Yhdistysjuhla : Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä

By O. von Moser

The Project Gutenberg eBook of Yhdistysjuhla
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Yhdistysjuhla
        Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä

Author: O. von Moser

Release date: July 5, 2025 [eBook #76446]

Language: Finnish

Original publication: Kuopio: U. W. Telén ja Co, 1920

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YHDISTYSJUHLA ***

language: Finnish




YHDISTYSJUHLA

Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä


Kirj.

G. von Moser





Kuopiossa,
U. W. Telén & Co,
1920.




HENKILÖT:

Tohtori Bruno Scheffler, asianajaja.
_Bertha_, hänen vaimonsa.
Bolzau, kauppaneuvos.
_Vilhelmina_, hänen vaimonsa.
_Ludmilla_, edellisen veljentytär.
Tohtori Steinkirsch.
Tohtori Hartwig.
_Brimborius_, juhlatoimitsija.
_Schnake_, vahtimestari.
Frans, Bolzaun palvelija.
Henrik, Schefflerin palvelija.

Ensimäinen näytös tohtori Schefflerin asunnossa, toinen ja kolmas
kauppaneuvos Bolzaun huvilassa.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


(Tohtori Schefflerin asunto, muodinmukaisesti sisustettu. Oikealla
katsojista ikkuna, sen vieressä työpöytä. Vasemmalla, enemmin perällä,
kirjoituspöytä, siinä kirjoja, asiakirjoja y.m.s. Pöydän edessä istuin.
Keskellä ovi, samoin oikealla ja vasemmalla.)


1:NEN KOHTAUS.

_Bertha_. Kas niin, nytpä saan aikaa siivota tuon kirjoituspöydän
tuolla, (astuen pöydän luo) mutta miltä se taas näyttää — onpa kuin
Jerusalemin hävitys. Asetus-kokoelma on hajalla — Valtakunnan Laki on
ihan homehtua pölystä. (Järjestelee ja pyyhkielee pölyä pois.) Tekisipä
mieleni tietää, kuinkahan pitkälle nuo miehet pääsisivät, jollemme me
naiset taas saattaisi kaikkea järjestykseen. Ja yhtähyvin he muistavat
varsin harvoin edes sanoa »paljon kiitoksia». — Huh — oikein säpsähdän,
kun vaan kosketan tuota rasiaa — (raottaa rasian kantta) ja kuitenkin
soisin tomun sinua peittävän — ihan näkymättömäksi.


2:NEN KOHTAUS.

_Bertha_. Schnake.

_Schnake_; (pistää päänsä ovesta). Herra Scheffler ei taida olla
kotona? Ah, hyvää huomenta rouva.

_Bertha_. Mieheni on raastuvassa, mutta jos teillä on jotakin hänelle
sanomista —

_Schnake_ (avaten salkkunsa). Josko minulla on jotakin sanomista?
Hirveän paljon — koko salkku täynnä — katsokaapas vaan — tässä on
ensinnäkin juhlajärjestys — tässä on juhla-ohjelma — tässä luettelo
juhlaan osaa-ottajista y.m., y.m., y.m. Ja kaikki meidän juhlaa varten.

_Bertha_. Juhlaako varten? Mitä juhlaa, Schnake?

_Schnake_. Ah, rouva kulta — ikäänkuin te sitä ette tietäisi —
yhdistysjuhlaa varten.

_Bertha_. Mikä yhdistysjuhla se on?

_Schnake_. Lauluseurain yhdistysjuhla.

_Bertha_ (mureillansa). Minä soisin koko teidän yhdistysjuhlanne —

_Schnake_. Mitä te armollinen rouva soisitte?

_Bertha_. En mitään — minä en juuri suvaitse laulujuhlia.

_Schnake_. Ja siinä olette aivan oikeassa, armollinen rouva; suvaitkaa
vaan huomata se eroitus, mikä on eri laulujuhlain välillä. — Tätä nykyä
laulaa pajattaa koko maailma ja koko maailmassa vietetään laulujuhlia.
Mutta hoilotelkoot vaan, heidän juhlillaan ei ole oikeata syvällisempää
merkitystä, mutta meidän yhdistysjuhlamme se vasta juhla on.

_Bertha_. Niin muka. Mutta minä en voi käsittää, mitä hyötyä niistä
oikeastaan on.

_Schnake_. Vai niin — no sallikaa minun se sitten selittää. Meidän
kaupungissamme oli tätä ennen useampia mieslaulukuntia — oli Konkordia,
oli Polyhymnia, oli Euterpe. Kukin näistä oli olevinaan parahin
kaikista, mitä toinen teki, sitä toinen moitti — ei ollut mitään
keskinäistä sopua. Silloin juolahti teidän puolisonne, herra tohtorin
päähän ylevä aate — yhdistää kaikki nuo eri laulukunnat yhdeksi —
ja niin syntyi viime vuonna lauluseura — siitä syystä vietetään nyt
tänä vuonna muistojuhlaa sen perustamisesta — suuret laulajaiset —
komeat iltakemut. Tuon juhlan tähden saa meikäläinen juosta jolkuttaa
ihan tuhostuksiin asti, mutta eipä herra tohtorillakaan ole mikään
päreenkiskontapäivä tänään.

_Bertha_. Minun miehellänikö? Mutta se ei ole vielä varmaa, meneekö hän
ollenkaan yhdistysjuhlaan.

_Schnake_. Ah, armollinen rouva — suvaitsette laskea leikkiä — kyllä
minä tiedän että hän tulee — tuleepa varmaan — ja ilman hänettä ei
tultaisikaan toimeen — mutta hän onkin niin harras —

_Bertha_ (huomiolla). Niin vai?

_Schnake_. Niin; hänhän se melkein johtaakin kaikki seuran asiat. Hän
on oikein hyvä mies, oikein kelpo mies tuo herra tohtori.

_Bertha_ (väkisin). On kyllä — mutta kertokaahan enemmän tuosta
juhlasta.

_Schnake_. Vallan kernaasti, jos se vaan miellyttää teitä, armollinen
rouva. — Niin tänään tulee jo vieraita — tänä iltana on tosin vaan
valiokunnan kokous — mutta huomenna on ensimmäinen varsinainen kokous
maistraatin salissa ja silloin pidetään suuri aamiainen.

_Bertha_. Niin vai — juhla alkaa siis aamiaisilla, niinhän? Juodaanko
näillä aamiaisilla myös?

_Schnake_. Niin on, armollinen rouva, otetaanhan vaan pienet aamuryypyt
kaulan kostukkeeksi — toinen ottaa vähän enemmänkin, niin että ääni
tosin käy vähän jäykäksi laulaessa. Mutta kyllähän te tiedätte, kuinka
tuo käy.

_Bertha_ (huoaten, puoliääneen). Kylläpä — sen pahempi — jatkakaa!

_Schnake_. Sitten lauletaan — sitten taas lauletaan — ja kun kulkut
rupeavat sähisemään, niin —

_Bertha_. Juodaan.

_Schnake_. Ja kun — sitten solmitaan tuo yhteishenki vielä lujemmaksi.
Mutta pääseikat tapahtuvat vasta illalla — yhteinen illallinen — sen
kuluessa lauletaan — pidetään puheita —

_Bertha_. Ja juodaan —?

_Schnake_. Niin — no, armollinen rouva, se kestää yöhön asti — ja on
oikein herttaisen iloista. Seuraavana aamuna, kun kaikki jäsenet taas
yhtyvät, niin syödään rääpiäisaamiainen — parsastaan jotakin hapanta —
tuota jälkijuhlaa sanotaan sillitalkoiksi, ha, ha, ha!

_Bertha_ (erikseen). Sillitalkoot — hyi!

_Schnake_. Silloin päätetään milloinka seuraava yhdistysjuhla vietetään
— sen pituinen se! Kaiketihan on herra tohtori jo teille kertonut sen
paljoa paremmin ja kauniimmin kuin mitä minä voisinkaan tehdä.

_Bertha_. Sitä hauskempi on kuulla samaa asiaa kerrottavan useammalla
tavalla — kiitoksia Schnake, teidän kertomuksestanne.

_Schnake_. Kiitoksia — mitä joutavia — suokaa anteeksi, minun täytyy
lähteä, minulla on vielä pitkä tie edessä? Niin tosiaan, vielä sananen
juhlapuheen johdosta — jos herra tohtori olisi sen unohtanut, niin
olkaa hyvä, muistuttakaa häntä siitä!

_Bertha_. Tuleeko mieheni pitämään juhlapuheen?

_Schnake_. Tulee, armollinen rouva! Viime vuonna hän piti myöskin
puheen ja millaisen puheen sitten! Ennen muinoin piti postimestari
puheita ja siitäkös hän nyt vimmastui — ajatelkaapas vaan — hän arveli,
ettei herra tohtori muka itse puhunut, vaan viini puhui hänessä —
paljasta kadehtimista, paljasta kadehtimista, kyllähän me tuon yskän
ymmärrämme. Herra tohtori oli tosin ryypännyt pari lasia —

_Bertha_ (syrjään). Niin kyllä —

_Schnake_. Mutta ne eivät jääneet kuin tähän ja tähän (näyttää aivoihin
ja sydämmeen) niinkuin te, armollinen rouva, sen tiedätte paremmin
kuin minä. Vaan nyt — teidän palvelijanne, armollinen rouva. (Menee
keski-ovesta.)


3:MAS KOHTAUS.

_Bertha_. Vai sellainen se on tuo yhdistysjuhla — niinpä jo arvelinkin
— ja minun mieheni on ensimmäisiä — rupeavatpa viimein muutkin ihmiset
kertomaan hänen toimistansa, niinkuin Schnake — niin tuollainen maine
on vaarallinen hänelle. Minä olen velvollinen pelastamaan hänet,
pidättämään häntä. Olisipa tuo ihan minun oma syyni, jos tänään
kävisi samoin kuin viime vuonna. Ei — ei, mutta kuinka? — Maltappas
— tuossa lippaassa on juhlamerkkejä, nauhoja, joita hän juhlaan
mennessään tarvitsee — tietysti hän tiedustelee missä lipas on — ja
niin tulee asia puheeksi (ottaa lippaan) ja ettei oma tahtoni joutuisi
kiusaukseen, niin poltanpa sillan jäljestäni ja heitän lippaan
sisällyksineen päivineen tuleen. (Menee ulos vasemmanpuoleisesta
ovesta).


4:S KOHTAUS.

Scheffler. Sitten Bertha.

_Scheffler_ (Keskiovesta, asiakirjoja kainalossa). Kas niin —
päivätyöni on nyt päättynyt (katsoo kelloansa). Minulla on vielä yksi
tunti aikaa miettiä puhettani. (Panee asiakirjat käsistään ja istahtaa
pöydän ääreen). Katsoppas vaan kuinka täällä kaikki on järjestyksessä,
näkee heti emännän käden täällä liikkuneen (ottaa paperia ja kynän).
Nyt ryhdyn puheesen. (Kirjoittaa). »Hyvät herrat» (puhuu) alku on hyvä
— »tänään on tuon tapauksen vuosipäivä» —

_Bertha_ (vasemmalta). Hyvää huomenta Bruno!

_Scheffler_ (nousten ylös kynä kädessä). Terve, oma Berthani, terve!
Tänä aamuna virkatoimiini mennessäni sinä uinailit vielä, armas
unikekoni.

_Bertha_. Torutko jo aamutervehdykseksi?

_Scheffler_. Minä toruisin — ikäänkuin minä milloinkaan voisin sitä
tehdä.

_Bertha_. Ken ties?

_Scheffler_. Eipä toki, Berthaseni; minulta sinä et kuule koskaan kovaa
sanaa.

_Bertha_. Silloinpa itkisinkin silmät kuiville, Bruno.

_Scheffler_. Nuoko ihanat silmäsi — eipä toki, nuo silmät eivät saa
koskaan itkeä — minun tähteni ei koskaan — (suutelee Berthaa).

_Bertha_. Rakas mieheni — mutta näenpä kädessäsi taasen tuon kynän,
tuon ilkeän kynän.

_Scheffler_. Vielä hetkinen vaan käpyseni — (menee kirjoituspöydän luo)
juuri näinä päivinä on minulla tavallista enemmän työtä. Sillä ajalla
saisit tehdä minulle mieliksi ja — — (hakee pöydältä) mutta missä se
nyt onkaan —

_Bertha_ (syrjään). Hän hakee lipastansa. (Ääneen). Enpä tahdo häiritä
sinua —

_Scheffler_. Sinä et ollenkaan häiritse minua. — Sepä kummallista
(hakee).

_Bertha_. Luultavastihan emme näe toisiamme ennen päivällistä (on
lähdössä).

_Scheffler_ (yhä hakien). Sehän on peräti kummallista — — Bertha!

_Bertha_ (palaten). Mitä nyt Bruno?

_Scheffler_. Täällä pöydällä oli pieni lipas ja siinä kaikellaisia
muistonauhoja ylioppilasajoiltani sekä muutamia muita viime
yhdistysjuhlasta — lipas oli aina tässä näin — (hakee). Sehän on
ihmeellistä (on istahtanut).

_Bertha_ (syrjään). Kas niin, nyt sitä seistään tykin suun edessä —
mutt' rohkeutta vaan!

_Scheffler_. Sinä kenties tiedät, missä lipas on?

_Bertha_ (vakavasti). Kyllä — tiedänpä niinkin.

_Scheffler_. Vai niin. No sehän on hyvä juttu se.

_Bertha_. Tahi oikeammin: minä tiedän mihin se täältä joutui.

_Scheffler_. Mihinkä joutui —

_Bertha_. Niin, mihinkä se täältä joutui — sillä minä — minä heitin
tuon lippaan uuniin. (Syrjään). Hyvä juttu, nyt se on sanottu.

_Scheffler_ (pyörähtää hämmästyneenä ympäri). Uu-uuniin sanoit sinä?

_Bertha_. Niin, palavaan uuniin.

_Scheffler_. Tietystihän vahingossa, Bertha kulta — (nousee ylös)
varomattomuudessa.

_Bertha_. Eikö mitä, ihan tahallani ja täydessä järjessä,

_Scheffler_. Sepä on toki vähän liikaa, se — kaikki nuo muistonauhat,
jotka johdattivat mieleeni niin monta kelpo miestä, niin monta ihanaa
hetkeä? Saanko luvan kysyä, miksikä sen teit, Bertha?

_Bertha_. Siksi, kun et niitä enää tarvitse.

_Scheffler_. Niin muka, mutta minä tarvitsenkin niitä juuri huomenna
yhdistysjuhlassa.

_Bertha_. Niin, mutta ethän sinä mene sinne, minä pyydän, minä rukoilen
sinua: ole menemättä.

_Scheffler_. Ensin poltat sinä lippaan, — ja sitten — minä sanon
sinulle: huomenna menen minä uhallakin yhdistysjuhlaan — ja siitä
saamme puhua jälestäpäin.

_Bertha_. Bruno, ethän sinä sitä todella sanone?

_Scheffler_. Sanon kun sanonkin: minä menen huomenna yhdistysjuhlaan.

_Bertha_. Voi — tämä on liian ankaraa. (Itkee).

_Scheffler_. Äläkä luule minun kyynelistä sulavan.

_Bertha_ (voimistuneena, vakavasti). En, enpä aiokaan sinua kyynelillä
pehmittää, en; minulla on vaan puolustuksekseni sanottava muutama sana
— me olemme kahden kesken — sinun ei tarvitse siis olla milläsikään.
(Istuikse oikealle.) Ole hyvä, istahda hetkiseksi minun viereeni.
(Osoittaa vieressä olevaa tuolia).

_Scheffler_ (menee kirjoituspöydän luo ja istuikse kauemmaksi Berthaa).
Minä istun jo!

_Bertha_. Muistathan tätä samaa päivää juuri vuosi sitten, jolloin
niinikään vietettiin tuota teidän yhdistysjuhlaanne?

_Scheffler_. Kas niin (puoliääneen) sitäkö virttä nyt? (Katsahtaa
ympärillensä). Emmekö jätä tuota historiaa toiseksi kerraksi.

_Bertha_. Eipä jätetä — sinun ei tarvitse siitä olla milläsikään —
eihän ketään ole täällä kuuntelemassa.

_Scheffler_. No, puhu sitten — mutta hiukkasen hiljemmin vaan. (Vetää
tuolinsa lähemmäksi Berthaa).

_Bertha_. Päivää ennen lähetit sinä minulle sanan, ettet tule muka
päivällisille kotiin.

_Scheffler_ (puoliääneen). Niin tein ja minä luulin —

_Bertha_. Me olimme vasta naineet, siihen asti en minä ollut vielä
yhtenäkään iltana yksin. Sinä sanoit tulevasi kotiin vähää myöhemmin.
Minä odotin sinua kello yhteentoista.

_Scheffler_. Mutta eihän sinun olisi tarvinnut odottaa, sinun olisi
pitänyt mennä levolle.

_Bertha_. Voiko niin tehdä, kun tietää miehensä olevan ulkona —
synkkänä yönä — alttiina kaikille vaaroille? Minä odotin kello
kahteentoista — sinun ei kuulunut — päähäni lensi kolkkoja ajatuksia
— minä arvelin sinulle jo ties mitä tapahtuneen, luulin sinun ehkä
joutuneen riitaan — toisten karanneen päällesi — sinun jo makaavan
haavoitettuna kadulla — verissä — kello löi yksi.

_Scheffler_. Jospa se olisi jo lyönyt neljä.

_Bertha_. Pelkoni suureni suurenemistaan — kello loi kaksi — minä
tahdoin mennä ulos sinua hakemaan — kello oli jo kolme — minua
värisytti — minä olin ihan tuhostuksissa — silloin kuulin askeleita —
koko komppania miehiä marssi hohottaen pitkin katua niiden joukossa
minun aviomieheni — karjuen huutavat nuo hänelle hyvää yötä! — ja minun
mieheni tulee kotiin — näkee murheeni ja nauraa katkattaa — minun
kalpea katsantoni naurattaa häntä — minun kyyneleeni saattavat hänet
nauramaan! Minä riensin ovelle, suljin sen kiinni ja vietin lopun yötä
nyyhkien — seuraavana aamuna tapaan minä minun mieheni juuri tuolla
samalla tuolilla nukkumassa. (Nousee ylös.)

_Scheffler_ (nousee ylös). Ihan niin — minäkin muistelen jotain
sellaista — taisinpa kyllä olla vähän iloisella tuulella, mutta minun,
näet täytyi juoda niin monta maljaa sinun terveydeksesi, Bertha kulta'
(Hemmottelee).

_Bertha_ (poistuen hänen luotansa). Minä en sanonut silloin ainoatakaan
nuhdesanaa, enkä ole sittemminkään siitä koskaan puhunut, mutta sen
lupauksen minä silloin tein, etten enää milloinkaan tahdo kuulla tuota
kamalaa naurua ja sentähden toivon minä — uskon minä, ettet sinä mene
yhdistysjuhlaan. Jääthän sinä kotiin, Bruno — jääthän?

_Scheffler_. Sitäpä minä en voi tehdä. Kuka pitäisi minun puolestani
juhlapuheen?

_Bertha_. Mene sitten, mutta minäkin pysyn päätöksessäni. Minä olen
sinun vaimosi — mutta en sinun alamaisesi. — Minä olen nyt oikeassa ja
aion nyt tätä oikeuttani puolustaa. — Ethän sinä mene yhdistysjuhlaan?

_Scheffler_. Mutta minun pitää, minun täytyy mennä.

_Bertha_. Onko se viimeinen sanasi. Bruno?

_Scheffler_- Mutta kuulehan toki —

_Bertha_. Onko se viimeinen sanasi, Bruno?

_Scheffler_. Onpa sitten kuin onkin — on — on — on.

_Bertha_ Hyvä, minäkin pysyn sitten päätöksessäni — minä en aio enää
viettää toista sentapaista yötä — minä lähden myöskin ulos.

_Scheffler_ (hämmästyen). Lähdet ulos —

_Bertha_. Niin!

_Scheffler_. Ja minne?

_Bertha_. Samahan se minusta on, minne — minun sisareni luo Emsiin,
veljeni luo Rosendorffiin sama se — vaikka Hamburgiin — mutta pois
kotoa — etten saisi taas nähdä sinua tuolla iloisella tuulella. (Menee
vasemmanpuolisesta ovesta).


5:DES KOHTAUS.

_Scheffler_. Bertha — Bertha — hän ei kuule! Tuollaisella tuulella en
minä ole vielä häntä nähnyt — mutta eihän minun käy antaminen myöten
— erittäinkin juuri nyt — kun hän on uhkaillut. Ja kylläpä hän vielä
aprikoipi asiaa ja huomaa olevansa väärässä — niin kyllä — mutta tuo
seikkailu sai toki mieleni vallan sekavaksi — ja tällä päällä tulee
minun nyt kyhätä tuo puhe. (Istuiksc). Hyvät herrat — tänään on
vuosipäivä. (Lakkaa.) Entäs jos hän yhtä hyvin menee? Mitä joutavia —
sitä hän nyt ei kuitenkaan tee — tänään on juuri vuosi siitä, kuu — ja
mitähän hänen veljensä sanonee?


6:S KOHTAUS.

Scheffler. Schnake.

_Schnake_. Saan kunnian sanoa nöyrimmästi hyvää huomenta, herra tohtori!

_Scheffler_. Mitä te tahdotte, Schnake?

_Schnake_. Käskettekö, herra, asettaa puhujalava salin perälle vai
sivuseinälle?

_Scheffler_. Sama se minusta.

_Schnake_. Ei herra tohtori — siinä on julman suuri eroitus. Sillä
kun te puhutte perällä, niin kuuluu se näin. (Ottaa Schefflerin katuu
ja puhelee siihen.) »Hyvät herrat, j.n.e.» — Mutta kun te puhutte
sivuseinällä, niin kuuluu se näin. (Kovalla äänellä.) Hyvät herrat!
Tänään on juuri vuosi siitä, j.n.e., j.n.e.

_Scheffler_. Mutta mistä te tunnette minun juhlapuheeni — juuri noin
aionkin minä aloittaa.

_Schnake_. Oh, armollinen herra tohtori, tarttuuhan sana viimein
kovaankin päähän — minä olen jo kuullut monen monta juhlapuhetta — ja
noilla sanoilla ne alkavat kaikki tyyni. Ja mistäpäs sitä aina uutta
ja uutta saisikaan — sentähden puhuukin toinen juuri sitä samaa kuin
toinenkin.

_Scheffler_ (loukattuna). Vai niin?

_Schnake_. Niin juuri, sillä eroituksella vaan, että toinen puhuu
paremmin kuin toinen — ottakaa vaan sivuseinä herra tohtori — ja kun
minä asetan tuon lavan ympärille vielä kauniita kuusia, niin näyttääpä
se hyvin muhkealta. Ja kun minä noin hengessäni ajattelen, niin näenpä
teidän jo seisovan noiden kuusien välissä ja lausuvan: hyvät herrat,
j.n.e. Siitä tulee hyvin juhlallista.

_Scheffler_. Kylläpä tuo lörpöttelee — hyvä — hyvä!

_Schnake_. Puhujalava asetetaan siis sivuseinälle? Saan kunnian sanoa
nöyrimmästi: hyvästi herra tohtori. (Menee, kääntyy uudelleen.) Niin
vieläkin muutama seikka — ajatelkaapas vaan — muuan Polyhymnian
jäsen on rohjennut nostaa valituksen siitä, ettei heidän seurastansa
ole määrätty yhtään puhujaa — katsokaapas vaan ja Polyhymniahan se
viimeisenä tuli yhdistykseen — eihän heidän joukostansa voi vielä nyt
määrätä juhlamenojenohjaajia — niinhän se on selvä kuin päivä. — Mutta
nuo herrat tahtoisivat ehkä kaikkikin puhua — heitä vaivaa oikein
puhujakuume, — mutta jos nyt kaikki rupeavat puhumaan, niin kuka
sitten rupeaa kuuntelemaan — vai mitä te, herra tohtori, arvelette?

_Scheffler_. Niin — hyvästi, hyvästi, Schnake.

_Schnake_. Saan kunnian sanoa nöyrimmästi: hyvästi, herra tohtori.
(Kääntyy jälleen.) Niin, onpa vieläkin asia.

_Scheffler_ (syrjään). Tuopas vasta suupaltti on —

_Schnake_. Vieraiden luettelossa on myös nimitetty tohtori Hartwig,
joka juhlan ajalla majailee teillä —

_Scheffler_. Senkin sirkka, tuo Hartwig. —

_Schnake_. Ei ole luultavasti tullut vielä kaupunkiin — minä saan siis
kunnian jättää kutsumakortin tänne.

_Scheffler_. Ei, ei; pitäkää vaan se luonanne, kenties hän ei tulekaan —

_Schnake_. Se olisi hyvin ikävätä — mutta minä pistäydyn vielä
paluumatkallani tänne. Saan kunnian sanoa: hyvästi, herra tohtori!
(Pois keskiovesta.)


7:S KOHTAUS.

_Scheffler_. Senkin sirkka — tuon Hartwigin olin vallan unohtanut.
— Minä tosin kutsuin hänet tänne, mutta nyt kun vaimoni ei ole
ennoillaan, niin Hartwig voisi sen huomata ja — kielipalttu kun hän on
— soittaa hän pitkin kaupunkia. — Ei, se ei käy laatuun — minun tulee
se jollakin tavalla estää.


8:S KOHTAUS.

Scheffler. Hartwig. Steinkirsch.

(Hartwig matkalaukku kainalossa, Steinkirsch pieni matkasäkki kädessä.)

_Hartwig_. Scheffler — Bruno — vanha ystäväni. (Astuu nopeasti
Schefflerin luo ja syleilee häntä).

_Scheffler_ (vähän kylmästi). Terve tulemastasi, ystäväni!

_Hartwig_. Mitä sanotkaan — ja tuo lämpöinen kädenpuristus osoittaa
minulle meidän vielä olevan yhtä hyvät ystävykset kuin ennenkin. Mitäpä
tässä sanoista — ne ovat ihan liikoja ja tiedäthän, etten minä vihaa
mitäkään niin paljon, kuin pitkiä juttuja. Oikeastaan pitäisi puhe
kokonaan lakkauttaa — koska kerran voi tulla toimeen yhdellä sanalla —
ja silloinpa ei laskettaisikaan niin paljon roskaa.

_Scheffler_. Oikein — oikein — sinä tahdoit?

_Hartwig_ (keskeyttäen). Tuokin on taas liika kysymys — tietysti;
kyllähän minullakin tahtoa on ja olen sinulle selittävä, mikä se minun
tahtoni on.

_Scheffler_ (osoittaen Steinkirschiä). Mutta tuolla on —

_Hartwig_ (niinkuin edellä). Vieras, tahdoit sanoa. Niin, minä toin
hänet mukaani ja kyllä sinä saat vielä tutustua hänen kanssaan, ole
huoleti. Mutta ei kahta asiaa samalla kertaa: toinen ensin, toinen
sitten. Kaikessa pitää olla järjestys. Siis — sinä voit hyvin, niinhän.

_Scheffler_. Niin.

_Hartwig_. Se ilahuttaa minua — ja ettei sinun tarvitseisi vaivata
itseäsi kysymällä sitä samaa minusta niin sanon jo ennalta, että minä
voin myöskin hyvin, paitsi pientä naarmua vasemmalla olallani — mutta
se ei ole mitään vaarallista, kyllä siitä vielä hyvä tulee. — Toiseksi
on huomenna yhdistysjuhla.

_Scheffler_. Niin — kyllähän —

_Hartwig_. Hyvä, hyvä, kyllä minä jo ymmärrän. Niin yksinään olisi jo
riittänyt — eikä sinun olisi tarvinnut edes suutasikaan avata — olisit
vaan nyökäyttänyt päätäsi. Sinä kutsuit minut juhlaan — valmistit
huoneetkin minua varten —

_Scheffler_. Ja sinä jäät tietysti —

_Hartwig_. Minä jään, enkä kuitenkaan jää — se on: minä jään vähäksi
aikaa, mutta lähden sitten pois.

_Scheffler_ (iloissaan). Kuinka sinä sanoit?

_Hartwig_. Minä tiedän, ettei se ole sinulle mieleen, mutta älä pane
pahaksi, oma ystäväni; minun täytyy väkisinkin majailla tätini luona.

_Scheffler_ (syrjään). Sehän on hyvä juttu, se!

_Hartwig_. Tuo täti kultani sai tietää minun tulevan kaupunkiin ja
kutsui minua luoksensa — tuleehan minun olla kohtelias, melkeinpä
viisaskin — tätini on, näet, pohatta eukko. Tiellä tapasin minä erään
ystävän, jolla ei vielä ollut mihin päätänsä kallistaa. — Sepäs sopii,
sanoin minä — ja niin toin minä sinulle toisen vieraan, ettei tuon
minulle valmistamasi huoneen tarvitseisi seista kylmillä.

_Scheffler_. Mutta hyvä ystäväni —

_Hartwig_. Hyvä, hyvä, kyllä minä jo ymmärrän. Nyt seuraa esitys: herra
tohtori Steinkirsch, nuori tohtori, mutta viisas, erään taiteellisen
lehden toimittaja — kumartakaa — kas niin — kumarra sinäkin — kas niin,
— nyt te tunnette jo toisianne ja asia on selvillä — eikö niin?

_Scheffler_. Minulla olisi —

_Hartwig_. Vieläkin suurempi ilo, jos te molemmat tahtoisitte jäädä
tänne, arvelit kai sanoa — niin, kyllähän minä jo ymmärrän — mutta älä
pane pahaksi, minä en saata jäädä tänne, sillä tuo tätini —

_Steinkirsch_ (Schefflerille). Te näette, etten saa suunvuoroa.

_Hartwig_. Lapsukaiset! Jos teitä ei pitäisi ohjaksissa, vaan antaisi
teidän mielin määrin puhua, — niin, mistäpäs saataisiin sellaisia
korvia, jotka voisivat kaikkia teidän puheitanne kuulla. Muistanpa
vielä tuota oppiaikaamme — sinulla oli oikea vimma pitää puheita; ei
ollut sitä iltaa, jolloin olisit ollut ääneti. Olenpa varma siitä, että
sinä huomenna yhdistysjuhlassakin pidät puheen.

_Scheffler_. Niin — minua on pyydetty' —

_Hartwig_. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän. Luonnollistahan,
että sinua pyydetään — onhan selvä, että tuosta Euterpestä pitää
juhlapuhuja valittaman. Onhan Euterpe tietysti muita seuroja parempi
— harjoitteleehan se filosoofillista musiikkia — onhan sillä kaikkein
paraimmat äänet, (Steinkirschille) joita ei maalaislukkarinkaan korva
sietäisi — tuleehan siis juhlapuhujankin olla seuran jäsen — muut
seurat ovat ikäänkuin varjossa, jos kohta heidän joukossaan olisikin
joku, jolla — niin sanoakseni — olisi neroa, vilkkautta — ynnä muuta
sellaista. Mutta mitäpä tästä; pääasia on selvillä; te olette nyt
saaneet katon päällenne — ja sinulla on hauska vieras — illalla me
tapaamme toisiamme Otavassa — hyvästi. (Kättelee kumpaakin ja lähtee —
mutta palajaa uudelleen.)

_Steinkirsch_. Vihdoin viimeinkin saan minä nyt suunvuoroa —

_Hartwig_. Niin — todella — vieläkin asia — sinä olet viisitoista
kuukautta sitten nainut. Viime juhlassa minä join tosin montakin maljaa
sinun vaimosi terveydeksi, mutta enpä ole vielä tähän asti häntä
nähnytkään. Eläthän onnellisena, hä?

_Scheffler_. Vielähän kysyt — tietysti.

_Hartwig_. Hyvä, hyvä, kyllä minä jo ymmärrän. Tuo »tietysti» yksinään
olisi jo riittänyt. Nuo pitkät harankisi nostavat epäluuloa — niissä
on sellainen vinkkura, joka panee arveluttamaan. Ja muutoinkin näytät
sinä niin kalpealta — laihtuneelta — niin, siinä ne naimisen seuraukset
ovat, niin — kyllä minä ymmärrän, mutta katsoppas miltä minä näytän —
minulla ei olekaan vaimoa — enkä minä koskaan otakaan itselleni vaimoa —

(Scheffler ja Steinkirsch nauravat ääneensä).

_Hartwig_. Noh — mikä teitä nyt naurattaa?

_Steinkirsch_. Hän ei ota, sillä hän ei saa —

_Scheffler_. Minä tiedän —

_Hartwig_. Ja minä en edes ajattelekaan sellaista.

_Scheffler_. Hartwig parka, oletpa sinä saanut monet rukkaset.

_Hartwig_. Mitä vielä!

_Steinkirsch_. Mitenkä olikaan tuon ihanan lesken laita kolme kuukautta
sitten?

_Hartwig_. Niin — kun minä en huolinut hänestä.

_Steinkirsch_ (Schefflerille). Kyllähän olisi huolinut, mutta leski ei
huolinut hänestä.

_Hartwig_. Kyllähän!

_Steinkirsch_. Entäs tuo pikku valkotukka — muistathan?

_Hartwig_. Mitä te tahdottekaan minusta —

_Steinkirsch_. Siitä Hartwig ei myöskään huolinut —

_Hartwig_. Niin juuri, sillä minä en suvaitse ollenkaan valkotukkia.

_Steinkirsch_. Voisinpa luetella koko kiehkuran mustatukkiakin.

_Hartwig_ (murisee).

_Steinkirsch_. Ja joka ainoan edessä on hän ryöminyt polvillaan.

_Hartwig_ (murisee).

_Steinkirsch_. Mutta ei sittenkään ole tullut huolimisesta mitään.

_Scheffler_. Mutta rukkasia vaan pyryyttänyt.

_Hartwig_. Kas niin — enkö minä jo taannoin sanonut — annas vaan
teidän saada suunvuoroa — niin siitäkös tulee sitten viisasta puhetta.
Jos minä en olekaan mikään Adonis, niin onpahan minulla toki neroa,
ettepä sitä voi kieltää, ja nerolla ainoastaan me vaimoja ongimme. Jos
minä siis kerrankin oikein tahtoisin, niin enpä ryömisi, en — yhdellä
silmänluonnilla minä ne valloittaisin. Mutta nytpä panen korvani
lumpeen, enkä huoli enää teidän kaskujanne kuunnella. Voikaa hyvin.
(Menee keskiovesta).

_Steinkirsch_. Suokaa anteeksi, herra tohtori, että minä, vento vieras,
tulen tällä lailla huoneeseenne. Jos teillä on minusta joku hankaluus,
niin —

_Scheffler_. Eikö mitä — jos vaan kattoni alla täällä kotiudutte.
(Sivulle). Onpa vallan sopimatonta kieltää häneltä vieraanvaraisuutta.

_Steinkirsch_. Kiitoksia hyväntahtoisuudestanne. Vaan jos sallitte,
niin tahtoisinpa vähän puhdistautua matkatomusta.

_Scheffler_. Tietysti — (hieman nolona). Olkaa hyvä, astukaa kauvaksi
tuonne. (Osoittaa oikeanpuolista ovea).

_Steinkirsch_. Kiitoksia — tuokion kuluttua tulen takaisin. (Menee.
Matkasäkki jää ovensuuhun).

_Scheffler_ (hyvin kohteliaasti). Olkaa hyvä — (toisella äänellä).
Tuopa on vasta peijakkaan juttu. — Ventovieras ja juuri tällä
tuokiolla! Mitähän minun vaimoni tästä sanonee — maltappas, tuolla
ylhäällä kolmannessa kerroksessa on huone hyyrättävänä — jos minä sen
ottaisin ja sanoisin: tämä minun vierashuoneeni on — sillä lailla
pääsisin uudesta kahakasta. — Se sopii, ja nyt toimeen. (On menossa.)


9:S KOHTAUS.

Scheffler. Bertha.

_Bertha_ (vasemmalta, hyvin totisena). Suo anteeksi —

_Scheffler_. Mitä niin?

_Bertha_. Että tulen sinun huoneeseesi — minä unohdin tänne jotakin.
(Hakee jotakin vasemman puolisella pöydältä.)

_Scheffler_. Tuollainen tuuli tietää pahaa — (tarkastellen Berthaa) ja
kuitenkin on hän niin sorea. Tekisipä mieli langeta hänelle kaulaan.

_Bertha_ (itsekseen). Minä luulin hänen jo pehmenneen, mutta hän on yhä
vielä jäykkä ja itsepäinen.

_Scheffler_ (itsekseen). Ja tuo taivaan vuohi on viereisessä huoneessa
— jos hän nyt sattuisi tulemaan tänne, niin kiehahtaisipa vaimoni
vieläkin enemmän.

_Bertha_. Hän ei edes lähenekään minua — hyvä — osaanpa minäkin pysyä
kaukana (huomaa Steinkirschin matkasäkin). Mikä tuo on?

_Scheffler_. Kas niin. — Tuoko? — Se on matkasäkki.

_Bertha_. Oletko sinäkin matkalle lähdössä?

_Scheffler_. En — mutta — (erikseen) mitähän minä sanoisinkaan —
(ääneen) se on — täällä on — tuolla huoneessa on —

_Bertha_. Minä en ymmärrä sinua; mitä sinä sanot?

_Scheffler_. Olenhan minä kertonut sinulle, että aion ottaa sihteerin
itselleni — nyt on tuo sihteeri tullut.

_Bertha_. Sen parempi.

_Scheffler_. Ja hän on tuolla — tuossa huoneessa —

_Bertha_. Vai niin — (katsoo häneen kummastellen).

_Scheffler_. Talon isäntä lupasi minulle hyyrätä tuota sihteeriä
varten huoneen kolmannessa kerroksessa — ja minä olin juuri lähdössä
katsomaan, josko se on reilassa.

_Bertha_. Älähän viivyttele sitten.

_Scheffler_. En — siihen menee vaan muutama minuutti. (Erikseen.)
Saanpa nyt edes huo'ata. (Menee keskiovesta).

_Bertha_. Onkohan nähty mokomaa? Minun murheestani, tuskastani hän ei
ole millänsäkään, mutta tuosta sihteerin huoneesta pitää hän kyllä
huolen. Eivätpä nuo miehet todellakaan ansaitse meidän rakkauttamme,
heille kun heidän sihteerinsä ovat omia vaimojaan rakkaammat.


10:S KOHTAUS.

_Steinkirsch_. Bertha.

_Steinkirsch_ (oikealla). Kas nainen! Minulla on kenties kunnia
tervehtiä rouvaa —

_Bertha_ (kylmästi). Niin on.

_Steinkirsch_. Suokaa anteeksi, rouva, että minun tuloni saattaa teille
hankaluuksia...

_Bertha_. Teidän tulonne saattaa minulle hankaluuksia? Mitenkä niin?

_Steinkirsch_ (itsekseen). Kohtelias tuo rouva ei ainakaan ole.

_Bertha_ (erikseen). Onpa tuo julkea tuo sihteeri.

_Steinkirsch_ (konversatsioniäänellä). Taivaan tarha näkyy jälleen
koettavan korvata vääryyttänsä.

_Bertha_. Taivaan tarha?

_Steinkirsch_. Niin — pitkän, kylmän kevään perästä suopi se meille
taas mitä ihanimman kesän.

_Bertha_ (vähän pistellen). Te näytätte olevan säiden tarkastaja, herra
— minun mieheni ei sanonut teidän nimeänne —

_Steinkirsch_. Nimeni on Steinkirsch!

_Bertha_. Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä.

_Steinkirsch_ (katselee ympärillensä). Kirjoituspöytäkö? Todella —
hyvin soma kirjoituspöytä. Onpa huonekalujen valmistus edistynyt viime
aikoina oikein ihmeellisesti, erittäinkin mitä muinaisiin —

_Bertha_. Ettekös huoli tarkastella minun mieheni asiakirjoja?

_Steinkirsch_. Asiakirjoja? Kaiketi hyvin hauskoja. Mutta enpä
kuitenkaan teidän läsnä ollessanne.

_Bertha_. Älkää te minusta olko millännekään.

_Steinkirsch_. Suokaa anteeksi — onhan se minun velvollisuuteni. —
Täänvuotinen yhdistysjuhla tulee kaiketikin hyvin loistavaksi.

_Bertha_ (erikseen). Kas niin — sitä tuo sihteeri mitä muutkin.
(Ääneen.) Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä!

_Steinkirsch_ (katsellen ympärilleen). Mitä kummaa hän tarkoittaneekaan
tuolla kirjoituspöydällä! (Ääneensä.) Vahinko vaan, etteivät naiset saa
ottaa tuohon juhlaan osaa.

_Bertha_ (nousee ylös, harmissaan). Sitähän oli vielä vailla.

_Steinkirsch_. Mutta valitettavasti on liian monta vastustajaa —
mieslaulukunnalla, he arvelevat — tulee ollakin miesjuhla —

_Bertha_ (itsekseen). Mokoma takiainen! (Ääneen.) Tuolla on minun
mieheni kirjoituspöytä! (Erikseen.) Tottahan hän jo nyt ymmärtää
asemansa. (Pois vasemmanpuolisesta ovesta.)

_Steinkirsch_ (katsoo kummastellen hänen jälkeensä). Tuolla rouvalla
on kaiketikin iili päässä. »Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä —
kirjoituspöytä!» Vai enkö olekkaan tervetullut vieras? Hartwig vakuutti
talonväen hoitavan minua kuin silmäterää — Schefflerikin näytti minusta
jo kovin tosipuheiselta ja rouvansa — miehensä kirjoituspöydän kanssa
— oli kaikkea muuta kuin kohtelias. Ei — parasta lie mennä tipotieheen
— matkasäkkikään ei ole vielä avattu — »eespäin», eespäin siis
astukaamme, me kestikievarimme luo. (On lähdössä.)


11:TA KOHTAUS.

Steinkirsch. Ludmilla. Palvelija.

_Palvelija_ (keskiovesta.) Minä ilmoitan rouvalle teidän tulostanne.
(Menee vasemmanpuolisesta ovesta.)

_Ludmilla_. Hetkiseksi vaan.

_Steinkirsch_. Tuo ääni —

_Ludmilla_. Ah herra — näenkö oikein?

_Steinkirsch_. Valehtelevatko silmäni?

_Ludmilla_. Tohtori Steinkirsch!

_Steinkirsch_. Neiti Ludmilla!

_Ludmilla_. Te muistatte vielä nimenikin?

_Steinkirsch_. Valitettavasti ainoastaan teidän suloisen ristimänimenne
vaan — mutta se onkin lakkaamatta soinut korvissani.

_Ludmilla_. Ja mistä syystä valitettavasti?

_Steinkirsch_. Kun ette sanonut teidän sukunimeänne ja minä en tiedä,
missä olette, asutte, enkä voinut siis löytää teitä.

_Ludmilla_. Ja miksi te tahdoitte löytää tyttöpahasta, jonka vaan
sattumalta kerran kohtasitte?

_Steinkirsch_. Niin — sattumalta kyllä — mutta olipa se onnellinen
sattuma. Kävellessäni Baden-Badenissa minä huomasin nuoren tyttösen
seisovan nolona erään puron reunalla. Minä riensin hänen luokseen ja
autoin hänet puron yli —

_Ludmilla_. Niin ja itse seisoitte vedessä.

_Steinkirsch_. Taisin seista. Tyttönen antaa minulle luvan saattaa
häntä muutaman askeleen —

_Ludmilla_. Sitä oli kolme kilometriä, herra.

_Steinkirsch_.. Ei suinkaan, korkeintaan parikymmentä syltä. Tyttönen
sanoo kulkevansa joka päivä tätä tietä — seuraavana päivänä olen minä
taas paikalla. Tyttönen tuli — matka joutui liiankin sukkelasti; minä
toivoin saavani uudelleen tavata häntä seuraavana päivänä — mutta hän
ei tullut — ei seuraavanakaan päivänä — ei edes kolmantenakaan — hän ei
tullut enää milloinkaan.

_Ludmilla_. Meidän piti lähteä äkkiä pois kaupungista.

_Steinkirsch_. Ja minulla olisi vielä ollut niin paljon sanomista,
kyselemistä.

_Ludmilla_. Lähdettyäni en minä tietysti voinut enää kuulla enkä
vastata.

_Steinkirsch_. Mutta kun minä nyt taas näen teidät, niin sanokaahan
missä minä löydän teidät.

_Ludmilla_. Minä asun setäni kauppaneuvos Bolzaun luona.

_Steinkirsch_. Tässä kaupungissako?

_Ludmilla_. Niin.

_Steinkirsch_. Kauppaneuvos Bolzaun — tässä kaupungissa, hyvä. — Ja
milloin saan luvan tavata teitä.

_Ludmilla_. Sepä ei olekaan varmaa, jos saatte ollenkaan. Minun tätini
pidättää minua kaikesta kanssakäymisestä — olenpa melkein tuollainen
lumottu prinsessa, joista saduissa luetaan.


12:TA KOHTAUS.

Samat ja palvelija.

_Palvelija_ (aukaisee vasemmanpuoliset ovet ja jää niiden suulle
seisomaan). Rouva pyytää teitä, neiti.

_Steinkirsch_. Ja eikö ole mitään keinoja noita taikoja vastaan?

_Ludmilla_. Saattaa olla, mutta ne ovat ritarin keksittävät, ne.
Hyvästi, herraseni! (Lähtee nopeasti vasemmanpuolisesta ovesta.)

(Palvelija pois keskiovesta).

_Steinkirsch_. Sepäs oli etelätuuli — ei — se — se oli sitäkin
lämpöisempi.


13:TA KOHTAUS.

Steinkirsch. Hartwig.

_Hartwig_ (keskiovesta). Kah — Steinkirsch — hyvä juttu, että tapasin
sinut — (hyvin liikutettuna).

_Steinkirsch_ Mitä nyt?

_Hartwig_ (tarttuen innoissaan Sleinkirschin käsivarteen). Ihminen hoi
— hän on itse sulous, armaus, ihanuus —

_Steinkirsch_. Mikä niin?

_Hartwig_ (tyynesti). Eikö tänne tullut äskettäin nuori neitonen?

_Steinkirsch_ (nolona). Tänne — neitonen. (Päättäväisesti.) Ei!

_Hartwig_. Eikö? Sitten en saa viipyä täällä hetkeäkään. (On lähdössä.)

_Steinkirsch_. Mutta sanohan toki — mitä sinulle on sitten tapahtunut?

_Hartwig_. Etpähän sinä kuitenkaan sitä käsitä —. Katsoppas, minä olin
matkalla tätini luo, kun äkkiä tuli minulle vastaan nuori neitonen,
— mitä, — tulee vastaan — kelvoton, kylmä sana — liihoittelee —
liihoittelee minulle vastaan —

_Steinkirsch_. Nuori neitonen?

_Hartwig_. Neitoko? — niinkö minä sanoin? Kelvoton, kylmä sana! Sulotar
itse — sanalla sanoen — joku yläilmojen olento — enkeli —

_Steinkirsch_. Hourailet —

_Hartwig_. Minä seisoin kuin suolapatsas — hän liihoittelee lähemmäs.
Illan tuuli leyhyttelee hänen kiharoitaan — hänen kullankirmailevia
keltakiharoitaan — kädessään on hänellä pieni päivänvarjo — ja niin
käy helkyttelee hän kuin ruusujen ruhtinatar valtikka kädessä, luoden
silmänsä maahan — mutta äkkiä (tarttuu ankarasti Steinkirschin
käsivarteen) — ihminen hoi!

_Steinkirsch_ (säikähtyneenä). Mitä nyt?

_Hartwig_. Hän luo silmänsä ylös — ja minä näen nuo sinen siintävät
silmät — mitä silmät! Kelvoton, kylmä sana — laaja-laineisen sinimeren
— minä vaivun sen maininkiin.

_Steinkirsch_. Mutta seisot nyt jo jaloillasi.

_Hartwig_. Johan minä taannoin sanoin, ettet käsitä minua. Ja kun minä
toinnuin — oli hän jo poissa — minä riensin hänen jälestään — hän
pyörähti tähän taloon.

_Steinkirsch_ (erikseen). Olisiko tuo enkeli — Ludmilla?

_Hartwig_. Ja nyt tulee minun löytää hänet uudestaan ja se on helppo —
minä asetun portin pieleen.

_Steinkirsch_. Vielä vai. (Ääneen.) Kaiketikin on hän kolmannessa
kerroksessa. Niin, todellakin, kuulinhan minä äsken siellä kellonkin
soivan. Jos seisot rapuilla kolmannessa kerroksessa, niin tapaat hänet.

_Hartwig_. Minä seison rapuilla vaikka 24 tuntia yhtämittaa —

_Steinkirsch_. Ja voinhan minä varalta odottaa täällä alhaalla.

_Hartwig_. Niin kyllä — kunnon ystäväni — tee se minulle mieliksi —
meidän täytyy hänet löytää.

_Steinkirsch_. Me löydämme hänet. (Molemmat pois keskiovesta.)


14:TA KOHTAUS.

Bertha. Ludmilla (vasemmalta.)

_Bertha_. Tänäänhän sinulla vasta kiire on. Tuskin ennätit tulla, kun
jo olet lähdössä pois.

_Ludmilla_ (katsoen kelloansa). Tunnethan tätini — minä sain luvan
ainoastaan tunnin ajaksi — enkä tahtoisi nähdä häntä nureissaan.

_Bertha_. Voi siis hyvin! (Kättelee Ludmillaa.)

_Ludmilla_. Muttet sinäkään näy tänään olevan entiselläsi — olet niin
totinen — alakuloinen —

_Bertha_. Minäkö — alakuloinen — eikö mitä (naurellen) pieniä talon
huolia vaan — ei muuta.

_Ludmilla_. Nepä kyllä selviävät — voi hyvin, Bertha. (Kättelee Berthaa
ja menee keskiovesta ulos.)

_Bertha_. Voi hyvin! (Hyvin totisena.) Pieniä talon huolia — ja
sen sanon minä naurussa suin, vaikka olen valmis itkemään — ja
nuo pienet huolet koskevat koko elämäni onnea, kenties vielä koko
tulevaisuuttanikin.


15:TA KOHTAUS.

Bertha. Brimborius.

_Brimborius_ (keskiovesta). Suokaa anteeksi! Palvelija sanoi herra
tohtorin olevan kotona — minun niineni on Brimborius, lauluseuran
juhlajärjestäjä. Te olette kenties kuullutkin nimeni.

_Bertha_ (kylmästi). Valitettavasti en.

_Brimborius_. Minä tulin vaan kysymään herra tohtorilta, mikä on
noin ylipäänsä hänen juhlapuheensa sisällys — ja tahtooko hän, että
painavimmilla kohdilla lauaistaisiin puutarhassa muutama pyssy tahi
vaikka tykkikin — se tekisi sellaisen mahtavan vaikutuksen. Kentiesi
voitte te minulle sanoa, mitä hän ylipäänsä noin niinkuin arvelee
asiasta?

_Bertha_ (puoleksi sivulle, harmissaan). Minä soisin että tykit —

_Brimborius_. Ja-ha, te soisitte siis että tykit noin niinkuin
(käsiviite) se riittää. Minun ei tarvitse siis enää odottaa herra
tohtoria. Luottakaa vaan minuun, rouva, parhaillaan kuin teidän
miehenne pitää puhetta, niin pitää kuuluman sellainen tykkein pauke,
ettei linnassa sen parempaa. Te saatte ihan levollisesti luottaa
minuun — saatte nähdä: ikkunalasien pitää tärisemän. Teidän nöyrin
palvelijanne, arvoisa rouva. (Pois keskiovesta.)


16:TA KOHTAUS.

Bertha. Sitten Scheffler.

_Bertha_. Koko kaupunki näkyy olevan ilmitulessa tuon mokoman
yhdistysjuhlan tähden — miksikä pitäneekään sen olla niin epäsuotuisan
minulle, mutta samassa suhteessa, kuin vaara enenee, kasvaa minun
rohkeuteni ja minä teen kuin teenkin vastarintaa (polkee jalkaa). Minun
mieheni ei saa mennä juhlaan.

_Scheffler_ (keskiovesta). Paha juttu, todellakin paha juttu.

_Bertha_. Mikä niin?

_Scheffler_. Tuo huone kolmannessa kerroksessa on vuokrattavana vasta
kolmen päivän kuluttua.

_Bertha_. Voipihan tuo sihteeri majailla sen ajan ravintolassakin.

_Scheffler_. Ravintolassako — niin, tietysti — mutta juuri juhla-aikana
lie ravintolatkin täpösen täynnä ja — muutoinkin minä tahtoisin, että
hän majailisi meidän luonamme.

_Bertha_. Vai niin! Minä ymmärrän. — Älähän minua kursaile — minun
puolestani on asunto tyhjänä juhlan aikana —

_Scheffler_ (Läheten Berthaa). Mutta kuules, Bertha —

_Bertha_ (Lykäten Schefflerin pois luotaan, kylmästi). Älä vaivaa
itseäsi turhaan — minä en luovu päätöksestäni, minä — minä lähden
veljeni luo Rosendorffiin. Elä terveenä! (Menee vasemmanpuolisesta
ovesta.)

_Scheffler_. Kas niin — vaimo menee pois — jättää koko talon ja
miehensäkin! — Sehän on todella sitä viimeistä — mutta ei, ei — hän ei
tee sitä, ei!


17:TA KOHTAUS.

Scheffler. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (keskiovesta). Ludmilla on jo kotonaan ja Hartwig parka
seisoo vielä yhä rapuilla kolmannessa kerroksessa (ottaa matkasäkkinsä,
joka on ollut yhä paikallaan oven suussa.) Kas herra tohtori — johan te
olette palannut.

_Scheffler_. Suokaa anteeksi, jos minä viivyin niin kauan. — Mutta
mihinkä teillä matka?

_Steinkirsch_. (Panee malkasäkin paikoilleen, tulee etualalle.) Suoraan
sanoen — minulla oli kunnia tavata teidän vaimonne — ja hänelle ei
näyttänyt olevan mieleen —

_Scheffler_. Kuinka niin?

_Steinkirsch_ (itsekseen). Enpä saa itsekään selville, mitä hän lie
tuolla »kirjoituspöydällä» tarkoittanut!

_Scheffler_ (erikseen). Löysinpä solmun. (Ääneen.) Minun tulee teille
sanoa, että minun vaimoni on saanut äskettäin ikäviä kuulumisia
veljeltään.

_Steinkirsch_. Niin, eipä tuo pääiili ole juuri lystiä.

_Scheffler_. Ja sen johdosta tulee hänen hetikohta lähteä Rosendorffiin.

_Steinkirsch_. Niin — minä olen myös lähdössä — kestikievariin. (On
lähdössä.)

_Scheffler_ (pidättäen hänet). Ei millään muotoa, — sitäpä minä en
salli. Te olette minun vieraani, minun velvollisuuteni on pitää huolta
teistä.

_Steinkirsch_. Antakaa olla — turhia vaivoja.

_Scheffler_. Mutta kun, vaimoni poissa ollessa, minä en voi tarjota
teille sellaista mukavuutta kuin pitäisi, niin sijoitan minä teidät
minun setäni luo.

_Steinkirsch_. Setännekö luo? Entäs jos hänenkin vaimonsa on juuri
matkaan lähtemäisillään?

_Scheffler_. Siellä pidetään teitä kuin piispaa pappilassa.

_Steinkirsch_. Kiitoksia teidän hyväntahtoisuudestanne. (On lähdössä.)

_Scheffler_. Kauppaneuvos Bolzaun talo on mitä vieraanvaraisimpia —

_Steinkirsch_ (vilkkaasti). Kuka se teidän setänne oli?

_Scheffler_. Kauppaneuvos Bolzau.

_Steinkirsch_. Hänellä tai hänen vaimollaan on veljentytär —

_Scheffler_. On kyllä.

_Steinkirsch_. (Päättäväisesti, innostuneena). Minä suostun — kiitoksia
-— mennään vaan teidän setänne luo. — Mutta mennään nyt pian!

_Scheffler_ (kuunnellen). Mitä se on? Vaunut (katsoo ikkunasta). Minun
vaimoni matkasäkki kädessä — hän lähtee todellakin.

_Steinkirsch_. Niin, kyllähän minä sen näen.

_Scheffler_ (matalalla äänellä). Katsokaa herra Steinkirsch — hän
lähtee todellakin.

_Steinkirsch_. Mikä teillä on?

_Scheffler_ (sekaantuneena). Niin — se on hyvä, että te näette,
kuinka hän lähtee. (Erikseen.) Bertha ei luonut edes silmäystäkään
jäähyväisiksi! — (Äänessä). Katsokaas nyt — (hyvin alakuloisesti.) hän
on mennyt!

_Steinkirsch_. Oikein — hän on mennyt — mutta miksikä te sanoitte sen
niin vinkumalla?

_Scheffler_. Vinkumallako? (Elpyneenä ja pakollisen iloisena.) Sitä
minä en todellakaan huomannut. (Erikseen.) Ja mitäpä tässä on enää
vinkumistakaan — mitähän nyt tulee tehdä?

_Steinkirsch_. Eikö meidän pitänyt lähteä teidän setänne luo?

_Scheffler_ (piristyneenä). Niin todellakin — vie sinut virta —
lähdetään sitten sedän luo! (Molemmat kääntyvät lähteäkseen).




TOINEN NÄYTÖS.


Komeasti sisustettu sali kauppaneuvos Bolzaun huvilassa. Keskellä
suuret avonaiset ovet, jotka vievät puutarhaan. Ovia oikealla ja
vasemmalla. Oikealla, etualalla, ikkuna ja shakkilautapöytä, vasemmalla
sohva, sen takana kukkalava ruiskukannuineen. Tuolia y.m.


1:NEN KOHTAUS.

Bolzau. Vilhelmina.

_Bolzau_ (Istuu sohvalla, sanomalehti kädessä). Kaikki kylpypaikat
ovat taasenkin täynnä! Enpä käsitä tuota ihmisten vimmaa matkustamaan
kylpylaitoksiin, silloin kun on niin hyvä istua huoletonna kaikessa
mukavuudessa kotona. Sehän vasta oikeata elämän nautintoa onkin.

_Vilhelmina_ (Oikealla, ikkunan luona, silmäillen milloin millekin
puolen kadulle). Mitähän nyt jo kello lienee?

_Bolzau_. Tahdotko tietää ajan minun vatsani vaiko minun kelloni
horisontin mukaan?

_Vilhelmina_. Sinun vatsasi käy jotenkin säännöllisesti.

_Bolzau_. Niin tekee. Ja jos tuo poika paha ei saa määrätyllä ajalla
tarvettansa, niin rupeaa se murisemaan. (Katsoo kelloaan.) Kello on
niin paljon kuin — minun vatsani mukaan juuri ruokahetki — minun
kelloni mukaan vielä kymmenen minuuttia vailla.

_Vilhelmina_. Minä en käsitä, missä tuo Ludniilla viipynee?

_Bolzau_. Joko taaskin olet peloissasi hänen puolestaan?

_Vilhelmina_. Hänen pitäisi nyt jo olla kotona — jollei vaan joku vaara —

_Bolzau_. Niin muka mammaseni. Eihän Ludmilla ole enää mikään lapsi,
joka voi vaunuista pudota.

_Vilhelmina_. Vähät sellaisista vaaroista nuorille tytöille.

_Bolzau_. Niin vai. Mitä muita vaaroja on sitten noille heikoille
ihmislapsille tarjona?

_Vilhelmina_. Sinun pitäisi se parhaiten tietää. Kerran maailmassa olit
sinä itsekin tuollainen vaara.

_Bolzau_. Niin muka. Merkillistä vaan, että tytöt itse lentävät
päistikkaan noiden vaarojen syliin.

_Vilhelmina_. Älä ylvästele siinä — meillä vaimoparoilla on jo niinkin
kylläksi suuri taakka kannettavana.

_Bolzau_. Suuri taakka kannettavana? Oikein, mammaseni, — kilometrin
pitkiä helmuksia, chignoneja — (hyvänluontoisesti.) Onko minullakin
oikkuja, mammaseni?

_Vilhelmina_. Hu — hu —

_Bolzau_. Miinaseni!

_Vilhelmina_. Hm!

_Bolzau_. Miinaseni! Oikkuja? Onko sinulla koskaan ollut syytä
valitella minusta?

_Vilhelmina_. Ja sen hän sanoo niin viattomana kuin lapsi — ja
kuitenkin olen alinomaa turhaan pyytänyt häntä ostamaan minulle uudet
vaunut. — Oletko ne kokonaan unhottanut?

_Bolzau_. Vai niin — nuo vaunut! (Pyörähtää ympäri ja ottaa
sanomalehden käteensä.)

_Vilhelmina_. Minua oikein hävettää, kun näen paronitar Hirschbergin
tahi presidentin rouvan ajavan uusissa vaunuissaan ja minulla ei ole
kuin vanhat.

_Bolzau_ (lukee sanomalehteä).

_Vilhelmina_. Bolzau!

_Bolzau_. Hm!

_Vilhelmina_. Mitenkä on vaunujen laita?

_Bolzau_ (Panee lehden pois, nousee ylös). Mitä saadaan tänään
päivälliseksi, Miinaseni?

_Vilhelmina_. Vaunut!

_Bolzau_ (Koomillisen harmillisena). Niitä olen jo saanut tarpeeksi
kavertaa.

_Vilhelmina_ (lauhtuneena). No, — tänään on pyitä —

_Bolzau_ (ystävällisesti). Pyitä — hm! Tänään onkin minulla oikein
erinomainen ruokahalu. (Katsoo kelloaan.) Emmekö lähde jo pian ruualle?

_Vilhelmina_. Ludmilla ei ole vielä kotona.

_Bolzau_. Vai niin —

_Vilhelmina_ (ikkunan luona). Mutta tuolla hän jo tuleekin.

_Bolzau_. Kuuleppas, mammaseni — tuota tyttöä kohtelet sinä hieman
tylysti — niinhän? Sinä pidätät häntä kaikesta kanssakäymisestä, ja
se on jo vähän liikaa — tuskinpa pitäisit omaa tytärtäsikään enemmän
silmällä.

_Vilhelmina_. Siinäpä juuri temppu onkin. Kun minun veljeni lähti
Ameriikaan, niin hän jätti tyttärensä minun haltuuni —

_Bolzau_. Meidän haltuumme —

_Vilhelmina_. Kuinka?

_Bolzau_. Hän jätti tyttärensä meidän haltuumme. Siinä on näet pieni
eroitus —

_Vilhelmina_. Olkoon niin — hän jätti tyttärensä meidän haltuumme ja
käski minun häntä huolellisesti kasvattamaan — senpä tähden olenkin
aina tuosta Ludmillasta niin pelossani — uskottu tavara on kymmenen
kertaa suuremmalla huolella hoidettava.

_Bolzau_. Ja tänään tai huomenna tapaa hän kuitenkin miehen, — vaaran,
piti sanoa.

_Vilhelmina_. Sitähän juuri pelkäänkin. Minä oikein vapisen
muistellessani, kuinka viime vuonna Baden-Badenissa näin hänet
kävelemässä erään herran kanssa ja kuuntelevan tuon jaarituksia. Mutta
seuraavana päivänä läksinkin pois, vaikka kylpyaikani ei vielä ollut
loppunut.

_Bolzau_. Vai niin? Mutta mikä sitten sinun tarkoituksesi on,
mammaseni? Aiotko tehdä tytöstä nunnan?

_Vilhelmina_. Mitä joutavia! Minä tahdon ainoastaan hoitaa häntä
huolellisesti siihen asti, kunnes minun veljeni palaa Amerikasta. Hän
saakoon tytön sellaisena kuin lähtiessään minulle uskoi.

_Bolzau_. Meille — meille uskoi. — Ja minä olen myöskin luvannut katsoa
Ludmillan parasta ja jos hän rakastuu johonkin kelpo mieheen, niin minä
teen heistä parin, sillä kelpo mies on toki paras tavara tytölle.

_Vilhelmina_. Merkillisiä mietteitä!

_Bolzau_. Ja samalla tosia! Sanopas, mammaani, enkö minä ole sinun
paras tavarasi?

_Vilhelmina_. Olet, olet.

_Bolzau_. No, mitä sinä sitten enää tahdotkaan —

_Vilhelmina_. Hm, — vaunuja!

_Bolzau_ (erikseen). Taas vaunuja.


2:N KOHTAUS.

Samat. Ludmilla.

_Ludmilla_ (Keskiovesta). Tässä minä nyt olen, täti! — hyvää huomenta,
setä!

_Vilhelmina_. Sinä olit hyvin kauan poissa, lapseni.

_Ludmilla_. Minulla kun oli niin paljon ostamista — mallikaavoja —
helmiä — villalankoja ja joka paikassa minua viivyteltiin.

_Vilhelmina_ (lähenee Ludmillaa). Sinä olet niin palavissasi.

_Ludmilla_. Niin, ulkona on niin kuuma, luultavasti tulee vielä ukkonen.

_Vilhelmina_. Ja sinun silmäsi loistavat niin kummallisesti — onko
sinua mikä kohdannut?

_Bolzau_ (erikseen). Kenties joku vaara.

_Ludmilla_. Ei täti — mikä olisi minua voinut kohdata?

_Vilhelmina_. No, voisipahan sitä pelästyä — säikähtyä —

_Bolzau_. Niin ja pudota vaunuista — niin on, niin on, — maailma on
täynnä vaaroja, lapsikulta. Mutta kuule, mammaseni, nyt sanovat sekä
minun vatsani että minun kelloni ruuan ajan olevan käsissä.

_Vilhelmina_ (hääräillen Ludmillan ympärillä). Ole aina varoillasi,
Ludmilla — muista mitä täti sanoo!

_Bolzau_. Muistahan, mammaseni, mitä minäkin sanon — onpa jo aika syödä
päivällistä. (On astumassa Vilhelminan kanssa käsitysten pois.)


3:S KOHTAUS.

Edelliset. Frans. Schnake.

_Frans_. Vahtimestari Schnake tahtoo puhutella teitä, herra.

_Bolzau_ (harmissaan). Tulkoon jälestäpäin, — nyt ei ole minulla aikaa.

_Vilhelmina_. Eihän hänellä ole kuin muutama sana sinulle sanottavaa —
älähän vaivaa miesparkaa turhaan kaksi kertaa.

_Bolzau_ (väkisin). Tulkoon sitten — mutta pian.

_Frans_ (avaa Schnakelle oven.)

_Schnake_. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos häiritsen teidän
päivällisuntanne, herra kauppaneuvos.

_Bolzau_ (jyrkästi). Minä en ole vielä syönytkään. Mutta olen juuri
lähdössä päivälliselle, Schnake — sanokaa sentähden minulle vaan
lyhyesti, mitä on asiaa.

_Schnake_. Pyytäisin teitä vain kirjoittamaan nimenne tähän listaan,
herra kauppaneuvos.

_Bolzau_. Mikä lista se on?

_Schnake_. Luettelo juhlaan osaa-ottajista ja vieraista — suvaitkaa
vaan kirjoittaa tänne nimenne ja kuinka monta vierasta tuotte
mukananne — tänne näin — herra kauppaneuvos.

_Bolzau_. Mistä te tiedätte, otanko minä ollenkaan osaa juhlaan?

_Schnake_. Suvaitsette laskea leikkiä, herra kauppaneuvos, — olisipa
jo rikos epäillä teidän tuloanne. Te, joka olette monta vuotta
olleet Konkordian jäsen, sen kunniajäsen, esimies — ja entinen
soolo-baritooni. — Voi kuinka te lauloitte koreasti tuota Richardiin
chanzonetteä hyräilyköörin kanssa. Kun minä ajattelen sitä —

_Bolzau_ (itsekseen, huoaten). Ja minä ajattelen pyitä.

_Schnake_. Meidän kaupunkimme maine ja kunnia — ja hänkö olisi poissa
yhdistysjuhlasta — ei, se ei käy laatuun! Ja kuinka tällä kertaa käy
kaikki komeasti — saliin astutaan juhlamarssissa — kaksi soittokuntaa
soittaa — herra Brimborius on kaikki niin ihmeellisesti järjestänyt
— suuret laulajaiset — päivälliset! Kaikki hyvin komeasti, herra
kauppaneuvos.

_Bolzau_. Olkoon vaan — minä en tule kumminkaan, Schnake.

_Vilhelmina_. (Schnakelle, rauhoittaen häntä). Tulkaa toiste, Schnake.
Kauppaneuvos aikoo ensin miettiä asiaa ja nyt on juuri ruoka-aika.

_Schnake_. Kiitoksia, armollinen rouva, minä tulen päivällisen jälkeen.
Jos herra kauppaneuvos ei tule, niin mikä juhla se sitten on. Hyvää
ruokahalua, armollinen rouva, — herra, — neiti. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Jos tuo mies syö yhtä ahkeraan kuin puhuu, niin pitäisipä
hänen lihoman.

_Vilhelmina_. Mutta miksikä sinä et tahdo mennä yhdistysjuhlaan?

_Bolzau_. Niin, mutta nyt kaipaan minä enemmän lepoa ja mukavuutta,
kuin huvia. (Ottaa myös Ludmillan käsipuolesta.)

_Vilhelmina_. Ja minä olin jo itseäni ja Ludmillaa varten tilannut tuon
pienen ensi rivin aition kuullaksemme, vaikka salavihkaakin, teidän
konserttianne.

_Ludmilla_. Ja minä kun olin siitä iloissani. (Silittelee Bolzaun
poskia.)

_Bolzau_. Vai niin, mutta puhutaanhan näistä kaikista pöydässä —
tulkaahan viimeinkin. (On taluttamaisillaan molempia käsipuolesta.)


4:S KOHTAUS.

Samat. Brimborius.

_Brimborius_ (keskiovesta.) Terve, herra kauppaneuvos. Teidän
palvelijanne, hyvät naiset —

_Bolzau_ (päästäen naisiensa kädet). Kas niin — toinen kerta.

_Brimborius_. Enhän minä suinkaan tule sopimattomaan aikaan.

_Bolzau_. Me olimme juuri päivälliselle menossa.

_Brimborius_. Enpä tahdo suinkaan viivytellä — pari sanaa vaan. — Herra
Bolzau, teidän tulee olla isäntänä seuran juhla-päivällisillä.

_Bolzau_. Minunko?

_Brimborius_. Niin, ja vitkani puolesta tulin minä sitä sanoinaan.

_Bolzau_ (erikseen). Sehän vielä puuttui! (Ääneen.) Antakaa anteeksi,
mutta minä en tule juhlaan ollenkaan.

_Vilhelmina_. Mutta kuulehan — sehän on kunniavirka — eihän sitä käy
kieltäminen.

_Bolzau_. Hyvä herra Brimborius, oletteko te jo syöneet päivällistä?

_Brimborius_. Olen — kiitoksia.

_Bolzau_. Mutta minä en vielä ole.

_Brimborius_. Sanokaa siis vaan »hyvä» ja minä jätän teidät rauhaan.

_Vilhelmina_. Hyvä ukkoseni —

Luomilla. Setä kulta —

_Brimborius_. Vanha ystäväni —

_Bolzau_. Olkoon sitten menneeksi — hyvä, hyvä, hyvä — minä otan,
minä suostun — muuten en saa tänään syödäkseni. (Vilhelminalle ja
Ludmillalle.) Menkää vaan ja alkakaa jo — minä tulen heti paikalla.
(Sivulle.) Nyt ovat pyyt jo kaiketi ihan ruskeat.

_Vilhelmina_. Tule, Ludmilla!

_Brimborius_. Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset.

(Vilhelmina ja Ludmilla menevät pois oikealle.)

_Brimborius_. Asia on siis niinkuin päätetty — te tulette. — Kas se oli
(kättelee Bolzauta) oikein.

_Bolzau_ (pitäen häntä kädestä ja talutellen oveen päin). Niin — minä —
minä kiitän — kiitoksia paljon teidän vaivoistanne.

_Brimborius_. Mitä joutavia —

_Bolzau_ (kumartaen). Minä kiitän.

_Brimborius_. Hyvää ruokahalua, herra kauppaneuvos. (On lähdössä.)

_Bolzau_. Kiitoksia. (Tulee etualalle). Pääsinpä vihdoinkin hänestä.

_Brimborius_. Kuulkaapas vielä asia — (palajaa).

_Bolzau_. Niin vai — vai niin —

_Brimborius_. Ajatelkaapas vaan, minä keräsin kokoon melkein kaikki
kaupungin pyssyt.

_Bolzau_ (ajatellen jotain muuta). Minä kiitän teitä teidän
hyväntahtoisuudestanne.

_Brimborius_. Ja kun juhlaseurue astuu tarhaan, niin otetaan se vastaan
pyssyn laukauksilla.

_Ludmilla_ (ovella). Setä hoi! Soppa jäähtyy —

_Bolzau_. Ja tämä syöttelee minulle pyssyn laukauksia. — Minä tulen
heti paikalla. (Ludmilla pois.)

_Brimborius_. Niin — muuta ei minulla enää tainnutkaan olla sanomista.
Vieläkin kerran voikaa hyvin. (Kättelee Bolzauta).

_Bolzau_ (erikseen). Ja nyt en minä enää häntä laske. (Taluttelee
Brimboriusta ovelle päin.)

_Brimborius_. Kuinkahan luulette, kestääkö nuo tussarit kaksinkertaista
latinkia? (Seisahtuu.)

_Bolzau_ (taluttelee häntä edelleen). Voittehan koettaa, ystäväni.

_Brimborius_. Hyvää ruokahalua, herra kauppaneuvos. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Jopahan nyt viimein meni matkoihinsa. Pahoin pelkään etten
saa tänä päivänä ollenkaan syödäkseni. Kaikessa tapauksessa ovat pyyt
nyt jo ihan mustia. (On menossa oikealle.)


5:S KOHTAUS.

Bolzau, Frans, sitten Bertha.

_Frans_ (tulee oikeanpuolisesta ovesta, soppamalja kädessä ja on
menossa keskiovelle).

_Bolzau_. Frans — jos nyt vieläkin joku tulee minua puhuttelemaan, niin
sano minun olevan poissa kotoa, olevani laudalla — sano mitä hyvänsä,
elä vaan laske ketään sisään. Ymmärrätkö?

_Frans_. Ymmärrän, herra.

_Bertha_ (hattu päässä, mantteli niskoilla, pieni matkasäkki kädessä —
keskiovesta.) Rakas setäni!

_Bolzau_ (kääntyen oven suulla ympäri). Mitä nyt? Kah, Bertha! (Frans
menee pois keskiovesta).

_Bertha_. Niin, minähän tässä olen, setä kulta.

_Bolzau_. Vaan mistäs tulet? — tai kuhunka menet — näytätpä kovin
matkaan lähtijältä.

_Bertha_ (matalalla äänellä). Minä tulin sinun luoksesi pyytämään, etkö
ottaisi minua muutamaksi päiväksi luoksesi?

_Bolzau_. Tietysti kernaasti, lapseni, mutta —

_Bertha_. Sinä tahdot kai tietää miksikä niin — meidän kyökin uunia
laitetaan parhaillaan.

_Bolzau_. Kyökin uunia sanoit?

_Bertha_. Niin ja sentähden on meillä kaikki huiskin haiskin.

_Bolzau_. Niin vai, vai niin.

_Bertha_. Ja senpätähden katsoin parhaaksi viettää nämä pari päivää —

_Bolzau_. Meillä — tietysti — mutta missä sinun miehesi on?

_Bertha_. Minun mieheni — hän on — hän on kutsuttu jonnekin
päivälliselle — (Purskahtaa itkemään.) Setä kulta.

_Bolzau_. Mutta mikä sinua vaivaa — oikeinhan sinä itket, Bertha?

_Bertha_. Niin — tuo kyökin uuni — se oli vielä melkein uusi!

_Bolzau_ (erikseen). Niin muka, — ei, siinä on jotain merrassa, mutta
minun pyitäni, minun pyitäni! (Ääneen.) Kuuleppas lapseni — pyyhi ensin
pois kyyneleesi ja sitten mennään ruualle. Kas niin — ja päivällisen
perästä puhelemme sitten tuosta kyökin uunista. (Syleilee).

_Bertha_. Niin, setä kulta, puhu minulle jotain tuosta kyökin uunista.
(Syleilee nyyhkien Bolzauta.)

_Bolzau_. Mutta lakkaahan jo, lapseni — rauhoitu — kas niin —
ettei toiset voisi mitään huomata — mitä heidän tarvitsee tietää
kyökkimasinoista, eikö niin?

_Bertha_. Sinä olet oikeassa, setä!

_Bolzau_. Ja nyt — jos pyyt eivät ole vielä palaneet, niin saat sinäkin
niistä osan, mutta taata en voi. (Molemmat pois oikealle.)


6:S KOHTAUS.

Frans. Scheffler.

_Frans_ (vati kädessä). Kauppaneuvos on vielä ruualla. Ettekö suvaitse
astua ruokasaliin, herra tohtori?

_Scheffler_ (keskiovesta.) Pyydä kauppaneuvosta tulemaan tänne —
hetkeksi vaan!

_Frans_. Niinkuin käskette. (On lähdössä oikeanpuolisesta ovesta.)

_Scheffler_. Frans! (Frans kääntyy.)

_Scheffler_. Lienee parasta ettet mainitse nimeäni — muutoin ne
kutsuvat minut sisään. Sano vaan: siellä on muuan herra.

_Frans_. Hyvä, herra tohtori. (Pois oikealle.)

_Scheffler_. Saanenko tänään hetkeäkään aikaa jatkaakseni
juhlapuhettani. (Vetää taskusta käsikirjoituksen.) Enpä todellakaan
tiedä, mitä siitä vielä tulee. (Lukee lausumalla ja koroittaen sanoja.)
»Niinkuin eri äänet vasta kaikki yhdessä synnyttävät sopusoinnun —
harmonian — niin on myös inhimillisten yhteiskuntien laita.» — (Puhuu.)
Tämä on nyt vähän niin ja näin, mutta se kuuluu hyvältä. (Niinkuin
edellä.) — »Yksityinen ei tuota kuin vaillinaista» — tämä on nyt
myöskin niin ja näin, mutta se kuuluu hyvältä, — (Niinkuin edellä )
»Mutta soitto vasta silloin soitolle tuntuu, kun siinä on sopusointu,
— on harmonia. Ja harmonia — kunnioitettavat kuulijani — se on juuri
harmonia.» (Puhuu.) Joka kerta kun puhun harmoniasta, niin muistuu
mieleeni Bertha, ja minä en saa oikein sopivata jatkoa. (Tirkistää
käsikirjoitukseen.)


7:S KOHTAUS.

Scheffler, Frans, Bolzau.

_Frans_ (tulee vati kädessä oikealta ja menee keskiovesta pois).

_Bolzau_ (oikealta servietti kaulassa). Ketähän nyt taas Jumala antaa?
Kah — sinähän se olet — tulitko lukemaan minulle juhlapuhettasi.

_Scheffler_. En; minulla on ainoastaan pari sanaa sanottavana.

_Bolzau_. Pari sanaa — nuo pari sanaa kestävät kauemmin kuin koko
ruoka-aikani.

_Scheffler_. Minulla on muuan vieras, tohtori Steinkirsch, joka ennen
tässä kaupungissa asuessaan oli Polyhymnian jäseniä.

_Bolzau_ (puoleksi sivulle). Vaikka Konkordian, sama se minusta.

_Scheffler_. Hän on tullut yhdistysjuhlaan — hänen piti oikeastaan
asuman minun luonani.

_Bolzau_. Mutta mitä se minua liikuttaa?

_Scheffler_. Mutta nyt se ei käy päinsä —

_Bolzau_. Niin tuon kyökin uunin tähden —

_Scheffler_ (kummastellen). Minkä kyökin uunin tähden?...

_Bolzau_. Arvelin noin vaan, ettei teillä enää keitetä — vaan entäs
sitten?...

_Scheffler_. Mitä kummaa sinä keittämisestä puhut? Ei, näetkös setä, —
minun vaimoni on matkustanut äskettäin pois.

_Bolzau_. Niin vai — vai niin!

_Scheffler_. Hän on lähtenyt veljensä luo Rosendorffiin.

_Bolzau_. Vai niin — niin vai —

_Scheffler_. Hänen veljellään oli hyvin tärkeä asia hänelle.

_Bolzau_. Joku perintö-asia tietysti?

_Scheffler_. Niin juuri — niin se olikin.

_Bolzau_ (sivulle). Valehtelee kuin almanakka! Malta, malta, veikkoseni!

_Scheffler_. Vaimoni poissaollessa minä en tietysti voi pitää vierasta
niinkuin pitäisi ja — sentähden tulin pyytämään sinua —

_Bolzau_. Ottamaan hänet minun luokseni, tahdot sanoa. Kernaasti minun
puolestani.

_Scheffler_. Kiitos, setä! Päivällistä syön minä kumminkin vielä hänen
kanssaan yhdessä, mutta sitten tuon minä hänet tänne.

_Bolzau_. Kuuleppas, veikkoseni, tulepas tänä iltana minun luokseni.

_Scheffler_. Kiitoksia, setä; mutta minun pitäisi kirjoittaa vielä
huomiseksi juhlapuhe.

_Bolzau_. Minulla on hyvin tärkeä asia sinulle. Minä aion kysyä sinulta
neuvoa eräässä riita-asiassa.

_Scheffler_. Riita-asiassa.

_Bolzau_. Niin juuri — on tuommoinen käräjäasia kyökin uunista.

_Scheffler_. Kyökin uunista?

_Bolzau_. Niin, — ole siis hyvä ja tule — nyt ei ole minulla aikaa
selittää tuota asiaa lähemmin, mutta vallan merkillinen sekasotko se
on tuo uunijuttu. Nyt täytyy minun mennä pyiden kimppuun. Voi hyvin!
(Erikseen.) Malta, malta, veikkoseni — kyllä minä sinulle pätsin
kuumennan. (Pois oikealle.)

_Scheffler_. Pääsinpä nyt tuosta Steinkirschistä ja nyt saanen ehkä
hieman aikaa jatkaa puhettani. (Vetää käsikirjoituksen taskustaan.)


8:S KOHTAUS.

Scheffler. Hartwig.

_Hartwig_. Missä se minun vanha, kunnon kauppaneuvokseni on? Kah —
Scheffler.

_Scheffler_ (pitelee käsikirjoitustaan). Mikä se tuokin lennätti tänne.

_Hartwig_. Missä tuo meidän ukko kauppaneuvoksemme piileskelee?

_Scheffler_. Hän on päivällisellä — ja minä —

_Hartwig_. Ei sanaakaan enemmän — kyllä niinä jo ymmärrän. »On
päivällisellä», se riittää — Ei ole mikään niin vaarallista
terveydelle, kun tulla häirityksi juuri päivällistä syödessä — ja
sitten on se myös kaikkia hienoja tapoja vastaan. Annetaan sentähden
tuon kelpo ystävämme syödä rauhassa ja me sillä aikaa keskustelemme.

_Scheffler_. Hyvääkin keskustelua; hän puhuu ja minä kuuntelen.

_Hartwig_. Kun minä kerran panen oman talouteni toimeen, niin teenpä
kovan lain ruokarauhasta.

_Scheffler_. Sinulla on siis yhä vielä nuo —

_Hartwig_. Oman talouden tuumatko? Kummallinen kysymys.

_Scheffler_. Mutta olethan jo monasti sanonut —

_Hartwig_. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän, mitä tahdot sanoa. —
Tosin olen minä vänrikkiajoillani ollut vähän vallaton, mutta siitä
saakka olen kehittänyt järkeäni — olen tutkinut naisten sydämet.

_Scheffler_. Niinkuin muinoin lääketiedettäkin —

_Hartwig_. Ei sanaakaan enää, kyllä minä jo ymmärrän. Kun minä
sain tietää maailmassa olevan enemmän kuin 6,000 eri tautia, mutta
ainoastaan 248 en parannuskeinoa — niin ihanpa musteni silmissä. —
Mitähän voi tässä nerokaan auttaa? Ja tiedäthän että minulla on neroa.

_Scheffler_. Sinulla on ollut —

_Hartwig_. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän. Niin — minulla on neroa
ja minulla on sellainen keino miellyttää kaikki maailman naiset, joka
ei petä. Kuuleppas vaan —

_Scheffler_ (itsekseen). Täytyyhän minun.

_Hartwig_ (hyvin sukkelaan). Ensin teen minä pienen analyysin naisen
sydämestä, hänen mielen- ja luonnonlaadustaan. Vaimoväki jaetaan
— jakautuu neljään pääheimoon: haaveksijoihin, synkkämielisiin,
vilkkaisiin ja romanttisiin noin ylipäänsä sanoen. Haaveksijoita
lääkitsen minä runollisuudella, synkkämielisille tarjoan musiikkia
ja laulua — tiedäthän millainen tenoorisoolo minulla on; vilkkaiden
joukossa laskettelen taas sukkeluuksia ja muita lystiä asioita ja
romanttisille — heille on minulla universaalikeino: minä lankean
polvilleni ja tuokos vasta heitä miellyttää. Näethän siis, etten voi
ampua harhaan.

_Scheffler_. Et suinkaan.


9:S KOHTAUS.

Samat. Frans. Schnake.

_Frans_. Herra kauppaneuvos on vielä ruualla. (Vati kädessä
keskiovesta.)

_Schnake_. Hyvä, minä odotan sitten.

_Frans_. Jos suvaitsette. (Pois oikealle.)

(Seuraavassa tulee Schnaken puhua Hartwigin ihan niinkuin sanotaan
»kuoliaaksi».)

_Hartwig_. Schnakeko se on?

_Schnake_. Kah — herra Hartwig — ihan omassa persoonassaan! Minua
ilahuttaa tavata teidät niin terveenä ja iloisena. Näytättepä kuin
terveys ja rotevuus itse.

_Hartwig_. Tervehän minä olenkin, vaikka —

_Schnake_. Yhtä lystikäs kuin ennenkin; yliopistossa ollessanne — se
oli vasta onnen ja ilon aika — minä olin silloin samalla Konkordian ja
Euterpen vahtimestari —

_Hartwig_. Mutta —

_Schnake_. Ja samalla olin myös teidän saappaitten kiillottaja ja
vaatteiden puhdistaja — se on niin paljon kuin teidän sisäasiain
ministerinne, herra Hartwig. Ja se tulee minun kuin tuleekin sanoa,
ettei minulla sitä ennen eikä sen jälkeenkään ole niin rikasta ja hyvää
herraa ollut —

_Hartwig_ (koettelee turhaan saada suun vuoroa). Kuuleppas, Schnake —

_Schnake_. Mutta oletteko jo nainut mies, herra Hartwig? Muistattehan
ennen muinoin — kun vaan näitte jonkun sievän tyttölapsen, — niin oli
teillä heti kohta naimiskauppa mielessä? Ja silloinkos sain viedä
kukkakimppuja ja kirjeitä — mutta eipä koskaan tahtonut teille oikein
onnistua —

_Hartwig_. Mutta —

_Schnake_. Sääli ettei minulla ole nyt aikaa muistutella teitä enemmin
noista hupaisista ajoista — tänä iltana on valiokunnan kokous,
(Schefflerille) tottahan te herra tohtori tulette sinne?...

_Scheffler_. Tulen.

_Schnake_. Mutta nyt ei ole minulla aikaa enempää odottaa. — Olisitteko
te hyvä ja sanoisitte herra kauppaneuvokselle, että häntäkin odotetaan
kaikin mokomin sinne.

_Scheffler_. Kyllä.

_Hartwig_. Kuulkaapas, Schnake —

_Schnake_. Suokaa anteeksi, herra Hartwig. — Minä en saata todellakaan
viipyä: maa oikein polttaa jalkojeni alla. Soittokunta kieltäytyi — nyt
pitää saada toinen vaikka ilmasta. Te ette usko, herra Hartwig, kuinka
suloista on tavata vanhaa tuttavaa noin raittiina ja iloisena. — Teidän
nöyrin palvelijanne, hyvät herrat! (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_. Tuopas vasta lörpöttäjä on! Mutta tuo vika on ollut hänellä
ammoisista ajoista: hän ei voi milloinkaan pitää suulaukkuansa kiinni.
Nytkin hän lauloi korvani ihan lumpeen.

_Scheffler_ (Ottaa hattunsa). Voi hyvin!

_Hartwig_. Minnekä nyt?

_Scheffler_. Pelkäänpä pahoin minulle käyvän niinkuin sinullekin.

_Hartwig_. Käyvän — mitenkä?

_Scheffler_. Korvani käyvän lumpeen — voi hyvin. (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_. Scheffler, kuulehan. — Olenko minä mikään lörppö! Mutta kun
hänellä itsellään on vimma pitää puheita, niin eipähän malta kuulla
edes toisen vastausta, vaikka se olisi »jaa»-ta lyhyempi. Minä en puhu
koskaan enempää kuin minkä tarvis vaatii, mutta nuo protokolla-herrat
luulevat, että heillä vaan on oikeus puhua.


10:S KOHTAUS.

Hartwig, Bolzau, Vilhelmina, sitten Bertha ja Ludmilla.

_Bolzau_ (Taluttaa Vilhelminaa käsipuolesta). Pyyt olivat kovat kuin
kivi, mutta se ei ollut sinun syysi, mammaseni. (Lyö Vilhelminalle
kättä.)

_Vilhelmina_. Tuolla on herra Hartwig!

_Bolzau_. Luultavasti myöskin juhlavieras. Terve tulemasta. (Kättelee
Hartwigia).

_Hartwig_. Tiedättehän, hyvä rouva, minun olevan taiteen ystävä — mutta
ensimäisen visiittini minä tein tähän taloon, jossa minua on aina mitä
ystävällisimmästi kohdeltu. Minua ilahuttaa tavata teitä terveenä ja
iloisena.

_Ludmilla_ ja _Bertha_ (oikealta, yhtaikaa Bolzaulle). Paljon
kiitoksia, setä! (Kättelevät häntä.)

_Bolzau_. Terveydeksenne, lapsikullat! (Esittäen.) Herra Hartwig —
minun veljeni tytär Bertha.

_Hartwig_. Varsin hauskaa. (Erikseen.) Perhanan korea tyttö.

_Bolzau_. Ja tässä veljeni tytär Ludmilla.

_Hartwig_. Minulla on kunnia. (Sivulle.) Tuohan se juuri onkin minun
kultakähäräiseni.

_Vilhelmina_ (huomaten Hartwigin kummastelemista, astuu hänen ja
Ludmillan väliin). Tunnetkos sinä tuota herraa?

_Ludmilla_. En, tätiseni.

_Vilhelmina_. Minusta näytti vähän sinnepäin — käskepäs tuoda kahvia
verannalle!.

_Ludmilla_. Heti paikalla, täti! (Pois, keskiovesta).

_Hartwig_. Kas — nyt hän liihoittelee taas pois.

_Bertha_ (on antanut Bolzaulle sanomalehden). Tässä on tämänpäiväinen
lehti, setä. (Kumartaa Hartwigille.)

_Bolzau_. Kiitoksia, lapseni. (Bertha pois keskiovesta.)

_Hartwig_. Mutta kas — hänkin liihoittelee pois!

_Vilhelmina_. Minä laitan teille kahvit, herrat — saadaksenne olla
rauhassa.

_Hartwig_. Mitä — ei minulla ole mitään, armollinen rouva.

_Vilhelmina_ (Bolzaun vieressä). Sinä et saa nukkua, Bolzau.

_Bolzau_. Mutta, Miina kulta —

_Vilhelmina_. Muista juoneesi Marienbaaderia —

_Bolzau_. Niin — neljä viikkoa sitten —

_Vilhelmina_. Varjele, varjele itseäs, ukkoseni. — Muista nyt, sinä et
saa nukkua.

_Bolzau_. Mutta, Miina kulta! (Vilhelmina pois keskiovesta.)

(Seuraavan kohtauksen aikana käyskentelevät Vilhelmina, Bertha ja
Ludmilla edestakaisin puutarhassa.)

_Bolzau_ (Istuikse sohvan soppeen, Hartwig sohvan viereiselle
tuolille). Kas niin, herra Hartwig.

_Hartwig_. Olettepa te oikein kadehdittava setä, (vilkaisee naisten
jälkeen) kun teillä on kaksi noin sievää veljen tytärtä.

_Bolzau_ (haukotellen). Niin — hyvin sievää, herttaista olentoa.
(Sivulle.) Kunpa saisin nyt noin neljännestunniksi ummistaa silmäni.

_Frans_ (kahvitarjotin kädessä; tarjoaa ensin Hartwigille, joka ottaa
kupin; Bolzau kiittää pään Hyökkäyksellä.)

_Hartwig_. Mutta juhlasta puhuaksemme — niin on minulla teille asiaa,
herra kauppaneuvos.

_Bolzau_. Vai niin —

_Hartwig_. Te olette puheenjohtaja täänpäiväisessä komitean istunnossa
— ja minun tulee teille suoraan sanoa Konkordian olevan nureillansa —

_Bolzau_. Niin vai. (Haukotellen.)

_Hartwig_. Juhlatoimitsijat ovat pyyhkineet pois tenoorisoolon
hyräilykuoron kanssa. Minä en mainitse asiaa suinkaan siitä syystä,
että tämä soolo oli minun osanani — en — mutta kun tuo Euterpe
pyyhkielee ihan mielivaltaisesti pois kaikki meidän parhaat numeromme —
ja sehän koskee tietysti Konkordian arvoa — eikö niin?

_Bolzau_ (koetellen pysyä valveillaan). Niin — hm!

_Hartwig_. Ja sentähden vaatii Konkordian maine kaikin mokomin tuota
numeroa ohjelmaan. Tämä ensiksi ja siksi toiseksi tuo juhlapuhe
myöskin. Viime vuonna piti Scheffler juhlapuheen, — mutta eihän tuosta
seuraa vielä, että hänellä on yksinomainen oikeus pitää puhetta tänäkin
vuonna. Minua ei nuo puheen pitämiset juuri liikuta, vaikka minä
kyllä luulen itselläni olevan sellaisiin toimiin vähän taipumusta ja
lahjojakin, mutta Konkordia itse tahtoo, että täänvuotiset puhujat
valittaisiin sen keskuudesta. Ja minä luulen Konkordian närkästyvänkin
siitä, jos tuota kohteliaisuutta ei sille osoiteta, ja sentähden päätin
minä ilmoittaa tämän teille jo ennalta. Ja mitä te asiasta arvelette,
herra kauppaneuvos? (Katsoo Bolzau'iin.) Mitä kummia — hän nukkuu
kuin nukkuukin — ja minä kun puhuin oikein hauskasti. (Nousee ylös.
Vilhelminalle, joka astuu sisään Berthan ja Ludmillan kanssa.) Pst! —
Pst! — arvoisa rouva — hän nukkuu. (Astuu Berthan ja Ludmillan luo.)

_Vilhelmina_ (astuu esille). Nukkuuko? (Katsoo Bolzau'iin.) Todellakin.
Voi noiden miesten heikkoutta — hän tietää varsin hyvästi unen olevan
hänelle vaarallista ja kuitenkin — (Lähenee Bolzauta, liikuttaa häntä
hiljaa.) Bolzau.

_Bolzau_. Hm! (tekee käsillään viitteen, juuri kuin tahtoisi kärpäsiä
karkoittaa.)

_Vilhelmina_ (niinkuin edellä). Bolzau! (Liikuttelee kovemmin.)

_Bolzau_. Hm! (Viite kuin edellä.)

_Vilhelmina_ (vähän pudistellen). Mutta Bolzau!

_Bolzau_ (heräten). Niin — tenoorisoolo hyräilykuoron kanssa — (Katsoo
Vilhelminaan.) Kah, sinäkö se olit?

_Vilhelmina_ (nuhdellen). Bolzau — onko tämä nyt laitaa?

_Bolzau_. Min' en nukkunut, en — minä puhelin Hartwigin kanssa. —
(Nousee ylös.)

_Vilhelmina_. Kyllähän sinä olit puhelevinasi — kyllä minä sinut
tunnen. Lähdetään puutarhaan kävelemään — se on sinulle paljoa
terveellisempää — se!

_Bolzau_. Noh! — Mennään sitten kultaseni! (Ottaa Vilhelminaa
käsipuolesta ja menee keskiovelle päin.) Me menemme vähän kävelemään.
(Naisille.) Ja te, huvitelkaa sillaikaa herra Hartwigia. (Bolzau ja
Vilhelmina pois keskiovesta.)

_Hartwig_. Suokaa anteeksi, sehän on miehen velvollisuus huvitella
naisia.

_Bertha_. Onko se teidän mielestänne oikein Herkuleen työ?

_Ludmilla_. Siltä se ainakin kuuluu.

_Hartwig_ (itsekseen). Numero 3 — julman vilkas mielen laatu! (Ääneen.)
Te, neitiseni, ahdistatte minua molemmin puolin, ja vastustusvoimat
ovat epäsuhteellisia, sillä teidän kauneutenne ja arvokkaisuutenne
ihan sokaisevat minut. Kun tuontapaisten silmäin säihke saa sydämen
sykkimään, niin joutuupa järki aina alakynteen.

_Bertha_. Se ei ole juuri mikään kiitettävä merkki järjestä.

_Hartwig_. Te mainitsitte taannoin Herkuleksen, neitiseni. Tiedättehän
hänen aina voittaneen —

_Ludmilla_. Niin, mutta hirviöitä ja lohikäärmeitä. — Nyt ette ollut
kohtelias, hyvä herra, — olemmeko mitään hirviöitä?

_Hartwig_ (itsekseen). Näiden kanssahan on kamala leikki.

_Bertha_. Tulittehan tekin yhdistysjuhlaan?

_Hartwig_. Tulin, neitiseni!

_Ludmilla_ (itsekseen). Hän ei tunne, Bertha! (Nauraa.)

_Hartwig_. Minä olen entinen Konkordian jäsen ja minua pyydettiin
ottamaan osaa juhlaan — minulla on nimittäin tenoori — muutoin tapaa
samalla vanhoja tuttujaan — oikeastaan pitikin minun asuman erään
ystäväni Schefflerin luona —

_Bertha_ (sivulle). Sitähän vielä olisi ollut vailla.

_Ludmilla_. Miksi ette sitten menneet sinne?

_Hartwig_. Suoraan sanoen — minua ei miellyttänyt hänen talonsa.

_Bertha_ (syrjään). Vai niin.

_Hartwig_. Minun ystäväni oli hyvin levoton — hajamielinen — ja näytti
niin surkean kalpealta.

_Bertha_. Surkean kalpealta?

_Hartwig_. Ennen muinoin hän oli rattoisa, hauska mies. — Hänen
naimisensa lienee syynä tuohon muutokseen.

_Ludmilla_ (syrjään). Ai!

_Bertha_ Ettekö te sitten tunne hänen vaimoansa?

_Hartwig_. En — enkä edes haluakaan häntä tuntea.

_Bertha_ (syrjään). Sepä oli runsas mitta.

_Hartwig_. Minulla on haukan silmät sellaisissa asioissa. Jos mies
muutaman kuukautisen avioelämän jälkeen kuihtuu Schefflerin lailla,
niin onpa se epäiltävä merkki hänen vaimostaan. Vaimo on silloin joko
vallanhimoinen, itsepäinen tai torapussi.

_Ludmilla_. Bertha parka. (Lähenee Berthaa.)

_Hartwig_. Ja tuota tuollaista ei miesraukka voi kärsiä — senpätähden n
minun ystäväni Schefflerkin ihan jolkahtanut kasvoiltansa — nureillansa
— miel' ei tervoa parempi. Hän on jo ihan mennyt mies, minun
ystäväparkani.

_Bertha_ (Ludmillalle). Tuosta hän ansaitsee aika rangaistuksen. Jätä
minut yksinäni, Ludmilla.

_Ludmilla_. Mitä sinä aiot tehdä, Bertha?

_Bertha_. Hänen pitää maata polvillaan minun edessäni. (Molemmat
kulkevat ovelle päin.)

_Hartwig_ (seuraten molempia silmillään). Minä taisin liikuttaa heitä.
Mutta kumpaiseenko nyt oikein tähtäisin?

_Ludmilla_ (ovella Berthalle). Ole huoletta — kyllä minä pidän sedät ja
tädit kaukana näiltä ilmoilta. (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_. Sallimus on sen itse päättänyt — tuo se minun osakseni
lankesi.

_Bertha_. Te olitte liian ankara arveluissanne, herra Hartwig. Ludmilla
on Schefflerin rouvan ystävä — ja te loukkasitte häntä.

_Hartwig_. Sen pahempi — mutta totuus ennen kaikkea.

_Bertha_. Ylipäänsä te näyttö huolivan meistä naisista hyvin vähän.

_Hartwig_ (innokkaammin). Enpä toki, neitiseni. Ei sääntöä, jolla
ei poikkeusta. Se onnen lapsi, joka saisi teidät puolisoksensa,
kukoistaisi kuin kukkanen kedolla — eikä surkastuisi suinkaan
Schefflerin lailla.

_Bertha_ (katselee kiemaillen häneen). Te luulette —

_Hartwig_ (sivulle). Sen syöjätär — mikä silmäys!

_Bertha_. Minusta nähden on aviovaimon kohtalo mitä armaimpaa. Hän
silmää miestään hänen työhön mennessä ja hänen kotiin palatessaan
suo vaimo hänellä yhtä lämpimällä sydämmellä sitä mukavuutta, minkä
heidän talonsa ja vaimon oma uutteruus voi tarjota. Hennolla kädellään
tasoittaa vaimo nuo rypyt miehen otsalta, joita elontaistelu on hänelle
saattanut — ja yksi ainoa lempivä silmänluonti miehensä silmistä on
vainion parhain palkinto.

_Hartwig_. Merkillisen yleviä mietteitä. Teitä tulee kunnioittaa,
neitiseni.

_Bertha_. Luonnollistahan tuo kaikki on.

_Hartwig_ (syrjään). Tuolla on oikein — sydän.

_Bertha_. Muuan kunnioitettava vanhus sanoi minulle kerran näin: rakas
lapsi, sinulla ei ole tässä maailmassa mitään muuta kutsumusta tai
tehtävää kuin rakastaa, ja jos sen teet, niin olet onnellinen.

_Hartwig_. Neitiseni — teidät tulisi asettaa oikein malliksi nykyajan
naisväelle. Tuntisitteko, rakastaisitteko niin —?

_Bertha_. Rakastaisin kyllä, jos löytäisin sellaisen miehen, jota
sydämeni on minulle kuvitellut.

_Hartwig_ (hyvin liikutettuna). Ja millaisen hänen tulisi olla?

_Bertha_. Johan te ihan ripitätte minua hyvä herra Hartwig.

_Hartwig_ (sivulle). »Hyvä herra Hartwig». sanoi hän. (Ääneen.) Minä
rukoilen teitä — puhukaa!

_Bertha_. Minusta on, ikäänkuin en voisi kieltää teiltä mitään.
Olkoon siis menneeksi — ensinnäkin tulisi hänen olla sievännäköinen
ulkomuodoltaan.

_Hartwig_ (syrjään). Se ollaan.

_Bertha_. Hänen pitää olla oppineen — tietää paljon.

_Hartwig_ (syrjään). Olenhan minä ollut yliopistossa.

_Bertha_. Mutta nerollisuus on minusta toki suuremman arvoinen.

_Hartwig_ (sivulle). Sehän juuri minun päämahtini onkin.

_Bertha_. Myöskin pitäisi hänen tuntea vähän taidetta.

_Hartwig_ (sivulle). Minulla on tenoori. — Me olemme kuin luodut
toisillemme.

_Bertha_. Ja lopuksi tulisi hänen selvästi osoittaa rakastavansa minua.

_Hartwig_. Millä lailla niin?

_Bertha_. Hänen tulisi osoittaa koko elämänsä onnen olevan minussa.

_Hartwig_ (sivulle). Numero 4 — hän on romanttinen. (Tunteiden
vallassa.) Sen hän tekee! Sen teen minä, armas neitiseni. Sallikaa
minun teille sanoa, että heti teidät nähtyäni sykähti sydämeni — ja
nyt on teidän taivaallinen hyvyytenne ihan sitonut minut — ja minä
olisin oikein onnellinen, jos te suvaitsisitte kuunnella minua. Neroa
on minulla melkein liiaksikin ja laulaa osaan minä myöskin: minulla on
oikein suloinen tenoori! Mutta teidän tapaista taivaallista olentoa ei
ole puhutteleminen pelkillä sanoilla, — ei, maan mullassa pitää matosen
mateleman. (Lankee polvilleen.) — Armas neiti — minä rukoilen teitä —
armahtakaa minua ja tehkää minut teidän orjaksenne.

_Bertha_ (sivulle). Tuossa hän nyt ryömii!

_Hartwig_. Lahjoittakaa minulle teidän oma taivaallinen olentonne.

_Bertha_ (loisella äänellä). Kas niin, herraseni. Nyt minä annan teille
mietintöaikaa. (Kääntyy lähteäksensä pois, sivulle.) Koston hetki on
suloinen. (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_ (jääpi nolona polvilleen). Hän antaa minulle mietintöaikaa!
Mitä se merkitsee, mitä kummaa se merkitsee? Ka, mikä se hänen nimensä
taas olikaan, en nyt muista.


11:TA KOHTAUS.

Hartwig. Bolzau. Vilhelmina.

_Bolzau_. Mitä ihmettä te siinä teette, herra Hartwig — haetteko jotain?

_Hartwig_ (nousten seisaalleen). Niin — kyllä minä taisin hävittää
jotakin.

_Vilhelmina_ (levottomana). Missä Ludmilla lienee?

_Hartwig_. Suokaa anteeksi, armollinen rouva, mikä se teidän toinen
veljenne tytär on?

_Vilhelmina_. Bertha.

_Hartwig_. Oikein — Bertha! Se on mitä kauniimpia nimiä — oikeastaan on
Ludmilla vieläkin kauniimpi. Jos sallitte, niin menen naisien puheille.
Teidän palvelijanne! (Pois keskiovesta.)

_Vilhelmina_. Hän on merkillisen tunteellinen — eikö niin, Bolzau?
Mitähän se merkinnee? Eiköhän ne vaan olleet Ludmillan kanssa kahden —

_Bolzau_. Näetpä taaskin vaaroja —

_Vilhelmina_. Niin -— ja sinä ummistat silmäsi, kun joku vaara on
lähellä. Bertha valittaa päänkipua ja on sulkeutunut huoneesen — minä
en saata jättää häntä yksikseen. — Muista nyt vaan, ettet saa nukkua,
kuuletko, ukkoseni? (Luoden silmäyksen Bolzau'iin.) Onpa noiden
lapsipahojen kanssa tekemistä. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Hyvä juttu, että jättävät minut viimeinkin yksikseni. Eipä
usko, mikä tuska se on, kun tahtoisi noin hetkiseksi nukahtaa ja äkkiä
häiritään — se tekee oikein pahaa. Tuohan oli vasta hulluutta ruveta
juomaan Marienbaaderia, mutta sittenkin (katsahtaa ympärillensä) haha
— olen jo neljätoista päivää peräkanaa nukkunut päivällisuntani.
(Istuikse sohvalle.) Tuntuupa niin autuaallisen suloiselta, kun on noin
puoleksi hereillä, puoleksi unentoreessa — (haukottelee) se on oikein
taivaallista! Ah — ja — ja — ja! (On nukkua.)


12:TA KOHTAUS.

Bolzau. Scheffler.

_Scheffler_ (tulee aika vauhtia keskiovesta). Missä hän on sitten — kas
siinähän sinä oletkin, setä. Enhän vaan häirinne sinua? (Panee pois
hattunsa.)

_Bolzau_. Minua — (hieroo silmiään) et — (syrjään.) Soisinpa sinut
sinne, missä pippurit kasvaa.

_Scheffler_. Nyt niinä toin tohtorin.

_Bolzau_. Minkä tohtorin? Onko joku sairaana?

_Scheffler_. Eikä — mutta tohtori Steinkirschin, jonka piti majailla
sinun tykönäsi — minä esitin hänet jo tädille — hän on puutarhassa.

_Bolzau_. Niin vai — hänet minä olin kokonaan unohtaa. No — hyvä ettäs
toit hänet, kiitoksia! (Kättelee Scheffleriä.) Voi hyvin!

_Scheffler_. Minä luulen sinun ihan mielistyvän häneen.

_Bolzau_. Tietysti — paljon kiitoksia. (Kättelee Scheffleriä.) Voi
hyvin!

_Scheffler_. Ja minun puheenikin on nyt jo valmis — juolahti, näet,
äkkiä mieleeni oikein soma käänne — jos sallit, niin minä luen sen
sinulle?

_Bolzau_. Nytkö juuri? (Arvellen.) No — annahan kuulla — onko se
pitkäkin?

_Scheffler_. Ei!

_Bolzau_. No, lue sitte kaksi kertaa yhtä mittaa.

_Scheffler_. Alun sinä jo tunnet. (On vetänyt käsikirjoituksen
taskustaan ja selailee sen lehtiä.) »Kunnioitettavat kuulijat» — tahi
myös »Hyvät herrat» j.n.e. (Haeskelee.)

_Bolzau_. Hm —

_Scheffler_. Harmonia j.n.e., j.n.e. — sen sinä myöskin tunnet.

_Bolzau_. Hm — (Nukkuu.)

_Scheffler_. Nyt seuraa uutta: »Niin, rakkaat lauluveljet, musiikki
on temppeli ja siinä temppelissä olemme me pappeja.» (Sivulle.)
»Ylimmäisiä pappeja» olisi ehkä vieläkin parempi.


13:TA KOHTAUS.

Samat. Brimborius.

_Brimborius_ (keskiovesta). Tulinpa oikein kreivin aikana — hän lukee
puhettaan. (Ottaa taskustaan muistikirjan.) Minä merkitsen ne paikat,
missä pitää kuulua tykin laukaus. (Hiipii hiljaa etualalle Bolzaun ja
Schefflerin väliin.)

_Scheffler_. »Ja niinkuin patsaat kannattavat koko rakennusta, niin
kannattaa laulukin suuria aatteita.»

_Brimborius_ (merkitsee kirjaansa). Suuria aatteita. (Matkien kovalla
äänellä kanoonan laukauksia.) bum! bum!

_Bolzau_ (kapsahtaen ylös). Mi — mitä se on?

_Brimborius_. Älkää olko millännekään — jatkakaa herra tohtori.

_Scheffler_ (pathoksella). »Taide ei ainoastaan kaunista, vaan se
sivistyttää myös — ja laulu — laulu ei ainoastaan kaiu, vaan se on myös
voima.»

_Brimborius_ (kuin edellä). Myös voima bum! — bum! — Se on hyvästi.

_Scheffler_. Te olette riivattu tuon pumputtamisenne kanssa.

_Brimborius_. Mutta se on ihan välttämätöntä —

_Scheffler_. (Pistää käsikirjoituksensa poveensa). Te pilaatte koko
minun puheeni. — Voi hyvin, setä. (Pois keskiovesta.)

_Brimborius_. Mutta kuulkaahan, herra tohtori — ne ovat tykin
laukauksia — ne antavat puheelle noin niinkuin vahvistusta — kuulkaahan
— (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Tänne minä en nyt enää jää millään ehdolla — (Nousee ylös.)
Niinhän tämä on kuin mikä markkinapaikka. Mutta kun menen omaan
huoneeseeni, niin saas nähdä enkö saa nukahtaa. (On lähdössä.)


14:TA KOHTAUS.

Bolzau. Vilhelmina.

_Vilhelmina_ (tulee hyvin liikutettuna keskiovesta). Mutta kuuleppas,
ukko, mitä sinä olet taas tehnyt?

_Bolzau_. Minäkö?

_Vilhelmina_. Otat ihan tuon tuosta, omin päin, vieraita taloon.

_Bolzau_. Tällä haavaa ainoastaan yhden.

_Vilhelmina_. Mutta hän on ihan nuori mies —

_Bolzau_. Sitä hauskempi.

_Vilhelmina_. Etkö sinä sitten ollenkaan muistanut Ludmillaa. — Ei, se
ei käy laatuun.

_Bolzau_. Eihän tuo vaara, mammaseni, niin suuri ole.

_Vilhelmina_. Minä varjelen Ludmillaa kuin omaa silmäterääni, en laske
häntä edes seuroihinkaan — ja nyt tämä kutsuu nuoren miehen meidän
taloomme, meidän luoksemme asumaan.

_Bolzau_. Mutta niinhän sinä pauhaat, mammaseni, kuin minä olisin
päästänyt suden lammaslaumaan.

_Vilhelmina_. Ties' mitä. — Minä en voi käsittää sinua, Bolzau!

_Bolzau_. Mutta eihän tässä enää voivotukset auta, muoriseni, — ja
pitihän minun tehdä Schefflerille mieliksi.

_Vilhelmina_. Minä en saa hetkeksikään lepoa! Mutta sen minä teen kuin
teenkin: minä en laske tuota herraa hetkeksikään silmistäni. Tänään
olen minä pyydetty everstinna Sporneelle — lapasin kaikin mokomin —
mutta nyt minä riennän sinne kieltäytymään. Vaan ties mitä kaikkea voi
neljännestunnissa tapahtua.

_Bolzau_. Mutta — jäänhän minä kotiin —

_Vilhelmina_. Sinähän sitä paljon näet.

_Bolzau_. Niin — toisinaan enemmän kuin sinä.

_Vilhelmina_. Minä riennän niin nopeasti kuin suinkin voin — mutta ole
nyt, ukkoseni, hyvä — minä pyydän sinua — pidä ankara vaari heistä.

_Bolzau_. Tietysti, tietysti.

_Vilhelmina_. Ottaa nuoren miehen taloon — sehän on oikein hirveätä!
(Pois oikeanpuolisesta ovesta.)

_Bolzau_. Mutta missähän tuo vaarallinen mies lieneekään — kas tuollapa
hän jo tuleekin.


15:TA KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch. Luomilla.

_Ludmilla_. Setä — herra tohtori Steinkirsch.

_Bolzau_. Tervetulemastanne, tohtori.

_Steinkirsch_. Olipa — herra kauppaneuvos — onnellinen sattuma, joka
saattoi minut teidän taloonne. Mutta yhtä hyvin tulee minun pyytää
anteeksi, että —

_Bolzau_. Kursailematta herraseni. — Olkaa tervetullut! (Kättelee
häntä.)

_Steinkirsch_. Te olette todella hyväntahtoinen — herra kauppaneuvos.

_Ludmilla_. Setä — täti käski minua pelaamaan shakkia sinun kanssasi.
Tiedäthän — minkätähden niin — jos siis suvaitsette, niin käy tänne.
(Järjestelee shakkilautaa.)

_Steinkirsch_. Te petaatte shakkia, neitiseni?

_Bolzau_. Ja kuinka hyvin sen lisäksi!

_Ludmilla_. Sinä teet pilkkaa minusta, setä.

_Bolzau_. Jos ette usko, niin pelatkaapas vaan minun puolestani: saatte
nähdä!

_Steinkirsch_. Kernaasti, jos vaan sallitte. (Ludmillalle.) Se on, jos
teillä ei ole mitään sitä vastaan.

_Ludmilla_. Ei mitään — olkaa hyvä! (Molemmat istahtavat shakkipöydän
luo, joka on näyttämön oikealla puolella.)

_Bolzau_. Hyvä juttu — pääsinpä taas tuostakin. (Istuiksc sohvaan
vasemmalle.)

_Steinkirsch_. Olkaa hyvä, neitiseni! Teidän on alkaminen.

_Ludmilla_. Heti paikalla. (Pelaavat.)


16:TA KOHTAUS.

_Vilhelmina_ (oikealta, hattu päässä, mantteli hartioillaan.)
Neljännestunnin kuluttua tulen takaisin. (Steinkirschille, joka on
nousemassa ylös.) Olkaa hyvä!

_Bolzau_ (viitaten Vilhelminalle). Mammaseni!

_Vilhelmina_ (tulee Bolzaun luo). Mitä nyt?

_Bolzau_ (hyvänsävyisästi ja mielissään). Katsopas nyt. — Nuo istuvat
tuolla noin — kauniisti — ja minä istun tässä näin. Mitähän tässä voisi
tapahtua? Sinä saat mennä ihan rauhassa.

_Vilhelmina_. Mutta sinä nukut, ukkoseni —

_Bolzau_. Eikö mitä — mammaseni —

_Vilhelmina_ (ottaa ruiskukannun kukkalavalta ja antaa sen Bolzaun
käteen). Pidä tämä kuitenkin varalta kädessä! Kuulethan sen edes
putoavan, jos satut nukkumaan.

_Bolzau_. Sinähän vasta kummallinen ihminen olet.

_Vilhelmina_. Otahan vaan tuo ruiskukannu!

_Bolzau_. Sama se minusta — mutta kummallinen sinä olet.

_Vilhelmina_. Kas niin — ole nyt siivolla — (Silittelee hänen
poskipartoja.) Ja sinä myös, Ludmilla, — voikaa hyvin, herra tohtori!
(Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Onpa hyvin noloa istua täällä ruiskukannu kourassa. (Nostaa
kätensä sohvan karmille, jotta ruiskukannu putoaisi vähän kuuluvammin.)
No. Ludmilla — kuinka on sinun laitasi?

_Ludmilla_. Minä olen pahasti ahdistettu, setä. (Pelaa.)

_Steinkirsch_. Sepä oli mestarillista!

_Bolzau_. Niin, sanoinhan minä jo — kyllä hän osaa. (Haukottelee.)

_Steinkirsch_. Ylipäänsä pelaavat naiset hyvin harvoin shakkia.

_Ludmilla_. Vielä harvemmin pelaavat herrat mielellään naisien kanssa.

_Bolzau_ (unen toreessa). Hm!

_Ludmilla_ (katsoo Bolzau'iin). Luulenpa setäni nukkuvan! Te pelaatte
paremmin kuin hän.

_Steinkirsch_ (entistä hiljemmin). Olkaa nyt varoillanne — tässä on
kysymys elämästä — ja kuolemasta — voitto ratkaisee tämän tärkeän
kysymyksen.

_Ludmilla_. Mikä kysymys se sitten on?

_Steinkirsch_. Jos voitan, niin merkitsee se minun voittavan jotain
muutakin. Ettehän pane pahaksi sitä?

_Ludmilla_. En ollenkaan.

_Steinkirsch_ (ojentaa kätensä Ludmillalle, Ludmilla hänelle). Minä
kiitän teitä. (Suutelee Ludmillan kättä, kannu putoaa, molemmat
erilleen.)

_Ludmilla_. Varokaa juoksijatanne!

_Bolzau_ (katsoo kannun pudottua oikealle — pelästyneenä). He ovat
kokonaan pelin hommassa. (Nostaa kannun ylös, asettuu entiseen
asemaansa.)

_Steinkirsch_. Kaksi vankia yhtäaikaa.

_Ludmilla_. Kepeäksi ei voitto teille tule. (Pelaa.)

_Steinkirsch_. Mitä vaikeampi voitto, sitä parempi palkinto. (Paussi;
katsoo Bolzau'iin.) Minä sanon: shack!

_Ludmilla_. Herranen aika!

_Steinkirsch_ (hiljaa, innokkaasti). Neiti Ludmilla!

_Ludmilla_ (silmäillen Bolzauta). Mitä nyt?

_Steinkirsch_. Tiedättekö tämän hetken olevan ihanimman elämässäni?

_Ludmilla_. Juuri niin te sanoitte Baden Badenissakin.

_Steinkirsch_. Uskokaa minua — siitä hetkestä asti en ole voinut
unhottaa teitä. (Nousee ylös.) Ja oletteko te muistelleet noita aikoja?

_Ludmilla_. Ja jos tunnustaisin niitä muistelleeni —

_Steinkirsch_ (tarttuu Ludmillan käteen). Ludmilla!

_Bolzau_ (pudottaa kannun; Steinkirsch ja Ludmilla erilleen ja
paikoilleen). Noh, kumpiko teistä on tappiolla?

(Steinkirsch ja Ludmilla yht'aikaa).

_Ludmilla_. Luultavasti minä.

_Steinkirsch_. Minä se olen.

_Bolzau_ (nostaa kannun ylös ja vaipuu taas entiseen asemaansa). Sehän
on leikkiä tuon kannun kanssa!

_Ludmilla_ (sivulle). Kaikki nappulat ovat hajalla!

_Steinkirsch_. Minä panen ne heti paikoilleen.

_Ludmilla_. Jos setä näkisi. — Meidän tulee alkaa uudestaan.

_Steinkirsch_. Niin monta kertaa kuin vaan tahdotte — sen hauskempaa
peliä en ole vielä pelannut — mutta mitä te nyt teette?

_Ludmilla_ (nousee ylös ja menee Bolzaun luo). Setä parka — mikä vastus
on hänellä tuosta kannusta — hän ei edes voi liikkuakaan — (Ottaa
varovasti kannun hänen kädestään ja panee sen hiljaa maahan.) Kas niin.

_Steinkirsch_. Oi — minun rintani lyö niin kovasti.

_Ludmilla_ (istuikse). Minä alan uudelleen— näin.

_Steinkirsch_ (liikutettuna). Nappulat pyörivät minun silmissäni — minä
en voi pelata.

_Ludmilla_. Herranen aika, mikä teitä nyt vaivaa?

_Steinkirsch_. Minua ei vaivaa mikään — minua vaivaa kaikki — minua
vaivaa. Mitä tässä puheista. Ludmilla, — te tiedätte, tunnette minun
rakastavani teitä, saanko toivoa teitä omakseni? (On lähennyt Ludmillaa
ja ojentaa hänelle kätensä.)

_Ludmilla_ (panee kätensä hänen käteensä, kainona). Herranen aika,
mitähän täti sanonee?

_Steinkirsch_ (innoissaan). Minun oma Ludmillani! (Hypähtää ylös ja
kaataa shakkipöydän kumoon.)

_Bolzau_ (kapsahtaa pelästyneenä ylös). Mi—mitä nyt? (Hakee kannua
— huomaa Steinkirschin ja Ludmillan — lyö kätensä yhteen. Ludmilla
erilleen Steinkirschistä — juoksee keskiovea kohden. Steinkirsch seisoo
nuolen iskemänä paikallaan.) Niin vai — kaunis juttu! Hiivatin kannu!

Esirippu alas.




KOLMAS NÄYTÖS.


Santa huone kuin toisessakin näytöksessä.


1:NEN KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (istuu Bolzaun vieressä sohvalla). Nyt olen jo sanonut
teille kaikki, herra kauppaneuvos. Minun asemani te tunnette ja minun
rehellisyydestäni saatte olla vakuutettu.

_Bolzau_ (pörryttäen nolona tukkaansa). Niin — te olette kertonut
kaikki, hyvä Steinkirsch.

_Steinkirsch_. Ja nyt odotan tuomiotani.

_Bolzau_ (nolona). Se ei ole niin sanalla sanottu. Minulla, näettekös,
ei ole tällaisissa asioissa oikein täysi valta, — minulla on vaimo.

_Steinkirsch_. Niin todella — (Nousee ylös.) Minä menen puhumaan
asiasta myös teidän rouvallenne, jos sallitte —

_Bolzau_ (nousee ylös ja pidättää Steinkirschiä). Ei — ei millään muotoa
— siitähän vasta leikki syntyisi. (Sivulle.) Niin ovat nuo rakastuneet
kuin jäniksen selässä. (Ääneen.) Minä otan itse tuon asian ajaakseni —
teidän ei pidä puhua sanaakaan vaimolleni, ei edes antaa hänen mitään
huomatakaan — hänellä on haukan silmät sellaisissa asioissa — a-hah!

_Steinkirsch_ (naivina). Sen olen jo huomannut, eipä hän heittänyt minua
hetkeksikään silmistään —

_Bolzau_. Niin, näettekös —

_Steinkirsch_. Ja jos te ette olisi ollut niin hyvä ja nukkunut, niin —

_Bolzau_ (pitää kätensä hänen suullaan). Pst! Ei sanaakaan siitä — jos
vainioni saisi sen kuulla —

_Steinkirsch_. Kaikessa tapauksessa sallikaa minun toki kiittää teitä
siitä.

_Bolzau_. Hyvä — menkää nyt vaan ja elkää tulko naisten näkyviin.

_Steinkirsch_. Niinkuin käskette — minä käyskentelen sill'aikaa seuran
puutarhassa.

_Bolzau_. Hyvä.

_Steinkirsch_. Mutta antakaa sitten hyvä tuomio. — Voikaa hyvin, herra
kauppaneuvos. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Hyvästi, hyvästi. — Tämähän vasta päivä on: hiiltyneet
pyyt, päivällisunta ei, nyt vielä tuo rakastunut, josta Vilhelminani
varmaankin tulistuu; sitten on vielä tuo Bertha hyvä ripitettävä hänen
kyökinuuniasiassaan, aika nuhde pidettävä Schefflerille ja päälle
päätteeksi on tänään vielä valiokunnan kokous! Mitenkä saankaan kaikki
nuo asiat selville? Ja tämän ohessa on niin herttaisen hyvä istua
huoletonna kaikessa mukavuudessa.


2:NEN KOHTAUS.

Bolzau, Ludmilla, sitten Bertha ja Vilhelmina.

_Ludmilla_ (tulee nopeasti keskiovesta). Nythän olet viimeinkin
yksinäsi — oletko saanut olla rauhassa, setä kulta?

_Bolzau_. Niin — rauhassa muka. — (Uhkailee sormellaan) Sinä se
rauhanrakentaja; saanpa minä sinun tähtesi tänään vielä aika ukkosen!

_Ludmilla_ (Lentää Bolzaun kaulaan). Armas setä kulta!

_Bolzau_. Niin — hm — suutelollahan se muka kaikki suoriaa! Sinä
simasuu! Mutta tulehan nyt ja kerro, mitenkä tuo kaikki oikeastaan
tapahtui. (Huomaa Berthan ja Vilhelminan astuvan sisään.) — Kerro
minulle yksin! (Vilhelminalle.) Me menemme vähän kävelemään. (Bolzau ja
Ludmilla pois keskiovesta.)

_Vilhelmina_. Sinä, Bertha, näytät hyvin kalpealta — mikä sinua vaivaa?

_Bertha_. Ei minua vaivaa mikään, täti.

_Vilhelmina_. Sinulla on kentiesi ikävä taloasi ja miestäsi.

_Bertha_ (teeskentelemällä ja huoaten). Niin on, täti.

_Vilhelmina_ (kuiskaamalla). Älähän nyt tuosta ole niin pahoillasi —
eihän kyökin uunia iankaikkisesti korjata.

_Bertha_ (syrjään). Minä raukka, kun en voi edes lievittää sydäntäni.

_Vilhelmina_ (katsottuaan ensin ympärilleen). Kuuleppas lapseni! Me
olemme tässä kahden kesken, sinä olet myöskin vaimo ja meidän vaimojen
tulee olla yksistä puolin.

_Bertha_. Niin tulee.

_Vilhelmina_. Minun ukollani ei näy vielä olevan oikeata halua mennä
yhdistysjuhlaan — jos siis asia tulee puheeksi, niin kehoita sinä häntä
vaan menemään —

_Bertha_. Menemään? Pitäisikö minun kehoittaa häntä menemään?

_Vilhelmina_. Niin kyllä.

_Bertha_. Ja minä kuu luulin sinun olevan päinvastoin iloissasi siitä,
ettei hän mene sinne.

_Vilhelmina_. Päinvastoin soisin minä hänen menevän sinne.

_Bertha_. Tuota asiaa minä en ymmärrä.

_Vilhelmina_. Katsopas vaan — ensiksi on tuo juhla itsessänsä mitä
viattomimpia huvituksia —

_Bertha_. Niin — mutta siellä juodaan —

_Vilhelmina_. Tosin hiukkasen — niin että miehet tulevat kotiin vähän
iloisemmalla tuulella —

_Bertha_ (sivulle). Iloisemmalla tuulella! Ja sen hän sanoo niin
levollisena.

_Vilhelmina_. Mutta seuraavana päivänä he ovat sitä hennommat — silloin
on heillä hieman eleeginen mielenlaatu ja ovat myöntyväisemmät. Tätäpä
tilaisuutta käytän minä aina omaksi edukseni— kun on jotakin perille
ajettavana. Lyönpä vetoa, että ylihuomenna on minulla uudet vaunut.

_Bertha_. Sinun arvelusi mukaan tulee siis näitä huvituksia sallia?

_Vilhelmina_. Niin kyllä ja usko minua, etteivät nämä niitä pahimpia
huveja ole. Tällaisissa tilapäissä voi kylläkin höllittää ohjaksia,
vetääksensä niitä jälestäpäin taas tiukemmalle.

_Bertha_ (sivulle). Ja minä kun luulin tuon huvin rikokseksi.

_Vilhelmina_. Luultavastihan sinunkin miehesi lähtee sinne?

_Bertha_. Luultavasti — niin — kyllä hän puheli siitä.

_Vilhelmina_. Ole hyvä, sano hänelle, että hän ottaisi minunkin vaarini
mukaansa.

_Bertha_. Hyvä. (Sivulle). Voi, kuinka minä tahtoisin nyt tavata Brunoa!

_Vilhelmina_. Mutta älä ole mitään tietävinäsi.


3:S KOHTAUS.

Samat. Bolzau ja Ludmilla (keskiovesta).

_Ludmilla_ (Bolzaulle). Sinä, setäkulta, olet minun ainoa turvani.

_Bolzau_. Pst! lapseni — tuossa on tätikultasi!

_Vilhelmina_. Etkö sinä jo mene pukeumaan juhlaan?

_Bolzau_. Eihän nyt vielä ole kiirettä, mamniaseni..

_Vilhelmina_ (Berthalle, joka menee Ludmillan kanssa puutarhaan). Älä
jätä Ludmillaa yksin, kuuletko?

_Bertha_. Olkaa huoletta, täti! (Bertha ja Ludmilla menevät.)

_Vilhelmina_. Mene sinä vaan juhlaan, ukkoseni — en minä sinua estä.
(Silittelee hänen poskipartaansa).

_Bolzau_. Sinähän olet oikein hyvä, Miinaseni! (Taputtelee Vilhelminan
poskia.) Tuntuupa niin suloisen hyvältä, kun ollaan samaa mieltä.

_Vilhelmina_. Ainahan me sinun kanssasi samaa mieltä olemme —

_Bolzau_. Niin kyllä — niin — sen on — minulla on —

_Vilhelmina_. Mitä sinä nyt joriset?

_Bolzau_. Juuri siitä syystä, että me olemme aina samaa mieltä — niin
minä tahtoisin sanoa sinulle erään asian, joka kalvaa minua jo aamusta
alkaen.

_Vilhelmina_. Mikä asia se on?

_Bolzau_. Meillä oli puhe Ludmillasta — minä sanoin — voisipa sattua,
että joku nuori kunnon mies —

_Vilhelmina_. Nuori mies ja kunnon mies ja hyvä mies — älä nyt puhu
siitä sanaakaan enää. Mitä minä olen kerran päättänyt, sen minä olen
päättänyt — minä varjelen Ludmillaa kaikesta pahasta, kunnes hänen
isänsä tulee Amerikasta takaisin.

_Bolzau_. Mutta siihen voi mennä vielä vuosia.

_Vilhelmina_. Mitäs siitä —

_Bolzau_. Onkos sitten avioelämä sinun mielestäsi onnettomuus?

_Vilhelmina_. Ei ollenkaan — mutta eivät kaikki aviot ole kuitenkaan
niin onnellisia kuin esimerkiksi Schefflerin ja Berthan.

_Bolzau_. Niin — esimerkiksi muka.

_Vilhelmina_. Heidän avionsa se vasta oikein esikuva on — he ovat nyt
olleet jo melkein kaksi vuotta naimisissa, eikä vielä kertaakaan ole
heidän välillään ollut epäsopua.

_Bolzau_. Sanoppas, mammaseni, oliko Berthalla tänne tullessaan
kyyneleet silmissä?

_Vilhelmina_. Oli kyllä — heidän kyökin uuninsa savusi.

_Bolzau_. Niin — oikein häkäsavua. Kuuleppas vaan — Scheffler oli
taannoin täällä — hän oli hyvin nolon näköinen ja kertoi Berthan
lähteneen Rosendorffiin veljensä luo. Hän ei tiennyt ollenkaan Berthan
olevan täällä.

_Vilhelmina_. Onko se nyt mahdollista?

_Bolzau_. Onpa niinkin.

_Vilhelmina_. Bertha raiska on kaiketikin viaton.

_Bolzau_. Niin — kaiketikin.

_Vilhelmina_. Minä menen heti hänen puheilleen. (Aikoo mennä.)

_Bolzau_ (pidättäen häntä). Älä nyt — usko se huoli minulle, mammaseni
— joka aviossahan sotia on — hyvässä vähän, huonossa enemmän — tähän
saakka ovat nuo nuorikot eläneet rauhassa.

_Vilhelmina_. Jättää oman miehensä — niin pitkälle en ole minä vielä
koskaan mennyt!

_Bolzau_. Vaarallista se ei olisi ollut — olisithan tullut takaisin —
tuollaisista sotamanöövereistä ei pidä olla millänsäkään —

_Vilhelmina_. Katsoppas viisasta.

_Bolzau_. Mutta rauha on kuitenkin sotaa parempi. (Ottaa Vilhelminaa
kädestä.) Miina kulta?

_Vilhelmina_. No?

_Bolzau_. Jos nyt kuitenkin sattuisi, että nuori, kunnon mies —

_Vilhelmina_ (Nopeasti erilleen Bolzausta, vähän äkäisesti). Jätä minut
rauhaan tuosta sinun miehestäsi —

_Bolzau_. Mutta Miinaseni —

_Vilhelmina_. Tuo olisi mitä suurin onnettomuus ja minun suostumustani
hän ei saa koskaan — kuuletkos Bolzau — ei koskaan — ei kuuna kullan
valkeana — ei milloinkaan! Minä en huoli nuorta, kunnon miestä. (Pois
vasemmalta.)


4:S KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (tulee nopeasti keskiovesta). Mitenkäs on nyt asian
laita, herra kauppaneuvos?

_Bolzau_. Tuossa hän nyt on taas —

_Steinkirsch_. Saanko minä toivoa?

_Bolzau_. Toivokaa vaan, nuori ystäväni, toivokaa! —

_Steinkirsch_. Nytkös olen minä onnellinen —! (On syleilemässä
Bolzauta.)

_Bolzau_. Mutta maltillisemmin, maltillisemmin —

Steinkirsch. Teidän rouvanne on siis jo antanut suostumuksensa?

_Bolzau_. Ei — ei vielä aivan —

_Steinkirsch_. No siten menen minä hänen luoksensa. (On menossa.)

_Bolzau_. Mielikarvauttako saamaan? Tehkää minulle mieliksi ja menkää
taas kävelemään — malttia ystäväni — minä pyydän teitä. (Aikoo saattaa
hänet ulos.)

_Steinkirsch_. Mutta tuolla valiokunnan kokouksessa on niin armottoman
ikävä — he eivät tee siellä muuta kuin kiistävät.

_Bolzau_. Kiistäkää te toisten muassa — ajan ratoksi —

_Steinkirsch_. Voikaa sitten hyvin — vähäksi aikaa. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Hyvästi, hyvästi! Siitähän vasta leikki syntyisi, jos minun
vaimoni vielä tämän tietäisi. — Mutta mistä päästä sitä nyt alottaisi?


5:S KOHTAUS.

Bolzau. Hartwig. Brimborius.

_Hartwig_. Onkohan kuultukaan mokomaa — onkohan koskaan kuultu mokomaa —

_Brimborius_. Minä en käsitä syytä teidän raivoonne.

_Bolzau_. Mitä nyt, hyvät herrat?

_Brimborius_. Asia ei ole sen suurempi —

_Hartwig_ (keskeyttäen). Asia ei ole sen pienempi — herra kauppaneuvos
— kuin —

_Brimborius_. Koko mylläkkä on vaan tenoorisoolosta —

_Hartwig_. Hyräilykuoron kanssa. Minä olin pyytänyt tuota numeroa
ohjelmaan —

_Brimborius_. Ja se otettiinkin siihen —

_Hartwig_. Minä vakuutan kunniasanallani: se on erinomaisen hyvä
kappale.

_Brimborius_. Mutta sallikaahan —

_Hartwig_. En — sallikaa te minun —

_Brimborius_. Mutta herra kauppaneuvos on puheenjohtaja —

_Hartwig_. Juuri siitä syystä, että herra kauppaneuvos on
puheenjohtaja —

_Bolzau_. Mutta malttakaahan hyvät herrat, minä en käsitä mitä te
oikein tarkoitatte. — Tehkää hyvin, puhukaa ensin toinen, toinen
sitten. —

_Brimborius_. Herra Hartwig.

_Hartwig_. Sallikaapas — herra kauppaneuvos sanoi itse: ensin toinen,
toinen sitten — antakaa siis te toisen ensin puhua —

_Brimborius_ (suuttuneena). Mutta tämähän on —

_Bolzau_.- Hiljaa, herra Brimborius.

_Hartwig_. Minun tenoorisooloni oli jo pantu ohjelmaan, kun äkkiä
musiikkitirehtöri Paukensegen, Polyhymnian jäsen, esittää sen sijaan
tuollaista »valtiopäivämiesten marssia». — Minun tenoorisooloni
pyyhitään pois ja sen sijaan otetaan tuo marssi, jonka mokoma
Polyhymnia —

_Brimborius_. Minä olen Polyhymnian jäsen. — »Valtiopäivämiesten
marssi» on oikein oivallinen, symfoonillinen — ja eräissä paikoissa voi
lauaista tykkiäkin —

_Hartwig_. Mutta se kestää ainakin tunninajan —

_Brimborius_. Ja parissa paikassa, niinkuin esimerkiksi siinä, missä
valtiopäivämiehet astuvat senaatin rappuja ylös, voi sytyttää myös
bengaalivalkeita —

_Hartwig_. Ettehän te hyväksy tuota numeroa, herra kauppaneuvos,
ettehän?

_Brimborius_. Ettehän herra Bolzau mieline suinkaan loukata Polyhymniaa?

_Hartwig_. Sanokaa: jaa!

_Brimborius_. Vanha ystäväni, sanokaa: ei!

_Hartwig_. Konkordian nimessä —

_Brimborius_. Kieltäkää —!

_Bolzau_. Mutta hyvät herrat, jättäkää asia edes valiokunnan
ratkaistavaksi — siellä me tuumimme rauhallisesti kaikki yhdessä — nyt
minä en voi sanoa en sitä, enkä tätä. (Sivulle.) »Tule rauha suloinen.»

_Brimborius_. Hyvä, minä suostun siihen.

_Hartwig_. Saas nähdä kumpiko voittaa, mutta se tulee minun sanoa, että
Konkordia —

_Bolzau_ (ottaa Hartwigia kädestä). Konkordia merkitsee yksimielisyyttä
— »sopua» —

_Hartwig_. Niin — mutta me emme huoli sovusta tuon huonon marssin
tähden.

_Brimborius_. Herra Hartwig —

_Hartwig_. Suokaa anteeksi, minä tarkoitin: me emme huoli huonoa sopua
marssin tähden.

_Brimborius_. Se on jotakin toista, se!

_Bolzau_. Asia on siis selvä (kättelee molempia). Näiden kanssahan
tekeminen oli! (Pyyhkii hikeä otsastaan.)


6:S KOHTAUS.

Samat. Schnake.

_Schnake_ (Oven suulla. Fransille). Päästäkää minut vaan sisälle, Frans
— herra kauppaneuvos ei pane sitä pahakseen — minulla on hyvin tärkeitä
asioita — Hyvää iltaa, armolliset herrat!

_Bolzau_. Mitä asioita sinulla on, Schnake?

_Schnake_. Valiokunta on jo kokoontunut ja pyytää teitä tulemaan —

_Bolzau_. Nytkö jo?

_Schnake_. Niin — nyt jo, herra kauppaneuvos, sillä näkyypä meidän
juhlataivaallamme tummia pilviä?

_Brimborius_. Vai niin — se on kaiketikin Konkordia —

_Hartwig_. Se on Polyhymnia —

_Schnake_. Minä olen nyt juossut jo varpaani käsnille hakiessa uutta
soittokuntaa — kun entinen kieltäytyi — mutta eihän tyhjästä mitään
tule. Näin kauniilla ilmalla on nyt joka paikassa konsertteja, — ja
vaikka katsotte meidän päivälehteenkin, niin siinäkin on koko viime
sivu täynnä: »Konsertteja» — konsertteja — konsertteja — konsertteja —
konsertteja.

_Hartwig_ (suuttuneena). Konsertteja — kurahtelee tuo yhä —

_Schnake_. Yksi soittokunta näyttäisi vähän köyhältä; aterian aikana
olisi tarpeen ainakin kaksi, jotka soittaisivat vuorotellen. Sen
lisäksi on myös harpun soittaja sairastunut.

_Bolzau_. Se on paha, se.

_Schnake_. Erinomaisen paha, herra kauppaneuvos. Meidän tirehtöörimme
Paukensegenin sepittämässä valtiopäivämiesten marssissa on harppu ihan
välttämätön — sen sanoi tirehtööri minulle itse — ja koko kaupungissa
ei ole ketään muuta, joka osaisi soittaa harppua —

_Hartwig_. Sen kappaleen saa heittää pois.

_Schnake_. Silloinpa ampuu tirehtööri itsensä, tahi hän hirttää itsensä
tai heittäytyy veteen — tiedättehän, herra kauppaneuvos, mitä lajia
nuo sävelniekat ovat — jos he ovat onnistuneet saamaan jotakin mustaa
paperille — niin kas, silloin ei saa heitä pyyhkimään siitä edes yhtä
pistettäkään pois.

_Bolzau_. Mutta enhän minä osaa soittaa harppua — se on jo liian paljon
vaadittu, se.

_Schnake_. Mutta te voitte keksiä jonkun keinon, herra kauppaneuvos,
jolla saataisiin asiat taas säntillensä? Te ette usko, kuinka nuo
herrat Konkordian jäsenet —

_Hartwig_. Mitä nuo herrat Konkordian jäsenet?

_Schnake_. Hyvä herra Hartwig, tulkaa mitä pikimmin valiokunnan
kokoukseen — te puhutte niin juurta jaksain ja kovasti —

_Hartwig_. Vai veisaat sinä taaskin tuota viisuasi — maltappas — minä
olen sinulle vielä entisestäkin velkaa —

_Schnake_. Mutta sallikaahan —

_Hartwig_. Minä en salli sinun ikinäs mitään. Sinun tulee tietää olevan
vallan sopimatonta lörpötellä niin hirveän paljon, etteivät toiset saa
edes suunvuoroakaan —

_Schnake_. Mutta —

_Hartwig_. Ja kaikkein vähimmän on se sinulle sovelias —

_Schnake_. Tuolla valiokunnan kokouksessa —

_Hartwig_. Kokouksessa on toinen asia — siellä on jokaisella äänivalta
ja jokainen saapi puhua —

_Schnake_ (yhä koettaen saada suunvuoroa). Ei, ei — siellä kokouksessa —

_Hartwig_. Kuinka sinä uskallat vastustaa minua, joka tiedän nämä
asiat sinua paremmin. Kaikissa järjestetyissä kokouksissa on yksi
puheenjohtaja ja kaikki muut puhuvat sen mukaan, kun he saavat
äänenvuoroa.

_Schnake_. Ei — siellä he puhuvat kaikki yhtaikaa — ja huutavat,
etteivät he tahdo teidän tenoorisooloanne.

_Hartwig_. Se on julman suuri loukkaus — erittäinkin kun minä tahdon
tehdä heille sen kunnian ja kaunistaa juhlaa minun tenoorisoolollani.

_Schnake_. Mutta —

_Hartwig_. Joka narri voi kuorossa laulaa, mutta jos joukossa on joku,
jolle luonto on lahjoittanut erinomaisen hyvän äänen, mikä tekee hänet
taideniekaksi, niin tulee sellaista miestä pitää arvossa ja antaa
hänelle se kunnia, mikä hänelle tulee — sanokaa se herroille jäsenille —

_Schnake_. Polyhymnia —

_Hartwig_. Viis minä Polyhymniasta, minä olen Konkordian jäsen.
Ymmärrättekö sen, Schnake?

_Schnake_. Mutta Euterpe —

_Hartwig_. Mene järveen. Euterpe on myös osa laulukunnasta ja sen tulee
mukautua enemmistön mukaan ja enemmistö on minun puolellani, sillä se
rakastaa kaunista. Mene siis Schnake ja sano, että minä laulan kaikissa
tapauksissa minun tenoorisooloni, enkä huoli koko maailman koukuista
niin mitään —ja se on nyt sanottu se. Eikä siinä ole enää mitään
inttailemista, eikä sinulla ole tähän mitään sanomista — mene vaan ja
toimita minun asiani — (On ahdistanut Schnaken ihan oven suuhun) —
mene — mene — mene!

_Schnake_ (koomillisella epätoivolla). Nöyrin palvelijanne, hyvät
herrat. (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_ (voitonvarmana). Kas tällä lailla lörppöjä ajetaan, hyvät
herrat! (Bolzau ja Brimborius, jotka ovat kaiken aikaa osoittaneet
viitteillään ja käytöksellään kummastusta moisesta jaarituksesta, ovat
lopulta tulleet ihan oven suuhun.)

_Brimborius_. Kamala leikki!

_Bolzau_ (Luoden silmäyksen Hartwigiin). Varvastetaan, Brimborius —
muuten käy ohrasesti! (Brimboriuksen kanssa pois oikealle.)

_Hartwig_. Ja nuo herrat kokouksessa eivät salli minunlaiseni neron
pitää edes juhlapuhettakaan — käsittämätöntä!


7:S KOHTAUS.

Hartwig. Scheffler.

_Scheffler_ (katsoo keskiovesta). Onko setäni täällä?

_Hartwig_. Ka — Scheffler — minulla on sinulle sana sanottavana.
(Lähenee Scheffleriä.)

_Scheffler_. Kaiketi juhlapuheen johdosta taas (Aikoo mennä.)

_Hartwig_ (tarttuu Scheffleriin ja raastaen hänet näyttämölle). Ei —
tällä kertaa on minulla ihan yksityinen asia.

_Scheffler_. Mutta laskehan toki irti —

_Hartwig_. Kuuleppas ystäväni — tässä talossa on pikku ihana
veljentytär.

_Scheffler_. Niin on.

_Hartwig_. Minä tunnustan sinulle, että hän on tehnyt minuun oikein
erinomaisen vaikutuksen.

_Scheffler_. Sehän ei ole sinunmoisellesi mitään uutta, se sellainen!

_Hartwig_. Mutta minun arveluni mukaan olen minäkin tehnyt mahtavan
vaikutuksen häneen.

_Scheffler_. Vai niin, (puoleksi syrjään) no sehän olisi jotain uutta,
se.

_Hartwig_. Minulla on oikein vakaa aikomus — älähän naura — oikein
vakaa aikomus — oikein totta.

_Scheffler_. No, onhan sinulla puheenlahjaa — puhele hänen kanssaan —

_Hartwig_. Minä olen jo puhellut.

_Scheffler_ (vähän hämmästyneenä). Puhellut?

_Hartwig_. Ja vielä enemmänkin kuin puhellut — minä olen ollut
polvillani hänen edessään.

_Scheffler_. Oikeinko totta?

_Hartwig_. Oikein totta.

_Scheffler_. Ja mitä hän sanoi?

_Hartwig_. Hm — hän oli tietysti hyvin kaino — niinkuin naiset
ylipäänsä näyttävät, ikäänkuin he eivät sellaisista asioista tietäisi
tään taivaallista — hän puhui jotakin miettimisestä — tiedäthän itsekin
millaiset nuo tyttölapset ovat.

_Scheffler_ (osan ottamalla). No — entäs sitten?

_Hartwig_. Minä en ole häntä sen koommin nähnyt — ensin olin
valiokunnan kokouksessa ja nyt en näe häntä missään.

_Scheffler_ (sivulle). Merkillistä.

_Hartwig_. Kuuleppas, ystäväni, sinä olet täällä kuin kotonasi — hae —
löydä hänet — anna hänen ymmärtää, ettei hänen suinkaan minun tähteni
tarvitse pelailla.

_Scheffler_. Ja sinä olit todellakin polvillasi hänen edessään?

_Hartwig_. Vakuutan kunniasanallani, että olin — tuossa noin — olin
minä — noin hyvin juhlallisesti — tässä oli hän — Oikeastaan me olemme
jo puhuneet kaikki asiat selville — kauppa on niinkuin tehty — mutta
noin näön vuoksi vaan puhu hänelle minun puolestani — kuuletko?

_Scheffler_ (sivulle). Olisiko Ludmilla? Käsittämätöntä.

_Hartwig_. Teethän minulle sen hyvän työn, teethän?

_Scheffler_. Kernaasti — pelkästi uteliaisuudesta jo —

_Hartwig_. Kentiesi me tapaamme hänet puutarhassa. (Molemmat pois
keskiovesta).


8:S KOHTAUS.

Bolzau. Brimborius.

_Bolzau_ (oikealta katsahtaen ympärilleen). Hyvä juttu — hän on poissa.

_Brimborius_. Älkää jättäkö minua vain yksin Bolzau!

_Bolzau_. En, en — menkää vaan edeltäpäin.

_Brimborius_. Tietäkääpäs — meillä on vielä viiniäkin maistettavana ja
päätettävänä mitä lajia otetaan — Hochheimeria vai Liebfrauenmilchiä.

_Bolzau_. Kyllähän me vielä ennätämme. (On saattamassa häntä ulos.)

_Brimborius_. Niin — ja sitten on vielä maljain esitys jaettavana —
(seisahtuu). Niitä on kaksi, jotka tahtovat esittää maljan isänmaalle
— kolme maljaa laulutaiteelle, viisi vieraille ja kokonaista puoli
tusinaa, jotka ovat pyytäneet esittää maljan naisille. — Asia on teidän
ratkaistavana.

_Bolzau_ (melkein työntäen hänet ulos). Niin — niin — minä tulen
jälestä.

_Brimborius_. Mutta pian, hyvä ystäväni! (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Onpa sitä mylläkkää noiden lauluveljien kanssa! Soita harppua
— maista viinit — ja sen ohessa on ihan tuhannesti omiakin asioita.
Aluksi pitää saada tuo Schefflerin ja Berthan asia selville — he voivat
sitten ruveta minun liittolaisikseni.


9:S KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (keskiovella, aralla äänellä). Herra kauppaneuvos saanko
luvan kysyä

_Bolzau_. Mies parka, — kärsimystä — hakekaahan ensin Scheffler.

_Steinkirsch_. Hänen sijaansa tahdotaan määrätä toinen juhlapuhuja.

_Bolzau_. Juuri sentähden tahtoisinkin tavata häntä, mutta nyt paikalla.

_Steinkirsch_. Niinkuin käskette. (Pois.)


10:S KOHTAUS.

Bolzau. Bertha.

_Bertha_ (vasemmalta). Levottomuuteni enenee enenemistään — kun minä
voisin edes keventää sydäntäni.

_Bolzau_. Kah — Bertha — tuletpa kuin kutsuttu — selitäppäs minulle
tuo arvoitus, mitä yhteyttä on nimihistorialla sen seikan kanssa, että
sinun miehesi on lähtenyt äskettäin Rosendorffiin.

_Bertha_. Rosendorffiin?

_Bolzau_. Hän oli sattumalta kuullut, että sinun veljelläsi on tänään
pidot — luullakseni husaariupseereille — ja meni tapaamaan sinua siellä!

_Bertha_ (pelästyneenä). Herranen aika.

_Bolzau_. Mutta ethän sinä ole tästä puhunut minulle mitään.

_Bertha_ (hämillään). "En — minä olin sen kokonaan unohtanut.

_Bolzau_. Niin vai — mutta kun Scheffler tulee nyt perille ja rupeaa
etsimään sinua — kyselemään sinusta — ja sinua ei ole siellä kuultu
eikä nähty — niin mitähän ihmiset siitä ajattelevat? He nauravat
hänelle — pilkkaavat häntä — hän tulistuu.

_Bertha_ (teeskentelemättä, pelästyneenä). Sinä säikytät minua
kuoliaaksi — hän on todellakin hyvin tulinen!

_Bolzau_. Ja leikki voi loppua hyvinkin kamalasti, lapsiparka.

_Bertha_ (tunteiden voittamana). Setä kulta, minä olen onneton!

_Bolzau_. Mutta —

_Bertha_ (itkien). Minä olen kelvoton vaimo!

_Bolzau_ (iloisemmin syrjään). Aha!

_Bertha_. Minä karkasin hänen luotaan —

_Bolzau_. Onko se mahdollista?

_Bertha_. On setä kulta, — minä pyysin häntä pysymään juhlasta pois —
hän ei suostunut.

_Bolzau_. Ahaa — ja siitä tuli kina.

_Bertha_. Niin —

_Bolzau_. Ja sitten oltiin itsepäisiä ja tulisia —

_Bertha_. Niin!

_Bolzau_. Viimein meni tuo itsepäinen talosta pois —

_Bertha_. Niin.

_Bolzau_. Ja kertoi vanhalle sedälleen tarinan kyökinuunista, joka
savusi —

_Bertha_. Niin.

_Bolzau_. Kauniita juttuja — he, he!

_Bertha_. Setä kulta, auta minua — minä tunnen olevani väärässä — neuvo
minulle — mitä nyt tulee tehdä.

_Bolzau_. Jos minä tietäisin —

_Bertha_. Kyllähän sinä, setä kulta, tiedät.

_Bolzau_. Hm — sellaista se on — lähde sitten heti Rosendorffiin, sinä
tapaat hänet ehkä tiellä.

_Bertha_. Hyvä — Oi, setä — kun minä läksin hänen luotaan pois, niin
tykytti sydämeni — että oli karskahtaa ja nyt, kun minun tulee lähteä
taas hänen luokseen, niin sykkii se yhtä kovasti.

_Bolzau_ (innokkaasti kehotellen). Joudu nyt vaan matkalle — minä
käsken valjastaa parhaimmat juoksijani. (On lähdössä keskiovesta, mutta
kääntyy ovesta.) Tuolla tulee taas tuo Steinkirsch. (Huutaen) Bertha!

_Bertha_ (on aikonut mennä vasemmalle, kääntyy).

_Bolzau_. Tuolla tulee muuan mies, joka tahtoo minua puhutella —
minulla ei ole nyt aikaa — sano hänelle, että hän menisi minun
huoneeseeni — lukisi — kirjoittaisi — tekisi mitä hyvänsä — kunnes minä
hänet kutsutan — sano se hänelle! (Pois nopeasti keskiovesta, sieltä
vasemmalle)

_Bertha_. Hyvä!


11:TA KOHTAUS.

Bertha. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (keskiovesta). Herra kauppaneuvos — ah rouva Scheffler —

_Bertha_ (pyyhkien kyyneleitänsä). Tuolla on minun setäni
kirjoituspöytä! (Osoittaa oikeanpuoleiselle ovelle).

_Steinkirsch_ (ottaa hämmästyneenä askeleen taaksepäin, sivulle).
Aamulla se oli hänen miehensä, nyt on se hänen setänsä kirjoituspöytä!

_Bertha_. Kirjoituspöytä on tuossa huoneessa.

_Steinkirsch_. Aina vaan tuo kirjoituspöytä. Enpä todellakaan käsitä,
mitä hän sillä tarkoittanee.

_Bertha_. Setä käski teidän mennä tuonne huoneesen — lukemaan —
kirjoittamaan — tekemään niitä hyvänsä, kunnes hän kutsuu teitä —
tuolla on sedän kirjoituspöytä. (Pois vasemmalle.)

_Steinkirsch_. Hänen sanoistaan ei tule hullua viisaammaksi —
pitäneehän sinne yhtähyvin mennä, koska kerran kauppaneuvos on niin
käskenyt. (Pois oikealle.)


12:TA KOHTAUS.

Bolzau. Scheffler.

_Bolzau_. Kummallista, että sinä eräissä asioissa maltat mieltäsi —

_Scheffler_. Kuinka niin?

_Bolzau_. Niin vaan — esimerkiksi silloin, kun tietää oman vaimonsa
olevan jossakin hyvässä seurassa.

_Scheffler_. Minun vaimoniko?

_Bolzau_. Sanoithan taannoin minulle hänen lähteneen Rosendorffiin.

_Scheffler_. Niin.

_Bolzau_. Tiedäthän, että siellä majailee kokonainen rykmentti
husaareja.

_Scheffler_. Niin — ja —

_Bolzau_. Tänä iltana pitää sinun lankosi husaariupseereille komeat
kemut — tietysti herroja vaan — luulenpa siellä olevan oikein hauskaa.

_Scheffler_ (kiihoittuneena). Onko se totta, setä?

_Bolzau_. No — no — mitäpä siitä —

_Scheffler_. Mutta minun Berthani ihan yksin pelkkien miesten —
husaarien — joukossa!

_Bolzau_. Husaarit ovat sävyisätä väkeä — sävyisiä ja hiljaisia —
erittäinkin sodassa — ja myös sellaisia sydämen taisteluissa.

_Scheffler_. Setä!

_Bolzau_. Sinun Berthasi on kelpo eukko — saat olla ihan rauhassa.

_Scheffler_. Niin saankin.

_Bolzau_. Tosin tulee jälestäpäin pieniä puheita — pahoja kieliä on,
näet, kaikkialla — mutta mitäs niistä!

_Scheffler_. Niin — mutta — (sivulle). Bertha oli suutuksissaan — jos
hän kiusallaan antaa noiden husaarien viekastella? (Ääneen.) Setä hoi —
minä lähden Rosendorffiin.

_Bolzau_. Kuinka — tänäänkö?

_Scheffler_. Heti paikalla.

_Bolzau_. Vaan entäs valiokunnan kokous?

_Scheffler_. Viis siitä.

_Bolzau_. Maltahan toki siksi, kunnes kokous loppuu — lähdetään sitten
yhdessä.

_Scheffler_. Sinun pistoolisi otetaan mukaamme —

_Bolzau_. Niin ja pyssy myös — mutta tiedätkös mitä — laitetaanpas
sentään varalta sinne sana — sitä parempihan, mitä pikemmin hän kääntyy.

_Scheffler_. Sitä parempi —

_Bolzau_. Hän voi tulla vaikka meille vastaan. Istuhan tuonne — mutta
kirjoita nyt hyvin jyrkästi, ettei hän pitäisi sitä minään leikkinä.

_Scheffler_. Niin — niin. (On istahtanut ja kirjoittaa.)

_Bolzau_ (itsekseen). Nyt luulen ma, on kumpikin jo tarpeeksi kypsä.


13:TA KOHTAUS.

Samat ja Bertha.

_Bertha_ (vasemmalla, hattu kädessä). Minä olen valmis, setä!

_Bolzau_. Niin vai! (Asettuu niin että peittää Schefflerin.)

_Bertha_. Onko hevonen jo valjaissa?

_Bolzau_ (väistyen syrjään). Niin — eiköhän liene —

_Scheffler_. Tuo ääni! (hypähtää ylös.) Bertha!

_Bertha_. Bruno! (Scheffler ja Bertha nopeasti toisensa luo; syleily.)

_Bolzau_. Se on täytetty, se! Mutta mitähän tuo lienee kirjoittanut?
(Ottaa Schefflerin kirjoittaman kirjeen.) Ja tämä on hänen mielestänsä
jyrkkää: »Aina armas Berthaseni!»

_Scheffler_. Niin — se sinä olet.

_Bertha_. Voitko antaa minulle anteeksi, Bruno?

_Scheffler_. Kaikki tyyni, kultaseni! (syleily.)

_Bolzau_. Älkää, lapsi pahat, minua kainostelko —

_Bertha_. Minun tulee sinulle sanoa — minulla on niin paljon sinulle
sanomista — minä olen kovin itsepäinen.

_Scheffler_. Eikö mitä, Bertha kulta. (Taluttaa Berthan pois.)

_Steinkirsch_ (aukasee oikeanpuolisen oven). Herra kauppaneuvos,
saisinko minä kysyä —

_Bolzau_. Pst! Te saisitte odottaa, hyvä herra. (Sulkee oven kiinni.)


14:TA KOHTAUS.

Bolzau. Vilhelmina ja Ludmilla.

_Vilhelmina_ (keskiovesta). Scheffler ja Bertha käsi kädessä — mikä se
on?

_Bolzau_. Yhdistysjuhla, mammaseni — ja se on minun toimeen saamani, se.

_Vilhelmina_ (astuen lähemmäksi). Ludmilla — pysy paikallasi — äläkä
mene mihinkään!

_Ludmilla_ (jääpi oven suulle — katsoo puutarhaan).

_Bolzau_. Tahtoisinpa minä viettää tänään vielä toistakin
yhdistysjuhlaa, eukkoseni — minulla ei ole nyt paljon aikaa — niin
kuuleppas Miinaseni (syleilee Vilhelminaa) minä olen jo löytänyt
Ludmillalle nuoren kunnon miehen, ja, suoraan sanoen, minä olen jo
luvannutkin hänelle Ludmillan.

_Vilhelmina_. Kuinka?

_Bolzau_. Hän tulee piakkoin tänne — ja mikä on jo kerran tehty, sitä
ei enää tekemättömäksi tee. — Ja ethän sinä tee minua naurunalaiseksi.

_Vilhelmina_. Katsopas vaan — mutta nyt ryhdyn minäkin toimiin.

_Schnake_ (näyttämön takana). Herra kauppaneuvos, herra kauppaneuvos!

_Ludmilla_. Siellä on Schnake, setä kulta!

_Bolzau_ (harmissaan). Mikä se nyt hänetkin tänne lennättää?
(Menee keskiovesta, niin että seuraavan kohtauksen aikana näkee
Bolzaun ja Schnaken puhelevan oven suussa; Schnake tekee vilkkaita
käsiviittauksia.)

_Vilhelmina_. Rupeaapa jo todellakin arveluttamaan — mutta minä en
suostu, en — Ludmilla!

_Ludmilla_ (lähenee). Mitä täti kulta?

_Vilhelmina_. Tiedäthän, lapsiparka, kuinka minä rakastan sinua —
kuinka minä suojelen sinua!

_Ludmilla_. Tiedän täti!

_Vilhelmina_ (kiihkossaan). Mitä ikinäs minä teenkin, niin tapahtuu
se kaikki sinun omaksi hyväksesi; sentähden älä pelkää lapseni!
(Silittelee Ludmillan poskea.)

_Ludmilla_. Mutta te peloitatte minua, täti — mitä te nyt tahdottakaan
tehdä?

_Vilhelmina_ (ottaen Lndmillaa kädestä). — Minun tulee suojella sinua —
minä suljen sinut lukon taa —

_Ludmilla_. Mutta täti!

_Vilhelmina_. Se tapahtuu kaikki sinun omaksi hyväksesi (taluttelee
Ludmillaa oikeanpuoliselle ovelle). Mene nyt tuohon huoneesen — minä
suljen sinut —

_Ludmilla_. Mutta täti!

_Vilhelmina_. Mene nyt lapsirukka vaan, — mene (aukasee oven ja laskee
Ludmillan huoneeseen).

_Ludmilla_. Niinkuin tahdot, täti!

_Vilhelmina_. (Sulkee oven Ludmillan jälestä, ottaa avaimen pois).
Sillä lailla niin — ja nyt saadaan nähdä kuka on kukko linnassa.

_Bolzau_ (ovensuulla Schnakelle). Minä tulen heti paikalla. (Tulee
näyttämölle, näkee Vilhelminan.) Mitä sinulla siinä on, mammaseni:'

_Vilhelmina_ (näyttää avainta). Katsos tätä — minä olen ryhtynyt
toimiin, minäkin! Ludmilla on säilössä lukon takana —

_Bolzau_. Tuollako noin? Tiedätkö, Miinaseni, mitä sinä nyt olet tehnyt?

_Vilhelmina_. Tiedänpä kyllä.

_Bolzau_ Tiedä, tiedä — mutta minä pesen käteni ja sinä itse saat
vastata asiastasi. Ja nyt minä saan mennä kokoukseen, koska sinä olet
tehnyt kerran kaikki niin hyvästi.

_Vilhelmina_. Mene rauhassa — mene ihan rauhassa — kyllä minä jään
vartioimaan.

_Bolzau_. Frans! (Syrjään.) Tästäpä vasta veikeätä tulee. — Minun
frakkini, Frans. (Pois vasemmalle).

_Vilhelmina_. Voi — noita raukkoja miehiä — kun he näkevät toisenkin
ryhtyvän toimiin, niin pianpa hellittävät — niinkuin tuo minunkin
Simsonini. Mutta mitäpähän siitä tulisikaan, jollemme me vaimot olisi
yhtä viisaita kuin vanhojakin.


15:TA KOHTAUS.

Vilhelmina. Hartwig.

_Hartwig_ (keskiovesta). Tuolla on täti — minä puhelen nyt hänen
kanssaan. Armollinen rouva — onpa erittäin suotuisaa, että saan puhella
teidän kanssanne yksin.

_Vilhelmina_ (ystävällisesti). Te olette aina yhtä hieno, herra Hartwig.

_Hartwig_. Teidän veljenne tytär on tehnyt minuun hirveän —
sammumattoman vaikutuksen.

_Vilhelmina_ (säpsähtäen). Kuinka?

_Hartwig_. Sellaisen sammumattoman vaikutuksen, etten minä tiedä,
voisinko elää enää hetkeäkään ilman häntä — olkaa armelias.

_Vilhelmina_. Mutta, herra Hartwig — tekö se sitten olette tuo nuori,
kunnon mies, josta Bolzau yhä puhelee?

_Hartwig_. Onko hän puhellut nuoresta kunnon miehestä? — Niin - kyllä
kai — tietysti minä se olen.

_Vilhelmina_ (tunteissaan). Siinä tapauksessa tulee minun teille, herra
Hartwig, sanoa — etten minä suvaitse tuollaista leikkiä. Moinen mies,
joka ei osaa pitää kieltänsä hampaiden takana, vaan jopa sydän on aina
suussa — sellainen mies ei ole minun Ludmillalleni sovelias.

_Hartwig_. Ludmillalle? Suokaa anteeksi, minä en tarkoitakaan
Ludmilla-neitiä.

_Vilhelmina_. Ettekö?

_Hartwig_. En, minä tarkoitan teidän toista veljenne tytärtä, Berthaa.

_Vilhelmina_. Berthaako? Ha, ha, ha. (Sivulle.) Sehän on somaa!
(Ääneen.) Siinä tarkoituksessa tulee teidän kääntyä Schefflerin
puoleen, siinä asiassa on hänellä enemmän valtaa kuin minulla.
Tuollahan hän jo onkin.


16:TA KOHTAUS.

Samat. Scheffler sitten Bertha. S _Hartwig_. Suokaa anteeksi — kah
Scheffler, kunnon ystäväni — vai tässä sinä nyt oletkin — kuuleppas,
tapasitko hänet?

_Scheffler_. Tapasin.

_Hartwig_. Entäs puhuitko hänen kanssansa?

Scheffler. Puhelin.

_Hartwig_. Entäs — kerroithan hänelle minun tunteistani?

_Scheffler_. Kerroin.

_Hartwig_. Entäs hän — mitä hän noin niinkuin arveli — rakastaako hän
minua?

_Scheffler_. Ei.

_Hartwig_. Ah, älä veli kulta laske leikkiä!

_Scheffler_. Hän puhui minulle sinun tekemästäsi tunnustuksesta ja
kertoi minulle kaikki tyyni.

_Hartwig_. No — ja mitä hän sanoi?

_Scheffler_. Hän sanoi sinun puhuneen hyvin surkeasti hänen miehensä
vaimosta.

_Hartwig_. Kuinka? Hänen miehensä vaimostako?

_Scheffler_. Niin juuri, hänen miehensä vaimosta.

_Hartwig_. Hänen miehensä — vaimosta. No — onko hänellä sitten mies?

_Scheffler_. On kyllä — sillä hän on minun vaimoni — kysy vaikka
häneltä itseltään!

_Hartwig_. Ah — ah!

_Bertha_. No, herra Hartwig, näyttääkö Scheffler teistä vieläkin niin
surullisen kalpealta? Minusta nähden on hän nyt yhtä iloinen kuin
ennenkin. (Puhelee Schefflerin kanssa.)

_Hartwig_ (nuolen iskemänä). Tällainen hölmöliini en ole vielä tässä
maailmassa ollut.

_Vilhelmina_. Mikä teitä vaivaa?

_Hartwig_. Suonenveto, armollinen rouva.

_Scheffler_ (ojentaa Hartwigille kätensä). Kiitos, Hartwig, sinulla on
samanlainen maku kuin minullakin.


17:TA KOHTAUS.

    Samat. Schnake. Bolzau.

_Bolzau_ (frakissa, hattu kädessä, vasemmalta). Olenpa nyt viimeinkin
jo näin pitkällä.

_Schnake_. Herra kauppaneuvos. (Tulee aika vauhtia esille.) Eikö
herra tohtori Steinkirsch ole täällä? Hyvät herrat — missä tohtori
Steinkirsch on? Minä haen tohtori Steinkirschiä kuin silmäneulaa —
jollei hän tule heti paikalla, niin menee Polyhymnia pois. Majaileehan
tohtori Steinkirsch teidän luonanne, herra kauppaneuvos?

_Bolzau_. Majailee kyllä. Mutta minun rouvani sulkee tänään kaikki
tyyni lukon taa, hän on sulkenut myös tohtori Steinkirschinkin.

_Schnake_. Kuinka, armollinen rouva?

_Vilhelmina_. Jätä leikkisi toistaiseksi, Bolzau, minä en ole nyt sillä
tuulella —

_Bolzau_. Minä en puhukaan leikkiä, vaan ihan totisia tosia. Sinä olet
sulkenut nuoren kunnon miehen lukon taa, tuonne noin!

_Schnake_ (epätoivossa). Mitä tästä nyt tulee? {Pois keskiovesta.)

_Vilhelmina_. Niinkö luulet? (Astuu oikeanpuolisen oven luo.) Ludmilla
— oletko siellä?

_Luomilla_ (huoneesta). Olen, täti!

_Vilhelmina_. Kuuletko nyt — siellä on Ludmilla.

_Bolzau_. No — sällihän minunkin — (astuu oikeanpuolisen oven luo.)
Kuinka voitte, herra Steinkirsch?

_Steinkirsch_ (huoneesta, hieman kovasti). Vallan hyvin, herra Bolzau.

_Vilhelmina_ (peräytyy pelästyneenä). Mitä se on?

_Bolzau_. Kuulitko nyt, mammaseni? Laskehan toki nuori kunnon mies ulos.

_Vilhelmina_. Sinä peto — tämä on minulle surmaksi! (Vaipuu istuimelle,
antaa Bolzaulle avaimen.)

_Bolzau_ (aukaisee oven). Mutta mitäs se on, Ludmilla? — nuori mies, hä!

_Luomilla_. Minä en ole syypää, setä!

_Steinkirsch_. Enkä minäkään, herra Bolzau.

_Bolzau_. Mitä minä nyt teen teille?

_Vilhelmina_. Emme me vielä lopussa ole, emme.

_Steinkirsch_. Armollinen rouva!

_Luomilla_. Täti kulta!

_Vilhelmina_. Hyvä sitten, kyllä minä suostun, mutta yhdellä ehdolla - —

_Kaikki_. Aha!

_Vilhelmina_. Huomenna minä matkustan Ludmillan kanssa Lyypekkiin,
sieltä hän saa lähteä Amerikaan pyytämään lupaa isältänsä.

_Luomilla_. Jos se on ainoana ehtona, täti, niin minun ei tarvitse
mennä sinne ollenkaan. Noin puoli vuotta sitten lähetti isäni minulle
kirjeen häiden varalta.

_Vilhelmina_. Mutta miksikä et sitä ennen sanonut, lapseni?

_Luomilla_. Eihän tähän saakka ole vielä ollut häistä ajatustakaan.
Mutta minusta oli tuo kirje niin tärkeä, että kannoin sen aina
povellani siltä varalta. (Ojentaen kirjettä.) Tässä se on —

_Vilhelmina_. Annapas tänne!

_Bolzau_. Salli, mammaseni. (Ottaa kirjeen.) Minä luen sen äänessä.
{Lukee.) »Ylipäänsä ei ole miehiä juuri kehuminen.»

_Vilhelmina_ (sivulle). Viisas mies tuo minun veljeni.

_Bolzau_ (lukee). »Sen ohessa ovat kuitenkin naiset niin heikkoa
sukua, etteivät he voi elää ilman miesten tukea.» (Puhuu erittäinkin
Vilhelminalle.) Suuri ihmistuntija tuo sinun veljesi!

_Hartwig_ ja _Scheffler_ (yht'aikaa). Aivan oikein!

_Bolzau_ (lukee). »Tuleepa sinunkin hetkesi, lapsi.» (Puhuu.) Se on jo
tullut! (Lukee.) »Tutki tarkoin mies, jota rakastat — sillä silloin kun
miehet ovat rakastuneet, osaavat he parhaiten peittää vikojansa.»

_Vilhelmina_. Hänellä on oikein.

_Bertha_. Aivan oikein.

_Ludmilla_. Niin minäkin luulen.

_Bolzau_. »Silloin he näyttävät paljoa paremmilta kuin todella
ovatkaan.»

_Kaikki naiset_. Aivan oikein!

_Bolzau_. »Ihan niinkuin vaimoväkikin on häiden edellä oikeata
kyyhkyssukua, kissan kynnet sisään vedettynä.» (Puhuu.) Hänellä on
oikein.

_Hartwig_ ja _Scheffer_. Aivan oikein.

_Bolzau_ (lukee vähän pikemmin, ettei kävisi pitkäpiimäiseksi). »Oma
sydämmes on paras opas asiassa, mutta kaikessa tapauksessa kysy
sedältäsi Bolzauilta neuvoa.» (Puhuu.) Aha! (Lukee.) »Minun sisareni,
niinkuin naiset yleensä, menee tässä asiassa kenties liiallisuudesta
toiseen.»

_Vilhelmina_ (keskeyttämällä). Jätä se — lue tästä näin —

_Bolzau_ (sukkelaan). Hm — hm — Minun sisareni — hm — hm — hm (Lukee.)
Jos Bolzau antaa suostumuksensa, niin annan minä sinulle jo edeltäpäin
isällisen siunaukseni.»

_Vilhelmina_. Ja minä kun vielä varjelin tuota tyttöä.

_Bolzau_. Asianhaarat ovat siis nämät: Ludmilla rakastaa, nuori
kunnon mies on tässä näin, minä sanon »suostun». — No, Miinaseni.
(Sydämmellisesti ottaen Vilhelminaa kädestä) Me suostumme molemmat,
niinhän?

_Vilhelmina_. No, hyvä sitten — lapseni!

_Ludmilla_. Täti kulta — armas setä!

(Liike näyttelijäin joukossa. — Toivotus.)


18:TA KOHTAUS.

    Edelliset, Schnake, sitten Brimborius.

_Schnake_ (keskiovesta; epätoivossa). Ei tule mitään. Siitä ei tule
mitään, hyvät herrat.

_Kaikki_. Mistä ei tule mitään?

_Brimborius_. Yhdistysjuhlasta ei tule mitään.

_Kaikki_. Kuinka?

_Schnake_. Miksikä te ette tulleet? Kinasta nousi riita — riidasta
tappelu. Konkordia meni pois, Polyhymnia meni pois, yhteinen laulukunta
hajosi ja yhdistysjuhlasta ei tule mitään.

_Kaikki_. Ah!

_Schnake_. Yhdistysjuhlasta ei tule mitään — kaikki valot ja
kynttilätkin sammutettiin.

_Bolzau_. No sytyttäkää sitten kynttilät ja liekit täällä. Täällä
perheen keskuudessa me vietämme (Berthalle ja Schefflerille)
näiden yhdistysjuhlaa ja — (Ludmillalle ja Steinkirschille) näiden
yhdistysjuhlaa.

_Hartwig_. Ja minä saan siis tänään vielä pitää puhetta. (Alkaa
pathoksella.) Kunnioitettavat naiset ja herrat. - — Tänään on —

_Kaikki_ (ympäröiden Hartwigia sulkeakseen hänen suutaan). —
Yhdistysjuhla.

    Esirippu alas.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK YHDISTYSJUHLA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.