Aarne Kalske : Nelinäytöksinen näytelmä

By T. E. Kivipelto

The Project Gutenberg eBook of Aarne Kalske
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Aarne Kalske
        Nelinäytöksinen näytelmä

Author: T. E. Kivipelto

Release date: September 17, 2024 [eBook #74432]

Language: Finnish

Original publication: Tampere: Tampereen Työväen Sanomalehti Oy, 1923

Credits: Jari Koivisto


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AARNE KALSKE ***





AARNE KALSKE

Nelinäytöksinen näytelmä


Kirj.

T. E. KIVIPELTO





Tampereella,
Tampereen Työväen Sanomalehti Oy,
1923.




HENKILÖT:

AARNE KALSKE, konetyömies.
TIREHTÖÖRI STÅHLE, tehtailija.
ELSIE, edellisen tytär.
PASTORI LOIMARANTA.
TILANOMISTAJA FALCK, suurtilallinen.
ELLI, edellisen tytär.
TEHTAAN INSINÖÖRI, Ståhlen tehtaassa.
KOHONEN, tehtaan työmies.
KOHOSEN VAIMO.
ANNA ja SYLVI, heidän lapsiansa.
SARKKI, tehtaan työmies, nuorehko pohjalainen.
LUUTNANTTI FREY, jääkäri.
POHJA, tehtaan työmies.
ENSIMÄINEN PUNAINEN.
TOINEN       »
ERÄS NUORI PUNAINEN, Pohjan poika.
ERÄS KONTTORISTI, Ståhlen konttorissa.

Tehtaan työnjohtajia, konttoristeja, tilanomistajia.
Tehtaan työläisiä.
Punaisia ja valkoisia sotilaita.

Tapahtuu Suomessa eräässä tehdasseudussa lähellä kaupunkia v. 1917
lopulla ja v. 1918 alkupuolella.

Ensimäinen näytös: Tirehtööri Ståhlen konttori.
Toinen näytös: Tehtaan työmiehen Kohosen asunto.
Kolmas  näytös: Tirehtööri Ståhlen konttori.
Neljäs näytös: Tirehtööri Ståhlen palatsin pihamaa, saman rakennuksen,
  jossa on konttori.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


    NÄYTTÄMÖ:

Tilava, komeasti sisustettu puoleksi varasto- puoleksi
konttorihuoneusto. Oikealla kirjoituspöytä, jolla on puhelin.
Vasemmalla leposohva. Seinällä kirjakaappi ja muutamia hyllyjä, joissa
on kirjoja, papereita ja teknillisiä esineitä. Leposohvan vieressä
olevalla pöydällä on kirjoituskone. Parkettipermanto.

Esiripun avautuessa istuu tirehtööri Ståhle suurella konttorituolilla
kirjoituspöydän ääressä. Hänen sivullaan seisoo nuorenpuoleinen
konttoristi, joka on juuri lopettanut lauseensa ja seisoo nyt odottavan
näköisenä ja kunnioittavassa asennossa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE nousten hermostuneesti ylös tuoliltaan ja lähtien
kiivaasti astelemaan edestakaisin lattialla.

Taaskin...Sanokaa, etten ota vastaan. Minulla on muutakin tehtävää
kuin yhtenään ottaa vastaan jos jonkin näköisiä lähetystöjä. Puhukoot
työnjohtajillensa; he kyllä esittävät asiat minulle.

KONTTORISTI kumartaen.

Kuten käskette, herra Tirehtööri. — Aikoo poistua.

TIREHTÖÖRI STÅHLE huutaen hänen jälkeensä.

Tai odottakaahan! Otan vastaan heidät,

KONTTORISTI kumartaa äänettömänä ja poistuu.

TIREHTÖÖRI STÅHLE syventyy työhönsä. Äänettömyys.

Aarne Kalske, Kohonen ja Sarkki tulevat. KALSKE on noin 28—30 vuotias,
sirovartaloinen, jäntevä ja ryhdikäs. Katse terävä, puhe varmaa,
ilmeikästä ja mukaansa tempaavaa. Tekee älykkään, voimakkaan ja rohkean
vaikutuksen. Hän on siistinpuoleisessa työpuvussa, n.k. overhaalii
näkyvät takin alta.

KOHONEN ijäkäs, tarmokkaan näköinen, huolien ja puutteiden uurtamat ja
halventamat kasvot.

SARKKI noin 23—24 vuotias. Käytös jonkinverran röyhkeätä ja uhmailevaa.
Puhuu huomattavasti pohjalaista murretta. Pysähtyvät äänettöminä
ovensuuhun.

TIREHTÖÖRI STÅHLE kirjoittaa kääntämättä katsettaan edessään olevista
papereista. Kiusallinen äänettömyys.

AARNE KALSKE tyynesti, varmasti ja arvokkaasti.

Herra tirehtööri!

TIREHTÖÖRI STÅHLE kääntää katseensa, kylmä lajitunkematon ilme
kasvoilla: kylmästi, värittömästi.

Mitä haluatte?

AARNE KALSKE

Eilisiltana pitämässään kokouksessa päätti tehtaan työväen
ammattiosasto esittää herra tirehtöörille palkankoroitusanomuksen ja
valitsi meidät tuomaan sen perille.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Ammattiosasto? Mikä se on? Olenhan sanonut, että en tunne mitään
sellaista. Minun tehtaassani työskentelee vain työläisiä ei
ammattiosastoa.

KOHONEN

Ammattiosasto on juuri tehtaan työläiset. Se on työväen perustama
järjestö, yhteenliittymä, joka toimii työväestön nimissä ja heidän
valtuuksillaan.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Sitäpaitsi olemme päättäneet, että minkäänlaisia
joukkopalkankoroituksia emme tule' enää myöntämään. Yksityisesti
ehkä ja harkintamme mukaan voimme jonkun verran koroittaa...sitten
tuonnempana...

SARKKI kiihtyneesti.

Asia ei riipu yksin teidän harkintanne varassa. Myöskin me olemme
päättänehet...

TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi.

Vai niin...

SARKKI uhkaavasti.

Niin...

AARNE KALSKE hillitysti.

Herra tirehtööri, pyydän...ajatelkaahan nykyistä tilannetta.
Maailmansota yhä jatkuu ja sen seuraukset ovat olleet tuhoisammat juuri
työväenluokalle. Elintarpeiden hinnat yhä kohoavat ja työläisten elämä
kurjistuu päivä päivältä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mitä voin minä yksin tehdä? Maailmansodan seuraukset koskevat
meitäkin ehken vielä raskaammin kuin teitä, työläisiä. Raaka-aineiden
hinnat ovat nyt jo suunnattoman korkeat ja rahamme arvo yhä alenee.
Teollisuutemme menee huimaavaa vauhtia kohti perikatoansa. Eikä minun
tehtaani ole mikään armeliaisuuslaitos.

AARNE KALSKE

Te siis kiellätte?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kuinka suuri on vaatimuksenne?

AARNE KALSKE

25 penniä tuntia kohden ja urakkatyöstä 15 prosenttia

TIREHTÖÖRI STÅHLE tekee kynällä nopeasti laskelmia.

Se tietäisi noin 1 1/2 prosentin lisämenoa koko tehtaan tileihin. — Ei,
en voi suostua.

KOHONEN

Mutta ajatelkaahan, herra tirehtööri...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Olen ajatellut. — Syventyy työhönsä. — Miehet seisovat vielä hetken,
sitten poistuvat äänettöminä, synkkinä ja uhkaavina. Miesten poistuttua
keskeyttää tireht. Ståhle työnsä ja sytyttää sikaarin. Sitten yrittää
hän jälleen syventyä työhönsä. Heti sen jälkeen kuuluu koputus ovella.

TIREHTÖÖRI STÅHLE puoliääneen, hermostuneesti.

Kuka piru siellä taas on? — Ääneen. — Sisään!

ELSIE kaunisvartaloinen, miellyttävän näköinen, astuu sisälle.
Eloisasti.

Mutta, isä, noin huonotuulisen näköinen jo heti viikon alussa! Mitä
ikävää sinulle jo onkaan tapahtunut, isä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE vähän jurosti.

Eipä mitään erityistä, tyttöseni. Mutta nämä nykyiset ajat, ne eivät
juuri hyväntuulisuutta lisää.

ELSIE

Ei tosin isä, mutta sentähden meidän olisikin nykyisien vaikeiden
aikojen seurauksia yritettävä lievittää niiden keskuudessa, jotka
niistä seurauksista enimmän kärsivät, ja ethän kai tahtone väittää,
että me niistä erityisemmin kärsisimme, vai kuinka isä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Hm...Ellei nyt juuri sillä tavalla kuin sinä näyt tarkoittavan,
tyttöseni, niin on kuitenkin paljon asioita, joita sinä et vielä
ymmärrä etkä ole tilaisuudessa kokemaankaan, kuten esimerkiksi minä,
eikä ne ole suinkaan vähemmän huolestuttavia.

ELSIE

Tietenkin sinulla on paljon huolta, ymmärränhän minä sen, isä, mutta
nälän ja puutteen aiheuttamista kärsimyksistä emme kuitenkaan tiedä
mitään niinkuin työläisemme tuolla alhaalla. Heitä nykyinen ahdas
aika vasta koettelee. Olen itse seurannut heidän jokapäiväistä
elämäänsä. Eilen tuli tuolla tiellä vastaani Kohosen lapset aivan
avojaloin. Ajattelehan, isä, näin myöhäinen syksy, maa on jo ihan
jäässä ja kuitenkin olivat he avojaloin ja muutenkin sangen kehnosti
ja puutteellisesti puetut. Kun kysyin heiltä, miksi he eivät olleet
pukeneet kenkiä jalkoihinsa, sanoi vanhin heistä, ettei heillä ole
kenkiä. Ei ole lainkaan kenkiä ja talvi on juuri tulossa! Eikö se ole
hirveätä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Hm...hm...Se on tosin ikävää, mutta mitäpä sille mahtaa? Kalliit ahtaat
ajat, ne koskevat jokaiseen.

ELSIE

Mutta eikö meidän velvollisuutemme olisi lievittää heidän
kärsimyksiänsä, vai mitä sinä arvelet, isä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Niinhän me teemmekin, tyttöseni. Mehän annamme heille työtä ja
kohtuullisen palkan.

ELSIE

Miksi he eivät sitten osta kunnollisia vaatteita itselleen ja
lapsilleen.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Tjaah...nykyisin ovat kengät ja vaatteet siksi kalliita, ettei niitä
saa kohtuullisillakaan palkoilla. Sitäpaitsi on monilla työläisillä
paljon lapsia ja harvat heistä kykenevät järjestämään taloutensa
nykyistä kallista aikaa vastaavaksi. Heiltä puuttuu taloudellista
järjestelykykyä ja säästäväisyyttä. Sen lisäksi on nykyinen kahdeksan
tunnin työpäivä myöskin vähentänyt työläisten ansiota. Mutta itsehän he
sitä tahtoivat. He tietysti kärsivät mieluummin vähän enemmän puutetta
kuin tekevät pitempiä työpäiviä.

ELSIE teeskennellyn naivisti.

Mutta ethän sinä, eikä toisetkaan herrat täällä konttorissa tee
pitempiä työpäiviä, ette aina niinkään pitkiä, ja kuitenkin on heillä
ja heidän lapsillansa hyvät lämpimät vaateet — minulla esimerkiksi.

TIREHTÖÖRI STÅHLE vähän kärsimättömästi.

Elä nyt ole tyhmä, Elsie. On ero meidän ja heidän työnsä välillä,
sen sinun pitäisi ymmärtää. Sitäpaitsi, minullahan on kiinnitettynä
liikkeeseen suurehko pääoma, jota työläisillämme ei ole, ja myöskin
vastaan minä liikkeen mahdollisista tappioista. Vertauksesi ei siis
sattunut lainkaan paikalle. — Mutta jätä minut nyt, tyttöseni, minulla
on muutamia tärkeitä tehtäviä suoritettavana.

ELSIE

Saanhan ostaa kengät Kohosen pikkupojalle ja tytölle, isä? Lupasin sen
heille.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Tietysti saat, tyttöseni, ilmoita vain summa, minkä ne tulevat
maksamaan. — Muutoin toivoisin, että sinä alkaisit kiinnittää enemmän
huomiota oman piirisi keskuuteen. Sinä lyöt laimin paljon sellaista,
joka sinun asemassasi olevalle nuorelle naiselle on tärkeätä, jopa
välttämätöntäkin. — Mutta siitä toiste. Nyt minulla ei ole aikaa niitä
tarkemmin selvitellä. — Jää hyvästi, tyttöseni!

ELSIE suutelee kevyesti isäänsä. — Hyvästi isä! — Pujahtaa nopeasti
ulos ovesta.

TIREHTÖÖRI STÅHLE syventyy taas hetkeksi työhönsä, sitten sytyttää
hän jälleen sikaarin ja jää tuijottamaan miettivänä eleensä. — Kuuluu
koputus ovelta.

TIREHTÖÖRI STÅHLE puoliääneen.

Tietysti taaskin jokin työväen lähetystö. — Ääneen. — Astukaa sisään!

TEHTAAN INSINÖÖRI tulee.

Pyydän anteeksi, herra tirehtööri, taasen vanha juttu! Työläiset
uhkaavat lakata työstä ellei heidän palkankorotusvaatimukseensa
myönnytä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE ivallisesti ja harmistuneena.

Niinpä tietenkin...Kaikkiko? Yksimielisesti?

INSINÖÖRI

Jokseenkin...tahtoo sanoa muutamia harvoja lukuunottamatta.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kirottua! Ja jos minä nytkin heille koroitan, niin pian ovat he
jälleen kimpussani. Kuulkaahan, mitä mieltä te itse olette tämän
palkankoroitusvaatimuksen suhteen?

INSINÖÖRI epäröiden.

Hm...Jos ne eivät vain tekisi lakkoa...Työläisten elämä on nykyisin
kieltämättä vaikea ja tuotteidemme kysyntä on nyt suurempi kuin
milloinkaan ennen, niinkuin hra tirehtööri tietää, ja hinnat ovat
myöskin suhteellisen korkeat. Jokainen lakkopäivä merkitsisi kymmenien
tuhansien tappiota. — Kyllä minä mieluummin antaisin mennä koko joukon,
mutta mistä ottaa työväkeä heidän tilallensa, varsinkaan tottunutta?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Tahtoisitteko siis että myöntyisimme heidän vaatimuksiinsa?

INSINÖÖRI

Kuinka herra tirehtööri vain suvaitsee määrätä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Voitteko nimittää ketään, joka olisi yllyttänyt työväestöä rettelöimään?

INSINÖÖRI

Epäilen kyllä Kalsketta ja Kohosta, mutta täysin varmoja tietoja
minulla ei ole.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Olipa nyt miten tahansa, jätetään se puoli asiasta tällä kerralla.
Joskus toiste ehkä otamme senkin asian tarkemmin tutkittavaksemme. —
Ilmoittakaa siis, että yleisen työrauhan säilyttämiseksi olemme vielä
tämän kerran pakoitetut myöntymään heidän vaatimuksiinsa.

INSINÖÖRI

Kyllä ilmoitan, — Kumartaa ja poistuu.

TIREHTÖÖRI STÅHLE yksin ponnekkaasti.

Ei, tämä ei kelpaa! Näin se ei saa jatkua. Pian joudutaan siihen,
että meillä ei ole mitään valtaa omassa tehtaassamme. Nyt työväki jo
määrittelee palkkansa, työpäiviensä pituuden ja osittain valitsevat he
jo työnjohtajansakin. Ties milloin he eroittavat minutkin tai asettavat
määrätyllä tuntipalkalla, määrättyyn työhön ja määrätyksi ajaksi.

Nauraa ivallisesti.

PASTORI LOIMARANTA noin 35—36 vuotias tulee. Hänen liikkeensä ovat
harkittuja ja käytös teennäisen arvokasta.

Parahin tervehdykseni! Häiritsenkö ehkä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE rientäen häntä vastaan ja ojentaen kätensä
tervehdykseksi.

Ei laisinkaan, astukaa vain sisään! Olkaa hyvä ja istukaa, herra
pastori, — Sikaareja, — Osoittaa sikaarilaatikkoa.

PASTORI LOIMARANTA istuutuu ja sytyttää sikaarin.

Suojeluskuntamme aseiden hankintakysymys — — —

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Joko niitä on saapunut?

PASTORI LOIMARANTA

Ei vielä, mutta toivottavasti kohta saamme. Vaasaan on aivan äskettäin
saapunut kaksi laivanlastia aseita Saksasta. Olemme jo ryhtyneet
toimenpiteisiin saadaksemme osamme lastista.

TIREHTÖÖRI STÅHLE.

Olette tietenkin noudattaneet asianmukaista varovaisuutta. Muistattehan
viimeaikaiset aseiden etsinnät ja levottomuudet?

PASTORI LOIMARANTA

Kukapa ei niitä muistaisi, ja senvuoksi olisikin tehtävä loppu tuon
räyhäävän roskajoukon mielettömästä temmellyksestä.

Kävelee kiihoittuneena.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

On todellakin aika asettaa sulku heidän hillittömälle röyhkeydellensä.
Elinkeinovapaudestamme ei enää kannata puhua, kotiemme rauha on hyvin
epävarmaa ja henkeämmekin he jo alkavat uhata.

PASTORI LOIMARANTA kostonhimoisesti.

Minun ainakin palaa mieleni antaa läksy tuolle huutavalle ja
hoilaavalle laumalle. Minulla on tuoreessa muistissa ne monet
veriset loukkaukset ja häväistykset, joita olen saanut kärsiä
yksityisenä henkilönä ja varsinkin sielunpaimenena ja jumalan pyhän
sananjulistajana. — Teeskennellyn nöyrästi. Yksityinen persoonani on
tosin mitätön ja vailla merkitystä, mutta ne törkeät häväistykset,
jotka ovat tapahtuneet kirkkoa ja jumalan pyhää sanaa kohtaan, vaativat
rangaistusta.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

He eivät tule rangaistustaan välttämään, siihen voitte luottaa, herra
pastori, mutta siihen asti olkaamme varovaisia. Olisi tyhmää ennen
aikaansa paljastaa viholliselle puuhiaan. — Apropos, herra pastori!
Mitähän olisi jos yrittäisimme saada puolellemme myöskin työläisiä.
Heidän joukossaan on useita, jotka eivät vielä ole tuon punaisen
ruton saastuttamia. Varsinkin niiden joukossa, jotka asuvat tehtaan
huoneissa, on paljon kelvollista ainesta, kun vain osaa heitä oikein
käsitellä. — Jos kutsuisimme heitä jo tänään pidettävään kokoukseen?

PASTORI LOIMARANTA epäilevästi.

Hm...Voihan sitäkin koettaa, vaikka itse puolestani en paljoakaan odota
sellaisesta yrityksestä. — Katsoo kelloa. — Mutta kello onkin jo kohta
neljä, meidän on kiirehdittävä, sillä neljältähän on määrä kokouksemme
alkaa. Nyt on vain saatava tieto työläisille ennenkuin he ennättävät
lähteä kotiinsa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Järjestän sen asian heti. — Painaa soittokellon nappia, jolloin eräs
konttoristi astuu sisälle.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Toimittakaa tieto tehtaaseen kaikille osastoille, että heti
työajan loputtua, siis klo neljä, pidetään tässä huoneessa tehtaan
suojeluskunnan perustava kokous, johon keholtamme työiäisiäkin
runsaslukuisina saapumaan. Tiedoittakaa tämä myöskin iltavuorolla
työskenteleville.

KONTTORISTI kumartaen.

Ymmärrän, hra tirehtööri. — Poistuu.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

On kai lähiseudun tilallisilla ja heidän alustalaisillaan tieto tästä
kokouksesta?

PASTORI LOIMARANTA

On, ja ellen erehdy, alkaa heitä jo saapuakin. — Ulkoa alkaa kuulua
hälinää ja puheen sorinaa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE rientää tulijoita vastaan, joiden joukossa paitsi
muita tilanomistajia, on m. m. suurtilallinen Falck ja hänen tyttärensä
Elli, jotka ovat tireht. Ståhlen läheisiä tuttavia. Useimmat tulleista
kättelevät tireht. Ståhlea ja past. Loimarantaa tutunomaisesti ja
tavanmukaisia kohteliaisuuksia vaihtaen.

Vähitellen alkaa saapua myöskin tehtaan työnjohtajia, konttoristeja ja
tehtaan insinööri. Myöskin Elsie tulee kiirehtien tervehtimään Falck'ia
ja Elliä. Elsie ja Elli alkavat puoliääneen, mutta vilkkaasti ja
iloisesti keskustella. Tireht. Ståhle antaa eräälle saapuvilla olevalle
palvelijalle määräyksiä, joka menee hakemaan lisää tuoleja ja muutamia
penkkejä ja siirtää pöydällä olevan kirjoituskoneen pois. — Pöydän
taa asettuu past. Loimaranta arvokkaaseen, hieman mahtipontiseen ja
odottavaan asentoon.


Tehtaan työläisiä alkaa saapua. He ovat puetut työvaatteisiinsa ja
käsissä sekä kasvoissa näkyy jälkiä työn jättämästä liasta osoittaen
kuitenkin merkkejä hätäisestä ja puutteellisesta peseytymisestä.
Työläisten joukossa ovat myöskin Kalske, Kohonen ja Sarkki.

Elsien ja Ellin mielenkiintoa herättää pääasiassa tehtaan työläiset.
Kaikki asettuvat odottavaan asentoon, suurin osa istumaan, osa
seisomaan ovenpuoleiselle seinävierelle.

PASTORI LOIMARANTA tavoitellen arvokkuutta ja huomattava papillinen
paatos äänessä.

Kunnioitettavat läsnäolijat!

Kuten tunnettua, ovat ajat nykyisin varsin levottomat, jopa
väkivaltaisetkin. Mielet ovat eräällä kansanosallamme kiihottuneita,
teot harkitsemattomia ja maltillisuus sekä asioiden oikea
arvostelutaito tyyten hävinneet. Tarkoitan sitä osaa työväenluokasta,
joka kulkee kaikenkaltaisten kiihoittajien ja onnenonkijoiden
talutusnuorassa sokeana ja arvostelukyvyttömänä. Tämän harhaanjohdetun
joukon vaatimukset käyvät päivä päivältä yhä järjettömimmiksi ja käytös
yhä uhkaavammaksi. Tätä hillitöntä ja väkivaltaista ainesta on tosin
vain eräs työväenluokan osa, mutta tämä osa terrorisoi kelvolliset
ja kunnollisetkin työläiset, pahoittaen nämätkin seuraamaan heidän
menettelytapojansa ja mielettömyyksiänsä. Uskonto ja uskonnollinen
maailmankatsomus ei tälle villiintyneelle laumalle ole luonnollisesti
mistään arvosta, päinvastoin häpäisevät ja pilkkaavat he julkeasti
kirkkoa, jumalan pyhää sanaa, sen palvelijoita ja varsinkin julistajia.
Sielunpaimenena on minulla siitä verekset ja surulliset kokemukset
aivan viime päiviltä.

Tämä tavaton villiytyminen ja viimeaikaiset väkivaltaisuudet voidaan
lukea — ainakin suureksi osaksi — täällä majailevan venäläisen
sotaväen hylky aineksien ansioksi. Heidän pakoituksestaan oli meidän
myönnyttävä tuohon koko maalle turmiolliseen 8-tunnin työpäiväänkin. Ja
kaikkiin viimeaikaisiin levottomuuksiin ovat he tavalla tai toisella
osallisia. Kaikkien kunnon kansalaisten pyhä velvollisuus on ryhtyä
tämän roistojoukon jatkuvia väki- valtaisuuksia estämään. Sitävarten
ovat suojeluskunnat välttämättömiä. Suojeluskunnat tulevat suojelemaan
kaikkia kunnollisia kansalaisia, yhtä hyvin köyhiä kuin rikkaitakin,
niin työntekijöitä kuin työnantajiakin. Mitkään luokka- tai puolue-edut
eivät siis tule suojeluskuntien toimintaa määräämään, niinkuin eräältä
taholta väitetään.

Tänne järjestetyn kokouksen tarkoituksena on saada aikaan
yhteisymmärrys paikkakunnan kaikkien kansankerroksien välille
kysymyksenalaisessa asiassa. Uskomme työläisten ymmärtävän
velvollisuutensa ja ne edut, joita suojeluskunnista on heillekin.

Parhaiten voipi kukin kohdastaan edistää suojeluskuntien tarkoitusta
liittymällä siihen jäseneksi. Tässä kokouksessa on siihen tilaisuus.
Samalla ilmoitan, että kaikille vähävaraisemmille suojeluskuntaan
liittyneille tullaan suojeluskunnan vormu antamaan ilmaiseksi.

Ehdotan siis, että valitaan puheenjohtaja ja sihteeri ja aletaan
virallinen keskustelu asiasta.

TILANOMISTAJA FALCK

Pastori Loimaranta puheenjohtajaksi!

Ääniä tilanom. ja teht. herrojen joukosta.

— Hyvä on!

— Kannatetaan!

TILANOMISTAJA FALCK

Konttoristi Salmio sihteeriksi!

ÄÄNIÄ

— Hyvä, hyvä!

Valitut ryhtyvät toimeensa.

PASTORI LOIMARANTA

Pyydän siis arvoisia läsnäolijoita lausumaan mielipiteensä siitä
olisiko suotavaa, että suojeluskuntiin liittyisi jäseniksi myöskin
työläisiä.

TILANOMISTAJA FALCK

Herra puheenjohtaja!

Olen sitä mieltä, että jokaisen isänmaan parasta katsovan eittämätöin
velvollisuus on ryhtyä tukemaan suojeluskuntia, sillä niin- kuin
arvoisa puhuja puheessaan huomautti, ovat suojeluskunnat kaikkia
kansankerroksia varten. Ne suojelevat poikkeuksetta jokaista
kunnollista ja järjestystä rakastavaa kansalaista, kuulukootpa he
sitten työntekijöihin tai työnantajiin, sosialisteihin tai porvareihin.

PASTORI LOIMARANTA

Minä puolestani tahtoisin tehdä rajoituksen, että vain sellaiset
työläiset, jotka voivat esittää työnantajiensa puoltavan lausunnon,
hyväksyttäisiin.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Selvää on, että vain luotettavat ja kunnollisiksi tunnetut
työläiset voivat suojeluskunnan jäseninä tulla kysymykseen.
Sosialistiagitaattoreita ja kiihoittajia emme luonnollisestikaan voi
hyväksyä.

ÄÄNIÄ TIL. OM. JA TEHT. HERR. JOUKOSTA

— Emme tietenkään!

— Sehän on itsestäänkin selvää!

AARNE KALSKE

Herra puheenjohtaja!

Hyvät herrat!

Vanha suomalainen sananlasku sanoo: »Ei ole menemistä herrojen kanssa
marjaan, ne vievät sekä marjat että ropeet.» Ja tässä tapauksessa tuo
sananlasku pitää täydellisesti paikkansa. Muutoin minua kummastuttaa,
mistä tuo yhtäkkinen työväen suojelemisinto nyt on herroihin iskenyt.
Milloin te, hyvät herrat, ennen olette välittäneet työväkenne
suojelemisesta? Ette milloinkaan! Ja ette te siitä todellisuudessa
nytkään välitä. Eikä tarvitsekaan. Työväen on kyettävä itse itseänsä
suojelemaan. Ellei se siihen kykene, niin turha sen on myöskään teiltä,
hyvät herrat, apua odottaa.

ÄÄNIÄ TIL. OMIST. JA TEHT. HERR. JOUKOSTA

— Ulos!

— Heittäkää ulos se hävytön!

— Ulos, ulos!

Näitä huutoja säestävät kiukkuiset murahdukset ja puoliäänekkäät
huudahdukset samalta taholta.

ELSIE on Kalskeen puhuessa kuunnellut huomattavalla mielenkiinnolla ja
tarkastellut Kalsketta uteliain ja vaihtelemin ilmein.

PASTORI LOIMARANTA

Nuori mies, pyydän teitä jättämään tuon kunnioituksen puutetta
ilmaisevan puhetavan ja sanoinaan lyhyesti: kannatatteko työläisten
suojeluskuntiin liittymistä, vai ettekö.

AARNE KALSKE

Mielestäni sanoin sen jo äsken kyllin selvästi, mutta voinhan sen sanoa
vielä uudelleen: En tietenkään kannata, sillä työväenluokka on tähänkin
asti tullut toimeen ilman teitä ja tulee vast'edeskin.

KOHONEN

Minä myöskin vastustan työläisten suojeluskuntiin liittymistä. En usko
niiden puolueettomuuteen ja mitä meillä työläisillä olisi sitäpaitsi
suojeltavaa? Ei mitään. Ja kenellä ei mitään ole, siltä ei voida mitään
ryöstääkään.

AARNE KALSKE

Jos teidän tarkoituksenne, hyvät herrat, on suojella työväkeä ja
rauhoittaa levottomia ja väkivaltaisuuteen taipuvia aineksia niin
suojeluskunnat ovat silloin vähimmin sopivia toimenpiteitä.

PASTORI LOIMARANTA ivallisesti.

Olisiko teillä esitettävänä ehkä joku parempi toimenpide?

AARNE KALSKE

Rehellinen pyrkimys koettaa saada työväestön asema edes siedettäväksi
nykyisenä vaikeana aikana olisi monin verroin parempi keino kuin
konsanaan suojeluskunnat.

PASTORI LOIMARANTA

Katson pitemmän keskustelun tästä asiasta turhaksi. Yleinen mielipide
on, että myöskin työläisten olisi liityttävä suojeluskuntiin. Siis
ne työläiset, jotka haluavat liittyä paikkakunnan suojeluskuntaan,
voivat tulla kirjoittamaan nimensä tähän paperiin. Lopullinen
hyväksyminen tapahtuu tuonnempana, josta asianomaisille sitten
ilmoitetaan.

Hetken epäröimisen ja kuiskailin jälkeen menee työläisistä kolme
kirjoittamaan nimensä.

PASTORI LOIMARANTA

Vain kolme velvollisuutensa tuntevaa työläistä! — Onko vielä
useampia? — Äänettömyys. — Ellei ole, niin katson tämän asian loppuun
käsitellyksi ja siirrymme keskustelemaan seuran sisäisistä asioista.

Kaikki työläiset poistuvat.

PASTORI LOIMARANTA

Nyt kun asiaan kuulumattomat ovat poistuneet, voin ilmoittaa sen asian,
jonka vuoksi tämä kokous oikeastaan on kutsuttu: Jo tällä viikolla
saamme vihdoinkin aseita. Ensimäinen lähestyä on jo Suomessa ja toinen
saapuu heti perässä.

Yleistä riemua ja innostusta.

TILANOMISTAJA FALCK

Nyt nuo punaiset roistot saavat tulla tuntemaan ketä ovat pistäneet. He
ovat janonneet verta ja he tulevat myöskin sitä saamaan.

PASTORI LOIMARANTA

Vielä eräs asia: Ei luiskaustakaan tästä ennen aikaansa. Senhän
ymmärrätte.

ÄÄNIÄ

— Ymmärrämme!

— Sehän on selvää!

— Ei hiiskaustakaan!

PASTORI LOIMARANTA

Viikon kuluttua taasen kokoonnumme samaan aikaan ja paikkaan. Jos sitä
ennen sattuu jotakin erikoisempaa, niin sitten ennemminkin.

ÄÄNIÄ

— Hyvä! Hyvä!

Kaikki toiset poistuvat, vain Elsie ja Elli, jotka keskustelevat
vilkkaasti keskenään, jäävät.

ELSIE miettivästi ja haaveksien.

Milloistahan olisi olla köyhänä? Jos olisin vaikkapa joku isäni tehtaan
työntekijätär tai jonkun työmiehen tytär tai...

ELLI FALCK

Eipä taitaisi olla kovinkaan hauskaa. Minä ainakaan en jaksaisi
elääkään köyhänä: Ajattelehan, aina kulkea niin hirveästi puettuna ja
tehdä likaista ja raskasta työtä kaiket päivät. — Ja heidän ruokansa
sitten...Uh, se olisi kerrassaan kamalaa!

ELSIE kuten edellä.

Mitä sinä Elli pidit siitä nuoresta työmiehestä? — Kalsketta tarkoitan.
— Eikö hän sinunkin mielestäsi ollut älykkään näköinen ja niin rohkea
ja uljas...

— Korjaten. — Tarkoitan, eikö sinustakin hänen esiintymisensä ja
puheensa olleet voimakasta ja rohkeata?

ELLI

Taisit rakastua häneen. Mutta minä en pidä sellaisista työmiehistä,
joiden esiintyminen on niin varmaa ja itsetietoista. Sellainen ei sovi
minun mielestäni työmiehelle.

ELSIE

Miksi ei sovi?

ELLI

Siksi, että sellaiset ominaisuudet sopivat vain erikoisluonteisille
— hyvin voimakkaille tai hyvin nerokkaille — mutta ei suinkaan
tavalliselle työmiehelle.

ELSIE

Saattaahan työmiehissäkin olla voimakkaita ja nerokkaita.

ELLI halveksivasti.

Tavallisissa työmiehissäkö?! Mitä sinä ajattelut, Elsie?
Sivistymättömissä ja raaoissa työmiehissäkö olisi voimakasluonteisia
ja nerokkaita! Ei milloinkaan! Voimakkaita kyllä ehkä tavallaan, jos
voimakkuudeksi luetaan alkuihmisen eläimellinen raakuus ja raaka voima,
mutta ei voimakkaita siinä merkityksessä, jota me kulttuuri-ihmiset
tarkoitamme voimakkaalla luonteella.

ELSIE

Ethän tahtone väittää, että Kalskeessa olisi ilmennyt jotakin raakaa
tai eläimellistä, vai kuinka?

ELLI

Noo — ei suorastaan, mutta kyllä vain kaikesta huomasi, ettei hän
sivistyneisiin piireihin lukeudu. Huomasitko esimerkiksi tarkastaa
hänen pukuansa? Eihän se nyt ollut aivan repaleinenkaan, mutta paikattu
se oli ja niin likainen... Ja hänen kätensä sitten...kynsissäkin mustat
reunukset... Uh, kuinka inhoittavaa!

ELSIE

Mutta, Elli, otahan toki huomioon, että hän olikin työpuvussa! Ei
tavallisella työmiehellä ole, varsinkaan tällaisena aikana, varaa
pukeutua viimeisen muodin mukaan. Ei juhlapäivinäkään, saati sitten
työssä ollessaan. — Kynsien mustat reunukset ovat tosin inhoittavat,
sen myönnän, mutta sitähän ei likaista työtä kaiket päivät tekevä
työmies voi myöskään auttaa.

ELLI

Ahaa, jopa itsekin myönnät, että tuo sinun sankarisi onkin vain
tavallinen työmies. — Tai ehkä ei aivan tavallinen, ylpeämpi,
itserakkaampi ja röyhkeämpi kuin tavallinen, ja sitä en ainakaan minä
laske hänelle eduksi.

ELSIE

Ja hienompi, älykkäämpi ja rohkeampi kuin tavallinen, ja sen lasken
ainakin minä hänelle eduksi.

ELLI

Niin tietysti, koska olet rakastunut häneen.

ELSIE

Sanotpa mitä tahansa, Elli, niin kyllä minä asetan hänet monessa
suhteessa yläpuolelle esimerkiksi noiden tyhjänpäiväisten
konttoriherrojen ja tehtaan työnjohtajien. He ovat kaikki niin
ikävystyttävän tyhjiä ja kaavamaisia. Ei mitään omintakeista ja omaa
itseä. Kaikki ulkoa opittua, teeskentelevää ja tympäisevää. Kalskeessa
sitävastoin on jotakin luonteenomaista ja mieltäkiinnittävää,
jotakin, jota noissa konttoriherroissa ja työnjohtajissa ei ole, niin
silitettyjä kuin heidän pukunsa ja käytöksensä onkin.

ELLI

Mutta jo yksin se, että hän on punainen tekee hänet sietämättömäksi.

ELSIE

Ei laisinkaan...Minä itsekin...vivahdan jo vähän punaiseen.

ELLI kauhistuneena.

Mitä sinä puhut, Elsie...? Sinäkö punaiseen...

ELSIE

Minä juuri...Mitä pahaa siinä olisi?

ELLI

Mitäkö pahaa...? Oletko järjiltäsi, Elsie? — Mutta leikkiähän sinä
tietysti vain lasketkin ja minä hupsu kun olin ottaa sen täydestä. —
Syleilee Elsietä.

TILANOMISTAJA FALCK tulee, tervehtien kohteliaasti Elsietä. — Ellille.

Kiiruhdahan, Elli, että ehdimme aikoinaan kotiin.

ELLI

Tulen aivan heti. — Hyvästi Elsie! Käy pian meitäkin tervehtimässä!

ELSIE

Kiitos...käyn ehkä seuraavalla viikolla.

ELLI

Siis näkemiin!

ELSIE

Näkemiin!

Tilanomistaja Falck ja Elli poistuvat.

ELSIE yksin.

Hän on sittenkin erilainen kuin muut, sanoipa Elli mitä tahansa.
Hänessä on jotakin, jota noissa toisissa ei ole. En osaa oikein
itsellenikään selvittää mitä se jotakin on. Se säteilee koko hänen
olennostaan, silmistä, äänestä, pään asennosta... Hänessä on jotakin
melkein peloittavan terävää ja rohkeata ja samalla arvokkuutta ja
ylhäistä hienoutta. — Äänettömyys.

PASTORI LOIMARANTA tulee.

Ah...Neiti Elsie...Te täällä!

ELSIE muuttuu ynseän ja jäykän näköiseksi.

Niin...keskustelin täällä neiti Falck'in kanssa. Falck’it lähtivät
aivan äskettäin pois...Etsiikö herra pastori isää? — Kyllä minä menen
hakemaan hänet tänne. — Aikoo mennä.

PASTORI LOIMARANTA rientää tuskallisen kiihkeästi hänen jälkeensä.

Neiti Elsie...Pyydän...suvaitkaahan jäädä.

ELSIE pysähtyy vastenmielisesti.

PASTORI LOIMARANTA neuvottomana ja hämillään.

Neiti, Elsie...katsokaahan...haluaisin kysyä teiltä erästä asiaa...
Miksi te, neiti Elsie, käytte niin harvoin kirkossa? Kun astun
saarnatuoliin, koskee ensimäinen ajatukseni, paitsi jumalaa ja hänen
pyhää sanaansa, aina teitä, neiti Elsie.

ELSIE kylmästi ja hämmästyneenä.

Minua...Miksi juuri minua, herra pastori?

PASTORI LOIMARANTA

Niin...katsokaahan, neiti Elsie...te muistutatte minulle aina niitä
jumalan enkeleitä, jotka pysyivät hänelle uskollisina, kun toiset
nousivat kapinaan. Sellaisenaan se 011 tietysti vain mielijohde,
ajatusyhtymä, mutta samalla on se myöskin rakkauden ja uskollisuuden
symbooli, vertauskuva...

ELSIE vallattomasti.

Erehdytte, herra pastori, kyllä minä olisin noussut myöskin kapinaan.

Tekee äkillisen liikkeen aikoen poistua.

PASTORI LOIMARANTA

Neiti Elsie...älkäähän menkö. Pyydän...vastatkaa minulle ensin erääseen
kysymykseen. — Elsie pysähtyy vastenmielisesti. — Tahdotteko tulla
vaimokseni. Sanokaa, rakastatteko minua. Minä puolestani olen jo kauan
teitä rakastanut, mutta en ole rohjennut tunteitani teille ilmoittaa.

ELSIE

Mutta, herra pastori...

PASTORI LOIMARANTA

Mitä vastaatte, neiti Elsie?

ELSIE kevyesti ja vallattomasti.

Ja minun, tällaisen pakanan, herra pastori ottaisi vaimokseen! Herra
pastori laskee leikkiä.

PASTORI LOIMARANTA. juhlallisesti.

Minä...leikkiä!

TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee.

— Jaha, täällä on vielä herra pastorikin. Ja Elsie, sinäkin täällä.

ELSIE

Keskustelin täällä neiti Falck'in kera ja pastori tuli tänne
myöskin...etsimään isää.

PASTORI LOIMARANTA hämmentyneenä.

Niin...haluaisin saada tarkempia tietoja siitä... siitä nuoresta
työmiehestä, joka oli kokouksessa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Ahaa...tarkoitatte luultavasti Kalsketta?

PASTORI LOIMARANTA

Aivan niin, häntä juuri tarkoitan. Onko hän tämän tehtaan työläisiä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kyllä hän on.

PASTORI LOIMARANTA

Pyydän anteeksi, herra tirehtööri, mutta jos minulla olisi valta
määrätä, niin sellainen kiihoittaja ei saisi viipyä päivääkään
kauemmin tämän tehtaan alueella. Hänen kaltaisensa henkilöt juuri
pilaavat parhaimmatkin työläiset. He ovat vaarallista myrkkyä koko
ympäristöllensä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE


Olen kyllä tiennyt, että hän on jokseenkin punainen ja paikkakunnan
työväenyhdistyksen tarmokkaimpia toimihenkilöitä, mutta koska hänen
käytöksensä ei näihin asti ole antanut vähintäkään muistuttamisen
aihetta, niin en ole katsonut tarpeelliseksi ryhtyä hänen suhteensa
mihinkään toimenpiteisiin. Myöskin se seikka, että hän on taitava
työmies, on minua estänyt, sillä kelvollisia ammattimiehiä ei niinkään
helposti näin maaseuduilla ole nykyisin saatavissa. — Äskeinen
puhetapansa oli tosin ylimielistä, vieläpä röyhkeätäkin, ja olenkin
päättänyt huomauttaa sen johdosta hänelle.

PASTORI LOIMARANTA

Voisiko hänet saada vielä tänäiltana tänne. Tahtoisin olla saapuvilla
kuulemassa mitä hän vastaa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Se käy kyllä päinsä. Hän työskentelee iltavuorolla ja on siis
parastaikaa tehtaassa. Käsken työnjohtajan lähettämään hänet tänne. —
Menee puhelimen luo ja soittaa: — Olkaa hyvä ja lähettäkää Aarne Kalske
tänne konttoriin nyt heti, — Elsielle. — Sinä, Elsie, voit poistua,
tulossa oleva kohtaus ei tietenkään kiinnitä mieltäsi.

ELSIE kiihkeästi.

Salli minun jäädä tänne, isä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kuten haluat. — Äänettömyys.

AARNE KALSKE tulee. Hän on puettu työpuseroon. Kasvot ja kädet ovat
osittain noen tahraamat, vaikka hätäisiä siistimisen merkkejä näkyykin.
Hän tervehtii hillitysti ja arvokkaasti: pysähtyy muutamien askelien
päähän tirehtöörin pöydästä. Ilmeensä osoittavat vähän kummastusta ja
osittain uteliaisuutta.

TIREHTÖÖRI STÅHLE


Olemme kutsuneet teidät tänne voidaksemme puhua muutamista seikoista
kanssanne. Äskeinen, kokouksessa käyttämänne puhetapa antoi siihen
erityisesti aihetta. Se oli suuressa määrin kiihoittavaa ja samalla
röyhkeätä. Emme ymmärrä, millä olemme antaneet teille sellaiseen
puhetapaan aihetta. Olemme aina kohdelleet teitä hyvin, ja palkka,
jonka maksamme teille, ei suinkaan ole pienempi, päinvastoin vähän
korkeampikin kuin muiden teidän asemassanne olevien työläisten. Teillä
ei siis pitäisi olla mitään syytä hyökätä sellaisella kiihkolla
kimppuumme. Vai onko teillä ehkä jotakin valitettavaa?

AARNE KALSKE

Ei mitään omasta puolestani, mutta paljonkin koko tehtaan työväen
puolesta ja vielä enemmän koko työväenluokan puolesta.

TIREHTÖÖRI STÅHLE tekee kärsimättömän liikkeen.

Ah, jättäkää tuo ja puhukaamme asiallisesti. Paljonko teille pitäisi
koroittaa palkkaa?

AARNE KALSKE terävästi.

Kysymys ei ole yksin minusta. Sanoinhan jo, ettei minulla yksilönä ole
mitään valitettavaa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Siis teette viisaammin kun annatte jokaisen huolehtia itsestänsä. Mitä
syytä teillä on heidän asioihinsa ja oloihinsa sekaantua?

AARNE KALSKE

Koska olen yksi heistä.

PASTORI LOIMARANTA

Nuori mies, te kylvätte vihan kylvöä, ja joka tuulta kylvää se myrskyä
niittää.

AARNE KALSKE painavasti.

Ilmassa on todellakin uhkaavan myrskyn enteitä. Ja jos se puhkeaa, niin
silloin, varokaa, hyvät herrat...sillä te itse olette sen nostattaneet.

PASTORI LOIMARANTA

Te uhkaatte...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kuinka te rohkenette...?

AARNE KALSKE

En uhkaa, mutta varoitan, älkää jännittäkö jousta liian kireälle...
Työläisten kärsimysten malja on jo niin täysi, että pieni pisara saa
sen vuotamaan yli reunojensa.

PASTORI LOIMARANTA

Nuo ovat niitä teidän kaltaistenne tavallisia fraaseja, jotka aina ovat
suuresti liioiteltuja.

AARNE KALSKE

Minun ei tarvitse mennä tämän tehtaan aluetta ulommaksi voidakseni
todistaa väitteeni. Muutamia päiviä sitten näin erään tämän tehtaan
työläisen lasten kulkevan avojaloin kolmen asteen pakkasessa. Ja
samanlaisessa asemassa ovat tällä hetkellä monet miljoonat työläiset
ja heidän lapsensa. Jää siis hyvin kyseenalaiseksi, kummatko meistä
todella kylvävät vihan kylvöä, mekö vai te, hyvät herrat.

ELSIE

Myönnän puheessanne olevan paljon totta, niin paljon olen minäkin
työläisten elämää seurannut. Mutta ellei näitä epäkohtia voitaisikaan
kokonaan poistaa, niin eikö niitä voitaisi ainakin lievittää
sovinnollista tietä ja molemminpuolisella ymmärtämyksellä ja hyvällä
tahdolla? Myöskin minä näin mainitsemanne lapsukaiset ja ryhdyin heti
auttamaan heidän säälittävää asemaansa ja toivoakseni on se epäkohta
nyt heidän suhteensa korjattu. — Sitäpaitsi olen ajatellut järjestää
vakinaisen hyväntekeväisyys- seuran paikkakunnalle, joka avustaisi
suurinta puutetta kärsiviä.

AARNE KALSKE kumartaen kevyesti ja hieman ivallisesti Elsielle.

Uskon tarkoituksenne olevan vilpittömän ja siitä kiitän teitä, neiti,
mutta me emme tarvitse hyväntekeväisyyttä. Me kykenemme tekemään työtä
ja myöskin elämään työstämme, jos meille maksetaan siitä kohtuullinen
palkka.


ELSIE ynseästi ja loukkaantuneena.

Pyydän huomauttaa, että hyväntekeväisyyttä harjoitetaan luonnollisesti
vain niitä kohtaan, jotka sitä tarvitsevat siis teidän ei pidä ottaa
siitä itseenne. Eivätkä kaikki ajattele siitä siten kuin te.

AARNE KALSKE

Eivät, neiti, se on tosi. Mutta jos kaikki ajattelisivat siten, olisi
kurjuutta paljon vähemmän maailmassa.

PASTORI LOIMARANTA harmistuneena.

Teillä on todella kummalliset ja ylösalaisin käännetyt käsitykset
monista asioista. — Hyväntekeväisyyshän on ihmisen yksi niitä harvoja
ominaisuuksia, joka on todella jumalallista alkuperää, ja sen te
leimaatte kokonaan kelvottomaksi jopa vahingolliseksikin. Teillä ei
nähtävästi ole aavistustakaan, millainen merkitys hyvän- tekeväisyys-
ja armeliaisuustyöllä on ulkomailla, suurkaupunkien kovaosaisten
keskuudessa. Mihin turvautuisivat ne sadat tuhannet jotka nyt elävät
yksinomaan hyväntekeväisyydestä ja armeliaisuudesta, jos kerta
kaikkiaan lakattaisiin hyväntekeväisyyttä harjoittamasta?

AARNE KALSKE

Oikeuteen!

PASTORI LOIMARANTA

Oikeuteen! En ymmärrä teitä. Armeliaisuuteeni he voisivat vedota,
unitta eivät suinkaan mihinkään oikeudellisesti velvoittaviin
seikkoihin.

AARNE KALSKE

Meidän oikeuskäsitteemme eroavat toisistaan siksi paljon, että en
lainkaan ihmettele, vaikka ette ymmärtäisikään minua. — Armeliaisuustyö
on paikkausta, mutta se ei ole oikeuden jakamista. Hyväntekeväisyys
on palkattu palvelija, joka kulkee isäntiensä jälessä, ripotellen
puhtaalta näyttävää hiekkaa heidän verellä ja kyynelillä tahrattuihin
jätkiinsä. Se on pesijä ja paikkuri, joka pesee pois suurimmat
vääryystahrat ja paikkaa pahimmat ja irvistelevimmät repeämät.

TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi.

Mielestäni on tarpeetonta jatkaa kinastelua pitemmälle. Siis lyhyesti:
te joko jätätte kiihoittavan esiintymisenne tai työpaikkanne minun
luonani. Jos olette järkevä, niin ette tule katumaan menettelyänne.
Meillä pääsee aina kunnollinen ja tarmokas mies eteenpäin ja palkkanne
olen järjestävä siten, että siinä suhteessa tulette varmaan olemaan
tyytyväinen.

AARNE KALSKE

Mielipiteeni eivät ole ostettavissa, voin siis pitää itseäni
eroitettuna.

TIREHTÖÖRI STÅHLE jäykästi.

Niinkuin itse vain tahdotte. Te kuulitte ehtoni ja minulla ei ole
niihin mitään lisättävää.

Ryhtyy kirjoittamaan, luomatta katsettakaan Kalskeeseen.

ELSIE

Mutta, isä — — —

TIREHTÖÖRI STÅHLE ankarasti.

Vaiti! Älä sinä sekaannu tähän!

AARNE KALSKE kumartaa kevyesti, välinpitämättömänä, ja poistuu. Hetken
kuluttua pujahtaa, Elsie äänettömänä ulos.

PALVELIJATAR tulee.

Kahvipöytä on katettu.

TIREHTÖÖRI STÅHLE JA LOIMARANTA menevät.

Näyttämö hetken tyhjänä.

Elsie ja Kalske tulevat keskustellen hillityllä äänellä.

ELSIE

Olen hyvin pahoillani isäni äskeisestä menettelystä. Tahdotteko että
koetan saada hänet muuttamaan päätöksensä?

AARNE KALSKE

Älkää vaivautuko, neiti. Tällaisen työpaikan menettäminen on minulle
yhdentekevää.

ELSIE

Olette ylpeä.

AARNE KALSKE

Mahdollisesti.

ELSIE

Mutta ettekö voisi hiukkasen taipua? — Antaa hieman perää ja esiintyä
vähän — — — kuinka sanoisin — — —?

AARNE KALSKE

Nöyremmin, makeilevammin, mielinkielisemmin...

ELSIE

Ei nyt niinkään...Mutta ajatelkaahan asemaanne! Te olette nyt vain
työmies, mutta te voisitte kohota... päästä esim. työnjohtajaksi. Isäni
pitää teidän taitoanne ja kykyänne suuressa arvossa.

AARNE KALSKE kylmästi, ylenkatseellisesti.

Erehdytte minun suhteeni, neiti. Minä en ole pomon paikan
tavoittelijoita.

ELSIE verhotusti.

Mutta jos minä pyytäisin teitä jäämään...jäisittekö?

AARNE KALSKE

Minähän olen jo eroitettu.

ELSIE

Minä hankkisin peruutuksen...Tietenkin ehdolla, että siihen
suostuisitte ja...

AARNE KALSKE

... ja ryhtyisin työtovereilleni piiskaksi, kahlitsisin ajatukseni
ja mielipiteeni, vaihtaisin aatteeni, työtoverini ja oman itseni
vaivaiseen pomon valtakirjaan. En koskaan!

ELSIE

Te olette hirveän aatteellinen. Ettekö sitten elämältä vaadi mitään
muuta?

AARNE KALSKE

Vaadiko mitään muuta? Minun vaatimukseni ovat suuret... päämääräni
huimaavan korkeat...te hämmästyisitte jos tulisitte ne tuntemaan, mutta
ne ovat eroittamattomasti yhdistyneet aatteellisien päämäärien! ja koko
työväenluokan päämäärien kanssa.

ELSIE

Aina vain tuo aate ja taas aate. — Elämähän on niin vaihteleva ja rikas
jo tällaisenaankin.

AARNE KALSKE

On teille ja teidän luokkaanne kuuluville,

ELSIE

Myöskin te voisitte saada elämältä paljonkin nyt jo, mutta teidän
vihanne meitä onnellisemmassa asemassa olevia kohtaan katkeroittaa
teidän elämänne ja estää teitä ottamasta sitäkään mitä olisi
saatavissa. — Miksi te vihaatte meitä?

AARNE KALSKE

Miksikö vihaan?...Jo pienenä poikasena sain tuntea kapitalismin
rautaisen käden puristusta. Olen torpan poika. Vanhemmillani oli torppa
erään suuren kartanon maalla. Ollessani kahdeksan vuotias, häädettiin
meidät torpastamme. — Isäni työskenteli sen jälkeen päiväläisenä.
Kuin kulkukoirat saimme maata minkä talon nurkassa kulloinkin sattui.
12-vuotiaana jouduin rengiksi erääseen suureen taloon. Ne kolme vuotta,
jotka siellä olin, ovat elämäni synkimpiä aikoja. Näännyttävän raskasta
työtä 11 ja 12 tuntia päivässä, kehno, niukka ruoka ja selkäsaunoja
runsaasti; sellaista oli elämäni. Samoihin aikoihin kuoli äitini.
Isäni katosi maailmalle. En ole sen koommin hänestä kuullut, en tiedä
elääkö vai onko kuollut. 15-vuotiaana menin kaupunkiin. Siellä ei elämä
ollut paljoakaan parempaa. Vapautta oli tosin vähän enemmän, eikä
selkäsaunojakaan tarvinnut enää peljätä. Mutta sama orjuuden kirous
painoi sielläkin raskaana ja sama orjan merkki näkyi otsalla menin
minne tahansa. — Ei siis ole lainkaan ihmeellistä, että olen nykyisen
yhteiskuntajärjestelmän vannoutunut vihollinen.

ELSIE hiljaisesti.

Teidän vihanne meitä kohtaan on varmaankin hyvin katkera ja on
myönnettävä, ettei se ole aivan aiheetonkaan. — Äskeinen tapauskin...

AARNE KALSKE

Olette oikeassa, neiti. Minun vihani on todellakin hyvin katkera.
Mutta en vihaa ihmisiä sellaisenaan, vaan järjestelmää. Järjestelmää
vastaan tulen taistelemaan viimeiseen hengenvetooni asti ja sikäli kuin
yksityisiä ihmisiä asettuu tuota järjestelmää puolustamaan, taistelen
myöskin heitä vastaan, mutta en silti vihaa heitä. — Äskeinen tapaus ei
todellakaan merkitse mitään. Se ei ole edes mainitsemisen arvoinen.

ELSIE

Uskotteko, että yhteiskunta tulee jolloinkin muuttumaan sellaiseksi
kuin te, sosialistit kuvittelette?

AARNE KALSKE

Olen varma siitä.

ELSIE

Teidän tulevaisuudenuskossanne on jotakin suurta ja ihanaa! En
tiedä, tuleeko se milloinkaan toteutumaan, mutta se antaa ainakin
sisältöä teidän elämällenne. — Tarttuu äkillisen mielijohteen
valtaamana kiinteästi ja nopealla liikkeellä Kalskeen käsivarteen. —
Kuulkaahan, tahtoisin todella tehdä jotakin hyväksenne. Mutta te olette
niin...kuinka sanoisin...? Niin luoksepääsemätön. — Miksi te olette
sellainen?

Tireht. Ståhle ja past. Loimaranta tulevat.

PASTORI LOIMARANTA puhuu jotakin innokkaasti tireht. Ståhlelle.

— — — Kyllä se tulee onnistumaan, ja sen täytyy onnistua, muutoin...—
huomaavat Elsien ja Kalskeen ja pysähtyvät aivan ällistyneinä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mitä...mitä tämä merkitsee?

PASTORI LOIMARANTA

Näenkö oikein? Onko se neiti Elsie ja tuo...tuo kiihoittaja,
kansanvillitsijä...?

ELSIE joka on nopeasti toipunut hämmästyksestään; luontevasti.

Kyllä te näitte oikein.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mitä sanot? —

Kalskeelle, osoittaen ovea, kylmästi, halveksivasti.

— Ulos! — Kalske ei liikahda.

PASTORI LOIMARANTA ivallisesti, Kalskeelle.

Ei riitä, että olette kiihoittaja ja villitsijä. Olette myöskin naisten
viettelijä.

ELSIE kuohahtaen.

Herra pastori! Te loukkaatte minua!

TIREHTÖÖRI STÅHLE kiihtyvällä raivolla, mutta edelleen kylmästi ja
halveksivasti, osoittaen Kalskeelle ovea.

— Ulos!

ELSIE

Mutta isä. Sinun menettelysi on aivan...

TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi, mutta voimakkaasti ja masentavasti.

— Vaikene!

tarttuu Kalskeen käsivarteen aikoen taluttaa hänet ovelle.

AARNE KALSKE vapautuen voimakkaalla liikkeellä; tyynesti.

— Osaan kyllä mennä taluttajattakin.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Hyvä, että osaatte.

Kalske menee.

TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle.

Odotan selvitystäsi.

ELSIE

Mitä selvitystä?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mitä tekemistä sinulla oli tuon miehen kanssa?

ELSIE

Näittehän, että minä puhuin hänelle.

TIREHTÖÖRI STÅHLE ylenkatseellisesti.

Ja niitä puhumista voipi Erik Ståhlen tyttärellä olla kahdenkesken
jollekin konetyömiehelle, joka lisäksi on vielä kiihoittaja ja
laillisen yhteiskuntajärjestyksen katkera vihollinen. — Sinun
taipumuksesi, Elsie, ne osoittavat sangen alhaista mielenlaatua ja
hämmästyttävää sopivaisuuskäsitteiden höltymistä.

ELSIE

Millä tavoin sitten, isä?

PASTORI LOIMARANTA.

Mutta, neiti Elsie, kunniallisen neidon ja vielä teidän
yhteiskunta-asemassanne olevan pitäisi toki ymmärtää...

ELSIE ylenkatseellisesti.

Herra pastori...Teillä ei ole mitään oikeutta...Mitä minä teen tai
jätän tekemättä, ei kuulu teille.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Vaiti, Elsie! Herra pastorilla on oikeus ja myöskin kyllin aihetta
muistutukseen. Sinä olet jo siksi vanha, että sinun pitäisi osata
arvosi mukaisesti käyttäytyä. — Varoitan sinua, Elsie...jos vielä
huomaan tämän tapaisia oireitakin, on minun ryhdyttävä ankarampiin
toimenpiteisiin. — Mene huoneisiisi! — Elsie menee.


ESIRIPPU.





TOINEN NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ.

Kohosen asunto. Tavallinen työläisasunto, köyhä mutta verrattain
siisti, jopa miellyttäväkin sisustus. Jokseenkin tilava. Oikealla ovi
viereiseen huoneeseen, perällä ulos. — Sylvi, noin 11-vuotias tyttö,
lukee läksyjänsä pöydän ääressä. 7—8-vuotias poikanen askartelee jotain
lattialla. Kohosen vaimo on illallisen valmistuspuuhissa. Vuodenaika:
talvi, tammikuun loppupuoli.

SYLVI nousee pöydän äärestä ja menee kurkistamaan akkunasta ulos. —
Puoliääneen.

Jo ihan pimeä. Kääntyen äitiinsä.

— Äiti, miksi ei isä jo tule?

KOHOSEN VAIMO

Kyllä hän jo pian tulee. Mitä sinä nyt isällä tekisit, lapseni?

SYLVI

Tuoko isä leipää tullessaan?

KOHOSEN VAIMO

Luultavasti hän tuo, jos vain onnistuu saamaan.

SYLVI

Saanko minäkin sitten pienen palasen — hyvin pienen vain, tällaisen —
katsohan, äiti. — Näyttää käsillään.

KOHOSEN VAIMO

Saat, saat, lapseni. Koeta nyt vain olla kärsivällinen.

SYLVI

Saanko niinä evääksenikin kun menen huomenna kouluun?

KOHOSEN VAIMO

Kyllä sinä saat, jos vain isä tuo.

SYLVI

Ah, kuinka hauskaa, äiti! Kunhan isä vain pian tulisi, — Kuuluu
koputusta ulko-ovella.

KOHOSEN VAIMO

Kukahan sieltä nyt tulee kun oikein koputtamalla sisään pyrkii?

Isä se ei ainakaan ole. — Menee avaamaan oven.

ELSIE STÅHLE tulee, kädessä paketti.

Hyvää iltaa, rouva Kohonen! 'Iltaa, Sylvi! Kuinka täällä nyt jaksetaan?

KOHOSEN VAIMO JA SYLVI niijaavat hämillään, mutta iloisina ja
ystävällisesti. Kohosen vaimo pyyhkii esiliinallaan tuolia.

— Istukaa, neiti Ståhle. Tehkää niin hyvin!

ELSIE

— Toin Sylville ja Paavolle ne sukat, jotka heille lupasin.
Koetetaanpas miten ne sopivat.

Antaa toiset sukat Sylville, joka alkaa niitä pukea jalkoihinsa, Elsie
pukee itse toiset sukat Paavon jalkoihin.

— Hyvin ne sopivat. Ovat kuin teitä varten tehdyt. —

Sylvi ja Paavo katsovat onnellisina uusia sukkiaan.

KOHOSEN VAIMO

Kylläpä se neiti nyt...Noin hienot ja koreat sukat... Mutta
kiittäkäähän neitiä lapset! — Sylvi niijaa ja Paavo tekee äkillisen
lapsen kumarruksen.

ELSIE

Sylville.

Noin kehno ja ohut leninkikin sinulla on! Kun ehdimme, niin valmistamme
sinulle uuden leningin ja ehkä Paavo-pojullekin voimme vielä saada
jotakin. —

Kohosen vaimolle.

Olemme perustaneet vakinaisen armeliaisuusyhdistyksen tehtaalle, jonka
tarkoituksena on seudun puutteenalaisten työläisten avustaminen.

KOHOSEN VAIMO

Neiti on aina ollut niin ystävällinen ja hyvä meitä köyhiä kohtaan.
Kyllä sen jumala on kerran teille palkitseva.

SYLVI puolittain kuiskaten.

Miksi isä ei jo tule?

ELSIE

Onko Sylvi tytön isää jo ikävä?

KOHOSEN VAIMO

Isän pitäisi työstä tullessaan tuoda vähän leipää, jos onnistuu saamaan
ja sitähän se Sylvi siinä odottelee.

ELSIE ymmärtämättä.

Leipää...Minulla on täällä jotain vielä parempaa... katsohan...

— Ottaa muhvinsa sisästä muutamia hienoja sokurileivoksia ja antaa ne
Sylville.

— Anna äidille ja Paavollekin niistä. Ne ovat paljon parempia kuin
parhainkaan vehnäleipä.

KOHOSEN VAIMO

Eihän me vehnäleipää...Milläpä me sellaisia... Tavallista ruisleipäähän
me...

ELSIE hiljaisesti.

Tavallista ruisleipää! Eikö teillä sitten ole...

KOHOSEN VAIMO

Ei. — — eikä ole ollut kolmeen päivään niin palaakaan —

ELSIE

Hyvä jumala...ei leipää kolmeen päivään...ja minä... Mitä te sitten
olette syöneet?

KOHOSEN VAIMO

Perunoita, ja eilen keitimme viimeisistä jauhontomuista vähän velliä.

ELSIE hiljaisesti.

Onko...onko työläisiä tällä paikkakunnalla paljonkin sellaisessa
asemassa?

KOHOSEN VAIMO

Voi, hyvä neiti, kyllä niitä on hyvin paljon...melkein jokikinen
työläisperhe.

ELSIE

Minun täytyy vielä tänä iltana puhua siitä isän kanssa. Leipää lähetän
teille niin pian kuin mahdollista. — Jääkää hyvästi! — Menee kiireesti.

KOHOSEN VAIMO puolittain itsekseen, puolittain Sylville.

Kyllä sillä tirehtöörin neidillä on hyvä sydän ja armelias luonto...

— Katsoo Sylvin ja Paavon sukkia. — Noin hienot sukatkin osti...Ne ovat
maksaneet ainakin kaksi kokonaista päiväpalkkaa...

KOHONEN tulee työstä. Häntä seuraa teht. työmies Pohja, noin 45
v. Kumpikin ovat kehnosti ja ohuesti puetut vuodenaikaan katsoen.
Kohosella nuorassa kimppuun sidottuna 4 tai 5 leipää.

SYLVI rientää isäänsä vastaan. Iloisena.

Onhan sinulla leipää, isä!

KOHONEN laskee leipäkimpun pöydälle.

Onnistuin vielä saamaan muutamia, mutta niidenkin hinta oli taasen
kohonnut. — Menee tumin eteen lämmittämään palelevia käsiään ja
kopistelee lunta puukengistään. — Kohosen vaimo taittaa leivästä
palasen Sylville ja Paavolle. — Nuo puukengät eivät kelpaa mihinkään
näin lumen aikana. Niiden pohjiinkin takertuu lumi paksuina kerroksina,
joten lopulta kulku käy miltei mahdottomaksi. Saisipa ihminen vielä
kerran oikeat kengät jalkoihinsa!

POHJA näyttää visaisia kenkiään.

Tuollaiset ne ovat minunkin kenkäni, vaikka olenkin entinen suutari.
Mutta se joka on sanonut, että sepällä ei ole milloinkaan kunnollista
puukkoa eikä suutarilla kelvollisia kenkiä, on sanonut syvän ja totisen
totuuden.

KOHOSEN VAIMO kaataa kahvia.

Tulkaahan juomaan kahvia lämpimiksenne. Ei se tosin oikeata kahvia
ole, mutta on ainakin sen näköistä. — Kyllähän ne kengätkin olisivat
tarpeen, mutta ennenkaikkea tarvitsisit sinä vahvemman takin. Oikeata
palttoota ei uskalla ajatellakaan.

KOHONEN

Ei uskalla, ei, siksi kallista on nykyisin kaikki vaatetavara, ja
aina vain niiden hinnat kohoavat, niinkuin kaikkien muidenkin paitsi
työmiehen työn. Työpalkat tulla laahustavat puolittain konttaamalla
perässä, silmäkannon jälessä kaikista muista hinnoista. Ja kuitenkin
sanotaan, että työväellä on juuri nyt suurempi valta kuin milloinkaan
ennen. Ymmärrä sitten tämän maailman menoa.

POHJA

Sitä vain sanotaan niin, mutta todellisuudessa ei työväellä ole yhtään
enempi valtaa kuin ennenkään. Liekö niinkään paljon.

KOHONEN

Kyllä nyt olisi jo aika ottaa köyhälistön ohjat käsiinsä, mutta miksi
se ei ota niitä?

POHJA

Se ei pysty vielä ottamaan. — Osoittaa poikasta lattialla. — Mutta he
kenties tulevat sen tekemään.

KOHONEN

Ei pysty...Miksi emme pystyisi? Me pystymme, jos niikseen tulee.

KOHOSEN VAIMO hellästi, hyväileväsi!

Lapsiraukat! Kunpahan teillä jo olisikin valoisampi elämän- taival kuin
meillä on ollut! Mutta alku ainakaan ei näytä siltä. Sylvi raukankin
täytyy pian jäädä pois koulusta. Ei hän siellä voi käydä tuollaisiin
vaatteisiin puettuna. Jäätyyhän hän tielle.

SYLVI itkunsekaisella äänellä.

Äiti, älä jätä minua pois koulusta. Onhan minulla nyt näin hyvät kengät
ja sukatkin kun tirehtöörin neiti antoi.

KOHOSEN VAIMO

Enhän minä sinua jättäisi, mutta sinä et tarkene kovemmilla pakkasilla
niin pitkää matkaa kulkea, sinun muut vaatteesi ovat noin ohuet ja ihan
hajoamaisillaan.

SYLVI

Kyllä niissä tarkenen, äiti. Minä juoksen. Ja keväthän nyt kohta tulee.

KOHOSEN VAIMO

Kyllä kevääseen on vielä pitkä aika, lapsi kulta.

SYLVI lukee vielä hetkisen äänettömänä ja alakuloisena, sitten menee
hän pikkuveljensä kanssa viereiseen huoneeseen.

KOHONEN tuskallisesti.

En todellakaan ymmärrä mitä olisi tehtävä. Insinööri sanoi juuri
viime viikolla, että palkkoja ei enää tulla korottamaan, ennemmin
seisautetaan vaikka koko tehdas.

KOHOSEN VAIMO

Tekisivätköhän ne sen?

POHJA

Joutavia! Eivät ne rahamyllyään niin vaan seisauta.

KOHONEN

Sen nyt ymmärtää lapsikin olevan pelkkää peloittelua. Emme me niin
tyhmiä ole, ettemme sitä ymmärtäisi. — Maailmansota, se on ollut
pohjaton kärsimysten lähde työväenluokalle, mutta kultakaivos
omistavalle luokalle. Tämänkin tehtaan tuotteet menevät niin kaupaksi,
ettei kyetä läheskään täyttämään kysyntää ja hinnat kohoavat myötänään.

POHJA

Mutta siitä huolimatta eivät työläiset uskalla enää palkankorotuksesta
hiiskahtaakaan.

KOHONEN

Sen jälkeen kuin Kalske eroitettiin tehtaasta ja lähti pois
paikkakunnalta, ovat kaikki työläiset käyneet ikäänkuin aremmiksi
ja olojensakin suhteen välinpitämättömämmiksi. Eivät he käy
kokouksissakaan enää säännöllisesti ja kaikenlaiset joutavat
nurkkatanssit ja kortinpeluu pyrkivät voittamaan jalansijaa, varsinkin
nuorempien keskuudessa.

POHJA

Kalske oli reuna poika. Hänen vaikutusvaltansa niin vanhoihin
kuin nuoriinkin oli erityinen jumalien lahja, joka on suotu vain
aniharvoille.

KOHONEN

Myöskin oli hän luotettava. Kun hän jotakin sanoi, niin se sana piti
ja hänen ohjeidensa mukaan sitä tavallisesti meneteltiinkin ja harvoin
harhaan iskettiinkään. Hän oli kuin luotu johtajaksi ja ohjaajaksi.
Herrojen suosikki hän ei kuitenkaan ollut, vaikka olikin taitava
työmies.

POHJA

Eipä tietenkään. Kalske ei ollut mikään lautasen nuolija, jollaisia
herrojen suosikit tavallisesti ovat.

Sarkki ja muutamia nuorenpuoleisia miehiä tulee kiihtyneinä ja
taistelunhaluisina.

SARKKI

Nyt on itse piru irti...!

KOHONEN

Kuinka niin...?

POHJA

Mitä sitten on tapahtunut?

KOHOSEN VAIMO leikillisesti.

Ovatko pojat nähneet mörköjä metsätiellä tänne tullessaan?

SARKKI

Emme me vielä, mitään nähneet ole, mutta kuullellet sitä enemmän.

KOHONEN

Mitä te sitten olette kuulleet?

SARKKI

Nyt ovat herrojen perustamat ja heidän eduskunnassa laillisiksi
julistamat n.k. suojeluskunnat alkanehet sotaisen liikehtimisensä
monissa paikoin maata. Varsinkin pohjanmaan pitäjissä ja Viipurin
tienohilla ovat ne jo ryhtynehet avoimehen aseellisehen toimintahan
työväen perustamia punakaarteja vastahan.

KOHONEN

Lieköhän siinä oikein tosi kysymyksessä?

SARKKI

Totta se on, sitä ei enää tarvitse epäilläkähän. Nyt on vain kysymys
siitä, ottaako työväenluokka taisteluhansikkahan vastahan, vai
antautuuko se heti armoille ilman taistelua.

ÄÄNIÄ

Särkin mukana olevien miesten joukosta.

— Mekö rupeaisimme lahtareilta armoa rukoilemaan!

— Emme ikinä!

— Yksimieliseen vastarintaan on ryhdyttävä!

KOHONEN alentaen ääntänsä.

Eihän meillä ole aseitakaan.

SARKKI myöskin hillitysti.

Tänä iltana on kirkonkylän työväentalolla kokous, jossa päätetähän
aseiden hankinnasta tämän seudun työväestölle.

KOHOSEN VAIMO tuskallisesti.

Hyvä jumala, mitähän tästä vielä lopuksi tuleekaan... Minulla on ollut
niin synkkiä aavistuksia jo kauan aikaa. — Ja Anuakin on parastaikaa
kirkonkylällä. Kunhan ei hänelle mitään tapahtuisi. Menen katsomaan jos
häntä jo jäällä näkyisi. — Pukee vähän joitain kehnoja päällysvaatteita
yllensä ja menee ulos. Kun hän avaa oven syöksähtää raju tuulenpuuska
sisälle huoneeseen ja myrskyn kohina ja luulen vongunta kuuluvat hyvin
voimakkaina.

KOHONEN

Sinne kokoukseen olisi pitänyt täältäkin kulmalta mennä muutamia
ymmärtäväisiä ja harkintakykyisiä miehiä.

SARKKI

Muutamia miehiä tehtahalta sinne kyllä menikin. He lupasivat vielä tänä
iltana tulla ilmoittamahan, jos siellä jotakin tärkeämpää päätetähän.
Oli meilläkin aikomus sinne mennä, mutta emme päässehet ajoissa
lähtemähän.

POHJA

Olisipa vain Kalske tällä seudulla. Hän kyllä tietäisi, mitä olisi
tehtävä.

KOHONEN

Hänen kaiteistansa miestä me nyt todellakin tarvitsisimme.

SARKKI

Kalske oli tosin mitä parahin toveri ja älykäs — mutta hän luotti
liijaksi niihin kaikenlaisihin herrojen konsteihin, eduskuntahan ja sen
sellaisihin...

POHJA

Mutta onhan eduskunnasta ollutkin arvaamattoman paljon hyötyä koko
työväenluokalle.

KOHONEN

Viime vaaleissa tosin hävisimme, mutta...

SARKKI

Eduskunnat ja muut sellaiset kunnat ovat niitä herrojen ja narrien
laitoksia. Aina niissä ovat porvarit kenkkuilemassa yrittipä työväki
mitä tahansa. Vaaleissa tosin hävisimme, jumal'auta, mutta se on pieni
asia ja meitä on visailunkin enemmän kun oikein tosi tulee.

KOHOSEN VAIMO tulee ulkoa.

Siellä on hirveä ilma. Lumi lentää hurjana ryöppynä koskien kasvoihin
kuin tuhansien teräsneulöjen pistot. — Kuinkahan Anna siellä selviää?

KOHONEN

Lumimyrskystä Anna kyllä selviää, ellei muuta estettä satu. Ulkoa alkaa
kuulua jalkojen töminää ja puheen ääniä. Kohonen kuuntelee. — Luulen
hänen jo tulevankin.

SARKKI

Sieltä tulee useampiakin.

ANNA noin 23-vuotias, huomattavan kaunis, vaaleaverinen, tulee Kalske
mukanansa. Iloisena ja innostuneena.

— Katsokaahan kenet minä tuon mukanani! Lapasin hänet tuolla tiellä ja
sain kuin sainkin hänet lähtemään mukaani, vaikka hän ensin estelikin.

KOHONEN ilostuneena.

Kalskeko! No, terve! Siinä mies missä mainitaan! Mikä sinut nyt tänne
on lennättänyt?

AARNE KALSKE kättelee kaikkia.

ÄÄNIÄ

— Terve!

— Vielä sinäkin elät!

POHJA kätellen Kalsketta. Sydämellisesti.

Terve, poikani! Sinua juuri olemme kaivanneet.

AARNE KALSKE

Miksi minua...

KOHONEN

Ohjaajaksemme ja neuvonantajaksemme.

KOHOSEN VAIMO

Kuinka te pääsitte lainkaan liikkumaan sellaisessa hirveässä ilmassa?

ANNA

Minulla oli sukset. En älynnyt heti kotoa lähtiessäni ottaa suksia,
mutta onneksi sain Kantolasta jo mennessäni sukset lainaksi.

SARKKI Kalskeelle.

Missä sinä nykyisin olet oleskellut, kaupungissako, vai...?

AARNE KALSKE

Enimmäkseen siellä...Mutta jätetään nyt sellaiset, meillä on paljon
tärkeämpiä asioita.

ÄÄNIÄ

Puhu, puhu!

SARKKI

Niin, annappa kuulua, mitä sinulla on sydämelläsi.

AARNE KALSKE

Liian kireälle jännitetty jousi on vihdoinkin katkennut. — Kaikkialla,
eteläisissä osissa maata, on syttynyt avoimia aseellisia taisteluja
työväestön ja porvariston välillä. Ne alkoivat tänä aamuna ja
kulovalkean tavoin ovat ne levinneet kylästä kylään ja kaupungista
kaupunkiin. Pääkaupungissa otti työväestö jo edellisenä yönä käsiinsä
kaiken vallan ja työväestön valitsema johtava komitea määräsi
hallituksen jäsenet vangittaviksi. Nämä olivat kuitenkin hiukkasta
ennemmin ehtineet paeta kaupungista jonnekin pohjoiseen.

KOHONEN

Mitenkä läheisessä kaupungissa yleensä suhtaudutaan nykyiseen
tilanteeseen ja tapauksiin? Ovatko mielet kylläkin kiihtyneitä?

AARNE KALSKE

Mieletkö kiihtyneitä...?

Melkein kuiskaten, mutta voimakkaasti ja pontevasti.

— Siellä on aseellinen vallankumous täydessä käynnissä. Se alkoi tänä
aamuna. Kaikki työt ovat seisauksissa ja työväestö on julistanut
täydellisen diktatuurin.

KOHONEN hypähtäen kiivaasti ylös:

Meidän on heti ryhdyttävä joihinkin toimenpiteisiin!

SARKKI

Ja nyt on toimittava ripeästi, yksi vuorokausi voipi merkitä paljon!

ANNA

Missään tapauksessa emme näin lähellä kaupunkia ja tiheässä
asutusseudussa voi jäädä toimettomiksi ja välinpitämättömiksi.

ÄÄNIÄ

Emme voi! — Emme!

AARNE KALSKE

Kuinkahan monta kelvollista miestä saisi tältä paikkakunnalta kokoon?

KOHONEN

Ehkä noin satakunta, luulisin.

AARNE KALSKE

Se riittäisi aivan hyvin näin aluksi. Mutta ennen kaikkea
pitäisi ne olla rohkeita ja uljaita, sekä luotettavia ja varmoja
työväenjärjestöjen jäseniä. Roistoja ja huligaaneja emme huoli
joukkoomme. — Onkohan paikkakunnan porvarien kaarti hyvinkin aseistettu?

KOHONEN

Kyllä niillä aseita on, vaikka ne koettavat niitä meiltä työläisiltä
salata.

SARKKI

Entä meillä työläisillä? Onko meillä aselaista tietoa?

POHJA

Kyllä se aseen saa, joka lyödä tahtoo.

AARNE KALSKE

Aseita kyllä on kun vain saadaan kelvollisia miehiä niitä käyttelemään.

KOHOSEN VAIMO

Eiköhän olisi parempi, ettei lainkaan tartuttaisi aseisiin, sillä joka
miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

AARNE KALSKE

Tietysti se olisi parempi. Minä olen ensimäinen sen myöntämään. Mutta
ellemme nyt nouse vastarintaan, niin joudumme kokonaan porvarien
armoille ja menetämme nekin saavutukset, joita viime aikoina olemme
onnistuneet valtaamaan.

ANNA tulisesti.

Ja jos ei mitään uskalleta, ei myöskään mitään voiteta. Ja nyt on
uskallettava jos koskaan. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen!

AARNE KALSKE

Sanoit aivan oikein, Anna. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen!

KOHOSEN VAIMO

Niin...en minä niitä asioita paljon ymmärrä, mutta että vallan pyssyjen
kanssa toisiaan vastaan...Se tuntuu niin kamalalta ajatellakin.
Ja jospa sillä keinoin edes saataisiin tämä työläisten kurja ja
viheliäinen elämä vähänkin paranemaan, niin silloin voisi sodankin
tuottamat kärsimykset vielä kestää, mutta jos yrityksemme epäonnistuu,
niin entä sitten...?

KOHONEN

Tämän kurjemmaksi ei olomme enää voine tulla, kävipä miten tahansa.

SARKKI

Ja tapauksien kulkua emme enää voi saada kääntymähän, vaikka
tahtoisimmekin. On vain nopiasti toimittava, että päästähän alkuhun.
Pitäisi saada tietohomme, mitä kirkonkylän työväentalolla päätettihin.
Sinne meni useita miehiä tältäkin kulmakunnalta. Lienevätköhän jo
palasinehet.

AARNE KALSKE

Niiltä miehiltä pitäisi vielä tänä iltana saada tieto kokouksen
päätöksistä.

Kohosen vaimo menee viereiseen huoneeseen.

ANNA

Minä otan sen hankkiakseni.

SARKKI

Odotahan, minä kirjoitan luettelon heidän nimistänsä. — Kirjoittaa ja
antaa sen Annalle.

AARNE KALSKE

Ja koeta toimia ripeästi!

ANNA

Ole huoletta. Hyvin pian olen jälleen täällä. — Menee kiireesti.

AARNE KALSKE jää katsomaan Annan jälkeen.

Kelpo tyttö, tulinen, rohkea ja innostunut. Oikea taistelijatyyppi.
Hän kelpaisi esimerkiksi monelle kokeneemmallekin työväenluokan
taistelijalle.

KOHONEN

Nuoret juuri ovatkin taistelijoita. Nykyisin seuraavat tapaukset
toisiaan niin nopeasti, että meidän vanhempien on hyvin vaikeata,
toisinaan miltei mahdotontakin, seurata täydelleen mukana. Mutta te
nuoret, te olette joustavampia ja rohkeampia ja teillä on enemmän
tietoja, vaikka kokemusta puuttuukin. Sentähden teidän nuorten on
asetuttava johtamaan toimintaamme ja tarkoin huolehdittava siitä, että
koko työväenluokan onni on kaikissa teoissa ainoana päämääränä.

AARNE KALSKE miettivästi.

Vuorenraskas on se edesvastuu, joka nykyisinä kohtalokkaina aikoina
painaa työväenluokan eturivissä kulkevien hartioita. — Usein välähtää
mieleeni kysymykset: Oletko sinä kyllin laajanäköinen, kyllin
uhrautuvainen voidaksesi ottaa jonkin osan tästä edesvastuusta
kantaaksesi? — Sitten tämä viimeisin askel... Onko se oikea? Onko
se köyhälistölle kokonaisuudessaan onneksi vai turmioksi? — Lyhyt
äänettömyys.

POHJA

Kaikki merkit viittaavat siihen, että ihmislasten on vielä kuljettava
monien tuskien ja koettelemuksien läpi ennenkuin todelliset elämänarvot
niille vaikenevat. — Onneksi en tämän askeleen usko olevan, mutta
näköpiirin laajentamiseksi ja kokemuksien hankkimiseksi on se
nähtävästi välttämätön.

AARNE KALSKE

Työväenluokan tie kautta vuosisatojen on aina, ollut tuskien tie. Ja
kumminkin on se aina alistunut, aina armoille antautunut. Nyt sillä
on toinenkin tie edessä. Tuskien ja kärsimysten tie sekin, mutta se
on ainakin kunniakas...yljäs...Ja sen tien päässä siintää, tosin
himmeänä ja utuisena, mutta kumminkin mahdollisena, onnellisempi,
oikeudenmukaisempi yhteiskunta.

KOHONEN

Paljoa emme sillä tiellä voi menettää, jos menetämmekin, mutta voittaa
voimme paljonkin.

AARNE KALSKE

On kuitenkin yksi kysymys: Olemmeko kyllin voimakkaita, kyllin
uhrautuvaisia, kyllin valistuneita, sanalla sanoen pystyviä sitä tietä
kulkemaan? Toisinaan sitä epäilen. — Äänettömyys. Hypähtää pontevasti
ylös. Tulisesti. — Pois kaikki epäilykset ja synkät mietelmät! Arpa on
jo heitetty. Meidän täytyy kulkea juuri sitä tietä ja meidän täytyy
voittaa!

Anna ja muutamia miehiä tulee.

SARKKI

Nopiasti sinä, Anna asiasi toimititkin.

ANNA

He tulivat jo tuolla tiellä vastaani. Olivat tulossa tänne. — Miehet
kättelevät Kalsketta toverillisen ystävällisesti ja sydämellisesti.

ÄÄNIÄ

— Terve, toveri!

— Tervetuloa joukkoomme!

— Johtamaan toimintaamme!

AARNE KALSKE

Millainen on asema? Mihin toimenpiteisiin päätettiin ryhtyä?

ANNA ehättäen ennen miehiä.

Naapuripitäjässä kuulun olevan parhaillaan tulinen taistelu käynnissä,
ja meidän tehtävämme täällä on näinollen ilman muuta selvä.

KOHONEN kiihkeästi.

Siis nopeaan ja tarmokkaaseen toimintaan ennenkuin on myöhäistä.

ÄÄNIÄ

Annan mukana, tulleiden miesten joukosta.

— Aivan niin!

— Niin päätettiin!

SARKKI

Vihdoinkin oikea ote! Naapuripitäjässä jo tulinen taistelu käynnissä!
Ja mekö tällä tienoholla sitten seisoisimme yksin toimettomina,
lampahannahkaisina syrjästäkurkistelijoina. Emme jääkään. Toimehen ja
heti paikalla!

AARNE KALSKE

Entä te toiset? Mitä te arvelette?

KOHONEN varmasti.

Minä ainakin liityn mukaan täydestä sydämestäni.

ÄÄNIÄ

— Myöskin minä!

— Ja minä! — Ja minä!

— Kaikki mukaan!

SARKKI

Yksikään ei saa jäädä pois.

POHJA

Toverit — sanon rehellisesti mielipiteeni — minä en voi näin ilman
muuta, aseellista toimintaa hyväksyä. Ensinnäkin se sotii vastaan
meidän periaatteitamme ja inhimilliseltäkin kannalta katsoen...

SARKKI

Mene merehen periaatteinesi ja inhimillisyyksinesi! Ne eivät ole
mädännehen perunan arvoisia lahtarien kiväärien suun edessä.

ÄÄNIÄ

— Aivan oikein!

— Sarkki on oikeassa!

POHJA

Kehoitan teitä, toverit... harkitkaa tarkoin... Tilanne ja olosuhteet
eivät nyt ole lainkaan sopivat aseihin tarttumiselle.

SARKKI

Vaiti, pahan ilman lintu! Sinunkaltaisiesi mielestä eivät tilanne ja
olosuhtehet ole milloinkahan sopivat.

POHJA

Mutta koska asiat nyt vielä ovat näin karkealla kannalla ja koska jo
lähes parikymmentä vuotta olen ollut mukana kaikissa herroja vastaan
tähdätyissä pyrkimyksissä, niin seuraan mukana nytkin vaikka tiedänkin,
että syöksymme kohti turmiotamme, mutta tovereilleni kohtalo olkoon
minunkin kohtaloni.

ÄÄNIÄ

— Oikein Pohja!

KOHONEN

Se on miehen puhetta.

AARNE KALSKE

Ja mitä merkitsevät yksilöiden kohtalot koko työväenluokan onnen
rinnalla! Yksilö hävitköön kun vain suku säilyy. Sitäpaitsi on
peräytyminen myöhäistä. Aseellinen taistelu on ainoa mahdollinen keino
nykyisissä oloissa. Mutta se painakaa tarkoin mieliinne, että tie,
jolla nyt aiomme astua, ei ole kukilla siroiteltu. — Ryhdytäänkö siis
ase kädessä puolustamaan oikeuksiamme ja vapauttamme?

ÄÄNIÄ innostuneita, kiihoittuneita, uhkaavia ja pontevia.

— Ryhdytään! — Ryhdytään!

— Hyvä! — Hyvä!

AARNE KALSKE

Siis ase kädessä?

ÄÄNIÄ

— Niin, niin!

AARNE KALSKE

Voittoon tai kuolemaan?

ÄÄNIÄ

— Voittoon tai kuolemaan!

AARNE KALSKE

Hyvä! Ja joka tämän valan unohtaa, hänen ylitsensä langetkoon koko
työväenluokan ikuinen kirous! — Nostaa kätensä.

ÄÄNIÄ

— Niin tapahtukoon!

AARNE KALSKE

Väliaikainen johtaja on myöskin valittava, jonka käskyjä ja määräyksiä
jokaisen on ehdottomasti noudatettava kunnes Vakinainen päällikkö
voidaan valita.

ANNA

Kalske päälliköksi!

ÄÄNIÄ

— Hyvä, hyvä!

AARNE KALSKE

Miettikäähän tarkoin! Näissä olosuhteissa en ehkä ole sopiva... Olen
liian omavaltainen ja myöskin vaadin ehdotonta kuuliaisuutta.

POHJA

Kaiken toimintamme ehdoksi asetan, että Kalske ottaa johdon käsiinsä.

ÄÄNIÄ

— Kalske päälliköksi!

— Hyvä! Hyvä!

AARNE KALSKE

Ja nyt joukkoamme lisäämään!

SARKKI

Entä asehet?

AARNE KALSKE

Niistä huolehdin minä. Viisi tai kuusi miestä lähtee nyt heti minun
mukanani. Te toiset jäätte tähän ympäristölle pitämään vartiota,
ettei mitään yllätyksiä tapahdu ja odottamaan tarkempia määräyksiä ja
toimintaohjeita.

SARKKI intohimoisen tulisesti.

Nytkö...nytkö siis minun suuri ja salainen unelmani alkaa toteutua.
Työväenluokan aseellinen vallankumous! Mikä suuri ja mahtava ajatus
tuohon lauseheseen kätkeytyykään! Juuri sitä tietä käy työväenluokan
vapahdus.

Menevät.

KOHOSEN VAIMO tulee viereisestä huoneesta tuskan ja kauhun vallassa.

Uni ei tule vaikka kuinka yrittäisin, niin olen levoton ja pahojen
aavistuksien vallassa. Kunhan ei tästä kaikesta olisi seurauksena
jotakin vielä kauheampaa kuin mitä näihin asti olemme saaneet kokea.

SYLVIN ääni kuuluu viereisestä huoneesta.

Äiti, mihin sinä menit?

KOHOSEN VAIMO

Täällä minä olen, lapseni.

SYLVI

Minun on niin kylmä ja peloittaakin täällä yksin pimeässä.

KOHOSEN VAIMO askartelee jotakin.

Eihän siellä mitään pelättävää Ole, ja hyvin pian minä tulen...Nuku nyt
vain rauhallisesti. — Hetken äänettömyys.

SYLVI hätäisesti.

Äiti, tule katsomaan — — pian!

KOHOSEN VAIMO

Mitä sitten?

SYLVI

Suuri punainen loimu näkyy tuolta kaukaa...metsän takaa.

KOHOSEN VAIMO rientää viereiseen huoneeseen. Kuuluu hänen kauhistunut
huudahduksensa.

Hyvä jumala! Se on tulipalo. Koko taivaanranta on yhtenä tulimerenä!

ANNA tulee hätääntyneenä.

Ei täällä olekaan ketään. —

Kohosen vaimo tulee kiireesti viereisestä huoneesta.

ANNA

Vimmattu taistelu riehuu parhaillaan Jylkin kartanossa ja sen
ympäristöllä. Kartanon päärakennus palaa. Muuan punaisten lähetti tuli
äskettäin tänne pyytäen lähettämään kiireesti apua. — Kunhan Kalske
vain pian tulisi!

KOHOSEN VAIMO

Jumala armahtakoon meitä viheliäisiä ihmisparkoja, millaisia aikoja
olemme joutuneet elämään!


ESIRIPPU.






KOLMAS NÄYTÖS.



NÄYTTÄMÖ:

Sama paikka kuin ensimäisessä näytöksessä. Tirehtööri Ståhle, pastori
Loimaranta, tilanomistaja Falck ynnä muutamia muita ympäristön
tilanomistajia, tehtaan työnjohtajia ja konttoristeja saapuvilla.
Mieliala hermostunut, levoton ja raivoisan kostonhimon täyttämä. Kaikki
puhuvat hillityllä tukahutetulla äänellä, mutta silti kiihkeästi ja
pontevasti. Akkunoissa on tiheät kaihtimet estämässä valoa ulkopuolelle
näkymästä. — Myöhäinen ilta.

PASTORI LOIMARANTA lamaantuneesi.

Eikö vieläkään...mitään?

TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee kiireesti.

Minulla on vihdoinkin hyviä uutisia.

ÄÄNIÄ jännittyneitä, toivon elähdyttämiä.

Mitä, mitä?

TILANOMISTAJA FALCK

Kertokaa, kertokaa!

ÄÄNIÄ

Niin kertokaa!

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Eilen illalla kävi luonani muuan pohjoisesta tullut valkoisten lähetti.
Hän oli onnistunut tunkeutumaan aina tänne asti ja hän kertoi, että
Seinäjoella eräs kenraali — Mannerheim on hänen nimensä — kokoo
parhaillaan joukkoja hyökätäkseen tänne etelään tuhoamaan punaisten
armeijan...

PASTORI LOIMARANTA

On niin paljon ollut kaikenkaltaisia huhuja...Pian saadaan apua
sanotaan...Voikohan tähänkään luottaa?

TILANOMISTAJA FALCK

Niin, voikohan...?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Tämä tieto on aivan varma ja luotettava. Lähetti oli itse kenraali
Mannerheimin lähettämä.

TILANOMISTAJA FALCK

Missä on nyt tuo lähetti?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Hän jatkoi yhä edelleen matkaansa...etelään. Hän on saanut käskyn
tunkeutua aina Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin asti, jos se vain on
mahdollista.

TILANOMISTAJA FALCK toivon elähdyttämänä.

Tulisikohan näistä kauhunpäivistä vihdoinkin loppu.

ÄÄNIÄ

— Se olisi ihanaa!

— Riemun päivä!

PASTORI LOIMARANTA yhä edelleen masentuneesti.

Punaisilla on suunnaton armeija ja määrätön paljous aseita ja yhä
heidän joukkonsa lisääntyy...lisääntyy...He ovat voittamattomat, ellei
saada apua ulkoa.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mannerheimilla kuuluu olevan taitavia upseereita — suurin osa
saksalaisia — ja aseista ei myöskään ole puutetta. Myöskin hänen
joukkonsa kasvaa ja aseita saapuu Saksasta yhä lisää...

TILANOMISTAJA FALCK riemastuen.

Onko hänellä saksalaisia upseereita?

ÄÄNIÄ

Sitten kyllä voitetaan!

TILANOMISTAJA FALCK

Saksako vihdoin on pelastajamme?

PASTORI LOIMARANTA elähtyneenä, mielettömän kostonhimoisesti.

Ah, Jumalani! kun vielä saisikin noille punaisille roistoille, noille
helvetin hengille kostaa...kostaa... Antaisin kaikki...vaikka koko
erilaisuuteni, niin... milteipä sieluni autuuden, kun vain saisin tuon
pääpirun Kalskeen ja hänen apurinsa käsiini! Mikään rangaistus...
tuskin mikään kidutuskaan olisi heille kyllin kova rangaistus!

TEHTAAN INSINÖÖRI syöksyy kalpeana ja kauhistuneena sisälle.

Punaiset tulevat! Heitä on suuri joukko...kaikilla kiväärit! Olemme
hukassa!

KAIKKI hypähtävät kauhistuneina ylös.

PASTORI LOIMARANTA

Punaiset...Mitä nyt teemme?

TIREHTÖÖRI STÅHLE yrittäen näyttää levolliselta.

Miltä suunnalta he tulevat?

TEHTAAN INSINÖÖRI

Tehtaalta päin...

PASTORI LOIMARANTA

Oi, jumala! Nyt he tappavat meidät!

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Vaiti...Seuratkaa mukana!

Vetää taskustaan revolverin ja syöksyy hurjaa vauhtia ulos. Toiset
seisovat epäröivinä ja neuvottomina. Sitten aikovat hekin rientää ulos,
mutta samassa ulkoa kuuluu joukon tahdikasta marssimista ja laulua.

PUNAKAARTILAISTEN MARSSI.

    Pieni Suomen kansa
    katkoo kahleitansa,
    kärsimysten malja jo kukkuroillaan on.
    Raakaa sortovaltaa vastaan,
    nostamastaan armeijastaan,
    jalon kansan parhaat voimat taistohon!

Kaikki peräytyvät ovelta. Sisään astuvat Kalske, Sarkki, Kohonen
ja Pohja. Heitä seuraa joukko punakaartilaisia. Useilla heistä on
kiväärit. Kalskeella ja Särkillä revolveri koteloineen vyöllä.

AARNE KALSKE tarkastelee hetken äänettömänä ja terävin silmäyksin
kauhun vallassa olevia valkoisia. Vihdoin hänen katseensa pysähtyy
pastori Loimarantaan kylmänä ja läpitunkevan terävänä. — Hienon
ivallisesti.

— Ahaa, herra pastorikin täällä! No, sitä saattoi odottaakin. Vieläkö
te pysytte edelleenkin entisessä väitteessänne suojeluskuntien tai
lahtarikaartien — niinkuin me niitä nimitämme — puolueettomuudesta?

Kukaan valkoisista ei hiisku sanaakaan.

SARKKI hampaittensa välistä.

Kaunihia suojeluskuntalaisia, totta tosiahan!

AARNE KALSKE tiukasti.

Mitä tekemistä teillä täällä on tähän aikaan vuorokaudesta? Kukaan ei
vastaa.

AARNE KALSKE käskevästi.

Vastatkaa!

PASTORI LOIMARANTA

Olimme vain muuten...iltaamme viettämässä... pelasimme vähän ja
keskustelimme.

TILANOMISTAJA FALCK vähän rohkaistuneena.

Ja teillekö me olisimme tilivelvollisia siitä mitä teemme omissa
huoneissamme!

AARNE KALSKE ei kiinnitä Falck’in puheeseen huomiota. — Pastori
Loimarannalle.

Mistä te keskustelitte?

PASTORI LOIMARANTA

Kaikenlaisista asioista.

AARNE KALSKE

Samantekevä. —

Kääntyen punaisiin. —

Tarkastakaa onko heillä aseita! —

Valkoisille.

— Kädet ylös! — Muutamat nostavat, mutta toiset epäröivät.

AARNE KALSKE voimakkaasti.

Kädet ylös!

Kaikki, paitsi pastori Loimaranta nostavat kätensä. L:n alkaessa
haparoida laskujaan, putoaa sieltä revolveri lattialle.

AARNE KALSKE sieppaa revolverin ja alkaa tutkia sen rakennetta. —
Ivallisesti.

Kas, millaisilla aseilla hengen miehetkin ovat alkaneet taistella!
— Colt-revolveri hienointa lajia. — Todellakin sopiva ase jumalan
valtakunnan edustajalle!

POHJA

Kirkko ja miekka, pappi ja piru ovat aina olleet parhaat ystävykset.

Punaiset ovat tällävälin tarkastaneet kaikkien valkoisten taskut,
jäistä on löytynyt joukko revolvereita, jotka he asettavat yhteen
kasaan pöydällä.

SARKKI

Oliko tirehtööri Ståhle täällä?

ÄÄNIÄ valkoisten joukosta.

— Ei!

— Ei ollut!

SARKKI

Kenties valehtelette?

AARNE KALSKE

Sekin on samantekevää.

Kääntyen punaisiin.

— Jos tapaatte tirehtööri Ståhlen, vangitkaa hän heti missä hänet
tavannettekin, ja tuokaa minun luokseni.

Kääntyen valkoisiin.

— Ja teidät me pidätämme myöskin.

Viittaa pöydällä oleviin revolvereihin.

— Nuo antavat kyllin aihetta sellaiseen toimenpiteeseen. Saatte
toistaiseksi mennä koteihinne, mutta jokaista askeltanne tullaan
tarkoin valvomaan, joten on viisainta, että ette yritä mitään
konnankujeita. Teidän on sitäpaitsi kerran vuorokaudessa käytävä
näyttämässä itsenne minulle tässä huoneessa. — Otamme tämän huoneuston
kanslia- ja virastohuoneeksemme.

PASTORI LOIMARANTA

Millä oikeudella menettelette kanssamme näin?

AARNE KALSKE

Älkää nyt viitsikö näytellä yksinkertaista! Käsittänettehän, että nyt
ei ole voimassa teidän oikeuskäsitteenne. Tehän olette kaikin keinoin
yrittäneet vastustaa meidän oikeutettuja pyrkimyksiämme ja johtaa
asioita siihen, jossa nyt olemme.

TILANOMISTAJA FALCK

Mitä siis ovat nuo teidän »oikeutetut» pyrkimyksenne? Hillitöntä
temmellystä, anarkiaa ja eläimellistä raakuutta.

PASTORI LOIMARANTA.

Ja tämä nykyinen toimintanne. Tajuatteko te sen hirvittävää
rikollisuutta? Se on raskain rikos, minkä taivaallinen ja maallinen
laki tuntevat. Meillähän oli kansanvaltaisin hallitusmuoto koko
maailmassa, meillä oli yksikamarinen yleisellä äänioikeudella valittu
eduskunta. Sen lisäksi teillä oli 8-tunnin työpäivä ja teidän palkkanne
olivat jo liiankin korkeat. Mitä te vielä vaaditte? Mitä syytä teillä
oli ryhtyä tällaiseen?

AARNE KALSKE

Mitäkö syytä? Herra jumala, kuinka te olette typeriä tai sitten olette
te äärettömän pirullisia! Meidän koko elämämme, meidän vanhempiemme ja
heidän vanhempiensa elämä, ja teidän elämänne ja teidän esivanhempienne
elämä aina harmaaseen muinaisuuteen saakka ovat olleet yhtä ainoata
suurta syytä! Milloinka te olette ottaneet huomioon meidän tarpeitamme
ja kärsimyksiämme? Ette milloinkaan, paitsi pakosta. — Mutta se
sikseen! Nyt ei ole väittelyiden aika, nyt toimitaan. — Punaisille.
— Riittävä määrä miehiä lähtee saattamaan näitä heti koteihinsa. Ja
te olette vastuussa tehtävän kunnollisesta suorittamisesta. Jos joku
heistä yrittää matkalla karata, niin ampukaa.

SARKKI puoliääneen erikseen Kalskeelle.

Seis! Oletko järjiltäsi?

AARNE KALSKE kummastuneena.

Kuinka niin? Mitä tarkoitat?

SARKKI viitaten kädenliikkeellä vankeihin.

Lähetä nuo eteiseen.

AARNE KALSKE

Viekää vangit hetkeksi eteiseen. —

Pari punaista täyttää Kalskeen käskyn.

AARNE KALSKE Särkille

No — — —

SARKKI

Aiotko päästää nuo emälahtarit noin vaan ilman muuta vapaiksi?

AARNE KALSKE

He eivät saa poistua asunnostaan paitsi silloin kuin he käyvät täällä
näyttämässä itsensä. — Sellainen oli määräykseni.

SARKKI

Älä pahastu, mutta vanhana toverina ja ystävänä täytyy minun sanoa,
että sinun meininkisi ovat vähintäin lapsellisia. Jos me heidät nyt
päästämme noin, niin saamme aina varoa itseämme. He ovat pahimpia
lahtareita koko tällä tienoholla.

AARNE KALSKE

Sinä siis tahtoisit — — —?

SARKKI

Että tekisimme heidät vaarattomiksi.

AARNE KALSKE

Ei, ei, se olisi julmaa...epäinhimillistä, niin paatuneita lahtareita
kuin he ovatkin. En voi suostua sellaiseen.

SARKKI

Tuo sinun ainainen jalomielisyytesi...Saatpa nähdä, se vie sinut vielä
turmiohon.

POHJA

Ei mitään turhaa veren vuodatusta. Se ei auta hiluistakaan asiaamme.

KOHONEN

Ei auta...

SARKKI kiihtyen

Jos teillä ei ole luontoa, niin kyllä tässä on poikia joilla on. Meillä
onkin luonto kuin korento ja omatunto kuin torpan tunkio.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Juuri niin! Näytetään niille, ettei tässä napilla pelata.

TOINEN PUNAINEN

Eikä muutamaa ihmishenkeä surkeilla, oli se sitten oma tai toisen.

AARNE KALSKE kylmästi, voimakkaasti ja päättävästi.

Nyt ei liikahdustakaan enää tästä asiasta. —

Valitsee joukosta useita miehiä.

Te lähdette saattamaan vankeja ja painakaa mieliinne, te vastaatte
hengellänne, että he saapuvat vahingoittumattomina perille. — Menkää!

Miehet lähtevät. Heitä seuraa myöskin Pohja ja hetken kuluttua Kalske.
— Kohonen, Sarkki ja pari punaisia jäävät näyttämölle. — Äänettömyys.

SARKKI

Kyllä se Kalske on hullu kun antaa tuollaisia määräyksiä. Mitä
järkeä siinä nyt oli? Päästää pahimmat lahtarit koreasti kotihinsa
suunnittelemahan uusia konnan juonia! Kas kun hän ei samalla määrännyt
puhuttelemahan heitä armollisiksi herroiksi ja kysymähän mitä he
suvaitsevat käskeä.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Aivan oikein!

TOINEN PUNAINEN

Todellakin, Kalske on liian hyväluontoinen...ainakin lahtareille.

KOHONEN

Mutta ajatelkaahan! mitä hyödyttäisi asiaamme turha veren vuodattaminen
ja ihmishenkien hukkaaminen? Ei kerrassaan mitään!

SARKKI

Sano lahtarien veren vuodattaminen ja lahtarien hengen hukkaaminen,
niin käsitteet eivät sekaannu.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Kalske, hän ei anna ottaa mistään mitään...ei pienintä
vaatekappalettakaan, vaikka matkan varrella olisi monta kertaa
varsin helposti ollut saatavissa. Hän sanoo vain, että kaupungista
pian lähetetään meille vaatteita. Ja kuitenkin olemme näin kehnosti
puettuina. — Osoittaa kehnonpuoleista pukuaan.

TOINEN PUNAINEN

Nälkääkin saamme usein kärsiä, vaikka ympäristöllä olevissa kartanoissa
on ruokaa suunnattomat määrät. — Mitä oikeastaan hyödyttää tämä
rehkiminen, kuu nälkää ja vilua saamme kärsiä ainakin yhtä paljon,
miltei enemmänkin kuin ennen? Rintamalle meitä kyllä ajetaan
teurastettaviksi kuin teuraskarjaa ainakin.

SARKKI

On tosi, että Kalske käsittelee lahtareita ja heidän omaisuuttaan
aivan liian hellävaroen. Kyllä siinä on takana muutakin ei vain pelkkä
inhimillisyys.

TOINEN PUNAINEN

Kunhan Kalske ei vain olisi lahtarien kätyri!

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Olimme mielettömiä ryhtyessämme lainkaan herroja vastaan tappelemaan.
Kyllä ne aina puolensa pitävät.

TOINEN PUNAINEN

Ja pohjoisesta hyökkää parhaillaan monituhantinen lahtari- armeija
etelää kohti meidän kimppuumme. Sitä kuuluu johtavan oikea kenraali ja
saksalaiset upseerit.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Hukka meidät vielä perii!

KOHONEN kiivaasti.

Vaiti, ja heti paikalla! Osaston päällikkönä kiellän sanallakaan
jatkamasta siihen suuntaan. Kalske muka lahtarien kätyri. Että
te kehtaattekin! — Nälkää ei kenenkään punakaartiin kuuluvan ole
tämän tilanteen aikana vielä tarvinnut kärsiä, joka niin sanoo, hän
valehtelee. Ja vaatteita tullaan tarvitseville jakamaan aivan ensi
tilassa. — Jos lahtariarmeija hyökkääkin pohjoisesta, niin entä sitten?
Onhan meitä miehiä ja miehillä aseita, hyökätkäämme heitä vastaan.

Aarne Kalske ja Anna tulevat.

AARNE KALSKE

Rintamalta tuli tieto, että siellä tarvittaisiin lisää miehiä. Sinä,
Sarkki, saat joukkoinesi mennä sinne. Tulen itsekin myöhemmällä
ottamaan tarkempaa selvyyttä asemasta. — Lahtarit kuuluvat hyökkäävän
siellä aivan vimmatusti. — Sinä, Kohonen, pidät huolta, että tehtaan
ympäristölle asetetaan riittävästi vartiojoukkueita; varsinkin
länsipuolinen metsän reuna on tarkoin ketjutettava ja varustettava
riittävällä määrällä kuularuiskuja ja konekiväärejä, sillä siltä
suunnalta on äkkiyllätyksen vaara uhkaavin. Jos pieninkin muutos
tapahtuu asemassa, lähettäkää viipymättä tieto.

Kaikki toiset, paitsi Kalske ja Anna poistuvat. — Kalske istuu
pää käsien varaan nojautuneena, synkän näköisenä ja mietteisiinsä
vaipuneena. Aika ajoin kuuluu etäistä tykkien jyskettä.

ANNA pidätetyn hellästi

Sinä olet varmaankin hyvin väsynyt, ethän ole pariin vuorokauteen
silmiäsi ummistanut. Heittäydy hetkeksi tuohon sohvalle lepäämään. Minä
sillä aikaa kirjoitan puhtaaksi muutamia pöytäkirjoja. Jos jotakin
erikoista sattuu, herätän sinut heti.

AARNE KALSKE puolittain nukuksissa.

Todellakin...niinä olen tavattoman väsynyt...

Oikaisee sohvalle ja vaipuu heti sikeään uneen.

ANNA kirjoittaa hetken. Sitten laskee hän kynän kädestään ja hiipii
hyväilevin liikkein Kalskeen luo. — Kuiskaten.

Ah, kuinka hän on uupuneen näköinen! Mutta eihän se ole ihmekään.
Vuorokaudet umpeensa valvonut ja aina ollut kuumeisessa toiminnassa,
Heikompi mies olisi jo paljon vähemmästäkin sortunut. — Kuinka
mielelläni...oi, niin mielelläni, keventäisin hänen työtaakkaansa ja
huoliansa, jos se vain minulle olisi mahdollista!

Äänettömyys. Äkkiä hypähtää Kalske nopeasti ylös.

AARNE KALSKE sekavin, tajuttomin ilmein.

Mikä...mikä on hätänä?... Mitä on tapahtunut?

ANNA säikähtyneenä.

Ei mitään...mikä sinulle nyt tuli...? Mitä sinä noin säikähdit?

AARNE KALSKE katsoo pitkään ja edelleen sekavin ilmein Annaa. Äkkiä
hänen kasvonsa kirkastuvat ja ilme selvenee. — Riemullisesti.

Ah...siinähän sinä olet, Anna!

ANNA kummastuneena.

Mitä tarkoitat...? Missä minun sitten pitäisi olla?

AARNE KALSKE yrittäen hymyillä.

Näin ilkeätä unta tuossa äsken...Kävelimme äkkijyrkän ja hyvin syvän
kuilun reunalla...me molemmat...sinä ja minä. Yht'äkkiä sinä horjahdit
ja putosit syvyyteen... Minä yritin käydä sinuun kiinni ja temmata
takaisin, mutta silloin putosin itsekin...Se kuilu oli huimaavan
syvä ja musta kuin hauta...kuin suuri, pohjaton hauta... Sitten minä
heräsin. — Minulla on vieläkin omituisen ahdistava ja ilkeä tunne,
aivankuin todella olisi tapahtunut jokin onnettomuus.

ANNA johon Kalskeen kertoma uni on tehnyt painostavan vaikutuksen,
yrittää sitä kuitenkin salata. — Teeskennellyn huolettomasti ja
iloisesti.

Miksi sellaisen annat mieltäsi painostaa? Untahan se vain oli.

AARNE KALSKE hajamielisesti

Olet oikeassa...untahan se vain oli...

Äänettömyys. Kalske istuu syviin mietteisiin, vaipuneena ja synkkien
aavistuksien vallassa. — Ikäänkuin havahtuen.

— Anna, oletko ajatellut, mikä on tämän loppu?

ANNA

Minkä?

AARNE KALSKE

Tämän meidän yrityksemme. Jos työväki voittaa, saavuttaako se
silloin täydellisen vapauden? Vapautuuko se näin yhdellä iskulla
vuosisataisista orjankahleistaan; katoaako sen otsalta se orjan merkki,
joka siihen on lukemattomien sukupolvien aikana syöpynyt.

ANNA

En tiedä...

AARNE KALSKE

Eikö meidän ihmisten, jokaisen työväenluokan yksilön, tarvitsisi
myöskin muuttua...syntyä ikäänkuin uudestaan, tulla paremmaksi,
täydellisemmäksi, ennenkuin todellinen vapaus ja onni voidaan saavuttaa?

ANNA

Kyllä minunkin mielestäni.

AARNE KALSKE

Ja entä, jos ei yrityksemme onnistuisikaan — mitä sitten? Kuinka käy
silloin työväenluokan ja sen aatteen, jonka puolesta olemme taistelleet?

ANNA tuskallisesti.

Sellainen mahdollisuus olisi kauhea...

AARNE KALSKE

Mutta sekin mahdollisuus on olemassa. Vieläpä se on todennäköinenkin.

ANNA

Mitenkä...Todennäköinen...?

AARNE KALSKE

Omat joukkommekin...nekin antavat aihetta sellaiseen otaksumaan.

ANNA hämmästyneenä.

Omat joukkomme...?

AARNE KALSKE

Edesvastuuttomia ja hillittömiä aineksia, vieläpä täydellisiä
roistojakin on päässyt paljon tunkeutumaan joukkoihimme. Ne eivät
välitä hituistakaan aatteesta, yksityinen etu ja hillitön mellastelu on
niillä ainoina tarkoitusperinä.

ANNA

Sellaiset olisi heti erotettava.

AARNE KALSKE

Se on nyt jo myöhäistä. Ne olisi pitänyt erottaa heti alussa. —

Äänettömyys.

— Niin, en tiedä...mutta ainakin minä, yksilönä, kuljen tässä kohti
turmiotani...minä tiedän sen...minulla on vaisto, joka sanoo sen. Mutta
sittenkään en voi jäädä syrjään ja on se muuten jo myöhäistäkin. Olen
polttanut kaikki sillat takanani. Minun täytyy kulkea tämä tie päähän
asti oli kohtaloni millainen tahansa.

ANNA tuskallisesti, epätoivoisesti.

Et saa puhua noin...Sinun synkkämielisyyteen taipuva luonteesi saa
sinut näkemään olosuhteet synkemmässä valossa kuin mitä ne todella
ovat. —

Äänettömyys. — Kalske vaipuu jälleen synkkiin mietteisiin. Sitten
nostaa hän katseensa ja molempien katseet yhtyvät.

AARNE KALSKE hypähtää äkillisellä liikkeellä ylös tarttuen kiihkeästi,
miltei rajusti, Annan ranteeseen.

Anna...koskisiko sinuun yhtään, jos minulle sattuisi jokin onnettomuus?

ANNA hiljaisesti, loistavin silmin.

Tietysti minuun koskisi...Kuinka saatat sellaista kysyäkään? —

Puristautuu yht'äkkiä koko ruumiillaan Kalsketta vasten. —
Intohimoisesti, tulisesti.

— Koskisiko...Jumalani! kuinka väritön ja laimea sana tuo koskisi...Se
ei sano mitään...ei yhtään mitään! Käsitätköhän sinä osapuilleenkaan
millaista voipi olla naisen rakkaus...? Ymmärtäneeköhän sitä
täydellisesti yksikään mies...En luule...Koskisiko...Minä kuolisin
sinun puolestasi! Niin juuri...Minä kuolisin sinun puolestasi! —

Pitkä äänettömyys. — Puhelin soi.

AARNE KALSKE rientää puhelimeen.

Esikunnan kansliassa!... Halloo!... mitä sanotte?... Suuri joukko
haavoittuneita...Onko heitä paljonkin?... Räjähtävät kuulat...Kyllä
koetamme...— Soittaa kiinni. — Annalle.

— Punaisen ristin sairaalaan on äskettäin tuotu suuri joukko
haavottuneita rintamalta. Räjähtävät kuulat ovat repineet monet heistä
aivan hirvittävästi...Nyt ne kysyvät, jos täältä voitaisiin lähettää
joku auttamaan sitomisessa.

ANNA

Hyvä jumala, kuinka kauheata! — Onko heitä paljonkin?

AARNE KALSKE

Kuuluu olevan ainakin kymmenen tai kaksitoista. — He eivät olleet vielä
kaikki saapuneet.

ANNA

Menen heti, vaikka olenkin tottumaton, niin jossain määrin kuitenkin
voin olla apuna. — Pukee kiireesti päällystakin yllensä, — Mennessään
viittaa jäähyväisiksi Kalskeelle ja poistuu kiireesti.

AARNE KALSKE menee ovelle ja katsoo Annan jälkeen. Sitten palaa hän
verkalleen ja miettivänä takaisin, istuutuu pöydän ääreen nojaten
päätänsä käsiinsä. Hetken kuluttua ponnahtaa ylös.

Ei, ei tämä kelpaa! Nyt ei ole aika vaipua lemmenhaaveiluihin. —
Kuuntelee.

— On kuin tykkien jyske kaupungin suunnalla olisi jälleen kiihtynyt.
Tilanne näyttää kärjistyvän nopeammin kuin luulinkaan. —

Alkaa kiireesti hankkiutua lähtemään. — Kolkutusta ovella.

AARNE KALSKE

Sisään!

Elsie tulee tiheä harso kasvoilla.

AARNE KALSKE katsoo tutkivasti Elsietä, heti häntä tuntematta, —
Hämmästyneenä.

Ah, neiti Ståhle...

Kumartaa kohteliaasti, hieno ivan vivahdus äänessä ja käytöksessä.

— Millä voin teitä palvella? — Istukkahan, jos suvaitsette.

ELSIE tuskallisena ja hämmentyneenä, mutta arvokkaasti ja jonkunlaista
ylemmyyttä tavoitellen.

Ah, pyydän...jättäkää tuo, puhukaamme asiallisesti.

AARNE KALSKE

Aivan mielelläni. Tehkää hyvin, esittäkää asianne.

ELSIE kokien tukehuttaa nyyhkytystään.

Mitä te olette tehnyt isälleni?

AARNE KALSKE hämmästyneenä.

Isällenne? Mitä tarkoitatte? Selittäkäähän tarkemmin!

ELSIE

En ole nähnyt isää sen jälkeen kuin hän muutamien muiden herrojen kera
tuli tänne konttoriin, ja kohta sen jälkeen tulivat tänne punaiset ja
ottivat tämän haltuunsa.

AARNE KALSKE

Ahaa...nyt ymmärrän. Isänne on todennäköisesti lähtenyt vähän ennen
meidän tänne tuloamme pakenemaan. Hän ei ollut jäällä kun tulimme
tänne. — Nuo toiset herrat kyllä olivat.

ELSIE

Missä ovat nyt nuo toiset herrat?

AARNE KALSKE

Lähetin heidät vartioston saattamana koteihinsa. He eivät saa
toistaiseksi poistua asunnoistaan. — Annoin sellaisen määräyksen.

ELSIE katkerasti.

Mihin te oikeastaan pyritte tällä kaikella? Onko teillä mitään
päämäärää, vai onko tarkoituksenne saada aikaan vain kauhua, sekasortoa
ja hävitystä?

AARNE KALSKE

Jotta te ymmärtäisitte nykyisien tapahtumien luonteen, niiden
alkutekijät ja puhkeamisen syyt, olisi teidän oltava monista, teille
tuntemattomista seikoista selvillä, ja niiden ylimalkaiseenkaan
selostamiseen ei nyt ole aikaa eikä tilaisuutta.

ELSIE

Olette oikeassa, minä en tunne niitä seikkoja, mutta eräästä seikasta
olen selvillä. — Alentaen ääntänsä.

— Kuulkaahan! Teidän yrityksenne tulee epäonnistumaan. Te ette
tiedä...mutta voin vakuuttaa, että se tulee epäonnistumaan.

AARNE KALSKE huolettomasti.

Tällä kerralla se ehkä epäonnistuu, mutta kyllä se vielä tulee
onnistumaankin.

ELSIE

Miksi siis uhraatte itsenne yrityksen vuoksi, jonka epäonnistumisesta
olette itsekin selvillä? Luopukaa siitä! Antakaa kaiken jäädä tähän ja
pelastakaa itsenne!

AARNE KALSKE terävästi.

Mitä tarkoitatte, neiti? En ymmärrä teitä.

ELSIE kiihkeästi.

Paetkaa, ennenkuin se on myöhäistä! Kohta olette valkoisten
piirittäminä ja kuu he saavat teidät käsiinsä, olette hukassa. —

Kuiskaten.

— Minä auttaisin teitä pakenemaan.

AARNE KALSKE terävästi.

Minkätähden? Olenhan niinä, samalla kuin olen koko sen luokan
vihollinen, johon te kuulutte, myöskin teidän vihollisenne.

ELSIE taistellen itsensä kanssa; epätoivoisesti', intohimoisen
kiihkeästi.

Voi, hyvä jumala! ettekö te käsitä...ymmärrä...? Aina siitä asti kuin
näin teidät viime syksynä tässä samassa huoneessa ja kuulin teidän
puhuvan; ja siitä asti kuin te seisoitte täällä isäni edessä ja
teidät eroitettiin tehtaasta...Aina siitä ajasta asti olen rakastanut
teitä...rakastanut teitä...

Kalske ponnahtaa rajulla liikkeellä ylös, mutta hillitsee itsensä ja
palaa jälleen istumaan.

ELSIE tarttuen intohimoisesti Kalskeeseen.

Kuulkaahan! Paetkaa...tai paetkaamme yhdessä...Minä kyllä tiedän keinon
kuinka pääsemme pakenemaan...Sitten menemme jonnekin...jossa kukaan ei
tunne teitä, eikä tiedä mitään entisyydestänne eikä nykyisyydestänne...
Ja kenties voisin isäni ja muiden vaikutusvaltaisten sukulaisteni
avulla hankkia teille armahduksenkin, jos kääntyisitte pois nykyisestä
elämästänne ja jättäisitte koko entisyyden taaksenne. Te voisitte saada
edullisen paikan isäni luona, jos niin tekisitte. — Kohtalonne, jos
joudutte valkoisten käsiin, on kauhea. Teillä ei silloin ole mitään
armoa odotettavissa eikä mitään pelastumisen mahdollisuutta. Minäkään
en enää silloin voisi teitä pelastaa. Nyt sen vielä voisin tehdä. Olen
monet kerrat kuullut heidän vannovan kaikkien punasten ja varsinkin
johtajien kuolemantuomion...

AARNE KALSKE on kuin lumottuna kuunnellut Elsien intohimoista puhetta;
hämmentyneenä.

Te siis voisitte minut vielä pelastaa?

ELSIE

Voisin.

AARNE KALSKE ikäänkuin itsekseen.

Paeta...Jättää kaikki. Unohtaa kaikki...pettää asia, jonka edestä
olemme taistelleet, jonka edestä tuhannet jo ovat henkensä uhranneet
ja vertansa vuodattaneet...pettää toverit ja liittyä heidän
sortajiinsa...Ei, ei! Se olisi teko niin musta, niin katala, että sitä
ei voisi sovittaa millään...ei millään...

ELSIE

Ajatelkaahan! Te olette vielä nuori...elämä loppumattomme
mahdollisuuksineen on edessänne...Valinnan ei pitäisi olla vaikeata.
Toisella puolen kuolema, varmana, väistämättömänä...toisella puolen
elämä, taistelijan, mutta myöskin voittajan ihana, rikas elämä — ja
minun rakkauteni.

AARNE KALSKE kuin huumeessa.

Teidän rakkautenne — — —

ELSIE

Niin, minun rakkauteni...tai ei, ei yksin minun, vaan meidän
molempien...sinun ja minun rakkaus.

AARNE KALSKE aikoo sulkea Elsien hurjasti syliinsä.

— Elsie...

Ponnahtaa rajusti erilleen pyyhkien kuumeesta polttavaa otsaansa.

— Minua kurjaa... mitä minä teen...mitä minä teen?

Yrittäen äärettömällä voimanponnistuksella irtautua lumouksesta. — Kuin
itsekseen.

— Minä kuolisin sinun puolestasi...niin juuri Minä kuolisin sinun
puolestasi!

ELSIE

Noudattakaa pyyntöäni ja ajatelkaa millaisiin uhrauksiin olisin valmis
teidän tähtenne alistumaan.

AARNE KALSKE lyöden nyrkillä otsaansa äkillisen mielijohteen
valtaamana. Itsekseen.

Minä houkka...

Elsielle.

— Haa, te kaunis sireeni...Teidän ihanat lumolaulunne... Kuka takaa,
että ne ovat vilpittömiä?

ELSIE

Ah...Te epäilette minua...

AARNE KALSKE

Kenties te vain näyttelette...Olette ehkä valkoisten kätyri...heidän
lähettämänsä...

ELSIE

Ei, ei...kuinka te voitte...? Minähän rakastan teitä... Oh, hyvä
jumala, kuinka saisin teidät vakuutetuksi... uskomaan...

AARNE KALSKE katsoen Elsietä hyvin läheltä ja kiinteästi silmiin.

Kaunis te olette, neiti Ståhle, ihana kuin itse valkeuden enkeli. Ja
nyt kun katson teidän silmiinne, en epäile vilpittömyyttänne. Mutta
sittenkään...sittenkään en voi suostua ehdotukseenne. Minä en petä
tovereitani enkä yhteistä asiaamme edes siitäkään hinnasta, niin
häikäiseviä tulevaisuuden kuvia kuin ehdotukseenne suostuminen minulle
tarjoaisikin.

ELSIE väsyneesti.

Te siis hylkäätte...tarjoukseni?

AARNE KALSKE

Niin teen. Teidän maailmanne olisi minulle niin outo... vieras...Minä
en sovi siihen maailmaan.

ELSIE

Mutta, hyvä jumala, ettekö sitte pidä henkeänne missään arvossa?
Hyljätessänne tarjoukseni tuomitsette itsenne varmaan kuolemaan.

AARNE KALSKE

Parempi kuolema kuin häpeällinen elämä.

ELSIE nousee äkillisellä liikkeellä.

Jääkää hyvästi!... Minä menen nyt. Minä kuvittelin tänne
tullessani...mutta ei siinä ollutkaan mitään...ei mitään...Se oli
vain harhakuva, jolla ei ollut mitään vastinetta todellisuudessa. Ah,
jumalani! jos te tietäisitte...ymmärtäisitte...mutta ei, sittenkään ei
se hyödyttäisi mitään...Hyvästi!

Poistuu kiireesti.

Kalske istuu pitkän ajan liikkumatonna ja tuijottaen ikäänkuin
lumottuna jonnekin kaukaiseen etäisyyteen, jossa hänen silmiensä
eleen näyttää avautuvan aivankuin toisia maailmoja, outoja, ennen
tuntemattomia, loistavine ja häikäisevinä näköaloilleen.

Sitten ponnistautuu hän nähtävällä tahdon ponnistuksella
todellisuuteen, ponnahtaa äkillisellä liikkeellä ylös ja ovesta ulos.
— Näyttämö hetken tyhjänä. — Tykkien jyske on kiihtynyt kuuluen nyt
varsin selvänä ja voimakkaana, mutta verraten etäältä.

Sarkki, Kohonen ja Pohja tulevat. Elsie on heidän keskellään.

SARKKI kiihoittuneena.

Hän on lahtarien vakooja, sanon minä! Vieköhön minut piru, ellei asia
ole niinkuin sanon.

KOHONEN

Sinun mielentilasi on äärimmilleen kiihoittunut. Se saa sinut näkemään
lahtarien vakoojia ja kätyreitä joka paikassa.

POHJA

Säilytähän kylmä verisyytesi, poika. Nyt sitä tarvitaan,

SARKKI

Menkää hiiden kuiluun kylmäverisyyksinenne ja mielentiloinenne! En
minä aavehia näe. Lahtarien vakoojia on nyt melkein joka paikassa. —
Elsielle. — Miksi hiiviskelitte täällä näin myöhällä?

ELSIE

Kävin täällä Kalskeen luona. — Tahdoin saada jotakin tietoa...isäni
kohtalosta.

KOHONEN

Hänen kohtalostaan emme tiedä mitään.

SARKKI

Tietysti isänne on tuolla... lahtarien rintamalla...tai rintaman takana,
luonnollisesti. — Oliko Kalske täällä?

ELSIE

Oli.

SARKKI

Missä hän on nyt?

ELSIE

Hän jäi tänne minun täältä lähdettyäni. Enempää en tiedä.

POHJA

Odotetaan kunnes Kalske tulee. Hän voi selittää tämän asian

AARNE KALSKE tulee, kiivaasti.

Mitä tämä merkitsee...?

Huomaa Elsie. — Hämmentyneenä, jota ei voi kokonaan peittää.

— Neiti Ståhle...Te täällä!

SARKKI

Tapasimme hänet hiiviskelemässä tässä ympäristöllä. On enemmän kuin
luultavaa, että hän kuljeskelee lahtarien asioilla.

AARNE KALSKE tyynesti.

Erehdyt, Sarkki. Hän kävi minun luonani.

SARKKI ilkeästi.

Vai niin, vai sinun luonasi. Jopa alan ymmärtää. Herra päällikkö
kuhertelee täällä vain lahtarinarttujen kanssa, sillä aikaa kuin jne
toiset tappelemme henkemme edestä rintamalla lahtareita vastahan.

AARNE KALSKE tuskallisesti.

Vaikene...

KOHONEN JA POHJA

Lopeta. Sarkki, tahi...

SARKKI

Te ette ole minun suuni tukkijoita. Minulla on oikeus...

Kalskeelle.

— Sinun lahtarien kanssa veljeilystäsi...

AARNE KALSKE astuu askeleen Särkkiä kohti vaarallinen väike silmissä.
— Hillitysti, melkein kuiskaamalla, mutta hirvittävää uhkaa ja voimaa
äänessä ja olemuksessa.

Hillitse aikoinaan kielesi, Sarkki!

Sarkki vaikenee. — Tuskallinen äänettömyys.

AARNE KALSKE tyynesti, luonnollisesti.

Päästäkää neiti Ståhle menemään. Minä vastaan hänestä. —

Elsielle.

— Pyydän, menkää suoraan kotiinne, välttyäksenne enemmiltä ikävyyksiltä.

ELSIE poistuu äänettömänä, luoden mennessään pikaisen ristiriitaisia
tunteita kuvastavan katseen Kalskeeseen.

AARNE KALSKE

Selitähän, Sarkki, minkätähden olet poistunut rintamalta? Ja te toiset,
miksi olette jättäneet vartiopaikkanne? Olette sen näköisiäkin kuin
olisi kokonainen komppania lahtareita kintereillänne.

SARKKI

Ja niin, piru vie, onkin! Eikä vain yksi komppania, vaan kokonainen
armeija; olemme kokonaan lahtarien piirittämiä. Mennessämme rintamalle,
tuli vastallamme kaksi lähettiä, jotka ilmoittivat, että punaisten
rintama on kokonaan murtunut. Menimme siitä huolimatta etehenkin, mutta
pian kohtasimme pakenevat punaisten etujoukot, jotka sanoivat samaa, ja
että lahtarit hyökkäävät solkenaan etehenpäin, punaisten peräytyessä
täydessä epäjärjestyksessä heidän edellähän.

POHJA

Myöskin kaupungissa kuuluu pohjoiset kaupunginosat olevan jo lahtarien
hallussa.

AARNE KALSKE

Rintamamme murtunut! Näin äkkiä! Vielä äskettäinhän oli punaisilla
erinomaisen hyvät asemat juuri tällä rintamalla. — Ei, se on mahdotonta!

SARKKI

Oli miten tahansa, mutta kyllä asia on niinkuin kerroin.

KOHONEN

Lahtarit ovat sitäpaitsi saaneet aivan viime aikoina suuria apujoukkoja
kaikille rintamille.

Joukko punaisia syöksyy sisälle. Jotkut näyttävät olevan peloissaan,
mutta useimmat ovat levollisia ja päättävän näköisiä.

ÄÄNIÄ kiihoittuneita, uhkaavia.

— Meidät on petetty!

— Myyty lahtareille!

— Voi meitä!

— Mitä nyt teemme?

— Niin...mitä...mitä?

AARNE KALSKE levollisesti.

Mitäkö teemme...? Ryhdymme tietysti vihollista vastaanottamaan.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Emme halua mennä enää teurastettaviksi.

TOINEN PUNAINEN

Palkkammekin on vielä saamatta.

KOHONEN

Kurjat raukat!

POHJA

Oletteko te miehiä?

ÄÄNIÄ

— Hävetkää, hävetkää!

AARNE KALSKE astuu aivan miesten eleen luoden heihin läpitunkevan
hallitsijaa ilmaisevan katseen. Lujasti ja päättävästi.

Pelkurit raukat jääkööt, muut seuratkoot mukana!

Lähtee päättävästi ja taakseen katsomatta. Kaikki toiset seuraavat
epäröimättä, vain ensimäivenn ja toinen punainen epäröivät ja jäävät
vihdoin jälelle. — Äänettömyys.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Minua onnetonta kun ollenkaan ryhdyin tällaiseen!

TOINEN PUNAINEN

Hulluja olimme!

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Mitä nyt teemme? Kuutithan, että lahtarit voivat olla täällä minä
hetkenä hyvänsä.

TOINEN PUNAINEN

Minä ainakin menen kotiini.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Myöskin minä.

TOINEN PUNAINEN

Ja väkisin minä kaartiin otettiinkin.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Samoin minä.

— Lähtevät.


ESIRIPPU.






NELJÄS NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ:

Tirehtööri Ståhlen palatsin pihamaa, joka on samalla
konttorirakennuksen pihamaa. Osittain metsää, osittain puistoa;
hiekoitettuja käytäviä risteilee siellä täällä. Etäämmällä näkyy
sankka havumetsä ja sen takana järvi. Vasemmalla palatsin pääty,
jossa on suuret kaksoisovet ja johon harmaat kiviportaat johtavat.
Suurenpuoleinen veranta ympäröi rakennusta. Oven yläpuolella palaa
sähkölamppu. Aika-ajoin kuuluu kiivasta kuularuiskuja kivääritulta ja
silloin tällöin tykkien kumeita, juhlallisia jymäyksiä. Tulipalojen
loimua ja kajastusta ympäristöllä. Iltayö. Vuodenaika: Varhaiskeväl.

Aarne Kalske ja Anna tulevat oikealta. Kalskeen käynti on ryhdikästä
ja joustavaa kuten tavallisesti; kasvot ovat kalpeat ja synkät, multa
kuvastaen samalla raudanlujaa päättäväisyyttä ja tarmoa.

AARNE KALSKE synkästi ja surullisesti.

Näinkö siis yrityksemme raukesi tälläkin kerralla... Rivimme ovat
jo alkaneet horjua...kohta ne murtuvat kokonaan. Sen lisäksi on
joukkojemme innostus alkanut laimentua ja se on pahin kaikista. —
Vieläkään emme kyenneet murtamaan kahleitamme, entistä lujemmalle niitä
vain kiristimme.

ANNA rohkaisevasti.

Voimme vielä voittaakin. Vaikka tämä paikkakunta menetettäisiinkin,
niin onhan punaisilla vielä koko eteläinen osa maata.

AARNE KALSKE

Jos tämä paikkakunta ja läheinen kaupunki antautuvat, niin on punaisten
ylivoima murtunut. Tämä seutu on punaisen Suomen lukko.

ANNA tuskallisesti.

Ah' hyvä jumala, kuinka hirveätä! — Ja kohtalomme... millainen se
lienee heidän valloittaessaan tämän paikkakunnan?

AARNE KALSKE tyynesti.

Kohtalommeko...? Omasta kohtalostani kyllä olen selvillä. Voin
vannoakin, että elämäni rata päättyy silloin kuin valkoiset saavat
minut käsiinsä.

ANNA rajusti nyyhkien: epätoivoisesti ja intohimoisesti syleillen
Kalsketta.

Sinä et saa antautua heidän käsiinsä...et...et... Epäonnistukoon
yrityksemme...tuhoutukoon kaikki muu... mutta sinä et saa joutua heidän
käsiinsä!

AARNE KALSKE

Mutta Anna...

ANNA kuten edellä.

Ehkä olen mieletön...hupsu...mutta rakkauteni sinuun on tehnyt minut
siksi. — Jumalani, kuinka onnellinen...niin äärettömän onnellinen
olen ollut siitä asti kun sain varmuuden, että sinäkin rakastat
minua. Tuo tietoisuus on tunkeutunut vereeni...koko elimistööni kuin
huumaava, päihdyttävä viini...ja nyt...nyt... Vaipuu maahan polvilleen
epätoivoisesti ja rajusti itkien.

AARNE KALSKE hyväillen hellästi Annan päätä ja hiuksia; hiljaa,
vienosti.

Sinä rakas...rakas...rakas...

Sieppaa äkkiä Annan syliinsä syleillen ja suudellen häntä rajusti,
intohimoisesti ja tulisesti, — Molemmat katsovat toisiaan kauan
loistavin, säteilevin silmin. — Äänettömyys.

AARNE KALSKE innostuneesti, elämänhaluisesti ja kuohuvan ponnekkaasti.

Jos sittenkin vielä yrittäisimme, Anna!

ANNA

Mitä yrittäisimme? Mitä tarkoitat?

AARNE KALSKE

Murtautua vihollisen rintaman läpi omien joukkojemme luo.

ANNA

Minkä kautta sinne pääsisimme?

AARNE KALSKE

Tuon järven yli, jäätä myöten. He ovat tuolla järven toisella puolella,
siis verrattain lähellä. Kuuluuhan niiden tykkien jyskekin tänne varsin
selvästi. — Tule! Mennään! — Aikovat lähteä. — Sarkki ja Kohonen
tulevat oikealta synkkinä, epätoivoisina ja masentuneina.

SARKKI

Itse pirukaan ei voi meitä enää pelastaa. Yli-inhimillisillä
ponnistuksilla yritimme torjua vihollisen hyökkäyksen, mutta
turhaan...Jokainen mies joukossamme taisteli kuin sankari ja mieshukka
oli kumminkin puolin hirveä. Siitä huolimatta tunkeutuvat lahtarit yhä
eteenpäin. Ennenkuin tunti on kulunut, ovat ne jo täällä.

ANNA

Ah, jumalani, jumalani!

KOHONEN synkästi.

Kaupunkikin on jo lopullisesti antautunut.

AARNE KALSKE

Jo sekin...

SARKKI

On pian tehtävä jotakin, mutta mitä?

AARNE KALSKE päättävästi.

Me joko taistelemme viimeiseen mieheen tai yritämme paeta tästä rotan
loukusta. — Tulkaa! Tai odottakaahan! Olisiko tuonne jäänyt vielä
mitään...?

Sarkki ja Kohonen juoksevat konttorin rappuja ylös verannalle ja ovesta
sisälle.

AARNE KALSKE

Annalle.

Kenties erehdyimme ryhtyessämme puolustamaan asiaamme aseilla — useat
omastakin joukostamme niin väittävät — mutta työväenluokan yhteinen
onni ja ne korkeat päämäärät, joihin sillä olemme pyrkineet, on
lieventävä, ellei kokonaan poistava historian tuomion.

ANNA

Aseihin tarttumisemmeko erehdys? — — Se olisi hirveätä!

AARNE KALSKE

Niin, en osaa sanoa...Itse sodankäynnissä olemme tosin tehneet paljon
kohtalokkaita erehdyksiä: venäläiseen sotaväkeen turvautuminen oli yksi
sellainen. Myöskin kurittomuus, joukkojen kehittymättömyys ja raakuus
sekä kykenevien johtajien puute ovat olleet suurimpia syitä turmioomme.
— Tekemiemme erehdyksien korjaaminen on kuitenkin myöhäistä. Nyt on
kiinnitettävä kaikki huomio nykyiseen tilanteeseen.

Sarkki ja Kohonen tulevat konttorista.

KOHONEN

Ei siellä enää ole mitään.

SARKKI

Kaikki tärkeimmät hävitimme. Sitäpaitsi...jos sytyttäisimme tuleen koko
roskan.

AARNE KALSKE

Ei, ei...mitä se hyödyttäisi? — Tulkaa!

Menevät kiireesti oikealle. Näyttämö pitkähkön ajan tyhjänä. Lähimmässä
ympäristössä vallitsee täydellinen hiljaisuus.

Sitten alkaa läheltä kuulua kiivasta melua ja huutoja sekä muutamia
kiväärin laukauksia. Kohta sen jälkeen syöksyy 6 tai 8 punaista
sotilasta näyttämölle, vasemmalta rakennuksen takaa. Heidän pukunsa
ovat repeytyneet riekaleiksi, muutamat heistä ovat haavoittuneet
ja kaikki hyvin nääntyneitä, Parilla kolmella on vielä kiväärit ja
sotilasreput, toiset ovat heittäneet ne pois. Kaikilla punainen nauha
lakissa. Heidän joukossaan on suutari Pohja. — Heti punaisten jälkeen
hyökkää joukko valkoisia kaikki asestettuna ja sotilaspuvuissa,
jokaisella valkea käsivarsiside ja kuusenhavu lakissa. — Heidän
joukossaan ovat myöskin tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta,
tilanomistaja Falck ja tehtaan insinööri.

Joukon etupäässä on muuan valkoisten päällikkö, jääkäriluutnantti Frey.
Hän on käskevä, kopea, ylimielinen ja ylpeäryhtinen, maailmanmiehen
huolettomuutta käytöksessä ja puheessa; pohjimmalta vilahtaa silloin
tällöin vaikutuksille altis, tunneherkkä luonne esiin; nuorehko.

HUUTOJA VALKOISTEN JOUKOSTA

— Pysähtykää roistot!

— Heti paikalla pysähtykää!

Valkoisten saavutettua punaiset, syntyy lyhyt, mutta kiivas taistelu;
pian ovat punaiset nääntyneinä, osittain haavoittuneina ja aseettomina
pahoitetut antautumaan. Muutamat pahimmin haavoittuneet ovat
lysähtäneet maahan miltei tajuttomina.

LUUTNANTTI FREY potkaisee erästä haavoittunutta.

Ylös, koirat, siitä!

Haavoittuneet yrittävät nousta, mutta vaipuvat hiljaa voihkaisten
jälleen maahan.

LUUTNANTTI FREY

Kuka on päällikkönne? — Ei vastausta.

LUUTNANTTI FREY

Kuulilleko, koirat, missä on päällikkönne?

POHJA

Emme tiedä. Jouduimme erilleen pääjoukosta, emmekä ole heitä sen
jälkeen nähneet.

PASTORI LOIMARANTA

He valehtelevat, herra luutnantti. Pakoittakaa vain heidät tunnustamaan.

LUUTNANTTI FREY

Jos ilmoitatte, missä piileksii päällikkönne...

PASTORI LOIMARANTA

Kalske, Aarne Kalske.

LUUTNANTTI FREY

... päällikkönne Aarne Kalske esikuntineen, niin heti kun olemme saaneet
heidät ilmoituksenne perusteella käsiimme, pääsette vapaiksi, muutoin
teidät ammutaan.

POHJA

Me emme tiedä...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Te tiedätte, mutta ette tahdo ilmoittaa. Te olette tämän paikkakunnan
punaisia...minä kyllä tunnen...ja kuulutte Kalskeen joukkoihin.

PASTORI LOIMARANTA

Pohjalle.

Aa, nyt tunnenkin! Te itse olette yksi Kalskeen läheisimpiä apureita.
Meitä vangitsemassakin olitte.

LUUTNANTTI FREY punaisille.

Onko punaisilla vielä suuretkin joukot tässä ympäristöllä?

POHJA

Kuinka me sen tietäisimme?

LUUTNANTTI FREY vetää esiin revolverinsa ja painaa sen suun Pohjan
otsalle. — Uhkaavasti ja kiihtyvällä raivolla.

Tahdotko vastata kysymykseeni, sinä kirottu?

POHJA tyynesti, levollisesti.

Minä en tiedä...

LUUTNANTTI FREY laukaisee, ja hiljaa huokaisten vaipuu Pohja maahan.

ERÄS NUORI PUNAINEN

Oh, te verikoirat...te...te... Purskahtaa äänekkääseen itkuun.

— Hän oli isäni, ainoa omaisistani, joka oli jäänyt eloon. Heittäytyy
ruumiin viereen tuijottaen jäykkänä ja tajuttomana sen veren tahraamiin
kasvoihin.

— veljeni kaatui rintamalla ja nyt sinäkin, isä... Puhkeaa ajottain
hillittömiin nyyhkytyksiin.

LUUTNANTTI FREY hiukan hämmentyneenä, mutta kokien sitä salata. —
Valkoisille.

Viekää vangit pois...jonnekin sinne tehtaaseen. Ja osa teistä lähtee
nyt heti etsimään lähimmässä ympäristössä piileviä punaisia. Jos saatte
yhdenkin käsiinne, on teidän hänet heti tuotava tänne. — Oletteko
ymmärtäneet?

VALKOISET sotilaallisesti tervehtien.

Kyllä, herra luutnantti!

LUUTNANTTI FREY

Eteenpäin...Mars!

Osa sotilaista tarttuu vankeihin vieden heidät puolittain laahaamalla
mukanaan. Toinen osa hajautuu ympäröivään metsään. Jälelle jäävät
luutnantti Frey, tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta, tilanomistaja
Falck, tehtaaninsinööri ja muutamia tehtaan herroja ja tilanomistajia.

PASTORI LOIMARANTA

Uppiniskaisia roistoja!

LUUTNANTTI FREY

Oikeita piruja, mutta kyllä minä saan masentumaan. — Ottaa taskustaan
pullon ja ryyppää siemauksen.

Tirehtööri Ståhlelle.

Koska me näin äkkiarvaamatta ja vielä poikkeuksellisissa oloissa olemme
joutuneet vieraiksenne, niin mitään vierasvaraisuuden vaatimuksia
emme ole oikeutetut tekemään, mutta jos Teille, hra tirehtööri, olisi
sattunut jäämään jonnekin kätköpaikkaan pieni tilkkanen vähän jalompaa
nestettä kuin tämä pahalle löyhkäävä paloviina, niin olisi ilomme
täydellinen.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Odottakaa hetkinen! — Poistuu vasemmalle rakennuksen taitse.

PASTORI LOIMARANTA

Kun ajattelemme viimeaikaisia elämän kokemuksiamme, niin on meidän
puhjettava kuningas Davidin tavoin lausumaan: »Kiitä sieluni
Herraa ja kaikki mitä minussa on Hänen pyhää nimeänsä!» — sillä
ihmeellisesti, todella ihmeellisesti on Hän johtanut meidän
vaellustamme punaisen hirmuvallan kaikkien kauhujen keskeltä laillisen
yhteiskuntajärjestyksen turvalliseen ja oikeutta rakastavaan helmaan.

LUUTNANTTI FREY

Hm...hm...aivan oikein, aivan oikein. — Kun vain pian saataisiin
punaisten lopullinenkin valta murrettua.

TILANOMISTAJA FALCK

Ja maksaa heille ansaittu palkkansa.

PASTORI LOIMARANTA innostuen.

Aivan niin...maksaa ansaittu palkkansa...Veli sanoi hyvin sattuvasti. —
Maksaa ansaittu palkkansa! — Jokainen on saapa ansionsa mukaan, sanoo
raamattukin.

TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee. Hänellä on muutamia etiketeillä varustettuja
ja huolellisesti korkattuja pulloja mukanaan sekä muutamia laseja.

Onneksi eivät punaiset olleet löytäneet kätköpaikkaani, voimme siis
nyt vähän kilistää Valkoisen Suomen menestykseksi. Vie pullot ja
lasit verannalla olevalle pöydälle, viitaten kädenliikkeellä toisia
seuraamaan mukana. Täyttää lasit.

LUUTNANTTI FREY maistaa lasistaan.

Kerrassaan mainiota! Hienointa ainetta mitä tuskin ikänäni olen
maistanut. Ja se on paljon sanottu, se. — Vapaan valkoisen Suomen
malja! — Eläköön valkoinen Suomi! Eläköön!

YHTEINEN HUUTO

Eläköön!

PASTORI LOIMARANTA

Ja kuolema punaroistoille!

YHTEINEN HUUTO raivoisa, vertajanoava.

Kuolema, kuolema!

LUUTNANTTI FREY

Ja maljat pohjaan! Ryyppää ja kaikki seuraavat hänen esimerkkiänsä.

LUUTNANTTI FREY

Hyvät herrat! — Meidän on nyt tehtävä selvää kun on hyvä tilaisuus.
Sosialismin haave on lopullisesti ja perinpohjin tässä maassa
tukahutettava, jotta se ei enää myöhemmälläkään pääse versomaan ja
mieliä myrkyttämään. — Suomeen on saatava luja ja järjestystä rakastava
hallitus. — Suomelle on saatava kuningas...kuningas, hyvät herrat. —
Eläköön Suomen kuningas! Eläköön!

YHTEINEN HUUTO

Eläköön!

ELSIE tulee rakennuksen takaa.

LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalta ja tervehtii Elsietä
maailmanmiehen tavoin, sulavan hienosti ja kohteliaasti.

Ah, olenko joutunut lumotulle saarelle ja tuleeko kaunis Kirke
muuttamaan minut noitasauvallaan röhkiväksi siaksi?

TIREHTÖÖRI STÅHLE kiirehtii esittelemään.

Tyttäreni. — Luutnantti Frey.

LUUTNANTTI FREY kumartaa syvään.

Nöyrin palvelijanne, neiti...

TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle.

Miksi olet tullut tänne, lapseni, ja jättänyt turvapaikkasi?

ELSIE

Olin niin levoton ja kun kuulin täältä ääniä, en malttanut olla
hiipimättä ottamaan selvää mitä täällä tapahtuu. — Huomaa maassa
makaavan Pohjan verisen ruumiin ja pysähtyy kauhistuneena.

Jumalani, mitä tuo on...kuka hän on?

PASTORI LOIMARANTA

Älkää siitä' välittäkö, neiti. Se on vain muuan noita saastaisia
punikkiroistoja, joka on saanut ansaitun palkkansa.

LUUTNANTTI FREY kumartaen kohteliaasti.

Sallittehan, neiti, että juomme valkoisen Suomen naisen maljan. —
Täyttää lasinsa ja toiset seuraavat hänen esimerkkiänsä.

— Eläköön valkoisen Suomen nainen!

YHTEINEN HUUTO

Eläköön!

ELSIE kuiskaten.

Isä, onko punaisia tässä lähistöllä paljonkin kaatunut ja otettu
vangeiksi?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Onhan niitä tietysti kaatunut ja myöskin vangittu. — Mutta miksi
sellaista kysyt, tyttöseni?

ELSIE

Muuten vain tahdoin tietää...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Menehän nyt takaisin turvapaikkaasi ja nuku rauhallisesti. Nyt ei meitä
enää uhkaa mikään vaarakaan. Olemme onnistuneet karkoittamaan kaikki
punaiset koko tehtaan alueelta. — Menee verannalle.

PASTORI LOIMARANTA rientää alas, imelän hellästi.

Te olette tavattoman kalpea, neiti Elsie. Voitteko pahoin? — Osoittaa
ruumiita.

— Tuollainen näky ei ole suinkaan miellyttävä teidän kaltaiselle
hennolle olennolle. Enkelien silmät eivät voi katsoa maan alhaista
saastaa ja likaa. — Saatan teidät pois täältä, jos suvaitsette. —
Tarjoo käsivartensa.

ELSIE kylmän ylenkatseellisesti.

Oh, jättäkää minut rauhaan!

PASTORI LOIMARANTA koomillisuutta lähentelevällä hämmästyksellä.

Mutta, neiti Elsie, en ymmärrä...

LUUTNANTTI FREY kiiruhtaa esiin tarjoten sirolla liikkeellä
käsivarttansa. — Vähän humalassa.

Pyydän...sallikaahan minun neiti...

ELSIE kylmästi.

Älkää vaivautuko, herra luutnantti. — Poistuu kiireesti. — Pastori
Loimaranta ja luutnantti Frey menevät jälleen verannalle.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mennäänpä hetkiseksi tuonne sisälle levähtämään. Siellä voimme myöskin
keskustella lähimmistä tehtävistämme. — Kylmäkin alkaa jo ahdistaa. —
Menevät.

Näyttämö hetken tyhjänä. Tulipalojen loimu on himmennyt ja muutenkin
vallitsee melkein täydellinen hiljaisuus lähimmässä ympäristössä.
Etäämmällä, järven takaa, kuuluu kuitenkin yhtämittaista ja kiivasta
tykkien jyskettä. — Metsästä oikealta alkaa kuulua ääniä, jotka yhä
lähenevät. — Kuuluu huutoja:

— Nopeammin, astu nopeammin, vetelys!

Kohta sen jälkeen tulee näyttämölle äskettäin punaisia etsimään
menneitä sotilaita. He tuovat keskellään Kohosta ja Annaa. Kohonen
kävelee horjuen, nähtävästi haavoittuneena ja muutoinkin hyvin
näännyksissä. Anna sitävastoin astuu kevyesti ja joustavasti; kasvot
vain ovat tavallista kalpeammat ja silmissä omituinen hehku. Tarkemmin
katsoen näkyy hänen kasvoillaan ja koko olemuksessa hillitty, muita
ääretön tuska, epätoivo ja kurja viha.

ÄÄNIÄ

— Seis!

— Tähän pysähdytään!

Luutnantti Frey, pastori Loimaranta, tirehtööri Ståhle y.m. tulevat
konttorista ja pysähtyvät verannalle.

LUUTNANTTI FREY tulee ensimäisenä. Hän on paljain päin, polttelee
sikaaria. — Puoliääneen, itsekseen.

Aa, taaskin nainen, ja kautta jumalan, täydellinen kaunotar...millainen
vartalo...millaiset muodot...ja silmät sitten...Hän ei ole missään
suhteessa äskeistä kehnompi. — Sotilaille.

— Tuokaa tyttö tänne, kuulustelemme häntä täällä sisällä...tuon
äijänrahjuksen...hänet voitte pitemmittä mutkitta ampua...Viekää tuonne
sivummalle...metsän reunaan.

ANNA tarttuen epätoivoisesti isäänsä.

Ei, ei...me emme eroa...

LUUTNANTTI FREY käskevästi, osoittaen ovea.

Viekää tyttö tuonne. — Kuulustelemme häntä sitten.

ANNA

Ei, ei...en tahdo... Sotilaat vievät Annan väkivallalla sisälle.

LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalla pysähtyen Kohosen eteen.

Hei, sinä koira, seiso suorana! Pää pystyyn ja rinta ulos...Jumal'auta,
oletko sinäkin olevinasi kaartilainen!

TIREHTÖÖRI STÅHLE pirullisella ivalla.

Osat kai vaihtuivat, vai miten? Tällä hetkellä ei Kohosta taida lakkoon
kiihoittaminenkaan haluttaa.

PASTORI LOIMARANTA

Missä ovat toiset pääkapinoitsijat...Kalske ja Sarkki? Kohonen ei
vastaa.

PASTORI LOIMARANTA

Teidän on vastattava kun kysytään. — Missä ovat rikostoverinne Kalske
ja Sarkki?

KOHONEN

En tiedä...ehkä ovat päässeet yli järven...pakenemaan.

PASTORI LOIMARANTA raivosta tukahtuneella äänellä.

Pakenemaan!

LUUTNANTTI FREY

Joutavaa puhetta tuo. Kukaan ei pääse sen renkaan sisäpuolelta, jonka
valkoisten joukot ovat tämän paikan ympärille muodostaneet.

PASTORI LOIMARANTA

Tuon järven yli kenties...jäätä myöten...

LUUTNANTTI FREY osoittaen saaria.

Kaikki nuo saaret olemme miehittäneet ja varustaneet kuularuiskuilla ja
kivääreillä. Sille, joka yrittää sitä tietä, on se viimeinen matka.

KOHONEN tekee tuskaa ja epätoivoa ilmaisevan liikkeen.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kuulette nyt, että mitään pakenemisen mahdollisuuksia ei teillä eikä
rikostovereillanne ole; on siis parasta, että ilmoitatte missä he
piileksivät.

LUUTNANTTI FREY

Älkäämme välittäkö hänen rikostovereistansa tällä hetkellä, ne kyllä
saamme käsiimme ennemmin tai myöhemmin. Katsotaanhan nyt äijän omaa
syntiluetteloa, millainen se on.

PASTORI LOIMARANTA innokkaasti.

Pääroistoa Kalsketta lukuunottamatta on hän pahimpia kiihoittajia koko
tällä paikkakunnalla.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Se on totta! Tehtaan työläisten keskuudessa on hän lietsonut
tyytymättömyyttä, yllyttänyt lakkoon ja itse aina ollut etunenässä
rettelöimässä.

TILANOMISTAJA FALCK

Paikkakunnan kapinallisille on hän myöskin hankkinut aseita ja ollut
mukana ryöstöretkillä — päällikkönä. Minunkin luonani he kävivät.

LUUTNANTTI FREY pirullisesti.

Vai niin, vai olet sinä sitä lajia. Ulkomuotoosi ja ikääsi katsoen ei
sitä oikein uskoisi. —

Joukkoonsa kääntyen.

— Siis selvä ilman muuta? — Vai kuinka?

ÄÄNIÄ

— Niin, niin!

— Selvä on!

LUUTNANTTI FREY Kohoselle.

Riisu päällysvaatteesi!

KOHONEN tajuamatta, mitä on tekeillä, typertyneenä.

Mitävarten...riisua...minkätähden?

LUUTNANTTI FREY

Tee niinkuin käsken...nopeasti!

TEHTAAN INSINÖÖRI vähän arasti.

Älkäämme olko tarpeettoman ankaria. Hän on haavoittunutkin ja hän ei
suinkaan ollut pahimpia...ahkera ja säännöllinen työmieskin, vaikka
sosialismin myrkky oli päässyt viimeaikoina häntäkin jonkunverran
pilaamaan.

PASTORI LOIMARANTA

Luvallanne sanoen, herra insinööri, teidän Saalinne ei ole tässä
tapauksessa lainkaan paikallaan; se on sivusuuntaista ja sellaisenaan
turmiollista ja hyljättävää.

TEHTAAN INSINÖÖRI

Muistattehan kai, kuinka säädyllisesti hän meitä kohteli ollessamme
punaisten vankeina?

LUUTNANTTI FREY

Hän on jokatapauksessa kapinoitsija, ja jos tahdomme puhdistaa
tätä maata roistoista ja hylkiöistä, niin silloin on liiallinen
hempeämielisyys paheksuttavaa, jopa rikollistakin. — Kohoselle.

— Riisuudu ja nopeasti!

KOHONEN alkaa koneellisesti riisuutua, mutisten puoliääneen.

Hyvästi, toverit...hyvästi! — Lujalla ja varmalla äänellä.

— Vaikka te rakentaisitte kokonaisia vuoria murhattujen ruumiista ja
vuodattaisitte merellisen verta sen tien tukkeeksi, niin sittenkin se
kulkee eteenpäin. Se on vastustamaton...voittamaton...ja vielä kerran
se murskaa teidät, te kirotut...

LUUTNANTTI FREY vihan vimmassa iskee Kohosta nyrkillään.

Vaikene!... Eteenpäin...Mars!

Viittaa pari miestä mukaansa ja menevät vähän etäämmälle metsän
reunaan. Siellä luutnantti Frey komentaa miehensä pysähtymään ja
Kohosen jatkamaan jonkunverran matkaansa ja sitten hänetkin pysähtymään
ja kääntymään rintama-asentoon. Hetken seisovat he näin ryhmitettynä,
sitten järjestyvät sotilaat komennuksen mukaan ampuma-asentoon. —
Seurannassa hetkessä he laukaisevat. — Hentona vaipuu Kohosen ruumis
maahan, vavahdellen siinä hetken, mutta pian makaa hän jäykkänä ja
liikkumattomana. — Luutnantti Frey palaa miehineen etualalle.

ELSIE JA ELLI tulevat.

ELSIE vähän hermostuneesti.

Kuulimme täältä aivan äskettäin kaksi laukausta...mitä ne merkitsevät?
Mitä täällä on tapahtunut?

LUUTNANTTI FREY tehden kunniaa

Ei mitään tärkeätä...Maksoimme vain eräälle kapinoitsijalle ansaitun
palkkansa.

ELSIE

Mitä maksoitte...Mitä tarkoitatte?

ELLI huomaa ruumiit. Elsielle puolittain kuiskaten.

Katso, Elsie...ne ovat punaisia...niillä on punainen nauha lakissa.

Menee lähimmän ruumiin luo ja katsoo sitä uteliaana, mutta samalla
kauhua ja inhoa ilmaisevin elein.

— Uh, kuinka se on raa'an ja julman näköinen!

ELSIE kiiruhtaa Kohosen ruumiin luo; itsekseen.

Jumalani, hänhän on Kohonen! — Palaa etualalle kalpeana ja
kauhistuneena; osoittaen Kohosen ruumista.

— Ah, miksi hänet olette surmanneet? Hänhän oli rehellinen, kelpo
työmies...vanhimpia työläisiä isäni tehtaassa. Olen tuntenut hänet
siitä asti kuin muistan.

KAIKKI katsovat hämmästyneinä Elsietä.

TIREHTÖÖRI STÅHLE ankarasti.

Elsie, varoitan sinua...älä sekaannu näihin asioihin...Sinä et niitä
ymmärrä!

ELLI

Mutta ajattelehan, Elsie, millaisia roistoja punaiset olivat! He
valelivat tässä ympäristölläkin rakennuksia paloöljyllä ja sytyttivät
ne sitten palamaan. — Näin itse omin silmin.

PASTORI LOIMARANTA

Niin, ja monissa paikoin kuuluivat ne naulanneen kokonaisia perheitä
ristille. — Luotettavat henkilöt ovat kertoneet.

TILANOMISTAJA FALCK

Elintarpeita ne myöskin haaskasivat suunnattomat määrät. He rakensivat
niistä, kokonaisia rovioita, valelivat ne paloöljyllä ja sytyttivät
sitten palamaan.

ÄÄNIÄ

— Ah, millaisia konnia!

— Kirotut roistot!

PASTORI LOIMARANTA

Ja nämä tällaiset kuuluvat nyt kun ovat joutuneet vangeiksi valittavan,
että heitä muka kiusataan nälässä. Odottakoot vielä muutaman kuukauden,
niin sitten ehkä tulevat tietämään, mitä on nälkä.

LUUTNANTTI FREY

Heille olisi syötettävä polttamiensa elintarpeiden tuhka eikä mitään
muuta.

PASTORI LOIMARANTA

Kuularuiskujen ja konekiväärien eteen ne pitäisi asettaa koko roska ja
tehdä puhdasta jälkeä. He tahraavat ilmankin hengitykseltänsä.

LUUTNANTTI FREY

Myöntänette siis, neiti Ståhle, että punaisten kaltaisille roistoille
tuollainen kohtalo on täysin oikeudenmukainen. — Osoittaa ruumiita.

ELSIE osoittaen Kohosen ruumista.

Hän ei ollut roisto...

ELLI

Mutta, Elsie, olihan hän myöskin kapinallinen ja vielä jonkinlaisena
päällikkönäkin!

ELSIE Sittenkään hän ei ollut roisto. Minä tunsin hänet...

TIREHTÖÖRI STÅHLE kylmästi, masentavasti.

Elsie, sinun puheesi osoittaa hämmästyttävää lyhytnäköisyyttä
ja arvostelukyvyttömyyttä. — Luulisi melkein jonkun heidän
hengenheimolaisensa puhuvan, eikä suinkaan Erik Ståhlen tyttären. Minä
varoitin sinua jo äsken, kerran ennemmin olen sinua jo varoittanut.
Nyt varoitan sinua kolmannen kerran ja se on myöskin viimeinen
varoitukseni. Kehoitan sinua välttämään neljättä varoitustani — — sen
seuraukset saattavat olla sinulle itsellesi ikävämpiä kuin luuletkaan.

ELSIE Ellille.

Tule, Elli! Mennään! — Lähtee.

ELLI seuraa Elsielä, vaikka vastahakoisesti. — Äänettömyys.

AARNE KALSKE tulee metsästä oikealta parin sotilaan saattamana. Hän on
kalpea, puku epäjärjestyksessä ja tukka liimautunut hikiselle otsalle.
Väistymätön tahdonvoima ja päättäväisyys, tuska, viha ja epätoivo
kuvastavat hänen kasvoillaan.

Tulin vapaaehtoisesti pelastaakseni morsiameni...Sotilaat tässä voivat
sen todistaa...

LUUTNANTTI FREY

Kuka te olette...? Mitä tarkoitatte?

PASTORI LOIMARANTA kuiskaten innokkaasti luutnantti Frey'lie.

Siinä hän nyt on...Kalske...punaisten päällikkö.. itse pääroisto.

LUUTNANTIT FREY tekee nopeasti ja salaa merkin sotilaille, jotka
huomaamattomalla liikkeellä ympäröivät Kalskeen.

AARNE KALSKE joka ei kiinnitä huomiota sotilaiden liikkeeseen, melkein
nöyrästi.

Missä hän on...se nuori tyttö, jonka vangitsitte isänsä keralla tuolla
metsässä...?

Huomaa Kohosen ruumiin kauempana näyttämön taka-alalla, ja ponnahtaa
nopealla hypyllä sotilaiden keskeltä ja juoksee ruumiin luo. —
Tukahtuneesti, käheällä äänellä.

— Ah, jumalani...Kohonen...! Hyökkää rajusti etualalle silmissä
pelottava hehku, suunniltaan tuskasta.

— Missä hän on...se nuori tyttö...Mitä olette tehneet hänelle?

ANNA joka on kuullut Kalskeen äänen, syöksähtää konttorin
ovesta verannalle, ojentaen epätoivoisella, muita samalla
riemullisella liikkeellä kätensä Kalsketta kohti.

AARNE KALSKE unohtaen kaiken muun, kuohuvalla riemulla.

Anna! —

Muutamalla askeleella juoksee hän ylös verannalle sulkien Annan rajusti
syliinsä.

LUUTNANTTI FREY raivosta kuohuen sotilaille.

Te nahjukset, puuhevoset...Ottakaa kiinni hänet heti...ja tyttö viekää
takaisin sisälle.

AARNE KALSKE

Miksi sellainen kiire, hyvä herra, Näettehän etten pääse pakenemaan,
enkä sitä yritäkään. Minä tiedän, että elämäni viimeiset minuutit ovat
kulumassa, elämäni tuulilasin hiekka on juossut loppuun...Mutta nyt ei
ole siitä kysymys. En pelkää kuolemaa. Minä melkein toivon sitä nyt,
sillä kuolema...se on unohdus...lepo...ikuinen rauha...Mutta tämä nuori
tyttö...Säästäkää hän...Sitä vain teiltä pyydän...

ANNA

Ei, ei, jos he eivät sinua säästä, en tahdo jäädä minäkään elämään.
olkaamme sitten yhdessä!

LUUTNANTTI FREY sotilaille.

Viivyttelette? Ettekö kuulleet käskyäni? Sotilaat aikovat hyökätä.

AARNE KALSKE

Seis! Malttakaahan hetkinen! Minä yksin olen syyllinen. Antakaa tämän
tytön mennä. Hän on vielä niin nuori...vasta elämän alussa...ja mitä
hyötyä teille on hänen surmaamisestansa? Isänsä makaa tuolla ja vanha
äitinsä, pieni sisarensa ja veljensä tarvitsevat hänen apuansa. Antakaa
hänen mennä ja minulle saatte silloin tehdä mitä ikinä haluatte?

LUUTNANTTI FREY Kalskeelle.

Te tulkaa alas sieltä!

ANNA tarttuen rajun tuskan vallassa Kalskeeseen.

Ei...ei...Elä mene, en päästä sinua. Kuolkaamme yhdessä! — Ojentaen
rukoilevasti käsiänsä: liikuttavasi! ja tullen alas verannalla.

Jos ette häntä säästä, surmatkaa silloin minutkin...surmatkaa
minutkin...Ah, kuulkaa minua hyvät herrat, jos te olette ihmisiä ja
jos rinnassanne on vielä jotakin inhimillistä tunnetta jäljellä!
Sallikaa meidän elää, poistua täältä, ja me vannomme, ettemme ikinä
tule vähimmälläkään tavalla teitä häiritsemään. Sillä katsokaahan, me
rakastamme toisiamme, jos te tietäisitte kuinka me rakastamme...Emme
ole tehneet mitään yksityisiä rikoksia, olemme vain puolustaneet
ihmisoikeuksiamme. Rikollisella tavalla ehkä, mutta meidän asemassamme
olisitte te tehneet aivan samoin, hyvät herrat! Isäni te ammuitte, eikö
se jo riitä? Oi, olkaa inhimillisiä, ja sallikaa meidän mennä!

AARNE KALSKE

Ah, lopeta...Ei se hyödytä mitään. Ennemmin voisit saada nuo kivetkin
heltymään.

LUUTNANTTI FREY puoliääneen.

Kautta jumalien, eipä paljoa puutu, etten toivo tällä hetkellä olevani
tuon punaroiston tilalla, niin järjetön kuin sellainen toivomus itse
asiassa onkin. — Annalle, osoittaen Kalsketta.

— Häneen nähden on pyyntönne aivan mahdoton, meillä on ankarat ohjeet
siinä suhteessa...mutta mitä Teihin itseenne tulee...niin siitä voimme
puhua myöhemmin...riippuu kokonaan Teistä itsestänne —

AARNE KALSKE kiihtyvällä raivolla.

Vaiti, roisto...!

LUUTNANTTI FREY kiinnittämättä huomiota Kalskeen huudahdukseen,
edelleen Annalle... toivoakseni sovimme ehdoista...ne eivät ole
lainkaan ankarat...Nuoruudelle ja kauneudelle annetaan paljon anteeksi.
— Kalskeelle leikillisien ivallisesti.

— Älkää siis murehtiko! Tyttönne jää hyviin käsiin.

AARNE KALSKE suunniltaan raivosta.

Ah...katala...— Hypähtää notkealla hypyllä alas verannalta katse
tähdättynä luutnantti Frey’hin uhkaavana ja läpitunkevan terävänä.

LUUTNANTTI FREY sotilaille.

Ottakaa kiinni hänet!

AARNE KALSKE vetää taskustaan revolverin, jonka lipasimen hän vetää
vireeseen.

LUUTNANTTI FREY vetää myöskin revolverinsa, mutta ei rohkene käydä
avoimeen taisteluun, vaan yrittää pysyä sotilaiden takana. Sotilaille.

Ampukaa hänet...nopeasti...

AARNE KALSKE asettuu suojelevaan puolustusasentoon Annan rinnalle,
revolveri toisessa kädessä ja toisella tukien Annaa, joka tuskasta
miltei tajuttomana nojaa Kalskeeseen. — Sotilaat kohottavat
vastahakoisesti kivääreittänsä.

PUOLIÄÄNEKKÄITÄ HUUDAHDUKSIA

Tuollainen se ois oikea suomalainen, olipa hän sitten punainen tai
valkoinen!

TIREHTÖÖRI STÅHLE Kalskeelle.

Vaikkakin kunnioitamme teidän pelottomuuttanne, niin kohtaloanne se ei
millään tavoin tule muuttamaan. — Sotilaille. — Täyttäkää tehtävänne!

AARNE KALSKE omituisesti naurahtaen.

Ei tietystikään, sellainen ajatuskin olisi jo mahdoton

LUUTNANTTI FREY jälleen tointuneena Kalskeelle.

Päästäkää tyttö irti ja lukekaa viimeinen rukouksenne! —

AARNE KALSKE levollisesti.

Olen valmis ilman mitään viimeisiä rukouksia. Kuulkaa kuitenkin
viimeiset sanani. Minä näen uuden ajan kultaisen salon kaukaisen
kajastuksen. Ja se aika tulee pyyhkäisemään pois kaiken sen, mihin te,
hyvät herrat, nyt vääjäämättömästi uskotte. — Pysäyttäkää sen tulo, jos
voitte!

LUUTNANTTI FREY sotilaille.

Ampuma-asento!

AARNE KALSKE

Täyttäkää siis lahtarivelvollisuutenne! — Annalle.

— Hyvästi, Anna, Hyvästi! —

Tirehtööri Ståhlen, Loimarannan ja muutamien muiden revolverin kuulien
lävistämänä vaipuu Kalske kuolettavasti haavoittuneena maahan. — Pitkä
äänettömyys.

TEHTAAN INSINÖÖRI kunnioittavasti osoittaen Kalskeen ruumista.

Hän tuossa oli tosin kapinallinen ja lailliselle
yhteiskuntajärjestykselle vaarallinen henkilö, mutta sittenkin surettaa
minua hänen kohtalonsa, sillä hänen kaltaisissaan kadottaa koko kansa
parhainta ja jalointa omasta itsestään... ikäänkuin pisaran sydän
vertansa...

PASTORI LOIMARANTA

Sanottupa mitä tahansa, herra insinööri, niin sitä ette voine
kuitenkaan kieltää, että hän, jos kukaan, oli ansainnut palkkansa.

ANNA joka edellisen repliikin aikana on seisonut ikäänkuin
kivettyneenä, mielipuolinen ilme kasvoilla, puristaa hirvittävän
tuskan ja kauhun vallassa ohimoitansa. Näin seisoo hän hetken, sitten
heittäytyy hän Kalskeen ruumiin viereen ja alkaa silitellä sen kasvoja,
kuiskien vienolla hellällä äänellä.

Herää rakas...herää...herää...Sinunhan tulee kylmäkin siinä, kätesikin
ovat aivan jääkylmät...Kääntyen poispäin ruumiista: vaikeroivasti.

— Ah, hyvä jumala, hän ei kuule minua...ei kuule minua...

LUUTNANTTI FREY sotilaille.

Viekää tyttö pois! — Sotilaat yrittävät temmata Annan erilleen
Ruumiista, mutta hän on tarttunut lujalla, suonenvedontapaisella
otteella ruumiin vaatteisiin.

ANNA yhä ruumiille.

Etkö sinä tunne minua? Minähän se olen, sinun oma tyttösi, joka huudan
sinua...Herää jo, ja lähdetään pois tästä kamalasta paikasta...Oh,
kuinka sinä olet veressä...Maltahan, minä pesen veren pois kasvoistasi.
Sitten lähdemme! Tai minäkin jään tähän...tähän vierellesi...Sotilaat
yrittävät temmata Annan pois. — Katsos noita kauheita verikätisiä
miehiä, jotka yrittävät eroittaa meidät, mutta ethän sinä luovuta
minua niille, ethän...Pidä lujasti kiinni, etteivät ne saa minua. Minä
en tahdo mennä heidän mukanaan, en...en...tahdon jäädä tähän...sinun
vierellesi.

LUUTNANTTI FREY sytyttäen hermostuneesti sikaarin.

Viekää hän nyt jo vihdoinkin!

ANNA syöksähtää nopeasti luutnantti Freyn luo ja tarttuu häneen
lujalla, kiinteällä otteella. Hartaasti ja liikuttavasti.

Hyvä herra, ampukaa minutkin! Olkaa armollinen ja ampukaa minutkin!
Me menemme yhdessä...hän ja minä...Jos ette minua pian ammu, jättää
hän minut. — Ponnahtaa yhtäkkiä erilleen luutnantti Freystä kuin
teräspontimen viskaamana, — Ah, katsokaahan käsiäni! Kuinka ne ovat
veriset...ne ovat aivan punaiset verestä...Sitä valuu maahan asti...Nyt
siitä on muodostunut kokonainen virta, ja itse te olette ylt'yleensä
veren tahraama!

LUUTNANTTI FREY vie tahdottomalla hermostuneella liikkeellä kätensä
takin taskuihin.

ANNA kääntyen ympärillä oleviin.

Teidänkin kätenne ovat veressä, toisten enemmän, toisten vähemmän;
mutta kaikki te olette veren tahraamia! — Osoittaa luutnantti Freytä,
pastori Loimarantaa, tilanomistaja Falck'ia ja tirehtööri Ståhlea.
— He ovat kuitenkin verisimmät teistä kaikista. He aivan kahlaavat
lämpimässä veressä...pian he uppoavat siihen. — Kaikki katsovat Annaa
kalpeina ja kauhistuneina.

LUUTNANTTI FREY yrittää saada äänensä varmaksi ja käskeväksi, vaikka
siinä värähteleekin vastustamaton kauhu; sotilaille.

Korjatkaa tyttö pois joko elävänä tai kuolleena! Meillä on muutakin
työtä kuin katsella hullun naisen esittämää komediaa.

ANNA on jälleen mennyt Kalskeen ruumiin luo. Hän hyväilee ja silittelee
sen kasvoja, kuiskien hellästi ja hiljaisella äänellä sen korvaan
katkonaisia lauseita. — Sotilaiden tarttuessa häneen seuraa hän
vastustelematta ikäänkuin unessa. Sotilaat vievät hänet pois tehtaalle
päin. — Pitkä painostava äänettömyys.

LUUTNANTTI FREY sotilaille.

Kahden tunnin kuluttua jatkamme jälleen matkaamme, saatte siksi aikaa
mennä lepäämään. — Meille tulee vielä kuumat paikat tänä päivänä tuolla
järven takana. —

Sotilaat menevät tehtaalle päin. — Äänettömyys.

LUUTNANTTI FREY tarkastelee omituisen hermostuneesti ja alinomaa
käsiään.

Kirotun ilkeän tunnelman nuo punikkiroistot saivatkin syntymään, —
Mutta mitäpä tuosta! Meidän oli meneteltävä niinkuin menettelimme. Ja
ellemme olisi onnistuneet pääsemään voittajiksi, niin makaisimme nyt
tuossa heidän tilallansa.

PASTORI LOIMARANTA

Kiittäkäämme taivaallista isäämme, joka on johtanut tämänkin asian
onnelliseen päätökseen.

Hankkiutuvat lähtemään vasemmalle rakennuksen taitse. — Menevät.

LUUTNANTTI FREY joka menee viimeisenä, tarkastelee yhä käsiään. Hän
pysähtyy ja ottaa taskustaan nenäliinan alkaen sillä hangata käsiään;
puoliääneen.

Tuossakin on sitä...ja tuossa...ja tuossa...Mitä ihmettä, koko kädethän
ovat aivan veriset...— Hankaa rajusti nenäliinalla käsiään. — Pistää
nenäliinan taskuunsa avuttomasti ja epätoivoisesti huokaisten. —
Turhaa vaivaa! Eivät ne lähde! Tuon järven kaikki vesi ei voisi niitä
puhtaaksi pestä...— Äkkiä ilostuen. — A-haa, jopa tiedän...minä
koetan uudella ranskalaisella saippuallani, jota saksalaiset upseerit
minulle antoivat. Se varmaankin auttaa. — Äkkiä pysähtyen alkaa
tuijottaa kalpeana ja liikkumattomana ruumiisiin. — I-Iaa! Näenkö
oikein...? Tuo liikahti...ja myöskin tuo...nyt ne katsovat minua
elottomilla lasittuneilla silmillään...Mitä tämä on...Olenko menettänyt
järkeni...onko itse helvetti lähettänyt joukkonsa minua vastaan...?
— Naurahtaa äkkiä vapautuneesti. — Joutavia! Kuolleet eivät liiku.
Ja jos ne katsovatkin, eivät ne kuitenkaan näe mitään...— Alkaa
jälleen tarkastella käsiään. — Nuo pilkut...ne eivät vain lähde.
— Ottaa, taskustaan nenäliinan alkaen hangata käsiään. — Ne yhä
suurenevat...suurenevat...vettä...pitäisi olla vettä...tuokaa vettä...—
Melkein kirkuen. — Tuokaa vettä...vettä...että saan nuo kirotut tahrat
lähtemään...

TIREHTÖÖRI STÅHLE JA PASTORI LOIMARANTA tulevat juosten näyttämölle. —
Yhtaikaa.

Mikä on hätänä? Mitä on tapahtunut, herra luutnantti?

LUUTNANTTI FREY hankaa yhä käsiään.

Nuo kirotut tahrat...ne eivät lähde...Ne yhä suurenevat...— Näyttää
käsiään. — Katsokaahan!

PASTORI LOIMARANTA

Mutta, herra luutnantti, kätennehän ovat aivan puhtaat.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Eihän niissä ole mitään tahroja.

LUUTNANTTI FREY

Te vain sanotte niin, mutta näenhän minä itse...ovathan käteni kokonaan
veritahrojen täyttämät.

TIREHTÖÖRI STÅHLE JA PASTORI LOIMARANTA katsovat arasti luutnantti
Freytä.

PASTORI LOIMARANTA.

Me vakuutamme, herra luutnantti...käsissänne ei ole pienintäkään
tahraa, vielä vähemmän verta.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Teidän hermonne ovat ylenmäärin kiihoittuneet liiallisesta
ponnistelusta ja valvomisesta. Teidän pitää saada lepoa. Tulkaa, herra
luutnantti.

LUUTNANTTI FREY mutisten puoliääneen.

Kunhan vain saisin tuon veren käsistäni lähtemään...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kyllä ne lähtevät. Tulkaahan nyt vain meidän kanssamme.

— Lähtevät taluttaen luutnantti Freytä. — Aurinko nousee. — Kohosen
vaimo ja Sylvi tulevat hitaasti ja varovasti oikealta metsästä.
Kumartuessaan tarkastamaan ruumiita huomaa Sylvi isänsä ruumiin.

SYLVI heittäytyen sen viereen; sydäntävihlovan tuskallisesti.

Isä...isä...

KOHOSEN VAIMO laskeutuu ruumiin viereen toiselle puolelle rukoilevaan
asentoon. Hän ei puhu mitään, mutta koko hänen olennostaan ja
kasvoistaan kuvastuu ääretön tuska.

ELSIE tulee hetken kuluttua vasemmalta, rakennuksen takaa. Huomattuaan
Kohosen vaimon ja Sylvin väistyy hän arasti ja kunnioittavasti, joutuen
siten äkkiarvaamatta aivan Kalskeen ruumiin viereen. Kuolemankalpeana
ja kauhistuneena katsoo hän ruumista kauan ja kiinteästi...Sitten
horjahtaa hän läheistä puunrunkoa vasten ja hänen ahdistetusta
rinnastansa tunkeutuu sanomattoman tuskallinen, tukahtuneen hätähuudon
kaltainen valitus.

Oh, jumalani, jumalani...

— Heittäytyy ruumiin päälle syleillen ja suudellen sitä tulisesti,
intohimoisesti...

ESIRIPPU.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AARNE KALSKE ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.