The Project Gutenberg EBook of Daimoni, by M. J. Lermontov
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
Title: Daimoni
Itämainen tarina
Author: M. J. Lermontov
Translator: Martti Wuori
Release Date: October 20, 2016 [EBook #53329]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK DAIMONI ***
Produced by Tapio Riikonen
DAIMONI
Itämainen tarina
Kirj.
M. J. LERMONTOV
Suom. Martti Wuori
Kirjallisia pikkuhelmiä XXXXI.
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1911.
O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
MIHAIL JURJEVITSH LERMONTOV.
Venäjän suurimman runoilijan A.S. Pushkinin rinnalla mainitaan aina
ensimäisenä Mihail Jurjevitsh Lermontovin nimi. Onpa niitä, jotka eivät
ole epäilleet antaa jälkimäiselle etusiaakin, ja ehkä syystäkin,
ainakin mitä tuntemusten syvällisyyteen ja runolliseen voimaan tulee.
Molemmat nämä runoilijat saivat vaikutuksensa siitä mahtavasta
hyökyaallosta, joka viime vuosisadan alkupuoliskolla kulki koko Europan
läpi, siitä päävirtauksesta, jonka suurin edustaja oli Lord Byron,
mutta erotus heidän välillänsä oli etupäässä siinä, että Pushkin ehti,
vaan Lermontov ei ehtinyt vapautua tuon raskaan "Weltschmerz'in"
(maailmantuskan) tarttumataudista. Pushkin osasi sopia ihmisten kanssa
ja mukautua oloihin, joita vastaan hän alussa niin innokkaasti ja
vihasta leppymättömänä oli sotaan lähtenyt, Lermontov sitä vastoin ei
voinut eikä tahtonut koskaan sopia, sillä tuo sovinto ei olisi koskaan
ollut täydellinen, ja puolinaista ei hän voinut sietää. Pushkin oli
etupäässä taiteilija ja rajoitettuaan itselleen rauhallisen sopukan,
jossa tyynesti sai elää taiteensa parissa, ei hän enää ollut niin
ankara kaikkea muuta vastaan. Mutta Lermontoville olivat taide ja elämä
eriämättömät ja hän ei kyennyt koskaan erottamaan taiteilijaa
ihmisestä. Pushkin saavutti täydellisen itsenäisen, kansallisen
runoilija-asteen; Lermontov liikkui itsenäisenä omalla kansallisella
alalla, vaikka aina kantaen byronismin leiman.
Niiden tuntomerkkien lisäksi, näet, jotka byronismilla oli, tuli vielä
toisia, niin pian kuin se oli ehtinyt Venäjän kirjallisuuteen levitä.
Lermontovin runouden kautta se ikäänkuin kehittyi, tietysti toisien
olojen vaikutuksesta, ja siinä juuri Lermontovin itsenäisyys onkin.
Hänessä tuo runouden daimonillinen aines tuntuu luonnollisemmalta, kuin
Byronilla. Suuren englantilaisen runoilijan oli vain taisteltava sitä
valhetta, sitä tekopyhyyttä vastaan, jota kaikkien aikojen ja maiden
viisaat profeetat itkivät. Hän saattoi korottaa äänensä korkealle,
taistella hurjasti, repiä pois ulkokultaisuuden naamarin ja lannistaa
valheen totuuden terävällä miekalla. Mutta Lermontov, varustettuna
synnynnäisellä taipumuksella kauneeseen, joka ilman hyvettä ja
totuudetta ei voi olla olemassa, oli ypö yksin hänelle aivan vieraassa
maailmassa. Häntä ympäröivät ihmiset eivät ymmärtäneet tahi eivät
tohtineet ymmärtää häntä ja niin uhkasi häntä alituinen vaara erehtyä
oman itsensä ja ihmiskunnan suhteen.
Lermontovin, niinkuin ylipäänsä jokaisen runoilijan teoksiin
tutustuessa, ei saa jättää huomioon ottamatta myöskään hänen elämäänsä
ja niitä oloja, joissa hänen elämänsä kului. Niiden kautta selviää ja
puhdistautuu paljon. Mainitsemme siitä siis, vaikka lyhykäisestikin,
pääkohdat.
Mihail Jurjevitsh Lermontov syntyi Moskovassa 2 p. Lokakuuta v 1814
(muutamissa lähteissä sanotaan, vaikka varmaan väärin, 3 p. Lokakuuta
v. 1815). Hänen äitinsä kuoltua kolmea vuotta myöhemmin, otti hänen
isoäitinsä E.A. Arsenjeva pojan kasvatettavakseen. Lermontovin isä,
joka virasta eronneena kapteenina asuskeli Tuulan kuvermentissä, sai
aniharvoin nähdä poikaansa, sillä sopu hänen ja hänen anoppinsa välillä
ei ollut hyvä. Mutta tästä huolimatta, näkyy Lermontov kovin
rakastaneen isäänsä, eikä syyttä ole huomautettu, että tämä
perheellinen epäsopu oli jättänyt lähtemättömiä jälkiä runoilijan
luonteeseen.
Kymmenen vuoden vanhana pääsi Lermontov isoäitinsä seurassa
Kaukaasiaan, jonka jylhä luonto jo silloin vaikutti hänen
mielikuvitukseensa ja herätti hänen runoilijataipumuksensa. Sitä paitsi
rakastui hän siellä erääseen samanikäiseen tyttöön, eikä vaan leikillä,
lapsen tavoin, vaan niin, että hän koko ikänsä sai tuntea tuota "kipua
vanhan haavan": seikka, joka todistaa hänen sielunsa herkkyyttä
tuntemuksia vastaanottamaan. Kolmentoista vanhana pantiin poika
Moskovassa kasvatuslaitokseen, joka valmisteli oppilaita yliopistoon.
Jo koulussa, viidentoista ijällä, oli Lermontov tavattomasti kehittynyt
ja hänen mielikuvituksensa erittäin toimiva. Hän kirjoitteli sujuvia,
sointuvia runoja, vaikka alussa mukaellen Pushkinia ja Byronia, jota
viimeksi mainittua hän ihaeli eniten aikansa runoilijoista ja jonka
teoksia hän alkukielellä saattoi lukea, sillä kodissaan, ennenkuin
kouluun tulikaan, oli hän jo oppinut Englannin kielen oivallisesti.
Byronin vaikutuksesta syntyi häneltä jo tähän aikaan koko joukko runoja
ja näytelmiä. Ja näissä ensimäisissä kokeissa jo ilmestyi voimakas
luonne, syvälliset tunteet, hieno runollinen vaisto ja elämän
tunteminen, joka ei ollut lainkaan lapsellinen; heräsivät samat
kysymykset, jotka sitte koko hänen ikänsä antoivat hänelle aihetta
runoilemiseen. Tältä ajalta on tuo lyhyt, mutta kaunis runo, nimeltä
"Enkeli" ja silloin jo syntyi hänen mielikuvituksessaan tuo daimonin,
kaikkia hävittävän voiman kuva, jonka hän on esittänyt samannimisessä
runoelmassa ja joka kuvastaa monista muistakin hänen teostensa
luonteista.
Lermontovin tultua yliopistoon v. 1831 kasvoi hänen runoilijatoimensa
kasvamistaan ja niiden kahden vuoden kuluessa, jotka hän Moskovan
yliopistossa vietti, kirjoitti hän vihkoihinsa koko joukon runoja,
jotka sittemmin korjaeltuina kuuluvat hänen parhaimpien tuotteidensa
joukkoon. Valitettavasti ei hän kuitenkaan saanut lopettaa opintojansa
yliopistossa. Toiset sanovat hänen tulleen erotetuksi osanotosta erään
huonon professorin pilkkaamiseen, toiset taas sanovat hänen itsensä
eronneen, siirtyäksensä Pietarin yliopistoon. Mutta koska häntä
muutamien muodollisuuksien tähden ei otettu vastaan tähän yliopistoon,
päätti hän ruveta sotilaaksi ja meni ratsuväen junkkarikouluun. Oltuaan
junkkarina kaksi vuotta, päästettiin hän syksyllä v. 1834 koulusta
kornettina kaartin husaarirykmenttiin.
Ensimäisen upseerivuotensa oleskeli Lermontov Pietarissa, ikävöiden
seuraelämän tyhjyydestä ja tietämättä, minne suunnata neronsa voimaa.
Tällä ajalla hän sai kuitenkin tuttavia sen ajan kirjailijoiden
joukossa ja tuli yksityisissä piireissä tunnetuksi erinomaisena
runoilijana. V. 1835 ilmestyi sitte hänen nimensä ensi kerran
painettuna ja se tapahtui "Hadshi-Abrek" nimisen runoelman alla, joka
herätti yleisössä suurta huomiota ja suuria toiveita. Vilkkaan
esitystapansa ja sointuvain säkeittensä kautta oli sillä paljon
yhtäläisyyttä Pushkinin runojen kanssa.
V. 1837 kaatui Pushkin kaksintaistelussa. Suurimmassa osassa yleisöä ja
varsinkin nuorissa herätti tämä ennenaikainen kuolema kaipuuta sekä
vihaa inhottavaa murhaajaa vastaan. Mutta olipa ylhäisiä henkilöitä,
jotka olivat kylmiä Pushkinia kohtaan ja syyttivät häntä itseään
kaikesta, puolustaen hänen vastustajaansa. Tämä herätti syvää harmia
Lermontovissa ja jo ennen kirjoittamaansa ja yleisöön liekin nopeudella
levinneeseen runoonsa Pushkinin kuoleman johdosta kirjoitti hän 16
loppusäettä, joissa hänen harminsa mitä mahtavimmalla runollisella
voimalla ilmeni. Nämä säkeet levisivät yleisöön samalla vauhdilla ja
joutuivatpa niiden henkilöiden korviin, joita vastaan ne olivat
suunnatut. Asia ilmoitettiin keisarille ja Lermontov ajettiin
maanpakoon Kaukaasiaan.
Tämä maanpakoon-ajo herätti suurta huomiota ja samalla korotti se
Lermontovin runoilijamainettakin. Hänen Kaukaasiassa kirjoittamiansa
runoja luettiin suurella innolla. Tältä vuodelta mainittakoon runo
"Borodino", jolla on hyvin paljon yhtäläisyyttä Runebergin Vänrikki
Stoolin tarinoiden kanssa, ja tuo tositaiteellinen "Laulu tsaari Ivan
Vasiljevitshista", jossa tämä muuten subjektiivinen runoilija,
käyttääkseni vanhoja esteetillisiä lausumatapoja, esiintyy täysin
objektiivisena. Hän on tässä runoelmassa aivan kansallinen runoilija;
tapain kuvaukset ovat siinä pienempiin yksityiskohtiin saakka perin
venäläisiä ja onpa itse runoelma mainiosti kirjoitettu vanhain
venäläisten byliinien runomitalla. Saksalainen runoilija Bodenstedt
sanoo, että tässä runoelmassa on "aivan Homeeron tapaista
todenmukaisuutta, voimaa ja yksinkertaisuutta".
Lermontovin nimi oli kuitenkin hänen maapakonsa jälkeen joutunut
sellaiseen epäsuosioon asianomaisten luona, että hänen mainio
"Laulunsa" ainoastaan runoilija Shukovskin välityksestä ja silloisen
sisäasiain ministerin Uvarovin vastuulla tuli painetuksi, ja silloinkin
vain varustettuna hänen nimensä alkukirjaimilla.
Muutoin oli Lermontov jo ennenkin ollut tekemisissä sensuurin ja tuon
kuuluisan "III osaston" kanssa. Hän oli v. 1836 kirjoittanut
"Naamiaiset"-nimisen runomittaisen näytelmän, jossa hän, jäljitellen
Gribojedovin merkillistä "Viisaan vastukset"-nimistä näytelmää,
ankarasti ruoski aikansa tapoja ja oloja. Lermontov tahtoi
nähdä teoksensa näyttämöllä, mutta huolimatta kaikista hänen
ponnistuksistaan, ei mainitun osaston päällikkö hänelle siihen
suostumustaan antanut.
Runoilijan ensimäinen maanpaossaolo ei kuitenkaan kestänyt varsin
kauan. Iso-äitinsä toimesta siirrettiin Lermontov jo alussa vuotta 1839
takaisin entiseen rykmenttiinsä. Palattuaan Kaukaasiasta aikoi hän
vakaasti erota sotilasvirasta, koska hän ei ollenkaan ollut
päällikkyytensä suosiossa, mutta hänen omaisensa saivat hänet siitä
pidätetyksi. Elämä, jota hän nyt vietti, oli hyvin säännötön ja hurja,
mutta hänen runoilemisensa ei kuitenkaan tälläkään aikaa levännyt.
Paitsi hänen vakavaa, voimakasta ja syvämietteistä runoansa,
joka alkaa sanoilla: "Surumielin katselen mä sukupolveamme",
pidetään viimeksimainittuna vuonna valmistuneena myöskin hänen
"Daimoni"-runoelmansa, jonka hän jo v. 1829 oli alkanut. Syytä on
kuitenkin olettaa, että runoilija kuolemaansa saakka paranteli ja
viimeisteli sitä, sillä on olemassa käsikirjoitus, joka todistaa hänen
sitä tehneen ainakin vuonna 1840.
Perusaatteena tässä runoelmassa on taistelu hyvän ja pahan, valon ja
pimeyden välillä, jotka rakkauden muodossa ovat edustettuina
Tamarassa ja Daimonissa. Samalla kuvastuvat siinä runoilijan omat
toteuttamattomat haaveet lemmestä ja onnesta, hänen intohimoinen
kauneen ihailemisensa, joka varsinkin Kaukaasian jylhän luonnon
kuvailemisessa puhkeaa mitä kauniimpaan runomuotoon, sekä kopea oman
voimansa tajuaminen ja ympäröiväin olojen halveksiminen. Ja juuri tämä
alttius taistelemaan yhteiskunnan puutteita ja paheita vastaan,
mikä ilmestyy muutamissa muissakin, niinkuin "Profeetta"- ja
"Purje"-nimisissä kauniissa runoissa, erottaa Lermontovin sankarit
Pushkinin apaatillisesta Onjeginista. Siitä samoin kuin runoilijan
luonteesta ja elämän oloista johtuu se katkera satiiri, joka on
vastakohtana Pushkinin leikilliselle ironialle.
Eräs puoli byronismia, joka osaksi jo "Daimonissa" ilmenee, nimittäin
rakkaus luontoon, näkyy täydellisemmin Lermontovin "Mtsiri"
(Alolokas)-nimisessä runoelmassa, joka on vuodelta 1839. Mutta
runoilijaa ei huvita luonto sinänsä, vaan sen suhde ihmiseen; sen
keskellä kuluu ihmisen elämä vapaasti ja voi hän käyttää voimansa
itsenäisesti, rohkeasti, sitä vastoin kuin ne ihmisten parissa aina
murtuvat esteitä vastaan. Siis taaskin sama himo taisteluun vapauden
puolesta ja ylipäänsä pyrkimys toimintaan tyhjyydestä ja ikävästä.
Tämän runoelman kauneuksista mainittakoon erittäinkin Mtsirin taistelu
pantterin kanssa, joka tappelun kanssa "Ismail-Bei"-nimisessä
runoelmassa (v. 1832) ja nyrkkitaistelun kanssa "Laulussa" on paraimpia
kohtia Lermontovin runoudessa. -- Paitsi osia "Aikamme Uros"-romanista,
jota runoilija tänä samana vuonna kirjoitteli, ei saa jäädä
mainitsematta runo "Kolme palmua", jossa lausutaan ajatus, että kaikki
kaune hukkuu, niin pian kuin se joutuu kosketukseen maailman kanssa.
Helmikuussa v. 1840 tapahtui kaksintaistelu Lermontovin ja Barante'n,
tunnetun ranskalaisen historioitsijan ja silloisen Pietarissa olevan
lähettilään pojan kanssa. Vaadintansa kaksintaisteluun teki Barante
tanssijaisissa kreivitär Lavallen luona Lermontovin häntä vastaan muka
lausumista alentavista sanoista. Taistelussa sai Lermontov pienen
naarmun, vaan itse ampui hän ilmaan. Asia, joka sitte joutui
sota-oikeuden käsiteltäväksi, päättyi siten, että runoilija
toistamiseen siirrettiin Kaukaasiaan.
Tultuaan määräpaikkaansa, lähti Lermontov sotaan vuorelaisia vastaan.
Samallaisissa kahakoissa oli hän jo ollut ensimäisenkin maanpakonsa
aikana. Nyt otti hän osaa Valerikin tappeluun, josta sitte sai aiheen
samannimiseen runoelmaan.
Lermontovin ollessa Kaukaasiassa ilmestyi Pietarissa hänen kuuluisa
romaaninsa "Aikamme Uros". Sen tarkoituksena on asettaa vastakkain
elämän kaksi puolta, teeskentelemätön luonnonelämä ja n.k. sivistynyt
ihmisluokka. Romaanin pääsankarissa Petshorinissa, jossa runoilija
jotenkin räikeillä väreillä on kuvannut oman itsensä, ilmestyy
tyytymättömyys elämään ja vastalause sitä henkistä tyhjyyttä vastaan,
joka yhteiskunnallisessa elämässä on olemassa. Teoksen muista
henkilöistä ovat parhaiten onnistuneet Bela ja Maksim Maksimitsh, nuo
molemmat rakastavat, suoraluontoiset olennot, jotka herättävät
ehdottomasti lukijan myötätuntoisuuden, edellinen -- intoisan, kaikkea
uhraavan rakkautensa, jälkimäinen -- synnynnäisen hyvänsävyisyytensä ja
helläsydämisyytensä kautta. Vastakohtana näille ovat romaanin muut
henkilöt. Grushnitski on tyhjä lavertelija, sentimentaalinen teennäisen
byronismin edustaja, ruhtinatar Mary ja hänen äitinsä edustavat suuren
maailman sisällyksettömyyttä ja kerskaavaisuutta, Vera -- niitä
naisolentoja, joissa sydän ja tunteellisuus voittavat kaiken muun.
Teoksen parhaimpia puolia tätä paitsi ovat Asamatin ja Kasbitshin sekä
salakuljettajan luonteen kuvaukset ja kuvaukset vuorelaisten elämästä,
mutta varsinkin Kaukaasian luonnosta. Ja niin hyvin suorasanaisessa,
kuin runokielessä seisoo Lermontov luonnonkuvauksiensa suhteen taiteen
korkeimmalla kukkulalla ja on luettava maailman kirjallisuuden
ensimäisten joukkoon. Sanoopa jo ennen mainittu Bodenstedt, että
Lermontovin teoksista saa paljoa paremman käsityksen Kaukaasian
luonnosta, kuin mistä hyvänsä sitä koskevasta maantieteellisestä tahi
muusta teoksesta.
Lopulla vuotta 1840 sai Lermontov luvan palata muutamaksi kuukaudeksi
Pietariin, josta hän taas huhtikuussa v. 1841 lähti viimeiselle
matkalleen Kaukaasiaan. Sinne tultuaan otti hän sairauden takia
virkavapauden ja asettui asumaan Pjätigorskin kylpypaikkaan. Täällä
tutustui hän erääseen Martinov-nimiseen upseeriin kenraalin rouva
Versilinin perheessä, joka oli siellä kolmen tyttärensä kanssa
kylpemässä. Mainitussa perheessä kokoontui usein iso joukko nuorisoa.
Lermontov, joka jokaisessa tilaisuudessa oli valmis lausumaan
sukkeluuksia, ja melkein aina hyvin pisteliäitä ja loukkaaviakin, oli
eräässä iltamassa naisten läsnä ollessa suunnannut sellaisen Martinovia
vastaan, ja niinkuin toiset tietävät kertoa, mustasukkaisuudesta tätä
kohtaan. Martinovin sanotaan jo usein ennenkin varoitelleen Lermontovia
ilmoittamalla, että hänen sukkeluutensa olivat hänelle vastenmieliset.
Ja nytkin, iltamasta kotia palatessaan, oli hän jälleen toistanut,
ettei hän niitä rakasta. Tähän muistutukseen sanotaan Lermontovin
vastanneen: "jos ette rakasta, niin vaatikaa minulta hyvitystä". Ja
molemmat erosivat, mutta Martinov lupasi lähettää sekundanttinsa
Lermontovin luo.
Kaikki kokeet saada vihamiehet leppymään jäivät turhiksi ja
kaksintaistelu määrättiin tapahtuvaksi 15 p. heinäkuuta klo 1/2 6
illalla. Rajojen väli mitattiin 15 askeleeksi ja niistä kummallekin
puolen vielä kymmenen askelta. Martinov ja Lermontov asettuivat
äärimmäisiin päihin. Sopimuksen mukaan oli kumpaisellakin oikeus ampua
koska tahtoi ja joko paikaltaan tahi astumalla rajojen luo. Kun
sekundantit antoivat merkin, jäi Lermontov paikalleen ja, jännitettyään
hanan, suuntasi pistoolin suun ilmaan. Martinov sitä vastoin astui
rajan luo ja tähtäsi niin kauan, että sekundantit jo huusivat hänelle:
"ampukaa tahikka me erotamme teidät". Martinov laukasi ja Lermontov
kaatui kuolleena maahan.
Kummallista on, että tämä kaksintaistelu, jossa Lermontov kaatui, oli
monessa pienessä yksityiskohdassakin aivan sen kaksintaistelun
kaltainen, jonka hän on kuvannut "Aikamme Uros"-nimisessä romaanissaan.
Kaikesta kuitenkin näkyy, että Lermontov vakaumuksiltaan vihasi
kaksintaistelua, mutta kerran siihen pakotettuna, ei hän sitä enää
pitänyt leikin asiana, vaan tahtoi, että toinen tahi toinen oli kaatuva
paikalle. Tällaisia kummallisuuksia ja ristiriitaisuuksia oli
Lermontovin elämässä paljon, mutta ne ovat selitettävät syntyneen
niistä vastakkaisista luonteenominaisuuksista, jotka hänessä itsessään
olivat olemassa. Toinen oli se ihanteellinen hyvä, jonka puolesta hän
taisteli, toinen se yhteiskunnallinen pahe, jota vastaan hän taisteli,
mutta jota vastaan taistellessa juuri hän kukistuikin sen tähden, että
sitä oli niin paljon hänessä itsessäänkin. Hän oli liian heikko
jaksaakseen voittaa sen, mutta liian ylpeä salliakseen sen päästä
hänestä voitolle. Ja nämä ristiriitaisuudet veivätkin hänen
ennenaikaiseen hautaan.
_Martti Wuori_.
Ensimäinen osa.
I
Daimoni, hornanhenki liiti
Suruisna yli syntismaan
Ja ajat auvoisemmat kiiti
Parveillen hänen muistissaan, --
Kun valon kotimaassa vielä
Hän puhtoinen ol' enkeli
Ja lentotähti häntä siellä,
Hymyjä vaihtain ilomiellä,
Kuin ystävätä, tervehti;
Kun kautta usmain ikuisien,
Himoiten aina tietoa,
Hän seuras tähtein laumoja,
Aavassa taivaan harhaa vien;
Kun esikoisna luomisen
Hän uskoi, lempi, miekkonen,
Ei tiennyt vihaa, epäilystä
Eik' uhmaellut ymmärrystä
Onnea jona vuosien...
Ja monta, monta muuta kohtaa,
Joit' ei hän voinut mieleen johtaa.
II
Jo ammoin avaruutta näin
Hyljätty samos' suojaa vailla,
Yks'toikkoisesti jäljettäin
Vuos'sadat seuras hetkein lailla,
Maan mitättömän herrana
Hän kylvi aina pahetta,
Mut tuntematta nauttimusta;
Ja missäkään kun taiteelleen
Ei kohdannut hän vastustusta,
Niin kyllästyi hän paheeseen.
III
Ja paratiisin pakolainen
Kaukaasian näk' allaan maan.
Kuin hohtokivi loistavainen
Kasbék kiils' ikilumissaan,
Ja häämöittäin, kuin onkalossa,
Syvällä kyiden asunnossa,
Darjàl kiers' siellä mutkiaan,
Siell' ärjyi Terek vaahtoharja,
Kuin jalopeura pelmuten,
Ja vuorten kaikki villi karja,
Siinnossa kotka kaartaen
Sen juoksun jutteluja kuuli
Ja sitä kultahattarat,
Joit' etelästä kantoi tuuli,
Pohjoista kohti saattoivat;
Ja salamielin uinaellen,
Seisoivat vuoret ryhmittäin
Sen yli kumartunein päin,
Vuon vilinätä tarkastellen;
Ja kallioilla katsoivat
Lilp' usman linnat tornipäiset,
Kaukaasian portin vartiat,
Nuo hlrvittävät jättiläiset.
Ja jylhä, mutta ihana
Ylt'ympäri oli maailma.
Vaan ylenkatsein Luojan työtä
Silmäili henki korska vain
Eik' korkeell' otsellansa myötä
Ilmettä tunteen ollut lain.
IV
Ja kuva hänen eessään puhkee
Eloisa toisen maiseman:
Tuoll' leviää kuin matto muhkee,
Etäällä laaksot Grusian, --
Maan onnellisen, upean!
Patsaina seisoo raunioita
Ja kirjokivi-uomissaan
Solisten juoksee puroloita
Ja ruusuiss' sulotarten maan
Soi satakielet, jotk' ei voita
Heit' edes lemmenlauluillaan;
Muratin kiertäminä tarjoo
Plataanit tuuheet katvehen
Ja luolat arat hirvet varjoo
Säteiltä päivän paahteisen;
Siell' loistoa on, elämätä
Ja lehtipuiden lipinätä,
Tuhansin äänin tarinaa,
Satojen kukkain tuoksuntaa,
Puol'päivän helteet hekumaiset,
Yö, kasteest' aina vilpoinen
Ja tähdet kirkkaat, loistavaiset,
Kuin silmät Grusinittaren.
Mut paitsi kylmää kateutta
Ei saanut luonnon loistokaan
Tään rintaan ruumihittomaan,
Ei tunnetta, ei voimaa uutta --
Ja mitä näki edessään,
Vain halveksi tai vihas hän.
V
Gudal on, -- vanhus, -- tehnyt hovin
Tilavan, korkeen kartanon...
Työt', tuskaa maksanut se kovin
Orjille kuuliaille on.
Sen seinäin varjot aamuin kohtaa
Läheisten vuorten kupehet.
On kalliossa astimet,
Ne kulmatornist' alas johtaa;
Ja sieltä juosta vilahtain
Tamara ruhtinatar terho,
Kasvoillaan valkohuntu verho,
Käy Aagvasta vettä ain.
VI
On vuorelt' aina synkeänä
Tää talo laaksoon silmäillyt,
Vaan isot pidot siell' on tänään,
Soi soitto, vuotaa viini nyt:
Gudal, näät, naittaa tyttärensä;
Kaikk' kutsui häihin omaisensa.
Parissa istuu ystäväin
Katolla, mattoin peittämällä,
Nuor morsian ja aika näin
Kuluvi lauluin, leikein hällä.
Etäisten vuorten taa jo on
Kadonnut kehä auringon.
Käsiä lyöden määrän perään
Siell' laulavat ja morsio
Tuoss' ottaa tamburiinin jo; --
Kas nyt hän, sitä moneen erään
Pääns' yli kiertäen kuin kerään,
Laill' linnun liitämähän saa,
Nyt taukoaa -- ja katsahtaa,
Ja silmäin kastekilo palaa
Kateiden ripsein alla salaa;
Nyt notkistaa hän ruumistaan
Ja mustaa kulmaa kohouttaa,
Nyt jumalaista jalkoaan,
Lipuen, liehuin, soljahuttaa;
Kuin lapsukainen iloitsee
Ja herttaisesti hymyilee.
Valoa kuun, min välkkymähän
Saa pinta vellovaisen veen,
Ei verrata voi hymyyn tähän,
Kuin elo, nuoruus, vilkkaaseen.
VII
Ma vannon kautta täht'yön valon,
Kautt' iltaruskon, päivänsalon:
Ei rikkaan Persian valtias
Eik' ykskään mailman kuningas
Suudellut silmää moisen jalon;
Ei suihkulähteet haaremin
Helteessä päivän yhtään kertaa
Sironneet kastehelmihin
Vartt', tälle joka vetäis vertaa;
Ei mainen käsi konsanaan
Otsalta armaan semmoisia
Oo silitellyt suortuvia;
Kun katos' Eeden päältä maan,
Siit' asti kaunotarta moista
Etelän päiv' ei nähnyt toista.
-- -- -- -- --
-- -- -- -- --
VIII
Tää immen viime karkelo...
Huomenna vartoo häntä jo,
Gudalin ainoata lasta,
Vapaata aina, riehakasta,
Naisorjan kurja kohtalo,
Kot' uusi alla vieraan katon
Ja heimo, hälle tuntematon.
Ja usein salaepäilys
Synkisti hänen silmiänsä;
Mut niin ol' ylvä viehätys,
Sulavuus suuri, hempeys
Jok' ainoalla liikkeellänsä,
Ett' oispa Daimon' nähnyt vain
Nyt hänet, ohi lentäessään,
Niin, veljesmuistot sydämessään,
Pois kääntynyt ois huo'ahtain.
IX
Ja Daimon' näki... Hetkiseksi
Povessaan kumman kuohun keksi
Äkisti hän ja sydämen,
Tuon aution ja mykän, täytti
Ihana sävel, auvoinen;
Pyhyyden käsittävän näytti
Hän lemmen, hyveen, kauneen taas...
Ja kauan suloisuutta kuvan
Hän ihaeli; -- haaveen maass'
Siin' onnen aikain uudistuvan
Näk' edessänsä, syttyen
Kuin tähti tähden vierehen.
Salainen voima hänen kiehtoi,
Sai uuden surun syntymään,
Äkisti jälleen luonnon liehtoi
Tutulla entis äänellään.
Ennekö uuden syntymyksen?
Sanoja viekkaan viettelyksen
Ei järki pysty löytämään.
Unohtaa? -- Sit' ei suotu yksin,
Eik' olis huolinutkaan hän.
X
Väsyksiin ajaa ratsuns' oivan,
Pitoihin, laskuun päivän sen,
Ehättäin, ylkä hätäinen.
Aragvan kirkkaan, vihannoivan
On rannan saavuttanut hän.
Häälahjain taakat selässään,
Töin tuskin tietä astuskellen,
Jonossa pitkäss' seuraa ain'
Kamelit häntä; kilahdellein
Soi niiden tiu'ut ajoittan
Rikasta matkuetta johtaa
Hän, Sinodàlin valtija.
On vyössä varsi solakka;
Tikarin, miekan hela hohtaa
Välähtäin paisteess' auringon;
Selässä uljas pyssy on;
Tuul' leikkii hänen nyt tshuhànsa [irtonaishihainen päällysvaate]
Hihoilla, kultapäärmeisen,
Ja kirjosilkin koreillen
On tehty hänen satulansa,
Ja tupsut riippuu suitsissansa;
Vaahdossa virma ratsu on,
Tuo kultakarva verraton.
Se korviansa luimistaapi,
Pelästyneenä korskuen,
Kun äyrähältä nähdä saapi
Tyrskettä kosken kuohujen.
Tie vaarallinen on ja kaita:
Täänpuolen seinät vuorien.
Tuonpuolen kuilun jyrkkä laita.
On myöhä. Huippuin ruskoraita
Jo sammuu. Usva kohoaa...
Kiireemmin joukko askeltaa.
Xl
Rukoushuone tuoss' on tiellä...
Ja muuan ruhtinas on siellä, --
Näät, koston uhri, pyhä nyt, --
Jo Herrass' ammoin levännyt.
Pitoihin, taistoon, siitä asti
Jos minne kulki matkamies,
Niin rukoella hartahasti
Sen haudan kohdall' aina ties;
Se teko suojas' matkaavaisen
Aseilta muhamettilaisen.
Mut tavan esi-isien
Halveksi nuori sulhanen --
Hänelle viekkaan haaveen ansan
Kavala Daimon' viritti:
Yön pimeässä, unissansa
Hän morsiantaan suuteli...
Vilahti eessä joku musta,
Jo toinen... Pari pamausta...
Jalustimille pian taas
Nous' vaiti uljas ruhtinas,
Papàhan painoi syvään ensin, [Kaukaasialainen päähine]
Välähti ase kädessään,
Navahti piiska, -- kiitämään
Kuin kotka sai hän... Kuulat lensi,
Ja hurja huuto, voihkaus,
Kajahti syväll' laaksoloissa...
Vaan pitk' ei ollut tappelus:
Grusiinit arat oli poissa!
XII
Ja vait' on kaikki... Allapäin
Ruumiita ratsastajiensa
Kamelit katsoi. Hetkittäin
Helähti heidän kulkusensa.
On ryöstön saalis matkue
Ja kuollehitten ylitse
Yölintu kehää kiertäin, liitää.
Ei haudan rauhaan koskaan niitä
Saa sieltä luostarkalmisto,
Miss' isäin tomu lepää jo;
Ei tule huntuun verhottuina
Sisaret, äidit itkusuina
Mailt' etäisiltä suremaan,
Rukoillen, heidän haudoillaan!
Vaan käden hartaan pystyttämän
Tien viereen, suojaan vuoren tämän,
He muistoks' saavat ristin vain,
Min verkollansa vehreällä
Kietoopi, helläst' armastain,
Muratti vehmas kevähällä;
Ja tiellä tukalalla tällä
Väsähtyneiden matkaajain
Se siimessuojana on ain.
XIII
Kuin sarvas virma ratsu lentää
Ja korskuen, kuin sotaan, entää,
Äkisti milloin seisattuu
Ja, kuolaa pärskyvänä suu,
Tuult' tunnustelee sieraimilla;
Äkisti iskee rautaisilla
Hokilla maahan helähtäin
Ja, harjaa puistain pörröisätä,
Taas kiitää hurjast' eteenpäin.
Mies vaiti ajaa hevost' tätä,
Tuon tuosta ponnistellen ain,
Pään kaulalle sen painaltain,
Eik' ohjaa enää marhaimilla,
Vaan jalan hervon kannuksilla
Ja veri vuotaa virtanaan,
Valuen hänen loimellaan...
Veit, ratsu uljas, taistelusta,
Kuin nuoli, kyllä herrasi,
Mut hänen, yö vaikk' oli musta,
Katala kuula yllätti!
XIV
Häätalo itkee, voihkaa; pihan
Kaikk' kansa täyttää: kenen tuo
On ratsu, pakahtunut ihan,
Mi kaatui maahan portin luo?
Ken hengetön tuo ajajansa?
Nuo rypyt tummall' otsallansa
Sen tietää tuimat taistelut.
Veressä ovat ase, vaate;
Kuin viime hurjan otteen aate,
On käsi harjaan turtunut.
Ei kauan nuorta ylkää vuottaa
Tarvinnut katseen morsion;
Hän ruhtinas ei ollut suotta:
Kuin lupas, häihin tullut on.
Mut, voi, sen tietää toden pelkän,
Ei käy hän koskaan ratsun selkään!...
XV
Suruttomahan perheeseen,
Kuin ukkonen, löi viha taivaan!
Tamara raukka vuoteelleen
On itkuun vaipununna aivan;
Ajavi kyynel kyyneltä
Ja rinta nousee raskahasti...
Kas, on kuin äänen hurmaavasti
Hän kuulis soivan yllänsä:
"Äl' itke, laps', äl' itke syyttä!
Ei kyynelkaste elävyyttää
Voi hengetöntä ruumista;
Se himmentää vain katsees kilon,
Sun polttaa vienon poskes silon!
Ei kuule hän, on kaukana,
Ei tunne tuota surua;
Suloinen taivahan on valo,
Min näkee kuolleen silmä jalo;
Ja enkel'laulu hälle soi...
Mit' unet mitättömät olon,
Valitus, itku tyttöpolon
Vieraalle taivaan olla voi?
Ei maksa arpa kuolevaisen,
Mua usko, enkel' elon maisen,
Ees silmänräpäystäkään
Surusi kalleutta tään!
Yläilmain ulapalla
Ilman purjeit', ohjaajaa
Hiljaa huuruiss' soutamalla
Soihdut sorjat tuikahtaa.
Taivaan lakeutta laajaa
Jäljetönnä vaeltaa
Tapaamattomana taajaa
Pilvilaumain hahtuvaa.
Niille lähdön, tulon häivä
Huolt' ei, riemua ei tuo,
Sääliä ei mennyt päivä,
Toivoa ei uusi luo.
Tuskan tuokio kun painaa,
Niitä vain sä muistele,
Maallist' ylenkatso aina,
Ole huoleton, kuin ne!
Kun yötär hiljaa hunnullansa
Kaukaasian vuoret varjostaa,
Kun taikasanan kautta kansa
Lumottu uneen raukeaa;
Kun kalliolla rapisuttaa
Tuul' lehteä, jo kuihtunutta,
Ja pimennossa piilostaan
Pyrähtää lintu nopeaan;
Ja viiniköynnöksien alla,
Kastetta taivaan ahmimalla,
Kun puhkeaa yökukkanen;
Kuu kulta takaa vuorien
Kun hiljaa taivahalle palaa
Ja sua silmäilevi salaa, --
Niin silloin luokses lentelen,
Jään vieraaksesi aamuun asti,
Kult'-unelmilla ihanasti
Sun silkkiripses sulkien..."
XVI
Ja sanat vaikenivat... Loittoon
Ään' äänen jälkeen häipyi ain'...
Tamara katsoo, kavahtain,
Ja vaipuu kummaan sielun soittoon;
Ei kaiho, pelko, riemastus
Povensa ole ilmaus;
Kaikk' ovat tunteet päässeet voittoon.
Kahleensa sielu katkasi,
Valahti veriin tuli pyhä
Ja hälle korviin kaikui yhä
Tuo ääni outo ihmeesti.
Haluttu uni aamusella
Väsyneet luomet ummisti;
Mut mielen kiehtoi Daimoni
Näin oudoll' ennushaavehella:
Sanaton vieras, utuinen,
Ihanuutt' ylhää loistaen,
Kumartui hänen päätään kohti
Ja silmistä sen katse hohti
Niin leppeä, niin suruinen,
Kuin syvän säälin tuntien.
Mut enkel' ei hän taivahainen,
Ei suojelija jumalainen,
Ei sateenkaaren säteitä
Sen kiharoilla kimmellä;
Ei oo hän rietas manan henki,
Min pahaan kiusata on työ, --
Kuin kirkas ilta, muoto senki:
Ei valo, pimeys, päiv', ei yö!...
Toinen osa.
I
"Oi, isä, isä, uhkas heitä,
Tamaraas älä nuhtele!
Mä itken. Näätkö kyyneleitä?
Ei ensimäiset ole ne...
Suott' aivan tänne kosijoita
Noin joukoin tulvii muualta...
En ota miestä konsaan ma;
On kylliks maassa morsioita.
Oi, isä, älä toru näin!
Olethan nähnyt; päivittäin
Ma riudun, myrkyn kalvamana!
On riettahana kiusaajana
Ain' aatos pääsemätön tuo;
Menehdyn -- mulle säälis suo!
Pois luostarihin täältä aja
Sun tyttäresi mieletön!
Siell' lientää huolein Vapahtaja,
Sisällä turvaa pyhäkön.
Huvia maailmass' ei mulla...
Levolla luostar' siunatulla
Siis minut kolkkoon kammioon,
Kuin hautaan, nyt jo ottakoon!"
II
Ja luostarihin yksinäiseen
Vei immen nuoren vanhemmat
Ja katumusta tekeväisen
He halpaan viittaan pukivat.
Vaan niinkuin koruvaatteen oman,
Viel' alla nunnan kaavun hän
Tuns' sydämessään elävän,
Kuin ennen, haaveen luvattoman.
Valaistun loisteess' alttarin,
Kun kaikui juhlalaulu pyhä,
Tuon tutun äänen kuuli yhä
Hän kesken rukoustakin.
Hämystä holvin katseen kiinsi
Taas kuva tuttu hetkisen,
Jäljiltä jälleen häipyen;
Kuin tähti hiljaa loistain siinsi
Se savuss' suitsun keveän
Ja kiehtoi, kutsui... minnehän?...
III
Katveessa vuorten vilpoisien
Lepäsi luostar piilossaan.
Se plataanien, poppelien
Ol' ympäröimä. Ajallaan,
Kun verhos' yö jo rotkot vuoren,
Läp' puiden lamppu nunnan nuoren
Käv' akkunasta tuikkimaan.
Ylt'ympär' alla mantel'puiden,
Miss' synkät ristit jonotti,
Nuo mykät vahdit kalman luiden,
Vireät linnut visersi;
Ja lähteet raikkaat lorinalla
Ylitse kiiti kivien,
Kuin ystävykset yhtyen
Taas vuoren äkkijyrkän alla,
Lomitse kuuraa kiiltäväin
Kukkasten entäin eteenpäin.
IV
Näkyivät vuoret Pohjaa kohti.
Kun idäss' aamurusko hohti
Ja savu helmast' alhojen
Sinervä nousi kiemurruksin
Ja muetsiinit,[1] kääntyen
Päin itään, kutsui rukouksiin;
Kun aamuhetkin rauhaisin
Herätti väen luostarin
Kumahtain kello kaikuvainen;
Kun kukkea Grusininainen
Vuort' astui jyrkkää ruukkuineen
Joesta vettä noutaakseen, --
Niin lumihuiput kuvastuivat
Sinisin seinin taivaallen,
Mut ruusuharsoin pukeuivat
Taas päivän mennen maillehen.
Ja siellä, pilvet puhkaistessaan,
Kohoten muita kauemmas
Heloitti juhlapukimessaan
Kasbék, Kaukaasian valtias.
[1] Henkilö, joka muhamettilaisten moskeeojen minareeteista
(kirkontorneista) ilmoittaa rukoushetket.
V
Täynn' aivoitust' on rikollista
Tamaran sydän; puhtahista
Iloist' ei tiedä. Hänestä
On synkkä muoto mailman kaiken;
Syy kaikki siin' on tuskan vaikeen
Yönmusta, päivyt päilyvä.
Ja syleillyt kun luomakunnan
Yön viileys on unisen,
Jumalankuvan eteen nunna
Jo vaipuu hurjast' itkien.
Ja itku haikee pitkän ajan
Yön hiljaisuudess' eessä majan
Pidättää tiellä matkustajan,
Mi miettii: "vuoren peikko näin
Kahleissaan itkee tyrskähyttää!"
Ja, herkkää korvaa jännittäin,
Hevostaan ajaa väsynyttä...
VI
Vavisten, surren mietteissään
Tamara usein yksinään
Luon' akkunansa istuskelee
Ja katse kauas tuijottelee;
Öin päivin, huokain, oottaa vain...
"Hän tulee!" -- joku kuiskaa ain.
Ei turhaan haave hellitellyt,
Ei turhaan hälle näyttäynyt,
Suruisin silmin silmäellyt
Ja puhein lempein vietellyt.
Näin, itse syytä tietämättä,
Hän päivittäin vain heikkenee;
Kun taivaan puoleen nostaa kättä,
Niin sydän toista rukoilee;
Kun väsyneenä taistelusta
Käy vuoteellensa nukkumaan,
Niin pielus polttaa, ahdistusta,
Kavahtain, tuntee rinnassaan;
Sykähtää sydän, povi palaa,
Tukehtuu, silmät -- sumeat,
Syleillä ahnahasti halaa,
Huulillen sulaa suudelmat...
VII
Utuinen illan harso peittyi
Jo yli Grusian vuorien.
Miel'tavoillensa Daimon' heittyi
Ja luostariin tul' lentäen.
Mut, häiritä ei rohjeten
Pyhyyttä tämän rauhan majan,
Hän vartoi pitkän, pitkän ajan --
Ja näytti kuin jo jättämään
Ois' ollut valmis aikeen julman:
Edessä korkeen muurin kulman
Käy miettein; hänen käynnistään
Värisee lehti ilman tuulta.
Kas, katseen akkunaan hän luo:
Tamaran lamppu sieltä kuultaa;
Erästä ammoin vartoo tuo.
Ja nyt, kun uinui elo mainen,
Tshingàran soitto sointuvainen [kitaran tapainen soittokone]
Ja laulun sävel kajahti;
Se sävel juosta helmeili,
Kuin kyynelvirta valuu, valuu,
Ja niin ol' laulu suloinen,
Ikäänkuin taivas tehnyt sen
Hyväksi oisi ihmisten.
Ehk' enkelin se oli paluu,
Salassa sinne lentämän,
Luo unhotetun ystävän?
Kai mennehistä lauloi hän
Sen vaimentaakseen kärsimyksen?...
Ja lemmen tuskan, viehätyksen
Tuns' ensi kertaa Daimon' nyt...
Pelossaan pois ois lähtenyt, --
Hän yrittää, ei liiku siipi!
Ja silmään, jok' ei kyyneillyt, --
Mik' ihme! -- kyynel raskas hiipi...
Tuon nytkin eessä kammion
Läp' poltettuna kivi on --
Ei ihmislapsen kyyneleellä,
Vaan kuumalla, kuin tuli, ve'ellä!...
VIII
Käy sisään; lemmest' avuton
Sy'än voitti sielun hyveen pelon;
Hän uskoo, että uuden elon
Haluttu aika tullut on,
Vavistus outo odotuksen
Ja kammo epävarmuuden,
Kuin ajall' ensi kohtauksen,
Kopean valtas' sydämen;
Se huono enne sallimuksen...
Hän astui sisään, katsahti:
Siin' airut taivaan, keruubi,
Hymyillen tiellä paholaisen,
Jo seisoi sädekehässään
Edessä kauniin syntisnaisen,
Suojellen häntä siivillään...
Ja säde taivaan äkkipian
Häikäisi katseen saastaisen
Ja hellän tervehdyksen sijaan
Kajahti nuhde tulinen:
"Levoton henki, pahe työnä,
Ken kutsui sinut sydänyönä?
Ei täällä sulla palvojaa,
Et synnin valtaa täältä löydä!
Luo lempein, pyhäkkööni käydä
Rikoksen polkua et saa!
Ken kutsui sun?"
Mut muhahtaa
Vain rietas viekkahasti hällen;
Kateesta katse hehkumaan,
Ja vanhan vihan myrkky jälleen
Sävähti hänen povessaan.
"Hän mun on!" -- sanoi äänin vihan, --
"Sä jätä hänet! Hän on mun!
Sä tulit turvaks myöhään ihan,
Mua, hänt' ei tuomittava sun.
Löin leiman' ylpeyden tenää
Palavan päälle sydämen;
Tääll' ei oo pyhäkköäs enää,
Tääll' lemmin mä ja vallitsen!"
Suruisin silmin uhriin hentoon
Keruubi silloin katsahti,
Lehahti hiljallensa lentoon
Ja taivaan siintoon upposi...
... ... ... ... ...
X
Tamara:
Ken olet? Puheellas mun surmaat!
Sun toiko horna, taivasko?
Mitä tahdot?
Daimoni:
Olet kaunis, hurmaat!
Tamara:
Mut ken, ken olet?... Vastaa jo!
Daimoni:
Se olen, jota odotteli
Yön hiljaisuudess' sydämes,
Jonk' aatos sieluus kuiskaeli
Ja suru tunnossas jo eli,
Jok' oli kuva unies;
Se olen, jonka katse hukkaa
Jokaisen toiveen idussaan;
Se olen, jot' ei lemmi kukaan,
Mut kiroo kaikki päällä maan;
Rajoiss' en aikain, äärten häärää;
Oon ruoska maisten orjain mun,
Oon tiedon valta, vapaan määrä,
Oon taivaan viha, mailman väärä,
Ja näät -- sun etees polvistun!
Sinulle kannan katumuksen
Ja lempein nöyrän rukouksen,
Poveni ensi ahdistuksen
Ja ensi kyyneltulvan tään.
Oi, kuule mua, säälihän!
Hyveelle minut, taivahalle
Yks' sanas palauttaa vois
Ja pyhän lempes suojaamalle
Uudelle enkelille ois
Sijalle pääsy loistavalle.
Rukoilen, mua kuulehan,
Oon orjas, sua rakastan!
Kun vain sun näin mä, äkist' ihan
Ma kuolemattomuuden vihan
Ja vallan kammon tunteen sain.
Iloa maan ma vaillinaista
Kadehdin vasten tahtoain;
Elämää elää toisellaista,
Kuin sinä, oisi katkeraa,
Erossa elää -- kauheaa.
Tuns' sydän oudon polton saavan,
Veretön suli taas sen hyy
Ja kipu alla vanhan haavan
Elohon virkosi, kuin kyy.
Sinutt' en tunne ikuisuutta,
En valtojeni rajattuutta;
Ne helysanoja on vain,
Jumalitt' templi jumalain!
Tamara:
Pois luovu luotain, henki rietas!
Vait! Min' en usko kiusaajaa!
Oi, Luoja!... Rukoust' en saa
Ma huuliltani... myrkky kietas'
Tuhoisa järkein jäytyneen.
Sa, kuule, turmaan minut temmit;
Puhees' on poltto hornanve'en...
Miks', sano, minua sa lemmit!
Daimoni:
Miks', sulotar? Oi, tiedä en.
Elämän tuntein uudenlaisen,
Pois riistin päästäin rikosten
Ma kruunun orjantappuraisen,
Mit' oli, -- kaikk' oon hyljännyt;
Elon' on, kuoloin katsees nyt!
Sua lemmin toisellaisin innoin,
Kuin sinä pystyt lempimään:
Palavin rinnoin, kaikin hinnoin
Ikuisen aatteen, haaveen tään.
Ajoista aikain, maailmojen
On kuvas' ollut sy'ämessäin
Ja eessäin kulkevan sen näin
Teill' iki-ilmain aavikkojen.
Ahdistain ammoin aatostain,
Suloinen kaikui nimes' ain;
Ja onness' autuaitten mailla
Sua yksin vain ma olin vailla.
Oi, jospa voisit ymmärtää
Tään tuskan katkeran ja haikeen:
Vuos'sadoittain ain', i'änkaiken
Kun kärsii, nauttii elämää,
Pahasta kiitoksetta jää,
Hyvästä ilman palkinnoitta,
Itselleen elää, kaihoten,
Ja, i'ät' aina taistellen,
Ei kukistu, ei taida voittaa,
Kun säälii ain', ei toivo lain,
Kaikk' kokee, tuntee, näkee, tietää
Ja tahtomattaan vihaa, sietää,
Kaikk' ylenkatsoo aina vain!...
Niin kohta kuin mun oli yli
Jumalan kirot täytetyt,
Minulle luonnon lämmin syli
Ol' ainiaaksi kylmennyt...
Edessäin äärettömyys siinsi,
Hääkorut katseheni kiinsi
Jo ammoin tuttuin tähtien...
Ne kultakruunut päässään kulki,
Mut joka ainut silmäns' sulki,
Kun kohtas veljen entisen!
Hylyjä, minun kaltaisia,
Nyt toivotonna etsin, -- mut
Sanoja, katseit', uhmaavia
En ilmeit' itse tuntenut.
Pelossain lentoon pois mä läksin,
Vaan minne, miks, -- en tiedä lain.
Jäin ystäväini hylkäämäksi
Mä entisten ja mailma ain'
Oli mulle mykkä, kuuro vain.
Vuon ajelehtii vuolaan mukaan
Näin vuodon saanut pursikin,
Min poiss' on purjeet, peräsin
Ja tietä jonk' ei tiedä kukaan;
Näin kiitää aamull' aikaisin
Myös ukkospilven lonkakin,
Uhaten, yksin siintehissä,
Ei tohdi seisattua missään,
Määrättä rientäin, jäljittä,
Ties Luoja, mistä, minnekä!
Ei kauan ihmisiä johtaa
Mun tarvinnut, -- sain syntiin kohta!
Ma kaiken jalon häpäisin
Ja moitin kaiken kaunihin.
Sammuksiin helpost' i'äks' aivan
Heiss' uskon puhtaan tulen sain...
Ja tokko maksoivatkaan lain
Nuo hölmöt, tekopyhät vaivan?
Lymysin vuorten rotkoihin;
Ja sydänyöllä harhailin,
Kuin ilmanraana tulipäinen...
Kas, ratsumies kulk' yksinäinen
Läheisen tulen maanima;
Kadoten kuiluun, apua
Hän turhaan huutaa -- valahtuvi
Jälk' äyrääseen vain hurmeinen...
Mut kauan vihan kolkko huvi
Ei mulle ollut mielehen.
Ja myrskyn kanssa raivokkahon
Sain usein otteluhun mä,
Pukeutuin sumuun, salamahan,
Jylisten kiidin pilvissä;
Parissa tahdoin luonnon raivon
Sydämen tyyntää nurinaa,
Erota ikiaatteest' aivan,
Unheettomankin unhottaa!
Mi taru olentojen maisten,
Nykyisten polvein, tulevaisten,
Suruista, puutteist', tuskist' on
Edessä yhden tuokion
Salaisten vaivain tämänlaisten?!
Mit' elo, työ on ihmisen?
Se tulee, menee haihtuen!
On taivaan päätös -- toivo sen;
Se langettaa, mut anteeks' antaa!
Vaan loppua mun surullen',
Kuin mulle, ei, -- ei rauhan rantaa,
Ei unta ees suo haudan hyy!
Se ajoin kiemuroi, kuin kyy,
Ja ajoin tulen tavat lainaa
Ja mieltä taas kuin kivi painaa,
Mi turhain toivoin, himojen
On patsaaks pantu haudallen!
Tamara:
Jo luovu mulle nurkumasta!
Miks' surus tietää tarvitsen?
Sa rikoit...
Daimoni:
Sinuako vastaan?
Tamara:
Voi joku kuulla meitä...
Daimoni:
Ken?
Tamara:
Jumala.
Daimoni:
Huolensa on taivaat,
Ei maa! Hän meit' ei huomaa lain.
Tamara:
Mut rangaistus? Ja manan vaivat?
Daimoni:
Kah, oothan siellä seurassain!
Tamara:
Ken outo ystäväni lienet,
Vaikk' i'äks' multa rauhan vienet,
Niin, tuntein riemun salaisen,
Sua, kurja, sentään kuuntelen.
Mut jos on puhees viekas vainen,
Jos petos siinä piilevi...
Oi, sääli!... Minkä voitat maineen!...
Mitä on sulle sieluni?
Taivaalle oonko kallihimpi
Ma muita, joit' et huomaa sa?
Oi, onhan moni kaunis impi,
Jonk' koskenut ei vuodetta,
Kuin täällä, mies oo konsana!...
Ei! Vannothan sa lujan valan?...
Sä nääthän minun mielialan',
Näät kaikki naisen haavehet!
Ja sentään sielun pelon siedät...
Nyt kaikki käsität ja tiedät,
Sä mua toki säälinet!
Siis vanno, että harrastukset
Kaikk' olet inhat heittänyt;
Vai eikö valat, lupaukset
Oo olemassa enää nyt?...
Daimoni:
Ma vannon luomispäivän kautta,
Ja kautta päivän viimeisen,
Häpeän, saadun synnin tautta,
Ja riemun ikitotuuden;
Kautt' tuiman tuskan lankeemuksen
Ja voiton haaveen haihtuisan,
Kautt' tämän ensi kohtauksen
Ja eron, pian uhkaavan,
Ma kautta henkiparven vannon
Ja veljein, jotka vallassan' on,
Kautt' enkelien puhtaitten,
Mun vihollistein valppaiden;
Mä vannon kautta pyhän kaiken,
Sun kautta, -- taivaan, helvetin,
Ja viimeisen sun katsees haikeen
Ja ensi kyyneleesikin,
Sun sulohuultes henkäyksen,
Sun silkkikutris' aaltojen;
Kautt' autuuden ja kärsimyksen,
Ma vannon kautta rakkauten' --
Ett' olen korskat aivoituksen',
Ainaisen koston heittänyt
Eik' enää myrkky imarruksen
Ketäkään häiritä saa nyt;
Sopia tahdon kanssa taivaan,
Hyveesen tahdon luottaa aivan,
Rakastaa tahdon, rukoilla.
Sun arvoiseltas otsalta
Katuen, itkein jäljen liedon
Pois taivaan liekin pyyhin ma;
Minutta rauhass' epätiedon
Nyt kukoistakoon maailma!
Oi, usko mua: minä yksin
Sun arvos tunsin, ymmärsin,
Valittu mun oot pyhimyksen',
Nyt sulle valtan' alistin.
Sun lempes vastalahjaks' anon,
Saat ikuisuuden -- hetkestä;
En horju, suur' oon -- julki sanon --
Kuin vihassain, myös lemmessä.
Vien tuonne tähtitarhain taakse
Ma, vapaa ilman lapsi, sun;
Teen sinut mailman valtiaaksi,
Ja ensi lemmityksein mun;
Ja säälimättä, kaipaamatta
Sielt' tulet maahan katsomaan,
Miss' onnea ei oikeata,
Ei kauneus kestä kauankaan,
Miss' intohimot ainoasti,
Rikokset, kosto asustaa,
Miss' ihmisparka vapahasti
Vihata, rakastaa ei saa.
Vai etkö tunne hetkellistä
Sa rakkautta ihmisten? --
Vain nuoren veren hyökymistä! --
Mut aika kuluu, -- hyytää sen.
Ken uuden kauneen viehätystä
Voi vastustaa, ken eroa,
Ken ikävää ja väsymystä,
Sydämen mielitekoja?
Ei, armahani, kuule mua,
Sun anna täällä sallima,
Kuin mykän orjan, lakastua
Kateessa, raa'ass' seurassa
Tekoystäväin ja vihollisten,
Katalain, kylmäin, typeräin,
Ja pelon, turhain toivomusten,
Raskaiden vaivain, ikäväin!
Ei kolkko, korkee luostarmuuri,
Min suojass' ihmisist' oot juuri
Niin kaukana, kuin Luojastas,
Saa sammuttaa sun halujas'.
Ei! Kaunokainen, sulle luotu
Muu elämän on kohtalo,
Muu kärsimys on sulle suotu
Ja muitten riemuin nautinto!
Sä jätä vanhat toivees omat
Ja kohtaloonsa kurja maa,
Niin ylhän tiedon pohjattomat
Syvänteet sielus sijaan saa.
Mun henkijoukkoin kuuliaiset
Ma lasken jalkais juurehen,
Kätyrit köykeet, hurmaavaiset
Sinulle annan, kaunoinen;
Kointähden otan kulmilt' ylvään
Sinulle kultaseppeleen
Ja sille kukkasien kylvän
Mä öisen kastekimalteen;
Ja iltaruskon purppuralla
Mä vyötän sinun vartalos,
Hienoimman tuoksun huo'unnalla
Utuisen täytän asuntos.
Ma soitoill' ihmeen hurmaavilla
Sua herkeemättä huvitan;
Kivillä, helmill' ehoimmilla
Koristan kotis uhkean;
Mä syöksyn alas meren pohjaan,
Taa pilvien mä tieni ohjaan,
Saat kaikki, kaikki päällä maan --
Mua lemmi!...
XI
-- Ja hän huulillaan
Hipaisten koski hehkuvilla
Tamaran huuliin värjyviin;
Ja puheillansa viekkahilla
Hän vastas' immen rukouksiin.
Katseellaan katsoi valtavalla
Hän häntä silmiin polttamalla,
Ja väistämättä välähti
Yöss' siinä hän, kuin tikari.
Oi, rietas henki riemuitsi!
Nuo suudelmat, kuin myrkky surman
Toi oiti, sielun täyttäin, turman...
Parahdus haikee, hirmuinen
Yön rauhan rikkoi hiljaisen...
Kaikk' kaikui siitä: tuska, lempi
Ja soima viime pyyntöineen
Ja ero toivoton, kun hempi,
Nuor' elo eroo i'äkseen...
... ... ... ... ...
XII
Yövahti silloin yksiksensä
Edessä jyrkän muurin sen
Käveli hiljaa, määrällensä,
Kädessään levy rautainen;
Kohdalla nuoren immen majan
Hitaammin astui hetken ajan
Ja, hämmentyen, lyömästä
Pidätti käden levyä;
Kaikk' uinui luonto ja hän kuuli:
Sopuisin suli huuleen huuli, --
Pikaisen kotvan huudahdus
Ja heikko, vieno valitus...
Ja inhottava epäluulo
Sydämen valtas vanhuksen...
Ja kului vielä hetkinen --
Kaikk' oli vaiti; kaukaa kuulo
Erottaa vain voi tuulosen
Kuiskaaman lehtein napistuksen
Ja vuorivirran vaikerruksen
Pimeille rannan äyräillen.
Pelossaan pyhäin rukouksen
Kiireesti käy hän lukemaan,
Näin riettaan hengen houkutuksen
Pois karkoittaakseen sielustaan;
Vavisten siunas ristinmerkin
Rintansa, riehun täyttämän,
Ja vaiti, rientäin jaloin herkin,
Taas jatkaa kulkuansa hän.
... ... ... ... ...
XIII
Kuin uinuu taivaan enkel' hempi, --
Tamara lepää arkussaan;
On kääreliinaa valkoisempi
Hipiä hänen otsallaan.
I'äksi sulki silmä luomen...
Mut, taivas! ken ei uskois, ken,
Ett' eho katse alla sen
Uneksii, että suudellen
Sen herättää viel' uusi huomen?
Mut turhaan siihen aamunkoi
Säteitä kultaisia loi;
Ja, vaiti surren, heimo hukkaan
Rakasta suuta suutelee...
Ei, -- kalman ikityötä kukaan
Ei koskaan tyhjäks' enää tee!
XIV
Ei juhlapuku oo Tamaran
Ees ilopäiväin konsana
Näin ollut kaunis, upea:
Koristain kukat kotivaaran
(Niin vaatii vanha tapa maan)
Hänt' ympäröivät tuoksullaan
Ja, hyväellen kylmää kättä,
Kuin hyvästi ne mailman jättää.
Ei mistään hänen kasvoillaan
Voi nähdä, ett' on kuolemaan
Haluinsa hurmoksessa käynnä, --
Niin kaikki niiden piirteet on,
Kuin aina marmor' eloton,
Vain sitä kauneutta täynnä,
Mi vaill' on ilmett' tunteiden, --
Kuin kuolo, salaperäinen.
Mut hänen huulillensa outo
On hymy kesken hyytynyt
Ja kertoa, min kärsi kouto,
Se tarkkaavalle tiesi nyt.
Siin' ilmen' ylenkatse jäinen
Sydämen, mi löi syvästi,
Ajatus viime näkyväinen,
Elolle kuiske: hyvästi!
Olemust' turhaan kuvastellen,
Näin kuolleemp' oli vielä nyt,
Ja toivottomamp' omaisellen,
Kuin silmä i'äks pimennyt.
Niin, tullen ehtoon juhlahetken,
Kun päivyt, päätettyään retken,
Sulanut kultamereen on,
Kaukaasian huiput purppurassa
Seisovat hetken hohtavassa,
Kohoten tummaan siintohon;
Vaan tämä puolikuollut valo
Ei toista enää luontoon luo
Ja tielle valaistusta palo
Jäähuippuin kellekään ei suo...
XV
On valmis lähtöön surusaatto, --
Omaiset, joukoin naapurit.
Rintaansa ääneti lyö taatto,
Kiharat repii kaunihit,
Kun selkään nousee viime kerran
Ratsunsa liinaharjaisen.
Niin alkoi matka saattuen.
Se kestää kolmen päivän verran.
Povessa sukukalmiston
Saa impi lepokammion.
Gudalin kantaisä eräs
Mi teiltä ryöstöin saaliit keräs',
Kun tauti hänet kahlehti
Ja tunnonvaivat valtasi,
Syntinsä oli sovittaakseen
Luvannut kirkon rakentaa
Huipulle vuoren, pilvein taa,
Min tuul' on tehnyt laulumaakseen,
Käymältä haukka nähdä saa.
Ja kirkko yksinäinen väleen
Kasbékin kohos lumihin
Ja rauhaan, lepäämähän jälleen
Pääs' sinne ruumis julmurin;
Näin kalmistoksi tullut tuoll' on
Tuo vuori, pilvein suosima:
Ikäänkuin liki taivasta
Asunto kodikkaamp' ois' kuolon,
Ei häiriytyisi uni tää
Viimeinen etääll' ihmisistä...
Vaan turhaa! Kuollut mennehistä
Suruist' ei, riemuist' unta nää.
XVI
Sinisen seesteen lakeuksilla
Siivillä kultaa hohtavilla
Lens' enkel pyhä, kantaen
Sylissään sielun syntisen;
Suloisin sanoin, toivein yksin
Epäilyt haihdutti hän sen,
Rikoksen jäljet, kärsimyksen
Pois kyynelillä huuhtoen;
Etäältä kuulivat he taivaan
Jo soittoa, kun äkist' aivan,
Pidättäin heidän lentonsa,
Ryöpsähti rietas hornasta...
Oli valtava, kuin pyörre huima,
Salaman loiste välkkyvän,
Ja ääni, mielettömän tuima,
Huus' ylpeästi: "mun on hän!"
Keruubin painui rintaa vastaan,
Rukoillen kauhun tyyntäen,
Tamaran sielu syntinen.
Tuoss' arpa hänen tulevastaan:
Taas seisoi henki siinä, mut
Ken oiskaan hänet tuntenut?!
On katse julma, täynnä ihan
Hän myrkkyä on tuhoisaa
Rajoitta raivoovan vihan
Ja haudan viimaa kamalaa
Vain jäykät kasvot puhaltaa.
"Katoa kolkko henki manan!"
Näin vastas' airut taivahan:
"Oot kylliks' ollut voittajana,
Nyt tullut hetk' on tuomar'sanan,
Vanhurskas päätös Jumalan.
Koetusaik' on ohi nyt;
Maantomun kanss' on jättänyt
Hän paheen kahleet. Kotihimme
Jo ammoin häntä odotimme.
Niit' oli tämä olento,
Joitten on elo tuokio
Vain ääretöntä kärsimystä,
Ain' uhkuvata viehätystä;
On heille kirkastuksestaan
Sydämen säikeet Luoja suonut,
Ei mailmaa varten heitä luonut,
Ei mailmaa heitä vartenkaan!
Hän kallihilla hinnall' aivan
Sovitti kaikki epäilyt...
Hän kärsi, lempi -- ovi taivaan
On rakkaudelle auki nyt!"
Ja viettelijään ankarasti
Katsahti enkel viimekseen
Ja, viuhtoin siivin riemuisasti,
Hän häipyi taivaan kirkkauteen.
Mut voitettuna Daimon' tälleen
Hulluudet kiros' unelmain,
Vihaisna jäi hän elämälleen,
Kuin ennen, mailmaan yksin jälleen
Lemmettä, toivehitta ain!...
* * *
Liepeillä laakson Koishaurin,
Kupeella jylhän kallion
Nyt vieläi nähtävinä muurin
Muinaisen raunioita on.
Niist' yhä kulkee tarinoita,
Kauheita kuulla lapsien...
Tekoja taika-ajan noita
Todistaa, puihin lymyten,
Kuin aave, muistomerkki kolkko.
Alhaalla kylä kirjavoi;
Maa kukoistaa ja vihannoi,
Huminaan häipyy äänten solkko,
Ja karavaanit, helisten,
Kulkevat kulkuansa kaukaa.
Läp' usmain syöksyin, kuohuen,
Kimaltain, vuorivirta laukkaa.
Parissa kevään, auringon,
Suloisen elon, ikinuoren,
Iloiten leikkii luonto vuoren,
Kuin lapsukainen huoleton.
Vain linna synkk' on yksinänsä,
Aikansa kerran elänyt,
Kuin jäänyt jälkeen ystävänsä,
Omaisten vanhus raukka nyt.
Kuun nousua siell' oottaa illoin
Asukkaat näkymättömät:
Vapauden juhla niill' on silloin, --
Huristen vain ne kiitävät.
Eräkäs uusi, harmaa lukki,
Kutovi seitit, seinät tukkii;
Iloiten leikkii katolla
Perheineen ruohonpäinen lisko
Ja pimeästä ra'osta
Kyy arka kiemuroitaan viskoo
Luo vanhan portaan paateron:
Se ajoin kierryksissä on
Ja ajoin pitkäksensä oikoo
Ja läikehtien siinä loikoo,
Kuin kalpa urhon tarpeeton,
Kentälle jäänyt taistelon.
-- Mi jylhyys! Elost' entisestä
Ei jälkiä: on tarkkaan pestä
Käs' uuras ajan ehtinyt;
Gudalin kuulumainehesta
Ja tyttärestä suloisesta
Ei mikään muistut' enää nyt!
Vain kirkko harjanteella siellä,
Tuo pyhän voiman suojaama,
Mi peittää heidän tomunsa,
Lomitse pilvein näkyy vielä;
Sen portin eessä seisovat
Kiviset mustat vartiat
Luminietoksien kattamina;
Povellaan heillä pantsarina
Jäät hohtaa sulamattomat.
On yltä jyrkänteiden posket
Synkästi riippuin peittäneet,
Kuin äkkijäätynehet kosket,
Uniset jättivyörykkeet.
Puhuri siellä käyttää kaulaa,
Tomussa seinäin harmajain
Välistä pitkään laulun laulaa,
Välistä huutaa ulvahtain.
Ja ihmekirkosta kun siitä
Saa kaukomaille viestit ain',
Idästä pilvet joukottain
Pyhissä käymään sinne kiitää;
Muu kenkään ei nyt itkekään
Kivillä kalman majan tään;
Kasbék vain, synkkä, povessansa
Kuin saitur kätkee saalistansa.
Siell' ikinurina ei maan
Ikirauhaa häiri konsanaan.
End of the Project Gutenberg EBook of Daimoni, by M. J. Lermontov
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK DAIMONI ***
***** This file should be named 53329-8.txt or 53329-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/5/3/3/2/53329/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you'll have to check the laws of the country where you
are located before using this ebook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that
* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation."
* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
works.
* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
* You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
