The Project Gutenberg eBook of Kovan onnen mies
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Kovan onnen mies
Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä
Author: Theodor Wehl
Translator: Matti Lehmus
Release date: October 9, 2026 [eBook #79752]
Language: Finnish
Original publication: Kuopio: U. W. Telén & Co, 1908
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/79752
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOVAN ONNEN MIES ***
language: Finnish
KOVAN ONNEN MIES
Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä
Kirj.
THEODOR WEHL
Mukaellen suomentanut
Matti Lehmus
Kuopiossa,
U. W. Telén & C:O,
1908.
HENKILÖT:
VESANEN, pormestari, leskimies.
NOORA, hänen tyttärensä.
NORONEN, varatuomari.
HALONEN, varatuomari.
JUHANI, pormestarin palvelija.
(Näyttämö kuvaa huonetta, jossa on ovi perällä ja oikealla sivulla.
Hienot huonekalut: kahvipöytä tarjottimineen ja kukkineen.)
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
(VESANEN ja NOORA istuvat kahvipöydän ääressä).
VESANEN (laskee kahvikuppinsa pöydälle). Mutta, oikein todella, hyvä
Noora, varatuomari Noronen...
NOORA (keskeyttää hänet äkkiä). Sinä et ollenkaan ole huomannut, isä
hyvä, miten kauniisti meidän ruusumme kukkivat. Kuinka loistava ja
tuore väri!... ja tuoksu sitten!... Ihaillessaan näitä luulisi olevansa
Persiassa, tuhannen ja yhden yön satumaassa.
VESANEN. Mutta kuulehan, Noora, varatuomari Noronen...
NOORA (kuin ennenkin). Ja kaikista hauskinta on se, että satakieli on
tehnyt pesänsä aivan ruusupensastoon. Eilen illallakin seisoin minä
pensaan luona ainakin tunnin ajan, ja kuuntelin sen kaunista laulua.
Kuinka se liverteli! Ah niin kauniisti!...
VESANEN. No, se siitä; mutta, kultaseni, varatuomari Noronen...
NOORA (pahoillaan). Mitä sinä, hyvä isä, oikein tarkoitat tuolla
varatuomari Norosella? Koko aamuna en ole kuullut muuta kuin
varatuomari Noronen, varatuomari Noronen. Mikä hänen on? Onko hän
tehnyt itsensä huomatuksi jonkun tutkinnon suorittamisella, tai onko
hän onnistunut jonkun asian ajamisessa? Eli mitä hän on tehnyt?
VESANEN. Voit uskoa minua, rakas Noora, varatuomari on kunnon ihminen
ja kelpo virkamies. Se nainen, joka hänet saa miehekseen, tulee
varmaankin onnelliseksi.
NOORA. Sen kyllä uskon. Sitähän sinä aina sanot. Ja taaskin koetat
kääntää minun ajatuksiani naima-asioihin. (Uhkaa leikillisesti
isäänsä). Sinä pahanilkinen isä! tahtoisitko sinä niin kernaasti
minusta päästä?
VESANEN. Aivan oikein; minä en saa rauhaa, ennenkuin näen sinut
vihkimä-pallilla. Sinä jo pian tulet suuremmaksi minua, sydänkäpyseni.
Tytöllä, joka on naima-ijässä, tulee aina olla joku, jota hän
hallitsee; jos hän ei saa miestä tohvelinsa alle, laittaa hän sinne
isänsä, varsinkin jos hän, kuten minäkin, ikävä kyllä, on leskimies.
Niin, niin, sinä pikku keijukainen, voit kyllä hymyillä ja lyödä
leikiksi koko asian, — minulla on kuitenkin oikein. Tarkoitan oikein
täyttä totta, ja sen vuoksi sanonkin vielä kerran...
NOORA (pitää käsiä korviensa edessä). Varatuomari Noronen! Varatuomari
Noronen! Hyvä isä, anna minun olla rauhassa siitä ihmisestä! Minä en
pidä hänestä, — minä en voi pitää hänestä!
VESANEN. Mutta minkätähden, lintuseni? Hän on mies, jota ei sovi
halveksia. Eilen tarkastelin häntä oikein tarkoin, kiireestä
kantapäähän asti: näkönsä on hyvin miellyttävä, ja ryhtinsä niinikään
huomiota herättävä; sitä paitsi on hänellä rehellinen ja avonainen
sydän; ja olen kuullut puhuttavan, että hän säästäväisyydellään on
koonnut itselleen pienen omaisuuden.
NOORA. Siitä minä viis välitän! Ja vaikka hän istuisi korvia myöten
kullassa, en minä sittenkään huolisi hänestä.
VESANEN. Mutta sanohan, minkätähden?
NOORA. Sentähden, että minä en pidä hänestä, isä!
VESANEN. Ja minkätähden sinä et pidä hänestä?
NOORA. Sentähden että hänen käytöksensä on niin kömpelö ja
nurinkurinen. Oletko huomannut esim., että hänen saappaansa korot aina
ovat kallellaan?
VESANEN. Ja sentähden sinä...?
NOORA (harmissaan, melkein itkien). Niin, sentähden — juuri sentähden!
VESANEN. Mutta, rakas lapsi, onko se siis välttämätöntä avio-onnelle,
että saappaan korot aina pitää olla suorassa?
NOORA (nyyhkyttäen). On, ainakin minusta, sillä minä en milloinkaan
voisi rakastaa sellaista miestä, joka käy saappaansa korot kallelleen.
VESANEN (on noussut ylös, menee Nooran luo ja hyväilee häntä
ystävällisesti). No, no, sydänkäpyseni, jos se on niin tärkeätä, voimme
kyllä katsoa sinulle sellaisen miehen, jolla on suorat saappaan korot!
NOORA. Niin, — mutta oikein suorat! —
VESANEN. Hyvä, hyvä! Me etsimme tästälähin ainoastaan sellaista miestä,
jolla on Akilleen kantapää. Jokaisen kosijan täytyy ensin meille
näyttää saappaansa; ja se, jonka saappaan korko on vähänkin kallellaan,
vaikkapa vaan kahdennenkymmenen kahdeksannen osan tuumasta, saa heti
rukkaset.
NOORA. Niinmuodoin varatuomari Noronen myöskin?
VESANEN. Varatuomari Noronen myöskin. Kaikki, kaikki, jotka kävelevät
saappaansa korot kallelleen. (Leikillisesti). Mutta sanoppas,
Nooraseni, tiedätkö jonkun, jolla olisi aivan suorat korot! (Katsoo
korkojansa). Katsohan, minunkin korkoni ovat hiukan ulospäin vinossa.
Hyväksi lopuksi löytynee tuskin ketään, jolla olisi oikein suorat korot.
NOORA. Oh, kyllä niitä löytyy, isä hyvä!
VESANEN. Vai niin! Oletko nähnyt jonkun sellaisen?
NOORA (iloisena). Olen, isä! Kun olin pääkaupungissa, tätini luona,
asui meitä vastapäätä olevassa talossa eräs nuori mies...
VESANEN. Ahaa!... siinä se solmu selvisikin... No, hyvä... ja tuo
nuori mies — josta olen sinun usein kuullut puhuvan — kuinka oli hänen
laitansa?
NOORA (hämillään). Ei mitenkään, hyvä isä! Minä vaan ajattelin...
VESANEN. Sinä vaan ajattelit? Niin, niin, minä kyllä tunnen sellaiset
ajatukset. Nuori tyttö, kuin hän puhuu jostakin nuoresta miehestä, eli
vaan ajattelee, ei voi ajatella muuta, kuin että...
NOORA. Isä, nyt sinä taas kiusaat minua.
VESANEN. Mutta, mitenkä, tyttöseni?
NOORA. Niin, älä ollenkaan teeskentele; sinulla on aina sama ajatus
päässäsi.
VESANEN. Entä sitten; se ei suinkaan ole moitittavaa, toivoakseni? Sinä
jo pian tulet 20 vuoden vanhaksi, olet kaunis ja miellyttävä olento,
ja...
NOORA. Ja mitä vielä?
VESANEN. Ja sinulla, enkelini, on sydän, joka ikävöitsee rakkautta.
NOORA. Kun sinä viitsit, isä...
VESANEN. Niin, siten kaikki tytöt sanovat, kun kosketellaan heidän
hellimpiä tunteitaan; he ovat yhtä arkoja kuin varas, joka on tavattu
työssään. Mutta myönnä kuitenkin, että tuo nuori mies, joka asui
tätiäsi vastapäätä, ei ole sinulle aivan vieras.
NOORA. Kun kuuntelee sinun jaarituksiasi, isä, luulisi...
VESANEN (keskeyttää hänet).... että minulla on oikeus puolellani. Jaa,
eikö totta, minulla onkin oikein? Voit teeskennellä kuinka paljon
hyvänsä, sinä et enää saa peittymään sitä totuutta, jonka vahingossa
ilmaisit. — Tuo nuori mies siellä pääkaupungissa on sinua miellyttänyt,
se siitä selkesi. Mutta sano nyt minulle, kuka hän on? Mikä hänen
nimensä on? Ja millä asteella on teidän tuttavuussuhteenne? Jos jo
olette päättäneet asianne, saatte kernaasti minun siunaukseni kaupan
päälle.
NOORA. Oh, ei toki; niin pian ei siitä selvitä.
VESANEN. No, se oli hullusti! Saamme kait luvan selviytyä vähän
hitaammin. Mutta kuitenkin: missä suhteissa sinä jo olet tuon
oiko-korkoisen miehen kanssa? Karsaassa ei hänen korkonsa tietenkään
ole?
NOORA. Me emme ole vielä missään suhteissa. Minä en häntä edes
tunnekaan.
VESANEN. Kuinka? — Mutta tiedäthän kumminkin hänen nimensä?
NOORA. En tiedä sitäkään!
VESANEN. Hänen ammattinsa sitten?
NOORA. Yhtä tuntematon!
VESANEN. No, mutta, Noora, miten sinun järkesi laita on?
NOORA. Isä! —
VESANEN. Anna anteeksi, tyttöseni, mutta tämä on jo enemmän, kuin mitä
yksi isä voi käsittää, varsinkin kun hän haluaisi naittaa tyttärensä.
Olla kokonaista seitsemän kuukautta pääkaupungissa, ja tulos koko
matkasta on, että on nähnyt yhden nuoren miehen, jolla ei saappaan
korot ole väärässä. Se on todellakin masentavaa. Minä odotin jo jotakin
parempaa, salakihlausta eli jotain sellaista... — Seitsemän uutta
hametta, kolme hattua, kaksi saalia, yksi silkki-manttilja ja viisi
paria uusia kenkiä sekä kuusi paria silkkisukkia lähetin sinulle,
pikku enkelini — ja kaikesta tuosta tavarasta: pieni ikkuna-tuttavuus,
jonkinlainen haaveilu-lemmitty. — Pikku ystäväni... se on todellakin
tuskallinen kokemus!
NOORA. Jos nyt joku vieras henkilö kuulisi sinun puheitasi, isä,
tietämättä että sinä puhut leikkiä...
VESANEN. Leikkiä? Kuulehan vaan! Onko siinä vielä leikin sijaa?
Luuletko todellakin asian tuntuvan leikiltä isälle, joka tahtoisi
naittaa tyttärensä. Mutta koska suhteet vielä ovat sillä kannalla, hyvä
Nooraseni, niin kyllä minä kumminkin uskoisin, että...
NOORA (pitää käsiä korvien edessä). Nyt sinä jälleen alat varatuomari
Norosesta; mutta minä en tahdo hänestä kuulla mitään. Hyvästi, isä!
Kun tulet toisiin ajatuksiin, niin löydät minut tuolta lehtimajasta,
alhaalla puistossa. Hyvästi! hyvästi! (Juoksee ulos peräovesta).
TOINEN KOHTAUS.
VESANEN (yksinänsä). Niin, siinä hän nyt juoksee tiehensä, tuo vallaton
hupakko... Juokse vaan, mutta et sinäkään voi välttää kohtaloasi. —
Kaksi rakastunutta, kumpikin ikkunassaan — ei ole hullumpaa! — Olisihan
minun pitänyt jo huomatakin jotain sellaista!... Sitten kotiatulonsa
ei hän enää ole ollut yhtä iloinen, vapaa ja onnellinen, kuin ennen.
Olen usein tavannut hänen ajatuksiinsa vaipuneena, ja erään kerran näin
hänen yksinänsä istuvan ja itkevänkin. Lapsi raukka! —... Äskettäin
kirjoitin ystävälleni, Virtaselle, pääkaupungissa, että hän hankkisi
minulle jotain tietoja Nooran rakkauden esineestä; ja jos tuo herra,
jolla on niin suorat... hm! — Vahinko vaan, että hänen nyt juuri pitää
olla asioimismatkoilla... Minä huomaan, että tiedustelut tulevat paljoa
vaikeammaksi, kuin luulinkaan, ja tuskin sittenkään johtavat toivottuun
tulokseen. — Mutta kellohan onkin jo paljo — ensin pieni kävely
puutarhassa, ja sitten täytyy mennä virantoimitukseen — hohoh! (Menee).
KOLMAS KOHTAUS.
Varatuomari NORONEN (tulee peräovesta samassa hetkessä, kuin Vesanen
menee sivu-ovesta. Sisään tullessaan kompastuu hän ja pudottaa hattunsa
ja keppinsä). Kas niin — tuossa ne nyt ovat! Tänään jälleen on minun
pahahenkeni irrallaan! Aamulla, kun nousen ylös, kuten minä aina teen,
ja aijoin, tavallisuuden mukaan, työntää jalkani tohveleihin, huomasin
mielipahakseni että koirani, Polle, leikittyään niiden kanssa, oli
laahannut ne pois paikaltaan. Minun täytyi konttailla ainakin tunnin
ajan pöytäin ja tuolien alla, kunnes vihdoin löysin nuo siunatut
kenkärajat piirongin alta. Harmissani sellaisesta viivytyksestä,
tempasin kiireesti päältäni yötakin — ja räiskis! — koko hihavuori
repesi aina ylhäältä alas asti. Yhä enemmän harmistuneena tuosta
uudesta onnettomuudesta, löin kiroten nyrkkiäni pöytään, kuten
tavallista, ja — armahda! — permannossa makasi kerma-astia tuhansina
pieninä palasina. Vimmastuneena sellaisesta vastoinkäymisestä, juon
kahvini ilman kermaa, ja sokerin asemesta riitelin piikani kanssa,
hänen parhaillaan puhdistaessa uusia mustia housujani, jotka aijoin
päälleni pukea, lähtiessäni tänne tervehtimään hyvin oppinutta
pormestaria. Piika vihastuu sanoistani, repii ja venyttelee housun
lahkeita ja — rits, rats — lentelee napit toisensa perästä, sekä
muutamat jäävät roikkumaan katkenneihin lankoihin; minulla ei ollut
aikaa antaa niitä neuloa kiinni, sillä minun täytyi tavata pormestari
ennenkuin hän lähtisi raatihuoneelle. Sentähden kiiruhdin tänne minkä
jaksoin, ja juoksin kadulla kumoon pienen pojan, josta hänen äitinsä
haukkui minua pitkin matkaa; ja tuskin olin ennättänyt ovelle täällä,
kun jo kompastun ja pudotan hattuni ja keppini. Tuossa ne nyt ovat,
mutta minä seison tässä ja mietin, mitä vielä voisi tapahtua, — sillä
minun vastoinkäymiseni eivät vielä ole lopussa, sen varmaan tiedän
kokemuksesta. — Kun ne kerran ovat alkaneet, riittää niitä pitkälle
mitalle. — Oikein voi ihminen raivostua, kun ajattelen, että juuri
tänään nuo onnettomat vastoinkäymiset piti alkaman; tänään, kun
juuri hartaimmin olisin halunnut, että onni olisi hymyillyt minulle.
Pormestari on minulle suosiollinen, sen tiedän, ja Noora!... niin,
ehkei hänkään ole taipumaton. Onhan hän aina ollut ystävällinen
minulle. Se toimi, joka nyt on avonaisena maistraatissa, on minun
saatava, ja kun siitä tuleva palkka ynnä minun muut pienet tuloni hyvin
hyvästi riittäisivät elättämään vaimon ja lapset, sopisi mielestäni
Noora minulle mainiosti. Kun nyt vaan eivät nuo kirotut vastoinkäymiset
taasen tulisi esteeksi. Oi, te pienet kiusallisuudet ihmis-elämässä!
kun nyt vaan pysyisitte pois tämän päivän! (Panee kätensä ristiin).
Kuuletteko, — tämän päivän! (Hän on ottanut ylös hattunsa, vaan kun
hän ottaa ylös keppinsä, lyö hän sillä vahingossa hatun kädestään,
ja säikähtyen siitä pudottaa hän kepin varpaillensa, nostaa ylös
jalkaansa). Ai, ai, ai! Voi, minua vaivaista! (Hyppää toisella jalalla
ympäri huonetta, ja astuu vihdoin hattunsa päälle). Jumalani! mihin
minä nyt astuin?... Mitä minä näen!... se on oma, uusi hattuni!
(Hypähtää kauhistuneena syrjään, jolloin käsi sattuu kahvipöydän
syrjään, niin että kupit putoilevat). Kas niin — mitä se oli? (Käy
päähänsä kiinni). Tuhat tulimaista, onko itse paholainen saanut minut
valtaansa? — Nyt menivät vielä kappaleiksi pormestarin kahvikupitkin.
Minä olen onneton! Enempää en voi kärsiä... minä pyörryn! (Vaipuu
eräälle tuolille, joka rikkoutuu tai kaatuu, niin että hän putoaa
laattialle). Kas niin! tässä minä nyt olen! Tulen ihan hulluksi!
Ei, tämä menee liian pitkälle! Kukaan kuolevainen ei voi pitemmälle
kestää... — (Hyppää äkkiä ylös). Mitä se on? — Joku tulee!...
Olisikohan se pormestari, tai itse Noora neiti!... — Taivas... ja minä
kun olen tällaisessa tilassa! He eivät saa nähdä minua! Joutuin pois
täältä! (Rientää ovelle, mutta samalla se ulkoapäin aukaistaan, niin
että hän törmää yhteen Juhanin kanssa.)
NELJÄS KOHTAUS.
(NORONEN. JUHANI.)
JUHANI (huutaa). Apuun! Varkaita! Ryöväriä!
NORONEN (juoksee sisälle, asettaa kätensä Juhanin suun eteen). Jumalan
tähden! Älä huuda noin! —
JUHANI (yrittää huutaa). Apua! ryöväreitä!
NORONEN (pudistelee häntä). Rauhoittukaa, hyvä Juhani! Minä se olen!
JUHANI. Tekö, herra varatuomari?... Totta totisesti!... (Syrjään).
Missä minun silmäni ja korvani olivat? Olisi minun heti pitänyt tuntea
hänet tuosta akkamaisesta kohteliaisuudestaan. Aina sanoo hän »hyvä
Johannes», »rakas Johannes»... (Ääneen). Mutta — lempo soikoon! — miksi
tartuitte heti minun kurkkuuni, aivan kuin tahtoisitte kuristaa minut?
NORONEN. Tyst, rakas Johannes, tyst, Jumalan tähden, tyst! Minä luulin
että sinä olit itse pormestari, eli neiti Noora. Ja kun minä en
kuolemakseni olisi sallinut, että heistä kumpikaan olisi tavannut minut
täällä, juoksin minä ovelle samassa silmänräpäyksessä, kun te, rakas
Johannes, tulitte sisälle. Rauhoittukaa, hyvä Johannes, mitään ei ole
tapahtunut.
JUHANI (tunnustelee rintaansa ja hartioitansa). Eikö mitään ole
tapahtunut? Vai niin! Anteeksi, herra varatuomari, mutta te annoitte
minulle aika täräyksen... Se kyllä tuntuu paikoissani. (Katselee
ympärilleen.) Ja miltä täällä näyttää! Kaikki on kumollaan! Herra
varatuomari! paholaisen kanssako te olette täällä tapellut?
NORONEN. Ei, kun itseni kanssa, hyvä Johannes, eli oikeammin sanoen,
kovan onneni kanssa.
JUHANI. Sitä minä en ymmärrä, herra varatuomari.
NORONEN. Älkäämme puhuko siitä enempää, rakas Johannes. Se oli
yksinkertaisesti siten, että minua alkoi hieman pyörryttämään; kun
tahdoin pitää kiinni pöydästä, putosivat kahvikupit laattialle; sen
jälestä vaivuin minä tuolille, ja se meni rikki (kaatui). Olkaa hyvä,
ja antakaa korjata kaikki minun laskuuni ja minä olen teille siitä
kiitollinen.
JUHANI. Hyvä, herra varatuomari, kyllä minä teen kuten käskette.
— (Ottaa ylös Norosen hatun ja kepin.) Synti on, että teidän uusi
hattunne on aivan pilalle rutistunut! Tässä se on!
NORONEN (pyyhkii toisella kädellä nenäliinalla hikeä otsaltaan ja
toisella kädellä ottaa vastaan hatun ja kepin). Kiitos, hyvä Johannes,
kiitos! (Pudottaa keppinsä). Hyvä Jumala! — joko se taas alkaa!
JUHANI (ottaa kepin ylös). Tuossa, herra varatuomari! Teillä on varmaan
kramppi kädessänne. Antakaa kun hieron sitä.
NORONEN. Oh, ei mitään! Se kyllä menee ohi, rakas Johannes! Pitäkää nyt
vaan huolta, että nuo särkyneet esineet tulevat pois täältä.
JUHANI. Heti paikalla, herra varatuomari! Kun ette vaan taas voisi
pahoin. Näytätte niin vaalealta. — Tiedättekö, mitä? Teidän täytyy
ottaa nuuskaa! (Tarjoo hänelle nuuska-rasiaa). Se auttaa. Se vahvistaa
hermoa ja sielua, uskokaa minua!
NORONEN. Hyvä, hyvä! Toimikaa nyt vaan niinkuin sanoin, rakas Johannes!
JUHANI (tarjoo yhä vaan rasiaansa). Todellakin, herra varatuomari! Yksi
erä tällaista nuuskaa voi virvoittaa kuolleenkin. Ottakaa nyt vaan!
NORONEN. Minä en nuuskaa, Johannes. Antakaa minun olla rauhassa.
JUHANI. Ah, herra varatuomari! Saatte nähdä kuinka hyvää se teille
tekee — juuri sentähden, ettette ole tottunut siihen. — Ottakaa nyt!
NORONEN (kävelee edestakaisin). Minä en huoli, rakas Johannes! Olkaa
niin hyvä ja jättäkää minut rauhaan.
JUHANI (syrjään). »Olkaa niin hyvä ja jättäkää minut rauhaan!»... Aina
vaan tuota kirottua kohteliaisuutta, jota minä kuollakseni vihaan.
Koko varatuomari on minulle vaan harmiksi; kernaammin soisin että
hän kerrankin ärjyisi kunnollisesti minulle. Lyönpä vetoa, että hän
paljaasta kohteliaisuudesta sittenkin ottaa nuuska-priisin. — (Ääneen).
Minä en hellitä, herra varatuomari, ennenkuin otatte nuuskaa, sillä
olen varma, että se tekee hyvää teille. Tulette vielä kiittämään minua
siitä. Tuossa (työntää esille rasiaa).
NORONEN (syrjään). Päästäkseni hänestä rauhaan, täytynee minun vasten
tahtoanikin, ottaa nuuskaa... (Ääneen.) No, anna tänne sitten, Johannes
hyvä!
JUHANI (syrjään). Sitähän sanoin! (Ääneen.) Se on oikein, herra
varatuomari! Kas tässä, ottakaa — mutta oikein aimo priisi.
Rintakatarri, päänsärky, mahataudit, reumatismi — kaikki aivastatte te
hiiteen — sen saatte nähdä!
NORONEN (ottaa nuuskaa hyppysiinsä, mutta pitää sen siinä). Hyvä, ja
nyt laittakaa itsenne ulos täältä. Minulla on jotakin puhuttavaa herra
pormestarin kanssa.
JUHANI. Heti, herra varatuomari. (Oikasee matot, korjaa kaikki
järjestykseen ja vie pois kahvikupit.)
NORONEN (aukaisee ovea, mutta sulkee sen jälleen). Totisesti, tuolta
tulee neiti Noora!
JUHANI. Olkaa levossa; kyllä minä poistun! (Syrjään.) Tuollainen narri
mieheksi! Aina vaan: »rakas Johannes!» Toista oli silloin, kun palvelin
kaartissa —; silloin sanottiin: »saakelin tuhmeliini! eteenpäin, mars!»
(Marssii pois sivu-ovesta.)
VIIDES KOHTAUS.
NORONEN (yksinään katselee oven raosta). Se on todellakin hän! Hän
tulee! hän tulee! — (järjestelee vaatteitaan). Nyt, Noronen, nyt
tulee voimat kysymykseen. — (Panee kätensä ristiin). Kova onni,
vastoinkäymiset, minun elämäni kiusaaja! jättäkää minut nyt rauhaan
joksikuksi ajaksi, muutamaksi hetkeksi, neljännestunniksi, tai edes
viideksi minutiksi! Säälikää minua te kiusanhenget, ainoastaan niin
kauvan, että ehdin tunnustaa rakkauteni, ja vastaanottaa hänen
kätösensä...! (Menee Nooraa vastaan.)
KUUDES KOHTAUS.
(NORONEN. NOORA.)
NOORA (vähän pilkallisesti). Ah, herra varatuomari!
NORONEN. Ni — niin, — minä se olen, neiti Noora.
NOORA. Te varmaankin etsitte isääni, herra varatuomari? Jos sallitte,
menen minä heti ilmoittamaan hänelle.
NORONEN. Minä pyydän, neiti, sallikaa ensin minun puhua hetkinen
kanssanne.
NOORA. Miten voin palvella teitä, herra varatuomari?
NORONEN. Palvella minua, neiti?... Kuinka voitte käyttää sellaisia
sanoja minulle?... Minä tahtoisin... se — tahtoo sanoa — minä
toivoisin...
NOORA. Te saatatte minut uteliaaksi.
NORONEN. Neiti... jos tietäisitte... — Jos voisitte aavistaa...
NOORA. Mitä tarkoitatte?
NORONEN. Mi—nä tarkoitan, neiti hyvä... jos... siinä tapauksessa,
että... (Syrjään.) Minä en voi päästä alkuun; tämä ei pääty hyvin.
NOORA. Tahtoisitteko sanoa, herra varatuomari...
NORONEN. Niin... minä tahtoisin sanoa teille, neiti Noora... että eräs
mies... jonka sydän... kaikki ajatukset... jonka koko sielu... (painaa
kättä rintaansa vastaan, pudottaen keppinsä).
NOORA (säikähtää). Ah!... Te säikytitte minut!
NORONEN (ottaa ylös keppinsä). Anteeksi, armollinen neiti! — —
(Syrjään.) Kirottu keppi! (Ottaessaan keppinsä, pudottaa hän hattunsa.)
Tuo myöskin!
NOORA. Mitä te sanotte?
NORONEN. Suokaa anteeksi neiti! — Silmänräpäys vaan! (Hän vie pois
hattunsa ja keppinsä, tulee Nooran luo, oikoen vaatteitaan.) Nyt minä
tulen asiaani!
NOORA (pelkää). Jumalani! mitä te aijotte? Ettehän vaan aijo tappaa
minua?
NORONEN (loukkaantuneena). Tappaako teidät? Minäkö, neiti Noora, joka
jumaloitsen teitä, joka tahtoisin kantaa teidät käsilläni; minäkö,
jolla ei ole mitään muuta toivottavana, kuin että...
NOORA. Te olette liiaksi kohtelias, herra varatuomari! Minä en
mitenkään ole ansainnut teidän kunnioitustanne.
NORONEN. Minun kunnioitustani? Mitä sanoja, neiti Noora! Ettekö voi
löytää kauniimpia, hempeimpiä ja lempeimpiä sanoja?
NOORA. Kuinka niin? Minä en ymmärrä teitä!
NORONEN. Oi, Jumalani! miksi et ole luonut minua Demostheneeksi,
voidakseni sanoin tulkita ne tunteet, jotka minä tunnen tunnossani,
taikka oikeammin, sydämmeni syvyydessä! Oi, neiti Noora, minun
sydämmeni...
NOORA (syrjään). Vai sinne sitä jouduttiin! Sitä jo alusta aavistin.
— Kuinka kiusallinen hetki tämä on! Jos nyt edes jokin tulisi
häiritsemään meitä!
NORONEN. Te käännytte pois päin, neiti Noora,... te vaikenette! Ettekö
voi arvata mitä minä tarkoitan?
NOORA. Se on aivan mahdotonta, herra varatuomari.
NORONEN. Minä olen erittäin huono puhuja, ja kehno sanoin selvittämään
ajatuksiani. Minä en osaa oikein nimittää sitä, jota tahtoisin teille
ilmoittaa. Jos minulla olisi rohkeutta, kuntoa, tai jos uskaltaisin,
niin minä... (Syrjään.) Oi, hyvä Jumala, anna minulle rohkeutta,
ainoastaan rohkeutta! Ah, tuossa minulla on vielä sormieni välissä
jälellä Johanneksen antama nuuska, se joka virkistää ajatuksia,
elähyttää sydäntä, kuten hän sanoi. Hyvä, — minä koetan. (Vetää nuuskaa
sieramiinsa hyvin ahnaasti).
NOORA. Koettakaamme vihdoinkin päästä johonkin tulokseen.
NORONEN. Suokaa minulle aikaa vielä hetkinen, neiti Noora! Tilaisuus
olisi niin sopiva, ettei toiste parempi. Tietäkää siis, armas Noora
neiti, että minä jo kauvan olen sydämmessäni... (vääristelee naamaansa
ja vihdoin aivastaa)... olen sydämmeni syvyydessä hautonut salaista,
mutta todellista... (aivastaa)...
NOORA (niiaa pilkallisesti).
NORONEN.... olen hautonut todellista... puhdasta... (aivastaa).
NOORA (niiaa joka kerta kuin Noronen aivastaa).
NORONEN.... viatonta... palavaa... (aivastaa)... le... lempeä...
(aivastaa)... te... te... teitä koht... (aivastaa)... kohtaan, neiti
Noora... (aivastaa)... ja... ja minä vakuutan... (aivastaa)... minä
va... va... (aivastaa)... kuutan, et... et... (aivastaa)... että...
(aivastaa)... minä... (aivastaa useasti perätysten).
NOORA (pistää sormet korviinsa ja purskahtaa nauramaan). Jumalan
tähden, lopettakaa jo, herra varatuomari. Minua oikein kauhistuttaa;
— en voi sietää enempää... hyvästi! (juoksee nauraen sivuoven kautta
pois).
SEITSEMÄS KOHTAUS.
NORONEN (yksinään, yhä aivastaen). Hyvä ne... neit... (aivastaa)...
ti Noora!... (aivastaa)... Neiti... i... i (aivastaa)... Piru
periköön koko aivast... (aivastaa)... aivastuksen ja nuuskan!...
(aivastaa, pyyhkii nenäänsä, odottaa jos vielä tulisi)... Jos nyt
olisin aivastanut edes kuoliaaksi itseni... (Kävelee kiukkuisena
edestakaisin.) Kas niin, heti loppui, kuin toivoin että sitä olisi
kestänyt ijankaikkisesti. Se oli kirottu kova-onneni, alituinen
pahahenkeni. (Käy kiinni nenäänsä.) Oi, nenä, nenä, mitä sinä teit
minulle! Sinä ilkiö, pahan onnen vekara, turmelit minun onneni! Olin
juuri pääsemäisilläni alkuun, ja sanat alkoivat tulvia huuliltani...
mutta silloin sinä tulit väliin kirotulla kutkuamisellasi... ja hävitit
kaikki... kaikki... Oi, Jumalani... tällaisesta voi tulla hulluksi. —
— — — Jos nyt vielä tulee pormestarikin... Minä olen aivan sekaisin...
Miten saada kokoon ajatuksensa?... Mitä puhua hänelle?... (Korjailee
itseänsä peilin edessä.) Tuhat tulimaista! miltä minä näytän!...
(Oikoo takkiansa ja housun lahetta, jolloin housun lahkeen reuna
repee.) Ja taas uusi onnettomuus... siinä se on! Nyt en voi enää mennä
minnekään tuollaisilla housuilla. Oih!...
KAHDEKSAS KOHTAUS.
(NORONEN. VESANEN.)
VESANEN (tulee sivu-ovesta). Katsohan vaan... herra varatuomari
Noronen! Miten olen ansainnut kunnian saada nähdä teidät luonani näin
aikaisin?
NORONEN. Ettekö voi arvata, herra pormestari?
VESANEN. Ehkä, ainakin osaksi, luulen minä. Avonainen virka
maistraatissa... eikö se ole se, joka teidät on johtanut luokseni näin
varhain?
NORONEN. Ihan oikein, herra pormestari. Ja minä uskallan toivoa...
VESANEN.... Ja täydellä oikeudella... Teillä on ennen muita etuoikeus
siihen virkaan. Olette toimellinen ja ahkera mies, ja kukaan ei soisi
teille sitä virkaa sydämmellisemmin, kuin minä. Tässä käteni vakuudeksi
(ojentaa kätensä hänelle).
NORONEN (seisoen ja salaten rikkinäistä housunpunttiansa, välttää
näkösälle tuloa ja kumartaa ainoastaan). Kiitän nöyrimmästi, herra
pormestari!
VESANEN. Ihan todella, herra varatuomari, ihan todella! Tässä on käteni
— lyödään kättä.
NORONEN (kuten ennen). Te olette erittäin hyväntahtoinen, herra
pormestari!
VESANEN (pudistaa päätään). Lempo soikoon, mikä teitä vaivaa, herra
Noronen? Pelkäättekö minua?
NORONEN (yhä seisoen paikallaan). En ollenkaan! Minä kyllä ymmärrän
antaa arvoa teidän ystävyydellenne ja hyväntahtoisuudellenne, mutta...
VESANEN.... Mutta!... Mitä »mutta», hyvä herra?
NORONEN (hyvin levottomana silmäillen housun punttiansa). Tällä
hetkellä... luulen minä.... taikka minä ajattelin...
VESANEN. Hiiteen teidän luulonne ja mietteenne! Kas tuossa käsi!
(Ojentaa kätensä edelleen.)
NORONEN (huoaten). Jos te niin käskette... (Astuu jonkun askeleen
lähemmäksi, yhä piilottaen rikkinäistä housun punttiansa.)
VESANEN (ottaa hänen kätensä ja pudistaa sitä). No, vihdoinkin
uskallatte! — Turhaa, narrimaista häveliäisyyttä vaan! Olkaa
vakuutettu, että minä teidän eduksenne teen, mitä voin! — (Alkaa
kävellä edestakaisin.)
NORONEN. (Joka kerta kuin Vesanen menee hänen sivuitsensa, kumartuu
korjaamaan rikkinäistä housun punttiaan, ettei pormestari huomaisi
sitä, ja nousee aina suoraksi kun pormestari kääntyy ympäri häneen
päin. Ei kuuntele mitä pormestari puhuu.)
VESANEN (kävellen). Te olette todellakin paikan ansainnut. Te olette
aina ollut täsmällinen virassanne, ja olette osoittanut erinomaista
ahkeruutta sekä väsymätöntä avuliaisuutta, jollaista tähän aikaan enää
harvoin tapaa nuorissa miehissä. Sellaiset ominaisuudet tulee palkita
arvonsa mukaan. — Ja sitäpaitsi olette te jo siinä ijässä, jolloin
ruvetaan ajattelemaan omaa kotia oman lieden ääressä. — (Pysähtyy
Norosen eteen.) Eikö totta, — teilläkin on tuolla vasemmalla puolella
pieni eläjä, joka levottomana tykyttää liivinne vuoria vastaan? —
NORONEN (hajamielisenä). Pyydän anteeksi, herra pormestari, se on minun
taskukelloni. Se on muuan vanhanaikainen, suurehko koneisto, jonka olen
perinyt isältäni.
VESANEN (hämmästyneenä). Oletteko päästänne sekaisin, herra varatuomari?
NORONEN (syrjään, epätoivoisena). Armahda Jumala minua! Nyt varmaankin
sanoin jonkun tuhmuuden! — Kirottu housun puntti!
VESANEN. Minä puhuin teidän sydämmestänne; ja te alatte kehua kelloanne!
NORONEN (syrjään). Siinä se oli! — Kuolema tuolle housun puntille!
VESANEN (syrjään). Nooralla on sittenkin oikein; hän ei ole
täysijärkinen. — (Ääneen.) Oletteko jo tarkastellut naima-ikäiset
naiset kaupungissamme?
NORONEN. Minäkö?
VESANEN. Aivan niin.
NORONEN. En herra pormestari. Ja mitä se hyödyttäisikään? Sydämmeni on
tehnyt valintansa.
VESANEN. Vai niin! (Kääntyy kävelemään.)
NORONEN (kumartuu jälleen korjaamaan housun punttiaan).
VESANEN (kääntyy äkkiä ympäri). Kenen sitte se on valinnut? (Huomaa
Norosen kumartuneena: nauraen.) Mutta mitä te teette, hyvä varatuomari?
NORONEN (nousee suoraksi hyvin äkkiä ja vääntelee käsiään
epätoivoisena). Sekö myöskin?... nyt on kaikki mennyttä! Minä olen
onneton! Ah, sitä kovaa onnea!
VESANEN (hämmästyneenä). Mikä teitä vaivaa?
NORONEN (harmissaan). Ettekö te huomaa, herra pormestari? Katsokaa
nyt!... (ojentaa jalkansa ylöspäin). Housuni puntit ovat ihan
hajalla!... (kadottaa tasapainonsa ja kaatuu)... Voi minua onnetonta
ihmistä!...
VESANEN (purskahtaa nauramaan). Housunne puntit rikki!... Oletteko te
päihtynyt... vai maako pyörii allanne?... kun ette pystyssä pysy!...
Ei... hyvästi, herra varatuomari!... (menee, yhä nauraen).
YHDEKSÄS KOHTAUS.
NORONEN (seisoo paikallaan kuin kivettynyt). Hänkin nauraa minulle,
kuin riivattu... nyt on kaikki lopussa!... minä olen mennyt mies!...
Aijoin juuri puhua hänelle Noorasta, ja sanoa hänelle kuinka minä
rakastan ja lemmin, oikein jumaloitsen häntä... kuin tuo kirottu
housun puntti turmeli koko asian!... (Kumartuu repäisemään irti
rikkinäistä osaa, mutta innossansa repäsee halki koko housun lahkeen.)
Pois nuo risat... — Kas niin... nyt se meni kokonaan hajalle!... —
Oih... auvetkoon maa jalkani alla, ja itse isäpiru vieköön minut
mukanansa pohjattomaan syvyyteen!... — Mitenkä nyt enää pääsen täältä
kotiakaan?... Jos ihmiset näkevät minut, luulevat he, että minä olen
hourujen huoneesta karannut olento, ja rientävät kiinni ottamaan minua,
aivan kuin vesikauhuista koiraa... Voi onnettomuutta!... (Ovelta kuuluu
kolkutusta.) Nyt siellä jo joku kolkuttaa... Kukahan lieneekään?...
(Istuu tuolille, koettaen kätkeä rikkinäistä housun lahettansa toisen
jalan takapuolella.)
KYMMENES KOHTAUS.
(NORONEN. HALONEN.)
HALONEN (aukasee ovea). Täällä ei ole ketään? (Tulee sisälle ja huomaa
Norosen.) Mitä... Kuka te olette?... (Tulee lähemmäksi.) Vilhelm! —
Oletko se sinä, Vilhelm? — Hyvää päivää! vanha ystävä.
NORONEN (levottomana, kätkien jalkaansa). Te varmaankin olette
erehtynyt, hyvä herra; — en minä ole se, jota te etsitte... Minä olen...
HALONEN. Vilhelm... niin, niin... sen minä tiedän!... Etkö enää tunne
minua, Kustaa Halosta, entistä koulu- ja ylioppilastoveriasi?
NORONEN (hämillään). Mitä minä kuulen? — Oletko se sinä todellakin?
HALONEN. Ihan varmaan, minä se olen, vanha poika! Mutta mikä sinua
vaivaa, ystäväni? — Tule syliini, että saan rutistaa sinua sydäntäni
vastaan! (Vetää hänet ylös, puristaa rintaansa vastaan ja pyörähtää
ympäri hänen kanssaan.)
NORONEN (estellen). Hiljaa... älähän nyt... minä pyydän, laske minut!
(Pääsee irti.) Sinä olet yhä vaan sama hulivili, kuin ennenkin.
HALONEN. Aina vaan sama! — Mutta entäs sinä?
NORONEN (hätäisenä, pyrkii piiloon). Älä katso minuun!...
HALONEN. Miksi ei? (Vetää Norosen eteensä, tarkastelee häntä.)
NORONEN. Siksi... että... että...
HALONEN (on huomannut hänen rikkinäiset housunsa, nauraen). Ha, ha, ha,
ha! Mitä tuo on?... Oletko tapellut jonkun kanssa?
NORONEN (nolona). Ei, — itseni kanssa minä vaan olen riidellyt... Eikö
ne ole sievät housut... kalliit ne ovat... Mutta paljon ovat ne harmia
tuottaneet minulle... Minun kova-onneni...
HALONEN. Mitä — yhäkö sinua vaivaa tuo sama luulottelu kovasta
onnestasi? —
NORONEN. Mitä sinä lörpöttelet luulottelusta? — Pidätkö sinä
luulotteluna sen, mikä on todellista... häh?... Eikö se ole kova-onni,
kun aamulla, vuoteesta noustuaan, saa turhaan etsiä tohveliaan, repii
rikki yötakkinsa hihavuorin, työntää kumoon kerma-astian, näkee piian
repivän irti housun napit, juuri kun on saanut housut puhtaaksi päälle
otettavaksi, juoksee kiireessään kumoon poikanulikan kadulla, josta
sitte saa kuunnella äidin haukkumista, niin että korvat pakahtuvat,
häh? — Eikö sekään ole kova-onni, kun päästyänsä tänne, kynnyksen
yli astuessa kompastuu suulleen, pudottaa hattunsa ja keppinsä, sekä
ottaessaan niitä ylös, kepillään jälleen lyö hatun kädestään ja
sivumennen astuu sen päälle, niin että se menee kokonaan pilalle, —
häh? — Miksi sitä sanot, kun hattua katsellessaan sekaantuu niin, että
työntää pöydältä alas pormestarin kahvikalut, sekä harmistuneena tästä,
istahtaa tuolille, joka paikalla menee rikki ja kaatuu niin, että
vihdoin löytää itsensä pöydän alta, häh? — Pidätkö sitäkin luuloteltuna
onnettomuutena, kun parhaillaan tekee rakkauden tunnustusta tytölle,
jota rakastaa, jumaloitsee, erään houkutellun nuuskahiukkasen tähden
joutuu aivastamaan niin, ettei saa sanaa sanotuksi, vaikka näkee
rakastettunsa juoksevan tiehensä pilkallisesti nauraen... häh? — Onko
se onni, kun oikoessaan vaatteitaan, repäsee rikki housun punttinsa,
ja sen kautta menettää pormestarin suosion, jolta juuri on hakemassa
erästä tuottavaa tointa maistraatissa, sekä vihdoin vihoissansa sattuu
repäsemään halki koko housun lahkeen (nostaa ylös jalkaansa)... häh?
— Eikö tämä kaikki ole kovanonnen peliä... häh? — Ja tuo kaikki on
tapahtunut jo tänään, kello kahdeksasta aamulla... (ottaa kellon
taskustaan, katsoo sitä) kello yhteentoista päivällä... häh? — Nyt
on vielä jäljellä enemmän kuin kaksitoista tuntia puoliyöhön, niin
että vielä ehtii tapahtua mitä hyvänsä... (Pistää innossaan kellon
taskunsa sivuitse, joka putoo lattiaan.) Siunatkoon! — Tuossa tuokin
on!... (Vääntelee epätoivoisena käsiään.) Oih... minä olen oikea
kovanonnen lintu, kohtalon leikkipallo! Ystäväni, hanki minun kaulaani
nuoranpätkä, sekä kivi toiseen päähän, ja heitä minut meren syvyyteen.
Ei, tällaista kovanonnen leikkiä ei voi lempokaan sietää!
HALONEN (on nauranut koko ajan, ottaa kellon lattialta). Ole mies,
Noronen! — ja hiiteen heitä mokomat oletukset. — Tässä maailmassa ei
ole mitään sellaista, jota kutsutaan kovaksi onneksi. Ainakaan minä en
sellaista tunne.
NORONEN. Niin, sinä!
HALONEN. Niin, minä juuri! Ymmärrän hyvin, mitä sillä tahdot sanoa:
että minä muka olen alituisen onnen suosikki — eikö niin? Minä tiedän,
että moni ystävistäni on samaa mieltä. No niin, voi olla siten, että
minä olen onnen lempilapsi. Mutta miksi se niin on? — Ainoastaan siitä
yksinkertaisesta syystä, että minä tahdon sen niin olemaan, ja että se
on minun päämaalini, johon minä pyrin.
NORONEN. Voineeko sitä juuri asettaa päämaalikseen? — Ainakin minulle
ei se onnistu, jos vaikka miten yrittäisin; minä olen ja pysyn
onnettomana.
HALONEN. Lorua! Tiedätkö, kuinka eräs kirjailija lausuu tästä asiasta:
»Ihmisen synkät ja valoisat hetket määräävät hänen kohtalonsa».
NORONEN. Ja entä sitte?
HALONEN. Entäkö sitte? Etkö ymmärrä, mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa
sitä, että elämä tuntuu erilaiselta, aina sen mielentilan mukaan,
jonka alaisena sitä tarkastelemme. Jos olet ärtyinen, vihainen,
katkeralla mielellä ei silloin sinuun vaikuta kukkain tuoksu, ei
lintuin laulu eikä luonnon hymyily, sillä sinä itse katkeroitat kaiken
tuon ärtyisyydelläsi, kiusallisuudellasi ja pahalla luonnollasi.
Kaikki mitä silloin aijot toimittaa, onnistuu huonosti sentähden,
että sinä sisäisen tyytymättömyytesi vaikutuksesta teet kaikki nurin
päin. — Mutta jos sitävastoin olet iloinen ja tyytyväinen, jos sinulla
on puhdas sydän ja vapaa omatunto, silloin, ystäväni, silloin voit
rasittumatta kantaa vastoinkäymisesi... ja monta sellaista tapausta,
jotka ensi katsannolla näyttävät ikäviltä, voit sinä onnellisesti
tehdä huvittaviksi ja hyödyllisiksi. Tarkastele maineen miehiä
kaikilta ajoilta: koko heidän elämänsä läpi käy hyvin huomattava
piirre iloisuutta ja tyytyväisyyttä, aina kreikkalaisesta huimapäästä,
Alkibiadeesta, preussilaiseen Fredrik suureen asti. Heistä minä olen
oppinut perusajatukseni: hymyillen nousen minä aamulla vuoteeltani ja
nauraen menen sinne jälleen illalla.
NORONEN (huokaa). Vaikea sitä on silloin nauraa, kun kiusallisuudet
eivät lopu milloinkaan.
HALONEN. Ja miksi ne eivät lopu milloinkaan? Siksi, rakas ystävä,
että sinä et naura milloinkaan. Olisit tänäkin aamuna vuoteelta
noustessasi nauranut ja hyräillyt jonkun iloisen laulun pätkän,
sen sijaan kun olit ärtyinen ja vihottelit, kun et heti löytänyt
tohveleitasi; ole varma, ystäväni, silloin et olisi repinyt takkisi
hihavuoria, etkä lyönyt rikki kerma-astiaa. Jos et olisi riidellyt
piikasi kanssa muutamasta irti revitystä housun napista, niin silloin
et ensiksikään olisi kuluttanut aikaasi turhaan, etkä sitte kiireissäsi
juossut poikaviikarin niskaan; et myöskään olisi saapunut tänne niin
hajamielisenä ja aikaansaanut sitä sekasortoa, josta äsken kerroit.
Epäonnistumiset seuraavat toisiansa. Sinä et milloinkaan vapaudu
niistä, sillä sinä, katkeroittuneena jostakin epäonnistuneesta teosta,
pysyt yhä ärtyisenä ryhtyessäsi johonkin toiseen. Jos yrittäisit
totuttaa itseäsi: ei hätäilemään, eikä tulemaan alakuloiseksi
kaikista vähäpätöisistä vastoinkäymisistä, niin ei ainakaan omasta
tahdostasi kovaonni sinua seuraisi. Mutta niin et tee. Ihmisten
omituiset vastoinkäymiset eli onnettomuudet johtuvat siitä, että
he eivät osaa niitä ollenkaan vältellä. Pois kaikki alakuloisuus!
Se on ensimmäinen ehto rattoisuuteen ja onneen. Jo lapsena pitäisi
opetettaman hymyilemään elämälle, aivan samoin kuin opetetaan lukemaan.
Iloinen nauru usein on suuremmaksi hyödyksi meille kuin luvut ja laulut
yhteensä. Naura sentähden, ystäväni, naura sydämmesi syvyyksistä!
NORONEN. Minä en voi. Paljoa helpommin voisin itkeä. Ja varsinkin tällä
kerralla, jolloin kaikki on mennyttä: rakkaus ja koti-onnen suloisuus,
pormestarin suosio ja paikka sellainen, jossa olisin voinut hyödyttää
itseäni sekä muita!... Se on liiaksi paljon vastoinkäymistä yhdellä
kertaa, voidakseni vielä nauraa!
HALONEN. Meidän elämämme viisaus näyttää olevan hyvin erilainen: minun
nauru ja sinun alituiset valitukset! Rohkaise itseäsi! Minä ehkä olen
lähetetty sinun pelastajaksesi.
NORONEN. Niin oikein. Minä vielä en ole ehtinyt kysyäkään, mikä sinut
on tänne tuonut?
HALONEN. Sitä en itsekään tiedä... eräs kirje holhoojaltani hänen
ystävälleen pormestari Vesaselle — siinä kaikki! Mutta käyttäkäämme
tilaisuutta hyväksemme. Jätä minun huostaani kohtalosi. Sanoithan, että
onni seuraa minua.
NORONEN (syleilee häntä). Sinä saatat minut uudestaan toivomaan!
Puhu sinä Nooran kanssa, hänen isänsä ja koko maailman kanssa. Sinä
varmaankin onnistut saamaan asiat vielä hyvälle kannalle!
HALONEN. Tahdon tehdä kaikki mitä voin. Ole vakuutettu siitä.
NORONEN (liikutettuna). Sinä olet minun ainoa ystäväni!
HALONEN (matkii). Ja sinä minun paras ystäväni!
NORONEN. Sinä todellakin tulit kreivin aikaan... ilmestyit kuin minun
hyvä enkelini.
HALONEN. Ole nyt vaan iloinen ja hyvällä mielellä.
NORONEN (huo'aten). Jos vaan voisin.
HALONEN. Sinun pitää koettaa. — Naurahan hieman.
NORONEN. Se ei onnistu.
HALONEN. No, yritä edes! Minä opetan sinulle, kuinka alat ajattelemaan
tulevaisuuttasi. Mieti nyt aluksi jotakin oikein hauskaa, esimerkiksi
Nooraa, ja miten hän suutelee ja hyväilee sinua. — Näes vaan... sinä
hymyilet jo! Hyvä! Ajattele sitte, että hän olisi sinun vaimosi;
sinä istut kotonasi keinutuolissa ja vaimosi tulee luoksesi pienen,
paksupäisen ja kirkuvan Norosen kanssa...
NORONEN.... pienen, paksupäisen, kirkuvan Norosen kanssa!...
(Riemuissaan.) Ah, ystäväni, se olisi taivaallinen onni! Se käy
yli minun ymmärrykseni! — Se olisi paratiisin elämää!... Hei
hopparallallallaa! (Hyppii.) Tule tanssimaan!... (Ottaa Halosen
olkapäistä kiinni ja tanssivat.)
HALONEN. Katsohan nyt, eikö sitä voi nauraa ja olla iloinen, kun vaan
tahtoo!... Mutta nyt sinun täytyy mennä sivuhuoneesen! Tuloni on
ilmoitettu pormestarille, ja hän voi tulla millä hetkellä hyvänsä!
Pois nyt hetkiseksi... kyllä minä toimitan täällä sinulle tytön ja
paikan! — (Ottaa kiinni Noroseen ja tanssii hänen kanssansa ulos.)
Hopparallallallaa, lystiä vaan!... (Ovella.) Hyvästi vähäksi aikaa!...
Me tapaamme pian toisemme... (Huutaa hänen jälkeensä.) Mutta älä unhota
nauraa! (Panee oven kiinni.)
YHDESTOISTA KOHTAUS.
HALONEN. (Yksinään.) Kas niin! Nyt minä ainakin tiedän, mitä minulla
on tehtävää täällä. — Noronen valittaa kovaa onneansa, ja minä olen
ikäänkuin taivaasta lähetetty suoraapäätä pääkaupungista tänne
maaseudun sydämmeen, olemaan hänelle yhdellä haavaa sekä puhemiehenä
että paikan välittäjänä. Voiko kohtalo paremmin pitää huolta
ihmislasten onnesta? — Mutta olenpa utelias tietämään, mitä holhoojani
oikein tarkoittanee tällä matkallani. Ainakin olen varma siitä,
ettei hän yksinomaan lähettänyt minua tänne juuri sitä varten, että
päästäisin Norosen pälkähästään. Vaan mitä varten hän lähetti minut?...
Olen kyllä joskus jutellut hänelle akkuna-kumppanistani, mutta lähempiä
tietoja hänestä en ole voinut antaa, siitä yksinkertaisesta syystä,
että en ole itsekään niitä tietänyt. Myöskään hän ei ole siitä enempää
välittänyt, ja, jos en varsin paljon pety, ei hän enää muista koko
asiaa. Mutta siitä huolimatta tuntuu asia hieman salaperäiseltä.
Eräänä päivänä sanoi hän minulle: »Kustaa, poikaseni, sonnusta itsesi
matkalle! Tässä olisi kirje vanhalle ystävälleni, pormestari Vesaselle;
vie se perille, — lopun saat siellä tietää!» — Hm!... (Ottaa kirjeen
taskustaan.) Tässä se on... (Lukee.) »Hyvin oppinut herra pormestari
Vesanen, Rauma.» — Rauma! Se nimi minua juuri houkutteli tänne, sen
myönnän. Jos en olisi huomannut tarkastella kirjeen osoitetta, en
tiedä, olisinko juuri ollut halukas matkustamaan. — Rauma! — Rauma!...
Sama osoite oli akkuna-kumppanini matkakapineissakin, jonka näin,
kun niitä vietiin rautatien asemalle. Minä en koko ihmisestä tiedä
muuta kuin tuon osoitteen, paitsi hänen suloista muotoaan, joka on
kaivautunut muistooni, aivan kuin joku viehkeä unelma. Kun hän katosi
pääkaupungista, olin minä ensin joutua epätoivoon, sillä en edes
saanut tietää hänen nimeänsäkään; mutta vähitellen totuttelin itseäni
olemaan ajattelematta häntä, — ja se auttoi. Saaplari soikoon! — eihän
tämä maailma surua varten luotu ole! Kieltäymisiinkin täytyy tottua!
Eläköön ilo ja leikillisyys!... Kenties täällä mahdollisesti saan
jälleen tavata tuntemattoman akkuna-kumppanini, — sitä varten ainakin
läksin matkalle. Eihän sitä voi tietää, ajattelin itsekseni, se ehkä on
sallimuksen viittaus; seuraa sitä! Ja minä seurasin sitä, ja nyt olen
täällä. Nyt, kohtalo, viisas sallimus, jumalallinen vaisto, ohjaa nyt
minun tieni niin, että vastakin pidetään minua sinun suosikkinasi!...
Vaan ensin täytynee minun selvittää Norosen asiat! (Soittaa.)
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
(HALONEN. JUHANI.)
JUHANI (tulee sisälle, katselee ihmetellen).
HALONEN. Lurjus, mikä sinun nimesi on?
JUHANI (iloisena, syrjään). Lurjus!... Kas siinä on mies, joka osaa
puhua!
HALONEN. Tuli ja leimaus! Saatko suusi auki, tolvana!
JUHANI (riemuisena). Tuli ja leimaus! Saatko suusi auki, tolvana!...
Hurraa!... Se joltakin kuuluu!... Anteeksi, hyvä, jalo herra! Minä en
voi hillitä itseäni, niin olen ihastunut! Sellaista en ole kuullut
pitkiin aikoihin... Tuli ja leimaus! Lurjus! Tolvana!... Se tekee saman
vaikutuksen kuin ennen kaartissa huudot: »Na' pletscho!» »Schuhna!»,
»bit' fojumait!»
HALONEN. Oletko riivattu, lemmon sikiö? Mitä sinä märiset, häh?
JUHANI (Syrjään.) Lemmon sikiö! Riivattu! Aina paranee! (Ääneen.)
Ah, armollinen herra! — antakaa anteeksi. Minä olen ollut sotilas ja
upseerien passari, nähkääs, ja olen siellä tottunut kirouksiin ja
haukkumanimiin. Mutta nyt en enää milloinkaan saa kuulla sellaista.
Herra pormestari kutsuu minua lyhyesti »hän», ja neiti Noora samoin.
Varatuomari Noronen taas sanoo: »te», ja »rakas Johannes!» Herra, minä
en osaa sanoin selittää, kuinka se minua kaivelee: mutta sitäkin täytyy
kärsiä. — »Sinä, lurjus!» se on juuri oikea nimitys minulle. »Tuli
ja leimaus», »tolvana», »lemmon sikiö!» Se muistuttaa minua vanhasta,
kultaisesta ajasta, ja saa vereni lämpenemään. — Hyvä herra: kirotkaa
ja pauhatkaa oikein kelpo lailla! Te olette saavuttaneet suosioni ja
voittanut sydämmeni, — minä tottelen teitä.
HALONEN. (Syrjään.) Tästä nähdään, kuinka monella tavalla voi saavuttaa
ihmisten suosion, ja tehdä heidät onnelliseksi. (Ääneen.) Ha, ha, ha,
haa! Hyvä on, senkin peikko! Mikä sinun nimesi on?
JUHANI. (Kumartaa.) Juhani, armollinen herra! — (Syrjään.) Senkin
peikko! — Oivallista!
HALONEN. Vai niin! Mene nyt armollisen neitisi luo, ja pyydä häntä
olemaan hyvä, ja tulemaan tänne hetkiseksi. — Kuulitko?
JUHANI. Kyllä, kohta, herra!
HALONEN. Heti paikalla, senkin aasi! Mars!
JUHANI. (Suoristaa itsensä, tekee sotilas-käänteen ja alkaa käydä
marssin tahdissa.) »Levoj! Bravoj! — Ast! Dva!» Hurraa! Hiiteen kaikki
kirotut kohteliaisuudet! (Menee.)
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
HALONEN. (Katselee Juhanin jälkeen, purskahtaa nauramaan.) Ha, ha,
ha, haa! — Siinä oli oikea tuhmeliini! Ha, ha, ha, haa! — Kaikkia se
hyvä Jumala on luonutkin tänne maailmaan!... Ha, ha, ha, haa! (Kävelee
edestakaisin.)
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
(HALONEN. NOORA.)
NOORA (Tulee sisälle, tarkastelee Halosta, syrjään.) Onko se
mahdollista!... Se on hän!
HALONEN. (Tarkastelee Nooraa, hämmästyneenä, syrjään.) Pettävätkö
silmäni?... Eikö se ole hän — akkuna-kumppanini pääkaupungista?...
(Ääneen.) Anteeksi neiti!
NOORA. Ei mitään, herra! Mennessäni puutarhaan, kohtasin Juhanin, joka
sanoi...
HALONEN... että minä tahtoisin puhutella teitä, neiti! — eikö niin?
— Niin, minulla olisi paljon sanottavaa teille, neiti! Ensiksikin
täytyy minun tunnustaa, ettette ole aivan vieras minulle. Tunnen teidät
pääkaupungista, jolloin asuitte vastapäätä minun asuntoani.
NOORA. Todellako! Minäkin muistelen, että olen ennen nähnyt teidät.
HALONEN. Kuinka? Te olette huomannut minut, neiti?
NOORA. Ikkunassanne, kadulla ja näytännöissä.
HALONEN. Oi, hyvä Jumala! Jos olisin voinut uneksuakaan siitä, olisin
ollut onnellisin ihminen maailmassa.
NOORA. Hyvä herra!...
HALONEN. Anteeksi, neiti, minä en osaa teeskennellä! Minun täytyy
tunnustaa teille, että se, joka pakoitti minut lähtemään tänne maan
sydämeen, oli ikävyys, toivo... (Syrjään.) Lempo soikoon, mitä olin
vähällä tehdä! Unhotin kokonaan, että hän juuri on Norosen autuuden
välikappale! — Siis minä en saa rakastua, — lupasinhan Noroselle että
kosin tytön hänelle.
NOORA. (Syrjään). Hän keskeytyi... Eikö hän mahdollisesti uskaltaisi
vielä? —
HALONEN. (Syrjään, huoaten.) No, Halonen, näytä nyt, että sinä voit
pitää iloisuutesi, vaikka sydän rinnasta riistettäisiin.
NOORA. Te sanoitte jotakin, herra!
HALONEN. (Syrjään.) Nyt toimeen! (Ääneen.) Minä sanoin, neiti, että
se, joka sai minun matkustamaan tänne, oli toivo ja halu saada
kaunopuheliaisuudellani hankituksi parhaammalle ystävälleni teidän
suloisen suosionne, sillä tämä minun ystäväni rakastaa teitä, hän
jumaloitsee teitä. Te kyllä tunnette hänet, ja epäilemättä arvaatte,
kenestä puhun?
NOORA. (Iloisena.) Ainakin aavistan! (Syrjään.) Hän puhuu itsessään.
HALONEN. Hän on kunnian arvoinen ja kelvollinen mies. Vähintäkään
epäilemättä voin mennä takaukseen hänen rehellisyydestään ja hyvistä
tavoistaan.
NOORA. Minä luotan teihin.
HALONEN. Te ette siis hylkää, ettekä ylönkatso minun tarjoustani? Te
siis... (pysähtyy äkkiä).
NOORA. Mikä teitä vaivaa, herra?
HALONEN (Hajamielisenä.) Minua tavallisesti kutsutaan huliviliksi,
nauravaksi viisastelijaksi ja hulluttelijaksi. Ja tällä hetkellä
huomaan itsekin, että todellakin olen nuo nimet ansainnut, sillä,
tunnustan suoraan, tällainen kankea, vakava keskustelu ei lainkaan
sovellu minun luonteelleni. Minun täytyy ilveillä ja nauraa, — ha, ha,
ha, haa!
NOORA. Minkä tähden tekeydytte niin hirveän totiseksi?
HALONEN. Minkä tähden?... Hm! — Te ette siis vihastu tarjouksestani;
minä hyvin huomaan, ettette ole vastahakoinen saattamaan ystävääni
onnellisuuteen?
NOORA. Jos voitte vakuuttaa, että hän jonka puolesta puhutte, ja
jonka nimen luulen arvaavani, rakastaa minua todellisesti ja kaikesta
sydämmestään, niin...
HALONEN (keskeyttäen hänet). Kuinka, neiti Noora? Te epäilette —
epäilette sen rakkautta, joka on jo siitä onnellinen, kun saa rakastaa
teitä? — Muistatteko, miten Hamlet kirjoitti Ophelialle:
»Jos epäilet kuink' ihanaa
On olla tähtitarhoissa.
Ja puhtautta totuuden, —
Mun rakkauteeni luottaen?»
NOORA. Mutta sama Hamlet sanoi sittemmin Ophelialle: »En milloinkaan
ole teitä rakastanut.»
HALONEN. Se on totta! Mutta miksikä hän sanoi niin? Hän tahtoi
näyttäytyä mielipuolelta. Hän luuli ettei mikään paremmin ilmaisisi
hänen hulluuttaan, kuin se, että hän kieltäytyi rakastaneensa suloista
Opheliaansa. Jos tahtoisin päästä hourujen huoneesen, ei minunkaan
tarvitsisi sanoa muuta, kuin mitä Hamlet sanoi: »Minä en teitä rakasta!»
NOORA. Tekö, herra?
HALONEN. Niin, minä, neiti, juuri minä!... (Muistaa jälleen, ettei puhu
itsestään)... se tahtoo sanoa, minä, ystäväni puolesta, jonka etua minä
nyt valvon, ja joka, kuten äsken sanoitte, ei ole teille tuntematon.
NOORA. Mutta eikö tuo teidän ystävänne ole huomannut, että olisi ensin
puhuttava asiasta isälleni?
HALONEN. Kyllä, neitiseni, ihan varmaan! Mutta ystäväni on
sellaisiinkin asioihin hyvin perehtymätön, ja tahtoi herra isännekin
luokse saada jonkun, joka valmistaisi asiat edeltäpäin. Jos te nyt
itse, hyvä neiti, tahtoisitte olla se, joka ensiksi ilmoittaa asian
isällenne; teidän rukouksianne ei herra pormestari voisi vastustaa...
Maistraatissa on avoinna eräs edullinen virka; ystäväni on hakenut
sitä. Hänellä kyllä on tarpeeksi varoja elättääkseen vaimonsa; mutta
hänen suurin halunsa olisi tarjota vaimolleen myöskin huomattava asema
yhteiskunnassa. Koska teidän herra isällänne on määräys-oikeus tämän
viran suhteen, ja minun ystävälläni on vaaditut kelpoisuusominaisuudet,
luulisin minä, että...
NOORA. Sepähän nähdään. Isäni on ehkä vielä kotona. Jos sallitte...
HALONEN... Minä pyydän, neiti Noora, rientäkää hänen luoksensa,
älkää enää viipykö silmänräpäystäkään! — Kun olette asiasta puhunut,
tulkaa sitten tänne herra isänne kanssa. Silloin tapaatte sulhasenne,
onnellisimman kaikista kuolevaisista, (kääntyy kävelemään).
NOORA. (Syrjään.) Koko asia näyttää minusta hyvin sekavalta. — Mutta
hän sanoikin äsken, että häntä pidetään viisastelijana, ja, todellakin,
yrittää hän tekeytyä siksi. Että hän rakastaa minua, sitä en epäile,
sillä miksi hän muuten olisi tänne tullut?
HALONEN. Vieläkö viivyttelette?
NOORA. En hetkeäkään. Me tapaamme jälleen toisemme.
HALONEN. Yksi asia vielä, neiti! (Ottaa kirjeen taskustansa.)
Olkaa niin hyvä ja jättäkää tämä herra pormestarille. Se on minun
holhoojaltani.
NOORA. Teidän holhoojaltanne! (Syrjään.) Ahaa! Se on epäilemättä
kosima-kirje. (Ääneen.) Aivan kernaasti, herra! Kaikki mitä olette
toimekseni uskonut, toimitan täsmällisesti! Hyvästi! (Menee.)
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
HALONEN (katselee hänen jälkeensä). Hyvästi! — Pian saan sanoa hänelle
hyvästi ainiaaksi, ikuisesti, ja hänen kanssaan myöskin hyvästit
elämäni onnelle! — Minä tunnen että rakastan häntä, ainoastaan häntä.
Hän on niin viaton, niin ystävällinen, niin rakastettava ja kaunis.
Ah, jos en milloinkaan olisi nähnyt häntä eli jos en olisi enää
tavannut häntä. Paljon katkerammalta tuntuu tällä kertaa menettää
hänet. Sydän raukkani, kuinka voit kestää tämän. — (Tekeytyy väkisin
iloiseksi.) Mutta mitä minä teen? Tässä seison ja valittelen, kuin
mikäkin rakastaja jossakin murhenäytöksessä? Halonen! Mitä se sellainen
on?! — Pois mokomat karvaat pippurit minun verestäni! Minun täytyy
olla iloinen ja hilpeällä mielellä, sekä hymyillä ja nauraa — ha,
ha, ha, haa! Ja eikö minulla ole syytäkin siihen? Olenhan tehnyt
ystäväni ja tuon toisen onnelliseksi. Mitä enemmän tarvitaan? —
Heisan, poikaseni! Ole iloinen, laula, tanssi ja riemuitse!... Elämä
on kuitenkin suloista, kuten markiisi Posa sanoi; ja tuolla pöyhkeällä
espanjalaisella oli todellakin oikein! (Katsoo sivu ovesta.) Noronen,
ystäväni, — missä olet? —
KUUDESTOISTA KOHTAUS.
(HALONEN. NORONEN.)
NORONEN. (Pistää päänsä ovesta esille.) Täällä ollaan!
HALONEN. (Ottaa kiinni häneen ja tanssittaa väkisin.) Äsken tanssimme
ulos täältä, nyt tanssitaan sisälle jälleen! — Hei tralalalaa! Hei
tralalaa!
NORONEN. Jumalan tähden, olehan siivommalla! — muuten tapahtuisi taas
jotakin ikävää! olen jo kauan aavistanut jotakin. Sano ennemmin: miten
meidän asiat onnistuvat?
HALONEN. Hyvin! Oikein hyvin! Kaikki on kunnossa! Viiden minuutin
päästä on sinulla virka ja vaimo.
NORONEN. (Riemuissaan.) Onko se mahdollista? Jaa! jaa! Sinulla on onni
kaikissa asioissa.
HALONEN. (Surumielisenä.) Onni! hm! jaa! kyllä minulla on onni kaikissa
asioissa.
NORONEN. No, täytynee sinun se itsekin myöntää. Yhdessä hetkessä voit
sinä selvittää ja saattaa onnelliseen päätökseen asioita, joita toinen
raukka ei puolessa vuodessakaan olisi saanut kuntoon. Mies hoi, selitä
minullekin, miten sinä asiassa suoriudut?
HALONEN. No, se ei niinkään helposti onnistunut, sen voit uskoa.
Voittaakseni asian, täytyi minun tekeytyä totiseksi koko kymmenen
minuutin ajaksi. Ajattelehan, veliseni: koko kymmenen minuutin ajaksi!
Koko elin-ijässäni en ole niin kauan ollut totinen yhdellä kerralla,
en edes unissani. Asuinkumppanini yliopisto-ajalla vakuutti, että minä
kaiket yöt hiljaa nauroin unissani.
NORONEN. Sinä onnen hyrrä!
HALONEN. Lempo soikoon, pitäisi sinunkin nyt olla onnellinen?
NORONEN. Niin, todellakin, ystäväni! (Syleilee Halosta liikutettuna.)
Miten voin palkita sinulle kaiken sen, mitä nyt olet tehnyt minulle?
HALONEN. Kuulehan, kun sanon: siten, että olet nyt iloinen, hilpeällä
mielellä ja naurat oikein kelpo tavalla. Pois tuo neuvosmiehen
totisuus, ja katsele maailmaa iloiselta puolelta. Tule huliviliksi,
kuten minäkin, sekä naura maailman kaikille hullutuksille. — Luulen,
että ainakin nyt on sinulla syytä iloita, kun saat hyvän viran, kauniin
ja rakastettavan puolison.
NORONEN. Hyvä ystävä, sinulla on oikein, nyt kuten ainakin! Tästä
lähtien minä toden teolla iloitsen, nauran ja laulan niin, että humu
pilvihin kaikuu!... Hitolle kaikki murrimaisuudet! (Laulaa.)
Ei taivahan alla ja avaralla
Löydy niin kaunista kukkaista.
Kuin on minun kultani,
Jolla on minun sydämmeni.
HALONEN. Oikein, poikani! Semmoisena minä sinusta pidän. — Mutta
ollaanpas nyt varoillamme. Neiti Noora on isänsä, pormestarin luona,
pyytämässä hänen suostumustaan, ja voi tulla tänne mikä hetki hyvänsä.
NORONEN. Ahaa, asia on siten hyvällä alulla: pormestarin suostumuksesta
olen varma.
HALONEN. Sitä parempi. Minä sanoin Noora neidille, että hän sitten
löytäisi sinut täältä. Laita itsesi valmiiksi liikutettuna syleilemään
isää ja suutelemaan Nooraa.
NORONEN. (Pyyhkii suutaan.) Suutelemaan Nooraa! Hyvä! (Suoristaa
itsensä.) Seisonko näin hyvin?
HALONEN (Tarkastelee häntä.) Kokolailla hyvin! Pää hieman oikealle!
Rinta ulos — enemmän!
NORONEN (Seisoo suorana.) Ystäväni, tahdotko tehdä vielä yhden
palveluksen minulle? (Kuten ennen.) Työnnä pöydät ja tuolit vähän
sivulle päin... Ei voi tietää, mitä tapahtuu... minä pelkään kovaa
onneani. Kun pääsen oikein alkuun, niin voin syleillessäni lyödä kumoon
pöydät ja tuolit!
HALONEN. Ha, ha, ha, haa! (Siirtelee pöytiä ja tuolia.) Älähän vaan
rupea liiaksi hulluttelemaan!... (Kuuntelee.) Hiljaa! Minä luulen, että
he tulevat jo. Ole varuillasi! — Levitä ulos kätesi! —
NORONEN (Levittää kätensä.)
SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.
(Edelliset. VESANEN. NOORA.)
VESANEN. (Ovella.) Missä hän on, joka käy aina suorilla koroilla,
missä? Olisi hupainen nähdä tulevaa vävyäni!
NOORA. (Seisoo ovella, näyttää Halosta.) Tuolla, isä!
VESANEN. (Lähenee Halosta.) Terveeksi, herraseni! Te olette voittanut
tyttäreni ja minun suosioni!
NORONEN. (Seisoo koko ajan kädet hajallaan tyhmistyneenä.)
HALONEN. Herra Vesanen!
VESANEN. (Pudistaa Halosta kädestä.) Ei mitään kursailemisia,
poikaseni! Jo kauan sitten, aina pääkaupungissa käynnistä asti, on
Noora rakastanut teitä. Minä heti kyllä arvasin hänen sydämmensä
salaisuudet, ja, kun tahdoin tietää kuka tuo oikokorkoinen nuorukainen
oli, josta hän yhä puhui, kirjoitin eräälle ystävälleni, joka sattui
olemaan teidän holhoojanne. Ja tässä hänen vastauksensa: (Lukee
kirjeen.) »Kunnon veli! Sinun tyttäresi ikkuna-kumppani on minun
holhokkini, Kustaa Halonen, reipas ja rakastettava nuorukainen; hän
myöskin on usein haaveillut yhtä ja toista ikkuna-kumppanistaan,
eikä enää voine unhottaa häntä. Jos nuoret rakastavat toisiaan,
niin yhdistä heidät. Kuten olen kuullut, on teillä maistraatissa
avonainen neuvosmiehen virka, ja epäilemättä on se sinulle helppoa,
puoltolauseellasi hankkia paikan Kustaalle; hän on kerrassaan
kelvollinen virkamies. Te'e niin, ja silloin on maailmassa yksi
onnellinen pari lisää!» — Tule syliini, poikaseni, että saan onnitella
sinua! Paikka on sinun ja — morsian myöskin! (Syleilevät.)
HALONEN. (Riemuissaan.) Todellako? (Nooralle.) Noora! Rakastatteko te
minua, todellakin minua?
NOORA. (Nojaa hänen rinnallensa.) Sinua, ainoastaan sinua.
HALONEN. (Syleilee Nooraa, pyörittää häntä.) Hurraa! Heleijaa! (Tulevat
lähelle Norosta, joka yhä seisoo tyhmistyneenä, kädet hajallaan.) Hyvä
Jumala — Noronen! — (Syrjään.) Hänen olen kokonaan unhottanut!
VESANEN. Mitä varatuomari Noronen tekee siellä?
HALONEN. Noronen, ystäväni!...
NORONEN. Hurraa! Heisaa! Heleijaa! (Pyörii ympäri, kädet hajallaan.)
Kaikki ovat iloisia, — minä myöskin! — Se on kait minun tähteni!...
Heleijaa!... (Pysähtyy.) Halonen! Halonen! Sinä olet vetänyt nenästä
minua aika tavalla!
HALONEN. Hyvä Noronen! Älä väärin ymmärrä minua! — Noora, minä luulin
että sinä rakastaisit Norosta, ja, taistellen oman sydämmeni tunteita
vastaan, kosin minä sinua hänelle, ystävälleni... Minä luulin, että
sinä arvasit sen. — Mitä kirjeen sisältöön tulee, en minä tiennyt siitä
mitään, en kirjaintakaan.
VESANEN. Noronen, älkää moittiko ystäväänne. Minun täytyy sanoa teille,
että Noora ei rakasta teitä. Minä kyllä ajattelin teitä, ja puhuin
teistä hänelle, mutta se ei auttanut, tuo pikku noita oli lahjoittanut
sydänkäpysensä tuolle huimapäälle, ikkunan kautta.
NORONEN. (Syrjään.) Siitä saa hän kiittää ainoastaan rattoisuuttaan,
nauruaan ja iloista luonnettaan. Se houkuttelee onnenkin luokseen,
sanoi hän äsken. Minä sitä vastoin työnnän luotani kaiken kuivalla
vakavuudellani, ärtyisällä luonteellani ja jörömäisyydelläni. — Täytyy
tyytyä kohtaloonsa, ja jäädä vanhaksi pojaksi, — mutta enemmän iloa
tästälähin! — (Ääneen.) Paras ystäväni, Halonen, ja te, neiti Noora,
sydämmestäni toivotan teille onnea! (Kättelee Nooraa, ja syleilee
Halosta. Juhani tulee sisälle.)
KAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.
(Edelliset. JUHANI.)
VESANEN. (Juhanille.) Juhani, meidän vanha, uskollinen palvelijamme,
tulee juuri parhaaseen aikaan. Siinä hän näkee kihlatun parin,
tyttäreni Nooran ja varatuomari Halosen.
JUHANI. (Iloisena.) Tuhat tulimaista! Onko se mahdollista? —
(Riemuissaan.) Tuli ja leimaus! Se on hauskaa, neiti Noora! Te olette
valinnut oikein te! Hän on sellainen, kuin miehen pitää ollakin!
Hurraa! — (Vesaselle.) Herra pormestari, tällaisena juhlahetkenä
suostutte kait minun pyyntööni?
VESANEN. No, annahan kuulua.
JUHANI. Antakaa minun muuttaa herra pormestarin vävyn palvelukseen.
VESANEN. Tahtoisiko hänkin jättää minut, uskollinen Juhani? Miksi?
JUHANI. Herra pormestari! Minä en voi kärsiä sitä kiusallista
kohteliaisuutta, jota minulle täällä osoitetaan. Armollinen herra
pormestari ei nuuskaa eikä kiroile eikä pauhaa. Mutta vävynne, herra
pormestari, — hän ymmärtää kaikkia, hän! Antakaa minun mennä hänen
palvelukseensa!
VESANEN (Nauraa.) No, mene, Jumalan nimessä!
JUHANI. Kas niin! Nyt on kaikki valmiina! Herra varatuomari Halonen,
neiti Noora — minä kuulun teille sieluineni, ruumiineni!
HALONEN. Hyvä on, — vanha hupsu!... Mutta muista sinä, sen pölkkypää,
ettet koskaan itke minun nähden!... (Noroselle.) Ainoastaan hulivilit
ja iloiset veitikat voivat tulla onnellisiksi. Ole vakuutettu siitä:
se, minkä me pidämme onnena, tai onnettomuutena, on meidän oma
ansiomme. — Ole ainoastaan iloinen ja naura, ystäväni, ja silloin tulet
sinä myöskin onnelliseksi!
Esirippu alas.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOVAN ONNEN MIES ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg
Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
