The Project Gutenberg eBook of Isä ja tytär
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Isä ja tytär
Näytelmä 4:ssä näytöksessä
Author: Armas Toivo Tarvas
Release date: December 4, 2025 [eBook #77399]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1908
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISÄ JA TYTÄR ***
language: Finnish
ISÄ JA TYTÄR
Näytelmä 4:ssä näytöksessä
Kirj.
ARMAS TOIVO TARVAS
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1908.
HENKILÖT:
VALTONEN, maalari.
LEILA, hänen tyttärensä.
VIRSELLI, rappari, Valtosen toveri.
EMBLUNDSKA.
NANNA, hänen tyttärensä.
ETOLEENSKA, pesijätär.
ROUVA HYKÄRINEN.
ADOLF PAHLMAN, senaatinvahtimestari.
ULLA, hänen vaimonsa.
ALBERT (AAPE), heidän poikansa.
URHO SAVANDER, ylioppilas.
FIINA, palvelijatar.
MARTO, lääkäri.
POLIISI N:o 1 ja N:o 2.
KUKKAKAUPAN TYTTÖ.
RUUMISKUSKI.
Hautajaisvieraita y.m. kansaa.
Tapahtuu Helsingissä; aika nykyinen.
I NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ. Pienehkö kivijalkahuone, tapeetilla ja katossa kosteuden
aikaansaamia outoja kuvioita, perällä ovi ei aivan keskellä seinää,
oikealla nurkassa suuri, vastavalkaistu tiilinen uuni, oikealla
syrjäseinällä ruokakaappi, jolla on astioita, ruuanjätteitä ja tyhjiä
olutpulloja; vasemmassa nurkassa piironki koruineen, peräseinällä
sänky, keskellä vasenta seinää pieni akkuna, josta tulee heikosti
valoa, sen edessä pöytä, jolla on karsittu myrtti ja tyhjiä
olutpulloja; keskellä lattiaa kahdella tuolilla yksinkertainen
aikaihmisen ruumisarkku, kansi on sulettu. Huoneessa on hämärä! —
1 kohtaus.
Leila (noin 16 vuotias tyttönen, huonosti puettu,
pää valkoisessa siteessä).
LEILA (Tulee hiipien käsivarrellaan pieni havuseppele):
Nanna, rakas Nanna, älä nyt pelkää, tule vaan, odotas kun minä
saan vähän tulta! (Etsii tikkuja kaapin päältä ja sytyttää pienen
lamppupahasen): Nanna tule nyt, sieltä ovesta tuulee, lasi menee rikki
(ovesta tulee pesutuvan höyryä). Voi tule nyt, no, ovi kiinni!
2 kohtaus.
Leila ja NANNA (Nanna saman ikäinen hyvin puettu).
NANNA (Eteisestä):
En minä oikein tiedä, en minä, ei, ei — minä en — uskalla!
LEILA
No, mutta hyvä Nanna sehän on minun äitini, ainahan se sinulle oli niin
hyvä, mitä pahaa hän nyt tekisi!
NANNA (Oviaukolla):
Mutta täällä niin haisee, en minä —
LEILA
Hyvänen aika Nanna, sehän on vaan kirstun musta maali, joka — —
NANNA
Vaikka, minä en uskalla.
LEILA
Ei se mitään pahaa tee!
NANNA
Juu, mutta se on — ruumis.
LEILA (Tuo Nannan hellästi sisään):
Rakas Nanna, etkö sinä näe, että kansi on kiinni (nostaa lamppua) katso
nyt, sinun mammasi ruuvasi nuo ristiruuvit oikein lujaan, ettei rotat
pääsisi sinne, ajattele meillä on niin paljon suuria rottia, vaikka
Pikku niitä aina tappaa! Kuule Nanna! —
NANNA
No!
LEILA
Ajatteles, kun minä yhtenä yönä maatessani tuossa lattialla heräsin
siihen, että suuri rotta puri minun päätäni!
NANNA (Kiljasee):
Hyi, jos niitä taas tulee meidän päälle! (Nousee pallille.)
LEILA
Älä pelkää, ei ne uskalla, rotta pelkää ihmisiä!
NANNA
Mutta sanoithan sinä, että ne tuppaa tuonne kirstuun!
LEILA
Jaa mutta se on kuollut!
NANNA
Pelkääkö rotat eläviä ihmisiä?
LEILA
Juu!
NANNA
Mutta ei kuolleita!
LEILA
Ei!
NANNA
Mutta minä en pelkää eläviä ihmisiä!
LEILA
No, mitäs sinä kuolleitakaan pelkäät!
NANNA
Se on totta, eihän kuollut voi rottaakaan hätyyttää! (Nauraa
hillitysti).
LEILA (Istuutuu pienelle pallille kaapin eteen ja alkaa poimia kaapista
rohtopulloja, joita heittää rikkaämpäriin):
Nanna, sinä et voi uskoa kuinka monen markan eestä se meittin äiti
ryyppäs troppia, aij, aij — se otti niin, että kerran isäkin sanoi:
»se tappaa ittensä paljailla tropeilla!»
NANNA
Mutta kuinkas se sitten otti kun se jo oli niin heikkona?
LEILA
No, tietysti minä sille annoin, minä tunnen joka pullon vaikka
pimeässä, kas tuo potti tossa — se on kanferttililjementtiä, äitin
kädet tuppas aina niin paisumaan, ai kun ne väliin olivat tursistuneet,
mutta kun sillä oikein hiero, niin kyllä ne hetkeks laski, ja tämä
tässä on slaakivettä, kattos se on klaaria kun viina; ajatteles, kerran
isä meinas ottaa siitä pullosta, se luuli —, mutta mitäs se —se nuusti
pulloa ja nakkas sen hyllylle! (Nauraa hillitysti.)
NANNA
Mutta miksi sinä steetaat?
LEILA
Enkö jo sanonut sitä sinulle, että tänään meittin äiti haudataan, niin
kello 12 lähdetään Malmille! (Nyyhkyttäen):
Kattos, Jumala tahtoi meittin äitin taivaaseen Jeesuksen morsiammeksi,
niin sanoi kerran äiti!
NANNA
Jeesuksen morsiammeksi, mutta eikös teittin mamma ollut teittin papan
kanssa naimisissa?
LEILA
Juu, juu — mutta se on toinen asia, kattos tuota myrttiä tuolla
pöydällä, minä leikkasin siitä kaikki oksat ja laitoin äitille kruunun,
se on niin kaunis, että —
NANNA
Ai, saako vähän nähdä!
LEILA
Ei voi, sillä teittin mamma ruuvas niin lujaan kannen, ja sinähän
pelkäät kuolleita!
NANNA
Leila!
LEILA
No!
NANNA
Kuule, mimmoinen on kuolema?
LEILA
En minä tiedä!
NANNA
Leila!
LEILA
No!
NANNA
Mitenkä ihminen kuolee?
LEILA
En, — en minä sitä tiedä!
NANNA
Mutta näithän sinä kuinka teittin mamma kuoli!
LEILA
En minä!
NANNA
Mutta olithan sinä sisällä kun teittin mamma kuoli!
LEILA
Olin kyllä!
NANNA
No, kerro sitten, kyllä sinä tiedät!
LEILA
Jaa — — en minä oikein tiedä, mutta se oli näin: — Äitillä oli kauheat
tuskat, ai, ai kuinka hän valitti, huusi ja rukoili — Leilani, pikku
Leilani, anna minulle taas sitä troppia, sitä, sitä — minä en kestä,
minä kuolen, rakas Leila! — Vaikka tohtori oli kieltänyt antamasta niin
usein sitä nukuttavaa troppia — tästä pruunista pullosta, niin kaasin
minä kumminkin jonkun tipan kuppiin veden kanssa ja annoin sen äitille,
hetken päästä hän rauhoittui ja pannen kädet ristiin, sanoi — Leila,
tule tänne, taivaallinen Isä vielä sinua palkitsee, minä rukoilen isää,
sitten hän luki tämän värsyn, jonka hän oli tehnyt nuorena:
Isä, lapsiesi suoja,
turvan, kodin, hoivan tuoja
meitä helmassasi kanna,
meille lohdutusta anna!
Sitten sanoi hän, hiljaa nyt lapseni, minä koetan vähän nukkua! Minä
istuin hiljaa kakluunin edessä, tällä pallilla ja katselin pimenevää
hiillosta, oli jo ilta ja aivan pimee! Pikku hyrräsi minun sylissäni,
oli oikein hiljaista, minä kuuntelin äitin hengitystä — ai kun silloin
oli hiljaista! Pikkukin nukkui, ja vihdoin torkahdin minäkin, ajatteles
Nanna, se oli jo viides yö kun minä olin yhtäperää valvonut! — Huh,
yhtäkkiä lensi ovi auki — —
NANNA
Hyi!
LEILA
Minä pelästyin ja hyppäsin ylös. — Iltaa, kuului tuttu ääni, se oli
teittin mamma, jaa, jaa täti Emblund, joka sanoi, että pimees'kö täällä
mökötetään, tulin vähän kattomaan kuinka Valtoska jaksaa! — Kiitos hän
nukkuu, — sanoin minä! No, mutta otappas nyt vähä tulta hyvä laps,
sanoi täti, ja minä sytytin ton lampun. Lamppu jo palo, kun täti
lähestyi sänkyä ja kirkas! — Jessus — nyt Valtoska kuolee, kuolee,
pian lamppu tänne, senhän on jo kädet kylmänä, ja jalat — vallan kuin
jää, lapsi raukka nyt mammas kuolee! Hän nosti lamppua, ja samassa
äitin silmä välähti, se näki minut, ja sitten se ei enään liikkunut,
— kuollut — sanoi täti ja vetäsi kakluunin pellit auki, niin, että
pamahti! (Leila ja Nanna alkavat itkeä.)
NANNA (Hetken päästä):
Miksi?
LEILA (Nyyhkyttäen):
Että henki vois mennä Jumalan tykö, ja sitten pani teittin mamma ton
kellon seisomaan.
NANNA
Miksi?
LEILA
Katsos meittin äitin aika oli pysähtynyt, niin sano täti Emblund!
(Äänettömyys.)
NANNA (Nousee):
Kuule!
LEILA
No!
NANNA
Jos sinä annoit liikaa sitä troppia, ajatteles, jos teittin äiti vielä
eläisi.
LEILA (Kiihtyen):
Se ei ole totta!
NANNA
Mutta, kun se silloin heti kuoli!
LEILA
Vaikka, vaikka!
NANNA
Mutta näitkö sinä sen kuoleman?
LEILA
En, ei kuolemaa ole.
NANNA
Onpas, veipä se teittinkin mamman!
LEILA
Eipä, sen vei Jumala!
NANNA
Taikka ne tropit!
LEILA
Nanna, älä ole paha, se ei ole totta, ensin minäkin luulin, että. —
mutta se on mahdotonta! Nanna, kuules nyt minä kerron jotain kauheata!
NANNA
Aij, aij, älä vaan —
LEILA
Nanna, se oli nyt sillä lailla, että minä makasin yön tuolla toisella
puolella täti Etoleenin tykönä, tässä on vaan lautaseinä välissä.
Minä olin itkenyt ja ajatellut, että eläisiköhän äiti vielä, ellen
minä olisi antanut niitä troppia, ja minä itkin niin ja sitten minä
ajattelin sitä asiaa monta tuntia ja nukuin vihdoin sille kostealle
tyynylle, mutta yhtäkkiä heräsin minä ja pelästyin, — Nanna, se on
aivan totta — täältä meittin puolelta kuului niin pitkä valitus, minä
herätin täti Etoleenin ja sanoin: täti, meittin äiti elää, se huutaa
niin! — »Mitä tyhmyyksiä, sanoi täti, nuku nyt vaan lapsi, sinä olet
kiihoittunut», — mutta samassa kuului niin pitkä valitus. Täti Etoleeni
nousi istumaan ja sano — »mitä, oliko se, — no eihän se voi olla
mahdollista johan tässä on kolmas yö menossa», mutta taas kuului huuto,
ai kun se oli pitkä, niin valittava! —»No, hyvä Jumala, pikku Leila
rauhotu nyt», sano täti, »sehän on teittin Pikku, joka on jäänyt sisään
ja naukuu, nuku nyt lapsi». Mutta Pikku naukui niin kauvan, ja minä
ajattelin kauvan, että eläisiköhän se äiti vielä, mutta sehän on vallan
mahdotonta! — — —
3 kohtaus.
Emblundska. Leila ja Nanna.
EMBLUNDSKA (Käsivarrellaan juurikori):
Kas, täälläkö te lapset, se on kiltisti, auta nyt Nanna Leilaa
steedaamisessa! Höh, höh, kun tuli kuuma kun kävin asioilla, — no mutta
enemmän valkeeta, ei nyt tänään passaa säästää!
LEILA
Katsokaa täti, isä maalasi kakluunin valkoiseksi äitin kunniaksi!
EMBLUNDSKA
Se oli kauniisti tehty Valtoska — vainaata kohtaan, hän piti niin
paljon puhtaasta!
LEILA
Täti!
EMBLUNDSKA
No!
LEILA
Mitä tädillä on korissaan?
EMBLUNDSKA
Niin, ajatteles tyttö, tapasin Valtosen, isäsi, kadulla, hän pisti
kakskymmenmarkkasen kouraani ja sano — ostakaa nyt vähän viiniä ja
konfehetia vainaan kunniaksi!
LEILA
Mutta äiti ei olisi tahtonut viiniä!
EMBLUNDSKA
Ol' vait' nyt, ethän sinä tiedä mitenkä maahanpaniaisissa pruukataan!
Kas tässä on tusina meittin spitsklaseja, eihän teillä niitä taida olla!
LEILA
On kolme ehjää!
EMBLUNDSKA
No, ehjäthän ne vaan kelpaavat! (Nannalle): Meppäs tuolta naapurista
lainaamaan tuolia ja puolitusinaa kaffekuppia ja prännäri! — Ai, ei
taittekkaan prännäriä, minä ostinkin valmiiksi poltettua! ja jauhettua
(Nanna menee.)
4 kohtaus.
Emblundska ja Leila.
EMBLUNDSKA
Mutta lapsi, ei se sovi, että sinulla on tuo trasu päässäsi
hautajaisissa! Se täytyy ottaa pois!
LEILA
Niin, mutta se vuotaa niin verta!
EMBLUNDSKA
No, kerrohan nyt kerrankin mikä siihen tuli!
LEILA (Vältellen):
Minä putosin!
EMBLUNDSKA (Katsoo Leilaa tiukasti):
Se ei ole totta!
LEILA (Häpeissään):
Vaan en minä sittenkään sano!
EMBLUNDSKA
No, ole sanomatta, paha tyttö, so peseen spitsklaseja!
LEILA (Epäröiden):
Kyllä minä sanosin, mutta minä en kehtaa!
EMBLUNDSKA
Soo, soo pieni raukka, kyllä minä jo arvaan! Ei, kyllä sinun pitäs
päästä täältä pois, koulukin nyt taas loppuu niin, että minä hommaan
sinut kesäksi johonkin limonaatimyymälään myyjäksi!
LEILA (Niijaa):
Kiitos täti!
5 kohtaus.
Emblundska, Leila, Nanna ja Etoleenska.
ETOLEENSKA (kuppien kanssa):
Tulin itse tuomaan ja kysymään, jos apua tarvitaan!
EMBLUNDSKA
No, ei nyt Etoleenska itteään meittin takia kiusaa!
ETOLEENSKA
Ja vielä mun mitä, — sanokaa vaan!
EMBLUNDSKA
No, ja teitin hellas siis keittää sen kaffeen ja sieltä sitten tänne
tuoda?
ETOLEENSKA
Herrajestas, Emblunska nyt vaan sanoo, kyllä minä — —
EMBLUNDSKA
Jos Etoleenska tahtoo hoitaa sen kaffee-puolen, minä kun vähän tässä
opp'passaisin!
ETOLEENSKA
Herrijee, no tietysti! (Kuuluu melua.)
6 kohtaus.
Emblundska, Etoleenska, Leila, Nanna, Valtonen ja Virselli.
VALTONEN (Juovuksissa):
Tul' sisään vaan, no mitäs siellä, ethän sinä ruumiita pelkää, tul'
tul' — —, ahaa akkaväkee kun pesutuvassa, ketäs täällä nyt pestään?
EMBLUNDSKA
Valtonen ei nyt viitsi lasten takia kun on ruumiskin talossa — —
VALTONEN
Ilman sitä, palttua minä ruumiille, ruumis mulla ittellänikin on, — no
hittooks' sinä siellä naljailet, tul' vaan, noh —
VIRSELLI (Juovuksissa):
Ku' moron frouvat, saaks' tulla sisään, ku' moron!
EMBLUNDSKA
Tulkaa vaan, ei se meitä häi — —
VALTONEN (Keskeyttäen):
Osch! tul' vaan, ei meillä akat rejeeraa, vassakuu, istu tohon —
(Leilalle):
Leila, oitis kolme pottia oltta, kas' tossa! (Antaa rahaa):
Sassin ny', Virsellillä on jano! (Leila ja Nanna menevät.)
EMBLUNDSKA
Mutta Jumalan tähden, ettehän te aijo tässä kun on ruu — —
VALTONEN (Keskeyttäen):
Suu poikki feutorovna, nyt juodaan peijaisia! (Aivastaa):
Huh, täällä haisee ruumiille! (Aivastaa.)
ETOLEENSKA
Ehkä minä menen sitä kaffeeta keittämään.
EMBLUNDSKA
Niin menkää vaan, johan nyt jo on aikakin, sillä tunnin päästä kait ne
vieraatkin tulevat! (Etoleenska menee.)
VALTONEN
Ilman sitä, johan tänne yks' on tullut, mutta keittäkää te vaan sitä
kaffeeta, sitä akat vaatii! — — Kuules Virselli, se on juuttaan hyvä
juttu kuulua hautausapurenkaaseen, juuttaan hyvä, meittinkin akka
siihen kuulu, ja nyt on miehellä repsest' satamarkkaa taskussa.
EMBLUNDSKA (Pisteliäästi):
Onkos se vielä — taskussa!
VALTONEN (Äreästi):
Mitä se feutorovnalle kuuluu, ilman sitä, kuules Virselli, se on hyvä
kuulua hautausapurenkaaseen, eiks' teillä rappareillakin ole semmoista,
— ku sinäkin kuolet, niin jäähän mukuloille hautausrahat, ilman sitä,
saa se Leilakin minusta satamarkkaa kerran!
VIRSELLI
Sinä tykkäät paljon tosta sun tytöstäs, koska sinä min sen eteen
murhetta pidät!
VALTONEN (Kerskuen)'. Ilman sitä, mutta kyllä siitä kannattaakin pitää,
onhan se komia ja pitkä vuosilleen ja terävä kuin isänsä, jaa'a minä
sitä likkaa rakastan!
EMBLUNDSKA (Ivaten):
Vai silloinkin kun te sitä hakkaatte ja kolhitte!
VALTONEN
Se on minun asiani, se ei kuulu feutorovnalle — kuules Virselli, kun
se nyt jonkun aikaa käy koulua panen minä sen parempaan kouluun,
sillä kyllä sitä ainoasta likastaan täytyy voida ihmisiä kouluttaa,
ilman sitä. (Ikäänkuin muistellen, yhtäkkiä: ) Mutta missäs ne muijan
kultaset korvarenkaat ovat, ettei vaan jääneet korviin, sakkoa siitä
saa, jos kultaa hautaa, eikä sitä haudattavaksi asti olekkaan,
kattotaans! (Nousee äkkiä ja alkaa vääntää arkun ruuvia.)
EMBLUNDSKA (Hätääntyneenä):
No. Valtonen antaa nyt olla, no, ei huoli nyt!
VALTONEN (On jo vääntänyt toisen ruuvin auki):
Pois tieltä feutorovna, akka oli minun eläessään ja on nyt kans'!
(Alkaa vääntää toista ruuvia.)
EMBLUNDSKA (Hermostuneena):
Valtonen ei nyt huoli, no, ei, ei kyllä minä ne jo pestessä pois otin,
antaa nyt olla, ei nyt huoli!
VALTONEN (Yhä ruuvaten):
No missäs ne sitten ovat, tänne ja sassiin!
EMBLUNDSKA
Minä annoin ne Leilalle!
7 kohtaus.
Emblundska, Valtonen, Virselli, Leila ja Nanna.
LEILA JA NANNA (Tulevat tuoden olutpulloja):
Kas tässä isä, tässä on takaisin! (Antaa rahaa.)
VALTONEN
Kuules likka, missäs ne äitis korvarenkaat ovat?
LEILA (Säikähtyen):
Kyllä ne — —, kyllä ne ovat minulla!
VALTONEN
Oitis tänne, niinkuin jo olis, ei se sovi, että kakarat kultaa
kantavat, hukkaavat vielä!
LEILA (Rukoilevasti):
Rakas isä, enkö minä, — enkö minä saisi niitä äitin muistoksi?
VALTONEN
Ilman sitä, — et, isä on köyhä, ei ole varaa tuhlata kultaa muistoihin,
sassiin tänne, no, no — älä juonittele, taikka saat remmistä!
LEILA (Hakee itkien peilinlaatikosta):
Rakas isä, äitin muistoksi — saanko?
VALTONEN
So, sassiin!
LEILA (Itkien):
Tässä isä!
VALTONEN
Pullot auki, oitis!
LEILA (Hakien):
En minä löydä ruuvia!
VALTONEN
Ota vaikka kirstunruuvi, taikka hae se vanha rautanaula!
LEILA (Tuo naulan, se on iso tamminaula):
Tässä! (Istuutuu Nannan kanssa kaapin luo ja itkee Nannan syliin.)
VALTONEN
No, kippis Virselli, hyvää naimaonnee kans, ilman sitä —
VIRSELLI
Skool! Sinä olet ankara mies!
VALTONEN
Ilman sitä, ei sun tartte luulla, etten minä tuosta likastani tykkäis,
hui hai, se on rakas kun silmäterä, mutta kun se on semmoinen
fröökkinä, niin täytyy sitä vähä pitää kurissa — kuinkas se onkaan, —
sitä Herra kurittaa jota Herra rakastaa! —
VIRSELLI
No niinhän se Valtonen on kun Jumala, kippis!
VALTONEN
Äsch, minä vaan en viittis olla Jumala ja pitää konttorikirjaa kaikista
ihmisraadoista!
VIRSELLI
No, no — vaan tuo uunipas vasta on muhkea kuin kahdeksan leivän uuni ja
niin valkea kun paita.
VALTONEN
Ilman sitä, maalarin tekoa.
VIRSELLI (Imarrellen):
Sinussa on aina ollut vähän semmoista konstvärkkärin vikaa! Kippis!
VALTONEN
Ilman sitä, parasta olisikin ruveta posetiivia kelaamaan — mutta aij,
aij — tolia Leila likalla sillä vasta sitten on ääni, aij, aij se soi
kun huilu.
VIRSELLI
Pitäs panna laulukouluun!
VALTONEN (Rehennellen):
Niin se pannaankin, siitä koulutetaan vaikka mitä, tules tänne pikku
sirkku, no älä nyt poraa, papan pieni pulu! — no tule nyt kun pappa
vähän antaa rahaa namusiin!
8 kohtaus.
Edelliset, Leila.
LEILA (Tulee pelokkaana):
Mitä isä — —
VALTONEN (Hellästi):
Tul' nyt vaan lähemmäksi, kas noin, no älä nyt ole lolli, kas tossa
saat vähän, anna nyt Nannallekin, no kas noin.
VIRSELLI
Setäkin antaa, kas ny!
LEILA
Kiitoksia rakas isä, — mutta isä ei nyt viittis enään juoda tuota
olutta, kohta tulevat vieraat!
VALTONEN
Ilman sitä, no istu ny'! (Leila istuu isän polvelle) —. No Virselli,
mamsellin malja, kippis! (Kuuluu liikettä.)
9 kohtaus.
Edelliset, vieraita alkaa saapua.
VIRSELLI
Pistetään potit pois!
VALTONEN
Ilman sitä, no Leila korjaas vähän!
PAANANEN
Päivää!
VALTONEN
Ilman sitä, jassoo Paananen, jassoo olkaa hyvä hakekaas puuta
painettavaksi Ahaa, frouva Hykärinen, päivää, sisään vaan!
ROUVA Hykärinen
Päivää, vai on frouva Emblund täällä emännyydessä, — huh, huh kun
täällä on kuuma!
EMBLUNDSKA
Niinhän sitä, tuo Leila on Nannan koulukaveri ja ystävä, niin täytyyhän
sitä, ja tunsinhan minä hyvin Valtoska-vainajan, — mutta lapset enempi
tulta, täällähän on aivan pimee, tuo akkuna kun antaa palokujaan,
niin täytyy päivälläkin polttaa valkeeta, eihän se kello vielä ole
kahtatoistakaan!
10 kohtaus.
Edelliset ja Etoleenska.
ETOLEENSKA (Tulee kantaen höyryävää kahvipannua):
Vähä tieltä, olkais hyvä, ysch' ku' se poltti!
ROUVA HYKÄRINEN
Oikein kaffee tulee friskamaan, täällä onkin niin kuuma!
VALTONEN (Leilalle):
Leila, laitas ne viinilasit reilaan!
LEILA
Kyllä isä!
VALTONEN
No, no sassiin nyt, älä vitkastele!
EMBLUNDSKA
Ei nyt pidä aina käydä päälle kuin hampaanmato.
VALTONEN
Ilman sitä! (Kahvia tarjoillaan.)
11 kohtaus.
EDELLISET; VIERAITA LISÄÄ (juhlapukuisia työmiehiä vaimoineen ja
lapsineen).
VALTONEN
Sisään vaan niin paljon kun mahtuu no Leila laitas tilaa! (Väki asettuu
istumaan ja loput seisovat äänettömyys.)
ROUVA HYKÄRINEN
On surullista, kun on surullista! (Moni ääni eri tahoilta):
On — on — juu! (Äänettömyys.)
VALTONEN
Ilman sitä. (Äänettömyys, kahvia tarjoillaan.)
EMBLUNDSKA
No, ottakaa vaan enempi, Nanna otas tuo nisuprikku, että Etoleenska
pääsee kaffeeta laittamaan! (Nanna ottaa tarjottimen, ja Etoleenska
menee.)
ROUVA HYKÄRINEN (Emblundskalle):
Terveisiä frouva Pahlmannilta, tapasin hänet tänne tullessani!
EMBLUNDSKA
Kiitoksia, kuinkas ne hyvät ihmiset jaksavat?
ROUVA HYKÄRINEN
Juu, kiitos vaan, kyllähän ne, mutta aina se Ulla frouva jaksaa
muistella sitä tyttölastaan, joka synty kuolleena!
EMBLUNDSKA
Vieläkö se sitä!
ROUVA HYKÄRINEN
Niin — aina se siitä vesissä silmin puhuu, onhan niillä se Aape poika,
mutta mamma tarvittis kanssa lapsen!
EMBLUNDSKA
No, ottaskin ton Leila paran kasvatikseen, sillä on niin vaikeeta
täällä kotona.
ROUVA HYKÄRINEN
Jaa se ei olis hassumpaa pitäs puhua siitä frouva Pahlmannille!
EMBLUNDSKA
Se olis tytön onni!
VALTONEN (Ylpeästi):
Ilman sitä, kyllä minä kakarani kasvatan ei siinä mitään frouvia
tarvita!
ROUVA HYKÄRINEN
Mutta kyllä se herskaappi pitäs lasta hyvin, jos − −
VALTONEN
Ilman sitä, likka on minun, eikä sitä kukaan voi pitää paremmin kuin
oma isä!
EMBLUNDSKA (Huokaa): Jaa, j aa!
ROUVA HYKÄRINEN
Leila raukka!
12 kohtaus.
Edelliset; uusia vieraita (on jo hiukan ahdasta.)
VALTONEN
Pirun kuuma, huh, kun ei tota ikkunaakaan saa auki!
ROUVA HYKÄRINEN (Innostuneena):
Mikä ettei!
VALTONEN
Se on niin tursistunut! (Äänettömyys.)
ROUVA HYKÄRINEN
Paljonko tästä maksetaan hyyryy?
EMBLUNDSKA
20 markkaa. (Useat joukosta):
Kaksikymmentä markkaa! (Leila itkee.)
VALTONEN
Oleks siitä jollottamatta, iso tyttö, ettes häpee, soh — tarjoo nyt
viiniä!
ROUVA HYKÄRINEN
Aij, aij ei nyt pitäs niin kovin komtierata tyttö pahaa, kun mammakin
on kuollut!
VALTONEN
Se mamma sen juuri pilas niin, ettei siitä mitään enään tule — se on
laiska!
ROUVA HYKÄRINEN
So, so — tokkopa se!
VALTONEN
Ilman sitä, no kippis Paananen, joks' sun muijas on kuollu!
PAANANEN
Ei vielä.
VALTONEN
Skoola, frouva, skoola!
ROUVA HYKÄRINEN
Mikäs pastori tulee siunaamaan!
EMBLUNDSKA (Kiireessään):
Kohonen, sen minä skaffasin, siitä Valtoska niin tykkäs, ja onkin se
ekta Jumalan oma. (Useat): On — on! (Äänettömyys.)
VALTONEN
Leila, isälle ja Virsellille lisää. (Leila tarjoilee ja itkee.) So älä
nyt poraa!
ROUVA HYKÄRINEN
Lapsi raukka, ei pidä hätyytellä!
VALTONEN
Kyllä minä tiedän mitä sopii, mitä ei, se on minun rakas flikkani!
13 kohtaus.
Edelliset, Ruumiskuski.
RUUMISKUSKI (Tuoden liinoja):
Vaunut ovat jo tulleet, pitäs joutua, ettei myöhästytä junalta.
EMBLUNDSKA
Jestas, no kaffeeta ensin!
VALTONEN
Ilman sitä, otetaan nyt ryypyt ja tullaan sitten takaisin. (Tarjoaa
lasin ruumiskuskille):
Kippis! (Kaikki nousevat.)
14 kohtaus.
Emblundska (Hätäisesti):
Lauletaan nyt edes virsi Valtoska vainajalle, mikäs nyt taas otettas,
no Leila sinähän ne virret muistat, mikäs se nyt? (Useat):
No Leila!
LEILA (Itkien):
Se virsi 208!
EMBLUNDSKA
No, kuinkas se alkaa?
LEILA
Se —:
Kaikk' kaataa, tempaa kuolema!
VALTONEN (Hermostuneesti):
No, alappas nyt likka, sassiin, kun sull' on ääntä, mutta älä nyt
jollota joka värsyä!
LEILA (Alkaa heikosti, muut yhtyvät):
»Kaikk' kaataa, tempaa kuolema,
Niin ompi sääntö Herran;
Vaan harva tahtoo muistella,
Ett' joutuu lähtö kerran.
Majoja tänne teemme vaan,
Mut' maja kaikill' aikoinaan
On valmis haudassamme..»
VALTONEN (On ollut hyvin levoton ja puhellut puol'ääneen Virsellin
kanssa, aina vähä väliä yli laulun kuuluu sanat: ) Ilman sitä! (Laulu
jatkuu):
»Ei nuoruuteen voi turvata,
Ei terveyteen täällä!» — —
VALTONEN (Ei malta enään vaan huutaa):
Ilman sitä, ei tuota jaksa loppuun kuulla, no pojat hihnoihin kiinni,
samaa tietä me kaikki mennään! (Itkee). No pojat! (Virsi jatkuu, kuusi
miestä käy hihnoihin ja arkku liikkuu ovea kohti; virsi yhä jatkuu.)
LEILA (Etsii liinaansa):
Hyvä Jumala, missä on minun kranssini! (Esirippu)
II NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ:
Taustassa on suuria kivitaloja, joidenka yläkerran ikkunat ovat
valaistut, näkyy katu lyhtyineen perspektiivissä, etunäyttämönä on
osa esplanaadia, jonka kulmauksessa on himmeälasinen limonaadikioski,
jota syksyn värejä kantavat vaahterat suojaavat. On ilta, katulyhdyt
palavat, kadulla on liikettä. Leila istuu kioskissa lukien kirjaa.
1 kohtaus.
Joukko poikakoulun yläluokkalaisia (tulee meluten
käsissään gummisia voimistelutossuja ).
I POIKA
Jumaliste, minä jo pelkäsin, että se peruukki riiviö pitäisi meitä yli
ajan, ajatelkaas, jumaliste niinkuin ei yhden tunnin iltavoimistelu
olisi tarpeeksi, kello kahdeksan pannaan lafka kiinni, ja silloin on
neiti (tekee kädellään liikkeen, joka osoittaa, että neiti on poissa).
KOKO JOUKKO
Niin onko se nyt sievä?
I POIKA
Jumaliste on, on kuin ruusun nuppu!
II POIKA
Pakanaaks' sen olet jättänyt meille kertomatta, höh, flöntti giba!
I POIKA
Pidä kitas siellä, »Hanski» taikka saat höskiis tossusta!
II POIKA
Top, top — äläs nyt, vaan näytäppäs toteen, että sulla on flaksia!
KAIKKI
Jaa, näytäs, näytäs »Löni»!
I POIKA
Jumaliste, se on helppoa, esimerkiksi eilen join minä viisi klasia
limplaatia, että maha oli spännissä kuin trumpu, mutta kyllä se
vaikuttikin! (Ääni joukosta) mahaasi! — Ei kun neitiin; se sanoi, että
minä olen yksi hänen paraimpia kundejaan ja hymyili saframillisesti!
II POIKA
Älä pirsanassa!
I POIKA
Jumaliste, se on kaunis flikuski se Leila, kattokaas kun se lossaa
lukee, kyllä se minut jo on tuntenut, mutta se lossaa vaan!
II poika
Mutta menes tervehtiin ja esitä meidät!
KAIKKI
Hyvä, hyvä — täst' tulee mojoo — —
I POIKA
Kuules »Hanski», sinä kun aina saat niin paljon rahaa trokaamalla
postimerkkiä, vippaas mulle yksi sjugufima huomiseksi, ostaisin röökin!
»HANSKI»
Miksei korkoa vastaan!
I POIKA
No paljoks tahot?
»HANSKI»
Ei muuta kun, että pressaat minut sille ensimmäiseksi!
II POIKA
Jumaliste − juu!
KAIKKI
Hävytön prusenttari, hävytön!
2 kohtaus.
Leila ja I Poika.
I POIKA (Lähestyy kioskia ja tervehtii Leilaa):
Iltaa neiti, hiukan kylmä ja vähäs pimee — —, jumaliste kuinka pimee!
LEILA (Kioskista):
Iltaa, punastako vai valkosta?
I POIKA
Topp, topp — ei, kun fimalla röökiä, jos sais luvan!
LEILA (Nauraen):
Ahaa, illalla herrakin uskaltaa, mutta jos maisteri tulis — hih — hih —
hii — —
I POIKA
Jumaliste, polttaisin sen nenän ja löisin nyrkillä flinttuun!
LEILA
Mutta mikäs hihkuminen tuolla torilla!
I POIKA
Ne ovat mun kaveria, yks' siellä on aika liksu giba, minä pressaan sen
neidille! (Huutaa):
»Hanski» hoi, tule helkkarissa, fröökynä kutsuu — »Hanski» — Jumaliste
— »Hans» — —
LEILA (Keskeyttäen):
So, so älkää nyt ulisko, enhän minä!
3 kohtaus.
Leila, I poika ja »Hanski».
I POIKA
Pahuuttaks' niin madosti tulit, jumaliste, mikset hiffannut paremmin,
neiti pitää liukkaista pojista — tämä tässä on »Hanski» — no kättä kans!
»HANSKI»
Kuinka sievä käsi!
LEILA
Ja ilman hanskoja. (Nauraa.)
I POIKA
No, no »Hanski» on siinä muutakin sievää, kattos tarkemmin!
LEILA
Älkää nyt, — fyi. (Nauraa):
Mitäs saa luvan olla punasta vai valkosta?
»HANSKI»
Tietysti punaista —, lemmen ja pusujen färii —
LEILA (Nauraen):
Fyi do! (Nauraa):
Mutta punanokkaset herrat ne juovat vaan valkosta, jaa puhdasta suudaa!
I POIKA
Äläs ny' »Hanski» alota noin makeesti!
LEILA (Tarjoten lasia):
Olkaa hyvä »herra punanen»! (Nauraa.)
»HANSKI»
Kiitos komplimangista!
LEILA (Närkästyneesti):
Mikäs möplemanki minä olen, te olette hävytön, en minä vielä mikään
vanha kaappi ole, vaikka istunkin kaapissa —, mutta kas tuollahan tulee
oikein plutuuna väkeä!
4 kohtaus.
Leila ja pojat.
»HANSKI»
Neiti ymmärsi minut väärin!
II POIKA
Mutta »Löni» ymmärsi meidät väärin, kun et huutanut, niin tultiin,
sillä ei meillä ole meininki jäädä tohon espikselle märkäneen!
»HANSKI»
Suus, simppu — meh' mereen fyllingiksi äläkä sivistyneitä ihmisiä
riivaa!
II POIKA
Oh, höh kuinka se limonaatista on paisunut, joks' sait korot
sjugufimastas, — kosk'ette esitä niin itse sen teen — Kohonen,
konventin puheenjohtaja!
LEILA (Nauraen):
Kiitos, prinssessa tornissa, joka odottaa ritariaan!
KAIKKI
Se on vitsikäs — bravoo — — bravoo —.
LEILA
Mitä herrat tahtovat — punasta — vai — —
II POIKA
Punast, sinist' mustaa — pruunii!
LEILA
Mitä?
KAIKKI
Punast'!
LEILA
Brr----r älkää kiljuko, poliisi voi tulla!
I POIKA
Jumaliste, jos te blaskaatte minut ja Leilan ja kiljutte niin, että
pollari tulee, niin jumaliste, tosta tulee turpaanne, että soi —!
II POIKA
Soo, soo, mutta mikäs monopooli sulla on fröökynään?
LEILA (Veikeästi):
Niin ikävää, täällä on vaan yksi tooli, ja sille istuu meittin itte,
muille ei riitä!
I POIKA
Eikö mullekkaan!
LEILA (Jakaen laseja):
Tässä vassakuu, kuiva suu! (Pojat juovat.)
I POIKA
Eikö mullekkaan?
LEILA
Mitä?
I POIKA
Vastatkaa nyt, siitä tuolista!
LEILA
Jassoo, no, juu, juu, kuiva suu! (Nauraa.)
POJAT (Juovat, meluavat, nauravat, hihkuvat):
Eläköön neiti Leila, eläköön, eläköön —!
5 kohtaus.
Leila, pojat ja poliisi.
POLIISI (Juosten paikalle):
Huut vasikat, huut pellolle, pois täältä ärjymästä, pois, pois, so
— vai tahdotteko te lain nimessä maistaa tupesta, so, huut, so, so!
(Pojat livistävät tiehensä ja jättävät limonaadinsa maksamatta.)
I POIKA
I Poika (Juostessaan):
Jumaliste, te siat blaskasitte minut ja neidin! (Poliisi ajaa häntä,
pysähtyy äkkiä ja palaa Leilan luo.)
6 kohtaus.
Leila ja poliisi.
LEILA (Huutaen):
Ne menivät maksamatta, se on teidän vikanne, oikeus harjoittaa
vääryyttä!
POLIISI
No, no pikku lapsi ei nyt huuda taikka minä vien teidät sieltä pois!
LEILA (Äkäisesti):
Niin pois minä täältä tahtoisinkin, täällä kuolee ikävään, ei tänne
enään päivä paista, ei syksy kylmässä kukaan juo!
POLIISI
Joisin, jos antasitte! (Nauraa.)
LEILA (Antaa lasin):
Täällä ei tapahdu muuta kuin ikäviä asioita, väliin ajetaan jonkun
koiraraasun yli taikkapa ihmisenkin, huuh se on kauheata!
POLIISI
Sopiihan lukea!
LEILA
Lukea, kyllä vaan, jo minä olen lukenut kaiken maailman sadut ja
kertomukset, mutta ikäviä ne vaan ovat, se »Soittolehti» se olis
hauska, mutta kun se ilmestyy niin harvoin!
POLIISI
Pitääkö neiti soitosta?
LEILA (Innostuen):
Juu, juu niin kovasti, minulla oli kantelekin, mutta isä istui sen
päälle juovuspäissään!
POLIISI
Juoko teidän isänne?
LEILA (Kainosti):
Juo!
POLIISI
Elääkö äitinne?
LEILA (Nyyhkyttäen):
Ei, hän kuoli keväällä ja nyt ei meillä enään ole kotia!
POLIISI
No missä te asutte?
LEILA
Isän luona!
POLIISI
Mutta onhan se koti!
LEILA
Ei, jei — kun äiti eli, oli se sentään koti, isä sai lämmintä ruokaa ja
puhtaita vaatteita, nyt ei saa sillä minä olen kaiket päivät täällä,
isä ei enään rakasta kotia!
POLIISI
Kuinka niin?
LEILA
Nykyään on hän usein yötkin ulkona, toissa iltanakin löysin minä
hänet 12 jälkeen aivan juovuksissa Punavuorenkadulta, minä talutin
(nyyhkyttäen) juopuneen isäni kotiin!
POLIISI
Se oli hyvin tehty muutoin olisi hän joutunut putkaan!
LEILA
Mitä heikon lapsen hyvyys merkitsee, ellei Jumala hyvyydessään auta!
(Itkee.)
POLIISI
Ai, täytyy mennä, tulee vaihdos! (Menee.)
7 kohtaus.
Leila, Emblundska ja Nanna.
EMBLUNDSKA (Kori käsivarrellaan):
Iltaa lapsi, täällähän sinä vielä istut, aij, aij, sinä et näytä oikein
terveeltä, ethän sinä vaan liikaa latki tuota voimatonta vettä?
LEILA
En, täti, en! Mutta täällä on niin kauhean ikävää, niin, että —
NANNA (Keskeyttäen):
Onnellinen Leila, älä sano, että on ikävä, älä; ajatteles kun tänäänkin
oli koulussa niin hurjan vaikeat koelaskut, ja sinun ei tarvitse laskea
kuin rahoja; ajatteles Hulda Väänänenkään ei osannut laskea yhtään
oikein, jaa, ne olivatkin niin kieroja, ettei niitä tahtonut saada
löysättyä ei niin millään!
LEILA (Innostuneesti):
Niinkö, kuules Nanna, mitä uusia lauluja te nykyään laulatte? (Kuuluu
automobiilien tärähdyksiä.)
NANNA
Hyh, aina sitä samaa »Syksy on tullut ja myrskyelee», ajatteles ensi
sopraanot ovat tulleet niin epävarmoiksi kun sinä et enään ole mukana!
LEILA
Eipä!
NANNA
Oikein totta, se on totta, sinähän lauloit aina toisten yli!
LEILA
Niinkö, vai niin, sitä syksyäkö te laulattekin, sitä minäkin täällä
vankeudessani laulan, et voi uskoa Nanna kuinka nuo vaahterat tässä
takana toisinaan valittavat, tänään lensi yksi vaahteranlehti tästä
luukusta sisään se oli tulipunainen — —
NANNA (Innostuneesti):
Se on minun värini!
LEILA
Kas tässä, minä prässään sen muistoksi tästä päivästä, sillä minulla on
ollut taas niin ihmeellinen oltava, minua on niin itkettänyt!
EMBLUNDSKA
Leila raukka, vieläkö sinä itket äitiäsi, ei totisesti kyllä tämä on
sinulle huono paikka, joku parempi sun tarttis saada; ajatteles Leila,
meittin pappa on saanut paikan sinaatissa!
LEILA (Ihmetellen):
Mitä, eihän toki, eihän kukaan nyt ole sieltä eronnut!
EMBLUNDSKA (Nauraen):
Herranjestas, ei tietystikkään, mutta vahtimestarin paikan nääts, sen
frouva Pahlmannin herra sen meittin papalle toimitti, niin!
LEILA
Onko se hyvä paikka?
EMBLUNDSKA
Jessus juu, etkö sinä tiedä, että nyt me ollaan herrasväkee, herrijee,
jos sinä näkisit kun Emblund panee formun päällensä, se on sitten
niin koree kuin keisari itte! — Ai, odotas hiukan! (Hakee korista: )
Tässähän se onkin meittin itte, se on pruuvikortti, olin juuri sitä
hakemassa, eiks' ole vaan näkönen?
LEILA
Hyvä ihme, kuinka kaunis, kuinka ko —
EMBLUNDSKA (Keskeyttäen):
Niin, se on meittin pappa! Me ollaankin ruvettu niin paljon pitämään
yhtä sen Pahlmannin herrskaapin kanssa, ne sopii niin hyvin meittin
säätyyn, Nannakin lopettaa nyt joululta koulunsa!
LEILA
Miksi?
EMBLUNDSKA
No, tietysti pitää panna tyttö frouasväentyttökouluun, eihän se sovi,
että vaan kansakoulua käy, kun on parempain ihmisten lapsi!
LEILA
Niinkö, onnellinen Nanna!
8 kohtaus.
Edelliset ja eräs työmies.
TYÖMIES (Tulee työntäen lapsenvaunuja):
Puntti Porsströmmin kaukaassiaa! Olkaa hyvä!
LEILA
Tässä — Kiitos! (Työmies poistuu.)
9 kohtaus.
Leila, Emblundska ja Nanna.
NANNA
Kuule Leila, jos sinä vaan tahdot ja ehdit, niin opetan minä sinua aina
sunnuntaisin!
LEILA
Kiitos vaan, hyvä Nanna, mutta ei siitä sentään tule mitään, minä en
ehdi, pyhänä on aina niin suuri liike, mutta, jos sinä tahtoisit aina
joskus tulla laulamaan niitä uusia lauluja, joita koulussa opit, niin
olisi se niin hauskaa!
NANNA (Vakuuttavasti):
No, tietysti, rakas Leila!
LEILA
Ai, mutta eikö täti ja Nanna jois vähän limonaadia, minä laittaisin
oikein sakosta, panisin kaksi mittaa pohjaketta!
EMBLUNDSKA
No, kiitos vaan, mutta saatko sinä noin vaan laskea vettä ilmaiseksi?
LEILA
Onhan minulla lupa päivässä juoda itse kymmenen lasia taikka myydä ne
omaan laskuuni!
EMBLUNDSKA
Jassoo, jassoo — no jos häntä nyt jois!
LEILA
Ajatelkaas kun tänään joukko poikia taas teki minulle tappion,
hävyttömät vekarat! (On antanut lasit Emblundskalle ja Nannalle.)
EMBLUNDSKA (Juoden):
Oh, hoh, kylläpä se on läskaavaa, oh, höh, kah kun nokkaan semmoisen
lystin sauhun nostaa, oh-hoh —, onkos sun pappaas näkynyt?
LEILA (Kiireisesti):
Kyllä joskus!
EMBLUNDSKA
Ei, kyllä' sinun pitäs päästä tosta kaapista paremmille markkinoille! —
— Vieläkö se juo?
LEILA (Heiluttaen kättään):
Kas vaan, kas tuolla tulee tuttuja, Etoleenska se on, oi jestas kun
sillä on selässään suuri nyytti! (Huutaa: ) Etoleenska ho, hoi, tulkaa
juomaan, tulkaa, täällä on tuttuja, ho, hoij!
10 kohtaus.
Etoleenska ja Edelliset.
ETOLEENSKA (Kantaen suurta valkosta vaatenyyttiä olallaan, huohottaen):
Hyh, huh, — hiki tuli, kun tuon kapteenskan pyykki osaa painaa, mutta
sitten se hien nostaa kun sitä nyrkkien välissä pitää väkeltää, huh,
huh — kas Emblunska ja fröökinä! Iltaa!
EMBLUNDSKA (Lyhyesti):
Iltaa, ei kyllä pitäs tästä lähteäkin, sinaatinkin istunto kohta
päättyy!
ETOLEENSKA (Ihmetellen):
No mitäs sillä on menemisen kanssa —
LEILA
Ettekö te tiedä, Emblund on nykyään sinaatin vahtimestari!
ETOLEENSKA
Jassoo, vai niin, jopa nyt — —
EMBLUNDSKA (Keskeyttäen). Ei, kyllä me nyt mennään, hyvästi lapsi
hyvästi (silmäilee halveksivasti Etoleenskaa ja maksaa mahtavasti) —
kahdelta!
LEILA
Eihän nyt! (Emblundska viittaa kieltävästi kädellään.) No, kiitoksia
vaan, hyvästi hyvästi!
NANNA
Terve, terve! (Menevät.)
11 kohtaus.
Leila ja Etoleenska.
ETOLEENSKA
Vai on Emblundska nyt herrasväkee, ilmankos sillä oli hattu ja niin
katsoa muljotti työjamakkaa!
LEILA (Nauraen):
Niin, Nannakin pannaan frouasväentyttökouluun!
ETOLEENSKA (Painolla):
Jassoh!
LEILA (Ojentaa lasin):
Kas tässä hiukan juotavaa!
ETOLEENSKA (Juo sen yhteen rupeamaan):
Kiitos kiitos hyvä lapsi, minun täytyy joutua! (Menee.)
12 kohtaus.
Hykärinen, rouva Ulla Pahlman ja Leila. (Molemmat rouvat
seisahtuvat kadunkulmaan taaempana, Leila lukee kirjaa.)
ROUVA HYKÄRINEN (Näyttäen kädellään):
Tuossa pöntössä se istuu, sievä se on raukka ja niin pleiki!
ULLA
Voi voi, viidentoista vuotias sanoit sinä, saman ikäinen olis minunkin
tyttöni!
ROUVA HYKÄRINEN
Jos sinä sen ottasit, niin vissisti sillä tekisit Jumalalle
palveluksen, se on niin kärsinyt!
ULLA
Onko se?
ROUVA HYKÄRINEN
On, sen isä kuuluu olevan niin kummallinen, se lyö ja rakastaa.
ULLA
Voi, voi — sanoitko sinä, että sillä on laulunääntä?
ROUVA HYKÄRINEN
On, olen itte kuullut, väliin se kuuluu hyräilevän aivan omia uusia
laulujakin!
ULLA
Herra ääretön, niin kait se minunkin tekis, sillä Aape on niin
soitannollinen!
ROUVA HYKÄRINEN
Mitäs siis epäilet? (Tulevat lähemmäksi.) Mennään ohi, niin saat nähdä
minkä näköinen se on! (Menevät ohi kioskin, Leila huomaa rouva H: n,
nousee ja tervehtii, menevät.) No mitäs pidit?
Ulla
Herra ihme, tuolla tulee Aape, joudu nyt! (Katoavat).
13 kohtaus.
Leila ja Albert Pahlman.
ALBERT (Nuori kaunis, pitkätukkainen, taiteellisesti puettu,
tummaverinen mies):
Hyvää iltaa neiti Leila, kuinka kauppa hurisee?
LEILA
Kiitos, ei oikein hyvin!
ALBERT
Sepä ikävää, no kuinkas jaksetaan?
LEILA
Kiitos ei oikein — —
ALBERT (Keskeyttäen):
Sepäs vielä ikävämpää! Saanko vähän tulta! (Leila sytyttää papyrossin.)
Kiitos, mutta Herra Jumala teidänhän pieni kätenne on aivan sininen,
eikö nyt jo voi sulkea kioskia ja mennä kotiin?
LEILA
Ei vielä, vasta kello kahdeksalta!
ALBERT
No, sepä nyt kaikkein ikävintä, mutta kuulkaa neiti Leila, minun täytyy
puhua teille eräästä ikävästä asiasta!
LEILA (Nauraen):
Mutta teillähän on vain ikävää ja ikävää! (Nauraa.)
ALBERT
Nähkääs minun täytyy varoittaa teitä eräästä asiasta!
LEILA (Uteliaana):
Noh!
ALBERT
En minä oikein tiedä, kuinka sen nyt sanoisin niin hienotunteisesti,
etten teitä loukkaisi!
LEILA
Hyvä Jumala mitä se sitten on?
ALBERT
Rauhoittukaa neiti, no niin —, tehän tunnette sen herra Savanderin!
LEILA
Kyllä, entäs sitten?
ALBERT
Hän on minun ylioppilastoverini, ja lukee kaunotieteitä ja harrastaa
musiikkia!
LEILA (Kärsimättömästi):
Kyllä minä kaiken tuon tiedän, mutta mitä se tähän kuuluu?
ALBERT
Minä vaan sanon, että tunnen hänet hyvin!
LEILA
Sepä hauskaa, kyllä minäkin tunnen häntä aika paljon, hän on hyvin
hauska — —
ALBERT
Hän käy siis täällä usein?
LEILA
Niin, joka päivä, ja juo hyvin!
ALBERT
Eikö hän tee muuta kuin juo?
LEILA
Tietysti, hän puhuu paljon, hauskasti ja kauniisti ja maksaa hyvin
juomarahaa!
ALBERT
Minä varoitan teitä, olkaa varuillanne häneen nähden!
LEILA (Naivisti):
Miksi?
ALBERT
Hän nähkääs ei ole hieno, minä tunnen hänen mielipiteensä ja
tarkotuksensa!
LEILA (Loukatusti):
Fyi, se ei ole totta, minä pidän paljon hänestä enkä kärsi häntä
sätittävän, te olette ilkeä, herra Albert!
ALBERT
Voi olla, mutta hän ei ole hieno!
LEILA (Innostuneesti):
Ohoh, eikö hänellä ole muka yhtä uudet ja fiinit vaatteet kuin
teilläkin, melkein joka päivä on hänellä uusi kravatti!
ALBERT
Voi, voi hyvä neiti, noinko te minut ymmärsitte?
LEILA
Älkää pahastuko, mutta mihinkä te oikein tahdotte tulla?
ALBERT
Neiti Leila, minä vakuutan kautta kunniani, että tarkoitan teidän
parastanne! (Leila antaa tulta.) Kiitos, tarkoitan, etten soisi teille
mitään pahaa!
LEILA
Niin, kyllä minä tiedän, että te olette kovasti hieno, ja niin hyvä,
mutta nyt en minä teitä ymmärrä!
ALBERT (Päättäväisesti):
No niin, sanon sen yksinkertaisesti, olkaa varovainen herra Savanderiin
nähden, sillä minä tunnen hänet paremmin kuin te, en suotta eilen
illalla kuunnellut hänen puheitaan ja aikeitaan, hän puhui paljon
teistä ja tästä illasta! Tehkää minulle mieliksi, luvatkaa neiti Leila,
luvatkaa nyt!
LEILA (Ymmällään):
Kyllä minä lupaan, mutta en minä nyt oikein ymmärrä mitä minä lupaan!
ALBERT
Varovaisuutta neiti Leila, — ei, mutta hyvästi nyt, tuolla näkyy
tulevan isäni! Hyvästi! Minä pidän silmällä teitä, teidän hyväksenne!
(Menee kiireisesti.)
14 kohtaus.
Leila ja Savander.
SAVANDER (Ajaa pyörällä ohi Leilan kioskin ja huutaa):
Minä tulen myöhemmin, vien vaan pyörän kotia! (Heiluttaa nenäliinaa,
Leila vastaa.) Terve näkemiin!
LEILA (Huutaa):
Terve hauska Urho, sinä olet aina vitsikkäämpi kuin Albert herra!
(Heiluttaa nenäliinaansa.)
15 kohtaus.
Leila ja Adolf Pahlman.
PAHLMAN (Noin 50 korvissa oleva senaatin vahtimestari kantaa
nahkahihnasta salkkupinkkaa, kaukaa huutaen):
Iltaa, iltaa neiti, lasi valkosta, uh — huh — kuuma on, ei silti, että
minun tarvittis noita kantaa, kyllä kruunu vosikatkin pistoovais, mutta
mitäs hittoo, kyllä kait minä ne jaksan kantaa, jos herra sinatööri
aikoo jaksaa ne lukea! (Nauraa kräkistää: ) Huh, huh. (Juo.) Tämä menee
aivan jalkoihin, oikein tekis mieli hikkasta kuin ennen maalaisukot
limplaatia juodessaan! (Hihkuu leikillä ja nauraa.)
LEILA (Nauraen) Aij, jai ei pidä, poliisi tulee ajamaan pois niinkuin
taanoin erään poikalauman!
PAHLMAN (Rehentelevästi):
Ohoh, ei ne pitkätuppiset koske kiiltonappiseen, kyllä minä tunnen
Hänen Majesteettinsa parakraafit paremmin kuin pitkätuppiset! (Nauraa.)
Hik — vielä yksi se maistuu, uh, huh ei ole enään pitkä matka
senaattoriin.
LEILA
Tunteeko herra Pahlman erään vahtimestari Emblundin? Se on minun
tuttujani!
PAHLMAN
Vai niin, kyllä minä sen tunnen, minähän siitä tein keisarin
virkamiehen!
LEILA
Ai, se on totta, Emblundska siitä puhu!
PAHLMAN
Aivan oikein, me ollan kanssakäymisessä sen herrasväen kanssa! (Nauraa.
Leila yskii.) Onkos tuolla kylmä?
LEILA
Kyllä vaan, täällä on jäitä lattian alla, jotta vesi pysyisi kylmänä,
ai kuinka ne jäät huokuvat kylmää, vaikka lattialla onkin trasumatto!
PAHLMAN (Osaaottavasti):
Oi, joi, neidillä on yskänalku, ettei vaan noin nuorella ijällä lyö
keuhkotaudiksi! (Kadulta kuuluu juopon rullatusta.)
LEILA (Kuunnellen):
Missähän poliisi nyt mahtaa olla, kun sitä tarvittas?
PAHLMAN (Yhä entisestä asiasta):
Tyttö parka, kyllä te olette liiaksi heikko tuolla jäiden päällä
istumaan, parempaankin paikkaan noin sievä tyttö voisi päästä!
LEILA
Jaa, mutta kun on köyhä! (Hoilotus lähenee.) Taas juopuneita, oi, minä
niin pelkään niitä, ne ovat niin ilkeitä!
PAHLMAN
Ei hätää mitään, kyllä minä ainakin tällä kertaa suojelen
hävyttömyyksiltä! (Katselee: ) Kas tuolla ne tulla ketkottavat
käsikädessä, suoraa päätä vaan tänne!
LEILA (Pistää päänsä ulos mahdollisimman paljon kioskista ja silmäilee
levottomasti ensin yhteen, sitten vastaiseen suuntaan, kiljaisee ja
vetäytyy sisälle):
Hyvä Jumala!
PAHLMAN
Niinhän neiti meni kuin näkki kuoreensa, ei hätää, ei hätää, no miksi
nyt noin vavista.
16 kohtaus.
Valtonen ja Virselli sekä edelliset.
VALTONEN (Hoiperrellen, tullen vasemmalta ja pitäen Virselliä
käsikoukusta):
Tul' tul' ystävän minun kanssani tanssimaan — —
LEILA
Jumalani, se on minun isäni!
PAHLMAN
No, älkää nyt noin pelästykö, ihanhan olette kalpea kuin posliini, onko
teidän isänne paha?
LEILA (Hätäisesti):
Ei, ei — hyvä Jumala, hän on taas niin kovin humalassa!
PAHLMAN
Ei hätää, kyllä minä — — (Pui nyrkkiä.)
LEILA (Keskeyttäen):
Ei, ei — hän on kuitenkin minun isäni!
VALTONEN (Lähellä Virsellin kanssa):
Tul' tul' ystävän, minun kanssani juo-maan! Kyllä meittin likka
pistoovaa ilmaseks' suutaa!
PAHLMAN
Tuo on häpeemätöntä!
LEILA
Ei, ei — se on minun isäni!
VALTONEN (Laulaa):
Kun meirän kaivosta vesi loppuu, niin torin reunas on lähre vaan,
frali-lali, laa — —
VIRSELLI (Laulaa). — Älä orjajoukko halppa — — —
PAHLMAN
Missä nyt kaikki poliisit ovat, ei tuommoinen kadulla sovi!
LEILA
Ei, ei hyvä herra Pahlman!
VALTONEN
Ehtoota, päivää, lyös tohon tiskiin suutaa, on niin saamarin jano,
no, no Virselli tul' vaan kyl' meirän likka kustantaa! Ehtoota herra
pastori — —tämä on minun rakas likkani johonka minä mielistyin, — ilman
sitä, — no sassiin ny'!
PAHLMAN
Älkää räysätkö, ei se sovi!
VALTONEN
Ilman sitä, kukas tässä räysää!
LEILA (Tarjoten lasia):
Juokaa isä, olkaa hyvä, Virselli!
VALTONEN
Ilman sitä, mutta mitäs pastori täältä hakee, se on minun likkani!
PAHLMAN (Äreästi):
En mitään, olkaa huutamatta ja kohdelkaa lastanne paremmin!
VALTONEN
Ilman sitä, kyllä minä siitä likasta vaan tykkään yhtä paljon kun
pastori lapsistaan! (Juo.) Kippis Virselli! Vesikin on joskus saamarin
hyvää!
LEILA (Kurottaa päänsä ulos luukusta). Menkää hyvä herra Pahlman, ettei
tulisi riitaa, ne ovat niin — — —
PAHLMAN
No hyvästi sitten! (Menee.)
VALTONEN
Kuules Virselli, minä pirän paljon tosta likastani, vaikka se toisinaan
tuppaa sturskiksi, ilman sitä, mutta sen vian saa pois remmillä, siltä
feutorouna-vainaalta peri se pahan sisun, ilman sitä, mutta kyllä sillä
sittenkin on minun hyvä luontoni! (Juovat.) Kippis, ilman sitä, mutta
minulta se on perinyt pirun hyvän laulun — äänen ja pulskan naaman!
(Nauraa ja hikkaa.)
Virselli (Rallattaen):
»Pappa hyvä ja tyttö hyvä ja molemmat ne hyvät». (Juo.) Kippis, kyllä
sen näkeekin viisas ihminen, että sinä tykkäät tosta likastas, ja se on
oikein se! (Leila on kaiken aikaa hiljaa silmät maahan luotuina.)
VALTONEN
Ilman sitä, mutta mennäänks taas —
Virselli
Äläs ny, kun juon, noh!
VALTONEN
Mennään vaan, mua janottaa, äsh ei vesi auta, se pitää olla sitä kahren
hevosen kaljaa, ilman sitä, mutta voinks' minä jättää mun likkani tonne
klasikaappiin, Virselli se on minun oma likkani, ilman sitä! (Poistuvat
kulkien käsikoukussa ja puhuvat ja laulavat sekasin.)
Virselli
Trakst kommer vi paakast me kaks valkosta hevosta!
17 kohtaus.
Leila ja poliisi.
POLIISI (Tulee juosten, on ollut vaihdos):
Mikäs melu täällä taas, kas vaan hampuusia! (Leilalle ohimennessään: )
Neiti seurustelee liian tuttavallisesti hampuusien kanssa!
LEILA (Häveliäästi ja pidätellen itkua):
Niin minun täytyi! (Poliisi juoksee juopuneiiten jälkeen.)
18 kohtaus.
Savander ja Leila.
LEILA (Itkee pää pöytään painuneena):
Isä, isä — —
SAVANDER (Tulee viheltäen, hienosti puettu, kaunis nuori mies): ohoh,
jokos menekki alkaa olla niin hyvä, että neiti on ruvennut itse
prykäämään silmillään limonaadia? (Keikailee: ) No eikö kraanavesi
enään riitä? (Nauraa.) Aij, jai! (Vakavammin: ) No, mitäs saamaria,
vettä tulee kuin kukkakannusta! (Äänettömyys.) Pieni Leilani, älä nyt
noin, mikä sinulla on, elämäni ruusu, sano? (Silittää Leilan hiuksia.)
LEILA (Nostaa äkkiä päätä, tiukasti):
Ei mitään, jättäkää minut rauhaan! (Painaa, päänsä.)
SAVANDER
Vai sillä lailla yleisöä palvellaan! (Kylmästi: ) Lasi punasta
limonaadia!
LEILA (Lyhyesti):
Tässä!
SAVANDER (Hellemmin):
Neiti hyvä, enhän vaan minä ole teille mitään pahaa tehnyt, sanokaa toki
LEILA
Ei!
SAVANDER
No, mutta miksikä minulle noin yrmivästi?
LEILA (Lempeämmin):
No, enhän minä, älä nyt viitsi Urho teititellä minua, se kuuluu niin
hassulta!
SAVANDER (Nauraen):
Olenko minä hassu!
LEILA (Nauraen):
Ei, kun kissan tassu!
SAVANDER (Juoden) Jossa ei ole kynsiä!
LEILA
Jossa on kynnet, mutta piilossa!
SAVANDER (Nauraa hohottaa täyttä kurkkua).
LEILA
Mitä siinä on naurettavaa?
SAVANDER
Ei mitään
LEILA
Hullu tyhjälle nauraa!
SAVANDER (Nauraen):
Siis minä olenkin hassu eikä mikään kissan tassu: (Molemmat nauravat.)
LEILA (Vakavasti):
Minulla on suru!
SAVANDER
Noh!
LEILA
Ei sitä kaikkea voi eikä viitsi kertoa!
SAVANDER
No, mutta antaa tulla edes osa!
LEILA
Juu, joukko poikakölliä joi minun laskuuni?
SAVANDER
Eikö sen pahempaa, kyllä minä maksan!
LEILA
En minä siksi!
SAVANDER
Sama se, kas tässä! (Antaa rahaa.)
LEILA
Kiitos kiltti Urho! (Nauraa, mutta, tulee yhtäkkiä vakavaksi.)
SAVANDER
No, mikäs nyt tuli?
LEILA
Suru!
SAVANDER
Kerrohan nyt pieni Leila ehkä minä voin auttaa!
LEILA (Kainosti):
Et voi, sillä sitä ei ihminen voi auttaa!
SAVANDER
Niinkö?
LEILA
Niin!
SAVANDER (Osaaottavasti):
Koskeeko se yksinomaan sinua?
LEILA
Ei, ei — enemmän isääni!
SAVANDER
Oliko hän täällä?
LEILA
Oh, juovuksissa, onneton isäraukkani, minä häpesin herra Pahlmannin
takia!
SAVANDER
Albertinko³
LEILA
Ei, kun hänen isänsä takia, muut voivat ylpeillen osoittaa, tuossa
menee minun isäni, minä punastun tai kalpenen häpeästä!
SAVANDER
Se on heikkoutta!
LEILA
Niin onkin, ja itseäni häpeän eniten, — mutta se tuska, kun ei voi
tehdä mitään nostaakseen isäänsä!
SAVANDER
Rakastaa ja kunnioittaa!
LEILA
Kunnioittaa, ei — — ei, se on mahdotonta, rakastaa, niin kyllä minä
rakastan, mutta se rakkaus on hänelle kahle!
SAVANDER
En ymmärrä sinua!
LEILA
Katso, minun rukoukseni ja pyyntöni rajoittavat hänen vapauttaan!
SAVANDER (Lyöden kaikki leikiksi):
Niinhän sinä rajoitat kaikkien vapautta! (Nauraa.) Minäkin olen sinun
vankisi, pieni Leila!
LEILA (Teeskennellen):
Se ei ole totta!
SAVANDER
No mutta, olenko unohtanut sinulle sanoa, että minä rakastan sinua?
LEILA (Veikeästi):
E— — e — t, mutta se ei ole totta!
SAVANDER
Kautta koko limonaadikioskin, se on totta! (Kuuluu matala palotorven
tärähdys, se toistuu, väkeä alkaa rientää vasemmalle.)
LEILA
Nyt on tulipalo, paljoko on kello, — kiitos minä menen sitä katsomaan!
SAVANDER
Saanko minä tulla mukaan, minä saatan sinut sitten kotia! Kuule Leila,
saanko tulla sinne kioskiin, korjattas yhdessä pikemmin kaikki pois!
(Kuuluu etäistä jyryä ja palotorven tärähdyksiä, väkeä juoksee yli
näyttämön samaan suuntaan.)
LEILA
Ei, kiitoksia, tänne ei mahdu muuta kuin yksi ihminen, varsinkin, jos
tahtoo liikkua ja järjestää!
SAVANDER
Rakas Leila, saanko tulla, saanko, se olisi niin hauskaa katsella miltä
maailma näyttää lasitornin luukusta, saanko?
LEILA
Et, no — anteeksi nyt, minä lasken luukun! (Laskee sen.)
19 kohtaus.
Savander yksin.
SAVANDER
Saablari, mitäs toi nyt on, äsh, hyvät humalat mäkeen ajaa! (Kiihtyy
ja kävelee kioskin oven edessä: palotorvi yhä soi, ihmiset rientävät,
kaikki samanne.)
LEILA (Aukaisee kioskin oven):
No, nyt olen valmis! (Samassa kiskasee Savander oven auki ja työntää
ulosaikovan Leilan sisään ja menee itse sisälle, sulkee oven, äkkiä
kioski pimenee, kuuluu liikautettuja huutoja; äkkiä kioski taas tulee
valaistuksi, ja himmeällä lasilla näkyvät kiivaasti taistelevat varjot,
hyllyiltä putoilee esineitä; kamppailu käy kiivaammaksi, huutoja,
kaiken aikaa on palotorvi törähdellyt).
20 kohtaus.
Albert yksin.
ALBERT (Tulee hänkin juosten samanne kuin muut ihmiset, kädessä, on
hänellä keppi. Äkkiä huomaa hän Leilan kioskin valaistuksi):
Mitä, Jumalan tähden, mitä! (Huomaa kamppailevat varjot ja raivossaan
iskee kepillään ruudun rikki huutaen yli pauhun): Minä aavistin tuota,
sinä peto! (Esirippu.)
III NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ. Pienen porvariskodin sali. Mustapuiset huonekalut, joidenka
päällinen on punasta shaggia, paljon mauttomia rihkamakoristeita
pöydillä ja korokkeilla, kukkia (fiikus, palmu j.n.e.) Seinällä
muutamia suuria valokuvia, suuri Wagnerin muotokuva ja joitakuita
huonoja öljymaalauksia, katossa sähkökruunu, se on tavallinen
ruokasalin lamppu, johonka on liitetty hehkulamppuja; ovi perällä
eteiseen, ovi vasemmalla, ovi oikealla; huomattavin huonekalu on suuri
flyygeli, jonka vieressä seisoo mustalla pilarilla korkeajalkainen
sähkölamppu, jolla on suuri punasilkkinen kaihdin. On ilta, kruunu on
sytytetty. Sohvapöydällä palaa öljylamppu.
1 kohtaus.
Ulla yksin.
ULLA (Lihava, kiukkusen näköinen noin 45 vuoden vanha, harmaa-tukka
nainen, puku löysä ja koristeltu):
Fiina, Fiina — Herra ääretön, etkös tule, lamppu höyryy kuin
tehtaan piippu — Fiina, — äsh! (Nousee kiivaasti ja vääntää liekin
pienemmäksi.) Jos siellä kyökissä taas on se »kulttu», niin minä nykin
siltä Fiina-letukalta joka hiuskarvan päästä, Fiina — Fiina, Herra ihme
sitä flikkaa!
2 kohtaus.
Ulla ja Fiina.
FIINA (Nuori palvelustyttö):
Tässä frouva, tässä, mitä frouva tahtoo?
ULLA (Äreästi lyö kädellä kämmeneensä ja sylkee):
Pihkaa, niin, juuri pihkaa. Herra ihme, ellet sinä muuta tapojasi, niin
minä heitän raketin häntääsi, ja sitten saat lentää vaikka kuuhun, niin!
FIINA
Anteeksi frouva, minä en kuullut kyökkiin kun vesi kraana niin lotisi!
ULLA
Tietysti, mitäs sitä kuulis kun pusut ploiskaa vintintrappusissa kuin
katurännit, ja synti soi korvissa kuin posetiivi, niin se on!
FIINA
Enhän minä, en — —
ULLA
Vait, oitis teekyökkiä laittamaan, ja kattokkin, että sulla on parempi
förkkeli päälläsi, ettei tartte frouva Emblundia hävetä, soh! (Polkee
jalkaa. Fiina menee.)
3 kohtaus.
Ulla yksin.
ULLA
Tsjaa, frouva Emblund, hyh, mikäs frouva se oikeastaan on, ensin on
ollut karjapiika, sitten pesujamakka, ja nyt — — tsjaa, — kiittäköönkin
Pahlmannia, joka paikan hankki, — — (Äänettömyys.) Noh, onhan se
Emblund nyt sentään sinaatin vahtimestari, vaikkakin semmoinen
keltanokka siinä »keltaisessa linnassa».
4 kohtaus.
Ulla ja Pahlman.
PAHLMAN (Vasemman puoleisesta ovesta ilman takkia, on pukemispuuhissa):
Ulla, Ulla saaks sisään tulla, ota esiin finkerbori sekä lankarulla!
(Nauraa räkistää.) Tule, tule kullannuppu, mitä tahdot?
PAHLMAN
Neulos eukko toi takanappi!
ULLA
Odotas kun haen neulaa ja lankaa! (Hakee.)
PAHLMAN
Kyllä se sittenkin on sitä hemmettiä, ettei koko sinaatissa ole
ainoatakaan vahtimestaria, joka osaisi fiinisti ylöspassata! (Nauraa.)
ULLA
So, soh — äläs nyt hytki, pahaaks' sinä aina noita nappeja irti kiskot!
PAHLMAN
Silloinhan se präksähti, kun minä viime kerran paraatiformussani
olin ja kumarsin suurella ovella ministeri valtiosihteerille, brr-r
vonkui se vaan ja putosi helisten kivilattialle kuin pennin lantti!
(Nauraa!) Jaa, silloin minä häpesin enemmän kun sinä silloin, kun sinua
ensikerran pussasin! (Nauraa.) Neulokkin se niin, että se pitää!
ULLA
No, tyst' nyt, että saan neulottua, mutta mihinkä sinä nyt noin ittees
tälläät?
PAHLMAN
No, sanoinhan minä, ettei koko sinaatissa enään ole ainoatakaan, joka
osaa fiinisti ylöspassata!
ULLA (Nenäkkäästä):
No, entäs sinä!
PAHLMAN
Se on toinen asia, niin paitsi minua ei ole ainoatakaan, tänä iltana on
sinaatissa ylimääräinen täysi-istunto, ja minä tietysti olen määrätty
passaamaan ovella, sillä Hänen Ylhäisyytensä itse johtaa puhetta!
ULLA
No, kyllä se nyt pitää, vaikka pääsi permantoon löisit, mene nyt,
frouva Emblund voi tulla koska tahansa, no hyss sika mettään! (Työntää
miestään edellään, Pahlman nauraa räkistää.)
5 kohtaus.
Ulla ja Fiina.
ULLA
Fiina, Fiina — pöytää kattamaan — — — Fii —!
FIINA (Ampasee kyökistä):
Jo, jo mitä frouva vaatii!
ULLA
Sanoko se Emblundin frouvan fröökynä, että frouvalla olis minulle asiaa!
FIINA
Niin se sano!
ULLA (Itsekseen):
Mitähän se mahtais olla — —
FIINA (Keskeyttäen):
En minä vaan tied — —
ULLA (Kiivaasti):
Vait, en minä sitä sinulta kysynyt so teepöytää duukkaamaan!
FIINA
Kyllä, kyllä — (Menee.)
6 kohtaus.
Ulla yksin.
ULLA (Äkäisenä):
Herra ääretön, kuinka tuo flikka osaa olla äärettömän nenäkäs ja
nahjus, ush, se menee niinkuin sillä olis vettä polvessa! (Ovikello
soi.)
7 kohtaus.
Ulla ja rouva Emblund.
ROUVA EMBLUND (Fiinan saattamana):
No ehtoota, ehtoota, siellä vähän tuulee kylmästi!
ULLA
Ehtoota, istuhan, kohta tulee kuumaa, ai Herra ihme, täytyy sanoa
Pahlmannille, että se tietää panna villapaidan alle! (Aikoo mennä.)
ROUVA EMBLUND
Mitä, meinaako Pahlman mennä johonkin?
ULLA (Huolettomasti):
Sinaatissa on tänään täysi-istunto!
ROUVA EMBLUND
Mutta ei Emblund siitä mitään puhunut!
ULLA (Teeskennellyn hellästi):
No mutta, rakas Liina, etkö sinä jo opi!
ROUVA EMBLUND
No mitä sitten?
ULLA
Herra ääretön, oleks' sinä vallan pöhkö?
ROUVA EMBLUND (Äreästi):
En, totisesti en, sanoppas se vielä toinen kerta!
ULLA (Rauhoittavasti):
So, soh, rauhoituhan nyt, nääts meittin pappa on määrätty tämän illan
tisuuriksi. Hänen Ylhäisyytensä itte vie puhetta!
ROUVA EMBLUND (Purren huultaan):
Vai niin, sepä hauskaa!
ULLA (Menee vasemmanpuoleiselle ovelle ja huutaa):
Frouva Emblund sanoo, että ulkona tuulee kylmästi, älä unohda
villapaitaasi! (Emblundskalle: ) Mutta Herra ihme sitä Fiinaa kun se
taas viipyy, se on kolmatta päivää vasta talossa, ja sitä täytyy niin
johtaa! (Huutaa: ) Fiina!
8 kohtaus.
Edelliset ja Fiina.
FIINA (Kantaen teekannuja ja teekojeita):
Tässä frouva, tässä! (Laskee ne pöydälle ja poistuu.)
9 kohtaus.
Ulla ja rouva Emblund.
ULLA
Kost' Jumala, nythän sitä voi edes alkaa, rakas Liina ole hyvä, no
sokuria enempi — sinullahan oli asiaa!
ROUVA EMBLUND
Kiitos vaan, no eihän se nyt mitään ollu, piti vaan kertoa sinulle
vähän. (Katselee ympärilleen):
Eihän Leila ole kotona?
ULLA
Ei!
ROUVA EMBLUND
Mistäs tämä pieni leipä on, se on niin suurta?
ULLA
Tuosta vastapäätä paakari Savanderista, sen poika on ylioppilas ja
meittin Aapon toveri! Mutta kuinkas se Nanna voi?
ROUVA EMBLUND
Kiitos, kyllähän se, se on nyt viimeisellä luokalla, frouasväen
tyttökoulussa, siihen se lopettaakin, ei se aijo stutenttiin asti
lukea, mutta nyt on se ollut koko päivän kotona se kun toissa ehtoona
nyrjäytti nilkkansa siellä reaalilyseon tanssiaisissa.
ULLA
Aij, jai, ei sunkaan se makaa?
ROUVA EMBLUND
Ja vielä mun mitä, vähän vaan klinkkaa, siinä kaikki, lupasi se tulla
tänne Leilaakin kattomaan!
ULLA
Jaa, mitäs sinä kysyitkään Leilasta — no ota nyt lisää leipää, — niin
se ei ole kotona, olisko sinulla sille asiaa?
ROUVA EMBLUND
Ei, vaan piti vaan kertoa sinulle, että nyt sen isä, se maalari
Valtonen, on jo oikein rantahampuusi, meittin pappa sen näki
torinrannassa toisten sakissa!
ULLA
Oi, oi, Herra ääretön kun se Leila raukka taas porais, jos se sen
kuulla sais, mutta kyllä se on salassa pidettävä, voi, voi, kuinka se
Leila osaa itkeä jollottaa niinkuin paha lapsi, vaikka ei sitä sovi
sanoa— —
ROUVA EMBLUND (Keskeyttää):
Niin, niin —
ULLA
Ettei se olisi meille hyvä ja kiitollinen. Lauluopistossakin menee
kaikki niin hyvin! Viime vuonna se siirrettiin priimuksena toiselle
luokalle!
ROUVA EMBLUND
Mitä, priimus — opetetaanko siellä keittämäänkin, sinne Nannakin olis
pantava!
ULLA (Äreästi):
Äsh, rakas Liina, priimus on sama kuin ensimmäinen!
ROUVA EMBLUND
Sitähän minäkin meinasin!
ULLA (Myrkyllisesti):
Vai niin!
ROUVA EMBLUND
Niin, se Valtonen kuuluu jo kauvan olleen hampuusi!
ULLA
Jaa, jaa, Leila raukka. Se on niin närvöösi!
ROUVA EMBLUND
No, onkos se ihme, semmoinen lapsuus! Milloin se isä osas piiskata sitä
lastansa remmillä ja vaikka millä niin, että pari kertaa sen minäkin
olen sen kynsistä pelastanut, ja toisen kerran se taas sitä kantoi
ja pussas ja syötti sille makeisia, se rakastaa niin hullusti sitä
lastaan, mutta sillä on niin kumman sorttinen luonto, ja kun se nyt
kerran on niin ylenannettu niin voi se sitä juovuspäissään piiskata
niin, että lihat lohkee — —
ULLA
Oijoi, lopeta nuo kamalat kuvaukset!
ROUVA EMBLUND
Jaa, — jaa mutta sanottakoon mitä hyvänsä, niin se Valtonen sittenkin
rakastaa vallan rajusti tyttöänsä, sen sanoi kerran se juoppo
Virsellikin, että aina se Valtonen juovuspäissään pröystäilee tytöstään
ja puhuu sen tulevaisuudesta! Jaa jaa!
ULLA
Rakastaa, jaa tavallaan, mutta, jos joku rakastaa, niin on se Leila
raukka, väliin on oikein vaikeata, kun minä tässä eräänä aamuna menin
sen huoneeseen oli siellä jokseenkin viileätä, minä sanoin — aij, jai
tulta tänne täytyy panna sinä vilustut, mutta silloin se tillahti
itkemään ja sanoi, kyllä minulla on lämmintä, mutta minun isäraukkani
palelee, ja ei siitä lämmittämisestä tullut sillä kertaa mitään!
ROUVA EMBLUND
Niin, niin kyllä ne vaan ovat oudon sorttista sukua!
ULLA
Kerran pappa anto Leilalle rahaa ja käski sen ostaa itselleen uuden
hatun!
ROUVA EMBLUND
Jaa!
ULLA
No, mitäs siitä tuli, — hattua vaan ei näkynyt!
ROUVA EMBLUND
Eihän se vaan — —
ULLA
Juu'u aivan oikein, itkien se tunnusti, kun minä kysyin, että oli rahat
antanut isälleen, kun tämä tuli häntä vastaan risasissa vaatteissa!
ROUVA EMBLUND
Jaa mutta kyllä se on ihmeellistä!
ULLA
Sanoppas se Leilalle, se sanoo, että se on luonnollista ja hänen
velvollisuutensakin!
ROUVA EMBLUND
No, onhan siinäkin jotain totta!
ULLA
Saaks olla lisää?
ROUVA EMBLUND
Juu, kiitos, puol kuppia! Mitenkäs se Aape jaksaa?
ULLA
Kiitos, mikseikäs se jaksa, se vaan spelaa ja spelaa ja laittaa
lauluja, se onkin jo ulosoppinut speliniekka, se aikoo mennä ulos
Mynsseniin vai mikä sen paikan nimi oli, juu, juu Mynsseniin, se nyt
vaan odottaa Leilaa, kunnes se pääsee ulos opistostaan, sitten ne
yhdessä menevät, jos vaan rahoja riittää!
ROUVA EMBLUND
No, kyllä niitä teillä aina sen verran on!
ULLA
Jaa, onhan sitä koitettu säästää. Se Aape osaa laittaa oikein kauniita
lauluja, tässä taanoinkin laittoi se yhden oikein kauniin laulun, ja
Leila lauloi sen suoraa ulos paperista!
ROUVA EMBLUND (Ihastellen):
No, kyllä teillä mahtaa olla ihanaa kuin taivaan ilossa, kun aina vaan
veisataan ja pelataan!
ULLA
Juu, juu — vaikka kyllä se toisinaan tuppaa maksalle kun ne aina
meluavat ja hoilaavat!
10 kohtaus.
Edelliset ja Pahlman.
PAHLMAN (Tulee puettuna täydelliseen vahtimestarin galauniformuun,
kädessään punaisessa nauhassa riippuu mitali, ja kainalossaan salkku):
Iltaa frouva, iltaa! (Nauraa.) Pistäppäs Ulla tuo prenikka kaulaani!
ULLA
No, eks' sitä itte saanut? (Ottaa mitalin ja alkaa sitä ripustaa
Pahlmannin kaulaan, mutta ei tahdo oikein onnistua.)
PAHLMAN
No, halssaa nyt vaan rohkeasti, älä ollenkaan häpee, kyllä frouva
tietää, että sinä ennenkin olet kaulassani kieppunut! (Nauraa.)
ULLA
Tystny' — no kas noin, lasi teetä Aadolf!
PAHLMAN
Juu, juu, mutta mull' on kiire! (Nauraa, asettaa salkun pianon päälle.)
Totisesti se oli vaikea juttu, minä en tiennyt kumman rahan minä olisin
ottanut kaulaani, sen keisarivainaan rahanko vai sen toisen!
ULLA
No, oli siinäkin vaivaa!
ROUVA EMBLUND
Herra Pahlmannilla on siis monta mitalia!
PAHLMAN
No, onhan niitä, ja useampiakin olis, ellen joskus olisi ottanut niitä
käyvässä rahassa!
ROUVA EMBLUND
No, eiks' ne kaikki ole sitten rahoja?
ULLA
Oon, on, Jessus on, mutta pappa meinaa, että hän mitalin asemesta
joskus on ottanut puhdasta rahaa, huomaaks' Liina oikeeta rahaa!
ROUVA EMBLUND
Juu, niinhän mekin otettas! Mutta mitenkäs niitä saa keisarilta?
ULLA
Täytyy olla fiini käytös!
PAHLMAN
Niin, eikä sitä konstia ilmaiseks saa, minä olin silloin 24 vuotta —
ULLA (Keskeyttäen):
Eipäs, kun 23 ja puoli vuotta — —
PAHLMAN
Vait! ny' — no, niin 23 ja puoli vuotta kun minä reisasin
ministerivaltiosihteeri Hagenin kanssa Tyskanmaalle; voi, voi niitä
aikoja — —
ULLA (Innostuneena):
Jaa, jaa — —
PAHLMAN
Vait' ny' — ethän sinä mukana ollut, no niin, yhdessä me ministerin
kanssa kuljettiin kaikissa Perliinin museoissa!
ROUVA EMBLUND (Ihmetellen ):
Kaikissa!
PAHLMAN
No, ei nyt tietysti kaikissa pienimmissä — —
ROUVA EMBLUND (Keskeyttäen):
Juu, juu niin minäkin meinasin!
PAHLMAN
Ja kyllä me kattottiin jos jotkin paikat, voi voi niitä punaposkisia
flikkoja! (Nauraa ja hykertää käsiään.)
ULLA (Häveliäästi):
Aadolf, se ei sovi, fyi!
ROUVA EMBLUND (Tyhmänä):
No mitä nyt?
PAHLMAN
Ei mitään, akka tulee vaan aina mustasukkaiseksi kun minä vaan kerron,
että siellä Perliinissä oli yksi flikka nätimpi kuin Ulla! (Nauraa.)
ULLA
Fyi Adolf, se ei sovi, soh!
PAHLMAN
No, no älähän nyt happane elämäni siirappi — no niin, siellä sitä oppi
tapoja ja siellä minä näin kuinka oikein ylöspassataan ja sen veisun
muistoksi minä keisarivainaalta sain ensimmäisen rahani!
ROUVA EMBLUND
Voi, voi otittekos te sen rahan?
ULLA
Tietysti, ei sunkaan ensimmäistä sovi ruoka ja ryysyrahoiksi ottaa!
ROUVA EMBLUND
Juu, juu niinhän meittinkin tekis!
PAHLMAN (Katsoen kelloa):
Mutta sapperment, minähän istun tähän akkojen kanssa leuvoistani kiinni
ja unohdan Hänen Ylhäisyytensä! Hyvästi nyt, minun täytyy joutua, kello
on paljon. (Nauraa.) Ulla, sano nyt lapsille, etteivät ne saa kauvaa
valvoa ne niin siitä hermostuvat, hyvästi frouva! (Nauraa, poistuu
unohtaen salkkunsa.)
ROUVA EMBLUND
Ei, kyllä minäkin nyt lähden, Nannakin ikävystyy!
ULLA
Mutta eikös se Nanna luvannut meille tulla?
ROUVA EMBLUND
Jaa, ei se nyt vissiin sitä sanonut! Ei, kyllä minä nyt!
PAHLMAN (Ovelta):
Tulkaa mukaan niin pääsette samassa troskassa minun kanssani!
(Nauraa ja vilkuttelee silmillään: ) Ai, ai Ulla, älä vaan tule
mustasukkaiseksi! (Nauraa.)
ULLA
Phyt, minä teittin roskillenne!
ROUVA EMBLUND
No, hyvästi nyt min sööta!
ULLA
Hyvästi, kiitos nyt, jos näät Leilan niin sano, että tulis heti kotia,
minulla olisi hiukan asiaa, mutta en jaksais koko yötä valvoa!
ROUVA EMBLUND
Juu, juu! (Eteisestä):
Älä unohda meittiä!
PAHLMAN
Synda ny! (Nauraa.)
11 kohtaus.
Ulla yksin.
ULLA
On sekin frouva tuo entinen Emblunska, vanha mako, joka ei
ymmärrä hienon päälle, en minä totisesti sen kanssa viittis olla
kanssakäymisessä ellei Aadolf tahtoisi, mutta täytyyhän sitä miehensä
tahtoa noudattaa! (Haukottelee.) Herra ääretön, kuinka se Leilakin osaa
viipyä, aina sitä yhtä ja samaa repeteeraamista! (Haukottelee.)
12 kohtaus.
Ulla ja Leila.
ULLA
Kas siellähän se onkin, no rakas lapsi, kuinka laulutunti meni?
LEILA (Tulee nuottisalkku kädessään):
Hyvin, täti kulta, oikein hyvin, minulla on vaan hiukan päänsärkyä!
ULLA (Hellästi):
Aij, ai — juo teetä, kas tässä se ehkä friskaa!
LEILA
Kiitos, en minä nyt —, onko setä kotona?
ULLA
Meni kallaformussa sinaattiin Hänen Ylhäisyytensä itse — — —
LEILA (Keskeyttäen):
Jassoo, — mutta miksi täti on niin vakavan ja juhlallisen näköinen?
ULLA
No, mitäs minä peittelen, olethan sinä jo aika tyttö —
LEILA
No mitä?
ULLA
Se on nyt sillä lailla, että se kävi taas täällä meillä sinua hakemassa!
LEILA (Hätääntyneesti):
Kuka, Jumalan tähden — kuka?
ULLA
No, se — — — se —
LEILA (Kiihkolla):
Kuka — — — isäkö?
ULLA
Ei, vaan se — se toveri —
LEILA (Purskahtaa helpoituksesta nauruun):
Jassoo se juoppo Virselli! Ja täti käski tietysti tulemaan toisten?
ULLA
En, — Herra ihme kun minä pillastuin, minä ramppasin permantoa kuin
sinkerin masiinaa ja huusin ulos, ulos — hampuusi!
LEILA (Nauraa hermostuneesti):
Mutta mitäs me hänestä, — eikö Aape ole tullut?
ULLA
Ei!
LEILA
Täällä on ollut vieraita!
ULLA
Nannan mamma, Nanna lupas ittekin tulla!
LEILA (Hajamielisesti):
Vai niin! Mitä täti Emblund tiesi kertoa?
ULLA (Teeskennellen huolettomuutta):
— Eipä juuri mitään muistiinpantavaa! — Ei, mutta nyt menen minä maata,
olen vähän väsynyt, kutsu Fiina korjaamaan nuo teekojeet äläkä nyt
kauvaa valvoo, setä kielsi!
LEILA (Suutelee Ullaa):
Hyvää yötä täti, koitan totella! (Ulla menee.)
13 kohtaus.
Leila ja Nanna.
NANNA (Tulee päällysvaatteissa sisälle):
Iltaa Leila, eikö meidän mamma ole täällä?
LEILA
Huh, kuinka sinä soittamatta pääsit?
NANNA
Ovi oli auki, viimeksi kulkenut sen kai on auki jättänyt!
LEILA
Se olin minä, — ei kyllä täti Emblund oli täällä mutta hän meni jo
ennenkuin minäkään ehdin kotia!
NANNA
Ihmeellistä kun et tullut minua vastaan!
LEILA
Sinä olet sairas!
NANNA
Jaa, tuo jalka vähän juonitteli, mutta ei se mitään (Äänettömyys.)
Sinäpä vasta olet kalpea!
LEILA
No, kun täti Ulla taas minut pelätti sillä Virsellillä, se kävi minua
tapaamassa!
NANNA
Hyvänen aika!
LEILA
Ajatteles, eilen tapasi isäni minut kadulla, hän oli aivan juovuksissa,
oi kun neiti von Holten häpesi ihmisten tähden, sillä isä oli niin
risoissa ja äänekäs. Hän piti taas sen tavanmukaisen esitelmänsä
rakkaudestaan minuun, mutta neiti von Holten veti minut pois, sillä
ihmisjoukko töllisteli meitä!
NANNA
Voi Leila raukka!
LEILA
Isä pyysi rahaa ja hävisi sitten, mutta eihän raha nosta. — Toisinaan
syyttää omatuntoni minua siitä, etten ehkä ole tehnyt kaikkea
nostaakseni onnetonta isääni!
NANNA
Mutta ethän sinä voi!
LEILA
Niin, en voi, en voi! (Äänettömyys.) Mutta ei hän ole yksin syypää
onnettomuuteensa, perinnöllisyys; seura ooh (tekee inhoa ilmaisevia
liikkeitä) ja yhteiskunta, joka antaa heikoille tilaisuuksia turmella
itsensä!
NANNA
Jaa, jaa isäraukkasi!
LEILA (Kiihtyen):
Mutta ehkä minäkin olen siihen syypää, ehkä häntä liiaksi vähän
rakastan, hellyyttä hän kaipaa!
NANNA
Voi hyvä Leila, kyllä sinä rakastat häntä enemmän kuin hän sinua!
LEILA
Tiedätkö Nanna, että hänen rakkautensa on myrkkyä toisinaan minulle, se
on tappavaa — mutta voiko rakkaus olla myrkkyä?
NANNA
Ei, ei hieno, mutta toreilla ja kujilla torvea toitottava rakkaus se on
— murhaavaa!
14 kohtaus.
Edelliset ja Fiina.
FIINA
Neiti, joko saa ottaa pois?
LEILA
Jo, Fiina ottaa vaan, ai mutta Nanna sinähän ehkä joisit?
NANNA
Ei kiitoksia, kyllä minä nyt menen, ehkä mammakin jo on kotona!
LEILA
No, Fiina ottaa vaan!
FIINA
Kyllä neiti! (Menee.)
15 kohtaus.
Nanna ja Leila.
NANNA
Miksi olet sinä niin synkällä tuulella tänään?
LEILA
Niin, onhan tänään vuosipäiväkin!
NANNA
Mikä vuosipäivä?
LEILA
Neljä vuotta sitten oli juuri näihin aikoihin tulipalo, niin, sinä
muistat?
NANNA
Niin, niin!
LEILA
Se oli kauheata, oo kuinka minä vieläkin vihaan sitä Savanderia!
Minä olin aivan uupunut, minä olin huutanut ääneni käheäksi, minä en
jaksanut enään vaan olin antautua, silloin sälähti ruutu, oi Albert
sävelten ritari, Aape, oi, Aape!
16 kohtaus.
Edelliset, Albert Pahlman.
ALBERT (Pistää päänsä saliin eteisestä tulevasta ovesta): Kutsuitko
sinä minua, Leila?
LEILA
Fyi, kuinka minä pelästyin, en, kerroin vaan Nannalle kuinka sinä
pelastit kerran minut, silloin kun kaikki pimeni, ei, ei, kun valkeni,
sillä neljä vuotta sitten minä heräsin tässä valoisassa kodissa ja
sitten olen herännyt joka aamu näiden hyvien ihmisten luona!
ALBERT
Niin, niin Leila, aika kuluu!
NANNA
Jaa todellakin, kyllä se kuluu, minäkin unohduin tähän koko illaksi!
LEILA
No, älä nyt vielä!
Juu, juu terve nyt vaan, hyvästi! (Menee.)
17 kohtaus.
Albert ja Leila.
ALBERT (Innostuneena):
Oi, Leila, sinä et voi uskoa kuinka elämä on ihanaa!
LEILA
Onko, en minä tiedä, — mutta kuinka niin, selitä!
ALBERT (Enemmän innostuen):
Minä olen kävellyt kokonaista kaksi tuntia tuolla Kaartin kallioilla,
siellä on niin pimeää, Gråharan majakkatuli yksin valvoo, sillä taivas
on pilvessä, siellä tuulee vinhasti, syksyn merituulet riehuvat — —
LEILA (Innostuneesti):
Niin, niin, istu!
ALBERT
Kiitos, ei — kuule nyt — —, Suomenlahden aallot löivät vaahtoisina
vasten tummia rantakallioita, syksyinen meri lauloi valtavasti, sen
pauhu oli kuin elämäntuskan moniääninen huuto, oi se huuto lauloi
sielussani, se soi kuin aallot, minä kuulin jokaisen kuohukuplankin
heikon halkeamisen, ja minun sielussani syntyi uusi sävellys, sen nimi
on:
Elämän meri, siinä on niin paljon semmoista, jota voi vain Suomenlahden
pauhuista saada, joka vain Suomen pojan rinnassa voi pauhata — —
LEILA (Nousten seisomaan, innoissaan):
Oi, Aape hyvä, soita se nyt heti minulle! (Juoksee aukaisemaan
flyygelin.) Aape — no!
ALBERT
Ei, ei vielä, katso (näyttää käsiään) minun sormeni vapisevat sielun
liikunnoista, meren aaltoilu niissä kuvastuu, mutta, jos minä nyt
soittaisin, soittaisin minä väärin (äänettömyys) sillä minä olen
väsynyt! Ymmärrätkö?
LEILA (Hiljaa):
Kyllä! Tai — ehkä!
ALBERT (Hellästi):
Kiitos Leila!
LEILA
Albert! (Äänettömyys.)
ALBERT
No, kerro nyt, Leila pikkunen jotain, mutta muistakkin (leikillisesti)
jotain hauskaa ei vaan sitä tuttua surullista!
LEILA
Mitäpä hauskaa minä!
ALBERT
No kerro nyt sinä olet varmasti taas jotain luonut, sen näkee jo
katseestakin!
LEILA (Ihmetystä teeskennellen):
Minäkö luonut, minä heikko nainen!
ALBERT
Niin sinä, herkkä, tunteellinen nainen!
LEILA
Aape, mitenkäs se taas olikaan sen sinun luomisrunosi alku?
ALBERT
No mitäs siitä?
LEILA
Ei, ei — auta nyt!
ALBERT
No, kas näin:
Tuntea se ompi elää — — —
LEILA (Painolla):
Niin!
Tuntea se ompi elää — —
luoda vaan voi tuntemalla,
mutta hiomishetkin helää
vieno ääni, jossa alla,
piilee kylmä tuskan halla, —
sit' ei tiedä ihmiset!
ALBERT
Niin, eikö se ole totta?
LEILA
Oi, on, on — —
ALBERT
Mistä sinä sen tiedät?
LEILA (Innostuneesti):
Hyvä Jumala, olenhan minäkin joskus luonut!
ALBERT (Nauraa):
Kas nyt, sanoinhan sen, antaudu nyt vaan, olet ansassa!
LEILA (Nauraa):
No niin, viime yönä minä sen kirjoitin!
ALBERT
Minä värisen uteliaisuudesta!
LEILA
Se on runo, sen nimi on — Isä!
ALBERT
Mutta miksi niin surullinen aihe, sillä sinä voit kirjoittaa isästä
vaan surullista? (Äänettömyys.)
LEILA
Jaa, mutta ehkä se onkin rukous!
ALBERT
Mutta miksi sen nimi on — Isä?
LEILA
Se aihe on kauvan sielussa soinut, se tahtoi vihdoinkin tulla esille,
se on jatkoa, siihen äitivainajani alkamaan!
ALBERT
Luetko sen minulle?
LEILA
En!
ALBERT
No, mutta Leila! (Tarttuu häntä käteen.)
LEILA
Saat sen itse lukea! (Etsii sitä nuottisalkustaan: ) Kas tässä, lue,
ole niin hyvä!
ALBERT
Saanko minä lukea sen omassa huoneessani?
LEILA
Kuten tahdot! (Albert poistuu.)
18 kohtaus.
Leila ja Fiina.
FIINA (Tulee juosten ja hälyten):
Neiti, neiti, missähän mahtaa olla se herran portföljy — voi, voi on
kiire, se mies odottaa siellä kyökissä, sanoi, että on kiire, sillä
Hänen Ylhäisyytensä — —
LEILA (Ankarasti):
Hyi, Fiinapa nyt on pahanilman lintu, no tuossahan se on tuolilla, voi,
voi sitä setääkin kuinka hän nyt voi unohtaa salkkunsa, no joutuin!
(Fiina menee.)
19 kohtaus.
Leila yksin (ovelta Fiinan jälkeen.)
LEILA
Kyllä Fiinakin on ajattelematon, meluaa ja huhtoo kuin olisi tuli irti,
mitätön asia! (Nousee kävelemään, äänettömyys.)
20 kohtaus.
Albert ja Leila.
ALBERT (Tulee paperiliuska kädessään):
Leila, pieni Leila, se on mainio, se on ihana, syvä — — Leila,
siitä tulee vielä aaria, tai ballaadi, tai sonetti taikkapa aluksi
melodraama! Joudu Leila pian lausumaan, minä improvisoin pianolla, se
teki minuun niin valtavan vaikutuksen — se on rukous!
LEILA
Eihän toki, en minä!
ALBERT
Älä nyt Jumalan tähden estele, se soi sielussani, sinun täytyy — soitan
niin että voit pausseiksi vuorotellen laskea 6, 4 tahi 2 tahtia!
LEILA
Mutta ensiksi minä tahdon lämpimämmän valaistuksen, tämä on niin
koleata, vasta sitten minä voin sen lausua — —
ALBERT (Keskeyttäen, kiihtyneemmin):
Sama se, yhdentekevää, vaikkapa pimeässä, no, mutta joudu nyt Leila
pieni!
LEILA (Sytyttää flyygelin vieressä seisovan punakaihtimisen sähkölampun
ja sammuttaa kruunun):
No nyt olen valmis! (Albert alkaa soittaa ja Leila lausuu):
Isä, lapsiasi suoja
turvan, kodin, hoivan tuoja,
meitä helmassasi kanna,
meille lohdutusta anna! —
Isä, lastes turva yössä,
vitso meitä synnin työssä,
mutta kiroistasi säästä
vihas salamoista päästä!
Isä, rakkautes tähden
älä vitso kaikkein nähden,
iske yössä, iske salaa
haava rintaan, joka palaa!
Isä, lapsiasi suoja
turvan, kodin, hoivan tuoja
emme pyydä sulta lisää,
siunaamme vaan omaa isää!
Säestys on ollut aluksi salaperäisen
harvatahtista ja uskonnollinen sävyltään, keskiosassa se kohoaa
kiihkoisaan forttissimoon ja joluu viime värsyyn päästäessä utuisena
pianissimona, väreilevät akordit kuvaavat rauhallista aaltoliikettä;
— äkkiä ponnahtaa Albert seisomaan, tarttuu Leilaa vyötäisille ja
suutelee häntä kiihkeästi.
ALBERT (Kuiskaten):
Rakastan, Leila, rakastan sinua!
LEILA (Heittäytyy Albertin syliin):
Oi Aape! (Äänettömyys.)
ALBERT
Sydämeni hehkuu punavaloa niinkuin tuo lamppu isäni kodissa! (Taluttaa
Leilan sohvaan.)
LEILA
Oi rakas Aape, rakas Aape, miksi mainitset sanan isä elämäni
onnellisimpana hetkenä, se sana tuo aina mieleeni elämäni tuskan!
ALBERT (Suudellen kättä):
Oi anteeksi, anteeksi, — Jumala, kuinka minä olen kömpelö hänellekin,
jota rakastan, rakas ei puhuta, sillä sanat välittävät huonosti
tunteita, kuunnellaan vaan kahden sielun sointuvinta soittoa!
(Suutelee.)
LEILA (Kuiskaten.) Aape!
ALBERT
Leila, mikä arpi on sinulla otsallasi, minä suutelen sitä!
LEILA (Kiljahtaa):
Hyvä Jumala se koski!
ALBERT
Rakas, rakas — mikä, Jumalan tähden!
LEILA (Tyynemmin):
Se arpi!
ALBERT
Mistä olet sen saanut? (Leila vaikenee):
Eikö sitä voi minullekkaan kertoa?
LEILA (Kuiskaten):
Voi!
ALBERT (Hellästi):
En ole utelias, mutta, jos voit niin —
LEILA (Keskeyttäen):
Se on sinulle tuskallista kuulla!
ALBERT
Ei, sillä elämähän on vain joko onnea tai tuskaa, ja useimmiten ne
toisiinsa yhtyneinä!
LEILA (Tummalla äänellä):
Minä olin silloin 4 ja puoli vuotta nuorempi kuin nyt olen, asuin
vanhempieni kanssa siinä pesutuvan takaisessa huoneessa, josta olen
sinulle kertonut, sama huone, jossa äitini kuoli! — Oli ilta, äitini
makasi vuoteellaan kalman kylmät helmet otsallaan. Isä raukka tuli
sinäkin iltana juovuksissa kotiin sen Virsellin kanssa, ja vaikka äiti
oli niin heikko tahtoi isä olutta, ja sitten ne joivat kaiken iltaa.
— — Juopuneiden keskustelu oli jo kohonnut kovaäänisyydessä huippuunsa
ja taas laskeunut entiseen matalaan uomaansa, Virselli makasi lattialla
ja kuorsasi, — isäni istui yksin ja — joi! — Minä istuin pallilla
lähellä äidin vuodetta ja torkuin väsymyksestä. Äkkiä kuulin isän
huutavan: »Täällä on kuuma kuin helvetissä!» Heräsin täydellisesti,
sillä jokin kova esine löi otsaani, ja musta, lämmin vaate peitti pääni.
Isäni oli riisunut takkinsa ja heittänyt sen minua kohti. Minä nousin
ja ripustin sen tuolin selustalle, mutta samassa huomasin, että kuuma,
punainen veri valui pitkin poskeani valkoiselle esiliinalleni, minä
aloin itkeä peljästyksestä ja — —
ALBERT (Keskeyttäen):
Mikä siihen kävi?
LEILA (Painolla):
Suuri, rautainen tamminaula, joka oli isän takin taskussa!
ALBERT
Hän aikoi murhata sinut!
LEILA
Ei, Aape, älä sano niin, rakas ei niin, sinä et tiedä — hän teki
sen vahingossa, tietämättänsä! — Albert — ajattele, äitini heräsi
kuumeisesta unestaan ja näki minun vuotavan verta, hän sulki äkkiä
silmänsä, risti kätensä ja minä kuulin, että hän rukoili!
ALBERT
Rakas!
LEILA
Minä olen paljon kärsinyt, sentähden minun silmissäni on syksyn
jääkaihi! (Albert suutelee.)
ALBERT
Rakas, rakas, minä olen tasoittava sydämmessäsi surujen syvät uurteet,
minä rakastan sinua Leila, kuuletko sinä, eikö rakkaus ole elämän
punaisin kukka, eikö rakkaus ole sielun sointuvin sävel, minä suutelen
säröiset sydämesi kielet ehjiksi! (Suutelee.) Minä säestän kahden
sielun sointuvinta lemmenlaulua! (Taluttaa Leilan flyygelin luo,
istuutuu sen eteen, Leila istuu Albertin polvella ja kietoo kädet
hänen kaulaansa, Albert soittaa surullista, onnensekaista, väräjöivää
elegiaa, Leila kuuntelee silmät ummessa.)
21 kohtaus.
Edelliset ja Fiina.
FIINA (Ryntää meluten sisälle):
Jessus, neiti hyvä — ai (peräytyy) neiti täällä on kyökissä yksi!
LEILA (Kiljasee ja ponnahtaa seisomaan):
Yksi mikä?
FIINA
Yksi juopunut hampuusi, joka sanoo, että hän on —
LEILA (Keskeyttäen):
Mitä hän on?
FIINA
Hän on neidin isä!
LEILA (Kiljasee):
Isä! (ja vaipuu pyörtyneenä Albertin syliin; Albert kantaa hänet
sohvaan.)
ALBERT
Fiina hyvä, vettä, vettä, pian!
FIINA (Tuo lasin):
Tässä, voi, voi, tämä on kauheata! (Valelee itkien neidin ohimoita.)
ALBERT (Polkee kiihtyneenä lattiaa):
Fiina, aja se roisto heti ulos, heti, heti, — — heti! (Fiina menee.)
22 kohtaus.
Edelliset ja Valtonen.
VALTONEN (On juovuksissa, ryysyinen, kädessään sikaarilaatikko, jossa
on rihkamaa ja jonka reunoilla, riippuu kellonvitjoja):
Ilman sitä, ai, jäi kuinka koree huone, ilman sitä!
ALBERT (Raivoten):
Ulos roisto, ulos!
LEILA (Tointuen):
Se on hän, se on Albert, ei, ei niin — — se on — — — minun — —
i — − säni!
VALTONEN
Ilman sitä, aivan oikein, oikeassa paikassa, täällähän se minun likkani
on, johon minä mielistyin! (Hikkaa.)
ALBERT (Kiivaana):
Minä vien hänet ulos!
LEILA
Ei rakas, ei — — hän on minun isäni!
VALTONEN (Hikkaa ja hoipertelee):
Ilman sitä!
LEILA ( Rukoilevasti):
Jätä meidät hetkeksi kahden kesken!
ALBERT
Et sinä kestä!
LEILA
Kyllä, kyllä, mene nyt rakas!
ALBERT
Huuda minua, jos hän tekee sinulle pahaa!
LEILA (Katkerasti):
Pahaa, voiko minulle enään tehdä pahempaa kuin särkeä elämäni
onnellisimman hetken, sitäpaitsi hänhän on minun isäni! (Nousee
reippaasti.) Minun isäni! (Albert menee.)
23 kohtaus.
Leila ja Valtonen.
LEILA (Kylmästi):
Isä on tullut minua tapaamaan, isä on hyvä ja istuu!
VALTONEN
Ilman sitä, fiiniähän täällä on kuin herraskaisissa, taitaa fröökynäkin
jo olla herraskainen, (hikkaa) maalarin likka!
LEILA (Hellemmin):
Isä hyvä, istukaa nyt, te olette niin sairas ja väsynyt!
VALTONEN
Ilman sitä, mööpelit kuluu!
LEILA (Kylmästi):
Isällä oli kait asiaa, koska isä tuli katsomaan!
VALTONEN
Jaa, ilman sitä, ostaaks fröökinä vähän kalsonkin — nappia, sais
tuttavan kaupalla! (Hikkaa.)
LEILA (Nyyhkyttäen):
Älkää nyt, rakas isä, olko ilkeä, puhukaa nyt mitä te tahdotte, minä
autan voimieni mukaan! — Isä!
VALTONEN (Purskahtaa itkuun, istuutuu):
Ilman sitä, minun vaan tuli ikävä ainokaista likkaani, ilman sitä —
— minä vaan tahdoin nähdä omaa pientä Leilaani, minä olen niin yksin
maailmassa, siellä rannassa on niin kylmä, siellä niin tuulee!
LEILA (Itkien ja silittäen isänsä partaa):
Pieni, onneton isäni, itkekää, itkekää onnettomuuttanne, rukoilkaa
Jumalan apua noustaksenne, teidän onneton Leilanne on rukoileva
puolestanne!
VALTONEN (Yhä itkien ja hikottaen):
Ilman sitä, Leila tyttöni, sinuun minä mielistyin! (Hikkaa.) Minä
en ole tahtonut olla sinulle paha en — — ilman sitä, minä vaan niin
rakastan sinua, rakastan omaa ainokaista lastani!
LEILA (Lankee polvilleen maahan ja syleilee ja suutelee isäänsä):
Isä! — — (Äänettömyys.)
VALTONEN
Sinusta tulee ihminen, hyvä ihminen, parempi kuin minä olen — —
parempi; — ilman sitä! (Itkee tyrskien.)
LEILA
Isä, rakas isä, jättäkää huono elämänne, nouskaa, kyllä Jumala auttaa!
VALTONEN (Nousee):
Ilman sitä, — »nyt sinä Herra, lasket palvelijasi rauhaan
menemään»,—ilman sitä! (Hoipertelee.) Hyvästi Leila, hyvästi ainoa
lapseni, — — annappas vanhalle isällesi viisimarkkaa — ilman sitä!
LEILA (Etsii itkien rahaa kukkarostaan):
Tässä, kas tässä, rakas isä —, raha ei meitä voi nostaa, Jumala nostaa!
VALTONEN
Ilman sitä, — — nyt voi taas maata Botsmannin-kadun yömajassa ja saa
potin oltta murheeseen, ilman sitä!
LEILA (Epätoivoisena, kurottaen käsiään isänsä jälkeen): Isä, rakas
isä, teillä ei ole enään kotia, käskekää, lausukaa toivomus, niin minä
tulen luoksenne ja hoidan kotia, sillä me kuulumme yhteen!
VALTONEN (Vakuutuksella):
Ilman sitä, tul' vaan, mutta minä tahdon minun vapauteni! (Itkee.)
LEILA
Tietysti, rakas isä, vapaus hyvään, mutta huonosta teidän täytyisi
koettaa luopua!
VALTONEN
Se on minun asiani! (Hikkaa.)
LEILA (Rukoillen):
Oi, rakas, kallis, pieni isä, luvatkaa!
VALTONEN
Tulin Leilaani kattomaan, en rippisaarnaa kuulemaan, — ilman sitä!
(Poistuu hitaasti.)
LEILA (Hänen jälkeensä):
Isä — —, isä — — isä! (Itkee.)
24 kohtaus.
Leila ja Albert.
ALBERT
Hän siis meni!
LEILA (Itkien):
Jumalani, kuinka kurjaa, kurjaa! (Miltei huutaen):
Oi, vihlovaa Jumala, (nousee) oletko sinä olemassa? (Repii hiuksiaan.)
ALBERT (Kuiskaten):
Leila!
LEILA
Oi isäni, isäni — sinä menit, vaikka me kuulumme yhteen, sinä rakastat
minua, elämäni väreilevimmällä hetkellä sinä minua rakkaudessasi etsit
— oi punainen uneni katosi, minä näin elämäni tuskan! (Itkee rajusti.)
ALBERT
Voi Leila rauhoitu! (Silittelee hänen hiuksiaan.)
LEILA (Kävellen kiihkeästi):
Oi, minun punainen unelmani vielä palaa takaisin, sillä lempeni on
vielä kehdossaan, mutta sinun onnesi, isä, ei palaa koskaan — ei
koskaan — koskaan! (Pysähtyy äkkiä: ) Miksi näytti elämä suurimman
onnenhetkellä suurimman onnettomuuden, (kävelee väristen ja pysähtyy)
niin siksi, että onni on särkyvä kupla!
ALBERT
Leila!
LEILA
Niin!
ALBERT
Hän meni Minä en mennyt!
LEILA
Niin!
ALBERT
Särkyikö jotain?
LEILA (Nyyhkyttäen):
Särkyi! (Juoksee Albertin kaulaan): Mutta rakkaus sittenkin elää!
(Esirippu.)
IV NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ:
Auditoriosali yliopistossa. Salissa on kateederi oikealla, seinällä,
penkkiä kuulijoita varten ja tuoleja. Kolme suurta akkunaa
peräseinällä, akkunoiden välissä seinällä kuvia, jotka esittävät Forum
romanumia y.m. anttiikin aikuisia paikkoja. Vasemmalla seinällä ovi,
joka vie voimakkaasti valaistuun solennitettisaliin, samalla seinällä
ovi, joka vie korridooriin, oven vieressä vaatenaulakko, vielä on
huoneessa pienipöytä vesikaraffineen; on ilta, sähkölamput palavat.
1 kohtaus.
Ulla ja Fiina.
ULLA (Tulee puettuna suureen kappaan, Fiina kantaa musiikkisalkkua ja
pientä käärettä):
Fiina panee nuo nyt tolle tuolille ja auttaa minun päältäni!
FIINA
Heti frouva! (Auttaa Ullan päältä ja ripustaa kapan naulakkoon. Ulla on
puettuna, mustaan yksinkertaiseen silkkipukuun, päässä on hänellä musta
pitsibaretti.)
ULLA
Fiina avaa ton paketin, ettäs saan peilin, minun tarvittee hiukan
itteeni ställätä! Mutta mitäs se kello on? (Katselee kelloaan: ) Herra
ääretön — jo 20 vailla kahdeksan, pian se Leilakin tulee —, voi, voi,
jos se nyt vaan menis hyvin!
FIINA (Avaten käärettä):
Kyllä se menee frouva hyvin!
ULLA (Äreästi):
Vait flikka, sinä et ymmärrä mitään, et niin mitään, kattokkin, että
sen paketin avaaminen menee hyvin, — no pian se peili, mulla on kiire!
FIINA (Ojentaa peiliä):
Tässä, hyvä frouva!
ULLA (Siepaten sen):
No menes nyt sinne Aleksanterinkadun puoliselle ovelle vahtamaan ja
kattokkin, että olet nopsa auttamaan fröökynää kun hän vaunulla tulee!
(Fiina menee.)
2 kohtaus.
Ulla yksin.
ULLA
Voi, voi, kuinka minua pelottaa, se Leila paha on ollut taas niin
ihmeen närvöösi, Herra ääretön, kuinka se osas taas viime yönä porata
niin, että minä jo luulin siltä äänen painuvan, sillä on hiukan
kranttu kurkku, vaikkakin kova ääni, mutta on sitä vahvemmatkin äänet
sortuneet, — Herra ihme (peilailee) eikö se jo tule, voi, voi se tulee
viime tingassa ja tulee sitten niin närvöösiksi! (Menee peräovelle ja
kurkistaa siitä saliin: ) Oo — hoh, johan sali on vallan puolellaan
väkeä, saa nähdä, niin muutaman minuutin perästä se on vallan täys, —
Herra ihme, sitä flikkaa!
3 kohtaus.
Ulla ja Emblundska.
EMBLUNDSKA (Kurkistaa vasemmanpuolisesta ovesta sisään):
Ai, jai, saanko tulla sisään, Ullahan on täällä vallan yksin?
ULLA (Ystävällisesti):
Kas Liina, Herra ihme, sehän hauskaa, tule vaan, mutta kuules Liina,
kyllä sun sitten täytyy mennä, kun Leila tulee, ettei se kävis
närvöösiksi!
EMBLUNDSKA
Juu, juu, minä vaan tulin kattoon mimmoinen se Leilan kleninki on!
ULLA
Jaa, Leila ei ole vielä tullut, minä jo olen oikein levoton!
EMBLUNDSKA
Miksi niin?
ULLA
No, Herra ihme, se myöhästyy ja sitten se fieskaa koko konsertin!
EMBLUNDSKA
Eikä fieskaa, johan sillä on tottumusta!
ULLA
Niin, onhan se totta, siellähän se Mynssenissä lauloi hienoissa
herrasväissä ja olihan sillä omakin konserttinsa, ja lehdet kiitti
vallan ihmeesti, mitenkäs se taas olikaan kun se Mynssenin soittolehti
sanoo — — juu: heti ensi laulusta huomasi, että esiintyjä on tosi
taiteilija, ääni on vahva ja taipuisa, forttepianot olivat utuiset,
äsh, ei se nyt juuri niin ollut, — — juu, pianissimot olivat utuiset,
laululinnuista rikas Suomi on taas lähettänyt kuultavaksemme yhden
parhaimmista laulajistaan ja — —
EMBLUNDSKA (Keskeyttäen):
Rakas Ulla, älä nyt viitti, johan minäkin kohta osaan ulkoa tuon värsyn!
ULLA (Nenäkkäästi):
Osaa, osaa, mutta et ainakaan tämän illan ohjelmaa osaa ulkoa, minä sen
olen kuullut senkin seitsemän kertaa!
EMBLUNDSKA (Pisteliäästi):
Sitäpä varten minä ostinkin pilotin, että edes kerran kuulisin, vaikka
olisi se Leila voinut antaa yhden friipiletin vanhalle tuttavalleenkin!
ULLA
No, no, ensin suvulle ja sitten tuttaville!
EMBLUNDSKA
No, eipä se suku nyt ole niin häävi ja ääretön!
4 kohtaus.
Edelliset ja Fiina.
FIINA (Kiireellä):
Nyt neiti tuli, nyt se tuli!
ULLA (Emblundskalle):
Mene nyt, ettei se tule närvöösiksi!
EMBLUNDSKA
Kyllähän minä, mutta, jos hiukan sais nähdä sitä leninkiä läheltä!
ULLA (Armolllisesti):
No, sama se, katto vaan, mutta älä kajoo!
5 kohtaus.
Edelliset, Albert ja Leila.
LEILA (Tulee puettuna komeaan oopperakappaan Albertin seuraamana):
Voi onko se pikku täti jo tänne ehtinyt, aina sama hyvä täti! (Huomaa
Emblundskan: ) Iltaa, rouva Emblund, hauskaa tavata, joko Nanna on
tullut kotia ulkomailta?
EMBLUNDSKA (Niiaa):
Kiitos kyllä, kiitos hyvin! (Niiaa):
Ai kun koree kapp — — (Ulla varoittaa sormellaan.)
ALBERT (Auttaa Leilan päältä ja antaa kapan Fiinalle, joka ripustaa
sen naulaan; Leila on komeassa, Valkosessa dekolleteratussa
konserttipuvussa):
Kas niin!
EMBLUNDSKA (Lyö käsiä yhteen):
Jessu ku' fiini, ai, jai! (Aikoo koskea, mutta Ulla varoittaa, ja
näyttää salaa sormella ovea, Emblundska poistuu pälyen jälkeensä.)
6 kohtaus.
Leila, Albert, Ulla ja Fiina.
LEILA
Jos Fiina nostais vähän tuota kiharaa tuolla niskassa, — kiitos, ja
pitäs vähän peiliä, tuo on tuosta vähän pahasti! (Fiina auttaa.)
ALBERT (Selaillen nuottia salkussa):
Leila, pelkäätkö sinä?
LEILA (Nauraa hermostuneesti):
Mitäpä minä pelkään, kun sinä rakas säestät!
ALBERT (Eräät nuotit kädessään):
Kuule Leila, muista nyt, että siinä ensimmäisen osan viime numerossa,
siinä aariassa minä ennen nousua säestän hiukan ritardando
vaikkei nuoteissa oikeastaan niin ole, mutta kuten olen sanonut
minun käsitykseni on se, että tremolot siten sen jälkeen tulevat
vaikuttavimmiksi!
LEILA (Yhä järjestäen itseään):
Juu, juu, — mutta muista Aape, jos minä sattuisin sen unohtamaan, niin
muistakkin, että olet tarkkaavainen ja säestät minun kanssani samassa
tempossa!
ALBERT
Luvataan!
ULLA (On istunut levottomana kaiken aikaa ja usein yrittänyt puhua
väliin):
No, vihdoinkin, onkos nyt kaikki temput selvillä?
LEILA (Ystävällisesti):
On täti pieni, on! — Mutta eikö täti mene jo salonkiin? (Fiinalle: )
Ai, Fiina katsoo vähän tuosta oven raosta, huomaa vaan raosta, miltä
sali näyttää!
FIINA (Ovella):
Herranen aika, se on aivan täys, naama naaman vieressä!
ULLA
Sh Hikka, ei sovi sanoa naama kunniallisten ihmisten kasvoista,
kissalla on naama, ihmisellä on kasvot, kasvot, muistakakkin se!
(Oven yläpuolella oleva sähkökello alkaa päristä, Ulla säpsähtää ja
töllistelee tyhmän näköisenä.)
ALBERT
Nyt on siis kello tasan kahdeksan, taikka neljänneksen yli (katsoo
kelloaan) kahdeksan, ei vielä kiirettä!
ULLA
Mikäs ovikello se on?
ALBERT (Nauraa):
Se on normaalikello, äiti, se soi joka koko tunti ja aina neljänneksen
yli eli akadeemisen kvartin jälkeen!
ULLA
Se on ikävä kello! (Albert ja Leila nauravat.) Kuka sen lyönnit ehtii
laskea?
ALBERT (Leilalle):
Voitko hyvin?
LEILA
Voin, kuten näet!
ALBERT (Ojentaa nuotteja):
Katsoppas vielä hiukan noita ensimmäisen aarian alkutahteja, älä vaan
nosta alussa, sillä salin ollessa täynnä ihmisiä on akustiikka aivan
toinen kuin tänään aamupäivällä harjotuksessa!
LEILA (Pitelee nuotteja ja hyräilee):
Sen minkä minä kirjoitin sen minä kirjoitin!
ALBERT
Bravoo! (Taputtaa käsiään.)
7 kohtaus.
Edelliset ja eräs pieni tyttö
TYTTÖ (Kädessään kukkavihko):
Onko neiti Leila Valtonen täällä?
LEILA (Iloisesti):
On, pikku enkeli, on — Aape, anna vähän juomarahaa tälle keijulle!
(Albert antaa.)
TYTTÖ (Niiaa):
Kiitoksia, hyvä herra! (Poistuu Fiinan kanssa.)
8 kohtaus.
Leila, Albert ja Ulla.
LEILA
No kiitos nyt rakas, kuinka kauniita, kiitos Aape! (Suutelee Albertia
otsalle.)
ALBERT
No onneksi olkoon, vaan nyt on lähdettävä! (Ottaa nuotit.) Marsh mamma
salonkiin toista tietä! (Leilalle):
Rohkeutta Leila! (Menevät peräovesta.)
9 kohtaus.
Ulla yksin.
ULLA
Herra ääretön, kun minua pelottaa, en minä vaan mene sisälle, en, se
voi Leilaa vaan närveerata, voi, voi, kun nyt alku vaan olis hyvä, niin
kyllä kaikki olis hyvin. (Kuuntelee: ) Kas nyt ne klaputtavat, no ei se
nyt vallan kovalta kuulu! (Nousee: ) Jos menis vähän kuulemaan!
10 kohtaus.
Ulla ja Pahlman.
PAHLMAN (Tulee vasemmanpuolisesta ovesta puettuna redingottiin):
Täälläkös sinä, minä kun kattelin salissa sinne meittin paikoille,
muttei sinua näkynyt, samassa se Leila tulla lopsahti sisään, ja
ihmiset rupes räpyttämään käsiään, no enhän minä mitenkään enään
iljennyt siinä seistä töllistellä, vaan juoksin tänne!
ULLA
Se olikin parasta pappa, kyllähän me ne laulut jo osataan ja parasta
on, ettei sukulaiset istu siinä aivan nokan alla, se kuuluu niin
piinaavan!
PAHLMAN
No niin, voihan se olla totta, ja ollaanhan me kuin omaiset!
ULLA
Sepä se!
PAHLMAN
Oliko tyttö peloissaan?
ULLA
Ja vielä mun mitä, kun Aape kysy, niin se vaan nauraa kikatteli!
PAHLMAN
Sillä tytöllä on jo tottumusta, vaikkakin se täällä Helsingissä nyt
esiintyykin ensikerran kaksivuotisen opintomatkansa jälkeen! (Nauraa.)
ULLA
Tyst ny', se kuuluu saliin!
PAHLMAN
Eikä kuulu, ei me nyt kirkossa olla, — luuletko, että tämä ilta tuottaa
meille kunniaa?
ULLA
Herra ääretön, kaikkia se kysyy — tietysti, kuinkas se Mynssenin
soittolehti sano: heti ensi laulusta huomasi, että esiintyjä on tosi
taiteilija — —
PAHLMAN (Keskeyttäen):
Ptruu, akka — riittää, riittää, tuon minäkin osaan, mutta mitä luulet
meikäläisten arvostelijain sanovan?
ULLA (Nenäkkäästi):
Jaa se on heittin asiansa!
PAHLMAN (Nauraa):
No, no, Ulla, älä ny' pillastu kun olet juhlapuvussakin! (Nauraa,
sähkökello pärisee, Pahlman ei ole huomaavinaankaan sitä.)
ULLA
Tiedäks mikä toi on?
PAHLMAN (Välinpitämättömästi):
Normaali kellon yhteydessä oleva sähkökello!
ULLA (Nolona):
Ja mitäs se löi?
PAHLMAN
Akadeemisen kvartin yli kahdeksan!
ULLA (Nöyränä.) Kyllä pappa on viisas!
PAHLMAN
Ulla!
ULLA
Noh!
PAHLMAN (Matalalla äänellä):
Tiedätkö, minä näin tuolla koritoorissa yhden kreksun, joka oli aivan
juovuksissa, se puheli kaikkien ihmisten kanssa, minä luulen, että se
oli — —
ULLA (Keskeyttäen):
Herra ihme, kuka?
PAHLMAN
Että se oli Leilan oikea pappa!
ULLA
Voi, voi, jos se oli niin, älä vaan sano sitä Leilalle, silloin se
tulee närvöösiksi!
PAHLMAN
No, enhän minä edes tiedä oliko se, mutta kun se puheli sen frouva
Emblundin Nannan kanssa.
ULLA
Jassoo, kyllä se oli, voi, voi sitä ukko rähjää! Vois se nyt kanssa
joskus jättää sen tytön rauhaan!
PAHLMAN
Vait ny'! (Kuuntelee: ) Nyt ne siellä räpyttävät!
ULLA
Ehkä se meni hyvin, voi kuinka hauskaa!
PAHLMAN
Meni kuinka meni, mutta minä olen niin levoton, en itsekkään tiedä mikä
mua riivaa!
ULLA
Aij, jai Aadolf — onkos se sinun vattas taas hullusti, unohditko sinä
villapaidan?
PAHLMAN
Äsh, mitä sinä paidoista ja vattasta huolit, se nyt on sydämmessä se
levottomuus, ymmärrätkö!
ULLA
En, se on vattassa!
PAHLMAN (Polkee lattiaa ja ampasee kävelemään):
Vait akka!
ULLA
Jassoo, pappa aikoo laittaa täällä konsertin, vai tiatteriako sinä
tahdot pelattavan? (Lyö kämmeniään yhteen):
Ohoh, en itkis tässä huoneessa vaikka mikä olis, en, en —
PAHLMAN (Nauraa):
No mutta, kylläpä sinäkin olet hermostunut, pilasta pillastut! (Nauraa.)
ULLA (Tyynemmin):
No mitäs, kiusaat! (Kuuntelee: ) Nyt ne taas siellä klappaavat!
PAHLMAN (Taputtaa Ullaa olalle):
Mamma, mennäänkös me sitten nuorten kanssa ulos syömään ehtoollista,
mitä?
ULLA
Jaa, saa nyt nähdä!
PAHLMAN (Nauraa):
Mennään nyt, mamma, vaan kerranhan on Leilalla konsertti!
ULLA
Herra ihme, oleks pöhkö, ei suinkaan se siihen lopeta, ei!
PAHLMAN (Nauraa):
Tietysti minä meinaan, että vaan kerran sillä on ensimmäinen
konserttinsa täällä!
ULLA
Jaa, — — kattos se on toista!
PAHLMAN
Mennäänks mamma? (Äänettömyys.)
ULLA (Miettiväisesti):
Jaa, — jos sinä lupaat, ettes juo kun pari totia!
PAHLMAN (Nauraa):
No, mitäs niistä pienistä nyt!
ULLA (Tiukasti):
Ei, juuri niistä nyt on sovittava, muuten sinä häpäset minut ja ittes!
PAHLMAN (Kiihkeästi):
Koska minä olen sinua hävässyt, häh?
ULLA
Kas, kas — — en vaan minä yksin ole närvöösi, hihkut kuin olisi
nahassas potti konjakkia.
PAHLMAN (Nauraa):
No, enhän minä, no me siis mennään!
ULLA
No, olkoon sitten!
11 kohtaus.
Edelliset, Leila ja Aape.
PAHLMAN (Kun perä-ovi avautuu, kuuluu voimakkaita kättentaputuksia,
Leila tulee iloisena Albertin saattamana):
Kas, tuossahan tulee laululintuseni! (Nauraa.)
LEILA (Iloisesti):
Niin, setä, tässä se tulee, nyt minä olen laulanut itseni lämpimäksi!
ULLA (Tarjoaa shalettia):
Aij, jai ota nyt toi liina harteillesi, ettet vilustu! (Leila ja Albert
vaihtavat hymyilevän katseen.)
ALBERT
No, miltäs tuntuu, Leila! Se loppu meni oikein brilljant!
LEILA (Veikeästi):
No, ei se suotta ollutkaan minun bravuuriaariani!
ALBERT (Kuunnellen):
Ei, kyllä sinun nyt täytyy mennä kiittämään! (Avaa oven, kuuluu
suosionosoituksia, Leila menee.)
12 kohtaus.
Ella, Pahlman ja Albert.
PAHLMAN
No, laulaako se Leila tänään hyvin? (Nauraa.)
ALBERT
Niinkuin enkeli!
ULLA (Viisastellen):
No, niinkuin ei enkeleitäkin olis hyvä- ja huonoäänisiä!
13 kohtaus.
Edelliset ja Leila.
LEILA (Tulee iloisena):
Ne ovat niin ystävällisiä, jaa aivan varmaan kiitollisempia kuin
Mynchenissä!
ALBERT (Innostuneesti):
Niin minustakin!
LEILA
Ensin kun minä astuin sisään notkahtelivat polveni ja minä kumarsin
tietysti kömpelösti, sitten löysi katseeni salin perältä erään
suurmiehemme kuvapatsaan. —
PAHLMAN (Keskeyttäen):
Se on Snellmanin kuva!
LEILA
Johonka minä katselin koko ajan kun lauloin, se näytti niin
rauhalliselta ja kuuntelevalta!
ALBERT
Niinkö, ajatteles minä olin heti kun olin istuutunut vaan silmää,
korvaa ja sormia, sillä minä tahdoin säestää con amore!
LEILA (Lyöden Albertia olalle):
Ja kyllä sinä säestitkin rakkaudella! (Kuuluu kolkutusta.)
ALBERT
Sisään! —
14 kohtaus.
Edelliset ja Savander.
SAVANDER (Frakissa ja kukkavihko kädessään):
Saako tulla!
LEILA (Hiukan horjahtaen):
Aah, — Te!
SAVANDER (Ojentaen kukkavihkoa):
Pyydän nöyrimmästi, kunnioittavimmin saada lausua Teille sen
sanomalehden, jonka musiikkiarvostelija minä olen, toimittajien
puolesta onnentoivotuksemme! (Ojentaa kukkavihkoa, Leila peräytyy.)
Huomisessa lehdessämme olette neiti lukeva hymnin kritiikin paikalla,
olkaa hyvä!
LEILA (Kylmästi, purren huuliaan):
Albert hyvä, pane se tuolle tuolille!
SAVANDER (Hämmästyneenä):
Minä vakuutan neiti, että kritiikin sijalla on oleva hymni Teille!
LEILA (Pirullisesti):
Vai niin, Te kirjoitatte nykyään runoja?
SAVANDER
En, muuten kuin toisinaan kun tulee inspiratsiooni kuten tänä iltana
lupaa tulevan!
LEILA
Onnittelen syntymättömän hymninne johdosta! (Kääntyy selin ja kulkee
kateederia kohti.)
ALBERT (Lyhyesti):
Kiitoksia!
SAVANDER (Kumarrellen):
Ainoastaan ansion mukaan, hyvästi! (Menee.)
15 kohtaus.
Ulla. Pahlman, Leila ja Albert.
LEILA (Nousee kateederiin):
Hyvä, että meni, sillä minä aijoin nousta tälle viisauksien istuimelle
ja julistaa kritiikkeri Savanderille, että hän luultavasti, jos
Dante olisi tietänyt hänen syntinsä, tullaan helvetissä paistamaan
pronssisessa viulun kopassa, ikuisella pianon säestyksellä, ja liemenä
on oleva kaikkien konsertinantajien suolaiset kyyneleet, (innostuen)
suolaiset, kirpelät, polttavat, tuliset — —
ALBERT (Keskeyttäen):
Vaiti, rakas Leila, miksi sinä nyt kiihdytät itseäsi, älä nyt viitsi!
LEILA (Nauraa ja viittoo käsillään):
Vaiti, sillä professori Miinos lukee tuomionsa! (Nauraa aivan
hillittömästi ja vaipuu kateederin penkille istumaan.)
ALBERT
No, oletpa sinä hermostunut! Leila so, kas tässä vettä, juo nyt, so älä
nyt viitsi!
LEILA (Nauraa):
En minä nyt vielä vettä tarvitse!
ULLA
Leila, so, älä nyt, ääni menee pilalle!
PAHLMAN (Ankarasti):
So, so tyst ny'!
ALBERT (Katsoen kelloa):
Leila, Leila, on aika mennä sisälle! No rauhoitu nyt! (Leila nousee,
lopettaa naurunsa ja järjestää pukuaan, Ulla pitää peiliä.)
LEILA
No, nyt taas mennään! (Nauraa. Albert- ja Leila menevät.)
16 kohtaus.
Ulla, Pahlman, Emblundska ja Nanna.
EMBLUNDSKA
Jo se tuli taas sisään, jeess kun ne leipoo, meitin sinatuurska kuiskas
tyttönsä korvaan hun sunker mykky praa, minä kuulin sen ohi mennessäni!
ULLA (Mahtavasti):
Kyllä mee se tiedetään sanomattakin. (Huomaa Nannan, jolla on
orvokkikimppu kädessään.) Jassoo, Nanna, ehtoota, kuinka fiini
ja kauniita kukkasia!
NANNA
Leilallehan minä ne aijoin!
ULLA (Hyvillään):
Se oli fiinisti ajateltu, se niin ilostuu niistä, äsken se juuri sai
noi siltä Savanderi roistolta, mutta tietysti se pillastui!
EMBLUNDSKA
Vai kehtas se sika?
ULLA
Niin, sanos muuta, kehtas ja lupas kehua, phyt!
PAHLMAN
Vait, ei niin kovaa!
EMBLUNDSKA
Ja Pahlman antoi sen sian, en minä paremmin osaa sanoa, olla täällä,
vaikka on vahtimestari!
ULLA (Ivaten):
Tietysti, se meittin pappa on aina ilman miestä!
PAHLMAN (Kiivaasti):
Vai niin, mutta minä en olekkaan mikään vahtimestari kapakan ovella,
joka heittää ihmisiä niskasta kadulle, en totisesti en, minä olen
sinaatin ensimmäinen vahtimestari, jaa!
EMBLUNDSKA
Mutta olis sitä sittenkin sopinut heittää!
PAHLMAN
Jassoo, jos heittämistä kaipaatte, niin teidät minä ensimmäiseksi
heitän ulos! (Kiihtyen):
Mutta mitäs hittoa teillä onkaan täällä tehtävää, jumalavita, ulos
senkin vanha harppu, mitä te täältä haette — —
ULLA (Keskeyttäen):
So, shsh, pappa, etkö näe että Nannalla on — —
PAHLMAN
Jaa, se ei kuulu tähän, mutta mitä hittoa tuo lohikäärme täältä hakee.
EMBLUNDSKA (Täydessä kiukussa):
Vai lohikäärme, mitäkö tekee. (Lyö käsiään yhteen ja rehentelee: ) Juu,
lohikäärme tuli kertomaan, että myrkky on myrkkyä. −
PAHLMAN (Miltei huutaen):
Parasta pitää myrkyt maksassaan!
EMBLUNDSKA (Kirkuen):
Jassoo, mutta nytpä se ei pysy, kerron kiusallakin vaikkein aikonut,
Leilalle kerron oitis, kun se tulee — —
ULLA (Koettaen rauhoittaa):
Herra ihme, se kuuluu sisään, mutta Jumalan tähden, mitä sinä Liina
meinaat!
EMBLUNDSKA (Nenäkkäästi):
Ei mitään, myrkkyä vaan!
PAHLMAN (Rauhoittuneempana ja uteliaana):
No, mitäs se myrkky nyt olis, antaas spruutata vaan!
EMBLUNDSKA (Kiukussa yhä):
Jassoo, ei se nyt teitä tapa, mutta sille teittin fiinille fröökinälle
se sopii oikein hyvin!
ULLA (Istuen):
Herra ääretön, mitä sinä Liina meinaat!
EMBLUNDSKA
Ei mitään, ei niin mitään, odotan vaan Leilaa!
NANNA (Joka on kaiken aikaa ollut hermostunut ja kuunnellut korva salin
ovessa):
Mamma ei nyt huuda, se kuuluu salonkiin!
EMBLUNDSKA
Kuulukoon vaikka — —, minä puhun! Puhun! (Lyö käsiään yhteen.)
PAHLMAN (Rauhallisesti istuutuen):
No puhukaa sitten!
EMBLUNDSKA
No, — Leilan oma pappa haki Leilaa!
ULLA
Jessus!
PAHLMAN (Nousee):
Se on estettävä!
EMBLUNDSKA
No mihinkäs nyt? (Rauhallisesti):
Se istuu salissa!
ULLA
Voi, voi, ettei Leila vaan sitä näkis, se tulee närvöösiksi!
EMBLUNDSKA (Sävyisästi):
Ei siitä pelkoa se istuu sen komean kultatoolin takana, joka on vähän
ton tapanen. (Näyttää kateederia):
Ei Leila sieltä voi huomata!
ULLA
Jumalan kiitos, mutta rakas Liina, ethän sinä aijo pilata tytön
konserttia, ethän!
EMBLUNDSKA (Sävyisästi):
No, eihän se ollut alun pitäenkään meininki, minun vaan piti tulla
siitä sinulle kertomaan, mutta kun herra Pahlman osas niin minut
puhaltaa ylös semmoiseen ploosinkiin!
PAHLMAN
Anteeksi nyt, rouva Emblund, mutta kun sitä niin osaa hermostua. — Jos
nyt kaikki vaan menis hyvin ohi!
ULLA
Jaa, jaa, suokoon Jumala!
NANNA
Onko Leila hermostunut!
ULLA
Herra ääretön — on!
NANNA
Pahastikin!
ULLA
No kyllä vaan!
PAHLMAN
Tyst! Nyt ne taas räpyttävät!
17 kohtaus.
Edelliset, Leila ja Albert.
LEILA (Tulee, aploodeja):
Oh, hoh, kun tuli kuuma, siellä oli niin kuuma, että minä pelkäsin
pyörtyväni!
ALBERT
No, no, älä nyt rakas liiottele!
LEILA
Kauvankos sinä taas olit Pariisissa?
NANNA
Kahdeksantoista kuukautta!
LEILA
Ai, kyllä minä olin kauvemmin Mynchenissä, kuinkas se nyt olikaan Aape?
ULLA JA ALBERT (Yhtaikaa): 23 kuukautta!
LEILA
Niin!
ALBERT
Mutta mene nyt kiittämään, eivät ne anna rauhaa! (Leila menee.)
18 kohtaus.
ALBERT
No Leila!
LEILA
Jaa rakkaani!
ALBERT
Nyt tulee se konsertin paras numero, kuule Leila, laula vaan aluksi
harvaan ja tummasti, hyvin tummasti, se vaikuttaa silloin enemmän
uskonnolliselta!
LEILA (surunvoittoisesti):
Koetan — koetan — Nanna, onko sinulla neulaa?
NANNA
On, kas tässä!
LEILA
Tahdotko sinä kiinnittää nuo orvokit sydämeni kohdalle! (Nanna
kiinnittää ne keskelle rintaa.)
ULLA
Herra ihme, eihän sydän siinä ole, vasemmalla puolellahan se, kas
tässä! (Näyttää omaa rintaansa.)
ALBERT (Veitikkamaisesti):
Aij, jai, sitä pikku mammaa, on kerran ollut rakastunut eikä tiedä
missä sydän on, sehän on keskellä rintaa, hiukan vasemmalle kallellaan!
ULLA (Vakavasti):
Eipäs, se ei ole totta, tuossahan se lyö!
ALBERT
Se on suuri verisuoni, joka siinä hakkaa!
LEILA (Nauraen):
Sama se missä se pieni sydän raukka on, pääasia on se, että se on
olemassa ja on terve!
PAHLMAN
Niin samaa minäkin. (Nauraa.) Tässä hiljan luin lehdestä, että se
eräällä akalla oli vattassa! (Nauraa. Kaikki yhtyvät.)
LEILA
Siellä sen paikka olisikin, tuntisi ehkä silloin vähemmän!
ULLA
Kyllä Aadolf tietää, että vattakin tuntee! (Kaikki nauravat.)
ALBERT (Katsoo kelloa):
Ei, mutta nyt on taas aika lähteä!
KAIKKI
Onnea, onnea vaan viime osalle! (Leila ja Albert menevät.)
19 kohtaus.
Pahlman, Ulla, Emblundska ja Nanna.
EMBLUNDSKA
Ei, kyllä minäkin nyt menen kuulemaan!
NANNA
Ja minä!
PAHLMAN
Mitäs, jos minäkin vähän kurkistaisin, miltä se sali näyttää!
ULLA
Jaa, menkää te vaan, minä en uskalla, enkä jaksa, minä jään tänne!
(Haukottelee, menevät.)
20 kohtaus.
Ulla yksin.
ULLA
Mutta montakohan pukettia ja kranssia se on mahtanut saada, tietysti
ne ovat siellä forttepianon päällä, mitenkäs ne näkisi (Menee ovelle
ja kurkistaa avaimen reijästä: ) Tos on yksi liljapuketti, Herra
ääretön, kun ne ovat kauniit, ne pannaan salissa siihen ekyptiläiseen
kukkapottaan. Herra ihme, kun niitä on paljon — äsh, kun siitä vetää,
ei uskalla enään katsoa, saa vielä naarannapin silmäänsä! (Tulee
takaisin: ) Jumalan kiitos, kohta tämä jännitys on ohi, kyllä me
papan kanssa ollaan ansaittu hyvä illallinen! (Istuu.) Kyllä minunkin
pitää ottaa klasi portviiniä, minäkin olen niin heikko, höh, höh.
(Haukottelee: ) Kyllä konsertit sentään ovat ikäviä, jaa taikka
hauskojakin, jos istuu sisällä, mutta enhän minä jaksa aina kuunnella
sitä samaa jollottamista ja rämpytystä! (Haukottelee, on äänettömyys,
äkkiä kuuluu kimakka heikko kiljahdus.)
21 kohtaus.
Ulla, Albert ja Leila.
ALBERT (Tulee kiireisesti kantaen Leilan, joka on pyörtynyt, kalpea):
Mamma, Jumalan tähden, vettä!
ULLA
Herra ihme, mikä nyt tuli, voi, voi, no missä se pappakin on, oi, oi!
(Salista kuuluu sorinaa ja melua. Albert tempaa oven kiinni ja valelee
Leilan ohimoita.)
ALBERT
Oi, Herra Jumala, se oli kauheinta mitä koskaan olen elänyt!
ULLA (Kiihkolla):
Mitä, mitä — voi, sano mitä?
22 kohtaus.
Edelliset ja Pahlman.
PAHLMAN (Vasemmasta ovesta pidellen päätään):
Oo, oo, hyvä Jumala, kuinka kauheata, kauheata, raakaa, voi — —
ULLA
Miten, voi, voi mitä?
LEILA (Herää, heikosti):
Isä — — i—sä!
ULLA
Menikö se laulu — »Isä» huonosti?
PAHLMAN JA ALBERT (Yhtaikaa):
Ei — — meni!
ULLA
Oletteko pois järjiltä, kertokaa!
23 kohtaus.
Edelliset, Emblundska ja Nanna
EMBLUNDSKA (Itkien):
Voi taivas, se oli petomaista!
NANNA (Istuutuu, itkee):
Ennen kuulumatonta!
ULLA
Lauloko se niin huonosti?
ALBERT
Nanna hyvä, hae Fiina ja käske noutaa lääkäriä! (Nanna menee itkien.)
Oi Leilani, pieni Leilani! (Valelee vedellä.)
ULLA
Kertokaa nyt. Jumalan nimessä. Aadolf, etkö sinä enään osaa puhua — —
Liina, missä sinun kielesi on, voi, voi, voi — —
ALBERT (Tulee Ullan eteen):
Rouva Emblund, hoitakaa te Leilaa hetkinen! — Rakas mamma, se oli näin!
Se oli niin kauheata, ajatelkaas, konsertti oli jo niinkuin voiton
puolella, minä istuin ja soitin parhaani mukaan, se oli se laulu —
Isä — mamma muistaa se Leilan ja minun laulu, oi kuinka Leila lauloi
sen ihanasti värsy värsyltä —, yleisö oli aivan hiljaa, se kuunteli
henkeään pidätellen, sitten tultiin siihen vienoon paikkaan siihen
suloiseen värsyyn, jossa lauletaan:
Isä rakkautes tähden.
älä vitso kaikkein nähden
iske yössä, iske salaa
rintaan haava, joka palaa!
oli niin utuisen vienoa, niin suloista, minä aivan värisin
liikutuksesta ja onnesta, sillä Leila lauloi niin hyvin, mutta — —
ULLA (Kiihkolla):
Mutta!
ALBERT
Silloin nousi rehtorin kateederin takaa eräs juopunut, risoissa oleva
mies ja huusi yleisölle hiljaisuuden vallitessa: »Ilman sitä, se on
kumminkin minun rakas likkani, johonka minä mielistyin!» Leila kirkasi
— »isä» ja kaatui pyörtyneenä minun syliini!
ULLA
Kauheata, ääretöntä! (Itkee.)
PAHLMAN
Raakalaisen teko!
LEILA (Heikosti):
Ei, ei — sillä lailla, rakkaudessaan hän sen teki, — — hän — — on —
mi—nun i—sä—ni! (Vaipuu horrokseen.)
24 kohtaus.
Edelliset, lääkäri ja Nanna.
NANNA
Tapasin tohtori Marron eteisessä.
LÄÄKÄRI
Iltaa, se oli kait ankara säikähdys!
PAHLMAN
Niin, ettei vaan vikaantunut!
LÄÄKÄRI
Kaatuiko hän lattialle?
ALBERT
Ei, minä sain vastaan! (Lääkäri tutkii, kuuntelee ja pudistelee
päätään, äänettömyys.)
ULLA JA ALBERT ( Yht'aikaa):
Mitä?
LÄÄKÄRI
Hyvin hermostunut, sydän lyö kiihoittuneesti ja — —
ALBERT
Ja mitä?
LÄÄKÄRI
Ja äänijänteet ehkä hiukan väsähtäneet!
LEILA (Matalalla, tummalla äänellä):
Isä, sinä et tiennyt, että rakkauskin — voi tappaa!
LÄÄKÄRI
Olisi varovaisinta viedä sairas kotia suljetussa vaunussa, sillä ääni
voisi olla vaarassa!
ALBERT (Tyrmistyen):
Niin, voisiko se olla mahdollista?
LÄÄKÄRI (Rauhoittavasti):
Tosin sattuu joskus, että joku peljästyksestä ja rasituksesta alkaa
änkyttää —
ALBERT (Epätoivossa):
Ei, jei, ei —
LÄÄKÄRI
Rauhoittukaa, toivottavasti ei tässä ole siitä kysymystäkään!
ALBERT (Itkien):
Siis ääni on mennyt!
LÄÄKÄRI
Sitä ei ole kukaan sanonut, rauhoittukaa toki!
ALBERT (Langeten äitinsä kaulaan itkien):
Äiti, suuri ääni on sortunut!
ULLA
Älä nyt, tohtorihan sanoo, ettei se ole totta!
LEILA (Matalalla, soinnuttomalla, äänellä):
Rakkaus antaa — — rakkaus anastaa — — kaikki, — kaikki otti i—sän
rakkaus!
PAHLMAN
Isän viha!
LEILA (Heikosti):
Ei, niin, ei — — se oli i — sän rak-kaus!
ALBERT (Itkien):
Koskaan ei soi särkynyt sävel! (Esirippu.)
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ISÄ JA TYTÄR ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
