The Project Gutenberg EBook of Äärimmäisessä talossa, by Matti Kurikka
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Äärimmäisessä talossa
Näytelmä viidessä näytöksessä
Author: Matti Kurikka
Release Date: April 23, 2005 [EBook #15692]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ÄÄRIMMÄISESSÄ TALOSSA ***
Produced by Tapio Riikonen
ÄÄRIMMÄISESSÄ TALOSSA
Näytelmä viidessä näytöksessä
Kirj.
Matti Kurikka
Omakustanne, Wiipuri, 1889.
HENKILÖT:
NIILO KAUKONEN, työmies.
SAARA, hänen vaimonsa.
SELMA, Niilon tytär.
KALLE, Saaran poika.
RAHIKKA, puhtaaksikirjoittaja eräässä virastossa.
IINA, ompelijatyttö.
KENRAALI SILAN.
ROUVA SILAN.
WIGRENIN MATAMI.
WILLE, hänen poikansa.
MIINA | vanhoja naisia.
LIISA |
POLIISIKONSTAAPELI.
TORIÄMMIÄ.
KAKSI HERRAA.
KAKSI POLIISIA.
Kansaa kaikennäköistä.
Tapaus Helsingissä nykyaikana.
ENSI NÄYTÖS.
(Syrjäinen kaupungin katu, epätasainen ja paikottain likainen, siellä
täällä pistää keskellä katua kallionharja näkyviin; oikealla puolen
suurenlainen kallionsärkkä, jonka vieressä pari pihlajaa ojentelee
oksiaan kadulle päin; vasemmalla pieni hökkeli, josta rappuset tuovat
suoraan kadulle, tuonnempana pistää puitten takaa toisen talon päätö
näkyviin; oikealla muodostaa kallio luonnollisen penkin; vasemmalla
talonrappujen vieressä kahden kiven päällä myöskin penkki.)
I:n KOHTAUS.
Kalle ja Wille.
WILLE. Älä viskaa vielä, annas minä löydän... Minä viskaan ensin.
KALLE. Miksikä sinä? Oletko muka tarkempi?
WILLE. Ettäkö en ole? Muistatko kuinka viime syksynä osusin? Kaksi
putosi yht'aikaa.
KALLE. No ja minä sitten, Tuolta kallion kärjen takaa kuin tarkkasin.
WILLE. Milloinka?
KALLE. Etkö muista? Silloin kun ikkunaan kivi sattui.
WILLE. Niin ikkunaan sinä kyllä osaat, mutta minäpä--
KALLE. Aina sinä olet olevinasi. Sinä ja sinä aina paremmin osaat.
WILLE. Oletpa itse ihan samallainen! Aina kerskaat, että osaat paremmin
lukea.
KALLE. Eikö se ole totta sitten? Minulla onkin sellainen sisar, ettei
sinulla olekaan.
WILLE. Ei hän sinun sisaresi ole. Ei edes sisarpuolikaan.
KALLE. Sama se. Sinulla ei ole sellaistakaan.
WILLE. Minäpä saan parempaa ruokaa kuin sinä ja kahvia kerman kanssa.
KALLE. Saa jos saatkin... Onpa siinä myöskin kerskattavaa.
WILLE. Etpä sinä vaan saa kerman kanssa,
KALLE. Jos minä oikein totta puhun, niin en huoli koko kermasta
laisinkaan.
WILLE. Muistatko sen jutun, minkä Selma kertoi?
KALLE. Minkä?
WILLE. Sen, sen ... kuinka se nyt olikaan? Mitenkä se varis ketulle
sanoi----
KALLE. Varis! Sinä olet varis! Korppi se oli. Älä viisastele, kun et
osaa kumminkaan.
WILLE. (Viskaa kivellä puuhun.) Katsos!
KALLE. Kuule! Katso nyt! Sinne lensivät kaikki, Kun annan sinulle tällä
kivellä niin--
WILLE. Kun uskaltaisit.
KALLE. Vai en uskalla...
(Viskaa kivellä Willeä jalkoihin. Wille rupeaa huutamaan.)
No kirkumaan siinä rupeat. Ole nyt vaiti.
II:n KOHTAUS.
SELMA. (Tulee tuvasta.) Mitä te nyt taasen. Onko tuo nyt laitaa
WILLE. Viskasi minua kivellä.
KALLE. Mitäs hän.
SELMA. (Tukistaa äidillisesti Kallea.) Sinua pitää rangaista
sellaisesta... Etkö sinä ala oppia jo kiltti olemaan.
SAARA. (Tulee tuvan takaa.) Etkö anna lapsen olla. Sinä tässä
kurittamaan rupeat, mokoma. Otan hapenistasi itseäsi, niin--!
SELMA. Hän viskasi kivellä toveriansa.
SAARA. Mitä se sinua liikuttaa... Ei hän sinun lapsesi ole. Pidä
itsestäsi huolta. Mene työhösi!
(Selma menee.)
Ja sinä, Wille, saat pysyä edempänä minun pojastani. Mokoma katupoika.
Tuleppas vaan toisen kerran näkyviini.
(Tuuppaa niskaan Willeä.)
WILLE. Kun minä sanon mammalleni... Kyllä hän teille näyttää...
(Rupee itkemään, menee kiireesti perälle sen kovemmin
huutaen, minkä lähemmin kotiansa tulee.)
SAARA. (Kallelle.) Älä huoli, poikaseni, heistä. Uskaltakoonpa vaan
Selma sinulle pahaa tehdä. Kyllä minä hänelle näytän.
(Silittää Kallen päätä.)
Tule pois sisään, saat kupin kahvia.
(Pyyhkii Kallen silmiä.)
Kas noin!
III:s KOHTAUS.
WIGREN. (Tulee.) Mitä te taasen minun poikaani täällä itketitte?
SAARA. Pitäkää kotona kakaranne. Mitäs päästätte sen tänne pahaa
tekemään.
WIGREN. Vai mitäkö päästän. Vai ei minun poikani saa kadulla leikkiä
yhtä hyvin kuin teidänkin, vai!
SAARA. Mitä tänne rähisemään tulette. Menkää oman talonne luo
huutamaan.
WIGREN. Vai oman taloni luo. Oman taloni luona minä täälläkin olen...
Mutta te, mokomat kerjäläiset! Armosta siinä asua saatte...
SAARA. Laitatko luusi siitä.
WIGREN. Pikemmin sinä syöttiläinesi siitä laputat. Älähän huoli. Kyllä
minä----Herra varjelkoon mokomista naapureista... Ei hetkeäkään saa
rauhassa olla...
SAARA. Kuka tässä ei rauhassa saa olla? Kenen talosta enemmän rähinää
kuuluu. Kehtaat tulla vielä kunniallisia ihmisiä haukkumaan, senkin--
joko sanon oikean nimesi... Jollet laita luitasi siitä, niin--(Tempaa
luudan rappusilta.) voitelen tällä niin, että----
WIGREN. Älähän huoli, älähän huoli!
(Lähtee.)
IV:s KOHTAUS.
NIILO. (Tulee Wigrenille vastaan pussi kädessä.) Mitä rähinää täällä
taasen?
SAARA. Anna sille hyvästi niin--
WIGREN. Olisitte enemmän kotona, niin näkisitte, mitä elämää täällä
pidetään. Ensin kivellä poikaani iskevät ja sitten vielä--
NIILO. Rauhoittukaa hyvä rouva. Sattuuhan sitä lasten kanssa. Kyllä
minä koetan--
SAARA. Kas vaan! Rupeaa vielä puollustamaan tuota!
NIILO. Hyvä Saara! Miksi huudat!... Eihän ole hyvä keskellä katua
tuolla tavoin--ja lapsen kuullen sitten vielä--
KALLE. Isä, me vaan tilhejä viskelimme, niin--
NIILO. No kuuletteko! Hyvä naapuri, menkää Herran nimeen. Eihän se niin
vaarallista ollut. Sattuuhan sitä----
WIGREN. No, teidän kanssanne voi puhua ainakin. En minäkään humalassa
ole. Mutta suuttuuhan sitähän vähemmästäkin--Hyvästi!
(Menee.)
V:s KOHTAUS.
KALLE. Isä, mitä sinulla on siinä pussissa?
NIILO. Sain sattumalta tavattoman huokeasta kengät.
SAARA. Kengät?
NIILO. Arvelin, että kun Selmalla ei ole pyhäpäiväisiä laisinkaan.
SAARA. Selmalla?
NIILO. Johan hän nyt on aikaihminen... Pitäähän tytölle ruveta jo
vähän--
SAARA. Joko myötäjäisiä hommaamaan?
(Ivallisesti.)
Sinähän olet huolellinen isä! Minusta kelpaavat Selman kengät vielä
erinomaisen hyvin.--Mutta Selmaahan sinä vaan ajattelet. Eihän Kalle
sinua liikuta laisinkaan...
NIILO. Mutta Saara! Eihän toki kadulla rähmästävä poikanaskali niin
hyvää tarvitsekaan, kunhan vaan vaatteet ovat päällä; mutta Selma--
SAARA. Niin, niin! Minun asianihan Kallesta on huolta pitää. Päivät
pitäin juoksen ja puuhaan, teidän kaikkien tähden. Onhan se aivan
luonnollista, että minä Selmastakin huolta pidän..., itsestäni ei ole
puhettakaan. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä minä voisin
tarvita. Oletko minun kenkäni nähnyt, millä kaupungillakin käydä saan.
(Nostaa jalkaansa.) Katso! Eikö nuo jo joutaisi levolle?
NIILO. Enhän minä koskaan ole sinua kieltänyt ostamasta. Sinun
hallussasihan ne rahat ovat.
SAARA. Niin, minun hallussani. Eikö niillä rahoilla ole reikiä
muutenkin tarpeeksi!
NIILO. No, ota sinä ne sitten.
(Heittää kengät Saaran jalkoihin.)
En minä mitään vääryyttä aikonut tehdä... Ajattelin vaan--
SAARA. (Katselee kenkiä.) Aivan kuin tehty minua varten... No saitko
rahaa?
NIILO. (Ottaa kukkaron taskustaan.) Tuossa.
SAARA. (Ottaa rahat, pistää sanaakaan sanomatta taskuunsa.) Tule kahvia
juomaan. (Ovelta sisään.) Selma, tule tänne.
SELMA. (Tulee.) Mitä?
SAARA. Mene ostamaan yksi »korvapuusti».
NIILO. Mutta miksikä--?
SAARA. (Silittää Kallen päätä.) Tahtoohan lapsikin jotain tuomisiksi.
(Antaa Selmalle rahan, menee sisään Kallen kanssa.)
VI:s KOHTAUS.
NIILO. Selma. Tahdon sanoa sinulle yhden asian, jotta voit sitä itse
ajatella.
SELMA. Minkä, rakas isä?
NIILO. (Silittää poskea.) Eikö sinusta tunnu raskaalta olla täällä
meidän luonamme?
SELMA. Hm!
NIILO. Älä salaa sitä minulta, rakkahani, olenhan sinun isäsi. Olisko
se kumma, jos tämä elämä sinusta raskaalta tuntuisi, muistellessasi
entisiä onnellisia aikoja äitisi puhtaassa, lämpimässä kodissa.
(Huokaa.) Kun varamme ovat nyt niin vähiksi käyneet---
SELMA. Minä tyydyn, isä, kohtalooni.
NIILO. Sen kyllä tiedän. Mutta kun minä olen niin paljon poissa ja
äitipuolesi on niin tulinen luonnoltaan... Etkö sinä tahtoisi mennä
mieluummin palvelukseen.
SELMA. Mutta Kalle.
NIILO. Mitä hänestä?
SELMA. Kuka häntä silloin silmällä pitää, jos minä hänet jätän?
(Katsahtaa pelokkaasti ovelle päin.)
Kun äiti on aina askareissaan ja----
NIILO. Minä ymmärrän sinua. Voi sinä hyväsydämminen sielu! Mutta et
sinä saa itseäsi hänen tähtensä uhrata. Minä arvelin että jos pääsisit
jonnekin kristilliseen perheesen, niin ei sinun tarvitsisi nähdä joka
päivä tätä rähinää ja jumalattomuutta, mikä täällä kaupungin syrjässä
rehoittaa.
SELMA. Kuinka olette hyvä, isä kulta.
NIILO. Satuin kuulemaan äsken, että kenraalska Silan juuri etsii
palvelijaa, niin rupesin tuumailemaan, että ehkä Jumala on juuri sen
perheen sinulle määrännyt. Siellä saisit olla sivistyneitten ihmisten
seurassa ja lukea kirjojakin, joita täällä niin ikävöit.
SELMA. Mutta tuota--!
NIILO. No mitä arvelee?
SELMA. Mutta mitä mamma sanoo?
NIILO. Hm.--Eiköhän häntä saane tuumaan taipumaan.
SELMA. Tehkää kuten paraaksi katsotte, isäni. Minä tottelen kaikessa
tahtoanne.
NIILO. Minä koetan parastani... Mene nyt, ettei mamma suutu.
(Selma menee.)
VII:s KOHTAUS.
NIILO. Tyttö parka! Niin puhdas, niin hyvä. Miksi on Luoja tehnyt
ihmiset niin erilaisiksi! Miksi ei täällä vallitse sopu ja rakkaus.
Tyttö parka! Helena vainajan kaltainen hän on.
(Huokaa.)
Ne oli ajat ne.
SAARA. (Ovelta.) No etkö sinä tahdo laisinkaan?
NIILO. Tulen, tulen!
(Menee sisään.)
VIII:s KOHTAUS.
WILLE. (Tulee perältä ranskanleipä kädessä, selkäänsä hieroen.) Kun se
Kalle tulisi ulos.
(Puree ranskan leipää.)
Hyvää on, mutta kyllä maksoikin. Eipähän vaan saanut selvää.
KALLE. (Tulee ulos. Itsekseen.) Aina he riitelevät.
WILLE. Kalle, kuulehan...
KALLE. Mitä?
WILLE. (Salaperäisesti.) Seh, saat suuremman puolikkaan.
(Jakaa leivän kahtia.)
KALLE. En tahdo.
WILLE. Ota nyt, Mitäs me riidassa käytäisiin olemaan. Sovitaan pois.
Pistin tämän salaa kaapin alle, kun mamma oli kellarissa. Sanoin sen
kissan vieneen mutta ei tuo auttanut ... selkääni sain kumminkin. Minä
otin sen sinua varten... Sovitaan pois.
(Panee kätensä Kallen kaulaan.)
Ollaanhan me hyviä ystävyksiä... Ruvetaan taasen viskomaan tilhejä--
ja--
KALLE. Mutta sinä et saa viskata enää ennen minua.
WILLE. Viskataan yht'aikaa.
KALLE. (Ottaa leivän.) No, olkoon menneeksi.
WILLE. Mennään vuorille.
KALLE. Mennään.
(Juoksevat vihellellen pois.)
IX:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee »korvapuusti» kädessä. Seisattuu hetkeksi ajatuksiin
vaipuneena. Sisältä kuuluu Saaran ääni.) Mitä he nyt taasen siellä
sisällä riitelevät. Isäni yhäti hiljainen ja ... nöyrä... Miksikä
liekin niin hirveän nöyrä?... Pitäisihän hyvyyden päinvastoin antaa
voimaa. »Kun omatunto on puolellasi, niin älä koskaan pelkää», sanoi
äiti-vainaja... Onhan toki isälläni puhdas omatunto.--No, eihän häntä
syyttää saa. Onhan sellaisia nöyriä kirjoissakin...
(Kuuntelee.)
Minusta puhuvat... Voi minä syntinen raukka! Äitipuoleni minua vihaa,
isäni saapi toruja tähteni.--Kalle on ainoa, joka minua tarvitsee.
Mutta päättyköön asia kuinka hyvänsä, minä tyydyn... Jollen pääse
lähtemään niin jään... Omatuntoni kuiskaakin: »pysy kotonasi».
X:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee oikealta hitaasti, synkkämielisenä. Itsekseen.) Ei,
tämä ei käy laatuun. Joku muutos tässä täytyy tulla... Kuinka kurjalta
elämä näin tuntuu... Menisinkö?--Tuossa aivan on kapakka ja--naisia!
En! Minä inhoan niitä... Kernaammin sitten hirteen.
(Huomaa Selman.)
Kas! Mitkä kasvot!
(Menee sivutse.)
Tuollainen impi täällä!----Muistuttaa ... ketä--?
(Menee, taakseen vilkaisten.)
SELMA. Miksi katsoi hän minuun niin kummallisesti? Varmaankin tunsi,--
Noin tukevaksi mieheksi hän on kasvanut.--Ei! Ei hän tuntenut. Kyllä
hän olisi tervehtinyt.
(Katsoo Rahikan jälkeen.)
Hän oli hyvä poika... Mikä lie hän nyt?... Niin kummallisen,
salaperäisen näköinen...
XI:s KOHTAUS.
SAARA. (Tulee ovelle.) No siinä sinä vihdoin olet. Olisit vielä
kauemmin viipynyt!--Vai tuntuu sinusta raskaalta vai olla äidin silmäin
alla.
(Tulee ulos.)
Kyllähän sen arvaa... Kun ei öisin juosta saa pitkin katuja, kun saa
työtä oppia tekemään!
NIILO. (Rappusilta.) Saara, ajattelehan--
SAARA. (Lyö jalkaansa.) Kyllä minä ajattelen ja osaan ajatella yhtä
hyvin kuin sinäkin, vähän paremminkin. Vai tahtoisi hän palvelukseen,
herrasväen lautasia nuolemaan. Kuka ne pesut täällä kaikki pursuu, mitä
olen ottanut? Minä tietysti, kukas muu... Mitäs sinä minusta huolit,
kun vaan sydänkäpysi helppoon saat. Tuolla on par'aikaa pesua kolmeksi
neljäksi päiväksi--
SELMA. Mutta voimmehan ne yhdessä ensin lopettaa, jos--
SAARA. (Tempaa »korvapuustin» Selman kädestä.) Vai voimme yhdessä
lopettaa, vai! Kuka täällä kotona huolta pitää, minun kaupungissa
juostessani, kuka ruuan keittää... Tietysti saisin minä ehtiä
jokapaikkaan. Mitäs se teitä liikuttaa... Millainen nahjus olit kaksi
vuotta sitten, kun huostaani sinut otin? Mihin silloin kykenit? Osasit
lukea kirjoja ja käydä hyvissä vaatteissa. Minä teitä syötin koko
talven sittenkuin paljaina palosta turviini pääsitte. Mutta eihän se
ole mitään. Miksi et heti silloin mennyt maailmaa vaeltamaan? Silloin
oli Niilolla toinen ääni kellossa. »Lähettäisimmekö tuon poloisen
vieraisiin käsiin, poljettavaksi. Olisihan se synti». Mutta nyt ei ole
synti jättää kaikki minun niskoilleni.
(Selma menee äänetönnä sisään.)
XII:s KOHTAUS.
NIILO. Älähän nyt kiivastu, Saaraseni. Eihän se ollut muuta kuin minun
tuumani vaan. Siksihän sinun ajatustasi kysyinkin.--Jos sinä niin
arvelet--niin--niin voipihan se jäädä. Ja onhan hänellä, niin,
tekemistä kylläksi täälläkin. Kunhan sinä vaan--
SAARA. Mitä?
NIILO. (Säpsähtää.) Tuota arvelin vaan, että kun sinä pidät hänestä
äidillistä huolta, niin kyllähän hän täälläkin voi pahuudesta säilyä.
SAARA. Mikä hänet täältä vie? Päinvastoin juuri palvelustyttönä--
NIILO. Niin kyllä, tavallansa. Kun vaan ei tässä lähistössä aivan olisi
niin paljon pahuutta--Vigrenikin on ruvennut---
SAARA. No tarttuuko se! Onpahan varoituksena.
NIILO. Hm. Niinhän se kyllä on. »Antaa vaan lapsen polttaa sormensa
kerran, eipähän pistä sitä tuleen toista kertaa», sanoi aina
Helena-vainaakin. Niinhän se kyllä on, niin!
SAARA. Menen nyt maksamaan velkaani Nylundille.
NIILO. Minä tässä kanssa arvelin pistäytyä Lailun Juhoa tapaamaan.
Antaisit pullon hinnan--
SAARA. Ei ole tarvis laisinkaan.
NIILO. Silanilla olisi työtä kahdelle hevosmiehelle. Tahtoo vedättää
multaa tarhaansa ... näetkös... Niin minä lupasin toimittaa... Annahan
tuolta pullon hinta... Enhän minä viinaan rahaa panekaan. Olutta jos
pullon, toisen juokin, niin ei siitä paljon kulu--
SAARA. (Antaa rahaa.) No tuossa.
(Menee.)
XIII:s KOHTAUS.
NIILO. Kumma mies minä olen sentään, kun omia ansioitani häneltä
pyydän. Aivankuin ei minulla olisi oikeutta pyytämättäkin... No niin!--
Lieneehän se jo sallittu minulle sillä tavalla.--Ja eihän tuo sentään
aina kielläkään, vaikka vähän ensin vastaan rätisee.
(Menee.)
XIV:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee kirja kädessä.) En uskalla vielä lamppua sytyttää...
Voisi nähdä vielä, niin----Kummallista! Mitä pahaa hän nyt siinäkin
näkee, että minä luen niin mielelläni. Eihän ihminen ole luotu toki
vaan työtä tekemään... Jos istahtaisin tuonne kallion vierustalle...
Siitä näen ajoissa, kun hän tulee... Senpä teen!
(Menee kalliopenkin luo.)
Oikein sydämmeni lyöpi kovempaan kirjani ääreen päästessäni.--Eihän
äitinikään käskenyt vaan raamattua lukemaan.
(Käypi istumaan.)
Kuinkahan heidän käypi sitten.
(Selailee lehtiä.)
Kummallista se rakkaus kuitenkin. Tokkohan ihmiset nykyaikana voisivat
sillä lailla rakastaa?--Voisinkohan minä?--
(Tuumailee.)
Jos hän olisi niin jalo, niin helläsydämminen mutta samalla niin
miehekäs kuin Paul, niin voisin--enköhän voisi Virginia olla... Kuinka
minä häntä rakastaisin. Kodissamme ei pahaa sanaa kuuluisi; rakkaus ja
sopu siellä vallitsisi... Minä tekisin kaikessa hänen mielensä mukaan,
valmistaisin hänen mieleisensä ruuan, hänen työstä tullessaan, pitäisin
häntä puhtaissa vaatteissa ja hoitaisin kuin kuningasta. Se vasta
olisi--!
(Rupeaa lukemaan).
--Miksi ovat ihmiset niin usein onnettomia, tyytymättömiä, vaikka itse
kumminkin onnensa voi luoda... Voihan köyhyydessäkin olla onnellinen,
kun vaan on ketä rakastaa... Mitä nyt!--Ketä sieltä tulee?
(Piiloittaa poveensa kirjan, menee kallion reunaan katsomaan.)
Pojathan ne taasen!
XV:s KOHTAUS.
(Kalle ja Wille juoksevat riidellen esille.)
SELMA. Mitä te nyt taasen?
KALLE. Wille tahtoo ryöstää tämän, vaikka minä löysin.
WILLE. Minä se ensin näin.
KALLE. Minähän se sanoin--
WILLE. Minäpä---
SELMA. Ei saa tuolla tavalla riidellä. Mikä se on?
KALLE. Kirja.
SELMA. (Ottaa kirjan.) Mitä? Pekka Rahikka!
KALLE. Anna se minulle.
WILLE. Minun se on.
SELMA. Tiedättekö kuinka niitten kahden pojan kävi, jotka pähkinästä
riitelivät.
KALLE. No kuinka?
SELMA. Kaksi poikaa löysivät kerran pähkinän eivätkä voineet sopia
siitä, kuinka sen jakaisivat. Silloin tuli kolmas heitä sovittamaan,
antoi kuorenpuolikkaan kummallekin ja söi itse sisuksen.
KALLE. Kuulitko Wille? Kerro, Selma, meille vielä sellaisia juttuja; ne
ovat niin hauskoja.
WILLE. Tiedätkö mitä Kalle?
KALLE. No?
WILLE. Annetaanhan me tuo kirja Selmalle. Mitäs me sillä kumminkaan--
KALLE. Niin, sinä saat sen Selma!
SELMA. Hyviä poikiahan te kuitenkin olette. Kun ette vaan riitelisi
niin usein.--Jos ystävykset joskus sattuvatkin riitaantumaan, niin
eivät he sitä puhu kellekään, vaan sopivat keskenään. Siten tekin
tehkää, niin teistä tulee vielä kunnon poikia.
(Wille ja Kalle katsovat toisiinsa.)
WILLE. Kalle!
KALLE. Mitähän jos me luvataan, ettei koskaan mennä kantelemaan
toistemme päälle?
WILLE. Sen me teemme... Mutta jollemme voida sopia?
KALLE. Niin tullaan Selmaa pyytämään--
WILLE.--eroittajaksi. Niin! Hihhei Kalle. Se oli hyvä tuuma.
(Juoksevat käsitysten pois.)
XVI:s KOHTAUS.
SELMA. (Kirjaa katsellen.) Hänen kirjansa! Mikä kirja tämä. Hyi,
millainen nimi! Luenko mä--Ei! Hänelle tämä täytyy takasin toimittaa--
Mikä kumma kirja tämä vaan lieneekin. Hm! Miksikä en nyt sitä voisi
tarkastella... Mutta tuo ruma nimi!--Mitä lieneekin.--Ei, en minä
tahdo.--Luen ennen Paul ja Virginiaa.
(Käy istumaan.)
Kun hänkin sitä on lukenut.--Mitäs pahaa tuossa nyt voisi olla! Hm!
Mieleni tekisi lukemaan juuri siksi, että tämä hänen kirjansa on.--
Miksikä? Pekka Rahikka----Kyllähän hän hyvä poika oli... Me olimme
oikein hyviä ystävyksiä!--Mutta ei! En tahdo vieraan miehen
salaisuuksia urkkia. Mitä lieneekin... Tuollainen ruma nimikin! Hyi!
(Panee kirjan kallion reunalle.)
XVII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee perältä, aikoo mennä kallion taakse, huomaa Selman,
seisattuu.) Yhäti sama tyttö! Mikä olento! Jos rohkenisin puhutella
häntä.--Ei! En tahdo. Ja noin kaunista vielä... En uskalla!
SELMA. (Huomaa Rahikan. Itsekseen.) Kas tuossa hän onkin taasen. Etsii
varmaankin--Voi, Voi!
RAHIKKA. (Itsekseen.) Hän katsoo minuun... Aikoo puhutella... Mikä
lempeä katse!
SELMA. Te etsitte--suokaa anteeksi--varmaankin tätä kirjaa.
(Ottaa kirjan kalliolta.)
RAHIKKA. Mi ... minä?
SELMA. (Joutuu hämilleen.) Eikö--
RAHIKKA. Nimeni on Rahikka, jos saan luvan--
SELMA. Teidän omannehan tämä on... Pienet pojat löysivät sen äsken.
RAHIKKA. Hänen kädessään tuo kamala kirja. Lie ehkä lukenut?
SELMA. Te ette tunne minua?
RAHIKKA. E-en suinkaan.
SELMA. Niin no, onko se kumma. Onhan siitä jo pitkä aika.
RAHIKKA. (Katsoo tutkivasti.) Mitä ihmeitä! Kuinka en heti--? Selmahan
se on.
SELMA. No joko tunsitte!
RAHIKKA. Onhan se todellakin entinen pikku Selma. Ja minä kun aina olen
ajatellut, että minne hän lie joutunut, sillä aikaa kuin maalla asuin.
SELMA. Kyllä minä teidät jo äsken tunsin.
RAHIKKA. Minä taasen olen kulkenut ja tuumaillut, että missä sinun----
teidän kasvonne olen nähnyt, kunnes huomasin kadottaneeni tuon--
(Ottaa Selman kädestä kirjan.) Ei se saa olla teidän kädessänne.
SELMA. Miks'ei?
RAHIKKA. No se on sellaista... Ei nuori nainen--sellainen kuin te, saa
tätä lukea.
SELMA. Jo minä ajattelin, että mitä liekin.
RAHIKKA. Hyvä, ett'ette lukenut.----Mutta, tuota, kuinka olette
täällä ... ja tällä tavoin ulkona kadulla?
SELMA. Me vietämme täällä kaupungin äärimmäisessä reunassa sellaista
maalaiselämää. Tulin tähän lukemaan erästä kirjaa, niinkauan kuin
hämärältä voi.
RAHIKKA. Vai on teidänkin varanne niin vähiksi käyneet. Täällä asutte!
SELMA. (Huokaa.) Niin!
RAHIKKA. Saanko käydä tähän istumaan?
SELMA. Käykää vaan. Minä en uskalla, jos äitipuoleni sattuisi tulemaan.
RAHIKKA. Onko teillä jo äitipuoli.
SELMA. Niin... Viimeisinä kahtena vuonna on suuria muutoksia elämässäni
tapahtunut.
RAHIKKA. Sen kyllä näen. Mutta kertokaahan!
SELMA. Äitini kuoli kolme vuotta sitten ja vähän sen jälkeen paloi
omaisuutemme. Isäni meni sitten uudelleen naimisiin, kun ei minua
hoidotta tahtonut jättää. Mutta vastoinkäymiset ovat meitä sitten
ajaneet yhä enemmän kaupungin syrjään. Nyt olemme kuten näette
äärimmäisessä talossa.
(Huokaa.)
RAHIKKA. Kova onni on siis teitäkin ahdistanut.
SELMA. (Katsoo hetken Rahikkaa.) Tiedätkö mitä, Rahikka?
RAHIKKA. (Nousee seisomaan.) Mitä?
SELMA. Minusta tuntuu niin hyvälle, saatessani puhua sinun kanssasi.
RAHIKKA. (Riemastuen.) Todellako?
SELMA. Minä olen ollut niin yksinäni. Ei ainoatakaan ystävää! Ja kun
harvoin saan kaupungille mennä, en juuri saa puhua kenenkään kanssa,
joka--
RAHIKKA. Sinä pidät siis minua ystävänäsi?
SELMA. Tietysti. Olemmehan me lapsuuden ystäviä.
RAHIKKA. Niin! Voi kuinka sinä ilahutat minua.
SELMA. Oikeinko totta?
RAHIKKA. Puhuit ystävien puutteesta! Jos kuka on ystävän puutteessa
ollut, niin olen minä. Vertaisteni kanssa varallisuudessa en voi olla,
varakkaammat, sivistyneemmät eivät minua seuraansa tahdo.
SELMA. Mutta minäkin olen köyhä, sivistymätön.
RAHIKKA. Sinäkö köyhä, sivistymätön. Selma!
(Tarttuu hänen käteensä.)
SELMA. Mitä tahdot?
RAHIKKA. Tiedätkö!----Sinä et voi aavistaa, mitkä tunteet minussa
liikkuvat. Tuolla kalliolla kävelin äsken, luin tuota kauheata kirjaa,
heitin sen pois, mutta rupesin taasen lukemaan. Sinä et voi käsittää
sellaista. Olin niin synkissä mietteissä, olin niin äärettömän onneton.
Ja nyt äkkiä; odottamatta löydän ystävän, jommoista en toivoakaan
uskaltanut.
SELMA. Olimmehan me ystävyksiä ennenkin.
RAHIKKA. Se oli toisellaista. Silloin olin huoleton poika, joka en
maailman menosta tiennyt.
SELMA. Miksikä olet sinä sitten niin onneton. Olethan nuori, terve,
vapaa.
RAHIKKA. Hm! Maailmassa on niin paljon.--Tosin sitä leipänsäkin tähden
ponnistella saapi, mutta----
SELMA. Mutta?
RAHIKKA. Mutta nyt olen saanut uutta elinvoimaa. Sinussa olen löytänyt
ystävän, jonka tähden voin työtä tehdä.
SELMA. Minun tähteni?
RAHIKKA. (Hiukan hämmästyen.) Kummallista kuinka tämä on mennyt. Enhän
ole huomannutkaan, että, että----Tarvitseeko minun sanoa enää.
SELMA. Niin minusta tuntuu myöskin niin hyvälle, saadessani kanssasi
ajatuksia vaihettaa, Siihen ei minulla ole ollut tilaisuutta kahteen
vuoteen.
RAHIKKA. Sinä olet onnellinen, sinä voit ottaa osaa onneeni. Sinä et
vielä tiedä kuinka paljon olen sinussa löytänyt. Nyt olen päässyt
synkkämielisyydestäni. Taisteluni ovat loppuneet.
(Repii kirjan.)
SELMA. Miksi sen revit?
RAHIKKA. Tähän asti etsin siitä apua, mutta turhaan. Nyt olen löytänyt
pelastajani. Sinun kuvasi puhdistaa sieluni.--Tahdothan pelastajakseni
ruveta!
SELMA. Pelastajaksesi?
RAHIKKA. Pahin paheista on minua koettanut uhrikseen saada. Minä olin
jo epätoivoissani. Nyt en pelkää enää. Kiitos Selma.
(Ottaa Selman kädet omiinsa.)
Nyt ryhdyn uudella innolla työhön ja saas nähdä eikö pian koita parempi
aika.
SELMA. Suo anteeksi, mutta en minä sinua vieläkään oikein ymmärrä.
RAHIKKA. Etkö?
(Tempaa hänet syliinsä.)
Nyt ymmärrät, armahani!
XVIII:s KOHTAUS.
SAARA. (Tulee.) Mitä ihmeitä! Selma!
(Rahikka ja Selma eroavat, jäävät äänettöminä seisomaan.)
No, jo nyt jotakin! Jassoo, sitä lajia. Kyllä minä sinulle--
(Rahikalle.)
Jollette toimita nahkaanne täältä heti paikalla, niin--
(Selmalle.)
Kadulla rupeat----Ja mokoman sitten palvelukseen laskisimme.
RAHIKKA. Älkäähän nyt.
SAARA. Etkö vielä osaa reppänääsi kiinni pitää--Mars! Vai tässä--
(Tempaa luudan.)
NIILO. (Tulee.) Mitä nyt taasen?
SAARA. Hyvä että tulit. Tuossa nyt näet.
NIILO. Mitä, mitä--?
SAARA. Ajattelehan, minä tulen kotiin ja tapaan nämä kaksi
nuoleksimassa toisiaan--Selman ja tuon--
NIILO. Selma, onko se totta?
SAARA. Josko se on totta. Luuletko minun valehtelevan.
NIILO. Selma tyttäreni, puhu.
RAHIKKA. Kaukonen, te ette enää tunne minua, mutta jos luotatte
rehellisen suomalaisen puheesen, niin älkää uskoko vähintäkään pahaa
tyttärestänne.
NIILO. Puhukaa.
RAHIKKA. Me olemme lapsuuden ystäviä. Kävimme yhdessä kansakoulua ja
kulimme usein yhdessä kotiin kun vielä asuitte Kruununhaassa. Minä
muutin sitten maalle, enkä ole Selmaa sen koommin nähnyt. Nyt tapaamme
sattumalta toisemme, puhuttelemme toisiamme ja huomaamme löytäneemme
molemmat todellisen kaivatun ystävän. Me olimme molemmat ystävän
puutteessa. Nyt olemme enemmän kuin ystävyksiä.
NIILO. No mutta yhdellä näkemälläkö te vaan--?
SELMA. Isä kulta!
SAARA. Siinä nyt kuulit. Etkö jo laita tuota menemään, että muistaa--
RAHIKKA. Minä tunnen teidät Kaukonen. Te olette oikeuden mies,
oikea isä.
NIILO. Minä en tiedä, mitä sanoisin. Selma tyttäreni, onko se
mahdollista. Olisitko niin ajattelemattomasti heittäynyt heti nuoren
miehen kaulaan, kun--?
SELMA. (Rohkasee itsensä.) Olen. Miksi sitä kieltäisin.
SAARA. Ja uskaltaa ihan vasten silmiä.
NIILO. Minun täytyy nuhdella sinua, Selma. Ei nuori tyttö saa--
SELMA. (Itkemään heltyen.) Isäni. Etkö sinä voi käsittää, mitä se on,
kun nuori tyttö vuodet pitkät vaan saa haukkumisia kuulla, aamusta
iltaan kestää sydämmettömän emintimän sortoa, etkö voi käsittää, miltä
silloin tuntuu, kun odottamatta kohtaa helläsydämmisen ystävän, joka
ymmärtää hänen tunteensa sekä hänen ajatuksensa. Eikö mieli tuosta
helly? Ajatteleeko hän silloin, mikä sopii, mikä on luvallista. Sinun
täytyy käsittää sitä! Kuinka puhui ennen äitini rakkaudesta: kuinka se
joskus hiipii salaa aavistamatta sydämmeen ja anastaa sen sitten
väkisin valtaansa, ja kuinka se joskus taasen hyökkää äkkiä kuin
tuuliaispää kesäisimmän tyvenen vallitessa. Silloin en häntä
ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän. Sorrettu, onneton vaan voipi oikein
käsittää mikä rakkaus on, sen voimaa ei paatunut sydän, eikä
huolettomuudessa elävä voi käsittää.
SAARA. Riittää jo tuota lorua!
NIILO. Oma tyttäreni. Kyllä minä ymmärrän sinua. Sinussa on äitisi
henki. Minä osasin hänen ajatuksilleen arvon antaa, vaikka en
voinutkaan niitä seurata. Sinunkaan tunteitasi en tahdo ruveta
tuomitsemaan. Itse ymmärrät ne paremmin kuin minä ja--
SAARA. Niilo, eikö tästä loppua tulekaan.
NIILO. Hyvä Saara. Enhän minä mitään voi. Jos hän itse tahtoo----
SAARA. Mokoma nahjus!
SELMA. Kiitos isäni. Älä suutu minuun. Mutta kuten näet on parasta,
että nyt lähden täältä. Tänne en enää jäädä voi.
RAHIKKA. Kaukonen, luottakaa minuun, minä pidän huolen hänestä.
(Selma ja Rahikka lähtevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
(Kyökki: perällä vasemmassa kulmassa hella, sen tällä puolen
kastrulliparvet; peräseinällä ikkunan alla pöytä ja kaksi tuolia;
oikealla kaappi ja vuode. Ovi kummallakin sivulla).
I:n KOHTAUS.
SELMA. (Pesee asteita.) Tämähän on hauskaa! Saan sitten yksin asua näin
siistissä huoneessa. Ja niin sivistynyt, äidillinen emäntä. Sanoi
olevansa minuun tyytyväinen. No, parastani tahdonkin koettaa.--Isäntä
näyttää äreältä. Mutta olenhan minä paljon pahempaan tottunut. Kun
vähän vaatii, saa aina enemmän.--Saapas nähdä, mitä Pekka arvelee.--
Kuinka ihmeellistä! Häntä ajattelen vaan, hänen tähtensä unohdan kaiken
muun. Ja kuinka pian se kävi. Ennenkuin ennätin ajatellakaan,--olimme
jo----Mutta oliko se sentään oikein tehty? Niin pian! Sanoihan äitini,
ettei miehiin saa aina luottaa----Ei. ei, Rahikka on rehellinen. Sen
näin heti hänen silmistään. Ja tunnenhan hänet jo lapsuudestani.--Mutta
olisikohan äitini kuitenkaan sallinut----Voi, voi, minä tulen
rauhattomaksi. Jospa olisi keneltä neuvoa kysyä, kenelle sydämmensä
avata... Jos uskaltaisin rouvalle tunnustaa... Enhän minä Pekan
rehellisyyttä epäilekään. Mutta jos hänkin erehtyisi. Jos hän vaan
luulee minua rakastavansa,--jos hän katuisi. Eihän ihminen voi aina
olla varma itsestäänkään.
II:n KOHTAUS.
ROUVA SILAN. (Tulee oikealta.) No, joko alat saada pestyksi... Kas,
pian se näkyy sinulta käyvän... Ole vaan ahkera lapsukaiseni, me
tulemme hyvinkin sopimaan, luulen minä. Valmista teevesi kello
kymmeneksi. Me menemme nyt ulos. Kumma vaan, ettei ompelijatarta
kuulu.----
SELMA. (Itsekseen.) Jos uskaltaisin häneltä kysyä.
R. SILAN. (Menee ikkunan luo, avaa sen.) Robert, tulehan jo. Kello on
jo kuusi.
(Panee ikkunan kiinni.)
SELMA. Kenraalska, saanko minä kysyä teiltä. Olettehan te niin oppinut
ja tiedätte----
R. SILAN. Kysy, lapsukaiseni. Mitä tahdot tietää?
SELMA. Mitä on rakkaus?
R. SILAN. Mitäkö se on? Miksi sitä kysyi? Etkö itse tiedä?
SELMA. Minä vaan luin äsken juuri erään kirjan--
R. SILAN. Minkä kirjan?
SELMA. Paul ja Virginia'n.
R. SILAN. Vai niin. Se on kaunis kirja, erittäin kaunis ja siveä. Se on
hyvä, että luet sellaisia kirjoja.
SELMA. Minä tulin siksi ajatelleeksi, voiko nykyaikana enää sellainen
uskollinen rakkaus olla mahdollista--
R. SILAN. Se kysymys vaatii lavean vastauksen... Mutta sen voin sinulle
sanoa, ja se onkin hyvä, että tuli siitä puhe. Nuoren tytön,
erittäinkin köyhän tulee nykyjään olla erittäin varovainen. Nykyinen
miessukupolvi on turmeltuneempi kuin sinä voit aavistaakaan. Ainoastaan
suurilla voimain ponnistuksilla voimme enää karsia, juuria pois
yhteiskunnastamme, ne paheet, jotka sen ytimiä kalvaavat... Juuri
köyhiä palvelustyttöjä uhkaa vaara enimmin. Suuri varovaisuus, ehdoton
siveys vaan voi heitä täydellisesti turvata. Luulotellun rakkauden alla
voi aina piillä myrkyllinen käärme...
SELMA. Olisko se niin?
R. SILAN. Se on niin. Me naiset vaan voimme yhteiskuntamme pelastaa, me
vaan voimme puhdistaa saastutetun ilman. Luonnollista on siis--koska
tästä nyt kerran tuli puhe--, että tämän pyhän asian ajajat, minä
niitten joukossa, vaativat omilta palvelijoiltaan esikuvallista
käytöstä. Minä en kärsi, että nuorilla palvelustytöillä on tuollaisia
»sulhasia».--Sinä punastut!--En minä sinua tarkoittanut, sinun
siveyttäsi en epäile. Mutta että tahtoni tietäisit, sanon sen nyt. Jos
minä tapaan, tahi saan tietää, että sinä salaa käyt kohtaamassa
sellaista--puhumattakaan, että tänne hänen tulla sallisit--. No, älä
loukkaannu. Minä sanon tahtoni vaan. Jos niin kävisi, täytyisi minun
armotta ajaa sinut pois ja antaa epäiltävä todistus----
III:s KOHTAUS.
KENRAALI. (Pyyhkii jalkojaan vasemmalla, tulee sikaari hampaissa.)
Uh, sitä likaa! Tässä taas pukeutumaan--sinun konserttisi tähden.
Onko saappaani harjatut?
SELMA. Minä en tiennyt----
KENRAALI. Mitä se on! Pitää ottaa selvä tehtävistään.
(Käypi istumaan, ojentaen jalkaansa eteenpäin.)
Vedä pois!
(Selma rupeaa kiskomaan.)
R. SILAN. Eihän hän tiennyt, että me ulos menemme.
KENRAALI. Minun saappaani pitää aina olla harjatut.
(Selma on vetänyt saappaat hänen jalastaan.)
Yhden tekevä, kuka ne harjaa. Mars! Tuo tohvelini!
(Selma kiiruhtaa sisään.)
IV:s KOHTAUS.
R. SILAN. Et sinä saa heti noin äreäksi käydä. Säikytät tyttö paran
pahanpäiväisesti.
KENRAALI. Sinä olet liian hyvä sen sijaan, minun täytyy pitää
tasapainoa. Pilaisit muuten piijat kokonaan.
R. SILAN. Pilaisin? Minä?--Et sinä sellaisia asioita ymmärrä... Ja
muuten voit olla sekaantumatta----
KENRAALI. Respektiä on ylläpidettävä. Kyllä minä tiedän kuinka
palvelijain kanssa on meneteltävä.
R. SILAN. Respektiä voi lempeydellä ylläpitää.
KENRAALI. Vai voi. Kuinka pahoille tavoille opetit sinä esim. Amandan.
Rupeaa kohalta kulkkua nauramaan, siksi että minulta sattui
kyyristyessäni housut repiämään. Oliko se respektiä?
R. SILAN. Aina sinä takerrut tuollaisiin asioihin. Hyi! No ja oliko se
ihme sitten! Rupeaahan sitä nuori vallaton tyttö vähemmästäkin
nauramaan.
KENRAALI. Jaa, siitä sen nyt näkee. Sinäkin pidät aivan luonnollisena
asiana, että--Se on sinusta vaan viatonta vallattomuutta, jos--jos----
Kyllä mä opetan heitä nauramaan minulle!
(Selma tuo tohvelit ja saappaat. Kenraali
pistää tohvelit jalkaansa.)
R. SILAN. (Itsekseen.) Eikö se nyt tule sieltä jo leningin kanssa.
Rupeaa taasen ukko rähisemään jos viivytän--
(Menee oikealle.)
NIILO. (Tulee sisään.) Nyt on viimeinen kuorma levitetty, teidän
armonne.
KENRAALI. (Ottaa kukkarostaan rahaa.) No tuossa. Jos vasta tarvitsen,
niin kyllä minä sinut työhöni otan.
NIILO. Kiitoksia armollinen herra kenraali.
(Kenraali menee oikealle, jättäen sikarin
pätkän pöydän reunalle.)
V:s KOHTAUS.
NIILO. No Selma, mitä arvelet uudesta paikastasi?
(Selma istuu ajatuksiin painuneena.)
Et vastaa... Hyvään perheesen pääsit. Ole nyt siivo ja siveä; muista,
mitä äiti-vainaasi on opettanut. Nyt hänen kalliit neuvonsa sinulle
tarpeen ovat.
(Itsekseen.)
Hän näkyy oudoksuvan vielä uutta tointansa. Jätänpähän hänet rauhaan.
Jumala sinua, lapsukaiseni, varjelkoon, jotta yhtä siveänä ja puhtaana
aina pysyisit. Kuinka suloiselta tuntuu, kun tietää olevansa tuollaisen
lapsen isä.
(Katselee hetkisen äänetönnä Selmaa.)
Hyvää yötä nyt, lapsukaiseni!
SELMA. (Herää ajatuksistaan.) Ai, isä!
NIILO. En minä tahdo sinun ajatuksiasi häiritä. Hyvää yötä vaan.
SELMA. Hyvää yötä. Terveisiä Kallelle ja--ja--äidille.
NIILO. (Itsekseen,) Voi sitä sydäntä, sitä sydäntä!
(Menee.)
VI:s KOHTAUS.
SELMA. (Rupeaa saappaita harjaamaan.) Vai niin! Hän ei siis saa tulla
tänne laisinkaan. Nyt juuri kun tahtoisin hänen kanssaan puhua, oikein
häneen tutustua. Olisko siinä perää mitä rouva sanoo? Olisko hänkin
sellainen? Ja miksei! Ei Paul olisi lukenut sellaista kirjaa kuin hän!
Jumala ties, mitä se lie ollutkin... Minä rupean pelkäämään... Jos hän
todella ei olisikaan niin puhdas, niin rehellinen kuin luulin... Voi
hyvä Jumala! Auta minua tästä hirveästä epätietoisuudesta!...
Menettäisinkö minä ainoan ystäväni, hänet, johon niin kauniit
tulevaisuuden toiveet olen jo liittänyt?... Pettyisinkö niissä! Voi
sehän olisi kauheata!... Mutta kun äitinikin minua niin varoitti...
Tunteehan rouva toki maailman, ihmiset paremmin kuin minä sokea
tyttö!...
VII:s KOHTAUS.
IINA. (Tulee vasemmalta.) Hyvä ilta! Kas, täällähän on jo uusi tyttö.
SELMA. Oletteko ompelija?
IINA. (Itsekseen.) Sievä tyttö. (Äänensä,) Niin, kyllä----
SELMA. (Aikoo lähteä oikealle.) Rouva jo odottaa.
IINA. Odottakaahan. Olen väsynyt, tahdon tässä ensin hiukan huoahtaa.
(Käypi istumaan.)
Ohhoh! Niin pitkä matka minulla astuttava.
SELMA. No, käveleehän sitä nuorra ollessaan mielellään.
IINA. Tosin kyllä, erittäinkin kun koko päivän on istunut työn ääressä.
(Itsekseen.)
Tuo olisi minua varten...
SELMA. Onko teillä paljon työtä?
IINA. Onhan sitä. Mutta eihän ole pakko ottaa enempää kuin itse haluaa.
Tahtoohan sitä aina välistä olla vapaakin.
SELMA. Kai se lienee hauskaa kuitenkin, kun itse saapi noin vapaasti
määrätä----
IINA. No se on tietty... Työkin maistuu silloin aivan toiselle, kun on
ihan itsenäinen, oma herransa kaikessa, kun ei tarvitse aina toisen
komennon mukaan marssia.
SELMA. Niin, kyllähän sen arvaa.
IINA. Toveri pitäisi olla kuitenkin, yksin alkaa tuntua ikävältä.
SELMA. Asutteko sitten yksin?
IINA. Ihkasen yksin.
SELMA. Mutta se tuntuu varmaan hirveän kolkolta. Minä pelkäisin.
IINA. En minä pelosta mitään tiedä. Mutta kernaasti toisen toveriksi,
työkumppaniksi ottaisin. Silloin voisi työnsä lopetettuaan illalla
liikkua vähän ulkonakin. Yksin se ei käy päinsä. Ja työtä kyllä
riittäisi kahdellekin, sitä saan vaikka kuinka paljon.
SELMA. No voitteko te panna säästöönkin?
IINA. Se on tietty. Ennen kun en uskaltanut ottaa hienompaa työtä, ei
tosin juuri suuria säästöjä jäänyt, mutta nyt, nyt on toista. Olen
ommellut leninkejä kreivien ja kenraalien tyttärille. Olen, näetten
oikea muotiompelija.
VIII:s KOHTAUS.
R. SILAN. (Tulee oikealta.) Eikö se--No täällähän te olette! Mikset
tullut heti sanomaan, Selma?
IINA. Tulin juuri, istahdin vaan silmänräpäykseksi huoahtamaan.
R SILAN. No, onko se nyt täydessä kunnossa?
IINA. Olenko minä koskaan ennenkään hutiloinut. Koettakaahan vaan
päällenne, niin saatte nähdä. Sen pitää istua kuin valettu.
R. SILAN. Niin, no!
(R. Silan ja Iina menevät oikealle.)
IX:s KOHTAUS.
SELMA. Hän on onnellinen. Ihan vapaa, ei kenenkään komennon alla.
Miltähän tuo tuntuisi, jos saisi olla ja elää kuni hän: ottaa vastaan
ketä ja milloin vaan tahtoo;----ja sitten voipi hän säästää rahojakin.
No, mitäs minä häntä kadehtisin! Olenhan minäkin kohtalooni
tyytyväinen... Niin! Ja sanoihan äitini aina, että nuoren tytön tulee
olla vanhemman naisen silmäin alla! Kuka sen tietää, kuinka tuon--
KENRAALI. (Oikealta.) No kuinka kauan saan minä saappaita odottaa!
SELMA. (Hämmästyen.) Hyvä Jumala!
(Harjaa vielä hätimmiten.)
Tässä, tässä ne ovat.
(Viepi oikealle.)
X:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee vasemmalta.) Vai niin. Tässä siis... Mitähän hän lie
arvellut, kun en eilen tullut.
(Katselee ympärilleen.)
No, toistahan tämä on. Oikein siisti kyökki. Ja voin niin mukavasti
tänne pistäytyä huomiota herättämättä--Hm! Uudet ajat tuli toden totta.
Ei tarvitse enää ajatella, kuinka saan iltani kulumaan.--En voi oikein
vieläkään tottua uuteen ajatukseen--Tuollainen neito minun omani.
Saapas nähdä, kuinka hän ottaa minut vastaan. Onko hän yhtä vapaa,
avosydämminen kuin ensi kerralla... Se se juuri hänessä--
XI:s KOHTAUS.
IINA. (Tulee oikealta.) Hyvästi, hyvästi.
RAHIKKA. Hyvä ilta.
IINA. Ah! Hyvä ilta.
RAHIKKA. Onko Selma kotona?
IINA. Selma?--Vai niin!--Kyllä! Hän oli juuri äsken tässä--
(Itsekseen.)
Kaunis poika.
(Ääneensä.)
Oletteko te--tuota--
RAHIKKA. Niin--minä--minä--
IINA. Minä vaan tulin ajatelleeksi--Viivyttekö täällä kauan?
RAHIKKA. Mitä tarkoitatte?
IINA. Minä ajattelin vaan--tuota että--No enhän voi teiltä sellaista
kysyä.--Olettehan minulle ihan tuntematon--
RAHIKKA. Puhukaa vaan.
IINA. Hm. No mitäs pahaakaan siinä juuri on. Aioin kysyä vaan
lähdettekö täältä pian, jos sattuisi meillä sama matka olemaan, niin ei
minun tarvitsisi----, on niin vaarallista kulkea yksin--
RAHIKKA. (Hämillään.) Niin--suokaa anteeksi--kyllähän minä muuten hyvin
kernaasti--mutta minun täytyy tavata Selmaa----
XII:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee.) Pekka! Herran tähden! Mene pois.
RAHIKKA. Mitä sanot?
SELMA. Mene Herran nimessä pois... Toisen kerran tulet,--tahi älä tule
laisinkaan... Kyllä me tapaamme toisemme----jossain.
(Katsahtaa pelokkaasti ovelle.)
Älä viivyttele!
RAHIKKA. Mitä sinä nyt--?
SELMA. Selitän sitten toisen kerran... Mene--mene hyvä Pekka--mene nyt
vaan.
(Hiljaa.)
Tule myöhemmin, vähän ajan päästä... Tahi ei! Älä tule tänne... Minä
pelkään.
(Työntää Rahikan ovelle.)
Hyvästi nyt vaan... Älä suutu minuun, mutta minun täytyy----
RAHIKKA. No, kah, kun välttämättä tahdot, niin--
IINA. Hyvästi.
(Menee ovelle, vetää sen kiinni Rahikan edessä,
joka ihmetellen seisoo sen ulkopuolella.)
XIII:s KOHTAUS.
SELMA. Voi hyvä Jumala! Jos rouva olisi--
R. SILAN. (Tulee päällysvaatteissa.) Panet nyt kaikki ovet kiinni ja
istut kiltisti kotona. Näytä nyt, että ansaitset luottamustani. Jos
noudatat tarkasti tahtoani, koittaa sinulle täällä hyvät päivät, sillä
--minä tunnustan--että pidän jo paljon sinusta.
(Mennessään.)
Meillä on avain mukana.
XIV:s KOHTAUS.
SELMA. Mitä olen minä tehnyt? Juoksenko hänen perässään? Ei, se on
mahdotonta!--Rouvan edessä en tahto valehtelijana olla. Mitä
ajatelleekin hän nyt minusta----Olihan se kuitenkin väärin tehty. Ehkä
luulee, että minä jo tahdon päästä hänestä. Eihän minulla ole mitään
oikeutta vielä häntä epäilemään----Jos hän kumminkin olisi tuolla
ulkona. Ja siellä hän onkin, jos hän minua rakastaa. Voinhan hänelle
nyt ainakin selittää.
(Avaa kyökin oven.)
Rahikka!----Pekka!--Ei kuulu!----Hän läksi siis----No kun meni, niin
menköön.--En minä hänen jälestään lähde. Tuolla tavalla ei Paul olisi
tehnyt... Olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että----Mutta miksikä
minäkin hätäilin. Olisin sanonut lyhyesti ja tyyneesti, että tällä
kertaa en----Mikä ajatus... Ei se ole mahdollista!----Mutta olihan se
sievä tyttö.--Voisiko Rahikka sen tehdä.--Miks'ei, jos miehet sellaisia
kerran ovat... Muuten olisi hän odottanut tuolla ulkona... Ehkä
kävelevät siellä käsitysten--nauravat minulle. Hän on vapaa tyttö--ja
voipi panna säästöön.--Ei, tätä en kestä. Minä tahdon varmuutta.
Herrasväki on jo mennyt.
(Tempaa suuren huivin.)
Jos hän on petturi, niin--
(Menee kiiruusti ulos.)
(Lyhyt väliaika.)
XV:s KOHTAUS.
KALLE. (Avaa oven vasemmalta, pistää päänsä sisään.) Selma.
(Ulospäin.)
Täällä ei ole ketään. Mennään sisään vaan.
WILLE. Eikö ketään.
(Tulevat sisään.)
KALLE. Katsos, kuinka täällä on siisti ja lämmin. Peijakas! Täällä
minäkin mielelläni asuisin.
WILLE. (Nuuskii ympäri.) Kalle.
(Hiljaa.)
Otanko mä palasen?
(Osoittaa sokeriastiaa.)
KALLE. Uskallappas. Selma voisi vielä toruja siitä saada.
WILLE. Yhden vaan.
KALLE. Anna sen olla, tahi... Aina sinulla on halua varastamaan.
WILLE. Onko tämä varkautta? Ei tämmöisestä poliisikamariin viedä.
Aina minä kotonakin otan. Eihän tuosta kellekään vahinkoa, jos palan
toisen--
KALLE. Pienestä synnistä suuri kasvaa, sanoo aina Selma.
WILLE. Voi kuinka lapsellinen sinä olet. Tämä nyt olisi synti.
(Pistää palan suuhunsa.)
KALLE. Varas.
WILLE. Kun sinä viitsiät. Otahan sinäkin yksi.
KALLE. En tahdo.
WILLE. Selma kumminkin antaisi, jos pyytäisit,
(Tarjoaa.)
Tuoss' on! Kas kun hän taasen tahtoo olla minua parempi. Luuletko siitä
taivaasen pääseväsi, jollet tätä syö. Mikä pyhä mies sinusta on tullut.
KALLE. Älä hauku.
WILLE. Ota sitten.
KALLE. Sinä nyt osaat kiusata.
(Ottaa.)
No oletko nyt mielissäsi?
WILLE. Mutta missä se Selma lienee?
(Avaa oven oikealla.)
Täällä on ihan pimeä. Mennäänkö katsomaan. Minulla on tulitikkuja.
KALLE. Wille! Luulevat meitä vielä varkaiksi. Kuules! Eikö ole
kuitenkin parempi, että lähdemme. Ajattelehan, jos sattuisi jotakin.
Jos olisimme tulleet väärään paikkaan.
WILLE. Mitä sinä höpiset!
KALLE. Ei! Kyllä meidän täytyy lähteä.--Minä lähden!--Tule!
WILLE. (Pistää kourallisen sokeripaloja taskuunsa.) No lähdetään
sitten, kun sinä sellainen raukka olet.
KALLE. Itse sinä raukka olet.
WILLE. Minäkö? Tahdotko, niin menen tuonne sisään ja tuon sieltä
jotakin--
KALLE. Oletko sinä--! Tule!
WILLE. (Katselee vielä kärkkäästi sokeriastijaa, huomaa kenraalin
sikaarin.) Katsos, ähä!
KALLE. Tuletko sinä jo!
(Kiskoo Willen mukaansa ulos.)
(Hetken äänettömyys.)
XVI:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Avaa oven vasemmalla.) Selma!
(Tulee sisään.)
Missä lie hän? Herrasväen puolella on ihan pimeä.
(Käypi istumaan.)
Mikä kumma häntä nyt vaivasi... Suotta antaisin hänen hädissään
huomiseen asti olla... Mikä ihme vaan liene niin hänet sille tuulelle
saattanut----Säpsähdin sentään ensin vähän... Olisi toinen enemmänkin
säikähtänyt... Tulee kaikessa rauhassa morsiantaan tervehtimään ja
täällä--
(Nauraa.)
Kaikellaista sattuu----Joku tulee... Hän varmaan--
SELMA. Pekka! Sinä olet täällä! Et suuttunut siis minuun.
RAHIKKA. Minäkö sinuun suuttunut!
SELMA. (Katsoo häntä silmiin. Itsekseen.) Olisko se mahdollista:
voivatko nuo silmät valehdella, tuo tyyneys kasvoissa olla
teeskenneltyä?
RAHIKKA. Miksi katsot minua tuolla tavoin?
SELMA. (Joutuu hämilleen.) Minä vaan----Katso kenraalska kielsi minua
päästämästä tänne ketään miestä luokseni.
RAHIKKA. No mikset heti sanonut. Johan minä heti ajattelin, että
jotakin sellaista se varmaankin----
SELMA. Hän sanoi, ett'ei hän salli, jotta hänen palvelustytöllään on
sulhanen. Jos hän sinut täällä tapaa, ajaa hän minut heti pois.
RAHIKKA. Se oli pahempi. Minulta on siis tänne ovi sulettu! Mikäs muu
jääpi keinoksi, kuin että tapaamme toisiamme muualla.
SELMA. Ei Pekka! En minä uskalla päivällä tulla sinua tapaamaan ja
illalla se ei käy laatuun.
RAHIKKA. Miks'ei? Meille, jotka olemme kihloissa, se ei mikään rikos
ole.
SELMA. Niinkö arvelet? Miksikä äidit sitten niin kovasti varoittavat
tyttäriänsä?
RAHIKKA. Niin!----No! Mutta ethän sinä minua pelkää?
SELMA. En, en. Kuinka sinua pelkäisin--Mutta katsos--minä--olen niin
kokematon.
RAHIKKA. Mikä sinulla on, Selma?
SELMA. (Yhä enemmän rauhattomana.) Sinä et ymmärrä sitä! Me tytöt ...
olemme ... näet, kuulleet ... niin paljon sellaista ja kun vanhemmat
ihmiset aina istuttavat meihin epäilyksiä ... niin onko se kumma...
RAHIKKA. Selma! Minä en tunne sinua nyt.--Miksi et puhu suoraan. Etkö
sinä luule minulta saavasi luotettavaa vastausta.
SELMA. Mutta etkö sinä suutu... Minä tuntisin itseni niin
rauhalliseksi, niin onnelliseksi, jos voisin miehistä puhuttaessa
ajatella itsekseni: »Minun Pekkani ei ole sellainen kuin muut».
(Nojaa päänsä Rahikan olkapäähän.)
RAHIKKA. Miks'et heti sillä tavalla sanonut. Minä tahdon sinulle
selittää millainen minä olen... Olisin sen tehnyt kysymättäsikin...
Sinä muistat sen kirjan jonka revin----No! Kun minä aloin mieheksi
varmistua, rupesin tuntemaan kummallisia haluja, jotka minua
painajaisen tavoin ahdistivat. Yöllä näin pahoja unia,--päivällä olin
alituisessa taistelussa mielikuvitukseni kanssa... Naisia minä rupesin
pian kammoamaan, mutta pakosta kun heidän seuraansa jouduin, olin
siellä mielelläni. Mutta mielikuvitukseni oli yhä vihollisenani. Minä
rupesin itseäni inhoamaan, sillä minä tunsin itseni saastaiseksi. Tuo
kirja, joka sinua niin säikytti, oli juuri varoitus sellaisille, jotka
veltosti heittäytyvät heränneitten halujensa uhriksi. Mutta neuvoina
ovat siinä uhkaukset, mitä hirmuisimmat esimerkit sellaisista
onnettomista, jotka paheen olivat valloilleen päästäneet.
SELMA. No sellaistako se miesten turmelus sitten on aina?
RAHIKKA. Löytyy toista lajia myöskin. Ne jotka tahtovat tuosta
sisällisestä epäsoinnusta päästä siten, että he luopuvat yleisistä
siveellisyyden laeista ja tukkien omantunnon äänen heittäytyvät
samallaisten naisten seuraan.
SELMA. No ja sinä----
RAHIKKA. Minä asetuin pahetta vastaan, niin voimattomaksi kuin itseni
näinkin.
SELMA. Sinä et siis----ole sellainen
RAHIKKA. En, kumma kyllä...
SELMA. Kumma kyllä?
RAHIKKA. Niin, sillä luulen, että jos minä olisin viekoitukseen
joutunut, olisin yhtä vähän kuin kukaan muukaan säilynyt. Mutta
älkäämme siitä enää puhuko. Tiedäthän sinä nyt entisyyteni. Sinussa
löysin kaipaamani puhtaan kuvan, joka karkoitti painajaiseni, sinusta
sain ystävän, joka voit sieluni uuteen eloon herättää.
(Syleilee.)
SELMA. (Huokaa syvään.) Voi, kun ei kenraalska vaan tulisi.
RAHIKKA. No tulkoon sitten! Harmittaa tuollainen! Luulevat, ettei
köyhässä ole ollenkaan siveellisyyden tuntoa. Aivankuin ei
palvelustyttö voisi puhtaasti rakastaa.
SELMA. (Miettiväisenä.) No sanopas sitten minulle mitä sinusta rakkaus
oikeastaan on.
RAHIKKA. Mitäkö se on? Rakastathan sinä minua?
SELMA. No tietysti!
RAHIKKA. Etkö sitten itse voi sitä tunnettasi selittää?
SELMA. Niin no--! Miksikä en... Mutta onko se sanottu, että se juuri on
sitä oikeata?
RAHIKKA. Mutta selitähän.
SELMA. (Tuumailee.) Kun sitä on ihan yksinään, ei ole ketään jonka
kanssa voisi puhua paremmista asioista, kun toisen ikeen alla
huokailee, niin tietysti tuntuu se hyvältä löytäessään sellaisen, jonka
sanoihin voi luottaa, jolle sydämmensä voi tyhjentää ja josta tuntee
turvaa saavansa----ja--
RAHIKKA. Riittää! Se se juuri ensi rakkautta onkin. Siksi ei, kuten
isällesi itse sanoit, koskaan huoleton, elämäänsä tyytyväinen voikaan
rakkaudessa samaa onnea löytää kuin köyhä, onneton.
SELMA. Niin, Pekka, niin se on. Sehän se on rakkautta. Me rakastamme
toisiamme.
RAHIKKA. Kuinka sitä enää epäillä voisimme. Mutta rakkaudella on vielä
toinen ominaisuus. Ihminen ei tunne ainoastaan kiitollisuutta, hän
vaatii myös... Niinpä tunnen minä itseni siksi hyvin, että jos--jos se
kerran tapahtuisi, että sinä pettäisit minut, voisin tulla hurjaksi,
niin minä pelkään voivani kostaa--
SELMA. Sehän on hirmuista!
RAHIKKA. Minä en helpolla tulistu, minua ei hevillä kiihkoon saa,
mutta jos se kerran tapahtuu, unohdan itseni, minä voin joutua
hillitsemättömään raivoon.
SELMA. Tiedätkö mitä, Pekka...
RAHIKKA. No?
SELMA. Minä pidän sinusta! Juuri tuollaisen pitää miehen olla. Tyynellä
kirkas kuin meren pinta, mutta myrskyllä kiehuva pilviin asti. Me
naiset olemme toista lajia, minä epäilen, kuvittelen mielessäni
kaikenlaista, olen epävarma, häilyväinen.----Voi! Joku--Etkö kuullut?--
Ei se tainnut sentään kukaan olla!
RAHIKKA. Jospa voisimme vaan naimisiin pikemmin mennä,----mutta kun
minun tuloni tuskin vaatteisin riittävät.
SELMA. Ja minulla on vielä vähemmän----Mutta rukoilkaamme
taivaalliselta isältämme apua----
RAHIKKA. Niin, tee se. Minä en osaa rukoilla.
SELMA. Etkö osaa rukoilla?
RAHIKKA. En.
SELMA. Kuinka et----
RAHIKKA. Minua ei kukaan ole opettanut----
SELMA. No mutta--
RAHIKKA. Enkä minä voi pyytää, kerjätä. Mitä itse en voi hankkia, sitä
olen vailla.
SELMA. Mutta onhan Herra sanassaan käskenyt itseään rukoilemaan.
RAHIKKA. Minä en ole ollut hänen sanojaan kuulemassa.
SELMA. Pekka! Kuinka sinä voit?
RAHIKKA. Älä suutu minuun. Ne ovat minulle vieraita asioita, minä en
niihin pysty.
SELMA. Mutta kuinka et?
RAHIKKA. Minulla ei ollut jumalista äitiä, niinkuin sinulla.
SELMA. Opetettiinhan meille Jumalan sanaa koulussa.
RAHIKKA. Siellä opin pelkäämään tuota äkästä vanhusta, mutta en
rakastamaan, pakenemaan häntä, enkä lähestymään.
SELMA. Pekka parka. Niin, sinulla ei ole ollut sellaista äitiä kuin
minulla. Jospa olisit ollut kuulemassa kuinka hän puhui kauniisti
Jumalasta, kuinka laupiaaksi hän häntä kuvasi.
RAHIKKA. Jos hän laupias, hyvä on, niin kuinka hän sallii tuhansien
lasten kasvaa kurjuudessa, kuinka sallii hän vanhempain turmella
viattomain lastensa sydämmet, juurruttaa heihin paheita, joista he
sitten ei enää voi irtaantua, jotka heidät tavallisesti vievät
auttamattomaan turmelukseen. Kuinka sallii hän sen? Mitä minä sille
voin, ettei minua koskaan ole opetettu Jumalaa rakastamaan. Vai
itsestäänkö ihmisen on sitä opittava. Jos niin on, niin ovat pakanat,
jotka ei koskaan ole sanaakaan kuulleet Jumalasta, myöskin
rikoksellisia.
SELMA. Voi kuinka sinä puhut! Usko minua, hyvä hän on, hyvä ja laupias.
Luota häneen, niin pääset katkerista ajatuksistasi.
RAHIKKA. (Katkerasti.) Siinä tapauksessa on häntä minulle väärin
kuvattu, sillä jos hän hyvä on, jos hän kaikille, onnettomillekin hyvää
suopi, niin eiköhän hän antane siellä leveän ja kaidan tien ristissä
saarnata vielä sellaisille. Ehkä minäkin saan siellä muitten takana
kuunnella, oppia häntä tuntemaan ja rakastamaan.
SELMA. Lakkaa jo! Kuinka voit sinä tuolla tavoin puhua.
RAHIKKA. Minä tulen aina katkeraksi, kun rupean noita asioita
ajattelemaan.
SELMA. Minua kammoksuttaa sinun ivallinen äänesi, minä en voi käsittää
kuinka ihminen voipi tuolla tavoin Jumalasta puhua. Mutta minä iloitsen
kuitenkin siitä, että sinä noin avonaisesti ilmaiset minulle sielusi
tilan,--sillä--sillä minussa herää tunne, jota minulla ei ennen ollut.
Minä huomaan jossakin olevani etevämpi sinua.
RAHIKKA. Sen minä kyllä tiedän. Kuinka voisin sinua rakastaa, jollen
sinulla näkisi ominaisuuksia, joita sinussa voin ihailla.
SELMA. Äitini rakasti isääni, mutta hän valitti kuitenkin usein sitä,
ettei isäni häntä ymmärtänyt. Mitähän jos nyt meillä kävisi samoin
jollen minä ymmärtäisi sinua tahi sinä minua.
RAHIKKA. Olkaamme avosydämmisiä ja antakaamme kunnioitusta toistemme
mielipiteille, niin pysyy sopusointu aina.
SELMA. Kunnioitusta! Aivan oikein! Mutta sinun täytyy sitten myöskin
myöntää, että ainakin tahdot oppia Jumalaa tuntemaan.
(Joku katsoo ikkunasta.)
RAHIKKA. Niin, koeta minua opettaa!
XVII:s KOHTAUS.
R. SILAN. (Tulee vasemmalta.) Vai niin! Niinkö suuresti olen erehtynyt?
Ja minä kun luulin niin luotettavan, niin siveellisen tytön saaneeni.
RAHIKKA. Arvoisa rouva--!
R. SILAN. Vieläkö tässä puollusteleimaan rupeaisitte. Minä sanon sinut
irti heti paikalla.
SELMA. Armahtakaa, hyvä kenraalska.
R. SILAN. Ei sanaakaan! Pois silmistäni!
(Menee oikealle.)
XIX:s KOHTAUS.
SELMA. Hyvä Jumala!
(Itkee.)
RAHIKKA. Vereni rupeaa kiehumaan! Mokomaa hävyttömyyttä--!
Siksi, että me--
SELMA. (Heittäytyy hänen kaulaansa.) Minne joudun minä nyt?
RAHIKKA. Kirottua siveellisyyden valvontaa. Syöksevät nuoren tytön
tällä tavalla kadulle.
SELMA. (Panee tavaransa pussiin, itkeä tihustaen.) Mikä minusta vielä
tulleekaan! Mitä ihmiset sanovat? Missä yösijan saan? Kotiin en lähde,
en voi sinne mennä.
RAHIKKA. Rohkeutta, Selma.
XX:s KOHTAUS.
(Rouva tulee takasin.)
RAHIKKA. Tiedättekö, mitä te teette? Tiedättekö mikä vaara köyhää,
nuorta tyttöä uhkaa, kun hän tällä tavoin leivättömäksi, kodittomaksi
joutuu?
R. SILAN. Minä--.
RAHIKKA. Ja kehtaatte sitten puhua siveellisyydestä! Saarnaatte
epäsiveellisyyttä vastaan, huudatte turmelusta, turmelusta!
Koettaisittepa laskeutua korkeudestanne katsomaan elämää täällä
alhaalla, täällä köyhän väestön kesken!
R. SILAN. Ulos, ulos!
SELMA. Pekka!
RAHIKKA. Tule Selma. Älä pelkää.
(Menevät.)
KOLMAS NÄYTÖS.
(Katujen kulmaus: perällä suurempi kivitalo, jossa on kaksoisovi,
oikealla sekä vasemmalla pienempiä taloja, jotka perällä poikkipäin
käyvään leveämpään katuun päättyvät. On paraillaan iltahämärä, perällä
oleva talo on jo valaistu.)
I:n KOHTAUS.
(Ihmisiä tulvaa perällä olevan talon ovesta,
pyhävaatteissa, virsikirjat kainalossa.)
LIISA. (Huokaa syvään.) No, se on mies hampaan rakoon, ei.
MIINA. Niin, kyll' on hänellä puheenlahja.
LIISA. Ja mikä henki, mikä syvyys hänen saarnassaan!
MIINA. Kun ei vaan änkyttäisi niin pahasti.
LIISA. Se on totta, niin, änkkää tuo vähäsen, änkyttää. Mutta mitä
Luoja on kerran ihmiselle antanut, siihen saa hän tyytyä.
MIINA. Siihen saa hän tyytyä, siihen.
LIISA. Oikein minua välistä rupesi vavistamaan, kun hän oikein
haltioihinsa pääsi ja äänensä paisumaan laski.
MIINA. Minä kun olin hänen edessään aivan, tuli vähän--
(Pyyhkii silmiään.)
Voisihan sitä toki vähemmälläkin saada sanansa kuulumaan.
LIISA. Niin, kyllä sinä olet oikeassa. Minä jo itsekseni samaa
ajattelin, että riittäisi tuo vähempikin. Niin, perää siinä on----
MIINA. Mutta aika hyvin sen sanat muuten osuivat, kieltämättä oikein
hyvin. Se ei ollut tavallista--.
LIISA.--mitä papit saarnaavat.
MIINA. Hän puhuu niinkuin tavallinen ihminen eikä kääntele ja vääntele
edestakasin evankeliumia, milloin sitä, milloin tätä puolta; hän puhuu,
mitä hän sielunsa silmillä on Jumalan sanassa löytänyt.
LIISA. Niin sinä puhut aivan kuin minä aioin sanoa: hän puhuu, mitä
hän----Jumalan silmillä----kuinka se nyt olikaan----
MIINA. Mutta yksi paha vika hänellä on.
LIISA. Paha vika? Tarkoitatko----tuota----
MIINA. Hän ei ole millänsäkään harpatessaan silloin tällöin vähän liian
kauas tekstistä. Siinä ei tosin olisi mitään pahaa. Eipähän ole sitten
tuota papillista--velliä.
LIISA. (Käy nauramaan.) Velliä! Papillista velliä! No sinä löydät
kanssa sanan, mikä paikalle sopii.
MIINA. Mutta hän ei pysy aina edes raamatun pohjallakaan. Kun hän esim.
puhui Bileamin aasista----
LIISA. Niin no, luiskauttaahan sitä innoissaan sanan, toisen
syrjäänkin, mutta eihän hän olekaan saarnaansa koko viikkoa valmistanut
ja sukinut.
MIINA. Ei se ole hyvä. Tuhma kansa tarttuu aina mielellään tuoreesen
palaan ja painaa mieleensä juuri nuo liiat sanat.
LIISA. Niin, niin. Kyllä se totta on. Aina se tuores pala paras on.
II:n KOHTAUS.
IINA. (Tulee oikealta. Itsekseen.) Tässä ruvetkoon! Nyt hänen täytyy
lähteä vaikka mikä olisi. Eikö hän jo tule sieltä.
(Katselee perällepäin.)
LIISA. Eikö naapuri kirkossa käykään.
IINA. Siirappikirkossa!
LIISA. Tyttö! Kuinka uskallat sinä Herraa pilkata?
IINA. Kumpiko teistä on herra?
LIISA. Voi hyvä ihminen sitä synnin turmellusta! Mutta älähän huoli
sinä paatunut sielu. Kyllä sen vielä sulattaa helvetin hehku.
IINA. Oho! Kyllä se siksi jäähtyä ehtii, ennenkuin minä sinne tulen.
Kunhan nyt kaikki teikäläiset siellä ensin korvennetaan.
MIINA. Kuule tyttö! Minä tahdon sinulle sanoa äidillisen sanan.
IINA. Toisen kerran, emäntä, toisen kerran. Minulla on nyt tärkeämpää
tehtävää!
LIISA. Sulhasia etsimään.
IINA. Tahdotteko tulla mukaan.
(Menee perälle.)
LIISA. Hävytön tyttö! Vanhempia ihmisiä vastaan tuolla tavoin
käyttäytyy.
MIINA. Paatunut on tyttö raukan sydän.
LIISA. Tyttö rankan. Sanotko rankan. Sinä et taida tietääkään mitä
lajia hän on.
(Menevät jutellen oikealle taloon.)
III:s KOHTAUS.
IINA. (Katselee avoimesta ovesta sisään perällä.) Mitä hän viipyy
siellä. No kas, johan hän tuleekin. Varovasti on alotettava.
SELMA. (Tulee ovesta ulos) Kas Iina. Ketä sinä odottelet?
IINA. Päätäni rupesi särkemään, niin ajattelin mennä vähän kävelemään.
SELMA. Vai niin.
IINA. Etkö tahdo tulla mukaan.
SELMA. Rahikka tulee pian luokseni.
IINA. Mennään vaan kerran edestakasin esplanaadilla. Kyllähän Rahikka
sen aikaa odottaa.
SELMA. Kuinka antaisin minä hänen kadulla--
IINA. Voithan toki sen verran kärsivällisyyttä häneltä vaatia, jos hän
todella ystäväsi on.
SELMA. Olisihan se hirveän epäkohteliasta.
IINA. En minä juuri yksin voi näin pimeällä mennä. Ja pitäisihän sinun
toki jotain minunkin tähteni--
SELMA. No mutta--!
IINA. Olenhan minä tavallani hyväntekijäsi.
SELMA. Hyvä Iina! Enhän minä toki sitä kielläkään, päinvastoin! Ethän
sinä suutu? Mutta kun minä kerran----Ja miksi sinulta salaisinkaan. Me
rakastamme toisiamme, me olemme oikein kihloissa. Todentotta minä en
voi ajattelekaan muita kun vaan häntä.
IINA. (Itsekseen.) Kas niin! Sitä vielä puuttui. Mutta älähän--!
(Ääneensä.) No kun sinä olet niin suora minua kohtaan, niin en tahdo
minäkään olla sinulle tunnustamatta----. Minulla on kosijoita suuri
joukko, mies vähintään joka sormea kohden. Hulluina ne juoksevat
esplanaadilla minua etsimässä. Tänne eivät, näet, saa tulla, sillä olen
heitä kieltänyt.--Se voisi herättää huomiota. Paitsi milloin annan
jonkun tulla itseäni saattamaan.
SELMA. Kosijoita niin paljon, ja sinä pidät kaikki!
IINA. Niin, kun en ole voinut valita vielä yhtä itselleni. Minä
tahtoisin siksi näyttää niitä sinulle. Mitä sinä arvelisit--!
SELMA. Vai niin.--Mutta tiedätkö tuo tuntuu minusta niin kummalliselta.
IINA. Onnellinen sinä, jolla vaan on yksi. Pääsit vaikeasta vaalista.
Mutta sen sijaan on minulla oikein somia herrojakin.
SELMA. Sinulla herroja.
IINA. Niin. Näetkös niitä on paljon tähän aikaan sellaisia herroja
jotka ovat kyllästyneet noihin salonkityttöihin. He pitävät enemmän
meikäläisistä vapaista,----Tuletko?
SELMA. Jos minä sitten tulisin. Mutta minullahan on virsikirjakin
vielä--
IINA. Että sinä viitsiät mennä tuollaiseen kirkkoon.
SELMA. Kuinka niin?
IINA. Kävisit sitten aamulla Nikolainkirkossa, Siellä saisit toki
kuulla mahtavaa urkujen soittoa, kaunista messua. Ja itse kirkko,
kuvat, kaikki siellä on niin juhlallista! Mutta täällä----
SELMA. Katso, minä kävin ennen oikeassa kirkossa, mutta minusta ei
pappi saarnannut oikein. Jumala ei ole niin kovasydämminen kuin he
sanovat, se on mahdotonta.
IINA. No kerran kuulen sinulta viisaan sanan. Eihän ne olekaan muuta
kuin pappien peloituksia.
SELMA. Mutta ei täälläkään.--
IINA. Vie nyt pian virsikirjasi pois tahi ota se vaan mukaan--vielä
parempi.--Se näyttää.--
SELMA. Kuinka voisin sen mukaan ottaa. Minä pistän sen pois.
(Menee oikealle.)
IV:s KOHTAUS.
IINA. Ennenkuin tuosta enkelistä kalua saapi.----Että hän nyt on
ehtinyt oikein pikiintyä tuohon retkaleesen.--Tässä ikänsä ruvetkoon
neulan kanssa temmeltämään.----Yksin se nyt ei käy.--Tuon naaman kun
kyltiksi saan.--Mutta ensin on Rahikka tieltä pois saatava.
V:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee takasin.) No mennään. Mitäs pahaa siinä olisi.--Ja ehkä
Rahikka sattuu vastaan tulemaan.
IINA.
Tiedätkö, mitä minä tahtoisin sinulta kysyä?
SELMA. Mitä?
IINA. Oletko sinä ihan varma, että hän rakastaa sinua.
SELMA. Ei minulla ole ainakaan mitään syytä sitä epäilemään.
IINA. Oletko häntä jo koetukseen pannut?
SELMA. Koetukseen! Mitä sillä tarkoitat?
IINA. Kuinka kokematon sinä vielä olet. Ei miesten rakkaudesta
milloinkaan saa ihan varma olla.
SELMA. Niinkö arvelet. Ei Iinaseni. Minä olen kyllä jo tuota asiata
ajatellut. Tosin ei Rahikka alinomaa toitota korvaani rakkauttaan, hän
on tyyni ja rauhallinen, mutta kun hän puhuu, tulee se hänen sydämmensä
pohjasta.
IINA. Ja siitä päätät sinä, että hän sinua rakastaa. Tahdotko että minä
teen sinulle rakkauden tunnustuksen kauniin sanoin. Luuletko ett'en
voisi puhua paljon kauniimmin kuin hän. Tahdotko?
SELMA. Sinä olet niin kummallinen... No!
IINA. (Tekeytyy kosijaksi.) Rakas neitini. Löytyy ihmisiä, jotka
jokapäiväisyyden melskeeltä eivät laisinkaan muista enään runollisuutta
löytyvän. Me miehet näytämme kylmiltä, yksitoikkoisilta, me puhelemme
usein joutavista asioista. Mutta tiedättekö mikä siihen on syynä? Me
emme voi tuhlata runollisuuttamme kaikkialle, me pidämme liian pyhinä
hellemmät tunteemme voidaksemme niitä aina purkaa. Mutta, neitini, kun
kerran tilaisuus tarjoutuu, kun tunteemme tulvimaan rupeavat, silloin
on niillä vastustamaton voima. Kun lemmen vihuri liitää sydämmen
ylitse, ei myrsky ole kaukana: se rupeaa kuohumaan, raivoamaan. Yksi
ainoa silloin vaan voi sen tyyneeksi saattaa, yhden ainoan haltiattaren
ojennettu kätönen voi sen kuohut rauhoittaa. Ja vavahdellen
tyytyväisenä painuu se vähitellen peilikirkkaaksi, kuvastaen
haltiattaren ihanuuden syvyydessään.
SELMA. No riittää, riittää. Mistä olet sinä tuollaista oppinut?
IINA. Minäkö? Sehän on runollisuutta. Kirjoissa, teatterissa sitä
kuulla saa. Kosijoiltani sitä olen kyllikseni kuullut. Mutta mitä arvoa
on tuollaisilla sanoilla. Tuuli ne mukanaan viepi heti. Ei Selmani, ei
kauniilla sanoilla nykyaikana ole mitään merkitystä.
SELMA. Mihinkä sitä sitten luottaa saa jollei sanoihin?
IINA. Töihin, töihin!
SELMA. Töihin?
IINA. Minä tahdon sinun parastasi. Eikö olisi hauskaa, kun ei
tarvitsisi koskaan vastaisuudessakaan sulhonsa rakkautta epäillä,
vaikka mitä sattuisi.
SELMA. Tietysti.
IINA. Pane hänet sitte koetukseen.
SELMA. Niin no, mitäs pahaa siinä olisi. Mutta kuinka?
IINA. Sen kyllä keksimme.
SELMA. Olisihan sitten hauskaa ojentaa hänelle kätensä ja sanoa: »Nyt
olen varma sinusta!» Enkä minä laisinkaan pelkää häntä koetukseen
pannessani, kunhan ensin--
IINA. Mutta mennään nyt. Tekeyt vaan kylmäksi häntä vastaan joksikin
aikaa ja----
(Menevät.)
VI:s KOHTAUS.
(Miina ja Liisa tulevat talosta.)
LIISA. Miksi antaisit paheen valtaan päästä, kun sen estää voit.
MIINA. Niinhän se kyllä on. Vai siksikö se toisen hankki.
LIISA. No miksikä sitten. Selväähän se on kuin päivä.
MIINA. Voimmehan mennä lankoni luo. Kyllä hän tietää keinot.
LIISA. Kukas sitten tietäisi, jollei konstaapeli.
MIINA. Talossani minä sallisin sellaista--En! Mennään.
(Katsoo kivijalan ikkunaan.)
Eivät näy olevan kotona kumpikaan.
LIISA. Arvaahan sen.--Sunnuntai-iltana!
(Menevät.)
VII:s KOHTAUS.
(Kalle ja Wille juoksevat vasemmalta, kummallakin kädessä
nahkavyö, jonka päähän on kivi köytetty.)
WILLE. Nyt emme pakene enää. Mene sinä pakoon jos tahdot. Minä jään
vaikka yksin.
KALLE. En minä heitä pelkää, mutta--
WILLE. No mitä?
KALLE. Katsos, jos rupeammekin tappelemaan, niin en minä uskalla lyödä
tällä----
WILLE. Et uskalla!--Kasvoihin sinun pitää koettaa, että mustenemat
jäävät.
KALLE. Mutta kun heillä ei ole nahkanauhoja, eikä kiviä. Se olisi
vääryyttä, jos me----
WILLE. Sinä nyt aina.----Olkoot tulematta sitten.
KALLE. Sinähän se heitä ensin haukuit.
(Kolme herraspoikaa juoksee esille. Wille ja Kalle rupeavat
nahkanauhoillaan viuhtomaan. Yksi herraspojista rupeaa
voivottelemaan, silmäänsä hieroen.)
WILLE. Ähä! Siinä on sinulle.
VIII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee oikealta.) Mitä, mitä tämä on. Pojat! Onko tuo nyt
laitaa.
(Tarttuu Willen kaulukseen, herraspojat juoksevat pois.)
WILLE. Anna minun olla. Nuohan ne meidän päällemme--.
KALLE. Hyvä herra, laskekaa hänet!
RAHIKKA. (Katsoo tutkivasti Kallea.) Missä olen tuon pojan nähnyt! Kuka
sinä olet?
KALLE. Minä olen Kalle, Selman veli.
RAHIKKA. Niin, niin.
KALLE. Olettehan te Selman sulhanen?
RAHIKKA. Olen.
KALLE. (Katsoo epäilevästi Rahikkaa.) Herra, saisinko minä sanoa teille
jotakin.
RAHIKKA. Sano vaan.
KALLE. (Pienen tuumailun jälkeen.) Vaikka minä olen niin paha, pidän
minä kuitenkin suuresti, niin suuresti sisarestani. Hän on niin hyvä,
niin herttainen. Minulla on niin hirveän ikävä häntä.----Ettehän te tee
pahaa hänelle. Olettehan te hyvä häntä kohtaan. Teidän pitää olla hyvä.
RAHIKKA. (Silittää Kallen päätä.) Sinä olet hyväsydämminen poika. Sääli
että olet kadulle joutunut. (Itsekseen.) Tuostakin voisi kelpo mies
tulla, jos hänestä huolta pidettäisiin.
KALLE. Lupaatteko olla hyvä häntä kohtaan?
RAHIKKA. Ole huoletta. Kyllä minä----
KALLE. Ihanko varmaan.
RAHIKKA. No ihan varmaan.
(Antaa Kallelle kättä.)
KALLE. Minä en tiedä edes missä asutte.
RAHIKKA. Minäkö?
KALLE. Ja Selma myös.
RAHIKKA. Selma asuu tuossa.
(Osoittaa taloa oikealla.)
KALLE. Tässäkö! Voi, voi! Hyvä ettei hän nähnyt.
RAHIKKA. Hän ei ole nyt kotona.
KALLE. No minä tulen huomenna. Tule Wille nyt tahi mamma--. Hyvästi!
(Rahikka nyykkää hajamielisesti päätään, pojat lähtevät.)
IX:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Kävelee kadulla ajatuksiinsa vaipuneena.) Odota minua siellä,
kyllä minä palaan. Se oli hänen vastauksensa tervehdykseeni. Ei edes
kättä antanut. Minne olisi hänellä sellainen kiire ollut? Ja tuon
toisen kanssa näin myöhään? Kummallista! Olisiko minun Selmani--?
Mitä joutavia! Ei hän ole sellainen.--Ei hänen vaan olisi tuon
tuulenpyörtämän seuraan pitänyt joutua. Häneen voipi niin helposti
vaikuttaa--No odotanpahan. Mitä suotta päätäni vaivaa. Lie leikkiä
ollut kaikki tyyni.--Mutta loppu tästä pitäisi tehdä.----Se nyt on
kumma, ettei ihminen voi työtä, ansiota saada. Voi yhteiskunta,
yhteiskunta! Sinä teet vääryyttä! Minä olen valmis uhraamaan itseni
hyväksesi, anna minulle tilaisuus siihen, anna minulle työtä. Sinulta
en pyydä muuta kuin leipää. Miksi pakoitat minua toivomaan muinaisia
aikoja, miksi pakoitat minua kiroamaan tuhatvuotista sivistystäsi.
Hahhahhaa! Kerskataan maailman suuresta edistyksestä ja kuitenkin
ryöstetään syyttömiltä tärkeimmät, pyhimmät oikeudet. Eikö minulla ole
yhtä suuri oikeus mennä naimisiin kuin rikkaalla laiskurilla. Raha,
raha!--
(Katsoo talon kulman taakse.)
Ketä nuo ovat?
(Katsoo tarkemmin.)
Ei siellä näy huolia olevan.--Mitä näen!----Iina----ja----ja Selma.
Minun Selmani! Kumpikin vieraan herran kanssa. Pettävätkö silmäni! Hän
se on! Mitä tämä nyt on?
(Piiloutuu taloon vasemmalla.)
X:s KOHTAUS.
(Selma ja Iina tulevat kahden herran kanssa
parittain talon kulman takaa.)
SELMA. (Lähestyy Iinaa.) Hän se oli. Kuule, jos hän suuttuu. En minä
voi enää.
IINA. Oletko sinä--? Nythän sen juuri saat nähdä, rakastaako hän sinua,
vai ei! Piiloutui luultavasti tuonne porttikäytävään.
SELMA. Mutta tällä tavoin vieraitten herrojen kanssa--!
IINA. Kummallinen sinä olet. Onko tuo nyt niin hirmuisen rasittavaa,
jos minun tähteni hetken pidät heille seuraa. Sinun pitää nyt
arvostella heitä. Eikö he ole siistiä, kohteliaita herroja.
SELMA. Ovat, ovat.
ENSIMMÄINEN HERRA. (Hiljaa toiselle.) Hiiden soma tyttö.
TOINEN HERRA. Mutta tee kuten Iina käski. Ei mitään sopimatonta! Aivan
kuin olisimme.--Ymmärräthän?
IINA. Jos herrat tahtovat pistäytyä juomaan kupin kahvia, niin ei
meillä ole mitään sitä vastaan.
ENSIMMÄINEN HERRA. Oo, liian suuri kunnia.
IINA. Me olemme vapaamielisiä tyttöjä, jotka emme huoli ämmäin
loruista.
TOINEN HERRA. Kyllähän teitä, hyvä neiti, toki sen verran tunnemme.
(Selmalle.)
Olkaa niin hyvä.
(Selma menee sisään.)
IINA. (Herroille.) Minulla on kahvi valmiina ja konjakkia.
TOINEN HERRA. Hitto vieköön tätä sukkeluutta!
(Menevät sisään.)
XI:s KOHTAUS.
RAHIKKA. Mitä hiiden kujeita tämä nyt on? Olisko ne Iinan tuttavia ja
hän siksi--?--Ei, kyllä minun pitää tässä selville saada. Voipihan
ihminen tuollaisesta ruveta jo ajattelemaan mitä hyvänsä. Menisinkö
sisään aivankuin ei mitään olisi tapahtunut.--Tahi odotanpahan.
Kai hän sieltä tulee. Käskihän hän minua odottamaan.--No hän tuleekin,
kuulen ma.
XII:s KOHTAUS.
IINA. (Tulee ulos.) Kuka se siinä ikkunan alla--?
RAHIKKA. Hyvää iltaa. Minähän tässä olen.
IINA. Kuka? Vai niin. Mitä on teillä täällä tekemistä?
RAHIKKA. Mitäkö minulla--?
IINA. Menkää matkoihinne nuuskimasta nuorten naisien ikkunoita.
RAHIKKA. Mitä te puhutte? Minä olen Rahikka.
IINA. Kyllä minä teidät jo tunnen. Mitä on teillä asiaa?
RAHIKKA. Käskekää Selma hetkeksi ulos.
IINA. Hän ei jouda nyt. Meillä on vieraita...
RAHIKKA. No mutta pitäähän hänen toki tulla minun kanssani--
IINA. Pitääkö! Vai pitää? Teidän kanssanne. Saatte mennä tiehenne.
Selma ei tahdo tietää teistä mitään. Hän on liian hyväsydämminen
sanoakseen sen itse teille. Mutta hän tahtoo päästä rauhaan teistä.
RAHIKKA. Selmako? Minun Selmani!
IINA. Mokoma retkale. Siksi että sattumus hetkeksi antoi niin kauniin,
niin hienon tytön käsiinne, luulette voivanne pitää hänet ikuisesti
kynsissänne.
RAHIKKA. Onko nyt maailma nurin kääntynyt. Hankkikaa heti Selma tänne.
Minä vaadin hänet puheilleni, tahikka--
IINA. Oo, uhkailemaanko rupeatte. Minä puhun Selman puolesta; hän
lähetti itse minut sanomaan teille, että saatte lähteä tiehenne.
RAHIKKA. Mutta tietääkö hän minne hän minut lähettää?
IINA. Minkä kauemmas, sen parempi.
RAHIKKA. Hänkö pyysi, Selma itse, teitä niin sanomaan?
IINA. Sen jo kuulitte. Olisi hän itse tullut, jos voisi teitä edes
silmissään nähdä. Hänellä on parempia sulhasia.
RAHIKKA. Mitä tämä on! Vereni kiehuu, silmäni tummenevat. Selmani, oma
kunnon Selmani olisi voinut--näin odottamatta--hyljätä minut. Eikä
sanaakaan jäähyväisiksi, sanaakaan lohdutukseksi.
IINA. (Itsekseen.) Jollei hän nyt lähde, menee kaikki myttyyn.
(Ääneensä.) Mitä siinä molisette! Ettekö laita jo luitanne siitä, tahi
kutsun--
RAHIKKA. Minä menen, minä menen.
(Lähtee menemään.)
IINA. Kas niin. Nyt on siitä päästy.
(Menee sisään.)
XIII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. Selma, Selma!--Varo itseäsi! Tilille sinut vielä vaadin. Tällä
tavoin loukkaat pyhimpiä tunteitani. Narrinako minua pidät?----Jospa
ymmärtäisin mistä syystä hän sen tekee, sillä onhan hän kuitenkin
Selma, tuo jumalinen, helläsydämminen tyttö.--Mutta ei! Se ei
sittenkään voi mahdollista olla. Hänen omasta suustaan tahdon sen
kuulla.--Nytkö?--En! Nyt en voi.
(Menee kiiruusti pois.)
XIV:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee ulos.) Olisiko se mahdollista. Hän ei siis olisi kestänyt
koetusta. Hän ei rakastaisikaan minua.--Mutta julmaa leikkiähän se
olikin. Minun ei olisi pitänyt Iinan neuvoa noudattaa. Hän on sitten
niin kummallinen vielä----Voi, voi!
(Katselee joka taholle.)
Kun hän nyt palaisi kuitenkin. Hyvä Pekka, tulehan, anna anteeksi
minulle!--Häntä ei näy. Olisinko siis todellakin erehtynyt.--Mutta ehkä
hänellä oli kiire jonnekin.----Minua peloittaa!--Näin ei Paul olisi
tehnyt. Hän olisi ainakin selitystä ensin vaatinut.----Poskiani
kuumottaa. Niin kuumaa se kahvi!--Hm! Hän voisi minusta niin pahaa
uskoa. Olisihan hänen pitänyt arvata, että sen tein Iinan tähden. Oliko
se nyt niin hirveätä.--Äiti, äiti! Sinä puhuit totta, kenraalska oli
oikeassa. Miehiin ei voikaan luottaa. Hupsu tyttö! Ja minä kun luulin.
--Kuinka olisikaan hän voinut niin pian minuun rakastua. Tuolta tulee
ihmisiä. Ei minun sovi kadulla näin paljain päin olla.
(Menee sisään.)
XV:s KOHTAUS.
(Miina, Liisa, konstaapeli.)
MIINA. Sinä sen kai paraiten tiedät. Siellä on tuli.
LIISA. Kuulkaa, miesten ääniä. Paraasen aikaan tulimme.
KONSTAAPELI. Ja tässä asuu kaksi nuorta naista vaan--ompelijattaria?
LIISA. Ennen oli vaan yksi. Viikko sitten hankki hän toverin itselleen.
Pari viikkoa sitten näin omin silmin hänen tulevan kello 1:n ajoissa
kotiin ja useana iltana olen sieltä nähnyt miehen tulevan.
KONSTAAPELI. Niin. Ei tässä muuta ole tehtävää, kuin ryhtyä asiaan.
(Viheltää kadun kulman kohdalla.)
LIISA. Sitä heille pitääkin.
MIINA. Kuka heitä käskee kunniallisen ihmisen talossa.--Sääliksi heitä
tosin käypi.
LIISA. Sääliksikö?
MIINA. Niin, kun noin nuoret ihmiset joutuvat turmeluksen tielle.
LIISA. Mitenkä hän pilkkasi äsken Jumalaa. Oliko se enää kristityn
ihmisen puhetta!
(Eräs poliisi saapuu, konstaapeli menee hänen kanssaan oikealle.
Ihmisiä kokoontuu vihellyksen johdosta näyttämölle, myöskin
vielä yksi poliisi.)
MIINA. Mitä siinä töllötätte! Ei täällä teitä tarvita laisinkaan.
XVI:s KOHTAUS.
(Selma syöksyy ulos, hänen perässään poliisi,
sitten herrat ja Iina konstaapelin kanssa.)
SELMA. Hyvä Jumala! Mitä tämä nyt on? Minne olen minä joutunut.
Auttakaa hyvät ihmiset. Minä olen ihan viaton!
LIISA. Viaton! Sitä sinulle pitääkin!
IINA. Hävyttömät koirat! Mitä olemme me tehneet. Hyökkäävät kuni pedot
turvattomain tyttöjen kimppuun!
KONSTAAPELI. Hiljaa. Mitä siinä kirutte!
IINA. Selma. No mitä nyt sanot? Mikä jalosydämminen sinun Rahikkasi!
SELMA. Mitä sanot?
IINA. Tämä on hänen työnsä. Meni heti kostoksi panettelemaan!
SELMA. Voi surkeutta!
KONSTAAPELI. Mars!
XVII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee.) Mitä minä kuulen?----Selma?
SELMA. Voi sinä kurja mies!
RAHIKKA. No mutta--
SELMA. Pois näkyvistäni.
(Lähtee menemään, muut seuraavat.)
RAHIKKA. (Jää seisomaan.) Selma, Selma! Suuri on rikoksesi, mutta vielä
kovempi rangaistus. Jospa olisit turvissani ollut. Noin käypi nuoren
immen,--siksi että hänet syöstään turvattomana oman onnensa nojaan...
Kirottua!
NELJÄS NÄYTÖS.
(Kaupungin torin kulma: oikealla taloja ja kadun pää, vasemmalla rivi
toriämmäin pöytiä, perältä näkyy mastoja purjeineen. Ihmisiä liikkuu
ristiin rastiin.)
I:n KOHTAUS.
(Toriämmiä.)
ENSIMMÄINEN TORIÄMMÄ. Kuulitteko te sitä, että Helenius on tehny
konkurssin?
TOINEN. Älä herran tähden!
ENSIMMÄINEN. Tämän päivän Huvustasplaatissa se seisoi.
KOLMAS. Menköön vielä korttia pelaamaan.
TOINEN. Olisko tuo kortissa menettänyt. Älähän nyt!
KOLMAS. Siellä yhdessä sen sanovat olleen, vaikk'ei tilin tekoon
kutsuttu, kun häneltä oli voitettu.
ENSIMMÄINEN. Hihhii! Kumma sattumus, että rikkaat vaan oikeuteen
vedettiin.
TOINEN. Mistäpä siltä köyhältä ottaisikaan. Eipä ruunu siitä suuresti
hyötyne, jos vedelle leivälle paneekin.
KOLMAS. Mutta olettekos te siitä kuulleet, mitenkä kaksi tyttöä
joutuivat kiinni juuri kun heidän luonaan oli herroja----hihhihhii!
ENSIMMÄINEN. Nytkö vasta. Johan se on vanha asia. Niin, niin sinä et
tainnut sitä vielä kuullakaan kun kipeänä olit.
KOLMAS. Mitenkä se kävi oikein.
ENSIMMÄINEN. No se oli kuukausi sitten.
TOINEN. Liisa-matami sitä meille kertoi jo seuraavana aamuna.
ENSIMMÄINEN. Toinen niistä oli Kaukosen Saaran tytärpuoli--muuten
hiiden nätti tyttö.
TOINEN. Niin oikein soma tyttö!
ENSIMMÄINEN. Ja toinen oli ompelijatyttö, Iina hänen nimensä. Se sama
justiin joka oli silloin Silanin kyökissä--muistatko--kun me viime
keväänä veimme potaattia sinne. Etkö muista. Ne jotka ostimme yhdessä
siltä Espoon punapartaselta mieheltä--tuolla torin reunassa aivan,
ennenkuin se ehti hinnoistakaan tietoa saada.
KOLMAS. Ahaa, muistan, muistan--se pikkunen, joka puhui vähän
lipsaattamalla.----
ENSIMMÄINEN. No justiin.
(Ostajalle.)
Kaksikymmentä penniä tuoppi. Ne on oikein hyviä, makeita, erittäin
makeita. Nämä tässä ovat vähän happamia, mutta nekin erinomaisia.
(Ostaja menee kauemmas.)
Mokoma, tulee vaan keskeyttämään.--No!--Sen potaattia kun me--
KOLMAS. Muistan, muistan. Nyt muistan. Silanin luo ne veimme. Ja siellä
kyökissä oli nuori tyttö--noin kahdenkymmenen vaiheilla--kyllä muistan.
ENSIMMÄINEN. Se sama se oli nyt toinen--
TOINEN. Liisa-matami ja Rikalan Miina jonka talossa ne tytöt asuivat--
ilmoittivat asiasta poliisille ja niin säälimättä ne vietiin.
(Ostajalle.)
Kolmekymmentä penniä. Ja nämä kaksikymmentä!
ENSIMMÄINEN. Kaukosen tytärtä ei ole sen koommin näkynyt. Sanovat sen
hukuttaneen itsensä. Mutta en minä usko.
KOLMAS. Hukuttaneen! Herra jesta!
TOINEN. Ei se ole totta. Äsken kuulin puhuttavan, että olivat nähneet
hänet täällä torilla.
KOLMAS. Mutta mitäs niille sellaisille sitten tehdään. Eikö häntä pantu
edes istumaan ... putkaan.
ENSIMMÄINEN. Se se kumma olikin. En ole tavannut pitkään aikaan
Liisa-matamia, kuuluu menneen maalle sisarensa luo.
TOINEN. Ei niitä aina toki putkaan panna. Merkitään vaan kirjaan.
KOLMAS. Merkitään kirjaan?
TOINEN. Niin. Ne pannaan muitta mutkitta sellaisten pahamaineisten
luetteloon.
KOLMAS. No, ja sitten?
TOINEN. Sitten?--Sitten päästetään vapaaksi. Saavat olla ja elää kuten
tahtovat.
KOLMAS. Mitenkä?
TOINEN. Mitenkä! En minä ole ollut heidän elämätään katsomassa.
(Ostajalle.)
Ostakaa neiti näitä. Kyllä ne ovat hyviä--ovat oikein makeita.--
Tuopinko?
ENSIMMÄINEN. (Kolmannelle.) Näetkös, poliisi pitää niitä kyllä sitten
aina silmällä ja lääkäri tutkii aina välistä--niinkuin muutakin
kauppatavaraa tutkitaan, ettei mitään pahaa olisi--mutta muuten
annetaan niitten olla rauhassa.
KOLMAS. Vai niin! Ja se oli Kaukosen Saaran tytär se toinen?
ENSIMMÄINEN. Niin oli--tytärpuoli, hänellä on itsellään vaan poika.
KOLMAS. Hyvä että sain tietää. Meillä on vähän vanhaa vihaa, minun ja
Saaran välillä, Sanoin häntä kerran pesukarhuksi ja hänkös tuosta
suuttui ja haukkui pahanpäiväisesti. Kyllä minä annan nyt takasin.
ENSIMMÄINEN. Pistä, pistäpäs pakanaa... Tulis lysti nähdä. Se on pirua
se akka.
KOLMAS. Kyllä minä annan--tietysti noin sivumennen vaan mutta niin,
että se tuntuu.
ENSIMMÄINEN. Hihhihhii.
(Rupattavat ja naureskelevat aina joutoaikoina.)
II:n KOHTAUS.
(Kalle ja Wille tulevat.)
KALLE. (Kori käsivarrella.) Mitäs sille tekee. Äiti on aina täällä
aamusta varhain, isä ja minä vaan kotona.
WILLE. Keittäköön isäsi.
KALLE. Hänen nyt minä kahvia antaisin keittää. No ja eihän siinä niin
paljo vaivaa olisi, kun ei tänne kantaa tarvitsisi.
WILLE. Tuoss' on omenia.
KALLE. Katso sinä Wille joudut kiinni vielä.
WILLE. Älä höpise... Mitä maksaa omenat?
ENSIMMÄINEN TORIÄMMÄ. Mitä sinä sillä tiedolla--?
WILLE. Heh!
(Menee toisen luo.)
Tuoppi näitä. Tässä on markka... Takasin!
TOINEN. Mistä pojat niin paljon rahaa ovat saaneet?
KALLE. (Säpsähtää.) Mistäkö?
WILLE. Mitä se teitä koskee!
KOLMAS. Kas mikä ylpeys.
WILLE. Jokainen omallaan ylpeilee.
III:s KOHTAUS.
SAARA. (Tulee perältä.) Kalle, tuhisija, kuinka kauan saan täällä
odottaa.
KALLE. Johan minä--
SAARA. Vai omenia te ostatte junkkarit! Mistä rahaa saitte? Häh!
(Lähestyy uhkaavasti Kallea, Kalle jättää korin maahan
ja pakenee Willen kanssa.)
Äh sinä veitikka pääsit karkuun.
KOLMAS. Tienaahan teidän tyttärenne rahaa, riittää kai siitä
pojallekin.
SAARA. Suus kiinni, akka.
KOLMAS. Suus kiinni itse. Ei minun tyttäreni käykään poliisikammarissa
visiiteillä.
SAARA. Mölise sinä, väkäleuka, mitä sulla muutakaan tekemistä on.
KOLMAS. Kai se käy sentään vähän sydämmelle, kun ei voi sanallakaan
puollustaa itseään.
TOINEN. (Kolmannelle.) Mitä hänestä suotta ärsytät.
ENSIMMÄINEN. No se on tietty. Ajattelehan, kun nyt tytär joutuu--
SAARA. Sinun tyttäresi hän on, ei minun.
ENSIMMÄINEN. Ei kiitoksia siitä kunniasta.
(Saara menee.)
IV:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee.) Siis tässä näin!--Oli se nyt sekin keksintö. Eikö hän
voinut kotiinsa kutsua.
(Katselee odotellen ihmisjoukkoon.)
ENSIMMÄINEN. (Kolmannelle.) Kas, katso tuota.----Se se on--tuo juuri!
KOLMAS. Mikä sitten?
ENSIMMÄINEN. No se on Saaran tytär. Tuo tuossa.
(Näyttää sormellaan.)
KOLMAS. Vai tuo. No ei ole hullumpi tuo herrojen hentuksi. Kyllä sen
vielä hienossa leningissä kerran näemme.
TOINEN. Mutta sääliksi, tiedättekö, minun häntä sentään käypi. Katsokaa
kuinka viattoman näköinen hän vielä on.
ENSIMMÄINEN. Moni kakku päältä kaunis--
KOLMAS. Mutt'on silppua sisällä. Niin, niin.
(Nauraa hohottaa.)
SELMA. (Itsekseen.) Ne puhuvat minusta. Oh, en voi tätä kärsiä. Eikö
enää saa missään rauhassa olla.
(Menee.)
ENSIMMÄINEN. Varmaankin etsii herroja.
KOLMAS. Aamusta työ alettava.
(Ryssä menee sivuitse porsaita säkissä kantaen.)
ENSIMMÄINEN. (Nauraen.) Sto stoit, ryssä.
(Yleistä hohotusta.)
V:s KOHTAUS.
(Rouvat Silan ja Sten.)
STEN. Minä tietysti »sanoin ylös» hänet kohta. Nyt kävikin puheilleni
uusi tyttö, mutta sillä ei ollut mitään todistuksia, kaikkein vähimmin
naisyhdistyksen toimistolta.
SILAN. Tietysti et ottanut?
STEN. Hän näytti hyvin onnettomalta ja samalla--sitä en voi kieltää--
miellyttävältä. Varmaa vastausta en kumminkaan antanut. Lupasin täällä
tavata häntä, jott'ei sattuisi yhteen entisen piian kanssa.
SILAN. Niin, niin. Kyllä sitä on vältettävä. Niistä tarttuu niin
helposti toisiinsa.
STEN. Hänen nimensä on Selma, joka mielestäni todistaa hienompaa--
SILAN. Selma! Kaukonenko?
STEN. Niin hän muistaakseni sanoi.
SILAN. Vai niin. No siitä voin sinulle antaa tarkkoja tietoja. Äsken
juuri puhuin hänestä makkaramatamini kanssa. Kelvoton tyttö kokonaan.
(Menevät jatkaen keskustelua.)
VI:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee) Isäni! En tahdo häntä tavata.
NIILO. (Tulee Selman jälestä.) Selma! Selma! Kuulehan! Miksi pakenet
sinä.
SELMA. (Seisattuu.) Mitä sinä minusta. Anna minun olla.
NIILO. Tyttö raukka! Pelkäätkö sinä minua, omaa isääsi?
SELMA. Mene isä, minä pyydän. Katso kuinka he tirkistävät sinuun.
NIILO. Toisen parasta ajattelet sinä vaan onnettomuudessasikin.
SELMA. Anna minun kantaa yksin häpeäni. Et sinä kuitenkaan voi
kuormaani huojentaa.
NIILO. Mutta Selma! Enkö minä voi saada vähintäkään selitystä. Minä en
ymmärrä kuinka--, minä en voi ymmärtää kuinka sinä; minun Selmani olet
voinut. Hirveätä!
SELMA. Isä kulta! Jätä minut. Sinä olet kunniallinen mies, älä tahraa
mainettasi minun tähteni.
NIILO. Mutta enkö voi edes jollakin tavoin auttaa sinua. Rahaa ei
minulla ole--mutta----Minä säälin sinua, minä suren kovaa kohtaloasi.
SELMA. En minä mitään tarvitse. Mene jo. Jos vaimosi sattuisi näkemään,
että puhuttelet----
NIILO. Pilkkaat minua. Niin, niin! Minä ansaitsen pilkkaasi. Olen
heikko! Mutta onko se minun syyni? Kun Herra kerran on minut
sellaiseksi--
SELMA. (Katkerasti.) Niin. Herra on sinut sellaiseksi luonut. Mutta
minä olen itse syypää häpeääni.
(Menee.)
VII:s KOHTAUS.
NIILO. Helenani kuva tuollaisessa tilassa. Kiitos Luojan, että hän jo
nukkuu rauhassa maan povessa. Hän ei tätä häpeätä kestäisi. Minullekin
käy tässä liian raskaaksi----Miksi päästin hänet silloin luotani!
Olisihan hän kuitenkin häpeästä silloin minut ja itsensä pelastunut.--
(Menee.)
VIII:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee takaisin, katsoo Niilon jälkeen.) Isä raukka! Sinä kärsit
häpeästäni!
(Katkerasti.)
Häpeästä! Kuinka julmia ihmiset voivat olla!--Menisinkö hänen
jälkeensä, sanoisin----Ei! En tahdo hänelle sanoa. Kärsiköön! Voi
sentään! Kuinka vähän nuori tyttö tarvitsee kunniansa menettääkseen.
Kaikki tuttavat minua inholla kohtelevat, kaikki ivalla katselevat,
näyttävät sormellaan.--Ja hän, hän on tähän kaikkeen syypää, hän, jota
niin täydellisenä, niin jalona pidin. Että hän edes voi hetkeäkään
ajatella.----Ja sitten niin kurjasti sitä kostaa. Kauheata! Kuinka
ihminen voi erehtyä!----Mutta se on sittenkin mahdotonta. Minkä enemmän
sitä ajattelen sitä----Minä tahdon häneltä itseltään kysyä. Valehdella
ei hän ainakaan voi.--Jumalani, Jumalani! Anna minulle Rahikkani
takasin. Muuta en sinulta pyydä!
(Katselee ihmisjoukkoon.)
Eikö se rouva jo tule? Lähdenkö etsimään--
IX:s KOHTAUS.
IINA. (Tulee vastaan hyvissä vaatteissa, vilkuen ympärilleen.) Selma!
Missä olet sinä ollut... Minkä näköinen!--Katsos kuinka hyvin minä
voin.
(Tuijottaa häneen ylenkatseellisesti.)
Hullu, et ymmärrä omaa parastasi. Onko sinun pakko olla tuollaisissa
vaatteissa, kun voit tälläiset hankkia.
SELMA. Häpeä Iina!
IINA. Minäkö? Hehheh! Minä tein aikanani työtä leipäni edestä, olin
nälissäni tuota kunniatani säilytellessäni, josta sinä näyt niin suurta
huolta pitävän, mutta turhiksi huomasin vaivani, kärsivällisyyteni
rupesi päivä päivältä loppumaan. Näin kuinka toverini tepastelivat
kadulla hienoissa vaatteissa huolettomina, iloisina. Tulit sitten sinä
luokseni. Olit vielä suuremmassa hädässä kuin minä. Teinkö muka sinulle
väärin, että koetin osoittaa sinulle tien vapauteen. Sinä et ymmärtänyt
tarkoitustani, mutta itse tulin temmatuksi kaikesta epäilyksestä. Nyt
olen vapain, huolettomin ihminen maailmassa. Tuleppas katsomaan, kuinka
kaunis kortteeri minulla on.
SELMA. (On kuunnellut kummastellen Iinan kertomusta.) Oletko lakannut
kokonaan ompelemasta?
IINA. Hupsuko minä olisin, kun vähemmälläkin ansaitsen enemmän kun
tarpeeksi. Tulepas illalla luokseni, niin saatpa nähdä, kuinka kauniita
herroja----
SELMA. Iina raukka!
IINA. Minäkö Iina-raukka! Sinä raukka olet, kun et voi vapautua
kahleistasi. Saat tulla vieläkin toverikseni, jos tahdot. Maksan
sinulle hyvän palkan ja vapaan ylöspidon, eikä sinun tarvitse muuta
tehdä kuin----Sinä olet kaunis--
SELMA. Älä luule voivasi minua viekotella. Mutta sano, eikö sinua
omatuntosi soimaa laisinkaan. Kuinka sinä saatat,--eikö todella
omatuntosi----
IINA. Hm! Minä tukkean omatuntosi suun.
SELMA. Kuinka?
IINA. Kuinka?--Hm! Viinillä, oluella--laululla ja--
SELMA. Mutta se herää uudelleen.
IINA. Minä tukkean taasen,--kunnes se ei herää enää.
SELMA. Mutta ajatteletko sinä laisinkaan, mitä sinä teet? Minne joutuu
sellainen, joka on pakoittanut omantuntonsa äänen vaikenemaan?
IINA. En minä viitsi kuulla mokomaa. Kun et tule, niin ole tulematta.
(Pyörähtää pois.)
X:s KOHTAUS.
SELMA. Kuinka voipi ihminen olla noin ajattelematon! Onko siihen luonto
syynä,--vai kasvatus,--vai oma tahtoko sellaiseksi tekee? Kiitos
Luojan, äitini on opettanut minut hyvän pahasta erottamaan. Uskollisena
pysyn sinun neuvoillesi, äiti. Minä tottelee omantuntoni ääntä.
(Menee.)
XI:s KOHTAUS.
NIILO. (Tulee Rahikan kanssa.) Tässä näin.
RAHIKKA. Minnepäin läksi hän? Miksi päästitte menemään?
NIILO. Miksikö päästin? Mitäs minä voin!
RAHIKKA. Mutta olettehan hänen isänsä.
NIILO. Kun tuskin tahtoi puhuakaan kanssani.
RAHIKKA. Rakastihan hän teitä ennen niin--
NIILO. Niin, ennen. Miksi viekoittelitte hänet luotani?
RAHIKKA. Julman vaimonne kourissa oli hän--
NIILO. Julman! No, en minä kielläkään, että vaimoni oli kova häntä
kohtaan, mutta ei hän hänen silmiensä alla ainakaan olisi tähän häpeään
joutunut.
RAHIKKA. Kun minä vaan saisin häntä itse puhutella. Minä en usko, minä
en voi uskoa, että se on mahdollista.
NIILO. Hän näyttää kyllä sitä katuvan, mutta kyllä hän sen itse myönsi.
RAHIKKA. Myönsikö? Hän itse?----Vai niin! Hän olis siis----Mutta
olkoon! Minä en hylkää häntä sittenkään. Minä rakastan häntä kuitenkin.
Me emme saa jättää häntä oman onnensa nojaan.
NIILO. Mutta mitä voimme me, sanokaa?
RAHIKKA. Vaikkapa sitten takasin teidän kotiinne, jollei--
NIILO. Millä minä hänet elätän. Työtönnä vaimoni armoilla olen jo ollut
toista kuukautta, ja näyttää siltä kuin vielä kovemmat ajat olisi
tulossa.
RAHIKKA. Minä annan teille kaikki mitä vaan voin hankkia. Toimitan
hänelle sitten palveluspaikan.
NIILO. Turhaa vaivaa! Ei hän suostu kumminkaan.
RAHIKKA. Minä saan hänet taipumaan. Katsokaa, eikö hän tuossa
tulekin--?
NIILO. Hän se on.
RAHIKKA. Väistykää. Minä tahdon yksin häntä puhutella.--Tyttö parka!
(Niilo väistyy.)
XII:s KOHTAUS.
SELMA. (Itsekseen.) Minne liekin kadonnut.
RAHIKKA. Selma!
SELMA. Hän!
RAHIKKA. Olen etsinyt sinua kaikkialta, mutta turhaan tähän asti.
(Selma tuijottaa häneen äänettömänä.)
Miksi hylkäsit sinä minut niin äkkiä, niin odottamatta? Et sanaakaan
selitykseksi, et sanaakaan jää hyväisiksi.
SELMA. Mitä tahdot sinä?
RAHIKKA. Mitäkö minä tahdon?
SELMA. Välimme on kuitti.
RAHIKKA. Mutta miksikä? Selitähän.
SELMA. Mitä selitystä sinä vielä kaipaat.
RAHIKKA. Selma. Miksi kohtelet sinä minua tällä tavoin? Sanohan edes,
mitenkä olen minä sinua vastaan rikkonut; minä en toden totta tiedä
sitä.
SELMA. Etkö tiedä? Etkö sinä tiedä kuinka olet minua vastaan rikkonut?
(Itsekseen.) Olisiko mahdollista. (Ääneensä.) Mitä teit sinä iltana,
kun et saanut minua puhutella.
RAHIKKA. Mitäkö minä tein? En mitään. Menin vaan epätoivoisena kotiini.
SELMA. Sinä puhut totta, se on ihan varma, hän puhuu totta. Voi kuinka
hyvälle se tuntuu. Hän ei ole sitä tehnyt! Kuin olisi hän sitä
voinutkaan! Kiitos, Rahikka, kiitos siitä!
(Ojentaa kätensä Rahikalle.)
RAHIKKA. (Antaa kummastuneena epäillen kättä.) Minä en ymmärrä.
SELMA. Niin, niin kuinka sinä voisitkaan ymmärtää. Eihän se ole
ihmekään.
(Tempaa kätensä.)
Rahikka, minä pyydän, mene luotani. Katso ihmiset näkevät sinun
puhuttelevan minua, sinä menetät kunniasi. Jätä minut. Mene sinä omia
teitäsi, pysy yhtä rehellisenä, yhtä kelpo miehenä kuin tähänkin asti.
Minä vapautan sinut sanastasi. Sinä olet vapaa, ei sinun tarvitse
huolia minusta.
RAHIKKA. Mutta Selma. Sinä et ole terve.
SELMA. Ole huoletta!
RAHIKKA. Etkö sinä luule minun ottavan osaa kohtaloosi, etkö luule
minun säälivän sinua----
SELMA. (Katkerasti.) Sinä otat osaa kohtalooni, sinä säälit minua.
Onhan se hyvin kiltisti tehty... Sinä siis säälit----.
RAHIKKA. Mitä tarkoitat? Mikä katse, mikä katkeruus äänessä!
SELMA. Niin, niin! Onhan se kumma, etten minä kiitä kauniisti
osanotosta, kun sinäkin otat osaa tälläisen tytön kohtaloon----
(Huokaa syvään.)
RAHIKKA. Onko tuo minun Selmani, se puhdas, hellä, jumalinen impi, joka
sammuvan sieluni äkkiä uuteen eloon viritti, tuo--tuo--Tämä on jotakin
niin kauheata,----niin--ylenluonnollista. Ja kumminkin on se totta.
Tuossa hän seisoo edessäni: hänen hellyytensä on muuttunut
katkeruudeksi, viattomuutensa häpeäntunteeksi, jumalisuutensa--
SELMA. (Katkeralla ivalla.)--paatumukseksi.
RAHIKKA. Oh, mitä minä tässä lörpöttelen. Selma sinun täytyy seurata
nyt minua.
SELMA. Täytyykö? Vai niin!--Oh, minä en jaksa enää!
(Aikoo lähteä.)
RAHIKKA. (Viittaa syrjässä seisovalle Niilolle.) Sinä lähdet nyt isäsi
luoksi. Sitten hankin minä sinulle jotakin työnansiota--
(Selma tuijottaa häneen velttona, sanattomana.)
Sinä et vastaa.
NIILO. Rakas Selmani. Minä en voi sinua oman onnesi nojaan jättää. Tule
minun kanssani. Sinähän väriset vilusta, raukka.
RAHIKKA. Menethän, Selma.
SELMA. Viekää minut minne tahdotte.
XIII:s KOHTAUS.
R. STEN. (Tulee rouva Silanin kanssa.) No tuossa hän onkin.
(Lähestyy Selmaa.)
Minun täytyy sääliä sinua, mutta palvelukseeni en sinua voi ottaa.
(Niilolle joka tervehtii Silania.)
Oletteko hänen isänsä?
NIILO. Olen.
STEN. Te olette suuressa siveellisessä edesvastauksessa. Me koetamme
kuitenkin toimittaa hänet »kotiin langenneita naisia varten».
NIILO. (Kumartaa.) Minä----
SILAN. Pitäkää häntä huolellisesti silmällä siksi kuin saamme tilaa
laitoksessa. Tulkaa minulta huomenna tiedustamaan. Me teemme, mitä vaan
voimme hänen hyväkseen.
RAHIKKA. (Katkerasti.) Onhan se erinomaista hyväntekeväisyyttä: työntää
ensin tahallaan lapsen avantoon, huutaen ihmisiä sitä pelastamaan.
Pitäähän asiata auttaa edes jollakin tavalla. Erittäinkin kun nuo
onnettomat silmiänne vaivaavat, häiritsevät suloista rauhaanne.
SILAN. Hävytön mies.
RAHIKKA. Tuleehan sitä vähemmästäkin hävyttömäksi... Tule Selma!
(Lähtee Selman kanssa.)
NIILO. Älkää hyvät rouvat suuttuko tuon kiivaan miehen sanoista. Hän on
nyt sellainen. Minä olen kiitollinen jos tytärparkani turviinne otatte.
SILAN. No! Teidän tähtenne, hyvän asian tähden sen teemme.
VIIDES NÄYTÖS.
(Sama paikka kuin ensi näytöksessä.)
I:n KOHTAUS.
SAARA. (Pesee kadulle tuovan oven kynnystä ja jatkaa työtään
rappusilla.) Vai ei se siitä parane! Vai riittää jo! Hävytön!----Vai en
minä saa puhua omassa huoneessani niin paljon kuin minä tahdon. Tulee
ihmisten rauhaa häiritsemään, lokaa rehellisten ihmisten silmille
heittämään, mokoma. Jalkapuihin sinut pitäisi panna, niin pitäisikin.
Ajoinko minä sinut pois luotani. Eikö täällä ollut hyvä olla? Etkö
saanut ruokaa tarpeiksesi?----Sitten kun et missään malkkiisi enää
leipäpalaa saa, tulet tänne kerjäämään, minua ihmisten pilkattavaksi
tekemään! Ettäkö menet pois! Mene herran nimeen! Minä sylen vielä
jälkeesi. Mitäs tulitkaan. Millä minä rupean teitä syöttämään. Yritin
kauppaa pitämään torilla, mutta ei näy siitäkään paljon heruvan. Niin,
niin, hyvähän hänen oli sinut kotiinsa tuoda, mitä hänellä tähän aikaan
muutakaan tekemistä on. Lorvailee jouten pitkin katuja.
II:n KOHTAUS.
NIILO. (Tulee.) Mitä sinä siinä niin rähiset?
SAARA. Rähisenkö minä? Toinen hyvä. No, ja eikö ole syytä jos
rähisenkin...
NIILO. Älähän nyt kiusaa tyttö-raukkaa. Onhan hänellä jo tarpeeksi
ilmankin.
SAARA. Vai älä kiusaa vai. Mutta eikö se kiusaa minua lainkaan, että
tuot tänne mokoman hylkiön. Ehkä pistää päähäsi siinä jouten ollessasi
vielä tuoda----
NIILO. Hyvä Saara! Rauhoituhan--
SAARA. No saitko?
NIILO. (Alakuloisesti.) En! Ei ole tarvis sielläkään.
SAARA. Et saanut työtä siis. Vai niin! Ja aivan rauhallisena sen sanot.
Millä aiot ruveta toimeen tulemaan, jollet työtä saa.
NIILO. Mitäs sille nyt voipi, kun on niin huonot ajat. Työmiehiä
vilisee työttöminä.
SAARA. Tuollaiset rentut, niin kuin sinäkin. Kyllä kelpo työmies aina
ansiota saa.
NIILO. Hevosmiehet kyllä työtä saavat. Kun emme olisi myyneet silloin
Pollea----
SAARA. Vai taasen sitä virttä. Kuka teitä on syöttänyt nämä kaksi
kuukautta. Olisinko pesulla voinut sen verran ansaita.
NIILO. Enhän minä väitäkään. Täytyihän se, niin, myydä, jotta olisit
voinut kaupan alottaa vaikka--
(Huokaa.)
SAARA. Syytä sitten hevosen puutetta, kun et mihinkään kykene.
NIILO. Mitä sinä, Saara, nyt suotta äkäilet.
SAARA. Siksi että sinä olet nahjus, oikea patanahjus.
III:s KOHTAUS.
(Kalle juoksee perältä esiin, viskaa kädestään kiven taakse
jotakin. Vigrenin matami juoksee perässä.)
WIGREN. Voi hyvä Jumala mokomia naapureita. Olekin aina varoillasi,
etteivät----Kyllä minä sinulle.
(Tarttuu Kallen tukkaan.)
Seis poika! Annatko tänne sen heti.
SAARA. Mitä nyt?
WIGREN. Mitä? Ette pidä kurissa poikariiviötänne! Varastaa keskellä
päivää----
SAARA. Varastaa minun poikani. Se on valhe.
WIGREN. Vai rupeatte vielä puollustamaan. Annatko tänne sen!
(Etsii pojan taskusta.)
NIILO. Kalle, otitko sinä mitään?
KALLE. En.
SAARA. Antaa pojan olla.
WIGREN. Vai anna olla vain. Anna tänne se tahi pieksän sinut tähän
paikkaan.
NIILO. Jos siinä perää on, niin kyllä me kuritamme. Katsotaan.
SAARA. (Työntää heidät pois Kallen luota.) Jollette anna hänen olla,
niin sären luudan varrella nenänne. Minun poikani varastamaan menisi,
minun oma Kalleni. Älä ole milläsikään, poikaseni. Vedä nurin taskusi,
näytä heille, ettei siellä mitään ole--
KALLE. (Vetää taskunsa nurin.) Katsokaa!
WIGREN. Hän on piilottanut sen jonnekin, näytäs kun--
SAARA. Huuti akka. Jollet laita siitä luitasi--! Senkin lutka.
WIGREN. Mi-minä! Vai niin, vai olen minä----Minä olen laillisen
laitoksen vörestonterska.
SAARA. Yhden tekevää!
WIGREN. Nyt tästä tehdään loppu kaikeksi onneksi. Kyllä minä näytän
sinulle, ketä sinä haukut. Tähän asti säälin teitä vielä. Jollette
maksa heti velkaanne, saatte mennä matkoihinne. Sanon ylös heti
paikalla.
SAARA. Sinä sanot ylös meidät.
WIGREN. (Kädet mahtavasti kupeilla.) Minä, juuri minä, sillä olen
ostanut tämän talon jo viikko sitten. Ähä! Miltä nyt maistuu!--Mutta en
minä varastakaan sikseen jätä. Jo minä ajattelin minne niitä kapineita
katoaa.
(Menee.)
IV:s KOHTAUS.
NIILO. Kuulitko.
SAARA. Korvat minullakin on.
NIILO. Olisiko hän ostanut?
SAARA. Valehteli.
NIILO. Kyllä minä kuulin sivumennen Sjömanin puhuvan, että hän aikoo
myydä, mutta--
SAARA. Olisko se mahdollista.
NIILO. Mitä nyt on tehtävä!
SAARA. Hanki rahaa.
NIILO. Mistä minä ne hankin.
SAARA. Että se juuri tuon riivatun haltuun joutui.
NIILO. Kyllä sinun pitää mennä armoa pyytämään.
SAARA. Minunko tuolta--?
NIILO. Mutta ajattelehan. Mihin joudumme me jos hän vasaran alle panee
velasta sen vähänkin, mitä meillä vielä on?
SAARA. Niin. Siinä nyt ollaan. Minä olen tehnyt mitä minä voin. Tee
sinä nyt oma osasi.
NIILO. Rakas Saara. Älä viivyttele. Mene pyytämää armoa häneltä. Kyllä
hän sentään on hyvä ihminen kun hänelle kauniisti puhuu. Onhan sinulla
niin hyvä puheenlahja--
SAARA. Älä luulekaan. Rahat se tahtoo. Oli vaan mielissään, kun sai
hyvän syyn. Ihmisten tähden ei ennen viitsinyt.
NIILO. Kyllä hän odottaa, kun oikein pyydämme. Ja kun Jumala taasen
minulle työtä antaa ja Selmakin----
SAARA. Mitä--Selma----?
NIILO. Kun hän paikan saisi--
SAARA. Selmako paikan--Mokomasta enää kuka huolisi. Yksi virka hänellä
enää on.
NIILO. Yksi virka.
SAARA. Nyt pöllähti päähäni hyvä tuuma.
NIILO. No.
SAARA. Pitäähän Wigren tuollaista----hm--laitosta.
NIILO. (Säikähtäen.) Ja sinä tahtoisit--?
SAARA. Jos saamme Selman sinne menemään, pyyhkii hän edeltäkäsin velan
pois--tahi odottaa ainakin--
NIILO. Mutta Saara!
SAARA. Sinä olet sellainen akka! Mihin muuhun hänestä kumminkaan enää
on? Pitäähän hänen kuitenkin--
NIILO. Hyvä Jumala. Minun tyttäreni!
SAARA. Mitä siinä höpiset. Sellaisten kirjoillahan hän jo kuitenkin
on--
(Niilo pudistaa epätoivoisena päätään.)
Nyt olen valmis menemään!
NIILO. Saara-kulta. Älä mene, minä pyydän. Ajattelehan sitä hirmuista
syntiä. Möisimme tyttöraukan--
SAARA. Möisimme! Hullu. Emmehän me häntä orjaksi pane. Parempi hänen
siellä on olla, kuin tehdä työtä ja olla ihmisten pilkkana, meidän
häpeänämme.
NIILO. Ei, ei. Sitä emme voi tehdä. Sitä en minä salli.
SAARA. Vai et salli.--No pidä sitten huoli itsestäsi ja hänestä.
Minulta et saa enää leivän kyrsääkään. Myyköön Wigren taloutemme,
ajakoon kadulle. Kyllä minä vielä, kiitos Luojan, ystävieni luona katon
alle voin pääni kallistaa.
NIILO. Hyvä, rakas Saaraseni. Älähän kiivastu. Pitäähän meidän
kuitenkin tälläistä asiata ajatella.
SAARA. Ajattele sinä vaan, kun mielesi tekee, minä sylen koko asialle.
Ei siitä minulle mitään hyötyä ole.
NIILO. Kenralska Silan kun vielä lupasi tänään tulla tyttöä
puhuttelemaan.
SAARA. Mitä se tekee. Tehdään asia selväksi sillä aikaa.
NIILO. Mutta tiedäthän sinä paremmin--
SAARA. Minä menen siis.
NIILO. (Yksin.) Toivon, että kenralska ehtii tänne siksi kuitenkin.
Vieköön hänet sitten ennen laitokseensa.
(Saara menee.)
V:s KOHTAUS.
KALLE. (On kuunnellut syrjästä keskustelua.) Isä.
NIILO. Mitä poikaseni.
KALLE. Ethän sinä anna siskoa Wigrenille. Hän on niin onneton.
NIILO. Käykö sinun sääliksi häntä?
KALLE. Käy, isä. Minä pidän niin paljon hänestä. Kun hän itkee, vihloo
se niin kovasti sydäntäni. Ja kun hän silittää minun päätäni tuntuu
minusta aina niinkuin hän olisi sellainen, sellainen äiti, joista
kirjoissa saa lukea. Minun mieleni käy niin kummalliseksi, että
Selmasta tulisi tuollainen ... tuollainen--
(Käy itkemään.)
(NIILO pyyhkii kyyneleen silmistä, menee oikealle.)
VI:s KOHTAUS.
KALLE. Miksi ovat kaikki niin pahoja Selmaa kohtaan, vaikka hän on niin
hyvä, niin hyvä... Minä olen niin paha ja kuitenkin silittää äiti
päätäni. Jos olisin aina Selman luona, niin en koskaan--
(Pyyhkii kyyneleitä.)
Mutta mitäs minä itken. Mitä se siitä paranee. Mitäs siitä hyvyydestä
hyötyä kumminkaan on...
VII:s KOHTAUS.
WILLE. (Tulee.) Kalle. Äitini arvasi, että me yksissä neuvoin.
KALLE. Arvatkoon vaan.
WILLE. Vai niin. Jos saavat vielä tolkun. Minne panit sen?
KALLE. Tuonne viskasin.
WILLE. Viskasit? Oletko hullu! Minne?
KALLE. En minä tiedä.
WILLE. Mikä sinua vaivaa? Saitko selkääsi.
KALLE. Anna minun olla.
WILLE. Kas vaan.
(Etsii.)
Minne viskasit? Kas!
(Löytää kukkaron.)
Olet sinäkin. Tule pois, älä huoli. Mennään torille omenia ostamaan.
(Kilistää kukkaroa.)
Kuuletko?
(Tarttuu kädestä.)
Tule.
KALLE. En tule.
WILLE. Kas, kas. Tahdot ehkä syyn minun päälleni sysätä. Hyvä olet.
Ensin yhdestä tuumasta otimme.--Tiedätkö, minä olin niin sukkela. Sinä
et tiedäkään kuinka se kävi. Kun en minä saanut häntä kyökistä pois, ja
kun pelkäsin, että hän pistäisi kukkaron pöydältä taskuunsa, menin
kamariin ja pudotin lasin lattialle. Hyvä että ennätit sillä aikaa sen
temmata.
KALLE. Mene nyt jo.
WILLE. Jaetaan rahat ensin.
KALLE. En minä tahdo ollenkaan.
WILLE. Etkö tahdo? Mutta Selmalle.
KALLE. Se on totta. No anna tänne.
(Käyvät istumaan kallion vierustalle, jakavat rahat.)
Minä annan kaikki Selmalle.
VIII:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee rappusille, hengittää raskaasti.) Miksi sinäkin heidän
kaltaisensa. Eikö löydy yhtäkään, joka voi uskoa minun viattomuuttani--
Äiti! Oo jospa sinä täällä olisit. Sinä et minua tuomitsisi.
KALLE. Selma!
(Selma ei kuule. Kalle lähestyy.)
SELMA. Mitä?
KALLE. Tässä on sinulle rahaa.
SELMA. Rahaa--minulle--. Mistä olet ne saanut--
KALLE. Mi-mi-mi--
WILLE. Me löysimme ne yhdessä.
KALLE. Ota nämä rahat pian ja pakene. Mene pois täältä,
SELMA. Miksikä?
KALLE. Voi, sinä et tiedä. He aikovat antaa sinut Wigrenille.
SELMA. Minut--Wigrenille?
KALLE. Katso siellä on sellainen----sellainen--en minä tiedä miksi sitä
sanotaan.
WILLE. Tyttöpaikka, missä miehet käyvät.
SELMA. Herra Jumala! Mitä te puhutte!
KALLE. Se on ihan totta. Minä kuulin äsken äidin ja isän siitä puhuvan.
Isä tosin ei olisi oikein tahtonut, mutta--
SELMA. Voi Jumalani! Milloin päättyvät kärsimykseni? Eikö sinulla enää
armoa löydykään?--Sittenhän Pekka oli oikeassa! Etkö olekaan niin hyvä,
niin laupias, kuin äitini vakuutti?
KALLE. Katso, sisko, tuolla tulee Rahikka.
(Riemuitsee.)
Hän tulee sinua noutamaan täältä...
SELMA. Hän se on.
(Pojille.)
Menkää nyt pojat.
IX:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee.) Hyvä päivä, Selma.
SELMA. Päivä.
(Antavat äänettöminä kättä.)
WILLE. Kuunnellaan täältä syrjästä.
KALLE. Uskallappas. Kun Selma kerran käski pois.
(Vetää Willen mukanaan pois.)
SELMA. (Heittäytyy Rahikalle kaulaan, käy itkemään.)
RAHIKKA. Selma-parka. Itkekäämme yhdessä. Se lievittää sydäntämme.
Mikset heti tullut jakamaan onnettomuuttasi minun kanssani.
SELMA. Jakamaan! Kuinka sen olisin tehdä voinut. Sellaisen loukkauksen,
sellaisen rikoksen jälkeen...
RAHIKKA. Mutta minulle.
SELMA. Olihan sinulla niin suuret vaatimukset rakkaudelta. Sanoithan,
että jos minä kerran uskoton sinua kohtaan olisin, et voisi koskaan
anteeksi antaa.
RAHIKKA. Enkeleille ei ole yksikään synti sallittu. Heidän on mahdoton
syntiä tehdä. Sinua pidin maallisena enkelinä, puhtaana, uskollisena.
Minun oli mahdoton otaksua, että sinä voisit edes yhden ainoan
kerrankaan----
SELMA. Mutta nyt on se kumminkin tapahtunut.
RAHIKKA. Itsehän sen olet sanonut.
SELMA. Olenko minä--?
RAHIKKA. Isällesi.
SELMA. Mutta uskoisitko minut puhtaaksi, jos sitä vakuuttaisin.
RAHIKKA. No niin totta kuin--, uskoisin.
SELMA. Miksi tulet sinä kumminkin luokseni, vaikka tiedät, etten ole
kumminkaan enää sinun entinen Selmasi?
RAHIKKA. Miksikö?--Siksi, siksi, että luontoni, sisällinen ääni minua
käskee, siksi että en kumminkaan voi sinutta olla, siksi, etten voi
elää sinutta.
SELMA. Mutta kammoathan sinä kumminkin minua, ajatellessasi mitä
ihmiset minusta sanovat.
RAHIKKA. Ihmiset! Mitä minä ihmisistä.
SELMA. Mitäkö sinä ihmisistä. Ethän epäillyt kumminkaan
rikoksellisuuttani, kuullessasi ihmisten----
RAHIKKA. Enkö epäillyt! Minä! Enhän uskonut sinua uskottomaksi, vaikka
omin silmin näin luoksenne vieraita herroja tulevan, vaikka itse käskit
sanomaan, että menisin matkoihini.
SELMA. Minäkö käskin sanomaan?
RAHIKKA. Niin sinä iltana siellä. Tulihan Iina puolestasi kadulle
sanomaan----
SELMA. Ettäkö sinä menisit matkoihisi!
RAHIKKA. Niin ja haukkuipa vielä retkaleeksi ja--
SELMA. Hyvä Jumala! Hän käski sinut menemään matkoihisi ja haukkui
sinua----
RAHIKKA. Niin kyllä! Eikö se ollut tahtosi?
SELMA. Oo! Silmäni aukenevat. Rakas Pekka, anna minulle anteeksi. En
minä mitään sellaista aikonut. Tekeysinhän vaan kylmäksi sinua kohtaan,
koettaakseni uskollisuuttasi. Iina minut petti. Hän tahtoi päästä
sinusta, saadakseen minut--
RAHIKKA. Minä en ymmärrä!
SELMA. Hän sanoi niitä herroja kosijoikseen ja pyysi minua neuvomaan,
kumpi hänen oli ottaminen itselleen. Oo sitä ilkiötä!
RAHIKKA. Sinä jouduit siis petoksen uhriksi.
SELMA. Minä kärsin äärettömästi siitä teeskentelystä ja riensin heti
Iinan sisään tultua, sinua puhuttelemaan, sinulle selittämään kaikki,
mutta olit silloin jo mennyt pois. Jos olisin sinut silloin tavannut,
en olisi tähän häpeään joutunut.
RAHIKKA. No mutta mahdotontahan sitten on, että sinä olisit
langennut----
SELMA. (Katsoo riemuitsevin silmin häneen.) Mutta jos olisin
epätoivossa----?
RAHIKKA. Ei! Se on mahdotonta! Jos sinä vaan koetukseen tahdoit minua
panna; niin sinä rakastit minua, mutta jos _sinä_ rakastit, on
mahdotonta, että olisit sallinut----
SELMA. Rahikka, Pekka! Nyt sinut tunnen! Sinä olet parempi, paljon
parempi kaikkia noita muita. Ethän usko minua saastaiseksi!
RAHIKKA. Vaikka nyt itse sanoisit, sitä en usko.
SELMA. (Heittäytyy hänen kaulaansa.) Oma armahani! Niin minä olen
puhdas. Kun sinä sen uskot, täytyy minun olla.
RAHIKKA. Vaikka kuulin sitten, kuinka teidän oli käynyt, vaikka koko
kuukauden olit kadoksissa, sanoi sisällinen ääni minussa: se on
mahdotonta, Selma ei sitä ole voinut tehdä. Sitten vasta kun itse sen
sanoit, täytyi minun uskoa.
SELMA. Kuule nyt selitys! Huomaat että se ääni puhui totta. Meidät
vietiin poliisikamariin. Minä kiven kovaan vakuutin, ettei minulla
ollut mitään tekemistä niitten vieraitten herrojen kanssa. Häpeästä ja
kauhistuksesta pyörryin sitten. En tiedä mitä lie tapahtunut. Kun
heräsin taasen, sanoi konstaapeli ystävällisesti: »Neiti te saatte
mennä. Antakaa anteeksi, että asianhaarat ja viranvelvollisuudet ovat
saattaneet minut loukkaamaan teitä tällä tavoin». Minä läksin sieltä,
mutta en uskaltanut kaupunkiin jäädä--häpesin kaikkia ihmisiä.--Minä
menin Vanhaan kaupunkiin, sain siellä satunnaista pesutyötä ja olin
koko kuukauden siellä. Kun sitten en enää siellä voinut työtä saada,
täytyi minun palata. Rupesin etsimään palveluspaikkaa.
RAHIKKA. Kiitos Luojan! Mutta miksi et minulle heti asianlaatua
ilmoittanut!
SELMA. Kun tänne tulin, oli huhu häpeästäni jo kulkenut suusta suuhun.
Että olin viattomaksi julistettu, siitä ei kukaan tiennyt tahi
huolinut. Kaikki minua kammosivat, kaikki näyttivät sormellaan. Se
tuntui niin hirveältä, mutta, kun luulin sinun ne poliisit
toimittaneen, en tietysti voinut ajatellakaan sinulta lohdutusta
saavani. Ja sitte taasen, kun kuulin että et ollutkaan sitä tehnyt,
osoitit uskovasi, että olin todella langennut. Sen jälkeen en voinut
liioin selityksiin ruveta.
RAHIKKA. Minähän vaan sanoin sääliväni kurjaa kohtaloasi.
SELMA. Nyt ymmärrän kuinka saatoit sellaista uskoa. Luulithan minun
käskeneen Iinan sinua pois ajamaan. Sen jälkeen ei se kumma ollut.
Mutta nyt olemme saaneet toisemme takaisin. En huoli vähääkään muista,
kun sinä vaan minut puhtaaksi, uskolliseksi tiedät.
RAHIKKA. Nyt menemme naimisiin. Voimmehan toki jollakin tavoin toimeen
tulla.
SELMA. Niin! Minä en tahdo sinusta enää erota. Minä käyn työtä
tekemään, kyllä minä omasta leivästäni huolen pidän----
RAHIKKA. Mutta missä olisit siksi. Tuolta näkyy tulevan ihmisiä.
SELMA. Tule sisään. Nyt tahdon isälleni sen sanoa. Häntä käy minun niin
sääliksi.
(Menevät sisään.)
X:s KOHTAUS.
NIILO. (Tulee oikealta alakuloisena.) Ei se ajattelemisesta näy
paranevan. Mitä minä hänelle voin. Oma syynsä. Ei hän enää kumminkaan
Helenani puhdas tytär ole. Pitäköön huolen itsestään kuten voipi.
(Saara ja Wigren tulevat.)
WIGREN. Niin no. En minä tahdo kovasydämminen olla. Olkoon unohdettu.
Tekeehän sitä jos jotakin kiivaudessa. Tulin vaan lähettäneeksi
poliisia noutamaan--
SAARA. Tuossa on mieheni.
(Niilolle.)
Rouva Wigren suostuu ehtoihin.
WIGREN. Käsirahaksi saatte velkakirjan takasin ja tyttö sitoutuu
sitten--
NIILO. Mutta Saara!
SAARA. (Mulauttaa silmiään.) Itsehän pyysit minua sopimaan asiasta
rouvan kanssa!
NIILO. (Itsekseen.) Hyvä Jumala. Minä pesen käteni puhtaaksi.
WIGREN. Tässä on kontrahti valmiina. Siihen kirjoittaa ensin tyttö ja
sitten te----
SAARA. Mitä siinä tytön nimi vielä tekee.
WIGREN. Se se pääasia onkin, Kuinkas muuten. Laki on sellainen. Siinä
on seitsemät mutkat ja kommervenkit. Mutta kun kontrahti kerran on
tehty ja allekirjoitettu, niin se pitää. Missä on tyttö?
SAARA. Eiköhän se sisällä liene.
(Menee ovelle.)
WIGREN. (Itsekseen. Ivallisesti.) Kontrahti! Mutta on se sentään hyvä
olemassa.
SAARA. Selma! Oletko siellä? Tule tänne.
SELMA. (Tulee ulos.) Mitä?
SAARA. Sinä menet nyt tämän rouan palvelukseen. Kirjoita nimesi tuohon
kontrahtiin.
SELMA. Minä en mene kenenkään palvelukseen.
(Wille ja Kalle tulevat. Kuuntelevat uteliaina seuraavaa.)
SAARA. Yhäti sama röyhkeys, sama hävyttömyys. Uskaltaa mokoma äidilleen
sillä tavoin vastata.
SELMA. Sinä minun äitini!
SAARA. Kas, kas! No tuo lie ainakin isäsi. Kuudetta käskyä et enää
muista; muistatko neljännen?
SELMA. Isäni ei minua milloinkaan sellaiseen käske.
SAARA. Niilo, sano hänelle!
NIILO. (Taistelee sisällisesti. Itsekseen.) Hyvä, laupias isä. Auta
minua!
SAARA. No mitä sinä töllötät? Etkö voi avata suutasi!
SELMA. Rakas isä, sano, eihän tuo sinun tahtosi ole. Muistatko vielä
sen yön, jona äitini minut siunasi vuoteellaan ja sanoi sitten: »Niilo,
sinä olet ollut hyvä aviomies ja kristillinen isä, sinun haltuusi jätän
minä lapseni; minä luotan sinuun! Puhdas on hänen sielunsa, säilytä
hyvin aarrettasi?»
NIILO. (Purskahtaa itkemään.) Rakas, armas tyttäreni.
(Rahikka tulee ulos.)
XI:s KOHTAUS.
KONSTAAPELI. (Tulee.) Rouva Wigren. Te kutsuitte minua.
WIGREN. (Rypistää kontrahdin, pistää taskuunsa.) Niin, minä kutsuin
teitä herra konstaapeli. Minulta on varastettu kukkaro.
KONSTAAPELI. Varastettu! Mistä?
(Wigren selittää hiljaa konstaapelille.)
SELMA. (Rahikalle.) Sanoinhan minä, että isäni ei sitä tee.
SAARA. (Itsekseen,) Nyt on kaikki hukassa.
KALLE. (Hiljaa Selmalle.) Selma. Etkö tahdo näitä rahoja.
SELMA. Mutta Kalle! Mistä olet sinä--?
KALLE. (Konstaapelin luo mennen.) Minä varastin ne rahat yhdessä Willen
kanssa.
(Yleinen hämmästys. Kalle käy itkemään, Wille karkaa.)
Mutta minä lupaan parantaa itseni.
XII:s KOHTAUS.
(Rouvat Silan ja Sten tulevat.)
SILAN. Asuuko Selma Kaukonen----Vai niin tässähän te olette kaikki.--
Lupauksemme mukaan tulemme--
NIILO. Minä olen hyvin kiitollinen teitä kohtaan.
SILAN. Olemme puhutelleet langenneita naisia varten perustetun kodin
johtajatarta. Hän voipi nyt ottaa vastaan tyttärenne.
KONSTAAPELI. Langenneita naisia varten--?
SILAN. Tahdoimme kuitenkin nähdä----
SELMA. (Konstaapelille.) Hyvä että olette saapuvilla. Sanokaa te
tarvitsenko minä heidän apuansa.
KONSTAAPELI. Ette suinkaan--jos asia koskee tapausta kuukausi sitten.
Neiti Kaukonen on ihan viaton. Syyttömästi tulimme häntä loukanneeksi.
(Selmalle.)
Olkaa huoletta! Jos apua tarvitsette, luottakaa minuun.
SILAN. Vai niin. Siis turhaa vaivaa kaikki.
RAHIKKA. Todellakin!--Pahaksi onneksi! Voi teitä! Ajoitte Selman
luotanne turvattomana, yksinäisenä kadulle, ja kun hän ei olekaan
turmioon joutunut oli turhaa vaivaa kaikki. Ette saaneetkaan uutta
onnetonta hyväntekeväisyyttänne ylistämään. Jospa jo aukiaisivat
silmänne, jospa tästä oppisitte käsittämään että jos todellakin hyvää
yhteiskunnassanne tehdä tahdotte, jos pysyväistä siunausta toivotte,
koettakaa onnettomia estää kurjuuteen joutumasta, suojelkaa turvattomia
köyhiä tyttöjä, kutsukaa heitä perheesen, jalostuttakaa heitä,--jos
siinä onnistutte, ette tarvitse kotia langenneita naisia varten
laisinkaan.
STEN. Nuori mies. Moitteessanne on tosin perää, mutta muistakaa, ei
Roomaa yhdessä päivässä rakettu.
End of the Project Gutenberg EBook of Äärimmäisessä talossa, by Matti Kurikka
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ÄÄRIMMÄISESSÄ TALOSSA ***
***** This file should be named 15692-8.txt or 15692-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
https://www.gutenberg.org/1/5/6/9/15692/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
https://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at https://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit https://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including including checks, online payments and credit card
donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
https://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
