The Project Gutenberg eBook of Laulu vaakalinnusta
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Laulu vaakalinnusta
Runoja
Author: P. Mustapää
Release date: November 29, 2023 [eBook #72259]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1927
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULU VAAKALINNUSTA ***
LAULU VAAKALINNUSTA
Runoja
Kirj.
P. MUSTAPÄÄ [Martti Haavio]
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1927.
SISÄLLYS:
I
Laulu vaakalinnusta
Ruissalo
Kuuvannokassa
Tapaaminen
Haapsalun valkea nainen
Punaista ja kultaa
Viimeisestä illasta
II
Atlantis
Piilipuitten alla
Luuranko metsässä puhuu
Vainaja
III
Kaunas 1.
2. (Hämärä metsä)
Tivoli
Fürstenhof
Wintergarten
IV
Tripolis
1. Miss Annabel
2. Fatiman kuolo
Lasisesta silmästä
Yxi walitettava wirsi
Suomalainen ryijy
Puer natus in Betlehem
Vaatimattomasta hautauksesta
Legenda väsyneistä naisista
Sotamiehen hautauksesta
Mikko Puhtisesta
V
Dominus Krabbe
1. Pappilan nuorenherran kertomus
2. Piika Amandan kertomus
3. Renki Epramin kertomus
4. Kirkonvartija Optaatuksen kertomus
5. Pappilan neitien kertomus
6. Vanhan haudankaivajan kertomus
VI
Laulu esi-isilleni, laukunkantajille
Daidalos ja Ikaros
1. Ikaros
2. Daidalos ja Ikaros
Suvinen ilta
1. Laulu esi-isille
2. Työn laulu
3. Suvivirsi
4. Laulu isänmaasta
5. Kuoleman laulu
I
Se on eriskummallinen lintu, joka
ei ole kokonaan lintu. Mutta se
istuu kaukaisessa viheriäisessä
metsässä kaukaisen vaskivuoren
takana ja vartioitsee aarteita.
Sinä et voi nähdä sitä, oi
Duryodhana, mutta sen äänen
kuulet hiljaisina iltoina. Mutta
kun _vaakalinnun_ äänen kuulet,
vyötä silloin kupeesi, oi
Duryodhana, ja kätkeydy, sillä
onni on saita.
_Intialainen satu_.
LAULU VAAKALINNUSTA
Vanhanaikainen runo
Ruissalo
Armas, sun kiharoissasi liehtoi suvinen tuuli,
kun sinut tapasin viileessä toukokuussa
vuokkojen kukkimisaikaan, sunnuntaina
auringonläikkeessä Ruissalon rantatiellä.
Armas, näin, miten korvies pienet helmet
mustien hiustesi varjoon piiloittuivat,
sitten näin sinun silmäs, ja niitten kaivoon
upposi äkkiä sieluni jääden sinne.
Tammien alla me kuljimme iltaan asti.
Kuulimme peipposlintujen suloisen laulun.
Nousimme vuorille. Toukomettisen huilu
helähti laaksosta, miltei jalkaimme alta.
Poimimme alhosta vuokkoja silloin tällöin
ujoina, arkoina toistemme silmiä etsein.
Olimme hartaita. Turusta kuljetti tuuli
tuomiokirkosta suurien kellojen pauhun.
Itkimme melkein. Olimme onnellisia.
Silloin me kuulimme metsästä tumman soinnun:
kaukana jossain, oksien holviston alla
outo lintu valitti kummallisesti...
Kuuvannokassa
Katso me pakenimme, ja Kuuvannokkaan,
kiville, joita vaaleat laineet huuhtoo,
päädyimme viimein. Kahden, onnellisina
seisoimme katsoen
kauaksi Airistolle.
Näimme harmaitten lokkien kiirivän yllä
vaahtoharjaisten. Näimme hanhien aurat,
näimme jahtien myötätuulessa-lennon
ohitse aution
Viitakarin ja Kuuvan.
Meidän selkämme takana, hongistossa
Japhyx-tuuli helkytti kanteletta.
Kuuntelimme, kun Juhana herttua ajoi
raudikko-orhilla
ylitse samettiketoin.
Kauriitten hengitys kuului arkana silloin
mättäitten takaa ja saksanpeurojen laumat
kavahti säikkyen pähkinäpensaikosta
hurjien koirien
innosta läähättäessä.
Nihdit ja huovit syöksivät koirien jälkeen.
Katariina! Ja ehtoossa kellastuvassa
kutsui Juhana herttuatarta ja sitten
suutelivat he
hellästi mäntyjen alla.
Mutta rannalla syöksivät mustat laineet
jalkoihis asti, armas. Ja kuule, kuule!
Hongan latvassa valitti outo lintu.
Miten se huusi
ehtoossa himmentyvässä.
Tapaaminen
Odotin vanhan majurin haudan luona,
heisipensaan katveessa kirkkomaalla.
Naakat hymyili kirkon harjalla, jota
puolipäivän kiihkeä aurinko paahtoi.
Alhaalla suitsusi kasteheinissä tuuli.
Jumala saarnasi kirkossa syntisille
milloin tuomiten heitä, milloin armoa jakain,
vihdoin keräten kaikki helmainsa turviin.
Urut syttyivät. Lukkarin ankara basso
nosti taivaitten luojalle ylistysvirren.
Sitten vaikeni kaikki, kun rahvas vaipui
siunaten itsensä syvälle penkkien ylle.
Isännät tulivat ensiksi kankein jaloin
suuresta ovesta, sitten emännät myöskin
hitaasti, jutellen, liinoja tiukalle solmein,
jollakin poskella vielä kyynelen uurto...
Ja kun ma nousin, näin sinun tulevan sieltä.
Silloin äkkiä kirkon perustus järkkyi.
Tanner hypähti. Vihreä valkeus syttyi.
Tornin huipussa veisasi viirikukko.
Haapsalun valkea nainen.
Me tulemme Ristin metsistä lävitse Läänemaan.
Me istumme Haapsalun valleille hetkeksi huoahtamaan.
Me kuulemme äänien sorinaa. Me näemme yllämme kuun,
joka sarvilyhdyllä vilkuttaa vanhaan Haapsaluun.
Ja pienet neidit vaeltavat teitä puistikon,
joka rauniolinnan ympärillä syyssuven-vehmas on.
Ja kun me nostamme katseemme, me näemme hämmästyen
linnan tuuliviirin päässä oudon linnun sen...
Oi, kuule, nuori neiti, luen selvästi kohtalos:
tulet onnelliseks, jos kuolet, ja onnettomaks, jos
elät rinnallani, sillä olen Poika Onneton!
Minun sydämessäni kaipuu tuntematon on.
Ja me lähdemme ääneti valleilta ja liitymme vaeltaviin.
Minä tunnen käsivarrestasi, että nyyhkytät niin
kuin elämäs olisit kadottanut. — Nainen valkoinen
on noussut kappelin ikkunaan armoa rukoillen.
Ja laaksossa huilu valittaa. Niin yksin se valittaa
ja kertoo Haapsalun valkean naisen kauhutarinaa.
Hän rakasti munkki-ritaria. Hänet kiinni muurattiin
ihan säälimättä linnankirkon Maarian-kappeliin.
Punaista ja kultaa
Tulipunainen aurinko vavahti
äkkiä palamaan.
Minä unestani havahduin
enkä noussut kumminkaan.
Minun ikkunani edessä
oli koivu kultainen.
Sen oksalta kuulin linnun
alakuloisen.
Minä uneksin hetken vielä:
näin prinsessan kumartuvan
ja suovan kerjuripojalle
jäähyväissuudelman.
Minun herätyskelloni soitti.
Minun oli mentävä nyt.
Tätä syksyaamua ajatellen
olin monesti värissyt.
Viimeisestä illasta
Istuimme kahden tanssilavan luona.
Ja sinä olit kalpea ja kaunis.
Ja hehkui pihlajissa lyhdyt tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.
Istuimme kahden tanssilavan luona.
Elämä katsoi meitä silmin hämmentävin
ja puhui meille rakkaudesta tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.
Istuimme kahden tanssilavan luona.
Yö takanamme oli niinkuin Suuri Murhe
ja itki meitä molempia tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.
Istuimme kahden tanssilavan luona.
Me emme voineet auttaa toisiamme.
Me nousimme ja vaelsimme tanssilavan luota
ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.
II
ATLANTIS
Tule, anna kätesi mulle, tule, älä vapise niin.
Minä olen sua kauan odottanut. Saariin onnellisiin
tänä päivänä lähtee laivani. Jos tahdot mukaan, on
sinun varalles hankittu piletti ja hytti maksuton.
Ja jos sinä pelkäät, katso, miten väkevä olen ma.
Minä olen niin monta kertaa seilannut. Kuolema
on minusta ollut hupsu ja naurettava mies,
kun se on keikkunut märssykorissa. Ja, voi, sen, Herra ties,
olen monta kertaa nähnyt, kun se on tarrannut tyyrihin
ja ajanut laivan karille. Ja katso, kumminkin
tänä päivänä seisoo edessäsi kippari Peloton,
joka viidestä laivarikosta pelastunut on.
Niin lienee Luojan tarkoitus, että sinäkin nähdä saat,
mitä näkivät vuosisatoja sitten miehet onnekkaat:
meren takana, tyrskyjen takana saaren Atlantiin.
Se on viiniä täynnä ja hunajaa. Oi, älä vapise niin.
Miks vedät nuoren kätes pois mun karkeesta kourastain?
Minä lienen kyllä raaka mies ja kippariksi vain
mua sanovat merimieheni. Vaan kippari Peloton
kai hiukan toista sentään on kuin kippari Pelkuri on.
Sinä olet nuori ja kiharapää ja suloinenkin oot
minun mielestäni. Ja kernaasti nuo toiset sanokoot,
ett' olet liikkuvaluontoinen ja sydämet miehien
olet tottunut leikkien murskaamaan. Vaan, kuulehan, minä en
ole oppinut merta pelkäämään. Miks naista pelkäisin siis?
Olen yhdeksän merta kokenut ja laivarikkoa viis...
PIILIPUITTEN ALLA
(William Butler Yeatsin mukaan.)
Ma piilipuitten alta löysin sydänystäväin.
Hän kulki piilipuitten alla lumiliinapäin.
Hän halas, ett' ois rakkautemme kevyt lehti vain.
Vaan olin lapsellinen enkä käsittänyt lain.
Ja kun me virran kaltaalla taas käytiin kahdestaan,
hän koski lumikädellään mua olkaan kumaraan.
Hän halas, ett' ois elämämme kevyt kukkanen.
Vaan olin lapsellinen, kuljin sydän itkien.
LUURANKO METSÄSSÄ PUHUU
Oi kuule, Jumalan kasvot ovat meitä tähyilleet
molemmin silmin terävin ja kauaskantavin.
Ne näkivät minut tylyksi ja sinut lempeäks:
ja kumminkin sinä et rakastanut, vaan minä rakastin.
Oi kuule, Jumalan kädet ovat meihin tarttuneet:
ne kuljetti sinut kauas keskelle erämaan
ja minut aarniometsään, jossa oli kamalaa.
Ja sitten hän käski meitä luo toistemme vaeltamaan.
Oi kuule, Jumalan sanat ovat meidät tavoittaneet:
ne olivat hirvittävät, kun ne kiisivät maailmaan:
Te luulitte elämän helpoksi. Vaan kaikki on vaikeaa.
Joka askel tuo joko itkun tai kuoleman mukanaan.
Oi kuule, minä olin tyly ja kivisydäminen.
Minä lähdin ja eksyin ja kaaduin ja tässä olen nyt.
Ylt'ympärillä on metsä ja yö ja huuhkajat.
Minä olen kai kuollut ja yksin. Olen hyvin hämmästynyt.
Oi kuule, Jumala vaikeni ja istui synkistyen.
Hän näki minut. Ja sinut. Hän näki molemmat.
Minä toivoin, että hän tietäis, että olin väsynyt.
Ja kun hän sen tietäis, hän salleis, että tänne vaellat.
Oi, kuule, muttei hän sallinut, vaikka hän on hyvä mies,
mun kohtaavan sua milloinkaan silmin näkevin.
Hän huomas näet minut tylyks. Vaan sinut lempeäks.
Ja kumminkin sinä et rakastanut. Vaan minä rakastin.
VAINAJA
(A. E. Housmanin mukaan.)
»Sano, vieläkö orhini juoksee
yhä kentällä kilpaillen
ja heiluuko silojen hihnat,
kuten ennen, välkkyen?»
Oh, kyllä orhisi juoksee
ja silat kirkkaat on...
Vaan sinut on kannettu alle
vihreän nurmikon.
»Sano, jalkapallopeli
yhä jatkuuko joukkueen,
kun kaikki tietävät minun
pois iäksi lähteneen?»
Oh, tietysti pallo lentää
ja tietysti kamppaillaan
ja tietysti maalivahti
on tiukkana maalissaan.
»Miten voinee tyttöni armas,
joka jäi mua suremaan?
Hän vieläkö mahtaa kastaa
yhä kyynelin patjojaan?»
Hän nukkuu aivan hyvin
ja niin onnellinen on.
Sun tyttös on onnellinen,
ole aivan huoleton.
»Ja miten voi ystäväni?
Hän on hyvissä voimissa kai?
ja toki hän paremman vuoteen
kuin minä, yöksi sai?»
Hyvin nukkuvat ystäväs kaikki,
vaan minä parhaiten:
on minulla vaimona leski.
Oh, älä kysy, ken...
III
KAUNAS
1.
Sinä likainen juutalainen,
sinä saastainen elukka.
Joku ryssä istuu ja kiroaa
Väinäjoen rannalla,
jalat roikkuen vanhaan lotjaan,
jota verkkaan lastataan.
Hyvä päivä katsoo surullisesti
suviseen Liettuaan.
Pater Spielmanis ja minä
— me kovasti hikoiltiin,
kun ajoimme hitaassa pikajunassa
Kaunasin kaupunkiin:
me junassa tutustuimme;
me tulimme Puolasta päin;
pater Spielmanis kutsui minut
ja minä tietysti jäin —
me pohdimme probleemoita
rannalla kulkien
ja teemme välipäätöksen,
että paha on ihminen...
ja sitten me janoisina
lähdemme kapakkaan.
Pater Spielmanis maistaa ja ryhtyy
minulle kertomaan.
2.
(Hämärä metsä, pater Spielmaniksen tarina maailmansodasta.)
Metsässä, metsässä oli
hyvin hämärää.
Veljeni, sanoin minä,
vielä, vielä jää.
Join hänen pullostansa,
söin hänen rasiastaan,
hymyilin ja nukuin
metsään uudestaan.
Enkä tuntenut häntä,
unessa älysin sen.
Hän puhui outoa kieltä,
hän oli vihollinen.
Heräsin valjuun aamuun,
hyvin hämärään.
Verinen pääni oli
hänen sylissään.
Ah, minä nousin hiljaa
kipein sydämin.
Hän näkyi nukkuvan vielä.
Sitten pakenin.
Ammuimme kivääreillämme
sinne puitten taa.
Metsässä, metsässä oli
hyvin valoisaa.
TIVOLI
Yö. Kööpenhamina. Tuulee. Sataa.
Ja Tivoli kylpee lyhdyissään.
Vaan pitkin nauravaa liukurataa
minä kauniin neidin ajavan nään.
Joku porvaristyttö kai. Tanskalainen.
Hän nauttii. Hän nauraa. Hän kaunis on.
Hyvin kaukana täältä on toinen nainen.
Miks muistin hänet, minä onneton?
Nyt on loppu. Raketit. Punaista tulta.
Tule. Mennään. Maailma unohtukoon.
Jokin kahvila. Madeira. Kahvi. Mä sulta
suupieleeni naurun siepannut oon.
Joku itkee sun takanas. Tjaener. Spriitä.
Joku itkee sun takanas. Missä? Ken?
Minä muistin jotakin. Jostakin. Siitä.
Olen taas niin tavattoman murheellinen.
Hei Tjaener. Maksamme. Mennään. Ulos.
Käsikoukussa. Miksei. Sinä kaunis oot.
Yö. Kööpenhamina. Tuulee. Tulos:
tämä kaupunki, maailma hukkukoot.
FÜRSTENHOF
Ylen juhlallisesti
kumarsi, kumarsi hän.
Herra, saanko tuoda
olutta enemmän.
Kiitos, sanoin ja katsoin
hänen kasvojaan,
samalla toivottavasti
laskuni maksaa saan.
Taas hän kumarsi. Häntä
tuijottamaan jäin.
Aivan selvästi Kuoleman
kyyppärinä näin.
Poltin huolettomasti
loppuun sikaarin.
Nousin ja lähteissäni
häntä hyvästelin.
Tunsin kadulla vielä
jäätävän henkäyksen.
Potzdamer Platzilla tunsin
vielä, vielä sen.
Luin reklaameita
silmin vapisevin:
Iosty, Wintergarten
punaisin kirjaimin...
WINTERGARTEN
Hei, Ganymedes, Zeus on kuollut, vaan
sä kotkinesi elät ikuisesti.
(Hätäinen syrjäkatse ohjelmaan:
The Bermos, Catalani, Schöne Betsy.)
... Vai onko, sanoo Thompson itsekseen,
Englannin politiikka aivan turhaa...
Se Sovjetiin ei näytä tehonneen,
ne siellä niinkuin puolihullut murhaa...
... En tainnut mainitakaan, että tää
on Tanskanmaasta mulle juuri tullut.
Ääneensä sanoo tämän Mustapää.
Ne Tanskan lyyrikot on puolihullut...
... No, Bonnelykke... Junalyriikkaa...
Ja illan valtaa sellon hautasoitto:
Maa on niin musta, musta, musta maa
ja taivas on niin etäinen ja loitto.
Se ihmisien osaks annettiin:
yks päivä elää, kuolla huomenna jo.
... Oi. Yö jo tuli Wintergarteniin,
jo katos viimeinenkin päivänkajo.
Oi Ganymedes. Thompson, Mustapää,
kaks sälliä sun tykönäsi löytään.
(He lähtee kohta. Silloin tähän jää
kaks tyhjää olutseideliä pöytään.)
IV
TRIPOLIS
1. Miss Annabel
Hei, kaksi nuorta: sälliä,
Thompson ja Mustapää
purjehtien saapuivat Tripoliin kaupunkiin.
Vaan Tripolikseen saapuu ken, se on oma Tripoliin:
hän täällä viihtyy vain
isänmaansa unhoittain.
_Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa._
Hei, kaksi nuorta sälliä,
Thompson ja Mustapää,
läksi kerran Tripoliissa katuja kulkemaan.
He näkivät arabialaiset, jotka lakanat viittoinaan
lensivät yli maan
jaloilla ratsuillaan.
_Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa._
Hei, kaksi nuorta sälliä,
Thompson ja Mustapää,
istui katukahvilassa mokkaa nauttien.
He näkivät kahylineidet, joitten pitkien ripsien
takana juoksivat
kuin pienet valkeat.
_Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa._
Hei, kaksi nuorta sälliä,
Thompson ja Mustapää,
sytytti vesipiippunsa ja vaipui uneksimaan.
He havahti: kalpea dervishi löi suurta rumpuaan
ja katos lyödessään
taas kadun hämärään.
_Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa._
Hei, kaksi nuorta sälliä,
Thompson ja Mustapää,
juutalaisten kadulla näki mattoja kutovan.
Ja pienen muulin he näkivät ja kameelin ruskean:
vaan selässä kameelin,
ah, miss Annabelin.
_Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa._
Hei, kaksi nuorta sälliä,
Thompson ja Mustapää,
nousi katukahvilasta palaten hotelliin.
Ja Thompson kaipasi ihmeellisesti takaisin Englantiin
kun siellä verraton
kaupunki Lontoo on.
_Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa._
2. Fatiman kuolo.
Me istuimme kabylimajassa ja poltimme tupakkaa,
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa
ja tyttö ja työt ja kaikki, vaan emme me tunnustaneet
sitä toisillemme, vaan rauhassa me poltimme tupakkaa.
Ja oli kuin varjot puista olis maahan varisseet.
Kuu istui päämme päällä. Me poltimme tupakkaa,
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
Me kuulimme, miten pakenivat äänet eläimien.
Ja me kuulimme, miten äkkiä Tripolis oli hiljainen.
Ja silloin me lauloimme hiukan ja poltimme tupakkaa,
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
Ja vyöryi öinen lintu kuun yli, kadoten.
Me kuulimme sen äänen, ja se oli ihmeellinen.
Me värisimme hiukan, me, Thompson ja Mustapää:
se oli vaakalintu, jota ihmissilmä ei nää.
Ja Thompson raapaisi tulta ja sytytti piippumme taas
ja kenttäpullosta kummallekin iltaryypyn kaas.
Ja sitten me uneksimme ja poltimme tupakkaa
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
Vaan keskellä yötä kuulimme, kun joku valitti niin
kuin suuressa tuskassa valitetaan. Ja sitten huudettiin
hyvin monella kurkulla kamalasti. Se oli huuto, se,
se karmi luita ja kävi todella lujasti hermoille.
Ja Bimbo, neekeripoika, tuli kotiin ja tiedon toi:
vain Fatiman, kauniin kabylitytön, kuoinhuuto soi.
Me paljastimme päämme. Ja Thompson ääneti kaas
hänen muistollensa kenttäpullosta pienen ryypyn taas.
Koko yön me istuimme kabylimajassa. Kylä heräs jo
ja nousi mustasta palmupensaasta punainen aurinko.
Me kuulimme härkien mölyn ja kukkojen kieunnan
ja mustien kerjuripoikien me näimme tulevan.
Vaan kun me astuimme satulaan ja aloimme ratsastaa,
niin mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
LASISESTA SILMÄSTÄ
Hän oli ylen ruma. Hän katsoi mua
toisella silmällään.
Hänen toisen silmänsä kohdalla
— se rumensi koko pään —
oli hirveä sininen kupla vain, ja sen minä nytkin nään
kun kirjoitan hänen haudalleen,
joka näyttää muilta unohtuneen
_vain hiekkaan: Birgitta_.
Vaan hän oli hyvä. Hän paimensi mua
hellällä kädellään.
Hän leikki aina ja lohdutti mua
kun rupesin itkemään.
Hän juoksi kerran illalla Pyhäjärveen hämärään.
Hänen vettävaluvan kätensä nytkin niin selvästi nään
kun kirjoitan hänen haudalleen,
joka näyttää muilta unohtuneen
_vain hiekkaan: Birgitta_.
He aamulla löysivät hukkuneen.
Aurinko kultainen
ilomielisnä leikki sillalla.
Ja minä näin sen.
(Joku kertoi minulle myöhemmin, kun olin jo aikuinen,
hänen rakastuneen renkiimme, joka torjui hymyillen...)
Mua kukaan ei tullut lohduttamaan, minä muistan vielä sen
kun kirjoitan hänen haudalleen,
joka näyttää muilta unohtuneen
_vain hiekkaan: Birgitta,
vain hiekkaan: Birgitta_.
YXI WALITETTAWA WIRSI, KOSKA IHMINEN
HELENA ERIKIN TYTÄR HALIKON PITÄJÄSTÄ
ULWOS KÄWI MURHAN TÄHDEN SINÄ
11. PÄIWÄNÄ MARRAS KUUSA.
WUONNA 1778.
Ja kylmä, kostea selli
hänelle annettiin,
ja kylmä, kostea peite
selliin kannettiin,
ja puiselle lavitsalle
hän putosi istumaan
ja puisella lavitsalla
hän muisti uudestaan
koko eilisen päivän ja illan
ja vielä iltayön,
jolloin hän vaipui tekemään
hirveän, hirveän työn.
»Oi rakas, pieni Jeesus,
joka olet niin kultainen,
oi rakas, pieni Jeesus,
minä tunnustan sulle sen,
vaan noille tuomareille
minä en sano sanaakaan,
noille mustille tuomareille,
jotka käy mua tutkimaan...
Oi, rakas pieni Jeesus,
se oli niin kamala mies,
joka pienen pienistä synneistäni
liian paljon ties.
Minä rakastin toista miestä,
minä häntä jumaloin,
ah, pienet syntini häneltä
kätkin, minkä voin.
Minä olen niin kaunis, Jeesus,
kai näet, kun katsot vain,
vaikka tässä mustassa sellissä
ei ole valoa lain...
Ja se kuulutti kaduilla julki,
se kamala, kamala mies
minun pienistä synneistäni
kaiken minkä ties.
Ah, eilen iltayöstä —
niin vaikea kertoa on,
sillä kurkussani on kyyneleitä
ja olen niin lohduton:
Ah, eilen iltayöstä
minä päätin tappaa sen.
Hän oli niin rietas ja kamala,
kamala ihminen...
Ja muuta ei ole, Jeesus.
Minä tapoin hänet siis.
Oi auta, ota kaunis pääni
väkeviin kämmeniis.»
SUOMALAINEN RYIJY
Kysymyksessä oleva ryijy on nyt myyty juutalaiselle. Siihen
oli kudottu kokonainen elämäntarina: tarina onnellisesta
avioliitosta, joka päättyi miehen uljaaseen kuolemaan. Se
sisälsi myös elämänfilosofian, joka on mutkaton ja
luterilainen. Tarinan eli minun isoäitini ja hän omisti
myöskin tuon elämänkatsomuksen.
Koko paikkakunta on keltainen.
Joku kapea juova vain
on vihreätä ja valkoista
ja sinistä näillä main.
Ja tuulimylly on kankaalla
ja jauhaa ja pyörii ja soi.
Ja poika seisoo sen vieressä
ja nauraa minkä voi.
Ja tyttö on miltei punainen,
hän on aivan palavissaan.
Ja poika on juuri kosinut
ja tyttö on antanut jaa'n.
MORAALI:
Vaan taivaalla ovat symboolit.
On ensiksi elämänpuu:
joka siitä maistaa, hän elämästä
ja onnesta huumautuu.
Ja taivaalla on tuntilaseja —
jonossa, rivittäin —:
ajan hiekka tippuu laseista,
käy nöyränä, kumarapäin
luo hautas mustan, se määräsi on,
se jokaisen määrä on.
Ja Jumalan silmä on taivaalla:
elämä on loputon.
HISTORIA:
Vaan keskellä ryijyä vuosiluku
on vanha ja himmentynyt.
Minun isoäitini rukouksia
monia hymissyt
on kutoessaan ja muistaessaan
nuoren miehen sen,
joka seilasi aavoja valtameriä
tyyrissä Alicen.
Minun isoäitini yksin jäi
leskeksi ja puutteeseen
kun Alice, uljas fregatti
upposi lasteineen...
PUER NATUS IN BETLEHEM
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Ja ikkunaholveissa tuikuttivat liekit kynttelien
ja huurua tulvi ovesta, kun kansaa saapui. Ja soi
papinkello tornissa levottomana. Urut jo huminoi
kuin kaukainen syksyukkonen. Ja nyt jo veisattiin
ja lukkarin basson kohina yhtyi vapiseviin
ja valittaviin huiluihin vanhojen urkujen.
Vaan kirkon yllä veisasivat parvet enkelien.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Tänä aamuna tunsimme elävän rovastin sanojen:
ne juoksivat saarnatuolista, luo ihmisten tulivat.
Me näimme miltei kalveten: ne olivat ihanat,
ne olivat hunajan pisarat tai Saaronin liljat tai
pyhä manna Siionin korvessa, jota kerran syödä sai
koko Juudan kansa nälissään. Ne täyttivät taivaan ja maan
ja ihmeellisen lohdutuksen toivat tullessaan.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Ja äkkiä näimme kedot ja laumat paimenten:
ne olivat alttarin luona. Koko Juudean kalpea maa
oli hitaasti alkanut kynttelin liekkien lomitse pilkoittaa.
Se oli himmeä ensin, se oli kuin utuinen yö.
Vaan nyt jo, katso, lammaskatras kedolla ruohoa syö
ja purppuraviitta-paimenet sauvaansa nojaavat.
Ja nyt jo, katso, enkeliparvet, suuret, valoisat
koko taivaan täyttävät soitollaan. Ja nyt jo paimeniin
on tarttunut onni ja riemahdus. He rientävät Betlehemiin.
Oi, pieni piltti lepää keskellä eläinten.
Hän on kuin lehdellä kaste, hän on aivan nnellinen,
hän ei tiedä kalkista, orjanruususta, ristinpuusta. Hän
on juuri taivaasta lähtenyt ja nähnyt elämän
hyvin ihmettelevin silmin. Hän on lapsi viaton.
Vaan tähti on hänen yllänsä. Se Kuoleman tähti on.
Oi, hyvä Maaria, taudita hänet seimessä unehen,
oi, hyvä Maaria, tuuditathan hänet syvään unehen.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Me miltei itkimme kajahdellessa rovastin sanojen.
Sitä pientä pilttiä paimenet suuresti ylistivät
ja aamun tullen saapuneet itämaan tietäjät.
Vaan myöhemmin hänet tylysti ristille ripustettiin.
Me emme tätä käsittäneet, me vaivuimme kyyneliin:
me olimme pieniä lapsia. Ja kynttiläin himmeitten
me näimme kanssamme surevan kuolemaa Jeesuksen.
Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten.
Me kuulimme rovastin sanovan lempeän aamenen.
Ja katosta lensi enkeli. Se purjehti valkoisin
ja kirkkaanvärisin siivin ihmisten penkkeihin.
Se veisasi riemulaulua meidän kanssamme. Sen
me sitten näimme monesti keskellä unien.
Puer natus in Betlehem,
Cust' iloitze Jerusalem,
Halle, Halleluja.
VAATIMATTOMASTA HAUTAUKSESTA
Kylän laidassa asui tyttö, jota lapsena ihailin.
Hän kuoli sitten ja taivaassa sai morsiuskammarin,
kuten kaikki pienet tytöt, jotka varhain kuolevat.
Hänet pantiin arkkuun valkeaan ja surevat vanhemmat
sen ottivat varoen polvilleen rekeen istuessaan
ja ajoivat kiviportille lumisen hautausmaan.
Minä olin niin pieni poika. En paljon ymmärtänyt.
Minä kuulin, kun kulkuset helisivät. Marjatta, Marjatta nyt
on tulossa, sanoin äidilleni, nyt mennään tervehtimään.
Vaan sitten näin itkevän Miettiskän ja Miettisen kumaran pään.
Ja äkkiä olin ääneti. Ja valtavan onneton.
Ja minä en tiennyt ollenkaan, mikä kuolema on.
Ja kirkonkellot läppäsivät
vanhassa tornissa...
Ja isäni, joka on pappi, tuli portille paljain päin:
hänen kainalossansa käsikirjan mustat kannet näin.
Ja lukkari tuli myöskin. Ja sitten he veisasivat
ja kääntyivät hitaasti takaisin menemään molemmat.
Ja Miettisen vanhemmat pojat, ja Kasper ja Heinonen
ja Miettinen itse ja Kalle kulkivat laahustaen
ja kantoivat pientä arkkua. Oi, äiti, sano, oi,
miks kirkon tornissa iso-kello noin taukoamatta soi?
Ja äitini puristi kättäni ja me joukkoon liityttiin
ja mentiin ääneti lumista tietä. Pieniin kämmeniin
kävi tammipakkanen kovasti. Missä siis Marjatta on?
minä kysyin hiljaa äidiltäni ja olin onneton.
Ja kirkonkellot läppäsivät
vanhassa tornissa.
Hän on mennyt taivaan saleihin. Hänen ruumiinsa haudataan:
hänen valkoinen arkkunsa lasketaan juuri helmaan maan.
Minun äitini itki myöskin ja silitti päätäni. Niin
minä silloin hyrähdin minäkin katkeriin kyyneliin.
Minä tiesin äkkiä jotakin, jonka kaikki toiset jo ties.
On Kuolema ollut minulle sitten niin tuttu mies...
LEGENDA VÄSYNEISTÄ NAISISTA
On kolme köyryä niskaa, kolme naista ahkeraa.
Tämän päivän ehtooksi kitketty on koko naurismaa.
Olen uupunut, sanoo Malviina, olen kaamean uupunut,
minun niskaani polttaa ja sydäntäni on kummasti vihlaissut.
Ja Sanna: Lähden täältä, menen pojua imettämään,
hän on siellä hirveän janoissaan. Vaan Miina: Minä jään
tähän viime minuutille, vaikka loppuni sitten ois:
saa kartanon rengit kuljettaa minun ruumiini kauniisti pois.
On kolme köyryä niskaa, kolme naista kalpeaa,
jotka kankein jaloin piennarta pitkin kotiinsa vaeltaa.
Tuli Jumalan kääsit vastaan. Ja pieni enkelikin
on kiivennyt hymyillen Jumalan rinnalle Jumalan kääseihin.
Ja Jumala katsoo heitä ja viittaa kädellään.
Ja raudikko-orhi karahduttaa koivikon hämärään.
On kolme köyryä niskaa, kolme naista ihanaa,
he naurispellon pientareella nauraen vilkuttaa.
SOTAMIEHEN HAUTAUKSESTA
_Rummut, rummut: Tararam, tararam._
Me olimme kunniakomppania, me tiesimme: juhlallisesti
joka ainoa askel ja jäykkien kasvojen eljet
niinkauankuin marssia kaupungin kaduilla kesti.
Me olimme ennen kuin veljet,
kun elimme keskellä rauhanaikaa.
Nyt rummut raikaa:
Tararam, tararam.
_Rummut, rummut: tararam, tararam._
Me marssimme hitaasti, kiväärit olalla, kasvot jäässä,
hyvin hitaasti marssimme ruumisvaunujen jäljessä, joissa
meidän veljemme arkussa makas, granaatinsirpale
päässä,
ja järki aivoista, sielu rinnasta poissa.
Hän kuoli keskellä rauhanaikaa.
Ja rummut raikaa:
Tararam, tararam.
_Rummut, rummut: tararam, tararam._
Ah, veljemme oli nyt ruumis. Hän oli jo mätä.
Hänen nimensä oli jo sisällyksetön sana.
Me ääneti mietimme jokainen kaikkea, kaikkea tätä
kun marssimme jäykkänä kunniakomppaniana.
Me elämme keskellä rauhanaikaa.
Ja rummut raikaa:
Tararam, tararam.
MIKKO PUHTISESTA
Olin tutkinut puoleen yöhön. Olin löytänyt viimein sen
jota kaipasin dokumenteista. Mikko Puhtinen
oli von der Buchtien kantaisä, ukonkarilas:
toden totta, jo laski hiukan, oi kreivitär, kunnias!
Minä aukaisin uudinta hiukan ja katselin yöhön ja näin,
miten Otavan kyöpelivaunu oli vierinyt länteen päin.
Näin, kuinka puistossa kaikki oli himmeän hiljaista. Niin
tulin vihdoin silmäni ohjanneeksi flyygelin ikkuniin.
Kuka valvoo siellä? mä huusin.
Joku vastasi: Puhtinen.
_Meren äärellä, kuutamossa,
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä._
Otin liinan ja shaalin ja lähdin ja kolkutin voimakkain
ja rohkein iskuin. Ja flyygelin pariovet auki sain.
Koko porstua tuoksui homeelle. Näin valuvan kynttilän
suurpirtin honkapöydällä. Peräpenkillä istui hän,
toden totta, Mikko Puhtinen, hyvin vakavin naamoin. Ja pää
oli hänellä jalo. Ja ilmeessä oli jotakin viehättävää.
Oi, hyvää iltaa, mä sanoin,
oi, Mikko Puhtinen.
_Meren äärellä, kuutamossa,
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä._
Minä niiasin hänelle syvään. Vaan jäykkänä istui hän.
Minun rohkea tuloni häntä ei näyttänyt häiritsevän.
On ihana yö, minä sanoin. Hän tuijotti, tuijotti vain.
Tänä yönä, jatkoin, meidän sukupuumme selville sain.
Koko Buchtien, Liewencronain, von Birckendahlien
suvut juontuvat teistä, teistä, oi Mikko Puhtinen.
Miten onnellinen te olette,
oi Mikko Puhtinen...
_Meren äärellä, kuutamossa,
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä._
Hän syöksähti kiivaasti ylös. Hänen silmänsä vavahtivat.
Hän iski honkapöytään teräsnyrkkinsä molemmat.
Se on valhe, hän huusi. Sitten hän itsensä hilliten
taas lysähti raskaasti penkille. Olen Mikko Puhtinen,
joka syntyi suomalaiseks, joka eli kuin Suomen mies,
joka milloinkaan ei tietänyt, miten painaa juhdan ies,
joka iski pirulta parran, joka ruotsilta listitsi pään,
joka hirtettiin kuin suomalainen ja karsikon hämärään
pääs isäinsä luokse nukkumaan. Olet kumminkin sanonut,
että poikani poika on Birckendahl tai kreivi von der Bucht?
Mene, huuda: Mikko Puhtinen, joka ammoin hirtettiin,
on kirouksensa singonnut joka ainoaan petturiin!
Olen suomalainen, hän sanoi,
olen Mikko Puhtinen.
_Meren äärellä, kuutamossa
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä._
* * *
_Meren äärellä, kuutamossa
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä kulki hän autiolla
laulua hyräillen.
Minä otin häneltä laulun
hänen kantaisästään
ja kirjoitin sen kirjaan
herra Mustapään._
V
DOMINUS KRABBE
1. Pappilan nuorenherran kertomus
Hän vaelsi alakuloisena, kuten nuoret miehet aina,
vaikka sydäntä ei suinkaan vielä maailman huolet paina,
hän vaelsi tukka liehuen ja mieli jossain poissa.
Hän kuuli, kuinka lasikellot soivat vaahteroissa.
Hän kulki kotipihalla ja samalla maailmalla.
Hän seisoi hetken epäröiden kanslian ikkunan alla.
Suviyössä valitti tuuli,
lasikellot, lasikellot...
Ja laiha liekki tuikutti, tuikutti ikkunasta.
Hän hätkähti ja vaivoin välttyi takaisin juoksemasta.
Se on isäni tietysti, mietti hän, hän valvoo poikaansa tänään.
Oi, poika, poika, isälläsi on suruja nieltävänään:
sinä etkö kadu viipymistäsi kylän karkeloissa —
vain sielus mistaat ja sydämesi syntipaikoissa noissa.
Hän tarrasi ikkunaluukkuihin ja keljuili ylös vähän
ja miltei kauhusta kirkaisi kun katsoi sisään. Tähän
hän totta ei ollut valmistunut keskellä nykyistä aikaa:
suviyössä olis siis kaikitenkin hitonmoista taikaa!
Hän käsitti salamannopeasti: kaamea menninkäinen
oli kansliassa ja kirjoitti. Jokin uho, kalsea, jäinen
kävi lasien lävitse pihalle kuin luurangon kostea hiki...
Hän tunsi äkkiä Pappi Krabben. Se istui ruutua liki,
se kohotti tyhjän katseensa, hän tunsi tuon saman saaliinhimon
syttyvän siihen, jonka niin, oli sakaristossa maaliin
ja kankaaseen joku mestari ennen siveltimellä luonut.
Niin, tietysti se taaskin oli krouvissa viinoja juonut
(se krouvi sijaitsi kirkolla, hänet erotti piispa siksi,
kun hän möi viinaa ja joi hän viinaa henkensä pidättimiksi).
Hän sisään kävi ja rohkaisten luontonsa rykäisi ovella lujaan
ja arveli sillä saattaneensa haamun umpikujaan.
Vaan se oli aivan rauhallinen, ei syöksynyt ilmaan lainkaan.
»Oi iltaa poikani», sanoi se vain, »miten suuren kunnian sainkaan
kun vaivauduit minun luokseni näin myöhään yöllä ja tahdoit
minun mieltäni riemastuttaa, niin, oi poikani, mahdoit, mahdoit
hyvin nukkua vain sinun vuoteellas. Vaan äläpäs, äläpäs huoli,
jos sitten hieman juteltais, ota, istu, tuossa on tuoli...»
Ja sitten hän haamulta tietää sai: se kirkossa saarnata halas.
Se kylmeni harppujen huminalle ja taivaasta vaelsi alas,
se hetkeksi vanhan pappilan kanslian pulpettipenkille palas
ja sytytti haarakynttilän ja istuen myöhään yöhön
koko palavan henkensä voimalla vaipui saarnanvalmistustyöhön.
Sen sulka rapisi paperilla ja kirjainten jono musta
kuin huusi jo lain ja evankeliumin sanoman julistusta...
Suviyössä valitti tuuli.
Lasikellot, lasikellot
soivat vaahteroissa.
Vaan sitten se haihtui kuin usma pois. Ei näkynyt enää häntä.
Hän oli riuska ja kippura ja paksu ja pienenläntä
ja yllä keltainen sortuukki ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt.
2. Piika Amandan kertomus
Ja meidän piika Amanda oli herännyt aamulla varhain,
vaikka piikain uni, kuten tunnettua, on juuri amulla parhain.
Hän oli kuullut nurkissa kolkutusta. Ja hissun kissun kulki
jokin kaamea olento porstuassa ja ovia ryskien sulki,
ja juoksi pihalla, puutarhassa ja anturat maahan iski
kuin nuija-juntta, ja kumminkaan ei haukkunut Halli-piski.
Ja Amanda kylmässä hiessä ui ja nousi ja ovelle juoksi
ja raoitti varovaisesti ja palasi ikkunan luoksi
kun mitään ei nähnyt eteisessä, ja aukaisi ikkunanverhot.
Vaan ulkona värisi aurinko ja kedolla leikkivät perhot
ja lehmät ynisi karjatarhassa. Lahdella sumu leijas...
Mikä hitto häntä unien keskeltä turhaan ylös peijas?
Vaan äkkiä kämmenin hamuilevin hän punaiset kasvonsa peitti:
jokin valkoinen olento tallin edessä satulan selkään heitti
pienvärisen korskuvan valakkahevosen, ja itse hyppäsi selkään.
Oli haamulla liperit leuan alla ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt...
3. Renki Epramin kertomus
Ja meidän Eprami kuului olleen tulossa kotiin. Hän mietti,
miten iloisen yön hän Nikulan Alman aitassa juuri vietti.
Hänen ajatuksensa ruusunpunaiset kiersivät tuttuja maita,
hänen huulensa vihelsi nuotteja villejä, drillejä onnekkaita.
Hän astui rennosti Ripakon kujaa kun aurinko nousi.
Hän saapui järvelle kimmeltävälle ja yli sen sousi
ja katseli kuinka korsissa sipisi, aalloilla lipisi tuuli.
Hän telkkien vitinän, ruislinnun haikean ritinän kuuli.
Hän niitulla näki vilkkuvan keltaisten kurppien nokkien,
hän pajuista äkkäsi kerttujen parvet ja ilmasta lokkien.
Hänen venheensä kokka törmäsi suhisten kaislaan ja santaan
ja notkein ja nuorin jäsenin hyppäs hän pappilan rantaan.
Poissa on kulta...
Ja aurinko heitteli pappilan laseihin punaista tulta.
Ja Eprami lauloi haikeesti: Poissa on kulta...
Hän mollissa lauloi ja asteli rennosti taloa kohti.
Oi aikainen aamu! Se mutkikas polku läpi koivikon johti.
Hän lauloi mollissa: Poissa on kulta. Ja koivikko hymys.
Vaan äkkiä paukkui ja tantere soi. Ja Eprami lymys
ikikokoisen koivun rungon turviin ja kalveten näki:
oli liikkeellä valkeat menninkäiset ja hautojen väki.
Pikimustalla ratsulla karkasi kelmeä vainaja ohi
ja ruoskalla vinkuvasiimaisella sen kupeita sohi.
Verenkarvainen liekki suitsusi ympäri hevosen suusta.
Ja ratsastajalla naama lie ollut pelkästä luusta,
pyhä piplia toisessa kainalossa ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt...
4. Kirkonvartija Optaatuksen kertomus
Ja kirkonvartija Optaatus, joka soittaa kelloja aamuin
ja on, kuten kaikki kirkonvartijat, tarkka tuntija haamuin,
meni aamulla varhain sakaristoon ja aikoi siivota siellä:
näet on niin raskasta antaa rovastin liialti tomuja niellä,
se tekee kurkun karkeaksi ja saarna ei oikein luista...
Vaan semmoista suurta säikähdystä ei Optaatus toista muista:
pikimusta ratsu on köytettynä lampetin lenkkiin ja kauraa
se rouskii nuorilla hampaillaan. Ja nurkassa joku nauraa
röhönaurua, paksua, karmivaa. Kun Optaatus sinne kääntyy,
hänen hyvänsävyinen naamansa kauhusta vinoon vääntyy.
Se on pappi Krabbe, se syntinen mies, jonka kuva on kaapin päällä.
Mitä hittoja hänkin, vainaja, on näin päivällä vielä täällä:
kuten tunnettua on vainajilla aikaa yhdestä viiteen
ja sitten niitten on lähdettävä takaisin kiireesti hiiteen...
Oli haamulla rillit nenänpäässä ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt...
5. Pappilan neitien kertomus
1.
Me menimme juhlapukuisina herkän-hartaalla miellä
ja yhteen kartanon Mirjamin kanssa satuimme kirkkotiellä.
Me hymyilimme ja tervehdimme. Ja Mittumaarian pellot
oli kukkamerenä: päivänkukat ja apilaat ja kellot
kuin laineet kohisi aidan takana. Väkevä koivujen haju
ja kasteen tuoksu syöksyi vastaan kuin myrskytuuli raju.
Ja helähti kirkon isokello, kun kellonsoittaja veti
koko hartiavoimalla kellon nuoraa. Sitten pimpitti heti
papinkello kimein kilinöin. Se viittasi meidän isään.
Me tukkaamme hiukan sipaisimme ja marssimme rivissä sisään.
Koko kirkkorahvas kahahti ja sitten suvivirsi
soi holveissa ja sen soidessa kaikkosi sydänten kirsi.
Se on kaikkein virtten suloisin, ah, siinä on jaloa voimaa,
sen väristessä ja helistessä totisesti soi maa...
Vaan se meni poikki. Me hämmästyimme. Virtemme jäi puoliin.
Jokin peljättävä kummitus oli kiivennyt saarnastuoliin.
Joku vaimo kirkaisi perällä. Joku pudotti kirjansa. Joku
oli jäykistynyt ja huulille oli syöksynyt manaushoku.
Ja isämme, hän oli sakaristosta tullut ovelle asti
ja seisoi ja tuijotti saarnastuolia perin tuikeasti.
Ja lukkari yritti virttä taas. Vaan sävel soristen kuoli...
Ja sitten meillä ei enää ollut muuta kuin saarnastuoli
ja kummitus saarnastuolissa. Se kohotti luurankonyrkin
ja pauhasi meille lain sanoja lausein kiivain ja jyrkin.
Sen kaljulla oli kalotti ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt.
2.
Me kuulimme, kuinka Herra teki armon Juudean maalle
kun Johanneksen lahjoitti sille vanhalle Sakariaalle,
me kuulimme, kuinka Herodias oli häijy ja jumalaton
kun eli alla Herodeksen kuninkaallisen katon,
me kuulimme, miten Salome tanssi Herodeksen nähden,
me kuulimme, miten Herodes antoi Salomen tanssin tähden
pyhän Johanneksen mestattavaksi aivan ilman syytä,
me kirosimme Salomea, sitä kurjaa, kurjaa kyytä,
me siunasimme Johannesta, hyvää Jumalanmiestä,
joka edelläkävi ja Messiaalle tiedot antoi tiestä.
— Vaan saarnattuaan tähän asti kummitus
taukosi vähän.
»Minä tahdon tähän lisätä, minä tahdon lisätä tähän
että kaikki tietäis sen seurakunnassa: Olen kuin Herodes muinen,
tämä käsivarsi ja nyrkki tässä, tämä nyrkki kalmanluinen
on kuoleman miekkaa pidellyt ja tappanut miehen kerran,
ja totisesti se mies oli myös, kuten Johannes, mies Herran.
Oi ystävät, ystävät, kalvetkaa, sillä kenkään, kenkään teistä
ei taida silmin synnittömin Herran edessä seistä.
Te olette kaikki Herodeksia, joka ainoa miehen murhan
_on tehnyt omassa sielussansa tähden himon turhan.
Kuka luulee itsensä viattomaksi Seebaotin nähden?
Joka ainoa oman itsensä on tappanut Salomen tähden_...»
3.
Ja liikutus kävi seurakunnossa, itku nousi ja laski.
Ja rahvas oli kuin vastakaadettu, vastakulottu kaski,
ja vastakylvetty: odottaa sai milloin nousis oras.
Joku akka huusi ja mylvi melkein, joku ukko manas ja poras,
joku kimeä-ääninen pojan-nappula penkillä seisten huusi:
»Oi taivaan profeetta, taivaan profeetta, Messias, Messias uusi.»
Ja kaksi vanhaa-emäntää hihitti mieltä vailla,
ja kaunis tyttö ristikongilla tanssi Salomen
lailla...
Ja kummitus vihdoin lopetti. Emme nähneet enää häntä.
Hän oli riuska ja kippura ja paksu ja pienenläntä
ja leuassa pieni piikkiparta ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt.
6. Vanhan haudankaivajan kertomus
Hän kuului juuri siirtäneen mädän hautalaudan
pois kiviaidalle reunustalta vastaluodun haudan
ja sitten ääneti istahtaneen. Ja hän hautarivit näki
ja mietti, että siinä se nukkui pitäjän vanha väki:
oli paroonia ja riiarinnaa ja rovastia ja muuta
— vaan itseasiassa kuitenkin vain rapiata luuta,
joka helponlaisesti murenee ja tomuks ja tuhkaks hajoo,
kun kaivaessaan lapion terällä hiukkasenkin kajoo...
Niin, sielu, sanovat, ikuisesti veisaa ilossa taivaan,
vaan ruumis, miksi se katoaa, miks ruumiin madot sai vaan...
Ja hän sytytti niveräpiippunsa. Niin, oli se kysymys vakaa.
Hän hymähti lievästi itsekseen. Vaan silloin puitten takaa
tuli hitaasti ratsu ja ratsumies. Mitä kummaa ne tekivät tässä
pyhää kirkkorauhaa sunnuntaina noin julkeesti häiritsemässä?
Ravas ratsu Krabben haudalle. Hävis ratsumies satulasta.
Ja silloin hauturi äkkäsi, hän äkkäsi silloin vasta:
oli miehellä piirteet kauheat, oli silmät jäiset ja tylyt,
kuten sakariston taulussa, ja jalassa pieksunhylyt.
VI.
LAULU ESI-ISISTÄNI, LAUKUNKANTAJISTA
Sinä hiukan ylpeänä
suorasta nenästäsi ja vaakunasi kahdeksasta kentästä
hyppäät silmilleni
ystäväni,
ja kysyt minulta, ääni väristen,
kuka oli iso-isäni.
Ja minä hyvin ylpeänä:
kuningas.
Hänelle olivat alamaisia
kahdeksan kihlakunnan tiet,
hiekkaiset, pitkät tiet,
ja sateenkaariset unelmien sotajoukot.
Ja hänen sukupuunsa haarat
olivat täynnä tuskan hikihelmiä
ja kuolema istui jokaisen lehvän päässä.
Ja sinä naurahdat minulle.
Mutta minä,
minä käsken sinun itkeä
ja paljastaa pääsi pitkien sarkofaagien edessä,
joissa esi-isäni nukkuvat.
Niistä nousee huokausten höyry.
Ja reunoihin olen upottanut korkokuvia:
kuninkaitten saaton,
synkeän, synkeän saaton,
jossa esi-isäni vaeltavat
selässä haavoja, jalat palaen, silmät niin
totisina,
kuninkaitten saaton,
ylpeän, ylpeän saaton.
DAIDALOS JA IKAROS
1. Ikaros
Olen vanki, tee mulle siivet.
Mun rintaani ahdistaa
nämä tylyt ja sumuiset rannat,
koko autio Kreetanmaa,
ja katkerat kreetalaiset
ja Minoksen synkeä ies.
Oi, isäni, tee mulle siivet.
Olen vanki, ja vapaa mies
minä voisin olla. Pois mennä
yli meren aallokon.
Toden totta. Ma tiedän: suuri
sen takana elämä on.
Toden totta. Kaupungeissa
olet kertonut asunees
ja pauhun ja jylinän kuullees
joka päivä sun huoneesees.
Ja kauppiaitten säädyn
sinä rikkaaks kuvailit,
maamiehet rauhallisiks
ja viisaiks filosofit.
Ja jalojen soturien
sinä kerroit elävän näin:
teräs silmissä, tanassa keihäs.
Ja kuolevan pystyin päin.
Sinä naiset kuvailit kauneiks:
he on sisaret, morsiamet
ja vaimot ja nuoret äidit.
Vaan isäni, isäni, et
mua milloinkaan ole vienyt
pois sinne. Ja yksin sain
joka päivä vain tuta kaipuun
ja ikävän rinnassain.
Hei, kuuntele, meri huutaa
ja lokit kirkuvat,
hei, Neptunuksen kasvot
ovat vihreet ja ilkkuvat.
Hei, kangastus on noussut
meren ylle värisemään:
ma sun kaupunkisi ja maasi
niin hehkuvina nään...
Oi, isäni, tee mulle siivet:
meren yllä vapaus on,
meren yllä nään lentävän tähtein
ja kuun ja auringon
ylen suurta ja tuntematonta
ja kaunista kohti. Ja nään:
ne kaikki sittenkin tietää
kuin jonkin määränpään.
2. Daidalos ja Ikaros
Me kohotamme katseemme. Ja siivet kimmeltävät
on, nähkää, meille lahjoittanut suuri Kohtalo:
maa, meri vaipuu allemme. Nyt meidät kauas kantaa
yötaivas ja sen värisevä eetteri.
Te valmistitte käsillänne köyhän ravintonne
ja verhositte vartalonne kehnoin tappuroin.
Oi, katsokaa te jälkeemme ja nähkää ihmetellen:
on kuninkaitten rikkaudet meille annetut.
Te vapisitte pimeässä kauhukuvain eessä
ja itkitte ja pakenitte metsään pimeään.
Me rintahaarniskoissa ja miekat hioittuina
kuin sotauroot käymme yli aavain kenttien.
Te kyynärpuulla mittasitte ajatusten polvet
ja punnitsitte nauloin kaikki pienet sananne.
On meidän mittanauhoinamme kiertotähtein radat
ja punnuksina ovat itse kuu ja aurinko.
Niin raivoisina kuin te joskus luojan kirositte
ja kirositte elämänne vuodet kuluneet,
niin hartaina me kumarramme luojan eteen päämme,
me, joille hän on lahjoittanut suuren huomenen.
Te ruikuttaen kerjäsitte kuolemattomuutta
ja väsyitte kuin sylilapset haudan povehen.
Me kerran putoamme. Vaan siivin liekehtivin
ja ylpein otsin katoamme niinkuin sankarit.
SUVINEN ILTA VUODEN 1927 PROMOTSIONIKANTAATTI
Laulu esi-isille
Miten kauneina nukkuvat lapses
alla koivun vihreän.
He nauravat maailmalle
joka näyttää hymyilevän:
näes, taivaalla on pilvi
ihan, ihan punainen,
ja vihreä niitty sen alla
ja puro keskellä sen —
ja kauneina nukkuvat lapses
alla koivun vihreän
ja nauravat maailmalle,
joka näyttää hymyilevän.
LAPSI:
Älä säikähdä, rakas äiti,
minä juuri heräsin.
Minä kuljin unessa äsken
minä unessa vaelsin.
Ihan niinkuin sadussa kerroit
isoisän siellä näin,
ja isoäidin helmaan
minä aivan hetkeks jäin.
He oli niin köyhät ja nöyrät
ja kovin surulliset.
Et siitä koskaan, äiti,
ole kertonutkaan, et.
He olivat nähneet nälkää,
ja vilua, huomasin sen.
Ja huomasin: kova ja raskas
oli hyväily molempien.
Älä säikähdä, rakas äiti,
minä juuri heräsin,
minä kuljin unessa äsken,
minä unessa vaelsin.
Työn laulu
Me kohotamme kätemme, ja raskain, tylyin iskuin
maan pintaan vajoo kuokkamme ja multa vapisee.
Me tiedämme: on edessämme aava halla-noro,
vaan takanamme kellertää jo viljavainiot.
Sun isäsi, mun isäni on synkän päivän jälkeen
pois vaeltaneet kaskimaalta otsin vaipunein.
Ja katso, veli, kuokka jäi ja halla-noro meille,
vaan katso, veli, jäi myös nämä kädet väkevät.
Sun isäsi, mun isäni on miekoin vyötettyinä
yön hämäryyteen tehneet työtä käsin palavin.
Ja katso, veli, miekan myös mä sidoin kupeelleni:
sen teräksessä piirtyy jana ruosteenpunainen.
Sun poikasi, mun poikani, kun kerran ehtoo saapuu
ja meidät viedään väsyneinä hautaan kalpeaan,
käy ylpeinä ja onnellisin käsin kuokan varteen
ja katso, veli, miekan myös he sitoo kupeelleen.
Suvivirsi.
Ota, Herra, korviis lastes kiitos.
Väkevänä kohoo ylitsemme
keskisuves kaari, jota katsoin
me, kun esikoises, iloitsemme.
Katso, jyvistä ja ytimestä
tiukkuu syksyyn kallistuva maailmas.
Palvelijas, heinämiehet palaa
pitkin kukkaspenkereistä tietä.
Kellastuvan elopellon keskeen
syttyy yksinäinen rääkkälintu
raskain äänin valittamaan. Kuule!
Kirkonkelloin malmi laulaa tuolta
kaukaa, vehmaan koivukunnaan takaa.
Kuule, kuule, ota lastes kiitos!
Joku soutaa. Tuulen viri rientää
kaislikossa solisten. Ja kuule!
Äännähdellen, siivet vettä viistäin
kavahtavat sorsat, lentoon nousten.
Sadelintu helein huilunäänin
huutaa leppäsuppaasta. Ja kuule!
Kirkonkelloin malmi laulaa tuolta
kaukaa, vehmaan koivukunnaan takaa.
Esikoises, voimattomin äänin
veisaa sulle, Herra, suvivirren.
Kuule, kuule! Harmain, raskain soinnuin,
kirkkaana, kuin hopeainen tiuku
taikka värjyin, metsän huminana
suvivirsi saapuu korkeuksiis.
Katso, jyvistä ja ytimestä
tiukkuu syksyyn kallistuva maailmas!
Ota, Herra, korviis lastes kiitos!
Laulu isänmaasta
LAPSI:
Tule, lähde, yö jo saapuu,
minä olen jo viluinen.
Kai kehrääjälintu lentää:
minä kuulen laulun sen —
kai varjo, en tiedä, mistä
on niitylle vierähtänyt,
ja sumu, katso jo hyppii
ja haamut näen nyt,
ja huuhkaja kamalin äänin
on noussut huutamaan.
Oi kuule, äiti, jouduin
keskelle kauhujen maan.
KUORO:
Älä pelkää, rakas lapsi,
ole aivan turvallinen.
On lähellä äitis ja isäs
ja parvi sisarien,
ja koti on tuossa ja piha
ja hevoshaka on tuo,
ja kotilammelta tuuli
kaislain huminan tuo,
ja katso, tuolla on kylä,
ja kylässä ihmiset —
ne on sun kansaas kaikki.
Miks vielä vapiset?
Ne ottavat nuijansa raskaan,
ne tarttuvat keihääseen
sun puolestas taistellakseen
mieheen viimeiseen.
On yhtä verta he kanssas.
Ja rakas Isänmaa
on ympärilläs. Ja kaikki
he sitä rakastaa.
Kuoleman laulu
Me istuimme rannalla kahden kuin odottaen jotakin
ja silloin se tuli yksinään airoin äänettömin.
Se souti tänne. Tunsin, miten kätesi kangistui.
Se sukelsi hämystä esiin ja ohitsemme ui.
Sinä nousit ja katsoit kauan ja puhkesit nyyhkytyksiin
kun kaikki jo oli ohi. Ja minusta tuntui niin
kuin jotakin olisit löynnyt ja heti hävittänyt.
Vaan mitä se on? Minä istun ja kummastelen
nyt.
Veden kalvoon lehtiä halavain ja lehmusten pudonnut on.
Ne kiitää vaahdossa ohitse. Surusiko on pohjaton?
Sinä venheessä suvisen päivänkö näit soutavan sumuhun?
Vai omanko nuoruutesi, oman nuoruutesi sun?
Oi katso. Halavat on tummat. Ihan kaikki katoaa:
sinä kuolet kerran itsekin, ja samoin kuolee maa.
Vaan sittenkin, juuri siksi: sinä elät kuitenkin.
Joka aamu aurinko palaa taas purjein liekehtivin.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULU VAAKALINNUSTA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
