The Project Gutenberg eBook of Torpparit
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Torpparit
3-näytöksinen näytelmä
Author: Urho Wiljo Walakorpi
Release date: July 24, 2025 [eBook #76561]
Language: Finnish
Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto, 1908
Credits: Tuula Temonen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TORPPARIT ***
Language: Finnish
TORPPARIT
3-näytöksinen näytelmä
Kirj.
URHO HAAPANEN
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1908.
HENKILÖT:
MATTI MATTILA, torppari.
LIISA, hänen vaimonsa.
PEKKA PEKKALA, torppari.
ANNA, hänen vaimonsa.
KUUSELA, kartanon omistaja.
MARTTILA, kirjuri Kuuselassa.
PALVELUSTYTTÖ.
ENSIMÄINEN KUVAELMA.
Tupa. — Liisa istuu keskellä huonetta kehdossa nukkuvaa lasta
keinutellen. — Puolihämärä.
_Liisa_ (laulaa lapselleen):
Nuku, nuku, nuppuni,
nuku äidin kukka,
sinisilmä, sulosuu,
poika tummatukka,
ilo taaton ainoa —
hän on kerran sinusta
saava oivan auttajan,
miehevän ja rohkean.
Paina kiinni silmäsi —
helm' on unten hellä;
hyvä ompi lapsosen
siinä lepäellä:
lämmin, lämmin niin se on,
siinä lohtu angervon,
siin' ei huolta tunneta
eikä tuskaa, surua.
_Matti_ (tulee): Hyvää iltaa Liisa! Terveisiä salolta!
_Liisa_: Kas, olethan sinäkin jo täällä! Minä melkein jo rupesin
odottaessani väsymään.
_Matti_: Rupesitko väsymään odottaessasi? Sepä mieluista kuulla.
Olisinhan jo ennemminkin tullut, mutta tahdoin saada työni loppuun asti
suoritetuksi ja sentähden viivyn näin myöhäseen. (Kurkistaa kehtoon).
Joko Matti on nukahtanut?
_Liisa_: Jo nukahti. Kauan unen kanssa kamppaili; sai kumminkin vihdoin
voimakkaampi voiton. Nyt nukkuu hän tuossa niin tyynenä ja herttaisena.
Hymy leikkii huulilla ja kasvoista kuvastuu onnellisuus ja rauha.
_Matti_: Mitäpä olisikaan Matilla tässä maailmassa surtavaa? Parhain
aika elämästä on hänellä elettävänään. Silloin on kaunista kaikki. Ja
mitäpä olisi sitten meilläkään, Liisa, surtavana! Pahimmat vastukset
olemme voittaneet. Nyt alkaa asuinpaikkamme näyttää sievältä ja somalta.
_Liisa_: Ahkerasti olemmekin täällä ahertaneet. Kyllä työ palkitsee
tekijänsä — se on varma. Ahkera työmies saa aina palkkansa.
_Matti_: Siltä ainakin nyt näyttää. Oikein riemastuu sydämeni,
kun katson mainiossa kunnossa olevia maitani. Ei ole kiveä eikä
kantoa missään; maa on tasaista ja pehmeätä. Toisellaiselta, peräti
toisellaiselta näyttää kontuni nyt kuin muutama vuosi takaperin.
_Liisa_: Ja toisellaiselta tuntuu elämäkin. Ennen tuntui pimeältä,
raskaalta ja toivottomalta, nyt sitävastoin kirkkaalta ja lupaavalta se
tuntuu.
_Matti_: Lupaavalta todellakin tuntuu elämä. Antaneeko sitten mitä
lupaa? Mutta miks'ei antaisi? Antanut on monelle muullekin, miks'ei
samaten antaisi meille? Paras on luottamuksella tulevaisuutta katsoa.
_Liisa_: Kukapa viitsisikään sitä pimeäksi ajatella! Mutta kas,
unohdinkin aivan sinun illallisesi...
_Matti_ (on istunut kehdon viereen): Sillä ei mitään kiirettä...
Mieluummin istun tässä vielä muutaman hetken. Sanomattoman suloiselta
tuntuukin tämä istuminen: väsynyt olen koko lailla, jalkani tuntuukin
hieman raskailta. Jo se seikka tekee istumisen suloiseksi; mutta
suloisemmaksi vielä tekee sen sinun läsnäolosi...
_Liisa_: Minunko?
_Matti_: Niin. On niin hauskaa istua näin lähellä sinua.
_Liisa_: Sitten en mene laittamaan illallista ollenkaan, saadaksesi
istua tässä koko illan. Enhän menekään?
_Matti_: Saat tehdä miten tahdot. Tuolla ulkona maitani muokkaillessani
odotan aina näitä iltahetkiä, jolloin saan tuvan ukset aukaista ja
astua sisään sinua tervehtimään. Miten ihanaa onkaan tuntea, että
miehellä on oma koti, ja että siellä emäntänä puuhailee vaimo, joka
häntä rakastaa!
_Liisa_: Sinä puhut aina kuten ennenkin. Hieman lapselliselta se jo
tuntuu, mutta kumminkin on mieluista ja hauskaa sitä kuulla...
_Matti_: Onnellisuus täyttääkin aina minun sydämeni iltasin kotia kohti
kulkiessani. Jonakin kauniina väikkyy tämä tupa minun silmissäni.
Kenties sentähden, että täällä olet sinä...
_Liisa_: Ja minäkö sitten niin sinua ilahutan?
_Matti_: Sinä sinä! Miten olisinkaan tullut täällä toimeen ilman sinua!
Olet ollut minun lohduttajani surussa ja murheessa. Monasti, kun
tuli halla ja säälimätönnä toiveeni surmasi, turmeli laihon, joka jo
kullankellertävänä ja kauniina kohosi, olin minä synkkä ja alakuloinen.
Mutta kun sinä minua lohdutit, käsivartesi kaulaani kiedoit ja korvaani
armaammista ajoista kuiskasit, tulin iloiseksi jälleen, sain uutta
voimaa ja luottamusta. Ilman sinua en olisi kestänyt.
_Liisa_: Paljon, paljon, liian paljon luulet sinä minusta. En ollut
muuten puoleksikaan sellainen, jonkalainen toivoin olevani.
_Matti_: Toivoitko sinä olevasi vieläkin parempi?
_Liisa_: Enhän mikään hyvä ollutkaan. Paljon oli toivomisen varaa.
_Matti_: Niinkö luulet? Ja kuitenkin olit mielestäni parhain maan
päällä, ja parhain olet vieläkin. Voiko löylyäkään toista sellaista
kuin sinä olet!
_Liisa_: Aina sanot sinä niin. Olen ainoastaan velvollisuuteni sinua
kohtaan täyttänyt, en sen enempää ole tehnyt.
_Matti_: Enemmän, enemmän olet tehnyt. Muistuvat mieleeni menneet ajat,
ne ajat, jolloinka muutimme tänne korpeen. Muistatko vielä niitä?
_Liisa_: Olisivatko ne minun mielestäni unhottuneet! Aina ne muistan.
_Matti_: Niin minäkin. Tänne tulimme. Torppa oli asumatonna ollut monta
vuotta. Sentähden olikin se kurjassa kunnossa: asuinrakennus puoleksi
hajallaan, maat täynnänsä kiviä ja kantoja... Mutta tarmolla tartuimme
työhömme molemmat. Kuokka ja kirves kädessäsi heiluit kerallani sinä,
ja pian voitimme ensimäiset vastoinkäymiset ja esteet.
_Liisa_: Tulisesti sentään saimme taistella. — Muistan, kuinka sinä
monena iltana tulit uupuneena kotiin... et juuri illallistakaan
maistanut... levolle paneuduit heti... Silloin minä itkin monta
kertaa...
_Matti_ (tarttuen vaimonsa käteen): Itkitkö sinä?
_Liisa_: Minä itkin sitä, että sinun täytyy niin paljon puuhata, raataa
ja ahertaa. Ja vielä itkin sitä, että ihmisen täytyy parhaat voimansa
uhrata elämisen saavuttamiseksi.
_Matti_: Miksi surit minun tähteni? Raadoithan sinäkin.
_Liisa_: Minä en itseäni säälinyt ollenkaan, mutta sinua... Monena
aamuna, kun väsyneenä nousit vuoteeltasi, aioin pyytää sinua jäämään
kotiin nukkumaan. En kumminkaan sitä uskaltanut tehdä, sillä pelkäsin
siten pahoittavan! sinun mielesi.
_Matti_: Ja yksinkö sitten olisit lähtenyt työhön, yksinkö mennyt
raatamaan ja ahertamaan?
_Liisa_: Miks'en olisi tehnyt sitä! Tunsin itseni korven karhua
voimakkaammaksi: väsymystä en tuntenut pienintäkään. Tunsin, että olen
varustettu myrskyn voimalla: kaikki tahdoin alleni kaataa, esteet lyödä
kumoon ja aidat tieltäni syöstä...
_Matti_: Sinä hyvä vaimo, helläsydäminen ja hyvä! Niin hyvin teit
sanoessasi minulle tämän kaiken. (Vetää hänet lähemmäksi ja painaa
häntä rintaansa). Nyt vasta oikein sinua rakastaa ymmärrän; nyt vasta
täydellisesti tunnen, miten äärettömän kallis sinä minulle olet.
_Liisa_: Kun sinä sanot niin, enkö sanoisi samalla tavalla minäkin!
Kallis olet minulle!
_Matti_: Kuinka pitkä aika onkaan jo kulunut siitä, kun tänne tulimme?
_Liisa_: Noin kymmenen vuotta.
_Matti_: Minä olin silloin kahdenkymmenen. Nyt olen siis vuotta
kolmekymmentä täyttänyt. Pitkä aika! Kuinka vanha sinä olit?
Yhdeksäntoista muistaakseni... Niinkö?
_Liisa_: Niin. Siis kahdenkymmenenyhdeksän olen nyt. Nopeasti ne vuodet
rientävätkin!
_Matti_: Nopeasti, nopeasti. Ei huomaa edes ihminen, ennenkuin on
nuoruutensa elänyt ja alkanut kasvoiltaan muuttua. Paljon olet
muuttunut sinäkin näiden kymmenen vuoden kuluessa.
_Liisa_: Olenko muuttunut?
_Matti_: No näkeehän sen. Verevä ja punaposkinen tyttö olit silloin,
kun ihmisten ilmoilta lähdimme. Nyt on puna suurimmaksi osaksi
kasvoiltasi kadonnut: kalvenneet ovat poskesi.
_Liisa_: Olinko kauniimpi silloin? (Naurahtaen). Enkö ollutkin?
_Matti_: Et, et. Tuo kalpeus juuri sinua kaunistaakin. Sitten nuo
ruskeat hiuksesi... somasti kaartuvat ne pääsi ympäri... Kaunis sinä
olet! Poika tuolla kehdossa on aivan näköisesi. Äitinsä kuva tulee
hänestä. Samallaiset silmät on hänellä kuin sinullakin, samallaiset
kasvonpiirteet ja samallainen suu...
_Liisa_: Todellakin on hän minun näköiseni, tuo pieni paitaressu.
Katsohan nyt, miten suloinen on hän tuossa nukkuessaan! Hymyä,
ainoastaan hymyä on huulilla.
_Matti_: Koko elämä on hänelle hymyä, kirkasta kesäpäivän hymyä. Olkoon
se aina sellaista! (Kumartuu lähemmäksi kehtoa). Pieni sinä vielä,
poikaseni, olet, mutta kerranhan ylenet suureksi sinäkin, kerranhan
jäntereesi vahvistuvat ja kerranhan käsivartesi voimakkaaksi muuttuu.
Suokoon Jumala, että niin tulee käymään!
_Liisa_: Monta päivää saa päättyä, monta viikkoa vieriä ja monta
kuukautta kulkea, ennenkuin koittaa aika, jota toivotit. Kenties
silloin, kun Matti voi miehen töitä toimitella, jo muualla olemme...
_Matti_: Muuallako? Minkätähden siis jättäisimme torppamme, johon
uhranneet olemme vuosien työn ja vaivan, jonka karusta maaperästä
olemme peltomme penkoneet? Minkätähden jättäisimme sen juuri silloin,
kun saamme alkaa töittemme hedelmistä nauttia?
_Liisa_: Emme tietysti omasta tahdostamme sitä jätä. Hulluuttahan se
jo todistaisikin: lähteä konnultaan, jonka on asuttavaksi laittanut.
Mutta eihän torppa ole meidän omaisuuttamme: voihan sattua, että isäntä
tahtoo antaa sen jollekin toiselle...
_Matti_: Mitä vielä! Sellainen ei nyt voi tulla kysymykseenkään.
_Liisa_: Niinkö luulet? Muutamia päiviä sitten tapahtui sellainen
tapaus. Etkö muista miten Pekkalan Pekan kävi? Käskyn sai lähteä
torpastaan kolmen päivän kuluessa. Nyt on miesparka perheinensä
kodittomana; siellä täällä kuljeksii.
_Matti_: Totta kyllä: torpastaan hän ajettiin, mutta jotakin syytä
lienee ollut, sillä en luule, että kartanon herra ilman minkäänlaista
aihetta tekisi tuollaisen tekosen: tunnen hänet hyväksi mieheksi.
_Liisa_: Kauheata se olisikin! Mutta kuka ne herrat tietää: sen
tekevät, mikä mieleen juolahtaa. Suokoon Jumala kumminkin, ett'ei
meille milloinkaan sellaista onnettomuutta tapahtuisi!
_Matti_: Todellakin olisi se kauhea onnettomuus! Pekkalan Pekka, kovan
onnen mies! Ei aivankaan valoisalta tuntune hänen elämänsä. (Vilkasee
akkunasta ulos). Kas, eikö se olekin Pekka, joka vaimonsa keralla
tulee tuolla pihalla?
_Liisa_: Pekka se on. Varmaankin aikoo hän meille yöksi: ei ole
miehellä kattoa päänsä päällä. Ja sitten hänen vaimonsa! Anna parka!
_Matti_: Surullinen tapahtuma! (Pekka tulee vaimoineen).
_Pekka_: Rauhaa taloon!
_Matti_: Samaa teille. Istumaan käykää!
_Pekka_: Kiitos. Väsyneeksi ja uupuneeksi tunnenkin itseni. Sairas olen
sekä sielustani että ruumiistani... (Istuvat).
_Matti_: Ei ole kummakaan: kova kohtalo on teitä kolhinut.
_Pekka_: Kohtalo ankara ja kova. Kohtalo rautakoura ja säälimätön.
Torppa oli meillä, katto oli päämme päällä. Toivehikas ja nuori oli
mielemme. Silloin tuli kuolinsanoma...
_Anna_: Odottamatta se tuli, odottamatta ja aavistamatta. Emmehän olisi
uskoneet, että kartanon herra, hyväksi ja leppeäksi mieheksi tunnettu,
lähettäisi muuttokäskyn torpparilleen, joka aina on tehtävänsä
kunnollisesti tehnyt, ja joka ei kertaakaan ole muistutukseen aihetta
antanut. Ällistyimme sen kuullessamme. Emme muutamaan hetkeen sanaakaan
vaihtaneet. Vähitellen kumminkin koko asia kaikessa alastomuudessaan
selveni. Ei ollut silloin iloa meidän tuvassamme, ei hymyä leikkiä
kenenkään huulilla. Päänsä painoi isä. Minä itkin. Itkivät pojatkin,
kaksikymmenvuotiaat vantterat miehet...
_Pekka_: He itkivät kuin lapset — eikä kummakaan: koti, kotiliesi ja
kontu heiliä temmattiin ja eteensä avattiin mieron pimeä ja kalsea
polku. Eikö silloin näyttäisi sumealta elämä! Ja minkä tähden tämä
kaikki tapahtui? Minkä rikoksen olimme tehneet? Jumala yksin tietää,
ettemme ole pahuutta harjoittaneet.
_Matti_: Ei ole hauskaa se. Ei ole se hauskaa.
_Liisa_: Saamme tässä mekin, Matti, eteemme katsoa... Luoja ties
milloinka muuttokäsky tulee... Kuka ne herrat tietää... ei ole heillä
sydäntä eikä omaatuntoa.
_Anna_: Vielä sydäntä ja omaatuntoa! Vanhat ihmiset, jotka nuoruutensa
ja miehuutensa voimat ovat torppansa eteen kuluttaneet, ajavat he
maantielle, ajavat koirina kylän raitteja kulkemaan ja armopaloja
anelemaan. Todistaako tämä, että heillä on sydän ja omatunto!
_Liisa_: Voi surkeutta elämän!
Katso vaan eteesi, Matti! Ei ole kontrahtia sinullakaan...
_Pekka_: Eikö Mattilallakaan ole kontrahtia?
_Matti_: Toden totta, sitä ei minulla ole. En edes koskaan ole
ajatellutkaan sellaista...
_Pekka_: Tuhmasti olet tehnyt...
_Matti_: Teithän sinä samaten...
_Pekka_: Teimme tuhmasti molemmat.
_Matti_: Mutta minkäs sille nyt tekee?
_Pekka_: Sinä kyllä voit vieläkin asiasi parantaa... Menet heti
huomenaamulla kartanon herran luokse ja pyydät häntä tekemään kanssasi
varman vuokrasopimuksen. Jos hän siihen suostuu, on asiasi hyvin.
_Liisa_: Se onkin parasta, Matti. Niin täytyy sinun tehdä. Liian
epävarmaa on muuten tämä elämä.
_Anna_: Minä sanon samalla tavalla.
_Matti_: Kyllä kai minä niin teenkin. Paha vain, kun en jo ennen
ole asiaa ajatellut. Syynä lienee se, että aina olen pitänyt
torpparihäätöjä syitten seurauksina.
_Pekka_: Niinhän luulin minäkin, siksi en huolehtinutkaan kontrahdista,
mutta toista minulle kokemus opetti. Ei ole luottamista ihmisten
oikeudentuntoon, sitä sellaista ei ihmisillä ole; eikä ole luottamista
heidän sanoihinsa, sillä sangen harvoin pitävät ne paikkansa.
_Matti_: Totta puhut. Huomenaamulla ennen päivän koittoa olen minä
matkalla kartanon herran luokse.
_Pekka_: Kanssasi tulen minä.
_Matti_: Sinäkö?
_Pekka_: Niin. Koetan saada patruunaa muuttamaan mieltänsä; en
itseni tähden, sillä ne muutamat elinpäivät, jotka minulla vielä on
elettävänä, vietän missä tahansa, mutta vaimoni ja lasteni tähden,
sillä heillä on pitempi taival edessään. Tosin lienee matkani turha,
taitanee retkelläni olla samallainen tulos kuin edelliselläkin — olen
jo ennenkin patruunan pakeilla käynyt — mutta menen minä sittenkin. —
Huomenna lähdemme.
_Matti_: Sen teemme. — Panehan nyt, Liisa, illallista pöydälle, että
saamme syödä ja mennä sitten nukkumaan.
_Liisa_: Sitä en muistanutkaan! Paikalla käyn toimeen. Voimaa
tarvinnemme me jokainen.
Esirippu.
TOINEN KUVAELMA.
Martti istuu pöydän ääressä kirjoittaen. Kuusela kävelee edestakaisin.
_Kuusela_ (tarkastellen Marttilaa): Te näytätte tänäpäivänä sangen
tuumaavaiselta...
_Marttila_: Kuinka niin?
_Kuusela_: Näenhän sen kasvoistanne. Varmaankin on asia, joka panee
ajatuksenne pinnistykseen, sangen tärkeä?
_Marttila_: No — jossakin määrin. Vähäpätöinen se kyllä lienee teidän
mielestänne, mutta minun mielestäni päinvastoin...
_Kuusela_: Tulen sangen uteliaaksi... Ellei asia ole yksityistä laatua,
saan ehkä sen kuulla — vai?
_Marttila_: Miks'ei. Ajattelen yleensä tämän maailman menoa ja täällä
vallitsevaa nurinkurista järjestystä.
_Kuusela_: Ja minä kun luulin, että joku lemmenseikkailu on pannut
ajatuksenne pinnistykseen! — Vai maailmanmenoa te tuumailette... Älkää
vaan liiaksi rasittako aivojanne. Probleemi on vaikea ja voi se pian
panna ajatukset sekaisin.
_Marttila_: Oh, olkaa huoletta! Ei tämä muuten ole ensi kerta, kun
näitä asioita punnitsen. Tuo kaikki: muutamien rikkaus ja toisten
köyhyys ja muutamien ylhäinen ja toisten alhainen ja sorronalainen
asema panee väkisinkin ajattelevan miehen pään pyörälle.
_Kuusela_: Te lienettekin täydellinen sosialisti?
_Marttila_: No — jossakin määrin ainakin. — Useasti on myöskin tullut
mieleeni isäntien ja alustalaisten suhteet toisiinsa...
_Kuusela_: Mitä päätätte niistä?
_Marttila_: Ylipäätänsä ovat ne jotenkin huonot — se täytyy minun
sanoa. Isännät kyllä pitävät puolensa... Niin, he kyllä huolehtivat
oikeuksistansa, mutta...
_Kuusela_: Mutta alustalaiset...
_Marttila_: He joutuvat tietysti alakynteen. — Mitä esimerkiksi
pidätte siitä, että isäntä ajaa torpparin torpastaan maantielle ilman
minkäänlaisia syitä?
_Kuusela_: Se tietysti on isännän luonnollinen oikeus: onhan torppa
hänen omaisuuttansa, mutt'ei torpparin. Ja ell'ei vielä ole olemassa
varmaa vuokrakontrahtia, joka oikeuttaisi torpparin edelleen asumaan
maallansa, ei tässä minun ymmärtääkseni minkäänlaista vääryyttä tapahdu.
_Marttila_: Mutta luuletteko, että isännällä, joka näin tekee, on
povessaan minkäänlaisia jalompia tunteita?
_Kuusela_: Te näemmä tarkoitatte puheellanne...
_Marttila_: Teitäkö? En, en ollenkaan. Puhun yleisesti kaikista
isännistä. — Luuletteko, että sellaisella isännällä, joka ajaa
uskollisen, monivuotisen torpparinsa maantielle, anastaen itse hänen
maansa ja hänen hikensä ja päivätyönsä hedelmät, luuletteko, että
hänellä on povessaan mitään kaunista ja jaloa?
_Kuusela_: Herraseni! Teillä ei ole oikeutta puhua minulle tuolla
tavoin, ja vielä vähemmin on teillä oikeutta arvostella minun töitäni.
_Marttila_: Voisinpa vaikka vannoa, että puheellani en ole tarkoittanut
teitä, vaikka oikeutta minulla kyllä olisi siihenkin...
_Kuusela_: Mitä?
_Marttila_: Huomatkaa, että jokaisella on oikeus lausua mielipiteensä
kuuluville...
_Kuusela_: Vai niin.
_Marttila_: Ja kun minulla pahaksi onnekseni on se vika, että aina
puhun suoraan, täytyy minun — ikävä kyllä — moittia teitäkin eräästä
torpparihäädöstä...
_Kuusela_: Tekö rupeatte moittimaan minua!
_Marttila_: Älkää kiivastuko! Miks'emme yhtähyvin voi haastella
maltillisesti?
_Kuusela_: No — sanokaa sitten, mitä teillä on sanottavaa.
_Marttila_: Tarkoitan tuota häätöä, joka tapahtui muutamia päiviä
takaperin. Muistaakseni on poisajetun torpparin nimi Pekkala. Hänet
käskitte muuttamaan muualle, käskitte jättämään kontunsa, jota hän jo
vuotta neljäkymmentä oli muokkaillut, jonka eteen hän oli penkonut
ja raatanut... Minun mielestäni on tekonne raskasta, sangen raskasta
laatua.
_Kuusela_: Olkoon tekoni millainen tahansa, teihin ei se kuulu. Tiedän
kyllä itse minkä teen ja minkä jätän tekemättä.
_Marttila_: Tahdoin vaan huomauttaa...
_Kuusela_: Minä en kärsi sellaisia huomautuksia.
_Marttila_: Pyydän teitä: puhukaamme järjellisesti!
_Kuusela_: Minä olen puhunut järjellisesti kaiken aikaa, mutta te
olette haastaneet mitä järjettömintä sekamelskaa.
_Marttila_: Ette siis enää halua kuulla minua?
_Kuusela_: En.
_Marttila_: Ainoastaan pari sanaa olisi minulla sanottavana...
_Kuusela_: No — puhukaa sitten!
_Marttila_: Tämä teidän torpparinne kohtalo on todellakin säälittänyt
minua...
_Kuusela_: Vai niin.
_Marttila_: Sillä raskaalta tuntuu ajatella, että mies, joka lähemmäs
puoli vuosisataa on peltonsa eteen penkonut, yhtäkkiä joutuu
kodittomaksi... Eikö tunnu se raskaalta teidänkin mielestänne?
_Kuusela_: Minä en puhu mitään, ainoastaan kuuntelen.
_Marttila_: Ajatelkaa, että te olisitte hänen sijassansa... En luule,
että aivan ilonen olisi mielenne, en luule, että riemun rahtuakaan
olisi rinnassanne...
_Kuusela_: Onko teillä vielä muuta sanottavaa?
_Marttila_: On.
_Kuusela_: Antakaa tulla sitten!
_Marttila_: Minulla olisi eräs toivomus...
_Kuusela_: Antakaa tulla, antakaa tulla...
_Marttila_: Se on sekä toivomus että pyyntö. Ette suinkaan sitä
kieltäne?
_Kuusela_: En lupaa mitään, ennenkuin kuulen asian.
_Marttila_: Torpparinne kohtalo on minua säälittänyt. Toivoisin ja
pyytäisin sentähden, että antaisitte hänen muuttaa torppaansa takaisin
ja asua sitä edelleen, kuten ennenkin.
_Kuusela_: Vai niin — sekö tuli viimeiseksi! Totta tosiaan: teidän
puheenne naurattavat minua. Mitä hyötyä tulisi teille olemaan siitä,
jos nyt torppari saisikin muuttaa torppaansa takaisin? Mitään
asiamiespalkkiota ei hän luullakseni voi suorittaa.
_Marttila_: Ette siis voi muuttaa päätöstänne?
_Kuusela_: Sangen harvoin teen minä takaperoisia päätöksiä.
_Palvelustyttö_ (tulee): Täällä odottaa kaksi miestä; he haluaisivat
päästä patruunan puheille.
_Kuusela_: Mitä miehiä he ovat?
_Palvelustyttö_: Torppareita luullakseni.
_Kuusela_: Anna heidän tulla tänne.
(Palvelustyttö menee. Matti ja Pekka tulevat).
_Matti_: Päivää!
_Pekka_: Rauha taloon!
_Kuusela_: Jaha... Mattila ja Pekkala... Hyvää päivää! Istukaa!
_Pekka_: Kiitoksia!
_Kuusela_: Varmaankin ovat asianne tärkeätä laatua — vai?
_Pekka_: Eiväthän ne niin erikoisen tärkeitä liene... Tulin patruunan
luokse vielä kerran puhumaan siitä torpastani...
_Kuusela_: Ja mitä siis haluatte?
_Pekka_: Eikö patruuna nyt sentään voisi antaa minun edelleen asua
asunnossani ja viljellä maitani? Ei ole hauskaa tällainen elämä... ei
ole hauskaa talosta taloon kulkea leipäpalaa anelemassa...
_Kuusela_: Ei teidän vielä tarvitse kerjäten itseänne elättää:
jaksatte kyllä työtäkin tehdä.
_Pekka_: Mutta vähissä ovat työt, ei tahdo mitään saada... suuret
laumat miehiä kulkee työttöminä. Sitäpaitsi olisi niin hauskaa omalla
konnullaan elämänsä iltahetken työskennellä.. Rakkaaksi on se jo
minulle käynyt, eikä kummakaan: neljäkymmentä vuotta olen samaa peltoa
penkonut.
_Kuusela_: Aina tuo sama virsi! Ainakin kymmenen kertaa olette sitä jo
minulle laulanut. Nyt alkaa minun kärsivällisyyteni loppua...
_Pekka_: Mutta ajatelkaa, herra patruuna: olen jo vanha mies, harmaita
ovat jo hapseni, ei enää monta päivää ole minulla elettävänä...
Suottehan minulle sen onnen, että omassa kodissani saan painaa silmäni
kiinni...
_Matti_: Niin, herra patruuna, ettehän sitä häneltä kiellä? Hän on aina
tehnyt tehtävänsä kunnollisesti...
_Pekka_: En ole kertaakaan antanut aihetta muistutukseen... Veroni olen
maksanut kunnollisesti ja säntilleen.
_Kuusela_: Turhaa on teidän tässä ruveta avujanne kiittelemään: minä
olen tehnyt päätökseni ja sitä en muut: Se tietäkää!
_Marttila_: Herra patruuna! Te loukkaatte oikeutta!
_Kuusela_: Joko tekin alatte uudestaan!
_Marttila_: En voi pitää suutani kiinni nähdessäni tällaista
näytelmää...
_Kuusela_: Nähdessänne tällaista näytelmää... Mitä näytelmää tämä on!
Eikö minulla ole oikeutta ajaa torpparejani menemään milloin tahdon,
torppareitani, joiden kanssa en ole tehnyt minkäänlaista kontrahtia!
Sanokaa, eikö ole?
_Marttila_: Pyydän teitä: älkää kiivastuko!
_Kuusela_: Te juuri saatatte minut kiivastumaan. Sitäpaitsi käytätte te
sanoja, jotka voivat olla teille hyvin vaarallisia...
_Marttila_: Puhun ainoastaan sitä, mitä sydämeni käskee.
_Kuusela_: Mutta ainakaan teidän neuvojanne en koskaan tule
noudattamaan, teidän toivomuksianne en koskaan tule täyttämään ja
teidän sanojenne mukaan en koskaan tule toimimaan. Tahdon näyttää sen
heti... (Mattilalle) On oikein hyvä, että tulitte. Olin juuri aikeissa
lähettää teitä hakemaan... Koska teidän maanne ovat aivan kartanon
maitten vieressä, kuten Pekkalankin maat, ja sopivat sentähden yhdessä
viljeltäviksi, olen päättänyt ottaa ne itselleni...
_Matti_: Mutta...
_Kuusela_: Olen päättänyt ottaa ne itselleni. Saatte kolmen päivän
kuluessa muuttaa torpastanne. Muistaakseni ei meidänkään välillämme ole
mitään kontrahtia?
Matti: Ei ole, mutta...
_Kuusela_: Sanokaa, mitä teillä on sanottavaa!
_Matti_: Juuri sitä varten olen täällä...
_Kuusela_: Mitä varten?
_Matti_: Olen tullut sitä tekemään...
_Kuusela_: Mitä tekemään?
_Matti_: Kontrahtia.
_Kuusela_: Vai niin. Vai olette tulleet tekemään kontrahtia... Mistä
pälkähti se päähänne?
_Matti_: Mistä lienee pälkähtänytkin... Olisihan se eläminen silloin
varmempaa...
_Kuusela_: Ennen eivät torpparini ajatelleetkaan sellaisia. Uusi aika
on villinnyt jokaisen. Mutta mitäs siitä: kontrahdin tekeminen on nyt
myöhäistä. Kuten jo sanoin; kolmen päivän kuluttua pitää torppa olla
tyhjänä.
_Matti_: Mitä olen siis tehnyt? Millätavoin olen patruunaa vastaan
rikkonut...
_Pekka_: Älä kysy, Matti, sitä! Se on turhaa. Turhaa on puhua
ihmisille, joilla ei ole sydäntä eikä omaatuntoa. Olen tullut sen
kokemaan. Kaksi kertaa olen nyt täällä käynyt: kauniisti ja nöyrästi
olen pyytänyt saada edelleen asua torpassani... Ei ole apua tullut,
turhia ovat olleet minun rukoukseni ..
_Matti_: Mutta mitä sanoo vaimoni, minun nuori ja herkkämielinen
vaimoni? Mitä sanookaan hän tuodessani tällaisen sanoman!
_Pekka_: Kärsitään, Matti, kärsitään! Olemme kärsineet ennenkin...
Tule, mennään pois!
_Matti_: Parasta on lähteä. (Kääntyy ovella takaisin). Eikö
patruuna antaisi minun pitää torppaani, jos suostuisin suorittamaan
kaksinkertaisen veron.
_Kuusela_: Menkää!
_Pekka_: Tule, Matti!
_Matti_: Mennään, mennään... Tosin en varmaan tiedä, jaksanko kotiin
asti kulkea, mutta tuethan sinä minua, ellen jaksa?
_Pekka_: Kyllä, kyllä. Ole huoletta! (Pois).
_Kuusela_: Vihdoinkin!
_Marttila_: Herra patruuan!
_Kuusela_: No?
_Marttila_: Äänetönnä olen tässä istunut loppukohtausta katsellen ja
kuunnellen; nyt täytyy minun puhua...
_Kuusela_: Voitte siis alkaa...
_Marttila_: Olkaa hyvä ja antakaa minulle palkkani.
_Kuusela_: Mitä...!?
_Marttila_: Pyydän saada tähänastisen palkkani. Minä en tahdo olla
teidän kaltaisenne miehen palveluksessa.
_Kuusela_: Hyvä, tuoss' on ovi: olkaa hyvä!
_Marttila_: Ensin tahdon minä sen, mikä minulle kuuluu.
_Kuusela_: Te rupeatte röystäilemään...
_Marttila_: Teitäkö pelkäisin!
_Kuusela_: Te puhutte sanoja, jotka voivat tulla teille sangen
vaarallisiksi...
_Marttila_: Minä halveksin teitä!
_Kuusela_: Halveksitte! Pah!... Minä ainoastaan nauran... Ja kukapa ei
minun sijassani nauraisi! Nulikatkin luulevat olevansa jotakin!
_Marttila_: En tahdo ruveta kiistelemään miehen kanssa, joka on kaikkea
moraalia vailla. Pyydän siis vielä kerran: antakaa minulle palkkani.
Heti saatuani menen matkoihini.
_Kuusela_: Sitä ette te tule saamaan!
_Marttila_: Niinkö luulette? Saadaan nähdä. — Tällä kertaa en puhu
kanssanne enempää. Nyt menen menojani, mutta hetkisen kuluttua tulen
takaisin. (Menee ylpeänä pää pystyssä).
_Kuusela_: Nulikka!
_Marttila_: Tulen takaisin, kuten sanoin. Älkää luulkokaan, että te
voitte tehdä sen, minkä haluatte ja mikä mieleenne juolahtaa. Tietäkää,
että oikeus elää, ja tietäkää, että päivä on koittava, jolloin ei
tapahdu sellaista, mitä täällä on tänäpäivänä tapahtunut. Hyvästi!
(Pois).
_Kuusela_: Puolihullu mies!
Esirippu.
KOLMAS KUVAELMA.
Liisa ja Anna puuhailevat taloustoimissa. — Puolihämärä. Ilta pimenee
vähitellen. — Takkavalkea loimuaa.
_Liisa_: Länteen painuu jo päivä. Viimeisiä hymyilyjään hymyilee
aurinko, mutt'ei vaan kuulu miehiä kotiin.
_Anna_: Kummallista se tosiaankin on. Ennen aamunkoittoa he lähtivät ja
varmasti lupasivat ennen iltaa olla kotona. — No — ehkä he nyt sentään
pian tulevat.
_Liisa_: Ja onhan voinut sattua jonkunlainen este, joka heitä pidättää.
Useastihan niitä sellaisia sattuu.
_Anna_: Useasti niitä sattuu — eivät ole ne mitään harvinaisuuksia.
_Liisa_: Kuinka muuten luulet heidän asioissaan onnistuvan?
_Anna_: Minä en toivo mitään...
_Liisa_: Luulet siis, että heidän käy huonosti?
_Anna_: Niin.
_Liisa_: Luuletko, että Mattikin saa palata tyhjin toimin?
_Anna_: Enhän sitä voi sanoa niin varmaan. Hän kyllä voi onnistua.
Mutta Pekka ainakin saa tyhjin toimin takaisin tulla.
_Liisa_: Miks'ei hänkin voisi yhtähyvin saada toivomustaan täytetyksi?
_Anna_: Se on mahdotonta. En edes ajatellakaan sitä uskalla. Tuntuisi
niin oudolta muuttaa takaisin torppaan, jonka on luullut ijäksi
kadottaneensa. Mahdotonta se on!
_Liisa_: Et sinä saa niin toivottomasti ajatella: eihän vielä ole
tietonamme, kuinka on käynyt.
_Anna_: Mutta edeltäpäin arvaan minä kaiken. Epäilevällä kannalla olen
Matinkin suhteen...
_Liisa_: Oletko?
_Anna_: En tiedä, mikä lieneekin tehnyt minut näin toivottomaksi, mutta
pahaa minä aavistan...
_Liisa_: Sinä saat minutkin pelkäämään...
_Anna_: Ole sinä vaan toivossa, ole toivossa loppuun asti! Se on
parhainta. Niin tekisin minäkin, mutten voi. Pimeältä näyttää kaikki
minulle. Ja eikö sitten maailma pimeältä näyttäisikin! Olenhan niin
paljon saanut muutamien päivien kuluessa kokea. Voisinko luottaa enää
mihinkään! En, se on mahdotonta!
_Liisa_: Paljon olet todellakin saanut kokea. Suokoon Jumala, että
kärsimystesi mitta olisi jo täynnänsä, ja että sinullekin alkaisi
aurinko hymyillä!
_Anna_: Suokoon Jumala, ettei teille koskaan tapahtuisi sellaista, mitä
meille on tapahtunut!
_Liisa_: Sen hän suokoon! Ehkä hän kaiken kääntääkin parhaaksi, kun
vaan hartaasti rukoilemme. Luulethan sinäkin niin?
_Anna_: En voi rahtuakaan toivoa. En odota laupeutta taivaasta enkä
maasta. Varsinkin viime-öinen uneni sen vaikutti.
_Liisa_: Kerro minulle, mitä uneksit!
_Anna_: Me olimme kaikin istuvinamme tässä huoneessa, minä ja sinä,
Pekka ja Matti. Pekka ja Matti istuivat pöydän ääressä tupakoiden; me
istuimme täällä etäämmällä. Vakainen äänettömyys vallitsi kaikkialla.
Silloin äkkiä kuului ulkona ankara jyräys, sitä seurasi toinen ja
kolmaskin. Huone värjyi ja vapisi. Kauhu ja pelko kuvastui kaikkien
kasvoilla. Näin kului muutamia hetkiä. Kuului taasen jyräys entistä
ankarampi, huone vavahti, se tuntui vapisevan ja murtuvan... Kaikki
kaatui kumoon... Tällainen oli uneni.
_Liisa_: Kauhea uni! Tulin paljon levottomammaksi sen kuultuani. Jumala
suokoon, että kaikki käy hyvin!
_Anna_: Ole levollinen vaan! Eihän uniinkaan aina ole luottamista...
_Liisa_: Sangen harvoin ne toteutuvat... Sen olen tullut kokemaan...
Mutta sittenkin pelkään... Kun ne miehet nyt vaan pian tulisivat!
_Anna_: Pian he tulevat. Päivä on laskenut jo. Yö on levittänyt
siipensä.
_Liisa_: Kun he pian tulisivat ja mukanansa toisivat iloisia sanomia!
(Katsoo ulos akkunasta). Tuolla tienmutkassa tulee pari henkilöä. Anna,
Anna, tule katsomaan!
_Anna_ (menee katsomaan): Missä näet sinä tulijoita?
_Liisa_: Tuolla tienmutkassa. Näetkö?
_Anna_: Jo näen.
_Liisa_: Tunnetko?
_Anna_: En voi sanoa vielä varmaan, mutta luulen kumminkin, että Pekka
ja Matti siellä tulevat...
_Liisa_: Niin luulen minäkin. Samallainen käynti kuin heilläkin...
Samallainen vaatetus ja yhtä suuri koko... Matti ja Pekka siellä
tulevat!
_Anna_: Nyt saamme siis kuulla.
_Liisa_: Voi miten minä olen levoton! Sydämeni hyppii ja pamppailee,
poveni aaltoaa ja kuohuu... Kuinkahan heidän on käynyt? Mitenkähän
heidän asiansa ovat onnistuneet?
_Anna_: Olen toivoton, kuten äskenkin.
_Liisa_: Minä häilyn toivon ja toivottomuuden välillä. — Tarkastakaamme
miesten muotoja!
_Anna_: Ei voi vielä selvään nähdä kasvojen ilmeitä...
_Liisa_: Miksi kävelevät he noin hiljaa!
_Anna_: Ehkä suru painaa hartioilla...
_Liisa_: Ja miksi ovat heidän päänsä alas painuneina? Miksi eivät he
haastele keskenänsä?
_Anna_ (erikseen). Minä epäilen pahinta, epäilen ja pelkään...
_Liisa_: Nyt näen selvästi heidän kasvonsa. Suru ja murhe niissä
kuvastuu... Jumala suokoon, ettei kaikki kumminkaan olisi mennyttä!
_Anna_: Nyt ovat he pihassa...
_Liisa_: Nyt astuvat he tupaan... Voi miten minä vapisen!
_Anna_: Ole rohkea vaan! Käyköön miten tahansa, tulkoon kuolema tai
elämä: parasta on olla rohkea!
(Matti ja Pekka tulevat).
_Matti_: Rauha taloon!
_Pekka_: Terveisiä kirkonkylästä!
_Liisa_: Te näytätte niin synkiltä... Miten on asianne onnistunut?
Jumalan tähden sanokaa! Miksi ette vastaa? Miksi seisotte äänettöminä?
Miksi tuijotatte kuin elottomat olennot? Matti rakas, sano minulle...
En minä pelästy, vaikk'et hyviä uutisia toisikaan...
_Matti_: Rakas vaimoni...
_Anna_: Miten on käynyt?
_Liisa_: Niin, Matti, miten on käynyt?
_Matti_: En voi sitä kertoa, ei minulla ole siihen voimaa... Pekka,
kerro sinä, kerro alust'alkaen! Olet minua voimakkaampi... olet enemmän
kestänyt, paljon enemmän... Ei koskenut isku sinuun sillä tavalla kuin
minuun.
_Pekka_: Paljon olen todellakin saanut kokea. Kaikki olen kestänyt.
Ei ole kertaakaan kyynel minun silmäkulmaani tipahtanut... Miks'en
kestäisi tätäkin? Ja oikeastaanhan minulle ei ole mitään uutta
tapahtunutkaan. — Kaikki kerron.
_Liisa_: Mutta kertokaa pian. Tämä tuskallinen odottaminen painaa
enemmän kuin itse iskun saaminen.
_Matti_: Pekka, älä anna heidän odottaa!
_Pekka_: Kaikki kerron. Siis kuunnelkaa, mutta silmäkulmaa
räpäyttämättä kuunnelkaa: ei sureminen auta ketään, ja sitäpaitsi on
sekä onni että onnettomuus elämässä turhaa. (Istuutuu). Kertominen käy
paremmin istualta. Istu, Matti, sinäkin; sinä olet väsynyt. (Matti
istuu ja painaa päänsä käsien varaan).
Kartanoon tulimme. Isäntä itse oli kotosalla, joten meidän ei tarvinnut
hetkeäkään odottaa. Sangen kohteliaasti otti hän meidät vastaan:
ainoastaan hunajaa herui hänen kieleltään, ja ulkokullaisuuden naamari
verhosi hänen kasvojansa. Heti alussa minä ymmärsin, ettei ollut hyvää
odotettavissa. Olisin mieluummin antanut hänen ukkosena jyristä,
kuin käydä liehakoiden esiin. Ja oikein minä arvasinkin. Heti, kun
olin hänelle asiani esittänyt, muuttui hänen muotonsa ja puheensa.
Hän ei edes tahtonut kuulla asiasta puhuttavankaan. Parastani minä
panin. Matti oli myös minulla apuna, ja patruunan kirjurikin, oikein
ystävällinen nuori herra, koetti saada patruunaa muuttamaan mieltänsä.
Mutta ei ottanut ukko kuullakseen. Silmittömästi hän suuttui...
_Anna_: Ei siis onnistunut asiasi?
_Pekka_: Mitä vielä!
_Anna_: Minä sen jo arvasin.
_Pekka_: Toivonut en minäkään. Tiesin, että mahdotonta on häntä
taivuttaa ja kumminkin menin hänen luoksensa. Hullu olin! No — oli
miten oli! Omasta kohtalostani en niin suurtakaan lukua pidä, mutta
Matti minua säälittää...
_Liisa_: Eikö hänkään onnistunut?
_Pekka_: Hän ei ainoastaan onnistunut huonosti asioissaan, hänelle kävi
vieläkin pahemmin...
_Liisa_: Jumalan nimessä: kertokaa!
_Anna_: Eihän vain käynyt toteen minun aavistukseni, eihän vain tullut
hänen kohtalonsa yhtä kurjaksi kuin meidän?
_Pekka_: Niin kävi. Ennenkuin hän ehti edes asiaansa esittää, antoi
tuo nylkyri hänelle käskyn heittää torppansa ja lähteä maantielle.
Sanoi aikovansa liittää torpan maat kartanon maihin. Ja ei auttanut
siinä enää rukous, ei pyyntö. Ei auttanut kauneinkaan sana... Voi miten
kiehui sillä hetkellä minun vereni! Olisin mielinyt murskaksi musertaa
tuon konnan... Olisin mielinyt hänelle päin silmiä sanoa, että hän on
lurjus, suurin lurjus auringon alla, suurin nylkyri maailmassa...
_Anna_: Voi kohtalon kovuutta!
_Liisa_: En edes aavistaa osannut! Voi pimeätä iltaa, voi synkeyden
yötä! Minne me joudumme? Minne johtaa eksyneitten polku? Oi, jos
olisikin tämä ilta minun viimeiseni! (Rientää kehdon luo). Siinä hän
nukkuu. Kirkasna on otsa, ja aavista ei sydän tämän maailman pahuutta,
pahuutta ja surkeutta. (Kumartuu lähemmäksi). Nuku minun nuppuni!
Nuku, nurmilintu! Kauniit ovat unelmien maat, kevyt on kulkea niiden
kukkaisia kumpuja — ei huolta siellä, ei murhetta. Nuku, nurmilintu,
nuku! (Painaa päänsä kehtoon).
_Anna_: Liisa, Liisa! Älä pimeään toivottomuuteen lankea. Se ei mitään
hyödytä. Täst'alkaen en tahdo minäkään mitään murehtia, vaikk' olinkin
äsken sinun kanssasi puhellessani niin mustalla mielellä. Suru tuo
uutta surua — parasta on katsoa kaikkea kirkkaalla katsannolla.
_Liisa_: Miksi puhut sinä niin? Tuntuu kuin pilkkaisit sinä minua!
Oi, enkö minä itkisi häviötä mun kotini, jota vielä eilen illalla
niin kauniiksi Matin kanssa kuvittelin. Kauniilta todellakin kaikki
täällä näytti. Vasta nyt olisimme saaneet alkaa töittemme hedelmistä
nauttia... Tulee silloin isku, joka unelmat särkee ja kauniit,
etäisyydessä siintävät kangastukset hävittää! Oi pimeyttä illan!
_Matti_ (pää kätten varassa on hän äänettömänä istunut): Todellakin on
tämä ilta pimeä! Tämä tupa tuntuu ahtaalta, ja ilma täällä tuntuu liian
raskaalta hengittää...
_Liisa_: Matti! Siinähän sinä olet! En ollenkaan muistanut, että sinä
olet täällä...
_Matti_: Tässähän minä olen. Ei loista silmäni, kuten eilen illalla.
Väsyneeksi ja sairaaksi tunnen minä sydämeni...
_Pekka_: Tuolla ijällä ei mies saa puhua sillä tavalla. Sinä olet nuori
ja voit vielä paljonkin voittaa... Minä sitävastoin olen vanha, mutten
murehdi sittenkään. Annan päivän painua päivän perään... saanenhan
jossakin hautuumaan kolkassa rauhan ja levon...
_Matti_: Mutta sinä olet voimakkaampi minua. En luule, että enää
mihinkään kykenen.
_Pekka_: Älä puhu niin. Kolmenkymmenen vuotias mies. Nuoruus ei vielä
ole sinua jättänyt. Nyt vasta aukeaakin eteesi elämä; paljon on sinulla
vielä kestettävänä.
_Matti_: Niin lienee, mutt'en luule enää jaksavani. Kuulehan Pekka!
_Pekka_: No?
_Matti_: Eikö tämä kaikki, joka meille on tapahtunut, ole kauheaa
vääryyttä?
_Pekka_: Mitäs muuta se sitten olisi!
_Matti_: Ja miksi on sitten maailmassa näin paljon vääryyttä? Miksi
ovat ihmiset niin pahoja toisilleen? Miten moni saakaan täällä toisten
tähden kärsiä! Miten moni onkaan jo joutunut ja yhä joutuu saman
kohtalon alaiseksi kuin mekin! Onko tällaista oleva aina? Eikö koskaan
sarasta armaampi aamu, eikö koskaan pilkota uuden, valoisamman päivän
pilkotus?
_Pekka_: En tiedä. Mutta povessani ikäänkuin kuiskaa joku ääni: kerran
täytyy oikeuden voittaa...
_Matti_: Olisihan ihanaa siihen luottaa, olisihan armasta aatella,
että kerran on koittava aika, jolloinka tapahdu ei tällaisia tekoja,
ja jolloinka oikeutta annetaan matalimpaankin majaan... Mutta toivoton
minä olen... Syysyötä synkempi on mieleni ja ympärilläni on pimeää,
ainoastaan pimeää...
_Liisa_ (on äänettömänä pää käsien varassa istunut; nyt lausuu hän
riemusta loistavin silmin): Matti! Sinä et saa olla noin surullinen.
Katsohan: iloiseksi olen tullut minäkin...
_Matti_: Sinäkö? Oletko sinä tullut iloiseksi?
_Anna_: Minä en käsitä tätä: olihan äsken sinun mielesi pimeä ja
toivoton, olihan äsken sinun sydämessäsi ainoastaan syksyä...
_Liisa_: Mutta nyt siellä on kevättä, kevättä, kevättä ja valkeutta!
Kuulkaa: näinpä ihmeellisen unen tuossa istuessani. Se teki minut
surussanikin iloiseksi; se valoi valkeutta minun pimeään poveeni.
_Anna_: Mitä sitten uneksit?
_Matti_: Kerro, Liisa, kerro!
_Liisa_: Uneksin tulevaisesta ajasta, valoisasta, kirkkaasta ja
päivänpaisteisesta ajasta. Koko maailman näin minä vaikenevan: pimeys
pakeni, vääryys väistyi ja oikeus kantoi valtikkaa. Veli löi veljelleen
kättä, sisko suuteli sisartansa, ja kauniina kajahti korvihini vapauden
kirkassävelinen, lumoava laulu. Ajasta armaasta minä uneksin, ajasta,
jolloin kaikki on sopusuhtaista, kaunista ja ihanaa, jolloin ei riitaa,
ei kyyneleitä, jolloin jokainen saa osansa ja onnensa, jolloin ei
ole rikkaita eikä köyhiä: kaikilla on yhtäpaljon, toinen ei kytke
kahleisiin toista, toinen ei toiselta hänen leipäänsä riistä... Siitä
ajasta minä uneksin. Ja kerran se koittaa! Sen joku minun korvaani
kuiskasi...
_Pekka_: Samallaista kuisketta kuulin minäkin juuri tällä hetkellä...
_Matti_: Ja minä.
_Pekka_: Se soi kuin lohdutuksena tässä pimeydessä...
_Matti_: Tuntuu kun pilkottaisi päivä läpi syksyisten sumujen...
Saavathan edes meidän jälkeläisemme, meidän lapsemme elää parempia
päiviä... Mitä siitä, vaikka nyt on pimeää, kun kerran tuleva aika
tuo valkeuden tullessaan! Tuo tieto minua lohduttaa. Se uutta voimaa
minulle antaa ja rohkeutta. Melkeinpä uudelleen uskaltaisin kirves
olkapäällä kulkea korpea kohti ja siellä raataa ja penkoa, tehdä työtä
ja nähdä nälkää... Etkö sinäkin, Pekka, tunne itseäsi tuhatta kertaa
voimakkaammaksi?
_Pekka_: Totisesti! Voisin vielä hirsitöissä temmeltää... Mutta, Anna,
miks'et lausettakaan lausu?
_Liisa_ (kietoo käsivartensa Annan kaulaan): Uskothan sinäkin, että
kerran hallitsee oikeus maailmaa?
_Anna_: En voi toisin uskoa. Mikä lieneekin minuun tullut: epätoivo on
kadonnut ja tuo sama toivo, joka voimistaa teitä, voimistaa minuakin.
_Pekka_: Siis ilon illaksi kumminkin tämä ilta muuttui! Kättä
lyökäämme, veikkoseni, ja olkaamme raittiilla mielellä.
_Matti_: Tuoss' on tassuni! Terve!
_Liisa_: Pihalla tulee joku... Tulkaa katsomaan!
_Matti_: Muistan nähneeni tuon miehen.
_Pekka_: Sehän on patruunan kirjuri; sama mies, joka meidän puolestamme
pani parhaansa.
_Matti_: Mitähän tekee hän täällä...
_Pekka_: Saamme nähdä.
_Marttila_ (tulee) Iltaa!
_Pekka_: Tervetuloa! Istukaa ja olkaa vieraanamme!
_Liisa_: Täällä on tuoli.
_Marttila_: Kiitos. Kummastelette varmaan, kun tulen näin myöhään,
mutta antanette kumminkin sen anteeksi... Surunne oli suuri
lähtiessänne kartanosta: tahdoin sentähden tulla teitä lohduttamaan...
_Pekka_: Jumalalle kiitos! Kiitos hänelle siitä, että edes joku löytyy,
joka raukkoja raatajia muistaa ja osaa ottaa heidän onnettomuuteensa!
Te olette kunnon mies! Olisipa vaan useampia teidän kaltaisianne! Tosin
emme enää tarvitse lohdutusta...
_Marttila_: Te näytättekin kaikki niin iloisilta...
_Pekka_: Totta tosiaan: iloisia olemme. Uskotteko tekin, että kerran
koittaa aika, jolloin jokainen saa osansa onnesta ja oikeudesta?
_Marttila_: Juuri siitä aioinkin tulla teille puhumaan... Varma
on, että se aika koittaa ja sen täytyy koittaa. Kiivas taistelu on
paraillaan käymässä sorrettujen oikeuksien puolesta. Sotahuudot soivat
ja uhkaavina liehuvat punaiset liput... Kansa huutaa oikeutta. Oikeutta
huutavat meri, maa ja taivas... Miehet ja naiset suoriutuvat pyhään
taisteluun... Ellemme vielä me saisikaan tuota aikaa nähdä, niin
kumminkin saavat sen meidän lapsemme nähdä, tai elleivät vielä hekään,
niin kumminkin heidän lapsensa! Toivokaamme sitä, sillä siiloin ei
tule tapahtumaan sellaista, mitä teille on tänäpäivänä tapahtunut!
Toivokaamme sitä ja kaikin yhtykäämme suureen taisteluun, taisteluun
itsemme ja sorrettujen veljiemme puolesta!
Esirippu.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TORPPARIT ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
