti, toimitti veronkantoa, on estänyt veronmaksua
ja, kirveellä uhaten, sysännyt voudin pois pöydän äärestä istuutumalla
itse hänen sijalleen sekä yllyttänyt kansaa tottelemattomuuteen veron
suorittamisessa ynnä muissa tehtävissä, mistä sitte on johtunut että
monet käräjät ovat pitämättä jääneet; 2) on Maunu Nyrhi matkustellut
kyytihevosilla pitkin kihlakuntaa ja saarnannut kansalle, että Hänen
Majesteettinsa on sallinut poistaa kahdet käräjät, minkä kansa,
todistajia kuulusteltaessa, on tunnustanut tapahtuneen ja mitä
Nyrhikään itse täällä lakituvassa ei ole kieltää voinut, ja 3) on Nyrhi
kieltänyt, ettei sitä, mikä kestitsemisestä yli jää, saisi linnaan
viedä. Lisäksi ovat sekä Nyrhi että Inko Multiainen, kun kuninkaan
kirjettä kansalle luettiin ja tulkittiin, asettuneet kuninkaan
käskyä vastaan, ja ovat nämä teot kapinallisina tekoina pidettävät,
ja sentähden mainitut syytetyt kapinoitsijoina tuomittavat. — Onko
syytetyillä vielä mitään puolustuksekseen sanottavana? Maunu Nyrhi?...

_Nyrhi_. Minä en ole syyllinen. Vääryyttä vastaan olen noussut ja se on
ollut minun oikeuteni.

_Horn_. Inko Multiainen?

_Multiainen_. Minulla ei ole enää mitään muuta sanottavana.

_Horn_. Oikeus jää siis langettamaan tuomion. (Viittaa ja muut
poistuvat, paitsi lautamiehet, Horn, Fincke ja Juh. N:poika.)
Lautakunta tietää jo, minkä rangaistuksen laki säätää kapinoitsijalle.
On siis selvä, että tässä tapauksessa ei voi tulla kysymykseen muu,
kuin kuoleman tuomio. (Luo katseen lautamiehiin, jotka ovat vaiti, päät
kumarassa.) Minä odotan vastausta. Vai onko äänettömyytenne myöntymisen
merkki?

_Kupia_. Minusta tuntuu, kuin tämä asia ei olisi niinkään selvä,
vaikka...

_Eräs lautamies_. Samoin minusta.

_Toinen lautamies_. Ja minusta.

_Horn_. Mitä tämä merkitsee?

_Liukku_. Olisi syytä lykätä ratkaisu vielä tuonnemmaksi.

_Remes_. Ainakin huomiseksi.

_Kolmas lautamies_. Että saisimme vielä miettiä.

_Neljäs lautamies_. Samaa mieltä olen minäkin.

_Viides lautamies_. Ja minä.

_Kuudes lautamies_. Lykkäystä esittäisin minäkin.

_Muut_. Siihen yhdymme.

_Horn_ (joka sillä välin on kuiskaten vilkkaasti puhunut Fincken
kanssa). Niinkuin sanoin on tämä asia jo aivan selvä. Mitään
lisäselvityksiä en näe sen enää kaipaavan. Uusia asianhaaroja, jotka
sitä valaista voisivat, ei voi enää tulla esille. Minun mielestäni sitä
siis ei voi enää lykätä.

_Fincke_. Ja turhaan vain meidän kaikkien oloa täällä viivyttää ja
aikaa kuluttaa.

_Kupia_. Meillä kyllä vielä aikaa on.

_Liukku_. Eikä kiirettä ole.

_Remes_. Onhan asia siksi tärkeä, ettei päivä taikka toinen voi
kysymykseen tulla.

_Eräs lautamies_. Kun on ihmishenki kysymyksessä.

_Horn_. Mutta tämä asia juuri on siksi tärkeä, että se vaatii mitä
pikaisinta ratkaisua.

_Fincke_ (pontevasti). Eikä siedä lykkäystä enää vähäistäkään.

_Kupia_. Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, etten minä ainakaan voi
kuoleman tuomiota langettaa.

_Liukku_. Enkä minäkään.

_Remes_. Samaa sanon minäkin.

_Muut lautamiehet_. Emme voi, emme voi.

_Horn_. Tämä on ennen kuulumatonta.

_Fincke_. Kaikki siis kuningasta vastaan?! Ja kapinoitsijain puolella?!

_Kupia_. Niin, me emme voi langettaa kuoleman tuomiota. Se on
omaatuntoamme vastaan.

_Horn_. Vaan laki sen vaatii.

_Fincke_. Ja valtakunnan rauha ja kuninkaan etu. Ajatelkaa, mitä teette!

_Lautamiehet_ (äänekkäästi). Me emme voi. Me emme tuomitse. Se on
väärin. Se on omaatuntoamme vastaan. Emme tuomitse.

_Horn_. (Finckelle.) Tämmöistä uppiniskaisuutta en olisi lautakunnalta
odottanut.

_Fincke_. (Hornille.) Koeta vielä saada heidät taipumaan. Sillä aikaa
järjestän minä asiani. Muu keino tässä ei näy enää auttavan. (Menee
kiivastuneena ulos. Seuraavan puhelun aikana alkaa ikkunoiden taakse
ilmestyä sankkoja joukkoja huoveja, joilla on tapparat käsissä.)

_Horn_ (leppeämmällä, kehoittavalla äänellä). Minusta tuntuu, kuin
lautakunta ei sittenkään oikein käsittäisi asian tärkeyttä.

_Ääniä lautamiesten joukosta_. Käsitämme. Hyvinkin. Asian tunnemme.

_Horn_. Ja tämän hetken tärkeyttä, täytyy minun vielä lisätä, teille
itsellenne ja meille kaikille. — Malttakaa mielenne ja kuulkaa
minua loppuun! — Sillä katsoen siihen, että syytettyjen teko on
aivan selvä ja rangaistus siitä heille laissa selvään määrätty,
on toiselle kannalle asettuminen, heitä tuomitessa, ei ainoastaan
suorastaan lainvastainen, vaan suurimmassa määrässä vaarallinen teille,
yhteiskunnalle ja valtakunnalle. Lautakunnan jäseninä on esimerkki,
jonka muille yhteiskunnan jäsenille annatte, ylen turmiollinen ja
seuraukset tästä lankeavat etukädessä teidän itsenne päälle. Minä siis
kehoitan teitä, mitä pikemmin, sitä parempi, luomaan jo pois sen synkän
varjon, jonka nyt olette itse päällenne heittäneet, puhdistautumaan
siitä yhteissyytöksestä kapinallisuuteen, jonka sanoillanne tässä
olette aiheuttaneet. Ja sen voitte nyt tehdä ainoastaan langettamalla
syytetyille lain määräämän tuomion. Toivon, että nyt käsitätte...?

_Remes_. Me olemme jo mielipiteemme lausuneet.

_Kupia_. Muuta emme voi. Se on omaatuntoamme vastaan.

_Liukku_. Se on mahdotonta.

_Muut lautamiehet_. Emme voi, emme voi!

_Horn_. No siis: minä näen, etteivät tässä kehoitukset eivätkä hyvät
sanat enää auta.

_Fincke_ (palaa). Onko lautakunta siis jo tehnyt päätöksensä vai ei?

_Lautakunta_. Olemme. Olemme.

_Horn_. Ja näkyy lujasti pysyvän päätöksessään: ei tahdo langettaa
tuomiota.

_Fincke_ (lyö oven selälleen ja viittaa huoveihin). Katsokaa sitte:
lakitupa on sotaväen ympäröimä. Kuninkaan nimessä olen pakoitettu
vangitsemaan kaikki lautamiehet kapinoitsijoina.

_Horn_. Ell'ette heti muuta päätöstänne.

_Fincke_. Ja ell'ette sitä tee, lankeaa teille itsellenne sama
tuomio, kuin mikä teidän syytetyille Nyrhille ja Multiaiselle olisi
ollut langetettava. (Fincken viittauksesta sulkeutuu ovi.) Se on
järkähtämätön päätös.

_Horn_. Vaadin siis vielä kerran lautakuntaa vastaamaan.

_Lautamiehet_ (katselevat äänettöminä toisiaan).

_Fincke_. Miksi ette vastaa? Teidän on annettava vastaus ja viipymättä.

_Eräs lautamies_. Mitä meidän on tehtävä?

_Toinen lautamies_. Ei ole meillä vaalinvaraa enää.

_Kupia_. Emmekö siis saa tuomita omantuntomme mukaan?!

_Liukku_. Vaan pakoitetaan?!

_Remes_. Väkivallalla?!

_Horn_. Teidän on paras taipua.

_Fincke_. Tiesinhän sen. Lautakunta ei tahdo häpäistä itseään ja
asettua kapinoitsijain rinnalle kuningasta ja valtakuntaa vastaan?

_Horn_. Pidänkö siis asian päätettynä? Lautakunta katsoo, että syytetyt
ovat mestattavat?

_Lautamiehet_ (vastaavat epäselvään suostumuksensa). Katsomme. — Niin.
— Täytyy. — — Teidän tahtonne. — —

_Horn_. Syytetyt tuotakoot sisään!

_Fincke_ (sysää oven auki.) Nyrhi ja Multiainen tuotakoot sisään!

    (Nyrhi ja Multiainen tuodaan.)
    (Pertti Yrjänänpoika Rännäri ja Arpiainen seuraavat.)

_Horn_. Oikeus on ottanut Maunu Nyrhin ja Inko Multiaisen asian
lopullisesti harkittavakseen ja katsoo, että he kapinoitsijoina ovat
mestattavat.

_Fincke_. Ja tämä tuomio pannaan täytäntöön viipymättä.

    (Multiaisen pää painuu rinnalle.)

_Nyrhi_ (kohottaen päänsä). Ja te, te omat miehet tämän tuomion
langetitte!!

_Lautakunta_ (istuu pää kumarassa, kuin tuomittuna kuolemaan,
paikallaan).

_Fincke_. Viekää tuomitut pois! (Ovi avataan.)

_Arpiainen_ (ovella). Ette saa! Ette saa tunkeutua...!

_Riitta_ (pyrkien sisälle). Päästäkää! Minun pitää päästä. Minä
tahdon... (Sisällä.) Maunu! Inko! Vapaat olette?! — —

_Nyrhi_. Kuolemaan, Riitta! Niin!

    (Viedään pois Multiaisen kanssa.)

_Riitta_ (lautakunnalle). Raukat! — — Kirotut! — Ah! — (Vaipuu
tunnotonna maahan oven suuhun.)

_Fincke_ (lautakunnalle). Teidän uppiniskaisuutenne annetaan teille
tällä kertaa anteeksi. Viime hetkellä pelastitte omatkin päänne.
(Poistuu nopeasti,astuen harppauksella pyörtyneen Riitan yli.)

_Horn_. Ja maanne rauhan. (Menee Rännärin ja Juh. N:pojan seuraamana.)

_Arpiainen_ (nostaa huovien avustamana Riitan ylös.)

_Lautamiehet_ (nousevat paikoiltaan).

_Kupia_ (kolkuttaen nyrkillä poveaan). Vaan emme kunniatamme!

    Esirippu.




Viides näytös.


Sama paikka kuin kolmannessa näytöksessä. Kaksi huovia seisoo, tapparat
kädessä, kunkin aitan ovea vartioimassa. Rakennusten ympärillä näkyy
myös sotilaita liikuskelevan.

_Arpiainen_ (tunnustelee aitan ovien lukkoja). Reilassa ovat.
(Huoveille.) Ja nyt pojat: pitäkää silmät selällään ja korvat
horkallaan! Jos nuo saakelin korpit vain pääsevät pesästään lentoon,
niin olette tekin päätä lyhemmät, niinkuin heidän kohta olla pitää.
— Kauan ei teidän kuitenkaan tässä tarvitse vahtia pitää, sillä,
kuulettehan tuolla pajan takana — tuolla noin: se näkyy tännekin
kuistin rappusille — siellä, metsän rinteessä valmistetaan näille
pajareille viimeistä vuodetta. Ja valmis sen olla pitää vielä
ennenkuin päivä mailleen menee. Ja sitte: hjt! (huitaisee toisella
kädellään kaulan kohdalta, niinkuin päätä poikki lyötäisiin), hjt!
päät kiepsahtavat maahan ja miehet ovat tämän maailman markkinoilta
poikessa. Huh sentään! Vähän pöyristää minuakin, sillä eipä, perhana
vie, ole vielä tähän saakka tässä talossa näin verisiä käräjiä käyty.
Mutta täytyypä taas mennä katsomaan, miten se työ siellä edistyy.
(Rientää portin kautta ulos.)

_1:nen huovi_. Eipä tässä todellakaan pitkiä puheita pidetä.

_2:nen huovi_. Ei. Vastikään tuomio langetettiin ja siinä paikassa
täytäntöön pannaan.

_1:nen huovi_. Tarmokas mies se käskynhaltija!

_2:nen huovi_. Kiivas ja säälimätön!

_3:mas huovi_. Hyvin kuninkaan asiaa ajaa.

_4:s huovi_. Tosi kai se kertomus, minkä olen kuullut, hänestä lienee,
että hän itse jo kolmenkolmatta vuoden vanhana on vankina istunut
Kööpenhaminassa, missä oli erään miehen surmannut.

_1:nen huovi_. Mikäs siinä?!

_2:nen huovi_. Hyvin luonnollista.

_3:s huovi_. Karaistu sen miehen olla pitää, joka oikein tahtoo
kuningastaan palvella.

_4:s huovi_. Niinpä niin. Vaan pitää sitä siltä olla rakkautta
lähimmäistään ja omaa kansaansa kohtaan varsinkin.

_1:nen huovi_. Mikäs akka se tuolta tulla retustaa?

_Portilla vartioiva huovi_ (ulkopuolella). Kah, kah, Minnekä sinä?!
Kelle on asiaa? Ei tänne lasketa. Mene tiehesi!

_Helgan ääni_ (samoin portin ulkopuolella). Minnekäkö? Tänne vain!
Mikäs herra sinä sitte olet? Ha-ha-ha-ha! Taidatpa olla hovinarri? Sen
olet näköinenkin!

_2:nen huovi_. Hassu taitaa olla? Hyi, minkä muotoinen!

_Helka_ (pääsee pihaan; hiukset hajallaan ja likaisissa ryysyissä).
Arpiaisen luo minä tahdon. Sehän se tässä asuu. Kyllä minä sen tiedän.
Vai ei tämä herra minua tunne? Vanha tuttuhan minä tässä talossa olen.
Kah! Onpas täällä vieraita. Terveeks'! (Ojentaa kättä huoveille, jotka
häntä eivät tervehdi.)

_1:nen huovi_ (ärjäisten). Pois! Tiehesi, akka!

_Helka_. Näetsen: ovatpas herrat ylpeiksi käyneet, kun eivät muorille
enää kättäkään paiskaa. Haha-ha-ha!

_3:s huovi_ (kuiskaten muille). Pitää olla varoillaan. Ei sitä tiedä,
mikä peijuoni hassun akan haahmossa tänne tunkeutuu.

_4:s huovi_. Parasta kyörätä pois se.

_1:nen huovi_. Tahi kutsua nimismies ottamaan hänet kiinni. (Huutaa
huoville, joka vartioi portilla.) Risto! Kutsu nimismies tänne! Ottakaa
kiinni hänet!

_Helka_. Häh? Minutko kiinni?

_Huovi_ (portilta, tulee ja tarttuu Helgan käsivarteen). Sanoinhan jo:
et saa olla täällä. Mitä sinulla täällä on tekemistä?

_Helka_. Mitäkö? — Ai! Elä purista niin kovasti! — Omaisiani tulin
tervehtimään. Niin juuri.

_Huovi_. Elä höpise! Mitä omaisia sinulla täällä on? Valehtelet. Ei
sinulla mitään omaisia täällä ole.

_Helka_. On! Oma poikani täällä on. Ja se on suurempi herra, kuin itse
Kustaa Eerikinpoika, kuningas, näetsen, kuningas, kuningas itse. Etkös
sinä sitte Inko-kuninkaan äitiä tunne?

_Huovi_. Mitä? Multiaisenko olet...?

_Helka_. No, kah, niin, jopas sen viimeinkin älyät. Totta kai sinäkin
jo sen Helgan Ingon tunnet? Multialan kuninkaan?

_Huovi_. Joka tuolla aitassa vankina istuu? Kyllä tunnen, — hyvinkin.

_Helka_. Vai vankina? Inkoko vankina? Hän, joka itse oli kuninkaan
vieraana ja sitte pani kuninkaan valheista viralta?! Ha-ha-ha-ha-ha!
Jopa sinä nyt horiset, senkin variksenpelätin. Vai vankina? Kuningas se
vankina on, se entinen, Kustaa Eerikinpoika, ja Inko on nyt Suomen ja
Lapveden kuningas. Ja sillä on puoli markkaa päivässä palkkaa ja kaksi
karpiota kauroja vuorokaudessa. (Huovit nauravat.)

_Huovi_. Sinäpä se nyt siinä horiset! Täytyy käydä Arpiaisen emännälle
sanomassa, että korjaavat tämän hullun täältä pois. (Aikoo mennä
tupaan. Samassa tulevat häntä vastaan sieltä Riitta ja Kerttu.)

_Kerttu_ (taluttaa Riittaa). Mennään ulos, kultaseni, mennään. Siellä
tuvassa on niin tukehduttavan vari. Vaan täällä on vilpoinen. Täällä
selviää pääsi. (Laskee hänet istumaan portaitten alimmalle astimelle.)
Kas noin. Istu tässä, niin virkistyt pian.

_Huovi_ (Kertulle). Emäntä! Tässä on muuan mielipuoli, jonka kanssa
emme tiedä, mitä tehdä.

_Kerttu_. Kuka se on? En minä tunne. Mitä te häntä tänne tuotte?

_Helka_ (rähähtää yht'äkkiä nauruun). Hä-hä-hä-hä-hä! Vai ei se Kerttu
emäntä enää Helkaa tunne...?

_Riitta_ (hypähtää, kuin salaman iskemänä, paikaltaan ja juoksee
äitinsä luo, huudahtaen). Äiti! Äiti! (Vaipuu polvilleen äitinsä eteen
ja syleilee hänen jalkojaan.)

_Kerttu_. Vai Helka se on? Voi Helka raukkaa! Vietävän paholainen,
minkälaiseksi se onnettomuus onkaan rikkaan Multialan vanhan emännän
tehnyt?!

_Helka_. Äiti?! Mikä äiti?! Pois, senkin rutkale! Tytärtä minulla ei
ole mitään.

_Riitta_ (yhä polvillaan maassa). Miksi tulit tänne? Olisit kotona
pysynyt. Ei sinulla ole täällä enää mitään tekemistä.

_Helka_. Vai ei minulla ole? Poikaani tulin tervehtimään. Hänhän
laittoi minua hakemaan kymmenhankaisella veneellä. Suuri herra hän,
näetsen, nyt on. Käskynhaltijahan ja kuningaskin kumartavat hänelle
syvään, syvään, noinikään (kumartaa), ja polvillaankin hänen edessään
maassa ryömivät. Ja minä olen, näetsen, kuninkaan äiti. Enkös ole, häh?
Pois! Elä tule likelle!

_Riitta_ (nousten ylös, hellästi.) Elä puhu niin! Tule pois, tule!
Minun kanssani, äiti! Minä olen Riitta, tyttäresi! Tunnethan minut?

_Helka_. Riitta?! Tyttäreni?! Ei, — ei! Ei minulla ole tytärtä — —
enää. — — Oli kerran — — ennen, — — mutta se hukkui, — — upposi,
hyppäsi syvään — — syvään — — mustaan kaivoon... (Nyyhkyttää ensin ja
puhkeaa sitten hillitsemättömään itkuun.)

_Riitta_ (epätoivoisena). Äiti! Äiti! — Mitä minun on tehtävä?!

_Kerttu_. Viedään pois hänet tupaan. — Helka kulta, tule pois tupaan,
tule! Mennään. Sinä olet väsynyt. Siellä saat levätä. Tule!

_Riitta_. Niin. Tule, äiti rakas, tule! (Saattavat Helkaa tuvan
portaille.)

_Helka_ (hoksaa aitan ovia vartioitsevat huovit ja seisattuu
yht'äkkiä). Mitä nuo tuossa seisovat? Mitä ne vartioitsevat?
Ha-ha-ha-ha-ha! Rottia, rottia! Ne jahtaavat rottia, kuninkaan
jauhorottia! No, tappakaa, tappakaa nyt sitte niin, että paukkuu!
Ha-ha-ha-ha-ha! (Menee Kertun saattamana sisään.)

_Riitta_ (palaa nopeasti portailta takaisin ja jää kotvaksi
tuijottamaan mietteissään aittaan päin).

_1:nen huovi_. Oikeinpa sanoi: rottia ovatkin!

_2:nen huovi_. Vaan eivät ne enää kauan nakertele.

_Riitta_ (itsekseen). He ovat siellä. Siinä heitä vielä vartioidaan.
Mitenkä minä...? Miten voisinkaan vielä? Missä ovat kaikki miehemme? Ei
ketään täällä. Huoveja vain joka taholla.

_Huovi_ (portilla). Tuollapa taitaa nimismies jo tulla.

_3:s huovi_. Lava lienee siis valmis?

_Riitta_. Ei hetkeäkään hukata! (Portilla.) Ketä tuolla tulee? Tännekö
tulevat? (Lähtee juoksemaan pois.)

_1:nen huovi_. Mikäs kiire sille tuli?

_2:nen huovi_. Mikä lienee johtunut mieleen. Tokkopahan oli viisas
sekään?!

_3:s huovi_. Mikä siellä on, Risto? Näkyykö mitä?

_Huovi_ (portilla). Kansaa tulla lappaa, minkä ennättää, kaikennäköistä.

_4:s huovi_. Joko tulevat?

_1:nen huovi_. Mestausta katsomaan varmaan?

_2:nen huovi_. Mitäs muuta lystiä täällä enää heillä olisi?!

_Arpiainen_ (palaa kiireesti). Jumalan kiitos! Nyt on kaikki valmista.
Eikä muuta kuin loppusuoritukseen käsiksi. Mutta kylläpäs sieltä
uteliaita tulee! Vaan missäs harakat joll'ei sian tappajaisissa?! Kai
se on käskynhaltijakin toimeen valmis. Täytyy käydä ilmoittamassa.

_3:s huovi_. Parasta on. Ei sitä tiedä, mitä noilla moukilla taas voi
olla mielessä.

_Arpiainen_. Häh? Joko luulet...?

_3:s huovi_. Tänne tuli äsken muuan akka. Hulluko lie vai siksi vain
tekeytyy. Eipä tiedä, mitä ne hankkii.

_Arpiainen_. Mikä? Mitä sanot? Missä?

_3:s huovi_. Tuolla on tuvassa. Ja toinen, joka taisi olla sen Nyrhin
vaimo ja sitä akkaa äidikseen nimitti, lähti juuri aika hamppua täältä
pois juoksemaan.

_Arpiainen_. Sekös se juoksi? No, nyt on piru taaskin pellolla. (Alkaa
kuulua etäistä ääntä ja melua.)

_Huovi_ (portilta). Kuulkaahan, mitä ääntä ne pitävät!

_Arpiainen_ (kuuntelee). Totta saamari! Jo ovat helvetin portit
selkosen Selällään. (Juoksee kuistin kautta sisään.)

_Huovi_ (portilta). Nyt on oltava varuillamme. Parasta, että annan
varoitusmerkin ja miehet kerätään asemilleen. (Antaa varoitusmerkin,
joka uudistuu vartiomiehestä toiseen, loitoten yhä kauemmas.)

_1:nen huovi_. Ei ole leikki kaukana.

_2:nen huovi_. Sitähän tässä aavistettiin, että vielä jotakin tulla
pitäisi.

_3:s huovi_. Eikä syyttä sotaväkeä tänne näin paljoa kerätty.

_4:s huovi_. Totta totisesti! Kun on kansaa kaikilta maan ääriltä!

(On alkanut vähitellen hämärtää. Täysi kuu kohoaa kalpeana aittojen
takaa. Kansan kohina lähenee.)

_Fincke_ (tulee kiireesti rappusille Arpiaisen ja Juh. N:pojan
seuraamana). Vai tulevat tänne?! No, tulkoot! Minä olen valmis heitä
vastaan ottamaan. Käskyt ovat siltä varalta jo edeltäpäin tarkkaan
annetut. — Siis on mestauslava valmis?

_Arpiainen_. On, herra käskynhaltija. Ja pyövelitkin paikoillaan.

_Fincke_. Ja pitkin kujaa seisoo huoveja portilta lavalle asti. Sen
näen kyllä.

_Arpiainen_. Vankka vartiosto, herra käskynhaltija.

_Fincke_. Ei hätää mitään. — Ja lavan näen minä täältä hyvin. Kun
minulle sieltä annetaan merkki, että päät ovat pölkyllä, niin annan
täältä vastamerkin ja asia on lopussa. (Melu yhä kasvaa.) Miehet!
Elkää estäkö! Antakaa heidän tulla vain! Kyllä ajallaan osaamme heidät
kurissa pitää.

_Arpiainen_. Ne ovat ulkolaisia enimmäkseen, herra käskynhaltija.

_Fincke_. Niinpä näkyy puvuistakin. — Tulkaa, tulkaa vain! (Piha alkaa
täyttyä kansasta, josta loput jää seisomaan aidan taakse ja kaikkiin
aukkoihin rakennusten väliin.) — Arvaan, että olette kuulleet kuninkaan
käskynhaltijan olevan täällä? Olette tulleet minua puhuttelemaan?

_Ääni_ (joukosta). Ja kuulemaan ja näkemään, mitä täällä tehdään.

_Muita ääniä sieltä täältä_. Niin juuri. — Yhtä kansaa ollaan. — Ja
maata. — Ja sama asia. — Yhteinen kaikille. — —

_Fincke_. Sen saatte kyllä kohta sekä kuulla että nähdä. Olette
tulleetkin ihan parhaaseen aikaan. — Mutta sitä ennen tahdon puhua
teille muutaman sanan. Näen, että olette kovin hyvän neuvon tarpeessa.
Te olette tyytymättömiä, tekin, siellä kotiseudullanne?

_Ääniä_. Niin ollaan. — Luonnollisesti.

_Fincke_. Te ette tule toimeen? Liika vähän on teillä elääksenne?

_Ääniä_. Eiköpähän. — Se on totta. — Niin onkin.

_Fincke_. Ihmisellä on aina liika vähän. Mutta minäpä hankin teille
paremman toimeentulon. Tuolla Savon ja Hämeen pohjoisäärillä on
rikkaita erämaita kosolta. Siirtyköön sinne, kellä ei kotonaan
ole kyllin hyvä olla. Siellä on tilaa ja siellä varaa. On maata
viljelijälle, on vettä kalamiehelle, on korpea metsästäjälle. Ja se,
joka sinne muuttaa, saa verovapauden kolmeksi vuodeksi ja suojelusta
venäläisiä vastaan. Miettikääpä tätä, miehet! Siinä on teille aihetta
aprikoida. Toivon, etten ole teille turhaan puhunut. (Mutinaa kansan
joukossa.)

Kuulkaa vielä! Ell'ei se teitä rauhoita, niin olkoon menneeksi! Saatte
nähdä sen, mitä sanoitte tulleenne näkemään. Saatte nähdä, mitä siitä
seuraa, jos teette niin, kuin ei ole tehtävä. — Nimismies! Huovit!
Kapinoitsijat vietäköön kärsimään heille tuomittua rangaistusta! (Aitan
ovet avataan. Nyrhi ja Multiainen tuodaan esille.) Kansa, tehkää tilaa!
Tie auki!

_Ääniä_ (aidan takaa). Vangit irti! Laskekaa vangit! Ei saa viedä
mestattaviksi! Se oli laiton tuomio. (Lapveteläisiä syöksyy pihaan,
tunkee tieltään ulkolaisia ja koettaa päästä Nyrhiin ja Multiaiseen
käsiksi.)

_Liukku_. Käykää päälle miehet!

_Fincke_. Huovit! Ottakaa kiinni! Estäkää! Ajakaa pois! (Huovit estävät
ja tunkevat kansaa pois pihasta.)

    (Huutoa ja hälinää.)

_Remes_. Vapaaksi miehemme!

_Fincke_. Viekää vangit heti lavalle!

_Kupia_. Pelastakaamme kunniamme.

_Fincke_. Johtajat kiinni! — Vangit pois!

_Riitta_ (aidan takana). Maunu! Inko! Vapaiksi! Vapaiksi!

_Nyrhi_. Se oli Riitan ääni!

_Multiainen_. Siskoni armas!

    (Piha tyhjenee vähin erin, Nyrhi ja Multiainen
    viedään, huovien keskellä, mestauslavalle.)

_Fincke_. Nyt, heti mestaus täytäntöön!

_Nyrhin ääni_. Hyvästi, Riitta! Jumala palkitkoon sinua! Joskus vielä
sittenkin suomalaiset sortajansa voittavat. Ell'ei ennen niin satojen
vuosien perästä. (Melu loittonee.)

_Fincke_ (tähystelee portailta mestauslavalle päin).

_Horn_ (ilmestyy hänen viereensä). Kas niin! Kaikki hyvin?!

_Fincke_. Tuolla! Jo pääsivät perille. — —

_Horn_. Toinen vielä vastarintaa tekee. —

_Fincke_. Se on Nyrhi. Noin.

_Horn_. Jo saivat maahan.

_Fincke_. Jo ovat pitkällään — — ja päät pölkyllä. (Kuuluu torven
toitotuksia. Fincke nostaa kätensä ja huiskauttaa sen alas. Taas
räikeitä torventoitauksia.) Se on siis tehty nyt! (Istuutuu kuistin
penkille. Kaikki on kotvan aikaa hiljaa. Sitte alkaa kuulua äänekästä
puhelua.)

_Horn_. Ken siellä tuodaan?

    (Huovit tuovat Fincken eteen Liukun, Remeksen ja Kupian.)

_Eräs huovi_. Tässä. Nämä saimme kiinni, herra käskynhaltija.

_Horn_. Lautamiehiämme!

_Fincke_. Tekin! Te, jotka kuninkaan puheilla myöskin olette olleet!
Kaikki ansaitsisitte te saman tuomion, kuin minkä Nyrhi ja Multiainen
saivat, — saman kuoleman tuolla. Niin. Sillä siellä ovat heidän päänsä
jo maassa. Menkää katsomaan! (Miehet peittävät huoaten kasvonsa
käsiinsä.) Myöhäistä on heitä nyt enää kenenkään koettaa vapauttaa.
Varoittavaksi esimerkiksi kaikille, ettei enää mitään rauhattomuuksia
täällä eikä muuallakaan maassa tapahtuisi, ovat heidän päänsä
pudonneet. Ja koska toivon nyt, ettei kukaan tästä lähin enää täällä
heidän polkuansa kulkemaan käy, niin vapautan minä teidät. — Päästäkää
irti heidät, huovit! — —

_Juh. N:poika_ (joka myöskin on temmellyksessä ollut mukana ja kansaa
takaa ajamassa, palaa portin kautta). Herra käskynhaltija! Sitä naista,
joka täällä kansan joukossa nähtiin yllyttäjänä, ei saatu kiinni. Häntä
kyllä takaa ajettiin, mutta hän hyppäsi kaivoon ja hukkui.

_Liukku, Remes ja Kupia_. Riittakin — kuollut!!

_Juh. N:poika_. Arvasimme oikein. Se oli Nyrhin vaimo.

    (Taivaalla näkyy tulipalon heijastusta.)

_Helka_ (joka yleisen metelin aikana on pujahtanut ulos tuvasta,
ilmestyy tuvan katolle.) Ha-ha-ha-haaa! (Osoittaa perälle.) Katsokaa!!

_Fincke_. Kuka se on?

_Arpiainen_ (joka samassa tulee portista). Helka! — — Multialan
mielipuoli, vanha emäntä!

_Helka_. Katsokaa, katsokaa tuonne nyt!

_Fincke_. Mikä heijastus tuolla taivaalla?

_Arpiainen_. Se on tulipalon loimu.

_Helka_. Poroksipa palaa nyt Multiaisen tyhjä talo. Ha-ha-ha-ha-ha!

_Horn_. Hän sen on sytyttänyt varmaan.

_Fincke_. Ottakaa alas hänet katolta.

    (Arpiainen lähtee nousemaan tikapuille, mutta
    samassa Helka putoaa katolta rakennuksen taakse.)

_Helka_. Ha-ha-ha — — (nauru keskeytyy).

_Fincke_. Putosiko?

_Horn_. Vai lienee heittäytynyt.

_Fincke_. Kuoliko hänkin?

_Arpiainen_ (joka on juossut katsomaan, palaa). Hengetön on.

_Horn_. Surkea oli sen suvun surma!

_Fincke_. Tyhjiksi jäivät heidän tilansa sittenkin. Ja rälssitiloiksi
muuttuvat nyt. — Voinemme siis jo kirjoittaa kuninkaalle, että Lapveden
meteli on onnellisesti päättynyt.

    Esirippu.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPVEDEN METELI ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.