The Project Gutenberg eBook, Unta ja totta, by Larin-Kyösti
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
Title: Unta ja totta
Author: Larin-Kyösti
Release Date: June 27, 2020 [eBook #62499]
Language: Finnish
***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UNTA JA TOTTA***
E-text prepared by Tapio Riikonen
UNTA JA TOTTA
Kirj.
LARIN-KYÖSTI
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1901.
SISÄLTÖ:
UNESSAKÄVIJÄ:
Unessakävijä
Itsepettäjä pimeässä 1-12
Kevätlaineet
Vuoren vallassa
Mieron iloa 1
Mustalaisverta
Kammion kahleissa
Myllyn luona
Ripsien raossa
Polun päässä
Pieni peikko
Maailman sivussa
Lemmenkateessa
Yrttitarhassa
Virran pohjalla
Sinisessä siimeksessä
Lyyli
Varjossa ja valossa
Tulikukka
Mieron iloa 2
Unen perhot
Ihanne
Paholaisen huutokauppa
Magdaleena
Silmästä silmään
MAALAISSOINTUJA:
Tuulan tei
Saariretki
Sateella
Vihreä veräjä
Hidas Hippo
Mustalaisia talossa
Pois meni päivä
Nimismies
Puuskan surulaulu
Toisella puolen lahden
Viinakurri
Kotipolulla
Ensi lumen tullessa
Uuden vuoden yö
Vaari ja vaarin kello
Valkeat neidot
Istun metsän kivellä
Auringonkukka
Mellakka kievarin raitilla
Iltapuhteet
Talvi-iltahämärässä
Hiihtämässä
Veräjän-Mikko
Talvitiellä
Tukkiherra
UNESSAKÄVIJÄ
UNESSAKÄVIJÄ.
Mun henkeni vaeltaa,
kun raukeat silmäni suljen,
ma harhaan höyhensaarien taa
ja houreen huippuja kuljen.
Ja kullassa kuutamon
ma unhonyrttiä kerään
ja uksella autuuden asunnon
ma päivän huolihin herään.
Pois kodista eksynyt oon,
ma vieraille vuoteille yöksyn,
ma vaellan unelmien aurinkoon
ja kerran ma kuiluun syöksyn.
ITSEPETTÄJÄ PIMEÄSSÄ.
(Hän, itsepettäjä virui olkivuoteellaan ja pimeä oli hänen
kidutuskammionsa, hän katsoi sieluunsa kuin hämärään huoneeseen ja
painiskeli itsensä kanssa, sillä hän oli pettänyt itsensä ja
hyljännyt hyvyytensä ja korskeuden henki puhui hänen kauttansa):
1.
Minä hämärästä kuiskeen kuulen
läpi huurun ja harmaan sauhun,
ja äänet solisee, loiskaa ja soi,
min'en huutaa voi,
näen pimeän partaalla keltaisen kalvon
ja pimeän pohjassa kahleissa kauhun
ma yksin yössä valvon.
Mun allani avaruus aukee,
näen vihreän, limaisen portaan,
sieltä sekava helvetti heijastaa, --
pois valuu maa,
näen laihat kädet, ne toisiaan kaulaa,
siellä kirotut henget sortuu ja sortaa,
ja kimeä kuoro laulaa.
2.
Ma katselin usviin ja uumeniin,
ma veteliä vesiä näin,
näin pitkän varjon vuorella,
se liikkui ja leijui päin.
Mun sieluni vajosi varjoihin,
ma silmäni käänsin pois,
ma kuulin äänen himmeän
kuin kaukaa käynyt se ois.
Ja kiperän männyn runkoa
mun käteni kiemuroi,
en tahtonut syöksyä syvyyteen
ja pohjaton pimeys soi.
Läpi yön kimakirous kimposi,
tuli varjosta luokseni mies,
hän kädestä otti ja kuiskasi.
Ken syvimmät syntini ties? --
3.
Ja kuoro se lauloi pohjasta yön:
Kirotut olkoot äitien kohdut,
sielt' olen täyteisen tuskani tuonut,
kirotut valkeanviekkaat rinnat,
niist' olen myrkkyistä maitoa juonut!
Kirottu maa, joka nesteitä siittää,
kirotut siementä kantavat tuulet,
kirottu yö, joka lempehen vihkii,
hekkuman valtaan kun yhtyvi huulet!
Kirottu taivas ja taivahan taatto,
synnin tarhaan sä ihmiset suorit,
kukkien kevättä valheella höystät,
syksyllä lehdet kylmällä kuorit!
Miksikä päivänpaistetta lupaat,
miksikä houreita helmaamme kannat,
miksi on armas aamuinen taivas,
miksi on kaameat kuoleman rannat?
Miksikä matojen maireeksi tänne
loit sinä kurjat mustahan multaan,
miksikä lietsoit liekkejä rintaan,
jotta se kiroisi kimmaista tultaan?
Kirotut luonnon tuhannet tuskat,
kirottu valhe ja kiiltävä kuori,
tulkoon ihana, ikuinen tyhjyys,
kaatuos päälleni korkein vuori!
4.
Selin vuoteella tuijotan tummuuteen
ja rinnassa polttaa ja pistää,
omantunnon tulta mä suitsutan,
en apua löydä mistään.
Läpi kammion pimeys keinuilee
ja lattia allani häilyy,
alas, ylös mä taivaan tanssivan nään
ja tähdet sekaisin väilyy.
Ma pimeään astun ja horjahdan
ja yössä ma etsin juomaa,
jääkylmä henkäys huoneessa käy,
ovensuussa ma varjon huomaan.
5.
Hän jalkapäähäni istahtaa,
ja vihreät, häijyt silmät kiiltää,
häntä välttää on turha työ,
hän himoo ja sielua saartaa;
mun suoneni sairaasti lyö
ja vilu mun viiltää,
ja kammo kaartaa,
nyt on tullut mun elämäni kiirastulen yö.
Hän valvoo kiihkoja kannustain,
kun houreesta hirmu-uneen herään,
salapaulaan hän langettaa,
hän tarkoituksensa salaa
ja hiipii vuoteeni taa;
ma luontoni kerään
ja tahdon alaa
ja paljastan kaikki ja kutsun salamaa.
6.
Soi, soi, synti soi,
mä verellä velkani maksan,
mut vielä ma seista jaksan,
et iskeä voi!
Pois, pois multaan vie,
Manan maille on ihana tulla
ja sulla kuin kurjalla mulla
myös lepo lie!
Pois, pois maahan lyö,
sinä suuri ja syntinen henki,
vie toivoni viimeinenki
ja tule yö!
7.
Ma otsaani löin
ja makasin suin,
kuin ennen öin
ma syntejä luin
ja kidutuspenkissä huutaen hourin.
Ma janoon jäin,
mulle muisto toi,
mitä rumaa ma näin
ja korvissa soi,
kun olkivuoteelta seiniä kourin.
Ma ruukkua hain,
mä kättäni tuin,
tasapainon sain
ja nyrkkiä puin;
näin mustan varjon, se kynnystä kiiri.
"Pois nimessä sen,
ken sunkin loi,
sua väistä en,
oi, selaa, oi,
taas levossa leijuu pimeä piiri!"
8.
Taas seestyvi synkeä yö,
näen valkoisten vuorten särmät,
pois aaveeni pakenee huminaan
kuin matalat, harmaat härmät.
Tuli kirkkaus ja ma näin,
näin ihanaa unta, uutta:
ma kuljin suuressa metsässä,
puut kuiskutti salaisuutta,
puron rannalla valkea hirvi joi
sinisilmin ja kaarevin kauloin,
uniyrtit niituilla vihannoi
ja kuninkaanlintu lauloi.
Mun sieluni suli ja laajentui
ja sävelten virrassa tunteeni ui,
soi humisten ilmojen urut,
ja sinne siniseen korkeuteen
pois himmeten haihtui surut.
9.
Ja lähtehen reunalla uinaillen
lepäs hento nainen ja tumma mies
ja silmät ne onnesta välkkyi,
mies soitteli ruokopillillään
ja naisen nauru se helkkyi.
Vaan sitten synkkeni syntihin pois
tämä päivänpäilyvä taulu,
mies nuorta vaimoa kammoksui
ja huulilta sammui laulu.
Tuli yrttitarhaan kaunis kyy,
tuli ikuinen tuska ja surujen syy,
tuli toukka, koi, joka kukkia söi,
tuli kiista ja katkera kauhu,
veli veljeä löi,
kun sauhusi uhrisauhu.
Ja valosta pimeän pitoihin
ja päivästä valheen vaivaan
sai ihminen harhata mieron mailla,
tuli kuoleman suuri kirous
ja itsepetoksen lumous,
ja sydäntä, sääliä vailla
tuli Luoja ja sulki taivaan...
10.
Tule pilvien pitäjä suuri,
tule tulkiten, tuomiten,
vai oletko vaeltava varjo vain
tai valhetta ihmisten!
En köyristä enään selkää,
en sinua pelkää,
sinä hämärä, salainen, suuri,
sano, missä on synnin juuri,
koska alku olet ja loppu myös
ja ääretön on sun työs!
Jos sieluni syntyä hallitset
ja elämän kulkua vallitset,
niin aukaise silmäni mun,
että näkisin sun,
josko olet, olit ja tuleva oot,
sitte taivahat lauetkoot!
Ma herjaten seisoin ja napisin
ja huumeessa huojuin ja vapisin,
ja painoin kuin teuras pääni.
Ei hiiskausta, ei suhinaa,
ei räjähdä taivas, ei horju maa,
ja tuntui kuin vuodet ois vierreet
ja soinut ois
vain kysyjän kolkko ääni.
11.
Ma tahdon käydä kuin aamunkoi
yli sumuisen, maisen saastan,
ma kirkkaan laulun saatossa käyn
yli merten, kun maailma allani soi
ja kääpiöt toisiaan raastaa.
Ma tahdon kulkea korkeuteen,
missä kauniimmat kaaret hohtaa,
ma punaista soihtua heilutan
ja rataa ma muutan hiljalleen,
miss' uusia tähtiä kohtaan.
Ma tahdon laajalti vaeltaa,
sädesuihkuja alas ma heitän
ja kultaisin kimpuin ma kihlaan sun,
sinä pieni, synkeä, syntinen maa
ja sitten sun yöhön peitän.
Sinut poltan ja liekkihin kärvennän,
tulivuoria helmaasi ammun,
sinä ilmanraanana sinkua saat;
sinut avaruuksihin tyhjennän,
kun uusihin urihin sammun.
12.
Sua huusin ma itkussa illoin,
kun suru oli suuri mulla,
oi, täytyykö, Herra, mun herätä
ja luoksesi ryömien tulla!
Ma vuodatin öljyä vuoteellein
ja huoneeni tuleen pistin,
oi, täytyykö voimaa vuotaen
mun vaipua juurelle ristin?
En tahdo armohos luikertaa,
kun hätä on suuri mulla,
ma tahdon yksin kamppailla,
en voi minä ryömien tulla!
KEVÄTLAINEET.
Ne keväiset laineet laulavat taas,
ne tulevat pitkiä teitä
ohi paljaiden pajupengerten
täynnä uusia säveleitä.
Kuin siniset, pienet käärmehet,
ne kiertävät keltaista santaa,
joka yhdeksäs aalto loiskahtaa
ja valkoista kruunua kantaa.
Niin kulkee kuningaskäärme vaan,
kun keväinen kimmel hohtaa,
se tuopi satuja saatossaan
ja aaltojen joukkoja johtaa.
Ne lemmen kihoissa kisailee
pois solisten soitimen juoksuun,
minä rantoja kuljen ja kuuntelen,
ja vihreinä viidat tuoksuu.
VUOREN VALLASSA.
Olen pitkien polkujen matkamies,
ma vuorilta laaksohon laskin,
tievarsilla kuivat lähtehet näin,
oli ruoho kuin ruskea vaski.
Oli taivas helteä, kuuma yö,
kävi auer onkalon suissa,
ma punaista majaa etsin vaan,
miss' ilo on vihreissä puissa.
Missä vinttikaivossa helmeilee
teräskirkkaiden hetteiden hohto,
ne suonteni soutua viihdyttäis
kuin rautaa vuotava rohto.
Ja majasta armas astua sais,
se kelveä kirsikkahuuli,
hän laskisi kätensä olallein,
kun ääneni janon hän kuuli.
Hän tarjoisi huulensa huimuuksiin,
hän sinistä ruukkua kantais,
hän punaiseen majaan saattaisi mun
ja pivosta juoda mun antais.
Ma vienoista velhoista kuiskaisin
ja kahleista kuuman vuoren,
kuin vuoren ryöväri ryöstäisin
sen laakson ruusuni nuoren.
MIERON ILOA.
1.
Sun löysin ma mieron matalalta tieltä,
kun harhailin ma yksin ja ystäviä vailla,
ma sopertelin surujeni kirjavata kieltä,
ja aatokseni ajelehti pimeyden mailla,
ma nuoruuttasi kerjäten sun luoksesi jäin,
sa seurasit ja kosteutta silmissäs ma näin.
Ja syksyiseen suojaan sun kanssasi ma kuljin,
miss' ahdisteli mielikuvain vajomaton vaino,
ja pimeässä käteni ma kätehesi suljin,
niin onneton sa olit silloin, kiihkeä ja kaino,
sa katselit kuin katsoa vain hyljätty voi,
ja äänessäsi tukahdettu hellä helke soi.
Ma tarinoin ja selvittelin kaiken kangastusta
ja sinä, sinä itkit, sillä ethän voinut muuta,
taas täynnä hetken hehkua ja ilon aavistusta
ma tummaa tukkaas silitin ja annoin sulle suuta,
ja hengittäen hiljaa näin me tummaan tuudittiin
ja ilotulta tuskille me kahden poltettiin.
MUSTALAISVERTA.
Ma olen kuin valkea mustalainen
ja vaellan niinkuin on mieli,
ja maailmanrannan raunioilla
on kotini porttipieli.
Sä olet niin levoton lemmessä
ja katseesi kaipaa merta,
ma tunnen, povesi läikkyessä,
kuin oisimme samaa verta.
Siis tullos vihreään kuutamoon,
kun maantiennuotiot puuntaa,
siell' iltatähdistä arvaamme
yön muuttolintujen suuntaa.
KAMMION KAHLEISSA.
En hämärään kammioon päivää nää
ja taivas harmaana häämöittää,
on ilma sairas ja sumuinen,
ma katson kuin usviin ja unelmiin;
käy maailma kaukana humuineen,
ma vaivun utuhun himmeään,
kuin ristikon takaa puun minä nään,
siellä punainen pihlaja hohtaa.
Se lapsuuden ajoist' on seisonut niin,
sen juurelle muistoni johtaa,
sen latvassa soittaa kiistaiset kertut,
sen oksilla riippuu katkerat tertut,
kokemuksien katkerat marjat.
Läpi sumun sen nään kuin unessain,
ja tulevia aikoja heijastain
käy ohitseni kuvien sarjat.
Se pihlaja kasvaa ja varjoon ma jään,
se pihlaja päivää salaa,
sen oksilta verta ma tippuvan nään
ja se palaa, palaa.
MYLLYN LUONA.
Voi, muistatko tuulimyllyn sen,
jonka liepeillä hämärä hiipi,
se oli kuin hyönteiskummitus
ja sill' oli hirveä siipi.
Jyvämiesten kaikkien viljan se söi,
siellä syksyisin lepakot viihtyi;
ma tahdoin sen siipihin tarttua,
ja silloin sun mielesi kiihtyi.
Siellä varmaan peikko kummitteli
ja varasti köyhien viljaa,
se oli kuin sudenkorento,
se seisoi niin kumman hiljaa.
Se peikko kätemme yhtehen vei,
niin vaatelias oli peikko, -- --
oli vaara siipenä seikkailun,
mä vaarassa olin niin heikko.
Sinä olet se hyönteiskummitus,
jon' ääressä vaarassa vartuin,
sun sydämmesi oli kuin mylly tuo,
kun siipihin kerran tartuin.
Sinä tunteeni tuhaksi jauhaisit
ja elämäni heilimäpuunkin,
olet sydämmeni mehua imenyt
ja vieläpä monen muunkin.
RIPSIEN RAOSSA.
Ma katselen mustien ripsies taa,
joista sininen auer väikkyy,
minä katson kuin metsän hämärään,
jossa salaiset rimmet läikkyy.
Siellä sammalhetteissä päivä käy
ja katveessa solisee virrat,
siellä hämyttäret kangasta kutoilee
ja säteissä säkenöi pirrat.
Siell' unelmien utua kudotaan
ja autuuden auerta luodaan,
siellä päivän kutsuja kaihditaan
ja kukkien kuvusta juodaan.
Siellä kielojen kasteessa kuvastuu
koko taivaan ihana kaari,
siellä rimpien raosta kajottaa
se onnen sininen saari.
POLUN PÄÄSSÄ.
Pois muistot murheiset ja suru pois,
pois ajatusten pitkä ruumissaatto!
Niin mietin, seutua kun samosin,
mut kuinka kauvan yössä harhailin,
en itse tiennyt --, ristitarhan näin,
ma polunpäässä seisoin sävähtäin,
sen kummun näin, jonk' alla lepää taatto.
PIENI PEIKKO.
Ma olen kuin jättiläinen,
sinä pieni keiju ja peikko,
se pitkä mies ja pimeä mies
oli kerran unessa heikko.
Ja keiju oli kaunis kuin kuutamo,
se laaksoa kulki ja lauloi,
se luolan aarteita tahtoi vaan,
kun jättiläisen se pauloi.
-- Ma näin sun vahvan heikkoutes,
kun vaivuin ma hymyilyysi,
ja salaa kun yössä suudeltiin,
taas silmäsi helyjä pyysi.
MAAILMAN SIVUSSA.
Äl' itke tyttö, jos köyhyys itki,
jos maailma tallaa poikki ja pitkin,
kun piiskat ilmassa ilkamoi,
ja rämisevät kulkuset soi.
Niin riehuvat rikkaat ja matkijaköyhät
ja töykeät tokkelot, löylyjen löyhät,
ken aasin seljässä ratsastaa,
se harvoin syrjähän katsastaa.
Ja mitä se auttais, jos itkettäis
ja maantieltä ruohoja kitkettäis,
sillä toisten jäljiss' ei jälkeä näy,
ja rikkaruoho se vieraissa käy,
ei onni oo kullan hinnassa,
vaan onni on kahden rinnassa.
Moni maantielle ilonsa hukkasi,
sen ainoan onnensa parhaan,
mut istuta, tyttöni, kukkasi
tuvan turpeisen yrttitarhaan,
omat surumme illoin me itkettäis,
omat rikkaruohomme kitkettäis,
kuin laulaen kuluisi päivän työ
ja unta olisi yö. --
LEMMENKATEESSA.
Sinä häilyvä oot kuin ruovonpää
ja rannalla välkkyvä santa,
nyt ylistät yhtä ylkää vaan, -- --
jolla tuhat on morsianta.
Sä keimeän kaino siskoni,
mun veljenä muistoosi suljet,
sä peiliisi katsot ja huokailet
ja iltakirkkohon kuljet.
YRTTITARHASSA.
Mun sieluni yrttitarhassa
moni kasvavi kukka kumma,
siellä kasvaa onneton ohdake
ja mieronkukka tumma.
Unikukat ne kulolla unelmoi
ja iloiset sasminat häilyy,
ja kalmankukka se versoo myös,
ja mustassa varressa päilyy.
Moni kukka on kylmästä kuihtunut
ja moni on kasvanut hukkaan
ja yhtä kukkaa ei enään oo,
sitä valkoista liljakukkaa.
Se kukka on lumisen puhtauden,
se loisti auringon alla,
se äitini hautaa koristais,
vaan sen on jo vienyt halla.
VIRRAN POHJALLA.
(Yöllinen näky).
Yössä jylhän jyminän kuulen,
päälläni kohisee musta yö,
vihreän virran pohjalla värjyn,
pimeän pohjasta sydän lyö.
Kaukaa loiskien iloinen laine
suomujen seasta kimmeltää,
limaiset linnat, näkinkenkätornit
hopeaporeista häämöittää.
Lomitse vihreän kalvon katson,
himmeät tähdet ne läikkyy pois,
päälläni kohisee uponnut kello,
tuntuu kuin kapula suussa ois.
Köynnösjuurissa kello riippuu,
pitkässä kaaressa kieli käy,
kieli käy, vaan laitaan ei koske,
laidan äärtä ei missään näy.
Tuhannet kuplat sohisten solskaa,
vihreävaskisen kidan ma nään,
valkimen vaahdoissa kello heiluu,
vaivun ja vaivun yhtenään.
Tahtoisin nousta, tahtoisin huutaa:
mikset kirottu kello jo soi,
tuomioääntäsi vuosia vuotin,
mutien mujuss' en maata voi!
Soita kiihkojen kimmat lukkoon,
kaiju sieluni kammioon,
rakentaja suuri, valaja suuri,
julista, mitä ma rikkonut oon!
Äänetön, ääretön kello heiluu,
päälläni kohisee musta yö, --
vuoteelle vaivun ja kuuntelen yössä,
koska se kello kerran lyö?
SINISESSÄ SIIMEKSESSÄ.
Tule pois, tule pois minun kanssani
sinne siniseen siimekseen,
siellä hellästi viritän värjymään
sen koivuisen kanteleen.
Siellä solkikoivujen suojissa
sinut vihreään salihin saatan,
siellä pieniä pilviä katsellen
saamme sammalvuoteella maata.
Siellä tahdomme unohtaa auringon
ja hyräillen harhata vaan,
siellä eksyen ehdymme löytämään
sen salaisen, hämärän maan.
LYYLI.
Lyyli, Lyyli, lempeä Lyyli,
Lyyli on kulkeva tyttö vain,
lehdon lapsi ja onneni orjatar,
Lyylin ystävänkättä ma hain.
Kuutamon helyissä kujat loistaa,
huurteiset seinät on hopeissaan,
niinkuin tomu ja tuhka on maine,
mustia silmiä etsin vaan.
Huurteesta sairas sydämmeni värjyy,
tule sinä kelmeä keijuni,
kapsahda kaulaan, liverrä lintuni,
etten ma ikävään kuolisi!
Lyyli, Lyyli, kaihda päivää,
silloin ne pahat parjajat lyö,
lykkyni Lyyli, suutele, suutele,
muuten tulee se musta yö!
VARJOSSA JA VALOSSA.
Ma varjostan kuumaa ohimoain,
kun päivä päätäni huumaa,
elon tuliseen virtaan ma tuijotan,
se juoksee koskehen kuumaan.
Nään hukkuvan katseet kuohusta
ja kuulen huudot ne hurjat,
pois sinne ma tahtoisin syöksyä,
missä ryöppyy ryysyiset kurjat.
Mut tulee hiipivä hämärä,
kun herää hellyyden muistot,
kun taivaan kultaiset kunnaat nään
ja vihreät yrttipuistot.
Ja silloin siintävä aatos käy
ja silkkihin ryysyt haihtuu,
salasoihdun valossa toisin nään
ja viileät seudut vaihtuu.
MIERON ILOA.
2.
Ja iloisin silmin sa tulit taasen illoin,
kuin salaisihin juhlihin sun vierellesi hiivin,
ja tuskieni tupa muuttui huvihuoneeks silloin,
pois hetket lensi lemmessä kuin punertavin siivin,
taas heräsin ma soittohon ja seikkailuun,
taas marjoja ma maistelin elämänpuun.
Sa sydänlehtes auki löit kuin ojavieren kukka,
vain pölyä se niellyt oli leveästä tiestä,
ja askelissas' soinut oli oman onnen hukka;
mua sanoit sinä rakastavas niinkuin mieronmiestä
ja sitte sinä puhkesit kuin tulikukkasiin
ja unisaarten rantoja me soudeltiin.
Kun pois sinä läksit, sa kauvan silmää vaihdoit,
sä sanoit käyväs kotihis, mut sielt'ei tulet loista,
ma päivänmailta etsin sua, mut päivää sinä kaihdoit,
ma etsin sua mieronlasten surun sokkeloista,
näin hämärissä hyräillen sun ääntäs hain vaan,
mut sinua en löytää taida enään milloinkaan.
UNEN PERHOT.
Mun unteni puhtaat perhot
soran ylitse nostavat mun,
ne kiitävät sinisiivillään,
ne liitävät sadun hämärään
pois kuutamoon,
jossa kulkenut oon,
ja aamuhun.
Ei perhoja kullata saisi,
ne herkkää heimoa on,
vain hetkeksi voipi ne tointua,
niiden siivet on vienointa sointua,
ei muuten vois
ne kohota pois
yli kuutamon.
Mut hämähäkki, hämähäkki kutoo hämyn verkkojaan,
se soutaa seitin äärtä ja kehrää keinojaan,
se perhoni sai ja sen verta se joi
ja siivet se survos ja ilkamoi
ja se kuutamokisoista raastaa.
Se hämähäkki, hämähäkki asuu sielun surussain
ja omantunnon toukkana se imee ilojain,
se unteni perhoja tallaa ja lyö
ja silloin ma herään ja silloin on yö
ja kaikki on sekavaa saastaa.
IHANNE.
Sua etsin ma elämän tieltä,
sinä heijut mun haaveissain,
sun hellästi kutsuvan kuulin,
sun unessa nähneeni luulin
ja sitten ma ääntäsi hain.
Salin loistossa säihkyvin silmin
sun luulin ma löytäväin,
läpi harson katseesi päilyi,
ja kisassa hahmosi häilyi,
sun soittoon sulavan näin.
Sua paimenpolulla vuotin,
maantiell' olet veikeillyt,
olit heimoa luonnon lasten,
vaan lentäissä rintaani vasten,
et mua sinä ymmärtänyt.
Ja auringon alla sä loistit,
sun pimeän pidoissa näin,
kun nauroin, sun kuvasi vaihtui,
kun huokasin, itkusi haihtui,
pois leijuit ja yksin jäin.
Sua turhuuden turulta etsin,
oli tunteeni tulvillaan,
mua lemmennarrinas käytit
ja hetkessä tyhjyytes näytit,
nyt himmeenä muistan sun vaan
Sua kysyin ma ihmisiltä,
sua taivaalta rukoilin myös,
et puhunut ihmiskieltä,
et tullut sä katumustieltä,
ja sua minä ikävöin.
Ja kerran ma kiistaten tahdoin
veren vallalla kahlita sun,
sun povesi lämmeten läikkyi,
mut sielusi minua säikkyi,
sinä olit kuin vereni mun.
Sua taiteesta, luonnosta etsin
ja kaijusta kauneuden,
sinä synnin sylissä kiikuit,
sinä enkelin siivillä liikuit,
vaan sua min'en löytänyt, en.
Sinä äitini silmissä siinsit,
taas tuntui kuin äänesi sois,
sinut näin minä paarilla kerran, --
olit kaikessa hiukan verran,
voi, ettes unta sä ois.
PAHOLAISEN HUUTOKAUPPA.
Teki rappiolaulaja laulettuaan
vararikon ja vannoi väärin,
tuli itse piru ja kumarsi
ja huutomiehenä hääri:
"Tässä kilua, kalua kimmaltaa!
Mitä tarjotaan, kuka kohottaa?
Tässä sininen satumekko on,
ei ole se uusi aivan,
se autereesta kudottu on,
sitä katsoa maksaa vaivan.
Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa,
yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä ruostunut taikahuilu on,
kun sitä vaan kerran käyttää,
niin tanssii keijut ja kuninkaat
ja tuvan ne taruilla täyttää.
Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa,
yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä vaeltava vaskisormus on,
yli maan on kuulu sen laatu,
ilotyttö sen vihkimäsormeensa sai,
mut nyt se on takaisinsaatu!
Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa,
yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä taittunut tylsä neula on,
se tarinan tinaansa sulkee,
sen silmästä päästähän taivaaseen,
siitä kaidat kamelit kulkee.
Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa,
yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä myydähän mielikuvitus,
sitä parempaa ei voi ostaa,
se Saatanan pauloista -- hm... no niin...
pois ilmalinnoihin nostaa.
Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa,
yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä maireella saatu laakeri on,
se ehjä on vielä, mut harmaa,
sillä kirjapölyjä pyyhkiä vois,
se paljon on maksanut varmaan.
Mitä tarjotaan? Nyt paukahtaa,
yks, kaks ja kolme, hahhahhaa!
Tässä vihdoin se viaton sielu on,
mi lenteli varrella luudan,
sitä huonemiehet ei huolikkaan,
siis itse minä sen huudan. --
Ei tarjota. Nyt paukahtaa,
yks, kaks, ja -- kolme, hahhahhaa!"
MAGDALEENA.
"Joka teistä on synnitöin, se
heittäköön ensin häntä kivellä."
Olit outo ja halpa neitonen,
jota maailma halveksuu
ja jolle se kiven nostaa,
sinä olit se hylkyrakkaus,
jota maailma kullalla ostaa
ja johon se lannistuu.
Sinä olit niin kovin onneton,
kun valosta vieraannuit,
näin riemusi rauenneena;
sinä olit niin kaunis synnissäs,
kuin ihana Magdaleena
sinä itkussa kirkastuit.
Ma käteni sinusta irroitin pois
ja hellästi hylkäsin,
en auttaa sinua voinut. --
Mut öisin ma äänesi kuullut oon,
on unessa itkusi soinut
kuin pohjasta helvetin.
SILMÄSTÄ SILMÄÄN.
Ma seison peilini eessä
ja silmissä kuvastuu
rypyn rikkomat, kalpeat kasvot;
mies vieras lie joku muu. --
-- Ma kuljin auringossa
ja taivaan ihanaa kastetta join,
ma tiedon himmeitä tähtiä luin,
satuvaippahan valkeaan pukeuduin
ja keijuista unelmoin.
Mies vieras on tuo, jota katson nyt,
hän joskus on juhlissa hymyillyt,
hän liekkuman herkut on tiennyt,
on heleissä helmoissa uinunut öin
ja lemmessä levännyt ruusuisin vöin
ja kätensä varsille vienyt.
Oman onnensa tahtoi hän valloittaa
ja hän tahtoi kauvas vuorien taa,
mistä kunnian kukkulat väikkyi
ja aattehen salamat säikkyi.
Hän lännen siivillä tahtoi pois
kuin kuuman verensä valtijas ois,
ja mielensä lauloi ja läikkyi,
hän nauroi ja hehkui ja hullaantui,
kävi vuoria, kovia koskia ui
ja kaihosi kaukaista tulta.
Hän vaaralle nous,
missä kotka sous,
näki poltetun metsän vaan
ja hiiltyvän mustan maan,
missä jalkoja poltteli multa,
näki peninkulmien savuiset salot
ja tuhassa toiveet ja tulessa talot,
jotka etsijän tietä sulki.
Hän taivaan tulille nyrkkiä pui
ja kolkkoa korpea kammoksui,
luuli tulevan maailman viimeisen yön,
näki turhiksi taistot ja turhaksi työn,
taas laaksoon hän murheella kulki.
Nyt näki hän elämän erämaan. -- --
Hän elämän uness' oli kulkenut vaan,
sen itse huviksi poltti hän näin
öin kulkeissa virvaliekkejä päin.
Hän itki, itki
ja kulki pitkin
kuin hullu houreissa soista siltaa
ja muisti lempensä ensi iltaa,
myös epätoivonsa viime yötä
ja monta syksyistä synnin työtä.
Hän muiston yrttejä yössä kitki,
ne poimi tähteen
ja löysi lähteen.
Hän itki kotia, kotimaataan
ja muisti äitiä, muisti taataa,
ja sydän paatunut heltyi, taipui,
hän lähteen reunalle vaipui.
Niin yksin, yksin siin' istui hän
ja tunsi ikuisen ikävän,
hän katsoi alas
ja silmää salas...
Hän huomas kasvonsa kuihtuneiksi
ja huulet janosta kuivuneiksi;
hän lähteen silmästä joi ja joi
ja katso, -- kukkia reunat nousi
ja pilven varjot ne pintaa sousi
ja puissa iloiset linnut soi,
hän raudan raikasta voimaa maistoi,
hän nosti päänsä ja päivä paistoi
ja nukkaa vihreän vihantaa
taas nosti elämän erämaa.
Hän tilit taivahan kanssa laittoi
ja vanhat valheensa poikki taittoi
ja yöstä rintansa rauhattuuden
hän tunsi syntyvän aamun uuden,
hän kulki lähteeltä riemuretkiin
ja luomislaulunsa suuriin hetkiin.
5/VI 1901.
MAALAISSOINTUJA
TUULAN TEL
Tula, tuulan, tuli, tuli, tei,
emme erkane konsana, ei,
mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
paras aarteeni oot, sinä mun, minä sun,
mitä toivoisin minä muuta!
Tula, tuulan, tuli, tuli, tei,
oma onni se yhtehen vei
ja tulkohon hallat, harmit ja muut,
meillä toiveissa loistaa päivät ja kuut
ja kirkas on ihana ilta!
SAARIRETKI
Suvilauvantai-iltana, kun oli Hennan syntymäpäivä.
(sävel: Hvila vid denna källa.)
Katsos, kun karit kiiltää
ja meidän ruuhet vettä viiltää
sillalla kahden taivaan,
kun laine laitaan liplattaa!
Henna, sun silmäs päilyy,
kun limo keulan yli häilyy,
sievästi soudat aivan.
Kas, sorsa kaislaan sukeltaa
pois perheineen;
nyt päiväs kunniaksi
ma laulun teen!
Katsos, kun karit kiiltää
ja myllyn siivet heloittaa,
Toitotus... harjulta heloittaa!
Suntio ruuhta johtaa
ja mela molskii, lumpeet hohtaa,
vilkuvi Sanna Heikkiin
ja Joki-Tuomas Anniin päin.
Tiirat ne luodon eestä
nyt kirkuu, vaajat välkkyy veestä,
päivässä lahna leikkii;
ma kaukaa pienen mökin näin,
siell' yksinään
vain asuu Kala-Aapo,
jo talaan nään.
Suntio ruuhta johtaa
ja lippalakki varjostaa,
Toitotus... silmää se varjostaa.
Tyyntä, jos katson minne,
jo puihin piilee kirkonrinne,
luhdalta leppätorvi
se kaiken karjan yhteen vie.
Rantaan jo juoksi uuhet
ja nienten taa käy maitoruuhet,
kuuntele herkin korvin:
on kaiku iltalaulun tie!
Oi, Henna, oi,
sun tähtes luonto loistaa
ja leikamoi!
Tyyntä, jos katson minne
ja päivän kuva kimmaltaa,
Toivotus... lahdesta kimmaltaa.
Käännä jo rannan kautta,
niin sivu soljuu tukkilautta,
puomilta airot taipuu
ja yli köyden ruuhi käy!
Juo, juo nyt äyskäristä
ja leilinsuuhun tappi pistä;
mailleen nyt päivä vaipuu, --
ei kirkkoristin kultaa näy!
On ihanaa,
kun lämmin rintaa liehtoo
ja laulaa saa!
Käännä jo rannan kautta,
kun hieno tuulenhenki käy,
Toitotus... väreissä tuuli käy!
Ruuhell' on reitti auki,
taas puskee niinkuin vanha hauki
piirissä kultajuomun,
kun pilvisaaret viherjöi;
tummuu jo siniverhot,
ja veellä tanssii vesiperhot
kiiltäissä kalansuomun.
Kas, Aapo rantaan tulta löi,
taas tuohta tuo,
ja tervaskannot räiskyy
ja loimun luo!
Ruuhell' on reitti auki
ja meille nyökkää saarenpuut,
Toitotus... koivut ja seljapuut.
Airoille armahaiset
ja hyvät mäkitupalaiset,
väyläänsä Aapo näyttää
ja kättä huitoo, minkä voi!
Janne se kovin kolskaa,
taas koittaa martinvapunpolskaa,
sylkee ja kättä käyttää,
jo pilli pienen äänen toi,
nyt keulassaan
hän puhkaa, polkee jalkaa
niin innoissaan.
Airoille armahaiset
ja kukin tempoo tuhdollaan,
Toitotus... tuimasti tuhdollaan!
Suntio ohjas rantaan
ja vene sinkui kauvas santaan,
tulille nuori kansa,
nyt meill' on ilon lauvantai!
Tervepä Aapo ukki,
myös terve Aapon vanha pukki,
kaikki on ennallansa,
vain pukki uuden parran sai!
Tuo kätes, noin
sun, Henna, pilviin nostaa
ma yksin voin!
Suntio ohjas rantaan
ja ruusun antoi Hennalle,
Toitotus... heljälle Hennalle.
SATEELLA.
Sataa, sataa pitkin päivää,
tippuu yksitoikkoisesti,
tippuu räystäät, tippuu sangot,
kaivonmiekat, viiritangot,
jo viikon sadetta kesti.
Yli järven sumusaariin
kulkee sateen sankka kuuru,
touvot tallas, heinät kasti,
harmaata on pilviin asti
ja maasta nousevi huuru.
Purot loiskii, soissa solskaa,
tiellä lokaa, laihot maassa,
lampaat lyöttyy ladon suojaan
oottain päivää, ilon tuojaa
ja ruuna nuokkuvi haassa.
Pärekatto pärpättävi,
ullakolla tuuli nyyhkii.
Torpan vaimo tuutii lastaan,
taata katsoo akkunastaan
ja hikihelmiä pyyhkii.
VIHREÄ VERÄJÄ.
Ma muistan vihreän veräjän,
olin pieni piltti ma silloin,
kun alta sen vanhan pihlajan
ma katselin pilviä illoin.
Ma katselin punaisten vuorten taa,
mistä kajasti taivaan kaaret,
siell' unteni haahdet harhaili,
sieltä siinti onnelan saaret.
Ma muistan sen vihreän veräjän,
kun ystävän askelta vuotin,
kun taivaan tähdistä arvailin
ja sinisiin silmiin luotin.
Ma muistan kellojen kuminan,
kun emo mun syliinsä sulki,
kun veräjän kuuset kumarsi,
pois kirstussa taatto kulki.
Ma muistan, kun pihlajan oksasta
ma veistin kulkurisauvan,
kun kotini veräjää hyvästelin
ja vieraissa viivyin kauvan.
Ma muistin ne kiiltävät saranat,
ne naristen nauroi ja paukkui,
mua vierahat veräjät ilkkuivat
ja likaiset koirat haukkui.
Ma muistin pihlajan suhinan,
kun mieronmatkoilla näännyin,
kotiveräjän vesissä silmin näin,
kun tutuille tanhuille käännyin.
Ma kuulin äitini kuolleeksi
ja kodissa vierahat asui,
koiruoho se peitti aittatien
ja nokkoset kodassa kasui.
Se heleämarjainen pihlaja
pinopuiks' oli pilkkoeltu,
ja se vanha vihreä veräjä
oli mustaksi maalaeltu.
HIDAS HIPPO.
Hän panee tupakan ja on niin kauvan vait
kuin ei ois kiirettä, jo istui tiiman kait
ja imee piippuaan ja katsoo salaa,
kun väki pirtinpäässä illastaa.
"-- No, mitä Hippoon kuuluu?"
"Siinä keikkuu!"
-- "Kai teidän maili' on kohta ohranleikkuu?"
"Niin -- -- mitäs meillä!"
-- "Kylvöt kai jo itää?"
"He, itää ne! Ei oisi hätää mitään...
mut meidän mökki parast'aikaa palaa!"
MUSTALAISIA TALOSSA.
Ne tulivat ryveten ryysyillään
kuin maantieltä pölyinen puuska,
kumuvankkuri vapisi liitteissään,
kävi ontuen hevospariluuska,
ja aisankello se rämisten soi,
väki musta se mankui ja mellakoi.
Ne toivat lapsia laumottain,
kiils kattilat, vasket ja vanteet,
jäless' astui Feti ja katseli vain,
miten lainehti Tainan lanteet,
ne tulivat markkinamatkoiltaan
läpi lämpöisen metsän ja aukean maan.
Hevoshuijari huima ja pulskea mies
oli vienyt sen pienen piian,
joka nuotion loisteessa laulaa ties:
"hai lustike, hai, hiu diija,
hiu dussa krankane aahheaa,
au friiaves bolibosgi stramaa!"
Suom. mustalaiskieltä:
hei, hauska on aika,
sylissä on hyvä olla,
tule maailman rantaa kiertämään!
Nous musta vaari jo kuormalta pois,
kun akka jo pirttihin viisti
ja pouvas kuin kohtalo korteissa ois
ja syrjästä nisuja niisti,
ukonrehju se hymähti hyvyyttään
ja vajasta näpisti heiniään.
Lapsjoukko se pihalla piehtaroi
ja toistensa leluja raastoi,
mut kujassa hilpeä kuiskutus soi,
siellä Feti se Tainalle haastoi,
sinitumma oli tukka ja silmä kuin yö,
helis suolivyötäillä remettivyö.
Kyläpuodin pöydälle rahan hän löi,
Feti kiiltävät kihlat osti,
ja Taina se tirskui ja makeita söi,
yli aidan kun sulhanen nosti,
ja puulta puulle luikertain
he seisoivat varjossa vavahtain.
Fetin elkeitä muori jo vilkuili
ja kuistilta tiuski ja riuhtoi,
Fetin ääni se haasta vain ilkkuili
ja hän koivunvitsalla viuhtoi:
"piti muori, muori ja hui, helei,
ota kiinni jos saat, sen tuuli vei!"
Ja muori se voihki ja käsiä vääns:
"ne nuoret on hunningolla!"
mut vaari se poskelta mälliä kääns
ja sanoi: "no, annahan olla,
kas, luonto se tahtoo parasta vaan,
taas nälkä ne käskee varastamaan!"
POIS MENI PÄIVÄ.
Taivas se oli kuin kirjava huntu
ja hattarat vienosti väilyi,
illansuussa ne kuuset kuiski
ja oksat lammissa päilyi,
lehto se oli kuin onnessaan,
ja hymy suli äärihin taivaan ja maan.
Mieleni oli niin hilpeän heljä
kuin viidakkovirran juoksu,
saarilta sousin ja raidoista virtasi
tuhansien kukkien tuoksu,
airot loiski, ma laineita luin
ja onneni määrää ma oudoksuin.
Pois meni päivä kuin morsio kruunuin,
kun isänsä majan hän jättää,
surren seisoi mäellä mänty
ja ojensi kuivaa kättään,
maahan katseli kukkainen
ja metsä se huojui huokaillen.
Niin oli aatos kuin allani virta
mutaisten mujujen vyössä,
sannan solske ja riutuva loiske,
kuin hillitty itku yössä,
kolahti airo ja kaisla soi,
ja rauhaton laine mun rantaan toi.
NIMISMIES.
Että nimismies juo,
sen lapsikin ties,
kyllä juorullajuoksijat laukkaa,
hän on leikkisä mies
ja hyvälle hymylle arvon hän suo
ja joskus hän joutessa naukkaa.
Mitä irti hän saa,
sen tuhlaa hän pois,
jo usein hän loisia säästi,
hän ei ruoskia vois
pahan maailman pahinta pakanaa,
monen reppurin metsään hän päästi.
Ei kiero hän lie,
hän ei vaivaista syö
ja virkansa toimet hän täyttää,
hän nyrkkiä lyö,
kun on vieru ja sannaton pitäjäntie
ja junnit puukkoja käyttää.
Kun on sunnuntai,
häntä väistyä saa,
koska kiiltävi virkanappi,
häntä naurattaa
koko saarna, kun leskeltä lehmän sai
toraveikkonsa tuikea pappi.
Mut arkena taas,
kun ei kiirettä näy,
hänen naamansa naurusta paistaa,
hän naapuriin käy,
joka tyttären häiksi metsänsä kaas,
ja olutta onneksi maistaa.
Hän on vanha kuin koi
ja hän joukossa juo,
hän ei vetehen tahdo kuolla,
hän tuttuja tuo
ja lukkarin lukuja pistellä voi
kotitalossa rannalla tuolla.
Kun on naurussa suu
ja pikarit soi,
hän kuluneen huilunsa noutaa
ja hän soittaa voi,
kun lahti on tyyni ja himmeä kuu
ja usvia kaislassa soutaa.
Hän on nuorekas näin,
hän ei muistelekkaan,
että onnehen onttoon hän luotti,
hän on halteissaan
ja pullein poskin ja hytkyvin päin
hän soittaa ja huima on nuotti.
"Hui, lukkari, hai,
mihin jouduttiin,
mull' on koiran virka ja villat!
Jäin yksin... no niin, --
sinä virrenvetäjä tiedät kai,
miten pitkät on talviset illat.
Minä tiedän sen. --
On valhetta vaan,
mitä korkea oikeus säätää,
minä sakkoja saan,
salapolttajan kanssa kun maistelen,
kai maantielle kerran ne häätää.
Mut surtaisko, ei,
ja papista viis,
vaikka huomenna soittaa se suutaan,
sen vieköhön hiis,
nyt pikarit täyteen ja juokamme, hei!"
niin nimismies humaltuen huutaa.
PUUSKAN SURULAULU.
Kipinteonvaarin haudalla.
(Sävel: Purpuri N:o 2).
Taitava mies olit Kipinteon vaari,
joka teit hongasta luikuripuun,
hautaan jo virsillä vietihin paari,
nyt ajat kepeään kullassa kuun
mustaan rantaan, miss'ei enään soittaa voi,
missä kuolon kulkuset vain soi.
Usein sä veit minut tarujen tarhaan,
sieltä ma iloisen intoni sain,
metsässä harhasin aamusta varhaan,
lintuja matkin ja säveliä hain,
pieni piltti olin silloin kasvussain,
kun ma pajupilliis soittaa sain.
Sitten ma astelin maailman rantaa,
luikurin äänestä maantie soi,
viuluni mainetta sain minä kantaa,
polkuni hyvän talon tanhuille toi,
kussa paimen yhteen kutsuu karjojaan,
kussa neidot poimii marjojaan.
Kun humuhäissä ma soittelin illoin,
unhotin itseni, taivaan ja maan,
nyökytit, vaari, sä päätäsi silloin,
sua minä taatana muistella saan,
kiitos, vaari, annoit mulle elämän,
rintaan sytytit sä kipenän.
Orava se oksilla polskia johti,
kerkkiä kiiti ja latvoja sous,
allikon pinnalla pilvet ne hohti,
soma puna kallion kulmille nous,
sinikellot kiilsi kultakasteessaan,
kaikki marjat keinui varsissaan.
Muistelin iltaa, kun huoleni jäivät,
suru suli, outona onneni näin,
muistan ne nuoruuden päilyvät päivät,
kun suloneitosen näin edessäin,
kukan antoi, itki, hiljaa hiipi pois,
niinkuin mua rakastanut ois.
Sammuu se lempi ja onnikin haihtuu,
pysty on usein kulkijan tie,
elämän kirjavat purpurit vaihtuu,
tänne ne paraankin taiturin vie.
Koleasti haudan kuuset huminoi,
taivaan harput heleämmin soi.
Viuluseppä sä ain olit oiva,
elämään sait sinä kuolleen puun,
siksi on soittoni muistoas soiva,
sua minä siunaan varjossa kuun;
itke Puuska, itkun imee ahne maa,
mitä elämä on? -- kaiku vaan.
TOISELLA PUOLEN LAHDEN.
Kuloteitä ma kuljeksin
ja soittelen luikuripuuta,
kuulisko kultani yli lahden,
vai aattelisko se muuta?
Siellä päivän paisteessa
mun kultani maja väikkyy,
aalto se kaislan kahinassa
niin lempeästi läikkyy.
Sieltä ne saunan sauhut käy
ja puuntaa se pilven lonka,
varjossa täällä ma vaeltelen
ja kohisee kolkko honka.
Soitan uneni uuvuksiin
ja katselen yli lahden,
tulisipa ystävä yksinään,
niin saisimme olla kahden.
Kuiskuttaisin ma kullallein
ja paimentulille veisin,
sinisiin silmiin katsoisin
ja ilosta soitteleisin.
-- Ei soi luikuri ystävättä,
ei kajahda vuohensarvi,
kulolla hyypiöt hyräilee
ja niitä on pitkä parvi.
Mieleni on kuin musta lintu,
se liitävi avovettään,
lahdelta ei soi iltalaulu
ja taisi jo ystävä pettää.
Ei soi iloinen iltalaulu,
ei riudu se kylän rantaan,
siellä se viekas kyntäjäpoika
kultani sormusta kantaa.
VIINAKURRI.
(Puuskan kompalaulu).
Vanha, viekas viinakurri,
joka kierrät herrain lait,
kultaa sull' on kukkarossa,
siitä myit sa sielus kait. --
Sull' on kaivo pihan päässä,
senpä ohi kuormas käy
korpiroinaa kuljettaissas,
kun ei lautamiestä näy.
Sull' on paljon ystäviä,
vierainas ne salaa juo,
niill' on aina reima ryhti,
kunnes eukot kotiin tuo.
Kaiken kylän joutohonkit
ovestasi sukeltaa,
viinakurrin kunniaksi
kannuja ne kallistaa.
Tuikun tullen hämärissä
sulle kurri kuiskataan,
että sull' on pukinjalka,
vaikk' oot viinakurri vaan.
KOTIPOLULLA.
Ma metsän helmaan pakenin
ma tahdoin huolet häätää,
syyslehdet maassa kahisi
ja pensaat puisti päätään.
Mua vanha metsä vierasti,
puut syytti, sammal moitti,
pyyn haasialta peloitin,
kun yksikseen se soitti.
Mua näreiköstä närhi huus,
ja kylmä ääni ilkkui,
ja alta mustan juurakon
kyyn häijyt silmät vilkkui.
Puut, kannot minä manasin,
maan madot, tulet taivaan
ja salon pohjaan pimeimpään
ma hautaa tahdoin kaivaa.
Ma kuljin metsäpolkuja
ja ihmisvihaa kannoin,
ne monen vuoden valehet
ma hornan holoon vannoin.
-- Niin tulin kylän kuuluviin
ja astuin riihtä kohti,
näin humaliston huojuvan,
puiss' omenat jo hohti.
Ma kuulin kellon kilinää
ja haassa karja ammui,
ja taakse tuvan tummuvan
pois päivän silmä sammui.
Näin savun, lämmön laikkuvan,
ne hiipi harjahirttä,
ja takaa seinäsammalen
ma kuulin vanhaa virttä.
Näin vaimon aittaan astuvan,
ja kyyhkyset sai viljaa,
näin harmaan hapsen välkkyvän,
hän kulki aina hiljaa.
Kuin pyhä kuiske kultainen
soi kotiseutuvilta,
kuin uni mulle kajastaa
se leuto syyskuun ilta.
Taas hyräilin ja hymyilin
ja uneksin kuin lapsi,
kuin äiti viel' ois elänyt
ja musta ois sen hapsi.
ENSI LUMEN TULLESSA.
Nouse muorikulta,
kyllin näit jo unta,
pistä pesään tulta,
pane pöty pöytään,
nyt ei elämä oo enään ennallaan!
Katsos, tulee lunta,
pilven alta töytää,
tupruu tulvillansa pirtin akkunaan!
Katsos muori sentään
lumihöytäleitä,
perhoina ne lentää,
nyt ne maata syyti
niinkuin tuhmat lampaat kautta hevoshaan!
Pitkin pihateitä
kulkee kylmä kyyti,
talven kirkkaat kellot sill' on kaulassaan.
Nyt se talvi alkaa,
sill' on tuima puhti,
peittää kattomalkaa,
peittää peltomaita,
kannot katoavat villavaippoihin,
lumessa on luhti,
riihi, risuaita,
umpeen kiristyi jo kirkkopolkukin.
Syksyn selkää pestään,
talvi sillat laittaa,
nyt se keli kestää,
nythän päästään metsiin,
halonhakkuu alkaa, luistaa tukkityö.
Juokse muori aittaan,
lammasturkki etsi,
naapukka ja kintaat, tuo myös rantuvyö!
Ruunan vien nyt pajaan,
ryijyt päivänvaloon,
kesävaljaat vajaan!
Kas jo hiirikollaan
naapuri jo reellä kylään ajaa voi
appivaarin taloon,
siellä työssä ollaan,
rengit valtatieltä lunta lapioi.
Ensi pyhän suussa
aamukuutamolla,
kun on kuura puussa,
ajaa saat jo reessä
niinkuin pulski ruustinna saat liukua,
heh, on hauska olla,
ruuna reutoo eessä
kuunnellessaan kirkkotiellä tiukua.
UUDEN VUODEN YÖ.
Yli metsän tähtiä sinkuu
ja pakkanen nurkkihin lyö,
viluturkiss' se hiihtää ja vinkuu,
niin pimeä on polku ja huurteess' on seinät,
mut seimessä tuoksuu kesäiset heinät,
nyt on uuden vuoden yö,
nyt on unelmien yö,
kuka kannuksissa kirkkotarhaan ratsastaa?
Pojat nauraen tarttuvat leiliin,
väki joulupuuroja syö,
tytöt kalveten katsovat peiliin,
ne oottelevat onnea ja sulhasiansa
ja huutaen ne valelevat tinalinnojansa;
nyt on uuden vuoden yö,
nyt on unelmien yö,
kuka kannuksissa kirkkotarhaan ratsastaa?
Pyry pyörivi ullakolla,
kuin siell' olis peikoilla työ,
niin hyvä on pirtissä olla,
kun kotiolut haarikoista pahnoille läiskyy,
kun joulukuuset välkkyy ja takantuli räiskyy;
nyt on uuden vuoden yö,
nyt on unelmien yö,
kuka kannuksissa kirkkotarhaan ratsastaa?
Yli metsän sammui tähti
ja himmeni linnunradan vyö,
nyt rinnasta huokaus lähti...
Kenen majassa viluinen vieras jo kulki,
ken iloiset silmänsä ijäksi nyt sulki,
kun on uuden vuoden yö,
kun on unelmien yö,
kuka kannuksissa kirkkotarhaan ratsastaa?
Ovet aukesi unelmien aattoon,
kuka onnensa ostaa ja myö,
kuka ehtivi juhlasaattoon,
kuka huutohon hukkuu ja seurassa säilyy?
Nyt tapulissa kellot ääneti häilyy,
nyt on uuden vuoden yö,
nyt on unelmien yö,
nyt Kuolema kirkkotarhaan ratsastaa.
VAARI JA VAARIN KELLO.
Kaappikello se käy ja kukkuu,
mikäs on ollessa vanhan vaarin,
tiki-taki-tiki-taki- vanhan vaarin,
vaarill' on piippu ja tulusmaari
ja Miri, joka nurkassa nukkuu.
Tomu se kiirii jo puhteen pitoon,
päiväkin pirttihin päänsä pistää,
tiki-taki-tiki-taki- päänsä pistää,
loukossa vaari ei huoli mistään,
vaan verkkonsa silmiä sitoo.
Eihän ne vaarilta muonaa kiellä,
rieskaa, suolaa, kystä ne antaa,
tiki-taki-tiki-taki- kystä ne antaa,
nuoret on nuoria, kaunaa ne kantaa
ja vanhan askel on tiellä.
Kello se aikaansa jouten jauhaa,
hammasrattaat ne tempoo ja ryskii,
tiki-taki-tiki-taki- tempoo ja ryskii,
vaari se kiertää, korjaa ja yskii
ja hoitaa kuin sielunsa rauhaa.
Vaari on vanha kuin pihaton aita,
vanhempi kello, jo taatan tuttu,
tiki-taki-tiki-taki- taatan tuttu,
sillä on vihreänkukkainen nuttu
ja ruskeanruusukas paita.
Himmeni aamuhun ampuva nuoli,
musteni kellon posliiniposki,
tiki-taki-tiki-taki- posliiniposki,
vallaton aika se vaariinkin koski
ja valkoista arkkua vuoli.
-- Hopealippaan ne tahtoisi riistää,
vaarin ne tahtoisi vainaitten joukkoon,
tiki-taki-tiki-taki- vainaitten joukkoon,
kellon ne veisi jo ullakon loukkoon,
kun aikaa aina se niistää.
Nauraa se piika ja nauraa se renki
pirtissä puhteilla -- eihän maarin,
tiki-taki-tiki-taki- eihän maarin,
tietää sen Miri ja tietää sen vaari,
että kelloss' on haltian henki.
Vaari sen kuullut on usein yöllä,
kuinka se hiipii ja kaapissa häärää,
tiki-taki-tiki-taki- kaapissa häärää,
heilurin juoksua mittaa ja määrää
ja vasara pieni on vyöllä.
Hiljaa se nostaa töppyistä jalkaa,
hämähäkin seitistä kutoo se pajaa,
tiki-taki-tiki-taki- kutoo se pajaa,
lattiarakohon rattailla ajaa,
kun kukko virtensä alkaa.
-- Päivät ne luistaa ja toistaan ne
talvet ne riipotti hiuksihin lunta,
tiki-taki-tiki-taki- hiuksihin lunta,
vaari se kellosta näkee unta,
sen tahtiin sydänkin sykkii.
Kaappikello se korahtain kukkuu,
aamulla seisahtui se niin hiljaa,
tiki-taki-tiki-taki- hiljaa, hiljaa,
tuoni se niitti jo tuvassa viljaa; --
miks vaari niin kauvan nukkuu?
VALKEAT NEIDOT.
Ne valkeat neidot kulkivat sen uuden vuoden yöllä,
ja talven kirkkaat lumitähdet kimalteli vyöllä,
niill' lumiharsot silmill' oli ja olkihimmelit päässä
ja niiden hienot hunnunpäät ne kahisi kuin jäässä.
Ne valkeat neidot kolkuttivat ovelle uuden vuoden
ja sulhasia mainiten ja lähteen silmästä juoden
ne lauloi: "ylkäni ratsastelee alas pitkin kuuta,
hän morsiantaan katselee kuin kirkasta joulupuuta."
Ne neidot kävivät käsikkäin, niitä neitoja oli kuusi
ja heleästi äänet soi: "nyt tullut on vuosi uusi,
sen vanhan vuoden kirstuhun lyödään kaksitoista naulaa,
sen haudalla nyt haikeasti vanha korppi laulaa."
Ne valkeat neidot kaaresti kuin lumi laskoksissa,
ja kiiltokengät narskuivat, soi ilo askelissa,
niill' lumiharsot kahisteli kuurassa talviyöllä,
ja kaikki hangen kirkkaat tähdet kimalteli vyöllä.
ISTUN METSÄN KIVELLÄ.
Istun metsän kivellä
ja puihin puutuu tuuli,
poskeni on polttava
ja sininen on huuli.
Sataa lunta oksille
ja kaikkiall' on lunta,
hiljaisuuden hivellessä
täällä sais kai unta.
Läpi metsän huurteisen
käy sinertävät siimat,
poissa täält' on ahdistus
ja poissa kivut, kiimat.
Ilta lykkää syöstävää
ja yö se lankaa jatkaa,
katajien kapsahtaissa
utu-tyttö matkaa.
Hiihtää taikasauvoineen
ja oksat tieltään siirtää,
katsoo silmin sumuisin
ja pilkut lumeen piirtää.
On kuin sydän valkeneis
ja suloinen ois piina,
pääni alus kannel ois
ja kinos paariliina.
AURINGONKUKKA.
Töllin töyräällä kalveessa kasvoit
kuin heleä auringonkukka,
päivässä hienoksi huoliteltiin
sun poskesi samettinukka.
Elämänlanka se seinää kiers',
soi räystäältä pääskysen ilo,
hentoina nousi sun povesi kummut
ja silmissä paloi kilo.
Aholla kuljit yksin aina
ja haastelit kukkies kanssa,
koivunranka ja mäellä mänty
ne näki sun iloissansa.
Siell' olet majassa matalassa
vain virsikannelta kuullut,
elämänsurujen suhinaa
olet honkien humuksi luullut.
Siell' olet käynyt kuin keiju kaino
kotoisen koivun alla,
ei sua tahrannut maantien tomu,
ei koskenut huolien halla.
Niin sinut kulkija kaukainen
näki kalveessa harmaan kuistin,
lempeitä silmiäs katseli
ja kauvan sinua muisti.
MELLAKKA KIEVARIN RAITILLA
eräänä syysaamuyönä.
(Sävel: Undan ur vägen se hur...)
Kievari kiltti, no, aukase nyt ukkikulta,
täällä on Puuska ja pari muuta kai,
Tamb... hys, hiljaa Jussi, iske tulta,
Lassi se tarjoo, kun eilen varsan sai!
Liekki jo liehuu...
nyt on oikein peikkoin yö, --
ken siellä riehuu
ja kujassa lyö?
Tienviitan varjossa seisoo tukkimiestä kuusi,
seipäitä viskoo ne saunannurkan taa,
Tamb... voi, kuka siellä avuks huusi?
Lassi on kauhea, kun hän kampittaa,
iske, ei auta,
Jukka, Heikki päälle käy,
suutarin nauta,
et missään näy?
Hieroja voihkii ja kuistiin hiipi Henna, Taava,
kievari juoksee ja huitoo tapillaan,
Tamb... "seis miehet, saiko kukaan haavan?"
"auta sun armias, kun sen kiinni saan!"
Vankkurit ryskii,
kievari se pampun tuo,
noituu ja yskii,
mut Jussi juo.
Yks veti puukon ja tuokin, joll' on vihreet liivit,
häijysti nauraa ja Hennaa tirkistää.
Tamb... Jos Liisa ohi läävän hiivit,
saat sanan voudille, älä viikoks jää!
Hallikin haukkuu,
kuule tupen rapinaa,
ovissa paukkuu
ja vonkuu maa!
"Vouti on kirkolla!" Juokse ukki kellariisi, --
ponttoolle junnit jo juoksujalkaa läks,
Tamb... "en pelkää, vaikka viel' ois viisi!"
piilosta piiat nyt tulkaa tännemmäks!
Vein puukon heiltä,
missähän nyt Puuska lie?
Koskaan ei meiltä
ne naista vie. --
Raitilta Jussi se jumppii niinkuin voinsa myynyt,
kujasta viulun hän rikkinäisen toi,
Tamb... -- "juo haarikasta, ettäs tyynnyt!" --
eikä sen kielet nyt kantta vasten soi,
purpuripolkkaan
ei ne vedä jalkaa, ei,
kolkasta kolkkaan
ne nuoret vei.
Katsos, jo sorsatkin lentelevät pitkin rantaa,
airot ne loiskii ja sumussa on maa,
Tamb... ja palkovene lipuu santaan,
lautalta punainen tuli loimottaa,
lippu jo vilkkuu,
vorokilla nauraen
juutakset ilkkuu,
ma muistan sen!
Henna on poissa, kai kuorsailee jo kievarukko,
Jussi se rippinsä varmaan kuulee nyt,
Tamb... jo kylässäkin kiekui kukko,
rusko on taivaalle hiljaa hiipinyt.
Kyntäjä herää
ojennellen jalkojaan,
kuokkansa kerää
ja käy unissaan.
Tiehaaran mättäällä Puuska istuu, yksin nyyhkii,
-- tintit ja varpuset puissa piipittää --
Tamb... hän viulunrokaa hellään pyyhkii,
taivasta katsoo ja kerran hymähtää.
Äänet jo hukkuu,
Puuskan korvaan soitto soi,
nurmelle nukkuu,
kun paistaa koi.
ILTAPUHTEET.
Voi, talviset illat ja pitkät puhteet,
ne hämärät iltapuhteet
ja isännän ilkku ja naisten naurut
ja emännän nurjat nuhteet!
Voi, talviset illat ja pitkät puhteet,
kun ajatus hämärään hukkuu,
ma kehräsin viimeiset villani loppuun
ja tuvassa väki jo nukkuu!
Voi, talviset illat ja pitkät puhteet,
ken koskisi oven salpaa;
jos kyläinen vieras viivähtääkin,
ei katso se neitoa halpaa!
Voi, talviset illat ja pitkät puhteet,
ja voi mua onnetonta,
on kultani maailman kylillä
ja sinne on virstaa monta!
Voi, talviset illat ja pitkät puhteet,
kun hanki on kylmä ja syvä. --
Voi, tulispa kulta ja kolkuttais,
niin mieleni taas olis hyvä!
TALVI-ILTAHÄMÄRÄSSÄ.
Ajaa myöhäinen matkamies,
pohjassa liehtoo punainen lies
ja vaihtuu vihreään juopaan,
hämärä laaksohon laskeutuu,
lumiset kentät aukeat, aavat
hiiltyvän, himmeän sinensä saavat,
pimeät petäjät huokaa ja huopaa
ja tummuu punainen virstapuu.
Tiuvut kiiltää ja musta on tie,
ruuna se korvansa taakse vie
ja katsoo pellolle salaa.
Jonossa multakuormat käy,
viidasta vilahti valkoinen siipi,
hiiren ajohon repo jo hiipi,
ojassa ryömii ja ladolle palaa,
kun haukku käy, vaan kylää ei näy.
"Hyp, hyp, paranna, ruuna, hoi!"
Hakokirves jo pihalta soi,
ja piiska käänteessä läiskyy,
kavionkengät ne tulta lyö,
näkyy jo sekaisin talojen sarjat,
höyryvi kuuraiset ometan harjat,
pajankin suulla säkenet räiskyy
ja tähtihin puhkee musta yö.
"Hyvää iltaa... noo, ruuna siin';" --
Tutuille tanhuille jouduttiin,
kai pata jo tulella kiehuu,
pihall' on sumuista sauhua;
kuu se paistaa kuin lomasta seulan
kullaten jokaisen männynneulan,
saunasta päreen valkea liehuu,
ja tallista kuuluvi laulua.
Ajaa kujassa matkamies,
silmissä lämmin on kotoinen lies,
ja hämärän haltia nyökkää, --
"soh, soh, Ruuna, seiso jo... ptruu!"
Kuistilla Mirri jo kyljellä kyrrää,
Halli hyppää ja rukit ne hyrrää,
reelle lapset luikaten hyökkää
ja kaikill' on puhetta: hupu.. pupuu!
HIIHTÄMÄSSÄ.
Huurussa on kyläkunta,
sinisauhut kaarestaa,
yli aitain järvenjäälle
hiihdän hiljaa talaan taa,
kaikkialla siintää lunta,
kaukaa Tellu haukahtaa,
vonkuu jää ja paukahtaa.
Rannan raitaa peittää huurre,
jääss' on joka avanto,
ranteell' laajan lumivaipan
vierii virran suvanto
niinkuin sinimusta uurre;
ulapoilta tuuli käy,
eikä taivaanrantaa näy.
Sieltä kolme saarta hohtaa
soutain päivänsilmää päin,
lumitähdet välkehtivät
yli hangen kimmeltäin,
sinne nuori latu johtaa,
hiihdän, että humajaa,
sauvat jäähän kumajaa.
Pieni pilkku ladun päässä
saaren varjoon kiemuroi,
rintaan virtaa vilvas ilma,
nuori veri viehkuroi,
kun ma soljun vastasäässä,
on kuin joka jänne sois,
ponnahdan kuin poukka pois.
Kylän rannat kauvas jäävät,
tuvan tulet himmenee,
varislauma laitatuulta
pellon poikki leijailee,
savuun häipyy riihet, läävät;
tiellä tukinvetäjät
nään ja rinteen petäjät.
Syöksyn ohi saaritöyryn,
päivä puhkee pilvistään,
kukkulat ja kentät kiiltää
hopeisissa helyissään,
auringossa kuultaa höyry,
pillistöön jo ennätän,
eessä nään ma hiihtäjän.
Päivä paistaa iloissansa,
paistaa silmist' impyen,
raikas puna poskipäill' on,
hymynsä on herttainen,
huurteessa on kiharansa.
Kummasta ma kompastuin,
siin' on -- Henna naurusuin!
VERÄJÄN-MIKKO.
Ojalla istuu veräjän-Mikko,
sokeansuopea raajarikko.
Viisto on veräjä, vanha ja harmaa,
harmaampi, huonompi Mikko on varmaan.
Eihän ne kulkijat veräjää siedä,
vastus on Mikkokin vaikkei hän tiedä.
Almuja antaa kulkeva kansa,
Mikko se kopeloi sauvallansa.
Ei ole Mikolla iloa muuta,
hyväillen silittää veräjänpuuta.
Ojalla syö ja ojalla makaa,
nousee kuin kummitus veräjän takaa.
Myöhään ja myötään hän horjuen avaa:
"kost jumal, kost jumal!" änkäten tavaa.
Pyörien töminään nukkuu ja herää,
maantientomusta roponsa kerää.
Kerran se veräjä poikkehen joutaa,
kerran ne Mikonkin kirkolle noutaa.
Silloin hän kuolemankaupungin rajaa
kultavaunuissa taivaaseen ajaa.
Pietari pyhä se hymyillen tavaa:
"kost jumal, kost jumal!" porttinsa avaa.
TALVITIELLÄ.
Kuin ahjossa lounas loimuaa
ja säkenöi säteiden langat,
suon silmässä katajat kuultaa,
kuin tuess' on risut ja rangat.
Niin hiljaist' on kaikkialla,
humu hempeä lehdossa soi,
veriruskean pilven alla
salo talvessa unelmoi.
Siell' levossa talvisen metsämaan
on hämärän utuista unta
ja huurteisin hopeakruunuin
puut pudottavat nuorta lunta,
hilehiuteet kuin valkeat perhot
ne kiihkotta kisaan käy,
salon tiellä on sinertävät verhot,
eikä loukoista loppua näy.
Jo kuuluvi kellojen kilinää
kuin haltia matkalla ois,
kuin huurtehen ravistessa
nyt tuolla, nyt täällä se sois,
kuin kantelon helke se lankee
ja kaiku se kiinni saa,
se hiipii himmeään hankeen
ja katajaan kahahtaa.
Noron aukosta lintu kyyhättää
ja valkea rinta hohtaa;
hepo astuvi metsätietä,
joka harmaalle ladolle johtaa,
ja heinäkuormaltansa
mökinpoika se hyräilee
sitä talvista loiluansa,
kun kulkusta kuuntelee.
Reen rehtoihin varvut raksahtaa,
jääpuikot pensaissa helkkyy,
ja metsän lumiset linnat
ja valkeat holvit välkkyy.
Sydänsurujaan poika laulaa,
tien kuuset ne kumahtaa,
jänis kääntää kiireessä kaulaa
ja seisaalta kuulostaa.
Hän laulavi harmaita huoliaan,
miten tummat on talvipuhteet,
hän isätön iloa kaipaa
ja kylmät on vieraan nuhteet,
ei viherry kukkasen kuori,
lumi hautasi puolukan,
ja se puolanpoimija nuori
on matkoilla maailman. --
Idän raukeat rannat tummenee
ja lunta tupruten tuiskaa
ja sinisessä siimeksessä
vain kulkusen ääni kuiskaa,
rekivirsi vitihin hukkuu,
lumi peittää jäljen ja reen,
kesäheinille poika nukkuu,
hepo hölkkivi hiljalleen.
TUKKIHERRA.
Simo Holja oli ennen vorokkimies
ja ponttoolla hoikkana sousi,
Simo Holja se junnien juonensa ties
ja tukkiherraksi nousi.
Nyt kulkee hän supsiniturkissaan
ja puhe on simaa silkkaa,
povitasku on arvosta pullellaan
ja massissa hopeat kilkkaa.
Hän ajaa taloista taloihin
ja rikkaita neitoja kosii,
puumerkkinsä piirtää hän saloihin
ja jakaa metsiä osiin.
Hän metsiä raiskaa ja sahat soi,
talonpoikia nylkee ja kostaa,
hän luulee, että hän rahalla voi
joka miehen kunnian ostaa.
Hän vauhkoa Valkkia siimalla lyö
ja kievarin kuistihin töytää,
hän herrojen joukossa juo ja syö
käsivarttaan nojaten pöytään.
Hän suurista summista kerskailee
ja ruokaliinalla huiskii,
hän pöhnässä vennosti venskailee
ja morsiamistaan kuiskii.
Hän solkkaa: "tässä on herra, he,
Simo Holja se tarjota jaksaa,
minä... yhtiö... sama se... selvä se,
mitä sampankalja maksaa!
On taloni parhaita Suomenmaan,
sitä rahaakin on kuin roskaa,
on klaverit, kirjat kullassaan,
vaan niitä en lue minä koskaan.
Kuka Holjan rinnalla rimpua vois,
näin, näinhän ne rikkaat röyhii
ja Holja kun lähtee talosta pois,
niin kuokkijat patjoja pöyhii --!"
Hän lähtee talosta aamulla taas
ja moukkia pihalla pilkkaa,
joiden maat hän polkuhinnasta kaas
joiden massissa kuparit kilkkaa.
Mut yksin kankaita ajaissaan
ei saa Simo tunnonrauhaa,
hän piiskaa vaahtohon Valkkiaan,
taas kievarin pihoilla pauhaa.
Ja yöllä hän voihkivi vuoteellaan
kuin miettisi väärää valaa,
on kaamea kolkkous sielussaan
vaikka kynttilä pöydällä palaa.
***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UNTA JA TOTTA***
******* This file should be named 62499-8.txt or 62499-8.zip *******
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/dirs/6/2/4/9/62499
Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you'll have to check the laws of the country where you
are located before using this ebook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that
* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation."
* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
works.
* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
* You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
