The Project Gutenberg eBook of Kaunis Saksa
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Kaunis Saksa
Sarja saksalaista lyriikkaa
Author: Various
Translator: Uuno Kailas
Release date: August 30, 2023 [eBook #71524]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1924
Credits: Tuula Temonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS SAKSA ***
KAUNIS SAKSA
Sarja saksalaista lyriikkaa
Runot valinnut ja kääntänyt
UUNO KAILAS
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1924
OTTO MANNISELLE,
suomentajamestarille
kunnioituksella omistettu.
SISÄLLYS:
Wolfgang von Goethe
Prometheus.
Friedrich Hölderlin
Hyperionin kohtalolaulu.
Illassa.
Joseph von Eichendorff
Lapseni kuoltua
Ludwig Uhland
Hyvä ystävä
Kievarin tytär
Heinrich Heine
Ylösnousemuspäivänä.
Rouva Suru
Paul Heyse
Maailmanarvoitus.
Friedrich Nietzsche
Yksinäinen.
Carl Spitteler
Isä.
Otto Julius Bierbaum
Yön hetkin hiljaisin.
Detlev von Liliencron
Eräälle vainajalle.
Ennen hälinää.
Suuressa kaupungissa.
Viimeinen tahto.
Richard Dehmel
Merenkäyntiä.
Hermann Hesse
Musta ritari.
Hugo von Hofmannsthal
Elämys.
Otto Erich Hartleben
Kuihtunut lehti.
Seikkailija.
Laulu elämästä.
Frank Wedekind
Laulu lapsiparasta.
Peter Altenberg
Mitä hän voi tehdä hänen tähtensä.
Pelko.
Carl Hauptmann
Kallioääniä.
Max Dauthendey
Sun silmäs hiljaiset.
Syväss’ astumme hiekassa.
Harmaat enkelit.
Gustav Schu¨ler
Ilta.
Franz Evers
Nuoruus.
Christian Morgenstern
Lintu Synkkämieli.
Metsän yössä.
Rainer Maria Rilke
Syksy.
Alfred Mombert
Puutarhassa.
Perhonen.
Meren pohjassa lepäsin.
Kuun tahi auringon nähden.
Else Lasker-Schu¨ler
Me kaksi.
Albert Ehrenstein
Vaeltajan laulu.
Epätoivo.
Franz Werfel
Puhtauden rukous.
Johannes Becher
Mielipuoli.
Walter Hasenclever
Kuolinilmoitus.
ESIPUHE.
En kuvittele käännössarjani kykenevän edes vähäisessäkään määrässä
kuvastamaan saksalaisen Iyriikan yleistä kehitystä: pisarahan voisi
kertoa kovin vähän valtamerestä. Runojen valintaa eivät niin sanoakseni
kirjallisuushistorialliset näkökohdat olekaan sanottavasti sitoneet.
Ensinnäkin olen varonut kajoamasta sellaisiin runoihin, joita paraskaan
käännös ei voisi edes lähennellä lyyrilliseen pitoisuuteen nähden —
mielestäni ei ole oikeutettua siirtää suomenkieleen kuortakaan, jos
kerran ydin valuu pois. Niinpä onkin monta runoilijanimeä, joiden
paikka oikeudella olisi saksalaista lyriikkaa sisältävän antologian
lehdillä, saattanut jäädä kokonaan pois tästä valikoimasta. Goethen
runoja en ole ryhtynyt kääntämään siitä syystä että toisella taholla
parhaillaan valmisteltaneen uutta Goethe- valikoimaa; kuitenkin olen
ottanut mukaan »Prometheuksen, entisten käännösten pohjalla laadittuna
sovittelukokeena. Edelleen sisältyy tähän sarjaan ylimalkaan vain
uudempaa, tämän ja viime vuosisadan runoutta: tunnoiltaan meitä
ajankohtaisesti läheisemmin koskettavana. Koska toivon voivani
tuonnempana julkaista uuden valikoiman nimenomaan kaikkein-nuorinta
maailmanlyriikkaa, olen tällä kertaa vain niukasti ottanut mukaan
saksalaista ekspressionistista runoutta. Vaikka valitsemani runot eivät
aina olisikaan edustavimpia tekijöilleen, enempää kuin saksalaiselle
lyriikallekaan — siitä huolimatta, että useimmat niistä sisältyvät
arvokkaimpiin saksalaisiin antologioihin —, ei käännössarjani silti
välttämättömästi tarvinne jäädä lukijalle vähemmän satoisaksi kuin
jokin ankarasti »edustava» käännösvalikoima. Sivutarkoituksitta
puhtaasti lyyrillisenä sarjana se on kenties vain voittanutkin siitä:
kun olen valinnut käännettäväni omia mieltymyksiäni tai mielijohteitani
noudattaen, on mieskohtaisesti läheinen suhteeni originaaliin päässyt
lämmittämään monta käännöstä. Tiedän hyvin, että moni kaunis kimallus
on jäänyt tämän kirjan lehdille — niinkuin tiedän senkin, että moni
yhtä kaunis kimallus on valunut läpi sormieni antamatta vangita itseään.
Mitä puhtaasti suoritukselliseen puoleen tulee, olen käännöksissä
luonnollisesti varonut runojen tunnearvojen polkemista. Suomalaisen
asun joustavuus on mielestäni ollut tärkeämpää kuin originaalin
turhantarkka noudattaminen. Parissa tapauksessa, jolloin runon ydintä
ei ole voinut pahoin silpomatta puristaa originaalin rytmiin, olen
turvautunut jonkunverran muunnettuun säerakennelmaan — mikä määrätyillä
edellytyksillä yleensä katsottaneenkin sallituksi.
Kaiken kaikkiaan uskallan toivoa, että tämäkin vähäinen käännössarja —
vaikka onkin vain pisara suuren meren vettä — vie suomalaisen lukijan
askeleen lähemmäksi sitä Saksaa, jota mikään sorron kuolemanrengas ei
voi tuhota: saksalaista ihmissydäntä sen puhtaimmissa sykähdyksissä —
lähemmäksi Kaunista Saksaa.
Helsinki, joulukuussa 1923.
Uuno Kailas.
WOLFGANG VON GOETHE (1749-1832)
PROMETHEUS
Taivahas peitä, Zeus,
sumupilvihin
ja voimaasi niinkuin poika,
joka ohdakkeita katkoo,
koe tammihin ja vuorten huippuihin.
Siten järkytä sentään
et maatani minun,
et majaani minun, jot’ et kattanut sinä,
et liettäni minun,
jonka loimotuksen
kademielin näet.
En auringon alla tunne
kurjempaa kuin te, jumalat!
Niukasti ruokitte
uhriveroilla,
rukousten hengellä
majesteettianne
ja nääntyisitte nälkään,
elleivät lapset ja kerjurit
houkkina toivois vielä.
Kun olin lapsi
enkä tietänyt kättäni pitemmälle,
eksynyt katseeni kääntyi
päivän puoleen, kuin olis siellä
itkuni kuuleva korva,
sydän kuin minun,
joka ahdistettua säälii.
Kuka auttoi mua
titaanien väkivaltaa vastaan?
Kuka kuolosta pelasti minut
ja orjuudesta?
Tätä kaikkea etkö sä itse tehnyt,
pyhä, hehkuva sydän?
Ja nuorena, hyvänä, petettynä
kiitosta hehkunut etkö
pilvissä-nukkujalle?
Sua kunnioittaa? Miksi?
Liensitkö koskaan tuskia
raskautetun?
Pyyhitkö koskaan kyyneltä
ahdistetun?
Minust' eikö takonut miestä
kaikkivaltias aika,
iankaikkinen kohtalo myös,
minun herrani, Zeus, ja sinun?
Luuletko ehkä:
mun pitäisi elämää vihata,
erämaahan paeta,
kun eivät kaikki
unelmat kypsyneet?
Tässä istun, teen ihmisiä
oman kuvani mukaan,
suvun kaltaiseni,
kärsimään, itkemään,
nauttimaan, riemuitsemaan,
sua ylenkatsomaan
kuin minä!
FRIEDRICH HÖLDERLIN (1770-1843)
HYPERIONIN KOHTALOLAULU
Ylhäällä valossa kuljette
vienoilla kentillä, henget autuaat!
Jumal-ilmat väikkyvät
koskevat otsaanne hiljaa
niinkuin soittajan sormet
kieliä pyhiä.
Vailla kohtaloa,
lailla nukkuvan rintalapsen
henkivät taivahiset,
puhtaina säilyneet
ujojen nuppujen suojassa.
Henkensä heidän
iäti kukkiva on,
ja silmien autuaitten
syvä katse tulvii
iankaikkista, hiljaista kirkkautta.
Mutta ei meille missään
rauhan sijaa suotu.
Kärsivät ihmiset
hukkuvat, putoavat
suin päin, sokkoina hetkestä
toiseen hetkeen
kuin vesi putoaa kallionkieleltä
kallionkielelle
tuntemattoman syliin.
ILLASSA
Jo laske, armas aurinko. Tunteneet
he eivät sua, palvoen pyhyyttäs:
Sä oothan siivin vaivattomin
raskautettujen yli noussut.
Mä nousus, laskus näin, Valo, lempeät,
tää silmä sinut ymmärsi, ihanin!
Mä opin suuren palvomisen:
joi sydän lääkettä Diotiman.
Sua, taivaan sanansaattaja, kuuntelen,
sua, Diotima! Rakkaus, luotas sun
päin päivän kultaa silmä tämä
kiittäen kääntyi! Ja iloisemmin
nyt solisivat lähtehet, kukkien
ol’ ihanampi, armaampi hengitys,
ja kultapilvist’ alas satoi
siunaus eetterin, niinkuin hymy.
JOSEPH VON EICHENDORFF (1788-1857)
KAKSI RUNOA SIKERMÄSTÄ »LAPSENI KUOLTUA»
Kevätvälkkeessä ulkona leikkii lapsonen.
Sata seikkaa nähtävää, kukin riemuun johtaa:
joet virtaavat, kedot laajat hohtaa.
Näki illan katsovan takaa lehmusten.
Kuvat kauniit kaikki se katse himmentää.
Ylt’ympäri kaikki niin äänettömäks jää.
Ja on kuin laaksoissa nyt sävel hiljaa soisi,
kuin maanpiirin tään ikävällä se vyöttää voisi;
värit kuihtuvat, kaikki on kelmeää.
Laps hämmästyy: mitä onkaan tää?
Uni ruohojen soitossa nyt hänet yllättää;
käsin kylmin kukkaset koskevat sydämeen,
hymyhuulin hän nääntyy tuskaan suloiseen.
Pyhä, kaunis maa, emo kalpea, hiljainen
suo pienelle suuta ja vie liki sydäntään,
ei koskaan päästä hänt’ enää sylistään,
tilan laatii lapselle pehmeän, lämpöisen
luo kukkien, sammalen. –
»Isä, äiti, miks tähteni itkettekään?
Olen saapunut puistoon kimmeltävään;
suur’ on se ja laaja ja ihmeellinen,
helo täällä on kukkien kultaisten,
somat lapset lentävät, siipiä väikkyy
joka suunnalla, lauluja ilma läikkyy. –
Kevätpäiviltä mulle ne tuttuja on,
ne lens yli laaksojen, vuoriston,
ne taivaalta huuteli hilpein suin
alas puistoon, jossa mä uneksuin. –
Ja keskellä kukkien kuultavaisten
käy kaunein parvesta kaikkien naisten,
käy kaunis lapsonen rinnoillaan. –
Soperrella en saata, en itkeä saata,
minä laulan vain, minä en voi laata,
yhä riemulla katselen vaan.»
* * *
Lyö tornikello jossain,
ja yö on pohjaton,
niin himmeä on lamppu.
Sun vuotees valmis on.
Ylt’ ympärillä talon
käy tuulet valittain.
Siell’ istumme me yksin
ja kuuntelemme vain.
On kuin sun täytyis tulla
ja oveen koputtaa,
kuin eksyksistä lapsi
taas taaton luokse saa.
Me hupsut, hupsut raukat!
Yön tuska ankarin
meit’ yhä harhaan johtaa –
sä pääsit kotihin.
LUDWIG UHLAND (1787-1862)
HYVÄ YSTÄVÄ
Oli ystävä mulla kerran,
oli parhain päällä maan.
Kun rummut soi sotateillä,
sama ain’ oli tahti meillä,
hänen astuin rinnallaan.
Tuli lentäen luoti jostain
mun, sunko se kutsuu pois?
Hänet vihki se rauhaan suureen;
hän vaipui jalkaini juureen
kuin itsestäin osa ois.
Käden kurkoittaa hän mulle,
kun tähtään pyssylläin.
En voi minä kättäni antaa;
päin ikuisen rauhan rantaa
käy, ystävä, viereltäin!
KIEVARIN TYTÄR
Jano kulkureill’ oli. Poikettiin
siis Reinin varrella kievariin.
»Hoi, muori, on olves oivaa, vai –?
Tytär myöskin sulla on kaunis kai?»
»Olut, viini on mainio kerrassaan,
tytär ainoa nukkuu paareillaan.»
Ja muori kulkurit nuoret nuo
vie tyttären mustan arkun luo.
Hikiliinaa heist’ eräs kohottaa
ja katsoo, mies surun-synkäks saa:
»Ah, päivästä tästä, jos kuollut et ois,
sua rakastamatta en olla vois!»
Pani toinen liinan paikoilleen
ja purskahti itkuun hiljaiseen:
»Voi, armas, että sä kuolitkin!
Sua monta vuotta jo rakastin.»
Mut kolmas ja nuorin kulkuri tuo,
hän on kalpea, neidolle suuta suo:
»Rakas ollut oot, rakas vieläkin,
iankaikkisuudessa rakkahin.»
HEINRICH HEINE (1799-1856)
YLÖSNOUSEMUSPÄIVÄNÄ
Ah armahin, kun jo arkussas
sinä pimeässä nukut,
minä astuva oon alas hautahas,
minun hyväilyihini hukut.
Sinun huulias hulluna suutelen,
tomu kylmä ja mykkä sinä!
Minä nauran ja itken ja vapisen,
tomu koht’ olen myöskin minä.
Sydänyöllä kun nurmen nukkujain
käy karkelo ylitse hautain,
me kaksi, me jäämme multaan vain
ja väliin samojen lautain.
Ja kun tuomiopäivänä kutsutaan
kaikk’ kuollehet mättähistään,
sylityksin me jäämme nukkumaan.
Me piittaisimmeko mistään!
ROUVA SURU
Iloss’ onnen päivien kirkkaimpain
elo kävi kuin hyttystanssi vain.
Monet ystävät mull’ oli rakkahat,
kuin veljet he kanssani jakoivat
niin pöytäni parhaat herkut
kuin markkanikin, nämä serkut.
On onni ja viini haihtunut,
ovat poissa ystävät kaivatut;
jo sammui päivänpaistehet,
ovat hyttystanssit kuollehet.
Pois häipyvät hyttyset, veikot,
kun tulevat murheen peikot.
Yön tuulet nurkissani soi,
Suru vuodettani vartioi.
Näen hällä viitan valkean,
yömyssyn ja nuuskarasian;
se narisee hirveästi,
Suru nyökkää ilkeästi.
Minä unta näin: tuli takaisin
taas onneni päivin keväisin,
tuli ystävät, hyttystanssi, oi –
naris silloin rasia – hitto soi!
Unet eivät kimmellä enää –
Suru-vanhus niistää nenää.
PAUL HEYSE (1830-1914)
MAAILMANARVOITUS
Niin usein, äkkiä kun kasvos näät,
sä kuvastimeen tuijottamaan jäät,
et tunne enää omaa itseäs,
vain hieroglyyfit puhuu silmistäs.
Sä kysyt, ken hän on, mies vieras tää,
siks kunnes kauhu sinut yllättää
ja yksinäisen sielus arvoitus
pois karkoittaa sun tyhjän uinailus.
Kun nyt näät hiekkajyvän, lehden, puun
tai tomun auringossa, seikan muun,
käy tuska polttava sun sieluhus:
sun iki saartaa vieras kaikkeus,
ja iäti on vastaukseton
tää vanha kysymys: mit’ on, mik’ on;
ja arvoitus tään elon, elämäs
on kouristava sinun sydäntäs.
FRIEDRICH NIETZSCHE (1844-1900)
YKSINÄINEN
Ah, levoton
varisten kirku-lento yli maan:
pian talvi on –
se miekkonen, ken viel’ on – kotonaan!
Nyt kivetyt
ja katsot taakses: palata jos vois!
Miks lähtenyt
oot tänne, narri, talven alta pois?
On elo tää
vain portti sadan kylmän erämaan!
Ken menettää,
min menetit, ei lepää lennostaan.
Nyt eessäs, mies,
on talvi-vaellus. Kuin savun tie,
myös sinun ties
kautt’ yhä kylmenevän taivaan vie.
Siks rääkyvä
sä laula laulus, lintu erämaan! –
ja kipeä
sun sielus, narri, kätke ilkuntaan!
Ah, levoton
varisten kirku-lento yli maan:
pian talvi on –
voi sitä, jok’ on poissa kotoaan.
CARL SPITTELER (1845-1924)
ISÄ
Mä kera kumppaneiden pelotonten
unessa elonmeren yli kuljin.
Yön pimeässä kotiin saavuttiin.
Ja rihlapyssyin toiset vartioimaan
jäi ääreen kirkkomaan. Muut hevosia
läks hankkimaan. Mut isän haudan ääreen
mä yksin hiivin. Ahdistavin kiirein,
mi salpas hengitystä, lapioin.
Mä kaivoin, kaivoin. Lapioni painui
maan poveen pohjattomaan. Turhaan. »Isä»,
mä huusin, maahan vaipuin, »tää on poikas!
Jo ratsut odottaa! Nyt ylös! Pakoon!»
Yht’äkkiä hän seisoi vieressäni;
niin ilmettynä, kuin ei kuollut oiskaan.
Vain hiukan väsyneenä. Käden pisti
hän kainalooni; silmät umpeen jäivät,
ja kieli niinkuin uness’ soperteli.
Hänt’ autoin satulaan. Ja kun me nyt
pois nelistimme mielin toivorikkain,
suursodan, rauhan, myöskin kaiken muun,
mit’ oli tapahtunut siitä päivin,
mä hälle kuvasin. Hän ilostui
ja usein päätä nyökkäs hymysuin.
Mut pian hän jo horjuu satulassaan,
pää painuu, kädet tukikohtaa etsii.
Ja nyt hän valkopartaa ravistaa
ja sitten soinnittomin äänin kuiskaa:
»En jaksa enää. Tahdon levähtää.»
Ja kun nyt autoin hänet satulasta,
näin äkkiä, häll’ että paidan alla
ol’ avohaava, joka rintaa söi.
Hän oli sisält’ ontto, aivankuin
ei ihon alla luuta, lihaa oiskaan.
Nyt tiesin: häntä pelastais en koskaan.
OTTO JULIUS BIERBAUM (1865-1910)
YÖN HETKIN HILJAISIN
Yön hetkin hiljaisin,
kun tuskin hengitän,
kun nousee sirppi kuun
maan yli himmeän,
kun äänetöntä on
ja tyyntä mielessäin,
– mä maahan lapsuuden
taas seuraan sydäntäin.
Nään, kuinka paapersin
mä pienin saappahin,
mä lapsensilmät nään
ja pienet kädetkin
ja kuulen äänen myös
niin kirkkaan, selkeän,
Niin mietin alla päin
mä teitä elämän:
Ah ootko, ootkohan
sä käynyt kaikki ties
niin puhtain saappahin
kuin kulki pikkumies:
Ja onko, onkohan
sun sanas jokainen
niin suora, vilpitön
kuin suussa lapsen sen?
Ja voitko, voitkohan
nyt luoda katsehes
niin suoraan aurinkoon
kuin lapsensilmines?
Mä vaiti tuijotan
kuun kalvaan sirppihin.
Mun surun-raskast’ on
yön hetkin hiljaisin.
DETLEV VON LILIENCRON (1844-1909)
ERÄÄLLE VAINAJALLE
Ah, eläisitpä!
Parvet varisten,
jotk’ ympäröivät mua joka tiellä,
pois pakenivat, kyyhkys nähtyään,
sun ilomieles kyyhkyt valkoiset.
Ah, eläisitpä!
Kylmä, raskas maa
nyt peittää arkkuas, sun vangiten.
Jos nyt mä kotiis käyn, et ole siellä.
Taas tapaammeko?
Mit’ on tapaaminen,
jos silloin hoosiannaa lauletaan
enk’ enää nauruasi kuulla voi,
sun nauruas, sun ääntäs lohduttavaa:
On päivä kaunis. Miss’ on metsästäjä?
Hei, ota kaapistasi lefaucheux,[1]
mies matkaan, peltokanat odottaa.
Mut pyökkimetsään poiketa et saa,
et jäädä sammalikkoon uneksimaan.
Pois hajamielisyys, ja silmät auki –
sais penu hävetä sun puolestas.
Hiis vieköön tänään kaikki urkurit:
jos urun ääntä kaukaa tuuli kantais,
en varmaan yhtään kanaa nähdä sais.
Mut nummi ruskea on hiljainen,
sen taika sinut kiehtoo kumminkin.
[1] Lefaucheux oli pariisilainen pyssyseppä. Tässä L:n tekemä pyssy.
Tän’ iltana me syömme hernerokkaa,
margoo jo vuottaa huonelämpimässä;
siis nälkä mukaan, hyvä tuuli myös.
Sä luet sitten lempilyyrikkojas.
Jos tahdot, flyygelistä manataan
Brahms, Robert Franz ja Schumann seuranpitoon
Mut afääreistä emme puhu tänään.
Oi pyhä taivas, ei voi uskovaises
kuin pirut elää vain sun mannallas.
Mut kaikki järjestyy.
Viel’ eräs seikka:
mä täytin lasis kelpo konjakilla;
vie terveisiä nummelle ja metsään,
äl’ anna velkataakan mieltäs painaa.
Mä sillä välin vahdin keittiössä,
niin ettei pääse piispa rokkapataan.
Ah, eläisitpä!
Parvet varisten,
jotk’ ympäröivät mua joka tiellä,
pois pakenivat, kyyhkys nähtyään,
sun ilomieles kyyhkyt valkoiset.
Ah, eläisitpä!
ENNEN HÄLINÄÄ
Kas tuolla tekee varhais-nousuaan
jo aurinko; on aamu huuruava.
Oon kaupungin mä uni-viimeisilleen
jo kauas selän taakse jättänyt.
Ken tuohon ojaan nukkumaan on käynyt?
Mies, talonpoika, hiukan liian päissään,
yöks ohdakkeitten alle tupertunut.
Ja ojast’ esiin pistää polvi vasen,
suu auki kuorsaa siinä, ruokoton.
Nyt ohi taas – jo lakkas kuorsaus.
Mut mik’ on tuolla luona virstanpatsaan?
Pien’ valkokarva bolognalaiskoira,
joll’ ovat punertavat korvannenät;
voi miten onkin multaan ryvettynyt.
Kuink’ on se tänne tullut, kysyn turhaan.
Se Minna-tädin lemmityinen lie?
Bijounsa ilot jospa tuntis hän:
nyt uutterasti penkoo kuonollaan
se erään kuolleen ketun jäännöksiä.
Mä lähestyn, ja etukäpälänsä
se nostaa silloin haaskan vatsan yli,
pään taivuttaa ja katsoo yrmeästi;
sen koko ruumis pysyy liikkumatta,
vain silmillään se seuraa kulkuain.
Nyt ohi taas – on kaikki rauhallista.
Kuin syöpynyt ois tuohon aurankärkeen,
niin päivänkuvajainen siinä palaa.
Ens ääni kaikuu, leirialueelta,
min parin mailin päästä eroitan.
Ja rummut pärisevät hiljaa, hiljaa,
ja torvet: ettekö – nyt ole – kyllin –
jo nukku – – – neet.
Tie, jota pitkin ripeästi astun,
vie ihan luotisuoraan eteenpäin.
Viel’ aikaa neljännes, kun nähdä voin,
ett’ edessäni, päässä pitkän tien
on piste, joka yhä kasvaa, kasvaa.
Hurraa! Hän on se, hän! Hurraa, hurraa!
Nyt otan nopeasti nenäliinan
ja liehutan, myös hänen kädessään
nyt liina on; se mua rohkaisee.
Kävelykepin nenään lipun sidon,
hän päivänvarjon varteen vuorostaan.
Nyt huimaa huiskitusta, pyöritystä
kuin vallan kyyhkysiä säikytellen.
Ja yhä rummutetaan: herätkää;
soi torvet: ettekö – nyt ole – kyllin –
jo nukku – – – neet.
Mik’ odotuksen ilo polttikaan
mun kasvojani, salpas hengitystä,
löi sydän haljetakseen, rinta paisui.
Nyt äänenkuuluvissa oomme, silloin –
niin kummallista: miks’ ei kiirett’ enää?
Me ujostummeko? On hänen poskillaan
kuin pilven varjo vieno punastus.
Nyt hymyää hän. Taakse, oikealle
pää hiukan taipuu; niin, ja silloin, silloin –
Nyt ovat rummut, torvet vaienneet –
kuin luostari, min munkit hylkäsivät,
niin aamu hiljainen ja pyhä on.
SUURESSA KAUPUNGISSA
Ui ohitseni merta kaupungin
nyt tuo, jo tämä, toinen toisen jälkeen.
Vain katse silmihin, ja ohi taas.
Ja urut soivat humisten.
Ui ohitseni merta tyhjyyden
nyt tuo, jo tämä, pisar toisen jälkeen.
Vain katse arkkuhun, ja ohi taas.
Ja urut soivat humisten.
Ui ruumissaatto merta kaupungin.
Tuon, tään se kohtaa, toisen toisen jälkeen.
Vain katse arkkuhuni, ohi taas.
Ja urut soivat humisten.
VIIMEINEN TAHTO
Mun ratsuni!
Mulle se tuokaa!
Suin vaahtoavin ja kupein värisevin.
Viha polttaa päätäni mun, ja silmä palaa.
Mulle jo tuokaa
mun ratsuni!
Nyt seuratkaa!
Välkkyvin miekoin!
Sotatorvien äänet, sotahuudot kuulen.
Savun, hurmevirtoja nään, savun nään ja liekit.
Välkkyvin miekoin
nyt seuratkaa!
Hei, voittohon!
Vapise, tanner!
Haju ruudin ja ruumiit. Eespäin järkkymättä.
Päin tulta käytävä on, kun liput liehuu.
Vapise, tanner!
Hei, voittohon!
Nyt kuolla voin!
Vihamies on lyöty!
Osu rintaani, luoti! Silmä riemuun murtuu:
mun maani voittanut on! Se elää, elää!
Vihamies on lyöty!
Nyt kuolla voin!
RICHARD DEHMEL (1863-1920)
MERENKÄYNTIÄ
Niin vielä kerran! Sumuss’ ulapan:
löi, läiski purje, huudot kajahtivat,
näin keulan eessä aallon korkean,
sun hätääs polveni mun vapisivat,
mut kasvos viel’ on uljaat, kiviset.
Näin vielä kerran uhman silmien,
kuin liekin hiustesi hulmuavan,
mut ääni vieri yli aaltojen
kuin itku, nyyhke lapsen valittavan –
nyt mua torju et:
Sun tukkas kostea mun peitti huuliain,
mun käteni sun olkapäätäs peitti,
ol’ yhä suloisempi hurma suudelmain,
kun ryöppy huulillemme suolaa heitti –
ma huusin ääneen, huusin riemuain.
Niin vielä kerran! Miks niin kylmenet,
sun oisko pelko rannatonta merta!
Sen ruoska lämmittää! Miks joudu et!
Niin sumun halki, armas, vielä kerta
taa ulappain!
HERMANN HESSE (1877-1962)
MUSTA RITARI
Mä voitin, vaiti ratsuain
nyt ohjaan jälkeen turnajaisten.
Teen syvän kumarruksen eessä naisten.
Ei kukaan vastaa huiskuttain.
Kun laulun, harpun säveleet
niin tummat ovat, tuskan-syvät.
Jäävät harppuniekat vaiti ja hämmästyvät.
Mutta naiset ovat paenneet.
Mun musta vaakunani tää
on koristettu seppeleillä;
ne on saatu sadan voiton teillä.
Mutta minne lemmen seppel jää?
Kun vihdoin kuljen kuoleman teitä,
ritarit, laulajat paareillein
käy laakerilehvin ja jasmiinein.
Mutta hautaani ei ruusut peitä.
HUGO VON HOFMANNSTHAL (1874-1929)
ELÄMYS
Jo täynnä hämyn utu-hopeaa
ol’ laakso – pilvistä kuin vuotaneet
ois säteet kuun. Ei ollut vielä yö.
Ja tumman laakson utu-hopeassa
mun hämärtyvät aatokseni häilyi,
pois elämästä hiljaa vajosin
mä mereen huokuvaan ja kuultavaiseen.
Ja monet ihmeelliset kukat näin,
ah, tumman-hehkuvaisin terälehdin.
Näin kasvitiheikön, sen takaa tulvi,
kuin lämmin virta valon keltajuova.
Ja aaltoileva soitto kaiken täytti
niin alakuloisena. Tiesin tämän,
vaikk’ en mä käsittänyt, tiesin sentään:
tää kuolo on. Se muuttui säveleeksi,
mi ikävöi ja tummaan hehkuun syttyy,
tuo alakuloisuuden sisar.
Kummallista!
Mun sielussani hiljaa itki, itki
nimetön kotikaipuu elon luokse
kuin itkee mies, min illan tullen laiva
vie purjein keltaisin ja mahtavin
veen tummansinertävää siltaa pitkin
ohitse kotikaupungin. Ja hän,
hän näkee kadut, suihkukaivojen
hän kuulee solinan ja tuoksut tuntee
myös sireenien; itsensä hän näkee
veen partahalla lasna, lapsensilmin,
jotk’ ovat pelokkaat ja itkuvalmiit,
hän näkee valon omast’ ikkunastaan –
mut suuri laiva liukuu hiljaa pois
veen tummansinertävää siltaa pitkin
niin oudoin, keltaisin ja suurin purjein.
OTTO ERICH HARTLEBEN (1864-1905)
SEIKKAILIJA
Maa täss’ on. Pursi takaisin. He tietäkööt:
nyt valtakuntaani mä olen astunut
ja palaan ruhtinaana – tai en ensinkään.
Miks viipyvät he? Yksin minut jättäkööt,
on mulla kelpo miekka myötä, ratsu myös,
maan vieraan pojat pestaan joukkohoni nyt. –
Hyvästi – viekas meri jääköön selän taa –
jo eikö linnat tuolla siinnä silmihin
ja muurit, pystytetyt turvaks raukkojen,
jo etkö silmä, vihollistas kaukaa nää!
Mä ratsastan ja kavioihin kalahtaa
pääkallot, lahot luut – ne pelätiksi kai
on siroitellut polulleni sallimus?
Ne murskaa, päistärikkö, yli niiden käy:
he ovat heikot olleet – siksi kaatuneet!
KUIHTUNUT LEHTI
Näin hänen kiharoillaan lehden kuihtuneen,
kun kerran viimeisen mä hänen rinnallaan
vuort’ alas astuin. Mulle ilon salaisen
tuon tumman hiusparven tumma lehti toi,
tuo mykkä todistaja hurman nautitun.
Tään onnen tähden hiljaa naurain astelin,
kun paisuvainen humu puiden yli sous.
Ja vielä ennen ensimmäistä taloa
tuon tumman lehden hänen päästään varastin,
Ja kun nyt katsoin noihin silmiin suloisiin,
joiss’ oli taas jo katse kainon-siveä,
hän loi ne silmihini: mitä otitkaan?
Mä lehden näytin. – Veren aallon hämärän
näin käyvän yli viatonten kasvojen.
Mut äkkiä hän syttyi haluun palavaan –
nuo väris huulet avoimet, ja rutosti
nyt kuuman antautumishehkun salama
mun iski sydämeeni, lamautti sen!
Vein vavahtaen pienen käden huulillein
ja kerran viimeisen mä sitä suutelin,
kun paisuvainen humu puiden yli sous.
LAULU ELÄMÄSTÄ
Suuri ja rikas on elämä,
ikuisten jumalten lahja meille,
hymyrikasta hyvyyttä täynnä,
kuolevaisille meille, riemuun kutsutuille.
Mutta köyhä on ihmisen sydän!
Pian se kieltää, unohtaa tuleentuvan sadon.
Yhäti tyhjin käsin
istuu kerjuri katujen tomussa,
ja kuitenkin kumisevat vaunujen pyörät,
kun kirkas onni ohitse ajaa.
FRANK WEDEKIND (1864-1918)
LAULU LAPSIPARASTA
eli
PARHAITEN NAURAA JOKA VIIMEKSI NAURAA
Ol’ orpolapsi, sokeat
joll’ oli silmät molemmat,
voi, silmät molemmat;
mies muudan vielä, onneton,
jok’ aivan umpikuuro on,
jok’ umpikuuro on.
Ja yhtä matkaa kulki nuo,
laps umpisilmä, ukko tuo,
miesparka vanha, kuuro tuo.
Sai heitä vastaan kontaten
pien’ eukko rujo, vaivainen,
pien’ eukko vaivainen.
Miks hällä toista jalkaa ei?
Sen tapaturmass’ auto vei,
se koko jalan vei.
Nyt kulkijoita kolme on:
laps, ukko, eukko jalaton,
tuo eukkorääsy jalaton.
Ja vuosin viisinkymmenin
yks piika viel’ on puhtahin,
on neitsyt puhtahin.
Siks luoja hälle kosti kai:
hän pulskan huuliparran sai,
hän huuliparran sai.
Hän jäseneksi joukon tään
käy hartahasti pyrkimään:
Se parantaisi taudin tään!
Ja kulkukoira tiellä on,
sen suu on vallan hampaaton,
suu vallan hampaaton;
ei luuta purra voinut – kai
jo vatsa selkärankaan sai,
jo selkärankaan sai.
Niin seura uuden jäsenen
sai taaskin, puolikuollehen:
tään koiran kapitautisen.
Eli runoniekka puutteessaan,
mies valmis nälkäkuolemaan,
ah, nälkäkuolemaan.
Hän maksoi runon verellään,
ja hänt’ ei tunne yksikään,
ei tunne yksikään.
Hän sairas on ja kurja; läks
siis kurjimpien ystäväks,
tuli koiran henkiystäväks.
Ja onneksensa, sillä hän
loi sitten kumman näytelmän,
loi kumman näytelmän.
Sen henkilöinä oli nuo:
laps orpo, umpisilmä tuo,
laps umpisilmä tuo,
mies kuuro, rampa eukkonen
ja neitsyt huulipartainen,
tuo hento, huulipartainen.
Ja vallan oikopäätä vaan
on kukin mestar’ osassaan,
on mestar’ osassaan.
Ja johtaja on nerokas:
tuo syyhyselkä koira, kas,
tuo syyhyselkä, kas.
Ja sensuuri on suopeaa,
ens’ ilta menestyksen saa,
ja arvostelu kumartaa.
Ja kätten pauke lopu ei.
Ja kansa koiran kotiin vei,
sen vaunuin veti, hei!
Sai runoniekka eläkkeen,
ja kassa tuli tulvilleen
tään kumman kiertueen.
Kun Eurooppa sen nähdä sai,
se Amerikkaan lähti kai
ja Argentiinaan, Kiinaan kai.
Ja opetus on tästä tää:
vaikk’ aina vamma vammaks jää,
tuo tuskaa viiltävää,
niin Runottaren sylihin
jää siitä onni kirkkahin,
vain onni kirkkahin,
Ja kostuu mieli, vatsa pien’
ja myöskin neitsyt saman tien
ja ihmiskunta saman tien.
PETER ALTENBERG (1859-1919)
MITÄ HÄN VOI TEHÄDÄ HÄNEN TÄHTENSÄ?
Sun tähtes mitä tehdä voin?!?
Voin kävelyllä sinun viittaas kantaa –
voin kysyä, sä kuinka olet yösi nukkunut – –.
Kun sua vastustetaan, katseellani voin mä tietää antaa:
»Sä olet oikeassa, sinä vain!»
Jos poissa oot, voin olla sairas sekä alakuloinen – – –
voin onnestani vavista, kun astut yli kynnyksen – –.
Voin teatterissa myös antaa kiikarini kätehesi
ja virkkaa kohteliaisuuden hänen tyttärestään isällesi.
Voin herkulliset mandariinit tuoda sulle.
Ja monet pikku palvelukset onnistuvat mulle.
Mut sydän sentään tyydy ei, se joka hetki kysyy noin:
»Sun tähtes mitä tehdä voin?!?»
PELKO
Mä pelkään vuokses, Anna – – –.
Mut miksi pelkään, tiedä en,
vain pelkääväni tiedän.
Mä pelkään!
Kuin äidin valtaa pelko aiheeton,
he kaikki vielä iloiset ja terveet on – – –!
Ja niinkuin laivurikin pelkää, pelkää, pelkää,
kun huolettomin silmin vielä tähyävät
muut pilvetöntä taivasta ja tyyntä merenselkää
ja varoittajan viisaudelle hymähtävät.
Mä pelkään, niinkuin pelkää hän,
ken näkee rannan hiekkakunnahalla lasten leikkivän
ja tietää: vuoksi nousee, nielaisee nyt juuri – pakoon!
Mä pelkään, niinkuin pelkää mies,
ken tietää: riipun hirsipuussa kello seitsemän.
Niin, niin mä pelkään vuokses sun – – –
vuoks _itseni_: sä oothan _elämäni mun_;
mut sinä omaa tietäs käyt, pois rinnaltain,
et pelkää ahdistavaa pelkoain,
sä syöksyt uuteen kohtaloon, käyt uutta elon-rataa – – –
vain kaste uusill’ aamuteilläs on
mun kuolinhikeni, mi jalkais juureen sataa!
CARL HAUPTMANN (1858-1921)
KALLIOÄÄNIÄ
(Originaalin pohjalla vapaasti muotoiltu.)
Yö, yö...
Yöhön me vaivumme,
syöksymme kohti kallioseinää,
kuoleman kuiluja, hornannieluja.
Niinkuin heinää
jumalat niittävät sieluja.
Murha – murha on elämä,
turha, turha on elämä.
Äänet vyöryen soi
läpi yksinäisyyden,
äänet huutavat: voi!
Nyt kivi, kallio kylmä me olemme.
Kiveen hautasi meidät
harmaa aika.
Ah, hätähuutomme yöstä
nousta tohti,
ahnaan ampui nuolensa
kaipaus aamua kohti.
Ammoin jo lämmitti
aurinko meitä,
vuorilähteet
nuolivat jyrkänteitä –
mutta me kalliot
olemme kylmät ja kovat.
Vapahda... vapahda meidät!
Me nukumme...
Me nukumme...
Auringonsäteitten kutsuja kuulemme,
avaten kiviset huulemme
kurkoitamme ne valoon.
Maata me olemme,
maa, kova kivi on sukumme...
Olemme jälleen valossa nuoret,
haparoimme ilmaan.
Sen mitä kätkivät graniittikuoret,
kiviset nielut
syvälle, syvälle
unettomuuteen,
sen me nyt nostamme
aamuun uuteen.
Pimennostamme
nousevat nimeä vailla sielut.
Mikä on kiveä ollut,
pääsee kivestä irti.
Näkee taivasvalot,
nostaen sielukasvot
puhtaat ja jalot.
MAX DAUTHENDEY (1867-1918)
SUN SILMÄS HILJAISET
Sun silmäs hiljaiset suo vuoteekseni.
Se paikka hiljaisin on maailmassa.
Sun katsees varjoon hyvä jäädä on.
Sun katsees hyvä on kuin vieno ilta.
Maan piiristä on pimeästä
vain yksi ainut askel taivaan porttiin.
Mun maani loppuu sinun silmissäsi.
SYVÄSS’ ASTUMME HIEKASSA
Syväss’ astumme hiekassa, merta päin,
ja nääntyvin askelin, käsikkäin.
Kera käy meren henget hirveät.
Joka hetki me olemme pienemmät.
Lopuks pienen pieninä astutaan
meren pohjalla samaan simpukkaan;
siki-unessa kasvamme kirkkauteen
ihanast’ ihanampahan, helminä veen.
HARMAAT ENKELIT
Harmaat enkelit kulkevat ympärilläni,
katsovat murheella sinua, sieluni,
seisovat hervottomin siivin
tuhkakummun ääressä, miettivät;
ulkona ja sisällä on ilta, sieluni.
GUSTAV SCHÜLER (1868-1938)
ILTA
Oi tule, ilta tullut on.
Me sitä kaipasimme niin.
Tuoss’ on se nyt. Ja viitta yllä
se nojaa vanhaan poppeliin.
Nyt silmänsä se auki luo
ja katsoo, nyökkää, vallaton,
Yön silmät – sinun silmäs ovat,
ja huulet yön – sun huules on.
FRANZ EVERS (1871-1947)
NUORUUS
Oratuomen tuoksuvan alla –
kai tunnette paikan sen? –
nuor’ paimenpoikanen siellä
luki aamusiunauksen.
Vei lampaansa laitumelle
yli aurinkoisen maan;
hänet nummella uuvutti helle,
hän uneksi uniaan.
Oratuomen tuoksuvan alla –
kai tunnette paikan sen? –
nuor’ paimentyttönen siellä
luki iltarukouksen.
Tuli nummelta tuulenhenki,
hänen suuteli hamettaan.
Ja kumpikin, kumpainenki
näki ensi uniaan.
CHRISTIAN MORGENSTERN (1871-1914)
LINTU SYNKKÄMIELI
Yli maailman lentää musta lintu,
kovin’ surullinen sen laulu on...
Ken kuulee sen, hän ei muuta kuule,
ken kuulee sen, hältä päättyvät päivät,
ei katsoa saata hän enää aurinkoon.
Joka sydänyö, joka sydänyö
se nukkuu sormilla Kuoleman.
Tämä hiljaa silittää sitä, sanoo sille:
»Nyt lennä, lintuni, taas! Nyt lennä, lintuni, taas!»
Ja huiluäänin se lentää yli maan.
METSÄN YÖSSÄ
Metsän yössä kuljit polkuasi,
omaa jalkaas edes nähnyt et.
Pelon voitti tieto tunnossasi:
Ties johdattaa.
Tuhat tuskan ansaa matkallasi.
Mik’ on päätös viimein? Vapiset.
Pelon voittaa tieto tunnossasi:
Ties johdattaa.
RAINER MARIA RILKE (1875-1926)
SYKSY
Ja lehdet putoo, kaukaa jostakin,
kuin taivaan puistikot ois lakastuneet;
nuo pienet kieltäjät, ne maahan hajoo.
Maan raskas pallo öissä kauas vajoo
pois tähtisikermästään etäisyyksihin.
Me kaikki vajoamme. Tämän käsi vajoo.
Ja katso: saman kaikessa mä nään.
Mut Eräs sentään pitää kaiken, mikä vajoo,
niin rajattoman lempeästi kädessään.
ALFRED MOMBERT (1872-1942)
PUUTARHASSA
Ei himoiten, mut täynnä rakkautta
käyn luoksesi ja kysyn suita hiljaa:
Sä minut tahdotko?
Näin kevään aikaan istun mielelläni
puutarhain kastehisten siimekseen,
kun tuulenhenki tulvii kukkasaran yli.
Puutarhurin jos vanhan kohtaisin,
mä puhun mielelläni hänen kanssaan neljänneksen,
niin, hänen pensaistaan ja hänen maastaan.
Ja lintu laulaa puussa.
Me puhelemme, mekin: mitä puhelevat ihmiset.
Jos silloin otan puusta lehden
ja panen suureen kätehesi sen,
niin sinä tunnet sen: on sydämeni sinun.
PEHONEN
(Der himmlische Zecher, 52)
Minä nojaan ikkunasta maailmanavaruuteen.
Kirjava perhonen liihoittelee maailman halki.
Se tanssii lähemmäksi.
Se asettuu ikkunanlaudalle.
Sen silmien lasissa,
sen siipien silkissä säilyy
kaikkien kirjavien tähtien värivalo.
Se lyö siipiään: ja värit kipunoivat
humaltuneen pääni yli –
vihreä, ja kaukaisimman tähden vieras puna –
minun ylitseni sisään ikkunasta.
MEREN POHJASSA LEPÄSIN
(Der himmlische Zecher, 67)
Meren pohjassa lepäsin
unen-jäykkänä. Ylläni katto
kirkkaan, ohuen jään.
Rannalla seisoivat korkeat kuuset.
Lumesta valkeat. Niiden kuvat
valvoivat hiljaa ympärilläni
syvyydessä.
Auringon näin ja tähdet
kylminä, talvenvalkoisina
meren yllä.
* * *
Maailman halki liukui varjo.
Astui luokseni alas mereen.
Suuren kotkan näin minä liitävän
vahvojen siipien varassa vapaana
meren yllä.
* * *
Alemmaksi liiteli kotka nyt.
Kuusissa helisi lumi,
keinuivat vihreät oksat,
valkoiset pallot hypähtelivät maahan.
Salamoivat pisarat.
Aaltoja vaelsi meressä,
heräsi yksi, se puhui
sisar-nukkujalle,
vyöryi tämä; ja kolmas soi.
Aivan luonani syvyydessä,
kangistuneen ruumiini, henkeni luona
tunsin mahtavan-lämpöisen rinnan,
tunsin kotkan lemmenkatseen
meren yllä.
* * *
Kevät tuli. Nyt kimalsi meri.
Kulkivat kultaiset tuulet.
Kasvoi tummanpunainen kukka
ruumiistani.
Korkealle. Välkkyvän-vyöryvän veden läpi
Yleni vedestä esiin.
Katsoi kotkankatsetta kohti.
* * *
Alas ampui kotka. Meren pohjasta irti
tempasi kukan.
Tempasi irti _minut_, kaikista syvistä juurista irti –
hymyili – tempasi! – värjyi! –
Liiteli:
liiteli mahtavasti meren luota pois.
* * *
Haamun näin.
Taivaalta poimi se tähtiä
kirjavan kimpun.
Lentomme tunsi se – kääntyi:
– _Hän oli isäni._ –
Vinhuen varisivat tähdet nyt hänen käsistään.
Hän tavoitti minua – ulvonnassa
myrskyjen suurten!
Hän tavoitti minut – ukkospilvien välistä!
Kotkani siipien ja kynsien välistä.
* * *
Avaruuksista nousivat jyrkästi
mustat kukat.
Katsoivat kotkankatsetta kohti.
* * *
Kotkan näin minä kaukana liitävän.
Synkkänä myöhäissyksyn pilvenä
riippuvan kuihtuvan maailman yllä.
Mustista kukista,
murhe-kukista kaukaisista
solisten virtasi tähtiä.
Hän joka ylhäällä kantoi minua,
korkea loihtija,
isänrintaansa vasten painoi minut,
punaisia hän suuteli kukkiani,
jotka nyt vienosti haihtuivat palavaan pilveen,
kiertäen häntä ja peittäen
ihanat silmänsä hänen...
Palava pilvi!
KUUN TAHI AURINGON TÄHDEN
Kuun tahi auringon nähden
runotyöhöni lähden –
ani harvoin paistaissa tähden.
Minä pienemmät valot
jätän teille, te saksalaiset runoniekat jalot.
ELSE LASKER-SCHÜLER (1869-1945)
ME KAKSI
Tuo ilta kukkaistuoksuin kaipuun nurmikkoomme,
ja vuorill’ loistaa kuura lailla timantin,
ja taivahalta pilkistää pää enkelin,
ja me kaksi paratiisiss’ oomme.
Ja koko elo ihmeellinen kuuluu meille,
tuo tähdin kuvitettu kirja vailla rajaa,
miss’ etäisyyksiin pilvipedot toisiansa ajaa,
ja pyörretuuli nostaa meidät kotkain teille!
Ja hyvä luoja näkee lapsuusuniaan
taas paatatiisista ja leikkitovereistaan...
Ja ruusut katsoo meihin oaspanssareistaan...
Puut viheriät peitti vielä synkän maan.
ALBERT EHRENSTEIN (1886-1950)
VAELTAJAN LAULU
Ystäväni ovat häilyviä niinkuin ruoko,
heidän sydämensä istuvat heidän huulillaan,
puhtautta eivät he tunne;
tanssia tahtoisin heidän päänsä päällä.
Tyttö jota rakastan,
sielujen sielu sinä,
valittu, valosyntyinen,
koskaan et sinä katsonut minuun,
sinun sylisi ei ollut valmis,
minun sydämeni paloi tuhkaan asti.
Minä tunnen koiran hampaat,
Viima-päin-kasvoja-kadulla minä asun,
seula-katto on minun pääni päällä,
home pitää seinillä iloaan,
niissä on hyviä koloja sateen varalta.
»Tapa itsesi!» sanoo veitseni minulle.
Loka on makuusijani;
korkealla ylläni
juhlavammissa vetävät
vihamieheni kuu-sateenkaarta.
EPÄTOIVO
Viikkokausiin en sano yhtään sanaa;
yksin elän ja kuihdun.
Taivaalla ei pala yhtään tähteä.
Tahtoisin kuolla.
Ahdistus himmentää silmäni,
kyyristyn johonkin loukkoon,
tahtoisin olla pieni kuin lukki,
mutta ei kukaan muserra minua.
En ole tehnyt pahaa yhdellekään,
autoin vähän hyvässä kaikkia.
Onni, ei minun pidä sinua näkemän.
Ei tahdota haudata minua elävältä.
FRANZ WERFEL (1890-1945)
PUHTAUDEN RUKOUS
Oi minun Isäni, taaskin on tullut yö, tuo vanha
ja aina sama,
läpi kaikkien meidän, ihme-sokeiden, ihmeiden
keskellä käyden.
Ja hetki on tullut ihmisten, syvästä
tunnustähdestä tiedotonten,
astua vetensä ääreen, kastaa päänsä ja likaiset
kätensä pestä.
Oi maan pyhä vesi, kaksinkerroin määrätty
juotavaksi ja puhdistamaan!
Oi minun Isäni, Jumala, oi pyhä Vesi
henkimaailman!
Enkö sinun vilpoisuuttasi kaivaten tietäisi,
että sinä virtaat ja loiskut,
enkö minä myös epäuskossani sinun
pulppuamistasi kuule?
Alas painan pääni ja lampunpiirin kateuteen
sen vajota annan.
Kurkoitan käteni sinulle, niinkuin lapsi,
joka illalla kylpyä vartoo.
Nyt päivän valheesta itseni koota tahdon
ja tosi tänä hetkenä olla.
Ajan itseni karsinaani, kunis turhamielisyyteni
ulvonta vaikenee.
Vihamiestään vastaan, oi minun Isäni,
lauloi psalmistasi,
vihamiestäni vastaan, oi minun Isäni,
nyt minä psalmini laulan myös!
Vihamiehiä ei ole minulla, sillä ei vihaan
ihmisen rakkaus riitä.
Vihamies on minulla vahva, hän minua saartaa
ja kaikille porteilleni hän kolkuttaa.
Vihamies on minulla, oi minun Isäni, pöytäni
ääressä istuu hän, ylensyömän tuo;
kädet kuivettuneet ristissä paastoan itse,
ja ikkunan takana seisoo nälkäisten lauma.
Vihamies on minulla, hän ylenkylläisenä
savukettaan polttaa ja paisuu vatsaltaan;
yhä pienemmäksi minä itse käyn, minun täytyy
katsoa, kuinka hän sieluni aarteilla mässää.
Vihamies on minulla, oi minun Isäni; on sanat
parhaatkin lorujuttuja hälle ja itsepetosta.
Vihamies on minulla, silmänpalvelijaksi hän tekee
tuntoni, rakkauteni hän velttouteen tukahduttaa.
Vihamies on minulla, kaikkeen kehnouteen hän johtaa,
myös pelipöytien ääressä voiton-iloon,
minut joka kuitenkin jumalallisen nautinnon
mestari olen.
Vihamieheni miksikä loit, minun Isäni, miksikä
synnytit minut tähän kaksinaisuuteen?
Miksi et lahjoita minulle ykseyttä ja puhtautta?
Oi Vesi, puhdista minut ja yhdeksi tee!
Katso, aina ja yhä sinun tietoiset lapsesi
vaikertavat kaksi-luvun tähden.
Minä vajotan pääni valoon ja sinulle pestäviksi
käteni kurkoitan.
Minut vapaaksi päästä ja puhdista, Isä, vihamieheni
surmaa, surmaa minut, hukuta tämä minuus!
Miten autuaita ovat yksinkertaiset ja tiedottomat;
autuaita yksinkertaisesti hyvät ja pahat!
Eripuraiset, kaksinaiset, lihovat ja kuihtuvat
vasta-näyttelijät – poloiset ovat he, poloiset.
Oi pyhä Vesi, sinun suuruutesi, minun
suuruuteni tähden, auta minua!
JOHANNES R. BECHER (1891-1958)
MIELIPUOLI
Hän kautta suurten kaupunkien kiiti yöllä, hei.
Hän ilotulitusten pauhun kuuli, katsoi liekkivyöhön.
Ja pölypyörre hänet vihertävän taivaan meren halki vei.
Ja linnan palavan hän katoll’ istui kyyrysissään, ulvoi yöhön.
Ja katu heittäytyi ilmaan, hamaan sakaraiseen
kuun kellastuneen reunaan kiemurrellen verkalleen
ja siitä hypähtäen iltatähteen puhkuvaiseen,
mi tulta sylki, — tuosta voivotus ja pakko paluuseen.
Hän syöksyi kuumiin katukiviin vihrein silmin, vaahtosuin.
Ja patsahaks jäi huuto hänen huulilleen.
Ja joku hevoskaakki lauloi aivan hiljaa, uneksuin —
ja valkohunnut liehui hänen ohitseen.
Ja tornit korkeat ja muurit luhistuivat.
Ja katot upposivat liekkimeriin pauhaaviin.
Ja kirkot polvistuivat. Vuoret uivat,
ne sateenkaarten alla uivat kaupunkiin.
Mut silloin kulki huikaiseva säde otsan läpi.
Se helisi. Ja lokkiparvet lentoon säikähtivät.
Ja kukkametsät valkoisina hautasivat hänet.
WALTER HASENCLEVER (1890-1940)
KUOLINILMOISTUS
Kun tänä aamuna raskaasta unesta havahdin,
näin minä hämyssä liehuvan vienon enkelin.
Kuolinilmoituksesta näin sanat äidin nää:
»Harhaan vietiin lapseni, silti hän rakkaaks jää.»
Kumartui vuoteeni ylitse suuri suru nyt:
oon minä myöskin äidin lapsi, myös olen eksynyt.
Näin tuon toisen kasvot, oi hänen kurjuuttaan;
rakastunut, humalpäinen myös, vajos tautiin kauheimpaan.
Eikö hän myöskin seisonut yössä laitakaupungin,
itkenyt virran partaalla yksin, silmin polttavin?
Hiipinyt katuja myös, ohi lyhtyjen punaisten,
ilolla lähtenyt iltaan, aamulla nääntyen.
Tyytynyt tylyjen, vieraiden ihmisten ateriaan,
nukkunut kylmissä huoneissa, paidatta, viluissaan, –
äiti on antanut alusvaatteita, hiukan rahaakin;
kaikki on ollut hyvin. Hän on äidin rakkahin,
Veljeni tähtien alla: sun tunnen köyhyytes.
Hetkenä tänä olet armias lohtu sun veljelles.
Hengitä et sinä enää nyt napapiirissä maan,
myrsky ei saa sinun lapsentukkaasi hulmuamaan;
katso – on kuolossa tuo sana äitis ikuisin
unhosta kantanut pois sinut siivin kultaisin.
Mentyä raskaan yön, kun heräsin unestain:
veljeni tähtien alla! Mink’ onnen sulta sain.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS SAKSA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
