Kaksi kuningatarta : Kolminäytöksinen murhenäytelmä

By Lauri Haarla

The Project Gutenberg eBook of Kaksi kuningatarta
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Kaksi kuningatarta
        Kolminäytöksinen murhenäytelmä

Author: Lauri Haarla

Release date: June 26, 2025 [eBook #76388]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Otava, 1928

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI KUNINGATARTA ***

language: Finnish




KAKSI KUNINGATARTA

Kolminäytöksinen murhenäytelmä


Kirj.

LAURI HAARLA





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1928.




HENKILÖT:

Johanna Anjoulainen.
Birgitta Birgerintytär.
Kaarle.
Birger.
Kaarin.
Maisteri Petrus.
Bianca Maria.
Nuori Orsini.
Nikolaus Orsini, Nolan kreivi.
Esimaistaja.
Eräs ritari.
Trubaduuri.
Muutamia hovilaisia.

Tapahtuu "mustan surman" viimeisinä aikoina Neapelin hovissa.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Pienehkö linnansali Johanna-kuningattaren palatsissa. Se on
arkkitehtuuriltaan gotiikan ajan hienointa tyyliä. Vain sen
permantomattojen ja seinäverhojen upeudessa on jotain myöhäisgotiikan,
"gothique flamboyantin", liikaloistoa.

Oikeanpuolisen takaseinän muodostaa rivi solakkoina kohoavia
pilareita, jotka päättyvät ylhäällä mahtavasti kaareileviin
koristeellisiin muotoihin siten, että nämä peittävät koko seinän
yläosan. Pilaristo on pari porrasaskelmaa ylempänä muuta näyttämöä,
ja sen takana on käytävä, joka näyttää avautuvan oikealle laajempia
eteissaleja kohti. Taustan vasemman nurkkauksen peittää tumma verho.

Oikeanpuolisessa seinässä on ikkunoita. Vasemmalta etualalta vie ovi
kuningattaren huoneisiin.

Vasemmalla on laaja, mutta matala koroke, jolla seisoo baldakiinin alla
kuningatar-istuin. Tämän lähellä on matala jakkara. Oikealla etualalla
on komea selkänojainen tuoli ja tämän lähellä värikkäin kankain
päällystettyjä jakkaroita.

Kirkas iltapäivä valautuu huoneeseen korkeahkolla olevista akkunoista,
mutta pilariston tausta on raskaassa hämärässä.


I KOHTAUS.

Vasemmalla taka-alalla ja oikealla etualalla keskustelee kuulumattomin
sanoin ryhmä hovinaisia ja ritareita, joilla jälkimmäisillä ei ole
kenelläkään miekkaa vyötäisillä, vaan siroja, koristeellisia tikareita.
Ilmeisiä, eleistä ja naurahduksista näkee, että keskustelu sujuu
notkeassa ja kaksimielisessä hovityylissä. Vain lyhyt tuokio.


II KOHTAUS.

Nikolaus Orsini, Nolan kreivi, keski-ikäinen ylimys, saapuu vasemmalta
kasvoillaan harmistunut ilme.

KREIVI (äänten sorinan nopeasti lakattua; olkapäitään kohauttaen).
Kuningattaren mieli on jälleen maassa. Turhaan se näyttää pyrkivän
lentoon... (Hieman ironisesti.) Ei ole enää ilmaa siipien alla.

ERÄS RITARI. Tjaa, nelisenkymmentä vuotta ei ole vielä sinänsä
mikään vaara. Mutta vaarallinen ikä naisen harteilla kykenee kyllä
kasvattamaan, kun hyvin sattuu, vaikka petolinnun siivet. (Naiset
kuhisevat ja hymyilevät.)

TRUBADUURI. Tai haukan ja haaskan vuorotellen, aina kuun kiertojen
mukaan... (Naiset purskahtavat nauramaan, miehet hohottavat.)

ERÄS RITARI. Ja jos kasvavat anjoulaiseen malliin, niin ilmaa
kyllä riittää, kun vain on saalis näkyvissä. Se on nähty Provencen
kreivikunnissa, Unkarin valtaistuimella ja Neapelin palatseissa, missä
ikinä he valtikkaa pitelevät.

KREIVI (itsekseen; painavasti). Liiaksikin nähty. (Kaikille.) Mutta...
minulta ei riitä aikaa tänne. Kuningattaren ärtyisen mielen jätän
teidän huoleksenne.

TRUBADUURI (on hypännyt taustan portaikolle; puoliksi laulaen; nopeasti
ja nokkelasti).

    Ei syytä huoleen!
    Joka miehenpuoleen
    hän kohta suuttuu
    tai kiinni juuttuu
    ja uudeks muuttuu.

(Naurua.)

KREIVI (aikoo poistua, lähtee pilaristoa kohti.)


III KOHTAUS.

Nauru lakkaa äkkiä, sillä vasemmalta tulee kuningatar Johanna,
seurassaan B Bianca Maria ja eräs toinen hovinainen. — Johanna on
neljänkymmenen iässä oleva nainen, mutta vieläkin lumoojatar koko
olennoltaan. Hänen puvuissaan esiintyvät mieliväreinä milloin
tummansininen ja karmosiinipunainen, milloin purppura ja kulta.
— Bianca Maria on juuri naiseksi kypsynyt hovineito. Hänellä on
tullessaan lehväseppele kädessään ja hän liittyy muitten hovineitojen
parveen.

JOHANNA. No, minne kiire, Nolan kreivi?

KREIVI( pysähtyen; palaten takaisin). Ruttoa vastaan. Se on tullut —
kuten suvainnette tietää — jo kolmannen kerran vieraaksemme. Ja kansa
nääntyy kaduille ilman hoitoa ja suojaa...

JOHANNA (epäluuloisesti). Ja moitteenko kärki kielellä kuningatartasi
vastaan? (Naurahtaen.) Ei, hyvä kreivi... (Siirtyy istuimelleen;
täältä, ilakoivasti.) Kuolema ja lemmentanssi ovat muoteja nykyaikaan.
Niitä ei saa vastustaa kumpaakaan. — Tulkaa tänne lähelleni,
jakkaralle...

KREIVI (jäykästi). Siihen ovat jalkani liian vanhat ja jäykät.

JOHANNA. Ylpeydestä jäykät! — Niin, te Rooman ja Neapelin Orsinit ette
kykene unohtamaan, että autoin Pyhän isän vallastanne vapaaksi myymällä
hänelle kauniin Avignonini uudeksi Pietarin istuimeksi. Ja ettekö
luule minun tietävän, että toivotte tälle istuimelle sisarentyttäreni
Margheritan ja hänen durazzolaisen puolisonsa? Mutta kätenne ovat
sidotut, niin kauan kuin minulla on paavin suosio ja uskolliset
trabanttini. — Siitäkö kiukku?

KREIVI. Lapset ja naiset kiukkuilevat. Minussa asuu vain murhe siitä,
että Durazzon Kaarle löytää täältä anastusaikeilleen hyötyisän
maaperän, sillä neapelilaiset vihaavat kuningatartaan ja — syystä.
Juuri siihen luottaen hän rakentaa parhaillaan Adrian rannalle
laivastoa...

JOHANNA (ponnahtaen istuimeltaan; keskeyttäen). Vahinko, että
anjoulaisten kuuluisat myrkyt ovat alkaneet väljähtyä! Tuskin muistan
niitä nimiltä enää. Täytynee kysyä mestari esimaistajaltani, joka osaa
sekä maistaa että tarjota... pettureille.

KREIVI (rauhallisen varmasti). Ei ole petturuutta varjella
kuningatartaan paljastamalla totuutta.

JOHANNA (painuen jälleen istuimelleen). Niin, niin... (Joutuen
hätään; pyytävästi.) Mutta... Nikolaus Orsini, miksi houkuttelit
muistin aivoistani ja veit sen kalmistoihin, joita pelkään. (Melkein
kyyneltyen.) Etkö tiedä, että minunkin rintani on hauta, jota ei saa
raastaa auki.

KREIVI (lämpimämmin). Valitan, että puhuin vakavista asioista
sopimattomana hetkenä: nythän on juhlan aika. (Kumartaen.) Katumukseni
näytteeksi jään jos sallitte — vielä hetkeksi seuranpitoon.

JOHANNA (viitaten kreivin istumaan). Sen ilokseni teet, varsinkin kun
tiedän sinun puhuneen totta. Mutta... neapelilaiset minua vihatkoot,
Provencen kansa minua rakastaa. Siellä sanottiin ennenmuinoin: Ken
rakastaa Jumalaa, hän rakastaa kuningatar Johannaa. Ja siksipä juuri...
kotimaani lemmenlauluin aloitamme tämäniltaisen juhlamme.

ERÄS RITARI (on katsellut akkunasta; ilostuneena). Taitaa tulla
vieraita lisää! Satamaan laskee laiva pohjoisesta päin.

TRUBADUURI. Häitä se tietää! Roomassa kerrottiin, että Otto
Braunsclhweigilainen rakentaa kosiolaivaa tullakseen Neapeliin.

JOHANNA. Mikä on lippu? Erotatteko keulavaakunan merkit tänne?

KREIVI (on noussut ja katsoo ikkunasta). Se on ristiretkeläisten laiva.
Ristilippu on keulassa. Ja ylinnä suuri, punainen vaate, johon on
kuvattu Neitsyt Maaria tai... pyhimyksistä joku...

JOHANNA (pettyneenä). Oh, jättäkää. Tuovat lisää ruttoa tai tulevat
sitä hakemaan.

KREIVI. Siitä laivasta on otettava selko. En viivy kauvan. (Poistuu
pilaristoon.)

JOHANNA (trubaduurille). No niin, tuo laulu laula.

BIANCA MARIA (joka on seisonut malttamattomana seppele kädessä, astuu
niiaten esiin; melkein hengästyneenä). Ei vielä ole laulun aika, seppel
ensin... Laurettan vuoro oli se täksi illaksi sitoa, mutta... kun
äsken juoksin puutarhaan ja päivän helle muuttui kuultavaksi valoksi,
unohduin sinne ja... siellä oli vasta hullua! Ruususarkain pitkät
laivat halkoivat viininlehväin tummaa merta, ja oranssit seisoivat
nurmikolla kuin hassunnäköiset ritarit rannalla... (Kuin säikähtäen
omaa intoaan.) Niin, itsekin hassuna juoksin sopesta soppeen, kukan
taitoin sieltä ja täältä, lehvät riivin ummessa silmin ja... siitä tuli
seppel. Lauretta antoi luvan, että saan sen antaa juhlaseppeleeksi...

JOHANNA (puoliksi itsekseen). Tuo oli nuoruuden laulua, sen seppeleen
otan. (Bianca Marian aikoessa lähestyä.) Ei, ei, niin vähällä et pääse.
Saat ojentaa sen sille ritarille, jota eniten rakastat, hän vasta saa
sen antaa minulle.

BIANCA MARIA. En rakasta ketään...

JOHANNA. Et ketään? Ja jo kaksi tai kolme vuotta sitten heitit lapsen
kengät! — Sinun iässäsi... oli Artois'n Bertrand jo ollut lemmittyni
ja saanut surman rakkautensa vuoksi. No, hyvä, saat antaa sen omin
käsin. (Ottaa Bianca Marian niiatessa seppeleen ja panee sen päähänsä;
trubaduurille.) Mitä viivyttelet? Laula.

TRUBADUURI (laulaa, säestäen luutullaan).

    Apotti munkkeineen,
    ruukku maljoilleen
    ain' on yhtä pataa,
    paistaa taikka sataa.

    — Tämän kertoi mulle mies,
    joka munkkein riemut ties.

    Nunna hunnussaan,
    naikko kaiken maan
    yhtä juurta halaa,
    synnin tulta palaa.
    — Tämän kertoi mulle mies,
    joka nunnain riemut ties.

JOHANNA (keskeyttäen suuttuneena laulun). Lopeta. — Oletko aatelismies?

TRUBADUURI (kumartaen). Aateliskilpemme tunnetaan vanhastaan
Forcalquier'ssa, teidän kreivikunnassanne, kuningatar.

JOHANNA. Ja laulat kuin markkinateatterissa ilveilijä?

TRUBADUURI. Sallinette... tämä tyyli on Ranskan hovin ja Avignonin
kardinaalien viimeistä muotia. Nuo vanhat provencelaiset...

JOHANNA. Vaikene. (Puoliksi itsekseen.) Toisin lauloivat ennen
aatelismiehet... (Nousee; innostuen.) Muistatteko miten lauloi
Galeazzo ja minkälainen miekkamies hän oli! Ylistääkseen kauneuttani
hän vaelsi maasta maahan ja lauloi kunniaani. Ken ei uskonut minua
Euroopan kauneimmaksi naiseksi, sen hän vaati miekkasille ja surmasi
erehtymättä. (Helähtäen raikkaaseen nauruun.) Vain kaksi hän säästi,
hän toi ne vankeina nähtäväkseni ja minä pidin sekä ritarille että
vangeille juhlat. (Kääntyen ritareitten puoleen.) Oletteko kuulleet?
(Ritarien kumartaessa vaiteliaina; masentuneen halveksivasti.) Niin, te
vain kumarratte. (Vaipuen itseensä.) Artois'n Bertrandin ja Mantovan
Galeazzon kaltaisia miehiä ei ole enää olemassa, ei laulua, ei
säihkyväistä miekkaa eikä... rakkautta.

BIANCA MARIA (lähestyen). Kuningatar, minä osaan laulaa paimenlaulun,
joka on syntynyt Provencessa.

JOHANNA. Mene kammioosi, Bianca Maria. En siedä sinua nähdä.
(Itsekseen.) Olet liian nuori.

BIANCA MARIA poistuu pilaristoon.

JOHANNA. Ja te muut, tuokaa viiniä tänne. (Istuutuen synkkänä oikealle
nojatuoliin.)


IV KOHTAUS.

Perältä alkaa kuulua naurahtelua. Ryhmien keskitse lähestyy pieni,
nuhruiseen hengellisen säädyn pukuun puettu mies, maisteri Petrus,
kainalossa iso, nahkakantinen kirjanidos, lähestyy kuningatarta.

JOHANNA (nostaen katseensa huomaa Petruksen; purskahtaen nauruun). Ken
on koroittanut narrimme Severinon hengelliseen säätyyn? Vai tottako,
pieni herra? Oletteko pappi?

PETRUS. Olen Alvastran luostarin priori.

JOHANNA (puolileikillä). Ooho, ja jonkun kardinaalin lähettinäkö saavut
hoviin?

PETRUS (hämillään nuhjaten; vaatimattomasti). Katsos, korkea rouva, kun
alamaistesi kuolinhuokaukset nousivat pilvien tasalle, kääntyi tuuli
pohjoisesta etelätuuleksi ja esti laivamme jatkamasta matkaa. Siitä
tiesimme, että tänne oli meidän tuotava parantavaa lääkettä. Niinpä
olemmekin taivaallisen kardinaalin sanansaattajia.

JOHANNA. Suurenmoista, ja miten pääsit, kunnianarvoisa priori,
saattamatta sisään?

PETRUS. Jalo ritari ja Nolan kreivi käski päästämään minut.

JOHANNA (nauraen ja ottaen samalla maljan, jonka esimaistaja hänelle
tuo tarjottimella). Onko vakaa kreivimme hullaantunut ja järjestänyt
meille harvinaisten otusten näyttelyn!

PETRUS. Emäntäni, hänen kaksi poikaansa ja tyttärensä seisovat alhaalla
kreivin seurassa ja pyytävät puheille-pääsyä.

JOHANNA. Ja ken on tuo emäntäsi?

PETRUS. Köyhä muukalainen, Jerusalemin-matkalainen, joka vaeltaa
nöyryyden manttelissa. Niin käski hän minun, palvelijansa, itsestänsä
sanoa.

JOHANNA (ojentaen maljan esimaistajalle; nousten). Hyvä, emäntäsi
tulkoon ja poikansa ja tyttärensä ja vaikka koko Noakin arkki. (Siirtyy
vasemmalle istuimelleen.)

PETRUS kumartaa nöyrästi ja kääntyy menemään.

ERÄS RITARI (Petrukselle, osoittaen tämän kirjaa; pilkaten). Saako
kysyä, paavinko bulla vai ihanko taivaan kartta on arvon priorin
kainalossa?

PETRUS (kuin suojellen suurinta aarrettaan; huomaamatta toisen pilkkaa,
hartaasti). Tämä on universumin kartta, täynnänsä taivaan ja helvetin
näkyjä. Tämä on taivaallisten ilmestysten kirja. Sen jokainen sivu
on Herran verellä valettu. (Hyväillen kirjaansa.) Sen sanat ovat
kirkkaammat kalleinta kristallia ja koreammat purppuraa ja korallia...

JOHANNA (keskeyttäen). No, priori pieni, nouda tuo emäntäsi.

PETRUS ikäänkuin hätääntyy ja poistuu kiireesti, hoviväen nauraessa.

JOHANNA (leikkiä laskien). Ettekö kuulleet? Neapelin Johannaa saapuu
kosimaan kaksi prinssiä yht'aikaa.

ERÄS RITARI (nokkelasti). Ja anoppi valmiiksi mukana.

JOHANNA (ritarille ). Sinä, ritari, käske valaisemaan soihdulla tuon
"kuningattaren" tietä. (Ritarin poistuessa.) Ei, ei, kaksi, kolme
soihtua! Ja nyt, ritarit, teidän on näyteltävä kosijaa... prinssien
sisarelle. Älkää saattako hovini mainetta viettelytaidossa häpeään.
Ja te, neidot, te saatte haastaa kanssani riitaa prinssien lemmestä.
(Naurua.) Ei noin, järjestykää kunnioittavammin ja tehkää tietä
"nöyryyden manttelille". — Kas noin. Nyt hiljaa kaikki...


V KOHTAUS.

Samassa alkaa pilariston takaa oikealta valo kajastaa. Kolme palvelijaa
kantaa soihtuja kadoten vasemmalle. Soihdut heittävät nyt kirkkaan
valaistuksen oikealta tulevia kohti. Ensimmäisenä saapuu Birgitta ja
pysähtyy hetkeksi korokkeelle. Hänellä on yllään kulunut, karkeasta
villakankaasta tehty viitta, jonka kaulusta reunustaa kuitenkin
silkkinen päärme. Hänen päässään on "leskenliina", joka jättää
vain kasvot paljaiksi. Kädessä on hänellä vaeltajan sauva. — Hänen
jäljessään tulevat Kaarin, hänen tyttärensä, ja Birger, hänen poikansa,
joilla myös on yllä pyhiinvaeltajan-viitat. Kaarinilla on viitan
päähine vedetty pään yli, mutta Birgerillä se on alhaalla. — Nolan
kreivi ja Eräs ritari palaavat heidän mukanaan.

BIRGITTA (tultuaan keskinäyttämölle). Sain käskyn tulla tervehtimään
sinua, Johanna parka.

JOHANNA (ivamielellä). Terve tuloa, kuningatar parka. Tulit parhaiksi.
Täällä vietetään "vanhenevan" Johannan rakkauden-peijaisia.

BIRGITTA. Tulin kaivamaan haudasta sinun lahoavan ruumiisi ja
täyttämään sen katumuksella.

JOHANNA. Lisääkö haudankaivajia! Eikö Kristuksen haudassa enää riitä
kaivamista?

BIRGITTA. Sen kalliosta puuttuvat vielä sinun polviesi jäljet.

JOHANNA. Ja hänen kalpeat jalkansa ovat vielä minun kyyneleilläni
pesemättä ja hiuksillani kuivaamatta? Niinkö?

BIRGITTA. Johanna, pakene nöyryyteen ja käänny!

JOHANNA. Mikä vahinko. Luulin poikasi, tämän maantien-prinssin, tulleen
kosimaan minua maalliseksi morsiamekseen...

BIRGITTA (kasvavalla kiihkolla). Etkö sitten tiedä, raiska, että Pyhän
Jaakobin haudalla sanottiin minulle sinusta nämä sanat: Katso tätä
apinaa; hän tuoksuu hajuja ja on sydämeltään myrkkyä. Hän käy kaula
kenossa ja kruununansa kantaa likaista riekaletta. Mene ja näytä hänen
alastomuutensa, ettei hän tekisi viimeistä turmelusta.

JOHANNA (suuttuen). Ja ken olet sinä, joka uskallat nähdä sellaisia
näkyjä Neapelin kuningattaresta? Sinä tahdot näyttää minun
alastomuuteni. (Nauraa.) No, hyvä, saman teen minä sinulle. Viekää
hänet, riisukaa ja ruoskikaa.

KREIVI (astuen esiin). Valtiatar, ettekö tunne häntä? Pyhä isä sanoo
häntä äidikseen, ja hän sanoo paavia pojakseen, eikä yksikään Euroopan
ruhtinaista häntä loukkaa.

JOHANNA. Mutta hän näyttää kyllä osaavan sen taidon "nöyryyden
manttelin" varjossa. — Ken olet?

Birgitta ojentaa sauvansa Nolan kreiville, joka myös auttaa viitan
hänen yltään ja seisoo nyt puettuna tummaan kultareunusteiseen
ylimysnaisen pukuun. Koko hoviväen ihmetellen supistessa hän viittaa
myös Kaarinille ja Birgerille, jotka heittävät kaapunsa lähellä
seisoville ritareille. Nyt nähdään Kaarin solakkana, vaaleana
kaunottarena, joka on puettu kallisarvoiseen, yksinkertaiseen pukuun ja
jonka ohimoilla on pienoiskruunu.

Birgerin yllä on tumma, hieno ritaripuku.

BIRGITTA (eräänlaisella ylpeydellä). Kysyit, ken olen. Olen ollut
laamannin tytär ja laamannin puoliso, olen ollut autuaasti nukkuneen
Ulf Gudmarinpojan nääntyvä leski ja Alvastran ja Ulfåsan rouva,
Birgitta Birgerintytär.—(Kuin taistellen ylpeyttään vastaan.) Nyt en
ole mitään näistä. Olen Neitsyt Maarian halvin tytär, joka kyyristelen
kerjurien parvessa, vuodattaakseni maallisesta sydämestäni kuiviin
ylpeyden veret.

JOHANNA (nousee; kohteliaasti). Ken on ystäväni ja liittolaiseni
Gregorius XI:n pyhässä suosiossa, hänet otetaan vastaan Neapelin
hovissa _cum magna solemnitate et gloria_. — Kuuluisa Rooman leski —
kuten me täällä etelässä sinua nimitämme — istu istuimelleni, jota ei
kukaan ennen sinua ole kyennyt minulta valloittamaan. (Viittaa myös
Kaarinin ja Birgerin istumaan oikealle.)

BIRGITTA (istuuduttuaan kuningataristuimelle; Johannalle). Lähetä
väkesi loitommaksi.

JOHANNA viittaa hoviväelle, joka poistuu.

BIRGITTA (Johannalle; viitaten jakkaraan). Istu tuohon, lähelleni.

JOHANNA epäröi hämmästyneenä; istuutuu.

BIRGITTA. Vielä ei ole ilmestykseni täytetty. Olet kumartanut vasta
koreita vaatteita, et omantuntosi haamujen eteen.

JOHANNA (levottomana). Mitä tahdot?

BIRGITTA. Missä on ensimmäinen puolisosi, Unkarin Andreas?

JOHANNA (kuohahtaen). Tuoko käärme, joka ryömi esiin isoisäni Robert
Viisaan ruumisarkusta, kuten itse Petrarca hänestä aikoinaan sanoi, tuo
pöyhkeä mässääjä, jolle isoisäni minut viisaudessaan testamenttasi,
hänkö tuntoani painaisi?

BIRGITTA. Olet syyllinen hänen kuolemaansa.

JOHANNA. Syylliset, muistaakseni, rangaistiin.

BIRGITTA. Miksi näivettyi kehtoonsa silloin synnyttämäsi poika?
(Johannan painaessa päänsä alas.) Et osaa vastata. — Siksi, että se oli
siitetty aviorikoksessa Artois'n Bertrandin kanssa, joka sinun tietesi
kuristi laillisen puolisosi.

JOHANNA (kuin muistellen). Niihin aikoihin oli maanjäristys.
Laavavirrat söivät kaiken elollisen ympäriltämme, ja näytti tulevan
maailmanloppu. Mitä merkitsi meille silloin toisen tai itsemme
kuolema? — Tahdoin kuolla rakastettuni sylissä vapaana ja hurjana.
(Masentuneena.) Ja sainhan rangaistukseni: vihamieheni surmasivat
nuoruuteni rakastetun, ja kuoli rakkauteni poika... (Pyytävästi.) Miksi
tahdot ruoskia auki hipiäni polttavimmat arvet?

BIRGITTA. Ja mihin tautiin kuoli toinen puolisosi, Tarentin Ludvig?

JOHANNA. Jos kerran tiedät kaiken, muistanet, hän kuoli narrimaisen
mustasukkaisuutensa raivoon. — Heikko varjo, ei kestänyt naisen
rakkautta eikä omaa itseään.

BIRGITTA (hellittämättä). Ja kuitenkin myrkytit kolmannen puolisosi,
Giacomo Aragonialaisen, juuri mustasukkaisuudesta! (Johannan
vaietessa.) Etkös nyt näe, miten synnin nuorat kompastuttavat sinun
jalkasi, jotka pakenevat katumusta?

JOHANNA. En näe mitään, olen väsynyt...

BIRGITTA (vaimentuneesti, mutta harvakseen, äärettömällä vakavuudella).
Mutta minä näen. Näen sinun ruumiisi läpi, se on kehnompi elukan lihaa.
Näen sinun luittesi lävitse, ne ovat hauraat, sillä keväät ja kesät,
syksyt ja talvet olet maannut riettauden haudassa. (Melkein hädässä.)
Ja katso, jos näkisit suontesi madot... ne ovat siinneet sinun
patjojesi hekumasta.

JOHANNA (on noussut; puoliksi itsekseen). Ja sittenkin minä kaipaan,
kaipaan ylpeätä ritaria ja ritarilta kruununi perillistä.

BIRGITTA. Tästä alkaen vanhenet päivässä enemmän kuin ennen vuodessa.
Sinulla ei ole enää mitään kaivattavaa muuta kuin sovitus.

JOHANNA. Niin, vanhuus... se on kuin tulivuoren pohjalla kylmä pimeä
onkalo, jonka seinistä tihkuu menneen elämän myrkky, mutta jonne ei
pääse enää tulivirtojen voima. Sellainen se lienee... Mutta olkoon! En
aio hitaasti vanhentua, vaan syöksyä sinne tulimeren kautta.

BIRGITTA. Ja voittaisit helvetin sielullesi! Ei, sen sijaan: ryömi
nöyryyden porraspuulle ja hyväile Hänen jalkojaan, nouse piinan
lavitsalle ja juo verta Hänen kylkensä haavasta. Ja siitä, siitä
rakkauden siivin lennät suoraan Jumalan sydämeen...

JOHANNA (istuutuen). Puhut hämärästi. Jos nöyrtyisinkin, missä on
tuo... piinan tie ja rakkauden askel?

BIRGITTA. Lähde kanssani Pyhälle haudalle. Siellä on Jumalan vaimoille
sekä katkerin vaiva että rakkauden korkein armo.

JOHANNA. Paljain jaloin... Nyt muistan... Tuon maanjäristyksen aikana
vaelsin hovinaisineni paljain jaloin kirkosta kirkkoon, ja se rauhoitti
mieltäni. — (Hetkellisesti ihastuneena.) Neuvosi voi olla oikea.
Harkitsen sitä. (Melkein nauraen.) Ja Italia on hämmästyvä tämän
syntisen kääntymistä...

BIRGITTA. Jään odottamaan, tyttäreni. Kun tuuli kääntyy jälleen
puhaltamaan pohjoisesta, on se Jumalan merkki lähtöön.

JOHANNA (kääntyen Kaarinin ja Birgerin puoleen). Birgitta-rouva,
tyttäresi on kaunis.

BIRGITTA (lapsilleen). Tervehtikää kuningatarta hovitapaan.

JOHANNA (Kaarinin niiatessa ja suudellessa hänen kättään). Sinulla on
soma kruunukin kulmallisillasi.

KAARIN. Olen saanut sen sukulaiseltani Katariina Gislentyttäreltä
perinnöksi. Se on vain maallista koreutta, ja ensikertaa sitä kannan.
Mutta minulla on oikeus siihen, sillä olemme synnyltä kuninkaallista
verta.

JOHANNA. Sinun jalo muotosi, neito, todistaa sen parhaiten. — Ja tämä
on veljesi?

BIRGITTA (nousee; äidin ylpeydellä). Hän on poikani Birger, joka
lyödään Pyhällä maalla hengellisen ritarikunnan jäseneksi.

BIRGER polvistuu ja suutelee Johannan kättä.

JOHANNA (Birgitalle). Mutta kuulin puhuttavan kahdesta pojastasi. Missä
viipyy nuorista ritareista toinen?

KAARIN (välittömästi). Veljemme Kaarle on märkä kuin koira. Hän on
sellainen huimapää...

BIRGITTA (hymyillen). Hän on kaikista tuhlaajapojista iloisin ja
parhain.

BIRGER (tuimasti). Hän ei ole koskaan osannut ajatella järkevästi.

JOHANNA (ymmällä; iloisesti). Järjetön, tuhlaajapoika ja märkä kuin
koira?

KAARIN. Hän hyppäsi satamassa laivasta mereen!

JOHANNA. Miksi, miten hänen kävi?

KAARIN. Hän oli kuullut tarinoita Neapelista ja sen kuningattaresta —.
Laivan kääntyessä satamaan hän seisoi malttamattomana sen keulassa.
Aiotko taas valloittaa kuningaskunnan, pilkkasi Birger...

BIRGITTA (keskeyttäen). Kaarle-poikani on vielä kiinni maallisissa
haaveissa, mutta Jumalalla on kyllä ansoja hänen varaltaan.

JOHANNA (Kaarinille). Kerro, neito, mitä vastasi veljesi
Birger-ritarille.

KAARIN. "Joko valtakunnan tai sen kuningattaren!" Niin hän vastasi ja
syöksyi mereen.


VI KOHTAUS.


Nolan kreivi ilmestyy pilariston luo.

KREIVI. Ritari Kaarle Ulfinpoika tahtoo tavata sisartansa Kaarinia.

JOHANNA (innokkaasti). Saattakaa ritari tänne. — Sepä vasta nuorukainen!

KREIVI poistuu.

BIRGITTA. Ei aivan nuorukainenkaan. Hänellä on kotona kartanossaan
nuori emäntä, joka jäi odottamaan... kruununtuojaa.

JOHANNA (siirtyy, viitattuaan Birgittaa istumaan oikealle,
istuimelleen). Sellainen teko ansaitsee palkinnon. Uhkapäiset
ritariteot ovat harvinaisia tähän aikaan.


VII KOHTAUS.

Kaarle, kaunismuotoinen ritari, jonka ruskeat hiukset vivahtavat
punaiselta, tulee taustalta. Nolan kreivi seuraa häntä.

KAARLE (katsomatta muihin kiirehtii suoraan oikealle istuutuneen
Kaarinin luo; innokkaasti). Sisar, nuori Orsini on ratsastanut Roomasta
yhtärintaa laivamme kanssa...

KREIVI (sekaantuen keskusteluun). Kuinka? Veljeni poikako Neapelissa?

KAARLE. Niin, hän seisoo linnanpihalla.

KREIVI. Se ei ole sopiva paikka Latino Orsinin pojalle. (Poistuu.)

KAARLE (edelleen Kaarinille). Hän seisoo ruttoisen kansanjoukon seassa
nähdäkseen sinua edes vilahdukselta, mutta uskaltamatta tulla kasvojesi
eteen.

KAARIN (on noussut; syvästi loukatuin ilmein, vaimentunein äänin).
Niinpä seisokoon siellä viikon tai ratsastakoon yli Välimeren, jos
aikoo minua puhutella.

KAARLE (yltyen nauramaan). Oletpa kuin huurteinen koivu Vetterin
rantojen jäätyessä...

BIRGITTA (moittivasti). Mutta, Kaarle-poikani, etkö näe, kenen edessä
seisot?

KAARLE (huomaa Johannan; menettämättä lainkaan malttiaan). Katsos,
äitimuori, kun tulee liian lähelle aurinkoa, menettää näkönsä.

BIRGITTA (opettavasti). Suutele kuningatarta, kuten tapa vaatii.

KAARLE (katsoen hetken Johannaa). Suutelen, kuten tarinain kuningatarta
on suudeltava! (Menee ja suutelee Johannaa suotaan suulle.)

KAARIN (kauhistuneena). Kaarle!

BIRGITTA. Sinä kehno poika...

BIRGER (melkein hammasta purren). Mitä täällä ajatellaan sukumme
käyttäytymistaidosta, jos esiinnyt kuin halonvetäjät Alvastrassa.

KAARLE (nauraen). Luuletko, veli, että Tiundalandin halonhakkaajat
osaavat suudella kuningattaria?

JOHANNA (sekä hämmästyneenä, että ihastuneena; kuin koetellakseen).
Ritari, tiedätkö, että hovimieheni ovat Italian parhaita miekkailijoita?

KAARLE (kohteliaan itsetietoisesti). En, kuningatar, minun tarvitsee
tuntea vain oman miekkani terävyys.

JOHANNA (yhä ihastuneempana). Älkää pelästykö, hyvät vieraat. Hän kyllä
näyttää vastaavan sekä päästään että sydämestään.


VIII KOHTAUS.

Nolan kreivi ja Nuori Orsini saapuvat. Soihtujen valo lisääntyy
taustalla.

JOHANNA (nousten). Tulette parhaiksi, jalot Orsinit. On aika siirtyä
pitopöytään..- Kreivi tarjonnee käsivartensa kunnianarvoiselle
äidillemme ja nuori Orsini hänen tyttärelleen. Orsinit ja
ruotsalaisethan ovat, jos muistan oikein, liittolaisia: kummatkin
vaativat Gregorius parkaa Avignonin Baabelista "onnelliseen" Roomaan.

BIRGITTA. En seuraa sinua. Tuomion sanat toivat kielelleni katkeran
maun. Se on poltettavissa pois vain karvain lääkkein.

JOHANNA (Kaarlelle). Sinä, nuori ystäväni, olet tehnyt tänään kaksi
rohkeata tekoa. Ensimmäisen palkinnoksi saat minut saatettavaksesi.
(Tarttuen Kaarlen käsivarteen; viettelevästi.) Toisesta ansaitset
pitopöydässä päästäni... seppeleen. (Lähtevät pilaristoa kohti.)

BIRGITTA. Johanna, odotan lupauksesi täyttämistä.

JOHANNA (pysähtyen; kaksimielisesti). Siihenhän on aikaa, kunnes
kääntyy taas... tämä etelätuuli. (Lähtevät jälleen kohti taustaa.)

BIRGITTA. Kaarle, varo riivattua sydäntäsi. Rukoilen sen puolesta
kivisellä permannolla.

KAARLE (kunnioittavasti). Tee se, äitimuori. (Poistuvat, jäljessään
Nolan kreivi ja Birger.)

KAARIN auttaa Birgitan viittauksesta viitan tämän harteille.


IX KOHTAUS.

Maisteri Petrus saapuu.

PETRUS (Birgitalle). Sisar ja rouva, tulostasi on tieto levinnyt
kuolinlavitsalta toiselle. He odottavat parantavaa ihmettä kauttasi.
— Vai onko taivaallinen lahjasi hukkunut koreihin vaatteisiisi, joita
kielsin sinua käyttämästä?

BIRGITTA. Rippi-isä, luulen kirjasi sivun täyttyvän tältäkin päivältä.
Lähtekäämme! (Ottaa Kaarinilta sauvan ja poistuu Petrus jäljessään.)

NUORI ORSINI epäröi lähestyä Kaarinia.

KAARIN seisoo kasvot poispäin käännettyinä.

NUORI ORSINI (katkaisten hiljaisuuden). Ettekö tahdo näyttää minulle
kasvojanne, neito? (Kaarinin vaietessa; kiihkeästi.) Oletteko tunnoton
marmorikuva? — Vai oletteko lemmensurun tähden tai... kiusaukset
välttääksenne antanut vaitiololupauksen? (Kaarinin raskaasti
huoatessa.) Huokaatte syvään ja raskaasti? Onko suljettujen huultenne
salaisuus niin kammottava tai... niin pyörryttävän kaunis, että siihen
riittää vain huokausten ylimaallinen kieli?

KAARIN (tukahtuneesti; kärsien). Menkää, ritari, menkää...

NUORI ORSINI. Tottelisin, jos olisi äänenne soinnuton ja kylmä.
Mutta... sehän vavahtaa ja kiirehtii kuin pelkäisi paljastaa levotonta
sydäntä...

KAARIN (kovasti). Äitini on jo kirjeessään tuominnut teidän rikoksenne.
Minulla ei ole siihen mitään lisättävää. (Istuutuu.)

NUORI ORSINI (istuutuen Kaarinin lähelle). Etteikö muista, kun näin
teidät ensikerran Kooman kadulla, seisoitte kerjäläisten joukossa ja
kärsitte rahvaan pilkkaa? En nähnyt teissä rikkautta ja arvoa, en
sukuperää, en muotojenne jaloutta, näin vain kasvojenne valkeuden, joka
oli kuin väsyneen kalpeutta ja kuitenkin kuin ennennäkemätön tähti. —
Loukkasinko teitä silloin? En, vain katsoin, sillä ihmeeseen ei voi
olla katsomatta. Kokonaiset viikot etsin teitä, nähdäkseni jälleen.
Sitten... kuultavassa illassa, iloisessa seurassa tulin vastaanne
yht'äkkiä. Lähestyin, otin kädestä, tahdoin puhutella. Oli kuin olisin
tavoitellut kuollutta rakastettuani, jonka ihme oli tietämättäni
pelastanut. — Tätä sanoo nuhdekirjeessään ankara äitinne rikokseksi, ja
se oli vain rakkauteni ensimmäinen liekki.

KAARIN. Te yrititte ryövätä toiselle kuuluvan viinitarhan karkealla
väkivallalla.

NUORI ORSINI. Toiselle? Olettehan neito ja...

KAARIN. Tahdotteko kuulla arvoituksen?

NUORI ORSINI. Suurempaa ette voi sanoa kuin mitä itse olette.

KAARIN. Kuulkaa siis: Olen neito ja... leski.

NUORI ORSINI. Leski ja... neitsyt?

KAARIN. Niin. Eräs kotimaani ritari, Eghard oli hänen nimensä, otti
minut puolisokseen. Äitiämme totellen elimme kieltäymyksen aviossa.
Hän nääntyi kaipauksesta minuun. Mutta suuressa rakkaudessaan hän
pakotti lihallisen sydämensä vaikenemaan. Hän kalpeni kalpenemistaan.
Ja minä onneton luulin hänen kasvavan hengessä päivä päivältä.
Vihdoin, seuratakseni äitiäni, otin vaellussauvan ja jätin hänet
kotiin... yksin. Se oli hänen kuolemansa, hän raukeni hautaan. Sain
siitä viestin vasta sitten, kun kaikki oli jo myöhäistä. — Nyt näette,
että minulla ei ole oikeutta kuunnella maallisen rakkauden sanoja.
Sehän olisi ilkkuvaa häväistystä vainajalle, joka säilytti puhtauteni
henkensä hinnalla, vaikka olisi voinut sen tahrata. Sillä minulla oli
lihan puhtaus, mutta ei yhtä paljon siveyttä. Sen ymmärrän nyt, kun
viettelykset ovat jälleen tulleet...

NUORI ORSINI (voitollisesti). Tämä on totisen rakkauden viettelys. Ja
sydämenne on heikko sen houkutuksille. — Ei, ei, älkää sitä kieltäkö,
tai tulette oman sydämenne pettäjäksi.

KAARIN. Pettää maallinen sydämensä on taivaallisen voitto, se on
Birgitan ilmestysten korkein ajatus. Ja ettekö muista? "Heidän
perillisensä ja lapsensa eivät saaneet mitään iloa siitä ryöstetystä
puutarhasta." Niin seisoo myöskin äitini kirjeessä teille. Se on
enemmän kuin tuomio...

NUORI ORSINI. Olette elänyt äitinne ankaran tahdon luonnottomassa
vankilassa. Minä pelastan teidät sieltä ja kannan palatsiini
valtiattareksi!

KAARIN (nousten; kooten voimansa). Tekö, katujen häiritsijä, naisrauhan
rikkoja, te, joka tarjoatte palatseja Eghardin antaessa elämänsä?

NUORI ORSINI (polvistuen Kaarinin eteen). Määrätkää minulle
sovitusteko. Olen sen täyttävä, vaikka sitä varten vaadittaisiin
minunkin nuori elämäni.

KAARIN (hetken vaitiolo; koskettaen Orsinin hiuksia; läheisesti).
Lyöttäkää kilpeenne ja kiinnittäkää myöskin olkaan... ristiretkeläisen
merkki. Ja sitten... seuratkaa meitä. Mutta vain kaukaa, kaukaa...

NUORI ORSINI (nousten; onnellisena). Jo tänään olen sen tekevä.
(Poistuu.)


X KOHTAUS.

Kaarle tulee taustalta, seppel päässä ja viinistä hieman humaltuneena.

KAARLE. Sisar, missä on ankara äitimme, tuo Birgitta-rouva, jonka piti
rukoilla.

KAARIN. Hän on linnanpihalla hoitamassa sairaita.

KAARLE. Kutsu hänet tänne.

KAARIN. Miksi?

KAARLE. Luulen, hän on rukoillut huonosti, sillä vereni hurjistuu eikä
taltu... Täällä on kummallisia viinejä, sisar. Niissä on naisen tuoksua
ja kuoleman unta. — Kutsu hänet, tai kohta en takaa, miten käy haalean
puolisoni siellä kotona.

KAARIN. Veljeni, hillitse itsesi...

KAARLE. Muistatko, sisar, isämme juomakannua, sitä kaikkein suurinta,
jolla oli nimenä Peikonkita? — Tuntuu kuin olisin juonut sen pohjaan.
Ja kuitenkin olen maistanut vain kuningattaren maljan.

KAARIN. Äitimme vihastuu ja saat tehdä katumusta, jos et oitis malta
mieltäsi, Kaarle.

KAARLE. Mutta sinä et tiedä, sisar, millainen nainen on tämä Neapelin
Johanna. Hän on joko Bathseban tytär tai Salomen tyttärentytär, en
tiedä kumpi. Ja hän lupaa minulle kuningaskunnasta puolet.

KAARIN (lähestyen). Lähde mukaani, paetkaamme näistä pidoista!

KAARLE. Ei, sisar, minun pitää näyttää sille Herodiaan tyttärelle, että
laamanninpojat pohjolasta ovat viikinkien pojanpoikia...


XI KOHTAUS.

Johanna saapuu Kaarlea etsien.

JOHANNA (iloisesti). Pyhä Valentinus, rakastavaisten suojeluspyhimys,
näyttää hoitavan huonosti asiansa.

NEITO. Kaarinin ritari on poissa, ja minun ritarini karkaa...

KAARIN (hätäisenä). Äitini tarvinnee minua laupeudentyössään. (Poistuu
pilaristoon.)

JOHANNA (tarttuen Kaarlen käsivarteen). Kylmyyttäsikö karkaat, vai
riemunko ajamana mielettömänä harhailet paikasta paikkaan? Kumman
vuoksi, tunnusta...

KAARLE. Jos tämä on kylmyyttä, on tuo tulivuorikin vain jäätä ja lunta.

JOHANNA. Niinpä noidun sinut taikalinnani saleihin kuninkaaksi.
(Osoittaen vasemmalle taustalle.) Katso! (Takaseinän vasemmanpuolinen
verho siirtyy syrjään, tulee näkyviin häikäisevän kirkkaaksi valaistu
käytävä, joka näyttää kaartuvan vasemmalle.) Älä hämmästy. Siellä on
minun asuntoni. Kun tuosta käännymme vasemmalle, tulemme Ruusukamariin,
missä myskinlemu yrittää turhaan surmata ruusujen punaisia sydämiä.
Ja sieltä, sieltä käännymme Laulujen majaan. Esi-isieni jahtitorvet
riippuvat mykkinä sen seinillä, huilut nukkuvat koteloissaan, ja harput
ja sitrat helähtelevät itsekseen. — Tuletko, tahdotko tulla?

KAARLE. Tulen, mutta varo, etten hajoita linnaasi isiesi jahtitorvella,
sillä olen ankara metsämies ja osaan toitottaa kuin Roland Pyreneitten
solissa.

JOHANNA. Mutta tuletko kauemmaksi? Monen oven takana, joissa on
jokaisessa taitavat lukot, on salaisin valtakuntani. Siellä on...
_Tabernacolo dei gaudenti_, siellä _La chambre d'amour_ ja ainoastaan
minä, sinä ja minä... Tule, tule... (Lähtevät kohti käytävää.)


XII KOHTAUS.

Birgitta tulee.

BIRGITTA (jo pilaristosta, näkymättömissä; suuressa hädässä). Poikani! —
Poikani Kaarle!

KAARLE pysähtyy.

BIRGITTA (tulee pilaristosta oikealle; ankarasti). Kaarle!

KAARLE (palaten pari askelta; synkästi). Mitä tahdot, äiti?

BIRGITTA. Olen luullut sinua sokeaksi tuhlaajapojaksi. Nyt huomaan,
että aiot ryömiä kuin alaston käärme paheitten pesään.

JOHANNA (taempana; naurahtaen). Vanha laulu: äidit ovat mustasukkaisia
pojistaan...

BIRGITTA. Sinä Isebel, yllytätkö poikaani kapinoimaan äitiänsä vastaan?

KAARLE (päättävästi). Jo vuosia olen sinua vastaan sydämessäni
kapinoinut. Sinä ostat itsellesi pyhyydenmainetta... lastesi
elämänilolla. Ja me jäämme vaille elämää. Pienen sisareni Ingeborgin
puetit pitkään noviisinpukuun iässä, jolloin hänen olisi pitänyt juosta
kedolla kukasta kukkaan. Nuoren Cecilia-tyttäresi suljit mustaan
kaapuun, sen sijaan että olisit hänet koristanut morsiuskruunulla.
Mutta minä — nyt saat sen tietää — vapautin hänet luostarista
lähdettyäsi kotimaasta. Se oli ensimmäinen kapinallinen tekoni. Ja minä
aion niitä jatkaa, niin vaikeaa kuin onkin nousta äitiänsä vastaan.

BIRGITTA (rauhallisesti). Helvetin ruhtinas on kuin irtipäässyt
kahlekoira, ja samannäköisiä ovat hänen palvelijansa. He ulvovat ja
huutavat asioita, joista eivät mitään tiedä.

KAARLE. Tiedän ainakin sen, että olen mies ja itseni herra.

BIRGITTA. Sinäkö itsesi herra? Olet huonon naisen sylikoira. Ja
tolkuttomana horjut kuolemansynnin kynnyksellä... Vai etkö tiedä, että
kirkolla ei ole synninpäästöä kahden vaimon miehelle?

JOHANNA (lähestyen). Huomaan, että pyhimyksetkin saattavat erehtyä.
Etkö ole kuullut, ankara rouva, että paavit sairastavat jokapäiväistä
rahapulaa. Neljäkymmentätuhatta dukaattia maksaa Avignonissa erokirja
entisestä vaimosta. Ja isoisäni aarrearkussa on rahaa...

BIRGITTA. Minun huuliltani tarvitaan vain sana, ja Gregorius on
kavahtava tekemästä kauppaa haureudella.

KAARLE. En tahdo kuulla eroista ja avioista. Aion viettää yöllistä
juhlaa, aion toitottaa jahtitorvella hurjat koirani kokoon, aion
metsästää etelän puutarhoissa ja juoda saaliinajoni kunniaksi. Sitä
varten, äiti, huomiseen saakka... hyvästi.

BIRGITTA. Sinä seuraat minua oitis katumuksen kammioon. Saat valvoa
yön, saat syödä kadulta kerjättyä leivänpalaa, äitisi ja sisaresi
kerjäämää. Liian voimakkaita hartioitasi saat ruoskia, tai teen sen
omilla käsilläni, että muistaisit miltä maistuu kuritus.

KAARLE (yhä uhkaavammin). Viimeisen kerran: jätä minut rauhaan, äiti.

BIRGITTA. Minä seuraan sinua helvetin porteille saakka.

KAARLE (kokonaan hurjistuen). Tee se, Birgitta-muori! Mutta minä jatkan
matkaa porttien taakse, ovelta ovelle, portista porttiin, kunnes
aukenevat tulikivenkatkuiset luolat ja salit... Nyt alkaa matka! (Ottaa
Johannaa käsivarresta ja katoo hänen kanssaan vasemmalle taustalle.)

BIRGITTA astuu pari askelta kohti käytävää; samassa soluu verho kiinni
ja jossain kumahtaa kuin kiinni lyöty raskas ovi; palaa, lysähtää
läheiselle jakkaralle.


XIII KOHTAUS.

Petrus tulee pilaristosta.

PETRUS (lähestyy Birgittaa, koskettaa häntä olkaan). Birgitta-rouva,
rutonalaiset nousevat vuoteiltaan, sillä he uskovat sinut Jumalan
lähettämäksi.

BIRGITTA (nousten; hitaasti). Miten sanoikaan pyhä Hildegard
koettelemuksen hetkellä?

PETRUS. "Olen kuin mitätön höyhen, jolla ei ole painoa, mutta Jumalan
tuulet kantavat minua." Niin hän sanoi.

BIRGITTA. Niin olen minäkin... Vain revitty höyhen. — Mutta, rippi-isä,
määrää minulle täksi yöksi kolminkertaiset katumusharjoitukset.

Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Näyttämö sama kuin edellisessä näytöksessä, paitsi että
kuningatar-istuin on nyt poissa ja sen sijassa on vasemmalla leposohva
ja oikealla etualalla pienehkö pöytä istuimineen.

Näyttämöllä on aluksi kalpeahko aamuvalaistus; pilariston takainen
käytävä on valaistu tasaisella, suhteellisen voimakkaalla valolla.


I KOHTAUS.

Kaarle loikoo leposohvalla. Hänellä on tummahko, yksinkertainen puku,
jonka takki on huolettomasti auki. Hänen kasvonsa ovat kalpeat kuin
sairasvuoteelta nousseen. Kädessään hän pitää hopealla silattua ja
sinivärillä koristettua kirjaa, jota hän näyttää juuri lueskelleen.


II KOHTAUS.

Nuori Orsini tulee pilaristosta. Hänellä on nyt puvussaan ristinmerkki.

NUORI ORSINI (lähestyen; reippaasti). Nousitpa, veljeni, parhaiksi
tautivuoteelta! Vastatuuli on vihdoinkin lakannut, vain laiskat
mainingit ovat jäljellä. Ehkä jo tänään pääsemme lähtemään.

KAARLE. Onnellista matkaa... teille.

NUORI ORSINI. Entä itsellesi?

KAARLE. Aion jäädä tänne.

NUORI ORSINI. Sinä? Tänne? Tuon syöjättärenkö luokse?

KAARLE. Toistaiseksi.

NUORI ORSINI (istuutuen). En ymmärrä sinua. Kun tänne saavuttuasi
sairastuit ja puolen kuukautta hourailit tiedottomana, huusit äitiäsi
rukoilemaan myötätuulta lähteäksesi Pyhälle maalle. — Taudin käännyttyä
elämän puolelle tuli kuningatar sinua katsomaan. Mutta sinä makasit
turtana ja jäykkänä katsomatta häneen kertaakaan.

KAARLE. En voinut katsoa...

NUORI ORSINI. Hän lähetti sinulle lahjoja joka päivä: kukkia,
purppurakoristeisia kirjoja, norsunluisen shakkipelin, vieläpä
lintuhäkin itämaisine laulajineen. Ja sinä pysyit kylmänä.

KAARLE. En, en lainkaan kylmänä. Vereni syöksyi inhon ajamana sydämen
pohjimmaiseen soppeen eikä enää löytänyt suonten luonnollista väylää.
Se poltti kuin myrkky, kunnes sain käsiini jousen ja päästin irti nuo
kirjavat linnut. Ne eivät kauan lennelleet. Ne saivat nuolen rintaansa
toinen toisensa jälkeen. — Se helpotti mieltä.

NUORI ORSINI. Niinpä inhoat häntä, ja kuitenkin...?

KAARLE. Jään tänne, juuri tänne, noidan luolaan.

NUORI ORSINI (nousten; purevasti). Niinpä niin. Hän on antanut käskyn,
että jokainen sinun oikkusi on tyydytettävä. Koko puutarha on kierretty
vartijoin sinun levätäksesi rauhassa sen silkkikatosten alla, ja
paavin nuntion kanssa hän hieroo parhaillaan kauppaa erokirjastasi.
(Suuttuneen halveksivasti.) Sinä nielet siis inhon saadaksesi
oljennella täällä kuin... joku Abdarrahman Cordovassa ja prameilla
kruunu päässä. — En luullut sinun myyvän itseäsi.

KAARLE. Istu tänne, niin saat kuulla jotain. (Orsinin istuuduttua.)
Oletko lukenut aikakirjoista jylhiä tarinoita? Muistatko, miten
murhapolttaja sytytti ritarilinnan ja sitten... pelasti linnanneidon
henkensä uhalla tai... miten eräs rosvoritari raiskasi nunnaluostarin,
mutta surmasi itsensä Neitsyt Maarian kuvan edessä? — Jotain
samankaltaista mutta tuhat kertaa ihmeellisempää on tapahtunut minulle.


III KOHTAUS.

Esimaistaja tulee vasemmalta verhon takaa tuoden pikaria tarjottimella.

ESIMAISTAJA. Kuningatar on tuottanut ritarille Pälermosta lääkettä,
jonka on sekoittanut kuuluisa Babek, arabialainen lääkäri. — Tämä tekee
heikon sydämen vahvaksi kuin ryövärillä, se kasvattaa rinnan untuvat
silkinkarvaisiksi ja...

KAARLE (ärtyneenä). Maistaja, sano emännällesi, että rauha on minulle
parasta lääkettä.

ESIMAISTAJA. Se sana on hänelle pahempaa kuin hivuttava myrkky.

KAARLE (viitaten poistumaan). Toivottavasti...

ESIMAISTAJA poistuu verhon taakse.

NUORI ORSINI. Jatka, mitä sinulle on tapahtunut?

KAARLE. Lepäsin, taudista tuskin toipuvana, eräänä aamuna puutarhassa.
Tuijotin ilman sineen, ajattelematta mitään. Äkkiä tunnen suloisen
henkäyksen lähelläni. Kavahdan katsomaan. En nähnyt ketään. Ja luulin
nähneeni unta. Mutta iltapäivällä, kun makasin raukeassa horroksessa,
herään ja tunnen ohimollani suudelman poltteen. Naurahdan: suloistapa
unta taas... Mutta rinnallani tuoksui sylillinen ruusuja! Joku oli
käynyt, joku oli suudellut...

NUORI ORSINI (naurahtaen). Vanhenevat naiset matkivat usein nuorten
tyttöjen hupakkotapoja ollakseen muka nuorekkaita...

KAARLE. Kuningatarko? Ei! — Se hovineito, jonka nimi on Bianca Maria,
hän oli tuo salaperäinen suutelija. Makasin seuraavana päivänä
koiranunta ja otin hänet kiinni. Sen jälkeen olen tavannut hänet joka
päivä joko puutarhassa tai täällä. Ja niin kauan täällä viivyn, kun
saan häneltä viimeisen sanan. Sen saatuani pakenen hänen kanssaan
vaikka maailman ääriin.

NUORI ORSINI. Teidän on paettava oitis. Luuletko sinä, että kuningatar
jättää neidolle kostamatta, jos hän vain aavistaakin jotain.

KAARLE (kiihkeänä väitteenä). Tuon yhden ruttoyön kurja
mielettömyyskö...?


IV KOHTAUS.

Birger tulee kiireesti.

BIRGER. Kuningatar läksi puutarhaan ja toivoo tapaavansa sinut siellä.

KAARLE. Olen sairas, en jaksa tulla, se sano hänelle. (Hymyillen.)
Mutta sanomatta jätä, että lemmensairas olen toisen naisen vuoksi.

BIRGER. Niin, kuhertelusi tuon hovineidon kanssa olen kyllä nähnyt.
Ja nyt on siitä aika puhua, havaitaksesi, että ynseytesi kuningatarta
kohtaan on meille vaarallista. — Vai luuletko, että olen lähtenyt
kotimaastani turhan vuoksi?

KAARLE (puoliksi leikillään). Et tietenkään... Pyhän maan suojelijaksi!
Ja kerran... hengellisen ritarikunnan suurmestarin-istuimelle. Isämme
viininjano on muuttunut sinussa vallanjanoksi.

BIRGER. Hengelliset ritarit ovat nykyisin vain oman hautansa ritareita.
Temppeliherrat on tuhottu sukupuuttoon, ja johanniitat hajoavat pitkin
Välimeren saaria. Vallan omenat kertyvät tähän aikaan vain ruhtinasten
käsiin...

KAARLE. Miksi sitten tavoittelet tuota tyhjää arvoa?

BIRGER. Tiedät, että meidän kaikkien täytyy valehdella äidillemme
ja taipua näennäisesti hänen tahtoonsa, jotta hän saa kuolla omassa
uskossaan ja rauhallisella mielellä.

KAARLE. Niinpä niin... Mutta sekään valhe ei minua enää miellytä.

BIRGER. Miellyttää tai ei, mutta pääasia on, että Orsinit ja me
tarvitsemme Neapelin lähtökohdaksi päästäksemme käsiksi muihin
Italian pikkuruhtinasten valtaistuimiin. Ettekö ymmärrä? Kun Kaarle
on saanut Neapelin valtikan, on meidän helppo vallata Keski-Italia
Neapelin sotavoimin, varsinkin kun meille avaa tietä Orsinien taattu
vaikutusvalta Roomassa. Ja luuletteko, että Viscontien veronkantajain
köyhdyttämä Milano tai riitelevät kauppakaupungit kykenevät meitä
senjälkeen pohjoisessa vastustamaan? Eivät, olen siitä varma. —
Germaanit ovat lakaisseet tämän niemimaan pohjoisesta etelään monet
kerrat, mutta he osasivat vain valloittaa eivätkä hallita. Meidän
on taidettava kumpaakin. Ja me kykenemme siihen, sillä Italian
jaloin aatelissuku ja Robert Guiskardin jälkeläiset yhdessä ovat
kukistumattomia. Mutta tämän suunnitelman pohja ja perusta on Neapelin
Johannan ja Kaarle Ulfinpojan avioliitto.

KAARLE. Viisaasti laskettu. Mutta et ole ottanut huomioon, minkätähden
minä olen lähtenyt turvallisesta Ulfåsasta vaeltamaan maailmaa...

BIRGER. Joka taipaleella hoit hakevasi kuningaskuntaa...

KAARLE. Niin luulin... Nyt ymmärrän lähteneeni tyhjyyttä pakoon ja
korven hirvittävää äänettömyyttä. — Otin itselleni puolison tavan
mukaan. Sain vierelleni hitaan veren ja laiskan ruumiin. Otin lisäksi
jalkavaimon... seuraten tavallista tapaa. Sain vähän riettautta
lisää. Otin osaa riitaisen aateliston pieniin kuningasrettelöihin ja
metsästin, kiersin koirineni Vetterin rantoja kuin ikuista kehää ja
puhalsin pakkasyöhön torvellani huuruavan henkeni, toivottomuuteni ja
ikäväni. Tätä tein vuodesta vuoteen. — Oliko ihme, että läksin.

BIRGER. Läksit, ja luultavasti pilaantuneen viikinkiveren
seikkailunjanosta... särpimään makeita viinejä jokaisen naisen maljasta.

KAARLE (nousten). Myrkkyjä ne olivat! Ja kauhistavimman niistä sain
tuon velhonaisen kädestä, johon nyt aiot kahlehtia minut koko iäkseni,
juuri nyt, kun elämäni suurimpaan sairauteen on tullut taivaallinen
ihme. (Puoliksi itsekseen.) Nuo silmät, joiden kulmallisilla on
siipiniekka haave...

BIRGER. Tuo voi olla kaunista. Mutta nyt ei ole aikaa loruihin, sillä
tietäkää, että Durazzon Kaarle nousi Brundisiumissa maihin jo muutama
päivä sitten. Nyt hän on marssinut Via Appiaa Terracinaan ja vallannut
Teodorikin linnan, josta käsin hän pitää avoinna marssitien sekä
tänne Neapeliin että rannikoille. Tässä vaaranalaisessa tilanteessa
on kuningatar armoillamme, ja sitä juuri on meidän nyt käytettävä
hyväksemme. (Kaarlelle.) Saat aikaa päivän miettiäksesi asiaa, ja jos
et taivu hyvällä aikeisiimme, uhraan tuon neidon kuningattaren kostolle.

KAARLE (kauhistuneena; uhkaavasti). Veljeytemme nimessä...

BIRGER. Juuri siksi. Palaan kuningattaren luokse... kuvailemaan sinun
rakkautesi ylenpalttisuutta. (Poistuu pilaristoon.)

NUORI ORSINI (nousten). Nyt ei ole aikaa tuhlata. Mene, etsi neito
ja valmista hänet lähtöön. Mutta tämä päivä peitä tarkkaan ynseytesi
kuningatarta kohtaan.

KAARLE. Hyvä, nyt täytyy olla viisas. Ja sitten... luulenpa, että
kauppaan viikinkimiekkani durazzolaiselle kaimalleni. (Poistuu
pilaristoon.)


V KOHTAUS.

Nuori Orsini aikoo poistua Kaarlen jäljestä. Kaarin, nyt puettuna
yksinkertaiseen pukuun, tulee vasemmalta.

KAARIN. Ritari! (Orsinin kääntyessä.) Näin teidän tulevan linnaan ja
tahdoin tavata, sillä...

NUORI ORSINI. Silmäni ovat teitä etsineet jokaiselta kadulta ja
jokaiselta ovelta herkeämättä. Mutta teidän toivomuksenne...

KAARIN. Niin, niin... Olette täyttänyt sen, kuten oikean ritarin
tulee. Mutta... yöni ovat käyneet rauhattomiksi. Haamut ovat tulleet.
He riitelevät sydämestäni teitä vastaan. Joka yö on Eghard ilmestynyt
minulle unessa. Hänen kasvonsa ovat kärsivät ja... syyttävät. "Annoin
iloni ja henkeni sinun puhtaudestasi, mitä teet sinä nyt, mitä teet"...
Niin näyttävät puhuvan sanattomat huulensa. Olen pitkin rukouksin
häätänyt mielestäni jokaisen muun kuvan kuin teidän. Ja kuitenkin...
hän tulee. (Kuin tuskan huutona, mutta rakastuneen kaipaus äänessä.)
Hän ei anna minua teille, ritari!

NUORI ORSINI (lähestyen). Olkaa rauhassa. Ei ole koskaan kuultu, että
vainajien hauraat henget kykenisivät vahingoittamaan eläviä.

KAARIN (nojautuen ritariin; melkein iloisesti). Niin, eikö hän näe,
että teidän ristinmerkkinne on meidän suojanamme. (Orsinin suudellessa
hänen käsiään; kooten äkkiä herpautuvat voimansa; irtautuen.) Ei, ei!
Hän vaatii jotain enemmän. Luulen, teidän on annettava vielä suurempi
uhri...

NUORI ORSINI. Sanokaa se uhri.

KAARIN (kuin pelastuksen löytäen). Menkää, heittäkää pois nuo
ritarivaatteet, pukekaa päällenne katumuksentekijän puku ja seuratkaa
meitä Pyhälle haudalle saakka. (Orsinin kumartaessa myöntymykseksi.)
Lähtekää... (Orsinin kulkiessa kohti pilaristoa; rientäen häntä
pysähdyttämään.) Tulkaa huomenillalla päivän laskiessa tuonne ylhäälle
tornikamariin. Ensi yön olen uhmaava vainajia, voidakseni tulla
luoksenne maallisena morsiamena.

NUORI ORSINI suutelee kiitollisena Kaarinin kättä; poistuu pilaristoon.

KAARIN pysähtyy hetkeksi onnen ilme kasvoillaan; poistuu vasemmalle.


VI KOHTAUS.

Kaarle ja Bianca Maria tulevat pilaristosta.

BIANCA MARIA. Sanoja, sanoja, tuhansia sanoja, ja jokaisessa on
peloittava vaara.

KAARLE (laskien leikkiä). Särkevätkö pahastikin korvaa... nuo
soinnuttomat, muotopuolet rumilukset...

BIANCA MARIA. Kauniita ovat kuin kultahöyheninen lintuparvi, mutta
juosta niiden jälkeen! Siinä on vaara. Ne vievät ansaan ja saan
nuhteluita. Kukaties rangaistuksen.

KAARLE (käyden tarkkaavaksi). Ken rankaisi?

BIANCA MARIA. Ne, joilla on enemmän valtaa kuin nuoruutta ja rakkautta.

KAARLE. Kuningatarko?

BIANCA MARIA. Hän... niin, hän on ankarasti käskenyt kaikkia
hovineitoja pysymään kammioissaan. Muut ovat käskyä totelleet, minä sen
olen rikkonut joka päivä. — Mutta... kuka käski erään kalpean ritarin
puutarhassa sairastamaan?

KAARLE (lähestyen). Ja ken käski sairasta miesparkaa nuoren neidon
suutelemaan?

BIANCA MARIA (painautuen Kaarlen puoleen). Saman puutarhan ruusut
olivat sen minulle opettaneet... (Suutelevat.)

KAARLE. Bianca Maria, minä ryöstän sinut, sillä minä rakastan sinua.

BIANCA MARIA (irtautuen). En usko sitä! (Kiihkeän moittivasti.) Minulle
olet koreitten sanojen ritari ja... toista rakastat. — Hän kulkee
saleissaan kevyin laahustimin, naurahtelee itseksensä ja pysähtelee
jokaisen peilipalan eteen. Hän venytteleiksen joka käänteessä,
tehdäkseen vartalonsa muka hoikemmaksi, ja värjää beetelinpunalla
kuihtuvat huulensa... ritarin suudeltaviksi...

KAARLE (koettaen tavoittaa Bianca Mariaa ja estää häntä jatkamasta).
Rutto niitä suudelkoon, en minä...

BIANCA MARIA (paeten; jatkaen, yhä ärsyttävämmin ilakoiden). Hän
touhuaa aamusta iltaan kuin kapioita laittava impi. Joka soppeen
hän pistää päänsä ja kysymistään kyselee: "Katsohan, eihän liene
silmieni alusilla ryppyjä näkyvissä?" Ja kun hovirouvat vastaavat: "Ei
lainkaan, valtiatar", hän hekottaa ja nauraa kuin kukertava kyyhky ja
tyytyväisenä vuottaa sairaan sulhasensa toipumista.

KAARLE. Osaat olla häijyn häijy ilkimys ja... häijynäkin kaunis.

BIANCA MARIA (melkein itkien). Tyhmä, hupakko, hanhi olen! Tyhjäin
sanain tyhjät kuoret luulen siemeniksi ja sydämeksi... koreat kasvot.

KAARLE (käyden vakavaksi). Bianca Maria, kuule minua. (Istuutuvat.)
En peitä sitä, että olen vihitty toiseen naiseen kirkon sitein ja
että hurjuuteni täällä minua vaivaa vielä kuin likainen tauti tai...
salatun rikoksen outo pelko. Mutta sinä tulit harharetkieni pimeimpään
hetkeen kuin ilmestyksen valkeus, ja sinua varten olen tuhoava menneen
elämäni, vaikka se maksaisi minulle arvot ja maineet, syntymämaani ja
valta-aikeet. — Me pakenemme täältä, jos rakastat minua.

BIANCA MARIA (nousten; innosta palaen). Milloin, sano! Tänäänkö?
Huomennako vasta? Aiotko vitkastella? (Painautuen Kaarlen lähelle.)
Et tiedä miten taitavasti osaan hiipiä käytävien varjot. Puutarhan
lymypaikat tiedän paremmin kuin kukaan. Sen siimekkäisiin soppiin osaan
lyykistyä ja hiljaa olla kuin tyhjä varjo. Ja kyyristellen juoksen
vaaran paikat.

KAARLE. Etkö pelkää palkkasoturin levotonta elämää ja maanpakolaisen
onnettomuuksia?

BIANCA MARIA (iloisesti). Vie minut kaupunkien turulle, osaan tanssia
ja... sinä saat kerätä rovot!

KAARLE (nousten; sulkien Bianca Marian syliinsä). Tiesinhän sen...
tarvittiin synnin myrkyt ja synnin palkka, tarvittiin sairaus ja
onnettomuuksien rutto, jotta käsittäisin sinun kauneutesi määrän.
(Eroavat kuullessaan jonkun lähestyvän pilaristosta.)


VII KOHTAUS.

Birger tulee pilaristosta hitaasti käyden.

BIRGER (kuin ohimennen). Kuningatar sai tärkeän viestin...
(Tarkoituksellisesti.) Ja kirjeessä oli paavin nuntion sinetti. Hän
riensi salakammioon sitä lukemaan ja odottaa siellä meitä molempia.
(Lähestyen; yksin Kaarlelle; purevasti.) Varo, ettei riivattu sydämesi
pääse paisumaan meille laskuvirheeksi.

KAARLE. Ole huoletta, veli, koko tämän päivän lupaan peittää sydämeni
virheet kuin liukaskielisin hoviherra...

BIRGER (uhkaavasti). Hyvä, ja muista sanasi. (Poistuu vasemmalle.)

KAARLE (Bianca Marialle). Nyt mene kammioosi. Pimeän tullen hiivit
linnasta kaupungille. — Mutta minne? Asuuko sukulaisiasi Neapelissa?

BIANCA MARIA. Olen kasvanut tätini Jolandan luona. Hänen palatsinsa on
Pyhän Katariinan kirkon vieressä.

KAARLE. Hyvä, sinne menet suojaan. Iltayöstä noudan sinut.

BIANCA MARIA. Jos kauan viivyt, käyn mustasukkaiseksi, itken itseni
sokeaksi ja yöllä kuin yökkö ohitsesi lennän, niin ettet löydä.

KAARLE. Nyt kiireet hyvästit. Kun puoliyö on lyönyt, seison portillasi.
(Siirtyvät kohti pilaristoa.)

BIANCA MARIA (pysähtyen). Mutta muista, ettet myöhästele, tai herätän
Jolanda-rouvan ja laulan julki nämä luvattomat aikeet.

KAARLE. Hitaammin kello käy kuin minä. Mutta muista vielä: jos
joutuisimme tänään kuningattaren seuraan, jokaista silmänluontiasi
varo. Näyttele huoletonta hupakkoa tai ole vaiti kuin muukalaista
vieroksuva impi. Mutta mitä teetkin, minuun harvoin katso, muihin
useasti...

BIANCA MARIA. Tarkkaan muistan... Mistä vapisevat huulet ja kimmeltävät
silmät, sen kaiken peitän. Ja kaikkea olen, paitsi sitä, mikä olen...
Niinkö?

KAARLE (levottomana). Niin, niin. Nyt nopsaan, kiirehdi.

BIANCA MARIA (nousten pilaristoon). Siis yöhön saakka hyvää yötä.
(Katsahdettuaan käytävään.) Käytävä on tyhjä. Tule saattamaan. Jos
kierrät puutarhan kautta, voit riipaista mennessäsi korean kukan ja
sillä tyynnyttää "vaarallista ikää"...

KAARLE (naurahtaen). Hyvä, saatan sinua. (Poistuvat taustalle.)


VIII KOHTAUS.

Johanna tulee vasemmalta kirje kädessä, kiirehtien kuin toisi iloista
viestiä; pysähtyy hämmästyneenä; kääntyy epätietoisena pilaristoon
päin, nousee taustalle ja katsoo hetken poistuvien jälkeen; palaa
näyttämölle vihaa liekehtien. Birger on tullut sillä aikaa vasemmalta
ja seurannut tarkkaavasti kuningattaren eleitä.

JOHANNA. Ahaa! Sitäkö varten minua estelit ja pidättelit? — Tulinpa
ajoissa näkemään, miten veli parittaa veljeänsä ja samalla aikaa
myy hänet kuningattarelle, jota tarvitaan järjestämään sotajoukkoja
'veljesten maineeksi ja kunniaksi.

BIRGER. Kuningatar, takaan veljeni puolesta. Hän ei halua mitään muuta
kuin voittaa teidän kätenne ja rakkautenne. Ja sen hän on vielä tänään
itse teille vakuuttava.

JOHANNA (tuskalla). Oh, älä puolusta tuota miestä. Enkö ole nähnyt
hänen karttelevan minua. Hän jäykistyy kuolleeksi kuvaksi, kun
kosketan häneen. Rakkauteni on tehnyt minut nöyräksi. Osoitan hänelle
kaukaa hellää huolenpitoani. Heitän paavin helmaan puolet aarteistani
(rypistäen kirjeen kädessään) voidakseni tuoda hänelle onnellisen
viestin. Ja miten hän vastaa? Lahjani hän työntää luotaan, "rauha"
on hänelle parempaa kuin lähettämäni lääke, ja... käskyläisiäni
mielistelemällä hän häpäisee arvoni ja kunniani. — Ja minä? — Vain
voivottelen... (Synkästi.) Ennen oli Neapelin Johannalla tapana
kostaa...

BIRGER (päättävästi). Riistettäköön hänen läheltään tuo ajattelematon
neito, joka sirottaa kaikkialla hänen tielleen hupsua ihailuansa, ja
veljeni on jo huomenna naurava huikentelevaista mieltään.

JOHANNA (liikehtii hetken levottomana; pysähtyy; äkkiä, päättävästi).
Oletko valmis täyttämään käskyni?

BIRGER. Yhdellä ehdolla: Jos annatte kuningatarsananne siitä, ettei
veljeni henkeä uhkaa teidän puoleltanne mikään vaara.

JOHANNA. Tiedät, että olen aseeton häntä vastaan, sillä... viimeinen
rakkauteni ei uskalla tuhlata enää.

BIRGER. Luotan sanaanne, mutta — tulkoon myös sanotuksi — pieninkin
loukkaus sitä vastaan saa heittäytymään meidät, Orsinit ja Ulfinpojat,
durazzolaisen puolelle.

JOHANNA. Hyvä. Siis seuraa heitä. Kutsu heidät tänne. Sano, että
olen onnellisella mielellä ja tahdon pitää pienet kestit. Että olen
kuullut tai nähnyt jotain, se tarkasti salaa. (Birgerin lähtiessä
kohti pilaristoa; pysähdyttäen.) Sen jälkeen... aseta keihäsmiehet ja
trabantit jokaiselle ovelle.

BIRGER poistuu pilaristoon.

JOHANNA menee taka-alalle verhon luo, vetää sitä hieman syrjään ja
viittaa, siirtyäkseen sen jälkeen oikealle etualalle istumaan.


IX KOHTAUS.

Esimaistaja ilmestyy verhon takaa ja lähestyy kumarrellen.

JOHANNA (lyhyen vaitiolon jälkeen). Minulla on vihollinen, jonka täytyy
väistyä. Esitä taitojasi, jos niitä vielä muistat.

ESIMAISTAJA. Unohtaisinko taiteista jumalallisimman! Hallita suonten
virrat, ne tyrehdyttää tai nostaa polttelevaan vimmaan. Rikkoa aivojen
hauras, herkkä aine, näkyjä näyttää, luoda kauhuja, onnen unelmia,
ihmemaita, joita ei maailmassa ole, tai uuvuttaa unettomaan uneen... Ja
ihmisruumis, tuo riettaan sydämen tekopyhä kaapu, sen raikas väri ja
silkkinen hipiä, nuo kaikki muuttaa: koristella punaisin kuumetäplin
ja sinerryttää paikka paikoin, istuttaa spitaali lihaan tai kapisten
koirain tauti, kas siinä rippi, johon päättyvät ihmisparan valheet.

JOHANNA. No, ja laulun jälkeen... mitä neuvot?

ESIMAISTAJA. Jos riittää mielenvikaiset näyt tai vuorokausien
luonnoton horrostila, siinä tapauksessa... vain mandragora-juurta,
herba apollinarista tai — jos on rumennettava liian kauniit kasvot
— Sardinian yrttiä, joka vääntää suloisimmatkin naisen huulet
irvikuvanauruun.

JOHANNA. Ei riitä. Sairaus ja rumuus... Ne herättävät säälin, joka vain
kaunistaa... nuorten rakkautta. Jotain, joka... tuhoaa.

ESIMAISTAJA. Hitaasti vai äkkiä, _venenalenta_ vai _venena moratoria?_

JOHANNA (muistellen Birgitan sanoja). "Vanhenet päivässä enemmän kuin
vuodessa ennen"... Totta puhuit, Birgitta-rouva, ei ole aikaa odottaa.
(Esimaistajalle.) Äkkiä, nopeammin kuin nelistävä rutto.

ESIMAISTAJA (innostuneesti). Siinä tapauksessa... Pontoon
Mitridates-myrkyt — colchicum ja helleborus — ovat kaikkein parhaat.
Tai... ehkäpä akoniitti, Iberian sudentappajain oiva myrkky.

JOHANNA (kuin säälien; epävarmasti). Niihin kuolevalla... onko suuret
tuskat?

ESIMAISTAJA. Jos akoniitti maustetaan hunajalla ja ooppiumilla ja
syödään ostereissa — viiniä ehkä palanpaineeksi — se hyvältä maistuu,
sen takaan, ja tappaa kuin äkkinäinen, raskas uni.

JOHANNA (kuulostellen askeleita, nostaen kätensä vaikenemisen
merkiksi). Odota... (Nousee.)


X KOHTAUS.

Bianca Maria tulee pilaristosta.

BIANCA MARIA (arkaillen). Ritari Birger tuli kammiooni ja...

JOHANNA (iloisesti). Nyt olet vapaa immenkammiosi vankilasta! Me
vietämme pienen juhlan. (Esimaistajalle.) Niin, tuo viiniä ja kolme
lautasellista ostereita. Ja tuon... hunajalla maustetun, sen tarjoat
tälle nuorelle kaunottarelle.

ESIMAISTAJA poistuu vasemmalle.

JOHANNA (vieden Bianca Marian istumaan siten, että tämä joutuu
katsomaan suoraan katsomoon). Kuin sukulaisten kesken nyt istutaan
pöytään. Olen kutsunut myöskin ritari Kaarlen, josta haaveilevat monen
monet nuoret tytöt kuin Indian prinssistä. (Puoliksi uhaten, puoliksi
leikillä.) Varo itseäsi!

BIANCA MARIA (teeskennellen huolettomuutta). Tarinoista luulin,
että Pohjolan miehillä on rinnassa koiran pää ja väärät sääret kuin
apinalla. Ritari Kaarlella on kuitenkin pääparka sijoillaan ja
muutenkin mukiin menevä... muukalaiseksi.


Xl KOHTAUS.

Kaarle tulee pilaristosta.

JOHANNA (Kaarlen tullessa; laskien hurjaa leikkiä). Ja katsohan,
vartalo kuin tuon muinoisen Adonis-paran, joka rakasti yht'aikaa sekä
manalan että kevään jumalatarta...

ESIMAISTAJA tuo viinin ja osterit pöytään; siirtyy taka-alalle verhon
luo, jonne jää seisomaan.

JOHANNA (lähestyen, koskettaen Kaarlen hiuksia). Mutta hiuksilla...
näethän, kuin paholaisen kuparinkarvaista tulta... (Tarttuen Kaarlen
käsipuoleen.) Sinä vieteltävä viettelijä! — Viini on tullut, käy
istumaan. (Johtaa Kaarlen istumaan, asettuen itse häntä vastapäätä;
kohottaen maljan.) Nyt juodaan Adoniksemme tervehtymisen malja!
(Juovat; nauraen, ilakoivasti.) Bianca Maria, etkö huomaa... no,
katsohan toki häneen! Hän on synkkä kuin aikoisi leikata rakkaudelta
siivet...

KAARLE (kaksimielisesti, puoliksi uhkaavasti). Tai kasvattaa ne
jättiläissiiviksi, ulottaa ne valtakunnasta toiseen, rajasta rajaan ja
merestä mereen!

JOHANNA. Oikein ennustettu. Niin tulevat rakkauden siivet sinua
kantamaan... Neapelin kuninkaana.

KAARLE. Se oli, kuningatar, enemmän kuin ennustamista, se oli —
arvoitus.

BIANCA MARIA (kuin unohtaen itsensä; katsoen palavasti Kaarleen). Ja
minä tiedän mitä se merkitsee!

JOHANNA. Sinäkö?

BIANCA MARIA (hämmentyen). Niin, ajattelin, että vain muuttolinnut
lentävät yli rajojen ja merten...

JOHANNA. Parittain vai parvittain?

KAARLE (nauraen). Tuhansittain ja miljoonittain tietenkin.

JOHANNA (Bianca Mariaa tarkoittaen; häneen katsomatta). Pääsky parka,
metsästäjäin verkot ovat laajat ja korkeat...

KAARLE (kuin pelastaakseen tilanteen; liioitellen ihailevasti).
Maljasi, 'kuningatar! Esi-isieni uskonto tietää kertoa Valkyrioista,
ikuisesti nuorista jumalattarista, jotka saattavat kaatuneen sankarin
jumalien pitoihin, Pohjolan Valhallaan. — He eivät tietäneet, että
Valkyriain kotimaa on täällä etelässä. Valkyrian malja!

JOHANNA. Niin totta kuin on tuo kaunis puhe, yhtä totta nyt juodaan
onnen malja. (Kaarlen ja Bianca Marian aikoessa juoda maljasta; tehden
estävän liikkeen.) Mutta... sitä ennen... hieman ostereita.

BIANCA MARIA. Ah, ostereita! Parhaita herkkujani. (Ryhtyvät syömään.)

JOHANNA. Varovasti, Bianca Maria. Ja hartaasti kuin sakramentin
öylättileipää.

BIANCA MARIA (iloisesti). Olen taitava osterinsyöjä. — Äitini vielä
eläessä sain juosta laskuveden aikana laakeata merenrantaa ja näitä
poimia mielin määrin. Jos etenin kauvaksi, hän rannalta torui ja
voivotteli. Minä viivyttelin tahallani! Niin hauska oli kuulla
hänen raikkaan äänensä tuulessa soivan... (Käytellen innokkaasti
osterilusikkaa.) Kas noin, sinut pyydystän sieltä... piilosta pois.

KAARLE (on yrittänyt turhaan saada osteria lusikkaansa; nauraen).
Ja minä heitän sen nilviäisen kaivamatta! (Katsellen huvitettuna
lusikkaansa.) Tämä norsunluinen keihäs on liian pieni miehen kouraan.

BIANCA MARIA. Näytän teille, ritari, miten on tehtävä. (Taipuen Kaarlen
puoleen.) Tuohon pieneen rakoon... ja sitten...

JOHANNA (hätääntyen). Kaarle, katso tänne! (Käytellen kiireesti
lusikkaansa.) Täältä saat valmiin herkkupalan...

BIANCA MARIA (nostaen voitonriemuisena lusikan). Kas noin... tuossa se
on! Saatte sen!

KAARLE (ottaen Bianca Marian kädestä lusikan; hyväntuulisesti). No, jos
on tarpeen, koetan sen etanan niellä.

JOHANNA (on noussut ylös; jäykkänä kauhusta). Älä syö...

KAARLE (yhä äänekkäämmin nauraen). No, jos sakramentti sen kerran
vaatii...

JOHANNA (voimattomana; käheästi). Kaarle! Se tappaa... myrkkyä...

KAARLE (ponnahtaen istuimeltaan). Ketä varten! Jos ei minulle...?
(Bianca Marialle.) Bianca, älä koske niihin. (Johannalle.) Siis hänelle.

BIANCA MARIA kavahtaa istuimeltaan, juoksee Kaarlen turviin.

KAARLE (vetäen Bianca Marian suojelevasti puoleensa). Älä pelkää enää.
Se myrkkyhammas puri sattumalta tyhjää. (Johannalle; pilkallisesti.)
Vai tällä tavalla taistelevat vanhenevat naiset miehen rakkaudesta?

JOHANNA (kuin heräten jäykistyneestä lamaannuksesta). Trabantit...
tänne!

KAARLE (hakien vaistomaisesti miekkaa kupeeltaan). Ahaa, täällä
tarvitaan miekkaa... (Bianca Marialle.) Odota... (Syöksyy kohti
vasemmanpuolista ovea; samassa tulee häntä vastaan ovesta
sotamies paljastettu miekka kädessä ja samalla pilaristosta kaksi
vahtisotilasta, jotka Johannan viittauksesta riistävät Bianca Marian
keskelleen, ennenkuin Kaarle ennättää kääntyä hänen avukseen.)

JOHANNA (osoittaen Bianca Mariaa; sotamiehille). Tuo... pois... pois!
(Toinen sotamiehistä vie Bianca Marian pois kadoten pilaristoon, toinen
jää vahtimaan pilarien luo, joten Kaarle jää sotamiesten ja yhä verhon
luona seisovan esimaistajan keskelle.)

KAARLE (yrittää kohti pilaristoa, turhaan; katselee ympärilleen;
huomaa esimaistajan, menee verhoa kohti, mutta perääntyy esimaistajan
paljastaessa tikarinsa; katkerana). Hyvin pyörii tämä kuoleman pyörä.
Tikarit, säilät ja myrkkyhampaat yhteen käy kuin rattaaseen ratas.
(Johannalle.) Ja katala haureus sitä taitavasti käyttää.

JOHANNA. Jos tyynnyt ja kuulet mitä sanon, voit pelastaa tuon neidon
hengen, muuten et.

KAARLE (puoliksi itsekseen). Hyvin isketty... (Johannalle;
kohteliaisuudella, jonka alla kuohuu viha.) Kuuntelen toki ja
tottelen... jokaista viittausta ja pienintä vihjettä... Mitä temppuja
käsket? (Istuutuu kuin väsähtäneenä jakkaralle.)

JOHANNA (on edellisen repliikin aikana viitannut sotamiehet poistumaan;
Kaarlelle). Tiedätkö, mitä tarkoittaa rahvas "anjoulaisella
elämänlangalla"?

KAARLE. Haurasta, helposti katkeavaa, hyttysen hienoa, myrkynsyömää
rihmaa, luullakseni.

JOHANNA. Hienon hienoa, mutta ei haurasta, vaan lujaa silkkiköyttä,
joka kuristaa silmänräpäyksessä kauneimmankin kaulan. (Osoittaen
esimaistajaa.) Tuo mies tuossa on sen taitavin käyttelijä. Ja hän saa
näyttää mestaruuttaan Bianca Marian vankikopissa, jos miellyttää sinua
vieläkin Iemmenpetos. (Viittaa esimaistajan poistumaan.)

KAARLE (puoliksi itsekseen). Se ei ole enää koskaan sydäntäni
saastuttava...

JOHANNA. Vanno se minulle!

KAARLE (muistaen Bianca Mariaa, hymyillen). Vannon sen sieluni autuuden
kautta.

JOHANNA (rientäen Kaarlen luo). Tiesinhän sen... (Hyväillen Kaarlen
päätä.) Sinä tuhma mies... En ole julma, vain liiaksi rakastan sinua.
Kun ajattelen, että lähtisit luotani, näen edessäni vain kuoleman
kuvia, sydän kiertyy rinnassa, ilma mustenee, ja olen valmis sokeaan
murhaan. Mutta minun jos olet, olen kaikille hyvä... Bianca Marian
päästän vapauteen ja...

KAARLE (kiihkeästi). Milloin?

JOHANNA (hellästi). Sen itse parhaiten tiedät... Kun olet antanut
minulle yön, joka vihkii meidät suloisemmin kuin sakramentit ja valat.

KAARLE (nousee; liikehtii; nauraen, teeskennellen). Perin mitätön hinta!

JOHANNA (epäilevänä). Mitätön! Mitä tarkoitat?

KAARLE (näytellen iloista hurjuutta). Vain itseäni. Katsos, jos eilisen
maljan täytän huomenna toiseen kertaan, ei ylihuomenna kivistä päätä.
Ja mitä tulee Jehovan tuomiokirjaan, hän tuskin viitsii samaa syntiä
merkitä kahteen kertaan. (Kumartaen salaisen ivallisesti.) Siis mitätön
hinta nuoren ihmislapsen päästä. Sen halukkaasti maksan (salaisesti
uhaten) ja täysin mitoin...

JOHANNA (yhä epäilevänä). Hämärää kieltä... Jos et olisi vannonut
sielusi autuuden kautta...

KAARLE. Minkä vannoin, on totta kuolemaan saakka. Eikö se riitä?

JOHANNA (lähestyen). Jos saan suudelman sinetiksi!

KAARLE (taputtaen sivumennen Johannaa poskelle; riehakkaasti). Vaikka
tuhannen... jos en seuraisi miesten tyhmää tapaa vain ottaa suudelmia
enkä antaa...

JOHANNA (nauraen). Senkin... rikkiviisas hiustenhalkoja!


XII KOHTAUS.

Petrus tulee pilaristosta Kirja kainalossa.

PETRUS (Kaarlelle; haaveellisen innostuneesti). Uusi ilmestys on
tapahtunut! (Siirtyen istumaan oikealle pöydän lähelle.) Se on jo tänne
kirjaan kirjoitettu. (Avaa kirjan pitäen sitä polvillaan.) Kas tässä
se on... Alkukirjaimet kuin Helluntain tuliset kielet ja sana sanan
jälkeen kuin lentävät kaarneet... nokassa öljypuun oksa. — Ja se koskee
Kaarle herraa...

KAARLE. Alimmaisessa kattilassa kai on taaskin nähty... tämä
tuhlaajapoika?

PETRUS. Ei, ei... ei lainkaan. Viime yönä, aamuyöstä, oli
Birgitta-rouva polvistunut rukoukseen, ja silloin taivaat aukenivat
hänelle. Hän näki ihanassa valossa kuumottavan pilven, jonka palteella
istui Neitsyt Maaria yksin, murheellisin kasvoin. Äkkiä hän nousee,
verhoo koko ruumiinsa kullankirkkaisiin hiuksiinsa, lyyhistyy
polvilleen, ja ikäänkuin kärsimyksen tumma huntu peittää hänet
näkyvistä. — Katsoja kauhistuu. Hän tuntee sydänalansa kylmenevän ja
äkkiä kuin synnytystuskain ruumistansa repivän. Hän sortuu permannolle.
— Mutta silloin taivaallinen valovirta herättää hänet jälleen. Ja
Pyhä Neitsyt seisoo ihanassa puhtaudessaan... vierellänsä sorjana
seisova poika, poika, jonka ruumiista säteilevät Kristuksen hyveet.
(Hurmioituneen hartaasti.) Hänen jäsenensä ojentuvat kuin tulen lieskat
kohti avaruutta. Hänen hipiänsä on raikas kuin kukan terälehti. Ja
hiuksillaan on lempeä valo kuin kaikkeuteen hukkuva meri. — Mutta
pilven yläpuolella liikkuu kirkkaita kuvioita, jotka muodostuvat
kirjaimiksi. Ja näkijä tavaa kirjaimet, hän sopertaa ja lukee vihdoin
selkeästi sanat: "Minä synnytin hänet uudestaan. Tuhannen tuhatta
kertaa minä synnytän hänet." — Tämän nähtyään tuli Birgitta-rouva
luokseni ja kertoi kaiken minulle.

KAARLE (melankolisesti). Näky on kaunis. Mutta mitä kuuluu se minulle?

PETRUS. Juuri sinulle, Kaarle-herra. Kun äitisi tuli kammiooni, lausui
hän ensi sanoikseen riemukkaalla äänellä: Poikani Kaarle on taivaan
armoittama, hän on seuraava meitä. Tämän tiesi hän siitä, että Neitsyen
pojan kasvot olivat näyssä sinun kasvojesi näköiset.

KAARLE (nauraa katkerasti). Oi, sinä veljeni aasi!

PETRUS (nousten; herttaisen hyväntuulisesti). Niin, niin... aasi
maailmassa, taivaassa Salomon viisaus. — Mutta missä on Kaarin-neito?
(Hyörien touhukkaana.) Hänen on saatava kuulla...

JOHANNA (viitaten vasemmalle). Tuollapäin, priori pieni.

PETRUS. Jaha, jaha... menen kertomaan hänellekin... (Menee
vasemmanpuoliselle ovelle, palaa takaisin; itseään huvittavasti
nauraen.) Tosiaankin aasi! Enkös unohtanutkin, että Birgitta-rouva on
tulossa sanomaan hyvästit... (kumartaen kömpelösti) kuningattarelle,
sillä tuuli puhaltaa nyt pohjoisesta, sieltä puhtaasta Pohjolasta.
(Poistuu vasemmalle.)

JOHANNA (Kaarlelle). Mitä teet, jos äitisi vaatii sinua jatkamaan
matkaa Pyhälle maalle?

KAARLE (kaksimielisesti). Minun pyhä maani ja sen hauta on täällä.

JOHANNA (rohkaisevan iloisesti). Täällä on kuningaskuntasi, ja voi
sitä, joka aikoo riistää valtakunnalta sen hallitsijan, vaikka se olisi
itse taivaan kuningatar... (Kääntyvät odottavina pilaristoa kohti.)


XIII KOHTAUS.

Birgitta tulee pilaristosta puettuna yksinkertaiseen, köyhään pukuun,
ilman pyhiinvaeltajan viittaa. Myös Kaarin ja Petrus tulevat vasemmalta
Birgitan ensimmäisen repliikin aikana, jääden oven lähettyville.

BIRGITTA. Poikani Kaarle, olen laulanut ylistyslauluja aamusta alkaen,
sillä ilon kaste pisaroi minun sielustani. Et ole enää tuhlaajapoika,
et kyynelten poika. Sinun osaksesi on tullut suuri armo.

JOHANNA (taistelunhaluisena; ivallisena). Niin, pyhä rouva, olemme
kuulleet, että taivaallinen kuningatar on synnyttänyt hänet uudestaan.
Mutta... se tiedä, vain Neapelin kuningatarta varten.

BIRGITTA (Johannalle). Sinä yönä, jolloin viettelit hänet syntiin ja
petit antamasi lupauksen, näin sinut manalassa...

JOHANNA (keskeyttäen). Lupasin _ajatella_ matkaa Pyhälle maalle,
en muuta. Se oli hetken oikku, tunnelma, joka muistutti nuoruuteni
kaunista tapausta. Nyt minulla on nuoruus täällä, poikasi rinnalla.

BIRGITTA (jatkaen omaa näkemystään). Näin sinä yönä kulonpolttaman
lakeuden, ja sen taivaana oli kitkerä sauhu. Siellä istuivat onnettomat
naiset vuotavin silmin ja sukivat toivottomin käsin harvenneita
hiuksiaan. Sinä seisoit heidän keskellään. Sinun silmäsi olivat
painuneet syvälle päähän kuin satavuotiaan akan, ja sinun kädessäsi
oli elonaikasi tiimalasi. Mutta siinä oli vain hivenen verran tuhkaa
ja poroa. "Nämä ovat niitä, joita kauhistuu Puhtauden Herra!" — Niin
minulle näyssä sanottiin.

JOHANNA. Viisaasti nähty ja kuultu. Mutta kysy pojaltasi, onko hän
samaa mieltä.

BIRGITTA (riemulla). Näin viime yönä alastomana hänen sydämensä, ja se
oli puhtaaksi pesty.

KAARLE (jännittyneenä). Äiti, koska lähtee laivamme satamasta?

BIRGITTA (iloisesti). Purjeita nostetaan. Kotimaan tuulet kiirehtivät
meitä.

JOHANNA (nähdessään Kaarlen synkkenevän; vain hänelle). Muista... jos
pojan heikkoudesta tai muusta syystä taivut äitisi tahtoon, on sekin
minun silmissäni lemmenpetos.

BIRGITTA. Niinpä, poikani, me lähdemme tästä Isebelin talosta. (Kääntyy
lähteäkseen.)

KAARLE (kuin parahtaen). Äiti! (Birgitan kääntyessä takaisin;
tukahtuneesti.) En voi seurata sinua...

BIRGITTA (lempeästi). Ymmärrän sinua, poikani. Et jaksa uskoa, että
syntisi on anteeksi annettu. Mutta minä sen tiedän, sillä viime yönä
sinulle annettu armo on pyyhkäissyt sen pois kuin tuuli silmästäsi
mitättömän raiskan... Älä siis epäile, poikani.

KAARLE. Olet nähnyt näkysi väärin. Usko minua! Älä vaadi minua
lähtemään.

BIRGITTA. Nähnyt väärin? Tuon on kuiskannut korvaasi ruma henki tai...
tuo nainen tuossa!

KAARLE (päättävästi). Ja kuitenkin... jään tänne.

BIRGITTA (kauhistuen; ankarasti). Niin oli sinunkin katumuksesi vain
hetken oikku, mitättömän sielun vapisemista kuoleman kynnyksellä. Ja
kun sairaus on tiessään, kiireesti, juoksemalla porton syliin!

JOHANNA (uhkaavasti). Kiitä jumalaasi, että olet poikasi äiti ja paavin
suosiossa...

BIRGITTA (yhä kauhistuneempana). Niinkö kauhistava on haureuden voima,
että suurin armo, mitä koskaan on langennut taivaasta maan päälle,
vuotaa tyhjiin, olemattomiin kuin pisara helvetin pätsiin?

KAARIN (hädässä). Ei, ei... niin ei voi olla... Kaarle!

KAARLE (hurjasti). Ei taivaan armot eikä kadotuksen vaivat saa minua
aiettani muuttamaan. (Hiljaisemmin.) Sillä minun haaveeni on kumpaakin
ihmeellisempi.

JOHANNA. Ja huomenna saa kuulla koko Italia, että Kaarle Ulfinpoika on
eronnut paavin suostumuksella entisestä aviostaan. — Se tietää häitä,
Birgitta-rouva.

BIRGITTA (Kaarlelle; äärimmäisen vakavasti). Ken rikkoo avion, tekee
kuolemansynnin. Mutta... ken tietensä hylkää korkeimman armon, hän
on... kuolleena syntynyt.

KAARIN (Kaarlelle; lähestyen). Kaarle, pelasta sielusi... (Viitaten
Johannaan.) Sano hänelle, ettet suostu tuohon avioon.

BIRGITTA (Kaarlen vaietessa; syvästi murheellisena). Kuolleena
syntyneet eivät ole saaneet puhumisen lahjaa... Niin, Kaarle, synnytin
sinut yhtä suurella kivulla kuin elävän lapsen, lämmitin sinua
povellani, ruokin rukouksen maidolla... ja tein tuoreeksi tiesi...
uupumattomalla itkulla. — Nyt jäät kaikkia näitä vaille. Sillä
kuolleena syntyneet saavat osakseen vain... käärinliinat.

KAARLE (suuressa ahdistuksessa). Älä jatka, äiti! Rukoile ennemmin
jumalalta itsellesi selkeyttä ja minulle... ihmettä, suurempaa ihmettä
kuin ovat näyt ja ilmestykset...

BIRGITTA (keskeyttäen). Sinä pilkkaaja! Minä rukoilen vain sinun
sieluttoman ruumiisi kuolemaa.

KAARLE (puoliksi itsekseen; masentuneena). He näkevät näkyjänsä, mutta
silmät ovat yökön silmät...

BIRGITTA. Se kuulkaa kaikki! (Johannalle.) Ja ennen muita sinä,
kadotuksen tytär. Laivamme purjeet riisutaan jälleen. Yötä ja päivää
olen rukoileva Jumalalta viimeisenä armona, että hän sallisi minun
ennemmin viedä poikani vainajana Pyhälle haudalle kuin jättää hänet
tänne sinun käsiesi tahrattavaksi.

KAARIN peittää kasvonsa käsillään ja poistuu vasemmalle toivottomana,
kuin jotain pakoon lähtien.

JOHANNA. Ja minä ennustan melkein samaa: Jos poikasi yrittääkin pestä
itsensä puhtaaksi rakkauteni "tahrasta", olen minä auttava jumalaasi
kuulemaan sinun rukouksesi.

BIRGITTA poistuu pilaristoon ja hänen jäljessään Petrus.

KAARLE (hetken vaitiolon jälkeen; käskevästi). Tahdon tänne
kutsuttavaksi molemmat Orsinit ja viettää juhlan heidän kunniakseen.
(Poistuu nopeasti vasemmalle.)

JOHANNA jää epätietoisena katsomaan hänen jälkeensä.

Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


Edellistä näyttämöä pienempi linnanhuone, tornikamari, joka on
rakennettu siten, että takaseinä on kokonaisuudessaan kupera ja
keskeltä jykevän, tumman oven katkaisema. Suunnilleen ovenkamanan
korkeudella kiertää yli koko kuperan seinäpinnan rivi soihtuja,
nyt sytyttämättömiä. Oikealla on korkealla oleva, kapea akkuna.
Vasemmanpuolisessa seinässä täysin näkymätön salaovi. Ja molemmilla
seinillä etualalla hopeanvärinen lamppu seinäpitimessä.

Oikealla neliskulmainen, matala pöytä jykevine tuoleineen. Vasemmalla
upealla taljalla peitetty penkki.

Valaistukseltaan on näyttämö aluksi koleahko, ilta-auringon valaisema,
ja paikka paikoin syvien varjojen tummentama; avonaisesta ovesta näkyvä
porraskäytävä on pimeä.


1 KOHTAUS.

Nuori Orsini seisoo, puettuna tummaan katujanpukuun, liikkumattomana
peräseinään nojautuneena; silmää ovelle; kiertää levottomana pöydän
luo, kuulostelee käytävään päin, kiirehtii ovelle, kurkistaen sieltä
pimeään porraskäytävään; asettuu oikealle, jääden nojaamaan peräseinään.


II KOHTAUS.

Kaarle tulee varovasti ovesta, vetää sen kiinni ja etenee
keskinäyttämölle, huomaamatta Orsinia.

NUORI ORSINI (lähestyen). Kaarle...

KAARLE (tarttuen Orsinin käsivarteen). Missä hän on?

NUORI ORSINI. Rauhoitu, kaikki on valmiiksi järjestetty.

KAARLE. Missä hänen vankilansa on?

NUORI ORSINI. Tässä samassa tornissa. (Viitaten ylöspäin.) Ylimmässä
kerroksessa.

KAARLE. Ja mikä on suunnitelma? Aikaa ei ole hukattava. Kuningatar käy
hetki hetkeltä yhä epäluuloisemmaksi.

NUORI ORSINI. Linnan vahtipäällikkö on Nikolaus Orsinin miehiä ja
hänelle ehdottoman uskollinen. Lisäksi olemme lahjoneet ne kaksi
sotamiestä, jotka joutuvat vahtivuoroon seuraavassa kierrossa.
Heidän vartionsa kestää puoliyöhön saakka. Siihen mennessä on pako
suoritettava.

KAARLE. Hyvä. Onko vielä jotain muuta huomioon otettavaa?

NUORI ORSINI. Miekkaa et saa sitoa vyöllesi, se voisi herättää
epäluuloja. Sotilailla on lyömäaseet, ja he pakenevat mukanasi. Muuten,
käytävät ovat pimeitä, eivätkä vankia saattavat vahtimiehet herätä
mitään huomiota. Ja portin ulkopuolella seisovat valmiina ratsut sekä
teille että miehille.

KAARLE. Hyvin järjestetty. Pimeän tultua pakenemme. Nyt palaan
kuningattaren suojiin näytelläkseni hetken vielä tätä rakastaja-narrin
viheliäistä osaa. (Aikoo poistua; kääntyen jälleen Orsinin puoleen.)
Missä tapaamme? (Näyttämö alkaa hämärtyä.)

NUORI ORSINI. Sisaresi Kaarin saapuu 'kohta tänne. Uskon, että saan
saattaa hänet laivallemme morsiamenani. Ja sitten... odotan sinua
kaupungin portilla.


III KOHTAUS.

Kaarin tulee kasvoilla huntu.

KAARLE. Tuossa hän on... (Molemmille.) Kiirehtikää. Hämärän hetki on
täällä lyhyt. (Poistuu.)

NUORI ORSINI. Katsokaa, olen täyttänyt tahtonne. Eikä se ollut minulle
uhri, vaan juhlapukuun pukeutumista.

KAARIN. Olin heikko, asetin teidät liian pienelle koetukselle, ritari.
— Vainajat eivät tyydy elämän pöydältä heitettyihin muruihin.

NUORI ORSINI (hieman kärsimättömänä). He ovat kukin jo osansa saaneet!
(Pyytävästi.) Nyt on meidän vuoro.

KAARIN. Eghard tuli jälleen viime yönä. Hänen katseessansa paloi
varoittava tuli. Se välähti kuin salama, ja samassa iski minuun ajatus:
Hän rakastaa vähemmän sinun kuolematonta sieluasi kuin kasvojesi
katoovaista valkeutta...

NUORI ORSINI (kiihkeästi). Ne ovat minulle kuolemattomat, sillä minä
rakastan niitä ikuisesti.

KAARIN (uhkaavasti). Niihin voi tarttua rutto ja muuttaa ne hetkessä
kelmeiksi ja rumiksi.

NUORI ORSINI. Mutta ei voi lakastua niiden paistava valo. (Kaarinin
pudistaessa päätään.) Miten selittäisinkään? — Nyt muistan... veljenne
kertomuksen Pohjolan kummallisesta kesäyöstä... Kuudan ei paista
eikä aurinkokaan, ei ole pimeä eikä selkeä päivä. Mutta kaukaisista
lähteistä tulviva valkeus koristaa metsät ja järvet... Kun kuulin tuon
tarinan, tuntui kuin olisin astunut kasvojenne eteen. Samanlaista on
teidän kasvojenne valkeus.

KAARIN. Jumala suokoon, että tuo puhe olisi enemmän kuin turha sana.

NUORI ORSINI. Olen kantava raskaimmankin uhrin. Älkää peljätkö sitä
sanoa.

KAARIN. Niin, ritari, olen antanut tänä aamuna vainajille heidän
osansa; juuri tuon... kasvojeni valkeuden.

NUORI ORSINI (jännittyneenä). Mitä... tarkoitatte?

KAARIN (torjuvasti). Odottakaa. — Myös veljeni Kaarle on tekooni
osallinen. Kun näin hänen eilen, tuon jalon veljeni, sortuvan lihan
orjuuteen...

NUORI ORSINI. Ei, ei... se on erehdystä!

KAARIN. Kun näin miten suuri on alhaisten himojen valta, pakenin
kammiooni, kamppailin yön ja aamulla...

NUORI ORSINI (keskeyttäen). Ettekö kuule? Kaarle inhoaa tuota naista
ja näytteli rakastunutta pelastaakseen nuoren naisen, Bianca Marian,
kuningattaren kostolta.

KAARIN. Puhutteko totta?

NUORI ORSINI. Vakuutan sen. (Samassa alkaa kuulua alhaalta portaista
raskasta astuntaa; askelet lähenevät. Upseeri ja kaksi sotamiestä,
kummallakin soihtu kädessä, nousevat ylempään kerrokseen.)

NUORI ORSINI (vahtimiesten lähestyessä). Se on vahdinmuutto. Meidän
täytyy kiirehtiä...

KAARIN (askelten vaiettua). Niinpä oli se Jumalan ja vainajien ansa
minulle ja teille, ennen muita teille, ritari.

NUORI ORSINI (synkin aavistuksin). Mitä olette tehnyt?

KAARIN. Aamulla ostin esimaistajalta myrkyllistä lääkettä ja turmelin
kasvojeni hipiän, koetellakseni, rakastatteko minussa vain ruumista ja
hipiää. (Nostaa harsoa; Orsinin etääntyessä kauhistuneena; puolittain
selin katsomoon, käskevästi.) Katsokaa. (Orsinin lähestyessä.) Tällä
hinnalla Eghard antoi minut teille morsiameksi ja vaimoksi.

NUORI ORSINI (katsoo hetken, pakenee peittäen kädellä kasvonsa).
Ei, ei... luonnotonta! Tuo on rikos elämää vastaan. Se on rakkauden
murhaamista...

KAARIN. Sanoitte jaksavanne suurimmankin uhrin.

NUORI ORSINI (suuressa tuskassa). En jaksa katsoa suurimman kauneuteni
irvikuvaa...

KAARIN (laskien jälleen harson kasvoilleen; kääntyen selin Orsiniin,
katsomoon päin). Mene siis, rikas nuorukainen, ja etsi kauneuttasi.

NUORI ORSINI (lähestyen; epävarmasti). Saatan teidät... täältä.

KAARIN (jyrkästi; ylpeästi). Mene. Olen nousevan Vadstenan luostarin
abbedissa. Älä lähesty. Mene.

NUORI ORSINI poistuu hiljalleen pää kumarassa.

KAARIN istuutuu kuin kuolemanväsyneenä vasemmalle; jää liikkumattomana
tuijottamaan. — Yhä raskaampi hämärä peittää näyttämön.


IV KOHTAUS.

Esimaistaja tulee sytytin kädessä, ja sytyttää etualan lampun.

ESIMAISTAJA (aikoo siirtyä vasemmalle; huomaa Kaarinin). Hän läksi?
— Tietenkin hän läksi. Kaduttaako? (Kaarinin yhä vaietessa.) Ehkä
sentään. Indiassa sanotaan, että naisen lempi on kahdeksan kertaa
raivokkaampi kuin miehen, mutta hän osaa sen peittää kahdeksan kertaa
taitavammin. Muuten, voin parantaa ne entiselleen, jos suvaitsette...
Vain seesam-jauhoa ja valkoista sinappia, antimonia hieman, ja
jasmiinin tuoksu ja valkeus palaa niihin jälleen...

KAARIN (on noussut; tehden lähtöä). Kiitän sinua, olit Jumalan
välikappale. (Kääntyy, menee hitaasti kohti ovea, poistuu.)

ESIMAISTAJA (seuraten Kaarinia ovelle). Tietenkin... jumalallista
ammattia... (Kääntyen takaisin etunäyttämöä kohti.) Jos tarvitaan
taivaaseen lisää enkeleitä, otan äkkiä tappavan myrkyn. Ja kuin
tilauksesta... siipiniekka on valmis! Hitaasti surmaamalla teen
kalpeanaamaisia marttyyreja. Ja viattomalla lääkkeellä syntisestä
naisesta hurskaan pyhimyksen. (Kuivasti naurahtaen.) Välikappale...
(Aikoo ryhtyä sytyttämään vasemmanpuolista etualan lamppua.)


V KOHTAUS.

Kaarle tulee äkkiä sisään.

KAARLE. Lurjus, mitä teet täällä?

ESIMAISTAJA. Sisarenne sanoi minua juuri Jumalan välikappaleeksi.

KAARLE (istuutuu pöydän luo). Poistu täältä.

ESIMAISTAJA (sytytettyään rauhallisesti lampun). Sittenkin... nuo
erinäköiset arvonimet eivät ole ristiriidassa keskenään. Jumala on
tuskin koskaan osannut käyttää muunlaisia välikappaleita kuin...
lurjuksia: huikentelevaisia narreja, viettelijöitä, avionrikkojia
ja muita, kaikenkarvaisia Juudaksia, mutta ennenkaikkea...
myrkkymestareita...


VI KOHTAUS.

Johanna ilmestyy ovelle. Esimaistaja alkaa tehdä poislähtöä. Kaarle
ponnahtaa seisaalleen, hillitsee samassa itsensä ja istuutuu, jääden
nojaamaan rennosti pöytää vasten.

JOHANNA silmäilee tutkivasti ympärilleen; lähestyy Kaarlea.

ESIMAISTAJA katoaa ovesta.

JOHANNA (katsottuaan Kaarlea hetken vaieten; hitaasti, painavasti).
Alan ymmärtää, kenelle vannoit eilen uskollisuutta.

KAARLE. Mietin tässä juuri naisen ymmärrystä. Levoton kuin hautova
kana, sanoisivat Ulfåsan talonpojat.

JOHANNA. Turha jatkaa teeskentelyä. Jo viime yönä näyttelit huonosti.
Olit juovinasi pohjaan jokaisen maljan etkä kuitenkaan juopunut.
Orsinien kanssa kuiskailit salavihkaa komerossa ja toisessa. Ja minulle
tuhlasit sanoja, mutta huulesi ja käsivartesi väistivät jokaisen
hyväilyni.

KAARLE (huoahtaa teeskennellen). Tämä kuningas-ammatti käy raskaaksi,
jos kuninkaan täytyy joka juhla maksaa aviosiippansa toralla.
(Vartiosta päässeet vahtisotilaat ja upseeri kulkevat oven taitse
portaita alas.)

JOHANNA (askelten alkaessa kuulua; uhkaavasti). Tiedätkö, mistä tulevat
nuo sotamiehet?

KAARLE (on noussut; kuulostellen, koettaen peittää jännitystään).
Astunta on hieman epävarmaa... siis maljoja kallistelemasta.

JOHANNA (sotamiesten ennätettyä oven ohitse). Ne tulivat
kuolemaantuomitun luota. Eikä häntä nyt enää auta sattuma eikä armo,
sillä aion puristaa vihdoinkin totuuden sinun valheellisilta huuliltasi.

KAARLE (siirtyy huolettomuutta teeskennellen oven luo; vetää
sen kiinni, panee lukkoon ja ottaa avaimen itselleen; kokonaan
muuttuneena). Hyvä. Nyt naamarit pois ja päätökseen tämä kurja
karnevaali. — Miksi en juopunut sinun maljoistasi? —. Että en tahraisi
juovuspäissäni ritarikilpeäni naisen verellä.

JOHANNA (kuin kasvoihin lyötynä). Kaarle...

KAARLE. Mitä puuhasin Orsinien kanssa? — Salaliittoa sinua vastaan. Ja
nyt on pakotie kahdelle vangille auki. Vartiossa olevat sotamiehet ovat
lahjotut, upseeri on puolellamme. Minun tarvitsee vain lähteä...

JOHANNA (rukoilevasti). Älä lähde, Kaarle, älä lähde!

KAARLE. Ja tiedätkö, minne ratsuni laukkaa? Durazzolaisen leiriin.
Myyn hänelle miekkani ja pääni, puhdistaakseni ritarikilpeni siitä
alennuksesta ja häpeästä, johon se täällä tahrautui.

JOHANNA (tuskassa). Et voi... et saata... En salli sinun jättää minua!

KAARLE. Neapelin kuningatar saa jäädä toistaiseksi tänne, vangiksi
oman kuolemantorninsa tyrmään. — Etkö huomaa, sinun anjoulainen
silkkiköytesi on poikki, ja hän, jolle ainoalle uskollisuuteni vannoin,
on kohta vapaa.

JOHANNA (kuin oljenkorteen tarttuen). Päästän hänet... Hän saa lähteä
Durazzon Kaarlen turviin. Ja saattajakseen saa hän Nikolaus Orsinin,
jos vain lupaat jäädä...

KAARLE. Hauska kuulla: Vankina yhtä nöyrä kuin julma vanginvartijana.

JOHANNA. Ei, ei Kaarle... Sen piti olla sinulle vain lääkettä. Ja oma
veljesi sen neuvoi. "Jos hänen läheltään riistetään tuo ajattelematon
neito, on hän jo huomenna naurava omaa huikentelevaisuuttaan." Niin hän
sanoi, ja minä uskoin.

KAARLE. Veljeni Birger? — Niinkö?... Hänkö tuon surmanaikeen keksi ja
sinulle neuvomalla neuvoi?

JOHANNA. Juuri hän. Hän tunsi sinut ja tiesi, että hetken hulluus voi
saattaa sinut ajattelemattomiin tekoihin.

KAARLE (tuskalla). Hyvin tunnettu. — Äidille kuolleena syntynyt, omalle
veljelle astinlauta ja sisarille kai ventovieras... Sehän on parastakin
parempaa! Suvuton maanpakolainen ei ole teoistaan velkaa kenellekään. —
Hyvästi, Neapelin Johanna. (Aikoo lähteä.)

JOHANNA (takertuen Kaarlen käsivarteen). Elämäni sammuu, jos lähdet.
Mistään et löydä minun rakkauteni veroista!

KAARLE (irtautuen; edeten etunäyttämölle). Sinun rakkautesi on eläin.

JOHANNA. Olkoon, mutta sillä on kantavat siivet. Älä luule, että ne
ovat vielä murtuneet. — Tiedäthän... Durazzon prinssi on vaatinut
minulta vain Margheritan julistamista kruununperilliseksi. Hyvä,
tarjoan hänelle ja hänen puolisolleen koko Neapelin. Ja me lähdemme
Provenceen! Siellä minua rakastetaan, siellä ei himmene kruununi
loisto. Ja sinä olet minun provencelainen kuninkaani!

KAARLE. Sinun kruunusi on minulle mitättömämpi kuin pienen pieni
soperrus hänen huuliltaan.

JOHANNA (vaipuen maahan Kaarlen jalkojen juureen). Armahda minua...
(Hätäisen nopeasti.) Jos tahdot, rukoilen äidiltäsi luvan seurata
häntä Pyhälle maalle; pysyn hiljaa syrjässä, vaellan paljasjaloin ja
polvistun yksin haudan kaukaisimpaan varjoon. — Lähde kerallani äitisi
luokse, näethän, että tyydyn muruihin.

KAARLE. Hänen elämänsä pöydältä ei riitä muruistakaan... hirttonuoran
punojalle.

JOHANNA (kohottaen kasvonsa vilpittöminä ja anovina Kaarlea kohti).
Katso minun kasvojani!

KAARLE (työntäen Johannan luotaan). Vaivaat minua. (Lyhyesti.) Unohda
minut ja ajattele vanhuutesi rauhaa. Jää hyvästi. (Lähtee, avaa oven,
vääntää sen lukkoon; nousee ylempään kerrokseen.)

JOHANNA jää polvilleen maahan, hän lyyhistyy yhä syvemmälle ja
nyyhkyttää, mutta äkkiä nyyhkytys lakkaa ja hän on hetken hiljaa
ja liikkumattomana; nyt hän kohentaiksen tuijottaen hetken suoraan
eteensä, äkkiä hän näyttää muistavan jotain ja katsahtaa vasempaan
seinään päin, sitten... hän nousee päättävästi, kuulostelee,
tekee ikäänkuin lopullisen päätöksen ja kulkee vasemmalle, jossa
painaa seinästä määrättyä kohtaa, jolloin salaovi kääntyy hitaasti
saranoillaan ja avautuu näyttämölle päin; hän katoaa ovesta ja tämä
painuu jälleen kiinni.


VII KOHTAUS.

Lyhyt vaitiolo; ylhäältä käytävästä alkaa kuulua askeleita, ne
ennättävät oven taakse; samassa alkaa jostain alhaalta kuulua hälinää;
avain vääntyy lukossa, ovi avautuu ja sisään tulee Kaarle ohjaten
Bianca Mariaa kädestä.

KAARLE (jo tullessaan). Joku on hälyyttänyt. (Katsoo ympärilleen;
hämmästyneenä.) Hän on poissa! Salaovi jossain tai... noituuden peliä. —
Odota... (Katoaa porraskäytävään.)

BIANCA MARIA vetäytyy peloissaan oikealle; äkkiä alhaalta kuuluva
hälinä lakkaa.

KAARLE (palaten; synkkänä). Meidät on yllätetty. Miehet vangittiin ja
kuningatar jakelee käskyjä. — Älä pelkää. Minulla on tikari vielä,
puolustan sinua.

BIANCA MARIA. Jätä minut, Kaarle. Sinut hän säästää, jos luovut
minusta. Osaan kuolla iloisena, saat nähdä...

KAARLE. Rauhoitu, meillä on myöskin puolustajia. Hänen aikeensa ovat
tulleet julki, Orsinit ja koko Neapelin kansa ovat häntä vastaan. Vain
hänen ensi raivoltaan on minun sinua varjeltava. Sitten hän kyllä
miettii, ennenkuin koskee meihin.


VIII KOHTAUS.

Esimaistaja tulee ja tuo tarjottimella viinikannun ja kolme maljaa.
Asettaa ne pöydälle.

KAARLE. Meitäkö varten?

ESIMAISTAJA (kumartaen). Vain alkajaisiksi.


IX KOHTAUS.

Johanna tulee peräovesta.

ESIMAISTAJA poistuu.

KAARLE on asettunut puolustavaan asentoon ja vetänyt tikarinsa esiin.

JOHANNA (iloisesti; melkein ilakoiden). No, mutta Kaarle! Miksi noin
murhenäytelmällisen juhlallista? Heitä töki tikari pois...

KAARLE. Vaadin hänelle ja itselleni vapaata pääsyä linnasta. Vetoan
liittolaisiini Orsineihin, jotka nostavat ennemmin kapinan kuin
sallivat meitä loukata.

JOHANNA. Siinä tapauksessa olen jo edeltäpäin tappiolle joutunut. Olen
luopunut taistelemasta nuoruutta vastaan.

KAARLE. Meidän sallitaan siis vapaasti lähteä?

JOHANNA. Jos nainen on joutunut tappiolle, ei silti kuningatar.
Linnan jokaisessa varjossa seisoo sotamies. Portit ovat kolminkerroin
miehitetyt ja läheiset kadut suljetut.

KAARLE. Ja mikä kuolintapa on määrätty meitä varten?

JOHANNA. Kuningatar pitää teidät vielä hetken vankeinaan, jotta nainen,
Johanna-parka, voisi valmistaa teidän rakkaudellenne päättäjäisjuhlan.

KAARLE. Rakkauden päättäjäisjuhla... se merkitsee anjoulaisessa
hovikielessä samaa kuin kuolema.

JOHANNA. Tarkoitin salaisen rakkautenne päättäjäisjuhlaa. (Bianca
Marialle; äidillisen ystävällisesti.) Bianca Maria, tule luokseni...
(Bianca Marian epäröidessä.) Olet vasta onnen kynnyksellä, minä
tahdon saattaa sinut... alttarille saakka. Sitä varten olen kutsunut
tänne Birgitta-rouvan noutamaan poikansa kotiin... uudestisyntyneenä
ja paavin vahvistama erokirja taskussa. (Bianca Marian kiirehtiessä
kiitollisena suutelemaan Johannan kättä; Kaarlelle.) Täytyyhän toki
sulhasen olla vapaa hyljätyistä vaimoista.

KAARLE. Tarkoittaako kuningatar leikkiä nautinnokseen kissaa ja hiirtä?
Jokainenhan tietää, että äitini ei ole koskaan hyväksyvä erokirjaa.

JOHANNA. Hän ei tiedä vielä, että paavi on valmis pieneksi
vastalahjaksi — hyväksymään hänen luostarinsa perustamiskirjan. Ja
kun hän saa nähdä, että hänen poikansa morsiamena ei ole enää tuo...
kadotukseen tuomittu Isebel, vaan taivaallinen Beatrice...

KAARLE (keskeyttäen; tuimasti). Kuningatar, en luota sinuun.

JOHANNA (kaksimielisesti). Vannon yhdistäväni teidät toisiinne
ikuisesti... vielä tänä iltana. Eikö se riitä?

BIANCA MARIA (lähestyen). Kaarle, älä epäile enää. Olen kuullut, että
äitisi on parantumattomille peloittavan ankara, mutta nöyrtyneille kuin
parhain äiti. Kaipaan hänen siunaustaan...

KAARLE. Hän on näkyjensä ja ylpeytensä sokaisema. Palkkasoturin miekka
on rakkautemme ainoa turva. Sitä varten... kutsuttakoon tänne myöskin
nuo molemmat Orsinit, jos toivotaan minun jatkavan keskustelua.

JOHANNA. Saat itse vapauttaa äsken vangitsemani sotilaat ja lähettää
heidät Orsinien luokse.

KAARLE. Hyvä, teen sen oitis. (Poistuu.)

JOHANNA (nauraa Kaarlen mennessä kuin salaisesta nautinnosta; yhä
kaksimielisesti ilakoiden). Näethän, tyttäreni, nuoruus lannistaa
hyljätyt rakastajattaretkin, se on taivuttava myöskin anopin jäykät
niskat. (Istuutuu, ojentaen kutsuvasti kätensä.) Mutta kerro minulle
hänestä jotain... Mitä tunnet hänen lähellään, mitä ajattelet hänestä?

BIANCA MARIA (lähestyen; nojaten luottavasti Johannaan). En osaa
paljon ajatella, mutta yhden tiedän: puutarhan kukat ovat ikäänkuin
lakastuneet ja käyneet mitättömiksi. Ennen niitä suutelin ja hoidin. Ne
olivat ihmemaasta tulleita kummanmuotoisia lapsia... Nyt olen itse kuin
avuttomaksi kukaksi muuttunut. Minä värisen hänen kämmenellään, hänen
hengityksensä polttaa, mutta hänen huulensa virvoittavat terälehteni
kuin pisaroiva sade. Ja kun hän suutelemistaan suutelee, on ylläni
sokaiseva mehiläisparvi, joka kerää hunajaa, vain hunajaa...

JOHANNA (nousten; keskeyttäen). Riittää!

BIANCA MARIA (hämmästyneenä ja pelästyneenä). Niin olen usein
kuvitellut...

JOHANNA (katkerasti). Miesparat! He huolluttavat, luulen, hampaansa,
vihertävillä raakileilla...


X KOHTAUS.

Kaarle palaa takaisin voitonriemuisen näköisenä; heti hänen jälkeensä
tulee Esimaistaja.

JOHANNA (Kaarlen tullessa; ironisesti). Bianca Maria lauloi juuri
minulle pienen paimenlaulun rakkaudestaan... (Siirtyy pöydän luo ja
ryhtyy kaatamaan viiniä maljoihin.)

ESIMAISTAJA ryhtyy samoihin aikoihin sytyttämään seinällä olevaa
soihturiviä, mutta sytyttää vain joka toisen soihdun, jotka palavat
pienellä kynttilänomaisella liekillä; jää sen jälkeen taka-alalle
odottamaan.

KAARLE (voitostaan varmana). Kuningatar, sinun on aika heittää
paimenlaulut syrjään ja miettiä kiireellistä Provencenmatkaa. Tuolla
alhaalla kiertää huhu, että Durazzon Kaarle on jättänyt leirinsä ja
marssii Neapelia kohti. Vain luottamus Nikolai Orsinin päällikkötaitoon
pitää enää joukkosi koossa.

JOHANNA (nauraen hurjasti). Siis vieraita lisää ja vieläpä sukulaisia!
Tarvitaan enää vain taivaalle pyrstökkäät tähdet ja maailmanloppu,
jotta vastaanottoni olisi arvoni mukainen. — Ettekö näe, mestarini
sytyttää jo juhlasoihtuja, ja me juomme maljan (viitaten Bianca
Mariaan) hänen paimenlaulunsa kauneudelle. (Kaataessaan viiniä.) Minä
voin tarjota sen rinnalle vain satavuotiasta, mutta siksi juuri väkevää
ja ylpeätä viiniä... (Huomatessaan Kaarlen ja Bianca Marian katsovan
epäillen viinimaljoihin.) Oh, älkää peljätkö nuorta henkeänne. Toimitan
itse esimaistajan virkaa. (Tarjoten yhden maljoista, maistettuaan
siitä ensin itse, Bianca Marialle.) Tässä sinulle suloisen neitsyytesi
viimeinen malja. (Ottaen Kaarlen maljan, maistettuaan siitäkin hitaasti
ja pitkään.) Ja sinulle, Kaarle, kolmannen hääyösi malja. (Uhkaavasti.)
Tällä kertaa saat juoda sen pohjaan saakka. (Nostaen oman maljansa.)
Siispä, rakkaat vankini, teille rakkauden ja minulle... koston malja.
(Juo yksin; toisille.) Mitä? Eikö nuoruus uskalla juoda enää edes
rakkautensa maljaa?

BIANCA MARIA. Kuningatar, sananne peloittavat minua...

JOHANNA (kuin väsähtyen). Älä pelkää, tyttäreni, tarkoitin kai kostoa
itselleni... pahoista töistäni. Se tulee parhaillaan. Se on tuijottanut
jo kauan Nikolaus Orsinin kulmien alta. Nyt se kumahtelee Via Appian
laavalaattoja vasten. Se välkehtii Durazzon prinssin kypärässä. Ja
katurahvas huutaa sen kohta julki...

BIANCA MARIA (lähestyen Johannaa; tarkoittaen lohduttaa).
Kuningattareni, älkää joutuko epätoivoon... Meidänhän piti viettää
iloista juhlaa!

JOHANNA (työntäen Bianca Marian luotaan; muuttuneena). Tosiaankin!
Vieraathan lähestyvät... (Esimaistajalle.) Mestari, katso, ovatko
trabanttini pysyneet minulle uskollisina.

ESIMAISTAJA poistuu.

JOHANNA. Tiedättekö, miksi hän on sytyttänyt vain joka toisen soihdun
eikä kaikkia? Ette tietenkään. Se on juhlamestarimme suuri salaisuus.

KAARLE. Aavistan, että aiot jotain turmantyötä. Tee se pian, jos aiot
ennättää kostosi perille.

JOHANNA. Me ennätämme kyllä ajoissa...

ESIMAISTAJA (palaten). Trabantit odottavat valmiina.

JOHANNA. Etkö kuullut? Nyt saavat ansaitun osansa sekä nuoret että
vanhat. (Viittaa Esimaistajalle, joka ryhtyy sytyttämään loputkin
soihduista; hyökkäävästi.) Muistatteko, mitä äsken teille vannoin?

BIANCA MARIA (lähestyen Kaarlea). Vannoitte antavanne meidät
toisillemme...

JOHANNA. Ikuisesti! Unohdit tärkeimmän sanan, joka on aina merkinnyt
kuolemaa.

KAARLE. Mikä alhainen kataluus!

JOHANNA. Ei sen alhaisempaa kuin sinun toissapäiväinen valasi, jonka
sanat olivat uskollisuutta, mutta sydän petturin sydän.

KAARLE (ottaa Bianca Mariaa kädestä). Paetkaamme!

JOHANNA. Turhaa. Teillä on valittavana kahdesta kuolemasta toinen.

KAARLE pysähtyy.

JOHANNA. Portaissa ovat vastassanne trabantit, jotka halkaisevat
lyömämiekoillaan sinulta pään ja saavat palkakseen morsiamelta sekä...
ruumiin että hengen. — No, haluttaako lähteä? (Viitaten soihtuihin.)
Mutta täällä... vihkialttarinne kynttilät sytytetään, ja saatte kuolla
sylikkäin, lemmen hurmiossa... Katsokaas, nuo soihdut, jotka nyt
syttyvät toinen toisensa jälkeen, ovat suuren taikurin tekoa. — No,
mestari, paljasta meille hieman taiteesi salaisuuksia.

ESIMAISTAJA (saatuaan useimmat soihdut sytytetyksi). Vakuutan, jalot
naiset ja ritari, tämä on hienoin ja kohteliain tapa päästää ihminen
elämästä irti. Opin sen Cordovan kalifin etevimmiltä mestareilta...
Katsokaas, näiden viimeksi sytytettyjen sydämet on kastettu
arsenikkiin, senjälkeen... ne on taitavasti muokattu pyrethrum-
ja akoniittijauhoin ja lopuksi uurteet ja uomat... elohopealla
koristeltu. — Kun sydän on palanut kynnenmustukaisen verran, syntyy
hetken leijaileva, näkymätön pilvi ja alkaa pienenpienten hiutaleitten
nopea karnevaali. Ne liitävät, ne lentävät kuin haaraniekka pirut. Ne
juuttuvat ihmisen hipiään ja riistävät siltä kyvyn tuntea tuskaa. Ne
kutovat silmäterän ylle hämärtävän kaihen... Tämä tihenee ja kasvaa,
kunnes painaa silmäluomet kiinni kuin raukea väsymys rakastetun
sylissä. Ja äkkiä... suloiset soinnut alkavat väräjöidä korvan
onteloissa. Ja huulten, sierainten kautta ne uuvuttavat hengittävät
keuhkot muutamassa hetkessä kuoleman syliin. (Ryhtyy sytyttämään loput
soihduista.)

BIANCA MARIA (syöksyen Johannan jalkojen juureen). Sallikaa meidän
elää! Olemme liian nuoria elämästä luopumaan...

KAARLE. Älä rukoile häntä!

BIANCA MARIA (nousten, kääntyen Kaarlen puoleen; kauhusta väristen).
Missä on hänen sydämensä?

JOHANNA. Te myrkytitte sen, ja nyt se palaa tuolla... teidän
kuolemaksenne ja kostoksi vihollisilleni. Se on helvetin tulta
Pyhälle Birgitalle, se on kiirastulta Orsineille ja uhman liekki
durazzolaiselle vallananastajalle. Nyt taistelee kuningatar! (Poistuu.)

ESIMAISTAJA on saanut kaikki soihdut sytytetyksi, poistuu kumartaen,
sulkee oven ja vääntää sen lukkoon.

KAARLE (joutuen tuskaan). Meitä ei pelasta mikään. Ja minä olen
syyllinen sinun kuolemaasi!

BIANCA MARIA. Syyllinen on rakkaus, et sinä...

KAARLE. Minä vedin sinut kohtaloni onnettomaan pyörteeseen, minä
tavoitin sinussa onnea itselleni, vaikka syntini eivät sitä olisi
ansainneet. Minä, minä olen syyllinen! — Ja se painaa tänä hetkenä
enemmän kuin tuhat kuolemaa.

BIANCA MARIA (lähestyen, hyväillen; melkein leikillisesti). Minä,
rakkain, olen syyllinen... Sinähän etsit minua koko elämäsi ajan!
Et voinut löytää, minä hupakko kun täällä etelän puutarhoissa,
piilossa vuotin, ja sinä, parka, sait etsiä turhaan, ihan turhaan...
kaikkialta...

KAARLE (jatkaen puoliksi itsekseen katkeraa ajatustaan). Nuo katkerat
ja raskaat, nuo huimat ja ylpeät, lukemattomat penikulmat, ne päätyvät
riemun kynnyksellä manalan oveen. (Siirtyen taka-alalle.) Kas siinä
harmi, joka myrkyttää sieluni viimeisellä hetkellä!

BIANCA MARIA (lähestyen). Nyt kapinoit, Kaarle, armoa vastaan. Se
leijailee täällä kuoleman pilvessä. Se kantaa meidät sylikkäin pilvestä
pilveen, läpi puhtaan ilman, Pyhän Neitsyen tuoksuvaan tarhaan...

KAARLE (kuin alkaen ymmärtää). Neitsyt Maaria ja... vierellänsä poika...

BIANCA MARIA. Niin, ilman hänen armoansa olisimme saaneet kuolla sydän
kauhistuneena ja ruumis häväistynä.

KAARLE (kuin uudessa maailmassa). Tällaistako... juuri tätäkö tarkoitti
äitini ilmestys? — Neitsyt Maaria... olennoista puhtain, juuri hän
johdatti sinut minun luokseni... (Painaen Bianca Marian rintaansa
vasten.) Ja sinä, sinä olet Neitsyen nuorin tytär, joka synnyttää
uudestaan onnettoman miehen...

BIANCA MARIA (kurkoittuen Kaarlen puoleen; hädässä). Katso minuun!
Katso silmästä silmään... Näin... Kas noin! Nyt saivat ne itselleen
sinun kasvojesi kuvan...

KAARLE. Niissä on syyttömän kärsimyksen ihana verho.

BIANCA MARIA (koskettaen päähänsä kuin pyörtymystä tuntien, irtautuu
ja siirtyy vasemmalle penkin luo; Kaarlen aikoessa seurata). Ei, ei!
Seiso siellä, näen sinut selvemmin soihtujen valossa. (Ihaillen.) Kuin
tulen lieskat paistavat sinun jäsenesi... (Horjahtaa penkille; Kaarlen
rientäessä hänen luokseen.) Ne himmenivät ja... saivatkin himmetä. (Jää
lepäävään asentoon.)

KAARLE (suudeltuaan Bianca Marian sulkeutuvia silmiä; puoliksi
itsekseen). Mutta... minähän näen, minä kuulen ja tunnen... Oletpa
sitkeään juuttunut, elämän mato!

BIANCA MARIA (nousee puoliksi istualleen). Kuuletko äitini äänen?
Laakealla meren rannalla soi hänen äänensä... raikkaasti kuin tuulessa
huilu... (Hervahtaa, kuolee.)

KAARLE (kumartuen vainajan puoleen). Läksit nopsaan kuin lintu
lentoon... (Katsellen ympärilleen.) Ja minä? Täälläkö yhä? (Kuin
hamuillen.) Missä leijaat, kuoleman häkä? — (Kääntyen jälleen
vainajaan päin.) Ei, ei, armas, älä luule, että olen hidas lähtemään.
(Ojentautuen; päättävästi.) Tahdon matkalle myötä. (Tarttuu tikarinsa
kahvaan; kuulostelee askeleita, jotka alkavat kuulua alhaalta päin;
avaimen kääntyessä lukossa vetää tikarin ja surmaa itsensä; vaipuu
vasemmalle vainajan jalkopäähän.)


XI KOHTAUS.

Johanna tulee ja hänen jäljessään Birgitta, jonka harmaat hiukset nyt
ovat verhottomat.

JOHANNA. Pyhä Birgitta, katso. Rukoilit poikasi sieluttoman ruumiin
kuolemaa. Kadotuksen tytär on ollut sinun jumalasi välikappaleena.

BIRGITTA (kiirehtii Kaarlen luo). Poikani! (Nostaa Kaarlen pään
syliinsä.)

KAARLE (kuin heräten). "Ja hänen jäsenensä ojentuivat kuin tulen
lieskat kohti avaruutta." — Katso, tässä on sinun ilmestyksesi, äiti.
Näin syntyvät... armoitetuimmat... (Hervahtaa, kuolee.)

BIRGITTA. Nyt ymmärrän kaiken... Tämä oli Jumalan asettama ansa
meitä kaikkia varten... Ja eritoten minulle, jotta ylpeyteni niskat
viimeinkin taittuisivat maahan saakka. — Oikein sanoit, poikani, olen
ollut yökköäkin sokeampi... (Jää maahan; pitää vainajan päätä sylissään
ikäänkuin häntä tuudittaen.)


XII KOHTAUS.

Alhaalta kuuluu askelia, taajaan ja kuuluvasti kuin kokonaiset joukot
liikkuisivat; ovesta häämöttää joukko miehiä; sisään astuu Birger.

BIRGER (Johannalle). Kuningatar Johanna, Durazzon Kaarle marssii tänä
hetkenä kaupunkiin, kansa rientää häntä vastaan, ja linnaväki on
heittänyt aseensa. Tämän petollisen surmanteon tähden me, Orsinit ja
minä, vangitsemme teidät, luovuttaaksemme voittajan käsiin.

JOHANNA. Olette tervetulleita. Pyydän ainoastaan, että vankeuteni aika
päätettäisiin nopeasti. (Painaen kädellä rintaansa.) Sillä täällä...
vanhuuden onkalossa tihkuu seinistä vain... menneen elämän katkerat
myrkyt.

Väliverho.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI KUNINGATARTA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.