The Project Gutenberg eBook, Saaressa, by Lauri Soini
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
Title: Saaressa
Kertomus äskeiseltä ajalta
Author: Lauri Soini
Release Date: June 7, 2020 [eBook #62334]
Language: Finnish
***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAARESSA***
E-text prepared by Tapio Riikonen
SAARESSA
Kertomus äskeiseltä ajalta
Kirj.
LAURI SOINI
Kuopiossa,
G. W. Backman,
1896.
Siinä ne nuotion ääressä istuivat miehet, korkean kuusimetsän
katveessa. Vaskinen kattila körötti kivien varassa ja räiskyen ja
leimuten liekehtivät kattilan alle työnnettyjen puiden päät.
Kolme oli miestä, Salli, Antti ja Ville, nuotion ääressä istumassa.
Kokijaisia odottivat.
Ville, kuuluisa kaskujen mies, kannon nenässä istuen pisteli puhetta.
Markkinamatkoista kertoi, öisistä retkistä ja päiväisistä melskeistä.
Salli, juureva ukko, hallava parta, kokonaan luiksi kehkeytynyt,
kuunteli puhetta. Kuunteli tosissaan, vaikka toinen nauraen kertoi...
myrskyjä matkannut mies ei turhista suutaan nauruun vetänyt.
Tulta ei katsomaan joutaneet Ville ja Salli. Antti se kohenteli puita
ja torven suuhun tirkisteli. Hänen äänensä vihdoin katkasi toisilta
jutut.
-- Jo tippuu...
-- Joko tippuu? päätä kääntäen äännähti Salli.
-- Tippuu, tippuu...
Ääneti kuunteli Ville. Ääneti kuunteli, kuuntelevinaan ei ollut. Vasta
kun puheenvuoron itselleen huomasi tulevan, vasta silloin päätänsä
käänti. Kummastellen kysäsi, kuin ei olisi asiata aavistanutkaan:
-- Mikä tippuu?
-- Viinapa näkyy tippuvan, sanoi Salli totisena torven suuta
tarkastellen.
-- Ai, viina! Se sulonen vipelekö sieltä norahtelee? No, voi sinä
turkasen tulen mukula, sinä hertanen liemen herukka! Sinäkö sittenkin
siellä noksahtelet, ja minä kun luulin uurmaakarin työpajaan
joutuneeni.
-- Jopahan rupesi tipahtelemaan, saneli verkkaisasti Antti, typerä
mies, joka ei koskaan toisten tuumia tajunnut.
-- Noin, ihasteli Ville. Noin sen meidän hyvän emännän askeleet
rasvasta tihahtelevat ja minä vaivanen mato ja matkamies kun en vielä
pääse kokijaisille! On niin riivatun pienonen pisara vasta korvikon
uurteessa. Oikein vedet suuhuni herahtelevat ja huuleni käyvät
lerpalleen.
-- Tuleepas pois, sanahti Salli sekaan.
-- Niin! jatkoi Ville. Niin se viinakulta herakasti helmeilee ja tulen
loisteessa hopeankarvaisena välähtelee! -- Sinä viina, sinä makoisin
ryypättävä tässä matoisessa maailmassa, herahtele sinä vaan ja anna
meidän pian tuntea ihanata esimakuasi. Korkealle roihahdelkaa tuliset
kielet ja kipakasti nuoleksikaa tämän rikkaan emännän kirkasta kuvetta!
-- Asetu hyvä mies vähemmälle! saneli Salli, totinen mies. Kyllästyttää
tuo jo saarnasi alkaa. -- Laulakaa paremminkin joku lysti laulu. Eli
sinä Ville, sinä maailman mainio vihellysmestari, hujauttele nyt meille
joitakuita suloisia jätkän säveleitä.
-- Viheltäisin jos joutaisin, mutta ei malta, ei malta, veikkoset.
Tuntuu jo kuin hutikassa oisin, kuin päätäni viepoittaisi väkevä voima.
Hih, kohta se elämä taas meille ruusujaan ja kukkasiaan jakaa!
Pystyyn hypähti Ville, kätensä lanteilleen asetti, jalkaa ensin maahan
mallasi ja vihdoin niitä ristiin heitteli.
Viina se vipele, että aih voih voih,
Viina se vipele, että aih voih voih.
Kuin hullun töille viisas mies, niin nauroi Salli. Väkisten näytti
nauravan. Viimein virkkoi:
-- Siinä se on yksi Jumalan mieliharmi tässä maailmassa. Vihellähän nyt
mokoma hansvärkkäri meille vähäsen.
Viina se vipele, että aih -- --
Siihen seisottui laulu, siihen tanssi. Salli ja Antti seisomaan
sinkosivat, valmiina mihin vaikka.
Iivo, Sallin poika, mukana oppilaana oleva, juoksi saaren rannalta
päin, puita sylissä. Hätäisenä juoksi, hätäisenä virkkoi:
-- Vene on tulossa tänne päin!
-- Venekö? kysyivät miehet yksistä suin.
-- Vene niin, vastasi poika.
-- Mistä se tulee?
-- Kylästä päin.
-- Onko se lähelläkin?
-- Tuolta rannalta läksi äsken ja tänne päin tulla tuijottaa. Kiire
näkyi olevankin.
-- Varjele se! lausui Antti.
-- Jokohan vallesmanni! sanoi Salli.
-- Kapistuksia kokoon, virkkoi Ville ja jo rankkiastian korvaan
tarttui. -- Mutta käydäänhän ensin rannalla katsomassa.
-- Jokohan tuo vallesmanni sittenkin, ymmällä ollen pomeksi Salli ja
korvallistaan käsin karhasi.
-- Yksinkö se on? keksi Ville kysyä.
-- Yksi on mies airoilla ja pieni on vene, vastasi Iivo.
Mutta Ville ei enää vastausta kuullut. Rannalle juoksi, käden otsalleen
kohotti illan auringon kajoa peittämään ja tulijoita tirkisteli.
-- Kas niin sieltä tulla luikutellaan! Airojen lehdet vain välähtelevät
kuin harakan siivet päiväpaisteessa.
-- Onko se vallesmanni? kysyi Salli,joka läähättäen rannalle tulla
ryhmi, perässä Iivo ja Antti.
-- Ei se ole.
-- Kukas?
-- En tunne vielä.
Tarkemmin tirkisteli mies.
-- Kiire näkyy olevan.
Toisetkin joutuivat jo rannalle.
-- Annahan olla! Pää on kumarassa, ettei hartioiden takaa näy, ja noin
korkealle kohottaa airojaan, tunnusteli Ville. Ukko Holsti totta
tosiaan.
-- Holstiko on?
-- Niin on.
-- Niinpäs taitaa olla, vahvisti Sallikin, joka jo oli joutunut
tarkastelemaan.
-- Mihinhän lie miehellä kiire, kun noin hätäisesti soutaa kiekuttaa?
arveli Ville.
-- Hyvä ei ole merrassa. Ei se niin ilman aikojaan olisi...
Siinä ne miehet seisoivat ja venheen tuloa odottivat.
-- Tuonnehan tuo taitaakin saaren eteläpään ympäri soutaa, koska sinne
vene kallistuu.
-- Mitäpäs se sinne. Meitä se etsii, sanoi Salli. Kun olisi huutaa.
Ville huusi.
Airot tulija ylös kohotti, kääntyi takaperin tuhdolla ja saareen
tirkisteli.
-- Tule tänne! huusi Ville vielä ja kättään huiskutti.
Alkoi taas soutaa mies ja venheensä kokan miehiä kohti osotti.
Viimein suhahti hiekkaan venheen kokka, mies nosti venheeseen airot,
joissa olivat vihtapannat pyyryä lähellä. Seisomaan kömpi ja kuhnusteli
venheen pohjaa kokkaan päin.
-- Päivää, te metsän hiipeilevät sissit!
-- Päivää! sanoi Salli. Mutta kuka käski miehen tänne näin illan
hämärässä rynnistämään?
-- Kukaan ei käskenyt. Kieltäneet paremminkin oisivat, jos lähtöni
tiesivät.
-- Noo, mitäs sitten kuuluu?
-- Huonoja kuuluu.
Vasta pääsi vanha mies venheestä maalle, vaivoistaan huokasi, kiirettä
ei kuulujen kerrontaan pitänyt.
-- Kerro jo joutuun!
-- Kuulla ennätätte. Antakaahan veikkoset joku tilkkanen kielen
kostukkeeksi, että saan asiat halki haastetuksi.
-- Saamaan tulet jos jäämään sattuu, irvisteli Ville.
Ylenkatseellisesti silmäsi häneen Holsti ja vaativasti, melkein
uhkaavasti Saliin katseensa käänsi.
-- Marssi tänne, sanoi Salli. Ainoan tilkankin sulle tiristän korvikon
uurteesta.
Nuotiolle astuivat miehet. Siellä oli jo hiukkasen tirskua korvikon
uurteessa. Paksureunaisella kuparikauhalla kaappasi Salli korvikon
pohjaa, ja tilkkanen kauhaan jäi.
-- Tästä saat.
-- Hyvä tulee työstänne, virkkoi Holsti lämmintä viinaa siemaistuaan.
-- Kerrohan nyt tietosi pois!
-- Mielelläni kerron, mutta mielellänne ette kuule. Tietoni eivät ole
hyviä.
-- Mut--, sanoi Salli ja kaikki tarkasti katsoivat Holstin suuhun, että
mitä sieltä tulee.
-- Mut--, jatkoi Holsti samaan nuottiin. Vallesmanni on kohta
niskassanne.
-- Valles -- --
-- Vallesmanni!
-- Tännekö tulossa, se ruoskamestari?
-- Niinkuin jo sanoin.
Äänetönnä seisoivat miehet. Kuin ukkonen oli sanoma heihin sattunut.
-- Mitä tehdään?
-- Niin, mitä tehdään?
-- Milloinka ne jo tulevat? kysyi Salli.
-- Touhussa olivat, lähtöä tekivät. Niin toimella Rantalan tuvassa
uhittelivat ja tuumivat tietämättä minua pelätä. Rantalan lautamies
heitä sitten käski kammariin, ja silloin minulla oli sopiva aika
köpittää viestin tuontiin. Kauvan eivät varmaankaan sentään malta
virkailla.
-- No, vähän ne kuitenkin viipyvät.
-- Hätäkös tässä sitten! ihasteli Ville. Me kuletamme kapistuksemme
vaikka hiiden pisaan sill'aikaa, kun he siellä Rantalan emännän kahvia
särpivät. Piiloon viemme verstaamme ja vallesmanni saa noita pitkän
nenän (hän näytti nenän pituutta hajottaen molemmat sormensa hyvin
harralleen, pannen peukalon pienen sormen päähän ja niin molemmilla
käsillä jatkaen omaa haju-aistiaan), kun saakin astua tyhjille tulille.
-- Niin lieneekin paras tehdä, arveli Salli, juureva ukko. Olethan
kaiketi Holsti veneinesi apuna?
-- Mies olen auttamaan.
-- Mutta ensiksi naukataan, muistutti Antti tuhmasti toisiin silmäten.
-- Niin, naukataan! lausui Ville vilkkaasti. Tänne kauhat ja kapustat!
-- Tuossa on, lausui Salli, kauhan ojentaen.
Korvikon pohjaa kolisteli Ville. Tilkan sai, suuhunsa kaasi.
-- Kas näin! No voi sittenkin sinä lasikirkas lirukka, mitenkä
lämpimästi särähti suonissani sinun alas livahtaissasi! Hutikassa olen
jo, vaikka haistaakseni tuskin sain. Vielä vähäsen.
-- Kas ahmua, kun kaikki lappaa, älähti Antti surkeasti kauhan korvoon
vaipumista silmäten.
Ville jätti kauhan korvon laitaan ja sitten siihen kävi Salli käsiksi.
Maistoi ensin itse ja sitten tarjosi Antille.
-- Mulle vielä, virkkoi Ville.
Hän sai mitä pyysi.
-- Pojalle myös, sanoi Salli ja kaapasi korvikon uurretta, johon jo
rupesikin herumaan lientä yhä kiivaammin, ettei se enää sen vähemmäksi
käynyt, vaikkapa sitä maisteltiinkin.
-- Päähän toki pitäisi olla pyytäjälle ja kaula kantajalle, -- mutta me
aijomme jättää ilman puun kantajan, jatkoi Salli. Tässä, poika!
Iivo maistoi.
-- Hyi!
Iivoa puistatti aivan.
-- Elä virnistele siinä, jos mielit mieheksi paisua, neuvoi isä, Salli.
Maistapas vielä.
Poika poistui päätään puistellen syrjään.
Ville tarttui kauhaan käsiksi ja astui taas korvikon ääreen.
-- Hoo, minkälainen lätäkkö siinä jo onkin! Voi hemmetin herapekuna,
kun se tiputtaa, tiputtaa vaan enemmän kun me jaksamme maistellakaan.
Miten huikaisevasti se kiertelee ja surahtelee aivoissa.
Ja maistoi se Ville taas, maistoi ja entistä keveämpänä sitten tanssia
toikkaroi.
Viina se vipele, että aih voih voih,
Viina se vipele, että aih voih voih.
-- Ei, -- tämä peli ei vetele, että me tässä seistään ja ihmetellään
kun tiedämme olevan tuhon tulossa, sanoi Salli.
-- Niin, sinäpä sen sanoit, yhtyi Ville. Pillit pussiin vaan ja suolle
soittamaan!
-- Mutta kuulkaahan miehet! äänsi Holsti, joka jo oli sulautunut
toisten kanssa yhdeksi lihaksi ja vereksi. Minä olen tässä miettinyt
toista keinoa.
-- Niin sinäkö, sokea silmä Rantalan Tahvon puurovadissa, reuhasi
Ville.
-- Minä niin.
-- No, annahan kuulua pois, sanoi Salli, juureva ukko.
-- Tuumani on semmoinen, sanoi Holsti, että jätetään tänne viinapannut
ja muut lekeet, ja että te muut kaikki menette pois ja viette molemmat
venheet mennessänne, mutta me Sallin kanssa jäämme tänne saaraen
vallesmannia vastaan ottamaan.
-- Houritko mies? sanoi Salli. Hullutuksillasi suotta kallista aikaa
tärvelet.
Ville oli jo hyvinkin valmis myöntymään.
-- Ei, sanoi hän. Kyllä vetelee tuuma. Me jäämme Holstin kanssa tänne
ja hierustelemme vallesmannia kuin kerjäläispoika vasikan nahkaa
iltasen edestä.
-- Ole kerrankin vaiti, sinä hattusi hasertelija, vaan ei mikään
miesten ravistelija.
-- Kuulkaahan loppuun! pyyteli Holsti.
-- Niin kun tulee räpättämään siihen, vaikka -- --
Sallin puheen ehti jo Ville katkasemaan.
-- Itsehän sinä ensin rupesit hulluudeksi haukkumaan toisen hyvää
ehdotusta.
-- No, kerrohan pois Holsti, sanoi Salli.
-- Niin. Vallesmanni kun tulee viinapannulle tuohon, silloin me Villen
kanssa hänen veneensä vesille sujautamme ja lähdemme soutamaan.
-- Mutta suurempaan pulaanhan me sitten joutuisimme, jos menisimme
ruunun palvelijalle väkivaltaa tekemään.
-- Mutta minä meinasin, että vallesmanni saadaan kiikkiin.
-- Kiikkiin?
-- Niin.
-- Ja mitenkä?
-- Tiedäthän, että vallesmanni on viinaan menevä.
-- Sen tiedän.
-- Olenpa varma, että he rupeevat täällä juomakestiä pitämään, kun on
kerran viinaa saatavissa. Me soudamme hiljaa rannasta ulommaksi ja
siellä vasta venettä kolistamme, että tietävät yksin jääneensä. Silloin
eivät varmaan viinaa maahan kallista, mutta koreasti suuhunsa
sujuttelevat.
-- Niin, ja olisipa sekin sitten näköistä, että ruveta vielä
juottelemaan pahimpia vihamiehiään muun hyvän päällisiksi.
-- Mutta kuulehan veikkonen loppuun.
-- Puhu, puhu, mies parka, sitten sukkelaan hassutuksesi!
-- Me näet tulemme vallesmannin veneellä rantaan luoksenne. Kylässä
ilmoitamme nähneemme vallesmannin saaressa viinan keitossa ja sitten
lähdemme vallesmannin keralla katsomaan.
-- Kas niin! Ovela tuuma, ihasteli Ville. Ja täällä vallesmanni
tovereineen kököttää viinapannun ääressä kuin Hyvölänkylän kirkkomiehet
puustellin tuvan penkillä -- ja kaikki niin hutikassa, että ovat nyrkit
savessa.
-- Mitä sanotte tuumasta? kysyi Holsti. Ettekö luule vallesmannin
kostoa ansaitsevan?
-- Kyllä ansaitsee, sanoi Salli. Mutta pelin onnistumista epäilen.
-- Suotta epäilet, sanoi Holsti. Tämänhän nyt jo pitäisi hullunkin
ymmärtää -- ja kaikesta minä vastaan.
-- Me molemmat vastaamme, sanoi Ville. Olkaa koreasti hiljaa te
nahjukset ja poikkitelaiset kapulat Marttipapin puhemyllyssä. Olkaa
hiljaa te hätähousut, me teemme temppuja ja saattepas nähdä, että ne
käyvät niin mukavasti, kuin Kala-Matin vene teloilleen Saunalahden
pohjukassa.
-- Senpähän tiennee, epäili Salli.
-- Kyllä se vetää, vakuutti Holsti. Tuossa on vielä hyvä piilopaikka
kiven ja näreen tattarain välissä. Siitä on hyvä sujahtaa venettä
varastamaan.
-- Rankki-astia on kuitenkin pois vietävä, sanoi Salli. Sen vielä
kaatavat maahan, mokomat.
-- Ei sitä käy vieminen, neuvoi Holsti. Antaa vaan olla tavarain
paikoillaan. Täydet lekeet, täydet lekeet, -- siten näyttävät paremmin
viinan keittäjiltä.
-- No, olkoon sitten vallassanne, -- mutta jotain tässä on
toimitettava. Näittekös, että päivän kajokin jo alkaa sammua. Pian on
vallesmanni niskassamme.
-- Töihin, töihin! sanoi Salli Lapatossun nimissä. Tästä tulee vielä
sakeampi soppa, kuin Muuraismäen emännän hapanvellistä, vaikka siihen
pantiinkin yhdeksätä eri lajia.
Iivo oli mennyt rantaan toista ryyppyä pakoon. Siellä oli hän
linttikiviä keräillyt sannan ja rantasammalikon rajasta ja kivillä
voileipiä veden pinnasta veistellyt. Hän olikin ovela siinä ammatissa.
Toiset pojat olivat jääneet aina tappiolle kotikylän rannikolla.
Rivakasti kevelläiksen hän aina syrjään päin kiveä viskatessaan ja
rivakasti kättään käännytti. Niin alhaalta viskaten sai hän kiven
vedestä ylös ponnahtamaan, ettei vesi ensinkään pirskahtanut, mutta
kivi keppelehti eteenpäin tehden puolikymmentä hyppäystä.
Hartaasti Iivo työssään hääri, mutta muisti kuitenkin toisenkin
tehtävänsä. Muisti, miten isä eli varoitellut tarkasti katsomaan, oliko
lähteviä kylän puoleiselta rannalta.
Kun Iivo juuri oli iloissaan siitä, että oli saanut kokonaista
seitsemänkertaisen voikakun, huomasi hän rannalta liikettä ja läksi
isälleen sanaa juoksuttamaan.
-- Kolme miestä häärii kylän rannassa.
-- Missä kohden.
-- Rantalan rantaan rinnettä laskeutuivat. Vanhan lautamiehen veneen
luo näkyivät kokoutuvan.
-- Kyllä ne hylyt jo taitavat tulla, tuumaili Salli.
-- No, ei hätää, sanoi Holsti. Käykäämme vaan viisaasti toimiin! Te,
Salli, Antti ja Iivo, vetäkää hiljaa venheet pitkin rantaa saaren
kärkeen ja saaren suvannossa soutakaa Kuivaniemen puolelle Kalkkilan
rantaan.
-- Niin, kyllä kaiketi ne rupeisivat kiini vesillä ajelemaan, jos
omalle kylälle päin pyrkisimme, saneli Salli.
-- Sitäpä minäkin meinasin, tuumaili Holsti. Käykää vaan nyt joutuin.
Pian täältä tulemme mekin perästä.
Venheille miehet läksivät. Salli vielä mennessään varotteli:
-- Pitäkäähän varanne, ettei käy hullusti!
-- Menkäähän jo!
Venheeseen astuivat miehet. Salli kävi itse perään ja Antti asettui
soutimille. Iivo avojaloin polskutteli vettä myöten ja työnsi venhettä
pois matalikolta. Lopulta survasi minkä jaksoi ja hyppäsi ryntäin kokan
päälle. Siitä vääntäytyi kokkaan kyyköttämään.
Aivan rannikkoa myöten he eteenpäin soutivat. Mutta niemen kärkeen
päästyään läksivät viiltämään Kalkkilan talon rantaa kohden.
Holsti köhnysteli kiven ja näreikköpensaan väliin käsillään syrjään
taivutellen hienoja näreen lehviä, jommoisiksi ne sakeissa metsissä
kasvavat.
-- No, tulepas pois tänne väjymään.
Ville oli jo taas täydessä touhakassa keitoksen ääressä.
-- Niin sinnekö, karhuna pensaassa köntimään?
-- Niinpä niin.
-- Maltahan vähäsen!
Ja taas ryypyn perästä:
-- Ääh, kylläpä se on mestaria!
-- Tulehan pois!
-- Ei sitä niin viinakultaa hukkaan jätetä.
-- Jätähän toki vallesmannille!
-- Joo, lähempänä se on oma suu, kuin kontin suu, vaikkapa olisi omakin
kontti. Semmoinempa lätäkkö siinä sitä onkin, ettei jäisi vaikka
vallesherrallekin.
Taas hän ryyppäsi ja sitten lauloi:
Viina se vipele, että aih voih voih,
Viina se vipele, että aih voih voih.
-- Tulehan pois, senkin tuuliviisari. Etkö kuule, miten lähellä airot
jo pulisevat.
-- Jassoo, jaham, öhöm -- sanoi vanha Koskelan ukko, kun kirkkorannassa
järveen kohahti. Väjyksiin tosiaankin, ja siellä me isk --- ei isketä,
mutta niinkuin hiiri kissan edessä pakoon vilistämme. -- Mutta tillikka
vielä, näinikään! -- Viina se vipele, että aih -- --
-- Kuuletko, hutale, kun rannassa jo airoja kolistelevat.
-- Jassoo, jaham -- --
Kiven taakse Ville kuitenkin puikki. Siellä hän haamistaikse Holstin
kaulaan.
-- Viina se vipele, et -- --
-- Hiljaa, hiljaa!
-- Elä sinä pelkää.
-- Pelkää! Turmelet koko yrityksen!
Metsästä kuului nimismiehen matkueen polina.
-- Käykäämme tänne vaan! Täältä päin se savu näytti tissuavan.
Peräkkäin sieltä miehet polttimolle astelivat, edellä vallesmanni,
Rantalan lautamies vallesmannin perästä ja siltavouti Rantalan
lautamiehen perästä.
-- Jaa, siinäpäs se laitos on aivan täydessä reilassa. Siinä on
käsissämme, mitenhän mones jo lieneekin, sanoi vallesmanni.
-- Mutta missähän miehet lienevät? Näyttää melkein siltä, kuin viina
itse itseään kiehuttaisi, arveli siltavouti.
-- Missähän todellakin miehet lienevät? kysäsi nimismies metsään
tirkistellen.
-- Pakoon ovat pötkineet, arveli lautamies.
-- Jokohan olivat niin arkoja?
-- Arvele sitä! sanoi lautamies. Sen ne ovat tehneet ennenkin.
-- Vasta ne ovat olleet, koska tuli vielä kattilan alla liekehtii,
tuumaili siltavouti.
-- Kunpa ne olisivat edes niin rohkeita, että uskaltaisivat vähän pitää
puoliaan, täytyisi niille antaa edes vähän miehen arvoa. Mutta
pelätähän sitä täytyy, kun ei tiedä olevan edes oikeuden pisaraakaan
puolellaan.
-- Mitähän sille laitokselle tehdään? kysyi siltavouti.
-- Mitäpäs sille muuta kun tirskut maahan vaan ja tavarat
takavarikkoon.
Holsti oli vallesmannin matkueen puhellessa hiipinyt pois pensaan ja
kiven välistä ja sitten jatkanut hiipimistä vallesmannin venheelle,
joka oli puiden suvannossa.
Villeä oli huvittanut kuunnella ryöstöretkeilijäin puhetta, eikä hän
siis niin tarkalleen ollut tullut mielessään pitäneeksi omaa asiaansa.
Viimein hän kuitenkin katsoi hyväksi ruveta lähtemään. Mutta hän sattui
olemaan tällä kertaa semmoisella päällä, ettei niin kovin suuresti
välittänyt turhamaisesta varovaisuudesta. Vai lienee ehkä hyvinkin
välittänyt, itsepähän lienee tiennyt. Mutta käytännössä hän sen pani
sillä lailla toimeen, että liikkeelle lähdettyään ensin vähän niinkuin
hypähti -- sillä sille hän ei mitään voinut, että pohkeissa tuntui
olevan niin paljo ponnistavaa voimaa. Sen voiman laita oli taasen sillä
tavalla, että se salli miehen vähän hoiperrehtaakin -- ja siksi ei
ollut ollenkaan väärin tehty Villeltä, jos hän hoipertui ja puski
näreikköä niin kovasti, että sen kuuli vallesmannikin.
Mutta silloin Ville säikähti ja siitä seurasi, että hän ei muistanut
hutikassa olevansakaau. Ja hutikkakin säikähti, ja siitä seurasi, että
se ei muistanut Villessä olevansakaan.
Kun Ville jätti hutikkansa, jäi hänelle ainoastaan hätä. Ja se hätä vei
Villeltä kaikki ajatukset ja rupesi niiden sijaiseksi ja rupesi Villeä
viemään vallesmannin veneelle semmoisella kyydillä, että Ville ei olisi
muistanut semmoisella kyydillä ennen kulkeneensa, jos hän olisi
joutanut muistelemaankaan. Mutta muistelemaan ei hän joutanut, koska ei
joutanut näkemäänkään. Sillä sakean näreikön oksat sutkivat häntä
vasten näkötaulua, että Ville "tuli vanhaksi, ja hänen silmänsä
pimenivät", kuten Iisakin ennen vanhaan. Nähdä hän ei silmillään
tarvinnutkaan, sillä hänen hätänsä näki, että hänen on venheelle
kiireimmän kautta kerjettävä.
Vallesmanni, lautamies ja siltavouti tietysti läksivät jälkeen. Mutta
kun he eivät olleet äsken hutikassa, ja he eivät olleet säikähtäneet,
ei hätä heille tietä näyttänyt, eivätkä he muutenkaan nähneet heti sen
perästä, kun ensimmäiset lyönnit näreiden lehviltä vasten silmiään
saivat. Sen vuoksi heidän täytyi kulkea hiljemmin kuin Villen ja sen
vuoksi ennätti Ville ennemmin venheeseen ja jo soutaakin kappaleen
matkaa.
Ja kun Ville kerran vesille pääsi, hälveni häneltä hätä ja hutikka tuli
sijaan.
Silloin jouti Ville jo laulamaankin. Ja vallesmannin matkueen rannalle
tullessa hän lauloi:
Hittun tittun,
Viina se tippuu,
Ei sitä anneta kellekään.
Välistä vähän
Vallesmanille,
Vaan ei ilman sillekään.
Vallesmannin matkueesta joutui siltavouti ensiksi rannalle, ja siksi
joutui hän ensiksi puhelemaankin.
-- Siellähän ne kissanpojat pakoon puikkivat!
Silloin joutui vallesmannikin. Hän sanoi:
-- Maksaapa katsoa miehiä, että tuntee, jos sattuvat vastakin vastaan
tulemaan.
Ja sen perästä joutui lautamies. Ne ovat aina tottuneempia huomaamaan
asian oikeata laitaa, sillä he saavat usein tehdä arviolaskuja.
-- Mutta katsokaapas, eivätkö nuo täytiset ole ottaneet meidän venettä!
-- Sama on venhe, viittävälin päässä jo menossa, ja rannalla on vain
tyhjä sija jälellä.
-- Todellakin!
-- Nuo katalat!
-- Nuo roistot!
-- Että kehtasivatkin!
-- Että uskalsivatkin!
-- Nuo syötävät!
Sitä ei kukaan tiedä, kenenkä suusta kukin sana lähti, mutta kaikki
yllä olevat sanat tulivat sanotuksi ja vieläpä paljoa enemmänkin.
Mutta vallesmanni sanoi, -- eli ei hän sanonut, eikä hän huutanutkaan,
mutta hän tiuskui, ja hänen kasvonsa väreilivät valkosina ja leimusivat
punasina. Ja näin hän tiuskui:
-- Mi -- mitä... mitä peliä tämä?! Kuulkaa roistot! Venhe takaisin ja
joutuin, taikka --! Kuulitteko!
-- Jo värisee hämmästyksestä ja vihasta minun harmaa partani, sanoi
vanha lautamies, ja kunniasanoillaan voisivat näkijät todistaa, että
hänen partansa värisi.
Mutta vallesmanni kopalsi taskustaan revolverinsa ja sitä tehdessään
lausui:
-- Kyllä minä teille näytän! -- Tärähtele maailma ja pyssyt paukkakaa,
ja kavaltajat veteen vaipukoot!
Mutta kuusipiippuinen revolveri, semmoinen, jommoista ei pitäjäässä
vielä muilla ollut, ei tahtonut ottaa suostuakseen vallesmannin
tuumaan. Ja siis pyssyt eivät paukkuneet, ja penkereet tärähdelleet,
eikä kavaltajilla ollut mitään hätää.
-- Mikä sillä tuollakin rämällä on, kun se ei ota tulta!
Sillä tavalla ei vallesmanni muulloin sanonut revolveristaan, jommoista
ei muilla ollut. Mutta nyt hän sen sanoi ja äkäisesti sanoikin ja
pyöritteli ympäriinsä kuulakehrää.
Ja vihdoin se laukesi.
Vallesmanni ei nähnyt mitään vahinkoa venheen viejille tulevan, mutta
Ville näki, miten kuula teki voileivän veden pinnalla venheen sivulla.
Toimetonna, melkein taintuneena katsoivat lautamies ja siltavouti
vallesmannin puuhia. Vasta ensimmäisen laukauksen perästä lautamies
kuin heräsi ja tarttui vallesmannin käsivarteen.
-- Armahda, herra vallesmanni!
-- Armahda vielä! jamasi vallesmanni,
-- Tunnetaanhan me heidät.
Yhä herra vallesmanni koetti, mutta revolveri ei enää lauvennut.
-- Eihän niille ruojille voi mitään, ei yletä kiitävät kuulatkaan!
-- Rauhoitu, herra vallesmanni! houkutteli Rantanen. Kyllä me vielä
heidät tapaamme.
-- Voi jos ne olisivat noiden käsien välissä, sanoi vallesmanni ja
nyrkkiään näytti. Kerran hieraseisin ja maahan sivaltaisin, jotta
tuores sija vain jäisi jälelle. Senkin vielä kantapäälläni polkaseisin
maan sisään puolen kyynärän syvyyteen.
Siltavoutia nauratti.
-- Ja sinäkö siinä vielä naurattelet! Minulleko nauroit?
-- Enhän minä...
-- Minulle nauroit. -- Otanko minä noiden hyppysien väliin ja sinä
tiedät, etten hellävaraa pitele.
Mutta Rantasenkin suu vetäytyi hymyyn.
Silloin ei voinut muuta vallesmannikaan.
Mutta miehet, jotka venheineen juuri saaren kärjen suvantoon
kallistuivat, ne kun taas muistuivat vallesmannin mieleen, niin kasvon
laitama taas punasen puuhkeaksi välähti, siellä korvan juuresta, josta
ajamisen perästä korvaparran sänki alkoi pensoa.
-- Mitä pentelettä me teemme?
Ja herra vallesmanni tanssi tahditonta tanssia rantasomerikolla,
hietikon ja sammalmättäikön rajassa. Tahditonta tanssia tanssi, ja
tanssin vaihteeksi vuorotellen toista ja toista korvan juurta karhasi.
-- Noo, eihän täällä erämaassa olla, kyllä löytyy pois pelastajakin,
tyynnytteli lautamies Rantanen.
Peräsukaa läksivät siitä miehet viinapolttimolle. Mutta vallesmannin
yllätti kiire taipaleen teossa. Siellä korvan juuressa kiehahti taas,
kun muisti kattilan kivien varassa. Juoksujalkaa läksi, toiset saivat
jäädä jälelle.
Ja kun toiset näreiköstä olivat esille vetäytymässä, kuulivat he
nuotiolta vallesmannin äkäisen ähkymisen. Kuulivat kauhojen ja muiden
pikkukalujen räiskettä.
-- Ääh, täällähän ne on niiden roistojen rakennukset. Tuhannen
nuuskaksi ne minä rusennan, samaksi sätkin kaikki ja maan rakoon
tannertelen. -- Ja rankkiastia tuossa! Tänne Närhi, tässä näytetään
hävityksen kauhistusta.
Ja ryntäin molemmat miehet korvikkoon tarttuivat. Hulahti kerran
vellevä käytös, hulahti puolukan varsikkoon. Neste imeytyi piiloon
maahan, mutta tarat jäivät puolukan varsikon juureen.
-- Sinne hukkui monen miehen humala, sanoi siltavouti, melkein kuin
katuen silmäillen hukkaan huuhtiutunutta, alastoman näköistä rankin
jäännöstä.
-- Hukkaan hulahti, myönsi vallesmannikin.
-- Mitäs sitten?
-- Pannu ruttuun myös.
-- Ruttuunko?
-- Armotta.
Siltavouti aikoi jo käsiksi pannuun tarttua. Mutta nimismies alkoi
vapautua tulisimmasta vihan puuskasta.
-- Annetaanhan kuitenkin olla?
-- Ollako?
-- Niin.
-- Olkoon sitten.
-- Parasta se on. Ei ole lupa särkeä.
-- Mitenkäs tälle?
Ja siltavouti tarttui viinakorvikon korvaan.
-- Se kaadetaan.
Vallesmanni tarttui itse korvikkoon. Korvasta piteli, mutta näytti
säälittävän.
Jo liikahti korvikko. Uurre kohosi jo maan kamarasta.
Mutta takasin se taasen painui, ja käsi heltisi pois korvasta.
-- Annetaan hänen vähän vuoroaan odottaa.
Lautamies oli istahtanut mättäälle. Siltavouti Närhi seisoi
vallesmannin vierellä.
-- Niin, nythän täältä joutaisi lähtemään pois, mutta mitenkäpä pääsi,
virkkoi vallesmanni päänsä ympäri mietittyään.
Ja sitten hän istui mättäälle Rantasen luo. Siltavouti istui myös.
Kolmikannassa kököttivät.
-- Kyllä taitaa tulla täällä yö vietettäväksi, virkkoi Rantanen. Ei
paljon kehtaisi huutamaankaan ruveta.
-- Niinpähän se taitaa tulla.
Mutta korvallistaan taas karhasi vallesmanni.
-- Noo, mikäpäs tässä hätänä lämpimänä kesäisenä yönä, tuumi Rantanen.
Tulta vaan suurennetaan ja tarinoidaan.
Siinä olikin aika rovio Iivon keräämiä kuivia karahkoita. Närhi
työnteli niitä tuleen, joka jo oli melkein sammuksissa. Paksu savu
pöllysi ensin kattilan alta, sitten lieskahti liekki heikkona parin
puun välissä, ja samalla syttyivät puiden päät palamaan.
Ja kun liekki suuremmaksi leimahti, mustenivat etäisemmät illan
hämärässä huojuvat kuusien latvat, mutta läheisillä lehvillä väikkyi
kultanen kajanne.
-- Niin, hätäkös tässä, tuumi Rantanen. Tulta vaan suurennetaan ja
tulen ääressä istutaan. Tuntuukin oikein hyvältä taas tämmöinen
istuminen, kun ei ole moneen aikaan saanut olla öisillä tulilla.
Lautamies Rantanen nosti polven polven päälle ja asettui oikein
mukavasti nauttimaan tulen tuttavuuden tuoksusta ja menneistä
muistoista.
-- Monta monituista yötä sitä ennen nuorra miessä nuottaretkillä
ollessa tuliroihun ääressä vietettiin. Se yö etenkin on selvänä
mielessäni, kun satuimme lakolahtelaisten kanssa yksille tulille.
Heillä oli näet Leena soutajana, sama Leena, jonka kanssa on nyt alun
neljättäkymmentä vuotta oltu yksissä leivissä.
-- Hoo-o, arveli nimismies.
-- Niin, nuottanuotiolla me ensikerran toisiimme silmämme iskimme, ja
samana kesänä jo rupesimme yhtä köyttä vetämään.
-- Vai nuottatulilla tutustuitte!
-- No, kyllähän me nyt tunnettiin ennenkin.
-- Mutta siellähän sanoit ensikerran nähdyn.
-- Kyllähän sitä nähtiin ennenkin, talkoissa, kylän kemuissa ja sen
siellä, mutta ei sattunut ennen oikein puheikkain pääsemään. Eikä se
Leena ennen tyttöpäänä ollessaankaan ollutkaan kaikkien tuulien
vietävä.
-- Niin, sanoi vallesmanni. Kyllä se onkin mahtavata pitää yöllä
metsässä tulta, varsinkin syksyisen pimeän aikana. Ja tuulasretket
vesillä silloin! Itse en ole viitsinyt mukaan lähteä, mutta pulskaa se
on poskestakin katsoen. Niin juhlallisena kun se loimottaa, ja näyttää
kuin tuli tulena rannoille leviäisi ja puut ja pensaat tulessa
lepattaisivat. Niin, todellakin ne näyttävät tyynelläkin ilmalla
vapisevan.
-- Niin, mukavata te on, myönsi Rantanen. Mukavata se on sauvoa nuotion
valossa pitkin rantamaa ja veteen tähdätä. Sitten kun ahvenen näkee,
niin tekee oikein hyvää kun saa siihen ätkäyttää...
-- Ei se taida olla hyvä kalojen sikiämiselle, arveli vallesmanni.
-- Eiköhän ole?
-- Niin ne arvelevat.
-- Mikähän tuossa mahtanee?
-- No, ne arvelevat, että kalat säikähtävät, kun öillä kuletaan
tuliroihuilla vettä valaisemassa. Ja sanovat, että kalat eivät menesty
semmoisissa järvissä, joissa niiden oleskelu ei ole rauhallista.
-- Niinköhän mahtaisi olla?
-- Juu, kyllä minä uskon.
-- Sittenhän pitäisi jättää tuulastus pois.
-- Eivätköhän ne kunnat puuhaakin vielä kiellon.
-- Niinkö luulet?
-- Kyllä niin on kuulunut ääniä.
Siinä ne sitten miehet halki haastoivat asiat, vuodentulon toiveet,
karjanannit ja muut. Vallesmanni kertoi juttuja ryöstöretkistään ja
vallattomain kanssa kamppailemisista.
-- Yhä ne sentään ovat ajat paranneet, yhä siivommaksi ovat ihmiset
tasautuneet kuin taikavoimalla.
-- Niin taitavat tehdä.
-- Kyllä se niin on. Ennen vanhaan sai usein olla henkensä kaupalla
voroja ajellessaan. Muistan muutamankin, jota täytyi lähteäkseni
jälestä ajamaan. Oli onneksi talvi. Hevosella ajoin siltavoudin kanssa
-- silloin olikin Kuokka-vainaa, entinen ruotusotamies siinä virassa.
Jokaisessa talossa kävimme kysymässä ja kuulimme etsimämme miehen
edellämme kulkeneen. Matkan määränsä olikin meille tietty. Lamminkorvan
talo Pirttimetsän sydänmaalla oli tunnettu varkaitten tyyssija. Sieltä
ainakin tiesimme miehen tapaavamme. Kun Koivulan kylästä läksimme, oli
meillä umpi ajettavana. Vanha hevosjälki oli lumella tukkeutunut,
jalkamiehet ainoastaan olivat taivalta urrineet. Taloon kuitenkin
tulimme. Mutta kun pihaan pääsimme, sammuivat tulet talon tuvassa.
Olivat kuulleet hevosemme helyjen äänen. Silloin Kuokalle tuli hätä,
houkutteli ettei tupaan astua. Siitä en välittänyt, mutta menin
rohkeasti sisään ja raapasin tulen tulitikuilla. Mutta tuskin oli
sähähtänyt vanhanaikuinen fosforitikku, kun kuului oven suussa rumahdus
ja kuului joku ulos ovesta potaltavan. Minä tietysti silloin jälkeen ja
juuri ehdin porstuan ovelle näkemään miten miehen sääret huiskahtivat
navetan ja aitan solassa. Siltavouti arkana vain pihalla seisoi ja
hevon ohjaksia piteli. Mutta minä en enempää siekaillut. Tiesin
varmasti ajetun saaliini pakoon vilistävän ja jälkeen läksin. Kun
kartanon taakse pääsin, oli mies jo peltojen perillä ja metsään peittyi
talon heinätietä myöten. "Ahaa, sinne et pitkälle pääse", ajattelin ja
läksin jälkeen. Pian tuli kuuma, mutta minä kilsasin turkkini hangelle,
taitoin seipään pellon aidasta ja matkaa jatkoin. Tuli vihdoin pienonen
aho eteen. Sen toisessa reunassa näin miehen seisovan pimeän metsän
reunassa. Raukka oli luullut, että minä en kehtaisi jälkeen lähteä. Kun
huomasi minun tulevan, luuli varmaankin, etten ollut huomannut, koska
hypälsi metsään. Menin perässä ja näin miehen suuren kiven kupeessa
loikomassa. Kun pääsin luokse, sujautin pari kertaa seipäällä selkään.
Silloin pääsi mieheltä rukous. "Lähdetkö mukaan?" kysyin: "Lähden,
elkää lyökö!" ulisi hän surkeasti, eikä uskaltanut hievahtaa. "Nouse
ylös!" huusin ja seipäälläni vielä kerran vetäsin. Seisomaan nousi mies
ja kuin lammas asteli edelläni. Pellon veräjälle päästyään aikoi ruveta
aidasta asetta silmäilemään, mutta kun taas kerran sujautin, täytyi
siihen jättää. Silloin niskaan tartuin miestä ja kartanolle talutin.
Kuokka hankki köysiä. Niihin mies kytkettiin ja linnaan laitettiin.
-- Eivätkös talon miehetkään tulleet vorolle apuun? kysyi Rantanen.
-- Ei kuulunut. Omituista se on, että vorojen auttajat muita kyllä
uskaltavat vastustaa, mutta kruununmiehestä pysyvät loitolla. Vorot
itse kyllä vastustavat kruununmiestäkin, mutta niissäkin olen huomannut
jotain kunnioituksen tapaista. Muuten minua nuorempana ollessani
pelkäsivätkin pahasti, mutta nyt eivät näy niinkään pelkäävän.
Oltiin sitten ääneti kotvan. Viimein virkkoi vallesmanni:
-- Kerropas Rantanen joku satu. Niissähän on niin mukavia muutamia.
-- Kyllähän minä niitä ennen muistin, mutta nyt alkaa pää jo
höperöityä.
-- Kerrohan nyt! pyysi siltavoutikin.
-- Niin, mutta sepä onkin nyt Närhin vuorolla, sanoi Rantanen. Me muut
olemme jo kertoneet jokainen.
-- Mitäpäs minä osaisin...
-- No, kerro pois! sanoi vallesmanni. Sitten se taas jää Rantasen
vuorolle.
-- No olkoon menneeksi, sanoi Närhi.
Toiset miehet asettivat kasvonsa totisiksi ja olivat valmiit
kuuntelemaan. Siltavouti kertoi, ja vallesmanni aina tapansa mukaan
väliin jotakin virkkoi.
-- Oli kerran rikas mies, rikkain kaikista rikkaistakin --
-- Jaha.
-- Hänellä oli suuria linnoja paljo ja linnat kultaa täytenään --
-- Hoo, olipas siinä kultaa!
-- Niin täytenä olivat linnat kultaa, ettei enää mies parka asumaan
mahtunut --
-- Oho!
-- Niin. Mutta silloin päätti mies teettää uuden linnan, entistä
mahtavamman. Puista linnaa ei hän aikonut suvaita, mutta ei tietänyt,
mistä se muustakaan tehtäisiin --
-- Noo, mitäs sitte?
-- Ja silloin hän kutsui kaikki maailman viisaimmat rakennusmestarit,
joilta saisi tietää, mistä se linna tehtäisiin --
-- Mitäs sanoivat?
-- No, yksi ehdotti linnan tehtäväksi kivestä. Siihen ei se rikas mies
suostunut. Toinen ehdotti raudasta. Ei siihenkään. Kolmas vaskesta. Ei
vielä siihenkään. Neljäs hopeasta. Eikä vielä siihenkään. Niin
ehdottivat ne maailman viisaimmat rakennusmestarit kaikki metallit ja
muut rakennusaineet linnan seiniksi, mutta mikään ei sille rikkaalle
miehelle kelvannut.
-- No, mitenkäs sitte?
-- Niin, mitäs muuta ollakaan? Tuli sitten yksi tyhmä mies, joka ei
ollut rakennusmestari eikä mikään. Hän sanoi, että linna tehtäisiin
luusta.
-- Luustako?
-- Luusta niin.
-- Ja siihenkö mies tyytyi?
-- Siihen tyytyi mies, otti sen tyhmän miehen vielä
rakennusmestariksikin ja rupesi sillä luita keruuttamaan. Ja se tyhmä
mies lähetti sanan kaikkeen maailmaan, että ihmiset hänelle luita
kulettaisivat. Silloinkos rupesi luun siivoa keräytymään. Keräytyi
luuta kaikellaista, hevosen luuta, lehmän luuta, lampaan luuta, koiran
luuta, linnun luuta, kissan luuta --
-- Ja kirpun luuta!
-- Niin, kyllä siihen keräytyi kaikkein elävän luita suuri summaton
rovio. Viimein luultiin niiden linnan tarpeiksi riittävän.
-- Jako silloin ruvettiin linnaa tekemään?
-- Tietysti.
-- Syntyikös?
-- No, tiedättehän, että luut ovat semmoisenaan liijan pieniä
rakennustarpeiksi. Se tuhma mies, joka silloin oli rakennusmestarina,
päätti, että luut ovat pantavat likoamaan, jolloin ne muodostuvat
yhdeksi möhkäleeksi.
-- Hoo.
-- Etkös usko sitten, että luut lijotessaan liittyvät yhteen.
-- En.
-- No, mutta se täytyy uskoa, muuten ei tule sadusta mitään.
-- No, uskotaan sitten.
-- Mutta se täytyy uskoa aivan tosissaan. Uskotko, että luut sulavat
yhteen lijotessaan?
-- No, uskon.
-- Niinpä jätetään sitten ne luut likoamaan, ja sillä aikaa saa
Rantanen kertoa satuvuoronsa.
Siihen ne Närhi lopetti. Koko joukkue nauraa hohotti aivan täydellä
kurkulla.
Ja silloin vallesmanni teki rohkean päätöksen. Koppasi tanhuvalta
kauhan, jonka äsken oli ruttuun musertanut, otti sillä viinaa
korvikosta ja tarjosi Närhille.
-- Saat ryypyn, jos tahdot, kun osasit niin huonon sadun kertoa.
Närhi vilkasi Rantaseen ja vallesmanniin, Rantanen myös vilkasi
vallesmanniin, mutta kukaan ei heistä virkkanut mitään.
Sitten Närhi maistoi, maistoi kuin leikillään vain. --
Mutta Holsti, Salli, Ville, Antti ja Iivo, pari muuta miestä mukanaan,
olivat soutaneet saaren toiselle liepeelle. Hiljaa olivat soutaneet ja
hiljaa metsää myöten hiipivät nuotiolle päin. Metsän reunassa olivat
tarkastelleet tulille Närhin luisen linnan rakentamisesta kertoessa.
Sitten kun juttu loppui ja vallesmanni viinaa Närhille tarjosi, silloin
oli heistä sopivin aika, ja koko joukko astui muka ihmetellen
nuotiolle.
Nuotiolla kavahtivat seisalleen Rantanen ja Närhi, vallesmanni jo
seisoi entuudestaan.
-- Kas, mitäs säikytte, sanoi Ville.
-- Niin, teitäkö säikymme! jamasi vallesmanni, pannen painon
viimeiselle sanalle.
-- Niin, täällähän te niin toimella tirettelitte, jatkoi Ville.
Mutta Holsti näytti kuin puusta pudonneelta ja vähän säikähtäneeltä. Ja
tuskin näytti hän saavan hämmästystään lausuneeksi.
-- Mitä näen! Vallesmanniko viinan keitossa?
Vallesmannikin näytti kuin puusta pudonneelta -- hetkisen vaan. Pian
hän kuitenkin toimekkuutensa tapasi, tapasi terävän, säikyttävän
toimekkuuden.
-- Jassoo, -- semmoinenko teillä oli tarkoitus.
Ja sille "semmoinenko" sanalle tuli niin merkitsevä paino, että se kuin
tulella vihlasi ainakin Holstia, Sallia ja Villeä. Tuntui heistä kuin
tuuleen puhalletulta koko suunnitelma. Vilkasivat kuin yhteisen
taikavoiman tenhosta tuomiinsa todistajiin ja toimetonna paikoillaan
seisoivat.
Mutta niin ei tehnyt vallesmanni.
-- Vai niin te aijoitte! Mutta minä sanon, että teidän nämä rakkineet
ovat ja niin niiden kanssa menetelläänkin.
Jo tulisen tarmon tenhoomana tarttui vallesmanni viinakorvikkoon.
Hurahti vain kerran... Sitten tarttui pannuun. Apua ei tarvinnut.
Romahti ja rumahti pannu, kumolleen keikahti, hattu huiskahti
sammalikkoon Villen ylistämältä "kirkaskupeiselta rikkaalta emännältä."
Mitään ei vallesmanni virkkanut, mutta jokaisesta liikkeestä näytti
miehet lukevan uhkamieliset sanat, että "näin näille tehdään."
Mutta Antti, typerä mies, muljautteli typerän äkäsiä katseita Holstiin,
hivutteleiksen vähitellen lähemmäksi Holstia ja -- puristeli nyrkkiään.
Ja kun vallesmanni vielä pannuun tarttui, huiskautti sitä vielä kerran
kivikkoa vasten, että siihen tuli pari suurta runtua entisten lisäksi,
-silloin oli Antti jo kylliksi lähellä, Antin nyrkki paukahti, ja se
paukahdus koski kaikkein kovimmin Holstiin.
Mutta kun nyrkki aikoi toisen kerran pudota, tarttui siihen Holsti.
Käsirysyssä kamppaili siinä kaksi miestä, toinen lyödäkseen, mutta
toinen enemmän lyöntiä karttaakseen. Ja Iivo, pienonen poika, nyhti ja
nukkasi Holstia alempaa, josta hän yletti.
-- Venheille! huusi Ville.
Ja peräsukaa läksivät miehet kaihottamaan. Muut olivat jo metsässä, kun
heidän menonsa huomasivat Holsti ja Antti. Silloin hekin tappelunsa
unhottivat ja läksivät jälestä kaihottamaan. Ja vallesmanni ja Närhi
olivat mukana. Lautamies Rantanen tuli kaikkein viimeisimpänä.
Venheille joutuivat miehet. Venheille joutuivat ja venheihin kävivät
käsiksi. Mutta Närhi joutui toiseen venheeseen kiini yhdellä ajalla
muiden kanssa. Silloin juoksivat miehet kaikki toiselle venheelle,
survasivat sen tulisella vimmalla vesille ja soutamaan läksivät.
Holstikin hyppäsi mukaan, vaikka toiset vihaisesti häneen katsoivat.
Mutta kun vähän matkan päähän pääsivät, rupesi Antti taas nyrkkiään
puristelemaan. Holsti istui tuhtolaudalla häntä vastapäätä. Antti
sipasi taas häntä korvalle.
Venhe kaatui ja miehet veteen pulahtivat. Muut nuoremmat uivat saarta
kohden ja rantahietikolle vääntäytyivät, mutta Holstia ja Sallia ei
heidän joukossaan näkynyt.
***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAARESSA***
******* This file should be named 62334-8.txt or 62334-8.zip *******
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/dirs/6/2/3/3/62334
Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you'll have to check the laws of the country where you
are located before using this ebook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that
* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation."
* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
works.
* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
* You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
