The Project Gutenberg eBook of Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa
Author: Santeri Ivalo
Release date: August 20, 2025 [eBook #76709]
Language: Finnish
Original publication: Kuopio: Oy Kuopion Uusi Kirjapaino, 1899
Credits: Tuula Temonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YLEISKATSAUS ÄÄNIOIKEUSASIAAN SUOMESSA ***
language: Finnish
YLEISKATSAUS ÄÄNIOIKEUSASIAAN SUOMESSA.
Kirj.
Santeri Ingman [Santeri Ivalo]
Kuopiossa,
Osakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino,
1899.
Suomen historiassa tulee 19:s vuosisata ja varsinkin sen loppupuolisko
aina esiintymään loistavana esimerkkinä siitä, miten vilkasta ja
suurenmoista kansojen kehitys, niiden sivistyksen karttuminen, niiden
yhteiskuntaolojen varmistuminen ja taloudellinen vaurastuminen,
niiden lainsäädännöllinen ja sisällis-poliitillinen edistyminen,
lyhyessä ajassa voi olla, kun nuo kansat kerran pääsevät heräämään
aikansa mukaan ja itsetietoisina rupeavat tarpeitaan valvomaan, kun ne
saavat häiritsemättä ja edullisissa oloissa työskennellä rauhallisen
viljelyksensä hyväksi. Pitkäin, pimeäin vuosisatain jälkeen, joiden
kuluessa Suonien kansa eli itsenäisyystunnetta puuttuvaa, melkeinpä
itsetiedotontakin elämää, osaksi äärimmäisyyksiin saakka ponnistaen
henkensä pitimeksi sotain raivotessa, verotaakan myötään kasvaessa,
kaikkien elinkeinojen pysyessä alkuperäisellä, matalalla kannallaan,
osaksi unteloon umpimielisyyteen vaipuneena, josta sitä ei kukaan
havautellut, — näiden toimettomain vuosisatain jälkeen muuttuivat
yhtäkkiä maamme ulkonaiset olot ja kansa sai tuon muutoksen kautta
ikäänkuin sysäyksen ruveta itse tarkemmin olojaan ja elämistään
valvomaan, sai ainakin osaksi kohtalonsa omiin käsiinsä. Ja siitä se
vähitellen havahtui torkkuvasta toimettomuudestaan itsetietoiseen
elämään. Tämä herääminen kävi verkkaseen, vaan uutterat lietsojat
eivät päästäneet kansaa vaipumaan uuteen uneen, he virittivät siinä
itsenäisyydentunnetta, itseluottamusta ja elämänrohkeutta; ja tämän
nyt loppumaisillaan olevan vuosisadan jälkimäisellä puoliskolla
alkoivat tuosta oraasta jo ensi hedelmät näyttäytyä. Valistuneen
hallitsijan suosiosta uudelleen henkiin heränneet valtiopäivät alkoivat
vuosisatamme jälkimmäisen puoliskon alulla toimintansa ja ryhtyivät
toteuttamaan niitä tuumia ja tyydyttämään niitä tarpeita, jotka
sillävälin olivat ikäänkuin salaa kyteneet ja kypsyneet. Ja niiden
työstä läksi nousemaan kuin keväinen touko.
Me tunnemme tämän kauniin laihon, josta osia jo on sadoksi
kypsynyt. Mitä kauniita satoja meillä onkaan jo nähtävänä! Katsomme
taloudelliseen puoleen: mikä edistys maanviljelyksen ja karjanhoidon
alalla, mikä suuremmoinen muutos on tapahtunut kulkuneuvoissa,
mikä virkeä vilkastuminen on teollisuuden ja kaupan alalla
meneillään. Katsomme sivistysoloja: täydellinen vallankumous tehty
kansanvalistuksen ja opillisen kasvatuksen aloilla, ammattitaidon,
taiteen ja kirjallisuuden vainioilla. Katsomme yhteiskunnallista
kehitystä: lainsäädäntö ja oikeuslaitos on alkuperäisestä tilastaan
muuttumassa ajanmukaiseksi, kunnallinen elämä on vilkastunut ja
muodoissaan vakaantunut. Katsomme yleistä, julkista elämäämme: mikä
rientojen ja pyrintöjen runsaus, minkä merkityksen on kansallistunto
ja äidinkielen elvyttäminen ja oikeuksiinsa saattaminen tuottanut
yhdyselämäämme, mikä toimeliaisuus yhdistys- ja kokouselämässä, mikä
suuremmoinen kehitys onkaan aivan viime vuosikymmeninä tapahtunut
sanomalehtioloissamme ja yleensä ihmisten harrastuksissa yleisiä
asioita kohtaan.
Kukoistusaikaa seuraa kumminkin usein takatalvi ja se on tullut
Suomellekin tuon lämpösen kehityskauden jälkeen. Ne perustukset, joille
valtiollinen edistymisemme on rakentunut, ovat ruvenneet horjumaan,
edustuslaitokseltamme, jonka Aleksanteri II uudelleen herätti ja jonka
hän valtiopäiväjärjestyksen kautta varmalle, pysyvälle kannalle asetti,
on riistetty tärkeä osa sen perustuslaeissa säädettyä päätösvaltaa.
Siksi nyt huoli täyttää maamme, kansa kampoilee toivottomuutta vastaan
ja olojemme uudelleen kehittämistä tuskin uskalletaan ajatellakaan.
Vaan juuri tämmöisinä takatalven aikoina vaatii järkevä huolenpito
tulevaisuudesta, että pelottomasti ja viipymättä ryhdytään korjaamaan
sellaisia oloihin vielä jääneitä epäkohtia, jotka sisältävät vääryyttä
osaa maan asujamistoa kohtaan, idättäen siinä tyytymättömyyttä, ja
jotka juuri senvuoksi ovat sitä vaarallisemmat. Jos sellaisia epäkohtia
voidaan korjata, jos pahentavia paiseita sisällisistä oloistamme
voidaan leikata pois, on siihen aristelematta ja uhraavalla mielellä
käytävä. Sillä vasta siten aikaansaadaan kansassa sitä eheyttä ja
yhteisvastuun tunnetta, jota juuri kireät ajat meikäläiseltä kansalta
vaativat.
Sellaisia epäkohtia on olemassa. Muutamia puolia kansamme
kehityskulussa rasittaa esim. yhä vielä pahana painajaisena, sitovana
kahleena, eräs muinaisaikainen ja muun kehityskulun rinnalla horjumaton
epäkohta yhteiskuntaoloissamme, epäkohta, jonka poistamattomuus jääpi
ikuiseksi häpeäksi Suomen 19:nelle vuosisadalle ja joka siitä syystä
tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä siirtyy perinnöksi alkavan
vuosisadan selvennettäväksi. Loppuva yhdeksästoista vuosisata ei
ole niin vilkkaasti kuin se muuten onkin ajan kehitystä seurannut,
jaksanut Suomessa tasottaa kansalaisten oikeuksia yhteiskunnassa, se
ei ole kyennyt järjestämään eri yhteiskuntaluokkain osallisuutta maan
ja kuntain yhteisten asiain käsittelemiseen, se ei ole voinut murtaa
etuoikeutettujen ja varallisuutensa vuoksi suosittujen kohtuutonta
ylivaltaa, eikä vetää alempia, köyhempiä kansanluokkia mukaan
yhteiskuntaelämään eikä suoda heille oikeuksia siihen. Ja siksi siirtyy
Suomessa.
ÄÄNIOIKEUSKYSYMYS
tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä perinnöksi 20:lle
vuosisadalle. Ja maamme arkaluontoinen asema, ulkonainen uhka,
velvoittaa nousevaa vuosisataa heti ensi töikseen siihen käymään
käsiksi, pikaisesti korjatakseen, mitä kulunut vuosisata
onnellisemmissa olosuhteissa laiminlöi.
Tätä kysymystä on Suomessa etenkin kuluvalla vuosikymmenellä paljo
pohdittu, vaan se onkin niin tärkeä, niin yhteiskuntaolojamme juuria
syvästi koskeva ja samalla niin monihaarainen ja laaja kysymys, että
siitä vielä täytyy paljo puhua, ennenkuin sen merkitys ja tärkeys
oikein painuu jokaisen kansalaisen veriin. Näissäkin »Nuoren Suomen
vihkosissa» tullaan varmaankin vielä useammissa koskettelemaan
tämän laajan kysymyksen eri puolia, todistamaan olevia epäkohtia
ja selvittämään pyrittäviä päämääriä. Tällä vihkosella on nyt
tarkoituksena ainoastaan luoda yleissilmäys äänioikeuskysymykseen
kokonaisuudessaan maassamme, sekä kunnalliseen että valtiolliseen,
ja korjattaviin kohtiin viittaamalla osottaa, millin suuntaan on
työskennelty ja työskenneltävä.
* * * * *
Äänioikeusliike Suomessa lähti voimakkaan kansallisen, suomenmielisen
liikkeen helmasta, joka on perustuksiltaan ja tarkotuksiltaan puhdas
kansanvaltainen liike sekin, ja tämä puolue sitä ensiksi pääasiassa,
suomenkielen oikeuksien, yhteydessä ajoi, ja tämä puolue se on yhä
vieläkin saman liikkeen kannattaja, vaikkakin nyt viime aikoina ne
kansankerrokset ja kansalaisryhmät, joita Suomen nykyiset ääniolot enin
polkevat ja sortavat, s.o. maan suurilukuinen työväestö ja yleensä
varattomat kansanluokat, yhä enemmän itse ovat ruvenneet asettumaan
tämän liikkeen etupäähän ja täsmällisiksi selventämään ohjelmansa, jota
toteuttamaan pyrkivät. Tämän kehityksen seurausta oli, että ensimmäinen
ryntäys äänioikeusasian puolesta tehtiin sitä rintamaa vastaan, jossa
huomattiin käytännössä olevan pahimman epäkohdan, joka enin ehkäisi
olojen kehitystä, s. o. porvarissäädyn vaalien äänimääräoloja vastaan.
Tähän onkin taistelu näihin asti pääasiallisesti kohdistunut. Mutta yhä
selvemmin on ruvettu tajuamaan, että äänioikeusolot yleensä maassamme,
sekä kunnalliset että valtiolliset, ovat yhtä, takaperoisella, ylimys-
ja rahavaltaisella, kohtuuttomalla kannalla ja siksi on taistelu
maassamme ajanmukaisemman, oikeamman äänestystavan puolesta ruvennut
levenemään pitkin koko rintamaa. Kaikkialla on epäkohtia, koko
järjestelmä vaatii perinpohjaista muuttamista.
Onpa senvuoksi syytä tässä silmäillä, millä kannalla äänioikeus- ja
äänimäärä-olot maassamme eri kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa
ovat ja miten ne olisivat parannettavat. Mitä tähän jälkimmäiseen
puoleen, parannusvaatimuksiin tulee, olisi siinä, jos mieli olojemme
kehittyä täydellisesti nykyaikaiselle, parlamenttaarisen yleisen
äänioikeuden kannalle, esitettävä hyvinkin jyrkkiä ja pitkälle meneviä
vaatimuksia, vaatimuksia, jotka edellyttäisivät nykyisen nelijakoisen
säätyedustuksemme muuttamista yksi- tai kaksikamarijärjestelmän
kannalle. Mutta koska tällainen toivomus, niin yleinen ja virkeä
kuin se maassamme jo onkin, kumminkin erinäisistä syistä, jotka
maan valtiollisesta asemasta riippuvat, lienee ainakin vastaiseksi
luettava kauniiden unelmain joukkoon, ja meidän, jos mieli todellisia
parannuksia aikaansaada, täytyy pysyä tosiolojen pohjalla, on kai
viisainta lähimmässä tulevaisuudessa tyytyä ehdottamaan ja ajamaan
sellaisia parannuksia, jotka nykyolojen perustuksella eivät kohtaa
mitään voittamattomia esteitä eikä jyrkkää vastarintaa muulta kuin
vanhoillisuuden, itsekkäisyyden ja ennakkoluulojen taholta, jotka
muurit onneksi aina ovat mahdolliset suistaa.
Lähtiessämme siis äänioikeusolojamme tarkastamaan, käännymme ensiksi
maaseudun vaalioloihin, kunnallisiin ja valtiollisiin, ja sitten
kaupunkien yleisiin äänestyksiin, niiden kunnallisessa elämässä
ja niiden vaaleissa porvarissäätyyn. Senjälkeen on vielä syytä
luoda pikainen silmäys kirkollisiin äänioloihimme, äänestyksiin
kirkonkokouksissa ja papinvaaleissa.
MAASEUDUN KUNNALLISET ÄÄNIOLOT
ovat äsken valmistuneen, v. 1898 vahvistetun, maalaiskuntien
uuden kunnallisasetuksen kautta hiukan entisestään muuttuneet,
vaikka oikeastaan hyvin vähän paranneet. Äänioikeus kunnallisessa
elämässä maaseudulla on, ainakin useimmissa ja tärkeimmissä asioissa
[kysymyksissä sellaisissa kuin teiden ja siltain rakentamisesta
y.m. manttaalilta menevistä rasituksista on ainoastaan tilallisilla
äänioikeus kuntain kokouksissa], jo näihin asti ollut siihen määrään
yleinen, että kaikilla kuntalaisilla, miehillä ja naisilla, jotka
kunnalle veroa maksavat, on ollut äänioikeus, riippumatta siitä, ovatko
olleet maanomistajia tai eivät. Mutta kuntain vähävaraisemmilla,
käsityöläisillä tai itsellisillä, jotka kumminkin useimmissa
tapauksissa omistavat saman sivistysmäärän ja arvostelukyvyn kuin
äveriäämmät tilalliset y.m., usein kyllä suuremman, on sittenkin
ollut hyvin vähän vaikutusta kunnallisten kysymysten ratkaisemiseen,
koska äänestykset vanhan kunnallisasetuksen mukaan ovat tapahtuneet
siten, että jokainen on saanut äänestää niin monella äänellä, kuin
hänellä on veroäyrejä, s.o. kuinka suurten tulojen puolesta hän
maksaa kunnalle veroa. Jos veron perusteena on esim. 100 markkaa, saa
tukkikeinottelija, jolla on tuloja vuodessa 8,000 markkaa, äänestää
80 äänellä, mutta itsenäinen käsityöläinen, jolla ei ole tuloja kuin
400 markkaa, hänellä ei ole kuin 4 ääntä. Hän on köyhä, siksi ei
ole ääniä, vaikka ymmärrystä ja harrastusta kylläkin olisi. Hän on
köyhä, ei jaksa maksaa kunnallisia veroja kuin ehkä 4 markkaa, joiden
suorittaminen kumminkin hänelle tuntuu paljo raskaammalta, kuin tuon
tukkihuijarin taskulle 80 markkaa. Siten on todellisuudessa tilattomain
ja yleensä vähätuloisten vaikutus kunnissa ollut hyvin vähäinen. Tämä
rajattomain äänimääräin järjestelmä on sitäpaitse tietysti omiaan aivan
suuressa määrin lamauttamaan vähävaraisten kuntalaisten harrastuksen
ja osanoton yleisiin asioihin, sillä mitäpä he viitsisivät mennä
koko kunnankokouksiin, kun heidän sanansa ja äänensä eivät niissä
kumminkaan mitään paina. Ainoastaan senvertainen rajoitus on tuohon
rajattomain äänimääräin käyttämiseen pantu, ettei kukaan saa äänestää
enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla läsnäolevain yhteenlasketusta
äänimäärästä, joka rajoitus useissakin tapauksissa on aivan mitätön,
kun näet pikkuäänisten äänet laskettuina yhteen muutamain, esim.
parin, kolmen, suuriäänisten kanssa, eivät itse alkuperäistä suhdetta
sanottavasti muuta. Uudessa maalaiskuntain kunnallisasetuksessa on
tuota rajoitusta vähän kiristetty, nim. siten, ettei kukaan saa
äänestää enemmällä kuin 1/15:llä läsnäolevain yhteenlasketusta
äänimäärästä. Tämä muutos on enemmän näennäinen, kuin todellisesti
vaikuttava. Sillä jos ajattelemme, että kuntakokouksessa on saapuvilla
esim. yksi, jolla on 600 veroäyriä ja toinen, jolla on 500 äyriä, sekä
sen lisäksi 8 miestä, joilla on 8 veroäyriä kullakin, ja 18 miestä,
joilla on 4 kullakin ja 10, joilla on 2 äyriä kullakin, saa kumpanenkin
noista suuriäänisistä äänestää 84 äänellä ja heidän, kahden, äänet
yhteensä (168) tekevät enemmän kuin noiden 36 vähemmän-äänisen äänet
yhteensä (156), vaikka nämä kaikki olisivat yksimielisiä. Kaksi miestä
voittaa 36! Eikä mitään harvinaista ole, että maaseudulla joillakin
tehtailijoilla ja suurtilallisilla on noin suuret veroäyrimäärät.
Tuota uutta kunnallisasetusta v:n 1897:n valtiopäivillä käsiteltäessä
koetettiin tuota äänimäärää maaseudun kunnallisissa vaaleissa saada
rajoitetuksi samalla tavalla kuin se on rajoitettu kaupungeissa, nim.
siten, ettei kukaan saisi äänestää vissiä määrää useammalla äänellä,
että esim. 10 ääntä olisi korkein mahdollinen äänimäärä. Mutta vanhat
ennakkoluulot, itsekkyys ja aaveidenpelko vaikuttivat, ettei tällaista
rajoitusta, joka sentään todellisuudessa jotakin merkitseisi, saatu
hyväksytyksi. Ja nyt, kun tuo uusi asetus juuri astuu voimaan, lie
lähimmässä tulevaisuudessa vaikea saada sitä muutetuksi. Mutta sen
muuttamiseen, kunnallisen äänimäärän rajoittamiseen, on kumminkin
sekä oikeuden ja kohtuuden vaatimusten pakosta, että maaseudun
kunnallisen elämän vilkastuttamiseksi pyrittävä ja ponnistettava.
Ensiksi on saatava toimeen tuntuva, varma äänirajoitus ja siitä sitten
ponnistettava edelleen, kunnes kaikkien kunnan veronalaisten yhtäläinen
äänioikeus kerran saavutetaan, saavutetaan tulos: _mies ja ääni_.
* * * * *
Se on pidettävä päämääränä kunnallisissa äänioloissa, niinkuin se on
pidettävä valtiollisissakin. Ja näissä jälkimmäisissä, jos mahdollista,
vielä suuremmalla syyllä kuin edellisissä. Sillä jos kunnallisessa
elämässä, jossa kunnan taloudelliset ja rahakysymykset ovat tärkeimmät,
jonkinlaisen oikeuden varjolla voitaneekin väittää, että sillä, joka
maksaa kunnalle suurimmat verot, pitäisi olla enemmän sananvaltaa
myöskin näiden käyttämisessä, niin ei tätä väitettä ensinkään voida
sovittaa valtiollisiin vaaleihin. Kysymykset isänmaan kohtaloista,
lainsäädännöstä ja yhteisestä edistyskulusta, ovat näet yhtä tärkeitä
ja kalliita kaikille, niin köyhille kuin rikkaille, eikä ole näillä
jälkimmäisillä mitään järkisyillä puolustettavaa patenttioikeutta
isänmaanrakkauteen eikä todellisen yhteishyvän valvomiseen.
MAASEUDUN VALTIOLLISISSA VAALEISSA
s.o. vaaleissa talonpoikaissäätyyn, vallitsee kumminkin nykyjään
vielä paljo räikeämpiä epäkohtia, paljo pahempia ja kohtuuttomampia
rajoituksia, kuin koskaan sen kunnallisissa äänioloissa. Sillä —
silmäilläksemme ensiksi äänioikeuden laajuutta — näihin vaaleihin
oikeutettu ei ensinkään ole kuin osa maalaisväestöstä, _tuskin kolmas
osa_ maaseudun asukkaista. Ainoastaan _tilallisilla_, manttaaliin
pannun maan omistajilla, on näet oikeus valita valtiopäivämiehiä
talonpoikaissäätyyn, muilla, tilattomilla, itsellisillä,
käsityöläisillä, maalaisvirkamiehillä, kansakoulunopettajilla,
työmiehillä ei ole nimeksikään tätä äänioikeutta, maksoivatpa verojakin
kuinka paljo tai vähän tahansa. Tämä seikka, joka on ilmeisessä
ristiriidassa perustuslakimme määräyksen kanssa, että »Suomen
säädyt edustavat koko Suomen kansaa», vaikuttaa, että suurimmalla
osalla maamme asukkaista ei ole ensinkään edustajia valtiopäivillä,
koska heillä ei ole oikeutta sinne ketään valita, — vaikuttaa,
että valtiopäivämme eivät oikeastaan olekaan koko Suomen kansan
edustuslaitos, vaan ainoastaan etuoikeutettujen kansanluokkien. Tämä
kohta maaseudun valtiopäivämiesvaaleissa, joista suurin osa kansalaisia
siten sysätään syrjään, on sangen arveluttava asianhaara jo yksin
valtiopäiväimme arvon ja merkityksen vuoksi ulospäin katsoen, vaan
luonnollisesti se on vielä arveluttavampi noiden edustusoikeutta vailla
olevain kansalaisten oikeuden ja etujen kannalta. Sillä mikä oikeus
on siinä, että maapalanen, turve, tekee ihmisestä täysivaltaisen
kansalaisen, mutta sen vailla olo muiden huolehdittavaksi jätetyn
holhokin?
_Äänioikeus talonpoikaissäätyyn olisi siitä syystä välttämättä ja
viipymättä laajennettava kaikkiin maalla asuviin veroa maksaviin
kansalaisiin ulottuvaksi._ Mitkään puolinaiset toimenpiteet, joita
on ehdotettu, kuten esim., että äänioikeus annettaisiin vain
muutamille erityisille kansalaisryhmille (kansakoulunopettajille,
maalaisvirkamiehille y.m.), eivät tässä tepsi, se on annettava
kaikille kansalaisille, joilla on hyvä maine ja jotka itse hallitsevat
omaisuuttansa ja maksavat valtiolle ja kunnalle veroa. Vasta silloin
saadaan, mikäli maaseutuun tulee, valtiopäivämme edustamaan koko
kansaa, vasta silloin ovat tilattomatkin kansalaisia.
[Ovatko pestatut palkolliset tästä luvusta, samoin kuin kaupunkien
kunnallisista ja valtiollisista vaaleista, erotettavat, koska he ovat
toisen isäntä vallan alaisia, se on erikoiskysymys, johon ei ole
tämän katsauksen puitteissa tilaisuutta syventyä. Vakinaisen sotaväen
miehistölle taas yleensä ei katsota voitavan äänioikeutta antaa.]
Painavampia järkisyitä nykyisen järjestelmän puolesta
talonpoikaissäädyn vaaleissa ei ole koetettukaan esille tuoda,
ainoastaan hitaisuus ja saamattomuus ja yleinen muutosten kammo
on näihin asti estänyt parannuksiin ryhtymästä. Mutta jokainen
maaseutuoloja tunteva tietää, että tilattomilla useimmissa tapauksissa
on sama sivistysmäärä kuin tilallisilla, useinhan ovat he saman
perheen poikia, eikä ole yleisten asiain harrastuksessakaan, eroa.
Sen myöntävät itse talollisetkin ja siksi ei toki tarvinne aivan
sitkeää vastarintaa peljätäkään, kun, toivottavasti pian, käydään
talonpoikaissäädyn vaaleihin vaatimaan sellaista äänioikeuden
laajennusta, jonka kautta talonpoikaissääty olisi koko maalaisväestön
edustus, jonka kautta tilattomatkin saisivat valtiollisen äänivallan.
Mutta muita yhtä pahoja ja kenties vaikeammin korjattavia epäkohtia on
talonpoikaissäädyn vaalioloja rasittamassa. _Vaalit ovat välilliset._
Valitaan ensiksi joka kunnasta muutamia valitsijamiehiä ja nämä vasta
valitsevat edusmiehen. Tämä välillisyys on suuressa määrin omiaan
harrastusta laimentamaan, kun eivät kansalaiset ole tilaisuudessa
suorastaan äänestämään sitä, jonka edusmiehekseen tahtoisivat. Tämä
järjestelmä on vanhanaikuinen eikä sitä tietääksemme enää käytetä
muualla kuin Norjassa ja osaksi Ruotsissa, jossa kunnat itse saavat
päättää, tahtovatko valita välillisesti vaiko välittömästi. On väitetty
käytännöllisten seikkain harvaanasutussa maassamme aiheuttavan tuon
vaalien välillisyyden. Kokemus Ruotsista on kumminkin osottanut,
että tuo pelko, että vaalit, jos olisivat välittömät, jäisivät
sattuman varaan, on perusteeton. Kansalaisten harrastus ja osanotto
käy siitä vilkkaammaksi, kun vaalit ovat välittömät, ja yhteisistä
ehdokkaista voidaan kyllä jo etukäteen sopia, — sen parempihan
olisi, jos valtiopäiville aikovat itse avonaisesti asettuisivat
ehdokkaiksi. _Lainsäädännön kehitystä siihen suuntaan, että vaalit
talonpoikaissäätyyn muutettaisiin välittömiksi, on siis harrastettava._
Masentavimmin rasittaa kumminkin niin talonpoikaissäädyn vaaleja
kuin muita yleisiä äänestyksiämme niissä käytettävä äänimäärä,
veronmaksun määrästä riippuva, joka talonpoikaissäädyn vaaleissa
vielä on aivan _rajoittamaton_. Ei edes senvertaista rajoitusta ole
näissä vaaleissa kuin kunnallisissa. Haitat tästä eivät käytännössä
tosin niin pahasti tunnu sellaisissa paikkakunnissa, joissa tilat
ovat jotenkin yhdenkokoiset ja varallisuus sekä äänimäärät siten
maanomistajain kesken edes vähänkään tasaisesti jaetut. Vaan
sellaisissa paikkakunnissa, kuten Länsisuomessa, joissa on sekä
suurtilallisia että pikkutilallisia, joutuu näiden jälkimmäisten
vaikutus valtiopäivämiesvaaleihin aivan mitättömäksi, muutamat
varakkaimmat suurtilalliset voivat ominpäin määrätä valitsijamiehet
ja siten lopullisen vaalin. Tämä seikka, supistetun äänioikeuden
ja vaalien välillisyyden yhteydessä, selittää m.m. sen, miksi
meillä vielä nykyjään, jolloin yleisten asiain harrastus kaikissa
kansankerroksissa on käynyt entisestään toki paljo virkeämmäksi,
osanotto talonpoikaissäädyn vaaleihin tilallisten keskenkin on
niin vähäinen, kuin sen melkein kaikkialla huomaamme olevan:
muutamat kirkonkylän suurimmat talolliset ovat meillä osallisina
niihin tärkeihin valtiollisiin vaaleihin, joihin osanotto muualla
maailmassa on niin vilkas, että harvinaisina poikkeusilmiöinä
luetellaan ne äänioikeutetut, jotka eivät ole olleet suorittamassa
kansalaisoikeuttaan ja velvollisuuttaan.
Meillä ei ole näistä talonpoikaissäädyn äänimääräolojen seurauksista
käytettävissä numeroita, vaan esimerkkejä voisi siitä paljonkin esille
tuoda, miltei samanlaisia kuin ylläoleva, kunnallisia äänioloja
koskeva. Ne samat seuraukset, joita suuret äänimäärät yleensä tuovat
mukanaan, kuten että vähemmistöt pääsevät määräämään valittavat
luottamusmiehet (valitsijamiehet), ovat tässäkin huomattavat ja
vaikuttavat katkeruutta ja välinpitämättömyyttä voimattomiksi
tuomituissa vähä-äänisissä.
_Äänimäärän rajattomuus olisi senvuoksi talonpoikaissäädyn vaaleista
välttämättä poistettava_ ja, ellei muuta sopivampaa perustusta
löydetä, olisi kunnallisen verotuksen perustuksella määrättänsä
joku alin raja, veroperuste, ja siihen nojautuva n.s. valtiollinen
vaalisenssus, joka oikeuttaisi kaikkia maalaisia ottamaan osaa
valtiopäivämiesvaaleihin. Tuo äänioikeutta myöntävä veroraja on
ehdotettu sopivimmin asetettavaksi 200—400 markan tulojen vaiheille,
koska tämä summa vastannee vähävaraisempainkin itsenäisten maalaisten
vuotuista tulomäärää, — onhan yleensä vastaiseksi edellytettävä, että
äänioikeuden nauttijan on jotakin veroa maksettava. Mutta tämän rajan
yläpuolelle ei myöskään mitään ääniasteikkoa tarvita, kaikki, jotka
tuon ehdon täyttävät, olkoot yhtäläisesti oikeutetut valtiopäiville
edusmiehiä valitsemaan. Sillä kaiken sen lisäksi, mitä on kaupunkien
varallisuusääniasteikkoa vastaan lausuttu, ja johon myöhemmin vielä
tulemme, on näet maaseutuun nähden huomattava, että asteikko siellä
on vielä kohtuuttomampi ja sopimattomampi, koska maaseudulla väestön
sivistyskannassa yleensä ei ole hetikään niin suuria eroituksia
kuin kaupungeissa ja asteikko siis tulisi antamaan vielä enemmän
valtiollista valtaa yksistään rahalle, ilman että edes asian
kaunistamiseksi voitaisiin puhua suuremmasta valtiollisesta kyvystä ja
yleisten asiain harrastuksesta.
Suuri puute äänioikeusasian ajamisessa, mikäli maaseudun vaalioloihin
tulee, on se, ettei ole olemassa minkäänlaista tilastollista selontekoa
niistä osottamassa, kuinka räikeät siellä epäkohdat todellisuudessa
ovat. Jos sellainen selvitys olisi olemassa, niin se, täytyypä sanoa,
kauhistuttavassa määrässä osottaisi, kuinka harvoilla todellakin
maassamme valtiollinen ja yhteiskunnallinen sananvalta on, nim.
sellainen sananvalta, joka jotakin merkitsee, ja kuinka pelottavan
harvainvaltaiselle pohjalle olomme perustuvat. Sellaisen tilastollisen
selvityksen täytyy jo olla aivan huomispäivän tehtävän ja epäilemättä
on juuri se osuttava, etteivät olomme parane, ennenkuin oikein suurella
puukolla käydään perinpohjaisia muutoksia toimeenpanemaan.
Kun senvuoksi talonpoikaissäädyn vaalioloja kerran ryhdytään
muuttamaan, vaatii tässä kohden kaikkinainen oikeus ja terve järki,
että kerrassaan täysi askel astutaan ja määrätään
JOKAISELLE ÄÄNIVALTAISELLE ÄÄNI MIEHEEN,
ei enempää eikä vähempää. Tämä on sääntönä kaikissa
kansanedustuslaitoksella varustetuissa maissa, — paitsi Belgiassa,
jossa on koetteeksi säädetty n.s. sivistysasteikko, josta jälempänä
vielä, tulee puhe — ja siihen meidän vielä Suomessakin täytyy päästä.
Ne muutokset, joita maaseudun vaalioloihin siten on vaadittava, ovat,
kuten näkyy, varsin suuret ja perinpohjaiset, vaan vaaliolomme ovat
jääneet niin vanhanaikaiselle kannalle, että ne eivät enää vähemmällä
korjaannu. Siis:
Äänioikeus talonpoikaissäädyn vaaleihin on laajennettava kaikkiin
maaseudulla asuviin, veroa maksaviin, hyvämaineisiin kansalaisiin
ulottuvaksi. Vaalien välillisyys on poistettava. Sekä valtiollisista
että kunnallisista vaaleista on maaseudulla rajaton äänimäärä
hävitettävä ja, varman vaali-sensuksen asetettua, toteutettava kaikkien
äänivaltaisten yhtäläinen äänioikeus. _Mies ja ääni!_
* * * * *
Siirrymme nyt tarkastamaan _kaupunkien vaalioloja_. Niistä on meillä
viime vuosikymmenenä julkisuudessa ollut paljo enemmän puhetta kuin
maalaisvaaleista, syystä että nämä kysymykset, kaupunkien nykyisiä
vaalioloja koskevat epäkohdat, ovat olleet niin aivan läheisessä
yhteydessä niiden suurten puolueryhmitysten, kielipuolueiden, kanssa,
jotka ovat anastaneet eturinnan julkisen elämämme kysymyksistä.
Äänioikeusliikkeellä on tässäkin suhteessa, välikappaleena
kansan suuren enemmistön kielellisten ja kansallisten oikeuksien
saavuttamiseksi, äärettömän suuri merkitys. Mutta siitä riippumattakin,
puhtaan kansalaisoikeuden kannalta, vaativat kaupunkienkin sekä
kunnalliset että valtiolliset vaaliolot perinpohjaista ja pikaista
korjausta, jos ei edustuselämä Suomessa mieli jäädä harvainvaltaiseksi
ja etuoikeutettujen varakkaimpain yksinoikeudeksi.
KAUPUNKIEN KUNNALLISIIN ÄÄNIOIKEUSOLOIHIN
saatiin valtiopäivillä v. 1897 pieni parannus toimeen, mikäli
äänioikeuden laajuuteen tulee, ja sen on myös hallitus sen jälkeen
hyväksynyt. Kaupunkien kunnallisasetuksen eräiden pykäläin ahdas
rajoitus ja senlisäksi epäselvyys, joka antoi kaupunkien maistraateille
liian paljo tilaisuutta mielivaltaiseen, ahtaaseen tulkitsemiseen,
vaikutti, että useissa kaupungeissa, kuten Tampereella ja Porissa,
suljettiin kaiken kunnallisen elämän osallisuudesta pois suuret määrät
itsenäisiä, riippumattomia kansalaisia, nim. kaikki tehdastyömiehet,
jopa työnjohtajatkin, yleensä kaikki, joita jollakin tavalla voitiin
selittää »toisen palveluksessa oleviksi.» Tämä ilmeinen vääryys
vapaita työmiehiä kohtaan, suurta osaa kohtaan kuntain jäsenistä,
herätti vihdoin niin paljo ja yleistä paheksumista, että yksin senkin
puolueen, joka yleensä maassamme vastustaa kaikkia, äänioikeusolojemme
parannuksia, täytyi suostua sellaiseen mainittujen pykäläin
selventämiseen, että äänioikeudesta jäivät poissuljetuiksi ainoastaan
»pestatut palkolliset isännän ruoassa», ei enää itsenäiset työmiehet.
Tämän lainselvennyksen kautta ovat nyt kaikki kaupunkien veroamaksavat
jäsenet, miehet ja naiset, — palkollisia ja sotaväen miehistöä
lukuunottamatta — äänioikeutetut kaupunkien kunnallisessa elämässä.
Mutta työväen ja yleensä vähävaraisemman väestön vaikutus on siltä
vielä äärettömän vähäinen, niin kauan kuin
KUNNALLISET ÄÄNIMÄÄRÄOLOT KAUPUNGEISSAKIN
ovat sillä kannalla, että suuriääniset voivat ääntövaltaansa käyttää
aina 25:teen ääneen saakka, siten äänestäen kumoon.
Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa suuret määrät pieniäänisiä ja
määräten vaalien tulokset. Tämä 25:den äänen asteikko on kaupunkien
kunnallisasetuksessa säädetty yhteiseksi kaikille maamme kaupungeille
eikä sitä missään kaupungissa saa muutetuksi tai alennetuksi, ellei
lainsäädännöllistä tietä, kunnallisasetusta muuttamalla, valtiopäiväin
avulla. Tuo nurinkurinen ilmiö, että toinen, usein samalla, usein
korkeammalla sivistyskannalla oleva, äänestää 1:dellä tai 2:della
äänellä, toinen 20:llä tai 25:llä, tulee siis kaupunkikunnissa
vallitsemaan niin kauan, kunnes puolueolot maassamme saadaan siksi
muutetuiksi ja järjestetyiksi, ettei raha- ja ylimysvalta enää
yksinomaan määräile edustuslaitoksemme toisessa puoliskossa, kunnes
ponnistelemalla on saatu valtiopäiväin porvarissäätyyn vapaamielisempi
ja kansanvaltaisempi varma enemmistö.
Mutta siihen mennessäkin täytyy päämäärän äänirajoituksen ystävillä
olla selvän. Varallisuuteen perustuvaa asteikkoa, pientäkin, on vaikea
oikeuden kannalta puolustaa, yhteiskuntaa ei varsinkaan meikäläisissä
oloissa, ja jos säilytetään veroperuste, senssus, joka nykyjään myöntää
äänioikeuden vasta 400—800 mkan tuloista maksetusta verosta, mikään
vaara uhkaa, jos koko asteikko poistetaankin. Siksi täytyy pyrintönä
jo alunpitäin ja selvästi olla, _saada ääniasteikko kaupunkienkin
kunnallisista äänestyksistä poistetuksi ja »mies ja ääni»-periaate
toteutetuksi._
* * * * *
Kuten yleisesti tunnetaan ja kuten edellisestäkin selviää, on, jos
mieli perinpohjaisia kansanvaltaisia muutoksia saada aikaan mihinkään
osaan äänioikeusoloistamme, valtiopäiväimme porvarissääty ensiksi
saatava luonteeltaan ja kokoonpanoltaan muutetuksi. Sinne on saatava
enemmistö vapaamielisempiä ja kansanvaltaisempia aineksia, jotta
valtiopäivämme, tuo vanhanaikainen, 4-osainen säätyedustus, voisi
saada mitään äänioikeudellisia parannuksia aikaan, aina törmäämättä
tuohon murhaavaan kariin: kaksi säätyä kahta vastaan. Tätä muuria
vastaan, porvarissäädyn äänimääräoloja vastaan, on siitä syystä
äänioikeusasian ystäväin päähyökkäys jo kauan sitten kohdistunut ja
sen tulee niin kohdistua yhä edelleen, sillä juuri porvarissäädyn
nykyiset äänimääräolot ehkäisevät tervettä ja ajanmukaista kehitystä
äänioikeusasiamme kaikilla aloilla.
Niin usein on sanomalehdistössä, puheissa, aikakauskirjoissa
ja kirjasissa meillä jo tehty selkoa porvarissäädyn nykyisistä
vaalioloista ja niitä rasittavista epäkohdista, että nämä seikat jo
suurellekin yleisölle epäilemättä ovat tutummat kuin muut vaaliolomme.
Porvarissäädyn vaalit perustuvat valtiopäiväjärjestyksen määräykseen,
joka säätää, että ne kaupunkikuntain täysi-ikäiset miehiset jäsenet,
jotka eivät muuhun säätyyn ole äänioikeutetut, jotka maksavat
kaupunkikunnalle veroa ja itse hallitsevat omaisuutensa eivätkä ole
toisen palveluksessa, saavat valita edusmiehiä porvarissäätyyn; ja
saavat kaupunkikunnat itse määrätä, mikä näissä vaaleissa on oleva
veroperusteena ja kuinka monella äänellä kukin, veroäyriensä mukaan,
saa äänestää, onko tuo äänimäärä oleva aivan rajaton ja mikä on
korkeimpana luvallisena äänimääränä käytännössä oleva.
Mitä ensiksikin tulee
ÄÄNIMÄÄRÄN LAAJUUTEEN
porvarissäädyn vaaleissa, merkitsee tämä käytännössä sitä, että
samoin kuin kaupunkien kunnallisissa äänestyksissä voidaan
valtiopäivämiesvaalejakin varten ääntölistoja tehdessä lukea toisen
palveluksessa ja siis äänioikeutta vailla oleviksi suuri määrä
itsenäisiä työmiehiä, kauppapalvelijoita ja muita, jotka veronsa
kunnalle maksavat ja kaikin puolin ovat omintakeisia kansalaisia. Jo
siitä kysymyksestä, saatetaanko edes varsinaisilta, pestatuilta ja
isännän ruuassa olevilta, palkollisilta kieltää äänioikeus, jos he
muuten vaadittavat ehdot täyttävät, voi olla eri mieltä ja varsinkin
kaupunkeihin nähden tällaisen kiellon kohtuus on epäilyttävä, koska
niissä palkollisetkin tavallisesti ovat jonkunvertaisen sivistysmäärän
saavuttaneet; voihan rengillä olla varsin itsenäiset, vapaat
mielipiteet valtiollisista kysymyksistä. Mutta ainakin tulisi lain
tässä kohden olla niin selvän, ettei missään tapauksissa itsenäisiltä,
veroamaksavilta kansalaisilta voitaisi valtiollista äänivaltaa riistää.
VAALISENSSUS
on useimmissa suurimmissa kaupungeissamme liian korkea, estäen se
jo suorastaan ja yksinään hyvin suurta, kaikkein suurinta osaa
vähätuloisimmasta työväestöstä nauttimasta äänioikeutta, kunnallista
tai valtiollista. Kun äänioikeuden, s.o. yhden äänen, saa — senssuksen
ollessa 400 nukkaa — vasta ensimmäiseltä maksetulta veroäyriltä eli
800—1,200 markan tuloilta, eivät useimpain työmiesten tulot nouse
edes tähän alimpaan määrään saakka, he eivät saa edes yhtään ääntä.
Siinä on pahin syy, miksi meillä niin suuri osa työväestöstä on aivan
äänioikeutta vailla. Tosin tähän tulokseen on työmiehissä itsessäkin
syytä, kun näet eivät ilmoita itseään verotettaviksi, vaikka heillä
yhden äyrin edestä tuloja olisikin, ja se on valitettava seikka, koska
he niin ollen eivät ollenkaan joudu valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin
harrastuksiin mukaan. Mutta epäilemättä on itse veroperustekin liian
korkea, liian rahavaltainen, ja vaatisi alentamista. Kuinka vähäiseksi
tuo veroperuste kaupunkien valtiopäivämiesvaaleissa olisi laskettava,
sen seikan määrääminen riippunee ainakin osaksi paikkakunnallisista
oloista, mutta niin alhaiseksi se kaikissa tapauksissa olisi
alennettava, ettei kukaan työstään ja tuloistaan elävä kansalainen
pelkän vähätuloisuutensa vuoksi jäisi valtiollista äänivaltaa vaille.
Noin 400—600 mkan tuloista maksetun veron pitäisi jo äänivaltaan
oikeuttaa. Ja sitäpaitse olisi joku sopivampi, veroperuste määrättävä
kuin kunnallinen veroäyrijärjestelmä on, josta valtiollisen
äänioikeuden perusteet olisivat aivan erotettavat. Nämä perusteet
olisivat vakinaisiksi määrättävät. Sillä eihän ole asianmukaista, että
kunnat, jotka eivät kunnallisia, ääniolojaan saa ominpäin järjestää,
voivat asetella ja muutella niin tärkeätä kansallista oikeutta, kuin on
valtiollinen äänioikeus.
Siis: _kaikki rajoitukset, jotka riistävät valtiollisen äänioikeuden
kaupunkien täysikäisiltä, veroamaksavilta jäseniltä, olisivat
poistettavat ja vaalisenssus, joka olisi kunnallisesta veroäyristä
erotettava, olisi alennettava, jottei kukaan työstään elävä jäisi
vähätuloisuutensa vuoksi äänivaltaa vaille._
Vaan sittenkin, jos nämäkin parannukset saataisiin aikaan, jäisi
porvarissäädyn vaalioloihin vielä pahin epäkohta jälelle, nimittäin
ÄÄNIASTEIKKO,
joka, kuten tunnettu, toisissa kaupungeissa vielä on kokonaan
rajoittamatta ja jonka ylin raja vielä useimmissa on niin
korkealla kuin 25:ssä; ainoastaan muutamissa varsinkin pienemmissä
(suomalaisissa) kaupungeissa se on alennettu 10:neen.
[Aivan rajoittamatta on ääniasteikko vielä seuraavissa kaupungeissa:
Uusikaupunki, Heinola, Kaskinen ja Kristiinankaupunki. Korkeimpana
äänimääränä on Pietarsaaressa 50 ja 25 seuraavissa: Helsinki, Viipuri,
Vaasa, Turku, Pori, Naantali, Raahe, Kokkola, Hämeenlinna, Kotka,
Rauma, Hamina, Hanko, Tammisaari, Loviisa, Tornio, Uusikaarlepyy,
Maarianhamina ja Porvoo. Kemissä oli viime valtiopäivillä 13 ääntä
korkeimpana äänimääränä. Äänimäärä on rajoitettu 10:neen seuraavissa:
Käkisalmi, Sortavala, Savonlinna, Oulu, Tampere, Jyväskylä, Mikkeli,
Kuopio, Iisalmi, Joensuu ja Kajaani. Sitä alemma ei ole vielä missään
kaupungissa päästy.]
Tällaisen ääniasteikon räikeät, luonnottomat seuraukset ovat monet.
Muutamat harvat suuriääniset ovat tilaisuudessa äänestämään kumoon
kaikki muut äänioikeutetut. Muutamat numerot ovat tässä valaisevia.
Niissä kaupungeissa, joissa korkein äänimäärä oli 25, oli v. 1884
8,232 valitsijaa. (Suhteet ovat vieläkin pääasiallisesti samat.)
Heistä oli 1,400 eli 17 % yksiäänisiä, mutta näillä 17 %:lla oli
ääniluetteloon otetuista äänistä ainoastaan 1,91 %; toisin sanoen,
hiukan vähemmän kuin 60 25-äänista valitsijaa saattaa meidän
kaupungeissamme äänestää kumoon 1,400 valitsijaa. Yksiääniset ovat
tällaisessa vaalijärjestyksessä, niinkuin on sanottu, äänettömiä
puukuvioita valtiollisessa ilvenäytelmässä. Eikä ole tätä alinta
luokkaa lähinnä olevain luokkain asema sanottavasti parempi. Noin
1/5, tarkemmin 21,83 %, valitsijoista äänestää kaupungeissamme kumoon
kaikki muut valitsijat. Niin on esim. maamme pääkaupungissa monien
valtiopäivävaalien laita ollut se, että 21—25-ääniset valitsijat
ovat saattaneet äänestää kumoon kaikki muut. Tämähän varsin selvästi
osottaa, ettei nykyisen vaalioikeuden vallitessa vaaleista käy ilmi
valitsijain mieli, vaan heidän — äänilukunsa. Ja vain hiukkasen
valoisammat ovat olot niissä kaupungeissa, joissa korkein äänimäärä on
10. Niissä omistavat 9—10-ääniset yksin 72 prosenttia kaikista äänistä,
s.o. he voivat lähes kahteen kertaan äänestää kumoon kaikki 1—8
-ääniset, joita miesluvulta on koko joukko enemmän kuin 9—10 -äänisiä.
Sitenpä onkin aivan tavallista kaupungeissamme se, mikä muualla
maailmassa pidettäisiin suurimpana, naurettavimpana luonnottomuutena,
että vähemmistöt määräävät vaalit. Niinpä on esim. Viipurissa aivan
sääntönä, että vähemmistöt määräävät edustajat porvarissäätyyn, jopa
niin pienet vähemmistöt, että valituksi tullutta usein on äänestänyt
ainoastaan 160—180 miestä, kun sitä miestä, joka ei kumminkaan ole
päässyt edustajaksi, on äänestänyt 340— 360 miestä, — taikka siinä
suhteessa. Helsingissä valittiin v. 1890 henkilö, joka sai ääniä 489
äänestäjältä, mutta valtiopäiville ei tullut hänen vastaehdokkaansa,
jolla oli 649 valitsijan äänet. Mutta myöskin niissä kaupungeissa,
joissa 10 on korkeimpana äänimääränä, olemme nähneet vähemmistön
ehdokkaita tulleen valituiksi. Niistä kaupungeista taas, joissa
äänimäärä on aivan rajoittamaton, ei tässä kannata puhuakaan, niissä
yksi tai kaksi miestä voi muista välittämättä lähettää eduskuntaan
»kansan luottamusmiehet».
Vieläkö selvemmin on tarvis osottaa, minkälaisen epäkohdan nykyiset
kaupunkiemme ääniasteikko-olot sisältävät? Jokainen käsittää,
missä määrin moiset olot ovat omiaan riistämään vähempiäänisiltä
äänioikeutetuiltakin kaiken valtiollisen harrastuksen ja tekemään
mitättömäksi sen kasvattavan vaikutuksen, mikä vaaleilla muuten
kansalaisiin on. Tilastotiedoilla on osotettu se, mikä muutenkin on
luonnollista, että näet suuremmat äänimäärät antavat suuremman halun
ottaa vaaleihin osaa — ja päinvastoin. Niinpä eivät 1—5-ääniset
valitsijat v. 1890 kaupungeissamme ottaneet osaa vaaleihin kuin 27
%:lla koko äänimäärästään (v. 1884 25,8 %:lla), kun sitä vastoin
25-äänisten vastaavat prosenttimäärät nousivat 63:een ja 69:ään. Tämä
suhde on vielä viime aikoinakin ollut jotenkin muuttumaton. Pääsyynä
tähän on se voimattomuus, johon nykyinen vaalijärjestelmä tuomitsee
vähempivaraiset valitsijat.
Ne syyt, joita on esilletuotu ääniasteikon alentamisen ja poistamisen
vaatimuksia vastaan, ovat, kuten jo olemassaolevain epäkohtain räikeys
osottaa, kestämättömät, ovat »katumattomain estelyjä» ja riippuvat ne,
sanokaamme se suoraan, yksinomaan ruotsinmielisten pelosta kadottaa
vaikutusvaltansa eduskunnassa. Heidän asiallisin vastaväitteensä
on, että jos ääniasteikko kokonaan poistettaisiin, vaikutusvalta
valtiollisissa asioissa liian suuressa määrin siirtyisi vähävaraisille
ja yhteiskunnan pienimmille, jotka tavallisesti muka seisovat
alhaisemmalla sivistyskannalla. Tuo väite on itse asiassa kumottu sen
tosiasian kautta, ettei suurempi varallisuus ja veronmaksukyky suinkaan
aina tuota suurempaa valtiollista kypsyyttä eikä asianharrastusta
eikä millään tavalla edellytä korkeampaa sivistystäkään. Onhan
useimmiten 2—3,000 markan tuloilla olevalla pikkuvirkamiehellä,
kansakoulunopettajalla, käsityöläisellä tai sanomalehtimiehellä yhtä
paljon sivistystä ja enemmän yleisten asiain harrastusta kuin 8—10,000
markan tuloilla olevalla halkokauppiaalla tai asioitsijalla tai
voinvälittäjällä. Mutta sitäpaitse on tilastollisesti osotettu, että
nykyiset pikkuääniset, 1—5-ääniset, eivät ääniasteikon poistettuakaan
kumminkaan saisi kovinkaan ratkaisevaa sananvaltaa vaaleissa, joskin
he olisivat yhtä mieslukuisasti kuin varakkaammat tilaisuudessa,
ottamaan vaaleihin osan. Ainoastaan noin 1/3 kaikista äänistä nuo
vähävaraisimmat omistaisivat. Mutta he eivät kumminkaan, vaikka heillä
yhtä suuri äänimäärä olisikin kuin äveriäämmillä, voisi niin tehoisasti
kuin nämä ottaa vaaleihin osaa, sillä työmiehet y.m. köyhät ovat usein
työpaikkainsa, taloudellisten ahdinkojen y.m. asianhaarain pakosta
estetyt vaalitilaisuuteen saapumasta. Vaan vaikkapa niinkin olisi
laita, että nuo köyhimmät ja vähimmin sivistyneet saisivat ratkaisevan
vallan vaaleissa — joka ei koskaan voi tapahtua, sillä vähemmin
sivistyneet seuraavat aina edistyneempäin johtoa — ei siitä ainakaan
meidän edustuselämällemme olisi mitään vaaraa, koska — edellyttäen
senkin vielä, että talonpoikaissäädynkin edusmiehet tulisivat
vähävaraisten määrättäviksi — nelijakoisilla valtiopäivillämme aina
kumminkin olisi kaksi ylimys-, varakkuus- ja sivistysluokkia edustavaa,
säätyä (pappis- ja aatelissäädyt), jotka täydellisesti kykeneisivät
torjumaan ne kenties liian pitkälle menevät kansanvaltaiset pyyteet,
joita kolmas ja neljäs sääty muka osoittaisivat. Mutta tuollaisia
mahdollisuuksia ei meidän oloissa voi olettaakaan; vaikka sekä
ääniasteikko että kaikki senssuskin poistettaisiin, jota viimemainittua
ei tahdotakaan poistaa, tulisivat sittenkin kieltämättä kolmas ja
neljäs sääty kokoonpantaviksi jotenkin samalla kannalla sivistyksessä
ja varallisuudessa olevista miehistä kuin nykyjäänkin, mielipiteiltään
vaan ehkä vähän vähemmin rahavaltaisista ja vanhoillisista. Mihinkään
pienimpäänkään pelkoon ei siis ääniasteikon poistaminen antaisi aihetta.
Mutta tuo epäilys, että alhaisimmalla sivistyskannalla olevat
kumminkin saisivat »liian suuren» vaikutusvallan, on sentään pannut
useat parannuksen ystävät ja nykyisen järjestelmän hylkääjät
miettimään jotakin muuta pienempää asteikkoa. Monet puolustavat vielä
pysähtymistä 10:neen ääneen ainakin vastaiseksi. He ovat kumminkin
sangen epäjohdonmukaiset, sillä taistellessaan rahan määräämisvaltaa
vastaan puolustavat he itse rahan määräämisvaltaa, vaikka vähän
toisessa muodossa. Kuten edellä nähtiin, tulisi siinäkin tapauksessa
vaikutusvalta vaaleihin hyvin epätasaisesti jaetuksi, sama vääryys,
sama katkeruus jäisi jälelle. Ja yleensä aivan samat seikat voidaan
huomauttaa 10:tä ääntä vastaan kuin 25:tä. — Toiset taas ovat
haaveksineet varallisuusasteikon sijaan jonkinlaista toista asteikkoa
siihen belgialaiseen tapaan, johon jo edellä viittasin, että näet ikä,
sivistys, perhe- ja varallisuusolot tuottaisivat jonkun lisä-äänen,
joten saataisiin n.s. sivistysasteikko. Mutta jo itse sen syntymämaassa
on huomattu, ettei sekään asteikko ole täydellisesti oikeudenmukainen,
nuo yllämainitut seikat eivät semmoisinaan anna valtiollista kypsyyttä
eikä itsenäisyyttä, yhtä vähän ikä ja perheolot kuin täyteläinen
kukkaro tai suoritetut yliopistotutkinnot. Tuollaisen asteikon merkitys
olisi sitäpaitse hyvin vähäinen. Ja sivistyneillä on muutenkin aina
niin paljo enemmän vaikutusvaltaa kuin oppimattomilla, ettei sitä
tarvitakaan.
On siis ainoa johdonmukainen, suora ohjelma, ainoa oikeuden mukainen
ratkaisu se, että porvarissäädyn vaaleissakin pyritään
KAIKESTA ÄÄNIASTEIKOSTA POIS,
ja työskennellään _kaikkien yhtäläisen, yhtä suuren_ äänioikeuden
toteuttamiseksi.
Siitä taistelusta, jota jo on käyty luonnottoman korkeaa ääniasteikkoa
vastaan maassamme, sietäisi vieläkin monta valaisevaa kohtaa esittää,
vaan ei mahdu pitempää esitystä tämän kirjotuksen puitteisiin.
Ilahduttavana ohjelman selvityksenä olemme viime aikoina voineet
huomata, että mielipiteet ääniasian ystävissä yhä enemmän ovat
ruvenneet kallistumaan tuon selvän päämäärän, »yhden äänen»
saavuttamiseen, joten on toiveita, että ääniasian ajajista vähitellen
keskenäinen erimielisyys vaatimusten määrästä häviää pois ja että
yhteinen taistelu käy sitä tehoisammaksi.
Pääryntäys on näihin asti suunnattu porvarissäädyn vaalioloja
vastaan. Se onkin tuiki tarpeellista, sillä vasta tämän säädyn
vaaliolojen muututtua, vasta sen jälkeen kuin kolmanteen säätyyn
on saatu enemmistö uudistukseen taipuvia jäseniä, voi suurempien
parannusten toimeenpaneminen vaalioloihimme yleensä saavuttaa säätyjen
enemmistön ja päästä voimaan. Onnellista on, vaikka se oikeastaan
onkin epäjohdonmukaista, että kaupunkikunnat valtiopäiväjärjestyksemme
mukaan itse saavat ääniasteikkoansa alentaa ja siten suoda enemmän
vaikutusvaltaa varattomammille, — siinä on tie porvarissäädyn
valloittamiseen ja sitä varten on eri kaupungeissa väsymättä
työskenneltävä, yhä uusista tappioista säikähtämättä.
* * * * *
Valtiollisesta äänioikeudesta riippuu kansaneduskunnan kokoonpano.
Tuo kokoonpano on, kuten tiedämme, meillä hyvin vanhanaikaisella
kannalla ja mikä pahempi, se on aivan epäoikeutetulla kannalla siihen
nähden, että oikeastaan niin pieni osa kansasta on tilaisuudessa
vaaleihin vaikuttamaan, että suuret kansalaisryhmät, korkeallakin
sivistyskannalla olevat kansalaiset, ovat siitä aivan poissuljetut ja
että köyhemmällä väestöllä niin kaupungeissa kuin maalla on ainoastaan
näennäinen äänioikeus. Sitenpä, niin vaikeaa kuin se onkin, täytyy
myöntää olojemme antavan aihetta itäisten pilkkaajain väitteisiin,
että Suomen edustuslaitos ei todellisuudessa edusta koko Suomen
kansaa, niinkuin sen valtiopäiväjärjestyksen mukaan oikeastaan pitäisi
tehdä, vaan ainoastaan erästä joukkoa varakkaampia etuoikeutettuja.
Käytännöllisissä tosioloissa on tosin edustuslaitoksemme
aina edustanut Suomen kansaa kokonaisuudessaan, ja kaikki,
huono-osaisimmatkin yhteiskuntaluokat, ovat sen valmiit tunnustamaan.
Mutta kieltämätöntähän on, että suuri osa maan asujamistosta ei ole
suoranaisessa vuorovaikutuksessa edustuslaitoksen kanssa. Missä määrin
tämä on totta, näkyy seuraavista numeroista:
V:na 1890 oli (eikä suhteet ole senjälkeen juuri muuttuneet) Suomen
väestöstä 29,64 prosenttia valtiopäivillä edustettuna, mutta 70,36
prosenttia eli enemmän kuin 2/3 oli aivan ilman itsehallintoa. Niistä,
jotka olivat valtiollisesti »täysikäiset» kuului aatelissäätyyn
2,978 henkeä, pappissäätyyn 6,867 henkeä, porvarissäätyyn 174,000
henkeä, talonpoikaissäätyyn 622,312 henkeä. Pappissäätyyn on silloin
myös luettu koulunopettajat perheineen, porvarissäätyyn kaikki
kaupungeissa vaalioikeutta nauttivat perheineen ja talonpoikaissäätyyn
ne maaseuduilla, joilla on oikeus ottaa osaa valtiopäivämiesvaaleihin.
Valtiollisesti täysikäisiä Suomen kansalaisia oli siis 785,601 henkeä,
valtiollisesti alaikäisiä 1,674,539. Alaikäisiin kuuluvat kaikki
virka- ja palvelusmiehet maalla, kansakoulunopettajat, lukkarit,
käsityöläiset, kauppiaat, torpparit, itselliset, työmiehet, merimiehet,
palkolliset y.m.
Miespuolisia henkilöitä, jotka ovat lain mukaan täysikäiset, siis 21
vuotta täyttäneet, oli näistä valtiollisesti täysikäisistä 785,601:stä
aatelissäädyssä 700, pappissäädyssä 1,600, porvarissäädyssä 21,000,
talonpoikaissäädyssä 164,000. Noista valtiollisesti alaikäisistä
1,674,539:stä oli taas lain mukaan täysikäisiä, 21 vuotta täyttäneitä
399,000. Jos näistä viimemainituista 110,000 onkin vakinaista sotaväkeä
ja vaivaishoitolaisia, niin on kuitenkin vieläkin 288,000, joilla ei
ole itsehallintoa.
Näitä lukuja kannattaa lähemmin tarkastaa. Ne sanovat, että Suomen
kansaa hallitsevat edusmiesten kautta 187,000 kansalaista ja maassamme
on 2 1/2 miljoonaa ihmistä. Ne sanovat vielä enemmänkin. Jokaisella
säädyllä on yhtä suuri sananvalta, mutta kun aatelissäädyssä
istuu 700:n edustajat ja papistossa 1,607:n edustajat, niin istuu
talonpoikaissäädyssä 164,000:n edustajat. Talonpoikaissääty yksin
edustaa seitsemän kertaa niin monta kansalaista kuin muut säädyt
yhteensä ja 240 kertaa niin monta kuin aatelissääty. Ja vielä enemmän!
700 aatelismiestä säätää edustajain kautta lakia, mutta 289,000
kansalaista löytyy, joilla ei ole mitään sananvaltaa.
Mutta ääniasteikot talonpoikais- ja porvarissäädyissäkin vaikuttavat,
että niistäkin, jotka näissä vaaleissa ovat äänioikeutetut, on
suurimmalla osalla ainoastaan näennäinen vaikutusvalta eduskunnan
kokoonpanoon, todellisuudessa ei vähävaraisempain pienet äänet merkitse
juuri mitään, koska harvat suuriääniset voivat äänestää kumoon
kokonaiset laumat pieniäänisiä, (jotka siis nekin oikeastaan ovat
alaikäisiksi luettavat), ja tahtonsa mukaan määrätä edusmiehet. Siten
todellisuudessa ainoastaan sangen, sangen harvat — numeroita siitä ei
voi esittää — ovat maassamme valtiopäivillä edustetut, sangen pieni
prosentti Suomen asujamistosta. Suuri, suuri enemmistö katselee päältä.
Tämän seikan täytyy suuressa määrin heikentää edustuslaitoksemme
merkitystä sisältäpäin ja pitää vireillä katkeruutta laajoissa
kansankerroksissa, joille isänmaan kohtalo ei ole yhdentekevä.
Mutta — ja se on, kuten jo huomautimme, yleiseltä kannalta varsin
arveluttavaa, — se alentaa valtiopäiväimme arvoa myöskin ulospäin ja
antaa pahansuoville pilkkaajillemme alituista tilaisuutta yhä uusiin
hyökkäyksiin. _Sen vuoksi on äänioikeusolojemme parantamista pidettävä
ei ainoastaan tärkeänä pyrintönä kansalaisoikeuksien tasoittamisen
kannalta, vaan sitäpaitse suurena, isänmaallisena tehtävänä. Suomen
kansallisen olemassaolon ja itsehallinnon turvaamiseksi._ Sitä on
pidettävä pyhänä taisteluna, jota ei kukaan saa kylmänä katsella.
Sitä muistakaa, kansalaiset, kun teille niin usein puhutaan
äänioikeusasiasta, että se väliin melkein tuntuu käyvän
yksitoikkoiseksi. Siitä on puhuttava vielä useammin, huudettava joka
nurkkaan ja joka korvaan. Ja ennen kaikkia on toimittava.
* * * * *
Valtiollisten ja kunnallisten äänioikeusolojen rinnalla on
KIRKOLLISILLA ÄÄNIOIKEUSOLOILLA
verrattain vähäinen ja rajoitettu merkitys. Mutta parantamista nekin
tottatosiaan kaipaavat, sillä tuiki vanhettuneella kannalla ovat nekin.
Kirkollisia äänestyksiä on meillä huomattavana kolmenlaisia, nim.
vaalit kirkolliskokouksiin, papinvaalit ja äänestykset seurakuntain
kirkonkokouksissa. Näistä ovat maallikkoedusmiesten vaalit
KIRKOLLISKOKOUKSIIN,
noihin joka 5:s vuosi palaaviin, luterilaisen kirkon yleisiin
lainvalmistuslaitoksiin, meikäläisiin muihin vaalioloihin verraten
varsin ajanmukaisella ja vapaamielisellä kannalla. Nämäkin vaalit
ovat tosin, samoin kuin talonpoikaissäädyn vaalit, välilliset
siten, että useammista seurakunnista valitaan valitsijamiehiä,
jotka sitten valitsevat tuon maallikkoedusmiehen, ja se seikka on
luonnollisesti tässäkin omiaan osanottoa vaaliin laimentamaan. Mutta
noita valitsijamiehiä valittaessa ovat kaikki seurakuntalaiset
yhtäläisesti äänioikeutetut, kellään ei ole enempää kuin yksi ääni ja
jokaisella kirkollismaksuja maksavalla seurakuntalaisella on tuo yksi
äänensä. Yhden äänen periaate on siis näissä vaaleissa toteutettu.
Ja käytännössä on tämä »yleinen ja yhtäläinen äänioikeus» osottanut,
ettei siitä suinkaan ole mitään vaaroja pelättävissä siinä suhteessa,
että köyhimmät vallattomasti käyttäisivät sitä vaikutusvaltaansa, joka
heillä on yhtäläinen kuin rikkailla. Siitä pitäisi jo arimpainkin
huomata, ettei yhden äänen periaate voi muissakaan vaaleissamme olla
peljättävä eikä vaarallinen.
Mutta jos vaalit kirkolliskokouksiin ovatkin verrattain vapaamieliset,
ovat muut varsinaiset ja tavallisimmat kirkolliset ääniolot, sellaisina
kuin ne ilmestyvät
PAPINVAALEISSA JA ÄÄNESTYKSISSÄ KIRKONKOKOUKSISSA,
sitä rahavaltaisemmat ja vanhoillisemmat. Näissä äänestyksissä saa
näet kukin käyttää äänivaltaa koko sen määrän puolesta markoissa
ja penneissä laskettuina, millä hän ottaa osaa seurakunnan
papinpalkkaukseen, siis aivan, pennittäin suuremman tai pienemmän
veronmaksukykynsä, s.o. varakkuutensa mukaan. Se vain on rajoituksena,
että enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla koko seurakunnan
yhteenlasketusta äänimäärästä älköön kukaan äänestäkö. Kuinka mitätön
tämä rajoitus on meidän harvaanasutuissa seurakunnissa, joissa ei
milloinkaan taikka ei ainakaan muuta kuin poikkeustiloissa voi
kirkonkokouksiin saapua kuin aivan pieni osa seurakuntalaisia, sen
huomaa jokainen; kaikki vaikutusvalta jää kirkonkylän muutamille
äveriäämmille ja niidenhän tiedämmekin niissä isännöivän. Mutta
kumminkin juuri tällaisissa äänestyksissä, kuten papinvaaleissa,
joissa omantunnon vakaumus ja uskonnollinen hartaus tulee kysymykseen,
pitäisi köyhimmälläkin olla sama äänimäärä kuin rikkaimmalla, sillä ei
kukaan toki väittäne, että varakkuus tuottaa suurempaa uskonnollista
harrastusta taikka hartautta: onpa kokemus (esim. pääkaupungissamme)
päinvastoin osottanut, että juuri vähävaraisimpain osanotto näihin
vaaleihin on suurin ja vilkkain.
Tasottamista, rahalle myönnetyn määräämisvallan supistamista, tarvitaan
siis tässäkin kohden, jotta seurakuntalaiset itse saisivat valita
pappia ja omistaa puhevallan, eikä, niinkuin nyt, heidän »markkansa
ja penninsä». Kirkollisen äänimäärän rajoittamista onkin meillä jo
kauvan ja sangen yleisesti vaadittu. Jo viisikolmatta vuotta sitten
ehdotettiin kirkolliskokouksessa edes senvertainen rajoitus käytäntöön
otettavaksi, ettei kukaan saisi kirkonkokouksissa eikä papinvaaleissa
äänestää enemmällä kuin 1/6:lla läsnäolevain yhteenlasketuista
äänimääristä, mutta tätäkään muutosta ei ole kirkkolakiin aikaansaatu.
Nykyään on taas muutoksia tekeillä puheenaolevain kirkollisten
ääniolojen korjaamiseksi ja useampia, jyrkempiä ja maltillisempia,
ehdotuksia on parastaikaa käsiteltävänä. Vaan yhdessäkään niistä ei ole
uskallettu astua sitä täyttä askelta, jonka kumminkin varsinkin näissä
kirkollisissa vaaleissa ja äänestyksissä pitäisi olla luonnollisimman,
nim. että kirkollinen äänivalta tasotettaisiin yhtäläiseksi kaikkien
seurakuntalaisten kesken, aivan markkoihin ja penneihin katsomatta,
että siis, samoin kuin on laita valitsijamiehiä valittaessa
kirkolliskokoukseen, jokaisella olisi _yksi ääni_ eikä kellään sitä
enempää. Tehdyistä ehdotuksista ovat toiset, (joilla näyttää olevan
enin menestyksen toivoa), sangen monimutkaisia, semmoisia, että niiden
mukaan talokunnan isännälle myönnettäisiin yksi ääni »kunkin hänen
huonekuntaansa kuuluvan tai hänen isäntävaltansa alaisen seurakunnan
jäsenen puolesta» ja sitä paitse, jos hän maksaa papistolle palkkaa
muutakin kuin henkilömaksua, »yksi ääni kultakin täydeltä maksamaltaan
markalta aina kymmeneen asti». Tämän ehdotuksen mukaan tulisi
äänioikeus papinvaaleissa vielä olemaan vähän erilainen kuin muissa
kirkonkokouksien äänestyksissä, joissa noita lisä-ääniä isännille
myönnettäisiin »aina viiteentoista asti». Papinvaaleissa olisi korkein
äänimäärä siten rajoitettu 20:neen, muissa äänestyksissä 25:teen.
Tätä muutosehdotusta on, jos todellisia parannuksia tarkoitetaan,
vielä pidettävä liian kapeana ja arkana, markoille vieläkin liikaa
valtaa myöntävänä, ja sitäpaitse se on aivan, sopimaton sen puolesta,
että se myöntäisi joillekuille henkilöille, isännille, oikeuden
käyttää ääniä toistenkin huonekuntaansa kuuluvain henkilöjen puolesta,
sellaistenkin (renkien y.m.), jotka itse suorittavat henkilömaksunsa
papinpalkkaukseen. Tämän järjestelmän mukaan ei voitaisi välttää,
että isäntä usein tulisi äänestämään vastoin näiden holhottavikseen
laskettujen täysikäisten kansalaisten tahtoa ja vakaumusta ja sellainen
järjestelmä on siis ehdottomasti epäoikeudenmukainen ja hyljättävä.
Eikähän ole mitään, mikä tällaista järjestelmää aiheuttaisi,
sillä osanneehan jokainen täysijärkinen ja täysi-ikäinen, joka
papille palkkaa maksaa, myöskin mieleistään pappia anoa ja yleensä
»henkirahansa» puolesta puhua. Jos tästä ehdotuksesta nyt syntyisi
laki, olisi siis yleisen äänioikeuden ystäväin Suomessa pysähtymättä
edelleen työskenneltävä tämänkin äänimääräjärjestelmän muuttamiseksi
oikeudenmukaisemmalle ja vapaammalle kannalle.
Toinen ehdotus, paljo yksinkertaisempi, paljo käytännöllisempi ja
paljo oikeudenmukaisempi, on myös nykyjään olemassa, niin, että
käytäntöön otettaisiin kirkollisissa äänestyksissä sama äänestämistapa,
mikä useiden kaupunkien valtiopäivämiesvaaleissa jo on käytännössä,
että näet, kuten ehdotus kuuluu, »kukaan älköön papinvaaleissa eikä
kirkonkokouksissa äänestäkö kymmentä ääntä korkeammalla äänimäärällä».
Siitä siis saataisiin aluksi mutkaton ja selvä kymmenen äänen asteikko
kirkollisia äänestyksiä varten, asteikko, josta sitten ajan oloon
voitaisiin pyrkiä yhä alemmas, supistamalla tuota korkeinta äänimäärää
vielä pienemmäksi, kunnes kaikkien yhtäläinen äänioikeus näissäkin
äänestyksissä kerran saavutettaisiin. Miten tahansa nyt parhaillaan
käsiteltävinä olevat muutosehdotukset lähimmässä tulevaisuudessa
ratkaistaneekin, mielipiteitä on kaikissa tapauksissa, tulevaisuutta
silmälläpitäen, valmistettava tätä ehyttä, ainoata johdonmukaista
tarkoitusperää varten, jota ääniolojemme lopullisen korjaamisen
yhteisenä päämääränä on pidettävä.
* * * * *
Ne kuvat, joita tässä olemme esittäneet Suomen nykyisistä äänioloista,
ovat synkät, masentavat, ja niiden perinpohjaisten parannusten
aikaansaamiseen, joihin olemme viitanneet, tuntuu taival vielä olevan
epätoivoisen pitkä ja vaikea. Onko Suomen kansalla oleva tarmoa
ja rohkeutta käydäkseen kukistamaan noita nykyisiä vanhettuneita
järjestelmiä, jotka sisältävät niin suuren vääryyden ja sen kautta
ilmeisen kansallisen vaaran, ja onko sillä kestävyyttä ponnistaa
ääniolojen aikaansaamiseksi, jotka perustuisivat oikeuden ja ihmisyyden
pohjalle? Ovatko kansan eturivin miehet, joilla siihen tilaisuus on,
huomaavat, mitä ajan tarve tässäkin kohden vaatii?
Lähimmän tulevaisuuden äänioikeustaistelu on tähän kysymykseen
vastauksen antava. Suomen kansa on kulussa kohden kohtaloita, joista se
ei itse voi kaikista määräillä. Mutta meillä on nyt ehkä enemmän syytä
kuin ennen toivoa, ettei se, mitä se itse sisällisissä oloissaan voi
eheytensä lujittamiseksi vaikuttaa, jää tekemättä.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YLEISKATSAUS ÄÄNIOIKEUSASIAAN SUOMESSA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
