The Project Gutenberg eBook of Silmästä silmään
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Silmästä silmään
Runoja
Author: Uuno Kailas
Release date: September 19, 2023 [eBook #71684]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Holger Schildtin kust.Oy, 1926
Credits: Jari Koivisto
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SILMÄSTÄ SILMÄÄN ***
SILMÄSTÄ SILMÄÄN
Runoja
Kirj.
UUNO KAILAS
Helsingissä,
Holger Schildtin Kustannusosakeyhtiö,
1926.
"Kun hän näkee, kuinka maailmassa kaikki oliot hävittäen sotivat
toisiansa vastaan, kuinka kaikki nuoruus kuihtuu, kaikki voima
katoaa ja kaikki kirous sammuu, kun hän silmästä silmään katsoo
sitä tuntematonta tahtoa, joka on säätänyt kaikki nämä synkät
lait, niin iloitsee hän enemmän kuin koskaan tietämisen
onnesta ja totuuden ravitsemana hän on kauhistavan onnellinen."
_Auguste Rodin_.
SISÄLLYS;
Vaeltajan oodi.
Vaeltajan oodi.
Peitetyt kasvot.
Ilta.
Peitetyt kasvot.
Uni.
Spleen.
Enkeli.
Ahnas portti.
Olit poissa —
Jumalan tyttäret.
Kohtalon lyhty.
Syntyminen.
Trubaduuri.
Kesää.
Ruusumajassa.
Trubaduuri.
Kuuma syli.
Pieni syntinen laulu.
Pienessä maassa.
Hiiret.
Rotta.
Noli me tangere!
Veljelleni.
Pieniä hautoja.
Luominen.
Luominen.
Korvenhaltian kuolema.
Valo ja ihminen.
Vainajain kevätnäky.
Karavaani.
De profundis.
Näky kadulta.
Onnellinen.
Paennut lintu.
Hämähäkki.
Runoilija.
Nälkä.
Autio pelto.
De profundis.
Eräs in memoriam.
Pronssia.
Salto mortale.
Pitkäperjantai.
Pronssia.
Yksinäinen ratsastaja.
Totuus.
Ihmisen määrä.
Ihmisen määrä.
Purressa.
Runoilijan laulu.
Purressa.
Vaimon valitus.
Jos oisin tuli —
Ritari Olavi.
Säkeitä tuntemattomasta.
Hymni kauneudelle.
Viinihoure.
Kohoaminen.
Albatross.
Isä ja poika.
Vanha talo.
Sataa.
Kummittelijat.
Angelika.
Rakkaus.
Dooneyn soittaja.
VAELTAJAN OODI
VAELTAJAN OODI
Kahtahalla on kotipaikka sulla:
toinen kehto on sekä hauta toinen.
Vierahissa kuljet sa kaiken matkaa
toisesta toiseen.
Mutta sentään on jano sulla lentoon
Sallimuksen, äitisi, kämmeneltä
pilviteille, miss' oman siipes isku
tietäsi aukoo.
Sillä tiedät: on omas matka yksin,
kaikki muu on äitisi kämmenellä.
Tahdot, kaiken-nälkäinen, lentos piirin
ohjata loitos.
Kaukaisuuden tuon, mikä silmään siintää,
maiden ääret, myös arot valtamerten,
taivaan tähti-tunturit — kaiken mielit
luonasi nähdä.
Siivet pilven kylkihin arveluitta:
taipaleella saat tuta kaikki tunnot!
Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee
outoa suuntaa.
Kuullen maanituksia Paanin huilun
pilviteiltä jos kevätlehtoon suostut,
joutsenkaulaa kietonet lähteen luona
nauravan neidon —
mut et kauan malta: on kiire sulla.
Kun soi ukkosrumpu ja nuolet sinkoo,
lähdet jälleen: saa veres liekehtimään
taistelun vaisto.
Vastavoimat nyt syvin, huimin pyörtein
tielles kiertää. Saat tuta tuskan nielut,
päivänpaiste-tuokion pienet riemut,
tappion rauhan.
Siellä täällä näät monen miehen luita.
Niistä kaiken on lihan nakerrellut
ahnas paahde tai pedot. Käärme ryömii
silmästä jonkun.
Katsot ympärillesi: aavikoita.
Hiljaisuutta kuuntelet, yksinäinen.
Itses silloin näät sinä ensi kerran
silmästä silmään:
aavikoita sielläkin, hiljaisuutta;
askelista on veriläikät jääneet;
kaiken yllä on syvä iltarusko:
Kuoleman silmä.
Siivet pilven kylkihin arveluitta:
kohta saavut äitisi kämmenelle!
Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee
outoa maata.
PEITETYT KASVOT
ILTA
Nään purren purjeitansa riisuvan.
Taa ratavallin käärmekiemuran
jo päättyi pakomatka auringon.
Sen kintereillä ahnas pilvi on.
Se linnun lailla lentää yli maan
ojossa kaula, kita ammollaan
kuin auringon, yön tulikärpäsen,
se mielis pyydystää ja niellä sen.
Ja rannan kaislat ovat niitetyt.
Rutaisen veden kyräilevän nyt
kuin oudon, ripsettömän silmän nään
maan iltaan autioon ja hämärään.
Ja tuuli viimeisillään lepattaa
ja pian siiviltänsä putoaa
kuin ajatus, mi hämyretkellään
saa liian kauas — säikkyy itseään.
PEITETYT KASVOT
Minä usein unessa miehen nään,
joka kasvonsa peittää —
hän ääneti seisoo, ja kädellään
hän kasvonsa peittää.
— Mitä pelkää hän, mitä kaihtaa hän
miks kasvonsa peittää?
Näyn jonkin nähneekö hirveän
ja kasvonsa peittää —
vai säikkyykö omaa sieluaan,
siks kasvonsa peittää —?
Hän on kalpea, ei puhu milloinkaan,
mut kasvonsa peittää.
UNI
Kuin kädet kuolleen ihmisen
ovat puiden oksat kuivat,
kuin paariliinoja vainajain
lumipilvet on, ylhäällä uivat.
On laakso autio, hiljainen
ja paljon luita siellä.
On musta orhi ja kalvas mies
ja pitkä varjo tiellä.
Mies kasvoilta on kuin hauta ja yö.
Ja nyt — jumala armahtakoon —
hän tapaa tiellä poikasen,
joka säikkyy ja lähtee pakoon.
Mut nää: käden nostaa kalvas mies,
ja varjo lankee kuuhun.
Myös poikasen se saavuttaa,
ja hän hirttäytyy puuhun —
SPLEEN
Ja päivät syttyvät ja päivät sammuvat,
mut niiden sisällyksen aina toukka syö.
Puust' elämän, kuin madonsyömät omenat,
ne kaikki vuorotellen varisuttaa yö.
Ja himos kukkii joka kevät uudelleen,
ain' uuden katseen eessä syttyy hymyilys.
Mut tuska viiltää verinaarmun sydämeen,
ja suontas iskee aina sama pettymys.
On oma kieles mykkä, rujo elämäs,
kaleeriorja oot ja tapaa tottelet,
ja joka päivä kiellät sisint' itseäs,
ja koskaan, koskaan kahleitasi murra et.
Ja arka sielus on kuin myyrä kolossaan,
ei uskalla se purra tietä aurinkoon,
vain janoo, omista ei kauneutta maan,
jos kuinka päivät syttyköön ja sammukoon.
ENKELI
Tuli kaunein kaikista enkeleistä
minun lohduttajakseni päälle maan
Nyt vast' olen ihminen: mulle
hänen kauttaan kaikki annetaan.
Hänen ruumiinsa on kuin sielu
ja sielunsa taivaan kaltainen.
Hänen luokseen lentävät laulut
kuin pienet linnut riemuiten.
Minä rakastan. Ja nyt herään
kuin mullan alta elämään.
Hänen hentoa olkaansa vasten
minä nyyhkien painan pään.
AHNAS PORTTI
Olet sulkenut portin juuri,
sen taakse jättänyt mun.
Se on julma, se portti, ja suuri.
Se portti on niellyt sun.
Menit pois, veit kaiken valon.
Ja nyt olen onneton.
Syyspimeys pihassa talon
kuin musta koira on.
OLIT POISSA —
Olit poissa. Ja poiss' oli syleilyt.
Olin kauan kaikkea paitsi,
kävin niinkuin paimen säikkynyt,
joka varjojen katraita kaitsi.
Sinä palasit sydämeeni taas
kuin häkkihin, linnun lailla.
Sydän havahtui sinun laulantaas
kuin taivas ääriä vailla.
JUMALAN TYTTÄRET
Nyt ovat tulleet ne päivät,
jolloin jumalan tyttäret kulkevat ihmisten parissa.
Jumalan tyttärillä on ihmisen tomu,
mutta heidän sielunsa ei ole tomuun sidottu.
Jumalan tyttäret solmivat lankoja, lankoja
taivaasta tomuun.
Jumalan tyttäret pesevät sieluja puhtain käsin.
Kaikki silmät eivät eroita,
kaikki korvat eivät kuule,
kaikki sydämet eivät tajua
jumalan tyttäriä.
Jumalan tyttäret peittävät kasvonsa vierailta,
jumalan tyttäret puhuvat hiljaa,
jumalan tyttäret tekevät vain yhtä:
rakastavat.
KOHTALON LYHTY
Oli kalpea, sairas, hento,
ei kasvoilta kaunis, ei.
Mut kuitenkin tähdenlento:
valokaarensa ihmeen vei
yli aution, pitkän tieni,
jota kuljin mä yötä päin,
hän, kohtalon lyhty pieni,
avotaivaat ylläni näin.
Oli jostakin toisesta maasta
tähän eksynyt maailmaan
hän, Puhtaus. Teiden saasta
ei tarttunut anturaan.
Mikä, mistä? Ja minne hän lähti,
"Phantasia", retkellään?
— Yli tieni on kulkenut tähti:
valon sen yhä ylläni nään.
SYNTYMlNEN
Maan suurin ihme on tapahtunut. Nähkää,
miten kalpein, onnellisin kasvoin äiti hymyy.
— Sama syyskesän sädehtivä hymy käy pelloilla, siunaten tähkää,
johon myöskin syntymisen ihme lymyy.
Hän hymyy, äiti, ja raukein silmin lasta,
sen ihon punerrusta katsoo. Hän janoo janoomalla
tuon pienen hengitystä, mi aivan vasta
on sykkinyt hänen sydämensä alla.
Hän katsoo katsomistaan — kuolee, ja kuolemastaan
hän kalpein, onnellisin kasvoin vielä hymyy.
— Siinä runoilijan hymy, ja se siunaa hänen lastaan,
syvän, puhtaan riemun lasta — mutta synnyttäjän
poveen tappava tuska lymyy.
Hän on kuollut, äiti — ei: voisiko äiti kuolla?
Ajast' aikaan eikö hän, onnekas, hymyilisi?
Hän hymyillyt on, jotta tuskan tuolla puolla
sama hymy hänen lapsensa kasvoilta sädehtisi.
TRUBADUURI
KESÄÄ
Tien varret, pientaret, rantaäyräät,
ne koiranputkien lumeen hukkuu.
Ovat kaukana vaarojen siniset sauhut,
ja metsän reunassa talot nukkuu.
Ja köyryselkäisten raitojen alla
joen kahvinkarvainen vesi noruu.
Ja jossakin etäällä helein äänin
joku paimen laumaansa toruu ja toruu.
Nyt saattaa jo kuulla vienon sateen
kuin hyttyshyörinän pensahista.
Kuin lapsena puhallan perhoja liudan
voikukkien hahtuvapallosista.
RUUSUMAJASSA
Pilven lumihuiput korkealla.
Niinkuin silmäterä luomen alla
piilee aurinko. Ja tumma maa
vavahdellen
ukkost' odottaa.
Tulee tuuli maata haravoiden,
on kuin yli viljavainioiden
matalalta savu vaeltais —
ruusumajaan
verisade sais.
Terälehdet lentää ylitsemme
kypsän-menehtyneet — värisemme,
emme puhu, värisemme vain
pedonsilmin
nälan-himokkain.
TRUBADUURI
Koko yön olen valvonut vuoteellain,
ja on tullut aamun hetki.
Kävi luoksesi, kallis, huimimpain
ajatusteni toivioretki.
Ne tulivat niinkuin ruhtinaat,
aron prinssit juoksijoillaan
sinun luoksesi, kallis, ne uskaliaat,
punakauhtanat hartioillaan.
Sinut haahkanuntuva-patjaltas
löys yössä ne himmeässä.
— Miten kimmelsi mustat suortuvas,
mikä tuoksu hipiässä! —
Ja kun näkivät sun, ne polvistuin
sanat mielettömimmät sanoi,
punahuulin ne kuiskivat, kuumin suin,
janon-sairahin silmin ne anoi.
Käsin kietoivat hellin ja kuumeisin
ne hentoja polviasi,
suin etsivät kyltymättömin
sinun suutasi, rintojasi.
Povin autuaallisin uuvuttain
sinä kutsuit ne riemuhun varmaan. —
Koko yön olen valvonut vuoteellain,
koko yön olin vierellä armaan.
KUUMA SYLI
On mulla nuoret hampaat: elämää
mä tahdon niinkuin olkapäitäs purra!
Kuin yli meren ruumiin raukean
niin yli jäsenteni karkaa hurma tää;
en tahdo säästää enkä tahdo surra.
On silmissäni loimu auringon,
ja kuvas syöpyy siihen niinkuin kulta:
sun hipiäs on kypsän ruskea,
ja pakahtuva, elontäysi on
sun vartesi kuin silmut, kevään multa.
Me rakastamme tätä elämää
ja käymme kiellettyjen rajain yli;
ah kevät, nuoruus, viini, rakkaus
nyt ihanasti meitä myrkyttää,
ja päihtyneinä meill' on kuuma syli.
PIENI SYNTINEN LAULU
Pien' ihanaiseni, vuoteellain
olet ollut alaston.
Minä syntimme muistoa laulussain
en kiellä: se kaunis on.
Ja kun silmäni suljen, päivin, öin
näen vartes vieläkin,
ihos kuultoa, poveas ikävöin
ja syntiä, suloisin.
Ja aina, kun olet lähelläin
ja suutas suutelen,
minä tunnen kanssasi kylpeväin
pyhiss' aalloissa Gangeksen.
Sinä puhdistat, sinä nostat vain,
siks syntimme kaunis on.
Tytär jumalan, minun vuoteellain
olet ollut alaston!
PIENESSÄ MAASSA
Rajat liian pienet. Ei ole askelen alaa.
Kukin täällä on muiden tiellä ja puree muita.
Salakauna ja kateus naapurin portin takaa
pian koirana hyökkää esiin väijyen luita.
Raja-aitoja kaikkialla. Ja porteilla kilpi:
"Tämä on minun alueeni" ja "Käänny tästä!"
He mittaavat kuutiotuumin ilman toisillensa:
kas, hengitä tämä — ja lakkaa hengittämästä!
HIIRET
Täss' yhteiskunnan aumassa
niin hiiren olla hyvä on
kuin laitumella lampaan
— mut kirjavassa laumassa
myös salaviillos syvä on
ah toisen hiiren hampaan!
Kas ystävät ne tirkistää
niin mielellään sun aivojas,
sun tuulias ja säitäs;
voi kuinka heitä virkistää,
jos aavistavat vaivojas,
Akilleen-kantapäitäs!
Ja silloin vasta hauska on,
kun voivat tätä virttä nyt
he laulaa tuttaville:
"Se mies jo vallan rauska on
ja pullon kaulaan hirttänyt
on järjen — minkäs sille!"
— Sen nakertajan paras on
ah avarassa kolossaan
täss' aumassamme olla,
ken naapurinsa varas on
ja julkisessa olossaan
on tekopyhä nolla!
ROTTA
(Eräälle ylvästelljälle)
Käyt huulillasi soma lause tää:
"On tosi kaunista ja kaunis totta."
Mut totuus usein myös on kauniin-ahne — rotta
kun pääsee kakuilles, niin — kauniit kuoret jää!
NOLI ME TANGERE
On katkeruuteni niinkuin sammalkaihi
syvän lammen silmäkalvolla samealla:
viha, viiltävin hampain, niinkuin petokala
on väijyksissä mieleni pinnan alla.
Te tulkaa, ajatustenne kaarnalaivoin
te soutakaa yli mieleni, tuntoni aavain
Ja ken pitää hyvin perää, hän päilyvät vedet,
sinen siinnon ja tähtien kuullon nähdä saa vain.
Mut aina, petollisine verkkoinensa
mies saaliin-ahne kun saapuu kalastamaan,
hän varokoon: hän on tunteva totisesti
hain hampaan syöpyvän ytimiinsä hamaan!
VELJELLENI
Miten kaipaankaan sua, veljeni. Kaipaan kättäs,
mut enään kätellessäni en sitä tunne:
pois, veljeni, tietämättäni, tietämättäs
arin nuoruutemme on häipynyt jonnekunne.
Me olemme ennen yhdessä itkeneetkin
ja yhdessä kiristelleet hampaitamme.
Mitä tehnenkin nyt, veljeni, mitä teetkin,
me kuljemme kumpikin omaa polkuamme.
Ja ei ole kysymys meistä: on kysymys tiestä,
vain peitsistämme, ei peisten kantajista.
Kymen valtavan lailla nyt tiemme vetää miestä.
— Kuka tietääkään oman tiensä tutkaimista:
kuka tietääkään, miten kaukana, täällä ja siellä
me saatamme seisoa miehinä, miesten työssä,
teon rintamalla, ankaran käskyn tiellä,
etulinjoilla surmaten toinen toisen yössä —?
PIENIÄ HAUTOJA
On aina jotain poissa, jotain mennyt sulta
kuin varas öisin arkkujasi kahmalois.
Poiss' aivan pientä jotain on, mut niinkuin kulta
se kallista on nyt, kun riistettiin se pois.
Näin osa omaisuuttas, osa itseäsi
sult' aina tiettämättäs hukkuu, lahoaa.
Näin ryöstää ihmisiä näkymätön käsi.
Se oves pihtipieleen ristin kirjoittaa.
Ja pienin, pienin erin kuolet elämästä
ja tulet autioksi. Mieles kalmistoon
teet monta pientä hautaa. Niitä itkemästä
sä astut vihdoin unohduksen kuutamoon.
LUOMINEN
LUOMINEN
(60-vuotiaalle Jean Sibeliukselle)
Yhä luominen jatkuu, ja syvien vetten päällä
yhä Henki käy. Ja hän samoo pimeään.
Syvä, autio tyhjyys niinkuin nukkuja herää
hänen hengityksestänsä elämään.
Yhä painiskelee Olemattoman kanssa
joka hetki ja kaikkialla Se mikä On.
Ja kaiken takana, missä ei ole mitään,
se jo näkee tomussa Sen mikä Tuleva on.
Joka hetki se astuu askelen kauemmaksi,
joka hetki se valtaa uuden maailman.
Se on uuden syntymistä ja voittoa täynnä,
ja se astuu jalkansa niskalle Kuoleman.
Yhä luominen jatkuu, ja syvien vetten päällä
yhä Henki käy. ja hän samoo pimeään.
Hänen anturoittensa jäljistä syntyy linnunrata,
ja hän kylvää aurinkoja käsistään.
KORVENHALTIAN KUOLEMA
(Eino Leinon kuolinsanoman saavuttua)
Peto rotkoonsa hiipi ja rintansa haavoja nuoli,
erämies jotk' ampui — Kohtalo — kauan sitten;
peto rotkoonsa hiipi ja rotkonsa rauhassa kuoli.
Punajuova jälkeen jäi: vana askelitten —
vana askelitten, jotka hän, kontio, astui,
kun korpea kiersi ja Turjan tunturit nousi,
laki laakea joiden taivahan pilvissä kastui.
Hänen katseensa kauas päin utumerta sousi.
Hänen katseensa kosketti multaa: se värähteli,
tuhat ruohonkortta nosti ja kukkien viljaa;
ja kaikki, minkä se katse siunas, eli:
mätäs, pilvet, metsä ja taivas soivat hiljaa. —
Hän on kuollut, korvenhaltia, mut ei muisto huku.
Joka pirtin loukossa itkevät taatat, lapset.
Hänen kanssaan kuollut lie koko kontioitten suku.
Siks kyyneliss' ovat valkeat kuusten hapset.
— Ei, ei: punajuova jäi ylös otsalle taivaan!
Kas, sinne on pirskahdellut kontion verta.
Ei kuollut rotkossansa hän haavojen vaivaan:
kotipolkua vain hän on astunut päin sinimerta.
VALO JA IHMINEN
Kun "Tulkoon valkeus!" soi käsky Erään,
sä syliis, siivillesi nostit maan. —
Jok' ihmisen ja kukan silmäterään
sun tules yhä syttyy palamaan.
Teilt' unen raskaan sinun luonas herään
kuin kuollut havahtuisi arkustaan.
Käyn etees, alkuäiti, polvilleni,
kurkoitan sätehilles sydämeni.
Sun silmäis ihanuutta palvomalla
jo isät ensimmäiset vuorilleen
näin polvistuivat kasvojesi alla.
Sä ajast' ikuisesta ikuiseen
viet vapahtavat sätees kirmaamalla
kuin virran sydämestä sydämeen.
Ja elollinen kaikki yhtyy uomaas.
Maan huokosetkin juovat sinun juomaas.
Nää myöskin köyhät silmät rakastamaan
oot opettanut kauneutta maan
ja kaltaisiaan. Sydämeesi hamaan
nyt vajoan kuin kultaan sulavaan.
Ja elämäni tulee katoamaan
kuin säde valon suureen ulappaan
— mut ehkä, ehkä valonlisän niukan
sen valoon tuoden, kimmeltäen hiukan.
(Juhannuksen alla 1925).
VAINAJAIN KEVÄTNÄKY
Vako, siemenen kehto me olimme. Vain käsi kahvassa peisten.
Sato, voittaja, huipulle-astuja ei — vain rinne.
Sinun laillasi, kuoleva kansan päämies, kaukana seisten
maan luvatun aavistimme, mut emme päässeet sinne.
Me menimme hiljaisuuteen tietäen: se on tapahtuva.
Oli tomumme siunattu äiti ja hedelmällinen kohtu:
kas poikamme onnellisemmaksi meitä on vapahtuva,
uness' alla mullan on meille hän silmien lohtu.
Kevät nurmea nostaa otsalle hautojemme.
Mut suurin silmin me hiljaisuuteen näämme:
mitä pyysimme, mut emme saaneet itsellemme,
hän saa sen, poika. Se siunaa elämäämme.
Polun poljimme: siks ura hällä on avarampi.
Ikävöiden me rannalle jäimme — hän astuu laivaan.
Maa uus on hälle, on kauniimpi, ihanampi.
Mikä pilveä meille, on hänelle kuultoa taivaan.
Elon, huoleton poika, hän riemulla ottaa vastaan
kuin kirjavan perhon, mi juuri on jättänyt kuoren.
Kodiks ihmisen luvattu maa hänt' oottaa, lastaan.
Kevätauringon alla hän huilua soittaen nousee huipulle vuoren.
(1.5.1925).
KARAVAANI
Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä,
karavaani-heimoa retkellä elämän.
Ja ei tule koskaan loppua matkallemme,
vaelsimmepa auringon alla tai keskellä pimeän.
Yli ikuisuuden hietikon valkenevat
monenkaltaiset päivät, paahtein ja keitahin;
me nauramme, juomme ja suutelemme — taikka
pedot tuskan saartavat meitä hampain nälkäisin.
Mut eteenpäin, ohi kaikkien tuokioiden
karavaania vie iankaikkinen kaipaus.
Ei, ei tule koskaan loppua matkallemme,
ja sen määränä lienee vain jokin kangastus.
Tosin loppuvat kerran askelet vaeltajilta,
kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan.
Mut katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat,
nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.
Mikä parhainta on, mikä syntyi rakkaudesta,
mikä meiss' oli elämästä ja elämää,
tomustamme se erkanee ja ikuisesti
karavaani-heimon sielussa hengittää.
Näin uusia polvia entiset saattelevat —
tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen,
näyt yhteiset, sama kaipaus kauniimmasta
ja matkasauvana Kohtalo ikuinen.
Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä,
karavaani-heimoa, sieluissa kaipaus,
ja onnellisin on, kuka kauneinta uskoo,
polunnäyttäjänä kellä on kangastus.
(Erästä juhlaa varten).
DE PROFUNDIS
NÄKY KADULTA
He tulevat vastaani iltaruskon aikaan,
he tulevat kovasta työstä, he tulevat tehtaistaan.
Noki niinkuin naamio kasvoilla; siinä on vakoja hien.
Ja kaikkien selkä on painunut kumaraan.
Niin, kumarassa he käyvät, niinkuin kaikilla heillä
jokin näkymätön, raskas taakka ois.
Ja heillä on suuret, riippuvat, känsäiset kädet.
Ne nyt ovat tyhjät, ne antoivat voimansa pois.
Ja heillä on kaikilla huulet tiukasti kiinni.
Ja silmät hiipuvat, hiipuvat liedessään;
savun, työpajan sauhun viipyvän näissä vielä
kuin himmeän, liikkumattoman kaihen nään.
He tulevat vastaani iltaruskon aikaan,
he tulevat työstä, he menevät jonnekin, pois —
ja kumarassa he käyvät, niinkuin kaikilla heillä
jokin näkymätön, raskas taakka ois.
Ja nyt syvään tunnen sen: olen yksi heistä,
lain alla ankaran: voimanne uupukoon!
— Työn lasten heimon aikojen alusta loppuun
kivin kuormitettuna kulkevan nähnyt oon.
ONNELLINEN
Oli kadulla ajettu lapsen yli.
Hänen ruumiinsa virui vielä maassa
avosilmin kuollein ja huulilla verta —
soma poikanen mekossa ruudukkaassa.
Oli kuin olis hiljaa värähdellyt
tuo hento nilkka ja kalvas ranne.
Katukivillä, vieressä ruhjotun rinnan
oli pieni sauva ja leikkivanne.
Tuli eräs nainen ja pyörtyi — äiti.
Me kaikki katsoimme hiljaisina.
Joku kyynel vierähti katukiviin —
ne kiilsivät sateesta niljaisina.
Menin pois ja nyyhkytin: "Onnellinen!
Hän on lähtenyt puhtaalla lapsenmiellä
sukupolvien Via Appialta."
— Oman mustan varjoni näin mä tiellä.
PAENNUT LINTU
Paennut lintu, povessain
se asui kauan, pesässään.
Ei sitä nähnyt yksikään,
sen tunsin minä vain.
Se etäisille retkilleen
läks siivin kuulumattomin,
niin häikäisevän valkoisin —
ja palas pesälleen.
Ja takaa meren kymmenen,
kedoilta Onnellisten Maan
toi hunajaa se nokassaan
ja mettä kukkien.
Jok' ainut kerta, päällä maan
kun janosin ja nälkää näin,
se ruokki minun sydäntäin
kuin emo poikastaan.
Ja uuvuttaissa tuskan muun
se kantoi lehvää öljypuun.
Se lensi eikä levännyt. —
Mut missä on se nyt?
— Paennut: kerran retkeltään
se palas luokse sydämen
ja — liudat haaskalintujen
se näki pesällään.
Ja hiljaisesti valittain
lens valkosiipi povestain,
se lensi eikä levännyt —
ja poissa on se nyt.
HÄMÄHÄKKI
On taloss' elämäni synkkä takapiha.
Siell' asustavat yököt himojen
ja mato epäilyn ja rupikonna, viha.
Ja öin ne piirittävät sydämen.
Tän' iltanakin ilon mettä juodaksensa
on mielen nurmelle se, perho, lentänyt.
Ja muistain ihanuutta maan ja sisartensa
se silmät ummisti ja — kuinkas kävi nyt:
kas paha ajatus jo hiipi kätköstänsä
— tuo musta hämähäkki ristiselkäinen —
ja tahmeaa ja lujaa surmanseittiänsä
se kutoi, kutoi yli sydämen.
Sen kietoi väistämätön tuhon piiri,
jost' ihme ainoastaan voisi pelastaa.
Tää pimeys on kissa, sydän hiiri.
On lohduttavaa ajatella kuolemaa —
RUNOILIJA
(Dan Anderssonin mukaan)
Näin runoilija olla, kadull' asustella,
kun edes päätöstä ei taistelulle näy,
se on, on totta totisesti painiskella
kanss' itse saatanan — ties taivas, miten käy.
Se kysyy uhmaa, verta, kyyneleitä,
käyn nyrkkisille nyt, tuo aamu kuoleman,
mut koskaan murhett' ei, ei naisen-kyyneleitä —
en laps, en nainen ole, mies mä olenhan.
Täm' on kuin kalastaisi kaiken yötä
eik' einettäkään pyydykseensä sais,
kuin kulkis ulapalla yössä, myrskyn myötä,
ja maat' ei koskaan, koskaan pilkoittais.
Mut kerran kylmä ruumis olen ikuisesti,
ja silloin minut tyyni uni palkitkoon —
oon silloin mies, mi painiskelun kesti,
ja mulla oikeus on olla, mikä oon.
NÄLKÄ
Syön ruumistas, sinun vertas juon,
ja sen atrian ääreen on ihana tulla.
Joka päivä sun pöytääsi nälkäni tuon —
joka päivä on kuitenkin nälkä mulla.
Ja kun syön, yhä nälkäni kasvaa vain —
ja sun astias ei ole koskaan vajaa.
Oves luo, oves luota kuumeissain
käyn, hoippuen hornan ja taivaan rajaa.
Verijuotikas oon, jota liekki syö,
olen sisältä suuri ja verinen haava.
Tule kerran vieläkin, syntien yö —
ja sitten on tuomion aamu saava!
AUTIO PELTO
Olen autio pelto. Ja autioks jään.
Lien tähkinyt toiveita, uskallusta.
Mut joka korren ja tähkäpään
söi niittymatojen liuta musta.
Olen autio pelto — ei: hautausmaa.
Luurangot nostavat turhaan kättään,
ne kuolivat kaikki syntymättään.
Olen täynnä huuhkajan ulvontaa.
DE PROFUNDIS
Viel' äsken uskoin: nyt on tieni avoin,
ja vuoret odottavat huipuin sinisin —
Sisyphos, veljeni, sun varjos tavoin
taas suistuin rotkoihin.
Siis vietän elävältä peijaiseni,
ja, madot, atrialle olkaa kutsutut!
Te syökää, syökää, kunnes ydinteni
on mehu kuivunut!
— Mut sitten, aurinko, kun ylle pääni,
tään rotkon ylle sytyt, silmäs näkee mun,
niin huutaa lahonneiden luiden ääni:
Täss' olen — poikas sun!
ERÄS IN MEMORIAM
Kuin pimeä kaivo sammakkoineen
tahi armoton napapiirin yö,
joka aivoja painaa ja sielua syö,
elo ympäröi sinut kohtaloineen.
Öin korppeina, päivällä mustin ratsain
vihamieliset voimat sieluas
kovin piiritti. Eikä hän, odottamas,
avuks astunut pilven-, ei tulenpatsain.
Maass' ei ilon kyllyyttä juonut suus,
et tyhjissä taivaissa autuutta peri.
Sanat huulilles hyytyivät niinkuin veri.
Lumenvalkoiset koht' ovat hiekalla luus.
Näky viimeinen tämä silmihis piirtyi:
näit laulujen ruumiit paareillaan
ylen hentoina, valkeissa liinoissaan.
— Napinvalajan kauhaan sielus siirtyi.
PRONSSIA
SALTO MORTALE
On rakkaus ihmislasten
kuin, pilvet, leikkinne ikuinen.
Hekin kulkevat kohtaloonsa
sokeasti vyöryen.
Avaruuden äärillä vaikka
he kaukana toisistansa lie
kuin ukkospilveä kaksi,
niin kaipaus yhteen vie.
He tuskin tietävät, miksi,
mut toisiansa lähestyin
he syöksyvät vastatusten
tulenpolttavin syleilyin.
He leikkivät salamalla,
ja heistä jäljelle tuhka jää.
Mut elämän korkein hetki
on kuolemanleikki tää.
PITKÄPERJANTAI
Karitsa uhrataan
meiss' — elon lunastaja — omaa syytä vailla.
Ja yli kaiken maan
veremme sataa aamukasteen lailla.
Me oman sydämen
revimme irti, ristille sen kohotamme
kuin käärmeen vaskisen,
he että eläisivät — kuoltuamme.
PRONSSIA
Olin ihminen ennen,
verta ja luuta ja lihaa.
Sydämelläni ruokin
rakkautta ja vihaa.
Elon silmillä nähdä
saatoin, ja korvilla kuulla,
käsin tarttua käteen,
nauraa ja itkeä suulla —
kunis Kohtalo kerran
sauvalla koski — — ja siksi
ovat kasvoni tulleet
iäti-paatisiksi.
Kova, ankara pronssi
sieluni muotoa peittää.
Nyi en yltäni koskaan
voi sitä kaapua heittää.
Kuva en ole kuollut:
uumenissani sykkää
sydän liekehtiväinen —
mutta sen tuska on mykkää.
Erämaass' olen sfinksi;
luonani leijonat huhuu.
Tuhat vuotta menköön — ja sitten
suu kuvan pronssisen puhuu.
YKSINÄINEN RATSASTAJA
Sa yksinäisten polkua ratsastat
pois heidän luotaan, jotk' ovat parvissaan.
Sun erillesi, irti täytyy
yhteisen hulluuden valtateistä.
Kas, mikään liitä ei sua ihmisiin:
sä lihaa heidän et ole lihastaan,
et luuta ole heidän luustaan,
sukua toista on sielu sulla —
ah, yksinäisten pilvien sukua
ja petolintuin, vauhkojen ratsujen —
ei siinä sukupuussa kukaan
veljeä tunne, ei kantajaansa.
Ei sulla ole maata, ei taivasta,
vain yksinäisten tie, jota nelistää
suin verisin ja huuruavin
ratsusi, kuolema kavioissaan.
Et rakkautta tunne, sen tallasit.
On suudelmia sullakin, tietäkööt:
kas, yksinäinen ratsastaja
suutelee hurmeisen miekan terää.
Ja sinä näet, kuinka he kuolevat
mies miehen jälkeen, ihmiset parvissaan
he ojentavat käsiänsä
huutaen taivasten Aaveen nimen.
Sä tietämisen puust' otit hedelmän,
jota kateellinen enkeli vartioi:
nyt olet vapaa etkä kuole,
jalkasi polkivat käärmeen päätä.
Ja yli ajan, kuoleman hartiain
jo nelistää sun ratsusi pilviin päin,
ja panssarisi kultaa nuolee
auringon silmien kuuma liekki.
TOTUUS
Sinust' eivät tiedä ne ihmiset, jotka
joka päivä sun nimeesi vannovat suulla.
Sinä levität siipesi ristinpuulla
ja kaartelet taivaita, kotka.
IHMISEN MÄÄRÄ
IHMISEN MÄÄRÄ
Ei ole ihmisen hyvä
— jos hän on heikko —
tuntea, nähdä ja elää
kaikkea: kuilu on syvä,
siellä on vaaniva peikko.
Inhimillisen luota
on moni mennyt —
inhimillisen tähden:
mieletön, harhaillut suota
viekkaita virvoja nähden.
Yksi on — veljeni, tiedä —
ihmisen määrä:
kaikessa ihminen olla,
suon yli polkunsa viedä
vuorille, hyljätä väärä.
Matkalla voi moni tällä
langeta, nousta.
Mutta ken itsensä hukkaa
sielunsa näännyttämällä,
hänen on mahdoton nousta.
Veljeni, määrä on loitto:
kuoleman luoksi!
Ihmisen ylpeys olkoon,
vaikkakin turha on voitto,
taistella turhan vuoksi.
Kauneus, untemme sisar
on opas meillä:
laulaen kuoleva joutsen,
lehden poimussa pisar,
myös tomu kultainen teillä.
PURRESSA
RUNOILIJAN LAULU
Li-Tai-Pe.
Ma, kansan runoilija, lauloin lauluain,
ja kansan kuulla huilu ilakoi.
Äänt' armiasta kuunneltu ei lain.
Nyt jumalteni talon eessä huilu soi.
Ja parviss' elonhartaat, hullut jumalat
punaisen pilven päällä tanssivat.
Ja silloin hämmästyen kuuli kansa maan
ihmettä, lauluani lennossaan.
PURRESSA
Li-Tai-Pe.
(Hans Bethgen mukaan.)
Niin kepeästi pursi vettä viiltää
väkevin aironvedoin. Seuranamme
on kauniit immet huiluin kultaisin.
He soittavat ja taas he kujeilevat.
Ja jalo viini kuohuu pikareissa,
ja mieliin syttyy riemu vallaton.
Kai odottavat mua kuolottomat
sinessä haikaralla ratsastaen —
jään, huoleton, mä purteen kepeään.
Ne palatsit ja linnat, jotka kerran
näilt' autioilta kukkuloilta nousi,
on sortuneet, on tyystin hävinneet.
Ylevän runoilijan suuret sanat
ikuiset ovat niinkuin muistomerkki,
mi välkkyvänä tähtiin kohoaa.
Kun haltioidun, tartun piirtimeeni,
luon laulun kohisevan, niinkuin myrskyn,
ja viisi pyhää vuorta vapisee.
On minuss' ylpeys ja ilo, — nauran
maan tämän kirjaville antimille:
ne kukanlehden lailla varisee.
Jos valtaa, kunniaa ja rikkautta
mä joskus tavoitan ja niihin kiinnyn,
Keltainen Virta pyörtää takaisin.
VAIMON VALITUS
Thu-Fu.
(Bethgen mukaan.)
Hän yksin istui laaksoss' autiossa,
nuor' vaimo, jolle kauneuden lahjan
ol' ihmeellisen suonut sallimus.
Hän puhui: Vaikka kodist' ylhäisestä,
mä sentään kokenut oon kovan onnen
ja erämaasta etsin turvaa nyt.
On julma tuho käynyt yli maani,
sen hävittänyt: saivat surman veljet,
ah nuoruutensa loistoss' ihanat.
Ei heidän ruumiitansa suotu mulle,
jott' oisin voinut saattaa heidät hautaan —
nyt viha, raakuus aikaa hallitsee.
On olo epävarmaa, niinkuin liekki
on soihdun tuulessa. Mun jättänyt
on puolisoni ajan melskeisiin.
Ei voimaa, suuruutt' ollut sydämessään,
yks halu hällä vain on: joku vetää
muu nauravainen nainen povelleen.
Nyt hänen silmiänsä kiehtoo sulo
jo toisien. Oi että kuulis kerran
hän huokausta naisen hyljätyn!
Oon piikani mä lähettänyt kauas
mun korujeni timantteja myymään,
mut ruokomajaani mä itse jään.
On maja kehno. Korjata ma koen
sen seinäin hataruutta köynnöksillä,
on ilma kylmä, vaatteet ohuet.
Tuo piiat kukkasia — viekää pois ne.
Ei kukist' ole. Merkiks surustani
te tuokaa mulle oksa sypressin.
Jo ilta saa. Mä tahdon suojapaikan
tuolt' alta suurten bamburuokoin löytää
yön leposijaks kylmän, aution.
JOS OISIN TULI
Cecco Angiolieri.
(Mukaelma.)
Jos oisin tuli, palais maailmanne.
Jos oisin tuulispää, sen hajoittaisin.
Jos oisin meri, maan ma hukuttaisin.
Jos oisin Jumala: — voi kauhuanne!
Jos oisin paavi: miten sielujanne,
te roistot, kristityt, mä kiduttaisin!
Jos oisin kuningas, niin ripustaisin
mä teidät hirteen koirat kimpussanne!
Jos oisin kuolema, ois syli mulla
taas avoin vanhemmille. Yli harmaan
en kynnyksen voi elävänä tulla.
Jos oisin Cecco — hm, se olen varmaan,
niin olkoot ihanimmat neitseet mulla;
ja muille suon ma sulottoman armaan.
RITARI OLAVI
Heinrich Heine.
I.
Katedraalin eessä kaksi
miestä punakauhtanaista:
kuningas on toinen niistä,
toinen pyövel' ammatiltaan.
Kruunupäinen pyövelille
puhuu: "Pappi messun alkoi,
pian päättyy vihkiminen —
pidä piilus valmihina."
Kellonsoitto, pauhu urkuin,
kirkost' ulos väki tulvii:
keskell' uljaan juhlasaaton
nuoret vihkikoruissansa.
Kauhun-kalvas, vapiseva
tuo on kaunis prinsessainen;
huolt' ei huimall' Olavilla,
suulla punaisell' on hymy.
Hymy suulla punaisella,
niin hän puhuu kuninkaalle:
"Hyvää huoment', appiukko,
katkot tänään kaulan multa.
Kuolen tänään — suo mun vielä
elää keskiyöhön asti,
että voisin hääni nämä
pidoin, soihtutanssein viettää.
Suo mun elää, suo mun elää,
kunnes juon mä viime maljan,
kunnes tanssin viime tanssin —
suo mun keskiyöhön elää!"
Kruunupäinen pyövelille
puhuu: "Vävy säilyttäköön
keskiyöhön asti hengen —
pidä piilus valmihina."
II.
Nämä häät ovat ritari Olavin,
nyt juo hän viime pikarin.
Ja nyt painaa vasten poveaan
hän armastaan —
oven takana pyöveli seisoo.
Soi soitto, ja Olavi nuorikon
vie karkeloon: raju, huima on
tämä tanssi loimussa soihtujen,
elon viimeinen —
oven takana pyöveli seisoo.
Mikä riemu nyt viulujen kielissä soi,
miten nyyhkiä huilun ääni voi.
Ken heidän tanssivan nähdä saa,
sitä kouristaa —
oven takana pyöveli seisoo.
He tanssivat kauan ja lähekkäin,
mies puolisolleen kuiskaa näin:
"Miten rakas oot, et tietää voi —
vilu haudass' on, oi" —
oven takana pyöveli seisoo.
III.
Herra Olavi, on jo keskiyö
ja päätös matkasi maisen.
Jo mielin määrin nauttinut
olet lempeä prinsessaisen.
Jo munkit messua hymisee,
ja punakauhtanassa
mies seisoo piilu kädessään,
jo on pölkky vartomassa.
Ja ritari Olavi hoviin käy,
valo, miekat kipunoivat.
Ja ritarin suu on punainen,
suu hymyy, ja sanat soivat:
"Minä siunaan auringon, siunaan kuun,
joka tähtiretkeläisen,
minä siunaan linnun jokaisen
sini-ilmassa livertäväisen.
Ole siunattu, meri, ole siunattu, maa,
ja keto kukkinesi:
minä siunaan orvokit, suloiset
kuin vaimoni silmien mesi.
Ah, tummat silmät puolison,
nyt kauttanne päätän retken.
Minä siunaan seljan: ah, alla sen
näin antaumukses hetken."
SÄKEITÄ TUNTEMATTOMASTA
Georg Herwegh.
Mä tahdon kuolla ruskon kuoleman,
kuin päivä, viime hehkussansa nukkuin —
ah, kuolon tajuttoman, ihanan —
niin kuolla, syliin Ikuisimman hukkuin.
Mä tahdon kuolla lailla tähtien,
täys kirkkautta, silmän sammumatta,
ja taivaan pohjattomaan sinehen
pois mennä hiljaa, kivun koskematta.
Mä tahdon kuolla sinun kuolemas,
maan kukkain tuoksu, perhoslentimille
mi ilmaan kimpoat ja, riemukas,
saat suitsutukseks Herran alttarille.
Mä tahdon kuolla niinkuin kaste tuo,
kun janoisina aamun liekit palaa;
oi Jumala, niin sydämeni juo
kuin päivänsäteet kasteen juovat salaa!
Mä tahdon kuolla niinkuin säveleet,
joit' arat harpun kielet huminoivat:
ne ovat tuskin harpun jättäneet,
kun kohta Luojan sydämessä soivat. —
Et kuole iltaruskon kuolemaan,
et täältä hiljaa tähden lailla vaivu,
et kuole kivutta kuin kukka maan,
ei sielus puoleen aamusäde taivu.
Sä kuolet kyllä, jäljettömihin,
mut kurjuudessa voimas talttuu, turtuu:
saa vienon kuolon luonto ikuisin,
mut ihmissydän kappaleittain murtuu.
HYMNI KAUNEUDELLE
Charles Baudelaire.
Laps Haadeksen vai taivaan ootko, Kauneus?
On katsees — jumalainen, saatanallinen —
kuin rikoksen ja siunauksen sekoitus,
siks olet niinkuin viinin myrkky suloinen.
On samall' illan, aamun valo katseessas,
on tuoksus ruusuin, rajuilman ruhjomain,
on malja täynnä taikajuomaa suudelmas,
se lamaa sankaria, lasta virvoittain.
Syvyydest' astutko vai luota tähtien?
Kuin koira seuraa turmelus sun liepeilläs.
Sä tuhon sekä riemun kylvät leikiten,
oot opas, mut et näytä, mik' on määränäs.
Käyt nauru huulillasi yli vainajain,
ja Kauhu ylvähin on sinun koruistas.
Ja lailla punakorallien hehkuvain
öin nähdään Murhan kiertyvän sun kaulahas.
Niin korennoinen lentää liekkiin kynttilän,
ja; "Terve, kirkkaus!" se kuiskaa kuollessaan.
Mies huohottava vierell' immen viehkeän
kuin kuoleva on, hyväilevä multaa maan.
Oi kauhistava Kauneus! Se yhtä lie,
oletko viesti Saatanan vai Jumalan,
jos vain sun hymys, katsehesi portti, tie
on maahan, jot' en tunne, mutta rakastan.
Seraafi taikka seireeni, se yhtä on,
jos teet sä — keijukainen silkkisilmäinen,
sä kuningatar laulun, valon, tuoksujen —
vähemmän iljettäväks maan, ja tuokion.
VIINIHOURE
Charles Baudelaire.
Tää päivä on kuin unelmaa.
Ei suitsia, ei satulaa!
Selässä viinin ratsastain
luo keijujen ja jumalain.
Kuin enkeleitä kiidättää
suur delirium-houre tää
meit' etäisimpiin taivaihin
kautt' aamunkoiton kristallin.
Näin myrskyn siipi meitä vie,
myös sydämillä siivet lie.
Oi sisar, lento nopsa niin
vie unelmaini taivaisiin.
KOHOAMINEN
Charles Baudelaire.
Yli suitsevain taivasten, aurinkojen,
meren, pilvien, laakson ja vuoriston,
valo maailmain kunis sammunut on,
taa eetterin, taa avaruuksien
tavall' uimarin, tyrskyjen huumaaman,
— palavan, sanomattoman riemukas — niin
ylös pakenet, henkeni, korkeuksiin
läpi kaikkeuspiirin valtavan.
Ah, pois hämäryydestä laaksojen
ylös taivasten puhtaiden tuoksujen luo;
jumalviinistä oma osas juo,
tulest' äärettömän, syvän kaikkeuden!
Surut, kyltymys, taistelu rauhaton
sorass', usvissa tien yhä taakkanas ois:
valon siivillä ken osas kiitää pois
ylevään ikirauhaan, se autuas on!
Ajatukset, ah, kiuruina kirmaten
ylös lentävät aamuun, ja laakso jää,
kokonaan elon nähden ne ymmärtää
mykän luonnon kieltä ja kukkien.
ALBATROSS
Charles Baudelaire.
[Tätä runoa käänteessäni olen käyttänyt hyväkseni Toivo Mähösen
ansiokasta mukaelmaa. — Suom.]
Kas, pyydystetyks merimiehet huviksensa
saa joskus albatrossin, laivaa saatelleen
veen yli suolaisen. He taajoin parvinensa
tuon ympäröivät vieraan, ylhäält' eksyneen.
Ja kannel!' avutonna, häpeissänsä laahaa
nyt lintu ruumistaan — tuo veikko pilvien.
Kuin raskait' airoja, niin kupeillansa raahaa
se taakkaa hervotonten valkosiipien.
Nyt horjut, ylväs lentäjä, kuin oma varjos,
viel' äsken ihana, nyt rujo, irvokas.
Mies sulle julkeana piippunysää tarjos,
ja toinen matkii sua, ilmain kuningas.
Oi, nähkää runoilija linnuss' uhmakkaassa:
hän nuolta nopeammin myrskyyn rynnistää,
mut parvess' ihmisten kun alhaall' on hän maassa,
hän siipiensä painon alle rammaks jää.
ISÄ JA POIKA
Erik Lindorm.
Kuu pilvijuomakas värjyy
syväll' alla tumman veen.
Ja uniset sirkat soittaa
läpi heinän kaatuneen.
Kuin harmaa tuhka sataa
hämy päivän hehkuhun.
Me kuljemme kivistä rantaa,
minä, pieni poikani mun.
Hän katsoo, viittoo ja loruu.
Kivet joskus livettää.
Minä hyväilen hänen kättään
pient', aivan pehmeää.
Hänen lapsen-ihmettelynsä
ei väsy utelemaan.
Ovat ajatukseni poissa,
minä tuskin vastaankaan.
Miten kauan saanen pitää
sinun pientä kättäs näin,
tuki olla sulle ja turva,
opas matkallas eteenpäin?
Miten kauan lienee mulla
sija lämmin sielussas?
Sinä kasvat ja rinnaltani
menet yhä kauemmas.
Sinun tahtosi uhmaan paatuu,
pojan-ujona piileilet.
Ja katseemme eroo. Ja sieluus
idut kasvavat salaiset.
Käyt synkin, polttavin tuntein
salateitäs kulkemaan.
Minun täytyy syrjässä seistä,
vain ääneti katsoa saan.
Jos tietäisit, poikani, kuinka
yli vuotees uneksin.
Minä kirjoituspöytäni kätköön
ens sukkasi piiloitin.
Ne pienet, pienet sukat
koviks, suuriks kengiks saa,
ne polkevat omaa tietään,
isän, äidin ne musertaa.
Se täytyy kärsiä, kestää,
jos kohta se raskast' ois.
Miten puserrankin, irtoo
kätes kädestäni pois.
Menet kuitenkin luotani kerta,
ken estäis kasvamisen?
— Tule nyt, me kiiruhdamme
pian kotiin, poikanen!
VANHA TALO
Ragnar Jändel.
Koditon raukka, maailmassa harhaan
ma repalein ja kengin visaisin.
Ei mulla maata, taivast' eikä luojaa,
vain köyhä äiti mull' on jossakin.
Niin kuljen, tuijottelen tähtiin, hullu,
ja veri palaa. Kaiken sulkea
ma tahdon syliini — mut muistan: täytyy
pimennon lasna hylyn kulkea.
Mut usein, arimmin kun värjyy sydän,
kun helle teki uuvuttavaks tien,
kun seutu hukkuu sinertävään hämyyn,
ma vanhan talon luokse tullut lien.
Ja kuulen laulun, nuoren käden tiedän
pianon näppäimillä leikkivän
— juon nälkäisinä soinnut, hiiskumatta,
peläten painaudun seinähän.
Ja nuoren, tumman, hennon tytön siellä
nään nuotteineen. Ja divaanilla nään
sävelten, kirjojen ja valon luona
myös tumman pojan, miehen vieressään.
Nään, että lapset ovat sisarukset;
heit' uneen valkokehdoss' äiti on
hyväillen tuutinut. — Ja outo pakko
mun vetää ikkunoiden valohon.
Ja katso ... luona pianon se lapsi,
mi kieliin koskee sormin hentoisin,
hän — nään sen nyt — on oma sisareni,
ja poika sohvall' itse olenkin.
Ja hän, jok' aurinkoiseks lapsuutemme
on hyväillyt, mun äitini hän on;
myös talon, suojat lämpöiset mä tunnen,
mä tunnen oman isän kartanon.
— Mut koira haukkuu... Hitto, uneksinhan!
— On kotini Ei-missään, täällä ei!
Mun pieni sisareni kuoli viluun,
ja elon kurjuus äidin voimat vei.
On isänikin kuollut — entä sitten!
— Mä otan pussin, alan laputtaa
ja kysyn joltain kiiltonappiselta,
koditon raukka mistä majan saa.
SATAA
Ragnar Jändel.
Rakkahin, herää, tule ulos kuistiin!
Katras harmaita pilviä peittää taivaan.
Tuoksuvassa, himmeäss' yössä hiljaa
sade valuu.
Ojenna kätes, tunne: suloisesti
pilvet tihkuvat vilvaita pisaroita.
Tunne syvään, rakkahin, mullan kiitos
taivaan puoleen!
Kuivat lehdet vienosti kahisevat,
yrttien ruumiit paisuvat nautinnosta.
Kiitost' uhoo vainiot, jotka väikkyy
hämyn läpi.
Alkaa ehtynyt puro solinansa,
oikealla, pähkinäpensastossa
harmaiden pilvien alla laulaa harmaa
satakieli.
KUMMITTELIJAT
Dan Andersson.
Majass' yksin jos valvot, kun ilta saa,
älä salpaa oveasi
Ovat yllämme tähdet, ja hanki kimaltaa,
kun tulemme, tuttavas.
Luut vanhat nää jo kolkassa kirkkomaan
levoss' olleet kauan on —
havahtuin sinitaivasta katsomaan
saamme kujille kuutamon.
Alla tähtien silmäin me käymme käräjiin,
kun tuuli on raivokas,
ja me istumme tuomari-istuimiin
sinun miilumajallas.
Nyt rauhatonna sielumme harhaa vain:
meidät hautahan nälkä vei.
Syvä rauha oli yllämme, mutta lain
viha sammunut meistä ei.
Viha tää, viha kuolleiden, nyt vaeltaa
ajast' aikahan, kummitus;
emme kyynelen lohtua maistaa saa,
eikä pääty vaikerrus.
Voi meitä! Jo myöhäistä kiskurin
on tuomio langettaa:
kipusauvamme vuolijat itsekin
nyt aaveina vaeltaa.
ANGELIKA
Dan Andersson.
Minä kuulin pauhua myrskyn ja ääntä pasuunain,
minä kupeeni vyötin kohta ja nousin haudastain,
valoss' auringon paisui rintani mun, käsivarteni jännitin,
toi ihana tuuli itämaan kuin viiniä suonihin.
Ja rankkana lämmin sade minun huuhteli rääsyjäin,
minä avasin silmäni uudet ja tuomiopäivän näin.
Oli kanssani myös Angelika, jota kovin rakastin,
mut jota en saada ansainnut, minä arvolta alhaisin.
Ja kolmekymmentä päivää minä vuottelin vuoroain,
kevät uus oli ympärillä, sini taivaalla vanha vain.
Minä vihdoin mieleni rohkaisin, menin käden nostaen:
"Olen nimeltä William Andersson, ja suuri syntinen.
Ja tässä on hän, Angelika, jota kovin rakastin,
mut jota en saada ansainnut, minä arvolta alhaisin.
Me olimme miltei kihlatut, mut tietenkin salaa vaan,
emme toisiamme pettäneet, minun tieteni ainakaan.
Lihan synti on syntimme ollut, mut liha on kuollut pois,
ei tuomitse henkeä henki, vikapää jos ruumis ois.
Sinun veljiäs pienimpiä olen kohdannut varrella tien.
Kun näkivät nälkää, nälkää näin, kun uupuivat, uupunut lien.
Välist' emme leipään kajonneet, jos paastoa toiset sai,
ja se oli hengestä, Herra, sen sentään myönnät kai?
Me kuulimme enkelikuoroas, kun kuolevat vaikersi vain.
Menehdyimme kaikki nälkään, oi Herra, rinnakkain.
Ja pienet, pienet naiset tuli joskus leirihin,
ja he kylvivät sen naurullaan kuin pienin kukkasin.
Me otimme heidät silloin, vajosimme kurjuuteen.
Mut se oli ruumiista, Herra, vika ruumiin hävinneen."
Kadult' Ebalin portin luota tuli saatana virkkaen:
"Niin, Herra, he itkivät, antoivat — vain minua peljäten.
Mut kysyhän heiltä, Herra", hän puhui kumartain,
"mitä tekivät vaioisimmin öin, kun ei pelkoa ollut lain."
Minä huusin: "Pelkomme, Herra, piti alati murinaa,
söi meitä se syödessämme, se säikytti nukkujaa.
Hädän tautta me surmasimme, nälän pelosta varastain
ja me kieltäydyimmekin toisinaan, mut taivasta muistaen vain."
Mut Herra näin: "Minä tiedän tuon, kai parhaiten tiedänkin —
jotakin toki oppinut minäkin lien vuosimiljoonin —.
Oli rakkaus pelon vuoksi, vanhurskaus suosion,
mitä teitte, kun pelkonne vaientui, se kiimassa tehty on."
Minä vastasin: "Henki ol' altis, mut liha heikko vain,
ja kun synnissä mässäsi liha, ei katunut henki lain.
Tais saattaa ne meidät, ne kaksi, alas synkkään Ebaliin;
enin ruumiista sentään oli, ja ruumis haudattiin.
Ylipäänsä me olimme, Herra, lian peitossa kokonaan,
ja ruumista henki raahas kuin kahletta jalassaan.
Ja nyt anon tuomiotas, sen alle tyytyen.
Olen nimeltä William Andersson, ja suuri syntinen."
Mut Herra näin: "Ota impes sun, joka rakas sulle on,
mut jota et saada ansainnut, sinä säädyltä arvoton.
Suven taivaan alla uudestaan koetellaan teitä nyt,
ja pyydän, te kaikki lähtekää, olen teihin väsynyt."
Niin menimme jälleen kaikki pois, alas Mamren tammistoon
koeteltaviks kerran vieläkin, kunis tulemme tuomioon.
Mut saatana nauroi portillaan, nämä sanat kuulla sain:
"Sinä sait, sinä sait Angelikan vuoks pelkuruutes vain!"
RAKKAUS
Dan Andersson.
Sanotaan, että profeetta uskossaan,
jonk' ääni kuin malmi, kuin symbaali soi,
rakkautta jok' ei tule tuntemaan,
hän on turhaa, hän hukkua voi.
Sillä profetia kokonansa häviää,
kuin tuuli, savu kuolee se, voimaton,
mut kaikki, min rakkaus täyttää, se jää
ja niinkuin jumala on.
Teet, rakkaus, kaunihiks ohdakkeen,
sinä kuin sade käyt yli nääntyvän maan,
kukan tuot, puron vihreine äyräineen
aron hiekkahan polttavaan.
DOONEYN SOITTAJA
W. B. Yeats.
Kun Dooneyssa viulua soitan,
kaikk' alkavat karkelon.
Kilvarnetin pappina serkku,
veli Greenogen pappina on.
Veli, serkku, he jälkeeni jääden
tavas rukouskirjaa vain.
Luin itse mä laulujen kirjaa,
min kaupungista sain.
Ja kun aika täyttyy ja tullaan
pyhän luokse Pietarin,
hän hymyää kolmelle meille,
enin minulle kuitenkin.
Ilo aina on tuttava hyväin,
ilon suuri päihtymys.
Rakas iloisille on tanssi
sekä viuluni helähdys.
Menen portista, taivaassa syntyy
väentungos tavaton:
"Hei täällä on soittaja Dooneyn!"
Ja he alkavat karkelon.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SILMÄSTÄ SILMÄÄN ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
