The Project Gutenberg eBook of Erkki
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Erkki
Author: W. Soini
Release date: September 6, 2026 [eBook #79521]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjapaino, 1882
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/79521
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERKKI ***
language: Finnish
ERKKI
Kertonut
W. S. [Wilho Soini]
Helppohintainen novelli- ja romani-jakso VII
Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino,
1882.
I.
Norolan taloa myytiin pakkohuutokaupalla. Mies, joka tähän saakka oli
ollut talon omistajana, käveli synkkämielisenä, tunnottomana pellon
pientaretta talon läheisyydessä, katsellen tylsillä silmäyksillä
kadotettavia viljelyksiänsä. Nuori mies lähestyi häntä verkallensa.
Vastattain tullessa seisahtuivat molemmat ja nuori mies lausui
katkeruudella, joka ei ollut ankaruutta vailla:
"Ne ovat _minun_ tavaroitani ja _minun_ taloni, joita tuolla myydään".
"Jos ne ovat sinun, niin miksi annat niitä myydä?" vastasi vanhempi
miehistä vasta hetken kuluttua.
"Hyvä sanoa nyt, kun te olette ne tuhlanneet", huudahti nuorempi
kiivasti.
Vanhempi ei vastannut siihen mitään, ja niin he erosivat. Toinen oli
isä, toinen oli poika.
Sillä välin oli talon kohtalo ratkaistu. Sen osti sama, joka sen
velastansa oli myyttänytkin. — Millä tavalla oli Norola joutunut velasta
myytäväksi? Olihan se tunnettu oivalliseksi taloksi, viljavaksi ja
suurimetsäiseksi. Asia oli hyvin yksinkertainen, taikka miltä kannalta
sitä katsoo.
Norolassa oli viljelty maata ahkerasti, syöty leipää pään hiessä, mutta
tuo leipä oli aina puhdasta; ylellisyydestä ei mitään tiedetty, mutta
puutosta ei myöskään tunnettu; verot maksettiin ajallansa, kirkossa
käytiin ahkerasti, katkismus osattiin ulkoa "Jesuksen nimeen" jo
kymmenen vuoden ijässä ja kannesta kanteen rippikoulussa, osattiin
ennustaa sadetta poudan perästä ja poutaa sateen jälkeen sekä asettaa
työt ja toimet sen mukaan. Sanalla sanoen: Norolassa elettiin tavallista
suomalaisen talonpojan elämää. — Mutta muutamana päivänä saapui sinne
herrasmies pitkävartisissa saappaissa ja nahkanutussa, papirossi suussa
ja pullea rahamassi rinnoilla. Tästä salkustansa veti herrasmies esiin
tukon paperirahaa ja sanoi Norolan isännälle niinkuin kiusaaja muinoin:
"Tämän kaiken annan sinulle, jos — luovut metsästäsi". Ja Norolan isäntä
myi metsänsä ja korjasi rahat. Mutta mitä tehdä nyt tuolla rikkaudella,
joka tuli noin äkkiä, odottamatta, ikäänkuin pilvistä pudoten? Nuot
muutamat tuhannet markat, jotka eivät tehneet kymmenettäkään osaa metsän
todellisesta arvosta, polttivat Norolaisen hyppysiä. Joku neuvoi viemään
niitä pankkiin. Hän päättikin seurata tätä neuvoa ja lähti viemään
rahojansa kaupunkiin. Mutta siellä tapasi hän toisia erittäin
ystävällisiä ihmisiä, jotka neuvoivat että olisi parempi ja
hyödyllisempi lainata rahat yksityisille, esimerkiksi heille, kuin panna
ne pankkiin "hautumaan". Paitsi sitä tapasi Norolan isäntä kaupungissa
muitakin ystäviä, jotka osoittivat hänelle päivän selväksi, että hän on
kokonaan takapajulla kaikissa asioissa, ettei hän ymmärrä olla ja elää
niinkuin pitäisi ja sellaisen miehen kannattaisi. Erittäinkin oli
Norolaisesta miellyttävä mies muudan, joka nimitti itseänsä
Syöterpummiksi. Tämä ei tosin pyytänyt häneltä rahaa lainaksi, hienosti
ilmoitellen olevansa upporikas, mutta tarjosi sen sijaan kaupaksi
uhkeata orittansa, joka hänen kertomuksensa mukaan oli saanut monet
palkinnot kilpa-ajoissa. Koska Norolaisella nyt oli rahoja yltäkyllin,
niin osti hän tuolta ystävälliseltä Syöterpummilta oriin ja lainaili
rahansa uusille ja hauskoille tuttavillensa. Paha seikka tapahtui vaan
sen kautta, että kun orit ensikerran Norolan pihassa riisuttiin
valjaista, se ryösti itsensä irti ja kirmatessaan tanhualla astui
terävän aidan-seipään vatsaansa, josta muutaman viikon kuluttua kuoli.
Tämä kova onni suututti Norolaista niin, että hän heti päätti ostaa
toisen mokoman, sillä hän oli kotimatkalla peräti mieltynyt tuon uljaan
hevosen sievään juoksuun. Hän antoi aikeestaan heti tiedon
Syöterpummille, joka oitis toimittikin toisen oriin, ystävyyden vuoksi
peräti helpolla hinnalla, sillä hän ei ottanut kauppa-välityksestänsä
voittoa enempää kuin pari sataa markkaa, mutta Norolainen ei saanut
sitäkään koskaan tietää. Syöterpummi tuli itse oritta tuomaan ja hänen
mukanaan pari muuta ystävää, ja nyt sai Norolainen hävetä silmänsä
puhki, kun ei ollut rommia eikä muuta sellaista hienompaa juomaa talossa
vieraille tarjottavana. Niitä lähetettiinkin heti noutamaan lähimmästä
saantipaikasta. — Komealla uudella oriillansa ajeli Norolan isäntä
sitten uhkeasti monien hyvien tuttavainsa luona ja vietti siellä
hauskoja päiviä, taloa myös kovasti "rustattiin", mutta viljelykset
jäivät yhä enemmän unohduksiin.
Mutta olkaamme lyhyet; johan näemme minne päin asiat kallistuvat.
Muutaman vuoden päästä huomasi Norolainen olevansa velassa korviansa
myöten, rahat oli kaikki tuhlattu tai menetetty lainaajain konkursseissa
ja nyt, niinkuin sanoimme, oli jo velkaa enemmän kuin talo sieti. Suurin
velkoja oli Syöterpummi, joka vihdoin, kun pelkäsi talon peräti häviölle
joutuvan, antoi myydä sen velastansa ja huusi koko tilan itsellensä. —
Siinä se oli Norolan yksinkertainen historia.
II.
Norolassa oli jo silloin täyskasvuinen poika, Erkki, sama joka
huutokaupan ajalla niin kiivaasti puhutteli isäänsä pellon pientareella.
Kotitalonsa häviö teki Erkin mieleen syvän vaikutuksen. Se painoi hänen
sydämmeensä katkeruutta ja vihaa koko maailmaa vastaan. Hän sai sen
käsityksen että kaikki tuttavuus on vaan petosta, ystävyys oman voiton
pyytämistä ja rakkaus himojen tyydytystä. Hän oli jo alkuperäisesti luja
luonteeltansa ja hiukan salamielinen; kun tähän liittyi katkeruus ja
sellaiset mielipiteet kuin vastikään olemme selittäneet, niin syntyi
siitä itsekkäisyys, jolla ei ollut muuta rajaa kuin oma hyöty, eikä
muuta tarkoitusta kuin himojen tyydytys.
Erkki soimasi isäänsä talon hävityksestä, maailmaa, joka vääryydellä
ryöstää häneltä omaisuuden, ja Jumalaakin, joka sallii hänen, viattoman,
kärsiä muiden rikosten vuoksi. Mutta mielessänsä vannoi hän kerran
tulevansa Norolan isännäksi. Hän astuikin heti huutokaupan jälkeen
Syöterpummin luokse ja tarjoutui taloon rengiksi. Uusi isäntä suostui
siihen hymyillen, vaikka tarjous häntä ensin vähän oudostutti.
"Sinäpähän tunnet paraiten talon tilukset", arveli Syöterpummi.
"Minä tunnen kyllä taloni tilukset", mutisi Erkki hampaittensa välistä.
Syöterpummi muutti asumaan Norolaan. Hoettiin että hänen täytyi muuttaa
sinne sen vuoksi, että asiat olivat joutuneet niin huonolle kannalle
viimeisinä aikoina, ettei hänellä enään ollut muuta jälellä kuin tämä
nyt huudettu talo. Hänellä ei ollut muuta perhettä kuin kasvava tytär,
Elsa, jolle hän ei ymmärtänyt antaa minkäänlaista korkeampaa kasvatusta
silloinkaan kuin varansa olisivat sitä sallineet, sekä vanha täti, joka
hoiti taloutta.
Norolan entinen isäntä läksi maailmalle, sillä hän ei tahtonut jäädä
entiseen taloonsa saunan asujaksi, joksi hänet kyllä olisi otettu. Asiat
alkoivat muutoin mennä tavallista rataansa. Erkki teki työtä uutterasti,
moitteettomasti, mutta ei kukaan voinut häneen suostua, sillä hänellä
oli aina pistosanat ja pilkkapuheet suussa. Hänellä oli joka paikassa
jotakin moitittavaa, ja hän ivasi ihmisten pyhimpiäkin tunteita.
Jo ensimmäistä syyskylvöä varten Erkki pyysi ja saikin isännältä pienen
halmemaan, jonka hän muiden töittensä ohella laitteli kuntoon. Talven
ajalla, jolloin talossa ei ollut paljon tekemistä, palkkasi hän sijaisen
itsellensä ja oli viikkokausia poissa, eikä kukaan tietänyt missä hän
nämät ajat vietti.
Eräänä päivänä talvella oli Norolan toinen renki hakopuita kaatamassa
metsässä. Sattumalta nousi hän korkealle mäelle ja huomasi kuinka
kaukana korvessa nousi kapea, suora savupatsas ylös selkeälle
talvitaivaalle. Kotimatkalla tapasi hän Erkin, joka tuli suksilla
hiihtäen metsästä, tilava nahkalaukku selässä. Renki kertoi Erkille
huomionsa ja arveli:
"Kenties siellä on joku hongan juurta heruttelemassa", tarkoittaen
paloviinan salapolttajia.
"Hyvin mahdollista", vastasi Erkki. "Eikö sinun jo tee mielesi mennä
vallesmannin kanssa maistiaisille", lisäsi hän vielä pilkallisesti.
"Olenhan sitä jo vähän ajatellut", tuumaili toinen levollisesti, mutta
äänellä, joka ei antanut vähintäkään sijaa epätietoisuudelle siitä,
paneeko hän todella tuumansa toimeen.
Seuraavana aamuna olikin pitäjän nimismies Norolan rengin kanssa
matkalla savun syntymäpaikoille. He nousivat mäelle, josta renki ensin
oli savun äkännyt, ja oikein: sieltä nousi vieläkin tuo hieno sinertävä
suitse suorana ilmaan, jossa se toisinaan kallistelihe kahden puolen,
toisinaan taas muodosteli mitä kummallisimpia kuvioita. Mäellä yhtyi
heihin Erkkikin, jolla oli suuri, muka langoilla saatu, jänis
kainalossa.
Yhdessä sitten astua tallusteltiin lumisia metsäpolkuja pitkin
viinankeittäjän tehtaita kohden; matka oli vaivaloinen, mutta saaliin
himo ja viran vaatimus kiihoitti kävijöitä. Vihdoin tapasivat he
varsinaisen tallatun polun, joka yhäti parani mitä lähemmäksi määräänsä
joutuivat. Jo vihdoin päästiinkin perille. Mitä siellä löydettiin?
Olihan siellä pieni kuusinen maja, ja majan keskellä nuotio, jonka
päällä kolmen kiven nojalla pieni kattila pihisten kiehui ja pulputteli.
Kattilaan kun katsottiin, siellä joukko kokonaisia kuorimattomia
perunoita pyörähteli höyrykuplain tanssissa. Elävätä olentoa ei näkynyt
missään; pieni harmaa tikka nakutteli kuivan kuusen kylkeä, mutta
toisten ollessa majassa Erkki heitti sitä puunkappaleella ja tikkakin
lensi kiruhtaen tiehensä.
Erkki astui majaan ja hymyili nähdessään kuinka nimismies ja renki
seisoivat noloina nuotion ääressä katsellen perunain kiehumista.
"Eiköhän pitäisi ottaa tuo kattila takavarikkoon, vai onko luvallista
keittää perunoita näin salaisella paikalla?" kysyi Erkki.
Nimismies ei ollut ensi kerran näissä toimissa; hän ei siis vastannut
mitään tuohon viisastelevaan kysymykseen, vaan astui ulos ja alkoi etsiä
pensaitten ja puiden juurilta, pistelipä kepillänsä suurimpiin
nietoksiinkin, vaan ei mitään löytynyt. Selvää oli kuitenkin, että majaa
ei oltu rakennettu ja tulta viritetty ainoastaan perunain keittämistä
varten. Mutta mikäs auttoi. Nimismiehelläkään ei ollut sellaista
haistia, että olisi ruvennut kiipeämään ikivanhaan tuuheaan kuuseen,
joka kasvoi majan vieressä. Sen jykeväin oksien välissä, tarkasti
ha'oilla peitettynä, piili täydellinen viinapannu. Mutta, niinkuin
sanoimme, niin tarkkaa haistia ei voi vaatia nimismieheltäkään. Täytyi
siis lähteä pois tyhjin toimin ja huo'ata lohdutukseksi: "Ovela on
ollut, olihan kuka hyvänsä".
"Ovela on ollut", huokasi Erkkikin ja niin lähdettiin tallustelemaan
kotia.
Käydessänsä Erkin jälessä nimismies löi sauvallansa jäniksen, jota Erkki
kainalossaan kantoi, sanoen leikillisesti: "Ompa se aika rötkäle!"
Isku kilahti, niinkuin olisi pullon kylkeen sattunut. Erkki pudotti
jäniksen paikalla hankeen.
"Jopa se on jäässä, koska niin kolahti", arveli nimismies astuen Erkin
sivuitse.
"Niin, kyllä näin pakkaisella pian jäätyy", mutisi Erkki ja alkoi
piippuansa kaivella.
Kun toiset olivat ennättäneet hiukan loitommaksi, nosti Erkki varovasti
jänistä takakoivista. Sen suusta juoksi silkka viina virtana lumeen.
Hiljainen kirous pääsi Erkin huulilta. Hän antoi viinan valua kuiviin,
pyyhki turpaa lumella ja pisti muutamia kuusen-havuja jäniksen suuhun,
ettei viinan lemu hajahtaisi. Sitten saavutti hän toiset pian.
Muutamana iltana tämän tapauksen jälkeen tuli Norolaan kiiruusti entinen
sotamies Liksi (hän selitti talonpojille nimensä merkitsevän salamaa ja
saaneensa sen urhean luontonsa vuoksi). Liksi, niinkuin sanoimme, tuli
kiiruusti käyden Norolaan ja pyysi puhutella Erkkiä. He menivät yhdessä
ulos.
"Nyt on piru merrassa", sanoi Liksi oitis pihalle päästyä.
"No mitä nyt?"
"Vallesmanni on vienyt pannut!"
Ja niin olikin todella laita. Sanoimme jo ennen, ettei nimismies ollut
ensi kertaa tällaisissa asioissa. Hän tiesi mitä oli tehtävä. Hän meni
muutaman päivän päästä äkkiarvaamatta samalle paikalle ja tapasi pannut
täydessä keitoksessa ja viinan valumassa. Omistajaa ei nytkään tavattu,
sillä Liksi, joka vähää ennen oli pannun vieressä torkkunut, oli
lähtenyt ketun pyydyksiänsä katsomaan. Metsää kierrellessään joutui hän
nimismiehenkin vastaan, joka pannua kuljetti pois, saipa vielä
ystävällisen pyynnön johdosta olla apuna pannun kantamisessa. Liksin
mieltä kirveli, mutta hän koetti kuitenkin näyttää iloiselta.
Oitis kun viinapannu oli saatettu hyvään talteen, kiiruhti Liksi Erkin
luokse sanaa viemään.
"Kirottu juttu!" äkäili Erkki. "Mutta minun täytyy saada ansiota ja
rahaa tavalla tai toisella".
Kauan tuumailivat siinä molemmat miehet, Erkki ja Liksi, allapäin ja
niskapyöryä raaputellen. Vihdoin tulivat siihen päätökseen että Liksi,
joka viinapalkoilla teki mitä hyvänsä, öitämöisin kuljettaisi viinaa
kaupungista ja Erkki sitä salaa myyskentelisi. — Kohta sen jälkeen
alkoikin viinaa selittämättömällä tavalla tulvailla niille seuduille ja
selvästi huomattiin että salakapakka mahtoi jossakin olla, mutta uuttera
nimismies ei parhailla keinollakaan saanut sitä ilmi. Niin taitavasti
oli Erkin viinakauppa järjestetty; sitä myytiin salaisissa paikoissa,
ainoastaan taatuille ihmisille ja aina kahdenkesken. Viinasta ei ollut
koskaan puutetta; se näytti Erkin käsissä vaan kasvavan; viisi kannua
kun tuotiin, saattoi hän siitä myydä kymmenen; sen salaisuuden voisi
ainoastaan Norolan niittylähde selittää. Erkki itse ei laskenut koskaan
pisaratakaan huulillensa siitä myrkystä, jota muille tyrkytti; mutta sen
sijaan hän jonkinlaisella mielen juopumuksella katseli kuinka
seteli-kasansa kasvoi.
III.
Eräänä iltana tuli Syöterpummi hyvin iloisena kaupunki-matkalta kotia ja
kertoi tehneensä varsin edullisen kaupan, josta hän toivoi voittavansa
useita tuhansia. Oli nimittäin hyvää hintaa vastaan ottanut
hankkiaksensa suuren määrän kauroja, ja koska tämä viljalaji tällä
seudulla oli hyvin halpaa, arveli hän laskunsa aivan varmoiksi.
Samana iltana myöhään tuli Liksi Erkin luokse. Erkki pisti hänelle kasan
seteliä kouraan.
"Mene", sanoi hän, "ja osta kaikki kaurat koko pitäjästä helpoimmalla
hinnalla, millä saada voit; kulje talosta taloon, tässä on kaikki
rahani, josta voit käsirahoja maksaa, lupaa loput kuuden viikon päästä,
sano toimittavasi ostoja kaupungin kauppamiesten puolesta. Älä
viivyttele hetkeäkään; saat kelpo palkan vaivoistasi".
"Entäs muut asiat?"
"Viinakauppa seisahtukoon siksi ajaksi, tässä on suuremmat
kysymyksessä".
Ja Liksi teki työtä käskettyä. — Saattaa näyttää oudolta, että Erkki
uskoi kaikki varansa tuollaiselle miehelle. Siihen on kaksi selitystä.
Ensiksi: joka ei mitään uskalla, se ei mitään voita; toiseksi: harvoin
korppi toiselta korpilta silmän puhkaisee.
Seuraavana sunnuntaina Syöterpummi pitäjän kirkossa kuulutti ostavansa
kauroja siitä ja siitä hinnasta. Hän odotti viikon, jopa toistakin, vaan
ei ainoatakaan kauran-kauppaajaa tullut. Silloin hän päätti itse lähteä
kuulustelemaan syytä tuohon merkilliseen seikkaan. Minne hän vaan
pitäjässä tuli, kaikkialla olivat kaurat jo ostetut. Syöterpummille tuli
hätä käteen; aikaa oli jo paljon kulunut ja nyt täytyi lähteä
ulkopitäjistä ostelemaan. Niihin oli levitetty huhu että tahdotaan ostaa
kauroja millä hinnalla hyvänsä ja Syöterpummi sai maksaa melkein saman
hinnan, mikä hänelle kaupungissa oli luvattu. Eikä hän sittekään saanut
määrä-ajalla täyttä tynnyrilukua ostetuksi. Sitten ei hänen kauroistansa
enään huolittukaan; niiden sijaan oli jo saatu toisia, arvaammehan
keltä. Syöterpummi joutui hirveästi tappiolle, mutta se, joka tästä
kaupasta hyötyi, se oli Erkki.
Vasta vähitellen sai Syöterpummi selville kuka hänelle tämän kepposen
teki. Hän karkoitti Erkin talostansa, ja tämä lähtikin pilkka-naurulla.
Nyt alkoi näiden molempain miesten välillä taistelu ja sota, jota
käytiin äänettömästi, salaa, mutta täydellä vihan vimmalla. Taistelu
liikkui voissa, vasikan-nahoissa, kauroissa, hirsissä ja haloissa, se
kesti pitkiä aikoja, vuosikausia, mutta Erkki oli nuorempi,
väsymättömämpi, sukkelampi ja ovelampi, hän pääsi voitolle ja ajoi
vastustajansa perikatoon.
Eräänä päivänä levisi tieto, että Syöterpummi oli löydetty riihensä
parsiin hirtettynä. Kun Erkki sai tämän kuulla, huokasi hän syvään,
ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "Jumalan kiitos, vihdoinkin!" Jumalaa ei
hän kuitenkaan muistanut nyt enemmän kuin ennenkään; hän kiiruhti oitis
rahalaatikkonsa luokse ja alkoi laskea varojansa. Niitä oli jo hyvänkin
talon hinta.
Se päivä oli vihdoin tullut, jota Erkki oli jo kauan toivonut, se päivä,
jolloin Norola taas myytiin huutokaupalla, tällä kertaa
Syöterpummi-vainajan veloista. Erkki huusi sen nyt karjoineen,
kaluineen. Se oli riemun päivä Erkille, ei koskaan elämässään ollut hän
vielä ollut niin iloisella mielellä; se ajatus vaan hänen iloansa
häiritsi, ettei Syöterpummi enään ollut elossa, jotta olisi voinut ajaa
hänet pois, potkia ulos samasta talosta, jonka muutamia vuosia takaperin
oli muka vääryydellä itsellensä anastanut. Hän luultavasti lausui nämät
ajatuksensa ääneen seisoessaan talonsa portailla, sillä hän tunsi
vapisevan käden koskettavan sormiinsa ja rukoileva ääni lausui:
"Hyvä isäntä, älkää karkoittako minua pois maailmaan, älkää minua
hyljätkö!"
Erkki kääntyi katsomaan. Syöterpummi-vainajan tytär, Elsa, seisoi hänen
vieressään kalpeana ja silmät itkusta punaisina. Erkin suu vetäytyi
pilkalliseen hymyyn ja ylpeällä tyytyväisyydellä hän vastasi:
"Jää sinä vaan; tarvitsenhan minä talossani aina karjapiian".
Elsasta oli näinä vuosina kasvanut ja varttunut sorja impi,
helläsydämminen, viaton ja kaino, ja nämät sielun ominaisuudet olivat
täydessä sopusoinnussa hänen moitteettoman muotonsa ja kauniin kasvunsa
kanssa. Hän oli kasvanut puhtaana ja saastumattomana kaiken sen pahuuden
keskellä, joka häntä ympäröitsi, sillä hänen isällänsä oli se ansio,
tahallinenko tai satunnainen, ettei koskaan tehnyt lastansa osalliseksi
omanvoiton-pyytöisissä hankkeissaan. Ja niinkuin joskus kärpäis-sienten
ja kalmalle hajahtavain sananjalkain seasta löytää halvan, valkoisen
lehdokin, jonka hieno haju mieltä ihastuttaa, niinpä levitti Elsakin
viattomuuden ja neitseellisyyden tunnetta ympärillensä siinä
saastaisessa seurassa, joka verkkojansa veteli ja saaliitansa kokoili
luvallisilla ja luvattomilla keinoilla. Hän oli vanhan tädin kuoleman
jälkeen saanut itsenäisesti hoitaa isänsä taloutta. Helppo on arvata
kuinka ankaran vaikutuksen isän kauhea kuolema teki hänen hellään
mieleensä, häneen, jolla ei ollut muita rakastettavia kuin tämä isä
kaikkine vikoineen. Tälläisen neidon otti Erkki nyt karjapiiaksensa.
Karjan ei siitä suinkaan tarvinnut olla pahoillansa.
IV.
Elettiinpä tuosta sitten aikoja eteenpäin, niin tulee eräänä päivänä
harmaapartainen ukko sauvan nojalla käyden Norolaan. Hän astui pirttiin
ja istuihe pankolle partaansa silitellen; isäntä ei ollut huoneessa.
Mutta kohta tuli Erkki sisään ja säpsähti nähdessään vanhuksen. Ukko
nousi ylös ja astui Erkkiä kohden kysyen:
"Tunnetko minua vielä?"
"En", vastasi Erkki jyrkällä äänellä ja maahan katsoen.
"Erkki poikani, etkö tunne isääsi?"
"En".
"Voi poikani, minä olen paljon maailmassa kärsinyt, etkö ota minua
tunteaksesi?"
"En".
Vanhuksen painui pää rinnoille ja hän astui hiljaa ulos, mutta kuuma
kyynel vierähti pitkin harmaata partaa ja putosi kynnykselle.
Kun Erkki kohotti silmänsä näki hän oven suussa Elsan, joka vielä seisoi
hämmästyksestä sanattomana nähtyänsä tälläisen kohtauksen isän ja pojan
välillä. Erkin katse toinnutti kuitenkin heti Elsan, joka kiiruhti ulos
ja näki vanhuksen hiipivän talon saunaan. Erkki teiskaili hetken
synkkänä pirtin permannolla ja lähti sitten kylään.
Illan suussa ra'otti Elsa saunan ovea ja kysyi oliko isännän isä vielä
siellä. Sopesta vastasi myöntävä ääni. Nopsasti pujahti tyttö sisään
kädessä pehmeä leipä, jonka keskelle oli kaivettu syvä voilla täytetty
ja kuoren kappaleella peitetty kolo; toisessa kädessä oli tuopillinen
rieskamaitoa.
"Teillä on varmaankin nälkä", sanoi Elsa, laskien kannettavansa
vanhuksen viereen penkille.
Vastaukseksi pani ukko kätensä ristiin ja lausui hartaasti: "Ole
kiitetty, Jumala, ettäs minua heti ojensit, sillä minussa alkoi kasvaa
se luulo, ettei Sinun maailmassasi enään hyvyyttä olekaan, vaan pahuus
kaikkialla vallitsee! Nyt näen, että olin väärään joutumassa. Sinä tyttö
olet ollut se välikappale — anna mulle kätesi..."
Nyt vasta huomasi ukko, että Elsaa ei enään ollutkaan saunassa; hän oli
heti palannut takaisin. Ukko huokasi: "Niin, niin, hyvä työ ei odota
kiitosta; sillä on varma palkkansa tiedossa". Ja nälkäisen innolla
tarttui hän ruokaan. Kun Elsa hetken päästä taas vilkasi saunaan, oli
ukko jo lähtenyt.
Pitäjällä kerrottiin että Norolan isäntä etsii itsellensä emäntää.
Puhuttiin hänen jo käyneen monessa rikkaassa talossa ja että vanhemmat
kaikkialla olivat hänelle suosiollisia, mutta tyttärillä oli salainen
kauhu häntä vastaan, sillä Erkistä kulki huhuja, että hän oli valmis
tekemään mitä hyvänsä, kun oma etunsa sitä vaati, että hän oli
itsepäinen, kovaluontoinen ja säälimätön, ja hänen ystävyytensäkin oli
sitä laatua, ettei se antanut vähintäkään arvoa toisen mielipiteille.
Rikkailla tytöillä oli siis täysi syy peljätä Erkin kosivan heitä
ainoastaan rahan tähden, ja Erkki taas oli puolestaan liian ylpeä
ottaaksensa ketään, joka ei mielisuosiolla häneen liittynyt. Tämä
vastahakoisuus loukkasi Erkkiä syvästi ja hän vannoi itseksensä
tekevänsä vielä jonkun onnelliseksi ja osoittavansa kaikille, ettei
suinkaan ole mikään halveksittava kohtalo olla Norolassa emäntänä. Koska
ei rakkaudella saa rahaa, niin saaneehan rahalla rakkautta, arveli
Erkki. Ja hän alkoi katsella köyhiä tyttöjä, mutta niiden piti hänen
mielestään olla hyvin kauniita päästäksensä tuohon erinomaiseen onneen
osalliseksi. Hän valitsi ja valitsi mieleistä löytämättä.
Tulipa sitten eräänä päivänä seurakunnan pappi vaaluilla käydessänsä
Norolaankin. Kaikenlaista puhuttaessa tiedusteli pastori muun muassa
eikö Norolaan jo emäntää tuoda.
"Ei ole ollut sopivaista", arveli Erkki, vastenmielisesti ryhtyen tähän
puheenaineesen.
"Kuulkaapas, hyvä isäntä, minä annan teille hyvän neuvon..."
"Mitäpäs muuta papilta voisi odottaakaan".
"Onhan teidän talossanne edellisen omistajan tytär palveluksessa",
jatkoi pastori Erkin keskeytyksestä huolimatta. "Minä tunnen Elsan
rippikoulu-ajalta, hän on siveä ja taitava tyttö. Ottakaa hänet
vaimoksenne, hänestä saatte hyvän emännän. Paitsi sitä, jos sallitte
minun puhua suoraan, on asialla toinenkin mielestäni varsin tärkeä
puolensa. Koko maailma tietää, että te ja tytön isä olitte katkeria
vihamiehiä ja että tämä viha toisen äkkinäisen kuoleman kautta jäi
täällä ajassa sovittamatta. Jos te nyt naisitte vihamiehenne tyttären,
niin olisi se kaunis ja Jumalalle otollinen työ sekä osoitus siitä, että
olette vihanne vainajaa kohtaan unohtanut ja hänelle anteeksi antanut".
Erkki nousi kiivaasti ylös. "Hän vastaa jo synneistänsä parasta aikaa,
eikä tarvitse enään minun anteeksi antamustani, ja mitä taas minun
synteihini tulee, niin ehkäpä kerran niistä teen tilin ilman häntä ja
hänen tytärtään".
"Tilin olette varmaan tekevä, olkaa siitä vakuutettu; minä tahdoin siinä
vaan ansiopuoltanne lisätä, koska en velkapuoltanne voi vähentää. Suokaa
anteeksi, jos kosketin kipeään kohtaan, mutta ensin on paisuma
puhkaistava ennenkuin parannus käy mahdolliseksi".
Pastori lähti pois ja Erkki jäi syviin ajatuksiin. Ensi kerran juolahti
nyt Elsa hänen mieleensä, vaikka tämä oli joka päivä hänen silmäinsä
edessä. Ensi kerran katsoi hän tarkemmin minkälainen tyttö Elsa
oikeastaan oli, ja hän ei voinut kieltää että suloisempaa tyttöä oli
vaikea mistään löytää. Mutta kuitenkin — se oli mahdotonta! Syöterpummin
tytär ja hän... ei!
V.
Näitä miettien lähti Erkki metsään kävelemään. Raitis tuuli ja metsän
tuoksu selvittivät hänen sekavaa päätänsä ja hän alkoi ajatuksissaan
huomata mahdolliseksi mitä vielä äsken oli mahdottomana pitänyt. Hän
alkoi kuvitella kuinka hän Elsasta saisi nöyrän ja kiitollisen vaimon,
jolla ei olisi mitään vaatimista, ei mitään sanottavaa ja hän itse saisi
kokonaan vallita, elää ja olla oman mielensä mukaan. Sellaisen vaimon
kanssa saattaisi hän todellakin olla onnellinen. Ja kuinka helppo hänen
olisikaan masentaa sellaista vaimoa kuin Elsa, joka ei toisi mukanaan
muuta kuin kaksi tyhjää kättä, jos tämä tahtoisi ruveta uppiniskaiseksi,
vaativaiseksi! Erkki tuli tällaista tapausta kuvitellessaan niin
hauskalle mielelle, että hän vihelteli itseksensä ja astui niin nopein
askelin että hiki alkoi valua otsalta.
Hän ei ollenkaan havainnut että oli astunut samoja polkuja, joita ennen
niin monasti kulki viinan keitoksille, ennenkuin yht'äkkiä huomasi
edessänsä pienen mökin tai saunan saman kuusen juurella, jossa muinoin
viinapannu kiehui. Hämmästyksellä huomasi hän mökin ympärillä jo pienen
kaskenkin poltetuksi, josta toinen puoli jo vihoitti ohrana, toiseen
puoleen syljeskeli vanha mies par'aikaa naurista.
Suuttumuksesta ja hämmästyksestä aivan sanattomana kävi Erkki lähemmäksi
ja päästyänsä halmeen aidan luokse huusi hän korkealla äänellä:
"Ken on uskaltanut minulta lupaa kysymättä asettua maalleni asumaan ja
metsääni kaataa?"
"Minä", vastasi vanhus, "minä sinun isäsi, Norolan Erkki. Käy pirttiini,
juo kirkasta lähteen vettä, jos janottaa, taita vaikkanasta leipää, jos
on nälkä, ja oikaise itsesi lavoille, jos jäseniäsi uuvuttaa".
"En ole tullut luoksenne vierailemaan, vaan taloni laillisena omistajana
vaadin teitä korjaamaan kapineenne tiluksiltani pois, — pois hyvän sään
aikaan, ettei minun tarvitse käyttää kovempia keinoja".
"Ja mitä keinoja käyttäisit?" kysyi vanhus, heittäen muutamia siemeniä
pienille linnuille, jotka hänen kylvöstänsä ahkerasti kymmenystivät.
"Jos ei muu auta, niin ajatan teidät ulos ja poltatan mökkinne poroksi".
"Ja ensimmäiseltä, joka siinä aikeessa uskaltaa tänne tulla, vaikka
olisitkin sinä itse, halkaisen pään tällä karangolla", näin sanoen
kohotti ukko uhkaavaisesti hiiltyneen puun ilmaan.
"Saadaan nähdä", huusi Erkki kääntyen paluumatkalle.
Kun Erkki oli poistunut näkyvistä, vaipui ukon käsi alas ja hän istui
kauan nokisen kannon nenässä kasvot käsihin kumartuneina.
Erkki käveli kiukustuneena kotia ja lujasti päättäen täyttää mitä oli
luvannut. Mutta vähitellen hänen kiukkunsa lauhtui merkillisesti ja yhä
enemmän tunkeutui hänen ajatuksiinsa Elsa ja naimisasia. Ennen kuin hän
pääsi kotia, päätti hän odottaa vielä viikon, ja jos Elsa häntä sittekin
vielä miellyttäisi, niin tekisi hän tuumasta toden.
Tuo määrätty viikko kului pian. Sillä ajalla oli Erkki pitänyt Elsaa
tarkasti silmällä, ottaen vaaria kaikista hänen ominaisuuksistansa, ja
sillä ajalla oli hän yhä vahvemmin tullut siitä vakuutetuksi, että Elsa
ansaitsi sen onnen, jota hän nyt aikoi äkkiarvaamatta hänelle tarjota.
Erkki ei siis enään viivytellyt, vaan astui suorastaan Elsan luokse,
joka pesi astioita, ja lausui lempeimmällä äänellänsä:
"Huomenna lähdemme pappilaan".
"Hyvä. Eväät laitan siksi valmiiksi", vastasi Elsa, joka ei
aavistanutkaan mikä puheen oikea tarkoitus oli.
"Me lähdemme yhdessä".
Elsa vilkasi ympärillensä, ja kun ei muita ollut läsnä, kertoi hän
ihmetellen: "Me yhdessä? Mitä varten?"
"Kuulutuskirjaa ottamaan".
"Kelle?"
"Minulle ja sinulle".
"Te saatatte kyllä ottaa itsellenne kuulutuskirjan, mutta minua ei
tietääkseni ole kukaan kosinut. Mitä te siis, hyvä isäntä, tarkoitatte?"
"Onko sitä vaikea ymmärtää? Jollei sinua tähän saakka kukaan ole
kosinut, niin nyt se tapahtuu. Minä aion tehdä sinusta Norolan emännän".
Erkki oli aivan vakuutettu siitä, että Elsa tämän kuullessaan lankeisi
itkein hänen kaulaansa. Kuinka suuri olikaan hänen hämmästyksensä, kun
tyttö kauhusta vaaleana huusi:
"Te ette koskaan voisi tehdä minua Norolan emännäksi! Te... oh!" —
Tuossa viimeisessä huokauksessa ilmestyi sellainen kauhu ja ylenkatse,
että Erkki astui askeleen taaksepäin ja hänen silmistänsä iski pikainen
kiukun leimahdus. Hän hillitsi kuitenkin mieltänsä ja kysyi
levollisesti:
"Onko siis niin halveksittava asia päästä emännäksi Norolaan?"
"Ei suinkaan, jollei samalla täytyisi olla teidän vaimonne".
"Hoo, tyttö, sinä puhut rohkeasti", huusi Erkki kasvot tulipunaisina,
"mutta punnitse sanojasi! Tällaista tilaisuutta ei sinulla aina ole
tarjona. Vai oletko niin ylpeä mielestäsi, ettei tämmöinen mies sinulle
kelpaa?"
"Ylpeilemistä ei minulla ole, senhän te kyllä tiedätte; mutta se ylpeys
minulla kuitenkin on, ettei kukaan minua vaimoksensa saa, joka ei
ymmärrä edes neljättä käskyä totella. Paitsi sitä, isäntä, älkää
vaivatko itseänne turhaan — onhan minulla ollut kyllin tilaisuutta
oppiakseni teitä tuntemaan ja ymmärtämään että ette minua rakasta; ja
mistä muusta merkillisestä syystä tämän tarjouksen nyt teette — sitä en
halua tietää".
Erkki käveli tämän puheen ajalla edestakaisin laattialla ja seisahtui
nyt Elsan eteen.
"Onko tämä viimeinen sanasi?"
"Luuletteko että minä teidän tavalla lasken leikkiä näin painavassa
asiassa? Mitä olen sanonut, sen olen sydämmeni pohjasta sanonut".
"Hullu!" murahti Erkki ja käveli taas kädet selän takana permantoa
pitkin ja poikki. Hän ei saattanut käsittää tuollaista onnensa
hylkäämistä. Hän seisahtui vieläkin.
"Jollet minusta pitäisikään, niinkuin julkesit äsken sanoa, niin et
varmaankaan ole ajatellut minkä elämän-turvallisuuden, minkä onnen
hylkäät".
"Onnen! Ompa muutakin onnea kuin mitä rahalla saadaan, onnea kalliimpaa
ja kauniimpaa".
"Ei, tyttö, raha on kaikki! Mikähän onni sinunkin osaksesi tulee, jos
sitä aina yhtä taitavasti osaat ansaita kuin nyt?"
"Omantunnon rauha ja osaani tyytyminen".
Erkki puisteli hetken surkuttelevaisesti päätänsä, hänen oli mahdoton
käsittää sellaista ajatuksen juoksua. Hän lähti ulos. Kun ovi sulkeutui
hänen takanansa, pani Elsa kätensä ristiin ja kiitti kyynelsilmin
Jumalaa, joka oli hänet näin helposti päästänyt tästä odottamattomasta
koetuksesta, ja hänen mielensä tuntui niin iloiselta ja sydämmensä
keveältä kuin olisi hän tehnyt jonkun suuren hyvän työn.
Mutta Erkki ei ollut se mies, joka vähällä luopuu sille rakkaaksi
tulleesta tuumasta. Häntä kiusasi ja loukkasi ajatus, että tuollainen
köyhä tyttö oli voinut häntä halveksia, hänelle opettaa siveellisyyden
ja ihmisyyden ensimmäisiä alkeita. Hän ei heittänyt ai'ettansa tuohon
ensimmäiseen yritykseen; hän koetti vielä monta kertaa, mutta aina yhtä
huonolla menestyksellä. Helppo on arvata minkälaiseksi Elsan asema
tällaisissa oloissa muuttui; se kävi sanomattoman vaikeaksi,
kiusalliseksi ja levottomaksi, mutta hän pysyi aina lujana, luottaen
ainoastaan Jumalaan, sillä muuta auttajaa ja neuvonantajaa ei
tyttöparalla ollut. Mutta kun Erkki eräänä päivänä levitteli hänen
eteensä kaikki rahansa, kokonaisen kasan hopeakolikoita ja
kultakappaleita, koettaen niiden helinällä ja kiillolla houkutella
tyttöä taipuvaisemmaksi, niin silloin Elsan inho muuttui tuliseksi
vihaksi ja kiivailla sanoilla ilmoitti hän luopuvansa Erkin
palveluksesta sekä etsivänsä leipää muualta. Tämäpä olikin se kipinä,
joka tarvittiin sytyttämään Erkinkin rinnassa tulisinta vihaa sen
tunteen sijaan, jota hän tähän saakka rakkaudeksi oli luuloitellut.
"Vai niin", huudahti hän, "sinä siis tahdot ruveta julki sotaan ja
kilvoitteluun minua vastaan! Olkoon menneeksi, mutta muista: isäsi
koetti samaa minua vastaan, vaan hänkin joutui lopulta alakynteen; se ei
ole hyvä enne sinulle".
VI.
Siinä pitäjässä oli tapana määrättynä sunnuntaina kesällä jäädä
jumalanpalveluksen jälkeen kirkkomäelle, jossa isännät ja palvelijat
toimittivat sopimuksensa ja pestauksensa seuraavaksi palvelusvuodeksi.
Sinne oli rientänyt Elsakin hankkimaan uutta paikkaa ja sinne ajoi
komeilla rattaillansa myös Norolan isäntä. Hänen sivullansa kärryissä
nähtiin Liksin istuvan.
Elsa ei tähän saakka ollut tiennyt mitään siitä, mitä hänestä muualla
puhuttiin. Helppo on arvata hänen hämmästystään kun eräs muija alkoi
kysellä minkä vuoksi hän nyt lähtee Norolasta pois, vaikka on niin kauan
jo ollut isännän morsiamena. Ympärille keräytyi muitakin ja siitä nousi
yleinen keskustelu, jossa toiset nauraa hohottivat, toiset laskivat
pilkkasanoja, muutamat törkeyksiä, harvat jotakin asiaan kuuluvaa.
Likentelihepä Liksikin joukkoa ja alkoi väännellä naamaansa, ikäänkuin
hän tietäisi jotakin erityistä ja tarkempaa nyt puheena olevasta
asiasta. Kun yleensä tiedettiin hänen olevan Norolan isännän hyvän
ystävän, alkoi moni häneltä kysellä syytä Elsan eroamiseen. Liksi ei
tuohon suorastaan mitään vastannut, iskihän vaan silmää, rykäsi jos
tarpeettomasti ja maiskautti huuliansa. Sitä sai tietysti jokainen
ymmärtää mielensä mukaan, ja ettei sitä kukaan hyvältä kannalta
ymmärtänyt, sitä saamme olla varmat.
Elsa itse seisoi väkijoukon keskellä hämillänsä monista kysymyksistä ja
ymmärtämättä mitä kaikki tämä merkitsi, eikä hän ollutkaan halukas asian
oikeata laitaa ilmoittamaan. Liksi, jota useat kysymyksillä kiusasivat,
huusi vihdoin korkealla äänellä:
"No — kun ei Norolan isäntä enään tyttöä tarvinnut, niin hylkäsi hän
hänet — siinä kaikki!" Näin sanoen kohotti hän olkapäitänsä omituisella
tavalla.
"Sen valehtelette!" huusi Elsa, joka oli kuullut sekä kysymykset että
vastauksen.
"Tuossahan tuo tulee isäntä itse, kysykää häneltä", vastasi Liksi
levollisesti.
Erkki lähestyikin siinä väkijoukkoa, vaan ei kukaan uskaltanut häneltä
kysyä. Mutta Liksi astui rohkeasti hänen luoksensa ja puhui tuttavasti:
"Tässä on kansalla paljon tekemistä siitä, minkä vuoksi Elsa lähtee
palveluksestasi pois. Sanovat sinun hyljänneen hänessä morsiamesi".
"Minun morsiameni, mokoma — — — —!"
Erkki käytti lauseessaan niin rumaa sanaa, että maailma musteni Elsan
silmissä, ja hän olisi varmaan kaatunut, jollei joku olisi takaapäin
tarttunut häneen kiinni ja lähtenyt taluttamaan pois nauravan joukon
keskeltä.
Hetkinen tämän jälkeen nähtiin toinen väki-kihermä, jonka keskeltä
kuului melua. Pitäjän nimismies vangitsi siellä Liksin, jota oli monta
kertaa sakoitettu luvattomasta viinan myynnistä, vaan joka ei koskaan
sakkojansa suorittanut, ei rahalla eikä ruumiilla. Nyt saatiin hän
vihdoin aivan sattumalta kiinni ja lain kouriin. Erkki oli myös
vangitsemisessa läsnä ja Liksi rukoili häneltä lainaksi rahaa, jolla
maksaisi sakkonsa, ettei tarvitsisi linnaan mennä, sekä muistutti
samalla kuinka hän aina, viimeksi tänään, on ollut avullisena Erkin
hankkeissa. Mutta Erkki vastasi tylysti:
"Minulle tehdystä avustasi olet aina palkkasi saanut; sakkojesi kanssa
ei minulla ole mitään tekemistä".
Se ei ollut juuri ystävällinen silmäys, joka Liksin puolelta seurasi
näitä sanoja.
Kun Elsa tointui hämmästyksestänsä, huomasi hän taluttajansa olevan
saman vanhan miehen, joka oli sanonut itseänsä Erkin isäksi ja jolle hän
oli antanut ruokaa.
"Voi kuinka olen onneton ja turvaton!" valitti tyttörukka.
"Ole huoletta, tyttöseni", vastasi ukko, "minun luonani saat turvan niin
kauan kuin siihen tyydyt, ja onnestasi ei sinun tarvitse tuolla
luonnollasi epäillä".
Heidän tiensä kävi salojen poikki korpipolkuja pitkin sille mökille,
jossa kerran olemme tavanneet Erkin hänen isänsä naurismaan aidan luona.
Sinne saapuivat ukko ja Elsa matkasta väsyneinä, ja mököttäen juoksi
heitä vastaan kaksi iloista vuohta, ainoat asukkaat talossa isännän
poissa ollessa.
VII.
Norolassa alkoi tämän tapauksen jälestä omituinen elämä. Isäntä oli aina
pahalla tuulella, aina tyytymätön; palvelus-väki ei siellä kauan
viihtynyt, vaan muutteli alinomaa. Mutta sellaiset seikat eivät ole
kauniita eikä hauskoja; me siirrymme sen vuoksi muutamia kuukausia
ajassa eteenpäin, seuraavaan kevääsen, jolloin luonnon sydän taas sykki
voiman mehua täynnä ja uusi virkeys tunkeutui joka soluun ja suoneen.
Eräänä päivänä tähän aikaan vuodesta tuli Norolaan, isännän sattumalta
poissa ollessa, kälvettynyt mies, tukka kerittynä ja selvät sairauden
merkit silmissä ja kasvoissa. Palvelus-väen suureksi kummastukseksi meni
hän suorastaan isännän kamariin ja heittäytyi vuoteelle maata. Kun
isäntä tuli kotiin, houraili mies jo täydessä taudin vimmassa. Erkki
tunsi hänet: se oli Liksi, joka oli päästetty linnasta vapaaksi.
"Miksi tulit vuoteelleni maata", tiuskasi Erkki. "Mene sinne makaamaan,
mistä olet tullutkin".
"Tulin sinun luoksesi kuolemaan", puhui sairas, "tulin tuomaan sinulle
Jumalan tuomiota".
"Vie hiiteen tuomiosi ja mene itse perässä!" huusi Erkki kauhistuneena.
"Niin, hiiteen olet sinä tuomittu, helvettiin ja kadotukseen; kas tässä
on se kirjoitettu — tässä — —", ja sairas viittaili sormellansa tyhjään
ilmaan.
Peljästyneinä juoksivat palvelijat pois huoneesta, mutta Erkki huusi:
"Pois vuoteeltani, sinä korppi! Pois talostani! Pankaa hevonen valjaisin
ja viekää hänet pois!"
Ei yksikään palvelijoista vastannut mitään. Erkki juoksi vimmastuneena
ulos; siellä seisoivat ne kaikki koolla.
"Kuulitteko? Hevonen valjaisin ja tuo roisto pois talosta".
"Ettekö näe että hänessä on rupuli? Katsokaa hänen kasvojansa, ne ovat
rakkoja täynnä".
"Sitä suurempi syy on viedä hänet pois. — Joutukaa!"
Ei yksikään palvelijoista liikahtanut. Muutamain kuultiin mutisevan:
"Jumalan tuomio..." Kokonaan raivostuneena meni Erkki itse talliin,
valjasti hevosen ja laahasi yksin sairaan kärryille. Liksi ei
tietänytkään enään mistään ja Erkki päätti viedä hänet nimismiehen
luokse. Tiellä houraili sairas kaiken aikaa ja Erkki sai vaivalla
pidetyksi häntä rattailla. Kun jo oltiin matkan loppupuolella, kietaisi
sairas äkkiä käsivartensa Erkin kaulan ympäri ja lausui monta kertaa
rukoilevaisesti:
"Älä jätä minua!... Älä jätä minua!"
Erkki koetti kaikin voimin päästä tuosta kauheasta syleilyksestä irti,
ja kun se vihdoin hänelle onnistui, putosi sairas kärryjen pohjalle eikä
hengittänyt enään. Erkillä oli nyt ruumis rattailla. Hän vei sen
kiiruusti kalmistoon ja antoi tiedon asianomaisille. Sitten läksi hän
ajamaan kotia sellaisella vauhdilla kuin olisi peljännyt Liksin ruumiin
vielä jälessänsä kiitävän. Hänen korvissaan soi yhä huuto: "Älä jätä
minua", ja hän ruoski lakkaamatta hevostaan, pakoittaen sitä yli
voimainsa juoksemaan. Kun hän pääsi talonsa pihalle, kaatui hevonen
hengettömänä maahan.
VIII.
Elsa oli saanut palvelus-paikan eräässä läheisessä talossa; hänen ei
tarvinnut nauttia vanhuksen mökillä turvaa enempää kuin viikon päivät.
Mutta useasti kävi hän kuitenkin katsomassa ukkoa, ja aina oli hänellä
jotakin tuotavaa mukana. Olipa taas keväällä kaunis sunnuntai-ilta. Ei
tuulen-hengähdystä puhaltanut metsässä, peipon viserrys kuului sieltä
täältä ja vikkelät kertut hyppelivät pensaissa. Tuometkin alkoivat jo
kukkia ja levittää tuoksuansa.
Vanhuksen mökissä Norolan talon korvessa istui Elsa avonaisen oven
kynnyksellä ja luki kirjaa. Ukko itse lojui tupasensa rahilla ja luki
hänkin, mutta vähitellen alkoivat silmät painua kiinni ja ukko nukkui
kirja rinnoille. Syvä hiljaisuus vallitsi ylt'ympäri. Silloin luuli Elsa
kuulleensa äänen, joka hiljaa mainitsi hänen nimeänsä. Hän katsoi ylös
luullen vanhuksen häntä puhutelleen, vaan kun näki hänen nukkuvan, alkoi
Elsa lukea uudestaan, arvellen korvansa valehtelevan. Mutta kohta kuului
sama ääni selvemmin; se tuli metsän puolelta. Elsa riensi katsomaan.
Siellä istui tien vieressä puun juurella voimaton mies, joka nojasi
päätänsä puuta vastaan. Elsa ei tuntenut ensin miestä, sillä sen kasvot
olivat kamottavasti pöhöttyneet. Mutta kun mies huomasi Elsan, äänsi
hän:
"Elsa, minä kuolen..."
"Herra Jumala, tekö se olettekin, isäntä?" huusi Elsa ja juoksi mökkiin
herättämään vanhusta.
Niin, siinä oli Erkki. Häneen oli tarttunut Liksin tauti, ja kummaahan
tuo ei ollutkaan, varsinkin siinä mielentilassa, jossa Erkki oli. Hän,
näet, luuli yhä kuulevansa sairaan hourauksia, "Jumalan tuomiota" ja
muita sellaisia. Eipä aikaakaan, niin jo näkyi hänessä selvät taudin
oireet. Taika-uskoiset palvelijat luulivat silloin Jumalan tuomion
käyvän toteen, eivätkä auttaneet häntä ollenkaan. Hädässä muistui Erkin
mieleen useasti isänsä ja Elsa, joita hän oli niin kovasti loukannut, ja
joku salainen voima pakoitti häntä etsimään näitä. Hän läksi kulkemaan
korpeen ja sanomattomia vaivoja kärsittyänsä, pääsi hän mökin näkyviin
ja vaipui voimattomana puun juurelle, josta Elsa hänet löysi.
Kyyneleet valuivat isän silmistä kun hän Elsan kanssa kantoi poikansa
tällaisessa tilassa mökkiinsä vuoteelle.
"Kuinka onkaan laitasi, poikani?" kyseli hän murheisena.
"Huonosti, isä", vastasi Erkki ja jatkoi hetken päästä: "Voi, minulla
olisi niin paljon sanottavaa, vaan se tuntuu niin vaikealta!"
"Puhu, poikani, niin kauan kuin sinun on sallittu puhua", kehoitti isä.
Erkki katseli kauan äänettömänä mökin lakeen. Hänen sielussansa näkyi
tapahtuvan ankara taistelu. Sitten tarttui hän äkkiä isänsä ja Elsan
käteen ja lausui nähtävällä voiman ponnistuksella:
"Voitteko antaa minulle anteeksi?"
Tämä yksinkertainen kysymys mursi jään, joka niin monta vuotta oli
peittänyt Erkin rintaa ja siellä palelluttanut kaikki hellemmät oraat.
Nyt tunsi hän kaikki vikansa, tunsi ja tunnusti, mutta voi kuinka
myöhään! Ei sen vuoksi, että ne kaksi, joilta hän anteeksi anoi,
olisivat hetkeäkään epäilleet vakuuttaessaan, että kaikki on unohdettu,
kaikki sovitettu, vaan sen vuoksi, ettei Erkillä ollut enään aikaa, ei
tilaisuutta osoittaa olevansa toinen ja muuttunut mies. Hänen hetkensä
olivat jo luetut. Yön valvoivat vanha Norolainen ja Elsa sairaan vuoteen
ääressä, ja kun aurinko hetkisen levättyä taas kohotti kultaista
päätänsä, lausui sairas:
"Katsokaat, aurinkokin paistaa vielä minulle". Ja hetken päästä lisäsi
hän, ikäänkuin itseksensä puhuen: "Kaikkea muuta saa rahalla, vaan ei
rakkautta".
Ne olivat Erkin viimeiset sanat ja viimeinen tulos koko hänen elämänsä
kokemuksesta. Kaikkea muuta saa rahalla, vaan ei rakkautta! Niin,
rakkautta saa ainoastaan rakkaudella, ja rakkaus on alttiiksi-antamusta.
Mutta se oli pysynyt tähän saakka Erkiltä salassa. Nyt vei hän sen
vakuutuksen toiseen maailmaan.
Ja myrsky nousi ja ankara itäisen-ilma ja salamat risteilivät taivaalla,
iskein monta kankeata honkaa pirstaleiksi, mutta kun pilvet hajosivat ja
myrsky tyyntyi, paistoi Jumalan päivä taas kirkkaana, levittäen valoa ja
lämmintä sekä hyville että pahoille.
* * *
Erkiltä peri Norolan talon tietysti hänen isänsä, joka näin merkillisten
vaiheitten kautta kuitenkin sai lopettaa elämänsä omistajana talossa,
jonka jo kerran oli hukannut. Kuollessansa jätti hän talon Elsalle,
jonka oli ottanut omaksi tyttäreksensä; ja niin oli tasapaino saavutettu
oikeuden ja vääryyden välillä.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERKKI ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg
Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
